The Project Gutenberg eBook of Vanha pappi

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Vanha pappi

Kertomaruno

Author: Eino Leino

Release date: May 2, 2026 [eBook #78584]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Otava, 1921

Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78584

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHA PAPPI ***

VANHA PAPPI

Kertomaruno

Kirj.

EINO LEINO

Helsingissa
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1921.

ENSIMMÄINEN LAULU.

Päivin hanget hopeaiset, öisin

yllä tähdet ynnä kirkas kuudan,

mutta ympärillä korpi kolkko,

hiljainen kuin heimonhengen murhe,

koska keskenään sen poiat soti,

eikä poiat yksin, vaan myös piiat,

isät, äidit, nuoret, harmaapäätkin,

kaikki raivoin toisiansa raastain.

Täytti kammo kaupungit ja kylät,

mustui murhein mökit, kartanotkin,

kotiliesi turvannut ei ketään,

oma orsi oman onnen rauhaa;

eikä kukaan enää työtä tehnyt

eikä kukaan huollut huomisesta,

kaikki täytti tämänpäivän tuska,

Tuonen varjo ynnä kuolon kauhu.

Liekö liian liki pyrstötähti

outo pistäynyt maanpiiriämme,

kun ei ollut yksin täällä tuska,

oli miekan mahti maailmalla,

katkesivat kansakuntain siteet, —

ratkoi rauta ihmisrakkaudenkin,

turtui tunne lempeyden ja levon

veljesvainon vankkurien alle?

Taikka kulki tahto taivahinen,

raippa Herran rangaistuksen kiivaan,

yli maan, sen luomakunnan kurjan,

mutta enin luomakunnan kruunuin,

jotka unhottaneet uhmassansa

oli hengen Herran kaikkivallan,

yksin luottanehet ihmisneroon,

luonnon lakeihin, ei niiden Luojaan?

Taikka oli elon tuska tullut

elon nautinnosta, naurannasta,

itku karkelosta itsekkyyden,

aisti-yöstä yksilöin ja kansain,

koska kultaa kumarreltuansa,

kyllin Mammonata palveltuaan,

uhrata nyt unelmansa parhaat

sai he Moolokille seemiläisten?

Taikka tullut oli kaiken turma,

loppu maailman, tuo ennustettu,

tutkisteltu tuhatvuotten takaa,

armon aamu, vaan myös koston hurskaan,

koska leimaus itää, länttä kiersi,

täytti ihmiskunnan ilmakehän

pauhu pauanteen, ei kuultu ennen,

tunto häviön, ei tuttu muinen?

Taikka päässeet oli irrallensa

kaikki intohimot ihmisheimon,

alku-aikain raakuus ynnä julmuus,

pedot, peljättävät vanhempamme,

kaikki kivihiilikautten hirmut,

hirviöt, maan, meren jättiläiset,

joiden kahlerautain kalskehesen

usein ihmislapsi huutain herää?

Taikka täyttymässä vanha oli,

alkamassa uusi aikakausi,

elo ehtoisamman ihmisyyden,

olo onnen, uuden uskon, rauhan,

syntymässä rohkeampi rotu,

juuriheimo heleämpi, jonka

syvän synnyn, kivun, ähkyn tautta

kaikki kansat vuoteellaan nyt vääntyi?

Taikka turhaa oli tuskat, riemut,

tiedon, taidon tappiot ja voitot,

taistot tahdon, erheet etsiskelyn,

kaikki kamppaelut hengen, aineen,

suotta sukupolvein pyrkimykset, —

pyyteet pyhityksen, kirkastuksen,

totta vaihtelot vain yön ja päivän,

valon syttyminen, sammuminen?

Moni tuota yksin tuumi turhaan,

toinen kanssa toverinsa hyvän,

kukin vaati vastauksen siihen

oman mielen ynnä mietteen mukaan;

mutta joka päivä, viikko antoi

aina uutta ajatuksen työtä,

ainehistoa niin ääretöntä,

että siihen kysymykset kuoli.

Turtui tunne, jäähtyi järjen herkkyys,

taukos sydän sykkimästä, herpos

tahto, tarmo hengen jättiläisten,

suurimmatkin sormi suulla seisoi,

koska päässeet oli irti voimat,

joita vallita ei voinut kukaan,

ellei ehkä Ylenluonnollinen,

taikka nälkä, nääntymys ja kuolo.

Yhdet tuumi: "Näinpä taiston tietä

yhtyy idän ynnä lännen kansat,

kaikki kantain ihmiskuntaan uuteen

tuhatvuotten työn ja vaivan heelmät,

tullen tuttaviksi toisillensa,

vaikka taiston, vaikka vainon teitä;

varmaan kaikki tiet vie vihdoin rauhaan,

kansain veljeyteen ja kansainliittoon."

Toiset tuumi: "Kansat kahlehditut

tästä vapautensa vallan saavat,

täyttyy tähkät vuosisatain oraan,

tahdot kyntäjien, kylväjien,

jotka milloin peltojensa poviin

piirsi kirjat vankat vapauskaipuun,

milloin kirjoitti sen miekanterin

ajantietoon tappotantereella."

Tuumi kolmannet: "Ei kolkommaksi

voinut enää aineen aika tulla

kuin tuo vuosisata höyryn, sähkön,

suurten keksintöjen, keinottelun,

kausi kaupan, hyödyn, siirtomaiden,

kullan nälän kirotun, jääkausi

järjen sydämettömän, mi syösköön

sodan, sorron, riiston riettauteensa!"

Mutta neljännet ne neuvoi: "Siinä

juuri tarkoitus on taiston tämän,

että yhteiskuntaluokat yhtyy,

rikkaat köyhtyy, köyhät rikastuvat,

että oikeus, työ maanpiirin perii,

nousee voittoon köyhälistön voima,

kumoo pääoman ja kullan viekkaan

ihmisyyden internatsionale."

Enimmät ei mitään miettinehet,

turhaan tutkineet ei tarkoitusta,

syytä tämän jättitaiston, joka

hurmehuuruun maan ja taivaan peitti;

elivät kuin entiskansat, niinkuin

Niniven tai Babyloonin lapset,

kiivaammin vain karusellin kiertäin,

hurjemmin vain tangotanssin soiden.

Mutta sankarit, maan miekkamiehet,

samos tantereelta tantereelle,

kylvi rakeitansa rautaisia

eestä Luojan, isänmaan ja maineen,

milloin vaipui vallihautain yöhön,

milloin nousi pilvein tuolle puolen,

taikka syöksyi syövereihin meren

älyn, aatteen surman asein uusin.

Mutta myöskin hyödyn henget heräs,

sodan shakaalit ja korppikotkat,

vaani yössä omanvoiton pyynti,

sotarosvous, ruumihitten ryöstö;

hiipi hiljaa kissan askelilla

pimeässä muille nälkä, puute,

paloi paljaaltansa ilvessilmät

ihmispedon pensahista, puista.

Papit, kansain paimenet, sen näki,

kaikki uskot, lahkot, kirkkokunnat,

näki myöskin merkkimiehet tieteen,

taiteen ynnä ihmis-ajattelun;

vaan ei hengen kultakanteleella

vielä ollut valtaa eikä voimaa;

ajan kaikui rautakannel, kenties

joskus huokaus, huuto tukahtunut.

Sillä ajan ylemmistö kärsi,

tunsi tuskaa aatteen aatelisto,

vaikk'ei parahisto parlamenttein,

eivät ministerit, kruununvarkaat,

eivät valtakuntain johtomiehet

eikä kenraalien kensti parvi,

mutta ritaristo hengen, murheen,

ajan herkkä hermosäikehistö.

TOINEN LAULU.

Tuumi tuota vanha Antti Vaala,

seurakunnan patriarkka pappi,

sattunehen Pohjois-Hämeen puolle,

punaisien sotalinjaa liki;

mietti nuoruuttansa, miehuuttansa

Lapin pitkän yön ja päivän alla,

sieltä siirtymistään, joutumistaan

ajan ankarahan ristiriitaan.

Kovin kärsi myöskin tyttärensä,

tyyni Anna, vuosiltaan ei vanha,

mutta kyllin tuttu tuskan, murheen,

vaikka surustansa suurentunut:

saattanut jo mullan alle oli

miehen oman ynnä lapsen armaan,

yksin maailmasta autiosta

vihdoin koteutunut taaton turviin.

Mutta muudan oli pappilassa,

joka surrut, kärsinyt ei mitään,

Sirkka, sisarensa, nuorin tytär

Antti Vaalan, tyttö reipas, reima,

silmät siniset kuin järven aalto

kulmain ukkospilven tumman alla,

posket punaiset kuin puolat kankaan,

tukka niinkuin vilja tuleentuva.

Oli toinenkin, mi tääll' ei surrut,

jot' ei vaimentanut vaiva ajan,

apupappi, nuori Pekka Pouttu,

tuima, aatteiltansa aivan vakaa,

kiivas muutenkin, mut kiivaammaksi

käynyt yhä kiihtyessä ajan;

purren hammasta hän sanaa saarnas,

pauhas pauanteena Luojan vihaa.

Punaisien puolle rintamata

jäänyt oli seurakunta. Mutta

siitä huolimatta puhui Pouttu

julki, minkä Jumalasta tiesi;

ei hän ollut pelkuri, ei myöskään

kumartaja joukon mielikuvain,

oli kiirehestä kantapäähän

mies ja kirkon pappi, kansan paimen.

Usein varoitteli Antti Vaala,

neuvoi häntä tytär, tyyni Anna,

ettei suotta uskollaan hän uhmais

kansan hurjan, kapinoivan mieltä,

vetäis ylleen rahvaan raa'an vihaa,

joka pappilaa jo kyllin uhkas,

koska käyneet siellä miehet julmat

olivat jo metelöitsemässä.

Mutta tuosta yhä tuimentaikse

Pekka Pouttu, periaatteen miesi,

tuntein tuoltapuolen maisten tuskain

aavistukset autuaitten maasta,

nauttein marttyyrien glooriasta,

okahista orjantappuransa,

jonka painavan jo kulmaluitaan

aisti aatoksin hän haave-hartain.

Sentään tyydyttänyt hänt' ei elo

täällä pitäjässä punaisessa,

ei sen toimiala puolinainen,

työ ei kirkon eikä Herran kiivaan,

missä niinkuin vartioitu vanki

liioinkin hän kansan keskell' liikkui,

kuuluttain ei evankeeliota,

mutta kostoa vain Siinain korven.

Tuonne, missä tulikirnut kiljui,

punakukkiin puhkes pohjan hanget,

missä henget helvetin ja taivaan

soti sielusta tään kansan kurjan,

tuonne, rintamalle, taiston riemuun,

tuskaan sotilaan hän tulla tahtoi,

syttää sankaruutta sydämien,

kaita kaatunutta sanoin lempein.

Pidättäytyä ei enää voinut;

virkahti hän talvi-illan suussa,

koska iltateellään perhe papin

istui perähuonehessa Vaalan:

"Setä", virkahti, hän, lasin ottain,

jonka hälle neiti Sirkka tarjos,

"mitäs sanoisit, jos valkoisien

puolle yrittäisin yössä tässä?"

Hämmästyipä tuosta vanha Vaala,

laski lasin kädestänsä, katsoi

apulaistaan, niinkuin järjen tältä

ois jo vieneet ajan ristiriidat;

kovin kalpeni myös Anna lempee,

painoi päänsä niinkuin hiljaa surren,

yksin neiti Sirkka neuvotonna

tiennyt ei, mik' oli tässä oikein.

Sanan lausui vihdoin vanha Vaala:

"Ohhoh, mitä miettinytkin olet!

Arvaan, että päätökses on tehty,

siks en koe siitä mitään muuttaa.

Ymmärrän sen vankat vaikuttimet.

Tunnen luontees, teräksestä tehdyn,

lujan kautta kuolon kuilujenkin.

Mutta kuinka tulilinjan kierrät?"

Haastoi julki mielihautehensa

Pekka Pouttu, periaatteen miesi:

"Sujahdan ma ensin suksilleni,

hiihdän metsätietä, tapaan siellä

talonpojan, mulle uskollisen

uskon veljen, punikeille viekkaan;

hän mun saattaa salmen poikki, jonka

vastaranta jo on valkoisien."

Oli turha edes vaaksan vertaa

häälytellä hänen aikomustaan.

Katsoi kelloaan. Jo lähdön hetki

eessä oli. Nousi Pekka Pouttu,

hyvästeli vakavasti kunkin,

kultakin sai kädenlyönnin vankan,

sitten silmäin siunauksen toden,

rovastilta vihdoin sanan hartaan.

Haastoi vitkaan hälle vanha Vaala:

"Kuten tiedät, poikaa kolme potraa

mulla siell' on, joist' en tiedä mitään,

mutta tietää halajaisin jotain.

Yks on Yrjö, mutta häll' ei hätää

lääkärinä lie, ei Erkilläkään,

tilanhaltialla, hankkijalla

hevosien ynnä heinän, muonan.

Vaan on poikani myös Pentti siellä

rakehissa rautaisissa, vaikka

tiedä ees en, millä rintamalla,

millä tanterilla taistelleekin;

läks jo kolme vuotta sitten Saksaan,

jätti opintonsa teknilliset,

liittyi jääkäreihin, palatakseen,

koska löisi Suomen suurin hetki.

Palanneeksi olen kuullut hänet,

vaikka aikaa isänkoissa käydä

häll' ei ollut ole, koska irti

irjui tullessaan jo lauma laaka;

jos sen joukkioiden päässet puhki,

virka viesti, että terveet ollaan,

toimeen tullaan mielin turvallisin,

vaikk'ei kukaan tiedä huomispäivää."

Päätään nyykähytti Pekka Pouttu.

Pian valmis matkalaukku oli,

jonka hälle katsein kyyneltyvin,

huokauksin täytti tyyni Anna;

saattoi hänet portahille saakka,

siinä kuiskas: "Jos sa kuulet jotain

ja jos voit, niin tieto laita, kuinka

elää kenttäpappi Paavo Teljo."

Kaartui vakoon kulmakarvat Poutun,

vaan hän lausui: "Senkin tehdä tahdon,

jos mun tietää sallit, ken on Teljo

ja mik' elämässäs hällä osa."

Vastas Anna hiljaa näin: "Hän vakain

oli ystävä miesvainajani,

mulle tuki tuskan, murheen aikaan,

jolloin särkyi multa sielun peili."

Kyynel kiertyi silmään Pekka Poutun,

periaatteen miehen, uskon urhon,

ja hän lupas, mitä anoi Anna,

mutta vielä vitkallensa virkkoi:

"Armas Anna! Tiedät, että kauan

kiintyneet jo silmäni on sinuun;

vaikka oiskin turhat toiveheni,

sentään sua rakastan mä iki.

Tiedän arvannees jo aatokseni,

mutta työntyessä taipaleelle,

jolt' en tiedä, palannenko koskaan,

vaieta en enää voinut tuota.

Ei! Sa ällös mitään vastaa! Aika

ei nyt rukkasien, kukkasien,

vaan on hetki Herran koston, joka

kohtaa kansoja kuin yksilöitä.

Mutta päättynee myös nääkin päivät,

ajat toiset, armahammat tullee,

jolloin mykkä on jo miekan mahti

ynnä jolloin isänmaa on vapaa;

silloin, vihannoiden rauhan virven,

maassa jälleen aatran, aatteen käyden,

nousten yöstä Luojan aamun, sulta

kysyn: Anna, rakastatko mua?"

Eikä sitten sanonut hän mitään;

lylyn lykkäs, talvi-yöhön häipyi

kuvajaisna hangen kuutamoisen,

suihkehena suksen oksattoman.

Meni metsätietä, painui korpeen,

piili kuusikkohon kuuraisehen,

silmissänsä tahto teräksinen,

rinnassansa omantunnon rauha.

KOLMAS LAULU.

Jyly tykkein Vilppulasta vieri,

liittyi likempää tai kauempata

tuohon joskus pauke panssarjunan,

kiväärein tai kuularuiskun räiske;

mutta kuinka sodan onni kulki,

siit' ei pappilassa tietty mitään,

parahinta toki toivottihin,

huolet heitettihin Herran huomaan.

Kuultu kohtalosta Pekka Poutun

eipä myöskään. Päivät, viikot vieri.

Nähtiin vain, ett' oli saanut vihin

hänen lähdöstänsä vihollinen:

kertoi tuosta vartiostot vankat

talon ympärille asetetut,

taajenevat kotitarkastukset,

aina tyhjenevät aitat, läävät.

Tähän asti suurtakaan ei ollut

tehnyt vauriota vainolainen,

joskin jatkuvainen riisto, ryöstö

oli kauhistanut kartanoita;

mutta yltyessä tykkein jyskeen

yltyvän myös tuntui joukon vimma:

kohta huhut hurmetöistä kertoi,

joita kuunneltihin poskin kalpein.

Ammuttihin vanha vallesmanni —

poliisi jo sitä ennen piesty,

veitsin viileksitty kuoliaaksi,

oli hangen alla haudan saanut; —

seuras sitten talokasta pari,

pari pehtoria, Paroonikin,

ynnä kirkonkylän kauppamiesi,

rikastunut sotavoitoistansa.

Vielä eloss' oli kruunuvouti

ynnä vanha Antti Vaala, vaikka

kummatkin kuin vangit puustelleissaan,

punikkien tyysti vartioimat:

saanut poistua ei pappilasta

kukaan, eikä sinne sisään käydä,

ilman lupaa kaartin paikallisen;

samoin oli kruunuvoudin laita.

Kerran keski-yöllä pappilassa

havahduttiin, koska hallit haukkui,

tieltä tiuvut, kulkusetkin kuului;

kohta kuistin eestä äänet ärjyi,

pamahti myös pari laukausta,

vihaisesti koirat vingahtivat,

odotettiin kolkutusta oven,

mutta etääntyivät öiset vieraat.

Kuultiin, kuunneltiin. Kun kaikki hiljaa

jälleen oli tiellä, tienohilla,

varovasti raoitettiin usta,

nähtiin kartanolla kauhun näky:

oli kuistin eessä reslareki,

siinä istui Pekka Pouttu vainaa,

lunta valkeampi kasvoiltansa,

kuuta kalpeampi kulmaluiltaan.

Mutta lähemmä kun käytiin, vasta

nähtiin kaikki kamaluudessansa:

silmin puhkaistuin hän siinä istui,

nenällänsä suuret sankalasit,

pitäin postillata polvellansa,

siitä vieläi viime saarnaa lukein

kuulla kuun ja yön ja tähtein ynnä

hallein, haukustaan jo laannehien.

Itki Anna, itki Sirkka silloin,

kovin nyyhki palkkapiiat, kostui

silmät myöskin vanhan Maunu-vaarin,

renkituvan asukkaan nyt ainoon;

toki rovastilta tahdottihin

tämä säästää kauhun, kuolon kuva,

valjastua eteen reen ja vajaan

vetää piiloon Manan matkamiesi.

Mutta siinäpä jo kynnyksellä

itse seisoi vanha Antti Vaala,

kantain kädessänsä kynttilätä,

harrillansa hopeaiset hapset;

kauhun kaiken arvannut hän oli:

kuullut kulkuset ja hallein haukun,

laukaukset, äänet ärjähtävät,

vihoviimeiseksi vaimoin itkun.

Kohottaen käden toisen virkkoi

äänin vavahtavin Antti Vaala:

"Lepo vainajalle! Uskon urho,

periaatteen miesi, Pekka Pouttu,

mennyt on kuin meiltä rauha, onni;

vallitsee vain vaino maailmalla,

vaan ne varmaan kerran palannevat

niinkuin herättää sun Vapahtajas.

Sota, riita maailmalla riehuu;

sinä Kaikkivallan kasvoin alla

seisot tyynnä niinkuin työnsä tehnyt

työmies, koska päivä mailleen vaipuu.

Päätit kaares kaunihisti. Päässet

iloon uuden, ihalaisen aamun.

Siksi surmaajias en ma kiroo,

soi ei huuliltani koston huuto."

Poistui kynnykseltä kynttilöineen

Antti Vaala valkohapsi; mutta

oli kuin ois hanget hohdon saaneet,

talven tähdet kiillon kirkkahamman,

josta maa ja metsä huurtehinen

kimmelteli järven jäälle asti,

paistoi takaa taivaanrantojenkin

niinkuin näkymätön joulukirkko.

Vasta monen pitkän viikon päästä

kuultiin, kuinka kuoli Pekka Pouttu:

päässyt tien hän oli risteykseen,

missä vartoi hevosmiesi häntä,

mutta järven jäälle tultuansa

tapas turma hänet, luodit viuhui,

hepo haavoittui, he vangittihin,

surmattihin suulla ilkkuvalla.

Jyly tykkein Vilppulasta vieri,

kertoi kevättalven taistelosta,

missä henget suon ja harmaankiven

kävi sotaa suurta Suomenmaasta:

vaipuvako Venäjän ol' yöhön

suku Suomen, pohjan ääriin pantu,

vaiko kunnialla kuuluttava

vahtipaikkaa, verin varjeltua?

NELJÄS LAULU.

Puoleen punaiseen ja valkoisehen

kuuluneet ei pitäjällä kaikki,

oli myöskin rauhan ystäviä,

jotka suri sodan, sorron yötä:

joku vaari vakaa, vieras vielä

ajan aatoksille riehuville,

joku nuorukainen intomieli,

haaveksija ihmisyyden uuden.

Syrjemmässä sotatiestä seisoi

kunnanlääkäri ja lukkarikin,

karski kansanmiesi kumpainenkin,

mutta myöskin paras patriootti,

samoin kansakoulun opettaja

Heikki Helo, mielipiteiltänsä

sosialidemokraatti kyllä,

vaan ei kypsä surman, turman tekoon.

Joskus yksitellen sai he luvan

käydä pakinoilla pappilassa,

luona vanhan, viisaan Antti Vaalan,

istahtaa tään sohvakulmaan tuttuun;

teetä juotiin, piippu poltettihin,

ajan ongelmia aprikoitiin,

taikka muisteltihin muinaisia;

taasen häivyttihin talvi-iltaan.

Saapui joskus joukko suurempikin,

heidän johtajanaan Kiijan Matti,

harras kristitty, mut myöskin kiivas

kommunisti alkukristillinen,

kiistelemään kanssa Antti Vaalan

asioista iankaikkisista

taikka kuuntelemaan, kuinka noista

eloon ajalliseen neuvon noutais.

Jakoi viisauttaan vanha Vaala,

käytti kieltään kärsivällisesti,

opettaen, ohjaellen, missä

näki siihen totisen hän tarpeen;

ketään tuominnut ei, humahteli

sanat lempeät vain huuliltansa

erhetyksistä vain ihmis-elon,

ihmishaavehien harhateistä.

Monen silmä silloin vettyi salaa,

monen rinta raskahasti huokas,

monen mieleen ajan hurjuus muistui,

missä tää ol' ainoo rauhan maja;

ja he saivat niinkuin aavistuksen

ihmisistä ihanampain aikain,

mennehistä, tulevista kenties

kerran halki huurun hurmehisen.

Tuli tuokin päivä, jolloin saapui

rovastilaan lähetystö rauhan

hiljaisena, levotonna hiukan,

katsein tuonne, tänne pyrkiväisin,

pyytämään, ett' ollakseen hän ottais

rakentaja tällä rintamalla

aselevon, ehkä rauhan, josta

sitten siemen kautta kansan kulkis.

Huomas heidän aivoituksestansa

Antti Vaala vaarallistunehen

tilanteen jo punaisella puolla,

koittaneen jo hetken kohtalokkaan;

huomas myös, kuink' oli myöhäsynty,

naivi, naurettava tuuma heidän,

hyödytöntä rauhan rakentelu;

siitä itsensä hän irti sanoi.

Lähetystö läylimielin poistui.

Päivä länteen laski. Tykkein jyly

kiihtyi, lähestyi. Maantiellä nähtiin

jonot pitkät, jotka etelähän

näytti pyrkivän kuin pakoon turmaa.

Toisahalla taivas paloi. Nousi

liekit kylistä ja kartanoista,

hätämerkit häijyläisten menon.

Pantiin maata sentään pappilassa,

vaikka nukkunut ei kukaan. Anna

hiljaa, hehkuvasti rukoeli,

Sirkka kiinteästi katsoi yöhön;

eri kummallai ol' luonnonlaatu,

eri teitä aatoksensa kulki,

pyrki samaan pyhään pyytehesen:

valkamaan tään veljesvainon meren.

Yhtä unetonna yössä lepäs

vuoteellaan myös vanha Antti Vaala,

katsoin kuurapuita kuutamossa,

niiden läpi tähtitelttaa taivaan,

joka kaartui kuolevaisten ylle,

yli kansain, valtakuntain kiistain,

suurna, suunnatonna, rauhallisna

niinkuin luonnon ensi aamun koitto.

VIIDES LAULU.

Maisen riemun, tuskan tuollapuolen

liikkui aatos vanhan Antti Vaalan,

meloi merta aavaa kaikkeuden,

siitä sijaa ihmisyyden etsein;

eipä muovau muotoon aatos elon,

antau kaavaan Hengen kaikkivalta,

katkoo kahleet ajan, paikan, rientää

niinkuin koski kohden ijäisyyttä.

Entisen hän elämänsä näkee:

ensin piimäsuuna pikkaraisna,

papin poikana, tään alla katon,

missä nyt hän on jo patriarkka;

muistaa venematkat, marjaretket,

lumilinnat sekä hiihtomäet,

kelkkatienkin avannolle, kevään

ensi pälvet, urvut, niittypurot.

Ah, ei koskaan aallon ollut kimmel

kirkas niinkuin silloin, koska aukes

salmensuuhun hopeainen läikkä,

kevätpäivän päältä lämmittäissä;

eikä koskaan lemu lehden tuoreen

tuntunut niin pihkantuoksuiselta,

kuin se tuntui päivän mennen mailleen,

lahden poikki valkeutta valain!

Eikä koskaan enää korven kannel

huokaellut sydänhuoliansa,

kuin se huokas piltin pienen kuulla,

joka kuusten alta pilviin katsoi,

peitti sitten päivän paistamasta,

laati salotielle sammalmajan,

mihin piili niinkuin Nahkasukka,

ettei löytäis häntä Pitkä käärme.

Vaan jo luisti aatos Antti Vaalan

lukioon ja koulukaupunkihin,

jonka tutkittihin joka kolo,

joka kissan jälkeen kivet vinkui;

peruukkeja peljättiin, mut silti

tehtiin koulussakin kolttosia,

joista kauan sukupolvet kertoi,

koulun tulevaiset kolttosniekat.

Teki tempun tuiman Antti Vaala:

pässin, köytyn kartanolle koulun —

vahtimestarin lie ollut otus —

houkutteli luokkahuonehesen!

Syntyi siitä huuto hurja, melu,

touhu, pauhu kuin maailmanloppu,

tuli taisto tuima, pässi pukki,

moni poika pakaroitaan painoi.

Ryntäs tuonne luokanpääkin; eipä

pässi tiennyt hänen arvoansa,

astui taapäin askeltaan vain kolme,

sitten kuusi eteenpäin ja — mäiskis!

Riensi rehtorikin. Sai hän saman!

Voitto oli poikain ynnä pässin,

kunnes koulun arvovallan vaaraan

apu saatiin vahtimestarilta.

Kylätieltä tiuvut soivat, kuuluu

ruoskan roiske sekä äänet raa'at,

eipä huomaa noita vanha Vaala;

huulillansa hymy onnellinen

elää muinaisissa muisteloissa,

paremmissa poikapäivissänsä,

joiden kulku kohti kultalyyraa

valmistaa jo vakavuutta elon.

Kaartuu Antti Vaalan aatoksissa

ylioppilaan jo ylväs aika,

kausi syväin sydänkamppailujen,

mutta silti muistoiltansa kuulaan;

luki, kulki luennoilla, liittyi

silti laulajien parveen lietoon,

ilohetket isänmaan hän koki,

koska tyhjeni ja täyttyi maljat.

Eikä unhotu hält' ensi lempi,

joka syntyi sydänkuulla kerran

honkain hopeaisten holvin alla,

koska kiilsi maassa, puussa kiteet;

sujui suksi, juoksi juttu, nalja

kera naisen nuoren kuudan-yössä,

taivahilta niinkuin tähtiseule

satoi haavehisin outo hartaus.

Sydänkuulla ensi lempi syntyi,

helmikuulla kuvat heljät nähtiin,

vaahtokuulla lemmen vaivat, huolet

huhtikuulla, toivot toukokuulla,

kesäkuulla kukat kummat, helpeet

heinäkuulla, elokuulla tähkät,

kunnes täyttyi syksyn tähtein alla

tarkoitus ja tahto suuren Luojan.

Suoritti hän papintutkintonsa,

vietti häitä kera kullan armaan,

muutti Lappiin, Suomen pohjoisimpaan

seurakuntaan, hyyn ja hallan maahan,

missä tarpeen oli lemmen leimut,

kaikki riehut, roihut rinnan nuoren,

ellei mieli jääksi jähmettyä

Turjan yössä auringottomassa.

Hyvin muisti hän sen illan, jolloin

astui autioon hän pappilahan,

kylmään, kolkkoon: lumi lieden peitti,

perälautsan hanki vankka varjos;

vaan kun varrottiin, kun tulta tehtiin,

puihin kotvan porolappi puhui,

leimahti jo liekit korkealle,

tupa kohta kotoisalta tuntui.

Muisti matkojaan hän erämaissa,

retkiänsä revontulten alla,

kuinka pulkka tuntureita puikki,

laski laaksoon, tuolta nousi jälleen,

vieri virstat hukan huutelemat,

penkereet vain penin kuuluttamat,

kunnes kerran uudenvuoden yönä

hänet saattoi Ruijan rantaan saakka.

Lumimyrsky oli. Pohjatuuli

järisytti jäistä maata, merta,

lyijynraskahina laineet vyöryi

vasten rantaa valaan pyyntipaikan,

josta ruumiit meren jättiläisten,

kalansisälmykset kauas haisi,

missä painamana pakkotarpeen

eli, taisteli tok' ihmis-eläin.

Kolkutettiin. Kuullut vanha Vaala

tuot' ei muinaisilta muisteloiltaan,

näki hän vain elämänsä unta,

kuinka juuret juuttui, perhe kasvoi;

kuinka vihdoin taaton kuollen haki

takaisin hän synnyinpitäjäänsä,

missä elon ensi aamun nähnyt

oli hän, kai kohta viime ehtoon.

Tämä ollut oli taaton huone,

keinunut hän tuossa tuoliss' oli,

milloin vaatineet ei kansliahan

häntä kasteet, kuulutukset, peijaat;

siinä vierryt myöskin Antti Vaalan

oli aika liki akkunata,

jonka takaa pellot, niitut paistoi,

näkyi tapulin ja kirkon katto.

Muistaa taattonsa hän muhoilevan,

miehen hienon, oppineen ja hyvän,

jonka otsaa vieläi kaarsi kajo

niinkuin Kustaan siron aikakauden;

muistaa maammonsa hän armaan, jolta

ensi laulut hän Tegnérin oppi,

sai hän suvaitsevan lempeyden

hymyellä niinkuin Lenngren, Bellman.

Muistaa hän myös siskot, veljet rakkaat,

sopusoinnun, missä kasvoi katras,

ristiriidat, joihin heitti heidät

ajan armottoman kiistat kiivaat,

jotka kulki kautta yhteiskunnan,

katkoi perheiden ja siskoin siteet;

tervehtänyt veljeään ei veli,

tuskin tuttu hyvän päivän sanoi.

Kolkutettiin kerran toisen. Kohta

kuului kumu eteisestä, äänet

karjui karheat, ja taaton turviin

syöksyi Sirkka sieltä paitasillaan.

Heräs Antti Vaala aatoksistaan,

nousi vuoteessansa ryntäillensä,

mutta tuskin ylös ehti ennen

kuin jo huoneen hurja lauma täytti.

KUUDES LAULU.

Seurakuntaan kuuluneet ei tähän

Antti Vaalan vainolaiset. Mitä

ollut liekin mieronkierto-kansaa,

puuta juuretonta, vallitöiden

valistamaa taikka tehdaspaikkain,

ryysyläistä, kasvattamaa kadun,

rääsyläistä, räntää ihmis-elon,

eläinkansaa esikaupunkien!

Vaan nyt kaikill' oli vaatteet uudet,

punakaartin puku oivallinen,

saappaat ehjät, siistit vyöt ja sukat,

tuolla kaulus, tällä kaulahuivi,

mutta samat sihtas silmät päässä,

samat juoksi juovat suusta korviin,

sillä muodonmuutoksessa oli

sama unhottunut heihin sielu.

Sisimmäisen roudan sielu, kirsi

suomaan pohjattoman, rannattoman,

jok' ei nähnyt kesää ollut koskaan,

tuntenut sen lämmön läikähdystä,

joka pyrki päivään, aurinkohon,

mutta tietämättä muuta tietä

oloon onnellisempaan kuin murhan,

murhapolton, ryöstön, herjan häijyn.

Oli kuin ois hävityksen henget

kaikki irti olleet onkaloistaan,

tuhmuus, tuhman elonkoulun käynyt,

kovuus, virittämä virkamiesten,

kerska, markkinoiden mahtiponsi,

luihuus, salavihaisuus ja vilppi,

petos, raakuus, pelkuruus ja julmuus,

miss' ei ollut rangaistuksen uhkaa.

Ja he sihtailivat, tähtäilivät

colteillansa kohti Antti Vaalaa,

jonka suojaks Sirkka juossut oli,

itse turvaton, hänt' turvaamahan.

Ärjyivät he äänin hurjistunein:

"Tyttö tieltä! Pappi metsän korpeen!"

Heidän eessään vanha Antti Vaala

niinkuin honka lakkalatva seisoi.

Ja hän loihe tyynnä lausumahan

niinkuin tietäjä vuossatain takaa

taikka taivahalta ukkoslonka,

jok' ei vielä salamoita sada,

mutta vitkaan kiertää, kaartaa tienoon,

jylyll' etäisellä ilmoittaen,

ettei kauan viha Herran viivy,

että läsnä rikoksen on kosto.

Näin hän haastoi: "Nyt on voitto teidän.

Tehkää tehtävänne! Jos te jostain

muusta kenties mua syyttää voitte

kuin vain siitä, että pappi olen,

viekää minut metsän korpeen! Tuosta

kohos heimonikin hengen työhön,

tuonne talvisien kuusten alle

minut korven kansa kolkatkohon!

Vaan jos syypää siihen vain ma olen,

mitä tehneet ovat taattonikin,

kansaa kasvattaen, opettaen,

ett' on tiedon alku Herran pelko,

seisten sodan niinkuin rauhan aikaan

aina kansan puolla kansan miesnä,

silloin jos mun korven kansa surmaa,

päätyy kuoloni tään kansan päälle.

Silloin pimeys maata peittää. Silloin

kaadun eestä valon valtakunnan,

silloin minä kansa oon, te ette,

minuss' elää kansan tahto pyhä,

eikä teissä, hirmuvaltiaissa,

pettureissa lain ja maanne vapaan;

vaikka teit' ois tuhat yhtä vastaan,

enemp' on tuo yks kuin teitä tuhat!

Sillä kerran aamuruskon siivet

singahtavat yli täänkin ajan,

komeampi korven kansa nousee,

heleämpi hengen vilja heilii;

silloin kysytä ei teitä täällä,

kysytään vain niitä, jotka näki,

mitä kätki kansansielun syvyys,

vaikka maata pilkkopimeys peitti."

Kohos korkeana Antti Vaalan

pää, kuin kirkko kylän kesken kohoo,

iski säkeniä silmä harmaa,

niinkuin iskee tulta pii ja teräs;

mutta pamahtaa jo laukaus, lankee

verissään hän eteen vainolaisten,

jotka kirkkain kirouksin häneen

surman aseitaan taas suuntailevat.

Silloin särähtäen ruutu särkyy,

siitä laukaus; lähetetty tarkkaan,

lattialle murhamiehen kaataa,

joka joukon ensimmäisnä riehuu;

kumu kuuluu kartanolta, paukkaa

kiväärit ja kuularuiskut pauhaa,

kunnes kautta kylän huuto kulkee:

"Tääll' on valkeet vapauttajamme!"

Hujan hajan niinkuin hukkaparvi

pakenee nyt lauma pappilasta,

mutta useimmille liian myöhä

on jo pako: kinokseen he kaatuu,

toiset kuutamoisen järven jäälle,

sillä saarrettu on kaikki kylä;

joku harva komeroista korven

vielä etsii elämälleen turvaa.

Mutta pappilassa murheen yötä

vielä kauan valvottiin. Ei kuollut

varsin ollut Antti Vaala, vaikka

vaappui elon, kuolon vaihtehella.

Isän avuks, aikaan oikeahan,

sinne oli Yrjö-poika tullut

sitomahan haavaa rintaluussa,

jonka punikin tuon luoti puhkas.

Sidottiin myös haava murhamiehen,

pirtin puolle hänet kannettihin,

missä hän sai hoidon, hoivan tarkan,

niinkuin oli Annan armas tahto;

itse, vuoroin kanssa Sirkka-siskon,

valvoi taattonsa hän vuotehella,

kanssa Yrjö-veljen ynnä Erkin,

tänne tulleen aamutähtein alla.

Mutta Pentti? Missä oli Pentti,

Antti Vaalan poika nuorimpainen,

polyteikkari, mi Saksan leiriin

lähtenyt ol' lupaa kysymättä?

Joukon johdattaja, jääkär' itse,

tuohon tiesi vastauksen varman:

kinokselle, kuolon kuutamohon,

nukahtanut oli nuorna Pentti.

Lisäs siihen vielä Lauri Linko,

hänen kumppaninsa kuolon työssä,

johtaja sen etujoukon pienen,

joka täällä vahvistusta vartoi:

"Minun vierellein hän kaatui. Minun

kauttain teille tervehdykset laittoi,

ettei murhein häntä muistettaisi,

mutta iloittais maan vapaudesta."

Sentään kyynel siskoin silmät täytti;

pois he huonehesta hiipi hiljaa,

johon jäi vain jääkäri ja Sirkka

luokse vanhan Antti Vaalan vuoteen.

Lepäs horroksissa sairas; löysi

lempi lemmen, sielu sielun nuoren,

kukan kaltaalt' iankaikkisuuden,

missä aatos niinkuin aika seisoo.

Silloin aukenivat vanhan silmät,

ja hän heihin hetken, kaksi katsoi,

niinkuin aavistuksessaan jo nähnyt

ois hän taivahisten taikapeiliin,

jotka kohtaloita kuolevaisten

kuvastaa jo ennen kuin ne täyttyy,

vaeltaissa aamun, illan varjoin,

taikka nousten kerran keskipäivän.

Ja hän hiljaa hymyellen liitti

käden käteen, niinkuin siunatakseen

heissä koita koreampain aamuin,

lehtipuita tapain lempeämpäin,

rauhan viitaa viherjämpää, missä

susi ei ois toisellensa susi,

metsää, miss' ei surma suota hiihtäis;

sitten taas hän silmäluomet sulki.

Kalpeni jo tähdet talvistaivaan;

huljui päällä kylän ynnä korven

huurtehisen huomenrusko, mutta

ruskotti myös punaruusut hankein,

toiset taiston tasapäisen tuomat,

toiset auennehet kostoon kolkkoon,

koska rangaistuksen rautakourin

puhdistettiin punikeista tienoo.

SEITSEMÄS LAULU.

Enemmän ol' ensi sunnuntaina

kansaa kirkolla kuin ennen koskaan

saarnaa kuulemassa, jonka piti

reipas kenttäpappi Paavo Teljo,

muistutellen ajan murhesyytä,

syntynyttä kansan syntein vuoksi,

mutta myöskin Luojan laupeutta,

haastavata hautojenkin yli.

Hänpä vihki myöskin urhokummun,

johon vieretysten peitettihin

Pekka Pouttu, periaatteen miesi,

ynnä miekan miesi Pentti Vaala;

voimakas jos oli saarna, vielä

oli voimakkaampi haudan vihki,

koska äänetönnä kansa kuuli,

kuinka maan nyt vankka seisoi vapaus.

"Mitä täällä mietti taatot harmaat

muinen kirvesvartta vuollessansa,

sen nyt raiutamme rautakirnuin,

kaiutamme kaikkein kansain kuulla;

mutta mitä turhaan maammot tunsi

illoin väätessänsä värttinätä,

sen nyt kuulutamme kuularuiskuin,

airueina revontulten alta.

Tuiskutamme tuliputkin, teemme

tiettäväksi tykkein jylinällä,

että Mesikämmen meidän noussut

unestaan on vuosisataisesta,

armahdust' ei pyytäen, ei antain,

kuolemaa vain kynsin, hampain kylväin,

kaikki kauhistaen voimallansa,

käpälällä yrön yhdeksäisen.

Vaikka haavoistaan se vuotaa verta,

kohti etelää sen kulku entää,

astuu armeija, kuin korpi liikkuis,

tiensä ryskehellä eespäin raivaa,

väliin väljään hyvän ynnä pahan

sarkasankarein on noussut seinä,

vaatein vakaumuksen, uskon tulta,

ihanteita itse-uhrin jalon."

Ja hän siunas kaksi sankarhautaa

tapaan tuttuun esivanhempien,

eikä ollut silmäkulmaa kuivaa,

koska multa kirstunkanteen sattui,

hyinen hiekka isänmaan tään karun,

jonka eestä urhot kuoloon kulki,

ilomielin isät, poiat, koska

puunti punaisena pohjan taivas.

Silloin, silloin näky outo nähtiin:

haudan partahalle vanha Vaala —

jonka luultiin vuotehelleen jääneen

vuoksi haavan, joskin paranevan —

juoksee avopäisnä, hapset harmaat

hartioilla, vilun viiman alla,

mutta tuike alla kulman tuiman

niinkuin loimu Turjan loihdun yöstä.

Ja hän huutaa kaiken kansan kuulla,

päätään pitempänä kuin on kansa:

"Vannokaamme, ettei vainolainen

enää koskaan näitä maita tallaa,

ettei kanna orjan kahlehia

enää koskaan kansa Suomen korpein,

eikä ryssäll' enää tietä tänne

muuta kuin vain ruumiittemme yli!"

Vannoi kansa valan jylhän, vakaan,

tuonpa kuuli tuima talvipäivä,

korjasi sen talven tuuli korpeen,

korpi huokasi sen järvein jäälle,

vieri sieltä viittateitä pitkin

kyliin, kaupunkeihin kaukaisihin,

toistui sieltä valat toiset vastaan,

yhtyi yhteisehen kansan tahtoon.

Mutta koska koko seurakunta

kertas sanat salamoivat, jotka

lausui voimillansa viimeisillä

vielä paimen sen ja patriarkka,

silloin herpos henki vanhan Vaalan,

ja kuin Mooses Israilin hän kuoli,

nähtyänsä maan, min Luoja lupas;

siirtyi toivojensa tähtitarhaan.

Eespäin, etelään taas joukot marssi;

mutta kunnahalleen kirkon luokse

sankarhauta jäi kointähden koittoon,

päivän kirkkauteen, kuun kimmelteesen,

päällään risti koruton, min yli

usein kulki pimeys ja valkeus,

muistutellen milloin muinais-öistä,

milloin töistä alkaneiden aikain.

Mutta korkealla yllä kummun

ihmisriemun ynnä ihmismurheen,

yllä maisten muistoin, toivojenkin

kulki totuus niinkuin Herran henki,

tuolla niinkuin tulen, pilven patsas,

täällä taas kuin suvituulen kuiske,

siinä armahinna, suloisinna,

missä syvin synnyinmaan on rakkaus.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHA PAPPI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg

Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516, Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.