The Project Gutenberg eBook of Otava, Osa II

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Otava, Osa II

Author: C. A. Gottlund

Release date: October 20, 2019 [eBook #60533]

Language: Finnish

Credits: Jari Koivisto

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OTAVA, OSA II ***

Produced by Jari Koivisto

OTAVA, II OSA

eli

SUOMALAISIA HUVITUKSIA

C. A. GOTTLUNDILTA
Oppiva.

Tukholmassa, Painettu B.M. Bredbergin Kirja-pajassa, 1832.

"Accipies igitur hoc parvum opusculum, lucubratum his jam contractioribus noctibus: quoniam illud majorum vigiliarum munus in tuo nomine apparuit. Non est enim, ut in arce poni possit, quasi illa Minerva Phidiæ; sed tamen ut ex eadem officina exisse appareat."

Cicero.

SISÄLMYS:

Alku-Puhe I.
Otava. (Runo)
Ritvalan Helka:
   Tiijustuksia tästä Juhlasta
   Alku-Sanat. (Runo)
   Matalenan Runo
   Inkerin Runo
   Annukkaisen Runo
Vanhoin Suomalaisten Ajan-luvusta
   Haaga. (Runo)
   Hellas. (Runo)
   Sanan-salaus
Keännöksiä Anakreonista:
        Tiijustuksia tästä Runojasta ja hänen Lauluista
     I. Kanteleesta. (1:nen Ode)
    II. Nais-väestä. (2:nen Ode)
   III. Rakkaus. (3:maas Ode)
    IV. Ihestään. (4:jääs Ode)
     V. Ruusu (5:ees Ode)
    VI. Rakkaus. (7:määs Ode)
   VII. Rakkauesta. (14:nees Ode)
  VIII. Kullallensa. (20:nes Ode — Perustuskielineen)
    IX. Omasta Tytöstäin. (28:nees Ode)
     X. Bathylluksesta. (29:nees Ode)
    XI. Peäskyisestä. (33:nees Ode)
   XII. Omista Nimikoistaan (32:nees Ode)
Sanaus. (Nossilta)
Keännöksiä. Sapphosta:
       Tiijustuksia tästä Runottaresta ja hänen Runo-töistään
    I. Aphroditekselle. (Hymni)
   II. Tytölle Rakastetulle. (Ode)
  III. Katkaistunneita sipaleita hänen Runo-töistään:
       1. Vaimolle rikkahalle, voan typärälle
       2. Tyhjeä outtaissa
       3. Venuksellen
       4. Äitillensä
       5. Nuorikko ja Piikuus. (Pakina)
       6. Runojallen
       7. Sulhaisellen
       8. Tuliaiset
       9. Moa-kylän Tytöstä
      10. Tulevallen tutullensa
      11. Kalarin Pelagon hautakivelle
      12. Moatessansa
Keannöksia Viron kielestä (kuvauksen kanssa, toimittava Virolaisten
   voatteen-parit.)
       Tiijustuksia heijaa kielestä, m m.
    I. Mehtä-mies. (Runo) Perustus-kielineen
   II. Sota-miehen Laulu. (Runo) Perustus-kielineen
  III. Armotoin Neijon surkutteleminen. (Runo) Perustus-kielineen
   IV. Kiikku-Laulu. Perustus-kielineen
Keännös Vatjalaisten eli Tschudilaisten kielestä:
   (Kuvaus joka toimittaa Tschudilaisen morsiammen, seuraa toisten).
       Tiijustuksia heisiä ja heijän kielestä
    I. Tschudalainen Laulu. (Runo.) Perustuskielineen.
Keännöksiä Lapinkielestä: (ynnä kuvaus Lappalaisten Voatteen-parista,
   sekä miehen että vaimon)
       Tiijustuksia heijän kielestä ja lauluista
    I. Poro-Laulu. (Perustus-kielinineen)
   II. Laulu pienillen Lapsillen. (Perustuskielineen)
  III. Karhu-Laulu. (Perustus-kielinen)
Tiijustuksia niijen Venäjässä löytyvien Karjalaisten kielestä.
   (Kuvauksien kanssa, joka toimittaa meijän-puolimmaisten,
   Venäjän uskovaisten, Karjalaisten voatteen-paria, sekä miehen
   että Vaimon.)
       Tiijustuksia
       Tarkeempi koettelus heijän kielen tutkimisesta, Mattheuksen
          Evankieljumin Suomentamisessa
       Heijän että meijän kielen käyttäminen Roamatun Suomentamissa.
Erilläisiä Lauluja:
   Nyt ja Ennen
   Soijin
   Ystävälläni
   Sirkka
   Runo
   Oma moa
   Mehtä. (Katkaistu Joukkahaisesta)
   Kalevan Tytär. (Loilu)
   Hulivili. (Katkaistu Joukkahaisesta)
   Turun Tulipalo vuonna 1827

Ea virtus esse videtur præstantis viri, quæ est fructuosa aliis; ipsi autem laboriosa, aut periculosa, aut certe gratuita.

Cicero, de Oratore.

SUOMENMOAN PEÄ-HOLHOTTAJALLEN RUHTINAALLEN

Alexander Sergejewitsch Menschikowillen.

Vara-Peäpurjehtaja, Peäsanan-Lennättäjä, Osallinen Keisarillisesta
Venäjän Vallan Hallituksesta, Peämies Keisarill. Meriväen Peäparvessa,
Suomessa löytyvän Sotaväen PeäSoattaja, Tähtikäs Kejsarill. Venäj. St.
Alexander Newskin Tähteestä, St. Annan 2:sesta Tähti-kunnasta,
Loisteilla, St. Wlademirin 2:sesta Tähtikunnasta, Isolla Ristillä, ja
St. Georgin 3:manesta Tähti-kunnasta; niin myös Tähtimies Kuninkaall.
Puolalaisesta St. Stanislain 1:mäisestä Tähti-kunnasta, ja Kejsarill.
Saksalaisesta St. Leopoldin 2:sesta Tähti-kunnasta; Osakas, Kuninkaall.
Franskalaisesta St. Ludvigin Tähteestä, ja Kuninkaall. Preusiläisestä
Tähteestä: "pour le Mérite", Loisturi Kuninkaall. Ruohtalaisesta
Miekka-Tähteestä, Isolla Ristillä; Tähti-niekka Kuninkaall.
Baijerilaisesta St. Hubertin, ja Kuninkaall. Sardinilaisesta St.
Mauritiin ja Lazarin Tähteistä, Isolla Ristillä, niin myös
Iso-Herttuallisesta Badilaisesta Zähringer-Mursun 1:mäisestä
Tähti-kunnasta, ja Kunta-Ruhtinaallisesta Hessen-Casselisesta
Sotalais-Tähteestä; lahjoitettu Kulta Miekalla, peällekirjutoksella:
"Sota-urhollisuuestaan" Kantain Kunnia-Rahoja muistoksi 1812 vuotisesta
soasta, Parisin vallottamisesta, ja Persian, ja Turkin soan-käymisestä.

ARMAHAINEN JALO-SUKUINEN HERRA, MAINIO RUHTINAS.

Tokkohanma Teillen tohtinoonkaan tarjoa näitä kielen viljojamme, näitä kokeita minun Nuoruuen? Jos minut pelottaisi Jaloutenne, niin Laupeutenne rohkeuttaa, soattamaan Teillen Suomalaisiakin uutisia.

Kuta enemmin Kansan mieli valaistuu, sitä enemmin harjoittuu Kielikin; ja toas toisappäin: sitä myöten kuin kieltä harjoitetaan, sitä myöten mieltä valaistetaan; sillä mielen-valaistus ja kielen-harjoitus ovat aina käyneet rinnallaan, ja nouattaneet toinen toistaan.

Tätä on moni Hallitus oivaltanut, ja sentähen tarkoittanut toimeensa, levitteäksensä kansallista mielenvalaistusta, Kansan kunkin omalla kielellä. — Ainoasti Suomalaisia Kansoja pietään vielä tässä tavattomassa tilassa, että heijän täytyy vieraalla kielellä puhuttoo toisiansa, kasvattoo lapsiansa, ja toimittoo laillisia asioitansa, vaikka heillä on kieli, oma, suloinen kyllä.

Kaikki Suomenmoan Suomalaiset ovat, kielensä puolesta, poiskieletyt nautimasta tätä mielen-valoa, tätä viisauen viljelemystä, jota kussaik Ristillisessä Hallituksessa tarjoitetaan kullekin kansakunnallen, kullekin yksinäiselle miehelle; ja jota hyökin oisivat ansaineet, sekä lain-kuuliaisuuestaan että moa-uskollisuuestaan, ja muista hyvistä tavoistaan — liiaksikin koska kustentaavat Oppineita ja Opettajoita — varsin tähän tarpeisehen.

Ruohin vallan aikana tehtiin kaikkia tätä, voitoksi ja hyväksi, meijän moan Ruohtalaisillen. Suomalaiset heitettiin orvoiksi ja osattomiksi — ja niinpä ovat vieläik.

Tätä puutosta, kansallisessa ylöskasvattamisessa, tavataan sekä yksinäisessä että yhtenäisessä elämässämme, ja tuntuu päivästä päivään — aina vaikeammaksi, luonnottomaksi sitä myöten kuin mielemme valaistuu, eikä höystyk kielemme. Sillä toellinen ymmärryksen valaistaminen, syämminen hyvistyminen, ja tapoin sivistyminen, eli koko meijän henkellinen luonistuminen, on mahotoin — ilman kielen harjoittamatak.

Yksinäiset yritykset, tässä tarkoituksessa, poisraukenoovat ja käyvät voimattomiksi, ellei Hallitus jollaik tavalla ottaa tämän asian auttoaksensa, ja turvataksensa. Ruotin muinonen kuuluisa Kuninkas peästytti meitä Latinan puheesta, ja kohotti kielemme käytättäväksi Jumalan-palveluksessamme ja kirkko-menoissamme; Venäjän Valtias valittu, vapauttakoon meitä kerran tästä Ruohtalaisestakin puheesta, ja koroittakoon kielemme kansan yhteiseksi opetus- ja kirjoitus-kieleksi!!!

Armollinen Ruhtinas! Toimenne ja mieli-hyvyyvänne, jolla oletten ihtenne velvoittaneet, valvoittaaksenne Suomalaisten parasta, on vakuuttanut minut että monet muut, Teijän ei unehuttavan tätä meijän henkellistä tarvistamme. Armias, tarkoittakee mielenne tähän meijän kieleemme, joka suosioitteloo mielet meijän, ja suloitteloo, ja joka on kallis meillen kaikillen — jotta onnistaisitten meitä ei ainoastaan moallisissa mutta myöskin henkellisissä!

Tässä toivossa olen minä uskaltanut omistaa Teillen näitä käsitekojani, rukoillen Teitä: ottoa heitä tyyneellä syämmellä, kahtoa heitä — leppeellä silmällä!

Syvämmellisemmellä arvoamisella kaiken Teijan kuuluisan Jaloutenne ja
Kunnianne olen minä aina

ARMOLLINEN RUHTINAS TEIJÄN

                                           kaikliin-nöyryymmäinen
                                                palveliainen.
                                             Carl Ax. Gottlund.

ALKU-PUHE.

Soapi tyhjän pyytämätäk; kovan onnen ostamatak.

Myöhistynyt on tämä Toinenkin Otavan Osa — ei kirjan painamisessa; mutta ulos-antamisessa. Niin kuin jo nähtiin monesta kohin 1:sessä Osassa, niin oli tästä Toisestakin jo v. 1828 painettu 16 arkkia; mutta monet esteet ja vastukset ovat siitten hänet seisauttaneet, ja — viivyttäneet hänen julistamista.

Voan koska Peällentarjojat, enin osaltaan, eivät ouk vieläkään käsittäneet Ensimmäisen Osan, niin tahon minä tässä ensin ilmoittoo syyn tähän viipymiseen, ja tehä tiliä minun käytöksistäin.

Niin kuin luetaan Esipuheessa 1:sen Osan XXXIII:lla puoliskolla, niin oli kirja painettu jo syksyilä v. 1828; mutta kuviin-moaluuttaminen viivytti minut vielä vuosikauen. Kesällä v. 1829 siotin minä muutamia heitä, ja lähetin Suomeen, mutta usseempia en tahtona lähettää, ennenkuin ennättivät tulla mielentutkinnolta (af Censuren) luetuiksi, koiteltuiksi ja peästätyiksi. Tätä tehtiin syksyllä samana vuonna. Mutta silloin tuli mullen jo heri myöhään, sinä syyssä, lähettää heitä, merta myöten, Suomeen. Keväillä v. 1830 oisin tätä tehnyt, jollon mulla oli moalattuita kuvia 9000, Peälletarjojoihen tarpeeksi, (ehken vielä silloinkaan ollut ennättänyt soaha heitä ostajoihenkin varaksi); mutta nyt kielsivät minua yksi ja toinen tätä tekemästä, ennen kuin ennätin yht-aikoa soaha kaikkia lähettäneeksi. Sanoivatten: "Mitäs sä laitat yhällen, eikä toisellen? Kuin ovat jo outtaneet vuosikauet, niin outtanoovat vielä jonkun kuukauenkin; ja paremminpa tuo käypi kauppakin, urakalta kuin vähittellen." Tätä selittivät minullen niin monella tavalla, että minäkin viimen siihen myötistyin, ja omaksi vahinkoksein nouatin heijän mieltä. Heijän puheella viivytin kirjoin lähettämistä Suomeen syksyhyn, toivoin siihen soavain kaikkia näitä kuvia valmiiksi. Tehäksöin tätä oikeen kättä mahtain, muutin minä kesäksi kaupunnista moallen, Kolbotten mainittavaan Herrashoviin, puolta peninkuormoa kaupunista, itäisehen; ja otin myöteini niitä kuvia, tauluja ja soittoja, jotka oli kirjaan kuuluvia. Mutta meille ei ouk aina luotu toteen käyvä aivotuksemmo; ja tulen-turmiot, jotka jo monestin ovat hävittäneet meijän kirjalaitoksiamme, eivät olleet vieläkään soaneet kylläkseen.

Elo-kuun 29:nä päivänä, juuri Jumalan-palveluksen aikana, palo tämä kaunis Herras-kartano, hirmuisella tuli-palolla, poroksi; joka tapahtui niin rutosti että ne ainokkaiset kahet kotona-olevaiset Rouas-väet olivatten vähältään tulessa tukehtumassa. Minäkin en sattuna silloin olla kotona; olin männyt Erstavikiin kirkollen, puolen peninkuorman peähän. Kotiin tultuani ei ollut eneän niin hitua jälellä, kaikista minun kirjoista, paperista, voatteista ja huoneen-kaluista. Minun pyssyt ja koiratkin — kaikki mäni sen tulimmaiseen tuhkaan.[1] Ihmiset olivat kaikki kirkossa, ja ne pari vaimolliset henket, jotka hätä-päisin peäsivätten tulen leimauksesta, eivät olleet hyvät mitään pelastamaan alimmaisestakan salvoksesta, satikka ylimmäisestä, kussa minä asuskelin.

Minä en tässä puhuk vahinkostani rahallisessa tarkoituksessa, eikä myöskään kirjallisessa, sillä sitä ei arvak toinen kuitenkaan. — Ainoasti mitä Otavaan kuuluu, niin paloi tässä kaikki hänen tarpeitansa, joista oli moalattuitakin kuvia kolmalta toista kymmentä tuhatta kappaletta, joihen moaluuttamisessa oli ollut mullen työtä kahen vuuen.

Siinämä seisoin tyhjän käsin, ja seisoisin vielä nytkin, ellei oisi auttanut Jumala, ajan kunkin katkaisunna. Nämät vahinkot seisahtivat minua, voan eivät kuitenkaan olleet hyvät pois-luovuttoo minua, näistä kielen-harjoituksista. Huovaahan variskin vastatuuleen! mies voittaa vahinkonsa. Sillä eivät minuakaan vastukset voittaneet; minä voitin vastuksia.

Minä olin näissä vehkeissä ei ainoastaan kuluttanut rahani, ja mänettänyt aikani; mutta olin myös velkauntunut siinä toivossa, soavani, kirjoin ulosannettua, tarpehekseni, sekä velkoin maksamiseksi että Toisenkin Osan lunastamiseksi. Tyhjäksi kävi tämä toivoni, ja aikomukseini hajoisivat kuin akanat tuuleen. Työtä ja tointa ei minussa puuttuna, ainoasti varoa — uusiin kustannoksiin. Jos oisin mistä soanut kirjan-kustentajata, eli jos josta kusta oisin soanut rahoja lainataksein, tähän tarpeisehen, niin asia oisi ollut välleen autettu. Mutta tätä ei ollut minun toivoamistakaan, koska nekin joilla oli multa soamista, eivät nyt antaneet aikoakaan, tämän onnettoman palon tähen, voan kilvoittain kiistelivät valmista tahtomaan, kuhik luulessaan soavasek ennakon. Mitkä mulla oli ystäviä ja tuttuja, olivatten jo ennen minua rahoittaneet. Nekin oli varattomia enin osaltaan, ja tarvihtivat ite omansa, enkä nyt ollut hyvä heitäkään suorittamaan. Monikin joka oli ollut ystävänä olevoinaan, muuttui vaarassa tois-karvaiseksi. Niiinpä sanotaankin: "autuasta hyvään aikaan siunataan; vaivasta pahaan aikaan kirotaan".

Minä kirjutin sinne tänne, sekä Suomeen että muuannek, tästä ahistuksestain, soahaksein kirjankustentajata; mutta ei yksikään siihen ruvena. Jos oisi ollut puhe muka viinan-kaupasta eli ostosta ketu-nahkoin, tahi muusta seittysestä. Silloin oisi ehkä löytynyt rahoja vähä kullaik; mutta Suomalaisiin kirjoin, ei ollut yhönkään heijän uskaltamista.

Näissä muka neuoissa, ja huoleessain omasta henkestäin, mäni toas kaksi aastaikoa minulta hukkaan, ja olen sillä välillä tuskin voinut vältteä maksun-luopumusta (cession); jota monikin minun siassa oisi tehnyt, mielelläänkin — lailisella perustoksella. Mutta tällä tavattomalla tavalla en tahtona muitakaan saattaa vahinkoon, satikka tuttavia ja heitä jotka ovat kehoittaneet kielen harjoittamistamme.

Viimeisellä sain minä tok' nuoren Muona-Kauppiaan tässä Tukhulmissa auttamaan minua näissä aikeissa, rahan-lainuulla, josta minun tuloo häntä ei ainoastaan kiittee, sekä omasta puolestain että Peälletarjojoihen, mutta myöskin kunnioittoo, koska hään, joka oli ihko Ruohtalainen, otti sitä tehäkseen, jota ei yksikään Suomalainen oisi tehnyt, voitoksi kielellemme.[2] Herra And. Gust. Enblomin rahan-tarjoolla olen minä toas ruenut työskentelemään näissä kielen kokeissa; ilman hänetäk oisitten outtaneet, tiesi hänet — miten kauan.

Niitä tauluja ja soitto-lehtiä, ensimmäiseen Osaan, jotka paloivat multa, olen jo uuestaan toimittanut; mutta kuvat en ouk vielä siittenkään soanut valmiiksi. Heihin voaitaan ei ainoastaan rahoa, mutta myös aikoakin, ellen toisella moaluuttaisin heijät, jolloin maksaisivat, ainoasti moaluuttamisen-palkassa, vähinnik 1,000 Riksiä Pankossa (luettu 4 killinkiä kappaleesta); kuitenkin lupaan minä heitäkin aikoamyöten toimittoo, sillä eholla, että otatten nyt kirjan, siltään; muuten minä en soatak sitä luvata.[3]

Olkoon tämä sanottu Ensimmäisestä Osasta, ja hänen viipymisestä.

Tämän Toisenkin Osan oisin minä mielelläänkin tehnyt, ko'oltan että näöltään, ensimmäisen mukaan; voan ei annak vara myöten. Minun on sen tähen täytynnä katkaista hänet kahtiaan. Soitot ja kuvat, mitk'eivät tässä löyvyk, liitetään jälkimmäiseen puoleen.[4]

Mitä hinnasta tuloo sanottavaksi[5] niin tahon muistuttoo: jos mulla oli ennen vara ilman maksutak Peällentarjojoillen, ikeän kuin kaupan peälliseksi, toimittoo näitä kuvia ja soittoja, kirjan kaunistukseksi, niin ovat asian laijat nyt toisellaiset. Tätä arvaapi jokainen: eikä taijak yksikään multa voatia joutavia kustannuksia, toisen tähen. Sitävastoin oisi monelle ehkä syytä toivoa, kieleni enemmin harjauntunneen tässä Osassa, ja puhistunneen niistä virheistä, jotka löytynnöön ensimmäisessä.[6] Mutta koska tätä synnytettiin yht'aikoa kuin toistakin, niin tuli samallaiseksi arvoltaankin, ilman mitään kielellistä vointumista. Vähä ennen kirjan lopettua on Suomesta laitettu, Otavaan pantaviksi, muutamia somasti tehtyjä lauluja, jota kiitoksella mainitaan, ja toivotaan tämän Suomalaisen Kallion vielä vastakin päin toimittavan tähän käsitekojansa; muiden kehoitukseksi ja yllytykseksi.

Viimeksi tuloo minun tässäkin ilmoittoa syyn, minkätähen ne toiset multa jo vuonna 1825 päällelarjotettaviksi nimitetyt kirjat, eivät vielä ouk ulos annettu.[7] Minun varattamuus heijän painokustantamisessa on ollut mullen esteheksi. Luulin muka, peällenkirjuttamisella, soavani tarpeheksein heijän painattamiseksi; mutta ne heistä ko'otut rahat eivät yltyneet — ei kymmenekseenkään. Minä panin heijät sen tähen Otavaan, tein häntä isommaksi, toivossani hänen osteltua soavani varoa, näihen painattamiseksi; mutta valkia teki vahinkon. Kuitenkin kirjat joutua pitää, jos suinkin elän, ja neuot muuten maksaa. Tästäpä minä nytkin neuotittelen.

Tukhulmissa, Juhannus alus-viikolla, vuonna 1832.

C. A. Gottlund.

OTAVA.

Non omnes delectat patrius sermo.

Cicero.

      Mitäs kuuluu kultaiseeni,
      Mitäs virkaat nyt veikkonen
    Näistä Otavan osista,
    Kärsehestä tämän kirjan?

      Monet juoksoovat jo tarinat,
      Käypi nyt kylässä huihku;
    Yksi kiittää, toinen moittii,
    Jokainen jotain sanoopi
      Olennosta tämän Otavan,
      Jos ei muuta — niin muotosta!

      Ensin luultihin olevan
    Varsin vallatoin valkia,
    Tulta tuiskuva Turilas;
      Kiiettellen kipunoita
    Ympäri koko kylän,
      Korsun kuhunkin katolle

    Viskoava häijyt kekälet.
      Moni miesi mielestänsä
    Luuli polven jo polttaneen,
    Puahtunna perä-pakarat;
      Tämän tulen tuikkamatak,
      Varomatak pahan valkian.

      Siitten luettiin, lausuttiin:
    "Mitähään tuo merkkinööni,
    Salajaa nämät Sanat?
      Ei sitä ykskään ymmärä,
      Eikä arvaa toinenkana — —
    Totta täss' on toiset neuvot,
    Toiset sanat salaistunna!
      Paras ois panna tuon pakana
      Rautaisen lukon takana,
    Ettei lapset tuon lukisi,
    Eikä nuokaan nuoret kansat."

      Oppineet, jotka olivat
      Muita muka viisaampia,
    Hyökin ottivat ohessaan
    Tutkiakseen tuon asian.
      Muutamat muka varoitti,
      Epäilivät tätä Miestä;
    Sanoivatten varsin olevan
    Ilman taijon taipumata,
    Ilman kouluta kokenut.
      Muutamat siitäkin murehti,
      Ettei hään, niin kuin kaikki muut,
    Tointunut vanhoin tapoin,
    Elänyt niin kuin hyö ennen.
      Paheksivat sitäkin paljon
      Kuin ei kirjan kirjuttaissa
    Ottanut heiltä oppia,
    Nouvattaakseen heijän neuvoja.
      Toiset taas toisinpäin totisti;
      Sanoivat sitä Mieheksi
    Jok' ei kule niin kuin muut kurjat,
    Astu muihen astumillen:
      "Annas tuon koiran kokea
    Vehkeitä oman väkeensä,
    Tuskantua omaan työhön!
      Niin on muutkin muikareet,
      Kuuluisammat kirjanmiehet
    Tullut tutuksi monelta,
    Tehnyt polvipäivinänsä."
      Piättivätpä vielä sen piällä:
    Häpiä muillen monellen,
      Jotka halpana pitäävät
    Meijän suloista Suomea,
    Käyttämistä oman kielen;
      Että tämä nyt tekiä
    Oli heitä häveisynnä,
    Työnätellyt heijän työhön.
      Soisit joka Suomalaisen
    Ajavan saman asian;
      Että yhteeksi hyväksi,
      Kansan kaiken kunniaksi,
    Koroittais kotikielemme
    Oppineillen jo omaksi.
      Muuta, muut taas mainihtivat.

      Jotka olit olevoinaan
    Varsin Vanhat ja Valaisnut,
    Nauroivatten narskahteli;
      Pitivät pilkka-puheita,
      Suotta suutaan suihtelivat.
    Irvistellen ikeniään
    Toinen toisellen sopotti:
      "Tämä on laitos lapsellinen,
      Mielettömän miehen työtä,
    Suattaa Suomessa sanoja
      Joit' ei tunneta Turussa,
      Eikä osata Oulussakaan,
    Vielä siitten kaikkin hulluin,
      Ruvetak Runon-tekoon;
    Vuatia vallasväiltä
      Talonpoikaisten tapoja."

      Olipa tok' joukoss' joku,
    Joka pisti puheen siihen:
      "Ei ois hullu tuo asia,
    Jospa kävis kerran toteen,
      Että saisimm' Suomen sanat
    Suussamme oikein sovitut,
    Puhtaina muista puheista.
      Mutta tämä Sanan-seppa
    Sepittää sanat sekaisin,
    Murtaapi puheen murretkin.
      Voi häijy! kuin ei tuo turka
    Ottanut meiltä opinsa,
    Suuhussansa meijän sanat;
      Onhaan nuo muulloinkin otettu,
    Ennen olleet otolliset,
    Kelvannut vähä kullenkin."

      Sitäpä pojat Pohjanmualla
    Karsahasti kahtelivat,
    Ihmetteli aivan isosti;
      Sanoivat Savon puheita
    Pantuna aivan paksusti,
    Näihin lehtiin liitettynnä.

      Hämaläistenkin näkiät
      Ottivatten ouvoksensa
    Ett' on Suomessa sanoja,
    Puheita heijän puheessa,
      Joit' ei Hauhoilla havata,
      Eikä tavat Tammelassa.
    Joit' ei osaa oppinutkaan,
    Oppimatoin ei ollenkaan.

      Turkulaisetkin turkaiset
      Kiivastui ja kiroillivat,
    Sanoivat: "Sen saakeli!
    Mistä lie näitä tuotuna,
      Kannettunna näitä kaikki?
    Joit' ei ouk kuultu kuunna pänä
      Parahalta meijän Papilta,
      Lujimman Lukkarin suusta.
    Miksikäs siitt' tämä heittiö
    Juuri nyt häpäisi heijät,
      Niin ylpiästi ylönkahtoi?"

      Niin nyt kesken kiskottihin,
    Juhla iltana juteltiin,
    Arveltihin tästä asiast.
      Yksi yhtä, toinen toista
      Siihen pani — ja pakisi. — —
    Tulipa nyt Savosta sankari,
    Mies korvesta kotoisin.

      "Olkaatte veikoiset vaiti,
      Poika-miehet puhumatak!"
    Sanoi partasuu-uro
    Tullessansa heijän tupiin,
      "Heretkee nyt helsinkissa
    Joutavata juonitella,
    Pilkata sitä jot' ei pitäis!
      Työpä tyhmät, jotk' ei tyyty
    Siiheen mitä annettaneen,
    Kannetaan kärsänne eteen,
      Jos on puutos jossa kussa,
      Virheitä tahi vikoja;
    Niin muistakaat miehet sitä,
    Ett' ei ouk teissäkään tekiätä
      Jota kuta täyvällistä.
    Ilman sitä niin nimitän,
    Muistuttelen vielä muuten,
      Ettei ouk kieltoa kellenkään,
      Välttämistä sitä vähemmin
    Tehä paremmin jos taitaa;
    Tehköön paremmin — vuan ei pahemmia!"

      "Eikö työ nyt tuota tunne,
      Arvoo tätä asiata?
    Tuo haan tuo on Otavainen,
    Sininen tähti-sikeri;
      Joka paisto pakanoillen,
      Paisto Puavin palvelioillen,
    Paistaapi vielä pakana
    Juuri meijän silmissämme."

      "Ei siit' o' tulet tulluna,
      Valkia vielä vaipuna;
    sitä pelata pitäis
    Jok' ei ouk pahaksi pantu,
      Tullut kennen turmioksi.
    Jospa vajuisi hänen valonsa
      Palamasta, paistamasta,
      Loistamasta kaiken yötä;
    Niin pilvet meitäkin pilaisi,
    Syöttäisi meijan syvämmet."

      "Silläpä tämä tähti rukka
    Väijyy pilvien väliten,
    Kiiltelee kuin kirkas kivi
      Yönpimiän piiroksessa,
      Peittähässä meiltä päivän;
    Ettei puhkeis silmät meijän,
    Eikä solkenaan sokehtuis."

      Josko nyt tämä kirja,
    Tahi muihenkin tekemä
      (Oppineiten alinomaisest)
    Tuottaisi teillen tuon tähen,
    Näytäisi hänen näkönsä;
      Niin kostakaatte konnat häntä,
      Mielyttekäät sitä miestä
    Joka sen teillen tekööpi,
    Osotteloo tuon Otavan.
      Sillä siit' on luvut lähteneet,
      Opit monet otettunna,
    Alkaneet monet asiat.
    Siitäpä vielä toivottaneen
      Selkiän säteen tulevan,
      Kuutama vähä kullenkin.

G—nd.

RITVALAN HELKA.[8]

Ritvalan kylä Sääksmäen pitäjässä Hämeessä on kuuluissa ympäri koko Suomenmuan, sen peräti vanhan ja merkillisen tavan suhteen, joka vanhuutesta tässä kylässä on pietty, ja jot' ei mokomata meijän tiettyviksi oo muualla kuultu.

"Mainitussa kylässä pietään yksi Juhla, joka on nuorukaisten Ilo-Juhla, ja on erinomattain luettava nuorien Neitosten. Millonka se ensin on alkunsa suanut, sitä ei tiiä ykskään. Puhe käypi että se oli muailman alussa. Niitä Runoja joita tässä lauletaan sanotaan myös olevan Alkukielellä; eikä näissä eneän ouk ykskään joka heitä varsin ymmärtää; sillä ehkä hyö ovat Suomalaisia, niin ei hyö kuitenkaan ole tehtyt tään muan kielellä."

"Papit puolestansa, ja niin myös ruunun palveliat, ovat monesti, erinomattain vanhoina aikoina, tahtoneet poishävittää tätä Juhlan pitämistä, ja pakottanut tämän kylän asukkaita poisluopumaan näistä joutavista vanhanaikuisista tavoista. Mutta eivät ouk vielä Ritvalan asukkaat hyljänneet esivanhempiensa asetuksia ja siättyjä; ja sanotaan ennen muailman hukkuvan, ennen kuin Ritvalaiset heijän tavansa heittää." Näin juoksoopi puhe poski kylissä, sanotaan sanaksi muissa pitäjissä, ja näin on asia ensin tullut kuulluksi minunkin korviin.

Mikäshän se sitt' on? eli mikä Juhlallinen pito, on saattanut Sääksmäen kuuuluisammaksi muista pitäistä Hämeessä?

Se on Ritvalan Helka, jonkan rajoittamisesta tahikka pyhänpitämisestä myö tässä lyhykäisesti tahomme tehä tietäväksi.

Helkatuorstaina kello 6 iltaisella alkaa joka vuosi tämä Juhlallinen käyttäminen, josta se myös se on nimensä suanut. Se seisoo siinä että kylän Tyttäret, mainittuna iltana kokountuvat yhteen vissiin paikkaan keskelle kyleä, joka kuhutaan Raitten risti, ja josta hyö siitten laulain lähtöövät kierettelemään kyleä; ja viimeisellä kylän läviten tultua, astuuvat Helka vuorellen, joka on vähän ulkopuolella kylee.

Tämä tapahtuu sillä tavalla, että koska Rilvalan Naiset vähää ennen päivänlaskua ovat toisiansa kohtanneet Raitten ristillä, ja johon vanhuuesta ei sallineet miehiä tulemaan, niin ne Tytöt joilla on heleä eäni, ja jotka parraittain taitaavat näitä Runoja laulella, asettaavat ihtiensä rinnattain vississä juonissa; neljä Neitosta kussakin. Samaten asettaaksen myös muu Vaimoväki, sekä nuoret että vanhat, neljä kussakin juonessa [juoni, led, ställda på ett led]. Nykyisin suavat pojatkin olla joukossa, vuan kuitenkin kulkoovat hyö aina erikseen jälelläpäin.

Ilman sitä että Ritvalan kylä on itestänsä aivan suuri ja väkirikas (sillä siinä luetaan 32 verotaloja) niin tähän kokountuu paljon rahvasta, ei ainoastansa likimäisistä kylistä, vaan myös monesta niistä lähimmäisistä pitäjistä, niin kuin Pälkäneestä, Hattulasta, Tyrvännöstä, Hauholta, Lempälästä ja Kankasalasta, josta tämä Ritvalan Juhla suaap suuremman arvon ja kunnian. Ei ainoastansa Talonpoikainen siäty, mutta myös pitäjän Herrasväki, on moneistin ollut tässä suapuvilla; niin että Ritvalaiset sanoovat muistavansa, toista kymmentä vaunuja ja kiesiä useen olleeen peretyksin heijän kylän raiteella. Niin koska nyt tämä väin paljous lähtöö ristkavulta liikkeelle, niin on arvattava, että hyö marsitessa teköövät yhen pitkän junon. Ja sanotaan toisinaan viiettä satoo henkeä näin olleen yhessä jatsakassa [klunga].

Ne Piijat jotka kulkoovat eissäpäin alottaavat silloin laulella:

    "Ruvetkaamme, rohjetkaamme
    Elkös eäntämme hävätkö…" j.n.e.

Mitä näihin lauluin tuloo, niin ne ovat monesta syystä aivan merkilliset. Ei ainoastansa siitä, että hyö ovat runoina laulettavia, joka laulun luatu jo kauvan on näistä paikoista poishävinnyt, mutta myös, että hyö ovat tehtyt tässä muassa äkkinäisellä kielellä. Heitä lauletaan myös erinomaisella tavalla, monenkertaamisella [med resitatif], kertaussanoilla [med Refränger], ja omalla eänäntaipumisella [med egen melodi, modulation]. Nimittäin sillä tavalla, että kuin Tytöt niissä kahessa ensimäisissä juoneissa ovat sen ensimäisen sanan laulaneet, niin ne Likat jotka käyvät niissä kahessa jälkimäisissä juonissa kertoavat saman sanan; samaten teköövät tuas vuoroistansa ne Piijat jotka käyvät niissä molemmissa jälkimäisissä parvissa näihen perästä. Sillä tavalla kerroitaan joka Sana monta kertaa, aina sitä myöten kuin tyttölöitä löytyy, jotka ovat näitä lauluja harjoittaneet. Sitten toas alottaavat ensimäiset juonet toista sanoa, joka käytetään samalla tavalla. Näin nämät Runot ulosvenytetään aivan pitkiksi, liioitenkin koska laulaissa joka Sana vielä siittenkin pitkistetään. Tämä monenkertoaminen, joka ensimäisestä parvestä hajoittaaksen aina kauvemmin, antaapi Sanoillen isomman mielen vaikutoksen, ja kuuluu aivan hyvällen, ikään kuin vuoret ja korvet kaikumisellansa vastaisi näiten lasten lauluja, sinnek astikka kuin iäni enemin ja enemin helviää, ja viimein ilmassa poisvaipuu.

Tällaista laulamista kuhutaan Helan huutamiseks, ja tapahtuu Helkatorstaina, niin kuin äsken sanottiin. Mutta ei se lopu siihen. Sitä jatketaan ja lauletaan monenna pyhännä perätyksin, Helkatorstaista aina Juhannukseen, tahi Pietarin päivään. Sillä tavalla, että joka pyhä lauletaan näistä runoista yksi sipale kerrallaan; Välittäin lauletaan heitä myöskin pyhiin uattona, kuin ei varoita olevan pyhiä kyllä. Ne jotka tahtoovat kuulla tätä Helan huutamista, laittaiksevat tännek Helluntain pyhinä, koska näitä päiviä pietään vielä muita juhlallisempinna.

Vuan ennen kuin myö näitä Runoja laveammasti tutkimme, niin käykämme takaisin Raittein ristille johon myö heitimmö meijän Piijat, ja seuratkaamme heijän askeliä! Kyynäspiästä toisiansa taluttavia lähtöövät hyö ensin käymään pitkin sitä tietä joka viep' kirkollenpäin. Se koottu kansa seuraa heitä kuin Lammas-lauma, kuunnellen pystyn korvin heijän laulujansa. Kuin hyö ovat vähän matkoo käyneet tätä tietä, kiäntävät hyö takaisin, ja mänöövät Huunan tahi Montolan tietä myöten aina Kurjan Orjan ojille. Tässä hyö kiääntäitövät toas takaisin, ja poikkeiksevat Nuurolan tiellä; josta hyö kolmaisti pyöräistäiksen takaisin, ja mänöövät halki kylän Helka Vuorellen, jossa tämä merkillinen käyttäminen lopetetaan. Vuan kuitenkin ennen kuin Vuorelle noustaan, samoavat hyö sen sivuihten Ison hauvan piähään, josta hyö kohta kuitenkin palajavat vuorellen takaisin. Vuorellen tultua lauletaaan ja tansitaan tulen ympärillä, jonka Pojat tähän tarpeiseen ovat eiltäpäin valmistaneet, ja jossa näitä Runoja viimeisellä ratkaistaan. Lesken juoksemisella, ja muilla senkaltaisilla leikiillä ja ilahuttamisella viettäävät nuorukkaiset tässä aikansa; ja ne vanhat isännät ja kylänvannhimmat kahtoovat leppeillä silmillä näitten nuortein iloja, muistelessaan ite omia vanhoja aikoja ja muinoisia huvituksia. Päivä on jo aikojaan ollut maillaan, kuin kansa häviä, ja katoa niin kuin hajottu pilvi pois vuorelta. Hiljaisuuella, ja tyytyväisellä syvämmellä kukin yön syvämmessä painatteleekse kotiin; Vieraat arvellen keskenänsä, mitä tämä kaikki merkkinnöön, ja tytöt vanhemmiensa nojalla, suloisella mielellä jos heijän lauluinsa ovat tulleet mainittuiksi ja kuultuiksi. Ainoastansa pojat jotka ei kaho yötä eikä pimeyttä, seisahtuuvat tässä vielä kauvan, ja hiilein riihtyissä pakiseevat keskenänsä, puhuttellen heijän vanhoja satujansa ja kokkaisiansa.

Hauk- ja Kyntö-Rastaat ovat jo kauvan kielellensä kiiruhtaneet päivän ja kevään tuloa, ennen kuin nämät Veikkaiset vaipuuvat pois juttelemisestansa; ja moni Tyttö on levotoin näihin tautta, kaiken yötä tyhjään kokottanut kultainsa.

Näin huutaavat hyö vuosittain Helkoa Ritvalassa, ja näin on jo monta satoo aastaikoa häntä huuettu, eikä ykskään kylässä vielä tiiä minkäneistä hyö näin teköövät, eli kuka heitä ensin pani näin huutamaan. Sitä kylän väki ainoastansa totistaa, että heijän esivanhemmat monessa miespolvessa ovat kertoineet, tämän tavan olevan niin vanhan, ettei hyö, eikä toas heijän esivanhemmat ouk kuulleet milloinkaan, tahi mistä syystä se ensin on alkunsa suanut; mutta ovat ainoastansa sanoneet ja keskenänsä peättäneet, että Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hetelmiä antamasta, silloin kuin kansa näihiin kyllästyypi, tahi tämän vanhan tavansa heittää.

Mainittava on myös, että ovat ainoastansa Tytöt ja Likat jotka näihin Runoin ihtiänsä harjoittaiksen, ja jotka oppiivat näitä toinen toisiltansa. Se on myös heijän tähen kuin koko tämä juhla pietään, josta syystä se on monelta irveshampaalta, pilkan vuoksi, kuhuttu Piikoin leiri. Ilman heitä ei kylässä löyvy yhtään, satikka miehistä, joka taitaisi näitä laulella. Syy tähän taipumattomuuteen, on epäilemätä, että nämät Runot ovat tehyt kolmesta Neijosta, joihen erinomaista elämätä hyö kuvaelevat, ja niin muotoin ainoastansa ovat tyttölöihiin koskevia, sillä tavalla että hyö, näyttäissä näiten kolmen Neitoisten tapoja, osottaisi heille esimerkin, mitenkä hyö ihtiänsä pitäis käyttämän, jos tahtoisivat suaha oman onnensa suotuksi. Koska nyt näitä runoja ei lauleta muulloin kuin näinnä vissinnä päivinnä vuuessa, niin se ei ouk ihmeeksi sanottava, jos ei miehet ole heihin puuttuna, erinomattain nykyisinnä aikoinna, koska ei eneän muut Runot heitä mielytä, kuin huonot kelvottomat remputokset.

Näitä Runoja jotka tässä Helan kunniaksi lauletaan on ainoastansa neljä; joista yksi kuhutaan Alku-Sanat, ja joka ei sisällänsä pitä muuta kuin keskinäistä kehoitusta, että vastoin panetteliaiten ja kieltäjöihen tahtoa, kukkien ja mataroijen kanssa valmistamaan ihtiänsä näihin Jumaloihin männäksensä.

Tämä Runo lauletaan aina joka ilta ensiksi, jonkan perästä Tytöt välillänsä keskustelevat, mikä niistä toisista laulettaneen, Inkerin, Annikaisen vainko Matalenan Runo. Näistä kolmesta ei lauleta muita kuin yksi Runo aina iltaisella; Useemittain sillä tavalla, että ensimäisenä iltana lauletaan Matalenan, toisena iltana Inkerin, ja kolmantena Annikaisen Runo. Näistä alku-sanoista nähään silmiinnähen että hyö jo muinon ovat kieltäneet heitä näitä pitämästä, ja se näyttää ikään kuin Turusta tulleet ovat erinomattain olleet näitä lauluja vasten, koska Runossa luvataan: Ruotin ruakoisten puheilla, Turun urvut Uikkajoillen.

Toinen Runo nimitetään Matalenan-Runo. Se lausuupi siitä, että yks Neito jolla oli tämä nimi, eli suuremmmassa hekkumassa ja rikkauvessa, käytti ihtiänsä kopeasti ja ylpiästi, ja oli olevoinansa puhtaina ja parraaina Neitona, ehkä hään Vaimoista oli se pahin ja suurin häväisty. Hään oli jo salassa synnyttänä kolmet lasta, vaan suattana heitä henkettömäksi, ja murrhalla peittänyt pahat työnsä. Niin tapahtui kerran että hään mäni vettä noutamaan lähteeltä kultavarrella kupilla. Sinne tultua näki hään lähteessä kuvansa aivan ouvoksi ja hirmuiseksi. Peläten tätä rupeis hään päivittämään ihtiänsä, sanoillen: "Ohho minua Neito parka, pois on muoto muuttununna, kauniit karvaini kavonna." Jesus lähestyi häntä silloin Paimenen huamussa, tulevoinnaan varvikosta, rukoillen häneltä vettä juuvaksensa. Mutta hään sai häneltä vihapuheita, vuan ei vettä. Jesus sanoi hänellen: siksikö minä olen sinun puheis alainen, josma ilmoitan sinun ilkeyttäis? "Sanok kaikki mitäs tiiät!" vastaisi tämä sovaistu vaimo. Silloin sanoi Jesus: "kussa kolmet poikalastais? Yhen tuiskasit tuleen, toisen viskaisit veteen, kolmannen kaivoit karkeisehen. Sen kuins tuiskasit tuleen, siit ois Ruohissa Ritari; sen kuin viskaisit veteen, siit olis Herra tällä mualla; sen kuin kaivoit karkeihesen, siit olis Pappi paras tullut." Nyt vasta puhkeis Matalenan syvän. Itkin ja syntiänsä katuin, sanoi hän: "Itepäs lienet Herra Jesus!" Lankeis muahan polvillensa, pesi kyynäleillänsä Vapahtajan jalat, ja kuivaeli heitä hiuksillansa, suostuva siihen rankaistukseen jonka Vapahtaja löysi hänellen hyväksi.[9]

Kolmas Runo kuhutaan Inkerin Runo, koska siinä puhutaan yhestä Tytöstä sillä nimellä. Hänestä mainitaan että hään vielä oli aivan pieni, ja kätkyessä souatettava, kuin Lalmanti iso Ritar' kihlaisi häntä hänen kauneutensa suhteen. Vuan Lalmannille tuli lähtö sotaan kauvaks vieraillen maillen, ja sanoi lähtiissä Tytölle, että hään piti vuosikausia häntä kokottaman, vuan "kuinsa kuulet kuoleheini, ota Uro parempi, ellössä pahempataini, elössä parempataini — ota muuten muotohitteis!" Lalmanti läksi, ja oli monta vuotta poikessa. Sillä välillä Inkeri kasvoi suureksi ja ihanaiseksi. Olipas siitt yks vähä Ritar' nimeltä Eerikki, joka "vale-kirjan kannatteli" Lalmannin kuolleen, ja tahtoi viekkauvellansa Inkeriä kihlata. Mutta Inkeri ej häneen mieltynä, ehkä sukulaisetkin häntä kyllä kiusaisivat. Kuitenkin veivät hyö häntä viimeisellä "väkisin vihkitupaan; väkisin kihlat annettiin, vuan ei eneä väkisin vihillen suatu." Hiät oli jo viikkokauven juotu, piot päiviä pietty, vuan ei Inkeriä vielä vihillen suatu. Suruissansa istui hään tallin ylisellä, "sekä istui että itki, kahtoi itään, kahtoi länteen, kahtoi pitkin pohjoisehen. Näki kykkärän merellä, (lausui): jos'sa lienet lintuparvi, niin se lähet lentämään, jos'sa lienet kalaparvi, niin se vaipunet merehen; jos'sa lienet Lalmantiini, laske purjeis valkamaan!" Hiä-väki vannoi silmä kourassa hänen luulonsa olevan joutavan, erinommattain Eerikki, joka häneltä kysyi: "mistäs tunnet Lalmantiisi?" Siihen Inkeri vastaisi: "Tunnen nastan [nasta, toppen af masten, öfversta spetsen], tunnen purteet, kahen airon laskennosta, Toinen puoli uutta purtta, toinen silkiä sinistä; Silkki Inkerin kutoma, kauvan Neijon kairehtima." Hään käski veljensä nuorimman kesken kiiren jouvuttaimaan Lalmantia vastaan ottamaan, joka samassa tultuansa kysyi häneltä: "kuinka Inkeri elää?" Suatuansa asiat kuulta, jouvutti hään askeliansa, ja tuli paraaseen aikaan morsiammensa kanssa vihityksi.[10]

Neljäs Runo kuhutaan Annikaisen-Runo. Tässä mainitaan että Annikainen Neito nuori, istui Turun sillan peässä, kaitti kaupunin Kanoja, neuvoi Turun Neitoisia. Tämä toimitus joka suatto hänen elämätänsä tyyvennössä, ei kauvan pysynyt hänen onnellisessa majassa. Meren takoa moni vieras mies tuli aluksellansa Turkuun; Annikka piti heitä hyvänä ja kestinä. Vuan tämä oli hänen onnensa surma. Sillä ilman sitä, että ne hävitti hänen talonsa, hävitti ne myös hänen yksinkertaista elämätänsä. Ne suattovat häntä poisluopumaan omista vanhoista tavoista menoista ja vuattein parista. Vietellen häntä uusilla villityksillä ja houkutuksilla, vierasteli hän viimeiselläkin vanhoja ystäviänsä, ja tuli myös heiltäkin kajotetuksi. Kuin olivat häntä suaneet hyvin ostamaan heiltä heijän koreuksiansa ja kauppa-kalujansa, purjehtivat hyö jälleen pois omillen mailleen, niin ettei heitä eneä kuuluna eikä näkynä, jättäin häntä niin kuin narriksi vanhoin ystävien parveen. Mutta se näyttää kuin hänen halunsa äkkinäisiä nouvattamaan ei oisi sillä tullut täytetyksi. Sillä vaikka Runo joka hänestä puhuu on monessa paikassa puuttuva ja vajoava, nähään kuitenkin, että hään viimeisellä joutui naimiseeen yhen muukalaisen kanssa, joka vei hänen pois omaan muahaasek. Silloin vasta (ehkä myöhään) hään havaihti, että hänen syntymäpaikkansa oli muita parempi ja onnellisempi; ja juohtuissa mieleen sitä paikkoa jossa hään lähtiissänsä isänsä-muasta viimen juotti Poronsa,[11] ruikutteli hään: Siihen kasvoi tuomi kaunis, tuomeen hyvä hetelmä; karkais siihen kataja kaunis, katajahan kaunis marja; joka siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen, joka siitä lemmen leikkais, se leikkais ikuisen lemmen.[12]

Nämät ovat ne runot, joita lauletaan Helan huutamisessa. Kuka löytää heissä mitään pakanallista, mitään epäluulemista, mitään siveyttä vastaan sotivata käytöstä? Sitä vasten hyö osottaavat nuorukaisillen ylpäyven ja suastaisuuen, uskollisuuen ja Rakkauen, kevytmielisyyen ja huikentelevaisuuen palkan. Hyö opettaavat heitä ylenkahtomaan Matleenoo, että Inkeriä rakastaa, ja Annikaista surkuttella. Onko se ihmeteltävä että näiten kolmen Neijoisten esimerkit ja luovut [luotut, öden], hellästi painaiksen Tyttölöihin syvämmiihin, ja että hyö laulellessa heijän tapojansa, kukin muistutteloo omoo vastatulevaisuutta [vasta-tulevaisuus, framtid]. Se on sen eistä meijän mielestämme ei ainoastansa yksi luvallinen, mutta yksi kiitettävä tapa, että näin juhlallisesti vuosittain muistutella ja varoitella nuoria Naisia niistä virheistä ja villityksistä, jotka useemmittain tahtoo heitä vietellä, niin kuin ylpeys, huikentelevaisuus ja kevytmielisyys; niin myös kuin että toisin puolin osottaa heillen ne hetelmät jotka heillen uskollinen rakkaus kantaa.

Myö toivottaisimme ja syvämestämme mielellämme soisimme että tämä kaunis tapa, näin muistutella Nuoria vaimoja tutkistella ihtiensä aina oisi pysyvä ja voimassansa, eikä milloinkaan häviäis Ritvalan kylästä! ja vielä siittenkin että ne nuoret käyttäisivät tämän heijän esivanhemmiltansa heille heijän hyväksi asetetun juhlan omaksi onneksensa ja kunniaksensa. Näin tähen, näkisimme myö kernaast sen vanhan puheen uskottavaksi, että kylän vainiot lakkaisivat kasvamasta, kuin kansa tämän kauniin tavansa heittäisivät.

Myö ei taija olla puhumata, että se Salencyn kylässä, Picardien muakunnassa, Frankriikin Riikissä, piettävä juhla, joka mainitaan Ruusu-juhla (ja joka on aivan kuuluisa ja merkillinen) on paljon yhteenverrattava tämän Suomalaisten Helan kanssa. Tämä Salencyn juhla pietään sillä tavalla että kaikki kylän Tyttäret kerran vuuessa yhteenkokountuvat; se joka käytöksensä puolesta, ja kunniallisuutensa suhteen, on luettava heistä parraaksi ja ylistettäväksi, kaunistetaan silloin juhlallisesti Ruusunkukkaisilla, että sillä osottaa hänellen sen palkinnon ja mielisuosion kuin hään on kaikilta ansaitseva. Salency on se ainoa kylä koko Frankriikin valtakunnassa, ja ehkä koko mailmassa, jossa joka vuosi semmoinen merkillinen juhla pietään vaimoväin kunniaksi. Kaksitoistakymmentä satoo aastaikoa on tämä juhla tässä jo pietty, ja sitä pietään siinä vielä tänä päivänäkin.

Verratessa näitä molempia juhlia keskenänsä, myö ei muuten taija, kuin pitää Suomalaisten juhlaa parempana ja soveliampana. Sillä Frankkalaisten kukka-juhlassa, yks Tyttö kyllä palkitaan vaan monta jääpi palkihtemata. Se on arvattava että Tyttölöistä on monikin joka luuloo ihtensä ansaitsevan saman kunnian, ja joka nyt paheksii — ehkä myös katehtii sitä joka on kukilla lahjoitettu. Sillä tavalla, tämä muuten kaunis ja ylistettävä juhla, mielyttää yhtä ja murheuttaa monta, ja taitaa ehkä suattaa kateusta Tyttölöihen välille. Siihen vielä tuloo luettavaksi että se on varsin vaikia joukosta löytää ja ulosvalita sen parraan, ja tetä monet vanhemmat ehkä keskenänsä silmennylkiin pyytäävät suahaksensa lapsiansa tähän kunniaan; ja josta siitä ehkä kylmäkisko ja vihat syntyypi naapuriihen välillä. Näitä kaikkia kahtellesssa myö täytymme piättää, että jos tämä Ruusu-juhla monessa silmässä näyttää hyviä vaikutuksia, ja kilvoittelemuksia hyviin tapoihin, niin se myös toisin puolin kahottu, teköö monessa syvämmessä levottomuutta, murhetta ja mielikarvaisuutta. Ja jos niin tapahtuisi, että häntä joka on näin kunnialla merkitty, vasta jälestäpäin löytäisivät puheen alaaiseksi — mitä pilkkamista ja nauramista eikö semmoinen juhla ja juhlanpitäminen matkaan suata! Ilman sitä niin se ei oo totiseen siveyteen [Siveys, (ärbarhet, anständighet) qvinlig dygd; Kelvollisuus, (duglighet) manlig dygd; Hyvyys, (godhet) dygd i allmänhet] sopiva, että ulkokunnialla häntä palkita ja kaunistella. Hänen suurin palkinto on omassa ilomielituntemisessa [Ilomieli-tunteminen, sjelftillfredsställelse], ja hänen luonnollinen luatunsa on, että yksinäisyytessä ja ilman muihen tietämätä harjoitella hyvyyttä. Se on kohtullinen ja myös kiitettävä että hyvyys ja siveys nautitsee ulkonaistakin kunniata; ei ainoastansa hänen suhteen joka sitä harjoittaa, vuan erinomattain, (niin kuin esimerkki) muihen suhteen; vaan minä pelkään että Salencyn nuoret Tyttäret, kilvoitellen keskenänsä tätä kunniata, hakeevat hyvyyttä ja hyviä tapoja enemmin kunniansa suhteen, kuin ite hyvyytensä suhteen. — Olkoonpa asia miten tahaan, niin on hyvä, kuin hyvin laittaa.

Kuitenkin pitämmme myö Ritvalan Helkoo siinä asiassa parempana, ettei Piioista yhtä ylistetä, toisia alenneta. Tässä hyö kaikki suavat tilaisuutta että mieltänsä myöten joukossa rehvastella, mutta kukin kantaa mitä hään on kylvänyt. Näissä Runoissa löytäävät ne hyvät piiat esimerkkinsä, niin myös kuin ne pahatkin. — Heitä kyllä tässä ei kukaan kiitä, sen vähemmin toru ja nuhtele, vuan ne kantaavat kukin povessansa, riemunsa tahi murheensa. Kuin hyö laulaavat Inkerin tahi Matalenan tapauksia, niin se vaikuttaa heissä enemmin kuin että lausua heillen ilosta tahi surusta. Sillä puhuttaissa Inkeristä ja hänen käytöksistänsä, muutteloo ne nuoret Tytöt oman mielensä tietämätöinnä hänessä, tahi toas häntä omassa mielessänsä. Ja sillä tavalla tämä nuorukainen ja Inkeri ei eneä ouk toisista erinäiset, voan yhtä olentoa. Minä oon nähnyt ihe Ritvalan Tyttäriien näitä laulaissa itkevän; muutamat vuotattivat ilon kyynäleitä, muutamat surun.

Vuan mitäs myö eneä puhumme tästä Helanjuhlasta! Myö olemme jo nähnyt sen suuren aivotuksen kuin meijän esivanhemmat ovat tahtoneet sillä osottaa. Meijän tuloo tätä niin kuin muitakin heijän jäännöksiä, kunnioittoo ja arvossa pitee, ei pilkata ja ylenkahtoa.

Niistä jotka enemmitten ovat tahtoneet suattoo tätä juhlaa hävitöksen ala, luulessaan tässä olevan jotakuta pakanallista ja epäjumallista palvelusta, tahi yhen siemenen pahuuteen ja epäluuloon, on Sääksmäen ennen muinonen Rovasti Forsselius, jonka henkellisessä Papin-neuvoittelemuksessa etesveti kantelemuksia Ritvalaisia vasten tästä heijän käytöksestänsä. Koska asia oli moa-oikeuessa tutkittu, ja sieltä lykätty Consistoriumin koettelemuksen ala, niin annettiin siinä sellainen piätös, ettei Ritvalaisia kielletä Helkoa huutamasta, ainoastansa hyö kertaus-sanoistansa poissulkevat sen sanan Jumala(?). Tätä tekivät hyö myöskin, ja kuin ennen vanhuutessa ovat laulaneet: "Jumal' on kauniissa joukoss," niin laulaavat nyt ainoastans: "kauniissa joukoss".[13]

Toisin päin ovat toas Muaherratkin puolestansa kieltäneet heitä valkeata pitämästä Helan vuorella siinä pelvossa, että tuostakin taitais turmio tapahtua; ehkä tämä vuori makaapi vainion keskellä kaukana pois mehistä ja muista kylistä. Tätäkin ovat hyö vaariin ottaneeet, ja käyttäävät nyt Helkoa vähemmällä juhlallisuuella vaan isommalla yhtä-tyytyväisyyella [yhtä-tyytyväisyys, liknöjdhet] kuin ennen.

Mutta koska myö nyt olemme kyllä puhunut tästä juhlan pitämisestä, niin ehkä se ei oisi sopimatoin että vähä puhua kylästäkin jossa se pietään.

Ritvalan kylä on epäilemätä yks niistä vanhemmistä kylistä Sääksmäen pitäjässä;[14] ja juuri sen tienoilla vielä nähään jäännöksiä siitä vanhanaikuisesta Hakoisten linnasta, josta nyt ainoastaan yksi kivi-raunio on jälellä.[15] Kirjoissa tämä kylä kuhutaan Ridvalla, vaan suusanalla Ritvala, ja maan-kielellä [maan-kieli, Provins-dialekt] Ritvala. Se näyttää ikeän kuin kylä oisi nimensä suanut Ruohin kielestä, ja josta oisi arvattava että Ruohtalaisia ennen on tässä asunna. Silloin kuin Vallan-hallihtia [Vallan-hallihtaja, Riksföreståndare] Birger vuonna 1250 rakensi Hämeenlinnan ja siihen kuletti joukkonsa, on mahollista, että muutamatkin hänen Sankarista asuivat linnan ulkopuolella niissä lähimmäisissä pitäjissä; ja on uskottava että jokuu heistä silloinkin oleskeli Seäksmäessä ja alotti Hakoisten linnoo; ja että Ridvallan kylänpaikka silloin ainoastaan oli yksi kankasmaa tahi nummi, jossa heijän Sankarit ja Soturit [riddare och kämpar] lennättivät hevoisiansa.

Vallan-mantie joka Hämeenlinnasta viepi Tampereseen kulkoo kylän läviten, jossa vielä toinenkin pitäjän tie kulkoo ristiin; ja se on tällä ristillä kuin piijat näinnä Helka-iltoinna, yhteen tunkeiksevat. Kylästä luetaan puolitoista virstaa kirkollen, vuan ei muuta kuin virstaa Huittulan keskievariin. Kylä on jaettu kahteen suureen osaan, josta yks kuhutaan Yläkyläksi, toinen Alakyläksi. Yks peltomoa eroittaa heitä toinen toisestansa.

Kaikki mitä tässä nyt on puhuttu, on sanottava Alakylästä, joka Yläkylästä makoo etelään, ja on luettava heistä sekä vanhemmaksi että suuremmaksi. Yläkylässä rajoittaavat myös Helkoa, vaan iteksensä toisella kohalla, kuhuttu Karjuveräjänmäiksi; muutoin ne käyttäävät ihtiensä samalla lailla kuin Alakylässä, ja laulaavat samojakin Runoja.

Se on meistä outo kyllä, ettei molemmat kylänpiät yhessä pie tätä yhteistä juhlaa; vaan on uskottava että hyö vanhuutessa ovat olleeet yhessä, ja oisi toivottava että hyö myös tästäpäin yhessä käyttäisivät tämän kauniin juhlan. Jos ei muuten, niin sillä tavalla että kaikki lapset kokountuisivat yhen valkian ympärille, jos kohta hyö kävisivätkin sinne kahessa joukossa.

Tämä jo monaisten mainittu Helka-vuori ei ouk mikään oikea vuori, vuan yks harju-tahi selänne-mua, joka pistäiksen Alakylän etelä puolelle, ja jonkan toisella puolella Vanajavesi ynnä hänen monen suarensa kanssa puahtaa kuin vesipata. Helka Vuoresta on jo suurin osa tehty peltomuata, ja mikä hänestä on jälellä kasvattaa paljaita katajapensaita ja kanervoja. Siihen missä valkiata ennen piettiin, on äskettäinkin kaivettu tervahauta, niin että se juuri näyttää niin kuin kylän Helka jo ottaisi Ritvalasta eronsa. Se on paha kyllä että kylän asukkaat ei paremmin korjoo yhtä paikkoa, jossa heijän esi-vanhemmat monessa miespolvessa ovat Tyttölöihen ja Ystäväitten keskellä viettäneet niin monta suloista ajan kulua.

Myö tahomme myös nyt tässä jälestäpäin julistaa ne Runot josta myö jo olemme puhunut, ja joihen laulaminen on luettava niin kuin Helan suurin pyhyys. Myö tiemme tätä sekä heijän sisällepitonsa suhteen, sekä että myös Tulevaisillen säilyttäisimme meijän esivanhempien vanhoja juohutuksia [juohutus, Dikt].

Kuitenkin täytyy meijän ensin muistutella, että myö heijän tutkiissa olemme löytäneet heijän olevan aivan puuttuvaiset [puuttuvaiset, Bristfälliga, defecta, fragmentariska] ja vian alaiset [vian-alaiset, corrumperade].

Myö ei ouk uskaltanna mieltämme myöten parata näitä virheitä, vuan tahomme lukioillen toimittaa heitä aivan senkaltaiset, kuin niitä tällä haavalla Seäksmäissä lauletaan, luuleissamme että kukin mieluisammasti käsittäisi heitä, heijän omassa vanhanaikuisessa, jos kohta alaistomassakin puvussa, kuin että suaha heitä jatketuksi, parsituksi ja paikatuksi tämän ajan tilkuisilla.

Myö olemme sen eistä pitänä sitä puheenmurretta hyvänä, kuin tässä kylässä puhutaan, ja josta nämätkin Runot ovat osansa suaneet; ja olemme kirjutanneet heitä niin katkaistunna ja murrettunna, kuin ovat, että silläkin säilyttäisimme heijän omat vanhan-aikuiset ja näillen paikoillen varsin tunnettomat sanat;[16] joista myökään emmö kaikkia käsitä. Kuitenkin oommo myö kokenut että muistutuksillamme heitä joksikin selittää. Vaan se tuli meistä pahoin tehty, ettei myö silloin muistana kirjuttoo heijän laulamusta (melodi) muistiin, mutta toivoomme vastapäin suavan tätäkin toimittanneeksi.

I. ALKU-SANAT.[17]

    Ruvetkasme, rohjekasme,
      Kaunissa joukos'!
    Elkäs eäntämme hävetkö,
      Kaunissa joukos'!
    Vaikk' on Lapset laulamassa,
      Kaunissa joukos'!
    Pikkuiset pirisemässä,
      Kaunissa joukos'!
    Heikot Virret heittäjälle,
      Kaunissa joukos'!
    Annas mun käjen kukata,
      Kaunissa joukos'!
    Merihelmet helkyttellä,
      Kaunissa joukos'!
    Saksan pehkineet sanella — — —
      Kaunissa joukos'!
    Ruotin ruakoisten puhella,
      Kaunissa joukos'!
    Turun Urvut uikkajoille,
      Kaunissa joukos'!
    Väätty-vasken vaikkajoille,
      Kaunissa joukos'!
    Käykäm' Siukukset sinelle,
      Kaunissa joukos'!
    Mataroille morsiameks,
      Kaunissa joukos'!
    Tuokam' sieltä seulan täysi,
      Kaunissa joukos'!
    Mataroita markan vakka,
      Kaunissa joukos'!
    Tehkesme sinistä siltaa,
      Kaunissa joukos'!
    Uikamme punainen porras,
      Kaunissa joukos'!
    Jumaloihiin männäksemme,
      Kaunissa joukos'!
    Jumaloihiin puhtaisiin,
      Kaunissa joukos'!

II. MATALENAN-RUNO.[18]

    Matalena Neiro nuori
    Kauvan se kotona kasvoi,
    Kauvan kasvoi, kauvas kuului,
    Tykönä hyvän Isänsä,
    Kanssa armahan Emonsa.
    Polki, polki permannoita
    Hänen korko-kengillänsä,
    Rautaisen rahin kulutti
    Astioita pestessänsä,
    Kulman pöyvästä kulutti
    Hopiapäällä veittellänsä,
    Hirren kynnystä kulutti
    Hänen hieno-helmallansa,
    Toisen hirren päänsä päältä,
    Hänen kultakruunullansa.

    Matalena Neiro nuori
    Mäni vettä lähteeltä,
    Kulta kiuluinen käressä,
    Kulta korva kiuluisessa;
    Katteli kuvan siansa — — —
    "Ohho, minua Neiro parka!
    Pois on muoto muuttununna,
    Kaunis karvani karunna!
    Eipä kiillä rinta-kisko,
    Eikä hohra pää-hopeeni!"
      Jesus Paimena pajussa,
    Karjalaissa kaskismaissa,
    Anoi vettä juoraksensa.
    "Ei o mulla astiata,
    Ei o kannuini kotona!
    Pikarit pinona vierit,
    Kannut halkona kaalsit."
      "Pistäpäs pivon täysi,
      Kahmalon täysi kanniksella!"
    "Mitäs puhut Suomen-sulha,
    Suomen-sulha, Mairen-orja,
    Isäini ikäinen paimen,
    Ruoti ruorolla elänyn,
    Kalan-päillä kasvatettu
    Karjalaissa kaskismaissa."

      "Siismä lienen Suomen-sulha,
      Suomen-sulha, mairen-orja,
      Isäis ikuinen paimen,
      Ruoti ruoroilla elänyn,
      Kalan päillä kasvatettu
      Karjalaissa kaskismaissa,
      Ellemme elkiäs sanelen?"
    "Sano kaikki mitäs tierät!"
      "Kussas kolmet poikalastais?
      Yhren tuiskasit tuleen,
      Toisen vetkaisit veteen,
      Kolmannen kaivot karkeiseen.
      Sen kuins tuiskasit tuleen
      Siit olis Ruotissa Ritari,
      Sen kuins vetkaisit veteen
      Siit olis herra tällä maalla,
      Sen kuins kaivot karkeisehen,
      Siit olis Pappi paras tullut."
    Matalena Neiro nuori
    Rupeis vasta itkemään.
    Itki vettä kiulun täysi,
    Pesi Jesuksen jalat;
    Hiuksillansa kuivaeli.
    "Itepäs lienet Herra Jesus
    Kusmuin elkeeni sanelit!
    Pane minua minkäs tahrot,
    Soihin maihin portahiksi,
    Jaloin päällä-käytäväksi,
    Joka porton käytäväksi,
    Joka tuulen turjotella,
    Laaja lainen larella."

III. INKERIN-RUNO.[19]

    Inkeri ihanen Neiro
    Varas se vakuhun nais,
    Lalmanti Iso Ritari
    Anto kättä kätkyä
    Ison kimpun kihlajell,
    Suuren sormuksen lunasti.
    "Kokotteles vuotta viisi,
    Vuotta viisi, vuotta kuusi,
    Kanssa kaheksan keseä,
    Ynnä yheksän suven,
    Vuosi-kausi kymmenettä!
    Kuinsa kuulet kuoleheeni,
    Ottakos uroa parempi!
    Elkössä pahempataini,
    Elkössä parempataini,
    Ota muutoin muotohitteis!"

    Erikki vähä Ritari
    Valeh-kirja kannatteli,
    Valeh-kirja kiiruhulta:
    "Lalmanteis on sorissa voit'tu,
    Pantu maahan paimen luissa." — — —

    Inkeri ihanen Neiro
    Väein vietiin viintupa,
    Väein kihlat annettiin,
    Väein ei eneä vihillen saatu.
    Ei miehin eikä miakkan,
    Eikä uljoisten uroisten,
    Eikä vaimojen valitten,
    Eikä neitten kauneuven.
      Inkeri ihanen Neiro
    Istu se lutin solassa,
    Sekä istu että itki,
    Katto itään, katto länteen,
    Katto poiki pohjoisehen.
    Näki kykkärän merellä:
    "Jossa lienet lintuparvi,
    Niin sä lähre lentämään!
    Jossa lienet kalaparvi,
    Niin se vaipunet mereen!
    Jossa lienet Lalmantiini,
    Laske purtees valkamaan!"
      Erikki vähä Ritar:
      "Mistäs tunnet Lalmannikseis?"
    "Tunnen nasta, tunnen purteet,
    Kahen airon laskennosta,
    Toinen puoli uutta purtta,
    Toinen silkiä sinistä;
    Silkki Inkerin kutoma,
    Kauvon Neiron kairehtima."

    "Minun nuorin Veljykkeisen,
    Ota ohrilta oriis,
    Irulta ikä-lihanen,
    Maata-jalka maltahilta,
    Aja vasta Lalmantia!"
      "Terve, nuori Naeramiehein!
      Kuinka Inkeri elää?"
    "Hyvä Inkeris elää,
    Viikkokausi häitä juotu,
    Toinen lahjoja lareltu,
    Kolmas annettu antemia."

IV. ANNUKAISEN-RUNO.[20]

    Annukainen Neiro nuori,
    Istu Turun sillan päässä;
    Kaitti kaupungin Kanoja,
    Neuvo Turun Neiroisia.

    Nousi pilvi luotehesta,
    Toinen lännestä läheni;
    Se kuin lännestä läheni,
    Se muutui Neiren haaksi;
    Se kuin nousi luotehesta,
    Se muutui kestin haaksi.
      "Jo mun kesti kerran petti,
    Hukutteli huoran poika,
    Söi mun syötetyt Sikaini,
    Joi mun joulu-tynnöriini. — —
    Minun pieni pelto-paitain
    Tahto verkaista hametta,
    Minun verkainen hameeni
    Tahto vyötä kullattua,
    Minun vyöni kullatuini
    Tahto raskaita rahoja,
    Minun raskaat rahaani
    Tahto nuorta kauppamiestä,
    Minun nuori kauppamiehein
    Tahto männä muillen maillen,
    Muillen maillen vierahillen.
      Puhui purjehen siaan,
    Kantoi hahteen kalunsa. — — —
    Hikois' Hirvi juostuansa,
    Joi Hirvi janottuansa,
    Herantiestä lähtehä.
    Siihen kuolansa valutti,
    Siihen heiti haivenensa;
    Siihen kasvoi tuomu kaunis,
    Tuomuun hyvän herälmän;
    Karkais siihen kataja kaunis,
    Katajahan kaunis marja;
    Joka siitä oksan otti,
    Se otti ikuisen onnen;
    Joka siitä lemmen leikais,
    Se leikais ikuisen lemmen.
    Jesuksen jätän siaani,
    Maaria hyvä majaini,
    Hyvä on toisten tullakseeni,
    Parempi palatakseeni
    Ennen tehruillen teloillen,
    Aluttoillen anturoillen.
    Kennenkäs on telat tekemät?
    Kennenkäs on anturat alomat?"
    "Jesuksen on telat tekemät!
    Maarian on anturat alomat."

G—nd.

VANHOIN SUOMALAISTEN AJANLUVUSTA.

Ihmiset on jo vanhoinna aikoinna löytäneet tarpeelliseksi, että jollakulla tavalla meärätellä ajan kulua. Se on ollut päivällä kesäsinnä aikoina, kuin talvisinna — niinnä pitkinnä öinnä, tarpeellinen että selittää ajan ja päivän juoksua. Jokainen kansa on eri-tavalla kokenut tätä toimittaa, ja omalla loavullansa nimittännyt näitä ajan muutoksia. Ennen kuin kellot, tunti-lasit [Timglas] ja tuntipassaat [Timwisare] tulivat tietyiksi, niin oli melkein vaikia ja ehkä mahotoin, että tasoittaa ja luettaa tunnin kulumista. Kuitenkin ovat ne vanhat Suomalaiset, ilman näitä tarpeita, tässäkin asiassa melkeen ymmertännyt tarkoitella sekä hetken[21] että tunnin miärät; niin että niillen vielä nytkin ei ouk kellosta talvista, eikä huolla tunnintuikkareista[22] Päivä on heilien niin kuin muillenkin ollut se johtattaja, joka osotti heillen ajan-juoksut, ja josta hyö parraaittain taisivat ajanluvut tarkoitella. — Pävännousun- päivänlaskun- ja syvänpäivan-aikaa eroittaa vähä kukin, kuin myös, että päivä vuorokauven piästä loistaa entisellä kohallansa; mutta että tasoittaa tätä vuorokautta yksissä meärätyissä ja yhtäläisissä osissa, siihen ei pystyk joka miehen kynnet, ja onkin ilman kellota varsin mahotointa. Eivät Suomalaisetkaan osanneet kellon puuttehessa tätä toimittoo, mutta ymmärsivatpä kuitenkin jakaella vuorokauttensa vissiin erilaisiin osiin, joita ne aivon hyvin tiesivät toisistaan eroitella; ja tulivat sillä aikaan, koska heill' ei ollut toista parempata.

Se on uskottava, että se roaka ihminenkin ensin hoksaisee, että aurinko jonkun vissin ajan peästä paistaa taivaalla sillä kohalla kuin ennenkin, tahi että se aina vuorollansa kulkoo omia vanhoja polkujansa.

Koska hään oli näin yhen vuoronsa matkaasek tehnyt, niin Suomalaiset kuhtuivat ajan, joka oli sillä välillä kulunut, Vuorokausi.[23]

Tämän vuorokauven jakoivat hyö siitten kahteen peä-osaan, joita hyö kuhtuivat "Ajat", nimittäin, päivän- ja yön-aika.

Päivä t. päivä-kausi,[24] kuhtuivat sen ajan kuin päivä paisto, ja olivat toimessaan; ja

t. yö-kausi,[25] silloin kuin oli pimiä, ja hyö lähteneet levollen.

Mutta koska päivä ja yö ei tullut perätyksin ja järjestään, vaan verkkaisella ajan kululla, niin kuhtuivat sitä aikoo, joka oli heijän välillä, ja ikään kuin eroitti heitä toinen toisestansa, "oamu ja ilta."

Oamu t. huomen,[26] merkihtee päivän alkua ja yön loppua, tahi sitä aikoo vuorokauvessa joka oli yön ja päivän välillä; ja

Ilta t. ehto,[27] merkihtee yön alkua ja päivän loppua, tahi sitä aikoo joka oli päivän ja yön välillä.

Päiväkauvensa jakailivat hyö muuten kolmeen osaan, nimittäin:

1) Aamusta päivee t. oamupuol-päivee, jota luettiin päivän noususta oamiaiseen asti; kesällä 6 tuntia, talvella ei yhtäkään.

2) Syvän-päivä, jota luettiin oumiaisesta murkinoillen asti, eli 6 tuntia.

3) Ilta-päivä, t. iltapuol'-päivä[28], jota luettiin murkinasta päivän laskuun; kesällä 7 tuntia, talvella ei yhtäkään.

Kuin tarkoittivat työn aikojansa, niin jakoivat niinikään päivänsä kolmeen osaan, joita hyö kuhtuivat rupiamia, t. rupeema, koska hyö silloin aina uuvesta rupeisivat työhöön; tahi ruokaväliä, koska näillä ymmärrettiin niitä aikoja, jotka olivat ruoka aikoin välillä.[29] Nimittäin:

1) Oamu-rupiama, jota luettiin heijän ylösnousemisesta oamiaisiin, tahi siihen kuin söivat eineensä, tahi kello nuon 3:sta ja 4:stä aina kello 8:aan ja 9:ään, eli neljä t. viisi tuntia.

2) Puolipäivän-rupiama, jota luettiin oamiaisista murkinaan, tahi kello 8:sta ja 9:ästä, kello 2:hteen ja 3:meen; eli kuus tuntia.

3) Ilta-rupiama, jota luettiin murkinoista iltaiseen, tahi kello 2:sta ja 3:sta kello 8:saan ja 9:sään, eli kuus tuntia.

Yöt jaeltiin niinikään kolmeen osaan, nimittäin:

1) Ilta-puol' yötä, t. ilta-yö, jota luettiin kello nuon 10:estä ja 11:estä kello 12:teentoista, tahi yks eli kaks tuntia.

2) Syvän yö, t. syvän-yön aika, jota luettiin kello 12:nestä kello 1:hteen, eli yks tunti.

3) Oamusta-yö t. oamupuol' yötä, jota luettiin kello 1:stä kello 2:hteen ja 3:meen, tahi yks eli kaks tuntia.

Tämä jakaminen oli erinomattain kesäisinnän aikoinna luonnollinen, koska hyö silloin nousivat ylös päivän nousulla, ja mänivät moata päivän laskulla; mutta syksyn puolla, ja alinomattain talvella, koska päivät olivat lyhymmillänsä, niin tämä jako ei eneä ollut seisovainen, koska heijän silloin täytyi jo pimeyvellä sekä ylösnousta, että toimittoo työtänsä. Eli toisin sanottu: koska oamut ja illat olivat jo venyneet niin pitkiksi, että hyö itestään jo synnyttivät ajan-kausia.

Nämät ajat, jotka valvantonsa puolesta luettiin päivään, ehkä heitä pimeytensä suhteen, ei eroitettu öistä, kuhuttiin puhteiks, koska silloin liiuksesta puhuttiin ylös valkiata, ja valvottiin kunnek päivä piti puheta.[30] Näistä puhteista kuhuttiin yks oamu-puhe, toinen ilta-puhe. Heitä luettiin sitä myöten pitkiksi, kuin oli vuotta kulunut. Eikä heitä muuten jaettu, kuin sanoilla, "kukko oli jo niin ja niin monta virttä laulanut", tahi: "laulanut niin ja niin monta hetkee" (stunder, wäckter).[31] Mutta tämä oli aivan puuttuvainen, sillä toisinaan hyö laulaa illan pimitessä, toisinaan parras-puuhun noustessansa, toisinaan yön syvämmillä, toisinaan päivän valetessa, j.n.e. sitä myöten miten ovat nuoria tahi vanhoja; eli sitä myöten miten ovat kunnollisia tahi kunnottomia.

Kesäisinnä aikoinna, koska yöt ovat lyhymmillänsä, niin ei löyvy ollenkaan näitä puhteenaikoja, eikä heitä silloinkaan mainittu; mutta syksyllä ja keväällä, vaan liioitenkin talvella, koska on yötä liiaksikin, silloin puhteetkin olivat yhtä pitkät kuin rupeamat, tahi nuon melkeen yhtä pituiset, kuin talviset päivät. Sillä oamu-puhe luettiin Joulun aikana k. 3:sta — k. 9:sään, tahi 6 tuntia; ja ilta-puhe k. 3:esta — k. 9:sään, eli 6 tuntia; ja päivät luetiin joulun olla k. 9:stä — k. 3:meen, eli 6 tuntia. Yön tahi makuun aika olisi ollut tämän luvun perästä myöskin 6 tuntia; vaan kuin veitään pois iltaisen ja valvomisen ajat, niin se ei ouk jos ainoastansa 4 tuntia kaikkiaan.

Näin jakailivat hyö nyt vuoro-kautensa ensinnik neljään osaan, nimittäin päivään ja yöhön, iltaan ja oamuun; tahi neljään peä-aikaan, nimittäin päivän- ja yön-aikaan, ja oamu- ja ilta-puhtehen. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osanneet tarkoittoo niitä monia erinnäisiä ja pienemmäisiä ajan kuluja vuorokauvessa, joita myö kelloloillamme toimitamme, niin hyö toisella tavalla kokivat niitä tapailla.

Päivällä niin aurinko auttoi heitä valollansa näitä miärätellä, yöllä täytyi heijän ottoo oppia muista merkkilöistä. Koska nyt päivä nayttäikse taivaalla erikohalla erinnä vuosaikoinna, ja päivät että yöt sitä myöten lisentyyvät että pimentyyvät, niin tuli tämä heijän ajan-laskeminen [ajan-lasku, tideräkning; ajan-laskeminen, Sätt att räkna tiden] aivan puuttuvaiseksi ja muutoksen alaiseksi. Heijän täytyi sen eestä tehä kahta tällaista ajan-laskua, joista yksi kelpais kesäisinnä aikointia, toinen talvisinna. Mutta nämät ovat kumpaisetkin vähä vitaisia ja vuotta myöten vajenevaisia, koska päivä jo puolessakin aastajassa välittää kaikuvansa. Se on sen eistä tarpeellinen, että ensin tuntea mistä vuuen ajasta on kysymys, ennenkuin ajan-kulkua vuorokauvessa selitetään. Niin myös on erotus pohjoisemmista ja eteläisimmisistä paikoista; myö oommo tässä tarkoittannut keskellen moata, ja arvaellut mikä oisi sopiva suuremmallen osallen moastamme.

Että tarkemmin tuntea tätä, nimittäin mitenkä meijän vanhemmat ovat ajan lohkoineet ja nimittänneet, on sekä hauska että ehkä myös monestin tarpeellinen tietä, koska ajanluvussa vielä nytkin harvoin mainitaan tuntia; kaukaisemmissa moakuunissa, ehkä — ei milloinkaan.

Ne nimet jotka tässä mainitaan, ovat Savossa tavalliset, muualla ehkä ruukataan muita, joita eimö tunnetak.

a) Kesäisinnä aikoinna

Oamu-puol' yötä, sanotaan kuin kello on 1 yöllä.

Ennen päivän koitetta — nuon k. 1/2 2. Virk. koido eel.

Vähee ennen päivän nousemista, sanoovat silloin kuin on taivas iässä punainen, ja koska jo rupia tuntumaan millä kohalla päivä nousoo. Sanotaan myös että päivä silloin ruskottaa — k. 2.

Pävän-nousun aika, t. päivän nousu sanotaan silloin kuin ikään päivä on nousemassa, nuon k. 1/2 3. Virk. päwä nousmisse aeg.

Jälkeen päivän-nousu, t. päivän noustua, (Torn. päivän nostua) vähäikkystä myöhämpi — kuin on jo päivä yläällä — k. 1/2 3.

Päivä on sylen ylyyellä, sanotaan kuin on nuon sylen verran nousut, k. 3/4 3.

P. on kahen sylen ylyyellä, k. 3.

P. on kolmen sylen ylyyellä, k. 3 1/4.

P. on ennen suurus-paloja, k. 5; (talvella k. 6, 7).

P. on suurus-paloilla,[32] silloin syövät hyö suuruspaloo tahi eineensä, kuin ovat hetkese työtä tehneet; leikkuun aikana aina, k. 1/2 6.

P. on puol'-aamiaisissa, e. puol'-aamuisissa, t. puol-aamiaisen aika, k. 6.

P. on vähä ennen oamiaisia, t. oamiais-päiviä, e. aamus-päiviä, k.7

P. on oamiaisissa, t. aamuisissa, e. Oamiaisen aika (Torn. einehen aika), k. 8.

P. on korkeissa e. myöhäisissä aamiaisissa, k. 1/2 9 — 9.

P. on halki moan,[33] k. 10; muutamissa sanotaan, että päivä silloin paistaa vesi etelällä(?) t. halki ilman. Virk. kesk-hommiko t. enne lounat.

P. on puolen rinnassa, t. puolen päivän rinnassa, sanotaan kuin kello käyp kahtatoistkymmenettä — k. 11, Virol. kuhtuuvat tätä noor louna aeges.

P. on puolessa, t. puolen päivän aika. Silloin sanotaan myös päivän olevan korkeimissaan — k. 12. Virk. louna aeges(?).

P. on jälellä puolen, t. yli puolesta, ikään kuin se siitä pyörähtää — k. 1. Virk. kesk päwa aeges, kesk-lounat, pool-lounat(?).

P. on poikki-moan,[34] t. aikuisissa murkinoissa — k. 1, silloin sanoovat myöskin että päivä alkaa jo paistaa kontti-kuusen peällä t. kontti houkan peällä,[35] joka merkihtee että se jo paistaa sen honkan peällä kussa kontti t. ruoka-laukku riippuu; joka toas toimittaa, että oisi aika muka ruveta jo ruuallen; sanotaan myös että se paistaa linnun ratoo kohti ja linnun lennosta.[36]

P. on liki murkinata — k. 2 1/4.

P. on murkinan rinnassa — k. 1/2 3.

P. on murkinoissa, silloin syöpi työrahvas atriansa, t. murkinansa (Savol.[37]) Lounansa (Karjal.) päiväellistänsä (Hämäl.) puolipäivänsä (Turkul.) — k. 3.

P. on vähä-vitaisissaan — k. 3 1/4.

P. on alaisissa murkinoissa, t. myöhän murkinoissa — k. 1/2 4. Virk. pärrast lounat.

P. on vitaisissaan[38] — k. 4, sanotaan myös että päivä silloin on lännellä.

P. on aikaisissa saunan panoissa — k. 5.

P. on saunan panoilla — k. 6.[39]

P. on myöhäisissä saunan panoissa — k. 1/2 7.

P. on kolmen sylen ylyyellä.

P. on kahen sylen ylyyellä.

P. on sylen ylyyellä.

P. on puihen latvoin tasalla — 9 1/4. Virk. pääw on metsä ladwus.

Vähää ennen päivänlaskua — k. 9 3/4. Virk. enne päwa mahha-minnemist.

Päivän laskun aika — k. 9 1/2. Virk. Päwa weretamisse aeg. Päwa mahhaminneminne.

Päivän laskettua t. lasettua — k. 10.

P. on jo ollut aikojaan maillaan — k. 1/2 11.[40]

Ilta-puol' yötä, k. 11.

Syvänyön aika, t. yön syvämmellä t k. 12 (silloin kuin ei linnut laula).

b) Talvisinna aikoinna.

Aamupuol' yötä — k. 1.

Kukon laulu-aika — k, 2. Silloin alkaa Oamu-puhe, jota luetaan aina kunnekka tuntuu päivän piiri. Ne jotka myöhämmin nousoovat ylös, lukoovat puhteen aikaa vasta k. 3 t. 4.

Ylösnousemisen-aika — k. 3.[41]

Päivän piiri, sanotaan tuntuvan, kuin ei muualla tunnu päivee, ainoastansa yksi pikkiriikkinen juova, joka pouta ilmana paistaa moata vasten iässä. Sanotaan myös että päivä silloin vähäisen hiiluu. Virk. kuhutaan sitä koido piir.[42]

Päivän karva, sanotaan silloin koska piiri on jo vajunna loajemmaksi, ja taivas rupea tulemaan harmoon tahi hallahan näköiseksi. (Tätä sanotaan erinomattain pilvisenä ilmana).

Päivän koitto, on heti samalla ajalla ehkä vähäisen myöhämpi. Virk. koido aim, koido aeg. Lapk. iddietes rawem, (oamu-rusko).

Hämärä-päivä t. Päivä-hämärä, silloin alkaa ikkunasta vähä kussakin paikassa tuvassa nähä, että päivä on valkenemassa. Virk. ämmarik.

Harmoo-päivä (vähä myöhäisempänä) silloin alkaa jo tuassa selittää yhtä ja toista.

Aamiaisen-aika — k. 8.

Päivän nousun aika — k. 9.

Päivä on halki moan — k. 10.

P. on tuvan lämpyyllä, t. tuvan lämmitöksen aika, silloin kuin pannevat tupiansa lämpiämään — k. 10, 1/2 11.[43]

P. on puolen rinnassa — k. 11.

P. on puolessa — k. 12.

P, on jälellä puolen — k. 1.

P. on murkinoissa — k. 2.[44]

P. on illan suussa — k. 2 1/4.

P. laskun aika — k. 3.

Ilta-viuru t. illan vihhi, silloin kuin panoovat sikojansa kiini.[45] Pohjan perällä sanoovat myös illan myrä. Virk. viddevik, Lapk. peiwe widdotaken lä — k. 5/8 3.

Ilta-hämärä — k. 3/4 3.

Saunan lämmitöksen aika — k. 3. Ilta-puhe alkaa nuon k. 3, ja kestää aina k. 10:neen.

Päiviin salo,[46] sanotaan vähä vielä tuntua nuon k. 3 1/4. Pohj. P. kaju.

Kylvyn aika — k. 8.

Iltaisen aika — k. 1/2 9 - 9.

Asetoksiin aika, t. maatappanon aika — k. 9.

Valvonta aika — k. 10.

llta-puol' yötä — k. 11.

Syvän yön aika, t. yön puolessa — k. 12.

Näin jakavat hyö vuorokautensa myös pienemmissäkin aika-kausissa, joita hyö puheissansa tarkoittivat, kuin tahtoivat nimittää näitä pienempiä ajan juoksuja. Jos tahtovat e.m. tuumata k. 1/2 3 jälken puolta päivää, niin eivät milloinkaan sanonneet: kello puol' välissä kolm, mutta sanoivat (kesällä) että päivä oli murkinan rinnassa ja (talvella), että päivä oli, laskeiksemassa ja samalla tavalla, jos tahtoivat e.m. tarkoitto k. 3 1/4 iltaisella, niin sanoittiin kesällä: että päivä oli vähä vitaisissaan, vaan talvella, että päivän salo vielä tuntui, j.n.e.

Mistä ajasta ne vanhuutessa lie vuorokautensa alottaneet, on tietämätöin, mutta arvattava ois, että se oli oamusta-puol' yötä, eli siitä kuin päivän piiri rupeisi tuntutmaan, koska hyö ehkä lukivat vuosiansakin siitä, kuin päivä rupeisi meijän maita lähestymään.[47]

Jos vanhoina aikoinna taisivat jakaella päiviä viikkokausiin, on tietämätöin,[48] koska se sana Viikko[49] selkiästi näyttää olevan otettu Ruohtalaisesta sanasta wecka, tahi Saksalaisesta Woche, elleime tahtoisi piättää, että nämät ovat soatut Suomalaisesta t. Lappalaisesta.

Samaten ovat myös ne seithemet päivät viikossa nimitetty Ruohtalaisten kielen mukaan, nimittäin:

1) Maanantak t. Maanantai (Måndag;[50]) Virk. ees päiw (ens-päivä) ja esmas-pääw (ensimäinen päivä) Lapk. Manotak.

2) Tistak t. tiistai (Tisdag;[51]) Virk. teisi-pääw t. töisi-päiw (toinen päivä); Lapk, Tisdag.

3) Keskviikko (Onsdag;[52]) Virk. kolma-päiw t. pääw (kolmas päivä) ja kesk-näddal; Lapk. kaska-vakko; nämät nimet ovat kaikki otettu siitä, että se on ikään kuin keskellä viikon (Mittwoch) Ungk. Szereda.

4) Torstak, t, torstai(Thorsdag;[53]) Virk. neljapäiw t. pääw (neljäs päivä) Lapk. Tuoresdag. Ungk. csötörtök.

5) Perjantak t. perjantai (Fredag;[54]) Virk. rede t. redi; Lapk. perjedag, t. perjetak.

6) Lauantak t. lauantai (Lördag;[55]) Virk. lau-pääw, pool-päiw. Ungk. szombat.

7) Sunnuntak t. sunnuntai (Söndag;[56]) Virk. pyhha-pääw, pyhhäpäne-pääw, pyhhäpäiw. Lapk. Ailek, ailekes-peiwe, sodno- peiwe.[57])

Ehkä Suomalaiset eivät näillä nimillä eroittaneet päiviänsä, niin se näyttää kuitenkin kuin oisivat rajoittaneet vissiä päiviä toisista, koska hyö kuhtuivat muutamia:

Arkiloita[58] t. arki-paiviä (söknedagar, hwardagar), joita hyö pitivät työ-päivinään. Virk. argipääw, arripäiw. Lapk. arg, arga-peiwe, pargopeiwe; ja toisia:

Pyhiä,[59] t.pyhä-päiviä (Söndagar, helgedagar), joita josta kusta syystä piettiin isommassa arvossa. Virk. Pyhha, pyhhä, t. pyhhad; Lapk. passe[60] t. passe-peiwe. Isommat näistä kuhuttiin:

Juhlia[61] t. juhla-päiviä, (Högtidsdagar), ja joita koko kansa piti suurimmassa kunniassa; ja joista myö kohta tulemme enemmin puhumaan. Virk. kallis pyhha. Ilman tätä päiväin jakamista, arki- ja pyhä-päivihin, niin eroittivat heitä muutenkin lukemisellansa. Sillä ehkä Suomalaisilla ei ollut näitä 7 nyt nimitettyä päivee viikossa, niin hyö oli heillä nimitettynnä toisilla nimillä. Hyö rupesivat aina lukemaan heitä siitä päivästä, joka heillä oli käsissä, ja joka aina oli tietty [tietty, bestämd]. Tätä tekivät hyö sekä eteenpäin että taakseppäin, ja siitä saivat toisetkin nimensä, Tätä tehtiin tällä tavalla, että se päivä joka paraillaan oli kulumassa, kuhuttiin!

a) Tämä päivä t. puheissaan tänä pänä, e. päivänä, tänään (denna dag). Virk. tännä päwani, täämbä, t. täämbätse päiwani. Lapk. tan peiwai, Ungk. enapen, mà.

b) Huomenen päivä, t. huomen, huomena (morgondagen). Virk. homiko t. omiko, hommiko t. ommiko, e. hommung. Lapk. idten. Ungk. Honap, holnap, hulnap. Ostiakink. kulaengatlh.

c) Toinen-päivä t, toissa pänä t. päivän takoo, päivän peästä (öfwermorgon). Sanotaan myös Ruohtalaisten tavalla, ylihuomena. (Torniolaiset, tois huomena), Virk. tunna homme, ylle hommen. Lapk. mangal idtatjen (huomesen perästä), Ungk. holnap utan.

d) Kolmas-päivä t. kolmanna pänä, t. toisen päivän takoo e. perästä (dagen efter öfvermorgon).

e) Neljäs päivä t. kolmannen päivän takoo, e. perästä (andra dagen efter öfvermorgon), j.n.e.

Tällä tavalla lukivat läviten koko viikon; mutta se näyttää kuin ne eivät oisi lukenna kuin kuusi päivee, tahi ainoastansa arkipäivät, ja heittäneet pyhät pois näihen luvusta, koska heille oli jo oma nimi annettunna.[62] Pyhät eroittivat viikot toinen toisistaan, ja heitäkin luettiin samalla tavalla, nimittäin: tänä pyhänä, ens-pyhanä, toissa-pyhänä, kolmanna-pyhänä, j.n.e. Että asian laita on ollut näin, on siitäkin arvattava, että Virolaiset vielä nytkin heijän päiviin luvussa ovat pitäneet tämän vanhan tavan, heitä näin nimitellä. Torstakia hyö vielä kuhtuuvat neljänneksi päiväksi, vaan perjantai joka oisi pitänuyt olla viies päivä, sai jo Saksalaisen nimen, ja sillä hämmäntyi koko heijän vanha lukunsa.[63]

Samalla tavalla kuin lukivat eteenpäin, niin lukivat myös taakseppäin; nimittäin:

a) Tämä päivä (denna dag).

b) Eilinen t. eulöinen, t. öylöinen päivä, t. eilä, öylöin (gårdagen); Virk. eile, heila, heilä. Lapk. ektas peiwe (ehto-päivä).[64] Ungk. tegnap; Tscheremink. tengéscha. Samojedink. tej.

c) Toinen päivä, t. toissa pänä,[65] t. päivän takoo (andra dagen, förgår, en dag tillbata); Virk. _tunna- t. ylle-eile, eilatse, heilätse_, sanoovat myös: minnewal päiwal t. minneswatsel päiwal (männyt päivä) ja päwa tagga (p. takoo). Lapk. Autel ektatjen (ennen ehtoisen, t. ennen ehtoisia päiveä).

d) Kolmas päivä, t. toisen päivän eilä e. pari päivee siitten (tredje dagen, e. twenne dagar tillbaka; d.v.s. dagen före förgår); Virk. ylle tunna eilse (yli-toinen eilä).

e) Neljäs päivä, t. kolmet päivee siitten (fjerde dagen tillbaka), j.n.e.

Näin nimittivät hyö päiviänsä, ja kuin tahtoivat heitä toimittoo, niin eivät hyö milloinkaan sanoneet e.m. tule keskviikkona tahi torstaina meillen vaan: tule kahen eli kolmen päivän takoo meillen, j.n.e. Mutta näihen vanhoin luvun laskuissa on kaks merkillistä puutosta, ensinnik, että ne yksillä nimillä nimittivät sekä sen jo ohiten männyn että vasta tulevan ajan,[66] ja toiseksi ettei nämät nimet ollut pysyväiset. Sillä mitä tänä pänä kuhuttiin päivän takoo kuhuttiin jo aamulla huomeneksi. Mutta mikä päiviä pysyttelöo? hyö juoksoovat kuin kosket, ja vaipuitvat uneuksiin.

Mitä siihen ensimäisen tuloo, niin puheesta eroittivat jo samassa, jos puhe oil männyistä tahi tulevista ajoista, sillä sitä selitettiin jo toimitus-sanasta,[67] e.m. hän tuloo tänne kahen päivän peästä (t. perästä, t. takoo) ja hään kävi tässä kahen päivän takoo.

Toiseksi on kyllä tosi, että nämät nimet ovat meijän nykyisen puheen tavalla aivan puuttuvaiset; vaan jos Virolaisten tavasta saattaisi peättää, että ne aina rupeisivat lukemaan maanantaista, ja kuhtuivat sitä ensimmäiseksi päiväksi, niin silloin tulisivat kaikki muutkin päivät paikoillensa tarkoitetuksi; ja tämä heijan lukeminen olisik silloin niin toimellinen kuin tämä nykyinenkin, vieläpä hiukkaa parempi, koska nimet silloin yhtaikoo toimitti, monesko päivä se oli viikkossa.

Ikään kuin hyö oivalsivat, että aurinko yön ja päivän peästä paisto taivaalla entisellä kohalla, niin havaihtivat ehkä myös, että se talven ja kesän peästä nousi taivaalla entiselle korkeuellensa. Ja kuin kuhtuivat sitä aikoo jok oli kulunut moan keännellessä päivee vasten, vuorokauveksi; niin kuhtuivat nytkin sitä aikoo, jolla se oli päivee kieretellyt, vuosii-kauveksi[68] e. vuueksi t. ajastajaks e. aastajaksi.[69]

Niin kuin hyö jakoivat vuorokauven kahteen peä-osaan, niin jakoivat myöskin vuosikauven kahteen osaan, joita hyö ajoiksi nimittivät; nimittäin kesäiseen aikaan ja talviseen aikaan.

Kesä[70] t. kesä-kausi e. Suvi,[71] kuhtuivat sen ajan jona ilmat oli lämmät, ja maat sulat, tahi oikeemmittain — niin kauvan kuin roavat ja eläimmet kävivät ulkona mehissä. Tätä luettiin Kesä kuun alusta aina Loka kuuhun, tahi 4 kuuta.

Talvi,[72] t. talvi-kausi, kuhtuivat sen ajan jollon ilmat oli kylmät, moa kohmettunna ja lumella peitetty, tahi oikeemmittain — niin kauvan kuin reki-keli kesti. Talvi luettiin Marras kuusta Touko kuuhun, eli 6 kuukautta, t. puol' aastaikoo.

Mutta koska kesät ja talvet ei tulleet perityksin ja järjestään, vaan verkkaisella ajan kululla, niin kuhtuivat sitä aikoo, joka oli heijän välillä, ja ikään kuin eroitti heitä toinen toisestansa: kevät ja syksy.

Kevät,[73] merkihtee kesän alkua ja talven loppua, tahi sitä aikaa, vuosikauvessa, joka oli talven ja kesän välillä, kevättä ei luettu jos 4 viikkoa kaikkiaan, tahi ainoastansa Touko-kuu;[74] ja

Syksy[75] merkihtee talven alkua ja kesän loppua tahi sitä aikaa joka oli kesän ja talven välillä. Syksyyn luettiin Loka-kuu tahi nuon 4 viikkoo.

Kesä kauvensa jakailivat hyö muuten ikään kuin päiväkautensa kolmeen osaan, nimittäin:

l) Kevät-kesä, t. kevät-puol' kesee[76] johon luettiin kesä-kuu, t. 4 viikkoa.

2) Syvän kesä, johon luettiin Heinä- ja Elokuu, t. 8 viikkoa.[77]

3) Syksy-kesä t. syksy-puoli kesee, johon luettiin Syyskuu t. 4 viikkoa.

Talvet jaettiin niinikään kolmeen osaan, nimittäin:

1) Syksy-talvi, e. syys-talvi t. syksy-puoli talvee, johon luettiin Marraskuu ja Joulukuu,[78] t. 8 viikkoo.

2) Syvän talvi t. syvän-talven aika, johon luettiin Tammi-kuu ja Helmi-kuu[79] eli niinkuin heitä ennen kuhuttiin: Iso- ja pieni-Tammi t. 8 viikkoo.

3) Kevät-talvi, t. kevät-puol' talvee, johon luettiin Maalis-kuu ja Huhti-kuu, t. 8 viikkoo.

Ne ajat, jotka oli talveksi luettavat, koska oli lunta moassa, mutta myös kesäksi verrattavat, koska ilmat oli suojat ja lämpöiset, niin että se lumi mikä oli, ei kestänt eikä kantant, vaan oli pehmyksi vettynyt; tahi toas ne ajat, jollon moat oli paljaat kuin kesällä, vaan ilmat kovat ja kylmät kuin talvella — kuhuttiin rospuutan t. roskuutan ajat.[80] Joista yks kuhuttiin kevät-roskuutat, toinen syksy-roskuutat.

Näin jakoivat hyö nyt vuosi-kautensa neljään osaan, nimittäin kesään ja talveen, keväiseen ja syksyyn, tahi neljään peä-aikaan, nimittäin: kesäiseen ja talviseen aikaan, ja keväiseen ja syksyiseen aikaan. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osainneet tarkoittoo ne monet erinnäiset ja pienemmäiset ajankulut vousikauvessa, niin heijän täytyi toisella tavalla heitä tapailla. Kuin hyö tarkemmin tahtovat toimittoo jonkun vissin ajan, niin tarkoittivat aina sen lähin olevaisen muuttumattoman juhlan,[81] tahi jonkun toisen heiltä tietyn päivän, ja läksivät siitä lukemaan sekä eteenpäin että taakseppäin,[82] e.m. tällä tavalla: viis viikkoa ennen Juhannusta, joka merkihtee s. 17:ttä päivää Touko-kuussa; — kolmet viikkoa Mikkelistä, joka merk. s. 20:ttä päivää Loka-kuussa — Joulun alus-viikolla, joka merk. s. 17:stä — 23:neen päivähän Joulu-kuussa; — Viikautta ennen Vapon (Varpulin) päivee, joka merk. s. 24:ttä päivää Huhti-kuussa — Helluntai pyhinä, joita aina luetaan 7 viikkoa Peäsiäisen perästä, j.n.e. Sillä hyö eivät milloinkaan sanoneet e.m. sinä 5:nä päivänä Tammi-kuussa, tahi sinä 19:nä päivänä Marras-kuussa; vaan sanovat silloin aina: Loppiaisen oattonna, tahi puol kolmatta viikkoa Köyristä, j.n.e. ja sillä tavalla hyö ainian vielä nytkin meärettelöövät aikojansa.

Tästä nähään miten tarkka ja tarpeellinen se on, että ne vanhat nimet pysytetään meijän allakoissa paikoillansa, eikä viskoitak tännek eikä tuonnek. Silla heistä se yksinvakainen kansa lukoopi vuuen ja ajan juoksut, ja on heitä sananlaskuillansa muistoonsa ikuistanneet ja mieleensä tarkoittanneet. Ehkä se kyllä muuten oisi yhtä kaikki millen päivällen meijän nimet allakoissa pantaisiini, tahi jos heitä ollenkaan heissä löytyisi, niin nähään tästä heijän lapsillisuutta, jotka kosk eivät taija muuta, niin muutteloovat ies ne vanhat nimet, ja asettaavat heitä toisillen päivillen.[83]

Meijän nykyiset nimet ja Juhlat ovat kaikki (muutamia ehkä nimittämätä) annettu meillen Poavilaisilta; mutta uskottava on että meijän moan-vanhemmillen oli muinon joitakuita muita, joita hyö pyhinnä pitivät, ja jostakusta syystä rajuttivat muista päivistä.[84] Se näyttää niin kuin muutamat näistä oisivat vielä nytkin meijän allakoissa säilytettynnä, ehkä siitä syystä, että hyö tammaisivat samoillen ajoillen kuin nemät Ristittyihen juhlat; tahi siitä, että Ruohtalaiset meijän mielennouteiks, eivät varsin tahtoneet hävittää kaikkia meijän vanhoja muistojamme. Mahollinen on myös, ja ehkä uskottavaimmin, ettei Suomalaiset tahtonneet ristittyiksi tultuaankaan heistä luopua, ja että näitä vasta myöhäisempinnä aikoinna pistettiin meijän Suomalaisiin allakoihin.

Näistä Suomalaisten vanhoista Juhlista, on

1) Joulu kalliin luettava.[85] Siitten ehkä

2) Käyri, köyri t. köyry, e. keuri t. kekri,[86] Virk. pyhhade hingede pääw t. kige pyhhide hengede pääw (kaikkein pyhäin henkein päivä).

3) Laskiainen,[87] Virk. vatsla (fastlag) e. lehha heite t. heitmisse aig (lihan heittämisen aika) [88].

4) Loppiainen,[89] Virk. kolme kunniga pyhha (kolmen kuninkaan pyhä).

5) Runttu t. Vuoten-alkaiset, ja muita sellaisia.

Ilman näitä nyt nimitettyjä päiviä, niin oli heillä muitakin, joista hyö ottivatten merkkinsä vuuen ja ajan luvussa. Näitä hyö eivät rajuuttaneet, eikä minnään pitäneet, ainoastaan tarkoittivat näitä muiste tiessänsä vitojen aikoja. Sillä hyö keksivät päiviä vuuessa olevan monellaisia, nimittäin pitempiä että lyhyvempiä, ja käväisivät että hyö kerran vuuessa olivat pisimmällänsä, ja kerran myöskin lyhimmillänsä. Näitä aikoja kuhtuvatten hyö Päivän palaaisia l. palauksia,[90] koska päivä silloin palaisiin heiltä poisi, tahi palaisi taas takaisin heijän luoksensa.

Tämä tapahtui kahesti vuuessa nimittäin talvella, s. 22:nä päivänä Joulu-kuussa, jota sen eistä kuhuttiin talvisen päivän palaaiminen t. palaus (silloin päivä palaisi heijän luoksensa); ja toisen kerran kesällä, s. 22:nä päivänä Kesä-kuussa, jota kuhuttiin kesäisen päivän palaaiminen t. palaus, (silloin se palaisi pois heijän luotaan).

Koska nyt kesältä päivät kerran rupesivat lyhenemään ja yöt toas jatkumaan, niin oli arvattava että hyö kerran piti toisiansa tavata, tahi kumpaisetkin tulla yhtä pitkiksi (tämä tapahtuu syksyllä). Samaten koska päivät talvelta, rupeisivat pitkistymään ja yöt häviämään niin hyö toas kerran piti joutua yhtä pituiseksi (tämä tapahtuu keväillä). Tämä heijän yhölläisyys tapahtuu niin muotoin kahesti vuuessa, nimittäin keväillä ja syksyllä. Näitä aikoja kuhuttiin päivän-tasauksia,[91] koska päivät ja yöt silloin olivat yhtä tasaiset, tahi koska vuorokauvet silloin oli pantu kahtia. Käistä yksi kuhuttiin keväisen-päivän tasaus, joka tapahtuu s. 22:nä päiv. Maalis-kuussa; ja toinen syksyisen-päivän tasaus, joka tapahtuu s. 22:nä päiv. Syyskuussa.

Ilman näitä nyt jo nimitettyitä päiviä, niin on vielä yksi, joka kuhutaan karkaus-päivä[92] joka lisätään aina kolmen vuuen peästä, tahi joka neljäs vuosi, ja josta se vuosi on kuhuttu Karkaus-vuosi, Virk. aasta lia pävaga (aastaika liika-päiväinen), ja Lapk. saskad jape (hyppy-vuosi). Mutta siitä päivästä eivät vanhuuvessa tienneet mitään. Sitä vaston niin oli niillä vissiä muita päiviä joita kuhtuvatten tähti päiviä, Virk. täht-päiw, joista ottivatten vissiä merkityksiä, ja joista ne myös läksivät lukemaan aikojansa. Näitä rajutetaan vielä nytkin Virossa. Siinä kuhutaan myös yksi päivä vuuessa kynni pääw (kyntö-päivä), jolla tarkoitetaan Tiburtiuksen-päivee. Näistä ja muista tällaisista nimistä nähään että heillä oli vanhoinna aikoina, ei ainoastaan vissit omat juhlat, mutta myöskin vissit erinäiset päivät, joista ne ajanluvussansa läksivät lukemaan.

Mistä ajasta, tahi mistä päivästä ne ennen aikana lie vuosikautensa aloittanneet, on tietämatöin, mutta uskottava on että se oli Joulun alla, tahi siitä päivästä kuin aurinko rupeisi meijän maitamme lähestymään, ja jälleen valaisemaan pohjan pitkee peree, joka tapahtuu Joulu päivänä, eli sinä 25:tenä päivänä Joulu-kuussa.[93] Yksi vanha vertaus joka kuuluupi näin: Joulun viimeisenä pyhänä,[94] päivä on jo kanan askelta pitempi, osottaa että hyö silloin jo eroittivat päivän olevan kasvamassa[95] ja sitä myöten uutta vuottakin kulumassa.

Että jakoa vuotensa vissiin kuihin[96] sitä eivät hyö tainneet, ellei hyö taitana jakoa heitä viikkokausiin. Tätä nähään siitä, että ehkä kullenkin kuullen on jo aikoa siitten annettu Suomalainen nimi, niin niitä vielä nytkään ei tunnetak joukossamme. Sillä jos kohta ne kirjaan tottuneet heitä eroittaavat, niin määppäs syvänmoan-miehiä puhuttelemaan, tokkohaan ymmärtännöön hyö näitä nimiä? Sillä niin harvoin kuin Ruohissa sanoovat Göje ja Thors-månad, niin harvoin sanotaan meijän pisimmissä Helmi ja Tammikuu. Nämät nimet on heistä pian yhtä ouvot kuin jos sanottaisi Februari ja Januari-kuu; mutta nimihteppäs syvänkuut, niin tietäävät vainenkin mistä on puhe.

Että nämät nimet ovat myöhäisempinnä aikoinna synnytetyt, selitämme myöskin siitä, ett eivät ouk Viron ja Lapin kielillä yhtä-kuuluvaiset, jota kyllä muuton oisivat jos heillen jo vanhuuvesta oisi näitä nimiä annettunna.

Nykyisin nimitetään meijän kuut näin:

1) Tammi-kuu (Januari månad).[97] Kuhuttaneenko häntä Suomeksi niin, koska se on kovin kuista, niin kuin tammi on puista kovin. — Vironk. neäri-ku (nyårs-månad) t. vastse ajastaja kuu — Ungk. _bodag azzon havva._Siihen luetaan 31 päivee.

2) Helmi-kuu (Februari månad),[98] lienököhään nimensä soannut siitä, että lumi päivän paistolla sulaa, vaan illan tultua hyytyy, ikään kuin helmiksi tahi jää-kalkareiksi. Tätä kuuta kuhtuivat vanhat myöskin Kaimalo-kuu, koska pakkaiset silloin kuivailoo ja kajailoo. — Virk. kyynla, t. kyyndle-ku (Kyntteli-kuu) ja hunti-ku (huntti t. hukka-kuu) — Ungk. bëuth eleü-hoo. Tähän luetaan karkaus-vuosinna 29 päiveä, vaan muuten ainoastansa 28.

3) Maalis-kuu (Martti månad).[99] Mistähän tuo lie Suomeksi nimensä soannut? Jos ei se liene mahalasta, jota Lapinkielellä kuhutaan male, ja joka ehkä lopulla tämän kuun alkaa joutua. — Virk. paasto-ku (poasto-kuu) ja ange-ku (hanki-kuu). — Lapk. njuktja mano (Jouhtenen-kuu) koska Jouhtenet silloin tuloovat linnun lentämästä. Tähän luetaan 31 päivee.

4) Huhti-kuu (April månad)[100]. Se kuuluu ikään kuin se oisi soanut nimensä huuhtasta (swed) koska synkät honkikot ja kuusikko-mehät silloin jo hakattiin kaskeksi, erinomattain vanhoilla viitamailla. Mutta uskottavampi on, että se on tullut näin kuhutuksi huuhtamisesta, koska virrat rupeavat jo silloin maita huuhtelemaan, ja pakkaiset välistä kuoloovat, välisten toas lyövät puut huuteesen. — Virk. mahlo-ku (mahalan-kuu) ja Jyrri-ku (Jyrin-kuu). — Lapk. wuoratjis-mano (Varis-kuu), koska Varikset silloin kokountuuvat. — Ungk. zenth geürgy-hava (santa Yrjänen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.

5) Touko-kuu (Maj månad)[101] kuhutaan niin koska sen lopulla jo ruvetaan toukoja tekemään. — Virk. lehhe t. lehti-ku (lehti-kuu). — Lapk. Qwed-mano (kanto-kuu) koska Porot silloin poikiivat. — Ungk. ponkosd hava. Tähän luetaan 31 päivee.

6) Kesä-kuu (Juni månad),[102]) silloin alkaa Suomessa jo kesä. — Virk. jani-ku (Jaani t. juhannuksen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.

7) Heinä-kuu (Juli månad,[103]) silloin ruetaan jo heiniä tekemään. — Virk. haina t. heina-ku. Tähän luetaan 31 päivee.

8) Elo-kuu (Augusti månad[104] kuhutaan niin koska silloin peäsöövät jo uutiseen, ja suatua uutta eloa syntyy heillen ikään kuin uusi elämä. — Virk. Mädda-ku (Mätä-kuu) ja leikusse ku (leikkuun-kuu) ja poimo-ku (viljelemisen kuu). — Lapk. Mäska mano (mätänös-kuu). — Ungk. szent-yakab-hava (st. Jaakopin kuu). Tähän luetaan 30 päivee.

9) Syys-kuu (September månad[105] silloin on jo syksypuoli kesee. — Virk. mihkli-ku (mikkelin-kuu) ja syggise-ku (syksy-kuu) t. syggisehe-ku (syksyinen-kuu) — Lapk. rakad mano (rakkaus t. kilo-kuu), koska Porot silloin ovat härillään. — Ungk. szent-mihaly-hava (st. Mikkelin kuu). Tähän luetaan 30 päivee.

10) Loka-kuu (Oktober månad)[106] on tullut näin kuhutuksi, koska silloin usseemmittain on liiaksikin sekä likoo että lokoo. — Virk. roja ku (rojo, ruoja t. ropakko-kuu) ja ryhhe ku (rytä t. ryyhä-kuu) koska järvet silloin ryyhtyyvät. Kuhtuuvat sitä myöskin vina ku (viina-kuu), koska silloin polttanoovat viinoo. — Lapk. kolko-mano (kolkka-kuu), koska Porot silloin ovat kilottuansa kyhnistynneet ja väikistynneet. — Ungk. Mindzent-havva. Tähän luetaan 31 päivee.

11) Marras-kuu (Nowember månad)[107] on ehkä siitä soanut nimensä, että silloin makoo jo kaikki kasvut martona ja murtuneenna. — Virk. talve-ku (talvi-kuu) ja marti t. märti-ku, (Martin-kuu) t. märtna ku (Martinuksen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.

12) Joulu-kuu (December månad),[108] kuhutaan myös Vironk. joulo ku ja talviste pyhhä-ku (talvinen pyhä-kuu). — Lapink. joula mano ja passates mano (pyhä- t. pesätös-kuu),[109] tähän luetaan 31 päivee.

Kuin Suomalaiset tahtoivat toimittoo jonkun vissin vuuen, niin rupeisivat lukemaan kuinka mones se oil siitä nykyisestä, ikään samalla tavalla kuin koska hyö tarkoittivat päiviänsä. Tätä tekivät hyö sekä eteenpäin että taakseppäin, nimittäin tällä tavalla:

Tämä vuosi t. tänä vuonna t. tämä ajastaika e. aastaika, (detta år, i år) — Virk. tämmo, tämmo aasta, tämmode, tämmöde aasta, tännawo. — Lapk. tan jaken.

Ensimäinen t. tuleva, t. nouseva vuosi, t. ens-vuonna, tulevana vuonna (första år, följande år, nästa år).

Toinen vuosi, t. toissa vuonna, t. vuuen takoo e. vuuen peästä t. perästä (andra året, ett år härefter, d.v.s. året efter nästa år).

Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. toisen vuuen peästä, perästä t. takoo (tredje året, twå år härefter).

Neljäs vuosi, t. kolmen vuuen takoo, e. peästä, (fjerde året, tre år härefter) j.n.e.

Samalla tavalla läksivät myös lukemaan taakseppäin, nimittäin:

Tämä vuosi, t. tänä vuonna (detta år, i år)

Viimeinen t. männyt vuosi, e. männä vuonna, (sista året, sistledne år, i fjol). — Virk. mullo[110]. — Lapk. tibma.

Toinen vuosi t. toissa vuonna t. vuotta siitten (andta året, förra året, förledne år, ett år tillbaka). — Virk. tunna mullo (toinen mullo).

Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. kaks aastaikoa siitten, (tredje året, tvenne år tillbaka e. sedan) — Virk. takka tunna mullo (toisen mulloh taaksee).

Neljäs vuosi t. kolme vuotta siitten, (fjerde året, tre år sedan). — Virk. ennen takka tunnu mullo (ennen toisen mullon takoo) j.n.e.

Kuin puhuvat muinoisista ajoista, ja silloin tahtovat tarkoittoo jonkun vissin vuuen, niin eivät lähteneet meijän tavalla lukemaan Ristuksen syntymästä, vein paisumuksesta, tahi Ruomin rakennoksesta, vaan tarkoittivat silloin aina sitä lähimmäistä sota-vuotta, tahi jos ei sellaista löytynnä, niin ottivat jotakuta toista merkillistä vuotta, jota kaikki hyvin tunsivat, ja läksivät siitä lukemaan tuonemmaksi tahi tännemmäksi, sitä myöten mitenkä asia voatii. Tällä tavoin lukoovat hyö vielä nytkin vuosiansa, niin että harvoin saat kuulla heijän sanovan e.m. vuonna (jälkeen Vapahtajan syntymästä) yksi tuhatta, kaheksan satoo ja yheksen, vaan sanoovat silloin aina viimessä sota-vuonna.

Samalla tavalla sanoovat hyö e.m. kolme vuotta jälkeen Lappeenrannan tappelusta[111], joka merkihtee vuonna 1744; vuotta ennen Kyröntappelusta[112], joka merkihtee vuonna 1713; Suurinna pakko vuosinna, joka merk. vuuvet 1695, 1696 ja 1697. Rutto kesänä, joka merk. kesällä vuonna 1711. Toissa sota aikana, joka merk. vuuvet 1788 jt 1789. j.n.e.[113]

Kaikki nämät ajan-luvut on alustapäin luettu päivän kulusta, tahi vuuen juoksusta. Se oisi tyhmästi luulla vanhoin Suomalaisien ei ottaneen kuustakin jota kuta merkkiä, jonka hyö aina päivän peästä silmillänsä käsittivät, ja josta hyö vielä nytkin ajan-luvussansa pitäävät suurta mahtia.[114] Ei ouk mikään kansa niin typerä ettei ouk hoksanna kuun välisten paistavan, välisten toas pimenevän; ja että se vissin ajan peästä aina kuumottaa entisellä kohallansa. Tätä aikoo jolla kuu oli moata kieritellyt, ja jota luetaan 27 päiväksi, 43 pieneksi ja 7 pikkuksi, eli lähes neljä viikkoo, kuhtuivat vanhat Suomalaiset kuukauveksi (en periodisk månad). Mutta jos ne ovat näitä vuuessa lukeneet, tahi erinimellä nimittänneet, sitä emme saata vissisti sanoa.[115]

Ikään kuin hyö jakovat vuovokauensa kahteen osaan, päiväiseen ja yön-aikaan, tahi niin kuin hyö jakovat vuosikauensa kahteen osaan, kesäiseen ja talviseen aikaan, niin jakovat myöskin kuukauensa kahteen osaan, nimittäin kuutaman ja kuuttoiseen aikaan.

Kuutaman ajan jakovat hyö taas, ikään kuin päivänsä ja kesänsä, kolmeen osaan, nimittäin:

1) Ylä-puol (Sav.) t. ylä-kuu (Häm.) e. yläkuun aika, joka merkihti sitä aikoo kuukauvessa, kuin kuu näytti meillen oikeimman puoliskonsa, tahi niin kauan kuin se oli kasvamassa, (ne kahet ensimaiset viikot).

2) Täysi-kuu, t. täyvenkuun aika, joka merkihti sen ajan kuin hään näyttäiksen meillen kokonaan, joka tapahtuu 14:tenä pänä hänen syntyä.

3) Ala-puol (Sav.) t. Ala-kuu (Häm. Turk.) e. Ala-kuun aika, joka osotti sitä aikoo, kuin hään näytti meilleh vaseimman puoliskonsa, tahi niin kauvan kuin se oli katoamassa (ne kahet viimäiset viikot).

Kuuttoin aika, jota luettiin täyvällisin 28 pänä kuun syntyä, tahi viimeisennä päivänä kuukauvessa, ei jaettukaan.

Näin jakaelivat hyö nyt kuukauvensa, ikeän kuin vuorokauvensa ja vuosikauvensa neljään osaan, nimittäin Ylä-puoleen, täysi-kuuhun, Ala-puoleen ja kuuttomattomaan, tahi neljään peä aikaan, nimittäin Ylä-kuun-, täyven-kuun-, Ala-kuun- ja kuuttoiseen-aikaan. Mutta koska kuutoin aika synnytti uutta kuuta, ja täyven-kuun aika toimitti vanhoo kuuta, niin kuhtuivatten kuun ajan-kauvet näin: uusi-kuu, yläpuol, vanha-kuu, ala-puol. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osanneet tarkoittoo niitä monta pientä ja erinnäistä ajan-kulua kuukauvessa, niin hyö kokivat eri-nimillä niitäkin tapailla. Kuin hyö tarkemmin tahtoivat toimittoo jonkun vissin ajan kuukauvessa, niin nimittivät sen sitä myöten mitenkä kuu heijän silmissänsä oli vajunut suuremmaksi tahi pienemmäksi. Tästä ovat syntyneet nämät sanat ja puheen parret:

Kuu syntyy, sanotaan silloin kuin ikään uusi kuu alkaa. Virk. ku luakse (kuu luoksen).[116] Lapk. mano vuotja (kuu vuotaa); 1:nen päivä kussa.

Kuu on syntynä, sanotaan koska jo uutta kuuta rupia tuntumaan. Virk. ku on lodud (kuu on luotu) t. noar kujw kui (nuori kuiva kuu) t. 2:nen ja 3:mas päivä.

Uusi-kuu, kuhutaan koko sitä ensimmäistä viikkoo kuussa (ensimmäinen neljännes).[117] Virk. noor ku (nuori kuu), Lapk. åddå mano (uusi kuu) t. siitä 1:stä siihen 7:mään p.

Kuu kasvaa, sanotaan kuin se enennöö, ja lisäytyy. Virk. ku kasvab; 4:äs ja 5:es p.[118]

Kuu on kasvanut, sanotaan kuin se on jo vajonut suuremmaksi; 6:es p.

Yläpuol, t. ylipuol kuuta,[119] sanotaan kuin se on ensimmäisen kerran puolillaan jota nähään täyvälllsin s. 8:na p. hänen syntyä. Virk. ku om tassa (kuu on tasainen) ylä-puoleksi kuhutaan koko tätä toista viikkoo, (toinen neljännes); 7:ästä, siihen 14:een p.

Ylä-kuu, kuhutaan koko sitä puolta kuuta kuin se on kasvamassa, (hänen ensimmäinen puolisko) jota luetaan 2:ksi viikko-kaueksi, eli 1:sestä p. siihen 14:neen.

Kuu täytyy, sanotaan kuin se on puolestansa täyveksi tulemassa. Lapk. mano tiewa (kuu täyvestyy); siitä 9:sesta siihen 12:neen p.

Kuu on täytynä, sanotaan kuin se on jo täyveksi tulluna; s. 13:nes p.

Vanha-kuu, t. Täysi-kuu, sanotaan silloin kuin se on jo varsin täyvellinen, eli kun ylä-kuu loppuu ja ala-kuu alkaa. Virk. vanna ku (vanha kuu) täis t. täys-ku. Lapk. tiewa t. teuwa mano (täysi kuu); s. 14:nes päivä. Täyven-kuun aika, kuhutaan koko kolmas viikko (kolmas neljännes), t. siitä 14:nestä siihen 21:neen p.

Kuu keäntyy, sanotaan kuin kuu keäntyy ylä-kuusta ala-kuhun; s. 15:nes p.

Kuu on keäntynyt, sanotaan kuin se on jo keäntynyt vähemmäksi; s. 16:nes p.

Kuu on haavattu, sanotaan (Torneossa) kuin on kuusta ikään kuin palainen jo pois kulunna. Virk. ku on lattergunne (kuu on syrjäinen, kantig, latukkainen); siitä 17:estä siihen 20:neen p.

Ala-puoli, t. ala-puol' kuuta sanotaan kuin se on toisen kerran puolillaan, jota nähään täyvellissä s. 21:nä p. hänen syntyä. Ala-puoleksi kuhutaan koko neljäs viikko (neljäs neljännes); t. s. 21:stä siihen 28:neen p.

Ala-kuu, kuhutaan koko sitä puolta kuuta, kuin se on katoamassa (hänen toinen puolisko), jota luetaan 2:eksi viikko-kaueksi, eli 15:nestä siihen 28:neen p.

Kuu katoa, sanotaan kuin se vähenöö. Virk. ku kahheneb. Lapk. mano qwuosgna (kuu sotkeuntuu); s. 22:nestä siihen 25:neen p.

Kuu on kavona, sanotaan koska kuu on lakanut kuumottamasta; s. 26:nes p.

Kuun pohja, t. perä (t. Torneossa jama), sanotaan koska on kuuton aika. Virk. vanna ku pohhi (vanha kuu-pohja); siitä 21:nestä siihen 28:neen p.

Kuu on kannallansa, sanotaan kuin on vielä vähä jälellä tätä vanhoo kuuta; s. 27:nes p.

Kuun vaihet, t. vaiheus, kuhutaan sitä aikoo, kuin on kahen kuun välillä, tahi sitä joka kuluu siitä kuin vanha kuu on loppuna, ja ennen kuin uusi kuu alkaa, eli kuin kuu keäntyy ala-kuusta ylä-kuuhun. Lapk. mano kaska (kuu kesken).

Näitäk nimitäk, sanotaan myöskin:

Kuu on pa'an sankalla, kuin se on sankan näköinen, niin kuin se monestin näyttääksen nuon ylä-kuun alussa, eli 1:senä ja 2:sena päivänä, siitten kuin se on tullut näkyvillen.

Kuu on mahallaan, (Torneossa, Sian mahalla), sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta, kuin se ylimmäinen piiri, eli kuin se on vempelen näkönen. Joka myöskin toisinaan tapahtuu yläkuussa, nuon 3:mantena t. 4:jäntenä p.

Kuu on selällään, sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta kuin se alimmainen reuna, ikään kuin alaspäin pantu luokki. Joka välisten tapahtuu nuon 24:nä p. ala-kuussa.

Kuu on kylellänsä, sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta, kuin yks hänen sivu-reunoistaan. Joka tapahtuu nuon 5:enä p. ylä-kuussa, ja 24:enä. p. ala-kuussa.

Kuu riippuu kynsistään, sanotaan kuin se on alaspäin makoava vaan ei kuitenkin varsin seljällänsä. Joka jollonkullon tapahtuu nuon 6:na p. yläkuussa, ja 25:nä p. ala-kuussa.

Pystö-kuu, sanotaan kuin se on ikään kuin korva pystyssä, vaan ei kuitenkin täys puoleltaan.

Lauku-kuu kuin se näyttäiksen alas-päin kallistuvan, ikään kuin se riippuis kynsistänsä, ja jonka sanotaan toimittavan pahoja säitä.

Kuun kehä t. kuu on kehässä, sanotaan sitä tummaista piirtä, joka toisinaan levitteleksen kuun ympärillä, ja joka toimittaa tuulisia, tahi rajuja ilmoja.

Kuu syöpyy, t. kuuta syyvään, t. kuu pimenee, sanotaan kuin kuu vaipuu moan pimenökseen. Virk. ku sywwas, ku syakse.

Kuun pimenös, sanotaan kuin kuu on moan peitossa. Virk. ku pimedus, t. pimmestys, ku warjotaminne. Lapk. manon pårrelem (kuun pureleminen).[120]

Mutta, se ei ollut ainoastaan kuuta ja päivää, joita ne vanhat Suomalaiset tievustelivat,[121] sitä on jo ennen sanottu etteivät olleet tähtiin tuntemisessa varsin typerät [Otava I]. Sillä että heillä oli omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen, totistaa jo paljon, ja osoittaa että ne heistä toivottivat soahaksensa jota kuta oppia. Se oli erinomattain merimiehet, jotka kulkiissansa meren aukioilla syksyisiä öitä, taisi heistä hyötyä. Myö tunnemme meijän tarinamuksestamme, että Suomalaiset ja Virolaiset jo vanhoinna aikoinna purjehtivat vieraita vesiä, jollon kompassia ei vielä tunnettu. Päivillä ne taisivat joten kuten maihen tuntemisesta ja päivän kulusta aprikoija kulkuansa ja ajan juoksua; mutta syksyillä, niinnä pitkinnä öinnä, silloin oli Otava ja Pohjan-tähti heijän parraat soattajat. Heistä ne vielä nytkin arvoavat matkojansa, ja tiiustaavat miten paljo on kulunut yötä; ja ovat vanhoissa sananlaskuissa muistoksi jälkimmäisille toimittanut tietojansa. Näistä heijän puheenparsista on e.m. Otavan häntä on miehen peällä joka merkihtee, että yö on jo hyvin puolessa. Sanotaan myös Kekrin aikana hänestä, että on ylösnoustessamme sarvet peällä, joka merkihtee että Otavan sarvet ovat miehen peällä nuon ylösnousun aikana, eli kello 4 aamuisella. Puolen yön aikana sanoovat, että ne ovat miestä vasten pystyssä.[122] Yks toinen vanha sanallasku on hänestä myöskin: Kekrinä keskeen, ja Jouluna pois joutuu, joka tarkoittaa tähtiin kulkemista vuotta myöten [Otava I], ja toimittaa että Otava Keurin aikana nähtiin korkein taivahalla, ikään kuin meijän peämme ylitten, mutta että se jo Joulun aikana oli laskeutunna loitommallen tahi aiemmaksi.

Ne vanhat Suomalaiset tunsivat ja erinimellänsä tarkoittivat 9 erinnäistä tähteä[123] nimittäin seuravaiset:

1) Pohjan-tahti (Norbstjernan) Lapink. tjuold (seiväs, napa).

2) Otava[124] (Karlvagnen, stora björn). Virk. taewa wanker (taivaan vaunut). Lapk. Sarw (Hirvi),

3) Lapin-Otava, t. Väinämöisen otava, t. Venäjän Otava (lilla björn).

4) Väinämöisen miekka, t. Väinämöisen viitakke, e. viikahte (Orions bälte) kuhutaan (Savossa) Orionin Vyö ja se juova pienistä tähtiloistä joka vasemmalta puolelta laskeeksen itä-eteleen tahi koakon kohti. Virk. warda tähhed.

5) Aaronin sauva, kuhutaan (Pohjan-maalla) ne kolmet tähet Orionin pusakassa (vyössä).

6) Orjan-tähti, kuhtuuvat Suomalaiset yhtä tähteä, joka mahtaa olla tahti-puoli (planeten) Jupeteria. Virk. Orjatäht.

7) Ämmän-rukki [125], kuhutaan (Turun puolla) yhtä tähti-sikertä, vaan en tunne mitä tähteä hyö sillä tarkottaavat.

8) Seulajaiset, t. seulajainen, e. Rian-seula, Venäjän t. Väinämöisen virsu, e. rysmäinen t. rysmä tähti (sjustjernan). Virk. sööl, sööla tähhed, taiwa söggel,(taivaan seula).

9) Kolmuiset, t. kolmoiset (Orion?) kuhtuuvat myöskin yhtä tähteä, joka taitaa ehkä merkihtää niitä kolmee kirkkasta tähtee Väinämöisen vyössä.

10) Koi, t. koi-tähti (motgonstjernan). Virk. koido täht, hao täht (aamu tähti) _hommogunne hao täht (huomenkunnan aamu tähti). Lapk. _idietes naste (huomen tähti) ja quokso naste (koitto tähti) ja Abrudijus[126] (koi).

11) Ehto-tähti (aftonstjernan). Virk. ehha t. öhha taht, t. öddangunne hao taht (ehtoinen koitto tähti).

Näitäk nimitä saattaa ehkä vielä löytyä muita joit ei myö tunnetak.

Pyrstö t. pursto-tähti (komet). Virk. sawwaga t. sapaka täht (saparo-tähti) eli hannaga t. hännaka täht (häntä-tähti) eroitettiin muista, samaten myös:

Linnun-ratas (vintergatan). Virk. linnurata; ja

Revon tulet t. pohjonen palaa (Savossa). Aina kuin isköö tulta, niin sanotaan että se vilahti t. välähytti e. löyhähti. Virk. virmalissed, wehtleb, wehhib, wirmalisse tappelevad t. wihtlewad, (vilahtamiset tappeloovat).

* * * * *

Tässä lopetamme myö tätä meijän koittelemustamme, tiiustellaksemme meijän vanhoin ajanlukua. Myö olemme ehkä monin paikoin erehtynneet ja eksyneet, mutta olkoon tuo luettu meillen altiksi (till ursäkt) koska meillä ei ouk ollut ketään johon turvataisimme. Niin kuin ensimmäinen kokee tätä selittääksemme mahtaisi tämä ehkä yllyttää muita, tätä muka oijaistaksensa, tahi uuesta toimittaaksensa, joka oisi varsin minun mielestäin, ja voitoksi meijän Suomalaisellen tarinamuksellen.

G—nd.

HAAGA.[127]

Sinä 18:nä päivänä Kesä-kuussa v. 1823.[128]

    Emminä soasta laula,
    Tappeluksista tiek tarinoo;
    Mull' on muutakin puhua,
    Parempoa pannakseini.
    Runomaan minä rupian
    Ilosta monen ihmisen,
    Luonnon loajan laitoksista,
    Suloisuutta tämän suven.

    Kuin sain minäkin kuulla:
    "Ett' oil Ruotiin jo joutunut
    Josephina joukkoinensa
    Tullut tännä muilta mailta,
    Meijän maihen-mieltymääni,
    Oskarimmo ottamaani,
    Vahvistamaan meijän valta."
    Niin läksin minäkin tuonek,
    Tuonne Haagahan halaisin,
    Kahtella tätä kaunoista,
    Tätä Neitoa nähtäkseini,
    Tätä suloista suen tuloa.

    Päivä paisto palavasti,
    Kuumotteli Heinä-kuussa,
    Ett' oil varista vaivaa,
    Tuska suuri tullessamme.
    Kuin oil aurinko alenna,
    Päivän sappi laskeeillunna,
    Niin tuli ilmakin iloinen,
    Aivan raitis rakkahillen,
    Suosioksi juur suloinen.

    Haagan portiin piästyämme
    Heitimmo hevoiset siihen,
    Vaunut moantien varrelle.
    Ite työnsimm' tylväkköhön,
    Tepaistimmo tietä myöten
    Kohti kuninkaan kotia.

    Moni mies, moni hevoinen
    Tässä toistaan kohtaisivat,
    Seisotteliin tien sivulla.
    Väki kulki niinkuin virta,
    Niin kuin lauma lapsillinen
    Toinen toista seuraisivat.

    Kaunis oii tässä kahelia
    Miehen monen miekkoisia,
    Valjupäitä vaimoisia,
    Tyttölöitä monen tuhannen,
    Jotk oil tulleet Tukhulmista,
    Kaupunnista tänn karana.
    Kultahansa kurkistella,
    Nuoren nuorikon nähhÄkseen.[129]

    Haagan mehet mieluisammat,
    Hänen lehvakkaat lehot
    Hajotti hyvän hajunsa
    Koko korven ympärillä.
    Koivukkoot (jotk oil koreet,
    Suloiset tällä suvella)
    Pitivät tätä pyhännä,
    Juhlahanna julkisilla,
    Koska saivat sen kunnian
    Säilytellä seittyisiä,
    Suojella tätä suloista,
    Kahen rakkahan välillen
    Asettaa tämän avion.

    Hiljan kuuset kuiskuttivat,
    Hiljan piättivät petäjät
    Tosin käyvä toivoamme,
    Mielestämme meijän mielet.
    Lausui Hoavat latvoiltansa
    Lehet salassa sopotti
    Onnea näitten molemman,
    Rakkautta Ruohissamme.
    Lohet niin kuin lammikotkin
    Soattoivat samat sanat,
    Ilon ison ilmoittivat.
      Salmehen sulassa veissä,
    Tyvennössä saarein tykönä
    Jouhtenet veti juovia,
    Sinisiä siivillänsä,
    Punaisia purstollansa,
    Jaloillaan monenjuovikkaat;
    Jotka kiärmeenä kävivät,
    Juovissansa juoksi yhteen.

    Eistaas Sorsat soutelivat,
    Siiven kynkät kylvittivät,
    Pesivät joka kynänsä,
    Joka purston puhtahaksi,
    Valkeeksi joka varpaansa.
    Kunniaksi tämän juhlan,
    Tähän päivään peästyänsä.
    Emät heilui heinikossa,
    Riäkyivätten ruohikossa;
    Pojat pohjahan pulahti,
    Pisteliivät vein pintaan.

    Kalamies, joka kaloja
    Oli käynyt ottamassa,
    Puoti onken onnellisen
    Kitahan suurimmiin kaloin,
    Isoimihin vein isänniin.
    Lauloi saalins saatuansa,
    Lauloi kotiin tultuansa;
    "Täma iltapa iloinen!
    Onnellinen, otollinen,
    Kosk' on kontti jo kotona
    Täynnä punapurstoisia,
    Täynnä kauniita kaloja.
    (Mutt' mitäs ma kontista puhun,
    Kaloista kauvan juttelen).

    Kuin tultiin Linnoa likelle,
    Lähes Hovin hoitajoita,
    Niin oli kansoa kauhiasti,
    Koottunna koko kummasti,
    Kahtomaani näitä kahta.
    Kaupunkin Naisväki
    TÄSSÄ toistaan tunkeisivat,
    Survaisi sekä sysäisi.
    Oli armotoin ahistus
    Väen suuren tunkehissa.

    Vielä akkunoin alaten
    Merimiehet miehuisivat,
    Talonpojat tappelivat
    Piästäksensä piällen toisten
    Lasia hyvin lähellen.
    Moni kana Kaupunkista,
    Moni hattupeä-harakka,
    Jokapa joutui joukkohon,
    Näihin velhuriin väliin,
    Tuli kovin kohtatuksi,
    Tuli pahoin painetuksi,
    Kouralla juuri kovalla.
    Viimein piästy pois käsistä
    Kiiti kyllä kynsiänsä
    Kuin oil hatut jo hajallaan,
    Rinta-rievut reväistynnä,
    Helmukset varsin helpoilla,
    (Josta pojat paljon nauroi,
    Piiat ehkä viel' enemmin).

    Hovin passarit parahat,
    Hovin kävyt käskyläiset
    Sukissansa supittivat,
    Kenkissänsä käyskelivät.
    Körtit köytätyt takana,
    Jos oil juovat juotettunna,
    Jos oil viivat viitattunna,
    Koreistut monet koukerot.
    Mikä kannun kannatteli,
    Mikä leivän lennätteli,
    Hätähesti herrain herkut.

    Kuin oil ruuvat ruoskinunna,
    Sukina kukiin suuhunsa.
    Mitkä oil jälelle jäänyt,
    Tähteheksi tämän päiväns
    Niin tuli sana jo samaten
    'Lykätä venet vesillen,
    Terva lauvat lainehillen'[130]
    Siitten korkea-sukuiset
    Astui kauniisT kaukaloihin,
    Joilla laskiit lahen taakse,
    Tuonek toiseen valkamahan;
    Jossa nousi Nuorukaiset
    Rannallen ite Rakkaus.
    Siinä käv'vät koivukossa,
    Leikitellen lepikossa,
    Piiloitellen pihlakossa
    Vaelsi nämät valitut,
    Kahet taivaan tapaiset.

    Laitettiin laivat takaisin
    Lainehtimaan lahen peähän,
    Ite käytiin maata myöten,
    Rannan teitä tietävästi.
    Pitkin teitä, poikki potkuin,
    Myöten uusia uroja.

    Kuinpa keäntyi keulat tännä,
    Kokat kotiinpäin tulivat,
    Laivat omaan laiturihin,
    Silloin jouvuttiin jokainen
    Oskarinsa outtamaani,
    halittuansa varttumaani,
    Mutta pettyivät perätin,
    Jouten tuonnek juoksuttivat.
    Purjeet tyhjänä tulivat,
    Haakset ilman haltiansa,
    Koaret kaunoista vajoolla.

    Nämät mokomat molemmat
    Josephina Oskarineen
    Maata myöten matkustivat,
    Käsityksin kävelivät,
    Ihaillivat tätä iltoo,
    Tätä ilmoo ihanaksi,
    Parahaksi tätä paikkoo.
    Nauroi vielä kuin näkivät,
    Mitenk väet vehkaisivat
    Mitenk kansat kahisivat,
    Kuhisi vähän kukiin,
    Kuin oil poisi poijistansa,
    Kahetessa nämät kahet.

    Juoni pitkä joukostansa,
    Kävi jänkytti jalestä.
    Astuivat niin autuasti
    Hoikkaisimmat hovin miehet,
    Lihavimmat linnan miehet
    Kävi liähätti perästä.
    Somasti vanhat soturit
    Kupeillansa kuljettivat
    Hovin vaimoja valitten
    Mitk' oil soaneet soalihiksi,
    Voitoksi monen voitetun.
    Tytöt nuoret typittivät,
    Kepein kenkin keikahtivat,
    Hienot helmukset helisi.
    Iskiin silmänsä sinisen
    Nuoillen nuorillen uroillen,
    Suloisillen sulhaisillen,
    Jotka nauroi noama-suulla,
    Parta-viiksillä vihelsi.
    Vaimot vanhat ne vaelsi
    Niin kuin ämmät ähkyisillään,
    Niin kuin vanhat voivuksillaan,
    Mikä suutansa supisti,
    Mikä levitt' leukojansa,
    Irvisti vanhat ikeneet.
    Höyhenillä häyhettynnä,
    Heinen-päillä peitettynnä,
    Pää oil purstoksi pujottu,
    Heiluvaksi hännähäksi.

    Tullessansa linnan luokse
    Oli keot, kankaat kaikki,
    Pihat piripintanansa
    Täynnä väkiä paljon,
    Kansan kanssa kaikellaisen.
    Minä mies poloinen poika
    Seisotteliin matkan peässä
    Mäin töyrällä kökötin.
    Tyttäret[131] minun turvissain
    Kaukoapa kahtelivat
    Mitenk renkit rehvaisivat,
    Mitenk herrat hernyisivät
    Piästä Oskarin ohillen,
    Tiellen hänen tiettyvillen.

    Kuin kulkivat kaikk ohitten,
    Siirsivät meijän sivuitten,
    Prinsi pian silmillänsä
    Tapaisi meijät jo takana
    Mehän luonna seisomasta.
    Keänsiin kohta niin kevakast,
    Poikkeis poisi poluiltansa
    Kohten meijänkin mäkee.

    Kaikki kahtoi karsahasti,
    Ihmitteli ite kukiin:

    'Mihinkä tuo nyt mänööpi,
    Viepi Neijon vieressänsä?
    Mehtääkö, vai männykköhön,
    Vaanko tuonek varvukkohon,
    Korven koreen korjuhulle,
    Sisään sinisen lepiston?'
    Tuopa tuli mun luokseini,
    Kysytteli, kuulusteli;
    'Millon tulimmo Tukhulmiin?
    Viivytäänkö viikon tässä?'
    Lausutteli, lasketteli
    Niitä näitä lausumia.[132]
    Minä puhuin puolestaini
    Mitenkä oli asiat,
    Minun kurja laitoksiain.
    (Siinä saimmo kaikitekkin
    Näitä kahta nähtäksemme,
    Kuuleskella heitä kukiin).

    Väki että kansat kaikki
    Jotka juoksivat jalestä,
    Perkaisi heijän perästä,
    Aattelivat kumma tuokin

    (Oikein outo mielestämme)
    Kuin rupeisi tuon puheille
    Poika-miehen pakinoillen!
    Mistä se on? — Mikä se on?
    Kusta tuokin lie kotoisin?
    Jok oil kehno meijän kieleen,
    Sanoissamm' varsin typerä.
    Murtaisi kuin muukalainen
    Meijän puhtaimmat puheet
    Pani tuo pakana pahasti."

G—nd.

HELLAS.

Vuonna 1826.

Paritur pax bello.

    Mikä nyt ylhällä jyrisee,
    Tapahtuneen taivahassa,
    Koska kuuluu Ukon eäni
    Paukkuavan niin pahasti,
    Käyvän kovin korvassaini?
    Iässä on pilvet pimiät,
    Paikka paikoin pakahtuneet,
    Kountuneet yhteen kohtaan;
    Etelässä vielä enemmin.
    Tuonek tulet tuiskuavat,
    Leveykset leimahtavat,
    Iskekseen itä-etelään.
    Sinneppä myrskyt nyt mänöovät,
    Raukenoovat nämät rajut.

    Päivä nousi petääköstä,
    Männykköhön mäni alas;
    Viel' oli voattehet veressä,
    Silmät lepässä liehtyneet.
    Muutoin oli muoto musta,
    Surullinen hänen syvän.

    Koska nyt kuukin katoisi,
    Taivaan tähet taukoisivat
    Otavat jo maillen männeet,
    Sammunet joka säkenä,
    Niin rupeisi niin rutosti
    Mustentumaan muualtakin,
    Tuimentumaan joka tuuli,
    Joka reuna rietauntumaan.
    Ukko jyryi jyskytteli,
    Paukkui kovast pilven peästä,
    Päiviin räystäitä räjähti,
    Jotta taivaat rutisivat,
    Koaret kaikki vaikenivat,
    Ponnistuivat ilman pohjat.

    Suur' oi suru suvussamme,
    Kansassa iso kauhistus,
    Luuliit Luojan luopunehen,
    Kaikkivallan karmistuneen
    Hyljänneen hyvät ihmiset,
    Kosk ei auttant armotonta,
    Onnellinen onnetonta,
    Pelastant tätä poloista
    Kynsihistä kirotuihen
    Kourasta kovan kuoleman.

    Miehet miss' on mielehenne,
    Kussa aatokset asunnoon,
    Kuin etten tule turvahaksi,
    Jouvuk jo tähän hätähän?
    Jo on monta muokattunna,
    Tuhansittain turmeltunna,
    Mitk' on rouvat raatellunna,
    Mitk' on nälät neänyttännä,
    Mitkä maalla murhattunna,
    Mitkä menetyt merellä.
    Jop'on kauvan jo kohottu,
    Nähty kyllä kyyneleitä;
    Lasten parkain parkumista,
    Vaivoja monen vanhemman;
    Kuinka urot surmataan,
    Vaimo-rukat vallotaan,
    Piijat joutuuvat pilailen.
    Hirvittää minun hiviäin,
    Syväntäini syytelööpi,
    Kohtaapi kova luontoini
    Muistellessa tämän murheen,
    Meijän aikuiset asiat.

* * *

    Mutta kohta kuu kohennoo,
    Päivän koaret valkenoovat,
    Hälviää nämät hämärät.
    Tulipäivä sen perästä,
    Aamu toinen jo aloitti,
    Joka oli onnellinen,
    Lykyllinen yltä-ympärin.
    Pouta paisto pohjosessa,
    Hyvä ilmakin iässä,
    Lännessä että luvessakin
    Selkeni joka sätehe.

    Nytpä ilmistyi iässä
    Niemen maita, saaren maita
    Keksittiin meren keskellä.
    Taipalet näiten takana,
    Jossa viinat vihoittivat,
    Onnen puut jo punoittivat,
    Loistivat hyvät hetelmät.
    Jossa ihmiset itekkin,
    Tiijoillansa, taijoillansa,
    Harjoittivat ja hakivat
    Soaha kukiin kunniansa,
    Onnesta oman osansa.

    Mikä maa, mikä mantere
    Nosti noukkansa niin nopeesti,
    Ylensiin näin omin voimin?
    Se oil Hellas, hertaiseeni,
    Moa Achaijoin vanhuuesta,
    Jokapa viimein nyt viskaisi,
    Heitti hävyt helmoiltansa;
    Oli ollut orjuutessa,
    Palveluksessa pakanan;
    Aastaikoa monen saan
    Ollut armon jo alaten.
    Mutta nyt, aivan nykyisin
    Katkais kovat köytehensä,
    Aivan sitkiät sitehet
    Ratkaisi rauvan nenällä.

G—nd.

SANAN-SALAUS.[133]

    Raskaus, aina kevenee;
    Kankeus, aina usseemmin
            Sulaapi.

    Voima, oisikkin itestään
    Tullut tyhjäksi, armohois
            Avutak.

    Kauneus, aivan itekseen,
    Kamala. Karvainen, ihmisen
            Ajatus.

G—nd.

KEÄNNÖKSIÄ ANAKREONISTA.

Anakreon, viinan ja rakkauven kuuluisa Runoja, eli 500 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä, ja 400 aastaikoo Homeruksen jälestä. Teos kaupunki Jonian moassa, vähässä Aasiassa oli hänen syntymä-paikkansa. Hänen sanotaan olleen korkeasta siävystä, ja samasta suvusta kuin Solon ja Kodrus. Parthenion luetaan olleen hänen isänsä nimi, ja Aetia hänen äitinsä. Persalaiset, jotka hänen nuoruuessansa hävittivät Jonian maata, kajottivat häntä pois hänen koti-kylästänsä. Hään muutti silloin majansa monen muamiehensä kanssa Abderan kaupunkiin Thrakian muahan, että sillä välttää vihollisten vallattomuutta. Polykrates, Samoisten hallihtia, sai häntä tässä tunteaksensa ja otti häntä kanssansa kotiinsa. Hänen hovissansa lauloi nyt Anakreon runojansa, Viinan ja Rakkauen kunniaksi; ja Kuninkaskin piti häntä parraina ystävänään. Mutta luulo heijän välillä tais viimeinkin rikkoa heijän rakkauen; niin että Anakreon läksi tästä mänemään Athéniin jossa Hipparchos silloin oli itevaltias, ehkä muutoin yksi oppinut ja hyvä-tahtoinen mies. Hään otti tämän nuoren Runojan ilolla ja mielisuosiolla vastaan. Anakreon viipyi hänenkin luonna jonkuun ajan. Vaan koska Hipparchos oli pois-heitetty istumeltansa, niin Anakreon läksi takaisin omaan syntymä-moahansa, Teoon; jossa hään vietteli aikansa mielen-huvitoksilla, tuttaviensa ja ystäviensä joukossa. Hään kuoli 85 vuuen vanhanna. Puhe kävi että yks tarrin eli viinamarjan siemen (russin-kärna) oli juuttunut hänen kulkuunsa, ja hänen tukeuttana.

Teos pystytti hänelle yhen muisto-pylvään hänen nimen kunniaksensa, ja koko Greekan-moa piti häntä suloisimmana Runolaulajana. Niin häntä ylistettiin jo vanhuutessa, ja nykyisetkin kansat kiittäävät häntä, niin kuin viinan ja rakkauen paras Runoja.

Hänen laulut jotka kaikki ovat laulettavia, (Lyriska) on erinomattain mainittavat heijän luonnollisuutensa, kaunukaisuutensa ja vilpittömyytensä suhteen.[134] Suurin osa heistä on jo ajan kululla vaipuneet uneukseen ja kavotukseen, niin että viiestä hänen kirjastansa ei ouk muuta jälellä kuin 11 laulua. Kaikista hänen jälkeenjäänneistä Runoista luvetaan vielä 68 laulua, jotka olemme käsittänyt; ehkä se on tietämätöin, jos hyö kaikki ovat hänen omiansa. Hyö ovat mittauksensa[135] suhteen, kirjutetut erinomaisella tavalla, josta tämä värsynmittaus, on hänen nimensä perästä tullut Anakreontiksi kuhutuksi, ja eroittaaksen muista, siinä, että hyö ovat tehtyt kolm-nivelisistä Jambiloista,[136] yhen jatkauksen[137] kanssa; eli hyö ovat syntyneet uupuvista neljä-nivelisistä.[138]. Herrmann on mittuuttana heitä niin, että se on soanut heistä yhen suuren Jonicus aloittamuksensa[139] kanssa; myö tahtoisimme heitä (erinomattain niitä joill' on kolmet polvee ensimmäisessä nivelessä) lovistaa,[140] niin kuin oisivat kaks-nivelisiä Ditrochaeit[141]; että sillä soaha heitä meijän kielellen sopivaisiksi.

Sillä Suomen kielessä ei löyvyk yhtään sanoo, joka oisi kunnolliseksi Jambiksi kuhuttava; sillä jos kohta jälkimäisessä sananpolvessa oisi pituus,[142] niin on kuitenkin into[143] aina ensimäisessä, jonka karaistamisella paino ikään kuin pois-vaipuu toisesta polvesta, niin ettei hänestä paljon lukua pietäk josko hään on pitkä eli lyhyt. e.m. pataan,[144] joka oikeutta myöten olisi Jambi vaan on lovistettava kuin yksi Spondeus, sillä jos innon ottaisi pois ensimäisestä polvesta, niin sitä ei yksikään Suomalainen ymmärä, vaan jos taas ottaa painon toisesta polvesta, niin että se luetaan lyhemmäksi, niin sitä ymmärtäävät kaikki. Sillä Suomen kielessä on karkaiseminen enemmäksi luettava kuin painaminen. Ja myö niämme sen eistä myöskin heijän vanhoissakin Runoissa, pitkiä polvia jotka ovat lyhyvinä laulettavia, jota aivan hyvin soattaa tehä, ainoastans intopolvet ovat kohallansa. Myö olemme näitä kiännellessä, niin paljon kuin mahollinen on ollut, sovittanut tätä, niin kuin asia myöten antaa, ja erinomattain tarkoittanut että saaha into-polvet paino-polviin paikoillen; että heitä sillä saisi karaistuiksi; ja jonka tähe meijän useasti on täytynyt sovittaa ne pitemmät polvet lyhyisten siaan.

Merkillinen on, että jos Jambiset värsyt lovistetaan takaperin, niin hyö käyvät meijän runoin tavalla, ja ovat luettavat kuin neljä-niveliset Choreukset, joihen viimeinen niveli on yksi Spondeus. Näin heitä soahaan muutetuiksi, jos ensimäinen polvi niissä 7 polvisissa värsyissä, jonkun vieraan sanan jatkamisella tahi liitettämisellä tehään kaheksi polveksi. Ne taas hänen lauluista, joihen värsyissä löytyy 8 polvee entuesta, (nimittäin 3 ensimäisessä nivelessä) niihin ei tarvihte pistä mitään liikoo sanoo, ainoastansa ensimäinen niveli luetaan kuin yks Amphimacer,[145] tahi jos sanat lovistetaan kuin oisivat muka neljä-nivelisiä värsyjä, joka syntyy sillä tavalla, että se ensimäinen polvi tehään pitkäksi, ja leikkaukset pannaan niin, että kaksi polvee luvetaan kussakin nivelessä, josta hyö kaikki muuttaiksen paljaiksi Trochaeiksi eli Choreiksi, ja ovat Suomalaisina Runoina laulettavia.[146]

I.

KANTELESTANSA.

1:nen Ode [147].

    Atreidist' tahon laulaa,
    Kadmost' viritin virttäin
    Mutt' kielet kantelessain
    Suloista suovaa soivat,
    Ma muutin äsköin uuvet
    Kaik' kielet kanteleesein.

    Ja oisin työt Heraklén
    Laulanut. — Mutta soitto,
    Se raikui rakkautta.
    Hyväst siit', Urot uljaat!
    Mun harppu ainoastaan
    Nyt helkyy helleyttä.

II.

NAISVÄISTÄ

2:nen Ode.[148]

    Härät ne saivat sarvet,
    Hevoiset kavioita,
    Jänikset jalon juoksun,
    Ja Karhut tora-hampaat,
    Ja kalat uima-neuvot
    Ja linnut lento-keinot,
    Ja miehet saivat mielen,
    Noh, jäikö vaimot ilman?
    Hyö saivat kauneuutta.
    Kaik' kilvet kiskoittaapi,
    Kaik' keihät keikuttaapi,
    Tulen ja terän voittaa
    Hyö kaunuellansa.

III.

RAKKAUS.

3:mas Ode.[149]

    Oli kerran keski-yöllä,
    Koska ohta Otavaisen
    Käteen kiännäiksen Boútin,
    Väki kaikki väsyksissä
    Oli uneen uupununna.
    Eros silloin äkkiästi
    Kolkutti koan ovellen.
    "Kuka pieksää portin piälle?"
    Kyseilin, "ja unein viepi?"
    Eros vastais; "Avaa oveis!
    Olen lapsi, elä pelkee!
    Sateet soattoivat mun märäks,
    Kaiken yötä kuljellessa."
    Näitä kuullen mielein taipui,
    Iskin tulta hiiluksesta,
    Avoin oven; löysin lapsen,
    Joll' oil jousi kainalossa,
    Siven-kynkät, nuolen-kontit;
    Panin pankoll' istumahan,
    Kourat oli kohmettunna,
    Niitä lämmitin omillain;
    Veinkin viänsin hiuksistansa.
    Kuin läks kylmä kynsistänsä,
    Niin hän lausui: "koitelkamme
    Jos on vannet vaipununna,
    Jännet veissä vetkistynnä!"
    Vivun viritti, ja povein
    Pisti piikinsä, kuin piru.
    Hyppäis pois, ja nauro-suulla
    Huusi: "Vieras, kiitos olkoon,
    Eip' ou vannet vahinkoit'tu;
    Kivut sinuun kiini käyköön!"

IV.

ITESTÄÄN.

4:äs Ode.[150]

    Myrtin heinill' hienoisilla,
    Lotoin pehmiäisten piällä,
    Muatessain ma tahon juuva.
    Eros (hameell' hartiolla
    Niiniin kanssa, nivottunna)
    Tuokoon viinaa viipymätä! —
    Sieväst aika sinkoileekse,
    Niin kuin vaunu pyörillänsä.
    Tomuks tulemme ja tuhkaks,
    Luita luista luopuneita.
    Miks' siitt' hautain haisuttaisit?
    Mullan mustan lahjoittaisit?
    Parempi oisi eläissäini
    Hajut: kukat kulmilleini
    Pujota, ja neio nouva!
    Ennen kuin ma tuonek mänen
    Tuohon Tuonelaisten tanssiin,
    Tahon huolein huojennella.

V.

RUUSU.

5:ees Ode.[151]

    Kantakaamme Eron ruusut
    Viinan Dionysiuksellen,
    Ruusut kulta-karvoinensa
    Pujotkaamme kulmillemme,
    Juokaamme ja iloitkaamme.
    Ruusu, kukkista mun kultain!
    Ruusu, kevään kauniin karva;
    Ruusut, rakkaat Jumaloillen.

    Kyprin poika, kuin hän tanssii
    Kaunein Chariteisten kanssa,
    Ruusut piänsä peittelöövät.
    Kaatakaamm' siitt' kantelemme
    Viinan maillen vihityillen;
    Ruusuin kanssa kaunistetut
    Siiriä pyöryttelleisimme
    Nännäkkäitä neitoisia.

VI.

RAKKAUS.

7:ääs Ode.[152]

    Hyacinthieisten varrell'
    Eros kuritt' m'ua kovast',
    Löi; — ja käski minun käyvä
    Koskein kuohuviin läpitsen,
    Läpi soihen, läpi maihen:
    Hikoilinma hiihtäissäini,
    Syvän kasvoini kajahti,
    Luulin kurja kuolevaini.
    Eros siivill' silkisillä
    Minun jäähytti, ja sanoi:
    "Et sie taija rakkaaks tulla"

VII.

RAKKAUTESTA.

14:nees Ode.[153]

    Ma sois, et rakas oisin
    Eros mun tuohon taivuitt'
    Mutt' mull' oil jäykkä mieli,
    En totellut ma häntä.
    Hän jousensa jo jännitt',
    Ja kualsi kulta-kontin;
    Mun tahtoi tappeluhun.
    Ma olallein myös otin
    Mun varjoin, kuin Achilleys,
    Mun kilvein, ja mun keihäin,
    Ja varusteliin vastaan.
    Hän ampui — piäsin pakoon;
    Mutt' kuin oil nuolet kaikki,
    Hän suuttua suhahti,
    Ja lensi, niin kuin lempo,
    Ja kävi keuhoin keskeen;
    Ja minun ruumiin raukeis.
    Mitäsmä kilvee kannan?
    Ei aseet mitään auta,
    Kuin tuli povein polttaa.

VIII.

KULLALLENSA.

20:nees Ode.[154]

    Kosk' Tantalonkin tyttö
    Tuil Phrygin kiveks' tehty,
    Kosk' Pandionin neito
    Oil Piäskysennä nähty;
    Niin — Jos sun peilis oisin,
    Ett' näkisit mun aina!
    Jos oisin helmukseisi,
    Ett' kantaisit mun aina.
    Ma soisin veteeks tulla,
    Ett' pesisin sun ruumiis!
    Ma soisin Myrrhan' olla,
    Ett' hiukseis haisuttaisin!
    Ma nännä-riepuis oisin —
    Ja helme kaulassaisi!
    Ja virsuis olla voisin,
    Ett' vajuis'n varpaaltaisi.

IX.

OMASTA TYTÖSTÄNSÄ.

28:nees Ode [155].

    Kuules, Maalari mokoma!
    Tiepäs tietävä tekiä,
    Konstin Rhódin harjottaja,
    Tie mun Neitoin, näkemätäk;
    Niin kuin mie sun muistuttelen.
    Ensin hiukset hiukistele
    Mustat, villan villaisemmat;
    Ja jos taijat taivoltaisi,
    Tie myös myrhan haisuviksi. —
    Ohtaa valkoista varusta
    Tukan mustan kappyrillä,
    Puna-poskilta kohoova,
    Elä yhtä eikä kahta
    Silmän-väliä vetele;
    Olkoon, niinkuin hänellääkin,
    Pikkuruinen piiramatak —
    Silmän karvan karvallista.
    Silmän-terät, tietävästi
    Valkiasta valmistele;
    Siniseksi kuin Athénen,
    Laupiaksi kuin Kythéren,
    Tiepäs nenä, että kasvot,
    Maitokaiset, ruusukkaiset.
    Huulet Peitohon mukaiset;
    Suuta suinkin tahtovaiset.
    Käyköön Chariteijat kaikki
    Pehmehellä leuvallansa,
    Kaulallansa kauniillansa.
    Peitteleppäs muutoin häntä
    Puna-purpurin hameella;
    Että pinta pilkistäiksen,
    Iho ruumiin ruskottaisi.
    Olkaan! — jo ma häntä keksin;
    Koht' on kuva kielellissä.

X.

BATHYLUKSESTA.

29:nees Ode.[156]

    Kuva kultaisen Balhyllon
    Tiepäs häntä kuinma käsken!
    Tiepäs hiukset kiiltäväksi,
    Juuret mustahan mukaiset,
    Peätkin päivän säistäviksi.
    Anna muata mieltäns myöten
    Hiuksiin niin kuin haiveniinkin,
    Palmikoillen panematak.
    Kulmat ohtahaan kuvaile

    Kasteheesen kauniheeseen,
    Niin kuin kiärmeet kiännellessään.
    Silmät mustat ja uhkavat,
    Lausutkohon laupeutta;
    Yksi Marsin mahtavainen,
    Toinen Kyprin kyynö-silmä,
    Että yhtä pelättäisiin
    Toista toivon taottavaksi.
    Tiepäs posketkin punaiset,
    Untuiset, niin kuin omenat,

    Tieppas (jos sa tehä taijat)
    Punakkaat kuin kainun Aidun
    Mutta huulet, enmä tiijä
    Mitenk' niitä tehtäneeni.
    Tie heit' Peithon pehmiämmät. —
    Sanalla, niin olkon kuva
    Kieletöinä, kielellissä.

    Kasvoin alla olkoon leuka.
    Elfin luuta valkoisempi,
    Kauniimp' kauniimman Adónin.
    Tie hänelle Hermen rinta,
    Kahen kätensäkkin kanssa.
    Reijet niin kuin Polydeúkon,
    Ohimmat, kuin Dionysion.

    Tieppäs reijet pehmiäiset,
    Tuliset, ja ylemmäksi
    Kainummatkin kaunukaiset!
    Venus heitä halajaapi. —
    Sull' on konsti kohtalainen,
    Kosk' et saata selkeä tehä;
    Sepä paras paikoistahan!

    Vieläkös jaloist' nimitän?
    Ota maksuis mieltäis myöten!
    Kuappa kumoon päivän kuva,
    Pane Bathyllusta siaan,
    Ja jos Sámohon samoisit,
    Tieppäs Phoibos kuin Bathyllos.

XI.

PIÄSKYISESTÄ.

33:nees Ode.[157]

    Sie pieni piäsky kulta,
    Kuin tulet kesäll' tänne,
    Ja peseis tiiustelet;
    Vaan talveks' mänet jälleen,
    Niilen ja Memphin luokse.
    Mutt' Eros sytämmeini
    Pesänsä aina panee.
    Jo halu yksi lentää,
    Yks' munaks' kohta joutuu,
    Yks' kuiskaa kuoressansa.
    Yks' kumu aina kuuluu
    Poijilta piiskuwilta.

    Ne vanhemmat Erotit,
    Hyö nuoret kasvattaavat;
    Ja jotk' on kasvanneita,
    Jo hautoavat toiset.
    Mitäs mä tehä taijan?
    Sill' sellaisii Erotii
    En saata kajotella.

XII.

OMISTA NIMIKOISTAAN.

(32:nees Ode).[158]

    Jos puussa kannat kaikki
    Lukea uskaltaisit,
    Jos tiijät lainneen teitä
    Merellä miärätellä,
    Niin tien sun tietäväksi
    Minunkin Nimikoistain

    Jos alotat Athénist',
    Niin suat kaks'kymmenettä;
    Ja lue viis'toist' siihen.
    Kokoo siit' Korinthist',
    Yks joukko, jok on siellä;
    (Sep' on Achaijan muassa,
    Joss' on valitut vaimot).
    Lesbost' luveppas siitten,
    Ja Jóniahan asti,
    Ja Káriaan ja Rhódoon,
    Kaks' tuhatt' tuttavia.
    "Mitäs"? — Lueppas vielä!

    Ei ouk viel' Syyrit lu'ussa,
    Eik' kanaiset Kanópost,
    Eik' Krétasta, kuss' Eros
    Kyll' huiskaapi kylissä,
    (Jossa suat mieltäis myöten).
    Tokk' luvetatkos vielä
    Gádin myös tuolla puolla,
    Baktriosta ja Indist',
    Kuss' on mun kultaisia?

SANAUS.

(NOSSILTA).[159]

    Vieras, jos Sapphoa nähäkseis soisit, Charíteisten kukkaa
    Käy Mityléneen, kauniimmaan kaupunkiin ast';
    Sano, ett' Lokreisten moa myös synnytti hänelle Siskon,
    Nimellä Nossis; Runojoin nimikko. — Mää!

G—nd.

KIÄNNÖKSIÄ SAPPHOSTA.

Ne vanhan-aikuiset kirjasepät ja opinkäsittäjät ovat kilvottain kiiruhtaneet, että ylistää ja kunnialla osottaa Sapphon kuuluisaa nimeä,[160] eikä meijän aikuisetkaan ole laiminlyöneet että juohtelemuksillansa johtattaa hänen muistoa, ja hänelle uhrata kiitoksen ja rakkauen lahjoja. Niin kuin Anákreon oli rakkauellansa onnellinen, niin oli Sappho rakkauessansa varsin onnetoin. Tämän tulen-tuimuus ilahutti yhen syvämmen, vaan poltti toisen. Hänen laulut lausuuvat meillen laupeuellansa siitä raskaasta rasituksesta, jolla rakkaus runteli hänen ruummiinsa, ja järskytti hänen jäseniä; joihen väsyttäissä hään oli veikistymässä ja henkestymässä, ja joka viimeinkin suattoi häntä kuoleman portahallen. Mutta merkillisempi hään on siitä suloisesta runon-sukkeluuesta, siitä varsin valitusta ajatuksesta, joka jokapaikassa hänen runoissa on silmin nähtävä. Hänen runon-töissänsä ja laulunliitoksissa ovat sanat ainakin hyvin sovitetut, ja puheet pujotut.

Sappho eli nuon 70 vuotta ennen Anakreonia, tahi lähes 600 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä.[161] Hään oli jo nuorena Neitona lahjoitettu niillä antimilia, joilla hään hilpiämmällä i'ällänsä tuli moailmassa mainituksi. Hään oli syntynyt Mitylénessä, Lesbon suaren piä-kaupunkissa. Herodoton ja Ailianon puheen perästä, niin hänen isansa nimi oli Skamandronymos, ja hänen äitinsä Kleis. Hään tuli jo aivan nuorra naituksi Kerkolan kanssa, yhen rikkaan asukkaan Andron suaresta, jonka kanssa hään synnytti tyttären, jonka hään pani äitinsä kaimaksi. Mutta jos Sappho aviossansa oli onnellinen, niin hään myöskin sen perästä tuli monta onnettomaksi. Hään joutui jo nuorena leskeksi; ja otti silloin opettaaksensa nuoria neitoisia ja vallasväin tyttäriä, joita hään neuvomisella ja taivuttamisella tahtoi suattaa julkisempaan valistukseen, kuin tavallisesti oli laita. Tätä tehessä, harjotti hään heitä myöskin runontaivuttamisessa ja lauluin laulamisessa, joka näissä maissa oli aivan suuren arvon ansaitseva. Vaan sillä välillä hään itekkin tuli kuuluisaksi hänen runonteoistansa ja lauluin laitoksestansa, jotka levitteessään teki hänen kunniansa aina kuuluisammaksi, ja hänen nimensä juuri julkisemmaksi. Mutta se tapahtui hänelle niin kuin monellenkin, että siitä sikisi vihat ja vainot. Moni oli joka katehti tätä hänen kunniatansa, ja vaimon-kateus on kaikista kauhiin. Monet moittivat häntä, monet myös soimaisivat ja panettelivat, ja hään tuli jo viimeinkin kotoonsa kajotetuksi. Suuri oli suru tuokin, vaan hänen murheet tulivat vielä mustemmaksi, koska rakkauskin rupeisi häntä raukkoo rankaisemaan. Phaon oli yksi nuorukainen, jonka nuoruus ja ihannaisuus oli jo monelta mielen viennyt, eikä Sapphokaan ollut hänestä varsin vapa. Tiesi hänet mikä häntä lie häneen niin sytyttänä, sillä siitä päivästä hänellä ei eneä ollunna yön eikä päivän rauha. Mutta Phaon ei meltynyt häneen, vaan läksi purjehtimaan Siciliaan. Kauvan koitteli Sappho että hellällä kirjuttamisellansa, puheen suloisuuellansa, ja lauluin-laupeuellansa vietellä ja houkutella häntä sieltä takaisin; mutta kaikki hänen rukoukset ja Runon-ruikuttamiset [Elegier, sorgeqwäden] kävivät tyhjäksi. Murhe ja kateus, suru ja luulo sytyttivät nyt hänen syväntä, ja hään oli aivan helläluontoinen ja pehmyt-syömminen, että kärsiä heijän vaikutoksia. Hyö löivät häntä muahan juuri martahasti; ja hänen vihamiestensä vihat, ynnä maamiestensä manaukset vaikuttivat välttämätä tässä vaimo-rukassa hänen onettomuutta. Murheissansa mäni hään mehtään, ja Leukadion korkealta vuorelta heittiin meren syvyyteen; ja lopetti näin ouvolla tavalla sekä murheensa että elämänsä. Nyt vasta rupeisivat hyö häntä kunnioittamaan hänen koti-kylässänsäkin, ja Lesbon tyttäret kilvoittelivat kiitoksellansa häntä ylistämään. Hänen kuva pantiin kaupunkin rahoin piälle, ja häntä palveltiin niin kuin saaren emäntee (öns skyddarinna). Hään oli ollut mustakulmainen, pieni ja hoikka, ja hänen palavat ja viekkaat silmät ovat tuiskuttaneet tulta ja rakkautta. Jos kohtakin hään ei ollut korea ja ihana näöltään, niin hänen tavat ja taijot tekivät häntä sekä hänen käytöksissä että toimituksissa aivan suloiseksi. Sekä näistä hänen menoistansa että siveyestänsä, mutta erinomattain hänen Runon-teoistansa ja sukkeluutestansa, on hään tullut kuhutuksi siksi kymmeneneksi Runottareksi (skaldinna, sånggudinna, en av Muserna). Ja jos hään rakkauessansakin oisi jollon kullon viheliäiseksi joutunut, niin eihään se ollut ensimäinen, eikä taas viimeinen, jonka rakkaus on rauaissunna. Se oli tämä hänen halaus ja helleys, joka teki häntä kuoltuansakkiin kuolemattomaksi. Hänellä sanotaan olleen kolmet veljestä Larichos, Eurygios ja Charáxes; joista ne ensimmäiset ovat hänen lauluissansa tullut ylistetyiksi, vaan se viimeinen moitituksi ja nuhteltuksi hänen käytöksestänsä, koska hään mielytti ja piti portonansa yhen Naukraton kaupunkista otetun hyvänäköisen tytön, nimeltä Dorika. Nämät Sapphon nuhtelemukset, kuin myös hänen omatekemät laulut, jossa ei suinkaan mitään siveyttä vastaan sotivaa pitäis löytyä, ovat otetut toistukseksi niitä vasten, jotka kelvottomilla puheilla ja soimauksilla ovat tahtoneet häntä alentoa.

Hään on kirjuttana: 1) 9 kirjoo Veisuja, — lyriska sånger, ja ilman sitä. 2) Hiä-lauluja, — brudsånger. 3) Kiitos-virsiä, — lofsånger. 4) Suru-runoja, — Elegier, sorgeqwäden. 5) Sanauksia, — Epigrammer. 6) Erinnäisiä-lauluja, — varianta sånger. 7) Jambiloita. 8) Arvotuksia, — Charader. 9) ja ehkä monta muutakin. Nämät kaikki ovat kaonneet ja hukkaan joutuneet, ja heistä ei ou muuta jälellä kuin kahet Odit ja muutamia sanauksia, jotka muihen kirjoista ovat käsittäneet, ja joita usseemmittain liitetään yhteen Anakreonin lauluin. Hänen sanotaan myös ensin tehneen ja valmistaneen yhtä erinomaista kanteletta, joka siitten hänen maassa pietiin parhaina soitto-neuvona. Niin myös on hään runontöissänsä varteen ottanut, yhtä äkkinäistä ja erinäistä luatua varsyn mittauksessa, joka hänen perästä vielä nytkin kuhutaan Versus Sapphicus. Hänen värsyt ovat muka viis niveliäiset, joihen ensimäisessä nivelessä on Trochaeus, toisessa Spondéus, kolmannessa Dactylus, ja neljännessä ja viiennessä taas Trochaeukset. — Se on aivan työläs ja ehkä mahotoin että sovittaa meijän kieltä tällaisiin mittauksiin. Myö olemme kiäntäissämme tehneet heitä nivelittäin ja polvittain Sapphon mukaiseksi, vaan lovistamus [skansjon] on toinen tykkänään. Meijän kieli vaatii että heijät lovistetaan Dactylittain; tahi piamittain kuin kuus ja viis-nivelökset. Yhteen Sapphoiseen vaihokseen luetaan kolme Sapphon värsyä, ja yksi Adónikon.[162] Muutoin on yks toinenkin tyttö Sapphon nimellinen, elänyt hänen ajallansa Lesbossa, joka oli Eresiasta kotoisin. Ei sekkään ollut Runon-töissä taipumatoin. Hänen luullaan olleen kevyt-mielinen ja huikentelevainen luonnostaan; josta moni on ehkä nykyisin luullut sitä sanottavaksi Mitylénen Sapphosta jota puhuttiin muka tästä.

1.

APHRODITEKSELLE.
HYMNI.[163]

    Autuas Vaimo, kaik'haltias taivaan!
    Taivahan Lapsi, moniviekkainen Vénus!
    Avuksein huuvan! Ei suruks', ei murheeks'
                    Kiännä mun mielein!

    Tuleppas tänne, ja Runojain kuule!
    Kuulithan muinon — kosk' luoksein mun tulit;
    Heittäin sun isäis ihaista majaa, ja
                    Kultaista kotoo.

    Valjaissa, varpuseis vetivät vaunuis,
    Siivilläns, pimeitä pilviä myöten
    Tulivat taivaasta, kiiäten ilmoo
                    — Ikään kuin nuolet.

    Lensivät tiehens; — vaan autuas vaimo,
    Nauroit niin laupias', sulalla suullais;
    Kysyit niin kiivaas': "mikäs nyt vaivaa!
                     — Koskas sa huusit?"

    Kaikk'? mitä kurja, mun mielessäin mieltyi:
    Ketä? ma viereini viettelis'n vielä?
    — Panisin pauloihin? — "Kuka, o Sappho! sun
                      Murheiseks' muuttaa?"

    "Pavoss' jos liene? — Koht kiäntaköön tänne!
    Lahjais, jos laittaa?[1] — Niin laittakoon toiset!
    Jos se ei taivuk! — sen taipua pitää
                      Tahtons'kin vasten!"

    Tule mun luoksein, ja murheini muutak
    Iloksi jälleen! ja mitä mull' puuttuu,
    Ja mieleini halaa, täytä! ja taivuk
                      Piikahais puoleen!

[1] Laittaa, t. moittia, förakta, försmå.

2.

YHÖLLEN RAKASTETULLEN TYTÖLLEN.
ODE.[164]

    Se miesi on miekoinen mielestäin vielä,
    (Hään ihtesäk Jumalan julkiseks' luulee)
    Kuin vieressäis istuu, ja keviäll' kielell'
                        Kultansa kuulee.

    Suullais ja naurollais viettelet mielen.
    Sytämein syttyy, ja mieleini muuttuu!
    Nähten sun silmäis — niin katoa kielein,
                        Ja puheini puuttuu.

    Mun eäni se vaipuu — jo taipuu mun piä!
    Tulet ne tuimentaa silmäin ja luuloin;
    En ketäänmä kuule, en ketään ma niä!
                        Korvian on kuuro.

    Tuima on tuskain, ja murheet mun muokkaa;
    Raukaisoo ruumiin — jo tahtokin taipuu!
    Helpe kuin heinä, viel' henkeini huokaa,
                        — Kunnek se vaipuu.

PIENIÄ SIPALEITA JA KATKAISTUNEITA KAPPALEITA, JOTKA OVAT SAPPHON RUNOISTA TULLEET SÄILYTETYIKSI.

I.

YHELLEN RIKKAALLEN, VAAN OPPIMATTOMALLEN JA RUNOIN TAITAMATTOMALLE VAIMOLLE.[165]

    Oot kuin oisit kavotettu,
    Etkä vastakaan sa muista,
    Ettäs olet oleskellut.
    Sill' et ollut kuunnapänä
    Pindin kukkaa käsittänyt.
    Riensit tuhma tuonelahan.
    Etkä Manalankaan moasta,
    Taivallista sa tavannut.

II.

TYHJÄ UOTTAISSA.[166]

    Kuu jo ompi maillen männyt,
    Rian-seulat, syvän yön jo,
    Kohta hetki kohtajaapi;
    Yksin muka valvon vielä —

III.

VENUKSELLEN.[167]

    Tule Vénus veikkaseini,
    Julkisellen juhlalleini!
    Ja mun kulta-kupistaini
    Mehu juota mieluiesti
    Tuttavillen tultavillen,
    Sekä sullen, että mullen.

IV.

ÄIJILLENSÄ.[168]

    Äiti mun kulta! miksen ma taija niin somasti soittaa
    Ett' Tyttö mun toivooni taipuis — se viipyvä Vénus.

V.

NUORIKKO ja PIIKUUS [169].

Nuorikko.

Piikuus! Piikuus! — miksi minun heitit?

Piikuus.

En tule luokseis ennee — en tule ennee!

VI.

RUNOJALLEN.[170]

    Runojankin kotoa
    Murheet mustat muttakoon!
    — Eikä minuun puuttukoon. —

VII.

SULHAISELLEN.[171]

    Lanko kulta! hiäs on juottu — pivois pietty;
    Piijan olet suanut, jok' oil sulta tietty, —

VIII. TULIAISET.[172]

    Koroita katto ja orret —
    Panke myös paremmat parret!
    Ylkämies tulee kuin Ares.
    Uhomp' kuin uhkiat Urot.

IX.

MAAKYLÄN TYTÖSTÄ.[173]

    Kuka on tuo hölmö, joka
    Käyp' ja nauraa, eikä tiiä,
    Hamettansa lasketella?

X.

TULEVALLEN TUTULLENSA.[174]

    Tule kultain tänne!
    Ilmiks' tulkoon ilo
    Sinun silmistäisi.

XI.

KALARIN PELAGON HAUVAN-KIVELLE.

    Täss' makoo kalamies Pelágos:
    Menískes murheessansa, pojan muistoksi
    Hään tänne verkot toi, ja kahet vanhat airot.

XII.

MUATESSANSA.[175]

Unessaini, Kyprin kanssa kuiskuttelen.

G—nd.

KEÄNNOKSIÄ VIRON KIELESTÄ.

Se joka tahtoo oppia tuntemaan Suomen kieltä, hänen täytyy myöskin joksi kuksi tuntea hänen siskon-kielet, tahi ne kielet jotka ovat siitä syntyneet, eli jotka ovat puolestansa synnyttäneet meijän. Ainoastaan sillä tavoin, että harjoitammo näitäkin tunteaksemme, niin soahaan selvempi tieto meijän omastamme; sillä suuri joukko meijän sanoistamme ovat heistä siirtyneet, niin että heijän muka juuret ja emä-sanat (stam-ord) ovat niissä haettavat. Tälläisiä siskon-kieliä ovat erinomattain Viron-kieli, Vatjalaisten-kieli, Aunulaisten-kieli, Iskhorilaisten-kieli, Niihen Venäjässä löytyvien Karjalaisten-kieli, ja niiten Ruotin ja Norin rajoilla asuvien Suomalaisten-kieli; jotka kaikki ovat varsin suomalaisia, ja suurin osa ainoastaan luettavia erinäisinnä puheen-murrena meijän kielestämme. Vaan ilman näitä löytyy vielä muitakin kieliä, jotka ovat kaukaisempana meijän kanssa sukuisin. Nämät ovat Lapin ja Ungerin-kielet, ynnä ne Venäjässä asuvien Syrjäläisten, Permiläisten, Votjalaisten, Vogulilaisten, Tscheremissiläisten, Tschuvassilaisten, Ostiakilaisten, Morduinilaisten ja Tepterilaisten kielet, ja ehkä monen muihen, näihen kaukaisemmihin kansoin.

Siinä toivossa, että minun moamieheini mielellään soisivat soahaksensa jonkun tieon näistä heijän siskon-kielistään, olemme aikonut että jollon kullon antoa näistä kansoista ja heijän kielisiä niitä tietoja, joita olemme heistä soaneet; luulessamme tämän paraiten sillä syntyvän että myö ynnä keännöksemme liitämme perustus-hielenkin.

Mitä Viron kielestä erittäin tuloo sanottavaksi,[176] niin se on muista tarpeellisin meijän tuntea, erinomattain koska ovat Virossa nyt äsköttäinkin ruvenneet ylös-harjoittamaan omoo kieltänsä ja oppimustansa.[177] Mitä heijän oppineet siellä harjoittaavat heijän kielen kunniaksi, niin se on luettu meillekin voitoksi, ja mitä myö toas työskentelemme, niin se on heillenkin hyväksi. Sillä tavalla taijamme kiitettävällä ahkeruuella ja kilvoituksella kehoittaa ja oijasta toisiamme, ja ylösauttoo tätä meijän yhteistä kieltä siihen kuntoon, johon jokainen kunnollinen ja valaistu kansa on vaativa, ja johon jo muut Europan kansat ovat joutuneet.

I.

MEHTÄ-MIES.[178]

    Oli minä muista nuorra miessä,
    Oli mulla kolmet koirukasta;
    Yks oli Irvi, toinen Ervi,
    Kolmas Murri, musta narttu.
    Ne sotki mulle suota-moata,
    Ite mä marsin mehtä-maata;
    Ne toi mull' tuhat tuuva lintuu,
    Sata pient' jänisten poikoo.
    Ma panin lihat kuivamaani,
    Ma panin mahat hautomaani,
    Vanha Kass' oil kiimas-silmä,
    Vanha Kass' oli loaja-kämmän;
    Söi minun lihat kuivamasta,
    Söi minun mahat hautumasta.
    Ma löin Kassii käpälän peälle;
    Kassipa karkais kaivohoni.
    Läksin ma kyläst miehii ajamaan,
    Mies ja köys joka talosta;
    Saaren-vallast' sata miestä;
    Viron-vallast' viisi miestä.
    Mitäs siit' sain Kasin jälestä?
    Nenän peält' sain neijon-kenkät,
    Peänpä peält' sain sulhais-saappaat,
    Kaulan peält' sain Kaisall' pieksut,
    Käpälän päält' sain Kertull' pieksut,
    Selän päält' sain sota-soappaat,
    Kohun alt' sain kovat rahkeet,
    Hännän päält' sain härjen juhtit.

(Viron kielellä).

PYSSI-MEES.

    Oli minä muista nuoru mieste,
    Oli mull kolmu koirukeste;
    Yks oli Irvi, teno Erve,
    Kolmas Muru musta litsi.
    Niet söitset mole suota-maata,
    Ma isse marsi sen määtä-maata;
    Ne töi mull tuhat tui lintu,
    Sata santti jäneksä-poika.
    Ma pani lihat kuijemaa,
    Ma pani maut mantlemaa:
    Vanna kass oli kiimas silmä,
    Vanna kass oli laija kämmä,
    Söi minun lihat kuijemast,
    Söi minun maut mautlemast.
    Ma löin kassi käppä pihta;
    Kass läks karates kaivosn.
    Mina läksi kyläst mehhi ajamaa,
    Eka peräst mees ja köis,
    Saare-vallast sata meest,
    Viro-vallast viis meest.
    Missiis kassist jälest sai?
    Nina päält sain neijo-kingat,
    Pää päält sain peiju-saapat,
    Kaula päält sain Kajulle vanukat,
    Käppä päält sain Kertulle vanukat,
    Seljan päält sain söitu-saapat,
    Köhu alt sain kövast röhmat,
    Ennä päält sain ärja jöttaat.

II.

SOTA-MIEHEN LAULU.[179]

    Läksin minä kiikkuun kiikkumahan,
    Tammen latvaan laulamahan;
    Tuli mulle soasta sanomat:
    Kuka meist' tänäin sotaan lähtee?
    Lähtee meist' äit', vai lähtee meist' toat',
    Vai lähtee meist' kaikkiin nuoriin veikko?
    Sota-leivät sotkematak,
    Vaino-kakut kastamatak.
    Elä ala sotia soan eissä,
    Elä ala sotia soan takoo!
    Eissä on miekka-kolinat,
    Taakana on pyssy-parinat;
    Keskimmäiset kotiin tuleevat. — —
    Hyppää Halli, karkaa Körvi,
    Hyppää yli isän pihan;
    Hyppää Halli, karkaa Körvi,
    Hyppää yli Emon pihan.
    Emo tuli ulos; ei tunnek poikoo,
    Hyppää Halli, karkaa Körvi,
      Hyppää yli veikon pihan;
    Veiko tulee, ulos — ei tunnek veikkoa.
    Hyppää. Halli, karkaa Körvi,
    Hyppää yli siskon pihan.
    Sisko tuli ulos, ja tunsi veikon.
    Kuinka, sa minua veikko tunsit?
    "Verkain on sun nutun reunois',
    Ompelus sun vaatteis eäres'.
    Onkos spassa nainen armas?"
    Eip' ole soassa nainen armas.
    "Onkos soassa koaso kallis?"
    Eip' ole soassa koaso kallis.
    Kankia henki, ja kankiapeä hevoinen!
    Soass' on niin paljon miesten ruummiit,
    Kuin on metsäss' puita paljon;
    Soass' on niin paljon miesten päitä,
    Kuin on suossa mättäit' paljon;
    Soass' on niin paljo miesten neniä;
    Kuin on kaivoss' koukun neniä;
    Soass' on niin paljo miesten silmii,
    Kuin on tähtiä taivaas' paljon;
    Soass' on niin paljo miesten korvii,
    Kuin on krouviss' kannun kurvii;
    Soass' on niin paljon miesten käsii,
    Niin kuin pinossa puita paljon;
    Soass' on niin paljo miesten sormii,
    Kuin on räystäss' ruokoi paljon;
    Soass' on niin paljo miesten jalkoi,
    Kuin on aijass' seipäät paljon;
    Soass' on niin paljon miesten varpait',
    Kuin on vanhan variksen varpait';
    Soass' on niin paljon miesten ty…
    Kuin on karhiss' piitä paljon;
    Soass' on niin paljo miesten verta,
    Kuin on meressä vettä paljon.

(Viron kielellä).

SÖA-MEHHE LAUL.

    Läksi minä kiike kiikelema,
    Tamme latto laulama;
    Tulli mulle söast sanomit:
    Kes meilt tänä sötta lähhep?
    Lähep mei eit, vei lähep mei taat,
    Vei lähep mei kiiken nuoremp vent?
    Söa leivät sötkumatta,
    Vanui kakkut kastamatta.
    Ärra akka söita söa ees,
    Ärra akka söita söa taka!
    Ees on mööka kölinät,
    Taka on pyssy-parinat;
    Keskmest kuju tulevat,
      Hyppä Halli, karka Körvi,
    Hyppä yle isa öuve;
    Hyppä Halli, karka Körvi,
    Hyppä yle emo öuve.
    Emo tule välje, — ei tunne poika.
    Hyppä Halli, karka Körvi,
    Hyppä yle venna öuve.
    Vent tule välje, — ei tunne venta.
    Hyppä Halli, karka Körvi,
    Hyppä yle höö öuve.
    Höta tule välja — tuntes venna.
    Kaitas sa meut wenta tuntsit?
    Ultus on su kuue eeres,
    Palistus sa rättiku eeres.
    Kas on söas naene armas?
    Ei pole söas naene armas.
    Kas on söas kaasa kallis?
    Eip ole söas kaasa kallis.
    Kanke hink, ja kanke-peaka hopunen!
    Söas on niin paljo meeste kehaset,
    Kui on metsas puita paljo;
    Söas on niin paljo meeste päitä,
    Kuin on suos eest mettut paljo;
    Söas on niin paljo meesten nenaset,
    Kui on kaivu kouku-nenaset;
    Söas on niin paljo meeste silmi,
    Kui on tähtä taivas paljo;
    Söas on niin paljo meeste körvi,
    Kui on körtsu kannu-körvi;
    Söas on niin paljo meeste kassi,
    Niin kui pinnss puita paljo;
    Söas on niin paljo meeste sormi,
    Kui on reestas ruoku paljo;
    Söas on niin paljo meeste jalku,
    Kui on aitas teiput paljo;
    Söas on niin paljo mieste varput,
    Kui on vana varesen varpu;
    Söas on niin paljo mieste… aset,
    Kui on äkeisies piitä paljo;
    Söas on niin paljo meeste verta,
    Kui on meres vettä paljo.

III.

YHEN ARMOTTOMAN NEIJON SURKUTTELEMISTA.[180]

    Minä yksi niin kuin Tetri!
    Viel' on teurill' toinen puoli;
    Minä yksi niin kuin Piäsky!
    Viel' on Piäskyll' peävanhinta;
    Minä yksi kuin tuo Kurki!
    Viel' on Kurell' kuuenneksi;
    Minä yksi niin kuin Sorsa!
    Viel' on Sorsall' miesparinsa,
    Minä, aina aivanyksi!
    Mull' ei ouk oma Isäini,
    Mull' ei ouk oma Emäini;
    Susi on mun souvattanut,
    Karhu on mun kasvattanut,
    Mehtäsika suositellut.
      Kaik' Kullat lahtöövät kotiinsa;
    Kuhun lähen minä Isätä!
    Kuhun lähen minä Emätä!
    Kuhun vieryn veljetöinnä!
    Kuhun astun auttajata!
    Kiven juureen, kannon juureen,
    Puun juureen, petäjän juureen,
    Lepän lenkohon sylihin,
    Koivun kalliin käsihin,
    Hoavan harmaan helman alle!
    Kellen raikkaan kurjat mielet
    Kellen vaivaani valitan!
    Kellen viskonma vihaini?
    Kivellenko kirkkotiellä?
    Paellen Papin pellon peällä?
    Kivi korkia — ei puhukkaan!
    Poasi paksu, ei pajata.
    Kivi ei muista Neijon kieltä,
    Poas' ei Neijon palvellusta!
    Kujerran kulta-kukillen,
    Ankerheinillen valitan;
    Itken nuorellen ruohollen.
    Kulta-kukat kellaistuuvat,
    Anker'-heinät hualistuuvat,
    Ruoho nuori notkistuupi
    Minun kultain kujerressain.
    Minun hanhein valitessain.
    Myöpä kaksi orpo-lasta,
    Lähhemme pyhänä kirkkoon!
    Valkeet rievut piässä,
    Valkeet rievut käissä,
    Itku-kirjat riepuhussa.
    Lähkem' Emän hauvan peälle,
    Lähkem' Isän hauvan peälle, —
    Äiti hauvasta puhuupi:
    "Kuka liikkuu hiekan piällä?
    Kuka astuu hauvan piällä?" —
    Minä kuulin; vastais'n vastaan:
    Tytär liikkuu hiekan piällä
    Tytär astuu hauvan peällä,
    Nouse ylös Emoseini!
    Nouse ylös Isoiseeni!
    Nouse mun piätä sukmaan,
    Jalan alle harjamaani,
    Anto-vakkaa valmistamaan,
    Kirstun kanta kiinittämään!
      Emä hanuasta puhuupi:
    "Ei voi nousta Tytär rukka
    Ei voi nousta, ei havaihta!
    Murto kasvaa mullan peällä,
    Heinä harva hauan päällä;
    Silmill' on sininen metsä,
    Kulmill' on kulo punainen,
    Jaloill' on jalava metsä,
    Piä-lailla on niini mehtä.
    Jumala sun piäs sukekoon,
    Moaria vakkais valmistakoon,
    Kirstun kannet kiinittäköön,
    Jalan alla hariatkohon."
      Minä aloin itkemääni:
    Nouse kuitenk äitiseini!
    "Ei voi nousta, Tytär rukka!
    Syötä murtoo mullikalle,
    Heinä harva härillen!
    Murrosta mullikat väkevät,
    Harva-heinilt' härjät suuret."
    Olisko hiekasta lunastamista.
    Hauasta eroittamista;
    Toisin linnast' hieka-seulan,
    Hakulista harva seulan,
    Torilta tuli-punaisen;
    Millä seulaisin somerot,
    Millä hiekan liikuttaisin,
    Kiven-mujut kerittäisin,
    Viskos'n mullat muillen maillen,
    Kivi-murut kirkko-tielle,
    Suattais'n hiekat linnan puollen,
    Mutt' ei ou hiekasta lunastamista,
    Eikä hauasta eroittamista,
    Kuopasta ei kaivamista!
    Kuitenk' mullass' äitiseini! —

(Viron kielellä).

VAENE NEITSI MURRETAMINNE.

    Minna üksi kui se teddre
    Weel on teddrel teine pool.
    Minna üksi kui se päso,
    Weel on päsul peawannem.
    Minna üksi kui se kurg
    Weel on kurred kuekeste.
    Minna üksi kui se part,
    Weel on partil parimeesi.
    Minna ikka ainoüksi!
    Mul polle omma issada,
    Mul polle omma emmada;
    Sussi on mind suisutanud,
    Karro on mind kusvatanud,
    Metsa mära mängitanud.
      Keik kullad lähwad kojo —
    Kuhho lähhen minna issata!
    Kuhho lähhen minna emmata!
    Kuhho weren wennatagi,
    Kuhho astun audujatta!
    Kiwwi jure, känno jure,
    Pu jure, peddaka jure,
    Leppa sirgee sülleje,
    Kasse kalli kaendelaie,
    Hawa halli ölma alla! —
    Kellel kurdan kurwad meled,
    Kellel haigeed hallatsen!
    Kellel wihhad weretan!
    Kiwwile kirrikotele,
    Paele pappi wälja peälä?
    Kiwwi körki ei könnele,
    Paas on paksa ei pajata!
    Kiwwi ei moista neio keelta,
    Paas ei neio palweeida! —
    Kurdan kullerkuppudele
    Hallan angervaksadele
    Nuttan norele rohhole?
    Kullerkuppud kolletawad,
    Angerwaksad hallitavad,
    Rohhi nori nörgastelleb,
    Minno kullu kurgtedessa,
    Minno hanne halladessa! —
    Meie kaksi waeste lasta
    Läh'me pühhapä kirriko,
    Walgeed rättikud peassa,
    Walgeed rättikud käessa,
    Nutto kirjad rättikussa.
    Lähme emma haua peäle,
    Lähme issa haua peäle! —
    Eita hauasta könneles:
    Kes se ligub peäle liwa?
    Kes se astub peäle haua? —
    Minna moistan, kostan wasta:
    Tüttar ligub peäle liwa,
    Tüttar astub peäle haua!
    Touse ülles emmakenne!
    Touse ülles issakenne!
    Touse mo pead suggema,
    Jalla ailaje harrima,
    Ande wakka walmistama,
    Kirsto kaanta kinnitama! —
    Emma hauasta könneles:
    Ei woi tousta tüttar waene!
    Ei woi tousta, ei ärrata.
    Murro kaswand peäle mulla
    Arro heina peäle haua
    Silmil on sinnine metsa,
    Kulmul on kullo punna,
    Jallul on jallaka metsa,
    Pea lael on perna metsa.
    Jummal so pea suggego,
    Maria wakka walmistago,
    Kirsto kane kinnitago,
    Jalla allaje harrigo! —
    Minna hakkan nuttemaie:
    Touse ikka eidekenne! —
    Ei woi tousta tüttar waene!
    Söda murro mullikale
    Arro heinä härjadele.
    Murrul mullikad wäggewad
    Arro heinal härjad sured. —
    Olleks liwast liteminne,
    Hauasta arrotaminne,
    Tooksin linnast liwa sööla,
    Allewista arwa sööla,
    Turrulta tullipunnase,
    Misga sööluksin sömmera,
    Misga liwa ligutaksin,
    Kiwwi krusi keritaksin,
    Wiskaks' mulla muile maile.
    Krusige kirriko tele,
    Sadaks liwa linna pole! —
    Agga ei olle liwast liteminne
    Ei hauasta arrotominne,
    Kabbelist ei kaebaminne! —
    Ikka mullas eidekenne!

IV.

KIIKKU-LAULU.[181]

             Yksi laulaa:
    Lähkem' kiikkua katsomaan!

             Yhteisesti:
    Kiikuta.

             Yksi laulaa:
    Tokko se kiikku kantaa meitä?

             Yhteisesti:
    Kiikuta.

             Yksi laulaa:
    Kuin se kiikku meit' ei kanaa.

             Yhteisesti:
    Kiikuta.

             Yksi laulaa:
    Ota kirves ja raivo kiikku!

             Yhteisesti:
    Kiikuta.

             Yksi laulaa:
    Ota tuli ja polttele kiikku!

             Yhteisesti:
    Kiikuta.

G—nd.

(Viron kielellä).

KIIK-LAUL.

          Yks laulab:
    Lähme kike katsuma!

          Yhte-laulminne:
    Kikele.

          Yks laulab:
    Kas se kiik ka kannab meid:'

          Yhte-laulminne:
    Kikele.

          Yks laulab;
    Kui se kiik meid ei kanna.

          Yhte-laulminne:
    Kikele.

          Yks laulab:
    Wotta kirves, raiu kiik;

          Yhte-laulminne:
    Kikele.

          Yks laulab:
    Wotta tulli ja pölleta kiik.

          Yhte-laulminne:
    Kikele!

KEÄNNÖS VATJALAISTEN TAHI TSCHUUDILAISTEN KIELESTÄ.

Vatjalaiset oli ennen aikana yksi merkillinen kansa, siitä yhteisestä Suomalaisesta suvusta; ja on nyt yks niistä meijän suku-kansoistamme, joka on jo piamittain perätin poiskavonna joukostamme. Kuitenkin löytyy heistä vielä nytkin yksi vähäinen jäännös pois-salattu synkissä mehissä, kaukana muista ihmisistä. Näin heitä tavataan vielä tänä päivänäkin itekseen asuvina Peipuksen ranoilla Inkerin maalla, kussa hyö asuskeloovat yksissä kylissä metän korvessa; erinomattain Kattilan pitäjässä.[182] Ne suurimmat näistä heijän kylistä, kuhutaan yksi Kolkan-peä,[183] toinen Babina.

Nämät Vatjalaiset eroittaiksen niistä ympärillä asuvista Venöläisistä ja Inkrikoista, sekä kielessä että voattein parissa, kuin että myös tavoissaan ja uskomuksessaan. Venäläiset niin myös Saksalaiset, että Virolaiset kuhtuuvut heitä Tschuudiksi tahi Tschuudiloiksi,[184] ja luuloovat heijän olevan sen viimeisen perun niistä vanhoista Tschuudiloista, joista paljon puhutaan vanhassa tarinamuksessamme, vaan hyö kuhtuuvat ihtesek Vatjalaisiksi, ja sanoovat heijän kansan muinon olleen kuuluisan ja voimallisen. Heitä tunnetaan jo myöhäisempiinkiin aikoin tarinamuksessa nimellä Watländare, Wesser; ja heijän moa, joka vielä silloin eroitettiin Inkeristä ja Viron moasta, kuhuttiin Watland (Vatjalaisten maa) tahi Vadjan-moa.[185] Että tämä vanha Vatland, joka makais Suomen-lahen pohjukassa, niillä paikoilla arvaten kussa Koporien kaupunki on rakettu, vielä näinnä viimeisinnä vuos-satoina ei ouk ollut varsin kuulumatoin, nähään siitä että Poavi Gregorius IX:nees kirjassansa annettu sinä 9:nä päivänä Tammi-kuussa vuonna 1230 Upsalan Peä-Piispallen ja Piispallen Linköpingissä, kehoittaa ja käskee heitä: ut inhibeant, ne quis Christianorum paganis in Karelia, Ingria, Livonia et Vatlandia ferrum arma vel ligna deferat aut apportet, quo eorum crudelitas in Svecos avertatur että kieltäsivät, jottei yksikkään pitänyt tuoman tahi kuljettaman rautoa, sota-aseita tahi puita, niillen Karjalassa, Inkerissä, Virossa ja Vatlandissa asuvillen pakanoillen, jotta sillä vältettäisiin heijän julmuutta Ruohtalaisia vastaan.[186]

Nämät Vatjalaiset, joihen tavoista ja elämästä myö vastapäin tullaan enemmin puhumaan, ovat kaikki Greekan-uskoisia, vaan varsin valaistamattomia ja joutavihin uskovia. Heitä kiitetään avaroiksi ja hyvatahtoisiksi vieraillen; ja heijän vaimot sanotaan olevan kauniit, ja paremp'-näköiset kuin Venäläisten ja Suomalaisten. Hyö ovat kaikki orjia Herroin alla, ja uskomuksensa suhteen kuuluuvat Venäläisten kirko-kuntaan, jossa heijän täytyy Venäjän kielellä toimittoo Jumalan palveluksensa; jota kieltä harva heistä sanotan ymmärtävän, vaimoista ja lapsista ei ykskään. Hyö tuloovat sen eistä useemmittain siihen Kattilassa löytyvään Suomalaiseen kirkkoon, koska hyö kuitenkin heijän kielestä ymmärtäävät jottaik; ja ihastuuvat ja pitäävät hyvänä niitä Suomalaisia, jotka yhtyyvät heijän kyliinhin, ja joihen kanssa hyö taitaavat puhettansa vaihtoo. Heijän kieli on yksi Suomalainen puhe,[187] kussa löytyy montaakin omoo sanoo,[188] ja kussa taas moni sana merkihtee toista kuin meijän kielessäme;[189] ja jossa ehkä myös joskus tavataan Venäläisiä ja Saksalaisia sanoja sisään tunketuita. Ikään kuin Aunulaisten, Lappalaisten ja niihen Venäjässä asuvien Karjalaisten kielessä, niin tavataan myös näihen Vatjalaistenkin eänös sch, erinomattain missä myö meijän kielessämme sanomme s tahi ss.[190] Tämä Vatjalainen kieli kuuluupi aivan pehmiällen, ja on sohiseva ikään kuin Venäläisten kieli siitä että missä myö pietään nenee k, siinä hyö panoovat tsch e.m, tschartano (kartano), tschuule (kuule), tschäy (käy), pitschä (pitkä), päntschi (pänkki) j.n.e.[191]

Mitä heijän lauluihin tuloo, niin nähään jo tästä pienestä sipaleesta, jota myö olemme tässä liittäneet, että hyö ovat oikeita Runoja, ja ehk'emme tunne mitenkä heitä lauletaan, niin on uskottava että heitä laulettaan meijän Runoin tavalla.

Sekä näistä Vatjalaisista, että muista Venäjässä asuvista Suomalaisista kansoista, toivotamme myö tästä puolen soahaksemme selvempöö tietoa, koska Herra Oppia A.J. Sjögren — joka nyt Suomen hallituksen kustennoksella on näillen maillen matkustanut, variten vasta heitä kuulustelemassa — kerran on sieltä kotiisak tuleva.[192]

YKSI TSCHUUDILAINEN LAULU.

Laulettu yheltä Tschuuudin tytöltä Babinan kylästä, Kattilan pitäjässä,
Peipuksen rannalla, Inkerin moassa.

    Auta minua armatointa,
    Toinen sanall', toinen toimell'!
    Kuin minä tulen toiseen paikkaan,
    Eip' ou mulla vanhempia;
    Toiset toisin minua opettaapi,
    Eip' on mulla kekä minun oikeen opettaapi,
    Mie istun kuin lintu puijen peällä,
    Ja mie olen kuin lammas, metsään keäntyn't.

(Vatjan tahi Tschudin kielellä).[193]

    Awita minnu armatoita,
    Tschen saenad, tschen toisell!
    Ku mihall tuhae toisae poika,
    Ae boui milla vannopat;
    Tschet tschen minna opaetap,
    Ae boui milla then minnu okkoi opaetap,
    Mae isson kui lindo puen pael,
    Ja me olaen kui lammas, metsae kaent.

KEÄNNOKSIÄ LAPIN KIELESTÄ.

Koska Lapin-kieli on kuuluva siihen yhteiseen Suomalais-kieliloatuun — ei ainoastaan siitä, että kaks kolmatta osoo hänen sanoistaan on Suomalaisia, tahi Suomeenpäin vetäviä; mutta myös siitäkin, että koko hänen kieli-rakennos (språkets grammatikaliska byggnad) on varsin meijän kielenmukainen, ja ikeän kuin perustettu samoilla anturoilla — niin tahtoisimme mielellämme moamiehillemme toimittoo jotakuta tietoa siitä; ja jos ei muuta, niin jolla kulla esimerkillä osottoo heijän runomusta ja laulamusta. Vaan tästä heijän runonteoistaan tunnetaan niin vähä, että tuskin juletaan siitä puhua, liioitenkin koska ollaan heijän kielessäkkin varsin äkkinäisiä. Kuitenkin tahomme me kerroittaa sitä, mitä olemme kuulleet muilta, ja mitä myö ite olemme jo osittain tulleet tästä kuulemaan.

Mitä ensinnik heijän lauluin laulamuksesta tuloo sanottavaksi, niin se kuuluupi meijän korvissamme varsin pahallen, että olemme epäillyksessämme, jos sitä kuhuttaneen laulamiseksi vai uluamiseksi. Ite kuhtuuvat hyö tätä juoiket t. juoikastallet, joka merkihtee "loilotella, hyrräillä" (tralla, gnola som Lapparne); että meijän tavalla laulella, kuhtuuvat hyö laulot, laulotet, veiset. Tästä tuloo, että kuhtuuvat omaa lauluansa juoikem, vaan vieraista lauloin, laulotes, wuöle, veisa.

Että peättää heijän laulamuksesta jotaik, ilman että ensin siihen tottua, oisi yhtä sopimatoin, kuin että puhua yhtä asiata jota ei ymmärretäk; sillä heijän laulut ei ouk arvattavia meijän nykyistä (moderna) soittamustamme mukaan, vaan kahottavinna varsin omalla tavallaan. Kuin ensin kuulin heijän laulavan, niin se kuuli minusta pian ikään kuin tuuli oisi syvämmoassa vanhoja honkia puistellut, jotta antoivat ainian sitä yhtä ja samoa narkuttamista. Meärättyjä tahi täyvellisiä eäniä ei paljo selitetäk missään, vaan yhtä naukumista tahi räykyttämistä, joka yksi-eänällisuutensa tautta kuuluu kyllä rumasti. Vaan kuin usseemmin heitä kuultiin, niin keksittiin että ehkei näissä ollut vissijä meärättyjä eäniä, niin oli heissä kuitenkin jotakuta järjestystä tahi lomausta, joka yksimukaisuutensa suhteen, ei ollut varsin ilman merkityksetäk, koska se sillä kuvaili sen ra'an ja alaistoman luonnon, jossa elivät, ja anto meillen ikään kuin ymmärrystä siitä harjottamattomasta ihmisen eänestä, joka ei ouk vielä koroittanut ihtesek oikeeksi lauluksi. Ettei nämät heijän loilottamiset mahak olla varsin ilman mieluisuveta heijän muka korvissansa, arvaamme siitä, että hyö heitä laulaissaan leppyyvät ja mieltyyvät.

Mitä tästä Lappalaisten laulamuksesta vielä tuloo muistettavaksi, niin luulen minä keksinein jotta joka erinäinen sana yltyypi jo yksinään koko heijän laulamukseen. Nimittäin sillä tavalla, että ikään kuin tässä meijän nykyisessä soittamuksessamme voaitaan laulamukseen kokonaista värsyä, (tehty monesta erinäisestä sanan-juonesta, rader),[194] ja niin kuin vanhoin Ruomalaisten ja Greekkalaisten lovistamiseksi ei vaaittu muuta kuin yhtä sananjuonta (sepitetty monesta yksinäisistä sanoista),[195] niin tarvitaan Lappalaisten joikkimiseen, ainoastaan yhtä yksinäistä sanoo. Tahi hyö viruttaavat koko laulamuksensa yhellä sanalla, sillä tavalla että jos se oisi lyhyvempi kuin pitäis, niin hyö sitä viivyttää ja venyttää, ja jatkaavat siihen usseemittain polven , joka heijän kielessä merkihtee yhtä kuin vakutos-sana (adverb, affirm.) pa, pä meijän kielessämme, että sillä muka soaha sitä pitemmäksi.[196] Ne Lappalaiset, joita olen nähnyt, ovat kaikki laulaneet varsin yhellä tavalla. Soatua vähä viinoo piähänsä, istuit hyö lattiallen niin kuin heijän on tapa,[197] ja rupeisivat kyyrysillään virsiänsä hyrräillemään, ja koska joku synkä sana tuli heijän suuhun, silloin aina koroittivat eäntänsä, ikäänkuin meijän velhot, koska haltioissaan pureiskeloovat hampaaitansa. Minä olin tuttu yhen Lappalais-Oppivaisen kanssa nimellä Fjellner, joka minun aikana oli Upsalan Opistossa, ja joka oli syntynyt varsin Lappalaisilta vanhemmilta Jämtlannin Lapissa. Hään oli ehkä se ainua ja ensimmäinen peri-Lappalainen, joka oli tässä Opistossa opetustansa harjoittanut. Hään sanoi Lappalaisilla ei olevan oikeita lauluja tahi veisuja, ainoastaan kolmet tahi neljä peä laulamusta (hufvud-melodier) kaikkiaan[198] joihin soittaavat ja lauleloovat mitä tahtoovat, sillä tavalla että sanat veitään ja venytetään näihen soittoihin, ilman minkäanlaisetak muutokseta. Tahi heijän laulut ovat sanoistaan joka-päivällistä puhetta, joka laulettaissa virutetaan tällaisihin joikkimisihin.

Hään sanoi heillä kyllä olevan muutamia laulun-sipaleita, vaan ettei heitäkään missään eroitettu puheesta, ei sanoin-tointumisella eikä polviin polkumisella, eikä miliääk muulla sellaisella puheen tahi kielen-harjoittamisella. Niin hään muka toimitti mullen asian, liekköhän siiten oikeen sitä ymmärtännyt? Ilman hänetäk niin oli minun ajallain Upsalan Opistossa muitakin Oppivaisia Lapin moasta, nimittäin veljeikset Lars L. ja Pet. Laestadius,[199] jotka olivat syntyneet (Ruohtalaisilta vanhemmilta) Arjeplogin kirkonkunnassa Åselen Lapissa; ja H.F. Björkman, joka oli kotoisin Gellivaaran pitäjästä Luuleon Lapissa, heitäkin minä usein kysyttelin tästä heijän kielestä ja runomuksesta, vaan eivät hyökään sanoineet Lappalaisilla olevan muita lauluja, kuin tällaista joikkimista. Jos nyt tätä verroitetaan siihen, mitä K. Linnan-Soiton-Johtattaja (Kongl. Hof-Kapellmästaren) Häffner kirjuttaa Lappalaisten lauluista (lue Swea, I Häft. Uppl. 2, p. 110), joka kehuu heitä varsin somiksi ja kauniiksi, niin emme tiiä itekkään mitä uskottaisiin. Kyllä kaikitekkin Häffner paremmin ymmärsi heijän soittoon, kuin ykskään muu; mutta on myös mahollinen etteivät hänellen laulaneet heijän omia vanhoja remputoksiaan, vaan muita nykyisempiä lauluja, jotka heissäkin löytynöön. Taitaa ehkä myös olla, etta erinäisissä Lapin-maissa lauletaan eri tavalla, ikään kuin heijän kieli ja puheen-murret ovat varsin erillaiset, niin että tuskin ymmärtäävät toisiaan. Sisälle piostaan kuuluu heijän laulut usseemmittain olevan heijän Poroista ja Peuroistaan, tahi heijän peto-pyytämisestään ja mehtään manoistaan; jollon-kullon myöskin heijän naimistaan ja tytön kaupoistaan. Harvoin, ja ehkei koskaan, puhutak heissä salauksista tahi vanhoista ihmeistä ja kummituksista.[200]

I.

PORO-LAULU.[201]

    Voahi, Vasa, Poro
    Vaeltaa kahta kolmee tietä,
    Mylvii moness' korvess' ja holvistoss',
    Noustua ylös, paneiksen [moata] vuaran harjun peälle.

(Lapin kielellä).

PÅTSO-JOUIKEM.

    Altan miesche rontja
    Viälka kiechten kulman sierken,
    Kraukjen motljem riide puoiltum
    Tschautesta beijessä vuaren tschorrai nille.

II.

LAULU PIENILLEN LAPSILLEN.[202]

    Kusiainen kulta, kusiainen kulta,
    Tule, tule! — vie, vie!
    Lasta järveen,
    Hiuks-ohjaksellaan!
    Viänä, viänä!

(Lapin kielellä).

JÖIJUHTAHTA UHTJE MAANAI PIIJELN.

    Korko graddnam, korko graddnam!
    Påtheh, påtheh — keseh, keseh
    Manav jaurai,
    Wuobtalabtjijn'!
    Wanah, Wanah!

III.

KARHU-LAULU.[203]

    Vuoren-ukko, vuoren-ukko,
    Nouse ylös, nouse ylös!
    Lehti on suuri kuin
    Hiiröisen korva.

BIJERN-JÖIJUHTAHTA.

    Puoltajam, puoltajam,
    Tjoddscheleh, tjoddscheleh!
    Lasta lä stuores koh
    Snjeratscha pelje.

TIIUSTUKSIA NIIHEN VENÄJÄSSÄ LÖYTYVIEN KARJALAISTEN[204] KIELESTÄ.

Monessa kohin Venäjän moassa löytyypi vielä syvämmaissa ja synkissä mehissä itekseen olevia yksinäisiä Suomalaisia kansoja, jotka viljeloovat niitä mehtisiä, kivisiä, ja hallaisia maita, jotka eivät ouk Venäläisillen kelvanneet. Heitä kuhutaan yhteisellä nimellä, Karjalaiset, koska näin kuhtunoovat ihtiänsä. Näitä ei soa sekoittoo muihen Suomalais-sukuisten kansoin, joita myös löytyy äijä paljon Venäjässä, ja joita jo ovat enemmin meistä vieraistuneet.[205] Näihen Karjalaisten oman puheensa perästä, niin hyö ovat muinon vanhoina sota-aikoina tulleet otetuiksi koko kylittäin, ja vietyiksi Venäjän moahan, jossa ne sitten ovat levitteneen ja suvunsa lisänneet; osittain ovat myös Herrat, joillen oli annettu tässä isot hovit ja pitäjät, muuttaneet näitä kansoja Venäjän moan perillen, että sillä soaha maitansa raivatuiksi ja viljeltyiksi. Myö ei tunneta, jos hyö itekkään oikeen tiennöön, mistä paikasta Suomessa hyö ovat tulleet, ja milloinka hyö ovat lähteneet. Mutta koska hyö ovat kaikki Greekan uskoisia, niin se näyttää, kuin oisivat jo Suomesta poismuuttaneet, ennen kuin Poavin, eli se Vastaan-peätetty uskomus oli meijän maahan tuotettu; tahi että oisivat muka jo Suomesta erkauneet niinnä pakanallisinna aikoina; ellei peätettäisiin, että oisivat siitten muka hyljänneet uskonsa, ja ottaneet toisen. Sillä ne nykyisin meijän maissa löytyväiset Greekkalaiset uskon-tunnustajat ovat niin harvat, ettei suinkaan ouk mahollinen, jotta nämät kaikki oisivat heistä ulos-siirtyneet. Nämät Karjalaiset tahi Suomalaiset tunnetaan jo samassa, sekä heijän kielestä, että heijän tavoistaan ja näöstään. Hyö eläävät meijän tavalla halmeillansa ja mehtien viljelemisellänsä, asuuvat niin kuin myö savu-tuvissa tahi pirttilöissä; ovat valkiaverisiä, sini-silmisiä, ja kelta-hiuksisia. Sanalla sanottu, heissä löytyy kaikki Suomalaisten luonnon-merkit. Sitä vastoin niin ne toiset kansat, joita luetaan kaukempana meijän kanssa sukuisin, ja joita tavataan monella nimellä, hajotettuna ympärin Venäjän moata, hyö eivät harjoita maan-viljelemystä, eivätkä sen eistä pysyk yhessä kohassa. Hyö kulkoovat niin kuin Lappalaiset ympäri moata, ja elättäävät henkensä linnun ja kalan pyyvyksillä, asuuvat maan kuopissa, joita kaivaavat siihen mihin yhtyyvät, tahi kotissa eli mehtä-majoissa, joihen tarpeita ja rakkineita hyö kulettaavat myötensä yhestä paikasta toiseen ja jälleen asettaavat puikoillensa kuhun seisahtuuvat. Nämät kansat joihen kieletkin ovat jo niin pois-vierastuneet, että heitä tuskin Suomalaisiksi sanoisimme, ovat kaikki Venäjän tahi Greekan Uskoon kuuluvia. Heitä luetaan Venäjän moan kaikkiin vanhimmiksi asujammiksi, jotka ovat jo asunneet siinä aikoa ennen kuin se Venäläinen tahi Slavónilainen kansa joutui sinne.[206] Tässäkin eroittaiksen hyö näistä Suomalaisista tahi Karjalaisista, jotka vasta myöhäisempinnä aikoinna (monet ehkä varsin näinnä äsköisinnä) ovat sinne muuttaneet Suomalaisista maista, ja jotka ovat istutettu ikään kuin itekseen, muihen keskellen.

Näistä Venäjässä löytyvistä Suomalaisista kansan-istuttamuksista [koloni] ei ouk ollut meillä mitään tietoa, ennen kuin varsin näinnä viimeisinnä aikoina, koska tulimmo yhistetyiksi tämän yhteisen Venäläisen vallan kanssa. Vieläpä muistamme miten kummaksi kahoimme, kuin ensin näimme yhtä kirjoa Venäläisillä nenillä painettu Pietarissa v. 1820 niihen Tverskin Kuvernissa ja Beshetskin itä-pohjoisimmassa maan-kappaleissa asuvien Karjalaisten kielellä; ja koska ruvettiin tätä lukemaan — nähtiin, että se oli puhasta Suomea.[207] Se oli Keisarillisen Pietarissa olevaisen Bibla-Toimituksen ansiolla ja toimituksella, ja sen henkellisen Synodin hyvällä suostumuksella, jolla näihen Karjalaisten kielellä mainittuna vuonna painettiin Pietarissa Matheuksen Evankeljumia Venäläisillä kirjoituksilla,[208] että sillä saattaisivat näillen Suomalaisillen jokuu tietoa heijän autuuen-opista ja selvempätä ymmärrystä heijän Jumalan-palveluksestansa. Totta kaikki tämä Keisarillinen H. Synodi ei tuntenut, että näihen Karjalaisten kieli oli selvee Suomea, mutta luuli ehkä, että se oli yksi niistä monesta erinäisistä ja äkkinäisistä kielistä, joita Venäjässä löytyy, koska hyö toimittivat sen painuttamista Venäläisillä nenillä. Tästä on tapahtunut, mitä Oppia Sjögren on aivan selkiästi meillen toimittanut, puhuttaissa tästä kirjasta, Mnemosynessä Touko-kuussa v. 1822, nimittäin: että moninaiset vastuukset, hairaukset, hämmennökset ja virheet ovat heijän kielessä syntyneet siitä, että siihen on otettu näitä heijän kielessä vieraita neniä, eikä sitä saata mitenkään autetuksi, sillä tämä viheliäisyys vajuupi aivan näihin nenien puutumattomuuesta toimittamaan Suomalaista puhetta. Mutta että muuten Herra S—nin tavalla, paheksia tätä Bibla-toimituksen laitosta (näitä muka nenien suhteen),[209] tahi moittia keäntäjän keännöstä ja kirjutosta[210] siihen ei myö millään tavalla antaitek. Sitä vastoin myö osotamme kiitosta ja kunniata tästä Keisarillisen Pietarissa olevaisen Bibla-toimituksen hellästä huolenpiosta näistä meidän sukukunnistamme, että myös kiitollisuutta Henkell. Synódin suostumuksesta;[211]; ja olemme siitä vakuutetut, että koska hyö kerran ovat tulleet tuntemaan, että Suomalaisella kirjutoksella tahi paineilla (typer) kävisi paremmin heijän kieltä kirjuttamaan, niin eivät suinkaan mahak laimin lyyä, että sillä heitä hyötyttää, hakiissaan heijän parasta.[212]

Mitäs taas Keäntäjään tulee, niin myö tässä tahomme kahestin häntä kostella, sekä hänen vaivoistaan, että hänen kauniista keännöksistään, ja somasta kielen kilkutuksistaan. Ja luullessamme että myö sillä paraittain osotamme suostumuksemme tällen tunnettomallen kielen-käsittäjällen, jos muka näyttäisimme hänen toimensa toeksi, niin tahomme tehä tätä juuri hyvällä mielellä, liioitenkin koska myö pitämme sitä meijän velvollisuueksemme, että harjoittaa asiassa totuutta, ja osottaa oikeutta kullenkin.

Kuin ensin piätimme, että Suomen kielen kirjuittaissa seurata ainoastaan kahta lakia (tvenne regler); ensiksi "että kirjuittaa ikään kuin puhutaan"; ja toiseksi, "että nouattaa sitä puhetta, joka oli meistä paras" — ja koska myö sen eistä jo v. 1817 aloittimme painattoo toista Suomea, kuin oli tavallisesti laita;[213] nimittäin sillä, että pitimme Savolaisten puheen-murretta muista parempana, ja kirjuttaissa tätä, seuraisimme kaikissa meijän ensimmäistä lakia, josta moni on kyllä ouoistellut ja irvistellyt — niin emme oisi ikään uskonut, että se ensimmäinen joka nouattais samoa tapoa, oisi yksi Suomalainen tahi Karjalainen kirjan-toimittaja Venäjän moan perillä. Eli oikeemmittain ehkä sanoa, että piti muka löytymän yhtä toista miestä Aasian rajoilla, joka jo v. 1820 aivan itestään rupeisi Venäläisillä paineilla juuri samalla tavalla kuin myö kirjuttamaan tätä Suomen kieltä; sillä se on tuskin aateltava, että hään oisi soanut tietoa näistä meijän kokeistamme.[214]

Jos se seneistä oli meistä ensin äkkiästi kuulla että löytyi Suomalaisia niin kaukana Venäjässä; ja outo muka nähäksemme, että heijän kieli toimitettiin Venäjän nenillä; niin se oli siitten meillen suloinen tietäksemme heijän kielen-toimittajansa seuraanneen varsin meijän tapaamme, kirjuittaissa tätä kieltä; ja sillä ikään kuin jolla kulla suostumuksella tätä vahvistanut ja turvanut. Myö tahomme nyt meijänkin puolestamme pitää hänen puoltaan, koska häänki on nyt vuorostansa tullut toiselta soimatuksi ja luulemme meijän sillä — että otamme tarkempaan tutkistelemuksemme ala, nämät heijän moittimiset — levittävän parempoo tietoa tästä Karjalaisien kielestä, ja sillä-lailla yht'aikoo tarkoittoo "yhtä tietä, kahta asiata." Mutta tahomme jo alustapäin tunnustoo, ettei meillä ouk mitään tietoa tästä Karjalaisten kielestä, paihti sitä mitä olemme soaneet tästä heijän kirjasta, ja ettei meillä ouk vielä ollut niin paljon aikoa, että oisimme luenneet tätäkään kirjoa läviten;[215] myö oisimme silloin ehkä taitaneet antoo parempoo tietoo tästä heijän kielestä; jonka tarkempata tutkistelemista meijän nyt täytyy heittää toiste. Häpiäksemme sanoa, niin emme ole lukeneet paljoa enemmin sitä lukua, jota nyt otamme tässä toimittaaksemme, vaan olemme siitä jo soanneet niin paljon tietääksemme kuin tarvitaan, että kohtata näitä Tutkian (Recensentens) muistutuksia, haettu niistä 5:stä ensimmäisistä luvuista; ja joista suurin osa — ellei kaikki — ovat tyhjät ja joutavat.

Ensinnik, niin näissä moittimisissa tavataan kolmet suurta vikoo, nimittäin: ensiksi, ettei Moittaja tunnek sitä kieltä, jota hään tahtoo moittia, tahi jonka kirjutosta hään on muka oikaisevanaan; toiseksi, että hään voatii, jotta se pitäis kaikissa olla Suomenkielen mukainen; ja kolmanneksi, ettei hään tunnek Suomeakaan.[216] Kukapa meistä siitten panis kummaksi, että näin toimitetut, suurin osa näistä hänen moittimisistaan vaipuuvat itestään ja kiäntyyvät tyhjiksi.[217]

Hään alkaa muka näyttää mitenkä se on mahotoin, että Venäläisillä nenillä kirjuttoo Suomalaista kieltä ja antaapi sentähen asian-koskevillen sitä neuvoa, että vastapäin ottoo Suomalaisia neniä täksi tarpeheksi. Siitten rupiaa hään nimitössanoja perkamaan; ja sanoopi: "se ei ouk muka laitollinen, että nenä g on pantu merkihtemään h." Mutta, kah miksikäs ei? Sillä koska Venäjän kielessä ei löyvyk yhtään nenee, joka merkihtee tätä selvee h, niin täytyy meijän toimittoo sitä jollakulla toisella; silloin mahtaa g olla niin otollinen kuin ykskään muu (erinomattain koska g toimitetaan tässä toisella nenällä, nimittäin g — ellei tehtäisiin yhtä järkiään uusimuotoista nenee) ja vielä otollisempi, koska se on (eänensä suhteen) lähin tätä h, ja muutenkin, jo muissakin kielissä soanut monenaisia ja erinäisiä merkityksiä.[218]

Siitten sanoopi hään: — "kuitenkin samoa h toimitetaan toisellakin nenällä x, eli yhtä eäntä kirjutetaan kahella erinäisellä tavalla. Mutta tässä on Tutk. erehtynyt; ja juuri niillä samoilla sanoilla, joilla hään on tätä muka toistavana, niillä tahomme osottoo, että heijän välillä on suuri eroitus, ja että x merkihtee ch, tahi yhtä kovempoo karaistettua h, joka ussein pannaan siihen, kuhun Suomalaiset panpovat n, erinomattain Mihin-Loukassa (i Casu Penetrativo) ja Tehtävissä-Toimitussanoissa. (i Verba Passiva.) Niin e.m. kirjuttaa haan tächti jota Tutk. lukoopi tähti vaan pitäis vissiin luettaman tächti t. tähhti; lagioittix joka ei ouk luettava lahjoittih, mutta lahjoittich t. lahjoitihh ('lahjoittiin'); axtagax (ahhtahahh, ei ahtahah) 'ahtahan'; tuldix Ierusalimax (tuldich Jérusalimach — mutta ei tuldih Jerusalimah) 'tultiin Jerusalemiin' j.n.e." Tällä tavoin on se Karjalainen Toimittaja tahtonut tarkeemmalla kirjoituksella nouvattaa kielen hienompiakin eännöksiä.

Siitten sanoo Tutk. "niin varmatoin (osäker) kuin Toim. on, koska hään kirjuttaa h niin tietämätöin on hään myöskin, milloin hään kirjuttaisi sitä Suomalaista ä" (eihään täss' ouk puhettakaan Ruohtalaisesta!) Vaan tässä toas osottaa Tutk. tietämättömyytensä Suomen kielessä, eli oikeemmittain Savon puheessa, silläpä häntä voitetaan tässäkin omilla sanoillaan. Niin e.m. luuloo Tutk. että se on viärin kirjutettu, koska Toim. kirjuttaa pimieschschja (pimieschschä) ja elja (elä); ja tahtoo että pitäis olla pimiäschschä, älä. Hään ei tunnekkaan että se on varsin Savon puhe sanoa: "pimeessä, elä", ja että se siinäkin eroittaiksen Iitin puheesta.[219]

Samaten syttää haan T:n ei osanneen aina oikeen toimittoo i, tahi että se sitäkin merkitti monella tavalla.[220] Vaan siinäpä se on luettava hänellen ansioksi, että hään muka eritavalla toimittaa eänen erinäisyyttä.[221] Tämä joka meijän mielestämme on yks ansio, lukoopi Tutk. yheksi viaksi; erinomattain jukkii hään paljon niistä monista pienistä liitto-paikoista (accenter) joilla Toim. on tahtona merkittää karaistamuksia, ja painamuksia sanoissaan, tahi heijän into- ja painopolvia. Ja jos se joskus paikassa löytää tämän pienen merkin pois-olevan (joka usein katkiaapi painatessa), tahi istuvan kalleellaan, silloin se jo lukoo tätä pientä painon-virhettä kauhiaksi kielen-rikoksi ja rupia siitä jo telmämään Toimittajan huolimattomuuesta ja ymmärtämättömyyestä. Tiennöön hänet, minkä tautta Tulk. tahtoo kaikkia näin saattaa pahimmaksi? Mutta saahanpas kahtoa mitenkä hään ite kirjuttaa Suomeansa, jos ei siinäkin löyvetäk vikoja? Se joka näin moittii muita, mahtaa ite olla moittimatak ja ilman puutokseta. Tutk. ei ouk ite kirjuttanut toista kymmentä Suomalaista sanoa, ennen kuin heissä jo löyvetään virheitä monellaisia, ja kaikellaisia; paino-virheitä,[222] kielen-virheitä,[223] ja keannös-virheitä.[224] Se joka on niin tarkka toisen kanssa, että hään, niin kuin sanottiin, lukoo pikkuruikkuisia painon-virheitä viaksensa, sellaisia joita ei toinen oisi viihtinyt nimittääkään, se joka nuhteloo siitä, että sanat ovat painatessa vajuneet yhteen e.m. itschepidäjän, kuin pitäis olla itsche pidäjän (p. 146); tahi että ne ovat yhteen-liitetyt e.m. jogo-kukkan (p. 155) kuin ne hänen mielestä oisi pitänyt olla erinäiset jogo kukkan, — hänen kirjutoksissa ei piek löytyä semmoisia anteeksi-annettamattomia virheitä, kuin se äsken mainittu Gud (kuin pitäis olla ljud) p. 144.

Mutta luetaanpas vielä! Tutk. lausuu: "Ehkei lukia mahak älyä kaikki ne monet vastukset, jotka ovat tässä kohtaneet Toim:aa, pitäis hänen kuitenkin havaitseman, miten huokiaksi hään on luullut tätä työtänsä, ja sitä muka huolimattomuutta, jolla hään on tätä asiata käyttänyt; elleime luettaisi muka syyksi hänen taitamattomuutta Suomen kielessä, liioitenkin Karjalaisten puheessa. Että asia mahtaa toin-perästä olla näin, siihen uskoon lähemme vielä huokeemmasti, koska paitti hänen puheen-virheitä (ortografiska fel) vielä kerran kahotaan millä tavalla hään muka käyttää kielensä, taivotuksissaan ja piiroksissaan"; (jolla Tutk. ymmärtänöön kielen-virheitä, grammatikaliska fel) — "Tässäkin taas tavataan sovittamattomia [sovittamattomuus, motstridighet, inkonsequens] ja outoja sanantapoja, joita en tiiä itekkään mitenkä niitä selitettäisiin. Niinpä on e.m. hänen puheen-karaistamus [puheen-karaistamus, accentuation] varsin outo ja vasten Suomen-kielen luontoa." (Nyt tuloo hään kaikki totistuksineen). Niin e.m. kirjuttaa hään mjané (mäné) kuundalé (kuundalé), jota Tutk. lukoopi "mänee, kuundalee", ja joka hänen mielestä pitäis olla mäne, kuundale. Samaten kirjuttaa Toim. tulélla (tulélla) tulét (tulét) kuundéli (kuundéli), jota kaikki Tutk. moittii, luuloo villiksi, ja sotivan meijän kieltämme vasten. Mutta tässä taas osottaa hään omoo taitamattomuuttansa, ja juuri näillä sanoilla toistaa toisen tarkautta, kielensä kirjuttaissa. Sillä kennen luvalla Tutk. lukoo näitä into-polvia, paino-polviksi? Sanassa kuundalé hään neä hyvin kyllä minkälaiset paino-merkit ovat; mitäs hään siitten lukoo mänee, kuundalee, kuin pitäis lukea mäne', kuundale', tahi mäné, kundalé? Onhaan se että tahallaan toisen puhetta sotkia.[225] Jos hään nyt väheekkään tuntoo Suomea, niin hään selittää että juuri tässä samassa Lovessa,[226] nimittäin Käskeväisessa kuin myös kieltäväisissä puheenpiiroksissa (i nekande talesätt) karaistetaan Suomessa aina tätä viimeista nenää, ja jos kohta kirjutetaan mäne, niin sitä kuitenkin puheissa sanotaan mänè. Tätä tehään muuten monella tavalla, nimittäin sillä lailla, että Hämäläiset ja eteläisemmät Savolaiset sanoovat mäneh; mutta pohjoisammat, ja Karjalaiset, mänek; Pohjalaiset taas, mänet j.n.e. Samaten sanotaan tùlèlla (siinä on into kummassakin polvessa). Ei myökään oisi tätä ennen hoksana, ellei me oisi siihen tulleet johtatetuiksi tämän Karjalaisen tarkoituksella. Samaten myös tùlè, t. tuleh, tulek, tulet. Kuin Tutk. on ensin näin nuhtellut Toimittajan kirjotusta tahi kirjoitustapaa, niin rupia hään erittäin ruotimaan hänen keännöstä. Hään voatii häneltä ei ainoastaan, että hänen (joka on iho-ensimmäinen näissä aikeissa, ja joka nyt enskerta toimittaa kielensä kirjallisesti) pitäis jo tekämän sitä niin tarkasti ja täyvellisesti kuin Suomalaiset, jotka ovat jo kirjuttaneet kieltänsä 300 aastaikoa,[227] tahi että hänessä yksinään pitäis löytyä sitä toimetta, joka meissä yhteisesti; mutta hään voatiipi vielä enempi, hään voatii myöskin että hänen keännökset pitäis olla niin luonnolliset ja taijolliset kuin meijän, jotka on jo monelta piispalta ja papilta luetut ja oijaistut (vähäppäs se vaatii!). Mutta ei sillä kyllä: hään voatii ei ainoastaan että hyö pitäis olla perustuskielen-mukaiset, vaan että hyö myöskin pitäis nouattaman Venäjän ja Ruotin keännöisten somaisuutta. Sen eistä hään verrottaa heitä ei ainoastaan perustuskielen kanssa, mutta myöskin, milloin Suomalaiseen,[228] milloin Venäläiseen keännökseen ja vetää milloin yhen, milloin toisen näistä keännöksistä hänen nenänsä eteen, ja kiittää heitä hyviksi, että sillä haisuttoo tämän Karjalaisen rukka.[229] Ensin hään kyllä muka sanoo (p. 143): "että Biblan keännökset pitäis kaiken mokommin olla selvät heillen, joillen niitä aivotetaan; siihen tarvitaan ei ainoastaan, että keännös on tehty perustetuilla tievoilla, ja sen kielen luontoa myöten jolla se on tehty, mutta että myös se ulkonainen puheen-piiros ja puku pitäis tehtämän ja sovitetteman saman kielen tapoja myöten." — Mutta tokkos hään nyt tällä tarkoituksella tutkii tätä kirjaa, kuin hään siitten p. 150 rupia hänen keännöstä moittimaan? Ei ikään! Hään ei tiiä itekkään, mitenkä hään saattaisi sitä hyvin alentoo. Sen eistä hään verroittaa häntä kolmella kielellä ja kolmella erinäisellä puheen-piiroksella.

Hään alkaa taas alku-lehestä, ja moittii että Toim. on ottanut sitä Venäläistä sanaa svjatoi (svätoi) merkihtemään "pyheä". Tässä hänellä on aivan oikee, sillä ei pie peseensä hieroa. Mutta ei hään tämä ouk Keäntäjän syy? Nämät Karjalaiset ovat jo ennen häntä soaneet tällaisia sanoja kielehensä uskomus-opistaan. Koska heillä on Venäläisten oppi, niin ovat myös sillä soaneet muutama Venäläistä sanoo puheessansa; myö olemme Ruohtalaisista nouvattaneet kymmenesti enemmin. Sanotahan meilläkin Santti Yrjänä (Sankte Göran). Eikä pyhä (meijän kielessämme) ouk soveltuva semmoisiin paikoin, ellei me Turkulaisten tavalla rupia sanomaan "Pyhä Pietarbori." Mitä niihin muihin Venäläisisiin sanoin tuloo, tahi siitä Venäjäntelemisestä (Russiserande) josta Tutk. monesti puhuupi, niin ei myö ouk löytäneet sitä muualla kuin alkulehessä; eikä Tutk:kaan on ollut hyvä muita paikoja nimittää.[230] Sitä vastoin olemme ihmittellyt tätä heijän kielen puhtautta, ja keksinyt että Toimittaja on varsin harjoittanut oman kielen tarkoittamusta, ja siinä aivotuksessa sepittänyt uusia sanoja, joihen joukosta myö e.m. luemme Schuurischyndy, jota Tutk. löytää moitittavaksi, koska se ei varsin toimitak Greek. sanaa paidion (lapsukainen), ehkä Toim. aivan tällä sanalla tahtoo eroittoo tätä Jumalista lasta muista lapsista, osottain hänen ylhäisestä syntymistä. Siitten toas lukoo Tutk. näihen keännös virhein joukkoon, pieniä painon-virheitä; että niillä muka hyvin lisätä niitä toisia. Ilman että tuntea näihen Karjalaisten puhetta, niin hään moittii että kirjuttaavat aita, polta,[231] palka kaiki, kuin pitäis (meijän puhemme jälkeen) olla aitta, polttaa, palkka, kaikki. Jos Tutk. tahtois näin tarkeemmin tutkistella meijän nyt äsköin (vuonna 1819) painettua Suomalaista Raamattua, jota hään kiittää hyväksi; niin hään löytäisi tuhansittain sellaisia, ja suurempiakin virheitä (ikään kuin hänen omassakin kirjuituksissaan.[232] Siitten sanoo hään toas: gjandjax (händäh — sic!) on yks iso kirjutos vika, (joka merkihtee häntään — i svansen) kuin pitäis muka olla hända — honom.[233] Mutta se ei ouk (sic) kuin Tutk. lukoo, vaan se on händäch; eikä se pitäis olla hända (Mikän Loukassa) vaan se pitäis olla häntä t. hänet (Mitän Loukassa, Yksinäisyyen Luvussa)[234] — Niätsä nyt taas mitenkä oikastaia ite eksyy, ja eksyttelöö vielä muita. Nyt on moni Loukas (kasus) Suomen kielessä yhteinen, e.m. Minkän Loukas (Yksinäisyyen Luvussa) sisällensä suljee sekä Genetivus että Accus. Totalis; ja (Moniaisuuen Luvussa) Genet. Penetrat. et Instrument. Koska nyt ei tunnetak Karjalaisten kieltä, kussa myöskin mahtaa olla tällaisia yhtenäisiä Loukkaita niin se on varsin ymmärtämätöin meiltä, että näin julkisesti rupia siitä riäveämään ilman perustuksetak. — Siitten taas: pygittjatyö (pyhättyö?) on yksi ei moitettava toimittaminen Greekal. sanasta nezeusas (puastettua) — Sepä oil kumma, että Tutk. tok löysi yhtä sanoo, joka "ei ollut moitittava".

"Eiköhään Karjalaisten kielessä löytyisi muuta sanaa, joka merkihteis katto (tak) kuin katos (Gen. katoksen), joka Suomenkielessä merkihtee, ett lider". Mutta katos ei merkihtekkään meijän puheessamme yhtä liideriä, vaan ett skjul, ett tak, som är uppfatt för tillfället, ja sanotaan useemittain pienistä mökkiläisten hökkelistä ja torppa-tölhöstä. Se on sen eistä meijän mielestämme tässä paikassa hyvin sopiva, koska tässä puhutaan siitä majasta kussa Jesus syntyi.

"Tokkos ragvagash (rahvahasch) taitaa merkihtee ihmis-kansoa, pakanoita, ja Synagogoa?" Jos muka pakanat ovat "ihmisä", ja jos rahvas merkihtee "ihmisten kansoo"; niin miksikäs se ei siitten taitaisi myös merkihtee yhtä pakanallista kansoo? Yhtä paikkoo missä rahvas merkihteis synagogoo (Juudalaista opetushuonetta) ei löyetäk missään; mutta ainoasti, että se yhessä paikassa (4, 23) pistetään tämän sanan siaan, kosk' eivät Karjalaiset ymmärtänneet mitä tämä vieras sana merkihti. Sen tähen kuin meijän Raamatussa luetaan: "Ja Jesus vaelsi ymbäri kaiken Galilean, ja opetti heidän Synagogisansa", niin Karjalaisella on: J käveli Jisus kaikie Galilejoa-myöt, i opascht rahvahaschscha; joka merkihtee: "ja opetteli rahvahassa t. rahvahasta." Sanokoon lukia mikä keännös näistä on selvin, ja jos rahvas siks merkihtee synagoga, jos se tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka kävivät synagogissa? — Siitten moittii Tutk. taas että Toim:lla on "voimattomat", kussa meijän keännoksessä on "sairahat"; mutta meijän mielestä on voimattomat parempana arvattava, sillä se on laveampi merkityksestään, ja niin kuin tunnetaan, niin toivat Vapahtajan luokse ei ainoastaan potilaisia (sairaita); mutta myös vanhuueltansa voimattomia.[235]

"Se kaunis vertaus 6:ssa värsyssä 5:ssä luvussa, joka Greekan kielellä kuuluu: peinontes kai dipsontes ten dikaiosynen (vanhurskautta nälkäisiä ja janoovaisia), on tykkänään kavottu, näillä Toimittajan varsin tyhmillä sanoilta: tahtojat ja suvatsiat." Mutta totta kaikki Toimiltaja paremmi kuin Tutkia havaisi, ettei se mitenkään käy Karjalaisten puheessa sanomaan "hään juop rakkautta, tahi syöp oikeutta", ja sentähen tässäkin seuraisi sitä Tutkialtakin jo julistettua lakia, että erinomattain tarkoittaa kielen luontoa, ja hänen ulkonaistakin piirosta. Go (ko) eli se Suomalainen liitto-polvi (particula enclitica) ka, kä, ei pie olla eroitettu sanasta ei (ei) johon se kuuluu. Niin sitä kyllä Suomessa aina kirjutetaan, vaan ei ouk sen eistä kieletty olemasta toisin, muihen puheessa. Meijän aatoksemme perästä, niin tämä pieni sana ei ainoastaan on liitettävä yhteen eillimäisen sanaa kanssa, mutta myöskin jälkimäisen, e.m. "eiköshään tule", eikä ainoastaan: "eikös hään tule". Että asia mahtaa olla semmoinen arvataan siitäkin, etta Suomen-sukuiset kielen-kirjuttajat ovat olleet kahappäin arvellukisssaan, mihin sanaan hyö liittäisivät näitä liitto-sanoja, eillimmäiseenko vai jälkimmäiseen sanaan. Suomalaiset ovat liittäneet heitä aina lopulla, eillimäisen sanan; vaan Virolaiset ovat toisinaanki liittäneet heitä allulla jälkimmäisen sanan.[236]

"Anto-paloja" [anto-paloja, allmosor] on ehkä myös ollut toisella puheen-piiroksella toimitettava, kuin pakkoaisilla "(pakkoaisilla), kerjäläisillä." Mutta eipä Tutk. osana itekkään toimittoo sitä sen paremmaksi; eikä hään nyt tainutkaan osottoo meitä Suom. Bibliaan, kussa seisoo almut (!) tehty Ruohtalaisten sanasta allmosor, ja Saksalaisten almosen.

"Tokkohan viishash (viischasch) 'viisas' myöskin taitaa merkihtee yhtä velhoista (skrymtare)?" Taitaa kyllä veikkonen! Sillä viisas merkihtee ei ainoastaan yhtä oppinutta tahi tietävätä miestä; mutta se merkihtee liioitenkin yhtä noitaa ja poppa-miestä t. tietäjätä, koska hänellä luullaan olevan enemp tietoa kuin muilla. Koska nyt nämät ovat usseemmittain suuria velholoita, niin se sana viisas ei ainoastaan merkihtee "velhoo", mutta siitä on myös syntynyt sana "viisastella", joka merk. että "pettää, laitteleita, koirastella."

Tässä nyt Tutk. lopettaa moittimuksensa, ja tässä myökin jo lopetamme meijän muistutuksiamme. Että hyö ovat olleet pitkälliset ja joutavat, tunnustamme itekkin; mutta se on tullut siitä, että Tutk. on kerroinut paljasta jonni-joutavata. Nyt maha vähä kukiin löytää, mitä myö jo alussapäin sanomme, että suurin osa näistä hänen muistuttamuksistaan ovat tyhjiä jurritamuksia, jotka ovat siitä syntyneet, ettei Tutk. ollenkaan tuntenut tätä Karjalaisten kieltä, että hään voatii, jotta se pitäis kaikissa olla meijän puheemme mukainen, ja ettei hään itekkään aina tunnek meijän puheenmutkat. Kaikki ne virheet, jotka hään niin muotoin on käsittänyt, ei ouk muita kuin pieniä paino-virheitä; ne toiset ovat kaikki Karjalaisten puhetta, jossa se eroittaiksen muihen puheesta. Seneistä kuin Tutk. valittaa siitä hänen "isosta vaivastaan", kaikkia näitä virheitä haetessaan, niin meijän täyty sanoa, että kaikki hänen vaiva on männyt hukkaan; ja että se näyttää, kuin oisi hään ainoastaan ottanut tämän vaivan peällensä, tätä kirjoa muka soimataksensa, vaan ei hänen kieltänsä tiiustellaksensa.[237]

Kuin olemme nyt kerran toimittaneet, ettei nämät hanen moittimiset maksak mitään, niin tahomme myökin vuorostamme jotaik sanoa tästä kirjasta. Nimittäin ensinnik hänen kielestään, ja siitten hänen keännöksestään. Koska ei meilläkään ouk muuta johtausta heijän puheesta, kuin tämä kirja, niin emme taija varsin sanoa, jos se kaikissa toimittaa sitä oikeen, vai ei. Mutta jos saisimme peättää sitä myöten mitenkä meijän Karjalassa hoastetaan, niin se on merkillisellä tavalla nouattanut kielen henkee, luontoa ja puhtautta. Myö mainihtimme jo toanon, että myö ihastuimme kuin näimme, tässä äkkinäisessä kirjassa, meijän omoo puhettamme. Nyt tahomme myös nimittää missä se meijän puheesta eroittaaksen. Meillä ei ouk suinkaan ollut tilaisuutta laveammasti tätä kirjoa lueskentella mutta siitä vähästä joka olemme siitä tiiustellut, niin se on erinomattain, seuravaisessa:

1) Usseemmissa paikoissa kussa meillä on s, niin heillä on sch, e.m. schano, "sano", ja missä meillä on ts, siinä heillä toas on tsch, e.m. kutschun, "kutsun". Tällä tavalla puhutaan jo meijänkin Karjalassa, vanhalla voitto-moalla (i gamla Finland), liioitenkin niiltä Venäjän uskoon kuuluvaisilta.

2) Kuin sanat meijän kielessämme Tehtävissä Toimitussanoissa[239] aina lopettaiksen polvella aan, ään (Olevassa Ajassa,[240] ja polvella iin (Olleessa Ajassa), niin hyö heijän kielessä lopettaiksen Olevaisessa, ach, äch, ja Olleessa ich, e.m. nähtich (nähtiin). Samaten teköövät myös Tekeivissä Toimitussanoissa, e.m. oschuttich (osoittiin, osottiin).

3) Toivovassa Lovessa,[241] niin lopettaavat sanojansa polvella ua, e.m. schanokkua, tiijuschtakkua, jota meijän Karjalaiset ja Norin rajoilla asuvaiset Suomalaiset peättelöövät nenällä oa, e.m. sanokkoa, tiijustakkoa, ja Savolaiset polvella oo, sanokkoo, tiijustakkoo. Pohjalaiset nenällä aa, sanokaa, tievustakaa; Turkulaiset polvella a, sanoha, tierustaka, Hämäläiset polvella kai, sanokai, tielustakai. Viipurilaiset, kee, sanokee, tiiustakee, j.n.e.

4) Samaten lopettaavat Mitän loukkaansa Yksinäisyyven luvussa polvella ua, e.m. kuningua, kussa meijän Karjalaiset ja Ruijan Suomalaiset sanoovat oa, e.m. kuninkoa, t. kuninkaa, e. kuninkasta.

5) Yksi varsin merkillinen sanan-tapa tavataan heijän kielessä, siinä, että hoastaavat tahi toimittaavat yhtä ymmärtämystä kahella tavalla, nimittäin (niin kuin myö) Mikä-loukkaalla ja Tekevillä Toim-sanoilla (genom nominativa och verba aktiva) tahi Mikä-Loukkaalla ja Nimittämättömillä Toimisanoilla (genom nominativa och verba impersonalia) (joita pannaan heijän sialla) ja jota näyttää varsin oleva heijän puheen loatunsa, e.m. hyö kuuneldich (hyö kuuneltiin) hyö schanottich (hyö sanottiin) kuin meijän puhemme jälkeen sanoisimme "hyö kuuntelivat, hyö sanoivat." Mutta ehkä tämä kyllä näyttää ouvollen, niin se on uskottava, että ennen meijän puheessammekin on näin sanottu. Savolaiset sanoovat vielä nytkin usseemmittain "myö kuultiin" kuin muualla sanotaan "me kuulimme", ja "myö sanottiin", kuin muualla sanotaan "myö sanoime". Tämä on varsin sama sanantapa; mutta tämä ei sanotak Savossa muuten kuin ensimmäisessä mainoksessa monaisuuen luvussa (uti första personen i pluralis numerus) sillä minä en muistak kuulleeni heijän millonkaan sanonneen "työ (t. hyö) kuultiin" (toisessa ja kolmannessa mainoksessa) voan sanoovat silloin aina (toisten Suomalaisten tavalla) "työ kuulitten" ja "hyö kuulivat." Enkä ouk myös kuullut heijän yksisessä luvussa[239] sanovan: "minä (t. sinä, e. hään) kuultiin;" mutta ainai "minä kuulin, sinä kuulit, hään kuuli." Jos nämät Venäjässä asuvaiset Karjalaiset puhuuvat samalla tavalla yksisyyenkin luvussa, kuin puhuuvat monaisuuessa, en taija varsin sanoa; voan että ne mahtaa näin puhua muillakin sanoilla kuin vara-sanoilla (pronomina) arvataan siitä että e.m. 20:nenessä värsyssä 2:sessa luvussa seisoo: "Kuóldihh hänen hengen etschtschiät" (kuoltiin hänen henken etsiät) jota meijän puheella ei käypi mitenkään muuten sanoa, kuin "hänen henken etsiät kuolivat."

Tästä näyttäisi kuin oisi heillä paha muka toimittoo tehtäviä ymmärtämyksiä koska käyttäävät tehtäviä toimisanojansa, yhistettynnä vara-sanoilla eli nimitys-sanoilla, mainimattominna toimi-sanoina, toimittaaksensa heillä tekeviä ymmärtämyksiä;[240] mutta Savolaisten puheesta jo havaitaan ettei siitä ouk vastusta pahoakaan. Sillä kuin mainimattomilla toimitus-sanoillaan tahtoavat toimittoa Tehtäviä ymmärtämyksiä, niin sovitteloovat heihin mitä-loukasta (ackusat. partialis) ja kuin samoilla sanoilla tahtoovat toimittoo Tekeviä ymmärtämyksiä, niin sovittaavat heihin mikä-loukasta (nominativus). Niin e.m. "myö vietiin sinnek" (vi förde dit) sanotaan Savossa, kuin muualla sanotaan "me veimme sinne", joka merkillinen puheenparsi toimittaa tekevätä ymmärtämystä, ja sanasta sanaan merkihtisi: man förde vi dit; mutta, "meitä vietiin sinnek" (vi fördes dit) eli sanasta sanaan: "man förde oss dit", sanotaan aina tehtävissä asian laitoissa. Tämä toistaa ettei Suomenkielessä ollenkaan (toin perään puhuttu) löyvykkään tehosanoja jos ainoasti mainittomia, joita käytetään vuorottain, milloin tekosanoin[241] milloin tehosanoin toimittamiseksi.[242]

6) Niin kuin meijän puheessa, niin on myös heijänkin puheessa jälki-sanoja (postpositioner) kussa muissa kielissä on esi-sanoja (prepositioner); mutta ei ainoastaan sillä että panoavat heitä jälellenpäin, hyö liitteävät heitä vielä kiini siihen eillimmäiseen sanaan, niin kuin liitto-polvia tahi liitto-puheita (dictiones encliticæ) ja katkaisoavat heitä (ehkä sentähen) lyhyemmiksi, sillä että heitteävät pois liitto-sanan viimeistä polvee, e.m. "tiedä-myöt, Hiirodan-luó", Muarien-kera, jota meijän puheella sanottaisiin "tietä myöten, Heródeksen luokse (luonna, luota?), Muarian keralla", j.n.e.

7) Monessa paikassa kussa meijän puheessamme on ei tahi ie, kaks-eänöisennä (såsom en diftong) niin Karjalaiset heitteävät e pois, ja asettaavat i siahan, e.m. "hijät"[243] (heijät) Jisus (Jesus), Piiterissä (Pietarissa) j.n.e.

8) Heijän vara-sanojansa (deras pronomina) lyhenteävät hyö toisella tavalla, toisella tavalla myö, sillä kuin meillä pois heitetään nenät in, niin että e.m. sanasta minun (minkän loukassa) syntyy mun niin Karjalaiset ainoasti heitteävät pois n, josta soavat mivn t. miun.[244]

9) Eänillisiä tahi avonaisia sanan-neniä vaihteloovat hyö toisinaan toisappäin, toisappäin myö. Niin e.m. sanoovat omié lapsié kuin myö sanotaan "omia lapsia" j.n.e. e.m. löyvättä (meilläkin sanotaan tätä monella tavalla: löyvättö, löyvättä, löyvätte, löyvätten). Käytös-sanojaan (fina participer) lopettaavat usseemmittain polvilla o ja ö (meillä usseemmittain polvilla a ja ä) e.m. avattuó (avattua) novschtuó (noustuo) schanottuó (sanottua) kuolduó (kuoltua) mändyö (mäntyä) nähtyö (nähtyä) j.n.e. Mille-loukansa lopettaavat polvilla lla ja llä e.m. Hänellä (hänelle) mivla (minulle) schivla (sinulle).

Mitä nyt näihin keännöksiin tuloo, niin meijän täytyy häpäksemme sanoa; että jos heitä verrataan meijäni Suomalaiseen keännöksehemme, tahi siihen kovin kiitettyyn Ruohtalaiseen, niin ovat monta paremmat kuin ykskään heistä, ja, noutain Suomenkielen somaisuutta ja puhtautta, käsittäävät merkillisella tavalla perustus-kielen sekä henkellistä että sanallista ajatusta.

Antaaksemme lukioillen tilaisuutta ite perustamaan tästä aatostansa, tahomme panna kaikki nämät kiännökset rinnallen perustus-kielen kanssa, sanokoon siitten ihe, mikä heistä on paras.

Perustus-kieli:[245]

EVAGGELION KATA MATOAION.
CAP. 2.

1. Te de Iesou genethentos en Bethleem tes Iudaias en hemerais Hrodon tou Basileos, idu, magoi hapo anatolon paregononto eis Ierosoluma, legontes.

2. Pu ezin o techtheis Basileus ton Iudaion; eidomen gar autou ton azera en te anatole, kai elthomen proskynesai auto.

3. Akusas de Hrodes o Basileos etarachthe, kai pasa Ierosoluma met' autoi.

4. Kai synagagon pantas tous archiereis kai grammateis tou laou, epunthameto par' auton, tou o Chrizos gennatai.

5. Oi de eipon auton Bethleem tes Ioudaias. Oito gar gegrattai dia te rpophetou.

6. Kai ou Bethleem, ge Iouda, oudamos elachize ei en tois hegemosin Iouda. Ek tou gar ekseleusetai hegoumenos, ozis poimanei ton laon mou ton Israel.

7. Tote Hrodes lathra kalesas tous magous, ekribose par' auton ton chronon tou phainomenou azeros.

8. Kai pempsas autous eis Bethleem, eite' Poreuthentes akribos eksetasate peri tou paidiou. Epan de heurete, apaggeilate moi, opos kacho elthon proskyneso auto.

9. Oi de akousantes tou Basileos, heporeuthesan. Kai idou, o azer, on eidon en te anatole, proegen autous, eos elthon eze epano ou en to paidion.

10. Idontes de ton azera, echaresan charan megalen sphodra.

11. Kai elthontes eis ten oikian, euron to paidon meta Marias tes metros autou. Kai pesontes prozekymesan auto. Kai anoiksantes tous thesaurous auton, prozemegkan auto dora, chryson, kai libanon, kai smyrnan.

12. Kai chrematisthentes kat' onar me anakampsai pros Hroden, di alles odou amechoresan eis ten choran auton.

13. Anachoresanton de auton, idou aggelos Kyriou phainetai kat' onar to Ioseph, legon. Egertheis paralabe to paidion kai ten metera autou, kai pheughe eis Aigypton. Kai isthi ekei eos an eito soi. Mellei gar Hrodes ksetein to paidion, tou apolesai auto.

14. O de egertheis parelabe to paidion kai ten metera autou nyktos, kai anechoresen eis Aigypton.

15. Kai en ekei eos tes teleutes Hrodou. Ina plerothe to rethen hypo tou Kyriou dia tou prophetou, legontos. Eks Aigyptou ekalesa ton uion mou.

16. Tote Hrodes idon oti enepaichte ipo ton magon, ethymothe lian. Kai hapozeilas aneile pantas tous paidas tous en Bethleem, kai en pasi tois oriois autes, hapo dietous kai katotero, kata ton chronon on ekribose para ton magon.

17. Tote eplerothe to rethin hypo Iereemiou tou prophetou, legontos.

18. Phone en Rama ekousthe, threnos kai klauthmos kai odurmos polus, Rachel klaiousa ta tekna autes. Kai ouk ethele paraklethenai, oti ouk eisi.

19. Teleutesantos de tou Hrodon, idou, aggelos Kyrion kat' onar phainetai to Ioseph en Aigypto.

20. Legon. Egertheis paralabe to paidion kai ten metera autou, kai poreuou eis gen Israel. Tethnekasi gar oi ksetuntes ten psychen tou paidiou.

21. O de egertheis parelabe to paidion kai ten metera autou, kai elthen eis gen Israel.

22. Akousas de oti Archelaos Basileosi epi tes Ioudaias anti Hrodou tou patros autou, ephobethe ekei astelthein. Chrematistheis de kat' onar, anechoresen eis ta mere tes Galilaias.

23. Kai elthon katokesen eis polin legomenen Nazaret. Opos plerothe to rethen dia ton propheton, oti Nazaraios klethesetai.

Ruohtalainen Kiännös.[246]

MATTHEJ EVANGELIUM.

2. Capitel.

1. När Jesus war född i BethLehem i Judiska landet, i Konung Herodis tid, si, då kommo wise män af österlanden till Jerusalem, och sade:

2. Hwar är den nyfödde Juda Konungen? Ty we hafwe sett hans stjerna i österlanden, och äre komne, att tillbedja honom.

3. När Konung Herodes det hörde, wardt han bedröfwad, och hela Jerusalems stad med honom:

4. Och lät församla alla de öfwersta presterna, och Skriftlärda ibland folket, och frågade dem, hwar Christus skulle födas.

5. Och de sade honom: I BethLehem i Judiska landet; ty det är så skrifwit genom Propheten:

6. Och du BethLehem i Judiska landet, äst ingalunda den minste ibland Juda Förstar; ty utaf dig skall mig komma den Försten, som öfwer mitt folk Israel en Herre wara skall.

7. Då kallade Herodes lönligen de wisa männerna till sig, och besporde granneligen af dem, hwad tid stjernan syntes.

8. Och sände dem så till BethLehem, och sade: Farer dit, och bespörjer granneligen efter barnet; och när I det finnen, så säger mig det igen, att jag kan ock komma, och tillbedja honom.

9. När de hade hört Konungen, foro de åstad, och si, stjernan, som de sett hade i österlanden, gick för dem, så länge hon kom och blef beståndande öfwer der barnet war.

10. När de sågo stjernan, wordo de ganska glade;

11. Och gingo in i huset, och funno barnet med Maria dess moder, och föllo ned, och tillbådo honom, och uppläto sina håfwor, och skänkte honom guld, rökelse, och myrrham.

12. Sedan fingo de uppenbarelse i sömnen, att de skulle icke lemna igen till Herodes; och foro så en annan wäg hem, i sitt land igen.

13. När de woro bortfarne, si, då uppenbarades Herrans Ängel Joseph i sömnen, sägande; Statt upp och tag barnet, och dess moder till dig, och fly in uti Egypti land, och blif der så länge jag säger dig till; ty det kommer dertill, att Herodes skall söka efter barnet, till att förgöra det.

14. Han stod upp, och tog barnet, och dess moder, om natten till sig, och flydde in uti Egypti land;

15. Och blef der intill Herodis död: på det att fullbordas skulle, det som sagdt war af Herran om genom Propheten, som sade: Utaf Egypten hafwer jag kallat min Son.

16. När Herodes nu såg, att han war beswiken af de wisa män, blef han ganska wred, och sände ut, och låt slå ihjäl alla swenbarn i Bethlehem, och i alla dess gränsor, de som twägga åra, och der förnedan woro, efter den tiden, som han hade granneligen besport af de wisa män.

17. Då blef fullkomnadt det, som af Jeremia Propheten sagdt war, när han sade:

18. I högden wardt hörd en röst, stor klagomål, gråt och mycken skrän: Rachel gråter sina barn, och will icke låta hugswala sig; ty det war ute med dem.

19. Men när Herodes war död, si, då uppenbarades Herrans Ängel Joseph i sömnen, i Egypti land,

20. Och sade: Statt upp, och tag barnet och dess moder till dig, och far in i Israels land: ty de äro döde, som foro efter barnets lif.

21. Han stod upp, och tog barnet, och dess moder till sig, och for in uti Israels land.

22. Men när han hörde, att Archelaus war rådande i Judiska landet, i sin faders Herodis stad, räddes han fara dit, och fick befallning af Gud i sömnen, och for in uti Galilee landsändar;

23. Och kom, och bodde i den staden, som heter Nazaret; att det skulle fullkomnas, som war sagdt genom Propheterna: han skall kallas Nazareus.

Suomalainen kiännös[247].

MATTHEUXEN EVANGELIUMI.

2. Luku.

1. Koska siis Jesus syntynyt oli Bethlehemisä Judan maalla, Kuningas Herodexen aikaan, katzo, tietäjät tulit idästä Jerusalemiin, ja sanoit:

2. Kusa on se syndynyt Judalaisten Kuningas? sillä me näimme hänen Tähtensä idässä ja tulimme händä kumarten rukoilemaan.

3. Koska Kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän, ja kaikki Jerusalem hänen kanssansa.

4. Ja kokois kaikki ylimmäiset Papit, ja kirjanoppenet Kansan seasa, ja kyseli heildä kusa Christuxen syndymän piti.

5. Ja he sanoit hänelle: Bethlehemisä Judan maalla: sillä niin on Prophetan kautta kirjoitettu:

6. Ja sinä Bethlehem Judan maasa, et sinä ole suingan vähin Judan Pää-Ruhtinasten seasa: sillä sinusta on tuleva se Ruhtinas, jonga minun Kansaani Israelia pitä hallitzeman.

7. Silloin kutzui Herodes tietäjät salaa, ja tutkisteli visusti heildä, millä ajalla Tähti ilmestyi.

8. Ja lähetti heidän Bethlehemiin, ja sanoi: mengät ja kysykät visusti lapsesta: ja koska te löydätte, niin ilmoittakat minulle, että minäkin tulisin ja kumarraisin händä.

9. Koska he olit Kuningan kuullet, menit he matkaansa, ja katzo, Tähti, jonga he olit nähnet idäsä, kävi heidän edellänsä, niinkauvan kuin hän edellä käyden seisahti sen paikan päälle, josa lapsi oli.

10. Koska he Tähden näit, ihastuit he sangen suurella ilolla.

11. Ja menit huoneseen, löysit lapsen Äitinsä Marian kanssa: maahan langeisit ja rukoilit händä: ja avaisit tavaransa, ja lahjoitit hänelle Kuldaa, ja Pyhäsauvua, ja Murhamitä.

12. Ja Jumala kielsi heitä unesa Herodexen tygö palajamasta: Ja he menit toista tietä omalle maallensa.

13. Mutta koska he olit mennet pois, katzo, niin Herran Engeli ilmestyi Josephille unesa, sanoden: nouse ja ota lapsi Äitinensä tygös, ja pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti kuin minä sinulle sanon: sillä Herodes on etzivä lasta, hukuttaksensa händä.

14. Niin hän nousi ja otti lapsen Äitinensä yöllä tygönsä ja pakeni Egyptiin.

15. Ja oli siellä Herodexen kuolemaan asti: Että täytetäisin kuin sanottu oli Herralda Prophetan kautta, joka sanoo: Egyptistä kutzuin minä poikani.

16. Koska Herodes näki hänensä tietäjildä vietellyksi, vihastui hän sangen kovin; ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Bethlehemisä ja kaikisa sen äärisä, jotka kaxivuotiset olit taikka nuoremmat sen ajan jälkeen, kuin hän oli tarkasti tietäjildä tutkinut.

17. Silloin se täytettin kuin Jeremialda Prophetalda sanottu oli, joka sanoo:

18. Rhamasa on ääni kuulunut, suuri valitus, itku ja isoi parku: Rachel itkee lapsiansa, ja ei tahtonut händänsä anda lohdutetta, ettei he ole.

19. Mutta koska Herodes oli kuollut, katzo, niin Herran Engeli ilmestyi Josephille unesa Egyptisä,

20. Ja sanoi: Nouse ja ota lapsi Äitinensä ja mene Israelin maalle: sillä ne ovat kuollet, jotka lapsen hengeä väjyit.

21. Niin hän nousi ja otti lapsen Äitinensä, ja meni Israelin maalle.

22. Mutta koska hän kuuli että Archelaus oli Kuningas Judeasa, Isänsä Herodexen siasa, pelkäis hän sinne mennä. Ja hän sai Jumalalda käskyn unesa, ja poikkeis Galilean ääriin.

23. Ja tuli ja asui Kaupungisa, joka kutsutun Nazareth, että täytetäisin kuin Prophetain kautta sanottu oli: hän pitä Nazareuxexi kutzuttaman.

Karjalainen keännös.

MATVEISTA JOVANGELI.

1. Toin Pieä.[248]

1. Kuin schyndy Jisus Judejan Linnaschscha Vitle'emaschscha kuningahan Irodan päivina, ka tuldihh päivän novschuólda tiedäjät Jérusalimahh, i paistihh:

2. Missä on schyndynyt Judejôin kuningasch? näimä myö hänen tähen päiväzen novschu-rannaschscha, i tulima hänellä kumarduátschemahh.

3. Tämän kuúluschtahuó Iroda hädävdy, i hänen-kera kaiki Jêrusalima.

4. I kjeräi kaiki vanhemmat pappilissoschta, da rahvahaschta kirjamiéhet, i toimitti hjeildähh: missä schyndyv Hhristos?

5. Hyö schanottihh hänellä: Judejan Vitle'emaschscha, niin on prorokaschta kirjutèttu.

6. I schié Vitle'ema Judan mua, ni millä et uó piénembi Judan vanhemmilla: schivschta lähhtöv' vanhin, kumbane paimennuttav' miun inehmizet Izruáelin.

7. Schilloinn Iroda kutschtschup, ei tokkali tiédäjät, i toimitti hjeildä, kuhh aigahh tähhti oschuttihh.

8. I työndähyö hijät Vitle'emahh, schano: mängijä työ, i hyväzeschti tiijuschtakkuá schyndyähh-nähä: i kuin työ lövvättä hänen, schanokkuá mivla, i mié lähen, hänellä kumarduatschenn.

9. Kuánnèldihh hyö kuningá i lähhtjeihh: i ka lähhti kummasta, nähhtihh päiväzen novschu-rannaschscha, hijäniéschschä schiirdijäliétschihh, kuni ei tulduó scheizavdun schen paikan-pijällä, missä oli Schuúrischyndy.

10. Nähhtyö, tähhti piétty, ylen äijäldi ihaschtuttihh.

11. I mändyö huónèhukschehh, nähhtihh Schuúrischynnyn hänen muámon-muárién-kera, i muáhh-schuá hänellä kumarduátschettihh, i avattuó hänellä omat takat, lahjuttihh händä kullalla, luádonalla, i voidiélla.

12. I unissa oli hjeilä schanottu, ei männä ärellähh Irodan-luó, i hyö lähhtjeihh toista tiédä-myöt omahh randahh.

13. Hijan lähhtehyö, ka Jumalan Angeli oschuttihh Ossipalla unissa i schano: novschtuó ota Schuúrischyndy i hänen muámo, i pagéné Egiptahh, i olé schiélä, kuni en schano schivla: tahhtov' Iroda etschtschié laschta i händä tappuá.

14. Novschtuó otti hijän Schuúrischynnyn i hänen muámon yöllä, i läksi Egiptahh;

15. I oli schiélä Irodan schurmahhtuá: ana liév Jumalan schanuá-myöt, prorokaschta schanottuó: Egiptaschta kutschuin oman poijan.

16. Schilloin nähhtyö Iroda, jotto tiédäjät händä vain nagrokschi otèttihh, ylen äijäldi schijändy, i työndähyö tappo kaiki lapschet Vitlié-maschta, i hänen ymbärissäldä kakschivuódizet i nuóremmat, schidä aiguá-myöt, kuin toimitti tiédäjistä.

17. Schilloin tuli prorokan Jêremjein schanalla:

18. Jäni kuúlu Ruámaschta, itku, i ohhkanda, i ryngymine schuúri: Rahhilä itki omié lapschié, i ei tahhton hjeitieä itendieä, jotto hjeidä evlè.

19. Irodan kuólduó, ka Jumalan Angeli unissa oschuttihh Ossipalla Egiptaschscha,

20. I schano: novschtuó ota Schuúrischyndy i hänen múamo, i mäne Izruáelin muáhh, kuoldihh hänen hengen etschtschiät.

21. Hiän novschtuó otti Schuúrischynnyn i hänen muámon, i tuli Izruáelin muáhh.

22. Kuúluscktahuó, jotto Arhhelai istuihh kuningahakschi oman tuáton Irodan schijalla Judejaschscha varai schinnje männä. unda-myöt mäni Galilejan randahh.

23. I Mändyö rubei elämähh linnaschscha nimié-myöt Nazariétaschscha: ana liév prorokan schanalla Nazorjeiksi nimittijätschov.

Selitykset:

1 v.

Kuin schyndy, oisi Suomeksi ehkä parempi sanottu sanalla "synnyttyä" (gennethentos). — Karjalainen on usseemmittain heittänyt yhistys- sanat de ja gar suomentamatak, koska heitä perustuskielessä käytetään arvoltaan niin kuin liitto-polvet pa ja meijän kielessämme, ainoasti puheen-tavaksi, ilman erinomaista tarkoitusta. Tästä on hään soanut keännöksensä somaksi, meijän puheella, ja Greekan kieltä lyhyvemmäksi, ilman asian muuttamatak. — Linnaschscha. Tämä sana, joka näissä Karjalaisissa ja Viron-suomella merkihtee "kaupunkia" eikä löyvyk perustus-kielellä, on pantu tähän selitykseksi, ikeän kuin on tehty 3:nessa värsyssä Ruohtalaisessa keännöksessä. — Päivinä (en hemerais) on toimitettu sanasta sanaan, ja soveltuvampi kuin "aikana", joka saattais merk. Herodeksen silloin elänneen muissa maissa. — Suomal, keännöksessä luetaan "Herodexen aikaan", joka sanaparsi ei sovik tähän. Siinä sanotaan myös Vapahtajan syntyneen maalla, jota ei luetak perustuskielellä. "Juudan maalla" luulisi moni ehkä merkihtevän Juutin maalla (Danmark). — Ka (kah!). Meijän Suomentelemisessa kuuluu "katzo" varsin ouvollen, ikeän kuin käskettäisiin meijät muka tätä "kahtelemaan". Jos tätä perustuskielen idou pitää Suomeksikin sovitettaman, niin on parempi Karjalaisen tavalla sanoa kah! joka silloin eännös-sanana (såsom en interjektion) innollansa koroittaa oatoksemmo (keskust. 13 ja 19 värs.). — Tuldihh tiedäjät (tietäjät tultiin) Karjalainen sanaparsi, merk. tietäjät tulivat, joka puheen loatua näytteä olevan ikään kuin sukuisin Suomalaisten ja Greekkalaisten tavan kanssa, puhua käytös-sanoilla. — Päivän novschuólda on kaunis Suomentamus sanoista hapo anatolon, ehkei juuri varsin tarkka, sillä se saattais myös merk. että tulivat "varhain oamuisella e. oamusta päiveä." Sitä suomenetaan sentähen seuravaisessa ja 9:nnessä värsyssä tarkemmalla, mutta syrjäisemmellä puheella (större cirkumlokution) sanalla: päiväsen novschu-rannalda. Vironkin Suomeksi sanotaan "päivä tösseng t. tösseminne." — i (ja) on vanhoin Vatjalaisten kiellä (sanotaan sitä Venäjänkin kielellä). — Paistihh, taitaa olla yhtä kuin mitä meillä sanotaan "pakisi", joka sana mahtaa olla Lapin kielestä lähtenyt, kussa "pako" merkihtee "puhek, sana," ja "pakot" "puhua." Vironkielellä sanotaan pajatama, josta lie lähtenyt Suomalaisten sana paipattaa.

2 v.

Karjalainen on tarkos-sanan (genom artikeln) ó pois-heittämisellä antanut Suomentamuksellensa (sin Finska öfversättning) toisen (ja ehkä veärän) merkitöksen; sillä erittäin on kysyä: "missä se on syntynyt;" erittäin: "missä se syntynyt on" (oleskelee). Mutta jos tätä värsyä tarkoitetaan 4:nteen värsyyn, kussa Heródeskin kuulusteli "missä Ristus oli syntyvä", (ei "missä se oleskeli") niin näyttää kuin oisi Karjalainen asian keksinyt paremmin kuin ykskään muu, — Hänellä kumarduátschemahh (proskynesai) on Karjalaiselta varsin oikeen toimitettu, sillä tulivat häntä kunnioittamaan, voan ei rukoillemaan eikä kerjäämään niin kuin luetaan siinä vian-alaisessa Ruohtalaisessa, ja hänen kumppalisessa Suomalaisessa keännöksessä. Sama virhe tavataan heissä 11:nessä värsyssä. Mutta 8:nessa värsyssä, kussa Suomalainen on poisheittänyt rukoillemistansa, tavataan isomman virhen vielä siittenkin, koska sanotaan Heródeksen tahtonneen "kumartoa lasta" (buga, böja barnet). Norin Suomeksi sanottaisiin tätä soreesti, sanalla "hänellen kumarraittelemaan" (för att knäböja sig inför honom); meillä sanottaisiin "hänelle kumartaimaan."

3 v.

Kuúluschtahuó (akusas) t. "kuultuán" on sekä kauniimpi sanoa Suomenkielellä, että perustuskielen mukaan luonnollisempi, kuin Suomalaisen tavalla seurata Ruohtalaisten puheenparsia. — Etarachthe on Karjalainen sukkelasti suomentanut sanalla hädävdy, joka toimittaa vähempee "hämmästymistä" ja enempee "tointa" kuin löytyy Suomalaisessa käännöksessä, sanassa "hämmästyi", sillä paha on ymmärteä lapsen taitaavan "hämmästyttää" Kuninkaan. Vielä ouvommallen kuuluu Ruohtal. keännöksessä sanat "wardt han bedröfwad", jotka ovat veärin toimitetut. Sanan Kuninkas (o Basileis) on Karjalainen jättänyt sanoamatak, välteäksensä liikaa puhetta. — Hänen-kera (met autoi) eli niin kuin meillä sanotaan, "hänen keralla". Tästä puheesta nähhään näissä Karjalaisissa vielä löytyvän sanan kera (mikä-loukassa, — keskust. 11 värs.) jota on meijän puheessa heitetty, kussa sitä ainoasti tavataan mille- millä- ja miltä-loukassa.

4 v.

"Ko'ottua" (synagagon) oisi ehkä soveltuampi sanoa kuin Karjalaisen "kjeräi", ja Suomalaisen "kokois." — "Vanhemmat papillisista": de äldsta af preste-ståndet (archiereis) jota Karjal. kielellä merkihtee "de förnämsta" (lue tästä muistutuksiamme 5:nteen värsyyn) on ymmärtämykseksi yhtä, mutta kielen käyttämisessämme luonnollisempi sanoa kuin "ylimmäiset papit", joka on sanallinen (verball, ordagran) Suomentamus Ruohtal. sanasta "Öfversta presterna." — Rahvahaschta (tou laou) on Karjalaisen keännöksessä sekä oikeen että paremmin toimitettu kuin "kansan seasa". Suomal keännöksessä; sillä eihään se kokoillut heijät kansan "seassa;" mutta kansan "seasta." — Da (ja) on Venäjätä. — Toimitti, merk. Karjalan kielessä "tiijusteli, kuulusteli" (kaho 7 värs.) joka merkitys ei löyvyk tällä sanalla meijän kielellä, ja näyttää lähteneen Lapin kielestä, kussa tábdo merkihtee "tietoa." Karjalainen on sentähen toimittanut tämänkin sanan parempi kuin Suomalainen, sillä epunthaneto ei merk. "kyseli"; voan "tiijusteli." — Missä schyndyv', "missä syntyyvi, t. missä on syntyvä" (tou gennatai) on kaunompata Suomea, ja taiollisempi keätty, kuin "missa syntymän piti"; sillä — eihään sitä synnytettiin väkipakolla.

5 v.

Prorokaschta on Venäjän-kielinen sana. Suomalaiset kielen-käyttäjät ovat ottaneet hyväksi Ruohtalaisten sanaa Profet, vaikka meillä on Suomeksi sopiva sana kyllä, "ennustajassa." Mainittava on, Karjalaisen, tarkalla puheen-eroittamisellaan, ei kirjuttaneen Prorokalta, jollon saattais ymmärteä Ennustajan "omia" sanoja, ei "Jumalan". Sillä koska Herra puhuu ennustajan kautta (dia tou propheton) silloin se puhuu ennustajasta (ur profeten) (kaho 15 värs.) ikeän kuin meillä e.m. sanotaan: "se puhuu sarvesta." Tämä puhek on kyllä kahtamoinen, sillä se merk. myöskin "om profeten", mutta — niinpä se on Suomalaisessakin käännöksessä, sillä sanat "Prophétan kautta", ei ilmoitak Prophétan ite kirjuttaneen; mutta kuuluu kuin oisi toisella kirjutettu, Prophétan kautta. — Suomal. ja Ruohtal. lisäntäävät ne joutavat sanat ja ja maalla, jotka ei löyvyk perustuskielessä.

6 v.

Ge Iouda, on Karjalainen oikeen toimittanut sanalla "Judan muá" Suomentaja on Ruohtalaisten tavalla pannut "Judan maasa." — Oudamos (ei suinkaan) on Karjalainen toimittanut sanoilla "ni millä", jotka lie tehtyneen Saksan sanasta niemals. Vironkielellä sanotaan "ei ilmas" (ei ikeän); Suomeksi yhistetään molemmat sanat, ja sanotaan "ei ilmossa ikänä." — Piénembi t. "pienin." — En tois hememosin Iouda, on Karjal. Suomentanut sanalla "Judan Vanhemmilla." (meillä sanottaisiin, "Júdan Vanhemmista"), joka puheenparsi ikeän kuin toistaa Suomalaisissa kansoissa peä-vallan ennen vanhuuessa olleen uskottaneen niillen vanhimmillen kansakunnastamme, koska vielä nytkin vanhuuen ymmärtämyksessä ymmärretään jotakuta mainittavata peätoimitusta, ja kansan hoitellusta. Tämä tulkkiminen on sekä kielellemme että ymmarryksellemme sopivampi, kuin kuhtua kaupunkia "Pää-Ruhtinaksi", joka Suomeksi kuuluu kamalaksi, liiaksikin koska Vapahtajaakin tässä paikassa mainitaan samalla nimellä, veärin Suomenettu sanasta hemeron, joka merkihtee "hoivauttaja, hoittaja, peämies, peäparas" (förste, förnämste) voan ei "Ruhtinas" (Furste, Stor-Furste). Näitä sanoja Suomennettaisiin ehkä parhain näin: "et ole suinkaan vähin Júdan kuuluvista, sillä sinusta on lähtevä se mainio, joka hoittelee minun rahvasta, Israelia." — Ek sou ekseleusetai on Karjal. paremmin toimittanut sanalla "schivschta lähhtöv'", kuin Suomal. sanoilla "sinusta on tuleva", jotka ilmoittaa ite kaupunkin muka Ruhtinaksi tulevan, joka villittää, liioitenkin koska tätä jo toanon näin mainittiin. — Poimanei on Karjal. oikeemmin Suomentanut sanalla "paimenuttav'" (samallaisella sanalla kuin perustuskielessä) sillä Vapahtaja oli tullut tänne meitä onnistamaan ja hoittelemaan, soattamaan meitä autuuen tiellä (ikeän kuin paimentain lampaitansa) voan ei hään tullut tänne Valtiaksi eikä Hallihtiaksi, niin kuin luetaan tässä viheliäisessä Suomalaisessa käännöksessä, tehty Ruohtalaisen mukaan, kussa sanotaan: "som öfver mitt folk en Herre (paremmin ois sanoa herde) vara skall." — "Kumbane" (ozis — "joka") mahtaa olla Karjalaisten puhetta, koska 9:nessäkin värsyssä on (jonka) Karjalaistetaan (öfversättes på Karelska) sanalla "kummasta." Kumpainen (Suomeksi) kumb (Viroksi) ja kåbba (Lapiksi) merkihtee sekä "kuka" (hvilkendera) että "joka" t. "jokainen" (vardera) ainoasti koska puhutaan muka kahesta. — Sanat "minun Kansaani" Suomal. keännöksessä villittää meitä, jos kohtakin Kansa kirjutetaan isolla K, sillä sitä ei saatahk ymmärteä muuten kuin että hään, yhessä Ennustajan kanssa, piti hallittaman Israelia. —

7 v.

Pjeitokkali, joka merkihtee "sala-kähmässä" l. "saloapäin", mahtaa toas olla Karjalaista puhetta, sepitetty Suomal. emä-sanasta "peitös". — Suomalaisessa keännöksessä on, Ruohtal. keännöksen tavalla, tähän pantu "visusti" (granneligen) ja 16:nessä värsyssä "tarkasti", joka on liika ja joutava sana, eikä löyvyk perustus-kielessä. — "Kuhun aikaan" tähti osoittiin, on selvee Savon puhetta; mutta "millä ajalla", jota luetaan meijän käännöksessämme, ei ouk selvee Suomeakaan.

8 v.

Autous on Karjalainen oikeen Suomentanut sanalla "heijät"; Suomal. kiännoksessä luetaan "heijän" joka hairauttaa ymmärtämystämme, ikeän kuin oisi lähättänyt heijät heijän, vaan ei meijän, Bethlehemiin. — Työndähyö, t. "työnättyä, lähätettyä" (pempsas, hapozeilas) on myös sanasta sanaan, ja somempata Suomea kuin: "ja lähetti" (kaho 16 värs.) "Työntäiksen" ja "syöstäiksen" sanotaan meilläkin, vanhoissa Runoissamme, arvolla samaan tarkoitukseen: — Epan, on Karjal. paremmin toimittanut sanalla "kuin", jota sanotaan (ikeän kuin sanotaan jos) koska puhutaan epäiltävistä eli tietämättömistä (niin kuin tässä); sitä vastoin "koska" (Suomal. keännöksessä) sanotaan kuin oisi jo tietty (epäiltämätäk) heijän löytävän häntä siinä. — Löyvättä (kaho 261 p.) — Tiijuschtakkuá, "tiijustakoa, tievustelkoa" (eksetasate) on myös oikeemmin kuin "kysykäät" (bespörjer); sillä heijän piti ei ainoastaan "kysellä", mutta myös "kuulustella", eikä silläkään kyllä. Herodes tahtoi jotta heijän piti saaha oikeen nähhäkseen lapsen (schyndyähh-nähä) niin kuin Karjal. tässä selittee, jott' ei heitä petettäisiin puheella. — Apaggeilate, ei ouk "ilmoittakat" mutta "sanokkoat", sillä hään tahtoi soaha heitä ite puhutellakseen. "Ilmoittoo" hänellen tätä, oisivat saattaneet toisenkin kautta.

9 v.

Akusantes tou Basileos, oisi Suomeksi sanottava: "kuultuaan kuninkasta (kuninkoa) läksivät" etc. Sanat "he olit kuullet" (kuulleet?) ei ouk Suomea. — Proemen on Karjal. Suomentana sanalla "schiirdijälietschihh", jota luultaisimmo Venäjän sanaksi, ellei se lie lähtenyt Suomal. sanasta "siirteli," jollon tämän Karjalaisen keännös ("tähti siirteliin, väisteliin") on luonnollisempi kuin meijän Suomalaisemme, kussa (Ruohtalaisten tavalla) sanotaan "tähti kävi" (kulki?) — eihään sillä jalkoja lie ollut? — Kuni t. "kuin" (kaho 13 värs.) kumpaistakin kirjutetaan (kaho 1 ja 8 värs.) — Ei, ouk merkihtävä "se" t. "hään." Tätä pitäisimmö painovirheksi, ellei sitä kerrotettaisiin 13:nessä värsyssä, kussa kirjutetaan en (ilman h — ei hen) jossa pitännöön olla "hään" — lienöönkö tuo Karjalaista puhetta? — Elthon, on Karjal. oikeen toimittanut sanalla "tulduó" (tultuá); mutta Suomal. keännöksessä sanotaan toas "edellä käyden" (joka on veärin, eikä löyvyk perustus-kielessä). Se tahtoo juuri väkisinkin panna tähteänsä "käymään."

10 v.

Idontes on toas somempi keätty sanalla "nähtyään", kuin "koska he näit" (näkivät); mutta mitä pietty merkihtennöön en tiijä, ellei merk. sitä mitä scheizavdun eillimmäisessä värsyssä, jolloin se oisi tähän pantu selitökseksi. — Ylen äijäldi. Meillä sanotaan "äijä-paljon" ja "äijältä." Lapiksikin sanotaan "ila ädnak" (ylön äijältä) joka merk. "kovin paljon" (kaho 16 värs.) Ruohtal. keännöksessä, "när de sågo stjernan, wordo (blefwo?) de ganska glade", kuuluu kuin oisivat, kuninkaasta tultuaan, olleet vähä rohkeimmillaan.

11 v.

Elthontes, on oikeemmin toimitettu Karjal. sanalla "mäntyö" (tultua?) kuin Suomal. sanoilla "ja mänit." — Muáhh-schuá (ehkä painovirhe?) t. "muáttuá" supistettu sanoista "moahan laskettua" (pesontes) Suomal. "maahan langeisit" ja rukoilit händä (lue muist. 2 värsyyn.) — Takat, mahtaa olla Karjalaista puhetta, merk. tous thesaurous (förråd, skatt). Tulleenko Lapin sanasta tuks (vara, tavara) vai takko (teko)? Sanotaan meilläkin vielä puheen-parressa "se on hänen takana", joka merk. se on "hänen varassa, t. varjossa"; vaikka kuuluu kuin arveltaisiin: "lukon takana"; e.m. "toisen (lukon) takana." — "Lahjoittivat häntä kullalla", on selvempi Suomea kuin "lahjotit hänelle kuldaa", joka lie Ruohtalaisuus puheessamme. — Luádonalla, mahtaa olla Venäjätä, merkihtävän "sauvutosta t. sauvuttamista" (libanon) ellei se lie sukuisin sanan "löylyttämän" kanssa. — Smirna (smörja?) on Karjal. Suomentanut voidiélla (voiteilla) jota ehkä ymmärretään paremmin kuin mirrhamita, jota tuhma talonpoika luulisi ehkä olevan yhtä kuin marhaminta, (parempi oisi sanoa "mirrhammia".)

12 v.

Ärelläh, t. "erällä." Heitä kielettiin muka mänemästä sillä erällä (tiellä) joka kantoi Heródeksen päin; mutta käskettiin mänemään toista tietä, jotta ei hään käsittäisi heijät. Muutoin ärra t. ärrä on Viron-suomessa paljon tarkoittava sana, kussa se, yhistetty muihin sanoin, merkihtee arvolta yhtä kuin para, yhteen-liitettyissä Greekkalaisissa sanoissa (lienekköhän yhtä sanoa.) — Merkillinen on että moa (he chora) Karjalaistetaan sanalla "randa", josta näyttäisi kuin oisivat ennen muinon olleet rannan-asukkaita: tahi niiten vierain kansoin (joihen kanssa heillä lie ollut tekemistä) tulleen toisilta rannoilta. Tästä puheh: "päivän nousuranta"; tästä Virolaisten puheenparsi.- "randa ajama" (anlända). "He mänit omalle maallensa" (Suomal. keännök.) ei ouk oikeen sanottu; ikeän kuin oisivat ainoasti sinneppäin männeet. Karjalainen toimittaa selvempi: "läksivät omahan rantaan."

13 v.

Anachoresanton, toimittaa Karjal. "heijän (pois) lähtyöön," Suomal. "mutta koska olit mennet (männeet) pois". Mikä sana näistä on Suomeksi somempi? Minkätähen Karjalainen tässä, 15:ssä ja 19:ssä värsyssä lie löytänneen tarpeelliseksi Suomentamaan Kyrion (herran) sanalla "Jumalan" on tietämätöin; mutta phainetai, täsä 15:nessä ja 19:nessä värsyssä, on oikeemmin toimitettu sanalla "osoittiin", kuin "ilmistymisellä", sillä ilmistyttää saattaa monella tavalla, ja ilman näyltäilematäk, (utan att sjelf visa sig) mutta osoitteleita (visa sig sjelf) ei käypi toisen kautta. Sanat ilmistyi "Josephille" on Ruohtalaisuus, Suomeksi sanotaan "Juosephillä"; niin kuin luetaan Karjalaisen keännöksessä. Suomentajan sanat: "ota lapsi äitinensä tygös" ei ouk Suomea, eikä myös löyvyk perustus kielessä, mutta saattu Ruohtalaisesta kiännöksesta "tag barnet och des (dess) moder till sig" (parempi oisi sanoa; "meb Dig", sillä olihaan lapsi jo hänen luonnaan). Sama virhe Suomalaisessa keännöksessä (mutta Karjalaisessa, ansio) tavataan 14:nessä värsyssä; voan 20:nessä ja 21:nessa värsyssä on Suomal. jo löytänyt hyväksi, pois-heittteä sanan "tygönsä." Mainittava on, että meijän Uuessa Testamentissa monessa kohin kirjutetaan tätä uutta sanan-loukasta, joka lopettaiksen polvella: nsa (erinomasella halulla kirjutetaan: händänsä e.m. 18 v. ehkä toisinaankin vahinkonsa pannaan: hänensä, e.m. 16 v.) mutta aina veäriin paikoin, niin että selkiästi nähhään heijän, jotka ovat tätä kirjuttaneet, ei tunteneen tätä puhetta; sillä minä uskaltaisin, ett'ei missäkään Suomessa sanotak: (tuskin ymmärretäk) "ota lapsi äitinänsä tygös"; sillä tahi sanotaan: "ota lapsi, ja hänen äitinsä, tyköösi"; eli; "ota lapsi tyköösi, äitineen"; eli: "ota lapsi, äitineen, tyköösi". Tämmöistä kielen roatelemista tavataan yltä kyllin kussakin Luvussa, meijän henkellisessä peäkirjassamme. — Apolesai (turmella, hävittää) on Karjal. paremmin toimittanut sanalla "tappoa", kuin Suomentaja, sanalla "hukuttaksensa" (hukuttaaksensa) sillä merellä "hukkuuvat", voan moalla "tappaavät." Parempi oisi ehkä sanoa "hukataksensa" (göra sig af med) myö sanoisimme: "häntä surmataksensa." Mistähän Ruohtalainen otti sanansa: "det kommer dertill?"

14 v.

Anechoresen (poikkeis, väistiin) drog sig undan, on Suomal. Suomentanut sanalla "pakeni" (flydde) samalla sanalla kuin pheuge, eillimmäisessä värsyssä; mutta tämä tarkka Karjalainen on tässäkin ymmärtännyt heitä eroittoo. Miten somaksi eikös hään Suomeksi toimittaa o de egertheis parelabe sanalla: "noustuoon otti hään." Suomal. venyttää toas, Ruohtal. tavalla, monta sanoo, ja kirjuttaa: "niin hän nousi ja otti."

15 v.

Ei siinä kyllä, että Karjal. on tarkasti Suomentanut perustuskielen, ja ymmärtänyt kielemme mukaan sovittoo joka hänen puheen-mutkansa, hään on monessa kohin somemmin, kuin Greekan-kielellä, toimittanut Suomeksi perustuskielen puheita, käytös-sanoin käytettämisellä (genom begagnande af participier) niin kuin tässä, kussa eos tes teleutes Hrodon on Suomenettu sanalla: "Irodan schurmahhtua," t. "kuoltua." Sillä surma, joka meijän kielellä merk. luonnotointa tahi onnetointa kuolemaa, merk. Karjalan ja Viron kielellä "luonnollistakin". — Ana liév, mahtaa merk. "että oisi", koska "olin" Lapiksi sanotaan lieb; (sanaa ana, ei tunnetak). Tässä kohin on Karjal. kyllä paljon poikennut pois perustuskielen sanaallisesta toimittamisesta, kussa seisoo selvillä sanoilla ina plegothe to rethin hypo tou Kyriou dia tou propheton (että peättyisi Herran sana, toimitettu Ennustajalta). Suomal. keäntäjä on toas tapansa myöten Suomentanut ne Ruohtalaiset sanat: "på bet att fullbordas skulle, det som sagt war af Herranom genom Propheten, som sade": "että täytetäisin (täytettäisiin) kuin (niinkuin) sanottu oli Herralda Prophetan kautta, joka sanoo." Tämä sananjuotos hairauttaa sanalla "täytetäisin" (Att jag skulle låta fylla, uppfylla) eikä selviä sanalla "täytettäisiin" (att man skulle uppfylla) — pitännöön olla "täytettäisi", t. "täytettyisi". (Sama vika tavataan 23:nessä värsyssä) — ton uion mou, on Karjal. oikeemmin toimittanut sanalla "oman poijan" sillä peä-arvo tässä, tarkoittaiksen sanaan omaan. Suomal. keännöksessä, kussa luetaan "poikani", kuuluu kuin puhe saattais olla jostaik muustakin pojasta: ei omasta.

16 v.

Tote on oikeon toimitettu sanalla schilloin; mutta veärin, sanalla "koska", saatu siitä viallisesta Ruohtalaisesta keännöksestä, joka erinomattain tässä värsyssä on varsin puutteen-alainen. — Idon, on "nähtyään", voan ei "näki." — Mitä Suomal. keännöksessä luetaan: "koska Herodes näki hänensä (ihtesäk) tietäjildä vietellyksi" on veärin sanottu, sillä eihään ne viettelivät (förförde, lockade) häntä, mutta pettivät puheellansa, josta häntä "voan nauroksi otettiin", niin kuin Karjalainen selittää puheenparrellansa. — schijändy (suuttui?) lieneekö se Lapin kielestä, kussa sjärt merk. "vihaa", vai lie Venäjänkielestä? — Aneile on "tappo, hävitti", ei "tappamaan"; tus paidas, Suomentaa Karjal. sanalla "lapset", ilman eroittamatak, että tässä kohin ymmärretään ainoasta "poikalapset." — Suomeksi luetaan, että tapettiin "kaikki poikalapset Bethlehemisä ja kaikisa sen äärisä" joka on kyllä sanasta sanaan keätty sekä Ruotin että Greekan kielestä, mutta veärin toimitettu Suomeksi; sillä ei se tappana kaikki (Júdalaisten) lapset Bethlehemissä (eikä sen eärissä) jos ainoasti Bethlehemin lapset, jota Karjalainen kyllä hoksaisi, koska kirjutti: "tappo kaikki lapset 'Bethlemistä' ja hänen ympäristöltä", t. kuuluvilta. — Kai, on hulluusti Suomentamisessamme toimitettu sanalla "taikka", joka ereyttää ymmärrystä, niin kuin käsky oisi ollut, tappoa kummin-tahhaan, "kaksivuotiset, taikka nuoremmat." — Katotiro (alempana) joka (puhuttaissa i'ästä) tässä on merkihtävä "nuorempana", on oikeen toimitettu sekä Suomalaiselta että Karjalaiselta; mutta Ruohtalaiset kielenkäyttäjät, jotka muulloin eivät ouk olleet sanoistaan juuri tarkaat, ovat tok' tästä sanasta pitänneet paljon, josta heijän, Suomessakin ylistetty, keännös, on tässäkin melkeen ymmärtämätäk, ja kuuluu värsyn lopulla näin: "och sände ut (?) och lät slå ihjäl alla swenbarn (gosse-barn — puhutaan Júdalaisista lapsista) i Bethlehem, och i alla des (dess) gränsorne? de som tvägga åra (tu-åriga) och der förnedan (derunder?) voro, efter den tiden (tid?) som han hade granneligen besport (noga efterforskat?) af de visa (vise?) män." Ne jotka hyviksi kehuu meijän Suomalaiset keännökset, iloitkoon tästä Ruohtalaisesta!

17 v.

Työläs oli meillä ymmärteä, mitenkä Karjalainen 15:nessä ja 23:nessä värsyssä Suomentaa eplerothe, sanoilla "ana liév"; mutta vielä työlemmästi on selitteä, mitenkä samaa sanaa tässä kohin toimitetaan sanalla "tuli." Meijän tietämättömyys hänen kielestään kielteä meijät tätä selittämästä. Koska ållet (Suomalaisien "oli"?) Lapissa merkihtee "fullborda, fullkomma", niin on myöskin mahollinen että "tuli" näissä Karjalaisissa merkihtee yhtä, jollon hänen keännös oisi varsin selvä ja soma.

18 v.

Rama, on sekä Suomalainen että Karjalainen pitännyt kaupunkin nimeksi; mutta Ruohtalainen, "ilmaksi." Saattaa olla kummintahaan, mutta uskottavampi on, puheen olleen ruoasta (ei taivaasta) kussa nämät turmiot tapahtui, jonka tähen myös tätä nimeä perustuskielellä kirjutetann isolla alku-nenällä. Miten voimakkaisilla sanoilla eikös Karjalainen toimittaa tätä kauhistusta, ja kansan valitusta, ikeän kuin kuulisimme hijän ähkymistä ja voihkumista korvillamme. Sitä vaston toas Suomentaja, joka Suomentaa ekusthe sanalla: "on kuulunut", klaiousa, sanalla: "itkee", ja ethele sanalla: "tahtonut" (yhessä sanan-juotoksessa) toimitta tätä kansan surkuttelemista varsin veltosti. Muutoinkin ovat kielentutkistajat olleet arvelluksissaan, mitenkä heijän piti oikeen ymmärtämään näitä Evangelistan sanoja. — Kai ek etheis paraklethenai, oti ouk eisi, on Karjalainen paremmin ehkä selittänyt, ja toisappäin tykkänään toimittanut, kuin luetaan Ruohtalaisessa ja Suomalaisessa keännöksessä, jossa paraklethenai Suomenetaan sanalla "lohdutetta (ilahuttaa?)"; mutta jotka välillänsä erkanoovat siinä, että eri-tavalla selittelöövät sanan oti (Suomalainen sanalla "jotta"; ja Ruohtalainen sanalla "sillä"). Karjalainen, joka tässä sanassa veteä yhtä Suomalaisen kanssa, erkanee hänestä ja Ruohtalaisesta, siinä että Suomentaa paraklethenai sanalla "itendieä" (luoksensa kuhtua, ilmin-antoa). Sanokoon lokia ite, jos on mies ymmärtämään tätä omoo puhettansa, jota Uuessa Test. luetaan: "ja ei (eikä) tahtonut händänsä (ihtesäk) anda (antoa) lohdutetta (lohtutella) ettei he ole". (??) Karjal. sanoo (jos oikeen häntä ymmärrämme) "ja ei (eikä) tahtona heitä ilmoittaa, jottapa heitä ei löyvyk" (l. ei ole) tämä Suomentamus on kyllä sanasta sanaan; ymmärtämys on kuitenkin kahtalainen. Hään ymmärtää asian niin, että vaimot, kuultuaan tätä lasten surmaamista, piiloittelivat poikiansa, ja "itkivät heitä" (murehtivat, oli heistä huoleessaan) eikä tahtoneet kuhtua heitä luoksensa, (soahaksensa heitä ilmin) jotta (luultaisiin muka) heitä "ei olleen" (ei löytyneen). Myö uskottaisimmo perustus- kielen selkiävän, jos, seurattaissa Karjalaisen keännöstä, Suomentaisimmo oti sanalla "sillä." Jollon puhe oisi, että sanottiin äitiein ei tahtonneen ilmin-antoa lapiansa, "silläpä" heitä ei eneä löytynä (olluna). — itendieä mahtaa olla yhtä sanaa kuin ittet t. jittet Lapiksi, joka merk. "ilmauntua, näytteläitä." — evle, liennöön yhtä kuin "ei ole." — "Jäni on kuulunut" (kuultuna?) — millä korvalla?

19 v.

Teleutesantos on Karjalainen, nouattaissaan sekä perustus- että Suomen-kielen henkellistä että kielellistä luontoa, oikeen Suomentanut sanalla "kuoltua"; Suomentaja tavoittaa ainoasti Ruohtalaisuutta.

20 v.

Egertheis on Karjalainen tässä ja 13:nessä värsyssä oikeen toimittanut sanalla "noustuo"; Suomalainen, sanalla "nouse ja." — Eis gen Israel (tässä että seuraavissa värsyssä) ei ouk selvästi toimitettu sanalla "Israelin maalle" (joka ainoasti merk. että mänivät sinneppäin) mutta selvemmästi Karjalaisen sanalla "israelin moahan," — Setountas ten psyche on Karjal. somasti Suomentanut sanalla "hengen-etschtschiät", mutta Suomentajan sanat "jotka hengeä väjyit", ei ymärräk ykskään; sillä vaikka kyllä sana-kirjoissa kirjutetaan, väijytyksen merkihtevän salaa-vaaraa (försåt) otettu ehkä tästä värsystä, niin minä en usko väijyä muuta merkihtävän kuin väistelä vältteä. — Kuóldihh (kuoltiin) t. "kuolleet ovat."

21 v.

Elthen, on taiten toimitettu sanalla "mäni"; mutta Karjal. oikeen, sanalla "tuli". Voan 23:nessä värsyssä tavataan Karjalaisessa sama virhe, Suomentaissaan elthen, sanalla "mäntyään" (oisi pitännyt olla "tultuaan") jollon Suomalaisella toas on oikeen: "ja tuli".

22 v.

Akusas on taiten toimitettu sanalla "Kuúluschtahuó" (kuultuaan). — "Tuato" t. isä; Vironkielellä taat. — Basilei on kauniisti Suomenettu sanalla "istui kuninkahaksi", joka on oikeemmin sanottu kuin "oli kuningas", sillä erittäin on "olla kuninkas", erittäin "istua kuninkahaksi." — Irodan schialla on myös oikeen sanottu; mutta "Herodexen siasa" on pahoin pantu, sillä se toimittaa Herodeksen vielä silloin elänneen, koska toinen istui hänen siassa. Näistä kielen virheistä, jotka löytyy joka värsyssä, nähhään mitän kehnot Suomalaiset ne miehet lie olleet, jotka ovat Jumalan sanan meillen toimittaneet; ja toisin puolin, sen rehellisen Karjallaisen olleen selvän Suomalaisen, joka hyväksi moamiehillensä oli yksinään uskaltanut puuttua näihin kirja-töihin. Mutta, lopulla tämän värsyn, tavataan kuitenkin hänessäkin kauhea virhe, joka on syntynyt siitä että sana chrematistheis on tykkänään jeännyt häneltä Suomentamak, joka villitys lie tapahtunut kirjanpainajan kautta, sillä muutoin sitä ei saatak ymmärteä. Tästä hänen Suomentamus on ei ainoastaan puuttuvainen ja vian-alainen, mutta kantaa hunnankollen, sillä siinä sanotaan Joosepin "unessa männeen Galileaan" (?) Merkillinen on, Sjögrenin ei oivaltaneen tällaisia vikoja, hään joka isolla vaivalla haki heitä juuri halulla. — Mutta eipä se Suomentajankaan keännös ouk paljon kiitettävä, vaikka se kahistekkin lisentää sanan ja, puhuissaan Jumalasta ja hänen käskystä, joista ei mitään mainitak perustus-kielessä. Suomeksi kuuluu tämä: "Ja hään sai Jumalalta käskyn (minkän käskyn?) unessa ja poikkeis Galilean eäriin". Sekin kuuluu kuin hään oisi unessa puikkinut Galilean eäriin. Meijän puheella sanottaisiin: "Varoitettuaan unessa, poikkeis hään Galileaan päin." — Varai, mahtaa Karjalaisen kielellä merk. "pelkäis." (Lapiksi sanotaan åuro), saatu sanasta vaara.

23 v.

Rubei elämähh t. "rupeis asumaan." — Nimittijätschov t. "nimitettävänä", on oikeemmin sanottu, kuin "hän (häntä) pitä (pitää) kutzuttaman" (kuhuttaman). — "Joka kuzutan" (jota kohutaan) — "Nazareuxexi" — eiköhään oisi parempi sanoa "Nazarilaiseksi?"

* * * * *

Perustus-kielen tutkiat, Jumalan-sanan tomittajat, Suomen-kielen harjoittajat ja joka selvä Suomalainen otan minä toistajaksi — mikä näistä Suomalaisista keännöksistä on paras? Mikä on perustus-kielen mukainen? Ja mikä on soveltuva meijän kieleemme? Missäpä löytyypi tässä Karjalaisen suomentamuksessa tätä Venäjäntelämistä, tätä huolimattomuutta, ja kielen tuntemattomuutta, josta häntä syytetään ja häväistetään; ja missä tavataan, toisin puolin, sitä arvoa ja ansiota, joka oisi löytyvä meijän keännöksessämme — josta niin paljon puhutaan ja kehutaan, ja josta moni ylpeilöö, kuin lausuu Suomen kielen kirjuttamisesta.[249]

Tällä tutkimisellani olen tarkoittanut kahta asita, kumpainenkin varsin merkittävä — kielen-tarinamuksessamme. Yhestä puolesta, olen pitänyt velvollisuuekseni, tehä oikeutta tällen kunnioitettavallen, tuntemattomallen[250] Karjalaisellen, soimattu varsin viattomasti minun Ystävältäni ja Moamieheltäni; ja luen kunniakseni, tämän kautta tulleen tuntemaan miehen, joka sekä kielen kirjuttamisestaan että Jumalisen sanan Suomentamisestaan, on, näinnä aikoina, enin arvattava kaikista meijän kielen-toimittajoistamme; ja jonka monet tievolliset että kansalliset ansiot, moamiehiänsä valaisemaan, levittämään Ristikunnassa tietoa ja toellista Jumalan tuntemista, ei alenek eikä tummenuk joutavasta ja laimattomasta panettelemisesta. Kaikkein Suomenkieleen halullisten moamiesten puolesta soisin minä, hänen ei lakkavan työskentelemisestä näissä harjoituksissaan; mutta, että hään vielä vastakin toimittaisi meillen käsi-tekojansa, ei ainoastaan näissä henkellisissä, mutta myös muissakin tievollisissa aiheissa — tekeein tätä kielemme voitoksi, kansan kunniaksi, ja yhteiseksi hyövytykseksi.

Toisestapäin kahtoin, olen minä, tällä tarkeemmalla kielentutkimisellani, tahtonut tarkoittoo moamiesten mieltä yhteen asiaan, joka kussaik Ristillisessa kansakunnassa on tarpeellisin, nimittäin hänen henkelliseen mieli-valaistukseen. Jos muissa muka kirjoissa kahotaan tarpeelliseksi, nouattamaan selkeyttä ja somaisuutta, sekä kielen että asian puolesta — miten tarpeellisempi eikös tätä siitten voaitaan tässä Ristin Uskon- ja Opin- peä-kirjassa, joka on perustus kaiken meijän autuuen, jota mainitaan Jumalan-sanaksi, ja kussa joka puhe punnitaan, ja arvataan joka mutka.[251] Tässä ei ouk ollenkaan kysymystä hänen sisällisesti Jumalallisesta arvosta, meijän Uskomuksemme peä-toteista, m.m. heitä kyllä kaikittain arvataan ja tunnetaan; mutta puhe on ainoasti, millä tavalla tätä Jumalan sanoa Suomeksi toimitetaan, kielellisessä tarkoituksessa, jott'ei tätä sanoa, joka on selkiä ihestään, tehtäisiin selittämättömäksi, ymmärtämättömällä kielen-käyttämisellä — sekä Suomen että perustuskielen puolesta.

Valitetaan aina ettei luetak kyllä tätä henkellistä kirjoa, mutta ei sanotak syytä tähän vastahakoisuuteen. Harvat meijän vallas-väestä ja ymmärtäväisen kansan seävystä mieltyyvät semmoiseen kirjaan, kussa meijän henkelliset asiat toimitetaan kelvottomalla ja selittämättömällä kielellä.[252] Yksinkertaiset lukee, eivätkä ymmäräk. Koko papillinen seäty, jonka asia on selittämään ja toimittamaan meillen näitä taivahan toteita — mitenkähän tätä tehnöön, kuin heijän peä-kirjansa, jota hyö hyväksi kiitteä, sekä kielestään että keännöksistään on näin viheliäinen ja puutoksen alainen? Merkillinen on että näillä ajoilla, jollon niin paljon on tehty valaistuksen levittämiseksi muissa tieto-muksissa, tehhään näin vähä näissä henkellisissä; ja koko kumma, että kansan autuuen oppi ei ouk tullut kielen puolestakaan korjatuksi ja paremmin harjoitetuksi, kuin oli satakunta vuotta siitten.[253]

Koska Englannin Bibla-Toimitus-kunta ensin rahallansa autti, ja kirjoillansa yllytti meitä levittämään Jumalan sanan parempata tuntemista Suomenkin moassa uusiin Roamattuin painattamisella, koska yksinnäiset että yhteiset rahan-koottamiset tähän tarpeisehen tarkoittivat, niin lie heijän mieli ollut, soaha tämän opin-kirjamme oijaistunneeksi, ja paranetuksi niistä kielen virheistä ja villityksistä, jotka turmelivat Jumalan sanan meillen, ja jotka löytyi näissä vanhoissa painoissamme. Tätä oisi monikin toivonut, liiaksikin koska tätä uutta muka painamista ei ainoastaan aivotettiin hyväksi tämän aikuisillen, mutta tulevillenkin suku-kunnillen, ja sen tähen tehtiin pysyvillä yhteen-juotetuilla paineilla (med stående stilar). Korjoammehan myö vuosittain huoneitamme, voatteitamme, ja muita tarpeitamme, — miksemme kielteämmekin korjoa, ja näitä henkellisiä tarpeitamme niissä kirjoissa kussa heitä toimitetaan meillen? Vai luultaneenko niiten miesten olleen Ennustajoita, eli muita heijän mokomia, jotka ensin toimittivat meillen näitä Suomennoksiamme, jotta heijän muka suussa oisi jotakuta Jumalista, johon meijän ei sopisi puuttua?[254]

Tahi uskottaneenko Jumalan sanan kadottavan arvonsa ja voimansa, jos sitä toimitettaisiin selvemmellä ja kunnollisemmalla kielellä? Eli — mitä uskotten syyksi tähän puuttumattomuuteen meissä, soaha tämän autuan kirjan kunnollisesti Suomeksi toimitetuksi? Syy siihen on epäillämätäk tämä meitä häväistävä huolimattomuus omasta puheestamme, joka sallii hänen moahaan sortamista. Niinkuin tätä ei kahotak miksikään muissa asioissa, niin tätä arvataan, henkellisissäkin, halvaksi ja kelvottomaksi. Tuosta neätten jo esimerkin vahinkosta, toisella puolla, ja voiton — toisella, tästä meijän kielen polkemisesta vai ylösharjoittamisesta kirjallisessa tarkoituksessa. Tästä on selitettävä (jota muuton oisi kamala ehkä ymmärtämään) että painettiin uuestaan näitä kehnoja keännöksiä, vaikka meillä on kahet (ellei kolmet) Piispaat,[255] Neuoittelemuksineen (jemte sina konsistorier) jotka pitivät huolta heijän julkenemisesta. Tästä on ymmärrettävä, että vaikka meillä on vähimmäksikin seihtemättä sataa pappia, joihen virka voatii heijät toimittamaan, ja meillen selittämään, näitä Roamatun sanoja, joita vuosittain luetaan ja luetetaan, niin eivät ouk niin paljon työskentelleet tässä Herran viinan-tarhassa, että oisivat ies kitkenneet ja pois-noukinneet ne takiaiset ja orjan-tappurat, jotka tärväävät tämän henkellisen laihon; mutta kiittäävät hyväksi tämän vanhan kylvön, peästäksensä tekemästä uuen, ja ylistäävät tätä kelvotonta kielen-käyttämistä, jota kunnioittaavat sitä uhommin, kuta vähemmin ovat miehiä sitä käsittämään.[256] Tästä meijän vanhasta Suomennoksestamme, ja hänen puolistajoista, sopii — niinkuin Cicero sanoo: "Quod item in poëmatis, et picoris usu evenit, in aliisque compluribus, ut delectentur imperiti, laudentque ea, quæ laudanda non sunt, ob eam, credo, caussam, quod insit in his aliquid probi, quod capiat ignaros, qui iidem, quid in unaquaque re vitii sit, nequeant judicare".[257]

Paljastaksemme tätä kielen kehnoutta, ja avataksemme heijän silmiä jotka eivät niäk asiassa totuutta, olemme uskaltanneet ottoo koittelemuksemme alle tutkittavaksi — yhen luvun meijän äsken painetusta Uuvesta-Testamentistämme, ja variten vasta valinneet kirjan alusta, kussa on arvattava, kielen käyttäjöin enin toimeensa tarkoittaneen hänen Suomentamisessa. Työ oletten löytäviä harvaat värsyt, kussa ei tavatak isoja virheitä ja puutoksia, sekä kielen että keannöksen puolesta; ja ouoistutten ehkä että, vielä näinnä päivinnä, Jumalan sanaa pietään tällaisessa harjoitamattomassa tilassa. Se tuloo luettavaksi meillen häpiäksi, että tämä Karjalainen, synkästä Venäjästä, on näissä asioissa osottanut parempoa tointa, kuin myö Suomen-miehet;[258] ja meillä on tok' omat Opistot ja opin-laitokset, meillä löytyy monet Biblan-seurat[259] meillä palkitaan variten vasta ison joukon Oppineita ja Opettajoita varsin näissä perustus-kielissäkin — ja meillä on vieläik Suomen-kielinen Luettaja Opistossamme, Suomen-kieliset Tulkit hallituksessamme, ja — kuitenkin heitetään peäasioa toimittamatak; nimittäin Jumalan sanan käyttämistä selvällä kielellä.[260]

Tämä meijän Roamatun Suomentamus-juttu pois-juohutti meijät puhumasta näistä Karjalaisista, joihen kieltä olemme tässä tarkoittaneet.[261] Heijän olosta ja elämästä tunnelmin varsin vähä.[262] Joh. Gottl. Georgi, joka jo v. 1770 matkusti Venäjän moassa, kirjuttaa kirjassansa Beschreibung des Russischen Reichs (Painettu Königsberg 1798, 2 T.) p. 167, Tvérin Kuvernista: "Isompi osa asujammista, tämän Kuvernin, on jo kauan ollut Venäläisiä.[263]; Beschelzkissa, ja muutamassa toisessakin moakunnassa (kretsar)[264] löytyypi myös paljon Inkermoanlaisia Suomalaisia, eli Ischoriloita, kaikki, muutama ehkä mainihtamata, ovat Venäjän 'uskoisia'. Siitten puhuu hään (179 p.) varsin tästä Beschetzkin moakunnasta, ja sanoo; (ensin kaupunnista) Beschetzk on raketta Mologan kymin varrella. Tvéristä luetaan tähän 121 (Venäjän) virstoa, pohjan itä-pohjosehen. Tässä löytyy 459 taloa, ynnä 152 (kauppa-) puotia, ja vanhoin Sotamiesten elatos-kyleä (eine Invalidenslobod)." Siitten puhuu hään moakuunasta, ja sanoo: "Viimeisessä väen luvunlaskussa löytyi tässä moakunnassa 38,192 miehellistä henkeä, ja 38,651 vaimollista, eli yhteesehen 76,807 asukasta [265]. Miehistä oli 205 Vallas-väkee, 12,681 Herran- ja 24,401 Ruunun-talonpoikoa (mitenkähän tämä lasku käynöön?) Suurin osa talonpoijista ovat Ischorilaisten sukua. Tässä moakunnassa löytyy 71 kirkkoa, 66 Vapaallista Herras-kartanoa, 219 Herroin alasta, ja 337 Ruunun alasta, kylee, 1 Palttinan kutomus-paikkoa, 1 Lasin sulaus-majoa, 1 Vihtril-öljyn kiehutus-huonetta, ja 2 pientä hevoisten kasvatos-paikkoa."

Niistä Novgorodin Kuvernissa löytyvistä Suomalaisista, luetaan p. 146: "Leänin asujammet ovat jo aikoa olleet isommalta osaltaan Venäläisiä, niissä pohjoisimmissa moakunnissa[266] löytyy myös paljon Inkerinmoanlaisia Suomalaisia, eli Ischoria, joista muutamat ovat vieläik Lutheriläisiä, voan toiset jo ruvenneet Venäläiseen uskoon."

Niistä Pleskovin Kuvernissa[267] asuvista Suomalaisista kirjuttua hään p. 135: "Asukkaat (tässä Kuvernissa) ovat jo kauan olleet enemmältä osaltaan Venäläisiä; mutta löytyypi myöskin paljon Ischoriloita, luoteisemmassakin moakunnassa Lettilöitäkin".

Mutta se ei ouk ainoastaan näissä, tässä nyt nimitetyissä, Venäjän pohjoisemmaisissa Kuvernissa kuin löytyy Suomalaisia, heitä kuuluu vielä löytyvän muuallakin, vähä kussakin paikassa, hajoitetut ympäriin tässä laveassa valtakunnassa. Kuulin Köpenhaminassa, vuonna 1824, Herra Opettajan Rask toistavan, tavannesek välittäin aina Suomalaisiakin, kuin hään, kulkeissaan läviten Venäjän moan, matkusti Persiaan päin. Hyö olivat asunneet itekseen, omissa kylissään, erillään Venäläisistä, isoissa mehissä, kussa, puhuissaan omoa kieltänsä, elivät meijän moan tavalla. Muuta ei häänkään heistä tuntena. Tiijetään Tarinamuksestamme, tavan muinon olleen, sota-aikoina, Suomesta ja Virosta pois-kulettoo paljon moa-rahvasta, jota vietiin Venäjäseen, kussa hajoisi niin ettei tiijätäk — mihin lie joutunnut. Eivätkä myökään ouk paljon heistä kysyneet. Ei niinkään paljon, että oisimmo ies kuulustellut näistä vanhoista moamiehistä, jotka ovat omaisiamme. Myö elämmö heistä samassa tietämättömyyessä kuin tästä Ruohtiin, Noriin, ja Amerikkaan pois-joutuneesta Suomalaisesta suvusta. Kuin käveltiin heinän-karvoja, kova-kuoriaisia, ja linnun-poikia ettiskelemässä meren Mustan rannoilla, niin eihään tuo oisi ollut poikessa, kuulustella näitä tien-varrella siellä löytyviä Suomalaisia kansoja. Mutta niin se on ainaik: sillä, jolla ois hyvä tahto, ei ouk vara ja tilaisuus; ja jolla toas tätä löytyy, sillä puuttuupi mieli! Myö olemme kirjoista kyllä hakeneet tietoa heistä, niin paljon kuin suinnik mahollinen; mutta sitä ei soa täyvellistä, ilman siellä käymätäk.

Ensimmäisessä Osassammo luettiin jo 392:sellä puoliskolla, näihen Suomalaisten 1718 vuuen paikoilla, olleen kaupaksi Tartarin ja Bucharin maissa, Mustan ja Kaspin-meren tienoilla. Soahaan vasta kuulla muutaman osan heisiä kulkenneen Bogin, Dnisterin, Pruthin ja Donauin virtojen poikki ja yliten Balkanin vuoria, tunkenneen Turkinkin moahan; samonneen Constantinopeliin ja sieltä Bosphorin salmen ylitek vajuneet Aasiaan; kussa hajoisivat muihin äkkinäisten kansoin joukossa; mutta joista vielä tavataan Anatolian moassa monta kylee selväitä Suomalaisia Smyrnan kaupunkin seytyvillä.

Mitä nyt näistä Venäjän eteläisimmissä maissa löytyväisistä Suomalaisista tuloo sanottavaksi, niin tahomme, lupauksemme jälkeen, tässä toimittoo niitä tietoja, jotka olemne heistä käsittäneet.

Kuin Kuninkas Koarle XII:nees v. 1709 murtaisiin Kasakan-moahan, niin oli silloinkin hänen joukossa hänen Pappinsa, Oppia Jöran Nordberg, joka siitten, Kuninkaan kuoltua, kirjutti hänestä ankaran Tarinamuksen, luettavaksi 2:ssa aika kirja-osassa. Hään puhuu yhessä kohin näistä Suomalaisistakin, joita silloin siellä tapaisivat koko suuret parvet, ja jotka hään omilla silmillään lie nähnyt, ja puhutellut. Hään kirjuttaa heistä näin:

"Muuten oli surkuteltava nähä, seka Pultavan maassa että koko Ukränin eli Kasakan-moassa, tätä poloista Suomalaista ja Virolaista rahvasta, nuoret että vanhat kumastakin puolesta, joita Kasakat lienee ite vienneet myötensä, tahi ostanneet Venäläisiltä. Mikä voan miehen puolta oli, ottivat Ruohtalaiset jälleen, kussa heitä löysivät.[268] Nuoret poijat, jotka lapsuuessansa ovat tulleet pois-vietyiksi, ja vanhempiansa jo unouttaneet, erkausivat kovalla itkulla isännistään; mutta sanoivatten kuitenkin olevasek tyytyväisiä sen puolesta, että tämä Jumalan-palvelus, jonka näkivätten tässä moassa, ei ollut yhtäläinen sen kanssa, jonka muistivat nähneesek kotonaan.[269] Monta jotka jo oli kastetut uuestaan, ja oli vanhemmat, pyysivät soaha jeähä tähän, sanoin heijän elämän-laita olevan paremman tässä kuin luulivat ollakseen omassa moassaan, kussa ovat olleet Herroin kurin alla, ja tulleet pietyiksi muunna luontokappaleinna. Monta myös ilmoittivat ihtesäk vapatahtoisesti.[270] ja rupeisivat sota-väkeen, ne liioittenkin jotka olivat asunneet yhessä, itekseen, että puhuivatten ja harjoitivatten omoa kieltänsä. Näistä otettiin muutamat Virolaisten Hevois-väkeen, eli johon-kuhun Suomalaiseen Rykmentiin, muutamat — Trossi-kasakoiksi Artellerihin kussa jo ennenkin ison osa oli Suomalaisia tahi Eestiläisiä (Virolaisia). Muutamat heistä tahottiin Kenraliloilta eli muilta Upsieriloilta. Ison vastuus oli 'vaimoväestä';[271] jotka kokousivat suuret joukot, ja päivittivät sitä, etteivät tainneet seurata armean kanssa, eivätkä myös tienneet varman tien kulkeaksensa omahan moahasak; hyö rukoilivat sentähen Kuninkasta, soahaksensa tulla takaisin, kuin hään kerran näistä maista oli pois-mänävöinään. Tiesivät sitäkän puhua, monen heijän moamiehen tulleen isänniltään (jotka eivät tahtoneet olla heistä vajoolla) poislähätetyksi muuannek, ja niin salatuksi että heijät tuskin eneän käsitetään" (Nordberg Carl XII:s Historia, I Del. p. 905, 906.)

* * * * *

Lopuksi mainitaan meijän tahtonneen mielellämmö kuvittoo Teillen näihen
Venäjän Karjalaisten voatteenpariakin, josta olemme jo monaisten
Pietariin kirjuttaneet, ja jota on meille luvattu, ehkei annettu.
Kuitenkin olemme sillä välillä tässä toimittaneet, meijän-moan
Venäjän-puolimmaisia Karjalaisia arki-voatteissaan.

G—nd.

ERILLÄISÄ LAULUJA.

NYT ja ENNEN [272].

    Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;
    Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.

    Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
    Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.

    Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
    Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.

    Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;
    Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.

    Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa;
    Nyt niin juopi joka miesi yksin kotonansa.

    Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa;
    Nyt ei löyvyk talossa — kuin velkoa ja viinaa.

    Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
    Nyt jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.

    Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;
    Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.

    Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;
    Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.

    Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot;
    Nyt on likat ilkiöät, ja ylpiät on vaimot.

    Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse;
    Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.

    Ennen anto piika tuskin sulhaiselleen suuta;
    Nyt hän muillen muikkarillen antaa vieläik muuta.

    Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran;
    Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.

    Ennen oli Pappi paras ystävä ja tuttu;
    Nyt on sillä laissa joka miehen kanssa juttu.

    Ennen laulo Lukkair ite kirkossa ja häissä;
    Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.

    Ennen tutki Tuomair aina mikä oli totta;
    Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.

    Ennen oli Lautamieskin laissa hyvin norkko;
    Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan — ja torkuu.

    Ennen Vouti tilin teki veroista ja muusta;
    Nyt hään heitteä rästiksi, ja panttoo kustaik kuusta.

    Nimismiesi ennenkin hän toimeessansa suitti;
    Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä on kuitti.

    Ennen Mittair puikon pisti juuri rajan-selkään;
    Nyt hään rajat rakenteloo tikkujansa jälkeen.

    Ennen oli Kauppamiehet rehelliset vielä;
    Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.

    Ennen oli Sotamiehet tappelussa tuimat;
    Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.

    Virkamiesi ennen oli virassansa nöyrä;
    Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.

    Mitenkäs siitt' minä olin? — Elin niin kuin Herra;
    Nyt on kaikki kavonna, vaan — laulan vielä kerran:

    "Joka kiittää vanhoja, hään nykyjähän moittii;
    Ajat oli kiistallaan, vaan — vanhatpa nuo voitti."

G—nd.

SOIJIN.

    Kulkiisani vainiolla
    Kuulin Annin laulavan,
    Kuulin kuuset, takalolla,
    Kalliotkin kaikkuvan:
           Tulan, tulan tee, :|:

    Suksutellen mehu miellä
    Annin kumppaniksma jäin,
    Sanoten: Ka' "laula vielä"!
    Ja se armas laulo näin:
           Tulan, tulan tee, :|:

    Niin hän laulo hymy-huulin,
    Sima-silmin, sulo-suin,
    Hiljaan hengiten ma kuulin,
    Enkä muista muuta kuin:
           Tulan, tulan tee, :|:

    Taivas leimahti ja loisti,
    Kuin hän istu vieresäin;
    Suuta pyysin: "toisti, toisti!"
    Vastas hän. Ja laulo näin:
           Tulan, tulan tee, :|:

    Vapaus on rinnastani,
    Rauha, riemu, rientänyt;
    Yöt ja päivät korvisani
    Soittaa sama ääni nyt…
           Tulan, tulan tee, :|:

Kallio.

YSTÄVÄLLENI.

    Muistan sua ensimmäisen
    Leivon laulaisa laella,
    Pouta pilviin povilla;
    Muistan — myöski ensimmäisen
    Kullaisen kukan kuvasta
    Lailleen silmäsä, sulosa —
    Millon muistelet minua?
          Millon?

    Muistan sua sulosimman
    Ajan, armahin, ihanin,
    Jon' ei öillään sammu' päivä;
    Muistan — kukkuisa käkien,
    Pikku lintuin livertäisä,
    Haju tuomikon nenillä —
    Millon muistelet minua?
          Millon?

    Muistan sua suhinasa
    Raju-tuulten tuuvittaisa
    Kellastuneita ketoja;
    Muistan — kuin sekeenen taivas
    Kuvauupi, kuutamolla,
    Jäisen järven iljanneisa —
    Millon puistelet minua?
          Millon?

    Muistan sua, koska korvet
    Seisovat lumi sovissa,
    Päivän mentyä pesäänsä;
    Muistan — tuolla korkialla
    Kevon tulten tuprutesa,
    Joski taivas ois tulesa —
    Millon muistelet minua?
          Millon?

    Muistan sua kuun ikäni,
    Päivän puolelle soluisa,
    Päivän puolelta soluisa;
    Muistan hengiteltyäni —
    Muistan täällä, muistan tuolla
    Tuolla taivaassa sinua,
    Millon muistelet minua?
          Millon?

Kallio.

SIRKKA.

    Laulo Sirkka lystiksensä
    Huviksensa hyräeli,
    Mättähällä, mesikkoisa,
    Sima kukkien seasa. — — —

    Päivä paisto. Kukat kuuli
    Auki suin, hyvillä mielin,
    Kuin hän laulella liritti.
    "Mitä laulat laiska roisto!
    Hullutuksia hyräilet?
    Teehän työtä — sill' ei vatta
    Täyvy' tyhjistä loruista.
    Raipat selkään semmoisille!"
    Toru muuan muurahainen,
    Tämä itara itikka,
    Sirkkaa aivan syyttömästi.

    Sirkka laulo lystiksensä
    Huviksensa hyräeli
    Mättähällä mesikkoisa
    Siinä kukkien seasa,

Kallio.

RUNO.

    Pois meni merehen päivä,
    Poijes kuiluna keränä,
    Laillisille lainehille;
    Meni kevät, meni kesä,
    Kukkinensa, kultinensa,
    Meni linnutkin minulta
    Muille maille laulamahan;
    Jo menivät — —
           — — Jo tulivat
    Kaikki tulivat takaisin,
    Tulihan koilta ilman
    Päivä kahta kaunihimpi,
    Tuli kevät, tuli kesä,
    Tuli ne iloiset linnut,
    Tuli kultaiset kukatki,
    Ei tule' syän alaini,
    Ei ikänä, ei eläisä
    Tule' mieli miekkoseni,
    Toivottavani takaisin.
    Veikko kulta, veli kulta,
    Älä nuhtele minua
    Josma sentähen murehin,
    Tahi ryhtynen Runolle!

Kallio.

OMA MAA.

              Oma maa mansikka;
              Muu maa mustikka.

    Vallan autuas se jok' ei nuorena sortunu maaltaan,
      Hyljetty onnensa kans' urhoin hauvoilta pois.
    (Ei sopis miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä;
      Mutta mun syömeni taas — tahtoopi huokata ees.)
    Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
      Nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet.
    Ei mun mielestä, ei, mee pohjolan tunturit, joilla
      Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi.
    Siell' eli toimesa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
      Poijat ja karhut puun juurella painia löit.
    Raittihit talviset seät; revon tult' ovat taivahat täynä,
      Kauniimmat kattoa kuin aamulta alkava koi.
    Oi, Te pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa,
      Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'!
    Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki
      Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähteet ja kuun.
    Siellä mun huoleeni on, ja siellä ne muinosat muistot,
      — Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös.
    Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',
      Kauniimpi, kalliimpi on mulla — mun syntymä maa.

                                                 Kallio.
                          ————-

MEHTÄ.[273]

(Katkaistu isommasta Runon-aineesta, kuhuttu:
"Joukkahainen").[274]

        Päivä oli pilvessä,
        Pimeytti tiellä;
        Eikä kukan silmässä
        Tuntui märkä vielä.
    Tuuli horjui honkikoissa,
    Puistel' hirren päitä;
    Suet vuorten louhikoissa
    Ulvoi myrsky-säitä.

        Hepo jouksi jouvusti —
        Suihtet valui suusta.
        Hiisi hirvitt' ouvosti,
        Kahto kustaik puusta.
    Karjalainen välistänsä
    Kiiruhteli Ruunaa.
    Husso, hänen jälestänsä,
    Lenteil tuppi-suunna.

        Husso huusi, huikkais:
        "Herra! — mikäs tuota?
        Joka tuli luikkais',
        Juoksi pitkin suota?
    Syltä otti astussa! … (ja
    Rosmot liikkuu näissä)
    Puukko sill' oil taskussa, ja
    Aseh kova käissä!"

        "Tarka silmä sulla!
        Korvainkin on tarka —
        Hyvä syvän mulla!
        Mutta varsin arka…
    Tuolta tuloo aijan takoo!
    Hiirakkain jo karkaa ….
    Lähkee Herra kulta pakoon!
    Lähe Herra parka!"

        "Häpiä ja huuti!
        Ohaan miessä meissä.
        Niinpä teköö muuti
        Kuin on kova eissä!
    Herra Kiesus! … mikä Miesi!
    (Silmät minun petti'!)
    Jänis oli —
                 — Lempo tiesi! —
    Jo sen jalat jätti" …

        "Hyvä syvän sulla,
        Mutt' ei ollut mieltä!
        Joutapahan tulla —
        Enkä mänek tieltä.
    Jos ois joussein — pirun pukki! —
    Minun taikkaat nuolet …
    Oisin pannut mahais puhki!
    Läpi perän puolet."

* * *

        Päivä oli pilvessä,
        Pimeytti tiellä;
        Eikä Huson silmässä
        Tuntu unta vielä;
    YÖ se illitt' silmillänsä,
    Musta niin kuin pirko;
    Hiisi vihels' pillillänsä,
    Mutt' ei mitään virko.

        "Hepo, kappas, minnek,
        Joko pyrit tieltäis?
        Vielä vainen sinnek
        Tekisi sun mieltäis? —
    Etkös kuulek korvettava!
    (Pahuus, kuin ei viänyk)
    Seiso, Susi! Karhun pala!
    (Eipä juutas kiänyk)."

        "Herra kultas, malta!
        Jo nyt miestä viijään …
        Autas!" — "Mikä valtaa?"
        "Hepo …. enkä tiijä,
    Noijat teällä ovat lässä,
    (Joko liennöön sielläik?)
    Hepo hurja seisoo tässä,
    Eikä nousek tielle."

        "Onhan suihteet suussa,
        Keppi miehen käissä!
        On! — vaan vika muussa —
        aikaus on eissä.
    Siottu on Ruunain kiini.
    Seisoo joka jalka.
    Voahessa on varsain niini,
    Sepä Hiijen palkka!"

        "Nouse moahan lurjus!
        Mitäs minä taijan?
        Hepo seisoo. — Nurjin
        Kahtoo läpi äijän.
    Raon läpi meäräksi ois
    Pujkahtella tuonek.
    Vetin sormein veäräksi. Voi!
    … Pakottaapi suonet" …

        "Niitty hyvä tiellä;
        Eikä suihteet suussa — —
        Kas pakana! vai vielä …
        Murehtin jo muusta.
    Hepo luuli: nälässäin, mä
    Tahon mahain täynnä;
    Lurjus, jok'on selässäin, tuo
    Oisi hyväik käymään."

* * *

        Matka joutu välleen,
        Jo oil puoli verran —
        Mutta Husso jälleen
        Avais suutaan: — "Herra!
    Jo on kylä! — korvassani
    Kuuluu piska rukka. —
    Haukuu koira korvessakin,
    Kylä, kussa kukko!"

        Tuiskut kävi tuimasti,
        Ryöpyi yhtä peätä;
        Myrskyt riehui huimasti,
        Heiti hyytä, jeätä.
    Joukkahainen nuttuansa
    Kiinitteli vyöllä.
    Husso lopett' juttuansa,
    Juuri syvän yöllä.

        Parta oli hallassa,
        Huuhtehessa huulet.
        Sopat, lumen vallassa;
        Turpa, vasten tuulet.
    Satula oil sula eissä,
    Takana oil jeässä;
    Keihät oli kunkin käissä,
    Rauta-lakit peässä.

G—nd.

KALEVAN TYTÄR.[275]

Loilu.[276]

    "Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas,
    Laske minun ketollen käymään!"
         "Vieläpä niin!
         Pie suus kiin!
      Olithansa ketolla öyläin." —

    "Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas,
    Laske minun kukissa käymään!"
         "Vieläpä niin!
         Pie suus kiin!
      Olithansa kukissa öyläin." —

    "Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
    Laske minun marjassa käymään!"
         "Vieläpä niin!
         Pie suus kiin!
      Olithansa marjassa öylöin." —

    "Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
    Laske minun karjassa käymään!"
         "Vieläpä niin!
         Pie suus kiin!
      Olithansa karjassa öylöin." —

    "Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
    Laske minun kylässä käymään!"
         "Määppäs jos! —
         Luuletkos
      Ettäsä kotihis löyät?"

    Piikapa läksi: ja ketollen hän kävi,
    Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
         Mitäs hään tei?
         Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?

    Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
    Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
         Mitäs hään tei?
         Ja mitä hän vei
      Emonsa kultansa luokse?

    Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
    Ja Savon-maita samoi ja juoksi.
         Mitäs hään tei?
         Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?

    Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
    Ja Hameen-maita hätin hään juoksi.
         Mitäs hään tei?
         Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?

    Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
    Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi.
         Mitäs hän tei?
         Ja mitä hän vei
      Emonsa kultansa luokse?

    Löysi hän kyntäjän ja Hevoisen ja auran,
    Ja kaikki hään helmassaan peitti.
         Kaikki hään voi,
         Ja kotiisak toi:
      "Kuules mun kultainen Äiti:

    "Mikäpä Herhiläinen lehossama löysin?
    Moassa se möyräis ja möykkäis.
         Tarttui niin
         Karttuihin kiin,
      Ja turvessa toukkais ja töykkäis."

    "Kuules mun Piikasein, kultasein — kuuleppas,
    Laske häntä mehtähän jälleen!
         Tännepä hyö!
         Tuloovat. Myö
      Vaipumille pois tästä välleen."

    Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
    Ja minä heijän voimansa kiitän.
         Moasta ja soist',
         Muuttivat pois,
      Eik heit' ouk kuuluna siitten.

G—nd.

HULIVILI.[277]

(Poika Joukkahainen laulaa Ukko Vilhuisen tuassa,
Tyttölöihen kuulla).[278]

    Minä olen poika, jot'ei surut paljon paina;
    Vilpiä ja hilpiä — niin olen minä aina.

    Mutta enmä aikoin tulek, olla eneän teällä,
    Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.

    Ämmät vanhat äykkäävät. Ja nauraa pahat naiset;
    Ja ne nuoret vaimot ovat kaikki samallaiset.

    Josma oisin jonkun kerran joukossakin päissä,
    Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.

    Josma jollon korttiloissa onneani koitan,
    Siitten tuostaik torutaan — jos kohtakinma voitan.

    Josma jollon ottaisini tytlöäin mun luokse,
    Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.

    Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne!
    Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.

    Eihään siihen tullekkahan tekemistä kennen.
    Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.

    Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten;
    Syleilen, ja hyväilen, käsillään että suuten.

    Tule tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais!
    Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.

    Josko mummu murahtaa, jos toruu vanhat naiset,
    Sano heille että ne oil nuorra samallaiset.

    Vanhat piätään puisteloovat, muisteloovat mieltään, —
    Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?

    Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik;
    Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.

G—nd.

TURUN TULIPALO.

(Syyskuun 4:nä ja 5:nä päivänä vuonna 1827)

    Tuli on Turussa turmion soannt;
    Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
    Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
         — Kaikki on koanut.

    Tuulik'kin tuli, ja paiskaisiin paloon,
    Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
    Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
         Talosta taloon.

    Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
    Suojatkin surimmat suikkaisi suuhun;
    Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
         Jumalan julma. —

    Karsast' oil kahtoa turhoa työtä —
    Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
    Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
         Raunioin myötä.

    Voi tätä kauhea syksyistä yötä!
    Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo —
    Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
         Rantoja myöten.

    Ei ollut majoa monella sa'alla!
    Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa
    Murheissaan tuhannet panihin moata
         Routalla maalla.

    Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä —
    Yhet jos koroitat, alennat toiset!
    Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
         Nukkuivat tässä.

    Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan.
    Tekivät sovinnon viha ja vaino.
    Ylpeys tässä, ja tässä se kaino —
         — Tapaisi toistaan.

    Aura, kust' tieto, ja viisauen valo,
    Valaisi moata, ja laveast loisti;
    Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti,
         — Kaikki ne palo.

    Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
    Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
    Tuli ei suvanna suojoa kellen.
         Hirmuisat hetket!

    Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
    — Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
    (Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
         — Hävittim juurin.

    Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
    Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279]
    Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
         Lieskana nähtiin.

    Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
    Muinoisat muistot! Voi autuas aika!
    Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka
         Löytyypi jälleen.

G—nd.

Viittaukset:

[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.

[2] Tästä hänen mielen-taipumisesta, että muutenkin kirjoin jouvuttamisesta, tuloo minun kostella hänen Kauppa Kasakkaansa (Kontorist) Alb. Joh. Brodellia, nuorta Lankoani, jonka ansio näissä toimeissa ei ouk vähinarvattava.

[3] Näistä kuvista ja kiven piirutoksista ei ouk ollut mulla muuta kuin paljasta vastusta ja joutavia kustennoksia. Ensinnik — heijän hakiissa, siitten — heijän kivellen piirittämisessä, ja viimen — heijän painiin-panemisessa; mutta paloivatpahan ilman vaivatak, ehkei tuotakaan kunnollisesti. Sillä porossa löyettiin vielä monet pankot heistä puoleksi poltettuita. Minun oli aikomukseni, näillä lahjoittoo kielen-ystäviämme; senpätähen en ottanut Peällentarjojoilta heistä mitään maksua (lue Esip. XXXVII p. 1:seen Osaan) voan sovitin heijät. Suomalaisinna tuomisinna (herkkuina) kirjoin paritsaksi. Minä luulisin sen tähen, heijän palattua, en oleva velkapeä vielä toisenkin kerran toimittoo heitä, koska ovat muka minun antamia, ei — Teijan ostamia; ainoasti vapa-taholla tahon minä heitä toimittoo, niinkuin näitäkin; jottei sanottaisiin, muutamien soanneen heitä, muutamien ei.

[4] Tätä tahon Kirjan-sitojoillen muistuttoo, etteivät siotak hänet kovaan kanteesek, ennenkuin joutuu toinenkin puoli, kussa seuraa Sisälmys (innehåll) virhein oikastamus, ja kauniimpi kivellen piiritetty alku-lehti.

[5] Vaikka, omaksi vahinkoksein, olin hinnan alentanut Peälletarjojoillen, puolta vähemmäksikuin Ostajoillen, niin olen kuitenkin kuullut, monian, jok'ei ymmäräk eikä tunnek kirjain hintoa, sanovan, tämänkin jo olleen kalliin. Olen jo ennen toimittanut teillen Ruohtalaisten ja Virolaisten kirjan hintoja; jos tahotten Juuttilaisiakin kuulustoo, niin siellä nytkin Oppetaja C.C. Rafn, joka ulos-antaa Nordlanda Fornaldas Sögur, eptir Gömlum Skinnbokum, ottaa Peällentarjojoilta 7 kill. Pankossa, kustakin Arkista — eikä muuta työtä, kuin kopioittoo vanhoja, ennen painattuita Satuja. Ja tätä hintoa otetaan Danmarkissa, (Ruunun-palkatulta mieheltä) kussa on monta tuhatta usseempia kielen- ja kirjan-ystäviä, kuin mitkä löytyy meijän moassa; joihen kirjoja ostetaan ja luetaan Ruohissa, Norissa, Suomessa että koko Saksan moalla, samalla heri kiivanella, kuin omassa moassaan.

[6] Paihti muita virheitä, olen nyt perästäpäin keksinyt, minunkin puheessani, paljon Ruohtalaisuutta, joka oli jo niin kielellemme takertunut, etten minäkään ollut hyvä tuota oivaltamaan. Kielen virheeksi tätä ei juuri saatak sanoa, ainoasti muukalaisuueksi puheessamme.

[7] Minä tahon tässä käsken puheen nimittää niitä käsitekojani, jotka oisi mulla painatettaviksi, voan joihen paino-kustentamisehen minun ei yltyk varani, siinä toivossa, että jos löytyisi Suomessa mies, joka tahtoisi rueta heijän kustentajaksi, eli joka rahan lainuulla tahtoisi auttoa minua, heijän painattamisessa, niin tehtäisimmö tätä sillä eholla, että hään saisi niistä hänen kustennoksella painatuista Suomalaisista kirjoista, niin monta kappaletta, jotta hänen maksut tulisi sillä suoritetuiksi, joita kirjoja hänellä oisi lupa ensin myyä kirjan-kaupoissa, kuittataksensa sillä kulunkiansa. Mitkä jäisi tähteiksi, pitäisin minä työstäni ja vaivastani. Eli toisellakin tavalla: että hään panoo rahat, minä — työn ja vaivan; voiton eli vahinkon pannaan kahtiaan. Itemä tahon huolta piteä painamisesta ja paino-ojenusten lukemisesta (om korrekturen). Valitetaan kyllä, ei meissä löytyvän Suomalaisia kirjantoimittajoita; voan luulen suuremman syyn olevan paheksia, ettei Suomessa löyvyk kirjan kustentajoita. Nämät minun käsikirjoitukset ovat, niin kuin tässä seuraa:

1) Otava. Toisen Osan toinen puoli, niin myös Kolmaas Osa, jota aattelisin painuttoo monessa pienessä, nuon 6:en tahi 7:män arkin kokonaisessa siteessä, että tulisivat Ostajoillen huokiammiksi, eivätkä tuntuisi minullenkaan kalliiksi.

2) Lapin Otava, eli tiiustuksia niistä Venäjässä löytyväisistä Suomalais-suvullisista kansakunnista, heijän kielestä, m.m. ynnä kuvauksia heijän voatteen-parista, m.m. Tässä ymmärretään ne 181:lla, 182:lla ja 226:lla puoliskolla mainitut kansat, johon myös Lappalaisetkin kuuluu, ja näihin ehkä puolittain Samojedilaiset, jos ei kielestään, niin elämästään.

3) Matkustamus, vuonna 1817, Dalan, Helsinginmoan eteläisissä, Vestmanninmoan ja Vermlannin pohjos-puolimmaisissa Suomalaisissa; ynnä Kartan kanssa.

4) Matkustamus, vuonna 1821; Vermlannin luoteisemmissa ja Norin-Suomalaisissa, ynnä kartan kanssa.

5) Koarle XII:nees; ja hänen sotoamisesta, eli Suomemoan Tarinamus vuotesta 1700 vuoteen 1720.

6) Valaistaja, eller Handlingar till upplysning i Finlands äldre Historia. Näitä oisi monta osoa. Peäkirjutos (terten) on milloin Ruohtalainen, milloin Latinalainen, milloin Saksalainenkin; mutta ne minulta tehyt muistutukset ja valaistukset, ovat kirjutetut Suomeksi.

7) Lukulasku, eli kirja joka toisen opettamatak neuoo Suomalaisia luvunlasketella. Tarkoitettu sekä varsinaiseen että Vissinnäiseen Luku-laskemisehen (med afseenbe så wäl å den rena som tillämpade Aritmetiken) selvällä johtauksella, toimitettu hyväksi nuorillen että vanhoillen.

8) Kuus ensimmäiset kirjat Euklideksen Peätoteista, eli hänen esi-johtattamus Meärä-laskemisehen, Suomennettu opiksi nuorukkaisillen. 5:nessä kirjassa olen minä uskaltannut muistutuksissani luvunlaskemisenkin keinolla johtattaa hänen toistuksiansa.

9) Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfwer Finnarne; jemte en öfwersigt af deras fördna widskeppelse. Ämnadt såsom ett bidrag till upplysning i Finnarnes Historiska Fornhäfder.

10) Tillförlitliga Underrättelser om de från äldre tider sedan i Swerige och Norriqe bosatte Finska kolonier, jemte i ämnet upplysande handlingar. Ett bidrag till samtidens historia. Näitä tulisik monta Osoo, ynnä kartioin kanssa.

11) Soldatens wid f.d. Generalen Grefwe Ad. Ludv. Lewenhaupts TremänningsRegemente Erik Dahlgrens Dag-Bok unber Carl XII:s fälttåg, åren 1700 — 1709, fortsatt så wäl under fångenskapen i Moskwa, som under kampanjerna i Roslagen 1714 — 1720; jemte en Samling af Sånger och Psalmer, författade under fångenskapen i Rysland; äfwensom afskrift af åtskilliga Officiella Handlingar, med afseende å Swenska Arméen. Tämän Dahgrenin omaa käsi-kirjutosta käsitin minä jo vuonna 1817 talonmieheltä Lassi Kavialta Rynkan kylässä (Ruotiksi Kroktorp) Järnan Suomalaisissa Dálan-moassa, ja on senpuolesta meitä Suomalaisiakin koskevainen, että tämä Dahlgren, joka vihtoin tehtiin Sotaherraksi, seuraisi Lewenhauptin onnetointa sota-rahvasta, kussa oli enin osa Suomalaisia Rykmenttiä.

12) Tiijustuksia Kuninkaan Koarle IX:sännen käynnöstä Suomenmoassa vuonna 1597 ja 1599.

Että tässä luettoo muita pienempiä käsitekoja oisi joutavoa, niin myös minun Isä-vainajan Suomennoksia Roamatusta. Ajat eivät ouk huitenkaan sen-näköiset, että taitaisivat heistä hyötyä. N:o 3, 4, ja 5, aattelin minä ensin painuttoo Otavahan; mutta tulivat siihen kovin viljaisiksi. N:o 9 ja 10 ovat jo joksikin peälle-tarjoitetut. Muutamia näistä ovat jo olleet valmiiksi kirjutetut vuotesta 1820; vaikka en ouk ollut mies soaha heijät painetuiksi, joka toistaa kehoituksen Suomeksi kirjuttoo vielä olevan varsin kehnon. Minun olen sen tähen täytynyt monestin mainita (citera) heijät käsi-kirjoituksenna.

[8] Minä kuulin jo vuonna 1814 ensimäisen kerran puhuttavan tästä Rilvalan Helasta, ja olen siitten tiiustellut, sekä Sääksmäkiläisiltä että muilta Hämäläisiltä tästä heijän Juhlanpitämisestä, voan eivätpä hyö tuosta tainnut antoa mullen sen selvempöö tietoa, kuin että se oli yksi vanha pakanallinen Juhla, jonka vaimoväki rajuttivat, ja jossa hyö lauloivat vanhoja Runoja, joita eivät itekkään eneä ymmärtännä. Näihiin tiiustuksiin emminä tainnut mitenkään tyytyä, jos kehuittivat minua enemmin tästä kuullostella. Minä kirjutin jo monisten Sääksmäkeen, (jossa mulla oli tuttuja miehiä), ja pyysin heitä panemaan paperillen ja minulle lähetteä näitä vanhanaikuisia lauluja. Lupa tuli hyvä kyllä, vaan se on vielä pitämätä. Minä kuljeskelin jo itekkin Hämeenlinnan kautta, kuin läksin Turusta kotiin, mutta satun aina liikkua, sillä ajalla kuin ei enee Helkoa huuettu. Vasta v. 1824, koska minä läksin Äijin asioillen Lammin pitäjäseen, niin peätin minä että tästä lähteä Sääksmäkeen soahaksein tästä jotaik perustusta. Sinä 15 p. heinäkuulla tulin minä myöhään iltaisella Syrjäntaan Kestkievariin; pitelin siinä vähä yötä; ja tulin toissa pänä hyvällä ajalla Ritvalan kylään. Minä pistiin Lautamiehen Heikki Örtin luokse, joka oli ymmertäväisin ja toimellisin mies kylässä. Kuultua minun asiaini, seuraisi hän minua samassa niihen tyttölöihin luokse, jotka hään tiesi parraittain taitavan näitä laulella. Yhessä ihmettelivät hyö, että minä olin lähtenyt niin pitkän matkan taakse, varite vaste näitä hakemaan. Niitä oli kylässä monta, jotka taisivat näitä virsiä virittää, mutta yks nuori akka oli kaikista hilpein. Hänen suusta minä kirjutin näitä runoja paperillen; ja panin häntä muutoinkin toimittamaan minullen koko tämän Juhlan pitämisen. Mutta koska se oli minusta tarpeellinen että soaha nähäksein heijän käytöksiä, niin minä hyvillä puheilla yllytin heitä, että ens pyhänä huutoo Helkoa, vaikka se meärätty aika oli jo ohitten. Jota hyö suusanalla lupaisivat. Tässä kaunissa Herran hovissa viettelin minä koko sen päivän, ja vielä toisenkin; ja läksin vasta sunnuntaina, iltapuolla päiveä, yhen hänen Herrojen kanssa, nimelle Bergströn, Ritvalaan. Tästä läksin minä Lottilan moisioon, Laintutkian Blåfjeldin luokse, jonkan kanssa minä olin tuttu. Myö tulimmo vähä ennen sinne päivän laskua, ja näimmö ison joukon nuorta väkeä istuvan raittein ristillä, halkopinoloilla. Miehet kahtoivat niin vihaisesti ja mulistivat silmiänsä meijän peällämme, josta arvasin että hyö olivat vasten näitä laitoksia. Kuin rupeisin Tyttölöitä pyytämään tähän tavalliseen juhla pitoon, niin olivat jo jäykistynneet, ja pojat vetivät kaikellaisia verukkeita (svepskäl) ja kielsivät piikoja kovasti tähän puuttumasta. Kuin hyvin kiusaisin niitä joita olin jo ennen puhutellut, niin pitivät lupauksensa, ja sillä sain minä viimein kaikki Tytöt houkutelluksi että vasten miesten tahtoa rupeemaan parviloihin ja näitä laulelemaan. Sillä lailla sain minä nähä mitänkä hyö tässä käyttäitivät, ja olen sitä myöten myös tässä toimittannut tätä asiata. Näillä sanoilla, olen minä tahtona vakuuttoo, että jos oisin missä paikassa erehtynnyt, niin oijaskoon muut, jotka ovat olleet tässä juhlassa suatuvilla. Ne soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli mainittavat: Kaisa Mikkola, Hedda Yrjöntytär, Kerttu Juhanantytär, Tiina Eerikkintytär ja Maija Nikkilä, m.m. Että jollakin tavalla kostoo heitä, tästä heijän taipumisesta ja mielen nouattamisesta, lahjoitin minä heitä, niillä Pienillä Runoilla, jotka olin Upsalassa painattanna.

[9] Jokainen kyllä oivaltaa ettei tämä ouk mikään pakanallinen juhla, mutta yks johtatus Poavilaisilta, jossa ne ovat aivan ouvolla tavalla yhteen-sotkineet ja velloineet asioita, joista Raamatussa puhutaan, niin kuin heijän oil tapa tehä, sepittäissä vanhoja satujansa (gamla munklegender). Koska Vapahtaja oli ristiin-naulittu hirsipuuhun ja näki ystäviä ympärillensä, niin se pyysi heiltä juuvaksensa. Maria Magdalena oli yksi näihen joukossa, joka silloin ojensi sienen hänellen imee, (Joh. 19, v. 25). Hään oli myös muihen Vaimoen kanssa soapuvilla koska asettivat Vapahtajan ruumiin hautaan (Math. 27, v. 56, 61. Mark. 15, v. 47) ja oli yksi niistä joka ensin läksi voiteineen sunnuntainaamunna käymään hänen hauvallen (Math. 28, v. I. etc. Luuk. 24, v. 10, etc. Mark. 16, v. I, 2.) hään puhutteli silloin Jesusta, vaan piti häntä ensin ruohiston vartianna (Trädgårdsmästare) ennen kuin hän hoksaisi ihtensä (Joh. 20, v. I, 14, 15, 16). Tästä vaimosta oli Vapahtaja jo ennen poiskajottannut seihtemen pahan panemista (Mark. 16, v. 9.) Toisessa paikassa puhutaan Raamatussa yhestä toisesta vaimosta Mariasta, Latsaruksen ja Marthan sisärestä. Hänestä sanotaan että hään oli suurin synnintekiä, vaan että hään syntiänsä katuin kylvetteli Jesuksen jalkoja kyyneleillänsä, pyyhki heitä hiuksillansa, ja voiteli heitä hyvillä hajuilla, josta hään myös sai rikoksensa anteeksi annettuksi (Luuk. 7, v. 37-50. Mark. 14, v. 3. Math. 26, v. 7. Joh. 12, v.3). Näitä kaikkia on Matalenan Runossa yhteen veitty, ja siihen vielä lisätty Ruohin Ritaria, Suomen Sulhaisia, ja muita niitä näitä lausumia.

[10] Tämä asia näyttää luonnostansa, ikään kuin se oisi yksi niitä monesta keski-ajan Sankarin tarinoista (af de många medeltidens Riddare-Romancer), koska tässä puhutaan Riddariloista, uskollisuutesta, ja seittyisistä. Mutta jos on asia tapahtunnut Suomessa, tahi muualla sitä ei lauluista selitetä. Eikä myös mikä mies, ja mikä virka Lalmantilla oli.

[11] Tämä osottaa ikään kuin jota kuta Lappalaisen elämätä, tahi muistuttaa meillen, peri vanhoja aikoja.

[12] Tämä laulu osottaa jota kuta Turussa tapahtunutta, ja on sen eistä Suomalaiseksi luettava. Vaan site selvempee tietoa hänestä ei soaha. Ainoastansa että yksi totuus ja tapaus, mahtaa tässä niin kuin toisessakin olla perustettunna.

[13] Näin toimittivat hyö kylässä mullen asian. Soahaksein tästä tarkemman tiion, olen minä kirjuttannut Turkuun, Neuoittelemus-Kirjuttelian (Consistorie-Notarien) M. Hällforssin luokse, tiiustellen häneltä jos ei Papin-neuoittelemuksen vanhoissa kirjoissa löytyisi tästä jota kuta perustusta. Mutta hään on mullen vastannut että ainoastansa yksi Joh. Forseliuksen nimellinen Pappi, on ollut tässä pitäjässä Kirkkoherrana vuosien 1735 ja 1741 välillä; ja ettei tälläistä asiata hänen ajallansa löyvy tässä ilmoitettunna. Muutoin niin Papin-neuoittelemuksen paperit ei ole sen vanhemmat kuin vuoteen 1681, koska hyö silloin paloivat poroksi yhessä tuli-palossa. Sen tähen tämä asia mahtaa olla tätä aikoa vanhempi, tahi ainoastansa moa-oikeuessa peätätty. Minä olen siitten myös kirjuttanna tästä Kihlakunnan Tuomarillen, mutta en ole soanut vastausta.

[14] Tämä pitäjä mainitaan jo 1335 vuuen kirjoissa (Porthanin Chronic. 241 p.) ja on nimen antanut kahellen kihlakunnallen, ylä-Sääksmäin ja ala-Sääksmäin kihlakunnat.

[15] Gananderin Mythol. Fenn. 8 p. Semmoisia Hakoisten kuhuttavia linnoja, löytyy myöskin Janakkalassa ja Hattulassa.

[16] Se on epäilemätä, ettei nämät Runot ole näillä tienoilla synnytetyt, ja ettei näissä löyvy mitään paikkoa jonka piällen hyö tarkottaisi. Ei ies Helka-vuorestakaan kuulu mitään sellaista erinomaista puhetta. Yksi Vanha ukko tässä Ritvalan kylässä, sanoi muistavansa kuulleen puhuttavan, että ne asiat joista runoissa mainitaan ovat tapahtuneet Virossa tahi Inkerin muassa. Mutta mikä kieltää ne vanhat, valetta kuulemasta, niin hyvin kuin ne nuoretkin? Merkillinen on kuitenkin että kieli ikään kuin totistaa tätä.

[17] Nämät alku-sanat osottaavat ikään kuin Helan huutajat oisivat tällä käyttämisellä poisheittäneet kansan vanhoja tapoja ja opetuksia, koska pelkäisivät tulla pilkan ala. Ja koska lapset käyttäävät tämän Juhlan, ja on arvattava, että ne nuoret olivat enemmin taipuvaiset kuin vanhat, luopumaan vanhoista tavoistansa, ja antamaan ihtiänsä ristitä, niin on uskottava, että tämä käytös on luettavaksi siitä ajasta, kuin Poavilaiset levittivät Ristin oppia meijän maissa. Sillä heijän oil tapa pitämään tälläisiä kävelemisiä (prosessioner) ja laulelemisiä (chörer, andeliga sånger) kuin tahtovat jonkun pyhän juhlallisesti käyttää.

— Elkäs, t. elkös, elkee, elkeä. — Eäntämme, oisi pitänyt olla eäntänne; tahi järkeen: "elkäämmö eäntämme hävetäk." — Heittäjä, affälling, den som skiljer sig från de andra, och äfvenså af dem blir öfvergifven. Taitaa myöskin tässä m.y.k. laulaja, tahi "virren heittäjä." — Meri-helmet, koraller, sandperlor, ovat tulleet niin kuhutuksi koska heitä tuotiin meren takoa; tahi oikeemmittain, koska heitä haettiin meren pohjalta. — Saksan pehkineet, utländska nipper och grannlåter. — Raakoisten puheella, "med råa, plumpa, grofva uttryck", kan äfven få betydelse af "kraftiga ord." Mutta on myös mahollista että oisi luettavana puhella, joka oisi samassa taivutos-loukkaassa (samma tempus och modus) kuin eillimäiset sanat, "Sanella ja helkytellä." — Uikkaja, begråtare, jämrare, m.y.k. Vaikkaja, tadlare, beklagare, belackare. — Urvut, t. "urut"; oisi ehkä pitännyt olla: "Turun urvuin uikkajoillen." — Väätty-vaski, hamrad, utsmidd, dragen koppar. — Sinelle, oisi ehkä soveliampi sanoa: "sisällen", nimittäin tyttölöihen parveen t. piiriin. Mutta uskottavampi on, että se m.y.k. "sinisille"; sillä sini (blå) mahtaa olla vanha heitetty sana, joka nyt ainoastansa tavataan liitettyissä puheissa (i sammansatta ord), n.k.e. "sini-marja, sini-kello" j.n.e. — Matarat t. "mataran heinät", Galium Verum (Jungfru Marie Sånghalm, Honungsgräs, Gul-Måra) kuin myös Lysimachia Vulgaris, (Lysing, Gullspira). — Tehkesme sinistä siltaa, taitaa sekä merkihtää "heinillä pujotettunna ja kaunistettunna", että myös "heiltä iheltä koreistunna", (jos olivat muka sinisissä voatteissa). — Uikamme t. uikkaamme, laulatkaamme, ruikuttakaamme. — Käjen t. käen (Gök).

Ruotin kielellä oisi tämä laulu arvaten näin:

    Låt oss börja, låt oss våga, —
    Blygoms ej för våra stämmor! —
    Om som unge än vi sjunga, —
    Höja våra späda röster! —
    Svag är den förgätnes visa. —
    Låt min Sångmö lyran stämma, —
    Mina perlor sakta klinga, —
    Mina Tyska smycken tala —
    Med de Svenskes hårda termer! —
    Åbo argor åt dem som kälta, —
    Messingspipor åt dem som knota!
    Stigom syskon på det blåa, —
    Honungsgräset såsom brudar! —
    Hämtom derifrån ett såll fullt, —
    Utaf Spir-gräs full en vacka; —
    Bindom deraf grön en matta, —
    Sjungom rosor på vår gångstig, —
    Då vi gå till våra Gudar, —
    Till de rena, trogne Gudar!

[18] Tämä tarina löytyypi pian yhellä tavalla toimitettu vanhanaikuisissa Ruohtalaisissa lauluissa, jotka vielä lauletaan erinäisissä muakunnissa. (Svenska Folkvisor af Geijer och Afzelius, 2 D., p. 229. — Atterboms Poet. Kalend. 1816, p. 20). Jos ei Ruohtalaisten laulu o Suomesta kiännetty, niin ei Suomalaistenkaan ouk Ruohtalaisesta. Tämä ja ne seuravaiset Runot lauletaan samalla tavalla kuin alku-sanat, nimittäin että jokaisen sanan perästä lauletaan aina: "Kaunissa joukos'."

— Neiro, t. neito. — Korko-kengät, Skor med höga klackar. — Hirren päänsä päältä, merkihtee: "Oven piälystä." — Muuttununna, t. muuttunna. — Karunna, t. katonna, kavonna, eli ehkä: "karanna." — Rinta-kisko, t. solki, risku (brisk). — Hohra t. hohta. — Peä-hopeet, diadem, silfver-bindlar, som brukas kring håret. — Pajussa, merkihtee että hään istui puussa; paremp oisi ehke sanoa: "pajukossa." — Karjaluissa, m.y.k. "karjan-alaisessa"; sillä eihään tässä lie puhe "Karjalasta." — Pikarit pinona vierit, merkihtee että hänellä oli niin paljon pikaria, että hään pani heitä pinoon, eikä siinäkään pysyneet, vaan maahan vierivät. — Kaalsit, m.y.k. "kalasi, t. kalisi, t. kalahti" (skramlade). — Pivo, t. "kopra." — Kanniksella, pitäis vissiinkin olla: "kanneksele", (bär hit — "kanna tänne"), tahi jos merkihtennöön: "kannellaisi" (med hvad du bär, tahi: med locket). — Mairen, t. "maihen." — Ruoti, t. "ruoti-vaivainen." — Ruorolla, t. ruovoilla, kalan ruojilla (ben-knotor), taitais myös merkihtää "ruojolla", (dorg, afskrap), ja saattais olla: "Ruojin-ruojolla elänyt." — Elänyn, pitäis olla "elänyt." — Ellemme elkiäs sanelen, jos en ilkiäis sanoa (om jag ej vårdade mig om att såga) mutta elkiäs taitaa ehkä tässä, niin kuin jälestäpäin myös merkihtee "ilkeyttäis." — Tierät, t. tiiät. — Yhren, t. yhen. — Karkeisehen, t. kankaisehen, multaan. — Kiulun täysi, pitäis olla "kiulun täyvän." — Kusmuin, t. kuinsmun. — Elkeeni, t. "ilkeeini, ilkeyttäini." — Minkäs, t. mihinkäs. — Tahrot, t. tahot. — Turjotella, t. heilyttellä (vagga af och an). — Laaja lainen larella, pitäis olla: "loajan laineen lajella" (sköljas öfver) t. ajella (vråkas för vinden).

[19] Tämäkin tapaus kerroitetaan vanhoissa Ruohtalaisissa lauluissa, vaan toisilla nimillä. Siinä Inkeriä kuhutaan Lilla Rosa, Lalmantia kuhutaan Hertigen, ja Eerikkiä, Grefven. (Sv. Folk-Vis, 1. D., p. 116, 120 och 123) tähän tarkoittaa myös yks toinen laulu, kuhuttu, Oväntad Bröllopsgäst, (2 D., p. 3, 212). Se näyttää vähän vähältä, niin kuin asia oisi tapahtunut Suomessa tahi Virossa, ja että se Ruohtalainen laulu olisi kiänetty Suomesta. Tämä on siitäkin uskottava, koska muutamissa Ruohtalaisten muakunnissa alotetaan tällä versyllä: Det var två såta vänner, som höll hvarannan kär; den ena for till (från) Finland, ifrån sin fästemö.

— Varas se vakuhun nais, pitäs ehkä olla: "varraain sen vaussa nai." — Lalmanti, mikähään nimi tämä liene? Lienöököhään Sukunimi, vaan Virkanimi, niin kuin e.m. Vallevan (yks vanha Sankari josta vielä nytkin paljon lauletaan), t. Vallerman (Pilgrim), tahi ehkä Lagman? — Kätkyä, pitäis olla "kätkyveehen, t. kätkyheesen, t. kätkyysen." — Ison kimpun, ett stort smycke. — Kihlajell, t. Kihloojallen. — Lunasti, muka rahalla, t. osti. — Ottakoos, t. ota siitten, t. otapa jos. — Muotohitteis, t. muotoseis, efter ditt tycke. — Sorissa, t. soassa. — Voit'tu, supistettu (contraheradt) pitäis olla "voitettu." — Väein, t. väkisin, väkisek. — Viintupa, t. vihkitupaan. — Miakkan, t. miekoin. — Lutti, t. luhti (loft) ylinen, parvi. Jossa lienet lintu-parvi, niin se lehrä lentemään, nämät sanat luetaan myös yhessä toisessakin vanhassa Runossa (Topeliuksen kootuksessa 2:sessa Osassa 6:lla p:lla). — Silkki, siden. — Kairehtima, t. kutoma, virkad, broderad. — Veljykkeinen, tämä sana näyttää olevan Viron kielestä, jolla se on vellekenne ja vellikenne (veikkoinen). — Ota ohrilta oriis, tag din Hingst ifrån fodret. — Irulta, taitaa merkihtee "iteiltä" (från grodden). — Ikä-lihanen, kuhutaan vanha Hevoinen. — Maata-jalka, t. lyhyt-jalkainen. — Naera-mies taitaa m.y.k. lankomies. — Lareltu, t. lavottu, jaettu. — Nasta, t. nappula.

[20] Tästä Annikaisesta, ja hänen vieraan toivomisesta mahtaa myös se Runo puhua, jota kuulin Juvalla laulettavan, ja joka alkaa: "Annikka soria Neito, istui saaren sillan piässä, sekä istui että itki, uoti miestä onnellista, lykyllistä lyyretteli. Kulta mies merestä nousi", j.n.e. (Lue: Pieniä Runoja, Upsalassa 1818, I. O. VI. josta se on uuesta painettu v. Schröterin Finnische Runen p. 118) samasta neijosta lausuupi toinenkin Runo, jota lauletaan Arkangelin liänissä, ja joka alkaa: Annikk' oli soaren neiti, se oli poukkujen pesiä, voatehitten valkaisia, j.n.e. (lue: Topeliuksen Vanhanaikuisia Runoja, 2. O. 6. p.). Tästä arvaamme tämän asian tapahtuneen Suomenmaassa. Mutta Ruohtalaisissakin vanhanaikuisissa lauluissa hoastetaan samoo tarinata, yhessä laulussa kuin kuhutaan: Jungfru-köp; vaikka siinä ei nimitetä hänen nimeensä. (Svensk. Folk-Vis. 1. D. p. 92). Merkillinen on myös että Saksan, Hollannin ja Englannin maissa lauletaan vanhuuesta, yhestä prinsessasta nimeltä Anna, joka niin ikään sala-kähmessä vietiin pois vieraillen maillen, ja jota luultaan olleen yhön Englannin muinosen Kuninkaan tyttären, jonka veivät Meklenburgin. Oisikohaan nämät Suomalaiset runot hänestä puhuvia?

— Kaitsea, vårda, handhafva. — Kaupunnin Kanoja, Stadens Skönheter, unga Damer. — Kesti, gäst, fremmande. Muutamissa paikoissa se merkihtee myöskin "loisi, koturi", inhysning. — Pelto-paita, taita merkihtee sellaista aivinasta tehtyä mekkoa, jota Hämeessä ruukataan. — Herantiestä lähtehä, "Hera" kuhutaan sellaista pientä vesi-juottia, joka juoksoo kuikeroitteloo. Merkihteeköhään siitten että Hirvi oisi juonut koko lähteen vesisestä tiestä, tahi että hään joi "Härän-tieltä lähteestä" (ifrån källan invid fävägen). — Haivenet, t. hapenet, hår. — Siihen kuolansa valutti, siihen heiti haivenensa, osottaa ikään kuin Hirvi kovasta juoksusta ja janosta, oisi juonut ihtiensä kuoliaksi. — Tuomu, t. tuomi. — Lemmen, lycka, välgång. — Joka siitä lemmem leikkais, den som deri skar sin lycka. — Tehruillen, t. tehtyillen. — Tela, t. rakkineet, botten, underrede, grundställning. — Aluttoillen, pitäis olla Alutetuillen.

[21] Nuoruuvessa minä kyllä kuulin vanhat sanovan, kuinka monta hetkee luettiin tunnissa, mutta nyt se on minulta juohtunut pois piästäin, kosk en silloin ymmertännyt panna muistiin. Hämehessä ja Turussa, on hetki ja tunti yhtä merkittävä.

[22] Tunnin-tuikkari, Bordstussare. Vielä nytkin niin on Savossa ja Karjalassa harva kylä kussa löytyy kelloa talossa.

[23] Se on merkillinen ettei Lapin eikä Viron kielessä löyy jotakuta sanoo joka merkihtis Vuorokautta; sillä Lapin kielellä tätä kuhutaan peiwe akten ijan (päivä ynne yön), ja Viron kielellä: ööd a päwad (yöt ja päivät); ei paremmin Saksank. Tag und Nacht; ja Latk. integer dies cum nocte.

[24] Päivä, Vironkielellä, pääw, päiw, ja paiw; Lapinkielellä: peiwe: Ungerin kielellä: nap.

[25] Yö. Virk. ö; Lapk. ija; Ungk. ey, eijel; Samojedin- ja Vogulin-kielellä: ji; Votjan-kielellä; ui, uin; Permin-kielellä: oi; Syrjän-kielellä: woi; Morduinin-kielella: wei; Tscheremisin-kielellä: jyt; Turkin-kielellä: ei; Ostiakin-kielellä (Wassjungan virralla) ei; Kiinan-kielellä: je, ö; Vogulin-kielellä (Berezowan tienoilla) eti; Tartarin-kielellä: soey tjel.

[26] Aamu, huomen, Virk. homme, home, hommen, ommuk; Lapk. iddiet (joka mahtaa olla sukuisin Suomal. iän kanssa) ja aret (joka näyttää oleva sanasta are, jota merkihtee sitä puolta puuta, kussa on paksuinta kuorta; niin kuin Suomal. ovat koarnasta soaneet koarna-pohjonen). Muutoin niin kaari Suomk. ja kaar Virk. merkihtee yhen osan kehän piiristä (en cirkel-båge), useemmittain sitä taivaan piirtä jota niämme (halfva hemispheren, fästet, firmamentet). Estin kielelläkin niin hommiko kaar, t. kare pool, merkihtee itäisen päin, iän ilma, iän kohta; siitä vessi kaar (länsi) ja maa kaar (itä) — Ungk. honap.

[27] Ilta, ehto, Virk. öht, öhto, öddang (yön-tanko) koska ehto ottaa yötä vastaan, ikään kuin tankolla t. hankolla. Lapk. ekked, jota taitaa olla tehty puheesta ekewe (ikuinen) koska päivä aina iltaisella on ikäinen, mutta Lapissa (kussa sitä nähään kaiken yötä) myöskin ikuinen. Ungk. östwe, estwe, este, Vogulk. (Jugurin vuorilla) ete, et: Samojedink. ja Vogulk. (Verchoturjin maakunnassa) iti; Vogulk. (Obin suvanolla) edi; Ostiank. (Berezovan ympärillä) etno, jetno; Ostk. (Juranjen kymin taakse, ja aina Obin ja Vassjungan vesillen) itna.

[28] Virk. sanotaan myöskin öhto-polik, öddango-polest.

[29] Yhen tunnin hyö kuluttaavat syömisessä, ja yhen vetjustelöövät hyö siitten vielä pitkällänsä, niin kuin muka levätäksensä.

[30] Virk. sanotaan myös puhte ajat, joka merkihtee koitto-aikaa; koska puhte heillä merk. aamu-ruskoa, t. päivän koittoa.

[31] Sanotaan e.m. kukon laulun aikana (Virk. kukke aeg); kukko oli jo kahesti laulanut — kukko lauloi kolmaannen kerran (Virk. kukke lauldes kolmat korda), j.n.e.

[32] Suuruspaloilta luetaan 2 tuntia aamiaisiin, ja ennen suuruspaloja ovat hyö jo kahta tuntia tehneet työtä. eli vähä enemmin. Muutamissa eivät syö tätäkään einettä, vaan ovat aina oamiaiseen syömätä. Pohjan maalla pitäis heijän paikka paikoin, Ruohtalaisten tavalla, syyvä jo ennen kuin lähteevät työhön, jota he kuhtuvat ettonetta. Viipurin tienoilla merkihtee tämä sana sitä lepoo kuin nouetaan syötyä.

[33] Tämä sana on otettu siitä, että koska selänneet kulkoovat kaikki yhänneppäin, nimittäin lue pohjoisesta ite-etelään, niin päivä nyt paistaa heijän halki, t. pitkin päin, — yhestä peästä toiseen. Ne sanoovat myöskin Savossa, että se tuuloo halki ilman, joka merkihtee, että se tuuloo lounalta luoteseen, tahi luoteesta lounallen.

[34] Silloin paistaa päivä poikki selänneihin. Kuin pyörähtää puolesta poikki, niin sanotaan että se alkaa käyvä poikki moan.

[35] Tätä sanovat aina kuin ovat mehtä maissa työsiöillänsä.

[36]) Tälläisiä outoja nimitöksiä ruukoovat erinomattain syvänmaan miehet, jotka puista ja päivästä ottaavat merkkinsä. Hyö sanoovat myöskin; nyt tuuloo päivän alta, t. linnun lentämästä, t. linnun lennosta, kuin tuuli on etelestä.

[37] Viipurin leänissä kuhutaan oamiainen murkinaksi, ja Torneossa sanotaan sitä lounaksi.

[38] Päivä sanotaan olevan vitaisissaan, kuin se keäntöö paistamaan vitalikkoon selänneitä koht; tahi teköö heitä vasten yhen 45 mittuisen polven (45° winkel).

[39] Syvän kesällä lämmitetään saunoo jo k. 6:en aikana, mutta syksyn puolla aikaisempana; ja talvella pannaan jo k. 3 tulennokset uuniin.

[40] Savossa sanotaan että päivä männöö mailleen; pohjosessapäin sanoovat, että se mänöö majoilleen; meren rannoilla sanotaan, että se laskekseen mereen; ne jotka ovat olevoinaan muka hyvin jumalallisia, sanoovat että se mänöö Jumalan nimeen t. haltuun. Virk. päiw lät alla, t. mahha, e. pääw katsub metsä ladwa, päiw lähhäb loja, t. jumala valda t. maria valda, t. jumalide kätte e. loja kätte.

[41] Heijän nousu-aika on erilainen eri moakunnissa. Savossa, niin ne talonpojat jotka ovat muita ahkerammat, nousoovat talvella ja kesällä jo k. 2, vaan keväillä, nuon maalis-kuussa, kuin heill' on vähemmän työtä, niin makoovat aina k. 4:een ja 5:teen. Laskeaisesta eteen-päin, ne makoovat siihen, kunnekka valkenoo päivä. Mutta kuin heill' on mitä erinomaista työtä, niin kuin loahtia (teuramista), riihen puimista, ja semmoista, niin silloin nousoovat jo k. 1, toisinaan yön puolessa, että saaha tätä tehtyksi pois luotaan ennen päivän koitetta.

[42] Tätä ja niitä jälkimäisiä aikoja, ei mainitak kesällä, koska silloin on valo kaiket yöt. Nämät sanat ovat hyö soaneet siitä, että vanhoilla ajoilla ei ollut heillä muita kuin lautaisia ikkunoita, ja koska tiiustelivät joko päivän piti tuntuman, niin availivat aina lauvan. Se joka kahto toimitti siitten niillen toisillen, siinä pimeessä tuvassa, mitenkä päivä oli joutumassa. Tästäpä ne monet nimet, joilla eroitetaan ja tarkoitetaan ajan välityksiä, ja joita erinomattain mehtä-miehet tapailivat. Että kellolla tarkoittoo näitä aika-kausia, ei käyp mitenkään, silla hyö ovat pikkuruikkuisia ja päiviä myöten vajenevaisia.

[43] Ei ouk mikään niin kaunis kahtua, kuin koska talvisi maa oamuisina tyynennä ja pakkaisinna ilmana tullaan tällä ajalla Suomalaiseen kylään. Silloin nousoopi savu joka lakasta taivasta kohti, ja asettaa semmoiset kynnet eli lienet, jotka päivee vasten paistaa kuin hohtavat hopeet.

[44] Savossa syövät hyö murkinansa, talvella aina k. 2. ja kesellä k. 3, mutta muissa paikoissa kuuluu hyö toisinaan syövä jo k. 12:nen aikana.

[45] Minä kuulin kerran piiat kotona huutavan: "pankee pois siat kiini, ilman Hukan poika tuloo illan viurussa, (vihissä) — niin viep' jott' ei tiiäkkään."

[46] Päivän salo, merkihtee iltaisella sitä samoa kuin päivän piiri, oamuisella.

[47] Siitten kuin poavilaiset tavat tulivat tänne, niin näyttä kuin Suomalaiset Juudalaisten tavalla oisi alottaneet vuorokauven k. 6 iltaisella, koska ne usein pitivät juhlan aatot isommassa arvossa, kuin juhla-päivät (5 gr. sanal.)

[48] Merkillinen on että Lappalaisilla on eri nimet joka viikolle vuuessa.

[49] Viikko, Lapk. wakko; Virk. Näddal, jota on otetta Venäjän sanasta Nedell (viikko) Ungk. heith t. hit, jota merkihtee seihtemen. Samojedink. sati.

[50] Måndag (dies lunæ), näyttää soaneensa nimen siitä että se oli ensimäinen päivä kuussa — nyt se on ensimäinen viikossa.

[51] Tisdag (dies Martis) pitäis merk. Thyrs- t. Disas-dag,

[52] Onsdag (dies Mercurii) on yhteen veitty sanoista Odins-dag.

[53] Thorsdag (dies Jovis) merkitee Thors-dag.

[54] Fredag, (dies Veneris) luullaan olevan yhteen veitty sanoista Freys dag t. Freyas-dag.

[55] Lördag (dies Saturni) merk. löger t. löge-dag. Tämän Suomal. nimi näyttää tulleen siitä, että hyö ennen aikana mänivät lauvantaina Herran ehtollisellen tahi kuin se silloin kuhuttiin: "lauvallen" eli "pöyvällen." Tätä tekivät hyö ehkä sen tautta, että Vapahtajakin asetti atriansa juhla oattonna. Viron kielellä kuhutaan vielä nytkin sitä ihmistä joka käypi liinallen, laua-rahwas (lauta-rahvas).

[56] Söndag, Saksk. Sonntag (dies solis) on tullut näin kuhutuksi aurinkon kunniaksi; ja pietään lepo-päivänä, viimeiseksi viikossa.

[57] Ailes m. kokonainen, ehkoinen, eheä, koskematoin, rikkomatoin, josta siitten Ailekes m. pyhä. Sodno, merk. häntä, sinua; josta sodno-peiwe saattaisi merk. Hänen, Sinun (Herran) päivä.

[58] Arki. Suomenkielestä on jo emä-sana (stam-ordet) hävinnä; vaan Lapink. niin pargo vielä merk. työtä, ja Vironk arrima merk. laittaa, parantaa, käsittää.

[59] Pyhä. Tämä sana on ehkä siirtynyt sanasta puhas, koska heijän silloin piti olla puhtaat, voatteissansa että syvämmessänsä, Niin on Ruoht. sana helig ensin ehkä siitä venynyt, että silloin piti olla eheissä (hela) voatteissa.

[60] Passe. Tämä sana on ehkä vajunut sanasta passat (pestä), koska heijän silloin piti olla pestyt; tästä tuli siitten passotet merkihtemään pyhittää. Vaan oisikohaan tämä sana sukuisin Morduiniläisten sanan paasto kanssa, joka heijän kielellä merk. Jumalata?

[61] Juhla; mistä tämä sana lie lähtenyt, liekköhään se tullut sanasta jul (joulu), tahi lie tämä sana tullut juhlasta?

[62] Jos oisivat uuvesta joulusta aloittaneet luvunsa, niin se näyttää kuin oisivat jo kuuen päivän perästä sen lopettanneet, koska kolmen kuninkaan päivä tahi 6:nes päivä Tammi-kuussa kuhutaan loppiaiseksi, (mutta tästä kohtsillään enemmin).

[63] Sillä tavalla on monet muutkin kansat ennen lukeneet päiviänsä. Niin tekivät ne vauhat Ruomalaisetkin, kunnekka saivat toisia nimiä. Vaan hyö alottivat aina Sunnuntaista, jota kuhtuivat dies prima hebdomadis; manantai dies altera, j.n.e. Se näyttää vähä vähältä kuin se Ruohtalainen sana Tisdag, oisi otettu siitä Suomal. sanasta tois- pänä (tois-dag).

[64] Ektas peiwe. Tämä on tullut näin kuhutuksi, koska Lapissa kesällä päivä ei määkkään mailleen, vaan ainoastaan alentaiksen. Siinä ei oukkaan silloin öitä, ainoastaan ehtoja, jotka eroittaavat päiviä.

[65] Samaten sanoovat myös tois'iltana, tois'aamuna, j.n.a.

[66] Se on merkillistä että muihen kansoin kielissä löytyy sama vika; sillä tavalla e.m. quondam ja olim Latinan kielessä, merkihtee sekä männyttä että tulevaista.

[67] Toimitus-sana, verbet, tids-ordet.

[68] Mistä se sana vuosi liene otettu, on sanomatoin; vaan se näyttää, kuin ne oisivat sanoneet, että aika vuoti t. vuosi (juoksi, kului), ja että vuosi kausi merkihti kaiken sen ajan kuin oli näin vuotanut, ennen kuin päivät rupesivat toas lisentymaän. Lapinkielellä sanotaan kuusta vielä nytkin, kuin uusi kuu on syntymässä mano wuotja (kuu vuotaa).

[69] Sana ajastaikaa näyttää kuin se oisi yhteen veitty sanoista ajasta (yks) aika; Virk. aasta, aast, ajastaig. Lapk. jape, t. jake jotka ovat ehkä saatut sanoista aike (aika), Ungk. assta, esztendö, eztendeii. Vogulk. (Jugurin vuorilla) ita, idö, ideje; joita sanoja Tschulim kymin tienoilla asuvien Tatarilaisten kielellä merk. aika jota myös Ungk. kuhutaan igö, idö, Suomk. ikä (ålder), aika (tid).

[70] Kesä, suvi, Virk. suwwi, suwwe, sui. Lapk. kese; Morduink. kiase. Ungk. kies, nyar; Mongolilaistenk. nará, njara; Kalmukkiläistenk. narán.

[71] Suvi merk. Savossa kuin on suojat ja nuoskat ilmat talvella, t. kuin lumi on tuoresta; Hämeessä, kesä, kevät kesä; Turussa kaiken kesee, ja Pernajan miehiltä kuulin minä tässä Tukhulmissa jo syksynkin näin kuhuttavaksi.

[72] Talvi; Virk. talwe, talw, talli; Lapk. talwe. Ungk. télwe, télbe, téli, teel. Tatark. telli. Nämät nimet ovat suvussa sen sanan tuulen kanssa, joka useemmissa Suomen-sukuisissa kielissä on pian yhtä kuuluvainen, e.m. Virk. tuul, Lapk. pjägg, Ungk. szél, szélvesz; Tschuvaschink. szil, szial; Syrjänk. tel; Permink. til; Votjank. tél, tyél, tol; Ostiakink. til, tel; Tatarink. (Kasanin ympärillä) gil, eil; Tatarink. Ufan kuuluvilla, el; Batschkirink. el; Tatarink. Tobolskin, Tsatzin ja Tschulimin seutyvillä, il, gil. Samalla kielellä toisella puolla Jenisei virran, tsil; ja Obin ja Irtyszin kymiin välillä, dil, hil; Kangatink. Tom-virran varrella, ja Kirgisink. Aral-merestä itäiseen Kuban kymiin saakka, d'sil; Chivink. pohjospuolla Aralin meren, ja Turkomannink. Kaspin meren rannoilla, el; Jakutink. molemis puolen Lenan kymiä aina jää-merehen, tjel.

[73] Kevät; Virk. käwwäja, käwwäi, kewwade, köwwaig; Lapink. kidda; Ungk. tawasz, tawai; Tatarink. towi; Valesink. (Valliserlandin moassa) tovai, Ostiakink. Berezovan ympärillä, towai, tauen, Vogulink. Berezovasta aina Obin kymiin, toja.

[74] Kuin lumi kerran rupea Suomessa sulaamaan, niin silloin se jo mänöökin tipotiehensä; niin että vaikka olisi minkälaisia hankia tahi lumen nietoksia, niin lainehtivat jo useemmittain neljän viikon peastä veinvuahenna pohjan meressä.

[75] Syksy Virk. syggise, syggisi, syggis, siggis; Lapink. tjaktja. Ungk. ösz, eylss; Venäjänk. oszen; Ostiakink. Berezovan kohalla szyz.

[76] Lappalaiset jakaavat kesänsä niinikään kolmeen osaan, joita hyö kuhtuuvat, kidda-kese (kevät-kesä) ja tjaktja-kese (syksy-kesä).

[77] Nämä kuut eroitettiin sillä, että Heinä-kuu aina kuhuttiin heinänteko-aika, ja Elo-kuu leikkuun-aika.

[78] Että nämät kuut jo vanhoina aikoina luettiin talveksi, nähän siitäkin, että Marras-kuu vielä nytkin Vironk. kuhutaan talweku, ja Joulu-kuu talwista pyhha ku, ehkä hyö sielä etelässä mahtaa olla monta suojemmat. Lappalaiset kuhtuvat tätäkin aikoo tjakta pelest (syksyn puolla), jolla ne eroittaavat sitä syksystä; syvän talven kuhtuuvat hyökin talwe qwoutel (keski talvi).

[79] Nämät kuut kuhutaan vielä nytkin syvän kuut, koska silloin pakkaiset ovat kaikkiin pahimmat — erinomattain päivän noustessa. Tästä on se Viron puheen parsi: suwwe silmä talwe hamba(suven silmä, talven hammas). Tästä kovasta talvesta ne Suomen sanalaskut: Takana Joulun talvi kaikki; ja Kesee kekriin, syystä jouluun, siitten vasta talvi taksahtaa. Muotoin käyp näistä syvän kuista yksi vanha puhe, joka kuuluupi näin: "Pieni Tammi sanoi isollen Tammellen: Jos minä oisin sinun siassais, niin kylmäisin varsan hevoisen vattaan, akan käit taikinaan, sian jalat tantereeseen; mutta jos yöllä vähä kilistäiksen, niin minun toinen silmäin vettä vuotaa."

[80] Roskuu t. rospuutos t. rospuutta, roskuutta (menh före) kuhutaan myöskin Pohjan-maalla kelin-rikko t. kelin-riket.

[81] Muuttumatoin juhla, oföränderlig, orörlig fest.

[82] Silloin nimittelivät kuin mones päivä se oli ennen tahi jälkeen tätä mainittua juhla-päiveä; eikä sanonneet kuin toanon, kuin mones päivä se oli siitten, peästä, perästä t. takoo (niin kuin nimittivät, koska läksivät lukemaan siitä kulkevasta päivästä.)

[83] Erittäin on toas, mikä on seätty esivallalta, ja jota ei ykskään saata moittia.

[84] Svensk Litter. Tidning 1817; p. 296, 297.

[85] Joulu (Lapk. joulo, Virk. joula). Joulua käytetään nyt meijän Vapahtajan syntymisen muistoksi, mutta muinon sitä piettiin vuuen (tahi Aurinkon) syntymäpäivänä; jostapa tällä juhlalla on tätä omoo vanhoo nimee. Hyö ovat monella lailla tiiustelleet mistä tämä nimi on ensin otettu (Ganand. Myth. Fenn. p. 25). Eiköhään myö puolestamme saisi luuleskella että se saattaisi tulla sanasta joutu (joulu), koska uusi vuosi sinä pänä on joutumassa. Mainittava on myös että Suidas sanoo Greekkalaisilla olleen juhlan nimellä ioleia; ja Scapula nimittää että se kiitos-virsi kuin vuuen lopulla laulettiin Cereksen kunniaksi, kuhuttiin oulos t. iolos.

[86] Kekrin, on Viipurin muinonen Piispa Mich. Agricola (ilman mitään perustusta ja toistusta) kuhtunnut Karjalaisten Roavain-Jumalaksi (Bång, Prisc. Sveo-Goth. Eccl. p. 206). Samaten ovat myös monet muut, jotka lukoovat Jumaloiksi niitä vanhoja nimiä joita vanhoissa runoissa kerroitaan, saaneet tästä karjan-kahtojan (Castrén, Beskrifn. öfver Cajaneb. Län, p. 76; Ganander, p. 37; Renvall, Suomal. Sanakirja I O. p. 177).

[87] Laskiainen, on saanut nimensä siitä että ne sinä pänä laskivat mäkee, ja koittelivat talvista keliä.

[88] Loppiainen, on niin kuhuttu koska se lopetti vanhoin joulua.

[89] Runttu t. vuoten-alkaiset, t. lakainen (Savolaisten uutiset), kuhtuivat niitä pitoja kuin piettiin syksyllä, koska olivat tehneet leikkuunsa pois luotaan, ja soanneet viljojansa katoksen ala.

[90] Päivän-palaus on meijän nykyisissä Suomalaisissa allakoissa (vuonna 1824, viimeinkin) kuhuttu päivän-seisoukseksi(?) jolla sanalla tavoittanoovat Ruohiksi Solståndet. Muutoinkin niin on tässä allakassa keväisen päivän tasaus pantu 4 päivee aikaisemmaksi kuin pitäis; mutta syksyisen päivän tasaus toas 2 päivee myöhämmeksi(??)

Päivän-palaus kuhutaan Virk. päiwa känik, t. kään, t. käni, t. käände (päivän kääntö), sitä sanotaan myöskin pöri-pääw ja päwa pöri-pääw (päivän t. aurinkon pyöri-päivä), koska päivä silloin ikään kuin pyöraistäiksen takaisin. Muutoin nimittäävät sitä lyhintä päivee vuuessa, lutsna-pääw (Lusin päivä). Sanoovat myös silloin päiw om pessan (päivä ompi pesässänsä). Lapink. kuhutaan kesäisen päivän palaus kukkimus-peiwe (pisin t. kaukaisin päivä). Karjalassa ja Pohjan moalla sanotaan myös talvisen päivän palaamisen aikana, eitä päivä silloin on pesällään, koska se oli heiltä kateessa. Hyö olivat silloin aina murheessa ja surun alaissa. Vaan ikään kuin se taas tuli nähtyvillen, niin ihastuivat ja iloittelivat toivoessa toisillensa hyvee onnea, koska pisimmän yön pimeytessä synnytettiin heillen yhtä uutta vuotta. Tästä syystä on Joulu jo aikoa ennen Vapahtajan syntymistä, muista juhlista isoinna pietty kaikilta pohjosessa asuvilla kansoilta. Ja rajuuttamme vielä nytkin sen vanhan tavan, että joulu päivänä toivotella toisillemmo hyvää onnea.

[91] Päivän-tasaus, Virk. suur pöri pääw, (suuri pyori-päivä).

[92] Karkauspäivä, Virk. liig-pääw (liika-päivä).

[93] Se näyttää ikään kuin ne oisivat aloittaneet vuotensa siitä 25:nestä päivästä Joulu-kuussa, tahi vanhasta joulupäivästä, koska uuven-Joulun päivä vielä nytkin Lapin kielellä kuhutaan kaktsad peiwe (kaheksaas päivä), ja Loppiainen Ruotin kielellä Tretton-dagen (kolmtoistkymmenees päivä) ja Nuutin päivä (Ruohiksi), Tjugundagen (kakskymmenes päivä) joka kaik tarkoittaa että ne alottivat luvunsa vanhasta joulusta, tahi että vanha Joulu päivä luettiin ensimäiseksi vuuessa. Ne vanhat Suomalaiset lopettaavat vielä nytkin Joulunsa ja lukulaskunsa Loppiaisella, joka on 13:nees päivä vanhasta Joulusta, ja joka osottaa että hyö vielä mielessänsä nouvattaavat tätä vanhoa luvun-laskua; Ruohtalaiset loppettaavat Joulunsa ja luvunsa Nuutin päivällä joka on 13:nees päivä uuvesta Joulusta, ja joka osottaa että hyö jo silloin nouvattivat tätä uutta luvun-laskua. Mutta minkä tähen se kolmas-toistkymmenees päivä piti sekä vanhassa että uuveasa vuos-luvussa olla se viimeinen, tahi heijän lopetus-päivä, ja minkä tähen sitä kansalta piettiin Juhlana? Tiesi hänen! Merkillinen on, että juuri se 13:nes päivä ensimäisessä kuussa vuuessa lankiaa Ruomalaisten iduksen päälle tässä samassa kuussa, jota ne muista päivistä rajuuttivat ja pyhänä pitivät. Se oisi arvon ansaihteva että tarkemmin tiiustella jos ei Ruomalaisten ajan-lasku oisi pohjoisessapäin asuvissa kansoissa ollut tietty. Se näyttää piamittain kuin oisi muka syytä näihin arvelluksiin; niin e.m. kuhuttiin ennen aikana vissiä päiviä katehen t. katet-päiviä, jotka piettiin juuri vaarallisinna, ja joilla eivät uskaltanna toimittoo mitään erinäistä työtä. Heitä rajutettiin Suomessa ikään kuin Ruomissa välitettiin dies nefasti. Ja jos tarkoitamme millä tavalla kussakin paikassa jakoivatten ajankulut vuoro-kauessa, niin tavataan siinäkin ikään kuin jotakuta yhtäläisyyttä. Sanotaan Ruomalaisten jakaineen vuorokautensa näin:

  1) Media nox (syvän yö),
  2) Gallicinium (kukon-laulu),
  3) Conticinium (levon aika),
  4) Diluculum (koitto),
  5) Mane (aamu),
  6) Tempus antemeridianum (ennen puolta päivee),
  7) Meridies (puolipäivä),
  8) Tempus postmeridianum (jälkeen puolta päivee),
  9) Solis occasus (päivän lasku),
 10) Vespera (ilta),
 11) Crepusculum (ilta-hämärä,)
 12) Prima fax (ilta-puhe),
 13) Concubium t. concubia nox (makuun aika),
 14) Intempestina nox (syvän-yö).

[94] Joulun viimeiseksi pyhäksi luettiin neljäs päivä, tahi s. 28 p. Joulukuussa.

[95] Tätä tekivät sillä tavalla, että vetivät veitellänsä viivan tahi kuurnan ikkunan lautaan, kuhun päivän paisto kävi korkeimmillaan, josta näkivät että päivänpaiste oli jo neljän päivän takoo vajunut ylemmäksi.

[96] Kuu; civil månad; Kuukaus, periodisk månad. Myö tahomme näillä nimillä heitä eroittoo. Näistäkin tulemme kohtsillään puhumaan. Romuluksen Ruomin vallan perustajan sanotaan ensin asettaneen kuihen lukua, tahi jakaneen Vuuen vissiin kuihin; mutta hään ei lukena muuta kuin 10 kuuta aastaijassa, joita hään nimitti vuoroansa myöten, ikään kuin Virolaiset päiviänsä, nimittäin Maalis-kuusta (Martius) joka silloin luettiin ensimäiseksi, aina Joulu-kuuhun (December) joka silloinkin luettiin viimeiseksi, ja joka oli hänen luvussa kymmenees, niin kuin vielä nytkin nähään hänen nimestänsä. Mutta koska tämä asettaminen ei luonistunna kuun- eikä päivän-juoksuun, niin tapahtui välisten että syvän-talvi tammaisi kesäkuillen, välisten taas kesä-kuut, keskellen talvee. Auttoaksensa tätä, täytyi Numa Pompiliuksen, joka Romuluksen jälestä peäsi hallitukseen, jollaik tavalla oijaistaa tätä villitystä. Hään lisäisi sen eistä näillen 10:nillen Romuluksen kuillen 2 uutta; nimittäin Januarius (Tammikuu) joka silloin pantiin ensimääiseksi, ja Februarius (Helmi-kuu), joka viskattiin viimeiksi, kunnekka se siitten Apollonin pappeilta (Decemviri Sacrorum) — joihen virka vaati heijän varjelemaan Cibylliset kirjat ja pitämään huolta vuuen juhlista — tehtiin toiseksi. Sillä tavalla syntyi nyt vuuessa 12 kuuta, joista niillen 8:sallen ensimäisillen annettiin toisia, nykyisiä nimiä; mutta ne 4 viimeiset pitäävät vielä nytkin sen vanhan Romulukselta heillen annetun nimen.

Mutta pappismiehet (pontifices) joihen velvollisuus oli pitämään ajanluvusta vaaria, olivat sekä ymmärtämättömyyellänsä että saastaisuuellansa (Lindbergs Antiqu. Lexic., p. 66) saattaneet tämän Ruomalaisten vuosluvun semmoiseen hämmenykseen, että se eroittiin 67:ellä päivällä vähemmin kuin oisi pitänyt. Tämä pakotti Keisari Julius Caesaria että jollakulla tavalla oijaista tätä puutosta. Tätä tehtiin 45 vuotta ennen Vapahtajan syntymistä, Greekkalaisen oppineen Sosigenuksen avulla; sillä tavalla, että sinä vuonna luettiin 14 kuuta, jota vuotta seneistä kuhuttiin hämmenös-vuosi (annus confusionis). Peätettiin myös että tästäpuolin piti vuuessa luettaman 365 päivee ja 6 tuntia. Mutta näistä kuuesta tunnista syntyi aina kolmen vuuen peästä, tahi joka neljäs vuosi, kokonainen vuorokausi, jonka tähen se vuosi kuhuttiin karkaus-vuoteksi, ja piti 367 päivee.

Mutta Caesarin kuoltua, niin papit tekivät taas saman kokkaisen, sillä hyö lukivat erhetyksessä 36:nessä vuuessa joka kolmannen vuuen karkaus-vuoteksi, josta olivat tällä ajalla soaneet 12 karkauspäivee, ehkä oisi ainoastaan pitänyt olla 9. Macrobius kirjuttaa että Keisar Augustuksen täytyi toas tätäkin vikoo oijaista, sillä tavalla, että niistä 12:nestä seuravaisista vuosista ei luettu yhtään karkaus-vuotta; sillä lailla peäsivät pois näistä kolmesta liijoista päivistä. Ja ettei vastapäin pitänyt tapahtua tällainen sotkemus, niin hään antoi käskyn että piti kupari-tauluin piiritettämän sitä asetusta mitenkä karkaus-vuuet piti tästä-päin luettaman.

Tämä Caesarilta toimiteltu vuosinko, jota kuhutaan Julianuksen ajan lasku tahi vanha vuosluku (gamla stilen) nouvatettiin ja kahottiin hyväksi lähes 1500 aastaikoa hänen perästä, kunnekka Paavi Gregorius XIII vuonna 1582 paranteli tätä sillä perustuksella, että olivat tarkemmalla luvunlaskemisella havainneet, ettei vuuessa ollutkaan täyttä 365 päiveä ja 6 tuntia, mutta ainoasitaan 365 päivee, 5 tuntia, 49 pientä (minuter) ja 16 pikkua (sekunder). Hyö olivat sillä tavalla vuosittain lisänneet 10 pientä ja 44 pikkua, jotka yhteen-luetut Nicæin kokouksesta (jota pietiin v. 325) kohotti 9 päivee liikoo, ja 16 tuntia, 33 pientä. Näihen pois otettua ampui tämä uusi vuos-luku (nya stilen) joka myös kuhutaan Gregoriuksen ajan-lasku, lähes 10 päivee takaisin, sitä kulunutta aikaa (eli 10 päivee ennen, sitä kulumatointa). Tätä oijaistiin sillä, että se 5:ees päivä Lokakuussa mainittuna vuonna 1582 kirjutettiin 15:eksi, ja josta taas tapahtui että keväisen päivän tasaus peätyi sinä 21:nenä päivänä Maaliskuussa, niin kuin se oli ollut. Nicæin kokouksen ajalla, ja niin kuin se Dionysiuksen, Exiguuksen v. 525 jälest. Vap. synt. löyvetyn peäsias-pyöräistyksen (cyclus paschalis) jälkeen piti tapahtua. Se oli tämän ereyksestä, josta jo kauvaan oltiin arvoksissa tämän ajanlaskun olevan vian-alaisen, ja jota jo 400 vuotta ennen Gregoriusta mainittiin. Mutta se oli yhen uuven tähen tarkoittamisella Cassiopaean tähti-sikerissä, josta tämä vika tuli selkiämmäksi, ja huokiammaksi muka auttoo. Kuitenkin ei Gregorius uskaltanna puuttua tähän muutokseen, kaikkein Poavilaisten hallitusten kuulustelematak, jotka sanoivat siihen muka suostuvansa. Silloin synnyttivät tätä uutta vuos-lukua erinomattain kahen kuuluisan Laskelioihen (mathematikers) avulla, nimittäin Alysius Liliuksen ja Christopher Clauiuksen. Ne vastaan-peätetyt Hallitukset peättivät vasta Herroin-päivillänsä Regensburgisaa v. 1699 että myöskin oijasta tätä vanhoo viallista ajanlaskua, jonka kautta heillä oli jo 11 liikoo päivee, luettu Nicæin kokouksen ajasta; jotka luetut tulevan ajan peällä ampui 11 päivee eillepäin. Tätä oijaistiin sillä tavalla, että se 19:nees päivä Helmikuussa v. 1700, kirjutettiin siksi 1:seksi päiväksi Maalis-kuussa. Ainoastaan Greekkalais-uskovaiset hyö eivät männeet tähän uuteen lukuun, vaan nouattaavat vielä sitä vanhoo, josta aina soavat 140 vuuen peästä yhen päivän liikoo, joka luettu muihin lykkää heitä yhen päivän taaksemmaksi. Tämä vuos-luku jota seurataan Venäjän moassa, eroittaa heitä nyt 13 päivee muista myöhemmäksi.

[97] Tämä kuu tuli näin kuhutuksi Januksen muistoksi, Italian ennen muinosen avullisen kuninkaan.

[98] Februarius, sai tämän hänen nimensä puhistos-juhlasta (Februa, Renings-festen) joka piettiin tässä kuussa, ja jota Numa oli ensin asettana. (Silloin luettiin tätä kuuta viimeiseksi vuoessa).

[99] Martius, tehtiin Marsin nimelliseksi, jonka luultiin olleen Romuluksen Isä.

[100] Aprilis, sanotaan saaneen nimensä Aphroditiltä t. Venukselta, Rakkauen Emoiselta. Muutamat ovat myöskin aprikoineet, että se on tullut sanasia apricus (avonainen) koska se oli ikään kuin aurinkollen avattu.

[101] Majus, luullaan näin tulleen kuhutuksi vanhoin muistoksi, ja Junius kunniaksi nuortein, sillä Romulus oli jakanut koko Ruomalaisen kansan kahteen osaan, Vanhat, (majores) ja Nuoret (juniores). Toiset taas aprikoivat että tarkoittivat tällä nimellä Jupiteria, joka myös Majuksi kuhuttiin, liioitenkin Tusculumin kaupunnissa; toiset taas että ne tällä nimellä tapailivat Majaa, Merkuriuksen äitiä.

[102] Junius, ne jotka eivät usko että Romulus tällä nimellä tahtoi kunnioittoo Ruomin nuorta kaasoo, ovat luulleet, että tätä kuuta nimitettiin Junon muistoksi, joka oli Jupiterin sisar ja puoliso. Toiset ovat taas arvanneet, että tällä nimellä kunnioitettiin Junius Brutusta, joka lopetti kuninkaan-vallan Ruomin hallituksessa.

[103] Julius, tätä kuuta kuhuttiin ennen Quintilis (viies kuu), koska se oli viies vuuessa, Romuluisen kuun-luvussa. Mutta Consulin Marcus Antoniuksen voatimuksella, niin muuttivat nimen kunniaksi Keisarin Julius Caesarin, joka oli syntynyt s. 12 päiv. tässä kuussa.

[104] Augustus, tätäkin kuhuttiin muinon sextilis (kuueens kuu) koska se Romuluksen luvussa oli 6:nnes vuuessa; mutta Consulien peätöksellä muuttivat nimen Keisar Augustuksen muka muistoksi, koska hään tässä kuussa sai sen kuuluisan voiton Antoniuksen ja Cleopatran yliten.

[105] September, tämä ja ne jälkimäiset kuut ovat vielä pitänneet sen vanhan nimensä kuin Romulus heilien anto. Tätä nimitettiin heijän sanasta septem (seihtemän), koska tätä luettiin seihtemänneksi kuuksi vuuessa, luettua Maalis-kuusta; nyt se on yheksääs.

[106] October, merkitee kaheksaas kuu, ehkä se on kymmenees meijän luvussa; se on nimitettynnä sanasta Octo (kaheksan).

[107] November, joka merkihtee yheksääs kuu, on nyt ykstoistkymmenees, ja on soanut nimensä sanasta novem (yheksän).

[108] December, on tullut näin kuhutuksi sanasta decem (kymmenen), koska se ennen luettiin kymmeneneeksi kuuksi; nyt se on kaksitoistkymmenees.

[109] Tämä tapa jota tavataan kaikissa kansoissa, nimittäin etta pestä ihtiänsä jouluksi, on varsin vanha. Ruomalaisetkin ruukaisivat jo että vuuen lopussa tahi viimeisellä kuulla vuuessa, pestä ja puhista ihtiänsä, soahaksensa sillä Jumaloiltansa rikouksensa anteeksi. Hyö tekivät tätä juuri juhlallisesti ja sauvuttivat ihtiänsä pihkalla ja tulikivellä. Tästä kuhuttiin myös tätä viimeisiä kuuta puhistos kuuksi (Februarius). Suomalaiset, peseiksevät vielä nytkin joka pyhä aattona, tahi viimeisellä päivällä viikossa. Ja se näyttää kuin Ruohtalaisetkin ennen oisivat rajuuttanneet tämän tavan, kosta lauantaina vanhuutessa kuhuttiin Löger-dagen (pesu-päivä). Sillä jos eivät ennenkään pesenneet ihtiänsä, niin pesöövät vielä nytkin voatteitansa ja huoneitansa.

[110] Mullo tämä sana ei eneä löyvy Suomenkielessä, vaan uskottava on, että se on ennen löytynyt, koska mulli, ja mullikka, merkihtee (Hämeessä) yhen vuuen vanhaa varsaa, ja (Savossa) yhen vuuen vanhaa härkä-vasikkaa. Sanoomme myös muulloin (muilon) joka merkihtee männyttä aikoo (muinon), ehkä sillä ei tarkoitetak tätä viimeistä vuotta.

[111] Lappeenrannan tappelus pietiin s. 3. päiv. Syysk, v. 1741.

[112] Kyrön tappelus pietiin s. 14 paiv. Maaliskuussa v. 1714.

[113] Mainittava on että minä juuri näinnä päivinä satun lueskentelemaan yhtä vanhoa juttelemusta annettu Erik Castrènilta, ja painettu Turussa v. 1754, nimeltä: Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer Cajaneborgs län. Siinä luetaan 72 p. että talonpojat Paltamossa lukivat muinon aikojansa näin: Rauha vuosi, joka merk. vuonna 1721; Pouta-kesä v. 1730, Yksinäinen halla-vuosi, 1731; Kemiläis-talvi v. 1742 (koska Kemin-komppania silloin asetettiin Kajanaan, rajan varjellokseksi); Kasakka-talvi, v. 1743 (jollon Venäläiset viimeisen kerran näitä maita vallotteli). Siinä mainitaan myös, että muinonen Rovasti Joh. Frosterus, joka niinnä aikoinna oli Kirkkoherrana Kajanassa, oli tavanut yhessä vanhassa virsikirjasta kannella näin kirjutettuna: v. 1600, hyvä olki-vuosi; v. 1608, Johan Otin pojan maavero-paneminen (jordrefning); v. 1611, ensimmäinen karku-vuosi; v. 1622 matkusti kuninkas Gustav Adolph Säräsmäin, Käkilahten ja Säresniemen kyliin kautta; v. 1656 toinen karku-vuosi; v. 1669, vaikia vuosi; v. 1675-1677 kalliit ajat pohjanmaalla; v. 1676 sito-vuosi (silloin vietiin miehiä tästä Juntin sotaan); v. 1687, 1688 katovuosia ja kallis aika Pohjanmaalla. V. 1695; 1696, 1697; mahottomat nälkä-vuoet; v. 1712, s. 13 p. Maalis-kuussa kankas sota; v. 1716, s. 14 p. Helmikuussa otettiin Kajanan linnoa.

[114] Ei ainoastaan ajan luvussa, mutta muissakin maallisissa toimituksissa, niin kuin e.m. kalastamisessa, linnustamisessa, kylvämisessä, j.n.e. rajuuttaavat paljon jos on ylä tahi ala-puol kuuta.

[115] Että vanhat ovat heitä ennenkin lueneet, tarkoittaissa miten kauan eläimet käyvät tiineenä, oommo jo nähnyt (Otava I. O.)

[116] Lapinkielellä sanotaan toas päivästä, peiwe lueje, kuin se iltaisella rupia hämärtämään, ja synnyttämään toista päiveä.

[117] Turun puolella sanotaan jo Ruohtalaisten tavalla, ensimmäinen kortteli; toinen kortteli (första qwarteret, andra) j.n.e.

[118] Kaikki nämät tarkoittamiset vissiin päiviin on otetta nuon arvolla (på höft, gisningswis) ilman tarkempata tiiustelemista.

[119] Koska kuu kahesti kuukauvessa oli puolillaan, tahi näytti puolta pohjansa, niin kuhtuivat yhtä ylä-puoleksi, toista ala-puoleksi; mutta usseemmittain merkihtee ylä ja alapuol yhtä kuin ylä ja ala-kuu.

[120] Kuumet, kuuvalo, kuutama t. kuutain kuhutaan kuun paiste. Virk. ku valgejt, valio; Lapk. Mano tepe; — kuu kuumottaa, t. kuuluu, sanoovat kuin se paistaa kuulakkasti. Virk. ku aimoke.

[121] Meijän talonpojat ovat päivän ja ajan tuntemisessa niin tarkat, että jos heitä pantaisiin vaikka mihin äkkinäiseen paikkaan, niin kuin vaan kahtoovat taivasta koht tahi ympärillänsä, niin tuntoovat samassa ilman-kaaret (väderstrecken) tuulet ja ajan-kulut. Paitti päivästä, josta hyö tarkoittaavat aikansa, ottaavat hyö merkkiänsä muistakin paikoista. Etelän tuntoovat siitä, että oksat ovat puussa aina sillä puolla tihjämmät, ja kuori paksumpi, mäit ja rinteet ovat myöskin sillä puolla aina lihavammat ja puistosemmat. Pohjoinen tunnetaan siilä, että oksat ovat sillä puolla harvat ja kuori ohut, mäit laihat, ja puut vaivaisia. Hoavassa juoksoo kuoren peällä yksi musta juova pohjos puolla; ja kusiais-pesät ovat aina sillä puolella jyrkät, vaan loitot ja viettävät etelän puolella. Tyynenä ilmana tiiusteloovat tuulen henkee, sillä että kasteloovat nuolu-sormen suussansa, ja pitelöövät sitä ilmassa pystyssä, jollon se tuulen puolla vilusteloo.

[122] Se on merkillinen että vanhoilla Greekkalaisilla oli juuri samallainen sananparsi. Anakreon kirjuttaa kolmannessa laulussansa: Mesonuktiois toth' orais, otrepsetai ot' Arktos ede kata kheira ten Boooton (Otava keännäiksen jo yön syvämmellä miehen, Boutin, vastaan). Greekkalaiset tarkoittivat näillä sanoilla miehen- eli kyntäjän -tähteä taivaassa; vaan Suomalaiset tavoittaavat sanallaskullansa miehen t. ihmisen maassa.

[123] Egyptiläiset jotka ensin ja enin harjoittivat tähti-tietomusta (Astronomi) ei nekkään Ptolomaeuksen ajalla tunteneet usseempaa kuin 21 tähti-sikeriä pohjosessa taivaan-kaaressa, johon siitten ovat lukeneet 20 uutta.

[124] Otava, mitä tämä sana alustapäin on toimittanut, on arvamatoin, ja oisi tarkka tietäksemme. Totta se on merkinnyt yhtä eläintä, koska tähet a ja b kuhutaan sarvet; d ja g, pursto; ja e, ks, n, häntä. Muutoin kuhtuuvat Lohen verkoakin Otavaksi.

[125] Ämmän-rukki, näyttää olevan sukuisin sen vanhan Ruohtalaisen sanan kanssa Frenas rock, jolla ne tarkoittivat kuuta.

[126] Abrudijus, kuuluu ikään kuin se oisi sukuisin sen Greekkalaisen sanan Aphroditeksen kanssa, joka siitä vielä enemmin on arvattava, että Ruomalaiset kuhtuivat tämän saman tähen (iltaisella) stella Veneris (Afroditeksen tähti).

[127] Haaga on yksi kuninkaallinen huvituspaikka (lustslott) 3 virstaa Tukhulmista. Se jok on käynyt näissä soreissa Haagan puistikoissa, erinomattain kesällä pyhäiltoina, koska kuninkaalliset oleskelevat siinä, hään taitaa ehkä paremmin, ilman näitä puheitak, arvata tämän asian.

[128] Tämä ilta oli Josephinan ja Oskarin vihkimisen oatto. Monet tuhannet vallasväeistä vietteli tämän päivän Haagan huvitusmehissä, jossa myös minä muutamien Suomalaisten valtoin kanssa iloittelimme sinä iltana. Minä heitän Ruohtalaisillen Runojoillen lauleskella Juhlan ja Hiäpäivän jaloisuutta, ja ite mielessäin muistuttelen tämän päivän suloisuutta, — minullen vielä liiaksi.

[129] Mahotoin on ilman näkämätä uskoa sitä paljoutta vallasväin vaimoväkee, joka silloin tässä kuhaili. Prinsitär (Prinsessan) tuli jo s. 12, p. kaupunin saatamaan, vaan vanhan tavan jälkeen häntä ei laskettu kaupunkiin ennen kuin häntä vietiin sinne vihillen. Häntä johdatettiin sen eestä Djurgårdin kautta Haagaan, (jossa hään oleskeli sinnek asti, kuin häntä s. 19 vihittiin). Kaikki kaupunkin vaimoväki karkaisi tännä, kahtomaan heijän mielitietoansa. Se joka tuntoo sitä levottomuutta, kuulustelemisuutta, ja utelevaisuutta, joka heitä vaivaa, niin hään ei kaho paljoksi, jos sanoisimme että kaiken tämän ajan oli jokapäivä 3 tahi 4 tuhatta Naisväkeä Haagan mehissä.

[130] Nämät oli kaks kuninkaallista soutokasta (slupar) jotka aina löytyy Haagan tarhassa, kuhuttu yksi Galten, toinen Suggan. Ne ovat katoksen kanssa varuistetut, ettei paljon selitäk onko heissä väkee tahi ei. Kuninkaalliset mänivät nyt niillä Haagasta Vanhaan Haagaan, josta Kuninkas ja Kuninkatar läksi Tukhulmiin, vaan Prinsi ja Prinsitär, ynnä koko heijän seuransa, maata myöten takaisin linnaan, niin kuin kohta luetaan.

[131] Olivat Ouluista äsken tulleita.

[132] Tällä kauniilla ja armollisella käytöksellä tahto Hään ikään kuin suosioitella ja kostoo minua siitä viiattomasta Polisin-tarinasta, joka kohtais minua pari viikkoa sitä-ennen tässä Tukhulmissa, ja jota hään mielellään oisi estellyt, jos oisi suinkin käynyt.

[133] Sanan-salaus, Achrostichis.

[134] Senpä tautta hyö myöskin ovat keänetyt muihin kieliin, ehkä hyö ussein ovat tulleet kehnosti käytetyksi. Koska Suomenkieli on vielä minullakin liiaksi kankea, ja tähän laulu-loatuun aivan sopimatoin, niin olemme myö toimittaaksemme ottaneet yhtä työtä, joka ei suinkaan ouk kostoa meillen tuottava.

[135] Mittaus, méter.

[136] Jambi, on kaks-polvinen niveli, jonka ensimmäinen polvi on lyhyt, vaan toinen pitkä, e.m. kauniin, ajaa, j.n.e. Kolm-niveliset Jambit, tre-taktige jamber (versus jambicus ternarius).

[137] Jatkaus tahi Liitto-polvi, kuhutaan yhtä liikoo polvee joka liitetään värsyn loppuun.

[138] Uupuva neljä-nivelinen, bristande fyrtaktige. Quaternarius mutilus t. catalecticus.

[139] Aloittamus, för-slag, optakt, Anacrusis.

[140] Lovistaa, skandera.

[141] Ditrochæus, kuhutaan sitä neljä-polvista niveltä, kussa löytyy kaks Trochæit e.m. Suomen-maata, mielisuuven.

[142] Pituus t. Paino, lue Otavan 1. osaa, 238 p.

[143] Into, lue sam. paik.

[144] E.m. "Pantiin tähään pahaan paikkaan", oisi e.m. yks jambin versy, vaan ei se kuulu millenkään, jos ei alkupolvia hyvin karaistak; ja se kuuluu siittenkin paremallen että lukea häntä kohasten toisin-puolin (tvertom) niin kuin Trochæit.

[145] Amphimacer kuhutaan yks kolmpolvinen niveli, kussa ensimäinen ja viimeinen polvi ovat pitkät, vaan keskimäinen lyhyt, e.m. juotavoo, piikaisuus.

[146] Tällaiset ovat N:o III, IV, V, VI, IX ja X; mutta niissä värsyissä kussa ainoastaan löytyy 7 polvee, ei käy muuten lovistaminen, kuin Jambiloin tavalla. Semmoiset ovat N:o I, II, VII, VIII, XI ja XII.

[147] Tässä ensimmäisessä Odessa, ilmoittaa Anakreon aivan suloisella tavalla mitenkä hään niinkuin muutkin kuuluisat Runojat oisi mielestänsä laulanut soasta ja sota-uroista; vaan että hään ei soana muita soittoja taipumaan kantelelleen, kuin rakkauen ja helleyen.

Ode, kuhtuivat Grcekkalaiset sellaista laulua, jota kantelen soittaissa laulettiin. Hyö lauloivat heitä väin joukossa, hauskaksensa ja huvitokseksens. — Atreidit, kuhuttiin Atreyn pojat Menelaus ja Agamemnon; jolla sanalla tässä tarkoitetaan "Trojan sotaa", Kádmos, oli kuninkaan Agonorin poika Phæniciasta, joka ensin perusti Kadmean tahi Thében kaupunkia Bæotian moassa. Vaan tässä ymmärretään sitä sotaa, jota piettiin tässä kaupunnissa 35 vuotta ennen Troijan sotoo, veljeisten Polyniken ja Etheoklen välillä, jotka olivat Kadmon pojan-poikia. Thében ja Troijan tappelukset olivat ne kuuluisammat soat ennen vanhuutessa, joista Greekan muinoiset Runojat ovat lausunncet lauluissansa. — Suova, merk. gunst, ynnest, mutta myöskin kåttja, brånad, kärlekstrånad. Tämä sana ei ouk nykyisessä Suomenkielessä varsin tavallinen, kuitenkin sanotaan sitä vielä yhessä taipumuksessa, nimittäin (kuin puhe on noaraista): "Se on suovallaan", tahi "se on suovakas." Koska meijän kielessä ei löyvyk muuta kuin yks ainua sana joka merkihtee rakkautta (Eros) ja sekiin on karkia ja aivan roaka puheessamme, niin olemme löytänyt, sekä tarpeelliseksi että myös otolliseksi, että muilla someimmilla sanoilla, täyttää tätä puutosta meijän kielessämme, niin kuin e.m. sanoilla: suova, helleys, mieloisuus, suloisuus, m.m. Rakkautta kuhutaan Viron kielellä, arm ja armastus, josta meijän kielellä armo ja armollisuus ovat haettavat. Lapinkielellä sanotaan kereshwot. — Herakles t. Herkules, oli Zeuksen poika Mycenan Hallittaren (Drottning), Alkmenen kanssa, ja on verratoin hänen väkevyyvestänsä ja voimallisuuvestansa. Ilman monta muuta hänen urhollista työtä, on ne erinomattain kuuluisammaksi luettavat, jotka hään teki ollessansa hänen sukulaisen Eurysthein hovissa, ja jotka kuhuttiin hänen 12 suuremmiks vehkeiks. Näitä hänen töitänsä ja tekojansa ylistivät Greekkalaisten Runonlaulajat ja virren-virittäjät. — Uroot uljaat t. "sankarit", jolla ymärretään Troijan ja Kadmean sotioita, niin myös kuin Herkulesta ja hänen riita-toveriansa. — Helkyy helleyttä, on yhtä kuin toanoinen "raikuu rakkuutta."

[148] Tässä puhuupi Runoja mitenkä luovut saivat kukiin aseitansa toisiaan vasta, paitsi vaimot. Hyö saivat kauneuen aseheksensa, joka oli muita voimallisempi.

Saivat nimittäin "Luojalta." — Karhut. Perustus-kielellä seisoo Léouo'i, joka merkihtee "Jalopeurat" (Lejuonat); vaan koska tämä sana on Suomeksi niin pitkä ettei sitä saahak sopimaan värsyyn, niin olemme ulos vaihtanut sitä karhuksi, joka on meijän Jalopeurana, ja joll' on hyvät kyllä hampaat että kynnet. — Uima-neuvot t. ujmukset, uistimet, evät. — Lento-keinot t. lennättimet, löyhyttimet, siivet.

[149] Laulaja lausuupi tässä Runossa, mitenkä Rakkaus lapsen hoamussa, kerran pyysi yö-sioo piian vuotehella; ja suatuansa tätä, hivuitteli häntä niin kauvan himoillansa, kunnekka se sai piikillänsä hänen syvämmeensä pistänneeksi. Yksi vertaus jota ehkä moni tyttö saattaa toeksi sanoa.

Koska ohta Otavaisen, t. "koska pohjos pohjinensa"; jolla tarkoitetaan tähet Otavassa. Boútes (Juhtan-hoittaja) tahi Arktóphylax (Karhun-vartia) oli yksi tähti-sikeri, joka oli heti luoepuolla Otavan; kuin sanovat että Otava "kiännäiksen Boúten kätehen," niin se merkihtee, että se "laskeksen luoteeseen", joka taas toimittaa, että yö oli jo hyvin puolessa. — Siiven-kynkät, t. "pienet siven ripalet." — Nuolen-kontti (koger) oli yksi tuppi jossa nuolet piettiin ja joka kannettiin selässä. — Vetkistynnä, t. "vetynynnä, venynnä." — Kivut, merkihtee tässä ne "vammat" jotka sikiävät rakkautesta. — Eros t. Cupido, merkihtee rakkautta kuvaeltu pojan hoamussa, kantava kourassansa jousen nuolineen.

[150] Anakreon muistuttaa meitä tässä meijän lyhyvestä ja tietämättömästä elämästä, kehottain meitä ettei joutavilla juonilla kuluta aikoamme, mutta vietellä häntä ilossa ja riemussa, viinan ja tyttölöihen turvissa. Hään totistaa ettei se maksa mitään, jos kohta meitä kuoleman perästä ylistettäisiin, jos myö eläissämme olemme surussa ja murheen alaisia. — Myrti-heinä (jota Eestiläiset kuhtuuvat "sinniko-vardet"), on yks pensas joka kasvaa eteläisämmissä maissa, ja jonka oksat että lehet ovat aivan kuin meijän puolukanvarret. Tämä puu joka oli Venuksen pyhittämä osotti jo vanhuuesta syvämmen rakkautta, ja on vielä tänä päivänäkin tätä merkihtevä. Ne vanhan-aikuiset pitivät hänen marjansa pippuriksensa. — Lotos on (niin kuin Myrtikin) yks lehvakas ja hyvällen haiseva puu-laatu, joka kasvaa Aasian ja Affrikan maissa. Hänen hetelmistä puserretaan viinoa, ja hänen oksat (toisellen annettu) osottaavat ystävyyttä, rauhallisuutta ja melisuosiota, tahi (vieraillen) terve-tulemista. — Niiniin kanssa nivoittunna. Juvenalin puheen perästä, niin orjat ja palkolliset solmuttivat hameensa Papyruksen niinillä hartiallenssa, koska olivat jossakussa työssä eli toimituksessa. — Sinkoileekse t. "luiskahtaaksen, vieretäksen." — Hautain haisuttaisit Homerus puhuu että tapa oil hyvillä hajuilla ja voiteilla voijella ystävien ja tuttavien hautakiviä, kuin myös että heijän muistoksensa ja kunniaksensa uhrata heijän hauvalla kaikellaisia antimia, niinkuin viinaa, hunajaa jo maitoo, jotka vuotatettiin mullallen; ne köyhemmät lahjoittivat, myös vettä ja vehnä-jauhoja. — Pujota, vira, infläta ikring tinningarne.

[151] Että suuremmalla huvitoksella ja mielisuosiolla pitee ilojansa ja juominkiansa, niin Anakreon rukoilee hänen juoma-veikojansa, että hyö Ruusun-pannoilla (med rosenkransar) ja kukan-sankoilla (med blomstergirlandet) kaunistaisi ohimuksensa, koska viinan ja Rakkauenkin jumalat pitivät näitä heiniä muita mieluisampana. Näin kukilta koristettu, tahtoisi tämä Runoniekka Bacchuksen pyhityksissä soittaa kantelettansa, juua pulloansa, iloitella ja tyttölöitä pyöritellä.

Kantakaamme Eron ruusut Dionysiukselle, m. kaunistelkaamme häntä Ruusun sankoilla; joka taas merk. kunnioittakaamme sekä viinan että myös rakkauen Jumalat. — Dionysios t. Bacchus, oli Zeuksen ja Semelen poika. Hään oli ensimmäinen olven-seppä, ja sanotaan hänestä, hänen ensin osanneen viinoa valmistella, ja saattaneen ihmisillenkin tämän jumalan viljan, jonka tähen häntä kuolemansa perästä kunnioitettiin ilon ja juomisen Jumalana. — Kultakarvoinensa t. "kauniskarvoillansa," — Pujotkaamme, t. "sitokaamme, kuvoitkaamme, puetkaamme." — Kypros (Cypern) on yksi suari, keskimeren itäpuolimmaisessa lahessa, Syyrin rannan kohalla; joka on mainittava hänen onnellisen Luontonsa suhteen, sekä maan viljelemisestänsä, että ilman-lämpeytestänsä, ja kaikellaisesta avaruutestansa. Vaan vielä siittenkin kuuluisammaksi on tämä saari tullut siitä, että Venuksen tahi Aphroditeksen (joka oil ihanaisuuen ja kauneuen Luonnotar) sanotaan merivuahtena tulleen alloilta ajetuksi tämän soaren eteläisimmään rantaan; Jonka tähen nämät paikat luettiin hänen asuma-majoiksensa, ja olivat kokonansa hänellen pyhitetyt. Venusta kuhutaan sen eistä toisellakin nimellä Kypris, koska se oli Kyprosta kotoisin. Amathus Kythyra ja Paphos oli ne kaupunkit tässä saaressa, jossa häntä erinomattain rajutettiin ja kunnioitettiin; ja jossa ne julkisemmat juhlat piettiin hänen muistoksi. Tästä häntä välistenkin kuhutaan Amathusia, Kythére ja ja Páphia. — Chariteijat, Ilottaret (Graserna) olivat ilon ja riemun tyttäriä, jotka kulkivat aina Venuksen seurassa, ja jotka suojeli kaikki mitä oli häneltä tehty kauniiksi ja koreeksi, erinomattain vaimoväin ruumiissa. Hyö olivat aina läsnä ilopaikoissa ja leikinteoissa, liioitenkin tyttölöihin likistellessä ja nauraissa. Vaan tässä kohassa ymmärretään ylikynteen hyvänäköisiä ja iloisia neitoisia. — Kantakaamm' siitt' kantelemme, m.y.k. "soittakaamm' siitt' kantelettamme." — Viinan maillen vihityillen m. niitä paikkoja, jotka olivat Dionysiokselle pyhitetyt. — Kaunistetut, omkransade, bekrönta, smyckade, utsirade. — Nännäkkäitä neitoisia (täckbarmade tärnor); Neijot joilla on pienet nännät, nuon kouran-kokonaiset mukurat.

[152] Anakreon osottaa tässä vertauksen kautta, että Rakkaus voatii mielen taipumista, kärsimistä, ja keskinäistä rakastamista; ja jok' ei siihen taivuk, tahi joka kahtoo tätä vaikiaksi — olkoon hään pois tytöstämästa, sillä hänessä ei suinkaan löyvyk rakkauen ainetta. Hyakinthos (Hyacinthi) on yks kukka, jota luvetaan Lehmänkiel-heinäisten sukulaiseksi, ja jonka kasvattamisesta puhe oli tämmöinen: Hyakinthos oli yksi hilpiä nuorukainen Lakonin maassa, jota Apollo rakasti hänen kauneutensa suhteen. Niin tapahtui kerran, että koska hyö olivat kahenkesken leikkiä tekemässä, ja villikissoa (kierukka, trissa) viskoamassa, niin Zephyrus (Etelätär) joka myöskin oli poikoa likistämässä, otti tämän hänen rakkauensa Apollonia kohtaan vihaksensa, ja tuulellansa käytti asian niin, että kissa ampui Hyakinthoksen ohtaan, josta hään kuoli. Apollo surkutteli kyllä paljon tätä hänän kultansa kuolemaa, ja kasvatti hänen vuotatetun verensä yheksi kauniiksi kukaksi, jonka hään pani Hyacinthin nimelliseksi. Tämän kukan kuvussa (i dess blomkrona) vielä nytkin nähään valkoisia juovia, jotka sanan ai! piirittäävät, joka on merkihtevä hänen voivotustansa. Atterbom on hänen 1812 vuotisessa Kalenderissa p. 41, ottanut tämän asian aineeksensa puhuissaan kukan synnyttämisestä. — Hiihtäissäini, t. "kuljessaini, käyvässäini." — Syvän kasvoini kajahti, merk. että ma olin jo niänyksissä, ja henkestymässä, nimittäin uupumisesta ja liian paljon juoksemisesta. — Luulin kurja kuolevaini, t. "milt'en luuli kuolevaani." — "Silkisillä", m. pehmät ja hienot, kuin oisivat muka silkistä tehyt.

[153] Runoja rukka ikävöipi jo ite tässä Runossansa, ettei hään jo aikoa siitten oltu ottanut Rakkauen neuvoituksia korvihinsa, vaan niin kauvan sotinut häntä vastaan; sillä viimein, niin Rakkaus kuitenkin häntä voitti, ja soattoi häntä sualiksensa. — Ett' oisin rakas, m. että olisin tullut. — Koalsin, jag grep efter, grep till — Kulta kontin, (det gyllene kogret) kussa hään piteli nuoliansa — Varjo, pantsar, brynja, oli nahasta tahi rauasta tehty paita, joka pujotettiin peällä rinnan varjelokseksi. — Kilvet, oli myöskin tehtyt paksummasta härän nahasta, johon ei miekka pystynnä. — Lempo, knäswulen, hin håken. — Ruumiin raukeis, t. tuli hervottomaksi. — Tuli, m. Rakkauen halut. Anakreon lausuupi tässä, että se on muka tyhjä yritellä rakkautta vastaan niskoittelemaan, kuin on jo kerran ilmautunna syvämmessä.

[154] Niin lyhykäinen, kuin tämä laulu kohta lienee, niin selvästi se kuitenkin osottaa miehen mieli-viepahtamisen tyttöänsä toivottaissa, tahi hänen nyöryytensä hänen tahtoansa mielen-nouattaissa. Tämä pieni ja soma laulu, on siitäkin merkillinen, että se ikään kuin tavoittaa sanoin tointumista (rim, allitteration) myö olemme sen eistä perustus-kielellänsä hänet tässä liitteneet. — Tantalon tyttö, t. tytär, hänestä ne Greekkalaiset toimittajat puhuuvat, että Niobe oli Tantalon ja Taigéten tytär, ja Amphionin rikoisa puoliso. Kauneutensa ja lapsiinsa suhteen pöyhisteliin hään Jumaloitakin vasten, josta Latona niin suuttui, että hään yllytti Apollonia nuolillansa ampumaan hengettömiksi hänen 14 lapsensa. Nióbe pelasti henkensä sillä että hään muuttui kiveksi tahi yheksi marmoran pylvääksi, joka seisoi (Apollodoroksen toistuksella) Sipylumin nimisellä Phrygin vuorella. — Pandionin neito, hänestä oli puhe toas, että Prokne ja Philoméla olivat Pandionin tyttäret Athénistä. Thrákian kuninkas Tereus oli nainut Prognen, joka synnytti hänellen pojan, nimellä Itys. Koska siitten Terens kerran läksi Athénistä noutamaan kälyänsä, niin hään tiellä otti häneltä väkisen, ja siitten peittääksensä muka pahat-työnsä, leikkaisi häneltä kielen suusta, ja salpaisi häntä vanhaan linnaan. Kuitenkin sai sisar tätä tietäkseen, yhestä kaulavaatteesta johon Philoméla oli kullalla kuvonut tämän tapauksen ja onnettomuutensa. Kostoaksensa tätä tappoi Progne oman poikansa, ja keitti hänestä lientä isälle. Isä syöpi ja kiittää. Kuin oli syönyt, kysytteli ukko poikoansa. "Ompa se lähempi sinua kuin luulet", vastais akka. — "Missä?" — "Mahassais!" ja silloin viskais hään pojan peän, jota hän kätki helmassansa, isän silmiin. Vihapäissänsä karkaisi ukko hänen peälle, häntä muka tappoaksensa, mutta siihen liittoon muuttui Progne Peäskyseksi, ja lensi tiehensä. (Tästä on hänen kaula vielä nytkin verinen). Nyt kiiruhti Tereus Philoméloakin murhataksensa, vaan hänestä muuttui Yö-sirkuinen (en näktergal) ja peäsi sillä pakoon. (Hään laulaa vielä nytkin yön syvämmellä, surkutellen onnettomuuttansa). Anakreon puhuu tässä heistä, ja sanoo, että koska hyö taisi näin muutella ihtensä, niin häänkin muka soisi muuttaimaan tytöllensä peiliksi, hameeksi, pesu-veiksi, helmeksi m.m. ainoastaan hään saisi häntä käsitellä ja likistellä.

Myrrha-puu, on korkeueltansa yksi 5 kyynärän pituinen pensas, joka kasvaa liioitenkin Arabian maissa, ja josta lähtöö yks mehu tahi mahala, heinäpäinen karvaltansa, ja maultansa katkera, joka kuhutaan Myrrhaksi, ja joka on siitä luonnosta, että koska kuolleita sillä voijellaan, niin heijän ruumiit ei ikänäns mätäne. Kuivattunna niin Myrrha on vaksin eli pihkan näköinen. Tästä tehään eteläisimmissä maissa hyvin haisevaisia voiteita, joilla vaimoväki voiteloo hiuksiansa, soahaksen heitä kiiltäviksi ja hyvänhaisuviksi. — Nännäriepu (korsett) on yksi semmoinen pieni riepu, jolla tytöt peittelöövät rintojansa (schalett) — Virsu, Sandal, fotsäla. Vajuis'n, t. vajuisin e. vaipuisin.

[155] Tässä niin kuin myös seuravaisessakin Odessa, on Anakreon sillä suloisella ajatus-juohtumuksellansa kuvaillut miehen että vaimon täyvellistä kauneutta, ruumiinsa puolesta. Tätä hään toimitti sillä tavalla, että hään oli käskevänänsä yhen maalarin piirittämään hänen pois-olevaisen tyttönsä kuvaa, hänen muka puheensa peällä. Tätä tehessä, niin soapihaan sillä välillä tilaisuutta että ite (puheellansa) kuvailla kultansa. Se on meistä varsin vaikee sanoa, pojan — vainko tytön kuvan, hään tieti kauniimmaksi. Mutta jos meillen oisi lupa jotaik muistuttoo, niin se on meijän mielestämme merkillinen, ettei Anakreon mainihte niitä paikkoja, jotka meijän luultaksemme ovat ne kaikkiin kauniimmat neijoisten jäsenistä, nimittäin heijän nisut ja nännät. Eihään hampaitakaan nimitä, eikä monta muuta paikkoo, jota hään vasta pojan ruumiissa hoksaisi. — Tietävä, snillrik, genialisk. — Tekiä, Konstnär, Artist. — Rhódos oli yks Soarimaa Kypron soaresta luoteeseen, jonka ensimmäiset asukkaat sanotaan olleen Apollon lapsia. Rhódilaiset olivat niin kuuluisat heijän maalaamisensa, piiriitämisensä ja kuvailtamisensa kautta, että heitä luettiin silmän-keäntäjöiksi. Senpä tautta Anakreon kuhtuu maalamista, Rhódin konstiksi; koska se oli sieltä ikäan kuin kotoisin. — Näyttämätä, t. näkemätä. Tämä on kahappäin otettava; sillä Anakreon tahtoi että Piirittäjän piti Tyttöänsä tietämätöinnä, ja hänen pois ollessansa, valmistamaan hänen kuvansa; ja että tyttökin piti olla tietämättömyytessä tästä hänen piirittämisestänsä. Molemmat eivät soaneet niinmuotoin olla toisen nähtyvissä. — Taivollaisi, t. konstillaisi. — Varusta, omhvälf, krinqgjut, beskugga. — Käppyrä, e. käkkärä, kähärä, lock. Ruotiksi niin oisi: bestugga med mörka lockar, den, från de rodnande kinderna, höghvälfda, mjelthvita pannan.Elä yhtä, eikä kahta silmän väliä vetele, on merkihtevä sitä, ettei hänen pitänyt vetämän hänen kulmakarvojansa aivan yhteen, eikä taas liiaksi heitä toinen toisestaan eroittoo, vaan että tämä heijän väli piti oleman, niin kuin tytölläkin: pikkuruinen piiramatak, smått, chateradt, lätt bessuggadt — eller (efter orden) att blott ett litet ställe vore obeskuggadt. — Silmän karvan karvallista, af samma färg som ögonbrynen. — Athénellä, eli Minervalla sanottiin olevan mustat, tahi harmaansinisiet silmät, sen tautta häntä myöskin kuhuttiin glaukopio (sinisilmä). — Kythäre, t. Vénus. — Peitho (t. Ruomalaisten Suada) oli mieliviettelemisen, syväntaipumisen ja hyväpuheliaisuuen jumalatar; joka on Suomalaisten Sukkamieleen verrattavana. Tässä on puhe: että Piirittäjä tekisi kuvallensa hunajasta huulet, ikään kuin Peithollakin, että hänen suussa olisi sanan suloisuutta ja puheen laupeutta; ja vielä siitenkin, että hään tekisi heitä niin ihannaiksi ja mielenvietteleväisiksi, että hyö ei ainoastansa oisik suuta houkuttelevaisa (kysstäcka) mutta myöskin suuta tahtovaisia (räckande sig efter kyssar) — yks verratoin vertaus. Peittele, öfverhölj, kasta öfwer henne, neml. med lätta penseldrag. — Punapurpurin hame, en skir skarlatans-slöja, en purpur-robe. — Että pinta pilkistäiksen, att hennes hy, eller hull, skulle liksom bryta sig derigenom, d.v.s. genomskina. - Olkaan! Håll! Hållupp! nog nu! — Keksin t. äkkäisin, oivalsin, förmärka, hastigt blifwa något varse, och att dervid likväl igenkänna det. — Koht' on kuva kielellissä, t. Kohta on kuvakin puhuva.

[156] Tässä ei ouk kysymys, että kuvailla yhen täys-kasvanneen miehen; vaan yhen morukaisen, nuon 14 vuotisen pojan. Se on kaikillen tietty, ettei Greekkalaiset pitänyt nuoria hyvänäköisiä poikia tyttölöitä halvempana. Hyö rakastivat kauneutta ja jäsenien järjestystä (proportion lemmarne emellan, sköna former) sekä miehessä että vaimossa, ja näiten verrattaissa, pitivät aina pojan ruumiin täyvellisempänä ja kauniimpana kuin tytön. Se luettiin heissä kunniaksi, että olla tällainen nuori mielenviettelevä poika, kuin myös että häntä hyväillä ja mieluisteila. Bathyllos oli yksi tällainen poika, jonka ihanaisuus ja nuoruus mielytti Anakreonia. — Ei suinkaan muuten, kuin koska myökin järähtämätä ja hervottomat seisomme kuvoo kaunista kahellessamme. — Piät, m. hiuksen-päitä; — Säistäviksi; stjerngnistrande, glänsanbe, strålande. — Palmikkoillen panemmatak, t. "ilman konstin koitamatak"; sillä hään tahtoi, että hänen hiuksensa piti maata omassa mielivallassansa. — Niin kuin kiärmeet kiännellessään t. "maon mustan muotoisia, kasteheesen kauniheesen", som ett par swarta drakar, utsträckande sig i den sköna daggen (som låg utgjuten öfver hans panna) — Romal. Mars e. Greekal. Ares oli soan-suojelia ja julmuuten jumala. Häntä sanottiin välisten Zeuksen pojaksi, välisten toas Krónon. Anakreon tahto että kuvantekiän piti tekemän silmät, yhthaavan sekä tuliset ja uhkavaiset (kuin Marsin) kuin että myös leppeet ja mielittäväiset (kuin Venuksen). — Kypris t. Kythéreija. — Untuiset t. utuiset, fjuniga, hään tahtoi että posket piti olla punaiset kuin Ruusut, mutta kuitenkin piti heissä löytymän pieniä pehmeitä karvan-juuria, joka toimittais että hänessä oli miehen luontoa. — Punakkaat, med hög rodnad, rosenröda. — Aidós (Rom. Púdor t. Verecundia), oli kainuus ja kainustaminen, kuvailtu piijan kuvassa. — Pehmiämmät, t. puheliaiset, mieluisammat. — Kieletöinnä kielellissä, ehuru mållös, likväl talande. — Adonis oli yksi kaunis nuorukainen, joka oli niin suloinen, että Venus ite suostui häneen. Vaan koska hään mieluisasti miilusti metässä petonpyytämisellä, niin Venus usein varotti häntä kavahtaaksensa tällaisia siivottomia ja henken-vaarallisia huvituksia. Mutta Adonis, joka oli Hippaa hilpiämpi, ei ottanut korviinsa tällaisia kuiskutoksia, vaan hiiskutti aina synkiöissä, Hallan parran laitumilla. Niin tapahtuipa kerran, että koska hään keihäällänsä oli pannut Karjun (vild-svin) kellelleen, niin hään ajattelemattomuutessansa (af oeftertänksamhet) lähestyi häntä, niin että tämä aika yötyr, joka jo oli henkensä vähällä heittämässä, sai häntä torahampaillansa toukanneeksi. Kuultua tätä, lennätti Venus sinnek hänen avuksensa, vaan hänen kultainen oli jo kuolemallansa. Eukko kantoi kahmaloillansa sulhaistansa kukoisto-paikkaan, jossa vuohenkukkaiset tulivat punasiksi hänen verestänsä. Näistä ryvetyistä heinistä kasvatti Venus hänen muistoksensa ne kukat, jotka vielä nytkin kuhutaan Adónit. Että lepyttää Jumalat Adonista vastaan, lupaisi hään puolen siitä soavusta siasta Zeuksellen, ja toisenpuolen Proserpinallen, joka oli Tuonen neito. Kostoaksensa tästä hyvästä työstä, lupaisi Jupiter että koska Adónin sielu oli puolen aastajan manalassa moanut, piti hänen piästättämän häntä Olympiin eli taivaiseen. Mutta jos Adonis lopetti päivänsä näin ouvolla tavalla, niin hään alotti elämätänsä vielä ouvommalla. Sanotaan että Myrrha, kuninkaan Kinyran tytär Kyprin saaresta, oli ollut sekä hänen äitinsä että sisarensa. Sillä ehkä monet kosiat kävivät hänen luonna, niin tämä nuori neito ei heihin mieltynyt. Syyn tähän taipumattomuuteen ilmotti hään viimeisellä vanhalle vartiallensa ja imettäjällensä, (amma) sanoissaan muka lapsen tyhmyyessä, että hänen oma isänsä oli hänestä rakkahin. Kuultua tätä hämmästyi ämmä, ja uhkaisi ja peloitti häntä poisluopumaan näistä hänen turhista ajatuksistansa. Josta tyttö niin pölestyi, että hään oli hirttee ihtensä. Että jälleen lepyttää häntä, taipui tämä vanha Vappo hänen puoleesek, ja täytti asian niin, että isä pimenpiässä likisteli omoo tytärtänsä. Mutta koska hään viimein sai tämän tietäkseen, niin hään vihapäissänsä tahto lastansa tappoo. Mutta Myrrha piäsi karun-jalalla pakoon Arabiaan, jossa hään uuvuksissa tästä pitkästä kuljeskelimisestansa, ja katuava syntiänsä, rukoili Jumaloita, että hyö tekisivät häntä yheksi järjettömäksi kappaleeksi, ettei hänen rikoksensa kautta muita vainutettaisi, ei eläviä eikä kuolleita. Jumalat kuulivat hänen anomuksensa, ja muutti häntä yheksi vaivaseksi kasvavaksi pensaaksi, joka vielä nytkin hikoiiee tuskansa ja vuotattaa kyyneleitänsä, joita kuivettunna pihkaksi vielä nytkin kuhutaan myrrhaksi; ja josta jo ennen on puhuttu. Vaan ikään kuin hään oli muuttumassa, niin silloin hään myöskin oli synnyttämässä, ja synnytti Adónin, tämän suku-rutsauksen sikiän.

Hermés, t. Ruomal. Mercúrius, oli Zeuksen ja Maijan poika, ja viekkauen ja sukkelaisuuen jumala, jonka tähen häntä myös piettiin kauppateon ja käskynkäymisen esimiehenä. Häntä kuvaeltiin nuorra miessä, jonka ruumiissa ei vielä ollut uron uhkeutta, eikä miehen miehullisuutta, vaan pojan kauneutta ja vireyttä. — Polydeukos, t. Pollux. Hään ja Kastor olivat veljekset ja kaksoiset. Heijän äiti oli Leda, kuninkaan Tyndareon tytär, jonka Jupiter oli Jouhtenen huamussa makuuttanna. Lapset olivat kumpaisetkin aika sotiat, Vaan Kastor liehui hevoisillansa, ja Pollux poluisti jaloillansa — eihään hänellä silloin mahtana olla kehnot reijet? Heistä sanotaan että hyö olivat keskenänsä niin rakkaat, että koska ainoastaan Pollux laskettiin taivaiseen, vaan Kastor sysättiin Tuonelaan, niin Pollux rukoili Jumaloita, että hyö molemmat vuorottellen piti suaha olla yhen päivän taivaassa, toisen tuonelassa; johon Jumalatkin suostuivat. Heijän muistoksi niin yksi tähtisikeri kuhutaan heijän nimellä, Castor ja Pollux e. kaksoiset.

Dionysios t. Bacchus josta on jo ennen puhuttu, kuvailtiin, niin kuin yksi nuori ja rikoisa mies, jonka ruumiissa nähtiin yhtaikoo sekä miehellistä kauneutta, että vaimollista pehmeyttä; erinomattain peässä, rinnassa, mahassa ja ohimuksissa, jotka olivat melkeen kuvaillut kuin tyttölöillä. — Sull' on konsti kohtalainen. Näillä sanoilla Anákreon ikään kuin moittii sekä kuvantekiätä että hänen konstiansa, koska hyö ei taitaneet osottaa hänelle Bathylluksen selkeä. Nämät hänen puheensa ovat aivan viekkaat, sillä kyllä hän tiesi, että se oli muka mahotoin yhellä puolella kuvaella sekä selkee että kasvot. Minkä tähen hään kiitti selän paikkoo parraaksi, on sanomatoin. — Päivän kuva, merk. Apollonin kuvoo, joka oli Phidiaksen tekämä, ja pietty kauniimpana kaikista, jotka oli ihmisten käsistä lähtenyt. Yks toinen kaunis kuva Apollosta seisoi hänen temppelissä, Palatinuksen mäillä Ruomissa, ja oli tehty Scópalta. Näillä sanoilla tarkoittaa Anakreon, että Bathylluksen kuva kuitenkin hänen mielestä oli monta parempi. — Samos oli yksi saari Aigajin meressä Epheson kaupankin kohalla, Jonian rannalta luoteeseen, josta tämä Bathyllus oli kotoisin, ja jossa myös Apollo t. Phoibos (sillä hänellä oli monta nimeä) palveltiin ja kunnioitettiin. Sinnekkiin Anakreon käski tämän kuvantekijän samoamaan, ja siellä maahan hakkoamaan Jumalan kuvoo, ja panna Bathylluksen hänen siaansa, niin kuin hänen muka mielestänsä, parempi.

[157] Tässäkin tunnet Anákreonin suloista Runosukkeluutta ja kielen-mieloisuutta, laulaissa rakkauen ja haluijen hautoamisesta, ja sikiämisestä. Ne joihen syvämmet ovat sytytetyt, ja joihen povet rakkaus kerran on polttanna, hyö ehkä paraittain tunteevat temän éron sikiämisen.

Niili, on yks niistä suurimmista kymistä meijän maailmassa; kulkessansa Egyptin moan läviten, sonnittaa hään, ja tulvallansa teköö viljakkaksi koko valtakunnan. Hänessä löytyy myös ne Krokotiiliksi kuhutut kummat meren-kapeet, joista jo Juonaskin puhuupi. Näissä maissa nähään piäskyisiä kaiken vuosikauven, vaan liioitenkin ja koko kummasti, silloin kuin talvipakkaiset panoo pohjoisia maita. Tästä on jo vanhuuesta se puhe tullut, että meijänkin peäskyiset muuttaavat talveksi Niilin tienoillen. — Memphis, oli yks suuri ja kuuluina kaupunki Niilinkymin korvalla, eli siinä huarukassa tahi pohjukassa, kussa hään hajoittaaksen kahteen suuhun. Nykyisin kuhutaan häntä Alcayrum.

[158] Ei ou vielä Teijon Laulaja lakkanut laulamasta! vielä hään meitä ilahuttaa hänen monenkokkaisella ja sulosuottaiseila (stämtsamma) lausuttamisella. Tässäkin hään antaa meillen tilaisuutta, että käsittää hänen monenmutkaiset ajatokset, ja hänen aina ilolla ja riemulla täytetyn syvämmensä. Se näyttää ikeän kuin tytöt oisivat kiusanneet häntä ilmoittamaan heillen kutka kaikki hään oli eläissänsä likistänyt ja saattanut saaliiksensa (eröfrat). Piästäksensä heijän kysymyksistänsä; ja tiiustajoihen silmiä ja kuulustajoihen korvia lumotaksensa, oli hään heillen ilmoittavoinaan tiältä-tuolta tuttaviansa. Näitä luetessa anto hään heijän tietee, että hänellä löytyi kultaisia ympäri koko maanpiiren, kussa vaan nuoria neitoja liene. Näin losujansa lasketessa, saivat hyö kukin pitää totena mitä tahtoivat; ja Anakreon näyttii heillen irvistämisellänsä ja pilkka-puheillansa, että hyö olivat kaikki muka yhteläiset, jos otti heitä Greekasta tahi Persasta.

Kannat, merkihtee "lehenkannat". — Miävätellä, m.y.k. luetella. — Nimikko, t. mielentieto, mielenvietto, mielenhauta (älskarinna) — Athénai, oli yks kaupunki Attikan niemellä Greekan maassa, jolla oli oma hallitus ja asetus. Tämä kaupunki on monestapäin kahottava, kuuluisampana kuin on ehkä muailmassa ollut. Tästä läksivät, ja tässä syntyivät ne miehet, joita oppinsa ja viisautensa puolesta meijän vielä nytkin tulee kiittää, että hyö ovat saattaneet valistuksen moailmahan. Tästä ne taitavammat taiturit, kavaltajat ja maalarit, joihen töitä ja tekoja meijän vielä nytkin täytyy ihmitellä; tästä ne uhoimmat ja urhollisemmat sotasankarit, joihen nimet saattivat Persan ja Aasian valtakunnat vapisemaan. Sanalla sanottu: Athen oli se paikka, jossa Oppi, viisaus, tieto ja taito harjoitettiin ja saivat alkunsa. Ja josta hyö siitten ovat levinneet ympäri koko maailman, ja ylösvalaisnut tätä ihmisen sukukuntaa. Kékrops oli tämän kaupnnkin perustaja, Solon sen Lainlaittaja, ja nimensä hään oli suanut Pallas Atheneltä, Viisauen Luonnottarelta. — Korinthos, oli myöskin yks niistä kuuluisammista Greekan kaupunkiloista, se oli piäkaupunki Achaijassa, ja kauppansa ja rikkaisuutensa suhteen aivan mainittava. — Lesbos oli yks saari Aigajin meressä, Aasian puolella, ja Ajolian rannan kohaila. — Jonia ja Karia olivat maakuntia vähässä Aasiassa. — Mitäs! m. mitäs joutavia! (on joku hänelle sanova, kuulessa hänen loruja — vaan Anakreon lausutteli ehtimiseen). — Syria oli muinon yks kuuluisa valtakunta, Keskmeren itäpuolimmaisesta lahesta itäiseenpäin, johon Phænícia, Palæstina, Juda, Samaria, ja monet muut maat oli kuuluvia. — Lu'ussa, t. luvussa. — Kanaiset, t. neitoiset, jotka olivat muka hänen nimikot. — Kanópos, oli yksi saari Niilin virran suussa, Egyptin maassa. Muutoin oli yks kaupunki samalla nimellä, josta puhe kävi että hänen tytöt olivat miehiin taipuvaisia.

Gádes, oli yksi saari joka makoa heti ulkopuolla Gibraltarin salmee, ja josta Cádiksen kaupunki on nimensä suanut. Greekkalaiset eivät olleet käyneet tätä paikkoa etemmäksi luoteeseen, ja pitivät sitä sen eistä maailman kaikkiin iärimmäiseksi rajaksi luoteeseen. Báktros oli yksi kymi Schythian maassa, josta Báktran kaupunki ja maakappale ovat nimensä suaneet. Nämät ja Indian maat olivat toas ne viho-viimeiset maan-eäret, jotka iässäpäin olivat heillen tietyt. Sillä muotolla tahtoi Anakreon julistaa, että hänellä oli nimikoita ja kultaisia ympäri maailmata. Silloin se puhui leikkiä, vaan nytpä tuo toeksi käynöön, koska 2000 aastaijan kuluttua, löytyy häntä rakastavaisia — myös Suomessakin.

[159] Nossis, oli yksi neito Greekkalaisissa, joka oli kuuluisa Runon-sepitär (poetissa). Hänen elämä-kerrasta ei tunnetak muuta, kuin mitä hään ite on meillen ilmoittana, ja joka on aivan vähä. Hään oli syntynyt Lokrin maakunnassa, joka makais Aitolian ja Phókin välillä. Hänen äitinsä oli Theophila Kleochan tytär; vaan isästänsä hään ei puhuk mitään. Hään eli nuon noissa Olympiadissa, tahi 312 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä. Hänen Runon-teoistansa ei ouk muuta jälellä, kuin 12 Sanausta. Mityléne, oli peä-kaupunki Lésbon soaressa, jossa Ajolinen kansa asuskeli. Tämä kaupunki on kuuluisa niistä monesta oppineista miehistä, jotka oli hänessä syntyneet. Nimittäin Pittakos (yksi niistä seihtemästä Greekkalaisten peä-oppineista), puhelia (rhetorikern) Diophánes, tarintaja Theophánes, tievustaja Theóphrastos, sotia, Runoja Alkaios, ja ne molemmat Runottaret Erinna ja Sappho. Tässäkin Epikuros asetti opistonsa 32 vuotta vanhana, ja tässä oli Aristoteleskin kaksi aastaikoa asuskellut. Nykyisin kuhutaan tämä kaupunki, Metelino. — Runoja, Sångare, Sångerska — Runojoin nimikko, Musernas älskling.

[160] Erinomattain Plutarchos ja Strábo, jotka sanoovat, ettei moailmassa, (niin kauvan kuin hyö muka muistaa) ouk löytynet sellaista vaimoa, jota Sappho oisi taitana kuhtua vertaiseksensa.

[161] Eli hään eli niinnä aikoina, kuin Nebukadnézar oli kuningas Babiloniassa, Alyattes Lydiassa, Tarquinus Priscus Ruomissa, ja jollon Sólon julisti lakinsa Athénissa.

[162] Adónikon värsyssä luetaan kaks niveltä, joista ensimmäisessä on yksi Dactylus; toisessa yksi Choreus.

[163] Hymni, kuhuttiin Greekkalaisissa kiitos-runo Jumaloillen, tahi yksi virsi jossa heitä ylistettiin ja kunnioitettiin. Avuksensa huutava rukoilee Sappho tässä Hymnissä että Aphrodites mahtaisi taivuttoo hänen pojansa mieltä häntä kohtaan; ja sytyttää hänen syvämmeen halua ja rakkautta. Venus tuli vaunuillansa, valjaillansa ja varpuisillansa tiiustelemaan mikä häntä vaivais. Suatua tätä tieteksensä, lupaisi hään hänen mielensä myöten pakottamaan hänen rakkahansa häntä rakastamaan. — Dionysios Halicarnasseos, puhuttaissa Greekan kielen suloisuuesta ja kauneuesta, on esimerkiksi ottanut tämänkin Sapphon tekemän runon, joka sillä tavalla on tullut kavotuksesta pelastetuksi. — Kaik'haltias, e. kaik'hallihtia kuhutaan Venus siitä, että hään sillä vaimollisella kauneuellansa vallihti sekä taivasta että jumaloitakin. Myö ei olla tahtona kuhtua häntä kaikvaltiaksi, koska myö sillä sanalla kunnioitamme meijän Jumalatamme. — Taivaan lapsi, m.y.k. Jumalan lapsi; vaan koska meijän maassa ihmisiäkin mainitaan tällä nimellä, niin olemme myö kahtona tätä toista paremmaksi. Että taas kuhtua häntä Zeuksen lapseksi, niin kuin perustuskielessä tehään, niin silläkin nimellä ei ouk mitään jumalisuutta meijän korvissamme. Toisinaan kyyhkyiset, toisinaan Jouhtenet, toisinaan toas Varpuisetkin valjastettiin Venuksen vaunuin eteen; sillä hyö olivat kaikki häneltä omistetut. Varpuiset heijän himonsa suhteen, koska hyö aina ovat niin tahtovaiset; Jouhtenet heijän kauneutensa suhteen; ja kyyhkyiset heijän rakkautestansa. Ehkä myös Sappho joka itekkin nyt oli varsin ottamaisillaan, ja rakkauen himoissa tuskaantumassa, variten vasten valihti Varpuisia valjastaksensa (till sitt an-span), Koska heillä kuvailtiin tällaisia tuimia himoja.

[164] Myö olemme koittaaksemme ottaneet että Suomentaissa tämän Laulun, sovittaa, ja kielellämme omistaa ei ainoastaan hänen Greekkalaista Runontapa, mutta olemme myöskin tavoittaneet Ruohtalaisten ja Suomalaisten Runon-taitoksia; ja yhtä hyvin muka sisälläpionkin nouattanut. — Tämä syvän liikuttamisensa suhteen aivan merkillinen laulu, jonka Loogius on meillen säilyttänyt, osottaa aivan julkisesti vaimon mielikarvaisuutta, koska hään toisen rakastamista katehtii. Mahotoin on ehkä ollut miehelle tätä näin kuvailla — ainoastaan vaimot, hyö sen paraittain tainnoon! mutta ei heistäkään muut ehkä kuin Sappho. Puhuva rakkauen suloisuesta ja mielen-huvitoksesta, nähtyä Neijon viettelevän aikansa pojan kultaisen sylissä, — rupeisi hään rutosti surkuttelemaan omaa onnettomuuttansa, muistelessansa muka mielivietteliänsä. Vaan hään ei valittanut vaivaansa kujertamisella eikä ruikuttamisella. Tuntiissaan tämän tuskan tuimeutta, tuli hään ikään kuin mieli-hurjaksi; vaan kohta perästäpäin vaipui niin hervottomaksi, että hän pyörtyi, ja oli menehtymässä. Jota kaikkia hään on virressänsä somahimmilla sanoilla sovittanut ja kuvaellut. Niin antaapi hään meillen tiion siitä raskaasta murheesta joka syöpi petetyn piian sisukset; ja on sillä ikeän meiltä kuin anteeksi anova, jos hään jolla oli lopen paljon syvämmen-lempeyttä ja mielen-helleyttä, tuli tuskassansa pahoin käyttäneeksi.

Monet ovat myös koittaneet, että kielellänsä tehä tätä laulua laulettavaksi. Catullus on Latinaksi häntä käytettänyt, Boileau ja de Lille Franskaksi; Ramler, Overbeck, Grevi a Stolberg paitsi muut, Saksaksi; Paykull, Tranér, Resnér ja Retzius Ruotiksi, j.n.e.p.

Koko ensimäisessä värsyssä, ja vielä ensimäisessä sanassa — toisessakin, kehuupi Runotar tytön tuttavan huvitusta, hyveä hyväilessään, ja rakastansa rakastaissa. Vaan siittenpä hään kohta rupee puhumaan omasta mielipahasta, koska juohtui mieleen mitenkä hään oli hyljätty pojaltansa.

[165] Pindus, oli yksi vuori Thessalian maassa, jota eroitti Akarnánia Aitolian maasta, ja joka oli Apollollen ja hänen runo-neijoillensa pyhitetty. — Pindin kukka, m.y.k. "kunnollinen runo", joka olisi Apollollen otollinen. Perustus-kielellä seisoo Piërin kukka (rodon ek pierias) joka meijän kielellä kuuluu ouvollen, vaan merkihtee yhtä. Sillä Piërus oli myös yksi aivan suloinen vuara Thessáliassa, joka kantoi Makedoniahan päin, ja joka niin ikään oli Runo-niekkoillen omistettu.

[166] Neito viettelee tässä yötänsä yksinään ja kahtoo sitä pitkäksi, koska hänen mielitietonsa ei ollut yön syvämmessä häntä kohtana, niin kuin rakkain tapa on; Ikävöissään kaipaa hään, että hänen levottoina piti näin yksinänsään vuoteella vullotella. Hephaestion, on pulmissaan sanoin mittamisesta, saattanut meillen tämän Sapphon sanan.

[167] Sappho rukoilee että itekkin Kypris tulisi hänen juhlalisellen juominkillen, ja hänen tuttavaisten joukossa olisi pullon pullistaja ja viinan virvottaja. Athenaeus on kymmenenessä kirjassansa tätä kirjuttanut.

[168] Toiset ovat lukeneet tämän Sapphon sanan, näin:

    "Äiti kulta! en nyt taija kunnollisesti kutoo,
    Sillä Vénus poikihiin hään vietteli mun mielein."

[169] Tamä pieni ja aivan sukkelasti tehty pakina, koska piikuus on jää-hyväisiä tytöllen heittämässä, luvemme Demétrion Phalereon kirjassa, puheliaisuutesta (om vältaligheten) ja on siitäkin arvon meiltä ansaitseva koska se on tytönkin oma tekemä. Tämä, kuin myös se VII:es ja VIII:as sipale ovat lohaistut (Excerpterade, utplockade) Sapphon hiä-lauluista, joita Lesbon tyttäret aina laulelivat häissä ja hiä-pioissa. Vaan jotka varsin suureksi vahinkoksemme, ovat ynnä muitakin hänen laulujansa, joutuneet hukkaan. Näistä hänen hiä-veisuista, on Theokritos ehkä puhuna, koska hän Helenan häistä sanoopi: "Tärnorna sjöngo, och stampade takt till sången med snörda Fötter: ett dön upphof sig i salen af brudliga sången." (Tranér.)

[170] Sappho rukoilee näillä sanoilla, ettei Jumaloihin pitänyt painaman murheita hänen syvämmeensä; sillä maailman surkeutta ei ollut luotu Runojoillen osaksensa. M. Tyrio on tätä 8:ssa puheessansa säilyttänyt meillen.

[171] Tämä lyhyt palainen, on yks lykyntoivotus sulhaisellen, Sappholta. Hephaestion ja Dionysios Halicarnasseus on tämän meillen toimittana. Lanko e. Vävy, m. tässä Sulhainen.

[172] Hephaestion ja Demetrius Phalereus ovat kertoineet nämät Sapphon sanat, jolla hään osottaa sen hiärän ja hälinän (stoj och buller) kuin hiät matkaan saattaa morsiammen talossa, jossa ei eneä ne vanhat katokset kelpaa; vaan kaikki pitäis olla uutta ja kaunista. — Lysti on kahtoa miten ihmiset kaikkina aikoina ovat olleet yhelläiset. Yhessä Virolaisessa runossa toimitetaan tätä tyttölöihen hälinätä sulhaista nähessään, aivan somasti, sanalla:

    "Neitsit, neitsit peigmees tuileb!
    Laas tulla, laas tulla!"

[173] Sappho naurahtaapi tässä ja irvisteleksen maan-tytöllen joka kaupunkiin tullessaan avo-suunna ällisteleksen, eikä muista hämmästyksessänsä laskea helmojansa alas, jotka hään kantoi kainalon alle kääritynnä. — Sillä se oli Herroissa ja kaupunkiloissa tapa jo niilläkin ajoilla, että piikäväki piti pitkiä, aina kantapiahän ylettyväisiä helmuksia, mutta talonpojissa pitivät lyheitä körtiä, ja vielä siitenkin niin panivat heitä papeloillen vyötäisiin asti, kuin läksivät mihin matkaan, ettei heistä pitänyt olla heillen vastuksia; niin kuin vielä nähään meijänkin talonpoijissa. Athenaeus ja Eustathius on meillen tätä toimittanut. Taitaisi myös olla:

    Kuka on tuo tyttö hupsu,
    Joka nauraa eikä laske
    Hamettansa alemmaksi? (t. kantoin asti)

[174] Sappho rukoilee että hänen mielihautansa piti ies unessansa hänellen ilmistymän; ja pyytää, etiä hään seisahtuis pikkuisen hänen nähtyviinsä, niin että hään mahtaisi ihastua hänen silmästänsä. (Athenæus XllI kirjassansa).

[175] Aivan lyhykäisesti ja somasti sanoopi Sappho tässä, mitenkä hään oli onnellissa olevoinnaan, koska hään unessa makasi Venuksen vieressä; ja hänen kanssa kuiskutteli, (Hephaestion on tämänkin pannut muistiin)?

[176] Näistä heijän töistä ja toimista tulemme vasta-päin antamaan selvempää tietoa. Ja taijamme nyt ainoastaan nimittää, että hyö ovat ruvenneet enemmin kuin myö harjoittamaan kieltänsä ja omaa puhettansa.

[177] Viron-kieli on vanhuuesta yhtä kieltä kuin meijänkin, ehkä se nyt ajankululla on joks'-kuks' osaks' erkanut; Sitä kuhutaan vielä nytkin meijän moassa, Vironsuomea. Että tuntea Suomen kieltä vaan olla Viron kielestä tiätämätöin, oisi yhtä kuin että kirjasta tuntea suuret nenät (puustavit) vaan ettei eroitto pieniä.

[178] Tämän ja sen jälkimäisen laulun kirjutin minä Virolaisilta meri-miehiltä tänä kevännä, tässä Tukhulmissa. Hyö sanoi olevase orjia(?) Kattein Ungern von Sternbergin alla, Hiiomaalta (från Dager ort). Mitä heijän kielestä tuloo, niin se oli melkeen yhellainen kuin meijänkin, niin että ymmärsimme toisiamme hyvin molemmin puolin; ehkä muutama sana meitä eroitti. Jos muualla Virossa puhuttaneen samoa kieltä, on tietämätöin. (Thomas Piritson jolta minä tämän laulun kirjutin, sanoi olevaase kotona Hakaisten kylästä, Reikin pitäjästä, Hiiomaalta). Koska minä en varsin tunnek mitenkä Viron kieltä kirjutetaan, niin minä kirjuttelin tätä, niin kuin puhuivat. Nämät laulut ovat sanoistaan ja luonnostaan varsin meijän Runon tapaiset; heijän laulamus ei ollut sen pitempi kuin 8 polvea kaikkiaan, jotka laulettiin neljässä nivelessä; mutta vaihettiin sillä tavalla että koska värsyssä oli 10 niveltä (niin kuin usein olikin) niin silloin kukin polvi, ensimmäisessä nivelessä, laulettiin kahesti. Herra Soiton-johtattaja (Director Musices) ja K. kirjuttaja Drake oli kyllä hyvä-tahtoinen pistämään heijän laulamuksia paperillen; ja Herra Stömmer kuvailemaan heijän muotot ja voatteen-parit.

— Lits, merk. "imisä koiraa, narttua, naattua', napiaa, naviaa," — Söitma, m. "männa, samoa, matkustoo." — Isse, t. issi, m. "ite, itse, ihe, itte", muutamissa paikoissa Savossa, niin kuin Juvalla ja Mikkelissä, sanotaan myös, "ise." — Tui, G. tuie, t. tuikenne, tuike, tuvvikenne, m. "kyyhkyinen, tuuva" (Dufwa). — Sant, G. Santi, m. "huono, hieno, heiko, pieni." — Mautlema, m. että hään pani heitä suolaan; muutoin tämä sana ei löyvyk Virolaisissa sanan kirjoissa. — Kiim, G. Kiimo, m. "kiima, himo, halu." — Käp, G. käpa, "kynsi, jalka, käpälä, käpy, käpälö." — Pihta, "peälle" (?) — Eka, t. igga, "joka" — Perra, "peru, maa, pohja, peräkunta". — Saare-valla t. sare-ma, m. Öselin soarta. — Ninna, "nenä." — Peig, G. pejo, t. peigmees, pejoke, m. "sulhainen, ylkä". — Kai, t. katri, trino, kats, kaddo, kaddi, triin, "kaisa, katrina". — Vanuka, m. "pieksu, kurppoinen, lapikka." Ei tämäkään sana löyvyk Hupelin Virolaisessa sana-kirjassa. — Söitit, söitja-saapat, "ratsa-saappaat", rid-stövlar. — Kövva, "kova, vahva." — Röhma, "rahkeet." — Händ, G. hänna, "häntä." — Härgs, G. härja, "härkä." — Jöttaat, t. juhtmeköisi, m. semmoisia nahasta tehtyjä hiihnoja tahi köysiä joilla härät ja juhtat sioitetaan ikeeseen.

[179] — Kes, G. kelle, kenki, "kulta, ketä, mikä." — Tänna t, tännä, "tänäin, tänäpäivänä, tähän." — Taat, G. tade tadi "isä, toati." — Vend, G. venna, "veljä, veiko." — Vain, t. vaino, "viha, vaino." — Akkama, t. hakkama, "aikomaan." — Kuju, t. kojo, "kotiin, kotiisak." — Tässä mahtaa olla muutamat värsyt poisheitetyt, koska poika jo tuli soasta kotiin. — Hal, G. Halli, "harmoo, hoale." Halli, kuhutaan sekä Suomessa että Virossa yksi harmo-karvainen koiraskape, e.m. koira, hevoinen (svimmel). — Körb, G. körbi, kuhutaan Virossa ylesi ruunikarvas hevoinen (brunte), koska ei meillä ouk siihen sopiva sana, niin otamme heijän. — Oue, t. oue, piha, kartano. — Välje t. välja, ulos. — Odde, G. öe, sisari, sisko. — Ultus-äär, "voatteen-kaista, liepi" (klädes-lift) — Kuub, G. kuue nuttu, takki. — Pallistus, "ompelus, piärmäys". — Rättik, G. rättiko, "voate, huivi, riepu, rätti". — Kas, "kos"; Suomalaiset panoo sitä sanan lopulla. — Armas, G. armasa, "rakas, suloinen, armas" (sisko kysyi jos hänell' oli akkakin soassa) — Naene, G. naese, "vaimo, avio vaimo." — Kaas, G. kasa, "akka, puoliso, toveri" (tästä lie ehkä Suomalaisten sana koaso virunut). — Kehha, t. kehhä "ruumis, roato." — Körts, G. körtsi, "kapakka, krouvi, juoma-paikka, juotto-pöytä" (skänk). — Rog. "ruoko, pilli, kaisla". — Äk, t. äkke, äkki, äggel, häggel, "karhi, äes". Syy, minkä tähen sanat Vironkielessä ovat niin erinäiset ja moninaiset, on se, että kirjutetaan kumpaisellakin puheen murrella; sekä Dorpatin että Räävelin. Myö tahomme eroitto heitä nenillä d. ja r.

[180] Tämä Viron laulu on oiettu Joh. Henr. Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache, 11:sta osasta, p. 142. Se on yksi niistä kauniimmista Virolaisten vanhoista Runomuksista, erinomattain hänen murheellisen ja lapsi-rakkaallisen luontonsa suhteen. Herra Rosenplänter on ansainut moamiehiltänsä että muilta oppineilta ja kansoin tiiustajoilta suurimman kunnian ja koston siitä hänen kiivautestansa, jolla hään on ahkeroitannut tarkemmin tutkistella ja harjoitella Viron kieltä ja vanhoo runomusta. Se joka tahtoo tuntea näihen meijän noapurittein oppimusta, niin ostakoon tätä hänen äsken mainittua kirjoa, josta jo 16 osoo on ulos-annettu (ensimmäinen v. 1813, viimmeinen v. 1826). Kukin osa on nuon 8 arkkia kokonaisuueltaan, ja maksaa 5 Ruplaa paperissa hankioillen; mutta niin kuin hään on ite minullen kirjuttanut, niin halvenetaan tätä hintoo sillä tavalla, että se joka ostaa koko kootuksen, niin sille annetaan puolella huokiamalla, ettei kieliin eikä kansoin tiiustajat mahtaisi säikähtyä siitä korkeasta hinnasta, johon hyö nyt jo nousoovat. —Kuin se. Se Viron kielessä on yhtä kuin "sie, sä, sa", meijän kielessämme, mutta Virolaiset tarkoittaavat sillä myöskin articulus definit. Samaten sanotaan toisinaan Suomessakin, e.m. "jokos se hevoinen tuli"?

Part, r. t. parts, d. "sorsa, vesilintu"; Anka, and.. — Ikka, t. ikke, ik, r. ikkes, d. "aina, ainiian, ikuisesti." — Polle (yhteen veitty sanoista ep olle) "ei ole." Se on muistettava että kieltäväisiä toimitus-sanoja (verba negativa) taivutetaan Vironkin kielessä toisinpäin tykkänään kuin myötistyväisiä (affirmativa); ei ainoastaan sillä, että hyö eroitaiksen taivutoksissaan, vaan silläkin että nenä p yhistetään heihin eteeen. — Metsa-määr t. määr, mäggar, r. kähr, mötsik, d. "mehtä-sika." Se näyttää kuin tämä sana oisi sukuisin meijän sanan "mykrän t. myyrän" kanssa; joka taas Viron kielellä on myt, rot, mut, r. myggur, myrk, mitter, migger, myyta, d. — Mängima, "soittamaan"; mängiminne, "soittaminen" — Sirg, t. sirge, "suora." — Kask, G, kasse, "Koivu." — Hallastama t. hallestama, "kujertella, valittaa, ruikutella." — Välja, merk. ei ainoastaan "ulos, ylös", mutta myös mikä on ulkona, niin kuin "vainio, piha pelto." — Könnelema t. könnelma, "puhua, hoastoo, lausua, pakinoija, virkaa." — Pajatama, "puhumaan, soarnomaan." Tästäpä se Suomen sana "paipattaa" mahtaa olla kotoisin, jota sanotaan kuin puhutaan yhestä asiasta kovan paljon. — Muistma, t. moistma "ymmärtää, osata"; tästä se Suomen sana "muista", (Virk. mällestama). — Kullerkuppud, m. yhtä heineä t. kukan loatua, ja taitaa merkihtää niitä joita myö kuhumme "kelta-kukkiks" (Caltha Palustris); joita saisimme Suomeksikin kuhtua "kulta-kukkia, t. kulta-kupuja." — Angervaksad on yks toinen heinä laji, joka taitaa merkihtee sitä, mitä Suomessa kuhutaan, "ankervoa t. ankerias-ruho" (Spiraea Ulmaria); eli jos liene yhtä, kuin mitä Virolaiset kuhtuuvat _Angerpist, t. _angerpisti (Spiraea Filipendula). — Vaene, "vaivainen, armotoin, katala." — Nut, G. nutto "itku, parku, poru." — Liiv, t. liva "hieka, hieta"; tästä ehkä Suomen sana "lieto." — Arro, "hieno, harva, kova". — Kullo t "kulo", sellaista vanhoo heinee, joka on toist' vuotista, — Jallai, t. jallaka pu, e. jallaja pu, d. Jallakas r. "jalava", (alm-träd); kynneppää (Virk. kynnarpä, kynnapä pu); merk. myös "voahteria" (lönn). — Pern, "Lehmus, niini-puu" (lind) — Akkama, "rupeamaan, alkamaan." — Lin r. Liin d. G. linna, merk. ei ainoastaan "linnoa" mutta myös "kaupunkia." — Allev, "hakuli, esikaupunki" (förstad, hackelwerk), — Turg, G. turro, "markinat." Tästä ehkä lie Turun kaupunki nimensä soanut; jota Vironkin kielellä kuhutaan Turro, turru, turru lin, r. turro liin, d. — Kruus, G. Kruusi, "muru, muju, mujuja", Grus. — Anto, vakka puhe on tässä siitä arkusta, joka hänellen oli antimiin kanssa tuleva, koska hään joutui morsiammeksi. Tällä tavalla kuvaillaan aivan somasti hänen lapsillista mieltä.

[181] Tämä pieni ja soma laulu — jossa kuvaillaan yhtä paikkoa kussa nuori-väki pyhä-iltana kiikuttamisella viettelöövät aikansa, ja joihen joukossa muutama kylän-vanhin keskusteloopi välillänsä, mitenkä saattaisivat tätä heijän vaarallista huvitosta hävittää; vaan joihen puhesta ainoastaan silloin-tällöin sanaa selitetään, tässä nuortein riehumisessa — löytyy painettu Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache, 1:sessä osassa p. 12; nimellä: Schaukellied; ja alakirjutettuna nenällä B; joka merkihtenöön Kirkkoherra Brockmannia Auderman pitäjässä.

[182] Meijän tuloo kostelemaan ja kiitoksella mainihtemaan niitä miehiä, jotka ovat saattaneet meillen sitä vähee tietoa, joka meillä muka on näistä Vatjalaisista. Näistä on erinomattain mainittavat oppiva Herra Ludolf And. Zeträus, joka oli niillä paikoilla syntynyt, ja joka tarinoi näistä, meijän Porthani vainoollen (lue Åbo Tidning, vuonna 1802, N:o 65); ja Narvan muinonen Pappi Herra Fredr. Ludolf Trefurt, joku variten vasten kävi heijän kylissä, heitä tiiustelemassa (lue Gadebuschin Versuche in der Livländischen Geschichtskunde und Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck). Yks minun tuttavistani ja opisto-kumppalistain (Akademie kamrater) Herra Grundstroem, on näinnä viimeisinnä vuosinna ollut pappina silleen Suomalaisellen seurakunnallen, tässä samassa Kattilan pitäjässä; minä olen jo kahestikkin kirjuttanut hänellen, pytäin häneltä muutamia tiiustuksia näistä Vatjalaisista ja heijän kielestä, vaan en ole soanu niin vastaustakaan.

[183] Juvanpitäjässä Savossa löytyypi myös e.m. yksi kylä jota kuhutaan kolkon-peäksi; ja toinen taas, kolkon-taipaleeksi; josta selitetään että heijän kylän nimetkin ovat varsin Suomalaiset.

[184] Tällä Tschuudin nimellä nimitetään Suomalaisiakin Venäläisiltä, jota moni luuloo olevan yhtä, kuin Schyythit vanhassa tarinamuksessa.

[185] Se näyttää ikään kuin Lappalaisetkin oisivat ennen vanhuutessa tunteneet näitä Vatjalaisia, ja tulleet heiltä rasitetuiksi ja pahoin käytetyiksi, koska heijän nimi (tjude, vassjolats) vielä nytkin heijän kielessä merkihtee Vihollista. Muutoin on myöskin mainittava, että se sama Vatjalainen on pian yhtä-kuuluvainen kuin Votjalainen (votjak, votjäk) yks toinen Suomalais-sukuinen kansa, joka asuu Vätskin Kasanskin, ja yhessä osassa Orenburgskin Kuvernissa, Venäjässä, ja josta vasta enemmin.

[186] Lue Juustenin Chronicon Episcopor. Finl. p. 103. ja 140.

[187] Että se monessa sanassa eroittaiksen yhellä eli kahella nenällä on arvattava, e.m. illeminne ("ihminen, imeinen, inhiminen", — Vironkielellä, "inniminne, innimenne") mess ("mies", Virk. "mess") potjo ("poika" Virk. "poeg, poig, pois", — Lapk. "päitja, patja") tyär ( "tytär", Virk. "tyttar, tyttär, tyddar, tytrukka") j.n.e.

[188] Tälläisiä heijän kielessä löytyviä omia sanoja, on e.m. järky (tuoli), pellduschka (korvarenkas), riikka (yksi voatte, jota vaimoväk siotteloo peähäänsä; "ride t. rie" merk. taas Vironkielessä "liinaisia vaimon-voatteita"). Kolttana (punaisia sarkakaistoja heijän esliinoissa) m.m.

[189] Niin e.m. merkihtee Morsian Vatjalaisen kielellä lapsetointa vaimoa, niin naitua kuin naimatointakin, mutta ei sitä, mitä morsia Suomessa; tahi mårse Lapissa; ja morsja t. mörsja Virossa. Vatjalaiset kuhtuuvat tuvansa tahi pirttinsä riihi, jolla myö ymmäretään sitä huonetta, kussa puijaan viljojamme. Samalla tavalla kuhtuuvat Vermlannin, ja Sollöerissa Norissa asuvaiset Suomalaiset, tupiansa, saunoiksi; joka toistaa mitä olemme jo ennen sanoneet: että Suomalaiset ennen vanhuutessa sekä kylpivät että tappaisivat riihtänsä asuma-huoneissansa (lue Försök att förklara Taciti omdömen öfver Finnarne). Virolaiset kuhtuuvat tupiinsa tubba (tupa) r. ja pird (pirtti) ja tarra, d. (josta meijän sana "tarha" on otettu). Lappalaiset taas, jotka eivät asuk tuvassa, vaan koassa, kuhtuuvat näitä asuma-huoneitansa käte (kota); josta se Suomen sana "koto" on lähtenyt. Pirtin kuhtuuvat hyökin täppe ja stäpe. Se oisi meillen Suomalaisillen varsin suloinen ja hyötyllinen, niin kielen kuin kansan tiiustajoillen, jos kerran tehtäisiin tarkan tutkistelemuksen näihen Lapin, Viron ja Suomen kieliin välillen, josta meille moni tieto selvisi meijän kielestämme. Se on merkillinen ettei ouk vielä yksikään tähän asiaan puuttuna, joka näyttäis meistä niin luonnollisellen ja tarpeellisellen. Siittenpä vasta nähtäisimme mitenkä sanat ja heijän merkitökset ovat toinen toisestaan vajuneet, ja kuinka hyö ovat ikään kuin sukuisin yhestä kielestä toiseen.

[190] Se on mainittava, että koko meijän Suomalaisessa kielessämme ei ollenkaan tavatak eäntä sch, ehkä sitä kaikissa muissa meijän suku-kielissämme tavataan liiaksikkin. Samaten sanottiin että yksi suku-kunta Hebrean kansasta, eivät olleet hyvät sanomaan sch, vaan sanoivat silloin aina s (Tuomar. kirj. 12. 6)

[191] Merkillinen on että k muutamissa Ruohtalaisissakin puheen-murressa puhutaan niinikkään, nimittäin kuin tj erinomattain Helsingin maassa e.m. brutjet (bruket), myttje (mycke) m.m.

[192] Hään läksi Pietarista jo kesällä v. 1824 pitkin Ladogan rantoja pohjoiseenpäin, ja on nyt jo lähes kolt aastaikaa oleskellut Aunuksen ja Archangelskin kuvernissa. Hänen viimeisessä kirjassansa, annettu Kargopolin kaupunnissa Aunuksessa, s. 18 p:nä viimeisessä Loka-kuussa, kirjuttaa hään meillen näistä hänen matkoistansa. Mitenkä hänen, rospuutan tautta, täytyi syksyllä v. 1825 viipyä 3 kuukautta Soankylässä, jossa hään sillä ajalla opetteliin Lappia. Tästä läksi hään siitten Utsjoen kautta Varangerin-suvannollen, kusta hään keänsiin Kantalahteen tahi Koolan kaupunkiin; josta hään tuli Archangelskiin ja sieltä Meseniin. Kuin hään tästä oli keäntämässään takaisin Archangelskiin, niin hään Touko-kuussa v. 1826 keäntyi tautiin Pinegassa, ja täytyi kaikeks siks kesäks jäähä Archangelskiin, vointuamiseksensa. Siinä kirjutti hään sillä ajalla "tiiustuksiansa niistä Kemin Lapissa löytyvistä Suomalaisista Seurakunnista", joita hään Elokuussa lähetti painuttamaan. Syksyllä (Loka-kuussa) hään keänsiin pohjoisesta eteläiseen, ja oli silloin paraillaan mänemässä Bieloserskiin, kusta hään siitten toas aatteli lähteä pohjoiseen ja itä-pohjoiseen päin. Bieloserskissa varoi hään soahaksensa jotaik tietäksensä, koska tämä kaupunki oli jo lahes 1000 aastaikoa vanha, sillä niin kuin tiijetään, niin Rurikin veli Sineus piti siinä asumasiansa; ja Nestori taas kirjuttaa että se Tschuudalainen (t. Suomalainen) sukukunta Vesj piti tässä peä-asuntonsa. Vielä nytkin asuu tässä ymperillä Suomalaisia kansoja.

[193] Tämä laulu on paperillen pantu Narvan papiltä Fredr. Ludolf Trefurtilta, kuin se näillen paikoillen matkusti, ja löytyy painettu Gadebuschin: Versuche in der Livländischen Geschichtkunde und Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck p. 13. Hään sanoo itekkin ei ymmärtäneese heijän kieltänsä, vaan kirjuttaneen sitä myöten miten hään taisi kuuntellessaan sitä käsittää. Uskottava on, että sanat sillä tavoin ovat tulleet virhen alaisiksi.

[194] Tahi nykyisissä runomuksissa tahotaan ainoastaan sanoin-sointumista kunkin sanan-juonen viimeisissä sanoissa, tahi sanan polviloissa; meijän Runoissa voaitaan toas sanoin tointumista kussakin sanassa yksissä sanan juonissa; mutta ei viimeisissä, vaan sanoin ensimäisissä polviloissa, joka on meillen paljon luonnollisempi; koska myö puhuissamme karaistamuksellamme aina enin tarkoittamme sanan ensimmäistä polvea. Tällainen sanoin alussa tointuva runomus, on myöskin ennen aikana ollut se vanha Islandilaisten ja Göthilaisten.

[195] Tämä Runomus-laji, kussa yksi sanan-juoni jo luettiin värsyksi, mahtaa olla niistä kaikkin vanhemmista. Tällainen on meijän Suomalaistenkin Runo-soitto, ei sekkään vanhueltaan ouk yhtä sanan-juonta pitempi; ehkä sitä nyt puoltajan kertoamisella tehän kaheksi.

[196] Niin tekivät ne Lappalaiset, joita minä kuulin. Koko heijän laulamuksesta ei selitetty muuta kuin kaks ääntä ja heijän välillä yhtä rönkymistä, sellaista piamittain kuin on porsailla. Jollon-kullon vetivät tätä eänta aivan pitkäksi, ikään kuin sillä oisivat polven kannattaneet.

[197] Myö olemme jo ennen maininut, että Suomalaisten tavoissa ja voatteen parissa tavataan jotakuta, joka ikään kuin muistuttaa, että hyö ovat tulleet iästäppäin (Otava I, p. 23); tässä nähään että Lappalaistenkin laitoksissa on jotaik, joka tarkoittaa sinneppäin.

[198] Näista heijän laulamuksista sano hään yhen olevan tehyn iloisillen asioillen; toisen, suruisillen ja murheellisillen.

[199] Näistä Laestadiuksista, niin se ensimmäinen (joka nyt on Kirkkoherrana Karesuvannossa) on jo hyvin tunnettu hänen harjoituksistaan Heiniin-Tietomuksissa (i Botaniken), ja siitä hänen kirjastansa, jota hään jo Oppivaissa ollessaan painutti, nimellä: om Möjligheten af allmänna uppodlingar i Lappmarken. Stockh. 1824. Toinen heistä tehtiin tänä vuonna Tietous Oppiaksi.

[200] Sitävastoin lausutaan heijän vanhoissa savuissa ja loruissa paljon vanhoista Jättiläistä, jotka hyö kielellänsä kuhtuuvat jättenes, stalo, stourak, ja jotka meijän pohjoisessa vanhimmassa Tarinamuksessamme usseen ilmoittaiksen. Lappalaisten puheen perästä niin olivatten muka mainion isoja ja voimakkaisia ihmis-kapeita; mutta varsin tuhmia ja ihmis-syöpäläisiä; kuitenkin voitti meijän sukulliset heitä aina viisauellansa. Hyö sanoovat heijän asunneen heitä lähellä mehissä ja korvissa ja kantaneen Lappalaisillen sala-vihoo. Näistä luonnottomista ihmisistä, joista Suomalaistenkin vanhoissa kansan-pakinoissa paljon puhutaan, tuloo vastappäin ehkä enemmin puhuttavaksi.

[201] Tämä Lapinkielinen laulu, kirjutin minä yheltä Lappalaiselta pojalta, nimeltä Anders Olaus, joka kävi tänä kevänä tässä Tukhulmissa isäntänsä kanssa, ynnä hänen tyttärensä. Hyö sanoi olevase kotoisin Ovikin-vaarasta (från Ovikens fjäll) Héden kirkonkunnasta Herjedálin Liänistä, ja tuoneese tänne kolme Poroa, joita yks Herra viimeis kesänä, heijän maita matkustaissa, oli heiltä ostanut. Ehkä tämä värsy ei ouk sen pitempi kuin 4 sanan-juonta, niin tahtoipa kuitenkin Anttia hämmentyä, heitä laulaissaan. Milloin unohtu häneltä yksi sana, milloin toas toinen. Samatenpa se oil laulamus, ei sekkään aina ollut yhellainen; toisinaan hään kannatti yhtä polvea, toisinan toas toista. Koska minä ite olen vielä varsin äkkinäinen Lapinkielessä, niin kirjuttelen minä sitä, ikäänkuin hyö sillä puheen-murrellansa sitä puhuivat. Mutta muistutuksissa (i noterna till texten) olen minä nouattanut sitä Lappalaisissa kirjoissa tavallista kirjutosta. Herra G. Barkenbom, Soitturi K. Soiton-Rahvaassa (Musikus vid Kongl. Kapellet) koitteli kyllä panna tätä heijän Laulamusta polvillensa (på noter); mutta sanoi tämän olevan varsin mahottoman kosk'ei eroitettu selveä eäntä missään, ainoastaan yhtä sanoin räyhkymistä. Kuvat jotka tähän liitetään, ja jotka kuvailee tätä ennen mainittua 17 vuotiasta poikoo joikatessaan, ynnä sen 16 vuotisen tytön, seisova hänen eäressään, ovat tehty Herra M. v. Wrigthiltä, joka on osottanut mullen sen hyvyyven, että piiruttaa heitä sekä paperille että kivelle.

Aldo, "voahin"; Ren-ko, Waija. — Mese, "vasa, Peuran vasikka"; Ren-kalf. — Ronk, t. råntjo, "veto Poro, Härkä"; för-Ren, åk-Ren. — Wuolget t. Wuolket, "vaeltaa, poislähteä." — Qwekt, t. qwekte "kaksi." — Kolm t. kolma "kolmet". — Sierken pitäis merk. "sivu-teitä, uroja, polkuja, jotka eroittaiksen sillä isolta tieltä"; ja taitaa ehkä tulla sanasta siratet, "eroittaa, hajottaa"; tahi sanasta säret, t. särretet, "särkee; säveltee." (Tämä sana ei löyvy Lindahlin ja Öhrlingin Lappalaisessa Sanan-kirjassa). — Ruoket "kaivata, haukkua"; josta siitten ruouket, merk. "mylvämistä, ammumista, pylvimistä"; tahi sellaista huutamista, jolla voahit kuhtuuvat vasansa luoksensa. — Riide "risukko paikka, korpi"(?) — Puoiltum, "koivisto, koivukko-paikka"(?) Tätä ja eillimmäistä sanoo ei tavata Sanan-kirjassa. — Tjautet, "ylös-kantaa, ylös nousta". Waren nal tjautet, kantoa ylös vuoren peälle, nousta vaaralle; tjautasattet, dimin. frequent. ja tjautegåtet; inchoat. — Piejet, panemaan. — Vare, "vuori, voara"; varesabmelatjeh, "vuori-Lappalaisia", fjäll-lappar. Muutoin sana fjäll (tunturi) kuhutaan Lapin kielellä tuoddar, kaise, gweutel. — Tjärro, "kulma", ware-tjärro "vuaran-harju"; fjäll-rygg, öfversta spets. — Nal t. nil, nala, peälle. — Pätso, Poro; — Juoikem, laulu.

[202] Tämän ja jälkimmäisen laulun sain minä (Lapiksi) Oppiaiselta Pet. Laestadiukselta; joka oli kuullut Lappalaiset Arjeplogin ja Lykselin Lapissa laulavan heitä. Ne ovat myös sen eistäkin heijän puheen-murrella kirjutettu. Että heijän Suomal. keännökset, ja selitykset ovat minulta, tahon minä sen puolesta nimittää, että mikä heissä lie viallista, ei mahak tulla hänen syyksi. Tämä ensimmäinen laulu mahtaa olla yksi Laps-tuuvitos-Virsi, jossa häntä peloitetaan itkämästä. — Jöijuhtahta t. juoikem "laulu, veisu." Uhtje Herjedalin Lapin puheen-murrella, on yhtä kuin uttje t. utses, "pieni." — Mana, "lapsi." — Piijel, t. paijel, "yliten", josta ehkä tulee se Suom. sana "peälle". — Korko, t. kåtka, kåtk, kåtakes_, "kusiainen, muurainen"; kåtka pesse, "kusiais-pesä." — Gradne, t. kradne, kradna "kumppali, toveri, puoliso", pohjossapäin sanotaan radna. Kradnatjam påte merk. "tule veikkonen"! — Påtet, "tulla"; påte teke, "tule tänne." Påtestet, dim. "tulla vähittäin"; påtegåtet, inchoat. "alkaa tulla." Påtelet, frequ. "tulla huuhatteloo, tuihakkaasti, vikevästi"; påtelastet, dinin. ja påtelatjet, inchoat. — Keset, "veteä"; kesestet, dim. "vetäillöö"; kesajet t. kesegåtet inchoat. "alka veteä" kesatet "pois-veteä"; _kesetattjet "taitaa veteä"; kesetet, "kulettaa." Kesetastet dim. "kuletella"; kesetatjet inch. "alkaa kuletella"; kesatallet frequ. "kuletella." Tästä vielä, kesot, kesatjet m.m. — Jaure "järvi." — Wuopt, wuopta "hiuksi"; wuoptist keset "hiuksista veteä." — Labtje, ohjas. — Wanat, "veteä"; wanatet, "venyttää"; wanatastet, dim. "venytellä"; wanatatjet, inch, "alkaa venyttää"; wanatallet viruttaa, pitkäksi venyttää.

[203] Minä en varsin tiiä, jos tämän laulun pitäis nostattaman Karhua keväillä pesästään, tahi jos sillä ainoastaan pieniä lapsia tuuviteilaan. — Bire, Karhu, ohto, kultakämmen, m.m. — Puold, "mäki, rinne, töyri." Se näyttää kuin Suom. sana "pelto" (Lapk. päldo, Virk. pöld oisi tästä lähtenyt, koska Suomalaiset ennen vanhuutessa usseemmittain tekivät peltojansa ja halmeitansa rinteillen. — Aija, "ukko, ukkoinen, pitkäinen", _farfar, morfar, åska. Tästä ehkä Suom. sana "äijä" (Gubbe, bisi, stor) ja Vir. sana äi, ai, öi ("appi", Lapk. wuopp), "Anoppi" on toas Virk. ämmä, äm, öim, joka sana Suomk. merk. gumma; Tästä nähään mitenkä sanat näissä Suomen, Viron ja Lapinkielissä ovat yhteiset, mutta merkitykset usein erinäiset, — Tjodtjot t. tjuodtjot, "seisoa"; josta siitten tjodtjostet, dimin. merk. "seisoilla"; tjodtjogålet, inchoat. "seisauttua"; Tästä siitten tjodtjatet, t. tjodtjetet merk. "seisahtua"; ja tjodtjetastet, dimin. "seisahtella"; ja tjodtjetatjet, inchoat. dimin, "seisauttella." Josta siitten tjodtjotet, permiss. merk. "seisottoa"; ja tjodtjotatjet, inchoat frequ. "peällä seisottella", begynna påstå; ja tjodtjalastet "vastaanseisoa." Kusta siitten tjodtjelet t. tjuodtjelet m. "nousta, ylösnousta"; josta toas tjuodtjelastet dim. merk. "nouskella", ja tjuodtjelatjet, inchoat. "nousua", begynna stiga upp; tjuodtjaldattjet, t. tjuodtjaltattet, permiss. "nostoo"; tjuodtjeladdet, frequ. "nostella, nostatella"; tjuodtjalastet "vastaan nousta"; tjuodtjadattet, merk. "eteen asetella". Tästä sanoin synnyttämisestä nähään, ettei Lapin kieli ouk niin köyhä, kuin moni ehkä luuloo. — Last, lasta, "lehti"; — leb, "olen, on", e.m. mon leb nuora, "minä on nuori". Tämä sana taivutetaan Lapinkielellä näin: (Sing.) leb, olen, on; leh, olet, out, oot; le, on, ou, oo; (Plur.) lepe, olemme, oumme, oomme; lepet, oletten, outten, ootten; leh t. läh, olevat ovat; (Dual.) len, myö kahet ollaan, t. oumme; lepete t. läpet, työ (kahet.) oletten, t. ootteen; lepa t. läpah, hyö (kahet) ovat. Tästä Lapin sanasta mahtaa Suom. sana liene (joka merk. "taitaa olla t. mahtaa olla") ja Vir. sana leeb, (joka merk. yhtä) tullut synnytetyksi, koska heillä ei löyvyk näissä kielissä emä-sanoo (stam-ord). Sillä e.m. le-kus (Lapin-kielellä) sanotaan Suomeksikin "liek-kös" j.n.e. — Stuor, stuorak, stuores, "suuri, iso" — Ko, "kuin". — Snjära, "hiiri"; snjärats, dimin. "hiiröinen". — _Pelje, "korva"; pelje pele, "korva-puoli"; peljats, dim. "korvainen".

[204] Tällä sanalla ei tässä ymmärretäk niitä Karjalaisia, jotka asuu Suomessa, molemmin puolin sitä vanhoa rajoa, ja joista yks osa on Greekkalaisia; mutta niitä Venäjän maan perillä asuvia Suomalaisia, jotka asuuvat siinä Venäläisten keskellä, synkissä mehissä, ja joita Karjalaisiksi kuhutaan, koska hyö ennen vauhuutessa ovat Karjalasta lähteneet. Heitä löytyy monessakin kohassa Venäjässä, vaan liioitenkin Tverskin, Nischneinovogorodskin, ja Pleskovskin Kuvernissa.

[205] Näihin luetaan ne jo ennenmainitut Syrjäläiset, Permiläiset, Votjalaiset, Vogulilaiset, Tscheremissiläiset, Tschuvassilaiset, Ohin-Ostiakilaiset, Morduinilaiset ja Tepteriläiset, jotka kaikki ovat ehkä ulossiirtyneet Uiguriloista, tahi siitä yhteisestä vanha Tschuudalaisesta kansasta, joka Venäläisten puheen perästä on ennen aikana valloittanut näitä muita.

[206] Moni on ehkä luullut, että nämät kansat oisivat puolittain jo Venäläisiä, tahi alustapäin vanhoja Suomalaisia sukullisia, jotka oisivat jo poissotkettu Venälaisten ja Tartarilaisten kansoin joukossa, mutta Opettaja Rusk, joka äskettäin on matkustanut heijän maissa, heitä tarkemmin muka tiiustellaksensa, toistaa etteivät out ollenkaan näihin kansoin kanssa ihtiänsä hämmentäneet, mutta että hyö vielä nytkin asuuvat itekseen, eikä lainkaan suvaihte toisia luonnaansa, sen vähemmin menisi heijän kanssa naimisiin (lue Mnemosyne, 1821 p. 371). Tällainen merkillinen yhistys keskenänsä, ja jäykkäys muihin puuttumasta, tavataan yltä-kyllä Suomalaisissa kansoissa, ikeän kuin heijän kielessä, jota ei vielä missään tavatak muihin antaineen, tahi muihen kieliin kanssa velloittuna. Sillä missä se vaipuu, siinä se poisvaipuu omassa puhtautessansa, vaan ei pois-sotkimisella, eikä toisiin kieliin sevoittamisella. Tätä merkillistä esimerkkiä löyvämme, ei ainoastaan niissä Suomessa löytyvissä Suomalaisissa ja Ruohtalaisissa kylissä, jotka jo monta sata aastaikoo ovat noapuruksissa asuneet, eikä vielä ymmärräk toisiin puhetta, tahi ovat toisisek kanssa ihtensä sevoittaneet; mutta myöskin niissä Norissa ja Ruotissa löytyvissä Suomalaisissa, jotka jo monta aikoo salpattu pois omasta moastaan, ja suljettu näihin vieraihin kansoin, eivät vielä ouk heittäneet tavansa, eikä kielensä, ehkä heitä monesti on jo kovasti kuritettu omistaan luopumasta.

[207] Tästä on arvattava, että näitä Karjalaisia mahtaa olla äijä paljon, koska variten vasten rupeisivat heijän kielellä kirjoja painuttamaan.

[208] Tämä kirja kuuluisi näin, jos sitä kirjuittaisimme meijän nenillä: Herran mijän Schyndy-Ruohtinan Svätoi Jevangeli Matveista, Karjalan kielellä. Petschatoidu Sväteischago-Pravitelstvujuschtschago- Sinodan käschschennäschtä, Venijän Bibleiskoin kanscha-kunnan elolla. Pijteri 1820. 96 p. nälj.; joka meijän kielellä merkihtäis: "Meijän Herran Vapahtajan Pyhä Evankeljumi, Matheukselta (kirjutettu). Karjalan kielellä. Painettu-Henkeellisesti-valvottavaisen Synodin suostumuksella, Venäjän Bibla-Toimituksen kustenoksella, Pietarissa 1820".

[209] Hään sanoopi: "se ensimmäinen ja isomp'arvattavana nuhtelemus, jota meijän täyty sanoa tästä keännöksestä, on meijän luulossamme — että se on painettu Venäjän nenillä". — Aivan niin! mutta jos eivät tienneet, että tätä kävisi paremmin Suomalaisilla nenillä kirjuttamaan — niin ei ouk heitä nuhtela eikä moittia. Muuten se näyttää meistä ouvollen, että koska Herra S. niin paljon lausuu tämän kirjan virheistä ja puutoksista, ettei se niin sanalla mainihte hänen monesta ansiosta ja hyvästä aivotuksesta, yksi asia, josta oisi meijän mielestämme ollut muka tarkemmin puhua.

[210] Hään alkaa jo että tämän keännöksen kehnouen tantta, sillen sovittaa, nämät Ennustajan sanat: "vi bedje efter ljus! Si, så varder det mörker; — efter sken. Och, si vi vandre i tökno"; ja lopettaa että puhua: "om författarens öfverraskande vördslöshet… och otillräckliga kännedom af Finska språket i allmänhet och Karelska isynnerhet." Yksi syyttäminen jonka perustus kohta tuloopi meijän koittelemuksemme alla.

[211] Tässä asiassa on se Henkellinen Synódi osottanut yhtä kauniimpata käytöstä, yhtä valaistettuampata mieltä ja yhtä Jumalallisempata ja rauhallisempata syväntä, kuin yks osa siitä Vermlannissa Ruotissa löytyvästä papin-juokosta, joka ei ainoastaan ouk pitänyt näitä heijän moassa löytyviä Suomalaisia pilkan ja kovan kurituksensa alla, mutta estänyt heitä soamasta Suomalaisia henkellisiä kirjoja, jott' eivät heistä saisi mitään tietoa Jumaluutesta omalla kielellänsä. Ja kuin olemme Keis. Suomessa olevaisen Bibla-Toimituksen hyvyyvellä hankkinut heillen Suomalaisia Biblilöitä ja Uusi-Testamenttilöitä aivan ilman mitään maksutak, ja tuottanut heillen omalla kustennoksellamme muitakin henkellisiä kirjoja, niin kuin Suomalaisia Virsi-kirjoja, Katekismuksia, Aapis-kirjoja m.m. niin ovat nämät heijän papit, ei ainoastaan paheksinneet tätä, ja pahoin soimaneet; mutta myös viimeisissä Herroinpäivissä paljon juonittelleet näihen Suomalaisten anomuksia vastaan, joissa muka rukoilivat Kuninkastansa ja Valtakunnanyhteisijä siätyjä soahaksensa omalla kielellänsä, ja omalla kustennoksellansa yhtä Pappia ja Jumalanpalvelusta, heijän henkelliseksi ravinnokseksi. Kuitenkin meijän täytyy Ruohin yhteisen papis-siävyn kunniaksi sanoa, että hyö, ynnä ne toisetkin valtakunnan siävyt, pyysi yhteisesti Kuninkastansa juuri hartaasti, että hään ottaisi näihen Suomalaisten asiat armollisemmaan huostaansa. Tulevaisuus osottanoon meillen mitenkä nämät asiat ovat tulleet toimitetuiksi.

[212] Sillä jos heitä kerran opetetaan tuntemaan Suomalaisia painia, ja Suomalaisia neniä, niin taitaavat sillä lukea Suomalaisia henkellisiä kirjoja varsin rentonaan (obehindradt) josta piästäisiin siitä vastuksesta, että varsin heijän tautta kustentamaan ja painuttamaan Suomalaisia kirjoja Venäläisillä nenillä.

[213] Lue meijän Tutkimuksemme (Recension) Rühsin kirjasta: Finland och dess invånare painettu Upsalan Tietomus-Sanomissa (i Upsala Litter. Tidn.) vuonna 1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50 ja 51; meijän Juttelemuksemme: de Proverbiis Fennicis. Upsaliae 1818 ja Pieniä Runoja, Upsalassa 1818.

[214] Myö soamme vastapäin kuulla että v. 1821 kirjutettiin jo Norissa ja Ruohin Suomalaisissa, niin ikään tällä tavoin. Josta nähään että tämä Savolaisten puheen-murre puhutaan ei ainoastaan muualla kuin Savossa, mutta paljon laveammasti kuin ykskään muu Suomalainen puhe; ja että kuin sitä kerran kohoitettiin kirjotus-kieleksi, niin sitä tehtiin Ruijan Tunturista aina Aasian rajoillen, vähemmällä ajalla kuin neljällä vuuella.

[215] Syy tähän hitaisuuteen on ollut osittain nämät äkkinäiset nenät joilla se on kirjutettu, osittain myös, ettei tunnetak Venäjän kieltä, josta tämä keännös mahtaa olla tehty; mutta erinomattain, että olemme näinnä aikoinna olleet muista töistä niin ahistetut, ettemme ouk heri joutaneet näitä tarkemmin tiiustella. Taitaapa moni nyt jo kahtoa liian pitkiksi näitä tiiustelemisia (otettu yhestä luvusta); miten sanoisivat siitten jos oisimme koko kirjan ottaneet tutkistellaksemme.

[216] Ne molemmat ensimmäiset näistä syyttämisistä on hään ite perästäpäin antanut myöten, luulevan sillä sanallaan olevansa vakuutettu kaikista nuhtelemuksista. Mutta ei niin! Kuin ruvetaan mitään moittimaan, niin pitäis siihen tok' olla jotaik perustusta ja syytä, erinomattain kuin pietään sellaista tora-puhetta, niin kuin täss' on tehty. Sitä kolmatta syyttämistä on jo tehty toisilta ennen meitä (lue: Ueber Erwartungen im Betreffe der finnischen Sprache und ihre Litteratur, von Joh. Strahlmann. St. Petersburg, 1822.) Myö tunnemme aivan hyvin että Herra S. on syntynyt varsin Suomalaisista vanhemmista, ja pitäis seneistä osata Suomea paremmin kuin mitään muuta. Myö uskomme myöskin että se taitaa Suomea paremmin kuin myö, nimittäin Hämeen Suomea; vaan toisin puolin emme saata kaisea, että se on Savon ja Karjalan puheessa varsin äkkinäinen (jota hänen puheetkin toistaa); ja nykyisin tarvitaan Suomen-kielen tuntemiseen, että tuntea näihenkin puhetta, ilman ompi tämä meijän tietomus varsin vajoava ja puuttuva.

[217] Koska ei yhessäkään kirjanpajassa tässä kaupunnissa löyvyk niin Venäläistä neneä, niin täytyy meijän hätävaraksi ottoo Greekkalaisia.

[218] Niin e.m. kuuluu g toisinaan Venäjänkin kielessä kuin h tahi ch, e.m. sanoissa noga, nogi. Ruotin-kielessäkin sillä on monta eäntä; milloin muka kuuluu kuin k, e.m. sanoissa flygt, wigt, pligt,; milloin kuin j, e.m. sanoissa ferg, berga, göra, milloin toas kuin v, e.m. sanoissa, stuga, sugel, j.n.e. toisinaan kuuluu selittämättömänä, arvaten kuin ng, e.m. sanoissa ring, gunga, ång. Muissa kielissä tehään tätä neneä vielä luonnottomaisemmaksi, e.m. Franskan kielessä kussa kuuluu toisinaan kuin sch, e.m. gage, génie, loge; toisinaan kuin j, e.m. George, campagne, compagnon, j.n.e. ja tätä huikentelevaista sanan-neneä, jonka oikea perustus-eäntä Suomalainen ei taija kuolemaksikaan suustaan sanoa, sovitetaan väkisekkin heijän kielesehen, meijän kielen muka murtajoilta.

[219] Että muuten Tutkian tavalla pelätä, että syntyisi kielessämme muka hämmenys, jos kirjutettaisiin kahta sanaa yhellä tavalla — niin luin e.m. tässä elä, låt bli! (Käskevässä Lovessa Puuttuvaisesta Toimitus-sanasta elä, i Imperativi Modus, af Verbum Definitivum elä, älä); ja elä, lef! (Käskeväisessä Lovessa Syntyvästä Toimitus-sanasta elän) — on yksi turha luulo, sillä jos eivät hämmenek meitä puheissamme, niin eivät myöskään hämmenäk meitä kirjutoksessamme. Että eritavalla kirjuttoo yhtäläisiä sanoja, jotta sillä muka eroittoo heijän erinäisiä merkityksiä, on yks tyhjä neuo, joka ei maksak mitään, vaan ainoastaan matkaan saattaa liikoo vaivoo tätä mieleen juohuttaissamme. Eihään se pieni sana led, jolla on Ruohin kielässä 10 erinäistä merkitystä (nimittäin, veräjä, niveli, suku-polvi, tie, juno, ilkiä, joutui, kärsi, taluta) ja jota kuitenkin aina kirjutetaan sillä yhellä tavalla, ouk millonkaan tehnyt heijän kielessä villitystä.

[220] Eipä myö Suomessakaan kirjutamme tätä nenee varsin kannallensa; Myö kirjutamme j (mykkänään) sekä pitkällä että lyhyvellä i, e.m. ja, ai, ehkä eännös on varsin samallainen. Että kirjuttaa häntä erillä nenillä sanoin lopussa, erillä heijän alussa, on meijän mielestämme yks joutava laitos.

[221] Koska meillä tässä ei ouk Venäläisiä neniä niin emme näillä puuttuvaisilla Greekkalaisilla taijak tätä toimittoo. Mutta kyllä kaikitekkin ott' (ott') toimitt' (toimitt'). koir'lla (koir'lla) on niin selvee kuin "otti, toimitti", koirilla (nimittäin jos ' merkihtee yhtä lyhyttä tahi puoleksi katkaistu i). Samaten sanotaan Savossa sekä "pojan, piian, ajan" että myös poijan, piijan, aijan (ehk ei Tutk. sano tätä ymmärtäväsek) — kumpaisetkin ovat oikeet. Niin ikään erehtyy Tutk. kuin hään moittii sitä, että Toim. on kirjuttanut piiterissja (piiterissä) ja sanoo että se on varsin sotiva Suomen kielen luontoa vasten, ja että ois pitänyt muka oleman Piitarissa. Mutta tämäpä vasta sotii kielemme vasten. Sanonoovathan hyö Hämeessäkin "liiterissä, kinkerissä", j.n.e, ja koska Tutk. tahtoo soaha tätä sanaa oijastanneeksi, niin silloin oisi hänelle ollut suurempi syy muistutella Turun Viikko-Sanomien Toimittajaa, kosta se viisauessansa rupeisi lehissänsä kirjuttamaan "sanomia Pyhästä Pietarborista." Samalla tavalla nuhtelee hään häntä varsin syyttömästi siitä, että hään kirjuttaa niina pjaivina (niinä päivinä), ja tahtoo että se pitäis muka olla "niinä päivinä." Mutta kennen lualla hään vaatii että kaikki pitäis olla kirjutettu Suomen kielen perästä? eihään se siitten oisikkaan omoo kieltä, jos ei ois jossaik eroitus. Jos Tutk. oisi väheekkään tuntenut Viron-Suomea, niin oisi hään muka löytänyt, että tämä Karjalaisten puhe taivuttaiksen Viron Suomeen, kussa ä ja a usseen tavataan yksissä sanoissa, ja varsin tässäkin puheessa; "päivä" on Virk. päva, ja "niinä", niina. Savonkin puheessa sanotaan "tällainen, tämmoinen" j.n.e (liitettyissä sanoissa). Tutk. soimaa sitäkin että Toim. välisten kirjuttaa ??? (nin 3, 8) välistän toas nin (nin 3, 15.) Tämäpä toistaa ettei hään piä yhtä puhetta toista halvempata; puhuuvatpa ne Suomessakin tätä sanaa sekä pitemmin että lyhemmin, sekä niin että nin; ikään kuin hän, että hään; me, että myö, j.n.e.

[222] Paino-virheiksi luemme e.m. sitä, että hään kirjuttaa Gud, kuin pitäis olla ljud, j.n.e.

[223] Kielen-virheiksi, luemme sitä, että hään p. 152 kirjuttaa murhelliset, kuin pitäis olla murheelliset (ja vieläpä kiittääpi tämän sanan hyväksi).

[224] Kiännös-virheiksi, luvemme sitä, että hään toimittaa sanan kuuntelee Ruotiksi, sanalla han lyder; ehkä se merkihtee han hörer; ja kaatua (falla) on hään toimittanut sanalla försjunka (hukkua)., j.n.e. Mutta ei sillä kyllä, eipä hään ou aina osana oikeakaan lukea kirjasta, koska hään kirjuttaa hiään kussa Toim:lla on gijan (hiän); ja piäälläs, kussa Toim:lla on pijalljas (piälläs); paakkoavaisille, kuin on pakkoiasilla (pakkojasilla); äljgää; kuin on äl'gija (äl'giä); koiryilla, kuin on koirilla (koirilla) j.n.e. Sellaistapa myökin kuhtuisimme huolimattomuuteksi.

[225] Tällainen halu, että pahentaa kaikkia, on viettellyt Tutk. että sotkia ne juuri selvimmät paikat, niin e.m. kuin seisoo: "syntiin kadoneot" (kavoneita), niin hään tahtoo että pitäis olla "syntiin kaatuneita", ja luetteloo viaksi, ettei Toim. ouk näin muka kirjuttana.

[226] Lovi modus, Käskeväinen, Imperativus; käskeväisessä lovessa, i imperativi modus.

[227] Se ensimmäinen Suomalainen kirja, jota tunnetaan, on painettu v. 1544 ja kuhuttiin: Rucouskirja Bibliasta.

[228] Niin kuin Tutk. ilman mitään perustuksetak moittii kaikkia tässä Karjalaisessa keännöksessä, niin hään toisin puolin kiittää kaikkia meijän Suomalaisessa keännöksessämme (niin kuin luullaan) myöskin ilman perustuksetak, (ilman asian koittelematak.)

[229] Moni luuloo ehkä, että nämät keännökset pitäis kaikki olla välillensä yhteläiset, koska hyö kaikki toimittaavat samat asiat. Sen hyö ovatkin kyllä asian puolesta, mutta kielensä puolesta, tahi tavat millä tätä asiaa toimitetaan (sanat ja sananparret) ovat erinäiset — erinomattain, jos uskaltaisiin (Tutk. luvalla) seurata kunkin kielen luontoa ja puheen-piirosta.

[230] Sillä jos semmoiset sanat, kuin proroka (Propheta) rijächki (synti) j.n.e. ovat otetut Venäjän kielestä, niin ovat samat sanat meijän kielessä taas otettu Ruotin kielestä, ettei siitä piek suuttua. Se oisi toivottava, jos heitä soataisiin Suomalaisilla vaihtaneeksi.

[231] Toisessa kohassa kirjuttaa hään tätä sanoo aivan oikeen, kahella t, nimittäin 3:12. polttav (polttav). Koska tässä nyt on tullut puheeksi Suomen kirjuttamisesta meijän Biblan-keännöksissä, niin tahon muistutella että juuri tämä sana, tässä samassakin paikassa, on viärin kirjutettu meijän omassakin Suomalaisessa Bibliassa. Siinä seisoo: "mutta ruumenet poltta hän sammumattomalla tulella"; meijän luulomme jälkeen, oisi tämä näin: "mutta ruumeneet polttaa hään sammuttamattomalla tulella."

[232] Myö ei tahoitak siksi alentoa meijän omaa keännöstämme — sillä se on mahollinen että erehtymme. Mutta sillä tarkoituksella ja ymmärtämyksellä, jolla myö käsitämme kielemme, niin oisi harva värsy, joka ei tarvihtis oijastamista.

[233] Luulookohaan Tutk. Suomalaisessa Bibliassa kuulua paremmallen, kuin luetaan (Makkab. 7, 24) "Koska Antiochus sen kuuli, luuli hän hänen händänsä kazovan ylön" (Sic!) Pitäis olla: "luuli hään hänen pilkanneen häntä".

[234] Oikeempi ehkä oisi sanoa hänen (Minkän Loukassa) jollon sana käskynsä (joka on pois-heitetty) siihen ymmärtäisimme. Niin on myös Suomal. Raamatussa.

[235] Meijän mielestä on koko tämä värsy paljon paremmin toimitettu Karjalaisen keannöksessä, kuin meijän Suomalaisessa, jos on muka kysymys, mikä heistä on selvempi, ja meijän kielemme myöten luonnollisempi. Suom. Bibliassa seisoo: "Ja sanoma kuului hänestä kaikkeen Syrian maahan. Ja ne toit hänen tygönsä kaikkinaisia sairaita, moninaisilla taudeilla ja kivuilla vaivatuita, ja Piruilda riivatuita, ja kuutautisia ja halvatuita: Ja hän paransi ne." — Karjalaisessa on: I kaikie Sirijoa-myöt rubei hiän kuulovilla olomach: i tuodich hänen luo kaiki voimattomat, kaiken-ualasissa (kaikellaisissa) taudiloisa i kivuloisa venyjat, i lèmbolasèt, i kuun-muuttèila piekschiätschiät, i hermattomat, i hijät tervehytti.

[236] Niin e.m. sanoovat hyö ei pole, kuin myö sanomme eipä ole, j.n.e. Eivätkä tyyvyk siihen, hyö eroittaavat toisinaan näitä liitto polvia, sekä eillimmäisestä että jälkimmäisestä sanasta, ja kirjuttaavat heitä varsin itekseen; ja (joka on vielä ouvompi) hyö alottaavat toisinaan värsynsä tällaisella liitto-sanalla, e.m. "kas on söas naene armas" (Otava II) jollon myö sanoisimme "onkos soassa nainen armas." Sen eistä ei ouk Karjalaisen kirjutosta nuhtella, jos häänki kirjuttaisi tämän liitto-polven erikseen. Samaten teköövät myös Lappalaiset, hyö kirjuttaavat tämän sanan sekä toisen lopulle, kuin Suomalaiset e.m. päta-kus (tulet-kos) sekä myös itekseen, kuin Virolaiset e.m. tietah kus todn (tiiät kos sinä). Kyllä Suomalaisetkin sillä sanalla taitaisi ikäänkuin Virolaiset alottoo puheensa, mutta hyö voatii sitä silloinkin liitettynnä, e.m. "tokkos tulet". Samalla tavalla, koska Lappalaiset sanoovat ko tjatse (kuin vesi) niin Suomalaiset sanoisivat mielellään (liitettämisellä) "niin-kuin vesi".

[237] Se on juuri haikialla mielellä, kuin meijän on täytynyt näin kiivaasti kohtata näitä hänen muistutuksia, sillä muuten myö mielellään ylistämme hänen hartautta ja rakkautta Suomenkielen tiiustamisessa, ja uskomme että meillä on syytä häneltä vastapäin toivoa parempia tiiustuksia näissä asioissa. Myö olemme siitä vakuutetut, että jos hään ite nyt jälestäpäin lukisi näitä hänen omia lausumuksia, niin hään löytäisi heijän olevan pikaisuutessa ja kokemattomuutessa tehtyt, ja kahtoisi hyväksi, että myö olemme nuoita oikoina.

[238] Niin e.m. kirjutetaan hänessä "ua", kussa muualla Suomessa sanotaan aa, ja "iä", kussa muualla sanotaan ää, e.m. mua (maa) työ (te) myö (me) hiän (hään) iäni (ääni), piällä (päällä) j.n.e. Mutta tätä sanotaan heissä ei ainoastaan ensimmäisessä ja viimmeisessä sanan polvessa, mutta myöskin keskimmäisissä, niin kuin meijän jäykkiimmissä puheen-murreissa, e.m. Jsruaelin (Israelin). Meilläkin sanotaan Isroaelin ja Israaelin.

[239] Yksisyys on parempi sana ehkä kuin yksinäisyys, merkihtemään Singularis.

[240] Toimitettu Ruohtiksi, oisi tämä sana-juotos: "Häraf skulle det synas som hade de swårt att uttrycka passiva begrepp (begreppet af ett Passivum) emedan de begagna sig af sina Verba Passiva i förening med Nomina eller pronomina, såsom Impersonella Verber för att genom dem uttrycka aktiva begrepp (begreppet af ett Aktivum)."

[241] Teko-sana (aktivum) supistettu sanasta "Tekevä toimitos-sana." Teho-sana (passivum) kurnittu sanoista "Tehtävä toimitos-sana", vältteämiseksi erinnäisyyttä ymmärtämyksessämme.

[242] Muualla Suomessa sanotaan kummaistakin, (e.m. yksisyyessä) sekä "minä piiskataan" (jag piskas — tehtävänä toimi-sanana) että "minua piiskataan" (man piskar mig — mainittomana toimi-sanana) ilman erottamatak. Sillä ehkä kumpainenkin puhe toimittaa yhtä asiata, on ymmärtämyksessä kuitenkin iso eroitus, siinä että toinen heistä enemmin tarkoittaa sitä jota piiskataan, toinen toas — enemmin tätä piiskuttamista. Vaikka jo monta vuosisatoja tämmöisiä teho-sanoja ja tehtäviä ymmärtämyksiä ovat sekä kielellemme että kirjoihimme sisääntunketut, niin vielä nytkin korvat selittee sananparren "minua piiskataan" olevan (kielensä puolesta) selvempee Suomea kuin sanat "minä piiskataan"; johon muukalaisuuteen (barbarism) Savolainen ei mielellään puutuk. Ja jos toas tarkoitetaan sanat (merkitöksensä puolesta) niin löyvämme siinäkin eroitusta, nimittäin sama eroitus kuin tavataan mitän ja minkän loukaisten välillä (emellan ackusat. partialis och totalis) koska mikä-loukasta tällaisissa sanan-tavoissa käytetään minkän-loukan varaksi. Jos käytettäisiin samat sanat monaisuunkin luvussa, niin havaihtaan että "myö piiskataan" on kyllä kielen puolesta selvee Suomea, mutta merkihtee Savossa toista tykkenään, ja juuri vasta-loatuista, kuin "meitä piiskataan" (muualla Suomessa merkihteevät yhtä). Samatek näissä Karjalaisissa, kussa "hyö piiskataan" ja "työ piiskataan" sanotaan, kuin Savossa sanotaan "hyö piiskoavat" ja "työ piiskoatten." Koska nyt merkitöksensä suhteen sana "minua piiskataan" ei toimitak juuri yhtä ymmärtämystä kuin sanat "minä piiskataan" (joka puheenparsi, muutoinkin kielensä puolesta, ei ouk kunnollista Suomea) sillä minä ja minua tarkoittaa eri ymärtämystä, niin Savolaiset ja Karjalaiset, jotka mielellään tavoittaavat puheellansa käsitteäksensä pienimmiäkin ymmärtämyksiä, eivät ouk tahtona olla näistäkään vajoolla. Se näyttää kuin oisivat variten vasten täks tarpeheksi synnyttäneet vara-sanoillensa uuven loukkaan, jota ei vielä yksikään meijän kieli-kirjuttajoistamme lie hoksanut, ja jolla Suomeksi toimittaavat sitä mitä toiset kielen-sortamisella hakeevat tehosanoillaan. Sentähen kuin muualla Suomessa sanotaan (yksisyyen luvussa) "minä piiskataan, sinä piiskataan, hään piiskataan" (jag piskas, du piskas, han piskas), joka sanantapa ei ouk Suomalainen, niin Savossa sanotaan: "minut piiskataan, sinut piiskataan, hänet piiskataan" (joka on juuri parasta Suomea). Samatek, sanotaan myös (monaisuuen luvussa) "meijät piiskataan, teijät piiskataan, heijät piiskataan" (vi piskas, ni piskas, de piskas) kuin muualla Suomessa sanotaan "me piiskataan, te piiskataan" &c. Niin kuin taivutellaan olevassa ajassa, niin taivutellaan myös olleessa ajassa "minut piiskattiin, sinut piiskattiin" &c. Niin vaston niin sanalla "minua piiskataan, sinua, piiskataan" (man piskar mig, man piffar dig te) on Savossa sama merkitys kuin muuallakin; niin että jos sanotaan "minua piiskattiin" niin silloin minua ei lyötiin niin paljon, eikä niin kovin, kuin koska sanotaan "minut piiskattiin." (Tästä ja muutamasta toisesta ennen ei keksittäneistä sanan-loukaista puhutaan vasta enemmin). Puhuissamme Norjan Suomalaisten kielestä, olemme kohta löytävinnä vielä merkillisemmän tapauksen puheessamme, nimittäin: hänessä alustapäin ei myöskään löytynnen teko-sanoja, jos ainoasti mainittomia; eli että meijän nykyiset teko-sanat, alustapäin eivät olleet muuta kuin supistetuita mainittomia, joita silloin käytettiin, ilman taivuteltamatak, varsin mainittominna toimi-sanoina.

[243] Tässä se lähestyy Lapinkieltä, kussa sanotaan mije (myö, mie) mijen (meijän) miji (meille) j.n.e. Muuton niin, tästä Karjalais- kielen venäjän-loatuisesta kirjuttamisesta, en saatak oikeen sanoa luetaanko sitä hijät, hiejät, vai hieät.

[244] Vatjalaiset taitaa tässä loukassa heitteli polven un, josta syntyy min, heijän puheessa; Virolaiset lyhenteevät kovin paljon, hyö sanoovat mo (ja minno). Samaten teköövät Lappalaiset, jotka pohjoisimmissa Lapissa sanoovat mo ja mei, voan eteläisimmissä mun. — Niinikeän sanoovat nämät Karjalaiset millen-loukassa (i dativen) mivla, t. miula; Suomalaiset, minulle, mulle; Vatjalaiset, mille; Virolaiset, mulle, mul, minnule, minnul; Lappalaiset, munji, munjen, j.n.e. Sillä tavoin sanoovat Karjalaiset myöskin schivn, schiun; Suomalaiset, sun, sinun; Vatjalaiset, schin; Virolaiset, so, sinno; Lappalaiset, to, j.n.e.

[245] Kirjasta H kaine diatheke;, pain. Strengnäsissä 1758. 4 p.

[246] Jota luetaan kirjassa "Nya Testamentet, med stående stilar". Andra Upplagan. Stockholm, 1817. 2 p.

[247] Suomalaisesta Uuesta Testamentista, painettu Turussa, v. 1820. 1 p. ("Suomen Biblia-Seuralda toimitettu.")

[248] Pieä, "luku" (Ruomalaisten Caput). Tämä Karjalaiselta sepitetty sana toistaa jo, niin kuin monet muut, mitenkä se uusiin sanoin synnyttämisellä on tahtonut vältteä käytteä Venäläisiä, eli muita vieraan-kielisiä puheita — Karjalaisessa kielessä.

[249] Luc e.m. Åbo Tidningar 1778, p. 174; Matth. Gottlunds Försök till en omarbetad Finsk Tolkning af Apostl. Sändebref, jemte anmärkn. öfver nu brukeliga Finska öfversättningen, esipuheessa p. IV.

[250] Tuntematoin se on kyllä nimestään, mutta hyvin tunnettu toimestaan ja työstään. Että hään vielä mahtanoon olla nuori ijältään, arvattaisimme siitä, että hään on uskaltannut hävitteä vanhoa tavattomuutta, ja yksinään siellä-maisin ruvennut harjoittamaan kielensä kirjallisesti. Luultaisimme hänen varattomaksi, jos varakkaaksikin, sillä, kummin-tahan, oisi hänellä ollut muuten huolta kyllä — ei puuttua kirjan-töihin, eikä tarvinut Bibla-Toimituskuunan painon kustentajaksi. Olkoonpa tuo miten-tahan, niin on mies tehnyt työtänsä uskollisesti, eikä ropottanut paljaan palkan tähen (niin kuin moni muu) eikä myös kunnian tähen, jota annettiin hänellen Mnemosynessä — palkan-peälliseksi. Mutta tahtoisimmo tuon arvolla tuntea — tämän hartaan, kansan valaistusta rakastavaisen, ja toellista Jumallisuutta levittäväisen miehen. Sillä, in quibus enim eadem studia sunt, eaedemque voluntates, in his fit, ut aeque quisque altero delectetur, ac se ipso. (Cicero, de Off.)

[251] Moni ehkä syyttää minua, olleeni kovin kiivas näitä tulkittaissa, ja moittineen joutaviakin. Saattaa ehkä niin olla! Sillä kuin toiset ovat kielestämme olleet varsin huolimattomat, niin minua nyt kahotaan aivan tiuskuvaksi. Monikin ehkä myös nuhteloo minua, näissä, omasta kirjuttamisestain. Tiijän hyvinkin monesti kirjuttanein tavattomasti, josta mieleni karvastuu; mutta eihään minun viheliäisyys vapautak Roamatun. Mahollinen on myös, minun tässäkin jossakussa erehtynneen; mutta jos voan puoletkaan, eli jos ies kymmeneksen, minun moitteistain löyätten perustetut, niin siinä on teillä syytä kyllä toimittamaan toisen paremman Suomennoksen; sillä Jumalan sanassa ei piek löytyä yhtäkään virhettä — meijän kautta. Mitäshän siitten sanoisitten, jos kuulisitten minun julistavan, meijän nykyisessä äsken painetussa Uuessa-Testämentissä vielä löytyvän 5 tuhatta isompata kielenvirhettä, 15 tuhatta keännös-villitöstä, ja, paihti tätä huonoa Turunpuolimmaista Suomea, lukemattomia kirjoitus-vikoja. Työ hämmästytten! Niin moar' minäkin! Mutta, se on kohta havattu: sillä jos lasketaan lukua, niin kaikki nämät minulta tässä moititut virheet tavataan jo kirjan ensimmäisen lehen puoliskolla. Nyt löytyypi Uuessa Testamentissamme 320 tällaista viheliäistä lehen-puoliskoa; kuin tätä lukua monistellaan (multipliceras) näillä 114:llä multa keksittyä virheellä (tarkoin luettu, ovat 47 Keännös-, 16 Kielen-, ja 5l Kirjoitus-virhettä — siinä on kyllä, yhellä puoliskolla!) niin syntyy 36,480 virhettä koko kirjassa. Sillä lukemisella oisi koko Roamatussa 136,231 virhettä. Enkä ouk vielä siittenkään niin mitään nimittänyt tästä vanhasta tavattomasta kirjoitus-tavasta, näistä muukalaisista kirjan nenistä, näistä joka-paikassa Turun puheen-murella katkaistun noista Toimi-sanoista, näistä monessa kohin vallan Ruohtalaisista sanan-tavoista, ja niistä hairauksista, jotka, synnytetyt eroitus-merkkien tavattomasta käytettämisestä, ovat tehneet monta monuista paikkoa selittämättömäksi; jos vielä — heitäkin kaikkia luettaisiin, niin ei oisi muuta neuvoa kuin kopioittoo koko kirjan, teillen näytteeksi. Ja tätä kielen virheillä ja villityksillä turmeltua kirjoa on jo monessa Herrainpäivässä hyväksi kahottu, monelta Kuninkaalta vahvistettu, monelta Piispasilta ja Papilta lävitek luettu ja tulkittu, on jo monta mies-polvessa käytetty kaikilta lasten- ja kansan-opettajolta, ylitek koko Suomenmoan, käytetään vieläik tänä päivänä, ja tarjoitetaan tulevillenkin ajoillen, pystytetyllä painattamisella. Ja kuin tahotaan tätä paremmaksi, onnistuneeksi ja uuestaan Suomenetuksi, niin vastataan; "ei oleva syytä kyllä, koska tätä kirjoa toella luetaan olevan niitä parhaimpia kielen-toimituksia Jumalan sanasta".(?!)

[252] Luulisin minä että monikin mieluisasti lukisi tämän avullisen kirjan, jos oisi muka kauniisti toimitettu Suomen suloisella kielellä; mutta nyt niin moni irvis-hammas moittii ehkä asiata kielensä tautta, ja saattaa sillä vielä toistakin epä-luuloon. Tätäpä minä tahtoisin esteä: minä tahon piteä asian puolta — ei tämän kehnon kielen.

[253] Tässä ei puhutak paino-virheistä, heitä eroittaa vähä kukin, ja oijaistetaan kussakin painoksessa; eikä myös kirjoitus-virheistä, joita tavataan tapansa suhteen; mutta kysymys on kielen- ja keännöksen-virheistä — ne, ne villittää ymmärrystä, ja — niitä heitetään oikaisematak. Ridiculum est, quod est dubium, id relinquere incertum; quod nemini dubium potest esse, id judicare. (Cicero, pro Murena.)

[254] Jos tarkoitamme niitä miehiä, jotka ovat Suomentaneet meillen Roamatun, niin ovat olleet Turkulaisia, rantalaisia (kustboer) ja Ruohtalaisia — ilmankos se kieli maistaa siltä?

Turun muinonen Piispa Michael Agricola (syntynyt Pernajassa, Ruohtalaisessa pitäjässä Uuella-moalla) oli iho-ensimmäinen, joka, uskon-uuistamuksemme jälkeen, toimitti meille Roamatun kirjoituksia Suomeksi. Hänen Runo-töistään (ehkä oijaistut muilta) nähhään vieläik hänen olleen varsin kehnon Suomalaisen. Jo Kouluttajana ollessaan Turussa, painutti hään v. 1548 Tukholmissa Uuen Testamentin Suomeksi, nimellä: Se Uusi Testamenti tulkittu Somen Turws, vaan prentattu Stockholmisa Amund Lauritzan poijalda. 1548, 4:o. Hään ilmoittaa ihe kirjuttaneesek Turun ja Porin liänin puheen-murrella, ja jollon-kullon, puheen puutteessa, ottaneen sanoja muistakin puheen-murteista. Vuonna 1551 painutti hään, Vara-Piispaana ollessaan, virristön (Psaltaren) eli Davidin virret, Kuninkaan Kyöstin käskyllä, joita Turun koulu-pojat, Kouluttajan Paul Juustenin sanalla, olivat Suomeksi tulkkineet kirjoitus-harjoituksissaan (vid sina stilöfningar). — Niinpä se näyttää vielä nytkin, monessa paikoin, kuin oisi koulu-poijilta Suomenettuna. Samana että seuravinna vuosinna painutti tämä toimeellinen Piispa, ennen mainitussa kirjan pajassa, muutamia luvun-kappaleita Suomeksi, Móseksen, Hannan, Samulin ja Tarinoin kirjoista, niin myös muutamia lukuja niistä neljästä jaloimmasta Ennustajasta, ynnä pienempien Ennustajoin kirjat kokonaan; mutta kansan varattomuus ja näitten aikoin rauhattomuus esti vielä kauan koko Roamatun Suomentamista.

Vasta Herroin-päivillä v. 1636 ja 1638 rukoili Suomenmoan Papis-seäty Kuninkatarta Kirstiä, soahaksensa tätä puutosta autetuksi. Luvattuaan tätä, käski hään heijät välillänsä valittamaan toimeellisia miehiä tähän työhön. Valittiin silloin Peä-Rovastia (jota siitten Piispaaksi tehtiin) Aesehillus Olai Petraeus (papinpoika Philipstaasta, Vermlannissa ) Greekan-kielinen Luettajaa (Lektorn) Oppia Martinus Stodius (jota kaksi vuotta sen jälkeen jo käytettiin laissa, ja syytettiin taikon-tekiäksi) Maskun pitäjää Rovastia Henrik Hoffman, ja Kirkkoherraa Piikkiöissä Gregorius Matthaei, jotka työskentelivät sillä innolla, että koko tätä ensimmäistä Suomenkielistä Roamattua painettiin Kuninkaallisella kustennoksella v. 1642, puolen arkin loajuuella (in folio); josta toimeesta paljon kiitettiin Suomen silloin olevaista Peä-Holhottajata Greve Pehr Brahea. Nämät oli ne miehet jotka ensin toimittivat meillen Roamatun, kussa Suomenkieltä ja kirjoitus-tapaa paljon korjattiin vanhoista virheistään.

Vuonna 1685, eli 43 vuotta myöhämpänä, toimitti jo Turun sen aikuinen Piispa, Oppia Joh. Gezelius (se vanhempi, sillä nimellä) Kuninkaan Koarle XI:sen käskyllä ja rahan avulla, uuven ja toisen painon, jota jo painettiin Turussa Piispaan omassa kirjapajassa, neljäs-osan arkin loajuuella. Koska hään siinäkin sivussa myös tahto kielen puolesta oikaista tätä vanhoa Suomen-keäntöä, niin pantiin siihen työhön Paimion pitäjän Rovastia Henr. Florinus, joka toimitti tätä muihen Oppineitten avulla. Suomen kieli ja kirjoitus-tapa tuli silloinkin paljon paranetuksi; ja kirjaa omistettiin Kuninkaallen. Tätä luettiin ja ostettiin sillä halulla, ettei ollut vielä 20 vuotta kulunutta, ennen kuin jo uuestaan valitettiin tästä Roamatun puutoksesta. Mutta silloinkin sen aikuiset soat ja muut onnettomat ajat estivät tätä. Herroin päivillä v. 1741 valitti Suomal. papis-seätös Kuninkaallen tästä heijän tarpehestaan, niin myös Herroinpäivilla v. 1744; mutta kuin ei siitä lähtenyt niin mitään, niin Turun Pappis-Neuoittelemus keksi toisen paremman neuon, jonka hänen Kirjuttelia David Deutsch ensin äkkäis'; nimittäin, että tätä uutta Roamatun painamista piti toimitettaman Suomen yhteisten kirkkoin kustentamisella. Seurakuntojen kuultua, vahvistettiin tätä peättämistä (förslag) Herroinpäivillä v. 1747. Huojennokseksi näijen kirkkoloihen kustennoksissa koottiin myös rahoja yksinnäisellä peällen-tarjoamisella. Mainittava on että Venäjän puolimmaisetkin pitäjät, kiitettävällä tavalla, auttoivat meitä tässä toimeessa, niin e.m. peällentarjoitettiin Viipurin Pappis-Neuoittelemuksen kautta 411 Roamattua, Lappeenrannan Pappis-Neuoittelemuksen kautta 186, ja Narvan Pappis-Neuoiltelemuksen kautta 11 Roamattua, joista kaikista jo eiltäkäsin maksettiin rahat, painamisen varaksi. Pappis-Neuoittelemus Lundissa lähetti 124 Talaria kuparissa, jotka siellä olevainen Moaherra Vilh. Lindenstedt, Rouineen ja Kirkkoherra Lars Lefgreen olivat antaneet, lunastamiseksi siltä Roamattuja köyhillen Turun leänissä. Ainoasti Hallitus puuttui vähin tähän asiaan, eikä tehnyt muuta, jos suostui siihen, että kirjoituspaperia, jota Hollannista haettiin tähän tarpeisehen, saatiin ilman Tulli-rahan maksamatak (lue Åbo Tidningar, v. 1778).

Soahaksensa sekä kielemme että keännöksemme paremmin korjatuksi, oli Turun Pappis-Neuoittelemus jo v. 1749 kulko-kirjallansa (genom cirkulär) kehoittanut Hiippakunnan pappis-miehiä ilmoittamaan niitä vikoja, jotka olivatten, kirjan luettaissa, löytänneet vanhasa Roamatussamme, ja johattamaan heitä omilla muistutuksillaan. Mutta eipä heistä monta kuuluna! Ainoasti juuri muutamat sisään-lähettivät muistuttelemisiansa, eivätkä nekään — jos varsin harvaat. Niistä oli Pöytäisten pitäjän silloin olevainen Kirkkoherra Oppia Anders Lizelius, jota muista piettiin juuri aika-Suomalaiseksi. Deutschin anomuksella, käskettiin häntä Turkuun jo v. 1754, painamisen aloittaissa, josta peä-toimitus uskallettiin hänellen ja Deutschillen. Heitä käskettiin: 1:siksi, oikaisemaan vanhassa Roamatussa löytyviä paino-virheitä; 2:seksi, harjoittamaan yhtämuotoista ja tavallista kirjoitus-tapoa; 3:nneeksi, tarkoittamaan Suomenkielen henkellistä luontoa, jotta välttäisivät joutavoa sanoin katkaistamista, ja heittäisivät tavattomia sanan tapoja, nouattaissa selvempätä ja toimeellisempata puhetta; 4:nneeksi, parantamaan julkinaisia keännös-virheitä, ja selkiemmällä, ja perustus-kielen kanssa sopivammalla tavalla toimittamaan selittämättömiä, kahappäin ymmärrettäviä sanan tapoja. Tätä uutta Roamatun painamista aloitettiin Piispan Brovalliuksen (syntynyt Vesteråsissa) ja Opettajan earl Abr. Clewbergin hoivauksen alla, ja lopetettiin v. 1758, Turun sen-aikuisen Piispaan C.F. Mennanderin (syntynyt Tukholmissa) johtattamisella. Tästä Roamatusta painettiin 4,500 kirjan-kappaletta; mutta mainittava on, että kahet kokonaiset värsyt pois-unoutettiin hänestä tykkänään, nimittäin Syrachin XIX Luvusta 14 värsy, ja 1: Corinth, XVI L. 14 värsy, joista toinen, jota ensin havaittiin, painettiin erittäin irtonaisella paperin-tilkulla, ja ympärillen lähetettiin jaettavaksi kullenkin kirjan ostajallen, kirjahan muka kiini-liitettäväksi.

Ei ollut 20 vuotta toas kulunutta, ennen kuin jo kaivattiin tätäkin kirjoa, niin että sitä jo v. 1776 painettiin Turussa uuvestaan, ja v. 1777 vielä Reävälissäkin, kumpaistakin neljääs-osan arkin loajuudtaan. Jos sitä silloinkin toas kielensä puolesta koskettiin, en tunnek; enkä myös mitä tehtiin näissä nyt äsken painettuissa, Bibla-Toimituksen ulos-antamia. Mutta tästä meiltä nyt tutkitusta Luvusta on arvattava, että oisi vieläkin tarpeellinen perinpohjin unestaan Suomentamaan koko Roamatun, kussa ei ainoastaan löyvyk kaikellaisia paino-virheitä, kielen-virheitä ja keännös-virheitä, mutta joka teoltaankin on tykkänään Suomennettu — ei perustuskielen mukaan, mutta Ruotin kielen mukaan; josta se on soanut ei ainoastaan tätä Ruohtalaisuutta kielessään, mutta myös nouattannt Ruotin keännöksen viheliäisyyttä, lisätty Suomalaisilla kielen-puutteilla.

[255] Tässä ei puhutak juuri näistä nykyisistä miehistä, mutta jo mäntyistä: sillä eipä tiijä vielä yksikään, mitä miehet meijän aikuiset aivoavat. Erinomattain tuloo meijän kiitoksella muistaman tätä meijän nykyistä Peä-Piispoa, joka, sekä toimeensa että oppinsa suhteen, on kaikista mainittava. Hänen monet kansalliset että tievolliset ansiot, valaistamisessa meijän Tarinamuksemme, hänen vehkeet tässä meijän Uuen Virsikirjan toimituksessamme, m.m. tuntoo jokainen; eikä sekkään yksin jouvak kaikkiin paikkoin! Oisihan se mahotoin voatia yheltä mieheltä tarvista monen tuhannen.

[256] Minun tekisi juuri pahat mieleni, jos minä näillä viattomilla sanoilla oisin suututtanut meijän kunniallista Pappis-seätyä, jotama kunnioitan, ja josta on montaik kunnollista. Minä pitälen heijät arvossa, mutta pitäisin vielä isommassa, jos yhistäisivätten taitonsa toimittamaan meillen Jumalan sanaa selvemmäksi. Luulen myöskin kunkin totinen ja hurskas-mielinen heistä, pitävän minun kanssani yhtä puhetta, halaissamme samoa toivotusta. Sillä yhtä asiatahan myö ajamme, kansan valaistusta, henkellisissä että moallisissa. Työ haetten tätä viran puolestanne; minä, poika, ilman palkatak. — Minä pien papit arvossa, liijaksikin Suomalaiset: minä annan kullenkin kunniansa; mutta rakastan totuutta. Amicus Plato, amicus Aristotiles, sed magis amica veritas.

[257] Tok' löytyi silloinkin Suomessa mies, joka yksinään uskalsiin paneita näitä aikomuksia vastaan. Se oli Juvan pitäjän muinonen Rovasti Matthias Gottlund, isä vainooni, Osallinen sekä meijän Suomalaisesta Biblan Toimitus-kunnasta että Uuen Virsikirjan Toimituksesta. Kirjassansa tällen Keis. Suom. Biblan Toimituskunnallen, kirjoitettu 4:nä Moalis-kuussa v. 1816, ponnisti hään juuri kovasti vastaan tätä Roamatun uutta painattamista, virheineen, vikoineen. Hään sanoi, jos aivoatten aikoin soattaa tätä jaloa ja mainionta tarkoitusta, levittämään Suomessa laveampata Jumalan sanan tuntemista, Roamatun julkinaisemmalla lukemisella, niin elkeätte hätäilkee! Tehkeemme tätä kunnollisesti, oikaistamisella ja tarkalla tutkistamisella meijän Suomennoksemme perustuskielen kanssa. Levittäkee tämän Jumalisen sanan selkiännä, ei selittämättömänä; ja kylvälkee tätä pullasta siementä — voan ei pujoja eikä ohtakkeita. Asettakaamme toimeellisia miehiä, jotka perin-pohjin perkaavat, ja uudestaan selvällä kielellä toimittaavat meillen, näitä Roamatun kirjoituksia! Siitten vielä vastaik meitä kiitettäisiin ja siunattaisiin. Ainoasti sillä tavoin hyövytetään ja valaistetaan kansakuntoamme; mutta levittämisellä näitä kunnottomia Suomenuoksiamme, mänöö koko laitoksemme tärviöllen.

Kejs. Suomen Biblan Toimituskunta otti näitä sanoja korvihisak, ja lykkäisi asian molempahan Pappis-Neuoittelemuksehen, — heijät muka kuultaksensa. Ei ollut aikoakaan, ennen kuin jo tuloo kirja Porvon Pappis-Neuoittelemukselta Isällen, kysellen: oliko hänellä muka lupa moittia tätä vanhoa Ruotin Kuninkaalta ja Valtakuntain Seätyiltä jo kerran hyväksi kahottua ja vahvistettua Suomen Roamattua; käskein häntä havilla Neuoittelemuksellen julistamaan millä pakolla hään oli voativa tätä uutta tutkistelemista, vanhasta Suomalaisesta Biblan-keännöksestä?

Mutta Ukko ei puhuna tuuleen, eikä juoksut joutavista. Hään oli jo nuorra ollessaan (Kappalaissa, Porvossa) Ruohiksi uuestaan toimittanut Esaiaksen ja muutamien toistenkin Ennustajoin käsitekoja; ja siitten — juuri näinnä viimeisinnä vuosinua (Kirkkoherrana Juvalla) oli hään jo kahteen tottiin Suomentanut pian koko vanhan Testamentin. — Silläpä hään hyvin tiesi mitä vanhoa Suomentamustamme vaivais. Päivällä hänen oli tapa, pitämään huolta tämän ison pitäjän toimituksesta; mutta yöllä, muihen liittäissä levollen, työskenteli hään näissä henkellisissä harjoituksissa. Näytteeksensä Pappis-Neuoittelioillen hänen ei lähteneen tyhjästä, lähetti hään heillen monet arkit, täpö-täynneet maineista (af citationer) vianalaisesta kielen käyttämisestä Roamatussamme; ja, koitteeksi, toimitti heillen myös uuen Suomentamuksen 3:mesta ensimmäisestä Luvusta Poavalin kirjasta Ruomalaisillen. Pappis-Neuoittelemuksen vastaus tämän peälle, annettu samana vuonna 12:nä päivänä Loka-kuussa, on varsin merkillinen, ja kuuluu näin: jos kohtakin jotakuta löytyisi Roamatussamme, joka tarvihtisi ehkä oikastamista, niin Pappis-Neuoittelemus ei kuitenkaan käsittänyt semmoisia vaikuttamuksia (?) jotka voatisivat paremman Suomentamuksen, liijoittenkin koska nykyinen Suomalainen Biblan-Keännös toella luetaan olevan yksi niistä pareimmista Roamatun tulkkimisista (?!) Kuitenkin ei ollut hänellen kieltoa, omalla kustannuksellaan painottamasta moitteitansa ja Suomentamuksiansa Kielen-tiijustajoillen tutkittaviksi; eli toisilla sanoilla: hyö tahtoivat, että hänen (ainoasti koitteeksi muka muillen) piti yksinään aikoin soamaan, ja omalla valallaan toimittamaan, tätä yhteistä tarvista, johon koko pappiskunta ei tahtona eikä pystynä puuttua; ja jota ei vielä missäkään moailmassa (minun tietäksein) on saatu toimeen yksinäisellä rahan-neuvolla (lue tästä Esipuhettansa, kirjassa: Försök till en Omarb. Finsk Tolkn. &c. p IV.) Tätä annettiin hänellen kehoitukseksi tästä hänen laveammasta Suomen ja perustuskielen tutkimisesta. Kostoksi hänen aivotuksesta, soaha Jumalan sanan selvällä kielellä toimitetuksi, ja palkaksi monen vuotisesta harjoituksistaan, näissä toimeissaan, syytettiin niitä tyhjiksi ja joutaviksi, kiittäin tätä vanhoa kirjotusta, joka ei parannusta tarvittu. — Mitähän, jos oisivat oikeen ymmärtänneet käyttää Ukon peätä ja tointa? Silloin se oli heillen tarjoolla — ei nyt eneän.

Näytteäksensä kullenkin selvällen kirjanlukiallen, hänen ei turhaan ruvenneen kehoittamaan parempaan kielen-harjoittamiseen, julisti hään, aluksi, muistutuksiansa Apostoleitten kirjoin Suomentamisesta, ja sovitti tähän (ainoasti koitteen vuoksi) omankin keännöksensä, ymmärtäväisiltä tutkittavaksi. Näitä painettiin Turussa vuonna 1821 (lue tästä Esipuhettamme I:seen Osaan p. XIII); mutta hään kuoli jo syksyllä samanna vuonna. Hään oli muutamia vuosia tätä ennen, ilman itekseen, uuestaan Suomentanut ne neljän jaloimman ja kahentoista pienemmän Ennustajan kirjat; ja vuotta ennen kuoltuaan, suomenteli hään heitä vielä toisen kerran, ynnä muita Vanhan Testamentin kirjoituksia, kirjuttain muistutuksiansa kunkin kirjan lopullen. Mulla on kumpainenkin näitä hänen käsi-tekojansa, varsin puhtaanna, hänen omia kirjuttamiaan, toinen 71, toinen 173, arkkia, paksuueltaan. Tämän toisen heistä oli hään jo v. 1820 lähettännyt Turkuun painattavaksi; mutta kuoltuaan noutin minä sen sieltä pois, koska perellisten varat ei yltynyt semmoisiin kustannuksiin. Eikä aikakaan ollut vielä lähestynyt, Suomenmoassa, matkaan soattamaan tämmöisiä toimituksia henkellisissä. Hyö olivat vasta silloin (varsin äsken) havainneet tarpeelliseksi toimittamaan itelleen uuen Suomalaisen Virsikirjan. Puutokset Roamatussansa eivät keksineet (eivätkä vielä keksi) ja puhua heistä piettiin Jumalattomaksi, milt'ei mielettömäksi. Tämäkin miesi eli ennen aikaasek, ja tunnetaan tuskin omassa moassa, kuin häntä muissa maissa kunnialla mainitaan (lue e.m. Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache, Esipuhettansa 18:neiseen Osaan, VII p.)

Poisi on vanha jo vaipunut! Mutta joka peri hänen verensä, peri myös hänen mielensä; ja jos kohta minun täytyy tuosta kärsiä, niin en kuitenkaan maltak olla innoittelemasta moamiehiäni — samaan henkelliseen tarkoitukseen. Jos tällä tutkimisellani olen joksikin johattanut teijät tielle, niin se olkoon minun mielen nouteeni!

[258] Niinpä se tahtoo usseemmittain olla, että miesi yksi toimeellinen saattaa enämmän aikaan, kuin koko joukko toimittamattomia.

[259] Kuin kuulen Bibla-Seuroin selityksistä vuosittain ylösluettavaksi, miten monta Suomalaista Bibeliä ja Uutta Testamenttia ovat ympäriin levittänneet, niin olen oatellut itekseen: voi toki, kuin ois tehty työtä kunnollista!

[260] Minä tahon vielä kerran muistutella, minun ei niin millään tavalla moittineen Roamattua, jos ainoasti tavan millä lailla se on meille Suomennettunna. Jokainen mahtaa ymmärteä tässä olevan iso eroitus; sillä erittäin on soimata Jumalan sanaa, erittäin ihmisten ymmärtämättömyyttä. Jos viha-mies sanoo: minun kuitenkin näillä moitteilla tehneen tämän Jumalisen kirjan halvaksi ja arvottomaksi yksintapaisen kansan silmässä; — niin sanotkee, että se on valeh! Minä on antanut tälle kirjalle isomman ja suuremman arvon, sillä että olen selittänyt, mitä hänessä löytynöön sopimatointa, ymmärtämätöintä, ja hulluusti toimitettunna — ei oleva Roamatun vika; mutta hänen Suomentajoihen. Jos sanotaan: minun torunneen pappiloita, niin enhään minä ouk muuta tehnyt, kuin päivittänyt elleivät ole oikeen meille selittäneet ja Suomentaneet Jumalan sanaa. Paheksiihan sitä jokainen! Jos tästä tahottaneen minua syyn alaiseksi — niin olkoon asia riitamies! Nopeemmin mä koston ja kiitoksen luulisin tuosta ansainneen — ei vihan ja vainon.

[261] Meiltä jäi äsken muistuttamatak, meillä olleen suuri vastuus, toimittamaan tätä Karjalaisen puheen-karaistamusta — hänen muka tavallaan, koska meijän kirja-neniin ei löyvyk kiini-juotetut semmoiset paino-merkit kuin tavataan näissä Venäläisissä. Tätä olemme kuitenkin koonneet tehä aina 255:näiseen puoliskohon; mutta siitä eteenpäin on meijän täytynnä ottoo toisia — meillä tavallisia; niin että sitä sanoa jota ensin (Karjalaisen tavalla) kirjutimmo e.m. Kuundéli, olemme siitten (257:stä puoliskosta eteenpäin) kirjuttaneet Kuúndéli.j.n.e.

[262] Yhistettyä Venäjän kanssa, toivottaisimme soaha tarkempoa tietoa näistä Venäjän moakunnissa asuvaisista moamiehistämme, erinomattain koska Herra Oppia Sjögren variten vasta, tässä tarkoituksessa, on käynyt heitä tiijustamassa Suomen Hallituksen kustannoksella, jonka valaistuksia olemme jo kauan halulla outtaneet — vielä mielelläkin, koska tunnetaan hänen mielen-hartautta tiijustamaan meijän Tarinamuksessamme. Monikin Venäjän sotaväissä olevainen Suomalainen nuorukkainen on näinnä aikoina kuljeskellut näissä maissa, heiltäkin luultaisimmo soavaan jonkun tiijon näistä Ischoriloista; mutta — joutaako ne semmoisihin? Minä olen kuulustellut moneltakin, kirjallisesti että suullisesti — mutta turhaan! — Ainoa joka heistä vähä tiesi, oli pitäjänmieheni Herra Kattein P. tt…r, mutta ei sekkään muuta jos yhen kylän nimen. Josta hään kirjuttaa 13:nä Elok. 1823: "I följe af Brors önskan att få uppgift om några finska byar i Tverska Gouvernementet, får jag härmedelst tillkännagifwa, det jag uti mina annotationer blott har en sådan antecknad; och det är af den orsak, att vi, under vår marche endast en gång träffade att ha nattquarter uti en Finsk by. Men jag will påminna mig, att der finnas flera byar med Finnar till innevånare. Denna heter Saschina och ligger 30 virst från staden Wesjugonsk wid vägen åt Jaroslavl innom Tverska Gouvernementet." Toinen moamies Evestluutnanti T…I…r oli toas tavannut paljon niitä Pleskovin Kuvernissa löytyviä Suomalaisia, joista suuri osa on ollut Gréve Zuvarowin alusväkeä, ja joihen luonna hään oli kauankin asunut. Mutta koska hään oli syntynyt Uuella-moalla, eikä ymmärtänyt Suomea, niin hään ei taiha paljon tästä hyötyä. Kuitenkin kirjutin minä ylös hänen tietojansa; mutta ne paloi multa, ynnä muita kirjoituksia, tuli-palossa toissa syksynä.

[263] Mainitaan tietämättömillen, suurin osan Venäjän moata muinon olleen asutettu Suomalaisilta kansoilta, ennen kuin Venäläiset heitä vallottivat. Ja vielä Rurikin aikana, eli nuon vuonna 870, niin asuivatten sen mainion ison moa-kappaleen joka Valkoisesta merestä, pohjoisessa ylettyy Mustaan mereen etelässä; ja Uralin tuntureista iässä aina Itä-merehen, luotehessa.

[264] Tverin Kuvernia jaetaan 12:neen maakuntaan, jotka yhteisesti pitäävät 1140 peitto-peninkuormoa, kussa kuhunkin luetaan 1,096 ihmistä, eli yhteeseen nuon 1,250,000 henkee. (Tableaux Historiques. Chronologiques &c. de l'Empire de Russie, par Alex. de Weydemeyer. St. Petersbourg 1828).

[265] Tässä mahtaa jossa kussa olla erähtys kuurmoin (ziffrornes) kirjuttamisessa, sillä tekisivät yhteen 76,843.

[266] Novgorodin Kuvernia jaetaan 10:neen moakuntaan, jotka yhessä pitäävät 2,300 p. penink., joista kuhunkin luetaan 347 henkee, eli yhteisehen nuon 800,000.

[267] Pleskovin Kuvernia jaetaan 8:saan moakuntaan, jotka piteävät 1050 p. penink., ja 742 henkee kullakin peninkuormalla; eli yhteisesti lähes 780,000 henkee.

[268] Sekä näistä että seuravaisista sanoista arvataan näihen Suomalaisten jo kauan asunneen näissä maissa, koska olivat tähän jo niin taipunneet ja höystynneet, etteivät eneän tahtoneet keäntäitä takaisin omahan moahasak. Myö arvelemme sen tähen: ellei nämät jo lie otetut Suomesta Kuninkaan Koarle X:näisen päivinnä, jollon Venäläiset 1650 vuosien luvulla, Zar Alexei Mikailovitschin hallituksen aikana, paljon hävittivät Suomenmoata. Vuotesta 1710 vuoteen 1720 ottivat niinikkään Suomesta paljon väkeä, jota kuletettiin Venäjäsehen, liijaksikin v. 1716 ja 1717. Sillä kuin eivät soaneet muuta soalista, niin ottivat ihmisiä, koska tiesivät mihin kelpaisivat. Niin nyt, koska Ruotin Kuninkas löysi heijät siellä, niin hään kahtoi heijät omaisuutenaan, ja otti heijät pois väkisekkin, niinkuin tästä selitetään — sillä hänellä oli miehen tarvista sotaan. Myö heitämmö kullenkin lukiallen aatellakseen, josko se oli oikeen häneltä tehty, ottoa miehet pois vaimoiltaan, ja jätteä näitä lapsineen turvattomiksi tähän äkkinäiseen moahan, koska hänessä ei kuitenkaan ollut miestä saattamaan heitä kaikkia sieltä pois. Tätä tehtiin vähä ennen Pultavan tappelusta, ja on uskottava, että, vankitettua Venäläisiltä, peästettiin heijät jälleen mänemään kotiisak.

[269] Kyllähän toki! Tätähä ne kahtona — minkellaiset muka oli — kirkko-menot.

[270] Väkisinkö ne muut siitten otettiin ja ylös-ehittiin?

[271] Eiköön ne lie tulleet lapsiansa itkemään — toiset miehiänsä ja sulhaisiansa?

[272] Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.

[273] Lauletaan niin arvolla kuin:

"Toinen oli Tommi, ja toinen oli Aatu", &c.

[274] Koottua Suomalaisia laulu-soittoja, aattelin minä ensin pysyytteä heitä mielehemme kirjuttamisella sanoja heihin, soattain heistä tauluja. Siitten aivotin kuitenkin näistä erinnäisistä lauluista synnyttää jotakuta kokonaista, eli yhteistä ainetta. Mutta koska sekin tuntui yhtäläiseksi (enformigt) niin sovitin heihin ja sevoitin kuvailevaisia Osotuksia (teatraliska presentationer). Semmoiseksi laulun aineeksi tuli Joukkahainen, muuan nuori Karjalainen, joka 21 vuuen vanhana valmisteliin Ruohtalaiseen sotaan; ja läksi Viipuriin, kussa oli Karjalaisten kokous-paikka. Koska hään oli vimpa ja vähä ylön-annettu luonnostaan, niin pani äiti hänellen matka-toveriksi Huson nimellisen orjan, joka toas oli aika pelkuri — suuri ja levee-suinen, mutta vähä-syväinen, jotta hänen muka arkauellaan hoivautettaisiin pojan rohkeutta. Joukkahainen otti parahan orhin; mutta Husolle annettiin vanhan Hiirakan. Läksivätten siitten sota-kaluissaan rahtain, synkiä syvänmaita myöten, Viipuriin. Mutta tästä Husosta ei ollut Joukkahaisella muuta, kuin paljasta vastusta, pitkin tietä, niin kuin luetaan tässäkin laulussa, jota koetteeksi julistetaan. Heijän keskinäiset pakinat, tarkoitetaan erillä merkillä.

[275] Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle, ei murheesta mistäkään tietään", &c.

[276] Loilu, Ballad. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan Ganand. Mythol. Fenn. p. 30.

[277] Lauletaan kuin: Niputtelen, naputtelen, Likkaa luhtiin pannaan. &c.

[278] Katkaistu ensimmäisestä Näytöksestä (Scenen) ensimmäisestä Käytöksestä (Akten) Joukkahaisessa.

[279] Niin kuin muistammo niin soitti Kellon-soittaja kelloansa, tässä hirmuisessa Tulipalossa, kunnekka ite muuttui mustaksi tornin palatessa.