The Project Gutenberg eBook of Juttuja, by Aaro J. Vallinmäki

Kummallinen tauti.
Hyvään alkuun.
Minun vihittyni.
Perintö.
Ratsastaja.
Apteekki.

Äidit kertoilivat että meitä molempia oli samalla kertaa nimensaanti-retkellä kuletettu ja että samasta kupista oli kumpasenkin päähän vettä kaadettu.

Sen jälkeen oli heillä — nimittäin hänen äidillään ja minun äidilläni — ollut ikäänkuin jonkunlainen kilpailu siitä, että kumman poika — sillä poikia me molemmat olimme — että kumman poika kasvannassa voiton ottaisi; mutta ei ollut kumpikaan voittanut. Toisinaan kun pojat olivat vaakaan pistetty, oli toinen painanut muutaman luodin enemmän, toisinaan taas saman verran vähemmän.

Emme me myöskään kumpanenkaan sattuneet kauneuden puolesta olemaan mitään enkeli-lapsia, — niinkuin kertomusten pienet lapset tavallisesti ovat, — joten meistä ei siinäkään suhteessa syntynyt kellekään mitään kinaa.

Me kasvoimme ja vahvistuimme; — en tietysti voi väittää että se nyt niin erityisesti olisi tapahtunut hengessä, mutta ruumiillisesti tuli meistä koko lihavia pullikoita.

Meidän lapsuusvuosiltamme, tai toisin sanoen niiltä ajoilta kun me olimme "punasen vasikan" kokoisia ja ikäisiä, ei ole aivan erikoista kerrottavaa.

Siksipä sivuutammekin muutamia vuosia kertomuksessa ja tulemme siihen ajanjaksoon jolloin me molemmat tulimme aikamiehiksi.

Kuten sanoin oli tähän saakka kaikki käynyt hyvin, mutta nyt tapahtui käänne meidän onnessamme: ystäväni sairastui.

Se oli kevät-talvi kun hänessä ensikerran tuon salakavalan taudin oireet huomasin. Lie jo kauankin tauti ruumiissa piillyt, vaikka terveelle mies näyttänyt oli. Koville nyt vaan otti ja kova oli taistelu. Joskus näytti siltä että järjen kanssa ei kaikki ollut niinkuin olla olisi pitänyt. — Tauti kiihtyi; se valtasi voimakkaine tunteineen ystäväni koko olemuksen, jokaisen hiuskarvankin. —

Joskus tunsin minäkin ruumiissani omituisia nykäyksiä, aivan kuin tauti olisi jo minussakin alostellut.

Miehuutensa parhaimmassa ijässä, elämänsä kukkeimpana aikana… Tunnen että silmäni kyyneltyvät enkä tahdokaan liikutustani salata; sillä minä pidin hänestä, minä rakastin häntä ja me olimme mitä parhaimmat ystävät. Äkkiä tulimme me erilleen temmatuiksi ja muistoksi vaan jälelle jäi se aika, minkä olimme lapsina ja nuorukaisina yhdessä eläneet.

Vähitellen näytti enemmän ja enemmän järki hänestä katoavan. Ja viimein… Selvästi muistan vielä sen päivän ja tunnen väristyksen koko ruumistani karsivan, kun sitä ajattelen. Me olimme kaikki ystävät ja omaiset, kokoontuneet hänen luokseen. Pappi oli myöskin kutsuttu; sillä me olimme kaikki vakuutettuja siitä, että hän on mennyt mies, että hän on sillä tiellä jolta ei enää ehjin nahoin palata. — Paitse sitä, oli hän myöskin itse halunnut pappia luokseen saada.

Me olimme kaikki hiljaa, liikkumattomina, häntä vaan katsoimme. — Ja hän kokosi viimeisetkin voimansa, avasi suunsa ja… Herra varjele sitä hetkeä!

Hikikarpalot putoilivat suurina alas hänen kasvoiltaan. Kaikkien läsnäolijain silmissä näin suurinta liikutusta ja osanottoa, myötätuntoa. — Meistä tuntui että hän ikäänkuin näki vierellään koko elämänsä ristin ja kärsimyksen ja että hän käsillänsä tunsi sen läsnäolon. — —

Ratkaiseva hetki oli tullut. Mustassa puvussaan, vakava ilme kasvoillaan, evankeliumikirja kädessään läheni pappi ystävääni.

Suonenvedon tapaisesti aaltoili hänen miehekäs rintansa, kun hän matalalla, sisäisten voimain väräjyttämällä äänellä hiljaa kuiskaten toisti papin sanat: — — — otan sinut —— —— — minun avio-vaimokseni, rakastaakseni sinua myötä- ja vastoin-käymisessä.

Ja rakkaudentauti, jota ystäväni niin pahoin oli sairastanut, että me hänen järkensä normaalikuntoa epäilimme, alkoi tästä hetkestä kiireellä parantua.

Minun pitäisi teille kertoa nuoruuteni vaiheista ja erityisesti juuri siitä päivästä — taikka ilta se oikeastaan olikin — siitä illasta kuin minä ensikerran näin rakkaan Karuliinani.

Se on merkillistä! Ja minun pitäisi todellakin kertoa teille siitä, mutta on niin helkkarin vaikeata päästä hyvään alkuun. Kyllähän sitä voisi päästä kertomuksessa eteenpäin, mutta kun hyvä alku puuttuu, niin silloin on kertomuksen syntyminen sangen epävarmalla pohjalla.

Te, jotka ette koskaan ole suutanne avannut kertoaksenne jotakuta kertomusta, ette sitä — suokaa anteeksi — te ette sitä ymmärrä; mutta minä sen ymmärrän ja tunnen. Minä sen tiedän, ymmärrän ja tunnen, kuinka välttämätön ja tuiki tarpeellinen hyvä alku — ja alku yleensä — on kertomukselle. Minä tunnen tämän asian niin erinomaisen hyvin juuri senvuoksi että minä olen päättänyt ruveta kertomusten kertojaksi.

Ja minä olen jo koettanut kertoa muutamia kertomuksia, mutta kun en syystä tai toisesta osannut niitä oikein alottaa, niin luonnollinen seuraus oli, että loppu tuli samankaltainen, tai, — niinkuin useimmin tapahtui — loppua ei tullut ensinkään. Tapahtui usein niinkin että kertomukselleni ei tullut alkua eikä loppua ja kertomuksen keskikohta jäi aivan tyhjäksi — olemattomaksi, minä tarkoitan. Ja sellaiset sattumat vievät nuorta taiteilijan alkua kaikkein hitaimmin eteenpäin.

Minun aivokopassani myllertää tällä kertaa kaksikymmentäviisi miljoonaa kysymysmerkkiä, huudahdusmerkkiä, sulkumerkkiä, ajatusmerkkiä, myrskymerkkiä ja mitä he kaikki nimeltään lienevätkin, sillä minä ajattelen tämän kertomuksen alkua sanomattomilla huokauksilla.

Jos minä esimerkiksi alottaisin kuten äsken jo alotin, niin te jokainen olisitte valmiit takanapäin sanomaan että: siinä jutussa oli vasta helkatin tyhmä alku. Mutta sellainen arvostelu ei mitenkään olisi terveellinen minun na… ei vaan minun maineelleni.

Oli helteinen kesäkuun aamu. Linnut lauloivat ilmassa ja kukkaset tuoksuivat kedolla. Ylhäällä, korkeassa kaaressa, siinsi ihana taivas. Kummulla tuolla seisoi viheriä koivikko ja alhaalla laakson pohjalla liristen luikerteli pieni, kirkas, herttainen, pehmeä puro. Puron reunamalla kasvoi tuhansia kukkasia, jotka olivat ihanat nähdä ja hyvät syö… ei, vaan: joista seudulle levisi suloinen, hurmaava tuoksu. Mutta juuri siinä kasvoi kukkasia kaikkein eniten missä he kaksi istuivat. Ne kaksi olivat neitonen ja nuorukainen, jotka tulisesti rakastivat toisiaan. Neitonen tunsi nimen: Karuliina, ja nuorukainen tunsi nimen: Isitoori. Karuliina oli kauniimpi kuin mitkään kertomusten immet. Ja Isitoori? hän oli uljas kuin sydänvertaan vuotava hirvi, pitkä ja solakka kuin honka kankahalla, leveäharteinen ja voimakas kuin metsien kontio. Kaunis kuin — — ——. Ja kun hän lauloi, niin — — -.

Ja noin yhä edelleen minä voisin jatkaa. Mutta vaikka se minun mielestäni olisikin runollinen alku, niin voisi joku tehdä tätä kaunista alkua vastaan sen ystävällisen muistutuksen että se on lainattua.

Paitse sitä, niin en itsekään ole aivan varma siitä että olen onnistunut pannessani naiselle nimeksi Karuliina ja nuorukaiselle nimeksi Isitoori. Karuliina nimeä vastaan ei minulla ole paljoakaan muistuttamista; mutta Isitoori!

Kun minä ajattelen Isitooria, niin minusta tuntuu, ettei koskaan ole sen nimistä nuortamiestä ollut niin tavattoman kaunista, niin mahdottoman uljasta, niin hirmuisen väkevää, niin helkkarin hyvää tenoria ja niin tuiki runollista kuin mitä minun kertomukseni sankari tulee olemaan; niin ja oikeastaan jo on — minun päässäni.

Tämä kertomus on jo todellakin minun päässäni aivan valmiina ja minä sen teille kerron, kunhan vaan pääsen hyvään alkuun.

Siis mielipiteeni näiden kahden nimen suhteen on se, ettei Isitoori nimi sovi tämän kertomuksen sankarille. Mutta niinpian kun pääsen parempaan alkuun mietin myöskin paremman nimen.

Kerroin myöskin äsken että: "Oli yksi helteinen kesäkuun aamu." Se ei ole oikein, sillä aamut eivät tavallisesti ole niinkään helteisiä.

Myöskin mainitsin äsken että: siinä missä he kaksi istuivat, kasvoi kukkasia kaikkein eniten.

Sekin oli virheellinen, eli oikeammin aivan yliluonnollinen ajatus, jonka todenperäisyyttä en voi ketään saada uskomaan; en edes itse usko. Sillä kun kukkasen päälle istuu niinkin raskas olento kuin rakastunut ihminen, niin saa olla jokseenkin varma ett'ei kukkanen sen jälkeen ole kaikkein elinvoipaisin. Ja mikä voima niitä juuri sille kohdalle, jossa heidän painonsa maata kosketti, olisi niin erityisen runsaasti kasvattanut?

Ainoa mitä itsekään voin täydellisesti hyväksyä ja mielihyvällä omakseni tunnustaa, on tuossa äskeisessä alussa seuraavat katkonaiset lauseet: "Kaunis kuin…" "Ja kun hän lauloi, niin…"

Nuo kaksi lausetta olivat verrattomia. Ja niiden verrattomuus oli juuri siinä, että lauseet olivat puolinaisia. Kuulijat nimittäin voivat noiden lauseiden täytteeksi ajatella niin mahdottoman runollista, ja niin siintävän kaunista kuin kunkin kuulijan runollinen kyky sallii ja keksii. Ja minä vakuutan että minä olen jokaisen kuulijani ajatusten kanssa aivan samaa mielipidettä.

Minä kun en voi kertomustani noinkaan alottaa, niin koetan toista — oikeammin kolmatta tietä.

Oli siis kerran nuori mies, joka rakasti tulisesti nuorta naista.
Nainen… — — Mies… — —

Eräänä päivänä… — — He tahtoivat… — — — Nainen tunsi… —— — —

(Kertoja joutuu hämilleen. Avaa suunsa kertoakseen, mutta ei löydä alkua. Näyttää hyvin hätääntyneeltä.)

Älkää milloinkaan antautuko tälle alalle. Ja minä itse olisin ensimäinen tätä neuvoa seuraamaan, mutta kun olen niin varmasti päättänyt, oikeastaan vannonut rupeavani kertojaksi, niin tahdon olla uskollinen valalleni ja senvuoksi koetan vielä. Ja nyt minä alotan näin:

Se sattui synkkänä sysimustana syyskuun sydänyönä. Vesi valkeassa vaahdossa voihkien valitteli, varmoja, vapisevia, vantteroita rantakallioita vasten hyökätessään. Eikä tuikannut tänä tapahtuma-yönä tuhansien tulisien tähtien taivaisista taajoista tarhoista tiukat tulet. — —

Tuollaisessa puvussa minun kertomukseni; sehän olisi jotain suuremmoista. Tuohan heläjäisi kirkkaasti kuin latinan kieli. — En minä latinaa kuullut ole, vaan olen kuullut sen, että se helisee. Mutta minä tunnen, ettei minussa ole miestä tällä tavalla koko juttua heläjyttämään ja tähän tapaan en siis voi jatkaa.

Nyt alan minä viimeisen kerran. Minä valitsen nyt yksinkertaisen suunnan, eli tyylin, miten sitä sanoisin. Ja jos en nyt vie sitä loppuun, niin minä pelkään, että tämä kertomus jää minulta kertomatta. Minä kuitenkin vakuutan, että se on aivan valmiina minun aivoissani ja minä tunnen miten kaunis, liikuttava ja jännittävä se on.

Se on kummallinen tarina. — Minä olin silloin nuori mies ja hän oli nuori nainen. Me molemmat rakastimme toisiamme. Mutta sitten eräänä iltana kun me taasen istuimme iltaa viettäen hänen kammarissaan, niin yhtäkkiä… — —

Menin eräänä iltana toverini luo. Jo tervehtiessäni huomasin hänessä jotain erikoista; hän näytti suuttuneelta.

Tein puhetta ja kysyin ensimäiseksi leikkiä lasketellen: Miksi hahmos muuttui Kain?

Mutta sitä minun ei olisi pitänyt kysyä, sillä se saattoi ystäväni vallan raivoon. Hän alkoi mittailla lattiaa edes ja takaisin ja siinä kulkiessaan piti hän minulle seuraavan saarnan, jonka saarnan kestäessä minulle ei tullut tilaisuutta ainoankaan sanan lausumiseen: — Tunnetko häntä? alotti hän. Minä onneton olen häneen katkaisemattomilla siteillä vihitty.

Ei siinä ollut pappia ei lukkaria, eikä siinä luettu eikä laulettu, mutta sittenkin. —

Jo nuoruudestani minä häntä tulisesti rakastanut olen, sillä se on suloinen ja hyvä.

Niin, todellakin hyvä, mutta minulle on se muuttunut pahaksi, sillä minä rakastan häntä yli kaiken. Hänen tähtensä minä kalleimman aarteeni; ajan, hukkaan; hänen tähtensä.

Hänelle minä kammarini somistan ja vuoteeni valmistan, sillä minä olen vihitty häneen.

Hänen kanssaan minä irstaimmat mielikuvani synnytin ja hänen syleilyssään niitä ihailin.

Hänen sylissään minä ontoimmat iloni tunsin, tyhjimmät nauruni nauroin, synkimmät hetkeni elin. Ja hänen tähtensä minä karvaimmat itkuni itkin.

Hänen kanssaan minä nuoruuteni kalliin viettänyt olen ja hänen kanssaan tyhmimmät unelmani unelmoinut.

Hänen helmassaan minä löyhimmät tuulentupani rakensin. Ja hänen helmaansa minä helminauhani kalleimmat helmeni, yhden toisensa jälkeen pirstoiksi pusersin.

Ja hänen kanssaan minä nyt, pakosta, päivää ja yötä vietän, sillä minä olen tottumuksen orja.

Hänen kanssaan minä paljon olen mailmaan saattanut: valehtelijoita, varkaita, tylsämielisiä, hulluja, kaatuvatautisia, mykkiä, sokeita, kuuroja, ontuvia, kädettömiä, jalattomia ja satojen tautien runtelemia. Moni niistä kuoli, mutta usea eloon jäi — minulle itselleni taakaksi ja muille harmiksi ja syväksi inhoksi.

Ja mitä minä pahaa tein ja ajattelin, sen minä yksinäisinä hetkinä hänen kanssaan valmiiksi sommittelin.

Että hän sellainen on, sitä ei moni tiedä, mutta minä sen tiedän, että minä huonoon vihitty olen.

Minä muistan ajan, jolloin häntä jumaloin; se oli lempemme ensi aika. Silloin me hulluissa haaveissa elimme ja silloin me enimmät rammatkin elämään saatoimme. Onneton aika! Tyhjää, tyhjää täynnä, sun kaamea muistosi on.

Mutta nyt! Nyt minä sydämeni syvimmästä sitä vihaan, johon minä vihitty olen. Ja jos minulla olisi voimaa, jos minulla olisi tahdon-lujuutta, jos olisin kylmäverisempi kuin olen, niin tyynenä minä myrkkymaljan sekoittaisin ja iloiten hänelle sen ojentaisin. Ja silmää räpäyttämättä minä hänen kuolintaisteluaan katselisin; niin rakas ja hyvä kuin hän minulle onkin.

Mutta minä olen tunteen-lapsi, haaveen lapsi ja minä olen tahdoton raukka. Ja tahtoni voiman minä olen nälkään näännyttänyt, liittomme monina, pitkinä vuosina.

Silloin kun minä työtä tehdä tahdon, lähenee se minua viekkaana, hyvänä ja hymyilevänä. Se kiertää näkymättömän kätensä yli kaulani, se suikkaa näkymättömillä huulillaan minulle hekumallisen suudelman, se kuiskaa korvaani lepoa ja autuaallista lempeä ja minä olen voitettu. Ja silloin minä joutavuuksiin, hullutuksiin, haaveiluihin ja mihin hyvänsä valmis olen; odotan vaan hänen oikullisia määräyksiään.

Minä hoidan sitä hellästi kuin äiti sairasta lastaan. Minä syötän sitä ja hellin niinkuin ruttoa povellani; sillä samalla kuin minä sitä intohimoisesti rakastan, samalla minä sitä tulisesti vihaan.

Minä olen sille liian suuren vallan antanut, ja nyt se minussa joka hermon hallitsee. Se kiertää voimakkailla käsillään ympäri minut, niinkuin humala tukiseipäänsä. Ja vaikka minun järkeni, minun parempi minäni, sitä syvästi vihaa, niin irti minä en pääse, sillä minä olen tottumuksen orja.

Kun minä joskus hänen viekotuksistaan huolimatta koetan työtäni jatkaa, niin silloin se parhaan taitonsa liikkeelle panee. Se kuiskuttaa minulle korvaani tuhansia esimerkkejä siitä, miten liiallinen työnteko on monenkaltaisiin sairauksiin syynä ollut ja paljon muuta se kertoo. Ja kun minä kotvan hänen laverruksiaan kuuntelen, niin tunnen minäkin todella milloin piston rinnassani, milloin muuta tuskaa ja työni minä heitän.

Senjälkeen kiusaajani minut milloin minnekin viekoittaa, useimmin hänen lempipaikkaansa joka on — vuode.

Kun minä ensin hänet tuntemaan opin, niin silloin hän silmissäni kauniille näytti ja suloisilla kuvilla minun sydämeni hänen läheisyydessään täyttyi. Ja minä hänen suutelevien huuliensa mehusta juovuin. Ja minä häntä syleilin illoin ja aamuin, päivin ja öin ja aina minun lempeni oli muuttumaton, sillä en minä hänessä mitään rumaa, enkä mitään pahaa nähnyt.

Nyt minä kauhulla näen tuon entisen jumaloimani koko alastomuudessaan. Nyt minä sen alasti näen, sillä minä olen sen alasti riisunut. Ja minua puistattaa syvä inho, sillä nyt minä vasta nuo hämmästyttävät haavat ja mätäpaiseet näen, joita rakastettuni ruumis ylt'yteensä täytenä on.

Ja tuon inhoittavan näyn keralla, tulee mieleeni loppumaton katkerain muistojen sarja, joissa minä nyt ymmärrän hänen, tuon vihittyni, pää-osaa näytelleen.

Ja minun vihani nousee ja inhoni kasvaa ja aivoissani varmistuu ajatus: minä tahdon hänestä vapaaksi päästä!

Mutta minulla on valittavana vain yksi ainoa keino ja se on: että minä myrkytän hänet. Ja sen minä vannon tekeväni, niin totta kuin minä jo myrkyn häntä varten varannut olen!

Tässä pidätti ystäväni sanatulvaansa ja oli hetken vaiti. Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja lausuin epäilykseni hänen henkisestä terveydestään, sekä kehoitin häntä rauhoittumaan. Sillä minä olin hänen puhuessaan tullut aivan varmasti vakuutetuksi siitä, että hän on tullut mielenvikaiseksi. Mutta puheelleni huomiotaan lainaamatta jatkoi ystäväni:

Mutta sen nimi, johon minä vihitty olen, ja jonka minä ahkeruudella myrkyttää päättänyt olen, ja jota minä jumaloiden rakastanut olen, sen kiusaajan nimi on: laiskuus; ja sen minä myrkyttää tahdon.

— Minä olin silloin mustalaispojan kokoinen. Tuo määrittely ei ole tietystikään kaikkein tarkimpia. Mutta miksikäs te siitä tulisitte, vaikka tietäisitte minun silloisen ikäni paremmin kuin viisi sormeanne! Minä nyt olin siis täsmälleen "mustalaispojan" kokoinen siihen aikaan.

Minä tapasin sen eräänä päivänä aivan äkkiarvaamatta edessäni; sen nimittäin josta minä kertoa tahdon. Ja se oli omituista että me molemmat heti ensi näkemällä mielistyimme toisiimme. En minä nyt sentään hänen tunteitaan voi niin varmaan taata, mutta omat tunteeni minä kyllä tiedän.

En muista enää mitä me ensi tapaamisemme hetkenä oikeastaan keskustelimme, mutta ehk'ei se ollut tärkeää, eikä se ainakaan ollut tähän kuuluvaa.

Ystävyytemme alkuaikoina minä kävin häntä usein tapaamassa, joskus moniaita kertoja päivässä. Hän ei kylläkään tullut minua koskaan tapaamaan, mutta siihen oli kait aivan yksinkertaisesti syynä se, että hän oli saattamaton; hän ei voinut liikkua.

Tämä ystäväni omasi erinomaisen kyvyn luoda ihmisestä ulkonaisen kuvan, ja asettaa se ihmisen itsensä katseltavaksi. Ja juuri se ominaisuus veti, ainakin minua, yhä lujemmin hänen yhteyteensä.

Muuten on se aivan tavallinen luonnonilmiö, että tuommoiset saattamattomat, paikoillaan-olijat, saavat jonkun erityisen omituisuutensa, jonka taidon, tai erikoisuuden näytteleminen heille tuleekin tavallisesti oikein elämän tehtäväksi; niin oli tässäkin käynyt. — Mitä vanhemmaksi minä tulin, sitä vahvemmaksi meidän ystävyytemme muodostui.

Olin sitten jo suuri tyttö, kun eräänä maanantaiaamuna tunsin erityisen voimakasta halua tavata ystävääni. Minä olin edellisenä iltana ollut muutamassa tanssi-tilaisuudessa ja rakastunut erääseen nuorukaiseen oikein "silmittömästi", niinkuin sanotaan, kun tästä asiasta tahdotaan oikein vaikuttavasti ja voimallisesti puhua.

Ystäväni oli vähitellen muuttunut semmoiseksi neitosten — jopa nuorukaistenkin — ystäväksi, joilla välistä on hyvinkin suuri osa näyteltävänä, rakastuneihin ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Minä luonnollisesti myöskin kapusin ensimäisenä hänen luokseen. Minä juttelin hänelle sydäntäni polttavat asiat ja hän vaieten kuunteli. Enkä minä häneltä muuta selvitystä saanutkaan kuin että: kyllä hän muka luuli pojan minusta pitävän, näytinhän minä muka niin nuorekkaalta ja kauniiltakin. Ja minä palasin hyvin lohdutettuna hänen luotaan. "Kaunis", "nuorekas", ne ystäväni arvostelut hivelivät niin suloisesti sydäntäni. Saman mairittelevan lausunnon olin häneltä monasti ennen jo ottanut ja se kai se ystävyyttämme lujittikin.

Siitä on kulunut jo pitkät ajat, kun ensikerran ystäväni luona kävin, rakkaus-asiaini pakottamana. Meidän perheemme on senjälkeen hajaantunut, vanhusten kuoleman ja sisaren ja veljen naimisiin menon kautta. Minä yksin olen vielä naimaton ja elän rahaini koroilla, sillä me joka lapsi saimme periä joltisenkin summan.

Perinnönjaossa pyysin minä, ja sain myöskin hoitooni tuon "saattamattoman". Minä rakastin häntä suuresti ja täytyihän minullakin olla joku jolle lempeäni tuhlasin.

Kyllä se minulta itseltäni hoitamatta jäisi, mutta palvelijani hoitaa häntä erityisellä hellyydellä, pesten, pyyhkien ja puhdistaen. Näyttää että ystäväni on voittanut palvelijanikin suosion.

Monien vuosien kuluessa on ajanhammas, niin kuin näette, tehnyt työnsä minun kanssani täällä toukkien ja matojen pesässä. Minun käyntini ystäväni luona on alkanut harventua. Syy meidän väliemme kylmenemiseen lienee siinä, että ystäväni on alkanut vähitellen muuttua suorastaan hävyttömäksi, väittäen että minä vanhenen ja rumenen arveluttavalla vauhdilla.

Taasen viime maanantaina menin hänen luokseen, samanlaiselle asialle kuin monta vuotta sitten, josta olen maininnut. Minä olin taasen rakastunut muka; sitä voipi vielä näinkin vanha olento hupsia. Menin siis ystäväni luokse, niinkuin rakastunut ainakin. Minä esitin hänellä kysymykseni niin nuorekkaan ja reippaan näköisenä kuin taisin. Minä kysyin häneltä suoraan, että mitä hän arveli minun ulkonäöstäni nykyjään? Ja minä kysyin: luuliko hän, että joku nuorimies voisi vielä minuun kiintyä:

— "Sinä olet jo vanha ja ruma!" oli ystäväni suora ja jäädyttävä vastaus.

Minä koetin puolustautua rahoillani, mutta tulos oli sama. — Kyllä minä olin ennenkin jo saanut häneltä suoria vastauksia, mutta nyt minä en ollut siinä mielen-tilassa että olisin voinut olla tyyni. Ja niin hävyttömältä kuin se kuuluukin, kohotin minä nyrkkiin puristetut käteni ylös, aikomuksessa antaa tuolle saattamattomalle, puolustautumaan kykenemättömälle ystävälleni iskun, joka varmasti olisi ollut hänelle viimeinen. Ilettävä aikomukseni tuli kuitenkin ehkäistyksi, sillä minä kuulin avainta väännettävän ja huoneeseen astui palvelijani ja minä häveten luikin toiseen huoneeseen.

Mietin sitten että varmaan huoneeseen tulijalla oli myöskin ystävältäni jotain kysyttävää itsensä suhteen. Voisihan ystäväni nyt siellä jutella koko äskeisen hävyttömyyteni häntä kohtaan. Olin minä kuitenkin vakuutettu siitä, että hän ei sitä tee; sillä hän oli niitä, jotka eivät koskaan puhu mitään näkemistään ja kuulemistaan, yhtävähän kuin muustakaan.

Vähän ajan kuluttua, kun tiesin ystäväni taas olevan yksin, menin uudelleen hänen luokseen. Nyt astuin hänen eteensä melkein vaatien itselleni tunnustusta. Tuskin olin kuitenkin siihen ehtinyt, kun sain nähdä loppumattoman sarjan puutteellisuuksia niin kasvoillani kuin ruumiissanikin. Ja hän lopetti kuvatulvansa hävyttömämmin kun olin osannut odottaakaan: "Sinä olet niin ruma ja ryppyinen, että sinä olet suorastaan ilettävä."

Silloin minun kärsimykseni mitta oli täysi. Käteni pusertuivat nyrkkiin, kohoutuivat. Ja vihasta punaisena työnsin minä koko nyrkkini häneen.

Ja salin nurkassa seisoneen vanhan perintöpeilin lasi sälähti silloin nyrkkini voimakkaasta iskusta sadoiksi pieniksi sirpaleiksi, jotka iloisina helisten putoilivat salin permannolle.

Kun minä sitten lattialta kokoilin ystäväni palasia, niin jokainen pala toisti minulle saman minkä isopeili äsken oli sanonut. Se suututti minua siihen määrään, että kokosin palat säkkiin, menin ulos, asetin säkin kivelle ja hakkasin toisella kivellä säkin päälle kauvan. Vasta sitten kun arvasin, ettei palasista enää yksikään kykenisi minun naamaani kuvastamaan, lopetin työni.

Onneksi ei minua kukaan tavannut työssäni, sillä palvelijanikin sattui olemaan poissa kotoa; muuten minä nyt ehkä istuisinkin Niuvanniemessä.

Kun ystäväni senjälkeen kyselivät peilini kohtaloa, selitin heille, että olin vahingossa kaatanut tuolin peiliä vasten sillä seurauksella, että lasi putosi sirpaleina lattialle.

Olen jälleen hankkinut uuden peilin; ostinkin sen parhainta, puhtainta lasia. Mutta kun ensikerran tämän uuden eteen asetuin, niin huomasinpa suuresti erehtyneeni siinä, että olin parhaan valinnut, sillä varmana ja itsetietoisena vakuuttaa nykyinen edeltäjänsä tuomiot tosiksi. Ja minä onneton en voi nyt edes lohdutella itseäni peilini huonoudella.

Oli kerran nuorukainen, joka ratsasti valkealla ratsulla läpi ihanan, metsäisen seudun. Se hevonen oli niin raju ja se laukkasi eteenpäin ilman suitsia. Mutta eipä tahtonut nuorukainenkaan hevosta suitsittaa, ei tahtonut sen juoksua hillitä eikä päämaalia sille määritellä.

Eteenpäin vaan! sama sitten minne! loisti sen nuorukaisen sinisistä silmistä.

Se seutu oli niin ihana, ja se valkea hevonen niin nopea ja mieli sillä nuorukaisella niin täytenä iloa ja riemua, että se tunnelma sanoiksi pyrki:

— Suuri, suuri ja mahtava on elämä! Kaunis, kirkas ja ääretön on riemu! En tiedä minä minne menen, enkä tunne kusta tulen. Mutta lennä ratsuni, lennä! kiidä villinä, hulluna yli viheriöitseväin kenttäin. Kuleta minut kauas yhä ihanimpiin oloihin, sillä tämä on minun elämäni, tämä ijankaikkinen autuuteni. Ja minä tunnen, että tuolla jossain kaukana varttoo minua vielä suurempi onni, sellainen, jota ei kukaan vielä ennen minua tuntenut ole. — Kiidä eteenpäin valkea hevoseni, vie minut, vie onneni maahan! Siellä, siellä mun elämäni kulukoon ja siellä kuolemakin tulkoon — jos tulee.

Ja yhä korkeammalle kohosi selvällä taivaalla kulkeva kultainen aurinko, sillä se oli aamuhetki.

Ja riemun hurmaamana huuteli ratsastaja puille ja pensaille, linnuille ja kukkasille, kannustaen villiä, nelistävää ratsuaan.

Se nuorimies muisti kulkeneensa jo kauan, vain ei ennen näin ihanaa tavanneensa. Ja puut huojuttelivat hänelle vihreitä oksiaan, linnut virittivät laulujaan ja pienet kukkaset kumarsivat hänelle pieniä päitään kuin sadun prinssille ikään. Ja pehmyt sammal, jonka helmaan sen valkean ratsun kavio syvälle vajosi, riemuitsi onnestaan. Metsän Sinipiika ja muut Tapiolan jumalten ihanat tyttäret liehuivat hänen vierellään. Vuoroin heistä yksi, vuoroin toinen satulassa istuvan nuorukaisen syliin nousi, kädet kaulaan kiersi, suuta suikkasi ja poven povea vasten painoi. — Eikä tietänyt nuorukainen ääriä onnelleen.

Mutta kerran, kun päivä ylimmilleen ehti ja kuumimmin lämmitti, tunsi nuorukainen itsensä väsyneeksi ja hiljentynyt oli valkean ratsunkin ankara vauhti. Silloin laskeusi nuorukainen alas satulasta ja levähdytti itseään ja valkeata ratsuaan.

Levon jälkeen satuloi hän uudelleen ja kiisi pois, mutta vain harvoin vauhti enää entiselleen kohosi. Seutukin, ennen ihana, nyt vähitellen yksitoikkoisen kolkoksi vaihtui. Ja tuo ennen niin virkku hevonen kompasteli nyt usein ja suinpäin joskus ratsastajakin satulasta alas suistui.

— Mikä on tämä tie, jota ei minun hevoseni kulkea voi? huusi tuskaisena nuorukainen.

Silloin loppui tyysten sen valkean ratsun voimat; se kompastui, kaatui, eikä noussut enää.

Syvän liikutuksen valtaamana seisoi mies kuolleen ratsunsa ruumiin vieressä ja kysyi ikäänkuin itseltään:

Oli omituista ettei nuorukainen ollut ennen koskaan tuota kysymystä tehnyt. Mutta silloin kun hän tuolla ratsullaan kiidätteli tuntemattomia teitä, silloin hän nimitti tuota ratsuaan "Elämäksi". Ja hän todella niin luuli, että se, jonka satulassa hän huoletonna istui, oli itse elämä.

Ja mies kaivoi kuolleelle haudan ja hautasi "Unelmansa", sen hyvän, villin juoksijan, jonka selässä hän niin monta ihanaa seutua sivuuttanut oli. Ja kun hän multia ripotteli hautakummulle, tunsi hän sielussaan omituisia tunteita, sellaisia joita ei hän koskaan ennen tuntenut ollut; ja hän kysyi taasen: — Mitä minä tunnen?

Silloin itki vaeltaja, itki kauan ja katkerasti, itki niin että vavahteli voimakas mies; sillä hän oli jo todellakin mieheksi muuttunut.

Kauan viipyi hän "Unelmansa" haudalla ja peitti sen silaamattoman kummun muistojen kukkasilla.

Mutta "Unelman" haudalle kasvoi toivon-tammi. Vihdoin nousi vaeltaja, taittoi sauvan itselleen toivon elinvoimaisesta tammesta ja läksi taipaleelle.

Toivon tammisauvaan ruumistaan nojaten hän nyt tietään astuu. Eikä tunne hänen elämänsä tarinaa vieras, eikä tiedä mistä hän tulee eli minne hän menevä on.

Ihmisen luonne on hyvin varustettu apteekki, jonka peitetyillä hyllyillä on rohtoja makeimmasta hunajasta tappavimpaan myrkkyyn asti.

Mutta kun me jokainen omistamme tällaisen apteekin lääkevarastoineen, niin on luonnollista, että kauppa käy huonon puoleisesti. Kukapa niitä ostaisi toiselta kun itselläkin kyllin on. Mutta kaupan täytyy käydä ja varaston vaihtua. Sitä varten olemmekin me ihmiset, apteekkien omistajat, keksineet auttavan keinon: me annamme lääkkeitä ilmaiseksi ystävillemme ja etenkin vihamiehillemme.

Se tapahtuu seuraavasti: Minä tarkastan lähimmäistäni. Ja niin pian kun luulen keksineeni hänessä jonkun vian tai puutteellisuuden, kieritän minä pillerit ja lähetän ne apteekissani palvelevan "Kieli"-nimisen juoksupojan, keralla lähimmäiselleni. Usein "Kieli" kulettaa pillerit lähimmäiseen apteekkiin, josta ne tarpeellisten lisäysten kanssa toisen juoksupojan ohella lähetetään seuraavaan apteekkiin. Ja niin jatkuu kierto apteekista apteekkiin, kunnes ne viimein saapuvat osotetulle henkilölle, asiallisten lisäyksien kanssa.

Joskus sattuu niinkin, että asianomainen potilas ei saa lääkkeitä käsiinsä ensinkään. Mutta ei niiden häviämisestä ole kellekään mitään vahinkoa; ennemmin voisi sanoa että siitä on hyötyä, sillä lääkkeitähän on niin tuskastuttavan paljon.

Mutta silloin kun lääke kunnialla saapuu perille tekee se kumman vaikutuksen. Jos ei lääkkeiden saaja saa tietoonsa kuka on lähettäjä, niin joutuu hän ikäänkuin jonkunmoiseen pienen raivohulluuden valtaan. Lääke vaikuttaa, sillä se on voimakasta. Mutta kohta kun hän saa tietoonsa lähettäjän, tyyntyy hän jonkunverran ja alkaa myös vuorostansa pyöritellä pillereitä; sillä onhan hänkin apteekin omistaja. Hän käärii siis suurella huolella kokoon tipat, pillerit, pulverit ja laastarit ja lähettää juoksupoikansa niitä kulettamaan. Ja näin matkaan lähtenyt lähetys kulkee samoja teitä ja saa lisäyksiä ja täydennyksiä aivan kuin äskeinenkin. Ja näin jatkuu tavarain vaihetus herkeämättä.

Se on vielä niin omituista, että jokaisessa apteekissa tuo paketti otetaan vastaan, tutkitaan ja lisätään. Ja kun juoksupoika jättää käärönsä toisen apteekin tiskille on hänen tavallinen sanansa: "Ei vain jumalan tähden pidä sanoa kuka sen on toimittanut", tai jotain sen tapaista. Se osottaa lähettäjän vaatimattomuutta ja sitä, että hän tahtoo pysyä salassa siltä huomaavaisuudelta, jota hän pelkää. Ja käärö, joka alussa oli pieni ja vaatimaton, kasvaa nopeasti kun vyöryvä lumipallo nuoskeassa lumessa.

Jokaisessa apteekissa on oma palvelijakuntansa. Muiden mukana kuuluu palvelijakuntaan muuan "Omatunto"-niminen neiti.

Alkuperäisiltä taipumuksiltaan on tämä neiti niin hyvä, että hän tahtoisi kaikki myrkyt hävittää ja ainoastaan hunajaa lääkkeenä käyttää. Mutta proviisori "Vanhan-Aatamin" mahtava, pöyhkeilevä persoona saa usein tuommoiset esitykset ja ajatukset kuoletetuksi ennenkun neiti Omatunto on niitä ennättänyt täydelleen edes ajatella, vielä vähemmin julkilausua. Silloin neiti saa vetäytyä syrjään ja proviisori itse valmistaa lääkeannokset. Onni on kuitenkin, että tohtori "Järki", käy niin useasti tarkastelemassa noita Vanhan-Aatamin seoksia. Näillä tarkastusmatkoilla särkee hän usein jo valmiiksi käärittyjä lähetyksiä. Tempaapa vielä usein pois paketit, joita juoksupoika jo käsissään pitelee, pois tempaa ja hävittää.

Usein syntyy näiden kahden herran, proviisorin ja lääkärin välillä tappeluitakin lääkeopillisista kysymyksistä ja usein sattuu niin, että Vanha-Aatami voittaa.

Muutamissa apteekeissa ovat Järki ja Omatunto, Vanhan-Aatamin vaanimisista huolimatta päässeet niin pitkälle toistensa kanssa, että ovat perustaneet rakkausliittoja. Kun vanha proviisori on tämän keksinyt, on se riehunut kuin hullu. Usein se onkin liiton rikki saanut; mutta niinkin on käynyt, että Vanha-Aatu on pistetty vahvojen kalterien taakse. Sieltä sen on sitten voimatonna täytynyt katsella miten hänen rakkaita seoksiaan hävitetään.

Mutta usein tekivät liiton myöskin lääkäri Järki ja provisori Vanha-Aatami. Siitä on vasta syntynyt, veijariliitto. Ja neiti Omatunto on sellaisten liittojen hallitessa saanut venyä ja vanua. Omantunnon ovat nämä kaksi ystävystä tahtoneet muodostaa oman mielensä, halunsa mukaiseksi.

Useimmiten tämä harjoitus päättyykin siihen, että Omatunto kuolee, eli oikeammin valekuolee. Silloin ne toiset sitovat tuon valekuolleen Omantunnon käsistä ja jaloista ja ottavat hänen kasvoistaan jäljennöksen. Jäljennöksen avulla laittavat he sitten naamarin ja peli on huipussaan. Nyt heistä vuoroin toinen, vuoroin toinen asettaa päähänsä Omatunto-vainajan naaman jäljennöksen, pukeutuu hänen hameisiinsa ja alkaa esiintymään Omanatuntona. Parhaiten ja erehdyttävimmin osaa Järki matkia. Ja silloin valmistelee hän niin viekkaita sekotuksia, että Vanha-Aatamikin nöyränä tunnustaa järjen etevämmyyden ja tottelee hänen määräyksiään.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JUTTUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Juttuja

JUTTUJA

SISÄLTÖ:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE