The Project Gutenberg eBook of Lucrezia Borgia: Murhenäytelmä, by Victor Hugo

Joseph Léopold Sigisbert Hugo oli napoleonilainen upseeri. Hänen poikansa Victor Marie Hugo syntyi helmikuun 26 päivä 1802 Besançonissa. Victor Hugon kehitys romantikkona alkoi jo varsin varhain. Jo lapsena hän vanhempainsa mukana oleskeli Italiassa ja Espanjassa, ja näiden maiden luonto ja olot painoivat syvän leimansa pojan rikkaaseen mielikuvitukseen ja sielunelämään. Madridissa Hugon perhe asui vanhassa palatsissa, jonka rakennustyyli ja seinäkuvat vaivuttivat kahdeksanvuotiaan Victorin syvään haaveiluun ja mietiskelyyn. Kun Napoleonin veljen, Josephin, asiat Espanjassa kävivät huonosti, palasi nuori Victor äitinsä seurassa Parisiin, missä asetuttiin asumaan vanhaan avaran puutarhan ympäröimään taloon, joka sijaitsi yksinäisessä Val-de-Grâcen kaupunginosassa. Poika jäi nyt pitkiksi ajoiksi äidin hoitoon, mikä ainakin pojan kirjallisiin opintoihin nähden oli sangen vapaata ja järjestämätöntä. Nuori Hugo luki valitsematta kaikkia kirjoja, jotka vaan sai käsiinsä, kuten Tacitusta, Vergiliusta, Lucretiusta, Voltairea, Rousseauta, ritari Faublasia y.m. Avarassa puutarhassa hän kuunteli luonnon salaperäistä kuisketta, havaitsi värivivahduksia, valon ja varjon vaihtelua, ja näin yhtyivät luonnonvaikutelmat kirjojen tarjoamiin kuvauksiin ja hänen mielikuvituksensa muuntelemiin henkilöhahmoihin.

Kun hänen isänsä oli palannut kotia, otti hän lastensa kasvatuksen ohjat käsiinsä. Hän tahtoi valmistaa poikansa Victorin polyteknilliseen kouluun, mutta Victor aavisti jo silloin tulevaa kutsumustansa ja harrasti etupäässä kirjallisuutta. Hän kirjoitti joukon runoja, jopa näytelmiäkin ja täytti kouluvihkonsa kirjallisilla harjoitelmilla. Vuodelta 1816 on säilynyt hänen muistiinpano-vihkonsa, johon hän on kirjoittanut sanat: "Je veux être Chateaubriand ou rien." [Tahdon olla Chateaubriand taikka en mitään.] Chateaubriand, Ranskan romantismin kantaisä, ja Lamartine olivat tähän aikaan hänen ihanteitaan. Heidän teoksensa olivat hänen esikuvinaan ja heidän veroistaan runoilijamainetta hän uneksi. Pian hänessä heräsi halu saattaa julkisuuteen nuoren runottarensa antimet. Jo vuonna 1817 hän otti osaa Ranskan Akatemian toimeenpanemaan kirjalliseen kilpailuun ja seuraavina vuosina Toulousen kukkaisjuhlien yhteydessä oleviin kirjallisiin kilpailuihin, joista sai kunnianimen "maître des arts".

Hugo hylkäsi nyt matematiikan ja päätti kokonaan antautua kirjallisuuden alalle. Tähän aikaan rupesi Ranskan nuorissa mielissä heräämään voimakkaita taideuudistuspuuhia. Virkeät henget olivat kyllästyneet klassisismin jähmettyneisiin esteettisiin kaavoihin, ja Napoleonin ajan ankara sotilasvalta ja sensuuri oli tukahuttanut kaikki vapaammat ja tuoreemmat kirjalliset vesat. Hugon aikalainen Théophile Gautier antaa tämän ajan nuoresta taideinnostuksesta seuraavan kuvauksen: "Nykyiset sukupolvet saattanevat vaivoin kuvitella sitä kuohahtavaa innostusta, joka täytti mielet tällä ajalla; oli vireillä samanlainen liike kuin renessanssin aikana. Uusi elämänmehu tulvaili voimakkaana. Kaikki iti, joka vesa oli nupuilla, joka silmikko aukeni. Hurmaavat tuoksut levisivät kukista; ilma oli huumaava, ihmiset olivat juopuneet lyyrillisyydestä ja taiteesta. Tuntui siltä, kuin oltaisiin löydetty suuri menetetty salaisuus, ja niin olikin laita, oltiinhan jälleen löydetty runous." (Histoire du Romantisme).

Victor Hugo liittyi joukkoon nuoria miehiä, joiden pääpyyteenä oli kirjallisuuden uudistaminen. Tämän literäärisen seuran nimenä oli "Le petit Cénacle", ja Hugosta tuli sen johtaja. Gautier kertoo tästä ryhmästä mainitussa teoksessaan seuraavasti: "Pieneen huoneeseen, jossa ei ollut kaikille istumasijoja, kokoontui nuoria miehiä, todella nuoria ja erilaisia kuin nykyajan nuoret, jotka kaikki ovat siinä viidenkymmenen vaiheilla. Se riippumatto, jossa huoneen isäntä otti päivällisleponsa ja kapea vuoteenpahainen, jossa aamunkoitto usein yllätti hänet lukemassa runoteoksen viimeistä sivua, saivat kutakuinkin korvata kokoushuoneen puutteellista mukavuutta. Kahta paremmin puhuttiinkin seisaalta, puhujan tai lausujan ilmeet ja kädenliikkeet siten vaan tulivat kahta mahtavammin esille."

Vuonna 1822 Hugo julkaisi ensimäisen runoteoksensa "Odes", jonka nojalla Ludvig XVIII antoi hänelle kahden tuhannen franc'in suuruisen eläkkeen. Viimemainittuna vuonna Hugo meni naimisiin, siis ainoastaan kaksikymmentävuotiaana. Tästä lähin alkaa nyt hänen kirjallinen jättiläistuotantonsa. Oodeihin liittyi pari vuotta myöhemmin Ballaadit. Hänen ensimäiset romaaninsa Han d'Islande ja Bug-Jargal ilmestyivät, edellinen 1823, jälkimäinen 1825. Hugon ensimäinen kirjallinen merkkiteos on näytelmä Cromwell (1827), jota ei sen ilmestyttyä esitetty, mutta jolla romantismin historiassa on suuri merkityksensä esipuheensa takia, tämä kun sisältää romantismin katkismuksen. Se oli samalla sotamerkki romantikkojen ja klassikkojen väliseen taisteluun. Victor Hugosta tuli nyt varsinaisen n.s. Senakelin johtaja ja hänen ympärilleen kokoontui sellaisia kuuluja miehiä kuin Alfred de Vigny, Sainte-Beuve, nuori Alfred de Musset, Théophile Gautier, Prosper Mérimée, y.m.

Seuraava Hugon näytelmistä oli Marion De Lorme, joka ilmestyi 1828, mutta jonka esittämisen ehkäisi sensuurin kielto; tämä raukesi vuoden 1830:n vallankumouksen jälkeen, jolloin Marion de Lorme suurella menestyksellä esitettiin Porte Saint-Martin teatterissa. Edellinen vuosi oli tuottanut väririkkaan runokokoelman Les Orientales ja yhden Hugon etevimmistä proosateoksista Dernier jour d'un condamné, jossa hän järkyttävästi analyseeraa kuolemaan tuomitun tunteita. Tämän teoksen tarkoitus oli vaikuttaa kuolemanrangaistuksen poistamista.

Helmikuun 25 päivä 1830 on tärkeä rajapyykki sekä Hugon runollisessa tuotannossa että Ranskan romantismin historiassa. Silloin oli Hernani näytelmän myrskyinen ensi-ilta. Sensuuri oli sallinut sen näyttelemisen siinä luulossa, että klassikkojen vastustus sen murhaisi. Mutta tästä ensi-illasta koitui päinvastoin suuri voitto sekä tekijälle, että hänen koululleen. Théophile Gautier, A. Royer (Histoire du théâtre contemporain), y.m. ovat antaneet tästä merkillisestä teatteri-illasta vilkasvärisiä kuvauksia.

Hugo on vallan väsymätön tuotannossaan. Suitsuavan tulivuoren tavoin hänen mielikuvituksensa lakkaamatta purkaa ilmoille hehkuvaa sisällystään. Heti Hernani näytelmän jälkeen hän julkaisee tunnetun suuren romaaninsa Notre-Dame de Paris ja runoelman Feuilles d'automne.

Kokonaista neljä draamaa kirjoittaa Hugo vuosien 1832-1836 sisällä, nimittäin Le roi s'amuse, Lucrèce Borgia, Marie Tudor ja Angelo. Kaikki nämä draamat ovat suorasanaisia. Lisäksi hän tänä rikkaana draamallisen tuotannon aikana vielä kirjoitti ivakuvauksen, nimeltä Claude Gueux, erään kriitillisen teoksen sekä runokokoelman Chants du Crépuscule. Ajalla kesästä 1837 kevääseen 1840 hänen ahkera kynänsä tuottaa runomittaisen näytelmän Ruy Blas ja lyyrilliset runosarjat Les Voix Intérieures ja Les Rayons et les Ombres. Kesäkuun 2 päivänä hän piti vastaanottajaispuheensa Ranskan Akatemiassa, jonka jäseneksi hän astui kolmasti jäätyään huomioonottamatta.

Nyt oli Hugo saavuttanut vakaantuneen kirjailijamaineen ja lisäksi saanut osakseen suurimman kunnian ja tunnustuksen, mitä ranskalainen kirjailija uneksi, sijan noiden neljänkymmenen "kuolemattoman" joukossa. Tuntui siltä kuin tämä voimakas ja uusia uria uurtava mies olisi murtanut kaikki menestymisensä esteet. Mutta nyt juuri kohtasi häntä vastoinkäymisiä, jotka pitkiksi ajoiksi syvästi lannistivat hänen taipumattoman henkensä. Vuonna 1843 esitettiin Théâtre Français'n näyttämöllä hänen draamansa Les Burgraves, jota kohtasi mitä täydellisin epäonnistuminen. Tämä ensimäinen vastoinkäyminen ja Hugon äsken naimisiin menneen tyttären tapaturmainen kuolema nostivat runoilijassa niin masentuneen ja katkeran mielentilan, että hän ajatteli kirjallisen uran hylkäämistä. Hieman tyynnyttyään hän päätti haihduttaa mielensä haikeutta antautumalla poliittisiin harrastuksiin.

Hugo, joka vuoden 1830:n jälkeen oli ollut perustuslaillisen monarkian puolustaja, muuttui vuoden 1849 vaiheilla tasavaltalaiseksi, jona hän senjälkeen aina pysyi. Kun Napoléon III vuonna 1851 vangitutti tasavaltalaisia, yhtyi Hugo tulevan keisarin vastustajiin, ja hänen oli pakko lähteä maanpakoon. Haettuaan turvaa ensin Belgiasta, missä sitä ei rohjettu hänelle myöntää, hän siirtyi Jerseyhen, ja sieltä anglo-normandilaiselle Guerneseyn saarelle. Täällä hän rakennutti itselleen linnan, jonka suojamuuria valtameren aallot huuhtelivat. Täällä hän eli, huolimatta armahduksesta, aina vuoteen 1870, jolloin keisarivalta raukesi. Täällä hän ihaili merta, ja sai sen tyhjentymättömistä tunnelmista mitä monipuolisinta inspiratsionia luomilleen.

Jerseyssä syntyivät hänen Châtiments runonsa (1853), jotka sinkoilivat satiirin nuolia keisarikunnan miehiä vastaan, ja Guerneseyssä kolme vuotta myöhemmin runokokoelma Contemplations, jonka runoista moni jo oli paljoa aikaisemmin syntynyt. Taas kuluu kolme vuotta kunnes hänen historiallis-symbolistinen runosarjansa Légende des Siècles ilmestyy. (Sen toinen osa julkaistiin 1877 ja kolmas osa 1883.) Niinikään kolmivuotisen työn jälkeen ilmestyy jättiläisromaani Les Misérables, vuonna 1865 runot Les chansons des rues et des bois ja seuraavana vuonna romaani Les Travailleurs de la mer.

Kolmannen tasavallan aikana palasi Hugo Pariisiin, näki piirityksen vuonna 1870, ja seuraavana vuonna puhjenneen kansalaissodan, jonka räikeät tapahtumat antoivat hänelle aiheen runosarjaan L'année terrible. Hugon viimeiset huomattavat teokset ovat suuri runokokoelma L'art d'être Grand-Père (1877), joka sisältää useita Hugon runouden helmiä, ja jylhä näytelmä Torquemada (1882). Siinä huomattavimmat Hugon teoksista. Muutamia hänen teoksistaan on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen, ja julkaisua jatkunee yhä vielä.

Victor Hugo kuoli 83:n vuoden ikäisenä toukokuun 23 päivä 1885. Oman ennustuksensa mukaan, hän meni pois "ruusujen vuodenaikana". Hänen maalliset jäännöksensä kätkettiin Panthéonin holviin, minne koko kansa häntä surren saattoi. Hänestä oli tullut kansansa runoruhtinas, ja tuskin koskaan maallisen ruhtinaan hautajaiset ovat olleet suuremmoisemmat.

Luonteena ei Hugo suinkaan ollut eheä ja ihailtava persoonallisuus. Hän oli rajattomasti itserakas, pikkumainen ja ärtyisä vastustajilleen ja siihen määrään omasta arvostaan ja mielipiteistään kiinnipitävä, että hän huomaamattaan saattoi itsensä naurunalaiseksi. Hänessä oli jotakin pikkuporvarimaista, ja häneltä puuttui tuota hienoa käyttäymis-älyä, jolle ranskalainen antaa nimen "le tact". Mutta vastapainona näille epäedullisille puolille on mainittava hänen intonsa puolustamaan kaikkia sorretuita ja hänen kaunis ja hellä suhteensa omaan perheeseensä.

Tämän luonnoksen ahtaat puitteet eivät salli tarkempaa selontekoa Hugon tavattoman runsaslukuisista runoluomista. Koetamme siis vaan tähän kiinnittää niistä muutaman yleispiirteen.

On kirjoitettu laveita teoksia Hugon aatteista, hänen filosofiastaan, j.n.e. Kun häntä tarkkaavammin lukee, huomaa kuitenkin, etteivät hänen aatteensa ole omintakeisia eivätkä aina edes syviä, ja että hän filosofina on sangen heikko. Turhaa onkin koettaa etsiä hänen merkitystään ja ansioitaan tältä puolelta. Mieltäkiinnittävänä puolena Hugossa ovat hänen suuret ominaisuutensa taiteilijana, hänen harvinainen taitonsa nähdä ja piirtää selvä, taiteellisesti vaikuttava ja vakuuttava kuva näkemästään, hänen virtuosimainen kompositsionitaitonsa ja hämmästyttävä rytmillinen kätevyytensä. Nämä seikat, jos niihin olisi liittynyt luontainen syvyys ja psykologinen katse, olisivat kohottaneet hänet maailmankirjallisuuden harvojen suurmestareiden pariin. Mutta ilman näitäkin suuren kirjailijan ominaisuuksia, on hän erittäin mieltäkiinnittävä aito-ranskalainen kirjailija, joka ei ainoastaan painanut erikoisleimaansa omiin teoksiinsa, vaan myös siihen kirjallisuussuuntaan, jonka tyypillisin edustaja ja johtaja hän oli.

Harvinaisen omintakeinen individualisuus ja titaaninen voima, siinä tunnusmerkkejä, jotka kauttaaltaan heijastuvat esiin Hugon etevimmistä luomista.

Hugon päävahvuus on hänen lyyrillisyytensä. Sitä tapaamme ei ainoastaan hänen lyyrillisissä runoissaan, vaan myös hänen eepillisissä ja draamallisissa tuotteissaan. Ja siitä huomaamme aina, että hän huolimatta paljosta poleemisuudesta, keinotekoisuudesta ja politikoimisesta, joka pohjalastina painaa hänen mahtavapurjeista runopurttaan, on oikea runoilija.

Esipuheessa lyyrilliseen runokokoelmaan Les voix intérieures lausuu Hugo seuraavaa: Shakespearen Porcia puhuu jossakin kohdassa tuosta musiikista, joka kaikuu jokaisen ihmisen sisällä. — Onneton se, sanoo hän, joka ei sitä kuule! — Tämä musiikki, se kaikuu luonnonkin povessa. Jos tämä kirja on jonkun arvoinen, on se kaiku, joskin himmeä ja heikennyt, mutta luullakseni uskollinen kaiku siitä laulusta, joka soiden meidän povessamme vastaa siihen lauluun, jota kuulemme ulkopuolelta itseämme. Sattuvammin tuskin voinee kuvata Hugon lyriikan luonnetta. Hän näet alati kuuli tuota suurta, moniäänistä, monivivahduksista luonnon soittoa, täyteläisenä se pani hänen sielunsa kielet väräjämään, ja ihmeellisesti hän lyyrallaan osasi muille tulkita tätä sisällään helisevää musiikkia. Luonnonkuvaukset Hugolla ovat vastustamattomat, luotu kuva syöpyy mielikuvitukseemme ja täyttää sen runoilijan esiinloihtimalla visionilla. Varsinkin merta Hugo on kuvannut niinkuin en tiedä toisen tehneen. Pitkän maanpakonsa aikana hän oppi merta tuntemaan ja rakastamaan, hän tutustui jokaiseen sen värivivahdukseen, sen jokaiseen riemu- ja valitushuutoon, sen vihanärjyntään, ja hän kokosi kaikki sen rikkaat sävelet kuolemattomiksi symfonioiksi. Merikuvauksiensa yhteydessä hän lausui syvällisimmät ja kauneimmat ajatuksensa. Toinen mieleenpainuva piirre Hugon lyriikassa on se todellinen tunne, joka väräjää niissä runoissa, mitkä tulkitsevat hänen suhdettaan omaisiinsa.

Hugon eepillistä ja draamallista tuotantoa hallitsee laki, joka ei missään hellitä herruuttaan, nimittäin antiteesin eli vastakohtaisuuden laki. "Cromwell" näytelmän esipuheessa hän tekee selkoa tämän lain merkityksestä. Hugon käsityksen mukaan kristinuskon aika eli uusi aika on draaman aika — vastakohtana alkuajoille, jotka ovat lyyrillisyyden aikoja ja antiikille, jonka perusluonne on eepillinen. Puhuessaan kristinuskon synnyttämästä runouden luonteesta, Hugo määrittelee vastakohtaisuuden lakia seuraavasti: "Kristinusko johtaa runouden totuuteen. Kuten se, näkee uudenajan runotar olevaisuutta korkeammalta ja laajemmalta näkökannalla. Se älyää, ettei kaikki luomakunnassa ole inhimillisesti kaunista, vaan että rumuus siinä esiintyy kauneuden rinnalla, muodottomuus kaunismuotoisuuden rinnalla, epattomaisuus ylevyyden rinnalla, paha hyvän yhteydessä, varjo valon vieressä."

Epattomaisuus — groteskisuus, joka käsite sisältää suunnattomuutta, häijyyttä, muodottomuutta, rumuutta, yleensä tavattomuutta pahaan suuntaan — siinä esteettinen käsite, joka moninaisella tavalla esiintyy toteutettuna Hugon kuvauksissa ja henkilöluomissa. Luonnollisesti tämä tiheä vastakohtaisuuden tavoitteleminen osaksi johtuu Hugon poleemisista pyrkimyksistä ja hänen klassisismin vastustelemisestaan. Mutta suuri erehdys olisi johtaa tätä antiteesin-lakia kokonaan mainitusta seikasta. Jyrkkien vastakohtien esittäminen on Hugolla myöskin luontainen sommittelulaki. Hän piti symmetriasta, teoksiensa plastillisesta suunnittelusta, ja vastakohdat tuntuivat tarjoavan hänelle sommittelun selvyyttä ja luonteenerittelyn terävyyttä. Cromwellin esipuhe on kirjoitettu v. 1827. Vastakohtien teoria eli kuitenkin Hugon tietoisuudessa paljoa aikaisemmin. Saatamme huomata sitä jo hänen aikaisimmissa runokokoelmissaan. Selvimpänä se esiintyy hänen romaaneissaan ja etenkin hänen draamoissaan. Niissä eivät ainoastaan eri henkilöt ole toistensa jyrkkiä kontrasteja, vaan saattaapa usein samassakin henkilössä olla kaksi jyrkkää vastakohtaisuutta — groteskinen ja subliiminen puoli, puhuakseni Hugon tavoin — kuten esim. Lucrezia Borgiassa suunnaton rikollisuus ja ääretön äidinrakkaus. Lisäksi muodostavat eri kohtaukset toistensa vastakohtia, kuten esim. näytelmässä Cromwell salaliittolaisten kohtaus, jonka kontrastina on vakoilijoiden kohtaus.

Tämä alituinen vastakohtien tavoittelu ynnä odottamattomat yllätykset, jotka tuontuostakin esiintyvät, antavat Hugon draamoille keinotekoisen, paikoittain onton leiman. Vaivoin ne myös peittävät psykologisen syvyyden puutetta. Mutta kieltämätöntä on, että Hugon draamojen poikkeushenkilöt, vastakohtaisuudet ja ja yllätykset ovat nerollisesti keksityt ja mieltäkiinnittävästi esitetyt, ja sentähden hänen näytelmänsä yhä vielä voivat hyvin esitettyinä vaikuttaa. Mutta me seuraamme niitä ainoastaan sentähden, että Hugon nero ne on luonut, että ne ovat puhtaasti Hugomaisia. Hugota ei voi jäljitellä. Englantilaisen Swinburnen Hugoimitatsionit ovat siitä selvänä esimerkkinä.

Hugon draamat ovat erinomaisen tarkasti suunnitellut, tekotapa on selvä ja varma, ja Hugon draamallisella teknikalla on ollut suuri vaikutus koko uudenaikaisen Ranskan draaman tekniikkaan. Sardou, ja hänen jälkeensä monet nuoremmat, ovat omaksuneet Hugon teknillisen taituruuden ja kehittäneet sitä edelleen virtuosimaisuudeksi.

Victor Hugon huomattavista arvostelijoista Edmond Biré on julkaissut laajimman tutkimuksen, nimittäin kolme nidosta: Victor Hugo avant 1830, Victor Hugo après 1830 ja Victor Hugo après 1852. Nämä teokset tarjoavat monipuolisen kirjallishistoriallisen valaistuksen, m.m. oikaisten useita biografillisia erehdyksiä ja anekdotteja, jotka aikojen kuluessa ovat syntyneet Hugosta samoin kuin useista muista suurista kirjailijoista. Biré ei peittele Hugon heikkouksia ja luonteen epäedullisia puolia. Hän tuo niitä esiin, milloin tilaisuus siihen suinkin tarjoutuu. Hän osottaa siinä suurta vahingoniloa, joten hänen muuten arvokkaan teoksensa luotettavuus ja objektiivisuus lukijan silmissä heikkenee.

Täydellinen vastakohta Birén teoksille on Ernest Dupuyn tutkimus: Victor Hugo, l'homme et le poète. Dupuy taas ihailee Hugota rajattomasti. Joskin hänen kirjansa tämän vuoksi menettää hieman ankaraa kriitillisyyttään, esittää se sen sijaan Hugon luonteen ja runouden miellyttäviä puolia, joita esim. Biré on suuressa määrin laiminlyönyt.

Etevimmät Hugota käsittelevät tutkimukset ovat mielestäni Émile Faguet'n koelma sarjassa "Dix"-neuvième Siècle; Ferdinand Brunetièren tutkielmat teoksessa "L'Evolution de la poésie lyrique en France au dix-neuvième siècle" (2 nidosta) ja Guyaun kaunis tutkimus teoksessa: L'art au point de vue sociologique. Niitä leimaa tasapuolisuus, valistuneen arvostelijan laajanäköisyys ja mieltäkiinnittävä esitys. Hugon filosofisia aatteita esittää Ch. Renouvier kirjassaan Victor Hugo philosophe. Empimättä hyväksyn sen Renouvier'n esiintuoman mielipiteen, että runoilija yhtä hyvin voi olla filosofi kuin varsinainen n.s. filosofi. Onhan esim. Guyau vakuuttavasti osottanut, että syvän tieteellisen ajattelijan ja voimakkaan runoilijan luova inspiratsioni oleellisesti ovat varsin läheistä sukua. Mutta mitä Hugohon tulee, täytyy Faguet'n kanssa myöntää, että hänen filosofiset aatteensa ovat hyvin sporaadisia, usein pelkkiä sanoja ja "loci communes". Milloin hän on mitä synkin ja ehdottomin pessimisti, milloin taas mitä valoisin optimisti, uskoen vahvasti ihmiskunnan hyvään päin tapahtuvaan edistymiseen. Ajattelijana on Hugo, kuten Guyau sanoo, suuri uneksija; "tällainen syvä uneksiminen" — lausuu Guyau teoksessaan 'L'Art au point de vue Sociologique' — "on luontainen useimmille neroille, joita heidän ajatuksensa hallitsevat enemmän kuin mitä he itse voivat ajatuksiaan hallita." Théophile Gautier'n nimellä Histoire du Romantisme kootuissa kirjoituksissa on useita mieltäkiinnittäviä ja hienoja huomautuksia Victor Hugosta. Niihin liittyy aikalaisen ja silminnäkijän kertoman tuoreus. Samassa suhteessa mieltäkiinnittävä on teos Victor Hugo raconté par nu témoin de sa vie. Se tuntuu olevan suuressa määrin Hugon itsensä inspireeraama, on toisten väittämän mukaan hänen vaimonsa kirjoittama ja sille sopisi paremmin nimeksi Goethen käyttämä avomielinen nimi "Wahrheit und Dichtung", jos nimittäin panemme merkille, että jälkimäinen, eli kuviteltu, on melkoisesti voittopuolella. Gustave Lansonin Hugo-tutkimus sisältyy hänen Ranskan kirjallishistoriaansa. Se perustuu kriitillisesti koko Hugo-kirjallisuuteen ja on siinä suhteessa valaiseva. Mutta sitä haittaa kompendion niukkuus ja joltinen kuivuus. Hugon draamoista antavat hyviä arvosteluja A. Royer teoksessa: Histoire du Théâtre contemporain ja Pierre Nebout tutkimuksessa: Le drame romantique.

HENKILÖT:

DON ALPHONSO d'ESTE
DONA LUCREZIA
GENNARO
GUBETTA
DON APOSTOLO GAZELLA
MAFFIO ORSINI
ASCANIO PETRUCCI
RUSTIGHELLO
OLOFERNO VITELLOZZO
JEPPO LIVERELTO
MUNKKEJA
VANGINVARTIJA

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Terassi Barbarigon palatsissa Venetsiassa. Yöllinen juhla. Naamioitettuja kulkee tuon tuostakin näyttämön yli. Molemmin puolin terassia komeasti valaistu palatsi, josta kuuluu soittoa. Terassi on varjossa ja vihreiden köynnösten peitossa. Perällä terassin alla on ajateltu virtaavan Zueccan kanava, jonka pinnalla nähdään silloin tällöin hämärässä liukuvia gondoloita, puoleksi valaistuja, täynnä naamioita ja soittajia. Kukin gondola kulkee näyttämön peräitse, milloin suloisen milloin surullisen soiton kaikuessa, joka poistuessaan vähitellen häipyy. Perällä Venetsia kuun valossa.

1:NEN KOHTAUS.

    Joukko nuoria herroja, loistavissa puvuissa, naamiot kädessä,
    puhelevat terassilla. Gubetta, Gennaro, puettu kapteeniksi,
    Don Apostolo Gazella, Maffio Orsini, Ascanio Petrucci,
    Oloferno Vitellozzo, Jeppo Liveretto.

OLOFERNO. Elämme ajassa, jolloin ihmiset tekevät niin paljon kauheita tekoja, ettei niistä enää puhutakaan, mutta tapahtumaa niin surullista, niin salaperäistä ei liene koskaan kuultu.

JEPPO. Minä tiedän, kuinka se tapahtui. Olen kuullut sen serkultani, hänen ylhäisyydeltään kardinaali Carrialelta, jonka tiedot ovat tarkemmat kuin kenenkään muun. — Te tiedätte, kardinaali Carriale, jolla kardinaali Riarion kanssa oli tuo mainio väittely sodasta Ranskan Kaarle VII:ttä vastaan?

GENNARO haukotellen. Ah! nyt alkaa Jeppo taas kertoa juttujaan. Minä ainakaan en viitsi kuunnella. Olen jo ilmankin tarpeeksi väsynyt.

MAFFIO. Nämä asiat eivät sinua huvita, Gennaro, ja onhan se ymmärrettävää. Sinä olet urhoollinen seikkailija-kapteeni. Sinä kannat tekaistua nimeä. Et tunne isääsi, et äitiäsi. Ei kukaan epäile, ett'et olisi aatelismies; sen näkee siitä tavasta, millä käytät miekkaasi; mutta ainoa, joka osoittaa ylhäistä sukuperääsi, on, että taistelet kuni leijona. Henkeni kautta, olemme asetoverit, enkä sano minä tätä sinua loukatakseni. Pelastit henkeni Riminissä, minä pelastin sinun henkesi Vicenzan sillalla. Olemme vannoneet auttavamme toisiamme niin vaarassa kuin rakkaudessakin, kostaa loistemme puolesta milloin tarve vaatii, luvanneet, ett'ei minulla ole muita vihollisia kuin sinun eikä sinulla muita kuin minun. Tähtien tutkija ennusti, että tulemme kuolemaan samana päivänä, ja me annoimme hänelle siitä ennustuksesta kymmenen kultasekiiniä. Emme ole ystäviä, olemme veljiä. Mutta miekkoista sinua, joka muitta mutkitta kutsut itseäsi vaan Gennaroksi, jonka ei tarvitse kuulua kehenkään, ei olla riippuvainen noista usein perityistä ikävistä välttämättömyyksistä, jotka takertuvat historiallisiin nimiin. Onnellinen sinä! Et tarvitse välittää mitään siitä, mitä tapahtuu ja on tapahtunut, kunhan vaan on olemassa miehiä taistellaksesi ja naisia huvitellaksesi. Mitä sinua liikuttavat perheiden ja kaupunkien historiat, sinua miekan miestä, jolla ei ole kaupunkia eikä perhettä? Meidän on toista. Meidän täytyy ja me tahdomme ottaa osaa aikamme tapahtumiin. Isämme ja äitimme ovat olleet osallisina noissa murhenäytelmissä, ja melkein kaikki meidän perheemme vuotavat vielä verta. — Kerro meille, mitä tiedät, Jeppo.

GENNARO heitäkse nojatuoliin semmoisen asentoon, joka tahtoo nukkua.
Herättäkää minut, kun Jeppo on lopettanut.

JEPPO. Aivan oikein. Yhdeksänkymmentä seitsemän. Eräänä keskiviikon ja torstain välisenä yönä…

JEPPO. Olette oikeassa. — Sinä yönä siis näki eräs Tiberin venhemies, joka oli pannut maata venheeseensä virran rannalle vartioidakseen tavaroitaan, näki jotakin kerrassaan kauheata. Se oli vähän alapuolella Pyhän Hieronymon kirkkoa. Saattoi olla noin viisi tuntia jälkeen puoliyön. Kirkon vasemmalla puolella olevaa tietä myöten näki venhemies yön hämärässä kaksi miestä tulevan, he tulivat jalkaisin toinen toisaalta, he näyttivät levottomilta; sitten ilmaantui taas kaksi miestä ja lopulta kolme; kaikkiaan seitsemän. Yksi ainoa tuli ratsain. Yö oli jotenkin pimeä. Tiberin puoleisissa taloissa oli yksi ainoa huone valaistu. Nuo seitsemän miestä lähestyivät rantaa. Se, joka oli tullut ratsain, käänsi hevosensa ja peruutti sen Tiberiin ja silloin näki venhemies selvästi, että hevosen lautasen toiselta puolelta riippuivat jalat ja toiselta puolelta kädet ja pää — sanalla sanoen miehen ruumis. Toisten väijyessä katujen kulmissa, tarttui kaksi miestä kuolleen ruumiiseen, heilauttivat sitä voimakkaasti pari kolme kertaa ja heittivät sen keskelle Tiberiä. Juuri silloin kun ruumis putosi veteen, kysyi ratsumies jotakin ja nuo kaksi miestä vastasivat: Niin, monsignore. Silloin kääntyi ratsumies jokeen päin ja näki jotain mustaa kelluvan veden pinnalla. Hän kysyi, mitä se oli. Hänelle vastattiin: Monsignore, se on monsignorevainajan vaippa. Ja joku joukosta heitti kiviä vaipan päälle, niin että se upposi. Sen tehtyään he menivät kaikki yhdessä pois Santo Jacopoon päin. Kas siinä, mitä venhemies näki.

MAFFIO. Kamala tapahtuma. Oliko se joku huomattava henkilö, jonka nuo miehet tuolla tavalla heittivät veteen? Tuo hevonen tekee minuun kummallisen vaikutuksen; murhaaja satulassa, kuollut lautasella.

JEPPO. Juuri niin, signore de Belverana. Ruumis oli Giovanni Borgia, ratsumies oli Cesare Borgia.

MAFFIO. Paholaisperhe tuo Borgian perhe. Mutta sanokaa, Jeppo, miksi tappoi veli veljen?

JEPPO. Sitä en voi sanoa. Murhan syy on jotain niin kauheaa, että varmaankin on kuoleman synti sitä edes mainitakaan.

GUBETTA. Minä kerron sen teille. Cesare, Valensian kardinaali, tappoi
Giovannin, Gandian herttuan, siksi että veljet rakastivat samaa naista.

JEPPO. Riittää, signore de Belverana. Elkää mainitko meidän kuullemme tuon hirveän naisen nimeä. Ei ole perheistämme ainoatakaan, johon hän ei olisi iskenyt syvää haavaa.

JEPPO. Oli, lapsi, josta en tahdo sanoa muuta kuin että hänen isänsä oli Giovanni Borgia.

JEPPO. Oliko se Cesare Borgia, jonka onnistui riistää lapsi äidin käsistä? Vai oliko se äiti, jonka onnistui riistää hänet Cesare Borgian käsistä? Sitä ei tiedetä.

DON ASCANIO. Jos äidin onnistui salata poikansa, niin oli se taitavasti tehty. Sen jälkeen kun Cesare Borgia, Valensian kardinaali, pääsi Valensialaisten herttuaksi, on hän murhauttanut, niinkuin tiedätte, paitse veljensä Giovannin, kaksi veljensä poikaa, Guifri Borgian, Squillaccin ruhtinaan pojat, ja serkkunsa, Francesco Borgian. Tuolla miehellä on oikea raivo surmata sukulaisiaan.

JEPPO. Kautta jumalani! Hän tahtoo olla ainoa Borgia ja saada haltuunsa kaikki paavin rikkaudet.

ASCANIO. Sisar, jonka nimeä ette tahdo mainita, Jeppo, eikö hän tehnyt samaan aikaan salaista retkeä Pyhän Sixtuksen luostariin, ei kukaan tiedä mistä syystä?

JEPPO. Luulenpa niin. Päästäkseen eroon signore Giovanni Sforzasta, toisesta miehestään.

GUBETTA. Hänen nimensä oli Giorgio Schiavone, ja hänen työnään oli kulettaa puita Tiberiä myöten Ripettaan.

MAFFIO hiljaa Ascaniolle. Siinä on espanjalainen, joka tietää meidän asioistamme enemmän kuin me roomalaiset.

ASCANIO hiljaa. Minäkin epäilen tuota herra de Belveranaa. Mutta elkäämme nyt syventykö tähän seikkaan. Siinä voi ehkä piillä joku vaara.

JEPPO. Ah, hyvät herrat! mitä aikaa elämmekään! Ja tunnetteko yhtä ainoata ihmistä, joka voi olla varma saavansa elää huomiseen tässä onnettomassa maassa, täällä raivoavine sotineen, ruttotauteineen ja Borgioineen?

DON APOSTOLO. Kuulkaa, hyvät herrat, minä luulen, että me kaikki saamme ottaa osaa lähetystöön, jonka Venetsian tasavalta lähettää Ferraran ruhtinaan luo onnittelemaan häntä siitä, että hän on valloittanut Riminin Malatestalta. Milloin matkustamme me Ferraraan?

OLOFERNO. Varmaan jo ylihuomenna. Te tiedätte, että molemmat lähettiläät jo ovat nimitetyt. Ne ovat senaattori Tiopolo ja kaleerilaivain päällikkö, kenraali Grimani.

ASCANIO. Minulla on tehtävänä teille, hyvät herrat, hyvin tärkeä huomautus, se, että tuolla juodaan Espanjan viiniä ilman meitä.

MAFFIO. Palatkaamme palatsiin. — Hoi, Gennaro! (Jepolle) — Mies on kuin onkin nukkunut teidän puhuessanne.

2:NEN KOHTAUS.

GUBETTA yksin. Niin, minä tiedän enemmän kuin he; he sanoivat sen hiljaa. Minä tiedän siitä enemmän kuin he, mutta dona Lucrezia tietää siitä vielä enemmän kuin minä, Valensialaisten herra tietää siitä enemmän kuin dona Lucrezia, piru tietää enemmän kuin Valensialaisten herra, ja paavi Aleksanteri kuudes tietää enemmän kuin piru. (Katsellen Gennaroa) — Kuinka ne nukkuvat hyvin, nuo nuoret.

Dona Lucrezia tulee sisään, naamioituna. Hän huomaa nukkuvan
Gennaron ja katselee häntä ihastuksella ja kunnioituksella.

DONA LUCREZIA itsekseen. Hän nukkuu. — Tämä juhla on varmaankin häntä väsyttänyt. — Kuinka hän on kaunis! (Kääntyen) — Gubetta.

GUBETTA. Puhukaa hiljemmin, rouva. — Minun nimeni ei täällä ole Gubetta, vaan kreivi de Belverana, kastilialainen aatelismies, ja te, te olette markiisitar de Ponteqvadrato, napolitar. Me emme saa näyttää tuntevamme toisiamme. Eikö teidän ylhäisyytenne ole itse niin määrännyt? Te ette ole täällä kotonanne; olette Venetsiassa.

DONA LUCREZIA. Oikein, Gubetta. Mutta täällä terassilla ei ole ketään muuta kuin tuo nuori mies ja hän nukkuu. Voimme puhella hetkisen.

GUBETTA. Niinkuin teidän ylhäisyytenne suvaitsee. Mutta minulla olisi annettavana vielä yksi neuvo, se, ett'ette riisuisi naamiotanne. Teidät voitaisiin tuntea.

DONA LUCREZIA. Mitä minä siitä! Jos he eivät tiedä, kuka minä olen, ei minulla ole mitään pelättävää. Jos taas tietävät, kuka olen, niin on heidän asiansa pelätä.

GUBETTA. Olemme Venetsiassa, signora. Teillä on täällä paljon vihamiehiä ja vapaita vihamiehiä. Venetsian tasavalta ei tietysti salli, että teidän ylhäisyydellenne tehdään mitään pahaa, mutta teitä voitaisiin kuitenkin häväistä.

GUBETTA. Täällä on muitakin kuin venetsialaisia. On roomalaisia, napolilaisia, romagnalaisia, lombardialaisia, italialaisia koko Italiasta.

DONA LUCREZIA. Ja koko Italia minua vihaa! Olet oikeassa. Mutta on aika, että kaikessa tuossa tapahtuu muutos. En syntynyt tekemään pahaa, tunnen sen tällä hetkellä selvemmin kuin koskaan ennen. Se on perheeni esimerkki, joka on minua siihen vienyt. — Gubetta!

DONA LUCREZIA. Lähetä heti viemään meidän hallinto-alueellemme
Spoletoon määräyksiä, joita nyt sinulle annamme.

GUBETTA. Määrätkää, signora, minulla on aina neljä muulia satuloituna ja neljä sanansaattajaa valmiina lähtemään.

GUBETTA. Hän on yhä vankilassa, odottamassa, että teidän ylhäisyytenne hirtättää hänet.

GUBETTA. Teidän antamanne määräyksen mukaan ei hänelle ole annettava myrkkyä ennen kuin pääsiäisenä, ehtoollisessa. Pääsiäinen on kuuden viikon päästä. Nyt on meillä karnevaali.

GUBETTA. Tällä hetkellä on hän vielä Pesaron piispa ja kansliapäällikkö. — Mutta kuukauden kuluttua ei hänestä ole oleva kuin vähän pölyä jälellä. Sillä meidän pyhä isämme on vangituttanut hänet teidän valituksenne johdosta ja pitää häntä hyvässä turvassa Vatikaanin maanalaisissa kammioissa.

DONA LUCREZIA. Gubetta, kirjoita heti pyhälle isälle, että minä pyydän häneltä armoa Pietro Capralle. Gubetta, laskettakoon Accaioli vapauteen. Vapauteen myöskin Manfredi de Curzola! Vapauteen Buondelmonte! Vapauteen Spadacappa!

GUBETTA. Odottakaa, rouva, odottakaa, antakaa minun hiukan hengähtää. Mitä kaikkia määräyksiä te annattekaan? Oh, hyvä jumala! armoa sataa satamalla! laupeutta ropisee kuin rakeita! minä hukun, minä hukun! minä en pääse koskaan kuiville tästä hyvien töiden vedenpaisumuksesta.

DONA LUCREZIA. Hyvien tai pahojen, mitä se sinua liikuttaa, kun saat niistä maksun?

GUBETTA. Minä tarkoitan vaan, että hyvä teko on aina vaikeampi tehdä kuin paha. — Mies parkaa minua! Mihinkä minä joudunkaan, jos tekin nyt aijotte ruveta laupeutta harjoittamaan?

GUBETTA. Minulla on todellakin jo viisitoista vuotta ollut kunnia olla teidän työtoverinne.

DONA LUCREZIA. No niin! sano, Gubetta, vanha ystäväni, vanha rikostoverini, etkö sinäkin jo ala tuntea tarvetta ruveta muuttamaan tätä elintapaa? etkö sinäkin jo ala kaivata siunausta, sinä niinkuin minäkin, jotka olemme niin kauvan kirousta kantaneet? eikö sinullekin rikoksia riitä?

DONA LUCREZIA. Eikö meidän yhteinen maineemme, meidän kauhea maineemme, myrkyttäjäin ja murhaajain, jo ala sinua painaa, Gubetta?

GUBETTA. Ei vähääkään. Kulkiessani Spoleton katuja kuulen kyllä joskus pahanilkisten murahtelevan takanani: Hum! siinä menee Gubetta, myrkky-Gubetta, tikari-Gubetta, hirttäjä-Gubetta! sillä he ovat liittäneet nimeeni loistavan tupsun kaikellaisia liikanimiä. Tuommoista sanotaan takanani ja kun ei suu sano, niin puhuvat silmät. Mutta mitä se tekee? Olen tottunut huonoon maineeseeni, niinkuin paavin sotamies on tottunut tekemään palvelusta messun aikana.

DONA LUCREZIA. Mutta etkö sinä pelkää, että kaikki nuo vihan nimet, joita sinun päällesi syydetään, ja joita syydetään myöskin minun päälleni, voivat herättää vihaa ja ylenkatsetta jossain sydämmessä, jonka toivoisit sinua rakastavan? Et siis rakasta ketään ihmistä maailmassa?

DONA LUCREZIA. Mitä sinä siitä tiedät? Tahdon puhua kanssasi suoraan enkä tule puhumaan en isästäni, en veljestäni, en miehestäni, en rakastajistani.

DONA LUCREZIA. Gubetta! Gubetta! Jos tähän aikaan olisi Italiassa, tässä onnettomassa ja rikoksellisessa Italiassa, jalo ja puhdas sydän, sydän täynnä yleviä ja miehekkäitä hyveitä, enkelin sydän sotilaan panssarin alla; jos ei minua elähyttäisi, minua vihattua, halveksittua, kammottua, miesten kiroamaa, taivaan tuomitsemaa, kurjaa kaikkivaltiasta naisparkaa; jos ei minua tässä äärettömässä surkeudessani, jossa sieluni painiskelee kuoleman kanssa, elähyttäisi ja ylläpitäisi kuin yksi ainoa ajatus, yksi ainoa toivo, yksi ainoa mahdollisuus: ansaita ja ennen kuolematani saavuttaa pienen pieni paikka, hiukkanenkaan hellyyttä ja kunnioitusta tuossa niin jalossa ja puhtaassa sydämmessä; jos ei minulla olisi muuta ajatusta kuin ylpeys tuntea sen kerran sykkivän omaa sydäntäni vastaan, — ymmärrätkö nyt, Gubetta, miksi minulla on kiire pyhkimään pois menneisyyteni, puhdistamaan maineeni, pesemään ne tahrapilkut, joita minulla on joka paikassa ruumiissani, ja muuttaa koko Italian vihaama ja kammoama nimeni kunniallisen, katuvaisen ja siveellisen ihmisen kunniakkaaksi nimeksi?

GUBETTA. Hyvä jumala, minkä erakkopyhimyksen kanssa olettekaan mahtanut törmätä yhteen?

DONA LUCREZIA. Elä naura. Olen jo kauvan näitä ajatuksia hautonut, vaikk'en ole niistä sinulle puhunut. Kun on joutunut rikosten myrskyn vietäväksi, ei ole helppo pysähtyä niin pian kun tahtoisi. Kaksi enkeliä on taistellut minussa, hyvä ja paha, mutta minä uskon, että hyvä on vihdoin vievä voiton.

GUBETTA. No niin, te Deum laudamus, magnificat anima mea Dominum. — Tiedättekö, signora, ett'en minä enää ymmärrä teitä ollenkaan, ja että te jo jonkun aikaa sitten olette ollut minulle suorastaan selittämätön. Kuukausi sitten teidän ylhäisyytenne ilmoittaa matkustavansa Spoletoon, heittää hyvästinsä puolisolleen monsignore don Alphonse d'Estelle, jolla sivumennen sanoen on se heikkous, että hän rakastaa teitä kuin kuhertajakyyhkynen ja on mustasukkainen kuin tiikeri, niin, teidän ylhäisyytenne jättää siis Ferraran, ja lähtee salaa Venetsiaan, melkein ilman seuruetta, kätkeytyneenä napolilaisen valhenimen taa, ja minä espanjalaisen valhenimen taa. Tultuaan Venetsiaan teidän ylhäisyytenne eroo minusta ja määrää, ett'en saa olla teitä tuntevinani. Ja sitten te alatte juosta juhlissa, soittajaisissa, käytätte hyväksenne karnevaalia liikkuaksenne kaikkialla naamioituna, piilossa kaikilta, valepuvussa, puhuttelematta minua muulloin kuin iltasin suurimmassa kiireessä, ja nyt päättyy tämä maskeradi saarnaan. Saarnaan, jonka te pidätte minulle! Eikö tämä ole kerrassaan kummallista ja käsittämätöntä? Olette muuttanut nimenne, pukunne, nyt muutatte luonteennekin. Kunniani kautta, karnevalia jatkuu jo liian pitkälle. Olen aivan sekaisin. Missä on syy tähän käytökseenne?

DONA LUCREZIA tarttuen kiivaasti hänen käteensä ja vieden hänet nukkuvan Gennaron luo. Näetkö tuon nuoren miehen?

GUBETTA. Tunnen hänet hyvinkin ja tiedän myöskin, että juuri hänen jälessänsä te naamionne suojassa olette juossut kaiken aikaa senjälkeen kun tulitte Venetsiaan.

GUBETTA. Sanon, että hän on nuori mies, joka nukkuu penkillä, ja olisi nukkunut seisoalleenkin ja suu auki, jos olisi saanut kuulla kolmannenkaan osan teidän sivistyttävästä ja opettavasta keskustelustanne minun kanssani.

GUBETTA. Hän olisi vieläkin kauniimpi, jos eivät hänen silmänsä olisi kiinni. Kasvot ilman silmiä ovat kuin palatsi ilman ikkunoita.

GUBETTA. Olkoon se teidän kuninkaallisen puolisonne, don Alphonson asia. Minun tulee kuitenkin ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että vaivanne ovat turhat. Olen kuullut kerrottavan, että tuo nuori mies rakastaa erästä nuorta, kaunista naista, nimeltä Fiammetta.

DONA LUCREZIA. Sitä parempi. Tahtoisin niin mielelläni, että hän olisi onnellinen.

GUBETTA. Sepä vasta merkillistä, eikä ollenkaan teidän tapaistanne.
Luulin teitä mustasukkaisemmaksi.

DONA LUCREZIA kiivaasti. Elä sano minulle, kenen näköinen hän on. Jätä minut.

Gubetta poistuu. Dona Lucrezia katselee hetken aikaa kuin autuaasti huumautuneena Gennaroa, eikä huomaa kahta miestä, jotka ovat ilmaantuneet näyttämön perälle ja tarkastelevat häntä.

DONA LUCREZIA luullen olevansa yksin. Se on siis hän! minun on siis sallittu hetken aikaa katsella häntä ilman vaaraa. En, minä en ollut uneksunut häntä kauniimmaksi! Oi, jumalani! säästä minulta sen pelon tuska, että hän minua koskaan vihaisi ja halveksuisi. Tiedäthän, että hän on ainoa, jota tässä maailmassa rakastan. — En uskalla riisua naamiotani, mutta täytyyhän minun kuitenkin pyhkiä kyyneleeni.

Hän riisuu naamionsa kuivataksensa kyyneleensä. — Naamioidut miehet puhelevat matalalla äänellä, sill'aikaa kun hän vaipuu katselemaan Gennaroa.

ENSIMMÄINEN NAAMIOITU MIES. Riittää. Voin palata Ferraraan. Olin tullut Venetsiaan, saadakseni varmuutta hänen uskottomuudestaan; olen nähnyt tarpeeksi. En voi olla kauvempaa poissa Ferrarasta. Tuo nuori mies on hänen rakastajansa. Mikä on hänen nimensä, Rustighello?

TOINEN NAAMIOITU MIES. Gennaro. Se on eräs seikkailijakapteeni, urhoollinen mies, isätön ja äiditön, mies, jonka tarkoituksia ei tunneta. Hän on tällä haavaa Venetsian tasavallan palveluksessa.

TOINEN MIES. Se käy itsestään, monsignore. Hän matkustaa huomenna
Ferraraan useiden ystäväinsä kanssa, jotka ottavat osaa senaattorien
Tiopolon ja Grimanin lähetystöön.

ENSIMMÄINEN MIES. Hyvä. Saamani tiedot olivat oikeat. Olen nähnyt tarpeeksi, voimme palata takaisin.

DONA LUCREZIA pannen kätensä ristiin, ja melkein polvillaan Gennaron edessä. Oi, jumalani, olkoon hänellä onnea maailmassa yhtä paljon kuin minulla on ollut onnettomuutta.

Hän painaa suudelman Gennaron otsalle, joka samassa herää ja hypähtää ylös.

GENNARO (tarttuen Lucrezian molempiin käsiin. Lucrezia on menehtymäisillään). Suudelma! nainen! Kunniani kautta, signora, jos te olisitte kuningatar ja minä runoniekka, niin olisi tässä syntymässä sama seikkailu, mihin joutui messire Alain Chartier, ranskalainen laulaja. — Mutta minä en tiedä, kuka te olette ja minä olen vaan tavallinen sotilas.

3:S KOHTAUS.

JEPPO tullen päinvastaiselta puolelta. Kenen olivat nuo kasvot? Se on kuin onkin hän. Tuo nainen Venetsiassa! — Maffio, kuule!

JEPPO. Yhtä varma kuin että olemme täällä Barbarigon palatsissa emmekä
Labbian palatsissa.

He poistuvat. — Näyttämö on hetken aikaa tyhjänä; aina vähän päästä nähdään gondoloita kulkevan näyttämön perällä, soiton soidessa. — Gennaro ja dona Lucrezia tulevat, Lucrezia naamioituna.

4:S KOHTAUS.

DONA LUCREZIA. Tämä terassi on hämärä ja autio; voin poistaa naamioni täällä. Minä tahtoisin, että te näkisitte minun kasvoni, Gennaro.

DONA LUCREZIA. Katsele minua, Gennaro, ja sano minulle, ett'en herätä sinussa kauhua.

GENNARO. Tekö herättäisitte minussa kauhua! ja miksi? Päin vastoin, minä tunnen sydämmeni pohjassa jotain, joka vetää minua teihin.

GENNARO. Miksi en voisi? On kuitenkin, tahdon olla suora, on kuitenkin nainen, jota aina tulen rakastamaan enemmän kuin teitä.

DONA LUCREZIA. Äitisi? äitisi, oo, Gennaro! Sinä rakastat paljon äitiäsi, eikö totta?

GENNARO. Enkä minä kuitenkaan koskaan ole häntä nähnyt. Se on varmaankin teistä hyvin kummallista, eikö niin? Kuulkaa, en tiedä miksi, mutta minun tekee mieleni uskoa teille jotain; tekee mieleni ilmaista teille salaisuus, jota en vielä ole ilmaissut kenellekään, en edes aseveljelleni, en edes Maffio Orsinille. On omituista paljastaa itsensä näin, kenelle tahansa, mutta minusta tuntuu kuin ette olisikaan minulle kuka tahansa. — Olen sotilas, joka ei tunne perhettään. Minä kasvoin Kalabriassa erään kalastajan luona, jota luulin isäkseni. Täyttäessäni kuusitoista vuotta tuo kalastaja ilmoitti minulle, ett'ei hän ollutkaan isäni. Vähän aikaa sen jälkeen tuli muuan herra, ja asesti minut ritariksi ja meni pois avaamatta kypäriään. Taas vähän aikaa sen jälkeen tuli mustiin puettu mies ja antoi minulle kirjeen. Avasin sen. Äitini minulle kirjoitti, äitini, jota en tuntenut, äitini, jota haaveilin hyväksi, helläksi, suloiseksi, kauniiksi niinkuin te, äitini, jota ihailin ja jumaloin koko sielustani ja sydämmestäni. Tuo kirje ilmaisi minulle, yhtäkään nimeä mainitsematta, että olin aatelinen ja suurta sukua, ja äitini oli kovin onneton. Äiti parka!

GENNARO. Siitä päivästä alkaen rupesin minä seikkailijaksi; koska jo olin jotakin syntymäni kautta, niin tahdoin tulla joksikin myöskin miekkani kautta. Olen harhaillut halki Italian. Mutta kunkin kuukauden ensimmäisenä päivänä, missä silloin ollenkin, saapuu luokseni sama lähetti. Hän antaa minulle kirjeen äidiltäni, saa vastaukseni ja menee, eikä hän sano minulle mitään enkä minä sano hänelle mitään, sillä hän on kuuro ja mykkä.

GENNARO. Tiedän, että minulla on äiti, että hän on onneton, ja että minä antaisin elämäni tässä maailmassa saadakseni nähdä hänen itkevän ja elämäni toisessa maailmassa saadakseni nähdä hänen hymyilevän. Siinä kaikki, mitä tiedän.

GENNARO. Ne ovat minulla kaikki täällä sydämmelläni. Me sotilaat, me panemme rintamme usein alttiiksi vihollisen miekan iskuille. Äidin kirjeet ovat hyvä haarniska.

GENNARO. Odottakaa, tahdotteko nähdä hänen käsialansa? Kas tässä yksi hänen kirjeistään. (Hän ottaa poveltaan paperin, jota suutelee ja antaa sen sitten Dona Lucrezialle.) Lukekaa se.

DONA LUCREZIA lukien: "… Elä koeta päästä minua tuntemaan, rakas Gennaroni, ennenkun on tullut se päivä, jonka minä olen määräävä. Minä olen kovin surkuteltava olento. Säälimättömät sukulaiset ympäröivät minua ja he tappaisivat sinut, niinkuin he tappoivat sinun isäsi. Ei kukaan muu kuin minä saa tietää sinun syntymäsi salaisuutta. Se on niin surullinen salaisuus ja se on niin suuri salaisuus, että jos sinä sen saisit tietää, et malttaisi siitä vaieta; nuoret ovat luottavaisia, sinä et tunne niin hyvin kuin minä niitä vaaroja, jotka sinua ympäröivät; kuka tietää? sinä tahtoisit ehkä uhmata niitä nuoren miehen turhamaisuudesta, sinä puhuisit, sinä ehkä antaisit aavistaa jotakin itsestäsi, etkä sinä sen jälkeen saisi elää kahta päivää. Ei, ei! tyydy tietämään, että sinulla on äiti, joka sinua jumaloi, ja joka yöt ja päivät valvoo henkeäsi. Gennaroni, poikani, en rakasta tässä maailmassa mitään muuta kuin sinua. Sydämmeni sulaa, kun sinua ajattelen…"

GENNARO. Kuinka hellästi te luette. Voisi sanoa, ett'ette lue, vaan puhutte. — Ah, te itkette. — Te olette hyvä, minua miellyttää nähdä teidän itkevän lukiessanne, mitä äitini minulle kirjoittaa… (Hän ottaa kirjeen, suutelee sitä uudelleen ja pistää sen povelleen.) — Niin, te näette nyt, että kehtoni ympärillä on tapahtunut paljon rikoksia. — Äiti parkani! — Ymmärrättekö nyt, miksi minä en välitä lemmen seikkailuista ja semmoisista, kun ei minulla ole kuin yksi ainoa ajatus sydämmessäni, äitini! Oi, jos voisin vapauttaa äitini! palvella häntä! kostaa hänen kärsimyksensä, lohduttaa häntä, mikä onni! Vasta sitten on aika ajatella rakkautta. Kaikki mitä teen, sen teen ollakseni äitini arvoinen. On paljon seikkailijoita, jotka eivät välitä mistään, jotka taisteleisivat paholaisen puolesta, taisteltuaan juurikään pyhän Mikaelin puolesta; minä, minä en palvele kuin oikeita asioita. Tahdon kerran laskea äitini jalkain juureen miekan niin puhtaan, niin uskollisen kuin on jonkun keisarin miekka. — Minulle tarjottiin suuripalkkainen paikka tuon inhoittavan Lucrezia Borgian palveluksessa. Minä hylkäsin tarjouksen.

DONA LUCREZIA. Gennaro! — Gennaro! säälikää pahojakin. Ettehän tiedä, mitä heidänkin sydämmissään liikkuu.

GENNARO. Minä en sääli niitä, jotka eivät muita sääli. Mutta elkäämme siitä enää puhuko. Ja nyt kun minä olen sanonut teille, kuka olen, niin tehkää te samoin ja sanokaa vuorostanne minulle, kuka te olette?

Soihtuja. Sisään tulevat melulla Maffio ja Jeppo.
Dona Lucrezia panee kiireesti naamion silmilleen.

5:S KOHTAUS.

Samat, Maffio Orsini, Jeppo Liveretto, Ascanio Petrucci, Oloferno Vitellozzo, Don Apostolo Gazella. Herroja, naisia, palvelijoita, jotka kantavat soihtuja.

MAFFIO soihtu kädessä. Gennaro, tahdotko tietää, kuka on tuo nainen, jonka kanssa kuhertelet?

GENNARO. Olette ystäviäni, mutta minä vannon kautta jumalan, että se, joka koskee tämän naisen naamioon, on rohkea mies. Naisen naamio on pyhä niinkuin miehen kasvot.

MAFFIO. Mutta silloin täytyy naisen ensin olla naisen, Gennaro! Mutta me emme tahdo häväistä tuota, me tahdomme vaan sanoa hänelle nimemme. (Astuen askeleen Lucreziaa kohden.) — Signora, minä olen Maffio Orsini, sen Gravinan herttuan veli, jonka teidän kätyrinne kuristivat kuoliaaksi yöllä hänen nukkuessaan.

JEPPO. Signora, minä olen Jeppo Liveretto, sen Liveretto Vitellin veljen poika, jonka te pistätitte kuoliaaksi Vatikanin kellarissa.

ASCANIO. Signora, minä olen Ascanio Petrucci, Pandolfo Petruccin orpana, Sienan herran, jonka te salamurhautitte anastaaksenne sitä helpommin hänen kaupunkinsa.

OLOFERNO. Minun nimeni on Oloferno Vitellozzo, sen Jago Appianin veljen poika, jonka te annoitte myrkyttää eräässä juhlassa, sittenkun ensin olitte petollisesti saanut haltuunne hänen kauniin linnansa Piombinon.

DON APOSTOLO. Signora, olette mestauttanut don Francesco Gazellan, kolmannen miehenne don Alphonso d'Aragonin enon, jonka isketitte kuoliaaksi Pyhän Pietarin kirkon portailla. Olen Apostolo Gazella, toisen serkku ja toisen poika.

MAFFIO. Ja nyt kun me olemme sanoneet teille nimemme, sallitteko, että sanomme teille teidänkin nimenne?

MAFFIO riistäen hänen naamionsa. Riisukaa naamionne, signora, että saamme nähdä, voitteko vielä punastua.

DON APOSTOLO. Gennaro, tuo nainen, jolle puhuit rakkautta, on myrkyttäjä ja aviorikkoja.

JEPPO. Sukurutsa kaikissa asteissa, sukurutsa molempain veljiensä kanssa, jotka ovat tappaneet toisensa rakkaudesta häneen.

OLOFERNO. Sukurutsa lastensa kanssa, jos hänellä olisi lapsia; mutta taivas ei anna lapsia hirviöille.

TOINEN NÄYTÖS.

Tori Ferrarassa. Oikealla palatsi ja sen parveke, joka on uutimilla verhottu, ja matala ovi. Parvekkeen alla suuri kivinen vaakunakilpi, johon on suurilla kiiltävillä pronssikirjaimilla kirjoitettu: BORGIA. Vasemmalla pieni rakennus, jonka ovi antaa kadulle. Perällä huoneita ja kellotorneja.

1:NEN KOHTAUS.

DONA LUCREZIA. He eivät vain sanoneet minulle nimeäni, Gubetta, vaan he sylkivät minua silmille.

GUBETTA. Ovat nekin hurjapäitä, jätetäänpäs Venetsia ja tullaanpas Ferraraan. Totta kyllä, että he eivät voineet tehdä juuri toisinkaan, senaatti kun oli valinnut heidät ottamaan osaa lähetystöön, joka saapui viime viikolla.

DONA LUCREZIA. Oo, hän vihaa ja halveksii minua nyt, ja se on heidän syynsä! — Ah, Gubetta, minä kostan heille!

GUBETTA. Kas, se on taas oikeata puhetta. Laupeutenne unelmat ovat haihtuneet, jumalan kiitos. Minun on paljoa parempi olla teidän ylhäisyytenne kanssa, kun olette luonnollinen niinkuin nyt. Olen ollut kuin eksyksissä. Nähkääs, hyvä rouva, järvi on saaren vastakohta, torni on kaivon vastakohta, vesijohto on sillan vastakohta, ja minulla on kunnia olla siveellisen ihmisen vastakohta.

DONA LUCREZIA. Gennaro on heidän kanssansa, pidä vaari, ett'ei hänelle tapahdu mitään pahaa.

GUBETTA. Jos meistä tulisi, teistä hyvä nainen ja minusta hyvä mies, olisi se luonnotonta.

DONA LUCREZIA. Pidä huolta siitä, ett'ei Gennarolle tapahdu mitään pahaa, sanon minä!

GUBETTA. Mutta teidän ylhäisyytennehän näkee hänet joka päivä. Olette voittanut hänen palvelijansa ja se on saanut isäntänsä asumaan tuossa hökkelissä, vastapäätä teidän parvekettanne, ja onhan teitä kohdannut selittämätön onni nähdä joka päivä ikkunastanne, kuinka tuo useinmainittu aatelismies tulee sisään ja menee ulos.

GUBETTA. Ei mikään ole helpompaa. Lähettäkää vaippanne kantaja Alphonso sanomaan hänelle, että teidän ylhäisyytenne odottaa häntä tänään sillä ja sillä tunnilla palatsissa.

GUBETTA. Menkää sisään, signora, minä luulen, että hän on hetipaikalla kulkeva tästä ohitse noiden kukkopoikien kanssa.

GUBETTA. He luulevat minua espanjalaiseksi kiireestä kantapäähän. Olen heidän paras ystävänsä. Lainaan heille rahaa.

GUBETTA. Sitä varten tietysti, että heillä sitä olisi. Muuten, ei mikään ole niin espanjalaista kuin näyttää hyvin pyrstökkäältä ja vetää pirua pyrstöstä.

DONA LUCREZIA syrjään. Oi, jumalani, ett'ei minun Gennarolleni tapahtuisi mitään onnettomuutta!

GUBETTA. Johtuu mieleeni, että pirun pyrstön pitää olla paikkaansa hyvin istutettu ja väännetty ja kiinni juotettu, että se pysyisi juhlallisesti pystyssä eikä jäisi niiden lukemattomien ihmisten käsiin, jotka tahtovat sitä yhtämittaa irti kiskoa.

2:NEN KOHTAUS.

GUBETTA yksin. Kuka on tuo Gennaro? ja mitä hittoa tahtoo herttuatar hänestä? En tiedä kaikkia hänen salaisuuksiaan, eikä ole tarviskaan, mutta tämä kiihoittaa uteliaisuuttani. Tällä kertaa ei hänellä ole ollut luottamusta minuun elköönkä hän luulko, että minä aion palvella häntä tässä asiassa; selvitköön hän seikkailustaan Gennaron kanssa niin hyvin kuin taitaa. Mutta mikä omituinen tapa rakastaa nuorta miestä, kun on Roderigo Borgian ja Vanozzan tytär, kun on nainen, jonka suonissa virtaa ilotytön ja paavin veri. Signora Lucrezia käy platoniseksi. En ihmettelisi enää mitään, en sitäkään, vaikka minulle tultaisiin sanomaan, että paavi Aleksanteri kuudes uskoo Jumalaan.

Kas niin, siellä tulevat nuoret hurjapäät tuttavani Venetsian karnevaalista. Jättää puolueeton ja vapaa maa ja tulla Ferraraan, kun on ensin sillä tavoin loukannut Ferraran herttuatarta! Heidän sijassaan minä olisin ollut ottamatta osaa Venetsian lähetystöön. Mutta nuoret ovat aina semmoisia. Suden kita on kaikista paikoista tässä maailmassa se, johon he mieluimmin syöksyvät.

Nuoret herrat tulevat sisään, huomaamatta Gubettaa, joka asettuu heitä tarkastelemaan parveketta kannattavan pilarin suojaan. He puhelevat matalalla äänellä ja ovat levottoman näköisiä.

3:S KOHTAUS.

MAFFIO hiljaa. Sanokaa mitä tahdotte, hyvät herrat, mutta minun mielestäni olisi voinut olla tulematta Ferraraan, kun on kuolettavasti loukannut Lucrezia Borgiaa.

DON APOSTOLO. Mitä olisimme voineet tehdä? Senaatti lähetti meidät tänne. Onko mahdollista olla tottelematta Venetsian mahtavan senaatin käskyä? Olet määrätty lähtemään ja täytyy lähteäksesi. En kuitenkaan tahdo kieltää, Maffio, että Lucrezia Borgia on arveluttava vihollinen. Ja hän hallitsee täällä.

JEPPO. Mitä luulet hänen voivan meille tehdä, Apostolo? Emmekö ole
Venetsian tasavallan palveluksessa? Emmekö ole sen lähetystön jäseniä?
Yhden ainoan hiuksen nyhtäseminen meidän päästämme olisi sodan
julistamista dooshille, mutta Ferrara ei tahdo kernaasti hieroa riitaa
Venetsian kanssa.

GENNARO haaveillen, näyttämön kolkassa, ottamatta osaa keskusteluun. Oi äitini, äitini! Kuka voi sanoa minulle, mitä voisin tehdä äitiparkani hyväksi?

MAFFIO. Sinut voidaan laskea pitkin pituuttasi hautaan, Jeppo, nyhtäsemättä hiustakaan päästäsi. On myrkkyjä, jotka ajavat Borgiain asioita, näkymättä, kuulumatta, ja paljoa paremmin kuin kirves ja tikari. Muistatko, kuinka Aleksanteri kuudes antoi poistaa maailmasta sulttaani Zizimin, Bajazetin veljen.

DON APOSTOLO. Mitä Bajazetin veljeen tulee, niin on hänen kohtalonsa merkillinen ja yksi kaikkein surullisimpia. Paavi uskotteli häntä, että Ranskan Kaarle oli hänet myrkyttänyt sinä päivänä, kun he aterioivat yhdessä, Zizimi uskoi ja vastaanotti Lucrezia Borgian kauniista käsistä niin kutsutun vastamyrkyn, joka kahdessa tunnissa vapautti Bajazetin hänen veljestään Zizimistä.

JEPPO. Näyttää siltä kuin ei tuo urhoollinen turkkilainen olisi ymmärtänyt mitään politiikasta.

MAFFIO. Niin, noilla Borgioilla on myrkkyjä, jotka tappavat yhdessä ainoassa päivässä, mutta joiden vaikutus voi kestää vuodenkin ajan, kuinka he vaan tahtovat. Ne ovat pirullisia myrkkyjä, ne kun antavat viinille paremman maun ja saavat teidät tyhjentämään pullonne suuremmalla nautinnolla kuin muuten. Luulette päihtyneenne ja olettekin kuollut. Tai että mies yht'äkkiä kaatuu väsyneenä maahan, hänen ihonsa halkeilee, hänen silmänsä kuopistuvat, hänen hiuksensa vaalenevat, hänen hampaansa murtuvat niinkuin lasi kovaan leipään, hän ei enää kävele, hän laahaa jalkojansa perässään, hän ei enää hengitä, vaan hänen kurkkunsa korisee, hän ei naura, ei saa unta, hän värisee auringon paisteessa keskellä päivää, nuori mies muuttuu vanhuksen näköiseksi, hän taistelee niin hetken aikaa kuoleman kanssa ja sitten hän kuolee. Hän kuolee, ja sitten muistetaan, että hän kuusi kuukautta sitten tai vuosi sitten oli juonut lasillisen Kypron viiniä jonkun Borgian luona.

Katsokaa, hyvät herrat, tuoss' on juuri Montefeltro, jonka ehkä tunnette, hän on tästä kaupungista ja hänelle tapahtuu tuo asia juuri parhaallaan. Hän kulkee tuolla torin perällä. Katsokaa häntä.

Näyttämön perällä nähdään kulkevan valkotukkainen, laiha, horjuva, ontuva mies, hänellä on keppi kädessä ja hän on kääritty vaippaan

MAFFIO. Kolme kuukautta sitten hän söi illallista pyhän isämme paavin luona hänen viinitarhassaan Belvederessä.

ASCANIO. Ne ovat hillittömiä mässäyksiä ja juominkeja, joissa nautitaan mitä hienoimpia myrkkyjä.

MAFFIO. Näettekö, kuinka tämä tori on autio. Kansa ei uskalla niinkuin me tulla näin lähelle herttuallista palatsia. Se pelkää, että ne myrkyt, joita siellä yötä ja päivää keitetään, tihkuvat läpi muurienkin.

ASCANIO. Hyvät herrat, lähettiläät olivat eilen herttuan puheilla. Meidän tehtävämme täällä on melkein päättynyt. Lähetystön seurueeseen kuuluu viisikymmentä miestä. Siinä joukossa ei kukaan huomaisi meidän katoamistamme. Ja minä luulen, että tekisimme viisaimmin, jos lähtisimme Ferrarasta.

JEPPO. Hyvät herrat, ehdimme vielä huomennakin. Olen kutsuttu tänään illalliselle ruhtinatar Negronin luo, johon olen aivan hurjasti rakastunut, enkä tahtoisi antaa aihetta luuloon, että tahdon paeta Ferraran ihaninta naista.

JEPPO. Kas, siinä hän on tuo signore de Belverana. Hyvä, me menemme kaikki. Siitä on tuleva iloinen ilta. Hyvää päivää, signore de Belverana.

MAFFIO hiljaa, Jepolle. Olen yhä vieläkin epäilevällä kannalla, Jeppo. Jos uskoisitte minua, niin me emme menisi noille illallisille. Negronin palatsi on aivan herttuan palatsin vieressä eikä minulla ole suurtakaan luottamusta tuon signore de Belveranan ystävällisiin hymyilyihin.

JEPPO hiljaa. Olette hullu, Maffio. Ruhtinatar Negroni on ihastuttava nainen ja minä sanon teille, että olen häneen rakastunut, ja Belverana on kunnon mies. Olen hankkinut tietoja hänestä ja hänen perheestään. Isäni otti hänen isänsä kanssa osaa Granadan piiritykseen vuonna neljätoistasataa kahdeksankymmentä.

MAFFIO. Se ei vielä todista, että tämä on sen isän poika, jonka kanssa teidän isänne oli.

JEPPO. Eläköön Jupiter siis! — Ja sinä, Gennaro, kai sinäkin tulet kanssamme tänä iltana?

MAFFIO hymyillen. Sinä siis, veljeni, menet omalle tahollesi, johonkin rakkauden kohtaukseen, eikö totta?

JEPPO. Niin, kerrohan meille jotain siitä, mitä sanoi sinulle signora Lucrezia tuonoisna iltana. Näyttää siltä kuin olisi hän aivan hurjasti rakastunut sinuun. Hän kai puhui kanssasi sekä kauniisti että kauvan. Olihan hänellä siihen tanssiaisissa hyvä tilaisuus. Naiset peittävät ruumiinsa riisuaksensa eteemme sitä rohkeammin sielunsa. Kasvot peitetyt, sydän alaston.

MAFFIO. Ka, sinähän olet asettunut asumaan aivan hänen parvekettaan vastapäätä. Gennaro! Gennaro!

DON APOSTOLO. Mikä voi olla sangen vaarallista, rakas toverini, sillä sanotaanhan, että tuo arvoisa Ferraran herttua on kovin mustasukkainen vaimostaan.

OLOFERNO. Kas niin, Gennaro, kerro nyt vaan, kuinka pitkälle olet joutunut lemmensuhteessasi Lucrezia Borgiaan.

GENNARO. Hyvät herrat, jos sanotte minulle vielä sanankaan tuosta kauheasta naisesta, niin miekat välähtävät.

MAFFIO. Tämähän on vaan leikkiä, Gennaro. Mutta minusta näyttää kuin sinulle pitäisi voida puhua tuosta naisesta, koska kannat hänen värejänsäkin.

MAFFIO. Usko sitä! Lucrezia on antanut niin sanoa. Se on Lucrezia, joka on kirjaillut sinulle nauhan omin käsineen.

MAFFIO. Omalta palvelijaltasi, joka on jättänyt sen sinulle ja jonka
Lucrezia on lahjonut.

GENNARO. Oh, kirottu olkoon tuo Lucrezia Borgia! Te sanotte, että hän rakastaa minua tuo nainen. Hyvä, olkoon se siis hänen rangaistuksensa! hän kauhistuttaa minua! Niin, hän kauhistuttaa minua! Sinä tiedät, Maffio, se on aina niin. Emme voi olla välinpitämättömiä naisesta, joka meitä rakastaa. Häntä täytyy joko rakastaa tai vihata. Mutta kuinka rakastaa tuota naista? Tapahtuu myöskin, että kuta enemmän tuon tapaiset naiset meitä rakkaudellaan rasittavat, sitä enemmän heitä vihaamme. Tämä minua ajaa takaa, vaanii, piirittää. Kuinka olen voinut ansaita Lucrezia Borgian rakkauden? Eikö se ole häpeä ja onnettomuus? Ette voi uskoa, missä määrin jo tuon rikollisen naisen ajatteleminenkin on minulle vastenmielistä sen yön jälkeen, jona te sanoitte minulle hänen nimensä niin vaikuttavalla tavalla. Ennen en nähnyt Lucrezia Borgiaa kuin kaukaa, tuhansien välimatkain takaa; hän oli minulle kuin koko Italian yli kohoava kauhea aave, niinkuin koko maailman aave. Nyt tuo aave on minunkin aaveeni, hän tulee ja istuu pääni pohjiin, hän rakastaa minua tuo aave ja tahtoo maata vuoteessani. Äitini kautta, se on kauheata! Ah, Maffio, hän on tappanut signore de Gravinan, hän on tappanut sinun veljesi. Hyvä, tahdon olla sinulle veli veljesi sijassa ja kostaa! — Tuossa on hänen inhoittava palatsinsa, palatsi, jossa harjoitetaan haureutta ja petosta, jossa salamurhataan, jossa tehdään aviorikoksia, harjoitetaan sukurutsausta, se on kaikkien rikosten palatsi, se on Lucrezia Borgian palatsi. Oo, sinä häpeän leima, en voi sinua iskeä tuon naisen otsaan, mutta palatsinsa otsikkoon voin sinut kuitenkin panna.

Hän nousee kivipenkille, joka on parvekkeen alla ja pudottaa tikarillaan alas ensimäisen kirjaimen muuriin piirretystä sanasta BORGIA, niin että jää vaan sana: ORGIA.

JEPPO. Kirjain vähempi hänen nimessään, pää vähempi harteillasi,
Gennaro.

GUBETTA. Signore Gennaro, tuosta sukkeluudesta tulee huomenna puoli kaupunkia vaadittavaksi tilille.

GUBETTA itsekseen. Soisin, että niin tapahtuisi, se ehkä vähän jäähdyttäisi signora Lucreziaa.

MAFFIO. Tuolla on pahansuovan näköisiä miehiä, jotka tarkastelevat meitä hiukan uteliaasti. Luulen, että olisi viisainta hajaantua. — Elä tee uusia hullutuksia, veli Gennaro.

GENNARO. Ole huoletta, Maffio. Kätesi. — Hyvät herrat, paljon hauskuutta tänä yönä.

4:S KOHTAUS.

ENSIMMÄINEN MIES. Tuota miestä, joka juuri meni sisään. Ja sinä, ketä sinä etsit?

ENSIMMÄINEN MIES. Mitä tehdä? Ei hän voi olla samaan aikaan herttuan ja herttuattaren luona, onnellinen rakastaja ja hirtetty.

TOINEN MIES. Tässä on dukatti. Pelatkaamme ristiä ja kruunua siitä, kuka meistä saa miehen.

TOINEN MIES. Jos minä kadotan, niin sanon minä herttualle, että lintu oli lentänyt pois pesästään. Mitä minua liikuttavat herttuan asiat.

Kun toinen on kadonnut, avaa hän parvekkeen alla olevan matalan oven, astuu sisään, ja tulee hetken kuluttua takaisin neljän aseellisen miehen seurassa, ja kolkuttaa sen huoneen ovelle, jonne Gennaro oli mennyt.

KOLMAS NÄYTÖS.

Sali Ferraran ruhtinaallisessa palatsissa. Kulta-arabeskeilla koristettuja nahkaisia seinäverhoja. Loistava kalustus viidennentoista vuosisadan lopun italialaiseen tyyliin. — Herttuan tuoli punaisesta sametista kirjaeltu Esten huoneen vaakunakilvillä. Perällä suuri ovi. — Oikealla pieni ovi. Vasemmalla toinen pieni salaovi. — Pienen salaoven takana näkyy kierreportaiden alku, joita valaisee pitkä rautaristikko-ikkuna.

1:NEN KOHTAUS.

Don Alphonso d'Este, omissa väreissään komeassa puvussa.
Rustighello, samoissa väreissä, mutta vaate yksinkertaisempaa.

RUSTIGHELLO. Teidän herttuallinen korkeutenne, ensimmäiset käskynne ovat täytetyt. Odotan uusia.

DON ALPHONSO. Ota tämä avain. Mene Numan galleriaan. Lue kaikki seinäneliöt, alkaen siitä suuresta maalatusta taulusta, joka on lähellä ovea ja joka esittää Herkulesta Jupiterin poikaa, yhtä esi-isistäni. Tultuasi kolmannelle kolmatta neliölle, näet sinä pienen piilossa olevan aukeaman kullatun leijonan suussa, joka on Milanon leijona. Se on Ludvig Maurilainen, joka on antanut tehdä sen taulun. Pistä avain siihen aukkoon. Taulu pyörähtää silloin saranoillaan niinkuin ovi. Sen peittämässä salaisessa laatikossa olet näkevä kristallisella tarjottimella kultaisen pullon ja hopeaisen pullon ja kaksi emaljimaljaa. Hopeaisessa pullossa on puhdasta vettä. Kultasessa pullossa on sekotettua viiniä. Sinä tuot tarjottimen siinä mitään muuttelematta tämän huoneen viereiseen huoneeseen, ja jos koskaan olet kuullut ihmisten pelosta kalisevin hampain puhuvan tuosta kuuluisasta Borgiain myrkystä, joka hienonnettuna on valkeaa ja säkenöivää kuin Carraran marmorin tomu, ja joka sekoitettuna viiniin muuttaa Ramorantinin viinin Syracusan viiniksi, niin varo koskemasta kultaiseen pulloon.

DON APHONSO. Ei. Ota paras miekkasi ja jää seisomaan kabinettiin, oven taa, niin että kuulet kaikki mitä täällä tapahtuu ja että voit tulla sisään heti kun soipi tämä kello, jonka äänen tunnet. (Hän näyttää soittokelloa pöydällä.) Jos minä kutsun näin vaan: — Rustighello! tulet sinä sisään tarjottimen kanssa. Jos minä soitan kelloa, tulet sinä sisään miekkoinesi.

DON ALPHONSO. Sinä pidät miekkasi paljastettuna kädessäsi, ettei sinun tarvitse sitä vetää.

2:NEN KOHTAUS.

DONA LUCREZIA tullen sisään vimmoissaan. Herra hyvä, tämä on häpeällistä, tämä on katalaa. Joku teidän kansastanne — tiedättekö sen, don Alphonso, — on silponut teidän puolisonne nimen, joka oli pantu minun perhevaakunani alle teidän oman palatsinne otsikossa. Sen on tehnyt keskellä päivää julkisesti joku, kuka? en tiedä, mutta se on solvaavaa, uhkarohkeaa. Minun nimestäni on tehty häpeän sana, ja teidän ferraralainen roistoväkenne, joka on hävyttömintä väkeä koko Italiassa, seisoo siellä ja nauraa tirskuu minun vaakunakilpeni ympärillä niinkuin häpeäpaalun ympärillä. — Luuletteko todellakin, don Alphonso, että minä siedän tämmöistä ja ett'en minä ennemmin kuole yhtä kertaa tikarin iskusta kuin tuhat kertaa ivan ja sanasutkausten myrkyllisistä pistoista? Kautta jumalan, hyvä herra, minua kohdellaan kummallisesti täällä teidän herttuakunnassanne Ferrarassa. Tämä alkaa minua jo kyllästyttää ja minusta te alatte jo näyttää liiaksi herttaiselta ja rauhalliselta nähdessänne, kuinka teidän vaimonne nimeä ryvetetään katujenne liassa, kuinka häväistys ja panettelu häntä ahnain hampain järsivät. Tahdon loistavaa hyvitystä kaikesta tästä, arvoisa herra herttua. Valmistaukaa antamaan minulle oikeutta! Se on totinen asia, joka on tuolla tapahtunut, kuuletteko? Luuletteko ehkä, ett'en minä välitä, mitä maailma minusta sanoo ja että minun puolisoni voi kieltäytyä olemasta minun ritarini? Ei, ei, hyvä herra, joka ottaa puolison, osaa myöskin häntä puolustaa, joka tarjoo kätensä, tarjoo myöskin käsivartensa. Minä vaadin sitä. Joka päivä joku uusi häväistys, enkä minä koskaan näe teidän mielenne kuohahtavan. — Eikö se lika, jota minun päälleni heitetään, pärsky teidänkin päällenne, don Alphonso? Kuohahtakaahan toki hiukan, hyvä herra, että minä kerrankin elämässäni näkisin teidän suuttuvan minunkin tähteni. Sanotte joskus minua rakastavanne? Rakastakaa hiukan minun kunniaanikin. Olette mustasukkainen? Olkaahan mustasukkainen minun maineestanikin. Jos olen myötäjäisteni kautta lisännyt teidän perintömaanne kaksi kertaa suuremmiksi, jos olen naimiseni kautta kanssanne hankkinut teille en ainoastaan kultavaakunaanne, vaan myöskin pyhän isän siunauksen, ja lisäksi semmoista, millä tässä maailmassa on enemmän arvoa: Sienan, Riminin, Cesenan, Spoleton ja Piombinon, ja enemmän kaupunkeja kuin teillä oli linnoja ja enemmän herttuakuntia kuin teillä oli paroonikuntia, jos minä olen teistä tehnyt Italian mahtavimman aatelismiehen, niin eihän se kaikki oikeuttane siihen, hyvä herra, että annatte kansanne minua pilkata, ivata ja häväistä, että annatte Ferraranne koko Euroopan edessä osoittaa sormella, että vaimonne on enemmän halveksittu ja vähäpätöisempi kuin tallirenkinne rengin piika; se ei oikeuta, sanon minä, että alamaisenne minun ohi kulkiessani eivät voi olla sanomatta: Ha, siinä hän menee tuo nainen… — Niin, minä ilmoitan teille, hyvä herra, että nyt tapahtunut rikos on tutkittava ja julkisesti rangaistava tai minä valitan paaville tai minä valitan veljelleni Valensian herttualle, joka on Forlissa viidentoista tuhannen sotamiehen kanssa, niin että te ehkä nyt näette, onko asia sen arvoinen, että teidän kannattaa nousta tuolistanne.

DONA LUCREZIA. Kuinka, hyvä herra, rikos on teille tunnettu eikä rikollista kuitenkaan ole saatu ilmi!

DONA LUCREZIA. Jumalan kiitos! Vaan jos hän on saatu ilmi, kuinka ei häntä vielä ole vangittu?

DONA LUCREZIA. Kautta henkeni, jos hän on vangittu, mistä syystä ei häntä vielä ole rangaistu?

DON ALPHONSO. Hänet tullaan rankaisemaan. Tahdoin vaan sitä ennen kuulla teidän mielipidettänne rangaistuksen laadusta.

DONA LUCREZIA. Ah, täällä. — Tässä tarvitaan varoittava esimerkki.
Tämä on majesteettirikos. Sellaisista rikoksista putoaa aina se pää,
joka on niitä suunnitellut ja katkeaa aina se käsi, joka on ne tehnyt.
— Ah, hän on täällä! Minä tahdon nähdä hänet.

DONA LUCREZIA. Vielä sananen, hyvä herra, ennenkun rikollinen tuodaan sisään. — Ken liekin tuo mies, olkoon vaikka teidän kaupungistanne, vaikka teidän perheestänne, don Alphonso, antakaa minulle herttuallinen kunniasananne, ett'ei hän ole pääsevä täältä elävänä ulos.

DONA LUCREZIA. Hyvä. Niin, minä kuulen. Tuokaa hänet tänne. Tahdon itse häntä tutkia. Hyvä jumala, mitä olen minä tehnyt näille Ferraralaisille, että he minua näin vainoavat?

Perällä oleva ovi avautuu. Sen läpi näkyy Gennaro kahden vartijan välissä. Samassa näkyy Rustighello laskeuvan rappuja pienessä salaoven takana olevassa eteisessä. Hänellä on kädessään tarjotin, jonka päällä on kultapullo ja hopeapullo ja kaksi maljaa. Hän laskee tarjottimen ikkunan laudalle, vetää miekkansa ja asettuu oven taa.

3:S KOHTAUS.

GENNARO. Teidän herttuallinen ylhäisyytenne, olen vaan tavallinen kapteeni ja tahdon puhua teille sillä kunnioituksella, jolla minun tulee. Olette otattanut minut kiinni asunnossani tänä aamuna. Mitä minulle aijotte?

DON ALPHONSO. Herra kapteeni, vastapäätä sitä taloa, jossa asutte, on tänä aamuna tehty majesteettirikos. Hellästi rakastetun puolisomme ja serkkumme dona Lucrezia Borgian nimeä on häpeämättömästi loukattu herttuallisen palatsimme otsikossa. Etsimme rikoksen tekijää.

DONA LUCREZIA. Se ei ole hän! tässä on väärinkäsitys, don Alphonso! Se ei ole tämä nuori mies.

DONA LUCREZIA. Olen siitä varma. Tämä nuori mies on Venetsiasta eikä
Ferrarasta. Siis…

DONA LUCREZIA. Se tapahtui tänä aamuna ja minä tiedän, että hän oli koko aamupäivän yhdessä erään tytön kanssa, jonka nimi on Fiammetta.

DON ALPHONSO. Teidän ylhäisyytenne saamat tiedot ovat nähtävästi epätarkat. Sallikaa minun tutkia. Kapteeni Gennaro, oletteko te tuon rikoksen tekijä?

DONA LUCREZIA suunniltaan. Täällähän tukehtuu! Enempi ilmaa! Minun täytyy saada hengittää! (Hän rientää ikkunan luo, kulkien Gennaron ohi ja sanoen hänelle hiljaa ja nopeasti.) — Sano, ett'et sinä sitä tehnyt.

GENNARO. Herttua Alphonso, Kalabrian kalastajat, jotka minut kasvattivat ja jotka uittelivat minua jo nuorena meressä tehdäkseen minusta voimakkaan ja rohkean miehen, antoivat minulle elämän ohjeen, joka usein saattaa vaaraan hengen, mutta ei koskaan kunniaa: tee mitä sanot, sano mitä teet. — Herttua Alphonso, olen se mies, jota etsitte.

DON ALPHONSO kääntyen dona Lucrezian puoleen. Olette saanut herttuallisen sanani, arvoisa rouva.

Herttua antaa vartijoille ja ovenvartijalle merkin poistua vangin kanssa viereiseen huoneeseen.

4:S KOHTAUS.

DON ALPHONSO. Mutta hetki sitten te syöksyitte tänne sisään kuin myrskytuuli hermostuneena ja itkien, vaikeroitte minulle häväistyksestä, joka teille oli tapahtunut, vaaditte huutaen ja minua häväisten, rikollisen päätä, pyysitte minulta herttuallista kunniasanaani, ett'ei hän saisi astua ulos täältä elävänä; minä suostuin velvollisuuteni mukaisesti pyyntöönne ja nyt te tahdotte, ett'ei hän enää kuolisi. Kautta kaikkivallan, tämä on hiukan kummallista, hiukan omituista.

DON ALPHONSO. Arvoisa signora, aatelismiehillä niin vanhoilla kuin minä ei ole tapana jättää lupauksiansa täyttämättä. Olette saanut kunniasanani ja nyt pitäisi minun se peruuttaa. Olen vannonut, että rikollisen on kuoleminen. Hän on kuoleva. Sieluni kautta, saatte määrätä, millä tavoin hän on kuoleva.

DONA LUCREZIA hymyillen ja hellästi. Don Alphonso, don Alphonso, todellakin, me puhumme tyhmyyksiä, te ja minä. Katsokaa, se on totta, minä olen kauhean oikullinen ihminen. Isäni hemmoitteli minua, nähkääs. Pienestä pitäen tottelivat kaikki minun pienimpiäkin oikkujani. En tahdo enää sitä, mitä tahdoin neljännestunti sitten; tehän tiedätte, don Alphonso, että olen aina ollut semmoinen. Kuulkaahan, istukaa tähän, minun viereeni, puhukaamme vähän, hellästi, sydämmellisesti, niinkuin mies ja vaimo, niinkuin hyvät ystävykset.

DON ALPHONSO tekeytyen kohteliaaksi. Dona Lucrezia, olette sydämmeni valittu ja minä olen kovin onnellinen, jos teitä miellyttää nähdä minut hetkinen jalkainne juuressa.

DONA LUCREZIA. Kuinka tuntuu hyvältä olla yhtä mieltä. Tiedättekö, don Alphonso, että minä rakastan teitä yhä vieläkin niinkuin avioliittomme ensi päivänä, tuona päivänä, jona te niin loistavalla tavalla tulitte Roomaan veljeni Valensian herttuan ja veljenne kardinaali Hippolyte d'Esten välissä. Minä olin Pyhän Pietarin kirkon rappujen parvekkeella. Muistan vieläkin teidän komean valkean hevosenne jalokivikoristeineen ja teidän uljaan kuninkaallisen käytöksenne.

DON ALPHONSO. Te olitte komea tekin, arvoisa signora, ja teitte loistavan vaikutuksen hopealla kirjaellun kunniataivaanne alla.

DONA LUCREZIA. Oo, elkää puhuko minusta, kun minä puhun teistä. On varma, että kaikki Euroopan ruhtinattaret kadehtivat minua siitä, että sain puolisokseni kristikunnan parhaan ritarin. Ja minä, minä rakastan teitä todella niinkuin olisin kahdeksantoista vuotias. Te tiedätte, että minä teitä rakastan, eikö totta, don Alphonso? Ette kai sitä epäille? Olenhan välistä kylmä ja hajamielinen, se tulee luonteestani, ei sydämmestäni. Kuulkaa, Alphonso, jos teidän ylhäisyytenne minua siitä hellästi toruisi, minä kyllä parantaisin itseni pian. Kuinka ihanaa on rakastaa toisiaan niinkuin me! Antakaa minulle kätenne, — suudelkaa minua, don Alphonso! — On todella, kun sitä nyt ajattelen, naurettavaa, että ruhtinas ja ruhtinatar, niinkuin me, jotka istuvat maailman kauneimmalla ruhtinaallisella valtaistuimella ja jotka toisiansa rakastavat niinkuin me, olimme vähällä joutua riitaan tuommoisen vähäpätöisen venetsialaisen seikkailijakapteenin tähden. Täytyy karkoittaa, täytyy ajaa tiehensä tuo mies eikä hänestä enää sen enempää puhua. Menköön mihin haluaa, eikö totta, Alphonso? Leijonat eivät vihastu kärpäsiin. — Tiedättekö, että jos herttuallinen kruunu olisi kilpailussa annettava Ferraran kauneimmalle ritarille, te vieläkin sen voittaisitte. — Odottakaa, minä menen sanomaan Bautistalle teidän puolestanne, että hän saa heti kohta karkoittaa Ferrarasta tuon Gennaron.

DONA LUCREZIA hilpeän näköisenä. En tahtoisi sitä enää ajatella. —
Kuulkaa, antakaa minun päättää tämä asia mieleni mukaan.

DONA LUCREZIA. Mutta eihän teillä ole mitään syytä tahtoa tuon miehen kuolemaa.

DONA LUCREZIA. Se nyt on hyvä kaikki kansaa varten semmoinen. Mutta teidän ja minun välillä, tiedämmehän mitä se on. Pyhä isä oli luvannut Ranskan Kaarle kahdeksannelle säilyttää Zizimin hengen, ja siitä huolimatta antoi hänen ylhäisyytensä tappaa Zizimin. Te itse lupasitte Petrucceille luovuttaa heille takaisin Sienan. Te ette tehnyt sitä ja teitte oikein. Kansain historia on täynnä semmoista. Eivät kuninkaat eivätkä kansat voisi elää päivääkään, jos vannotuista valoista pidettäisiin ankarasti kiinni. Meidän kesken, Alphonso, vannottu vala ei ole peruuttamaton muulloin kuin silloin, kun ei ole muuta neuvoa.

DONA LUCREZIA. Elkää syöttäkö minulle semmoisia syitä. Enhän minä ole tyhmä. Sanokaa minulle ennemminkin, rakas Alphonso, onko teillä mitään todellista syytä tahtoa pahaa tuolle Gennarolle. Ei? No hyvä, antakaa hänen henkensä minun haltuuni. Mitä se teihin kuuluu, jos minua haluttaisi antaa hänelle anteeksi? Minuahan hän on loukannut.

DON ALPHONSO. Mutta juuri sentähden, että hän on teitä loukannut, rakkaani, minä en tahdo antaa hänelle armoa.

DONA LUCREZIA. Jos rakastatte minua, Alphonso, ette tätä minulta kiellä. Entä jos minunkin tekisi mieleni koettaa olla laupias? Se on yksi keino koettaa saavuttaa teidän kansanne rakkautta. Minä tahdon, että teidän kansanne minua rakastaa. Laupeushan se tekee kuninkaan Kristuksen kaltaiseksi. Olkaamme armeliaita ruhtinaita. Täällä kurjassa Italiassa on jo tarpeeksi tiranneja ilman meitä, alkaen paavin sijaisesta paroonista aina jumalan sijaiseen paaviin. Tulkoon nyt loppu kaikesta tästä, rakas Alphonso. Päästäkää irti tuo Gennaro. Se on oikku, minä myönnän sen, mutta on jotain pyhää ja suurta naisen oikussa, kun se pelastaa ihmisen hengen.

DONA LUCREZIA. Ette voi? Mutta miks'ette sitten voi myöntää minulle jotain niin vähäpätöistä kuin tuon kapteenin hengen?

DON ALPHONSO. Siksi, että te olette ollut hakemassa häntä Venetsiassa. Siksi, että te hakisitte hänet vaikka helvetistä. Siksi, että minä seurasin teitä, kun te seurasitte häntä; siksi, että minä näin teidät naamioituna ja hengästyneenä juoksevan hänen jälessään kuin susi saaliinsa jälessä. Siksi, että te juuri ikään loitte häneen silmäyksen täynnä kyyneliä ja täynnä tulta. Siksi, että ei ole olemassa vähintäkään epäilystä siitä, että olette hänelle antautunut. Siksi, että kaikki tämä häpeä ja häväistys ja uskottomuus jo riittää. Siksi, että on jo aika minun kostaa häväisty kunniani ja kaivaa verihauta vuoteeni ympärille. Ymmärrättekö, signora?

DON ALPHONSO. Vaijetkaa! — Vartioikaa vast'edes paremmin rakastajianne, Lucrezia. Pankaa mikä vartija tahansa ovelle, josta mennään makuuhuoneeseenne; ovelle, jonka kautta sieltä tullaan, panen minä oman vartijani — pyövelin.

DON ALPHONSO. Elkää vannoko. Valat ovat hyvät kaikki vain kansaa varten. Elkää syöttäkö minulle semmoisia syitä.

DON ALPHONSO. Kuulkaa, signora, minä vihaan teidän inhoittavaa perhettänne, minä vihaan kaikkia Borgioita, ja ennen muita vihaan minä teitä, jota olen niin hullusti rakastanut. Minun täytyy se teille vihdoinkin sanoa, on häpeällinen, kuulumaton asia, että meissä kahdessa yhtyy Esten perhe, joka on arvokkaampi ja kunniakkaampi kuin sekä Valois'n että Tudorin perhe, Esten perhe, sanon minä, ja Borgian perhe, joka ei edes ole Borgia, vaan mikä lienee Lenzuoli tai Lenzolio. Minä inhoan veljeänne Cesaria, jolla on kasvoissaan verisiä syntymämerkkejä! tuota veljeänne Cesaria, joka on murhannut veljenne Giovannin! Minä inhoan äitiänne Rosa Vanozzaa, tuota entistä espanjalaista ilotyttöä, joka herättää häpeän hälinää Roomassa nyt niinkuin ennen Valenziassa. Ja mitä tulee niin kutsuttuihin veljenpoikiinne Sermoneton ja Nepin herttuoihin, niin ovat ne koko kauniita herttuoita, eilisen päivän herttuoita! herttuoita, jotka ovat varastaneet herttuakuntansa. Antakaa minun lopettaa. Minä inhoan isäänne, joka on paavi ja jolla on naisela niinkuin turkkilaisten sulttanilla Bajazetilla, tuota isäänne, joka on antikristus, joka täyttää vankilat mainioilla miehillä ja pyhän kollegion pahantekijöillä, niin että nähdessään heidät kaikki punaiseen puettuina, sekä kaleeriorjat että kardinaalit, ei enää tiedä, ovatko kaleeriorjat kardinaaleja vaiko kardinaalit kaleeriorjia. — Saatte mennä!

DONA LUCREZIA. Herrani, herrani, minä rukoilen teitä polvillani ja puristetuin käsin, nimessä Jeesuksen ja Marian, isänne nimessä, ja äitinne nimessä, minä rukoilen teitä säästämään tuon kapteenin hengen.

DON ALPHONSO. Onpa siinä rakkautta. — Te voitte tehdä hänen ruumiillansa mitä haluatte, ja minä vakuutan, ett'ei teidän tarvitse odottaa tuntia kauvempaa.

DON ALPHONSO. Jos voisitte lukea sielustani sen varman peruuttamattoman päätöksen, jonka olen tehnyt, ette puhuisi hänestä enää niinkuin elävästä.

DONA LUCREZIA nousten. Ah, varokaa itseänne, Ferraran don Alphonso, neljäs mieheni!

DON ALPHONSO. Oh, elkää uhatko, signora! Kautta sieluni, minä en pelkää teitä! Minä tunnen temppunne. Minä en anna myrkyttää itseäni, niinkuin ensimmäinen miehenne, tuo espanjalainen aatelismies parka, jonka nimeä en enää muistakkaan, yhtä vähän kuin tekään. Minä en anna ajaa itseäni tieheni, niinkuin toinen miehenne, Giovanni Sforza, Pesaron herra, se pöllö! Minä en anna pistää itseäni kuoliaaksi niinkuin kolmas miehenne don Alphonso d'Aragonia, se heikko lapsi, jonka veri oli niin ohutta, ett'ei se tahrannut kivilattiaa enempi kuin vesi. Siivosti. Minä olen mies, signora. Herkuleen nimi on ollut monella minun perheessäni. Kautta taivahan! minulla on kaupunkini ja linnani täynnä sotamiehiä, ja minä olen minä itse enkä minä ole vielä myynyt, niinkuin Napolin kuningas, hyviä kanuunoitani paaville, teidän pyhälle isällenne!

DONA LUCREZIA. Te kadutte vielä noita sanojanne, hyvä herra. Te unohdatte, kuka minä olen.

DON ALPHONSO. Minä tiedän aivan hyvin, kuka te olette, mutta minä tiedän myöskin, missä te olette. Te olette paavin tytär, mutta te ette ole Roomassa, te olette Spoleton hallitsija, mutta te ette ole Spoletossa, te olette Alphonson Ferraran herttuan vaimo, hänen alamaisensa ja palvelijattarensa ja te olette Ferrarassa.

Dona Lucrezia, aivan kalpeana vihasta ja pelosta, tuijottaa herttuaan ja peräytyy hitaasti hänen edessään nojatuoliin saakka, johon hän putoaa kuin murtuneena.

Ah, tämä teitä kummastuttaa, te pelkäätte minua! tähän saakka olen minä saanut peljätä teitä. Tästä lähin tuleekin olemaan näin päin, ja aluksi on tuo ensimmäinen rakastajistanne, jonka päälle minä lasken käteni, ja hän on kuoleva.

DONA LUCREZIA heikolla äänellä. Tulkaamme järkiimme, don Alphonso. Jos tuo mies on se, joka on tehnyt minua kohtaan majesteettirikoksen, niin ei hän samalla voi olla minun rakastajani.

DON ALPHONSO. Miksikä ei? Ylenkatseen, vihan, mustasukkaisuuden kohtauksessa! Sillä hän voi olla mustasukkainen, hän myös. Ja mitä minä muuta tiedän, minä? Minä tahdon, että tuo mies kuolee. Se on päähänpisto. Tämä palatsi on täynnä sotamiehiä, jotka ovat minulle uskollisia ja jotka eivät tunne muita kuin minut. Hän ei voi päästä pakoon. Te ette voi häntä mitenkään auttaa. Olen antanut teidän ylhäisyydellenne vallan valita, millä tavalla hänen on kuoleminen, päättäkää siis.

DON ALPHONSO. Te ette vastaa? Minä annan surmata hänet etuhuoneessa miekan iskulla.

DON ALPHONSO. Tahdotteko mieluummin itse ojentaa hänelle lasin
Syrakusan viiniä?

DON ALPHONSO. Pitäkää huolta siitä, ett'ette erehdy, ja että kaadatte hänelle juoman kultaisesta pullosta, te tiedätte. Olen sitäpaitse itse läsnä. Elkää luulkokaan, että jätän teidät.

5:S KOHTAUS.

DON ALPHONSO. Mitä olenkaan kuullut sanottavan, signore Gennaro! Että se, mitä olette tehnyt tänä aamuna, sen olette tehnyt ajattelemattomuudesta ja uhmailun halusta, ilman pahempaa tarkoitusta, jonka herttuatar antaa teille anteeksi ja että muuten olette urhoollinen mies. Äitini kautta, jos niin on, voitte palata terveenä ja vahingoittumatonna Venetsiaan. Jumala ei tahdo, että minä riistän kuuluisalta Venetsian tasavallalta hyvän palvelijan ja kristikunnalta uskollisen käsivarren, joka kantaa uskollista miekkaa, kun Kypron ja Kandian vedet vielä vilisevät pakanoita ja saraseeneja.

GENNARO. Todellakin, monsignore! Tunnustaakseni en odottanut tätä käännettä. Mutta minä kiitän teidän kuninkaallista korkeuttanne. Laupeus on kuninkaallisten avuja, ja jumala antaa armoa tuolla ylhäällä sille, joka on antanut armoa täällä alhaalla.

DON ALPHONSO. Teillä on kai hyvä palkka tasavallan palveluksessa? kuinka paljon ansaitsette, hyvinä vuosina niinkuin huonoinakin?

GENNARO. Minulla on komppania viisikymmentä jousimiestä, jotka palkkaan ja vaatetan. Paitse satunnaisia tuloja saan minä tasavallalta tuhat kultasekiiniä vuodessa.

DON ALPHONSO. Ja jos minä tarjoisin teille neljätuhatta, rupeaisitteko minun palvelukseeni?

GENNARO. Minä en voisi. On vielä oltavani viisi vuotta tasavallan palveluksessa. Olen sidottu.

DON ALPHONSO hiljaa dona Lucrezialle. Nuo tuommoiset näkyvät pitävän valansa. (Ääneen.) Elkäämme siis puhuko siitä sen enempää, signore Gennaro.

GENNARO. En ole tehnyt mitään alhaista pelastaakseni henkeäni, mutta koska teidän ylhäisyytenne sen minulle antaa takaisin, niin voin sanoa jotakin. Teidän ylhäisyytenne muistaa Faenzan piirityksen kaksi vuotta sitten. Herttua Herkules Este, teidän isänne, oli siellä suuressa hengenvaarassa kahden Valensian herttuan sotamiehen häntä ahdistaessa. Eräs palkkasoturi hänet pelasti.

DON ALPHONSO. Kautta kaikkivallan, kapteeni, sellainen teko on palkittava. — Ettekö tahtoisi ottaa vastaan tätä kukkarota? Se on täynnä kultasekiinejä.

GENNARO. Tasavallan palvelukseen ruvetessamme me vannomme valan, ett'emme ota mitään vierailta hallitsijoilta. Kuitenkin, jos teidän ylhäisyytenne sallii, otan minä tämän kukkaron ja jaan omassa nimessäni sen sisällön näille urhoollisille sotilaille.

DON ALPHONSO. Tehkää niin. (Gennaro ottaa kukkaron.) Mutta sitten te juotte kanssani, niinkuin on esi-isiemme vanha tapa, nyt kun olemme hyvät ystävät, lasin minun hyvää Syrakuusan viiniäni.

DON ALPHONSO. Kunnioittaakseni teitä, niinkuin tulee kunnioittaa sitä, joka on pelastanut isäni hengen, tahdon minä, että herttuatar itse ojentaa teille maljan.

Gennaro kumartaa ja kääntyy jakamaan rahoja sotamiehille näyttämön perällä. Herttua kutsuu:

Rustighello! (Rustighello tulee tarjottimen kanssa.) Pane tarjotin tuonne tuolle pöydälle. — Hyvä. (Tarttuen dona Lucreziaa käteen.) Kuulkaa, mitä minä sanon tuolle miehelle. Rustighello, mene takaisin paikallesi tämän oven taa, paljas miekka kädessäsi; jos kuulet tämän kellon soivan, niin tule sisään. Mene.

Rustighello menee, ja hänen nähdään asettuvan takaisin
entiselle sijalleen oven taa.

Signora, te kaadatte itse viinin tämän nuoren miehen juoda, ja te teette hyvin ja kaadatte tästä kultaisesta pullosta.

DONA LUCREZIA kalpeana ja heikolla äänellä. Ymmärrän. — Jos te tietäisitte, mitä tällä hetkellä teette, ja kuinka se on kauheaa, te vapisisitte itsekin, niin luonnoton kuin olettekin.

Gennaro, joka on jakanut rahat, astuu etualalle. Herttua kaataa itselleen viiniä emaljimaljaan hopeapullosta, ja nostaa maljan huulilleen.

DON ALPHONSO. Herttuatar, kaatakaa juotavaa signore Gennarolle. —
Kuinka vanha olette, herra kapteeni?

GENNARO ottaen toisen maljan ja ojentaen sen herttuattaren täytettäväksi. Kahdenkymmenen vuoden.

DON ALPHONSO hiljaa herttuattarelle, joka koettaa ottaa hopeaisen pullon. Kultapullosta. (Lucrezia ottaa vavisten kultapullon.) Kai olette rakastunutkin?

DON ALPHONSO. Tiedättekö, herttuatar, että olisi ollut julmaa riistää elämä tältä nuorelta mieheltä, elämä, rakkaus, Italian ihana aurinko, riistää häneltä hänen kaksikymmenvuotinen kauneutensa, hänen loistava sotilasammattinsa, olisi todellakin ollut julmaa riistää häneltä juhlat, naamiohuvit, iloiset Venetsian karnevaalit, joissa niin monta aviomiestä petetään, ja kauniit naiset, joita tämä nuori mies voi rakastaa ja jotka mahtavat häntä rakastaa, eikö totta, signora? — Kaatakaahan toki viiniä kapteenille. (Hiljaa.) Jos viivyttelette, niin kutsun Rustighellon.

GENNARO. Kiitän teitä monsignore, että sallitte minun elää äitiparkaani varten.

DON ALPHONSO juoden. Maljanne, terveydeksenne, kapteeni Gennaro, toivotan teille pitkää ikää.

DON ALPHONSO hiljaa. Se on tehty. (Ääneen.) Jätän teidät, herra kapteeni. Olette vapaa lähtemään Venetsiaan milloin haluatte. (Lucrezialle.) Kiittäkää minua, että jätän teidät kahden kesken hänen kanssansa. Tahdotte kai sanoa hänelle jäähyväiset. Eläkää hänen kanssaan miten parhaiten tahdotte hänen viimeinen neljännestuntinsa.

6:S KOHTAUS.

Dona Lucrezia, Gennaro. Koko ajan näkyy Rustighello pikku huoneessa liikkumatonna lasioven takana.

DONA LUCREZIA. Oh, elkää musertako minua, Gennaro. Elkää ottako minulta sitä vähää voimaa, mikä minulla vielä on jälellä ja jonka tarvitsen vielä muutamia hetkiä. Kuulkaa minua. Herttua on mustasukkainen teidän tähtenne, hän luulee että olette minun rakastajani. Hän ei jättänyt minulle muuta valittavaa kuin joko nähdä Rustighellon pistävän teidät kuoliaaksi tai että minä itse tarjoisin teille myrkkypikarin. Se on kauheata myrkkyä, Gennaro, myrkkyä, jonka paljas ajatteleminenkin saa kalpenemaan jokaisen italialaisen, joka tuntee viimeisten kahdenkymmenen vuoden historian.

DONA LUCREZIA. Te olette sitä juonut. Ei kukaan koko maailmassa tunne tämän kauhean sekoituksen vastamyrkkyä, ei kukaan paitse paavi, Valensian herttua ja minä. Katsokaa, tässä näette tämän pullon, joka minulla on aina povellani. Tässä pullossa on elämä, on terveys, on pelastus. Yksi ainoa pisara huulillenne ja te olette pelastettu.

GENNARO katsellen häntä terävästi. Herttuatar, mistä voin minä tietää, ett'ei tämä ole myrkkyä?

GENNARO. Eikö teidän nimenne ole Lucrezia Borgia? Luuletteko, ett'en minä muista Bajazetin veljeä? Niin, minä taidan hiukan historiaakin. Hänelle uskoteltiin, hänelle myös, että Kaarle kahdeksas oli hänet myrkyttänyt, ja hänelle annettiin vastamyrkkyä, josta hän kuoli. Käsi, joka tarjosi hänelle tuon vastamyrkyn, pitää tuota pulloa. Ja suu, joka kehoitti häntä juomaan, se kehoittaa nyt siihen minuakin.

GENNARO. Kuulkaa, signora, minä en anna teeskennellyn rakkautenne pettää itseäni. Teillä on joitain hämäriä tarkoituksia minun suhteeni. Se on aivan ilmeistä. Te varmaan tiedätte, kuka minä olen. Niin juuri, se näkyy teidän kasvoistanne, ja on helppo nähdä, että teillä on joku voittamaton syy, joka estää teitä sitä minulle koskaan sanomasta. Teidän perheenne mahtanee tuntea minun perheeni, ja tällä hetkellä te, minua myrkyttäessänne, ette luultavasti tahdo kostaa minulle, vaan — kuka ties — ehkä äidilleni.

DONA LUCREZIA. Teidän äitinne, Gennaro, te ehkä näette hänet toisellaisena kuin hän on. Mitä sanoisitte, jos hän ei olisi kuin rikollinen nainen niinkuin minäkin?

GENNARO. Elkää panetelko äitiäni! Oh, ei! minun äitini ei ole sellainen nainen kuin te, signora Lucrezia. Oh, minä tunnen hänet sydämmessäni ja minä haaveilen häntä mielessäni sellaiseksi kuin hän on; minulla on hänen kuvansa täällä sydämessäni, en rakastaisi häntä niinkuin rakastan, ell'ei hän olisi minun arvoiseni; pojan sydän ei erehdy äidistään. Minä vihaisin häntä, jos hän olisi teidän kaltaisenne. Ei, ei! Minussa on jotain, joka sanoo minulle kuuluvalla äänellä, että äitini ei ole noita sukurutsauksen, epäsiveellisyyden ja myrkyttämishimon hirviöitä, joita te olette, te nykyajan kaunottaret. Oh! jumalani, minä olen varma siitä, että jos taivaan alla on viaton nainen, siveellinen nainen, pyhä nainen, se nainen on äitini. Oh, hän on sellainen eikä muullainen. Te hänet varmaankin tunnette, ja te ette voi väittää vääräksi, mitä olen sanonut.

GENNARO. Mutta kenelle minä puhun näin? Mitäpä teitä, Lucrezia Borgia, liikuttavat äidin ilot tai surut? Teillä ei ole koskaan ollut lapsia, niin ainakin kerrotaan, ja kiittäkää te siitä onneanne. Sillä jos teillä olisi lapsia, niin he teidät kieltäisivät. Ei onnettomin taivahan hylkykään haluaisi itselleen teidän kaltaistanne äitiä. Olla Lucrezia Borgian poika! sanoa Lucrezia Borgialle: äitini. Oh…

DONA LUCREZIA. Gennaro, te olette myrkytetty, herttua, joka luulee teidän kuolleen, voi tulla millä hetkellä hyvänsä, minun ei pitäisi ajatella muuta kuin teidän pelastustanne ja pakoanne, mutta te sanotte minulle niin hirmuisia asioita, ett'en minä voi muuta kuin jäädä kauhusta kivettyneenä teitä kuuntelemaan.

DONA LUCREZIA. Kas niin, tästä täytyy tulla loppu. Musertakaa minut ylenkatseenne alle; mutta te olette myrkytetty, tyhjentäkää heti tämä!

GENNARO. Mitä on minun uskominen? Herttua on kunnian mies, ja minä olen pelastanut hänen isänsä hengen. Teitä, teitä olen minä loukannut. Teillä on syytä kostaa minulle.

DONA LUCREZIA. Kostaa sinulle, Gennaro! — Minä, joka voisin antaa sinulle koko elämäni lisätäkseni yhden ainoan hetken sinun elämääsi, joka voisin vuodattaa vereni kuiviin estääkseni sinua vuodattamasta yhtä ainoata kyyneltäkään, minä, joka voisin istua häpeäpaaluun asettaakseni sinut valta-istuimelle, joka voisin helvetin kidutuksella maksaa sinun pienimmän ilosi, en epäileisi, en valittaisi, vaan olisin onnellinen, suuteleisin jalkojasi, Gennaro. Oh, sinä et koskaan saa tietää mitään muuta minun sydänparastani, et muuta kuin että hän on sinua täysi. Gennaro, aika rientää, myrkky vaikuttaa, sinä tunnet sen hetipaikalla! kuuletko? vielä hetkinen ja kaikki on myöhäistä. Elämä avaa sinulle tällä hetkellä kaksi pimeyttä, mutta yhdellä on vähemmän minuutteja kuin toisella vuosia. Sinun täytyy valita jompikumpi. Valinta on kauhea! Anna minun johtaa itseäsi. Sääli itseäsi ja minua, Gennaro! Juo pian, juo taivahan nimessä!

GENNARO. Hyvä. Jos tässä tapahtuu rikos, niin tulkoon syy siitä teidän päällenne. Sitäpaitse, puhuittepa totta tai valetta, ei maksa vaivaa elämästäni enempää melua pitää. Antakaa tänne.

DONA LUCREZIA. Pelastettu! — Nyt, palaa takaisin Venetsiaan niin pian kun ratsusi pääsee. Onko sinulla rahaa?

DONA LUCREZIA. Herttua luulee sinut kuolleeksi. On helppo salata häneltä sinun pakosi. Odota! Ota tämä pullo ja pidä se aina kanssasi. Tätä nykyä on joka ateriassa myrkkyä. Sinä, varsinkin sinä olet aina vaarassa. Ja nyt, lähde pian. (Näyttäen hänelle salaoven, jota raottaa.) Astu alas näitä rappuja. Se vie erääseen pihaan Negronin palatsissa. Sitä tietä on sinun helppo pujahtaa tiehesi. Elä odota huomiseen aamuun, elä odota auringon laskuun, elä viivy yhtä ainoata tuntia, elä odota puoltakaan tuntia! Jätä Ferrara heti paikalla, niinkuin olisi se Sodoma, joka palaa, eläkä katsahda taaksesi! Hyvästi! — Odota vielä hetkinen. Minulla on vielä viimeinen sana sinulle sanottavana, oma rakas Gennaro.

DONA LUCREZIA. Sanon sinulle tällä hetkellä ikuiset jäähyväiset, Gennaro. En saa sinua enää koskaan nähdä, en saa toivoa sinua enää edes sattumalta tapaavani. Se oli ainoa onni, joka minulla vielä oli maailmassa jälellä. Mutta se voisi saattaa sinun henkesi vaaraan, Gennaro. Olemme siis ijäksi päiväksi tässä maailmassa erotetut, niin, ja minä olen liiankin varma siitä, että tulemme olemaan erotetut tulevassakin. Gennaro, etkö tahtoisi sanoa minulle jotain hellää sanaa, ennenkun me näin eroamme ikuiseksi?

GENNARO. Te sanotte niin. Kaikki tämä on niin hämärää. En tiedä, mitä ajatella. Kuulkaa, herttuatar, minä voin antaa teille anteeksi kaikki, yhtä vain en voi.

GENNARO. Vannokaa kaiken sen kautta, mikä on teille rakasta, minun pääni kautta, koska minua rakastatte, minun sieluni ikuisen pelastuksen kautta, vannokaa minulle, ett'ei teidän rikoksillanne ole mitään osaa minun äitini onnettomuuksiin!

GENNARO. Oi äitini, äitini! kas tuossa siis se kauhea nainen, joka on syynä sinun onnettomuuteesi!

7:S KOHTAUS.

Näyttämö sama kuin toisessa näytöksessä. Ferraran tori, herttuallinen palatsi toisella ja Gennaron asunto toisella puolella. Yö.

RUSTIGHELLO. Niin, monsignore, niin se tapahtui. Tiesi minkä sotkun avulla herttuattaren lienee onnistunut pelastaa hänen henkensä, ja päästää hänet pakoon Negronin palatsin pihan kautta.

RUSTIGHELLO. Kuinka olisin voinut sitä estää? Herttuatar oli salvannut oven. Olin telkitty sisään.

DON ALPHONSO. Kuinka tahansa! olisi pitänyt särkeä salpa, sanon minä.
Olisi pitänyt syöstä sisään ja tappaa hänet.

RUSTIGHELLO. Ensiksikin, otaksuttuna, että minun olisi onnistunut särkeä ovi, niin herttuatar olisi rientänyt häntä suojelemaan. Minun olisi ollut tapettava myöskin herttuatar.

DON ALPHONSO. Rustighello, hyvät palvelijat ymmärtävät isäntäinsä tarkoitukset sanomattakin.

RUSTIGHELLO. Sitten pelkäsin niinä saattaa teidän ylhäisyytenne riitaan paavin kanssa.

DON ALPHONSO. Vaan vaikka nyt et olisi tappanutkaan häntä, olisit voinut huutaa, kutsua, ilmoittaa minulle, estää rakastaja pääsemästä pakoon.

RUSTIGHELLO. Niin, ja seuraavana päivänä olisi teidän ylhäisyytenne sopinut herttuattaren kanssa ja ylihuomenna olisi herttuatar hirtättänyt minut.

RUSTIGHELLO. Ei. Näette valoa tuossa ikkunassa. Gennaro ei ole vielä lähtenyt. Hänen palvelijansa, jonka herttuatar oli lahjonut, olen nyt minä lahjonut, ja hän on sanonut minulle kaikki. Juuri nyt odottaa hän herraansa linnan takana kahden satuloidun hevosen kanssa. Gennaro lähtee kohta ulos yhtyäkseen häneen.

DON ALPHONSO. Siinä tapauksessa piilottautukaamme hänen huoneensa kulman taa. Yö on pimeä. Me surmaamme hänet, kun hän menee ohi.

RUSTIGHELLO. On kaksi asiaa, jota ei ole helppo tässä maailmassa tavata, italialaista miestä ilman tikaria ja italialaista naista ilman rakastajaa.

RUSTIGHELLO. Herttua, miks'ette muitta mutkitta anna vangita ja hirtättää häntä?

DON ALPHONSO. Hän on Venetsian alamainen ja se olisi sama kuin sodanjulistus tasavallalle. Ei. Tikarin pisto voi tulla mistä päin tahansa eikä ilmaise ketään. Myrkyttäminen olisi ollut vielä parempi, mutta kun se nyt ei onnistunut.

RUSTIGHELLO. Tahdotteko siis, että menen hakemaan neljä salamurhaajaa jouduttaakseni asiaa ilman teidän siihen sekaantumatta?

DON ALPHONSO. Ystäväni Machiavelli on minulle usein sanonut, että tällaisissa tapauksissa on parasta että ruhtinaat ajavat itse asiansa.

He piilottautuvat varjoon, parvekkeen alle. — Maffio ilmaantuu juhlapuvussa, kulkee haparoiden ja kolkuttaa Gennaron ovelle.

8:S KOHTAUS.

MAFFIO. En. Minulla ei ole kuin pari sanaa sanottavana. Etkö todellakaan tule meidän kanssamme illallisille ruhtinatar Negronin luo?

MAFFIO. Sinä teet väärin minua kohtaan, Gennaro. Olemme vannoneet, ett'emme koskaan jättäisi toisiamme, että olisimme eroittamattomat, olisimme veljet, ja nyt sinä lähdet ilman minua.

MAFFIO. Tule sinä ennemmin minun kanssani. — On paljoa hauskempaa viettää yönsä pidoissa kauniiden naisten ja iloisten toverien seurassa kuin maantiellä rosvojen ja väijytysten keskessä.

MAFFIO. Olen hankkinut hänestä tietoja. Jeppo oli oikeassa. Hän on hurmaava nainen, aina iloinen, ja rakastaa runoutta ja soittoa. Ei sen vaarallisempi. Kas niin, tule kanssani.

GENNARO. Kuka tietää, jos minä ehkä huomenna saan katua, että jätin sinut tänä iltana.

MAFFIO. Elkäämme siis erotko. Tehkäämme kumpainenkin puolestamme myönnytys. Sinä tulet tänä iltana kanssani ruhtinatar Negronin luo, ja huomenna auringon noustessa me lähdemme yhdessä. Sanottu?

GENNARO. Minun täytyy sinulle kertoa vaikuttimet yhtäkkiseen lähtööni.
Saat itse päättää, olenko oikeassa.

RUSTIGHELLO parvekkeen alla, hiljaa don Alphonsolle. Käymmekö heidän kimppuunsa?

MAFFIO purskahtaen nauramaan, kuunneltuaan Gennaron puhetta. Salli minun sanoa sinulle, Gennaro, että sinua ovat pitäneet narrinaan. Koko tässä jutussa ei ole myrkkyä eikä vastamyrkkyä. Se on pelkkää ilveilyä kaikki. Tuo Lucrezia on hullusti rakastunut sinuun ja hän tahtoo uskotella sinulle pelastaneensa henkesi, toivoen että kiitollisuutesi vähitellen on vaihtuva rakkaudeksi. Herttua on hyvä mies, kykenemätön ketään myrkyttämään tai murhauttamaan. Olet sitäpaitse pelastanut hänen isänsä hengen ja hän tietää sen. Herttuatar haluaa että lähdet, ja se on helppo ymmärtää. Hänen rakkausjuttunsa on helpommin hoidettavissa Venetsiassa kuin Ferrarassa. Mies häntä tietysti hiukan häiritsee. Illanvietto ruhtinatar Negronin luona tulee olemaan ihana. Tule sinä vaan sinne. Mitä saakelia, olehan nyt toki hiukan järkevä eläkä liioittele. Tiedäthän, että olen varovainen mies ja että neuvoni ovat aina hyvät. Jos nyt on kuultu puhuttavankin parista kolmesta kuuluisasta ateriasta, joissa Borgiat ovat myrkyttäneet muutamia parhaista ystävistään hyvällä viinillä, niin eihän nyt sentään ole syytä heretä syömättömäksi ja juomattomaksi. Eihän nyt sentään ole syytä epäillä, että Syrakuusan viini aina on myrkytettyä ja että kaikki Italian kauniit naiset ovat salaliitossa Lucrezia Borgian kanssa. Aaveita ja hullutusta kaikki tyyni! Jos niin olisi, niin eiväthän muut kuin rintalapset voisi olla varmat siitä mitä he juovat ja syövät. Kautta Herkuleen, Gennaro! Ole joko lapsi tai ole mies. Mene etsimään itsellesi imettäjää tai tule kanssani illallisille.

GENNARO. Onhan kyllä hiukan omituista pötkiä pakoon keskellä yötä. Se näyttäisi siltä kuin pelkäisin. Sitäpaitse, jos on vaarallista jäädä, en saa jättää sinua yksin. Tulkoon mitä tulee. Toinen on onnen kauppa niinkuin toinenkin. Olkoon menneeksi. Saat esitellä minut ruhtinatar Negronille. Minä tulen kanssasi.

Poistuvat. Heidän nähdään menevän torin perälle.
Don Alphonso ja Rustighello tulevat piilostaan.

RUSTIGHELLO miekka paljaana. Mitä odotatte, herttua? Heitä on vaan kaksi. Pitäkää te huolta toisesta, minä pidän toisesta.

DON ALPHONSO. Ei, Rustighello. He menevät illallisille ruhtinatar Negronin luo. Jos olen saanut oikeita tietoja… (Keskeyttää ja näyttää miettivän hetken aikaa. Purskahtaa nauramaan.) Kautta taivahan! käy yhä paremmin ja paremmin, ja tästä tulee hauska juttu. Odottakaamme huomiseen.

NELJÄS NÄYTÖS.

Komea loistava sali Negronin palatsissa. Oikealla pieni ovi. Perällä suuri ja leveä kaksipuoleinen ovi. Keskellä ylellisesti katettu pöytä kuudennentoista sataluvun tapaan. Pieniä mustiin ja kullalla kirjaeltuihin vaatteihin puettuja palvelijoita kiertelee ympäri. Esiripun noustessa on neljätoista henkeä pöydässä. Jeppo, Maffio, Ascanio, Oloferno, Apostolo, Gennaro ja Gubetta, ja seitsemän nuorta naista, kaunista ja keveästi puettua. Kaikki syövät ja juovat ja nauravat naapuriensa kanssa, paitse Gennaro, joka näyttää miettiväiseltä ja äänettömältä.

1:NEN KOHTAUS.

Jeppo, Maffio, Ascanio, Oloferno, Don Apostolo,
Gubetta, Gennaro, naisia, palvelijoita.

OLOFERNO lasi kädessä. Eläköön Xeres-viini. Xeres de la Frontera on paratiisimainen kaupunki.

MAFFIO lasi kädessä. Viini, jota me juomme, on parempaa kuin teidän juttunne, Jeppo.

DON APOSTOLO. Tuonnoisena päivänä saimme kuulla niitä Venetsiassa kaikkein loistavimman dooshi Barbarigon luona, tänään taas täällä Ferrarassa jumalallisen ruhtinatar Negronin luona.

MAFFIO. Hauskoja juttuja! Kuinka tapahtui niin, että don Siliceo, kaunis kolmekymmenvuotias ritari, joka oli menettänyt perintönsä pelissä, nai upporikkaan markiisitar Culpurnian, joka oli täyttänyt neljäkymmentäkahdeksan vuotta. Kautta Bachon, onko se teistä hauska juttu?

GUBETTA. Se on surullinen ja ravallinen juttu. Rappiolle joutunut mies ottaa rappeutuneen naisen. Semmoista tapahtuu joka päivä.

Ryhtyy syömään. Tuon tuostakin nousevat jotkut pöydästä ja
tulevat etualalle puhelemaan, sill'aikaa kun pidot jatkuvat.

RUHTINATAR NEGRONI Maffiolle, osoittaen Gennaroa. Kreivi Orsini, teillä on tuossa ystävä, joka näyttää kovin surulliselta.

MAFFIO. Hän on aina sellainen. Teidän täytyy antaa minulle anteeksi, että toin hänet tänne, vaikk'ette ollut häntä kutsunut. Hän on minun aseveljeni. Hän pelasti henkeni Riminiä valloitettaessa. Minä sain Vicenzan piirityksessä iskun, joka oli aijottu hänelle. Me emme koskaan eroa toisistamme. Elämme aina yhdessä. Eräs mustalainen ennusti meille, että kuolisimmekin samana päivänä.

RUHTINATAR NEGRONI nauraen. Sanoiko hän teille, tulisiko se tapahtumaan illalla vai aamulla?

RUHTINATAR NEGRONI nauraen vielä kovemmin. Teidän mustalaisenne ei näkynyt tietävän, mitä sanoi. — Ja te rakastatte tuota nuorta miestä.

RUHTINATAR NEGRONI. No niin, teillä on siis tarpeeksi toisistanne.
Olette onnellisia!

GUBETTA lähestyen Maffiota. Teidän asianne ovat hyvällä kannalla ruhtinattaren suhteen.

MAFFIO. Hän on ihastuttava. Meidän kesken, hän alkaa kovin kauheasti repiä sydäntäni.

JEPPO Gubetalle. Herra de Belverana, voitteko ajatella, että Maffio pelkäsi tulla illallisille ruhtinattaren luo?

JEPPO hiljaa Maffiolle. Minä rakastan tuossa Belveranassa sitä, ett'ei hän rakasta Borgioita.

MAFFIO hiljaa. Todellakin, hän ei jätä ainoatakaan tilaisuutta käyttämättä lähettääkseen heidät hiiteen aivan erityisellä taidolla. Ja kuitenkin, Jeppo…

MAFFIO. Olen aterian alusta alkaen tarkastanut tuota niin sanottua espanjalaista. Hän ei ole vielä juonut mitään muuta kuin vettä.

GUBETTA tullen takaisin ja katsellen Maffiota kiireestä kantapäähän. Tiedättekö, herra Maffio, että olette rakennettu elämään yhdeksänkymmentä vuotta ja olette erään isoisäni näköinen, joka eli tuohon ikään ja jonka nimi niinkuin minunkin oli Gil-Blasio-Fernan-Ireneo-Felipe-Frasco-Frasquito Belveranan kreivi.

JEPPO hiljaa Maffiolle. Toivon, ett'et enää epäile hänen espanjalaisuuttaan. Hänellä on ainakin kaksikymmentä ristimänimeä. — Mikä litania! herra de Belverana.

GUBETTA. Valitettavasti on vanhemmillamme tapana antaa meille enemmän nimiä kasteessamme kuin rahoja naisessamme. — Mutta mitä ne tuolla nauravat? (Itsekseen.) Täytyy saada naisille joku tekosyy poistuaksensa. Mitä tehdä?

OLOFERNO juoden. Kautta Herkuleen, hyvät herrat, en ole ikinä viettänyt iltaa näin hauskaa. Hyvät naiset, nauttikaa tätä viiniä. Se on makeampaa kuin Lacryma Christi, ja tulisempaa kuin Kypron viini. Se on Syrakuusan viiniä, hyvät herrat.

OLOFERNO. Hyvät naiset, sallikaa minun lukea teille muutamia säkeitä, jotka olen sepittänyt. Tahtoisin olla parempi runoilija kuin olen ylistääkseni näin mainiota juhlaa.

GUBETTA. Ja minä tahtoisin olla paljoa rikkaampi mies kuin minulla on kunnia olla voidakseni toimittaa ystävilleni tälläisiä juhlia.

OLOFERNO. Ei mikään ole niin ihanaa kuin laululla ylistää kaunista naista ja hyvää ateriaa.

OLOFERNO. Niin, minä tahtoisin olla runoilija. Tahtoisin voida taivaaseen kohota. Tahtoisin, että minulla olisi kaksi siipeä…

GUBETTA. Herra markiisi Oloferno Vitellozzo! minä vapautan teidät lausumasta sonettinne. Antakaa meidän juoda!

GUBETTA. Niinkuin vapautan koirat minua puremasta, paavin minua siunaamasta, ja ohikulkijat heittämästä minua kivillä.

OLOFERNO. Kautta kaikkivallan! luulen että tahdotte loukata minua, pikku espanjalainen.

GUBETTA. Minä en loukkaa teitä, italialainen jättiläinen. Minä vaan kieltäyn kiinnittämästä huomiotani teidän sonettiinne. Ei muuta mitään. Minun kitalakeni kaipaa enemmän Kypron viiniä kuin korvani runoutta.

OLOFERNO. Teidän korvanne, herra keritty kastilialainen, minä voin sitoa kiinni jalkapohjiinne.

GUBETTA. Te olette jonnijoutava pässinpää! Hyi! Onko koskaan nähty mokomaa? mies on juonut Syrakusan viiniä ja päihtyy niinkuin olisi olutta särpinyt.

GUBETTA leikatessaan fasaania. Minä en voisi sanoa samaa. Minä en leikkele niin suuria kukkoja kuin te. — Arvoisat naiset, saanko tarjota teille tätä fasaania?

OLOFERNO tarttuen tikariinsa. Kautta jumalan, minä puhkasen vatsan tuolta tyhmyriltä, olkoon hän vaikka vielä enemmän aatelinen kuin itse keisari!

Ottavat pois aseen Olofernolta, joka aikoo hyökätä Gubettan päälle. Temmellyksen kestäessä naiset katoavat sivuoven kautta.

GUBETTA. Te runoilitte niin reippaasti jumalan nimeen, rakas runoilijani, että naisten täytyi lähteä teitä pakoon. Olette tekin koko kömpelö!

OLOFERNO uhaten Gubettaa. Kyllä minä sinut huomenna tavotan, pikku
Belverana perkele!

Oloferno istuutuu, heilutellen ylenkatseellisesti ruumistaan. Gubetta purskahtaa nauramaan.

Tuo pöllö! Pelotappas pois Ferraran kauneimmat naiset sonettiin pistetyllä tikarilla. Suutuppas runon tähden! Minä luulen todellakin, että sillä on siivet. Ei hän ole mikään mies, hän on hanhen poika. Hän nukkuu yöpuulla, toisella jalallaan, tuo Oloferno.

JEPPO. Kas niin, tehkää sovinto, hyvät herrat. Huomenna voitte katkaista toisiltanne kaulan kaikella kohteliaisuudella. Kautta Jupiterin, te tappelette niinkuin aatelismiehet, mittelette miekkojanne ettekä tikareja.

GUBETTA. Se varovaisuus oli hyvin paikallaan, sillä muuten olisimme me tapelleet naisten läsnä ollessa; seikka, josta yksin Flanderin piippuhampaat flaamilaisetkin olisivat punastuneet.

MAFFIO. Kas Gennaroa, sinä avasit suusi vasta ensi kerran tänä iltana, etkähän sinä juokaan! Ajatteletko vaan Lucrezia Borgiaa? Gennaro, sinä olet varmaankin joissain lemmensuhteissa hänen kanssaan! Elä kielläkkään.

GENNARO. Kaada minulle viiniä, Maffio! En hylkää ystäviäni enemmän pöydän ääressä kuin taistelussakaan.

MUSTA PALVELIJA kaksi pulloa kädessä. Saako olla Kypron viiniä vaiko
Syrakusan viiniä?

JEPPO. Rutto ruumiiseesi, Oloferno! Eivätkö naiset tulekkaan takaisin? (Menee vuorotellen kummallekin ovelle.) Molemmat ovet ovat suljetut ulkoapäin, hyvät herrat!

MAFFIO. Ettekö te nyt vuorostanne ala pelätä, Jeppo! He eivät tahdo, että me heitä ajaisimme takaa. Siinä koko juttu.

GUBETTA. Juomalaulu, hyvät herrat! Minä laulan teille juomalaulun, joka on parempi kuin markiisi Olofernon sonetti. Minä vannon isäni vanhan kallon kautta, että laulu ei ole minun tekemäni, koska en ole runoilija ja koska älyni ei ole tarpeeksi hieno osatakseni napauttaa loppusoinnun aatteen päähän. Tässä lauluni. Se on osoitettu pyhälle Pietarille, paratiisin kuuluisalle ovenvartijalle, ja sen aiheena on tuo hieno arkaluontoinen ajatus, että Jumalan taivas on juomarienkin taivas.

        Avaa pyhä Pietari,
        Koska saapuu juomari,
        laaja kurkku laulavi:
        Gloria Domino!

GUBETTA.

Helppo tuonne tulla ois, jos ei vatsa tiellä ois, enkelit ei ilkamois: mieskö vaiko tynnyri?

Kilistävät lasejaan, nauraen täyttä kurkkua. Yht'äkkiä kuuluu
kaukaisia ääniä, jotka laulavat kaamealla äänellä.

ÄÄNIÄ ulkoa. Sanctum et terribile nomen ejus. Initium sapientiae timor Domini.

JEPPO nauraen, täyttä kurkkua. Kuulkaa, hyvät herrat! — Kautta Baccon!
Kun me laulamme juomalauluja, vastaa kaiku vesperillä.

ÄÄNIÄ ulkoa, vähän lähempänä. Ni si Dominus custodierit civitatem, frustra vigilat qui custodit eam.

ÄÄNIÄ ulkona, lähestyvät lähestymistään. Oculos habent et non videbunt. Nares habent, et non odorabunt. Aures habent et non audient.

ÄÄNIÄ ulkoa yhä lähempää. Manus habent et non palpabunt, pedes habent et non ambulant, non clamabunt in gutture suo.

DON APOSTOLO Gubetalle. Hyvä! — ja jatkakaamme me puolestamme lauluamme pyhälle Pietarille.

GUBETTA. Puhukaahan toki kohteliaammin. On sanottava: Pyhälle herra
Pietarille, paratiisin arvoisalle portinvartijalle ja oven avaajalle.

Pyhimysten täysikuu juomarille punertuu, taivahass' ei työnä muu: juoda vaan ja loilottaa.

GUBETTA.

Laiskan siell' on laaja maa, Spanskan viinit virtoaa, autuas, ken uida saa, ahvenena taivahan!

Perällä oleva suuri ovi avautuu äänettömästi selkoselälleen. Sen läpi näkyy suuri mustaan verhottu sali, muutamien soihtujen valaisema, perällä suuri hopeainen risti. Pitkä jono munkkeja, mustaan ja valkoseen puetuita, joista ei näy muuta kuin silmät vaipoissa olevien reikien läpi, tulee sisään suuresta ovesta laulaen surullisen juhlallisella äänellä:

Järjestyvät äänettöminä molemmin puolin salia, ja jäävät seisomaan liikkumattomina kuin patsaat, sill'aikaa kun nuoret aatelismiehet heitä hämmästyneinä katselevat.

JEPPO koettaen pakoittaa itseään nauramaan. Se on kujetta. Panen hevoseni vetoon porsasta vastaan, ja nimeni Liveretton Borgian nimeä vastaan, että ne ovat meidän viehättävät kreivittäremme, jotka ovat naamioineet itsensä tällä tavoin meitä koettaakseen, ja että jos me nostamme yhden noista päähineistä, löydämme alta ihanan naisen nuorekkaat ja veitikkamaiset kasvot. — Katsokaahan!

Nostaa nauraen yhden päähineistä, ja jää kivettyneenä seisomaan nähdessään päähineen alla liikkumattoman munkin harmaat kasvot; munkki seisoo soihtu kädessä silmät maahan luotuina. Jeppo pudottaa alas päähineen ja peräytyy.

MUNKIT laulaen terävällä äänellä. Conquassabit capita in terra multorum.

JEPPO. Mikä katala ansa! Miekkamme tänne! miekkamme tänne! Ah, herrat, kas niin, olemme joutuneet saatanan satimeen.

2:NEN KOHTAUS.

DONA LUCREZIA ilmestyen yht'äkkiä, mustaan puettuna, oven kynnykselle.
Olette joutuneet minun satimeeni!

KAIKKI paitse Gennaro, joka tarkastaa kaikkea mitä tapahtuu, näyttämön kulmasta, mistä dona Lucrezia ei häntä näe. Lucrezia Borgia!

DONA LUCREZIA. Muutamia päiviä sitten te kaikki, samat, jotka nyt olette täällä, lausuitte tuon nimen riemulla. Nyt sanotte te sen kauhulla. Niin, katselkaa vaan minua pelosta tuijottavin silmin. Minä olen Lucrezia Borgia, hyvät herrat! Minä tulen teille kertomaan uutisen, sen, että olette kaikki myrkytetyt, hyvät herrat, ja ettei teistä ainoakaan tule elämään tuntia kauvemmin. Elkää liikahtako paikoiltanne. Viereinen sali tuolla on täynnä peitsimiehiä. Nyt on minun vuoroni. Nyt on minun vuoroni puhua kovaa ja musertaa päänne kantapäälläni. — Jeppo Liveretto, mene etsimään enoasi Vitelliä, jonka minä pistätin kuoliaaksi Vatikaanin kellarissa! Ascanio Petrucci, käy hakemaan serkkuasi Pandolfoa, jonka minä salamurhautin anastaakseni hänen kaupunkinsa. Oloferno Vitellozzo, enosi odottaa sinua, sinä tiedät, Jago d'Appiani, jonka minä eräässä juhlassa myrkytin. Maffio Orsini, mene puhumaan minusta toisessa maailmassa veljellesi de Gravinalle, jonka minä kuristutin kuoliaaksi hänen nukkuessaan. Apostolo Gazella, minä hakkautin pään isältäsi Franzesco Gazellalta, minä leikkautin kaulan serkultasi Alphonso d'Aragonilta, mene heitä hakemaan. Kautta henkeni, te piditte minulle tanssiaiset Venetsiassa, minä tarjoan teille vuorostani illalliset Ferrarassa! Juhla juhlasta, hyvät herrat!

DONA LUCREZIA. Ah, te nuoret karnevaaliystäväni, te ette arvanneet odottaa tätä? Kautta jumalan, minusta näyttää, että koston hetki on lyönyt. Mitä sanotte siitä, hyvät herrat? Kuka se on, joka nyt kostaa? Ei ole hullummin, luulen ma. Hä? mitä ajattelette? kelpaako naisen kostoksi? (Munkeille.) Isät, saattakaa nämä aatelismiehet viereiseen saliin, vastaanottakaa heidän synnintunnustuksensa ja tehkää voitavanne pelastaaksenne heistä se, mikä vielä voi olla pelastettavissa. — Hyvät herrat, jokainen teistä, joilla on sielu, voi siitä tehdä ilmoituksen. Olkaa huoletta, ne ovat hyvissä käsissä. Nämä kunnon isät ovat oikeita Pyhän Sikstuksen munkkeja, joille pyhä isä paavi on antanut luvan auttaa minua tällaisissa tilaisuuksissa. Ja samoin kuin olen pitänyt huolta sieluistanne, olen minä myöskin pitänyt huolta ruumiistanne. Katsokaa! (Munkeille, jotka seisovat peräoven edessä.) Siirtykää vähän, tehkää hyvin, että nämä herrat voivat nähdä.

Munkit hajaantuvat oven edessä vähän ja näkyviin tulee viisi mustalla veralla peitettyä kirstua.

Niitä on täysi määrä. Niitä on viisi. — Ah, hyvät herrat, te revitte sisälmykset onnettomalta naiselta ettekä luulleet hänen kostavan. Siinä on sinun kirstusi, Jeppo, Maffio, siinä sinun, Oloferno, Apostolo, Ascanio, siinä teidän.

GENNARO astuu askeleen eteenpäin. Tarvittaisiin vielä kuudeskin, arvoisa rouva.

DONA LUCREZIA. Poistukoot kaikki täältä. — Jätettäköön meidät yksin. — Gubetta, mitä tapahtuneekin, mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä tulee tapahtumaan, elköön kukaan tulko sisään.

Munkit astuvat ulos saattueeseen järjestyen, vieden mukanaan nuo viisi herraa, jotka horjuvat.

3:S KOHTAUS.

Huoneessa on enää vaan muutamia tuikkavia lamppuja. Ovet ovat kiinni. Jäätyään kahden kesken katselevat Dona Lucrezia ja Gennaro toisiaan äänettöminä hetken aikaa, niinkuin eivät tietäisi, mistä alkaisivat.

MUNKKIEN LAULU ulkoa. Nisi Dominus aedificavevit domum, in vanum laborant qui aedificant eam.

DONA LUCREZIA. Te vielä kerran, Gennaro! Aina te vastaanottamassa minun iskujani. Taivahan jumala! kuinka olette joutunut tänne?

GENNARO. Sallikaa minun kysyä, arvoisa rouva. Olette asiantuntija. Sanokaa, onko tässä pullossa tarpeeksi nestettä niiden aatelismiesten pelastamiseksi, joita nuo munkit laahasivat tuohon hautaan.

DONA LUCREZIA tutkien pulloa. Siinä on tuskin riittämään asti teillekään, Gennaro.

DONA LUCREZIA. Mitä teette, Gennaro? Joutukaahan toki. Elkää laskeko leikkiä niin kauheista asioista. Ei voi koskaan tarpeeksi pian ottaa vastamyrkkyä. Juokaa taivahan nimessä! Jumalani! kuinka varomaton olitte! Pelastautukaa! Minä päästän teidät ulos salaoven kautta, jonka tunnen. Kaikki on vielä korjattavissa. Onhan yö. Hevoset ovat pian satuloidut. Huomen aamuna olette te jo kaukana Ferrarasta. Eikö totta, täällä tapahtuu asioita, jotka kauhistuttavat teitä? Juokaa ja lähtekäämme. Täytyyhän elää, täytyyhän pelastautua!

GENNARO. Olette katalalla tavalla myrkyttänyt viisi aatelismiestä, jotka ovat minun ystäviäni, parhaita ystäviäni, kautta taivahan! Ja heidän joukossaan Maffio Orsinin, aseveljeni, joka pelasti henkeni Vicenzassa; häväistys ja kosto ovat meille yhteiset. Minä sanon, että se on inhoittava teko, jonka te olette tehnyt ja että minun täytyy kostaa hänen puolestaan ja muiden puolesta ja että teidän tulee kuolla.

GENNARO. Toimittakaa rukouksenne ja toimittakaa se nopeaan. Olen myrkytetty. Minulla ei ole aikaa odottaa.

DONA LUCREZIA. Se ei voi tapahtua. Ah, se ei voi! Gennaroko surmaisi minut? Onko se mahdollista?

GENNARO. Se on totisinta totta, ja teidän sijassanne minä kävisin kohta rukoilemaan, kädet ristissä ja langeten molemmille polvilleni. — Tässä on tuoli, joka sopii siihen tarkoitukseen.

DONA LUCREZIA. Ei. Minä sanon teille, että se on mahdotonta. Ei, kuvaellessani kaikkein kauheintakin en ole kuitenkaan voinut tätä kuvailla. — Ei, ei! Te nostatte veitsenne. Odottakaa! Gennaro! minulla on teille jotain sanottavaa.

DONA LUCREZIA. Heitä pois veitsesi, onneton. Heitä se, sanon minä! Jos tietäisit… — Gennaro! Tiedätkö, kuka sinä olet? Tiedätkö, kuka minä olen? Sinä et tiedä, kuinka läheinen minä olen sinulle! Pitääkö minun sanoa hänelle kaikki? Meidän suonissamme virtaa sama veri, Gennaro! Sinun isäsi oli Giovanni Borgia, Gandian herttua!

GENNARO. Ah, minä olen teidän veljenpoikanne. Ah, hän on äitini, tuo onneton Gandian ruhtinatar, jota kaikki Borgiat ovat vainonneet. Äitini puhuu teistä kirjeissään. Te olette yksi niitä hänen luonnottomia sukulaisiaan, joista hän puhuu niin suurella kauhulla ja jotka ovat surmanneet isäni ja jotka ovat hukuttaneet äitini elämän kyyneliin ja vereen. Ah, minulla on siis vielä isäni kostettavana, äitini pelastettavana teidän käsistänne! Ah, te olette tätini! Minä olen Borgia. Oo, se saattaa minut hulluksi! — Kuulkaa minua, dona Lucrezia Borgia, olette elänyt kauvan, ja te olette tahrautunut rikoksiin siihen määrin, että teidän täytynee tuntua itsellennekin vihattavalta ja inhoittavalta. Olette kyllästynyt elämään, eikö niin? Hyvä! tulkoon siis loppunne. Perheissä semmoisissa kuin meidän, joissa rikos on perinnöllinen ja siirtyy isästä poikaan niinkuin nimi, tapahtuu aina, että tämä onneton tila päättyy murhaan, joka tavallisesti on perhemurha viimeinen rikos, joka puhdistaa kaikki muut. Aatelismiestä ei ole koskaan moitittu siitä, että hän on leikannut pois mädän oksan sukunsa puusta. Espanjalainen Mudarra tappoi enonsa Rodrigo de Laran vähemmästä kuin mitä te olette tehnyt. Tätä espanjalaista ovat kaikki kiittäneet siitä, että hän tappoi enonsa, kuuletteko, tätini? — Kas niin, tarpeeksi siitä. Antakaa sielunne jumalan haltuun, jos uskotte että jumalaa on ja että teillä on sielu.

DONA LUCREZIA. Gennaro, sääli itseäsi! Sinä olet vielä viaton. Elä tee tätä rikosta!

GENNARO. Rikosta? Oh, päätäni huimaa, ajatukseni menevät harhaan. Onko se rikos? Hyvä! minäkin teen siis rikoksen. Kautta jumalan, olenhan minä Borgia, minä! Polvillenne, sanon minä, polvillenne, tätini!

DONA LUCREZIA. Sanotko todellakin, mitä ajattelet, Gennaro? Näinkö sinä palkitset rakkauteni sinua kohtaan?

DONA LUCREZIA. Se on mahdotonta. Minä tahdon pelastaa sinut sinun itsesi käsistä. Minä kutsun, minä huudan.

GENNARO. Te ette avaa tätä ovea. Te ette astu askeltakaan. Huutamalla ette voi itseänne pelastaa. Ettekö itse juur'ikään antanut määräystä, ett'ei kukaan saa tulla sisään mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä tulee tapahtumaan?

DONA LUCREZIA. Mutta onhan kurjaa, onhan raukkamaista se, mitä aiotte tehdä, Gennaro. Tappaa nainen, nainen, joka ei voi puolustaa itseään. Oh, teidän tunteenne eivät voi olla niin epäjalot. Kuule minua, tapa minut sitten, jos tahdot, minä en välitä elää, mutta onhan ymmärrettävää, että tunteeni tulvivat yli äyräittensä, rintani on täynnä murhetta siitä, miten olet minua tähän saakka kohdellut. Olet nuori, olet lapsi, nuoret ovat aina liika ankaria. Oo, jos minun täytyy kuolla, niin en kuitenkaan tahdo kuolla sinun kätesi kautta. Ei ole mahdollista, kuuletko, että kuolen sinun kätesi kautta. Et tiedä itsekään, kuinka kauheaa se olisi. Sitäpaitse, Gennaro, minun aikani ei ole vielä tullut. Totta on, minä olen tehnyt paljon pahaa, minä olen suuri rikoksentekijä, mutta juuri sentähden, että minä olen suuri rikoksentekijä, pitää minun saada aikaa katuakseni. Minun täytyy saada aikaa katuakseni syntejäni, kuuletko, Gennaro?

GENNARO. Olette tätini. Olette isäni sisar. Mitä olette tehnyt äidistäni, Lucrezia Borgia?

DONA LUCREZIA. Odota, odota! Jumalani, enhän voi kaikkea sanoa. Ja jos sanoisin sinulle kaikki, niin eihän kauhusi minua kohtaan muuta kuin kasvaisi! eihän ylenkatseesi muuta kuin lisääntyisi! Kuule minua vielä hetkinen. Oo, minä tahtoisin, että vastaanottaisit minut katuvaisena jalkaisi juuressa. Säästä armosta henkeni, säästäthän. Tahdotko, että menen luostariin, sano? Katso, jos sinulle sanottaisiin: tuo onneton nainen on ajattanut päänsä paljaaksi, hän makaa tuhkassa, hän kaivaa hautaansa omilla käsillään, hän rukoilee jumalaa yötä ja päivää, ei itsensä vuoksi, vaikka hän sitä kyllä tarvitseisi, vaan sinun tähtesi, joka et sitä kaipaa; hän tekee kaiken sen tuo nainen, tekee sen vaan sitä varten, että sinä jonain päivänä loisit häneen säälivän katseen, että sinä vuodattaisit kyynelen hänen sydämmensä ja hänen sielunsa haavoihin, ett'et sanoisi hänelle enää niinkuin äsken sanoit tuolla äänellä, ankarammalla kuin viimeisen tuomion ääni: te olette Lucrezia Borgia! Jos sinulle tämä sanottaisiin, Gennaro, olisiko sinulla sydäntä olla sitä kuulematta? Oi, armoa, elä tapa minua, oma rakas Gennaroni! Jääkäämme eloon molemmat, sinä antaaksesi minulle anteeksi, minä katuakseni. Sääli minua! Eihän hyödytä mitään kohdella ilman laupeutta onnetonta naisparkaa, joka ei pyydä muuta kuin vähän sääliä. Vähän sääliä! — Armahda, säästä henkeni! — Ja kuule, minä sanon sen sinun tähtesi, olisihan todellakin raukkamaista minkä aiot tehdä, se olisi kauhea rikos, salamurha. Mies surmaa naisen, mies, joka on väkevämpi. Oh, sinä et tahdo, sinä et tahdo!

DONA LUCREZIA. Ah! Minä näen, että sinä armahdat minua. Minä luen sen silmistäsi. Oo, anna minun itkeä jalkaisi juuressa!

GENNARO nostaen uudelleen veitsensä. Se on sanottu. En tahdo kuulla enempää. Te kuulitte, signora, teidän täytyy kuolla.

DONA LUCREZIA puolustaen itseään ja pidellen hänen käsivarsiaan. Armoa! armoa! Vielä sananen!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUCREZIA BORGIA: MURHENÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.