Produced by Tapio Riikonen

KALEVALA (1862)

Lyhennetty laitos

Tärkeimmillä selityksillä koulujen tarpeeksi varustanut

ELIAS LÖNNROT

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 27 Osa.

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1862.

Imprimatur: C. R. Lindberg.

Alkulause

Kun vuonna 1849 toimitettua Kalevalaa ei enää tavata kirjakaupassa, niin annetaan tässä uusi, kouluin tarpeeksi lyhennetty laitos Kalevalan runoista. Lyhennys on sillä tavoin toimitettu, että siihen on otettu ainoastaan pää-asiaiset tarinat, jonka kautta, syrjätapausten pois jättämällä, nykyisen laitoksen värsyistä ei tule paljo päälle neljän joka kymmentä värsyä vastaan entisessä, niinkuin seuraava osotus sen vielä tarkemmin selittää. [Värsyluku: S:a Entis. 22796, Nykyis. 9732.]

Erinäisiä runovärsyjä nykyisessä laitoksessa paikoin tavataan toisilla sanoilla kun entisessä. Niitä ei toki ole omasta päästä saatu, vaan valittu niistä monilukuisista runoin toisinnoista, joita eri laulajoilta kirjoitettuna yleensä löytyy, ja syynä niiden valitsemiseen entisten sijasta on ollut, ei mikään muuttamisen halu, vaan tavallisesti se ainoastaan, että suotava lyhennys sillä tavoin on saatu paremmin mukautumaan.

Kerake d, jota Karjalan kielimurteessa ei tavata ollenkaan, on näistä Kalevalanki runoista pois jätetty. Vaikka semmoisen poisjäännön hoksaamiseen ei paljo tarvita tottumista, niin ei toki haitanne juuri vasta alkavain johdoksi luetella muutamia erinäisiä, näissä runoissa tavattavia sanoja, joissa t, tahi sen sijainen d, sillä tavoin vastoin tavallista kirjakieltä on katoomaan tullut. [Ahin = Ahdin, Ahon = Ahdon, aian = aidan … yhen = yhden, yheksi = yhdeksi, yheksällä = yhdeksällä.]

Syy vastamainittuun erotukseen on se, että tavallisessa kirjakielessä t ja ht, kun ovat kahden ääntiön välissä (pata, lehto), pehmenevät kerakkeiksi d ja hd, jos jälkimäinen ääntiö ei ole pitkä (pataan, lehtoon) ja tavu sanan taipuessa tulee kerakkeella päättymään (padan, lehdon, padassa, lehdossa jne.). Mutta Karjalan (kuin myös Savon ja Kainun) murteessa t ei pehmene, vaan katoo kokonaan (pa'an, lehon, pa'assa, lehossa jne.).

Samoite katoo k peräti l:n ja r:n perästä, eikä pehmene j:ksi, kuin monessa muussa murteessa, ja sentähden tavataan näissä runoissa härän, jälen, kylen, kären, nälän, eikä härjän, jäljen, kyljen, kärjen, näljän. Se kirjoitustapa jo toki muutenkin alkaa kyllä tavallinen olla. Omituinen Venäjän-Karjalan murteellen on sk:n ja tk:n pehmeneminen, edellisen s:ksi ja jälkimäisen t:ksi, jonka tähden sanotaan itettäviä, kaselle, kosen, lasettakoon, matalla, so. itkettäviä, kaskelle, kosken, laskettakoon, matkalla.

Paitsi sanan ensimäisessä tavuessa jakauvat pitkät ääntiöt ja pitkät kaksois-äänet eri tavuihin, jossa tapauksessa aa ja ää muuttuvat oa:ksi ja eä:ksi:

a) nimi-, laatu- ja luku-sanain infinitivo-siassa.

[aikoa = aikaa, aloa = alaa, haavoa = haavaa … vajoa = vajaa, vertoani = vertaani, äijeä = äijää.]

b) tekosanain i-mäisen nimitapa-lajin translativossa ja infinitivossa.

[ajoa = ajaa, eleä = elää, hiihteä = hiihtää … soutoa = soutaa, työnteä = työntää, veteä = vetää.]

c) toisen luokan tekosanain varressa ja johdoksissa.

[arvoan = arvaan, harjoava = harjaava, hoiloa - hoilaa … osoajaksi = osaajaksi, osoamatta = osaamatta, vastoavi = vastaapi.]

Kaikissa muissa tiloissa ääntiöt jakauvat muuttumattomina erilleen ja saavat tavallisesti b:n väliinsä. Niin esim. tulee kaksitavuisista sanoista: keihään, kotiin, käyään (käydään), kylään, melkein, pahaan, saatiin, sotaan, taloon, usein, veneen, veteen, kolmitavuisia: keihä'än, kotihin, käyähän, kylähän, melke'in, paha'an, saatihin, sotahan, talohon, use'in, venehen, vetehen, ja kolmitavuisista: hopeita, keihäille, kätkyille, kaotkoot (kadotkoot), olalleen, rekeille, sivullaan, nelitavuisia: hope'ita, keihä'ille, kätky'ille, kaotkohot, olallehen, rehe'ille, sivullahan; nelitavuisista: sanelemaan, uu'istuneen (uudistuneen), viisitavuisia: sanelemahan, uuistunehen jne.

Suora- ja mutkatapaisten (modus indicativus ja concessivus) tekosanain kolmas yksikön asema Venäjän-Karjalan murteessa pitkittyy liitteellä vi, vastaava meidän tavalliselle pi, virolaiselle b. Semmoisia ovat: ajattelevi, astuvi, elelevi, kapaloivi, kumottanevi, laativi, menevi, paistanevi, tiennevi (tietänevi), yllättävi jne., jotka meillä sanotaan: ajattelee eli ajatteleepi, astuu eli astuupi, elelee eli eleleepi, kapaloi eli kapaloipi (kapaloitsee), jne. Ainoastaan yksitavuisista sanotaan aina: luopi, saapi, uipi jne.

Itsekohtaisista tekosanoista, joita suomen kielessä kaikin paikoin ei käytetä, voipi niihin tottumaton seuraavain esimerkkien kautta jotain johtoa saada:

[ajoihe = ajoi itsensä, annoime = annoin itseni, astuikse = astuu itsensä … veäite = vedä itsesi, ylenteleikse = ylentelee itsensä, itseänsä, ärtelihet = ärtelit itsesi, itseänsä.]

Yleisiä kielessämme ovat äänimukaiset tekosanat, jotka usein yhteydestänsä toisten sanain kanssa saavat parhaan selityksensä. Senlaisia esim. ovat: suihkii, piukkii, loruu, noruu, kamuaa, remuaa, nuhajaa, sohajaa, ratisee, vatisee, ärähtää, sorahtaa, sirettää, hyräytyy, viehkuroi, kääperöitsee, häiläyttää nauskauttaa, tölläyttää, tuivertaa, kaivertaa, karittelee, kahattelee, suhuttelee, siuottelee, luskuttelee, juhmuttelee, käärämöittelee jne. Jonkun toisen tekosanan vieressä ne osottavat tarkemmin sillä merkityn toimituksen erityistä ääntä tai liikuntotapaa, esim. lyödä lynnähyttelee = lyö niin että helähtelee, itkeä hyryttelee = itkee hiljaisella äänellä, huutaa huikahuttaa = huutaa raikkaalla äänellä, käydä kulleroittelee = käy keveästi ja ripsaasti, astua lykyttelee = astuu joutusasti, hiihtää kivittää = hiihtää uutteraan, juosta puikkii = juoksee liukkaasti. Tavataan välistä melkein samanlaatuisia nimi- ja laatusanojaki, esim. huitukka, haitukka, ressukka, rehvana, röyhetyinen, källeröinen, jotka samoin kuin senlaiset tekosanatki usein ovat helpommat ymmärtää, kun tarkalleen muilla sanoilla selittää.

Tekosana-johdoksia: käännältää, väännältää, veältää, (vedältää), sivaltaa, työnnältää, nostakaa, painaltaa, murraltaa jne., jotka osiksi ovat tavalliselle kirjakielelle oudompia, käytetään runoissa joksensaki tavallisesti. Niillä osotetaan toimituksen kiivautta (kiireisyyttä ja väkevyyttä), esim. työnnältää = työntää kiivaasti eli äkisti ja väkevällä kädellä. Äkillisyyttä yksinään merkitään toisella johtolajilla, jota laatua ovat: vetäisee, tarpaisee, sitaisee, kutaisee, tahkaisee, parkaisee, = vetää, tarpoo, sitoo, kutoo, tahkoo, parkuu yht'äkkiä. Eri lajia taas ovat seuraavat johdokset: aukoo, halkoo, katkoo, laukoo, leikkoo, lohkoo, pilkkoo, ratkoo, seuroo, tempoo, viskoo, ja huiskii, jyskii, lykkii, ryyppii, tuiskii jne., jotka tarkoittavat sievennettyä tahi vähennettyä toimitusta.

Aivan omituinen Aunuksen ja erittäinki Vepsän murteelle on mutka- ja ehtotavan (modus concessivus ja conditionalis) yhdistys, jota yhdistystä voisi arvelotavaksi sanoa. Jälkiä siitä löytyy näissä runoissakin, esim. (XXIII: 187, 188) suuttuneisi = ehkä suuttuisi, taitaisi suuttua, ja kamaltuneisi = ehkä kamaltuisi, voisi kamaltua. Vepsän kielessä tavataan myös erityinen laji tekosana-johdoksia päätteellä -ksennan, -ksentaa (-kseta), joka tarkoittaa toimituksen alottamista eli siihen rupeemista. Kalevalan runoissa löytyy niin ikään jälkiä siitäki lajista, esim. (XXVII: 213, 214) syännyksenti = alkoi syäntyä (sydäntyä), ja suutuksenti = rupesi suuttumaan.

Kun tahdotaan toista kohteliaammasti jotain tekemään käskeä, käytetään runoissa yleisesti kehotustapaa (modus optativus), esim. katso'ote, kukkuos, liikkuos, luistaellos, tehkös, tullos, uiksennellos, ve'ellös (vedellös), viitsiöte jne., = tehkää niin hyvin ja katsokaa, ole hyvä ja kuku jne.

Kieltävissä lauseissa runo omaan laatuunsa usein asettaa kieltosanan tekosanan jälkeen, esim. anna en sulle piikoani, huoli en haahen haljakoista, maha et lausua lapiksi, oisi en paljoa pitänyt, ole et joki juoksemahan, pääse en neitipäiviltäni, saanut ei paljo saalihiksi, taia en sampoa takoa, tullut ei illalla kotihin jne. Tavallisessa puheessa sanottaisi: en anna — — —, en huoli — — —, et maha (mahda) — — —, en oisi, jne.

Asemallinen tekosana (verbum personale) välistä jääpi koko lauseesta pois, esim. emo tuosta itkemähän = rupesi itkemään, heti tuonne hiihtämähän = läksi hiihtämään, kaikki kattilan pesohon = lähtekööt pesoon, kenpä sanan saatantahan = läksi tahi lähtisi sanan saatantaan, Lapin koirat haukkumahan = rupesivat haukkumaan, mie tuota sanelemahan = käännyin sanelemaan, miksi neittä korjahasi = pyydät eli tahdot neittä, miten olla, kuin eleä = pitäisi eli tulisi olla, siitä seppo Ilmarinen tyttöä anelemahan = kääntyi eli rupesi anelemaan.

Nimi- ja laatusanat runokielessä hyvin tavallisesti saavat semmoisia erilaisia johdepäätteitä, jotka antavat niille somistavaisen, suosittelevaisen eli miellyttäväisen lisämerkinnön, esim.

[anoppi = anoppinen, emä = emo, emonen, emyt, halko = halkonen … vesi = vetonen, veyt, vetyinen, vyö = vyöhyt, vyöhykkäinen, yö = yöhyt.]

Monikossa on Karjalan ja Savon murteella ynnä tavallisten päätetten kanssa myös toiset omalaatuisensa, esim. helmilöitä, jokiloina, kuoriloiksi, käärylöihin, lastuloita, lukkoloita, mahtiloita, pilvilöiksi, ristilöitä, tähtilöinä jne., jotka usein tavataan näissä runoissa. Ne eivät merkitse muuta, kuin yleensä tavalliset: helmiä, jokina, kuoriksi, kääryihin, lastuja, lukkoja, mahtia, pilviksi, ristejä, tähtinä. A:lla ja ä:llä päättyvissä sanoissa niitä ei ollenkaan tavata.

Sanaa on, vastaava tavallisille jälkiliitteille -han, -hän, -pa, -pä, usein käytetään ikään kuin lauseen lujitteeksi eli täytteeksi, välillä melkein joutonaisesti, esim. eip' on ilmalla Jumalan, eip' on mennyt Päivälähän, kenp' on veistäisi venosen, kun on ammut Väinämöisen, lampiveet on laskemassa, luon on merta luutimahan, mies on nousevi merestä, oi on vanha Väinämöinen, onp' on Hiiessä hiottu, takoi — — — laitahan on jauhomyllyn, tuop' on päätyvi pihalla, uip' on vielä yötä kolme, jne.

Muista Kalevalan kielen erinomaisuuksista, jotka jollain tavalla poikkeevat tavallisesta kirjakielestä, erittäinki raamatun suomesta, antanee seuraava erinäisten sanain luettelo jotain viittausta:

[annituus = annittomuus, ensinkänä = ensinkään, hanka rauta = rauta-hanka … vyö vaski = vaskivyö, vaskivöinen, väänti = väänsi, väätä = vääntää.]

Sanarakentonsa puolesta joka runovärsyllä on neljä polvea eli mittaa, esim.

    aisa tarttui aisan päähän;
    yksin meillä yöt tu- levat,

ja itse-kuki polvi on kaksitavuinen, paitsi ensimäinen, jossa voipi olla kolme, vieläpä ehkä neljäki tavutta, esim.

mene jo myöten myöty neiti; ääni oli kaunis ja so- rea.

Ensimäiseen polveen sopii kaksi lyhyttäki tavutta, esim.

lähe kanssa laula- mahan,

mutta sitä seuraavain polvien tavuista pitää edellisen olla pitkä, jälkimäisen lyhyt, esim.

oli ennen aikoi- nansa,

kuitenki niin ymmärtäen, että lyhytääntiöisetki tavuet, paitsi sanan alussa, taidetaan pitkiksi lukea, jos ovat korottomia, esim.

tule- vi jo- ki tu- linen; satu- ja sa- nele- mahan,

ja välistä korollisinaki, esim.

tyttä- reni nuorem- pani; kysyt- teli lausut- teli.

Sanaselitykseen eli sanastoon on otettu ainoastaan oudompia, erittäinki länsi-Suomelle vähemmin tuttuja sanoja, ja vieraskielisten sukulais-sanain osotuksella on tahdottu antaa jotain viittausta vertailevasta kieli-tutkinnosta. Nimija laatu-sanoista saadaan genitivo- ja tekosanoista infinitivo-sija niiden viimeisen tavuen muuttamalla sen jälkeisen osotuksen mukaan. Merkki + muistuttaa sanan varren samassa pehmenevän, s.t.s. että siinä löytyvät kk, lk, nk, rk, p, lp, mp, pp, rp, t, ht, lt, nt, rt, tt tulevat olemaan k, l, ng, r, v, lv, mm, p, rv, d, h, ll, nn, rr, t, ja k peräti katoomaan.

Muutamia pieniä painovirheitä on tullut tähänki kirjaan [korjattu]. Siihen lisäksi tavataan myös paikoin epävakaisuutta semmoisten sanain kirjoittamisessa, kun esim. suvaitsen, tuuvitella, laskija, onneton, tutkaimen, hopeinen, käyppä, pääsnekkänä. Lukija siis suokoon anteeksi, jos jossa kussa paikassa niiden sijasta tapaisi suaitsen, tuu'itella, laskia, onnetoin, tutkamen, hopeainen, käy'pä, pääsne'känä.

Helsingistä helmikuussa 1862.

E. L.

Ensimäinen runo

Laulaja kehottaa toista kanssansa laulamaan ja nimittää laulun erinomaisimmat aineet; vv. 1-22. — Ilman tytär, kave Luonnotar, ikävystyy yksinäiseen elämäänsä ilmassa, laskeikse sieltä mereen, joutuu tuulen ja veden vaikuttamasta raskaaksi ja kuljeksii kauvan aikaa aalloissa; vv. 23-54. — Sotka lentää, laatii pesän Ilmattaren polvelle, munii siihen, munat vierähtävät veteen ja särkyvät palasiksi, jotka muuttuvat maaksi, taivaaksi, auringoksi, kuuksi, tähdiksi ja pilviksi; vv. 55-102. — Ilmatar yhä uiskentelee merellä ja luopi viimein ympärillensä rantoja, niemiä, saaria, luotoja ja muita paikkoja; vv. 103-136. — Lopulta Ilmatar synnyttää Väinämöisen, joka ensin jääpi aaltoin varaan, kunnes viimein seisottuu muutaman saaren rannalle merellä; vv. 137-170.

    Veli kulta veikkoseni,
    Kaunis kasvin-kumppalini!
    Lähe kanssa laulamahan,
    Saa kera sanelemahan,
    Noita saamia sanoja, 5
    Virsiä virittämiä,
    Vyöltä vanhan Väinämöisen,
    Alta ahjon Ilmarisen,
    Päästä kalvan Kaukomielen,
    Joukahaisen jousen tiestä, 10
    Pohjan peltojen periltä,
    Kalevalan kankahilta.
      Niit' ennen isoni lauloi
    Kirvesvartta vuollessansa,
    Niitä äitini opetti 15
    Väätessänsä värttinätä;
    Sampo ei puuttunut sanoja,
    Eikä Louhi luottehia.
    Vanheni sanoihin sampo,
    Katoi Louhi luottehisin, 20
    Virsihin Vipunen kuoli,
    Lemminkäinen leikkilöihin.
      Noin kuulin saneltavaksi,
    Tiesin virttä tehtäväksi:
    Yksin meillä yöt tulevat, 25
    Yksin päivät valkeavat,
    Yksin syntyi Väinämöinen,
    Ilmestyi iki runoja,
    Kapehesta kantajasta,
    Ilmattaresta emosta. 30
      Olipa impi ilman tyttö,
    Kave Luonnotar korea;
    Ikävystyi aikojansa,
    Ouostui elämätänsä,
    Aina yksin ollessansa, 35
    Impenä eläessänsä,
    Ilman pitkillä pihoilla,
    Avaroilla autioilla.
      Jop' on astuiksen alemma,
    Laskeusi lainehille, 40
    Meren selvälle selälle,
    Ulapallen aukealle.
      Tuuli neittä tuuvitteli,
    Aalto impeä ajeli,
    Ympäri selän sinisen, 45
    Lakkipäien lainehien;
    Tuuli tuuli kohtuiseksi,
    Meri paksuksi panevi.
      Kantoi kohtua kovoa,
    Vatsan täyttä vaikeata, 50
    Vuotta seitsemän satoa,
    Yheksän yrön ikeä;
    Eikä synny syntyminen,
    Luovu luomaton sikiö.
      Tuli sotka suora lintu, 55
    Lenteä lekuttelevi
    Etsien pesän sijoa,
    Asunmaata arvaellen.
      Ei löyä sitä sijoa,
    Kuhun laatisi pesänsä 60
    Selvällä meren selällä,
    Ulapalla aukealla.
      Liitelevi, laatelevi,
    Arvelee, ajattelevi:
    "Teenkö tuulehen tupani, 65
    Aalloillen asunsijani,
    Tuuli kaatavi tupasen,
    Aalto vie asunsijani."
      Niin silloin veen emonen,
    Nosti polvea merestä, 70
    Sotkalle pesän sijaksi,
    Asunmaaksi armahaksi.
    Tuo sotka sorea lintu
    Keksi polven veen emosen
    Luuli heinä-mättähäksi, 75
    Tuoreheksi turpeheksi,
    Siihen laativi pesänsä,
    Muni kultaiset munansa.
      Alkoi hautoa munia,
    Päätä polven lämmitellä; 80
    Jopa tuosta veen emonen,
    Veen emonen, ilman impi,
    Tunsi polvensa palavan,
    Kaikki suonensa sulavan.
      Vavahutti polveansa, 85
    Munat vierähti vetehen,
    Karskahti munat muruiksi,
    Katkieli kappaleiksi.
      Muuttuivat murut hyviksi,
    Kappalehet kaunosiksi: 90
    Munasen alainen puoli
    Alaiseksi maa-emäksi,
    Munasen yläinen puoli
    Yläiseksi taivahaksi,
    Yläpuoli ruskeaista 95
      Päivöseksi paistamahan,
    Yläpuoli valkeaista
    Se kuuksi kumottamahan;
    Mi munassa kirjavaista,
    Ne tähiksi taivahalle, 100
    Mi munassa mustukaista,
    Se on ilman pilvilöiksi.
      Ajat eellehen menevät,
    Vuoet tuota tuonnemmaksi,
    Uuen päivän paistaessa, 105
    Uuen kuun kumottaessa;
    Aina uipi veen emonen,
    Veen emonen, ilman impi,
    Noilla vienoilla vesillä,
    Utuisilla lainehilla, 110
    Eessänsä vesi vetelä,
    Takanansa taivas selvä.
      Jo vuonna yheksäntenä,
    Kymmenentenä kesänä,
    Nosti päätänsä merestä, 115
    Kohottavi kokkoansa,
    Alkoi luoa luomiansa,
    Saautella saamiansa.
      Kussa kättä käännähytti,
    Siihen niemet siivoeli; 120
    Kussa pohjasi jalalla,
    Kalahauat kaivaeli;
    Kussa ilman kuplistihe,
    Siihen syöverit syventi.
      Kylin maahan kääntelihe, 125
    Siihen sai sileät rannat;
    Jaloin maahan kääntelihe,
    Siihen loi lohi-apajat;
    Päin päätyi maata vasten,
    Siihen laitteli lahelmat. 130
      Ui siitä ulomma maasta,
    Seisattelihe selälle;
    Luopi luotoja merehen,
    Kasvatti salakaria,
    Laivan laskema-sijaksi, 135
    Merimiesten pään menoksi.
      Jo oli saaret siivottuna,
    Luotu luotoset merehen,
    Ilman pielet pistettynä,
    Maat ja manteret sanottu, 140
    Viel' ei synny Väinämöinen,
    Ilmau iki runoja.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Kulki äitinsä kohussa
    Kolmekymmentä keseä, 145
    Yhen verran talviaki,
    Noilla vienoilla vesillä,
    Utuisilla lainehilla.
      Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella: 150
    "Kuu keritä, Päivyt päästä,
    Otava yhä opeta,
    Saata maille matkamiestä,
    Ilmoillen inehmon lasta!"
    Kuu keritti, Päivyt päästi, 155
    Otava yhä opetti,
    Suisti miehen suin merehen,
    Käsin käänti lainehesen;
    Jääpi mies ve'en varahan,
    Uros aaltojen sekahan. 160
      Virui siellä viisi vuotta,
    Sekä viisi, jotta kuusi,
    Vuotta seitsemän kaheksan;
    Seisottui selälle viimein,
    Niemelle nimettömälle, 165
    Manterelle puuttomalle.
      Se oli synty Väinämöisen,
    Rotu rohkean urohon,
    Kapehesta kantajasta,
    Ilmattaresta emosta. 170

Toinen runo

Väinämöinen nousee maalle ja laittaa Sampsa Pellervoisen puita kylvämään; vv. 1-32. — Tammi ei ota taimiaksensa tavallisella maalla, mutta sitte Meritursaan polttamiin tuhkiin kylvettynä se sievään nousee, leviää yli koko maan ja estää lehvillänsä kuun sekä auringon näkymästä; vv. 33-64. — Väinämöinen rukoilee apua äitiltänsä, ja merestä nousee pieni peukalon pituinen mies tammea kaatamaan. Se mies maalla yhtäkkiä muuttuu hirveän suureksi jättiläiseksi ja kaataa tammen kolmella lyönnillä; vv. 65-124. — Tammen kaadettua päivä taas pääsee maalle paistamaan, linnut laulelevat iloisesti, puut, kukat, ruohot ja marjat kasvavat kauniisti; ohran kasvia ainoastansa ei vielä löydy; vv. 125-144. — Väinämöinen löytää meren rannalta muutamia jyvän siemeniä, kaataa suuren kasken, saapi kotkalta tulta ja polttaa kasken; vv. 145-174. — Väinämöinen kylvää löytöjyväsensä palomaahan, rukoilee Mannun eukolta ja Ukolta kasvuonnea ja näkee jonkun ajan päästä ohran mitä parahimman halmeessansa kasvavan. Käkeä, joka samalla aikaa puussa kukahteli, pyytää ainaki onnea paikoillensa kukkumaan; vv. 175-232.

    Nousi siitä Väinämöinen
    Jalan kahen kankahalle,
    Saarehen selällisehen,
    Manterehen puuttomahan.
      Arvelee ajattelevi, 5
    Pitkin päätänsä pitävi:
    Kenpä maita kylvämähän,
    Toukoja tihittämähän.
      Pellervoinen pellon poika,
    Sampsa poika pikkarainen, 10
    Sep' on maita kylvämähän,
    Toukoja tihittämähän.
      Kylvi maita kyyhätteli,
    Kylvi maita, kylvi soita,
    Kylvi auhtoja ahoja, 15
    Panettavi paasikoita.
      Mäet kylvi männiköiksi,
    Kummut kylvi kuusikoiksi,
    Kankahat kanervikoiksi,
    Notkot nuoriksi vesoiksi. 20
      Läksi puut ylenemähän,
    Vesat nuoret nousemahan,
    Kasvoi kuuset kukkalatvat,
    Lautui lakkapäät petäjät,
    Koivuset noroille nousi, 25
    Lepät maille leyhke'ille,
    Raiat maille raikkahille,
    Pihlajat pyhille maille,
    Tuomet maille tuorehille,
    Katajat karuperille, 30
    Tuomehen hyvä he'elmä,
    Katajahan kaunis marja.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Kävi tuota katsomahan,
    Sampsan siemenen aloa, 35
    Pellervoisen kylvämiä.
    Näki puut ylenneheksi,
    Vesat nuoret nousneheksi;
    Yks' on tammi taimimatta,
    Juurtumatta puu Jumalan. 40
      Niin näkevi neljä neittä,
    Viisi veen on morsianta,
    Sininurmen niitännässä,
    Kastekorren katkonnassa,
    Nenässä utuisen niemen, 45
    Päässä saaren terhenisen.
      Tulipa merestä Tursas,
    Uros aalloista yleni,
    Tunki heinäset tulehen,
    Ilmi valkean väkehen, 50
    Ne kaikki poroksi poltti,
    Kypeniksi kyyätteli.
    Tuli tuhkia läjänen,
    Koko kuivia poroja;
    Saip' on siihen lemmen lehti, 55
    Lemmen lehti, tammen terho,
    Josta kasvoi kaunis taimi,
    Yleni vihanta virpi.
      Ojenteli oksiansa,
    Levitteli lehviänsä, 60
    Latva täytti taivahalle,
    Lehvät ilmoille levisi,
    Peitti päivän paistamasta,
    Kuuhuen kumottamasta.
    Ikävä imehnon olla, 65
    Kamala kalojen uia,
    Ilman päivän paistamatta,
    Kuuhuen kumottamatta;
    Eik' ole sitä urosta,
    Ei ni miestä urheata, 70
    Joka taisi tammen kaata,
    Satalatvan langettoa.
      Silloin vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Kave äiti, kantajani, 75
    Luonnotar ylentäjäni!
    Laita'pa veen väkeä,
    Veessä on väkeä paljo,
    Tämä tammi taittamahan,
    Puu paha hävittämähän, 80
    Eestä päivän paistavaisen,
    Tieltä kuun kumottavaisen."
      Nousipa merestä miesi,
    Uros aalloista yleni,
    Miehen peukalon pituinen, 85
    Vaimon vaaksan korkeuinen.
    Vaskivyöhyt vyölle vyötty,
    Vaskikirves vyön takana.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 90
    "Mi sinä ollet miehiäsi,
    Ku kurja urohiasi,
    Vähän kuollutta parempi,
    Katonutta kaunihimpi?"
       Sai toki sanoneheksi, 95
    Katsahtavi vielä kerran,
    Näki miehen muuttunehen,
    Uu'istunehen urohon:
    Jalka maassa teutaroivi,
    Päähyt pilviä pitävi, 100
    Parta on eessä polven päällä,
    Hivus kannoilla takana,
    Syltä silmien välitse,
    Syltä housut lahkehesta.
      Astui kerran keikahutti 105
    Hienoiselle hietikolle,
    Astui toisen torkahutti
    Maalle maksan karvaiselle,
    Kolmannenki koikahutti
    Juurelle tulisen tammen. 110
      Iski puuta kirvehellä,
    Tarpaisi tasaterällä,
    Iski kerran, iski toisen,
    Kohta kolmannen tavotti;
    Tuli tuiski kirvehestä, 115
    Panu tammesta pakeni.
      Niin kerralla kolmannella
    Jopa taisi tammen kaata,
    Ruhtoa rutimo-raian,
    Satalatvan lasketella; 120
    Tyven työntävi itähän,
    Latvan loi on luotehesen,
    Lehvät suurehen suvehen,
    Oksat puolin pohjoisehen.
      Kun oli tammi taittununna, 125
    Kaatununna puu kamala,
    Pääsi päivät paistamahan,
    Pääsi kuut kumottamahan,
    Pilvet pitkin juoksemahan,
    Taivon kaaret kaartamahan, 130
    Nenähän utuisen niemen,
    Päähän saaren terhenisen.
      Siit' alkoi salot silota,
    Metsät mielin kasvaella,
    Lehti puuhun, ruoho maahan, 135
    Linnut puuhun laulamahan,
    Rastahat iloitsemahan,
    Käki päälle kukkumahan.
      Kasvoi maahan marjanvarret,
    Kukat kultaiset keolle; 140
    Ruohot kasvoi kaikenlaiset,
    Monenmuotoiset sikesi;
    Yksi on ohra nousematta,
    Touko kallis kasvamatta.
    Vaka vanha Väinämöinen 145
    Astuvi, ajattelevi,
    Löyti kuusia jyviä,
    Seitsemiä siemeniä,
    Rannalta merelliseltä,
    Hienoiselta hietikolta. 150
      Teetti kirvehen terävän,
    Siitä kaatoi kasken suuren;
    Kaikki sorti puut soreat,
    Yhen jätti koivahaisen.
      Lenti kokko halki taivon, 155
    Tuli tuota katsomahan:
    "Miksipä on tuo jätetty
    Puu sorea seisomahan?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Siksipä on tuo jätetty, 160
    Sinulle lepuu-sijoiksi,
    Itsellesi istumiksi."
      Sanoi kokko ilman lintu:
    "Hyvinpä sinäki laait,
    Heitit koivun kasvamahan, 165
    Puun sorean seisomahan,
    Linnuille lepuu-sijoiksi,
    Itselleni istumiksi."
      Tulta iski ilman lintu,
    Valahutti valkeaista; 170
    Pohjaistuuli kasken poltti,
    Koillinen kovin porotti,
    Poltti kaikki puut poroksi,
    Kypeniksi kyyätteli.
      Siitä vanha Väinämöinen 175
    Läksi maata kylvämähän,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Minä kylvän kyyhättelen
    Luojan sormien lomitse,
    Käen kautta kaikkivallan." 180
      "Akka manteren alainen,
    Mannun eukko, maan emäntä!
    Pane nyt turve tunkemahan,
    Maa väkevä vääntämähän,
    Tuhansin neniä nosta, 185
    Saoin haaroja hajota,
    Kynnöstäni, kylvöstäni,
    Varsin vaivani näöstä."
      "Oi Ukko ylijumala,
    Tahi taatto taivahinen, 190
    Vallan pilvissä pitäjä,
    Hattarojen hallitsia!
    Vihmo vettä taivosesta,
    Mettä pilvistä pirota,
    Orahille nouseville, 195
    Touvoille tohiseville."
      Tuo Ukko ylijumala,
    Taatto taivon valtiainen,
    I'ätti iästä pilvet,
    Toiset lännestä lähetti, 200
    Etelästä ennätteli,
    Vihmoi vettä taivosesta,
    Mettä pilvistä pirotti,
    Orahille nouseville.
      Jopa tuosta toisna päänä, 205
    Kahen kolmen yön perästä,
    Vaka vanha Väinämöinen
    Kävi tuota katsomahan,
    Kyntöänsä, kylvöänsä:
    Kasvoi ohra mieltä myöten, 210
    Tähkät kuuella taholla,
    Korret kolmisolmuisena.
      Siinä vanha Väinämöinen
    Katseleikse, käänteleikse,
    Niin tuli kevätkäkönen, 215
    Näki koivun kasvavaksi:
    "Miksipä on tuo jätetty
    Koivahainen kaatamatta?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Siksipä on tuo jätetty 220
    Koivahainen kasvamahan,
    Sinulle kukunta-puuksi;
    Siinä kukkuos käkönen,
    Helkyttele hietarinta,
    Hoiloa hopearinta, 225
    Tinarinta riukuttele!
    Kuku illoin, kuku aamuin,
    Kerran keskipäivälläki,
    Ihanoiksi ilmojani,
    Mieluisiksi metsiäni, 230
    Rahaisiksi rantojani,
    Viljaisiksi vieriäni!"

Kolmas runo

Nuori Joukahainen, kun oli kuullut Väinämöistä kiitettävän paremmaksi laulajaksi, kun hän itse oli, lähtee häntä tiedoissa voittelemaan, tapaa hänen tiellä ja vaatii lauluille; vv. 1-64. — Väinämöinen käskee Joukahaisen sanomaan, mitä luuli itsensä yli muista tietävän, ja kun Joukahainen ensin muita loruttuansa viimein kerskuu maan ja taivaan luomisessa apuna olleensa, soimaa Väinämöinen häntä julki valehteliaksi; vv. 65-140. — Joukahainen, kun havaitsee tiedoissa ei voittavansa Väinämöistä, vaatii häntä miekkasille, josta ylimielisyydestä ja muusta Joukahaisen hävyttömyydestä Väinämöinen suuttuu niin, että laulaa hänen kainaloihin saakka maan sisään; vv. 141-174. — Joukahainen rukoilee Väinämöistä peräyttämään lauseensa ja päästämään häntä siitä surkeasta tilasta. Lupaa hänelle ensin muita lunnahia ja viimein kovin hätäytyneenä ainoan sisarensa; vv. 175-222. — Joukahainen sisarensa Väinämöiselle luvattua pääsee jälleen vapaaksi, lähtee pahoilla mielin kotia ja kertoo äitillensä, miten hänen oli täytynyt sisarensa Väinämöiselle luvata. Äiti siitä ihastuu, kun kuulee Väinämöisen vävyksensä saavan; vv. 223-264. — Joukahaisen sisar ei suuresti ihastu kuullen itsensä Väinämöiselle luvatuksi, jonka tähden itkeä vetistelee, ja kun äiti tiedustelee syytä hänen itkuunsa, sanoo sitä itkevänsä, jos täytyisi niin nuorena marjaisilta ahoilta ja ihanilta seuduiltansa pois lähteä; vv. 265-300.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Elelevi aikojansa
    Noilla Väinölän ahoilla,
    Kalevalan kankahilla,
    Laulelevi virsiänsä, 5
    Laulelevi, taitelevi.
      Olipa nuori Joukahainen,
    Laiha poika Lappalainen,
    Kuuli kummia sanoja,
    Väinämöistä laulajaksi, 10
    Paremmaksi itseänsä;
    Tuo tuosta kovin pahastui,
    Lähteäksensä käkesi,
    Tullaksensa toivotteli,
    Noille Väinölän tuville, 15
    Kera Väinön voitteloille.
      Valjasti tulisen ruunan
    Korjan kultaisen etehen,
    Itse istuvi rekehen,
    Kohennaikse korjahansa, 20
    Iski virkkua vitsalla,
    Heitti helmiruoskasella;
    Läksi virkku vieremähän,
    Hevoinen helettämähän.
    Ajoa suhuttelevi, 25
    Jo päivänä kolmantena
    Päätyi Väinölän ahoille,
    Kalevalan kankahille;
    Tuli tiellä vastatusten
    Kera vanhan Väinämöisen, 30
    Aisa tarttui aisan päähän,
    Vemmel vempelen nenähän.
      Kysyi vanha Väinämöinen:
    "Kuit' olet sinä sukua,
    Kun tulit tuhmasti etehen, 35
    Vastahan varattomasti;
    Säret länget länkäpuiset,
    Vesapuiset vempelehet?"
      Silloin nuori Joukahainen
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 40
    "Mie olen nuori Joukahainen,
    Vaan sano oma sukusi,
    Kuit' olet sinä sukua,
    Kuta kurja joukkioa?"
      Vaka vanha Väinämöinen 45
    Jo tuossa nimittelihe,
    Sai siitä sanoneheksi:
    "Kun liet nuori Joukahainen,
    Veäite syrjähän vähäisen,
    Sie olet nuorempi minua!" 50
      Silloin nuori Joukahainen
    Sanan vastaten sanovi:
    "Vähä on miehen nuoruuesta,
    Nuoruuesta, vanhuuesta,
    Kumpi on tieoilta parempi, 55
    Muistannalta mahtavampi,
    Sep' on tiellä seisokahan,
    Toinen tieltä siirtykähän!"
      "Lienet vanha Väinämöinen,
    Laulaja iän ikuinen, 60
    Ruvetkamme laulamahan,
    Saakamme sanelemahan,
    Mies on miestä oppimahan,
    Toinen toista voittamahan."
      Vaka vanha Väinämöinen 65
    Siitä tuon sanoiksi virkki:
    "Kun ollet tieolta parempi,
    Muisteloilta mahtavampi,
    Sano korvin kuullakseni,
    Mielin mittaellakseni, 70
    Mitä tietänet enemmän,
    Yli muien ymmärtänet!"
      Sanoi nuori Joukahainen:
    "Tieänpä minä jotaki,
    Tieän puut Pisan mäellä, 75
    Hongat Hornan kalliolla,
    Kolme koskea kovoa,
    Kolme järveä jaloa,
    Kolme vuorta korkeata
    Tämän ilman kannen alla, 80
    Hämehessä Hälläpyörän,
    Kaatrakosken Karjalassa;
    Ei ole Vuoksen voittanutta,
    Yli käynyttä Imatran."
      Vaka vanha Väinämöinen 85
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Lapsen tieto, naisen muisti,
    Ei ole partasuun urohon;
    Sano syntyjä syviä,
    Asioita ainoisia!" 90
      Se on nuori Joukahainen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tieän mä tiasen synnyn;
    Vanhin on lintuja tianen,
    Kyy viherä käärmehiä, 95
    Kiiskinen veen kaloja."
      "Vesi on vanhin voitehista,
    Kosken kuohu katsehista,
    Itse luoja loitsijoista,
    Jumala parantajista." 100
      "Mätäs on märkä maita vanhin,
    Paju puita ensimmäinen,
    Hongan juuri huonehia,
    Paatonen patarania."
      Vaka vanha Väinämöinen 105
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Muistatko mitä enemmin,
    Vain jo loppuivat lorusi?"
      Sanoi nuori Joukahainen:
    "Tieän vieläki vähäisen, 110
    Muistanpa ajan mokoman,
    Kun olin merta kyntämässä
    Meren kolkot kuokkimassa,
    Kalahauat kaivamassa,
    Syänveet syventämässä, 115
    Lampiveet on laskemassa,
    Mäet mylleröittämässä,
    Louhet luomassa kokohon."
      "Viel' olin miesnä kuuentena,
    Seitsemäntenä urosna, 120
    Tätä maata saataessa,
    Ilmoa suettaessa
    Ilman pieltä pistämässä,
    Taivoa tähittämässä."
      Sanoi vanha Väinämöinen: 125
    "Sen varsin valehtelitki;
    Ei sinua silloin nähty,
    Kun on merta kynnettihin,
    Meren kolkot kuokittihin,
    Kalahauat kaivettihin, 130
    Syänveet syvennettihin,
    Lampiveet on laskettihin,
    Mäet mylleröitettihin,
    Louhet luotihin kokohon."
      "Eikä lie sinua nähty, 135
    Ei lie nähty, eikä kuultu,
    Tätä maata saataessa,
    Ilmoa suettaessa,
    Ilman pieltä pistettäissä,
    Taivoa tähitettäissä." 140
      Se on nuori Joukahainen
    Tuosta tuon sanoiksi virkki:
    "Kun ei lie minulla mieltä,
    Kysyn mieltä miekaltani:
    Oi on vanha Väinämöinen, 145
    Laulaja lavea-suinen,
    Lähe miekan mittelöhön,
    Käy'pä kalvan katselohon!"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "En noita pahoin pelänne 150
    Miekkojasi, mieliäsi,
    Tuumiasi, tuuriasi,
    Vaan kuitenki, kaikitenki,
    Lähe en miekan mittelöhön
    Sinun kanssasi katala, 155
    Kerallasi kehno raukka."
      Siinä nuori Joukahainen
    Murti suuta, väänti päätä,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Ken ei käyne miekkasille, 160
    Sen minä siaksi laulan,
    Alakärsäksi asetan."
      "Panen semmoiset urohot,
    Sen sikäli, tuon täkäli,
    Sorran sontatunkioille, 165
    Läävän nurkkihin nutistan."
      Siitä suuttui Väinämöinen,
    Siitä suuttui ja häpesi;
    Jopa loihe laulamahan,
    Sai itse sanelemahan, 170
    Lauloi nuoren Joukahaisen,
    Lauloi suohon suonivöistä,
    Niittyhyn nivuslihoista,
    Kankahasen kainaloista.
      Siitä nuoren Joukahaisen 175
    Jopa tuskaksi tulevi,
    Läylemmäksi lankeavi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi on viisas Väinämöinen,
    Tietäjä iän ikuinen! 180
    Pyörrytä pyhät sanasi,
    Peräytä lausehesi,
    Annan kultia kypärin,
    Hopeita huovan täyen,
    Isoni soasta saamat, 185
    Taluttamat tappelosta."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Kulkuna omatki kullat,
    Lasten leikkinä hopeat;" 190
    Lauloi nuoren Joukahaisen,
    Lauloi siitäki syvemmä.
      Sanoi nuori Joukahainen:
    "Oi on vanha Väinämöinen!
    Päästä tästä pälkähästä, 195
    Tästä seikasta selitä;
    Annan ainoat eloni,
    Heitän hietapeltoseni,
    Oman pääni päästimeksi,
    Itseni lunastimeksi." 200
      Vaka vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Omat on elot paremmat,
    Omat pellot armahammat;"
    Lauloi nuoren Joukahaisen, 205
    Lauloi ainakin alemma.
      Jo nyt nuori Joukahainen
    Tiesi tielle tullehensa,
    Voittelohon, laulelohon,
    Kera vanhan Väinämöisen. 210
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi on viisas Väinämöinen!
    Heitä vielä heikko henki,
    Päästä pois minua tästä;
    Virta jo jalkoa vetävi, 215
    Hiekka silmiä hiovi."
      "Kun pyörrät pyhät sanasi,
    Luovuttelet luottehesi,
    Annan Aino siskoseni,
    Lainoan emoni lapsen 220
    Sulle pirtin pyyhkiäksi,
    Lattian lakaisiaksi."
      Siitä vanha Väinämöinen
    Ihastui iki hyväksi,
    Kun sai neion Joukahaisen 225
    Vanhan päivänsä varaksi;
    Pyörti pois pyhät sanansa,
    Perin laski lausehensa.
      Pääsi nuori Joukahainen,
    Pääsi leuan liettehestä. 230
    Parran paikasta pahasta;
    Kohoeli korjahansa,
    Läksi mielellä pahalla,
    Syämmellä synkeällä,
    Luoksi armahan emonsa, 235
    Tykö valtavanhempansa.
      Ajoi kummasti kotihin,
    Itkeä vetistelevi
    Alla päin, pahoilla mielin,
    Kaiken kallella kypärin. 240
      Emo ennätti kysyä,
    Vaivan nähnyt vaaitella:
    "Mitä itket poikueni,
    Nuorna saamani nureksit,
    Olet huulin hyypynyisin, 245
    Nenän suulle langennuisen?"
      Sanoi nuori Joukahainen:
    "Oi on maammo kantajani!
    Jo on syytä syntynynnä,
    Taikoja tapahtununna: 250
    Annoin Aino siskoseni,
    Lupasin emoni lapsen,
    Väinämöiselle varaksi,
    Suojaksi sopen kululle."
      Emo kahta kämmentänsä, 255
    Hykersi molempiansa,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Elä itke poikueni!
    Ei ole it'ettäviä;
    Tuota toivoin tuon ikäni, 260
    Puhki polveni halasin,
    Sukuhuni suurta miestä,
    Vävykseni Väinämöistä,
    Laulajata langokseni."
      Sisar nuoren Joukahaisen 265
    Itse itkullen apeutui;
    Itki suuresta surusta,
    Apeasta miel'alasta.
      Sai emo sanelemahan:
    "Mitä itket Ainoseni, 270
    Kun olet saava suuren sulhon,
    Miehen korkean kotihin,
    Ikkunoillen istujaksi,
    Lautsoille lavertajaksi?"
      Tuon tytär sanoiksi virkki: 275
    "Oi emoni kantajani!
    Jo minä jotakin itken,
    Noita maita marjaisia,
    Mansikkaisia ahoja;
    Itken päivän armautta, 280
    Suloutta kuun komean,
    Ihanuutta ilman kaiken,
    Jos onpi nuorna jättäminen,
    Lapsena unohtaminen,
    Veikon veistotanterille, 285
    Ison ikkunan aloille."
      Sanovi emo tytölle,
    Lausui vanhin lapsellensa:
    "Mene huima huolinesi,
    Epätieto itkuinesi! 290
    Paistavi Jumalan päivä
    Muuallaki maailmassa,
    Ei isosi ikkunoilla,
    Veikkosi veräjän suulla,
    Myös on marjoja mäellä, 295
    Ahomailla mansikoita,
    Poimia sinun poloisen
    Ilmassa etäämpänäki,
    Ei aina ison ahoilla,
    Veikon viertokankahilla." 300

Neljäs runo

Väinämöinen tapaa Joukahaisen sisaren vastaksia taittamassa ja pyytää häntä puolisoksensa. Neiti vastaa, ei huolivansa hänestä eikä muista ja lähtee itkien kotiin, kertoen sitte asian äitillensä; vv. 1-62. — Äiti kieltää tyttärensä millänsäkään olemasta, käskee hänen mennä aittahan ja siellä pukeutua koreammaksi, kun ennen olikaan. Mutta tytär yhä itkee ja, äitin uudelleen kysyttyä, viimein sanoo oikean syyn itkuunsa: ei tahtovansa vanhalle miehelle mennä; vv. 63-116. — Tytär lähtee sitte kävelylle, huolissansa astuu kauvan aikaa, tulee viimein meren rannalle, viehättäytyy siellä uimaan, uipi ulommaksi rannasta kiven kuvalle ja hukkuu; vv. 117-154. Sanan saatua äiti itkee hukkunutta tytärtänsä jotta kyynäleet oikein jokena juoksivat. Itkiessänsä myös varottaa muita vanhempia naittamasta tyttäriänsä vastoin heidän omaa mieltänsä ja tahtoansa; vv. 155-232.

    Tuopa Aino, neito nuori,
    Sisar nuoren Joukahaisen,
    Läksi luutoa lehosta,
    Vastaksia varvikosta.
    Taittoi vastan taatollensa, 5
    Toisen taittoi maammollensa,
    Kokoeli kolmattaki,
    Verevälle veiollensa.
      Tuli vanha Väinämöinen,
    Näki neitosen lehossa, 10
    Hienohelman heinikossa,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Eläpä muille neiti nuori,
    Kun minulle neiti nuori,
    Kanna kaulan helmilöitä, 15
    Sio silkillä hivusta!"
      Neiti tuon sanoiksi virkki:
    "En sinulle enkä muille
    Kanna kaulan helmilöitä,
    Päätä silkillä sitaise; 20
    Huoli en haahen haljakoista,
    Vehnän viploista valita,
    Asun kaioissa sovissa,
    Kasvan leivän kannikoissa,
    Tykönä hyvän isoni, 25
    Kanssa armahan emoni."
      Riisti silkit silmiltänsä,
    Helmet kaulasta karisti,
    Jätti maalle maan hyviksi,
    Lehtohon lehon hyviksi, 30
    Meni itkien kotihin,
    Kallotellen kartanolle.
      Emo aitan portahalla
    Kuoretta kokoelevi:
    "Mitä itket tytti raukka, 35
    Tytti raukka, neiti nuori?"
      "Oi emo imettäjäni!
    Onp' on syytä itkiällä,
    Sitä itken äiti rukka,
    Sitä maammoni valitan: 40
    Taitoin luutoa lehosta,
    Vastan päitä varvikosta,
    Osmoinen orosta virkkoi,
    Kalevainen kaskesmailta:
    'Eläpä muille neiti rukka, 45
    Kun minulle neiti rukka,
    Kanna kaulan helmilöitä,
    Sio silkillä hivusta!'
    Riistin silkit silmiltäni,
    Helmet kaulasta karistin, 50
      Heitin maalle maan hyväksi,
    Lehtohon lehon hyväksi,
    Itse tuon sanoiksi virkin:
    'En sinulle, enkä muille,
    Kanna kaulan helmilöitä, 55
    Päätä silkillä sitaise;
    Huoli en haahen haljakoista,
    Vehnän viploista valita,
    Asun kaioissa sovissa,
    Kasvan leivän kannikoissa, 60
    Tykönä hyvän isoni,
    Kanssa armahan emoni'".
      Emo tuon sanoiksi virkki:
    "Elä itke tyttäreni!
    Astu aittahan mäelle, 65
    Aukaise parahin arkku,
    Sio silkit silmillesi,
    Kullat kulmille kohenna,
    Kaulahan heleät helmet,
    Kullan ristit rinnoillesi; 70
    Niin tulet tupahan tuolta,
    Astut aitasta sisälle,
    Ehompana entistäsi,
    Parempana muinaistasi."
      Sen emo sanoiksi virkki, 75
    Senpä lausui lapsellensa;
    Ei tytär totellut tuota,
    Ei kuullut emon sanoja.
      Meni itkien pihalle,
    Kaihotellen kartanolle, 80
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Parempi minun poloisen
    Syntymättä, kasvamatta,
    Suureksi sukeumatta,
    Näille päiville pahoille, 85
    Ilmoillen ilottomille;
    Oisin kuollut kolmi-öisnä,
    Kaonnut kapalo-lasna,
    Oisi en paljoa pitänyt:
    Vaaksan palttina-paloa, 90
    Pikkaraisen pientaretta,
    Emon itkua vähäisen,
    Ison vieläki vähemmän,
    Veikon ei väheäkänä."
      Siinä itki impi rukka, 95
    Itki päivän, itki toisen,
    Mieli ei tervoa parempi,
    Syän ei syttä valkeampi.
      Emo päätyvi pihalle,
    Sai emo kyselemähän: 100
    "Mitä itket impi rukka,
    Kuta vaivainen valitat!"
      "Sitä itken impi rukka,
    Kaiken aikani valitan,
    Kun annoit minun poloisen, 105
    Oman lapsesi lupasit,
    Käskit vanhalle varaksi,
    Ikäpuolellen iloksi;
    Oisit ennen käskenynnä
    Alle aaltojen syvien, 110
    Parempi meressä olla,
    Alla aaltojen asua,
    Sisarena siikasilla,
    Veikkona ve'en kaloilla,
    Kun on vanhalla varana, 115
    Turvana tulisialla."
      Läksi siitä astumahan,
    Ahon poikki, toisen pitkin,
    Itse lausui mennessänsä,
    Virkki vieriellessänsä: 120
    "Syäntäni tuimelevi,
    Päätäni pahoin panevi,
    Eikä tuima tuimemmasti,
    Kipeämmästi kivistä,
    Jotta koito kuolisinki, 125
    Katkeaisinki katala,
    Näiltä suurilta suruilta,
    Apeilta mielaloilta."
      Astui päivän, astui toisen,
    Päivänäpä kolmantena 130
    Ennätti meri etehen,
    Ruokoranta vastahansa;
    Tuohon yöhyt yllättävi,
    Pimeä piättelevi.
      Siinä itki impi illan, 135
    Kaiken yötä kaikerteli;
    Aamulla ani varahin
    Katsoi tuonne niemen päähän:
    Kolme oli neittä niemen päässä,
    Ne on merta kylpemässä, 140
    Aino neiti neljänneksi,
    Vitsan varpa viienneksi.
      Kivi oli kirjava selällä,
    Paasi kullan paistavainen;
    Neiet uimahan kivelle, 145
    Aino neiti neljäntenä.
      Sitte sinne saatuansa,
    Asetaiksen istumahan
    Kirjavaiselle kivelle,
    Paistavalle paaterelle; 150
    Kilahti kivi vetehen,
    Paasi pohjahan pakeni,
    Neitonen kiven keralla,
    Aino paaen palleassa.
      Se oli surma nuoren neien, 155
    Loppu kaunihin kanasen;
    Kenpä sanan saatantahan,
    Kielikerran kerrontahan,
    Neien kuuluhun kotihin,
    Kaunihisen kartanohon? 160
      Jänö sanan saatantahan,
    Kielikerran kerrontahan,
    Neien kuuluhun kotihin,
    Kaunihisen kartanohon.
      Läksi jänis juoksemahan, 165
    Vääräsääri vääntämähän,
    Ristisuu ripottamahan;
    Juoksi saunan kynnykselle.
      Sauna täynnä neitosia,
    Vasta käessä vastoavat: 170
    "Saitko kiero keittimiksi,
    Paltsasilmä paistimiksi,
    Isännälle iltaiseksi,
    Emännälle eineheksi?"
      Jänis saattavi sanoa, 175
    Kehräsilmä kerskaella:
    "Liepä lempo lähtenynnä
    Kattiloihin kiehumahan!
    Läksin sanan saatantahan,
    Kielikerran kerrontahan: 180
    Jop' on kaunis kaatununna,
    Tinarinta riutununna,
    Sortunna hopeasolki,
    Vyövaski valahtanunna,
    Mennyt lietohon merehen, 185
    Alle aaltojen syvien,
    Sisareksi siikasille,
    Kaimaksi ve'en kaloille."
      Emo tuosta itkemähän,
    Kyynelvierus vieremähän; 190
    Sai siitä sanelemahan:
    "Elkätte emo-poloiset
    Sinä ilmoisna ikänä
    Tuuitelko tyttöjänne,
    Lapsianne liekutelko, 195
    Vastoin mieltä miehelähän!"
      Emo itki, kyynel vieri,
    Vieri vetrehet vetensä,
    Vieri maahan maan hyväksi,
    Vetehen ve'en hyväksi. 200
      Ve'et maahan tultuansa
    Alkoivat jokena juosta,
    Kasvoipa jokea kolme
    Itkemistänsä vesistä.
    Kasvoipa joka jokehen, 205
    Kolme luotoa kohosi,
    Kunki luo'on kunnahalle
    Kasvoi kolme koivahaista,
    Kunki koivun latvasehen
    Kolme kullaista käkeä. 210
      Yksi kukkui lemmen, lemmen,
    Sep' on kukkui kuuta kolme
    Lemmettömälle tytölle,
    Meressä makoavalle;
    Toinen kukkui sulon, sulon, 215
    Sep' on kukkui kuusi kuuta
    Sulholle sulottomalle,
    Ikävissä istuvalle;
    Kolmas kukkui auon, auon,
    Se kukkui ikänsä kaiken 220
    Auottomalle emolle,
    I'än päivät itkevälle.
      Niin emo sanoiksi virkki:
    "Elköhöt emo poloiset
    Kauan kuunnelko käkeä! 225
    Kun käki kukahtelevi,
    Niin syän sykähtelevi,
    Itku silmähän tulevi,
    Ve'et poskille valuvat,
    Kyynärän ikä kuluvi, 230
    Vaaksan varsi vanhenevi,
    Kuultua kevät-käkösen."

Viides runo

Väinämöinen pahoilla mielin Ainon hukkumasta tiedustelee Untamolta hänen nykyistä olopaikkaansa meren pohjassa; vv. 1-24. — Väinämöinen lähtee kadonnutta tytärtä meren pohjasta pyytämään ja saapi muutamana päivänä oudonlaisen kalan onkeensa; vv. 25-48. — Kala juuri leikattamaisillaan puikahtaa mereen ja ilmoittaa sieltä ei olleensakaan kala, vaan sama Joukahaisen sisar, jota Väinämöinen hartaasti oli pyytänyt. Sen jälkeen katosi pois näkyvistä, vaikka Väinämöinen kyllä rukoilee häntä toiste tulemaan; vv. 49-92. — Väinämöinen vielä kokee nuotalla kadonnutta tyttöä jälleen saada, mutta kun näkee yrityksensä tyhjäksi, pahoittelee omaa mielettömyyttänsä, kun sillä tavoin oli hänen veneestänsä laskenut; vv. 93-120. — Alakuloisna kotiin astuessansa Väinämöinen muistelee äitiänsä ja arvelee, jos olisi elossa, siltä toki saisi jonkun hyvän neuvon huolissansa. Äiti haudastansa kuulee pojan valituksen ja kehoittaa häntä lähtemään Pohjolaan, Pohjan kaunista tytärtä kosimaan, vv. 121-156.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Tuo tuosta pahoin pahastui,
    Kun oli kaunis kaatununna,
    Neitonen nukahtanunna,
    Mennyt lietohon merehen, 5
    Alle aaltojen syvien.
      Astui huolien, huokaellen,
    Syämmellä synkeällä,
    Rannalle meren sinisen,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 10
    "Sano nyt Untamo unesi,
    Maku'usi maan venyjä:
    Missä Ahtola asuvi,
    Neiot Vellamon venyvi?"
      Sanoi Untamo unensa, 15
    Maku'unsa maan venyjä:
    "Tuolla Ahtola asuvi,
    Neiot Vellamon venyvi,
    Nenässä utuisen niemen,
    Päässä saaren terhenisen, 20
    Alla aaltojen syvien,
    Päällä mustien mutien,
    Kiven kirjavan kylessä,
    Paaen paksun palleassa."
      Siitä vanha Väinämöinen 25
    Vetihe vene-sijoille,
    Otti ongen taskuhunsa,
    Väkärauan väskyhynsä;
    Soutoa melastelevi,
    Päähän saaren saavuttavi. 30
      Siin' oli ongella olija,
    Aina siimalla asuja,
    Käeksellä kääntelijä;
    Ongitteli, orhitteli,
    Vapa vaskinen vapisi, 35
    Hopeinen siima siukui.
      Jo päivänä muutamana
    Kala otti onkehensa;
    Sen veti venosehensa,
    Talui talkapohjahansa. 40
      Katselevi, kääntelevi,
    Ei tunne kaloa tuota:
    Sileähk' on siikaseksi,
    Kuleahka kuujaseksi,
    Haleahka haukiseksi, 45
    Evätön emäkalaksi;
    Luopuisin meriloheksi,
    Syvän aallon ahveneksi.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Veti veitsen viereltänsä, 50
    Huotrastansa pää-hopean,
    Alkoi lohta leikkaella;
    Lohi loimahti merehen,
    Kala kirjo kimmeltihe,
    Pohjasta punaisen purren, 55
    Venehestä Väinämöisen.
      Äsken päätänsä ylenti,
    Oikeata olkapäätä,
    Vihurilla viiennellä,
    Kupahalla kuuennella, 60
    Sieltä tuon sanoiksi virkki,
    Itse kielin kerskaeli:
    "Oi sie vanha Väinämöinen!
    En ollut minä tuleva
    Lohi leikkaellaksesi, 65
    Kala palstoin pannaksesi."
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Miksi sie olit tuleva?"
      "Olinpa minä tuleva
    Sulle pirtin pyyhkijäksi, 70
    Lattian lakaisijaksi,
    Leivän paksun paistajaksi,
    Olutkannun kantajaksi,
    Atrian asettajaksi."
      "Ohoh sinua ukko utra, 75
    Vähämieli Väinämöinen!
    Kun et tuntenut piteä
    Ve'en viimeistä tytärtä,
    Kuta pyyit kuun ikäsi,
    Puhki polvesi halasit: 80
    Mie olin Aino, neiti nuori,
    Sisar nuoren Joukahaisen."
      Sanoi vanha Väinämöinen
    Alla päin, pahoilla mielin:
    "Oi on sisar Joukahaisen! 85
    Voit sie tulla toisen kerran."
      Eip' on toiste tullutkana,
    Ei toiste sinä ikänä;
    Jo vetihe, vierähtihe,
    Ve'en kalvosta katosi, 90
    Kiven kirjavan sisähän,
    Maksankarvaisen malohon.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Tuop' on tuosta arvelevi,
    Miten olla, kuin eleä; 95
    Jo kutaisi sulkkunuotan,
    Veti vettä ristin rastin,
    Salmen pitkin, toisen poikki.
    Ei saanut sitä kalaista,
    Mitä mielensä pitävi, 100
    Vellamon vetistä neittä,
    Ahon lasta ainokaista.
      Siitä vanha Väinämöinen
    Alla päin, pahoilla mielin,
    Kaiken kallella kypärin, 105
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Olipa minulla mieltä,
    Oli ennen aikoinansa,
    Vaanpa nyt tätä nykyä,
    Tällä inhalla iällä, 110
    Kaikki on mieli melkeässä,
    Ajatukset arvoisessa."
      "Kuta vuotin kuun ikäni,
    Kuta puolen polveani,
    Vellamon vetistä neittä, 115
    Ve'en on viimeistä tytärtä,
    Se osasi onkeheni,
    Vierähti venoseheni,
    Minä en tuntenut piteä,
    En kotihin korjaella." 120
      Vaka vanha Väinämöinen
    Astui huolien, huokaellen,
    Kulkevi kotia kohti,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "En nyt tuota tieäkänä, 125
    Miten olla, kuin eleä,
    Tällä ilmalla asua,
    Näillä mailla matkaella."
      "Oisiko emo elossa,
    Vanhempani valvehella, 130
    Sepä saattaisi sanoa,
    Miten pystössä pysyä,
    Murehisin murtumatta,
    Huolihin katoamatta,
    Näissä päivissä pahoissa, 135
    Apeissa mielaloissa."
      Emo hauasta havasi,
    Alta aallon vastaeli:
    "Viel' onpi emo elossa,
    Vanhempasi valvehella, 140
    Joka saattavi sanoa,
    Miten olla oikeana,
    Murehisin murtumatta,
    Huolihin hupenematta."
      "Mene Pohjan tyttärihin, 145
    Siell' on tyttäret somemmat,
    Neiet kahta kaunihimmat,
    Viittä kuutta virkeämmät,
    Ei Joukon jorottaria,
    Lapin lapsi-lönttäreitä." 150
      "Sieltä naios poikaseni
    Paras Pohjan tyttäristä,
    Jok' on sievä silmiltänsä,
    Kaunis katsannoisiltansa,
    Aina joutuisa jalalta, 155
    Sekä liukas liikunnolta!"

Kuudes runo

Väinämöinen valmistaikse Pohjolaan, ottaa hevosensa ja lähtee ratsahin matkalle; vv. 1-20. — Joukahainen vanhaa vihaa Väinämöisen päälle kantaen varustaikse ja odottaa tilaisuutta saada kostaaksensa häntä; vv. 21-38. — Jopa muutamana päivänä Joukahainen keksii Väinämöisen hevosen selässä sivu ajavan ja koppaa jousen ampuaksensa häntä; vv. 39-56. — Äiti Joukahaisen tiedon saatua poikansa hankkeesta kieltää häntä ampumasta, varoen kaikki ilolaulut Väinämöisen kanssa maasta katoavan; vv. 57-84. — Joukahainen vähän äitinsä kiellosta huolien toki päättää ampua ja osasiki kolmannella nuolellansa Väinämöisen hevoseen; vv. 85-112. — Väinämöinen hevosen altansa ammuttua sortuu veteen ja kova tuuli kantaa hänen meren selälle, josta Joukahainen suuresti ihastuu; vv. 113-128. — Joukahainen kertoo äitillensä kerskuen, mitenkä oli Väinämöisen menettänyt, josta työstä äiti häntä ei varsin kiitä; vv. 129-156.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Lähteäksensä käkesi
    Tuonne kylmähän kylähän,
    Pimeähän Pohjolahan.
      Otti olkisen orihin, 5
    Hiirenkarvaisen hevosen,
    Pisti suitset kullan suuhun,
    Päitsensä hopean päähän,
    Itse istuvi selälle,
    Löihe reisin ratsahille. 10
      Ajoa hyryttelevi,
    Matkoansa mittelevi,
    Ajoi Väinölän ahoja,
    Kalevalan kankahia;
    Hepo juoksi, matka joutui, 15
    Koti jääpi, tie lyheni.
      Jo ajoi meren selälle,
    Ulapalle aukealle,
    Kapioisen kastumatta,
    Vuohisen vajoumatta. 20
      Olipa nuori Joukahainen,
    Laiha poika Lappalainen,
    Piti viikoista vihoa,
    Ylen kauaista kaetta,
    Kera vanhan Väinämöisen, 25
    Päälle laulajan ikuisen.
      Laativi tulisen jousen,
    Jalon kaaren kaunistavi,
    Vuoli piiliä pinosen,
    Kolmisulkia kokosen; 30
    Siitä vuotti Väinämöistä,
    Saavaksi suvantolaista.
      Vuotti illan, vuotti aamun,
    Vuotti kerran keskipäivän,
    Kuunnellen kujan perällä, 35
    Vahtaellen vainiolla,
    Hyvä kaari kainalossa,
    Viini nuolia selässä.
      Jo päivänä muutamana,
    Huomenna moniahana, 40
    Keksi mustasen merellä,
    Sinerväisen lainehilla:
    Onko se i'ässä pilvi,
    Päivän koite koillisessa?
      Ei ole i'ässä pilvi, 45
    Päivän koite koillisessa;
    Onpi vanha Väinämöinen,
    Laulaja iän ikuinen,
    Matkoava Pohjolahan,
    Kulkeva Pimentolahan. 50
      Tuop' on nuori Joukahainen,
    Laiha poika Lappalainen,
    Jou'utti tulisen jousen,
    Koppoi kaaren kaunihimman,
    Pään varalle Väinämöisen, 55
    Surmaksi suvantolaisen.
      Ennätti emo kysyä,
    Vanhempansa tutkaella:
    "Kellen jousta jouahutat,
    Kaarta rauta rauahutat?" 60
      Tuop' on nuori Joukahainen
    Sanan virkkoi noin nimesi:
    "Tuohon jousta jouahutan,
    Kaarta rauta rauahutan,
    Pään varalle Väinämöisen, 65
    Surmaksi suvantolaisen;
    Ammun vanhan Väinämöisen,
    Lasken laulajan ikuisen,
    Luon on merta luutimahan,
    Lainetta lakaisemahan." 70
      Emo kielti ampumasta,
    Emo kielti ja epäsi:
    "Elä ammu Väinämöistä,
    Kaota Kalevalaista!
    Väinö on sukua suurta, 75
    Lankoni sisaren poika."
      "Ampuisitko Väinämöisen,
    Kaataisit Kalevalaisen,
    Ilo ilmalta katoisi,
    Laulu maalta lankeaisi; 80
    Ilo on ilmalla parempi,
    Laulu maalla laatusampi,
    Kun onpi Manalan mailla,
    Noilla Tuonelan tuvilla."
      Tuossa nuori Joukahainen 85
    Jo vähän ajattelevi,
    Käsi käski ampumahan,
    Käsi käski, toinen kielti.
      Virkki viimeinki sanoiksi,
    Itse lausui, noin nimesi: 90
    "Kaotkohot jos kahesti
    Kaikki ilmaiset ilomme,
    Kaikki laulut langetkohot;
    Varsin ammun, en varanne."
      Jännitti tulisen jousen, 95
    Veti vaskisen vekaran,
    Vasten polvea vasenta,
    Jalan alta oikeansa;
    Veti viinestä vasaman,
    Sulan kolmikoipisesta, 100
    Tuon on juonelle asetti,
    Liitti liina-jäntehelle.
      Oikaisi tulisen jousen
    Olailehen oikealle,
    Ampui nuolen ensimäisen, 105
    Se meni kovan ylätse;
    Ampui toisen nuoliansa,
    Se meni kovan alatse;
    Ampui kohta kolmannenki,
    Kävi kohti kolmannesti, 110
    Ampui olkisen orihin
    Alta vanhan Väinämöisen.
      Siitä vanha Väinämöinen
    Sormin suistuvi vetehen,
    Käsin kääntyi lainehesen, 115
    Kourin kuohu'un kohahti,
    Selästä hyvän hevosen,
    Hyvän laukin lautasilta.
      Nousi siitä suuri tuuli,
    Kantoi vanhan Väinämöisen 120
    Noille väljille vesille,
    Ulapalle aukealle.
      Siinä nuori Joukahainen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Kupli nyt siellä kuusi vuotta, 125
    Seuro seitsemän kesyttä,
    Tuulen tuuviteltavana,
    Aaltojen ajeltavana!"
      Siitä pistihen sisälle,
    Sai emo kysyneheksi: 130
    "Joko ammuit Väinämöisen,
    Kaotit Kalevan poian?"
    Tuop' on nuori Joukahainen
    Itse kielin kerskaeli:
    "Ei nyt vanha Väinämöinen 135
    Enämpi elävin silmin
    Sinä ilmoisna ikänä,
    Kuuna kullan valkeana,
    Astu Väinölän ahoja,
    Kalevalan kankahia." 140
      "Ammuin vanhan Väinämöisen,
    Laskin laulajan ikuisen,
    Läpi syämmen, maksan kautta,
    Halki hartiolihojen;
    Sortui ukko sormillehen, 145
    Kääntyi kämmenyisillehen,
    Siitä kyykertyi kylelle,
    Selällehen seisottihe,
    Aaltojen ajeltavaksi,
    Tyrskyn tyyräeltäväksi." 150
      Tuon emo sanoiksi virkki:
    "Pahoin teit sinä poloinen,
    Kun on ammuit Väinämöisen,
    Kaotit Kalevalaisen,
    Suvantolan suuren miehen, 155
    Kalevalan kaunihimman."

Seitsemäs runo

Väinämöinen uipi useampia vuorokausia aavalla merellä ja alkaa viimen onnetonta tilaisuuttansa valittaa; vv. 1-20. — Kokko ilmassa lentäen näkee Väinämöisen aaltoin varassa ja kysyy, mitä oli meressä tekevä. Väinämöinen hänelle sitten kertoo onnettomuutensa ja epätoivonsa; vv. 21-46. — Kokko vielä sitä muistellen, kun Väinämöinen kaskessansa oli koivun häntä varten kasvamaan jättänyt, nyt ottaa hänen selkäänsä ja viepi Pohjolaan; vv. 47-66. — Pohjolan piika aamulla ulkona käydessänsä kuulee joen takana itkettävän, ja emäntä itse kuulemaan lähdettyänsä päättää sitä partasuu-uroon itkuksi; vv. 67-102. — Pohjolan emäntä, Louhi, ottaa veneen, soutaa Väinämöisen luoksi ja kysyy, mitä miehiä oli, johon toinen vastaa, tuskin itsekään tietävänsä, mi jo oli, ennen laulaja Väinölässä oltuansa; vv. 103-134. — Louhi saattaa Väinämöisen Pohjolaan, hyvittelee häntä ruualla, juomalla ja lääkkeillä, ja kysyy, mitä itki. Väinämöinen sanoo sitä ainian itkevänsä, kun oli kotimaalta lähtenyt ja vieraalle maalle tullut; vv. 135-160. — Louhi kieltää häntä itkemästä, sanoo hyvän olla Pohjolassa elää, mutta Väinämöinen kuitenkin arvelee kotoista elämää paremmaksi; vv. 161-180. — Louhi kysyy Väinämöiseltä, eikö taitaisi hänelle sampoa takoa, niin antaisi tyttärensä palkaksi ja saattaisi hänen kotimaallensa. Väinämöinen sanoo ei taitavansa, mutta lupaa kotiin päästyä laittaa seppo Ilmarisen niin sampoa, kuin tyttöäki, varten; vv. 181-208. — Louhi vieläki vakuuttaa tytön sammon takojalle antavansa, hankkii hevosen ja laittaa Väinämöisen matkalle kotimaillensa; vv. 209-238.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Uipi aaltoja syviä
    Kuusi päiveä kesäistä,
    Kuusi yötä järkiähän,
    Eessänsä vesi vetelä, 5
    Takanansa taivas kirkas.
      Uip' on vielä yötä kaksi,
    Kaksi päiveä pisintä,
    Niin yönä yheksäntenä
    Itse tuon sanoiksi virkki: 10
    "Voi poloinen päiviäni,
    Kun läksin omilta mailta,
    I'äkseni ilman alle,
    Kuuksi päiväksi kululle!"
      "En nyt tuota tunnekana, 15
    Miten olla, kuin eleä;
    Teenkö tuulehen tupani,
    Ei ole tuulessa tukea,
    Vetehenkö saunan salvan,
    Vesi viepi salvokseni." 20
      Lentipä Lapista lintu,
    Tuli kokko koillisesta,
    Näki vanhan Väinämöisen
    Selällä meren sinisen:
    "Mit' olet meressä miesi, 25
    Uros aaltojen seassa?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Sit' olen minä meressä,
    Läksin neittä Pohjolasta,
    Impeä Pimentolasta; 30
    Tulin Luotolan lähelle,
    Joukolan jokivesille,
    Hepo alta ammuttihin,
    Itseäni mielittihin."
      "Siitä jäin ve'en varahan, 35
    Tuli tuuli luotehesta,
    Se mun kauas kannatteli,
    Aallot rannalta ajeli,
    Näille väljille vesille,
    Ulapoille aukeille." 40
      "En nyt tuota tunnekana,
    Eeltä arvata osoa,
    Kumpi kuoloksi tulevi,
    Kumpi ennen ennättävi,
    Nälkähänkö nääntyminen, 45
    Vai vetehen vaipuminen."
      Sanoi kokko ilman lintu:
    "Ellos olko milläskänä!
    Seisotaite selkähäni,
    Mie sinun merestä kannan. 50
    Vielä muistan muunki päivän,
    Kun ajoit Kalevan kasken,
    Heitit koivun kasvamahan
    Istunpuuksi itselleni."
      Siitä vanha Väinämöinen 55
    Kohottavi kokkoansa;
    Mies on nousevi merestä,
    Uros aallosta ajaikse,
    Siiville sijoitteleikse,
    Kokon kynkkäluun nenille. 60
      Tuop' on kokko ilman lintu
    Kantoi vanhan Väinämöisen
    Pohjan pitkähän perähän,
    Summahan Sariolahan;
    Siihen heitti Väinämöisen, 65
    Itse ilmahan kohosi.
      Siinä itki Väinämöinen,
    Siinä itki ja urisi,
    Pahalla pajupurolla,
    Tiheässä tuomikossa, 70
    Sata haavoa sivulla,
    Tuhat tuulen pieksämätä.
      Itki yötä kaksi kolme,
    Saman verran päiviäki,
    Eikä tiennyt tietä käyä, 75
    Outo matkoa osannut,
    Noille syntymä-sijoille,
    Elomaille entisille.
      Pohjan piika pikkarainen
    Nousi aivan aikaisehen, 80
    Pesi pitkät pyöräpöyät,
    Laajat lattiat lakaisi;
    Vei pihalle rikkasensa,
    Seisattelihe rikoille,
    Kuulevi mereltä itkun, 85
    Poikki joen juorotuksen.
      Juosten joutuvi tupahan,
    Pian pirttihin menevi,
    Sanoi tuonne saatuansa,
    Toimitteli tultuansa: 90
    "Kuulin mie mereltä itkun,
    Poikki joen juorotuksen."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Pian pistihe pihalle,
    Vierähti veräjän suuhun, 95
    Perimmäisen pellon päähän;
    Siinä korvin kuunteleikse,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ei ole itku lapsen itku,
    Eikä vaimojen valitus, 100
    Itku on partasuun urohon,
    Jouhileuan juorottama."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Työnnälti venon vesille,
    Souti luoksi Väinämöisen, 105
    Luoksi itkevän urohon,
    Puhutteli, lausutteli,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ohoh sinua, ukko utra,
    Jo olet maalla vierahalla!" 110
      Vaka vanha Väinämöinen
    Päätänsä kohottelevi,
    Tuosta tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Tietänen mä tuon itsekin, 115
    Olen maalla vierahalla;
    Maallani olin parempi,
    Kotonani korkeampi."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 120
    "Saisiko sanoakseni,
    Oisiko lupa kysyä,
    Mi sinä olet miehiäsi
    Ja kuka urohiasi?"
      Vaka vanha Väinämöinen 125
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Mainittihinpa minua,
    Arveltihin aikoinansa,
    Illoilla ilotsijaksi,
    Joka lakson laulajaksi, 130
    Noilla Väinölän ahoilla,
    Kalevalan kankahilla;
    Mi jo lienenki katala,
    Tuskin tunnen itsekänä."
      Louhi Pohjolan emäntä 135
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Nouse jo norosta miesi,
    Uros uuelle uralle,
    Haikeasi haastamahan,
    Satuja sanelemahan!" 140
      Otti miehen itkemästä,
    Urohon urisemasta,
    Souti poikki Pohjolahan,
    Viepi vierahan tupahan.
      Syötteli nälästynehen, 145
    Kastunehen kuivaeli,
    Teki miehen terveheksi,
    Urohon paranneheksi,
    Kysytteli, lausutteli,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 150
    "Mitä itkit Väinämöinen,
    Uikutit uvantolainen,
    Tuolla paikalla pahalla,
    Rannalla meryttä vasten?"
      Vaka vanha Väinämöinen 155
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Tuota itken tuon ikäni,
    Kun ma uin omilta mailta
    Näille ouoille oville,
    Veräjille vierahille." 160
      Louhi Pohjolan emäntä
    Siitä tuon sanoiksi saatti:
    "Elä itke Väinämöinen,
    Uikuta uvantolainen!
    Hyvä tääll' on ollaksesi, 165
    Armas aikaellaksesi!
    Syöä lohta luotaselta,
    Sivulta sianlihoa."
      Silloin vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki: 170
    "Kylkehen kyläinen syönti
    Hyvissäki vierahissa;
    Mies on maallansa parempi,
    Kotonansa korkeampi."
      "Soisipa sula Jumala, 175
    Pääsisin omille maille,
    Parempi omalla maalla
    Vetonenki virsun alta,
    Kun on maalla vierahalla
    Kultamaljasta metonen." 180
      Louhi Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Niin mitä minulle annat,
    Kun saatan omille maille?"
      "Taiatko takoa sammon, 185
    Kirjokannen kalkutella,
    Joutsenen kynän nenästä,
    Maholehmän maitosesta,
    Yhen uuhen Villasesta,
    Yhen ohrasen jyvästä, 190
    Niin annan tytön sinulle,
    Panen neien palkastasi,
    Saatan sun omille maille,
    Oman peltosi perille."
      Vaka vanha Väinämöinen 195
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Taia en sampoa takoa,
    Kantta kirjo kirjoitella;
    Saata mie omille maille,
    Työnnän seppo Ilmarisen, 200
    Joka samposi takovi,
    Neitosi lepyttelevi."
      "Se on seppo sen mokoma,
    Ylen taitava takoja,
    Jok' on taivoa takonut, 205
    Ilman kantta kalkutellut,
    Ei tunnu vasaran jälki,
    Eikä pihtien pitämä."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 210
    "Sille työnnän tyttäreni,
    Sille lapseni lupoan,
    Joka sampuen takovi,
    Kannen kirjo kirjoittavi,
    Joutsenen kynän nenästä, 215
    Maholehmän maitosesta,
    Yhen uuhen Villasesta,
    Yhen ohrasen jyvästä."
      Pani varsan valjahisin,
    Ruskean re'en etehen, 220
    Saattoi vanhan Väinämöisen,
    Istutti oron rekehen.
    Siitä tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Elä päätäsi ylennä, 225
    Kohottele kokkoasi,
    Kun ei ilta ennättäne,
    Tahi ei uupune oronen!
    Jospa päätäsi ylennät,
    Kohottelet kokkoasi, 230
    Jo toki tuho tulevi,
    Paha päivä päälle saapi."
      Siitä vanha Väinämöinen
    Löi orosen juoksemahan,
    Harjan liina liikkumahan, 235
    Ajoa karittelevi
    Pimeästä Pohjolasta,
    Summasta Sariolasta.

Kahdeksas runo

Kaunis Pohjan neiti kutoo kangasta taivaan kaarella istuen, jossa Väinämöinen nähtyä hänen pyytää rekeensä laskeimaan ja häntä puolisonansa Kalevalaan seuraamaan; vv. 132. — Neiti vastaa rastaan hänelle vast'ikään lehdossa laulaneen ja ilmoittaneen tytöillä paljoa paremman elämän kun miniöillä olevan; vv. 33-60. — Väinämöinen päättää lintuin ei mitään tietävän ja yhä kutsuu neittä rekeensä. Neiti määräelee hänelle tinkatöitä, joista Väinämöinen helposti täyttää kaksi ensimäistä; vv. 61-98. — Tyttö kolmanneksi työksi ehdottelee Väinämöisen venettä särkyneestä kehrävarresta veistämään. Veistäessä Väinämöinen lyöpi jalkaansa ja haavasta juoksee summatoin veri maalle; vv. 99-146. — Väinämöinen valjastaa hevosen ja lähtee apua etsimään tuskassansa. Tulee taloon ja kysäisee, eikö olisi siinä ketään veren sulkijata; vv. 147-176.

    Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
    Maan kuulu, ve'en valio
    Istui ilman vempelellä,
    Taivon kaarella kajotti,
    Kultakangasta kutovi, 5
    Hopeaista huolittavi.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Ajoa karittelevi,
    Ajoi matkoa palasen,
    Pikkaraisen piirrätteli, 10
    Kuuli sukkulan surinan
    Ylähältä päänsä päältä.
      Päätä korjasta kohotti,
    Katsahtavi taivahalle,
    Näki neien taivahalla, 15
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tule neiti korjahani,
    Laskeite rekoseheni!"
      Neiti tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui ja kysyvi: 20
    "Miksi neittä korjahasi,
    Tyttöä rekosehesi?"
      Vaka vanha Väinämöinen
    Tuop' on tuohon vastoavi:
    "Siksi neittä korjahani, 25
    Tyttöä rekoseheni:
    Mesileivän leipojaksi,
    Oluen osoajaksi,
    Joka lautsan laulajaksi,
    Ikkunan iloitsijaksi, 30
    Noilla Väinölän ahoilla,
    Kalevalan kankahilla."
      Neiti tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui ja pakisi:
    "Kun kävin matara-maalla 35
    Eilen ilta-myöhäsellä,
    Lintu lauleli lehossa,
    Kyntörastas raksutteli,
    Lauleli tytärten mielen
    Ja lauloi miniän mielen." 40
      "Mie tuota sanelemahan,
    Linnulta kyselemähän:
    'Oi sie kyntörastahanen!
    Laula korvin kuullakseni,
    Kumman on parempi olla, 45
    Kumman olla kuulusampi:
    Tyttärenkö taattolassa,
    Vai miniän miehelässä?"
      "Tianenpa tieon antoi,
    Kyntörastas raksahutti: 50
    'Valkea kesäinen päivä,
    Neitivalta valkeampi,
    Vilu on rauta pakkasessa,
    Vilumpi miniävalta;
    Niin on neiti taattolassa, 55
    Kuin marja hyvällä maalla,
    Niin miniä miehelässä,
    Kuin on koira kahlehissa,
    Harvoin saapi orja lemmen,
    Ei miniä milloinkana.'" 60
      Vaka vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Tyhjiä tiasen virret,
    Rastahasen raksutukset;
    Tule neiti korjahani, 65
    Laskeite rekoseheni,
    En ole mitätöin miesi,
    Uros muita untelompi."
      Neiti taiten vastaeli,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 70
    "Mieheksi sinun sanoisin,
    Urohoksi arveleisin,
    Jospa jouhen halkaiseisit
    Veitsellä kärettömällä,
    Munan solmuhun vetäisit, 75
    Solmun tuntumattomaksi."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Halki jouhen halkaisevi
    Veitsellä kärettömällä,
    Tuiki tutkamettomalla, 80
    Munan solmuhun vetävi,
    Solmun tuntumattomaksi;
    Käski neittä korjahansa,
    Tyttöä rekosehensa.
      Neiti taiten vastaeli: 85
    "Ehkäpä tulen sinulle,
    Kun kiskot kivestä tuohta,
    Säret jäästä aiaksia,
    Ilman palan pakkumatta,
    Pilkkehen pirahtamatta." 90
      Vaka vanha Väinämöinen
    Ei tuosta kovin hätäy,
    Kiskoipa kivestä tuohta,
    Särki jäästä järkäleitä,
    Ilman palan pakkumatta, 95
    Pilkkehen pirahtamatta;
    Kutsui neittä korjahansa,
    Tyttöä rekosehensa.
      Neiti taiten vastoavi,
    Sanovi sanalla tuolla: 100
    "Sillenpä minä menisin,
    Kenp' on veistäisi venosen
    Kehrävarteni muruista,
    Kalpimeni kappaleista,
    Työntäisi venon vesille, 105
    Uuen laivan lainehille,
    Ilman kouran koskematta,
    Käsivarren kääntämättä."
      Silloin vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki: 110
    "Liene ei maassa, maailmassa,
    Koko ilman kannen alla,
    Mointa laivan laatiata,
    Vertoani veistäjätä."
      Otti värttinän muruja, 115
    Kehrävarren kiertimiä,
    Läksi veistohon venosen,
    Satalauan laittelohon,
    Vuorelle teräksiselle,
    Rautaiselle kalliolle. 120
      Veisti päivän, veisti toisen,
    Niin päivällä kolmannella
    Hiisi vartta vaapahutti,
    Lempo tempasi tereä,
    Kävipä kivehen kirves, 125
    Kasa kalkkoi kalliohon,
    Siitä liuskahti liha'an,
    Polvehen pojan pätöisen;
    Veri pääsi vuotamahan,
    Hurme huppelehtamahan. 130
      Vaka vanha Väinämöinen
    Loihe siitä loitsimahan,
    Luki synnyt syitä myöten,
    Luottehet lomia myöten,
    Mutt'ei muista muutamia 135
    Veren suuria sanoja,
    Joista salpa saataisihin
    Tulevalle tukkeheksi.
      Veri juoksevi jokena,
    Hurme koskena kohisi, 140
    Peitti maassa marjan varret,
    Kanervaiset kankahalla,
    Eik' ollut sitä mätästä,
    Jok' ei tullut tulvillehen
    Noita liikoja veriä, 145
    Hurmehia huurovia.
      Jo nyt vanhan Väinämöisen
    Toki tuskaksi tulevi;
    Pani varsan valjahisin,
    Ruskean re'en etehen, 150
    Siitä reuoikse rekehen,
    Kohennaikse korjahansa.
      Laski virkkua vitsalla,
    Helähytti helmisvyöllä,
    Virkku juoksi, matka joutui, 155
    Reki vieri, tie lyheni;
    Jo kohta kylä tulevi,
    Tietä kolme kohtoavi.
      Ajoa suhauttavi
    Ylimmäistä tietä myöten 160
    Ylimmäisehen talohon,
    Yli kynnyksen kysyvi:
    "Oisiko talossa tässä
    Rauan raannan katsojata,
    Veritulvan tukkijata, 165
    Salpoa verisatehen?"
      Ukko uunilta urahti,
    Halliparta paukutteli:
    "Sulettun' on suuremmatki,
    Jalommatki jaksettuna, 170
    Luojan kolmella sanalla,
    Syvän synnyn säätämällä,
    Joet suista, järvet päistä,
    Virrat niskoilta vihaiset,
    Lahet niemien nenistä, 175
    Kannakset kapeimmilta."

Yhdeksäs runo

Väinämöinen lähtee tupaan ja verta hänen haavastansa juoksee summattomasti lattialle; ukkoa asia alkaa jo arveluttaa, kun ei muista raudan syntyä, jolla saisi veren juoksun pysäytetyksi; vv. 1-22. — Väinämöinen kertoo ukolle raudan synnystä, mitenkä Ukko jumala veden, tulen ja maan luomisen jälkeen synnytti itsestänsä kolme Luonnotarta, jotka ylhältä ilmasta lypsivät raudan ainetta maalle; vv. 23-56. — Väinämöinen jatkaa kerrontansa, mitenkä rauta kävi veljeänsä tulta tervehtimään, ja kun tuli oli polttaa hänen, pääsi pakoon suolle, jossa piili aikansa, kunnes metsän eläväin jälissä joutui näkyviin; vv. 57-84. — Seppo Ilmarinen ottaa raudan ruosteen suolta ja työntää ahjoonsa, nähdäksensä miksi tulessa muuttuisi. Rauta rukoilee itseänsä tulesta otettamaan ja, kun seppo penkoo pahaksi rupeavan, oikein valalla vannoo siivosti elävänsä; vv. 85-120. — Ilmarinen tempaa raudan tulesta ja takoo teräkaluiksi. Niitä karkaistaissa sai Hiiden lintu herhiläinen vahingollisia aineita varkahin karkaisuveteen sekoitetuksi, ja siitä tuli rauta pahantapaiseksi; vv. 121-146. — Ukko kuultua raudan synnyn muistuttelee sitä entisestä kurjasta olostansa ja vannotusta valastansa, jonka nyt tuhmasti oli rikkonut; vv. 147-182. Sitte ukko käskee raudan tulla pahatekonsa korjaamaan ja kiistää verta asettumaan kovilla sanoilla ja uhkauksilla; vv. 183-226. — Ukko lähettää poikansa voiteen tekoon ja poika keittää tammen lastuista ja ulkomaan ruohoista mahdottoman väkevää voidetta; vv. 227-252. — Ukko voiteen saatua pojalta voitelee sillä Väinämöistä, pois manaa kivut ja käärii siteen haavalle; vv. 253-292. — Väinämöinen parannuttuansa kiittää Jumalaa avun saamastansa ja varottaa vastaisia kansoja omiin voimiinsa luottamasta; vv. 293-32.2.

    Siitä vanha Väinämöinen
    Heti korjasta kohosi,
    Tuosta pirttihin tulevi,
    Alle kattojen ajaikse;
    Veri juoksevi jokena, 5
    Hurme koskena kohisi,
    Vuoti tulville tupasen,
    Siltalauat lainehille.
      Ukko uunilta urahti,
    Halliparta paukutteli: 10
    "Mi sinä lienet miehiäsi
    Ja kuka urohiasi!
    Vert' on seitsemän venettä,
    Kantokorvoa kaheksan,
    Sun poloinen polvestasi 15
    Lattialle laskettuna."
      "Enkä tuota tunnekana,
    Mikä multa mielen otti:
    Kaikki muistan muut sanaset,
    Vaan en arvoa alusta, 20
    Mist' on rauta syntynynnä,
    Kasvanunna koito kuona."
      Silloin vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Itse tieän rauan synnyn, 25
    Arvoan alun teräksen:
    Ilma on emoja ensin,
    Vesi vanhin veljeksiä,
    Rauta nuorin veljeksiä,
    Tuli kerran keskimäinen." 30
      "Tuo Ukko ylinen luoja,
    Itse ilmojen jumala,
    Ilmasta ve'en erotti,
    Veestä maati manterehen;
    Rauta on raukka syntymättä, 35
    Syntymättä, kasvamatta."
      "Ukko ilmoinen jumala
    Hieroi kahta kämmentänsä,
    Mykelti molempiansa,
    Vasemmassa polven päässä; 40
    Siitä syntyi kolme neittä,
    Koko kolme Luonnotarta,
    Rauan ruostehen emoiksi,
    Suu sinervän siittäjiksi."
      "Neiet käyä notkutteli, 45
    Astui immet ilman äärtä,
    Utarilla uhkuvilla,
    Nännillä pakottavilla,
    Lypsit maalle maitojansa,
    Uhkutit utariansa." 50
      "Yksi lypsi mustan maion,
    Siitä syntyi melto rauta;
    Toinen valkean valutti,
    Siitä tehtihin teräkset;
    Kolmas puikutti punaisen, 55
    Siit' on saatu rääky-rauta."
      "Olipa aikoa vähäinen,
    Rauta tahteli tavata
    Vanhempata veikkoansa,
    Käyä tulta tuntemahan." 60
      "Tuli tuhmaksi rupesi,
    Kasvoi aivan kauheaksi,
    Oli polttoa poloisen,
    Rauta raukan, veikkosensa."
      "Rauta pääsevi pakohon 65
    Tuon tuiman tulen käsistä
    Suurimmalle suon selälle,
    Tuiman tunturin laelle,
    Jossa joutsenet munivat,
    Hanhi poiat hautelevi." 70
      "Siellä sitte rauta piili,
    Sekä piili, jotta säilyi,
    Piili vuoen, piili toisen,
    Piili kohta kolmannenki,
    Suolla sorkissa sutosen, 75
    Aina karhun askelissa."
      "Susi juoksi suota myöten,
    Karhu kangasta samosi,
    Suo liikkui suen jaloissa,
    Kangas karhun kämmenissä, 80
    Siihen nousi rauan ruoste
    Ja kasvoi teräskaranko,
    Suen sorkkien sijoille,
    Karhun kannan kaivamille."
      "Syntyi seppo Ilmarinen, 85
    Sekä syntyi, jotta kasvoi,
    Näki rautaiset orahat,
    Teräksiset tierottimet,
    Suen suurilla jälillä,
    Karhun kannan kaivamilla." 90
      "Arvelee, ajattelevi:
    'Mitä tuostaki tulisi,
    Josp' on tunkisin tulehen,
    Ahjohon asettelisin."
      "Siitä tunkevi tulehen, 95
    Alle ahjonsa ajavi;
    Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
    Lietsoi kerran kolmannenki,
    Rauta vellinä venyvi,
    Kuonana kohaelevi, 100
    Sepon suurissa tulissa
    Ilmi valkean väessä."
      "Siinä huuti rauta raukka:
    'Ohoh seppo Ilmarinen,
    Ota pois minua täältä 105
    Tuskista tulen punaisen!'"
      "Sanoi seppo Ilmarinen:
    'Jos otan sinun tulesta,
    Ehkä kasvat kauheaksi,
    Kovin raivoksi rupeat, 110
    Vielä veistät veljeäsi,
    Lastuat emosi lasta.'"
      "Siinä vannoi rauta raukka,
    Vannoi vaikean valansa,
    Sanovi sanalla tuolla, 115
    Lausui tuolla lausehella:
    'Onpa puuta purrakseni,
    Kiven syäntä syöäkseni,
    Etten syö omaa sukua,
    Heimoani herjaele.'" 120
      "Silloin seppo Ilmarinen
    Rauan tempasi tulesta,
    Asetti alaisimelle,
    Takovi teräkaluiksi,
    Keihä'iksi, kirvehiksi, 125
    Kaikenlaisiksi kaluiksi."
      "Herhiläinen Hiien lintu
    Katselevi, kuuntelevi,
    Katseli katon rajasta,
    Alta tuohen tuiotteli, 130
    Rautoja rakettavia,
    Teräksiä tehtäviä."
      "Lenteä hyrähtelevi,
    Kantoi käärmehen kähyjä,
    Kusiaisen kutkelmoita, 135
    Sammakon salavihoja,
    Teräksen teko-mujuihin,
    Rauan karkaisu-vetehen."
      "Sai siitä teräs pahaksi,
    Rauta raivoksi rupesi, 140
    Petti vaivainen valansa,
    Söi kuin koira kunniansa,
    Veisti kehno veljeänsä,
    Sukuansa suin piteli,
    Veren päästi vuotamahan, 145
    Hurmehen hurahtamahan."
      Ukko uunilta urahti,
    Parta lauloi, pää järähti:
    "Jo nyt tieän rauan synnyn,
    Arvoan alun teräksen." 150
      "Ohoh sinua rauta raukka,
    Rauta raukka, koito kuona,
    Teräs tenhon päivällinen,
    Siitäkö sinä sikesit,
    Siitä kasvoit kauheaksi, 155
    Ylen suureksi sukesit!"
      "Et sä silloin suuri ollut,
    Etkä suuri, etkä pieni,
    Kun sa maitona makasit,
    Rieskasena riuottelit, 160
    Nuoren neitosen nisissä,
    Kasvoit immen kainalossa."
      "Etkä silloin suuri ollut,
    Et ollut suuri, etkä pieni,
    Kun sua hirvet suolla hieroi, 165
    Peurat pieksi kankahalla,
    Susi sotki sorkillansa,
    Karhu kämmenyisillänsä."
      "Etkä silloin suuri ollut,
    Et ollut suuri, etkä pieni, 170
    Kun sa kuonana kohisit,
    Venyit vehnäisnä tahasna,
    Alla ahjon Ilmarisen;
    Vannoit vaikean valasi
    Ahjossa, alaisimella, 175
    Vasaroilla, valkkamilla."
      "Joko nyt suureksi sukesit,
    Äreäksi ärtelihit,
    Rikoit vaivainen valasi,
    Söit kuin koira kunniasi, 180
    Kun sa syrjit syntyäsi,
    Sukuasi suin pitelit!"
      "Tule nyt työsi tuntemahan,
    Pahasi parantamahan,
    Ennen kun sanon emolle, 185
    Virkan vierin vanhemmalle,
    Enemp' on emolla työtä,
    Vaiva suuri vanhemmalla,
    Kun poika pahoin tekevi,
    Lapsi tuhmin turmelevi." 190
      "Piäty veri vuotamasta,
    Hurme huppelehtamasta;
    Veri seiso kuni seinä,
    Asu hurme kuni aita,
    Kuin miekka meressä seisoi, 195
    Saraheinä sammalessa!"
      "Vaan jos mieli laatinevi
    Liikkua lipeämmästi,
    Niin sä liikkuos lihassa,
    Sekä luissa luistaellos, 200
    Et sä maito maahan joua,
    Miesten hempu heinikkohon,
    Ole et joki juoksemahan
    Suo-hete solottamahan."
      "Tyy'y tyyris tippumasta, 205
    Punainen putoamasta,
    Kun et tyy'y, niin tyrehy!
    Tyytyi ennen Tyrjän koski,
    Joki Tuonelan tyrehtyi,
    Meri kuivi, taivas kuivi, 210
    Sinä suurra poutavuonna,
    Tulivuonna voimatonna."
      "Jos et tuostana totelle,
    Huuan Hiiestä patoa,
    Jolla verta keitetähän, 215
    Hurmetta varistetahan,
    Veren maahan vuotamatta,
    Hurmehen hurajamatta."
      "Kun ei lie minussa miestä,
    Urosta ukon pojassa, 220
    Onp' on taatto taivahinen,
    Pilven päällinen jumala,
    Joka miehistä pätevi
    Urohista kelpoavi,
    Veren suuta sulkemahan, 225
    Tulevata tukkimahan."
      Sillä sulki suun vereltä,
    Tien on telkki hurmehelta,
    Pani poikansa pajahan,
    Tekemähän voitehia. 230
      Läksi poikanen pajahan,
    Otti tammen kuoriloita,
    Noita heinän helpehiä,
    Tuhatlatvan tutkamia,
    Joit'ei nähä näillä mailla, 235
    Kaikin paikoin kasvaviksi.
      Panevi pa'an tulelle,
    Laittoi keiton kiehumahan;
    Pata kiehui paukutteli
    Täynnä tammen lastuloita, 240
    Noita heiniä hyviä,
    Jotk' oli tuotu toisialta,
    Yheksältä loitsijalta,
    Sa'an taipalen takoa.
    Nostavi pa'an tulelta, 245
    Katselevi voitehia,
    Onko voitehet vakaiset,
    Katsehet alinomaiset.
      Olipa voitehet vakaiset,
    Katsehet alinomaiset, 250
    Vaikka vuoret voitelisi,
    Kaikki kalliot yheksi.
      Tuli poikanen pajasta
    Tekemästä voitehia,
    Rasvoja rakentamasta, 255
    Ne työnti ukon kätehen.
      Voiti ukko Väinämöistä,
    Pahoin tullutta paranti,
    Voiti alta, voiti päältä,
    Kerran keskeä sivalti, 260
    Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella:
    "En liiku omin lihoini,
    Liikun luojani lihoilla,
    En väiky omin väkini, 265
    Väikyn väellä kaikkivallan,
    En puhu omalla suulla,
    Puhelen Jumalan suulla,
    Suloisempi suu Jumalan,
    Käsi luojan kaunihimpi." 270
      Kun oli voie päälle pantu,
    Nuot on katsehet vakaiset,
    Pani se puoli-pyörryksihin,
    Väinämöisen väännyksihin.
      Niin ukko kipuja kiisti, 275
    Työnti tuosta tuskapäitä,
    Keskelle Kipumäkeä,
    Kipuvuoren kukkulalle,
    Kiviä kivistämähän,
    Paasia pakottamahan. 280
      Tukun silkkiä sivalti,
    Sen levyiksi leikkelevi,
    Sitoi sitte silkillänsä,
    Kapaloivi kaunihisti,
    Polvea pojan pätöisen, 285
    Säärivartta Väinämöisen.
      Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella:
    "Katso nyt kaunoinen Jumala,
    Varjele vakainen luoja, 290
    Jott' ei vietäisi vioille,
    Vammoille veällettäisi!"
      Siitä vanha Väinämöinen
    Jo tunsi avun totisen,
    Pian pääsi terveheksi, 295
    Liha kasvoi kaunihiksi,
    Ehommaksi entistänsä,
    Paremmaksi tuonnoistansa.
      Siirti silmänsä ylemmä,
    Katsahtavi taivahalle, 300
    Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella:
    "Tuoltapa aina armot käyvät,
    Merkit tuttavat tulevat,
    Ylähältä taivahasta, 305
    Luota luojan kaikkivallan."
      "Ole nyt kiitetty Jumala,
    Ylistetty luoja yksin,
    Kun annoit avun minulle,
    Tuotit turvan tuttavasti, 310
    Noissa tuskissa kovissa,
    Terän rauan raatamissa!"
      Siitä vanha Väinämöinen
    Vielä tuon sanoiksi virkki:
    "Elkätte etinen kansa, 315
    Kansa vasta kasvavainen,
    Veikaten venettä tehkö,
    Uhkaellen ollenkana!
    Jumalass' on juoksun määrä,
    Luojassa lopun asetus, 320
    Ei uron osoannassa,
    Vallassa väkevänkänä."

Kymmenes runo

Väinämöinen koti-tienoille tultua laulaa kultalatva-kuusen Osmon pellon pientarelle ja ajaa siitä Ilmarisen pajalle; vv. 1-36. — Puheisille tultua Väinämöinen kertoo Pohjolassa kovin korean neiden olevan, jonka Ilmarinen olisi sammon takomalla voittava, mutta Ilmarinen ei lupaa milloinkaan Pohjolaan lähteä; vv. 37-67. — Ilmarinen lähtee Väinämöisen kanssa kukkalatva-kuusta katsomaan ja nousee sen latvaan. Tuuliaispää tempaisee kuusen korkealle maasta ja kantaa sen Ilmarinen latvassa Pohjolaan; vv. 65-104. — Louhi kummastelee oudonlaista tulokasta ja kysyy, jos tuntisi seppo Ilmarista, jota kauan oli sammon taontaan odotettu. Ilmarinen sanoo itsensä saman miehen olevan; vv. 105-128. — Pohjolan emäntä ensin ravittuansa Ilmarisen, lupaa hänelle ihanan tyttönsä palkasta, jos olisi sammon takova; Ilmarinen jo lähteeki työhön; vv. 129-176. — Sampo ensimäisinä neljänä päivänä ei ota syntyäksensä; sen sijasta vaan valmistuu muita aineita, jotka Ilmarinen syytää jälleen ahjoonsa; vv. 177-204. — Ilmarinen laittaa tuulet lietsomaan ja niiden avulla toki saapi sammon valmiiksi; vv. 205-238. — Sammon taottua Ilmarinen kysyy tyttöä, joka hänelle palkaksi oli luvattu, mutta tyttö teeskellen esteitä sanoo ei vielä taitavansa hänelle lähteä; vv. 239-260. — Ilmarinen pahoilla mielin ikävöipi kotimaille ja saapiki Pohjolan emännältä purren sinne lähteäksensä. Kotiin tultua kertoo Väinämöiselle sammon Pohjolassa jo valmiina täydessä työssä olevan; vv. 261-300.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Pani varsan valjahisin,
    Ruskean re'en etehen,
    Ajavi karettelevi.
    Kulki päivän, kulki toisen, 5
    Niin päivällä kolmannella
    Tuli pitkän sillan päähän,
    Osmon pellon pientarelle.
      Siinä tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin pakisi: 10
    "Syö susi unen näkijä,
    Tapa tauti Lappalainen!
    Sanoi ei saavani kotihin
    Enämpi elävin silmin
    Sinä ilmoisna ikänä, 15
    Kuuna kullan valkeana."
      Laulelevi, taitelevi,
    Lauloi kuusen kukkalatvan,
    Kukkalatvan, kultalehvän,
    Lauloi kuun kumottamahan 20
    Kukkalatva-kuusosehen,
    Lauloi oksillen otavan.
      Ajavi karettelevi
    Kohti kullaista kotia
    Alla päin, pahoilla mielin, 25
    Kun oli seppo Ilmarisen
    Luvannut lunastimeksi,
    Oman päänsä päästimeksi,
    Pimeähän Pohjolahan,
    Summahan Sariolahan. 30
      Jopa seisottui oronen
    Osmon uuen pellon päähän;
    Kuuluvi pajasta pauke,
    Hilke hiilihuonehesta,
    Siell' on seppo Ilmarinen, 35
    Takoa taputtelevi.
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Oi sie vanha Väinämöinen,
    Miss' olet viikon viipynynnä,
    Kaiken aikasi asunut?" 40
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Tuoll' olen viikon viipynynnä
    Pimeässä Pohjolassa;
    Siell' on neiti Pohjolassa,
    Jok' ei suostu sulhosihin, 45
    Mielly miehi'in hyvihin,
    Kiitti puoli Pohjan maata,
    Kun onpi kovin korea,
    Kuuhut paistoi kulmaluilta,
    Päivä rinnoilta risotti." 50
      "Sinä seppo Ilmarinen
    Lähe nyt neittä noutamahan,
    Päätä kassa katsomahan,
    Pimeästä Pohjolasta!
    Kun saatat takoa sammon, 55
    Kannen kirjo kirjaella,
    Niin saat neion palkastasi,
    Työstäsi tytön ihanan."
      Seppo tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi: 60
    "En sinä pitkänä ikänä
    Lähe Pohjolan tuville,
    Miesten syöjille sijoille,
    Urosten upottajille."
      Siitä vanha Väinämöinen 65
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Viel' on kumma toinen kumma,
    Onp' on kuusi kukkalatva,
    Kukkalatva, kultalehvä,
    Osmon pellon pientarella; 70
    Kuuhut latvassa kumotti,
    Oksilla otava seisoi."
      Lähettihin katsomahan
    Tuota kuusta kukkapäätä;
    Sitte sinne saatuansa 75
    Seppo kuusta kummeksivi,
    Kun oli oksilla otava,
    Kuuhut kuusen latvasessa.
      Siinä vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki: 80
    "Nyt sinä seppo veikkoseni
    Nouse kuuta noutamahan,
    Otavaista ottamahan,
    Kultalatva-kuusosesta!"
      Siitä seppo Ilmarinen 85
    Nousi kuuta noutamahan,
    Otavaista ottamahan,
    Kultalatva-kuusosesta.
      Silloin vanha Väinämöinen
    Lauloa hyrähtelevi, 90
    Lauloi tuulen tuppurihin,
    Ilman raivohon rakenti.
      Nousi tuuli tuppurihin,
    Ilma raivohon rakentui,
    Otti seppo Ilmarisen 95
    Vieä viiletelläksensä
    Pimeähän Pohjolahan,
    Summahan Sariolahan.
      Siinä seppo Ilmarinen
    Jopa kulki, jotta joutui, 100
    Yli kuun, alatse päivän,
    Otavaisten olkapäitse;
    Päätyi Pohjolan pihalle,
    Sariolan saunatielle.
      Louhi Pohjolan emäntä 105
    Tuop' on päätyvi pihalle,
    Itse ennätti sanoa:
    "Mi sinä lienet miehiäsi,
    Tulit tänne tuulen tietä,
    Ahavan rekiratoa, 110
    Eikä koirat kohti hauku,
    Villahännät virkkaele?"
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "En mä tänne tullutkana
    Kylän koirien kuluiksi, 115
    Villahäntien vihoiksi."
      Siitä Pohjolan emäntä
    Tutkaeli tullehelta:
    "Oletko tullut tuntemahan
    Tuota seppo Ilmarista, 120
    Jot' on viikon vuotettuna,
    Sekä kauan kaivattuna,
    Näille Pohjolan perille,
    Uuen sammon laa'intahan?"
    Se on seppo Ilmarinen 125
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Itse lienen Ilmarinen,
    Sekä taitava takoja."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Pian pistihe tupahan, 130
    Sanovi sanalla tuolla:
    "Neityeni nuorempani!
    Pane jo päällesi parasta,
    Varrellesi valkeinta.
    Ripeintä rinnoillesi, 135
    Kaulallesi kaunihinta,
    Jo on seppo Ilmarinen
    Saanut sammon laa'intahan."
      Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
    Maan kuulu, ve'en valio, 140
    Otti vaattehet valitut,
    Pukehensa puhtahimmat,
    Viitiseikse, vaatiseikse,
    Tuli aitasta tupahan,
    Kullat rippui rinnoillansa, 145
    Päässänsä hopeat hohti.
      Siitä Pohjolan emäntä
    Syötti miehen syöneheksi,
    Juotti miehen juoneheksi,
    Sai itse sanelemahan: 150
    "Ohoh seppo Ilmarinen,
    Takoja iän ikuinen!
    Saatatko takoa sammon,
    Kannen kirjo kirjaella,
    Joutsenen kynän nenästä, 155
    Maholehmän maitosesta,
    Ohran pienestä jyvästä,
    Kesä-uuhen untuvasta,
    Niin saat neion palkastasi,
    Työstäsi tytön ihanan." 160
      Sanoi seppo Ilmarinen,
    Itse virkki, noin nimesi:
    "Taitanen takoa sammon,
    Kirjokannen kalkutella,
    Kun olen taivoa takonut, 165
    Ilman kantta kalkutellut."
      Siitä seppo Ilmarinen,
    Takoja iän ikuinen,
    Etsi ahjollen alusta,
    Leveyttä lietsehelle, 170
    Johon painoi palkehensa,
    Asetti alasimensa.
      Tunki ainehet tulehen,
    Takehensa alle ahjon,
    Otti orjat lietsomahan, 175
    Väkipuolet vääntämähän.
      Orjat lietsoi löyhytteli,
    Väkipuolet väännätteli,
    Kolme päiveä kesäistä
    Ja kolme kesäistä yötä. 180
      Orjat lietsoi löyhytteli,
    Niin päivänä ensimäisnä
    Jousi tungeikse tulesta,
    Kaari kulta kuumoksesta;
    Sen seppo kaheksi murti, 185
    Ajoi ahjohon takaisin.
      Orjat lietsoi löyhytteli,
    Niinpä päivänä jälestä
    Veno tungeikse tulesta,
    Punapursi kuumoksesta; 190
    Seppo sen murenti rikki,
    Työnti jällensä tulehen.
      Orjat lietsoi löyhytteli,
    Niin päivänä kolmantena
    Hieho tungeikse tulesta, 195
    Sarvi kulta kuumoksesta;
    Seppo sen paloiksi leikkoi,
    Toiste tunkevi tulehen.
      Orjat lietsoi löyhytteli,
    Niin päivänä neljäntenä 200
    Aura tungeikse tulesta,
    Terä kulta kuumoksesta;
    Senki seppo murtelevi,
    Alle ahjonsa ajavi.
      Siitä seppo Ilmarinen, 205
    Takoja iän ikuinen,
    Laittoi tuulet lietsomahan,
    Väkipuuskat vääntämähän.
      Lietsoi tuulet löyhytteli,
    Itä lietsoi, lietsoi länsi, 210
    Etelä enemmin lietsoi,
    Pohjonen kovin porotti;
    Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
    Lietsoi kohta kolmannenki,
    Tuli tuiski ikkunasta, 215
    Säkehet ovesta säykkyi,
    Tomu nousi taivahalle,
    Savu pilvihin sakeni.
      Se on seppo Ilmarinen
    Päivän kolmannen perästä 220
    Kallistihe katsomahan
    Ahjonsa alaista puolta,
    Näki sammon syntyväksi,
    Kirjokannen kasvavaksi.
      Takoi sammon taitavasti, 225
    Laitahan on jauhomyllyn,
    Toisehen on suolamyllyn,
    Rahamyllyn kolmantehen.
      Siitä jauhoi uusi sampo,
    Kirjokansi kiikutteli; 230
    Jauhoi purnun puhtehessa,
    Yhen purnun syötäviä,
    Toisen jauhoi myötäviä,
    Kolmannen kotipitoja.
      Niin ihastui Pohjan akka, 235
    Saattoi sitte sammon suuren
    Pohjolan kivimäkehen,
    Yheksän lukon ta'aksi.
      Siit' on seppo Ilmarinen
    Tyttöä anelemahan, 240
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Joko nyt minulle neiti,
    Kun sai sampo valmihiksi,
    Kirjokansi kaunihiksi!"
      Tuop' on kaunis Pohjan tyttö, 245
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Kukapa tässä toisna vuonna,
    Kenpä kolmanna kesänä,
    Käkeä kukutteleisi,
    Lintusia laulattaisi, 250
    Jos minä menisin muunne,
    Saisin marja muille maille?"
      "Enkä joua ilmankana,
    Pääse en neiti-päiviltäni,
    Noilta töiltä tehtäviltä, 255
    Kesäisiltä kiirehiltä:
    Marjat on maalla poimimatta,
    Lahen rannat laulamatta,
    Astumattani ahoset,
    Lehot leikin lyömättäni." 260
      Siitä seppo Ilmarinen
    Jo tuossa ajattelevi,
    Miten kulkea kotihin,
    Tulla maille tuttaville,
    Pimeästä Pohjolasta, 265
    Summasta Sariolasta.
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Ohoh seppo Ilmarinen,
    Laatisiko mieli mennä
    Elomaille entisille?" 270
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Sinne mieleni tekisi
    Kotihini kuolemahan,
    Maalleni masenemahan."
      Louhi Pohjolan emäntä 275
    Syötti miehen, juotti miehen,
    Istutti perähän purren,
    Melan vaskisen varahan;
    Virkki tuulen tuulemahan,
    Pohjosen puhaltamahan. 280
      Siitä seppo Ilmarinen,
    Takoja iän ikuinen,
    Matkasi omille maille,
    Noille syntymä-sijoille.
      Sitte sinne saanehelta 285
    Kysyi vanha Väinämöinen,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Veli seppo Ilmarinen,
    Joko laait uuen sammon,
    Kirjokannen kirjaelit, 290
    Pimeähän Pohjolahan,
    Summahan Sariolahan?"
      Sanoi seppo Ilmarinen,
    Itse laatija pakisi:
    "Jopa jauhoi uusi sampo, 295
    Kirjokansi kiikutteli;
    Jauhoi purnun puhtehessa,
    Yhen purnun syötäviä,
    Toisen jauhoi myötäviä,
    Kolmannen pieltäviä." 300

Yhdestoista runo

Ahti Lemminkäinen kasvaa pulskeaksi, punaveriseksi mieheksi. Saaren paikalla kukostavaa Kyllikki neittä kositaan turhaan kaikkein ylhäisimpiinki sukuihin ja loistavimpiin paikkoihin; vv. 1-32. — Lemminkäinen vastoin äitinsä kieltoa ja varotusta lähtee Saaren neittä kosiin. Perille päästyänsä ajaa kapahuttaa rekensä kumoon, josta mieliharmiksensa heti joutuu naisten naurettavaksi; vv. 33-66. — Lemminkäinen palkkautuu paimeneksi, käypi päivät paimenessa, yöt impien iloissa, ja miellyttää pian Saaren neidet itseensä; vv. 67-92. — Kylli neito ainoastansa ei suostu Lemminkäiseen, jonkatähden tämä viimein kisa-kedolta ryöstää hänen rekeensä ja lähtee matkaan; vv. 93-138. — Kyllikki reessä itkee ja valittaa, kun ei pääse pois. Lemminkäinen lohdutellen häntä lupaa miekalla suku-arvonsa suurentaa, jos toinen siitä surisi, ettei ollut kyllä suurta ja ylhäistä sukua; vv. 139-164. — Neiti vastaa ja käskee Lemminkäisen, jos mieli hänestä puolisoa saada, sodat iäksi päiväksi mielestänsä heittämään. Sen toinen lupaaki ja vannoo, kuitenki sillä ehdolla, että myös Kyllikki puoleltansa vannoisi, ei milloinkaan kylän kisoihin lähtevänsä; vv. 165-188. — Kotiin tultua Lemminkäinen kerskaa äitillensä, jo saaneensa, mitä oli lähtenytki saamaan. Äiti ihastelee uutta miniätä ja käskee poikansa hankkimaan suuremmat asunnot, niin kauniin ja suurisukuisen neidon saatuansa; vv. 189-226.

    Aika on Ahtia sanoa,
    Veitikkätä vieretellä.
    Ahti poika saarelainen,
    Tuo on lieto Lemmin poika,
    Kasvoi koissa kaunihisti 5
    Luona armahan emonsa.
      Tuli mies mitä parahin,
    Puhkesi punaverinen,
    Joka päästänsä pätevi,
    Kohastansa kelpoavi, 10
    Noien impien iloihin,
    Kassapäien karkeloihin.
      Kylli oli Saaren neiti,
    Saaren neiti, Saaren kukka,
    Kasvoi koissa korkeassa, 15
    Yleni ylen ehossa.
      Kauan kasvoi, kauas kuului,
    Kaukoa tuli kosijat
    Neien kuuluhun kotihin,
    Kaunoisehen kartanohon. 20
      Kosi Päivä poiallehen;
    Eip' on mennyt Päivälähän,
    Päivän luona paistamahan,
    Kesäisillä kiirehillä.
      Kosi Kuuhut poiallehen; 25
    Eip' on mennyt Kuutolahan,
    Kuun luona kumottamahan,
    Kehät ilman kiertämähän.
    Kosi Tähti poiallehen;
    Eip' on mennyt Tähtelähän, 30
    Pitkin öitä pilkkimähän
    Talvisilla taivahilla.
      Tuop' on lieto Lemminkäinen,
    Itse kaunis Kaukomieli,
    Lähteäksensä lupasi 35
    Sekä mietti mennäksensä
    Saaren kukkoa kosihin,
    Saaren mointa morsianta.
      Emo kielteä käkesi,
    Varotteli vaimo vanha: 40
    "Ellös menkö poikaseni
    Parempihin itseäsi;
    Ei suattane sinua
    Saaren suurehen sukuhun."
      Sanoi lieto Lemminkäinen: 45
    "Jos en oo su'ulta suuri,
    Mie valitsen varrellani,
    Otan muilla muo'oillani."
      Ottavi hyvän orosen,
    Valjasti valion varsan, 50
    Ajavi karittelevi
    Saaren kuuluhun kylähän;
    Ajoi korjansa kumohon,
    Veräjähän vierähytti.
      Nauroi naiset Lemminkäistä, 55
    Piiat pisti pilkkojansa,
    Kun ajoi kummasti kujalle,
    Kamalasti kartanolle.
      Siinä lieto Lemminkäinen
    Murti suuta, väänti päätä, 60
    Murti mustoa haventa,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "En ole tuota ennen nähnyt,
    En ole nähnyt, enkä kuullut,
    Naisen nauravan minulle, 65
    Piian pilkkoja suannut."
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Onko Saarella sijoa,
    Maata Saaren manterella, 70
    Minun leikki lyöäkseni,
    Tanner tanhuellakseni,
    Saaren impien iloissa,
    Kassapäien karkeloissa?"
      Saaren impyet sanovat, 75
    Niemen neiet vastoavat:
    "Kyll' on Saarella sijoa,
    Maata Saaren manterella,
    Sinun leikki lyöäksesi,
    Tanner tanhuellaksesi, 80
    Karjalaisna kaskimailla,
    Paimenpoikana paloilla."
      Mitä huoli Lemminkäinen,
    Palkkasihe paimeneksi;
    Kävi päivät paimenessa, 85
    Yöt oli impien iloissa,
    Noien neitojen kisoissa,
    Kassapäien karkeloissa.
      Sillä lieto Lemminkäinen,
    Tuo on kaunis Kaukomieli, 90
    Ihastutti Saaren immet,
    Niemen neitoset lepytti.
      Yksi on Kyllikki korea,
    Saaren kukka kaunokainen,
    Jok' ei suostu sulhasehen, 95
    Mielly miehe'en hyvähän.
      Tuop' on lieto Lemminkäinen,
    Itse kaunis Kaukomieli,
    Sa'at saappahat kulutti,
    Sa'at airot poikki souti, 100
    Tuota neittä saaessansa,
    Kyllikkiä pyytessänsä.
      Jo päivänä muutamana,
    Iltana moniahana,
    Neitoset kisaelevi 105
    Kaunihilla kankahalla,
    Kyllikki ylinnä muita,
    Saaren kukka kuuluisinna.
      Tuli veitikka verevä,
    Ajoi lieto Lemminkäinen, 110
    Keskelle kisaketoa,
    Kaunokaisten karkeloa,
    Koppoi neien korjahansa,
    Reutoi Kyllikin rekehen.
      Siitä läksi liukumahan, 115
    Lähtiessänsä sanovi:
    "Elkätte minua immet
    Ilmi antako ikänä,
    Minun täällä käyneheni,
    Täältä neien vieneheni!" 120
      "Kun ette totelle tuosta,
    Niin teille paha paneikse:
    Laulan sulhonne sotahan,
    Nuoret miehet miekan alle,
    Ettei kuulla kuuna päänä, 125
    Nähä ilmoisna ikänä,
    Kujasilla kulkemassa,
    Ahoilla ajelemassa."
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Veti virkkua vitsalla, 130
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Jää hyvästi Saaren nurmet,
    Joit' olen kesät kävellyt,
    Kaiket talvet tallaellut,
    Piileskellen pilvis-öillä, 135
    Paeten pahoilla säillä,
    Tätä pyytä pyytessäni,
    Allia ajellessani!"
      Kyllä Kyllikki valitti,
    Saaren kukka kuikutteli: 140
    "Päästä jo minua poies,
    Laske lasta vallallensa,
    Kotihini kulkemahan,
    Luoksi itkevän emoni!"
      Virkki lieto Lemminkäinen, 145
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Kyllikki, syän-käpyni,
    Minun maire marjueni!
    Tuotako sinä sureksit,
    Tuota huolien huokaelet, 150
    Ettei oo sukuni suuri,
    Kovin korkea kotini?"
      "Jos en oo su'ulta suuri,
    Enkä korkea ko'ilta,
    On mulla tulinen miekka, 155
    Sakeneva säilärauta,
    Se onpi sukua suurta,
    Laajoa lajipereä:
    Onp' on Hiiessä hiottu,
    Jumaloissa kirkastettu, 160
    Sillä suurennan sukuni.
    Laajennan lajini kaiken,
    Miekalla tuliterällä,
    Säilällä sakenevalla."
      Neiti tuon sanoiksi virkki: 165
    "Oi on Ahti Lemmin poika,
    Jos tahot minusta neittä
    Ikuiseksi ystäväksi,
    Sie vanno valat ikuiset,
    Ei sotia käyäksesi 170
    Kullankana tarpehella,
    Hopeankana halulla!"
      Siinä lieto Lemminkäinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Vannon mie valat ikuiset, 175
    Ei sotia käyäkseni
    Kullankana tarpehella,
    Hopeankana halulla;
    Sie itse valasi vanno,
    Ei kyliä käyäksesi 180
    Hyvänki hypyn halulla,
    Tanhujuoksun tarpehella!"
      Siitä vannoivat valansa,
    Laativat iki lupansa,
    Eessä julkisen Jumalan, 185
    Alla kasvon kaikkivallan:
    Ei Ahin sotia käyä,
    Eikä Kyllikin kyliä.
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Jo kohta kotihin saapi, 190
    Luoksi armahan emonsa,
    Tykö valta vanhempansa.
      Emo tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Viikon viivyit poikaseni, 195
    Viikon mailla vierahilla!"
      Lausui lieto Lemminkäinen:
    "Oi emoni, kantajani,
    Pane jo patjasi parahat,
    Pehme'immät pään-alaiset, 200
    Maatani omalla maalla,
    Nuoren neiteni keralla;
    Mitä läksin, sen jo sainki,
    Kuta pyysin, sen tapasin."
      Emo tuon sanoiksi virkki: 205
    "Ole nyt kiitetty Jumala,
    Kun annoit miniän mulle
    Vanhan päiväni varaksi!
    Itse kiitä onneasi!
    Hyvän sait, hyvän tapasit." 210
      "Puhas on pulmonen lumella,
    Puhtahampi puolellasi;
    Valkea merellä vaahti,
    Valkeampi valloissasi;
    Sorea lähellä sorsa, 215
    Soreampi suojassasi;
    Kirkas tähti taivahalla,
    Kirkkahampi kihloissasi."
      "Laai nyt lattiat laveat,
    Hanki ikkunat isommat, 220
    Seisottele seinät uuet,
    Tee koko tupa parempi,
    Nuoren neien saatuasi,
    Kaunihin katsottuasi,
    Paremmaisen itseäsi, 225
    Sukuasi suuremmaisen!"

Kahdestoista runo

Kyllikki valaansa muistamatta lähtee kylän kisahan, josta Lemminkäinen kovasti suuttuneena paikalla alkaa sotaretkelle Pohjolaan hankkiutua; vv. 1-26. — Nainen kokee kieltää Lemminkäistä sotaan lähtemästä, mutta tämä vaan yhä pyytää äitiltä sotavaruksiansa ja uhkaa lähteä onneansa Pohjolan pönäkän neidon luona kokemaan; vv. 27-60. — Äiti peljättämälläki kokee estää poikaansa lähtemästä, mutta Lemminkäinen kerskaa kyllä Pohjan noidille vastaavansa ja päätään harjatessa viimein suuttuneena paiskaa harjan kädestään ja sanoo, jo silloin harjasta verta lähtevän, kun hänestäki; vv. 61-98. — Lemminkäinen lähtee matkalle ja tulee Pohjolaan. Jo ulkoa kuulee tuvassa laulettavan, soitettavan ja hälistävän, ja sisään pilkistäissänsä näkee sen väkeä täynnä olevan; vv. 99-140. — Lemminkäinen Pohjolan tupaan tultua innostuneena alkaa laulaa ja laulaa miehet minne minki; yhden ainoan sokean ukko raiskan heittää laulamatta; vv. 141-192.

    Siitä Ahti Lemminkäinen,
    Tuo on kaunis Kaukomieli,
    Aina eellehen eleli
    Nuoren neitosen keralla,
    Ei itse sotia käynyt, 5
    Eikä Kyllikki kyleä.
      Niin päivänä muutamana,
    Huomenna moniahana,
    Lähtevi kalan kutuhun,
    Tullut ei illalla kotihin; 10
    Jo meni Kyllikki kylähän,
    Noien neitojen kisahan.
      Ainikki sisar Ahilla,
    Sepä saattavi sanoman
    Sekä kielen kantelevi: 15
    "Armas Ahti, veikkoseni!
    Jo kävi Kyllikki kylässä,
    Veräjillä vierahilla."
      Ahti poika, aino poika,
    Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, 20
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Oi emoni, vaimo vanha!
    Jospa paitani pesisit
    Mustan käärmehen mujuista,
    Mun sotahan mennäkseni, 25
    Pohjan poikien tulille."
      Kyllikki sanan sanovi,
    Nainen ensin ennättävi:
    "Ohoh armas Ahtiseni,
    Ellös lähtekö sotahan! 30
    Näin mä unta maatessani,
    Sike'in levätessäni:
    Tuli ahjona ajeli
    Ahin ikkunan alatse,
    Tuosta tuiskahti tupahan, 35
    Laikahtihe lattialle."
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "En usko unia naisten.
    Enkä vaimojen valoja;
    Oi emoni kantajani, 40
    Tuo tänne sotisopani!
    Mieleni minun tekevi
    Itse korvin kuullakseni,
    Nähä näillä silmilläni,
    Onko neittä Pohjolassa, 45
    Piikoa Pimentolassa,
    Jok' ei suostu sulhosihin,
    Mielly miehi'in hyvihin."
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Ohoh Ahti poikaseni! 50
    Sull' on Kyllikki koi'ssa,
    Koti-nainen korkeampi;
    Kamala on kaksi naista
    Yhen miehen vuotehella."
      Sanoi lieto Lemminkäinen: 55
    "Kyllikki on kylän käviä,
    Juoskohon joka kisassa,
    Maatkohon joka majassa,
    Kylän impien iloissa,
    Kassapäien karkeloissa!" 60
      Emo kielteä käkesi,
    Varotteli vaimo vanha:
    "Ellös vainen poikaseni
    Menkö Pohjolan tuville!
    Siellä Lappi laulanevi, 65
    Tunkenevi Turjalainen,
    Suin sytehen, päin savehen,
    Kypenihin kyynäsvarsin,
    Kourin kuumihin poroihin,
    Palavoihin paateroihin." 70
      Niin sanovi Lemminkäinen:
    "Jo minua noiat noitui,
    Koki kolme Lappalaista,
    Yhtenä kesäisnä yönä;
    Sen verran minusta saivat, 75
    Min kirves kivestä saapi,
    Järky jäästä iljanesta,
    Tuoni tyhjästä tuvasta."
      Ainapa emo epäsi
    Lähtemästä Lemminkäistä, 80
    Tuon emo sanoiksi virkki:
    "Tuho ainaki tulevi,
    Tuho poikoa pätöistä,
    Hukka lieto Lemminkäistä;
    Ei sinussa laulajata 85
    Pohjan poikien sekahan,
    Etkä tunne kieltä Turjan,
    Maha et lausua Lapiksi."
      Silloin lieto Lemminkäinen
    Oli päätänsä sukiva, 90
    Hapsiansa harjoava,
    Suan seinähän sivalti,
    Harjan painoi patsahasen,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Silloin on hukka Lemminkäistä, 95
    Tuho poikoa pätöistä,
    Kun suka verin valuvi,
    Harja hurmehin loruvi."
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Hyöteleikse, vyöteleikse, 100
    Rautapaitoihin paneikse,
    Otti miekkansa omansa,
    Tempasi tuliteränsä;
    Sen sivullehen sitovi.
    Varsan viiasta vihelsi, 105
    Kulokosta kultaharjan;
    Pisti varsan valjahisin,
    Puikkoihin tulipunaisen,
    Itse istuikse rekehen,
    Koha'utti korjahansa. 110
      Laski virkkua vitsalla,
    Karkutti kariperällä;
    Virkku juoksi, matka joutui,
    Reki vieri, tie lyheni,
    Hope'inen hiekka helkki, 115
    Kangas kultainen kumisi.
      Kulki päivän, kulki toisen,
    Kulki kohta kolmannenki;
    Päivänäpä kolmantena
    Kylä vastahan tulevi. 120
      Niin pihalle päästyänsä
    Lyöpi maata ruoskallansa,
    Utu nousi ruoskan tiestä,
    Mies pieni u'un seassa,
    Riisumahan rinnuksia, 125
    Aisoja alentamahan.
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Itse korvin kuuntelevi:
    Kuuli ulkoa runoja,
    Läpi sammalen sanoja, 130
    Läpi seinän soittajoita,
    Läpi lauan laulajoita.
      Katsahti tupahan tuosta,
    Tupa oli täynnä tuntijoita,
    Lautsat täynnä laulajoita, 135
    Sivuseinät soittajoita,
    Peripenkki tietäjiä,
    Karsina karehtijoita;
    Lauloivat Lapin runoja,
    Hiien virttä vinguttivat. 140
      Mitä huoli Lemminkäinen,
    Meni ulkoa tupahan,
    Sai sisähän salvoksehen,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Hyv' on laulu loppuvasta, 145
    Lyhyestä virsi kaunis;
    Mieli on jäämähän parempi,
    Kuin on kesken kätkemähän."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 150
    "Olipa tässä ennen koira,
    Rakki rauan karvallinen,
    Lihan syöjä, luun purija,
    Veren uuelta vetäjä;
    Kuin tulit sinä tupahan 155
    Ilman koiran kuulematta?"
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "En mä tänne tullutkana
    Koiriesi syötäväksi,
    Haukkujen hakattavaksi." 160
      Siitä loihe loitsijaksi,
    Laikahtihe laulajaksi;
    Tulta iski turkin helmat,
    Valoi silmät valkeata,
    Lemminkäisen laulaessa, 165
    Laulaessa, lausiessa.
      Lauloi lieto Lemminkäinen,
    Lauloi miehet miekkoinensa,
    Urohot asehinensa
    Min mikäli, kun kukali; 170
    Lauloi nuoret, lauloi vanhat,
    Yhen heitti laulamatta,
    Karjan paimenen pahaisen,
    Ukko vanhan umpisilmän.
      Märkähattu karjan paimen 175
    Hänpä tuon sanoiksi virkki:
    "Oi sie lieto Lemmin poika!
    Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
    Lauloit kerran keski laa'un,
    Niin miks'et minua laula?" 180
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Siksi en sinuhun koske,
    Kun olet katsoa katala,
    Kurja koskemattaniki."
      Märkähattu karjan paimen 185
    Tuosta suuttui ja vihastui,
    Meni ulos usta myöten,
    Pellolle pihoa myöten,
    Juoksi Tuonelan joelle,
    Pyhän virran pyörtehelle; 190
    Siellä katsoi Kaukomieltä,
    Vuottelevi Lemminkäistä.

Kolmastoista runo

Lemminkäinen kysyy Pohjolan akalta parasta tyttöä. Akka vastaa huonolle miehelle ei antavan tytärtänsä; pyytäisikö ensin Hiiden hirven, sitte taitaisi tyttöä kuulustella; vv. 1-28. — Lemminkäinen varustaikse hirven ajoon ja toimittaa itsellensä sitä varten mitä parahimmat sukset; vv. 29-66. — Lähtee sitte ylpeästi metsään ja Hiidet hankkivat eriskummaisen hirven varsin hänen ajaaksensa; vv. 67-94. — Hirvi juoksee, nostaa aika kahakan Lapissa, Lemminkäinen sen kuultua hiihtää sinne ja saapi tietää Hiitten hirven siellä kummia tehneen; vv. 95-134. — Lemminkäinen paikalla hiihtämään jälestä, tapaa hirven ja kytkee sen tammisen tarhan sisään; vv. 135-160. — Alkaa tunnustella taljaa, josta hirvi kiihtyy potkimaan, särkee tarhan ja juoksee matkaansa, jottei päätäkään näkynyt; vv. 161-198.

    Siitä lieto Lemminkäinen
    Sanoi Pohjolan akalle:
    "Anna nyt akka piikojasi,
    Työnnä tänne tyttöjäsi,
    Paras parvesta minulle, 5
    Pisin piika joukostasi!"
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Anna en sulle piikoani,
    En parasta, en pahinta,
    En pisintä, en lyhintä, 10
    Sull' on ennen naitu nainen,
    Ennen juohettu emäntä."
      Se on lieto Lemminkäinen,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Heitän Kyllikin kylähän, 15
    Kylän kynnysportahille,
    Täältä saan paremman naisen;
    Tuo nyt tänne tyttäresi,
    Impiparvesta parahin,
    Kassapäistä kaunokaisin!" 20
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Mie en anna tyttöäni
    Miehille mitättömille,
    Urohille joutaville;
    Äsken tyttöjä anele, 25
    Kuulustele kukkapäitä,
    Kun sa hiihät Hiien hirven,
    Hiien peltojen periltä."
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Painui Lyylikin pajahan, 30
    Kävi Kaupin kartanohon,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi on viisas Vuojalainen,
    Kaunis Kauppi Lappalainen!
    Tee mulle sukeat sukset, 35
    Kalhut kaunoiset kaverra,
    Joilla hiihän Hiien hirven,
    Hiien peltojen periltä."
      Lyylikki sanan sanovi,
    Kauppi kielin kerkiävi: 40
    "Suotta lähet Lemminkäinen
    Hiien hirveä ajohon:
    Saat palan lahoa puuta,
    Senki suurella surulla."
      Sanoi lieto Lemminkäinen: 45
    "Toki lähen, en totelle;
    Tee lyly lykittäväksi,
    Kalhu kalpoeltavaksi!"
      Lyylikki, lylyjen seppä,
    Kauppi, kalhujen tekijä, 50
    Sai lylyn lykittäväksi,
    Kalhun kannan lyötäväksi,
    Sauvan varret valmihiksi,
    Sompaset sovitetuksi.
      Voiti voilla suksiansa, 55
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Liekkö tässä nuorisossa,
    Kansassa kasuavassa,
    Tuon lylyni lykkijäistä,
    Kalhun kannan potkijaista?" 60
      Sanoi lieto Lemminkäinen,
    Virkki veitikka verevä:
    "Kyll' on tässä nuorisossa,
    Kansassa kasuavassa,
    Tuon lylysi lykkijäistä, 65
    Kalhun kannan potkijaista."
      Se on lieto Lemminkäinen
    Viinen selkähän sitaisi,
    Olallehen uuen jousen,
    Sauvan survaisi kätehen, 70
    Läksi lylyn lykkimähän,
    Lähtiessänsä sanovi:
    "Eip' on ilmalla Jumalan,
    Tämän taivon kannen alla,
    Löytyne sitä metsässä 75
    Jalan neljän juoksevata,
    Kut' ei näillä yllätetä,
    Kaunihisti kannateta,
    Kalhuilla Kalevan poian,
    Liukoimilla Lemminkäisen." 80
      Päätyi Hiiet kuulemassa,
    Juuttahat tähyämässä;
    Hiiet hirveä rakenti,
    Juuttahat poroa laati,
    Pään panevi pökkelöstä, 85
    Sarvet raian haarukasta,
    Jalat rannan raippasista,
    Muun lihan lahosta puusta.
      Hiisi neuvoi hirveänsä,
    Porollensa suin puheli: 90
    "Nyt sie juokse, Hiitten hirvi,
    Jalkoa jalo tevana,
    Hiihätä hikehen miestä,
    Lemminkäistä liiatenki!"
      Siitä juoksi Hiitten hirvi, 95
    Poropeura poimetteli,
    Pohjan aittojen alatse,
    Lapin lasten tanteritse,
    Potkasi koasta korvon,
    Kaatoi kattilat tulelta, 100
    Selin keitot keikahutti,
    Vellit lietehen levitti.
      Nousi melkoinen meteli
    Lapin lasten tanterilla,
    Lapin koirat haukkumahan, 105
    Lapin lapset itkemähän,
    Lapin naiset nauramahan,
    Muu väki murajamahan.
      Itse lieto Lemminkäinen
    Yhä hiihti Hiien maita, 110
    Hiihti soita, hiihti maita,
    Hiihti aukkoja ahoja,
    Tuli suihki suksiloista,
    Savu sauvojen nenistä.
      Kuuli melkoisen metelin 115
    Pohjan pitkästä perästä,
    Lapin lasten tanterilta,
    Heti tuonne hiihtämähän
    Koiran haukunta-sijoille,
    Lapin lasten tanterille. 120
      Sanoi sinne saatuansa:
    "Mitä täällä naiset nauroi,
    Naiset nauroi, lapset itki,
    Kuta haukkui halli-koirat?"
      "Sitä täällä naiset nauroi, 125
    Naiset nauroi, lapset itki,
    Väki vanha vaikerteli,
    Sekä haukkui halli-koirat:
    Juoksi tästä Hiitten hirvi,
    Silo-sorkka sorkutteli, 130
    Potkaisi koasta korvon,
    Kaatoi kattilat tulelta,
    Lihat tuhkahan tuherti,
    Liemet lietehen levitti."
      Siitä veitikka verevä, 135
    Tuo on lieto Lemminkäinen,
    Lykkäsi lylyn lumelle,
    Solahutti suopetäjän,
    Itse virkki vierressänsä,
    Sanoi sauvakätteheltä: 140
    "Mi lienee Lapissa miestä,
    Kaikki hirven kannantahan,
    Mi lienee Lapissa naista,
    Kaikki kattilan pesohon,
    Mi lienee Lapissa lasta, 145
    Kaikki lastun poimintahan,
    Mi Lapissa kattiloa,
    Kaikki hirven keitäntähän."
      Kiinnistihe, jännistihe,
    Potkaisihe, ponnistihe; 150
    Potkaisihen ensikerran
    Silmän siintämättömähän,
    Kerran toisen kuopaisihe
    Korvan kuulemattomahan,
    Kolmannen kohenteleikse 155
    Lautasille Hiitten hirven.
      Otti vaajan vaahterisen,
    Raksin koivuisen rapasi,
    Jolla kytki Hiitten hirven
    Tarhan tammisen sisähän. 160
      Siinä lieto Lemminkäinen
    Selkeä silittelevi,
    Taljoa taputtelevi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Sopisipa tuossa maata 165
    Nuoren neitosen keralla."
      Siitä kiihtyi Hiien hirvi,
    Poropeura potkimahan,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Lempo saakohon sinulle 170
    Nuorin nei'in maataksesi,
    Tyttärin elelläksesi!"
      Ponnistihe, jännistihe,
    Raksin koivuisen revitti,
    Rikkoi vaajan vaahterisen, 175
    Tarhan tammisen hajotti.
    Sai siitä samoamahan,
    Läksi hirvi hippomahan,
    Vasten soita, vasten maita,
    Vasten varvikko-mäkeä. 180
      Siinä veitikka verevä
    Kovin suuttui ja vihastui,
    Hiihti hirveä jälestä.
    Niin kun kerran potkaisevi,
    Lysmähti lyly lävestä, 185
    Taittui kalhu kannan tiestä,
    Itse juoksi Hiien hirvi,
    Jott' ei päätänä näkynä.
      Siinä lieto Lemminkäinen
    Kalujansa katselevi, 190
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Elköhön sinä ikänä
    Menkö toinen miehiämme
    Uhalla metsän ajohon,
    Hiien hirven hiihäntähän, 195
    Kuin menin minä poloinen,
    Hävitin hyvän sivakan,
    Kalhun kaunihin kaotin."

Neljästoista runo

Lemminkäinen kun havaitsi ylimielisyydellä ei mitään voittavansa alkaa tavallisilla rukouksilla metsän haltioita avuksensa pyytää; vv. 1-46. — Lemminkäinen saapi Hiiden hirven ja viepi sen Pohjolaan. Pohjan akka ei vieläkään anna tytärtänsä, vaan määrää hänen toiseksi työkseen Hiiden ruunan suistamaan; vv. 47-86. — Lemminkäinen lähtee Hiiden ruunaa suistamaan. Kolmantena päivänä tapaa sen tulen palavalla harjallansa ja rukoilee Ukko jumalaa sitä jäillä ja rakeilla jähdyttämään, ennenkun tohtii käsiksi käydä; vv. 87-116. Lemminkäinen suistaa ruunan, ajaa sillä Pohjolaan ja kysyy tytärtä. Pohjolan emäntä vielä kolmanneksi ansiotyöksi ehdottelee hänelle, ampua joutsenen Tuonelan joesta; vv. 117-148. — Lemminkäinen astuu Tuonelan joelle, jossa Pohjolan sokea ukko jo kauvan oli odotellut häntä ja nyt hankkii hänelle varomattoman surman työntäen sitte pahimpaan virran pyörteesen; vv. 149-202.

    Siitä lieto Lemminkäinen
    Jopa hiihti hiljallehen
    Mieliksi metsän emännän,
    Salon impien iloksi.
      Sanovi sanalla tuolla, 5
    Lausui tuolla lausehella:
    "Mielly metsä, kostu korpi,
    Taivu ainoinen Tapio,
    Saata miestä saarekselle,
    Sille kummulle kuleta, 10
    Jost' on saalis saatavana,
    Erän toimi tuotavana!"
      "Mielikki metsän emäntä,
    Puhas-muoto, muori kaunis!
    Pane kulta kulkemahan, 15
    Hopea vaeltamahan,
    Miehen etsivän etehen,
    Anelijan askelille;
    Ikävä minun tulevi,
    Ikävä tulettelevi, 20
    Tätä tyhjänä oloa,
    Ajan kaiken annituutta."
      "Metsän ukko halliparta,
    Havuhattu, naavaturkki,
    Pane metsät palttinoihin, 25
    Salot verkahan vetele,
    Haavat kaikki haljakkoihin,
    Lepät lempivaattehisin,
    Hope'ihin hongat laita,
    Kuuset kultihin rakenna!" 30
      "Metsän tyttö, mieli neiti,
    Tuulikki, tytär Tapion!
    Aja vilja vieremille,
    Auke'immille ahoille,
    Miehen etsivän etehen, 35
    Aina käyvän askelille."
      "Tapion talon isäntä,
    Metsän kultainen kuningas,
    Mimerkki metsän emäntä,
    Siniviitta viian eukko! 40
    Tule jo kullan muuttelohon,
    Hopean vajehtelohon;
    Ikävä minun tulevi,
    Ikävä tulettelevi,
    Kun ei oo kullan muuttajoa, 45
    Hopean vajehtajoa."
      Niinpä lieto Lemminkäinen
    Viikon hiihteä hivutti,
    Lauloi virret viian päässä,
    Kolmet korven kainalossa, 50
    Miellytti metsän emännän,
    Itsenki metsän isännän,
    Ihastutti metsän immet,
    Taivutti tytöt Tapion.
      Juoksuttivat, jouvuttivat, 55
    Hiien hirven piilostansa
    Miehen etsijän etehen,
    Sanelijan saataville.
      Itse lieto Lemminkäinen
    Jopa lämsänsä lähetti 60
    Hiien hirven hartioille,
    Kaulalle kameli-varsan,
    Jottei potkinut pahasti
    Selkeä silittäessä.
      Siitä lieto Lemminkäinen 65
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Salon herra, maan isäntä,
    Mielikki metsän emäntä!
    Tule jo kullat ottamahan,
    Hopeat valitsemahan, 70
    Lempi-liinasi levitä
    Alle noien antieni,
    Alle kullan kuumottavan,
    Alle huohtavan hopean."
      Läksi siitä Pohjolahan, 75
    Sanoi tuonne tultuansa:
    "Tuoss' on sulle Hiien hirvi
    Hiien peltojen periltä;
    Anna akka tyttöäsi,
    Mulle nuorta morsianta!" 80
      Louhi Pohjolan emäntä
    Tuopa tuohon vastaeli:
    "Äsken annan tyttäreni,
    Kun sa suistat suuren ruunan,
    Hiien ruskean hevoisen, 85
    Hiien nurmien periltä."
      Silloin lieto Lemminkäinen
    Otti kulta ohjaksensa,
    Hope'isen marhaminnan,
    Lähtevi hevon hakuhun, 90
    Kuloharjan kuuntelohon,
    Hiien nurmien periltä.
      Etsi päivän, etsi toisen,
    Niin päivänä kolmantena
    Nousi suurelle mäelle, 95
    Korkealle kukkulalle,
    Iski silmänsä itähän,
    Käänti päätä päivän alle,
    Näki hiekalla hevoisen,
    Kuloharjan kuusikolla; 100
    Senpä tukka tulta tuiski,
    Harja suihkivi savua.
      Niin sanovi Lemminkäinen:
    "Oi Ukko ylijumala
    Sa'a rautaista raetta, 105
    Laske jäistä jäähytintä,
    Harjalle hyvän hevoisen,
    Hiien laukin lautasille!"
      Tuo Ukko ylinen luoja,
    Pilven päällinen jumala, 110
    Ilman riehoksi revitti,
    Taivon kannen kahtaloksi,
    Satoi hyytä, satoi jäätä,
    Satoi rautaista raetta,
    Harjalle hyvän hevoisen, 115
    Hiien laukin lautasille.
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Kävi tuota katsomahan,
    Likeltä tähyämähän,
    Itse tuon sanoiksi virkki: 120
    "Hiitolan hyvä hevoinen,
    Vuoren varsa vaahtileuka,
    Tuo nyt kulta-turpoasi,
    Pistä päätäsi hopea,
    Kultaisihin koltuskoihin, 125
    Hope'isihin helyihin,
    Lähe tietä pikkuruisen,
    Matkoa ani vähäisen,
    Tuonne Pohjolan pihoille,
    Luoksi ankaran anopin!" 130
      Niinpä lieto Lemminkäinen
    Pisti suitset kullan suuhun,
    Päitsensä hopean päähän,
    Ajoi matkoa vähäisen,
    Tuli Pohjolan tuville, 135
    Sanoi tuonne tultuansa:
    "Jo nyt suistin suuren ruunan,
    Hiien varsan valjastelin,
    Tuo nyt tänne tyttöäsi,
    Mulle nuorta morsianta!" 140
      Louhi Pohjolan emäntä
    Tuopa tuohon vastaeli:
    "Äsken annan tyttäreni,
    Sulle nuoren morsiamen,
    Kun ammut joutsenen joesta, 145
    Virrasta vihannan linnun,
    Tuonen mustasta joesta,
    Pyhän virran pyörtehestä."
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Astua lykyttelevi 150
    Tuonne Tuonelan joelle,
    Pyhän virran pyörtehelle,
    Jalo jousi olkapäällä,
    Viini nuolia selässä.
    Märkähattu karjan paimen, 155
    Ukko Pohjolan sokea,
    Katselevi, kääntelevi,
    Tulevaksi Lemminkäistä.
      Jo päivänä muutamana
    Näki lieto Lemminkäisen 160
    Saavaksi, läheneväksi,
    Tuonne Tuonelan joelle,
    Vierehen vihaisen kosken,
    Pyhän virran pyörtehelle.
    Vesikyyn ve'estä nosti, 165
    Umpiputken lainehista,
    Syöksi sen syämmen kautta,
    Läpi maksan Lemminkäisen.
      Jopa lieto Lemminkäinen
    Tunsi koskevan kovasti, 170
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Sen mä tein pahinta työtä,
    Kun en muistanut kysyä
    Emoltani kantajalta,
    Miten olla, kuin eleä, 175
    Näinä päivinä pahoina:
    En tieä vesun vikoa,
    Umpiputken ailuhia."
      "Oi emoni, vaimo vanha,
    Tietäisitkö, tuntisitko, 180
    Miss' on poikasi poloisen,
    Toki rientäisit avuksi,
    Päästäisit pojan poloisen
    Tältä tieltä kuolemasta."
      Siitä Pohjolan sokea 185
    Syöksi lieto Lemminkäisen
    Tuonen mustahan jokehen,
    Pahimpahan pyörtehesen.
      Meni lieto Lemminkäinen,
    Meni koskessa kolisten, 190
    Myötävirrassa vilisten,
    Tuonne Tuonelan tuville.
      Tuo verinen Tuonen poika
    Iski miestä miekallansa,
    Lyöpi viieksi muruksi, 195
    Kaheksaksi kappaleksi,
    Heitti Tuonelan jokehen,
    Manalan alus-vesille.
      Se oli loppu Lemminkäisen,
    Kuolo ankaran kosijan, 200
    Tuonen mustassa joessa,
    Manalan alantehessa.

Viidestoista runo

Muutamana päivänä suka Lemminkäisen kodissa alkaa verta vuotaa; se oli varma merkki Lemminkäisellen onnettomasti käyneen; vv. 1-28. — Äiti lähtee hakemaan kadonnutta poikaansa; etsii, etsii, jo viimein saapi Päivältä tietää, Lemminkäisen Tuonelan joessa kuoliana makaavan; vv. 29-52. — Lemminkäisen äiti rientää harava kädessä Tuonelan joelle. Jokea haravoidessaan saapi ensin pienempiä palasia ja jo viimein koko ruumiinki kuollutta poikaansa; niistä sitte laittaa uroon entiselleen; vv. 53-142. — Lemminkäinen herää kuin pitkästä unesta, nousee ja kertoo äitillensä, miten oli Tuonelan jokeen joutunut; vv. 143-174. — Lemminkäinen uudelleen yrittäisi joutsenta ampumaan, mutta äiti käskee hänen jo ilmanki onneansa kiittämään ja häntä kotiin seuraamaan; vv. 175-206.

    Äiti lieto Lemminkäisen
    Aina koissa arvelevi:
    "Minne on saanut Lemminkäinen,
    Kunne Kaukoni kaonnut,
    Kun ei kuulu jo tulevan 5
    Matkoiltansa maailmassa!"
      Kyllikki korea nainen
    Koissa lieto Lemminkäisen
    Katsoi illalla sukoa,
    Huomenella harjoansa, 10
    Niin päivänä muutamana,
    Huomenna moniahana,
    Veri vuotavi suasta,
    Hurme harjasta norahti.
      Kyllikki korea nainen 15
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Jo nyt on mennyt mies minulta,
    Kaunis Kaukoni kaonnut,
    Veri jo vuotavi suasta,
    Hurme harjasta noruvi." 20
      Siitä äiti Lemminkäisen
    Itse katsovi sukoa,
    Itse itkulle apeutui:
    "Voi poloisen päiviäni!
    Tuho on poikoa pätöistä, 25
    Hukka lieto Lemminkäistä,
    Jo suka verin valuvi,
    Harja hurmehin noruvi."
      Rupesihen etsimähän
    Kaonnutta poikoansa, 30
    Pian juoksi pitkät matkat,
    Sekä juoksi, jotta joutui,
    Mäet mätkyi mennessänsä,
    Norot nousi, vaarat vaipui,
    Ylähäiset maat aleni, 35
    Alahaiset maat yleni.
      Viikon etsi eksynyttä,
    Viikon etsi, eikä löyä;
    Päivyt vastahan tulevi,
    Päivälle kumarteleikse: 40
    "Oi Päivyt Jumalan luoma!
    Ootko nähnyt poikoani,
    Kullaista omenatani,
    Hopeaista sauvoani?"
      Päivyt taiten vastaeli: 45
    "Oonpa nähnyt poikuesi,
    Jo on poikasi poloisen
    Kaotettu, kuoletettu,
    Mennyt koskia kolisten,
    Myötävirtoja vilisten, 50
    Tuonne Tuonelan perille,
    Manalan alantehille."
      Siitä äiti Lemminkäisen
    Saapi rautaisen haravan,
    Jonk' oli piit satoa syltä, 55
    Varsi viittä valmistettu,
    Juoksi Tuonelan joelle,
    Päiveä rukoelevi:
    "Oi Päivyt Jumalan luoma,
    Nukuttele nuiva kansa, 60
    Väsytä väki Manalan,
    Tuonen valta vaivuttele!"
      Tuo Päivyt Jumalan luoma,
    Luoma luojan aurinkoinen,
    Paistoi hetken heltehesti, 65
    Toisen himmesti hiotti,
    Kolmannen koko terältä,
    Nukutteli nuivan kansan,
    Väsytti väen Manalan,
    Nuoret miehet miekoillehen, 70
    Vanhat vasten sauvojansa,
    Keski-iän keihä'ille.
      Siitä äiti Lemminkäisen
    Otti rautaisen haravan,
    Haravoipi poikoansa 75
    Pitkin Tuonelan jokea,
    Sekä pitkin, jotta poikki,
    Saapi paian poikoansa,
    Paian mieliksi pahoiksi,
    Sai sukat, hatun tapasi, 80
    Sukat suureksi suruksi,
    Hatun mieliharmiksensa.
      Veti vielä kerran, toisen,
    Kerrallapa kolmannella
    Elotukku sai etehen, 85
    Haravahan rautaisehen.
      Elotukku ei se ollut,
    Oli lieto Lemminkäinen,
    Itse kaunis Kaukomieli,
    Vaan oli pikkuista vajalla: 90
    Yhtä kättä, puolta päätä,
    Siihen henkeä lisäksi.
      Emo tuosta arvelevi:
    "Vieläkö tästä mies tulisi!"
    Päätyi korppi kuulemassa, 95
    Tuop' on tuohon vastoavi:
    "Ei ole miestä mennehessä,
    Työnnä Tuonelan jokehen;
    Jo silt' on siika silmät syönyt,
    Hauki hartiat halaisnut." 100
      Tuopa äiti Lemminkäisen
    Eipä heitä poikoansa;
    Vetelevi vielä kerran
    Haravalla vaskisella
    Pitkin Tuonelan jokea, 105
    Sekä pitkin, jotta poikki,
    Saapi kättä, saapi päätä,
    Monta muuta muskulata.
    Niistä poikoa rakenti,
    Laati lieto Lemminkäistä. 110
      Loi miehen, uron sukesi,
    Muinaisille muo'oillensa,
    Ei saanut sanalliseksi,
    Lasta lausehelliseksi.
    Niin sanoi sanalla tuolla, 115
    Lausui tuolla lausehella:
    "Mehiläinen mieli-lintu,
    Metsän kukkien kuningas,
    Lähe nyt mettä noutamahan
    Ylähältä taivosesta, 120
    Periltä pyhän Jumalan,
    Asunnoilta autuahan!"
      Mehiläinen maasta nousi,
    Simasiipi mättähältä,
    Jopa lenti löyhytteli 125
    Yli kuun, alatse päivän,
    Lenti luojan kellarihin,
    Kamarihin kaikkivallan.
      Sai sieltä simoa kyllin,
    Metosia mielin määrin, 130
    Jo tulla tuhuttelevi
    Sata sarvea sylissä,
    Missä mettä, kussa vettä,
    Kussa voietta parasta.
      Siitä äiti Lemminkäisen 135
    Itse voiti voipunutta,
    Pahoin tullutta paranti,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Nouse jo makoamasta,
    Ylene uneksimasta, 140
    Näiltä paikoilta pahoilta,
    Kovan onnen vuotehilta!"
      Nousi mies makoamasta,
    Heräsi uneksimasta,
    Jop' on saattavi sanoa, 145
    Itse kielin kertoella:
    "Kauvan malkio makasin,
    Viikon utra uinaelin,
    Makasin unen makean,
    Sikeäisen siuvottelin." 150
      Sanoi äiti Lemminkäisen,
    Itse lausui ja pakisi:
    "Oisit maannut kauvemminki,
    Vielä viikomman virunut,
    Ilman äitittä pahatta, 155
    Katalatta kantajatta."
      "Sano nyt poikani polonen,
    Kerro korvin kuullakseni,
    Mi sinun Manalle saattoi,
    Työnti Tuonelan jokehen?" 160
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Untamolan umpisilmä
    Se minun Manalle saattoi;
    Vesikyyn ve'estä nosti
    Vasten vaivaista minua, 165
    Enkä tuota tiennytkänä,
    En tiennyt vesun vihoa,
    Umpiputken ailuhia."
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Voipa miestä mieletöintä, 170
    Kehuit noiat noituvasi,
    Lappalaiset laulavasi,
    Et tieä vesun vihoa,
    Umpiputken ailuhia!"
      Kysyi äiti poialtansa, 175
    Jos oli mitä vajoa,
    Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Äijeä olen vajoa!
    Tuolla mieleni makaavi
    Noissa Pohjan neitosissa; 180
    Home-korva Pohjan eukko
    Eip' on anna tyttöänsä
    Ilman allin ampumatta,
    Joutsenen osoamatta,
    Tuosta Tuonelan joesta, 185
    Pyhän virran pyörtehestä."
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Heitä jo herjat joutsenesi
    Tuonen mustahan jokehen,
    Sie lähe koti-perille, 190
    Vielä kiitä onneasi,
    Julkista Jumalatasi,
    Kun antoi avun totisen,
    Vielä henkihin herätti,
    Tuonen teiltä tiettäviltä; 195
    En minä mitänä voisi
    Ilman armotta Jumalan,
    Toimetta totisen luojan."
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Toki lähtevi kotihin 200
    Kanssa armahan emonsa,
    Kera valta-vanhempansa.
      Siihen heitän Lemminkäisen
    Virrestäni viikommaksi,
    Lasken lauluni välehen, 205
    Runon uuelle uralle.

Kuudestoista runo

Väinämöinen laulaen venettä veistäessänsä ja juuri valmiiksi saamaisillansa ei muista kolmea sitä varten tarvittavaa mahti-sanaa; vv. 1-24. — Väinämöinen lähtee Tuonelaan, huutaa salmen rannalla venettä; Tuonetar kummastelee häntä ja muistuttaa vieläki olevan paremman Väinämöiselle, jos palaisi kotiinsa; vv. 25-68. — Tuonetar viepi veneen Väinämöiselle. Tuonelan emäntä kuultuansa Väinämöisen asian sanoo Tuonen ei jakelevan tietojansa muille, ja laittaa Väinämöisen nukkumaan; vv. 69-98. — Väinämöisen maatessa Tuonelan väki yöllä laittaa rautaverkkoja ristiin rastiin Tuonelan jokeen, ettei Väinämöinen uimallakaan pääsisi pakenemaan; vv. 99-124. — Väinämöinen muutaikse pienemmäksi ja uipi sillä tavoin läpi verkoista. Tuonelasta tultuansa toivottaa ei kenenkään sinne omin mielin lähtevän, kun ei lienekään monta sieltä takaisin tullutta; vv. 125-162.

    Vaka vanha Väinämöinen,
    Tietäjä iän-ikuinen,
    Oli veistävä venettä,
    Uutta purtta puuhoava,
    Nenässä utuisen niemen, 5
    Päässä saaren terhenisen.
      Teki tieolla venettä,
    Laati purtta laulamalla;
    Lauloi päivän, pohjan puutti,
    Lauloi toisen, liitti laian, 10
    Lauloi kohta kolmannenki
    Kokkien kohentimilla.
      Niin kokat kuvattuansa,
    Kaaritettua venosen,
    Liitettyä laian liitot, 15
    Uupui kolmea sanoa
    Pannessansa parraspuita,
    Päitä kaarten päätellessä.
      Arvelee, ajattelevi,
    Mistäpä sanoja saisi, 20
    Itse tuon sanoiksi saatti:
    "Tuolta saan sa'an sanoja,
    Tuolta Tuonelan ko'ista,
    Manalan ikimajasta."
      Vaka vanha Väinämöinen 25
    Läksi Tuonelta sanoja,
    Manalalta mahtiloita;
    Kävi viikon vitsikkoa,
    Viikon toisen tuomikkoa,
    Kolmannen katajikkoa, 30
    Jo näkyi Manalan saari,
    Tuonen kumpu kuumottavi.
      Niin huhuta huikahutti
    Tuossa Tuonelan joessa:
    "Tuo venettä Tuonen tytti, 35
    Lauttoa Manalan lapsi,
    Yli salmen saa'akseni,
    Joen poikki päästäkseni!"
      Lyhykäinen Tuonen tytti,
    Matala Manalan neiti, 40
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Vene täältä tuotanehe,
    Kuni syy sanottanehe,
    Mi sinun Manalle saattoi
    Ilman tau'in tappamatta, 45
    Muun surman musertamatta."
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Te'in tieolla venettä,
    Laa'in purtta laulamalla,
    Niin päivällä kolmannella 50
    Rikkoihe reki runoilta,
    Jalas taittui lausehilta;
    Läksin Tuonelta oroa,
    Laulukorjan laatiani."
      Kyllä Tuonetar toruvi, 55
    Manan neiti riitelevi:
    "Oi on hullu hulluuttasi,
    Mies on mielesi vähyyttä!
    Tulet syyttä Tuonelahan,
    Surmatta Manan majoille, 60
    Parempi sinun olisi
    Palata omille maille:
    Paljo on tänne tullehia,
    Ei paljo palannehia."
      Sanoi vanha Väinämöinen: 65
    "Akka tieltä kääntyköhön,
    Eip' on mies pahempikana;
    Tuo venettä Tuonen tytti!"
      Vei venehen Tuonen tytti,
    Sillä vanhan Väinämöisen 70
    Yli salmen saattelevi,
    Joen poikki päästelevi.
      Tuop' on Tuonelan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi on vanha Väinämöinen! 75
    Mitä sie tulit Manalle
    Ennen Tuonen tahtomatta,
    Manan mailta kutsumatta?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Veistäessäni venoista 80
    Uuvuin kolmea sanoa
    Peripäätä päätellessä;
    Piti tulla Tuonelahan
    Saamahan sanoja noita."
      Tuopa Tuonelan emäntä 85
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ei Tuoni sanoja anna,
    Mana mahtia jakele;
    Etkä täältä pääsnekänä
    Sinä ilmoisna ikänä 90
    Kotihisi kulkemahan,
    Maillesi matelemahan."
      Uuvutti unehen miehen,
    Pani maata matkalaisen
    Tuonen taljavuotehelle; 95
    Siinä mies makaelevi,
    Uros unta ottelevi,
    Mies makasi, vaate valvoi.
      Oli akka Tuonelassa,
    Akka vanha käykkäleuka, 100
    Rautarihman kehreäjä,
    Vaskilankojen valaja,
    Kehräsi sataisen nuotan,
    Tuhantisen tuuritteli,
    Yönä yhtenä kesäisnä, 105
    Yhellä vesikivellä.
      Oli ukko Tuonelassa,
    Se on ukko kolmisormi,
    Rautaverkkojen kutoja,
    Vaskinuotan valmistaja, 110
    Kutovi sataisen nuotan,
    Tuhantisen tuikutteli,
    Samana kesäisnä yönä,
    Samalla vesikivellä.
      Tuonen poika rautanäppi, 115
    Se veti sataisen nuotan
    Poikki Tuonelan joesta,
    Sekä poikki, jotta pitkin,
    Jott' ei päästä Väinämöisen,
    Selvitä Uvantolaisen, 120
    Sinä ilmoisna ikänä,
    Kuuna kullan valkeana,
    Tuolta Tuonelan ko'ista,
    Manalan iki majoista.
      Vaka vanha Väinämöinen 125
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Joko lie tuhoni tullut,
    Hätäpäivä päälle pääsnyt,
    Näillä Tuonelan tuvilla,
    Manalan alantehilla!" 130
      Pian muuksi muuttelihe,
    Ruton toiseksi rupesi,
    Matoi rautaisna matona,
    Kulki kyynä käärmehenä,
    Poikki Tuonelan joesta, 135
    Läpi Tuonen verkkoloista.
      Siitä vanha Väinämöinen
    Tuonelasta tultuansa
    Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella: 140
    "Elköhön hyvä Jumala,
    Elköhön sitä suvaitko,
    Itse mennyttä Manalle,
    Tuonelahan tunkeinutta!
    Äijä on sinne saanehia, 145
    Vähä tuolta tullehia,
    Tuolta Tuonelan ko'ista,
    Manalan iki majoista."
      Vielä saatteli sanoiksi,
    Itse lausui, noin nimesi, 150
    Nuorisolle nousevalle,
    Kansalle kasuavalle:
    "Elkätte imeisen lapset
    Sinä ilmoisna ikänä
    Tehkö syytä syyttömälle, 155
    Vikoa viattomalle,
    Pahoin palkka maksetahan
    Tuolla Tuonelan ko'issa:
    Sija siell' on syyllisillä,
    Vuotehet viallisilla, 160
    Alus kuumista kivistä,
    Peitto kyistä käärmehistä."

Seitsemästoista runo

Väinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta Antero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen pitkästä unestansa; vv. 1-50. — Vipunen unesta herättyänsä nielaisee Väinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja toisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. — Vipunen arvelee, mikä kumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan ja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. — Väinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja Vipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv. 107-142. — Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen matkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte helposti valmiiksi; vv. 143-166.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Tuonelasta tultuansa
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ohoh seppo Ilmarinen!
    Taos rautaiset talukset, 5
    Tao rauta-rukkahiset,
    Paita rautainen rakenna,
    Laa'i rautainen korento,
    Pane syämmehen teräkset,
    Veä päälle melto rauta, 10
    Lähen saamahan sanoja,
    Ongelmoita ottamahan,
    Suusta Antero Vipusen,
    Vatsasta vara-väkevän."
      Se on seppo Ilmarinen 15
    Sanan vastaten sanovi:
    "Viikon on Vipunen kuollut,
    Kauvan Antero kaonnut,
    Vipunsa virittämästä,
    Ahtamasta ansatiensä, 20
    Et sieltä sanoa saane,
    Et sanoa puoltakana."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Toki läksi, ei totellut,
    Astui päivän helkytteli 25
    Naisten neulojen neniä,
    Astui toisen torkutteli
    Miesten miekan tutkamia,
    Kolmannenki koikutteli
    Uron tapparan teriä. 30
      Itse virsikäs Vipunen,
    Mies vanha vara-väkevä,
    Jo oli viikon maassa maannut,
    Kauvan kaihossa levännyt,
    Haapa kasvoi hartioilla, 35
    Koivu kulmilla yleni,
    Otsalla oravi-kuusi,
    Pajupehko parran päällä.
      Jo tulevi Väinämöinen,
    Veti miekan, riisti rauan, 40
    Kaatoi haavat hartioilta,
    Koivut kulmilta kukisti,
    Otsalta oravi-kuuset,
    Pajupehkot parran päältä.
      Syösti rautaisen korennon 45
    Suuhun Antero Vipusen,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Nouse pois inehmon orja
    Maan alta makoamasta,
    Viikon unta ottamasta!" 50
      Tuop' on virsikäs Vipunen
    Heti herkesi unesta,
    Irvisti ikeniänsä,
    Leukapielensä levitti,
    Nieli miehen miekkoinensa, 55
    Kulahutti kulkkuhunsa.
      Silloin vanhan Väinämöisen
    Piti toisiksi ruveta,
    Pani paitansa pajaksi,
    Hiat paian palkehiksi, 60
    Polvensa alaisimeksi,
    Vasaraksi kyynäspäänsä,
    Itsensä teki sepoksi,
    Rakenteli rautioksi.
      Takoa taputtelevi, 65
    Lyöä lynnähyttelevi;
    Takoi yön lepeämättä,
    Päivän pouahuttamatta,
    Vatsassa vara-väkevän,
    Mahtipontisen povessa. 70
      Silloin virsikäs Vipunen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Jo olen syönyt sa'an urosta,
    Tuhonnut tuhannen miestä,
    Enpä liene mointa syönyt, 75
    En ennen tämän tapaista:
    Syet suuhuni tulevat,
    Rauan kuonat kulkkuhuni."
      "Ulos koira keuhkoistani,
    Maan kamala maksoistani! 80
    Himmene jo Hiien hurtta,
    Raukea Manalan rakki,
    Puremasta, jäytämästä,
    Syömästä, kaluamasta,
    Syömästä syänkäpyä, 85
    Pernoani pehkomasta!"
      "Luopui ennen luotu Lempo,
    Eksyipä emollinenki,
    Etkö sie emotoin eksy,
    Luovu luonnotoin sikiö, 90
    Tämän tunnin tutkaimella,
    Tämän kuuhuen kululla!"
      "Kun et vääjänne välehen,
    Eronne emoton rakki,
    Saan minä kokolta kourat, 95
    Veren juojalta vekarat,
    Joilla konnat kouristelen,
    Ilkeät iki asetan,
    Pään pärisemättömäksi,
    Hengen huokumattomaksi." 100
      "Lähe nyt kumma kulkemahan,
    Maan paha pakenemahan,
    Siirrä pois sijasi konna,
    Muuta murha kartanosi,
    Ennenkun sanani saapi, 105
    Tahi mieli juohtunevi!"
      Vaka vanha Väinämöinen
    Silloin tuon sanoiksi virkki:
    "Etpä pääse päivinäsi,
    Selviä sinä ikänä, 110
    Kun en saa sanoja kuulla,
    Luoa lempi-luottehia;
    Ei sanat salahan joua,
    Eikä luottehet lovehen,
    Mahti ei joua maan rakohon, 115
    Vaikka mahtajat menevät."
      Silloin virsikäs Vipunen
    Aukaisi sanaisen arkun
    Lauloaksensa hyviä,
    Parahia pannaksensa. 120
      Lauloi synnyt syitä myöten,
    Luottehet lomia myöten:
    Kuinka luojansa luvalla,
    Kaikkivallan vaatimalla,
    Itsestänsä ilma syntyi, 125
    Ilmasta vesi erosi,
    Veestä manner maatelihe,
    Manterelle kasvut kaikki.
      Lauloi kuun kuvoannasta,
    Auringon asetannasta, 130
    Ilman pielten pistännästä,
    Taivosen tähytännästä.
      Siinä virsikäs Vipunen
    Kyllä lauloi ja osasi,
    Ei ole kuultu, eikä nähty, 135
    Sinä ilmoisna ikänä
    Parempata laulajata,
    Tarkempata taitajata;
    Suu se syyteli sanoja,
    Kieli laski lausehia, 140
    Kuni sälkö sääriänsä,
    Ratsu jalkoja jaloja.
      Siitä vanha Väinämöinen
    Kun oli sanoja saanut,
    Rupeavi lähtemähän, 145
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Oi sie Antero Vipunen!
    Avaa suusi suuremmaksi,
    Pääsisin mahasta maalle,
    Kotihini kulkemahan." 150
      Siitä Antero Vipunen
    Avoi suunsa suuremmaksi,
    Leukapielensä levitti,
    Itse vanha Väinämöinen
    Läksi suusta suuritieon, 155
    Mahtipontisen povesta,
    Kuni kultainen orava,
    Tahi näätä kultarinta.
      Läksi siitä astumahan,
    Tulevi venonsa luoksi, 160
    Teki tieolla venettä
    Tieokkailla tehtahilla.
    Sai venonen valmihiksi,
    Päät on kaarten päätetyksi,
    Veno syntyi veistämättä, 165
    Laiva lastun ottamatta.

Kahdeksastoista runo

Väinämöinen uuden laivansa koristettua lähtee sillä Pohjan neittä kosjomaan. Ilmarisen sisar, Ainikki, pyykkiä rannalla pestessään havaitsee jotain mustaa merellä häämöttävän ja arvelee sitä jos miksiki; vv. 1-36. — Oudon havaitsemansa lähemmäksi tultua tuntee Väinämöisen laivaksi ja alkaa kysellä Väinämöiseltä, kunne oli matkalla. Väinämöinen piloillansa ensin mitä kutaki ladeltua jo viimein sanoo todenki, Pohjan neittä kosjomaan lähteneensä; vv. 37-102. — Tytär asian kuultuansa heti juoksee ilmoittamaan sen veljellensä Ilmariselle. Seppo siitä huolella rientää itse jälestä ja saavuttaa Väinämöisen matkalla. Siinä sopivat keskenänsä, ei kumpikaan neittä vastoin sen omaa mieltä tahtoa; vv. 103-148. — Jo tullaan lähemmä matkan määrää, koira Pohjolassa kuulee ja alkaa haukkua. Pohjolan isäntä käypi katsomaan, mitä koira haukkuisi, ja näkee vieraita sekä maisin että merisin tulevan. Kysytään arpaa vieraista ja saadaan tietää, niiden kosjolaisia olevan; vv. 149-200. — Pohjolan emäntä tunnettuansa vieraat Väinämöiseksi ja Ilmariseksi, neuvoo tytärtänsä Väinämöiselle menemään, mutta tytär vastaa, ei huolivansa semmoisesta vanhasta ukosta; vv. 201-230. — Väinämöinen tultuaan tupaan pyytää tyttöä puolisoksensa. Tyttö kysäisee, joko olisi täyttänyt sen hänelle määrätyn ansiotyön, ja kun Väinämöinen ei saata sanoa sitä tehneensä, niin tyttökin arvelee, ei hänelle menevänsä; vv. 231-266.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Arveli, ajattelihe,
    Mennä neittä kosjomahan,
    Päätä kassa katsomahan,
    Pimeästä Pohjolasta, 5
    Summasta Sariolasta.
      Pani haahen haljakkahan,
    Punaisehen pursi-puolen,
    Kokat kullalla kuvasi,
    Hopealla holvaeli. 10
      Nosti päälle purjepuunsa,
    Veti puuhun purjehia,
    Veti purjehen punaisen,
    Toisen purjehen sinisen,
    Läksi merta laskemahan, 15
    Sinistä sirottamahan.
      Annikki oli niemen neiti,
    Sisar seppo Ilmarisen,
    Joutui sotkut sotkemassa,
    Vaattehet viruttamassa, 20
    Nenässä utuisen niemen,
    Päässä saaren terhenisen.
      Keksi mustasen merellä,
    Sinervöisen lainehilla,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 25
    "Mi olet merellä musta,
    Kun sa ollet hanhikarja,
    Niin sä lentohon levaha."
      "Kun ollet lohinen luoto,
    Niin sä uimahan pulaha, 30
    Kun ollet vesikivonen,
    Vesi päällesi ve'ellös.
    Lienet veikkoni venonen,
    Niin kohen kotia käänny,
    Lienet pursi vento vieras, 35
    Ulommaksi uiskennellos."
      Ei ollut veno kotoinen,
    Eikä pursi vento vieras,
    Olipa pursi Väinämöisen,
    Laiva laulajan ikuisen, 40
    Jo luoksi lähentelihe,
    Pakinoille painatteli.
      Annikki hyväniminen
    Purrelta kyselemähän:
    "Kunne läksit Väinämöinen, 45
    Suorihit suvannon sulho?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Läksin lohta pyytämähän
    Tuonen mustasta joesta,
    Syvästä sara-ojasta." 50
      Annikki hyväniminen,
    Hänpä tuo sanoiksi virkki:
    "Tunnen mie toen puhujan,
    Sekä keksin kielastajan:
    Toisinpa isoni ennen 55
    Läksi lohta pyytämähän,
    Oli verkkoja venonen,
    Laivan täysi laskimia,
    Siinä nuotat, siinä nuorat,
    Siinä tarpoimet sivulla; 60
    Kunne läksit Väinämöinen,
    Ulkosit Uvantolainen?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Läksin hanhien hakuhun
    Saksan salmilta syviltä, 65
    Ulapoilta auke'ilta."
      Annikki hyväniminen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Toisinpa isoni ennen
    Läksi hanhien ajohon: 70
    Jousi oli suuri jäntehessä,
    Vetehessä kaari kaunis,
    Koira musta kahlehissa,
    Kahle kaarehen siottu;
    Sano totta Väinämöinen, 75
    Kunne kuitenki käkesit?"
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Entä jos minä menisin
    Noihin suurihin sotihin,
    Tasapäihin tappeloihin, 80
    Joiss' on verta säärivarsi,
    Polven korkeus punaista."
      Aina Annikki sanovi,
    Tinarinta riukuttavi:
    "Elä tyhjiä valehi! 85
    Tunnen mie soanki käynnin:
    Kun ennen isoni läksi
    Noihin suurihin sotihin,
    Sata oli miestä soutamassa,
    Tuhat ilman istumassa, 90
    Nenin jousia nenässä,
    Terin miekat teljopuilla;
    Sano jo toet totiset,
    Valehettomat vakaiset,
    Kunne läksit Väinämöinen, 95
    Suorihit Suvantolainen!"
      Silloin vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Toki ma sanon toetki,
    Jos vähän valehtelinki, 100
    Läksin neittä Pohjolasta,
    Impeä Pimentolasta."
      Annikki hyvä-niminen
    Kun tunsi toet totiset,
    Heti sai samoamahan, 105
    Tulevi sepon kotihin:
    "Veli seppo Ilmarinen,
    Takoja iän-ikuinen!
    Taos mulle sukkulainen,
    Tao sormukset soreat, 110
    Niin sanon toet totiset,
    Valehettomat vakaiset:
    Jo nyt vievät viekkahammat,
    Etevämmät ennättävät,
    Ottavat sinun omasi, 115
    Anastavat armahasi;
    Jo menevi Väinämöinen
    Selässä meren sinisen
    Pimeähän Pohjolahan,
    Summahan Sariolahan." 120
      Tunkihe sepolle tuska,
    Rautiolle raskas tunti;
    Pesi päänsä puhtahaksi,
    Valelihe valkeaksi,
    Sykysyisistä sysistä, 125
    Taonnoista talvisista.
    Pukihe, somistelihe,
    Vaatettihe, valmistihe,
    Pisti varsan valjahisin,
    Ruskean re'en etehen, 130
    Itse istuikse rekehen,
    Otti ohjakset kätehen.
      Ajavi, hypittelevi,
    Meren hietaharjuloita,
    Jo päivänä kolmantena 135
    Yllättävi Väinämöisen,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi on vanha Väinämöinen!
    Tehkämme sula sovinto,
    Jos on kilvoin kihlonemme, 140
    Kilvoin käynemme kosissa,
    Ei neittä väellä vieä."
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Teen minä sulan sovinnon,
    Ei neittä väellä vieä, 145
    Vastoin mieltä miehelähän;
    Sille neiti antaminen,
    Kelle mielensä tekevi."
      Ajoivat e'elle siitä
    Matkoansa kumpanenki, 150
    Pursi juoksi, ranta roikki,
    Oro juoksi, maa jämisi.
      Kului aikoa vähäisen,
    Pirahteli pikkaraisen,
    Jopa haukkui hallikoira, 155
    Linnan lukki luskutteli,
    Pimeässä Pohjolassa,
    Sangassa Sariolassa.
      Sanoi Pohjolan isäntä:
    "Ei halli valetta hauku, 160
    Luppakorva luuhattele,
    Joko käynen katsomahan,
    Mitä haukkuvi halikka,
    Linnan luppa luikuttavi."
      Kävi siitä katsomahan 165
    Pellolle perimmäiselle,
    Katsoi koiran suuta myöten,
    Nenävartta valvatteli,
    Jo näki toen totisen,
    Mitä haukkui hallikoira: 170
    Purjehti veno punainen
    Selän puolen Lemmenlahta,
    Kirjokorja kiiättävi
    Maa-puolen Simasaloa.
      Tultua tupahan tuolta 175
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Jo tulevi vierahia
    Selällä meren sinisen,
    Ajetahan kirjokorjin
    Tuon puolen Simasaloa, 180
    Lasketahan laivoin suurin
    Tämän puolen Lemmenlahta."
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Mistä arpa saatanehe
    Tulevista vierahista? — 185
    Oi on pieni piikaseni,
    Pane pihlajat tulehen,
    Puu valio valkeahan!
    Kun on verta vuotanevi,
    Niin silloin sota tulevi, 190
    Kunp' on vettä vuotanevi,
    Aina rauhassa elämme."
      Pohjan piika pikkarainen
    Pisti pihlajat tulehen:
    Vuo'a ei verta, eikä vettä, 195
    Läksi mettä vuotamahan.
      Virkkoi Suovakko sopesta:
    "Puu kun mettä vuotanevi,
    Niin mi saapi vierahia,
    Se on suuri sulhaiskansa." 200
      Siitä Pohjolan emäntä,
    Sekä kaunis Pohjan neiti,
    Pian pistihe pihalle,
    Luoen silmänsä selälle:
    Näki tuolta tuon tulevan, 205
    Uuen purren purjehtivan,
    Näki juoksevan orosen,
    Kirjokorjan kiiättävän.
      Sanoi Pohjolan emäntä,
    Itse lausui lapsellensa: 210
    "Ken se haahella tulevi,
    Se on vanha Väinämöinen,
    Ken se korjalla ajavi,
    Se on seppo Ilmarinen."
      "Kunp' on tullahan tupahan, 215
    Tuoppa on tuopilla olutta,
    Kanna kaksikorvaisella,
    Työnnä tuoppi sen kätehen,
    Kellen on mieli mennäksesi;
    Anna Väinölän ukolle, 220
    Ku tuo haahella hyvyyttä,
    Aluksella aartehia!"
      Tyttö tuohon vastoavi:
    "Oi emoni, kantajani!
    Ei ole neittä ennenkänä, 225
    Ei ole myötynä eloihin;
    Enkä menne Väinölähän
    Iki vanhalle varaksi,
    Vaiva vanhasta tulevi,
    Ikävä iällisestä." 230
      Silloin vanha Väinämöinen
    Oli eellä ennättäjä,
    Ajoi purtensa punaisen
    Teloille teräksisille,
    Itse tungeikse tupahan, 235
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tuletko minulle neiti
    Ikuiseksi ystäväksi?"
      Tuopa kaunis Pohjan neiti,
    Tuopa tuohon vastoavi: 240
    "Joko sie venosen veistit,
    Joko laa'it laivan suuren,
    Kehrävarteni muruista,
    Kalpimeni kappaleista?"
      Sanoi vanha Väinämöinen, 245
    Itse lausui ja pakisi:
    "Jo laa'in hyvänki laivan,
    Aivan ankaran venosen,
    Jok' on tuulessa tukeva
    Ja varava vasta-säällä 250
    Halki aaltojen ajella,
    Selät vetten seurustella,
    Poikki Pohjolan vesien,
    Lakkipäien lainehien."
      Tuopa kaunis Pohjan tytti 255
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "En kiitä meristä miestä,
    Aallon laskia-urosta,
    Tuuli vie merellä mielen,
    Aivot särkevi ahava; 260
    Enkä taia tullakana,
    En tulla minä sinulle
    Ikuiseksi ystäväksi,
    Polviseksi puolisoksi,
    Sijasi levittäjäksi, 265
    Pään-alaisen laskijaksi."

Yhdeksästoista runo

Ilmariselle Pohjolan tupaan tultuansa tuodaan simaa juoda, mutta hän uhkaa ei märkääkään maistavansa ennenkun saisi morsiamensa nähdä. Saapi sitten ansiotyökseen käärme-pellon kyntää, jonka tehtyä kysyy uudelleen tytärtä; vv. 1-38. — Pohjolan emäntä määrää Ilmariselle toiseksi ansiotyöksi pyytää Tuonen karhu ja kolmanneksi saada hirveän suuri hauki Tuonelan joesta; vv. 39-84. — Ilmarinen takoo tulisen kokon, lähtee sen kanssa Tuonelan joelle, siellä syntyy kova tappelo kokon ja hauvin välillä, kokko ensimäisellä ja toisella yrityksellä ei voita mitään; vv. 85-126. — Kokko kolmannella kokeella saapi hauvin, lentää sen kanssa puun latvaan ja alkaa syödä. Ilmarinen siitä kun nuhtelee häntä, niin kokko suuttuneena lentää matkoihinsa; vv. 127-152. — Ilmarinen kantoi hauvin pään Pohjolaan ja kysyy, joko nyt olisi morsiamensa valmis. Pohjolan emäntä viimeinki lupaa tyttärensä hänelle; vv. 153-180. — Pohjolan emäntä kummastelee, miten Ilmarinen arvasi hänen neittänsä kosjomaan tulla. Syyt siihen selitetään; vv. 181-226.

    Siitä seppo Ilmarinen,
    Takoja iän ikuinen,
    Itse tungeikse tupahan,
    Kaivaikse katoksen alle.
      Tuotihin simoa tuoppi 5
    Seppo Ilmarin kätehen,
    Seppo tuon sanoiksi virkki:
    "En ennen sinä ikänä
    Juone näitä juomisia,
    Kun ma saan nähä omani; 10
    Onko valmis valvattini,
    Valmis valvateltavani?"
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Äsken on valmis valvattisi,
    Kun sa kynnät kyisen pellon, 15
    Käärmehisen käännättelet,
    Senpä Hiisi ennen kynti,
    Lempo varsinki vakoili."
      Silloin seppo Ilmarinen
    Meni neitonsa tupahan, 20
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Työ minulle määrättihin
    Kynteäni kyisen pellon,
    Käärmehisen käännätellä."
      Antoi morsian apua, 25
    Työnti neito neuvokkia:
    "Ohoh seppo Ilmarinen!
    Aura kultainen kuvoa,
    Sillä kynnät kyisen pellon,
    Käärmehisen käännättelet." 30
      Siitä seppo Ilmarinen
    Auran kultaisen kuvasi,
    Sillä kynti kyisen pellon,
    Vakoeli maan matoisen,
    Sanoi tuolta tultuansa: 35
    "Jo nyt kynnin kyisen pellon,
    Joko tyttö työnnetähän,
    Annetahan ainoiseni?"
      Tuop' on Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 40
    "Äsken neiti annetahan,
    Tyttö täältä työnnetähän,
    Kun sa tuonet Tuonen karhun,
    Suistanet suen Manalan."
      Antoi morsian apua, 45
    Työnti neiti neuvokkia:
    "Ohoh seppo Ilmarinen!
    Teräksestä tehkös suitset,
    Niillä tuonet Tuonen karhun,
    Suistanet suen Manalan." 50
      Siitä seppo Ilmarinen
    Teräksestä suitti suitset,
    Päitset rauasta rakenti,
    Kävi sitte suistamahan,
    Sai sutosen suitsi suuhun, 55
    Karhun rauta-kahlehesen,
    Sanoi tuolta tultuansa:
    "Anna akka tyttäresi!
    Jo olen tuonut Tuonen karhun,
    Suistanut suen Manalan." 60
    Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Äsken alli annetahan,
    Sinisotka suoritahan,
    Kun saat suuren suomuhauvin,
    Liikkuvan kalan lihavan, 65
    Tuolta Tuonelan joesta."
      Jopa tuskiksi tulevi
    Tuon on seppo Ilmarisen,
    Meni neitonsa tupahan,
    Itse tuon sanoiksi virkki: 70
    "Työ minulle määrättihin
    Aina entistä parempi,
    Saa'a suuri suomuhauki
    Tuonen mustasta joesta."
      Antoi morsian apua, 75
    Työnti neiti neuvokkia:
    "Ohoh seppo Ilmarinen,
    Ellos olko milläskänä!
    Taoppa tulinen kokko,
    Vaakalintu valke'inen, 80
    Sillä saanet suuren hauvin,
    Liikkuvan kalan lihavan,
    Tuonen mustasta joesta,
    Manalan iki purosta."
      Se on seppo Ilmarinen 85
    Takovi kokon tulisen,
    Siitä neuvoi kokkoansa:
    "Kokkoseni, lintuseni,
    Menes lennä, kunne käsken,
    Tuonen mustalle joelle, 90
    Iske suuri suomuhauki,
    Liikkuva kala lihava!"
      Tuo kokko komea lintu
    Lenteä lekuttelevi,
    Lenti hauvin pyyäntähän 95
    Tuonne Tuonelan joelle,
    Yksi siipi vettä viisti,
    Toinen taivasta tapasi.
    Jo tulevi Tuonen hauki,
    Ve'en koira vengottavi, 100
    Tahtoi seppoa tavata,
    Syöä seppo Ilmarisen.
      Tuop' on kokko rautakoura
    Keksi suuren suomuhauvin,
    Iskevi kaloa tuota, 105
    Vasten suomuja sukaisi.
      Sillon suuri suomuhauki,
    Liikkuja kala lihava,
    Painavi kokon kynimen
    Alle selvien vesien; 110
    Niin kokko kohotteleikse,
    Ilmahan ylenteleikse,
    Nosti mustia muria
    Päälle selvien vesien.
      Liiteleikse, laateleikse, 115
    Toki toisesti kokevi,
    Yhen iski kynsiänsä
    Hauvin hirmun hartioihin,
    Toisen iski kynsiänsä
    Vuorehen teräksisehen. 120
      Kilpistyi kivestä kynsi,
    Kalpistihe kalliosta,
    Jo hauki sukeltelihe,
    Ve'en venkale vetihe,
    Kynsistä kokon kynimen, 125
    Vaakalinnun varpahista.
    Siitä kokko rautakoura
    Kivastihe vielä kerran,
    Siivet välkkyi valkeana,
    Silmät selvänä tulena, 130
    Saip' on hauvin kynsihinsä,
    Ve'en koiran kourihinsa.
      Nosti suuren suomuhauvin,
    Ve'en venkalan vetävi,
    Tuosta Tuonelan joesta, 135
    Manalan alantehesta,
    Ei vesi ve'elle tullut
    Hauvin suuren suomuloista,
    Ilma ei ilmalle hajaisnut
    Kokon suuren höyhenistä. 140
      Kantoi suuren suomuhauvin
    Päähän lakkapään petäjän,
    Siinä maisteli makoa,
    Riipoeli rintapäätä.
      Sanoi seppo Ilmarinen: 145
    "Oi sinua kurja kokko!
    Kun nyt maistelit makoa,
    Viillit halki hauvin vatsan."
      Tuop' on kokko rautakoura
    Siitä syäntyi lentämähän, 150
    Ylös ilmahan kohosi,
    Pitkän pilven rannan päälle.
      Siitä seppo Ilmarinen
    Katseli kaloa tuota,
    Pään on varsin poikki pahkoi, 155
    Itse kantoi pään kaloa
    Anopillen anteheksi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tuoss' onpi ikuinen istuin
    Hyvän Pohjolan tupahan." 160
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Pahoinpa sinäki laa'it,
    Kun sa päätä poikki pahkoit,
    Kanssa maistelit makoa."
      Sanoi seppo Ilmarinen: 165
    "Ei saalis viatta saa'a
    Paikoilta paremmiltana,
    Saati Tuonelan joesta;
    Joko on valmis valvattini,
    Valmis valvateltavani?" 170
    Sanoi Pohjolan emäntä,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Jo nyt on valmis valvattisi,
    Valmis valvateltavasi,
    Annettava alliseni, 175
    Sorsaseni suorittava,
    Ilmariselle sepolle
    Ikuiseksi istujaksi,
    Polviseksi puolisoksi,
    Kainaloiseksi kanaksi." 180
      Siitä Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Mistä tiesit teltamoinen
    Tämän neien kasvavaksi,
    Huohtiko hopeat neien, 185
    Neien kullat sinne kuului,
    Sinne paistoi meiän päivät,
    Meiän kuuhuet kumotti?"
      Lausui lapsi lattialta:
    "Siitä tiesi teltamoinen, 190
    Hyvä oli isosta huuto
    Laivan suuren laskennalta,
    Emosta sitäi parempi
    Leivän paksun paistannalta,
    Vehnäleivän leivonnalta, 195
    Vierahan ravitsennalta."
      "Siitä tiesi teltamoinen,
    Onnen myyrä tien osasi,
    Kun kävi pihatse kerran,
    Neiti oli matara-maalla, 200
    Paineli puna-patoja,
    Keitti kelta-kattiloita."
      "Kävi siitä toisen kerran,
    Näki neien jauhamassa,
    Kivi helmenä helasi, 205
    Kivenpuu käkenä kukkui,
    Kiven siili sirkkusena,
    Laklana kiven lapatta."
      "Kävi kerran kolmannenki
    Kuuli neitosen kutovan, 210
    Niin sen pirta piukkaeli,
    Kuin on tikka puun kylessä,
    Sukkulainen suikahteli,
    Kuin kärppä kiven kolossa,
    Käännähteli käärilauta, 215
    Kuin orava oksapuussa."
      Itse vanha Väinämöinen
    Kotihinsa kulkiessa
    Alla päin, pahoilla mielin,
    Kaiken kallella kypärin, 220
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Elkätte etinen kansa
    Menkö uimahan uhalla,
    Veikasta vesien päälle,
    Kilvoin neittä kosjomahan, 225
    Toisen nuoremman keralla!"

Kaksikymmenes runo

Aljetaan häitä valmistaa Pohjolassa, joita varten suuri vallaton härkä tuodaan Karjalasta. Sen sitte meren ukko saapi teurastetuksi; vv. 1-54. — Pohjolan emäntä keittää olutta ja valkeastansa leviää paksu savu ympäri maata. Lemminkäinen rientää katsomaan, olisiko sodan valkeita, ja nähtyänsä vaan olutta keitettävän härnää Pohjolan emäntää salmen takaa; vv. 55-92. — Oluen keitettyä, käytyä ja tynnyrihin saatua Pohjolan emäntä alkaa muita ruokia häätarpeiksi laitella; vv. 93-128. — Pohjolan emäntä laittaa kansaa häihin kutsumaan, käskee kutsuttamaan kaikki, Lemminkäisen yksin kutsumatta jätettämään; vv. 129-182.

    Mitä nyt laulamme lajia,
    Kuta virttä vieretämme?
    Tuota laulamme lajia,
    Tuota virttä vieretämme,
    Noita Pohjolan pitoja, 5
    Jumalisten juominkia.
      Mitä tuohon tuotettihin
    Ja kuta veätettihin,
    Rahvahan ravitsemiksi,
    Joukon suuren syömisiksi? 10
      Kasvoi härkä Karjalassa,
    Sonni Suomessa lihosi,
    Ei ollut suuri, eikä pieni,
    Oli hän oikea vasikka:
    Hämehessä häntä häilyi, 15
    Pää keikkui Kemijoella,
    Päivän lenti pääskyläinen
    Härän sarvien väliä,
    Kuun juoksi kesä-orava
    Häpähältä hännän päähän. 20
      Sepä vallaton vasikka
    Karjalasta kaimattihin,
    Sata miestä sarviloista,
    Tuhat turvasta piteli,
    Härkeä taluttaessa, 25
    Pohjolahan tuotaessa.
      Etsittihin iskijätä,
    Maan kamalan kaatajata,
    Suomen suurilta tiloilta,
    Vienosta Venäjän maasta, 30
    Ruotsin maasta rohkeasta,
    Lapin laajoilta periltä,
    Etsittihin, eipä löytty,
    Haettihin, ei havaittu.
      Etsittihin iskijätä, 35
    Katsottihin kaatajata,
    Selvältä meren selältä,
    Ulapalta aukealta.
      Mies musta merestä nousi,
    Uros umpilainehista, 40
    Ei tuo ollut suurimpia,
    Eikä aivan pienimpiä:
    Alle maljan maata mahtui,
    Alle seulan seisomahan.
      Heti kun näki eränsä, 45
    Ruhtoi niskahan rutosti,
    Sorti sonnin polvillensa,
    Kylen maahan kyykähytti.
      Saiko paljo saalihiksi?
    Saanut ei paljo saalihiksi: 50
    Sata saavia lihoa,
    Kuuta kuusi tynnyriä,
    Noihin Pohjolan pitoihin,
    Sariolan syöminkihin.
      Siitä Pohjolan emäntä 55
    Alkoi keitteä olutta
    Uuen puisen uurtehessa,
    Korvon koivuisen sisässä.
      Nousipa savu sakea,
    Auver ilmahan ajoihe, 60
    Tuimilta tulisijoilta,
    Varavilta valke'ilta,
    Täytti puolen Pohjanmaata,
    Kaiken Karjalan pimitti.
      Tuop' on Ahti Saarelainen, 65
    Itse kaunis Kaukomieli,
    Näkevi savun sakean
    Pohjoisilla maailmoilla,
    Arvelee, ajattelevi:
    "Mistä tuo savunen saapi, 70
    Pieni on soan savuiksi,
    Suuri paimosen paloiksi."
      Jopa kaaloi katsomahan,
    Likeltä tähyämähän,
    Ei ollut soan savuja, 75
    Eikä paimenen paloja,
    Olipa olut-tulia,
    Kaljan keitto-valke'ita,
    Sariolan salmen suulla,
    Niemen kaiskun kainalossa. 80
      Siinä Kauko katselevi
    Suu vähiten väärällänsä,
    Virkki viimein katsellessa,
    Poikki salmesta sanovi:
    "Oi armas anoppiseni, 85
    Pohjan ehtoisa emäntä,
    Laitappa oluet oivat,
    Keitä kaljat kelvolliset,
    Juotavaksi joukon suuren,
    Lemminkäisen liiatenki, 90
    Noissa häissänsä omissa,
    Kera nuoren tyttäresi!"
      Itse Pohjolan emäntä
    Keitti ohraista olutta,
    Mehiläinen mettä kantoi 95
    Kukan kultaisen kuvusta
    Oluelle käytteheksi,
    Kaljalle kohottimeksi.
    Siitä nousi nuori juoma
    Korvon koivuisen sisässä, 100
    Kuohui korvien tasalle,
    Ärjyi päälle äyrähien,
    Tahtoi maahan tyyräellä,
    Lattialle lasketella.
      Pantihin olut punainen, 105
    Mehu miesten käytettihin,
    Maan alle makoamahan
    Kivisessä kellarissa.
    Tammisessa tynnyrissä,
    Tapin vaskisen takana. 110
      Siitä Pohjolan emäntä
    Laittoi keitot kiehumahan,
    Kattilat kamuamahan,
    Riehtilät remuamahan.
    Leipoi siitä leivät paksut, 115
    Suuret talkkunat taputti,
    Hyvän rahvahan varaksi,
    Joukon suuren syötäviksi.
      Saipa leivät leivotuksi,
    Talkkunat taputetuksi, 120
    Kului aikoa vähäisen,
    Pirahteli pikkaraisen,
    Olut tykki tynnyrissä,
    Kalja keikkui kellarissa:
    "Kun et laita laulajata, 125
    Kunnollista kukkujata,
    Potkin poikki vanteheni,
    Ulos pohjani porotan."
      Siitä Pohjolan emäntä
    Pani kutsut kulkemahan, 130
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Ohoh piika pikkarainen,
    Kutsu rahvasta kokohon,
    Miesten joukko juominkihin,
    Kutsu kurjat, kutsu köyhät, 135
    Sokeatki, vaivaisetki,
    Rammatki, rekirujotki,
    Sokeat venehin soua,
    Rammat ratsahin ajele,
    Rujot re'in remmätellös!" 140
      "Kutsu kaikki Pohjan kansa,
    Ja kaikki Kalevan kansa,
    Kutsu vanha Väinämöinen
    Lailliseksi laulajaksi,
    Elä kutsu Kaukomieltä, 145
    Tuota Ahti Saarelaista!"
      Tuop' on piika pikkarainen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Miks' en kutsu Kaukomieltä,
    Yhtä Ahti Saarelaista?" 150
      Tuop' on Pohjolan emäntä
    Sanan vastaten sanovi:
    "Siks' et kutsu Kaukomieltä,
    Tuota lieto Lemminkäistä,
    Kun se on kaikitse toraisa, 155
    Aina tarkka tappelija,
    Tehnyt on häissäki häpeät,
    Pitoloissa pillat suuret!"
      Tuop' on piika pikkarainen
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 160
    "Mistä tieän Kaukomielen,
    Jotta heitän kutsumatta? —
    En tunne Ahin kotia,
    Kaukomielen kartanoa."
      Sanoi Pohjolan emäntä, 165
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Hyvin tunnet Kaukomielen,
    Tuon on Ahti Saarelaisen:
    Ahti saarella asuvi,
    Veitikka vesien luona, 170
    Laajimman lahen sivulla,
    Kaukoniemen kainalossa."
      Siitä piika pikkarainen,
    Raataja rahan alainen,
    Kantoi kutsut kuusialle, 175
    Keruhut kaheksialle,
    Kutsui kaiken Pohjan kansan,
    Ja kaiken Kalevan kansan,
    Nuotki hoikat huonemiehet,
    Kaitakauhtanat kasakat, 180
    Yks' on aino Ahti poika,
    Senpä heitti kutsumatta.

Yhdeskolmatta runo

Sulhoiskansan läheneminen Pohjolaan; vävyn vastaan-otto pihalla; vv. 1-34. — Vävyn tupaan saatanta; vv. 35-66. — Sulho käypi sisälle, tekee tervehyksensä, laitetaan ylimäiseen sijaan; Pohjolan emäntä alkaa syöttää ja juottaa vierahia; vv. 67-102. — Väinämöinen oluen ääressä rakenteleikse laulamaan; vv. 103-150. — Väinämöinen laulelee ja lopulta toivottelee onnea ja menestystä Pohjolan väelle; vv. 151-190.

    Kuului suolta ruoskan roiske,
    Rannalta re'en ratina,
    Aisan kalke kaivotieltä;
    Tuop' on Pohjolan emäntä
    Arvelee, ajattelevi: 5
    "Mi tämä väki väjyvi
    Minun raukan rannoilleni,
    Suurtako sotaväkeä?"
      Kaaloi tuota katsomahan,
    Likeltä tähyämähän, 10
    Ei ollut sotaväkeä,
    Oli suuri sulhaiskansa,
    Vävy keskellä väkeä,
    Hyvän rahvahan raossa.
      Itse Pohjolan emäntä 15
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Luulin tuulen tuulevaksi,
    Pinon pystyn viereväksi,
    Meren rannan roikkivaksi,
    Someren karehtivaksi, 20
    Eipä tuuli tuullutkana,
    Pino pysty vierrytkänä,
    Meren ranta rauennunna,
    Someret karehtinunna,
    Vävyni väki tulevi, 25
    Saoin kaksin käänteleikse."
      "Pois pojat, ulos urohot,
    Pihalle pisimmät miehet,
    Rinnuksia riistamahan,
    Rahkehia raastamahan, 30
    Aisoja alentamahan,
    Viemähän vävy tupahan
    Hivuksin hatuttomana,
    Käsin kintahattomana!"
      Siitä Pohjolan emäntä 35
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Vuotas katselen tupoa,
    Jos sopii vävy tupahan,
    Ilman uksen ottamatta,
    Pihtipuolen purkamatta, 40
    Kamanan korottamatta,
    Kynnyksen alentamatta."
      "Ei mahu vävy tupahan,
    Hyvä lahja laipiohon,
    Vävy on päätänsä pitempi, 45
    Korvallista korkeampi."
      "Kamanat kohottukohot
    Lakin päästä laskematta,
    Kynnykset alentukohot
    Kengän kannan koskematta, 50
    Pihtipuolet välttyköhöt,
    Ovet ilman auvetkohot,
    Vävyn tullessa tupahan,
    Astuessa aimo miehen!"
      "Kiitos kaunoisen Jumalan, 55
    Jo saapi vävy sisähän!
    Vuotas katsahan tupoa,
    Silmeän tuvan sisähän,
    Onko täällä pöyät pesty,
    Lavitsat vesin valeltu, 60
    Siivottu sileät sillat,
    Lautalattiat la'aistu."
      "Onp' on täällä pöyät pesty,
    Lavitsat vesin valeltu,
    Siivottu sileät sillat, 65
    Lautalattiat la'aistu."
      Sulho tungeikse tupahan,
    Alle kattojen ajaikse,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Terve tänneki Jumala 70
    Alle kuulun kurkihirren,
    Alle kaunihin katoksen!"
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Terve, terve tultuasi
    Tänne pienehen pesähän, 75
    Matalaisehen majahan,
    Honkaisehen huonehesen,
    Petäjäisehen pesähän!"
      "Kylän pojat, kyyhkyläiset,
    Viekätte tätä vävyä 80
    Isoimmille istumille,
    Ylimmäisille sijoille,
    Selin seineä sinistä,
    Pä'in pöyteä punaista,
    Kohin kutsuvierahia, 85
    Rinnoin rahvahan remua!"
      Siitä Pohjolan emäntä
    Syötti, juotti vierahia,
    Syötti lohta luotaselta,
    Sivalti sianlihoa, 90
    Pirotteli piirahia,
    Koki kuore-kokkaroita,
    Kultaisihin kuppiloihin,
    Hopeaisihin vatihin,
    Kupit kukkuraisillehen, 95
    Va'it varpe-laitehille.
      Sanoi Pohjolan emäntä:
    "Oi sie piika pikkarainen,
    Tuoppa on tuopilla olutta,
    Kanna kaksikorvaisella, 100
    Noille kutsuvierahille,
    Vävylleni liiatenki!"
      Mitä nyt olut osasi,
    Virkki viisivantehinen,
    Kun oli luona laulajansa, 105
    Kunnollinen kukkujansa,
    Olipa vanha Väinämöinen,
    Virren ponsi polvuhinen,
    Laa'ullisna laulajana,
    Parahana taitajana. 110
      Ensin ottavi olutta,
    Siitä tuon sanoiksi virkki:
    "Isännät imehtelevät,
    Emännät ajattelevat:
    Joko on laulut lauvennehet, 115
    Ilovirret vierinehet,
    Vai panin pahan oluen,
    Juoksuttelin juoman kehnon,
    Kun ei laula laulajamme,
    Hyreksi hyvät runomme, 120
    Kuku kulta vierahamme,
    Iloitse ilokäkemme."
      "Onko tässä nuorisossa,
    Koko suuressa suvussa,
    Ken saisi sanelemahan, 125
    Laikahtaisi laulamahan,
    Päivän päätyvän iloksi,
    Illan kuulun kunniaksi."
      Sanoi ukko uunin päältä:
    "Laulelin minäkin ennen, 130
    Ääni oli suuri ja sorea,
    Säveleni sangen kaunis,
    Se silloin jokena juoksi,
    Vesi-virtana vilisi;
    Vaan en nyt sanoa saata, 135
    Mikä sorti suuren äänen,
    Äänen armahan alenti,
    Ei se nyt jokena juokse,
    Lainehina lailattele,
    On kuin karhi kaskimailla, 140
    Reki rannan hiekkasilla,
    Vene kuivilla kivillä."
      Silloin vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Kun ei toista tullekkana 145
    Kerallani laulamahan,
    Yksin lähtenen runoille,
    Laikahtanen laulamahan,
    En kysy kylästä tietä,
    Päätä virren vierahalta." 150
      Siitä vanha Väinämöinen,
    Virren ponsi polvuhinen,
    Istuihen ilon teolle,
    Laulu-työlle työntelihe.
      Lauloi vanha Väinämöinen, 155
    Sekä lauloi jotta taitoi,
    Ei sanat sanoihin puutu,
    Virret veisaten vähene,
    Ennen kalliot kiviä,
    Umpilammit lumpehia. 160
      Siinä lauloi Väinämöinen,
    Pitkin iltoa iloitsi,
    Naiset kaikki naurusuulla,
    Miehet mielellä hyvällä,
    Kuuntelivat, kummeksivat, 165
    Väinämöisen väännätystä,
    Kun oli kumma kuulijanki,
    Ihme ilmankin olijan.
      Sanoi vanha Väinämöinen,
    Virkki virtensä lopulla: 170
    "Annapp' ainaki Jumala,
    Toistekki totinen luoja,
    Näin näissä eleltäväksi,
    Toiste toimieltavaksi,
    Näissä Pohjolan pi'oissa, 175
    Sariolan juomingissa,
    Oloset jokena juosta,
    Me'et virtana vilata,
    Jotta päivät lauleltaisi,
    Illat tehtäisi iloa, 180
    Tällä tämän isännän,
    Elin-ajalla emännän!"
      "Pankohon Jumala palkan,
    Luoja koston kostakohon,
    Isännälle pöyän päähän, 185
    Emännällen aittahansa,
    Jott' ei konsana katuisi,
    Vuonna toisna voikahtaisi,
    Näitä pitkiä pitoja,
    Suuren joukon juominkia!" 190

Kahdeskolmatta runo

Häiden lopulla Pohjolan emäntä muistuttaa tytärtänsä mitenkä nyt iäksi päiväksi tulee entisen kotinsa jättämään ja vieraalle paikalle muuttamaan; vv. 1-46. — Morsian huolissansa muistelee, mitenkä monta kertaa ennen oli tätä nykyistä aikaa toivonut, jonka nyt kuitenki tuntee kovin raskaaksi; vv. 47-86. — Vanha akka harmissaan siitä, kun neiti ei ollut hänen neuvonsa jälkeen miehelle menemättä pysynyt, nyt kutittelemallansa ja miniän päiviä alentamallansa saattaa morsiamen vieläki surullisemmaksi; vv. 87-120. — Morsian kääntyy itkemään, kertoo toisille tytöille suuren kaihonsa ja kuinka tunsi nykyisen tilansa toisenlaiseksi, kun miksi ennen oli sitä luulossansa kuvaellut; vv. 121-160. — Neittä lohdutetaan, sanotaan hänen toiseen vielä parempaan paikkaan pääsevän ja toimellisen, hyvin varakkaan miehen saaneen; vv. 161-192.

    Kun oli kyllin häitä juotu,
    Pi'etty pitoja noita,
    Sanoi Pohjolan emäntä
    Ilmariselle vävylle:
    "Mit' istut isosukuinen, 5
    Maan valio valvattelet,
    Istutko ison hyvyyttä,
    Vai emonko armautta?"
      "Et istu ison hyvyyttä,
    Et emosen armautta, 10
    Istut impesi hyvyyttä,
    Neien nuoren armautta,
    Valvattisi valkeutta,
    Kassapääsi kauneutta."
      "Sulho viljon veljyeni, 15
    Viikon vuotit, et väsynyt,
    Nyt on valmis valvattisi,
    Suorinut iki sopusi.
    Mene jo myöten, myöty neiti,
    Kanssa kaupattu kananen! 20
    Oltua rakas rahoihin,
    Käpäs kättä antamahan,
    Ole nyt rakas rekehen,
    Käpäs käymähän kylähän,
    Ori jo suitsia purevi, 25
    Reki neittä vuottelevi."
      "Hyvä oli sinun eleä
    Näillä taattosi tiloilla,
    Kasvoit kukkana keolla,
    Ahomaalla mansikkana; 30
    Lähet nyt toisehen talohon,
    Perehesen vierahasen,
    Toisin siellä, toisin täällä,
    Toisin toisessa talossa,
    Toisin siellä torvet soivat, 35
    Toisin ukset ulvaisevat,
    Toisin vierevät veräjät,
    Sanovat sarana-rauat."
      "Lähet nyt talosta tästä
    Kuuksi päiväksi kululle, 40
    Täksi ison majoilta,
    Elin-ajaksi emosi;
    Askelt' on piha pitempi,
    Kynnys hirttä korkeampi,
    Sinun toiste tullessasi, 45
    Kerran kertoellessasi."
      Neiti parka huokaeli,
    Itse tuon sanoiksi saatti:
    "Noinpa tiesin, noinpa luulin,
    Noinpa arvelin ikäni, 50
    Et sä neiti neiti olle
    Oman vanhemman varassa,
    Äskenpä olisit neiti
    Miehelähän mennessäsi."
      "Tuota toivoin tuon ikäni, 55
    Katsoin kaiken kasvin-aian,
    Vuotin kuin hyveä vuotta,
    Katsoin kuin kesän tuloa;
    Jo nyt on toivoni toeksi,
    Lähtöni lähemmä saanut, 60
    Enkä tuota tunnekkana,
    Mikä multa mielen muutti,
    En lähe ilolla mielin,
    Enkä riemulla eriä,
    Tästä kullasta ko'ista, 65
    I'än nuoren istumasta,
    Lähen hoikka huolissani,
    Ikävissäni eriän,
    Kuin syksyisen yön sylihin,
    Kevä'isen kierän päälle." 70
      "Miten lieki mieli muien,
    Mieli muien morsianten,
    Tok' ei muut muretta tunne,
    Kanna kaihoista syäntä,
    Kuin kannan minä katala, 75
    Kannan mustoa muretta,
    Syäntä syen näköistä,
    Huolta hiilen karvallista."
      "Niin on mieli miekkosien,
    Autuaallisten ajatus, 80
    Kuin keväinen päivän nousu,
    Kevät-aamun aurinkoinen;
    Minun on mieleni poloisen,
    Minun synkeä sisuni,
    Kuin syksyinen yö pimeä, 85
    Talvinen on päivä musta."
      Olipa akka askar-vaimo,
    Talon ainainen asuja,
    Hänpä tuon sanoiksi virkki:
    "Kutti, kutti neiti nuori! 90
    Etkö muista, kuin sanelin,
    Sanelin saoinki kerroin:
    Elä sulho'on ihastu,
    Elä sulhon suun pitohon,
    Luota silmän luontehesen, 95
    Katso jalkoihin jaloihin!"
      "Et sinä sitä totellut,
    Et kuullut minun sanoa,
    Käeten kävit tulehen,
    Tieten tervan keittehesen." 100
      "Niinkö luulit neito nuori,
    Niinkö kasvava kananen,
    Huolet loppui, työt väheni,
    Tämän illan istumilla,
    Maata sinne vietäväsi, 105
    Unille otettavasi?"
      "Eip' on maata vieäkkänä,
    Unille otetakkana,
    Vasta valvoa pitävi,
    Vasta huolta hoivatahan, 110
    Ajatusta annetahan,
    Pannahan pahoa mieltä."
      "Mikäs neitosen kotona!
    Niin neiti ison ko'issa,
    Kuin kuningas linnassansa, 115
    Yhtä miekkoa vajoa."
      "Toisin tuon miniä raukan:
    Niin miniä miehelässä,
    Kuin vanki Venäehellä,
    Yhtä vahtia vajoa." 120
      Neito parka huokaeli,
    Huokaeli, henkäeli,
    Siitä loihen itkemähän,
    Vierähti vetistämähän.
      Itki kourin kyyneleitä, 125
    Kahmaloin haluvesiä,
    Siitä tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Hoi sisaret sirkkuseni,
    Entiset ikätoverit, 130
    Kaikki kasvinkumppalini,
    Kuulkottenpa kuin sanelen!
    En nyt tuota tunnekkana,
    Mikä lienehe minulle
    Iskennä tämän ikävän, 135
    Tämän huolen hoivannunna,
    Tämän kaihon kantanunna,
    Murehen mukaellunna."
      "Enemp' on minulla huolta,
    Kun on kuusessa käpyjä, 140
    Katajassa karpehia,
    Oksia pahassa puussa,
    Kanervia kankahalla;
    Hepo ei jaksaisi veteä,
    Rautakisko kingotella, 145
    Ilman luokin lotkumatta,
    Noita hoikan huoliani,
    Mustia mureniani."
      "Toisin toivoin tuon ikäni,
    Toisin toivoin, toisin luulin, 150
    Käkesin käkenä käyä,
    Kukahella kukkuroilla,
    Näille päivin päästyäni,
    Näille tuumin tultuani;
    Enpä nyt käkenä käyne, 155
    Kukahelle kukkuroilla,
    Olen kuin alli aallokossa,
    Tavi laajalla lähellä,
    Uiessa vilua vettä,
    Vettä jäistä järkyttäissä." 160
      Lauloi lapsi lattialta,
    Kasvavainen karsinasta:
    "Mitä neien itkemistä,
    Suuresti sureksimista,
    Ei sinua suolle vieä, 165
    Ojavarrellen oteta;
    Vievät viljamättähältä,
    Vievät vielä viljemmälle,
    Ottavat olut-tuvilta,
    Ottavat oluemmille." 170
      "Ei ole it'ettäviä,
    Suuresti surettavia,
    Sait miehen mitä jaloimman,
    Urohia uhke'imman,
    Ei sen jouset jouten olle, 175
    Viinet vaarnoilla venyne,
    Koirat ei koissa maanne,
    Pennut pehkuilla levänne."
      "Mies on joukon jouvuttaja,
    Uros karjan kasvattaja, 180
    Onpa tällä sulhollamme
    Korvet koivin kulkevia,
    Sata sarven kantajata,
    Tuhat tuojoa utaren,
    Aumoja joka aholla, 185
    Purnuja joka purolla,
    Lepikköiset leipämaina,
    Ojavieret ohramaina,
    Karivieret kauramaina,
    Vesivieret vehnämaina, 190
    Kaikki rauniot rahoina,
    Kivet pienet penninkinä."

Kolmaskolmatta runo

Morsianta neuvotaan, mitä hänen tulee kotiin heittää, kuinka uudessa paikassa aamusilla ylös nousta, tuli puhua, läävä lääniä; vv. 1-44. — Lapsen katsanto, sillan, pöytäin, lautsain, seinäin, ikkunain ja muiden paikkain siivonta, astiain peso; vv. 45-86. — Jauhanta, seulonta, leivonta, vedellä, pinolla, aitassa käynti, kehrääntä, kudonta, mallasten teko, saunan lämmitys; vv. 87-146. — Miehensä, kydyn, apen, anopin ja vieraan kohteleminen; vv. 147-188. — Kylässä käynti, äitinsä mielessä pitäminen uudessaki paikassa; vv. 189-220.

    Nyt on neiti neuvominen,
    Morsian opastaminen;
    Kenpä neittä neuvomahan,
    Orpoa opastamahan?
      Osmotar oleva vaimo, 5
    Kalevatar kaunis vaimo,
    Hänpä neittä neuvomahan,
    Orpoa opastamahan.
      Sanovi sanoilla noilla,
    Lausui noilla lausehilla: 10
    "Kuules neiti, kuin sanelen,
    Kun lähet talosta tästä,
    Ne kolme kotihin heitä,
    Päivän päälliset unoset,
    Emon armahat sanaset, 15
    Joka kirnun pettäjäiset!
      Tapa on uusi ottaminen,
    Entinen unohtaminen,
    Piteä sinun pitävi
    Pää tarkka, tanea mieli, 20
    Iltaisella silmät virkut
    Valkeata vaalimahan,
    Aamuisella korvat tarkat
    Kukon ääntä kuulemahan.
      Kun ei kukko laulakkana, 25
    Ei äännä isännän lintu,
    Piä kuuta kukkonasi,
    Otavaista oppinasi!
      Konsa oike'in otava,
    Sarvet suorahan suvehen, 30
    Pursto perin pohjosehen,
    Silloin nuorten nousu-aika.
      Silloin sieki noustuasi
    Sulhon viereltä verevän
    Puhu tulta tuhkasista, 35
    Päre pihtihin viritä,
    Lähe läävä läänimähän,
    Raavahat ravitsemahan!
      Syötä lehmät leppeästi,
    Lammaskarja lauhkeasti, 40
    Hevoisille heinät heitä,
    Varsoille valitut korret,
    Eläkä sioille singu,
    Elä potki porsahia!
      Kun olet läävän lääninynnä, 45
    Jouvu tuiskuna tupahan,
    Siell' on lapsi itkemässä,
    Ei saata sanoa raukka,
    Onko vilu taikka nälkä,
    Tahi muu tapahtumainen, 50
    Ennen kun tulevi tuttu,
    Oman äitin ääni saapi.
      Kun saat sillan siivontahan,
    Lattian lakaelohon,
    Visko vettä lattialle, 55
    Elä visko lasten päälle;
    Nähnet lapsen lattialla,
    Nosta lapsi lautsaselle,
    Pese silmät, pää silitä,
    Anna leipeä kätehen! 60
      Mi on pöyällä pölyä,
    Mi tomua ikkunoilla,
    Nepä siivellä sipaise,
    Vetäise vesitukolla,
    Etteipä pöly pölähä, 65
    Tomu kattohon tomaha.
      Sitte pöyät pestessäsi
    Viikon päästä viimeistäki,
    Pese pöyät, laiat muista,
    Jalkoja elä unoha. 70
      Lautsaset vesin valele,
    Seinät siivin siivoele,
    Karista katosta karstat,
    Noet nuoho kiukahasta,
    Että tuntuisi tuvaksi, 75
    Asunnoksi arvattaisi.
      Lähet astian pesohon,
    Hulikkojen huuhtelohon,
    Pese kannut korvinensa,
    Tuopit uurtehuisinensa, 80
    Maljat huuho, muista laiat,
    Lusikkaiset, muista varret!
      Piä lusikat luvussa,
    Astiasi arvelussa,
    Ettei koirat kohottele, 85
    Lapset laittele levälle.
    Tultua kivitupahan
    Jauhon hienon jauhamahan,
    Elä kuku kulkullasi,
    Kalju kaulavarrellasi, 90
    Kukkuos kiven kamulla,
    Lapattaisen laulamalla!
      Seulo jauhot siepottele,
    Kanna kannella tupahan,
    Leivo leivät leppeästi, 95
    Vastoa ani visusti,
    Jott' ei paikoin jauhot jäisi,
    Toisin selkeät seokset.
      Näet korvon kallellansa,
    Ota korvonen olalle, 100
    Vesikappa kainalohon,
    Ala astua ve'elle,
    Tule tuulena takaisin,
    Viikon veellä viipymättä,
    Ettei appi arveleisi, 105
    Anoppi ajatteleisi,
    Kuvoasi katselevan,
    Itseäs ihastelevan,
    Verevyyttäsi vetehen,
    Kauneutta kaivosehen. 110
      Menet pitkälle pinolle
    Haikosien suollantahan,
    Elä halkoa hyleksi,
    Ota halko haapainenki,
    Heitä halko hiljallensa 115
    Kovasti kolajamatta,
    Taikka appi arveleisi,
    Anoppi ajatteleisi,
    Vihoissasi viskelevän,
    Kiukuissa kolistelevan. 120
      Kun sa astut aittasehen,
    Lähet jauhon nouantahan,
    Elä aittahan asetu,
    Viikon siellä viipyele,
    Taikka appi arveleisi, 125
    Anoppi ajatteleisi,
    Jauhoja jakelevasi,
    Antavan kylän akoille.
      Kun tulevi kehruu-aika,
    Kankahan ku'onta-aika, 130
    Itse langat kehräele,
    Omin hyppysin kutehet,
    Kuo sarka-kauhtanaiset,
    Hanki villaiset hamehet,
    Kesä-uuhen untuvista, 135
    Talvilampahan takuista.
      Kun sa ohria imellät,
    Ma'ustelet maltahia,
    Elä koukulla kohenna,
    Kärryksellä käännyttele, 140
    Aina kourilla kohenna,
    Kämmenillä käännyttele;
    Eläkä sure susia,
    Pelkeä metsän petoja,
    Saunahan samotessasi 145
    Syän-yöllä yksinäsi!
      Piä herkät hiiren korvat,
    Terävät jalat jäniksen,
    Niska nuori notkuttele,
    Kaula kaunis kaarruttele, 150
    Kuni tuore tuomen latva,
    Tahi kasvava kataja!
      Kyty kynnöltä tulevi,
    Appi aitojen panolta,
    Urohosi ulkotöiltä, 155
    Kaunosi kas'en ajolta,
    Vieminen vesi-ropehut,
    Käsi-pyyhe kantaminen,
    Alaha kumartaminen,
    Mielilause lausuminen. 160
      Anoppi aitasta tulevi,
    Jauhovakka kainalossa,
    Juokse vastahan pihalle,
    Alaha kumarteleite,
    Vaa'i vakka kainalosta, 165
    Tuo tupahan vieäksesi!
      Iltasaunan saapuessa
    Veet vetele, vastat katso,
    Hauo vastat valmihiksi
    Saunahan savuttomahan, 170
    Niin tule tupahan tuolta,
    Käske appi kylpemähän:
    'Oi on armas appiseni!
    Jo on sauna joutununna,
    Veet ve'etty, vastat saatu, 175
    Kaikki lautaset la'aistu.'
      Kun tuli talohon vieras,
    Ellös vierasta vihatko,
    Käske vieras istumahan,
    Lausuttele laaskavasti, 180
    Syötä vierasta sanoilla,
    Kunnes keitto kerkiävi.
      Taas kun lähtevi talosta,
    Jäähyväiset jättelevi,
    Ellös viekö vierastasi 185
    Ulkopuolellen ovea,
    Tuosta sulho suuttuneisi,
    Kaunosi kamaltuneisi.
    Kun sinun halu tulevi
    Käyä toisessa talossa, 190
    Kysytellen käy kylässä,
    Lausutellen vierahissa!
    Sitte sinne tultuasi
    Piä taitavat tarinat,
    Eläkä kotia moiti, 195
    Alenna anoppiasi!
      Kysyvät kylän miniät,
    Tahi muut kyläiset naiset:
    'Antoiko anoppi voita,
    Kuin ennen emo kotona?' — 200
    Sano aina annettavan,
    Kapustalla kannettavan,
    Jos kerran kesässä saanet,
    Senki toisen talvellista.
      Kuules vielä kuin sanelen, 205
    Kuin jo virkan viimeiseksi:
    Kun menet emon eloilta,
    Tulet toisille tulille,
    Emoas elä unoha,
    Masentele maammoasi, 210
    Emo on nähnyt suuren vaivan,
    Kantaja kovan kokenut,
    Synnytellessä sinua,
    Katalaista kantaessa.
    Emopa sinun elätti, 215
    Imetti ihanat rinnat,
    Monet yöt unetta vietti,
    Monet atriat unohti,
    Tuuvitellessa sinua,
    Vaaliessa pienoistansa." 220

Neljäskolmatta runo

Sulhoa varotetaan ei neittä pahoin pitämään, vaan puolustamaan häntä muiltaki ja neuvomaan häntä kahden-kesken kauniisti; vv. 1-52. — Morsian huolissaan selittää, kuinka jo tuntuuki hänestä raskaalta kohta jättää entinen kotinsa, mutta siitä huolimatta pyytää kuitenki kotiin jäävien häntä ei liiallisesti suremaan ja kaipaamaan; vv. 53-86. — Morsian kuvailee mielessään, kuinka hänen toiste syntymäkotiin tultua kaikki siinä lienee muuttunut, isä, äiti kuollut, ja hän ehkä kaikille tuntematon; vv. 87-136. — Morsian kiitettyä isää, äitiä, veljeä, sisarta ja muita tuttaviansa heidän entisestä hyvyydestänsä häntä kohtaan, sanoo jäähyväisiä kaikille; vv. 137-170. — Ilmarinen kesken jäähyväisten tekoa koppoo morsiamen rekeen, lausuu joitakuita sanoja itsekki jäähyväisten jatkeeksi, lähtee ajamaan ja tulee kolmantena päivänä kotiinsa; vv. 171-196.

    "Jo nyt on neiti neuvottuna,
    Morsian opastettuna,
    Vielä virkin veiolleni,
    Sulholleni suin puhelen.
      Kiitä sulho onneasi, 5
    Kun kiität, hyvinki kiitä,
    Hyvän sait, hyvän tapasit,
    Hyvän luojasi lupasi:
    Puhas on neiti puolellasi,
    Soreainen suojassasi, 10
    Tytär riski rinnallasi,
    Vereväinen vieressäsi,
    Tytär riski riihen puija,
    Pulski poukkujen pesijä,
    Kensti rihman kehreäjä, 15
    Karski kankahan kutoja.
      Sulholainen, nuorukainen,
    Miehen kanta kaunokainen!
    Ellös viekö neitostasi
    Nurkkihin nuhajamahan, 20
    Olkileivän leivontahan,
    Petäjäisen pieksäntähän;
    Vie neittä salitupihin,
    Leivän paksun paistajaksi,
    Vehnäleivän leipojaksi, 25
    Oluen osoajaksi!
      Sulho viljon veljyeni
    Ellös sie tätä kanoa,
    Tätä liina-linnuistasi,
    Ikävillä itketelkö! 30
    Tulisiko tuhma tunti,
    Saisi neiollen ikävä,
    Pistä puuru puikkoloihin,
    Tahi valkko valjahisin,
    Tuo neiti ison kotihin, 35
    Emon tuttavan tuville!
      Ellös vainen sulho rukka
    Neitosta pahoin pi'elkö!
    Seiso seinänä e'essä,
    Pysy pihtipuolisena, 40
    Elä anna anopin lyöä,
    Eläkä apen torua,
    Elä vierahan vihata,
    Talon toisen soimaella!
      Neuvo sulho neitoasi, 45
    Opeta omenoasi,
    Neuvo nelisnurkkaisessa,
    Sano sammalhuonehessa,
    Elä nurmella nukita,
    Pieksä pellon pientarella, 50
    Kuuluisi kumu kylähän,
    Naisen itku naapurihin."
      Neito parka huokaiseikse,
    Huokaiseikse, henkäiseikse,
    Itse itkulle hyräytyi, 55
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Enpä tuota ennen luullut,
    Enkä uskonut ikänä,
    En mä luullut luopuvani,
    Uskonut eroavani, 60
    Tämän linnan liepeheltä,
    Tämän harjun hartioilta;
    Jo nyt luulen, jotta luovun,
    Jopa uskon ja eroan,
    Ero- on tuopit tyhjettynä, 65
    Ero- juotuna oluet,
    Kohta korjat käännettynä
    Päin ulos, perin tupahan,
    Lappe'in ison latohon,
    Kaiten karjahuonehesen. 70
      Vaan ellös hyvä isoni,
    Ellös ehtoinen emoni,
    Tahi muu sukuni suuri,
    Heimokuntani heleä,
    Tuosta huolelle ruvetko, 75
    Saako suurelle surulle,
    Jos menenki muille maille,
    Kulkenen johon kuhunki!
    Paistanevi luojan päivä,
    Kuu luojan kumottanevi, 80
    Tähet taivon välkkynevi,
    Otavat ojentunevi,
    Ilmassa etempänäki,
    Muuallaki maailmassa,
    Ei yksin ison pihoilla, 85
    Näillä kasvinkartanoilla.
      Lähen jo tästä, kuin lähenki,
    Tästä kullasta ko'ista,
    Heitän suoni, heitän maani,
    Heitän heinikko-pihani, 90
    Heitän valkeat veteni,
    Heitän hiekka-rantaseni,
    Kylpeä kylän akoille,
    Pasikoia paimenille.
      Sitte toiste tultuani, 95
    Kotihini käytyäni,
    Ei se äiti ääntä kuulle,
    Iso ei itkua tajunne,
    Jos ma kulmilla kujerran,
    Pää-laella laulattelen, 100
    Jo on nousnut nuori nurmi,
    Kasvanut kataja-pehko,
    Ihollen imettäjäni,
    Kasvopäille kantajani.
      Minun toiste tullessani 105
    Tähän kuuluhun kotihin,
    Muut ne ei tuntene minua,
    Kun ne kaksi kappaletta:
    Alimmainen aian vitsa,
    Perimmäinen pellon seiväs, 110
    Ne ne piennä pistämäni,
    Neitona vitsastamani.
      Emoni mahova lehmä,
    Minun nuorna juottamani,
    Ammoa rikuttelevi 115
    Pitkillä piha-rikoilla,
    Tuo minua tuntenevi
    Kotoiseksi tyttäreksi.
      Isoni iki oronen,
    Minun piennä syöttämäni, 120
    Hirnua rikuttelevi
    Pitkillä piha-rikoilla,
    Tuo minua tuntenevi
    Kotoiseksi tyttäreksi.
      Veikkoni kotoinen koira, 125
    Minun lasna ruokkimani,
    Haukkua rikuttelevi
    Pitkillä piha-rikoilla,
    Tuo minua tuntenevi
    Kotoiseksi tyttäreksi. 130
      Muut ne ei minua tunne
    Kotihini tultuani,
    Vaikk' on vanhat valkamani,
    Entiset elosijani,
    Paikoillansa saaret, salmet, 135
    Asemillansa apajat.
      Millä nyt erotessani,
    Lähtiessäni katala,
    Millä maksan maammon maion,
    Sekä taattoni hyvyyen, 140
    Millä veikon arma'uen,
    Mieli-siivot siskoseni?
      Kiitän mä iso sinua
    Entisistäni eloista,
    Murkinoista muinaisista, 145
    Parahimmista paloista.
    Kiitän mä emo sinua
    Nuorna tuuviteltuasi,
    Pienoisna pieltyäsi,
    Rinnoin ruokkieltuasi. 150
      Vielä kiitän veikkoseni,
    Veikkoseni, siskoseni,
    Kostelen koko perehen,
    Kaikki kasvinkumppalini,
    Joien joukossa elelin, 155
    Kasvoin kanssa kasvin-aian.
      Jää nyt taatto terveheksi,
    Jää emoni terveheksi,
    Kanssa veikot ja sisaret,
    Kaikki kasvinkumppalini! 160
    Jätän kaikki terveheksi,
    Pirtit lautakattoinensa,
    Pihat pihlajaisinensa,
    Kujavieret kukkinensa,
    Kankahat kanervinensa, 165
    Maat ja metsät marjoinensa,
    Lehot, laksot lauluinensa,
    Hyvät kummut kuusinensa,
    Veet satoine saarinensa,
    Syvät salmet siikoinensa." 170
      Se on seppo Ilmarinen
    Koppoi neien korjahansa,
    Iski virkkua vitsalla,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Jää hyvästi järven rannat, 175
    Järven rannat, pellon penkat,
    Kaikki kantoset aholla,
    Kuivat hongat hongikossa,
    Tuomikko tuvan takana,
    Katajikko kaivotiellä, 180
    Kaikki maassa marjan varret,
    Marjan varret, heinän korret,
    Pajupehkot, kuusen juuret,
    Lepän lehvät, koivun kuoret!"
      Läksi Pohjolan pihoilta, 185
    Ajoa kahuttelevi,
    Ajoi päivän, tuosta toisen,
    Ajoi kohta kolmannenki,
    Päivänäpä kolmantena,
    Aletessa aurinkoisen, 190
    Jo sepon koti näkyvi,
    Tuvat Ilman tuulottavi,
    Noki nousi nuoraisena,
    Savu paksuna pakeni,
    Tuprusi sepon tuvasta, 195
    Ylös täytti taivahalle.

Viideskolmatta runo

Ilmarisen äiti jo kauvan odotettuansa ihasteleikse, kun näkee poikansa nuoren verevän naisen vieressä kotipihoille ajavan; vv. 1-38. — Äiti tiedustelee pojaltaan, miten matka oli onnistunut, käskee siitä nuorta naista tupaan, jossa häntä jo kyllä kauvan oli ikävöimällä odotettu; vv. 39-78. — Ilmarista kehoitetaan nuorta naistansa näyttämään, jota sitte ylistäen kiitetään ja toivotetaan yhtä kuuluna miniänä miehelässä pysymään, kuin ennen oli tyttönä vanhempainsa kodissa ollut; vv. 79-114. — Vieraat syötetään ja juotetaan yltäkylläisesti. Pitoin lopulla Väinämöinen kiittää isännän, emännän ja muun väen, jonka tehtyä lähtee kotiinsa; vv. 115-198.

    Jopa viikon vuotettihin,
    Vuotettihin, katseltihin,
    Neion nuotehet tulevan
    Seppo Ilmarin kotihin.
      Niin iltana muutamana, 5
    Päivänä moniahana,
    Kumu kuuluvi salolta,
    Reen kapina kankahalta,
      Lokka luopuisa emäntä,
    Kalevatar kaunis vaimo, 10
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
      "Se on poikani rekonen,
    Jo tulevi Pohjolasta
    Nuoren neitonsa keralla."
    Se on seppo Ilmarinen 15
    Jo kohta kotihin saapi
    Ison saamille pihoille,
    Vanhemman varustamille.
      Lokka luopuisa emäntä,
    Kalevatar kaunis vaimo, 20
    Tuossa tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Kylä vuotti uutta kuuta,
    Nuoret päivän nousentoa,
    Lapset maata mansikkaista, 25
    Vesi tervaista venettä;
    Mie en kuuta puolinkana,
    Päiveä mokominkana,
    Minä vuotin veioani,
    Veioani, minjoani. 30
      Katsoin aamun, katsoin illan,
    Päivän päässäni pitelin,
    Pääni katsoin kallellehen,
    Sykeröni syrjällehen;
    Jo tuo viimeinki tulevi, 35
    Toki kerran kerkiävi,
    Vierellä verevä muoto,
    Punaposki puolellansa.
      Sulho viljon veljyeni!
    Sanele tarinojasi, 40
    Matkasitko mainehitta,
    Kävit tiesi tervehenä,
    Saitko neien, voitit vallan,
    Sorritko sotiveräjän,
    Langetitko lautalinnan, 45
    Levititkö lehmusseinän,
    Astuitko anopin sillan,
    Istuitko isännän lautsan?
      Jo tuon näen kyselemättä,
    Arvoan anelematta: 50
    Onp' on sotka suojassansa,
    Kana kainaloisessansa,
    Puhas neiti puolellansa,
    Valkeainen valloissansa.
      Nouse jo korjasta korea, 55
    Hyvä lahja laitiosta,
    Astu tietä temminkäistä,
    Maata maksan karvallista,
    Pole jalka portahalle,
    Siitä siirräite sisähän, 60
    Alle kuulun kurkihirren,
    Alle kaunihin katoksen!
      Jo täällä tämänki talven,
    Jopa mennehen kesosen,
    Silta soitti sorsanluinen 65
    Sillallista seisojaista,
    Laki kultainen kumisi
    Laen alla astujaista,
    Ikkunat ilottelihe
    Ikkunaisen istujaista. 70
      Jo täällä tämänki talven,
    Jopa päivän eilisenki,
    Vanhat istui ikkunoissa,
    Nuoret raittoi rantasilla,
    Tytöt seisoi seinuksilla, 75
    Pojat porstuan ovilla,
    Nuoren vaimon varronnassa,
    Morsiamen vuotannassa.
      Sulho viljon veljyeni!
    Pura pois punaiset paikat, 80
    Sivalluta silkkiverhot,
    Näytä tuota neitoasi,
    Tokko toit, kenen käkesit,
    Käkesit käkösen tuoa,
    Maalta valkean valita, 85
    Vesiltä verevän saa'a.
      Jo tuon näen kyselemättä,
    Arvoan anelematta,
    Toit käkösen tullessasi,
    Sinisotkan suojassasi, 90
    Vihannimman virven latvan
    Vihannasta virvikosta,
    Tuorehimman tuomen lehvän
    Tuorehesta tuomikosta;
    On kuin puola puolikypsi, 95
    Kuin on mansikka mäellä,
    Tahi kuin käkönen puussa,
    Pieni lintu pihlajassa,
    Koivussa korea-sulka,
    Valorinta vahteressa. 100
      Hyvä mutso, kaunis mutso,
    Mutso valkean verevä,
    Hyvinpä ko'issa kuuluit,
    Tyttönä ison ko'issa,
    Hyvin kuulu kuun ikäsi 105
    Miniänä miehelässä!
      Hyvä täss' on neien olla,
    Kaunis kasvoa kanasen,
    Täss' on laajat saunan lauat
    Ja leveät pirtin lautsat, 110
    Isännät isosi verrat,
    Emännät emosi verrat,
    Pojat onpi veikon verrat,
    Tyttäret sisaren verrat."
      Siitä joukko syötettihin, 115
    Syötettihin, juotettihin,
    Liioilla lihamuruilla,
    Kaunoisilla kakkaroilla;
    Olut juoksi ostamaton,
    Mesi markoin maksamaton, 120
    Olut huulten huuhtimeksi,
    Mesi mielen kääntimeksi.
      Kun oli kyllin kystä syöty,
    Sekä syöty, jotta juotu,
    Vaka vanha Väinämöinen 125
    Sai tuosta sanelemahan:
    "Hyv' on tässä neien olla,
    Armas muienkin asua,
    Ei tässä surulla syöä,
    Ei eletä huolen kanssa, 130
    Tällä tämän isännän,
    Elin-ajalla emännän.
      Kumman tässä ensin kiitän,
    Isännänkö vai emännän?
    Ainap' entiset urohot 135
    Ensin kiittivät isännän,
    Ku oli suolta suojan saanut,
    Ko'in korvesta kokenut,
    Salvanut salosta seinät,
    Hirret hirmulta mäeltä, 140
    Ruotehet rome'ikolta,
    Malat marjakankahalta,
    Tuohet tuomivaaran päältä,
    Sammalet sulilta soilta.
      Jopa vaan tämän isännän 145
    Saaessa tätä tupoa
    Mont' on tukka tuulta nähnyt,
    Hivus säätä hirveätä;
    Use'in hyvä isäntä
    Aivan aika huomenessa 150
    Nousnut on nuotio-tulelta,
    Havannut havusijalta,
    Havu päänsä harjaellut,
    Kaste pesnyt sirkut silmät.
      Siitä se hyvä isäntä 155
    Saaki tuttua tupahan,
    Lautsan täyen laulajoita,
    Ikkunat iloitsijoita,
    Siltalauat lausujoita,
    Karsinat karehtijoita. 160
      Isännän esinnä kiitin,
    Siitä ehtoisen emännän
    Ruokien rakentamasta,
    Pitkän pöyän täyttämästä.
    Use'in hyvä emäntä, 165
    Tuo tarkka taloinen vaimo,
    Kuullut on kukotta nousta,
    Kanan lapsetta karata,
    Näitä häitä hankittaissa,
    Teoksia tehtäessä. 170
      Hyvin on hyvä emäntä,
    Tuo tarkka taloinen vaimo,
    Osannut oluet panna,
    Makujuomat juoksutella,
    Puista imeltyneistä, 175
    Make'ista maltahista,
    Joit' ei puulla puuhaellut,
    Korennolla koukkiellut,
    Aina kourilla kohenti,
    Kätösillä käännytteli, 180
    Saunassa savuttomassa,
    La'aistulla lautehilla."
      Vaka vanha Väinämöinen,
    Virren ponsi polvuhinen,
    Vielä kiitti kansan kaiken, 185
    Kun oli kansa kaunihina,
    Väki vanha vänkeänä,
    Sekä nuoriso somana;
    Siitä siirtihe rekehen,
    Laittelihe laitiohon. 190
      Vitsattaki virkku juoksi,
    Helmin lyömättä hevonen,
    Ainoisillen appehille,
    Taannoisille tanterille,
    Saattoi vanhan Väinämöisen, 195
    Laulajan iän ikuisen,
    Oman uksen aukomille,
    Oman kynnyksen etehen.

Kuudeskolmatta runo

Lemminkäinen pahasti suutuksissaan siitä, kun häntä ei ollut Pohjolan häihin kutsuttu, ylimielisyydessään päättää kuitenki lähteä sinne; vv. 1-26. — Äiti kieltää poikaansa lähtemästä ja sanoo monta surmapaikkaa matkalla häntä kohtaavan, kokien silläki tavoin häntä kotona pidättää. Lemminkäinen kysyy, mitä surmia ne olisivat; vv. 27-56. — Lemminkäisen äiti nimittää kolme hengen vaaraa, joihin poika oli matkallansa yhtyvä, mutta tämä niistä ei millänsäkään aina vaan pyrkii lähtemään; vv. 57-110. — Äiti yhä poikaansa pelotellen sanoo hänen vielä Pohjolassaki surmattavan, jos perille pääsisi. Lemminkäinen kuitenki valmistaikse lähtemään; vv. 111-162. — Lemminkäinen lähtee matkaan, tulee ensimäisenä päivänä tulikokon luoksi, laulaa teiriä kokolle ja pääsee, sen sitä syödessä, sivutse; vv. 163-198. — Toisena päivänä joutuu tuliselle kuopalle, saapi Ukon siihen lunta satamaan ja pääsee vahingotta edelleen; vv. 199-230. — Kolmantena päivänä tapaa suden ja karhun Pohjolan veräjän suulla vastassansa. Niille hän laulaa lampahia syötäväksi ja pääsee niin Pohjolan pihalle; vv. 231-256.

    Ahti oli saarella asuva
    Kaukoniemen kainalossa,
    Päätyi pellon kynnännässä,
    Vainion vakoannassa.
    Kuulevi jumun kylältä, 5
    Järyn järvien takoa,
    Juohtui juoni mielehensä,
    Tuuma aivohon osasi:
    Häitä Pohjola pitävi,
    Salajoukko juominkia. 10
      Murti suuta, väänti päätä,
    Murti mustoa haventa,
    Heti heitti kynnöksensä,
    Lähtevi kohin kotia,
    Luoksi armahan emonsa, 15
    Tykö valta vanhempansa.
      Sanoi tuonne saatuansa,
    Toimitteli tultuansa:
    "Oi emoni, vaimo vanha!
    Astu aittahan mäelle, 20
    Tuo sieltä somat sopani,
    Kanna vaattehet vakaiset,
    Jotka päälleni pukisin,
    Varustaisin varrelleni,
    Lähen Pohjolan pitoihin, 25
    Salajoukon juominkihin."
      Emo kielti poikoansa
    Lähtemästä Pohjolahan,
    Noin sanoi emo pojalle:
    "Ellös menkö poikueni 30
    Noihin Pohjolan pitoihin,
    Suuren joukon juominkihin!
    Ei sua kutsuttu sinne,
    Ei tarkoin tahotakkana."
      Tuop' on lieto Lemminkäinen 35
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tuoss' on kutsut kuun ikuiset,
    Airuhut alin-omaiset,
    Miekassa tuliterässä,
    Säilässä sakenevassa." 40
      Tuop' on äiti Lemminkäisen
    Yhä kielteä käkesi:
    "Ellös vainen poikueni
    Menkö Pohjolan pitoihin!
    Monet on kummat matkallasi, 45
    Isot tielläsi imehet,
    Kolme surmoa kovinta,
    Kolme miehen kuolemata."
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli: 50
    "Ei uros hätäille noita,
    Ei varsin varannekkana,
    Vaan kuitenki, kaikitenki,
    Sano korvin kuullakseni,
    Mi on surma ensimäinen, 55
    Ensimäinen, viimeinenki!"
      Virkkoi äiti Lemminkäisen:
    "Se on surma ensi surma,
    Menet matkoa vähäisen,
    Pääset tietä päiväyksen. 60
    Tulevi joki tulinen
    Poikkipuolin vastahasi,
    Joess' on tulinen koski,
    Koskessa tulinen luoto,
    Luo'olla tulinen korko, 65
    Korolla tulinen kokko,
    Yöt se hammasta hi'ovi,
    Päivät kynttä kitkuttavi,
    Tulijalle vierahalle,
    Saavalle käkeävälle." 70
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Se on surma naisen surma,
    Ei ole kuolema urohon;
    Oi emoni kantajani 75
    Sano surma keskimäinen!"
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Se on surma toinen surma,
    Menet matkoa vähäisen,
    Toki toisen päiväyksen, 80
    Tulevi tulinen kuoppa,
    Se on poikkipuolin tietä,
    Täynnä kuumia kiviä,
    Palavia paateroita;
    Siihen on satoja saanut, 85
    Tuhansia tukkueltu."
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Ei ole siinä miehen surma,
    Eikä kuolema urohon; 90
    Oi emoni kantajani
    Sano surma jälkimäinen!"
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Se on surma kolmas surma,
    Menet vieläki vähäisen, 95
    Pääset siitä päiväyksen,
    Susi päälle suimistaikse,
    Karhu toisna kaimistaikse,
    Suulla Pohjolan veräjän,
    Kapeammassa kujassa; 100
    Syönyt on sa'anki miestä,
    Tuhonnut tuhat urosta."
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Uuhi uunna syötäköhön, 105
    Rieskana revittäköhön,
    Vaan ei mies pahempikana,
    Uros untelompikana;
    Tuo tänne somat sopani,
    Kanna vaattehet vakaiset!" 110
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Ellös vainen poikueni
    Menkö Pohjolan pitoihin,
    Suuren joukon juominkihin!
    Siell' on miehet miekka vyöllä, 115
    Urohot sota-aseissa,
    Laulavat sinun poloisen
    Miekkahan tuliterähän;
    Jo on laulettu paremmat,
    Jalommatki jaksettuna." 120
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Olen jo ennenkin elellyt
    Noilla Pohjolan tuvilla,
    Itse lauloin Lappalaisen, 125
    Sekä tungin Turjalaisen,
    Kivet suuhun syrjin syöstin,
    Paaet lappehin latelin."
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Ohoh poikani poloinen! 130
    Jo olet ennenkin elellyt
    Noilla Pohjolan tuvilla,
    Uinut Tuonen umpilammit,
    Mitannut ve'et Manalan,
    Siell' oisit tänäki päänä 135
    Ilman äitittä pahatta.
      Muistapa mitä sanelen:
    Tulet Pohjolan tuville,
    Mäki on täynnä seipähiä,
    Piha täynnä pylvähiä, 140
    Ne on täynnä miehen päitä,
    Yks' on seiväs päätön seiväs,
    Senpä seipähän nenähän
    Sinun pääsi leikatahan."
      Virkkoi lieto Lemminkäinen, 145
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Hurja noita huolinevi,
    Epäkelpo keksinevi,
    Tuo tänne sotisopani,
    Vanhat vaino-vaatteheni, 150
    Lähen Pohjolan pitoihin,
    Salajoukon juominkihin."
      Sai siitä sotisopansa,
    Varsin vaino-vaattehensa,
    Niin otti isonsa miekan, 155
    Tuon taaton sotatoverin,
    Senpä siltahan sysäsi,
    Terin työnti lattiahan,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tuskin on Pohjolan tuvassa 160
    Tämän miekan miettijäistä,
    Tämän kalvan katsojaista."
      Siitä läksi Lemminkäinen
    Istuen oron re'essä,
    Iski virkkua vitsalla, 165
    Heitti helmiruoskasella.
      Ajoi aikoa vähäisen,
    Näki tiellä teirikarjan,
    Teiret lentohon lehahti
    Eestä juoksevan hevosen. 170
      Jäi hitusen höyheniä,
    Tielle teiren sulkasia,
    Ne kokosi Lemminkäinen,
    Tapaeli taskuhunsa.
      Ajoi eellehen vähäisen, 175
    Kulki tietä pikkuruisen,
    Jo hepo hörösteleikse,
    Luppakorva luonteleikse.
    Se on lieto Lemminkäinen
    Kaarastihe katsomahan: 180
    Aivan on joki tulinen
    Poikitse hevon e'essä,
    Joessa tulinen koski,
    Koskessa tulinen luoto,
    Luo'olla tulinen korko, 185
    Korolla tulinen kokko,
    Sillä kulkku tulta kuohui,
    Suu valeli valkeata.
      Mitä huoli Lemminkäinen,
    Tapasip' on taskuhunsa, 190
    Otti teiren sulkasia,
    Hieroa hitustelevi,
    Siitä syntyi teirikarja,
    Sen syöksi kokolle suuhun.
      Lauloi siitä jäisen sillan 195
    Poikitse joen tulisen,
    Itse eellehen ajavi,
    Pääsi päivän ensimäisen.
      Ajoi matkoa vähäisen,
    Piirrätteli pikkuruisen, 200
    Taas oronen ouostuvi,
    Hevonen hörähtelevi.
      Kaahistihe katsomahan:
    On eessä tulinen kuoppa
    Itähän iäti pitkä, 205
    Luotehesen loppumaton,
    Täynnä kuumoa kiveä,
    Palavata paateroa.
      Mitä huoli Lemminkäinen,
    Ukkoa rukoelevi: 210
    "Oi Ukko yli-jumala,
    Sa'a lunta sauvan varsi
    Noille kuumille kiville,
    Palaville paateroille!"
      Tuo Ukko yli-jumala, 215
    Taatto vanha taivahinen,
    Nosti longan luotehelta,
    Toisen lännestä lähetti,
    Nepä yhtehen yhytti,
    Lomakkohon loukahutti, 220
    Satoi lunta sauvan varren,
    Kiehitteli keihäsvarren,
    Noille kuumille kiville,
    Palaville paateroille;
    Sai siihen luminen lampi, 225
    Jäinen järvi muo'ostihe.
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Ajoi poikki jäisen järven,
    Sillä sen rovin vaelti,
    Pääsi toisen päiväyksen. 230
      Laski virkkua vitsalla,
    Helähytti helmisellä,
    Sai virkku vilettämähän,
    Hepo hötkellyttämähän.
      Virkku juoksi virstan toisen, 235
    Maan paras palan pakeni,
    Siitä seisahtui äkisti
    Suulla Pohjolan veräjän.
      Silloin lieto Lemminkäinen
    Kavahtihe katsomahan: 240
    On susi veräjän suulla,
    Karhu kauhea kujalla.
      Tavotteli taskuhunsa,
    Otti uuhen villasia,
    Hieroa utustelevi, 245
    Siitä syntyi uuhikarja.
    Puhui kerran kämmenelle,
    Uuhet juoksuhun uhahti,
    Suet sinne ryömäsihe,
    Karhut kanssa kaimasihe. 250
      Siitä lieto Lemminkäinen,
    Tuo on kaunis Kaukomieli,
    Pääsi senki päiväyksen,
    Ajoi eelle matkoansa,
    Ajoi Pohjolan pihalle, 255
    Salakansan kartanolle.

Seitsemäskolmatta runo

Lemminkäinen tupaan tultuansa kysyy ohria hevoiselleen, olutta itselleen, lähtee röyhkeästi pöydän päähän ja heittäytyy penkille istumaan; vv. 1-32. — Lemminkäiselle tuodaan vanhaa pilaunutta olutta juoda, ja kun hän ei tyydy siihen, vaan vaatii parempaa, niin Pohjolan isäntä kysyy, mitä varten hän nyt oli tullutki Pohjolaan; vv. 33-66. — Pohjolan isäntä kokee loihtutaidollaan Lemminkäistä hätyyttää, mutta näkee pian kyllä sen kautta ei mitään voittavansa; vv. 67-108. — Pohjolan isäntä vaatii Lemminkäistä miekkasille kanssansa ja Lemminkäisen siihen myönnyttyä alkaa tappelo ensin tuvassa; vv. 109-144. — Lemminkäinen arvelee pihalla paremmin tapella sopivan. Niin mennään ulos pihalle, jossa Lemminkäinen lopulta lyöpi pään poikki Pohjolan isännältä; vv. 145-196. — Lemminkäinen asettaa Pohjolan isännän pään seipääsen, lähtee tupaan käsiänsä pesemään ja havaitsee omanki päänsä pian vaaraan joutuvan; vv. 197-228.

    Nyt onpi saneltavana,
    Miten lieto Lemminkäinen
    Tuli Pohjolan tupihin,
    Sariolan salvoksihin.
      Heti kun tuli tupahan, 5
    Astui keski lattialle,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Oisiko talossa tässä
    Ohria orosen purra,
    Olutta urohon juoa?" 10
      Itse Pohjolan isäntä
    Tuop' on tuohon vastoavi:
    "Ollevi talossa tässä
    Tannerta orosen olla,
    Eikä kielletä sinua 15
    Oven suussa seisomasta."
      Siinä lieto Lemminkäinen
    Murti mustoa haventa,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Eip' ennen minun isoni 20
    Seisonut sijalla sillä,
    Olipa sijoa silloin,
    Tanhua orihin olla,
    Tupa pesty miehen tulla;
    Miksip' ei ole minulle, 25
    Kuin ennen minun isolle?"
      Siitä siirtihe ylemmä,
    Pyörähtihe pöyän päähän,
    Istuihe rahin nenähän,
    Petäjäisen penkin päähän, 30
    Rahi rautainen rasahti,
    Petäjäinen penkki notkui.
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Enpäs liene lempi vieras,
    Kun ei tuotane olutta 35
    Tulevalle vierahalle."
      Ilpotar hyvä emäntä
    Hänpä tuon sanoiksi virkki:
    "Ohoh piika pikkarainen,
    Tuo olutta vierahalle!" 40
      Tyttö pieni, tyhjä lapsi,
    Toi siitä olutta tuopin
    Juoa lieto Lemminkäisen,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Tokko lie sinussa miestä, 45
    Juojoa tämän oluen?"
      Lemminkäinen lieto poika
    Katsoi tuosta tuoppihinsa:
    Toukat tuopin pohjukassa,
    Maot äärillä mateli. 50
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "En mä liene lempi vieras,
    Kun ei tuotane olutta,
    Parempata juotavata."
      Itse Pohjolan isäntä 55
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Mitä sie tulitki tänne,
    Ken sinua koolle kutsui?"
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli: 60
    "Koira kutsuen tulevi,
    Hyvä ilman hyppeleikse:
    Kuules poika Pohjolaisen,
    Itse Pohjolan isäntä,
    Anna ostoa olutta, 65
    Juomoa rahan alaista!"
      Tuosta Pohjolan isäntä
    Kovin suuttui ja vihastui,
    Lauloi lammin lattialle,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 70
    "Tuoss' on joki juoaksesi,
    Lampi laikutellaksesi!"
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "En ole härkä hännällinen
    Juomahan jokivesiä, 75
    Lammikoita lakkimahan."
    Itse loihe loitsimahan,
    Lauloi sonnin lattialle,
    Sepä lammin laikkaeli,
    Joi jokosen kuivallehen. 80
      Pohjolainen pitkä poika
    Suen suustansa sukesi,
    Senpä lauloi lattialle
    Surmaksi lihavan sonnin.
      Lemminkäinen lieto poika 85
    Lauloi valkean jäniksen
    Lattialle hyppimähän
    Sen sutosen suun etehen.
      Pohjolainen pitkä poika
    Lauloi koiran koukkuleuan 90
    Tuon jäniksen tappamahan,
    Kierosilmän kiskomahan.
      Lemminkäinen lieto poika
    Lauloi orrellen oravan,
    Orsilla kapahumahan, 95
    Koiran tuota haukkumahan.
      Silloin Pohjolan isäntä
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Lähe jo tästä Hiien heitto
    Luota kaiken ihmiskansan 100
    Kotihisi koittamahan,
    Maahasi pakenemahan!"
      Mitä huoli Lemminkäinen,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Ei miestä manaten saa'a, 105
    Ei miestä pahempatana,
    Sijaltansa siirtymähän,
    Paikalta pakenemahan."
      Silloin Pohjolan isäntä
    Miekan seinältä sivalti, 110
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi sie Ahti Saarelainen,
    Mitelkämme miekkojamme,
    Katselkamme kalpojamme!"
      Sanoi lieto Lemminkäinen: 115
    "Mitä minun on miekastani,
    Kun on luissa lohkiellut,
    Pääkasuissa katkiellut!
    Vaan kuitenki, kaikitenki,
    Mitelkämme, katselkamme; 120
    Eip' ennen minun isoni
    Miekkamittoja varannut,
    Pojastako polvi muuttui,
    Lapsesta laji väheni."
      Otti miekan, riisui rauan, 125
    Tempasi tuliteränsä,
    Huotrasta huveksisesta,
    Vyöstä vennon selkäisestä;
    Mittelivät, katselivat
    Noien miekkojen pituutta, 130
    Olipa pikkuista pitempi
    Miekka Pohjolan isännän,
    Yhtä kynnen mustuaista,
    Puolta ohrasen jyveä.
      Sanoi Ahti Saarelainen, 135
    Virkkoi kaunis Kaukomieli:
    "Sinunpa pitempi miekka,
    Sinun eeltä iskeminen."
      Siitä Pohjolan isäntä
    Sivalteli, sieppaeli, 140
    Tavotteli, ei tavannut
    Lemminkäistä päälakehen,
    Kerran ortehen osasi,
    Kamanahan kapahutti.
      Sanoi Ahti Saarelainen, 145
    Virkkoi kaunis Kaukomieli:
    "Tukela tora tuvassa,
    Tuvan uuen turmelemme,
    Lattiat verin panemme,
    Käykämme ulos pihalle! 150
    Pihalla veret paremmat,
    Kartanolla kaunihimmat."
      Mentihin ulos pihalle,
    Tavattihin lehmän talja,
    Levitettihin pihalle, 155
    Senp' on päällä seistäksensä.
      Sanoi Ahti Saarelainen:
    "Kuulesta sa Pohjan poika,
    Sinunpa pitempi miekka,
    Iske päältä Pohjan poika!" 160
      Iski päältä Pohjan poika,
    Iski kerran, iski toisen,
    Kohta kolmasti rapasi,
    Eipä oikein osota,
    Lipaise lihoakana, 165
    Ota orvas-kettuana.
      Sanoi Ahti Saarelainen,
    Virkkoi kaunis Kaukomieli:
    "Annappas minäki koitan,
    Jo se on vuoroni minunki." 170
      Tuopa Pohjolan isäntä
    Ei tuosta totella ollut,
    Yhä iski, ei epäillyt,
    Tarkotteli, ei tavannut.
      Tulta tuiski tuima rauta, 175
    Terä varsin valkeata,
    Käessä lieto Lemminkäisen,
    Läksi loiste loitommaksi,
    Vasten kauloa valahti
    Tuon on pojan Pohjolaisen. 180
      Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Ohoh Pohjolan isäntä!
    Niinp' on kaulasi katalan,
    Kuni koite ruskeana."
      Tuopa poika Pohjolaisen, 185
    Itse Pohjolan isäntä,
    Sinne siirti silmiänsä
    Pä'in kauloa omoa,
    Silloin lieto Lemminkäinen
    Jopa lyöä lipsahutti, 190
    Laski pään on päältä olka,
    Kallon kaulalta sivalti,
    Vei kun naatin naurihista,
    Tahikka tähän olesta;
    Päähyt pyörähti pihalle, 195
    Miehen kallo kartanolle.
      Sata oli seivästä mäellä,
    Tuhat pylvästä pihalla,
    Saoin päitä seipähissä,
    Yksi seiväs ilman päättä; 200
    Tuop' on lieto Lemminkäinen
    Otti pään pojan pätöisen,
    Kantoi kallon kartanolta
    Senki seipähän nenähän.
      Siitä Ahti Saarelainen, 205
    Tuo on kaunis Kaukomieli,
    Tupahan palattuansa,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Tuo vettä vihainen piika
    Käsiäni pestäkseni 210
    Veristä pahan isännän,
    Häjyn miehen hurmehista!"
      Pohjan akka syännyksenti,
    Syännyksenti, suutuksenti,
    Lauloi miestä miekallista, 215
    Asehellista urosta,
    Sata miestä miekallista,
    Tuhat kalvan kantajata,
    Pään varalle Lemminkäisen,
    Kaukomielen kaulan päälle. 220
      Jo aika tosin tulevi,
    Päivä liitolle lipuvi,
    Toki käypi tuskemmaksi,
    Läylemmäksi lankeavi,
    Asuskella Ahti poian, 225
    Lemminkäisen leyhytellä,
    Noissa Pohjolan pioissa,
    Salajoukon juomingissa.

Kahdeksaskolmatta runo

Lemminkäinen muutaikse kokoksi ja lentää Pohjolasta. Näkee harmaan havukan itseänsä ilmassa takaa ajavan, jota ei kuitenkaan pahasti pelkää; vv. 1-46. — Kotiin tultuansa Lemminkäinen ei juuri näytä iloiselta. Äitin kysyttyä, mikä häntä vaivaa, sanoo Pohjolan väen sotaan nousneen häntä yhtä miestä vastaan; vv. 47-80. — Äiti muistuttelee Lemminkäiselle, kuinka aikanansa oli varotellut häntä Pohjolaan lähtemästä ja kysyy, missä luulee nyt tapaavansa piilopaikan; vv. 81-124. — Äiti neuvoo poikaansa pakenemaan kauvas yksinäiselle meren saarelle; siellä oli ennen isänsä kovina sota-aikoina päänsä säilyttänyt; vv. 125-162.

    Jo nyt Ahti Saarelainen,
    Itse lieto Lemminkäinen,
    Läksi tuiskuna tuvasta,
    Savuna pihalle saapi,
    Pakohon pahoja töitä, 5
    Piilojansa piilemähän.
      Niin pihalle tultuansa
    Katseleikse, käänteleikse,
    Etsi entistä oroa,
    Näe ei entistä oroa, 10
    Näki paaen pellon päässä,
    Pajupehkon pientarella.
      Mikäs neuvoksi tulevi,
    Mikä neuvon antajaksi,
    Jo kumu kujasta kuului, 15
    Tomu toisista taloista,
    Välkytys kylän väliltä,
    Silmän isku ikkunoilta.
      Tuossa lieto Lemminkäinen
    Piti muiksi muuttai'ta, 20
    Kokkona ylös kohosi,
    Nousi tuonne taivahalle,
    Päivä poltti poskipäitä,
    Kuuhut kulmia valaisi.
      Siinä lieto Lemminkäinen 25
    Ukkoa rukoelevi:
    "Oi Ukko hyvä jumala,
    Mies on tarkka taivahinen!
    Laa'ippa utuinen pilvi,
    Luo nyt pilvi pikkarainen, 30
    Jonka suojassa menisin,
    Kotihini koitteleisin."
      Lenteä lekuttelevi,
    Katsoi kerran jälkehensä,
    Keksi harmoan havukan, 35
    Sen silmät paloi tulena,
    Kuni pojan Pohjolaisen,
    Pohjan entisen isännän.
      Sanoi Ahti Saarelainen,
    Virkkoi kaunis Kaukomieli: 40
    "Havukkani, lintuseni!
    Käännäite kohin kotia,
    Sano tuonne tultuasi
    Pimeähän Pohjolahan:
    'Kova on kokko kourin saa'a, 45
    Kynälintu kynsin syöä.'"
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Jo kohta kotihin joutui
    Suulla surkean-näöllä,
    Syämmellä synkeällä. 50
      Emo vastahan tulevi
    Kulke'issansa kujoa,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Mi sinulla poikueni? —
    On sulle satunen saanut 55
    Pohjolassa käyessäsi."
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Oi emoni, vaimo vanha,
    Sääli säkkihin evästä,
    Pane jauhot palttinahan! — 60
    Pois tuli pojalle lähtö
    Tästä kullasta ko'ista:
    Miehet miekkoja hiovat,
    Kärestävät keihäitä."
      Emo ennätti kysyä, 65
    Vaivan nähnyt vaaitella:
    "Miksi miekkoja hiovat,
    Kärestävät keihäitä?"
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Siksi miekkoja hiovat, 70
    Kärestävät keihäitä,
    Mun poloisen pään varalle.
    Tuli työ, tapahtui seikka,
    Noilla Pohjolan pihoilla,
    Tapoin pojan Pohjolaisen, 75
    Itsen Pohjolan isännän;
    Nousi Pohjola sotahan,
    Takaturma tappelohon,
    Vasten vaivaista minua,
    Yksinäisen ympärille." 80
      Siitä äiti Lemminkäisen
    Itse lausui lapsellensa:
    "Jo sanoin minä sinulle,
    Jo vainen varottelinki,
    Yhä kielteä käkesin 85
    Lähtemästä Pohjolahan.
    Kunne nyt, poikani poloinen,
    Kunne lähet piilemähän,
    Ettei pää pahoin menisi,
    Kaula kaunis katkeaisi?" 90
      "Menet männyksi mäelle,
    Katajaksi kankahalle,
    Tuho sielläki tulevi,
    Kova onni kohtoavi:
    Use'in mäkinen mänty 95
    Pärepuiksi leikatahan,
    Use'in kataja-kangas
    Seipähiksi karsitahan."
      "Menet metsähän sueksi,
    Korpimaille kontioksi, 100
    Tuho sielläki tulevi,
    Kova onni kohti saapi:
    Mies nuori noentolainen
    Kärestävi keihä'änsä
    Surmataksensa sutosen, 105
    Metsän karhun kaataksensa."
      "Tahi menet hauviksi merehen,
    Siiaksi silajokehen,
    Tuho sielläki tulevi,
    Kova loppu loukahtavi: 110
    Use'in merisen hauvin
    Nuoret nuotalla vetävät,
    Use'in jokisen siian
    Vanhat saavat verkollansa."
      Sanoi lieto Lemminkäinen: 115
    "Itse tieän ilkeimmät,
    Arvoan pahimmat paikat,
    Kussa surma suin pitäisi;
    Oi emoni kantajani!
    Sie sano parempi paikka, 120
    Kunne käsket piilemähän,
    Aivan on surma suun e'essä,
    Yksi päivä miehen päätä,
    Tuskin täytehen sitänä."
      Silloin äiti Lemminkäisen 125
    Itse virkki, noin nimesi:
    "Sanon mie hyvänki paikan,
    Missä piillä pillomuksen,
    Paeta pahan alaisen,
    Sie vanno valat ikuiset, 130
    Ei sotia käyäksesi
    Kuunna kymmennä kesänä,
    Hopeankana halulla,
    Kullankana tarpehella."
      Sanoi lieto Lemminkäinen 135
    "Vannon mie valat vakaiset,
    Ei kesänä ensimmäisnä
    Saa'a suurihin sotihin;
    Viel' on haavat hartioissa,
    Syvät reiät ryntähissä, 140
    Entisistäkin eloista,
    Noista miekan melskehistä,
    Suurilla sotatiloilla,
    Miesten tappotanterilla."
      Silloin äiti Lemminkäisen 145
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Otappa isosi pursi,
    Lähe tuonne piilemähän
    Ylitse meren yheksän,
    Meri-puolen kymmenettä, 150
    Saarehen selällisehen,
    Luotohon merellisehen.
    Siell' ennen isosi piili,
    Sekä piili, jotta säilyi,
    Suurina sotakesinä, 155
    Vainovuosina kovina;
    Hyvä oli siellä ollaksensa,
    Armas aikaellaksensa.
    Siellä piile vuosi, toinen,
    Käy kotihin kolmannella 160
    Tutuille ison tuville,
    Vanhempasi valkamoille!"

Yhdeksäskolmatta runo

Lemminkäinen työntää laivan vesille, purjehtii kolme kuukautta aavaa merta, päästen viimein matkansa perille; vv. 1-32. — Lemminkäinen kysyy lupaa maalle noustaksensa, jonka tytöt hänelle mielellänsä suovat; vv. 33-60. — Elelee sitte liika rohkeasti saaren neitoin kanssa; siitä miehet suuttuneena päättävät surmata hänen, jonkatähden Lemminkäisen kerkeämiseen täytyy pakoon lähteä; vv. 61-110. — Lemminkäinen kotiin tultuansa ei enää näe jälkiäkään entisestä kartanostaan, ja rupeaa sitte äitiänsä itkemään, jonka jo luulee kuolleeksi; vv. 111-144. — Löytää metsässä piileskelevän äitinsä ja saapi häneltä tietää, Pohjolan väen tuvat polttaneen. Lupaa uudet vielä paremmat tuvat laittaa ja kertoo elämästänsä saarella; vv. 145-206.

    Lemminkäinen lieto poika
    Siitä läksi piilemähän,
    Sekä läksi, jotta joutui,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Hyvästi hyvä emoni! 5
    Kun tulevi Pohjolan kansa,
    Pimentolan pitkä joukko,
    Päätäni kyselemähän,
    Sanoppa samonneheksi,
    Minun täältä menneheksi, 10
    Saman kasken kaattuani,
    Joka jo on leikattuna!"
      Vetäisi venon vesille,
    Laski laivan lainehille,
    Veti puuhun purjehia, 15
    Itse istuvi perähän,
    Kokan koivuisen nojahan,
    Melan vartevan varahan.
      Tuuli tuuitti venoista,
    Meren tyrsky työnnytteli, 20
    Selviä selän vesiä,
    Ulapoita aukeita,
    Tuuitteli kuuta kaksi,
    Kuun on kohta kolmannenki,
    Saarelle sanattomalle, 25
    Niemelle nimettömälle.
      Istui immet niemen päässä
    Rannalla meren sinisen,
    Ken se vuotti veljeänsä,
    Toivoi taattoa tulevan, 30
    Sepä vasta varsin vuotti,
    Joka vuotti sulhoansa.
      Pian lieto Lemminkäinen
    Luotti purren luotoselle,
    Laski laivan saaren päähän, 35
    Saaren niemyen nenähän.
    Sanoi tuonne tultuansa:
    "Onko saarella sijoa
    Veteä venettä maalle,
    Purtta kuivalle kumota?" 40
      Saaren impyet sanovat:
    "Onhan saarella sijoa
    Veteä venosi maalle,
    Pursi kuivalle kumota:
    Tääll' on valkamat varavat, 45
    Rannat täynnänsä teloja."
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Kysyi kaunis Kaukomieli:
    "Onko saarella sijoa,
    Maata saaren manterella, 50
    Minun laulut laulellani,
    Ilovirret vieretellä?"
      Saaren impyet sanovat,
    Niemen neiet vastoavat:
    "Onhan saarella sijoa, 55
    Maata saaren manterella,
    Sinun laulut laulellasi,
    Ilovirret vieretellä,
    Lehot leikki lyöäksesi,
    Tanner tanhuellaksesi." 60
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Eleä nutustelevi
    Saaren impien ilossa,
    Kassapäien kauneussa;
    Kunnepäin on päätä käänti, 65
    Siinä suuta suihkatahan,
    Kunne kättänsä kohotti,
    Siinä kättä käpsätähän.
      Kävi öillä oksimassa,
    Syän-öillä yksinänsä; 70
    Niinpä kerran käyessänsä
    Kulkiessansa kylitse,
    Saaren niemen pitkän päähän,
    Kymmenentehen kylähän,
    Ei nähnyt sitä taloa, 75
    Kuss' ei miekkoja hiottu,
    Tapparoita tahkaeltu,
    Pään varalle Lemminkäisen.
      Silloin lieto Lemminkäinen
    Jo tunsi tuhon tulevan, 80
    Hätäpäivän päälle saavan,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Lempoko yhen urohon
    Sovissansa suojelevi
    Päälle saa'essa satojen, 85
    Tuhansien tunkiessa!"
      Astuiksen aluksehensa,
    Vierähti venon perähän,
    Laski laivansa ulomma;
    Tuli tuuli tuon puhalti 90
    Ulapalle aukealle,
    Jäivät raukat rannikolle,
    Saaren immet itkemähän,
    Kultaiset kujertamahan.
      Sini itki saaren immet, 95
    Niemen neiet voikerrehti,
    Kuni purjepuu näkyvi,
    Rautahankki haimentavi;
    Ei he itke purjepuuta,
    Rautahankkia haloa, 100
    Itki purjepuun alaista,
    Rautahankin haltiata.
      Itse itki Lemminkäinen,
    Sini itki ja sureksi,
    Kuni saaren maat näkyvi, 105
    Saaren harjut haimentavi;
    Ei hän itke saaren maita,
    Saaren harjuja haloa,
    Itki saaren impyitä,
    Noita harjun hanhosia. 110
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Päästyä kotiperille
    Tunsi maat on, tunsi rannat,
    Sekä saaret, jotta salmet,
    Tunsi vanhat valkamansa, 115
    Entiset elo-sijansa,
    Ei tunne tuvan aloa,
    Seinän seisonta-sijoa;
    Jo tuossa tuvan sijalla
    Nuori tuomikko tohisi, 120
    Männikkö tupamäellä,
    Katajikko kaivotiellä.
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Tuoss' on lehto, jossa liikuin, 125
    Kivet tuossa, joilla kiikuin,
    Tuossa nurmet nukkeroimat,
    Pientarehet piehtaroimat,
    Mikä vei tutut tupani,
    Kuka kaunihit katokset?" 130
      Loihe siitä itkemähän,
    Itki päivän, itki toisen
    Ei hän itkenyt tupoa,
    Eikä aittoa halannut,
    Itki tuttua tuvassa, 135
    Aitallista armastansa.
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Ohoh kaunis kantajani,
    Ihana imettäjäni! 140
    Jo olet kuollut kantajani,
    Mennyt ehtoinen emoni,
    Liha mullaksi lahonnut,
    Kuuset päälle kasvanehet."
      Katseleikse, käänteleikse, 145
    Näki jälkiä hitusen,
    Ruohossa rutistunutta,
    Kanervassa katkennutta,
    Läksi tietä tietämähän,
    Ojelvoista ottamahan, 150
    Tiehyt metsähän vetävi,
    Ojelvoinen ottelevi.
      Vieri siitä virstan toisen,
    Pakeni palasen maata,
    Salon synkimmän sisähän, 155
    Korven kolkon kainalohon:
    Näkevi salaisen saunan
    Kahen kallion lomassa,
    Siellä ehtoisen emonsa,
    Tuon on valta vanhempansa. 160
      Siinä lieto Lemminkäinen
    Ihastui iki hyväksi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ohoh äiti armahani!
    Viel' olet toki elossa, 165
    Kun jo luulin kuolleheksi;
    Pois itkin ihanat silmät,
    Kasvon kaunihin kaotin."
      Sanoi äiti Lemminkäisen:
    "Viel' olen toki elossa, 170
    Vaikkapa piti paeta
    Tänne synkkähän salohon:
    Suori Pohjola sotoa,
    Takajoukko tappeloa,
    Poltti huonehet poroksi, 175
    Kaiken kartanon hävitti."
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Ellös olko milläkänä!
    Tuvat uuet tehtänehe,
    Paremmat osattanehe, 180
    Pohjola so'ittanehe,
    Lemmon kansa kaattanehe."
      Siitä äiti Lemminkäisen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Viikon viivyit poikueni 185
    Noilla mailla vierahilla."
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Hyvä oli siellä ollakseni,
    Armas aikaellakseni; 190
    Siell' oli mäet simaiset,
    Kalliot kananmunaiset,
    Mettä vuoti kuivat kuuset,
    Seipähät valoi olutta."
      "Hyvä oli siellä ollakseni, 195
    Armas aikaellakseni,
    Siitä oli paha elämä,
    Siitä outo ollakseni,
    Pelkäsivät piikojansa,
    Luulivat lutuksiansa, 200
    Pahasti piteleväni,
    Ylimäärin öitsiväni,
    Minä piilin piikasia,
    Varoin vaimon tyttäriä,
    Kun susi sikoja piili, 205
    Havukat kylän kanoja."

Kolmaskymmenes runo

Lemminkäinen muutamana päivänä kuultuansa purren valittavan siitä kun ei päässyt sotaretkelle, päättää lähteä sotaan ja saapi vanhan sotatoverinsa Tieran kanssansa lähtemään; vv. 1-38. — Pohjolan matkalla kova pakkanen jäätää Lemminkäisen laivan ja hätyyttää jo Lemminkäistä itseänsäki, joka loihtu-tiedoillaan toki pääsee pakkasen kynsistä; vv. 39-82. — Lemminkäinen ja Tiera lähtevät jäisin maalle astumaan ja tulevat väsyneinä Nälkäniemen kylään meren rannalla; vv. 83-164.

    Ahti poika, aino poika,
    Lieto poika Lemminkäinen,
    Astuihen alusmajoille,
    Läksi laivavalkamoille.
      Siinä itki puinen pursi, 5
    Hanka rauta haikeroitsi:
    "Mi minusta laatimasta,
    Kurjasta kuvoamasta!
    Ei Ahti sotia soua
    Kuunna kymmennä kesänä 10
    Hopeankana halulla,
    Kullankana tarpehella."
      Se on lieto Lemminkäinen
    Iski purtta vanttuhulla,
    Itse tuon sanoiksi virkki: 15
    "Elä huoli hongan pinta!
    Vielä saat sotia käyä,
    Tappeloita tallustella;
    Päivän huomenen perästä
    Lienet täynnä soutajia." 20
      Kulkevi kylitse tuonne,
    Teitse Tieran kartanohon,
    Sanoi sinne saatuansa:
    "Tieraseni, tiettyseni,
    Armahani, ainoiseni! 25
    Tokko muistat muinaistamme,
    Kun ennen kahen kävimme
    Suurilla sotatiloilla?
    Ei ollut sitä urosta,
    Eikä miestä melkeätä, 30
    Kuta emme kaatanehet,
    Ja kahen kapistanehet."
      Tiera arvasi asian,
    Työnti Tiera keihä'änsä
    Ahin keihojen kes'elle, 35
    Sekä läksi, jotta joutui,
    Ahille soan avuksi,
    Liioin voivalle lisäksi.
      Siitä Ahti Saarelainen,
    Itse kaunis Kaukomieli, 40
    Lykkäsi venon vesille
    Kuni kyyn kulonalaisen,
    Läksi luoen luotehesen,
    Tuolle Pohjolan merelle.
      Silloin Pohjolan emäntä 45
    Pakkasen pahan lähetti
    Tuolle Pohjolan merelle,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Pakko poika pienokainen,
    Lähe tuonne, kunne käsken, 50
    Kylmä veitikan venonen,
    Pursi lieto Lemminkäisen,
    Jott' ei pääse päivinänsä,
    Selviä sinä ikänä!"
      Pakkanen pahan sukuinen, 55
    Ja poika pahan tapainen,
    Läksi merta kylmämähän,
    Aaltoja asettamahan,
    Kylmi veitikan venehen,
    Ahin laivan lainehille. 60
      Aikoi kylmeä Ahinki,
    Jääteä jalon urohon,
    Siitä suuttui Lemminkäinen,
    Kovin suuttui ja pahastui,
    Sanovi sanalla tuolla, 65
    Lausui tuolla lausehella:
    "Pakkanen Puhurin poika,
    Talven poika hyyelmöinen,
    Elä kylmä kynsiäni,
    Vaa'i varpahuisiani, 70
    Eläkä koske korviani,
    Elä päätäni palele!"
      "Tuonne ma sinun manoan
    Pohjan pitkähän perähän;
    Sitte sinne tultuasi, 75
    Kotihisi käytyäsi,
    Kylmä kattilat tulelle,
    Hiilet uunin lietoselle,
    Käet naisen taikinahan,
    Poika neitosen povehen, 80
    Utarihin uuhen maito,
    Vatsahan hevoisen varsa!"
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Jätti laivan jäätehesen,
    Sotapurren puutoksehen, 85
    Itse eillehen menevi,
    Tiera tuossa toisna miesnä
    Väänti veitikan jälessä.
      Tallasi tasaista tietä,
    Sileätä siuvotteli, 90
    Astui päivän, tuosta toisen,
    Päivänäpä kolmantena
    Jo näkyvi Nälkäniemi,
    Kylä kurja kuumottavi.
      Astui alle niemen linnan, 95
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Onko linnassa lihoa
    Ja kalaista kartanossa
    Urohille uupuneille,
    Miehille väsynehille?" 100
    Ollut ei linnassa lihoa,
    Ei kalaista kartanossa.
      Virkkoi lieto Lemminkäinen,
    Sanoi kaunis Kaukomieli:
    "Tuli polta tuhma linna, 105
    Vesi vieköhön mokoman!"
    Itse eistyvi etemmä,
    Ylös korpehen kohosi,
    Matkoille majattomille,
    Teille tietämättömille. 110
      Siitä lieto Lemminkäinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ohoh Tiera veikkoseni!
    Jo nyt jouvuimme johonki,
    Kuuksi päiväksi kululle, 115
    I'äksemme ilman alle."
      Tiera tuon sanoiksi virkki,
    Itse lausui, noin nimesi:
    "Kostohonpa koito raukat
    Saimme suurehen sotahan, 120
    Oman hengen heitteheksi,
    Itsemme iki menoksi."
      "Ei emo mitänä tieä
    Poloisesta poiastansa;
    Noin se itkevi emoni, 125
    Valittavi vanhempani:
    'Tuoll' on poikani poloisen
    Tuonen toukojen panossa;
    Saapi jo minun pojalta,
    Saapi jouset jouten olla, 130
    Lintuset hyvin lihota,
    Pyyt lehossa pyrhistellä.'"
      Sanoi lieto Lemminkäinen,
    Virkkoi kaunis Kaukomieli:
    "Kyllä muistan muinaisenki, 135
    Arvoan ajan paremman,
    Yöt kävimme öitsilöissä,
    Illat impien iloissa,
    Ei kuin nyt tätä nykyä,
    Tällä inhalla iällä: 140
    Yks' on tuuli tuttuamme,
    Päivä ennen nähtyämme,
    Senki pilvet peittelevät,
    Satehet salaelevat."
      "Vaan en huoli huolimahan, 145
    Suuresti sureksimahan,
    Jos immet hyvin eläisi,
    Kassapäiset kalkettaisi,
    Naiset kaikki naurusuulla,
    Mesimielin morsiamet, 150
    Ikävissä itkemättä,
    Huolihin häviämättä."
      "Viel' ei meitä noiat noiu,
    Noiat noiu, näe näkiät,
    Kuolemahan korven päähän, 155
    Kankahalle kaatumahan,
    Nuorena nukahtamahan,
    Verevänä vieremähän."
      Siihen Kaukoni kaotan
    Virrestäni viikommaksi, 160
    Matkoille majattomille,
    Teille tietämättömille,
    Itse virren vierähytän,
    Panen toiselle tolalle.

Yhdesneljättä runo

Veljekset Untamo ja Kalervo riitautuvat kalavedestä keskenänsä, jonka riidan ratkaisemiseksi Untamo nostaa sodan veljeänsä Kalervoa vastaan; vv. 1-28. — Untamon väki hävittää koko Kalervon joukon, paitsi yhden raskaan vaimon, jonka viepi sotavankina kanssansa. Sille sitte syntyy poika Kullervo, joka jo piennä lasna miettii kostoa vanhempainsa puolesta; vv. 29-66. — Untamo päättää surmata pojan; viskauttaa veteen, se ei huku sinne, laittaa tuliroviohon, se ei pala siinä, hirttäyttää puuhun, se ei kuole hirsipuuhunkaan; vv. 67-114. — Untamo kun ei saa poikaa hengiltä, kasvattaa sen suuremmaksi, panee lasta hoitamaan, se kuolettaa lapsen, laittaa kaskea hakkaamaan, se kaataa koko Untamon metsän; vv. 115-146. — Kolmanneksi työksi Kullervo määrätään aidan panoon. Sen panee mahdottoman korkeaksi ja puipi sen perästä Untamon rukiit paljaaksi pölyksi. Untamo viimein suuttuneena myöpi hänen turhasta hinnasta Ilmariselle; vv. 147-190.

    Kasvatti emo kanoja,
    Koko joukon joutsenia,
    Kanat aiallen asetti,
    Joutsenet joelle saattoi;
    Tuli kokko, niin kohotti, 5
    Tuli haukka, niin hajotti,
    Siipilintu, niin sirotti,
    Yhen kantoi Karjalahan,
    Toisen vei Venäjän maalle,
    Kolmannen kotihin heitti. 10
      Minkä vei Venäjän maalle,
    Siitä kasvoi kaupanmiesi,
    Minkä kantoi Karjalahan,
    Siitä se Kalervo kasvoi,
    Kunkapa kotihin heitti, 15
    Se sikesi Untamoinen
    Ison päiviksi pahoiksi,
    Emon mielimurtehiksi.
      Untamoinen verkot laski
    Kalervon kalavetehen; 20
    Kalervoinen verkot katsoi,
    Kalat konttihin kokosi.
      Untamo utala miesi
    Sepä suuttui ja vihastui,
    Laittoi miehet miekka vyölle, 25
    Urohot ase kätehen,
    Läksi suurehen sotahan,
    Vasten veljeä omoa.
      Kalervoisen kaunis minjä
    Istui ikkunan lähellä, 30
    Katsoi ulos ikkunasta,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Onko tuo savu sakea,
    Vai onpi pimeä pilvi,
    Noien peltojen perillä, 35
    Kujan uuen ulkopäässä?"
      Ei ollut ume umakka,
    Eikäpä savu sakea,
    Ne oli Untamon urohot,
    Tulla suorivat sotahan. 40
      Tulipa Untamon urohot,
    Kaatoivat Kalervon joukon,
    Talon polttivat poroksi,
    Tasottivat tantereksi.
      Jäi yksi Kalervon impi 45
    Kera vatsan vaivaloisen,
    Senpä Untamon urohot
    Veivät kanssansa kotihin.
      Oli aikoa vähäisen,
    Syntyi pieni poikalapsi 50
    Emollen osattomalle;
    Miksi tuo nimitetähän?
    Emo kutsui Kullervoksi,
    Untamo sotijaloksi.
      Pantihinpa poika pieni 55
    Kätkyehen liekkumahan,
    Liekkui päivän, liekkui toisen,
    Jopa kohta kolmantena
    Katkaisi kapalovyönsä,
    Särki liekun lehmuksisen. 60
      Kasvoi kuuta kaksi kolme,
    Jopa kuuna kolmantena
    Alkoi poika arvaella:
    "Kunpa saisin suuremmaksi,
    Kostaisin isoni kohlut, 65
    Maksaisin emoni mahlat."
      Untamo ajattelevi:
    "Tästä saa sukuni surma,
    Tästä kasvavi Kalervo,
    Kunne tuo tuhottanehe?" 70
      Pannahanpa puolikkohon,
    Työnnetähän tynnyrihin,
    Siitä vieähän vetehen,
    Lasketahan lainehesen.
      Käyähänpä katsomahan 75
    Kahen kolmen yön perästä:
    Poika oli pääsnyt puolikosta,
    Istui aaltojen selässä,
    Onkivi meren kaloja,
    Merivettä mittoavi. 80
      Untamo ajattelevi,
    Mihin poika pantanehe:
    Kokosi kovia puita,
    Honkia sata-havuja,
    Tulen puihin tuiskautti, 85
    Roviohon roiskautti,
    Pojan siihen paiskautti
    Keskelle tulen palavan.
      Paloi päivän, tuosta toisen,
    Paloi päivän kolmannenki, 90
    Käytihin katsastamahan:
    Poika oli porossa polvin,
    Kypenissä kyynäsvarsin,
    Hiilikoukkunen käessä,
    Millä tulta kiihottavi, 95
    Hiiliä kokoelevi.
      Untamo ä'itteleikse,
    Mihin poika pantanehe,
    Kunne tuo tuhottanehe,
    Surma tuolle saatanehe: 100
    Poika puuhun hirtetähän,
    Tammehen ripustetahan.
      Kului yötä kaksi kolme,
    Aika on käyä katsomahan,
    Joko Kullervo katosi, 105
    Kuoli poika hirsipuuhun.
    Ei ole Kullervo kaonnut,
    Kuollut poika hirsipuuhun;
    Poika puuta kirjoittavi
    Pieni piikkonen käessä, 110
    Koko puu kuvia täynnä,
    Täynnä tammi kirjoitusta,
    Siinä miehet, siinä miekat,
    Siinä keihä'ät sivulla.
      Mitä taisi Untamoinen 115
    Tuon pojan katalan kanssa;
    Piti viimeinki väsyä
    Suorimasta surmiansa,
    Kasvatella Kullervoinen
    Orjapoikana omana. 120
      Kun oli Kullervo kohonnut,
    Saanut vielä vaaksan vartta,
    Tuopa työlle työnnetähän,
    Lapsen pienen katsontahan.
    Katsoi lasta päivän, kaksi, 125
    Siitä kohta kolmannella
    Lapsen tau'illa tapatti,
    Kätkyen tulella poltti.
      Untamo ajattelevi:
    "Ei tämä tähän sopiva, 130
    Panenko kasken kaa'antahan?"
    Pani kasken kaa'antahan.
    Kullervo Kalervon poika
    Suorihe kasken ajohon,
    Parahasen parsikkohon, 135
    Hirveähän hirsikköhön.
      Niin huhuta heiahutti,
    Vihellytti viuahutti,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Sini kaski kaatukohon, 140
    Kuni ääni kuulunevi,
    Kuni vierrevi vihellys!"
      Untamoinen mies utala
    Kävi tuota katsomahan:
    Ei kaski kas'elle tunnu, 145
    Ajamaksi nuoren miehen.
      Untamo ajattelevi:
    "Ei tämä tähän sopiva,
    Hyvän hirsikön pilasi,
    Kaatoi parsikon parahan; 150
    Panenko aitojen panohon?"
    Pani aitojen panohon.
      Kullervo Kalervon poika
    Läksi aitojen panohon,
    Kohastansa kokkahongat 155
    Aiaksiksi asettelevi,
    Kokonansa korpikuuset
    Seipähiksi seisottavi,
    Laittoi aian aukottoman,
    Veräjättömän kyhäsi. 160
      Untamo osaelevi
    Tulla tuota katsomahan,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ei tämä tähän sopiva,
    Aian nosti taivosehen, 165
    Ylös pilvihin kohotti,
    Ei tuosta ylitse pääse,
    Eikä reiästä sisälle;
    En tieä, mihin panisin,
    Panenko puimahan rukihit?" 170
      Kullervo Kalervon poika
    Jo on puimassa rukihit,
    Pui rukihit ruumeniksi,
    Olet kaunoiksi kaotti.
      Tulipa isäntä tuohon, 175
    Kävi itse katsomahan:
    Rukihit on ruumenina,
    Olet kaunoina kahisi.
      Untamo ä'itteleikse:
    "Ei ole tästä raatajasta, 180
    Kulle työlle työntänenki,
    Työnsä tuhmin turmelevi."
      Möi siitä Kalervon poian,
    Pani kaupan Karjalahan,
    Ilmariselle sepolle, 185
    Takojalle taitavalle.
      Minpä seppo tuosta antoi?
    Äijän seppo tuosta antoi:
    Viisi viikate-kulua,
    Kuusi kuokan kuolioa. 190

Kahdesneljättä runo

Kullervo Ilmarisen talossa pannaan karjaa paimentamaan. Emäntä nauraa saadaksensa leipoo ison kiven hänen eväskakkuunsa; vv. 1-22. — Emäntä karjansa laitumelle laskiessa pyytää Luonnotarten ja metsän haltiain sille onnea ja menestystä laittamaan; vv. 23-78. — Hyvällä puheella ja muillaki sanoilla kokee sitte saada otson rauhassa elämään; vv. 79-122. — Viimeiseksi rukoilee Ukon ja Kuippanan näyttämään kovuutta otsolle, jos hyvistä sanoista ei tottelisi; vv. 123-164.

    Kullervo Kalervon poika,
    Sinisukka äijä on lapsi,
    Jo kohta sepon ko'issa
    Kysyi työtä iltaisella,
    Kulle työlle työntyminen, 5
    Raaolle rakentuminen;
    Pantihinpa paimeneksi,
    Sepon karjan kaitsijaksi.
      Tuopa ilkoinen emäntä,
    Sepän akka irvihammas, 10
    Leipoi leivän paimenelle,
    Kakun paksun paistelevi,
    Kauran alle, vehnän päälle,
    Keskelle kiven kutovi.
      Kakun voiti voi-sulalla, 15
    Kuoren rasvalla rakenti,
    Pani orjallen osaksi,
    Palaseksi paimenelle,
    Itse orjoa opasti,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 20
    "Ellös tätä ennen syökö
    Karjan mentyä metsälle!"
      Siitä Ilmarin emäntä
    Laittoi karjan laitumelle,
    Sanovi sanalla tuolla, 25
    Lausui tuolla lausehella:
    "Lasken lehmäni leholle,
    Maion antajat aholle,
    Työnnän kuuta ottamahan,
    Talia tavottamahan, 30
    Ahomailta auke'ilta,
    Leve'iltä lehtomailta,
    Korke'ilta koivikoilta,
    Hopeisilta saloilta."
      "Etelätär luonnon eukko, 35
    Suvetar valio vaimo,
    Hongatar hyvä emäntä,
    Katajatar kaunis neiti,
    Pihlajatar piika pieni,
    Tuometar tytär Tapion! 40
    Katso'ote karjoani,
    Viitsiöte viljoani,
    Kesä kaikki kaunihisti,
    Lehen aika leppeästi,
    Jotta karja kaunistuisi, 45
    Eistyisi emännän vilja,
    Hyvän-suovan mieltä myöten,
    Pahan-suovan paitsi mieltä."
      "Suvetar valio vaimo,
    Etelätär luonnon eukko! 50
    Käy nyt, syötä karjoani,
    Raavahiani ravitse,
    Syöttele metisin syömin,
    Juottele metisin juomin,
    Heraisilta hettehiltä, 55
    Läikkyviltä lähtehiltä,
    Kultaisilta kunnahilta,
    Hopeisilta ahoilta."
      "Mielikki metsän miniä,
    Tellervo Tapion neiti! 60
    Kaitse karja kaunihisti,
    Viitsi vilja virkeästi,
    Varjele vahingon teiltä,
    Kaitse kaikista pahoista,
    Ettei tuskihin tulisi, 65
    Häpeähän hämmentyisi,
    Sorkka suohon sorkahtaisi,
    Hettehesen herkähtäisi."
      "Päivän mennessä majoille,
    Iltalinnun laulellessa, 70
    Saata karjani kotihin
    Utarilla uhkuvilla,
    Nisillä pakottavilla;
    Koissa on hyvä ollaksensa,
    Maa imara maataksensa, 75
    Vaimot valkean tekevät
    Nurmelle mesinukalle,
    Maalle marjanvartiselle."
      "Otsonen metsän omena,
    Mesikämmen käyretyinen! 80
    Tehkämme sulat sovinnot,
    Rajarauhat rapsakamme,
    Ettet sorra sontareittä,
    Kaa'a maion kantajata,
    Tänä suurena suvena, 85
    Luojan lämminnä kesänä."
      "Käyös kaarten karjamaita,
    Piilten piimäkankahia,
    Kierten kellojen remua,
    Ääntä paimenen paeten! 90
    Kuulisitko kellon äänen,
    Tahi torven toitotoksen,
    Tunge korvasi kulohon,
    Paina pääsi mättähäsen,
    Tahi korpehen kokeos, 95
    Muille kummuille kuvahu,
    Jott' ei kuulu karjan kello,
    Eikä paimenen pakina!"
      "Kun sulle halu tulevi,
    Syöä mielesi tekevi, 100
    Syö'ös sieniä metsästä,
    Murra muurahais-kekoja,
    Juuria punaisen putken,
    Metsolan mesipaloja,
    Ilman ruoka-ruohoittani, 105
    Minun henki-heinittäni!"
      "Kun ma otsona olisin,
    Mesikämmennä kävisin,
    En mä noin asuisikkana
    Aina akkojen jaloissa; 110
    Onhan maata muuallaki,
    Tarhoa ta'empanaki,
    Soita kyllin sorkutella,
    Viiakkoa viiletellä."
      "Niin teemme sulat sovinnot, 115
    Iki rauhat ratkoamme;
    Vaan jos tahtonet tapella,
    Eleä soan tavalla,
    Tapelkamme talvikauet,
    Lumi-ajat luskailkamme, 120
    Sinisen salon sisässä,
    Korven kuulun kainalossa!"
      Siitä Ilmarin emäntä
    Vielä tuon sanoiksi virkki:
    "Oi Ukko ylijumala! 125
    Kun kuulet toen tulevan,
    Muuta muiksi lehmäseni,
    Kamahuta karjaseni,
    Kiviksi minun omani,
    Kantoloiksi kaunoseni, 130
    Kumman maita kulkiessa,
    Vantturan vaeltaessa."
      "Kun ei tuosta kyllin liene,
    Kuippana metsän kuningas!
    Korjaele koiriasi, 135
    Raivaele rakkiasi,
    Käske koirasi koloihin,
    Rakkisi rapaja kiinni,
    Kultaisihin kytky'ihin,
    Hihnoihin hope'isihin, 140
    Jott' ei piiloa pitäisi,
    Häpehiä hämmentäisi."
      "Kun ei tuosta kyllin liene,
    Ei vielä sitä varone,
    Ukko kultainen kuningas, 145
    Hope'inen hallitsia!
    Paina panta pihlajainen
    Ympäri nenän nykerän,
    Kun ei pihlaja pitäne,
    Niin sä vaskesta valata, 150
    Jos ei vaski vahva liene,
    Panta rautainen rakenna!"
      "Lepy jo lehto, kostu korpi,
    Lempeä salo sininen,
    Anna rauha raavahille, 155
    Sorkka-säärille sovinto,
    Tänä suurena suvena,
    Herran hellennä kesänä!"
      Siitä Ilmarin emäntä
    Lehmät läävästä lähetti, 160
    Laski karjan laitumelle,
    Pani paimenen perähän,
    Orjan lehmien ajohon,
    Kullervoisen kaitsentohon.

Kolmasneljättä runo

Kullervo valittelee päiviänsä, kun oli paimenen huonoon virkaan pantu, ottaa sitte iltapuolella leivän laukustansa, alkaa leikata ja särkee veitsensä kiveen, jonka emäntä oli sisään leiponut; vv. 1-24. — Suuttuneena emännän pilkasta ja veitsensä särkymisestä Kullervo miettii kostoa ja saapi sekä varikselta että korpilta neuvoa siihen; vv. 25-54. — Hävittää Ilmarisen koko karjan, kerää lauman susia ja karhuja, jotka yöksi ajaa karjan sijasta kotiin ja loihtii Ilmarisen emännän repimään; vv. 55-82. — Ilmarisen emäntä kuultua torven äänen lähtee karjaa vastaan ottamaan ja lypsämään, jossa metsänpedot paikalla repivät hänen kuoliaksi; vv. 83-120.

    Kullervo Kalervon poika
    Otti konttihin evästä,
    Läksi lehmien ajohon,
    Sanan virkki vierressänsä:
    "Voi minä polonen poika! 5
    Jo minä johonki jouvuin:
    Härän hännän paimeneksi,
    Vasikkojen vaalijaksi,
    Joka suon on sotkijaksi,
    Maan pahan mateliaksi." 10
      Kulki kangasta kavuten,
    Päätyi päivän rintehesen,
    Lintunen lehosta lauloi,
    Pieni lintu pensahasta:
    "Jo oisi aika orjan syöä, 15
    Isottoman illastella."
      Kullervo Kalervon poika
    Ajoi lehmänsä levolle,
    Itse istui mättähälle,
    Otti leivän laukustansa, 20
    Veti veitsensä tupesta,
    Leivän leikkaellaksensa,
    Veitsi vierähti kivehen,
    Kajahutti kalliohon.
      Kullervo Kalervon poika 25
    Katselevi veitsyttänsä,
    Itse päätyi itkemähän,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Yks' oli veitsi veikkoutta,
    Yksi rauta rakkautta, 30
    Ison saamoa eloa,
    Vanhemman varustamoa,
    Senki katkaisin kivehen,
    Karahutin kalliohon,
    Leipähän pahan emännän, 35
    Pahan vaimon paistamahan."
      "Millä nyt maksan naisen naurun,
    Naisen naurun, piian pilkan,
    Akan ilkeän evähät,
    Pahan vaimon paistannaiset?" 40
      Varis vaakkui varvikosta,
    Varis vaakkui, korppi koikkui:
    "Oi on kurja kullansolki!
    Ota vitsa viiakosta,
    Aja suolle sorkkasääret, 45
    Lehmät liejuhun levitä,
    Puolen suurille susille,
    Toisen korven kontioille."
      "Kaikoa suet kokohon,
    Karhut kaikki katrahasen, 50
    Aja karjana kotihin,
    Kirjavana kartanolle;
    Sillä maksat naisen naurun,
    Pahan vaimon parjaukset."
      Kullervo Kalervon poika 55
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Malta, malta Hiien herja!
    Jos itken isoni veistä,
    Vielä itkenet itsekin,
    Itket lypsy-lehmiäsi." 60
      Otti vitsan viiakosta,
    Koivun korvesta tapasi,
    Ajoi lehmät liettehesen,
    Härät murtohon murenti,
    Puoliksi susien syöä, 65
    Puolen korven kontiojen,
    Suet lausui lehmäsiksi,
    Karhut karjaksi saneli,
    Minkä pisti Pienikiksi,
    Kunka Kyytäksi kyhäisi. 70
      Lonkui päivä luotehelle,
    Kulki kuusikon tasalle,
    Tuo pahanen paimen raiska,
    Kullervo Kalervon poika,
    Ajoi kontiot kotihin, 75
    Susikarjan kartanolle,
    Vielä neuvoi karhujansa,
    Susillensa suin puheli:
      "Repäise emännän reisi,
    Pure puoli pohkeata, 80
    Kun tulevi katsomahan,
    Lyykistäikse lypsämähän!"
      Kullervo Kalervon poika
    Jo kohta kotimäellä
    Lujahutti luikullansa, 85
    Toitahutti torvellansa,
    Kolmasti kotimäellä,
    Kuuesti kujoisten suussa.
      Tuop' on Ilmarin emäntä,
    Sepon akka, selvä nainen, 90
    Kuuli soitannan kujalta,
    Kajahuksen kankahalta,
    Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella:
    "Ole kiitetty Jumala! 95
    Torvi soipi, karja saapi;
    Orja soitellen tulevi,
    Toitatellen torvettavi."
      Itse pistihe pihalle,
    Kaapsahutti kartanolle, 100
    Sai siitä savupanolle,
    Tuosta lypsylle tulevi.
      Lyhmistäikse lypsämähän,
    Heitäikse heruttamahan,
    Susi päälle suimistihe, 105
    Karhu päälle kuopaisihe,
    Puri puolen pohkeata,
    Katkoi kannan sääriluusta.
      Siitä Ilmarin emäntä,
    Tuo takojan tarkka nainen, 110
    Vieri kohta kuoliaksi,
    Kaatui kattila-noeksi,
    Oman pirttinsä pihalle,
    Kapehille kartanoille.
      Se oli meno naisen nuoren, 115
    Kanssa kaunihin emännän,
    Jot' oli viikon valvateltu,
    Vuosin kuusin kuulusteltu
    Ilmarin iki iloksi,
    Sepon kuulun kunnioiksi. 120

Neljäsneljättä runo

Iloten ja riemuten pakenee Kullervo Ilmarisen kodista. Ilmarinen tapaa puolisonsa hengettömänä ja tulee siitä kovin surulliseksi; vv. 1-24. — Kullervo päivän korpia astuttua illalla valittaa orpouttansa sekä muuta onnettomuuttansa ja päättää lähteä kostamaan Untamolle sukunsa surmasta; vv. 25-54. — Metsän eukko tulee matkalla Kullervoa vastaan ja kertoo hänen vanhempansa ei vielä kuolleen, vaan elävän Lapin rajalla, jonne neuvoo häntä matkustamaan; vv. 55-94. — Kullervo löytää vanhempansa ja saapi äitiltänsä kuulla vanhemman sisarensa marjaan lähteneen ja sillä matkalla tietämättömiin kadonneen; vv. 95-152.

    Kullervo Kalervon poika,
    Sinisukka äijä on lapsi,
    Läksi soitellen seposta,
    Ilon lyöen Ilman mailta,
    Suo sorahti, maa järähti, 5
    Kangas vastahan kajahti,
    Kullervoisen soitantoa,
    Ilkeän ilon pitoa.
      Kuului se sepon pajahan,
    Seppo seisottui pajassa, 10
    Sai pihalle kuulemahan,
    Mikä soitanta salolla.
      Jo näki toet totiset,
    Valehettomat vakaiset,
    Näki naisen nukkunehen, 15
    Kaunoisensa kaatunehen,
    Kaatunehen kartanolle,
    Kellistynehen keolle.
      Siihen seppo seisottihen
    Syämmellä synkeällä, 20
    Puuttui yöksi itkemähän,
    Viikoksi vetistämähän,
    Mieli ei tervoa parempi,
    Syän ei syttä valkeampi.
      Itse Kullervo käveli, 25
    Astui eelle jonne kunne,
    Päivän korpia kovia,
    Hiien hirsikankahia;
    Illan tullen, yön pimeten,
    Päätyi maahan mättähälle. 30
      Siinä istuvi isoton,
    Armoton ajattelevi:
    "Kotihinsa muut menevät,
    Majoillensa matkoavat;
    Mull' on korvessa kotini, 35
    Tuulessa tulisijani."
      "Piennä mun isoni jätti,
    Matalana maammoseni,
    Jätti jäisille jälille,
    Pyöriville portahille, 40
    Joka suohon sortumahan,
    Likahan litistymähän."
      "Vaan en nyt iällä tällä,
    Viel' en suohon sorrukkana;
    Enmä sinnes suohon sorru, 45
    Kunnes kannan kahta kättä,
    Viittä sormea viritän,
    Kynttä kymmenen ylennän."
      Juohtui juoni mielehensä,
    Puuttui aivohon ajatus, 50
    Käyä Untamon kylässä,
    Kostoa isonsa kohlut,
    Ison kohlut, maammon mahlat,
    Itsensä pahoin piännät.
      Jopa tuosta toisna päänä 55
    Kullervo Kalervon poika
    Astui eelle matkoansa,
    Kohti Untamon kotia,
    Tuli akka vastahansa,
    Siniviitta viian eukko, 60
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Kunne läksit Kullervoinen?"
      Kullervo Kalervon poika
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Läksin tuonne toisialle, 65
    Tuonne Untamon tuville;
    Juohtui juoni mieleheni,
    Puuttui aivohon ajatus,
    Kostoa isoni kohlut,
    Ison kohlut, maammon mahlat, 70
    Polttoa tuvat tuhaksi,
    Kypeniksi kyyätellä."
      Akka tuon sanoiksi virkki:
    "Ei ole surmattu sukusi;
    On sulla iso elossa, 75
    Maammo mailla tervehenä,
    Lapin laajalla rajalla,
    Kalalammin laitehella."
      "Astut päivän, tuosta toisen,
    Astut kohta kolmannenki, 80
    Kulet kohti luotehesen,
    Vaara vastahan tulevi,
    Sie astut alatse vaaran,
    Käyt vaaran vasenta puolta;
    Tuostapa joki tulevi 85
    Oikealle puolellesi,
    Käyt siitä joen sivua,
    Kolmen kosken kuohumitse,
    Tulet niemen tutkamehen,
    Pää'yt päähän pitkän kaiskun, 90
    Tupa on niemen tutkamessa,
    Kalasauna kaiskun päässä,
    Siinäpä iso elävi,
    Siinä kaunis kantajasi."
      Kullervo Kalervon poika 95
    Läksi tuosta astumahan,
    Astui päivän, tuosta toisen,
    Kulki kohti luotehesen,
    Tuli niemen tutkamehen,
    Päätyi pitkän niemen päähän; 100
    Tupa oli niemen tutkamessa,
    Kalasauna kaiskun päässä.
      Meni hän tupahan tuosta,
    Eipä tunneta tuvassa:
    "Mistä vieras veen takainen, 105
    Kusta kulkija kotosin?"
      "Etkö tunne poikoasi,
    Muista lastasi omoa,
    Jonka Untamon urohot
    Veivät kanssansa kotihin, 110
    Ison vaaksan varrellisna,
    Emon värttinän pituisna?"
      Emo ennätti sanoa,
    Vaimo vanha lausuella:
    "Ohoh poikani poloinen, 115
    Ohoh kurja Kullervoni,
    Ettäpäs elävin silmin
    Näitä maita matkaelet!
    Kun jo itkin kuolleheksi,
    Jo kauvan kaonneheksi." 120
      "Kaks' oli poikoa minulla,
    Kaksi kaunoista tytärtä,
    Niist' oli osattomalta
    Kaksi vanhinta kaonnut,
    Poika suurehen sotahan, 125
    Tyttö tietämättömihin;
    Poikani tuli takaisin,
    Tyttö ei se tullekkana."
      "Läksi marjahan metsälle,
    Alle vaaran vaapukkahan, 130
    Sinneppä kana katosi,
    Lintu kuoli liioin surmin,
    Surmihin sanattomihin,
    Nimen tietämättömihin."
      "Kenpä tuota etsimähän? 135
    Kenpä muu, jos ei emonsa.
    Läksin mie emo polonen
    Etsimähän tyttöäni,
    Etsin päivän, etsin toisen,
    Etsin kohta kolmannenki, 140
    Nousin suurelle mäelle,
    Korkealle kompakolle,
    Huusin tuosta tyttöäni,
    Kaonnutta kaihoelin.
    Vaarat vastaten saneli, 145
    Kankahat kajahtelivat:
    'Elä huua tyttöäsi,
    Elä huua, hoilaele!
    Ei se saa sinä ikänä,
    Ei paloa polvenansa, 150
    Emon entisen tiloille,
    Taaton vanhan valkamoille.'"

Viidesneljättä runo

Kullervo vanhempainsa kodissa, samoin kuin ennen Untolassa, toimittelee töitänsä takaperoisesti; isä sitte viimein laittaa hänen veronvienti-matkalle; vv. 1-24. — Palatessansa tapaa tytön matkallansa, jota pyytää rekeensä, tyttö ei lähde, vaan vastaa hänelle tylysti; Kullervo väkivallalla koppaa tytön rekeensä ja houkuttelee sen sitte lahjoillansa yöksi kanssansa jäämään; vv. 25-62. — Aamulla jälkeen tyttö, kyseltyä oudon sulhonsa sukua, tulee tuntemaan hänen omaksi veljeksensä ja kauhistuu sitte niin naimakaupoistansa, että paikalla juoksee ja hukutaikse kuohuvaan koskeen; vv. 63-92. — Kullervo mielituskissaan repii rekensä rikki, ratsastaa sitte kotiin äitillensä kertomaan sitä kauhistusta, kun oli oman tuntemattoman sisarensa kanssa naimiskauppoihin ruvennut, ja miettii lopettaa itsensä, mutta samassa muistaa Untamoisen vielä kostamatta olevan; vv. 93-134.

    Kullervo Kalervon poika,
    Sinisukka äijä on lapsi,
    Sai tuosta elelemähän
    Alla varjon vanhempien,
    Ei saanut älyämähän, 5
    Miehen mieltä ottamahan.
      Poika työlle työnteleikse,
    Nuotan suuren souantahan,
    Souti poikki puiset hangat,
    Venon haapaisen hajotti. 10
      Sai Kalervo katsomahan,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ei sinusta soutajaksi,
    Mene nuotan tarvontahan!"
    Meni nuotan tarvontahan, 15
    Tarpoi nuotan tappuroiksi,
    Ruumeniksi pullot rouhi,
    Selykset paloin paloitti.
      Sai Kalervo katsomahan,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 20
    "Ei sinusta tarpojaksi,
    Lähe viemähän vetoja,
    Maajyviä maksamahan,
    Lienet matkassa parempi."
      Kullervo Kalervon poika, 25
    Vietyä veot perille,
    Maksettua maajyväset,
    Rekehensä reutoaikse,
    Alkoi kulkea kotihin,
    Matkata omille maille. 30
      Iski virkkua vitsalla,
    Heläytti helmivyöllä,
    Ajavi karettelevi;
    Neiti vastahan tulevi
    Noilla Pohjan kankahilla, 35
    Lapin laajoilla rajoilla.
      Kullervo Kalervon poika
    Sanojansa säätelevi:
    "Käy neito rekoseheni,
    Armas alle vilttieni!" 40
    Neiti vastahan sanovi,
    Tinarinta riuskuttavi:
    "Vilu on olla viltin alla,
    Kolkko korjassa eleä."
      Kullervo Kalervon poika, 45
    Sinisukka äiön lapsi,
    Koppoi neion korjahansa,
    Reualti rekosehensa.
      Neiti tuossa noin sanovi:
    "Kun et päästä pois minua, 50
    Polen poikki pohjalauat,
    Levittelen liistehesi."
      Kullervo Kalervon poika
    Aukaisi rahaisen arkun,
    Näytteli hope'itansa, 55
    Verkaliuskoja levitti,
    Kultasuita sukkasia,
    Vöitänsä hopeapäitä.
      Verat veivät neien mielen,
    Raha muutti morsiamen, 60
    Hopea hukuttelevi,
    Kulta kuihauttelevi.
    antoi Jumala aamun,
    Toi Jumala toisen päivän,
    Niin neiti sanoiksi virkki: 65
    "Mist' olet sinä sukuisin,
    Lienet suurtaki sukua,
    Isoa isän aloa?"
      Kullervo Kalervon poika
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 70
    "En ole sukua suurta,
    Enkä suurta, enkä pientä,
    Olen kerran keskimäistä,
    Kalervon katala poika;
    Vaan sano oma sukusi, 75
    Jos olet sukua suurta."
      Neiti tuon sanoiksi virkki:
    "Mie olen Kalervon tyttö;
    Läksin marjahan metsälle,
    Sinne mie kana katosin 80
    Kuolemahan korven päähän,
    Kaatumahan kankahalle,
    Enkä kuollut kuitenkana,
    En mä kalkinen kaonnut,
    Näille päivin päätymättä, 85
    Näille juonin joutumatta!"
      Sai toki sanoneheksi,
    Heti repsahti re'estä,
    Siitä juoksihe jokehen,
    Kosken kuohu'un kovahan, 90
    Siihen surmansa sukesi,
    Kuolemansa kohtaeli.
      Kullervo Kalervon poika
    Pyyhältihe korjastansa,
    Veitsin länkensä levitti, 95
    Rauoin rahnoi rahkehensa;
    Hyppäsi hyvän selälle,
    Ajavi palasen maata,
    Päätyvi ison pihoille,
    Oman taaton tanterille, 100
    Vähän kuollutta parempi,
    Kaonnutta kaunihimpi.
      Emo päätyvi pihalle,
    Ennätti emo kysyä,
    Vanhempansa tutkaella: 105
    "Mi sinulla poikaseni?
    On kuin Tuonelta tulisit,
    Manalalta matkoaisit."
      Kullervo Kalervon poika
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 110
    "Jo on kummat kuulumassa,
    Taikeat tapahtununna,
    Kun pi'in oman sisaren,
    Turmelin emon tuoman."
      "Se jo surmansa sukesi 115
    Koskehen kohisevahan,
    Itse tuot' en tieäkkänä,
    Kunne kurja kuoletaime,
    Suuhun ulvovan sutosen,
    Vainko vatsahan valahan." 120
      Emo tuon sanoiksi virkki:
    "Ellös sinä sinne menkö,
    Onpa suurta Suomen nientä,
    Sankkoa Savon rajoa,
    Piillä miehen piilojansa, 125
    Hävetä pahoja töitä."
      Kullervo Kalervon poika
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Enkä piile, en pakene,
    Viel' on Unto oikeana, 130
    Mies katala kaatamatta,
    Kostamatta taaton kohlut,
    Taaton kohlut, maammon mahlat,
    Itseni hyvin piännät."

Kuudesneljättä runo

Kullervo valmistaikse Untolaa sotimaan, enemmin toivomalla kuin pelkäämällä siinä sodassa itsensäki kaatuvan; vv. 1-24. — Hyvästi-jättöä tehdessään kysyy ensin isältä, sitte veljeltä ja sisareltaan, itkisivätkö häntä, jos kuulisivat kuolleeksi; ei kukaan niistä lupaa häntä itkeä; vv. 25-56. — Viimeiseksi kysyy äitiänsä, itkisikö hänkään kuollutta poikaansa. Äiti vastaa kyllä paljonki itkevänsä, jos kuulisi Kullervonsa kuolleeksi; vv. 57-82. — Untolan matkalla saapi Kullervo sanoja toisen toisensa perästä, ensin isänsä sitte veljensä ja sisarensa kuolleen; niistä huolimatta hän vaan kulkee edelleen; vv. 83-118. — Kuultua jo viimein äitinsäki kuolleen äsken Kullervo tulee kovin surulliseksi ja käskee häntä, miten parhaiten taidettiin, maahan laittaa; itse hän vaan pitkitti matkaansa Untolaan; vv. 119-144. — Perille tultua kaataa Untamon väkenensä ja palajaa sitte autioon kotiinsa. Jonkun ajan ensin itkettyänsä lähtee viimein metsästä itselleen ruokaa hankkimaan ja joutuu matkallansa juuri sille paikalle, jossa oli tuntemattoman sisarensa kanssa elellyt; vv. 145-176. — Tempaa miekkansa tupesta, asettaa sen perin maahan ja syöksee sitte rinnoin kärkeä vasten, sillä tavoin lopun onnettomasta elämästänsä tehden; vv. 177-202.

    Kullervo Kalervon poika,
    Sinisukka äijä on lapsi,
    Siitä suorikse sotahan,
    Valmistaikse vainotielle,
    Hetken miekkoa hioen, 5
    Kärestäen keihoansa.
      Emo tuon sanoiksi virkki:
    "Ellös poikani poloinen
    Saako suurehen sotahan,
    Menkö miekan melskehesen! 10
    Ken suotta sotahan saapi,
    Tahallansa tappelohon,
    Se soassa surmatahan,
    Tapetahan tappelossa."
      Kullervo Kalervon poika 15
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "En mä silloin suohon sorru,
    Enkä kaa'u kankahalle,
    Kun sorrun sotatiloille,
    Kaa'un miekan kalskehesen; 20
    Sorea sotahan kuolla,
    Äkin poika pois tulevi,
    Potematta pois menevi,
    Laihtumatta lankeavi."
      Kohta lähtevi ko'ista, 25
    Sanovi sanan isolle:
    "Hyvästi hyvä isoni!
    Itketkö sinä minua,
    Koskas kuulet kuolleheksi,
    Kansasta kaonneheksi?" 30
      Tuon isä sanoiksi virkki:
    "En minä sinua itke,
    Jospa kuulen kuolleheksi,
    Onhan mulla toinen poika,
    Poika paljoa parempi, 35
    Äijeä älykkähämpi."
      Virkkoi siitä veikollensa:
    "Jää hyvästi veikkoseni!
    Itketkö sinä minua,
    Koskas kuulet kuolleheksi?" 40
      Veikko tuon sanoiksi virkki:
    "En itke minä sinua,
    Saan minä mokoman veljen,
    Suun savesta, pään kivestä,
    Veljen paljoa paremman, 45
    Äijeä älykkähämmän."
      Virkkoi siitä siskollensa:
    "Hyvästi sisarueni!
    Itketkö sinä minua,
    Koskas kuulet kuolleheksi?" 50
      Noin sisar sanoiksi virkki:
    "En itke minä sinua,
    Josko kuulen kuolleheksi,
    Veli on minulla toinen,
    Veli paljoa parempi, 55
    Kahta mointa kaunihimpi."
      Kullervo Kalervon poika
    Sanoi siitä äitillensä:
    "Äitiseni, armaiseni,
    Minun kaunis kantajani! 60
    Itketkö sinä minua,
    Koskas kuulet kuolleheksi,
    Kansasta kaonneheksi,
    Sortuneheksi suvusta?"
      Tuon emo sanoiksi virkki: 65
    "Ohoh poikani poloinen,
    Et älyä äitin mieltä,
    Et tunne emon syäntä!
    Itkenpä minä sinua,
    Kun sun kuulen kuolleheksi, 70
    Väestä vähenneheksi,
    Sortuneheksi suvusta,
    Itken tulville tupamme,
    Siltalauat lainehille,
    Kujat kaikki kuurullani, 75
    Läävät länkämöisilläni."
      "Mit' en itkeä ilenne,
    Kut' en voine voivotella,
    Itkeä inehmisissä,
    Itken saunassa saloa, 80
    Yliset kulasvesille,
    Saunan lauat lainehille."
      Kullervo Kalervon poika
    Kulki soitellen sotahan,
    Vieri viestinen jälestä: 85
    "Jo iso kotona kuoli,
    Käyppäs tuota katsomahan,
    Kuinka kuollut hauatahan!"
      Kullervo Kalervon poika
    Hänpä varsin vastaeli: 90
    "Kun lie kuollut kuolkahansa,
    On siellä kotona ruuna,
    Millä maahan vietäkähän,
    Kalmahan katettakahan."
      Soitti suolla mennessänsä, 95
    Kulahutteli kulossa,
    Saatihin sana jälestä:
    "Jo veli kotona kuoli,
    Käyppäs tuota katsomahan,
    Kuten kuollut hauatahan!" 100
      Kullervo Kalervon poika
    Hänpä varsin vastaeli:
    "Kun lie kuollut, kuolkahansa,
    On siellä ori kotona,
    Millä maahan vietäkähän, 105
    Kalmahan katettakahan."
      Soitti suolla mennessänsä,
    Kajahutti kankahalla,
    Sai sanoma korvihinsa:
    "Jo sisar kotona kuoli, 110
    Käyppä tuota katsomahan,
    Kuten kuollut hauatahan!"
      Kullervo Kalervon poika
    Hänpä varsin vastaeli:
    "Kun lie kuollut, kuolkahansa, 115
    On siellä kotona tamma,
    Millä maahan vietäkähän,
    Kalmahan katettakahan."
      Soitti soilla, soitti mailla,
    Patakoitteli paloilla, 120
    Sai sanoma korvihinsa:
    "Kuoli ehtoinen emosi,
    Käyppäs tuota katsomahan,
    Miten miero hautoavi!"
      Kullervo Kalervon poika 125
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Voi minä poloinen poika,
    Voi poika polon alainen,
    Kun kuoli emo minulta,
    Kaatui kaunis kantajani, 130
    Enk' ollut luona luopuessa,
    Läsnä hengen lähtiessä."
      "Kuollut koissa pestäköhön
    Saksan saipua-vesillä,
    Silkkihin si'eltäköhön, 135
    Palttinoihin pantakohon,
    Siitä maahan pantakohon,
    Kalmahan katettakohon,
    Itkuvirsin vietäköhön,
    Laulaen las'ettakohon, 140
    Itse en kotihin joua,
    Viel' on Unto kostamatta,
    Mies katala kaatamatta,
    Ilkeä hävittämättä."
      Meni soitellen sotahan, 145
    Ilon lyöen Untolahan,
    Kaatoi Untolan urohot,
    Tuvat poltteli poroksi,
    Kivet jätti kiukahia,
    Pitkät pihlajat pihoja. 150
      Kääntyvi kotihin tuosta
    Ison entisen eloille,
    Tupa on tyhjä tultuansa,
    Autio avattuansa.
      Antoi kättä hiilokselle, 155
    Hiilet kylmät hiiloksessa,
    Pisti kättä kiukahalle,
    Kivet kylmät kiukahassa.
      Loihen siitä itkemähän,
    Itki päivän, itki toisen, 160
    Päivälläpä kolmannella
    Ylös korpehen kohosi
    Evähiä etsimähän,
    Antia anelemahan.
      Kävi matkoa vähäisen, 165
    Astui tietä pikkaraisen,
    Tapahtui sijalle sille,
    Tuli tuolle saarekselle,
    Kuss' oli piian pillannunna,
    Turmellut emonsa tuoman. 170
      Siin' itki ihana nurmi,
    Aho armahin valitti,
    Nuoret heinät hellitteli,
    Kuikutti kukat kanervan,
    Tuota piian pillamusta, 175
    Emon tuoman turmellusta.
      Kullervo Kalervon poika
    Tempasi terävän miekan,
    Tupestansa tuiman rauan;
    Katselevi, kääntelevi, 180
    Arvelee, ajattelevi,
    Tokko tuon tekisi mieli
    Syöä syyllistä lihoa,
    Viallista verta juoa.
      Miekka mietti miehen mielen, 185
    Arvasi uron pakinan,
    Vastasi sanalla tuolla:
    "Mikäpä minun olisi
    Syöä syyllistä lihoa,
    Viallista verta juoa, 190
    Syön lihoa syytöntäki,
    Juon verta viatontaki."
      Kullervo Kalervon poika
    Perän painoi kankahasen,
    Kären käänti rintahansa, 195
    Itse iskihe kärelle,
    Siihen surmansa sukesi,
    Kuolemansa kohtaeli.
      Se oli surma nuoren miehen,
    Kuolema Kalervon poian, 200
    Loppu ainakin urosta,
    Kuolema kova-osaista.

Seitsemäsneljättä runo

Ilmarinen kauvan Tuonelaan joutunutta naistansa itkettyä viimein päättää kullasta takoa uuden puolison itsellensä. Työ ei kuitenkaan ensi yrityksellä ota oikein onnistuaksensa; vv. 1-46. — Äsken kolmannella yrityksellä toivottu kulta-neito lähtee ahjosta. Sille seppä sitte takoo kädet, jalat, suun, silmät ja korvat, mutta henkeä ei saa neitosellensa, ei sanoja suuhun eikä suloa silmään; vv. 47-72. — Ilmarinen laittaa kultaneiden yöksi viereensä, mutta havaitsee pian mieliharmiksensa siitä ei olevan puolisoksi; se kylkensä, joka oli neittä vasten, pian oli kokonaan vilustua; vv. 73-94. — Seppo sitte viepi kultaneitonsa Väinämöiselle, joka heti nähtyänsä sanoo sen hänellen ei sopivan, ja kehottaa Ilmarista viemään sitä vieraille maille, siellä kulta ehkä saisi halukkaampia kosijoita; vv. 95-138.

    Se on seppo Ilmarinen
    Naista itki illat kaiket,
    Yöt itki unettomana,
    Päivät einehettömänä,
    Eikä kääntynyt käessä 5
    Vaskinen vasaran varsi,
    Kuulunut pajasta kalke
    Yhen kuuhuen kululla.
      Itki kuuta kaksi, kolme,
    Niinpä kuulla neljännellä 10
    Poimi kultia mereltä,
    Hopehia lainehilta.
      Työnti kullat kuumentohon,
    Ajoi ahjohon hopeat,
    Otti orjat lietsomahan, 15
    Palkkalaiset painamahan,
    Itse ahjoa kohenti
    Hiilikoukkunen käessä,
    Pyyti kullaista kuvoa,
    Hope'ista morsianta. 20
      Katsoi ahjonsa alusta,
    Lietsehensä liepehiä,
    Mitä ahjosta ajaikse,
    Tungeikse tulisijasta.
      Uuhi ahjosta ajaikse, 25
    Lähetäikse lietsehestä,
    Karva kulta, toinen vaski,
    Kolmas on hopea karva;
    Muut tuota ihastelevi,
    Ei ihastu Ilmarinen. 30
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Se susi sinua toivoi!"
    Työntävi tulehen uuhen,
    Laittoi orjat lietsomahan,
    Itse ahjoa kohenti 35
    Hiilikoukkunen käessä.
      Katsoi ahjonsa alusta,
    Lietsehensä liepehiä,
    Mitä ahjosta ajaikse,
    Tungeikse tulisijasta. 40
      Varsa ahjosta ajaikse,
    Lähetäikse lietsehestä,
    Harja kulta, pää hopea,
    Kaikki vaskesta kaviot;
    Muut tuota hyvin ihastui, 45
    Ei ihastu Ilmarinen.
      Siitä seppo Ilmarinen
    Varsan työntävi tulehen,
    Pani orjat lietsomahan,
    Itse ahjoa kohenti. 50
      Katsoi ahjonsa alusta,
    Lietsehensä liepehiä,
    Mitä ahjosta ajaikse,
    Lähetäikse lietsehestä.
      Neiti ahjosta ajaikse, 55
    Letti kulta lietsehestä,
    Pää hopea, kassa kulta,
    Varsi kaikki kaunokainen;
    Muut tuota pahoin pelästyi,
    Ei pelästy Ilmarinen. 60
      Siitä seppo Ilmarinen
    Takoi kullaista kuvoa,
    Jalat laati neitoselle,
    Jalat laati, käet kuvasi,
    Eipä jalka nousekkana, 65
    Käänny käet syleilemähän.
      Takoi korvat neiollensa,
    Eipä korvat kuulekkana,
    Niin sovitti suun sorean,
    Suun sorean, sirkut silmät, 70
    Saanut ei sanoa suuhun,
    Eikä silmähän suloa.
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Oisi tuo sorea neito,
    Kun oisi sanallisena, 75
    Mielellisnä, kielellisnä."
      Saattoi siitä neitosensa,
    Tuon on kultaisen kuvansa,
    Utuisehen uutimehen,
    Itse vierehen venähti 80
    Sulkkuisille vuotehille,
    Pehme'ille pää-aloille.
      Siinä yön levätessänsä
    Kyllä peitettä kysyvi
    Maata kera puolisonsa, 85
    Tuon on kultaisen kuvansa:
    Se oli kylki kyllä lämmin,
    Ku oli vasten vaippoansa,
    Se oli jääksi jäätymässä,
    Ku oli nuorta neittä vasten. 90
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Ei tämä hyvä minulle;
    Vienen neien Väinölähän,
    Väinämöiselle varaksi."
      Siitä seppo Ilmarinen 95
    Viepi neien Väinölähän,
    Sanoi sinne saatuansa:
    "Oi sie vanha Väinämöinen,
    Tuossa on sinulle tyttö
    Kovin kaunis katsannolta, 100
    Ei ole suuri suun piolta,
    Eikä leuoilta leveä."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Katsahti kuvoa tuota,
    Luopi silmät kullan päälle, 105
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Miksi tuot minulle tuota,
    Tuota kullan kummitusta?"
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Miksi muuksi, kun hyväksi, 110
    Ikuiseksi ystäväksi,
    Kainaloiseksi kanaksi."
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Oi on seppo veikkoseni!
    Tunge neitosi tulehen, 115
    Tao kaikiksi kaluiksi,
    Tahi vie Venäehelle,
    Saata Saksahan kuvasi,
    Rikkahien riian naia,
    Suurien soan kosia; 120
    Ei sovi minun suvulle,
    Ei minullen itselleni,
    Naista kullaista kosia,
    Hope'ista huolitella."
      Siitä kielti Väinämöinen, 125
    Epäsi suvannon sulho,
    Kullalle kumartamasta,
    Hopealle horjumasta;
    Sanovi sanalla tuolla,
    Lausui tuolla lausehella: 130
    "Elkätte pojat poloiset,
    Vasta kasvavat urohot,
    Sinä ilmoisna ikänä,
    Kuuna kullan valkeana,
    Naista kullaista kosiko, 135
    Hope'ista huolitelko,
    Kylmän kulta kuumottavi,
    Vilun huohtavi hopea."

Kahdeksasneljättä runo

Ilmarinen lähtee Pohjolaan, ilmoittaa naisensa kuolleen, pyytää Pohjolan emännältä sen nuorempaa tytärtä vaimoksensa; vv. 1-32. — Pohjolan emäntä pahoillaan siitä, kun oli vanhemmankaan tyttärensä Ilmariselle antanut, toista ei jo enään lupaakkaan hänelle. Pahoittavan vastauksen saapi seppo sitte tytöltäki, kun puhuttelee sitä puolisoksensa; vv. 33-56. — Tytön mieltä kysymättä Ilmarinen suutuksissaan ryöstää sen rekeensä ja lähtee matkaan. Tyttö suruissaan itkee ja toivottelee itseänsä jos minnekki, kun vaan pääsisi Ilmarisesta erilleen; vv. 57-92. — Yöpaikkaan tultua syrjäinen mies Ilmarisen nukkuessa alkaa tytön kanssa hilastella. Ilmarinen siitä kovin suuttuneena haltioissaan laulaa neiden lokiksi meren karille; vv. 93-118. — Kotiin tulleelta Väinämöinen kysyy Pohjolan elämästä, johon Ilmarinen vastaa, siellä sammon nojassa ei mitään puutetta olevan, ja selittää sitte, minkätähden niin yksinänsä palasi Pohjolasta; vv. 119-154.

    Tuop' on seppo Ilmarinen,
    Takoja iän-ikuinen,
    Pisti varsan valjahisin,
    Ruskean re'en etehen,
    Itse istuvi rekehen, 5
    Lähteäksensä lupasi,
    Pyytämähän Pohjolasta
    Toista Pohjolan tytärtä.
      Sai päivän ajaneheksi,
    Sekä päivän jotta toisen, 10
    Päivälläpä kolmannella
    Tuli Pohjolan tuville.
      Heti kun tuli tupahan,
    Louhi Pohjolan emäntä
    Kääntyvi kyselemähän 15
    Oman lapsensa oloa
    Miniänä miehelässä,
    Naisena anoppelassa.
      Se on seppo Ilmarinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 20
    "Ellös nyt anoppiseni!
    Ellös sie kyselkö tuota
    Eläntöä tyttäresi,
    Asuntoa armahasi,
    Maassa on jo marjaseni, 25
    Kankahassa kaunoseni;
    Läksin toista tyttöäsi,
    Neitoasi nuorempata;
    Annappa anoppiseni
    Tuo on toinen tyttäresi 30
    Naisen entisen eloille,
    Sijalle sisaruensa."
      Louhi Pohjolan emäntä
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Pahoin tein minä poloinen, 35
    Kun ma työnsin toisenkana
    Nuorena nukahtamahan,
    Verevänä vieremähän,
    Annoin kuin susien suuhun,
    Karhun kiljuvan kitahan; 40
    Enkä toista annakkana
    Nokiesi nuoliojaksi."
      Se on seppo Ilmarinen
    Murti suuta, väänti päätä,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 45
    "Tuleppa minulle tyttö
    Mesileivän leipojaksi,
    Oluen osoajaksi!"
      Neiti itse noin saneli
    Ilmariselle sepolle: 50
    "Tapoit naisen ennen naiun,
    Surmasit sisarueni,
    Toki tappaisit minunki,
    Surmoaisit itseniki;
    En lähe minä sinulle, 55
    En sepon sysisijoille."
      Se on seppo Ilmarinen
    Murti suuta, väänti päätä,
    Saavutti tytön samassa,
    Työnnälti rekosehensa, 60
    Itse vierehen venähti,
    Läksi kohta kulkemahan.
      Neiti itki ja urisi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Kuule seppo Ilmarinen, 65
    Kun et laskene minua,
    Potkin korjasi paloiksi,
    Sären reen repalehiksi."
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Sentähen sepon rekosen 70
    Laiat rautahan rakettu,
    Jotta potkia pitävi."
      Neitonen kujertelevi,
    Vyö vaski valittelevi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 75
    "Kun et laskene minua,
    Laulaime meren kalaksi,
    Syvän aallon siikaseksi."
      Se on seppo Ilmarinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi: 80
    "Etpä sinä sinne pääse,
    Minä haukina jälessä."
      Kulki matkoa palasen,
    Ajoi tietä pikkuruisen,
    Neiti päätänsä kohotti, 85
    Näki jälkiä lumessa,
    Huokaiseikse, henkäiseikse,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Voi minua kurja raukka!
    Parempi minun olisi 90
    Jänön juoksevan jälillä,
    Kun tämän kosijan reessä."
      Se on seppo Ilmarinen
    Puri huulta, väänti päätä,
    Ajoa kahattelevi 95
    Yöksi uutehen kylähän.
      Matkalta väsynehenä
    Seppo nukkuvi sike'in,
    Toinen naista naurattavi
    Mieheltä unekkahalta. 100
      Siitä seppo Ilmarinen,
    Aamulla havattuansa,
    Sekä suuttui, jotta syäntyi,
    Kovin suuttui ja vihastui,
    Loihe siitä laulamahan, 105
    Syäntyi sanelemahan,
    Lauloi moisen morsiamen
    Meren luo'olle lokiksi,
    Luo'oilla lokottamahan,
    Kariloilla kaikkumahan, 110
    Nenät nienten niukumahan,
    Vastatuulet vaapumahan.
       Itse istuikse rekehen,
    Kohennaikse korjahansa,
    Ajoa kahattelevi, 115
    Alla päin, pahoilla mielin,
    Matkasi omille maille,
    Tuli maille tuttaville.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi 120
    Ilmariselle sepolle:
    "Veli seppo Ilmarinen!
    Mit' olet pahoilla mielin,
    Kahta kallella kypärin,
    Pohjolasta tullessasi; 125
    Miten Pohjola elävi?"
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Mi on Pohjolan eleä,
    Kun on sampo jauhamassa,
    Kirjokansi kallumassa! 130
    Päivän jauhoi syötäviä,
    Päivän toisen myötäviä,
    Kolmannen kotipitoja;
    Jotta sanon, kun sanonki,
    Kerran toisen kertaelen: 135
    Mi on Pohjolan eleä,
    Kun on sampo Pohjolassa!
    Siin' on kyntö, siinä kylvö,
    Siinä kasvo kaikenlainen,
    Siinäpä ikuinen onni." 140
      Siitä vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Veli seppo Ilmarinen!
    Minne heitit naisen nuoren,
    Kun sa tyhjänä tulitki, 145
    Aina naisetta elelet?"
      Se on seppo Ilmarinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Lauloin mie mokoman naisen
    Meren luo'olle lokiksi; 150
    Nyt se lokkina lojuvi,
    Kajavana kaakahtavi,
    Kiljuvi vesikivillä,
    Kariloilla kaljahuvi."

Yhdeksäsneljättä runo

Väinämöinen kehoittaa Ilmarista lähtemään kanssansa sampoa Pohjolasta ryöstämään. Ilmarinen vastaa, ei tahtovansa vaaralliselle Pohjan merelle lähteä, jonka tähden Väinämöinen suostuu maisinki kulkemaan; vv. 1-22. — Hevoista hakiessaan kuulevat veneen rannalla itkevän. Väinämöisen kysyttyä mitä itki, vene sanoo sitä itkevänsä, kun häntä ei milloinkaan viety vesille, vaan piti rannalla ikänsä viettää; vv. 23-86. — Väinämöinen laittaa veneen vesille ja väkeä veneesen kaikenlaista. Kokevat soutaa pojat, tytöt, nuoret, vanhat, mutta matka ei ota edistyäkseen, ennenkun Ilmarinen istuu soutamaan; vv. 87-114. — Lemminkäinen rannaltaan näkee oudon purren merellä, arvelee kenen olisi, ja viimein tunnettuansa Väinämöisen ja Ilmarisen, kysyy kunne olivat matkalla, johon Väinämöinen vastaa Pohjolasta sampoa tapaamaan lähteneensä; vv. 115-150. — Lemminkäinen pyytää yhteen matkaan päästäksensä, ja luvan saatuansa lähtee Väinämöisen laivaan. Veistetyn veneen laidan tuopi kanssansa, arvellen Pohjolan merellä usein varalaidanki ei liikaa olevan; vv. 151-182.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Veli seppo, veikkoseni,
    Lähtekämme Pohjolahan
    Tuon on sammon sa'antahan, 5
    Kirjokannen katsontahan;
    Laatikamme laiva suuri,
    Johon sampo saatetahan
    Pohjolan kivimäestä,
    Vaaran vaskisen sisästä!" 10
      Sanoi seppo Ilmarinen:
    "Vakavampi mainen matka,
    Lempo menköhön merelle,
    Surma suurelle selälle!"
      Sanoi vanha Väinämöinen: 15
    "Lysti on venon vesillä,
    Purren juosta jolkutella,
    Veet väljät välkytellä;
    Vaan kuitenki, kaikitenki,
    Kun et mieline merisin, 20
    Niin on maisin matkatkamme,
    Rantaisin ratustelkamme!"
      "Tao nyt mulle uusi miekka,
    Tee miekka tuliteräinen,
    Jolla hurttia hutelen, 25
    Pohjan kansan kaikottelen,
    Saaessa otolle sammon,
    Kirjokannen katselohon."
      Tuo on seppo Ilmarinen
    Takoi miekan mieltä myöten, 30
    Senp' on kullalla kuvasi,
    Hopealla huolitteli.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Sai miekan tuliteräisen
    Kätehensä oikeahan, 35
    Senpä kuu kärestä paistoi,
    Päivä paistoi lappeasta,
    Tähet västistä valotti.
      Sylkytteli miekkoansa
    Vuoren rautaisen raossa, 40
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Jo minä terällä tällä
    Vaikka vuoret poikki löisin,
    Kalliot kaha jakaisin!"
      Lähteä luku tulevi, 45
    Liitto käyä kerkiävi;
    Yks' on vanha Väinämöinen,
    Toinen seppo Ilmarinen,
    Läksivät hevon hakuhun,
    Kuloharjan kuuntelohon, 50
    Suvikunnan suitset vyöllä,
    Varsan valjahat olalla.
      Astua ratustelevat
    Kahen miehen rantamaita,
    Kuului rannalta kujerrus, 55
    Valitanta valkamalta.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Meni luota katsomahan,
    Näki purren itkemässä,
    Venosen valittamassa, 60
    Kysytteli, lausutteli:
    "Mitä itket puinen pursi,
    Itketkö sä puisuuttasi,
    Hankauttasi haveksit?"
      Pursi puinen vastoavi, 65
    Vene hankava sanovi:
    "En mä itke puisuuttani,
    Hankauttani haveksi;
    Itken viejäistä vesille,
    Laskiaista lainehille." 70
      "Muut purret, pahatki purret,
    Ne aina sotia käyvät,
    Tuovat täytensä rahoja,
    Alustansa aartehia;
    Minä lahon lastuillani, 75
    Venyn veistännäisilläni;
    Pahimmatki maan matoset
    Alla kaarteni asuvat,
    Linnut ilman ilkeimmät
    Pesän pielessä pitävät." 80
      Vaka vanha Väinämöinen
    Tuossa tuon sanoiksi virkki:
    "Elä itke puinen pursi,
    Vene hankava havise,
    Kohta saat sotia käyä, 85
    Tappeloita tallustella!"
      Vaka vanha Väinämöinen
    Lauloi purren lainehille,
    Lauloi ensin laitapuolen
    Sukapäitä sulhosia, 90
    Lauloi toisen laitapuolen
    Tinapäitä tyttäriä,
    Lauloi vieläki lisäksi
    Teljot täytehen väkeä,
    Kuss' oli vähän sijoa, 95
    Nuorukaisilta esinnä.
      Pani sulhot soutamahan,
    Neiet ilman istumahan;
    Sulhot souti, airot notkui,
    Eipä matka eistykkänä. 100
      Pani neiet soutamahan,
    Sulhot ilman istumahan;
    Neiet souti, sormet notkui,
    Eipä matka eistykkänä.
      Muutti vanhat soutamahan, 105
    Nuoret päältä katsomahan;
    Vanhat souti, päät vapisi,
    Eipä vielä matka eisty.
      Siitä seppo Ilmarinen
    Itse istui soutamahan, 110
    Jopa juoksi puinen pursi,
    Pursi juoksi, matka joutui,
    Loitos kuului airon loiske,
    Kauvas hankojen hamina.
      Ahti saarella asuvi, 115
    Kauko niemen kainalossa;
    Kalatuutta Kauko itki,
    Leivätyyttä Lemminkäinen,
    Ahti aitan pieneyttä,
    Veitikka osan vähyyttä. 120
      Veisti laitoja venehen,
    Uuen purren pohjapuuta,
    Päässä pitkän nälkäniemen,
    Pakalla kylän katalan.
      Se oli korvalta korea, 125
    Silmältä sitäi parempi,
    Näki purren kulkemassa,
    Venosen vaeltamassa,
    Selvällä meren selällä,
    Ulapalla aukealla. 130
      Huuti mies nenästä niemen,
    Verevä vesien poikki:
    "Kenen on vene vesillä,
    Kenen laiva lainehilla?"
      Miehet purresta puhuvat: 135
    "Mi olet mies metsän asuja,
    Kun et tunne tuota purtta,
    Keksi Väinölän venettä?"
      Sanoi lieto Lemminkäinen,
    Virkkoi kaunis Kaukomieli: 140
    "Jo tunnen perän pitäjän,
    Ja älyän airollisen;
    Minnekkä menette miehet,
    Kunne läksitte urohot?"
      Sanoi vanha Väinämöinen: 145
    "Kohti pohjoista kulemme
    Sampoa tapoamahan,
    Kirjokantta katsomahan,
    Pohjolan kivimäestä,
    Vaaran vaskisen sisästä." 150
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Ohoh vanha Väinämöinen!
    Otappa minua miestä
    Urohoksi kolmanneksi,
    Kun saat sammon nostantahan, 155
    Kirjokannen kannantahan;
    Vielä mieki miesnä maksan,
    Jos saisi tapella tarve."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Otti miehen matkoihinsa; 160
    Se on lieto Lemminkäinen
    Jo tulla tuhuttelevi,
    Luopi laian tullessansa
    Venehesen Väinämöisen.
      Sanoi vanha Väinämöinen: 165
    "Oisi puuta purressani,
    Laitoa venehessäni,
    Parahiksi painoaki,
    Miksi laitat laitoasi,
    Puuta purtehen lisäksi?" 170
      Sanoi lieto Lemminkäinen:
    "Ei vara venettä kaa'a,
    Tuki suovoa tuhoa;
    Use'in merellä Pohjan
    Tuuli laitoa kysyvi, 175
    Vastatuuli varpehia."
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Sentähen sotavenosen
    Rinta rautahan rakettu
    Ja tehty teräsnenähän, 180
    Jott' ei tuulen tuiki vieä,
    Eikä viskoa vihurin."

Neljäskymmenes runo

Kolme päivää vesiä kulettua vene tarttuu kiini ja havaitaan ison hauvin hartioilla istuvan; vv. 1-22. — Lemminkäinen ensin ja sitte Ilmarinen kokevat päästää venettä, mutta se ei lähde liikkeelle ennenkun Väinämöinen itse miekallaan lyöpi kalan poikki. Pääpuolen siitä hän nostaa veneesen; vv. 23-62. — Hauki keitetään väelle murkinaksi; sen isosta jääneestä leukaluusta Väinämöinen tekee kantelen; vv. 63-94. — Yrittävät toinen toisensa perästä soittaa uutta kanteletta. Kun soitosta ei tule mitään, arvelee Väinämöinen laittaa kantelen Pohjolan väelle koitteeksi; vv. 95-122. — Kantele laitetaan Pohjolaan, mutta kun ei sielläkään kukaan saa sitä oikein soimaan, niin se pian jälleen peruutetaan Väinämöisen käteen; vv. 123-150.

    Vaka vanha Väinämöinen
    Laskea karehtelevi
    Tuon on pitkän niemen päästä;
    Laski päivän maavesiä,
    Päivän toisen suovesiä, 5
    Kolmannen kos'en vesiä.
      Äsken tuonne tultuansa
    Noille väljille vesille
    Puuttui pursi juoksemasta,
    Venonen pakenemasta. 10
    Vaka vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Oi sie lieto Lemmin poika,
    Kallistaite katsomahan,
    Miss' on pursi puuttumassa, 15
    Kivelläkö vai haolla?"
      Se on lieto Lemminkäinen
    Kallistihe katsomahan,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Ei ole veno kivellä, 20
    Ei kivellä, ei haolla,
    Vene on hauvin hartioilla."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Kun lie hauvin hartioilla, 25
    Ve'en koiran koukkuluilla,
    Veä miekalla vetehen,
    Katkaise kala kaheksi!"
      Se on lieto Lemminkäinen
    Miekan vyöltänsä vetävi; 30
    Veti miekalla meryttä,
    Alta laian laskettavi,
    Itse vierähti vetehen,
    Kourin aaltohon kohahti.
      Siitä seppo Ilmarinen 35
    Tarttui tukkahan urosta,
    Nostalti merestä miehen,
    Itse tuon sanoiksi virkki:
    "Kaikki on mieheksi kyhätty,
    Pantu parran kantajaksi, 40
    Lisäksi sataluvulle,
    Tuhannelle täytteheksi."
      Miekan vyöltänsä vetävi,
    Jolla kalhaisi kaloa;
    Miekka murskaksi mureni, 45
    Eipä hauki tiennytkänä.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Tuossa tuon sanoiksi virkki:
    "Ei ole teissä puolta miestä;
    Kun konsa tulevi tarve, 50
    Silloin on toimi toisialla,
    Väki väljässä tilassa."
      Itse miekkansa veälti,
    Tempasi terävän rauan,
    Veti haukia ve'estä; 55
    Hauki katkesi kaheksi,
    Pursto pohjahan putosi,
    Pää kavahti karpahasen.
      Jo otti venonen juosta;
    Vaka vanha Väinämöinen 60
    Luotti purren luotosehen,
    Ravahutti rantasehen.
      Siitä hauki keitetähän,
    Murkinoiahan muruina,
    Jäipä luita luotoselle, 65
    Kalan luita kalliolle.
      Vaka vanha Väinämöinen
    Noita tuossa katselevi,
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Mikä tuostaki tulisi, 70
    Noista hauvin hampahista,
    Leveästä leukaluusta,
    Jos oisi sepon pajassa,
    Miehen mahtavan käsissä?"
      Sanoi seppo Ilmarinen: 75
    "Ei tule tyhjästä mitänä,
    Kalan ruotasta kalua,
    Ei seponkana pajassa."
      Vaka vanha Väinämöinen
    Itse tuon sanoiksi virkki: 80
    "Noistapa toki tulisi
    Kalanluinen kanteloinen,
    Kun oisi osoajata,
    Soiton luisen laatijata."
      Itse loihe laatijaksi, 85
    Tekiäksi teentelihe,
    Laati soiton hauvinluisen,
    Suoritti ilon ikuisen.
      Kust' on koppa kanteletta?
    Hauvin suuren leukaluusta; 90
    Kusta naulat kanteletta?
    Ne on hauvin hampahista;
    Kusta kielet kanteletta?
    Hivuksista Hiien ruunan.
      Kun oli soitto suorittuna, 95
    Vaka vanha Väinämöinen
    Käski nuoren, käski vanhan,
    Soittamahan sormillansa
    Tuota ruotaista rojua,
    Kalanluista kanteletta. 100
      Soitti nuoret, soitti vanhat,
    Soitti keskikertaisetki,
    Ei ilo ilolle nousnut,
    Soitto soitollen ylennyt.
      Se on lieto Lemminkäinen 105
    Sanan virkkoi, noin nimesi:
    "Ei ole teissä soittajata,
    Tuokatte minulle soitto
    Kahen polven pystyn päähän,
    Kynnen kymmenen nenähän!" 110
      Saip' on kantelon käsille,
    Soiton alle sormiensa;
    Tuota käänti, tuota väänti,
    Tuota sormin suoritteli,
    Eipä soitto soitakkana, 115
    Ei ilo iloakkana.
      Sanoi vanha Väinämöinen:
    "Ei ole tässä nuorisossa
    Tuon on soiton soittajaista,
    Joko Pohjola paremmin 120
    Saisi soiton soittamahan,
    Josp' on laitan Pohjolahan."
      Siitä vanha Väinämöinen
    Laittoi soiton Pohjolahan;
    Soitti pojat Pohjolassa, 125
    Soitti pojat, jotta piiat,
    Ei ilo ilolle tunnu,
    Eikä soitto soitannalle.
      Sokea sopesta lausui,
    Ukko vanha uunin päältä: 130
    "Heretkätte, heittäkätte!
    Puhki korvani puhuvi,
    Läpi pääni läylentävi,
    Viepi viikoksi uneni."
      Noin ukko sanoiksi virkki: 135
    "Jos ei soitto Suomen kansan
    Vasta vaikuta ilolle,
    Tahi uuvuta unehen,
    Niin vetehen visko'otte,
    Aaltoihin upottaotte!" 140
      Soitto kielin kerkiävi,
    Kantelo sanoin kajahui:
    "En vielä vetehen joua,
    Alle aaltojen asetu,
    Ennen soitan suorijalla, 145
    Vangun vaivan nähnehellä."
      Soitto vietihin visusti,
    Kannettihin kaunihisti,
    Miehen laatijan kätehen,
    Pyytänehen polvuksille. 150