language: Finnish

KOHDEN KUNNAHIA

Uusia hengellisiä lauluja ja runoelmia

Kirj.

NIILO MANTERE [Juhani Merenheimo]

Oulussa, H. V. Marjamaan kustannuksella ja kirjapainossa, 1908.

SISÄLLYSLUETTELO:

1. Katson kunnahia kohti. 2. Ylös katsees, Herran kansa! 3. Nuorten rukous. 4. Kristillisten nuorisoyhdistysten laulu. 5. Sanas, Herra, annoit kynttiläksi. 6. Kautta taistoin on. 7. Nyt, uskovainen, sa kuljet merta. 8. Sun armos ansaitsematon. 9. Mun tähteni kärsit, Jeesus. 10. Nyt, kristityt, kiitosta veisaelkaamme! 11. Vihkivirsi. 12. Diakonissojen laulu. 13. Heräjä sinä, ken nukkunet vielä. 14. Iltamme joutuupi. 15. Niin ihanaa on omas olla, Jeesus. 16. Sa tutki mua, Jumalain! 17. Jos murheiden alla sun syömesi lyö. 18. Miks', oi, vaivut ristis alla? 19. Moorialle käsky Herran. 20. Voitto suuri on ja jalo. 21. Kautta Getsemaneen. 22. Nuor' olet sa. 23. Valvo'os, valvo! 24. Sun etees kurjuudessain. 25. Oi, katsahda, Jeesus, mun puolehein! 26. Mua Jeesukseni rakastaa. 27. Kun Jeesus merta käyden kerran. 28. Kun mietin autuutt' ääretöntä. 29. Oi, kiitos, Herra, maan ja taivaan Luoja. 30. Aamulaulu. 31. Iltalaulu. 32. Ylöspäin sun katsees, ylöspäin! 33. Rukous Limingan kansanopiston päättäjäisissä. 34. Suloinen taas sunnuntai. 35. Taas kallis joulujuhla on. 36. Rauhan juhlana. 37. Ne vierivät vuoteni virran lailla. 38. Pääsiäislaulu. 39. Patmosluoto. 40. Jo soikoon kiitos Herralle. 41. Rukous lukuvuotta aljettaessa. 42. Viel' yöhyt niin synkkä, musta. 43. Ylkä tulee! 44. Sammuu päivä, jos ois pitkäkin. 45. Runoelma virkaan-vihkiäisissä.

Katson kunnahia kohti

(Ps. 121.)

Katson kunnahia kohti,
Joist’ ain' avun sain ja saan.
Hän mua aina auttoi, johti,
Ken loi taivahat ja maan.

Katson, katson tuonne Luojan
lkikukkuloihin päin.
Hän soi turvan, hän soi suojan
Kautta kaiken elämäin.

Eikä salli hoipertua
Vieläkään hän jalkani.
Eikä torku hän, mi mua
Varjeleepi, kätkevi.

Katso, hän ei väsy, makaa,
Israelin Jumala!
Hän on turva varma, vakaa
Ilossa ja surussa.

Ainiaan hän oikealla
Kädelläin on suojanain,
Sekä päivän helteen alla
Että yöllä nukkuissain.

Hän on pilvenpatsahana
Vastaan hellett' auringon.
Viluss', yössä suojaavana
Tulenpatsasna hän on.

Pahasta hän kaikestakin
Suojella mun tahtovi,
Myrskysäitten riehuissakin
Kätkevi hän sieluni.

Kätkekin, ah, Herra taivaan,
Ulos-, sisäänkäyntini!
Kätke mua armost' aivan!
Kätke nyt ja ijäti!

9.III.08.

Ylös katsees, Herran kansa!

(Sävel: virsi 333.)

Ylös katsees, Herran kansa!
Aarteistansa
Riemuita suo maailman!
Sull' on aarteet korkeammat,
Ihanammat:
Ikiaarteet taivahan!

Ylös katsees, Herran kansa!
Aineen ansa
Kahlita ei sua saa!
Halvat sillen aarteet maiset,
Taivahaiset
Ken saa kerran omistaa!

Ylös katsees! Kaikki täällä
Tään maan päällä
Hetkellist' on, haihtuvaa:
Raukee ruusus' ihanimmat,
Punaisimmat,
Kaikki kuihtuu, katoaa!

Miks' siis kiintää haihtuvihin
Kukkasihin,
Aarteisihin syömensä?
Miksi surra, vaikeroida,
Jos ei noita
Runsaasti suo elämä?

Miksi surra nurkumiellä,
Vaikka tiellä
Hetken ahdast' olkohon?
Murto-osa haihtuvainen
Elo mainen
Ijäisyyden rinnall' on!

Sitäpaitsi lapsistansa
Ainiansa
Herra kantaa murehen.
Nouskoon myrsky, tulkoon hätä,
Hän ei jätä, —
Kätkeytyy vain hetkisen!

Ylös katsees, Herran kansa!
Aarteistansa
Maailman suo riemuita!
Mit’ ei nähty, eikä kuultu,
Konsaan luultu,
Omilleen suo Jumala!

Nuorten rukous.

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 33.)

Sydän puhdas minuun luo'os,
Herra kaikkivaltias!
Henki vahva mullen suo'os
Avarassa armossasi
Kurjaa, kehnoa ja väärää
Auta mua välttämään!
Kohden ikuist' elonmäärää
Auta mua pyrkimään!

Elo tuopi taisteloita, —
Niissä auta voitolleni
Auta, mielin rohkein noita
Kohtaan, Sinuun luottaen!
Vastoinkäymisissä mua
Tue, Herra, voimallas!
Onnen hetkist' auta, Sua
Kiitän, Isä armias!

Tähtenäni kirkkahana
Sanas olkoon matkallain,
Etten harhaan kulkijana
Määrästäni eksyis vain!
Mut jos, koito, jonkun kerran
Eksyksihin joutunen,
Johda mua, sana Herran,
Oikeaan taas jällehen!

Maatain, lähimmäisiäni
Hyödyttää mun, Herra, suo!
Auta, esimerkilläni
Etten pahennusta tuo!
Vihdoin, konsa ilta koittaa,
Ijäisyys jo aukeaa,
Suo mun luonas kruunu voittaa,
Ikirauha saavuttaa!

19.IX.08.

Kristillisten nuorisoyhdistysten laulu.

Oi, terve te, nuoret, jo lippumme luo!
Ikitotuuden seisomme puolla.
Elonlähteestä rintamme rauhoa juo,
Jalo määrämme ylhääll' on tuolla!
Pyhä, kaunoinen Kaanaa
On määrämme pää,
Ei ruostuvat aarteet,
Ei maailma tää!
Oi, terve te, nuoret, jo lippumme luo!
Ikitotuuden seisomme puolla.

Paras nuorna on liittyä Jeesuksehen,
Sydän lämminnä vielä kun sykkää!
Ikikuoloon se varmasti vaipuvi, ken
Parannustaan tääll' yhä lykkää.
Ja kolkko on olla,
Miss' synnin on yö,
On raskaat ne kahleet,
Se joihin sun lyö.
Elos keväässä liity siis Jeesuksehen,
Sydän lämminnä vielä kun sykkää!

Ah, riennä, ah, riennä! Viel' auk' ovi on!
Tosionnen voit Herralta saada.
Kera Jeesuksen käy elon aallokkohon,
Niin myrskyt ei purttasi kaada!
Vaikk' aaltoja, tuulta
Sun matkallas lie,
Ain' onnellisesti
Sua Herrasi vie!
Siis riennä, ah, riennä! Viel' auk' ovi on!
Viel' armon ja rauhan voit saada!

Pyhä lippumme on, pyhä taisto on tää,
Johon Herra meit' armossa johti.
Ja me laulamme: maailman turhuus, sa jää!
Ikikunniaa käymme me kohti.
Pois kahlehes, synti!
Pois hekkumas, maa!
Ei perijää taivaan
Ne hurmata saa!
Pois — laulamme — maailman turhuus, sa jää!
Ikikunniaa käymme me kohti.

Ja Jeesus, hän kanssamme taistoissa käy,
Sotajoukkonsa voittohon johtaa!
Ja kohta se ranta, mi viel' ei näy,
Elonvirtoineen silmiimme hohtaa!
Käy kanssamme kallis,
Pyhä Joosua, vaan,
Niin kuljemme voittain
Me läp' erämaan!
Niin, Jeesus, sa kanssamme taistoissa käy!
Ylös Kaanaasen kansasi johda!

Sanas, Herra, annoit kynttiläks.

Sanas, Herra, annoit kynttiläksi,
Valoks' annoit elonteillemme,
Yöhön, korpehen ettemme eksyis,
Luotas eksyis harhapoluille,
Juoniin pahan vihamiehen taipuis,
Vaivaan loppumattomahan vaipuis.

Sanas annoit, ett' ois janoisilla
Siinä lähde raikas, kirkkahin,
Että elonleipää isoovilla
Siin' ois mannaa evankeliumin,
Että köyhill' aarreaitta oisi,
Kuolleet luut myös elon saada voisi.

Sanas annoit, — anna, Herra, meille
Armos myös niin sanaas kuulemaan,
Että sydämemme syttyis, liikkuis,
Poistuis mielest' aatteet, aarteet maan!
Vieös meitä elonlähtehille,
Vieös niityillesi kukkiville!

Suo oi, Jeesus, jalkais juureen hiljaa
Istahdamme lailla Marian,
Hartahin sua mielin kuuntelemme,
Kätkein sanas pyhän, ihanan!
Suo'os, osan hyvän sielullemme
Sinuss', armain Jeesus, valitsemme!

Anna sanas myöskin kaikkialla
Kaunihisti kantaa hedelmää!
Anna Henkes tuulten sulatella
Kansoist' epäuskon kylmä jää!
Anna tules loistaa Euroopassa,
Loistaa kaikin paikoin maailmassa!

Anna pyhän tules, Jeesus rakas,
Syttyä myös maassa pakanain!
Anna aamun valjeta jo siellä,
Miss' on yhä synkkää yötä vain!
Kirkastaos myös sa, armon Henki,
Armo heilien, armo kaikillenki!

Kautta taistoin on —

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 219.)

Kautta taistoin on
Taival taivohon.
Siispä taistele!
Herran lipun alla
Miellä urhoisalla
Sodi, taistele!

Voiton seppele
Sodan palkk' on se.
Siispä taistele!
Voimaa Jeesus antaa,
Kotkan siivin kantaa,
Ettet sortune!

Vasten vainoojaa,
Lihaa, maailmaa
Seiso taistellen!
Miss' on lepo, unta,
Siell' on valtakunta
Valheen, vääryyden.

Ällös uupuko!
Läsn' on voitto jo, —
Vielä taistele!
Ansaitseepi taivas
Ponnistukses, vaivas,
Siispä taistele!

Hetken taistosi
Vainen kestävi,
Hetken vielä vain!
Mutta autuus taivaan
Ijäinen on aivan,
Lopu ei se lain!

Kohta kotiin, oi,
Pääset, virtes soi
Rannoill' uuden maan!
Kestä vielä hetki!
Pian taistois retki
Päättyy kunniaan!

Nyt, uskovainen, sa kuljet merta —

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 281.)

Nyt, uskovainen, sa kuljet merta,
Mik' aaltoaapi,
Vaan rauhanrannan sun sielus kerta
Ylhäällä saapi.
Ja Jeesus täälläkin viihdyttää
Sydäntäs rauhatta sykkivää
Lupauksillansa.

Jo matkall' ollessa maistaa Herran
Saat suloisuutta.
Saat joka huomen ain' uuden kerran
Sa laupeutt' uutta.
Ja joskin lainehet laivaas lyö,
Ja poves huokaavi, ja on yö,
Sua läsn' on Jeesus!

Sua läsn' on Jeesukses kaikin hetkin
Sua paimennellen,
Tos'onneks myrskyt ja vastuksetkin
Ain' ohjaellen.
Ja vaikk' et tuntea, nähdä saa,
Sua on hän läsnä ja kannattaa
Käsivarrellansa.

Ja kerran saavutat rannan, missä
Ei myrskyt pauhaa,
Eik' enää silmäs oo kyynelissä,
Vaan nautit rauhaa.
Siell' oikein riemuita rintas voi,
Ja ihanammin sun laulus soi
Isän luona siellä!

Soi ihanammin sun laulus siellä
Perillä kerran,
Kun pysyt kuolohon asti tiellä
Avulla Herran.
Kanss' enkel’laumojen laulavain
Ja pelastettujen miljoonain
Sinä laulat siellä!

Sun armos ansaitsematon

Sun armos ansaitsematon
On tarpeen, Jeesus, mulle.
Sun ansios, sun veres on
Vain turva tuomitulle.
Ma vastaan lain
Kanteita vain
Saan levon haavoissasi.

Mun ijäisehen kuolemaan
Ois vienyt synnin valta,
Vaan pelastuksen sanan saan
Nyt varman Golgatalta: —
Kun kuolit sä,
Niin ristiltä
"Se täytetty on" huusit.

Näin maksoit, Jeesus, velkani.
Näin sovintotyös täytit.
Ja kautta kovan kuolosi
Sa Isän lemmen näytit.
Lain tuomion
Nyt alta on
Sun kuolos kautta pääsy.

Ja niinpä, kurja syntinen
Vaikk' olenkin ma aivan,
Nyt ijäisest' en huku, en,
En vaivu ikivaivaan,
Kun katuvin
Vain sydämin
Ma sinuun, Jeesus, turvaan.

Siis kiitos, rakas Herrani,
Kun veres tähten' annoit,
Kun kärsit rangaistukseni,
Mun syntini kaikk' kannoit!
Suo, että vaan
Ma ainiaan
Myös sua rakastaisin!

Suo myös, ett' uhatessa lain,
Kun se mua syyttää, soimaa,
Ja kaikiss' ahdistuksissain
Ma muistan veres voimaa!
Suo, sinuhun
Ain turvaudun
Ja sua, sua seuraan!

Kun kuolemankin hetki lyö
Ja viime myrsky pauhaa,
Suo suuri sovitukses työ
Mun muistaa, saada rauhaa!
Suo nukkua
Mun sinussa,
Kuin lapsi äidin helmaan!

Mun tähteni kärsit, Jeesus.

Mun tähteni kärsit, Jeesus,
Mun tähteni.
Sa rangaistukseni kannoit
Ja kuolohon itses annoit
Mun tähteni.

Sa Getseemaneessa kerran
Mun tähteni
Niin vaikean kannoit vaivan
Ja hikoilit verta aivan
Mun tähteni.

Ja päässäs' oi' piikkikruunu
Mun tähteni,
Ja raskahan ristin alla
Sa vaelsit horjumalla
Mun tähteni.

Ja vihdoin, oi, Jeesus rakas,
Mun tähteni
Sa maast' ylös ylennettiin
Ja ristillen ripustettiin
Mun tähteni.

Maan, taivahan hylkäämänä
Mun tähteni
Sa tuomioin kannoit tuolla!
Sa, Jumalan Poika, kuolla
Sait tähteni!

Ja tuonelan syvyyksiinkin
Ah, tähteni
Sun ohdakepolkus kulki,
Ja hautakin kerran sulki
Sun tähteni!

Voi, ristihin ripustettu
Mun Herrani!
Se sydäntäin särkee aivan,
Kun mietin, min kärsit vaivan
Mun tähteni.

Ma syyllinen, sinä syytön,
Ja kuitenki
Sua tuomio, kirous tapaa,
Ett' tuomiost' öisin vapaa
Ma ijäti.

Ma syyllinen, sinä syytön,
Vaan tähteni
Sa vapiset, vuodat verta
Ja tuskien kuljet merta
Mun tähteni!

Täst' armostas kuinka, kurja,
Ma kiittänen,
Kun tähteni veres annoit
Ja raskahan kuorman kannoit
Mun syntien!

Ah, Jeesus, sa anna mullen
Sun armosi,
Ett' aina sun vaivas muistan,
Pois poluilta syntein suistan
Mun sieluni!

Ja veresi, joka vuoti
Mun tähteni,
Sa synnistä, vääryydestä
Mua puhdistaa, mua pestä
Suo alati!

Oi, Jeesus, tääll' aina ollos
Mun turvani!
Ja kuolossa, tuomiolla
Myös veres suo turvan' olla
Ja voittosi!

Nyt, Kristityt, kiitosta veisaelkaamme!

Nyt, kristityt, kiitosta veisaelkaamme!
Nyt Herramme voitosta riemuita saamme.
Yön varjoista pääsiäisaamu kun koitti,
Hän nous', ikisankari, kuoleman voitti.
Kiitos, oi, Herran!

Hän nousi, hän elääpi, ruhtinas jalo,
Ja kuolon nyt maille uus loistavi valo.
Jo kukistui kuolon ja tuonelan valta,
Ja särjettiin valtikka kadottajalta.
Kiitos, oi, Herran!

Ja nyt emme tarvitse hukkua, kuolla,
Kun meill' on eesvastaaja ylhäällä tuolla.
Hän, vanhurskautemme, hän, rauhamme pyhä,
Hän armahtaa, puhdistaa, voimaa suo yhä.
Kiitos, oi, Herran!

Hän voimaa suo nousemaan syntien alta,
Jos ken sitä anoo hält’, armahtajalta.
Jos syntien kuoppa lie kuinkakin syvä,
Hän nostaa voi sieltäkin, Herramme hyvä.
Kiitos, oi, Herran!

Ja niinkuin nyt Jeesus nous kuolleista kerran,
Niin nousta me saamme myös päivänä Herran,
Ja ijäisess' ilossa heijasti sitten
Me laulamme ylhäällä maass' elävitten:
Kiitos, oi, Herran!

Nyt tahtoa Herran vain noudattakaamme
Me, armoonsa luottain, niin autuuden saamme!
Hän, sankari voiton, meit' auttavi tiellä
Ja kunniaan kruunaavi luonansa siellä.
Kiitos, oi, Herran!

Vihkivirsi.

(Sävel: virsi 339.)

Kädessäs on, Herra suuri,
Elomme ja onnemme.
Sulta yksin, sulta juuri
Kaiken hyvän saamme me.
Kotoinenkin onnemme
Sun on sulolahjas se.

Lahjastas täst’ armahasta
Riemuita suo näittenkin,
Kasvois eessä jotka vasta
Lujin lupas lausehin
Kautta elon toisiaan
Rakastaa ain' kuolemaan!

Siuna'ukses, suojas heille
Annossasi, Herra, suo!
Aikomilleen elonteille
Onnen ruususia luo!
Säilyä suo lempensä
Riemun, murheen päivinä!

Myrskysäitäkin jos tiellä
Sallit joskus sattua,
Anna tyytyvällä miellä
Heidän niitä kohdata!
Lohtuasi heillen suo!
Käsivartes tueks tuo!

Anna myöskin aina näiden
Sanaas johtotähtenään
Pitää kautta kaikkein säiden
Matkallansa yhtenään!
Niin on rauha rinnassaan,
Kuinka onni vaihtuukaan.

Suo myös, Jeesus, näiden kerran
Häitten juhlaan koitua
Sinne, miss' on luona Herran
Ikikiitos kaikuva!
Kummankin suo kuollessaan
Iloos päästä ihanaan!

Diakonissojen laulu

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 33.)

Katso, Herra, puoleheni!
Armos, apus mullen suo!
Kylmä on mun sydämeni,
Hehkua sa minuun luo!
Hehkua sen rakka'uden,
Joka riemuin uhroaa,
Toimii tähden toisten onnen,
Mutta itsens' unhoittaa!

Katso, Herra, puoleheni!
Heikkoa mua vahvista!
Siuna'us suo toimilleni
Palveluksen virassa!
Nöyräksi ja hiljaiseksi
Minut, kallis Jeesus, tee!
Auta, Henkesi työ hyvä
Minuss' että syvenee!

Auta, myötäonni mullen
Ett’ei turmioksi näy!
Auta, ett’en taistoin tullen
Kärsimättömäksi käy!
Oppia mun sinust' anna
Mieltä itsekieltävää,
Rakkautt' anteeks'antavaista,
Kärsiväistä, lempeää!

Kurja olen, Jeesukseni,
Ollaksein sun palveljais,
Kurja lähimmäisilleni
Kertoaksein armostais.
Mutta kun mua tahdot käyttää,
Auta, tahtoos alistun!
Auta, kaikess' elossani
Etsin kunniaa vain sun!

Rakas Jeesus! Huomahasi
Turvallisna antaudun.
Hyvä on sun helmassasi,
Hoidossasi olla mun.
Armossas sa siunaat mua
Sekä työtäin heikkoa,
Armost’ antaa voitonpalmun
Tahdot kerran taivaassa.

Heräjä sinä, ken nukkunet vielä!

Heräjä sinä, ken nukkunet vielä!
Heräjä, ett’et sa hukkuisi vaan!
Ällös käy kauvemmas kuoleman tiellä!
Herran käy ääntä jo kuuntelemaan!

Heräjä! Lakkaa jo synnistä kerran!
Ällös, oi, sortuvaan Sodomaan jää!
Vielä soi sullen nyt kutsumus Herran,
Vaan ehk' on viimeinen kerta jo tää!

Heräjä, nouse! Yks' askele vainen
Vaiheella sun sekä kuoleman on!
Herää! — on kohtalos kauhistavainen,
Sielus jos hukkuvi kuolematon.

Jeesuksen ristin luo nöyrällä miellä
Riennä, kun autuuden päivä viel' on!
Riennä ja tunnusta syntisi! — siellä
Laupeus on tarjona lausumaton.

Vaikkakin syntinen suuri sa lienet,
Hukkua sentään sa tarvitse et.
Herrall' on armoa, luokseen jos vienet
Syntisi, armoa kerjäelet.

Jeesuksen syli, ah, auki on vielä,
Viel' elonvettä hän tarjoelee!
Eikä hän katuvalt' armoaan kiellä, —
Käänny siis, käänny, nyt parannus tee!

Käänny, oi, tänään jo puolehen Herran!
Huomenna myöhäistä olla jo vois.
Saatanan orjuus, ah, heitä jo kerran!
Pudista kahleet nyt päältäsi pois!

Iltamme joutuupi

(Luukk. 24:29.)

Iltamme joutuupi,
Päivyt se laskevi.
Kanssamme, Herra, käy!
Kanssamme kun sa oot,
Aallotkin pauhatkoot,
Pelkoon ei syytä näy!

Kolkkoa kulku ois,
Jollet sa, Jeesus, sois
Suojaasi, armoais.
Elomme oisi yö,
Lupausten tähtivyö
Jos sit' ei kirkastais.

Kuolomme kuitenkin
Kolkoin ois, kauhe'in,
Jollet ois kanssamme.
Sielumme lohduton
Sais ikivahingon
Päättyissä päiväimme.

Mutta kun, Jeesus, sa
Kuolonkin kolkossa
Laaksoss' oot luonamme,
Turvaist' on taivaltaa,
Syleillä kuolemaa, —
Taivaan on ovi se!

Kanssamme, Jeesus, käy!
Muuall' ei turvaa näy,
Kuin sinuss' yksin vaan.
Turvamme kun sa oot,
Myrskytkin pauhatkoot,
Kuljemme kunniaan!

On ihanaa Sun omas olla, Jeesus −

On ihanaa sun omas olla, Jeesus:
Sa kirkka'utta elohomme tuot.
Sa rauhan annat, vaaroiss' avun suot
Ja yli kuohuin, kuiluin sillat luot.
Niin ihanaa on omas olla, Jeesus!

On ihanaa sun omas olla, Jeesus:
Oot parhain, armain kuninkaista sa:
Sa meit’ et vaivaa, etkä rasita,
Vaan holhoat ain' uudell' armolla.
Niin ihanaa on omas olla, Jeesus!

On ihanaa sun omas olla, Jeesus:
Sa meit’ et väsy, uuvu hoitamaan,
Jos sinust' emme ilkivalloin vaan
Ja itsekkäästi riennä luopumaan.
Niin ihanaa on omas olla, Jeesus!

On ihanaa sun omas olla, Jeesus,
Sun kansasi on kansa autuas.
Sit' ainiaan sa kaitset armollas,
Ja aallot, tuuletkin on vallassas.
Niin ihanaa on omas olla, Jeesus!

On ihanaa sun omas olla, Jeesus:
Ma kuollessakin sinuun luottaa saan.
Kun katseheni käy jo sammumaan,
Sen luottain vielä sinuun nostaa saan.
Oi, ikiomas suo mun olla, Jeesus!

On ihanaa sun omas olla, Jeesus:
Sun valtikkasi laupeus, armo on.
Jos myrskyä tai tyyntä olkohon,
Sun laupe'uttas, armoas se on.
Niin ihanaa on omas olla, Jeesus!

9.X.08

Sa tutki mua, Jumalain!

(Ps. 139:23,24.)
(Sävel virsi 121.)

Sa tutki mua, Jumalain!
En itsehein voi luottaa.
Jos sydämeeni luotan vain,
Se mullen vaaran tuottaa:
Tielt' elämän
Se väärähän
Mun aivan viedä voisi,
Ja toivoni
Sun armoosi
Se silloin turha oisi.

Oi, tutki mua, Jumalain!
Sa tutki sydämeni!
Ja auta, ett’ei kuorta vain
Mun oisi hurskauteni!
Ah, pahalla
Jos polulla
Lien, oikeaan mua saata,
Ja taluttain
Mua johda ain'
Sa kohden kotimaata!

Niin, tutki mua, Jumalain!
Ja suo se armo mullen,
Ett' antaudun, en puoleks vain,
Vaan kokonaan ma sullen,
Ja tahtoon sun
Ain' alistun
Ja käskyis tietä kuljen,
Mut armoosi
Vain toivoni
Ain' yksin kiinnän, suljen!

Mua tutki, Herra, ett’ei vain
Ois toivo väärä mulla!
Ah, ajassa tääll' ollessain
Suo vilpin ilmi tulla!
Ja kerran, kun
Pois kutsut mun,
Ja seison tuomiolla,
Ja pasuunat
Kun kaikuvat,
Suo omasi mun olla!

Jos murheiden alla sun syömesi lyö

Jos murheiden alla sun syömesi lyö,
Ja aurinkos verhoovi pilvien vyö,
Vie vaivasi, huolesi Herrasi luo!
Hän antavi hoivaa, hän lohtua suo!

Pois, pois epätoivo! Hän, ken sinut loi,
Sua auttaa hän tahtoo, sua auttaa myös voi.
Jos kuink' epäuskosi saarnatkohon,
Sua läsnä käsvars' ijankaikkinen on!

Vie Herralle murhees! Äl' itsekses vain
Jää huokailemaan, — se ei hyödytä lain:
Et murheillas muutosta pienintä saa,
Et yöhös ees tähtöstä tuikkailevaa!

Vie Herralle murhees! Sun tuntevi hän.
Pääs suortuvat luki hän pienimpähän.
Hän tietää, mi tarpeekses, hyödykses on,
Myös suo apuns' armaan hän ahdinkohon!

Ja muista: se armon on, rakkauden tie,
Ett' ahjohon uskovan Herramme vie: —
Pois kuonaa hän tahtovi noin kuluttaa,
Ett' uskomme kulta se kirkkaaksi saa!

Ja pilvien jälkeen taas kirkas on sää,
Ja voitto ja rauha on taistojen pää.
Ja määrätön autuus se on osa sen,
Ken kuolohon asti on uskollinen!

Pois siis epätoivo! Hän, ken sinut loi,
Sua auttaa hän tahtoo, sua auttaa myös voi.
Jos kuink' epäuskosi saarnatkohon,
Sua läsnä käsvars' ijankaikkinen on!

Miks’, oi, vaivut ristis alla?

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 12.)

Miks', oi, vaivut ristis alla,
Hengellinen matkamies?
Miksi vaikeroitsemalla
Vietät viikkos, kuljet ties?
Kuuluuhan se elontiehen,
Varustuksiin matkamiehen
Rakas risti, Herran ies!

Eihän konsaan Herran kansa
Vailla ollut ristiään.
Risti ain' oi' seuranansa
Kautta korpimatkan tään.
Ristiä he kaikki kantoi,
Ristin heille Herra antoi
Saattajaksi elämään.

Ajatellos autuaitten
Määrätöntä lukua,
Kaikkein aikain, kaikkein maitten
Herraan uskovaisia!
Kelle heist' ois outo, kelle
Ollut risti, vaivain helle,
Puhdistuksen valkea?

Muistaos myös: ristin alle
Taipui itse Jeesuskin,
Piestynä kun Golgatalle
Kulki jaloin horjuvin.
Vieras, raskain risti hällä,
Mutta miellä tyytyvällä
Kantoi hän sen kuitenkin!

Lakkaa siis jo luulemasta,
Ett' on sulla outo tie!
Juuri hellimäänsä lasta
Herra ristin alle vie.
Taivaasen näin kasvatellen,
Maailmasta vieroitellen
Herra lastaan eespäin vie!

Ristin alla lihan valta
Meissä murtuu, masentuu.
Viehätyksen maailmalta
Riistää rakas ristinpuu.
Ristin alla nöyryys karttuu,
Rukous elpyy, usko varttuu,
Oma tahto kukistuu.

Ristin alla katse kiitää
Innokkaammin kotiin päin,
Toivon pursi luokse liitää
Kotirantain siintäväin,
Tuonne valonvalkamille,
Joss' on rauha sotiville
Jälkeen taistoin sitkeäin.

Risti täällä, kruunu siellä,
Tää sun osas, onnes on.
Ristin alla hetki tiellä,
Sitten autuus loputon.
Pääs siis pystöön, matkamiesi!
Herra kaiken parhain tiesi,
Hän on viisaus pohjaton!

Moorialle käsky Herran —

Moorialle käsky Herran
Aabrahamin johti kerran
Uhraamahan Iisakin.
Matka raskas Moorialle,
Herran tahdon taipui alle
Uskonsankar' kuitenkin.

Moorialle myöskin kerran
Tie vei itse ristin-Herran.
Moorialla kärsi hän:
Ristinpuussa Golgatalla
Kuoli tuskain tuimain alla
Kuoleman hän hirveän.

Meitä myöskin Moorialle
Johtaa Herra tuskain alle
Oman tahdon uhraamaan.
Meiltäkin hän Iisakkimme
Vaatii, vieraat alttarimme
Kaataa tahtoo kokonaan.

Suostukaamme Herran teihin!
Puhdistettu usko meihin
Moorialla luodahan.
Taistoa myös seuraa voitto,
Tuskain päivää kirkas koitto
Uuden päivän ihanan!

Aabraham sai Moorialla
Voiton, Jeesus Golgatalla, —
Voiton puu on ristinpuu!
Taivu myös sa tahtoon Herran,
Luottain armoonsa, niin kerran
Voittos päivä kirkastuu!

Moorialla, Moorialla
Hiljaa Herran tahdon alla
Ollos, tilaas tarkaten!
Luovu epäjumalista,
Katoovaisten kahlehista, —
Ijäiset saat sijallen!

Voitto suuri on ja jalo

(I Tim. 6:6—10.)
(Sävel: virsi 290.)

Voitto suuri on ja jalo
Olla hurskas päällä maan,
Olla rinnass' armonvalo,
Uskonluotto Jumalaan,
Onnehensa tyytyä
Tyynessä ja myrskyssä,
Luottavasti kaikki kantaa,
Mitä Herra ottaa, antaa.

Voitto verraton on tässä,
Sillä silloin meillä on
Ijäisessä elämässä
Aarre katoamaton;
Aarre, min täytt' arvoa
Viel' ei kenkään aavista,
Ijäisyyskin ain' on uutta
Löytävä siin' ihanuutta.

Mutta ajan aarteist' emme
Mitään täältä viedä voi,
Kun me elost' erkanemme,
Kuolon kutsu kun se soi.
Aartehitta tulimme.
Aartehitta lähdemme.
Kun se kerran aukee hauta,
Kullat, kunniat ei auta.

Välehen kuin kukka hento
Kuihtuupi myös elo tää,
Sammuu pois kuin tähdenlento,
Mikä yössä välkähtää.
Siispä tyytykäämme me,
Elantomme, vaatteemme
Isä taivainen kun meille
Lapsilleen suo langenneille.

Rikkautt', aartehia elkää
Kaihotko maan päälle te!
Pelkää, kristitty, oi, pelkää
Kumarrella kullalle!
Ahne'uden ansalla
Tuhannet on saatana
Vienyt kauvas Jumalasta,
Aarteestansa korkeimmasta.

Uskovistakin, ah, monta
Harhateillen ahneus vei.
Muista Juudast' onnetonta,
Jok' ei enää noussut, ei!
Muistaos, min lopun sai
Ananias, Safiirai!
Muista: kaiken pahan juuri
Ahne'uden synt' on suuri!

Rakas Jeesus, onnehemme
Tyytyviksi meitä tee!
Poista, mikä sydämemme
Maailmahan sitonee!
Katsehemme kohota
Kohden ikikotia!
Suo myös, vihdoin satamamme
Luonasi me saavutamme!

Kautta Gctsemaneen —

Kautta Getsemaneen, kautta
Golgatan vei Herran tie.
Kautta vaivain kunniahan
Myöskin meidän polku vie.

Kautta vaivain kunniahan,
Kautta korven Kanaaniin,
Kautta sodan Saalemihin, —
Ain' on kulku käynyt niin!

Kun siis kuljet kautta vaivain,
Korpea käyt pimeää,
Taisto pauhaa, — muista: vanha,
Koeteltu tie on tää!

Muista: tätä tietä juuri
Jeesus käynyt eelläs on;
Tää tie ristinsotilaitten
Tuttu tie on voittohon!

Kautta vaivain kunniahan
On tie ollut, tieksi jää.
Helpompaa ei tietä löydy,
Polkua ei väljempää!

Mutta mit' on vaivat maiset
Kunniahan verraten?
Pisara vain verrattuna
Pohjattomaan merehen!

Siispä, ristin-sotur', ellös
Alla vaivais vaipuko!
Muista, mihin autuutehen
Johtaa vaivat, taistelo!

Muista myöskin: yhtään vaivaa
Eipä sullen Herra sois,
Jos vain vaivain valkeatta
Sinut kypsyttää hän vois!

Kautta vaivain kunniahan!
Tää siis sunkin tiekses jää.
Tyydy tähän, salli Herran
Kunniaan sua kypsyttää!

Nuor' olet sa —

Nuor' olet sa, — ken kuninkaasi,

Ken herrasi olla saa?
Ken suunnata toimintaasi?
Ken sydämes valloittaa?
On tarjona herraa kaksi,
Sa kumman käyt palvelijaksi?

Ah, toinen on synkempi yötä,
On julma, on armoton.
Häll' ansoja, kahleit' on myötä,
Hän murhaaja sieluin on.
Sen, ken kävi hällen työhön,
Hän vie ikikuolon yöhön.

Vaan toinenpa on ihanaisin,
On suloisin armossaan.
Hänen vertaist' ollut ei laisin
Maan pääll' ole milloinkaan.
Hän vapauden, rauhan luopi.
Hän ijäisen onnen suopi.

Oi, lausu, oi, virkkaos, kelle
Sa intos ja lempes suot?
Ne suotko sa Jeesukselle?
Ne uhriksko hällen tuot,
Mi sullen sun kaikkes antoi,
Ja syntisi kerran kantoi?

Vai synkänkö syvyyden herran
Viel' orjaksi kurjaks jäät,
Kun murhaajamielensä kerran
Sa tiedät ja sen yhä näät?
Hält' onnea saavasko luulet,
Min vihaavan sua kuulet?

Voi, ystävä, Jeesukselle
Sun intos, sun lempes suo!
Hän polulle turvalliselle
Sun vie, tosionnesi luo.
Hän parhaita iloja antaa,
Hän suojaavi, siunaa, kantaa.

Ja kas, ikiruusujen tuoksu
Sun kevääsi sulostaa,
Ja kaunis on elosi juoksu,
Kun Herra sit’ ohjoaa.
Ja kaunis on iltas kerran,
Kun siunaama oot sa Herran!

Siis Jeesus se sun kuninkaasi,
Sun Herrasi olkohon,
Hän, pimeyden vallan mi kaasi
Ja tähtesi kuollut on!
Suo sydämes hällen varhain!
Hän on kuninkaista parhain!

Valvo’os, valvo!

(Mark. 13:35-37.)

Valvo'os, valvo!
Konsa et tiedä,
Lyö tulonhetki
Huonehen Herran!
Ehtoolla ehkä,
Taikka puol'yössä,
Taikkapa varhain
Aamulla kerran!

Valvo'os, valvo!
Vait', ylen hiljaa
Enkeli kuolon
Kiitävi, kulkee!
Kolkuttamatta
Aukovi ukset,
Terveenkin tempaa,
Syliinsä sulkee!

Valvo'os, valvo,
Ett' elon Herra
Ei sua kohtais
Nukkumass' aivan!
Valvo'os, valvo!
Jos nukut, kerran
Kolkutat turhaan
Porteille taivaan!

Valvo'os! Maksaa
Valvoa vaivan
Puolesta kruunun,
Ijäisen voiton!
Valvo'os! Silmiis
Säihkyvi säteet
Koht' ikikevään
Ihanan koiton!

Sun etees kurjuudessain —

(Sävel: Hengelliset laulut ja virret N:o 23.)

Sun etees kurjuudessaan,
Oi, Jeesus, lankean,
Ja, syvyydestä huutain,
Sun armoos vetoan.

Mun yli pauhaavaiset
Nyt pyörteet pauhoaa,
Ja aallot suuret, mustat
Mun uhkaa upottaa.

Ma hukun, jollet, Herra,
Sa riennä apuhun.
En jaksa, — synnin kuilu
Vie syvyyteensä mun.

En jaksa, — omin voimin
Ma voittoa en saa,
Kun kuohut kiusa'usten
Mun, heikon, saavuttaa.

Ah, Herra, armon Herra,
Sa tunnet heikkouteni,
Sa turvakseni joudu,
Sa riennä avuksein!

Sa syväin aaltoin alta
Mua auta armossas,
Ja pyörteet pauhaavaiset
Pysäytä voimallas!

Ja synnin voittajaksi,
Sa, Jeesus, minut tee!
Ja suo, ett' autuudestas
Taas henken' iloitsee!

Ja voimaa mullen anna
Ja tue henkeäin,
Ett' ilman kotkan lailla
Voin kiitää ylöspäin!

Voin kiitää, nousta, rientää,
Enk' enää näänny, en,
Voin vaeltaa, enk' uuvu, —
Tät' anon, rukoilen!

Oi, katsahda, Jeesus, mun puolehein!

Oi, katsahda, Jeesus, mun puolehein!
On sairas mun sieluni, sydämein.
Ei minuss'oo tervettä kohtaa lain: —
Oon täynnä ma haavoja, vammoja vain.

Enk' itse voi auttaa ma itseäin,
En terveeksi tehdä mun sydäntäin.
Mut sinä, oi, rakkahin Herrani,
Mun tahdot, mun voit tehdä terveeksi.

On öljyä sulla, mi parantaa,
Mi terveiksi syvätkin haavat saa.
Jos kuinkakin vaikea sairaus on,
Sa auttaja, lääkär' oot verraton.

Tievieressä synnin Jeerikon
Jos ken alastonna ja haavoiss' on,
Et käy, rakas Jeesus, sa ohi sen,
Vaan riennät luo, hellien, vaalien.

Luo riennät ja haavamme sidot sä
Ja vuodatat armosi öljyä,
Ja katso, jo terveeksi sairas saa,
Ja rintansa taas voi riemahtaa.

Ma uskon: — sa et ohi käy myös mun,
Mun, runnellun, alasti riisutun,
Vaan rintani haavoille hoitoa suot,
Puol'kuolleesen armollas elämän luot.

Niin uskon, — ah, verelläs kalliilla
Lumivalkoiseks mua puhdista!
Kaikk' anteeksi syntini suuret suo!
Ja uus sydän, uus mieli minuun luo!

Ja katso, taas riemuiten lyö sydän tää,
Ja armoas suurta se ylistää!
Ja kerran se paremmin, raikkaammin
Sua kiittävi saleissa Saalemin!

Mua Jeesukseni rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa,
Niin suuri vaikka veikan' on.
Vaikk' ansaitsin vain tuomion,
Mua Jeesukseni rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa,
Ja siks hän kuoli ristillä.
Vaikk' olen kurjan-kurja mä,
Mua Jeesukseni rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa,
Ja syntin' anteeksi hän suo.
Kun katuen käyn hänen luo,
Hän kaiken velkan' unhoittaa.

Mua Jeesukseni rakastaa,
Ja rakkautens' on sama ain.
Jos harhaankin käyn kulkeissain,
Mua Jeesus säälii, rakastaa.

Mua Jeesukseni rakastaa
Niin seisoissain kuin horjuissain.
Kuink' onni vaihtukoonkin vain,
Mua Jeesukseni rakastaa!

Mua Jeesukseni rakastaa,
Ja hänehen ma turvaudun.
Hän pauhinassa taistelun
Mua tukee, kotiin kuljettaa.

Mua Jeesukseni rakastaa.
Oi, jospa häntä minäkin
Rakastaa voisin syvemmin
Ja häneen enemp' uskaltaa!

Mua Jeesukseni rakastaa,
Jos ajat mitkä tulkohon!
Ja kerran myös, se toivon' on,
Ma syvemmin voin rakastaa!

Kun Jeesus merta käyden kerran —

(Matt. 14: 28-31.)

Kun Jeesus merta käyden kerran
Sai luokse oppilastensa,
Niin silloin käskyst' armaan Herran
Sai käydä Pietar' aalloilla,
Sai käydä aaltoin, vetten päällä,
Kuin vuorta oisi allahan,
Vaikk' aallot hyrskyi tuulisäällä,
Soi pauhu tuulen tuimimman.

Niin kauvan kuin hän yksinänsä
Loi Herrahan vain katsellen,
Ei vajonnut hän käydessänsä,
Vaan kulki yli kuohujen.
Tuo katse Herraan kyvyn antoi
Noin käydä meren aaltoja.
Kun Pietar' uskoi, kuohut kantoi,
Kuin ollehet ois tannerta.

Mut kohtapa kun Pietar' parka
Sai katsehensa jakamaan
Välille tuulen, Herran, — arka
Hän on ja alkaa vaipumaan.
Kun tuulen tuimuus, aaltoin pauhu
Pois katseen Jeesuksesta vie,
Niin kulkijan jo valtaa kauhu,
Ja syvyyteen on hällä tie. —

Viel' usko pitkin lainehia
Voi käyskennellä tänäänkin,
Kun Golgatan vain sankaria
Se katsoo kiintein katsehin.
Vaikk' olkoon myrsky, — silloin emme
Me aaltoloihin vajoa,
Kun herkeemättä katsellemme
Vain tähtää Herraa Jeesusta!

Mut jos me katsehemme jaamme
Välille aaltoin, Kristuksen,
Jos hetkeks' armon-ruhtinaamme
Pois häipyy eestä katsehen,
Niin vajoominen työksi saapi,
Ja yli kuohut kohta lyö,
Ja myrskyn pauhu kauhistaapi,
On sieluss' epäilysten yö!

Oi, Jeesus, usko meillen anna,
Mi aaltoloita käydä vois!
Suo turvamme ain sinuun panna,
Jos kuinka tuulet, aallot sois!
Suo sinuun yksin katsehemme,
Kun myrsky pauhaa, kiinnittää,
Yl' aaltoin silloin käyskelemme,
Kuin kalliota kiinteää!

Yl' aaltojen me käyskelemme,
Ja kerran koittaa määränpää,
Tuo, johon kaihoo sydämemme
Ja toivon silmä tähtäjää.
Meit' ethän, Jeesus kallis, heitä,
Kun hoitoos antaudumme vaan,
Yl' aaltojenkin kannat meitä
Sa kotirantaan rauhaisaan!

Kun mietin autuutt' ääretöntä

Kun mietin autuutt' ääretöntä taivaan,
Miss' ikisoitoin harput kaikuvat,
Ja voiton virttä laulaa hurskahat.
Niin kaiho syvä valtaa rintan' aivan.

Kun nostan katseen kohden kotirantaa,
Mist' ijäks poiss' on synti, sumut, yö,
Miss' alleen kiusaaja ei enää lyö, —
Se katse mullen kehoitusta antaa.

Kun suuntaan silmän' ylös tuonne, jossa
Kaikk' itkut maiset kerran kuivataan,
Ja ohi kaikk' on tuskat, murheet maan,
Se lohduttaa mua täällä taistelossa.

Kun mietin vielä, että Vapahtajaa
Siell' ijäisesti katsella ma saan,
Enk' enää rakkaist’ eroo milloinkaan,
En kantaa tahtois enää tomumajaa!

Oi, Jeesus, kautta korven johda, kanna
Mua ikikodin onneen, valohon!
Ja korpitaival kun tää lopuss' on,
Oi, silloin mullen kruunu armost' anna!

Oi, kiitos, Herra, maan ja taivaan Luoja!

(Sävel: virsi 359.)

Oi, kiitos, Herra, maan ja taivaan Luoja,
Sa lastes turva, suojatonten suoja,
Kun apus armaan tähän asti soit,
Meit' öin ja päivin vaalit, vartioit!

Vaikk' ansiottomat ja kurjat aivan
Me olemme, sa lahjat runsaat taivaan
Ain' annoit meillen, Luoja laupeas,
Ja armonaikaa jatkoit armossas.

Sun armoshan suur' yltää taivaisihin,
Hyvyytes saakka pilviin korkeimpihin.
Et synteimme sa mukaan meillen tee,
Et kosta, niinkuin työmme ansaitsee.

Sa lisääntyä armos runsaast' annat
Sun pelkäävilles, heist’ ain huolta kannat.
Niin kauvas, kuin on itä lännestä,
Tekomme pahat siirsit meistä sä.

Kuin isä armahtaapi lapsiansa,
Niin armahdat sa, Herra, ainiansa
Sun pelkääviäs, sillä tiedät sen,
Kuink' on vain heikko tomu ihminen.

Oi, Herra, armahda meit' eelleen vielä!
Meilt' apuas ja suojaas älä kiellä!
Sa kädestä meit' ohjaele, vie,
Ett' oikea ois kulkemamme tie!

Suo meillen voimaa kiusa'ukset voittaa!
Äl' anna meitä minkään vahingoittaa!
Oi, Herra, sielumme ja ruumiimme
Sa pahan pauloist' estä, varjele!

Ja suo sa, sanas johtotähden alla
Me pysymme, sit' aina seuraamalla!
Se sieluhumme aina loistakoon!
Sielt' epäuskon usvat poistakoon!

Ann' usko meillen, maailman mi voittaa,
Ja, heelmää kantain, sua kunnioittaa
Ja korkealta päältä kattojen
Tuo julki neuvot armos ijäisen!

Kuin apostolit mielin rohkein kerran
Nimestä todistivat ristin-Herran,
Niin meidänkin suo, Herra, todistaa,
Niin koskaan pelkäämättä maailmaa!

Niin, auta, tue meitä, Jumalamme,
Ja korjaa meitä iloos kuollessamme!
Ja valtakuntas pyhän, voittoisan
Suo voittaa pian yli maailman!

Aamulaulu.

Taas viettää saimme rauhass' yömme,
Sun kiitos olkoon, Jumala!
Sun nimees alamme nyt työmme,
Taas meillen suo uutt' armoa!

Oi, Kaikkivoipa, siunaa meitä
Ja apus, suojas meillen suo!
Meilt’ ällös kasvojas sa peitä,
Vaan vielä katsees meihin luo!

Kautt’ armos, sanas sätehitten
Meit’ oikeaan sa ohjoa!
Valoisa elomme on sitten
Ja iltamme on ihana.

Oi, Jeesus, Jeesus, synnin teiltä
Meit’ estä, auta, varjele!
Sa nosta katse ylös meiltä,
Maan tomuun ett’ei vaipuis se!

Myös vaikuta se, sullen että
Kaikk' ovet, portit aukeais,
Ja sielumme vain tyydykettä
Ja rauhaa sinust' ammentais!

Sa, elonlähde raikas, syvä,
Luo meihin ikielämää!
Ja suo, oi, Jeesus armas, hyvä,
Meilt' että kaivot kurjat jää!

Ja mieltä meihin rakastavaa
Ja anteeks' antavaista luo!
Ja käsi köyhillen meilt' avaa,
Maan kurjuutt' auttaa meidän suo!

Niin, Herra, nimees aloitamme
Tään uuden elonpäivän me.
Sa suojaa meitä, kotejamme
Ja kirkkoas ja kansaamme!

Sa suojaa meitä! — Olla silloin
Hyvässä voimme turvassa.
Jos pauhatkoonkin myrsky milloin,
Ei peloita sen pauhina!

Iltalaulu.

Päättyi päivä.
Levon hetki lyö.
Vuoret, laaksot
Verhoaapi yö.

Kiitos, Herra,
Kun taas apus soit,
Kun taas turvaks
Käsivartes toit!

Kiitos, Herra!
Työmme siunasit,
Meitä hoidit,
Vaalit, varjelit!

Anteeks kaikki
Syntimme nyt suo!
Rintahamme
Sulorauhas luo!

Rauhass' anna
Myöskin viettää yö,
Uusin voimin
Aamull' alkaa työ!

Uusin voimin
Tietäs va'eltaa
Kotirantaa
Kohden ihanaa!

Suloist’ olla
Oi, sun suojass' on.
Sa suot meillen
Enkel’vartion.

Ja kun valvoo
Se ja vartioi,
Eipä kenkään
Vahingoittaa voi.

Turviis, Herra,
Siis me nukumme.
Armos anna
Mulle, kaikille!

Ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Sun polkus käykö yli kukkien
Ja kautta kumpuin, joille päivyt hohtaa,
Tai yli kenttäin ohdakkeisien
Ja kautta laaksoin, joissa varjot kohtaa,
Niin ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Jos elos hetkiä suo sunnuntain
Ja viihtymystä, myötätuulta, rauhaa,
Tai huolta, vaivaa, taisteloita vain
Ja myrskyä, mi mylvii, ärjyy, pauhaa,
Niin ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Tuolt' ylähältä onnenhetkinäs
Saat nöyryyttä, ett' onni ei sua kaada.
Tuolt’ ylähältä murheenpäivinäs
Voit lohtua ja hoivaa, voimaa saada.
Siis ylöspäin sun katsees, ylöspäin!

Rukous Limingan kansanopiston päättäjäisissä.

2.5.1908.

Työkausi kun tällöin päättyvi tää,
Niin mielemme tahdomme ylentää
Sun puolehes, laupeas Luoja!
Sa siunasit meitä ja työtämme.
Sa tällekin ahjolle armaalle
Taas olit sen parahin suoja.

Sa voimia annoit, sa apusi soit,
Pois luotamme vauriot, vaarat loit.
Sa soinnutit mieliä yhteen.
Ja jos isänmaallemme lyhtehen
Me saatoimme kantaa ees pienoisen,
Sa, Herra, soit kasvaa sen lyhteen!

Sua kiittää siis tahdomme kaikesta
Sa, Herra, suur' armossa, voimassa,
Ikilähde voimain ja valon!
Sa, mi lausuit: "Tulkohon valkeus!"
Sun valost' on vieno vain heijastus
Joka ilmaus hyvän ja jalon!

Sua, jonk' ikivalta ja voima on,
Jonk' armo se yltävi taivohon
Ja totuus pilvihin asti;
Sua, jonka myös suuruutta, kunniaa
Maat, meret ja taivahat heijastaa
Niin kauniisti, valtavasti; —

Sua, min suloarmoa myös se on,
Ett' ulkona tuolla taas verraton
Soi kevähän luomissana;
Sua, jollen myös kiuruset kiitostaan
Taas laulavi laaksoissa Pohjanmaan,
Sua kiitän työn siunaajana!

Mut siunaust’ anon ja anomme
Myös eellehen meillen kaikille,
Kun käymme me koht' eri teille!
Oi, Herra, sa puoleemme silmäs luo!
Ain' apuas, suojaasi, hoivaas suo
Elon iltahan asti meille!

Ota suojaas, oi, Herra, sa nuoret nää,
Nyt joilt’ ikipäiviksi kenties jää
Tää ahjo armas ja kallis!
Ylöspäin valon teitä heit' ohjoa,
Ain armollas auttain, — oi, ethän sa
Toki heidän sortua sallis!

Ota suojaasi, Herra, nyt nuoret nää,
Elo joille niin kauniisti hymyää!
Heit' auttele koht' elonrantaa!
Ja suo, kotiseudun ja synnyinmaan
Hyväks' astuu he vakaasti toimimaan,
Valon lippua korkeella kantaa!

Ota suojaasi, Herra, myös ahjo tää!
Valon temppelin kallista tehtävää
Tään eelleen suo nimessäs täyttää!
Kautt' aikojen antaos ahjon tän
Valotornina olla, mi myrskyyvän
Meren vaaroja nuorille näyttää!

Tosivaloa olla suo valon sen,
Mi kautta vieriväin vuosien
Täält' ympäristöhön loistaa!
Valovirran puhtahan, kirkkahan
Suo vyöryä täält' yli pohjolan,
Yön usvia mielistä poistaa!

Niin, Herra, sa siunaa tät' ahjoa!
Sa siunaa pohjolan lapsia
Ja pohjolan kansaa ja maata!
Sa siunaa armosi antimin
Tuhatjärvien maa tää armahin, —
Elä anna meilt’ armosi laata!

Sun kansakses kansamme, Herra, tee,
Se valke'udessas ett' iloitsee,
Sua palvelee, sua kiittää!
Ja armahda meitäkin, että me
Sun pelvossas täällä kylvämme
Ja luonasi saamme niittää!

Suloinen taas sunnuntai

(Sävel: virsi 347.)

Suloinen taas sunnuntai
Jälkeen arkitöitten sai,
Virvoitusta tarjoten
Ruumiillen ja sielullen.

Taasen Herran templihin
Kokoontua saatihin
Ruko'ukseen, veisuusen
Ja luo sanan aartehen.

Kaikukohon Herralle
Kiitos sydämestämme,
Sanansa kun lahjoitti
Meillen johtotähdeksi!

Soikoon kiitos siitäkin,
Että pyhän, kallihin
Sanansa suo puhdasna
Kansallemme kaikua!

Mutta tämä Herralle
Olkohon myös huutomme,
Kautta Henkens' että hän
Tekis meissä työtähän!

Anokaamme: avaja
Sydämemme, Jumala!
Kätke, Herra, mieleemme
Sanas kylvö syvälle!

Kautta seurakuntien
Suo myös Henkes tuulien
Voimakkaasti puhaltaa,
Että heräis kaikki maa!

Poista hengellinen yö!
Siunaa saarnaajitten työ!
Pue, Herra, voimallas
Heidät korke'udestas!

Nöyrästi näin Herralta
Anokaamme armoa!
Turha ei oo huutomme,
Kun on vilpitön vain se!

Hän, ken korvan meillen loi,
Kuulematt' ei olla voi.
Hän voi, tahtoo siunata
Meitä, seurakuntaansa!

Taas kallis joulujuhla on −

Taas kallis joulujuhla on,
Ja sana kaikuu verraton:
Käy Betlehemin seimellen!
Näät siellä Herran Kristuksen.

Hän siell' on, ken sun vapahtaa,
Lain ikeen alta irroittaa.
Hän, pyhä poika Daavidin,
Hän, apu armas Siionin!

Hän, ennustettu Messias,
Ja rakas rauhanruhtinas.
Hän, ihastus suur' enkelten,
Ja autuus ainut syntisten.

Hän, katso, lasna pienenä
Nyt lepää tuolla seimessä!
Sun tähtes halpaan muotohon
Hän, taivaan Herra, tullut on!

Näin kaikuu sana, — seimellen
Siis riennän luokse Jeesuksen,
Luo Kristukseni, Herrani,
Jok' itsens' eestäin uhrasi.

Oi, Jeesus Kristus, tähteni
Sa synnyit ihmislapseksi!
Mun korottaakses alennuit
Ja orjanmuotoon pukeuduit.

Kun kadotuksen syvyyksiin
Ma vajonnut, ah, öisin, niin
Maan päälle tulit kirotun
Sa vapahtaakses raukan mun!

Sua ylistää täst' armostas
Ma tahdon, Jeesus armias.
Oi, auta, että oikein voin
Sua kiittää, apun', aurinkoin!

Mua auta myös, ett' ainiaan
Sua palvelen, sua seuraan vaan,
Ja kerran kera enkelten
Saan kiittää sua ijäten!

Rauhan juhlana.

Oi, matkamies, mi kuljet eksyksissä
Ja tietä etsit, olet rauhaton,
Äl' enää epäillen sa kysy, missä
Tie elämän ja lähde rauhan on!
Käy Betlehemin ihme-lapsen luo!
Hän on tie elon, hän myös rauhan suo.

Oi, katsomaan käy Luojan lemmen työtä:
Laps' Israelin puhtaan neitsehen,
Maan, taivaan Herra, joll' on autuus myötä,
Tuoll' uinuu päällä seimen olkien!
Laps' Ylimmäisen pyhä, verraton,
Kautt' aikain uneksittu, tullut on!

Hän tullut on — oi, rakka'utta Herran! —
Mi auttaa synnin, kuolon yöstä voi.
Hän tullut on, mi käärmeheltä kerran
Pään polki, ikilemmen ilmitoi.
Hän tullut on, — oi, tervetultuas
Sa, rauhansankar', armonruhtinas!

Oi, terve, terve, sulo Vapahtaja,
Sa kurjain lohtu, ilo itkeväin!
Sinutta köyhä rikkainkin on maja,
Sa rikkaiks' teet myös majat köyhimpäin!
Tee meidät kaikki rikkaiks' sinussa,
Tee rikkaiks' armos ikiaarteista!

Kun sytytämme joulukynttilämme,
Ja huonehemme valoisiksi käy,
Myös valaise, oi, Jeesus, sydäntämme,
Sen huone ett’ei synkeäksi näy!
Ja rintoihimme juhlatunne tuo,
Sydänten maahan sulorauhas luo!

Ne vierivät vuoteni virran lailla −

Ne vierivät vuoteni virran lailla,
Ja aika, kuin autere, häipyy pois.
Suo, Jumalan', ett’en sun rauhaas vailla,
Sun armoas ilman ma koskaan ois!

Suo aina sun armosi siipein alla
Mun olla, mun nauttia suojaa sun!
Suo, johtoosi, tahtoosi taipumalla,
Ain' armolles kokonaan antaudun!

Ma tiedän: Sa vain sitä tahdot antaa,
Min kulloinkin parhaaksi mullen näät.
Ma tiedän: Yl' ahdinkoin voit sinä kantaa,
Voit viihdyttää aallot ja myrskysäät.

Siis luottaen hoitoosi antautua
Ma tahdon, kun koittavi nyt vuos' uus.
Sa siunaa, sa auta ja varjele mua!
Tosionnelliseksi tee vastaisuus!

Ja koska, kuin virta käy kohden merta,
Ma tääll' yhä koht' ijäisyyttä käyn,
Suo, Herra, kun eloni sammuvi kerta,
Ma muuttohon valmiiksi silloin näyn!

Pääsiäislaulu.

Nyt, Herran kansa, laula
Sa kiitost' iloiten!
Jo murtui kuolon paula
Nyt kautta Kristuksen.
Hän, joka Golgatalla
Sun kuoli synteis alla,
Hän noussut haudast' on!

Kun idäss' aamun valo
Tuoll' alkoi ruskottaa,
Hän nousi, sankar' jalo, —
Oi, riemusanomaa!
Hän nousi, kuolon voitti,
Näin kuolonlaaksoon koitti
Uus' elon aurinko!

Hän nousi, — kaikuu sana

Näin huulilt' enkelin.
Hän nousi, voittoisana
Löi vallat helvetin.
Kuin ennustus ties' ennen,
Hän kuoloon, hautaan mennen,
Nyt noussut kuolleist' on!

Ja kuolon voittajalta
Nyt voimaa nousemaan
Me saamme synnin alta,
Sit' anomme jos vaan.
Uus voimain lähde meille,
Pois Herrast' eksyneille,
Nyt Jeesus Kristus on!

Hän nous', — oi, riemun sana,
Soi kautta maailman!
Soi, kai'u raikkahana
Nyt kiitos Karitsan!
Nyt kuolossakin kerran
Se, ken on oma Herran,
Voi olla pelvoton!

Niin, kiitos, kiitos sulle
Sa, voitonsankari,
Mi kautta kuolos mulle,
Kautt' ylösnoususi
Toit, hankit pelastuksen,
Niin varman vapahduksen,
Kun sinuun uskon vain!

Mut auta myös sa mua,
Oi, Jeesus rakkahin,
Ett' aina etsein sua
Ma voittoos turvaisin,
Sun sanaas noudattaisin
Tääll' uskoin, kerran saisin
Sun nousta riemuhus!

Patmosluoto.

Patmosluotohon karkoitettiin
Pyhä Johannes muinahin.
Patmosluodossa armoitettiin
Ilmestyksin hän ihanin.
Kärsimykset ja ilmestykset
Näin ne kulkevi rinnakkain.
Kärsimyksien Patmoksessa
Ruusut kauneimmat kukkii vain.

Patmosluodolle Herra vielä
Lapsens' ohjaavi rakkahat.
Kärsimykset ne kohtaa siellä,
Mutta ilotkin ihanat: —
Suuret, kaunihit ilmestykset
Patmosluodossa suodaan vaan.
Kärsimyksien Patmoksessa
Ruusut kauneimmat poimitaan.

Siispä, Patmoksen kautta sulla
Konsa kulkevi täällä tie,
Kons' oot mielellä vaivatulla,
Kärsimyksiin kun polkus vie,
Muista: ihanat ilmestykset
Patmosluodossa nähdään vaan,
Kärsimyksien Patmoksessa
Ruusut kauneimmat poimitaan!

Jo soikoon kiitos Herralle!

(Ps. 68:20,21)

Jo soikoon kiitos Herralle!
Hän laskee kuorman päällemme,
Vaan hän myös auttaa meitä.
Meill' armoinen on Jumala.
Mi ain' on meitä auttava,
Meit' ahdinkoon ei heitä!

Ain' soikoon kiitos Herralle!
Jos iloitsemme, suremme,
Hän ain' on turvanamme.
Hän kuolostakin vapahtaa,
Hän meitä tukee, suojoaa
Myös viime sodassamme.

Jok' aika hällen soikohon
Siis kiitos! Sama hän ain' on,
Jos kuinka meitä johtaa.
Kaikk', kaikk' on hänen armoaan,
Kaikk' ilo, taisto, murhe maan,
Mi meitä täällä kohtaa.

Jos onnea hän antanee,
Tai jälkeen toivomme ei tee,
Kaikk' on se rakkauttansa.
Jos vitsaakin suo, myrskyä,
Ain' onneamme ijäistä
Hän valvoo teoillansa.

Siis lailla pyhän laulajan
Myös alla kuorman raskahan
Näin, veljet, veisatkaamme:
Ain' olkoon kiitos Herralle!
Hän laskee kuorman päällemme,
Vaan myös hält' avun saamme!

Rukous lukuvuotta aljettaessa

(Luettu Limingan kansanopiston avajaisissa 2.11.1908.)

Sun puolees, Herra, käännymme,
Kun työn nyt aloitamme.
Sa armossas meit' auttele
Ja siunaa toimissamme!
Jos et sa siuna'ustas sois,
Etk' oisi työssä myötä,
Kaikk' kallis kylvötyömme ois
Vain silloin turhaa työtä.

Kuin tähkäpäitä viljamaa
Ei silti vielä kanna,
Eik' kylvö kaunis suotuisaa
Satoa vielä anna,
Jos perkattiin maa pelloksi
Ja siemen kylvettihin,
Niin laita on sen kylvönki,
Mi tehdään sydämihin!

On maallen tarpeen, Herra, sä
Ett' aurinkos suot koittaa,
Ja sadehelmein pilvestä
Suot maata viljavoittaa.
On tarpeen, että torjut sa
Pois vilun viljamaista
Ja suojaat rajuilmoilta
Maan heelmää kukkivaista.

Näin hengen kylvötyössäkin
On tarpeen siuna'ukses,
On tarpehen, oi, Korkehin,
Sun apus, varjelukses.
Siis siuna'ukses virtojen
Suo vuotaa ylitsemme!
Suo vuotaa taivaan-kastehen
Sa valonkylvöllemme!

Ja poista pohjatuuloset,
Joit' orahat ei kestä,
Ja rajuilmat, rakehet
Ain' armossasi estä!
Ja kylvämäämme kylvöä
Sa siunaa, että antaa
Se voisi kultatähkiä,
Vois sadon parhaan kantaa!

Oi, siunaa hengen tarha tää!
Oi, siunaa kylvömaamme!
Oi, siunaa, Herra, siunaa nää
Kaikk', kaikki oppilaamme!
Suo tosihyödyks, parhaaksi
Tääll' yhteistyömme tulla!
Suo, parhain henk' ain' olisi
Tääll' opill' annetulla!

Suo, isänmaamme iloa
Ees hiukan meistä saisi!
Suo, että virvatulia
Me emme seuroaisi!
Sa oikeahan meitä vie,
Pois harhateiltä saata!
Ja suuntaa aina meidän tie
Koht' ijäist' isänmaata!

Niin, — Herra kaikkivaltias,
Sa siunaa, suojaa meitä!
All' armosiipeis armossas
Sa meitä kätke, peitä!
Niin silloin voimme alkaa me
Työn miellä rohkealla.
Ei mitkään vaarat uhkaile
Meit' armosiipeis alla.

Ja siunaa, Herra, kirkkosi
Ja siunaa Suomen kansa!
Ja kansallemme sanasi
Suo soida voimassansa!
Ja Henkes tuulahduksien
Suo tuulla yli maamme!
Niin silloin uuden keväimen
Me vielä nähdä saamme!

Viel' yöhyt niin synkkä, musta −

Viel' yöhyt niin synkkä, musta
On osana miljoonain.
He rauhaa ja sovitusta
Ain' etsii, mut turhaan vain.

Ei jumalat mykät luoda
Voi rauhoa rintahan,
Ei lohtua eloon tuoda,
Ei tuskihin kuoleman.

Eik' aavista kurjat, Luoja
Ett' armo on pohjaton,
Ja Jeesus ett' elon tuoja
Ja syntisten autuus on.

On rauhaton raukkain rinta,
Ei lohtua mistään saa.
Kuin myrskyllä merten pinta,
Se rauhatta aaltoaa.

Ah, rauhaa he vailla vaipuu
Myös kuolohon, multiin maan.
Ei polttava rinnan kaipuu
Voi viihtyä milloinkaan!

Yö, kurjuus on joka puolla>
Yö, kurjuus kertomaton.
Voi, kristitty, valkeus tuolla
Ja apu se tarpeen on!

"Oi, tule ja auta meitä!"
Sielt' ääni tää korviis saa.
Maa kristitty, kuule heitä!
Heit' aik' on jo armahtaa.

Sa Kristuksen armon anna
Sua vaatia, velvoittaa!
Jo esiin sa uhris kanna —
Sitä vartovi varjoin maa!

Ja valtakunnalle Herran
Min uhraat sa iloiten,
Siit' armosta palkan kerran
Sa saat satakertaisen.

Oi, itsekkyys, Jeesus, poista!
Luo rakkautta sydämiin!
Ja kerran sa taisteloista
Vie meit' ylös taivaisiin!

Ylkä tulee!

(Sävel: virsi 528.)

Lähestymäss' ah, on Herran
Päivä suuri, valtava.
"Ylkä tulee!" huuto kerran
Puoliyöss' on kaikuva.
Niinkuin suurten vetten pauhu
Kaikuva tuo huuto on.
Tyhmät neitseet silloin kauhu
Valtaa suuri, rajaton.

"Ylkä tulee!" Nukkuessa
Neitseiden näin kajahtaa.
Öisen unen vallitessa
Ylkä äkist’ esiin saa.
Kautta maan kun unen rauhaa
Luopi hengellinen yö,
Silloin pasuunat ne pauhaa,
Herran tulon hetki lyö!

Ylkä tulee! Seurakunta
Lamppusi jo valmista!
Ällös hengellistä unta
Nuku! Nouse, havahda!
Ylkä tulee! Eikä sitten
Lamppuuns' öljyä se saa,
Ken sen tyhmäin neitsehitten
Lailla ennen unhoittaa.

Ylkä tulee! Uskovainen,
Valvo! Hanki öljyä!
Hengen, armon öljy vainen
Lamppuhus luo liekkiä.
Armonvälineit' oi, käytä,
Rukoele ahkeraan!
Lamppusi näin öljyin täytä,
Ett’ei tules sammuis vaan!

Ylkä tulee! Valvovaksi
Minutkin, ah, Herra, tee!
Neitseeksi tee viisahaksi,
Tuloas mi vartoilee!
Ah, äl' anna lampustani
Öljyn, Herra, puuttua!
Häitten juhlaan ehtoonani
Ovi armost' avaja!

Sammuu päivä, jos ois pitkäkin.

Sammuu päivä, jos ois pitkäkin.
Päättyy taival, vaikk' ois tukalin.
Tuskienkin tunnit häipyy pois,
Niinkuin niit' ei koskaan ollut ois.

Kiitää ohi myrskyisinkin sää,
Asettuvi aalto vaahtopää.
Aalloill' uskon haaksikin se käy,
Vaan ei aallot ainaisiksi näy!

Aamuhun myös aina vaihtuu yö!
Talven jälkeen kevään hetki lyö!
Poikke'ust’ ei elon talvi tee:
Kiireesti pois sekin rientelee!

Koht', oi, on se ohi kokonaan!
Hetki enää tuiskusäätä vaan,
Hetki enää pohjatuulia,
Talven kolkkoutt’, yötä, taistoja.

Hetki enää, — sitten kevät jo,
Ikikevät, ikiaurinko,
Ikiruusuin tuoksu, ihanuus,
Kevään riemulaulu pyhä, uus!

Oi, jo koita, pyhä kevät, sä!
Hohtehes jo salli säteillä!
Rantojes suo siintää, rauhan maa,
Helmiporttis, Saalem, heijastaa!

Helmahasi, Herran kaupunki,
Baabelista kaihoo henkeni.
Kons', oi, saanen ilmaas raikasta
Hengittää ma, korvenkulkija ?

Suo, oi, Jeesus, että tyytyin ma
Varron voiton juhla-aamua,
Tahtohos ja teihis taivun ain,
Sinust' aina voimaa ammentain!

Tuskain tulen, vaivain valkean
Takana myös kätes rakkahan
Suo mun nähdä, sinuun uskaltaa,
Muistain: — taa jää kohta taistoin maa!

Runoelma virkaan-vihkiäisissä.

(Luettu Tuomiorovasti Eljas Lönnrotin virkaan-vihkiäisissä
Oulussa 7.10.1906.)

I.

Rikkinäinen nyt on aika:
Öiset vallat raivoaa.
Väärä vapaus, väärät teot,
Niistä kärsii isänmaa!

Rikkinäinen nyt on aika:
Oudot aatevirrat käy.
Veljesviha, Kristus-viha, —
Onnen enteiks' ei ne näy.

Rikoksien kolkko vitja
Renkait' uusia vain saa.
Kohden syvyytt' onnetonta
Sadat kilvan kiiruhtaa.

Kahleist' irti kristinuskon!
Alas kirkon valta jo!
Alas Kristus! — siellä täällä
Huutaa öinen joukkio.

Ahdas, raskas siis on aika
Vartijoille Siionin.
Yli kukkien ei kulje
Polku Herran soturin.

Mutta niinhän ain' on ollut
Kautta vuosituhanten:
Pilkan, taistoin, tuiskuin kautta
Kulki kansa Kristuksen.

Tosin koitti toisinansa
Aika rauhaisempikin, —
Mutta silti täytyi viedä
Tien myös kärsimyksihin.

Kautta kärsimysten, taistoin
Mestarinkin polku vei,
Eikä kunniahan meille
Toista tietä löydy, ei!

Niin on ollut, ja niin täytyy
Olla hamaan loppuhun, —
Välill' että yön ja päivän
Ain' on suhde taistelun.

Niin on ollut, ja niin täytyy
Olla nyt ja vastakin,
Että oppilaitten käydä
Täytyy tietä Mestarin.

Siispä, taistella kun saamme,
Vainon alle tiemme vie,
Muistakaamme: tämä tiepä
Juur' on Kuninkaamme tie!

Muistakaamme: Herran kansan
Polku ain' on ollut tää!
Ensin taisto, sitten kruunu, —
Säänt’ on ollut, säännöks' jää!

Muistakaamme: tämä tiepä
Tarpehen myös meillen on;
Maailma näin kuolee meissä,
Katse kiintyy taivohon!

Muistakaamme: kirkollemme
Tarpeen myös on kuritus!
Pitkällistä rauhan aikaa
Seuraa uneen uinahdus!

Onnen paisteet, rauhan päivät, —
Oi, niin meitä uuvuttaa!
Siks' on tarpeen taisto, myrsky,
Joka meidät valveuttaa.

Mutta sotaa, myrskyjäkin
Hallitsee taas Herran käs'.
Kun hän viittaa, viihtyy laineet,
Tyyntyy ilma myrskykäs.

Pois siis pelko, vaikka vallat
Öiset riehuu, raivoaa!
Herran asia ei sorru,
Herran käsi voiton saa!

Pois vaan pelko! Seurakunnan
Vihamiehet Herra lyö!
Herran päivään suureen asti
Jatkuva on kirkon työ!

Ristin lippu korkealle
Ylös nostetaan vain me!
Katoilt' evankeliumia
Huutakaamme kansalle!

Siin' on voima, jot' ei voita
Voimat yön, ei vallat maan!
Siin' on pelastus myös yksin
Kurjan maamme, — siinä vaan!

II.

Tääll' olleet on nyt virkaanvihkiäiset, —
Siis vallan vakaa juhlatilaisuus.
On au'ennut nyt Teillen, Eljas Lönnrot,
Työtanner, toimikenttä täällä uus.
On sormi Herran Teidät tänne tuonut,
On paikan uuden, toimen uuden suonut.

Me Teidät tänne tervetulleheksi
Nyt toivotamme sydämestämme.
Ain' olkoon Herran siunaus työnne myötä,
Ain' armo loistakohon teillenne!
Tääll' olkoon Teille suotu onnen säitä
Ja suotu nähdä työstä tähkäpäitä!

On suurta muass' olla Herran työssä.
On toimi kallein sanan kylvötyö.
Se hedelmätä ijäisyyteen kantaa.
Siit' ihanin, oi, niittohetki lyö!
Ken vanhurskauteen monta opettaapi,
Hän lailla tähtein kerran loistaa saapi!

Ain' apuns' armaan suokoon Herra Teille!
Hän valmistakoon Hengen auroin maan,
Niin että sana kallis sadon antais
Ja korpimaakin saisi kukkimaan!
Jumala olkoon työssä tukenanne,
Ain' elon taisteloissa auttajanne!