The Project Gutenberg eBook of Puolan juutalainen, by Erckmann-Chatrian

Hämeenlinnassa, Hämäläinen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, 1879.

Sali Elsassilaisessa ravintolassa. Pöytiä, penkkejä, rautauuni, iso seinäkello. Ovia ja ikkunoita peräseinässä kadulle päin. Oikealla ovi, joka viepi sisähuoneisin. Kyökin ovi vasemmalla. Oven vieressä iso tamminen tarjinpöytä. Ilta, lamppu palaa pöydällä. Catherine, pormestarin vaimo, istuu rukkinsa ääressä. Metsänvartija Heiniich tulee peräovesta; hän on aivan valkea lumesta.

CATHERINE, HEINRICH.

HEINRICH (jalkojaan koputellen.) — Tulee nyt lunta, rouva Mathis, yhä sitä vaan satelee. (Asettaa pyssynsä seinäkellon taakse).

HEINRICH. — Herranen aika, olenhan minä; nyt on joulunaatto, pitäneehän vähän lystäillä.

HEINRICH. — Hyvä, hyvä, en ole kiireissäni; Walter nostaa sen paikalla rattailleen.

CATHERINE. — Onko uudestakastaja vielä täällä? Minä luulin nähneeni hänen lähtevän täältä jo aikoja sitten.

HEINRICH. — Ei, eikö mitä! Hän istuu "Kultalampaassa" putelia puistellen. Minä vasta näin hänen rattainsa ryytikauppias Harvig'in kohdalla; siinä sokeria, kahvia, kanelia, kaikkityyni lumen peitossa. He! he! he!…. Sitä on iloinen poika… Hän rakastaa hyvää viiniä…. hän on oikeassa. Me lähdemme yhdessä.

HEINRICH. — Vielä mitä! Te lainaatte meille lyhdyn. Tuokaatte vaan mulle mitta valkeata viiniä! tiedättehän te, sitä helppoa Hünevir'in valkoista? (Istuutuu nauraen).

HEINRICH. — Tuo helppo viini lämmittää; tämmöisellä ilmalla sitä tarvitsee.

HEINRICH. — Olkaa huoleti, kaikki käy hyvin. Mutta sanokaapa, rouva
Mathis, meidän pormestarimme, häntä ei näy….Olisiko hän sairas?

II.

EDELLISET. LOIS.

HEINRICH. — Hyvä, hyvä! (Hän kaataa lasiin). Vai niin! pormestari on
Ribeauville'ssa?

CATHERINE. — On, me odotamme häntä tänä iltana tulevaksi: mutta luota vaan miehiin, kuin he ovat kotoa poikessa!

HEINRICH. — No! Voittehan te arvata, ettei serkkunne Both ole laskenut häntä palaamaan aivan paikalla. Kas se on asia, joka minua miellyttäisi, tuo aika ajoin matkusteleminen ympäri viiniseuduissa. Se olisi minusta mieluisempaa työtä, kuin metsiä juosta. — Maljanne, rouva Mathis.

CATHERINE (Loisille). — Mitä sinä siinä kuuntelet, Lois? Eikö sinulla ole mitään tekemistä? (Lois menee vastaamatta). Pane öljyä pikkulyhtyyn, Heinrich ottaa sen matkalleen.

III.

EDELLISET, PAITSE LOIS.

HEINRICH. — Minä pidän veikan, että pormestari on lähtenyt hääviiniä hakemaan?

HEINRICH. — On… vast'ikään, kuin istuimme "Kultalampaassa", puhuivat juuri, että Neiti Mathis on menevä naimisiin santarmiston kortteerimestarin, Christianin kanssa. Se oli minun vaikea uskoa. Christian on kyllä suora ja rehellinen mies, ja kaunis mies myöskin, ei voi kukaan sitä vastaan väittää, mutta hänellä ei ole muuta kuin palkkansa, kuin sitä vastaan Neiti Annette on rikkain tyttö koko kylässä.

CATHERINE. — Niin! kas siinä te petytte, Mathis ei edes kysynyt: Paljonko teillä on? — Hän sanoi paikalla: Jos vaan Annette on tyytyväinen, kyllä minä suostun!

CATHERINE. — On, hän rakastaa Christiania. Ja koska emme muuta tahdo kuin lapsemme onnea, emme katso rikkauteen.

HEINRICH. — Jos te kaikki olette tyytyväiset, olen minäkin tyytyväinen! Christianilla näkyy olevan hyvä onni; minä mielelläni tahtoisin olla hänen sijassaan.

IV.

EDELLISET, NICKEL.

NICKEL (tulee, kantaen jauhosäkkiä päälaellaan). — Tässä on jauhosäkkinne, herra Heinrich; hyvästi mitattu!

CATHERINE (käyden kyökin ovelle). — Lois, sinä voit valmistaa Nickelin keitoksen.

HEINRICH (nousee istuiltaan). — Ah! katsotaanpa, onko mulla kaikki kapineeni. (Aukaisee laukkunsa). Tuossa ne on ensiksi jauhot… tässä on tupakki, kaneli, jäniksenhaulia… tässä kaksi naulaa saippuata….puuttuu jotakin… Ah! suolat… Olen unhottanut suolat Harvig'in puotiin .. Kyllä vaimoni olisi äänen päästänyt!… (menee ulos).

NICKEL. — Tietäkää, rouva, kuin joki on niin jäätynyt, että, jos myllyä seisottaa, niin jäät tulevat kohta sulunreikään asti, ja jos jauhamista taas pitkittää, voisi käydä niinkuin silloin kuin iso myllyratas särkeytyi. Raelunta vaan sataa… En ymmärrä, mikä tässä on tehtävänä.

CATHERINE. — Täytyy odottaa, kunnes Mathis tulee. Eihän meillä ole enää paljon jauhattavaa tällä viikolla?

CATHERINE. — Se on hyvä; sinä voit nyt syödä iltasesi; Mathis ei viivy kaukaa. (Heinrich tulee perältä, pussi kädessä).

HEINRICH. — Tuossa on ostokseni. Nyt minulla on kaikki. (Asettaa pussin laukkuunsa).

CATHERINE. — Tee se, voithan syödä jäljestäpäin. (Nickel menee kyökinovesta, Annette tulee oikealta).

VI.

CATHERINE, HEINRICH, ANNETTE.

HEINRICH (kääntyen sinnepäin). — Ah! Tekö siinä olette, neiti Annette; hyvää iltaa, hyvää iltaa!… Me puhuimme juuri äsken teistä.

HEINRICH. — Niin teistä, juuri teistä. (Hän asettaa laukkunsa penkille, sitten ihailevalla katsannolla). Voi kuinka te olette iloinen ja kauniisti puettu. Se on somaa, teidän voisi sanoa menevän häitänne viettämään.

HEINRICH. — En, en minä puhu leikkiä; minä sanon mitä ajattelen, te tiedätte sen. Nuo ihanat punaiset posket, tuo kaunis päähine ja pikku sirosti tehty hame, ja vielä nuo pienet kengät, ei ne ole vanhan metsänvartijan silmäin miellykkeeksi, niinkuin minun. Ne on toista varten, (hän tirkistää silmiään) toista varten, jonka minä hyvin tunnen, he! he! he!

HEINRICH. — Voi kyllä, saattaa sanoa, että te olette kaunis tyttö, soreavartaloinen, ja iloinen, ja sievä; ja että toinen iso… te tiedätte kyllä, ruskeilla viiksillään ja suurilla saappaillaan, ei suinkaan ole surkuteltava. En, en surkuttele häntä ollenkaan.

(Walter aukaisee perä-oven ja pistää päänsä sisään. Annette katsoo sinne).

VII.

EDELLISET, WALTER.

WALTER (nauraen). — He! Annette käänsi päänsä. Ei se ole hän, ei se ole hän! (Astuu sisään).

WALTER (nauraen kohtkulkkua). Ha! ha! ha! Katsokaa noita tyttöjä, viimeiseen hetkeen saakka, eivät ole tietävinään mistään.

ANNETTE (viattomasti). — Minä en ymmärrä, en minä tiedä mitä tässä tarkoitetaan.

WALTER (kohottaen sormeansa). — Ahaa! vai niin se on, Annette! No hyvä, kuulepas, koska pidät kaikki salassa, kosk'et tahdo mitään sanoa, ja koska pidät minua vanhana pölkkypäänä, joka ei näe mitään eikä tiedä mitään, niin minä, Daniel Walter, tulen olemaan se, joka sukkanauhasi kiinnittää.

WALTER. — Me emme ole niinkään hupsuja, kuin näytämme olevan. Minä sanon solmivani morsiamen sukkanauhan, ja odottaessamme käykäämme yhdessä juomaan aika lasi Christianin kunniaksi. Katsotaanpa, onko Annettella uskallusta kieltää. Minä sanon, että jos hän kieltää, niin hän ei rakasta Christiania.

ANNETTE. — Oh! minä pidän paljon hyvästä viinistä, ja koska mulle tarjotaan, minä sitä juon. Kas niin.

WALTER. — Tuokaa putelli, tuokaa, että me saamme juoda Annetten kanssa. Se on ensimmäinen kerta, mutta minä ajattelen, ett'ei se ole viimmeinen ja että me tulemme juomaan yhdessä joka ristiäisissä.

CATHERINE (huutaen). — Lois!… Lois!… mene alas kellariin. Ota yks putelli koverosta. (Lois tulee, ja asettaa sivumennessä sytytetyn lyhdyn pöydälle, sitten menee hän taas).

ANNETTE (nauraen). — Te tulette matkustamaan kuunvalossa. (Hän sammuttaa lyhdyn).

WALTER (nauraen). — Niin… niin… kuunvalossa! (Lois tuo puteliin ja lasia, sitten menee hän takaisin kyökkiin. Heinrich kaataa lasiin). Kortteerimestarin ja sievän Annetten terveydeksi. (Kilistävät lasiaan ja juovat).

HEINRICH (asettaen lasinsa pöydälle). — Mahdotonta! Mahdotonta! Se on sama, minun aikoinani eivät asiat olisi käyneet tällä tavalla.

HEINRICH. — Naiminen. (Hän nousee istualtaan, asetakse asentoon ja polkee jalkaansa lattiaan). Ennen miekkasille! (Hän istautuu uudestaan). Niin, jos pahaksi onneksi joku muukalainen olisi tullut ottamaan kauniimman tytön kylästä, sievimmän ja rikkaimman, tuhattulimmainen!… Heinrich Schmidt olisi huutanut: Seis! seis! nähdäänpä tuleeko siitä mitään!

WALTER. — Ja minä, minä olisin tarttunut heinähankooni hyökätäkseni päälle.

HEINRICH. — Niin, mutta tämän ajan nuorella kansalla ei ole enää sydäntä; ne ei ajattele muuta kuin polttaa tupakkaa ja juoda. Mikä kurjuus! En tätä sano soimatakseni Christiania, en, häntä pitää arvossa pitää ja kunnioittaa; mutta minä väitän, että tälläinen naiminen on häpeä kylän pojille.

ANNETTE. — Niin, mutta minä olisin taistellut vastaan, sen kanssa yhdessä, josta olisin huolinut.

HEINRICH. — Ah, jos se niin on, en sano mitään. Ennenkuin taistelisin Annettea vastaan, olisin kernaammin tahtonut juoda Christianin maljan. (nauravat ja kilislävät lasiaan).

WALTER (juhlallisesti). — Kuule, Annette, minä tahdon tehdä sinulle huvikkeen.

WALTER. — Juuri kuin astuin sisään, minä näin kortteerimestarin kahden santarmin kanssa. Hän riisuu suuret saappaansa ja siitä olen varma, neljännestunnin sisään…

CATHERINE. — Se on myrsky, joka nousee. Kuin vaan Mathis nyt ei olisi matkalla.

VIII.

EDELLISET, CHRISTIAN.

CHRISTIAN (pyyhkien hattuaan ja koputellen jalkojaan). — Mikä ilma! Hyvää iltaa, rouva Mathis; hyvää iltaa, neiti Annette. (Hän kättelee häntä).

CHRISTIAN (kummastuneena, nähdessään toisten nauravan). — No, mitä teillä nyt on uutta?

HEINRICH. — Niin, kortteerimestari, me nauramme sille, kuin neiti
Annette huusi edeltä käsin: Se on hän!

CHRISTIAN. — Sitä parempi; se osoittaa, että minä olin hänen ajatuksissaan.

WALTER. — Kyllä sen uskon; hän käänsi päätään joka kerran kuin ovi aukesi.

CHRISTIAN. — Jumalan kiitos! kas niin puhua pitää. Minun on hyvin onnellista kuulla Annetten niin puhuvan. (Hän panee lakkinsa naulaan ja asettaa sapelinsa nurkkaan). Se minua lämmittää ja sitä minä tarvitsenkin.

CHRISTIAN. — Hövaldista, rouva Mathis, Hövaldista. Voi sitä lumen tuloa! Olen sitä kyllä nähnyt Auvergnissä ja Pyreneillä, vaan mokomaa en ole koskaan nähnyt. (Hän käy istumaan ja lämmittää käsiään uunin edessä vilusta väristen. Annette, joka on kiiruhtanut ulos, palaa kyökistä tuoden viiniruukun, jonka asettaa uunin päälle).

WALTER (nauraen Heinrichille). — Miten hän pitää hänestä huolta! Kyllä hän ei meidän toisien tautta olisi mennyt sokeria ja kanelia noutamaan.

CHRISTIAN. — Te ette vietäkään päiviänne lumessa; te ette ole lämmittelemisen tarpeessa.

WALTER (nauraen). — Ei, lämmin ei meiltä puutu vielä, Jumalan kiitos! Me emme värise niinkuin tuo kortteerimestari. Onpa kumminkin surkeata nähdä kortteerimestaria, joka värisee kauniin tytön edessä, joka hänelle antaa sokeria ja kanelia.

ANNETTE. — Olkaa vaiti, vaari Walter; teidän pitäisi olla häpeissänne ajatella semmoista.

CHRISTIAN (hymyten). — Puolustakaa minua, neiti Annette, älkää antako minua uhriksi tuolle Walter vanhukselle, joka nauraa lumelle ja myrskylle hyvän valkean ääressä. Jos hän vaan olisi viisi tuntia ulkona niinkuin minä, niin tahtoisin nähdä, minkänäköinen hän silloin olisi.

CATHERINE. — Te olette olleet viisi tuntia Hövaldissa Christian? Herra
Jumala! kyllä se on kumminkin kauhea virka tuo.

CHRISTIAN. — Minkä sille voi?… Kello kahta käydessä tuotiin meille sana, että salakauppiaat pimeän tultua kulkisivat joen poikki Banc de la Roch'en kohdalla, kuljettaen tupakkia ja jahtiruutia; ei muuta, kuin täytyi nousta ratsun selkään.

CHRISTIAN. — Ei, eihän kurjat tulleet! He olivat saaneet varoituksen; ovat kulkeneet muualta. En vieläkään ole oikein tunnossani, sormeni kuin ovat kohmeessa. (Annette kaataa viiniä lasiin ja tarjoo hänelle).

CATHERINE. — Annette, tuo tänne karafiini; tappurani tarvitsevat vettä. (Annette menee vasemmalle karafiinia noutamaan tarjinpöydältä. — Christianille). No yhtä kaikki, teillä on vielä, Christian, onnea; kuulkaa mikä ilma ulkona.

CHRISTIAN. — On se, se alkoi juuri kuin meitä tuli vastaan tohtori Franz. (Hän nauraa). Ajatelkaapa, kuin tuo vanha hupakko palasi Schneeberg'istä, tuoden suuren kiven, jota hän oli ollut kaivamassa ylös raunioista; tuuli vinkui ja peitti hänet melkein rekineen päivineen lumeen.

CATHERINE (Annettelle, joka tuo hänelle vettä). — Se on hyvä… kiitoksia. (Annette menee asettamaan karafiinin tarjinpöydälle, sitten ottaa hän työrasiansa ja istuutuu Catherinen viereen).

HEINRICH (nauraen). — Kyllä hyvin voi sanoa, että kaikki oppineet ovat hulluja. Miten monta kertaa enkö ole nähnyt tuon vanhan tohtorin poikkeavan peninkulman vieläpä kaksikin käydäkseen katsomassa sammaltuneita kiviä, jotka eivät kelpaa miksikään. Eikö pidä silloin pään olla pyörällä?

WALTER. — Kyllä hän on kummallinen mies, hän rakastaa kaikkea, joka on menneistä ajoista: vanhoja tapoja ja vanhoja kiviä; mutta se ei estä häntä olemasta parhain lääkäri näillä seuduin.

CATHERINE. — Mikä myrsky! Toivon Mathis'illa olevan sen verran älyä, että hän taukoo johonkuhun. (Puhuen Walterille ja Heinrichille). Minä käskin teitä jo lähtemään matkalle; te olisitte huolettomina kotonanne.

HEINRICH (nauraen). — Neiti Annette on syypää kaikkeen; hänen ei olisi pitänyt sammuttaa lyhtyä.

WALTER. — Yhdentekevä, rouva Mathis on oikeassa; olisimme tehneet paremmin kuin olisimme lähteneet.

WALTER. — Ei kaikkina vuosina, kortteerimestari; viiteentoista vuoteen ei meillä ole tänkaltaista ollut.

HEINRICH. — Ei ole ollut; sitten Puolalaista talvea en muista nähneeni näin paljon lunta. Mutta sinä vuonna Schneeberg oli jo valkeana Marraskuun ensimmäisinä päivinä ja kylmää kesti Maaliskuun loppuun asti. Jäiden lähtiessä kaikki joet paisuivat yli ympäristönsä, ei näkynyt muuta kuin hukkuneita hiiriä ja maanmyyriä pelloilla.

WALTER. — Ei, se on muun asian tautta; kauhean asian tautta, jota näiden seutujen asukkaat aina muistavat. Rouva Mathis muistaa sen myöskin, aivan varmaan.

HEINRICH. — Siinä te, kortteerimestari, olisitte voineet ristin ansaita rintaanne.

WALTER (Christianille). — Minä voin teille kertoa asian alusta loppuun asti, sillä minä olen sen itse nähnyt. Kuulkaa, tänäpäivänä on juuri viisitoista vuotta siitä, kuin istuin tämän pöydän ääressä Mathis'in kanssa, joka oli ostanut myllynsä viisi eli kuusi kuukautta sitä ennen, — Diederich Omacht, Johann Roeber, jota kutsuttiin pikku puusuutariksi, ja useampia muita, jotka nyt makaavat kyljellään ison marjakuusen takana. Sinne meidän kaikkein on joutuminen varhemmin tai myöhemmin; onnelliset ne, joiden omaatuntoa ei mikään paina! (Sillä hetkellä Christian kumartuu, ottaa hiilen kopraansa ja sytyttää piippunsa; sitten hän nojautuu kyynäspaillään pöytää vaslen). Me olimme juuri kortinpeluusen rupeamaisillamme ja salissa oli vielä paljon väkeä, niin silloin, kellon lyödessä kymmenen, joku aisakellolla ajava taukosi oven eteen ja paikalla astui muuan Puolalainen sisään, Puolalainen juutalainen, noin neljänkymmenenviiden eli viidenkymmenen mies, vankka ruumiiltaan, somavartaloinen. Luulen näkeväni hänen astuvan sisään ruohonpäisessä, turkiksilla reunustetussa kauhtanassaan, näädännahkainen lakki päässä, pitkä ruskea parta ja jalassa isot topatut jäniksennahkaiset saappaat. Hän oli jyvänkauppias. Hän sanoi sisään astuessaan: "Rauha olkoon teidän kanssanne!" Kaikki katsahtivat sinnepäin ja ajattelivat: "Mistä tuo tulee?… Mitähän tahtonee", koska Puolalaiset juutalaiset, jotka myövät eloa, eivät tule näille seuduille, ennenkuin Helmikuussa. Mathis kysyi häneltä: "Mitä teille pitää olla?" Mutta hän, sanaakaan vastaamatta, alkaa auaista kauhtanaansa ja päästämään isoa vyötänsä, joka hänellä oli ympärillään. Hän asettaa pöydälle tämän vyönsä, jonka sisässä rahat kuuluu helisevän, ja sanoo: "Lunta on syvältä, tie on hankala… käykää panemaan mun hevoseni talliin; tunnin päästä minä lähden". Sitten ottaa hän putellin viiniä, ketäkään puhuttelematta, niinkuin murheellinen ja asioitaan aprikoiva mies. Kello kaksitoista, vartija Jéri astuu sisään, kaikki lähtevät tiehensä. Puolalainen jääpi yksinään. (Kovia tuulen puuskia kuuluu ulkoa, ikkunalasin särkeminen kuuluu).

HEINRICH, — Ei se ole mitään, rouva Mathis, se on ikkunalasi, joka särkeytyi; luultavasti on joku ikkuna jäänyt auki.

CATHERINE (nousee istuiltaan). — Minun täytyy mennä katsomaan. (Hän menee).

IX.

EDELLISET, PAITSE CATHERINE.

CHRISTIAN. — En ymmärrä vieläkään, miten olisin voinut ristin ansaita, vaari Walter.

WALTER. — Kyllä se on mahdollista, Herra Christian, mutta malttakaa: seuraavana päivänä löydettiin Puolalaisen hevonen Wechem'in suuren sillan alta, ja sata askelta etempää, joesta, ruohonpäinen kauhtana ja hattu täynnä verta. Mitä itse mieheen tulee, niin ei ole koskaan voitu saada tietoa, minne hän on joutunut.

HEINRICH. — Kaikki tuo se on puhdasta totuutta. Rothau'n santarmisto tuli seuraavana päivänä, lumesta huolimatta, ja siitä lähtien täällä on solukko majoitettu.

HEINRICH. — Laillista tutkintoa! luulen kyllä. Se oli tuo vanha kortteerimestari Kelz, joka otti sen asian huolekseen. Hän on sitä varten matkustanut, koonnut vieraita miehiä, tehnyt asiakirjoja! Puhumatta rauhantuomari Bénédumista, prokuratori Richter'istä ja vanhasta lääkäri Hornuksesta, jotka tulivat katsomaan kauhtanaa, sauvaa ja hattua.

HEINRICH. — Se on selvä, se; epäluuloja ei puutu koskaan; mutta todistuksia tarvitaan. Siihen aikaan, näettesen, oli kahdella veljeksellä, Kasper ja Jokel Hierthés, jotka asuivat kylän päässä, vanha karhu, jonka oli korvat ja nenä aivan revittynä, sekä aasi ja kolme isoa koiraa, joita eläviä he kuljettivat markkinoilla niiden tappeluja näyttäen. Tämä tuotti heille paljon rahaa, he joivat viinaa niinpaljon kuin tahtoivat. Juuri silloin, kuin Puolalainen katosi, olivat he Wékhem'issä, ja huhu kävi silloin semmoinen, että he olisivat pedoilleen syöttäneet hänet, ja ettei muuta kuin kauhtana ja hattu voitu löytää syystä että karhu ja koira olivat saaneet mahansa täyteen muista osista. Tietysti nämä kurjat otettiin kiinni, he istuivat viisitoista kuukautta vankeudessa, mutta viimein, kun ei todistuksia saatu heitä vastaan, täytyi heidät kuitenkin päästää vapauteen. Heidän aasinsa, karhunsa ja koiransa olivat kaikki kuolleet. He rupesivat silloin astioita tinaamaan ja Herra Mathis vuokrasi heille latonsa liinapellon kulmassa. He elävät siinä eivätkä maksa koskaan liard'ia vuokraa.

WALTER. — Mathis on liian hyvä niitä roistoja kohtaan. Aikoja sitten hänen olisi pitänyt ajaa ne matkoihinsa.

CHRISTIAN. — Se, minkä te mulle kerrotte, minua kummastuttaa. En ole koskaan kuullut puhuttavan sanaakaan siitä.

HEINRICH. — Ette ole sattunut kuulemaan… Olisin luullut teidän tietävän sen paremmin kuin me.

EDELLISET, CATHERINE.

CATHERINE. — Olin varma siitä että Lois oli jättänyt kyökin ikkunan auki. Turhaan häntä käskee panemaan ikkunat kiinni; ei se tyttö kuule mitään. Nyt ovat kaikki lasit rikki.

WALTER. — No! Rouva Mathis, tämä tyttö on nuori; hänen iällä on kaikenlaista päässä.

CATHERINE (istuutuen). — Fritz on ulkona, Christian, hän tahtoo puhutella teitä.

CATHERINE. — Niin, minä käskin häntä sisään, vaan hän ei tahtonut. Hän on virka-asioissa.

CHRISTIAN. — Ah, hyvä, minä tiedän, mitä se on. (Hän nousee, ottaa hattunsa ja käy ovelle päin).

XI.

WALTER. — Kas hän vasta on kunnon mies, laupea mies, mutta joka ei päästä kaikkia kurjia nenällensä.

HEINRICH. — On se, Herra Mathis'illa on hyvä onni löytäessään tuommoisen vävyn; siitä asti, kuin minä olen häntä tuntenut, on hänelle kaikki onnistunut. Ensin hän ostaa tämän ravintolan, jossa Georges Houte joutui häviöön. Jokainen ajatteli, ettei hän voisi sitä koskaan maksaa, ja katsokaa vaan miten hän kaikessa menestyy; hän kokoaa, hän kokoaa; hän maksaa! hän ostaa ison niityn Bruchesssa, liinapellon Houx'ssa, kaksitoista tynnyrinmaata Finckmath'ia, Trois-Chenes'n sahan; sitten myllynsä, sitten lainamakasiininsa. Neiti Annette kasvaa. Herra Mathis panee rahansa hyvää korkoa vastaan; hän saa pormestarin nimen. Häneltä ei puuttunut enään kuin vävy, kunnollinen mies, säädyllinen, tarkka! joka ei syydä rahaa ikkunoista ulos, joka on hänen tyttärensä mieleen ja jota jokainen pitää arvossa. No paikalla Christian Béme ilmaisekse, vakava mies, josta ei voi sanoa muuta, kuin hyvää! — Mitäs sitte?! Herra Mathis on tullut maailmaan hyvän tähden aikana! Sillä aikaa, kuin toiset hikoovat verta, saadakseen vuoden lopussa tulot ja menot käymään yhteen hän ei koskaan lakkaa rikastumasta, laajentamasta omaansa ja onnistumasta. — Eikös se ole totta, rouva Mathis.

HEINRICH. — Niin, ja kauniinta kaikista on se, että te sen ansaitsette, ei kukaan teitä kadehti; jokainen ajattelee: He ovat kunnon väkeä, he ovat työllään ansainneet rikkautensa. — Koko maailma on iloinen neiti Annetten puolesta.

ANNETTE. — Tulee, minä kuulen kannusten helinän portaissa. (Ovi aukiaa ja Mathis näkyy, suuressa turkissa, aivan valkea lumesta, päässä saukonnahkainen hattu; iso ratsupiiska kädessä, kannukset kantapäissä).

XII.

EDELLISET, MATHIS.

MATHIS. — Minä… minä… Jumalan kiitos! Lunta meillä on, on sitä.
Jätin ajokaluni Béchemiin Juhanan hoteesen; hän tuo sen huomenna.

CATHERINE (tulee häntä syleilemään ja ottaa hänen päältään kauhtanan). — Anna minä otan tämän. Sinä oikein teet meille suuren ilon tullessasi tänä iltana. Mikä levottomuus meillä on ollut!

MATHIS. — Ajattelin sitä, Catherine; sentähden olen palannut. (Katsellen ympäri salin). Ha! ha! ha! vaari Walter ja Heinrich. Teillä tulee olemaan kaunis sää palata kotiin.

CATHERINE (huutaen kyökin ovesta). — Lois… Lois… tuo Herra
Mathis'in isot kengät. Käske Nickelin panna hevonen talliin.

ANNETTE# (vetäen rukkaset hänen käsistään). — Me ajattelimme, ettei serkku Both olisi teitä laskenut matkalle.

MATHIS. — Hoo, minun asiani olivat jo toimitetut eilen aamulla, minä tahdoin lähteä, mutta Both on mua pidättänyt teateriin viedäkseen.

MATHIS. — Se ei ole saksalainen, se on muuan Parisilainen, joka tekee luonnollisia kujeita; hän langettaa ihmisiä uneen.

MATHIS. — Ei, hän katselee heihin, tehden taikojaan, ja he lankeavat uneen. Se on kummastuttava asia; ellen olisi sitä nähnyt, en voisi sitä uskoa!

HEINRICH. — Ah! sotamies Stenger on siitä äsken mulle puhunut; hän on nähnyt saman asiaa Saverne'ssa. Tuo Parisilainen langettaa ihmiset uneen, ja kun he nukkuvat, hän saa heidän tekemään kaikkea, mitä hän tahtoo.

MATHIS (istuutuen ja alkaen vetää saappaita jaloistaan). — Aivan niin!
(Tyttärelleen) Annette?

WALTER. — Ihmiset tulevat liian ilkeäjuonisiksi; kohta tulee maailman loppu. (Lois tulee, tuoden pormestarin kengät).

XIII.

EDELLISET. LOIS.

MATHIS. — Se hyvä… hyvä. Kuule, Lois; vie pois saappaat; sinun pitää ottaa kannukset irti ja panna ne riippumaan valjaiden kanssa tallin seinälle.

LOIS. — Kyllä, herra pormestari. (Hän menee; Annette, joka on vetänyt nutun taskusta lootan, lähesty isäänsä).

MATHIS (pannen kengät jalkaansa). — Aukaisehan laatikko. (Annette aukaisee laatikon ja ottaa siitä Elsassilaisen päähineen kulta- ja hopeakoristuksilla).

MATHIS. — No, kelle sitte? Ei suinkaan se ole Lois'ta varten, ajattelen minä! (Kaikki lähestyvät katsomaan. Annette panee päähineen päähänsä ja katsoo peiliin).

ANNETTE. — Oh! Herranen aika, mitähän Christian ajatellee nähdessään minua?

MATHIS. — Hän ajattelee ainoastaan, että sinä olet kauniin tyttö koko maakunnassa. (Annette tulee häntä syleilemään).

MATHIS. — Se on mun häälahjani, Annette; hääpäivänäsi pane tämä päähine päähäsi, ja sinun tulee se säilyttää aina. Sittemmin, viidentoista tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, muistele, että se oli isäsi antama.

MATHIS. — Kaikki, mitä minä toivon, on, että sinä tulisit onnelliseksi
Christianin kanssa. Ja nyt, tuokaa mulle vähän ruokaa ja putelli
viiniä. (Catherine menee kyökkiin. — Walterille ja Heinrichille). —
Juottehan te lasin viiniä kanssani?

WALTER (nauraen). — Kyllä, sinun tähtesi koettelemme vielä jaksaa. (Catherine tuo kinkun kyökistä, häntä seuraa Lois, joka kantaa lasia ja pulloa).

CATHERINE (nauraen). — Ja minulle, Mathis, et ole tuonut mitäkään! Semmoiset ne ovat, nuo miehet… Siihen aikaan, kuin hän minua tahtoi vaimokseen, tuli hän aina kädet täynnänsä nauhoja; mutta nyt….

MATHIS (iloisella äänellä). — Olehan nyt, Catherine, ole nyt vaiti. Minä tahdoin tehdä sinulle odottamattoman ilon, ja nyt minun täytyy edeltäpäin kertoa, että saali, hattu ja muut kapineet ovat suuressa arkussani, joka jäi rattailleni.

CATHERINE. — Ah! jos minun kapineeni ovat rattailla, niin on kaikki hyvin, en sano enää sanaakaan. (Hän istuutuu ja kehrää, Lois panee pöydälle liinan, asettaa talrikin, putellin ja lasin. Mathis istuikse pöytään ja alkaa syödä hyvällä ruokahalulla. Walter ja Heinrich juovat. Lois menee).

CATHERINE. — Hän tuli myöhään, syystä, että hänellä oli ollut toimitus
Hövald'in takana, jossa salakauppiaita oli odottamassa.

MATHIS (syöden). — Se on kuitenkin lemmon työtä olla toimituksissa tämmöisellä ilmalla. Joen varrella näin olevan viiden jalan syvyydeltä lunta.

WALTER. — Niin me olemme juuri puhuneet siitä; kerroimme kortteerimestarille, ettei sitte Puolalaisen talven ole nähty moista. (Mathis, joka on kohottanut lasinsa, asettaa sen takaisin pöydälle juomatta).

HEINRICH. — Sinä vuonna, te luultavasti muistatte, herra Mathis, koko laakso sillan alla oli täynnänsä lunta. Puolalaisen hevonen, sillan alla, sai tuskin päänsä ylös lumesta, ja Kelz tuli apua hakemaan metsänvartian huoneesta.

MATHIS (huolimattomasti). — He! se on hyvin mahdollista…Mutta nuo, ne ovat vanhoja juttuja; nm ovat kuin akkain lorut, niitä ei ajattele kukaan enää.

WALTER. — Se on kuitenkin hyvin kummallista, ettei koskaan ole saatu selvää murhan tekijöistä.

MATHIS. — Ne olivat ilkiöitä. Ei siitä saa koskaan mitään tietoa! (Hän juo. Sillä hetkellä kuuluu kellon helinä kadulta, sitten seisattuu hevonen ravintolan eteen. Kaikki kääntyvät ovelle päin. Perä-ovi aukenee. Puolalainen juutalainen näkyy kynnyksellä. Hän on puettu ruohonpäiseen, turkiksilla reunustettuun kauhtanaan ja hänellä on näädännahkainen hattu päässä. Pitkät saappaanvarret ylettyvät polviin asti. Hän katselee saliin synkällä katsannolla. Syvä äänettömyys).

XIV.

EDELLISET, PUOLALAINEN, SITTEN CHRISTIAN.

PUOLALAINEN. — Lunta on syvältä, tie hankala… käykää panemaan mun hevoseni talliin… Tunnin perästä minä lähden… (Hän aukaisee kauhtanansa, päästää vyönsä ja heittää sen pöydälle. Mathis nousee molemmilla käsillään nojaten tuolinsa sivukaiteita vastaan; Puolalainen katsoo häneen. Mathis horjuu, ojentaa kätensä ja kaatuu, päästäen kauhean huudon. Melu).

ANNETTE (samoin). — Isäni! (Walter ja Heinrich nostavat Matkisin,
Christian näkyy perä-ovessa).

HEINRICH (päästäen Mathis'ilta kaulahuivin kiireesti). — Tohtoria, juoskaa hakemaan tohtoria.

TOINEN OSA.

Kellot. Mathis'in makuukammari. Ovi vasemmalla vieden ravintosaliin. Portaat oikealla. Ikkunoita perällä, kadullepäin. Kirjoituspöytä vanhasta tammesta, kiiltävillä kiskoilla, ikkunoiden välissä. Sänky uutimilla; iso kaappi, pöytiä, tuoleja. Fajansiuuni keskellä seinää. Mathis istuu nojatuolissa uunin vieressä. Catherine, pyhävaatteissaan. ja Tohtori Frantz, lyhyessä nutussa, punaisissa liivissä, polvihousuissa, pitkävartiset saappaat jalassa ja iso Elsassilainen hattu päässä, seisovat hänen vieressään.

MATHIS. CATHERINE, TOHTORI FRANTZ.

MATHIS. — Kun sanon teille, että kaikki on hyvin… että olen, kuin ainakin… niin on asia aivan selvä, luullakseni!

CATHERINE. — Kauan aikaa hän on nähnyt pahoja unia, hän haastelee unissaan… nousee juomaan kylmää vettä…

TOHTORI. — Epäilemättä… mutta teidän pitää olla varova. Te juotte liian paljon valkeata viiniä, herra pormestari; valkea viini tekee luuvalon ja vaikuttaa teissä usein puuskan niskaan: kaksi jaloa tautia, vaan vaarallista. Meidän vanhat maakreivit, markkreivit ja rheinikreivit, Sundgau'n, Brisgau'n, ylä- ja ala-Elsassin herrat, kuolivat melkein kaikki jalkaleiniin tahi halvaukseen. Nyt nämä jalo-arvoiset taudit sattuvat pormestareille, notariuksille, suuremmille porvareille. Se on arvokasta, hyvin arvokasta, mutta surkeata. Teidän kohtauksenne toissa iltani tuli siitä. Te olitte liiaksi juoneet rikeviriä serkkunne Bothin luona, ja sitten on kova pakkanen teidät tapaellut, koska kaikki veri oli päässä.

MATHIS. — Jalkojani palelti, se on totta; syytä ei tarvitse niin kaukaa hakea; Puolalainen juutalainen on syypää kaikkeen.

MATHIS — -Niin, kuin minä ennen aikaan näin miesparan kauhtanan, jonka kortteerimestari, tuo vanha Kelz, toi tänne yhdessä hatun kanssa; tämä näky minua hämmästytti, koska juutalainen edellisenä iltana oli käynyt meillä. Sen koommin en ole koko asiata ajatellutkaan, kun toissa iltana elonkauppias astui sisään ja sanoi samat sanat, kuin toinen. Se vaikutti saman, kuin haahmo olisi astunut huoneesen! Minä tiedän kyllä, ettei haahmoja löydy ja että kuolleet ovat aivan kuolleita, mutta minkä tekee? Ei aina kaikkia muista (Kääntyen Catherinea kohti) Oletko laittanut sanan notariukselle?

MATHIS. — Minä olen hyvin huoleti; mutta tämän naimisen pitää tapahtuman niin pian, kuin mahdollista. Kun näkee, miten hyvinvoivalle miehelle, joka on terve ruumiin ja sielun puolesta, sattuu semmoisia puuskia, täytyy kaikki toimittaa valmiiksi, eikä jättää mitään huomeiseksi. Se, mikä mulle tapahtui toissa päivänä, voi mulle sattua tänä iltana, minä voin kuolla siihen paikkaan, enkä olisi nähnyt lastani onnellisena. Kas, niin on asiat! — Ja antakaa minun olla rauhassa teidän selityksistänne. Lieneekö se sitten valkea viini, kylmyys, tahi Puolalainen, joka nosti veren aivoihini, se on yhdentekevä. Minulla on niin selvä järki, kuin kellään toisella; muu ei merkitse mitään.

TOHTORI. — Mutta ehkä olisi hyvä, herra pormestari, lykätä välikirjan allekirjoittaminen myöhempään; ymmärrättehän… mielenliikutus asioissa joita hyvin harrastaa…

MATHIS (nostaen kätensä tuskaisesti). — Herra varjele!… pitäköön itsekukin huolta omista asioistaan. Nuo teidän jos, ja teidän koska, ne saattavat ihmisen pään pyörälle. Toimittakoot tohtorit lääkityksiään ja antakoot toisten tehdä tahtonsa mukaan. Te olette minua parantaneet, hyvä! minä olen terve, sitä parempi! Kutsukaa notarius, antakaa sana vieraille-miehille ja tulkoon kaikki päätetyksi.

TOHTORI (hiljaa Catherinelk). — Hänen hermonsa ovat vielä ärtyväiset; parasta on tehdä, mitä hän tahtoo. (Walter ja Heinrich tulevat vasemmalta, pyhävaatteissaan).

II.

EDELLISET. WALTER. HEINRICH.

MATHIS (kääntyen). — He! Tekö siinä olette? Tulitte parhaiksi; minä olen iloinen saada nähdä teitä. (Antaa heille kättä).

MATHIS (nauraen). — He! niin, kaikki on ohitse. Mikä kummallinen asia kuitenkin! Se on Heinrich, joka vanhoilla jutuillaan juutalaisesta on mulle tämän saattanut. Ha! ha! ha!

MATHIS. — Se on selvä; ja tuo toinen, joka paikalla astui sisään. Mikä sattumus! mikä sattuma! Eikö hänen voi sanoa tulleen aivan kuin kutsumuksen jälkeen?

WALTER. — Toden totta, herra tohtori, saatte uskoa, jos tahdotte, vaan minun itsenikin, nähdessäni tuon Puolalaisen astuvan sisään, hivuskarvani nousivat pystyyn päässäni.

MATHIS. — No nyt, kun, Jumalan kiitos, olen päässyt siitä, tietäkää, Walter ja Heinrich, että me käymme päättämään Annetten ja Christianin naimisen. Tämä oli kenties varoitus, että tulee jouduttaa asiata.

MATHIS. — Ei… ei… minä olen semmoinen, minä käytän hyviä varoituksia hyödykseni. Walter, Heinrich, minä olen kutsunut teidät vieraiksi miehiksi. Välikirja allekirjoitetaan täällä, kello yksitoista, messun perästä; kaikille on sana annettu.

MATHIS. — Sitä pahempi sitten, että hän on lähtenyt. Olisin tahtonut nähdä häntä, puristaa hänen kättänsä, kutsua häntä häihin. Minä en tuosta ole ollenkaan miehelle vihoissani; se ei ollut hänen syynsä, että kaikki Puolalaiset juutalaiset ovat yhdennäköiset, että heillä kaikilla on yhtäläinen hattu, yhtäläinen parta ja yhtäläinen kauhtana. Hän on aivan syytön.

MATHIS. — Niin. (Tohtorille) Ja minä käytän tilaisuutta kutsuakseni teitäkin, herra tohtori. Tehkää meille se kunnia ja tulkaa häihin.

HEINRICH. — Jo toista kertaa soitetaan. Lähtekäämme. Hyvästi, herra
Mathis.

MATHIS. — Hyvästi vähäksi aikaa. (Kättelee heitä. Walter, Heinrich ja tohtori menevät).

III.

MATHIS, CATHERINE.

MATHIS. — Anna nyt lapsen olla rauhassa, tiedäthän sinä, että hän pukee päällensä.

MATHIS. — Sinä… niin sinä… onko se sama asia? Jos te tulette vähän myöhempään, on penkki aina siinä, ei kukaan sitä anasta.

MATHIS. — No niin, eikö se ole luonnollista? Hänen täytyy tulla tänä aamuna; joku asia mahtaa häntä viivyttää. (Annettelle, hymyillen, tulee kaunis Elsassilainen päähine päässä ja kullattu rintavaate päällä).

IV.

EDELLISET, ANNETTE.

MATHIS (katsoen Annettea liikutetun näköisenä). — Voi kuinka olet kaunis, Annette!

CATHERINE. — Herran aika… emme kuuna päivänä joudu alkuun; lähtekäämme, Annette lähtekäämme! (Menee ottamaan messukirjansa pöydällä).

CATHERINE. — Tule nyt! hän saa sinua nähdä myöhemmin. (Hän menee,
Annette perästä).

ANNETTE (tullen takaisin häntä suutelemaan). — Sinä tiedät hyvin, että minä sinusta pidän!

MATHIS. — Tiedän… tiedän… Mene nyt, lapseni, äidilläsi ei ole malttia.

MATHIS (äkäisesti). — Kolmas kerta, kolmas kerta. Eikä voisi luulla papin heitä odottavan alottaakseen. (Ulko-ovi kuuluu sulkeutuvan. Kirkon kellot soivat; kansa pyhävaatteissa kulkee ikkunain ohitse; sitten kaikki hiljaa).

MATHIS. — Ne ovat poikessa… (Hän kuuntelee, sitten nousee hän istuiltaan ja katsahtaa ulos ikkunasta). Niin, kaikki ihmiset ovat kirkossa. (Hän kävelee edestakaisin, ottaa nuuskua toosastaan ja vetää sitä nenäänsä päristen). Hyvästi menee. Kaikki on käynyt hyvin. Mikä muistutus, Mathis, mikä muistutus!… vähäpätöinen seikka, ja juutalais-juttu nousi kuolleista ja kaikki meni helvettiin päin. Se on samaa, kuin viedä sinut hirteen! (Hän miettii; sitten inholla) En tiedä, missä ihmisellä toisinaan on päänsä. Eikö pidä olla hullu? Jyvänkauppias, joka astuu huoneesen, toivottaen hyvää iltaa… ikäänkuin ei kaikki Puolalaiset juutalaiset, jotka myövät jyviä, olisi yhdennäköisiä! (Hän kohottaa olkapäitään sääliväisesti, sitten tyyntyy jälleen äkkiä). Jos minä huutaisin halki maailman, ei se muuttaisi asiaa ollenkaan. Hyväksi onneksi ihmiset ovat niin tuhmia, etteivät ymmärrä mitään. (Hän katsoa tihruuttaa, sitten istuutuu jälleen keinutuoliinsa). Niin… niin… (Hän korjaa tulta). Se on kuitenkin tuo Parisilainen, joka On syy kaikkeen… se teki minun levottomaksi. Tuo kurja tahtoi langettaa minuakin uneen, mutta minä ajattelin paikalla: Seis!… seis… Ole varuillasi, Mathis, tuo tapa langettaa ihmisiä uneen on saatanan keksintö; sinä voisit kertoa juttuja… (Hymyillen). Pitää olla viisas, ei pidä pistää kaulaansa hirsinuoran solmuun. (Hän nauraa ilkeästi). Sinä kuolet vanhana, Mathis, ja rehellisimpänä miehenä koko maakunnassa; olet näkevä lapsesi lapsenlapset ilossa; ja sun haudallesi pannaan kaunis kivi, kultakirjaimilla kirjoiteltu ylhäältä alas. (Äänettömyys). No niin, kaikki on käynyt hyvin!… Se vaan, koska sinä näet unta, ja Catherine räkättää kuin harakka tohtorin edessä, sentähden sinä makaat tuolla ylhäällä avain taskussa; seinät kuulkoot, jos tahtovat. (Nousee istuiltaan). Ja nyt käykäämme vävyn rahoja lukemaan, että vävy meitä rakastaa (hän nauraa) ja että vävy auttaisi appea, jos appi puhuisi tuhmuuksla juotuaan vähän liikaa. He! he! he! hän on sukkela mies, Christian, se ei ole mikään Kelz, puoleksi kuuro j& sokea, joka tekee asiakirjoja kyynäränpituisia, jotka eivät sisällä mitään; ei, hän voi asiaa kääntää hyvälle uralle. Ensimmäisen kerran, kuin hänet näin, sanoin itsekseni: — Sinä olet tuleva vävykseni; ja jos Puolalainen tahtoisi nousta eloon, sinä sysäät hänet jälleen toiseen maailmaan!

(Hän tulee totiseksi ja menee kirjoituspöytänsä luo, jonka aukaisee. Sitten hän istuutuu, vetää pohjasta suuren pussin täynnä kultarahoja, jonka tyhjentää eteensä ja alkaa lukea verkkaan, järjestäen rahatukut huolellisesti. Tässä työssä on hän juhlallisen näköinen. Vähänväliin hän seisattuu lukemisessaan, katselee jotakuta rahaa, ja alkaa uudestaan, punnittuaan sitä hyppysillään. — Hiljaa).

Sanoo 30 tuhatta… (lukien rahatukut) niin, kolmekymmentä tuhatta livreä… kauniit myötäjäiset Annetten puolesta… He! he! he! se on kaunista kuulla noiden helisevän… santarmi on oleva tyytyväinen. (Hän lukee edelleen, sitten tarkastaa hän yhtä rahaa suuremmalla huomiolla kuin loisia). Vanhaa kultaa… (Hän kääntää sitä vasten valoa). Ah! tämä tulee vielä vyöstä… se on meille tehnyt paljon hyvää, se vyö… (Uneksuen)… niin… niin… ilman sitä olisi ravintola mennyt nutin päin… Tuli hyvissä ajoin… kahdeksan päivää myöhemmin ja husaari Ott olisi tänne ajaa körryyttänyt… Mutta me olimme valmiit, meillä oli rahaa… se oli, niinkuin luulettelin! setä Martine'n perintöä… (Hän panee rahan takaisin erääsen tukkuun, jota hän tasoittaa). Vyö meiltä kiskoi pahan okaan jalasta. Jos Catherine olisi tiennyt… Catherine-rukka! (Katsellen rahatukkvja) Kolmekymmentä tuhatta livreä. (Kellon helinä; hän kuuntelee). Se on myllyn kello. (Huutaen). Nickel! Nickel! (Ovi aukenee, Nickel näkyy kynnyksellä, kirja kädessä).

VI.

MATHIS. NICKEL.

MATHIS. — Se on kummallista… minä luulin… (Hän panee pikkirillinsä korvaansa. — Erikseen). Taas alkaa korvissani sohista. (Nickelille). Mitäs sinä teit siellä?

NICKEL. — Ei, herra pormestari, lystin jutun erään pienen kylän väestä Sveitsissä, jotka olivat rosvoja ja jotka saatiin ilmi 23 vuoden perästä muutaman veitsenterän kautta, joka löytyi erään sepän luona muun raudan romun seassa. Kaikki otettiin kiinni yhdessä kuin sudenpesästä, äiti, kaksi poikaa, ukkovaari. Ne hirtettiin kaikki toinen toisensa viereen. Katsokaa… (Hän osottaa kirjaa).

MATHIS (jyrkästi). — Se on hyvä… se on hyvä… Tekisit paremmin, kun lukisit messuasi. (Nickel menee).

VII.

MATHIS (ylenkatseellisesti). — Ihmisiä, jotka hirtetään kahdenkymmenenkolmen vuoden perästä vanhan veitsenterän tautta? Typeriä! pitää tehdä kuin minä, ei pidä jättää todistuksia. (Jatkaa lukuaan). Minä sanoin kolmekymmentä tuhatta livreä… se on hyvä summa se… yks… kaks… kolme… (Hänen sanansa loppuvat. Hän ottaa rahatukut ja antaa heidän pudota pussiin, jonka hän kuroo huolellisesti). Kyllä heillä on onnea! Ei minulle annettu tämmöisiä lahjoja; on täytynyt kaikki ansaita liardi liardilta. Sanalla sanottu… muutamat syntyvät hyvällä onnella, toiset ovat pakoitetut itse hankkimaan aseman elämässä. (Nousee seisalleen). Kas niin, nyt on kaikki järjestyksessä. (Joku koputtaa lasi-ovea, hän katsoo. — Hiljaa). Christian! (Kohottaen ääntänsä). Käykää sisään, Christian, käykää sisään! (Menee ovea kohti, Christian näkyy).

MATHIS. — No, en voi huonostikaan. Kuulkaas, Christian, minä juuri lu'in Annetten myötäjäiset… kauniita heliseviä rahoja… kaunista kultaa. Semmoinen työ aina huvittaa, yksin silloin kuin ne täytyy antaa. Ne herättävät muistoja työnteosta, hyvästä käytöksestä, terveestä ruumiista; näkee, niin sanoakseni, silmäinsä edessä kulkevan koko nuoruutensa, ja ajattelee, että ne tulevat hyödyttämään omia lapsia; se aina liikuttaa, hellyttää sydäntä!

CHRISTIAN. — Minä uskon teitä, herra Mathis; Työllä ansaittu raha on ainoa, joka hyödyttää; se on kuin hyvä siemen, joka aina nousee ja joka terän tekee.

MATHIS. — Juuri niin minäkin ajattelin. Ja minä ajattelin myös, että ihminen on hyvin onnellinen, kun hyvä siemen lankiaa hyvään maahan.

CHRISTIAN. — Te tahdotte saada välikirjan allekirjoitetuksi tänäpäivänä?

MATHIS. — Tahdon, kuta ennemmin se tehdään, sitä parempi. En ole koskaan rakastanut jättää asioita toistaiseksi. En voi kärsiä ihmisiä, jotka eivät ole nerokkaita. Kerran, kuin on sovittu, on väärin lykätä asiata viikkaudesta vilkkauteen; se osoittaa vähän lujuutta, ja miehillä pitää olla vakavuutta.

CHRISTIAN. — Voi, herra Mathis, minä en pyydä parempaa; mutta minä ajattelin, jos ehkä neiti Annette…

MATHIS. — Annette rakastaa teitä… vaimoni myös… koko maailma…
(Sulkee kirjoituspöydän).

MATHIS (hymyillen). — Emme ole nuoria, kuin kerta; pitää hyväkseen käyttää nuoruuttaan. Nyt ovat myötäjäiset valmiit, ja toivon teidän tyytyvän niihin.

CHRISTIAN. — Te tiedätte, herra Mathis, minä en tuo mukanani paljon, minulla ei ole…

MATHIS. — Te tuotte myötänne miehullisuutenne, hyvän kavioksenne ja teidän arvonne; mitä muuhun tulee, minä sen asian otan huolekseni: minä tahdon, että teillä on varoja. Ainoastaan yksi lupaus teidän pitää tehdä, Christian.

MATHIS. — Nuoret ihmiset ovat kunnianhimoisia; ne tahtovat koroitusta virassa, se on aivan luonnollista. Minä pyydän, että te jäisitte tänne kylään kaikesta huolimatta, niinkauan kuin me elämme, Catherine ja minä. Ymmärrättehän, meillä ei ole kuin yksi lapsi, me rakastamme häntä kuin silmäteräämme ja nähdä hänen lähtevän, se murtaisi meiltä sydämen.

CHRISTIAN. — Hyvä Jumala, herra Mathis, minä en koskaan tule niin hyvästi toimeen kuin Annetten perheessä, ja…

MATHIS. — Lupaatteko jäädä, vaikka teille upsierinkin virka luvattaisiin ruualla.

MATHIS. — Se on kylliksi. Minä olen tyytyväinen. (Erikseen) Tuo oli tarpeen. (Ääneen). Ja nyt puhukaamme muusta. Te olette viipyneet kauan tänä aamuna, teillä oli varmaan toimituksia? Annette on teitä odottanut, mutta viimein…

CHRISTIAN. — Ah, se on kummallinen asia, jommoista ei ole koskaan tapahtunut mulle. Ajatelkaapa kuin olen lukenut käräjäkirjoja kello viidestä kello kymmeneen. Aika kului, kuta enemmän lu'in, sitä enempää teki mieleni lukemaan.

CHRISTIAN. — Mieltä liikuttava juttu Puolalaisesta juutalaisesta, joka murhattiin suuren sillan alla. Heinrich oli mulle kertonut tämän jutun toissa iltana, se minun päässäni pyöri. Se on kuitenkin kummallista, herra Mathis, ett'ei mitään koskaan ole saatu ilmi.

CHRISTIAN (ihmettelevästi). — Tiedättekö, että sen, joka on murhan tehnyt, on pitänyt olla perinpohjin kavalan veijarin! Kun ajattelee, että kaikki oli turhaan: santarmisto, korkea oikeus, poliisi, kaikki! ja ettei ole voitu löytää vähintäkään jälkeä. Minä olen sen lukenut, minä vieläkin kummastelen.

CHRISTIAN. — Tuhma pöllö!… täytyy sanoakseni, että se oli perin viisas mies, joka olisi voinut tulla viisaimmaksi santarmiksi koko maakunnassa.

CHRISTIAN. — Olen varma siitä. Sillä niin paljon keinoja löytyy saattaa ilmi ihmisiä pienemmissä asioissa, ja niin harvat voivat niistä päästä, että tämmöisen rikoksen tekemiseen on tarvittu erinomaista älyä.

MATHIS. — Tuo, jota te sanotte, osoittaa terävää järkeänne. Minä olen aina ajatellut, että tarvitaan tuhat kertaa enemmän sukkeluutta, tarkoitan häijyä sukkeluutta, kuulkaa se, vaarallista viekkautta päästä santarmeista, kuin saattaa konnia ilmi, sillä silloin on koko maailma vasten.

MATHIS. — On. Ja vielä, kun joku on tehnyt ilkeän työn, joka on onnistunut, tahtoo hän tehdä toisen, kolmannenkin, niinkuin pelurit. Hän katsoo hyvin mukavaksi olla rahakkaana ilman työtä tekemättä; melkein aina hän uudistaa tekoansa, kunnes hänet viimein tavataan. Minä luulen, että hänellä tarvitsee olla paljon uskallusta pysähtyäkseen ensimmäiseen tekoon.

CHRISTIAN. — Te olette oikeassa, herra Mathis, ja se mies, josta puhumme, on sen jälkeen pidättäinnyt pahoista teoista. Mutta kummallisinta kaikesta on se, ettei koskaan ole löydetty vähintäkään Puolalaisesta; tiedättekö mikä ajatus on astunut minun päähäni?

CHRISTIAN. — Siihen aikaan löytyi Wéchem'in varrella useampia kipsi-uunia. Minä arvelen, että ruumis on voitu polttaa jossakin uunissa, ja että se oli syy, minkätähden ei muita kaluja ole löydetty, kuin kauhtana ja hattu. Vanha Kelz, joka oli vanhan tavan noudattajia, ei tullut sitä ajatelleeksi.

MATHIS. — Se on hyvin mahdollista… se ajatus ei ole juolahtanut mieleeni. Te olette ensimmäinen…

CHRISTIAN. — Niin, herra Mathis, minä uskallan pääni sen päälle. Ja tämä ajatus viepi toisiin. Jos tiedettäisiin, kuka siellä poltti kipsiä siihen aikaan…

MATHIS. — Ota vaari, Christian, minä sitä poltin, minä; minulla oli uuni, kun onnettomuus tapahtui.

CHRISTIAN (nauraen). — Oh! te, herra Mathis… (Nauravat kumpainenkin.
Annette ja Catherine näkyvät muutamassa ikkunassa perällä).

ANNETTE (ulkoa). — Tuolla hän on! (Christian ja Mathis kääntyvät. Ovi aukenee, Catherine näkyy, sitten Annette).

VIII,

EDELLISET, CATHERINE. ANNETTE.

MATHIS. — Hyvä… (Annette ja Christian menevät toisensa luo; he haastelevat hiljaa).

CHRISTIAN (pidellen Annetten käsiä). — Voi neiti Annette, kuin olette sievä tuossa päähineessä!

MATHIS (katsoen peiliin). — Pitäisi siistitä itsensä tämmöisenä päivänä. (Kääntyen iloisen näköisenä). No nyt, herra kortteerimestari, nyt on se tärkeä hetki tullut.

MATHIS. — No, mutta tiedättekö mitä tehdään, kun koko maailma on yksimielinen, kun isä, äiti ja tytär ovat tyytyväiset?

MATHIS. — Toivotetaan hyvää päivää sille, joka on vaimoksenne tuleva, häntä syleillään ja suudellaan, he! he! he!

ANNETTE (antaen kätensä). — Oh! en minä tiedä, herra Christian.
(Christian suutelee häntä).

(Annette ja Christian katselevat toisiansa hyvin rakkaasti. Äänettömyys. Catherine, joka istuu uunin ääressä, peittää silmänsä esiliinaansa; näyttää itkevän).

MATHIS (tarttuen Catherinen käteen). — Catherine, katso nyt noita kunnon lapsia, miten ovat onnellisia! Kun ajattelen, että mekin olemme olleet noin! (Catherine on ääneti. Mathis, erikseen, uneksivan näköisenä). Se on kuitenkin totta, noin minäkin olen ollut. (Ääneen) No niin, kaikki käy hyvin. (Tarttuen Catherinen käsivarteen ja vieden häntä ulos). Tule, pitää vähän jättää nuo lapset yksinään. Varmaan heillä on paljon puhumista toisilleen. — Miksi itket? Oletko pahoillasi?

MATHIS. — No, koska sen siis pitää tapahtua, emme voi parempaa toivoa.
(Menevät).

IX.

CHRISTIAN, ANNETTE.

CHRISTIAN. — Se on siis totta, Annette, meistä tulee aviopari… aivanko totta?

CHRISTIAN. — En, mutta minun on vaikea uskoa onneani. Minä, Christian Béme, paljas kortteerimestari, saan vaimokseni kauniimman tytön koko tienoossa — pormestarin tyttären, herra Mathis'in, arvoisimman ja rikkaimman miehen, — se, näette sen, minusta on kuin uni! Onhan se kuitenkin totta, sanokaa, Annette!

CHRISTIAN. — Miten onnellisesti voi käydä! Jumala varmaankin suo mulle hyvää, muuten se ei olisi mahdollista. Niinkauan kuin elän, Annette, niin kauan olen muistava sitä kertaa, kun teidät ensin näin. Se oli viime keväänä, lähteen luona, kaikkein kylän tyttöjen keskellä; te nauroitte siinä keskenänne vaatteita pestessä. Minä tulin ratsastaen Waiselonnesta, vanhan Fritz'in kanssa; olimme käyneet erästä sanakirjettä viemässä. Minä näen teidän vielä seisovan siinä, pikkuinen ruiskukankarvainen hame päällänne, valkeat käsivartenne ja punaiset posket, te käänsitte päätänne ja katsoitte minun tuloani.

ANNETTE. — Se oli kaksi päivää pääsiäisen jälkeen, minä hyvästi muistan sen.

CHRISTIAN. — Herra Jumala, minä olin siinä vielä! Minä sanoin Fritz'ille ikäänkuin en olisi ollut millänikään: "Kuka se on tuo kaunis tyttö, vaari Fritz?" — "Tuoko, kortteerimestari; se on neiti Mathis, pormestarin tytär; rikkain ja kauniin näillä tienoin". Paikalla minä ajattelin: "Hyvä, se ei ole sinulle, Christian, se ei ole sinulle, vaikka olet kahdella sotaretkellä ollut ja vaikka sulla on kaks§ haavaa!" — Ja siitä lähtien minä aina ajattelin itsekseni: On niitä onnellisia ihmisiä maailmassa, ihmisiä, jotka eivät koskaan ole ruumiinsa alttiiksi panneet, ja jotka saavat mitä on parainta! Rikas poika tulee, jonkun notariuksen, juomanpanijan, sama minkä, hän sanoo: "Tuo minulle kelpaa". Ja sinne meni!

CHRISTIAN (ihastuneena). — Te ette koskaan tiedä, kuinka se minua ilahuttaa kuulla teidän sanovan noin… Ette… ette tule koskaan tietämään! (Annette punastuu ja katsoo maahan. Äänettömyys. Christian tarttuu hänen käteensä). Muistatteko sitä toista päivää, leikkuuajan loppupuolella, kun viimeiset lyhteet ajettiin taloon ja te istuitte kuorman päällä, kukkakimpun ja kolmen eli neljän toisen tytön kanssa? Te lauloitte vanhoja lauluja… Kaukaa minä teitä kuuntelin ja ajattelin: — Hän on siellä! — Kohta rupesin laukkaa ratsastamaan maantiellä. Silloin te, minua nähdessänne, äkkiä herkesitte laulamasta. Toiset sanoivat teille: "Laula nyt, Annette, laula!" Mutta te ette tahtoneet enempää laulaa. Miksi ette laulaneet enää?

CHRISTIAN. — No, sepä oli vasta; tuo asia minua huoletutti, minä ajattelin: hän ei tahdo laulaa santarmin edessä, hän on liian ylpeä.

CHRISTIAN. — Niin, se teki minulle paljon huolta. Minä tulin murheelliseksi. Vaari Fritz sanoi minulle: "mikä teitä vaivaa?" Mutta minä en tahtonut mitään tunnustaa, ja vastasin hänelle: "Antakaa minun olla… Pitäkää huolta palveluksestanne… Se on paljon parempi!" Minä olin suutuksissani itselleni; ellen olisi tuntenut velvollisuuttani, olisin tehnyt kaks juttukirjaa pahantekijöistä yhden asemesta.

ANNETTE (hymyillen), — Se ei olisi estänyt teitä yhtähyvin minua rakastamasta!

CHRISTIAN. — Ei! rakkaus oli minua vahvempi. Joka kerta, kun kuljin ikkunain ohitse ja te katsoitte…

CHRISTIAN. — Joka kerta minä ajattelin: Mikä kaunis tyttö!… mikä kaunis tyttö! Se voisi onnestaan kerskailla, joka hänen saisi vaimokseen.

CHRISTIAN. — Virkatoimista päästyäni. Minä tulin aina ensimmäisenä ravintolaan, sanoen tulevani viiniä juomaan; ja kun te sitä itse toitte mulle, en voinut olla punastumatta. Se on hullua vanhalta sotamieheltä, mieheltä, joka on käynyt sodassa. No, se on kumminkin niin. Te huomasitte sen ehkä?

ANNETTE. — Huomasin… se oli minun mieleeni! (Katsovat loisiinsa ja nauravat yhdessä).

CHRISTIAN (puristaen Annetten käsiä). — Voi Annette… Annette… kuin minä teitä rakastan!

ANNETTE. — Niin, ensimmäisestä päivästä lähtien, jona minä teidät näin. Kuulkaapa, minä olin juuri tässä ikkunassa Loisin kanssa; me keträsimme, i mitäkään ajattelematta. Silloin sanoi Lois: "Uusi kortteerimestari!" Minä väistin akkunaliinan ja nähden teidän ratsastavan, ajattelin paikalla: tuo minua miellytti hyvin. (Hän peittää kasvonsa käsiinsä, ikäänkuin häpeissään).

CHRISTIAN. — Ja ilman vaari Fritz'ittä en olisi koskaan uskaltanut pyytää teitä vaimokseni! Te olitte niin, niin ylevämpi paljasta kortteerimestaria, ettei mulla koskaan olisi ollut sitä rohkeutta. Jos teille kertoisin, miten minä otin päälleni sen rohkeuden, ette voisi sitä uskoa.

CHRISTIAN. — No, muutamana iltana, kun hevosia olimme ruokkimassa, Fritz yht'äkkiä sanoo minulle: "Kortteerimestari, te rakastatte neiti Mathis'ta". Tuota kuullessani en tahtonut jaloillani pysyä. "Te rakastatte neiti Mathis'ta. Miksi ette pyydä häntä vaimoksenne?" — Kyllä minä tiedän! Luuletteko minua tuhmaksi? Huolisiko semmoinen tyttö kortteerimestarista? Te ette ajattele mitä te sanotte, Fritz! — "Miksi ei? Neiti Mathis katselee teitä mielihyvällä; joka kerta, kuin pormestari tulee teitä vastaan, huutaa hän teille kaukaa: No hyvää päivää, herra Christian, kuinka voitte! Käykää nyt toki useammin meillä; minä olen saanut volxheimiä, me juomme lasin sitä. Minä pidän virkeistä nuorista miehistä, minä! — Se on totta, herra Mathis sanoi mulle niin".

ANNETTE. — Oh! minä tiesin kyllä, että hän teistä piti. Hän on niin hyvä isä.

CHRISTIAN. — Minä katsoin sitä hyvin kohteliaaksi hänen puolestaan; mutta ruveta uskomaan, että hän antaisi mulle tyttärensä, niinkuin hän antaa kättä, siinä oli minusta suuri eroitus, ymmärrättehän sen? Ja mitä Fritz mulle kertoi, tahi oli kertomatta, se oli mulle yhdentekevää, ja niinä sanoin hänelle: Todistuksena siitä, etten ole niin tuhma, kuin te luulette, on se, että minä haen muutosta toiseen paikkaan! — "Älkää sitä tehkö? Olen varma siitä, että kaikki käy hyvin; teiltä vaan puuttuu rohkeutta; se on kummallista semmoiselta mieheltä, joka on miehuullinen ja sodassa kokenut. Mutta koska te ette uskalla, niin minä uskallan!" — Te? — "Niin minä?" Ja minä en tiedä, miten hän lienee siitä pujahtanut, ennenkuin sain vastanneeksi. Voi, Herra Jumala, hän ei ollut enää pihalla, että olisin voinut kutsua häntä takaisin. Päätäni pyörrytti, minä häpesin itseäni. Minä menin huoneeseni… minä piiloittelin ikkunanluukun taakse… Aika kului kulumistaan .. Fritz viipyi yhä. Mieleni kuvitteli, miten hänelle tehtäisiin esteitä, niinkuin niitä tehdään, tiedättehän: Tyttö on vielä liian nuori… hänellä on aikaa odottaa, j.n.e., j.n.e.; viimein että hänet ajettaisiin ulos!

CHRISTIAN. — Vihoviimeinkin minä näen hänen tulevan. Minä kuulin hänen kujalla huutavan mulle: "Kortteerimestari, missä hiidessä te olette?" — No, tässä minä olen! Annettiinko teille rukkaset? — "Rukkaset! Mitä vielä… kaikki tahtoivat teitä, kaikki, isä, äiti"… — Ja neiti Annette? — "Neiti Annette? uskon sen!" Silloin minä, näettesen, tämän kuultua, olin niin onnellinen… eikös vaari Fritz ole hyvä, eikös ole?… no, minä halasin häntä (Panee kätensä Annetten kaulan ympäri) ja likistin häntä… minä likistin! (likistää Annettea, joka nauraa). Ja en ole ollut koskaan niin onnellinen.

ANNETTE. — Aivan kuin minä, kun mulle sanottiin: "Herra Christian pyytää sinua vaimoksensa, tahdotko hänelle mennä?" Paikalla minä huusin: — Toista en tahdokaan; ennen kuolen, kuin lähden toiselle! — Minä itkin, en tiedä mistä syystä, ja turhaan isäni sanoi mulle: "No, no, elä itke; sinä saat hänet, koska häntä tahdot!" Se ei mua kuitenkaan estänyt itkemästä. (Nauravat. Ovi aukenee, Mathis näkyy kynnyksellä; hän on juhlavaatteissa: plyyssi-housut pitkävartiset saappaat, punaiset liivit, kiiltonappinen lyhyt nuttu, leveäliepeinen Elsassilainen hattu päässä).

EDELLISET, MATHIS.

MATHIS (totisella äänellä). — No, lapseni, kaikki on valmisna! (Christianille) Te tunnette välikirjan; jos tahdotte sen uudestaan lukea…

MATHIS. Ei siis puutu muuta, kuin allekirjoitusta. (Käyden, ovelle). Walter, Heinrich, tulkaa sisään; tulkaat kaikki. Elämän suurten asiain pitää tapahtua kaikkein nähden. Se oli meidän vanha tapamme Elsassissa, ja se on kunniallinen tapa. Juuri se vaikutti asiakirjain pyhyyttä enemmän, kuin kirjoitetut sanat! (Mathis'in puhuessa, Walter, Heinrich, Catherine-muori, Lois, Nickel ja vieraita tulee huoneesen. Muutamat menevät Christianille kättä antamaan, toiset toivottavat onnea Annettelle. Kaikki järjestyvät vähitellen ympäri huoneen. Vanha notarius tulee viimeisenä, tervehtien oikealle ja vasemmalle, kirjalaukku kainalossa. Lois työntää nojatuolin pöydän eteen. Yleinen äänettömyys. Notarius istuutuu, ja kaikki miehet ja vaimot tungeikse hänen ympärilleen).

XI.

EDELLISET, WALTER, HEINRICH, CATHERINE, NOTARIUS, LOIS, NICKEL, TALONPOIKIA, VAIMOJA JA MIEHIÄ.

NOTARIUS. — Herrat vieraat miehet, te olette kuulleet luettavan aviokontrahdin Santarmiston kortteerimestarin, Herra Christian Béme'n ja Neiti Annette Mathis'in, Hannu Mathis'in ja hänen laillisen vaimonsa Catherinen, syntyisin Weber, tyttären välillä. Onko kelläkään mitään sitä vastaan muistuttamista? (Äänettömyys). Jos haluatte, luemme sen uudestaan.

MATHIS (korkealla äänellä, juhlallisesti). — Malttakaa… sallikaa minun sanoa pari sanaa. (Kääntyen Christianiin). Christian, kuulkaa minua. Minä pidän teitä tänäpäivänä omana poikanani, ja minä teille uskon Annetten onnen. Te tiedätte, että se, mikä ihmisellä on kalliinta maailmassa, se on hänen lapsensa, tahi jos ette vielä sitä tiedä, niin myöhemmin tulette sitä tietämään: te tulette tietämään, että niissä meidän on kaikki ilomme, kaikki toivomme ja elämämme; että heidän parasta valveessamme ei mikään ole meille vaivaloista, ei työ, ei rasitus, ei puute; että heille pyhitämme kaikki, ja ett'eivät suurimmat onnettomuutemme ole minkäänarvoisia sitä murhetta vastaan, kun heidät näkee onnettomina! — Te ymmärrätte siis, Christian, miten suuri mun luottamukseni teihin on, miten paljon minä teitä kunnioitan, uskoakseni teille ainoan lapsemme onnen, ilman pelvotta, vieläpä ilolla.

Monta rikasta kosijata on täällä käynyt. Ellen olisi katsonut muuhun, kuin rikkauteen, olisin voinut heitä hyväksyä; mutta paljon edelle rikkautta minä asetan rehellisyyden ja miehuuden, joita toiset katsovat ylen. Niissä on todellinen rikkaus, se rikkaus, jota meidän esi-isämme kunnioittivat ensimmäisiksi, ja jonka minä asetan yli kaiken. Kokoamalla ja rikastumalla voi saada liiaksikin rahaa, vaan kunniata ei koskaan voi saada liiaksi! — Minä olen siis hyljännyt ne, joilla ei ollut muuta, kuin rahaa, ja otan perheeseni sen, jolla ei ollut muuta kuin hyvä käytöksensä, miehuutensa ja hyvä sydämmensä. (Kääntyen läsnäoleviin ja kohottaen ääntänsä) Niin, minä valitsen Christian Béme'n kaikkien joukosta, koska hän on kunnian mies, ja on tekevä tyttäreni onnelliseksi.

CHRISTIAN (liikutettuna). — Herra Mathis, minä sen lupaan teille.
(Puristaa hänen kättänsä).

NOTARIUS (käännäkse ympäriinsä nojatuolissaan). — Nuo sanat, jotka me kaikki vasta olemme kuulleet, ovat hyviä sanoja, oikeita sanoja, täynnä älyä, ja jotka hyvin osoittavat Herra Mathis'in viisautta. Minä olen tehnyt monta aviokirjaa eläessäni, aina se oli niitty, joka meni talolle, puutarha ryytimaalle, kultarahat hopearahoille! Mutta kun rikkaus menee naimisiin kunnian ja hyvän luonnonomaisuuden kanssa, kas, sitä voi sanoa kauniiksi, sitä minä kunnioitan.

— Ja, uskokaa minua, minulla on kokemusta elämän menoissa, minä ennustan tämän avioliiton teille hyväksi avioliitoksi, onnelliseksi avioliitoksi, semmoiseksi, jota kunnian ihmiset ansaitsevat. Tuommoisia avioliittoja alkaa olla yhä harvemmassa. (Kääntyen pormestarin -puoleen). Herra Mathis?

WALTER. — Niin, niin, sinä ajattelet niin; pahaksi onneksi hyvin harvat siinä ovat sun kaltaisesi.

HEINRICH. — Minä en tavallisesti tule liikutetuksi, vaan tuo oli hyvin hyvästi puhuttu. (Annette ja Catherine syleilevät toisiansa itkien. Useampia vaimoja keräytyy heidän ympärille; muutamat itkeä nyyhkyttävät. Mathis aukasee pöytälootan ja vetää siitä suuren pussin, jonka hän asettaa pöydälle notariuksen eteen. Kaikki katsovat ihmetteleväisinä).

MATHIS (totisesti). — Herra Notarius, täss'on myötäjäiset; ne ovat olleet valmiina jo kaksi vuotta. Ne eivät ole velkakirjoja, eikä paperia, ne ovat kultaa: — kolmekymmentätuhatta franc'ia hyvää Ranskan kultaa!

MATHIS (nauraen sydämen pohjasta). — Olehan nyt, Christian, isän ja pojan kesken ei sitä katsota Kun olemme täältä lähteneet, Catherine ja minä, te hyvin löydätte toisia! — Mikä minua enimmin ilahuttaa, on se, että nämät rahat ovat kunniallista rahaa, rahaa, jotka tiedän, mistä ovat lähteneet. Minä tiedän, ett'ei ole yhtä ainoatakaan väärin ansaittua liardia joukossa; minä tiedän… (Kellon helinä pussissa).

NOTARIUS (kääntyen taaksepäin). — Käykäämme loimeen, herra Christian, käykäämme; teidän nimikirjoituksenne! (Christian menee kirjoittamaan. Mathis jää liikkumattomana seisomaan; tuijottaen pussiin hämmästyneenä).

WALTER (antaen kynän Christianille). — Ei joka päivä tämmöisten kontrahtien alle kirjoiteta, kortteerimestari!

CHRISTIAN (nauraen). — Ah! ei suinkaan, vaari Walter, ei!… (Kirjoittaa ja antaa kynän Catherinelle).

MATHIS (erikseen, katsoen oikealle ja vasemmalle). — Toiset eivät kuule mitään!…

NOTARIUS. — Herra pormestari, nyt on teidän vuoronne ja kaikki on päättynyt.

CATHERINE. — He, Mathis, tuoss'on kynä. Minä en osaa kirjoittaa, minä panin puumerkkini.

NOTARIUS (osottaen sormellaan paikkaa kontrahdissa). — Tähän, herra pormestari, rouva Catherinen viereen. (Kellon helinä kiihtyy).

MATHIS (erikseen tiukalla äänellä). — Rohkeutta, Mathis!… (Hän lähestyy, kirjoittaa sukkelasti; sitten tarttuu hän rahapussiin ja tyhjentää sen pikaisesti pöydälle. Joitakuita rahoja putoaa lattialle. Yleinen kummastus).

CATHERINE. — Ah! Herra Jumala, mitä sinä teet?… (Hän juoksee poimimaan ne rahat, jotka lattialla pyörivät).

MATHIS (erikseen). — Se oli vereni!… (Ääneen) Minä tahdon, että notarius lukee myötäjäiset kaikkein nähden! (Eriskummallisella hymyllä) Olisivat voineet luulla pussin pohjassa olevan kuparilanttia.

MATHIS (ojentaen käsivartensa). — Kuulkaa A Christian, salaisuudet ovat konnia varten! Kunniallisten ihmisten kesken pitää kaiken tapahtuman päivänvalossa. Jokaisen pitää voida sanoa: minä olin siellä; minä näin myötäjäiset pöydällä, kauniissa kultarahoissa. (Notariukselle) Lukekaa, herra Hornus.

NOTARIUS (totisesti). — Herra pormestari on oikeassa, se on säännöllisempätä. (Hän alkaa lukea. Mathis kumartuu, käsillään nojautuen vasten pöytää, katsomaan. Kaikki lähestyvät. Äänettömyys).

KOLMAS OSA.

Pormestarin uni. Kammari ylikerrassa Mathis'in luona. Alkovi vasemmalla,, ovi oikealla, kaksi ikkunaa perällä. Yö.

MATHIS, WALTER, HEINRICH, CHRISTIAN, ANNETTE, CATHERINE, LOIS (kantaen sytytettyä lamppua ja karafiinia). — (He tulevat äkisti ja näyttävät olevan viinistä ilahutetut).

HEINRICH (nauraen). — Ha! ha! ha! kaikki päättyy hyvin… jotakin tarvittiin hyväksi lopuksi.

WALTER. — Sitä vastenhan me joimme volxheimiä! Kauan muistellaan
Annetten aviokontrahtia.

MATHIS. — On, se on päätetty. (Loisille) Lois, pane lamppu ja karafiini yöpöydälle.

ANNETTE (hiljaa Christianille). — Pitää antaa hänen tehdä tahtonsa mukaan; kun hänellä on oikkunsa…

MATHIS. — Niin! minä tiedän, mitä tarvitsen. Kuumuus on syy mun kohtaukseeni; tämä on tekemässä muutoksen. (Hän istuikse ja alkaa riisuutua. Laulu kuuluu alakerrasta).

HEINRICH. — Kuulkaapa, miten toiset iloitsevat. Tulkaa, vaari Walter, käykäämme takaisin alas.

WALTER. — Sinä jätät meidät kauniimpana hetkenä, Mathis, sinä hylkäät meidät!

MATHIS (pikaisesti). — Minä teen itselleni oikeutta, mitä hittoa!
Puolesta päivästä puoleen yöhön, siinä on aivan kylliksi.

CATHERINE. — Niin on, tohtori on käskenyt hänen olla varova, ettei valkea viini tekisi hänelle pahan kepposen; hän on jo sitä liiaksi juonut sitten tämän aamun.

MATHIS. — Se on hyvä… se on hyvä .. minä juon vähän kylmää vettä ennen maata panemista, se minua jäähdyttää. (Kolme eli neljä pitovierasta tulee sisään toisiaan työntäen).

KOLMAS. — Kuulkaapa, Heinrich, te ette tiedä yövartian olevan tuolla alhaalla.

MATHIS. — En näe koskaan unia. Hyvää yötä kaikki. Menkää! Menkää!
(Heinrich ja Walter menevät. Catherine viipyy ovella).

II.

ANNETTE, MATHIS, CHRISTIAN, CATHERINE.

MATHIS (suudellen häntä). — Hyvää yötä lapseni. (Annette yhtyy äitiinsä. Christianille). Minun on täällä parempi. Kaikki tuo valkea viini ja melu tekevät pääni kipeäksi. Nukun paremmin täällä.

MATHIS. — Samoin sinulle Christian. (Annette ja Catherine menevät, samoin Christian).

III.

MATHIS (yksin, hän kuuntelee, nousee ylös, sulkee ja panee oven säppiin). Vihdoinkin olen heistä vapaa; kaikki on hyvin, kortteerimestari on kiinni. Voin nukkua molemmilla korvilla tänä yönä. (Istuutuu ja alkaa riisuutua). Jos jotakin tapahtuisi saattamaan epäilyksen alaiseksi kortteerimestarin appea, niin se vaiettaisiin välittömästi. On vain kysymys siitä, että osaa menetellä taitavasti tässä maailmassa. Tulee hankkia hyvät kortit, siinä kaikki; ja jos omaa voittavat kortit, huono onni on poissa.

— Nuo tuolla alhaalla ovat jo saaneet päänsä täyteen, ne eivät pyydä enään mitään lisää. Ha! ha! Kuinkahan monta reikää he tekevät lumeen, ennenkuin ovat päässeet kotiinsa! Mikä veikeä aine viini onkaan! Lasi viiniä ja kaikki näyttää kauniilta. (Juo lasin viiniä). Kaikki käy hyvin, niin, kaikki käy hyvin. (Menee alkoviin kantaen kyntilää). Voit kehua pelanneesi pelisi hyvin, Mathis, kukaan ei kuule sinua, jos uneksit, ei kukaan — kellot, unet, hullutuksia! (Huoneen takaosa katoaa, huoneessa tulee pimeää; oikeussali suippoine ristikaarineen ilmestyy taakse, penkit ovat täynnä ihmisiä. Kolme tuomaria peruukeissa ja punaisissa viitoissa istuvat takaosassa. Oikeudenpalvelija, kirjuri. Pieni ovi syrjäseinässä ja siinä luukku. Pöytä tuomarein jalkojen edessä; pöydällä ruohonpäinen, turkiksilla reunustettu kauhtana ja näädännahkainen hattu. Presidentti käyttää kelloaan. Mathis ryysyissä, kalpeana, näkyy sivuoven luona santarmia hänen ympärillä. Vankeuden kärsimykset ovat maalatut hänen kasvoissaan. Hän menee istumaan rikoksentehneitten tuolille; kolme santarmia asetaksen hänen taakse — Koko tämä salakähmäinen kohtaus tapahtuu jonkunlaisessa puolipimeässä; puhet ja töminä ovat supatosta. Sitä myöten, kuin toiminto tulee tarkemmin näkymään, alkaa puhe kuulua selvemmästi; se on makaajan kuvaisvoiman työ, se on hänen unensa, joka saa aineellisen muodon. — Presidentin viittauksesta lukee kirjuri, yksitoikkoisella äänellä, syytöskirjan ja vieraiden miesten lausunnot. Eroittaa silloin tällöin erikseen nämät sanat: "Yöllä vasten Joulukuun 24 päivää… Baruch Koveski… ravintolanisäntä Mathis… julma rikos… ympäröiden itseään yleisellä kunnioituksella… välttänyt viisitoista vuotta… oikeuden hetki… vähäpätöinen seikka… veljekset Hierthés…" Uusi äänettömyys. Tämän lukemisen loputtua, näkymä äkkiä valaistuu).

PRESIDENTTI. — Syytetty, te olette kuulleet vierasten miesten todistukset; mitä teillä on vastattavaa?

MATHIS. — Todistukset! vieraita miehiä, jotka eivät ole nähneet mitään… ihmisiä, jotka asuvat kahden kolmen peninkulman päässä siitä seudusta, jossa murha on tapahtunut… yöllä… talvella. Niitäkö te todistajiksi kutsutte?

PRESIDENTTI. — Vastatkaa tyynesti, nuo liikenteet ja tuo kiivaus eivät voi olla teille tarpeen. — Te olette kavala ihminen.

PRESIDENTTI. — Te olette ymmärtäneet valita hetken… te olette ymmärtäneet poistaa luulot teistä… te olette ymmärtäneet hävittää kaikki aineelliset todistukset… Te olette kauhea olento!

MATHIS. — Syystä, ettei saada mitään todistusta minua vastaan, olen minä kauhea. Kaikki kunnialliset ihmiset ovat siis kauheita, koska ei löydetä mitään heitä vastaan.

MATHIS. — Kuulkaapa, herrat tuomarit, kun ihmisellä on onnea ja menestystä, kun hän kohoaa toisten yli, kun hän saavuttaa arvoa ja omaisuutta, löytyy tuhansia ihmisiä, jotka häntä kadehtivat. Te tiedätte sen, se on asia, jonka näemme joka päivä. Nyt löytyy, pahaksi onneksi, tuhansia ihmisiä, jotka viidentoista vuoden kuluessa ovat nähneet asiani menestyvän, ja siinä syy, miksi minua syyttävät; ne tahtoisivat nähdä mun sortuvani, tahtoisivat nähdä mun menehtyväni. Mutta pitääkö oikeuden pitäväisten, ymmärtäväisten ihmisten kuunnella näitä kateellisia? Eikö niiden pidä pakoittaman heitä olemaan vaiti? Eikö niiden pitäisi heitä tuomita?

PRESIDENTTI. — Te puhutte hyvästi, syytetty! kauan aikaa te olette opetelleet noita puheita itsessenne. Mutta meillä on tarkka silmä, me näemme mitä teissä tapahtuu. — Mistä se tulee, että te kuulette kellon helinää?

PRESIDENTTI. — Te valehtelette! tällä hetkelläkin te kuulette sen helinän. Sanokaa miksi?

PRESIDENTTI. — Ell'ette tunnusta, mikä on syynä helinään, niin kutsumme unentietäjän sitä meille selittämään.

ERÄS KATSOJA (hiljaa, vieressä istujalle). — Se on totta, unet tulevat meidän tahtomatta.

MATHIS (kääntyen yleisöön päin). — Kuulkaa, älkää peljätkö mitään minun suhteen. Kaikki tämä ei ole muuta kuin unta. Ell'ei se olisi unta, pitäisivätkö tuomarit peruukkia niinkuin vanhan kansan aikana, sata vuolta takaperin! Onko koskaan nähty niin hulluja olentoja, että asiana pitävät kellon helinää, jota unissa kuulee? Pitäisihän sitten myös koiraa tuomita, joka unissaan murisee? Ja nuo tuomarit tuossa!… kas, ne ovat miehiä, jotka jonnijoutavien lorujen tautta tahtovat lähimmäisensä hirteen!… (Hän lopettaa kovasti nauraen).

PRESIDENNTTI (ankaralla äänellä), — Hiljaa! syytetty, hiljaa! te lähestytte ijankaikkista tuomiota ja te uskallatte nauraa; te uskallatte uhkamielin, pelkäämättä astua Jumalan silmien eteen!… (Kääntyen tuomareihin) Herrat tuomarit, se kellon ääni tulee eräästä muistosta. Muistot tekevät ihmisen elämän; niiden äänen, joita on rakastanut, kuulee kauan sen jälkeen, kuin ovat kuolleet. Syytetty kuulee tuon helinän, koska hänellä on sielussaan muisto, jota hän meiltä salaa: — Puolalaisen hevosella oli pikku kello!…

MATHIS (suuttuneena). — Ihminen ei voi tulla tuomituksi luulojen tähden. Täytyy olla todistuksia. Minä en kuule kellon helinää!

PRESIDENTTI. — Kirjuri, kirjoittakaa, että syytetty puhuu ristiin; hän tunnusti äskön, nyt hän peruuttaa sanansa.

MATHIS (suuttuen). — En kuule, minä en kuule mitään!… (Kellon helinä alkaa kuulua). Se on veri, joka kohisee mun korvissani. (Helinä kiihtyy). — Minä pyydän Christiania, vävyäni. (Kohottaen ääntänsä ja katsoen kaikille puolille). Miksi Christian ei ole täällä? (Äänettömyys. Tuomarit katsovat toisiinsa. Supatoksia kuulijajoukossa. Kellon helinä etenee).

PRESIDENTTI (ankaralla äänellä). — Syytetty, pysyttekö kieltämisissänne?

MATHIS (tiukasti). — Kiellän… minussa on liiaksi veriä… siinä kaikki! Ei löydy mitään syytä minua vastaan. Se on suurinta vääryyttä pitää kunniallista ihmistä vankihuoneessa. Minä saan kärsiä oikeuden tautta.

PRESIDENTTI. — Te kiellätte!… — Siis me, Rudiger, Mersbachin paroni, Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ylituomari ala-Elsassissa, läsnä ollen neuvonantajamme ja tuomarimme, Herrat Louis de Falkenstein ja de Feininger, kumpikin lakitieteen tohtoreja; — Siihen katsoen, että tämä juttu on viipynyt viisitoista vuotta, että sitä on mahdoton saada selville tavallisilla keinoilla; — Katsoen syytetyn viisauteen, kavaluuteen ja rohkeuteen; — Katsoen siihen, että vieraat miehet ovat kuolleet, jotka olisivat voineet meitä valaista tässä vaivaloisessa työssä, josta oikeutemme kunnia riippuu; — Katsoen siihen,: ett'ei rikos voi jäädä rankaisematta, ett'ei syytön sortuisi syyllisen tautta; — Siihen katsoen, että tämä tuomio voisi tulla esimerkiksi tuleville ajoille, pidättämään ahneutta ja niiden halua, jotka luulevat voivansa vuosijaksoilla itsensä peittää; — Näistä syistä määräämme, että unentietäjä on kuunneltava. — Vartijat, saattakaat unentietäjä sisään.

MATHIS (kauhealla äänellä). — Minä panen vastaan… minä sitä vastustan… Unet eivät todista mitään!

MATHIS (lyöden nyrkkinsä pöytään). — Se on konnamaista, se on vasten oikeutta!

PRESIDENTTI. — Jos olette syytön, miksi pelkäätte unentietäjää? Senkö tähden, että hän lukee mitä sielussa on! Uskokaa minua, olkaa levollinen, tahi teidän huutonne todistaa teidät syylliseksi.

MATHIS. — Minä vaadin asianajaja Linderiä, Saveme'sta; tämmöisessä asiassa minä en katso, mitä se maksaa. Minä olen levollinen kuin mies, joka ei voi itseään mistään syyttää. Minä en pelkää mitään; mutta unet ovat unia… (huutaen) Miksi Christian ei ole täällä? Minun kunniani on hänen kunniansa… Antakaa hänen tulla… Se on kunnon mies, hän! (Innostuen) Christian, minä olen tehnyt sinut rikkaaksi, tule minua puolustamaan!… (Äänettömyys. Näkymö pimenee. Mathis alkovissa huokaa ja liikkuu. Kaikki tulee pimeäksi. Hetken päästä oikeusto näkyy jälleen ensin hämärässä, sitten valaistuu äkkiä; Mathis on syvään nukkunut).

IV.

MATHIS. PRESIDENTTI. UNENTIETÄJÄ.

UNENTIETÄJÄ. — Herra Presidentti ja herrat tuomarit, se on teidän oikeutenne tahto, joka minut pakottaa tulemaan, muuten pelko olisi minua pitänyt kaukana.

MATHIS. — Ei voi uskoa tietäjien hulluuksia; ne pettävät ihmisiä, voittaakseen rahaa. Ne on luontoisia kujeita. Minä olen tuon nähnyt serkkuni Bothin luona Ribeauville'ssa.

UNENTIETÄJÄ (katsoen Mathis'ta). — Voin. Löytyykö vaan mitään jäännöksiä rikoksesta.

MATHIS. — Christian!… missä on Christian? Hän sanoo, hän, olenko minä rehellinen ihminen!

MATHIS (santarmeille, jotka panevat kauhtanan hänen päällensä). —
Tappakaa minut paikalla.

MATHIS. — Minä en pelkää… (hänellä on kauhtana päällä ja hän vapisee, — hiljaa puhuen itsekseen). Mathis, jos nukut, niin olet hukassa!… (Hän jää seisomaan, tuijottaen eteensä kuin kauhistunut).

ERÄS VAIMO KATSOJAJOUKOSTA (nousten seisoalle). — Minä tahdon mennä… antakaa mun mennä ulos.

MATHIS (läähättävällä äänellä). — Ottakaa päältäni tämä…ottakaa…

UNENTIETÄJÄ (presidentille). — Hän on nukkunut. Mitä häneltä pitää kysyä?

PRESIDENTTI\ — Mitä hän teki yöllä vasten Joulukuun 24 päivää viisitoista vuotta takaperin.

UNENTIETÄJÄ. — Eikös teillä nyt ole yönaika, Joulukuun 24 päivää vasten, vuonna 1818?

MATHIS. — Ihmiset lähtevät ravintolasta. Catherine ja pikku Annette ovat käyneet maata. Kasper tulee takaisin huoneesen… hän ilmoittaa mulle, että kipsi-uuni on sytytetty. Minä vastaan hänelle: Se on hyvä… mene maata, minä lähden sinne. — Hän menee. Minä jään yksin Puolalaisen kanssa, joka lämmittelee uunin edessä. Ulkona kaikki on unessa. Ei kuulu muuta kuin silloin tällöin hevosen kellon kilke kujasta. Lunta on kyynärän paksulta. (Äänettömyys).

MATHIS. — Minä mietin, että minä olen rahan puutteessa… että, jos ei mulla ole kolmetuhatta franc'ia 31 päivänä, ravintola myydään… ajattelen, ett'ei ole ulkona ketään… että on yö, ja että Puolalainen on kulkeva suurta tietä, aivan yksinään lumessa.

MATHIS (vähäisen äänettömyyden perästä). — Tuo mies on vahva… hänellä on leveät hartiat… arvelen, että hän puolustaiksee hyvästi, jos joku kävisi hänen kimppuunsa. (Mathis liikkuu).

MATHIS (hiljaa). — Hän katsoo minuun… Hänellä on harmaat silmät. (Ajattelevaisesti, niinkuin puhuisi itsekseen). Minun täytyy se teko tehdä!

MATHIS. — Minun pitää kumminkin katsoa… minä käyn ulos… Kaikki on pimeätä… lunta yhä sataa… ei näe kukaan mun jälkiäni lumessa. (Hän nostaa kätensä ja näkyy etsivän jotakin).

MATHIS. — Minä tunnustelen re'essä, onko hänellä pistoleja!… (Tuomarit katsovat loisiinsa, liikennettä kuulijajoukossa). — Hänellä ei ole mitään… minä teen teon… teen!… (Hän kuuntelee). Ei kuulu mitään kylässä… Anna Weber'in lapsi itkee… Vuohi määkyy tallissa… Puolalainen kävelee kamarissa.

MATHIS. — Niin. Hän on pannut kuusi franc'ia pöydälle; minä annan hänelle takaisin rahat. Hän katsoo hyvin minuun; (Äänettömyys).

MATHIS. — Hän kysyy, kuinka pitkä matka on Mutzig'iin?… Neljä
vähäistä peninkulmaa… Minä toivotan hänelle onnellista matkaa…
Hän vastaa mulle: Jumala teitä siunatkoon! (Äänettömyys). Ho! ho!
(Mathis'in muoto muuttuu).

MATHIS (hiljaa). — Vyö! (Äkkiä, kuivalla äänellä). Hän lähtee… hän on lähtenyt!… (Mathis sillä hetkellä astuu pari askelta kyyryssä; hän näyttää seuraavan saaliinsa jälkiä. Unentietäjä nostaa sormensa, huomauttaakseen tuomareita. — Mathis ojentaa kätensä). Kirves!… missä kirves! Ah! tässä, oven takana. — Kuinka kylmä! lunta sataa… ei yhtäkään tähteä… Rohkeutta, Mathis, vyö on oleva sinun… rohkeutta! (Äänettömyys).

MATHIS. — Niin… niin (osoittaa kädellään). Tuossa on iso silta… ja tuolla alhaalla, pohjassa, joki… Miten koirat ulvovat Danielin talossa!… Ja ukko Finck'in paja, miten se on punainen kupeelta! (Hiljaa, puhuen itselleen). Tappaa ihminen… tappaa ihminen… Älä tee sitä, Mathis… Älä tee sitä… Jumala ei sitä tahdo! (Alkaa taas kumarruksissa kävellä). Sinä olet hullu!… Kuule, sinä tulet rikkaaksi… sun vaimosi ja lapsesi eivät tule olemaan minkään puutteessa… Puolalainen on tullut… sitä pahempi… sitä pahempi… Hänen ei pitäisi tulla!… Sinä olet maksava kaikki, sinulla ei enää tule olemaan velkoja… (Huutaen sekavalla äänellä). Ei löydy hyvää Jumalala, sinun täytyy hänet tappaa!… Sillä… tuossa on jo silta!… (Äänettömyys; hän seisahtuu ja kuuntelee). Ei ketään ole tiellä, ei ketään… (Kauhistuneella katseella) Mikä hiljaisuus! (Hän pyyhkii otsaansa kääpään). Sull' on vari, Mathis… sun sydämes tykyttää… se on juoksemisesta… Kello lyö yksi Wéchem'issä… ja kuu, joka tulee näkyviin… Puolalainen on ehkä jo kulkenut… sitä parempi… sitä parempi!… (Kuunnellen). Kello… niin on!… (Hän kyyristäikse äkkiä ja jää liikkumatonna seisomaan. Äänettömyys. Kaikki katsovat terävästi häneen. — Hiljaa). Sinä tulet rikkaaksi!… (Kellon helinä alkaa kuulua. Eräs nuori vaimo peittää kasvonsa esiliinaansa, toiset kääntävät kasvonsa toisaalle. Yhtäkkiä Mathis nousee suoraksi kiljaisten ja lyö kauhean kovasti pöytään). Ah! ah! tuossa olet, Juutalainen. (Hän hyökkää eteenpäin ja lyö raivokkaasti).

PRESIDENTTI (vapisevalla äänellä). Viekää pois tuo vaimo. (Vaimo viedään pois).

MATHIS (nousten suoraksi). — Hän on saanut osansa! (Hän kumartuu katsomaan, sitten lyö viimeisen iskun). Hän ei liikahda enää… se on loppunut! (Hän nousee pystyyn, huomaten ja katsoo ympärilleen) Hevonen on lähtenyt tiehensä re'en kanssa. (Kuunnellen). Joku tulee!… (Hän käännäkse kauhistuneena ja tahtoo paeta). Ei… se on tuuli, joka puissa sohisee… (Kumartuen). Sievään… sievään… vyö!… se on mulla, ha! (Hän liikkuu niinkuin sitoisi vyön ympärilleen). Se on täynnä kultaa, aivan täynnä!… Liiku kiireesti… Mathis… kiireesti!… (Hän kumartuu ja näyttää nostavan ruumista selkäänsä, sitten alkaa hän käydä ympäri oikeuden pöydän, selkä kyyryssä, raskailla askeleilla, ikäänkuin ihminen, jolla on raskas taakka seljässä).

MATHIS. — Olen! (Ikäänkuin laskisi kuormansa maahan). Kuinka hän on raskas!… (Hän hengittää raskaasti, sitten kumartuu ja näyttää uudestaan nostavan ruumista. — Painuneella äänellä) Mene tuleen. Juutalainen! mene tuleen!… (Hän näyttää työntävän seipäällä kaiken voiminsa. Yht'äkkiä hän päästää kauhean huudon ja vaipuu alas pidellen käsillään päätään — Hiljaa). Mitkä silmät!… oh! mitkä silmät!… (Pitkä äänettömyys. Nostaen päätään). Sinä olet hullu, Mathis!… Katso nyt… ei ole enää jäljellä kuin luut… luut palavat myöskin… Nyt, vyö… pane rahat taskuihisi… Kas niin… Ei kukaan tiedä mitään… Todistuksia ei löydetä.

UNENTIETÄJÄ. — Herätkää… minä tahdon sen! (Mathis herää, hän on kuin pyörryksissä).

MATHIS. — Missä minä olen? (Katsoo ympärilleen). Ah! niin… Mitä on tapahtunut?

MATHIS (luettuaan muutamia rivejä). — Voi minua onnetonta, olen sanonut kaikki!… Minä olen hukassa!…

MATHIS (reväisten päältään kauhtanan). — Minä panen vastaan… se on väärin… Te olette kaikki konnia!… Christian… vävyni… Minä vaadin Christianin…

PRESIDENTTI. — Santarmit, saattakaa tuo mies olemaan vaiti. (Santarmit ympäröitsevät Mathis'ta).

MATHIS (lyöden ympärilleen). — Se on rikos oikeutta vastaan… mutta otetaan ainoa todistajani… Minä panen vastaan Jumalan edessä! (Sydäntä särkevällä huudolla) Christian… sun vaimosi isää tahdotaan tappaa… Avukseni! (Hän lyö ympärilleen kuin raivo).

PRESIDENTTI (murheellisesti). — Syytetty, te pakoitatte minua sanomaan teille sitä, jota olisin tahtonut teiltä salata: saatuaan tiedon teidän rikoksestanne on Christian Béme tappanut itsensä!… (Mathis seisoo kauhistuneena, tuijottaen presidenttiin. Suuri äänettömyys. Tuomarit keskustelevat hiljaa. Jonkun hetken päästä presidentti nousee seisoalle).

PRESIDENTTI (verkalleen). — Siihen nähden, että Hans Mathis on, yöllä vasten 24 p. Joulukuuta 1818 kello 12 ja välillä, murhannut Baruch Koveskin ja murhanteon asianhaarat ovat vaikeuttavaa laatua, koska murha oli täydellä aikomuksella tehty, tapahtui yöllä ja oli ryöstöä ase kädessä, niin tuomitsemme hänet kaulasta hirtettäväksi, kunnes siitä kuolema seuraa. (Kääntyen ovenvartijaan) Vartija, anna pyövelin tulla sisään. (Suuri melu kuulioiden joukossa. Ovenvartija aukaisee oikeanpuolisen oven; pikku mies, punaisessa puvussa, kalpeat kasvot ja kiiltävät silmät, näkyy kynnyksellä. Syvä äänettömyys. Presidentti ojentaa kätensä Mathis'ta kohti. Kova kellon helinä. Mathis nostaa kätensä päänsä yli ja horjuu: kaikki katoavat. — Ollaan taas pormestarin kamarissa. On valoisa päivä; aurinko paistaa huoneesen ikkunapeilteiden lomitse ja tekee loistavia viivoja lattialle. Alkovin uutimet liikkuvat. Karafiini putoaa pöydältä ja särkyy. Samalla hetkellä alkaa iloinen soitto kuulua ravintolan edustalta; se soittaa Lauterbachin vanhaa laulua; joukko ääniä laulaa soiton myötä. Siellä on häänuoriso, joka pitää aamusoitantoa morsiamen kunniaksi hänen ikkunainsa alla. Kuulee ihmisiä juoksevan kadulla. Joku ikkuna auaistaan. Soitto vaikenee. Naurun hohotuksia. Monta ääntä huutaa: Tuossa hän on… tuossa hän on… se on Annette!… — Soitto ja laulu alkaa uudestaan ja muuttuu ravintolan huoneisin. Suuri melu alhaalla. Kuulee jonkun sukkelin askelin juoksevan portaita ylös; joku kolkuttaa Mathis'in ovea).

CATHERINE (ulkona, huutaen). — Mathis, nouse valveille. On jo selvä päivä. Kaikki kutsuvieraat ovat tuolla alhaalla. (Äänettömyys. Ovea kolkutetaan kovemmin).

CHRISTIAN (samoin). — Herra Mathis! herra Mathis! (Äänettömyys). Miten hän makaa… (Toisia kuuluu nousevan portaita. Yhä kovemmin lyödään oveen).

WALTER (samoin). — Hei, Mathis. Nouse nyt… häät ovat alkaneet… hop! hop!… (Pitkä äänettömyys). Se on kummallista, hän ei vastaa.

CATHERINE (levottomalla äänellä). — Mathis, Mathis! (Kuuluu supatoksia, keskusteluja oven takaa, sitten Christianin ääni kohoaa ja hän sanoo pikaisella äänellä: Ei, se on tarpeetonta, antakaa mun. — Ja melkein samassa ovi, johon kovasti lyödään, aukiaa seljälleen. Christian näkyy; hän on täydessä virkapuvussa).

CHRISTIAN (kynnyksellä). — Herra Mathis!… (Hän huomaa karafiinin palaset lattialla, juoksee alkoviin, aukaisee uutimet ja päästää huudon).

CATHERINE (juosten siihen hyvin hätäisenä) — Mitä nyt? Mitä se on,
Christian?

CHRISTIAN (äkkiä kääntyen). — Älkää katsoko, rouva Catherine!… (Hän ottaa hänet syliinsä ja vie häntä ovea kohti, huutaen painuneella äänellä). Tohtori Franz! tohtori Frantz!

CATHERINE (vastustaen). — Anna minun olla, Christian… minä tahdon nähdä…

CHRISTIAN. — Ei! (Huutaen portaissa niille, jotka ovat alhaalla). Estäkää Annettea tulemasta tänne ylös. — Voi hyvä Jumala! hyvä Jumala! (Sillä aikaa on Walter, Heinrich ja suuri joukko vieraita, miehiä ja vaimoja, tulleet kamariin; he tunkeutuvat alkovin ympäri. Heinrich aukaisee ikkunat ja väistää kartiineja).

WALTER (katsoen Mathis'ta). — Hänen muotonsa on aivan sininen! (Yleinen kauhistus. Tohtori Franz tulee aivan hengästyneenä. Joukko hajaantuu päästääkseen häntä esille).

TOHTORI (äkisti). Se on halvauksen kohtaus. (Vetäen taskustaan kalutolkkinsa). Pidelkää kättä, herra Walter. Kuinhan vaan verta tulisi! (Soittoniekat tulevat sisään soittokalut kädessä; joukko ihmisiä, juhlavaatteissa, seuraa heitä, supattaen keskenään ja astuen varpaillaan; sitten nuori vaimo, kantaen lasta sylissään, näkyy kynnyksellä ja seisahtuu hämmästyneenä nähdessään tätä ihmisjoukkoa. Lapsi puhaltaa pikku torveen).

TOHTORI. — Ei. (Kääntyen vihaisesti). Ettenkö saa tuota lasta olemaan vaiti!

NUORI VAIMO. — Ole vaiti, Ludvig, anna tänne! (Hän tahtoo ottaa häneltä torven. Lapsi vastustaa ja rupeaa itkemään).

TOHTORI (surullisella äänellä). Se on loppunut… herra pormestari on kuollut… Valkea viini on hänet tappanut.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PUOLAN JUUTALAINEN ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.