The Project Gutenberg eBook of Lemmentaistelu: 4-näytöksinen unkarilainen näytelmä, by Felix Borg and Mór Jókai

Decsi Sándor, hevospaimen. Lacza Ferenc, karjapaimen. Krouvari, Hortobágyin ravintolassa. Rózsa, hänen ottotyttärensä. Pelikán Samuel, tilanomistaja. Kádár Mikael, hevoskauppias. Lääkäri. Kyläntuomari. Tallimestari. Taidemaalari. Porvari. Komisaario. Isäntäpaimen. Räätälimestari. Suutarimestari. Pundorin emäntä. Csikmákin emäntä. Marfa, miustalaiseukko. Kärripoika. Mies. Vaimo. Poika. Ensimäinen hevoskauppias. Toinen hevoskauppias. Santarmi. Hevoskauppiaita ja talonpoikaiskansaa.

Tapahtumapaikka: 1:nen, 3:s ja 4:s näytös piha Hortobágyin ravintolan edustalla; 2:nen ravintolan vierashuone.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS

Näyttämö: Hortobágyin ravintolan edusta. Oikealla tiilikivirakennus pärekattoineen ja seinän vierillä kasvavine köynnöskasveineen. Rakennuksessa ovi portaineen ja siitä oikealle ikkuna luukkuineen. Ikkunan alla kukoistava ruusupensas. Vasemmalla puita ja perällä vajarakennus. Hieman keskustasta vasempaan jykevä puu, jonka alla pöytä tuoleineen. Taustassa pustamaisema. Aitaa ei ole. Vasen ja oikea katsojasta.

(Varhainen aamu ennen auringon nousua. Ravintolan ikkuna on valaistu.
Esiripun noustessa kuuluu ravintolasta laulua.)

(Laulun aikana kuuluu kaksi kukonkiekausta ja vieno punerrus ilmestyy taivaanrannalle.)

Kärripoika: (Tulee vajasta haukotellen.) Hoh hoo!… Kukko pakana kun herätti… (Hieroo silmiään.) Mikä vietävä siellä silmissä pistelee? Heinänkorretko, vai?… (Venytteleikse.) Oh hoo!… Kuinkahan varhainen jo on? (Tulee alemmaksi ja huomaa valaistuksen ikkunassa.) Pyhä Maria! Kaupungin herrat istuvat yhä vielä samoilla paikoilla kuin illalla… huuhtovat kurkkujaan viinillä… ja… (Kurkistaa tarkemmin ikkunasta)… ja pistelevät poskiinsa Rózsan paistamia kananpoikia. Oh höh, sentään! Oikein vesi kielelle valahtaa!… Entä Rózsa sitten? Missä hän on?… Mitä näkevät silmäni! Hän hyppelee tuon hullun kaupunkilaisen pensseliherran kanssa… oikeinpa taitavat csárdasta pistellä. (Pui nyrkkiä.) Voi, voi, sinua, kirottu hetaleherra! Kunpa minä saisin sinut kämmenieni väliin, niin kyllä…! Ja Rózsa sitten!… Oh, sydämeni on aivan haljeta tuskasta ja rakkaudesta sinuun… (Laulaa.)

Kärripoika: (Laulun jälkeen.) Turhaan minä laulan. Ei näe tyttö kärripojan kärsimyksiä; eikä kuule hänen sydämensä suruista sykähtelyä. — Mitä? Nyt nousevat herrat pöydästä ja alkavat tehdä lähtöä. Täytyy tästä pian mennä valjastamaan kimo, niin lappenevat täältä vihdoinkin matkoihinsa, mokomatkin tanssimestarit! (Menee vasemmalle.)

(Ravintolan ovi avautuu ja Tallimestari, Taidemaalari, Porvari, Komisaario astuvat ulos pihamaalle, kaikki jonkunverran liikutettuina.)

Tallimestari: Siis, kuten sanottu, neljäkolmatta sonnia ja yksi siitoslehmä.

Porvari: Ja kaikki ensi luokan elukoita, oikein loistokarjaa! Parempia nautoja ette löydä koko Alamaasta, vaikka lyhty kädessä etsisitte. Eikö totta, herra komisaario?

Porvari: Hyvä on karja! Debreczeniläinen ei koskaan myy mähriläiselle huonoja nautoja. Eikö totta, herra komisaario?

Maalari (joka on tällävälin ihaillut perällä aamun valkenemista): Mutta, hyvät herrat, ettekö ensinkään huomaa aamutunnelman suurenmoisuutta? Katsokaa tuonne pustalle! Mikä mahtava näky! Mikä väriyhteys! Mikä jalo vastakohtien sopusointu!

Porvari: Pöh! Maalari hulluttelee! (Tallimestarille.) Tehän olette tallimestari arvoltanne, eikö niin? Ja teidän isäntänne on kreivi, eikö niin?

Tallimestari: Kreivi, kreivi Engelshorst, Mährin mahtavin mies ja jaloin ihminen koko Unkarissa.

Porvari: No niin, herra tallimestari, mahtava kreivi Engelshorst on vielä kerran siunaava sitä hetkeä, jolloin hänen jaloon päähänsä pälkähti ajatus ostaa siitosnautansa juuri minun sarvikarjastani, sillä, sanon sen vieläkin kerran, minun nautani ovat kerrassaan voittamattomia. Jaa-a! Kohta saatte omin silmin tutustua elukoihin ja tehdä valintanne, ja takaanpa, että teidän suuri herranne ja kreivinne on säteilevä kuin aurinko, nähtyään millaisia loistavia sarvipäitä te hänelle toimititte. (Katsoo kelloaan.) Mutta, hyvät herrat, otan vapauden huomauttaa, että meidän on jouduttava matkaan, jos mielimme ennättää ajoissa karjamajalle.

Lacza Ferenc: (Tulee vajasta. Hän on keskikokoinen mies pienine viiksineen ja kastanjanruskeine hiuksineen; hänellä on siniset liivit ja avonaiset paidanhihat, mustat housut, samoin viitta, joka on ompeluksilla koristettu ja edestä soljella kiinnitetty; kädessä ratsupiiska.)

(Tällä välin on päivä yhä. enemmän valjennut ja
linnut ovat alkaneet laulaa.)

Maalari: (on avannut piirustuskirjansa ja tekee perällä luonnosta.) Mitä aiheita, mitä vaikutelmia!

Krouvari: (Tulee ravintolasta.) Kas niin, hyvät herrat, tuossa paikassa on tytöllä eväsreppu valmiina. Mutta kuinka on hevosen laita? Eikö poika ole sitä vielä valjastanut, se vietävä unikeko.

Komisaario: Älkää olko… hik… huolissanne, isäntä. Hevonen valmistuu heti. Paimen läksi juuri huolehtimaan… hik!

Tallimestari: Sinä, krouvari, olet hyvä ihminen ja Jumala hyviä ihmisiä varjelkoon.

Tallimestari: Ei mitään moitteen sijaa, paras krouvari. Hyvä kyökki, vielä parempi viinikellari.

Krouvari: Kerskua en, Herra paratkoon, tahdo, mutta sen sanon, että taloani en säästä silloin, kun ylhäiset vieraat sitä käynnillään kunnioittavat. Enhän kuitenkaan voi kaikesta mennä takuuseen, sillä nähkääs, hyvät herrat, kun pääasia… minä tarkoitan, emäntä talosta puuttuu — hän muutti jo yli kaksikymmentä ajast'aikaa sitten toiseen maailmaan, taivas olkoon hänen sielulleen armollinen — niin, kun emäntä talosta puuttuu, niin…

Rózsa: (Tulee ravintolasta, eväsreppu toisessa ja viinipullo toisessa kädessä. Hän on noin 17 vuotias, sievä, tummakiharainen ja -silminen tyttönen, puettuna kirjavaan unkarilaiseen pukuun, vyössä avainkimppu ja hiuksissa ruusu.)

Tallimestari: Mitä emännästä, kun on tuollainen terhakka tyttö ohjaksissa.

Rózsa: Kas tässä on eväspussi, hyvät herrat. Panin siihen sipulia, juustoa, kanaa, leipää ja silavaa sekä kaksi pulloa parasta mitä talossa on.

Krouvari: Lähtömaljan tässä puun alla vielä tyhjennämme. Eikö niin, hyvät herrat?

Maalari: (Perällä.) Katsokaa, katsokaa! Nouseva aurinko näyttää melkein viisikulmaiselta.

Maalari: Ei, jos minä piirrän tuollaisen auringon paperille, niin joudun hullujenhuoneeseen.

Rózsa: (On tällävälin tuonut pikarit ja täyttää ne.) Kuulkaapas, herra tanssimestari siellä! Pikari odottaa!

Krouvari: Kas niin. (Tarttuu pikariin toisten seuratessa esimerkkiä.) Onneksenne, hyvät herrat! Ja tuhannet kiitokset käynnistä. Tervetuloa vastakin Hortobágyin matalaan majataloon.

Krouvari: Viisainta on, etteivät herrat kulje Cségen tietä, siellä on tähän aikaan paljon rapaa; parasta on mennä Polgárin kautta, missä tie on kuivaa ja tasaista. Pienen metsikön laidassa, virran luona sopii sitten levähtää ja nauttia virvokkeita.

Rózsa: (Astuu esille ruusuineen.) Sallittehan, hyvät herrat… vähäinen muisto Hortobágyin majatalosta?

Maalari: Parahin neiti, sallikaa minun ikuistuttaa piirteenne tähän kirjaan… juuri tuollaisena kuin nyt olette, ruusu punaisten huulienne välissä.

Porvari: Kaikki kunnia ja kiitokseni naisen kauneudelle, mutta nyt ei ole enää aikaa piirustelemiseen. Naudat odottavat.

Porvari: Kas niin, nyt meidän on noustava rattaille ja lähdettävä matkaan. Olettehan jo saanut omanne, isäntä?

Porvari: No niin, me lähdemme siis, hyvät herrat. Hyvästi nyt sitten vaan ja hyvää vointia.

_Kr _i: Onnea, onnea vaan oikein paljon matkalle. Onnistukoot kaupat kaikkien iloksi ja tyytyväisyydeksi!

Porvari: Maalarimestari hoi! Ellette heti paikalla joudu sieltä matkaan, niin saatte laputtaa koko tien jalkapatikassa, ja se ei ole leikin asia, se, uskokaa pois!

Maalari: Silmät puuttuvat vielä… nuo ihmeelliset silmät… Mutta kohta nekin ovat valmiit.

Maalari: Erinomaista! Se sopii mainiosti! (Kirjoittaa.) "Hortobágyin ruusu." Tämä on kaunein lehti piirustuskirjassani. Kiitos, neiti, ja voikaa parhaiten. (Suutelee kädelle.) Toivon teille kaikkea hyvää maailmassa.

Krouvari: (Tulee vasemmalta.) Jos pidätte kiirettä, herra taiteilija, niin ehkä vielä ennätätte rattaille.

Krouvari: (Istuu pöydän ääreen.) Oh hojaa! (Täyttää pikarin ja tyhjentää sen.)

Krouvari: Kas niin, tyttöseni, olemmepa saaneet viettää raskaan yön! (Haukottelee.) Hoho jajaa!… Tuollaiset ylhäiset kaupunginherrat eivät suuria välitä yölevosta, kun sille päälle tulevat. Istuvat vaan hanakoina paikoillaan tunnit ja pikkutunnit, syövät, juovat ja loilottavat oikein sydämen pohjasta ja herkeävät vasta, kun aamuaurinko ikkunasta sisään pilkistää. Sellaisia, sellaisia ovat kaupungin herrat. Kelpo miehiä ovat toki sentään kaikki, eivätkä juuri turhan tarkkoja raha-asioissa. (Ottaa jälleen ryypyn.) Niin, niin! Toiset ovat nyt ajat ja olot täällä kuin mitä olivat ennen — silloin kuin autuaasti edesmennyt Apolka äitikin vielä eli ja tuossa sinun tilallasi, tyttöseni, aherteli. Niin, siitä on kulunut jo yli kaksikymmentä ajast'aikaa. Silloin näillä seuduilla oli vielä hiljaista ja rauhallista. Ei viiltänyt vielä rautatie tätä Hortobágyin tienoota ja harvoin tänne kaupungin herrat eksyivät. Tuiki, tuiki toisenlaista oli täällä silloin. Toisenlaiset olivat vieraat, toisenlainen talokin. Ei ollut tuossa silloin tuollaista sievännäköistä, siistiä tiilikivirakennusta, vaan kurja, olkikattoinen huuhkajanpesä, jossa mustalainen ja pustajätkä parhaiten viihtyivät. Mutta ajat ovat, ajat ovat muuttuneet ja maailma niiden mukana. (Kuuluu linnun laulua.) Kuuleppas noita lintusia, kuinka kauniisti livertävät.

Krouvari: Apolka-äiti! Hän oli jo täyttänyt kolmekymmentä vuotta, tyttöseni.

Rózsa: Apolka äiti parka! Kuinka hän mahtoikaan kärsiä! Eikö lääkäri käynyt täällä häntä katsomassa?

Rózsa: Oh, jospa minä olisin saanut olla täällä häntä hoitamassa, niin olisi hän varmasti parantunut.

Krouvari: Ei häntä enää kukaan olisi voinut parantaa, tauti oli kuolemaksi. Ja sinua, lapseni, sinua ei sitäpaitsi silloin ollut vielä olemassakaan. Sinut annettiin minulle vasta viitisen vuotta myöhemmin… annettiin iloksi ja lohdutukseksi vanhoille päivilleni. (Katselee Rózsaa.) Enpä tosiaankaan osannut aavistaa silloin, kun sinut eräänä kauniina aamuna itkevänä palleroisena kuistiltani tapasin, että sinusta tuollainen sorea kukkanen varttuisi, sitä en totisesti osannut.

Krouvari: Etpä suinkaan, lapseni, kaunis olit jo silloin ja koreasti hymyilit ja mustia silmiäsi vilkutit, kun minä olin sinut pehmeään vuoteeseen nostanut ja maitoa toimittanut.

Rózsa: Voi, isä kulta, voinko koskaan olla teille kylliksi kiitollinen siitä mitä silloin tuolle pienelle, avuttomalle tyttöraukalle teitte… niin, ja mitä sen jälkeen olette hänelle tehnyt; voinko koskaan palkita teille hyvyyttänne ja hellyyttänne?

Krouvari: Olethan sinä minun vanhuuden iloni ja suurempaa palkintoa en voisi saada. Ja onhan minulla nyt joku, jolleka voin tämän vähäisen, vuosien varrella karttuneen maallisen uskoa, kun pääni viimein lepoon kallistuu.

Krouvari: Kas niin! Tässä me istumme ja lörpöttelemme ja unohdamme kokonaan levolle menon. Sinäkin mahdat olla perin väsynyt, tyttöseni, kun et ole koko yönä saanut hetkeksikään silmiäsi ummistaa… Hoho jajaa! Käväisen tästä ensiksi tervehtimässä mehiläisiäni ja sitten ryömin pariksi tunniksi vuoteeseeni. Tee sinä samoin, tyttöseni. Ovet olkoot sen ajan salvassa.

Rózsa: Ei minun ole ensinkään uni, isä kulta. Olen nuori ja tulen vähemmälläkin unella toimeen. Mutta teidän, isä, teidän täytyy päästä vuoteeseen, sillä te olette vanha ja tarvitsette lepoa.

Krouvari: Totta puhuakseni, olen hieman levoton pienten siivekkäitteni vuoksi parveilemisajan tähden. Ellen pidä varaani, saattaa "kuningatar"-mehiläinen äkkiä karata tiehensä ja silloin menee minulta uuden siivekäsyhteiskunnan siemen hukkaan, ja se olisi suuri vahinko, se. Täytyy heti lähteä katsomaan…

Ferenc: (Tulee hetkisen kuluttua vasemmalta ja katselee ympärillensä.) Nyt on sopiva hetki, kun hän on yksin kotona.

Rózsa: Ferenc! Sinä vielä täällä! Etkö lähtenytkään herrojen mukana karjamajalle?

Ferenc: Lähden perässä, saavutan heidät kyllä ratsullani. Mutta ennen lähtöäni tahdon antaa sinulle lainani takaisin ja samalla sanoa sinulle jäähyväiset, sillä lähdettyäni nyt, en palaa enää koskaan tänne takaisin.

Ferenc: Poistun nyt iäksi näiltä seuduilta, jätän ainiaaksi Hortobágyin ja lähden kauas vieraille maille.

Ferenc: Mähriin. Minut lähetetään isäntäpaimeneksi sille karjalle, jonka kreivin tallimestari tänään valitsee Mátan karjamajalla.

Rózsa: Vai Mähriin saakka sinut viedään. Saatko edes hyvän pestin, poika parka?

Ferenc: Kuusisataa floriinia palkkaa, asunnon kivitalossa ja muonan antaa kreivi.

Rózsa: Ohoo! Sinä pääset hyville päiville, poikaseni. Sellaisella pestillä elää entinen karjapaimen jo herroiksi.

Ferenc: Voi, Rózsa, ennemmin olisin vaikka kärripoikana täällä Hortobágyissä kuin lähtisin Mähriin isäntäpaimeneksi; antaisin vaikka oikean käteni, kunhan vaan saisin edelleenkin jäädä tänne hengittämään Hortobágyin ruusun hurmaavaa tuoksua. Niin, Rózsa, suo anteeksi, mutta en voi sille mitään, että katseesi ovat lähtemättömästi syöpyneet sydämeni syvimpään ja sytyttäneet siellä liekin, joka polttaa ja kalvaa kuin kiirastuli.

Ferenc: Mutta olen voimaton itseäni auttamaan, en voi muuta kuin katkerin sydämin alistua kohtalooni, niin raskas kuin se onkin. — Kas, tässä luovutan sinulle takaisin lainani. (Ottaa povestaan pienen paperikäärön.) Et ehkä pahastu, vaikka ne ovatkin entisestään hiukan muuttuneet.

Rózsa: (Avaa käärön ja ottaa esille kultaiset korvarenkaat.) Ja sitäkö varten sinä pyysit saada lainata korvarenkaitani… antaaksesi kullata ne! Et sanallakaan siitä silloin maininnut. Voi, ystäväni, kuinka sinä olet hyvä! Kiitos, kiitos uhrauksestasi!

Rózsa: Kuinka minä voisin siitä pahastua, päinvastoin, olen niin iloinen, että tahtoisin kaulaasi kavahtaa…

Ferenc: Olet, olet kuin taivaan enkeli, joka on äkkiä astunut maan päälle! (Väräjävällä äänellä.) Oi, Rózsa, jospa sinä tietäisit, kuinka sinua jumaloin! (Tarttuu häntä vyötäröillä.) Rózsa!

Rózsa: Sinun täytyy nyt joutua, poikaseni, muuten et enää tavoitakaan kaupungin herroja. Kas niin! Hyvästi nyt, ystäväni, ja onnea matkallesi.

Ferenc: Jää hyvästi, Hortobágyin ruusu. Suojelkoot sinua kaikki taivaan pyhät ja tehkööt elämäsi yhtä onnelliseksi kuin minun on tästä lähin oleva onneton.

Rózsa: Odota! (Irroittaa ruusun rinnastaan ja kiinnittää sen Ferencin hattuun.) Kas noin!

Ferenc: Kiitos! Tämän kukan säilytän iäti luonani. Sitä suudellessani muistelen aina ihaninta ruusua, mikä Alamaan pustalla koskaan on kukoistanut. Hyvästi!

Rózsa: (Yksin.) Kelpo poika tuo Ferenc. Hän on aina ollut niin ystävällinen ja hyvä minulle, ei koskaan komennellut, ei koskaan pahaa sanaa sanonut… Ja nyt hän lähti ainiaaksi pois. Kuinka kernaasti olisin suonut hänen jäävän edelleenkin tänne Hortobágyihin. Varmasti tulen häntä usein kaipaamaan. (Ottaa pienen peilin vyötaskustaan ja katselee korvarenkaitaan.) Kuinka koreat ja kiiltävät ne ovat! Enpä olisi voinut uneksiakaan saavani kerran kantaa korvissani kultaisia renkaita. Vaikka eivät ne rumat olleet hopeisinakaan, jollaisina ne Sándorilta sain… Niin, mitähän Sándor nyt sanoo, nähdessään ne tällaisina! Mahtaneeko hän pahastua? Niin, todella, pahastuukohan hän nyt hyvinkin? Miehet ovat niin kummallisia… etenkin hän! Mutta mitä pahaa tässä on? Ei kerrassaan mitään! Hui hai, kyllä minä hänet jälleen leppymään saan, jos hän tämän tähden murjottamaan rupeaa; minä laulan hänelle ja sitten on taas kaikki hyvin.

Marfa: (Kirjavasti puettu mustalaisakka, tulee perältä.) Hyvää päivää! Jumala antakoon! Rauhaa ja rakkautta taloon!

Marfa: Hortobágyin korea kultalintuko se täällä aamuauringossa niin iloisesti visertelee?

Rózsa: Niin, laulan aina, kun olen hyvällä päällä. Laulaessa kuluu aika paremmin, sujuu työkin nopeammin… Mitä Marfalle kuuluu?

Marfa: Ka, mitäpä sitä minulle, mustalaiselle, erikoisempia kuuluisi! Vanha rauha ja entinen elämä vaan. Korkeita herroja tuolla pustalla ohitseni ajoi, iloisella mielellä olivat ja lantin Marfallekin viskasivat. Äveriäitä kai olivat, mistä lie sitten tulleetkin?

Marfa: Niin, tuota, olipa hyvä, että tapasin sinut kotosalla. Olisi tuota hiukan asianpuoleista… (Katselee ympärillensä)… sellaista kahdenkeskeistä…

Marfa: Maltahan, kun ensin istun ja kinttujani lepuutan, vanhat kun ovat ja raihnaiset. (Istuu pöydän ääreen vasemmalle.) Ohhoh!

Marfa: Viimeksi täällä käydessäni valittelit Marfalle huoliasi, sydänsurujasi supattelit. Ellen väärin muista, niin miehen mielestä mainitsit…

Marfa; Hiljaa, tyttöseni, hiljaa! Ei ole hoppu hyväksi tällaisissa asioissa, eikä kiire kunniaksi. Ensiksikin, onko kultasi sydän edelleenkin kova?

Marfa: Mutta olethan saanut häneltä niin kauniit kannettavat korviisi! (Tunnustelee.) Oikein kultarenkaat… ja niin paksut!…

Marfa: Puolittain?… Aha, tarkoitat, että hän antoi ne sinulle vain puolin sydämin. No, meidän on nyt siis koetettava voittaa sinulle toinenkin puoli… ja sen luulen käyvän helposti päinsä.

Marfa: Niin, olen nyt löytänyt keinon, jonka avulla saat kultasi lemmen leimahtamaan täyteen liekkiinsä, kunhan vaan ymmärrät sitä oikein käyttää.

Marfa: Heti kohta, kultaseni, heti kohta. Kuitenkin täytyy minun ensin ilmoittaa sinulle, että se ei ole… kuinka sanoisin… helppo keino…

Marfa: (Kätkee liinan nopeasti poveensa.) Eihän Marfa mitään muuta niin sorealta ja hyväsydämelliseltä tytöltä kuin sinä olet… eihän Marfa… Mutta yksi asia vielä.

Marfa: (Katsoo ympärillensä; kuiskaten.) Et kenellekään saa hiiskua, että minä pojissa lempeä nostattelen, et kenellekään, et isännällesikään. Se muista.

Marfa: No niin, Marfa luottaa sinuun. Täällä, täällä minulla on ainetta, joka auttaa. (Kaivaa povestaan esille pienen juurikkaan.) Kas tässä.

Marfa: Velhojuurta, "peukalopoikaa". Tätä kun liuotat viiniin ja sitten annat sitä kultasi juoda, niin muuttuu hänen mielensä lauhkeaksi ja taipuisaksi kuin lampaan… He.

Marfa: Ei, kultaseni, ei niin hitusen hippustakaan. Kasvin juurta se vain on. Mutta ero on vaan siinä, että tähän juureen liittyy taika, jonka loitsin siihen yöllä, kolmetoista tuntia sen jälkeen, kuin valkoinen koira oli sen hännällään maasta kiskaissut. Kas niin, lintuseni, nouda tänne viinipullo, niin näytän sinulle heti kuinka on meneteltävä, mutta tulista lajia… Joudu nyt, minä sillä aikaa murennan juuren.

Marfa: (Yksin.) Korea liina läksi taas!… (Maiskutellen-) Nyt vielä hyvä kulaus ilolientä ja sitten on Marfa taas tehnyt tehtävänsä!…

Marfa: Hyvä. Kiskaise nyt korkki ulos, tyttöseni, niin sekoitamme heti juoman.

Marfa: Olen survonut puolet juuresta hyppysissäni, se riittää. Tässä on sinulle toinen puoli… pane se visusti talteen, jos ehkä joskus toiste vielä olisi tarpeen.

Marfa: Ja nyt, käännä kasvosi aurinkoon päin, sulje silmäsi, laske harvakseen kolmeentoista ja ajattele lujasti kultaasi. Minä sillä aikaa valmistan lääkkeen.

Rózsa: (Tekee niin: kääntyy oikealle ja alkaa laskea harvaan.) Yksi, kaksi, kolme j.n.e.

Marfa: (Kohottaa pullon huulillensa ja ottaa pitkän kulauksen.) Laske, laske sinä vaan, tyttöseni, minä sillä aikaa sekoitan… (Juo jälleen.) Oho, maahan kaatui!… Ja ajattele kultaasi… (Kaataa porot pulloon.) Kas niin, valmis on. (Sekoittaa pulloa.) Nyt voit jälleen kääntyä tännepäin… Siellä liukenee juuri pullossa. Kyllä tämän nyt pitäisi tepsiä. Lyö korkki lujasti kiinni ja vie pullo kaappiin, tyttöseni, ja koeta heti sopivan hetken tultua sen voimaa… kaada rohkeasti vaan poikasi pikariin, ei siinä mitään vaaraa ole… Kas niin, ja nyt Marfa lähtee. Kiitoksia nyt vaan, kultaseni. Ja taivas hyvyytesi palkitkoon. Herran haltuun, Jumalan huomaan!… Ja muista, ei hiiskaustakaan!

Rózsa: (Yksin.) No nyt, Sándor poikaseni, nyt olet kauniisti vallassani. Tällä viinillä sydämesi nujerran niin että se on pehmeä ja taipuisa kuin mehiläisvaha päivänpaisteessa. Tule nyt, miekkonen!

Hetkisen kuluttua tulee Decsi Sándor (perältä; hän on hartiakas, tummatukkainen, mustaviiksinen mies pronssinvärisine kasvoineen, avarine, liehuvine paidanhihoineen ja tulpaaninkukilla kirjailtuine päällysviittoineen; kädessä hänellä on piiska ja jaloissa komeat saappaat. Lyö piiskalla pöytään.) Viiniä!… (Kun ei ketään tule.) Viiniä!

Rózsa: (Tulee, tuoden pullon ja pikarin; heltyneenä.) Miksi sanoit minua neidiksi, Sándor?

Sándor: Siksi, ettei toinen saisi juoda siitä minun jälkeeni. (Lyö pöytään kolme rahaa.) Kaksi viinistä, yksi pullosta.

Rózsa: (Itsekseen.) Tästä ei hyvää seuraa… Nyt tehköön mustalaiseukon lääke tehtävänsä.

Sándor: (joka on Rózsan poissa ollessa laulanut toisen värsyn laulusta n:o 5.) Kirous ja kuolema hänelle!

Rózsa: (Taittaa ruusun pensaasta, ottaa Sándorin hatun ja aikoo kiinnittää siihen ruusun.)

Sándor: Eikö Laczan Ferenc vienyt äsken hatussaan sinun antamaasi ruusua, vai?

Sándor: Älä höpise Herran nimeä vääryyteen. Mies ratsasti vastaani pustalla ja hatussaan komeili ruusu, sinun ruususi.

Sándor: (Huomaa äkkiä korvarenkaat.) Entä mistä ovat nuo kultarenkaat korviisi tulleet?

Rózsa: (Purskahtaa nauramaan.) Ha ha haa! Sinä paksupää! Nämähän ovat sinun itsesi tuomat hopeiset korvarenkaat; annoin kultasepän vaan kullata ne.

Sándor: Vai niin! (Tarttuu Rózsan kumpaankin käteen ja sanoo lempeästi ja vakavasti.) Rakas Rózsa! En sano sinua enää neidiksi. Pyydän vain kauniisti: älä valehtele minulle. En inhoa maailmassa mitään niin kuin valhetta. Sanotaan, että koira pettää. Mutta koira ei valehtele. Koira on rehellinen. Mutta ihminen osaa valehdella.

Sándor: Älä ilveile! Kyllä minä tiedän mitä sinulla on mielessä. Nainen on heikko olento, hänellä ei ole muuta asetta kuin viekkaus. Muuten hän pian joutuisi kiikkiin. Jäniksellä on nopsat sääret, linnulla siivet, mutta naisella ei ole muuta kuin viekas kieli. Mutta minä en koskaan tahdo tehdä heikommalle pahaa. Minun puolestani saa jänis jäädä pensaaseen rauhaan ja lintu pesäänsä, en minä niitä säikytä. Enkä myöskään loukkaa naista, joka puhuu totta, pahalla sanalla, en kierolla katseellakaan. Mutta jos sinä alat minulle valehdella, niin… Karjapaimen tuli täältä.

Rózsa: Herrojen on määrä viedä meidän Alamaan karjarotua Mähriin levitettäväksi.

Rózsa: Hyvänen aika! Hän tahtoi sanoa minulle jäähyväiset. Hän näet lähtee ainiaaksi pois näiltä seuduilta.

Rózsa: Hänet viedään Mähriin isäntäpaimeneksi sille karjalle, jonka herrat valitsevat. Siellä hän saa kuusisataa floriinia palkkaa, asunnon kivitalossa ja muonan.

Rózsa: Tiedäthän sinä, häijy, etten mene. Menisin, ellen olisi sidottu tähän taloon ja… sinuun. Sinä tiedät, että vain sinua oikein rakastan.

Rózsa: Onhan tässä toinen samanlainen. Kunhan vaan annat tänne hattusi, niin on se siinä heti.

Sándor: Ei. Tahdon sen ruusun, jonka annoit karjapaimenelle. Enkä ennen herkeä, ennenkuin sen käsiini saan.

Rózsa: Sándor, kultaseni. Älä puhu noin. Minä en tahdo, että te joutuisitte tappeluun minun tähteni, minun yhden ruusuparan.

Sándor: Sitä ei voi välttää, jos kerran yhteen tullaan. Joko hän minut tai minä hänet. Toinen tai toinen.

Rózsa: (Pelästyen.) Hyvä Jumala!… Mitä sinä taas tuolla piipulla teet suussasi, Sándor? Se on niin ruma.

Rózsa: (Istuu hänen viereensä.) Ei, armaani, kaunis sinä olet, kaunein ja uljain mies koko Alamaassa. Kunhan et vaan olisi niin synkkä ja surullinen. (Hypähtää äkkiä ylös.) Nytpä muistuu mieleeni jotakin. Kun ensi kerran tapasin sinut, niin leikimme kaivoonpudonnutta, muistatko? — "Kuka saa nostaa ylös?" — "Decsin Sándor!" Ja silloin sinä tulit minua vetämään.

Sándor: Se oli silloin!… Jospa olisin silloin tietänyt, etten saanutkaan vetää sinua itselleni!

Rózsa: Muistatko, kuinka me yhdessä lauloimme: "Tule, tule nostamaan, kultani, armaani…"

Sándor: (Nousee seisomaan.) Mutta erään toisen laulun muistan… sitäkin lauloimme ennen yhdessä…

Sándor: (Tyhjentää pikarin laulun jälkeen.) Tiedätkö, kun oikeen ajattelen, niin minä se olenkin tässä syyllinen. Ellen olisi hengittänyt ruusun päälle, niin ei sen nuppu olisi auennut, eikä toinen myöskään olisi saanut sen tuoksusta nauttia… eivätkä ampiaiset ja toukat olisi sitä keksineet.

Rózsa: Ampiainen?… Ahaa, Ferenc!… Entä ketä sitten tarkoitat noilla toukilla?

Sándor: Täällähän kuuluu juoksevan ja häärivän jos jonkinlaisia nulikoita ja kärripoikia.

Sándor: Älä viitsi nauraa… Minä alankin nyt tästä lähin rakastaa sinua toisella tavalla. Käyn luonasi uskollisesti kuin kolmipäiväinen horkka. Ja kun kerran pääsen isäntäpaimeneksi, niin menemme yhdessä pappilaan. Ja sitten eletään yhdessä uskollisesti. Mutta jos sitä ennen tapaan jonkun toisen sinua mielittelemässä, niin minä, jumaliste, lyön siltä pääkallon mäsäksi, vaikka se olisi oman isäni lempipoika! Tässä käteni.

Rózsa: (Tarttuu Sándorin käteen.) Sándor! Sinä et saa puhua noin. Säikytät minut ihan kuoliaaksi.

Sándor: Ei, pidä vaan renkaat korvissasi. Sanoithan niiden olevan minun ostamani hopeiset, jotka olet antanut kullata. Uskon sanasi. Ja häpeän, etten antanut sinulle kultaisia. Ja jotta huomaisit, etten ole sinua unohtanut, niin toin sinulle jotakin… Ota täältä viitan taskusta.

Rózsa: (Kaivaa taskusta esille paperikäärön, josta löytää hiuskamman.) Hiuskampa! Ja niin korea! Minulleko tämän toit!

Rózsa: Voi, voi sentään! (Painaa kamman hiuksiinsa ja keimailee.) Etkö nyt tule suuta antamaan?

Sándor: (Suutelee.) Sinä minun suloinen ruusunkukkani! Kuinka hyvin tuo herttainen hymysi sopiikaan noihin suuriin, tummiin, ihmeellisiin silmiisi. Hymyile, hymyile aina, tuntuu silloin niin hyvältä, niin sametin pehmeältä täällä rinnassa ja koko sielussa. Mutta hymyile vain minulle, ei kenellekään muulle.

Rózsa: Vain sinulle, niin, ei kenellekään muulle! (Suutelevat.) Kas niin! (Tempautuu riehakasti irti Sándorin syleilystä. Itsekseen.) Hyvinpä se mustalaisakan "peukalopoika" tehosikin! (Ääneen.) Ja nyt olemme jälleen iloisia. Sándor, tiedätkö, eräs noista kaupungin herroista, hän oli kuvamaalari, tiedätkö, hänpä vasta oli lystikäs veitikka. Hän tahtoi välttämättä tanssiakin kanssani. Opetin hänelle csárdasta. Hän hyppeli kuin kahden kuukauden vanha vuona kedolla.

Rózsa: Me hyppelimme, mutta aivan viattomasti. Luulen, että hänestä tulisi yhtä kaikki hyvä tanssija aikaa myöten, saisi vaan olla rahtuista pitempi mieheksi.

Rózsa: Jo, jo! Ja ajatteleppas, hän oli lisäksi niin ystävällinen, että piirusti minun kuvanikin kirjaansa. Mutta hän saikin siitä palkinnon.

Rózsa: Niin… ja kaikki muutkin herrat!… Ei, mutta, kas, siellähän tulee isä ja kylän väkeä.

Krouvari: (Tulee perältä, oikealta, tyytyväisyydestä säteilevänä, kädessään mehiläislaatikko; hänen perässään tulee joukko kylän poikia ja tyttöjä.)

(Kyläläisille) Vihdoinkin, vihdoinkin onnistuimme saamaan sen veitikan kiinni. Ohhoh jaa! Mutta olipa siinä touhua ja puuhaakin yhdeksi kerraksi. Tässä se nyt on… tässä laatikossa koreasti kiikissä siivekkäiden "kuningatar", ja minulla on taas yksi uuden pesän, uuden yhteiskunnan alku lisää. Yksin en olisi junkkaria tavoittanut, mutta nämä kelpo tyttöset ja poikaset tulivat avukseni, kapusivat puuhun ja koppasivat otuksen koreasti kiinni… Rózsa, olutta pöytään, nyt pitää juhlittaman!

Krouvari: Kas, Sándor poikaseni! Terveeksi sinulle! Satuitpa tulemaan otolliseen aikaan.

Krouvari: Istu pöytään ja ota osaa iloomme. Tyttö tuo kohta olutta. Katsos, minua on tänään potkaissut onni. Olen saanut pyydystetyksi pienen kultalinnun, tuollaisen mehiläiskuningattaren, joka rakentaa ympärillensä uuden pesän, uuden hunajamyllyn, josta koituu minulle paljon huvia ja hyötyä.

Rózsa: (Tulee talosta, tuoden suuren olutkannun ja tuoppeja.) Tässä on olutta!

Krouvari: Hyvä on. Kaada tuoppeihin. (Kyläläisille.) Hyvät ystävät, tuhannet kiitokset reippaasta avustuksestanne. Se oli hyvin tehty. Nauttikaa terveydeksenne.

Krouvari: Ja minä lähden noutamaan enemmän olutta. Vajassa pitäisi olla vielä pari tynnyriä oikein voimakasta ohravettä.

Eräs poika: (On juossut perälle.) Tuolla hän kiitää ratsullaan hurjaa neliä Mátan karjamajalle päin!

Krouvari: Mikä poikaan meni? Olisin kernaasti suonut hänenkin ottavan osaa yhteiseen juhlaamme.

Krouvari: Mutta älkäämme silti antako tämän tapauksen häiritä iloamme. (Nostaa tynnyrin pöydälle.) Hyvät ystävät, ojentakaa tänne tuoppinne, niin minä täytän!

TOINEN NÄYTÖS

II.

(Näyttämö: Hortobágyin ravintolan vierashuone. Perällä pullokaappi hyllyineen ja viinipulloineen, ja sen edessä tiski. Vasemmalla ovi, joka johtaa ulos ja siitä vasemmalle ikkuna. Oikealla, perällä pieni umpinainen kaappi, josta oikealle krouvarin huoneeseen johtava ovi. Seinillä joitakin kiiltokuvia. Oikealla ja vasemmalla pöytä tuoleineen. Edellisestä on kulunut puolisentoista tuntia. Ulkoa kuuluu tyttöjen ja poikien laulua (Laulu n:o 7), joka vähitellen loittonee ja sammuu pois.)

Krouvari: (Ilmestyy laulun aikana avonaiselle ovelle, laatikko kädessä, ja puhuu ulospäin.) Hyvästi, hyvästi vaan ja kiitoksia oikein paljon. Terveeksi, terveeksi!… Rózsa, tyttöseni, jätä vaan tynnyri siihen pihalle, kyllä Janos sen sitten vierittää vajaan, palattuaan karjamajalta. (Tulee sisälle.) Kas niin, olenpa oikein sydämestäni iloinen, kun asia näin hyvin päättyi. Pelkäsin jo menettäväni koko aarteen. Mutta eipäs, eipäs päässyt vekkuli livahtamaan karkuun… tässä se nyt on, tässä laatikossa. Nyt on minulla yhden mehiläisyhteiskunnan siemen lisää, ja se ei ole vähän, se. (Asettaa laatikon pöydälle oikealle.) Se tuottaa minulle ensi vuonna monen kertaisesti tarjoamani oluttynnyrin hinnan, ja seuraavana ja sitä seuraavina vuosina vieläkin enemmän. Jaa-a! (Hykertää käsiään.) Olenpa oikein tyytyväinen.

Rózsa: (Tulee vasemmalta, kantaen kannuja ja tuoppeja, jotka asettaa tiskille.)

Krouvari: Kas niin, tyttöseni, nyt meidän ei tarvitse enää olla ensinkään huolissamme, kaikki kävi niin onnellisesti kuin konsanaan käydä voi. Heti, kun olen saanut keon kuntoon, sijoitamme "kuningattaremme" siihen, ja niin on asia sitä myöten kunnossa.

Rózsa: (Itsekseen.) Minä en voi käsittää häntä… Lähteä sillä tavoin, hyvästiä sanomatta!…

Rózsa: Sanoin vaan, etten voi ymmärtää, mikä Sándor Decsiin meni, kun hän niin äkkiä karkasi tiehensä.

Krouvari: Niin, tosiaankin, mikä poikaa vaivasi? Ei olisi tehnyt olut pahaa hänenkään kurkulleen. Kyllä minä pyysin häntä jäämään… Annapa minulle piippuni, tyttöseni.

Rózsa: (Noutaa nurkasta pitkävartisen piipun, antaa sen Krouvarille ja sytyttää sen.)

Krouvari: Mutta ehkä oli pojalla kiire… kenties oli mentävä työhön ja toimeen…

Rózsa: Jos hän olisi työhön mennyt, niin ei hän olisi suunnannut matkaansa karjamajalle päin. Mitä hevospaimen karjamajalla?

Krouvari: Kas vaan, miekkosta… vai kamman antoi! Olisipa, olisipa voinut poika olla mukana iloa pitämässä ja tynnyriä tyhjentämässä. Mutta omapa hänen asiansa… Tuota, ettehän te vaan olleet kinasilla keskenänne?

Rózsa: Emmehän me erityisemmin… Sándorille ei vain ollut oikein mieleen, kun annoin karjapaimenelle ruusun hattuun, hän kun lähtee ainiaaksi pois näiltä seuduilta.

Krouvari: Vai niin… no, mitäpä hänestä… tottapa taasen talttuu, kun aika kuluu… (Haukottelee.) Hoho jajaa!… Ei, luulenpa, koira vieköön, että kömmin tästä jo vuoteeseen vetämään pienen unen. Ja onpa se hyvin tarpeen sinullekin, tyttöseni, koko yön kun olet valvonut. Unohda kaikki surut, sulje ovet ja kapua ylisille yöpuulle… voithan sitten taas avata, kun Janos palaa.

Krouvari: No, niinkuin tahdot, tyttöseni. (Ottaa laatikon kainaloonsa.) Minä, minä otan "kuningattareni" ja… (Haukottelee)… hohojaa! .. katoan kauniisti kamariini. Hyvää huomenta, tyttöseni.

Rózsa: Hyvää huomenta. (Yksin; itsekseen.) Hän ei kuullut minua… vaan ratsasti karjamajalle… jonne Ferenc oli juuri lähtenyt!… Hän uhkasi lyödä pääkallon mäsäksi!… Hyvä Jumala! Aavistan jotakin. Kunpa nyt ei vaan tapahtuisi mitään! Hän oli niin synkkämielinen ja kummallinen. Ja minä kun luulin, että mustalaiseukon juoma oli jo lääkinnyt hänet. Voi, miksi minä annoinkaan tuon ruusun Ferencille ja saatoin tällaista aikaan! Jos nyt tapahtuu jotakin, on se minun syyni. Herra armahda! (Kävelee levottomana.) Kuinka minä olen levoton! Ottaisinko voikon tallista ja ratsastaisin karjamajalle? Ehkä voisin vielä estää onnettomuuden tapahtumasta. Niin, sen minä teenkin ja heti!… (Sieppaa naulasta huivin ja aikoo rientää ulos.)

Kärripoika: (syöksyy hengästyneenä sisään.) Pian, pian… on tapahtunut…!

Kärripoika: (Pelästyy.) Rózsa kulta!… (Itsekseen.) Voi, voi sentään minua poloista… miksi juuri hän sattui ensiksi eteeni? Miksi menettelin niin varomattomasti? (Rózsalle.) Anna anteeksi, kulta Rózsa, en olisi tuottanut sinulle tuskaa, jos olisin tietänyt, että…

Rózsa: (Tarttuu kiivaasti poikaa hartioista.) Nulikka, älä siinä lavertele, vaan kerro paikalla mitä on tapahtunut!

Kärripoika: Heti, heti, koska niin tahdot, Rózsaseni. Kerron sinulle kaikki juuresta jaksaen. Olin saattanut kaupungin herrat onnellisesti karjamajalle ja hyppäsin juuri rattaille, palatakseni takaisin kotiin — kaupungin herroille lupasi isäntäpaimen kiessit paluumatkaa varten, eivätkä he, Jumalan kiitos, poikkea enää tänne meille…

Kärripoika: Niin, juuri kun olin hypännyt rattaille ja aioin kohottaa piiskaani, sivelläkseni sillä kimon takalistoa, havaitsin ratsastajan, joka lähestyi pustalla täyttä laukkaa. Sepä vasta oli vimmattua lentoa!… oli aivan kuin olisi ollut hulluna sekä hevonen että mies…

Kärripoika: Äkkiä ratsu kyyristyi, kavahti pystyyn ja poikkesi toiselle suunnalle. Mies istui selässä, pää takakenossa, selkä kaaressa, pitäen ohjista molemmin käsin. Äkkiä hevonen teki käännöksen, hirnahti ja alkoi taas juosta karjamajaa kohti. Mies vaan istui selässä, kasvot taivasta kohti käännettyinä ja tiukasti ratsun kylkiä jaloillaan puristaen. Huusin isäntäpaimenen paikalle. Ja kun ratsastaja saapui luoksemme, niin voitko arvata kuka hän oli? Sándor Decsi.

Karjapoika: Päinvastoin, hevonen ei mennyt enää tuumaakaan eteenpäin, vaan pysähtyi viereemme kuin kiinninaulittuna. — "Mies, kuinka on laitasi?" kysyi isäntäpaimen Sándorilta. Tämä ei näyttänyt kuulevan puhetta tai jos kuuli, niin ei voinut puhua. — "Mikä sinua vaivaa, Sándor?" toisti isäntäpaimen. Ei vastausta. Miehen suu oli tiukasti kiinni, pää taakse vääntyneenä, rinta huokui nopeasti ja ruumis oli taaksepäin kaaressa; silmät tuijottivat kamalasti selkiselällään päässä ja silmäterät olivat auenneet hirvittävän suuriksi.

Kärripoika: Kulta Rózsa, sinähän pyysit minua kertomaan kaikki. No niin, isäntäpaimen laski miehen nurmelle maata, rupesi häntä tutkimaan ja huomasi, että poloinen oli vaikeasti sairas… "todennäköisesti jonkun myrkyn vaikutuksesta", sanoi vanhus, "koska suusta valuu kuohu". Sitten kävi ukko noutamassa kipollisen maitoa, ja saatuaan sen suurella vaivalla kaadetuksi miehen suuhun, nosti hän poloisen kärryille, ja sitten läksimme yhdessä tuomaan häntä tänne.

Kärripoika: (Katsoo ikkunasta.) Tuossa isäntäpaimen par'aikaa tuo häntä…

Isäntäpaimen: (Ilmestyy ovelle, kantaen Sándoria, joka on tiedottomassa tilassa. Isäntäpaimen on kookas, tuuheaviiksinen ja -kulmainen, vaskenruskea-kasvoinen mies.)

Rózsa: Sándor! (Kumartuu Sándorin puoleen.) Poikani, oma rakas kultani, mikä sinun on? Oletko loukannut itsesi? Onko joku tehnyt sinulle pahaa?… Vastaa!… Elätkö sinä vielä? Elätkö? Jumalani! Hengittääkö hän?

Isäntäpaimen: Kyllä hän vielä hengittää, mutta työläästi se käy. Hän tarvitsee pikaista apua.

Krouvari: (Tulee unisena oikealta.) Olin kuulevinani huutoa… Mitä? Onko jotakin tapahtunut? Ketä siinä tuodaan?

Rózsa: Sándor Decsiä, hän on sairas, menehtymäisillään ja tarvitsee pikaista apua.

Krouvari: Pyhä isä armahda! Mikä pojalle on tullut? Onko hän pudonnut hevosen selästä? Tuo tänne sisähuoneeseen, Paal, niin panemme hänet minun vuoteeseeni lepäämään. Rózsa, mene edellä kohentamaan pielusta.

Krouvari: Ja sinä, Janos, joudu heti lääkäriin. Sano, että on kiire. Mene, sanon minä!

Rózsa: (Tulee oikealta, menee tiskin taakse, ottaa pyyheliinan, kääntää sen nopeasti kääreeksi ja kastaa vesikulhoon.) Minä aavistin, aavistin, että jotakin tapahtuisi…

Krouvari: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Otsa on vallan tulikuuma. Etkö jo joudu, tyttöseni?

Isäntäpaimen: Tällaisessa tapauksessa on jokaisen koetettava auttaa minkä suinkin taitaa.

Krouvari: Selvä se, selvä se. Mutta mikä poikaan on oikein mennyt? Hänhän on vallan lopussa.

Isäntäpaimen: Taivas tietää, kurjassa kunnossa hänet pustalta tapasin, ei kyennyt suutaan avaamaan, värisi vaan koko varreltaan ja mulkoili julmasti silmillään.

Isäntäpaimen: Ei liene sitäkään, koska hänet hevosen selästä tapasin. Pikemminkin luulisin hänen saaneen jotakin vahingollista ainetta sisäänsä. Kaikki oireet viittaavat siihen. Leuat ovat lujasti loukossa ja suupielissä näkyy vaahtoa. Annoinkin hänelle karjamajalla lämmintä maitoa, jota sattui olemaan käsillä; tiedän sen hyväksi vastalääkkeeksi kaikenlaisille myrkyille.

Krouvari: Mutta mistä, taivaan nimessä, olisi poika ehtinyt myrkkyä suuhunsa saada? Eihän siitä ole kuin kotvanen, kun hän täältä läksi ja, mikäli saatoin havaita, terveenä kuin pukki.

Isäntäpaimen: (Kohauttaa olkapäitään.) Mene ja tiedä! Sääliksi vaan käy nähdä pojan kärsimyksiä.

Rózsa: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Armias taivas! Hän alkoi huitoa käsillään ja pureskella vuodevaatteita. Mitä me nyt teemme? Tuleekohan lääkäri pian?

Isäntäpaimen: Poika rauhoittui. Maito tekee hänelle hyvää, sen huomasin jo karjamajallakin. Ja emmehän tiedä hänelle muutakaan antaa.

Krouvari: Aivan niin, veliseni. Hoidelkoon nyt tyttö potilasta siksi kunnes lääkäri saapuu… Istu, hyvä naapuri, paina puuta. Minä tuon sinulle olutta.

Isäntäpaimen: Suuri kiitos, suuri kiitos. (Istuu oikealle pöydän ääreen.) Olen minä joutunut ennenkin näkemään tämän kaltaisen tapauksen. Siitä on nyt kolme ajast'aikaa sitten. Joku kiertävä mustalaisakka oli sekoittanut Zámin Istwanin kahvikuppiin jotakin väkevää myrkkyä, saadakseen hänet lemmessä taipuisammaksi morsiolleen. Poika sairastui henkihieveriin ja olisi ehkä kuollutkin, elleivät olisi häntä ajoissa saaneet tuoduksi parantajalle. Satuin juuri olemaan jalastani lääkärissä, kun poloinen sinne kannettiin.

Krouvari: (On istunut saman pöydän ääreen.) Olen aina sanonut, että niistä mustalaisista ei ole muuta kuin mieliharmia, varsinkin akoista. Ne juuttaat pistävät nokkansa kaikkialle ja saattavat pelkkää pahennusta aikaan. Kukapa tietää, ettei vaan tässäkin tapauksessa ole jonkun mustalaisakka-luntun saastaiset sormet pelissä mukana.

Isäntäpaimen: Niin, mene ja tiedä. Mutta kyllä se asia selviää, kun ensin lääkäri saa pojan siksi tajulleen, että pystyy puhumaan.

Kärripoika: (Syöksyy ovesta vasemmalla.) Tohtori oli kotona ja lupasi tulla heti!

Krouvari: (Nousee.) Hyvänen aika, ovatkohan kirjoitusvehkeetkään edes kunnossa!… Kaada vaan lisää olutta tuoppiin, veliseni… Poika, riennä heti antamaan hevoselle vettä, ettei luontokappaleen tarvitse janoisena auringonpaisteessa seista.

Krouvari: (Menee perälle, kalvaa esille kynän ja mustetolpon ja asettaa ne pöydälle vasemmalla.) Ennättivätkö kaupungin herrat jo silmätä nautoja siellä karjamajalla?

Isäntäpaimen: Kyllähän ne niitä jo osin tarkastivat. Lupasivat odottaa, kunnes minä palaan ja sitten vasta tehdä lopullisen päätöksen. Panin kokkipojan keittämään vieraille soppaa ja vankkaa kahvia, jotta heidän on hyvä olla odottaessaan. Hauskoja herroja tuntuivat muuten olevan, varsinkin se pieni kuvamaalari, joka hosui ja hääräsi kuin villitty, piirsipä kirjaansa meidän suuren lantatunkionkin. Meidän herra taas oli pöhnässä niinkuin aina, kun hän käy karjaansa katsomassa. Täällä krouvissa kai taas täytti päänsä?

Isäntäpaimen: Ehkä ei ollut herroille oikein mieleen äkillinen lähiöni, mutta minä sanoin heille, että onhan ihmishenki sentään kalliimpi kuin muutamat mullikat, ja läksin matkaan.

Isäntäpaimen: Ja mikäpä heidän on siellä ollessa ja odottaessa. Niinkuin sanoin, ruokaa on ja juomaa yllin kyllin.

Lääkäri: Hyvä. (Menee oikealle ovelle, jonka avaa.) Ei, jääkää te tänne, koska siellä näkyy olevan hoitaja.

Isäntäpaimen: Minä taidan tässä olla liikaa; mutta en tahtoisi lähteä, ennenkuin olen saanut kuulla kuinka pojan laita oikein on.

Isäntäpaimen: Olisipa oikein hyvä, jos poika siitä virkoaisi, ja eiköpähän toivukin, kun näin pian kerkesi lääkärin apua saamaan. Sitäpaitsi on hän roteva ruumiiltaan ja lisäksi lujaluontoinen, kyllä sellainen mies koviakin kolauksia jaksaa kestää… Sanoit, että paimen kävi tänään täällä. Etkö silloin huomannut hänessä mitään erityistä?

Krouvari: En muuta kuin että hänen lähtönsä täältä tapahtui tavallista äkimmin, ei edes hyvästiä sanonut poika lähtiessään… Rózsallekaan, vaikka muuten kyllä oli hänelle ystävällinen… korean hiuskammankin toi hänelle lahjaksi.

Isäntäpaimen: Vai niin, kyllä asiassa sitten on jotakin salaperäistä, koska hän niin läksi.

Lääkäri: Hm! Valtimo lyö väliin nopeasti, väliin miltei seisahtuu; silmäterät ovat väljenneet ja vartalo jäykistynyt. Tämä mies on saanut myrkkyä.

Lääkäri: Huomaan, että potilaalle on annettu maitoa, se on hyvä, se… samoin kylmä kääre otsalla. Kuitenkin minä kirjoitan… onko kynä ja mustetta?

Lääkäri: Jaha. (Istuu pöydän ääreen vasemmalla, ottaa paperia taskustaan ja kirjoittaa reseptin.) Minä kirjoitan hieman lääkkeitä…

Rózsa: (Itsekseen.) Aavistukseni on siis oikea. Kirottu olkoon se, joka tuon neuvon antoi, kirottu sekin, joka sen vastaan otti!

Lääkäri: Kas tässä. Lähettäkää noutamaan apteekista näitä lääkkeitä. Antakaa potilaalle niitä heti ja asettakaa sitten sinappilaastaria hänen vatsalleen.

Krouvari: (Ottaa reseptin, antaa sen ja rahaa Kärripojalle, joka lähtee kiireesti ulos vasemmalle.)

Isäntäpaimen: Ja mitä herra tohtori arvelee potilaan tilasta? Kuinka hänen tulee käymään?

Lääkäri: En osaa vielä varmasti sanoa, riippuu siitä, minkä käänteen tauti saa.

Rózsa: (Itsekseen.) Jos ilmoittaisin tohtorille mitä myrkkyä hän on saanut, niin ehkä pelastus olisi vielä mahdollinen.

Rózsa: Mutta minä tiedän mikä häntä vaivaa. Hänelle on todella annettu juoda jotakin. Eräs häijy tyttö on antanut. Minä tiedän, kuka se olikin. Jotta mies paremmin häneen rakastuisi, sekoitti muudan mustalaisakka erästä lääkettä viiniin, jota tyttö sitten tarjosi pojalle. Siitä se kipu.

Rózsa: Minä tiedän, kuka sen työn teki, tiedänpä senkin, mitä ainetta se oli.

Lääkäri: Tyttö! Älä puhu pahaa. Se on raskas syytös. Se täytyy myöskin näyttää toteen.

Rózsa: Täällä on todistus. (Menee kaapille oikealla, ottaa sieltä juurenpuolikkaan ja ojentaa sen lääkärille.) Kas tässä, herra tohtori.

Rózsa: (Nostaa molemmat kädet kasvoilleen.) Minä en tietänyt, että se oli myrkkyä.

Rózsa: Hän oli niin armoton minua kohtaan ja mustalaisakka uskotteli minulle, että hän tulee myöntyväisemmäksi, kun annan hänelle viiniä, johon on liuotettu velhojuurta.

Lääkäri: Kuka teidän käskee seurustella mustalaisakkojen parissa, kuka käskee, sanon minä! Nyt olet tehnyt poikasi koreasti myöntyväiseksi.

Lääkäri: Kas niin, tyttö, nouse ylös ja ole järkevä. Niinkuin sanoin, en voi vielä sanoa mitään varmaa. Mutta toivokaamme parasta. Kuitenkin on minun virkani puolesta tehtävä asiasta ilmoitus kyläntuomarille. On tapahtunut rikos, josta laki määrää ankaran rangaistuksen, ja velvollisuuteni on ilmoittaa se oikeusviranomaisille.

Rózsa: Tässä kaulani, sen saavat katkaista, muuta he eivät voi tehdä. Olen rikkonut, siitä rangaistakoon, niinkuin laki ja oikeus on.

Lääkäri: Sairaalle annatte ne lääkkeet, jotka olen määrännyt, ja jos sattuisi käänne pahempaan päin, niin lähettäkää heti noutamaan minua. Joka tapauksessa poikkean tänne huomenna edelläpuolenpäivän.

Krouvari: Voi, sinua, poloinen tyttö parka, mihin sinä olet ryhtynyt! Myrkynsekoittajaksi! Nyt sinut otetaan kiinni, pannaan rautoihin, häväistään kaakinpuussa ja viedään santarmien välissä linnaan. Niin sinun nyt käy, miekkonen. Tämä piti minulle vielä tapahtua, ennenkuin pääni hautaan kallistui!

Rózsa: Voi, isä rakas, voitteko koskaan antaa minulle anteeksi tekoani. Vannon, etten tehnyt sitä pahassa mielessä.

Krouvari: Mitäpä minusta, vaikka sen anteeksi antaisinkin, mutta laki ei sitä tee; lain koura on kylmä ja armoton.

Isäntäpaimen: Surkuttelen sinua, tyttö parka, surkuttelen sydämestäni… Koska sinä hänelle myrkkyä annoit?

Rózsa: Tänä aamuna, kun hän kävi luonani. Marfa, mustalaisakka, oli juuri vähää ennen sekoittanut juoman ja kehoittanut minun antamaan sitä Sándorille heti kun hänet tapaisin.

Krouvari: Ja sinä, onneton, menet tekemään mitä tuollaiset akkaluntut käskevät!

Rózsa: Minä en tietänyt, että se oli myrkyllistä. Marfa vakuutti, että siinä ei ole mitään vaaraa.

Krouvari: Koira vieköön! Tästä lähin ei ainoankaan mustalaisen jalan pidä minun kartanolleni astuman, se on nyt sanalla sanottu!… Kas niin, tyttöseni, mene nyt hoitamaan sairasta.

Isäntäpaimen: Ymmärrän sen hyvin, ystäväni. Mutta älkäämme silti heittäytykö toivottomiksi. Ehkä asia ei olekaan niin synkkä kuin miltä se näin ensi alussa näyttää. Selvässä lapsellisuudessaan ja tietämättömyydessään ryhtyi tyttö parka moiseen temppuun; parhaassa tarkoituksessa, pahaa aavistamatta, niinkuin itse sanoi, antoi hän juoman pojalle, ja siinä näkee oikeus epäilemättä suuresti lieventävän asianhaaran. Ja riippuuhan sitäpaitsi paljon pojasta. Jos hän paranee, enkä epäile, ettei niin tapahtuisi, niin selviää tämä juttu epäilemättä vielä hyvinkin. Sándor on kunnon poika, joka ymmärtää ja tahtoo, siitä olen varma, järjestää asian parhain päin.

Krouvari: Kiitos, vanha ystäväni, kauniista sanoistasi. Toivokaamme, toivokaamme ainakin parasta. Eihän Jumala voi olla niin armoton meille poloisille, hän ei voi, minä uskon sen.

Rózsa: (Tulee nopeasti ovelle oikealla.) Isä, isä, hän on jo paljon parempi. Hän aukaisi jo silmänsä ja puhuikin.

Isäntäpaimen: Uskon, että poika vähitellen toipuu entisellensä, kun saa lääkkeitä ja hoitoa.

Isäntäpaimen: Häntä janottaa ja se on hyvän merkki, se. Niin että minäkin voin siis tässä taas ryhtyä ajattelemaan kotimatkaa. Kas niin, ystäväni, olen varma siitä, että poika on muutaman päivän kuluttua jälleen jalkeilla ja että kaikki muuttuu taas hyväksi, kunhan tämä alkurähäkkä tästä ensin on selvinnyt, ja siinä vakaassa uskossa minä sanon sinulle nyt jäähyväiset. (Ojentaa kätensä.)

Krouvari: Hyvästi, veliseni, ja vielä kerran kiitos vaivoistasi ja lohduttavista sanoistasi.

Isäntäpaimen: Ei mitään kiittämistä. Ja jos minua tämän asian takia vielä tarvitaan, niin tiedät missä olen tavattavissa. Voipa hyvin, ystäväni. Ja tervehdi poikaa puolestani… ja tyttöä myöskin.

Krouvari: Sen teen. Kärripojan pitäisi tuossa paikassa palata apteekista, panen hänet heti perääsi…

Krouvari: (Yksin.) Kuka olisi osannut aavistaa, että tämä päivä näin surullisesti päättyisi ja että minun talossani tulisi tällaista tapahtumaan. Nyt tulevat santarmit tänne ja vangitsevat tyttöparan, taloni joutuu huonoon huutoon koko pitäjän silmissä ja… Tämä vielä puuttui!

Kärripoika: (Tulee nopeasti vasemmalta, kädessään pullo ja paketti.) Tässä ovat lääkkeet. Sanoivat apteekissa, että on annettava heti. Tässä on rahaa takaisin.

Krouvari: (Ottaa lääkkeet.) Isäntäpaimen odottaa sinua hevosen luona. Kun olet kyydinnyt hänet perille, niin palaa viipymättä takaisin. Muista se.

Krouvari: (Menee oikealle ovelle.) Rózsa, tässä ovat lääkkeet. Anna niitä hänelle heti.

Kärripoika: (Tulee nopeasti vasemmalta.) Kyläntuomari ja santarmi tulevat tänne.

(Kyläntuomari ja Santarmi tulevat vasemmalta. Santarmilla on
salkku kainalossa.)

Kyläntuomari: Täällä on tapahtunut rikos. Palatessani virkamatkalta tuli lääkäri vastaani kujalla ja kertoi asiasta.

Krouvari: Niin, se on sellainen ikävä juttu, herra kyläntuomari. Mutta kaikki on noitten kirottujen mustalaisakkojen syy, jotka tunkeutuvat kaikkialle ja panevat nuorten tyttöjen päät pyörälle. Pois heidät pitäisi ajaa koko pitäjästä, eikä kuunna kullan valkeana enää tänne päästettämän tuhotöitään tekemään. Niin pitäisi tehdä.

Kyläntuomari: Virkani puolesta on minun pidettävä heti alustava kuulustelu asiassa. Missä on syyllinen?

Krouvari: Tuolla huoneessa, hän hoitaa siellä sairasta… joka on jo paranemaan päin.

(Menee vasemmalla olevan pöydän taakse istumaan, ottaa santarmilta salkun, josta kaivaa esille mustepullon, kynän ja paperia.)

Rózsa: (Tulee oikealta.) Voi, isä, hän otti niin mielellään lääkettä. Hän on nyt aivan rauhallinen ja tuskatkin ovat kokonaan kadonneet.

Kyläntuomari: Ja vastaa suoraan ja peittelemättä kaikkiin kysymyksiini. Ensiksi: nimesi, ikäsi ja kotipaikkasi?

Krouvari: Emme sen parempaa kotipaikkaa tiedä kuin tämä Hortobágyin kylä. Pienenä palleroisena hänet kerran kuistiltani korjasin.

Kyläntuomari: Hyvä. (Kirjoittaa.) Tunnustatko sinä, tyttö, että olet antanut myrkkyä hevospaimen Sándor Decsille?

Rózsa: Noin tunti sen jälkeen. Mátan karjamajan isäntäpaimen tapasi hänet pustalla huonona sairaana ja toi tänne.

Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Hänet manataan todistajaksi oikeuteen… Ja mistä sinä tuota myrkkyä sait?… niin, tuota ensin, mitä myrkkyä se oli?

Rózsa: En minä tiedä. Lääkäri sanoi kyllä sen nimenkin, mutta en muista sitä enää.

Rózsa: En minä sitä hänelle syöttänyt, vaan juotin viinissä, jonka mustalaisakka oli ensin sekoittanut.

Kyläntuomari: Mustalaisakka joutuu teostaan ankaraan edesvastuuseen. (Kirjoittaa.) Niin! Sinä olet tehnyt raskaan rikoksen, tyttö, josta on mitä vakavimmat seuraukset. Mitä sinulla on sanottavana puolustukseksesi?

Rózsa: Ei muuta kuin, että rakastin niin paljon Sándoria, ja tahdoin, että hänkin rakastaisi minua.

Rózsa: Mustalaisakka sanoi sen olevan vaaratonta ainetta, joka viiniin liuotettuna tekee miehen mielen taipuisammaksi.

Kyläntuomari: Hm! (Kirjoittaa.) Selville on nyt siis käynyt, että sinä, antamalla hevospaimen Sándor Decsille kuolettavaa myrkkyä, olet, joskin ehkä tietämättäsi, saattanut hänen henkensä ja elämänsä alttiiksi. Tämän nojalla ja viitaten vastaaviin lain pykäliin, minä kiellän sinua, tyttö, astumasta tämän talon seinien ulkopuolelle, kunnes asiassa toisin määrätään.

Kyläntuomari: Mitä poikaan tulee, niin hänet otan kuulusteltavakseni heti, kun hän on sen verran toipunut, että kykenee jaloillaan olemaan. Muut asianomaiset, paitsi mustalaisvaimo Marfa, joka heti tavattaessa vangitaan, tulevat manatuiksi oikeuden eteen todistajina kuulusteltaviksi… myöskin te, isäntä… päivänä, joka vast'edes tarkemmin määrätään. (Nousee.)

(Samassa ovi oikealla — joka on ollut puoleksi avoinna — avautuu ja Sándor ilmestyy kalpeana, horjuvana, takittomana kynnykselle.)

Sándor: Minä olen jo jaloillani, herra kyläntuomari, ja vaadin, että minua kuulustellaan heti.

Rózsa: Sándor, sinä olet vielä sairas, sinä et saa rasittaa itseäsi, kuume kiihtyy.

Sándor: (Tulee esille.) Sinun tähtesi… sinun tähtesi… minä tahdon, että minua kuulustellaan heti.

Kyläntuomari: Kuulusteluasi en puolestani välttämättä vaadi tapahtuvaksi tällä hetkellä, olethan vielä sairas ja huonossa kunnossa…

Sándor: Mutta minä vaadin, minulla on oikeus se tehdä, sillä minun henkeni tässä on kysymyksessä.

Sándor: Herra tuomari, minä pyydän, istukaa jälleen paikallenne ja alkakaa kuulustelu.

Sándor: Sándor Decsi on kunniallinen nimeni, neljäkolmatta vuotta on pojalla ikää ja Ohatin kylässä olen ensi kerran silmäni avannut.

Kyläntuomari: (Kirjoittaa.) Sano minulle nyt, milloin kävit viimeksi täällä krouvissa tyttöä tervehtimässä?

Sándor: Sen sanon heti, kun muistini saan. Niin, viimeksi kävin täällä krouvissa viime vuonna, Demetriuksen päivänä, kun lampureita pestattiin.

Kyläntuomari: Etkö käynyt täällä tänä aamuna ja juonut tytön tarjoamaa viiniä?

Sándor: En, niinkuin sanoin, sitten viime Demetriuksen en ole hänen viiniänsä maistanut.

Kyläntuomari: Älä koeta turhaan viedä oikeutta harhaan. Tyttö on jo kertonut koko asian.

Kyläntuomari: Mistä syystä hän ottaisi niskoilleen rikoksen, josta seuraa ankara rangaistus?

Sándor: Mistäkö syystä! Se on sellainen tyttö, että kun se tulee sille päälle, niin se ei kuule eikä näe, vaan puhuu vallan omiaan. Siitä tyttö on vain pahoillaan minuun, että silmämme eivät oikein iske yhteen. Sentähden hän nyt tässä syyttelee itseään, jotta minä häntä säälien tunnustaisin kenen toisen neitosen luona olen käynyt sieluani turmelemassa ja sydäntäni lääkitsemässä, joka tyttö sitten antoi minun juoda tuota huumaavaa juomaa. Mutta sen sanon, jos tahdon… mutta ellen tahdo, niin voin olla sanomattakin… se häntä harmittaa, etten ole ollut hänen luonansa, etten ole kulkenut edes tännepäinkään.

Rózsa: Sándor! Se ei ole totta! Tässä pääni, hakattakoon se poikki. Mutta älä sano, ettet ole luonani käynyt, sillä se on kuolematakin katkerampaa kuulla.

Kyläntuomari: Lemmenriitanne saatte ratkaista keskenänne. Oikeus tahtoo selvyyden vain myrkytysrikoksesta, suorat vastaukset kaikkiin kysymyksiin.

Sándor: No, kun niin tiukasti vaaditaan, niin olkoon menneeksi. Voinhan tuon sanoa. Pustalla tapasin kuljeksivan mustalaisjoukon. Ihmeen kaunis, hehkuvasilmäinen tyttö seisoi teltan edustalla, puhutteli minua ja kutsui sisällekin. Siellä paistettiin par'aikaa porsasta. Jäin sinne hetkeksi hauskaa pitämään. Join heidän viiniään. Tunsin heti, että siinä oli jonkinlainen katkera ja outo maku. Mutta mustalaistytön suukot olivat niin suloiset, että muu kaikki unohtui.

Sándor: Kunnioitettava herra tuomari, minä en kujeile. Elävän Jumalan kautta vannon, että kaikki mitä olen puhunut, on totta.

Kyläntuomari: Hitto vieköön! Taidattepa olla päästänne sekaisin kumpikin. (Sándorille.) Minä merkitsen pöytäkirjaan tunnustuksesi mustalaistytöstä, jota siis tullaan syyttämään myrkytysrikoksesta. (Santarmille) Sinun toimeksesi jääköön tytön etsiminen ja kiinnipaneminen. (Rózsalle.) Esiintulleiden seikkojen nojalla oikeus peruuttaa sinun kotiarestisi, tyttö. Olet vapaa. Tutkinto on loppunut. Kun teitä tarvitaan, niin annetaan tieto. (Nousee ja kerää tavaransa.) Hyvästi.

Krouvari: (Saattaa lähtijöitä ovelle; tulee sitten Sándorin luo ja tarttuu hänen käteensä.) Sinä kunnon poika! Anna kun syleilen sinua. (Syleilee.)

Rózsa: Sándor, mitä teitkään itsellesi! Annoit sielusi kadotukseen. Väärin vannoit, väärän jutun keksit, vapauttaaksesi minut. Kielsit minua milloinkaan rakastaneesi vain sen tähden, että minä pääsisin saamasta raippoja ja joutumasta kaakinpuuhun. Kuinka saatoit sen tehdä?

Sándor: Se on minun asiani. Sen vain sanon, että tästä päivästä lähtien halveksin ja vihaan toista meistä kahdesta… Älä itke, Rózsa. Et sinä ole se toinen… Minä en enää voi katsoa sinua silmiin, sillä näen niissä itseni… En ole enää edes halveksimisen arvoinen…

Krouvari: (Yksin; katsoo heidän jälkeensä.) Jaa-a! Sen olen aina sanonut, että hulluja ovat rakastavaiset tosiaankin, kun heiltä kerran järki menee!

KOLMAS NÄYTÖS

III.

(Näyttämö: sama kuin ensimäisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut toista viikkoa. Iltapäivä. Väliverhon auettua on näyttämö hetkisen tyhjänä; sitten ilmestyy):

Csikmákin emäntä: (varovasti perälle, vasemmalta; hän kurkistaa peloissaan pihalle ja sanoo sitten pidättyvällä äänellä vasemmalle.) Tulkaa vaan perässä, naapurit.

(Räätälimestari, Suutarimestari, Pundorin emäntä tulevat
varovasti vasemmalta, perältä.)

Räätälimestari: Tokko sentään astumme pi-pitemmälle. Näemmehän tästäkin ta-talon ja koko pi-pihän. Minä en ole la-lainkaan utelias.

Csikmákin emäntä: Mutta minä olen. Jos räätäliä pelottaa, niin kääntyköön ympäri. Minä ainakin käyn sisälle.

Räätälimestari: (Pelosta vavisten.) Ei minua ensinkään pe-pe-peloita. Mutta sen sa-sanon, että ei ole hyvä näin si-siunaamattomana lähestyä mu-murhataloa… menee vielä si-sielunrauha ikia-a-ajoiksi.

Csikmákin emäntä: Siinä nyt näitte, kun ette vähemmällä uskoneet. Minähän sanoin, että tyttö on karannut tiehensä kultansa Ferenc Laczan kanssa, jonka neuvosta hän oli hevospaimenen myrkyttänyt, ja yhdessä he nyt par'aikaa muodostavat rosvojoukkoa. Ja missäpä itse krouvarikaan muualla olisi kuin heidän parissaan. Siksi on talo nyt autio.

Suutarimestari: Akkojen juoruja! Tyttö ei ole karannut, vaan otettiin hänet heti kiinni, pantiin rautoihin ja vietiin santarmien keskellä linnaan. Minun poikani näki omin silmin, kun häntä kuljetettiin kaupungin vankilaan.

Csikmákin emäntä: Sitä nyt ei usko kukaan! Teidän poikanne on nähnyt unta, siinä kaikki!

Räätälimestari: He-henkeäni a-ahdistaa! Hyvät na-naapurit, minusta tä-täällä haiskahtaa i-ihmis-ru-ruumiille!… Ettekö tekin tu-tunne?

Csikmákin emäntä: Mitenkä täällä ruumiille haisisi, kun raato jo maanpovessa makaa. Kanttori oli haudalla veisaamassa ja esipappi piti peijaispuheen.

Räätälimestari: Ta-taivas varjelkoon! Kuka olisi uskonut se-sellaista niin ko-koreasta tytöstä!

Csikmákin emäntä: Koreat tytöt ne ovatkin niitä kaikkein pahimpia veitikoita ja myrkynsekoittajia.

Csikmákin emäntä: Ketunleivällä oli, rietas, höystänyt lampaanpaistin. Rykmentin välskäri oli löytänyt kuolleen sisälmyksistä ketunleipiä. Ne on pantu väkiviinaan. Lakiin ne viedään todisteiksi.

Pundorin emäntä: Älkää te, emäntä, höpiskö, kun ette kuitenkaan mitään tiedä. Mutta minä tiedän asian oikean laidan. Tyttö on jo saanut tuomionsa. Kuolemantuomion.

Pundorin emäntä: Ylihuomenna hänet mestataan. Tänäpänä saapuu mestaaja Szegedinistä; hänelle on saatu asunto Kowacsilta… Bakrassa ei tahdottu millään ehdolla antaa kortteeria. Ja se on niin totta kuin minä tässä seison!

Pundorin emäntä: Olisi kyllä ansainnut tulla roviolla poltetuksi, ja jos olisi vielä vanha laki, niin kyllä se tehtäisiinkin, mutta nyt vaan hakataan pää poikki. Tyttö on sentään vapaata sukua, krouvarin laillinen ottotytär, eikä mikään maaorjan lapsi.

Räätälimestari: Älkäähän nyt, hyvä e-emäntä. E-eihän vapaa sukuperä nyt enää meidän pä-päivinä mitään ma-maksa. Kun minä ta-takavuosina otin ylleni ho-hopeana-nappisen takkini, niin minua pi-pidettiin aivan vapaasyntyisenä, eikä Pe-Pestin sillalla ko-koskaan vaadittu minulta si-siltarahaa. Mutta jos ny-nyt otan ylleni tuon ho-hopeana-nappisen, niin…

Suutarimestari: Niin, antakaa Pundorin emännän kertoa mitä tietää. Mikähän lienee syynä, että nuori tyttö meni tuollaisen murhan tekemään?

Pundorin emäntä: Ai, sepä vasta onkin asia! Sen yhteydessä on toinenkin murha. Hiljattain kävi täällä muudan rikas karjanostaja Mähristä lehmiä valitsemassa. Hänellä oli paljon rahoja mukana. Kaunis Rózsa ja hänen henttunsa, tuo karjapaimen Ferenc Lacza, näetten, yksissä neuvoin murhasivat sen karjanostajan ja heittivät ruumiin jokeen. Hevospaimen, Sándor Decsi nimittäin, joka myöskin oli mieltynyt tyttöön, sattui näkemään heidän tekonsa. Sentähden he ensin antoivat hänellekin osan rosvoamistaan rahoista, mutta myrkyttivät hänet sitten, tehdäkseen hänet vaarattomaksi.

Pundorin emäntä: Otettaisiin, jos saataisiin. Santarmit ovat liikkeellä pustalla häntä etsimässä. Häntä on jo julkisesti peräänkuulutettu. Hänen ulkomuotonsa on kaikkien tiettäväksi ilmoitettu. Itsekin olen sen lukenut. Sata taalaria luvataan palkinnoksi sille, joka hänet saa kiinni ja tuo elävänä lain kouriin.

Räätälimestari: Minä ta-taasen olen ku-kuullut, että paimen, he-hevospaimen nimittäin, tuli ensin hu-hulluksi, my-myrkyn voima näet me-meni ko-kovasti pä-päähän. Mutta että hän si-sitten ku-kuitenkin antoi henkensä Bu-Budassa ja pääsi py-pyhäin pa-pariin. Minun vaimoni ku-kuuli sen itseltä te-tekokukkien laittajalta, joka oli va-vainajan arkulle ku-kukkiakin valmistanut.

Suutarimestari: Pyhä neitsyt Maria! Hevospaimen… ja ilmielävänä edessämme!

Pundorin emäntä ja Csikmákin emäntä: (Huudahtavat kauhusta, tekevät ristinmerkin ja peittävät kasvonsa käsillään.) Ah!

Pundorin emäntä: Murhatun haamu! Armoa, armoa!… Manatkaa, räätäli, manatkaa!

Räätälimestari: (Lankeaa polvilleen.) Py-Pyhän isän ni-nimessä, joka on ta-taivaassa, minä ma-manaan sinua, he-henki pa-palaamaan takaisin ta-taivaalliseen rauhaasi py-pyhäin pa-pariin. (Tekee ristinmerkin.)

Räätälimestari: Olemme vain kö-köyhiä, va-vaivaisia ihmisiä, jotka a-armossa vaellamme ja a-aherramme täällä ma-matoisen maan kamaralla ja ko-koemme pa-parhaamme mukaan e-elää ankarassa He-Herran pe-pelvossa ja nu-nuhteessa.

Sándor: (Nostaa hänet hartioista ylös.) Ylös, sanon minä, ja paikalla!… Mitä te tahdotte? Keitä te olette? Jos kuulutte tämän talon vieraisiin, niin istukaa ja odottakaa! Mutta jos olette hullulasta kotoisin, niin laputtakaa kiireesti takaisin asuinsijoillenne, muuten ei teitä hyvä odota. (Huutaa krouviin.) Rózsa hoi, tulehan tänne!

Räätälimestari: Mi-mitä tämä ti-tietää? Hän pu-puristi minua vi-vimmatusti ha-hartioista. Niin ei tee he-henki. Olisimmekohan e-erehtyneet?

Pundorin emäntä: Ettäkö hän ei siis olisikaan kuollut… vaan eläisi edelleenkin?

Räätälimestari: (Sándorille.) Ettäkö sinä et siis o-olekaan ku-kuollut?

Räätälimestari, Suutarimestari ja emännät: (Pelästyen.) Herra hyvästi siunaa! Pyhä Maaria! Ty-tyttö!

Sándor: Kuollut! Minäkö? Näettehän, että seison edessänne ilmielävänä, omissa housuissani.

Räätälimestari: Ettäkö sinä siis tu-tuota et ole e-ensinkään ollutkaan ku-kuollut?

Pundorin emäntä: En tiedä… mutta ellen väärin muista, niin tämä räätälimestari tässä…

Csikmákin emäntä: Aivan oikein, hänhän se olikin! Hän kertoi, että sinä olit joutunut pyhäin pariin ja että hän oli tuonut kukkiakin haudallesi.

Räätälimestari: Mi-mitä te-te-te, hyvät ihmiset, mi-minua syytätte. Enhän mi-rninä ole mi-mitään sanonut! Pä-päinvastoin, itse olette so-soittaneet suutanne mi-minkä olette ennättäneet. Csikmákin emäntä se ensin ke-ke-kertoi, että tämä ty-tyttö on sy-syöttänyt sinulle ve-ve-velhomyrkkyä…

Csikmákin emäntä: Se on hävytön vale! Minä en ole puhunut myrkystä halaistua sanaakaan! Mutta Pundorin emäntä on laulanut laulamasta päästyäänkin, että sinut on myrkyllä tapettu ja että Rózsa neidiltä hakataan pää poikki.

Pundorin emäntä: Että sinä kehtaatkin tuolla tavalla panetella kunniallisia ihmisiä! Ettet vähän häpeä!

Csikmákin emäntä: Niin, ja suutarimestari kertoi, että sinun sisälmyksistäsi on löydetty ketunleipiä!

Sándor: Viheliäisiä juorukelloja ja suunpieksijöitä olette jokainen! Ja ellette heti paikalla tuki suutanne ja korjaa luitanne täältä, niin takaanpa, ettei teille kunnian kukko laula! Mars matkaan!

Csikmákin emäntä: (Yhtaikaa edellisen kanssa.) Kyllä minä tämän vielä muistan.! Odottakaapas vaan!

Räätälimestari: A-anteeksi nyt, e-että e-erehdyimme hi-hieman vä-väärin!

Sándor: Kirotut suupaltit! Selkäänsä tarvitsisivat jokainen, niin eivätköhän pysyisi siivommalla!

Rózsa: Älä välitä heistä, Sándor. He ovat nyt kerta kaikkiaan pitäjän suurimmat juorukellot, eikä heille kukaan mitään mahda, ei edes herra kyläntuomarikaan!

Rózsa: (Ottaa ruusun pensaasta ja antaa Sándorille.) Sándor, ota tämä. Äläkä enää ajattele pahoja ihmisiä ja ikäviä asioita.

Rózsa: Tahdon antaa sinulle ruusun. Kenties sen tuoksu saa mielesi rauhoittumaan. Ota.

Sándor: Ruususi on okainen, se pistää minua. Se vie ajatukseni asiaan, joka on ikävätäkin ikävämpi. Ei, pane pois…

Rózsa: Voi, Sándor, ethän jälleen ala tuota entistä nuottia, ethän? Lupaa se minulle. Onhan kaikki jo unohdettu? Eikö niin?

Rózsa: Miksi sinä nyt taas…? Olethan jo aivan terve ja hyvällä mielellä olet ollut koko päivän, et ainoatakaan pahaa sanaa sanonut!

Rózsa: Sándor kulta, älä anna pahoille tunteille valtaa sydämessäsi. Mitä hyödyttää sitäpaitsi murehtia asioista, jotka ovat olleet ja menneet.

Sándor: Ei se ole mennyttä. Sinä tiedät, että antaessasi tuon ruusun karjapaimenelle, iskit sydämeeni ikuisesti vertavuotavan haavan.

Rózsa: Poika parka! Noin taas murrat mieltäsi yhden ruusun tähden, aivan viattomalla sydämellä annetun… niin, vannon sen sinulle, aivan viattomalla. Olenko minä mieli mustana, vaikka sinä Csanádin markkinoilla tanssit toisten tyttöjen kanssa ja hakkailit kiemailevia nuorikkoja?… Ja sitäpaitsi, onhan tuo poika poloinen jo lähtenyt matkaansa, matkustanut muille maille.

Sándor: Vaikka valtameren takaa palaa se mies, jonka sinun silmäsi ovat saaneet hullaantumaan. Hän sai jotakin, josta hänen täytyy sinua muistella, jotakin, josta sinä vedät häntä puoleesi, vaikka hän olisi tähtien tuolla puolen.

Rózsa: Sándor, oma kultani, tiedäthän, että sinua vaan rakastan ja etten sinusta luopuisi, vaikka suuruisesti ko'on kultaa hinnaksesi saisin. Voi, kuinka sinä saatoit olla niin armoton, että tuomarin edessä kielsit käyneesi luonani ja minua rakastavasi?

Sándor: Noiden ilettävien santarmien vallassako minun sitten olisi pitänyt nähdä sinut, ehkäpä raudoissa ja kaakinpuussakin? Ei, ei, ennemmin kymmenkertainen kuolema mustalaisakan myrkystä kuin se.

Rózsa: Rakas poika, minä olin rikkonut ja ansaitsin rangaistuksen… mutta en kuitenkaan sitä, se oli liian julma. (Kiinnittää ruusun Sándorin rintaan.) Kas noin, ja nyt, annathan suuta tytöllesi?

Sándor: (Katsoo kauan häntä silmun ja suutelee.) Voi, Rózsa, Rózsa, miksi ammuit silmistäsi nuolen sydämeeni ja minut hulluksi teit?

Rózsa: Enkö minä sitten ole ollut mieletön sinun perääsi? Olen. Vieläpä niin mieletön, että olin sinulta hengen ottaa. Mutta olemmehan taas järkeviä, eikö totta? Emme pohdi enää menneitä, emmekä joutavia jaarittele, vaan olemme reippaita ja iloisia kuin varsat vainiolla. Muistatko vielä laulua "Hei, oli, ei ole, hei, oli, on"?

Rózsa: (Laulun jälkeen.) Kas niin, ja nyt olemme jälleen hyvällä päällä, poikani, eikö totta?

Sándor: Hyvällä, hyvällä päällä… "Aivan kuin tuntisi tuhon tulevan", sanoo sananlaskukin.

Kärripoika: (Rientää läähättäen perältä.) Oletteko nähneet laukin juoksevan tästä ohitse?

Kärripoika: Karjapaimenen, Ferenc Laczan riehaantuneen laukin. Se oli saanut liekansa irti, lähtenyt karkuteille ja alkanut ihan kierona kiitää tänne Hortobágyihin päin.

Kärripoika: Sitä, hyvä Rózsa, että tapasin pustalla Mátan karjamajan renkipojan, joka ratsasti luokseni, huutaen: "Hei, Janos, oletko nähnyt karkulaista?" — "Mitä karkulaista?" kysäsin minä. "No, sitä karjapaimenen laukkia; se pääsi irralleen ja läksi hirnuen, häntä sojolla kiitämään tänne Hortobágyihin päin!" — "Missä oli sitten isäntä, kun koni karkuun pääsi?" kysyin minä.

Kärripoika: Sanoi, että paimen nukkui vielä, kovin väsynyt kun oli kiivaasta ajosta.

Kärripoika: Se oli tapahtunut Polgárin ylimenopaikalla, kertoi poika. Siellä olivat hullaantuneet lehmät, jotka Mährin herra oli ostanut ja joita karjapaimen oli saattamassa uudelle isännälleen. Tuntiessaan lautan liikkuvan, olivat elukat äkkiä riehaantuneet, hypänneet veteen, uineet rannalle ja lähteneet häntä torvella ja sarvet päin tannerta painelemaan kuin kiiliäistä pakoon pötkien kohti entistä kotikontua. Tuskin oli paimen pysynyt laukillaan kintereillä.

Kärripoika: Pahat kielet kyllä kuiskivat, että paimen olisi tehnyt joitakin velhonvehkeitä, sanoi poika; sanovat, että hän muka poltti piipussaan "orvonturvetta", jota naudat kammovat, jotta olisi saanut hälinän aikaan ja karkoitetuksi elukat takaisin kotiinsa, vieraaseen maahan kun ei mukamas halunnut lähteä, mutta sellaisia juttuja ei usko kukaan ihminen. Lautturi on vaan ollut tapansa mukaan humalassa ja sekoittanut turpeen katkun viininhöyryyn, sanoi poika, ja huolimattomuudessaan itse aiheuttanut häiriön… (Osoittaa vasemmalle.) Kas, tuollahan laukki onkin! Ptruu, hepo, ptruu! Ptruu! Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni! Ptruu!

Sándor: Enkö sitä aavistanut. (Ottaa kukan rinnastaan ja lyö sen piiskallaan mäsäksi.) Kuolema ja kadotus!

Sándor: Ei isku tarkoittanut sitä. Taivaan kirous toisen kukan ryöstäjälle!

(Samuel Pelikán, Mikael Kádár, 2 Hevoskauppiasta tulevat perältä oikealta.)

Samuel Pelikán: (Pyöreä mies, suuret viikset, nyöritakki yllä, saappaat jaloissa, pystyreunainen hattu päässä ja piiska kädessä. Laulun jälkeen.) Viiniä pöytään, tyttö! Paljon viiniä', hyvää viiniä!

Pelikán: Istukaa, hyvät herrat ja olkaa aivan kuin kotonanne. Samuel Pelikán on nyt isäntä.

Mikael Kádár: (Laiha, käyränenäinen mies, päässä leveälierinen sulkahattu, yllä kirjavat liivit ja lyhyt takki, kädessä ratsupiiska.) No niin! Mitä veli arvelee? Tuleeko kaupat? Vakuutan teille, ja nämä toiset voivat todistaa sanani, että parempia hevosia ei ylimalkaan ole olemassakaan. Ja mitä taas hintaan tulee, niin voipa suoraan sanoa, että se ei ole hinta eikä mikään sellaisista hevosista.

Kádár: Niin, 225, ei enempää eikä vähempää. Mutta jos otatte kaikki neljä ja kaupat heti päätetään, niin olkoon menneeksi 200 florinia kappale, ja sillä hyvä!

Rózsa: (Tulee talosta, tuoden pullon ja pikarit.) Kas tässä, hyvät herrat!

Pelikán: Ja nyt tämän asian päälle ryypätään. Kaada laseihin, tyttö. Me juomme nyt minun hyvien hevosieni maljan. Kas niin. Tehkää hyvin, hyvät herrat; lasi pohjaan. Eläköön!

Pelikán: (Rózsalle.) Ptruu, tyttö, äläpäs mene pois. Kas niin, tule tänne nyt ja istu tuohon polvelle… tule nyt, niin kuiskaan jotakin korvaasi.

Pelikán: So, so! Enhän minä sinua toki puraisematta niele! Kas niin, mitä siinä nyt joutavia leksottelet, istu tänne vaan ja ollaan ystäviä.

Pelikán: Konikauppiaiden! Ha ha haa! Kuulitteko, hän sanoi minua konikauppiaaksi?

Pelikán: Mainiota! Konikauppias! No, antakaamme hänelle anteeksi, hän on vielä nuori ja kokematon… vaikka helkkunan korea yhtä kaikki… ja niin hemmetin soreat silmät! Kelpaisi tuollaista epeliä katsella vaikkapa pitemmänkin ajan… Perhana vieköön, kuules, tyttö, tule sinä minun mukanani, heitä helkkariin koko tämä krouvipahanen ja lähde sinä meille!

Pelikán: Pienen rahan! Saakeli soikoon, tyttö on leikkisä!… Tule pois, et tarvitse kauppoja katua, suureen, komeaan taloon pääset.

Pelikán: No, jumaliste, voin minä sinut emännäksikin ottaa, jos niikseen tulee. On niitä hullumpiakin emäntiä nähty… vai mitä, hyvät herrat?

Rózsa: Hahahaa!… Ettäkö… hahahaa!… ettäkö minä lähtisin teille…?

Pelikán: Emännäksi, juuri niin! Minä olen Samuel Pelikán ja leskimies. Ja minulla on pulska kartano, vaikka sen itse sanonkin, koska sinä et näy sitä tietävän, ja kyllä minä aina eukkoni jaksan elättää ja hyvänä pitää.

Pelikán: Katsos tuota juupelusta! Ei ole millänsäkään, nauraa vaan, miekkonen, ja lyö kaikki leikiksi, vaikka minä tässä ihan tosissani haastelen. Mutta omapa vahinkonsa.

Rózsa: (Menee vasemmalle Sándorin luo.) Kuulitko, Sándor? Minä olen saanut kosijan.

Rózsa: Ja tiedätkö, kuka hän on? Tämä herra tässä, Samuel Pelikán, leskimies, joka omistaa pulskan kartanon ja jaksaa kyllä eukkoaan hyvänä pitää?

Pelikán: Vai niin… vai on tytöllä henttu! Öhöm! Se muuttaa asian, se. Jos olisin sen tietänyt, niin… Öhöm!… Suuri ja muhkea mies näkyy olevan! (Nousee ja menee Sándorin luo, tarjoten sikaaria.) Sikaari… Ne ovat hyviä Sikaareja. Maksavat 15 kreuzeria kappale.

Pelikán: Entä sitten! Kerranko mies pätkässä. Istu tänne seuraamme, poika, kallista pikaria ja ole iloinen… Terve! Terve, hyvät herrat! Se ryyppää kenellä on. (Juo) Lisää viiniä!

Kádár: No niin, herra Pelikán, asia on nyt siis sitä myöten selvä. Te maksatte minulle 800 florinia käteisellä ja hevoset ovat teidän.

Pelikán: Aivan oikein, teidänhän täytyy saada rahanne. (Vetää taskustaan suuren lompakon.) Ja te saatte ne. Minä maksan heti, niinkuin tapani on. Kas tässä on vekseli. Te asetatte sen ja minä hyväksyn. Eikö niin?

Pelikán: Kuljetan aina mukanani vekseleitä varovaisuuden vuoksi; niitä ei kukaan viitsi minulta rosvota, sillä varas joutuisi pahaan pulaan. Minun vekselini ovat puhdasta rahaa. Niillä minä maksan… Me tarvitsemme mustetta.

2:nen Hevoskauppias: Ukonpilvet siellä nousevat. Vettä kai pian heittävät.

Pelikán: Jos heittävät, niin heittäkööt! Silloin teemme, niinkuin meidän talossa aina tehdään silloin kuin sataa… niin, tietävätkö herrat, kuinka meillä silloin tehdään?

Pelikán: Annetaan sataa, yksinkertaisesti, hehehee! Mitäpä siinä muutakaan tekisi! He he hee!

Pelikán: Jaha, jaha! No, nyt me siis kirjoitamme. Minä täytän tämän… (Kirjoittaa.) Kahdeksansataa kaksitoista florinia ja 18 kreutzeria. Kas niin.

Sándor: (joka on tullut lähemmäksi.) Minkätähden kirjoitettiin tuohon paperiin 812 florinia ja 18 kreutzeria, vaikka hevosten hinta oli, ellen väärin kuullut, tasan 800 florinia?

Pelikán: Se on, näes, poikaseni, sillä tavalla, että minä olen velkapää suorittamaan summan käteisellä rahalla. Nyt kirjoittaa herra Kádár nimensä vekselin takapuolelle ja vie sen heti huomenna pankkiin. Siellä maksetaan hänelle siitä 800 florinia, kun ensin vedetään pois korko, 12 florinia 18 kreutzeria. Vasta kolmen kuukauden perästä minä suoritan summan pankkiin ja viljelen rahoja sen ajan.

Pelikán: Sellainen se on pitkä paperi. Etkö koskaan ennen ole nähnyt vekseliä?

Pelikán: Aivan niin, aivan niin, mitäpä hän… Herra Kádár, olkaa hyvä. (Antaa vekselin Kádárille.)

Pelikán: (Sándorille.) Niin, nuori mies, sellainen paperi se on vekseli. Täällä lompakossani on niitä useampiakin. Kas tässä esimerkiksi yksi sellainen… vaikkakin aivan pieni, ainoastaan 10 florinia. Voit tarkastaa sitä lähemmin, niin opit tuntemaan tällaisiakin papereita. Ei oppi ojaan kaada, sanotaan.

Sándor: (Lukee vekselistä.) "Ferenc Lacza"… (Pelikánille.) Herra, missä te olette tutustunut Ferenc Laczaan?

Pelikán: Jaa minäkö? Kuukausi sitten hän tuli luokseni myymään vekseliä minulle, kertoen välttämättä tarvitsevansa rahaa, lunastaaksensa kultasepältä jotkut korvarenkaat, jotka olivat olleet kullattavina.

Pelikán: Niin, niin kai, hopeiset ne kai olivat olleet. Kymmenen florinia oli määrä maksaa kultauksesta. Annoin miehelle rahat, jotka hänen on määrä Demetriuksen päivänä maksaa takaisin, toisin sanoen, lunastaa silloin minulta tämä vekseli… Mutta, hyvä mies, miksi tuijotat minua niin oudosti? Miellyttääkö sinua tuo paperi? Pidä se, minä annan sen sinulle.

Pelikán: Tietysti on 10 florinia sinulle suuri summa… enkä minä liioin ole sellainen pölkkypää, että heittelisin kymmeniä florineja noin vaan maailman tuulille. Mutta sinä miellytät minua, poikaseni, ja kun tuo paperi kerran kiinnittää huomiotasi, niin lahjoitan sen sinulle ilman muuta… Ota vaan. Minkä minä kerran annan, sen minä annan, ja sillä hyvä.

Pelikán: Ja nyt, ystävät ja veljet, pikarit pystyyn. Terveydeksenne. (Juo.) Nyt minä maksan juomavelkani. Hoi!

Rózsa: Viinistä otetaan tässä talossa maksu, mutta palvelus annetaan ilmaiseksi. Tässä rahanne, hyvä herra.

Pelikán: Kas sitä vaan! No, niinkuin tahdot. Oma vahinkosi. (Ottaa rahat ja panee taskuunsa.) Ja nyt me lähdemme katsomaan minun hevosiani, minun hyviä hevosiani… niin hyviä, ettei sellaisia toisia ylimalkaan ole olemassakaan!… Eikö se ollut niin, veli Kádár?

Pelikán: No niin, hyvästi vaan, tyttö, ja hyvästi, paimen. Jos liikut meidän puolella, niin käy talossa.

Pelikán: Ei mitään kiittämistä, pidä hyvänäsi vaan minkä sait. Olen iloinen, kun pääsin tuosta pikku paperista. Voit karhuta rahat aikanaan asianomaiselta. Terveeksi!

(Kádár, Hevoskauppiaat ja Pelikán poistuvat perälle, laulaen laulua n:o 10.)

Kärripoika: (Tulee vasemmalta.) No, nyt on karjapaimenen laukki kiinni. Kytkin sen katoksen alle. Tottapahan käy mies omansa korjaamassa.

Sándor: Sittenpähän nähdään, kun niiksi tulee… Sellainen nainen siis olet!

Sándor: Mene, kurja valehtelija! (Salama välkähtää.) Etkö näe, että taivaan tulikin jo sinua etsii! Mene, mene!

Ferenc: Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa… Karannutta laukkiani täältä etsin.

Sándor: Kuules, kumppani, ei mikään ole niin rumaa kuin valehteleminen. Lampurit valehdelkoot. Lampurien esi-isäkin kulki valheenkengillä. Patriarkka Jakob petti omaa appeansa kirjavilla vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun kintailla, valehteli siis hänellekin. Eipä siis ihmekään, jos kaikki hänen jälkeläisensä, jotka vaan lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta. Se sopii lampurille.

Ferenc: Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies. Osaat saarnata kuin paavin legaatti Ujwarosissa helluntaina.

Sándor: Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin tullut saarnamies. Mutta paljon pahempi seikka olisi sinulle, jos minusta olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole kenellekään velkaa.

Sándor: (Vetää taskustaan vekselin ja astuu Ferencin eteen.) Entä mikä tämä on?… Näetkö tämän pitkän paperin?… Tunnetko sen?

Ferenc: (Hätkähtää; ärähtäen.) Kuinka tuo paperi on sinun haltuusi tullut?

Sándor: Aivan rehellisellä tavalla… Ole vaan rauhassa, veikko, älä siinä hosu ja hyppele. En minä rupea tarkemmin tutkimaan, enkä lähemmin selittämään. Sen vaan sanon, että paperi on nyt minun omaisuuttani. Ja kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin suoritan minä nuo kymmenen florinia, etkä sinä!

Sándor: Rózsa, minä pyydän, ole hyvä ja pane tämä vekseli talteen. Kun tilanomistaja Pelikán ensi kerran poikkeaa tänne kosiomatkalle, niin anna se hänelle ja sano, että me molemmat, karjapaimen Ferenc Lacza ja hevospaimen Sándor Decsi sen hänelle lähetämme. Sano hänelle puolestamme suuret kiitokset. Toinen meistä on aikanansa maksava. Kumpi maksaa, se saadaan nähdä.

Rózsa: (Ottaa vekselin ja panee vyötaskuunsa.) Mutta, hyvät ystävät, ettekö tule sisälle? Puhkeaa rajusää ja kastutte pahanpäiväisesti.

Sándor: Meillä on täällä asioita suoritettavana. Mutta mene sinä vaan katon alle.

Sándor: Eikö tämä Hortobágyin pusta ole sentään suuri pusta? Vai mitä veli arvelee?

Sándor: Luulen, ettei se pusta, jolla Mooses antoi juutalaisten kierrellä 40 vuotta, taitanut olla tätä suurempi.

Ferenc: Sinä kait sen parhaiten tiedät… sinähän niitä raamatun kertomuksia tutkit.

Sándor: Mutta vaikka tämä Hortobágyin pusta onkin niin suuri, niin ei se sentään ole niin avara, että me molemmat siihen hyvin mahtuisimme.

Rózsa: (Tulee talosta.) Voi, hyvät ystävät, ettehän toki tänne voi jäädä… Missä he ovat? Keitä te olette?

Rózsa: (Levottomana.) Armias taivas! Missä he ovat?… Missä?… Olen niin levoton!… Sydämeni on aivan pakahtua. (Ukkonen jyrähtää.) Ah!… Sándor, oletko siellä?… Ettekö nähneet minne he läksivät?

Rózsa: Hyvä Jumala! Jotakin varmasti tapahtuu… jotakin kauheata! Tunnen sen, olen siitä aivan varma.

Krouvari: Tule pois, Rózsa, sisälle huoneeseen. Mitä sinä täällä rajuilmassa…? Tapahtuu vielä onnettomuus. Tule!

Rózsa: Niin, onnettomuus tapahtuu, enkä minä voi sitä estää! Herra armahtakoon!

Kärripoika: He hoputtavat hevosiaan… kääntyvät päin… kannustavat kiivaasti…

Mies: (Tarttuu Rózsan toiseen käsivarteen.) Tyttö, ole siivolla ja tottele isääsi!

Kärripoika: Nyt he ovat jo aivan lähellä toisiansa… hevoset nousevat takajaloilleen… miehet kohottavat lyijynuppiset keppinsä….

Kärripoika: Hevospaimen horjahti… tarttuu päähänsä… kumartuu eteenpäin…

Kärripoika: Hän oikaisi jälleen itsensä… repäisi hatun päästänsä… kannustaa jälleen ratsuansa… ajaa päin… kohottaa jykevän keppinsä…

Vaimo: (Yht'alkaa edellisen kanssa ja myös ristinmerkin tehden.) Pyhä neitsyt, ole meille armollinen!

Kärripoika: Hevospaimen laskeutuu ratsultaan… ottaa karjapaimenen hatun… nousee jälleen satulaan ja… kääntyy tännepäin…

Sándor: (Tulee perältä, kädessään Ferencin hattu. Kalvaa hatunvuorista esille ruusun.) Tässä se on! (Iskee kepillä ruusun rikki.) Rózsa, nyt voit viedä hänet sisälle ja hoitaa häntä, hän on avun tarpeessa. Nyt hän jää sinulle!

Sándor: Sen minkä minun täytyi tehdä, ei enempää, eikä vähempää! Ja nyt, kun se on täytetty, ei minua enää tarvita täällä; nyt voin kadota! Rózsa, älä unohda paperia. Katsokaa, viimeisen kerran näette nyt tämän pojan. Tämän jälkeen ei hänestä tavata enää jälkeäkään näillä mailla. Hyvästi!

Rózsa: (Suurimman hädän vallassa.) Ei, ei, Sándor! Sinä et saa mennä… kuuletko, sinä et saa! Minä rakastan sinua, rakastan kuitenkin, kaikesta huolimatta. Niin, rakastan ainoastaan sinua, enkä ketään muuta. Minä en voi elää ilman sinua. Ainoastaan sinun morsiamenasi tahdon olla ja sinun kanssasi vihille käydä.

Sándor: Pusta on nyt tämän pojan morsian ja pustan kanssa hän menee vihillekin. Jääkää hyvästi!

Rózsa: (Juoksee perälle.) Sándor! Sinä et saa… et saa!… (Vaipuu maahan.) Oh… oh… oh!…

NELJÄS NÄYTÖS

IV.

(Näyttämö: sama kuin edellisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut parisen viikkoa. Talon edusta y.m. paikat ovat koristetut köynnöksillä ja kukilla. Kirkas iltapäivä.)

Kärripoika: (Hyppää alas tuolilta.) Kas niin, nyt se on sitten valmis; (Katselee ympärillensä.) Jaa-a! Korealta täällä nyt näyttääkin… vaikka sen itse sanonkin. Oikein juhlalliselta… Mutta niinhän pitääkin, sillä juhlahan nyt onkin… (Katsoo Rózsaan)… ja lisäksi suuri juhla, niin suuri, ettei sen suurempaa juhlaa voi olla!…

Kärripoika: Niin, niin, mutta riippuu se vähän siitä, kenen nimipäivä…

Rózsa: Jos olet valmis, niin katso, että tuolit ja pöydät ovat paikoillaan vierashuoneessa.

Rózsa: Ja katso myöskin, että sinulla on ylläsi toiset liivit ja puhdas paita, kun vieraat tulevat.

Kärripoika: Tietysti, tietysti, Rózsaseni, kuinkas muuten! Puen itseni parhaisiin pyhävaatteisiin… sillä onhan tänään pyhäpäivä… minun suurin pyhäpäiväni.

Rózsa: (Yksin.) Vaan ei minun. Ei tunnu juhla juhlalle, eikä ilo ilolle maistu, kun poissa on hän, joka sydäntä lämmittäisi ja mielen keveäksi saisi. Kaksi viikkoa on kohta kulunut siitä kuin hän läksi. Missä mahtaneekaan arolla kuleksia ja pakoteillä harhailla, poika rukka. Tokko edes ajatustakaan on koko aikana Rózsa paralle suonut! Sitä en usko. Ja kuitenkin minun sydämeni ja ajatukseni ovat alati olleet hänen luonansa.

Isäntäpaimen: Kylläpä täällä on koreata ja suurellista!… Oikein köynnöksiä ja seppeleitä! Onko talossa juhlat… vai mistä kaikki tämä vehreys?

Isäntäpaimen: Nimipäivät! Kenenkä sitten?… Ei suinkaan vaan sinun, tyttöseni, kun noin koreaksikin olet itsesi laittanut?

Isäntäpaimen: Todellakin! No, ei tässä sitten muuta kuin onnea vaan, tyttöseni, oikein kouran täydeltä.

Isäntäpaimen: (Katsoo Rózsaa.) Mutta sinä et näytä ollenkaan iloiselta tänään, tyttöseni… ei kareile hymy suupielissäsi, eivätkä säteile silmäsi, niinkuin tavallisesti! Oletko ehkä sairas, vai?

Rózsa: Enhän minä sairas… muuten vaan olen hiukan väsynyt… mutta kyllä se menee ohitse.

Rózsa: Rohkenenko pyytää Paal setää myöskin viipymään hetkisen keskuudessamme. Tänne tulee joukko kylän nuoria, ehkä hiukan pyörähdelläänkin.

Krouvari: (Tulee talosta.) Rózsa, nyt voit jo asettaa kakun pöydälle; vieraiden pitäisi tuossa paikassa olla täällä… Kas vaan, siinähän on Paalkin. Terveeksi vaan.

Krouvari: Saavuitpa juuri kohdalleen, veliseni. Täällä nuoret hieman juhlivat tänään.

Krouvari: Totta puhuakseni, tahdoin tässä järjestää tytölle hiukan mielenviihdykettä ja huvia, kovin kun on, poloinen, ollut viimeisten ikävien tapausten jälkeen alakuloinen ja suruissaan. Ja nyt sattui juuri sopiva tilaisuus.

Isäntäpaimen: Niin, minustakin tuntui kuin olisi tyttö ollut hiukan allapäin, vaikka ei itse ollut sitä myöntävinään, väsymystä vain syytteli. Vaikka, eipä ihmekään, jos olisi hiukan uupunutkin, sillä onhan hänellä, miekkosella, ollut kylliksi huolta ja puuhaa viime aikoina: ensin yksi potilas ja sitten toinen, ja lisäksi monet talousaskareet.

Krouvari: Niin, kyllä hän nyt on saanut sairashoitoa opetella. Mutta omapa hänen asiansa. Miksi ryhtyä lemmenvehkeisiin jokaisen kanssa, joka eteen sattuu! Sellaista siitä sitten tulee. Enpä silti tahdo noita poikia moittia, kelpo miehiä ovat kumpikin, niin hevos- kuin karjapaimenkin, mutta turhan tuittupäisiä ja juonikkaita.

Isäntäpaimen: Sepä se! En ymmärrä minäkään näitä nykyajan nuoria. Osattiin sitä ennenvanhaankin rakastella ja naisten kanssa kuherrella, no, ehkäpä joskus oikkuillakin, mutta sen verran sentään mieltä oli, ettei hengen päälle toki käyty, niinkuin nämä nykyiset pojat ja tyttöset. Ennen lemmittiin rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt se käy vain riidassa ja tappelussa… Niin, tuota, mitenkä on, onko pojasta, tarkoitan hevospaimenesta tuon rytäkän jälkeen mitään kuulunut?

Krouvari: Ei kerrassaan mitään, hävinnyt on teille tietämättömille mies.

Isäntäpaimen: Taisi aueta pojan silmät teolleen, eikä uskalla nyt näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Että juttu ei tullut viranomaisten korviin, on hyvä asia, mutta parasta kuitenkin, että mies pysyttelee syrjässä, kunnes asia ehtii hieman arpeutua.

Krouvari: Ja olkoon onnellinen, ettei mylläkkä päättynyt pahemmin kuin päättyi.

Isäntäpaimen: Niin, tuota, oikeastaan läksinkin tänne juuri ottamaan selkoa potilaan tilasta. Lieneekö miekkonen jo siksi toipunut, että pystyy jaloillaan olemaan?

Krouvari: Kyllä hän jo jalkeilla on ja voimansakin ovat jo miltei palanneet, mutta kääreessä on vielä poloisella pää; ei parane niin pian haava, isku kun oli perin ankara ja lyijynuppinen keppi jättää pahan jäljen. Mutta, niinkuin sanottu, melko virkku jo on. Enpä, totta tosiaan, olisi luullut silloin, kun hänet tiedottomassa tilassa, verta vuotavana, erään paikalle sattuneen matkamiehen kanssa tuolta pustalta tänne talooni kannoin, enpä, sanon, olisi luullut hänestä näin pian kalua tulevan. Mutta onpa hän aika tukeva pojaksi ja lujaluontoinen lisäksi. Niin että, kyllä hän kohta voi jälleen ryhtyä tehtäviään hoitamaan.

Isäntäpaimen: Päivää, poikaseni. Eipä kuulu kummempia. Kuinka on itsesi laita?

Ferenc: Ei minua enää paljon mikään… terve alan jo olla kuin kala, kunhan vain tästä kääreestä pääsen.

Ferenc: Eihän mies kauaa sairastele. Mutta jo on minulla ollut kelpo huoltajakin, kerrassaan taitava ja kärsivällinen. Parempaa sairaanhoitajaa ei varmaankaan tapaa koko Alamaasta.

Isäntäpaimen: Onpa hyvä seikka, poikaseni, että olet tullut entisellesi, sillä Mährin kreivi odottaa nautojansa, joista hän on jo maksun suorittanut. Sinun on siis ensi tilassa jouduttava jälleen matkaan. Mutta sen sanon sinulle vanhana miehenä, että olkoon tämä viimeinen kerta, kun ryhdyt tuollaisiin koirankujeisiin.

Ferenc: Koirankujeisiin? Ei se ollut koirankujetta, kaukana siitä. Vakavasta asiasta siinä oli kysymys ja vakavasti ja rehellisesti siinä annettiin.

Isäntäpaimen: Vakavasta! Penikkatautisia olette kaikki, niin hevospaimen ja sinä kuin tyttökin, ja penikan töitä teette, en paremmin sano.

Ferenc: No, no, ei kiistellä siitä asiasta; se on arka paikka, eikä se siedä sivullisia.

Isäntäpaimen: Minä en ole tässä asiassa sivullinen. Minä olen sinun isäntäpaimenesi ja siinä ominaisuudessa on oikeuteni ja velvollisuuteni valvoa sinun oloasi ja elämääsi, ja katsoa, ettet teoillasi talolleni vahinkoa ja häpeää tuota. Ole onnellinen, ettei temppusi saanut karvaampaa loppua, ettet joutunut santarmien kouriin, silloin olisikin asiasta syntynyt toinen töminä, ole varma siitä. Kiitos isännän tässä ja tytön, välttyi toki se paha.

Ferenc: (Krouvarille.) Niin, en tiedä millä koskaan voisin palkita hyvän työnne.

Krouvari: Sillä, että sovitte pois riitanne ja rettelönne hevospaimenen kanssa ja niin pian kuin suinkin mahdollista.

Ferenc: Olen puolestani koska tahansa valmis sovintoon, jos vaan hänen mielensä on siihen taipuvainen. Mutta sitähän minun on vaikea tietää, kun ei ole mies paikkakunnalla, että saisi kysyä.

Isäntäpaimen: Kaipa hän näyttäytyy, kunhan ensi pelästys on haihtunut; ei uskalla tulla piilostaan, kun ei tiedä tekonsa seurauksia. Niin, sovittava tämä asia on ensin ja sitten on sinun, poikani, valmistauduttava matkaan. Nolosti päättyi ensi yrityksesi Polgárin lautalla, ehkä toinen onnistuu sitä paremmin.

Ferenc: Heti kun olen Sándorin kanssa kättä paiskannut, yritän uudestaan matkalle, enkä luule enää toisten epäonnistuvani.

Isäntäpaimen: Oikein, poika. Ja mitä sairaskuluihisi tulee, niin minä vastaan niistä nyt. Mutta, niinkuin sanoin, olkoon tihutyösi myöskin viimeinen, muista se.

Isäntäpaimen: Käytä itsesi kunnolla vieraan herran palveluksessa, ettet entiselle isännällesi häpeää tuota. Pois kaikki poikamaiset kujeet ja konnankoukut ja sijaan vakavat tavat ja miehen mieli.

Krouvari: Ei tässä muita sairaskuluja kuin lääkäri ja rohdot, mutta koska tämän kaiken pahan alku ja aihe on ollut Rózsa, niin otan minä kulut kontolleni. Eikä niistä sen enempää.

Krouvari: Ellen erehdy, niin olen kuulevinani laulua. Poika, käy kurkistamassa, joko vieraat tulevat.

Krouvari: Kas niin, unohtakaamme nyt kaikki ikävät asiat ja ottakaamme iloinen muoto yllemme… tehkäämme se tytön tähden, joka on saanut niin monta kovaa kokea.

Kärripoika: (Tulee perältä.) Siellä tulevat kylän tytöt ja pojat juhlakulussa pitkin kujaa. Heleijaa!

(Kulkue saapuu' perältä laulaen, tytöt ja pojat parittain, kaikilla kukkia kädessä. Etumaisena kulkee Eräs. poika, kantaen seppelettä ja hänen vieressään astelee Kärripoika.)

Eräs poika: (Astuu esille.) Eljen neiti Rózsa, Hortobágyin sulotar ja koko Alamaan kaunein kukka!

Rózsa: (Portailla.) Kiitos, kiitos! Pyydän teitä hyväntahtoisesti astumaan tänne katon alle nauttimaan hieman virvokkeita.

Pojat: (Kohottavat Rózsan olkapäillensä, kiertävät ympäri pihaa ja kantavat hänet sisälle, kalkkien laulaessa Laulua n:o 13.)

(Isäntäpaimen, Krouvari, Ferenc astuvat sisälle heti kantajien
jälessä. Näyttämö on hetkisen tyhjänä.)

Sándor: (Tulee varovasti perältä, katselee ympärillensä, huomaa köynnökset ja hämmästyy, kuuntelee talosta kuuluvaa hälinää ja Istahtaa sitten vasemmalle.)

Rózsa: (Ilmestyy talon ovelle, puhuen sisällepäin.) Ei, ei, kyllä minä noudan… (Tulee pihalle ja aikoo ottaa tuolin, jolloin huomaa Sándorin.) Oh… Sinä… Sándor!

Sándor: Kun minä niin odottamatta tulin iloasi häiritsemään… eikö niin?

Sándor: Vai niin… et suinkaan tahdo sillä uskotella, että tällainen maankiertäjä olisi tervetullut vieras kihlapitoihisi?

Sándor: Mitäpä nuo koreat hetaleet, seppeleet ja köynnökset muutakaan tietäisivät.

Sándor: Oh, älä pelkää, en minä aio sinun ilojuhlaasi tärvellä… en minä aio hyökätä keskelle kemujasi ja vääntää niskoja nurin onnelliselta mielitietyltäsi. Kyllä hän minun puolestani saa rauhassa onnessaan rypeä ja hempukkaansa lempiä niin paljon kuin häntä haluttaa.

Sándor: Mitäpä tällainen kulkurihylky muutakaan osaisi… kun ei ole ollut niin hyvässä opissa kuin eräs toinen, joka hyvin tunnetaan.

Sándor: Muuttunut! Säät muuttuvat, mutta ei miehen mieli. Eivät turkitkaan muutu, vaikka ne nurin kääntää: "Turkit turkkeina pysyvät!"

Rózsa: Minä vannon sinulle, ettei ole kysymys mistään kihlajaisista, vielä vähemmin häistä. Vietämme vain nimipäivää, siinä kaikki.

Sándor: Niin, mene vaan sinne rakkaittesi pariin… älä anna onnenhetkiesi mennä hukkaan, se olisi suuri vahinko!

Rózsa: Sándor, sinun täytyy uskoa, kun sanon sinulle, etten vähääkään välitä hänestä, jota sinä tarkoitat ja jonka tähden mieltäsi murrat… niin, minä en välitä hänestä, niinkuin sinä luulet! Olen tosin auttanut häntä sairauden aikana, mutta en katso sillä kenellekään mitään vääryyttä tehneeni… päinvastoin… kehoitithan sinä itse minua huolehtimaan hänestä.

Rózsa: Ja luuletko sinä, että vaikka ympärilläni onkin tänään ollut iloa, sydämeni silti on iloinnut? Luuletko, että minä ylimalkaan olen viettänyt ainoatakaan surutonta hetkeä sen jälkeen kuin sinä täältä läksit. Ei, Sándor, synkkä on sydämeni ollut ja lohduton mieleni; uskoin, että sinä todellakin läksit iäksi luotani, niinkuin uhkasit, enkä ole voinut kylliksi soimata itseäni siitä, että itse olen ollut siihen syypää, kun ajattelemattomuudessani annoin silloin tuon ruusun Ferencille… — Mutta nyt, kun sinä taas olet palannut, täyttää sanomaton riemu rintani, enkä minä toivo mitään sen hartaammin kuin että sinäkin loisit yltäsi tuon synkän muotosi, liittäisit ilosi minun ilooni ja tulisit kanssamme juhlimaan tuonne sisälle.

Sándor: Kuokkavieraan kunnialle ei hevospaimen ole tähän saakka ollut perso, eikä ole sitä nytkään, tarjottakoon sitä sitten kuinka hunajaisilla huulilla ja korealla kielellä tahansa.

Rózsa: Silloin kuin minä sinut juhlaani kutsun, olet sinä yhtä arvokas ja tervetullut vieras kuin muutkin… vieläpä arvokkaampikin. Isä pitää sinusta kaikesta huolimatta paljon, ja Ferenc, niin, hän on nyt toipunut miltei entisellensä ja on epäilemättä ilomielin suostuva kanssasi sovintoon.

Krouvari: (Ilmestyy talon portaille.) Rózsa, minne ihmeeseen sinä jäit? Sinua odotetaan täällä!

Sándor: Karussa en ole ollut, enkä lakia paossa. En ole mikään rosvo, enkä varas, että tarvitsisi minun santarmien hatuntöyhtöjä pakoilla.

Krouvari: Mutta pahan teon olet tehnyt, sen sanon, lähimmäisesi henkeä olet uhannut, ja se on ankara rikos, se. Kuitenkin voit olla iloinen, ettei ilkityösi sen pahemmin päättynyt ja ettei oikeus ole päässyt sanomaan sanaansa asiassa, silloin olisi leikille tullut toinen loppu, se on varma, se. Tyttöpoloinen on täällä saanut paikkailla sinun pahoja töitäsi ja kiitos hänen ponnistustensa, on mies jo siksi toipunut, että pysyy jaloillansa. Mutta ruma, ruma oli tekosi, en muuta sano.

Krouvari: En sinua kuitenkaan pahemmin tuomitse, sillä tiedän sinut kuitenkin hyväksi mieheksi, jos kohta kiivasluontoiseksi ja tiukaksi, varsinkin mitä lemmenasioihin tulee. Niin, että ole vastakin tervetullut kattoni alle. Mutta yhden ehdon sinulle panen: sinun on ensin käytävä sovintoon toverisi kanssa.

Krouvari: Poika on parhaillaan tuolla sisällä. Tulkoon tänne ulos ja rakennettakoon sitten sula sovinto jälleen välillenne. Kas niin, nyt käyn noutamassa hänet tänne ja sitten voitte järjestää valinne kahden kesken. Kun se on tapahtunut, niin olkoon asia sitten unohdettu ja ole tervetullut vaatimattomaan juhlaamme… Tule, Rózsa!

Ferenc: (Tulee talosta.) Rózsa kertoi minulle, että sinä olet palannut jälleen tänne Hortobágyihin.

Ferenc: (Hetkisen kuluttua.) Toveri, emme ole olleet oikein sovussa viime aikoina.

Ferenc: En ole sinulta mitään ryöstänyt. Minkä sain, sen sain Rózsalta vapaaehtoisesti, pyytämättä.

Sándor: Vai niin! Entä renkaat sitten, etkö antanut niitä kullata sinä, häh?

Sándor: Todellakin! Sinä et näe mitään pahaa siinä, että halvennat toverisi antaman lahjan ja teet hänestä itsestään narrin, niinkö?

Ferenc: Kautta kunniani, sitä en tietänyt. Vasta nyt sain sen kuulla sinulta itseltäsi.

Ferenc: Vannon sen. Koska asianlaita on siten, niin tuomitsen tekoni täydellisesti ja olen valmis pyytämään sinulta anteeksi sopimattoman menettelyni.

Sándor: Kuinka jalomielistä! Et kai sentään ole närkästynyt ja käärmeissäsi, vaikka oletkin viattomana karitsana saanut tuntea hieman kuoleman esimakua… onhan sinulla ollut niin lempeä ja suloinen armeliaisuudensisar lellittelijänäsi?

Ferenc: En ole lainkaan katkeroitunut, eikä ole minulla siihen syytäkään. Hyväksyin ehdotuksesi, suostuin ratkaisevaan otteluun kanssasi ja jouduin siinä alakynteen. Osani on siis alistua ja tyytyä kohtalooni. Muuta en voi vaatia, Eikä minua ensinkään arvelluta ojentaa kättäni miehelle, joka on voittonsa rehellisessä ottelussa kunniallisesti ansainnut.

Rózsa: No, kuinka pitkällä täällä jo ollaan? Vieraat odottavat malttamattomina tanssin alkamista, ja se tapahtuu mukavimmin tässä pihamaalla.

Ferenc: Niinkuin sanoin, olen valmis ojentamaan tässä käteni sovinnon ja toveruuden ja jos niin tahdot, ystävyyden merkiksi.

Rózsa: Sándor, älä murra enää mieltäsi, vaan anna sovinnon saada sijaa sydämessäsi. Tee se minun tähteni… meidän kaikkien tähden.

Isäntäpaimen: Vanhana, kokeneena miehenä kehoitan minäkin sinua tulemaan järkiisi, heittämään hornan tuuttiin kaikkinaisen juonittelun ja kuin mies tekemään sen, mikä kuitenkin on tehtävä… sillä eihän tällaista voi, eikä saa enää jatkua kyläkunnan rauhan ja kunnian nimessä. Siis: käsi käteen, pojat.

Sándor: Entä minun rauhani ja kunniani? Se on kai teille kaikille yhdentekevää! Mitäpä yhden hevospaimen miekkosen sielunrauhasta, eikö niin?

Ferenc: Jos minä puolestani olen jollakin tavalla sinun sielunrauhasi esteenä, niin voin sinulle kerta kaikkiaan sanoa, että olen tehnyt täyden tilin itseni kanssa ja tullut siihen lopputulokseen, että ystävyys on ainoa side, joka Rózsan ja minun välillä tästä lähin voi ja saa tulla kysymykseen.

Isäntäpaimen: Sitäpaitsi matkustaa Ferenc nyt uuteen pestipaikkaan Mähriin ja hänen typerät lemmenhulluttelunsa täällä joutuvat kokonaan unhojen joukkoon… Kas niin.

Sándor: (Hetkisen kuluttua.) Tässä käteni, toveri. Suo anteeksi, että olen sinua hieman kovin pidellyt.

Sándor: Unohtakaamme siis kaikki vihat ja kaunat ja olkaamme ystäviä jälleen.

Rózsa: (Astuu heidän väliinsä ja tarttuu heitä käsiin.) Sándor!… Ferenc!

Isäntäpaimen: Oikein, pojat, kelpo miehiä olette kumpikin, vaikka tosin aika tuittupäisiä, milloin olette liian syvälle tyttölapsen silmiin katsoneet. Mutta kenelläpä ei menisi pää pyörään silloin kuin tuollainen veitikka pääsee sitä pyörittämään… juuri niin. Ja jotta asialle nyt lopullisesti ja kerta kaikkiaan saataisiin luja lukko ja pitävä perä, niin… niin… ei kai tässä ole muu neuvoksi, kuin astua arastelematta vielä vanhoilla päivillään puhemiehen kunniakkaihin housuihin ja ottaa sanan päästä kiinni. Mitä siinä siis huokailette, reistailette ja rapistelette, lapset. Menkää yhteen, kun kerran toisianne rakastatte, ja sillä hyvä. Eivät asiat kuitenkaan pitkittäen parane, päinvastoin pahenevat vaan. Herra ties, kuinka monta myrkkypikaria vielä toisillenne juotatte ja kuinka monta päätä puhkotte, ellette aikanaan tee sitä, minkä lopulta kuitenkin tulette tekemään. Sándor on rehti poika ja paljon on hänessä hyvää ainesta, kunhan siitä vaan ensin talttumaan ennättää. Ja että hän eukkonsa pystyy elättämään ja hyvänä pitämään, siitä ei ole epäilystäkään. Ja mitä taas tyttöön tulee, niin rohkenenpa kysyä, mistä otollisemman emännän näiltä mailta löysi? Korea on kuin kukkanen pustalla ja kotiaskareissa kokenut kuin kuka konsanaan, ja, paras viimeiseksi, povessaan kantaa hän kultaista sydäntä. Niin, että mitä siinä sen enempää tuumailemista; kapiot kuntoon vaan ja sillä hyvä. (Krouvarille, joka tulee talosta.) Kas, siinähän tulee isäukkokin kuin käskettynä. Astupa tänne likemmäksi, veliseni, niin sanot sinäkin välttämättömän sanasi asiassa.

Krouvari: Sen olen jo sanonut, ja mielestäni kyllin selvällä tavalla. Asiassa täytyy syntyä sopu, se on välttämätöntä, muuten ei tästä päästä oikean elämisen alkuun ensinkään.

Isäntäpaimen: Sopu on jo saavutettu, veli hyvä, pojat ovat jo paiskanneet kämmentä toisilleen ja se asia on jo sitä myöten järjestyksessä. Mutta sen oikean elämisen alun laita ei ole vielä yhtä selvä, ja se seikka on tässä vielä selvitettävä.

Isäntäpaimen: Sitä, että me olemme täällä harkinneet ja ajatelleet, että kun tässä kerran on taipaleelle lähdetty, niin astellaan se loppuun asti, silloin on päästy sinne, minne kerran kuitenkin tullaan. Lyhyesti ja kerta kaikkiaan: tässä on kysymys kihlauksesta.

Isäntäpaimen: Tyttäresi Rózsan ja hevospaimen Sándor Decsin. Miksi siirtää asiaa pitemmälle, mutkistuu vaan yhä entisestään, ja nythän on sitäpaitsi erinomainen tilaisuus tehdä tämä tepsivä temppu. Nuoret kyllä ovat suostuvaisia tuumaan; ellei sitä ennestään tietäisi, niin näkisi sen heidän katseistaan… (Osoittaa Ferencia.) tämä kolmas on jo joutunut kokonaan pois laskuista… niin, että ellei sinulla ole mitään sitä vastaan…

Krouvari: Vai niin, vai niin! Niinkö pitkälle täällä jo on keritty! No, mitäpä minullakaan hyvää asiaa vastaan, jos kerran itse ovat suostuvaisia. Johan sitä täällä sitäpaitsi kaivataankin nuorempaa kättä kääntelijäksi, vanhuus kun jo alkaa liiaksi rasittaa ja ikä jäseniä jäykistää, eikä tytöstäkään ole yksin kaikkeen… Niin, että kernaasti minun puolestani.

Sándor: Lieneekö tällaisesta jukuripäisestä pustajätkästä kelvollista kumppania tyttölapselle?

Isäntäpaimen: Kas niin, ja muuta ei tässä enää tarvita. Ja minä pyydän nyt siis toivottaa onnea liitollenne ja parhainta menestystä kaikille edesottamuksillenne. (Kättelee heitä; Sándorille.) Ole hyvä tytölle, hän on kelpo lapsi, ja ansaitsee sen.

Ferenc: Minä toivon myöskin sydämestäni teille kaikkea hyvää, mitä maailma tarjota voi. Eläkää onnellisina.

Krouvari: Ja nyt me jatkamme ilonpitoa, mutta kaksinkertaisella riemulla. Sillä onpa meillä siihen nyt syytä.

Rózsa: Niin, Sándor, sinä et olekaan vielä toivottanut minulle nimipäiväonnea. Vai etkö vieläkään usko, että tänään on nimipäiväni?

Sándor: Uskon, uskon, oma rakas Rózsani. Ja niinpä siis korjaan laiminlyöntini ja kukkuroin sinut niin paljolla onnella kuin vaan suostut vastaanottamaan.

Krouvari: Nyt ilo käymään. Vieraat odottavatkin kärsimättöminä tanssin alkamista.

Rózsa: Niin annoit ja täällä minulla se vielä on hyvässä tallessa. (Osoittaa vyötaskua.)

Sándor: Tahdotko olla hyvä ja antaa sen minulle takaisin. Aion lähteä ensi tilassa hyvittämään sen herra Pelikánille.

Rózsa: (Ottaa vekselin taskustaan.) Onpahan vain tällainen pitkänpuoleinen paperi, jonka…

Ferenc: Rózsa, minä pyydän, anna paperi minulle; minä olen käyttäytynyt huonosti ja olen myöskin velvollinen tyhmyyteni maksamaan.

Rózsa: Ei, en minä anna tätä kummallekaan teistä. Mikä kerran on minulle annettu, se on myöskin minun ja minulla on oikeus tehdä sillä mitä itse tahdon. Ja kun tämä paperi on nyt menettänyt kaiken arvonsa ja merkityksensä, niin teen sille sen ainoan, mikä vielä tekemättä on, minä revin sen palasiksi. (Repii paperin.) Kas näin. Nyt me olemme onnellisesti päässeet siitä painajaisesta ja nyt voimme alkaa tanssin sitä keveämmällä ja iloisemmalla mielellä. (Juoksee talon ovelle, jonka aukaisee.) Hyvät ystävät, nyt tanssi käymään. Olkaa hyvä!

Ferenc: Ennenkuin alamme tässä pyörähdellä, sallitte kai minun ilmoittaa teille erään uutisen, suuren uutisen?

Ferenc: Tämä päivä on nyt muodostunut kaksinkertaiseksi juhlapäiväksi suloiselle sankarittarellemme tässä. Hän on nimittäin tänään, nimipäivänänsä, ottanut tärkeimmän askeleen elämänsä kauniilla alkutaipaleella: hän on mennyt kihloihin hevospaimen Sándor Decsin kanssa.

Kärripoika: (Itsekseen.) Siinä se nyt oli. Toinen anasti hänet. Ohhoh! Tämä on surullisin päivä elämässäni! (Huokaa syvään.)

Krouvari: Ja nyt lähden noutamaan suurimman tynnyrin kellarista ja sitten me kaikki juomme maljan kihlautuneiden onneksi ja menestykseksi. Eikö niin, ystävät?

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEMMENTAISTELU: 4-NÄYTÖKSINEN UNKARILAINEN NÄYTELMÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.