The Project Gutenberg eBook of Savon sydämessä: Kansantapojen kuvaus. Kolminäytöksinen huvinäytelmä, by Martti Wuori

(Näytelty ensi kerran Suomalaisessa teaatterissa
Helsingissä Marraskuun 17 p:nä 1897.)

HENKILÖT:

  Tobias Saxbäck, rovasti.
  Gunilla, ruustinna.
  Asarias Pöllänen, nuori talonpoika.
  Heta, hänen äitinsä.
  Tahvo Mansikka, mökkiläinen.
  Kustaava, hänen toinen vaimonsa.
  Anni, Mansikan tytär ensimmäisestä aviosta.
  Ville, | Pölläsen palvelijoita.
  Kaisa, |
  Eedla, sisäpiika pappilassa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Pölläsen talo. Pihamaa. Vasemmalla asuinrakennus. Perällä ulkohuoneet.
Niiden ja asuinrakennuksen välisessä nurkassa portti. Oikealla aita. —
Lauantai-ilta.

VILLE (yksin. Hakkaa, ulkohuoneiden edustalla, pölkyn päällä lehdeksiä.
Laulaa täyttä kurkkuaan:)

"Henttuni kammarin piipusta nousee vaaleanharmaa sauhu.
Sieltäpä kuuluu iltasilla tämän pojan laulu.

"Henttuni silmät, kuin taivahan tähdet ja varsi kuin elämän lanka.
Enkä mä luullut niin nättiä likkaa maailmassa olevankaan."

KAISA (Tulee oikealta, seisattuu aidan taakse ja asettaa rainnan aidan selälle.) Villepäs nyt loilottaa niin että lehmätkin suu auki kuuntelevat.

"Hulivili hurjan luonnon kanssa on niin hauska elää,
Kun ei tartte kauan surra yhden tytön perään."

KAISA. Tulehan tänne, niin kaadan vasta lypsettyä maitoa kulkkuusi; ehkä taukoat.

KAISA. Oletko hiljemmin, — tupaan kuulevat! (Kaataa maidon aidan vieressä, pihan puolella, seisovaan korvoon). — Eikös se vielä ole tullut kotiin?

VILLE. Sitähän minä, että laiskain kouluun se nyt pääsee kolmanneksi kesäksi, vaan ei ripille.

KAISA. Jo se nyt olisi jotain. Mutta ankarahan se on se nykyinen rovasti. Kapsäkkikö se on, vai mikä, nimeltään?

KAISA. Sakspekki tahi Kapsäkki — yhdentekevä. — On se kumma: tavaileehan se Asarias sisältä kuitenkin jo jotakuinkin.

VILLE. Sehän se pahinta on, että sillä naimaan on vielä enemmän halua, kuin ikää. Mutta senpä Kaisa taitaa tietää paremmin kuin minä, vai?

"Näivettyy se nauriskin, kuivettuu se kukka.
Niin se käypi sinullekin, muista, tyttö rukka."

Mutta, mutta, Kaisa kulta, jos nyt Asarias naimaan rupee, niin taitaa sinun emännäksi joutumisestasi tähän taloon tulla nietua.

KAISA. Enpähän minä siksi ole koskaan ollut pyrkimässäkään. Mutta mitenpähän silloin käynee sinunkaan talosille rupeamisestasi Mansikan Annin kanssa, hä?

KAISA. Mistäkähän sinä sitte luulet Mansikan Kustaavan ja meidän emännän tuolla tuvassa, kahvipannun ääressä, tarinoivan, joll'ei Annin ja Asariaksen naimisesta?

HETA. No, mitä siinä sitte jouten seisot kieltäs laksuttelemassa?! Vie maito pois.

KUSTAAVA. No, kyllä minä sitte tästä jo lähden. Muuten tulee myöhä ennenkuin kotiin kerkiän.

HETA. No — Jos… (Vetää Rustaavan syrjään, Puolikovaan:) Tehdään nyt sitten sillä lailla kuin päätettiin, Kustaava.

KUSTAAVA. Kyllä minä siellä kaikki konstit koetan, kun sinä vaan täällä…

HETA. No, siitä saat olla huoleti. Minäköpähän en oman poikani puolesta tekisi vaikka mitä.

KUSTAAVA. Ka, ymmärtäähän tuon. — No, ja kun ei se itse siinä asiassa tenää tee, niin…

HETA. Sss!… Elä mainitse. Sillä on tuolla Villellä aina niin korvat horkallaan.

HETA. Eiköpä vain olisi mieliin. Niin reima ja rehti tyttö. Kunhan vaan se itse…

KUSTAAVA. Näinköpään tuota ei ihmisvoimalla pojan kanssa yhteen mertaan saataisi. Ja jos ei sillä, niin eiköpähän tepsi taika.

HETA. Ka, luulisihan toki tuon. Mitä vaan se isä…? Se minua vähän kiusoittaa.

KUSTAAVA. Kun kerran semmoinen syy ilmoitakse, niin ei se silloin malta omaltatunnoltaan…

HETA. Mutta jo se rovasti sitte peliin joutuu, kun ihan pakosta täytyy… Hih-hih-hih!

KUSTAAVA. Heh-heh-heh! — Ei, mutta jo tästä vihdoinkin täytyy…
(Kättelee). Hyvästi jo.

HETA. Kun ei olisi vaan Rusko pillastunut ja kaatanut miehen kärryineen päivineen raviin.

VILLE. Ruskoko? Mikäs kumma sen nyt olisi niin entisestään vauhkoksi muuttanut.

HETA. Oikeinpa sydäntäni kuitenkin ahdistaa, että eikö lie jotain tapahtunut.

VILLE. Mitäpä muuta, kuin että miestä on ruvennut ajaessa painostamaan, ja hän on hervahtanut kärryyn makaamaan.

HETA. Ole joutavia, Ville… Et sinä tunne Asariasta oikein. Kun ei vaan olisi vastoinkäymiset lyöneet hänen mielensä synkäksi ja saattaneet häntä, Jumala ties, mihin tekoon.

HETA. Johan se kanttori siitä oli menneellä viikolla haastanut, ettei taida rovasti vielä nytkään esille laskea.

HETA. Oikeinpa viksi olisikin, kun sillä vaan olisi, esimerkiksi, sinun, Ville, lipevä kielesi ja nokkela puheenlahjasi…

HETA. … mutta se on, raukka, vähän ujosteleva. Ja niinhän ne on kaikki, jotka ovat oikein hyväsydämmisiä. Ja sitte sen on niin hirveän vaikea saada sanaa suustaan. Toinen, joka ei tiedä senkään vertaa kuin hän, vaan on sukkelasanainen, osaa laskettaa pääkappaleet ulkoa niin väleen, niin väleen, ett'ei pysy itse Kapsäkkikään perässä oikaisemassa, jos väärin menee.

HETA. Ja toinen raukka saapi siitä vaan kärsiä, ett'ei Jumala ole hänelle puheenlahjaa antanut.

HETA. No, Olisi se lysti. (Perältä kuuluu rattaiden ryminää.) Tuossapa tuo jo sillan poikki tulla rymisti.

HETA (yksin portilla). Voi, voi! Ei sitä tiedä muu kuin taivaan Isä, kuinka minun sydämmeni kolkuttaa tuon poika kullan tähden.

ASARIAS (tulee perältä nolona, virsikirja ja katkismus kädessä).
Terveisiä kirkolta.

(Laskee kirjat tuvan ikkunan alla olevalle penkille,
johon käypi itsekin istumaan.)

(Seisoo Asariaksen edessä, katsoo häneen pitkään ja
odottaa uteliaana vastausta.)

HETA. Herranen aika! Enhän minä… Lystilläsihän minä sinun luulin…
Ka, lämmittänythän sen on Kaisa nyt, niinkuin ainakin lauantai-iltana.

HETA (puhkeaa äänekkääsen, yhä yltyvään itkuun). No, jo minä ymmärrän.
Vai ei se sitte vieläkään sinua päästänyt? Senkin Saksan kapsäkki!
Sillä lailla vuosikausia ihmisiä kiusaa ja pakanoina pitää! Niinkuin
ihminen sille mitä voisi, ett'ei Jumala ole lukupäätä antanut.

ASARIAS (pyyhkien silmiään). Vähät minä siitä välitän, vaan kun menee myttyyn se naimatuuma.

HETA (yhä itkuäänellä). Elä ole milläsikään, poikani, elä! Ei se mene myttyyn. Eikä saa mennä myttyyn. Ihminenhän sinäkin olet, niinkuin kaikki muutkin. Y-hyyyy!!

HETA (tyyntyen yht'äkkiä ja kuivaten kyyneleitään). Tullaan, tullaan — koht'sillään.

HETA. Kuulehan, Asarias, kun minä vähän haastan sinulle, (istuutuvat penkille.) Se on, näetsen, jo se asia Kustaavan ja minun kesken päätettykin.

HETA. Vaikea taikka ei, kultaseni, mutta kyllä sen nyt talokin vaatii. Isä kun toissa vuonna kuoli, niin jäi hoito minun käsiini. Mutta minä olen heikko ja muutenkin siihen kykenemätön. Ja nyt on huonot ajat. Tilamme on pieni. Liikoja palvelijoita ei varat salli pitää, (vilkaisee tupaan päin.) Kaisa olisi saatava pois. Palkkaa, näetsen, semmoista meidän ei kannata maksaa. Ja sinähän olet jo miehen i'ässä. Taloa myöskin kykenet jo hoitamaan. Isäntä, näet, se aina kuitenkin on oleva miehinen mies. Ei siihen akkaväki kelpaa. Ja kun isännäksi kerran rupeat, niin on nuori emäntäkin taloon tuotava. Eukko sinun pitää ottaa. Ja hätäkös on ottaessa, kun sekin jo on hankittu valmiiksi.

HETA. Sitähän se Sanassakin meinaa, kun sanoo, että "kasvakaa ja lisääntykää ja täyttäkää maa."

HETA. Mitäs muuta. — No, eihän siinä sitte mitä ole… — Vai eikö se
Anni sinulle niinkuin passaa?

ASARIAS. Kah, mikäs siinä on. Passaa kai se. Eiköpä tuo lie tyttö, kuin kaikki muutkin.

ASARIAS. Sitähän minä vaan tuumailen, että tokkopahan tuo itse minusta huolii?

HETA. Vielähäntä… Sekös ei huolisi… Jos ei jo muuta, niin talon emännäksi päästäksensä… Mökkiläisen tytär … ja vielä emintimän reposteltavana… Kyllä se…

HETA. Luota minuun! — Sinun pitää nyt vaan itsesi, tuota, niinkuin vähän käydä sitä tunnustelemassa.

HETA. Niin, useammin talossa käydä, olla hiukan puheliaampi ja ystävällinen, eikä ujostella. Eihän se muuten tiedä, että sinä häntä vaimoksesi tahdot.

HETA. Rohkea, näetsen, rokan syöpi. Rohkea se on, esimerkiksi, tuo Ville. Ja sen tautta se onkin niin eteensä ottava. Koeta sinäkin samalla lailla.

ASARIAS. Kyllähän minä kahden kesken ollessa kyllä… Ei se silloin ujous vaivaa.

HETA. No, kun tiedät, niin laita sitte, että kuulutuksen ottoon pääset.
Silloinhan se on asia valmis.

ASARIAS. No, olisi se todellakin hullua. Hi-hi-hi-hi-hi!
Hi-hi-hi-hi-hi! Hi-hi-hi-hi-hi!

HETA. Mutta puhutaan siitä vielä enemmän toisen kerran, muutoin kahvi jäähtyy. Tule pois nyt vaan juomaan, Asarias, eläkä ole milläsikään.

VILLE (yksin; hän tulee ulkohuoneen takaa ja ripustaa päitset ulkohuoneen nurkkaan. Hyräilee:)

"Nättiä, nättiä, nättiä vaan, vaikka itse mä olen ruma.
Henttu se mulla on kotona kuin keisarinnan kuva."

VILLE. Nosta maalle, siivoa suomukset, puhkaise maha ja anna sisälmykset kissalle!

KAISA. Elä nuolaise, ennenkuin tipahtaa! Mansikan Annipa se näkyy sille menevänkin. Kuulin selvään, miten emäntä siitä Asariaksen kanssa jutteli.

KAISA. Elähän toki. Siitä sinun pitää koettaa Annia estellä jos millä keinoin.

KAISA. Pellolle ajavat minut, — niinhän nuo kuuluivat haastavan, — kun Asarias emännän taloon tuopi. Ja kukaties ajavat sinutkin.

VILLE. Pääsen minä tästä ajamattakin, jahka aikani tulee. Vaan nyt sinä suotta hätäilet, Kaisa. Sillä taidetaanpa saada tässä vielä olla vuoden ajan, ennenkuin nalli naimaan pääsee. Ja sitä ennen ei tähän taloon voi tulla nuorta emäntää millään mokomin.

VILLE. No, nyt sen sitte tiedät. — Ja sen voin sinulle, Kaisa, kaupanpäälliseksi sanoa, että ehkä saatat sinä itse vielä vuoden kuluttua tämän talon emännäksi päästä, jos oikein hyvin tehtäväsi teet.

KAISA. Haasta jo taas, mitä haastat! Ei sinun mokoman kanssa maksa vaivaa tosissaan tarinoidakaan.

ASARIAS (tulee tuvasta saunaan menossa, takki heitettynä hartioille).
Missä ne on ne tuoreet vastat, Kaisa?

KAISA. Täällähän ne on tuvan päässä. (Tuopi Asariakselle vastan.) Täss' on.

ASARIAS. Niin koetetaanpas sitte taas, kumpi meistä äkäisemmän löylyn sietää.

ASARIAS. Mitä sinä nyt olet minua yhä ruvennut isännäksi ylistelemään,
Ville, ihan ennen aikojaan?

VILLE. Ka, sehän te tässä olette talon miehisenä perillisenä. Ja ettepäköhän jo kohta rupea sitä nimeä todenkin teolla kantamaan?

ASARIAS. Mitä niistä meiningeistä. Meiningit on vaan meininkejä.
Useimmin ne jo nukkuvat nahkoihinsa.

VILLE. Jos se nyt sattuisi teillekin tapahtumaan, niin olisi se hyvä renkimiehen vähä niinkuin edeltäpäin tietää, miten tässä meikäläisen tulevana köyrinä käypi.

ASARIAS. Eipä tiedä. Sinullapa kuuluukin jo olevan useita satoja markkoja kirstun pohjalle pantuina.

VILLE. Eipä ei. Enkä minä sitä miksikään panekaan. Ja muutenhan minä tuota asiaa vaan kysyinkin.

VILLE. Enhän minä nyt vielä kehtaa siitä emännälle haastaa. Vaan turhaan te aina äitiinne vetootte. Niinkuin se isäntä ei tietäisi yhtä paljon kuin hänkin.

VILLE. Ka, eihän sitä nyt tarvitse pelätä, että minä kielittelemään rupeaisin, jos mitä tekeillä on. Mitäs se minuun kuuluu. Eihän se minun tielläni ole.

ASARIAS. Eipä minunkaan varsin. Tarvittaisiin se minusta nähden talossa piika vielä sittenkin.

ASARIAS (hämmentyen). Niin, tuota… Ka, ei… Kukas siitä nyt?…
Eihän siitä nyt ole puhetta ollut.

VILLE (rykäisee). Joshan minä… Sitähän minä vaan, että niinkuin jos niiksi tulisi.

ASARIAS. Ka, sitähän minäi. (Syrjään) On se tuo Ville todellakin ovela sanojaan pistämään.

VILLE. Vaan eiköpä tuo lie jo kuitenkin katsottukin. Vähäkös niitä olisi talon emännäksi pyrkijöitä, jos vaan niistä huolitaan.

VILLE. Tiedänpä niitä minäkin. Yksi on, joka ottaisi vaikka ummessa silmät.

ASARIAS. Öö … öö … ei. Kukas sitä…? Eihän sitä kuka… Itsehän sinä pyysit arvaamaan.

VILLE. Kah, muutenhan minä vaan… Eihän se isäntä sitä… Tietäähän sen. — Vai Anni se sitte…?

VILLE. Joutavahan se on enää sanojaan peruuttaa. Tiesinhän minä tuon sanomattakin.

ASARIAS. No, jos tiedät, niin pidä leipälaukkusi kiinni, Ville! Elä virka yhtään mitään kellekään. Äidille varsinkaan.

VILLE. Jukoliste! Eihän minua toki ole hölmöksi luotu, (syrjään:)
Pistettiinpä se poikaparka pussiin lopulta sittenkin.

ASARIAS. Onhan se jo melkein. Eikähän ne vanhemmat taida mitä vastustella, vaan…

ASARIAS. Vaan se kun on minun luontoni niin hupsu, ett'en minä, tuota, oikein niinkuin ilkeä alkaa.

VILLE. Niin, että kyllä minä tulen mukaan Annin puheille. Sitähän minä käsitin tarkoitukseksi.

VILLE. Ka, oikein somaa minustakin. Hä-hä-hä-hä! Niin somaa, ett'ei toista milloinkaan.

ASARIAS. Ihan jämtilleen. Hi-hi-hi-hi-hi! On se toden perään sukkela, tuo Ville. — Vaan nyt saunaan.

VILLE (Yksin. Miettii kotvan, näpäyttää sormiaan, viheltää pitkään ja tekee lystillisen loikkauksen ilmaan. Sitte hän laulaa:)

"Hentustani en eriäis', vaikka vereni keitettäisiin,
Vaikkapa äkiltä laivan takilta merehen heitettäisiin."

Tästäpä tulee todenperästä oikein soma juttu. Toisen puhemiehenä oman kultansa luo. Onkos mokomaa ennen kuultu? Saas nähdä, mitä se Anni sanoo. Taitaapa ällistyä aika lailla.

"Hulivili hurjan luonnon kanssa on niin hauska elää,
Kun ei tartte kauan surra yhden tytön perään."

Mansikan mökki oikealla. Vasemmalla aittapari, joista etumainen on vaateaitta. Perällä kaivo ja iso koivu. Loitommalla järveä ja metsää.

    (Tahvo istuu postilla kädessä mökin seinustalla,
    Kustaava — kynnyksellä. Vaateaitan ovi on auki,
    Anna aitassa.)

KUSTAAVA. Mikäs estää päättämästäkään, kun ei vaan joutavia tenäilemään rupea.

TAHVO. Ei, näetsen, anna sunnuntailepoakaan, — ei rauhassa postillaakaan lukea.

TAHVO. Kun ei muuta keksinyt, niin pitipäs sen, häjyn hengen, ainakin akan haahmossa tulla ihmistä kiusaamaan.

KUSTAAVA (sylkäisee). Hyi mitä se haastaa! Oikein kaameaksi käy mieli.
Tuo se vasta nyt on sen paholaisen omaa puhetta.

KUSTAAVA. Hyvänen aika! Mitä se nyt hourii? Ja enhän minä… Kun ei ota ymmärtääkseen ihan selvää asiaa. Oikea isä kyllä aina lapsensa parasta katsoo.

TAHVO. Ka, juuri sitä minä katson, ja sen tautta juuri, että oikea isä olenkin. Mutta sitä et katso sinä, sillä sinulla on häntä kohtaan vaan äitipuolen sydän. Kenelle tytön työnnät, se on sinulle ihan yhdentekevä, kunpa hänet vaan täältä pois saisit.

KUSTAAVA. Se on helkkarin vale. Vaikka emintimä olenkin, niin se ei ole minulle yhden tekevä. Asariakselle vaan hänet soisin, sillä Asarias on siivo mies. Ja taitaisipa monellekin mökkiläisen tyttärelle kelvata Pölläseen emännäksi päästä.

TAHVO. Ojastapa joutuisi allikkoon Anni, jos täältä sinne siirtyisi: emintimän jaloista anopin hammasteltavaksi.

KUSTAAVA. Etpä näy Hetaa tuntevan, koska syyttä häntäkin morkkaat. Heta on hyvä ihminen.

KUSTAAVA. Tunnetaan se sitte sinunkin tuumasi saada tänne vävy, jotta itse pääsisit jouten olemaan…

TAHVO. Elä nyt joutavia jaarittele! Minä en siinä asiassa mitään vaadi. Ratkaiskoon Anni itse osansa. Tuollahan tuo onkin vaateaitassa. Anni hoi!

KUSTAAVA. Kes, kes, mitä se siinä taaskin kiemailee ja tietämättömäksi heitäkse.

TAHVO. … että tahtoisitko sinä sitte itse tuolle Pölläsen
Asariakselle mennä, vai?

ANNI. Enhän minä ole sitä ajatellut… Eikä se Asariaskaan ole…
Enkähän minä tahtoisikaan.

KUSTAAVA. Kuulit?! On se nyt sekin kuulematonta, kun lapsille annetaan valta päättää asioissa, joita eivät pikkuistakaan ymmärrä. (Annille). Et tahtoisi?! Olisit sinä edes isääsi viisaampi ja tekisit, minkä hyvät ihmiset sulle neuvovat. Tässäkös sinä sitte tahtoisit kaiken ikäsi istua happanemassa ja vanhempaisi leipää syödä?

TAHVO. Tukitko suusi jo, herja! Kun sillä lailla ilkiät haastaa, vaikka emintimäkin olet?! On se ihme ja kumma, että tuo tyttöriepu vielä tässä talossa, sinun parissasi, pysyy.

KUSTAAVA. Mutta tuo se vasta on puhetta! Ja vielä on jumalinen olevinansa! Niinkö sitä neljännessä käskyssä käsketään tekemään?! Omaa lastaan vanhempiaan vastaan yllyttää! On se jo!…

KUSTAAVA (Annille). Sitä käärmettä! Juonittelee vaan. Eiköpä lie jo ottanut salaa kihloja joltakin toiselta.

KUSTAAVA. Vai ei kuuluu? Pilkanko esine minä sitte vaan täällä olen? Ja lapsesi häväistävänä? No, jos se sillä lailla on, niin sitte ei auta enää muu, kuin poislähtö kokonaan. Tahikka lähteköön hän! Jompikumpi! Me ei nyt tässä enää sovita yhdessä olemaan.

KUSTAAVA. No, malta sinä sitte! Kyllä minä vielä näytän, mikä tästä lähtee.

ANNI. Kuulkaahan! Koetetaan sovittaa. Tehdään niinkuin te tahdotte … molemmat.

TAHVO. Näetsen, semmoinenhan sillä jo on luonto. Vaan kyllä se siitä taas asettuu. Ja koetetaan sitte se asia kohdalleen saada, jahka keritään.

ANNI. Ymmärränhän minä sen hyvin, minkä tähden hän minut pois tahtoo…
Eihän hän saata minua rakastaa… Ja tiellähän minä olenkin.

TAHVO. Mitä sinä…? Anni! Ainoanko lapsenikaan minä en saisi omanani pitää?!

TAHVO. Vaikea nähdä ja kuulla tätä kaikkia, — varsinkin kun hellää äiti-vainajatasi muistelen, — ei muu. Sillä niin kauan kuin Jumala minulle ikää suo ja minä voimissani pysyn, ei sinulta tarvitse leipä puuttua.

ANNI. Sen tauttahan sitä minä en tahtoisi teitäkään jättää, kun jo alatte vanhaksi ja heikoksi käydä.

TAHVO. Kukaan ei sinua siihen pakoita eikä voikaan pakoittaa. Elä ja ole, niin kauan kuin tässä viihdyt olemaan, itse tahdot ja siedät olla,

ANNI. Sitähän minä koetan. Mutta jos te vaan vaaditte, isä, että hänet ottaisin, niin … teidän tähtenne … teidän ja äidin…

TAHVO. Asariaksenko? Enkä … en vaadi. Etkä saakaan sitä tehdä … minkään tähden … vastoin omaa tahtoasi.

TAHVO. Lapseni! — Vaan sitte tapahtukoon Jumalan tahto, kun olet löytänyt oman mielesi mukaisen. Silloin en minäkään sinua pidätä. En kiellä enkä käske. Saat tehdä miten itse haluat. Jokainen on oman onnensa seppä.

TAHVO. Hänen kanssaan haastetaan huomenna vielä. Nyt ei maksa vaivaa. Ja tässä jäi tämän tähden minulta lukukin kesken. Menenpähän sitä tuonne tuvanpääkammariin rauhassa yksin jatkamaan.

ANNI (yksin). Voi, mitä pitää minun nyt tehdä? — — Kihlatko antaisin takaisin Villelle? — — Tekisinkö niinkuin äiti tahtoo? Silloin olisi hän tyytyväinen. Ja isä saisi, ainakin minun tähteni, olla vanhoilla päivillään rauhassa — — Menisin Asariakselle! — — Möisin sydämmeni hänelle! — — Pettäisin — — Voih! Kun tulisi se Ville! — —

(Istuutuu aitan kynnykselle, alkaa hiljakseen hyräillä ja vähitellen täydellisesti laulaa laulua: "Voi, äiti parka ja raukka" j.n.e. tahi "Yksi ruusu ol' kasvanut laaksossa" j.n.e.)

KUSTAAVA (tulee tuvasta). Täällähän se istuu ypö yksinään ja vetelee niin surkeata nuottia, että oikein sääliksi käypi raukkaa.

KUSTAAVA (menee ja silittää Annin päätä). Mitä sinä nyt?… Enhän minä sinua kieliä. Jatka sinä vaan! Mutta kun minä kuulin sinun laulavan, niin se koski niin kovasti sydämmeeni, että minun oikein piti tulla säälittelemään sinua. Jatka, jatka vaan, käpyseni!

KUSTAAVA. Ka, vai! Sitäkö sinä? Voi, voi! Sekös se nyt niin sinun omaatuntoasi painaa? Ja minä olin sen jo melkein unhottanutkin. No, vaan koska sinä sen asian nyt itse puheeksi otit, niin haastellaan siitä sitte, varsinkin kun saadaan näin kahden kesken olla ja haastaa. —

Se on nyt, näetsen, sillä lailla, että tuo vaari alkaa jo olla vanha ja äreä. Ja ymmärräthän sen sinä yhtä hyvin kuin minäkin, että siinä i'ässä järkikään sitte enää ei voi olla täydessä toimessaan. Jos hän sitte mitä höpisee ja riitelee, niin antaa hänen vaan papattaa omia aikojaan. Siitä ei tarvitse välittää ikinä mitään. Ollaan me vaan suostuvinamme kaikkeen — riidan välttämiseksi, näetsen, — mutta asia tehdään niinkuin itse parahaksi tiedämme. Sillä jos todellakin tekemäänkin ruvettaisiin niin, kuin hän tahtoo, niin jo sitte maailma menisi ihan nurin. Senpä tautta, näetsen, se äskeinenkin asia, niinkuin itsekin oikein hyvin ymmärrät. — — Tokko sinä kuuletkaan, mitä minä haastan? Istut vaan ja eteesi tuijotat etkä sano mitään.

KUSTAAVA. Vaikeatahan se on; ymmärränhän minä, veikkonen, sen. Vaan kun et itse tiedä, niin pitää sinun tehdä, niinkuin vanhemmat ihmiset sinulle neuvovat, äitisi varsinkin. Sillä kukapa ne naisen asiat, kultaiseni, paremmin ymmärtää kuin toinen nainen, joka itse kerran on tyttönä ollut ja samassa asemassa kuin sinä.

ANNI. Eihän sillä päätöksellä mahda niin kiire olla, ett'ei sitä vielä kerkiäisi…

KUSTAAVA. No, kah, eikä. Kerkiäähän tuon, käpyseni, vielä. Eihän se minne käsistä juokse … ja kun sinä vaan varalla pidät. Ja sehän se on pääasia, ett'et ihan vastahankaa vedä. Mutta johan sinä, kultaiseni, taipuisampi oletkin, kun jo vähin lupailetkin. — Voi, voi! Olet sinä todellakin oikein herttainen lapsi. (Taputtelee Annia olkapäälle.) Ja tiesinhän minä sen, ett'ei se henno äitinsä mieltä pahoittaa, ei. No, semmoinen herttainen lapsi! (Perältä kuuluu puhetta.) Kah! Vaan ketäs sieltä tulee? (Menee perälle katsomaan.) Asariashan se on… Ja Ville.

KUSTAAVA. Vieraitahan siellä tulee. (Näyttämön takana.) Hyvää iltaa!
Terve tuloa! Terve tuloa!

(Kustaava, Asarias ja Ville tulevat, tervehdittyään
näyttämön takana, esille.)

KUSTAAVA, ANNI, ASARIAS ja VILLE. (Asarias
ja Ville tervehtivät ja kättelevät Annia.)

KUSTAAVA. No, oikein se oli lysti, että tulitte. Mitäs sitä nyt sitte kuuluu?

KUSTAAVA. Kiitoksia, kiitoksia! Hyvä rau… (rykäisee) … rauha vaan ja rakkaus talossa. Mutta eikös vieraat tee niin hyvin ja käy orren alle?

KUSTAAVA. No, ka, miks'ei. Vieraat on sitte niin hyvät ja istuu.
(Kustaava istuutuu mökin seinustalle, Asarias pölkylle rappusten luo,
Ville takimmaisen, Anni etumaisen aitan astimelle.) Onhan tässä
istuinta.

VILLE. Ojalaanhan sitä kyllä hevosella tultiin. Vaan ett'ei tarvitsisi ympäri ajaa, niin jätettiin hevonen sinne.

KUSTAAVA. Kotonahan se vaan istuu. Vaan sen tauttahan sen vähän ikävä onkin.

ASARIAS. Vai on Annin ikävä? No, on se hyvin ikävä, että on niin ikävä…

KUSTAAVA. Kun ette ole tekään käyneet. Asariastahan sitä ei ole meillä näkynyt ammoisiin aikoihin.

ASARIAS. Ky … ky … kyllä minä nyt ru … ru … rupean … usein … niin usein … kuin usein. Lystiähän se on.

KUSTAAVA (hykertäen käsiään). No, se on oikein. Käydähän sitä pitääkin.
Lystiähän se on meillekin. Annille varsinkin. Eikös ole sitte, Anni?

KUSTAAVA. Ka, mitä sinä nyt noin ujostelet? Sano vaan suoraan. Tiedetäänhän se muutenkin, että se sinusta lystiä on. (Annille:) Minä lähden tästä laittamaan vieraille vähän suuhun pantavaa. — Sinun pitää olla puheliaampi. Eihän se tuommoinen kelpaa. (Menee tupaan.)

ANNI, ASARIAS ja VILLE. (Pieni pysähdys. Muutama rykäys Asariaksen ja Villen välillä.)

VILLE. Niin, tuota, olisi sitä meillä samalla ollut vähän niinkuin asiaakin Annille.

VILLE. Se on nyt sillä viisiä, että tällä Asariaksella kauvan jo on ollut se vakava aikomus että siihen pyhään aviokäskyn säätyyn itsensä antaa.

ASARIAS (Nousee myöskin seisomaan ja seisoo sitte hyvin totisena koko tämän kohtauksen ajan; kumartaa:) Joo.

VILLE. Sillä kauan on hän myöskin jo mielessänsä kokea saanut, ett'ei ihmisen ole yksinänsä hyvä olla.

VILLE. Ja sen tähden, koska vaimo hänelle apulaiseksi luotiin yhdestä luusta, joka hänen kyljestänsä otettu oli, ja he niinmuodoin yhteen sovitettiin, että ne kaksi pitää oleman yksi liha, niin hän on pyytänyt minun olemaan puhemiehenä tässä juhlallisessa tilaisuudessa.

ANNI (itsekseen). Se näkyy tosiaankin, Ville, minusta pilkkaa tekevän.
Maltahan sitte!

VILLE. Sillä hän ei ole epäillyt, että niinkuin Jumala antoi Aatamille Eevan vaimoksi, niin hän myös jokaiselle miehelle antaa vaimonsa ja jokaiselle vaimolle miehensä.

VILLE. Senkaltaisen puolison on hän nyt löytänyt, ei jonkun haureuden jälkeen eikä jonkun toisen ihmisen mielen jälkeen, teissä, Anni Tahvanantytär Mansikka.

ANNI (itsekseen). Minäpä puran kiusallakin Villen kanssa, koska se tuolla lailla…

VILLE. Vaimo on miehen kunnia, sanoo Paavali, ja se olisi melkein liiankin suuri kunnia tälle Pölläsen Asariakselle, jos te hänet ottaisitte.

VILLE. Sen tautta minä kysyn teiltä, Anni Tahvanantytär Mansikka, tahdotteko te ottaa minut…

ASARIAS (nykii Villeä hihasta). Mi … mi … minut. Minähän sitä … sinähän mitä … sitähän minä … mitähän sinä…

VILLE. Niin, tuota, … tokko tahdotte ottaa tämän Asarias Eefraiminpojan Pölläsen aviomieheksenne ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä.

ANNI (kääntyy yht'äkkiä Asariakseen päin). Tahdon, (itsekseen, itku kulkussa:) Otan sitte kiusallanikin.

ASARIAS (juoksee Annin luo ja ottaa hänen kätensä käsiinsä). No, tämäpä vasta oli…

VILLE (ottaa lakkinsa). Minunpa tästä sitte täytyykin jo… Hevostakin pitää käydä katsomassa… Hyvästi sitte!

ASARIAS (sytyttää piippunsa). Tuleekos sitä teille tänä vuonna paljon heiniä, vai?

ASARIAS. Vai ei? — No, jos sitä sitte mentäisiin vähän niinkuin katsomaan, vai?…

ASARIAS. No. Jos ei, niin ei. (Pitkä pysähdys.) Eipä sitte taida auttaa muu, kuin poislähtö, minunkaan. No, hyvästi sitte vaan.

ASARIAS. Se muuten jättää, se Ville. Enkä pääse kotiin. Hyvästi nyt vaan.

KUSTAAVA (vastenmielisesti kätellen). No, eihän nyt mitä!!… Olisihan tässä ollut tilaa yöksikin.

KUSTAAVA. Mitäs kummaa tämä nyt oli, kun niiltä niin yht'äkkiä lähtö tuli. Etkös sinä sitte, Anni, heitä pyytänyt jäämään, vai?

KUSTAAVA. Taisit? Etkös sinä nyt sitäkään tiedä? No, olet sinä nyt aika möhlö, kun et sen paremmin osannut vieraitasi pidättää. Ja sanoinhan minä, että lähden illallista valmistamaan. Vai etkö sano sitäkään kuulleesi, hä?

KUSTAAVA. Ei voinut. Mokomakin epäkohtelias! Et osaa ihmisiksikään olla. Miltä tämä nyt näyttää, kun kestitsemättä vieraat läksivät? Ja minä siellä teevedenkin nyt suotta laitoin. — Tule syömään sitte!

KUSTAAVA. Ka, kun et huoli, niin ole ilman. En suinkaan minä sinua kahdesti pyytämään tule.

ANNI (yksin). Voi, hyvä Isä! Mikä tästä nyt tuli?! Mitä minä nyt olen tehnyt, mitä minä olen tehnyt! Ja Villekin. Mitä hän tarkoitti? Miksi jätti hän minut? Ei saatu puhuakaan keskenämme. Onko hän suuttunut minuun, vai mitä tämä kaikki merkitsi? Voi, hyvä Isä! En ymmärrä mitään, en mitään.

(Peittää epätoivossa silmänsä, menee kaivon luo ja vaipuu kaivon kannelle alassuin tyrskähtelevään itkuun.)

VILLE. Jätin Asariaksen tielle odottamaan. Puukkoni muka olin kadottanut, jota piti lähteä etsimään. Minun täytyi kaikella mokomin vielä tänään saada tavata sinua, Anni.

ANNI. Jumalan kiitos, että tulit. Selitähän sitte, mitä tämä kaikki merkitsee? Minä olen ihan päästä pyörällä.

ANNI. Mitäs minä…? Enhän minä tietänyt … kun sinä sillä lailla… Luulin, että pilkkasit minua tahi hylätä tahdoit… En minä tiedä itsekään…

VILLE. Entäs sinä sitte? Ihanko sinä tosissasi jo olit valmis ottamaan tuon pölkkypään, vai?

VILLE. Vähälläpä sinä… Olipa se täpärällä, että siitä olisi tullut soma juttu todellakin.

ANNI. Kuulehan! Mutta nyt se on sillä lailla, että minut tahdotaan väkisin työntää tuolle Asariakselle.

VILLE. Sen minä jo tiedän. Ja sen tauttahan minä tänne Asariaksen mukana pyrinkin — puhemiehenä, muka.

VILLE. Näetsen, siitä, että minä olen sinulle jo salaa kihlat antanut, ei näy kellään vielä vihiä olevan. Kaisa vaan on muka vähä sinnepäin tietävinään.

ANNI. Mutta nyt siitä pitää haastaa isän ja äidin kanssa, muuten se tuo emintimä pitää semmoista peliä minun kanssani, ett'ei mihin panna.

ANNI. Sehän se, vähää ennen kuin taannoin täällä kävitte Asariaksen kanssa, teki isälle ja minulle semmoisen mylläkän, että oikein oli sydän pakahtua.

VILLE. Sitä räähkää! Se on sen meidän akan kanssa yksissä tuumissa, kyllä minä sen tiedän.

VILLE. No, siitä kiusankappaleesta on sitte erilleen päästävä — ja kohta. Vielä tällä viikolla on asiamme isällesi ilmoitettava.

VILLE. Anni! Omani! Vuotetaanhan vielä viikko kärsitähän kuuta kaksi! Käsihin kun saapi syksy, köyri kulta kerkiävi, talohoni, tupahani vien sun vaimonan' visusti.

ASARIAS (yksin; tulee oikealta; kuiskaten). Ville, hoi! — — Eihän sitä kuulu täälläkään. Minnekäs se juupeli katosi. (Astuu lähemmäksi; säpsähtää.) Kutis! Kissakos se oli?! (Huomaa aitan oven olevan auki.) Kas! Aukihan tuo on ovi. Ahas! Yöjalkaanpas se puhemies taisi tänne palatakin. Maltahan!…

KUSTAAVA (yksin). Ihan kuului, kuin olisi joku täällä yksin liikkunut ja haastanut. Annikohan se vielä ei ole makuulla, vai? (Menee aitan ovelle.) Kah! Ovenhan se on auki jättänyt, vaan eihän nyt niin kovin vari ole. — Anni, hoi! (Asarias vastaa aitasta kuorsauksella.) Siellähän se makaa niin että oikein kuorsaa. Kun ei vaan aamuyöstä vilustuisi. Parasta on, että panen oven kiinni. (Panee oven kiinni. Perältä kuuluu huuhkaimen huutoa: "hu-huu! hu-huu!") Hyi, kun tuolla pöllöllä on kamala ääni.

VILLE. Ja nyt — Asariaksen kintereille! Hyvästi! Näetsen, tuolla jo taivaan rantakin alkaa rusottaa.

ANNI (kättelee Villeä hellästi). Hyvästi, Ville kulta! Hyvästi! Herran haltuun!

ANNI (Yksin). Päivä jo alkaa valeta. — — Eipä maksaisi enää vaivaa maatakaan panna. — — Vaan jos heittäydyn kuitenkin vähäksi aikaa pitkäkseni. — — Mitäs se sen oven kiinni pani?! — — (Menee aittaan. Hetkisen kuluttua hän siellä kovasti kirkaisee ja juoksee pelästyneenä pihalle.) Herra Jesta varjele! Voi, hyvät ihmiset! Auttakaa! Auttakaa! Mikä kumma siellä oli?

(Kustaava juoksee ulos tuvasta. Samalla kertaa kömpii aitasta Asarias, korvissa hame, josta ei millään voimin ole saada päätään esille.)

KUSTAAVA (vapauttaessaan Asariasta hameesta). Kukas se nyt siellä…?
Ja vielä sillä lailla takertui.

KUSTAAVA. Ei mikään, ei mikään. Käy sinä maata vaan. Asariashan se vaan oli Annin luona aitassa. Ja tyttö tässä suotta aikojaan huudollaan herätti koko talon.

KUSTAAVA (lohdutellen Annia). Mitä sinä nyt joutavia, kultaseni, hätäilet? Eihän tässä mitä häpeätä ole. Tapahtuuhan sellaista maailmassa jos miten usein.

ANNI (heittäytyy Tahvon kaulaan). Isä kulta! Syytön minä olen. Elkää uskoko minusta mitään pahaa! En saanut unta — läksin vähän kaivolle — sillä aikaa oli hän (osottaa Asariasta) tietämättäni mennyt aittaani — äiti kävi panemassa oven kiinni — palasin takaisin — ai'oin ruveta maata — pelästyin — huusin. — Minä olen syytön, minä olen syytön! Uskokaa minua!

KUSTAAVA. Mitäs se nyt se tyttö…? Ja minutkin vielä asiaan sekoittaa. Turha sinun nyt on enää sitä kieltääkään. Näinhän minä omilla silmilläni, että Asarias aitasta tuli. Myöntäähän hän sen itsekin, että hän siellä oli, vai?

KUSTAAVA. Mitä siinä nyt joutavia reistailee? Asiahan on selvä. Kun Asarias kerran myöntää sen tehneensä, niin hän sen sovittaakin, niinkuin rehellisen miehen pitää. Eikö niin, vai?

ANNI. Ei, ei, ei. Minä en lähde. Minä en tahdo. Jumala tietää, että se ei ole oikein, että se ei ole totta.

VILLE. Niin, tuota, minä pyytäisin myöskin saada silloin tulla mukana pappilaan — ollakseni vieraana miehenä tässä asiassa.

VILLE (Tahvolle puolikovaan). Sitä ennen minun pitää tulla kuitenkin isännälle vähän haastelemaan tyttärenne puolesta.

VILLE (Asariakselle). No, isäntä! Vieläkö minun teitä pitää odottaa vai yöksikö te…? Olisi jo työhön kerittävä, kun aurinkokin nousee.

KUSTAAVA (huutaen heidän jälkeensä). Kiitoksia käymästä! Ja terveisiä mammalle!

KOLMAS NÄYTÖS.

Rovastin virkahuone. Peräseinässä eteisen ovi. Kummallakin puolin sitä isot kaapit. Vasemmalla etualalla ovi sisähuoneisiin; keskellä sohva, jonka edessä soikea pöytä; peränurkassa piippuhylly; seinällä raamatullisia ja piispain kuvia. Oikealla kaksi ikkunaa; niiden edessä, nurkasta nurkkaan, pitkä musta pöytä; pöydällä kasottain kirkonkirjoja. Pöydän edessä tuoleja.

(Molemmat lihavat. Ruustinna istuu sohvan päässä, rovasti työpöydän ääressä, pitkä piippu hampaissa.)

RUUSTINNA. Rakas Tobias! Koko suuren pitäjään voisaatavat kolmestatuhannesta markasta!

ROVASTI. Niin. Minä en luule, mamma kulta, että kukaan antaa enemmän kuin kauppias Eronen.

RUUSTINNA. Hän on suuri Luukkas, pappa kulta, tuo Eronen. Voi on ainakin kolmen ja puolen tuhannen markan arvoinen.

RUUSTINNA. Minä olen kuullut päinvastoin, pappaseni, että voin hinta nyt juuri on nousemassa ulkomaiden voimarkkinoilla.

ROVASTI. Kun ei vaan toteutuisi, kultaseni, sananparsi: ahneus viisaankin villitsee.

RUUSTINNA. Ahneus? Kuinka sinä nyt niin voit sanoa, kultaseni? Muistahan, että Rudolf ja Herman jo ovat yliopistossa — ja sinä tiedät mitä elämä Helsingissä maksaa! — Agnes, Robert, Miili ja Josef ovat kaikki koulutettavat ja kotona on vielä kolme, jotka ruokaa huutavat. Kuinka sinä nyt sitte voit sanoa: ahneus?!

ROVASTI (raapien korvallistaan). Katso taivaan lintuja ja kedon kukkasia, mammaseni! Kun Jumala kerran meille yhdeksän lasta antanut on, niin Hän heistä myöskin kyllä huolen pitää.

RUUSTINNA. Mutta huolettomina, pappaseni, eihän Hän siltä ole käskenyt ihmisiä elämään, vaan päinvastoin. — Ja, sitäpaitsi, pitää meidän muistaa, mitä tämä ihmisten ja vierasten paljous näin suuressa pappilassa maksaa.

ROVASTI (varoittaen etusormellaan). Mamma, mamma! Nyt sinä teet syntiä, kun sillä lailla napiset. Meidänhän pitää olla sydämmestämme kiitolliset, että minä vihdoin olen näin suuren ja hyvän seurakunnan paimeneksi päässyt.

(Panee kätensä ristiin mahansa ympäri ja pyörittelee peukaloitaan.
Eedla tulee vasemmalta, kahvitarjotin käsissä.)

EEDLA (tarjoo ruustinnalle). Siellä on kyökissä yks' emäntä, joka tahtoisi ruustinnaa vähän haastatella.

EEDLA. Minä sanoin, että ruustinna on täällä rovastin luona kansselissa, niin se sanoi, että "no, sehän passaa hyvin", ja läksi tänne pihan teitse köntystämään.

HETA (jää oven suuhun ja niiaa sekä rovastille että ruustinnalle).
Hyvää päivää! — Hyvää päivää!

(Äänettömyys, jonka aikana rovasti ja ruustinna
juoda särppivät kahviansa.)

RUUSTINNA (menee, juotuaan kahvinsa, kättelemään). Mitäs emännälle kuuluu?

HETA. Kiitoksia vaan kysymästä. Eipä mitään erinäistä. Mitä vaan itsellenne?

ROVASTI (joka myös on lopettanut kahvin juontinsa, menee ja kättelee Hetaa). Mitäs nyt emäntä…? Asiaako on vai muutenko vaan on lähdetty kirkolla käymään näin keskellä viikkoa?

HETA. Onhan sitä asiaakin… Vaan olisihan sitä tässä vähän niinkuin tuomisiakin sieltä sydänmaalta.

RUUSTINNA. Ja vielä näin paljoa se emäntä läksi pitkää matkaa kulettamaan.

HETA. Nii-ii-iin, eihän tuo nyt mitä paljoa ole. Elkää panko pahaksi!… Vähän vaan munavoita ja piirakkaita.

ROVASTI (taputtaen ruustinnaa olkapäälle; puolikovaan): Enkös minä sanonut, mamma, "katso taivaan lintuja ja kedon kukkasia!"…

RUUSTINNA. Emäntä on nyt niin hyvä ja tulee sitte, kun on asiansa toimittanut, sinne toiselle puolelle. Siellä onkin parahiksi pannu kuumana hellalla.

HETA. No niin. Sieltä justiinsa. Näkyypä se herra provasti tuntevan kaikki vähäpätöisetkin.

HETA (astuu aivan lähelle rovastia, taputtaa häntä olkapäälle ja kuiskaa). Kyllä se nyt olisi, rovasti kulta, niinkuin kirjaan pantava se poika.

HETA. Sekö umero? — — Mikäs se nyt taas onkaan? — — Vaan onhan se siellä kirjassa. Katsokaahan sieltä!

ROVASTI. Sehän se minun justiin pitää tietää löytääkseni teidän nimenne.

HETA (naurahtaa). No, ka, ei. Siitä saapi olla ihan huoleti, herra provasti, ett'ei ole kuin yksi Heta Pöllänen, (itseksensä.) Mikäs se nyt olikaan?! Kun en minä muista. (Rovastille.) Kolmetoistahan se taitaa… Katsokaahan sen alta!

HETA. Ka, völjyssähän se on. Vaan minä tulin ensin vähän niinkuin haastattelemaan.

ROVASTI (katsoo kirkonkirjaan). No, mutta … eihän se vielä ole… Ja ihan perin huonolukuinen. — — Jassoo! Nyt minä muistan. Se on yksi niitä laiskankoululaisia.

HETA (rupeaa itkemään). Niinhän se on, niinhän se on, rakas, kulta provasti, mutta eihän sille mitä mahda…

HETA (rukoillen). Vaan tehkää nyt kuitenkin niin hyvin, oma, kulta provasti! Tehkää niin hyvin!

HETA. Kyllähän minä… Mutta kuulkaahan nyt, arvoisa herra provasti, kun minä haastan. Nähkääs: kun se Eepraimi kuoli, niin jäi talo isännättömäksi ja minun niskoilleni. Vaan minä olen nainen ja heikko enkä jaksa sitä hoitaa. Eikä ole varaa enää palvelijoitakaan pitää, saatikka sitte kun se poika jo on naima-i'ässäkin ja isännäksi itse kelpaa. Siinähän se sitte koko talo hunningolle joutuu, jos ei rovasti nyt… Mutta ehkä se nyt toki kuitenkin kävisi niinkuin laatuun, Oma, kulta provasti.

(Kyykistyy ikäänkuin polvilleen ja tarttuu rovastin käteen sitä suudellakseen.)

ROVASTI (vetää kätensä pois ja nousee seisomaan). Mutta emäntä! Tahdotteko te tosiaankin saattaa minua vääryyttä tekemään? Vai ettekö te tiedä, että se on vastoin kirkkolakia?

HETA (hiukan vaativasti). Saattaahan se olla sitäkin, arvoisa herra provasti, mutta jos sattuisi olemaan niinkuin pakko…

HETA (yhä vaativammin). Sitähän minä, että jos toinen laki taas niinkuin siihen pakottaisi.

HETA. Se on nyt, suoraan puhuen, sitte sillä lailla, että sille
Asariakselle on tullut pieni vahinko.

HETA. Niin, nähkääs, siitä saattaa vielä tulla semmoinen jupakka, jos se asia nyt menee oikeuteen asti, kun sen Annin äiti rupeaa sitä vaatimaan, että Asarias Annin naisi. Ja silloinhan siitä ei tule muu kuin pakko, väkisinkään. Ja sitähän se vaatii omatuntokin, saatikka vielä kun sitä Asarias itse tahtoo ja minäkin tahtoisin. Niin että rovasti on nyt vaan niin hyvä ja…

ROVASTI (panee uutta tupakkaa piippuunsa ja sytyttää sen). Koska se junkkari kerran on pappilaan tullut, niin minä luen hänelle, mitä Jumalan laki ja kirkkolaki vaativat.

ROVASTI (silmäilee Asariasta pitkään). Ja tämä on itse se mullikka?
Joo, kyllä minä hänet hyvin muistan. (Kävelee hetkisen edestakaisin.
Tyynesti:) No, sanopas minulle nyt sitte itse, onko se asia tosiaankin
sillä lailla, kuin sinun äitisi on minulle tässä kertonut.

ROVASTI. Vai niin, vai niin! Sinä polonen poika! Ja sinä kehtaat sitte vielä minun silmieni eteen tänne pappilaan tulla?!

ROVASTI. Hä? Mitä sinä sanot? Minnekö? Vieläkö sinä uskallat noin häpeämättömästi kysyä, kun sinun pitäisi nöyränä, katuvaisena, anteeksi anovana minun jalkojeni juuressa ryömiä. Ja sinä kysyt röyhkeästi vielä: minnekä? Oikeuteen, suoraan oikeuteen, sanon minä, olisi sinun pitänyt mennä.

ASARIAS. Su … su … su … suokaa armollisesti anteeksi, ku … ku … kunnioitettava herra rovasti! Mi … mi … minä en tietänyt, että sitä nyt siellä ku … ku … kuulutuksiin pannaankin.

ROVASTI. Hä? Mitä? Onko kummia kuultu?! (On suuttua silmittömäksi, kävelee edestakaisin, kihisee ja kiehuu, mutta hillitsee lopulta itsensä ja istuutuu tuolille työpöydän ääreen. Kotvasen kuluttua, ihan levollisesti:) Kuuleppas sinä Asarias Eefraiminpoika Pöllänen! Jos sinulla sydämmesi sisimmässä sopukassa vielä on jäljellä yhtäkään ihmisellistä tunnetta, niin haasta minulle, kuin isällesi, nöyryytä itsesi, kevennä omantuntosi taakkaa ja tee katumus.

ASARIAS (miettien ja kynsien korvallistaan). Si … si … sitähän minä vaan nöyrimmästi rukoilen, ku … ku … kunnioitettava herra rovasti, että te pa … pa … panisitte minut kuulutuksiin sen Annin kanssa.

ROVASTI (lyöden kämmenensä yhteen). Sitä paatunutta sydäntä, sitä paatunutta sydäntä, sitä paatunutta sydäntä!! — Etkös sinä sitte, poika raukka, tosiaankaan ymmärrä, minkä julman rikoksen sinä tehnyt olet? Ja sinä, joka et vielä kristinopintaitosikaan tähden ole kelvolliseksi seurakunnan jäseneksi löytty, etkö sinä tiedä, että pyyntösi sentähden on laissakin kielletty.

ROVASTI. Ei, — nyt on minun kykyni jo lopussa hänen suhteensa. — Vaan mitäs te äidit sitte sanotte, jotka siinä seisotte ja kuulette kaikki? Te, Heta, joka ette ole kyennyt nuorena vitsaa vääntämään ja kasvattamaan ainoasta pojastanne kunnon ihmistä ja te, Kustaava, joka ette sen paremmin ole valvoneet tyttärenne siveyttä, niin, mitäs te voitte puolustukseksenne sanoa?

KUSTAAVA. Sitähän minä olen sanonut, ett'ei semmoista tekoa — ja sen minä olen omilla silmilläni nähnyt ja voin todeksi todistaa vaikka milloin hyvänsä — semmoista tekoa ei voi sovittaa muulla lailla, kuin että Asarias Annin naipi.

HETA ja KUSTAAVA (yht'aikaa). Sitähän minäkin vaadin ja Asarias itsekin tahtoo. Ja sillähän siitä pääsee, että rovasti heidät kuuluutuksiin panee.

Ja sitä minä vaadin sekä itseni että Annin tähden. Eikä siitä nyt pääse mihinkään muuten, kuin että rovasti heidät kuulutuksiin panee.

ROVASTI (lyö nyrkkinsä pöytään, ärjäisten). Suu kiinni, akat! — — (Nuhdesaarnan äänellä.) Yhtäläiset näytte olevan tekin, te kyykäärmetten sikiöt ja häjyn hengen heimolaiset. Ettekö tekään sitte tunne Mooseksen lakia ja niitä kymmeniä käskysanoja?! Ettekö sitä kuudetta käskyä tunne, ettekö lakia ja oikeutta tunne, ettekö sitäkään, mitä sydämmen siveys ja omantunnon puhtaus jokaiselta ihmiseltä vaatii. Ei, ei, ei! Te ette näy sitä tuntevan, ette näy tuntevan ettekä tietävän niin mit'ikään, kun niinkuin sokeat kanat ilkiätte syöksyä minun silmieni eteen ja minua vielä vääryyden tekoon vaatia. Vaan minä sanon: menkää pois minun luotani te kavalat kelmit ja julmat juonittelijat älkääkä koskaan enää minun eteeni tulko, sillä minä sanon teille: ei, ei, ei! ja tuhat kertaa: ei! Kuulittenko sen, kuulittenko sen?…

RUUSTINNA (juoksee sisähuoneista). Pappa kulta, pappa kulta! Rauhoitu, rauhoitu! Sinähän voit saada slaagin, kun tuolla lailla kiivastut.

(Taluttaa rovastia, joka ei vastustele sanallakaan, käsivarresta pois vasemmalle, ja viittaa Hetalle ja muille, että he menisivät tiehensä.)

HETA. Onpas sitä pappia, tämä Kapsäkki, kun ei malta olla saarnaamatta keskellä viikkoakaan.

HETA. Hyvähän se taitaa olla, jos tästä tälläkin kyydillä päästään. — Vaan, turkanen, kun tuli näinikään ihan suotta aikojaan annetuksi se munavoi ja piirakkaat.

ASARIAS. Olisi ne nyt, tosiaan, maistuneet. Nälkähän tässä jo kerkisi tullakin.

KUSTAAVA. Ha'e sinä, Heta, vaan pyttysi pois. Hyvä kun sen tyhjänäkin takaisin saat.

HETA. Ja ne ruustinnan tarjoomat kahvit näkyy ammoin sitäkin jäävän juomatta.

KUSTAAVA. No, jo. Vielä häntä niitä muistamalla mieltään katkeroittaa.
— Lähdetään pois kotiin vaan.

VILLE. Eipä kauempaa, kuin että perässä kerittiin, kun ilman meitä salaa pappilaan läksitte.

KUSTAAVA (Annille). Entäs sinä, Anni. Kenenkäs luvalla sinä tänne tulit, hä?

VILLE. Eikös sillä Annilla sitte mitään olisi tässä asiassa sanomistakaan, vai?

HETA. Jos Annilla onkin, niin Villellä sen sijaan ei ole mitään.
Parasta on siis…

VILLE. Antakaa anteeksi! Onpa vainkin sanomista, jos ei muuten, niin ainakin vieraanamiehenä…

VILLE. Ei suinkaan tästä keskenkään pois lähdetä, kun kerta Annin kanssa on pappilaan tultu.

HETA. Mitäs se Ville nyt tosiaankin oikeastaan tarkoittaa, kun sillä lailla…?

HETA ja ASARIAS (nykivät ja vetävät Annia kukin puoleltaan). Tule pois.
Sinun pitää! Elä jää!

ROVASTI (aivan tyynenä). No, vieläkö te, rakkaat ystävät, täällä seisottekin? — Jassoo! Täällähän on toisiakin. Ketäs te…? Ja mitäs teille…?

VILLE (kumartaa). Minä olen tämän Pölläsen renki — Ville. Viikki on sukunimeni.

ROVASTI (silmäilee Annia ja nyökyttelee säälivästi päätään). Jassoo!
Vai se se nyt on, vai se se nyt on?

ROVASTI (nostaa leuasta Annin päätä ylöspäin). Voi, lapsiraukkaani! Voi, lapsiraukkaani! (Villelle:) No, mitä teillä nyt sitte olisi haastamista, ystäväni?

VILLE. Minä en tiedä, mitä kaikkia tässä rovastille jo ennen on haasteltu, mutta kyllä sen asian laita nyt on sillä lailla, että tämä Anni ainakin on syytön mihinkään rikokseen tuon Asariaksen kanssa.

VILLE. Eipä muuta, kuin että kaikki vaan on noiden ak … noiden naisten juonia.

VILLE. Nähkääs, kunnioitettava herra rovasti, se oli sillä lailla, — ja sen minä näin omilla silmilläni, — että kun tuo Asarias Annin vaateaittaan jäi, niin Annia ei siellä ollut ensinkään, ja oven salpasi joko vahingossa tahi tahallaan — sitä väliä minä en varmaan tiedä — Annin emintimä Kustaava.

KUSTAAVA. Elkää uskoko, hyvä rovasti! Se ei ole totta. Kaikki on tuon Hetan syy, sillä se se tuon Asariaksen, lellipoikansa, tähden minut kaikellaisiin paholaisen juoniin viekoittelikin.

ROVASTI. So, so, so! Joko taaskin?! — No, jos tosiaankaan tuossa asiassa ei ole perää, niin minkä tähden tämä Asarias tässä sitte on kantanut väärää todistusta itseään ja lähimmäistään vastaan?

ASARIAS. No, kah, hyvissä väleissähän me aina ollaan Annin kanssa oltu ja ollaan vieläkin.

ASARIAS. Öö … öö … ei. Eihän me. Enhän minä sitä ole milloinkaan sanonutkaan. Eikä sitä ole oltukaan. Eihän. Anni?

ASARIAS. Enhän minä muuta, kuin että tahdoin Annin naida. Tuo mammahan se on minut tähän nuottaan sotkenut.

KUSTAAVA. Siinä sen nyt rovasti kuulee, että minä ihan viaton olen, kun hänen oma poikansakin…

ROVASTI. No, no, no, no. Ei nyt enää. Syy on teissä molemmissa, — teidän syntisissä sydämmissänne. Niihin rukoilkaa parannusta! — No, ja sinä (kääntyy Asariaksen puoleen) pöpöröpää, vakuutat siis tässä minun edessäni, että sinä ja tämä Anni tässä olette syyttömät?

ASARIAS. Johan minä… Vaan saattaahan sen vieläkin kerran…
(Kumartaa.) Vakuutan.

ROVASTI (taputtaen Annia olkapäälle). Minä iloitsen sinun kanssasi, lapsukaiseni. Jumala siunatkoon sinua!

VILLE (pyöritellen lakkiaan). Vaan meilläpä tässä nyt olisi vielä tämän
Annin kanssa tehtävä rovastille niinkuin pieni tunnustus.

VILLE (ottaa Annia kädestä). Sehän se on, että tämä Anni viime Helluntain aikaan otti minulta kihlat, ja me sen tautta nyt pyydettäisiin nöyrimmästi, että kunnioitettava herra rovasti panisi meidät kuulutuksiin.

ROVASTI. Jassoo! Vai sillä lailla se oli! No! Miksikäs ei?! — Vaan mitäs siihen morsiamen vanhemmat sanovat?

ASARIAS. Enkä minä — oikeastaan omaa vaimoani toisen vaimona omassa talossani.

ROVASTI. So, so, so! Teillä ei ole oikeastaan mitään sen asian kanssa tekemistä.

ROVASTI. Päivää, ukko Mansikka! Ihan parahiksi tulitte tyttärenne kohtalon ratkaisijaksi. No, mitäs te sanotte?

TAHVO. Tapahtukoon Herran tahto, arvoisa herra provasti, tässä asiassa niinkuin kaikessa muussakin.

ROVASTI. Aivan niin, aivan niin, vaari kulta! Mutta tahtoisitteko te nyt itse antaa tyttärenne aviovaimoksi tälle Villelle?

TAHVO. Kunnon mieshän se Ville on. Rahaahan se myös on osannut säästää niin, että tulevasta köyristä jo kuuluu omille tuvilleen voivan ruveta. Ja koska Anni ja hän toisiaan rakastavat, niin — eihän minulla mitään sitä vastaan ole.

KUSTAAVA (hykertäen käsiään). No, no, jos se niin on, niin ei sitte minullakaan, ei sitte minullakaan.

ROVASTI. Siinä tapauksessa minä kyllä kuulutan tulevana sunnuntaina.
Jumala teidät siunatkoon, Anni ja Ville.

ASARIAS (puolikovaan). Kun vie niin vieköön! On kai niitä tyttöjä vielä jälellä minullekin.

VILLE (kuiskaten Hetalle ja Asariakselle). Kirjaanpanokahvit juodaan pitäjän tuvassa.

ASARIAS (joka ensin aikoo mennä muitten jälessä, kääntyy ovessa takaisin, kynsii korvallistaan ja rykäisee). Hm!… Tuota … että…

ASARIAS (lakkiaan pyöritellen). Sitähän minä vaan tahtoisin vielä herra rovastilta kysyä, että vanhaksiko pii… — tuota, pojaksi minun tässä sitte pitää i'äksi päiviksi jäämänkin, vai?

ASARIAS. Eihän sitä kuka, vaan siltähän tuo tässä näyttää niinkuin ei näistä esteistä enää mihin pääsisikään.

ROVASTI. No, no! Ole vahvassa turvassa, poikaseni, ja muista mitä aviokäskyn säännössä sanotaan: "Ei pidä myös miehen epäilemän, että niinkuin Jumala antoi Aatamille Eevan vaimoksi, niin Hän myös jokaiselle miehelle antaa vaimonsa ja jokaiselle vaimolle miehensä."

ASARIAS. No, kah! Enhän minä sitä epäile. Ja siinä suhteessahan sitä ei olisikaan hätää mitään. Vaan kun Jumala kaikessa viisaudessaan ei ole minulle lukupäätä antanut, ja ilman sitähän sitä nyt ei taida tähän maailman aikaan enää naimisiin päästäkään.

ROVASTI. Valitettavasti, rakas ystävä, minä sille en mahda mitään, sillä kirkkolaki vaatii siltä, joka aviokäskyn säätyyn pyrkii, että hän on rippikoulun käynyt, ja siihen taas vaaditaan ensin lukutaitoa.

ASARIAS (yht'äkkiä hoksaten). No, mutta eikös herra rovasti voisi sitä kirkkolakia vähän niinkuin muuttaa?

ROVASTI (tuivertaa leppoisasti Asariaksen tukkaa). Jassoo! Vai niin! Niinkös sinä luulet? Sen voin minä, poikaseni, yhtä hyvin, kuin muuttaa tämän sinun kovan pääsi pehmoiseksi. Ja se ei näy olevan helppoa, se. — No, vaan sanoppas nyt sitte, sinä Torasalon tietoniekka, millä perustuksella se olisi muutettava, hä? Silläkö vaan, että Pölläsen Asariaksen niin kovin tekee mieli naimisiin päästä, vai?

ASARIAS. Eikä, vaan minusta se ei näy, tuo kirkkolaki, oikein olevan
Sanan kanssa yhtäpitävä.

ASARIAS. Sanassahan sanotaan, että "olkaa hedelmälliset, lisääntykäät ja täyttäkäät maa!" Vaan siitä ei tule mitään siitä käskystä, jos ei naimisiin pääse.

ROVASTI. Ja-ha, ja-ha! Aivan oikein, aivan oikein. Sinähän näyt osaavan kristinoppisi paremmin, kuin luulinkaan. Ja taidatpa tahtoa tässä pistää itse rovastinkin pussiin, vai?

ROVASTI. Vaan sinäpä unhotat yhden pienen seikan, — sen, nimittäin, että ne sanat ovat sanotut sille, jolla jo vaimo on, ja sinä tässä vast'ikään jäit ilman.

ASARIAS. No, kah! Sitähän minä tässä vast'ikäänkin meinasin, ett'ei niistä vaimoista puutetta olisi, jos vaan niinkuin rovastin puolesta passaisi…

ASARIAS. Meidän piika, — Kaisa, se kyllä mielellään… (Sukkelasti) Ja se vasta on lukutaitoinenkin. Se se opettaisi sitte minullekin, jos mitä, kun vaan yhteen päästäisiin.

ROVASTI (makeasti nauraen). Sääli, sääli minun on sinua, poika parka! Tulehan nyt sitte joskus sen Kaisasi kanssa tänne pappilaan, niin katsotaan, mitä voidaan tehdä.

ASARIAS (hypähtäen ilosta). Äit' hoi! Lähtipäs se eukko viimmein minullekin.

ROVASTI. Istuhan, mamma, sohvaan, niin kerron. Oikein sydämmen pohjaa kutkuttaa. Hah-hah-hah-hah!

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVON SYDÄMESSÄ: KANSANTAPOJEN KUVAUS. KOLMINÄYTÖKSINEN HUVINÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.