Produced by Tapio Riikonen

SUOMALAISIA SANANLASKUJA

Selittänyt

Elias Lönnrot

Tuhansille kodeille tuharjärvien maassa N:o 2.

Werner Söderström, Porvoo, 1892.

Alkulause.

Kun vankka isäntä rakentaa perheellensä muhkeata kartanoa, niin siinä, kirvesmiehen veistäessä seinähirsiä sileiksi, kirpoo työsijalle melko-määrä lastun järkäleitä, joita sitten kylän lapset poimiskelevat pieniin kotipirtteihinsä valon ja lämmön avuksi. Kun Lönnrot Suomen kansalle valmisti suuren elämäntyönsä rakennusta, syntyi siinäkin joukko sivutuloksia, jotka hyvinkin ansaitsevat erityistä talteenottoa: niistäkin lähtee valoa ja lämpöä Suomalaisen tajulle ja tunteelle. Mutta tähän saakka — paha kyllä — ei ole eri kokoelmiksi sommiteltu niitä yhteenkuuluvia aineksia Lönnrotin käsialaa, jotka siellä täällä löytyvät hajallaan sanomalehti-, aikakaus- ja muun tilapääkirjallisuuden unhotetuilla lehdillä. Niinpä ovat vielä kokoamatta hänen matkamuistelmansakin, jotka meille kuvaavat niin monta miellyttävää piirrettä rahvaan oloista ja katsantotavoista runolaulun kotimailla, niin monta huvittavaa yksityisseikkaa Lönnrotin vaelluselämästä noina sivistyshistoriassamme ikimuistettavina vuosina, jolloin Kalevalan ainekset kerättiin. Kokoamatta ovat Lönnrotin kaunokirjalliset tuotteet, joita, virsiä lukuunottamatta, löytyy muitakin sekä alkuperäisiä että mukaelmia ja käännöksiä. Kokoamatta ovat hänen kirjevaihtonsa tuotelmat. Kokoamatta vihdoin, mainitsematta monta muutakin kirjallisen tekemyksen lajia, hänen "Mehiläisessä" julkaisemansa sananlaskut.

Kustantaja on senvuoksi arvellut tekevänsä suomalaiselle yleisölle palveluksen uudestaan julkaistessaan tämän sananlaskukokoelman, joka tavataan mainitun kuukauslehden ensimmäisessä ja toisessa vuosikerrassa (vv. 1836-37). Sen se ansainneekin. Se näet sisältää sen määrän Suomen kansan sananlaskuja — vieläpä hyvin valikoidunkin — mikä jokaisen Suomalaisen vähintänsäkin tarvitsee tuntea Suomalaisesta käydäkseen; siihen myöskin liittyy runsas joukko Lönnrotin sepitsemiä selityksiä, yksi tahi useampia joka sananlaskua kohden, selityksiä, joiden arvo ei ole aivan vähäksi katsottava. Ne ne juuri valaisevan sisällyksensä ja tuoreen, kansanomaisen esitystapansa vuoksi tälle pienelle kokoelmalle antavatkin varsinaisen merkityksensä. Kansallisen sivistyksen karttuessa yhä laajaperäisemmäksi, yhä moninaisempia aineksia itseensä sulatellessa on tarjona se vaara, että uudet sukupolvet vähitellen vierautuvat vanhan kansan katsantotavoista ja siten myöskin kadottavat sen mielipohjan, johon sanalaskurunoutemme perustuu. Mitä säätyläisluokkaan tulee, ei ole enää puhetta vaarasta, sillä itse vahinkokin jo on tapahtunut, ainakin niissä tähän luokkaan lukeutuvissa, jotka lapsipolvessaan eivät ole suomalaisuuttaan imeneet suomalaisuuden oikeista äidinrinnoista suomalaisen rahvaan kotikeskuudessa. Jo puoli vuosisataa taaksepäin Lönnrot pilapuheiseen tapaansa huomauttaa mainitsemaamme epäkohtaa: mitenkä kansanhengen älyn tuotteet sivistyksen tasoittavasta vaikutuksesta syrjäytymistään syrjäytyvät ja ainoastaan sivistymättömien keskuudessa kenenkään kadehtimatta jonkunlaista arvoa säilyttävät. Hän lausuu muutamakseen:

"Kansankuntien sivistyksen laita on sama kuin yksityiseläjäinkin: mitä yhtenä aikana rakastetaan, se jo toisena on menettänyt arvonsa. Mikä viidentoista vuotias poika enää panee suurta arvoa siihen puuhevoseen, joka hänellä oli apuna ratsastaessaan läpi lapsuusikänsä, ja mikä tyttö ei samanikäisenä jo ole virkaheitoiksi hyljännyt entiset leikkisiskonsa, vauvat. Mikä arvo joululeikeillä enää on sivistyneessä seurueessa tahi mikä merkitys on itse joulullakaan? — Arvoitustenkin aika on kadonnut kansoista, jotka itselleen vaativat suuremman sivistyksen nimeä. Ainakin on se määrä, mikä niitä siellä täällä enää on säilyssä, joutunut vähimmin sivistyneiden kansankerrosten kenenkään kadehtimattomaksi perintöosaksi. Ja mitä sivistynyt osa kansakuntaa tekisikään noilla vanhuuttaan homehtuneilla rahvaan arvoituksilla? Onhan sillä kyllä uusia arvoituksia kuosien jokapäiväisessä vaihtelussa, valtioviisaissa väittelyissä, uskonnollisissa ja tieteellisissä riidoissa ja tuhansissa muissa asioissa. Toden totta Salomo, jonka suuresta viisaudesta itsekukin on kuullut puhuttavan, hän viisauksineen nykyaikana piankin pantaisiin pussiin. Sillä tämä viisaus ilmestyi enimmäkseen sananlaskuissa, arvoituksissa ja lauluissa, niinkuin I:sen Kuningasten kirjan 4:nen luvun 32 värsy nimenomaan sanoo, että hän puhui kolmetuhatta sananlaskua ja että hänen virsiänsä oli tuhannen ja viisi. Yhtä vaikeaksi kävisi epäilemättä useimpien muiden muinaisajan viisaiden, jos he kuolleista nousisivat meidän päivinämme saavuttaa mitään arvoa luullusta viisaudestaan. Sillä joskaan se ei kaikilla ollut etupäässä sananlaskuina, arvoituksina ja lauluina, niin kuului siihen kuitenkin enimmäkseen semmoisia asioita, joita nykyaika halveksii. He puolestaan saattaisivat kuitenkin jonkun verran lohdutella itseään oppiessaan likemmin tuntemaan nykyajan viisautta, jonka he kaiketi pian oppisivatkin, sillä 'pian on souttu soukka salmi, mitattu meri matala'. Voisipa tapahtua niin, että he yhtyisivät joihinkuihin semmoisiin nykyajan mahti viisaisin, jotka tuskin pystyvät erottamaan haapaa koivusta ja kuusta petäjästä. Semmoiselle näytettiin kerran hamppumaasta vasta nyhdettyä hampunvartta ja pyydettiin tutkimaan esille tuotua kasvia. Tästä ymmälle jouduttuaan ja tiedon saatuaan, että hänellä olikin hampunvarsi edessään, hän tyynesti lausui: 'tuokaa minulle koko hamppumaa kaikkineen päivineen, niin otan siitä kyllä selon!' Mies oli kuitenkin muutamia viikkoja ennen suorittanut luonnontieteen tutkinnon. — Vastamainittu ei suinkaan ole sanottu nykyajan viisauden halventamiseksi tai entisen liialliseksi ylistämiseksi, vaan ainoastaan jollakin tapaa osottamaan, että itse viisauskaan ei ole sama kaikkina aikoina, vaan sekä muodoltaan että sisällykseltään vaihteleva." [Suomi 1841: Om Finska Ordspråk och Gåtor.] Näin on korkeampi sivistys edistyskulussaan työntänyt syrjään tai taaksensa jättänyt alhaisemman ilmaumat.

Mutta varsinaisen rahvaankin parissa seuduilla semmoisilla, jotka ilmoisen ikänsä ovat olleet vieraskielisen sivistyksen jaloissa, nämä ikivanhat suomalaisen kansanhengen luomukset jo ovat vähiin oloihin kadonneet ja katoavat päivä päivältä yhä tarkemmin — toivottavasti eivät kuitenkaan konsanansa sukupuuttoon. Kansallinen sivistys yhä perusteellisemmaksi vaurastuessaan on palkitseva sen, minkä pintapuolinen sivistys on hävittänyt. Kirjallisuuden tehtävä on niin ylhäisissä kuin alhaisissakin elvyttää rakkautta oman kansan henkisen tuottelijaisuuden hedelmiin. Kirjallisuuden tehtävä on saattaa uudestaan käytäntöön muinaiset sananlaskutkin, joista suullinen ja kirjallinen esityskeino mehukkaammaksi ja virkeämmäksi voimistuu. Kirjallisuuden tehtävä on myöskin selittää näiden sananlaskujen oikea merkitys ja käytäntö. Siinä tarkoituksessa tämäkin kansankirjanen julkaistaan.

Mitä toimitustapaan tulee, mainittakoon, että sananlaskut selityksineen, jotka alkuteoksessa tavataan eri kuukausnumeroiden jälkeen liitettyinä mitään erityistä järjestystä noudattamatta, nyt on asetettu tavalliseen aakkosjärjestykseen. Oikokirjoitus on muutettu nykyaikaiseksi. Niin ikään on hellävaroin korjattu muutamia lauseopillisia omituisuuksia, joita Lönnrot alkavana suomenkielen käyttäjänä nähtävästi latinankielen vaikutuksesta noudatteli, mutta jotka hän varttuneempana sitten hylkäsi. Samoin on yhtä toista muutakin nykyiselle kielitajulle outoa luonnikkaammaksi muutettu. Tätä menetystapaa puolustaa teoksen tarkoitus.

Toimitustyön on suorittanut ylioppilas Eero Jääskö (k. 1890), joka hehkeimmällä iällään Manan majoille mennyt nuorukainen tähän tehtävään uhrasi elämänsä viimeiset hetket.

A. V. F——n.

1. Ain' on onni saanehella, ei aina ansainnehella.

Lieneekin niin toisinaan, vaan epäilemättä kuitenkin ovat useimmat valitukset, onnen ei ansiota puoltavan, tyhjäkuntaisia. Harvoinpa ansiollisten miesten kuullaankaan valittavan, vaan ilman pitävät hyvänänsä, mitä Jumala antaa, olipa se sitten meidän mielestä parempata tai pahempata.

2. Anna Jesus otravuotta, Jumala jyväkeseä, Herra heinän kuivautta, saisi orjatkin olutta, kasakatkin kaljavettä, vierrettä kivenvetäjät.

Ainakin, ei yksin näinä viimeisinä vuosina toivottava asia.

3. Anna kättä käyvän miehen, suuta ulkovan urohon.

Käyvällä ja ulkovalta ymmärretään toisinaan köyhää ja koditonta, toisinaan muuten kulkevaista, tuntematonta. Edellisessä tapauksessa kehottaa sananlasku köyhiäkin ja varattomia hyvin kohtelemaan; jälkimäisessä varalla pitämään, ettei tuntemattomiakaan tylysti vastaan oteta, koska siitä vaan katumus saattaisi seurata.

4. Arat työttömän kätöset, rakko laiskan kämmenessä.

Tällä vertauksella kuvaillaan laiskojen ja työttömien eloa useammissa tiloissa, joissa tavataan kunnottomiksi.

5. Asialle mies kylähän, vaimo varten syömistänsä.

Vertaelee vaimoista ei ulkotoimituksiin olevan.

6. Aura atroja parempi, kirnunmäntä tarpoimia.

Atro eli atrain on raudasta tehty, moni väkäinen, pitkävarrellinen kalaniskuase, jota toisissa paikoin arinaksi ja ahinkaaksikin sanotaan. Tämän sananlaskun mukaan on siis maanviljelys ja karjanpito kalastamista etuisampi, jota mekään emme valeeksi väitä, vaan toivomme monen, jonka pellot ja karja kalastamisen vuoksi laihtuvat, paremmin tämän asian varteen ottavan. Joka kalastamisessakin laskee yhteen kaikki, ensiksi työn ja aineet pyydyksiä hankkiessa, sitte vaivat ja ajankulun pyytäessä ja tämän tehtyään asettaa saaliinsa rinnakkain sen hyödyn kanssa, minkä hän kaikilla näillä töillä, vaivoilla ja kuluilla olisi voinut maallansa toimittaa, hän helposti keksii kalanpyynnin ei konsa olevan maatyöhön verrattavan. Mutta mikä onkaan syynä, että hän ei kuitenkaan kalastamista heitä. Ei muu, kuin että hän kalanpyynnissä näkee vaivansa pikemmin ehkä kehnostikin palkittavan, jota vastoin maanviljelys ja karjanhoito vasta myöhemmin, ehkä monikertaisesti auttavat. Ainoastaan meren luodoilla ja rantamailla asuvilla, joilla ei ole tilaa maata viljellä ja karjoja pitää, on kalanpyynti luonnollinen työ, ja heiltä pitäisi maanmiehen enimmän kalantarpeensa maanviljalla hankkia, niin olisi kummallekin toisen hyvyys hyödyksi. Ja miksi ei sopisi hänen itsensäkin, ehkä vaan aikalomasta, kaloja järvistänsä pyytää. Kun tämä vaan harvoin tapahtuisi, niin järvet kalaisempina asuisivatkin ja hänellä olisi siitä vielä sekin etu, että silloin vähemmällä työllä pian yhtäläisen saaliin saisi, kuin nyt paljolla väellä melkein puhtaiksi kalatuista vesistänsä. Monta muuta sananlaskua löytyy, jotka osottavat Suomen kansalla tässä asiassa olevan hyvän ymmärryksen; niin esim. sananl. N:o 41, 54, 160.

7. Auta miestä mäessä, nosta lasta kynnyksessä.

Apu paikassansa on hyvä itsekullekin.

8. Ei huolta hävinnehellä, työtä maansa myönehellä.

Sillä mielelläkö vaan moni silmin nähden hävittäneekin maansa?

9. Ei lapset laista tiedä, vaimot vallan tuomioista.

Harvoinpa heihin laki ja tuomiot koskenevatkin.

10. Ei liikkuva vaihate liikkumattomaan.

Huvempi ja hyödyllisempi usein onkin liikkeellä olla, kuin yksien seinäin sisässä asua.

11. Ei lupaus taloa hävitä.

Niin toisinaan sanotaan, mutta paljoa paremmin sanottu on: lupaus on velkaa pahempi ja ennen mies maansa myöpi, ennen kuin sanansa syöpi. Sillä luvata ei pidä, mitä ei täytetäkin.

12. Ei luulo ole tiedon vertainen.

Hyvin muistettava asia niillekin, jotka toisinaan luulevat syypääksi syytöntäkin.

13. Ei näöltä voita syödä.

Ei kauneudesta yksin ole apua, jos ei muuta hyvää keralla ihmisessä löydy.

14. Ei ole aina Antin tuulet, viel' on tuulet Tuomahankin, Pietarin perän takana.

Ellös sentähden ylen ihastuko yhdestä pahasta päästyäsi, koska taitaakin toisia lähestyä.

15. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa suurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.

Ei käytä kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kuin onkaan.

16. Ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi.

Tosi kyllä taitaa olla, ettei ylellinen hoppu ja kiire töissä edistä, vaan kuitenkin soisimme maanmiestemme useinkin liikkuvammasti elelevän, kuin tavallisesti, eikä niin, että aika menee arvellessa, päivä päätä väännellessä, taikka sillä tavalla kuin entinen mies, jolle poika äkisti sisään juostuaan huusi: "isä, tulkaa auttamaan, susi vie lampaan", vaan johon isä vastasi: "jahka ma pistän ensinnä tupakkaa piippuuni".

17. Ei ole huuten huokeampi, eikä parkuen parempi.

Sanotaan niille, jotka yhtäläiseen kipujansa, vaivojansa eli muuta onnettomuuttansa valittavat.

18. Ei ole maata markatonta, ilmoa isännätöntä.

Onkin Jumala hyvyydellänsä siunannut kaikki maanpaikat ihmisten asuttaviksi.

19. Ei ole maitokaan makea suusta miehen suuttunehen, parrasta pahastunehen.

Elkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suututtako muistaen, ettei tahdo kauniitkaan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.

20. Ei ole mies pahasta tehty, ehkei aivan arvostana.

Toisilla sanoilla sanotaan: ei kukaan niin hyvä, kuin kiitetään, eikä niin paha, kuin pannaan. Se kyllä on tosi.

21. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.

Kuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotakin löytyy.

22. Ei oo päivät päällitysten, vaan on päivät päästätysten.

Sentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottaman taikka kaikkia yhdellä päivällä valmiiksi pyytää.

23. Ei saapa sijoa katso, maata kuoleva valitse.

Muutamat sanovat: ei saapa sijoa katso, toiset: ei syntyvä s.k., yhdellä mielellä kumpaisetkin. Tällä sananlaskulla välistä armonalaisetkin itseänsä kuvailevat, ei olevankan valitsemista, vaan ottaminen, jos mitä saavat; taikka toista sananlaskua myöten: Käydä käsketyn pitävi, olla nöyrän neuvottavan.

24. Ei salli savinen pelto koreata kuokkijata, piian pitkiä hameita, sukan vartta valkeata.

Vertaelee ei käyttävän talonpojalle herroina elää, joka kyllä onkin tosi asia. Lukemattomia taloja on jo ymmärtämätön herrasteleminen hävittänyt meidänkin maassa. Tämä herrasteleminen osotaksen toisilla vaatteissa, toisilla juomingeissa ja muussa elämässä. Toiset taas, vaikk'ei heistä ole yhdenkään maan korjuussa pitäjiksi, ostelevat useampia, siten rikasten rinnoille päästäksensä, siksikun tämä valherikkaus ynnä maiden kanssa yhtäkkiä katoopi.

25. Ei se sovi suopetäjä korpikuusen kumppaliksi.

Niin sanoi kerran alhaissukuinen tyttö, kun hoettiin herrasmiehen häntä kosivan.

26. Ei siinä iloin eletä, kussa on kuollut kotona, lasten vanhin lattialla.

Eikä sovi toivoakaan, että ihminen kaikin ajoin olisi yhtä iloinen: aikansa ilolla onpi toinen aika mielaloilla.

27. Ei sika sinistä tiedä, lammas langan painiosta.

Tuhma, mieletön ei erota hyvää pahasta, vaan pitää kaikki yhdenkaltaisena.

28. Ei väkeä puntarilla, mieltä kauhalla jaeta.

Sentähdenpä ei pidä siitä tuskauta, jos ensimmäiset kokeet ei aina onnistukaan; vaan toivoa vähitellen voittavansa, mitä kerralla ei saa.

29. Elä neuvo neuvottua, elä seppeä opeta.

Ei pidä kehnon parempatansa neuvoa.

30. Empä tiedä, tikka rukka,
    Kuta kuusta kolkuttanen,
    Kuta tammea takonen;
    Tuolla ois enempi puita,
    Tuolla äijä pökkelöitä,
    Tuolla toukkia paremmin.

Vanhan kulku-ukon sanat. Ei tiennyt mihin kylään sauvansa varassa lähteä: toisessa parempiluontoisia ihmisiä, vaan köyhempiä, toisessa varakkaampia, vaan ynseämpiäkin samalla.

31. Henki on eläkkeen poika.

Seuraavassa kanssapuheessa kuultu: "Ainako on äänesi noin käreänä?" — "0mpa se kyllä." — "Pienuudestako se on ollut laskeuksissa?" — "Saivat minun paremmallani ollessa keväillä aina lohipatoja kahlaamaan. Siitä mulla ääni turmeusi." — "Mikä oli pakko ruveta siihen koiran virkaan (kahlaajaksi)?" — "Henki on eläkkeen poika." (D—n). [Arvattavasti Juuso Vilhelmi Durchman.]

32. Hiljaa härkä kyntää, tasaisen jäljen tekee.

Hätäileminen, ylenjouduttaminen tahtoo monasti pilata töitä.

33. Hyvä purresta puhua, venehestä vettä juoda.

Oli kaksi talonpoikaa yhdessä kylässä, joista toinen talon tavaroineen isältä perinyt, toinen työllä ja säästäväisyydellä tyhjästä alkaen talon omistajaksi tullut. Vaan vielä maankin omistajana puuttui, häneltä alussa voimaa, niin peltojansa muokata, jotta olisivat aina koko vuoden tarpeeksi kasvaneet. Niin kerran kävi rikkaalta läheläiseltänsä lainaa kysymään. Tämä, heti itseänsä toiseen vertaillen ja paljoakin parempana pitäen, sanoi: "miksi et muokkaa maitasi ja toimita asioitasi niinkuin minä. Etkö näe, minkälaisen kasvun perin minä pelloiltani?"

Toinen vastasi tähän: "Hyvä purresta puhua, venehestä vettä juoda."

34. Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepeä kenkä.

Kullakin kohtelolla on omat tarpeensa; mikä soma yhdessä paikassa, usein toisessa on sopimaton.

35. Hyvä suolla suuri virsu, lialla leveä kenkä.

Rumempikin silmän nähdä on hyvä paikassaan.

36. Ilo on käki metsässä, lapsi pieni lattialla.

Mainittu kaikkein odotettu kevätvieras on monelle yhtä suloinen, kuin itse kevätkin. Lapset riemahtuvat hänen talven mentyä taas ensikerran kuullessaan ja rientävät muillekin iloansa ilmottamaan, tytöt toivottavat häneltä tulevia onnia näinkin häntä puhutellen:

    Kuku kultanen käkönen,
    Helkyttele hietarinta,
    Papurinta paukuttele,
    Saksan mansikka sanele!
    Kuku neittä naitavaksi,
    Tätä neittä naitavaksi.
    Kaunista kosittavaksi,
    Tänä vuonna vietäväksi,
    Huomena otettavaksi;
    Niin mä toiste tullessasi,
    Paikoille palatessasi,
    Kuon kullat kulmillesi,
    Hopiat hivuksillesi,
    Sinirihmat silmillesi,
    Punalangat pääsi päälle,
    Kaulahan komiat helmet,
    Kullan ristit rinnoillesi.

Jos lapsille ja tytöille, niin on samate vanhoillekin ikäkuluille käki suotu vieras, eikä hopulla mikään heitä enemmän huoletuttaisi, kuin jos sanottaisi, ei enää käkeä kukuttelevan. Taas hänen kuultua ainakin toivovat vielä vuoden elävänsä ja oikein virkistyvätkin uudelleen, olkoon sitte syy käessä eli keväässä etsittävä. Yhdenlaisen ilon sanoo nyt sananlasku lapsistakin lattialla olevan, josta lapselliset itse päättäkööt, onko.

37. Ilossa ikä kuluvi, riemussa on reijahuvi.

Sananlasku, jota Uotiloissa useinkin mainitaan, toisinaan kyllä muistamatta, ettei oo ilo ikuinen, eikä päivä päätymätön. Ja mitäpä vaan sillä muistamisella tehtäisikään? On niitä huolia tarpeeksi ilmankin, ettei muistelemisilla enännetä.

38. Isäntä olutta juopi, varsa varpuja pureepi.

Niin kyllä useinkin valitettavasti holhomme omia etujamme, toisen etua muistamattakaan.

39. Itse kiitän itseäni, kun ei muut minua kiitä, itse mä tapani tunnen.

Älytön vaan ei ollut sekään, joka tämän sananlaskun jälkeen käyttihen.
Jopa muuten olisi tainnut saada peräti kiitoksetta elää.

40. Jokin juojalle tuleepi: eli kintahat katoopi, eli koira kengät syöpi.

Monta muuta kummempatakin juopolle tapahtuu. Yksikin souti illan tullen kivelle veneensä. Älyämättä kivellä olevansa hän souti, jännitti yhdessä kohti kaiken yön, heittämättä muuksi kuin juuri ryypyn ottoajaksi soudantoa. Aamulla päivän valjetessa sattui tulemaan toinen vene siltä suunnalta, jonneka hänen matkansa piti. "Sano, veikkonen, missä jo olenkaan; kun poloinen olen pitkän yön eksyksissä soudellut. Piti kirkolle mennä, pitkältäkö tästä sinne vielä onkaan?" "Niin pitkältä", vastasi toinen tähän humalaisen kysymykseen, "ettet ikinäsi sillä soudulla sinne ennätä", ja autti hänen kiveltä.

Sanoopa sananlasku koiran kengät syövän, vaan söipä ennen muutamalta nukkuvalta hiirikin kengät. Liekö ollut humalassa hänkin, sitä en tiedä, vaan unesta herättyänsä hiiren työtä oudostuessaan kertoi siitä toiselle sanoen: "Mitä aavistaneekaan, kun yöllä söi hiiri kenkäni. Oletko vielä konsa kummempata kuullut." — "Ei se niinkään kumma ole", arveli toinen, "kummemmaksi katsoisin, jos olisi syönyt kenkä hiiren." Ja siihen päätyi se tarina.

41. Joka kaiken kesän onkii, sitä talvella nälkä tonkii.

Katso sananlasku n:o 6.

42. Joka kuusehen kurkottaa, katajahan kapsahtaa.

Ei pidä ylen korkealle pyrkiä, vaan pysyä siinä, mihin luonto ja onni on määrännyt.

43. Joka taulaa tekee, monta vaivaa näkee, monta koivua kokee, pökkelöä ponnistaa.

Näillä sanoilla vertailee monikin toisien pieniksi, mitättömiksi katsomia töitänsä.

44. Joka tyynelle toruu, tatiolle (tasaselle) tappelee.

Kylläpä vaan pian toisinaan tappeloonkin yhtyy, joka ilman syytä suuttuu ja toruu.

45. Joka verassa, se velassa; joka nahassa, se rahassa.

Varottaa ylellistä koreutta vaatteissa etsimästä. Tuhmasti kyllä ajattelevatkin, jotka luulevat mitäkuta koristusta vaatteista saatavan, vaikka sitä vastoin sekään ei ole kiitettävä tapa, ryysyissä eli muuten silmään pistävissä kehnoissa vaatteissa käydä, kellä varaa lienee parempiinkin.

46. Jolla vaimo, sillä vaiva; jolla lapsi, sillä kaksi.

Niinkö ainakin lienee?

47. Jo on suussa suksen voide, tallella talipalanen.

Niin sanoo köyhä kansa elämästään, joka ei juuri lienekään paljon maksavainen, koska suksen voidekin on pitänyt ruoaksi menettää.

48. Jumalassa juoksun määrä, ei miehen ripeydessä.

Kaunis sananlasku, vertaeleva ei kenenkään, parahimmankaan mitänä itsestänsä voivan. Ja pankaakin se mieleenne jotka omin voiminenne luulette jotain olevanne, muuten vaan ehkä katumalla toisinaan havaitsettekin, luulossanne erehtyneenne.

49. Juoksevi hyvä hevonen uuen kellon toiviolla.

Palkinnon toivo muuttaa kevyiksi vaikeammatkin toimitukset.

50. Jäädä hyvästäkin pitää, elää pahankin kanssa.

Ei tapahdu maailmassa aina, mikä ihmisen mieltä myöten olisi paras.

51. Kahden puut, kahden petäjät, kahden virsut penkin alla, kahden kalsutkin sopessa.

Naimattomia naimaan, naineita onneensa tyytymään kehottava sananlasku.
Kalsuiksi sanotaan paikoin sääryksiä.

52. Kaikki kauhasen tekevi, vaan ei pontta puoletkana.

Tällä sananlaskulla vertaillaan töitä, joita ken tahansa tavallansa tekeekin, vaan harvat niin, että tulevat oikein hyvin, kauniisti ja muodokkaasti valmiiksi.

53. Kala se on kiiskikin, lapsi se on tytärkin.

Toiset sanovat: Kalana se on ahvenkin jne. ja vertailee kummin tahansa sanottuna, tytärten alhaisempaa arvoa vanhain elämässä, joka tuli siitä, että tupatöitä silloin ei arvattu suuresti miksikään, vaan ulkotöitä, joilla elatusta saatiin.

54. Kapea kalainen pöytä, leveämpi leipäpöytä.

Ktso slku n:o 6.

55. Kapea kasakan takki kahden hengen katteheksi.

Tämän sanovat tytöt kasakkamiehiä sulhoksi tullessa; vaikka sanovat, he kuitenkaan eivät aina niin ajattele.

56. Katumoiksi vaimo kaunis, sitä kaikki kauloavi; huoliksi hyvä hevonen, sitä rikas riitelevi.

Tällä sananlaskulla osotetaan olevan parasta tyytyä kohtuuteen. Muuten en muista juuri kenenkään vaimonsa kauneutta moittineen, paitsi kerran Venäjän puolella Miinoan kylässä muutaman ukon, joka noin 60:nen vuotisena oli sattunut 15:ta vuoden vanhan piikatytön naimaan. Hän naimisestaan ja erittäin vaimonsa nuorudesta ja kauneudesta lausuu, sanoen:

    Hairahin polonen poika
    Kun nain naisen nuorenlaisen,
    Nuorenlaisen, kaunokaisen;
    Äiä on miestä Miinoassa,
    Paljo poikia kylässä.

    Kerran pistimme pihalle,
    Läksin aamulla varahin,
    Akan luota astumahan;
    Katso tuoll' on toinen miesi
    Seinän alla seisomassa.

    Minä kiljasin kivasti:
    "Mit' olet aamulla varahin
    Seinän alla seisomassa?"
    "Ilman aitoja kohennan,
    Kut on kaatut kallellehen."

Vään eipä syy tähänkään valitukseen ollut niin vaimon kauneus, kuin ukon oma hulluus. Ken käski hänen siinä ijässä nuoria tyttöjä silmäilemään, semminkin ollen, kuten puolestansa vaimokin hänestä kertoen lausuu:

    "Sain miehen minäki viimmen,
    Tuli toivottu toveri;
    Oisi ukko, mi parahin,
    Vaan on vähän vanhanlainen,
    Iho ilkiän näköinen,
    Kasvot mennyt kaitaseksi
    Nahka noussut korkialle,
    Hampahat sitäi pahemmat
    Puolet aikojain puretan."

Arvattavasti saisi toki äsken naidulla vaimolla olla muukin työnä, kuin puolet aikojaan ukkoansa puretella.

Onko hyvä hevonenkin huoliksi, sitä minä, kun itse näihin aikoihin asti olen hevosetonna ollut, en tiedä sanoa, jos kohta tunnenkin muutamia, joilla on sekä hyvistä että huonoista hevoisista huolta, siksikuin taas ne myödyiksi tahi vaihdetuiksi saavat.

57. Ken mitä teki kesällä, vielä tahtoo talvellakin.

On yhtä kuin jos sanoisit: mihin tapaan kerran harjautuu, siitä on vaikea luopua. Katseltakoon siis, ettei kesätyöksi oteta, mikä talveksikin ei auta. Muuten taitaisi käydä kuin muinen heinäsirkan. Hän lauleli kaiken kesänsä työtönnä ja oli talvella nälkään kuolla. Hädässään kävi hän muurahaiselta apua hakemaan. "Anna veikkonen, jotain einehen apua; en ole suuruksen suremata viikkokautena nähnyt". — "Mitä sä kesällä teit," kysyi toinen, "kun nyt niin tyhjä olet?" — "Mitä mä kesällä tein — laulelin," vastasi sirkka. — "Niin miksi et nyt siis tanssi," sanoi muurahainen, "ei laulusta tanssimatta." — Montako heinäsirkkaa Suomessa?

58. Kevätrusko talven jatko, syysrusko kesän jatko.

Niin olen kuullut sanottavan ja toisillakin sanoilla: Lämmintä syksyrusko, talven jatkinta keväinen. Jos niin oileekin, en varmaan sanoa tiedä.

59. Kiertää ja kaartaa, kuin Lempo lautamiestä.

Emme tiedä, missä tilassa Lempo lautamiestä kiersi, vaan niin on tapa sanoa, kun joltakulta ei saa rauhassa olla.

60. Koira on suden sukua, korppi haukan heimolainen.

Tällä verrataan pahoja ihmisiä, jotka keskenänsä riitautumatta puoltavat toinen toistansa ilkeydessä.

61. Koivun oksa konnan palkka, nuora pettäjän perintö.

Niin toki toivoisimme ja voisi se niin paras olla.

62. Kovin kielti Väinämöinen, epäsi suvannon sulho, atroa poron perästä, Lapin maasta taikinoa.

Tällä vertaillaan kaikkia tapauksia, joista ei mitänä nähdä syntyvän, jos kohta ken yrittäisikin. Alkuansa mahtaa tämä sananlasku ynnä moni muu olla osa jostakin pitemmästä runosta, joka nyt paitsi näitä sanoja on joutunut unhotuksiin taikka ei vielä ole kerätyksi saatu.

63. Kultainen kotielanto! jos on vaikea vatsalle, niin on helppo hartioille.

Hyväpä asia onkin, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan ilman pakkoakin, talosta erota.

64. Kumma kuusinen lusikka, katajainen kauhapahka.

Näillä sanoilla verrataan toisinaan muitakin kummia, oudonlaisia näöksiä.

65. Kun ei nuorna viivykkiä, ei oo vanhana varoa.

Peräti vastoin sanotaan: naida nuorena pitääpi, ett' on vara vanhanakin, ja myös näilläkin sanoilla: saapi kaikkia katua, paitsi nuorna naimistansa, aikaisin alottamista. Millä puolella tässäkin asiassa oikeus, jääköön meiltä päättämättä. Vaan sen toki arvaammekin, ettei olekaan paljo apua siitä, että nuori väki, tuskin naimisikään päästyänsä, heti naikin, vaikk'ei ole mitänä tavaraa koottu uuden talouden alkeeksi. Olemme kuulleet mainittavan muutamasta seurakunnasta, jossa oli senlainen keskinäinen välipuhe ja suostumus toimeen saatu, ettei kenenkään naida, ennen jonkun vähän tavaraa koottuansa, jolla voisi vähintäänkin vuoden elää. Eikä saanut kukaan huoneesensa ottaa niitä, jotka vasten tätä suostumusta naimisiin menivät. Emme tiedä, liekö toki oikein sovelias semmoinen suostumus ollut, vaan se on tiedoksemme tullut, että samassa seurakunnassa oli tavallista vähemmin köyhiä ja kerjäläisiä. Ja semmoisista sulhasmiehistä ei enää kuultu konsa puhuttavan, joilla oli:

Lainatakki, lainatakki, lainakinnahat kädessä, lainakihlat kintahissa.

66. Kun on kurja kumppalina, niin on karhu kantapäillä.

Hyvin muistossa pidettävä sananlasku kumppaleja valitessa.

67. Kun on peukaloi urosta, se on naista naukiampi.

Niinpä kyllä ei taidakaan moni tyttö naidessa paljon lukua pitää, mimmoisen saapi, kun vaan saapikin miehen.

68. Kun on usma uunna vuonna, silloin halla Heinäkuussa, talvi keskellä keseä.

Niin sanotaan, vaan muuten ei aina ole ilmanmerkkeihin ja vanhoin sanoihin luottamista.

69 Kuultuahan koirai haukkuu, eikä aina nähtyähän.

Saahan maailman asioista haastella, vaikk'ei kaikkia oikein tunnekaan.

70. Kuuluu kurikan ääni, naulan päähän napsuttaa.

Pienempikin on suuri vielä kehnompansa rinnalla.

71. Kuuro päiveä kuluupi, hyvä hetki heijattaapi, köyhän miehen kenkiessä, vaivaisen vatustaessa.

Meneekin varattomalla eli köyhällä usein alkeessa sama aika, mikä varallisella työn täyttäessä. Huoneensa lämmitteeksi pitää hänen puut metsästä hankkia, eineruokansa vedestä eli petäjästä, juhta peltonsa kyntämiseksi kylästä ja samaten siemen kylvöksi. Hänen näitä vielä hankkiessansa on jo rikas lämmittänyt huoneensa, syönyt eineensä, kyntänyt ja kylvänyt maansa. Saksan, Venäjän, Ruotsin ja muilla vakautuneilla kirjakielillä olisi usein jo koko sivu kirjoitettu, Suomalaisen vielä ensimmäisiä sanoja ajatellessansa. [Siihen aikaan.]

Yhtä tavoittelee seuraavakin:

Vaivaisen vara ve'essä, toisen vaivaisen kylässä, autunhan aitassansa.

72. Kyll' on tielläkin tiloa, jos on vartta virsullakin.

Tuskin taitaa kellekään siksi tavarata kokoutua, ettei tietäisi, minne panna.

73. Kyllä elävä kuolevansa tuntee.

Voi jos useammin muistaisikin kuolevansa!

74. Kyllä kova kenkä jalan sylkyttää.

Kova onni opettaa ylävänkin tasaisesti elämään.

75. Kyllä maalla majaa on.

Näyttää kuitenkin toisinaan, kuin ei olisi kylliksi, joka taitaa siitä tulla, että kaikki eivät tyydy pienempään, kohtuulliseen majaan. Makedonian mainio kuningas, Suuri Aleksanteri, vielä lasna ollessaan, rupesi itkemään, kuultuansa tähtienkin taivahalla olevan täytetyitä ihmisillä eli muilla elävillä, samatenkuin tämä meidän asuttavamme maakin. Opettajan kysyessä, mitä itki, vastasi poika sitä itkevänsä, kun vielä ei ollut tämäkään maa kokonaan hänen allansa ja niitä kuitenkin löytyisi useampia, joihin ei millään pääsisi. Suurenko majan maalla jätti semmoinenkin mies toisille ihmisille? —

76. Kyllä syötävä kuluu, otettava onnahtaa.

Pahoin sentähden tekee, joka ei kuluvan sijaan hanki uutta.

77. Kyllä vesi juomaksi, jos kivi leiväksi.

Voipi yhden rinnalla toinenkin mahdoton asia tapahtua.

78. Käsi kaunihin tekevi, sitä silmä katselevi; suu sanan hyvän puhuvi, sitä mieli muistelevi.

Vertaus, kun kauniita laitelmia nähdään, tahi kauniita lauselmia kuullaan.

79. Käypi viisaskin vipuhun, hullu huhtovi sivute.

Velvollisuutemme kyllä on aina eteemme ajatella. Jos vielä sittekin toisinaan onnettomasti sattuu, niin levottavaa kuitenkin on tietää tehneensä, mitä ihmisen mukaan taisi.

80. Lapsi suuhun suurimmankin, piika päähän pienimmänkin.

Niinpä lieneekin tapa lapsilla kaikki, mitä eteen sattuu suuhunsa koota, eivätkä heitä mielellänsä tytötkään, mitä vaan koreudeksi päähän eli muulle ruumiille kelpaa.

81. Laulu laiskana pitävi, virret työtä viivyttävi.

Niitä koskeva, jotka laulun työnänsä pitävät, ei niitä, jotka töidensä välistä ja ilman huviksensa laulavat. Katso slku n:o 57.

82. Laulu työksi huokeampi, luku sielulle parempi.

On hengellisistä lauluista ja luvuista ymmärrettävä.

83. Leikki se kun leipä loppuu, se tuska kun tupakka loppuu.

Useinkin tapahtuu, ettei tähdellisimmistä asioista pidetä samaa huolta, kuin tyhjistä, joutavista.

84. Lempo suota souti, Hiisi hiihtäköön suloa.

Sanotaan välistä, kun mahdottomia töitä eteen sattuu.

85. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.

Aivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.

86. Lintu laulaa kielellänsä, kurja kuki kurkullansa.

Ei pidä parempata keltään toivoa, kuin saada voipi. Jopa on siinäkin itsekullekin tekemistä, kun saantoansa myöten työt toimittelee.

87. Lintu on luotu lentämähän, huolellinen laulamahan.

Sanoo yhtä luonnollisen, kuin linnulla lennon, olevan laulannon huolellisella. Ja kenpä tuota ei toisinaan olisi itsessänsäkin havainnut, ei tyhjiä tämänkään sanalaskun kuvailevan.

88. Lupa koiran luuta purra, hirven hankea hypätä.

Oli vanha sotamies, Ryöni nimeltä, joka kerran pyhäiltana muutamassa talonpirtissä yhtäläiseen jaaritteli muinoisista, sekä tapahtuneista, että tapahtumattomista asioista. Saksankin sodassa oli ampunut vihollisen päämiestä vasempaan silmään, jotta luoti takaraivosta ulos käyden yhdellä vauhdillansa vielä kaatoi monta muutakin miestä. Kuningas tämän nähtyään oli siitä hänen kohta kotiinsa vienyt ja käskenyt puolisonsa antaa hänelle aika viinaryypyn sanoen: "tänä päivänä on Ryöni miehen työn tehnyt". Oli myös kuningas ostanut kiväärin häneltä ja maksanut siitä kymmenen riksiä ja sijaan toisen, pianpa pikkuista paremman, hänelle ilmaiseksi lahjoittanut. Toisen kerran lihan puutteessa oli soman keinon Ryöni keksinyt, lihaa kylliksi sekä itsellensä että muille saada. Tiettyänsä vesilintuin ahnaita sianlihalle olevan, sitoi pienen palasen sitä pitkän pikinuoran päähän, niin rannalta ulommaksi viskoen. Heti tuli yksi linnuista ja söi lihan. Vaan kovin rasvainen ollen tämä ei kauan pysynytkään linnun vatsassa, ennenkuin kävi toista tietä ulos, niin lintu nuoraan puetettuna. Yhdestä ulostulleen langan nieli toinen ja niin yhä toiset, välistä viisin kuusinkin sillä tavalla yhteen nuoraan puettuen, jotka kaikki arvattavasti olivat hänelle tulevia. Mitä muitakin tosijuttuja vielä pakistessaan ja väen hartaasti kuunnellen, sanoi viimein eräs toinen mies: "ja tuonlaisia, hyvät ystävät, kehtaatte kuunnella!" Siihen vastasi joku muista kuulijoista, sanoen: "lupa koiran luuta purra, hirven hankea hypätä".

Muitakin tyhjiä, joutavia eli mielettömiä töitä ja niiden tekijöitä olemme välistä kuulleet tällä sananlaskulla verrailtavan.

89. Luu lihan valitsijalle, kuori leivän alkajalle.

Sanotaan kun joku omaa hyväänsä kovin katsoo. Pitäisikin semmoisille vaikka ainakin luu lihasta, kuori leivästä palkinnoksi joutua. Niin taitaisivat oppia, ei aina omaa etuansa, vaan muidenkin ja yhteistä hyödytystä kartuttamaan.

90. Lämmin laiskan syödessään, vilu työtä tehdessään.

Taitaan kyllä toisinaan todeksi havaita.

91. Meren kierrät, miest' et kierrä.

Joka kerran on kostonhimoisen vihamiehen saanut, elköön toivokokaan aina välttää voivansa. Meidän keskellä, samatekuin muissakin asullisissa, sivistyneissä kansoissa, on kuitenkin laki paras kostaja, ettei niin ollakaan kostonpyytäjiä, kuin eräissä toisissa, esimerk. Arabian kansan keskessä, jossa poika, ja vielä pojankin poika usein kostaa isänsä eli iso-isänsä puolesta, jos itseltä eläissään mitä kostamatta jäi. Muutoin kaikki kostonpyyntö on, jos ei juuri luonnoton, kuitenkin synniksi luettava, vältettävä. Sillä kosto on Jumalan ja Esivallan, vaikkei pidä niittäkään kostoa kellenkään toivoa, koska on paljoa kauniimpi Vapahtajan esimerkillä vihollisellensakin hyvää toivottaa ja rukoilla Jumalaa kääntämään heidät paremmalle tielle, etteivät vasta vahingoittaisi ketänä pahuudellaan. Se on Kristinuskovaisella sopivin kosto.

92. Miehen mitta, miehen määrä, vaan ei miehen mieltä päässä.

Lienee kyllä semmoisiakin maailmassa, joihin tämä sananlasku sopii. Vaan toivottava olisi jokaiseltakin, että varoisi itseänsä sen alaiseksi tulemasta,

93. Miehittäin on myllyn käynti, vaimottain on lehmän lypsy.

Jos leipää ei talossa, niin syy miehissä; jos karja kehno, vika vaimoissa.

94. Mielellään koira merrassa, kun kauniisti kannetaan.

Suosio ja hyvä oletus tekee vaikeammatkin tilat kärsittäviksi, jos ei mieluisiksi.

95. Missä koira vanhaneisi, jos ei juostessaan jälessä.

Itsekunki ikä kuluu työssään, sillä jäljessä juoksemistapa koiran työksi verrataankin. Toisella mielellä taasen sanotaan:

Missä koira vanhaneisi, jos ei yksiä jälkiä juostessaan.

Sillä vertailee rahvas itseään sellaisissa laitoksissa, joita usein pitää uudelleen tehdä eli parannella.

96. Missä monta lääkäriä, siellä vaara ja vahinko, kulut, suuret kustannukset.

Päättäisimmekö valeeksi koko tämän sananlaskun.

97. Moni vanhaksi varoopi, mutt'ei pääse puoletkana.

Niidenkin hyvin muistettava asia, jotka elävät toisinaan, kuin ei tulisi vanhanakaan loppua.

98. Monta syytä porsahalla: maa kylmä, kipiä kärsä.

Tällä vertaillaan vastahakoisia työntekijöitä, jotka mitäkin yrittäessä aina esteitä löytävät, ja niiden tähden mielellänsä heittäisivät ja heittävätkin koko yritteensä.

99. Monta vääreä vakoa kiviteillä kynnetähän: monta vääreä valoa lakiteillä lasketahan.

Toivoisimme maamme ja Suomen kansan kunniaksi jälkimmäisen puolen tästä sananlaskusta valheeksi, emmekä voi oikein ymmärtääkään, miten se voisi tosi olla.

100. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.

Niin sanovat köyhät taikka muuten onnettomat, joilla on työläs nähdä, mistä apua eli turvaa saada.

101. Muut miekkoset mieroa käyvät, minä raukka riihtä puin.

Ei olekaan muka kaikkein elo ja onni yhtäläinen.

102. Muut ne kaikki katos-ala', minä raukka räystäs-ala'.

Vähäonnisen sanat, jolla ei ole kattoa päänsä päällä.

103. Niin on hännätön hevonen, kuni pirtti porstuaton tahi piika pintilätön, esiliinaton emäntä.

Näyttää mitä talonpoikainen rahvas paikoin emäntiensä ja tyttöjensä somuudeksi vaatii.

104. Niin on niittyjen asiat, kuin on niityt aidalliset.

Koskee erittäin talon, jos toisinaan muihinkin toimiin. Sen nyt tietää jokainen, että työt menestyvät sitä myöten, kuin niitä huolella ja uutteruudella toimitetaan.

105. Nuorra naista kiitetähän vanhana sotaurosta.

Ei yksi eikä toinen ikä ole itsestänsä kiitettävä, vaan sen mukaan, mitä kultakin iältä vaaditaan.

106. Olkoon osa kokolla kiekin saamista kaloista, ilman linnun iskemistä, varpusen varustamista.

Kellä ei itsellänä ole suuresti tavarata, siltä ei pidä toisen anoa. —
Kiekki = lokki t. tiira.

107. On hyvällä montakin nimeä, pahalta katoaa ainoakin.

Hyvää kuullaan kiitettävän, kehnosta ei mainita mitänä.

108. On sitä mieltä metsolla, jos metsonkin ampujalla.

Ei kenkään ole yksin viisas; löytyy toisiakin.

109. Onni orjana pitääpi, onni orjan käskijänä.

Jopa päätettäisikin meidän joutavia loruavan, jos isäntäin onnen rinnalla kiittäisimme palkollisten onnea. Mutta usein kuitenkin on palkollinen isäntäänsä onnellisempi ja monikin palkollinen itse isännäksi tultuaan samassa tuli näkemään uusia vaivoja, outoja, ennen tuntemattomia huolia ja murehia. Kukin virka, kukin onni maailmassa on kiitettävä; joka ei tyydy yhteen, harvoin tyytyy toiseenkaan.

110. Oppien ne sepätkin tulevat.

Eipä siis pidä oppia ylenkatsoa, taikka oppineen paljon opistansa kerskailla, koska toki muutki voivat oppien sepiksi päästä.

111. Otavass' on orjan merkki, ei kuussa eikä kukossa.

Niin taitaa orjilla ja vaivaisilla usein ollakin otava merkkinä, koska vaan eivät joka yöksi pääsekään huoneessa nukkumaan.

112. Paha ompi vaimon valta, kahden valta varsin hullu.

Tämän asian mietinnän kokonansa heitämme muille, liekö tosi, vaiko valhe.

113. Pah' on mieli paitulaisen palanutta paitoansa.

Pahaksi kyllä tulee rikkaankin mieli vahingostaan.

114. Paha on paljo tyttäriä, poikia pahempi paljo: pellon pieneksi jakavat, isän maansa ilkiäksi.

Tämä jo näyttääkin useammassa paikassa toteen käyvän. Poika tuskin ripille päästyään, anastaa maan isältänsä, joka, vaikka vielä hyvästi kaikenlaisiin töihin ja toimintoihin kykenevä, täten tulee lapsensa elätettäväksi, joutavaksi ja vaan kuolemaan toivotettavaksi hyljyksi. Jos poikia on useampia, riitelevät he keskenänsä paremmasta isännysedusta, perinnönjaosta, ja sananlaskua myöten jakavat isänsä pellon pieneksi taikka keräjissä köyhtyneenä heittävät sen peräti ja lähtevät kululle. Sitten kyllä on:

    Hyvä toiste tullaksensa,
    Kaunis kaaputellaksensa,
    Isän entisen tuville,
    Vanhan taaton valkamille,
    Jossa kaikki puut puhuvat,
    Mäet männyt muistelevat,
    Elelmistä entisistä,
    Ihanimmista iloista.

Meidän seuduilla [Kajaanin puolessa] ei vielä kuitenkaan ole oikein totuttu sillä tavoin elämään — hyvä jos ei milloinkaan totuttaisi. Vielä olen tavannut vanhoja, harmajapäitä ukkoja, viiden ja kuudenkin kymmenen vuotisia, jotka poikiansa lapsiksi kutsuvat ja nämät taas vanhaa isäänsä lapsellisesti lähestyvät. Hämehessäkin muistan muinoin sellaisen ukon sadepäivänä kaluja pihalta suojaan korjatessaan lausuneen: "Ei tule ihmisiä noista lapsirievuista, kun noin ovat kaikki kalut huiskin haiskin sateen alle jättäneet." Näistä lapsirievuista oli silloin vanhin 60, nuorin 40 vuotinen.

Mikä tästä sananlaskusta tyttäriä koskee, sen jätän heidän mietittäväkseen.

115. Pahoin on tehnyt paljon nainut; ei tunne anoppiansa, eikä naisensa iseä.

Olen kuullut huikentelevaisille nuorille miehille sanottavan ja muutenkin toisinaan sillä mielellä, jolla n:o 56 tässä kokoelmassa taikka, että onkin paras kohtuuteen tyytyä, ei liikoja havitella.

116. Pah' on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa.

Muutamassa lossipaikassa lausuttavan kuultu sananlasku. Lossimies yli luomastaan ei tahtonut tutulta herrasmieheltä maksoa ottaa, johon toinen lausui: "pah' on orja palkatonna j.n.e.," ja sen sanoessaan maksoi hänelle täyden palkan. Eikä vaan pidäkään ketänä tyhjään vaivata, jos toiselta puolen sekin on paha, että ylellisesti kaikista pienimmistäki vaivoista maksetaan, kuten muutamilla rikkailla on tapana. Sillä vaan totutaan toisiltakin ylimääräsiä vaatimaan ja asutaan nurjina, kun sitä aina ei saada. Niin on kohtuus tässäkin asiassa katsottava.

117. Parempi laiha sovinto, kuin lihavakin voitto.

Riitahaluisilla tarkoin mieleen pantava sananlasku.

118. Parempi pahakin leikki, hyveäkin tappeloa.

Kyllä tosi sananlasku ja ehkä toisinaan niiden muistettava, jotka itse, nuoruusikänsä ylimentyä, eivät suvaitsisi nuorten konsa keskenänsä leikittelevän eli muuten iloisina elävän.

119. Parempi pajuinen sauva, kuni miekka markkahinen.

Parempi pajuinen keppi, kuni miekka kultavästi.

Parempi pajuinen linna, kuni vahva vaskilinna.

Nämät jokainenkin sananlasku kuvailevat, köyhempänä elää paremman olevan, kuin rikkaana, ylellisenä, joka vaan useammassa kohdassa onkin tosi. Samalla mielellä tosinaan köyhä sanoo:

Emmä kaadu korkealta: luudan päältä lattialle.

120. Parempi pajussa maata, kuni paimenen sivussa, orpolapsen kainalossa.

Tällä sananlaskulla olen kuullut naimatta jäänytten tyttöjen itseänsä toisinaan lohduttelevan ja epäilemättä olisikin hyvä, jos he sen, vaikka aina, mielessänsä pitäisivät. Vaan valitettavasti runoa myöten:

    Kyll' on niitäki kylissä
    Tyttäriä tyhmempiä,
    Jotk' ei oota ollenkana
    Puhemieheltä puhetta.
    Kesällä kenossa kaulan,
    Talvella takana silmin,
    Katselevat, kääntelevät,
    Kenen keksiä pitäisi;
    Mies olla mikä hyvänsä,
    Talon laiska juoppolalli,
    Eli köyhä kestin poika,
    Elikkä rahaton renki,
    Joka vaan vihille veisi
    Vaikka vaskisormuksella;
    Jos vuo'en kahen perästä
    Korjan perä on kotona,
    Talon turkki tuiskun suoja,
    Läpilauta lapsenlikka,
    Käsivirkka kätkyn soutu,
    Penkki, pankko pöytälauta.

(Korhonen).

121. Petäjäinen peikoleipä lapsen laihana pitävi, kaitana miniän kasvon, pojan kasvon joukeana. — Peikoleipä = kehno leipä.

Niin toki nähdäänkin erittäinkin näillä pohjaisilla mailla. Talonpoikainen rahvas katsoo usein lihavuuttakin kaunistavaksi, aina muistamatta toista sananlaskuansa: sika lihavasta kaunis on. Sentähden vertailevat laihat ihmiset tällä sananlaskulla itsiänsä ja samaten sopii se ilmankin kaikenlaisen voimattomuuden kuvailemiseksi, jonka syytä auttaa ei voi.

122. Puhtaus on puoli leipä, vaivaisellakin varana.

Juteinin Uusissa Sanalaskuissa, Toinen Lai, luetaan pian sama sanalasku näillä sanoilla: Puhtaus on paras lahja siin' on vara vaivaisengin. Kuten tahansa sanottu on kyllä tosi itse asia ja toivoisimme, missä sitä ei vielä ole havaittu, vasta meidänkin maassa havattavan.

123. Puilla suljen pienen portin, suljen suurenkin veräjän, en sulje pahoja suita.

Hyvin ymmärrettävä ilman kaikitta selvityksittä.

124. Pääsen mä kolmesta pahasta: venehestä vuotavasta, hevosesta heittiöstä, akasta ani-pahasta: venehen tulella poltan, hevosen hukille syötän, akan taudilla tapatan.

Muutamain olen kuullut sanovan: hevosta pakenevasta, akasta ähisevästä. Sitä ei taida tarvita muistuttaa, että ei ole kaikkia sananlaskuja seuraamista. Niin eipä nykyistäkään. Vuotavat veneensä kyllä polttakoot tulella ja syöttäkööt susille heittiöt hevosensa, vaan äkisevätä eli muuten pahaa akkaansa ei saakkaan taudilla eli muulla mies tapattaa. Ilman näyttää tämä sananlasku muinaisaikaan syntyneeksi, koska miehellä ei vielä ollutkaan paljo muuta toimittamista, kuin veneensä, hevosensa ja akkansa kera.

125. Raha rikkahan kuluvi, pää menevi köyhän miehen. (Vrt. Rikas pääsi rahallansa, köyhä selkänahallansa).

Ennen oikeuden ja muun hallituksen epävakaisempia ollen taisi niin välistä tapahtuakin, kuin sananlasku lausuu, vaan nykyaikoina jopa lukisimme mahdottomaksi niin konsa käydä. Monta muutakin sananlaskua on Suomalaisilla lain kumoamisesta, lainehtimisesta, lahjoista ja muista, joilla entisaikana toki taisikin perustuksensa olla niin meidän maassa, kuin monessa muussakin. Vanha kreikkalainen viisas aikoinansa vertasi lain hämähäkin verkkoon, johon sääsket ja pienemmät kärpäset puuttuvat, vaan josta isommat kärpäset, paarmat ja kovakuoriset lentävät lävitse, vielä verkonkin mennessään särkien.

126. Riitai vaimojen varoista, miehelähän mentyänsä.

Sitä riitaa, pelkään, monikaan ei pahastu.

127. Rikkaat hyvinkin elävät, köyhät kiljuen perässä.

Tämä kyllä onkin tosi. Rikkaampien esimerkki vetää usein köyhempiäkin samanlaatuiseen elämään niin vaatteissa kuin muussakin elämän kohdassa. Vaan kummalla on syy toista moittia: rikkaillako, joiden esimerkki vaikuttaa pahaa toisissa, vaiko köyhillä, jotka ajattelematta mikä heille sopii tunkevat rikasten jälkeen.

128. Riski vaimo riitelijä, tekevä toruja akka.

Voipi vähä totuuttakin olla tässä sananlaskussa, vaan pahemmin peljättävä on kuitenkin, että riitelijöiltä ja torujoilta akoilta enemmin tulee riidellyksi ja torutuksi, kuin työtä tehdyksi.

129. Saanut saappahat pitävi, saamaton rajaiset kengät, köyhä käypi kengättäkin, virsuttakin vihkasevi.

Hyvä jos niin aina olisi! Mutta useinkin näemme köyhän rikkaamman rinnalla saappaissa käveleväin.

130. Saapi hiihtävä hikensä, riihenpuija lämpimänsä.

Työntekijällä ei joutopäiviä olevan kuvaeleva.

131. Saa tyhjän tekemättäi, valehen vatomattai.

Toiset sanovat: S. t. t., vannomattakin valehen, ja kummalla tavalla tahansa osottavat sanat ei tarvitsevan aikaansa tyhjissä yritteissä kuluttaa.

132. Sata on surmoa urohon, tuhat miehen kuolemata.

Ihmisen ei pidä mielentaiten kuoleman käsiksi tunkeuta vaan ei toiseltakaan puolen ylen itseänsä armahdella ja joka askelelta surmaa peljätä, koska samalla alituisella, ylellisellä pelolla hän vaan vaikeuttaisi koko elämänsä ja siitä ei kuitenkaan olisi kuolemata vasten apua.

133. Savu seppäin pajassa, sen sepät suvaitsevatkin.

Ei ketänä pidä työstänsä soimata, jos kohta olisi alhasempikin, eikä kaikki sen ohessa niin siisti ja kaunis katsella, kuin monikin toivoisi.

134. Siellä hyvä, miss' ei meitä.

Monella on tapa elikkä luonto, kaikkialla olla tyytymättömänä ja aina kehua ja ylistää toisen elämätä. Tästä tavastaan on hänellä itsellään enemmin pahaa, kuin kellänä toisella.

135. Siivo työtä kaunihimpi, mieli muistoa parempi.

Välistä olemme kuulleet sanottavan: muisto mieliä parempi, vaan kuitenkin lienee mieli eli järki parempi kuin muisto.

136. Sileämpi siiven jälki, kuni vastan lehtevänkin.

Köyhäin kaunis, hiljainen elämä on parempi kuin rikasten loistava, kauas kuuluva.

137. Silloin on toimi toisialla (eli mieli melkeässä), kun on toisen miehen päässä.

Ei vaan taidakaan paljo siitä toimesta olla, jota ei omassa päässä säilytetä, jonka tähden jokaisenkin mahdollisuutta myöten pitäisi kokea omalla toimellansa elää, ei totuttaa itseänsä ylen muihin luottaumaan, sillä itsekullakin on työtä itsestänsä. Toisilla sanoilla kuuluu edellinen sanalasku näin:

Silloin on tuuma tuonnempana, kun on toisessa talossa, väki väljässä tilassa, kun on toisen hartioissa.

138. Sillä akka voittaa, kun puolen puuta taittaa.

Miesten pilkkasanat, akkojen johonkuhun miesten työhön ruvettua.

139. Silmä siistillä elääpi, vatsa vadin kantimilla, pere pellon antimilla.

Sentähdenpä pitäisi huolta pitää siisteydestäkin muistaen, että silmäkin tarvitsee elää.

140. Soisi orja yön tulevan, vanki päivän valkeavan.

Eri-tiloissa on ihmisillä eri-toivotuksensakin.

141. Suu saatti suden ritahan, kieli kärpän lautasehen.

Moniki onnen etsossa löytää surmansa.

142. Sykysyinen suuri kakku kevähäksi keijattaapi.

Senpätahden pitäisikin syksystä aikain katsottaman, ettei liioin tavaroita meneteltäisi. Eläjänkin talon pitäisi aina muistaa, että köyhempiäkin aikoja saattaa tulla, ja näiden varaksi talteen panna, mitä saattaa.

143. Synti puuron purennasta, kaksi ilman nielennästä.

Taitaisi toivoa lukija tässä selvitettävän, miten puuroa pitäisi syödä, koska syntiä tulee jos puree, syntiä jos purematta nielet. Vaan työläs on meidän selvittää mitä itse emme älyä. Yritimme kyllä kerran koetteeksi ilman synnittä puuroa syödä, vaan siitä syömisestä ei ollut vatsalle siksi paljo hyvää, että toiste yrittäisimme. On monta muutakin toimitusta elossa senlaatuista, ettei tiedä, teenkö vai heitänkö tekemättä. Kaikkia niitä vertaillaan tällä sananlaskulla.

144. Syöpi leivän survoisenki, kun on miestä mielin määrin, omin ottamin urosta.

Sananlasku päättää köyhemmänkin suodun ja mielenmyötäisen miehen olevan paremman, kuin muka rikkaan pakolla otetun. Miten lienee, heitän peräti naisten huoleksi, itse tuumailla ja arvaella.

145. Syöpi toukat senkin kielen, jok'ei puhu polvenahan, selvitä sinä ikänä, kuulu kullan valkiana.

Kielaiden puheliaiden puolustus niitä vastaan, jotka soimaavat heitä paljon puhumasta.

146. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaaterievut.

Nälkäisen sanat hyvän ruoan pariin päästyänsä.

147. Talon kautta talvitietä, naurishalmehen kesällä.

Sillä tavalla kukin työnsä laittaa, millä näkee paremman olevan.

148. Tapa varren kaunistaa, eikä karva kauniskana.

Koreilijoiden mieleen otettavat sanat.

149. Tauditta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu.

Kuvailee ei olevankaan vanhoilla pitkän elämän toivoa.

150. Tehty työ alotetusta, valmis vaimo kosjotusta.

Toiset sanovat kosjotusta, toiset toisin ja rumemmasti, kuin mitä kirjaan voi panna. Monta muutakin sananlaskua on Suomalaisilla, jotka osottavat töiden aloittamista myöten tehdyiksi tulevan.

151. Tekevä torainen vaimo, talon vaimo tappelija.

Ei pahaa, ettei hyvää matkassa.

152. Tie käydä, hako levätä, havun vierus viehkuroida.

Ottelivat kerran sanoillaan kaksi miestä, köyhät kumpikin. Vaan toinen kuitenkin, joka oli parempi olevinaan sai viimmein toisellensa lausuneeksi: "mikä sinä oletkin mokoma; ei sinulla ole mitikänä, mitä taitaisit omaksesi sanoa." Siihen vastasi toinen: "on kyllä ja paljoki, ensiksi reppu seljässäni, kädessäni saua ja sitte: Tie käydä, hako levätä, havun vierus viehkuroida."

153. Toivoo köyhä hyötyvänsä, poteva paranevansa.

Silloin vaan ei olekaan enää paljoa koko elämästä, kun toivokin on kadonnut; sillä toivopa on ihmisen viimeinen etu.

154. Toki tunnen tullin panna, hankkia venehen hangan, vaikkei kaartana venettä.

Moni moittii toisen töitä ja laitoksia, vaikkei itsessä olisi sinnepäinkään tekijätä. Eikä olekaan mikään mahdoton asia huonommankin paremman töissä moitinnon aineita löytää, jota nykyinen sananlasku kuvailee. Itseämmekin taidamme vielä monesti saada tullinpaniohin ja hanganhankkijoihin vertailla.

155. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän värttinän rapasi; tuosta tunnen tuhman vaimon: syltyssä sukat jalassa, lakki päässä kallollahan.

Jokainenkin tutaan töistään ja olennostaan.

156. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän värttinän rapasi (vanutti); tuosta tunnen tuhman vaimon: ahtoi riihen rippupäihin, syltyssä sukat jalassa, lakki päässä kallollahan.

Kylläkin kerraksi tuntomerkkejä, eikä tosiaankaan aivan tyhjiä.

157. Tyhmä töitänsä kehuupi, viisas ei virka mitänä.

Miten lienee; vaan vähä kyllä taitaakin kehumisesta töille apua eli kaunistusta tulla, jos ilman eivät ole hyvät ja kauniit.

158. Työlle saattoi Väinämöinen, lauloa lotaisemahan.

Sanovat toisinaan laulajat niitä vastaan, jotka soimaavat heitä aikansa tyhjissä loruissa kuluttamasta, niin laulujansakin työksi vertaillen. Toiset taas toisellakin mielellä kuvailevat tällä sanalaskulla, ei olevankaan suuresti apua esi-isäimme työtaidosta, jos ei aikaa voittain itse paremmiksi opita.

159. Työ tekevän, kisa näkevän.

"Kyntämistä niin vaikeaksi työksi hoetaan" — sanoi kerran pieni varsa — "minä tässä olen kaiken päivän äitini kera vakoa kävellyt, en koko työtä minänä pidä".— "Niin toki oletkin", vastasi emo, "kävellyt, et kyntänyt; siinä se erotus, lapseni".

160. Vaivasen vara vedessä, toisen vaivaisen kylässä, autuahan aitassansa.

Katso slku. n:o 71.

161. Vaiva vaaralla eleä, vaiva vaaran liepehellä.

Jopa taisikin olla sellainen ihmiselämä, ettei vaivatonta paikkaa löydykään, ja siinä kohdassa sananlasku kyllä tosi on. Vaan ilman vertaillaan sillä niitä, jotka yhä vaivojansa valitellen eivät konsa osaansa tyydy. Sellaisia on monta niistäkin, joilla toisten nähden kaikissa on puuttumaton elo ja yltäkylläsyys, jota vastoin useampia alhaisimmissa ja vajavaisimmissakin tiloissa näemme aina onneensa tyytyvän.

162. Valmis vaivainen sotahan, kernas köyhä kuolemahan.

Vaivaisella sotaan lähtiessä ei ole kodista ja tavaroista suurta huolta, jotka hänen itsensä poissa ollessa voisivat vihollisen käsiin joutua eli ilman menettyä. Sentähden onki köyhäin kansakuntain kaikkina aikoina nähty olleen mieluisia, urhollisia sotijoita, vaan rikkaaksi tultuaan entisen urhollisuutensa menneen.

Tosi myös on sekin, että köyhät ihmiset eivät milloinkaan niin kuolemata pelkää, kun rikkaat, pohatat. He vaan useinkin toivovat Jumalan heitä pian kuolemalla tykönsä korjaavan. On siis siinäkin hyvä etu köyhillä rikasten suhteen. Kun kaikki muut heidän etunsa luetellakseen ottaisi; samassa taitaisi todeksi näyttää, että paljoa parempi on olla köyhänä kuin rikkaana elää.

163. Vie porsas Puolaan, saat sikana takaisin.

Harvoin tuleekin pahasta parempata.

164. Vilu on pirtti virkun vaimon, palava pahan emännän.

Eipä olekaan työnteosta kovin palavassa.

165. Viipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat.

Moni toivottaa sitä tätä ja jos jotakin ilman vaivatta saavansa ja jos saisi, luulisi niin onnellisimman olevansa. Vaan tässä luulossaan erehtyvät. Jos kaikki mielentehty heti kynsissä olisi, niin sillä pian hyväkin pahaksi muuttuisi: tulis kultakin kuluksi, hopia hylyksi saisi. Vaan toivotuksilla ei nähtäisi missään loppua, yhdestä ruvettaisiin toiseen, ja niin loppumattomiin saakka. Suurin onnemme on tosiaanki se, että vasta työllä, vaivalla ja yrityksillä saamme mitä toivomme.

166. Voilla voidan voudin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari toruisi, eikä vouti vormahtaisi.

Vanhanaikainen; sanalasku, jota harvoin nykyaikoina taitaa muistella tarvita.

167. Voipi se hyvä Jumala, hyvänkin talon emännän, säätä säkki kainalohon, kontti selkähän koheta.

Koska niin on, niin ei toki pitäisi kenenkään suuruudestaan eli muusta onnestaan ylpeillä, eikä alhaisempia ylenkatsoa, vaan kiittää Jumalata omasta paremmasta olostansa ja muistaa, ettei milläkään korkeudella asuta niin lujassa ja vahvassa, ettei siitä kerran voisi langetakin. Sanotaankin tuulessa ja myrskyssä puiden vaaroilta ennemmin kaatuvan, kuin alangoilta.

168. Voipi se hyvä Jumala, tehdä orjasta emännän, piiasta elon pitäjän.

Hyvä onkin aina toivoa paremmaksi päästä, jota toivoa meidän maassa ja maan asetuksissa ei ole keltänä kielletty. Muuten löytyy kyllä maailmassa semmoisiakin maita, joissa lapsi on määrätty isänsä onnessa elämään, ei minnekään ylemmäksi yrittämään.

169. Välttää pilkka pienempiki (vähemmältäi), ei korennossa kannettava.

Pienistä leikkipuheista ei toki pitäisikään suuttua; vaan paha ja sopimaton on ketänä oikein rupeamalla pilkata.

170. Yhtyy juokseva johonkin, kunnei käypä kohtoaksen.

Koko elämätä ei taida kuin juoksuksi eli käynniksi vertoa, sillä pysyväistä olentoa täällä ei olekaan. Ihmekö siis, jos elämänjuoksussakin useasti eräisempiinkin seikkoihin yhdytään. — Kunnei = kunnekin, jos minnekin.

171. Yhtä kaikki yksinäisen: teki työtä eli makasi.

Niin sanotaan, vaikka väärin; sillä ihminen ei ole luotu tänne aivan itsensä tähden, vaan muillenkin hyvää kartuttamaan.

172. Yksin ruoalla parempi, kahden työssä kaunihimpi.

Siitä että yksin on ruoalla parempi, pitää monen työssäkin yksin olla.

173. Yksin työllä tyttäretön, yksin pojiton pinolla.

Köyhäin vertaus, kun täytyy omalla työllä ja vaivalla kaikki hankkia.

174. Äiän tikka puita puipi, ei saa pitkiä pinoja.

Mielettömästä, jos uutterastakin työstä ei ole suurta apua.

175. Öillä päivät jatketahan, virsillä Jumalan vilja.

Köyhääkin elantoa pitää jollakin huvittaa.