The Project Gutenberg eBook of 1868 ja 1968: Leikkikuvailus lauluilla kahdessa näytöksessä, by August Blanche

Totuuden Jumalatar.
Olli Tuuterkaivenius, muinaisuuksien kerääjä.
Ilma, hänen tyttärensä.
Siivettyinen, makasiininpitäjä ja nimineuvos; kerettiläis-saarnaaja.
Heimonen, lääkäri.
Rouva Noukkanen, Tuuterkaiveniuksen emännöitsijä.
Puutarhan työmiehiä.

Tuuterkaivenius nuorempi.
Rosmo.
Renkimies.
Talonvartija.
Louhetar.
Hänen miehensä.
Marjatta.
Naimatoin mies.
Sokersurvonius.
Kiinalainen.
Konttikauppias.
Rahvasto.

Pieni huone Tuuterkaiveniuksen talossa perä- ja sivu-ovineen, koristettu kaikellaisilla muinaisaisaikaisilla kuvilla ja asuilla. Peräseinän keskistä osaa peittää sininen esivaate.

Heimonen. Niin, Ilmaseni, meidän toivomme yhä vaan enemmän raukeevat ja häviävät. Isältäsi kun pyysin hänen suostumustansa kihlaukseemme ja selitin, ettei minun yksin vaan myös hänen ainoan lapsensakin onni riippuu siinä kohdassa, niin työnsi hän minulle vastaukseksi yhden kipsikivisen pään, jossa nenä oli rikki ruhvottu, ja vaati minua myödyttämään sitä tuhannen vuoden vanhaksi.

Heimonen. Minä en voinut vahvistaa hänelle hupsuuttansa, joka lopulta hänet ihka hulluksi tekee. Minä sensuhteen sanoin hänelle suoraan, että joku petturi sillä kallolla on häntä viekotellut samoin kuin monella muulla.

Heimonen. Enkä minä voi kärsiä ja katsella, miten koko maailma häntä pitää pilkkanansa. Hän vasta eilenkin osti eräältä veitikalta varsin kalliilla hinnalla tuon ruman kivi-kuvan tuolla, (menee perällepäin ja vetää esi-vaatetta syrjään, niin että vanha kivi-kuva sieltä näkyy) ja uskoo täydellä todella, että tuon on Wäinämöinen "julkiseen Jyränköömme" pudottanut, kun hän pyhää Henrikkiä pakeni, ja vaikka ihan varmaan sama kivenhakkaaja on sen muokannut, joka sanoi sen Jyrängöstä haroneensa, niin hän kuitenkin päättää, että tuo möhkö antaa luotettavan todistuksen Kalevalaisten kunnosta kaunotaiteessa. Hän on myös saanut päähänsä että yksi Hiiden linna ennen vanhaan on seissut täällä tämän talon sialla, ja sensuhteen on nyt tuo kaunis puutarha hiekkakuopan muotoinen, josta iso joukko työmiehiä päivittäin kaivaa ylös vanhoja jäännöksiä ja muisto-merkkejä. Koko talon huoneet ovat muutetut talletuspaikaksi kaikenmoiselle rojulle. Usko minua, Ilmaseni, tuosta tuommoisesta ei milloinkaan tule hyvää loppua.

Ilma. Kyllähän sen minäkin uskon; vaan olisihan nyt kuitenkin tällä kertaa voinut mennä mukiin hänen tuumiinsa, - sinä nyt olet hävittänyt ja hämmentänyt kaikkityyni.

Heimonen. Minä en saa olleeksi mikään petturi. Minä en saata auttaa hourupäistä sairasta heittämään itseänsä ikkunasta pihalle.

Ilma. Vaan ei sekään ole ymmärtäväisen ihmisen asia, sen vähemmin lääkärin, pauhata hourupäistä sairasta vastaan, lempeästi ja hellävaraisesti on hänen kanssansa meneteltävä, ja pieni mukiinmeno sinun puolestasi olisi…

Heimonen. Niin, minä huomaankin olevani vastuksena ja kiusana kaikille. Nyt ei siis muuta, kuin että sinäkin… no hyvä kyllä, minä olen liika ihminen täällä. — Minä sen tiesin jo ennenkin… tiedänpähän nyt senkin, että minulla on kosioveli itseäni onnellisempi, joka — vähät siitä — jää hyvästi!

Heimonen. Jää hyvästi armolliseni! (kumartaa ja lähtee ovelle, vaan pysähtyy siellä ja katsoo taaksensa). Jää hyvästi! minä menen viimeistä kertaa (menee ulos, vaan tulee takaisin heti). Minä menen, enkä milloinkaan enää takaisin tule! (ottaa kiini ovesta, vaan seisahtuu ja kääntyy ympäri). Herra Jumala! — Olisinhan toki ansainnut edes yhden jäähyväissanan!

Ilma (joka istuiksen tuolille). Yhden jäähyväissanan? Minä luulin teidän jo menneeksi.

Heimonen (tulee esiin pikasesti). Se on tunnottomasti tehty kohdella minua tuommoisella kylmyydellä.

Heimonen (tarttuu Ilman käteen). Ilma, suo anteeksi! se jota rakastaa, on kyllä useasti suurempi hupsu, kuin se joka muinais-jätteitä keräilee. Älä minulle enää vihainen ole, jos et tahtone nähdä minun epätoivoon kuolevan.

Ilma (nousee tuolilta). Eikö mitä! eihän nuoren tytön sovi vihainen olla. Mies rakastaa ja tekee yhtähyvin kaikki mitä voipi, saadaksensa vaan vaivata sitä ketä rakastaa. — Mitä enemmän nurjalle ja jorolle hän näyttää, sitä enemmän rakastettava luulee hän olevansa. Kaiken päivää vaivaa hän naista varovaisuudellaan, soimauksillaan, juonillaan, saarnoillaan ja Jumala tiesi millä kaikella. Saadakseen naista oikeen sulostuttaa, selittää hän suuttuneensa elämään ja tahtoo viskautua kuoleman syliin, ihmisparka: vaan usko minua, hän ei kuole, ennenkuin on meitä naisia tappanut tuhannen kertaa. Kun minulla nyt ei ole halua kuolla sillä tavoin, niin saan ottaa rakkaat jäähyväiset! — (lähenee yhtä sivu-ovea).

Ilma. Minä lahjoitan siis teille elämänne takaisin ja myös vapauden, että voitte elää ihan kuin tahdotte. — Jääkää hyvästi, hyvä herra! (menee sivuhuoneesen).

Heimonen (koettelee saada ovea lukosta auki). Ilma! jos tämä on leikkiä, niin se on hirmuista leikkiä! No hyvä kyllä! lukitkaa ovenne, Mamseli! Vaan sitä ei ole tarvis tehdä enempätä, ei ainakaan minun tähteni, sen lupaan pyhällä sanalla! hyvästi! (menee kiivaasti perälle päin).

Heimonen (tulee kiireesti takaisin ja laskeutuu polvillensa). Ilma! isäsi saakoon kernaasti uskoa muinaisuuksia, kun vaan minä saan sinuun luottaa.

Ilma (nostaa häntä ylös). Oh, ei niin, ystäväni, sinä et saa myödyttää, et yhtä etkä toista. — Minua kyllä hyvittää, että suostut kaikkiin hullutuksiin minun tähden; vaan en kuitenkaan sitä tahdo. Totuus se vihdoinkin kaikki voittaa.

Ilma. Ei mitään nyt vielä. Isä on ihastunut saarnamies Siivettyiseen, ja tahtoo jyrkästi minua hänen kanssa naimiseen. Hirvitelläkseen minua on hän tehnyt testamentin ja siinä antanut tuolle saamamiehelle suurimman osan omaisuudestaan.

Heimonen. Luvatkoon hän Jumalan nimessä pois kaikki tyyni, kun vaan minä saan pitää sinut.

Ilma. Se on kaiketi hyvä, vaan ei kelpo naima-osa milloinkaan voi olla vahingoksi. Lääkäri voipi helposti jäädä pois muodista; vaan rahat ovat aina muodissa. Isä on pohjaltaan hyvä ja pitää hyvänä minut, ja minä en luule sen olevan niin vaarallista (katsoo ulos ikkunasta). Vaan katso, tuolla tulee Herra nimineuvos. Menkäämme pois hänen näkyvistään!

Rouva (lyykistäen). Minä sen tunnustan, että kun vaan te, kunnian-arvoisa nimineuvos, astutte kartanoon, niin on se aivan kuin Jumalan enkeli astuisi sisään, meidän syntisten joukkoon.

Siivettyinen. Älkää niin sanoko, hyvä rouva Noukkanen, minä olen alhainen, vähäpätöinen ristiveli, enkä toivota mitään korkeimmin kuin taivaallista siunausta tähän taloon.

Rouva. Ah! miten, kunnian-arvoisa nimineuvos, teidän viimeinen innokas saarnanne oli kaunis ja liikuttava! Ne siitä itkivätkin kaikki ihmiset, ja itsekin viruin minä kaiken yötä ja itkin, sen minä tunnustan (kaivaa silmiänsä).

Siivettyinen. Älkää niin sanoko! itsestäni minä mitään en voi, se on korkeampi voima, joka minut on välikappaleeksensa valinnut. — Me olemme kaikki yhtä suuret syntiset.

Rouva. Minä sen tunnustan, että jos te, kunnian-arvoisa herra nimineuvos, ette olisi niin hyvä ja kunnioittaisi useasti käynnillänne meitä, niin olisin minä jo kauvan sitte heittänyt tämän vaivaloisen ja kiittämättömän palveluksen.

Siivettyinen. Älkää niin sanoko, hyvä rouva! minä toivoisin että niitä olisi montakin niin tunnokasta ja Jumalaa pelkääväistä ihmistä maailmassa, kuin te rouva olette! Katsokaa tätä, sallikaa minun antaa tämä piplia, niinkuin muistoksi suosiolliselta ystävältä (ojentaa hänelle piplian).

Rouva (ottaa sen vastaan ja kumartaa syvään). Kutenka osaisin minä kiittää niin paljosta hyvyydestä! Ah, miten soreasti tämä on nidottu!

Rouva. Ah! hän hyvin ikävöipi teitä tänne, kunnian-arvoisa herra nimineuvos. Minä sen tunnustan, että sinä päivänä, kun saisin nähdä kunnian-arvoisan nimineuvoksen ja Ilma-mamselin seisovan vihki-tuolin edessä, ummistaisin minä tyytyväisesti silmäni.

Siivettyinen. Älkää niin sanoko, minä olen köyhä mies, ja Ilma-mamseli otattaa suurta rikkautta; niinhän se on, hyvä rouva Noukkanen?

Rouva. Kyllähän prohvessorilla on vähimmäkseenkin satatuhatta, ja Ilma on ainoa lapsi.

Siivettyinen. Satatuhatta! ja ainoa lapsi! — Ah, jos laita olisi päinvastoin. Hyvä rouvaseni, käypikös tohtori Heimonen useasti täällä?

Rouva. Niin, tosin se käypi; prohvessori on ollut vähä-vointinen nyt viime aikoina.

Siivettyinen. Jospa maassamme olisi montakin semmoista niin perinpohjaista tiedemiestä kuin prohvessori on! — Vaan kääntyäkseni jälleen tohtori Heimoseen, niin saan pyytää teitä, hyvä Rouva, että valvoisitte äitillisellä silmällä tuota äkkinäistä tyttö-riepua. Rikkaissa taloissa, missä nuoret lääkärit käyvät, tulee tyttärille aina heikko rinta ja liian suuri sydän. Se pahoittaisi kovasti mieltäni, joo tuo hyvä lapsi joutuisi huonoille käsille!

Rouva. Jumala armas, mitäs kunnian-arvoisa nimineuvos ajattelette! Näinä päivinä kuulin kun prohvessori ja Ilma-mamseli haastelivat teistä, kunnian-arvoisa herra nimineuvos.

Siivettyinen (tarttuen vilkkaasti rouvan käteen). Minusta? mitä he sanoivat? (nöyrästi). Mutta älkää mitään sanoko, minä en tahdo mitään tietää — ei milloinkaan pidä salaan kuullella muiden perekunnallisia asioita.

Rouva. Minäkö kuultelen! minä sen tunnustan, että se soimaus syvästi lonkkaa minua! (itkee). Jos olen kuullellut, niin se on ollut teidän itsenne vuoksi, kunnian-arvoisa nimineuvos! tuo soimaus minut viepi hautaan, sen minä tunnustan.

Siivettyinen. Älkää niin sanoko! tarkoitukseni ei ollut semmoinen. Kuulteleminen on hyvä avu ja hyvä tapa, jos sillä voipi täällä maailmassa jotain hyvää aikoin saada! (vilkkaasti). Mitä he sanoivat?

Rouva. Prohvessori ensin sanoi, että hän kaiken korkeimmin kunnioittaa teitä, kunnian-arvoisa herra nimineuvos, ja että hän teitä pitää kaiken korkeimpana ystävänään; että te, kunnian-arvoisa nimineuvos, olette suuri muinaisuuksien rakastaja ja niiden kerääjä, ja aivan kerrassaan semmoinen kuin virka- ja tiedemiehen pitää olla, ja että hän toivoisi itselleen juuri semmoista vävyä; ja kun minä sen kuulin, niin minä itkin, sen minä tunnustan.

Siivettyinen. Se kelpo mies! Siitä minä tunnen hellän isän sydämen! mitäs Ilma-mamseli vastasi! mitäs hän vastasi?

Rouva. Hän tuli hämille, tietäähän sen, ja sanoi olevansa vielä kovin nuori miehelle menemään.

Siivettyinen. Kun tyttö sen itse sanoo, että hän on liian nuori miehelle menemään, niin silloin ei konsaan ole laita oikeen hyvin — ai! ai! — se koti-lääkäri! — se — se! — kuitenkin, jos hän voinee saattaa Ilma-mamselin onnelliseksi, niin minä toivotan heille Jumalan siunausta.

Rouva. Jumala varjelkoon siitä, herra kunnian-arvoisa nimineuvos! mitenkä nyt tohtori saattaisi kysymykseen tulla! voisiko hänestä edes mainita samalla kertaa, kuin teistä, kunnian-arvoisa nimineuvos, joka olette jumalinen herra ja korkea virkamies, ja joka olette…

Siivettyinen. Se on kaikki hyvä, armas rouvaseni; vaan minä pelkään että nuoret tytöt nykyiseen aikaan rakastavat enemmän käytännöllisiä tieteitä. — Ilma-mamseli on varmaan omassa kamarissaan, minä luulen. Minä tahdon nyt mennä sisään hänen luoksensa ja antaa hänelle Franzenin saarnoja, jotka mukaani toin, sekä niistä lyhyen selityksen, jonka olen itse jouto-hetkinäni kirjoitellut.

Rouva. Te olette, herra kunnian-arvoisa nimineuvos, varmaankin niin hyvä ja jäätte meille puoliselle?

Siivettyinen. Prohvessori oli niin hyvä ja pyysi minua siksi viipymään, ja vaikka minulla olisi kyllä paljo tekemistä, niin —

Rouva. Ah miten hyvästi te, kunnian-arvoisa nimineuvos, siinä teittekin! Voin sanoa, että meillä on oivallinen lohi, mitä saattaa tarita. Kumpaista te, kunnian-arvoisa nimineuvos, paremmin suvaitsette, savutettua Vuoksen lohta vai tuoresta Kymin kalaa?

Siivettyinen. Meidän ei pidä hylkeä mitään Jumalan lahjaa! — yksi hyvä ei työnnä tieltänsä toista, hyvä rouvaseni.

Rouva. Minä myöskin tahdon paistaa munista pannukaakkuja. Suvaitseehan kunnian-arvoisa nimineuvos munia pannukaakuissa?

Siivettyinen. Teillä, hyvä rouva, on erinomaisen suloinen ja hyvän-tahtoinen sydän! — pysykää aina tämän hyvän talon turvana! (taputtaa rouvaa leuvan alle). Kyllä suvaitsen pannukaakuissa munia! — (menee sisään sivuhuoneesen).

Rouva. Miten suloisia miehiä nimineuvokset ovatkin! Ja sitä on oikein hupainen, laittaa ruokaa heille, sen minä tunnustan!

Tuuterkaivenius (kantaen yhdessä kädessään vanhaa nenätöintä kipsipäätä ja toisessa vanhaa ja rumaa ykskorvaista saviasteaa, sekä päänsä päällä rautaista kolmijalkaa). Ken sitä uskoisi, että minä, joka nyt kävelen tässä näinikään tepsuttelen, että minä kuitenkin tällä silmänräpäyksellä kannan sylissäni ja pääni päällä useita vuosisatoja! — (asettaa kipsipään toiselle pöydälle ja saviastean toiselle; kääntyy sitte edellisen pöydän luo ja seisattuu sen ääreen). Tämä kipsipää, jonka minä kaivoin ylös puutarhastani, on totisesti tuhannen vuoden vanha; sen ovat varmaanki Hiidet tänne tuoneet, kun ennen vanhaan ryöstöretkillänsä täältä kulkivat kristityitä ryöstämässä, sillä ei tämä ole mikään tavallinen kliitupää, sen kyllä voipi nähdä. Ymmyrjäinen tuo on juuri kuin pöllön kallo; onhan meilläkin pöllöpäitä, mutta suurempi tämä on niitä, ei tämä ole meikäläisiä pöllöpäitä; etelän sivistyneimmistä tienoista tämä on kotoisin. Vahinko vaan että nenän pitää olla poikessa, sillä jos joku mestariteos kuuluu Kreettalaiseen eli Ruomalaiseen muinaisuuteen, sitä voipi vaan päättää nenästä. Minun pitää sentähden saada selvä nenästä, jos kohta täytyisikin kaivaa itseni vaikka maan keskukseen asti (menee toisen pöydän luo). Tuo astea; sitäpä vasta on oikea moukka, se on vasta mölö se! Sillä on ikää varmaankin kaksitoista sataa vuotta, sillä kaksikorvaiset mölöt kuuluvat myöhempään aikakauteen. — Siinä määrässä kuin luonnon omainen voima on heikontunut, on täydytty tehdä asteoille kaksi korvaa, sensuhteen että niitä saattaa kaksin käsin nostella; mutta voimakkaat esi-isäinme sitä eivät tarvinneet, sillä heille se vaan oli pikkuinen asia nostaa yhdellä kädellä kaiken suurintakin tuommoista moukkaa, vaikkapa vielä ihan suorin käsinkin. Kepeät olisivat siis meikäläiset moukat heidän kourissansa. Minä en tiedä mitään, mitä niin kunnioittaisin kuin tuommoisia asteoita, tälläisiä vanhoja moukkia. Ihan varmaan on jonkun sankarin tomu levännyt tämänkin moukan sisällä. — Se on kuitenkin mahtanut olla hyvin suuri sankari, sillä astea on oikea veitikka suuruudeltaan (menee ja seisattuu keskelle teatteria). Tämä kolmi-jalka, joka minulla on pääni päällä, on ihan varmaan seissut jossain vanhassa epäjumalan temppelissä. Varmaan on joku vanha noita-akka istunut tämän päällä. Ah, miten onnellinen minä kuitenkin olen! koko pakanallinen pimeys lepää minun pääni päällä! (nostaa kolmi-jalan pois päästänsä ja asettaa sen pois luotansa). Syvät tutkimukseni kaunistuivat paraimmalla menestyksellä. Muinaiskeräykseni ovat suurimmat ja merkillisimmät Jyrängön kaupungissa, koko Suomessa, niin jopa koko maailmassa! Minä muutun varmaan kuolemattomaksi; nimeäni ja töitäni ei suinkaan ikuisina aikoina unhoteta.

    Kultaa en tahdo mä
    En mailman aartehia,
    Kun maa vaan täynnänsä
    Oisi muinois-jäannöksiä.
    Silloin kestäsi työt
    Mulla päivät ja yöt
    Sorassapa kummun.

    Tytöille kylmä oon
    Ja niiden kauneuksille,
    Ne vasta kelvatkoot,
    Kun tuntuut vanhuksille.
    Arvon naamalle suon,
    Jos on harmaa jo tuo,
    Kuin harjanne kummun.

    Kastrén, Kalonius
    Unohtuut kirjoinensa,
    — Tuuterkaivenius
    Ei muinoisuuksinensa.
    Minä kestävä oon
    Halki vuosisatoin
    Ain' harjalla kummun.

Puutarha. Maata kaivetaan ja multa-läjiä on ylen ympärinsä.
Keskellä esintö-paikkaa syvä kuoppa.

Eräs työmiehistä (maata kaivaessaan, laulaa samalla nuotilla kuin Jak. Juteinin: "Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla" j.n.e).

    Ahkerasti raatakaamme, huiska lapiomme!
    Muinoisia jäännöksiä nouskoon kuopastamme.
        (työmiesten koko laulanto, kaivaessa):
            Kah, kah kalloa,
            Jospa löydät sieltä,
            Niin, niin rahoja
            Eipä puutu meiltä.

Kyllä kallo ennustaapi, että oomme multaa,
Mutta siitä maksetaan tok hopeaa ja kultaa;

            Lyö, lyö vahvasti
            Ase tantereesen,
            Niin, niin hyvästi
            Käypi kaikki meillen.

Ensimäinen työmies (työntää lapiota maahan) Sitä ei kenenkään tarvitse meille kahta kertaa sanoa. (Kaikki herkeävät työstä). Paljonko kello on silloin kun se lyöpi seitsemän?

Toinen työmies. Lyöpikö se seitsemän? Se lienee sinun kallossasi se. Vaan sanoppas meille, eikö prohvessori lie vähän hupelopäinen? Siihen siaan kuin hän voisi istuttaa tupakkia ja kaalia, kaivattaa hän maata ylösalasin palsta palstansa perästä. Tuosta tullee kehno saalis tuosta.

Ensimäinen työmies. Prohvessori on oppinut mies, ja kukaan ei saata olla oppinut, ellei olisi vähän hullu. Minulla oli muuan kumppani, joka oli muonamies Ketunlinnan hovissa autuaan Seula-Kallen aikana. Hänellä oli, näet, hupainen lukea kirjoja, ja osasikin "Hooperin-äijän" ja "Tuhkapöpörön" ihan ulkoa, niinkuin Isä-meidän. — Vaan katso silloin lukiki hän ikäänkuin vähän hupsuksi, sillä yhtenä päivänä, kun hän tahtoi ottaa viikkoista muonaansa, käveli hän höperönä, ajatuksissaan, ja sen siaan kuin olisi pitänyt ottaa naulan silliä konttorista, meni hän karjattoon ja otti lampaan, jonka tappoi ja pani suolaan talveksi.

Ensimäinen työmies. Sitä pahempi se kuitenkin oli pehtorin ja nimismiehen mielestä. Jumala meitä sensuhteen varjelkoon kaikista oppineista ihmisistä! Vaan katso tuolla tulee prohvessori! — rumasti siis työhömme jälleen!

Ahkerasti raatakaamme, huiska lapiomme!
Muinoisia jäännöksiä nouskoon kuopastamme.

            Kah, kah kalloa,
            Jospa löydät sieltä,
            Niin, niin rahoja
            Eipä puutu meiltä.

Kyllä kallo ennustaapi, että oomme multaa,
Mutta siitä maksetaan tok hopeaa ja kultaa.

           Lyö, lyö vahvasti
           Ase tantereesen,
           Niin, niin hyvästi
           Käypi kaikki meillen.

Tuuterkaivenius (vanha kypäri päälaella ja kipsi-pää kädessä). Hyvää iltaa, hyvät ystävät! Te olette ahkerat, näen minä. No mitenkä se nyt on? oletteko jo päässeet nenän jälille?

Ensimäinen työmies. Me nyt olemme jo kaivaneet itsemme kaksikymmentä kyynärää maan sisään, vaan emme ole havainneet vielä nenän nipukkaakaan. (Yksi miehistä on paraillaan kuopassa ja etsii).

Tuuterkaivenius. Ette vielä ole päässeet jälille, se todistaa laiskuutta ja huolimattomuutta.

Toinen työmies. Minusta tuntuu että me juoksemme nenän jälestä pian aamusta iltaan.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Minulle iskee päähäni soma ajatus. Tuo pää on kenties vanhempi kuin tuhatta vuotta — kentiesi se on kahden tuhannen vuotinen — ehkäpä kolmenkin tuhannen; kukapa tietääkään niin tarkoin, jos ihmisillä ennen vedenpaisumusta on ollut ollenkaan nenää? mitä enemmän katselen noita kasvoja, sitä enemmän minä vahvistun siihen uskoon. Ihan varmaan on ihmisten kasvoille, samoin kuin maa-pallollenkin, tapahtunut monta mulkkausta ja muutosta, ja että siis ihmisten kasvot, jotka luomisessa olivat niin oikoset ja mutkattomat kuin suinkin mahdollista oli, että ne vähitellen ovat saaneet yhden lisäyksen toisensa perästä, — yhden korvan yhdessä tilaisuudessa ja toisen taas toisessa tilaisuudessa, otsan ja pää-kallon kolmannessa tilaisuudessa ja lopulta aikojen kuluessa vasta nenän. Se on kummallista miten tieteet ovat edistyneet, sitte kuin kerran niihin tartuttiin!

Ensimäinen työmies (kantaen vanhaa suitsi-hihnaa). Herra prohvessori! tämän me löysimme tuolta kuopasta!

Tuuterkaivenius (ottaa hihnan). Vanha suitsihihna! se on kummallista! (katselee sitä tarkkaan). Jos tuo olisi — — — siinä ei ole epäilemistäkään — — tuo on sama päitsien varsi, jolla Lemminkäinen hillitsi Hiiden tulisuuta ruunaa, kun suisti sen Hiiden nurmien perästä ja vei Pohjolaan! Sepä olisi voitto Suomen historialle, jos tuo merkillinen muistomerkki antaisi jotain selitystä minkälainen ravali se tulisuu ruuna oli ja minkälaista vauhtia Lemminkäinen sillä Pohjolaan ratsasti. — Se asia tulee maksamaan minulle monta tutkimusta se.

Toinen työmies (tuopi vanhaa kirvestä). Tässä on vanha kirves, jonka myöskin olemme löytäneet.

Tuuterkaivenius (tempaa kirveen käteensä). Kaiken mokomin, annas tänne se — (katselee sitä tarkkaan ja kääntelee). Mitä te luulette tästä kirveestä? Te kentiesi luulette että tässä ei ole terästä.

Ensimäinen työmies. Kyllä ehkä sen uskomme, mutta kauvan se vaan jo maassa on levännyt, kun noin on ruostunut.

Tuuterkaivenius. Katsokaa, katsokaa! hyvin jo kauvan, jo hyvin kauvan — katso siinäpä se merkillisyys onkin, näettekös. — Minä voin teille laatia historian tästä kirveestä. Mitä te nyt itse tästä luulette? — niin, tämä on ihan varmaan sama kirves, jolla talonpoika Lalli pyhän Henrikin tappoi, näettekös. Sen piti olla aivan tuommoinen möhkäre, millä hän saattoi sen hirmutyön tehdä; sillä Henrikki luultavasti ei ollut huonompia miehiä hänkään, huonompia kuin meidän muinoiset esi-isämmekään (ottaa kypärin päästään ja näyttää sitä). Näettekös tätä vanhaa kypäriä, jonka minä vasta ostin kalan-kauppiaalta, joka oli sen nuottaansa saanut Vanajavedestä Hämeenlinnan tienoilla? Sen näkee selvästi, että tämä on ollut kullattu päältäpäin; se siis tiedetään, että tämä on Hämeenlinnan tienoilta saatu. Kukapa tiesi tarkoin, eikös Birger Jaarli, kun hän perusti Hämeenlinnaa, joskus seissut ja katsellut työväkeänsä, jotka mittoivat Vanajaveden syvyyttä, ja eikö hän, kun kurkisti alas, pudottanut kypäriänsä järveen. Että niin on laita, sen minä ihan varmasti uskon. Minä tämän kypärin lähetän Tukholmiin, Sjöstrandille, joka paraillaan kaavailee Kullervoa ja ehkä sitte meille Birger Jaarliinkin kuvailee, jolloin tämä kypäri on hänelle tarpeen. (Katsoo uudelleen kirvestä). Mutta tuo kirves? Pyhä Henrikki kyllä murhattiin Köyliö-järvellä, mutta tietysti eivät kristityt eivätkä papitkaan Lallia niillä tienoilla kauvan suvanneet. Lalli pahat tehtyänsä läksi siis sieltä kirveineen karkuun varmaankin Suomen pakanoiden turviin, ja sillä taholla saapui hän tänne Jyrängön seuduille; ja tähän on ukko kentiesi tuolta köllähtänyt ja kirves silloin tähän tipahtanut hänen viereensä. Aivan epäilemättä se niin on; tästä kirveestä on siis suuri apu Suomen historialle.

Kolmas työmies (kapuillen kuopasta ylös). Auttakaa! auttakaa! me olemme yhtyneet maan-alaiseen tuleen.

Kolmas työmies. Minä luulin en konsana pääseväni enempää hengissä ylös!

Tuuterkaivenius (kiivaasti). Maan-alainen tuli! voi taivaallinen! (nappaa kiini kolmannen työmiehen). Miksi sinä et pysynyt asemillasi ja tutkinut tarkempaan! sinä aasi! —

Kolmas työmies. Sitte olisinkin tukehtunut hengettömäksi ja paistunut päälle päätteeksi.

Tuuterkaivenius. Mutta sinä olisit tullut kuolemattomaksi! Ajatteleppas, jos olisimme tavanneet maan sydämmen! Joudu heti etsimään! (menee kiireesti työmiesten keralta kuopalle, josta tulen liekkiä samassa nousee vahvalla jyskeellä).

Työmiehet. Herra Jumala! — maanjäristys! Voi meitä! voi meitä! (juoksevat kumpaisellekin puolelle ja ulos).

Tuuterkaivenius (tupsahtaa päin maahan. — Soitto alkaa, jolla ajalla totuuden Jumalatar, muinois-vanhassa puvussa ja käsi-peili kädessä, nousee ylös syvyydestä).

    Katso kuinka kaikki välttäät
    Minua, kun maalla liikun:
    Semmoinen on aina ollut
    Kohtaloni kulkiessa. —
    — Yks' on jäänyt paikallensa (lähenee Tuuterkaiveniusta).
    Nouse ylös, kuolevainen!

Tuuterkaivenius (nousten ylös). Totuuden Jumalatar. (Kuihkasee syrjään). Tuo muinais-aikainen puku antaa minulle miehuutta! (kovasti). Mikä kunnia minun huoneelleni! Vaan minä en ymmärrä.

    Maassa piilossa pitäneet
    Ovat mua viholliset,
    Joita ompi varsin monta —
    Tuskin maalle ne sopisi.

    Mutta ilman aavistusta
    Varsin kuulin sen kapinan
    Mikä läheni minua,
    Kun viruin ma vangittuna. —
    Mei'än muurihin he löivät,
    Josta loisti aurinkoinen,
    Josta taivasta tähysin.
    Vapahaksi itseni mä
    Tunsin hetkellä samalla!
    Sinun väkesi väkevä
    Katkoi kahlehet minulta,
    Siitä kiitän nyt sinua!

Tuuterkaivenius. Se olin siis minä, joka päästin totuuden kahleistansa! mikä onni! mikä kunnia minun nimelleni!

    Niinkö uskot, ukko raiska,
    Että kiitosta sinulle
    Maailma antaapi siitä,
    Jotta sille toit totuuden?
    — Siitä ei tule mitänä!
    Minä yksin vaan sen saatan
    Antaa palkinnon sinulle. —
    Tuota peiliä nyt katso.
    Totuuden on tämä kone.
    Sinullenpa sen nyt annan.

Tuuterkaivenius. Totuuden peili! Minä siitä olen kuullut paljo haastettavan. Tuo näyttää muinaisuuden muotoiselle tuo. Mikä voitto taas keräyksilleni!

    Tuota peiliä kun pidät
    Kennen ihmisen edessä,
    Niin avaa hän sydämensä
    Heti sulle kokonansa,
    Josta sä lukea saatat
    Mitä kaikki siellä maannee. —
    Peiliä sun ensin täytyy
    Kohti itseäs kokea!

Tuuterkaivenius. Sitä ainakaan ei ole tarvis sitä, sillä totuus on aina ollut minun sulosuuteni.

    Sano mulle ensinkini
    Minkälaiseksi itsesi
    Ulkopuolin ehkä huomaat?

Tuuterkaivenius. Minä ulkopuolin?… Oh, noin ikään — kasvojen muoto täähän ylevä kentiesi, mutta jalo ja muinais-muotoinen — — —

Totuus (asettaa peilin hänen eteensä). Katseleppa itseäsi peilistä — no mitä huomaat? —

Tuuterkaivenius (katsoo itseänsä peilistä, mutta peräytyy pelästyen takaisin). Huh! olisivatko nuo minun kasvoni nuo! — onko minulla silmät kuin rotalla ja nenä kuin mustilla?

Tuuterkaivenius. Sisäpuoleni? sen nyt ainakin hyvin tunnen. Minä olen mies täynänsä syviä tietoja, terävällä päällä, kirkkaalla ymmärryksellä ja luotu suuria toimia varten. Paha on kehua itseänsä; vaan kun on puheltava Totuuden Jumalattaren kanssa, niin — — —

Tuuterkaivenius (kurkistaa peiliin, vaan vetäypi pelästyen takaisin). Huh! se on hirmuista! vie pois tuo kirottu peili!

    Jos se oisi kaunistellut
    Peili siinä nyt sinua,
    Sinä mieltynytkin oisit;
    Tämä kuitenkin nyt ota,
    Koettele tällä muita.

Tuuterkaivenius (ottaa peilin). Se olisi tyhmästi ruveta estelemään. En sensuhteen että tätä uskoisin, vaan tieteen vuoksi, niin — —

Tuuterkaivenius. Sen minä kuitenkin heitän tekemättä että rupeisin itseäni peilailemaan. — Se olisi ihka hulluus uskoa jotain semmoista. Minä olisin vähän höperö, pieni siivoluontoinen hupsu — — minä olisin — — olisin — — se on mahdotointa! (kurkistaa peiliin, vaan kääntää heti, irvistäen, päänsä pois), hiiteen tuo peili! (pistää sen piiloon nuttunsa liepeen alle). Ah! katso tuolla tulee emännöitsijäni, tuo oiva vanha Nenäpiuvi — vai Noukkanen mikä se onkaan. Minä todella tarvitsenkin joitakuita lohdutus-sanoja.

Rouva (tulee sisään). Herra Jumala! kuinka levoton minä olen ollut prohvessorin tähden! Te, herra prohvessori, ette anna itsellenne enää ollenkaan rauhaa, vaan olette työssä aamusta iltaan, aivan kuin orja! Niin ne sanovatkin kaikki ihmiset, että koko Suomessa ei olekkaan yhtään niin oppinutta miestä kuin te pvohvessori olette.

Tuuterkaivenius. Kiitoksia sen edestä, hyvä rouva. Minäkin voin sen vakuuttaa, että koko meidän Suomessa ei löydy likikään niin rehellistä ja luotettavaa emännöitsijätä kuin te, rouva Nenäpiuvi, ah, minä erehdyin — kuin te, rouvaseni, Noukkanen olette.

Rouva. Minä sen tunnustan, että sanottakoon minusta mitä ikänä hyvänsä, niin kyllä minä rehellinen ja luotettava olen. Jumala sen itse tietää että minä koettelen saada sisään ja säästää niin paljo kuin suinkin on mahdollista ja pidän vaarin prohvessorin talosta, aivan niinkuin se olisi omani. — Minä tuskin raahdin syödäkkään, sen minä tunnustan. Jumala antakoon teidän, herra prohvessori, vaan elää, sillä muuten minä en tiedä miten minulle kävisi vanhoina päivinäni (itkee).

Tuuterkaivenius. Uskokaa minua, kyllä minä huolen pidän teidän vanhoista päivistänne, hyvä rouvaseni. Kun minä kerran kuolen, niin pitää teidän jäätä tyytyväiseksi minun testamenttiini (kuiskasee syrjään). Jos koettelisin peiliä! mutta se olisi ilkeää minun puolestani, epäillä hänen hyvää ja hyvän-suopaista sydämensä laatua.

Rouva (surullisesti). Useasti olen minä aivan levotoin mielessäni, ja silloin — silloin ajattelen minä sinne sekä tänne.

Tuuterkaivenius (kuiskaa syrjään). Minun tekee mieleni koetella, (kovasti). No, mitä te nyt ajattelette, rouva? (Pitää päitä hänen vastassansa).

Rouva (vilkkaasti). Niin että prohvessorin ja minun olisi heti kohta mentävä yhteen, mentävä naimisiin, ja että Ilma-mamseli, tuo kelvotoin, saisi heti lähteä tiehensä talosta, ja että prohvessori, joka on vanha romu-ukko, saisi heti mennä ikuiselle matkallensa maailmasta, hän saisi langeta nurin niskoin johonkuhun kuoppaan täällä puutarhassa tahi jollain muulla tavalla muksahtaa pois päiviltä.

Tuuterkaivenius (ärjyen, kätkee peilin pois näkyvistä). Mitenkä! mitä se on; mitä minä saan kuulla! pitääkö minun teidät naida ja taittaa niskani nurin!

Rouva. Mistä te, herra prohvessori, tuommoisia hirmuisia sanoja olette suuhunne saaneet? (itsekseen). Mistä hän voipi tietää — (kovasti). Ne olivat kovin kovia sanoja niin vanhalle ja nöyrälle palvelijalle kuin minulle. Minä olen ollut varsin kuin äiti tässä talossa.

Tuuterkaivenius (kuiskaa syrjään). Itsellä pahulaisella olkoon tuommoinen äiti! (kovasti). Sanotteko te olevanne rehellinen?

Rouva (itku-lempeällä äänellä). Hän kysyy minulta, olenko niinä rehellinen!

Tuuterkaivenius (sopauttaa syrjään). Tänne peili! (asettaa peilin hänen eteensä). Oletteko te rehellinen?

Rouva (vilkkaasti). Suuri syntihän se olisi olla rehellinen tuommoista vanhaa narria kohtaan, kuin teitä. Viikkorahoista panen minä vuosittain 600 markkaa omaan taskuuni; ja pait' sitä elätän teidän varoillanne 12 sisarteni lasta. Vanhimmalle niistä ostin äskettäin teidän rahoillanne hevoisen ja nuorimmalle veivi-veneen, joka rupee Jyrängössä kahvilystäilijöitä kulettamaan.

Tuuterkaivenius (pitää yhä peiliä hänen edessänsä). Niin vainen; hedelmät minun tieteellisistä tutkinnoistani on yksi hevoinen ja veivivene! jatkakaa! jatkakaa!

Rouva. Joka sunnuntain puoliseksi lähetän minä ison köntyn häränpaistia ja muita herkkuja maalle, kerettiläis-papille.

Tuuterkaivenius (entistä mukaan). Niin vainen, te mielitte tulla autuaaksi minun kustannuksellani, minun härkäpaistillani ja minun herkuillani! enemmän! enemmän!

Rouva. Se on aivan suurin huvitukseni narrata teitä, padan-jalat, joita en enää tarvinnut kyökissä, ja yhden kipsi-pään, joka on seissut kammarissani, viskasin eilen tuonne kuoppaan ja nyt luulette te, vanha hullu, että tuo romu on enemmän kuin tuhannen vuoden vanha. Sitä on oikea hupsutus tuota prohvessoria!

Tuuterkaivenius (pistää peilin peittoon). Ei, tämä on jo kovin liikaa! Vaimo, etkö sinä ole häjyimpi, kiittämättömin olento maan päällä?

Rouva (itkien). Minä sen tunnustan, että jotain enemmän hirmuista minun korvani vielä kuuna päivänä eivät ole kuulleet. — Onko tämä kiitos kaikesta siitä uskollisuudesta ja helleydestä, mitä minä olen osoittanut tätä taloa kohtaan? —

Tuuterkaivenius. Pitääkö minun vielä lisäksi teitä kiittää? Minä nyt tunnen kaikki teidän huonoutenne.

Rouva (kuiskaa syrjään). Olisikohan ken voinut kieliä hänelle! (kovasti). Varmaan on joku pahansuopa ihminen teille valehdellut ja panetellut minua.

Tuuterkaivenius (ottaa rouvaa käsivarresta kiini ja työntää ulos). Kunnotoin ihminen, niin. — Niinpä se on! pyri paikalla pois minun talostani! Jos oikein tekisin niin lähettäisin teidät poliissiin. Pois heti ja älkää ilmoissa ikänä tulko silmieni eteen.

Rouva (samassa kuin häntä ulos työnnetään). Että tällä tavalla menetellään vanhaa uskottua palvelijaa kohtaan! Onko tämä nyt palkka minulle ahkeruudestani ja nöyryydestäni? kuolemanne hetkellä pitää teidän katua tämmöistä tekoanne. —

Tuuterkaivenius (tullen takaisin). Onko se nyt uni eli horisenko minä! mutta onhan minulla totuuden peili kädessäni, ja olenhan minä omilla korvillani kuullut kaiken hävittömimpiä asioita! — Ah! kas tuolla tuleekin tulevainen vävyni. Milloinkaan hän ei ole paremmin tervetullut, kuin tällä hetkellä. Voi kuinka suloista se on, että ihmisellä on ystävä, kelle saattaa sydämensä avata!

Siivettyinen (tulee sisään, suuri luu kädessä). Arvollisin ja kunnioitettava vanha ystäväni, kuinka onnelliseksi itseni tunnen, että saatan uudella muisto-merkillä lisätä teidän kallisarvoista keräystänne — tällä luulla. —

Tuuterkaivenius (tempaa luun säteensä). Tämä luu, mistä olet, veliseni, tämän luun käsittänyt? —

Siivettyinen. Uudelta maantieltä, tämän ovat maantien tekijät tavanneet syvältä hiekka-kuopasta, ja tämä nyt on liian jättiläis-suuri olemaan kenenkään ihmisen viime aikaisesta sukukunnasta; vaan eivät muut kukaan, kuin te, saata valaista mitenkä tämän luun oikea laita on.

Tuuterkaivenius (tähystelee luuta tarkkaan joka puolelta). Tämä on varmaan jonkun jättiläisen luu, joka on kaatunut sille kohdalle; kukaties tämä on jonkun meri-kuninkaan tai ehkä jonkun väkevän Kalevan pojan, tämä luu! Mitenkäs minä nyt saatan kyllin kiittää sinua, veliseni, tästä!

Siivettyinen. Se on varsinainen kunnia minulle, että vähäiselläkin avullani saatan huojentaa niitä tutkimisia, jotka vaan ovat korkeamman neron ja syvien tieteitten omistajalle mahdollisia töitä. Minä saan suuresti toivotella onnea isänmaalleni, joka saattaa iloita kunnian-arvoisan, teidän, vanhan ystäväni loistavista löydöistä. Jälkimaailman kiitollisuus ja ihmetteleminen on seppelöitsevä ylistetyn kansalaisen muistoa!

Tuuterkaivenius. Niin, niinhän minä toivon (nojautuu Siivettyisen olkapäätä vasten). Ah, veliseni, mitenkäs paljo tiedemiehen täytyy taistella aikakautensa raakuutta ja kiittämättömyyttä vastaan?

Siivettyinen (liikutetulla äänellä). No niin, — kyllähän se niin on, ja paha se on. Senpätähden, kun minä vaikutus-retkelläni tapaan syvän tutkijan, totisen ja perimpohjaisen ajatus-niekan: jälkimaailman valon ja aikakautensa kunnian; niin kääntyy tuntoni yhtäläiseen kunnioittamisen tilaan, kuin silloinkin kun lähenen kirkon pyhiä muureja, Kunnian arvoinen mies, — — ah! jos voisitte nähdä, mitä sieluni syvimmässä pohjassa tällä hetkellä liikkuu, vaan jota heikko, kuolevainen kieli ei saata selittää! (tähystelee ukkoa syvimmällä kunnioituksella, kuivaten silmiänsä).

Tuuterkaivenius (syrjäänpäin). Oiva mies! ujoutensa estää häntä sanomasta kaikkia mitä hän tuntee mielessänsä! — Minä tahdon käyttää tuota peiliä, saadakseni katsoa hänen sydämensä syvyyteen. Kuinka paljon hyvää ja jaloa voinenki löytää sieltä! (Pitää peiliä hänen vastassansa).

Siivettyinen. Jopahan tuota naurattaa, kuu ajattelen, että tuommoinen hullupää kuin sinä, ukkoraiska, saat kävellä ja liikkua irrallaan ja vapaana.

Tuuterkaivenius (kauhistuu, alentaa peiliä). Taivaallinen isä! Mitäs tämä nyt merkitsee?

Siivettyinen (kunnian osoituksella). Kunnian-arvoinen vanhus! se päivä on kyllä tuleva, jona maailma siunaa sitä päivää, jolloin te synnyitte, ja itkee sitä päivää, jona olette kuolleet.

Siivettyinen (pilkallisesti nauraen). Kunhan me saisimme sen huvikkeen kerran kulettaa sinua hulluhuoneesen.

Tuuterkaivenius (pitää edelleen peiliä hänen edessänsä). Minkätähden minua hulluhuoneesen? Senkö puolesta että minä tahdon pakottaa tytärtäni teidän kanssa naimiseen? senkö puolesta kun minä olen testamenteerannut suurimman osan omaisuuttani teille?

Siivettyinen. Sepä se onkin ainoa asia, minkä olette tehneet viisaasti, te kunnian ystävä. Luuletteko kentiesi, että minä turhan vuoksi kuluttaisin kallista aikaani, kiitellessä vaan teidän hulluuksianne?

Tuuterkaivenius (entisellä tavalla). Kallista aikaanne? Teidän kallis-arvoinen aikanne lepää siis niin tarkkaan sydämellänne?

Siivettyinen. Kortin-peli hyvien voittojen keralla on ainoa asia, mikä minua huvittaa.

Tuuterkaivenius (niinkuin ennenkin). Kirkkohan se on teidän rakkahin paikkanne?

Siivettyinen. Eikö mitä! pienen seuran yhteys kaupungin syrjä-kadulla, voisittehan ymmärtää.

Tuuterkaivenius (niinkuin ennenkin). Ja tämä luu, jonka minulle vasta annoitte?

Tuuterkaivenius (vetää peilin taaksensa peittoon). Jo olen kuullut kylläkseni! Koko olentoni jähmettyy! — Herra! mitenkä te puolustatte itseänne tuosta, mitä sanoitte? —

Siivettyinen (syrjäänpäin). Mikä hänelle on tullut! (kovasti ja nöyrästi). Minä sanon mitä aina olen sanonut, nimittäin, että jos minulla olisi valta Tiedeakademiassa, niin tulisitte te, kunnian arvoinen ystäväni, olemaan ensimäinen, ketä siellä seppelöitsisin.

Tuuterkaivenius (pitää peiliä jälleen hänen edessänsä). Mitenkä se oli?

Siivettyinen. Minä sanoin, että jos minulla olisi Tiedeakademia, niin antaisin sen teidän haltuun.

Tuuterkaivenius (työntää peilin poveensa). Mutta teidän kettu ei pure minun pöllöäni. Suoria pois täältä, rietas veijari, mene niin pitkälle kuin tietä piisaa! samoo heti pois täältä! (nappaa häntä käsipuolesta kiini).

Siivettyinen.Paras veljyeni! minä en voi ymmärtää — mitäs Jumalan nimessä minä olen teille pahaa tehnyt? — kuka on kielinyt minua niin, se on suurin pahan hengen sikiö.

Tuuterkaivenius. Pahan hengen sikiö, niin — te sanoitte totta kumminkin tällä kertaa, herra! suoria pois silmistäni!

Tuuterkaivenius (itsekseen). Jos suoneni nyt repeäisi tässä ihan paikalla ja kuolisin, niin sitä en ollenkaan kummastelisi!

Totuus (tullen sisään). No, oletko sinä tyytyväinen siihen lahjaan, mitä sinulle annoin?

Tuuterkaivenius. Ottakaa takaisin peilinne! minä tahdon tuhannen kertaa ennen tulla petetyksi, kuin kuulla enenmätä semmoista.

    Mies oot sinä rehellinen
    Uskolta kovin kepeä,
    Paremman sä palkan oisit
    Ansainunna itsellesi,
    Etkä konnien petosta.

Tuuterkaivenius. Minä en tahdo olla rehellinen ja kevyt-uskoinen mies! Minä en tahdo olla muu kuin olen. Minä olen tiedemies, muinaisuuksien tutkija. Siihen olen minä käyttänyt kaikki voimani. — Minä tunnen voivani lisätä maani kunniaa. Se olisi synti, etten oikeen käyttäisi niitä lahjoja, joita Luoja on minulle päähäni antanut. Minä sen tiedän varmaan että joo voisin sadan vuoden päästä, tästä lukien, nousta haudastani, niin olisin kuuleva kiitollisen jälkimaailman mainitsevan nimeäni ylistyksellä joka paikassa. Minä toivoisin saattavani sen tehdä!

    Hyvä, hyvä! ukkoseni,
    Nuopa toivot sulle täytän,
    Hyvää sulle tehdäkseni,
    Kun oot auttanut minua.
    — Vuosi-sadan sulle muutan
    Toisen toimitan eteesi,
    Jota saatat katsastella.

(Viittoilee peilillään jokaiselle neljälle ilman suunnalle). (Alkaa pimetä, iskeä tulta ja ukkonen jyräjää ja kuuluu etäältä. Soitto alkaa, jota kestää näytöksen loppuun asti. Tuuterkaivenius kallistuu kauhistuksella yhtä puuta vastaan).

    Syntymättömät, te päivät!
    Teitä kutsun nyt, anellen,
    Tulkaatte nyt piilostanne,
    Tulevaisten yöstä nouskaa!
    Pilvet, jotka pimittävät
    Teitä tuolla tulollanne,
    Hajotan ja tasottelen.
    Elävyyttä annan niille,
    Joita isku ennustelee
    Tuleviksi tunnustelee.
    Kohta saamme vuotta nähdä
    — Tuhat yhdeksän sataa — ja
    Kuusikymmentä kahdeksan.

Näkymättömien haltijoiden äänet: (laulavat samalla nuotilla kuin: "Sydämestäni rakastan sua elinaikani" j.n.e.)

    Kah, Ilmatar se kutsuupi meitä nyt syvyydestä,
    Ah kuinka hän jo pelmuaa ja taivas suitsuaa;
    Lähkäämme täältä kulkemaan heti pois majoistamme
    Ja siipiämme älkäämme siis varsin säästäkä.
    Tulee nyt aika päivien uusi kohtaki,
    Muuttuut ne miehet naiseksi, kaikki kaiketi.

    Kovaa ilmaa ja aaltoja hupa on nyt katsella
    Ja silmäellä loistavaista kukkain hehkua.
    Iloisa päivä raukenee heti meiltä hukkahan,
    Ja riemu raitis meillä tää ei kauvan kestäne;
    Tehkäämme tehtävämme siis, — muutos alkakoon!
    Sä iske isku välkkyvä, nuoli Ukkosen!

(Ukkonen iskee alas. Tuuterkaivenius vaipuu maahan kellelleen.
Esirippu putoaa).

Jyrängön kaupungissa 1968. Entisen Toropovan puodin tienoilla, mutta vasemmalla puolella kauppapuodin sialle on kohonnut suuri summatoin tehdas, mikä höyryllä käypi, korkeat höyry-torvet katolla; samalla puolella, vaan yli kadun, on Toropovan kukkatarha vielä entisellään, ja kukka-tarhan takana perässä on Jyränkö-joki. Oikealla puolella on komeita kartanoita, joiden huoneet paistavat kaikki kullalle. Joelle kulkeva risti-katu eroittaa oikean-puoliset kartanot vasen-puolisesta tehtaasta ja tarhasta. (Esirippu nousee ylös ja soitanto käypi somasti, jota kestää edelleen, kunnes puhe alkaa).

Tuuterkaivenius (unen horroksissa, hieroo silmiänsä). Niin tosiaan — hyvää huomenta! missäs on mun kahvini? pistäppäs minulle piippuun ja tuo mulle Virallinen Lehti; — en tiedä miten piika lienee vuoteeni pehmustellutkin; vaan niin kovalla tilalla en vielä milloinkaan ennen ole maannut… (katselee ympärillensä). Mutta missäs kummalla minä nyt olen, — keskellä katuahan minä makaan! (hypähtää ylös). Onko tämä unen näköä, vai olenko minä hulluna! (huutaa). Rouva Noukkanen, Nenäpiuvi! Ilma! Ilma, hyvä lapseni! (huomaa Totuuden). Totuuden Jumalatar! — Ah! nyt minä muistan, että eilen… että eilen…

Tuuterkaivenius. Kuinkako vanha minä olen? minä olen viidenkymmenen vuoden vanha.

    Etpäs oikein arvannunna;
    Sinä täytät tänäpänä
    Sata viiskymmentä vuotta,
    Aivan tällä hetkelläsi!

Tuuterkaivenius (yksinänsä). Sata viiskymmentä vuotta! sittehän minä jo olenkin itse varsinainen muinaisuus, toinen painos Jerusalmen suutaria! Sata viiskymmentä vuotta! Niinmuodoin on rouva Noukkanen siis sata kuuskymmen vuotias; hänpä sitte näyttäneekin jo kelpo muorille hän, se marakatti! (Katselee kummastellen ympärillensä). Se on sitte Heinola nyt tämä, vuonna 1968! (katselee perillepäin). Jos tuo on Jyrängön joki, niin täytyy tämän paikan olla Toropovan kolkka, — ihanha tuo onkin Toropovan kukka-tarha, vaikka omena-puut ovat kauhean suuriksi kasvaneet (katselee tehdas-kartanoa), ja jos se on hänen entinen kukka-tarhansa, niin tässähän sitte olisi Toropovan puoti, jossa Tirikova sittemmin kauppaa piti; mutta ompa se kartano mainioksi ja kummalliseksi kasvanut. Minua juuri arveluttaa kuka se nyt täällä on pää-kauppijaana tähän aikaan!… Mutta kuka se on tuo?

Rosmo (suuri raha-kukkaro toisessa kädessä ja toisessa pistuoli, jonka hän ojentaa kohti Tuuterkaiveniuksen rintaa). Ota nämä rahat, taikka kuole!

Tuuterkaivenius (kumartaen). Jumalan kans! sepä oli kunnon mies, se ryöväri! Se on kelpo asia se! tulla ryövätyksi tällä tavalla!… Katsos miten ajat ovat muuttuneet.

Renkimies (luuta kädessä, vaan vaatetettuna niinkuin paraskin herra sen muodin mukaan, mikä oli vuonna 1868, tulee esiin ja rupee katua lakasemaan). Pois tieltä, näettehän että minun pitää puhdistaa katua.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Onkos herroilla nykyseen aikaan tapana lakasta katuja. Sitä ne tekivät ennen minunkin aikoinani; vaan eivät he silloin luutaa käyttäneet (kovasti). Minä pyydän anteeksi; vaan minua kummastuttaa, että noin kiltti ja muodin mukainen herra — —

Renkimies. Älkää tehkö pilkkaa köyhistä ihmisistä! Onkos tämmöiset ryysyt muoti-vaatteita? Niitä ne jos lie olleet iso-ukon aikoina! minä kyllä näytänkin aivan kuin vanhalle muinaisuukselle, mutta köyhän pitää olla tyytyväinen.

Tuuterkaivenius. Muinaisuukselle! (itsekseen). Tuommoista muinais-jätettä ei löytynyt minun säästeissäni (kovasti). Paljonko te voitte päivässä ansaita?

Renkimies. Vähänpä sitä meikäläinen mies voipi päivän osaksi lukea, ainoastaan vaan kymmenkunta viiden markan kappaleita päivässä, ja sillä tuskin saapi vettä ja leipää ruuaksensa.

Tuuterkaivenius. Viisikymmentä markkaa päivässä! — Minua jo arveluttaakin, paljonko sitte urakka-miehet saanevatkaan, ne jotka huoneita urakka-kaupalla rakentavat! (katselee ympärillensä). Komea kartano! Minua juuri arveluttaa mistä Suomi on saanut rakennus-niekkoja! Nykyseen aikaan lienee oivallinen rakennuksien ylihallitus toimessa. Olispa tuota hupainen kolkuttaa vähän portille (kolkuttaa portille).

Talonvartija (puettuna loistavaan aamu-pukuun, astuu ulos, syöden hyydeltä (glace) ja hämmennellen sitä kullatulla hopealusikalla). Mitäs pitää?

Tuuterkaivenius. Onko se tämän talon isäntäherra, jota minulla on kunnia puhutella?

Talonvartija. Minä olen talonvartija eli paremmin sanoen portinvartija, hyvä herra!

Tuuterkaivenius (itsekseen). Portinvartija samettisessa yö-nutussa ja syöpi hyydettä! — (Kovasti). Minä olen reissuvainen, ja sitte on jo kauvan aikaa kun olen ollut Jyrängön kaupungissa; — vaan mistä kummalta on saatu varoja silata huoneita noin kullalla?

Talonvartija. Viisikymmentä vuotta on sitte, kun löydettiin kultavuori Vierumäestä.

Tuuterkaivenius. Kultavuori Vierumäestä! sepä on hyvä kuulla semmoista! — Toropovan puoti-kartano on jotensakin muuttunut, näen minä. Sen vanhalla katolla istui ennen, Tirisovan aikana, kyyhkysiä parvittain, mutta nyt näen tuossa koko joukon korkeita savu-torvia.

Talonvartija. Tämäkö tässä? Se oli ennen vapaaherrojen kokous-huone, mutta kun niitä ei enää nykyiseen aikaan tarvita, niin kartano muutettiin ruokalaitos-tehtaaksi, mikä käypi höyryllä.

Talonvartija. Se on hyvin hyödyllinen tehdas. Ken tahtoo ruokaa itsellensä vuoden pitkään, hänen tarvitsee vaan mennä ja heittää sinne esim. härkä tai lammas, määräten vaan luettelossa mitä laatua liha-ruokaa hän tahtoo valmistettavaksi. Härkä tai lammas viskataan heti elävänä, niinkuin se on karvoineen, säärineen ja sorkkineen, alas suureen masina-kattilaan, ja yhden minuutin kuluttua tulee sieltä koko se vaadittu laitos: liha-paistit, liha-keitit, suolattuja potkia potaattien tai tärvättyjen munien keralla, senmukaan kuin vaan toivotaan ja tahdotaan, — ja kaikki erinäisissä vatiloissa ja suppiloissa, jotka myöskin seuraavat mukana samasta kattilasta.

Tuuterkaivenius. Se on ihmeellistä se? Ken olisi voinut ajatella ja mielessään kuvata, että Toropovan vanha puoti olisi muuttunut vapaa-herrojen kokous-huoneeksi ja vapaa-herrojen kokous-huone sitte niin hyödyttäväksi paikaksi! — Suokaa anteeksi, onkos huoneen vourat kyllä korkeat nykyseen aikaan?

Talonvartija. Sitä en juuri voi sanoa. Sitä voipi saada hyvin kauniin ja tilavan yläkerran 4:jäne huoneineen, kyökkiä lukematta, 40 tuhannella hopeamarkalla vuodessa.

Tuuterkaivenius. Neljälläkymmenellä tuhannella! sepä olisi jotain, esim. jollekulle opettajalle, kellä on 1200 markkaa palkkaa.

Talonvartija. Vaan se kellä ei ole varaa maksaa niin paljo, se voipi aivan hyvin ainakin saada pienen vinttikammarin viidennessä yläkerrassa 777 markalla 22 pennillä.

Tuuterkaivenius. Seitsemällä sadalla seitsemällä kymmenellä ja seitsemällä markalla ja kahdella kymmenellä kahdella pennillä! Sitte saanevatkin varmaan tiedemiehet, runoilijat ja muut taideniekat asua kaduilla ihan vuorokaudet halki?

Talonvartija. Sen ne tosin saavat tehdä, jos maksavat tuon pikkuisen makson, 200 markkaa hopeassa vuodelta, ollen velvolliset senlisäksi ottamaan osaa vielä katujen rakennus-kulungeistakin eli katujen ylläpitämisen maksuista.

Tuuterkaivenius (syrjään). Ihanaiset ajat (kovasti). No, puiden hinta on ainakin samassa suhteessa?

Talonvartija. Puita nyt enää ei ollenkaan tarvita eikä käytetä lämmitykseksi. Kaakeli-uunien asemesta löytyy jokaisessa huoneessa sähkö-kone. Kun milloin on talvi ja alkaa paleltaa, niin otetaan sähkeellisiä muksauksia, joita pitkitetään siksi kunne alkaa ruumista varistaa. Vaan suokaa anteeksi; minun täytyy mennä sisälle työhöni. Minä pidän kirjallisia puheita eli niinkutsuttuja luennoita portin avainten historiasta kerran viikossa. Ne hyvin ovat huvittavia, voinette arvata (menee).

Tuuterkaivenius. Portinvartija, joka pitää kirjallisia luennoita! — sepä jo on liian kurja se (rumpu käypi ulkopuolella). Mitä se on?

Louhetar. Minä olen rykmentin rummuttaja Suomen Kaartissa — minä olen aina himollisesti rakastanut sotilas-säätyä. Vanhempani tahtoivat minua sivili-virkoihin, että minä, samoin kuin muutkin naiset, olisin tullut tuomariksi ja juttujen ajajaksi eli niinkutsutuksi "vulmahdiksi".

Louhetar. Niin, aivan samallaiseksi näköjäni, kuin tuo joka tuolta tulee. (Eräs nainen mustassa päällysnutussa ja korkea musta miehen hattu päässä käypi verkkaisesti poikki teaatterin, suuri vihko paperia kainalossa ja suuri kirja kädessä, josta lukee, viuhtoen muuten oikealla kädellään). Tuo on meidän suurimpia juttuniekkoja, — se nyt menee raastuvan-oikeuteen, niinkuin luulen.

Tuuterkaivenius. Naisihmiset vulmahtiloina, sittenpä sitä oikeuden edessä varmaan haasteltaneekin koko hirmuisesti! — Ja entäs teidän miehenne? —

Louhetar. Minun mieheni? se on lempeä-luontoinen, rakastettava olento — hoitaa taloutta oikeen hyvästi, ompelee ja pesee pyykkiä aivan sievästi, — minulle tuli täytymys naida hänet ja antaa hänelle nimeni — vaan minä en siitä pahottele.

Louhetar. Ah! vaan tuossahan se onkin — hän tulee, varmaankin kalatorilta, jossa on ollut kaloja meille puoliseksi ostamassa.

Mies (suuri kooltaan, mustat poskiparrat ja päässä kaunis tylli-myssy koreilla nauhoilla, esiliina edessä, kantaen ruokakoria, jossa kaloja ja ruuvas-kasvuja on sisässä. — Hän kumartaa). Sinäkös se olet vaimoseni? —

Louhetar (kurkistaa koriin). Spenattia — pavun palkoja, näen minä — vaan miksi otit ahvenia? tiedäthän sen jo, että minä rakastan paraittain paistettuja hailia.

Mies. Siellä kyllä oli paistettuja hailia, siellä sillan korvalla, vaan ne eivät olleet eläviä, ja sen suhteen niitä en ottanut.

Louhetar. No, yhtä kaikki sitte — mene nyt kauniisti kotiin — (jyrkästi). Vaan muista, että jos tapaat jonkun naisen tiellä, niin paina kohta silmäsi alas, — naineen miehen ei sovi kiemastella, niinkuin eräänä päivänä teit — — hyvästi nyt, ystäväni, ja katso pienosta kotona, kuuletkos sinä!

Nuori mies (Muutamia läninkiä toisella käsivarrellaan ja vasu toisella; Marjatta, tullessaan yhtaikaa, halailee miestä). Antakaa minun mennä, antakaa olla rauhassa! Ei minulla ole aikaa!

Marjatta (Komeasti ja kiltisti vaatetettuna, ratsaspiiska kädessä, miekka vyöllä ja sikarri hampaissa). Sinäpä nyt olet ihmeen kova, suloisin ystäväni, — kultaseni, kuuleppa, enkö saisi tarita sinulle käsivarttani vaan vähäksi ajaksi?

Nuori mies. Isä on kieltänyt, hän on sanonut, etten saa tarttua kenenkään tytön käsipuoleen.

Marjatta. Isä ja isä! eikö milloinkaan muuta kuin mitä isä lupaa! Voithan kuitenkin sanoa minulle kuka olet ja mitä sinä, kultaseni, kotonasi tiet?

Marjatta. Sitä oivallisempi se onkin, sinä pieni pujarini. Minä olen aivan kokonansa rakas ja sulostunut tuommoisiin pieniin ompelijoihin. Sinä pääset minusta, mutta vaan yhdellä ainoalla ehdolla.

Nuori mies (itsekseen). Oh! kuinka herjoja ne naiset ovat! (kovasti). Minä asun Sametti-kadun varrella, talossa N:o 11, Kiuru-nimisessä korttelissa.

Marjatta Kiitoksia leluseni! (pistää paikan nimen muistiin tasku-kirjaansa). Sinä saat kuulla minusta! (käsittelee miestä). Luota siihen!

Nuori mies (koettaen päästä erillensä hänestä). Se nyt on hirmuista, että kuu vaan joku mies parka lähtee ulos yksinänsä, niin luullaan hänestä jo kohta jos mitäkin pahaa! (juosta pötkii ulos).

Marjatta (ajaa häntä takaa kulissien väliin). Saanenhan minä kuitenkin tarita sinulle naulan konfehtia, sinä pieni pippuri-säkki!

Tuuterkaivenius (itsekseen). Miehet ostavat kaloja, asuvat itseksensä ja ompelevat vaatteita, — syövät konfehtia ja muuta namu-ruokaa ja heitä viekotellaan keskellä katua! sepäs on häväistys koko mies-suvulle! — Tuo nuori rouvas-nainen tulee takaisin. Nyt alkaa hän varmaankin pistää näppinsä minuun.

Marjatta. Se on varma ja tosi, että tuo sievänen mies-suku panee meille paljo papuja päähän.

Tuuterkaivenius. Ne nyt ovat sitte naiset, jotka nykyseen aikaan hallitsevat ja vallitsevat.

Marjatta. Niin, minusta olisi kumma jos muuten saattaisi olla ja laatuun käydä! Niitä tosin löytyy naisia, jotka puhelevat miesten vapauttamisesta; vaan niinkauan kuin minä saatan kohottaa ääntäni valtiopäivillä, niin panen sitä asiaa vastaan. Hoitakoot miehet lapsia ja kotisiivoa, hoitakoot jaloa ja kyllä vastuun-alaista kutsumustansa kotona, hoitakoot perettämme! kyntäkööt meidän ketoja, ja saakoot he hakata meille puita ja tuutia meidän lapsiamme! tähän työhön ovat he saaneet luonnollisia voimia. Vaan antaa naisten, jotka ovat korkeimman neron, ymmärryksen ja mielen edusjäseniä, hallita ja vallita maailmaa!

Tuuterkaivenius. Kiitoksia paljo! vaan kutkas suojelevat maata vihollisen päälle rynnätessä?

Marjatta. Me naiset! tosin otamme me miehiä keralla taisteluun, vaan me käytämme heitä työhön samalla tavalla kuin Pyrrus ennen muinoin elefanttiansa.

Tuuterkaivenius. Mutta mitenkä Jumalan nimessä te olette saaneet miehet niin masentumaan?

Marjatta. Meidän suurinta sanomalehteä, "Sanomia Turusta", joka on 12 kyynärää leveä ja 24 kyynärää pitkä, toimittavat vaan paljaat naiset. Alapalstoja ja muita helppolukuisia novellia kirjottelee yksi ja toinen mies-eläjä, eli niinkutsuttu suippa-saapas. Meillä toki on yksi mainio kirjoittelija, joka on loistava satunnaisuus, nimittäin Herra Sokersurvonius. Kas tuoltahan se tuleekin ammoinensa.

Marjatta (tervehtien). Hyvää huomenta, Herra Sokersurvonius; näin varhain liikkeellä?

Sokersurvonius (pitkä piippu kädessä). Aamupuolella on aina mielenjuoksu vilkkaampi ja ajatuksen voima syvempi. Muuten tahdon minä nyt mennä Teaatteriin, jossa paraillaan annetaan murhenäytelmää, joka on viidentoista näytöksen pituinen, ja jonka minä äsken kirjoitin. Se on vähän nuljakka, vaan tuntoa liikuttavat aineet siinä ovat voittavimmat.

Marjatta. Kuuden ja puolen vuoden vanha, vaan se on mies, jolla on hyvin paljo tietoa ja taitoa.

Tuuterkaivenius. Mitä hänestä sitte tullee, kun ennättää korvan-taue kuivahtaa. Mitä hänellä on kädessään?

Tuuterkaivenius. Minä luulin sitä maito-sarveksi kuin luulinkin — voi aikoja! voi tapoja!

Sokersurvonius (Marjatalle). Jää hyvästi, suloiseni! Minä sittemmin menen Näyte-hallituskunnan luo (amma kantaa häntä ulos).

Tuuterkaivenius. Kaikki on nyt ylenalasin kääntynyt nykyseen aikaan! Onkos nyt tieteet ja taiteetkin samoin?

Marjatta. Ne ovat menneet ihmeteltävällä tavalla edelleen. Tuolla, tuossa niin kutsutussa Wuoreliinin talossa, on parran-kone, mikä käypi höyryllä, ja jonka on eräs nainen keksinyt.

Tuuterkaivenius. Parranajo-kone Wuoreliinin talossa. Se löytyi jo minunkin aikoinani, vaan sen oli keksinyt kuningas Farao.

Marjatta. Joka sunnuntai-aamuna käyvät kaikki miehet Wuoreliinissa, jossa niiltä parrat ajellaan, kymmeneltä tuhannelta kerrallaan.

Marjatta (hapuilee oikealla kädellänsä). Oh, siitä pitävät kyllä naiset huolen. — Itse olen minä keksinyt valtakunnan vara-taivaan eli sade-varjon, joka, kun milloin sataa, levitetään Vuokatin kukkulalle ja peittää koko maan. Muutamat riuvut seisovat Suomenlahdessa, toiset Pohjanlahdessa, muutamat Vienanmeressä, muutamat Laatokassa ja niin edespäin.

Marjatta. Sitä ollenkaan ei tule katovuotta nykyseen aikaan, sillä kun aavistetaan katovuotta, niin silloin sitä ei saada. — (Kolme miestä tulee sisään, kantaen paaria, jotka ovat ladotut kukkasilla, joiden päällä istuu eräs ihminen, puettuna loistavaan pukuun ja polttaen tupakka-piippua. Kantajat laskevat paarit alas ja osoittavat istujalle kaikellaista nöyryyttä ja kohteliaisuutta).

Tuuterkaivenius. Kukas se on tuo arvon herra, joka istuu tuolla kukka-kukkuralla?

Marjatta (nauraen). Arvon herra! nyt minua jo naurattaa. Kuritushuoneen asukashan se on, joka vaan on ulkona nyt saamassa raitista ilmaa.

Tuuterkaivenius. No mitäs vielä pitää! onkos nykyseen aikaan tapana kannella pahantekijöitä kukkaispaarilla?

Marjatta Yksi ihmisyyden kauniimpia ajatteita on tullut toimeen, se nimittäin, että näille onnettomille hankitaan kaikkea mahdollista huviketta ja mukavuutta. Ne asuvat suurissa palatsiloissa; heillä on jokaisella pieni sievä asuntonsa ja yhteinen suuri kokoushuone, jossa he joka ilta yhteen tulevat, pelaavat piaanoa ja vetävät sormikoukkua, saadaksensa näetse ruumiillensa tarpeellista liikettä. — Joka aamu juovat he kahvia, kastaen Viipurin rinkeliä ja sahrami-leipää, ja puoliseksi on heille neljää lajia ruokaa paitsi herkkuja ja yksi puteli sapankaljaa mieheen. Iltaseksi on heille tavallisesti keitettyjä mateita ja riiskryyyni-puuroa, niinpaljo kuin he vaan jaksavat syödä.

Marjatta. Niille ei anneta lupaa mitäkään tehdä, sensuhteen että he sitä pikemmin tulisivat parempiin ajatuksiin. He eivät tarvitse pidellä veistä eikä kahveliakaan, vaan heitä syötetään aivan niinkuin pieniä lapsia. (Kantajat etäytyvät kuormanensa).

Tuuterkaivenius. Niinpä kantaa sitte tuo uutuus-kiihko, joka minun aikoinani kukoisti, kauniimpia hedelmiä! No, löytyykös nyt montakin köyhää nykyseen aikaan?

Marjatta. Syy? syy on oikosin ja yksinkertaisin mitä maailmassa löytynee. — Nyt, näet, ei enää ole metsä-herroja ensinkään, eikä yhtäkään vaivaisten-holhokuntaa. (Eräs mies, mielikuvallisesti ja naurettavasti koristettu, hyppii nelinköntyn, mutta toinen jalka ilmassa, poikki teatterin ja häviää sillätavoin).

Marjatta. Se on päivän kaunokainen, yksi päivän paraimpia sankaria, joka on lystäys-kävelyllään aivan saman tavan mukaan, kuin viimeisin muoti-kuvaus on määrännyt ja osoittanut. Hän tosin on kuin leijona — jalka häntänäki; vaan se muoti tulee peruutettavaksi, sentähden että kadut siitä liioin kuluvat.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Mieleni on oikein häiriöksissä siitä kaikesta, mitä olen nähnyt ja kuullut, niin että minä unohdan pää-asiani. Minun täytyy saada tietoa, jos nyt näinä aikoina vielä muistetaan minun nimeäni, ja jos jälkimaailma antaa minulle sen oikeuden mitä ansaitsen. (Kovasti). Kunnioitetaankos nyt vielä suurten esi-isien muistoa? — (Katsoo oikealle puolelle pitkin rantaa). Minä tuossa näen Porthanin vartalo-kuvan, ja tuolla etempänä joen penkereellä Agrikolan, jota aivottiin toimeen saada minun aikoinani. Missä se seisoo teidän muinais-jättöjen keräys-huone?

Marjatta. Sehän se onkin lystillinen rakennus se, sillä se seisoo pyörillä. Yhtenä päivänä se seisoo Mäntyharjussa, toisena jo Sysmässä, kolmantena taas Iitissä Lyöttilän kylässä ja neljäntenä se jo on Orimattilassa, Malluksen tienoilla.

Tuuterkaivenius. Aivan niinkuin minunkin aikoinani. Hyvä liikunto vapaassa Jumalan ilmassa lienee myös terveellistä meidän kansallisuus-muistoillekin.

Marjatta. Vanhoja asioita pidetään korkeassa arvossa; vaan ei mitään kuitenkaan niin korkeassa kuin tuota vanhaa kateuden kipua.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Niinmuodoin käypi minun aikani yhteen nykysen ajan kanssa kuitenkin yhdessä katsannossa. (Kovasti). Seikka siis tiede- ja taito-viljelijäin välillä on nytkin — —

Marjatta. Herttaisin mitä maailmassa saattaa olla, — ne syövät suuhunsa toinen toisensa niin kerkeästi kuin ikään ennättävät, ja yleisö on mukana samassa kestissä.

Marjatta. Kerätään yleistä apua heidän hautajaisikseen ja jos kerättyä rahaa piisaa, niin pystytetään kuvia heidän muistoksensa.

Tuuterkaivenius. Jumalan kiitos! Maailma ei ole sitte kuitenkaan niin ylenalaisin kääntynyt, kuin minä luulin, (syrjäänpäin). Minua juuri arveluttaa missä minun kuvani mahtanee seisoa! (Kovasti). Sallikaa nyt minun kysyä yksi kysymys: onkos nimi — (itsekseen) sydämeni lyöpi ja sykkää vallattomasti! (Kovasti) onkos nimi Tuuterkaivenius tunnettu?

Tuuterkaivenius (syleilee kiivaasti Marjattaa). Häh! — minä siunaan sinua, jälkimaailma! Tuuterkaiveniuksen nimi elää siis nykyseen aikaan, ja on elävä, huolimatta kateudesta. (Hälyrumputus kuuluu ulkopuolella Esintöpaikkaa).

Louhetar (tullen kiivaasti sisään, rummutta). Aseihin! sähkölennättimellä on tullut sanoma nyt juuri, että 500,000 koirankuonolaista on viisi minuuttia sitte pyrähtänyt lentoon Tonajoen varrelta ja että ne nyt lentävät kohti meidän rantoja. He lentävät siivillä, mitkä ovat ihan uudimpaa keksintöä, — ja voivat siis olla täällä vielä ennen iltaa. Kaikki naiset seisovat jo asehissa, varustettuina meidän äsken keksimillä sähkö-pyssyillä, jotka ampuvat tuhat laukausta minuutissa; ja myöskin miehet pitää saada aseihin. Matami Hoilander, joka on komentajana Taavetin kaupungissa, pyytää lisäväkeä (huomaa Marjatan). Marjatta! te täällä, minun kotini vaiheilla!

Louhetar. Te väijytte minun miestäni joka paikassa missä hän kävelee, tanssiloissa kievutte te hänen ympärillänsä yhtenään; te laulelette sulo-lauluja hänen sänky-kammarinsa ikkunan takana; te lähetitte hänelle näinä päivinäkin silkkisen nenäliinan ja naulan sokeri-ryyniä; te turmelette huoneellisen rauhan, (vetää miekkansa tupesta). Mutta minun miekkani on opettava teitä kunnioittamaan miehen viattomuutta ja uskollisuutta.

Marjatta (vetää kanssa miekkansa). Niinkuin tahdotte, minä olen valmis! se onkin tismallensa jo kaksikymmenes kaksintaistelu minulle tämä, mitä nyt on miekallani (he hosuvat keskenänsä).

Tuuterkaivenius (juoksee väliin ja eroittaa heidät). Armolliset naiseni! Eikös se nyt saattaisi käydä laatuun kynsillä, tämä tepastaminen teidän välillänne, kynsillä miekkojen asemesta… se olisi paljo viattomampaa se…

Louhetar. Se ei sovi miehelle, sekautua meidän vakaisiin leikkilöihin (Marjatalle). Me tapaamme toistamme Lusin kankaalla.

Tuuterkaivenius (koettelee pysytellä Marjattaa asemillaan). Viipykää kaiken mokomin. Viipykää silmänräpäysaikaa! te sanoitte, että Tuuterkaiveniuksen nimi —

Marjatta. Minun miekkani janoo verta! heti kurittamaan tuota varovaista vaimoa, ja sitte vihollisia vastaan, Porvariston kepeän hevois-väen esilinjassa (menee).

Tuuterkaivenius. Naiset ovat tulleet hulluiksi, siitä päivin kun miehiksi ovat muuttuneet. Ne ovat perineet meidän oikeudet; vaan myöskin meidän kunnottomuudet. — Mutta mitäs minä siitä, kun minulla on se ilo, ettei minun nimeäni vielä ole unohdettu; minun muistoni, niinkuin jo edelläpäin ennustin, on piirustettuna kuolemattomuuden temppeliin! — Jälkeiseni — minun lasteni lasten lapset — tulevat ihan varmaan olemaan valtakunnan korkeimmissa kunnia-viroissa, ja elävät minun kunnioitetun nimeni voimilla. —

(Konttikauppias ja kiinalainen lentävät poikki teaatterin, jälkeinen seuraten edellistä, huutaen: "pysäy, pysäy; ota kiini, ota kiini!")

Tuuterkaivenius. Mitä laatua lintuja ne nyt nuo ovat! mutta niinkuin vasta kuulin, tuntuu minusta ikäänkuin siivetkin olisivat muodissa nykyiseen aikaan.

Kiinalainen (ajaen häntä takaa, yhtäläisesti siivet selässä). Pidä häntä kiini, pidä kiini häntä! (saapi tonttikauppiasta niskasta kiini).

Tuuterkaivenius (itsekseen). Vieläkös niitä nytkin on, noita konttikauppioita? Se on sitkeä-henkinen suku se — tuo ruskea-partanen suku, ja vieläpä enkeli-siivillä kulkeva; — sitä minä en milloinkaan luullut näkeväni.

Kiinalainen (pitäen kiini konttikauppiasta). Anna pois rahat ja ota tavara takaisin.

Konttikauppias. Kah, midä pakitset! Mie hyvän siulle annoin tavaran, a sie valetta pakitset, kuldasein — mie helppooh möin, lipo sie vaan shilmällä katso, kuin helmellä; a, kun shilmät ummessa piät: piä auki pumasniekka, — vot sjulle.

Kiinalainen (Tuuterkaiveniukselle, vetäen perästänsä Konttikauppiasta). Sinä näytät minusta rehelliselle miehelle, — tuomitse meidän välillämme, niin koko taivaallinen valtakunta on siunaava sinua.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Se varmaankin on ensi-kertaa, kuin muinois-aisa istuu ja tuomitsee jälkimaailmaa (kovasti). No, mitenkäs asian laita on?

Kiinalainen. Tänä aamuna tuli tuo konttikauppias "Arkangelin tavara-rikkaasta maasta" Kiinaan, lintu-tietä. Heinä-torilla Kanttonin kaupungista ostin minä häneltä topan sokuria. — Minä heti söin suuhuni puolen siitä ja lahjoitin lopun vaimolleni ja yhdeksällekymmenelle ja yhdeksälle lapselleni. Vaan arvatkaa sitä kauhistustamme, kun pääsimme perille että se oli markkuljumia, jota hän meille oli tunkenut. Minä heti vourasin itselleni parin siipiä eräältä nahka-kauppiaalta Kanttonissa, ja aloin lentää löyhytellä tämän konttisaksan jälestä. Kohta hänet tapasinki Araratin vuorelta Länsi-Aasiassa, jossa hän istui linnun niskassa ja söi, huolimatta sen kiljuvasta parkumisesta. Hän huomasi minut, ja läksi lentoon. Minä seurasin jälestä. Tiellä tuli meille vastaamme lentäviä tullimiehiä. Minä huusin heille ottamaan tuota hyväkästä kiini, vaan hän pujotteli itsensä ihan sukkelasti niiden läpi. Hän lienee tottunut luikertelemaan ja pujahtelemaan läpitse tullipaikoista. Kiireissäni hankasin minä polvi-lumpioni verille yhtä Alppitunturin kukkulaa vasten, ja kadotin nuuskatuusani Välimeren selälle. Tuntikauden takaa ajettuani, kun jo olin pian henkihieverissä, tulimme Suomeen. Jos hänellä vaan ei olisi siipiä ollut, olisin minä kyllä hänet käsiini tavannut. — Se on hirmuista, että ihminen saattaa väärin käyttää aikakauden ihanampia keksintöjä, sitä jaloa lintu-vapautta.

Tuuterkaivenius (konttikauppiaalle). No, mitäs sinulla on vastaamista tuohon?

Konttikauppias. A, mie tavaran hyvän annoin; — kolmeeh ploutuuh ja viiteeh taalteriih, Ruotsin kultoa, möin naulan.

Konttikauppias. Ja siinä on sjulle pään-iäksi, kuldasein, — tavaraa koko elinajaksesi! Ja kyllä se tavara Kiinalaisen suussa mukiiah menöö. Piästä miut lietsuuh, piästä pyhä velisein! (hypähtää ja puistaa siipiänsä ikään kuin noustakseen lentoon).

Tuuterkaivenius (pitää kiini Konttisaksaa). Tunnetteko te Tuuterkaivenius-nimeä?

Kiinalainen (alkaa myöskin hyppiä ja pyristellä siipiänsä). Jos vaan yrität lentoon, niin kyllä minä kannuksillasi aina pysyn, mene vaikka maailman loppuun asti!

Tuuterkaivenius (pitää kiini kimalaista toisella kädellään). Oiikos nimi Tuuterkaivenius tunnettu nimi? Minä rukoilen teitä, hyvät herrat! sanokaa minulle! sanokaa minulle!

Kiinalainen ja Konttikauppias (hyppien ympäri esintö-paikkaa). Päästä minua! päästä minua!

Tuuterkaivenius (hyppii heidän kerallansa ja kokee pitää heitä kiini, huutaen yhtaikaa). Ainoastaan yksi saita, tunnetteko te Tuuterkaiveniusta? (Sillä tavalla hyppivät he muutamia varvia ympäri, kunnes kiinalainen ja konttikauppias riistävät itsensä irti Tuuterkaiveniuksesta ja pääsevät ulos, jonka jälkeen heidät kohta nähdään lentävän yli esintö-paikan, kohti samaa suuntaa, josta tulleetkin olivat).

Tuuterkaivenius. Tuuterkaivenius nuorempi.
(Esintö-paikassa alkaa pimetä vähittäin).

Tuuterkaivenius. Pysähtykäät! pysähtykäät! Eikös nyt ketään ole, kuka tuntisi Tuuterkaiveniuksen?

Tuuterkaivenius nuorempi (ukko, jolla on paljas pää, pitkä hopealle hohtava parta ja alastomat käsivarret; rumasti puettuna ja suuri säkki selässä). Kuka se on, kuin huutaa minun nimeäni…?

Tuuterkaivenius (säikähtää). Mitä! — onko teidän nimenne Tuuterkaivenius?

Tuuterkaivenius (syrjään). Olisiko tuo yksi minun jälkiheimoani, joku Tuuterkaivenius nuorempi! — se näyttää hirveän näköiselle! (kovasti). Suokaa anteeksi pitkämatkaiselle vieraalle, vaan teidän nimenne on Tuuterkaivenius, ja minun sydämeni sykkää kaksinkertaisella väkevyydellä tämän ohessa. Te kannatte loistavata nimeä!

Tuuterkaivenius nuorempi. Oletteko te kuulleet puhuttavan Olli Tuuterkaiveniuksesta?

Tuuterkaivenius. Kuka ei olisi sitä kuullut? kuka ei tuntisi sen miehen nimeä, joka oli suurin muinaisuuksien tutkija ja muinaisjätteiden kerääjä aikoinansa.

Tuuterkaivenius nuorempi (hymyillen). Semmoinenko se oli? Te kentiesi tarkoitatte minun iso-isääni. —

Tuuterkaivenius (kiivaasti). Teidän iso-isäänne… Vaan Olli Tuuterkaiveniuksella oli vaan yksi tytär, eikä yhtään poikaa. —

Tuuterkaivenius nuorempi. Hän lienee nainut uudellensa vanhoina päivinään.

Tuuterkaivenius (itsekseen). Tulinko minä uudellensa vielä naineeksi! — yksi poika — Herra Jumala! (kovasti). Sinä sitte olet minun poikani poika! (syleilee häntä). Minun poikani poika! minun pieni poika-raiskani! Silläkö tavalla se on, kuin jälkimaailma palkitsee sinun iso-isäsi ansioita?

Tuuterkaivenius nuorempi (irroittaa itsensä hänen syleilyksistä). Oletteko te hulluna, herra?

Tuuterkaivenius nuorempi. No, ei se sitä estä. Minun iso-isäni, Olli Tuuterkaivenius, joka lienee elänyt Jyrängössä noin sata vuotta sitte, kuoli Helsingissä hullujen huoneessa.

Tuuterkaivenius nuorempi. Hän hupsutteli niin kauvan muinaisuuksinensa, että hän lopulta luuli itse olevansa muumia. Kuolemansa jälkeen täytettiin hänen nahkansa toplingilla, ja siten saatiin hänestä ihmisen kaavikas — —

Tuuterkaivenius nuorempi. Ja sitten lahjoitettiin hän Tiedeseuralle, jonka huoneissa takamaisella puolella hän nytkin vielä seisoo, suuren rosmon rinnalla.

Tuuterkaivenius (huimistuneena). Suuren rosmon rinnalla — (karkaa kohti Tuuterkaivenius-nuorempata ja tarttuu kiini häneen). Onnetoin sukujättö! miksi piilet ja kierrät sinä ympäri näitä seutuja? mikäs on sinun toimesi, sinun ammattisi?

Tuuterkaivenius nuorempi. Ammattini? Minä olen vähän iso-isäni tapainen; sillä minä kuleksin ympäri kyliä ja kokoilen luita, joita sitten myyn kauppamiehille, jotka niitä vievät ulkomaalle, missä niistä jauhetaan lantaa pelloille ja niituille (menee).

Tuuterkaivenius (ärjyen, lyöpi kämmenellään otsaansa). Haa! loistava sikiö! (Rummut, pillit ja tykkien-paukaukset pauhavat. Esintö-paikalla on aivan pimeä, niin että ampuma-tulen väläykset näkyvät).

Tuuterkaivenius (mieli-vaivoissaan). Sotajoukot virtaavat joka suunnalta! — Kuka nyt viepi minut takaisin rauhallisiin aikoihini!

(Sotamarssi laulun kanssa kuuluu esintö-paikan ulkopuolella, kaupunki vähitellen valaistuu, niin että se lopulta tulee täyteen valoon).

Tuuterkaivenius (joka sillä ajalla levottomasti hoippuu edestakaisin). Nyt muuta ei ole enää vajaa, kuin että minä vaan yhdyn keskelle telmettä, ja että minun pistävät puhki jotkut keihäsniekat! — Jos nyt vaan vielä voisin jollakin luonnollisella tavalla päästä pois tästä kirotusta jälkimaailmasta.

    Unesi on päättyneenä,
    Saat jo tulla Tuuterista.
    Mitä näit ja nähnyt olet,
    Opiksesi se nyt ota,
    Ota vastaisen varalle.
    Mitä tuolla tulevassa
    Ajassa nyt alkavassa
    Aina avaran maailman
    Tapahtuu, sen Herra tiennee,
    Joll' on yksin tieto niistä,
    — Mitä Hän vaan määräileepi.
    Kokeet kaikki kuolevaisen
    Ovat turhat, kun ovatkin,
    Tehdä niistä määriöitä.
    Miksi mailma muuttukoonki,
    Mullin mallin vanhat kaikki,
    Laitokset ja laatimiset,
    Niin tuo rakkaus vapauteen
    Isänmaassa ihanassa
    Aina pysyköön pyhänä
    Täällä Pohjolan perillä!

(Sama huone, missä näytelmä alkoi. Vaatteella peitetty pöytä seisoo keskellä lattiaa).

Rouva (seisten ikkunan pielessä). Katso, miten he häärivät toinen toisensa ympärillä; tytär juoksee ikään kuin vimmattu ja tohtori hänen jälestänsä haju-vettä kädessä.

Siivettyinen (istuen pöydän ääressä, arkki paperia kädessä). Antaa heidän hääriä, hyvä rouvaseni. Mies on ottanut hengen itsestänsä; sen minä jo sanoin ensimäisenä silmänräpäyksenä, kun sain kuulla, että hän ei ollut kotona koko vuorokautena, sillä eilen, kun hänen kerallansa haastelin, tuntui hänen puheensa hyvin mielipuoliselle.

Rouva. Niin, sen minä tunnustan, että hänen käytöksensä minuakin kohti eilen oli niinikään hyvin kummallinen. — Aamusilla kuulin koiran ulvovan, ja se merkitsee, että taloon ilmaantuu ruumis.

Siivettyinen. Pitäisi käydä miehissä katselemaan Jyrängön rannoille. Rauha kuitenkin hänen tomullensa. Se oli vaan onneksi, että hän ei ottanut testamenttia mukaansa. — Ehkä nyt luetaan loput testamentistä. (Lukee). "Sen suuren kivikuvan keskellä vierashuonetta, niiden muiden suurten muinosjätteiden keralla, lahjoitan minä Kansallis-muistojen huoneesen Helsingissä, niillä ehdoilla, että sanottu huone rakennetaan uudesti Santalahden rannalle, joka on paras ja avea paikka, ja varsinkin näkyvä kaikille merellä kulkijoille," — ja niin edespäin, hyvä rouva Noukkanen. — Ne muut me tunnemme. — 1200 markkaa vuosittain tyttärelle, 600 markkaa vuosittain elinaikaiseksi eläkkeeksi rouva Noukkaselle, ja muut kaikki minulle, kuitenki sen kunnioittavan mutta vaivaloisen velvollisuuden kanssa, että mieltäni myöten eli sen mukaan kuin hyväksi näen, käytän korot rahoista kehoitukseksi luonnon-tutkijoille ja muinosjätteiden kerääjille… sen mukaan kuin hyväksi näen… niin… niin, sen mukaan kuin hyväksi näen, se on tietty se. — Se onkin hyvä, että minä otan tämän vierasmiesten todistaman ja siis laillisen testamentin nyt mukaani; mutta erittäin tahdon minä teille, rouvaseni, osoittaa kiitollisuuttani siitä, että olen tämän käsiini saanut, ennenkuin sukulaiset pääsivät sitä haistelemaan. Tunnollisesti tahdon minä täyttää kuolleen viimeisen tahdon. Levätköön hän vahvassa rauhassa ja saakoon nauttia autuasten perintöä siellä paremmassa maailmassa.

Rouva (kuivaten silmiänsä). Sen hän kyllä saapi; sillä hyvä ihminen hän oli. Te, herra nimineuvos, pidätte varmaankin kauniin ruumispuheen hänestä?

Siivettyinen. Siitä saatte olla vakuutettu, te hyvä, te rehellinen rouva Noukkanen. — Sen hän ansaitsee. Ja sen minä olen tekevä niin hyvästi, kuin ikään on mahdollista.

Siivettyinen (sysää myöskin tuoliansa poispäin). Eihän kukaan maannekaan pöydän alla?

(Molemmat nousevat tuoliltaan ja kurkistavat pöytäpeitteen reunojen alite pöydän alle. — Tuuterkaivenius, kohoten pöydän alta ja nostaen sitä ylös päällään, ojentaa kätensä kummallekin puolelle ja on tarttunut kiini Siivettyisen ja Rouvan neniin. Siivettyinen ja rouva Noukkanen älisevät ja peräytyvät poispäin, pitelevät ja hellittelevät neniänsä ja juoksevat kiireesti kumpainenkin ovesta ulos).

Tuuterkaivenius (nostaa pöydän alas päästään). Missäs minä nyt jälleen olen? minusta tuntui kuin olisin kopristanut kiini kahdesta pitkästä koukusta, joiden avulla kohosin ylös. Minä tupsahtelin toisinaan maahan toisinaan nousin taas ylös, ikään kuin kummitus (katselee ympärillensä). Mutta kotonanihan minä nyt olen, Jumalan kiitos!… mikäs tämä on tässä? (ottaa paperin, jonka Siivettyinen kädessään on pudottanut, ja aukasee sitä). Minun testamenttini! kuka tämän on näppiinsä saanut! (repii palasiksi paperin ja viskaa palaset lattialle).

Ilma (tullen innostuneena sisään, viskautuu isänsä rinnoille). Isä! hyvä, rakas isäni!

Heimonen (seuraten Ilmaa, tarttuu molemmin käsin Tuuterkaiveniuksen käteen). Mikä ihmeellinen onni!

Ilma. Hyvä herttainen isäni, missä olette te olleet koko tämän pitkän hirmuisen vuorokauden?

Tuuterkaivenius. Missä minä olen ollut? olen ollut katsomassa jälkimaailmaa; vaan jos he saavat minut vielä kerran sinne, niin kyllä he sitte hiiteen minut vievät. Mites nyt on? näytänkö minä toisen muotoiselta kuin ennen? näytänkö minä, kuin jos olisin sata viisikymmentä vuotta vanha? Vai miten? —

Tuuterkaivenius (tohtorille, tarttuen hänen käteensä). Kuuluttehan te olevan taitava lääkäri, te? — voitteko te parantaa? — (asettaa tohtorin kättä päähänsä). Tunnetteko mitään kuhmuja — mitään kuhmuja nahan alla?

Tuuterkaivenius (kiivaasti). Koetelkaa minua tarkkaan, — minun silmäni ovat vähän repeytyneet? eivätkö ole?

Tuuterkaivenius (Ilmalle). Olenko minä hillittömän näköinen! niin kyllä, niin kyllä, alku on hyvä, sen minä huomaan. (Heimoselle). Vastatkaa minulle totisesti. (Kääntää niskansa hänelle). Koetelkaa tarkkaan — — onko minussa taipumusta hullupäisyyteen?

Tuuterkaivenius. Vaan minuun kentiesi tulnee. — Herra tohtori, rakastattehan te minun tytärtäni?… Ottakaa hänet — ottakaa minutkin, — pankaa minut rullatuoliin ja antakaa minun heilua siinä, kiepua ihan ympäri, — antakaa minulle seula, antakaa kaksi seulaa vettä päähäni, niin että selviän, — antakaa minun ottaa rohtoja — ottaa sisääni sekä aamuina, puolpäivinä ja iltoina — joka minuuttina koko ruokalusikallinen — kupillinen, kaksi kupillista.

Tuuterkaivenius (Ilmalle). Niinpä minä pusken tulevata aikaa, minä en enempää rupea naimaan, — sinun pitää vallita minua, — talossa ei saa olla mitäkään emännöitsijöitä, ei ketään opettaja-naista eli kuvernanttia, kuuletkos nyt sen, — sillä muuten minä en käy vastaukseen, jos miten kanssani tapahtuu (tohtorille). Herra! — Onko mitään rosmoa Tiedeakatemiassa? elkää minua sinne myökö, kuuletteko sitä, — haudatkaa minut oikealla tavalla! minä en tahdo tulla topatuksi, enkä sisustetuksi jälkimaailman pilkaksi!

Tuuterkaivenius (katselee ympärillensä, jonka jälestä hän tarttuu Ilman ja Heimosen käsiin). Hyvät lapseni! heittäkää minut yksin! antakaa minun tulla tuntoihini, — kaikki on tuleva hyväksi jälleen, jos minä vaan — — kas niin — — (johdattaa heidät sivuovelle) menkää nyt sisälle.

Heimonen (Ilmalle). Menkäämme sisälle, vaan pitäkäämme tarkka vaari hänestä (he menevät sisään sivuhuoneesen).

Tuuterkaivenius. Muinoisuudet! niin, ne ovat ne kirotut muinoisuudet, jotka ovat syyt kaikkeen tähän! pois semmoiset! pois, minä en milloinkaan tahdo niitä enää nähdä! (tarttuu savi-askeaan ja laulaa samalla nuolilla kuin C. A. Gottlundin: "Minä olen poika, jot' ei surut paljon paina" j.n.e.)

Villitykset luotani jo pojes minä viskaan,
Noiden kanssa päätäni enää en pieksä koskaan.

Ikkunasta pihalle mä tuon nyt heti paiskaan,
Häntä en ihaile tässä — tuota moukka raiskaa.

Kyllä noita moukkijoita maailmahan säästyy,
Tuhansina vuosina ei niistä ole päästy!

Nyt tulee vuoro kreekkalaiselle muinoisjätteelle (tarttuu kiini kipsipäähän ja laulaa:)

Mitä! etkö sinäkin jo haudo tipo tiehes!
Jos on noukkas lyhytkin, niin minun pitkä lienee.

Ihmismielen ylpeys, se loppuhunsa lankee;
Kauneus ja koreus, ne — tyhjiksipä raukee.

Kaikki oomme nenättömät sadan vuoden päästä,
Enpä siis mä enempätä sinuakaan säästä!

Ulos kaikki tyyni, — minä olen jo pois luonnostani — minä riehun; — jokainen kappale, minkä viskaan pois, ottaa aina kiven vähemmäksi sydämeltäni (alkaa taas laulaa yhä samalla nuotilla:)

Hyvä aina hyvänä se iänkaiken säilyy,
Vaikka se ei kullassa ja sametissa häily.

Se on meille onneksi tok hullutuksissamme,
Kun ne kuolemattomiksi ei jää muistoksemme.

Toinen toista torumaan me tottununna oomme,
Haudassa ne sopimaan viel' tottuut meidän luumme!

Nyt on vaan tähteenä tuo kivikuva tuolla peitteen takana — ulos sekin; — tästä lähin tahdon minä suosia ainoastaan — (juoksee esivaatteen luo, joka samassa vedetään syrjään, ja nyt tulee näkyviin hyvin valaistu vaihos, josta Totuuden Jumalatar näkyy voitollisena, ollen voittanut valheet ja harhailukset). Totuuden Jumalatarta! — (lankee polvillensa ja ojentaa molemmat kätensä vaihosta vastaan).

(Vaihosta valaisee vielä kellahtava, punainen tuli, ja soitanto alkaa; esirippu putoaa verkkaisesti).

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 1868 JA 1968: LEIKKIKUVAILUS LAULUILLA KAHDESSA NÄYTÖKSESSÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of 1868 ja 1968: Leikkikuvailus lauluilla kahdessa näytöksessä

1868 JA 1968

AUGUST BLANCHE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE