The Project Gutenberg eBook of Viisauden sanoja: Mieleen pantavia kertoelmia

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Viisauden sanoja: Mieleen pantavia kertoelmia

Author: C. H. Spurgeon

Release date: November 17, 2018 [eBook #58297]

Language: Finnish

Credits: Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VIISAUDEN SANOJA: MIELEEN PANTAVIA KERTOELMIA ***

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

VIISAUDEN SANOJA

Mieleen pantavia kertoelmia

Kirj.

C. H. SPURGEON

Suomennos

TAMPEREELLA, G. M. GIESCKE'N KUSTANNUKSELLA, 1898.

SISÄLLYS:

 Mitä on ylpeys?
 Hyvät työt ja särkyneet avaimet.
 Huikentelevainen.
 Näytelmä viidessä näytöksessä.
 Paholaisen pidot.
     " Itsevanhurskaat vieraat.
     " Maallisesti viisas.
 Tulen lävitse meneminen.
 Velttouden pahat seuraukset.
 Kööpenhaminan piiritys.
 Uni Jumalan lahjana.
 Ravintolan isännän rukous.
 Kuoleman rangaistus.
 Rowland Hill ja neiti Erskine.
 Jumala kaikille puhuvana.
 Epäluulonalainen ravintola.
 Muutamia tavallisia hairahduksia.

Mitä on ylpeys?

Ei löydy mitään, jolla olisi niin helppo pääsy ihmisen sydämeen kuin ylpeydellä, ei kumminkaan löydy yhtään pahetta, joka useammin, painavimmin ja kaunopuhelijaimmin tuomitaan raamatussa.

Ylpeys on jotakin perusteetonta. Sen olemassa-olo on hiedalla; tai pahemmin vielä niin, että sen perustus on laineilla, jotka huuhtovat sen jalkoja; pahemmassa tapauksessa on se vielä kuplien päällä, jotka hajoovat sen jalkain alla. Kaikista paheista on ylpeydellä huonoin maaperä; ei sillä ole mitään kalliota maan päällä perustuksenaan. Meillä on aihetta yhteen ja toiseen, mutta ei pienintäkään syytä ylpeyteen. Ylpeys on jotakin, jonka täytyy olla meille luonnotonta, sillä eipä meillä ole mitään ylpeilemisen syytä.

Sen lisäksi on ylpeys vielä ylitä järjetöntä kuin perusteetontakin; sillä se ei kykene tuottamaan meille mitään etuja. Ei ole olemassa yhtään viisautta itsensä suurentelemisessa. Muille paheille löytyy jonkun verran puollustusta, sillä niillä näyttäisi jotain voitettavan; ahneus, himollisuus ja nautinnon halu voidaan joissakin määrin jättää lukuun ottamatta; ylpeä ihminen sitä vastoin myö sielunsa sangen halvasta hinnasta. Hän avaa sydämensä sulut selki seljälleen näyttääkseen kuinka tyhjä hänen sielunsa on; heti hyökkää tämä ulos, ja kaikki on poissa, — kaikki, joka oli tyhjää, niin että tyhjä tuulen puuska, hyräilevä suosion sana — kadottaa sielun, niin että jäljelle ei jää pisaratakaan. Melkein jokaisesta muusta synnistä voimme edes koota tuhkaa kun tuli on palanut; mutta mitä ylpeydestä jää jäljelle? Ahneella on kiiltävä kultansa, mutta mitä on ylpeällä? Hänellä olisi enemmän ellei hän olisi ollut ylpeä, eikä hän ole voittanut mitään. Ei ylpeys voita kruunua; ihmiset sitä eivät koskaan kunnioita, ei halveksitut orjatkaan, sillä kaikki ihmiset katsovat alaspäin ylpeän nähdessään ja huomaavat häntä vähemmän kuin itseään.

Ylpeys on hulluin ominaisuus mitä voi löytyä; se elää omasta elämän nesteestään; se riistää itse henkensä, kutoakseen verestään purppuramanttelin hartioillensa; se kaivaa haudan rakennuksen alle, kohottaakseen sen harjan pilviin. Ei mikään todista enemmän ihmisten hulluutta kuin heidän ylpeytensä.

Sen lisäksi on ylpeys hyvin muutteleva; se vaihtaa muotoansa niin, että sitä voi huomata missä muodossa hyvänsä; sen voi huomata yhtä hyvin kerjäläisen ryysyissä kuin rikkauden loistossa.

Yhtä paljo löytyy ylpeyttä rikkaassa kuin köyhässäkin. Kengätön mies saattaa olla yhtä ylpeä kuin jos hän ajaisi vaunuissa. Ylpeyttä voidaan tavata kaikissa yhteiskunnan luokissa kaikellaisten ihmisten keskuudessa. Toisinaan se esiintyy puhuen kauniisti yksilön vapaudesta ja niin tulee siitä kalvinisti ja ollen mahtava silloin kuvitellusta turvallisuudestaan, unohtaa luojansa, joka yksin voi uskomme elävänä pitää. Ylpeys saattaa hyväksyä tunnustaakseen mitä uskonnon muotoa tahansa; se voi olla suuresti kirkollinen ja palvella Jumalaa, komeissa katedraaleissa se voi olla dissenteri ja mennä rukoushuoneisiin; se on yleisin katoolinen olio maailmassa, se löytyy kaikissa kappeleissa ja kirkoissa; mene minne tahansa, niin löydät aina ylpeyden. Se seuraa meitä Jumalan huoneesen, se on mukanamme kotiin mennessämme, se löytyy markkinapaikoissa ja pankeissa, kadulla ja kaikkialla.

Sallittakoon minun esittää kaksi muotoa, joihin se pukeutuu. Toisinaan ilmestyy ylpeys uskonnollisissa dogmeissa; se julistaa oppia ihmisen itsensä riittäväisyydestä; se sanoo meille mitä ihminen voi tehdä, eikä tahdo myöntää meidän olevan kadotettuja langenneita, turmeltuneita olennoita, kuten todellisesti olemme. Se vihaa Jumalan kaikkivaltiaisuutta ja ivaa hänen valintaansa. Jos sillä siis on tämä lähtökohta, ottaa se toisen muodon; se myöntää että oppi vapaasta armosta on tosi, mutta ei tunne sitä. Se tunnustaa, että vapahdus tulee yksin Jumalalta, mutta kokee pakottaa ihmisiä etsimään taivasta omilla töillään, vieläpä lainkin töillä. Ja niin ollen uskottelee se ihmisiä ei yksin tyytymään Kristukseen lunastuksen työssä; ja kun tämä kaikki on hajonnut ja kaikki oman vanhurskauden rääsyt palaneet, voi ylpeys tehdä pesänsä yhtä hyvin kristityn sydämeen kuin synnin tekijänkin — se kukoistaa itseriittäväisyyden nimellä, neuvoen kristittyä, että hän on "rikas ja edistynyt hyvässä ja ei kaipaa ketään." Ylpeys puhuttelee häntä hylkäämään jokapäiväisen armon, niin että mitä hän kerran on tuntenut, on kyllin kaikiksi ajoiksi — että hän tietää jo kyllin. Ylpeys saa ihmisen unhottamaan "ett'ei hän vielä ole voittanut mitään;" se ei salli ihmisen tavoitella tulevia asioita, unhottaen menneet. Ylpeys tunkee uskovaisen sydämeen ja kiusaa häntä kulkemaan tietänsä kunnes Herra on hänet pakottanut hengelliseen perikatoon; ylpeys on pidättävä ihmistä kääntymästä Jumalan tykö. Ylpeys esiintyy tuhansissa eri muodoissa; ei yksistään tuo kopea ja jäykkä herrasmies ole sen edustaja; se on jotakin alhaista, matelevaa, tunkeilevaa laatua, joka käärmeen tavalla hiipii sydämiimme. Se voi puhua nöyryydestä ja esiintyä tomuna ja tuhkana. Olen tuntenut ihmisiä, jotka puhuvat vihelijäisyydestään uskomattomimmalla tavalla ja tekeytyen sulaksi nöyryydeksi, olivat he samalla kertaa ylpeimpiä raukkoja, joita voi tavata. Ystäväni, ette voi kuvitella kuinka moneen muotoon ylpeys voi pukeutua. Katsokaa tarkoin ympärillenne, tai pettää se teidät, ja kun luulette olevanne tekemisissä enkeleitten kanssa, tulette tietämään vastaan ottaneenne perkeleitä.

Ylpeyden todellinen valtaistuin on aina ihmissydän. Jos me toivomme Jumalan armolla voivamme ajaa sen pois, on meillä ensimäinen työ sydämemme kanssa.

Sallikaa minun esittää teille vertaus itämaisen kertomuksen muodossa, joka selvemmin todistaa tätä totuutta. Viisas mies itämailla, dervischi, tuli kerran matkoillaan ollessa vuorelle ja näki sen kukkulalta hymyilevän laakson levenevän jalkainsa alla sekä joen, joka juoksi sen keskitse. Aurinko lähetti säteensä joen ylitse, jonka vesi heijasti ne puhtaina ja kauniina. Mutta kun hän laskeutui vuorelta alas, huomasi hän, että joen vesi olikin kelvotonta ja savista. Kohta sen jälkeen huomasi hän nuorenmiehen paimenen puvussa, joka oli huolellisesti puhdistamassa vettä, tehdäkseen sitä kelvolliseksi karjalleen. Ensin kaatoi hän veden astiaan, jonka antoi olla yhdessä kohden, ja kun savi oli laskeutunut pohjalle, kaatoi hän nesteen säiliöön. Toisessa paikassa johti hän virtaa sivulle ja antoi veden juosta hiedan ja kivien yli, että se puhdistuisi kaikesta liasta. Dervischi kiinnitti huomionsa tuohon nuoreen mieheen, joka näki noin paljo vaivaa täyttäessään suurta säiliötä puhtaalla vedellä ja sanoi hänelle: "poikani, mitä varten kaikki tämä työ? — minkä tarkoituksen sillä voitat?" Nuori mies vastasi: "Isäni, olen paimen; tämä vesi on likaista, niin ettei karjani voi sitä juoda; olen sentähden pakotettu näin vähitellen sitä puhdistamaan ja kokoan täten kyllin niille juotavaa; mutta kovaa työtä se on." Tätä sanoessaan kuivasi hän hikeä otsaltaan, sillä hän oli aivan väsynyt työstään. "Kyllähän olet työtä tehnyt, sanoi vieras, mutta sinun vaivasi ei ole hyvin käytetty. Puolella vaivannäöllä olisit saanut paremman tuloksen. Minä arvelisin, että tämän joen lähde on sekainen, menkäämme yhdessä katsomaan sitä." Sitte kulkivat he joitakuita peninkulmia virtaa ylöspäin, kaveten monen kiven ylitse, sekä tulivat lopulta siihen paikkaan, josta virta alkoi juoksunsa. Kun he lähenivät sitä paikkaa, näkivät he laumoittain villejä eläimiä syöksevän metsään; nämät ne olivat, jotka tullessaan juomaan sekoittivat veden jaloillaan. Molemmat matkamiehet löysivät nimittäin avonaisen lähteen, josta vesi taukoamatta pulppusi, mutta kun nämä eläimet lakkaamatta polkivat lähteen pohjaa, oli virta aina sekainen ja savinen. "Poikani," sanoi tuo vieras, "ota nyt suojellaksesi lähdettä, sillä lähde on virran alku; ja kun sen olet tehnyt ja pidättänyt villit eläimet kaukana, tulee joki itsestään virtaamaan puhtaana ja kirkkaana, etkä sinä tarvitse enää kauvemmin jatkaa raskasta työtäsi." Nuori mies teki kuten hänelle neuvottiin ja hänen tehdessään työtä, sanoi vieras hänelle: "Poikani, kuule tätä viisauden sääntöä: jos olet paha, niin älä koe parantaa ulkonaista elämääsi, mutta koe ensin ojentaa sydämmesi, sillä siitä virtaa koko elämäsi toiminta, ja sinun elämäsi on oleva puhdas niin pian kun sydämesi on puhdas". Jos siis tahdomme päästä vapaiksi ylpeydestä, ei meidän tarvitse aloittaa vaatteistamme tai käyttää vierasta kieltä, mutta rukoilkaamme Jumalaa, että hän puhdistaisi meidän sydämemme ylpeydestä ja varmasti silloin, kun ylpeys on pois jumitettu sydämestämme, on elämämme oleva nöyrä. Tee puu hyväksi, niin tulee siihen hyvä hedelmä, puhdista lähde, niin on virtakin oleva puhdas.

Hyvät työt ja särkyneet avaimet.

Tapahtuma Niagaralla.

Usko on välttämätön vapahdukselle, sillä raamatussa sanotaan: työt eivät voi meitä vapahtaa. Että jokainen ymmärtäisi mitä tarkoitan, kerron yksinkertaisen kertomuksen asian valaisemiseksi. Pappi meni eräänä päivänä saarnaamaan. Hänen tiensä kulki kukkulan ylitse, jonka juurella uinuvat kylät levisivät kaunoina jäykkine viljavainioineen auringon kultaisen valon valaisemina; mutta ei hän niitä katsellut, sillä hänen huomiotansa kiinnitti vaimo, joka kiiruhti hänen tykönsä ja sanoi: "Voi herra, onko teillä avaimia muassanne? Olen rikkonut kaappini avaimen ja siellä on sellaista, jota minun täytyy saada". "Ei", vastasi hän, "ei minulla ole yhtään avainta". Vaimo oli pettynyt toiveessaan, että jokaisella olisi avaimia. "Otaksutaan", sanoi pappi, että minulla olisi avaimia, niin voisihan sattua, että ne eivät olisi sopivia ettekä te saisikaan mitä tarvitsette. Älkää kumminkaan olko levoton, vaan odottakaa kärsivällisesti kunnes joku toinen tulee. "Mutta", jatkoi hän, käyttääkseen tilaisuutta hyväkseen, "oletteko koskaan kuullut puhuttavan taivaan avaimista?" "Kyllä", vastasi vaimo, "olenhan jo kauvan elänyt ja käynyt paljon kirkossa tietääkseni, että jos me teemme työtä ja syömme leipämme otsamme hiessä ja teemme hyvää lähimmäisellemme, ja kuten katkismus neuvoo, olemme tottelevaisia ja alamaisia kaikille meitä korkeammille ja täytämme velvollisuutemme sillä paikalla elämässämme, johon Jumala meidät on nähnyt hyväksi asettaa, niin tulemme vapahdetuiksi." "Voi", sanoi pappi, "hyvä vaimo, se on rikottu avain, sillä te olette rikkonut Jumalan käskyn, ette täyttänyt kaikkia velvollisuuksianne.

"On olemassa yksi hyvä avain, mutta olette sen rikkonut". "Olkaa hyvä ja sanokaa minulle, herra", sanoi hän ja näytti kauhistuneelta, sillä hän luuli ymmärtävänsä asian, "mitä olen jättänyt pois?" "Niin", sanoi pappi, "tärkeimmän kaikista, Jesuksen Kristuksen veren. Ettekö tiedä mitä sanottu on, että taivaanvaltakunnan avain riippuu hänen vyöllään: Hän avaa eikä kukaan sulje; Hän sulkee eikä kukaan avaa?" Ja selittääkseen sitä selvemmin hänelle, lisäsi vielä: "Kristus yksin on, joka voi avata, taivaan teille, ei hyvät työnne." "Miten, herra pastori," kysyi hän "ovatko hyvät työmme aivan hyödyttömät?" "Ei" hän sanoi, "ei uskon jälkeen. Jos te ensin uskotte, voitte tehdä niin monta hyvää työtä, kuin mahdollista; mutta jos kerran uskotte, niin ette koskaan niihin luota, jos niihin luotatte, olette ne turmellut eikä ne ole hyviä töitä enään. Tehkää niin paljon hyvää kuin mahdollista, mutta pankaa luottamuksenne yksistään Jesukseen Kristukseen, sillä jos ette sitä tee, ei koskaan avaimenne avaa teille taivaan porttia."

Niin täytyy meillä olla totinen usko, koska töitten vanha avain on niin rikottu ettei se kellekään meistä avaa paradiisia. Joskin väität, ettei sinulla ole yhtään syntiä, niin sanon sinulle, että petät itsesi, eikä totuus ole sinussa. Jos uskot että hyvillä teilläsi tulet taivaaseen, niin ei löydy suurempaa harhailua, ja olet löytävä viimeisenä suurena päivänä toivosi tyhjänä ja että jaloimmat toimesi haihtuvat kuten lakastuneet syksyiset lehdet tai palavat ne tulessa, jossa kenties itsekin saat ijäisesti kärsiä. Pidä siis huolta hyvistä töistäsi, tulkoot ne uskon jälkeen, muista vapahduksen tien olevan yksinkertaisesti siinä, että uskot Jesukseen Kristukseen. Ilman uskoa on mahdotonta tulla vapahdetuksi ja tyydyttää Jumalaa, koska ilman uskoa ei löydy mitään yhteyttä Kristuksen kanssa. Siis on yhteys Kristuksen kanssa välttämätön meidän vapahduksellemme. Jos minä Jumalan valta-istuimen tykö rukouksineni menen, en niihin koskaan saa vastausta joll'en edeskanna Kristusta myötäni. Kun muinaiset molossilaiset eivät voineet löytää mitään armoa kuninkaaltaan, valitsivat he omituisen menettelytavan; he kantoivat kuninkaan ainoata poikaa käsivarsillaan, lankesivat polvilleen ja huusivat "Oi kuningas, kuule rukouksemme poikasi tähden!" Hän hymyili ja sanoi: "Niitä en ole kuulematta, jotka rukoilevat poikani nimessä." Niin on Jumalankin laita. Hän ei kiellä mitään siltä ihmiseltä, joka tulee Hänen tykönsä Kristus sivullansa; mutta joka tulee yksin, hänet heitetään pois. Yhdistys Kristuksen kanssa on varmasti pää-asia vapahduksessa.

Sallittakoon minun kertoa kertomus tämän valaisemiseksi. Mahtavat Niagaran putoukset ovat kautta rantain kuuluisat. Mutta samalla kertaa kun ihmetellen niistä kuulee ja kummastellen niitä katselee, samalla ovat ne olleet myöskin tuhoa tuottavia ihmishengille, niin pian kuin onnettomuus on vienyt ihmisiä niitten lähelle.

Muutamia vuosia sitten istui kaksi miestä, soutaja ja kaivostyömies venheessä jota olivat voimattomia ohjaamaan, sillä virta vei niin nopeasti venettä myötänsä, että näennäisesti molempain oli pakko syöksyä alas ja musertua. Ne henkilöt, jotka rannalta heidät näkivät, olivat kykenemättömiä tehdäkseen paljoakaan heidän pelastuksekseen. Vihdoinkin pelastui toinen heistä siten, että hän sai kiinni eräästä köydestä, joka tuli häntä lähelle. Samalla hetkellä kun köysi tuli hänen käteensä, kulki puupölkäre toisen miehen sivuitse. Sen sijaan, että hän olisi tarttunut köyteen, tarttui tuo laittamaton ja vimmastunut soutaja kiinni puunpölkäreesen. Se oli onneton erehdys; molemmat olivat perikadon partaalla, mutta toinen vedettiin rantaan kun hän oli yhteydessä maalla olevien ihmisten kanssa, sillä aikaa kun toisen virta kuljetti ulapalle, niin ettei hänestä kuultu sen enempää. Eikö tässä ole merkillinen kuva? Usko on yhteys Kristuksen kanssa. Kristus seisoo niin sanoaksemme rannalla ja pitää kiinni uskoa köydestä, ja jos me tartumme siihen luottamuksen kädellä, vetää hän meidät rantaan; mutta hyvät työmme, joilla ei ole mitään yhteyttä Kristuksen kanssa, syöstään kadotuksen kuiluun. Saamme tarttua niihin niin lujasti kuin voimme, niin, vaikkapa rautakourin — ne ei voi meitä vähintäkään auttaa.

Huikentelevainen.

Lordi Byronin muistopatsas.

Bileam sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä;" mutta jatkoi kumminkin synnin tekemistä. Merkillisin luonne koko maailmassa on tällä Bileamilla. Olen usein ihmetellyt tätä miestä; hän tosiaan anastaa senlaatuisen aseman, josta Ralph Erskines sanoo seuraavasti:

    "Hän hyvään pahaan ol' yhtä valpas,
    Mik' pyhä ja demooni olikaan."

Sillä sellaiselta hän näyttää. Joskus ei voinut kukaan puhua kaunopuheliaimmin ja todellisemmin ja toisissa tilaisuuksissa näytti hän taas häijyintä ja likaisinta voiton pyyntöä, joka koskaan voi saattaa ihmistä huonoon valoon. Kuvittele mielessäsi, että näet Bileamin; hän seisoo vuoren huipulla ja Israelin kansankunnat ovat leirissä hänen edessään; häntä käsketään kiroomaan heitä, mutta hän huutaa: "Kuinka voin kirota sitä, jota Jumala ei ole kironnut?" Ja kun Jumala avaa hänen silmänsä, puhuu hän vielä Kristuksen tulosta ja sanoo: "Minä näen hänen, mutta en nyt, minä katselen häntä, vaan en läheltä". Ja hän lopettaa puheensa näillä sanoilla: "Anna minun kuolla vanhurskaan kuolema ja anna minun loppuni olla kuten hänen!" — Ja sinä sanot tästä miehestä, että hän on toivorikas luonne. Mutta odota kunnes hän on tullut alas vuoren kukkulalta, ja sinä kuulet hänen antavan Moabin kuninkaalle perkeleellisen neuvon, kuten itse saatana olisi sen sepittänyt. Hänhän sanoi kuninkaalle: "Taistelemalla et ole voittava tätä kansaa, sillä Jumala on heidän kanssansa; koettele houkutella heitä heidän Jumalastansa". Ja sinä tiedät miten moabilaiset irstaisuudella koettivat houkutella heitä heidän liitostansa Jehovan kanssa; niin että tällä miehellä näyttää toisinaan olevan enkelin ääni, mutta kumminkin samalla kertaa paholaisen henki sydämessään. Hän oli kauhea luonne; hän oli kaksipuolinen mies, mies, joka elämänsä ajan häilyi kahden äärimmäisyyden välillä. Minä tiedän, että raamattu sanoo: "Ei kukaan voi palvella kahta herraa." Tätä usein väärin ymmärretään. Jotkut lukevat sen näin: "Ei kukaan voi palvella kahta herraa." Oikea tapa lukea sitä on näin: "Ei kukaan voi palvella kahta herraa. Molemmat palveltavat eivät voi olla herroja, vieläpä kahtakymmentäkin. Voi elää kahtakymmentä eri tarkoitusta varten, mutta ei useampaa kun yhtä päätarkoitusta varten — ei voi löytyä kuin yksi päämäärä kenenkään sielussa." Mutta Bileam koetti palvella kahta; hänen laitansa oli samoin kuin sen kansan, josta sanotaan: "Ho pelkäsivät Herraa ja palvelivat muita jumalia". Tai kuten oli Rufuksen laita, joka oli samaa hapatusta. Sillä tiedetään miten kuningas Rufus maalautti kilpeensä Jumalan toiselle ja perkeleen toiselle puolelle, joitten alle oli kirjoitettu. "Valmiina molemmille. Vangitkoon se, joka vangita voi!" Löytyy monta jotka ovat "valmiina molemmille. —"

Katsellaanpa pappeja, miten hurskaita ja pyhiä eivätkö he ole? Sunnuntaisin ollaan enin kunnioitettavia ja kunniallisia ihmisiä, joita voi kuvitella; heillä on varmuutta pitkällisessä puheessaan jonka luulevat olevan uskonnollisuuden päämäärä. — Mutta jos arkipäivinä tahdot etsiä pahimpia pettureita ja valapattoisia, tapaat heitä juuri noitten seassa, jotka ovat noin tekopyhiä. Ole varma, ett'ei mikään synnin tunnustus ole puhdas, ellei se vaan tule sydämestä. Ei lähde hyötyä, jos sanoo: "Olen syntiä tehnyt", ja sitte jatkaa synnin tekoa. Sinä sanot: "Olen syntiä tehnyt," ja kauniin puolesihan silloin näytätkin; mutta voi sinua sen synnin takia, jonka olet ensi hetkellä valmis uudistamaan! —

Jotkut ihmiset näyttävät synnynnästään asti omistavan kaksi luonnetta. Minä katsoin kerran Trinity College'n kirjastossa Cambridgessä lordi Byronin kaunista kuvapatsasta. Kirjaston hoitaja sanoi minulle: "Tulkaapa tänne, herrani". Minä menin katsomaan ja sanoin: "Mikä jalo ja älykäs olento! Mikä nero hän olikaan!" "Tulkaa tänne toisellekin puolelle", sanoi hän. "Oi, mikä demooni! Siinä seisoo mies, joka voi ylpeillä Jumalaa vastaan". Hänellä näytti olevan niin julma ja synkkä katse; aivan samallainen, jommoiseksi Milton kuvittelee saatanan, sanoessaan: "Parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa". Minä käännyin pois ja sanoin kirjaston hoitajalle: "Luuletteko, että taiteilija on tämän tarkastanut?" "Kyllä", sanoi hän, "hän tahtoi maalata nuo molemmat luonteet — tuon suuren, — epäinhimillisen neron ja kumminkin samalla kertaa mahdottoman suuren syntikuorman, joka painoi hänen sieluansa." Lukemattomia löytyy samanlaatuisia. Minä voin Bileamin kanssa sanoa, että he voisivat voittaa kaikki viehätysvoimallaan; he voisivat tehdä ihmeitä; ja kumminkin samalla kertaa on heissä jotakin joka paljastaa kauhean syntipaljouden, joka on yhtä suuri kuin heidän näennäinen hurskautensa. Bileam uhrasi, kuten tiedätte, Herralle Baalin alttarilla: tämä oli juuri ilmaisu hänen luonteestansa. Niin tekevät monet muut, he uhraavat Jumalalle mammonan alttarilla; ja auttaessaan jonkun kirkon rakentamista ja jakaessaan almuja köyhille, ryöstävät samat ihmiset konttoorinsa toisella ovella köyhältä hänen leipänsä ja imevät lesken veren rikastuakseen. Kuinka turhaa ja hyödytöntä onkaan sinun sanomisesi: "Olen tehnyt syntiä," kun et kerran sydämestäsi sitä sano. Huikentelevaisen tunnustus ei ole parannukseksi.

Näytelmä viidessä näytöksessä.

(1 Kor. 7: 29-31.)

Ensimäisessä kohtauksessa esiintyvät ne, joilla on vaimoja näyttämöllä. Se alkaa häillä. Morsian ja sulhanen lähestyvät hääpuvussa alttaria. Kellot soivat; kansajoukot riemuitsevat oven ääressä, sillä aikaa kuin valtaava ilo vallitsee sisällä. Toisessa kohtauksessa näemme koti-onnen ja hauskuuden, rakastavan miehen ja onnellisen puolison. Sen jälkeen näemme ruusuposkisia lapsia kiikkuvan isän polvilla ja miten nuo mellakoivat palleroiset yrittelevät äitinimeä sanoa. "Niin", sanoo mies hurmaantuneena vierellämme, "tämä on todellista ja pysyväistä, siitä olen vakuutettu, se tyydyttää minua; minä en halua mitään enemmän. Sana koti on yhtä suloinen kuin sana taivaskin, ja kukoistava onnellinen lapsilauma on kaunein omaisuus, niin että enkelikin sitä itselleen toivoisi. Tälle kalliolle rakennan koko toivoni; vakuutan itselleni sellaisen osan, ja mielelläni luovun uskonnon unelman riemuista." Me kuiskaamme hänen korvaansa että kaikki tämä on ylimenevä kohtaus, joka kohta on ohi; sillä aika on lyhyt ja vaimo ja lapset ovat kuolevaisia olennoita. — Mies nauraa ja sanoo meille: "Haaveilijat ja innoittelijat, etsikäät ikuista riemua, mutta tässä on minulle kyllin." Hän luulee, että jos yleensä löytyy pysyväistä onnea, on se avioliitossa, perheen jäsenten hyvässä menestyksessä. Siinä hänellä on oikein, että hän panee arvoa tämän siunaukselle, mutta väärin siinä, että hän tekee sen kaikeksi. — Huomaako hän erehdyksensä ennenkuin esirippu laskee? Tai jatkaako hän kuolemattoman sielunsa toivon rakentamista riemuihin, joilla on loppu? Katso viheriöitseviä turpeita kirkkomaalla ja hautakiviä kirjoituksineen: "Tässä lepää hän". Voi sinua pettynyt maailman lapsi, missä on sielusi nyt? Voiko se sinua lohduttaa että jälkeläisesi tomu sekoittuu oman tuhkasi kanssa? Missä sinulla nyt on koti? Mistä perheestä nyt huolta pidät? Ensimäinen kohtaus on loppunut; huokaa ja sano: "Myöskin tämä on turhuus".

Oi kuinka pian muuttuukin näytelmän muoto! Kodin riemut yhtyvät sen suruihin. Ne, jotka itkevät, seisovat edessämme toisessa kohtauksessa. Pilviset ja synkät päivät ovat tulleet. Vanhemmat vääntelevät käsiänsä; rakastettu lapsi on kuollut, ja he saattavat hänen kylmän tomunsa hautaan. Kauppias on kärsinyt suuren tappion; hän painaa käsillään pakottavaa päätään, sillä hän ei tiedä miten hänen surunsa loppuu. Puolison on tavoittanut kuoleman kylmä käsi; hän lepää vuoteellansa taudin ja tuskan kalventamana; hänen itkevä miehensä seisoo hänen vierellänsä, ja taas on käsillä maahanpanijaiset, ja taas näen nuo mustat hevoset. Ihmisten kärsimykset ovat monet, ja surun vierailu ei tapahdu kuten enkelitten, harvoin. Maailman lapsemme, joka on hyvin liikutettu tämän toisen kohtauksen ajalla koska siinä näkee omat surunsa kuvattuina, puhkee kyyneleihin, puristaa vakavana kättämme ja huudahtaa: "Tämä on sydämeen koskeva totuus; tätä ei voi kutsua pintapuoliseksi suruksi tai ohimeneväksi kärsimykseksi. Tahdon alinomaa väännellä käsiäni; silmieni huvitus on paennut minusta; olen kadottanut koko iloni; minun rakastettuni, johon minä toivoin, on lakastunut kuten syksyn lehti silmäini edessä; nyt jouduin epätoivoon; en katso koskaan enää ylöspäin!" "Olen kadottanut varallisuuteni," sanoo tämä onneton kauppias, "ja huolet minun valtaavat; maailma on minulle erämaa; kaikki sen kukat ovat lakastuneet. En tahdo panna tikkua ristiin elääkseni enää, sillä kaikki, joka oli elämisen arvoista on poissa!"

Vaikka osoitammekin sydämellistä osanottoa ystäväämme kohtaan, rohkenemme kumminkin sanoa, että nämät onnettomuudet, jotka ovatkin niin lyhyitä ja vaikuttavat niin paljon pysyväistä hyvää, eivät kristitylle ole mitään kuolettavia suruja. "Niin", sanoo hän, "teillä, joilla on usko, voitte niin puhua, mutta sitä en minä voi; tämän sanon teille, että se on todellisuutta." Kuten kerran englantilainen merimies, nähdessään erästä kappaletta näyttämöllä näyteltävän, hyökkäsi näyttämölle auttaakseen erästä neitiä jostakin pulasta, luullen, että kaikki oli todellisuutta, samoin itkevät ja surevat sellaiset ihmiset ikäänkuin heidän tulisi ijankaikkisesti surra, kun jonkin maallisen hyvän ovat menettäneet. Oi, jospa tietäisivät, että surun syvyyttä ei kukaan kuolevainen ole pohjannut! Oi jospa tahtoisivat paeta niitä pohjattomia syvyyksiä, missä kuolemattomat sielut valittavat ja vaikeroivat kurjuuden määrättömyydessä! Hetkelliset surut ovat pieniä asioita kun niitä verrataan ijankaikkisen rangaistuksen kipuihin; ja toiselta puolen aavistamme me, että ne eivät ansaitse vertailua sen kunnian kanssa, joka meille ilmestyvä on. Ne ovat ainoastaan mitättömiä tuskallisuuksia, jotka kestävät ainoastaan hetken, ainoastaan neulan pistoja uskovaiselle. Autuas se ihminen, jonka silmät ovat avoinna sille totuudelle, että taivaan perilliset eivät sure kuten ne, jotka ovat toivottomia. Todellinen ilo, joka on taivaallista alkuperää, löytyy aina uskovaisessa ja ainoastaan surun varjo lankee heidän päällensä. Siellä laskeutukoon esirippu alas — astukaamme vaan ijäisyyteen, — ja mitä ja missä ovat nämät hetken surut.

Mutta kolmas näytös alkaa ja meillä ovat nähtävänä ne, jotka riemuitsevat. Esikoinen on tullut täysi-ikäiseksi, ja suuria juhlia vietetään. Syödään ja juodaan palvelioitten huoneessa, isännän juhlasalissa; kosolta löytyy ilonosoituksia ja onnentoivotuksia, ja hymyilevä perheen isä on niin iloinen kuin ihminen olla voi. Tai on tyttären häät ja hyvät ystävät toivottavat tuhannet siunaukset hänelle, ja isä iloitsee ja loistaa riemusta. Tai on kysymys liikevoitoista, onnistuneesta keinottelusta; tai on ahkeruuden siunaus tullut huoneesen, pitkäveteisesti kenties, mutta varmasti joka tapauksessa, ja mies on sula riemu; hänellä on koti ja kontu, ystäviä, arvoa, kunnioitusta ja on kaikkien tuttujensa luullen onnellinen; ne, jotka häntä eivät tunne luulevat ettei hänellä ole mitään suruja, että hänen elämänsä täytyy olla taukoamaton juhlallisuus, että varmasti hänen auringossaan ei löydy tahraa, hänen elämässään ei mitään talvea, ei mitään pakovettä, joka seuraa hänen nousuvettänsä. Ystävämme tämän valoisan taulun edessä hymyilee. "Katso tuonne", sanoo hän, "eikö tämä ole todellista? Niin, onhan siinä jotakin; Mitä voikaan enemmän toivoa? Salli minun vaan se nähdä, ja minä jätän valta-istuimen, toivon ja kuolemattomuuden riemut omaan arvoonsa; täällä on jotakin minua varten; anna minun nauraa ja olla iloisen, ja sinä saat kernaasti rukoilla niin paljo kuin tahdot. Täytä minun lasini; pane paisti pöydälle, ja salli minun syödä ja juoda, sillä huomenna minä kuolen."

Jos lempeästi selitämme ystävällemme, että kaikki tämä katoaa kuten öinen näky sekä että me pidämme itseämme sellaisina ettei sitä ole olemassakaan, nauraa hän meille ja pitää meitä hulluina, kun hän itse parhaallaan on hulluna. Mitä meihin itseemme tulee, olemme niin kauan etsimättä maan päällä sangen pehmoista päänalusta, että me täydellä syyllä halveksimme sen tyhjiä nautinnolta.

Mutta näytelmän neljäs kohtaus alkaa; ne jotka ostavat, kiinnittävät huomiotamme. Kauppias ei ole sureva eikä riemuitsevakaan; muutamien mammonan miesten silmissä on hän sellainen, joka toimii välttämättömimmän asian kanssa. Täällä saavat silmänne herkutella, kovat, käytännölliset rahan kokoojat. Ja sitte rahapussit; kuulkaa niiden kilinää pöytää vastaan; Pankkisetelit, panttilaput, kiinnityskirjat, valtionobligatsioonit kimaltavat silmissänne! Hänellä on hyvä elinkeino, ja kuitenkin hän on asioissaan kiinni, ikäänkuin hän olisi pakoitettu siihen; kuten orja, kokoo hän vielä ja lisää kasaansa, liittää pellon toiseensa, tilan tilukseen, kunnes hänellä on kohta melkein koko kreivikunta. Hän on äskettäin ostanut suuren ja muhkean talon, jossa hän aikoo viettää lopun ikäänsä, sillä hän on aikeessa jättää liikkeensä; asianajaja on järjestämässä laillisia asiakirjoja, kauppasumma odottaa, maksuaikaa, ja koko asia on näin valmis. "Mitä", sanoo ystävämme, "sanotko, että tämäkin on varjoa?" "Mutta sitä se ei ole; se on jotakin todellista, jossa on perustus, jotakin, joka ainakin minua täydellisesti tyydyttää," Me sanomme hänelle, että hän mahdollisesti löytää siinä tyydytyksensä, mutta että meidän toivomme ulottuu pitemmälle ja ett'ei mikään muu kuin loppumattomuus voi sitä täyttää. Voi ihmistä, joka voi löytää tyydytyksensä maallisissa asioissa! Se käy päinsä ainoastaan joksikin aikaa; sillä kun hän joutuu kuolemanvuoteelleen, on hän huomaava että kaikki ostamansa ja myymänsä ei kelpaa muodostamaan kuolevalle pehmeää päänalustaa. Hän on huomaava että kaikki mitä on voittanut ja koonnut, kykenee aivan huonosti parantamaan tuskallista sydäntä, eikä kykene antamaan lepoa omalletunnolle, joka pelkää tulevaa vihaa. "Oi todellakin," hän huudahtaa ja hymyilee ivallisesti, sillä hän ei tuhlaa sanoja puhutellakseen meitä, jotka hänen mielestään olemme sopivia hulluin huoneesen; "jos vaan saan harjoittaa liikettäni ja koota rikkautta: se on minulle kyllin, ja siihen olen sangen tyytyväinen!" Voi sinua, hullu raukka, lumi ei sula niin nopeasti kuin rikkauden miellyttäväisyys, ja savu, joka pyörteleikse uunin piipusta on yhtä pysyväistä kuin ilo, jonka maatilat tarjoovat!

Mutta älkäämme unhottako viidettä kohtausta. Rikas mies, meidän ystävämme, joka äskettäin nai ja jonka sitten näimme surevan ja joka sen jälkeen iloitsi ja onnistui asioissaan, on tullut vanhaksi. Maailma arvostelee häntä viisaaksi mieheksi, koska hän on toimittanut kaikki hyvin, sillä kaikki ihmiset sinua ylistävät jos vaan olet tehnyt hyvin itseäsi kohtaan. Nyt viettää hän hyviä päiviä, hänellä on komea puutarha, mainiot hevoset ja paljon palvelijoita. Hänellä on käytettävänään kaikki rikkauden tuottamat edut. Ja kun katselet ympärillesi hänen komeassa puutarhassaan, näet käytävät, juhlallisine puineen tai jos jäät pariksi päiväksi hänen kotiinsa ja näet kaiken loiston siellä, kuulet ystäväsi sanovan: "Tämä on jotakin oikein todellista; tai mitä siitä luulet?" Kun sanomme hänelle, että harmaat hiukset ilmoittavat kaikkien näiden rikkauksien omistajalle että hän on kohta kuoleva, ja että vaikkakin kaikki tämä loisto on hänen, on hän kumminkin sangen köyhä, koska hän pian on pahoitettu kaikesta tästä luopumaan, ja että tämän eron tuottama suru tekee kuoleman vielä katkerammaksi, niin vastaa ystävämme: "Niinhän sinä aina puhut. Minä sanon että tämä ei ole unta. Olen vakuutettu että tämä on pelkkää todellisuutta, ja enkä minkään puheesi kautta ota uskoakseni että se olisi katoovaista."

Oi maailma, sinulla tulee olla loistavia näyttelijöitä voidaksesi näin hyvin pettää ihmisiä, tai on ihminen suruton houkkio, joka antautuu verkkoosi kuten kala meressä. Tiima kaikki kokonaisuudessa näyttäytyy sangen selvästi näyksi, ja kumminkin antavat ihmiset sielunsa sitä saavuttaakseen. Miksi te ihmislapset olette niin mielettömiä? "Miksi tuhlaatte rahanne siellä, missä ei leipää ole ja työnne, missä ette tyydytystä löydä?"

Paholaisen pidot.

Paheen pöytä.

Meitä varoittava katse siihen juhlasaliin, jonka saatana on rakentanut; sillä, kuten viisaus on rakentanut talonsa ja veistänyt seitsemän pilariansa, niin on myöskin hulluus valmistanut temppelinsä juhlasalineen, jonne se alinomaa houkuttelee ajattelematonta ihmistä. Käy katsomaan juhlarakennusta, niin minä näytän sinulle neljä pöytää ja ne vieraat, jotka niitten ääressä istuvat; ja kun näitä pöytiä katselet, voit myös oppia tuntemaan niitten kestityksen.

Ensimmäisen pöydän ääressä, johon sinun pyydän kiinnittämään huomiotasi, vaikkapa en koskaan vaivaakaan sinua istumaan sen pöydän ääreen juomaan, istuu paheen harjoittaja. Paheen harjoittajan pöytä on katettu ilahduttavalla tavalla; pöytäliina on hohtavan punainen, ja kaikki astiat näyttävät sangen kiiltäviltä. Monta on istumassa sen ääressä; mutta he eivät tiedä olevansa vieraina helvetissä ja että juhla vihdoin on loppuva turmion kuilussa. Näetkö juhlan komean toimeenpanijan, kun hän esiintyy? Hän hymyilee suloisesti; hänen pukunsa ei ole musta, mutta hänen vaatteensa ovat useaa eri väriä; hänellä on suloisia sanoja huulillaan, ja viettelevä tenhovoima on hänen säihkyvässä silmäyksessään. Hän kohottaa maljan ja sanoo: "Nuoret miehet hoi, juokaa, malja säihkyy ja vaahtoilee. Näettekös? Tämä on huvin viinimalja". Tämä on ensimäkien malja saatanan juhlapalatsissa. Nuori mies tarttuu maljaan ja maistaa nestettä. Ensin maistaa hän hyvin varovaisesti, sillä hän tahtoo maistaa ainoastaan vähän ja sitte pidättää hän itseänsä. Hän ei tahdo antautua irstailemaan, hän ei aijo syöstä itseänsä suin päin perikatoon. Jyrkän kallion reunalla kasvaa kukka: hän tahtoo ojentaa itsensä yli kuilun sitä ottaakseen; mutta ei hän aijo syöstä itseänsä tuota viettävää kalliosyvännettä myöten turmellakseen itsensä. Ei varmaankaan! Ei hänellä ole ajatustakaan heittäytyäkseen sen huumattavaksi. Hän luulee voivansa helposti työntää malja luotaan, kun on vain makua koettanut. Hän maistaa kerran. Mutta miten suloista se on! Miten se panee veren liikkeelle. Mikä hullu olen ollutkaan, kun en ennen ole maistanut tätä, ajattelee hän. Löytyykö koskaan riemua tämän vertaista? Olisiko voinut luulla jonkin muun olevan niin hurmaavaa kuin tämä? Hän juo taasen; tällä kertaa maistaa hän enemmän, ja viini virtaa tulisena hänen suonissaan. Miten olenkaan onnellinen! Mitä sanoja hän olisikaan valmis käyttämään tehdäkseen ihaniksi Bachusta tai Venusta tai jotakin muuta Beltsebubin ilmestysmuotoa. Hän tulee varsin kaunopuheliaaksi, ja hänen puheensa aiheena on synnin ylistys! Se on kaunis, se on suloinen; nautinnon syvä kirous näyttää yhtä iloiselta kuin taivaan riemut. Hän maistaa kerta toisensa perään ja juo juomastakin päästyään, kunnes hänen ajatuksensa alkaa pimitä synnillisen nautinnon huumaamana. Tämä on saatanan ensimäinen kestitys, joka hänellä on tarjottavana. Juokaa te Efraimin pojat, vääntäkää ylpeyden seppele päänne ympäri ja kutsukaa meitä hulluiksi, koska työnnämme pois maljan tyköämme. Juokaa porton kanssa ja riemuitkaa nautinnon himoisen seurassa; pitäkää itseänne viisaina sen takia, että niin teette, mutta me tiedämme, että kaiken tämän jälkeen seuraa jotakin pahempaa; sillä viininne on Sodoman ja Gomoran lakeuksien viiniä; viininne kätkee sapen katkeruuden; viininne on käärmeen myrkkyä.

Häijysti katsellen nousee nyt juhlan kavala johtaja paikaltaan. Hänen uhrinsa on saanut kyllikseen parhaasta viinistä. Hän ottaa pois tämän maljan ja laittaa toisen maljan sijaan, joka ei ole niin säihkyvä. Katsele nestettä, se ei vaahtoa ilahduttavista hedelmistä; se on tylsyttävää, laimeata ja mautonta: se on yltäkylläisyyden malja. Mies on saanut kyllikseen huvista; koiran tavoin oksentaa hän ja koiran tavoin tulee hän oksennuksensa luo: Kellä on itku? Kellä punaiset silmät? Niillä, jotka viipyvät maljan ääressä. — Minä puhun kuvaannollisesti yhtä hyvin kuin todellisesti viinistä. Nautinnon viini tekee samoin silmät punaisiksi; irstaileva ihminen havaitsee pian, että huvituksen malja tyhjennyksellään synnyttää kyllästymistä vain ja vastenmielisyyttä. "Mitä minä voin", sanoo hän, "enempi tehdä? Olen tehnyt itseni syypääksi kaikkiin irstauden muotoihin, olen tyhjentänyt kaikenlajisten nautintojen maljat pohjaan. Anna jotakin uutta! Olen kaikkia näytelmiä katsellut, enkä tahdo antaa penniäkään niistä yhteensä. Olen koetellut jokaista nautinnon lajia. Kaikki on ohitse. Itse ilokin on mauton ja tukala. Mitä tulee tehdä?" Ja tämä on perkeleellisen kestityksen toinen — kyllästymisen kestitys — juonikas horroksiin vievä tulos edellä käyneestä irstailemisesta. Löytyy tuhansittain niitä, jotka maistavat tuosta kyllästyttävästä maljasta joka päivä; ja jokainen uusi keksintö, jolla voisivat antaa tuoreutta, olisi arvoton heille; ja jos löytyisi ihminen, joka keksisi heille uuden irstaisuuden muodon, jonkun syvemmän turmion kuilun nautinnon syvimmässä helvetissä, siunaisivat he hänen nimeänsä siksi, että hän kykeni antamaan heille uutta kiihoitusta. Tämä on pahan hengen toinen kestitys. Ja näettekö niitä, jotka siitä ottavat osaa? Monet heistä ovat paljon siitä maistaneet. Olette nautinnon perkeleen uuvuksiin ajamia hevosia, nautinnon ruhtinaan pettämiä seuralaisia. Jumala tietää, että jos puhuisitte suunne puhtaaksi, olisitte pakotetut sanomaan: "Olen maistanut huvia ja tunnen ett'ei se ole huvittavaa; olen käynyt ympäri, ja kuten sokean hevosen myllyn tykönä, täytyy minunkin käydä taas ympäri. Olen taikavoimalla syntiin sidottu, mutta en tunne siitä nautintoa kuten ennen, sillä sen kiilto on kuten kuihtunut kukka, kuten ennen kesää kypsynyt hedelmä."

Joksikin aikaa pysähtyy renttuilija lumouksessansa, mutta toinen näytös alkaa. Juhlanjohtaja käskee tuoda toista juomaa. Tällä kertaa kohottaa paholainen mustan maljan ja ojentaa sen, silmät täynnä kuoleman tulta, liekiten palavaa kirousta. "Juo tästä", sanoo hän, ja uhrinsa maistaa siitä, mutta kauhistuen menee hän takaperin ja huudahtaa: "Jumalani, oi etten koskaan olisi tullut tähän saakka!" Sinun täytyy juoda. Se, joka juo ensi maljan, hänen tulee myöskin juoda toinen ja kolmas. Juo, vaikkakin se polttaisi kuten tuli kaulassasi! Juo vaikka se olisi Etnan laavaa sisälmyksissäsi! Juo, sinun täytyy juoda! Joka tekee syntiä, hänen täytyy myös kärsiä; ken on nuoruudessaan paheen harjoittaja, hänen ruumiinsa tulee veltoksi. Joka asettuu Jumalan lakeja vastaan, hänen täytyy koota hedelmät omassa ruumiissaan täällä maan päällä. Oi, minä voisin kertoa teille monta kauhistavaa seikkaa tästä saatanan kolmannesta vierasvaraisuudesta. Saatanan rakennuksessa on etumainen huone täytetty kaikella silmää houkuttelevalla ja sellaisella, joka voi mielen hurmata; mutta taaempana löytyy myös rakennus, jonka kauhuja ei ole kukaan nähnyt eikä niitä tunne. Löytyy salahuone, jonne hän sysää ne olennot, jotka itse on turmellut — huone, jonka lattian alla helvetin tulet liekitsee ja jonka lattian raoista polttava kuumuus pistää esiin. Tarvittaisiin lääkäri kertomaan niitä kauhuja, joita monella on kärsittävänä paheittensa seurauksena. Jätän tämän; mutta anna minun sanoa pahetta harjoittavalle tuhlarille, että se köyhyys, jota hänen tulee kärsiä, on seurauksena hänen vimmatusta tuhlaamisestaan; anna hänen myöskin tietää, että omantunnon miekka, joka on myrkyttävä hänen elämänsä, ei ole mitään tilapäistä, joka sattumalta putoo alas taivaasta, mutta on pakollinen seuraus hänen omista irstailuistaan; sillä luottakaa siihen miehet ja veljet, synti kulkee käsikädessä kurjuuden kanssa ja aikaisemmin tai myöhemmin on se tuottava kauheat hedelmänsä. Jos me kylvämme, on meidän myöskin niittäminen. Näin on laki helvetissä — "ensin hyvä viini ja sitte huonompaa. —"

Vielä on puhuttava viimeisestä kestityksestä. Ja nyt, te vankat miehet, jotka ivaatte varoitusta, jonka tahtoisin teille antaa veljellisellä äänellä ja hellällä mielellä, joskin sattuvilla sanoilla. Tulkaa tänne ja juokaa tästä viimeisestä maljasta. Synnintekijä on vihdoinkin ehtinyt hautansa partaalle. Hänen toivomuksensa ja riemunsa olivat kuten kulta kukkarossa, joka oli täynnä reikiä, ja josta ne ovat kadonneet ikuisiksi ajoiksi, nyt hän on tullut viimeiseen. Hänen syntinsä ahdistavat häntä, hänen ylitsekäymisensä kauhistuttavat häntä; hän pyydystetään kuten juhta verkkoon, ja miten hän on siitä pakeneva? Hän kuolee ja kulkee kärsimyksistä tuomioon. Tuleeko kuolevaisen koettaakaan kertoa kaikkia tämän viimeisen maljan kauhuja, joka pahantekijällä on tyhjennettävänä ikuisiksi ajoiksi? Katsele sitä. Et voi huomata sen pohjaa, mutta heitä silmäys sen kuohuvalle pinnalle. Kuulen kadotettujen sielujen valituksen ja hampaitten kiristyksen. Katson maljaan ja kuulen äänen, joka sen pohjalta kuuluu: "Näiden täytyy mennä ijankaikkiseen kadotukseen". Sillä "kadotus on kauvan sitte valmistettu, sen roviot vaativat paljon polttoaineita ja tulta, Herran henki, kuten tulikiven virta on sen sytyttävä". Ja mitä sanotte tästä saatanan viimeisestä vierasvaraisuudesta? "Kuka meistä on kituva tuossa kuluttavassa tulessa?" Paheen harjoittaja, minä varoitan sinua Isän nimessä, nouse tästä pöydästä! Oi, älä noin huolettomana tyhjennä kadotuksen maljaa; Älä ole niin välinpitämätön, älä kadota rauhaasi, jota nyt nautit! Ihminen, kuolema on ovellasi ja sen jäljessä seuraa pian perikato! Niiden suhteen, joita on pidättänyt rakastava isä tai huolestunut äiti, annan tämän varoituksen: paetkaa tätä synnin ja hulluuden asuntoa. Olkoon viisaan sanat sydämeesi kirjoitetut, ja muista kiusauksen hetkellä: "Eroita tiesi kauvas hänestä ja älä mene lähellekään hänen huoneensa ovea, sillä vieraan naisen huulilta valuu hunaja ja hänen kitansa on öljyä liukkaampi; mutta koiruohoa katkerammaksi hän lopulta tulee, teräväksi kuin miekka. Hänen jalkansa kulkevat kuolemaan, hänen askeleensa johtavat helvettiin".

Paholaisen pidot.

Itsevanhurskaat vieraat.

Näettekö tuota toista pöytää palatsin keskellä? Voi heikkouskoisia sieluja! Monet teistä eivät luulleetkaan menevänsä helvetin pitoihin; mutta siellä löytyy pöytä teillekin. Se on kauniin valkoisen liinan peittämä, ja kaikki astiat pöydällä ovat sangen puhtaat ja sievät. Viini ei näytä Gomoran viiniltä. Se on ikäänkuin Eskolin rypäleistä puserrettua; se ei näytä päihdyttävältä; Se on vanhan viinin kaltaista, joka rypäleistä on maljaan puserrettu ja joka ei ole myrkyllistä ja kuolettavaa. Näettekö niitä ihmisiä jotka istuvat tämän pöydän ääressä? Miten he näyttävätkään itseensä tyytyväisiltä! Kysy valkeilta perkeleiltä, jotka ovat tarjoilemassa ja he sanovat sinulle: Tämä on itsevanhurskasten pöytä: fariseus siellä istuu. Sinä voit tuntea hänen; hänellä on pergamentti-side raamatunlauseineen otsalla; hänen pukunsa poimut ovat leveät; hän on parhaimpia opettajia parhaiten joukossa. "Kuulkaahan", sanoo saatana ja vetää esiripun sen pöydän eteen, missä paheenharjoittajat ilakoitsevat, "olkaa vähemmällä, älkää pitäkö suurta melua etteivät nämät tekopyhät, synnin orjat arvaisi missä seurassa he ovat. Nämät itsevanhurskaat ihmiset ovat yhtä hyvin minun vieraitani kuin tekin, yhtä varma olen niistäkin". Valon enkelinä ottaa saatana sitte esille kullatun maljan, joka on ehtoollis-kalkin näköinen. Ja mitä viiniä se on? Se näyttäisi olevan itse pyhää ehtoollisviiniä; sitä kutsutaan itseensätyytymisen viiniksi, ja sen pinnalla voit nähdä ylpeyden kuplia. Katsele sen vaahtoa: "Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut, koronkiskoja, väärä, juomari, tai niinkuin tämä publikaani." Te tunnette tämän maljan, itsenne pettäneet lukijat. Oi jospa myöskin tuntisitte sen kuolettavan höysteen, joka siihen on sekoitettu! Synti, jota muut ihmiset tekevät? Ette te; ei ollenkaan! Ettehän siis te ainakaan tahdo antautua Kristuksen vanhurskautettaviksi; mitä te sitä tarvitsette?

Olette yhtä hyviä kuin naapurinnekin; jollette ole vapahdettuja, niin luulette ansaitsevanne tulla vapahdetuiksi, uskotte te. Ettekö maksa jokaiselle satapenniä markasta? Ryöstättekö koskaan ketään elämässänne? Annatte naapurillenne hyvää esimerkkiä, olette yhtä hyviä kuin kaikki muutkin.

Tämä on ensimmäinen malja, jonka saatana asettaa esille; hyvä viini paisuttaa teidän kuviteltua arvoanne, sen höyryt tunkeutuvat sydämiinne ja paisuttavat rintaanne turmelevalla ylpeydellä. Näen teidän istuvan siellä niin sievinä ja somina; ihastelijoita seisoo joukoittain ympärillänne, niiden joukossa myöskin Jumalan lapsia, ja he sanovat: "Olisinpa puoleksikaan niin hyvä kuin hän!" Kumminkin on niin, että vanhurskaan totinen nöyryys antaa yllykettä teidän ylpeydellenne. Odotappas vähäsen, sinä liukas kerskaaja, odota, sillä kohta tulee toinen kestitys esille. Saatana näyttää yhtä tyytyväiseltä vieraineen tälläkin kertaa. "Niin" sanoo hän "iloiset pojat hurmasin huvin maljalla ja annoin heille sitte yltäkylläisyyden mauttoman maljan, teitä olen myöskin hurmannut. Luulette olevan hyvin kaikki teidän asianne, mutta minä petin teidät kaksinkertaisesti, sokaisin teidät kokonaan". Näin tuo hän esille maljan, jonka tarjoomisesta hän ei itse toisinaan pidä. Tämä malja on tyytymättömän ja levottoman mielen malja, ja monet ovat ne, joiden täytyy juoda tämäkin malja kaiken itseensä tyytymisen jälkeen.

Sinä, joka niin hyvä omasta mielestäsi olet, etkä Kristuksesta välitä, etkös huomaa ijäisyyden varalta tilejä tarkastaessasi, että sille puolelle minne tahtoisit vaakaa kallistuvaksi, se ei kallistukaan. Etkö ole joskus havainnut, että luullen seisovasi kalliolla, luisti se jalkojesi alta? Kuullessasi kristityn laulavan riemullisesta varmuudesta, että hän Kristuksen veren kautta on pelastettu synnin kirouksesta, sanoit sinä: "Ei, minä en voi laulaa samalla tavalla. Olen ollut niin ahkera kirkossa kävijä enkä koskaan näinä vuosina ole laimin lyönyt mennä kirkkoon, mutta en voi sanoa että minulla olisi lujaa vakuutusta". Kerta sinulla oli itseesi tyytymyksen toivo; mutta nyt on toinen juoma tuotu sisälle, ja nyt et olekaan enään niin tyytyväinen. "Niin", sanoo joku toinen, "olen ollut rukoushuoneessa, olen kastettu ja minulla on ollut uskonnollinen tunnustus vaikkapa en koskaan ole oppinut tuntemaan Jumalaa yksinkertaisuudessa ja totuudessa; ja kerran luulin että hyvin on laitani, mutta nyt tunnen tarvitsevani jotakin jota en saata löytää." Nyt alkaa sydän vapista. Ei olekaan niin suloista kuin olisi luullut rakentaa omalle vanhurskaudelleen. Oi, tämä on toinen kestitys!

Odota vähän. Kenties jo tässä maailmassa, mutta varmasti ainakin kuoleman hetkellä, tarjoo saatana kolmannen maljan, joka on kauhua herättävä paljastaessaan todellisen tilasi. Kuinka moni, joka itsevanhurskaudessa on elämänsä viettänyt, onkaan lopulta huomannut toivonsa perustuksen horjuvan!

Olen kuullut kerrottavan sotajoukosta, joka vähäpätöisen tappion jälkeen tahtoi pelastautua pakenemalla. Niin nopeasti kuin voivat, pakenivat sotamiehet eräälle joelle, missä he luulivat löytävänsä sillan, voidakseen sitä myöten pelastua. Mutta kun olivat tulleet joelle, kuultiin kauhun huuto: "Silta on rikottu, silta on rikottu!" Turha oli kumminkin tämä huuto, sillä heidän takanaan olevat joukot hyökkäsivät eteenpäin vastustamattomalla voimalla, pakottaen edellänsä olevia jokeen menemään, kunnes joki oli hukkuneiden ruumiiden täyttämä. Sellaiseksi on myöskin itsevanhurskaan kohtalo tuleva. Luulit löytäväsi Jumalan palveluksen muodoissa jonkun sillan, luulit kasteen, kasteenliiton uudistuksen ja Herran ehtoollisen muodostavan hyvien töiden ja velvollisuuksien sillan. Mutta kun olet kuolemaisillasi, kuuluu huuto: "Silta on rikottu, silta on rikottu!"

On liika myöhä kääntyäksesi takaisin. Kuolema on aivan lähelläsi; se pakoittaa sinua eteenpäin, silloin olet huomaava mitä merkitsee joutua kadotukseen, hylkäämällä todellisen vapahduksen ja koettamalla tulla lunastetuksi omilla hyvillä töilläsi.

Tämä on viimeisen edellinen kestitys: kaikkein viimeisin, huonoin viini, kohtalosi ijäisyydessä on oleva sama kuin irstaankin kohtalo. Hyvänä kun itseäsi pidit ja halveksit pöyhkeänä Kristusta, täytyy sinun juoda Jumalan vihan maljasta, joka on kauhistuksella täytetty. Maailman jumalattomat ovat tyhjentäneet tämän maljan viimeiseen pisaraan sakkoinensa; ja sinunkin täytyy juoda siitä yhtä paljon kuin heidänkin. Ota sen takia ajoissa vaaria! Poista ylpeytesi ja nöyryytä itseäsi Jumalan väkevän käden alla. Usko Herraan Jesukseen Kristukseen, niin sinä tulet autuaaksi.

Paholaisen pidot.

Maallisesti viisas.

Olet tähän saakka säilynyt; mutta löytyy myöskin kolmas pöytä, jossa istuu sangen kunnioitettavia vieraita. Luulen, että tässä pöydässä useat ruhtinaat, kuninkaat ja korkeat herrat ovat istuneet enemmän kuin muissa pöydissä. Sitä kutsutaan maailmalliseksi pöydäksi. "Oh" sanoo eräskin mies, "minä en pidä paheenalaisesta. Katsoppas vanhinta poikaani. Minä olen ahkerasti tehnyt työtä kootakseni rahoja elämässäni, ja nyt tämä nuori mies ei tahdo laisinkaan ryhtyä liikkeeseen: hänestä on tullut tuhlari ja renttuilija. Olen hyvin iloinen, että pastori puhui niin purevasti asiasta. Mitä minuun tulee, niin en välitä vähintäkään teistä itsevanhurskaista ihmisistä; minua se ei ollenkaan koske; minä ylipäätään varsin vähän pidän lukua uskonnosta; tahdon vain tietää jos korot nousevat tai laskevat ja jos on kysymyksessä tilaisuus tehdä hyviä asioita; mutta tuosta muusta en minä välitä". Voi sinä maailman ihminen; olen lukenut eräästä ystävästäsi, joka oli puettu purppuraan ja hienoihin liinavaatteihin ja eli herkullisesti joka päivä. Tiedätkö mikä hänestä tuli? Sinun tulisi muistaa hänen kohtalonsa, ettei sinulle samoin kävisi. Hänen riemujensa loppu on myös oleva sinun. Jos sinun jumalasi on tämä maailma, niin ole varma, että tiesi on täyttyvä katkeruudella. Katso nyt maailmallisten pöytää, maailman ihmisen, joka elää yksistään maallista hyötyä varten. Saatana tarjoo hänelle täyden maljan: "Katso tätä, nuori mies, sinä omistat elämäsi liikkeelle; sinä et tarvitse välittää vähäpätöisistä kunniallisuuden varjokuvista tai uskonnon vanhanaikuisista haaveista; tule rikkaaksi niin pian kuin voit. Hanki rahaa, hanki rahaa; kunniallisesti, jos voit, jos et siten, niin toisella tavalla", sanoo paholainen ja ojentaa maljansa. "Katso tänne", sanoo hän, "tässä on vaahtoava juoma teille". "Niin", sanoo nuorukainen, "minulla on yltäkyllin nyt. Minun toiveeni ovat todellisuudessa toteutuneet".

Tämä on maailmallisuuden ensimäinen ja paras viini, ja monet teistä ovat kiusauksessa kadehtia tätä miestä. "Jospa minulla olisi sellainen onni asioissa", sanoo joku. "En ole puoleksikaan niin taitava kuin hän; minä en voisikaan neuvotella niinkuin hän, sillä uskontoni ei minulle sitä sallisi. Mutta kuinka pian hän rikastuukaan. Jospa minä onnistuisin kuten hän!"

Tule veljeni, älä arvostele liian aikaisin; nyt seuraa toinen juoma esille, surua tuottava levottomuuden paksu ja tympäisevä juoma. Mies on ansainnut rahansa mutta ne, jotka tahtovat rikastua lankeevat kiusaukseen ja pauloihin. Huonosti hankittu ja huonosti käytetty tai kasaan tallennettu rikkaus tuo mukanansa ruostetta, joka ei koske kultaan eikä hopeaan, vaan ihmissydämeen; ja ruosteen syömä sydän on kauheimpia esineitä, joita ihmisellä saattaa olla. Katsos tätä rahan rakastajaa ja huomaa tuota levottomuutta, joka kalvaa hänen sydäntään. Katso tuota köyhää vaimoa, joka elää ihmisten armeliaisuudesta. Ei hänellä ole mitään, mutta sanoo kuitenkin: "Kiitetty olkoon Herra, minulla on kyllin!" Hän ei koskaan kysy miten hän on elävä tai miten kuoleva tai haudattava, mutta nukkuu suloisesti tyytyväisyyden alustalla; katso sitä vastoin tätä hullua raukkaa paljoine kultineen; hän on aivan epätoivoissaan, että häneltä putosi 50 penniä kulkeissaan kadulla, tai kun hänen ylimääräiseen hyväntekeväisyyteensä oli aiheena jonkun ystävän läsnäolo; tai suree hän kenties että hänen takkinsa niin pian kuluu.

Tämän jälkeen tulee ahneus. Monen on täytynyt juoda tästä maljasta. Suojelkoon Jumala meitä sen tulipisaroista! Suuri ameriikkalainen saarnaaja on sanonut: "Ahneus tuottaa kurjuutta. Nähdä huoneita, jotka ovat komeammat kuin meidän, vaatteita, jotka ovat varojemme yli, kalliimpia jalokiviä kuin jaksamme kantaa, komeita ajokaluja ja harvinaisia arvoesineitä, joita emme kykene itsellemme hankkimaan, tämä kaivaa esille sellaisten ajatusten käärmeen sikiön; ahdistaen köyhää, joka tahtoisi olla rikas; vaivaten rikasta, joka tahtoisi olla vieläkin rikkaampi. Ahne kärsii, nähdessään kuvia; kärsii iloisten läsnäollessa; ja maailman ilo on hänen surunsa, koska toisten onni ei ole hänen omansa. En ihmettele, että Jumala häntä kauhistuu. Sellaisen sydämen huomaa hän täytetyksi haisevilla raadoilla kyykäärmetten pesäksi, jota hän inhoo. Ahneelle on elämä painajainen, ja Jumala antaa hänen painia sen kanssa niin hyvin kuin hän voi. Maailman tavara saattaa rakentaa palatsinsa sellaisessa sydämessä, huvi uhrata kaikki mielihalunsa siinä, kunnia ripustaa kaikki seppeleensä siihen. — Kuitenkin tuo kaikki olisi vain haudan seppeleitä ja juhlia". Kun joku tulee ahneeksi, on kaikki mitä hän omistaa tyhjää hänen mielestään. "Enemmän ja aina enemmän", sanoo hän, kuten kuumetautiset huutavat: "vettä, vettä, vettä!" Annat heidän juoda, mutta juomalla lisääntyy heidän janonsa. Ahneus on raivohulluus, joka tahtoo koota puolelleen koko maailman ja kumminkin halveksii sitä paljoa, joka jo on hallussaan.

Se on kirous, joka monelle on kuoleman tuottanut; ja moni on kuollut kultasäkki käsissä ja onnettomuuden kiduttavat piirteet kasvoillaan, kun eivät ole voineet viedä kultaa mukanaan arkussaan, muuttaakseen sitä toiseen maailmaan.

Siellä odottaa heitä toinen juoma. Baxterilla ja muilla vanhoilla saarnamiehillä oli tapana maalata ahneutta ja sitä ihmistä, joka ainoastaan elää kootakseen kultaa, keskelle helvettiä; ja he kuvittelevat mielessänsä, että mammona kaatoi sulatettua kultaa alas heidän kurkustaan. "Katsos tätä," sanovat perkeleet ivallisesti, "tämä on juuri sitä, jota tahdoitkin; sen olet nyt saanut; juo juomastakin päästyäsi;" ja sulanutta kultaa kaadetaan hänen kitaansa. Minä sitä vastoin en antaudu tuollaisiin kauheisiin ajatuksiin, mutta sen vain tiedän, että joka elää ainoastaan itselleen täällä, hänen täytyy joutua kadotukseen; joka kiinnittää rakkautensa maallisiin asioihin, ei ole kaivanut syvälti — hän on rakentanut huoneensa hiedalle; ja kun sade lankee ja vuolas virta tulee, täytyy hänen huoneensa langeta, ja sen lankeemus täytyy olla suuri. Ensin tulee hyvä viini; se on tuo kunniakas mies, kunnioittava ja kunnioitettu, jokainen häntä kunnioittaa; mutta jälkeenpäin tulee huonoin, kun hän huonoilla keinoilla on kartuttanut rikkauttaan ja ahneus on pimittänyt hänen järkensä. Se on varmasti tapahtuva, yhtä varmasti kuin se, että sinä olet antautunut maailman orjaksi.

Neljäs pöytä on asetettu erityiseen, hyvin kätkettyyn loukkoon saatanan palatsissa.

Siellä on pöytä katettu salaisille synnintekijöille, ja siellä on myös noudatettava vanhaa sääntöä. Tämän pöydän ääressä, hyvin pimeässä huoneessa, näen nuoren miehen istuvan ja saatana tarjoilee hänelle, hiipien niin äänettömästi ettei kukaan sitä voisi kuulla. Hän maistaa ensin maljasta ja kuinka se onkaan suloista! Se on suloinen synnin malja. "Varastettu vesi on maukasta, ja salaisuudessa syöty leipä on herkullista". Oi, kuinka suloista se on! Löytyykö mitään, mikä maistuisi suloisemmalta? Tämä on ensimäinen malja; sitte tuodaan toinen esille — levottoman omantunnon viini. Nuoren miehen silmät avautuvat. Hän sanoo: "Mitä olen tehnyt! Mitä olen ollut tekemäisilläni!" "Voi", huudahtaa tämä Akan, "ensimäisessä maljassa, jonka sain, näin minä kultaisen astian välkkyvän ja babylonilaisen puvun; ja minä ajattelin: minulla täytyy tämä olla, mutta nyt on ajatukseni: mitä tulee minun tehdä tätä piilottaakseni; minne voin sen kätkeä? Minun täytyy kaivaa syvälle kuten helvetti, voidakseni säilyttää sitä piilossa, sillä varmasti se tulee huomatuksi."

Tuo kauhea juhlan johtaja tuo sisään suuren maljan täynnänsä mustaa sekoitusta. Salainen juoppo juo ja sekaantuu; hän pelkää että hänet tavataan synnissä. Hänellä ei ole mitään lepoa, ei mitään onnea; hän on ahdistavan pelvon vallassa, hän pelkää tulevansa paljastetuksi. Hän uneksii yöllä, että joku häntä vaivaa; ääni kuiskaa hänen korvassaan ja sanoo hänelle: "Minä tiedän kaikki; minä olen puhuva siitä." Hän ajattelee, että kenties hänen syntinsä tulee tunnetuksi hänen ystävilleen, hänen isänsä saa sen tietää, hänen äitinsä saa sen tietää. Niin, kenties lääkäri kertoo tapauksen ja levittää kauhean salaisuuden. Sellaiselle miehelle ei löydy lepoa. Hän on aina pelvon vallassa tulla paljastetuksi. Hän on sen miehen kaltainen, josta olen lukenut, että kun hän oli paljo velkaa ja alinomaa pelkäsi velkamiesten häntä ahdistavan, tapahtui eräänä päivänä kun hänen takkinsa tarttui naulaan kiinni, sanoi hän: "Oi, antakaa minun mennä; minulla on kovin kiire. Minä maksan teille huomenna". Sellainen on asema joka valmistetaan siten, että otetaan osaa häpeän ja synnin peitettyihin esineihin; joka niin tekee, ei löydä mitään lepoa siitä pelvosta, että hänet huomataan. Viimeksi tulee paljastus: se on viimeinen malja. Usein tapahtuu se maanpäällä; sillä ole varma että syntisi tulee ilmi ja se tapahtuu tavallisesti jo täällä ajassa. Mitä kauhistavia näytöksiä saammekaan nähdä oikeuden-istunto tilaisuudessa, kun ihmisten täytyy juoda viimeinen mustien paljastusten malja!

Sama mies, joka johti uskonnollisia kokouksia, ja jota kunnioitettiin kuten pyhimystä, on lopulta paljastettu. Ja mitä sanoo tuomari — mitä sanoo maailma? Hän joutuu ivan esineeksi, saa moitetta ja paheksumista kaikkialla osakseen. Mutta otaksutaan, että hän kyllin taitavasti eläisi lopun ikäänsä tulematta paljastetuksi — jonka pidän melkein mahdottomana — mikä malja hänellä onkaan juotavana kun hän viimein seisoo Jumalan tuomio-istuimen edessä! "Tuo hänet esille, vangin vartija! Tuo vanki esille, sinä julma helvetin vankeuden vartija!" Hän tulee! Koko maailma on koolla. "Nousse ylös! Olihan sinulla uskonnollinen tunnustus? Eikö jokainen pitänyt sinua pyhimyksenä?" Hän on vaiti. Mutta monet tuosta suuresta joukosta huutavat: "Me luulimme hänet sellaiseksi". Kirja avataan, hänen tekonsa julkiluetaan, ylitsekäyminen toisensa perään paljastetaan. Kuuletteko melua? Vanhurskaat kohottavat kiukuissaan äänensä miestä vastaan, joka petti heitä kuten susi lampaan vaatteissa.

Kuinka kauheaa onkaan, kun täytyy kantaa kaikkien ylönkatsetta! Joka on hyvä, voi sietää huonon ylönkatsetta, mutta se häpeä ja ikuinen ylenkatse, jonka vanhurskas viha kokoaa salaisen synnintekijän pään päälle, täytyy olla kauheinta kaikista, lähinnä sitä vaivaa, jonka Jumalan viha ijankaikkisuudessa tuottaa, joka kärsimys on viimeinen malja, mikä saatanalla on tarjottavana pidoissaan salaiselle synnintekijälle ijankaikkisuudessa.

Tulen lävitse meneminen.

Näen paheen vallan kaikilla tahoilla. Sen liekit leimuavat jokaista mielen puuskausta vastaan; ja uusia uhreja vetää se lakkaamatta murhaaviin pyörteisiinsä. Se leviää kaikkiin kansan luokkiin. Yhtä vähän palatsi kuin hökkelikään on siltä turvattuna; yhtä vähän suuret, tukevat huoneet, jotka kätkevät kauppiaan tavaravarastot, tai jalot, komeat rakennukset, jotka ovat aijotut Herran palvelusta varten. Pahe, jonka myrkky on syövyttävä kuten tuli, leviää ja tarttuu kaikkeen, joka on puhdasta ja kaunista; säästämättä hyödyllistä ja pyhääkään. Meidän on meneminen tulen lävitse. Meidän, jotka olemme Jumalan todistajat, täytyy seisoa sen keskellä valaaksemme elämän veden virralla tulta ja jos emme voikaan sitä sammuttaa, täytyy meidän koetella estää sen levenemistä.

Sieluni silmäin edessä kuvastuvat kauniimpien tunnustusten hiiltyneet ruumiit. Joukottaisin on ihmisiä kukistunut kiusauksien laaksossa, jotka kerran ihmissilmillä päättäen, olivat taivasta lähellä. Kuinka moni onkaan joutunut saatanan hyökkäyksien uhriksi. Tämä on tuli, joka polttaa. Moni on sanonut: "Tahdon tulla taivaan matkamieheksi, pyhäksi vaeltajaksi;" mutta miten olikaan, tapasi hän Apollyonin tiellä ja kääntyi takaisin. Moni otti päälleen rautavarustuksen, mutta luopui pian taistelusta; ryhtyi työhön, mutta katsoi pian taaksensa. Löytyy useampia kuin yksi suolapatsas. Jos Lotin emäntä olisi ainoa lajiansa, niin olisikin koko hyvä; mutta onpa ollut olemassa tuhansia, jotka hänen tavallaan ovat katsoneet taakseen nähdäkseen Sodoman lakeuksia, jotka ollen samanlaisia hengen suhteen, ikuisesti ovat tulleet siksi mitä olivat — kadotetuiksi sieluiksi. Älkäämme ylenkatseella katselko vaarojamme; ne ovat vaaroja; ne ovat koettelemuksia. Pitäkäämme kiusauksiamme hävittävinä liekkeinä: sellaisia ne todellisuudessa ovatkin! Jos et sitä usko, erehdyt. Jos niiden keskelle omin voimin ajaudut, sanoen: "Minä ne kyllä kestän," huomaat, että ne ovat todellisia tulen liekkejä, jotka katkonaisin kielin nuolevat veresi silmänräpäyksessä, ellei sinulla vaan ole parempaa suojaa kuin oma voimasi.

"Kun käyt tulen läpi, et sinä pala; ja liekin ei pidä sinua sytyttämän". T:ri Aleksander, suuri amerikalainen kirjailija arvelee että käännös hänen mielestään on puutteellinen, koska molemmat lauseet hänen katsantonsa mukaan muodostavat toisensa vastakohdan. "Sinä et ole palava"; ja sitten seuraa: "eikä tulen liekki ole sinua sytyttävä". Minusta taas näyttää, että korkoon toisella lauseella: "Et ole palava", niin että henkesi menetät; et kärvennykään, niin ettet kärsi pienintä vahinkoakaan, "sillä liekin ei pidä sinua sytyttämän;" samoin aivan kuin sanotaan kolmesta pyhästä miehestä, kun he tulivat ulos tulisesta pätsistä: "Ei tuli heidän ruumiillensa mitään tehnyt, eikä hiuskarvaakaan heidän päässänsä ollut kärventänyt, ei heidän vaatteensa vahingoittuneet eikä tulen käryäkään heissä tuntunut". Näin ollen minusta näyttää teksti opettavan, ettei kristillinen kirkko kaikkien koettelemuksiensakaan aikana ole kukistunut ja vielä niinkin ei ole vähintäkään menettänyt koettelemuksien kautta. Herran kirkko ei ole vielä hävitetty vainojen ja koettelemuksien kautta. Sen vainoojat luulivat sen kukistavansa, mutta se elää vieläkin. He kuvittelivat mielessänsä ottaneensa siltä hengen, mutta se nousi elinvoimaisempana kuin koskaan.

En luule löytyvän yhtäkään kansaa, josta Kristuksen kirkko on täydellisesti karkoitettu. Vieläpä Espanjassakin, joka viimeksi näytti työnsä päättävän suurimpine julmuuksinensa, löytyy muutamia uskovaisia kuten orjantappurapensaita ulkokullaisuuden sivulla; ja mitä omaan lahkoomme tulee, on Herra samassa maassa, jossa verenvuodatuksella luultiin tukahdutettavan baptistien lahko, valinnut Oncken'in välikappaleeksi herättämään sen eloon, niin että ne Saksassa ja kaikissa Tanskan osissa, Preussissa, Puolassa ja vieläpä Venäjälläkin ovat heränneet uuteen, voimakkaaseen ja ihmeelliseen eloon. Ja Ruotsissa, jonka hallitus on julistanut meitä vastaan painavimmat vainojulistukset, olemme kummastuksella nähneet, miten seurakuntia on syntynyt kaikkialla. Totuudella on itsessään elävä siemen, joka ei tule hävitetyksi.

Mutta kirkko ei suinkaan häviä olemasta; se ei menetäkään mitään. Kirkon jäsenluku ei ole koskaan vähentynyt. Vainot ovat siitä pesseet ja puhdistaneet akanat pois, mutta ei ainoatakaan nisun jyväistä ole otettu pois kasasta. Ei näkyväistenkään jäsenten luvussa ole kirkko vähentynyt vainoamisen kautta. Se on kuten Israel Egyptissä; kuta enemmän Israelin lapsia vainottiin, sitä enemmän he lisääntyivät. Eräänä päivänä surmattiin piispa. Seuraavana aamuna tuli kymmenen nuorta miestä roomalaisen maaherran tykö tarjoutuen kuolemaan, koska he samana yönä olivat tulleet kastetuiksi kuolleen piispan siaan ja antaneet tunnustuksensa täyttääksensä hänen paikkansa. "Minä täytän avonaisen paikan kirkossa ja kuolen sitte kuten hänkin". Eräs vaimo hirtettiin ja kidutettiin julkisesti. Seuraavana aamuna tuli kaksikymmentä vaimoa, jotka pyysivät saada kärsiä, kuten hän kärsi, voidakseen kunnioittaa Kristusta. Polttihan roomalainen kirkko parhaina aikoinansa yhden suurimmista uskonpuhdistajistamme — Juhana Hussin ja eikö ikäänkuin hänen tuhkastansa herätettynä esiintynyt Martti Luther? Ja kun Wycliffe oli mennyt pois, eikö juuri se seikka, että häntä oli vainottu, auttanut hänen oppinsa leviämistä ja eikö Englannin jokaisessa kaupungissa löytynyt sadottain nuoria miehiä, jotka lukivat lollardien kirjoituksia ja tunnustivat lollardien uskoa? Ja niin on aina oleva, luottakaa siihen. Jos koiralle annat huonon nimen, niin sinä hirtät koiran; antamalla kristitylle huonon nimen, kunnioitat häntä. Anna kristitylle ainoasti joku liikanimi, niin se on tuleva hänelle arvonimeksi. Kun Yrjö Foxia nimitettiin kveekariksi, oli se naurua herättävä ja kummallinen nimi. Mutta ne Jumalan miehet, jotka häntä seurasivat, kutsuivat myös itseään kveekareiksi ja niin tuo nimi menetti halventavan merkityksensä. Whitefieldin ja Wesleyn seuraajia kutsuttiin metodisteiksi; he ottivat sen arvonimekseen, josta tuli arvossa pidetty nimi. Kun monet Englannissa vainotuista baptisti esi-isistämme menivät Amerikaan etsiäkseen vapaata kaupunkia, kuvittelivat he, että puritanein keskuudessa saisivat olla täydellisessä rauhassa, mutta puritanien omantunnon vapaus merkitsi: "Oikeus ja vapaus niille, jotka samoin ajattelevat kuin hekin, mutta ei mitään suvaitsevaisuutta toisin ajattelevia kohtaan." Niin pian kuin baptisti näyttäytyi Uuden Englannin puritanein joukossa, vainosivat he häntä yhtä tunnottomasti kuin episkopaalit olivat vainonneet puritaaneja. Tuskin oli baptisti siellä, ennenkuin hänet etsittiin ja kuljetettiin omien kristittyin veljiensä eteen. Kiinnittäkää huomiota siihen, että häntä langettaessa sakkoihin, pantaessa vankeuteen, omaisuutensa menettämiseen ja maanpakoon, vietiin samojen miesten eteen, jotka itse olivat vainoa kärsineet. Ja mikä oli seurauksena siitä? Ameriikassa, jossa meitä vainottiin, olemme suurimpana kristittynä yhteiskuntana. Jossa tuli paloi valtavimmin, siellä opetettiin vanhaa Kalvinin oppia, ja baptisti vastasi siellä enemmän nimensä merkitystä kuin muualla. Emme myöskään ole koskaan vähemmin lujasti pysyneet kiinni perus-opissamme, jonka hyväksi esi-isämme verellään sekoittivat kasteverensä kaikkien vainojen ja koettelemuksien aikana, joille olemme olleet alttiiksi annettuina, ja emme tule sitä koskaan tekemäänkään.

Viimeiseltä ei koko kirkossa ole tuntuva tulen käryä. Minä näen sen käyvän ulos pätsistä. Minä näen sen kohoavan korkeuteensa ja kunniaansa Herransa ja mestarinsa tykönä ja enkelit näkevät sen vaatteet; ne eivät ole ollenkaan vahingoittuneet. Eivät vihollisten kädet ole saaneet valtaa tehdä niihin naarmuakaan. He lähestyvät sitä; he näkevät sen liehuvat hiukset, ja nämät eivät ole kuumuudesta käyristyneet. Ja kun he katsovat sen jalkoja, niin vaikka hän on astunut hiilien päälle, ei niissä ole rakkuloita, ja hänen silmänsä eivät ole kuivuneet tuosta seitsen-kertaisesta kuumuudesta. Se on tullut kauniimmaksi, ihanammaksi, kunniallisemmaksi tuliliekkien kautta, mutta vahingoittunut se ei ole, siksi se ei voi tullakaan. Jos käännymme yksityisen kristityn puoleen, niin tulee meidän muistaa, että lupaus on yhtä luja jokaiselle uskovaiselle. Kristitty, jos olet totinen Jumalan lapsi, ei koettelemukset voi sinua turmella; ja mikä vielä on parempi, et voi niissä mitään menettääkään. Sinusta voi näyttää, että menetät päivä päivältä, mutta kun lasku tehdään, olet huomaava ettet vähintäkään ole menettänyt kaikkien koettelemusten ja saatanan hyökkäysten kautta, joita sinulla on ollut kestettävänä. Ei, päinvastoin, sinä tulet ihmeellisesti voittaneeksi. Koska koettelemuksesi ovat tuottaneet kärsivällisyyttä ja kokemusta, tekevät ne sinut rikkaaksi. Koska kiusauksesi ovat opettaneet sinua tuntemaan heikkouttasi ja näyttäneet missä voimasi on, tekevät ne sinut voimallisemmaksi.

Erästä veljeä on kohdannut kova onni toisensa perään, vastoinkäyminen toistansa, ei mikään hänelle onnistu. Hän on kunniallinen ja väsymätön kauppias, ja kuitenkin, tehköön mitä tehneekin, hupenee hänen varallisuutensa kuten lumi vedessä. Näyttää siltä kuin kaikilla hänen laivoillaan olisi vastatuuli, ja missä muut voittavat, menettää hän. Kun puhuin hänelle tulessa käymisestä, sanoi hän: "Voi, se on juuri samaa, jota olen tehnyt; minä olen vaeltanut sen lävitse näinä kuukausina; Jumala yksin ja oma sieluni tietävät kuinka kuuma tuo pätsi on". Veljeni, ota tämä teksti myötäsi: "Kun käyt tulessa, et pala". Kun murheesi ovat ohi, olet sinä kumminkin jäljellä, ja mikä vielä parempi on: "liekki ei ole sinua sytyttänyt". Aikanaan olet huomaava, ettet ole mitään menettänyt. Luullakseni, että olet menettänyt omaisuutesi, huomaat raamattua lukiessasi, että ainoastaan varjoja olet menettänyt. Sinun aarteesi löytyvät aina turvallisesti Kristuksen huostassa taivaassa, olet ajan täyttyessä huomaava, että nämät onnettomuudet olivat parhaita, mitä sinulle saattoi tapahtua. Päivä on tuleva, jolloin Davidin tavoin sanot: "Minä tahdon laulaa tuomiosta ja laupeudesta". "Ennenkuin minua vaivattiin, kuljin harhaan, mutta nyt minä pidän sanasi".

Tai samallaisissa olosuhteissa elää joku nuori nainen. Sinä rakastat Vapahtajaa, sisareni, mutta olet sangen köyhä, ja sinun täytyy ansaita toimeentulosi sääliä herättävällä tavalla. Nouseva aurinko näkee sinun ahkerasti työtä tekevän neula kädessä, näkee sinun samalla näkymättömällä langalla ompelevan itsellesi kuolin pukua; koko päivän kuluessa on sinulla tuskin aikaa syödäksesi ja iltasella, kun sormesi ovat väsyneet ja silmäluomesi ovat raskaat, täytyy sinun karkoittaa uni, koska ansiosi on niin pieni, että sillä tuskin voit elää. Tunnemme tuhansittain tämän luokan ihmisiä, jotka herättävät osanottoamme, koska he saavat kovasti työtä tehdä mitättömästä palkasta. Kentiesi on äitisi kuollut, ja isäsi ei sinusta välitä; hän on roikale, jota sinä vältät kohdata kadulla. Ei sinulla ole auttajia eikä ystäviä. Et sinä tahtosi ottaa vastaan mitään, vaikkakin joku sinulle hyväntekeväisyyttänsä osoittaisi; sinä pidät kovana osanasi olla niin kiusattu kuin olet. Näyttää siltä kuin tie olisi sinulle avoinna ylellisyyteen ja joissakin määrin nautintoon. Mutta sinä sanot: "Ei," "ei," Sinä olet tuntenut vastenmielisyyttä pahaan Kiusauksen hetkellä ja seisonut kiusausta vastaan. Ja minä tiedän miten moni teistä vuosi vuodelta on taistellut kiusausta vastaan ja jatkuvasti taistelevat, vaikkakin nälkä-kuolema olisi lähellä; mutta ette ole tahtoneet tehdä tätä suurta syntiä Jumalaa vastaan.

Sisareni, minä kehoitan sinua hakemaan vahvistusta raamatusta tulevien taistelujen varalta. Olet käynyt tulen liekkien lävitse, mutta et sinä vielä ole palanut, ja minä siunaan Jumalaa sen tähden. Sinun vaatteissasi ei tunnu tulen käryäkään. Jatka sisareni, jatka, huolimatta kaikesta surusta ja katkeruudesta; jatka, sillä mestarisi sinut näkee. Hän on sinua kehoittava ja vievä sinut viimein tulen lävitse suurempana kuin voiton sankarin.

Kuinka julmia ja typeriä ovatkaan usein maailman nuoret miehet kristittyjä nuoria miehiä kohtaan. Julmia — sillä kun löytyy tusina maailman mielisiä ja ainoastaan yksi kristitty, pitävät he kunniakkaana kurittaa yhtä ainoata. Tusina suuria roikaleita pitävät toisinaan kauniina tekona pakoittaa viisitoista vuotista kuulemaan heidän rumia pilkkasanojansa. Sanotaan, että rosvojenkin kesken löytyy kunnian tuntoa, mutta maailman ihmisten keskuudessa ei näytä löytyvän mitään kunniallisuutta. Nuori mies, sinä olit saanut kärsiä ja olit kestänyt; olit sanonut: "Tahdon olla vaiti ja kärsiä," vaikka sydämmesi kovin löi povessasi. Muista, että alasin ei hajoa vaikka kuinka monta vasaraa siihen löisi, mutta sen sijaan voivat vasarat hajota. Ajattele näin! Jatka vaan, ja jäämät tulen liekit eivät sinua kuluta. Jos tuli nielisi sinun hurskautesi, todistaisi se vaan, että hurskautesi ei ollut minkään arvoinen. Jos et voi kestää ivaa ja kujeita, silloin et ole se raaka-aines, josta Jumalan temppeliä rakennetaan, sillä se kestää tulikoetuksen. Kestä loppuun, ja lopulla huomaat, että tämä kova osasi, tämä ankara kuritus teki sinulle oikein hyvää, teki sinut paremmaksi ihmiseksi kuin olisit tullutkaan kiikkuessasi äitisi hemmoittelevalla polvella, vapaana taisteluista. Jos kerran tulevaisuudessa arvokkaalla paikalla tulet toimimaan hyödyttävällä tavalla, on sinun kenties sen takia kiittäminen kovaa ja ankaraa kuritusta, jonka alaiseksi nuoremmalla ijälläsi jouduit. "On hyvä ihmiselle, että hän nuoruudessaan oppii kestämään ivaa". —

Tai ehkäpä puhun sille, joka on saanut kokea kovuutta lähimmäisiltään. Muista silloin, miten Jesus sanoi: "Minä tulin tulta sytyttämään maan päälle; ja mitä mieluummin tahdon, kuin että se jo palaisi? Tämän jälkeen eroitetaan viisi yhdessä huoneessa toisistaan, niin että kolme on kahta ja kaksi kolmea vastaan". Kukatiesi on isäsi uhannut sinua tai mikä vielä katkerampaa, puolisosi on uhannut karkoittaa sinut luotansa. Silloin varmaankin kuljet tulen keskitse. Hän tekee ivaa jumalisuudestasi, ivaa kaikkea, jota sinä rakastat, ja koettaa parastansa särkeäksensä julmuudella sinun sydämmesi. Rakas sisar Kristuksessa, tuli ei polta sinua. Jos armo asuu sydämessäsi, ei perkele voi sitä pois karkoittaa, vielä vähemmän puolisosi. Jos Herra on sinut armonsa kautta kutsunut, eivät kaikki maailman ihmiset eikä kaikki helvetin joukot voi tätä kutsumusta tyhjäksi tehdä; ja lopuksi huomaat, ettet ole mitään vahinkoa kärsinyt; tulen liekki ei ole sinua polttanut. Sinun on käyminen tulessa ja siunaaminen Jumalaa sen tähden. Kuolemavuoteellasi tai ainakin paradiisin portilla olet näkevä takanasi tuon synkän, kolkon tien ja olet sanova: "Oli hyvä minulle, että kannoin tätä ristiä, sillä nyt saan kantaa tämän kruunun".

Velttouden pahat seuraukset.

Mestari Greenhamin neuvo.

Ihminen ei saata olla vitkallinen ja kuitenkin omistaa etua Kristuksen seurasta. Kristus on nopea vaeltaja, ja jos hänen kanssaan tahtoo puhua, täytyy myös sen ihmisen nopeasti vaeltaa, muuten menettää ihminen pian hänen seuransa. Kristus, mestarini, kulkee ympäri ja tekee hyvää, ja jos tahdot kulkea hänen seurassaan, täytyy sinunkin kulkea samaan tarkoitukseen; Herra ei odota hidasta. Olen huomannut raamatusta, että suuret ilmestykset, joita pyhien miesten sallittiin nähdä, tapahtuivat heidän ollessa toimessa. Moses kaitsee appensa lampaita, kun hän näkee pensaan palavan. Josua kulkee Jerikon ympäri kun hän kohtaa Herran enkelin. Jakob on rukoilemassa, Jumalan enkeli näyttäytyy hänelle. Gideon pui ja Elias kyntää kun Herra kutsuu heitä; Matteus on tulliveroa kantamassa, kun hän saa käskyn seurata Jesusta ja Jakob ja Johannes ovat kalastamassa. Se manna, jonka Israelin lapset säilyttivät seuraavaan päivään, paheni ja sikisi matoihin; armo ilman toimintaa on tuleva enemmän turmiota kuin hyötyä tuottavaksi.

Toimettomuus ja velttous on sitä paitse paaduttamassa omaatuntoa. Abimelek sai taivutetuksi toimettoman kansan palvelukseensa, ja niin saa pimeydenkin ruhtinas. Oi ystäväni, on jotakin hyvin surullista antaa sielunsa terän ruostua, kadottaa siveellisen käsityksen terävyyden; mutta velttouden hedelmä meissä on juuri sellainen. David sai kokea toimettomuuden turmiollista voimaa; hänen omatuntonsa menetti voimansa, ja hän oli valmis mihin hyvänsä. Paha on tarjolla. Hän menee huoneensa katolle ja näkee olennon, joka herättää hänen himonsa, hän käskee noutaa vaimon luoksensa, ja synti on tehty, se synti johtaa häntä uuteen rikokseen; hän kiusaa Urian; hänet viedään murhattavaksi. Uria poistetaan tieltä, ja hän ottaa Urian vaimon. Oi David! Mikä ääretön lankeemus? Miten syvälle onkaan Israelin ruhtinas langennut ja tullut irstailijaksi! Tästä päivästä alkaen muuttuu hänen aurinkonsa paiste pilviseksi; hänen rauhansa muuttuu kärsimykseksi, ja hän astuu hautaan murheellisena ja onnettomana.

Ja vaikkakin hän voi sanoa: "Jumala on tehnyt kanssani ikuisen liiton," täytyy hänen kumminkin sitä ennen sanoa: "Eikö minun huoneeni myös ole Jumalan kanssa?"

Löytyykö Herran kansassa joku, joka uudestaan tahtoisi ristiinnaulita ja julkisesti häväistäväksi saattaa Herraamme? Löytyykö joku, joka Judaksen kanssa tahtoisi myydä mestarinsa tai mennä pois Kristuksen tyköä Demaksen kanssa? Sehän on valitettavasti kyllä helposti tehty. Sinä sanot, sitä en voisi tehdä. Nyt mahdollisesti et sitä voisi. Mutta jos tulet veltoksi, jätät Herran taistelut taistelematta, niin ei tule yksistään helpoksi tehdä syntiä, vaan sinä tulet myöskin varmuudella synnin uhriksi. Voi, kuinka saatana iloitsee, kun hän saa Jumalan kansan lankeamaan syntiin! Silloin hän lyö niin sanoen uuden naulan Kristuksen haavoitettuun käteen; silloin tekee hän veristäväksi tuon heleän valkoisen liinan Kristuksen puvussa; silloin paisuttaa hän rintaansa, saavutettuansa voiton Jesuksesta ja vietyänsä tahtonsa vankina yhden hänen rakastajistansa! Oi ystäväni, jos emme tahdo, että helvetti täten tulisi kaikumaan saatanan naurusta, että Jumalan miehet itkisivät Libanonin cedrien kaatumista, niin valvokaamme rukoillen ja tehkäämme mestarimme tekoja, "hengessä palaen ja palvellen Herraa." —

David oli vapahdettu. Puhun ainoasti teille, jotka olette vapahdettuja ja rukoilen teitä ottamaan varoituksen Davidin lankeemisesta ja siitä velttoudesta ja valppauden puutteesta, joka oli aiheena hänen lankeemiseensa. Lukemattomat kiusaukset ahdistavat joutilasta. Otettakoon huomioon tapa, jolla maalaisväestö pyytää ampiaisia. He kaatavat jotakin imelää nestettä pitkänlaiseen ja ahdassuiseen pulloon. Laiska ampiainen menee sinne, tuntee imelän tuoksun, menee pulloon ja hukkuu. Mutta mehiläinen tulee samaa tietä, ja vaikkakin se pysähtyy hetkeksi taistellakseen, ei se mene sisälle, sillä hänellä on omaa hunajaansa valmistettavana; se on yhteiseksi hyväksi yritetyn työn uhraamista houkutukselle.

Mestari Greenham, puritaninen jumalanmies sai kerran vieraakseen naishenkilön, joka oli hyvin kiusattu. Muutamien kysymysten kautta, jotka koskivat hänen elämänsä tapaa, sai Greenham tietää, että vaimolla oli vähän tekemistä ja sanoi hänelle: "Siinä on salaisuus, että olette niin kiusattu. Sisareni, jos teillä on paljon toimia, voi saatana teitä kiusata, mutta ei voita teitä helposti, ja pian luopuu hän yrityksistään". Toimettomat kristityt joutuvat enimmän kiusauksiin sen kautta, että he kiusaavat saatanaa itseänsä kiusaamaan. Toimettomuus avaa sydämen ovet auki ja pyytää saatanaa astumaan sisälle; mutta jos olemme työssä kiinni aamusta iltaan, täytyy saatanan päästäkseen sisälle, tunkeutua oven kautta. Lähinnä Jumalan armoa ja uskoa ei löydy tätä parempaa kilpeä kiusausta vastaan: "olla ahkera toimessaan, hengessä palava ja palvella Herraa". Teille, jotka vähän teette Kristuksen hyväksi, sallikaa minun muistuttaa, että kerran ette olleet niin kylmiä kuin nyt. Löytyi Davidillakin aika, jolloin sotarummun ääni sai hänen verensä kuohuksiin ja hänellä oli halua mennä taisteluun. Oli aika, jolloin Israelin ala-valtain joukot olisivat saaneet Davidin urhoolliseksi kuin jalopeuran. Oi, mikä näky, nähdä jalopeura muuttuneena! Jumalan urho jää naisten seuraan kotiinsa! Oli aika, jolloin sinäkin olisit hypännyt aitojen ja ojien ylitse saadaksesi kuulla saarnaa ja vähimmän olisit perustanut siitä, jos olisitkin saanut seistä käytävällä koko ajan; mutta nyt ovat saarnat tukalia kuullaksesi, vaikkapa sinulla olisikin pehmeimmät tyynyt allasi istuttavina. Jos oli kokous joko pirtissä tai muualla, niin olit siellä. Niin, sanonet, se oli pelkästä kiihkosta. Siunattu kiihko! Herra kiihoittakoon sinua uudestaan; sillä joskin se oli kiihkoilemista, innostus parempi kuin kuoleman lepo, on parempi saada kiihkoilian nimi kuin ansaita laiskiaisen nimi Kristuksen mehiläispesässä.

Kööpenhaminan piiritys.

Irlannin kveekarit.

Seuraavan omituisen tapauksen kertoo muudan meriupseeri Kööpenhaminan piirityksestä, joka tapahtui lordi Nelsonin johdolla. "Valtavan vaikutuksen", sanoo tämä upseeri, "teki minuun eräs seikka, jonka näin kolme tai neljä päivää kauhean ampumisen jälkeen. Useina öinä ennen kaupungin antautumista, oli pimeys peittänyt seudut kamalan kiväärien paukkinan ja muitten murha-aseitten tuottaman suhinan säestyksellä, noitten murha-aseitten työskennellessä, jotka levittävät häviötä ja tulta ympärilleen. Kauhistavat seuraukset olivat kohta näkyvissä loistavan tulen leimutessa kaikkialla kaupungissa. Rikasten palavat palatsit ja köyhien liekitsevät hökkelit kohottivat liekkinsä korkeuteen; ja kun nuot taajalti hävittävät tulet heijastuivat salmen veteen, loitsivat ne katsojan silmiin laivoilla täytetyn metsän joka oli kaupungin hävityksen todistajana. Murhapoltto jatkuu useita öitä, mutta vihdoin antautuivat tanskalaiset; ja muutamia päiviä tulipalon jälkeen kävelin näitten raunioitten keskellä, jotka olivat jäännöksiä köyhien majoista, rikasten palatseista, tehtaista, korkeista kirkoista ja matalista rukoushuoneista, huomasin keskellä tätä kauhujen paikkaa yksinäisen rakennuksen, joka oli aivan vahingoittumaton; sen ympäristöllä oli kaikki palanut, mutta tämän huoneuston oli tuli jättänyt koskematta, joka oli siellä ikäänkuin Jumalan laupeuden muistopatsaana. 'Kenen nämät rakennukset ovat', kysyin minä. 'Tämä rakennus, vastasi tulkki, on erään kveekarin. Ei hän tahtonut taistella eikä jättää huonettakaan, vaan pysyi sisällä koko ajan, rukoillen perheineen niin kauvan kuin ampumista kesti': Totisesti, ajattelin minä, vanhurskaan käy hyvin. Jumala on ollut kiipesi taistelussa, muurina tulta vastaan, voimakkaana apuna hädässä". Tämä kertomus voi näyttää sepitetyltä, mutta on itse teossa niin historiallinen tapahtuma kuin löytyä voi.

Kerrotaan toinenkin jossakin määrin samallainen kertomus tästä sodasta. "Kohta sen jälkeen kun Kööpenhamina oli antautunut englantilaisille v. 1807, sijoitettiin pienempiä joukkoja sotamiehiä ympäristö-kyliin. Silloin tapahtui eräänä päivänä, että kolme sotamiestä tahtoivat hankkia ruokavaroja läheisistä talonpoikaistaloista. He kävivät useammissa taloissa, mutta ne olivat autioita. Vihdoin tulivat he erääsen suureen puutarhaan, jossa täyteläisten omenapuiden oksat olivat katketa omenien painosta. He menivät puutarhaan portin kautta ja kulkivat sieltä johtavaa tietä sievään talonpoikaistaloon. Talon ulkomuoto osoitti rauhaa ja turvallisuutta; mutta kun he astuivat etumaisesta ovesta sisään, pakeni emäntä ja hänen lapsensa huutaen, takimaisen oven kautta. Talon sisusta osoitti järjestystä ja kodikkaisuutta, joka järjestys voitti kaiken mitä voi odottaa ihmiseltä tällaisissa olosuhteissa ja sen lisäksi maalla. Taskukello riippui seinällä, ja kaunis kirjahylly, joka oli täynnä kirjoja, kiinnitti vanhemman sotamiehen huomion puoleensa. Hän otti kirjan alas: se oli kirjoitettu hänelle tuntemattomalla kielellä, mutta nimi Jesus Kristus oli hänelle luettavana jokaisella sivulla. Samalla hetkellä tuli talon isäntä sisälle samasta ovesta, jonka kautta hänen vaimonsa ja lapsensa olivat paenneet. Eräs sotamiehistä vaati uhkaavien liikkeitten kautta ruoka-aineita: mies seisoi lujana ja liikkumattomana ja pudisti ainoasta päätään. Se sotamies, joka piti mainittua kirjaa kädessään, meni silloin hänen luokseen ja osoitti nimeä Jesus Kristus ja laskien kätensä sydämelleen, katsoi taivasta kohden. Samassa silmänräpäyksessä tarttui talonpoika hänen käteensä, puristi sitä sydämellisesti ja kiiruhti pois huoneesta. Kohta palasi hän takaisin vaimonsa ja lapsensa seurassa, kaikki kantaen maitoa, munia, läskiä j.m.s., jotka hän vierasvaraisesti jätti sotamiehille; ja kun rahoja tarjottiin korvaukseksi, esteli hän ensin ottaa niitä vastaan, mutta kun kaksi sotamiehistä olivat hurskaita miehiä, pakottivat he isännän toverinsa mielipahaksi, ottamaan maksun kaikesta, jonka olivat saaneet. Kun he kättelivät jäähyväisiksi, antoivat nuo hurskaat miehet merkin, että talonpoika panisi kätköön kellonsa. Mutta hyvin ymmärrettävän merkin kautta antoi hän heille tiedoksi, ettei hän peljännyt mitään pahaa, sillä hän luotti Jumalaan, ja vaikka hänen naapurinsa kaikkialla ympärillä olivat paenneet ja pakoretkiensä takia menettäneet kaikki, jota eivät voineet kätkeä, niin ei hiuskarvaakaan hänen päästään ollut kärventynyt, eikä omenaakaan oltu otettu hänen puistostaan". Hän kyllä tiesi sen, että "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu;" sentähden oli hän sitä mielipidettä, ettei tekisi vastarintaa; ja Jumala, johon hän järkähtämättömästä luotti, ei sallinut hänelle mitään pahaa tapahtua.

On muistettava, että kerran, kauvan sitte, Irlannin protestantteja murhattaessa, asui tuhansittain kveekaria maassa, mutta ainoastaan kaksi heistä tapettiin; ja näillä kahdella ei ollutkaan mitään luottamusta uskoonsa; toinen heistä juoksi pois ja kätkeysi suohon, toisella oli aseita huoneessaan; toiset sitä vastoin kulkivat kaikkialla, noitten raivojen joukkojen keskellä; niin hyvin roomalais-katolisten kuin protestanttien, ilman että heihin kukaan koski, sillä he olivat väkevät Israelin Jumalan voimassa ja pistivät miekan tuppeen, hyvin tietäen, että on väärin taistella lähimaistansa vastaan, sillä onhan Kristus sanonut: "Älkäät olko pahaa vastaan, vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, niin käännä hänelle myös toinenkin." "Älä ole yksistään hyvä kiitollista kohtaan, vaan myöskin kiittämätöintä ja pahansuopaa kohtaan." "Anteeksi antakaa vihollisillenne". "Siunatkaa niitä, jotka teitä vihaavat ja rukoilkaa niitten edestä, jotka teitä vainoovat". Mutta me häpeämme näin tehdä; me pelkäämme luottaa Jumalaan; ja siksi kunnes näin ajattelemme, emme tunne valta-istuimen majesteettia, emmekä voi todistaa Jumalan voivan suojella meitä. "Jumalassa ainoastaan olkoon lepo sielulleni; sillä hän on toivoni".

Uni Jumalan lahjana.

Ruumiillinen uni on Jumalan lahja. Näin sanoi muinen Homerus, kun hän kertoi sen pilvistä laskeutuneena levinneen sotamiesten telttien päälle muinaisen Troijan ympärillä. Ja näinhän lauloi Vergiliuskin kertoen, miten Palinurus uupui uneen laivan etukannella. Uni on Jumalan lahja. Luulemme, että asetamme päämme tyynyille ja annamme ruumiimme mukavasti asettua ja näin aivan luonnollisesti ja välttämättömästi nukumme. Mutta näin ei ole. Uni on lahja Jumalalta; ja ei kukaan ihminen sulkisi silmiänsä uneen, jos ei Jumala asettaisi sormiansa hänen silmäluomilleen — jos ei kaikkivaltias lähettäisi lempeän ja suloisen voimansa vaikuttamaan hänen otsaansa, tuudittaen hänen ajatuksensa lepoon ja antaen tulla siihen suloisen tilaan, jota kutsutaan uneksi. Kyllähän löytyy rohdoksia ja huumaavia aineita, joitten kautta ihmiset saattavat myrkyttää itseänsä, niin että makaavat puolikuolleina, tilassa, jota he kutsuvat uneksi; mutta terveen ruumiin uni on Jumalan lahja. Jumala antaa sen rakkaudesta; hänen hellyytensä tuudittaa meidät lepoon joka ilta; hänen hyvyytensä kietoo pimeän esiripun ympärillemme ja antaa auringon kätkeä polttavan paisteensa. Rakkaus tulee, sanoen: "Nuku suloisesti lapseni, minä annan sinulle unta". Etkö koskaan ole saanut kokea, miltä tuntuu virua vuoteellaan ja turhaan ponnistella saadakseen unta? Kuten Darius'esta sanotaan, siten sinustakin voitaisiin sanoa. "Kuningas lähetti noutamaan soittajansa, mutta uni luopui hänestä". Sinäkin koetat tarttua uneen kiinni, mutta se pakenee: Kuta enemmän ponnistelet nukkuaksesi, sitä varmemmin pysyt valveilla. Terveellisen levon hankkiminen on ulkopuolella omaa voimaamme. Sinä kuvittelet kiinnittäväsi ajatuksesi johonkin määrättyyn asiaan, siksi, kunnes se haihduttaa kokonaan huomiosi ja niin muka nukut; mutta huomaat, ett'et kykene siihen. Kymmensin tuhansin lentää asioita aivojesi lävitse, ikäänkuin koko maailma pyörisi silmiesi edessä. Kaikki, mitä jonkun kerran ennen olet nähnyt, näet hurjassa vilinässä silmiesi edessä. Jos suljet silmäsi, niin näet kumminkin, ja löytyy korvissasi, päässäsi ja aivoissasi asioita, jotka eivät tahdo jättää sinua rauhaan. Uni on halveksinut päänalustaasi, jolla tahdoit kytkeä sen valtaasi. Jumala yksin sulkee samalla tavalla laivapojan silmät huojuvassa mastossa kuin lahjoittaa yksinvaltiaallekin unen mukavassa sängyssään: sillä ei kaikilla ponnistuksillaan, kaikkia tarjolla olevia keinojakaan käyttämällä voisi kuningas nukkua, vaan heitteleytyisi vuoteellaan sinne ja tänne, kadehtien mielessään alhaista orjaansa, jonka pään alle väsymys hyväilevällä kädellään on pehmeän alustan asettanut. Jumala se on, joka virvoittaa sieluamme ja tarjoo meille unta väsyneiden ruumiittemme virkistykseksi, niin että vahvistetuin voimin voimme herätä koittavan päivän vaivoihin.

Kuinka kiitolliset meidän tulisi ollakaan unesta! Uni on paras tunnetuista lääkäreistä. Uni on parantanut useampia kipuja väsyneissä jäsenissä kuin kehutuimmat lääkärit maan päällä. Uni on paras lääke; mainioin parannuskeino kaikkien niitten joukossa, jotka ovat kirjoitetut lääkintä-opin sivulle. Ei mikään lääkärin taikajuomista voi kilpailla unen kanssa. Mikä suuri armo onkaan että se yhtä paljo kuuluu meille kaikille! Jumala ei ole tehnyt unta rikkaan yksityiseksi erikoisoikeudeksi; hän ei anna sitä yksistään ylimykselle tai rikkaalle, niin että he voisivat käydä yksin tällä nautinnolla kauppaa, jota he yksinomaan voisivat edukseen käyttää, ei, hän ei unhoita köyhintä ja alhaisintakaan. Niin, löytyyköhän eroitusta, työmiehen uni on suloinen, syököön hän sitte vähän tai paljo. Joka tekee työtä kovimmin, nukkuu raskaimmin. Peräti mukavissa olosuhteissa ei löydy lepoa; vaan käännyttelee levottomuus nukkujaa sinne ja tänne untuva vuoteella. Mutta kun työmies kestettyään päivän ankarat ponnistukset, jotka hänen voimansa ovat uuvuttaneet, heitäksen vuoteelleen, nukkuu hän heti: ja herätessään kiittää hän Jumalaa, että on saanut herätä tervein voimin. Et tiedäkään missä kiitollisuuden velassa olet Jumalalle nukuttuasi yön rauhallisesti. Jos saisit viettää unettomia öitä, oppisit arvoa panemaan sille siunaukselle, jonka uni mukanaan tuo. Jos viikkokausia viruisit vuoteellasi, kiittäisit Jumalaa siitä kuten armonosoituksesta. Sillä uni on Jumalan armonosoitus; se on kallisarvoisimpia lahjoja, lahja, jota emme kykene arvostelemaan ennen kuin se otetaan meiltä pois; vieläpä emme arvostele sitä kyllin suureksi silloin kuin meidän pitäisi niin tehdä.

Psalmista sanoo, että on niin hullunkurisia ihmisiä, jotka kieltäytyvät nukkumasta. Voiton tai kunnian himosta nousevat he aikaisin ylös ja valvovat myöhään. Me olemme osalliset tähän hulluuteen. Olemmehan nousseet aikaisin aamulla silmäilläksemme jotakin kirjakasaa, siten lisätäksemme tietojamme; olemme valvoneet myöhään yöhön, kunnes sammuva lamppu taasen huomautti meille auringon olevan nousemassa; silmiämme pakoitti, ohimoissamme suonet sykkivät ja sydämemme löi kiivaasti. Kun olemme työtä tehneet ahkerasti, olemme tulleet perin väsyneiksi; täten olemme joutuneet syömään leipämme surumielin sen johdosta, että olemme turmelleet terveyttämme. Monet liikemiehet tekevät täten työtä.

Emme tuomitse heitä sen takia; emme kiellä heitä myöhään valvomasta ja aikaisin nousemasta, mutta muistutamme teille tätä kohtaa: "Se on turha, että te varhain nousette ja hiljan maata menette, sillä Jumala antaa ystävillensä heidän maatessansakin." Sanaa uni käytetään raamatussa pahassa merkityksessä, osoittamaan nimittäin maailmallisten ja aistillisten ihmisten tilaa. Monet ihmiset nukkuvat aistillisen hyvinvoinnin ja laiskuuden unta; ja niitä he ovat, joista Salomo sanoo, että he ovat tyhmiä poikia, jotka elonajalla nukkuvat, vetäen puoleensa häpeätä; kun elonaika on ohitse ja kesä kulunut, eivät he ole vapahdettuja. Uni merkitsee usein laiskuuden tilaa, voimattomuutta ja välinpitämättömyyttä, jossa tilassa kaikki jumalattomat ovat, kuten, raamatussa sanotaan: "On jo kyllin aika herätäksenne unesta". "Älkäämme nukkuko kuten muut, mutta valvokaamme ja olkaamme raittiit."

Useita löytyykin, jotka nukkuvat laiskan unta ja antautuvat vetelän velttouden patjalle; mutta heitä odottaa kauhea herääminen, jolloin he huomaavat, että parannuksen aika on loppuun kulunut, että elämän kultainen hieta on tiimalasista loppuun juossut; ja he ovat joutuneet siihen maailmaan, jossa ei enää mitään anteeksi antoa löydy, mitään toivoa, mitään pakopaikkaa, mitään pelastusta.

Toisissa paikoin on unta käytetty kuvaamassa väärää turvallisuutta, joka perustuu yksistään maallisiin perusteihin, mutta jollaiseen uneen moni kumminkin on tuuditettu. Katsele Saulia kun hän nukkuu huolettoman turvallisesti, täysin maallisen voiman turvaamana. Hän ei ole Davidin kaltainen, joka sanoi: "Rauhassa panen maata ja nukun; sillä yksin sinä Herra annat minun asua turvallisena". Abner, Saulin sotajoukkojen päällikkö on siellä, ja kaikki joukotkin nukkuvat, nukkuvat samoin kuin Abnerkin. Nuku Saul! Nuku: Abisai seisoo päänalustasi vieressä keihäs kädessä ja sanoo: "Salli minun lävistää hänet yhdellä ainoalla iskulla". Vielä nukkuu hän: hän ei tiedä, että hän on lähellä ijankaikkisen unen parrasta! Sellaisia ovat monet teistä, jotka nukutte ja sielunne on vaarassa, saatana seisoo ylitsenne nojautuneena, laki on valmis teitä lävistääkseen, kosto on valmistettu; myöskin sallimus näyttää sanovan: "Joko lävistän? Annan hänelle tämän yhden ainoan iskun ja hän ei enää herää". Mutta Jesus välimiehemme sanoo: "pysähdy, pysähdy!" Ja keihäs tärisee jo. "Pysähdy! Säästä nukkujaa vielä yksi vuosi; vielä löytyy toivo, että hän on heräävä pitkällisestä synnin unesta". Kuten Sisera — sanon minäkin sinulle, synnintekijälle — jos nukut turmion majassa, niin vaikka maallinen asemasi ei koskaan voisi olla tyynempi ja suloisempi: nukut kuitenkin helvetin kynnyksellä. Vihollinen kohottaa jo vasaransa ja naulansa kiinni lyödäksensä sinut maahan, nukkuaksesi siellä ijankaikkisessa kuolemassa kärsimyksen unta, joka on jotakin pelottavampaa kuin tavallinen kuolema.

Raamatussa mainitaan myöskin nautinnon uni, samallainen, joka uuvutti Simsonin, kun hän menetti hiuksensa ja myös sellainen uni, joka monen on nukuttanut, jotka ovat syntiin antautuneet ja heräävät löytääkseen itsensä paljastettuina. Myöskin löytyy leväperäisyyden uni, joka valtasi neitseet, joista sanotaan: "He tulivat uneliaiksi ja nukkuivat;" ja lisäksi surun uni, sellainen, joka valtasi Pietarin, Jakobin ja Johanneksen Getsemanen yrttitarhassa. Mutta nämät unen lajit eivät ole Jumalan antamia. Ne ovat yhteydessä luonteemme puutteellisuuden kanssa: ne valtaavat meidät, koska olemme langenneita olentoja: ne hiipivät luoksemme, koska olemme syntyneet kadotetuista ja turmeltuneista vanhemmista. Nämät unen lajit eivät ole Jumalan siunauksia, joita Jumala lähettää yksistään rakastetuillensa.

Ravintolan isännän rukous.

Kerrotaan Rowland Hillin kerran matkallaan ollessa olleen pahoitetun menemään yöksi ravintolaan, kun muuta paikkaa ei löytynyt. Ja kun hänellä oli mukanaan pari hevosia ruokittavina, ja kun hän meni ravintolan parhaaseen huoneesen, pidettiin häntä arvokkaana vieraana. Tulipa isäntä sisään ja sanoi: "On hauska nähdä teitä, herra Hill". "Tahdon jäädä taloonne yöksi," oli vastaus. "Sallitteko pitää perherukousta kanssanne tänä iltana talossanne!" "En koskaan ole pitänyt perherukouksen laista talossani," vastasi ravintoloitsia, "eikä minulla ole haluakaan sen pitämiseen nyt". "Vai niin; laita hevoseni ulos; minä en tahdo pysähtyä taloon, jossa ei haluta rukoilla Jumalaa. Vie hevoset ulos". Kun hän kumminkin oli liika hyvä vieraaksi, ajatteli mies enemmän asiaa ettei häntä kadottaisi ja lupasi että perherukouksen saisi pitää. "Se on hyvä," sanoi Hill; "mutta", jatkoi hän, "tahdon sanoa teille, että minulla ei ole tapana johtaa rukousta toisten huoneissa. Teidän itsenne täytyy sitä johtaa." Mies vastasi, ettei hän voi rukoilla. "Teidän täytyy," sanoi Rowland Hill. "Niin, mutta en ole koskaan rukoillut". "Silloin, ystäväni, on teidän tänä iltana aljettava," oli vastaus. Kun ilta sitten tuli ja perhe oli polvillaan, sanoi Rowland Hill: "Jokainen rukoilee omassa huoneessaan: teidän tulee rukoilla tänä iltana". "En voi rukoilla, minä en voi", sanoi isäntä. "Miten, ihminen, olette saaneet kaiken tämän siunauksen tänä päivänä ja voitteko kumminkin olla niin kiittämätön, ettette voi kiittää Jumalaa sen edestä? Ja lisäksi, millainen synnintekijä olettekaan olleet! Ettekö voi sanoa Jumalalle, millainen syntinen olette ollut ja pyytää anteeksi?" Mies alkoi itkeä ja sanoi: "Minä en voi, Herra Hill, minä en voi, se on tosi, etten voi!" "Niin sanokaa siis Herralle, ett'ette voi; sanokaa hänelle ett'ette voi rukoilla ja pyytäkää häntä itseänne auttamaan." Ravintolan isäntä parka lankesi polvilleen. "Oi, Herra," sanoi hän, "minä en voi rukoilla; minä toivon että voisin sen". "Näettekös nyt," sanoi Rowland Hill, "nyt olette jo alkaneet rukoilla ja älkää koskaan lakatko siitä. Niin pian kuin Jumala on saanut teidät rukoilemaan, olkoon sitte vähänkin, niin älkää koskaan lakatko. Nyt tahdon rukoilla puolestanne". Ja niin hän tekikin, eikä kauan kulunut aikaa ennenkuin Herra näki hyväksi tämän ihmeellisen keinon kautta pehmittää ravintolan isännän kova sydän ja johdattaa hänet Kristuksen tykö. Tahtoisin vielä sanoa kaikille teille, jotka ette rukoile: puhukaa Herralle tästä puutteestanne. Esitä Herralle toivomuksenasi, että Hän opettaisi sinua rukoilemaan: että hän osoittaisi sinulle halusi tulla vapahdetuksi; ja ellet voi rukoilla, niin sano hänelle aivan yksinkertaisesti, että hän antaisi sinulle kaikki mitä tarvitset. Kristus on muusta huolen pitävä. Hän on verensä priiskoittava rukouksesi ylitse; ja niin on Isä lähettävä Pyhän Hengen antamaan sinulle enemmän uskoa ja enemmän luottamusta Kristukseen.

Kuoleman rangaistus.

Sijaissovituksen uhri.

Joku aika sitten kävi eräs naishenkilö luonani, "saadakseen minut," kuten sanoi, kuoleman rangaistuksen vastustajaksi. Kuuntelin niitä päteviä syitä, joita hänellä oli tuotavana vastustaakseen ihmisten hirttämistä murhasta, ja vaikka hän ei saanut minua asiasta vakuutetuksi, en tahtonut vastustaa häntä. Hän esitti, että joku murhantekijä suljettaisiin elinajakseen vankeuteen. Minä muistutin silloin, että ihmiset, jotka puolet ijästään ovat olleet suljettuina vankeuteen, eivät sillä ole tulleet rahtuakaan paremmiksi. Ja hänen arvelunsa, että heitä pitäisi pakoittaa katumukseen, pelkäsin minä, että se on vaan unelma. "Niin", sanoi hän hyväsydämisesti, "se johtuu siitä, että meillä on ollut aivan väärä käsitys rangaistuksesta. Rankaisemme ihmisiä, koska luulemme heidän ansaitsevan rangaistusta. Meidän tulisi kumminkin näyttää heille rakastavamme heitä". "Aivan niin, rouvaseni", sanoin hänelle, "sen toivon olen kuullut esitettävän useita kertoja ja nähnyt monta kaunista kirjoitusta siitä, mutta en luota siihen. Rangaistuksen tarkoituksena tulisi olla parannus, mutta rangaistuksen perustana on rikollisen positiivinen rikollisuus. Luulen, että kun ihminen tekee jotakin pahaa, on hän rangaistava sen tähden, että synnin teossa löytyy rikollisuus, joka oikeuden mukaisesti on rangaistava". Ei, tätä hän ei saattanut käsittää. Synti hänen mielestään on jotakin aivan väärää, mutta rangaistus ei ole mikään sopiva aate. Hän luuli että ihmisiä kohdellaan vankeudessa liian julmalla tavalla ja että sen sijaan tulisi meidän osoittaa, että rakastamme heitä. Jos heitä kohdeltaisiin hellästi ja rakkaasti vankeudessa, tulisivat he sitä paremmiksi, siitä hän oli vakuutettu.

Tarkoituksella kehittääkseni hänen omaa teoriaansa, sanoin hänelle: "Minä otaksuisin siis, että te tahdotte valmistaa rikoksen tekiälle kaikkea elämän sulostusta vankeudessa, sillä saattaisi löytyä esim. joku maankulkija, joka tusinoittain on tehnyt murtovarkauksia — otaksun että antaisitte hänen illoilla istua mukavalla tuolilla suloisen takkavalkean ääressä, sekoittaisitte hänelle lasin väkiviinaa ja vettä, antaisitte hänelle hänen piippunsa ja kaikin tavoin kokisitte tehdä häntä onnelliseksi, näyttääksenne hänelle kuinka paljon häntä rakastamme! Ei, väkiviinaa ei hänelle annettaisi, mutta kaikki muu tekisi hänelle hyvää. Minusta tuntuisi tuo mitä tehokkaimmalta menettelyltä saada siten syntymään suurimpia pahantekijöitä. Luulen, että tällä tavalla saataisiin hyvin suuri lukumäärä rosvoja; sillä se olisi erinomainen keino edistämään rikoksia ja kaikellaisia konnan töitä. Nämät kauniit teoriiat olivat niin yksinkertaisen kuin minun mielestäni loppumattoman ilon lähde; roikaleitten hemmoitteleminen ja heidän rikoksiensa käsitteleminen lasten leikkeinä, oli ajatus, joka sai minut sydämellisesti nauramaan. Luulin huomaavani hallituksen luovuttavan virkansa näille mainituille henkilöille ja noille mainioille tuloksille heidän kanssaan rakkaudella kokeilemisesta. Esivallan miekka muuttuisi rauhalliseksi puurokapustaksi, ja vankilat mieluisiksi pakopaikoiksi niille, joiden maine on jonkun tahran saanut.

"Vähä toivoin kumminkin saavani nähdä aikakautta, jolloin tällaisia aatteita saarnatuolista julistettaisiin, en luullut silloin että jonakuna päivänä syntyisi jumaluustiede, joka polkisi alas Jumalan siveellisen hallituksen korkeasta vakavuudestaan, joka on luonteenomaista sille raamatussa! Mutta emmehän koskaan tiedä tänään, mitä saattaa huomenna kohdata. Olemme saaneet elää aikana, jolloin joku laji ihmisiä — kiitos Jumalan, että ne eivät ole baptisteja, vaikkakin surulla minun täytyy myöntää, että suuri joukko baptistejakin on ruvennut heitä seuraamaan — kokevat levittää sitä oppia kansaan, että Jumala on kaikkein isä ja että meidän aatteemme Jumalan menettelystä katumattoman kanssa tuomarin eikä isän tavoin, ovat jäännöksiä vanhoista harha-opeista. Synti on näitten ihmisten mielestä enemmän säännöttömyys kuin rikos, mieluummin erehdys kuin pahe. Rakkaus on ainoa lisääntö, jota he saattavat käsittää. Ja Jumalaa täydellisyydessään he eivät ole koskaan tunteneet. Muutamat näistä ihmisistä ovat tunkeuneet kauvas epätotuuksien heteiköille ja vetisille soille ja ovat valmiit selittämään meille, että oppi ijankaikkisesta rangaistuksesta on naurettavaa. Itse teossa ilmestyykin nykyaikana kirjoja, jotka pyytävät opettaa ettei löydykään mitään Herran Jesuksen Kristuksen sovitusuhrin kaltaista. He käyttävät kyllä sanaa sovitus, mutta sen merkityksen suhteen ovat he ottaneet paikaltaan vanhan kulmakiven. He tunnustavat että Isä on osoittanut suurta rakkauttaan köyhiä syntisiä kohtaan lähettämällä poikansa, mutta eivät myönnä ettei Jumala olisi ollut järkähtämättömän vanhurskas armotyössään, ei että hän olisi rangaissut Kristusta kansansa tähden, tai ettei Jumala koskaan rankaisekaan ketään vihassaan, tai että yleensä ei löydykään mitään vanhurskautta, lukuun ottamatta kasvattavaa oikeutta. Myöskin synti ja helvetti ovat ainoastaan vanhoja sanoja, joita vast'edes käytetään muutetussa merkityksessä. Ne ovat vanhanaikaisia käsitteitä, ja me raukat, jotka jatkuvasti puhumme valitsemisesta ja armosta, olemme jäljellä ajastamme.

"Olen usein ajatellut parhaaksi vastaukseksi näille uusille aatteille, että todellista evankeliumia saarnattaisiin köyhille: 'Köyhille saarnataan evankeliumia'. Olen varma siitä etteivät köyhät koskaan opettele tämän uuden jumaluusopin evankeliumia, sillä he eivät voi selvittää sen sotkettua vyyhtiä, ja sitä eivät voi tehdä rikkaatkaan; sillä luettuasi loppuun tällaisen teoksen, ei sinulla ole pienintäkään aatetta mistä kirja puhuu, ennenkuin olet lukenut sen lävitse kahdeksan eli yhdeksän kertaa, ja silloin joudut miettimään, että olet ollut sangen hullunkurinen olento ryhtyessäsi sellaiseen pintapuoliseen väärään oppiin, sillä se katkeroittaa mieltäsi nähdessäsi Jumalan totuuksia täten poljettavan jalkojen alle. Meidän täytyy torjua tällaiset hyökkäykset totuutta vastaan, vaikkakaan emme hyväksyisi taistelua. Me annamme kernaasti tunnustuksemme kanssaihmistemme tunnon rauhalle ja toivomme myöskin että he lausuvat julki vakuutuksensa, mutta jos he ryhtyvät näihin kalleisiin asioihin, silloin koskevat he silmäteräämme. Voimme suvaita tuhansia ajatuksia maailmassa, mutta sitä, joka loukkaa kallista oppia lunastuksesta Kristuksen ansion kautta, häntä vastaan tahdomme panna suoran ja vakavan vastalauseen, niin kauvan kuin Jumala suo meidän elää. Jos riistät meiltä nämät ihanat opit, niin mihin joudumme, veljeni? Saamme laskeutua alas kuollaksemme, sillä ei mitään ole jäljellä, joka ansaitsee elämää. Olemme joutuneet silloin kuoleman varjon maahan, jos pidämme tämän opin vääränä. Jos nämät asiat eivät olisi Kristuksen totuutta, jos ne eivät olisi todellisuuksia, ei löytyisi mitään iloa viheliäisille ja kurjille ihmisille Jumalan taivaan alla ja silloin olisi parasta ett'emme koskaan olisi syntyneetkään. Voin sanoa Jonathan Edvard'in tavoin: 'Jos joku voisi tyhjäksi tehdä evankeliumin oppeja, tulisi hänen kumartua maahan itkeäkseen että ne eivät voi olla tosia sillä', jatkaa hän, 'se olisi kauhein onnettomuus, joka maailmaa voi kohdata, että ne nähtyään olisi pakoitettu havaitsemaan ne häviäviksi ilmaan, ikäänkuin niillä ei itsessään olisi mitään todellisuutta'. Nouse, varustautuaksesi Kristuksen totuudella, en tahdo sinun olemaan teeskentelijän, mutta että olet varma. Älä anna näitten huonojen mielikuvien johtaa itseäsi väärälle tielle, vaan seiso lujana. Älä anna vetää itseäsi pois lujuudestasi jonkun järkiperäisen ja filosoofisen syvämielisyyden kautta, mutta taistele lujasti sen opin puolesta, joka kerran pyhille miehille annettiin ja pysy lujana vanhoissa, voimallisissa sanoissa niiden alkuperäisessä muodossa, kuten meiltä olet kuullut, oppinut nuoruudessasi, lukenutkin vielä kirjojen kirjassa, sillä tämä on ijankaikkisen elämän tie."

Rowland Hill ja neiti Erskine.

Kerran kun Rowland Hill saamasi, sattui neiti Erskine ajamaan siitä ohitse. Hän näki tuon lukuisan kuulijakunnan, joka saarnaajaa ympäröi ja hän kysyi ajajalta: mitä ihmisillä siellä oli tekemistä. "He kuuntelevat Rowland Hilliä," oli vastaus. Niin, hän oli paljon kuullut tästä erinomaisesta miehestä, jota pidettiin sangen etevänä saarnamiehenä, ja sentähden ajoi hän lähemmäksi. Tuskin sai Rowland Hill hänet nähdä, ennenkuin hän sanoi: "Tulkaa, minä pidän huutokauppaa, minä myön neiti Anna Erskinen". Neiti tietysti säpsähti ja ihmetteli mitä saarnaaja aikoisi tehdä. "Kuka tahtoo hänet ostaa?" Maailma astuu esille. "Mitä tahdot hänestä antaa?" "Tahdon antaa hänelle kaikki tämän elämän loiston ja turhuuden; hän on tuleva onnelliseksi naiseksi täällä, hän on tuleva hyvin rikkaaksi, hän on saava monta ihailijaa, monta riemua on hän saava nauttia tämän elämän ajalla. Sinä et häntä saa; hänen sielunsa on ijankaikkinen; liika halvan hinnan tarjoot; annat vaan hiukkaisen; ja mitä se auttaa häntä jos hän kaiken maailman voittaisi ja sielunsa kadottaisi".

Astuupa silloin esille toinen ostaja — se on saatana. "Mitä tarjoat hänestä?" "Niin" sanoo saatana, "minä antaisin hänen jonkun aikaa nauttia kaikkia synnin huvituksia; hän on antautuva kaikkeen, joka houkuttelee hänen sydäntänsä; hän on saava kaikki, mikä hyväilee silmää tai korvaa; hän on syöksyvä joka syntiin ja paheesen, joka vaan voi nautintoa hetkeksi tarjota". Miten aijot saatana, hänen kanssaan menetellä ijäisyydessä? Sinä et häntä saa, sillä tiedän mitä tarkoitat, antaisit hänestä polkuhinnan ja turmelisit hänen sielunsa ijankaikkisesti.

Mutta tulee toinenkin — tunnen hänet — se on Jesus. "Mitä tahdot hänestä antaa?" Herra Jesus vastaa: "Ei ole kysymys siitä mitä olen antava, vaan siitä mitä olen antanut. Olen antanut henkeni ja vereni hänen edestään; olen ostanut hänet, ja minä tahdon antaa hänelle taivaan ijankaikkisesti; minä tahdon nyt antaa armoni hänen sydämeensä ja kunnian ijankaikkisesti".

"Herra Jesus Kristus", sanoi Rowland Hill, "sinä saat hänet. Neiti Anna Erskine, onko teillä jotakin kauppaa vastaan?" Hän oli kauniisti vaiti; ei ollut vastausta annettavana. "Se on päätetty" sanoi Hill; "te olette vapahtajan oma; olen kihlannut teidät hänen kanssaan, älkää koskaan rikkoko tätä liittoa". Ja sitä hän ei tehnytkään koskaan. Iloisesta ja pintapuolisesta ihmisestä tuli tästä hetkestä alkaen sangen vakava ihminen, evankeliumin totuuden parhaita tukia niinä aikoina, ja hän kuoli ihanassa vakuutuksessa saada astua taivaan valtakuntaan. Jokaisen, joka tahtoo Kristuksen omakseen, hänet tahtoo myös Kristus omakseen.

Jumala kaikille puhuvana,

Jokainen ihminen saa erityisen saarnan osakseen silloin kuin häntä kutsutaan. Talonpoika saa kuulla tuhansia saarnoja. Hän ei voi ottaa askeltakaan, kuulematta enkelien äänten ja henkien äänen kehoittavan häntä vanhurskauteen; sillä koko luonto puhuu enkelien kieltä hänen ympärillään, jos vaan ihmisellä on korvaa sitä kuunnella. Löytyy kuitenkin toisia, joilla on aivan vähän tilaisuutta ottaa huomioon luonnon varoituksia, mutta Jumala kuitenkin on varustanut heillekin varoituksia. Esimerkiksi sopii leipuri. Hän heittää puita uuniin, siitä tulee uuni hehkuvaksi ja kuumaksi, jonne hän sitte leivät sysää. Jos hän on jumalaton ihminen, on hänellä syytä vapista kuuman uunin aukon edessä seistessään, sillä löytyy eräs teksti, joka hänen tulisi hyvin ymmärtää siellä seistessään: "Sillä päivä on tuleva, joka palaa kuten uuni, ja kaikki ylönkatsojat ja jumalattomat ovat kuten oljet ja poltetaan. Heidät sidotaan kokoon ja heitetään tuleen poltettaviksi". Uunista tulee kuuma ja polttava varoitus, ja leipurin sydän sulaisi kuten vaha, jos vaan hän jotakin siitä välittäisi.

Katsele teurastajaa. Kuinka syytön eläin puhuukaan hänelle! Hän näkee karitsan ikäänkuin nuolevan veistä, ja mulli menee mitään ymmärtämättä teurastuspenkille. Miten tulisikaan hänen ajatella omaa loppuansa teurastaessa näitä itsetiedottomia eläimiä! Meitä kaikkiahan ruokitaan teurastusrahia varten, jotka elämme ilman Kristusta. Emmekö ole hullumpia kuin mullikka, sillä eikö jumalaton seuraa pyöveliänsä, ja eikö hän kulje tuhoojansa jäljessä helvetin kammioihin saakka? Kun näemme juopon antautuvan paheesensa tai irstaan ihmisen heittäytyvän synteihin, eikö hän ole härkä, joka kulkee teurastuspenkille? Eikö Jumala ole teroittanut veistänsä ja asettanut kirvestänsä valmiiksi kuolettaakseen tämän maan syöttökarjaa, jolloin hän on sanova ilman linnuille ja kedon eläimille: "Olen valmistanut teille kosto-pidot, ja te saatte kylläksenne syödä tapetun verta ja juopua sen virroista?" Teurastaja, tässä on luento sinun ammattiasi varten; ja sinun toimesi varoittakoon sinua.

Ja sinua, jonka kutsumuksena on istua päiväkaudet ja tehdä kenkiä jalkoihimme, muistuttakoon se alusta, jonka päällä nahkaa taot, ettei sydämesi olisi niin kova kuin se. Eikö sinua ole lyöty yhtä monasti kuin sinä olet lyönyt tuota alustaa, ja kuitenkaan ei kivi-kova sydämesi ole tullut särjetyksi tai pehmitetyksi? Ja mitä on Herra lopulta sanova sinulle, jonka rinnassa hän löytää kivi-kovan sydämen, sinulle, joka et ota varteen hänen kuritustansa ja varoittavaa ääntänsä.

Juoman valmistaja muistakoon että millaista juomaa hän valmistaa, sellaista saa hän juodakin. Muistakoon astian tekijä varoa, ettei hän tulisi rikki menneen astian kaltaiseksi. Katsokoon kirjapainaja että hänen elämänsä painettaisiin taivaan kirjoihin eikä synnin mustaan kirjaan. Maalari, ota huomioon, sillä maali ei ole riittävä, meidän täytyy omistaa maalaamatonta todellisuutta.

Kukaties toimit siellä missä alinomaa käytetään vaakaa ja pituusmittaa. Etkö voisi usein itseäsi opettaa tälle vaalle? Etkö voisi kuvitella mielessäsi että suuri tuomari seisoisi evankeliumineen toisessa vaakakupissa ja sinä toisessa ja hän sanoisi juhlallisella vakavuudella sinulle: "Mene, mene, tebel — sinä olet punnittu ja köykäiseksi havaittu". Sinä käytät myöskin pituusmittaa, ja kun olet mitannut, leikkaat sen palan, jota ostaja tahtoo. Ajattele omaa elämääsi, sillä on oleva määrätty pituutensa, ja joka vuosi viepi mittapuikkoa lähemmäksi määräpaikkaansa, ja viimein tulevat saksit, jotka leikkaavat elämäsi langan, ja pian se on päätetty. Mistä tiedät, milloin olet viimmeiseen tuumaan päässyt? Mitä on se sairaus, jota nyt kärsit muuta kuin saksin ensimmäinen leikkaus? Mitä on tämä jäseniesi vapistus, tämä näkösi heikkous, tämä muistin puute, tämä voimasi väheneminen muuta kuin saksien ensimmäisiä haukkauksia? Kuinka pian voitkaan olla leikattuna kappaleiksi, päiväsi lasketut, kulutetut ja ikuisesti kadotetut.

Mutta sanot, että sinulla on palvelijan toimi, jolla on kaikellaisia askareita. Silloin pitää Jumalakin kaikellaisia luennolta sinulle. "Palvelija odottaa palkkaansa, ja päivämies täyttää työpäivänsä". Ajattele itseäsi kun kerran olet täyttänyt päiväsi maan päällä ja olet vastaan ottava palkkasi. Kuka on silloin kanssasi? Jos palvelit saatanaa ja lihan himoja, olet löytävä palkkasi maksuna kuuman metallin, tai jos palvelet jaloa ruhtinasta Emanuelia, on palkkasi oleva taivaan kultanen kruunu. Oi, onnellinen olet jos palvelet hyvää herraa, sillä isäntäsi mukaan sinulle palkka maksetaan; työsi mukaan on loppusikin oleva.

Tai työskentelet kynällä kirjoittaen taukoamatta hetkestä hetkeen. Oi ihminen, tiedä että elämäsi on myöskin kirjoittamista. Myöskin silloin kun et kynää pitele, kirjoitat lakkaamatta; kirjoitat alituisesti ijäisyyden sivulle; joko kirjoitat syntejäsi tai pyhän luottamuksen häneen, joka sinua rakasti. Onnekasta on oleva, oi kirjoittaja, jos nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan ja jos se muste, jolla olet taivaan tiesi historiaan kirjoittanut on Kristuksen veren haihduttama ja Jehovan suloinen nimi on otsallesi kirjoitettu ikuisesti luettavaksi.

Olet kenties lääkäri tai kemisti — joka määräät lääkkeitä tai valmistat niitä. Jumala seisoo silloinkin vierelläsi ja kuiskaa korvaasi: "Ihminen, sinä olet sairas; voin määrätä sinulle jotakin, Kristuksen veri ja vanhurskaus, uskolla omistettuina, voivat sinun sielusi parantaa. Voin valmistaa sinulle lääkkeen, joka sinut päästää kaikista kivuistasi ja vie siihen paikkaan, jossa ei kukaan sano: 'Minä olen sairas.' Käytätkö lääkettäni tai hylkäätkö sen?"

"Onko se niin katkerata, että sitä pakenet? Tule ja juo, lapseni, sillä elämäsi siitä riippuu; miten olet säilyvä, jos hylkäät lunastuksen?" Jos sulatat rautaa tai lyijyä tai muita metalleja, pyydä silloin Herraa sulattamaan sydäntäsi ja valamaan sinut evankeliumin valimessa. Jos teet ihmisille vaatteita, niin pidä silloin huolta että löytäisit itsellesi ijankaikkisesti pysyvän vaatetuksen.

Jos olet rakennus-työssä päivät pitkään asettaen kiviä toisiinsa saviruukulla. Ajattele silloin, että myös rakennat ijäisyyden varalta. Oi, jospa itse olisit rakennettu hyvälle perustalle! Ja jospa rakennuksesi ei olisi puusta, heinistä tai korsista, vaan kullasta, hopeasta, jalokivistä ja sellaisista aineista, jotka eivät tulessa kulu! Ota huomioosi ihminen, ett'et olisi Jumalan rakennusteline, ett'ei sinua käytettäisi maan päällä rakennustelineenä kirkkoa rakentaessa ja sitte kirkon rakennettua poltettaisiin sammumattomalla tulella. Katso, että olet rakennettu kalliolle ja kivet ovat kiinni perustassa tuolla punaisella cementillä, jonka nimenä on vapahtajan kallis veri.

Kenties olet jalokivien kauppias ja hiot jalokiviä päivästä päivään, suokoon Jumala että ottaisit huomioosi eron itsesi ja kiven välillä, jonka kanssa työskentelet. Sinä hiot kiveä, ja sitä kauniimmaksi se tulee, jota enemmän sitä hiot; mutta vaikkakin sinä olet tullut tahkotuksi ja hiotuksi, vaikka sinä olet sairastanut kuolettavia ruttotauteja ja kuumetauteja, seisten monasti kuoleman portilla, et ole tullut sen selvemmäksi, vaan pimeämmäksi päin vastoin, sillä sääli sinua, sinä et ole mikään timantti. Olet ainoastaan joku puron kiillotan, kivi; ja sinä päivänä, jolloin Jumala tutkii jalokiviään, ei hän ole paneva sinua niitten joukkoon; sillä sinä et ole jäsen Sionin veljeskunnassa, jotka ovat kultaa arvokkaampia.

Mutta olkoon asemasi elämässä millainen hyvänsä, kutsumuksesi mikä tahansa, niin kumminkin taukoamaton saarna on omallatunnollasi kuunneltavana. Toivon että tästä hetkestä alkaen tahtoisit avata sekä silmäsi että korvasi kuullaksesi niitä asioita, joita Jumala tahtoo sinulle opettaa.

Epäluulonalainen ravintola.

Ananias-parkaa peloitti mennä Sauluksen tykö; hän piti sen yhtä vaikeana kuin jalopeuran luolaan meneminen. "Jos menen hänen huoneesensa", sanoi hän, "on hän samalla hetkellä vievä minut Jerusalemiin, sillä olen yksi Kristuksen oppilaista, minä en tohdi mennä". Jumala sanoo silloin: "Katso, hän rukoilee". "Jos niin on", sanoo Ananias, "on se minulle kyllin. Jos hän on mies, joka rukoilee, ei hän tee minulle mitään pahaa: jos hän on totisesti Jumalaa pelkäävä mies, olen turvattu". Ole varma että aina voit luottaa ihmiseen, joka rukoilee. En tiedä mistä se tulee, mutta myöskin jumalattomat ihmiset pitävät arvossa vakavaa kristittyä. Monen isännän mieleen on, että palvelijat rukoilevat; jos hän ei itse välitä uskonnosta, niin pitää hän mielellään hurskasta palvelusväkeä, ja hurskaaseen hän luottaa enemmän kuin muihin. On totta, että monta löytyy näistä ihmisistä, jotka rukoilevat muodon vuoksi, joilla ei todellisuudessa ole mitään rukouksesta omanaan; mutta niin pian kuin tapaat ihmisen, joka todellisuudessa rukoilee, saat luottaa häneen ummessa silmin. Jos hän todella rukoilee, et tarvitse häntä peljätä. Joka elää Jumalan yhteydessä hiljaisuudessa, siihen voi myöskin julkisesti luottaa. Tunnen aina itseni turvalliseksi sen seurassa, jonka tapana on lähestyä armo-istuinta.

Olen kuullut pienen kertomuksen kahdesta herrasta, jotka matkustelivat kerran Schveitsissä. Näin tulivat he kerran synkkään metsään, ja te olette kuulleet kerrottavan kamalia kertomuksia majataloista näissä yksinäisissä seuduissa, kuinka vaarallista niissä asuminen on. Toinen matkailijoista, joka ei ollut uskovainen, sanoi kristitylle matkatoverilleen: "Minä en halua ollenkaan tänne jäädä, talo on sangon kummallisen näköinen". "Totta kyllä," vastasi toinen, "mutta koettakaamme joka tapauksessa". Niin menivät he taloon sisälle, mutta molemmista tuntui kaikki niin epäilyttävältä, ettei kumpikaan ollut mielissään: ilman epäilystä olisivat he tahtoneet olla tällä kertaa kotonaan Englannissa. Hetkisen kuluttua sanoi isäntä: "Herrani, ennen vuoteelle menoa minä aina luen ja rukoilen perheeni kanssa; sallitteko minun tehdä niin myöskin tänä ehtoona?" "Kyllä", vastasivat he, "aivan mielellämme". Mennessään ylös rappusia, sanoi toinen, joka ei ollut uskovainen: "Minua ei yhtään peloita nyt". "Miksi ei", kysyi kristitty. "Koska isäntämme on rukoillut". "Mutta sittenkin", sanoi kristitty, "näyttää siltä kun välittäisitte uskonnosta. Kun miehemme vaan rukoili, voitte paneutua nukkumaan hänen huoneessaan ilman murhan tai ryöväyksen pelkoa". Ja ihmeteltävän hyvästi nukkuivat molemmat. Suloisesti he uneksuivat, sillä he tunsivat, että missä rukous on rakentanut huoneen katon ja Jumalan pelko veistänyt seinät, ei kukaan voisi heille pahaa tehdä. Tämä olikin se todistuskappale, joka voi vakuuttaa Ananiasta menemään Sauluksen asunnolle.

Rouva Berryn tapana oli sanoa: "Tuhatkaan maailmaa ei voisi minua pakoittaa lähtemään loukostani; jossa rukoilen". Minä sanoin: "Jos nuo kaksitoista apostolia eläisivät teidän ajallanne; eikä seurustelu heidän kanssaan voisi eroittaa teitä omasta rukouspaikastanne, ja olisiko heidän seuransa vahingollinen sielullenne?"

Rukous on laiva, joka kuljettaa kotiin rikkaimman tavaravaraston taivaan rannoilta. Rukous on maaperä, joka antaa rikkaimman sadon.

Veljeni, kun aamusella nouset ylös, kiinnittää sinua toimiesi mietteet niin, että kaksi, kolme sanaa sanottuasi kiiruhdat maailman hälinään; ja iltasella kun olet suurista ponnistuksista väsyneenä, annat Jumalalle päivän hylkyosan, ja seurauksena on, ett'et koskaan tule mihinkään yhteyteen hänen kanssaan. Syy siihen, että meillä ei ole todellista uskonnollisuutta, on siinä, ettemme harjoita hiljaista rukousta enemmän. Minulla on aivan vähäpätöiset ajatukset niistä seurakunnista nyky-aikana, jotka eivät rukoile.

Sano papillesi: "Herra, meidän täytyy enemmän harrastaa rukoilemista". Kehoita kansaa rukoilemaan. Pidä rukous-kokouksia, joskin olisi pakko pitää se yksinäsi; ja jos sinulta kysytään kuinka monta oli saapuvilla, niin sano, että meitä oli neljä. "Neljä, kuinka niin?" "Niin, olin itse, Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki; ja meillä oli rikas ja todellinen yhteys keskenämme". Meidän täytyy tulla todellisen jumaluuden voiman vaikutuksen alaisiksi, sillä mitä muuten ovat monet seurakuntamme? Herättäköön ja kehoittakoon Jumala meitä kaikkia rukoukseen, sillä silloin me voittoon edistymme! Tahtoisin ottaa teidät kiinni, sekä sitoa rukouksen tuliset siteet teihin ja lähettää teidät kylvämään kunnes koko keto tulessa leimuten liekitseisi. Tahtoisin sanoillani herättää tulipalon teissä ja sytyttää kaikki seurakunnat intoon Jumalan kunnian puolesta.

Muutamia tavallisia hairahduksia.

Löytyy monta, jotka kuvittelevat että vapahdus ei voi tapahtua muuten kuin jollakin määräämättömällä ja salaisella tavalla; ja pappi sekoitetaan siihen, saaden siten lukea ansiokseen suuren osan armotyötä. Niin kuulkaa nyt; jos ette olisi koko elämässänne nähneet pappia, jos ette koskaan olisi kuulleet piispan aukasevan suutaan, ette edes vanhimmankaan piispan, niin olisi vapahduksenne yhtä varma yhdelle kuin toisellekin, jos vaan avuksenne huutaisitte Herran nimeä. Pappeja olemme kaikki, jotka rakastamme Jesusta Kristusta, ja jokainen, jolle Jumala on kyvyn antanut, on yhtä oikeutettu evankeliumia saarnaamaan. Ei mitään papillista kättä, ei piispan kättelyä, ei mitään inhimillistä asetusta ole tarpeen; me vetoomme ihmisen oikeuteen puhua mitä hän uskoo sekä Jumalan Hengen kutsumukseen hänen sydämessään, joka kehoittaa häntä todistamaan Hänen totuuttansa. Mutta yhtä vähän Paavali kuin taivaan enkelikään, yhtä vähän Apollos kuin Kephaskaan voi tehdä vapahduksellesi. Se ei lähde ihmisistä, ja yhtä vähän on paavilla, arkkipiispalla, piispalla, papilla yleensä, tai jollakin muulla ihmisellä armoa toisille annettavana. Jokaisen meistä täytyy mennä lähteelle, turvautuen tähän lupaukseen: "Jokainen joka Herran nimeä avuksi huutaa, tulee autuaaksi". Vietäköön minut Siperian kaivoksille, jossa olisin estetty kuulemasta evankeliumin saarnaa: jos vaan avukseni huudan Kristuksen nimeä, niin on vaellukseni aivan yhtä suora papitta kuin hänen kanssaan, ja tie taivaaseen on yhtä selkeä Afrikan erämailta ja vankeuden kammioista kuin Jumalan pyhätöistä. Kaikki kristityt kumminkin rakastavat pappiansa hänen sanojensa tuottaman virkistyksen tähden, joskaan se ei ole mikään autuuden ehto; ja vaikkakaan he eivät pane luottamustaan pappiin tai saarnamieheen, on kumminkin kaunista kuulla Jumalan sanaa, ja "suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat".

Toinen sangen yleinen erehdys on, että joku hyvä uni pidetään erinomaisena keinona vapahdukselle. Monet teistä eivät luulekaan kuinka laajalti tämä erehdys on vaikuttamassa; minä tiedän sen. Monella ihmisellä on se käsitys, että jos näkevät Herran unessa, tulevat he autuaiksi, jos näet hänet ristillä, uneksut enkeleistä tai kuulet Jumalan sinulle sanovan: "Syntisi annetaan sinulla anteeksi," niin on kaikki hyvin; mutta jos et näe kaunista unta, niin et tule vapahdetuksi. Näin uskoo koko joukko parempaa väkeä. Jos näin olisi, niin tulisi meidän, edistääksemme asiaa, syödä opiumia, sillä ei löydy ainetta, joka enemmän saattaa uneksimaan; ja paras neuvo, jonka voisin antaa, olisi se, että jokainen pappi saisi jakaa opiumia suuret määrät ja panna ihmiset uneksumaan itsensä taivaaseen.

Pois nämät tyhmyydet, sillä ei niihin ole mitään arvoa pantava. Kuinka unet, jotka ovat hillittömän mielikuvituksen tuotteita, voisivat kelvata keinoksi vapahdukselle? Olette kenties kuulleet Rowland Hillin hyvän vastauksen: kumminkin kerron sen tässä paremman puutteessa. Kun eräs naishenkilö selitti hänelle olevansa vapahdettu, koska oli nähnyt unta, sanoi Hill: "On hauskaa nähdä kauniita unia, mutta tahdon katsoa miten valveilla ollessanne menettelette; sillä jos käytöksenne ei ole yhteydessä evankeliumin vaatimuksen kanssa, en tahdo antaa palanutta puolukkaa unistanne." Olen ihmetellyt, miten ihmiset ovat saattaneet taidottomuudessa edistyä niin paljon kuin olen saanut kuulla heidän kertomistaan unista. Typerät raukat, parhaillaan nukkuessaan näkivät he taivaan portit aukenevan, ja valkea enkeli tuli ja pesi heidän syntinsä, ja näin he saivat syntinsä anteeksi; ja sen jälkeen heillä ei ole ollut pelkoa eikä epäilystäkään. Olisi aika alkaaksenne silloin epäilemään; sangen tärkeä aika; sillä jos toivonne on tällainen, on se kurja. Muistakaa kirjoitetuksi: "Jokainen, joka Herran nimeä huutaa," eikä jokainen joka hänestä uneksuu.

Unet voivat olla hyödyksi. Joskus ihmiset ovat säikähtäneet niiden takia ja menettäneet mielensä; mutta oli niin parempi, kuin että he olisivat pysyneet selväpäisinä ja tehneet pahaa; ja täten oli unista hyötyä. Monia ihmisiä ovat unet tehneet levottomiksi, mutta niitä uskominen on varjon tavoittelemista, kuplille rakentamista, jotka ensi tuulen puuska hajottaa. Muista, ettet tarvitse mitään näkyä, mitään erityistä ilmestystä! Jos sinä olet nähnyt näyn eli unen, et tarvitse sitä halveksia, se on voinut olla sinulle siunaukseksi: mutta älä pane siihen luottamustasi Jos sinulla ei ole mitään senkaltaisia ollut, niin muista, että ainoastaan Jumalan nimen avuksihuutaminen on pantu ehdoksi lupauksen täyttämiselle.

Löytyy taas toisia ihmisiä, jotka luulevat tarvitsevansa erityisiä tunnelmia tuntea, sillä muuten he eivät muka voi tulla vapahdetuksi. Eräs vaimo pyysi kerran päästä kirkkomme jäseneksi. Kysyin silloin häneltä, jos hänen sydämessään on muutosta tapahtunut. "Kyllä, herra," vastasi hän, "niin merkillinen muutos; minun rinnassani tuntui niin oudolta, ja kun rukoilin eräänä päivänä, tuntui niin kumma muutos minussa, etten tietänyt, mitä minulle oli tapahtunut. Ja kun minä olin eräänä ehtoona kirkossa, niin tuntui kokonaan toiselta kuin ennen; niin helpolta". "Kyllä köykäisyydessänne sen uskotte, mutta ei mitään muuta, pelkään minä". Tuo hyvä vaimo oli kyllin vakava; hän luuli kaikki nyt hyvin olevan, sillä joku vika oli ollut hänen keuhkoissaan tai muu ruumiillinen vaiva häirinnyt häntä. "Ei", kuulen teidän sanovan, "niin hulluja eivät ihmiset voi olla." Voin vakuuttaa teille, että monella ei ole korkeampaa käsitystä taivaasta kuin tuollainen; sillä tahdon esittää nyt aivan tavallisen käsityksen. "Ajattelin", sanoi eräs henkilö, joka kerran kävi luonani, "että Kristus voisi ottaa yhtä helposti syntini pois, kuin hän hajoittaa pilven. Ollessani puutarhassa oli pilvi auringon edestä poikessa parin minuutin ajan, joten aurinko pääsi paistamaan. Silloin ajattelin itsekseni: Herra ottaa pois kaikki syntini". Tällaisen naurettavan käsityksen ette luulisi monesti esiintyvän. Sanon sen, että se todellisuudessa tapahtuu sangen useasti. Ihmiset otaksuvat, että tolkuttomin mielettömyys maan päällä on jumalallisen armon ilmestys heidän sydämissään.

Ainoa tunne, jota koskaan tarvitsen kokea, on juuri tämä: olen syntinen, ja Kristus on Lunastajani. Pidä sinä kiinni näyistäsi ja ihastuksen ilmauksista; ainoa tunne, jota halajan, on katkera katumus ja nöyrä usko; ja jos sinä köyhä syntinen saat tuntea samaa, olet vapahdettu. Niin, muutamat ihmisethän luulevat, että heidän täytyy saada sähkö-isku, koskea jotakin merkillistä, joka vaikuttaa kiireestä kantapäähän. Kuulkaa mitä raamattu sanoo: "Sana on juuri sinun tykönäsi, suussasi ja sydämessäsi. Jos sydämestäsi uskot Herraan Jesukseen Kristukseen ja suullasi tunnustat hänet, tulet autuaaksi." Mikä on tarkoituksesi naine sisällyksettömine uninesi ja luonnottomine havaintoinesi? Kaikki, joka on tarpeellista, sisältyy siihen, että apua tarvitsevana syntisenä tulet Kristuksen tykö ja antaudut hänen syliinsä.

Silloin on sielusi turvallinen, ja kaikki näyt yhteensä eivät voi tehdä sitä turvallisemmaksi.

Ja vielä eräs harha-luulo on minulla ojennettavana. Hyvin köyhän kansan keskuudessa — ja monen luona heistä olen käynyt — kansan, joka on sangen köyhää ja taitamatonta, on se luulo yleinen, että ehtona autuuteen on jonkullainen taito osata lukea ja kirjoittaa. Kenties hymyilette tälle, mutta minä tiedän sen varmaksi. Usein sanoo köyhä vaimo: "Tästä ei ole mitään hyötyä näin köyhille, taitamattomille olennoille kuin me olemme; ei minulla ole mitään toivoa; en osaa lukea. Tiedättekö herra, ett'en tunne kirjaintakaan. Luulisin voivani tulla vapahdetuksi jos osaisin edes vähän lukea; mutta taitamaton kuin olen, en ymmärrä miten sitä voisin, sillä ei minulla ole mitään kykyä oppiin". Samallaisia käsityskantoja olen tavannut muuallakin, sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka oppisivat lukemaan jos vaan tahtoisivat. Ja ketään lukutaidottomia ei ole, muutoin kuin laiskuuden takia.

Ja kumminkin jättäytyvät he jäykästi välinpitämättömiksi vapahdukseen nähden, selittäen että pastorilla on mahdollisuus tulla autuaaksi, sillä hän osaa lukea niin kauniisti; lukkari voi tulla autuaaksi, koska hän sanoo "amen" niin kauniisti; "hänen armonsa" voi tulla autuaaksi, sillä hän tietää niin paljo asioita ja kun hänellä on niin paljo kirjoja kirjastossa; mutta että heillä ei ole mahdollisuutta, kun he elävät tietämättömyydessä, ja siksi on se mahdottomuus. Ystävä parka, paljon et tarvitse tietää, tullaksesi taivaaseen. Kehoitan sinua tietämään niin paljon kuin mahdollista; älä ole leväperäinen tietoja hankkiessasi. Mutta mitä tulee taivaaseen pääsyyn, on tie niin selvä että: "Yksikertaisinkaan ei voi siitä eksyä".