The Project Gutenberg eBook of Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja Author: Rabindranath Tagore Translator: J. A. Hollo Release date: February 14, 2023 [eBook #70043] Language: Finnish Original publication: Finland: Otava Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIMEÄN KAMMION KUNINGAS JA MUITA DRAAMOJA *** PIMEÄN KAMMION KUNINGAS ja muita draamoja Kirj. RABINDRANATH TAGORE Suomentanut J. Hollo Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1924. SISÄLLYS Uhri Sannjasi eli askeetti Malini Kuningas ja kuningatar Tšitra Pimeän kammion kuningas Postitoimisto UHRI Minä omistan tämän näytelmän niille sankareille, jotka urhoollisesti puolustivat rauhaa, kun ihmisuhreja vaadittiin sodan jumalattarelle. Eräs Tripuran temppeli I Kuningatar Gunavati. Gunavati Olenko minä loukannut sinua, ylhäinen, peloittava Emo? Sinä lahjoitat armollisesti lapsia kerjäläisnaiselle, joka myy ne elääkseen, ja avionrikkojalle, joka ne surmaa säästyäkseen häpeästä, mutta minä, kuningatar, jonka edessä koko maailma nöyrtyy, ikävöin turhaan lapsosen pehmeätä kosketusta povelleni, rakkaamman elämän liikahdusta oman elämäni kehään. Minkä synnin olenkaan tehnyt, Emo, tämän ansaitakseni — joutuakseni karkoitetuksi äitien taivaasta? Pappi Raghupati tulee. Oi mestari, olenko milloinkaan laiminlyönyt jumalien palvomista? Ja eikö mieheni ole jumalaisen puhdas ja moitteeton? Minkätähden siis onkaan se jumalatar, joka kutoo tämän lumemaailman kudelmaa, määrännyt minun olosijakseni lapsettomuuden aution erämaan? Raghupati Suuri Emomme on ylen oikukas, hän ei tunnusta mitään lakia, meidän surumme ja ilomme ovat vain hänen mielijohteitansa. Ole kärsivällinen, tyttäreni, me tarjoamme tänään erikoisen uhrin sinun nimessäsi saadaksemme hänet suopeaksi. Gunavati Ota vastaan kunnioittava kiitokseni, isä. Minun uhrilahjani ovat jo matkalla temppeliin — punaiset alteayrtti-kimput ja uhrieläimet. Poistuvat. II Kuningas Govinda, temppelipalvelija Džaising ja kerjäläistyttö Aparna. Džaising Mikä on toivomuksenasi, kuninkaani? Govinda Onko totta, että tämän tyttörukan lemmikkivuohi on väkivalloin tuotu temppeliin teuraaksi? Luuletteko Emon iloitsevan sellaisesta lahjasta? Džaising Korkea kuningas, kuinkapa voisimme tietää, mistä palvelijat keräävät jokapäiväiset uhrilahjamme? Mutta minkätähden itket, lapsukaiseni? Menetteletköhän niinkuin sinun tulee menetellä vuodattaessasi kyyneliä sen vuoksi, minkä Emo itse on ottanut? Aparna Emo! Minä olen vuoheni emo. Kun palaan myöhään illalla majaani, se ei huoli syödä ruohoa, vaan määkii ja silmäilee tielle päin. Perille ehdittyäni minä kierrän käsivarteni sen kaulalle ja annan sille osan ravintoani. Se ei tunne ketään muuta emoa kuin minut. Džaising Kuninkaani, jos voisin herättää tuon vuohen eloon antamalla osan elämääni, niin tekisin sen mielelläni. Mutta kuinka voisinkaan toimittaa takaisin sen, minkä Emo itse on ottanut? Aparna Emo ottanut? Valhettelet. Ei emo, vaan paholainen. Džaising Sinä pilkkaat kauheasti jumalaa! Aparna Suuri Emo, sinäkö ryöstäisit köyhältä tytöltä hänen rakkaimpansa? Missä onkaan silloin se valtaistuin, jonka eteen voin vaatia sinut tuomittavaksi? Sano, kuningas. Govinda Minä vaikenen, lapseni. Minä en tiedä mitään vastata. Aparna Onko tämä portaitten verijuova hänestä vuotanut? Oi rakkaani, kun vapisit ja huusit henkesi edestä, miksi ei silloin huutosi saavuttanut sydäntäni koko tämän kuuron maailman halki kaikuen? Džaising (Jumalattaren kuvalle.) Minä olen palvellut sinua lapsuudestani alkaen, Kali Emo, mutta minä en sinua ymmärrä. Kuuluuko sääli ainoastaan heikoille kuolevaisille, mutta ei jumalille? Tulehan kerallani, lapseni, minä teen hyväksesi mitä voin. Ihmisten tulee suostua auttamaan, jos jumalat siitä kieltäytyvät. Džaising ja Aparna poistuvat. III Raghupati, kuninkaan veli, Nakšatra ja hovilaisia. Kaikki Voitto olkoon kuninkaamme! Govinda Tietäkää kaikki, että minä kiellän verenvuodatuksen temppelissä tästä päivästä lähtien ikiajoiksi. Ministeri Kiellätkö jumalattarelle uhraamisen? Kenraali Najan Rai Kiellätkö uhraamisen? Nakšatra Kauheata! Kiellätkö uhraamisen? Raghupati Onko tämä unennäköä? Govinda Ei, taatto, se ei ole unennäköä. Se on heräämistä. Suuri Emo tuli minun luokseni tyttösen hahmossa ja sanoi minulle, ettei hän siedä veriuhreja. Raghupati Hän on juonut verta iät ja ajat. Minkätähden hän on nyt alkanut sitä yht'äkkiä inhota? Govinda Ei, hän ei ole koskaan juonut verta; hänen kasvonsa olivat pois käännetyt. Raghupati Minä varoitan sinua, ajattele ja harkitse. Sinulla ei ole minkäänlaista valtaa kumota pyhien kirjojemme säätämiä lakeja. Govinda Jumalan sana on kaikkea lakia korkeampi. Raghupati Älä lisää kopeutta hulluuteesi. Julkeatko väittää, että vain sinä olet kuullut jumalan sanan, mutta en minä? Nakšatra Olisipa merkillistä, jos jumalat ilmaisisivat mielensä kuninkaalle, mutta ei papille. Govinda Jumalan sanat kaikuvat alinomaa maailmassa, mutta se, joka tahallansa tekeytyy kuuroksi, ei voi niitä kuulla. Raghupati Jumalankieltäjä! Luopio! Govinda Mene suorittamaan aamujumalanpalvelusta, isäni, ja ilmoita kaikille palvojille, että tästä puoleen ajetaan maanpakoon jokainen, joka palvoo kaikkien luotujen Emoa vuodattamalla luontokappaleiden verta. Raghupati Onko se viimeinen sanasi? Govinda On. Raghupati Niinpä olet kirottu! Luuletko sinä suunnattomassa kopeudessasi, että maassasi asuva jumalatar on sinun alamaisesi? Luuletko voivasi häntä velvoittaa laeillasi ja riistää häneltä, mitä hänelle kuuluu? Sitä sinä et milloinkaan tee. Sen julistan sinulle minä — hänen palvelijansa. Poistuu. Najan Rai Anteeksi, kuninkaani, mutta onko sinulla oikeus? Ministeri Onko liian myöhäistä peruuttaa käskyäsi, kuningas? Govinda Meidän tulee viipymättä kitkeä synti pois valtakunnastamme. Ministeri Synti ei missään tapauksessa voi olla niin pitkäikäinen. Voisivatko ne olla synnilliset — nuo juhlalliset menot, joita on ammoisista ajoista suoritettu jumalattaren jalkojen edessä? Kuningas on vaiti. Nakšatra Eivät suinkaan. Ministeri Esi-isämme ovat kunnioittaen suorittaneet näitä juhlamenoja; raskitko sinä niitä solvata? Kuningas on yhä vaiti. Najan Rai Onko sinulla oikeus kumota se, minkä vuosisadat ovat pyhittäneet? Govinda Pois kaikki epäilykset ja kiistat. Menkää julistamaan käskyäni kaikkiin maihini. Ministeri Mutta kuningatar on jo tarjonnut uhrilahjansa tämän aamun palvontaa varten; se lähestyy temppelin porttia. Govinda Käännyttäkää se takaisin. Poistuu. Ministeri Mitä tämä merkitsee? Nakšatra Olemmeko siis vajoneet buddhalaisten kannalle, käsittelemään eläimiä ikäänkuin niillä olisi oikeus elää? Mikä järjettömyys! Kaikki poistuvat. IV Raghupati tulee. Džaising tuo hänen jäljessään vesiruukkua pestäkseen hänen jalkansa. Džaising Isä. Raghupati Mene! Džaising Tässä on vettä. Raghupati Minä en sitä tarvitse. Džaising Vaatteesi. Raghupati Ota ne! Džaising Olenko jotenkin sinua loukannut? Raghupati Jätä minut yksin. Pahan varjot ovat taajenneet. Kuninkaan valtaistuin yrittää julkeana kohota temppelin alttaria korkeammalle. Te rappeutuvan ajan jumalat, suostutteko te kumartunein päin tottelemaan kuninkaan lakeja ja imartelemaan häntä niinkuin hänen halpamaiset hovilaisensa? Vai ovatko vain ihmiset ja riivaajat liittoutuneet temmatakseen omiksensa jumalien valta-alueet tässä maailmassa, ja eikö taivas kykene puolustamaan kunniaansa? Mutta jos jumalat ovatkin poissa, niin bramaanit ovat jäljellä, ja kuninkaan valtaistuin joutuu polttopuuksi heidän vihansa uhrivalkeaan. Poikani, minun mieleni on hämmästynyt. Džaising Mitä onkaan tapahtunut, isä? Raghupati En löydä sanoja sitä ilmaistakseni. Kysy jumala-äidiltä, jota on uhmattu. Džaising Uhmattu? Kuka on häntä uhmannut? Raghupati Kuningas Govinda. Džaising Onko kuningas Govinda uhmannut Kali Emoa? Raghupati Hän on uhmannut sinua ja minua, kaikkia pyhiä kirjojamme, kaikkia maita ja kaikkia aikoja, hän on uhmannut Mahakalia, ajan loputtoman virran jumalatarta — hän, mitättömällä valtaistuimellansa istuva. Džaising Kuningas Govinda? Raghupati Niin, niin, sinun Govinda-kuninkaasi, sydämesi lemmikki. Sinä kiittämätön! Minä olen uhrannut kaiken rakkauteni sinun kasvattamiseen, mutta kuningas Govinda on sinulle minua kalliimpi. Džaising Isänsä sylissä istuva lapsi kurkottaa kätensä hohtelevaa kuuta- kohti. Sinä olet isäni, ja kuningas Govinda on kuu. On siis totta mitä kuulin kerrottavan: että kuninkaamme kieltää kaiken uhraamisen temppelissä? Mutta siinä asiassa me emme voi häntä totella. Raghupati Maanpakoon joutuu ken ei tottele. Džaising Ei ole mikään onnettomuus, jos joutuu karkoitetuksi maasta, missä Suuren Emon palvelus jää vajavaiseksi. Ei, niin kauan kuin elän, ei tämän temppelin jumalanpalveluksesta pidä mitään puuttuman. Poistuvat. V Gunavati ja hänen seuralaisensa saapuvat. Gunavali Mitä sanotkaan? Kuningattaren uhri torjuttu temppelin portilla? Onko siis tässä maassa mies, jolla on useampia päitä hartioillaan, jotta hän on rohjennut sellaista tekoa ajatellakaan? Kuka on se onneton olento? Seuranainen Minä pelkään mainita hänen nimeänsä. Gunavati Pelkäätkö mainita hänen nimeänsä, kun minä sitä sinulta tiedustelen? Ketä pelkäät enemmän kuin minua? Seuranainen Suo minulle anteeksi. Gunavati Vielä eilen illalla hovilaulajat lauloivat ylistystäni, bramaanit siunasivat minua, ja palvelijat noudattivat ääneti käskyjäni. Mitä onkaan voinut tapahtua tällävälin, jotta kaikki on täysin muuttunut — jotta evätään jumalattarelta uhri ja kuningattarelta kuuliaisuus? Oliko Tripura pelkkää unennäköä? Vie papille tervehdykseni ja pyydä häntä tulemaan. Seuranainen menee. Govinda tulee. Gunavati Oletko kuullut, kuningas? Minun uhrilahjani on lähetetty takaisin Emon temppelistä. Govinda Minä tiedän sen. Gunavati Sinä tiedät sen ja siedät solvauksen? Govinda Minä tulen syyllisen puolesta pyytämään sinulta anteeksi. Gunavati Minä tiedän, kuningas, että sydämesi on armelias, mutta tämä ei ole armeliaisuutta. Se on heikkoutta. Jos hyvyytesi sinua estelee, jätä rankaiseminen minun toimekseni. Mutta sano minulle, kuka on syyllinen! Govinda Minä, kuningattareni. Ainoa rikokseni on se, että olen tuottanut tuskaa sinulle. Gunavati En ymmärrä mitä tarkoitat. Govinda Tästä päivästä lähtien on maassani kielletty vuodattamasta verta jumalien temppelissä. Gunavati Kuka sen kieltää? Govinda Suuri Emo itse. Gunavati Kuka on hänen kieltonsa kuullut? Govinda Minä. Gunavati Sinä! Jopa täytyy nauraa. Koko maailman kuningatar tulee anomuksineen Tripuran kuninkaan portille. Govinda Ei anomuksineen, vaan murheineen. Gunavati Sinun valta-alueesi on temppelin piirin ulkopuolella. Älä lähetä käskyjäsi sinne, missä ne ovat tungettelevia. Govinda Käsky ei ole minun, se on Emon itsensä. Gunavati Ellet epäilekään päätöstäsi, jätä kumminkin rauhaan minun uskoni. Salli minun suorittaa palvomismenot parhaan ymmärrykseni mukaan. Govinda Minä olen luvannut jumalattarelleni estää elämän uhraamisen hänen temppelissään ja minun on täytettävä lupaukseni. Gunavati Minä puolestani olen luvannut jumalattarelleni kolmensadan vohlan ja sadan puhvelin veren ja pidän lupaukseni. Nyt voit lähteä luotani. Govinda Kuten tahdot. Poistuu. Raghupati tulee. Gunavati Minun uhrilahjani on lähetetty takaisin temppelistä, isä. Raghupati Repaleisimman kerjäläisen uhri ei ole sinun uhriasi halvempi, kuningatar. Onnettomuus on siinä, että Emolta on riistetty hänen uhrinsa. Onnettomuutesi on se, että kuninkaan kopeus paisuu hirviöksi, joka asettuu esteeksi jumalallisen armon tielle vihan veristämin silmin tuijotellen kaikkia palvojia. Gunavati Mihin tämä kaikki johtaakaan, isä? Raghupati Sen tietää yksin hän, jonka unet muovailevat tätä maailmaa. Mutta varmaa on ainakin, että se valtaistuin, joka luo mustan varjon Emon pyhään lippaaseen, on särkyvä kuin kupla ja häviävä olemattomiin. Gunavati Armahda meitä ja pelasta meidät, isä! Raghupati Hahhahhaa! Minunko tulee pelastaa sinut — sinut, jonka puoliso ylvästelee maallisesta ja taivaallisestakin kuningaskunnastansa ja jonka edessä jumalien ja bramaanien täytyy — — Oi häpeätä! Oi turmeltunutta aikaa, jolloin bramaanin voimaton kirous kimpoo takaisin häneen itseensä ja saa hänet mielettömäksi. Aikoo repiä pyhän uhrinuoransa. Gunavati (estäen häntä) Armahda minua! Raghupati Anna siis bramaaneille takaisin se, mikä heille oikeudenmukaisesti kuuluu. Gunavati Sen teen. Lähde, mestari, suorittamaan jumalanpalvelusta; kukaan ei tule sinua estämään. Raghupati Sinun suopeutesi on ylen suuri. Pelkkä silmäyksesi pelastaa jumalat häpeästä ja tekee bramaaneille mahdolliseksi suorittaa jälleen pyhiä toimituksiaan. Menesty ja pysy pulskana ja pehmeänä aina peloittavaan tuomiopäivään asti. Poistuu. Kuningas Govinda tulee. Govinda Kuningattareni, sinun vihaisten kulmiesi varjo pimentää kaiken valon sydämestäni. Gunavati Mene! Älä tuota kirousta tälle huoneelle. Govinda Naisen hymy poistaa huoneesta kaiken kirouksen, hänen rakkautensa on jumalan armo. Gunavati Mene, äläkä tule enää milloinkaan näkyviin. Govinda Minä tulen takaisin, kuningattareni, kun sinä minua muistat. Gunavati (heittäytyen kuninkaan jalkoihin) Suo minulle anteeksi, kuningas. Oletko muuttunut niin karuksi, ettet huoli kunnioittaa naisen ylpeyttä. Etkö tiedä, rakkaani, että loukattu rakkaus pukeutuu vihan valepukuun? Govinda Minä kuolisin, jos lakkaisin sinuun luottamasta. Minä tiedän, rakkaani, että pilvet ovat vain hetkellisiä ja aurinko alinomainen. Gunavati Niin, pilvet hälvenevät, jumalan ukkonen palaa hänen varushuoneeseensa, ja alinomainen aurinko valaisee ikuisia perintätapoja. Niin, kuninkaani, anna määräys, että bramaanit saavat entiset oikeutensa, jumalatar uhrinsa, ja että kuninkaan arvovalta vetäytyy maallisiin rajoihinsa. Govinda Bramaanilla ei ole oikeutta loukata ikuista hyvää. Elävien olentojen veri ei ole jumalille otollinen uhri. Ja kuninkaan samoinkuin talonpojan on lupa puoltaa totuutta ja oikeutta. Gunavati Minä heittäydyn eteesi maan tomuun; minä rukoilen sinun jalkojesi edessä. Kaikkien aikojen pyhä tapa ei ole kuninkaan omaisuutta. Se kuuluu kaikille ihmisille niinkuin taivaan ilma. Ja sittenkin kuningattaresi anelee sitä sinulta, kädet ristissä, kansasi nimessä. Voitko yhä vaieta, sinä ylpeä mies, voitko torjua rakkauden hartaat pyynnöt jäykästi noudattaen epäiltävää velvollisuutta? Jos voit, niin lähde, lähde, lähde minun luotani. Poistuvat. VI Raghupati. Džaising ja Najan Rai. Raghupati Sotapäällikkö, me tiedämme hyvin, kuinka hartaasti kunnioitat Suurta Emoa. Najan Rai Se on monen sukupolven takaista esi-isieni perintöä. Raghupati Suokoon pyhä rakkautesi sinulle voittamattoman rohkeuden. Tehköön se säiläsi voimalliseksi kuin taivaan ukkonen ja vieköön sen voittoon kaikkien maailman mahtien uhalla. Najan Rai Bramaanin siunaus ei ole milloinkaan turha. Raghupati Niinpä käsken sinua kokoamaan väkesi ja kukistamaan Emon vihamiehet maan tomuun. Najan Rai Sano minulle, isä, kuka vihollinen on. Raghupati Govinda. Najan Rai Kuninkaamme. Raghupati Niin, käy sinä kaikin voimin hänen kimppuunsa. Najan Rai Tuo on huono neuvo. Onko tarkoituksesi koetella minua, isä? Raghupati On; minä tahdon sinua koetella saadakseni selville, kenen palvelija olet. Jätä kaikki epäröinti. Tiedä, että jumalatar sinua kutsuu ja että sinun tulee katkaista maalliset siteet. Najan Rai Mieleni ei ollenkaan epäröi. Minä seison järkkymättä sillä paikalla, jonka jumalattareni on minulle osoittanut. Raghupati Sinä olet urhoollinen. Najan Rai Olenko minä Emon palvelijoista halvin, jotta minun pitäisi kääntyä petturiksi? Hän itse nojautuu ihmissydämen uskollisuuteen. Voiko hän käskeä minua luopumaan siitä? Silloinhan suistuu tänään maan tomuun kuningas ja huomenna jumalatar itse. Džaising Jalosti lausuttu. Raghupati Kuningas, joka on kääntynyt Emon pettäjäksi, ei voi mitenkään vaatia sinulta uskollisuutta. Najan Rai Älä aja minua pohdintojen erämaahan, isä. Minä tunnen yhden ainoan tien — uskollisuuden ja totuuden suoran tien. Tämä Emon tuhma palvelija ei milloinkaan horjahda pois kunnian valtatieltä. Poistuu. VII Džaising Olkaamme yhtä lujauskoiset kuin hän, mestarini. Minkätähden pyytäisimmekään apua sotilailta? Meissä on itsessämme kyllin voimia siihen tehtävään, joka on meille ylhäältä annettu. Avaa temppelin portti, isä. Käske lyödä rumpua. Tulkaa, tulkaa, kansalaiset, palvomaan häntä, joka poistaa kaiken pelon teidän sydämistänne. Tulkaa, te Emon lapset! Kansalaiset tulevat. Ensimmäinen kansalainen Tulkaa, tulkaa, meidät on kutsuttu. Kaikki Voitto olkoon Emon! He laulavat ja tanssivat. Laulu Tumma emo tanssii alastonna sotatanterella, Hänen lerkkuva kielensä palaa niinkuin tulen punalieska, Hänen mustat palmikkonsa häilyvät ilmoille ja lakaisevat sammuksiin auringon ja tähdet, Veren punaiset virrat vuotavat hänen pilventummista jäsenistään, Ja maailma järkkyy ja vapisee hänen askeltensa alla. Džaising Näettekö, kuinka uhrieläimet saapuvat temppelin luo kuninkaan palvelijoiden ajamina? Kaikki huutavat. Voitto olkoon Emon! Voitto olkoon kuningattaremme! Raghupati Riennä, Džaising, ja varusta kaikki uhritoimitusta varten. Džaising Kaikki on valmiina, isä. Raghupati Lähetä mies kutsumaan ruhtinas Nakšatraa minun nimessäni. Džaising menee, kansalaiset laulavat ja tanssivat. Govinda Hiljaa, Raghupati! Uskallatko uhmata minun käskyäni? Raghupati Uskallan. Govinda Niinpä et kelpaa minun maahani. Raghupati En, minä kuulun siihen maahan, missä kuninkaan kruunu suutelee maan tomua. Kansalaiset! Käskekää tuoda tänne Emon uhrilahjat. Rummut pärisevät. Govinda Hiljaa! (Seuralaisilleen.) Käskekää sotapäällikköni tulemaan. Raghupati, sinä pakotat minut kutsumaan sotilaita puolustamaan jumalan oikeutta. Minua se hävettää, sillä aseihin tarttuminen osoittaa ainoastaan ihmisen heikkoutta. Raghupati Sinä uskoton, oletko aivan varma siitä, että bramaaneista on sammunut heidän pyhän vihansa ikivanha tuli? Ei, sen lieska on loimahtava ilmoille minun sydämestäni ja polttava poroksi sinun valtaistuimesi. Ellei niin käy, niin heitän tuleen pyhät kirjamme ja bramaanin-ylpeyteni ja kaikki ne häpeälliset valheet, jotka jumalallisuuden valepuvussa täyttävät temppeliemme pyhät lippaat. Sotapäällikkö Najan Rai ja armeijan toinen komentaja Tšandpal tulevat. Govinda Astu esiin sotilainesi estämään verenvuodatusta temppelissä. Najan Rai Anteeksi, majesteetti. Kuninkaan palvelija on voimaton jumalan temppelissä. Govinda Kenraali, sinun asiasi ei ole pohtia käskyäni. Sinun tehtävänäsi on toteuttaa mitä sanon. Yksinomaan minun asiakseni jää käskyjeni hyvien ja huonojen puolten arvosteleminen. Najan Rai Minä olen palvelijasi, kuninkaani, mutta ennen kaikkea olen ihminen. Minussa on järki ja velvollisuudentunto. Minulla on kuningas — ja minulla on Jumala. Govinda Luovuta siis miekkasi Tšandpalille. Hän on varjeleva temppeliä veren saastutukselta. Najan Rai Miksi Tšandpalille? Sinun kuninkaalliset esi-isäsi ovat antaneet tämän miekan minun esi-isilleni. Jos tahdot sen takaisin, annan sen sinulle. Olkaa todistajiani, te isäni, jotka asutte sankarien paratiisissa: minä luovutan kuninkaalleni sen miekan, jonka te olette pyhittäneet uskollisuudellanne ja urhoollisuudellanne. Poistuu. Raghupäti Bramaanin kirous on jo alkanut vaikuttaa. Džaising tulee. Džaising Eläimet ovat valmiit uhrattaviksi. Govinda Uhrattaviksi? Džaising Kuule minun harras pyyntöni, kuningas. Älä asetu ihmisenä jumaluuden tielle. Raghupati Häpeä, Džaising. Nouse ja pyydä minulta anteeksi. Minä olen sinun herrasi. Sinun sijasi on minun edessäni eikä kuninkaan jalkojen edessä. Sinä houkkio! Aneletko kuninkaalta lupaa Jumalan palvelukseen? Jätä palvonta ja uhraus. Odottakaamme ja katsokaamme, mihin hänen ylpeytensä lopulta johtaa. Tule! Poistuvat. VIII Aparna tulee. Aparna Missä on Džaising? Hän ei ole täällä, ainoastaan sinä — jumalattaren kuva, jota ei mikään voi liikuttaa. Sinä ryöstät meiltä rakkaimpamme virkkamatta sanaakaan. Me ikävöimme rakkautta ja kuolemme kerjäläisinä sen puutteeseen. Mutta sinun luoksesi se saapuu pyytämättä, vaikka sinä et sitä tarvitse. Sinä pidät haudan tavoin sitä kateellisen kiven alle kätkettynä siten pidättäen sen kaipaavalta maailmalta. Mitä onnea löydätkään hänestä, Džaising? Mitä hän voi sinulle sanoa? Oi sydäntäni, minun kaipaukseen riutuvaa sydäntäni! Raghupati tulee. Raghupati Kuka sinä olet? Aparna Minä olen kerjäläistyttö. Missä on Džaising? Raghupati Poistu täältä heti. Minä tiedän, että kiertelet temppelissä yrittäen varastaa jumalattarelta Džaisingin sydäntä. Aparna Onko jumalattarella mitään aihetta pelätä minua? Minä pelkään häntä. Poistuu. IX Džaising ja ruhtinas Nakšatra tulevat. Nakšatra Minkätähden olet minut kutsunut? Raghupati Jumalatar sanoi minulle viimeyönä unessa, että sinusta tulee kuningas viikon kuluessa. Nakšatra Hahhah! Onpa se uutinen. Raghupati Niin, sinusta tulee kuningas. Nakšatra Minä en voi sitä uskoa. Raghupati Epäiletkö sanojani? Nakšatra En halua niitä epäillä. Mutta jospa ei kumminkaan niin käy? Raghupati Aivan varmaan tulee niin tapahtumaan. Nakšatra Mutta sanohan, kuinka voi milloinkaan niin tapahtua. Raghupati Jumalatar janoaa kuninkaan verta. Nakšatra Kuninkaan verta? Raghupati Sinun täytyy sitä hänelle uhrata, ennenkuin voit päästä kuninkaaksi. Nakšatra En tiedä, mistä sitä saan. Raghupati Onhan kuningas Govinda. — Hiljaa, Džaising. — Ymmärrätkö? Surmaa hänet salaa. Tuo hänen lämmin verensä alttarille. — Poistu, Džaising, ellet voi olla hiljaa — Nakšatra Mutta hän on minun veljeni, ja minä rakastan häntä. Raghupati Uhrisi on sitä arvokkaampi. Nakšatra Kuule, isä, minä tyydyn olemaan mikä olen. Minä en ikävöi valtakuntaa. Raghupati Sinä et voi asiaa mitenkään väistää, koska jumalatar on käskijänä. Hän janoaa kuninkaallista verta. Jos veljesi tulee elää, niin sinun täytyy kuolla. Nakšatra Armahda minua, isä! Raghupati Sinä et pääse koskaan vapaaksi, et elämässä etkä kuolemassa, ellet täytä hänen käskyänsä. Nakšaira Neuvo siis, kuinka minun tulee se tehdä. Raghupati Odota ja vaikene. Kun aika tulee, sanon sinulle mitä tulee tehdä. Mene nyt. Nakšatra poistuu. X Džaising Mitä kuulinkaan? Armelias Emo, onko se käskysi? Vaaditko veljeä surmaamaan veljensä? Mestari, kuinka voitkaan sanoa Emon itsensä sitä haluavan? Raghupati Minulla ei ollut mitään muuta keinoa palvella jumalatartani. Džaising Keinoa? Miksi ajattelet keinoja? Suuri Emo, eikö sinulla ole oma miekka, jota voit omin käsin heiluttaa? Täytyykö sinun toivomuksesi kaivaa varkaan tavoin itselleen maanalaisia teitä voidakseen varastaa kenenkään näkemättä? Oi millainen synti! Raghupati Mitä sinä tiedät synnistä? Džaising Minkä olen sinulta oppinut. Raghupati Tule siis vieläkin minulta oppimaan. Synti ei todellisuudessa merkitse mitään. Surmaaminen on vain surmaamista — se ei ole syntiä enempää kuin mitään muutakaan. Etkö tiedä, että tämän maan tomu johtuu lukemattomista surmantöistä? Ikivanha aika kirjoittaa elävien olentojen häipyväisyyden tarinaa verisin kirjaimin. Erämaassa surmataan samoinkuin ihmisten asumuksissa, lintujen pesissä, hyönteisten koloissa, meressä ja ilmassa, surmataan ravinnoksi, huviksi, ilman vain. Maailma surmaa lakkaamatta, ja suuri Kali-jumalatar, alinomaa vaihtuvan ajan henki, seisoo siinä suusta riippuvine ahnaine kielineen, kädessään malja, johon maailman punainen elonneste virtaa kuin puserretun rypäletertun mehu. Džaising Seis, mestari. Onko siis rakkaus petosta ja armo pilkkaa ja yksi ainoa tosi aikojen alusta: hävittämishimo? Eikö se olisi jo aikoja sitten tuhonnut itseänsä? Sinä käyttelet sydäntäni lelunasi, mestarini. Katsohan, kuinka hän silmäilee minua viehättävän ivallisesti hymyillen. Verenhimoinen Emo, hyväksytkö uhriksesi minun vereni? Tuleeko minun iskeä tämä veitsi rintaani ja siten iäksi päättää elämäni sinun lapsenasi? Tekeekö sanomattomasti mielesi maistaa suonissani virtailevaa elämännestettä? Oi äitini, verenhimoinen äitini —. Huusitko minua, mestari? Minä tiedän, että tahdoit nähdä tuskani virran tulvivan yli äyräittensä ja vyöryvän Emoni jalkoihin. Se on otollinen uhri. Mutta kuninkaan veri! Sinä syytät verenhimoiseksi Emoa, joka janoaa meidän rakkauttamme! Raghupati Lopetettakoon siis uhraaminen temppelissä. Džaising Niin, lopetettakoon. — Ei, ei, mestari, sinä tiedät, mikä on oikein, mikä väärin. Sydämen lait eivät ole pyhien kirjojen lakien kaltaiset. Silmät eivät kykene näkemään omin valoin — valon täytyy tulla niihin ulkoa. Suo minulle anteeksi, mestari, suo anteeksi tietämättömyyteni. Sano minulle, isä: onko totta, että jumalatar vaatii kuninkaan verta? Raghupati Ah, lapseni, etkö enää luota minuun? Džaising Minun maailmani lepää sinuun kohdistuvan uskoni varassa. Jos jumalattaren täytyy saada kuninkaan verta, salli minun sitä tuoda. Minä en missään tapauksessa suostu siihen, että veli surmaa veljensä. Raghupati Jumalan käskyn täyttäminen ei voi olla paha teko. Džaising Ei, sen täytyy olla hyvä, ja minä tahdon voittaa sen surman ansion. Raghupati Mutta minähän olen kasvattanut sinua lapsuudestasi asti, ja sinä olet kiinteästi liittynyt sydämeeni. Minä en voi missään tapauksessa kestää sinun menettämistä. Džaising Minä en salli itseeni kohdistuvan rakkautesi joutuvan synnin saastuttamaksi. Vapauta ruhtinas Nakšatra lupauksestansa. Raghupati Minä mietin asiaa ja ratkaisen sen huomenna. Poistuu. Dšaising Teot, julmimmatkin, ovat siedettävämmät kuin tämä harkinnan ja epäilyn helvetti. Sinä olet oikeassa, mestarini, sinun sanoissasi piilee totuus. Surmaaminen ei ole synti, veljensurma ei ole synti, kuninkaan murhaaminen ei sekään ole synti. — Minne olette menossa, veikkoseni? Nišipuriinko markkinoille? Siellähän tanssivat naiset, vai kuinka? Onpa tämä maailma sentään miellyttävä! Ja kauniit ovat tanssivien tyttöjen jäsenet. Kuinka huolettoman hilpeinä riensivätkään ihmisjoukot teitänsä kaiuttaen ilmaa naurullaan ja laulullaan. Minä lähden heidän jälkeensä. Raghupati tulee. Raghupati Džaising! Džaising Minä en tunne sinua. Minä ajelehdin joukon mukana. Miksi kehoitat minua pysähtymään? Kulje omaa tietäsi! Raghupati Džaising! Džaising Tie on suorana edessäni. Almumalja kädessäni ja kerjäläistyttö armaanani vierelläni minä lähden matkaan. Kuka sanookaan, että tässä maailmassa on vaikea päästä kulkemaan? Jollakin tavoin me saavumme perille — missä ei ole enää mitään lakeja eikä sääntöjä, missä elämän erehdykset ja kärsimykset ovat unohtuneet, missä on vain lepo, ikuinen lepo. Mitä hyödyttävätkään pyhät kirjat ja opettaja ja hänen neuvonsa? — Mestarini, isäni, mitä ovatkaan nämä hurjat puheeni? Minä olen elänyt unessa. Tässä seisoo temppeli, säälimättömänä ja järkkymättömänä kuin totuus. Mitä käskitkään, mestarini? En ole sitä unohtanut. (Vetää esiin veitsensä.) Minä teroitan mieleeni sanojasi, kunnes ne ovat niin terävät kuin tämä veitseni. Onko sinulla vielä jokin käsky minun varalleni? Raghupati Poikani, rakkaani, kuinka osaisinkaan sinulle sanoa, kuinka hellästi sinua rakastan? Džaising Ei, mestari, älä puhu minulle rakkaudesta! Salli minun ajatella ainoastaan velvollisuuttani! Rakkaus, samoinkuin viheriä ruoho ja puut ja elämän musiikki, on olemassa vain maailman pintaa varten. Se tulee ja menee kuin unennäkö. Mutta sen alla lepää velvollisuus kuin karu kivikerrostuma, kuin suunnaton kuorma, jota ei kukaan kykene liikuttamaan. Poistuvat. XI Govinda ja Tšandpal. Tšandpal Minä varoitan sinua, kuningas, ole varuillasi! Govinda Miksi? Mitä tarkoitat? Tšandpal Olen kuullut salaa neuvoteltavan sinun surmaamisesta. Govinda Kuka tavoittelee henkeäni? Tšandpal Minä pelkään sitä sinulle sanoa, koska se tieto voi iskeä sinua kuolettavammin kuin veitsi. Ruhtinas Nakšatra — Govinda Nakšatra? Tšandpal Hän on luvannut Raghupatille tuoda sinun veresi jumalattarelle uhrattavaksi. Govinda Jumalattarelle? Siinä tapauksessa en voi häntä moittia. Ihminen menettää inhimillisyytensä, kun tulevat kysymykseen hänen jumalansa. Mene sinä suorittamaan omia töitäsi ja jätä minut yksin. Tšandpal menee. (Kuvan puoleen kääntyen.) Ota nämä kukkaset, jumalatar, ja salli luotujesi elää rauhassa, Ah, Emo, tämän maailman heikot ovat ylen avuttomia, ja väkevät ovat julmia. Ahneus on säälimätön, tietämättömyys sokea, ja ylpeys polkee huolettomasti pienet jalkoihinsa. Emo, älä kohota miekkaasi äläkä nuole verenhimoisena huuliasi, älä yllytä veljeä veljeänsä ja vaimoa miestänsä vastaan! Jos tahdot minut surmata rakkaan henkilön kädellä, niin tapahtukoon se. Synnin täytyy kypsyä äärimmäiseen rumuuteensa, ennenkuin se voi puhjeta ja kuolla inhoittavan kuoleman, ja kun veljen käsi vuodattaa kuninkaan verta, niin verenhimo näyttää pirulliset kasvonsa antaen jumalattaren valepuvun pudota yltänsä. Jos se on tahtosi, niin minä kumarran ja tottelen. Džaising syöksyy sisään. Džaising Sano minulle, jumalatar: tahdotko tosiaankin kuninkaan verta? Vaadi sitä omin äänin, ja sinä olet sitä saava. Ääni Minä tahdon kuninkaan verta. Džaising Kuningas, lausu viimeinen rukouksesi, sillä sinun aikasi on tullut. Govinda Minkätähden sanot niin, Džaising? Džaising Etkö kuullut, mitä jumalatar lausui? Govinda Se ei ollut jumalatar. Minä kuulin Raghupatin tutun äänen. Džaising Raghupatin äänen? Ei, ei! Älä aja minua epäilyksestä toiseen! Onhan yhdentekevää, lausuiko sanat jumalatar vai mestarini. (Hän vetää esiin veitsensä, mutta heittää sen sitten luotansa.) Kuule lastesi huutoa, Emo! Tyydy siihen että sinulle tuodaan uhriksi vain kukkia, kauniita kukkia — eikä enää verta. Ovathan ne punaiset kuin veri — nämä alteayrttikimput. Ne ovat puhjenneet ilmi maan sydämestä, joka on vuotanut verta, kun sen lapsia on surmattu. Ota ne vastaan! Sinun täytyy ottaa ne vastaan. Minä uhmaan sinun vihaasi. Verta sinä et saa enää milloinkaan. Katsele vain minua veristävin silmin! Kohota miekkasi! Kutsu esiin hävityksen raivoisat hengettäret! Minä en sinua pelkää. — Kuningas, jätä tämä temppeli sen jumalattarelle ja lähde ihmistesi luo! Govinda menee. Voi minua, voi minua! Silmänräpäyksen kuluessa olen hylännyt kaikki, mitä minulla I oli, mestarini ja jumalattareni. Raghupati tulee. Raghupati Minä olen kuullut kaikki. Sinä kavaltaja olet pettänyt mestarisi. Džaising Rankaise minua, isä! Raghupati Millaisen rangaistuksen haluat? Džaising Tuomitse minut kuolemaan! Raghupati En, se ei merkitse mitään. Lausu valasi koskettaen jumalattaren jalkoja. Džaising Minä kosketan hänen jalkojansa. Raghupati Sano näin: minä tuon kuninkaan veren jumalattaren alttarille ennen keskiyötä. Džaising Minä tuon kuninkaan veren jumalattaren alttarille ennen keskiyötä. Lähtevät. XII Gunavati tulee. Gunavati Minä epäonnistun. Olin toivonut hänen taipuvan, kunhan pysyttelen kylmänä ja jäykkänä. Siinä määrin minä uskoin voimiini, minä turhamainen nainen. Minä osoitin hänelle itsepintaisen kiukkuni ja pysyttelin loitolla hänestä; mutta kaikki oli suotta. Naisen viha on kuin timantin välkettä: se vain loistaa, mutta ei polta. Minä toivoisin sen olevan salaman, joka iskee kuninkaan asumukseen, ravistaa hänet hereille ja pirstoo hänen ylpeytensä. Druva-poika tulee. Gunavati Mihin menet? Druva Kuningas on minua kutsunut. Menee. Gunavati Siinä menee kuninkaan sydämen lemmikki. Hän on ryöstänyt syntymättömiltä lapsiltani heidän isänsä rakkauden anastaen esimmäisen sijan kuninkaan sydämessä. Oi Kali Emo, sinun luomakuntasi on rajaton ja täynnä ihmeitä; kunpa vain pelkästä mieleenjohtumasta antaisit syliini pienen pienokaisen kappaleen sykähtelevää elämää tyhjän helmani täytteeksi, niin minä uhraisin sinulle mitä vain haluat. (Nakšatra tulee.) Minkätähden käännyt takaisin, ruhtinas Nakšatra? Minä olen vain nainen, heikko ja aseeton, miksi minua säikyt? Nakšatra Älä huoli puhutella minua! Gunavati Miksi en sinua puhuttelisi? Mitä se haittaa? Nakšatra Minä en halua tulla kuninkaaksi. Gunavati Mutta minkätähden olet niin kovin kiihtynyt? Nakšatra Eläköön kuningas kauan ja suotakoon minun kuolla sinä, mikä olen, — ruhtinaana. Gunavati Kuole niin nopeasti kuin suinkin voit; enhän ole milloinkaan sitä asiaa vastustanut. Nakšatra Sano siis minulle, mitä minusta tahdot! Gunavati Se varas, joka aikoo ryöstää kruunun, odottaa sinua — raivaa hänet pois tieltä! Ymmärrätkö? Nakšatra Ymmärrän, mutta en tiedä, kuka varas on. Gunavati Druva-poika. Etkö huomaa, kuinka hän kasvaa kuninkaan sylissä, kunnes kerran saavuttaa kruunun? Nakšatra Niin, minä olen usein sitä asiaa ajatellut. Olen nähnyt veljeni leikillään laskevan kruununsa poikasen päähän. Gunavati Kruunulla leikkiminen on vaarallista. Ellet raivaa pois leikittelijää, hän leikittelee sinulla. Nakšatra Niin, se ei minua tosiaankaan miellytä. Gunavati Uhraa hänet Kalille. Etkö ole kuullut, että Emo himoitsee verta? Nakšatra Mutta kuulehan, sisareni, se ei ole minun tehtäväni. Gunavati Houkkio, luuletko olevasi turvassa, kun Emon jano ei ole viihdytetty? Hänen täytyy saada verta; pelasta oma henkesi, jos voit! Nakšatra Mutta hän vaatiikin kuninkaan verta. Gunavati Kuka on sinulle sen kertonut? Nakšalra Minä olen kuullut sen eräältä, jolle jumalatar itse ilmestyy unessa. Gunavati Niinpä täytyy tuon pojan kuolla kuninkaan edestä. Hänen verensä on veljellesi hänen omaa vertansa tärkeämpi, ja kuningas voidaan pelastaa ainoastaan maksamalla hinta, joka on hänen omaa henkeänsä kalliimpi. Nakšatra Minä ymmärrän. Gunavati Älä siis hukkaa aikaa! Kiiruhda hänen jälkeensä! Hän ei ole ehtinyt kauas. Mutta muista, että sinun tulee uhrata hänet minun nimessäni! Nakšatra Kuningattaren uhrilahjat on käännytetty takaisin Emon temppelin portilta. Pyydä jumalatarta antamaan minulle anteeksi. Poistuvat. Džaising tulee. Džaising Jumalatar, onko sinusta jäänyt vielä jotakin jäljelle tämän tuhoutumisesi tapahduttua? Jos illan etäisimmässä tähdessä välkkyy ainoakaan säde sinun valoasi, niin vastaa huutooni, olipa äänesi kuinka heikko tahansa. Sano minulle: »Lapseni, tässä minä olen.» — Ei, hän ei ole missään. Hän on olematon. Mutta armahda Džaisingia, sinä suuri harhakuva, ja muutu todeksi häntä varten! Oletko niin auttamattomasti väärä, ettei rakkautenikaan kykene saamaan olemattomuuteesi vähäisintäkään elämän sykettä? Voi minua, houkkiota! Ketä varten olenkaan kumonnut elämäni maljan tyhjentäen sen viimeiseen pisaraan? Tuota mykkää tyhjyyttäkö varten, jossa ei ole totuutta, ei sääliä eikä äidillisyyttä? Aparna tulee. Aparna, ne ajavat sinut alinomaa pois temppelistä, mutta sinä palaat kerran toisensa jälkeen, koska olet tosi ja koska totuutta ei käy karkoittaminen. Me säilytämme valhetta temppelissämme ja palvomme sitä; mutta kun sitä etsimme, se ei ole siellä milloinkaan. Älä jätä minua, Aparna! Istuudu minun viereeni! Minkätähden olet murheellinen, rakkaani? Kaipaatko jotakin jumalaa, joka ei ole enää jumala? Mutta tarvitsemmeko me mitään jumalaa tässä pienessä maailmassamme? Olkaamme pelkäämättä jumalattomat ja liittykäämme toisiimme kiinteämmin! Ne himoitsevat vertamme. Senvuoksi ne ovat lähteneet ihanista taivaistaan tänne maan tomuun. Heidän taivaassaan näet ei ole ihmisiä eikä muitakaan olentoja, jotka voivat kärsiä. Ei, tyttöseni, jumalatarta ei ole olemassa. Aparna Lähde siis tästä temppelistä minun kerallani. Džaising Lähtisinkö tästä temppelistä? Niin, minä lähden. Ah, Aparna, minun täytyy. En voi kumminkaan lähteä, ennenkuin olen maksanut viimeisenkin velkani. — Mutta olkoon. Tulehan lähemmäksi, rakkaani. Kuiskaa korvaani jotakin, mikä tulvahtaa elämääni onnentuntona ja huuhtoo pois itse kuolemankin. Aparna Sanat eivät vuoda, kun sydän on tulvillansa. Džaising Nojaa siis pääsi rintaani! Salli kahden ikuisuuden, elämän ja kuoleman, ääneti koskettaa toisiaan! Mutta riittäköön. Minun täytyy lähteä. Aparna Älä ole säälimätön, Džaising! Etkö tunne, mitä olen kärsinyt? Džaising Olenko säälimätön? Sekö on viimeinen sanasi minulle? Säälimätön, niinkuin tuo paaden kappale, jota olen nimittänyt jumalattareksi? Aparna, rakkaani, jos sinä olisit jumalatar, niin tietäisit, millainen tuli palaa sydämessäni. Mutta sinä olet minun jumalattareni. Tahdotko tietää, kuinka sen tiedän? Aparna Sano se minulle! Džaising Sinä tuot minulle uhrisi joka hetki niinkuin äiti lapsellensa. Jumalan täytyy olla pelkkää uhria, koska hän vuodattaa elämänsä koko luomakuntaan. Aparna Tule, Džaising, lähtekäämme tästä temppelistä! Džaising Pelasta minut, Aparna, sääli minua ja jätä minut! Minulla on elämässäni yksi ainoa tarkoitusperä. Älä anasta sille kuuluvaa sijaa. Rientää pois. Aparna Minä olen kokenut kärsimyksen toisensa jälkeen. Nyt ovat voimani lopussa. Sydämeni murtuu. Lähtee. XIV Raghupati ja Nakšatra. Raghupati Missä säilyttelet poikaa, ruhtinas? Nakšatra Hän oli siinä huoneessa, jossa uhriastioita säilytetään. Hän on itkenyt, kunnes nukahti. Luulenpa, etten sitä siedä, kun hän herää. Raghupati Džaising oli samanikäinen tullessaan luokseni. Minä muistan hyvin, kuinka hän itki, kunnes nukahti jumalattaren jalkojen eteen — temppelin lampun himmeästi valaistessa hänen itkettyneitä lapsenkasvojaan. Oli samanlainen myrskyinen ilta kuin tänään. Nakšatra Älä viivyttele, isä. Tahtoisin saada asian päätökseen hänen vielä nukkuessaan. Hänen itkunsa viiltää sydäntäni kuin veitsi. Raghupati Minä annan hänelle unijuomaa, jos hän herää. Nakšatra Kuningas huomaa sen piankin, ellet toimi nopeasti. Illalla hän jättää hallituksensa huolet ja lähtee tämän poikasen luo. Raghupati Luota paremmin jumalattareen! Uhri on nyt hänen hallussaan eikä pääse karkaamaan. Nakšatra Tšandpal on ylen valpas. Raghupati Ei valppaampi kuin Emomme. Nakšatra Olin näkevinäni varjon huiskahtavan ohi. Raghupati Oman pelkosi varjon. Nakšatra Eikö kuulu itkua? Raghupati Oma sydämesi se vain ääntä pitää. Karista pois arkamielisyytesi, ruhtinas! Juokaamme tämä pyhitetty viini! Viipyessään aikeena mielessämme teko näyttää meistä suurelta ja peloittavalta. Suoritettaessa se surkastuu pieneksi. Höyry ilmenee tummana, sameana pilvenä, mutta sen vedeksi muuttuessa näemme pieniä kirkkaita pisaroita. Se ei merkitse mitään, ruhtinas. Siihen tarvitaan vain vähän aikaa, ei enempää kuin kynttilän sammuttamiseen. Se elämänvalo sammuu leimahtaen, niinkuin salama myrskyisenä heinäkuun yönä, lävistäen ukonvaajallaan ikiajoiksi kuninkaan ylpeyden. Mutta miksi olet vaitelias, ruhtinas? Nakšatra Minä ajattelen, ettei pitäisi toimia liian harkitsemattomasti. Siirrä tämä asia huomisiltaan! Raghupati Tämän päivän ilta on yhtä hyvä kuin huominen, ehkäpä parempikin. Nakšatra Kuule! Askelia! Raghupati Minä en kuule mitään. Nakšatra Katso — valoa! Raghupati Kuningas tulee. Pelkäänpä, että olemme epäröineet liian kauan. Kuningas tulee seurueineen. Govinda Vangitkaa heidät! Onko sinulla jotakin sanottavaa? Raghupati Ei mitään. Govinda Tunnustatko rikoksesi? Raghupati Rikokseni? Niin, rikokseni oli siinä, että heikkoudessani viivytin Emon uhripalvelusta. Rangaistus tulee jumalattarelta. Sinä olet vain hänen välineensä. Govinda Minun lakini mukaan tulee sotilaitteni viedä sinut maanpakoon, missä vietät kahdeksan elämäsi vuotta, Raghupati. Raghupati Kuningas, minä en ole milloinkaan notkistanut polveani kenenkään kuolevaisen edessä. Minä olen bramaani. Sinun kastisi on minun kastiani alhaisempi. Mutta sittenkin minä pyydän sinulta nöyrästi: anna minulle yhden ainoan päivän aika! Govinda Sinä saat sen. Raghupati (Ivallisesti.) Sinä olet kuningasten kuningas. Sinun majesteettisi ja armosi ovat mittaamattomat. Minä sitävastoin olen pelkkä matonen, joka piiloutuu maan tomuun. Poistuu. Govinda Tunnusta syyllisyytesi, Nakšatra! Nakšatra Minä olen syypää, kuninkaani, enkä uskalla pyytää sinulta anteeksi. Govinda Minä tiedän, että sydämesi on hellä ja hyvä. Sano minulle, kuka on sinut kietonut kehnojen neuvojensa verkkoon? Nakšatra En tahdo mainita toisten nimiä, kuningas. Syy on minun. Sinä olet antanut jo useasti anteeksi typerälle veljellesi, ja hän pyytää vielä kerran sinulta anteeksi. Govinda Nouse, Nakšatra! Laki sitoo tuomaria vielä enemmän kuin vangittua. Seuralaiset Herra, muista, että hän on veljesi, ja anna hänelle anteeksi! Govinda Minun tulee muistaa, että olen kuningas. Nakšatran tulee lähteä maanpakoon kahdeksaksi vuodeksi, siihen taloon, jonka olemme rakentaneet pyhän virran rannalle, Tripuran rajan tuolle puolen. (Tarttuu Nakšatran käsiin.) Rangaistus ei koske yksin sinua, veljeni; se koskee myöskin minua, vieläpä enemmänkin, koska en voi sitä kanssasi jakaa. Se tyhjyys, joka lähdettyäsi tulee palatsissa vallitsemaan, on joka päivä pistelevä sydäntäni kuin tuhansin neuloin. Olkoot jumalat sinulle suopeammat, kun olet poissa meidän luotamme. Kaikki poistuvat. XV Raghupati ja Džaising. Raghupati Ylpeyteni kuppuroi loassa. Minä olen häpäissyt bramaaniuteni. Minä en ole enää mestarisi, poikani. Eilen minulla oli valta sinua käskeä. Tänään voin ainoastaan anoa sinulta suosionosoitusta. Minusta on sammunut se valo, joka soi minulle oikeuden uhmata kuninkaan valtaa. Savesta tehty lamppu voidaan täyttää ja sytyttää yhä uudelleen, mutta sammunut tähti on iäksi mennyt. Minä olen sammunut tähti. Elämämme päivät ovat pelkkää korurihkamaa, jumalan lahjoista kaikkein arvottomimpia, mutta sittenkin minun täytyi polvillani rukoilla kuninkaalta yhtä ainoata päivää. Älä salli tämän päivän kulua suotta! Pese sen häpeäntumma otsa kuninkaan punaisella verellä, ennenkuin se ehtii painua pois! Miksi vaikenet, poikani? Vaikka luovunkin asemastani mestarinasi, eikö minulla ole isänäsi oikeus vaatia sinulta kuuliaisuutta — minulla, joka olen sinulle enemmän kuin isä, koska olen orvon isä? Ah, se ihminen on kerjäläisistä kehnoin, jonka täytyy anella itselleen rakkautta. Sinä olet yhä vaiti, poikani? Niinpä polvistun sinun eteesi, sinun, joka et ollut polveni korkuinen, kun sinut ensimmäisen kerran suljin syliini. Džaising Isä, älä kiduta sydäntäsi, joka on jo särkynyt! Jos jumalatar janoaa kuninkaallista verta, tuon sitä sille ennen iltaa. Minä tahdon maksaa kaikki velkani, niin, viimeisenkin kolikon. Ole valmiina, kunnes palaan! Minä en viivy kauan. Poistuu. Ulkona pauhaa myrsky. Raghupati Hän on vihdoinkin herännyt, se peloittava. Hänen kirouksensa kiitävät vinkuen läpi kaupungin. Ahnaat raivottaret pudistelevat kaikin voimin maailmanpuun paukkuvia oksia saadakseen tähdet kirpoamaan alas. Suuri Emo, minkätähden jätitkään kansasi niin pitkäksi ajaksi epäilykseen ja häpeään? Älä jätä palvelijasi asiaksi kohottaa miekkaasi! Suorittakoon voimallinen käsivartesi oman työnsä! — Minä kuulen askelia. Aparna tulee. Aparna Missä on Džaising? Raghupati Poistu, sinä paha enne! (Aparna menee.) Entäpä jos Džaising ei enää palaa? Ei, hän ei riko lupaustansa. Voitto olkoon sinun, Suuri Kali, kaiken menestyksen antaja! — Mutta jos sattuu este hänen tiellensä? Jos vartijat saavat hänet kiinni ja surmaavat? — Voitto olkoon sinun, sinä valpas jumalatar, voittamaton Emo! Älä salli maineesi joutua häpeään ja vihollistesi pilkata itseäsi! Jos lapsesi eivät enää sinusta ylpeile eivätkä sinuun usko, vaan kumartavat häpeällisesti kapinoitsijoita, niin kuka jääkään tähän orpoon maailmaan kantamaan sinun lippuasi? — Minä kuulen hänen askeleensa. Niinkö pian? Palanneeko hän tyhjin toimin? Ei, se on mahdotonta. Sinun ihmeesi ei tarvitse aikaa, oi aikojen valtiatar, sinä peloittava jumalatar, jonka kaulanauha on ihmisten kalloista tehty. Džaising syöksyy sisään. Missä on veri, Džaising? Džaising Se on mukanani. Päästä käteni, minä uhraan sen itse. (Menee temppeliin.) Täytyykö sinun saada kuninkaallista verta, Suuri Emo, sinä, joka ruokit maailmaa rinnoillasi? — Minä kuulun kuninkaalliseen heimoon, olen kšatrija. Esi-isäni ovat istuneet valtaistuimilla, ja äitinikin suvussa on ihmisten valtiaita. Minun suonissani virtaa kuninkaallinen veri. Ota se ja sammuta janosi ikiajoiksi! (Iskee veitsen rintaansa ja kaatuu.) Raghupati Džaising! Sinä säälimätön, sinä kiittämätön! Olet tehnyt kaikkein synkimmän rikoksen. Sinä surmaat isäsi! — Suo minulle anteeksi, Džaising, rakkaani! Tule syliini jälleen, sinä sydämeni ainoa aarre. Salli minun kuolla edestäsi! Aparna tulee. Aparna Minä menetän järkeni. Missä on Džaising? Missä hän on? Raghupati Tule, Aparna, tule lapsukaiseni, huuda häntä rakkautesi koko voimalla! Kutsu hänet takaisin elämään! Ota hänet, vie hänet minulta, kunhan hän jää elämään! Aparna astuu temppeliin ja vaipuu pyörtyneenä permantoon. Raghupati (Takoo otsaansa kivilattiaan.) Anna hänet, anna hänet, anna hänet! — Anna hänet minulle takaisin! (Nousee ja puhuttelee kuvaa.) Katsokaa, kuinka se seisoo tuossa, tuo typerä kivi — kuurona, mykkänä ja sokeana — koko kärsivän maailman itkiessä sen ovella — kaikkein jaloimpien sydänten murskautuessa sen paatisiin jalkoihin. Anna minulle takaisin Džaising! Ah, kaikki on turhaa. Katkerimmat tuskanhuutomme häipyvät tyhjyyteen — siihen tyhjyyteen, jota suotta yritämme täyttää noilla kivisillä valhekuvilla. Pois ne! Pois nuo hedelmättömät haaveet, jotka kiveksi jähmettyen painostavat maailmaamme! Hän heittää jumalankuvan ulos ja astuu temppelin pihalle. Gunavati tulee. Gunavati Voitto olkoon sinun, korkea jumalatar! — Mutta missä onkaan jumalatar? Raghupati Täällä ei ole mitään jumalatarta. Gunavati Tuo hänet takaisin, isä! Minä olen saapunut uhrilahjoineni. Olen tullut vihdoinkin lepyttämään hänen vihaansa oman sydämeni verellä. Saakoon hän tietää, että kuningatar on lupaukselleen uskollinen. Armahda minua ja tuo jumalatar takaisin vain täksi ainoaksi yöksi! Sano minulle, missä hän on. Raghupati Hän ei ole missään, ei taivaissa eikä maan päällä. Gunavati Eikö jumalatar ollut tässä temppelissä, mestari? Raghupati Jumalatarko? — Jos missään maailmassa olisi oikea jumalatar, sallisiko hän tällaisen paikan anastavan nimensä? Gunavati Älä minua kiduta! Kerro minulle totuus: eikö jumalatarta ole olemassa? Raghupati Ei, ei yhtäkään. Gunavati Kuka siis täällä olikaan? Raghupati Ei mikään, ei mikään. Aparna tulee temppelistä. Aparna Isä! Raghupati Rakas lapseni! »Isä» — niinkö sanoit? Soimaatko minua tuolla nimellä? Poikani, jonka olen surmannut, on jättänyt tuon rakkaan soinnun sinun suloiseen ääneesi. Aparna Isä, lähde tästä temppelistä! Lähtekäämme yhdessä! Kuningas tulee. Govinda Missä on jumalatar? Raghupati Jumalatarta ei ole missään. Govinda Mutta mistä tämä verivirta? Raghupati Džaising, joka palavasti rakasti sinua, kuningas, on surmannut itsensä. Govinda Surmannut itsensä? Minkätähden? Raghupati Surmatakseen sen valheen, joka imee ihmisten elämänverta. Govinda Džaising on suuri. Hän on voittanut kuoleman. Minä annan kukkani hänelle. Gunavati Kuninkaani! Govinda Rakkaani! Gunavati Jumalatarta ei ole enää olemassa. Govinda Hän on särkenyt säälimättömän kivivankilansa ja tullut takaisin naisen sydämeen. Aparna Isä, tule pois! Raghupati Tule, lapseni! Tule, Emo! Minä olen sinut löytänyt. Sinä olet Džaisingin viimeinen lahja. SANNJASI ELI ASKEETTI I Sannjasi luolansa edustalla. Minulle ei ole olemassa päiviä ja öitä enempää kuin kuukausia ja vuosiakaan. Minulta on hyytynyt liikkumattomaksi se ajan virta, jonka aalloilla maailma keinuu oljenkorsien ja katkenneiden oksien lailla. Minä olen yksin tässä pimeässä onkalossani, itseeni uppoutuneena — ja iäinen yö lepää äänetönnä kuin omaa syvyyttänsä säikkyvä vuorijärvi. Halkeamista tihkuu vesipisaroita, ja lätäköissäni ui sammakoita niinkuin aina ennenkin. Minä istun tässä laulaen olemattomuuden loitsua. Maailman ääret väistyvät vähitellen yhä kauemmaksi. — Tähdet ovat sammuneet kuin ajan alasimelta singonneet kipinät, ja minä koen samaa iloa kuin Šiva-jumala, joka aioneja kestäneen uneksimisen jälkeen herää ja havaitsee olevansa yksinään äärettömän tuhoutuman sydämessä. Minä olen vapaa, minä olen suuri, ainoa yksinäinen. Kun olin vielä orjanasi, luonto, niin sinä nostit sydämeni kapinoimaan itseänsä vastaan ja sait sen käymään julmaa itsensätuhoamisen sotaa omassa maailmassaan. Himot, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusperää kuin käytellä ravintonaan itseänsä ja kaikkea, mikä sattuu niiden tielle, kiihtivät minut raivoon. Minä harhailin kuin mielipuoli, omaa varjoani tavoitellen. Sinä ajoit minut nautinnon tulisin ruoskin kyllästymisen tyhjyyteen. Ja himot, joita sinä käytät syötteinäsi, houkuttelivat minut yhä kauemmas ahnauden äärettömään erämaahan, missä ruokani muuttui tomuksi ja juomani haihtui höyryksi. Silloin, kun maailmani oli kyynelten ja tuskan rumentama, minä vannoin kostavani sinulle, sinä loppumaton lume, alinomaisten valhemuotojen valtiatar. Minä etsin suojaa pimeydestä — äärettömyyden linnasta — ja taistelin petollista valkeutta vastaan päivän toisensa jälkeen, kunnes se vihdoin menetti kaikki aseensa ja lepäsi voimatonna jalkojeni edessä. Nyt, kun olen vapautunut pelon ja himon vallasta, kun usvat ovat hälvenneet ja järkeni hohtaa puhtaana ja kirkkaana, minä tahdon lähteä valheiden kuningaskuntaan ja istua sen sydämellä järkähtämättömän jäykkänä. II Sannjasi tien vieressä. Kuinka pieni ja rajoitettu onkaan tämä maa, jota näköranta alinomaa vartioi ja ahdistaa! Puut, rakennukset ja olioiden sekasorto kiusaavat katsettani. Valkeus on häkin tavoin sulkenut pimeän ikuisuuden ulkopuolellensa, ja hetket hypähtelevät ja huutelevat sen ristikon takana kuin vangitut linnut. Mutta minkätähden nuo ihmiset kiiruhtavat eteenpäin suurta melua pitäen? Näyttää siltä, kuin he aina pelkäisivät jonkin pääsevän heiltä karkuun — jonkin, mitä he eivät milloinkaan saavuta. Ihmisjoukko kulkee ohi. Kylänvanhin ja kaksi naista tulevat. Ensimmäinen nainen Siunatkoon! Te saatte ihmisen ihan nauramaan. Toinen nainen Kuka onkaan sanonut, että olette vanha? Kylänvanhin On olemassa houkkioita, jotka arvostelevat ihmisiä heidän ulkonäkönsä nojalla. Ensimmäinen nainen Ikävä juttu! Me olemme katselleet ulkomuotoanne lapsuudestamme saakka. Se on pysynyt koko ajan ihan ennallansa. Kylänvanhin Kuin aamuaurinko. Ensimmäinen nainen Oikein; niinkuin aamuaurinko hohtelevine kaljuineen. Kylänvanhin Teidän makunne on ylen kriitillinen, hyvät naiset. Te havaitsette epäolennaisia seikkoja. Toinen nainen Lakkaa lavertelemasta, Ananga! Meidän täytyy rientää kotiin; mieheni on muuten vihoissaan. Ensimmäinen nainen Hyvästi, jalo herra! Ei mielestämme haittaa, vaikka arvostelettekin meitä ulkopuolemme nojalla. Kylänvanhin Koska sisäpuolella ei ole mitään mainitsemisen arvoista. Menevät. Kolme kylänmiestä tulee. Ensimmäinen kylänmies Uskaltaa solvata minua! Se heittiö! Mutta vielä hän sitä katuukin. Toinen Hänelle tulee antaa kelpo läksytys. Ensimmäinen Läksytys, joka riittää hänen elämänsä ajaksi. Kolmas Niin, veikko, pysy lujana aikomuksessasi! Älä vääjää vähääkään! Toinen Hän on paisunut ylen kopeaksi. Ensimmäinen Paisunut siinä määrin, että kohta puhkeaa. Kolmas Kun muurahaisille siivet kasvaa, niin niiden loppu ei ole kaukana. Toinen Mutta oletko jo laatinut suunnitelman? Ensimmäinen Satoja suunnitelmia. Minä jaoitan hänen talonsa maan tasalle, — Hänen tulee ajaa kaupungin läpi aasin selässä, posket valkoisen ja mustan kirjavina. Minä teen hänen olonsa niin tukalaksi, että — Poistuvat. Kaksi ylioppilasta tulee. Ensimmäinen ylioppilas Minä uskon varmaan, että professori Madhab suoriutui voittajana väittelystä. Toinen Ei, voitolle pääsi professori Džanardan. Ensimmäinen Professori Madhab pysyi viimeiseen asti väitteessään. Hän sanoi, että hieno johtuu karkeasta. Toinen Mutta professori Džanardan todisti iskevästi, että hieno on karkean alkujuuri. Ensimmäinen Mahdotonta! Toinen Päivänselvää. Ensimmäinen Siemenet syntyvät puusta. Toinen Puu syntyy siemenestä. Ensimmäinen Kumpi on oikeassa, sannjasi? Kumpi on alkuperäinen, hieno vaiko karkea? Sannjasi Ei kumpikaan. Toinen Ei kumpikaan. Se kuulostaa tosiaankin vakuuttavalta. Sannjasi Alkuperä on loppu, ja loppu on alkuperä. Siinä on kehä. — Hienon ja karkean erottaminen johtuu tietämättömyydestämme. Ensimmäinen Tuo kuulostaa erittäin mutkattomalta — ja luulenpa, että opettajani tarkoitti juuri sitä. Toinen Se soveltuu epäilemättä paremmin minun opettajani lausumiin. Poistuvat. Sannjasi Nuo lintuset nokkivat sanoja ja ovat onnelliset löytäessään jonkin kiemurtelevan mielettömyyden, joka kelpaa suun täytteeksi. Kaksi kukkastyttöä tulee laulaen. Laulu Hetket verkkaan vierivät. Kukkaset, valossa kukkineet Lakastuvat ja nukkuvat varjoon. Minä aioin solmia seppeleen Aamun viileässä armaalleni. Mutta aamu kuluu, Kukat ovat keräämättä, Ja rakkaani on poissa. Eräs kulkija Minkätähden niin haikealla mielellä, rakkaani? Kun seppele ehtii valmiiksi, löytyy varmaan kaulakin sitä varten. Ensimmäinen tyttö Ja nuora kaulaa varten. Toinen tyttö Oletpa sinä julkea! Minkätähden pyrit niin likelle? Kulkija Mitä joutavia riitelet, tyttöseni? Pysyttelenhän niin kaukana sinusta, että norsu voisi astua välitsemme. Toinen tyttö Aivan varmaan. Olenko minä tosiaankin pellonpelättimen näköinen? Enhän olisi sinua syönyt, vaikka olisit tullut. Poistuvat nauraen. Vanha kerjäläinen tulee. Kerjäläinen Armahtakaa minua, hyvät herrat! Jumala teitä palkitsee. Antakaa minulle pivollinen yltäkylläisyydestänne! Eräs sotilas tulee. Sotilas Korjaudu pois! Etkö näe, että ministerin poika on tulossa? Menevät. Sannjasi On keskipäivä. Aurinko käy ankaraksi. Taivas on kuin kumottu tulinen kuparikattila. Maa henkäilee kuumia huokauksiansa, ja tuuli kiidättelee hiekkaa pyörteinä. Millaisia kuvia olenkaan nähnyt ihmisistä! Voinko milloinkaan vaipua niin pikkumaiseksi kuin nuo olennot ja muuttua heidän kaltaisekseen? En; minä olen vapaa. Minulla ei ole tuota estettä, tuota maailmaa ympärilläni. Minä elän täydellisessä autiudessa. Vasanti-tyttö ja eräs nainen tulevat. Nainen Kuulehan, tyttö, etkö olekin Raghun tytär? Sinun tulisi pysytellä poissa tältä tieltä. Etkö tiedä, että se johtaa temppeliin? Vasanti Minä kuljen piennarta, rouva. Nainen Minusta tuntui siltä, kuin vaatteeni helma olisi koskettanut sinua. Minä olen viemässä uhria jumalattarelle — toivottavasti se ei ole saastunut. Vasanti Minä vakuutan teille, ettei vaatteenne koskettanut minua. (Nainen menee.) Minä olen Vasanti, Raghun tytär. Saanko tulla luoksesi, taatto? Sannjasi Miksipä et, lapsukaiseni! Vasanti Ihmiset sanovat minua saastaiseksi Sannjasi Saastaisia he ovat itse — kaikki. He piehtaroivat olemassaolon pölyssä. Puhdas on yksin se, joka on pessyt maailman pois mielestänsä. Mutta mitä oletkaan tehnyt, tyttäreni? Vasanti Isävainajani oli uhmannut heidän lakejansa ja jumaliansa. Hän ei tahtonut suorittaa heidän palvontamenojansa. Sannjasi Minkätähden pysyttelet niin kaukana minusta? Vasanti Tahdotko koskettaa minuun? Sannjasi Tahdon, sillä minuun ei voi todellisuudessa mikään koskettaa. Minä olen aina äärettömyydessä. Sinä voit istuutua tähän, jos haluat. Vasanti (alkaen nyyhkyttää) Älä käske minun milloinkaan lähteä pois, kun olet kerran ottanut minut luoksesi. Sannjasi Kuivaa kyynelet, lapsukaiseni! Minä olen sannjasi. Minun sydämessäni ei ole vihaa eikä kiintymystä. — Minä en pyydä sinua milloinkaan omakseni ja senvuoksi en voi sinua milloinkaan työntää pois luotani. Sinä olet minulle kuin taivaan sini: sinä olet etkä ole. Vasanti Taatto, minut ovat hylänneet jumalat ja ihmiset. Sannjasi Samoin minut. Minä olen hylännyt jumalat ja ihmiset. Vasanti Eikö sinulla ole äitiä? Sannjasi Ei. Vasanti Eikö isääkään? Sannjasi Ei. Vasanti Eikö yhtään ystävääkään? Sannjasi Ei. Vasanti Niinpä jään minä luoksesi. — Ethän minua jätä? Sannjasi Minä en tiedä enää mitään jättämisestä. Sinä voit jäädä lähelleni, mutta et kumminkaan pääse koskaan minua lähelle. Vasanti Minä en ymmärrä sinua, taatto. Sanohan, eikö minulla ole suojaa koko maailmassa? Sannjasi Suojaa? Etkö tiedä, että tämä maailma on pohjaton kuilu? Tyhjyyden nielusta tuleva luotujen parvi etsii suojaa ja häviää jälleen olemattomuuden ammottavaan kitaan. Valheen haamut sinun ympärilläsi kaupittelevat harhakuviansa, ja heidän myymänsä ravinto on pelkkää varjoa. He vain pettelevät sinun nälkääsi eivätkä sitä tyydytä. Tule pois sieltä, lapseni, tule! Vasanti Mutta kuulehan, taatto, ihmiset näyttävät kovin onnellisilta tässä maailmassa. Emmekö voi katsella heitä tien vierestä? Sannjasi Ah, heillä ei ole oikeata oivallusta. He eivät näe, että tämä maailma on ikuista kuolemaa. — Se kuolee joka hetki kuolematta kumminkaan koskaan lopullisesti. — Ja me, tämän maailman olennot, käytämme hyväksemme kuolemaa, jotta voisimme elää. Vasanti Sinä säikytät minua, taatto. Eräs kulkija tulee. Kulkija Voinko saada täällä läheisyydessä suojaa? Sannjasi Suojaa, poikaseni, ei ole missään muualla kuin oman olemuksesi syvyyksissä. — Etsi sitä sieltä! Turvaudu siihen, jos etsit pelastusta! Kulkija Mutta minä olen väsynyt ja kaipaan kattoa pääni päälle. Vasanti Minun majani ei ole kaukana. Tahdotko lähteä kanssani? Kulkija Kuka oletkaan? Vasanti Tuleeko sinun välttämättä tietää nimeni? Minä olen Raghun tytär. Kulkija Jumala sinua siunatkoon, lapseni! Mutta minun täytyy lähteä eteenpäin. Menee. Tulee miehiä, jotka kantavat jotakin vuoteessa makaavaa henkilöä. Ensimmäinen kantaja Hän nukkuu yhä. Toinen kantaja Onpa se lurjus painava. Eräs kulkija (joka ei kuulu heidän joukkoonsa) Kuka teillä on siinä kannettavananne? Kolmas kantaja Bindé, kutoja. Hän nukkui sikeästi kuin kuollut, ja me lähdimme kuljettamaan häntä pois. Toinen kantaja Mutta olenpa uupunut, veikkoset. Ravistellaan häntä, jotta hän herää. Bindé (herää) Hohhoi — Kolmas kantaja Mikä ääni tuo oli? Bindé Kuulkaahan! Keitä olette? Minne minua viedään? He laskevat vuoteen alas hartioiltaan. Kolmas kantaja Etkö voi olla hiljaa niinkuin kaikki säädylliset vainajat? Toinen kantaja Kas hävytöntä! Ei voi pitää suutansa kiinni kuoltuansakaan. Kolmas kantaja Soveliaampaa olisi, jos pysyttelisit hiljaa. Bindé Olen pahoillani, että minun täytyy tuottaa teille pettymys, hyvät herrat, mutta te olette erehtyneet. — Minä en ollut kuollut, vaan nukuin sikeästi. Toinen kantaja Minä ihailen tuon miehen hävyttömyyttä. Kuolee ja ryhtyy vielä väittelemään. Kolmas kantaja Hän ei kumminkaan tunnusta totuutta. Mennään, jotta saadaan kuolinmenot päätetyiksi. Bindé Minä vannon partasi kautta, veljeni, että olen yhtä elävä kuin yksikään teistä. He vievät hänet pois nauraen. Sannjasi Tyttö on nukahtanut, pienoinen pää käsivarren varassa. Luulenpa olevan parasta, että jätän hänet ja lähden pois. Mutta enkö ole pelkuri, jos karkaan, — karkaan tuon pienen olennon luota? Nämä ovat luonnon lukinverkkoja, jotka saattavat käydä vaarallisiksi hyttysille, mutta ei minunlaiselleni sannjasille. Vasanti (säpsähtää hereille) Oletko jättänyt minut, mestari? — Oletko lähtenyt pois? Sannjasi Minkätähden lähtisinkään pois sinun luotasi? Mitäpä pelkäisinkään? Pelkäisinkö varjoa? Vasanti Kuuletko melua tieltä? Sannjasi Minun sielussani vallitsee hiljaisuus. Tulee nuori nainen ja hänen jäljessään miehiä. Nainen Menkää! Jättäkää minut! Älkää puhuko minulle rakkaudesta! Ensimmäinen mies Mitä syntiä siis olenkaan tehnyt? Nainen Teillä miehillä on kivikova sydän. Ensimmäinen mies Mitä sanotkaan? Jos sydämemme olisivat kiveä, kuinka olisivatkaan lemmenjumalan nuolet voineet ne lävistää? Eräs mies Oivallista! Oikein sanottu! Toinen mies No, mitä vastaatkaan nyt, kultaseni? Nainen Mitä vastaan! Sinä luulet sanoneesi jotakin erinomaisen hienoa — eikö totta? Mutta se onkin pelkkää typeryyttä. Ensimmäinen mies Minä jätän asian teidän arvosteltavaksenne, hyvät herrat. Minä tahdoin vain sanoa, että jos meillä miehillä on kivikovat sydämet, kuinka — Kolmas mies Niin, niin, siihen ei ole mitään sanomista. Ensimmäinen mies Sallikaahan minun selittää asia. Hän sanoi, että meillä miehillä on kivikovat sydämet, eikö niin? No niin, minä vastasin siihen, että jos sydämemme todellakin ovat kiveä, niin kuinka voi lemmenjumalan nuoli ne lävistää? Ymmärrättekö? Toinen mies Kuulehan, veikko, minä olen myyskennellyt kaupungissa siirappia jo neljäkolmatta vuotta — luuletko, etten ymmärrä luritustasi? Poistuvat. Sannjasi Mitä teetkään, lapseni? Vasanti Minä katselen leveätä kämmentäsi, taatto. Minun käteni on pieni lintu, joka on löytänyt siitä pesänsä. Sinun kätesi on suuri, niinkuin suuri maa, joka kannattaa kaikkea. Nuo viivat ovat virtoja, ja nuo ovat kukkuloita. Painaa poskensa sitä vastaan. Sannjasi Sinun kosketuksesi on pehmeä, tyttäreni, niin pehmeä kuin unen kosketus. Minusta tuntuu kuin siinä piilisi jotakin siitä suuresta pimeydestä, joka koskettaa sieluamme ikuisuuden taikasauvoin. — Mutta sinä, lapsukaiseni, olet päivänvalossa karkeleva perho. Sinulla on lintusi, kukkasi ja niittysi — mitä voitkaan löytää minusta, jonka keskus sijaitsee Suuressa Ainoassa ja jonka kehäviiva ei ole missään? Vasanti Minä en kaipaa mitään muuta. Sinun rakkautesi riittää minulle. Sannjasi Tyttö kuvittelee sydämensä typeryydessä, että minä häntä rakastan. Se ajatus tekee hänet onnelliseksi. Kuvitelkoon! Ihmiset kasvavat harhaluulojen keskellä, ja harhaluuloja he tarvitsevat lohdutuksekseen. Vasanti Kuulehan, taatto, tuo kiipijäkasvi, joka ryömii yli nurmen etsien puuta, jonka ympärille voisi kiertyä, on minun kiipijäni. Minä olen sitä hoitanut ja kastellut aina siitä ajasta, jolloin se ojensi ilmoille ainoastaan kaksi pientä lehteä, kuin itkevän pienokaisen huulet. Minä olen tuo köynnös — sekin on kasvanut tien vieressä ja voi helposti joutua tallatuksi. Näetkö nuo kauniit pienet kukkaset, vaaleansiniset valkoisine sydänpilkkuineen — nuo valkeat pilkut ovat niiden unelmia. Salli minun kevyesti koskettaa otsaasi näillä kukkasilla. Minulle ovat kaikki kauniit oliot näkymättömien ja tuntemattomien asioiden avaimia. Sannjasi Ei, ei, kauneus on pelkkää haavetta. Sille, joka tietää, ovat maan tomu ja kukka yhtä. — Mutta mikä kaipaus virtaakaan vereeni ja luo silmieni eteen harson, jossa väikkyvät kaikki sateenkaaren värit? Kutooko itse luonto uniansa vaiheelleni hämärtäen aistejani? (Hän repii yht'äkkiä köynnöksen ja nousee.) Ei enempää, sillä tämä on kuolemaa. Mitä leikkiä leikitkään kanssani, tyttönen? Minä olen sannjasi, olen katkaissut kaikki siteeni, olen vapaa. — Ei, ei, älä itke! Minä en voi sietää kyyneliäsi. — Mutta missä piilikään sydämessäni tämä käärme, joka kihisten kohotti päätään piilostansa? Ei, ne eivät ole kuolleet — ne elävät, vaikka eivät saa ravintoa. Nuo kirotut olennot kalistelevat luurankojansa ja tanssivat sydämessäni, kun heidän valtiaansa, suuri noita, soittaa taikahuiluansa. — Älä itke, lapseni, tule luokseni! Sinä olet minulle kuin kadotetun maailman huuto, kuin kulkevan tähden laulu. Sinä tuot mieleeni jotakin, mikä on äärettömän paljon enemmän kuin tämä Luonto — enemmän kuin aurinko ja tähdet. Se on suuri kuin pimeys. Minä en sitä ymmärrä. Minä en ole sitä milloinkaan tuntenut, ja senvuoksi minä sitä pelkään. Minun täytyy lähteä luotasi. — Mene sinne, mistä tulit — sinä tuntemattoman sanansaattaja! Vasanti Älä jätä minua, taatto — minulla ei ole ketään muuta kuin sinä. Sannjasi Minun täytyy lähteä. Minä luulin tietäneeni — mutta enpä tiedäkään. Mutta minun täytyy tietää. Minä lähden luotasi saadakseni tietää kuka olet. Vasanti Jos sinä jätät minut, taatto, niin minä kuolen. Sannjasi Päästä käteni! Älä koske minuun! Minun täytyy olla vapaa. — Juoksee pois. III Sannjasi nähdään istumassa paadella vuoripolun varrella. Hänen ohitsensa kulkee paimenpoika laulaen. Laulu Älä käännä pois kasvojasi, minun armaani, Kevät on povensa paljastanut, Ja kukkaset hengittävät salaisuuksiansa metsien pimennossa. Lehvien humina kuuluu kaukaa Kuin öinen huokaus. Halajan, armas, nähdä kasvojasi. Sannjasi Illan kulta sulaa siniseen mereen. Vuorenrinteen metsä tyhjentää päivänvalon viimeisen maljan. Vasemmalla näkyvät puiden lomitse kylän matalat majat, joissa ehtoolamput ovat sytytetyt — kuin hunnutettu äiti valvomassa pienokaistensa vuoteen ääressä. Sinä olet minun orjani, Luonto! Sinä olet levittänyt monivärisen mattosi siihen suureen saliin, jossa minä istun yksinäni, kuin kuningas, ja katselen, kuinka sinä karkelet, tähtikaulanauhan välkkyessä povellasi. Paimentyttöjä kulkee ohi laulaen. Paimentyttöjen laulu Tumman virran takaa kaikuu kutsuva soitto. Ah, onnellinen olin kotonani. Mutta huilun helinä soi yön tyynessä ilmassa, Ja tuska lävisti minun sydämeni. Oi kertokaa, te, jotka tiedätte, Mikä tie hänen luokseen vie. Minä annan hänelle ainoan kukkaseni, Hänen jalkojensa eteen sen lasken. Ja kerron hänelle, että hänen soittonsa on minun rakkauteni. Sannjasi Luulenpa, etten ole kaikkien olemassaolojeni aikana nähnyt tällaista kuin yhden ainoan kerran ennen. Silloin oli illan malja kukkuroillaan rakkautta ja musiikkia, ja vieressäni istui eräs, jonka kasvot muistuvat mieleeni, kun katselen tuota painuvaa ehtootähteä. — Mutta missä onkaan nyt pieni tyttöni tummine, surullisine, kyyneltyneine silmineen? Istuuko hän majansa edustalla silmäillen samaa tähteä illan äärettömän yksinäisyyden läpi? Mutta tähden täytyy laskea, illan täytyy sulkea hänen silmänsä yön uneen, kyynelten täytyy kuivua ja nyyhkytysten tauota. Ei, minä en lähde takaisin! Muotoutukoon maailman unennäkö millaiseksi tahansa! Minä en häiritse sen kulkua enkä luo uusia haaveita. Minä tahdon nähdä, ajatella ja tietää. Repaleinen tyttö tulee. Tyttö Oletko siellä, taatto? Sannjasi Tule, tyttö, istu tähän viereeni! Olisin iloinen, jos huutosi olisi tarkoittanut minua. Joku nimitti minua kerran taatokseen, ja hänen äänensä kaikui samoinkuin sinun. Taatto vastaa nyt — mutta missä onkaan huuto? Tyttö Kuka olet? Sannjasi Minä olen sannjasi. Sano minulle, tyttö, kuka on isäsi? Tyttö Hän kokoilee risuja metsässä. Sannjasi Entä onko sinulla äiti? Tyttö Ei. Hän kuoli minun ollessani vielä aivan pieni. Sannjasi Rakastatko isääsi? Tyttö Minä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minulla ei ole ketään muuta kuin hän. Sannjasi Minä ymmärrän. Anna pieni kätesi — salli minun pitää sitä kädessäni — tässä isossa kädessäni. Tyttö Osaatko sinä lukea kädestä, sannjasi? Osaatko lukea minun kämmenestäni, mikä minä olen ja mikä minusta tulee? Sannjasi Luulen osaavani lukea, mutta ymmärrän vain hämärästi, mitä luen. Kerran olen ymmärtävä täydellisesti. Tyttö Nyt minun täytyy lähteä isääni vastaan. Sannjasi Minne? Tyttö Sinne, missä tie menee metsään. Hän kaipaa minua, ellei minua siellä tapaa. Sannjasi Kumarra otsasi minun puoleeni, lapsukainen, jotta saan sinua suudellen siunata, ennenkuin lähdet. Tyttö menee. Eräs äiti tulee kahden lapsensa kanssa. Äiti Ovatpa Misrin lapset pulleita ja punaposkisia! Niitä kannattaa katsella. Mutta mitä enemmän teitä ruokin, sitä laihemmiksi näytätte käyvän päivä päivältä. Ensimmäinen tyttö Mutta minkätähden soimaat meitä siitä aina, äiti? Voimmeko me asiaa auttaa? Äiti Enkö ole teille sanonut, että teidän tulee levätä riittävästi? Mutta te liehutte aina ulkosalla. Toinen tyttö Mutta mehän juoksemme sinun asioillasi, äiti. Äiti Kuinka julkeat minulle noin vastata? Sannjasi Minne olet menossa, tyttäreni? Äiti Minä tervehdän sinua, taatto. Me olemme kotiin menossa. Sannjasi Kuinka monta teitä on? Äiti Anoppini, mieheni ja kaksi lasta, näitä kahta lukuunottamatta. Sannjasi Kuinka vietät aikasi? Äiti Tuskin tiedän, kuinka päiväni kuluvat. Mieheni menee pellollensa ja minun tehtävänäni on pitää huolta kodista. Iltasella minä istun kehräämässä vanhempien tyttöjeni kanssa. (Tytöille.) Tulkaa tervehtimään sannjasia! Siunaa heitä, taatto! Poistuvat. Kaksi miestä tulee. Ensimmäinen mies Käänny tästä takaisin, ystäväni! Älä lähde kauemmaksi! Toinen mies Niin, minä tiedän. Ystävät kohtaavat toisensa tässä maailmassa sattumalta, sattuma kuljettaa heitä jonkin aikaa toistensa seurassa, ja sitten tulee se hetki, jona on erottava. Toinen ystävä Ottakaamme mukaamme se toivo, että me eroamme tavataksemme toisemme jälleen. Ensimmäinen ystävä Meidän kohtaamisemme ja eroamisemme kuuluvat maailman yleiseen liikuntoon. Tähdet eivät pidä meitä erikoisesti silmällä. Toinen ystävä Ja sittenkin ovat hyvänsuovat tähdet kuljettaneet meidät toistemme luo, ja me kiitämme niitä siitä. Jos aika onkin ollut vain tuokio, se on kumminkin merkinnyt paljon. Ensimmäinen ystävä Katsahda vielä kerran taaksesi, ennenkuin menet. Näetkö veden himmeän kimalluksen pimeästä ja nuo hiekkarannalla kasvavat kasuarina-puut? Kylämme lepää siellä tummana varjorykelmänä. Sinä voit nähdä ainoastaan valot. Arvaatko, mikä noista valoista on meidän? Toinen ystävä Luulenpa arvaavani. Ensimmäinen ystävä Tuo valo on viimeinen jäähyväiskatse, jonka menneet päivämme luovat lähtevään vieraaseen. Hieman kauemmas ehdittyä näkyy pelkkää pimeätä. Poistuvat. Sannjasi Yö käy pimeäksi ja autioksi. Se istuu yksinään kuin hylätty nainen — nuo tähdet ovat hänen tuleksi muuttuneita kyyneliänsä. Ah, lapsukaiseni, sinun pienen sydämesi suru on täyttänyt ikiajoiksi kaikki minun elämäni yöt haikeudella. Sinun rakkaan hyväilevän kätesi kosketus tuntuu tässä öisessä ilmassa — minä tunnen sen otsallani — joka on kyynelistä kostea. Sinun nyyhkytyksesi, jotka kiiruhtivat jälkeeni, kun pakenin luotasi, kultaseni, ovat saavuttaneet sydämeni. Minä kuljetan niitä mukanani aina kuolemaani saakka. IV Sannjasi kylätiellä. Menkööt minun sannjasilupaukseni! Minä rikon sauvani ja almumaljani. Tämä muhkea laiva, tämä maailma, joka liikkuu ajan merellä, ottaa minut jälleen mukaansa, minä liityn jälleen pyhiinvaeltajien joukkoon. Voi houkkiota, joka luuli löytävänsä ainoan turvan yksin uidessaan ja hylkäsi auringon ja tähtien valon yrittäen löytää tietänsä omin hohteluin kuin kiiltomato! Lintu kohoo korkeuteen, ei suinkaan lentääkseen tyhjään avaruuteen, vaan palatakseen tähän suureen maahan. — Minä olen vapaa. Minä olen vapaa eittämisen aineettomista kahleista. Minä olen vapaa olioiden ja muotojen ja tarkoitusten maailmassa. Äärellinen on oikea ääretön, ja rakkaus tuntee sen totuuden. Tyttöni, sinä olet kaiken olevaisen henki — minä en voi sinua milloinkaan jättää. Eräs kylänvanhin. Sannjasi Tiedätkö, veljeni, missä Raghun tytär on? Kylänvanhin Hän on poistunut kylästämme, ja se on meille iloksi. Sannjasi Minne hän on mennyt? Kylänvanhin Kysytkö, minne hän on mennyt? Hänelle on ihan yhdentekevää, minne hän on mennyt. Poistuu. Sannjasi Rakkaani on lähtenyt etsimään olosijaa olemattomuuden tyhjyydestä. Hänen täytyy löytää minut. Joukko kyläläisiä tulee. Ensimmäinen mies Kuninkaamme poika siis viettää tänä iltana häitänsä. Toinen mies Tiedätkö, milloin vihkimishetki on? Kolmas mies Vihkimishetki on vain sulhasta ja morsianta varten. Mitä se meitä liikuttaa? Eräs nainen Mutta emmekö me saa leivoksia päivän onneksi? Ensimmäinen mies Leivoksia? Oletpa typerä. Minun setäni asuu kaupungissa — minä olen kuullut häneltä, että saamme hapanta maitoa ja käristettyä riisiä. Toinen mies Suurenmoista! Neljäs mies Me saamme paljon enemmän vettä kuin maitoa. Sen voit uskoa. Ensimmäinen mies Sinä olet tuhma veikko, Moti. Jatkettaisiinko maitoa vedellä kuninkaanpojan häissä! Neljäs mies Muista, ettemme me ole kuninkaanpoikia, Pantšu. Meille köyhille ihmisille maito usein tekee tempun muuttumalla enimmältä osalta vedeksi. Ensimmäinen mies Katsohan! Sydenpolttajan poika uurastaa vielä työssään. Sitä emme saa sietää. Toinen mies Me poltamme hänet itsensä sydeksi, ellei hän lähde mukaan. Sannjasi Tietääkö kukaan teistä, missä Raghun tytär on? Nainen Hän on lähtenyt pois. Sannjasi Minne? Nainen Sitä emme tiedä. Ensimmäinen mies Sen vain tiedämme, ettei hän ole kuninkaanpoikamme morsian. Poistuvat nauraen. Eräs nainen lapsineen tulee. Nainen Minä tervehdän sinua kunnioittavasti, taatto! Salli lapseni koskettaa otsallaan sinun jalkojasi! Hän on sairas. Siunaa häntä, taatto! Sannjasi Tyttäreni, minä en ole enää sannjasi. Älä pilkkaa minua tervehdykselläsi! Nainen Kuka siis oletkaan? Ja mitä teetkään? Sannjasi Minä etsin. Nainen Ketä etsit? Sannjasi Minä etsin kadonnutta maailmaani. — Tunnetko Raghun tyttären? Missä hän on? Nainen Raghun tyttären? Hän on kuollut. Sannjasi Ei, hän ei voi olla kuollut. Ei, ei! Nainen Mutta mitä merkitseekään hänen kuolemansa sinulle, sannjasi? Sannjasi Ei yksin minulle; se merkitsisi kaiken kuolemaa. Nainen Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat. Sannjasi Hän ei voi olla kuollut, ei milloinkaan. MALINI Ensimmäinen näytös Palatsin kadunpuolinen parveke. Malini Hetki on tullut, ja minun elämäni värisee tämän suuren tuokion vaiheilla kuin kastepisara lootuksen lehdellä. Minä suljen silmäni, minusta tuntuu, kuin kuulisin taivaan kapinoivan, ja sydäntäni ahdistaa pelko, en tiedä miksi. Kuningatar tulee. Kuningatar Mitä tämä merkitsee, lapseni? Kuinka unohdatkaan pukea yllesi ne vaatteet, jotka sopivat kauneuteesi ja nuoruuteesi? Missä ovatkaan korusi? Kuinka voitkaan jättää jäsenesi vaille kullan kaunisteita, sinä ihanainen aamuni? Malini Äiti, on olemassa olentoja, jotka ovat köyhiksi syntyneet kuninkaankin talossa. Rikkaudet eivät keräänny niille, joiden on määrä löytää rikkautensa köyhyydestä. Kuningatar Kuinka voikaan lapseni, joka aikoinaan laverteli minulle lapsen äänin, nyt puhua tuollaista arvoituksellista kieltä! — Sydäntäni vapisuttaa pelko, kun sinua kuuntelen. Mistä oletkaan poiminut tuon uuden uskon, joka rikkoo kaikkien pyhien kirjojemme opetuksia? Kuulehan, lapseni, sanotaan, että ne buddhalaiset munkit, jotka sinua opettavat, harjoittavat noituutta, että he loitsivat ihmisen mielen ja hämmentävät sen valheillaan. Minä kysyn sinulta: onko uskonto sellaista, mitä on etsittävä, jotta se löytyisi? Eikö se ole kuin auringonvalo, joka on annettu meille alinomaiseksi? Minä olen oppimaton nainen. Minä en ymmärrä ihmisten tunnustuksia ja oppilauseita. Tiedän vain, että naisen palvonnan oikeat esineet tulevat hänen syliinsä etsimättä miehen ja lasten hahmoissa. Kuningas tulee. Kuningas Myrskypilvet kerääntyvät kuninkaan talon yläpuolelle, tyttäreni. Älä kulje kauemmaksi vaarallista tietäsi! Pysähdy, vaikkapa vain lyhyeksi hetkeksi! Kuningatar Mitä tarkoittavatkaan hämärät sanasi? Kuningas Typerä tyttäreni, jos tahdot välttämättä tuoda uuden uskon tähän vanhan vakaantuneen uskon maahan, älä salli sen tulla äkillisenä tulvana, joka uhkaa rannalla asuvia. Pidä uskosi omanasi! Älä ärsytä sitä vastaan yleistä vihaa ja pilkkaa! Kuningatar Älä nuhtele tyttöäni äläkä opeta häntä kulkemaan valtiotaitosi mutkikkaita teitä! Jos lapseni valitsee itselleen opettajat ja noudattaa omaa tietänsä, en tiedä, mistä häntä moittisin. Kuningas Kuningatar, kansani on kiihdyksissä ja vaatii äänekkäästi tytärtäni ajettavaksi maanpakoon. Kuningatar Maanpakoon? Sinun omaa tytärtäsi? Kuningas Hänen harhaoppinsa säikyttäminä ovat bramaanit liittyneet toisiinsa ja — Kuningatar Harhaoppia tosiaankin! Sisältyyköhän kaikki totuus ainoastaan heidän vanhoihin ummehtuneisiin kirjoihinsa? Heidän tulisi heittää pois madonsyömä uskonsa ja tulla oppimaan tältä lapselta. Usko minua, kuningas, hän ei ole mikään tavallinen tyttö — hän on puhdas tulenliekki. Hänet on valinnut ilmestymismuodokseen jokin jumalallinen henki. Älä halveksi häntä, jottei sinun tarvitse kerran lyödä otsaasi ja itkeä, kun et häntä enää löydä! Malini Suostu kansasi vaatimukseen, isä! Suuri hetki on tullut. Aja minut maanpakoon! Kuningas Minkätähden, lapseni? Mitä sinulta puuttuukaan isäsi kodissa? Malini Kuule minua, isä! Ne, jotka huutaen vaativat minua maanpakoon ajettavaksi, huutavat oikeastaan minua avuksensa. Äiti, minä en kykene nyt sanoin kertomaan mitä mielessäni on. Salli valittamatta minun lähteä, niinkuin puu, joka huolettomana karistaa maahan kukkasensa! Salli minun lähteä kaikkien ihmisten luo — sillä maailma on vaatinut minua kuninkaan kädestä. Kuningas Minä en ymmärrä sinua, lapseni. Malini Isä, sinä olet kuningas. Ole voimakas ja täytä tehtäväsi! Kuningatar Lapseni, eikö sinulla ole sijaa täällä, missä olet syntynyt? Odottaako maailman taakka sinun hentoja hartioitasi? Malini Minä uneksin valveillani, että tuima tuuli kuohuttaa vesiä, yö on pimeä, ja alus lepää satamaan kiinnitettynä. Missä onkaan kapteeni, joka vie kulkijat kotiinsa? Minä tunnen tietäväni tien, ja minun kosketukseni on luova alukseen elämän värinän ja kiitävän vauhdin. Kuningatar Kuuletko, kuningas? Kenen sanoja ovat nuo? Lausuuko ne tämä pieni tyttö? Onko hän sinun tyttäresi, ja olenko minä hänet synnyttänyt? Kuningas Olet. Niinhän yökin synnyttää päivänkoiton, joka ei kumminkaan kuulu yölle, vaan koko maailmalle. Kuningatar Kuningas, etkö voi mitenkään pidättää häntä luonasi — tätä valkeuden ilmestystä? — Sinun hiuksesi ovat valahtaneet hartioillesi, rakkaani, salli minun ne sitoa! — Puhuvatko ne maanpakoon ajamisesta, kuninkaani? Jos se kuuluu heidän uskoonsa, niin tulkoon uusi uskonto ja opetettakoon noille bramaaneille uudelleen, mikä on totuus! Kuningas Viekäämme lapsi pois tältä parvekkeelta, kuningatar! Näetkö kansanjoukkoja, jotka kerääntyvät kadulle? Poistuvat kaikki. Joukko bramaaneja tulee kadulle palatsin parvekkeen edustalle. Huutoja. Bramaanit Kuninkaan tytär maanpakoon! Kemankar Pysykää lujina päätöksessänne, ystäväni! Nainen on vihollisena kaikkia muita vihollisia pelättävämpi. Järki näet taistelee turhaan häntä vastaan, ja väkivalta häpee käydä häneen käsiksi; miehen voima antautuu iloisesti hänen voimattomuudelleen, joten hän löytää suojan oman sydämemme varustuksista. Ensimmäinen bramaani Meidän täytyy päästä kuninkaan puheille saadaksemme sanoa hänelle, että käärme on nostanut myrkkyisen päänsä hänen omasta pesästään uhaten iskeä hampaansa pyhän uskontomme sydämeen. Suprija Uskontomme? Minä tunnustan olevani aivan tuhma. En ymmärrä sinua. Sanohan, herrani, vaatiiko sinun uskontosi viattoman tytön maanpakoon karkoittamista? Ensimmäinen bramaani Sinulla on aina vastaväite valmiina, Suprija! Sinä asetut joka kerta yritystemme tielle. Toinen bramaani Me olemme syntyneet puolustamaan uskoamme, ja sinä olet kuin särö muurissa, kuin ivallinen hymy yhteenpuserretuissa ohuissa huulissa. Suprija Luuletteko te kykenevänne määrittelemään totuuden suuren lukumääränne nojalla ja hukuttamaan järjen yhteiseen huutoonne? Ensimmäinen bramaani Tämähän on ilmeistä julkeutta, Suprija. Suprija Julkeus ei ole minun, vaan niiden, jotka muovailevat pyhiä kirjoja niin, että ne soveltuvat heidän omiin ahtaisiin sydämiinsä. Toinen bramaani Ajakaa hänet tiehensä! Hän ei kuulu meidän joukkoomme. Ensimmäinen bramaani Me olemme yhteisesti päättäneet, että kuninkaan tytär on ajettava maanpakoon. — Se, joka ajattelee toisin, poistukoon tästä kokouksesta! Suprija Bramaanit, te teitte virheen valitessanne minut liittoonne. Minä en ole teidän varjonne enkä teidän tekstienne kaiku. Minä en myönnä milloinkaan, että totuus on sillä puolella, missä kiivaimmin huudetaan, ja minä häpeen tunnustaa omakseni uskoa, jonka olemassaoloa on tuettava väkivalloin. (Kemankarille.) Salli minun lähteä, hyvä ystävä! Kemankar En, sitä en tahdo. Minä tiedän, että olet luja toimiessasi, horjuva vain sanoin kiistellessäsi. Ole vaiti, ystäväni; aika on paha. Suprija Typeryyden sokea itsetietoisuus se on kaikkien vaikeimmin siedettävissä. Kuinka voittekaan ajatella pelastavanne uskontonne ajamalla tytön pois kotoansa! Mutta kertokaahan minulle, mikä on hänen rikoksensa. Eikö hän väitä, että totuus ja rakkaus ovat uskonnon ruumis ja sielu? Ja eikö se ole kaikkien tunnustusten ytimenä? Kemankar Uskonto on ytimeltään yksi, mutta vaihtelee muodoiltaan. Vesi on yksi, mutta sen eri rannat rajoittavat sitä eri tavoin ja tarjoavat sen eri kansojen käytettäväksi. Jos sinulla on oma lähde sydämessäsi, älä halveksi lähimmäisiäsi, joiden täytyy noutaa juotavansa esivanhempien lammikosta, jonka loivia, aikojen pyöristämiä rinteitä peittää mehevä viheriä ja jonka ikivanhat puut kantavat ikuista hedelmää. Suprija Minä seuraan sinua, ystäväni, kuten aina ennenkin eläissäni, enkä enää väittele. Kolmas bramaani tulee. Kolmas bramaani Minä tuon hyviä uutisia. Meidän sanamme ovat voittaneet; kuninkaan sotajoukko on avoimesti siirtymässä meidän puolellemme. Toinen bramaani Sotajoukko? — Tuo ei minua oikein miellytä. Ensimmäinen bramaani Ei minuakaan. Se kuulostaa kapinalta. Toinen bramaani Minua eivät miellytä sellaiset äärimmäiset toimenpiteet, Kemankar. Ensimmäinen bramaani Meidän voittomme on johtuva uskostamme eikä aseistamme. Katukaamme ja lausukaamme pyhiä säkeitä! Huutakaamme avuksemme suojelevia jumaliamme! Toinen bramaani Tule, jumalatar, sinä, jonka viha on palvojiesi ainoa ase! Suvaitse muotoutua ja murskaa uskottomien sokea ylpeys tuhkaksi! Todista meille uskomme voima ja johdata meidät voittoon! Kaikki Me huudamme sinua, Äiti, astu alas taivaittesi korkeudesta ja tee tehtäväsi kuolevaisten joukossa! Malini tulee. Tässä minä olen. (Kaikki kumartavat häntä; Kemankar ja Suprija vain seisovat loitompana ja odottavat, mitä tuleman pitää.) Toinen bramaani Jumalatar, sinä olet vihdoinkin ilmestynyt ihmisen tyttärenä ja olet verhonnut kaiken peloittavan voimasi nuoren tytön herkkään kauneuteen. Mistä olet tullut, Äiti? Mitä meiltä tahdot? Malini Minä olen tullut huutoanne noudattaen maanpakoon. Toinen bramaani Maanpakoon taivaasta, koska maiset lapsesi ovat sinua kutsuneet? Ensimmäinen bramaani Anna meille anteeksi, Äiti! Maailmaamme uhkaa äärimmäinen tuho, ja me huudamme äänekkäästi sinua avuksemme. Malini Minä en jätä teitä milloinkaan. Olen aina tietänyt, että ovenne ovat minulle avoimina. Sitten kaikui huutonne, joka vaati minua karkoitettavaksi, ja minä heräsin kuninkaan huoneen rikkauden ja nautintojen keskellä. Kemankar Prinsessa! Kaikki Kuninkaan tytär! Malini Minut on karkoitettu kotoani, joten voin nyt tehdä teidän kotinne omakseni. Mutta sanokaa minulle totuus: tarvitsetteko minua todellakin? Kun elin eristetyssä olopiirissäni, yksinäisenä tyttönä, kutsuitteko te minua täältä ulkoa? Enkö ole vain uneksinut? Ensimmäinen bramaani Äiti, sinä olet tullut ja olet asettunut asumaan sisimpään sydämeemme. Malini Minä olen syntynyt kuninkaan talossa enkä ollut milloinkaan katsonut ulos ikkunasta. Olin kuullut, että tuo minun tavoittamattomissani oleva maailma oli täynnä kärsimystä. Mutta minä en tietänyt, missä sen tuska piili. Neuvokaa minua se löytämään! Ensimmäinen bramaani Sinun suloinen äänesi saa silmämme kyyneltymään Malini Kuu on tullut esiin pilvien peitosta. Taivaalla vallitsee suuri rauha. Se näyttää sulkevan koko maailman syliinsä kuutamon avaran viitan alle. Tuolla kulkee tie, joka häipyy juhlallisten puiden äänettömään varjoon. Tuolla ovat talot ja tuolla temppelit; etäinen virran ranta näyttää hämyiseltä ja autiolta. Minusta tuntuu, kuin olisin yht'äkkiä pudonnut jostakin unien pilvestä tähän ihmisten maailmaan, tien viereen. Ensimmäinen bramaani Sinä olet tämän maailman jumalainen sielu. Toinen bramaani Minkätähden ei kieliämme pakahduttanut tuska, kun huutaen vaadimme sinua karkoitettavaksi! Ensimmäinen bramaani Tulkaa, bramaanit, viekäämme Äiti takaisin kotiinsa! Huutavat: Voitto olkoon maailman suuren Äidin! Voitto olkoon Äidin ihmisentyttären sydämessä! Malini poistuu heidän keskeltänsä. Kemankar Anna harhakuvan häipyä pois! Minne menetkään, Suprija, ikäänkuin unissa vaeltaen? Suprija Älä minua pidätä, päästä minut menemään! Kemankar Varo itseäsi! Aiotko sinäkin lentää tuleen niinkuin tuo sokaistunut joukko? Suprija Mikä on unta, Kemankar? Kemankar Se oli pelkkää unennäköä. Avaa silmäsi ja herää! Suprija Sinun taivaantoivosi on väärä, Kemankar. Minä olen vaeltanut suotta teidän oppienne erämaassa — en ole löytänyt lepoani. Suurten joukkojen jumala ja kirjojen jumala eivät ole minun jumalani. Ne eivät milloinkaan vastanneet kysymyksiini, eivät milloinkaan minua lohduttaneet. Mutta nyt minä olen vihdoin löytänyt jumaluuden elävänä ja hengittelevänä ihmisten maailmassa. Kemankar Ah, ystäväni, kamala on hetki, jona ihmisen pettää hänen oma sydämensä. Silloin tulee sokea himo hänen hyväksi sanomakseen, ja haaveilu anastaa hänen jumaliensa ylhäisen valtaistuimen. Onko tuo kuu, joka tuolla uinuu pehmeissä pilviuntuvissa, ikuisen todellisuuden oikea vertauskuva? Huomenna tulee jälleen arkinen päivä, ja nälkäinen joukkio alkaa jälleen vetää tuhansia verkkojansa olemassaolon meressä. Ja silloin tämä kuutamoyö tuskin muistuu mieliin muuna kuin ohuena, olemattomana, unesta, varjoista ja harhasta kutoutuneena harsona. Samanlainen on se taikaverkko, jonka luo naisen petollinen viehätys — voisiko se vallata korkeamman totuuden sijan? Voiko mikään haaveen luoma usko tyydyttää paahteisen keskipäivän ankaraa janoa? Suprija Ah, enpä tiedä. Kemankar Ravistele siis itsesi hereille unistasi ja katso eteesi! Nyt on tulen vallassa se vanha rakennus, jonka suojissa vuosisadat ovat vanhenneet. Esi-isiemme henget väikkyvät uhkaavan tuhon vaiheilla, niinkuin kirkuvat linnut palavan pesänsä yläpuolella. Onko nyt aika horjua, kun yö on pimeä, vihollinen uhkaa murtaa portin, kansalaiset nukkuvat ja harhaluulojen humaltamat käyvät veljiensä kurkkuun. Suprija Minä pysyn sinun seurassasi. Kemankar Minun täytyy lähteä täältä pois. Kemankar Minne? Ja minätähden? Kemankar Vieraisiin maihin. Minä noudan sieltä sotilaita. Tämän palon sammuttaminen vaatii verta. Suprija Mutta ovathan omat sotilaamme siihen valmiit. Kemankar Turhaa on toivoa apua heitä. He lentävät tuleen kuin hyttyset. Etkö kuule, kuinka he huutavat kuin mielettömät? Koko kaupunki on menettänyt järkensä ja sytyttää juhlavalojansa oman pyhän uskonsa polttoroviolle. Suprija Jos sinun täytyy lähteä, ota minut mukaasi! Kemankar En. Sinä jäät tänne pitämään asioita silmällä ja antamaan minulle niistä tietoa. Mutta älä salli valheen uutuudellaan viekoitella sydäntäsi pois minulta! Suprija Valhe on uusi, mutta ystävyytemme on vanha. Me olemme olleet toistemme seurassa aina lapsuudestamme saakka. Nyt eroamme ensimmäisen kerran. Kemankar Toivokaamme, että se on viimeinenkin! Pahoina aikoina katkeavat lujimmatkin siteet. Veljet surmaavat veljiänsä, ja ystävät nousevat ystäviä vastaan. Minä lähden pimeyteen ja yön pimeydessä minä palaan portille. Olenko löytävä ystäväni itseäni odottamassa, lyhty sytytettynä? Siinä toivossa minä lähden matkaan. Poistuvat. Kuningas ja prinssi ilmaantuvat parvekkeelle. Kuningas Pelkäänpä, että minun täytyy karkoittaa tyttäreni. Prinssi Niin, majesteetti, tuonnemmaksi siirtäminen on vaarallista. Kuningas Ole huoletta, poikani. Minä tulen epäilemättä tekemään velvollisuuteni. Voit luottaa siihen, että hänet karkoitan. Prinssi poistuu. Kuningatar tulee. Kuningatar Sano minulle, kuningas, missä hän on. Oletko hänet kätkenyt, minultakin? Kuningas Kenet? Kuningatar Malinini. Kuningas Mitä? Eikö hän ole huoneessaan? Kuningatar Ei. Minä en häntä löydä. Lähde sinä sotilainesi etsimään häntä kaikkialta kaupungista, talo talolta! Alamaisesi ovat hänet. ryöstäneet. Aja heidät kaikki maanpakoon! Tyhjennä koko kaupunki, kunnes tuovat hänet takaisin! Kuningas Minä tuon hänet takaisin — vaikka valtakuntani tuhoutuisi. Bramaanit ja sotilaat tuovat Malinia sytytetyin soihduin. Kuningatar Kultaseni! Sinä säälimätön lapsi! Minä en päästä sinua milloinkaan näkyvistäni — kuinka pääsitkään pakenemaan? Toinen bramaani Älä ole hänelle vihainen, kuningatar! Hän tuli meidän luoksemme antamaan meille siunauksensa. Ensimmäinen bramaani Onko hän yksin sinun? Eikö hän kuulu yhtä hyvin meille kaikille? Toinen bramaani Älä unohda meitä, pieni Äitimme! Sinä olet meidän tähtemme, opastat meidät yli elämän viitoittamattoman ulapan. Malini Minun oveni on teille avoinna. Nämä muurit eivät enää milloinkaan erota meitä toisistamme. Bramaanit Siunatut olemme me ja siunattu se maa, jossa synnyimme. Poistuvat. Malini Äiti, minä olen tuonut ulkomaailman kotiimme. Tuntuu kuin ruumiini rajat olisivat hävinneet. Minä olen yhtynyt maailman elämään. Kuningatar Niin, lapseni. Nyt sinun ei tarvitse enää lähteä ulos. Tuo maailma tänne luoksesi ja äitisi luo. — On kohta yön toinen vartio. Istuudu tähän! Rauhoitu! Sinussa loimuava elämä karkoittaa unen silmistäsi. Malini (äitiänsä syleillen) Äiti, minä olen väsynyt. Ruumiini vapisee. Maailma on sanomattoman suuri. — Äiti rakas, laula minut uneen! Silmiini tulevat kyynelet, ja sydämeeni laskeutuu apeus. Toinen näytös Palatsin puutarha. Malini ja Suprija. Malini Mitä voinkaan sinulle sanoa? Minä en osaa perusteita esittämällä sinua vakuuttaa. Minä en ole lukenut teidän kirjojanne. Suprija Minä olen oppinut mies ainoastaan oppineisuuden narrien joukossa. Minä olen jättänyt kaikki perusteet ja kirjat. Opasta minua, prinsessa, ja minä seuraan sinua niinkuin varjo seuraa valoa. Malini Mutta kun sinä, bramaani, minulta kyselet, minä menetän kaiken voimani enkä tiedä mitä sinulle vastata. Minusta tuntuu ihmeeltä, että sinäkin, joka tiedät kaikki, tulet minulta kysymään. Suprija Minä en tule etsimään sinulta tietoa. Minä tahdon unohtaa kaikki, mitä olen milloinkaan tietänyt. Teitä on lukemattomia, mutta valo puuttuu. Malini Ah, herra, mitä enemmän minulta kyselet, sitä selvemmin tunnen köyhyyteni. Missä onkaan nyt se ääni, joka näkymättömän salaman tavoin iski taivaasta sydämeeni? Minkätähden et tullut sinä päivänä, vaan pysyttelit epäillen loitolla? Nyt, kun olen nähnyt maailman kasvoista kasvoihin, sydämeni on käynyt pelokkaaksi, ja minä en tiedä, kuinka voin hoitaa sen suuren aluksen peräsintä, jota minun tulee ohjata. Minä tunnen olevani yksin, ja maailma on suuri, teitä on paljon, ja taivaan valo leimahtaa äkkiä hävitäkseen jo seuraavassa tuokiossa. Tahdotko auttaa minua, sinä, joka olet viisas ja oppinut? Suprija Minä pidän itseäni onnellisena, jos pyydät minulta apua. Malini On aikoja, jolloin epätoivo salpaa kaikki elämän virrat, jolloin katseeni ihmisten joukossa äkkiä suuntautuu itseeni ja minä kauhistun. Tahdotko olla ystäväni sellaisina uupumuksen hetkinä ja kuiskata minulle toivon sanan, joka tuo minut takaisin elämään? Suprija Minä olen oleva valmiina. Minä pidän sydämeni yksinkertaisena ja puhtaana ja mieleni rauhallisena, jotta voin todella sinua palvella. Palvelija tulee. Palvelija Kansalaiset ovat tulleet ja haluavat nähdä sinut. Malini Ei tänään. Pyydä heiltä anteeksi minun puolestani. Minun täytyy saada aikaa täyttääkseni tyhjentyneen mieleni ja lepoa toipuakseni tästä uupumuksesta. (Palvelija menee.) Kerro minulle jälleen Kemankarista, ystävästäsi! Minä haluan tietää, millainen elämäsi on ollut ja millaisia koettelemuksia se on sinulle tuottanut. Suprija Kemankar on minun ystäväni, veljeni ja mestarini. Hänen mielensä on ollut alun pitäen luja ja voimakas, minun ajatuksiani sitävastoin ovat epäilykset aina ajelleet sinne tänne. Hän on kumminkin sulkenut minut kiinteästi sydämeensä, niinkuin kuu sulkee itseensä tummat täplänsä. Mutta olipa alus kuinka luja tahansa, jos sen pohjassa on pienikin reikä, niin sen täytyy upota. — Johtui luonnon laista, että sain sinut uppoamaan, Kemankar. Malini Saitko hänet uppoamaan? Suprija Sain. Sinä päivänä, jona kapina hiipi häveten tiehensä nähtyään sinun kasvojesi valon ja sinun vaiheillasi väikkyvän ylimaailmallisen musiikin, Kemankar yksin pysyi jäykkänä. Hän lähti luotani sanoen menevänsä vieraaseen maahan noutamaan sotureita kitkeäkseen uuden uskon juurinensa pois Kasin pyhästä maaperästä. — Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Sinä herätit minut eloon, uuteen maailmaan. »Kaiken elämän rakastaminen» oli pelkkä sana, joka ammoisista ajoista odotti todellistumistansa — ja sinussa minä näin sen totuuden ruumiillistuneena. Sydämeni kutsui ystävääni, mutta hän oli poissa, saavuttamattomissa. Sitten saapui kirje, jossa hän ilmoitti tulevansa, mukanaan vieras sotajoukko, pestäkseen uuden uskon pois verellä ja rangaistakseen sinua kuolemalla. — Minä en voinut kauemmin odottaa. Minä näytin kirjeen kuninkaalle. Malini Minkätähden unohdit itsesi, Suprija? Miksi antauduit pelon valtaan? Eikö minun huoneessani ole kyllin sijaa hänelle ja hänen sotureillensa? Kuningas tulee. Kuningas Salli minun syleillä itseäsi, Suprija! Minä ehdin oikeaan aikaan, yllätin Kemankarin ja otin hänet vangiksi. Tuntia myöhemmin olisi ukonvaaja iskenyt talooni minun nukkuessani. Sinä olet ystäväni, Suprija, tulehan — Suprija Jumala antakoon minulle anteeksi! Kuningas Etkö tiedä, ettei kuninkaan rakkaus ole merkityksetön? Minä sallin sinun pyytää palkkioksesi mitä haluat. Sano minulle mitä tahdot. Suprija En mitään, kuningas, en mitään. Minä tulen kiertämään kerjäläisenä ovelta ovelle. Kuningas Sinun tarvitsee vain pyytää, niin saat itsellesi maakuntia, jotka houkuttelisivat kuningastakin. Suprija Ne eivät houkuttele minua. Kuningas Minä ymmärrän. Minä tiedän, mitä tähteä kohti sinä kätesi ojennat. Uskalias nuorukainen, ole kyllin rohkea pyytääksesi sitäkin, mikä näyttää mahdottomalta! Miksi vaikenet? Muistatko sen päivän, jona vaadit Maliniani karkoitettavaksi maanpakoon? Tahdotko uudistaa pyyntösi? Tahdotko karkoittaa tyttäreni isänsä kodista? — Tyttäreni, tiedätkö, että saat kiittää eloonjäämisestä tätä jaloa nuorukaista? Onko sinun vaikea maksaa sitä velkaa suostumalla? Suprija Armeliaisuuden nimessä, kuninkaani, älkää virkkako siitä enempää! On olemassa paljon palvojia, jotka ovat elinkautisen antaumuksen avulla saavuttaneet kaipauksensa korkeimman täyttymyksen. Jos voisin kuulua heidän joukkoonsa, olisin onnellinen. Mutta ottaisinko sen vastaan kuninkaan kädestä, petoksen palkkana? Valtiattareni, sinulla on todellisen suuruutesi sisäinen rikkaus ja rauha; sinä et tunne köyhyyden ahdistaman sielun salaisia kaipioita. Minä en uskalla pyytää sinulta hiukkaakaan enempää kuin murusen sitä rakkautta, jota tunnet kaikkia tämän maailman luotuja kohtaan. Malini Minkä rangaistuksen olet määrännyt vangitulle, isä? Kuningas Hänen tulee kuolla. Malini Polvilleni laskeutuen minä pyydän sinua armahtamaan häntä. Kuningas Mutta hänhän on kapinoitsija, lapseni. Suprija Tuomitsetko hänet, kuningas? Hänkin tuomitsi sinut ja tuli sinua rankaisemaan eikä sinun valtakuntaasi sinulta riistämään. Malini Salli hänen jäädä eloon, isä! Ainoastaan siinä tapauksessa sinulla on oikeus antaa ystävyytesi hänelle, joka on sinut pelastanut suuresta vaarasta. Kuningas Mitä sanot, Suprija? Tuleeko minun antaa ystävä ystävälle takaisin? Suprija Sellainen armo olisi todella kuninkaallinen. Kuningas Se tulee tapahtumaan aikanansa, ja sinä olet löytävä jälleen ystäväsi. Mutta kuninkaan jalomielisyys ei saa pysähtyä siihen. Minun täytyy antaa sinulle jotakin sellaista, jota et ole voinut toivoakaan — mutta ei pelkkänä palkintona. Sinä olet voittanut sydämeni, ja minun sydämeni on valmis tarjoamaan sinulle parhaan aarteensa. — Minkätähden arasteletkaan häntä nyt, lapseni? Sinun aamunkoitostasi puuttui toistaiseksi rusotus — sen valo oli valkea ja häikäisevä. Mutta nyt on sen yli levinnyt hellyyden kyynelharso, joka tekee sen lempeämmäksi kuolevaisille silmille. (Suprijalle.) Nouse ja tule syliini! Sydämeni on onnesta pakahtua. Lähde nyt hetkiseksi luotamme! Minä haluan olla kahden kesken Malinini kanssa. (Suprija menee.) Minä tunnen löytäneeni toisen kerran tyttäreni — en taivaan kirkasta tähteä, vaan maan kukoistavan kukkasen. Hän on minun tyttäreni, minun sydämeni aarre. Palvelija tulee. Palvelija Vangittu Kemankar on ovella. Kuningas Tuo hänet tänne! Tuossa hän tulee. Hänen katseensa on jäykkä, kopea pää korkealla, otsassa varjo kuin liikkumaton ukonpilvi, jossa piilee uhkaava rajusää. Malini Rautakahle häpee itseään sitoessaan noita jäseniä. Ken solvaa suuruutta, solvaa itseänsä. Hän on kuin jumala, joka uhmaa kahleitansa. Kemankar tulee kahleissaan. Kuningas Mitä rangaistusta minulta odotat? Kemankar Kuolemaa. Kuningas Mutta jos armahdan sinua? Kemankar Silloin saan aikaa päättääkseni aloittamani työn. Kuningas Sinä et tunnu rakastavan elämääsi. Sano minulle viimeinen toivomuksesi, jos sinulla sellainen on. Kemankar Tahtoisin nähdä ystäväni Suprijan, ennenkuin kuolen. Kuningas (palvelijalle) Pyydä Suprijaa tulemaan! Malini Noissa kasvoissa on voima, joka minua peloittaa. Älä anna Suprijan tulla, isä! Kuningas Sinä pelkäät suotta, lapseni. Suprija tulee ja astuu Kemankaria kohti käsivarret ojennettuina. Kemankar Ei, ei vielä. Ensin se, mitä meillä on toisillemme sanottavaa, ja sitten rakas tervehdys. — Tule lähemmäksi! Sinä tiedät, että olen köyhä sanoista — ja aikani on lyhyt. Minun koettelemukseni on ohi, mutta ei sinun. Sano minulle, miksi olet tämän tehnyt. Suprija Sinä et ymmärrä minua, ystäväni. Minun täytyi pysyä uskossani rakkautenikin uhalla. Kemankar Minä ymmärrän, Suprija. Minä olen nähnyt tuon tytön kasvot, joita hehkuttaa sisäinen valo ja jotka ovat kuin näkyväiseksi muuttunut ääni. Sinä uhrasit noiden silmien tulelle luottamuksen esi-isiesi uskoon ja maasi menestykseen ja rakensit uuden uskon petoksen pohjalle. Suprija Sinä olet oikeassa, ystäväni. Minun uskoni on ilmestynyt minulle täydellisyydessään tuon naisen hahmossa. Teidän pyhät kirjanne eivät sanoneet minulle mitään. Noiden silmien valo on auttanut minua lukemaan luomiston vanhaa kirjaa, ja minä olen oppinut, että todellinen usko on siinä, missä on ihminen ja missä on rakkaus. Se uhoo äidistä hänen antaumuksessaan ja palaa häneen takaisin lapsesta. Se astuu alas antajan lahjassa ja herää eloon vastaanottajan sydämessä. Minä vannouduin tunnustamaan tätä uskoa, joka ilmaisee ihmisessä piilevän äärettömän, kun katseeni kohtasi nuo kasvot, jotka ovat täynnä valoa ja rakkautta ja salatun viisauden rauhaa. Kemankar Minäkin suuntasin katseeni kerran noihin kasvoihin ja uneksin tuokion ajan, että uskonto oli vihdoin tullut naisen hahmossa opastamaan ihmisten sydämiä taivaaseen. Hetkisen tuntui laulu ja soitto paisuttavan poveani, ja kaikki elämäni toiveet puhkesivat täyteen kukoistukseen. Mutta enkö repinyt rikki tuota harhakuvitelman verkkoa ja vaeltanut vieraisiin maihin? Enkö kestänyt kärsivällisesti arvottomien käsien aiheuttamaa nöyryytystä ja tuskaa, joka koitui siitä, että täytyi erota sinusta, lapsuuteni ystävästä? Entä mitä olet sinä tehnyt tällävälin? Sinä olet istunut kuninkaan varjoisassa puutarhassa suloisen joutilaana kehräten valhetta, jonka oli määrä puolustaa sokaistumistasi antamalla sille uskonnon nimen. Suprija Ystäväni, eikö maailma ole kyllin laaja voidakseen sisältää ihmisiä, joiden luonnon laatu on ylen erilainen? Taistelevatko nuo taivaan lukemattomat tähdet tavoitellen yhden herruutta? Eivätkö erilaiset uskon muodot voi rauhallisesti säteillä erilaista valoansa niihin erilaisiin sielujen maailmoihin, joissa niitä kaivataan? Kemankar Sanoja, pelkkiä sanoja! Ääretön maailma ei ole kyllin suuri suvaitakseen valheen ja totuuden elävän rinnan kaikessa sovussa. Niin tuhoisasti kaikkea rakastava ei rakkaus ole, että ihmisten ravinto, vilja, voisi väistyä ohdakkeiden ja rikkaruohojen tieltä. Niin tunnottoman avara ei ole suvaitsevaisuus, että se sallisi kaivaa ystävyyden varmaa pohjaa luottamuksen pettämisellä. Että toisen tulisi kuolla varkaan tavoin, koska on puolustanut uskoansa, ja toisen, joka on uskonsa pettänyt, elää kunniassa ja rikkaudessa — ei, ei, maailma ei ole niin kivikova, että se tuskaa tuntematta kantaisi sellaista ristiriitaa povessaan. Suprija (Malinille) Minä otan kaikki nämä solvaukset ja loukkaukset vastaan sinun nimessäsi, valtiattareni. Sinä, Kemankar, maksat hengelläsi uskosi — mutta minä uhraan enemmän. Minä annan sinuun kohdistuvan rakkauteni, joka on minulle elämääni kalliimpi. Kemankar Riittää jo tämä jaarittelu! Jokainen totuus on tutkittava kuoleman tuomioistuimen edessä. Ystäväni, muistatko vielä kouluaikamme, jolloin meillä oli tapana kiistellä koko yö, mennä aamusella opettajamme luo ja saada tuokiossa selville, kumpi oli oikeassa. Koittakoon nytkin sellainen aamu! Lähtekäämme päättymyksen maahan ja astukaamme kaikkine kysymyksinemme kuoleman eteen, missä epäilyksen häilyvät sumut haihtuvat henkäyksestä, ikuisen totuuden vuorenhuiput kohoavat näkyviimme, ja me kaksi hupsua silmäilemme toisiamme nauraen. — Rakas ystäväni, tuo se, mitä pidät parhaana ja kuolemattomana itseytenäsi, kuoleman tuomioistuimen eteen! Suprija Tapahtukoon niinkuin tahdot, ystäväni! Kemankar Tule siis, jotta saan sinua syleillä! Sinä olit vaeltanut kauas kumppanisi luota, äärettömään kaukaisuuteen — nyt, rakas ystäväni, tule minua iäti lähelle ja ota minulta, joka rakastan sinua, kuoleman lahja! (Iskee Suprijaa kahleillaan. Suprija kaatuu.) Kemankar (syleillen Suprijan hengetöntä ruumista) Kutsu nyt pyövelisi! Kuningas (nousten seisomaan) Missä on miekkani? Malini Isä, anna anteeksi Kemankarille! KUNINGAS JA KUNINGATAR Ensimmäinen näytös Palatsin puutarha. Kuningas Vikram ja kuningatar Sumitra. Vikram Minkätähden olet viivytellyt kauan, ennenkuin tulit luokseni, rakkaani? Sumitra Etkö tiedä, kuninkaani, että olen yksin sinun, olinpa missä hyvänsä? Sinun talosi ja sitä koskeva huolenpito vaativat minua pysyttelemään poissa, mutta ei suinkaan sinua unohtamaan. Vikram Jätä talo ja huolenpidot! Sydämeni ei tule toimeen ilman sinua, ja minä olen mustasukkainen sen vaatielmille. Sumitra Ei, kuningas, minulla on sijani sydämessäsi rakastettunasi ja maailmassasi kuningattarenasi. Vikram Ah, rakkaani, mihin ovatkaan kadonneet ne häiriytymättömän ilon päivät, jolloin ensimmäisen kerran kohtasimme toisemme rakkaudessa, jolloin maailmamme ei ollut vielä hereillä — yhtymisemme varhainen aamurusko vain tulvahti vaieten sydämiimme? Sinun silmäluomissasi asui suloinen arkuus, niinkuin kastepisara kukkalehdellä, ja hymy väräjöi huulillasi kuin illan tuulessa värjyvä lamppu. Minä muistan, kuinka kiihkeästi minua syleilit, kun aamu koitti ja meidän oli erottava, ja muistan, kuinka haluttomin, polttavan kaipauksen hidastamin askelin sinä luotani poistuit. Missä olikaan silloin talo ja sen askaret ja maailma? Sumitra Mutta mehän olimme silloin melkein lapsia vielä, ja nyt me olemme kuningas ja kuningatar. Vikram Kuningas ja kuningatar? Ne ovat pelkkiä nimiä. Me olemme enemmän: me olemme rakastavaisia. Sumitra Sinä olet kuninkaani, puolisoni, ja minä olen tyytyväinen saadessani seurata askeliasi. Älä saata minua häpeään asettamalla minut kuninkaanarvoasi korkeammalle! Vikram Etkö siis kaipaa rakkauttani? Sumitra Rakasta minua totuudessa, mutta älä tee rakkauttasi ylenpalttiseksi; totuuden etuoikeutena on, että se saa olla yksinkertainen. Vikram Minä en ymmärrä naisen sydäntä. Sumitra Jos sinä, kuningas, tuhlaat huolettomasti kaikki minua varten, niin minä jään vaille. Vikram On jo lausuttu riittävän paljon joutavia sanoja, kuningatar. Lintujen pesissä vallitsee rakkauden hiljaisuus. Painukoon huuli vasten huulta, jottei mikään häiritsevä sana pääse kuuluville! Eräs palvelija tulee. Palvelija Ministeri pyytää päästä puheille keskustellakseen eräästä tärkeästä valtiollisesta asiasta. Vikram Ei, ei nyt. Palvelija poistuu. Sumitra Käske hänen tulla, kuningas! Vikram Valtio ja sen asiat voivat odottaa. Suloisen joutilaisuuden tuokioita sattuu harvoin. Ne ovat herkkiä ja kuihtuvia kuin kukkaset. Velvollisuuksista lepääminen on osa velvollisuuttani. Sumitra Minä pyydän sinua, kuningas, pidä huolta toimestasi! Vikram Sanotko sen jälleen, sinä säälimätön nainen. Luuletko minun aina tottelevan itseäsi voittaakseni vastahakoisesti suotua suosiotasi pisaran pisaralta? Minä lähden ja jätän sinut. Menee. Bramaani Devadatta, kuninkaan ystävä, tulee. Sumitra Sano minulle, mikä melu kuuluu portin ulkopuolelta! Devadatta Mikä melu? Käske minua, niin minä karkoitan sotilaittesi avulla tuon repaleisen ja nälkäisen melun. Sumitra Älä minua ivaile! Sano, mitä on tapahtunut. Devadatta Ei mitään. Kysymyksessä on vain nälkä — aivan tavallinen köyhien ihmisten nälkä. Roskaväen nälkiintynyt lauma huutaa ja meluaa saaden kuninkaallisen puutarhanne uneliaat käköset säpsähtelemään. Sumitra Sano minulle, isä, kuka on nälissään! Devadatta Se on heidän kova kohtalonsa. Kuninkaan köyhät alamaiset ovat jo kauan yrittäneet elää päivän puolella aterialla, mutta eivät ole vielä oppineet tulemaan toimeen ihan ilman ravintoa. Se on hämmästyttävää. Sumitra Mutta maassammehan hymyilee kypsä vilja. Minkätähden pitäisikään kuninkaan alamaisten kuolla nälkään? Devadatta Vilja kuuluu sille, jolle maa kuuluu — se ei ole köyhiä varten. Köyhät ovat kuin kuokkavieraita, koiria kuninkaan juhlassa: ryömivät nurkkaan saadakseen muruja tai potkuja. Sumitra Merkitseekö tuo, ettei tässä maassa ole kuningasta? Devadatta Ei; se merkitsee, että täällä on sata kuningasta. Sumitra Eivätkö kuninkaan virkamiehet ole valppaat? Devadatta Kukapa voisi soimata teidän virkamiehiänne? He ovat tulleet ihan rahattomina vieraasta maasta. Tuleeko heidän toimia kuninkaan alamaisten hyväksi tyhjin käsin? Sumitra Vieraasta maasta? Ovatko he minun sukulaisiani? Devadatta Ovat, kuningatar. Sumitra Kuinka on Džaisenin laita? Devadatta Hän hallitsee Singarhin maakuntaa niin tunnontarkasti, että ihmisiltä on viety kaikki joutava romu, nimittäin ravinto ja vaatteet, joten heille ei ole jäänyt kuin luu ja nahka. Sumitra Entä Šila? Devadatla Hän pitää silmällä kauppaa. Hän pelastaa kauppiaat liiallisista voitoista sälyttämällä sen kuorman omille leveille hartioillensa. Sumitra Entä Adžit? Devadatta Hän asustaa Vidžaikotessa. Hän hymyilee lempeätä hymyänsä, silittelee hyväillen maan selkävilloja ja kerää huolellisesti kaikki, mitä jää hänen pivoonsa. Sumitra Mikä häpeä! Minun täytyy poistaa tuo isänmaani kuona ja pelastaa kansani. Lähde nyt; kuningas tulee. (Kuningas saapuu.) Minä olen maani äiti. Minä en voi sietää heidän huutoansa. Pelasta heidät, kuningas! Vikram Mitä tahdot minun tekevän? Sumitra Aja pois valtakunnastasi ne, jotka maatasi sortavat! Vikram Tiedätkö, keitä he ovat? Sumitra Tiedän. Vikram He ovat omia sukulaisiasi. Sumitra He eivät ole sukulaisiani hitustakaan enemmän kuin kansani. He ovat rosvoja, jotka etsivät uhrejansa sinun kuninkaallisen valtasi suojaamina. Vikram He ovat Džaisen, Šila ja Adžit. Sumitra Minun maani täytyy vapautua heistä. Vikram He eivät väisty taistelematta. Sumitra Käy siis taistelemaan heitä vastaan, kuningas! Vikram Taistelemaan? Kunhan ensin voitan sinut, ehdin hyvinkin ajatella vihollisiani. Sumitra Salli minun toimia kuningattarenasi. Minä tahdon itse pelastaa alamaiseni. Poistuu. Vikram Tuolla tavalla sinä saat minut suunniltani. Sinä istut yksin suuruutesi huipulla, josta minä en sinua tavoita. Sinä palvelet omaa jumalaasi, ja minä etsin sinua suotta. Devadatta tulee. Devadatta Missä on kuningatar, majesteetti? Minkätähden olet yksin? Vikram Tämä kaikki on sinun juontasi, bramaani. Tuletko tänne juttelemaan kuningattarelle valtiollisista asioista? Devadatta Valtio huutelee uutisiansa julki niin kuuluvasti, että ne varmaan ehtivät kuningattaren korviin. Asiat ovat kehittyneet niin pitkälle, ettei enää vähääkään välitetä sinun rauhasi häiriytymisestä. Älä pelkää minua, kuningas! Minä olen tullut pyytämään kuningattarelta ainoastaan sitä, mikä minulle bramaanina kuuluu. Vaimoni näet on huonolla tuulella, hänen ruokasäiliönsä on tyhjä, ja meillä on koko joukko nälkäisiä suita. Poistuu. Vikram Minä toivon kansalleni kaikkea hyvää. Minkätähden pitäisikään olla olemassa kärsimyksiä ja vääryyttä? Minkätähden pitäisikään mahtavan suunnata ahnas katseensa köyhän miehen surkeaan vähäiseen hyvinvointiin. (Ministeri tulee.) Karkoita heti kaikki vieraat rosvot valtakunnastani! En tahdo enää päivääkään kuunnella sorrettujen valitushuutoja. Ministeri Kuningas, sitä pahaa, joka on hitaasti kasvanut pitkän ajan kuluessa, sinä et voi kitkeä pois yhden ainoan päivän aikana. Vikram Iske sen juureen voimallisesti ja kaada se kirveelläsi päivässä — niinkuin puu, joka on kasvanut sata vuotta! Ministeri Mutta meiltä puuttuu aseita ja sotaväkeä. Vikram Missä on sotapäällikköni? Ministeri Hänkin on muukalainen. Vikram Kutsu siis tänne nälkäinen kansa! Avaa aarrekammioni; sulje heidän suunsa jakamalla heille ruokaa, toimita heidät pois lahjoittamalla heille rahaa! Ja jos he haluavat saada valtakuntani, niin saakoot sen kaikessa rauhassa ja pitäkööt hyvänänsä! Poistuu. Sumitra ja Devadatta tulevat. Ministeri Minä tervehdin sinua nöyrästi, kuningatar. Kuningatar Me emme voi sallia tämän kurjuuden esteettömästi leviävän maassamme. Ministeri Mitä käsket, kuningatar? Kuningatar Kutsu heti minun nimessäni kaikki korkeat virkamiehet, jotka ovat vierasmaalaisia! Ministeri Olen sen jo tehnyt. Olen rohjennut kutsua heidät pääkaupunkiin kuninkaan nimessä, hänen valtuutustansa pyytämättä, koska pelkäsin hänen kieltoansa. Kuningatar Milloin olet sananviejät lähettänyt? Ministeri Siitä on pian kuukausi. Minä odotan heidän vastaustansa joka hetki tulevaksi. Mutta pelkään, etteivät he tottele. Kuningatar Eivät tottele kuninkaan kehoitusta? Devadatta Kuningas on muuttunut heille pelkäksi kiertäväksi huhuksi, jonka voivat uskoa tai olla uskomatta, miten mieli tekee. Kuningatar Pidä sotilaasi valmiina, ministeri, tuota väkeä varten! He joutuvat sukulaisina vastaamaan minulle. Ministeri poistuu. Devadatta He eivät tule, kuningatar. Kuningatar Siinä tapauksessa kuningas käy sotimaan heitä vastaan. Devadatta Kuningas ei sodi. Kuningatar Niinpä sodin minä. Devadatta Sinäkö, kuningatar? Kuningatar Minä lähden veljeni Kumarsenin, Kašmirin kuninkaan luo ja käyn hänen auttamanaan sotimaan noita kapinoitsijoita vastaan, jotka ovat Kašmirin häpeä. Isä, auta minua pääsemään pois tästä valtakunnasta ja tee velvollisuutesi, jos asiat kehittyvät pahimmilleen! Devadatta Minä tervehdin sinua, kansan äitiä! Poistuu. Vikram tulee. Vikram Minkätähden lähdet pois, kuningatar? Minä olen ilmaissut ahnaan haluni alastomassa köyhyydessään. Lähdetkö senvuoksi pois minua pilkaten? Sumitra Minä häpeän pitää yksin omanani sydäntäsi, joka kuuluu kaikille ihmisille. Vikram Onko siis varsin varmaa, että sinä, kuningatar, seisot pyörryttävässä korkeudessasi, ja minä ryömin maan tomussa? Ei! Minä tunnen voimani. Minun luonnossani on kukistumaton mahti, jonka olen muuntanut sinuun kohdistuvaksi rakkaudeksi. Sumitra Vihaa minua, kuningas, vihaa minua! Unohda minut! Minä kestän sen urhoollisesti — mutta älä salli miehuutesi joutua haaksirikkoon naisen viehätysten vuoksi! Vikram Niin paljon rakkautta ja vastauksena tuollainen välinpitämättömyys! Sinun kylmäkiskoisuutesi viiltää rintaani kuin säälimätön veitsi paljastaen lämpimän, vertavuotavan rakkauteni — ja nyt sinä sinkoat sen maan tomuun! Sumitra Minä heittäydyn jalkojesi eteen, rakkaani. Etkö ole antanut kuningattarellesi anteeksi, kerran toisensa jälkeen, kun hän on menetellyt väärin? Miksi siis tämä viha, kun minä olen viaton? Kuningas Nouse, rakkaani! Tule povelleni! Erota elämäni hetkiseksi kaikesta muusta kiertämällä käsivartesi ympärilleni ja pyöristä se maailmaksi, joka kuuluu kokonaan sinulle! Ääni ulkoa Kuningatar! Sumitra Siellä on Devadatta! Devadatta tulee. Devadatta He ovat uhmanneet kuninkaan käskyä — maakuntien vierassukuiset maaherrat — ja varustautuvat kapinaan. Sumitra Kuuletko, kuningas? Vikram Palatsin puutarha ei ole mikään neuvotteluhuone, bramaani. Devadatta Herra, me näemme kuninkaan vain harvoin neuvotteluhuoneessa, koska se ei ole palatsin puutarha. Kuningatar Ne kehnot koirat, jotka ovat lihoneet kuninkaan pöydältä pudonneista muruista, uskaltavat haukkua herraansa! Kuningas, onko nyt soveliasta pohtia asioita neuvotteluhuoneessa? Eikö tie ole suora edessäsi! Lähde sotaväkinesi tuhoamaan noita kunnottomia! Vikram Mutta onhan sotapäällikkömmekin muukalainen. Kuningatar Lähde siis itse! Vikram Olenko minä sinun onnettomuutesi, kuningatar — paha unennäkö, oas lihassasi? Ei, minä en väisty täältä askeltakaan. Minä tarjoan heille rauhaa. Kuka onkaan tämän onnettomuuden aiheuttanut? Bramaani ja nainen ovat yksissä neuvoin houkutelleet nukkuvan käärmeen luolastaan. Ne, jotka ovat liian heikot suojelemaan itseänsä, syöksevät ajattelemattomina toisia onnettomuuteen. Kuningatar Voi tätä onnetonta maata ja sitä onnetonta naista, joka on tämän maan kuningatar! Vikram Minne menet? Kuningatar Minä lähden pois luotasi. Vikram Pois luotani? Kuningatar Niin. Minä lähden taistelemaan kapinoitsijoita vastaan. Vikram Sinä ivailet minua, nainen. Kuningatar Minä sanon sinulle jäähyväiset. Kuningas Sinä et saa minua jättää. Kuningatar Minä en saa jäädä luoksesi, kun sinut herpaisen. Kuningas Mene, sinä ylpeä nainen! Minä en pyydä sinua kääntymään, — mutta älä sinä ano minulta mitään apua! Kuningatar menee. Devadatta Sallitko hänen lähtevän yksin, kuningas? Kuningas Hän ei mene. Minä en usko hänen sanojansa. Devadatta Minä uskon hänen olevan vakavissaan. Kuningas Naisen viekkautta. Hän uhkailee, koska tahtoo kannustaa minua toimintaan. Mutta minä halveksin hänen menettelyänsä. Hän ei saa ajatella voivansa leikitellä minun rakkaudellani. Hänen täytyy sitä katua. Ah, ystäväni, pitääkö minun vihdoinkin oppia tietämään, ettei rakkaus ole kuningasta varten — ja oppia se tuolta naiselta, jota rakastan kuin kohtaloani? Sinä, Devadatta, olet kasvanut kerallani lapsuudesta saakka — etkö voi hetkiseksi unohtaa, että olen kuningas, ja tuntea, että minussa on ihmisen sydän, joka kokee tuskaa! Devadatta Minun sydämeni kuuluu sinulle, ystäväni; se on valmis ottamaan vastaan rakkautesi, mutta myös vihasi. Kuningas Mutta minkätähden olet houkutellut käärmeen pesääni? Devadatta Sinun talosi oli tulessa, — minä vain toin siitä tiedon ja herätin sinut. Olenko sen vuoksi moitittava? Kuningas Mitä hyödyttääkään herättäminen? Jos kaikki on pelkkää unta, niin salli minun valita itselleni oma unennäkö, jos voin, ja sitten kuolla. Kukapa muisteleekaan viidenkymmenen vuoden kuluttua tämän hetken iloja ja suruja? Mene, Devadatta, jätä minut tuskan kuninkaalliseen yksinäisyyteen! Eräs vierassyntyinen hovilainen tulee. Hovilainen Me pyydämme oikeutta sinulta, kuningas, — me, jotka olemme tulleet tähän maahan kuningattaren keralla. Kuningas Mitä oikeutta? Hovilainen Olemme saaneet kuulla, että sinulle on esitetty meihin kohdistuvia vääriä syytöksiä ainoastaan siitä syystä, että olemme vierasmaalaisia. Kuningas Kukapa tietää, eivätkö syytökset ole oikeat? Mutta ettekö voi olla vaiti niin kauan kuin minä teihin luotan? Olenko minä milloinkaan loukannut teitä vähimmälläkään epäilyksellä — epäilyksellä, joka kasvaa matojen lailla pelkurien mätänevissä sydämissä? Minä en pelkää kavallusta. Minä voin tallata sen jalkoihini. Minä pelkään vain sitä, että sydämessäni voisi viihtyä alhainen mielenlaatu. — Sinä saat nyt poistua. Hovilainen menee. Ministeri ja Devadatta tulevat. Ministeri Kuningatar on lähtenyt palatsista ratsain, majesteetti. Kuningas Mitä sanotkaan? Poistunut minun palatsistani? Ministeri Niin, kuningas. Kuningas Minkätähden et häntä pidättänyt? Ministeri Hän poistui salaa. Kuningas Kuka toi sinulle tiedon asiasta? Ministeri Pappi. Hän näki kuningattaren ratsastavan palatsin temppelin ohi. Kuningas Lähetä hakemaan hänet! Ministeri Mutta eihän kuningatar voi olla vielä kaukana, kuningas. Hän on vast'ikään lähtenyt. Sinä voit vielä noutaa hänet takaisin. Kuningas Hänen takaisin noutaminen ei ole tässä tärkeintä. Pääasia on, että hän on minut jättänyt. — Jättänyt minut! Kaikki kuninkaan sotamiehet ja linnoitukset ja vankilat ja rautakahleet eivät kyenneet pidättämään tuota pientä naissydäntä. Ministeri Voi onnettomuutta, kuningas! Pahat puheet tulvahtavat joka taholta niinkuin tulva padon puhjettua. Kuningas Pahat puheet! Jäykistykööt pahaa puhuvien kielet omaan myrkkyynsä! Devadatta Auringonpimennyksen aikana ihmiset uskaltavat keskipäivällä katsella aurinkoa noetun lasin läpi. Suuri kuningatar, sinun nimesi joutuu solvattavaksi, kulkemaan suusta suuhun, mutta sinun olemuksesi valo on aina paistava kirkkaana kaiken solvauksen yläpuolella. Kuningas Tuokaa pappi luokseni! (Ministeri menee.) Minä voin vielä lähteä häntä etsimään ja voin tuoda hänet takaisin. Mutta onko se oleva minun ikuinen tehtäväni? Onko hän aina minua välttelevä, ja tuleeko minun aina ajaa takaa hänen pakenevaa sydäntänsä? Pakene vain, nainen, yötä päivää, kodittomana, lemmettömänä, vailla lepoa ja rauhaa! (Pappi tulee.) Mene, mene, minä olen kuullut kylliksi, en tahdo tietää mitään enempää. (Pappi aikoo poistua.) Tule takaisin! — Sano minulle: tuliko hän temppeliin kyynelsilmin rukoilemaan? Pappi Ei, majesteetti. Hän vain pidätti hetkiseksi ratsunsa, käänsi kasvonsa temppeliin päin ja kumarsi syvään. Sitten hän lähti ratsastamaan kiivaasti kuin salama. En tiedä sanoa, oliko hänen silmissään kyyneliä, Temppelin valo oli himmeä. Kuningas Kyyneliä hänen silmissään? Sinä et varmaan voi kuvitellakaan niin mahdotonta asiaa! Riittää. Saat mennä. (Pappi poistuu.) Jumalani, sinä tiedät, että kaikki hänelle tekemäni vääryys oli siinä, että häntä rakastin. Minä olin valmis uhraamaan valtakuntani ja autuuteni hänen rakkautensa tähden. Mutta sittenkin on hän minut pettänyt eikä kukaan muu. Ministeri Majesteetti, minä olen lähettänyt ratsumiehiä ajamaan häntä takaa. Kuningas Kutsu heidät takaisin! Unelmani on paennut pois. Mistäpä sinun ratsumiehesi sen löytäisivät? Järjestä sotajoukkoni lähtökuntoon! Minä lähden itse taistelemaan ja kukistamaan kapinan. Ministeri Kuten käsket. Poistuu. Vikram Minkätähden istut siinä vaieten ja alakuloisena, Devadatta? Varas on paennut vieden saaliin mukanaan, ja minä otan nyt vapauteni takaisin. Tämä on minulle iloinen tuokio. Ah, ystäväni, petollinen ystäväni, petolliset ovat minun sanani. Sydäntäni kaivelee ankara tuska. Devadatta Sinulla ei tule olemaan aikaa kärsimykselle eikä rakkaudelle — sinun elämäsi tulee tästä lähtien olemaan päämääräänsä pyrkivä virta, joka kuljettaa kuninkaallisen sydämesi sen suureen voittoon. Vikram Mutta sydämeni ei ole vielä täysin vapaa. Minä uskon yhä, että hän palaa luokseni huomatessaan, ettei maailma ole hänen rakastajansa ja että miehen sydän on naisen ainoa maailma. Sitä kaivatessaan hän tulee näkemään, mitä on hylkinyt, ja on tuleva minun aikani, jolloin hänen ylpeytensä on hälvennyt ja hän tulee takaisin alkaen kiihkeästi tavoitella minun rakkauttani. Palvelija tulee. Palvelija Kirje kuningattarelta. Antaa kirjeen ja poistuu. Kuningas Hän varmaankin jo taipuu. (Lukee kirjeen.) Eikö muuta? Vain pari riviä, joissa hän ilmoittaa lähtevänsä Kašmiriin veljensä luo pyytääkseen häntä auttamaan kapinan kukistamista minun valtakunnassani. Tämä on solvaus! Minulleko apua Kašmirista! Devadatta Koeta ennättää ennen häntä, yhtään aikaa tuhlaamatta — ja olkoon se sinun kostosi! Kuningas Minun kostoni? Sinä saat oppia sen tuntemaan. Toinen näytös Teltta Kašmirissa. Vikram ja sotapäällikkö. Sotapäällikkö Anteeksi, kuningas, että uskallan sinua neuvoa pitäen silmällä valtakuntasi menestystä! Vikram Sano sanottavasi! Sotapäällikkö Omassa maassamme riehunut kapina on kukistettu. Kapinallisetkin taistelevat sinun puolellasi. Minkätähden tuhlaisimmekaan voimiamme ja aikaamme Kašmirissa, kun sinun läsnäolosi omassa pääkaupungissamme on ylen välttämätön? Vikram Taistelu ei ole täällä vielä päättynyt. Sotapäällikkö Mutta onhan Kumarsen, kuningattaren veli, saanut jo rangaistuksen sisarensa uhkamielisyydestä. Hänen sotajoukkonsa on tuhottu, ja hän itse piileksii säilyttääkseen henkensä. Hänen setänsä Tšandrasen haluaa liiankin kiihkeästi päästä avoimelle valtaistuimelle. Tee hänestä kuningas ja anna rauha tälle onnettomalle maalle! Vikram Minä en viivy täällä rangaistakseni, vaan taistellakseni. Taistelu on minulle samaa kuin kuva maalaajalle. Minun täytyy vetää rohkeita viivoja, sivellä heleitä värejä ja täydentää teostani päivä päivältä. Mieleni uppoutuu siihen yhä syvemmälle sen puhjetessa muotojensa kukoistukseen, ja minä eroan siitä huoaten saatuani sen vihdoin valmiiksi. Hävitys on vain se aines, josta se muovautuu. Se on luovaa työtä. Se on kaunis kuin palaspuun punaiset kukkavihkot, jotka puhkeava ilmi kuin humaltunut hurmio, mutta joiden jokainen kukka on moitteettoman täydellinen herkässä kauneudessaan. Sotapäällikkö Mutta eihän tämä voi jatkua määrättömästi, kuningas. Sinulla on muitakin velvollisuuksia. Ministeri lähettää sanantuojan toisensa jälkeen hartaasti pyytäen, että auttaisin sinua huomaamaan, kuinka tämä sota tuhoaa maatasi. Vikram Minä en näe mitään muuta kuin sen, mikä kasvaa mestarillisten käsieni tiestä. Kuinka ihanat ovatkaan säiläin sävelet! Kuinka kiinteänä tuntuukaan rinnassa suurten taistelujen kosketus, kuin rakkaiden käsivarsien kiihkeä syleily! Mene, sotapäällikköni, sinulla on muuta tekemistä, sinun neuvosi hohtelevat kirkkaimmin miekkojesi kärjistä. (Sotapäällikkö menee.) Tämä on vapahdusta. Kahleet ovat katkenneet itsestään, ja vanki on vapaa. Kosto on voimakkaampaa kuin lemmen laimea viini. Kosto on vapautta — vapautumista hellyyden ellottavista hyväilyistä. Sotapäällikkö tulee. Sotapäällikkö Minä näen vaunut, jotka lähestyvät telttaamme. Ne tuovat kenties rauhanlähetystön. Sitä ei saattele aseistettu seurue. Kuningas Rauhan täytyy seurata sotaa. Se aika ei ole vielä tullut. Sotapäällikkö Kuunnelkaamme ensin, mitä sanansaattajalla on kerrottavana, ja sitten — Kuningas Ja sitten jatkamme sotaa. Eräs sotilas tulee. Sotilas Kuningatar on tullut ja pyytää päästä puheille. Vikram Mitä sanot? Sotilas Kuningatar on tullut. Vikram Mikä kuningatar? Sotilas Meidän kuningattaremme Sumitra. Vikram Mene sinä, sotapäällikkö katsomaan, kuka on tullut! Sotapäällikkö ja sotilas menevät. Sotapäällikkö Niin on laita, kuningas; meidän oma kuningattaremme haluaa sinua puhutella. Sydämeni on murtua, kun en voi sallia hänen astuvan vapaasti luoksesi. Kuningas Tässä ei ole oikea paikka eikä aika naisen vastaanottamiseen. Sotapäällikkö Mutta ajattelehan, valtiaani! Kuningas Hän tulee nyt kolmannen kerran minun saavuttuani Kašmiriin sotimaan ja yrittää turhaan houkutella minua lähtemään pois. Mutta tämä ei olekaan unennäköä, vaan todellista taistelua. Tahtoisinko yht'äkkiä herätä ja havaita, että kaikki on ennallaan: palatsin puutarha, kukkaset, kuningatar ja pitkät päivät, joihin sisältyi paljon huokailuja ja vähän lemmensuosiota! En, tuhat kertaa en! Hän on tullut ottamaan minua vangiksensa ja viemään minua voittosaaliina taistelutanterelta palatsinsa saliin. Yhtä hyvin hän voi yrittää vangita ukkosilmaa. Sotapäällikkö tulee. Kuningas Ei, ei! Käske vartijoitani pitämään tarkkaa vahtia telttani ovella, ei vihollisen, vaan naisten vuoksi. Sotapäällikkö poistuu. Šankar tulee. Šankar Minä olen Šankar, kuningas Kumarsenin palvelija. Sinä pidät minua vangittuna leirissäsi. Kuningas Niin, minä tunnen sinut. Šankar Kuningattaresi odottaa telttasi edustalla. Kuningas Hän saa odottaa minua kauempana. Šankar Minä punastun sanoessani, että hän on tullut nöyrästi anelemaan sinulta anteeksi tai, jos se on mahdotonta, ottamaan vastaan määräämäsi rangaistuksen. Hän näet myöntää olleensa yksin moitittava ja pyytää sinua kaiken pyhän nimessä säästämään veljensä maata ja veljeänsä. Kuningas Sinun tulee muistaa, vanhus, että nyt käydään sotaa ja että tämä sota on suunnattu hänen veljeänsä eikä häntä itseänsä vastaan. Minulla ei ole aikaa keskustella naisen kanssa asian oikeudesta ja vääryydestä. Mutta sinun, joka olet mies, pitäisi tietää, että kun sota kerran on aloitettu, oikein tai väärin, niin miehen ylpeys vaatii sen loppuun suorittamista. Šankar Mutta etkö huomaa, kuningas, että käyt sotaa naista vastaan, joka on oma puolisosi? Meidän kuninkaamme on vain veljenä häneen liittynyt. Minä kysyn sinulta, onko kuninkaan tai miehen arvoista paisuttaa kotoinen kahakka sodaksi ja siirtää se maasta toiseen? Kuningas Minä varoitan sinua, vanhus; sinun kielesi käy vaaralliseksi. Sinä voit sanoa kuningattarelle minun nimessäni, että jos hänen veljensä Kumarsen tunnustaa itsensä voitetuksi ja antautuu meille, niin armahdusasia otetaan pohdittavaksi. Šankar Se on mahdotonta; yhtä hyvin voisi odottaa aamuauringon suutelevan maankamaraa läntisellä taivaanrannalla. Kuninkaani ei antaudu milloinkaan elävänä teidän käsiinne, ja hänen sisarensa ei siihen suostu. Kuningas Niinpä täytyy sodan jatkua. Mutta etkö arvele sinäkin, että urhoollisuus lakkaa eräässä määrätyssä kohdassa olemasta urhoollisuutta ja muuttuu ilmeiseksi uhkarohkeudeksi? Kuninkaasi ei voi missään tapauksessa päästä käsistäni. Minä olen piirittänyt hänet joka puolelta, ja hän tietää sen. Šankar Niin, hän tietää sen, mutta tietää myös, että on olemassa suuri pelastuksen aukko. Kuningas Mitä tarkoitat? Šankar Minä tarkoitan kuolemaa, sitä riemuporttia, josta hän pakenee sinua, jos hänet oikein tunnen. Ja se on oleva hänen kostonsa. Poistuu. Palvelija tulee. Palvelija Tšandrasen ja hänen puolisonsa Revati, Kumarsenin setä ja täti, ovat tulleet sinua tapaamaan. Kuningas Kehoita heitä tulemaan! Tšandrasen ja Revati tulevat. Kuningas Minä tervehdin teitä molempia. Tšandrasen Olkoon sinulle suotu pitkä ikä! Revati Seuratkoon sinua voitto! Tšandrasen Minkä rangaistuksen olet hänelle määrännyt? Kuningas Jos hän antautuu, niin minä armahdan hänet. Revati Eikö mitään muuta? Maksoiko vaivan ryhtyä sellaisiin varustuksiin, jos lopputuloksena on kesy armahdus? Eiväthän kuninkaat ole suuria lapsia eikä sota lasten leikkiä. Vikram Minun tarkoitukseni ei ollut ryöstää, vaan kostaa kunniani. Pää, jossa on kruunu, ei voi sietää solvausta. Tšandrasen Anna hänelle anteeksi, poikani! Hän ei ole kypsä iältään eikä oivallukseltaan. Sinä voit riistää häneltä valtaistuimen tai karkoittaa hänet maasta, mutta säästä hänen henkensä. Kuningas Minä en ole milloinkaan himoinnut hänen henkeänsä. Revati Miksi siis sellainen sotajoukko ja sellaiset varustukset? Sinä surmaat sotilaita, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa, ja säästät hänet, joka on syypää? Vikram Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat. Tšandrasen Se ei merkitse mitään. Hän on vihoissaan Kumarsenille, koska hän on saattanut maamme hätään ja antanut sinulle, läheiselle sukulaisellemme, täyden aiheen vihastumiseen. Vikram Hän saa osakseen oikeudenmukaisen kohtelun, kunhan saamme hänet vangiksi. Revati Minä olen tullut pyytämään sinua olemaan epäilemättä, että me häntä piilottelemme. Kansa niin tekee. Polta heidän viljansa ja kylänsä — pakota heitä nälällä, niin varmaan piankin jättävät hänet haltuusi. Tšandrasen Hiljaa, vaimo, hiljaa! Tule palatsiin, poikani. Siellä odottavat sinua Kašmirin lähettiläät. Kuningas Lähtekää te edellä; minä tulen aivan kohta. (Molemmat menevät.) Millainen helvetin lieska ahnautta ja vihaa leimuaakaan tuon naisen sydämessä! Olenkohan nähnyt vilahdukselta omat kasvoni hänen kasvoissaan? Onko minunkin otsassani sellaisia viivoja, salaisen tulen polttamia uurteita? Ovatko minunkin huuleni ohentuneet ja käyristyneet kummastakin suupielestä kuin murhaajan veitsi? Ei, minun intohimoni on sota, ei ahnaus eikä julmuus. Sen tuli on kuin rakkauden, joka ei tunne mitään rajoja eikä laske kulutustansa, vaan joko sytyttää liekiksi tai polttaa poroksi itsensä ja kaikki, mitä koskettaa. Palvelija tulee. Palvelija Bramaani Devadatta on tullut ja odottaa määräyksiäsi. Kuningas Devadattako tullut? Tuo hänet tänne! —: Ei, ei, maltahan! Salli minun harkita. Minä tunnen hänet. Hän on tullut käännyttämään minua takaisin taistelutanterelta. Sinä olet kovertanut virran rannat, bramaani, ja nyt, kun vesi tulvii yli äyräiden, sinä hurskaasti rukoilet sitä kastelemaan vainioitasi ja sitten kesysti väistymään takaisin. Eikö se huuhtele pois rakennuksiasi ja tuhoa koko maata? Peloittava on ilossaan sokea, sen elämä on lyhyt, ja sen täytyy kerätä saaliinsa pelokkaan kiireisesti, niinkuin hurjistunut norsu riipoo lammen lootuskukkaa. Viisaitten neuvojen aika tulee, kun voimien yltäkylläisyys on tuhlattu. — Ei, minä en halua nähdä bramaania. Amaru tulee. Amaru Minä olen tullut totellen käskyäsi, valtias, ja tunnustan sinut kuninkaakseni. Kuningas Oletko sinä tämän paikkakunnan päämies? Amaru Olen. Minä olen Tritšurin päällikkö. Sinä olet monien kuninkaiden kuningas, ja minä olen sinun palvelijasi. Minulla on tytär, Ila nimeltänsä. Hän on nuori ja kaunis. Älä pidä minua turhamaisena, kun sanon, että hän kelpaa puolisoksesi. Hän odottaa tuolla ulkona. Jos sallit, kuningas, niin lähetän hänet luoksesi tämän kukkien maan parhaana tervehdyksenä. Poistuu. Ila tulee palvelijattarineen. Kuningas Ah, hän tulee, yllättävänä kuin päivänkoitto, kun hetkeä varhemmin näytti vielä olevan pimeä yö. Tule, tyttö, sinä saat sotatanteren unohtumaan! Kašmir on vihdoin singonnut parhaan nuolensa lävistääkseen sodanjumalan sydämen. Sinut nähdessäni minä tunnen katseeni vaeltaneen kauan erämaassa, kunnes se vihdoin löysi kaipaamansa tyydytyksen. Mutta minkätähden seisot siinä vaieten, katse maahan luotuna? Onpa kuin näkisin jäsenissäsi värisevän ankaran tuskan. Ila (polvistuen) Minä olen kuullut, että sinä olet suuri kuningas. Suvaitse täyttää minun pyyntöni! Kuningas Nouse, kaunis neito! Tämä maa ei ole kyllin arvokas sinun jalkojesi koskettavaksi. Minkätähden polvistut maan tomuun? Ei ole olemassa mitään sellaista, mitä en sinulle lupaa. Ila Isäni on antanut minut sinulle. Minä pyydän itseäni sinulta takaisin. Sinulla on määrättömät rikkaudet ja rajattomat alueet — mene ja jätä minut maan tomuun! Eihän sinulta voi puuttua mitään. Kuningas Eikö tosiaankaan minulta voi puuttua mitään? Kuinka näyttäisinkään sinulle sydämeni? Missä ovat sen rikkaudet? Missä ovat sen alueet? Se on tyhjä. Kunhan en omistaisi valtakuntaa, vaan yksin sinut — Riistä silloin ensin henkeni, niinkuin sen riistät metsän villiltä kauriilta, jonka sydämen nuolesi puhkaisee — Kuningas Miksi niin, lapseni — miksi halveksit minua noin? Olenko sinulle ihan arvoton ja kelvoton? Minä olen voittanut kuningaskuntia aseitteni voimalla. Enkö saa toivoa pyytäen voittavani sydäntäsi? Ila Sydämeni ei ole minun. Minä olen sen antanut eräälle, joka kuukausia sitten lähti luotani luvaten tulla takaisin minua kohtaamaan vanhan metsämme siimekseen. Päivät kuluvat, minä odotan, ja metsän hiljaisuus käy yhä ahdistavammaksi. Jospa hän ei löydäkään minua palatessaan! Jospa hän lähtee pois iäksi, ja varjoisa metsä vartoo turhaan rakastavien kohtausta! Älä ota minua pois, kuningas! Jätä minut hänelle, joka lähti luotani luvaten minut jälleen kohdata! Vikram Onpa hän onnellinen mies! Mutta minä varoitan sinua, neito: jumalat ovat mustasukkaiset rakkaudellemme. Kuulehan, minä uskon sinulle salaisuuden. Oli aika, jolloin minä halveksin koko maailmaa ja pidin ainoana tärkeänä rakkauttani. Sitten minä heräsin unestani ja havaitsin maailman, — se oli olemassa, mutta rakkauteni oli särkynyt kuin saippuakupla. Mikä nimi on hänellä, jota sinä odotat? Ila Hän on Kašmirin kuningas. Hänen nimensä on Kumarsen. Vikram Kumarsen! Ila Tunnetko hänet? Kaikki tuntevat hänet. Koko Kašmir on sulkenut hänet sydämeensä. Vikram Kumarsen? Kašmirin kuningas? Ila Niin. Hän on varmaan sinun ystäväsi. Vikram Mutta etkö tiedä, että hänen onnensa aurinko on laskenut? Älä toivo enää mitään hänestä! Hän on kuin ahdistettu metsän eläin, joka juoksee luolasta toiseen etsien suojaa. Köyhinkin kerjäläinen tässä kukkuloiden maassa on onnellisempi kuin hän. Ila Tuskin käsitän mitä puhut, kuningas. Vikram Te naiset pysyttelette sydämenne salakammioissa ja uppoatte rakkauteenne. Te ette huomaa, että maailman pauhaava virta vyöryy ohitsenne kuljettaen meitä miehiä mukanansa kaikkiin suuntiin. Suurin, surullisin, kyyneltynein silmin te istutte ja odotatte tarttuen hauraimpaankin toivon korteen. Nyt sinun tulee oppia olemaan epätoivoinen, lapseni! Ila Sano minulle totuus, kuningas! Älä petä minua! Minä olen kovin pieni ja mitätön, mutta olen hänen kokonaan. Missä — missä tiettömässä erämaassa — rakastettuni nyt vaeltaa? Minä lähden etsimään häntä — minä, joka en ole milloinkaan poistunut kotoani. Osoita minulle tie — Vikram Hänen vihamiehensä soturit ovat hänen kintereillään — hän on hukassa. Ila Mutta etkö sinä ole hänen ystävänsä? Etkö tahdo häntä pelastaa? Voitko kuninkaana sietää, että kuningas on vaarassa? Eikö kunniasi käske sinua rientämään hänen avuksensa? Minä tiedän, että kaikki ihmiset olivat häneen kiintyneet. Mutta missä he ovatkaan nyt, hänen onnettomuutensa päivinä? Sinulla on suuri mahti, mutta mihin se kelpaa, ellet auta jaloa miestä? Voitko pysytellä loitolla? Näytä siis minulle tie — minä uhraan elämäni hänen puolestaan, minä yksin, heikko nainen. Vikram Rakasta häntä, rakasta häntä koko olemuksellasi! Rakasta häntä, joka on verrattoman sydämesi valtias! Minä olen kadottanut rakkauteni onnelan — suo minulle onni saada tehdä teidät onnellisiksi! — Minä en pyydä rakkauttasi. Kuivunut oksa ei voi toivoa kukkivansa lainatuin kukkasin. Luota minuun! Minä olen ystäväsi. Minä tuon hänet luoksesi. Ila Jalo kuningas! Minä kiitän sinua elämästäni ja taivaisesta onnestani. Vikram Mene ja pukeudu morsiuspukuusi! Minä alan soittaa toisia säveliä. (Ila poistuu.) Tämä sota käy ikävystyttäväksi. Mutta mauttomalta tuntuu rauhakin. Koditon pakolainen, sinä olet minua onnellisempi! Naisen rakkaus seuraa sinua kuin taivaan valvova katse, minne kulkusi suunnannetkin, muuttaen tappiosi riemulliseksi voitoksi ja onnettomuutesi rusohohteiseksi kuin päivänlaskun pilvet. Devadatta tulee. Devadatta Pelasta minut ahdistajieni käsistä! Kuningas Kuka sinua ahdistaa? Devadatta Sinun henkivartijasi, kuningas. He ovat pitäneet minua tarkoin silmällä tämän ikipitkän puolentunnin ajan. Minä puhuin heille taiteista ja tieteistä — siitä oli heille huvi. He luulivat minun esiintyvän narrina heidän iloksensa. Sitten minä lausuin heille Kalidasan kauneimpia säkeitä — ja sain ne hölmöt viihdytetyiksi uneen. Etovin tunnoin minä poistuin heidän teltastansa ja tulin luoksesi. Kuningas Vartijoitani olisi rangaistava kaunoaistin puutteesta, kun kehtaavat nukahtaa vangin lausuessa Kalidasaa. Devadatta Rangaistusta ajattelemme tuonnempana. Sitä ennen meidän tulee lopettaa tämä onneton sota ja palata kotiin. Olen aina ajatellut että rakkauden ikävään riutuvat ainoastaan onnen suosikit, hemmoitellut olennot. Mutta kotoa lähdettyäni ja tänne tultuani olen havainnut, ettei köyhä bramaanikaan ole liian vähäpätöinen vihastuneen rakkauden uhriksi. Vikram Rakkaus ja kuolema eivät valitse erikoisen huolellisesti uhrejansa. Ne eivät menettele puolueellisesti. Niin, ystäväni, palatkaamme kotiin! Minulla on toimitettavana vain eräs asia, ennenkuin täältä lähden. Koeta saada Tritšurin päälliköltä tietää, missä Kumarsen piilee. Hänet löydettyäsi sano hänelle, etten minä ole enää hänen vihamiehensä. Ja jos hänen seurassaan on joku — jos hänet tapaat — Devadatta Minä tiedän. Hän on aina ajatuksissamme, vaikka sanamme eivät häntä mainitse. Hänen jalo mielensä on varmaan kokenut suuren surun. Vikram Ystäväni, sinä tulit luokseni kuin ensimmäinen, odottamaton keväinen tuuli. Nyt minä kohta herään uuteen elämään, jossa menneet onnelliset vuodet elpyvät entiselleen. Devadatta poistuu. Tšandrasen tulee. Vikram Minulla on iloisia uutisia sinua varten. Minä olen antanut Kumarsenille anteeksi. Tšandrasen Sinä voit antaa hänelle anteeksi — mutta nyt, kun minä edustan Kašmirin korkeinta valtaa, hänen tulee odottaa maansa langettamaa tuomiota minun kädestäni. Hän on saava rangaistuksensa minulta. Vikram Minkä rangaistuksen? Tšandrasen Hän on menettävä valtaistuimensa. Vikram Mahdotonta. Minä annan hänelle hänen valtaistuimensa takaisin. Tšandrasen Mikä oikeus sinulla on Kašmirin kruunuun? Vikram Voittajan oikeus. Tämä valtaistuin kuuluu nyt minulle, ja minä luovutan sen hänelle. Tšandrasen Sinä luovutat sen hänelle! Ikäänkuin en tietäisi, kuinka ylpeä Kumarsen on ollut lapsuudestaan saakka! Luuletko hänen ottavan isänsä valtaistuimen lahjaksi sinulta? Hän voi sietää sinun kostosi, mutta ei sinun jalomielisyyttäsi. Eräs sanansaattaja tulee. Sanansaattaja On tullut tieto, että Kumarsen saapuu suljetuissa vaunuissa antautuakseen. Poistuu. Tšandrasen Uskomatonta! Jalopeura tulee pyytämään itselleen kahleita! Onko elämä tosiaankin niin arvokas? Vikram Mutta minkätähden hän tulee suljetuissa vaunuissa? Tšandrasen Kuinkapa hän voisikaan näyttäytyä? Kaduilla ja teillä liikkuvien ihmisten katseet lävistäisivät hänet ydintä myöten kuin nuolet. Kun hän saapuu luoksesi, kuningas, sammuta lamppu ja ota hänet vastaan pimeässä! Älä salli valon häntä solvata! Devadatta tulee. Devadatta Minä olen kuullut, että kuningas Kumarsen tulee vapaaehtoisesti sinun luoksesi. Kuningas Minä otan hänet vastaan asianmukaisin juhlallisuuksin — ja sinä toimit pappina. Käske sotapäällikköäni ja hänen miehiänsä varustautumaan hääjuhlallisuuksiin! Bramaanivanhimmat tulevat. Kaikki Voitto olkoon sinun! Ensimmäinen vanhin Me olemme kuulleet, että olet kutsunut luoksesi kuninkaamme antaaksesi hänelle takaisin hänen valtaistuimensa. Senvuoksi olemme tulleet sinua siunaamaan (Šankar tulee) siitä ilosta, jonka olet suonut Kašmirille. Siunaavat häntä, ja kuningas kumartaa heille. Bramaanit poistuvat. Šankar (Tšandrasenille) Valtias, onko totta, että Kumarsen tulee antautumaan vihollisilleen? Tšandrasen On, se on totta. Šankar Se on pahempi kuin tuhat valhetta. Rakas kuninkaani, minä olen sinun vanha palvelijasi, ja Jumala yksin tietää, kuinka olen kärsinyt milloinkaan valittamatta. Mutta miten voinkaan tämän kestää? Kuinka voin nähdä sinun vaeltavan halki koko Kašmirin astuaksesi vankikomeroosi? Miksi ei palvelijasi saanut kuolla ennen tämän päivän tuloa? Eräs sotilas saapuu. Sotilas Vaunut ovat ovella. Kuningas Eikö ole käsillä soittimia — huiluja ja rumpuja? Virittäkööt iloisen sävelen! (Astuu lähemmäksi ovea.) Minä lausun sinut sydämestäni tervetulleeksi, kuninkaallinen ystäväni! (Sumitra tulee kantaen käsissään jotakin peitettyä.) Vikram Sumitra! Kuningattareni! Sumitra Kuningas Vikram, sinä olet etsinyt häntä öin päivin vuorilta ja metsistä, olet levittänyt ympärillesi hävitystä mitään välittämättä kansastasi enempää kuin omasta kunniastasikaan. Nyt hän lähettää sinulle päänsä, jota olet kiihkeästi tavoitellut — päänsä, johon kuolema luo majesteettillisempaa hohtoa kuin kuningaskruunu. Vikram Kuningattareni! Sumitra Minä en ole enää sinun kuningattaresi, valtias! Armelias kuolema vaatii minut omakseen. Kaatuu ja kuolee. Šankar Kuninkaani, mestarini, rakas poikani, sinä olet menetellyt oikein. Nyt olet noussut ikuiselle valtaistuimellesi. Jumala on sallinut minun elää saadakseni olla tämän kunnian todistajana. Nyt on minun aikani loppunut, ja palvelijasi seuraa sinua. Ila tulee morsiuspuvussaan. Ila Minä kuulen hääsoiton soivan. Missä on sulhaseni? Minä olen valmis. TŠITRA ALKULAUSE Tämä lyyrillinen draama on kirjoitettu viisineljättä vuotta sitten. Se perustuu seuraavaan Mahabharatan kertomukseen: Ollessaan erään katumuslupauksen täyttämistä tarkoittavilla vaellusretkillä Ardžuna saapui Manipuriin. Siellä hän näki Tsitrangadan, sen maan kuninkaan Tsitravahanan kauniin tyttären. Hänen viehätyksensä lumoihin joutuen Ardžuna pyysi kuninkaalta hänen tytärtään puolisokseen. Tsitravahana tiedusteli, kuka kosija oli, sai kuulla, että hän oli Ardžuna, Pandava, ja kertoi hänelle, että eräs hänen esi-isistään, Prabhandžana, Manipurin kuninkaallista heimoa, oli ollut kauan vailla lapsia. Saadakseen perillisen hän suoritti ankaroita katumusharjoituksia. Hänen ankaran elämäntapansa lepyttämänä Šiva-jumala soi hänelle sen armon, että hänellä ja jokaisella hänen jälkeläisellään tulisi olemaan yksi lapsi. Oli sattunut niin, että luvattu lapsi oli joka kerta ollut poika. Hän, Tsitravahana, oli ensimmäinen, jolle oli suvunjatkajaksi suotu ainoastaan tytär, Tsitrangadä. Siitä syystä hän oli pitänyt häntä kaiken aikaa poikanansa ja oli tehnyt hänet perillisekseen. Kuningas jatkoi kertomustaan: »Sen ainoan pojan, joka on hänelle syntyvä, tulee olla minun sukuni jatkaja. Sen pojan minä vaadin itselleni tämän naimaliiton hintana. Voit ottaa hänet, jos tahdot, mainitsemallani ehdolla.» Ardžuna suostui, otti Tsitrangadan vaimokseen ja eli hänen isänsä pääkaupungissa kolme ajastaikaa. Kun heille oli syntynyt poika, hän syleili hellästi vaimoansa, sanoi jäähyväiset hänelle ja hänen isälleen ja lähti jatkamaan vaellustansa. HENKILÖT Jumalia: Madana (Eros) Vasanta (Lykoreus). Kuolevaisia: Tšitra, Manipurin kuninkaan tytär. Ardžuna, ruhtinas Kurun heimoa. Hän kuuluu kšatrija- eli soturikastiin ja elelee tapahtumien aikana erakkona metsässä. Kyläläisiä eräässä Manipurin etäisessä seudussa. Ensimmäinen kohtaus Tšitra Sinäkö olet viiden nuolen jumala, rakkauden valtias? Madana Minä olen Luojan sydämessä syntynyt esikoinen. Minä sidon ihmisten elämää tuskan kahleisiin ja siunaan sitä onnenauvolla! Tšitra Minä tiedän, mikä se tuska on ja mitkä ne kahleet. — Entä kuka olet sinä, herrani? Vasanta Minä olen hänen ystävänsä — Vasanta — vuodenaikojen kuningas. Kuolema ja raihnaus riuduttaisivat maailman ydintä myöten, ellen minä niitä seuraisi ja alinomaa taistelisi niitä vastaan. Minä olen ikuinen nuoruus. Tšitra Minä kumarran sinua, Vasanta, minun herrani. Madana Mutta mikä ankara lupaus sitookaan sinua, kaunis muukalainen? Minkätähden annat raikkaan nuoruutesi kuihtua katumuksessa ja kuoletuksessa? Sellainen uhri ei ole otollinen rakkauden palvonnassa. Kuka olet ja mitä rukoilet? Tšitra Minä olen Tšitra, Manipurin kuninkaallisen huoneen tytär. Šivan jumalallinen armo lupasi esi-isälleni, kuninkaalle, katkeamattoman sarjan miespuolisia jälkeläisiä. Mutta jumalallinen sana ei kyennyt muuttamaan elämänkipinää äitini kohdussa — niin taipumaton oli luontoni, vaikka olenkin nainen. Madana Minä tiedän sen; siitä syystä isäsi kasvattaa sinua poikanansa. Hän on opettanut sinut käyttämään jousta ja on totuttanut sinut kaikkiin hallitsijan velvollisuuksiin. Tšitra Niin, siitä syystä minä käytän miehen pukua ja olen jättänyt suljetut naisten suojat. Minä en tunne yhtäkään niistä salajuonista, joita naiset käyttävät voittaakseen sydämiä. Minun käteni kykenevät jännittämään jousen, mutta silmäni eivät ole oppineet sinkoamaan Lemmenjumalan nuolia. Madana Sen oppii ihan itsestään, kaunoiseni. Silmä tekee sen työn opettamatta, ja se, jonka sydämeen on sattunut, tietää, kuinka hyvin. Tšitra Riistaa etsiessäni minä eräänä päivänä kuljin yksinäni metsään Purna-virran rannalle. Minä sidoin ratsuni puuhun ja lähdin tunkeutumaan sankkaan tiheikköön seuraten riistan jälkiä. Niin löysin kapean, kiertelevän tien, joka pujottelihe toisiinsa kietoutuneiden oksien luoman hämäryyden läpi. Lehdet värähtelivät sirkkojen sirittäessä. Yht'äkkiä minä näin miehen, joka nukkui kuivien lehtien muodostamalla vuoteella, minun tielläni. Minä käskin ylpeästi häntä väistymään, mutta hän ei siitä välittänyt. Silloin minä pistin häntä ylenkatseellisesti jouseni kärjellä. Hän hypähti heti seisaalleen, suoraksi ja soreaksi, ikäänkuin liekki, joka äkkiä leimahtaa tuhkakasasta. Hänen suupielissään leikki hupainen hymy, kenties minun poikamaisen ilmestykseni vuoksi. Silloin minä ensimmäisen kerran eläissäni tunsin itseni naiseksi ja tiesin, että edessäni oli mies. Madana Onnensuosimana tuokiona minä julistan miehelle ja naiselle korkeinta oppiani: tuntekaa toisenne. Mitä sitten tapahtui? Tšitra Minä kysyin häneltä peläten ja ihmetellen: »Kuka olet?» »Minä olen Ardžuna», vastasi hän, »Kurun suurta heimoa». Minä seisoin siinä kuin kuvapatsaaksi jähmettyneenä ja unohtaen häntä kunnioittavasti tervehtiä. Oliko siinä tosiaankin Ardžuna, minun unelmieni ainoa suuri palvottu! Niin, olinhan minä jo aikoja sitten kuullut hänen lupautuneen elämään kaksitoista vuotta pidättyväisenä. Monenakin päivänä oli nuorekas kunnianhimoni yllyttänyt minua taittamaan peistä hänen kanssaan, valepukuisena haastamaan hänet kaksintaisteluun ja osoittamaan hänelle asetaitoani. Ah, sinä ylpeä sydän, minne pakenikaan julkea uskalluksesi. Jos voisin uhrata nuoruuteni kaikkine toivelmineen saadakseni olla tumma turve hänen jalkojensa alla, niin pitäisin sitä äärimmäisenä armona. En tiedä, millainen ajatusten pyörre minut tempasikaan valtoihinsa, kun yht'äkkiä näin hänen häviävän puiden peittoon. Voi sinua, typerää naista, ethän häntä tervehtinyt, et virkkanut sanaakaan, et pyytänyt anteeksi, vaan seisoit siinä kuin kömpelö otus hänen kulkiessaan ylenkatseellisesti ohi!.... Seuraavana aamuna minä jätin miehenpuvun. Minä koristauduin rannerenkain, nilkkahelyin, vyövitjoin ja purppuraisin silkkihamosin. Outo puku kiertyi kiinteästi värjyvän varteni ympärille, mutta minä riensin etsimään ja löysin Ardžunan siitä metsätemppelistä, joka on Šivalle pyhitetty. Madana. Kerro tarinasi loppuun. Minä olen jumala sydänsynty ja ymmärrän sellaiset salaperäiset vietit. Tšitra Minä muistan vain epämääräisesti, mitä sanoin ja mitä minulle vastattiin. Älä käske minua kertomaan kaikkea. Häpeä satutti minua kuin ukonvaaja, mutta ei kyennyt minua murskaamaan, niin sanomattoman kova, niin miehekäs minä olen. Kotiin astellessani hänen viimeiset sanansa pistelivät korviani kuin tuliset neulat: »Minä olen luvannut elää yksin. Minä en voi tulla sinun puolisoksesi!» Voi miehen lupausta! Varmaan tiedät, sinä lemmen jumala, että lukemattomat pyhimykset ja viisaat ovat antautuen laskeneet elinkautisten katumusharjoitustensa palkan naisen jalkojen eteen. Minä mursin jouseni kappaleiksi ja heitin nuoleni tuleen. Minä vihasin väkevää, joustavaa käsivarttani, johon jousen jännittäminen oli jättänyt merkkinsä. Ah, rakkaus, korkea jumala, sinä olet syössyt tomuun ja tuhkaan miehekkään voimakkuuteni turhan ylpeyden, ja kaikki minun miehentaitoni lepäävät rikottuina sinun jalkojesi alla. Opeta nyt minulle käskysi; anna minulle heikon väkevyys ja turvattoman käden ase. Madana Minä tahdon olla ystäväsi. Minä tuon maailmoja-voittavan Ardžunan vangittuna eteesi, jotta hän saa kapinoimisensa tuomion sinun kädestäsi. Tšitra Jos minulla olisi aikaa riittävästi, voittaisin hänen sydämensä vähin erin enkä kysyisi jumalten apua. Minä seisoisin hänen vierellään kumppanina, ohjaisin hänen sotavaunujensa raisuja vetäjiä, ottaisin hänen kerallansa osaa hilpeään metsästykseen, vartioisin yöllä hänen telttansa ovella ja auttaisin häntä suorittamaan kaikkia kšatrijan suuria velvollisuuksia, pelastamaan heikkoja ja jakamaan oikeutta, missä tarvitaan. Varmaan olisi kerran tullut päivä, jona hän olisi luonut katseensa minuun ja ihmetellen kysynyt: »Kuka on tuo poika? Onko joku edellisen elämäni orja seurannut minua tähän maailmaan, niinkuin hyvät tekomme meitä seuraavat?» Minä en ole nainen, joka vaalii epätoivoansa yksinäisessä hiljaisuudessa ruokkien sitä öisillä kyynelillään ja peitellen sitä päiväisellä kärsivällisellä hymyllään, nainen, joka on leskeksi syntynyt. Kaipaukseni kukan ei pidä milloinkaan pudota maan tomuun, ennenkuin se on hedelmäksi kypsynyt. Mutta vaaditaan elinkautista työtä, jos tahtoo saada oman todellisen itseytensä tunnetuksi ja tunnustetuksi. Siitä syystä minä olen saapunut sinun ovellesi, sinä maailmoja-valloittava Rakkaus. Ja sinä, Vasanta, vuodenaikojen nuori jumala, poista sinä minun ruumiistani sitä kohdannut alkuperäinen vääryys, sen viehätyksettömyys. Tee minusta yhden ainoan päivän ajaksi ihmeen kaunis, niin kaunis kuin sydämeni äkkiä kukkaan puhjennut rakkaus. Anna minulle yksi ainoa täydellisen kauneuden päivä, niin minä otan vastatakseni tulevaisista päivistä. Madana Korkea nainen, minä kuulen sinun rukouksesi. Vasanta Kevään kukkaisen sulon ei pidä verhota jäseniäsi vain häipyvän päivän aikana, se on sinun omanasi kokonaisen vuoden. Toinen kohtaus Ardžuna Näinkö unta, vai oliko se todellakin olemassa, mitä näin järven rannalla? Minä istuin pehmeällä mättäällä illan varjojen pidetessä ja ajattelin menneitä vuosia, kun lehvien pimennosta astui näkyviini kauneuden ilmestys täydellisen naisen hahmossa pysähtyen valkoiselle laakakivelle vedenrajaan. Näytti siltä, kuin maan sydämen olisi täytynyt sykähtää iloa hänen paljaan, valkoisen jalkansa alla. Minusta tuntui, kuin olisi hänen ruumiinsa hienojen verhojen täytynyt hurmiossa haihtua ilmaan, niinkuin aamun kultainen kaste haihtuu idän vuoren lumiselta huipulta. Hän kumartui kohti lammen kuvastelevaa kalvoa ja näki siinä kasvojensa heijasteen. Hän säikähti ja hypähti seisaalleen; sitten hän hymyili, vasemman käsivarren huoleton liike päästi valtoimiksi hiukset, jotka valahtivat aina maahan asti hänen jalkoihinsa. Hän paljasti povensa ja silmäili moitteettomasti muotoutuneita käsivarsiansa, joissa näytti asuvan ihmeellinen hellyys. Päätään kumartaessaan hän näki suloisesti kukoistavan nuoruutensa ja heleän ihonsa herkän punan. Hän säteili hilpeätä hämmästystä. Niin ihmettelisi itseänsä koko pitkän päivän valkoinen lootuskukka, jos se aamulla, avatessaan silmänsä, voisi taivuttaa kaulansa ja nähdä kuvansa vedenkalvossa. Mutta kohta senjälkeen hymy häipyi hänen kasvoistaan, ja alakuloisuuden varjo himmensi hänen katsettaan. Hän sitoi palmikkonsa, veti harsonsa hartioilleen, huokasi hiljaa ja lähti astumaan pois, niinkuin ihana ilta painuu yön helmaan. Kaiken kaipauksen ylhäinen täyttyminen tuntui välkähtäneen salamana näkyviini ja kadonneen... Mutta kuka onkaan ovella? Saapuu Tšitra, naisen puvussa. Ah! Se on hän. Ole rauhallinen, sydämeni! Älä minua pelkää, korkea nainen! Minä olen kšatrija. Tšitra Jalo herra, sinä olet minun vieraani. Minä asun tässä temppelissä. En tiedä, millä tavoin voin osoittaa sinulle vieraanvaraisuutta. Ardžuna Kaunis nainen, sinun näkeminen on totisesti suurimman vieraanvaraisuuden nauttimista. Ellet minua moiti, kysyn sinulta jotakin. Tšitra Saat kysyä. Ardžuna Mikä ankara lupaus pitääkään sinua tämän yksinäisen temppelin vankina riistäen kaikilta kuolevaisilta sinun suloisen läsnäolosi? Tšitra Minä vaalin sydämessäni salaista toivelmaa, jonka täyttymistä joka päivä rukoilen Šiva jumalalta. Ardžuna Ah, mitä voitkaan toivoella sinä, joka olet koko maailman kaipaus! Minä olen vaeltanut itäisimmän vuoren luota, jonka laelle nouseva aurinko ensin astuu tulisäihkeisen jalkansa, auringonlaskun maan äärimmäisille rajoille. Minä olen nähnyt maan kalleimmat, kauneimmat ja suurimmat aarteet. Minun tietoni on oleva sinun, kunhan ilmoitat, mitä tai ketä etsit. Tšitra Hänet, jota etsin, tuntevat kaikki. Ardžuna Tosiaanko! Kuka onkaan se jumalten suosikki, jonka maine on vanginnut sydämesi? Tšitra Hän on kaikkein korkeimman hallitsijasuvun jälkeläinen, hän on sankareista suurin. Ardžuna Korkea nainen, älä uhraa kauneutesi aarretta väärän maineen alttarille. Valheellinen huhu leviää kieleltä toiselle, niinkuin leviää usva aamun ensimmäisessä sarasteessa ennen auringonnousua. Sano minulle, kuka on se mahtava sankari, korkeinta kuninkaallista heimoa. Tšitra Toisten miesten maine herättää sinussa kateutta, erakko. Etkö tiedä, että Kurujen kuninkaallinen heimo on mainehikkain kaikkialla maailmassa? Ardžuna Kurujen heimo! Tšitra Ja etkö ole milloinkaan kuullut sen ikimainehikkaan suvun suurinta nimeä? Ardžuna Salli minun kuulla se huuliltasi. Tšitra Ardžuna, maailmojen valloittaja. Minä olen poiminut tämän kuolemattoman nimen kaikkien ihmisten huulilta ja olen visusti sen kätkenyt neidon-sydämeeni. Minkätähden näytät hämmentyneeltä, erakko? Onko siinä nimessä vain petollinen hohtelu? Jos sanot niin olevan, niin minä murran empimättä sydämeni lippaan ja heitän väärän jalokiven maan tomuun. Ardžuna Olkoonpa hänen nimensä ja maineensa, hänen rohkeutensa ja sankaruutensa tosi tai väärä, armahda häntä äläkä karkoita häntä sydämestäsi, — sillä hän on polvillaan sinun edessäsi tänä hetkenä. Tšitra Sinäkö Ardžuna! Ardžuna Niin, minä, rakkautta-janoava anelija sinun ovellasi. Tšitra Eikö siis olekaan totta, että Ardžuna on luvannut elää yksin kaksitoista pitkää vuotta? Ardžuna On — mutta sinä olet vapahtanut minut lupauksestani, niinkuin kuutamo vapahtaa yön pyhästä pimeyden lupauksesta. Tšitra Häpeä siitä sinulle! Miksi oletkaan minut nähdessäsi pettänyt oman itsesi? Ketä etsitkään näistä tummista silmistä, näistä maidonvalkeista käsivarsista, kun olet valmis maksamaan hänet kunniasi hinnalla? Et minun todellista itseyttäni, sen tiedän. Tämä ei varmaankaan voi olla rakkautta, se ei ole miehen naiselle tarjoama korkein kunnioitus! Ah, mikä onnettomuus, että ruumis, tämä hauras valheverkko, sokaisee ihmisen näkemästä kuolemattoman hengen valoa! Ardžuna, nyt tiedän, että sankarillisen miehuutesi maine on väärä. Ardžuna Ah, minä tunnen nyt, kuinka mitätön on maine, urhoollisuuden ylpeys! Kaikki näyttää minusta pelkältä unelta. Sinä yksin olet täydellinen, sinä olet maailman rikkaus, kaiken puutteen loppu, kaikkien pyrkimysten päämäärä, sinä ainoa nainen! On olemassa toisia, jotka voi tuntea vain vähitellen. Kun näkee sinut silmänräpäyksen ajan, näkee korkeimman täydellisyyden ikiajoiksensa. Tšitra Sinä et näe minua, sinä et näe minua, Ardžuna! Sinä näet jumalan luoman valhekuvan. Mene, sankarini, mene, mene. Älä kosi petosta, älä uhraa jaloa sydäntäsi harhaluulolle. Mene. Kolmas kohtaus Tšitra Ei, se on mahdotonta. Kuinka voisinkaan kestää tuon palavan katseen, joka tuntuu janoavan sielun kätenä minuun tarttuvan, tuntea, miten hänen sydämensä yrittää rikkoa kahleitansa kiihkeästi sykähdyttäen jokaista suonta hänen ruumiissaan — ja lähettää hänet menemään kuin kerjäläisen! Ei, se on mahdotonta. Madana ja Vasanta tulevat. Sinä rakkauden jumala, millaiseen kamalaan paloon oletkaan minut verhonnut! Minä palan ja poltan kaikki, mihin kosken. Madana Minä haluan tietää, mitä viime yönä tapahtui. Tšitra Minä menin illalla levolle ruohovuoteeseeni, johon kevään kukat olivat sirottaneet terälehtiänsä, ja muistelin Ardžunalta kuulemaani kauneuteni ihmeellistä ylistyslaulua — nauttien pisara pisaralta sen hunajan, jota olin pitkän päivän kuluessa kerännyt. Menneisyyteni oli unohtunut niinkuin entiset olemassaoloni. Minä tunsin olevani kuin kukka, jonka on suotu vain muutamina häipyvinä hetkinä kuunnella surisevia imarteluja ja salomaan kuisketta ja hyminää ja jonka täytyy sitten painaa taivaaseen suuntautunut katseensa alas, taivuttaa päänsä ja hengähtää viimeinen henkäyksensä maan tomussa, valittamatta, siten päättäen täydellisen hetken tarinan, hetken, joka ei tiedä menneisyydestä enempää kuin tulevaisuudestakaan. Vasanta Rajaton elämän loisto voi kukoistaa ja lakastua yhden ainoan aamun tuokioina. Madana Niinkuin ikuinen tarkoitus pienen laulun puitteissa. Tšitra Etelän vieno tuuli viihdytti minut uneen. Pääni päällä kukkiva _matati_-pensas heitti minulle hiljaa suuteloitansa. Jokainen kukka valitsi itselleen kuolinsijan, mikä hiuksissani, mikä povellani, mikä jaloissani. Minä nukuin. Yht'äkkiä, sikeässä unessani, olin tuntevinani kiihkeän katseen sattuvan ruumiiseeni liekin terävien sormien tavoin. Minä kavahdin vuoteeltani ja näin erakon seisovan edessäni. Kuu oli vaeltanut lännen taivaalle ja kurkisteli lehvien lomitse nähdäkseen ihmeen, jonka jumalainen taito oli luonut hauraaseen ihmishahmoon. Ilma oli tuoksuja tulvillaan, yön hiljaisuudessa helisi sirkkojen soitto, ja puiden kuvajaiset lepäsivät liikkumattomina järven kalvossa. Sauva kädessään seisoi erakko siinä suurena, suorana ja hiljaisena kuin salometsän puu. Kun avasin silmäni, niin minusta tuntui, kuin olisin erinnyt kaikesta elämän todellisuudesta ja syntynyt unessa varjomaailmaan. Häpeä valahti jalkoihini kuin irrallinen vaate. Minä kuulin hänen huutavan: »Rakas, rakkahin!» Ja kaikki edelliset, unohtuneet elämäni yhtyivät yhdeksi ja vastasivat siihen. Minä sanoin: »Ota minut, ota minut kaikkineni!» Minä ojensin käsivarteni häntä kohti. Kuu painui puiden taakse. Pimeyden esirippu peitti kaikki. Taivas ja maa, aika ja avaruus, ilo ja murhe, kuolema ja elämä sulautuivat yhteen sanomattomassa hurmiossa... Aamun ensimmäisessä sarasteessa, lintujen ensimmäisten viserrysten kaikuessa, minä kohottauduin ja jäin istumaan, nojaten vasempaan käsivarteeni. Hän nukkui siinä, huulilla epämääräinen hymy, kuin aamun kasvava kuu. Aamun rusottava kajaste sattui hänen jaloon otsaansa. Minä huokasin ja nousin. Minä keräsin leveälehtisiä köynnöskasveja suojatakseni hänen kasvojansa auringon tulvivalta valolta. Minä silmäilin ympärilleni ja näin vanhan tutun maan. Minä muistin, kuka olin ollut, ja juoksin, juoksin kuin varjoansa säikkyvä kauris pitkin _šephali_-kukkien peittämää metsäpolkua. Minä löysin yksinäisen loukon, istuuduin, kätkin kasvoni käsiini yrittäen itkeä ja valittaa. Mutta kyynelet eivät minua totelleet. Madana Voi sinua, kuolevaisten tytärtä! Minä anastin jumalien aitasta taivaan tuoksuvan viinin, täytin sen yhtä yötä varten piripintaiseksi ja annoin sinun käteesi, jotta sen joisit — mutta sinä huudat yhä tuskaasi! Tšitra (katkerasti) Kuka sen joi? Minulle tarjottiin elämän kaipauksen harvinaisin täyttymys, rakkauden ensimmäinen yhtymys, ja temmattiin se jälleen saavutettavistani. Tämä lainattu kauneus, tämä minua verhoava valhe on minusta kariseva vieden mukanansa tuon suloisen yhtymyksen ainoan muiston, niinkuin terälehdet karisevat lakastuvasta kukasta, ja alastonta köyhyyttänsä häpeävä nainen on istuva itkien yöt päivät. Tämä kirottu hahmo seuraa minua alinomaa niinkuin paha henki ryöstäen minulta jokaisen lemmenpalkan — kaikki ne suudelmat, joita sydämeni janoaa. Madana Ah, kuinka turha olikaan sinun ainoa yösi! Riemun alus tuli näkyviin, mutta aallokko esti sitä pääsemästä rantaan. Tšitra Taivas tuli niin lähelle minua, että tuokion ajan luulin jo sen saavuttaneeni. Mutta aamulla, unesta herätessäni, minä havaitsin oman ruumiini muuttuneen kilpakosijakseni. Nyt on vihattavana velvollisuutenani koristaa se joka päivä, lähettää se rakastettuni luo ja nähdä, kuinka hän sitä hyväilee. Jumala, ota lahjasi takaisin! Madana Mutta kuinka voitkaan astua rakastajasi luo, jos otan sen sinulta pois? Eikö olisi säälimätöntä temmata malja hänen huuliltansa hänen tuskin ehdittyään nauttia ensimmäisen siemauksen? Kuinka katkeraa kaunaa hän tuntisikaan sinua kohtaan. Tšitra Olisi sittenkin paljoa parempi. Minä tahdon osoittaa hänelle todellisen olemukseni, joka on tätä valepukua jalompi. Jos hän sen hylkää, jos hän halveksii minua ja särkee sydämeni, niin kestän senkin vaieten. Vasanta Kuule neuvoani. Kukoistusajan väistyessä saapuvan syksyn tieltä tulevat hedelmäinkorjuun riemuisat päivät. On tuleva se aika, jolloin kukoistava ruumis karistaa terälehtensä päivän helteessä ja Ardžuna on onnellinen saadessaan omakseen sinussa piilevän totuuden hedelmän. Lapseni, lähde takaisin rajuun juhlaasi. Neljäs kohtaus Tšitra Minkätähden katselet minua noin, soturini? Ardžuna Minä katselen, kuinka punot tuota seppelettä. Taito ja sulo, kaksoissisarukset, karkeloivat hilpeinä sinun hyppysissäsi. Minä katselen ja ajattelen. Tšitra Mitä ajattelet, herrani? Ardžuna Minä ajattelen, että sinä yhtä kevein kosketuksin ja yhtä suloisesti punot minun pakolaispäiväni kuolemattomaksi seppeleeksi koristaaksesi minut sillä, kun palaan kotiin. Tšitra Kotiin! Tämä rakkaus ei ole kotia varten! Ardžuna Eikö kotia varten? Tšitra Ei. Älä puhu siitä milloinkaan. Vie kotiisi se, mikä on pysyvää ja voimakasta Jätä pieni villi kukka syntymäsijoillensa, anna sen ajan tullen kauniisti kuolla kaikkien lakastuvien kukkien ja maatuvien lehtien keralla. Älä vie sitä palatsisi korkeaan saliin, missä se joutuu heitettäväksi kivipermannolle, joka ei ollenkaan sääli kuihtuvia ja unohtuvia. Ardžuna Sellainenko on meidän rakkautemme? Tšitra Niin, epäilemättä! Miksi sitä valittaisimme? Sen, mikä on suunniteltu joutilaiden päivien varalle, ei pidä kestää niitä kauemmin. Ilo kääntyy kärsimykseksi, kun siltä suljetaan poistumistie. Ota se ja pidä omanasi niin kauan kuin se kestää. Älä salli iltaisen kylläisyytesi vaatia enempää kuin aamusi kaipaus saattoi ansaita... Päivä on mennyt. Ota tämä seppele. Minä olen väsynyt. Ota minut syliisi, rakkaani. Vaietkoon kaikki tyytymätön ja tyhjä kiista huuliemme suloisessa kohtauksessa. Ardžuna Hiljaa! Kuuletko, rakkaani, kuinka rukouskellojen soitto kaikuu etäisen kylän temppelistä illan ilmassa yli vaikenevien lehvien! Viides kohtaus Vasanta Minä en voi kulkea yhtä nopeasti kuin sinä, ystäväni! Olen väsynyt. On vaikea tehtävä pitää vireillä sitä tulta, jonka sinä olet sytyttänyt. Uni voittaa minut, viuhka putoo kädestäni, ja kylmä tuhka peittää sammuneen hehkun. Minä kavahdan hereille ja yritän kaikin voimin kiihtää laantunutta lieskaa. Mutta tämä ei voi enää kauan jatkua. Madana Minä tiedän, että sinä olet epävakainen kuin lapsi. Iäti levoton on sinun leikkisi taivaassa ja maan päällä. Asiat, joita olet monien päivien aikana rakentanut sanomattoman yksityiskohtaisesti, sinä hävität jälleen silmänräpäyksessä ollenkaan valittelematta. Mutta tämä työmme on kohta valmis. Ilon siivittämät päivät pakenevat nopeasti, ja vuosi kuluu loppuun hurmioisessa onnessa. Kuudes kohtaus Ardžuna Minä heräsin aamulla ja havaitsin unistani kirvonneen jalohelmen. Minulla ei ole lipasta, johon sen kätkisin, ei kuninkaankruunua, johon sen kiinnittäisin, ei vitjoja, joihin sen ripustaisin, ja kumminkaan en henno heittää sitä pois. Minun, kšatrijan, oikea käsivarsi pitelee sitä joutilain elein ja unhottaa varsinaiset velvollisuutensa. Tšitra tulee. Tšitra Sano minulle, mitä ajattelet, herrani! Ardžuna Minun mieltäni askarruttavat nyt metsästyksen ajatukset. Katsohan, kuinka sade valuu virtoina ja pieksee kiivaasti kukkulanrinnettä. Pilvien tummat varjot lepäävät raskaina metsän yläpuolella, ja paisunut virta syöksyy nauraen ja ivaillen yli kaikkien esteiden kuin huoleton nuorukainen. Tällaisina sadepäivinä me viisi veljestä aina lähdimme Tšitrakan metsään pyydystämään villejä eläimiä. Ne olivat hilpeitä aikoja. Meidän sydämemme karkelivat jyrisevien pilvien lyödessä rumpua. Metsässä kajahtelivat riikinkukon huudot. Sateen loiske ja vesiputousten kohina esti arkaa kaurista kuulemasta askeliamme. Leopardien askelet näkyivät märässä maassa ja ilmaisivat niiden tyyssijat. Kun metsästyshuvi oli lopussa, me kotimatkalla haastoimme toisiamme kilpasille uidessamme vihaisten virtojen poikki. Levottomuus asuu mielessäni. Minä ikävöin metsästämään. Tšitra Surmaa sitä ennen se riista, jota nyt ajat. Oletko varma siitä, että se loihdittu kauris, jota nyt tavoittelet, on välttämättä saatava kiinni? Et, et vielä. Tuo villi otus väistää sinua kuin unennäkö, kun luulet sen kohta tavoittavasi. Katsohan, kuinka hurja sade ajaa takaa tuulta singoten sen jälkeen tuhat nuolta. Sittenkin tuuli liikkuu vapaana ja voittamattomana. Meidän jahtileikkimme on samanlainen, armaani! Sinä tavoittelet nopsajalkaista kauneuden henkeä heittäen häntä kohti kaikki peitsesi. Mutta tämä loihdittu kauris kiitää yhä vapaana ja koskemattomana. Ardžuna Rakkaani, eikö sinulla ole kotia, missä hellät sydämet odottavat sinua palaavaksi? Kotia, johon sinä loit suloa lempeällä palvelevaisuudellasi ja josta sammui valo, kun sinä lähdit tänne erämaahan? Tšitra Miksi kyseletkään? Ovatko ajatustavierovan nautinnon ajat menneet? Etkö tiedä, että minä olen vain se, minkä edessäsi näet? Minulla ei ole mitään laajempaa näköalaa. _Kinsuka_-kukan lehdellä väreilevä kastepisara on nimetön ja tarkoitukseton. Se ei tarjoa vastausta mihinkään kysymykseen. Se, jota sinä rakastat, on tuon täydellisen kastehelmen kaltainen. Ardžuna Eikö mikään sido häntä maailmaan? Voiko hän olla vain kappale taivasta, jonka jokin vallaton jumala on epähuomiossa pudottanut maahan? Tšitra Voi. Ardžuna Ah, senpävuoksi minusta aina tuntuukin, kuin olisin sinut menettämässä. Minun sydämeni kaipaa yhä, ja mieleni ei löydä lepoa. Tule lähemmäksi minua, sinä saavuttamaton! Antaudu sietämään nimen, kodin ja sukulaisuuden siteitä. Salli minun sydämeni elää vain sinua kokien; salli minun elää kanssasi rakkauden levossa ja rauhassa. Tšitra Miksi yritätkään suotta tavoittaa ja saada omiksesi pilvien värivivahduksia, aaltojen karkeloa ja kukkasten tuoksua? Ardžuna Älä toivo tyydyttäväsi rakkautta ilmaisilla olemattomilla, valtiattareni. Anna minulle jotakin, johon voin turvata, jotakin, mikä kestää kauemmin kuin nautinto, jotakin sellaista, mikä kestää kärsimyksessäkin. Tšitra Vuosi ei ole vielä kulunut, sankarini, ja sinä olet jo väsynyt. Nyt tiedän, että taivas on suuressa armossaan suonut kukkasille lyhyen elämän. Jos ruumiini olisi voinut lakastua ja kuolla viime kevään kukkien keralla, niin se olisi varmaan kuollut kunniakseen. Mutta nyt sen päivät ovat luetut, rakkaani. Älä sitä säästä, ime siitä kaikki hunaja, jottei sydänparkasi tarvitse palata yhä uudelleen sen luo tyydyttämättömin kaipauksin, niinkuin janoinen mehiläinen, kun kesän kukkaset lepäävät lakastuneina maan tomussa. Seitsemäs kohtaus Madana Tänään on viimeinen yö. Vasanta Ruumiisi kauneus palaa huomenna Kevään tyhjentymättömään aarrekammioon. Huuliesi rusotus puhkee jälleen kukoistamaan tuoreena _asokan_ lehtiparina, Ardžunan suudelmia muistamatta, ja ihosi pehmeä, valkoinen hohtelu syntyy uudelleen sadassa tuoksuvassa jasmiininkukassa. Tšitra Jumalat, jumalat, kuulkaa rukoukseni! Sallikaa minun kauneuteni leimahtaa kirkkaimpaan lieskaansa tämän yön viimeisenä hetkenä, niinkuin leimahtaa viimeisen kerran liekki, joka sammuu. Madana Sinun toivosi on toteutuva. Kahdeksas kohtaus Kyläläisiä Kuka meitä nyt suojelee? Ardžuna Mitä? Mikä vaara teitä uhkaa? Kyläläiset Pohjoisilta vuorilta hyökkää kyläämme hävittämään rosvojoukko kuin tulviva vuorivirta. Ardžuna Eikö teidän kuningaskunnassanne ole ketään suojelijaa? Kyläläiset Tšitra, kuninkaantytär, oli kaikkien pahojen pelkona. Hänen vielä ollessaan tässä onnellisessa maassa me pelkäsimme luonnollista kuolemaa, mutta emme mitään muuta. Nyt hän on lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle, ja kukaan ei tiedä hänen olopaikkaansa. Ardžuna Suojaako tätä maata nainen? Kyläläiset Suojaa; hän on meidän isämme ja äitimme. Poistuvat. Tšitra saapuu. Tšitra Minkätähden istut täällä yksinäsi? Ardžuna Minä yritän kuvitella, millainen nainen prinsessa Tšitra lienee. Hänestä kerrotaan paljon tarinoita. Tšitra Hän ei ole lainkaan kaunis. Hänen silmänsä eivät ole niin kauniit kuin minun silmäni, jotka ovat tummat kuin kuolema. Hän kykenee puhkaisemaan peitsellään minkä kilven tahansa, mutta ei sankarimme sydäntä. Ardžuna Kerrotaan, että hän on urhoollisuudeltaan parhaan miehen ja hellyydeltään parhaan naisen veroinen. Tšiira Sepä se onkin hänen suurimpana onnettomuutenansa. Nainen, joka on vain nainen, joka kiehtoo miesten sydämet hymyilyillään ja huokauksillaan, palveluksillaan ja hellillä hyväilyillään, on onnellinen. Mitäpä hyötyä hänellä olisi oppineisuudesta ja suurista teoista? Jos olisit hänet eilen nähnyt metsäpolun varrella sijaitsevan Šiva-jumalalle pyhitetyn temppelin pihalla, olisit kulkenut hänen ohitsensa huolimatta luoda häneen silmäystäkään. Oletko tosiaankin kyllästynyt naisen kauneuteen siinä määrin, että kaipaat hänestä miehen voimaa? Minä olen valmistanut keskipäivän lepoa varten makuusijan yöpimeään luolaan ja olen sitä varten taittanut viheriöitä, vaahtoavan vesiputouksen kostuttamia lehviä. Mustaa kivipermantoa peittävän pehmeän, viheriän sammalen viileys suutelee siellä silmäsi uneen. Sällithän, että johdan sinut sinne? Ardžuna Ei tänään, rakkaani. Tšitra Miksi ei tänään? Ardžuna Olen kuullut rosvojoukkueen lähestyvän tasankoja. Minun täytyy välttämättä varustautua suojellakseni säikähtyneitä kyläläisiä. Tšitra Sinun ei tarvitse ollenkaan heitä pelätä. Prinsessa Tšitra on asettanut vahvat vartiostot rajasolain suulle, ennenkuin lähti pyhiinvaellusretkelleen. Ardžuna Sällithän minun harjoittaa hetkisen kšatrijan sotaista ammattia. Minä hankin tälle joutilaalle käsivarrelleni uutta mainetta, jotta se olisi arvokkaampi pielus sinun päätäsi varten. Tšitra Entäpä, jos kiellän sinua lähtemästä, jos kierrän käsivarteni uumillesi? Tempaudutko karusti minusta irralle ja jätätkö minut? Niinpä mene! Mutta tiedä, että kerran katkennut liaani ei milloinkaan yhdy enää yhdeksi. Mene, jos janosi on sammunut. Mutta ellei ole niin laita, muista, että nautinnon jumala on epävakainen eikä odottele ketään. Viivy vielä hetkinen, valtiaani! Kerro minulle ne levottomat ajatukset, jotka sinua kiusaavat. Kuka onkaan tänään askarruttanut mieltäsi! Tšitrako? Ardžuna Niin, Tšitra. Minä ihmettelen, minkä lupauksen vuoksi hän on lähtenyt pyhiinvaellusretkelleen. Mitä häneltä voikaan puuttua? Tšitra Mitä puuttua? Onko hänellä, onnettomalla, milloinkaan mitään ollut? Hänen huomattavimmat kykynsä ovat vankilan muureja, jotka sulkevat hänen naisen-sydämensä kylmään tyrmään. Hän on synkkä ja tyytymätön. Hänen naisellisen rakkautensa täytyy tyytyä käymään ryysyihin puettuna; hänelle ei ole suotu kauneutta. Hän on kuin ilottoman aamun henki, joka istuu kivisellä vuorenhuipulla pimeiden pilvien himmentäessä siltä kaiken valon. Älä kysy minulta hänen elämästänsä. Se ei voi kuulua viehättävältä kenenkään miehen korvaan. Ardžuna Sanomattomasti tekee mieleni saada kuulla hänestä kaikki. Minä olen kuin vaeltaja, joka saapuu keskiyön aikaan vieraaseen kaupunkiin. Kupukatot, tornit ja puutarhojen puut näyttävät epämääräisiltä ja varjomaisilta, ja uneliaan hiljaisuuden läpi kuuluu toisinaan meren kumea huokaus. Hän odottelee hartaasti aamua, joka on ilmaiseva hänelle kaikki vieraat ihmeet. Kerro minulle hänen tarinansa. Tšitra Mitäpä siinä on enempää kerrottavaa? Ardžuna Minä kuvittelen näkeväni hänet valkoisen ratsun selässä ylväästi pidellen vasemmassa kädessään ohjaksia ja oikeassa joustansa, ikäänkuin Voiton jumala, joka jakaa ympärilleen hyvää toivoa. Hän suojelee imeviä poikasiaan kiivaalla rakkaudellansa niinkuin valpas jalopeuraemo. Naisen käsivarret ovat kauniit, vaikka niitä ei korista mikään muu kuin kahlehtimaton voima! Minun sydämeni on rauhaton, kaunoiseni, niinkuin käärme, joka tointuu pitkästä talviunestansa. Tule, kiitäkäämme toistemme keralla nopeiden ratsujen selässä, niinkuin kaksoistähti syöksyy hehkuen läpi avaruuden. Pois tästä unettavasta, synkänviheriästä vankilasta, tästä huumaavasta, henkeäsalpaavasta ilmasta! Tšitra Tunnusta minulle totuus, Ardzuna: jos minä voisin jonkin taian avulla karistaa itsestäni tämän hekumallisen pehmeyden, tämän aran kauneuden hemmen, joka säikkyy maailman karua ja terveellistä kosketusta, heittää sen pois kuin lainavaatteet, voisitko sinä sen sietää? Jos suoristaudun pystyksi ja väkeväksi, sydämessä rohkeus, joka halveksii tukea kaipaavan heikkouden viekkaita juonia, jos kohotan pääni korkealle kuin solakka nuori vuorihonka enkä enää lepää hervottoman liaanin lailla maan tomussa, olenko silloinkin miehen katsetta kiehtova? Ei, ei, sinä et voisi sitä kestää. On parempi, että sirottelen ympärilleni häipyvän nuoruuden soreita leluja ja odotan sinua kärsivällisesti. Jos haluat palata, niin minä ojennan sinulle hymyillen tämän kauniin ruumiini maljan täynnä nautinnon viiniä. Kun olet siihen väsynyt ja kyllästynyt, voit lähteä työhösi tai leikkiin, ja vanhaksi tultuani minä mielelläni vetäydyn siihen nurkkaan, joka minulle jätetään. Kuinka miellyttäisikään sinun sankarillista sieluasi, jos yön kisakumppani pyrkisi päiväiseksi puolisoksesi, jos vasen käsivarsi oppisi kantamaan ylpeän oikean taakkaa? Ardžuna Näyttää siltä, kuin en milloinkaan sinua oikein tuntisi. Sinä olet minulle kuin jumalatar, joka piilee kultaisessa kuvassa. Minä en voi sinua koskettaa, en voi sinulle korvata verrattomia antimiasi. Niinpä rakkauteni onkin epätäydellinen. Surumielisen katseesi arvoituksellisista syvyyksistä, leikillisistä sanoistasi, jotka ivailevat omaa merkitystänsä, minä toisinaan näen vilahtavan esiin olennon, joka yrittää tuhota ruumiinsa raukean sulon, yrittää päästä kärsimyksen puhtaaseen tuleen hymyn usvaisen verhon läpi. Harhakuva on totuuden ensimmäinen ilmestysmuoto. Vieraassa puvussa lähestyy totuus rakastajaansa. Mutta tulee aika, jolloin se riisuu yltänsä korut ja harsot ja seisoo alastomaan ylhäisyyteensä pukeutuneena. Minä tavoittelen sitä viimeistä sinua, sitä yksinkertaisinta aito totuutta. Miksi itket, rakkaani? Miksi kätket kasvosi käsiisi? Olenko tuottanut sinulle tuskaa, armaani? Unohda mitä sanoin. Minä tahdon tyytyä nykyisyyteen. Tulkoon jokainen kauneuden tuokio minun luokseni niinkuin tuntematon lintu näkymättömästä, pimeään kätketystä pesästänsä tuoden minulle laulavan tervehdyksen. Minä tahdon aina istua toivoineni niiden toteutumisen rannalla ja päättää siten päiväni. Yhdeksäs kohtaus Tšitra ja Ardžuna. Tšitra (viittaan kääriytyneenä) Oletko tyhjentänyt maljan viimeiseen pisaraan, valtiaani? Nytkö siis on kaiken loppu? Ei, kun kaikki on tehty, jää vielä jotakin jäljelle, ja se on minun viimeinen uhrini sinun jalkojesi eteen. Minä olen tuonut taivaan tarhoista verrattoman ihania kukkia palvoakseni sinua, sydämeni jumalaa. Juhlamenojen päätyttyä, kukkasten lakastuttua, sallinet minun heittää ne ulos temppelistä. (Hän riisuu viittansa ja esiintyy jälleen mieheksi vaatetettuna.) Silmäile nyt palvojaasi armollisesti. Minä en ole niin kaunis enkä täydellinen kuin ne kukkaset, jotka palvoessani sinulle tarjosin. Minussa on monta vikaa ja virhettä. Minä olen vaeltaja suurella maailmantiellä, vaatteeni ovat tahraiset, ja okaat ovat viiltäneet jalkani verille. Kuinkapa voisinkaan olla kaunis kuin kukka, moitteettoman suloinen kuin tuokion kestävä elämä? Minä tarjoan sinulle ylpeästi lahjaksi naisen sydämen, johon on kertynyt maan tyttären kaikki tuska ja riemu, toivo, pelko ja häpeä, ja jossa syntyy kuolemattomuutta tavoitteleva rakkaus. Siinä on epätäydellisyys, mutta jalo ja ylevä. Nyt, kun kukkapalvonta on päättynyt, herrani, ota tämä palvelijaksesi tulevaisia päiviä varten! Minä olen Tšitra, kuninkaan tytär. Muistanet sen päivän, jolloin Šivan temppelissä astui luoksesi nainen, korujen ja kaunisteiden peittämä. Tuo julkea nainen tuli sinua kosimaan ikäänkuin olisi ollut mies. Sinä torjuit hänet ja menettelit oikein. Valtiaani, minä olen se nainen. Hän oli minun valhehahmoni. Jumalten armosta minä sain sitten vuoden ajaksi niin ihanan muodon kuin kuolevainen konsanaan ja rasitin sillä petoksella sankarini sydäntä. Minä en ole, en voi olla se nainen. Minä olen Tšitra. En ole mikään palvottava jumala, mutta en myöskään yleisen säälin esine, joka pyyhkäistään välinpitämättömästi syrjään kuin hyttynen. Jos pidät minua kyllin arvokkaana salliaksesi minun kulkea vierelläsi vaaran ja uskalluksen polkuja, jos suot minulle osan elämäsi suurista velvollisuuksista, niin tulet tuntemaan minun varsinaisen olemukseni. Jos lapsi, jota kohdussani ravitsen, syntyy poikana, niin minä itse opetan hänet olemaan toinen Ardžuna, lähetän hänet ajan tullen luoksesi, ja silloin sinä vihdoin tunnet minut oikein. Tänään minä voin tarjota sinulle vain Tšitran, kuninkaan tyttären. Ardžuna Rakkaani, minun elämästäni ei puutu mitään. PIMEÄN KAMMION KUNINGAS I Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija. Ensimmäinen mies Hoi, mies! Kaupunginvartija Mitä haluatte? Toinen mies Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä. Kaupunginvartija Minne olette menossa? Kolmas mies Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä tietä meidän on kuljettava? Kaupunginvartija Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin osutte varmaan oikeaan. Poistuu. Ensimmäinen mies Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa paljon teitä? Toinen mies Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet — niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia, raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan. Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi. Ensimmäinen mies Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren virheen. Džanardan Minkä virheen? Ensimmäinen mies Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua, että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan, Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden olevan maan pelastuksena. Kaundilja Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan. Bhavadatta Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla teillä kohtaa — uh! Kaundilja Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan! Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme tavallisimpia. Bhavadatta Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta, hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle edullisimmat. Poistuvat. Taatto saapuu poikajoukon keralla. Taatto Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan. Laulu Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule! Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule! Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden; Tule huiluin ja metsien huokailuin! Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä! Tule, kevät, tule! Poistuvat. Joukko kansalaisia saapuu. Ensimmäinen kansalainen Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa! Toinen kansalainen Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi. Ensimmäinen kansalainen Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan — tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän asian. Toinen kansalainen Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta, osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset. Kolmas kansalainen Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken omana tietonansa? Virupakša Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa. Ensimmäinen kansalainen Sano meille, minkätähden, Virupakša. Virupakša Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta? Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen. Ensimmäinen kansalainen Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina ihmetelleet... Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun, voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä. Kolmas kansalainen Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan. Virupakša Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi? Višu Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja kömpelöltä. Virupakša Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi. Višu Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen. Virupakša Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi? Višu On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa hillitsemistä. Ensimmäinen kansalainen Sst, hyvät ystävät... tästä ei hyvä seuraa... Näyttävätpä päättäneen saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena tässä kaikessa. Poistuu. Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan taattoa. Toinen kansalainen Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä rauhaa... Taatto Mikä ajatus? Toinen kansalainen Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos, jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee. Taatto »Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan, ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta kruunatun kuninkaan! Laulaa Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo; Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen itseään. Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen tiensä. Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise. Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme! Kolmas kansalainen Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy julkisuudessa. Ensimmäinen kansalainen Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi, mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata kuningasta. Taatto Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi himmenemättömänä ja ennallansa. Višvavasu ja Virupakša tulevat. Višu Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa, että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi. Taatto Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman kuvansa mukaan. Virupakša Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi. Taatto Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta! Virupakša Mutta minä voisin esittää teille todisteita... Ensimmäinen kansalainen Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa hävyttömyydellään! Toinen kansalainen Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla? Taatto Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša, sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan. Poistuvat. Vieraiden seurue saapuu takaisin. Bhavadatta Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan. Kaundilja Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin usein kuin suinkin voi. Džanardan Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee — kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa? Bhavadatta Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi ilmankin järjestys ja sopusointu? Dianardan Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko, että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee? Bhavadatta Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet nähnyt? Kerro se meille. Džanardan Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas; mutta mitä näemmekään täällä? Kaundilja Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä nähnyt? Oletko vai et? Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen. Laulu Armaani on aina sydämessäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla. Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla. Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa, Ah, miksi vaelsin! Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani. Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien! Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä! Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu. Ensimmäinen sanansaattaja Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki! Ensimmäinen kansalainen Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä, arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria, vai kuinka? Toinen sanansaattaja Kuninkaamme saapuu tätä tietä. Toinen kansalainen Kuningas? Mikä kuningas? Ensimmäinen sanansaattaja Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas. Ensimmäinen kansalainen Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden tuloansa ilmoittaa? Toinen sanansaattaja Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse johtamaan juhlaa. Toinen kansalainen Onko niin laita, veliseni? Toinen kansalainen Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes samalla puolella kylää kuin me. Toinen sanansaattaja Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima. Kumbha Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi olopaikaksi... Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme! Toinen sanansaattaja Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa. Toinen kansalainen Tosiaankin, siellä näkyy lippu. Toinen sanansaattaja Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl! Toinen kansalainen Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan tulipunainen kukka! Ensimmäinen sanansaattaja Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin? Toinen kansalainen Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan? Ensimmäinen sanansaattaja Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin. Toinen sanansaattaja Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne? Toinen sanansaattaja Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen petturikuningas kuin sinun kuvailemasi? Ensimmäinen sanansaattaja Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa jäähyväiset anoppi tädillesi. Kumbha Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento — valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin, kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos niin haluatte. Toinen sanansaattaja Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä. Menevät. Toinen kansalainen Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi. Kumbha Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni, kelpo ystävä! Madhav Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää, onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa? Kumbha En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni. Madhav Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta — lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan? Kumbha Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla oikea kuningas. Madhav Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja herkkä tavalliseen päivän valkeuteen. Kuningas» tulee. Madhav Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi. Kumbha Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa. Poistuu. Eräs toinen miesjoukko saapuu. Ensimmäinen mies Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä. Toinen mies Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi, hallitsijani, ja toi minut tänne. Kolmas mies Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua. Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi! Kuningas Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua. Vivadžadalla Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet kokea sinun korkeata läsnäoloasi? Kuningas Kaikki valituksenne otetaan huomioon. Poistuu. Ensimmäinen mies Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään, jos joudumme roskaväen joukkoon. Toinen mies Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta kuninkaalle! Madhav Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä. Toinen mies Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole sovelias seisomaan kuninkaan vieressä. Madhav Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä. Ensimmäinen mies Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton viuhkominen hänet lumoisi. Kumbha ja Taatto saapuvat. Kumbha Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua. Taatto Onko se kuninkuuden pettämätön merkki? Kumbha Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin puolella omin silmin häntä näkemässä. Taatto Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan. Kumbha Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää. Taatto Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta. Kumbha Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla! Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä koko ruumiillani. Taatto Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan! Kumbha Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa, joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen. Taatto Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla. Kumbha Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa! Taatto Minkä merkin näit hänen lipussaan? Kumbha Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna häikäisi näköni. Taatto Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka. Kumbha Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki. Taatto Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa. Kumbha Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen tuntemattomana kulkiessaan. Taatto On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat. Kumbha Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat, kaikki, mitä he pyytävät? Taatto He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen — hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!... Ah, tuolla tulee minun hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen! Hullu ystävä tulee laulaen Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni? Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä! Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja aina se minulta karkaa! Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään, se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä, niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy vain usva ja tomu! Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla! Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton maankiertäjä huolimatta milloinkaan kääntyä takaisin. Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah, minä en tiedä, missä tai milloin! Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen, mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut! Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä, minkä menetin! Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä! II Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama. Sudaršana Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä lamppua? Surangama Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon? Sudaršana Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä? Surangama Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään. Sudaršana Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle, missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois. Surangama Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten. Sudaršana Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä pimeyden kammio nimenomaan minua varten? Surangama Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi. Sudaršana Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan, Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni. Surangama Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä! Sudaršana Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on rangaissut isääsi? Surangama On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan. Sudaršana Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon? Surangama Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani! Sudaršana Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan? Surangama Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön! Sudaršana Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui? Surangama Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin. Sudaršana Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä. Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki jättävät jotakin sanomatta. Surangama Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset tuolle sanalle antavat. Sudaršana Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis! Surangama Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi, sanoisi hänestä aivan liian vähän. Sudaršana Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat. Surangama Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen! Sudaršana En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet, monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka en häntä näe? Surangama Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä? Sudaršana Tuulenhenkeä? Missä? Surangama Etkö tunne vienoa tuoksua? Sudaršana En, en tunne. Surangama Valtaovi on avautunut... hän tulee; kuninkaani saapuu. Sudaršana Kuinka havaitset hänen tulonsa? Surangama En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni. Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe. Sudaršana Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama! Surangama Sinä saat sen, kuningattareni... se aisti herää kerran sinussa eloon. Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu aivan helpoksi. Sudaršana Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja ylen vaikeata minulle, kuningattarelle? Surangama Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa... Ah, tuossa hän tulee!... Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani! Laulu ulkoa Avaa ovesi. Minä olen odottamassa. Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt, Ehtootähti loistaa. Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi; Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku? Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä, Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä. Avaa ovesi. Minä olen odottamassa. Surangama Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin lähden avaamaan? Laulu Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani! Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko, kunnes herään? Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan? Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta? Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään. Sudaršana Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani. Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu. Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan. Sudaršana Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa? Kuningas Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan tässä pimeässä? Sudaršana Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua. Kuningas Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa. Sudaršana Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä? Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan minulle, voitko nähdä minut pimeässä? Kuningas Voin. Sudaršana Mitä näetkään? Kuningas Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen valtameren lukemattomia lahjoja! Sudaršana Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan, niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä löydä! Kuningas Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni. Sudaršana Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este; ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan — Kuningas Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan olla varma siitä, että hän puhuu totta? Sudaršana Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä. Kuningas Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin kansanjoukosta. Sudaršana Oletko siellä toisten joukossa? Kuningas. Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla. Surangama! Surangama tulee. Surangama Mitä käsket, valtiaani? Kuningas Tänä yönä on kevään täysikuujuhla. Surangama Mitä tulee minun tehdä tänä yönä? Kuningas Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani. Surangama Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani. Kuningas Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin. Surangama Missä pitää kuningattaren sinut nähdä? Kuningas Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja pehmeätä hämärää. Surangama Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla? Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata liikettä — eikö se hämmennä katsetta? Kuningas Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää. Surangama Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin! Laulu Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät, nuo metsien kesyttömät linnut! Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on levoton lento, kun Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse. Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita! III Huvitarhojen edustalla. Saapuu kuninkaita, Avanti, Košala, Kantši ja muita. Avanti Eikö tämän paikan kuningas ota meitä vastaan? Kantši Tässä maassa näyttää olevan käytännössä merkillinen hallitustapa. Kuningas viettää juhlaa metsässä, mihin alhaisin ja halvinkin väki voi helposti päästä! Košala Olisihan pitänyt olla erikoinen paikka valmiina meidän vastaanottoamme varten. Kantši Ellei hän ole sellaista paikkaa jo ennakolta varannut, pakotamme hänet sen meille rakentamaan. Košala Kaikki nämä seikat herättävät luonnollisen epäilyksen, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta — näyttää siltä, kuin perätön huhu olisi johtanut meidät harhaan. Avanti Kuninkaan laita saattaa niin olla, mutta tämän paikan kuningatar, Sudaršana, ei suinkaan ole vain perätön huhu. Košala Vain hänen tähtensä minä viitsin tänne tullakaan. En ollenkaan välitä, vaikka jää näkemättä sellainen, joka ei milloinkaan näyttäydy, mutta olisihan typerä virhe, jos poistuisimme näkemättä häntä, joka on erinomaisessa määrässä vierailun arvoinen. Kantši On siis parasta, että teemme nimenomaisen suunnitelman. Avanti Suunnitelma on erinomainen asia niin kauan kuin ei ole itse siihen kietoutunut. Kantši Tuhat tulimmaista, mitä maan matosia tuolla parveileekaan? Hoi siellä! Keitä te olette? Taatto ja pojat tulevat. Taatto Me olemme tyhjätaskujen hilpeä joukko. Avanti Esittely oli tarpeeton. Mutta suvainnette vetäytyä kauemmaksi ja jättää meidät rauhaan. Taatto Meitä ei vaivaa milloinkaan tilan puute; me voimme suoda teille niin avaran ankkuripaikan kuin haluatte. Se vähän, mikä meille riittää, ei ole milloinkaan kiistelevien puolueiden riidanesineenä. Eihän, ystäväiseni? He laulavat. \ Laulu Meillä ei ole mitään, ei mitään ole meillä! Me laulamme vain hei ralla laa! On toisilla muhkeat muurit ja talot Kultahiekalle rakennetut. Me portilla seisoen laulelemme Hei ralla laa. Varkaita kiertelee vaiheillamme, He ahnaita katseita meille suovat. Nurin käännetyin taskuin me laulamme vain Hei ralla laa. Jos Tuoni, tuttu noita, hiipii ovellemme, Niin teemme sille pitkän, pitkän nenän Ja laulelemme kuorossa korukiekauksin Hei ralla laa. Kantši Katsohan, Košala, keitä nuo tulijat lienevät! Pantomiimiko? Eräs on naamioitu kuninkaaksi. Košala Tämän paikan kuningas suvaitkoon kaikkea tätä hullutusta; me emme sitä suvaitsisi. Avanti Hän on kenties joku maalaispäällikkö. Saapuu jalkaväkivartiosto. Kantši Mistä maasta teidän kuninkaanne tulee? Ensimmäinen sotilas Hän on tämän maan kuningas. Hän ryhtyy johtamaan juhlallisuuksia. Lähtevät eteenpäin. Košala Mitä! Tuleeko tämän maan kuningas ottamaan juhlaan osaa? Avanti Tosiaankin! Niinpä saamme palata nähtyämme ainoastaan hänet — eikä viehättävää kuningatarta. Kantši Luuletko tosiaankin tuon veikon puhuneen totta? Kuka tahansa voi esiintyä tämän kuninkaattoman maan kuninkaana. Etkö huomaa, että tuo mies on kuin kuninkaaksi puettu — aivan liian koristeltu? Avanti Mutta hän näyttää sievältä — hänessä on eräänlaista viehättävyyttä. Kantši Hän voi näyttää sinusta miellyttävältä, mutta jos silmäilet häntä tarkemmin, et varmaankaan voi erehtyä. Saatpa nähdä, kuinka hänet paljastan teidän kaikkien nähtenne. Valekuningas saapuu. »Kuningas» Terve tuloa, ruhtinaat, kuningaskuntaamme! Toivon, että virkailijani ovat ottaneet teidät vastaan soveliaalla tavalla? Kuninkaat (kohteliaisuutta teeskennellen) Epäilemättä — vastaanotosta ei puuttunut mitään. Kantši Jos olisikin jotakin puutteellisuutta ilmennyt, niin sen on täysin korvannut meille tarjoutuva kunnia saada nähdä teidän majesteettianne. »Kuningas» Me emme näyttäydy suurelle yleisölle, mutta erinomainen kiintymyksenne ja uskollisuutenne on tehnyt meille iloksi olla salaamatta itseämme teiltä. Kantši Meidän on tosiaankin vaikea kantaa armollisen suosionne taakkaa, majesteetti. »Kuningas» Pelkäämme, ettemme voi täällä kauan viipyä. Kantši Sitä jo ajattelenkin; te ette näytä olevan sillä tuulella. »Kuningas» Jos kumminkin haluatte pyytää meiltä jotakin suosionosoitusta — Kantši Haluamme kyllä; mutta tekisi mielemme keskustella hieman rauhallisemmissa oloissa. »Kuningas» (seuralaiselleen) Vetäytykää hieman luotamme. (He väistyvät.) Nyt voitte arkailematta esittää toivomuksenne. Kantši Me emme suinkaan arkaile — pelkäämme vain, että te itse ehkä katsotte pidättyväisyyden välttämättömäksi. »Kuningas» En ollenkaan; siinä suhteessa voitte olla ihan huolettomat. Kantši Tule siis ja kunnioita meitä kumartamalla otsasi maahan jalkojemme eteen. »Kuningas» Palvelijani näyttävät jaelleen vastaanottoleirissä Varuni-henkiä liian anteliaasti. Kantši Väärä petturi, sinä itse olet saanut liian annoksen julkeuden henkeä. Sinun pääsi suutelee pian maan tomua. »Kuningas» Hyvät ruhtinaat, nämä pahat pilat eivät ole kuninkaille soveliaat. Kantši Miehet, jotka tekevät sinusta soveliasta pilaa, ovat aivan lähellä. Kenraali! »Kuningas» Riittää jo, minä rukoilen teitä. Huomaan selvästi, että olen velvollinen osoittamaan kunnioitusta teille kaikille. Pääni kumartuu itsestään — ei tarvita mitään ankaria toimenpiteitä sen taivuttamiseksi. Kumarran siis syvään teidän kaikkien edessä. Jos suvaitsette päästää minut menemään, en enää rasita teitä läsnäolollani. Kantši Minkätähden lähtisitkään? Me teemme sinut tämän paikan kuninkaaksi — johdamme pilamme soveliaaseen päätökseen. Onko sinulla kannatusta? »Kuningas» On. Kaikki, jotka näkevät minut kadulla, juoksevat jäljessäni. Aluksi, kun minulla oli vain vähän seuralaisia, kaikki silmäilivät minua epäluuloisesti, mutta nyt, joukon kasvaessa, heidän epäilyksensä hälvenevät. Joukko lumoutuu omasta lukuisuudestansa. Minun ei tarvitse enää tehdä mitään. Kantši Sepä mainiota! Tästä hetkestä lähtien me lupaamme kaikin sinua auttaa ja puolustaa. Mutta sinun pitää vuorostasi suorittaa meille eräs palvelus. »Kuningas» Teidän käskynne on minulle yhtä sitova ja pyhä kuin se kruunu, jonka laskette päähäni. Kantši Tänä hetkenä on ainoana halunamme saada nähdä kuningatar Sudaršana. Ota sinä asia huoleksesi. »Kuningas» Minä en suinkaan säästä vaivojani.. Kantši Sinun vaivoihisi me emme voi paljoakaan luottaa — on parasta, kun noudatat yksinomaan meidän ohjeitamme. Mutta nyt voit mennä kuninkaan puutarhaan ja esiintyä juhlassa niin upeana ja mahtavana kuin suinkin osaat. Lähtevät. Taatto ja väkijoukko saapuvat. Ensimmäinen kansalainen Kuulehan, taatto, minun täytyy sanoa — niin, ja toistaa sanani viisisataa kertaa — että kuninkaamme on pelkkää petosta. Taatto Minkätähden vain viisisataa kertaa? Eihän ole mitään syytä moiseen sankarilliseen itsensä hillitsemiseen — voit sanoa viisituhatta kertaa, jos huvisi siitä suurenee. Toinen kansalainen Mutta ethän voi pitää kuollutta valhetta ikuisesti eleillä. Taatto Se on tehnyt minut eläväksi, ystäväiseni. Kolmas kansalainen Me julistamme koko maailmalle, että kuninkaamme on valhetta, että hän on pelkkä tyhjän varjo! Ensimmäinen kansalainen Me huudamme talojemme katoilta, ettei meillä ole kuningasta — tehköön hän mitä tahtoo, jos on olemassa! Taatto Hän ei tee mitään. Toinen kansalainen Minun poikani kuoli ennen aikojansa viidenkolmatta vuoden ikäisenä ankaraan seitsenpäiväiseen kuumeeseen. Olisiko minua voinut kohdata sellainen onnettomuus kunnollisen kuninkaan hallitessa? Taatto Sinulla on vielä kaksi poikaa; minä sitävastoin olen kadottanut viisi lastani toisen toisensa jälkeen. Kolmas kansalainen Mitä nyt arvelet? Taatto Mitä sitten? Tuleeko minun menettää kuninkaanikin, koska olen lapseni menettänyt? Älkää sentään luulko minua niin hupsuksi. Ensimmäinen kansalainen Onpa syytäkin kiistellä, onko kuningas olemassa vai eikö, kun ravinnon puutteessa kerrassaan kuolemme nälkään! Pelastaako kuningas meidät? Taatto Olet oikeassa, veikkoseni. Mutta miksi emme etsi ja löydä sitä kuningasta, jolle kaikki ravinto kuuluu? Sinä et varmaankaan häntä löydä, jos vain kotonasi valittelet. Toinen kansalainen Kuinka oikeamielinen onkaan kuninkaamme! Tuo Bhadrasen — tiedättehän, kuinka liikuttava hän on katsella kuninkaastaan puhuessaan — se itkumielinen idiootti! Hän on joutunut sellaiseen puutteeseen, että hänen talossaan asustavat yölepakotkin pitävät olosijaansa liian epämukavana. Taatto Entä minä? Minä uurastan uupumatta kuninkaani hyväksi yöt päivät, mutta en ole vielä saanut vaivojeni palkaksi äyrityistäkään. Kolmas kansalainen Mitä siitä sitten arvelet? Taatto Mitä arvelisinkaan? Maksaako kukaan ystävillensä? Menkää, ystäväni, ja kertokaa, jos haluatte, ettei kuningastamme ole olemassakaan. Sekin kuuluu tämän päivän juhlamenoihin. IV Kuninkaan palatsin torni. Sudaršana ja hänen ystävättärensä Rohini. Sudaršana Sinä voit erehtyä, Rohini, mutta minä en voi; enkö ole kuningatar? Tuon täytyy varmaan olla minun kuninkaani. Rohini Hän, joka on suonut sinulle niin korkean kunnian, varmaankin pian sinulle näyttäytyy. Sudaršana Hänen hahmonsa saa minut levottomaksi kuin häkkiin suljetun linnun. Yrititkö hyvinkin saada selville, kuka hän on? Rohini Yritin. Kaikki, joilta tiedustelin, sanoivat hänen olevan kuninkaan. Sudaršana Minkä maan kuningas hän on? Rohini Meidän maamme, tämän maan kuningas. Sudaršana Tiedätkö varmaan puhuvasi hänestä, jonka pään päällä on kukkasista tehty päivänvarjo? Rohini Tiedän; hänen lippuunsa on kuvattu kimtšu-kukka. Sudaršana Minä tietenkin tunsin hänet heti, mutta sinä epäilit. Rohini Me voimme erehtyä, valtiattareni, ja me pelkäämme suututtavamme sinua, jos olemme 'väärässä. Sudaršana Kunpa Surangama olisi täällä! Silloin ei olisi mitään epäilyksen sijaa. Rohini Pidätkö häntä älykkäämpänä kuin ketään meistä. Sudaršana Enpä niinkään, mutta hän tuntisi hänet heti. Rohini En usko, että tuntisi. Hän vain väittää tuntevansa. Kun hän väittää kuninkaan tuntevansa, ei kukaan voi hänen tietonsa pätevyyttä tutkia. Jos olisimme yhtä julkeat kuin hän, ei olisi meidänkään ollut vaikea kehuskella tuntevamme kuninkaan. Sudaršana Mutta hänpä ei kehuskele milloinkaan. Rohini Kaikki on pelkkää teeskentelyä, ja se menee usein pitemmälle kuin avoin kehuskelu. Hän osaa kaikki juonet, ja siitä syystä me emme ole koskaan voineet häntä sietää. Sudaršana Sanoitpa mitä tahansa, joka tapauksessa olisin mielelläni häneltä kysynyt, jos hän olisi ollut täällä. Rohini Olkoon menneeksi, kuningatar. Minä tuon hänet tänne. Hän on varmaan onnellinen, jos kuningatar välttämättä tarvitsee hänet tunteakseen kuninkaan. Sudaršana Ah, ei — ei senvuoksi — mutta minä kuulisin mielelläni kaiken maailman sanovan samaa. Rohini Eivätkö sitä sanokin kaikki ihmiset? Kuulehan vain, kuinka kansan riemuhuudot kaikuvat aina tänne korkeuteen asti! Sudaršana Niinpä tee mitä pyydän: laske nämä kukkaset lootuksen lehdelle ja vie ne hänelle. Rohini Entä mitä hänelle sanon, jos hän kysyy, kuka ne lähettää? Sudaršana Sinun ei tarvitse sanoa mitään — hän tietää sen ilmankin. Hän otaksui, etten häntä tuntisi; minä en voi päästää häntä menemään osoittamatta hänelle, että olen hänet tuntenut. Rohini lähtee kukkasineen. Sydämeni on pelkkää värinää ja levottomuutta tänä yönä; en ole milloinkaan ennen ollut tällaisessa tilassa. Täysikuun valkoinen hopeahohde peittää taivaan täyttäen sen reunoja myöten kuin viinin helmeilevä vaahto... Se valtaa minut kuin intohimoinen kaipaus, kuin kuohuva huumaus. Tänne, sinä siellä? Eräs palvelijatar astuu luo. Palvelijatar Mitä käskette, majesteetti? Sudaršana Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa. Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla. Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne! Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä — mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se minun puolestani! Laulu Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä. Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa. Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini, Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan, Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin. Sudaršana Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt silmäni kyynelillä.... Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat! Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä, kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa. Pojat kumartavat ja poistuvat. Rohini tulee. Sudaršana Minä en ole menetellyt oikein — minä en ole menetellyt oikein, Rohini. Häpeän kysyä sinulta, mitä tapahtui. Olen vast'ikään oivaltanut, ettei mikään käsi todella voi tarjota kaikkein suurinta lahjaa. Mutta kerrohan minulle kaikki. Rohini Kun annoin kuninkaalle kukkaset, hän ei näyttänyt mitään ymmärtävän. Sudaršana Mitä sanotkaan? Hänkö ei ymmärtänyt —? Rohini Ei; istui vain kuin mikäkin nukke, sanaakaan virkkamatta. Luulenpa, ettei hän tahtonut osoittaa ymmärtämättömyyttänsä eikä niin ollen avannut suutansa. Sudaršana Häpeä minulle! Julkeuteni on saanut ansaitsemansa rangaistuksen. Minkätähden et tuonut kukkiani takaisin? Rohini Kuinkapa olisin voinut? Kantšin kuningas, erittäin älykäs mies, joka istui siinä hänen vieressään, käsitti kaikki aivan kohta, hymyili hieman ja virkkoi: »Korkea hallitsija, kuningatar Sudaršana lähettää teidän majesteetillenne terveisensä näiden kukkasten keralla — kukkasten, jotka kuuluvat lemmen jumalalle, Kevään ystävälle.» Kuningas näytti säpsähtävän hereille ja sanoi: »Tämä on koko minun kuninkaallisen loistoni kruunu tänä yönä.» Minä käännyin pois, ihan suunniltani, kun Kantšin kuningas samassa otti tämän jalokivikaulanauhan kuninkaalta ja virkkoi minulle: »Ystäväiseni, tämä kuninkaan koru tulee omaksesi korvaamaan sitä iloista onnea, jonka olet tuonut.» Sudaršana Mitä, pitikö Kantšin huomauttaa kuninkaalle kaikesta tuosta? Voi minua onnetonta, tämän yön juhla on avannut häpeän ovet edessäni selkoselälleen! Mitäpä muuta olisin voinut odottaakaan? Jätä minut, Rohini; minä tarvitsen ennen kaikkea yksinäisyyttä. (Rohini poistuu.) Ankara isku on murskannut ylpeyteni pirstoiksi tänään, mutta sittenkin... Minä en saa mielestäni häipymään tuota kaunista, kiehtovaa hahmoa! Minuun ei ole jäänyt yhtään ylpeyttä — minä olen voitettu, tuhottu, äärimmäisen avuton... En voi edes kääntyä pois hänestä. Kuinka palaakaan mieleeni yhä uudelleen sama halu — pyytää Rohinilta tuota kaulanauhaa. Mutta mitä hän ajattelisikaan! Rohini! Rohini tulee. Rohini Mitä haluat? Sudaršana Minkä korvauksen ansaitset tänä päivänä suorittamistasi palveluksista? Rohini En mitään sinulta — mutta kuninkaalta minä sain palkan niinkuin pitikin. Sudaršana Se ei ole mikään vapaaehtoinen anti, vaan kiristetty korvaus. En tahtoisi nähdä sinun kaulallasi sellaista, mikä on annettu niin välinpitämättömästi. Riisu se — minä annan sinulle rannerenkaani, jos jätät sen tänne. Ota nämä rannerenkaat ja mene. (Rohini menee.) Jälleen häviö! Minun olisi pitänyt heittää pois tämä kaulanauha, — mutta minä en voinut! Se pistelee minua kuin okainen seppele — mutta minä en henno heittää sitä pois. Tämän siis juhlan jumala soi minulle tänä yönä — tämä häpeän ja alennuksen kaulanauhan. V Taatto lähellä huvimajan ovea. Joukko miehiä. Taatto Oletteko saaneet kylliksenne, ystäväni? Ensimmäinen mies Enemmänkin kuin riittämään asti, taatto. Katsohan, kuinka ovat punanneet minut yltä päältä. Jokainen on saanut osansa. [Intian kevätjuhlan aikaan on tapana heittää toistensa päälle punaista jauhetta. Tässä näytelmässä punainen jauhe esiintyy lemmen intohimon vertauskuvana.] Taatto Tosiaanko? Ovatko kuninkaatkin saaneet punaista pölyä? Toinen mies Kukapa olisi päässyt heidän läheisyyteensä? He olivat kaikki turvassa aidatuilla alueillansa. Taatto Vai välttyivät teiltä! Ettekö saaneet heihin yhtään punaista? Teidän olisi pitänyt tunkeutua sinne väkisin. Kolmas mies Kuulehan, ukko kulta, heillä on oma erikoinen punansa. Heidän silmänsä ovat punaiset, samoin heidän henkivartijoittensa ja seuralaistensa turbaanit. Ja viimeksimainitut heiluttivat miekkojansa niin tuimasti, että jos olisimme uskaltautuneet vähänkin lähemmäksi, olisi piankin alkanut runsaana vuotaa perustava puna. Taatto Oikein, ystäväni — parasta on pitää heidät aina hieman loitolla. He ovat Maan maanpakolaiset — ja meidän asianamme on pitää huolta siitä, että he niinä pysyvät. Kolmas mies Minä lähden kotiin, taatto; puoliyö on jo ohi. Poistuu. Laulajajoukko tulee laulaen. Laulu Valkoiset ja mustat ovat aivan yhdenlaiset, Punaisiksi muuttuneet kuin jalkojemme puna, Punainen on nuttuni ja haaveet punaiset, Sydämeni värisee kuin punalootuskukka. Taatto Mainiota, ystäväni, erinomaista! Olette siis tosiaankin viettänyt hupaisia hetkiä! Laulajat Suurenmoisia! Kaikki oli punaista, punaista! Ainoastaan kuu taivaalla oli tottelematon — pysyi valkoisena. Taatto Se näyttää vain ulkoa niin viattomalta. Jos olisitte temmanneet pois sen valkoisen naamion, olisitte sen juonet havainneet. Minä olen nähnyt, millaisia punaisia värejä se on heitellyt maahan tänä yönä. Ja ajatelkaahan: pysyi kaiken aikaa valkeana ja värittömänä! Laulu Sinua, vain sinua varten, armaani! Minun mieletön sydämeni ei suostu tappioihin; Luuletko karkaavasi valkeana, kun minut peitit punaisella jauheella? Eikö värjää valkoista pukuasi sydänkukkani lentävä hurme! »Kuningas» ja Kantši tulevat. Kantši Sinun tulee tarkoin noudattaa ohjeitani. Pidä huolta siitä, ettei tapahdu minkäänlaista virhettä. »Kuningas» Mitään virhettä ei ole tapahtuva. Kantši Kuningatar Sudaršanan asumus on... »Kuningas» Niin, herra, minä olen huomannut paikan hyvin. Kantši Sinun asianasi on vain sytyttää puutarhaan tuli ja sitten käyttää hyväksesi hälinää ja sekasortoa toteuttaaksesi aikeesi viipymättä. »Kuningas» Minä tottelen. Kantši Kuulehan, herra kruununtavoittelija, minun täytyy pakostakin ajatella, että meitä vaivaa turha pelko — tässä maassa ei tosiaankaan ole kuningasta. »Kuningas» Minun ainoana tarkoituksenani on vapahtaa tämä maa anarkiasta. Tavallinen ihminen ei voi elää ilman kuningasta, olipa hän oikea tai väärä! Anarkia on aina vaaran lähde. Kantši Hurskas kansan hyväntekijä, sinun ihmeellisen uhrautuvaisuutesi tulisi tosiaankin olla esikuvana meille kaikille. Minä aion itse tehdä kansalle tuon erinomaisen palveluksen. Poistuvat. VI Rohini Mitä tapahtuukaan? Minä en saa tästä kaikesta selkoa! (Puutarhureille.) Minne riennätte, te kaikki? Ensimmäinen puutarhuri Me lähdemme puutarhasta. Rohini Minne? Toinen puutarhuri Emme tiedä, minne — kuningas on meitä kutsunut. Rohini Mitä, onko kuningas tässä puutarhassa? Mikä kuningas teitä on kutsunut? Ensimmäinen puutarhuri Emme tiedä. Toinen puutarhuri Se kuningas, jota olemme palvelleet ikämme kaiken, tietenkin. Rohini Lähdettekö kaikin? Ensimmäinen puutarhuri Lähdemme kaikin — meidän on mentävä heti. Muuten voimme joutua ikävyyksiin. Menevät. Rohini Minä en ymmärrä heidän puhettansa... Olen peloissani, He rientävät pois kuin villit eläimet, jotka pakenevat, ennenkuin virran pato murtuu veteen. Košalan kuningas tulee. Košala Rohini, tiedätkö, minne kuninkaamme ja Kantši ovat menneet? Rohini He ovat jossakin täällä puutarhassa, mutta minä en tiedä, missä. Košala Minä en tosiaankaan ymmärrä, mitä he aikovat. En ole menetellyt oikein, kun olen luottanut Kantšiin. Poistuu. Rohini Mikä onkaan se pimeä asia, joka noita kuninkaita askarruttaa? Jotakin kamalaa on tapahtumassa. Joudunko minäkin osalliseksi siihen asiaan? Avanti tulee. Avanti Tiedättekö, missä toiset ruhtinaat ovat, Rohini? Rohini On vaikea sanoa, missä kukin heistä on. Košalan kuningas meni tästä vast'ikään. Avanti Minä en ajattele Košalaa. Missä ovat teidän kuninkaanne ja Kantši? Rohini En ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin. Avanti Kantši välttelee meitä alinomaa. Hän varmaankin aikoo pettää meidät kaikki. Enpä menetellyt viisaasti ruvetessani osalliseksi tähän sekamelskaan. Kuulehan, ystäväiseni, voitko ystävällisesti neuvoa minut pois tästä puutarhasta? Rohini Minä en tiedä mitään tietä. Avanti Eikö täällä ole sellaista miestä, joka voisi opastaa minut pois? Rohini Kaikki palvelijat ovat poistuneet puutarhasta. Avanti Minkätähden he ovat poistuneet? Rohini En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. He sanoivat kuninkaan käskeneen heitä heti poistumaan puutarhasta. Avanti Kuninkaan? Minkä kuninkaan? Rohini He eivät osanneet tarkoin sanoa. Avanti Tuo ei kuulosta terveeltä. Minun täytyy löytää tie täältä pois, maksoi mitä maksoi. Minä en voi jäädä tänne hetkeksikään. Poistuu kiireesti. Rohini Mistä löydänkään kuninkaan? Kun annoin hänelle kuningattaren lähettämät kukkaset, hän ei näyttänyt minusta paljoakaan välittävän; mutta siitä hetkestä lähtien hän on tuhlaten jakanut minulle lahjojansa. Tämä aiheeton anteliaisuus peloittaa minua sitäkin enemmän... Minne lentävätkään linnut tähän aikaan yöstä? Mikä on ne yht'äkkiä lentoon säikyttänyt? Eivät ne muuten tähän aikaan lennä, eivät tosiaankaan... Miksi juokseekaan kuningattaren kesy kauris tännepäin? Tšapata! Tšapata! Se ei edes kuule huutoani. Enpä ole milloinkaan nähnyt tällaista yötä! Taivaanranta alkaa yht'äkkiä punoittaa joka kulmalta kuin mielipuolen silmä! Aurinko näyttää tänä ajattomana aikana laskevan joka puolella yht'aikaa. Mikä kaikkivaltiaan mielettömyys tämä onkaan!... Voi, kuinka minua peloittaa!... Mistä löydänkään kuninkaan? VII Kuningattaren palatsin portilla »Kuningas» Mitä oletkaan tehnyt, Kantši? Kantši Minä aioin sytyttää tuleen ainoastaan tämän palatsinpuolisen osan puutarhaa. En voinut arvata tulen leviävän niin nopeasti joka suuntaan. Sanohan minulle heti, kuinka pääsen pois tästä puutarhasta. »Kuningas» Siitä asiasta en tiedä mitään sanoa. Ne jotka meidät tänne opastivat, ovat kaikki paenneet. Kantši Sinä olet tämän maan asukkaita, sinun täytyy se tietää. »Kuningas» Minä en ole milloinkaan ennen käynyt näissä sisemmissä kuninkaallisissa puutarhoissa. Kantši En tahdo kuulla mitään sellaista — sinun täytyy opastaa minut pois, muuten halkaisen sinut kahtia. »Kuningas» Sinä voit viedä minulta hengen, jos tahdot, mutta on kovin epäiltävää, löydätkö siten tien, joka johtaa sinut pois tästä puutarhasta. Kantši Minkätähden liikuitkaan väittäen olevasi tämän maan kuningas? »Kuningas» Minä en ole kuningas — minä en ole kuningas. (Heittäytyy maahan kädet ristissä.) Missä oletkaan, kuninkaani? Pelasta minut, ah, pelasta minut! Minä olen kapinoitsija — rankaise minua, mutta älä minua surmaa! Kantši Mitä hyödyttääkään huutaa ja kumarrella tyhjään ilmaan? Paljoa parempi on käyttää aika ulospääsyn etsimiseen. »Kuningas» Minä jään tähän makaamaan — en liikahda tuumaakaan. Tulipa mitä tahansa, minä en valita. Kantši Sellaiseen järjettömyyteen minun on mahdoton suostua. Jos minun täytyy joutua liekkien uhriksi, niin sinun tulee olla seurassani loppuun saakka. Ääniä ulkopuolelta Oi pelasta meidät, pelasta meidät, kuninkaamme! Tuli ympäröi meitä joka puolella! Kantši Nouse, houkkio, olemme menettäneet jo riittävästi aikaa. Sudaršana (tulee) Kuningas, oi kuninkaani! Pelasta minut, pelasta minut kuolemasta! Minä olen tulen saarroksessa. »Kuningas» Kuka on kuningas? Minä en ole kuningas. Sudaršana Etkö ole kuningas? »Kuningas» En, minä olen teeskentelijä, minä olen konna. (Viskaa kruununsa maahan.) Hajotkoon minun petokseni ja teeskentelyni maan tomuksi! Lähtee Kantšin keralla. Sudaršana Hänkö ei ole kuningas! Polta siis minut, sinä tulen jumala, tuhoa minut tuhkaksi! Minä antaudun vapaaehtoisesti sinun käsiisi, sinä suuri puhdistaja; polta tuhkaksi minun häpeäni, minun haluni ja kaipaukseni. Rohini (saapuu) Kuningatar, minne menetkään. Kaikki sisäsuojasi ovat raivoavan tulen vallassa — älä sinne mene. Sudaršana Sinne juuri menen, noihin palaviin huoneisiin! Tämä tuli on polttava minut! Menee palatsiin. VIII Pimeä kammio. Kuningas ja Sudaršana. Kuningas Älä pelkää — sinulla ei ole mitään pelon syytä. Tuli ei pääse tähän huoneeseen. Sudaršana Minä en pelkää — mutta ah, häpeä on seurannut minua kuin raivoisa tuli. Sen liekit ovat kärventäneet ja polttaneet kasvoni, silmäni, sydämeni, koko ruumiini. Kuningas Kestää vähän aikaa, ennenkuin siitä poltosta vapaudut. Sudaršana Tämä palo ei taukoa milloinkaan — se ei taukoa milloinkaan. Kuningas Älä ole epätoivoinen, kuningatar! Sudaršana Oi kuningas, minä en salaa sinulta mitään... Minulla on toisen kaulanauha kaulallani. Kuningas Sekin kaulanauha on minun — kuinkapa muuten hän olisi sen saanut? Hän on sen varastanut minun huoneestani. Sudaršana Mutta hän on sen minulle lahjoittanut; ja sittenkään en ole voinut heittää pois tätä korua! Kun tuli syöksyi pauhaten joka puolelta, minä ajattelin heittää kaulanauhan tuleen. Mutta ei, en voinutkaan sitä tehdä. Minun mielessäni oli kuiske: »Anna kaulanauhan olla kaulallani, kun kuolet»... Mikä onkaan tuo tuli, johon minä syöksyin niinkuin koiperhonen, joka ei kykene liekin loimua vastustamaan, minä, joka olin lähtenyt sinua näkemään? Millainen tuska tämä onkaan, millainen kuolonkamppailu! Tuli palaa yhä yhtä raivoisasti, mutta minä kuljen elävänä sen liekeissä! Kuningas Mutta olethan vihdoin nähnyt minut — sinun kaipauksesi on täyttynyt. Sudaršana Mutta etsinkö minä sinua tässä kamalassa kohtalossa? En tiedä mitä näin, mutta sydäntäni värähdyttelee vieläkin ankara pelko. Kuningas Mitä näitkään? Sudaršana Kauheata — oi, se oli kauheata! Tuskin uskallan sitä muistellakaan. Musta, musta — oi, sinä olet musta kuin ikuinen yö! Minä katselin sinua yhden ainoan kammottavan tuokion ajan. Tulen loimo sattui kasvoihisi — sinä olit kuin kaamea yö pyrstötähden tuodessa pelonkauhua näköpiiriimme — silloin minä suljin silmäni — en voinut katsella sinua kauemmin. Musta kuin uhkaava ukkospilvi, musta kuin rannaton meri, kun hämärikön kaamea punahohde väikähtelee sen kuohuvassa aallokossa! Kuningas Enkö ole sinulle jo ennen sanonut, ettei kukaan voi kestää minun näkemistä, ellei ole jo valmistautunut minua varten? Minun näkijäni tekee mieli paeta minua aina maailman loppuun asti. Olenhan sen kokenut lukemattomat kerrat. Senvuoksi tahdoin ilmaista itseni sinulle hitaasti, asteittain, enkä liian äkillisesti. Sudaršana Mutta sitten tuli synti ja tuhosi kaikki sinun toivosi — se mahdollisuuskin, että me kerran yhtyisimme, on nyt käynyt minulle mahdottomaksi ajatella. Kuningas Se tulee mahdolliseksi aikanaan, kuningattareni. Se sanomattoman kaamea mustuus, joka on tänään järkyttänyt sieluasi pelonkauhulla, on kerran oleva sinun lohtusi ja pelastuksesi. Mitä muuta varten minun rakkauteni olisikaan olemassa? Sudaršana Niin ei voi olla, se ei ole mahdollista. Mitä voikaan sinun rakkautesi yksinänsä? Minun rakkauteni on nyt kääntynyt pois sinusta. Kauneus on saanut minut loihtunsa valtoihin — tämä hurma, tämä huume ei minusta milloinkaan haihdu — se on häikäissyt ja tulehduttanut minun silmäni, se on luonut kultaisen tenhonsa uneenikin! Minä olen nyt sanonut sinulle kaikki — rankaise minua mielesi mukaan. Kuningas Rankaiseminen on jo alkanut. Sudaršana Mutta ellet, niin hylkää minut. Minä tahdon lähteä luotasi. Kuningas Sinulla on täydellisin vapaus tehdä niinkuin haluat. Sudaršana Minä en voi sietää sinun läsnäoloasi! Minun sydämeni on sinuun suuttunut. Minkätähden sinä — mutta mitä oletkaan minulle tehnyt?... Minkätähden oletkaan sellainen? Miksi onkaan minulle kerrottu, että olet kaunis ja viehättävä? Sinä olet musta, musta kuin yö — minä en voi milloinkaan, en milloinkaan sinuun suostua. Minä olen nähnyt mitä rakastan — se on rieskanhieno, herkkä kuin širišan kukka, kaunis kuin perho. Kuningas Se on petollinen kuin kangastus, tyhjä kuin vedenkupla. Sudaršana Olkoon — mutta minä en voi viipyä vaiheillasi — en voi, en voi! Minun täytyy täältä paeta. Sinuun yhtyminen on mahdoton! Se voi olla ainoastaan väärä liitto — minun mieleni kääntyy pakostakin pois sinusta. Kuningas Etkö tahdo yhtään yrittääkään? Sudaršana Minä olen yrittänyt eilisestä lähtien — mutta mitä enemmän yritän, sitä enemmän sydämeni kapinoi. Jos jään sinun luoksesi, niin minua ahdistaa alinomaa se ajatus, etten ole puhdas, että olen petollinen ja uskoton. Kuningas Hyvä, niinpä voit paeta luotani niin kauas kuin mielesi tekee. Sudaršana Minun on mahdoton paeta sinun luotasi ja syynä on nimenomaan se, ettet estä minua lähtemästä. Minkätähden et minua pidätä, tartu minun hiuksiini ja sano: »Et saa lähteä»? Miksi et minua lyö? Ah, kunpa rankaisisit minua, iskisit minua, löisit minua väkivaltaisin käsin! Sinun vastustelematon vaikenemisesi saa minut hurjaksi — oi, minä en voi sitä kestää! Kuningas Minkätähden luulet minun todella vaikenevan? Kuinka tiedät, etten yritä sinua pidättää? Sudaršana Ei, ei! — Minä en voi tätä kestää — huuda minulle, käske minua ukkosäänin, pakota minua sanoin, jotka upottavat kaiken muun minun korviini kaikuvan — älä päästä minua menemään niin helposti, niin lempeästi! Kuningas Minä päästän sinut vapaaksi, mutta miksi sallisinkaan sinun tempautua irti itsestäni? Sudaršana Etkö salli? Niinpä minun täytyy lähteä! Kuningas Lähde! Sudaršana Niin ollen ei kukaan voi minua moittia. Sinä olisit voinut pidättää minut väkivalloin, mutta et pidättänyt! Sinä et minua estänyt — ja nyt minä lähden pois. Käske vartijoitasi estämään minua. Kuningas Kukaan ei astu tiellesi. Sinä voit lähteä yhtä vapaasti kuin myrskyn ajama pilvenlonka. Sudaršana Minä en kykene enempää vastustamaan — jokin minussa pakottaa minua eteenpäin — minä tempaudun irti ankkuristani! Minä kenties uppoan, mutta en palaa milloinkaan. Syöksyy pois. Surangama tulee laulaen. Surangama Mikä onkaan sinun tahtosi, joka lähettää minut kauas pois! Minä olen palaava takaisin sinun eteesi pitkiltä vaelluksiltani. Sinun rakkautesi on olevinaan välinpitämätön — sinun hyväilevät kätesi työntävät minut pois — vetääkseen minut jälleen syliisi! Oi kuninkaani, mikä onkaan tämä leikki, jota sinä leikit koko kuningaskunnassasi? Sudaršana (tullen takaisin) Kuningas, oi kuningas! Surangama Hän on lähtenyt pois. Sudaršana Lähtenyt pois? Hyvä... niinpä hän on lopullisesti minut hylännyt! Minä olen tullut takaisin, mutta hän ei ole voinut odottaa minua, ei hetkeäkään! Hyvä, niinpä olen täysin vapaa. Käskikö hän sinua pidättämään minut, Surangama? Surangama Ei, hän ei virkkanut mitään. Sudaršana Minkätähden hän olisikaan mitään sanonut? Mitäpä hän minusta välittäisikään... Olen siis vapaa, täysin vapaa. Kuulehan, Surangama, minun teki mieleni kysyä kuninkaalta jotakin, mutta en voinut lausua kysymystäni hänen läsnäollessaan. Sano minulle, onko hän tuominnut vangit kuolemaan. Surangama Kuolemaan? Minun kuninkaani ei milloinkaan tuomitse kuolemaan. Sudaršana Mitä hän siis onkaan heille tehnyt? Surangama Hän on päästänyt heidät vapaiksi. Kantši on tunnustanut häviönsä ja palannut valtakuntaansa. Sudaršana Sepä suuri vapahdus! Surangama Yhtä ainoata sinulta pyydän, kuningattareni. Sudaršana Sinun ei tarvitse lausua pyyntöäsi sanoin, Surangama. Kaikki ne korut ja jalokivet, jotka kuningas on minulle antanut, minä luovutan sinulle — minä en ole enää niiden arvoinen. Surangama Ei, minä en niitä tahdo, kuningattareni. Minun herrani ei ole milloinkaan antanut koruja kannettavakseni — yksinkertainen koruttomuuteni on minulle kyllin hyvä. Hän ei ole antanut minulle mitään sellaista, minkä vuoksi voisin ihmisten nähden komeilla. Sudaršana Mitä siis minulta tahdot? Surangama Minä lähden kerallasi, kuningattareni. Sudaršana Harkitse mitä sanot; sinä tahdot jättää herrasi. Kuinka voitkaan sellaista pyytää! Surangama Minä en etäänny kauas hänestä — kun sinä lähdet pois, vailla vartijoita, hän on oleva luonasi, aivan lähellä sinua. Sudaršana Sinä puhut mielettömiä, lapseni. Minä olisin ottanut mukaani Rohinin, mutta hän ei halunnut lähteä. Mistä saatkaan riittävän rohkeuden, jotta tahdot lähteä kerallani? Surangama Minussa ei ole rohkeutta enempää kuin voimaakaan. Mutta minä lähden — rohkeus tulee itsestään, ja voima tulee sekin. Sudaršana Ei, minä en voi ottaa sinua mukaani; sinun läsnäolosi muistuttaa minulle alinomaa häpeääni, ja minä en sitä kestä. Surangama Minä olen ottanut kaiken hyväsi ja kaiken pahasi omakseni, oi kuningattareni; tahdotko yhä vielä kohdella minua kuin vierasta? Minun täytyy lähteä kerallasi. IX Kanja Kubdžan kuningas, Sudaršanan isä, ja hänen ministerinsä. Kanja Kubdžan kuningas Minä sain tietää kaikki jo ennen hänen tuloansa. Ministeri Ruhtinatar odottaa yksinään kaupunginportin edustalla virran rannalla. Lähetänkö väkeä toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin? Kanja Kubdžan kuningas Mitä! Hän on uskottomana lähtenyt miehensä luota — ja sinä ehdottelet, että julistamme hänen häpeänsä koko maailmalle panemalla toimeen julkisen näytännön häntä varten? Ministeri Tuleeko minun ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hän voi sijoittua palatsiin asumaan? Kanja Kubdžan kuningas Sinä et tee mitään sellaista. Hän on omaehtoisesti luopunut kuningatar-asemastansa — täällä hänen täytyy tehdä palvelijattaren töitä, jos aikoo talooni jäädä. Ministeri Se on hänelle varmaan vaikeata ja katkeraa, teidän majesteettinne. Kanja Kubdžan kuningas Jos yritän varjella häntä kärsimyksistä, en ole kyllin arvokas olemaan hänen isänsä. Ministeri Minä järjestän kaikki niinkuin haluatte, teidän majesteettinne. Kanja Kubdžan kuningas Pidettäköön salassa, että hän on tyttäreni, muuten joudumme kaikin kamaliin vaikeuksiin. Ministeri Minkätähden pelkäätte sellaisen onnettomuuden uhkaavan, teidän majesteettinne? Kanja Kubdžan kuningas Harhaantuessaan pois oikealta tieltä nainen näyttää olevan kaikkein kamalimman onnettomuuden säiliö. Sinä et tiedä, kuinka kuolettavan pelon valtaan tyttäreni on minut saattanut — hän on tullut minun luokseni tuoden mukanansa ankaran vaaran uhkaa. X Palatsin sisäsuojissa. Sudaršana ja Surangama. Sudaršana Lähde luotani, Surangama! Minussa raivoaa kauhea viha — en voi sietää ketään — minä ihan hurjistun nähdessäni sinut kärsivällisenä ja alistuvaisena. Surangama Kenelle olet vihoissasi! Sudaršana En tiedä; minä tahtoisin nähdä kaikki hävitettynä ja tuhon ja turmion runtelemana! Minä jätin tuokiossa paikkani kuningattaren valtaistuimella. Menetinkö kaikkeni vain sen vuoksi, että pyyhkisin pölyä, hikoilisin ja raastaisin tässä inhoittavassa luolassa? Minkätähden eivät minun murheeni soihdut loimahda roihuamaan kaikkialla maailmassa? Minkätähden ei maa vapise ja järky? Eikö minun suistumiseni merkitse enempää kuin vaivaisen herneenkukan putoaminen? Eikö se ole pikemmin kuin hehkuva tähdenlento, jonka välke halkaisee taivaan? Surangama Valtava metsä kytee ja savuilee, ennenkuin syttyy palamaan; aika ei ole vielä tullut. Sudaršana Minä olen heittänyt kuningattaren kunnian ja maineen maan tomuun ja tuulten vietäväksi — mutta onko olemassa ainoatakaan ihmistä, joka tahtoo tulla tänne kohtaamaan lohdutonta sieluani? Minä olen yksin — oi, minä olen kauhistuttavasti yksinäinen! Surangama Sinä et ole yksin. Sudaršana Minä en salaa mitään sinulta, Surangama. Kun hän sytytti palatsin tuleen, en voinut olla hänelle vihainen. Minun sydämessäni väreili kaiken aikaa korkea sisäinen riemu. Millainen hämmästyttävä rikos! Kuinka loistelias pelkäämättömyys! Se rohkeus sai minut väkeväksi ja elähdytti mieltäni. Tämä hirmuinen ilo se sai minut kykeneväksi jättämään kaikki taakseni tuokiossa. Mutta onko tuo kaikki pelkkää kuvitelmaani? Minkätähden ei näy merkkiäkään hänen tulostansa? Surangama Hän, jota ajattelet, ei palatsia sytyttänyt — sen teki Kantšin kuningas. Sudaršana Hänkö pelkuri! Onko se mahdollista? Niin kaunis ja hurmaava, mutta vailla miehuutta! Olenko pettänyt itseni sellaisen arvottoman olennon vuoksi? Mikä häpeä minulle! Mutta kuulehan, Surangama, eikö sinun kuninkaasi olisi mielestäsi pitänyt tulla hakemaan minua takaisin? (Surangama on yhä vaiti.) Luuletko, että tekee kovin mieleni päästä takaisin? Ei milloinkaan! Vaikka kuningas olisi tosiaankin tullut, en olisi palannut. Hän ei kertaakaan kieltänyt minua lähtemästä, ja poistuessani olivat kaikki ovet selkoselällään! Ja se kivinen, pölyinen tie, jota astelin, — sekään ei välittänyt vähääkään siitä, että kuningatar kulki sitä pitkin. Se on kova ja tunteeton niinkuin sinun kuninkaasi: halvin kerjäläinen on sille samanveroinen kuin korkein valtiatar. Sinä vaikenet! Mutta minäpä sanon sinulle, että kuninkaasi käyttäytyy — halpamaisesti, karkeasti, häpeällisesti! Surangama Kaikki tietävät, että minun kuninkaani on jäykkä ja armoton — kukaan ei ole milloinkaan kyennyt häntä liikuttamaan. Sudaršana Minkätähden siis huudatkaan häntä öin päivin. Surangama Pysyköön hän aina jäykkänä ja järkkymättömänä kuin kallio — älkööt kyyneleni ja rukoukseni milloinkaan häntä liikuttako! Säilykööt surut aina omina suruinani — ja olkoon hänen kunniansa ja voittonsa ikuinen! Sudaršana Näetkö, Surangama! Idän puolen vainioilta näyttää kohoavan pölypilvi. Surangama Minä näen sen. Sudaršana Eikö se ole kuin sotavaunujen lippu? Surangama Tosiaankin, se on sotalippu. Sudaršana Hän siis tulee. Hän on vihdoinkin saapunut! Surangama Kuka tulee? Sudaršana Kuninkaamme — kukapa muu? Kuinka hän voisikaan elää ilman minua? Täytyy ihmetellä, kuinka hän on voinut tulla toimeen nämäkään päivät. Surangama Ei, ei, tuo ei voi olla kuningas. Sudaršana »Ei», niinpä kyllä! Ikäänkuin sinä kaikki tietäisit! Sinun kuninkaasi on ankara, kylmä, säälimätön, eikö totta? Katsotaanpa, kuinka kova hän voi olla. Minä tiesin alun pitäen, että hän tulisi — että hän välttämättä syöksyisi jälkeeni. Mutta muista, Surangama, etten minä ole kertaakaan kehoittanut häntä tulemaan. Saatpa nähdä, kuinka pakotan kuninkaasi tunnustamaan minulle häviönsä! Mene, Surangama, ja kerro minulle kaikki. (Surangama menee.) Lähdenkö, jos hän tulee ja kehoittaa minua palaamaan kerallansa? Enpä suinkaan! Minä en lähde! En milloinkaan! Surangama tulee. Surangama Tulija ei ole kuninkaani, kuningatar. Sudaršana Ei ole kuningas? Oletko ihan varma? Mitä! Eikö hän olekaan vielä tullut? Surangama Ei, minun kuninkaani ei milloinkaan kohota niin paljon pölyä tullessaan. Kukaan ei voi tietää hänen tuloansa. Sudaršana Siellä siis tulee — Surangama Epäilemättä; hän tulee Kantšin kuninkaan keralla. Sudaršana Tiedätkö, mikä hänen nimensä on? Surangama Hänen nimensä on Suvarna. Sudaršana Hän se siis on. Minä ajattelin: »Minä lepään täällä poisheitettyjen rikkojen ja kuonan kaltaisena, johon kukaan ei viitsi koskeakaan.» Mutta sankarini tulee nyt minut vapauttamaan. Oletko tuntenut Suvarnan? Surangama Ollessani vielä isän kodissa, pelaajien luolassa -- Sudaršana Ei, ei, en tahdo kuulla hänestä mitään sinulta. Hän on oma sankarini, ainoa pelastukseni. Minä opin hänet tuntemaan, vaikka et kerro hänestä tarinoita! Mutta huomaatko, kuinka siivo mies sinun kuninkaasi on! Hän ei huolinut tulla minua pelastamaan tästäkään alennuksesta. Kaiken tämän jälkeen sinä et voi minua soimata. Enhän olisi voinut odotella häntä täällä koko elämäni aikaa, orjan tavoin häpeällisesti raataen. Minä en tule milloinkaan niin nöyrän alistuvaiseksi kuin sinä. XI Leiri. Kantši (Kanja Kubdžan sanansaattajalle) Sano kuninkaallesi, ettei hänen tarvitse ottaa meitä vastaan nimenomaan vierainansa. Me olemme palaamassa valtakuntiimme, mutta viivähdämme tässä vapauttaaksemme kuningatar Sudaršanan siitä orjuudesta ja alennuksesta, johon hän on täällä tuomittu. Sanansaattaja Teidän korkeutenne suvainnee muistaa, että ruhtinatar on isänsä luona. Kantši Tytär voi jäädä isänsä kotiin vain kunnes menee naimisiin. Sanansaattaja Mutta hänen suhteensa isänsä perheeseen pysyy yhä ennallaan. Kantši Hän on nyt katkaissut kaikki sellaiset suhteet. Sanansaattaja Sellaisia suhteita, teidän korkeutenne, ei milloinkaan voida katkaista haudan tällä puolen; ne voivat jäädä toisinaan epämääräisiksi, mutta niitä ei käy koskaan täysin tuhoaminen. Kantši Jos kuningas päättää olla luovuttamatta tytärtänsä minulle suosiolla, niin meidän kšatrijain oikeamielisyyden lakikirja velvoittaa minut käyttämään väkivaltaa. Voit pitää tuota viimeisenä sananani. Sanansaattaja Suvaitkaa olla unohtamatta, teidän korkeutenne, että kuningastammekin velvoittaa sama laki. On turhaa edellyttää, että hän luovuttaa tyttärensä pelkkien uhkaustenne vuoksi. Kantši Sano kuninkaallesi, että olen odottanut sellaista vastausta. Sanansaattaja lähtee. Suvarna Kantšin kuningas, minusta näyttää siltä, että uskallamme liian paljon. Kantši Mitäpä iloa olisi koko tästä seikkailusta, ellei olisi niin laita? Suvarna Ei tarvitse olla kovinkaan rohkea haastaakseen taisteluun Kanja Kubdžan — mutta... Kantši Jos »mutta» kerran alkaa sinua peloittaa, niin tuskin löydät tästä maailmasta kyllin turvallista loukkoa. Eräs sotilas saapuu. Sotilas Teidän korkeutenne! Olen vastikään saanut tietää, että Košalan, Avantin ja Kalingan kuninkaat ovat sotajoukkoineen tulossa tännepäin. Poistuu. Kantši Sitä juuri pelkäsinkin! Sudaršanan pakoa koskeva tieto on levinnyt kaikkialle — me joudumme yleiseen kahakkaan, ja lopulta kaikki epäilemättä haihtuu savuksi. Suvarna Nyt on kaikki turhaa, teidän korkeutenne. Nuo eivät ole hyviä uutisia. Uskon aivan varmaan, että hallitsijamme itse on salaa levittänyt tietoa kaikkialle. Kantši Miksi? Mitä hyötyä hänellä voi siitä olla? Suvarna Ahnaat repivät toisensa kappaleiksi yleisessä kateessa kahakassa — ja hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vieden saaliin takaisin. Kantši Nyt selviää, minkätähden kuninkaanne ei milloinkaan näyttäydy. Hänen juonenansa on monistua joka taholla — pelko saa hänet näkymään kaikkialla. Mutta minä väitän vieläkin, että kuninkaanne on pelkkää petosta alusta loppuun asti. Suvarna Mutta suvaitsetteko, teidän korkeutenne, päästää minut menemään? Kantši Minä en voi laskea sinua menemään — minulla on sinusta hieman hyötyä tässä jutussa. Sotilas tulee. Teidän korkeutenne, edellisten lisäksi ovat saapuneet vielä Virat, Pantšal ja Vidarbha. He ovat leiriytyneet virran toiselle rannalle. Poistuu. Kantši Aluksi meidän kaikkien tulee taistella yhdessä. Kunhan Kanja Kubdžasta on suoriuduttu, keksimme varmaan jonkin keinon päästäksemme tästä pulasta. Suvarna Minä pyydän teitä: älkää pakottako minua yhtymään suunnitelmiinne — olen onnellinen, jos jätätte minut oman onneni nojaan — olenhan halpa olento raukka — mikään ei voi — Kantši Kuulehan, sinä teeskentelijöiden kuningas, keinot ja välineet eivät ole milloinkaan kovin kunnioitettavia — tiet, portaat ja muut sellaiset kelpaavat ainoastaan jalkojemme tallattavaksi. Sinunlaistesi miesten käyttämisestä suunnitelmissa on se hyöty, ettei tarvitse pukea ylleen naamiota eikä teeskennellä. Pääministerini kanssa neuvotellessani sitävastoin menettelisin typerästi, jos käyttäisin varkaudesta puhuessani vähemmän arvokasta nimeä kuin »yleinen menestys». Minä lähden nyt siirtelemään ruhtinaita kuin šakkilaudan talonpoikia; peli ei varmaankaan voi jatkua, jos kaikki napelot tahtovat päästä liikkumaan kuninkaina! XII Palatsissa. Sudaršana Jatkuuko taistelu yhä vielä? Surangama Yhtä kiivaasti kuin ennenkin. Sudaršana Isäni tuli luokseni, ennenkuin lähti taisteluun, ja sanoi: »Sinä olet tullut pois erään kuninkaan luota, mutta olet vetänyt seitsemän kuningasta jäljessäsi; minun tekee mieleni leikata sinut seitsemäksi kappaleeksi ja jakaa ne ruhtinaitten kesken.» Kunpa hän olisi niin tehnyt! Surangama! Surangama Mitä? Sudaršana Olisiko nykyinen tilani voinut jättää kuninkaasi kylmäksi, jos hän kykenisi minut pelastamaan? Surangama Miksi kysytkään minulta, kuningattareni? Onko minulla valta vastata kuninkaani puolesta? Minä tiedän, että ymmärrykseni on hämärä, ja senvuoksi minä en milloinkaan uskalla häntä arvostella. Sudaršana Kutka ottavat osaa taisteluun? Surangama Kaikki seitsemän ruhtinasta. Sudaršana Eikö kukaan muu? Surangama Suvarna yritti paeta — salaa ennen taistelun alkua — mutta Kantši on säilytellyt häntä vangittuna leirissään. Sudaršana Ah, kunpa olisin kuollut jo aikoja sitten! Oi kuningas, minun kuninkaani, jos olisit tullut auttamaan isääni, sinun maineesi ei olisi siitä vähentynyt! Se olisi käynyt kirkkaammaksi ja korkeammaksi. Tiedätkö varmaan, Surangama, ettei hän ole tullut? Surangama Minä en tiedä mitään aivan varmaan. Sudaršana Tänne tultuani minä olen ollut toisinaan yht'äkkiä kuulevinani jonkun soittavan _vinaa_ ikkunani alla. Surangama Ei ole suinkaan mahdoton se ajatus, että joku siellä harrastelee soitantoa. Sudaršana Minun ikkunani alla on taaja tiheikkö — joka kerta, kun soitantoa kuulen, yritän saada selville, kuka siellä on, mutta en erota selvästi mitään. Surangama Kenties lepää siellä joku vaeltaja puiden varjossa ja kaiuttaa soitintansa. Sudaršana Mahdollista kyllä, mutta mieleeni muistuu entinen ikkunani palatsissa. Minä tulin tavallisesti illalla, vaatetusta vaihdettuani, siihen ikkunani ääreen, ja silloin tulvi valottoman kohtauspaikkamme mustasta pimeydestä lauluja ja sävelmiä, jotka karkeloivat ja väreilivät loputtomina sarjoina ja tulvivana runsautena, ikäänkuin ehtymättömän suihkulähteen kiihkeä yltäkylläisyys! Surangama Oi sitä syvää ja suloista pimeyttä, sitä pohjatonta ja salaperäistä pimeyttä, jonka palvelijana minä olin! Sudaršana Minkätähden lähditkään kanssani siitä huoneesta? Surangama Sen vuoksi, että tiesin hänen meitä seuraavan ja vievän meidät takaisin. Sudaršana Ei, hän ei tule — hän on hylännyt meidät ainiaaksi. Ja miksipä ei olisikin? Surangama Jos hän voi meidät siten hylätä, niin me emme häntä tarvitse. Silloin hän ei ole meille olemassa, silloin tuo pimeä kammio on ihan tyhjä ja autio — mikään _vina_ ei ole milloinkaan siellä säveliänsä helissyt — kukaan ei ole kutsunut sinua eikä minua siihen huoneeseen; silloin on kaikki ollut petosta ja pelkkää unta. Ovenvartija tulee. Sudaršana Kuka sinä olet? Ovenvartija Minä olen tämän palatsin portinvartija. Sudaršana Sano minulle nopeasti, mitä sinulla on sanottavaa. Ovenvartija Kuninkaamme on joutunut vangiksi. Sudaršana Vangiksi! Oi maa-emo! Pyörtyy. XIII Kantšin kuningas ja Suvarna. Suvarna Sanotte siis, ettei keskinäinen taistelu enää ole mitenkään välttämätön? Kantši Ei, älä huoli pelätä. Minä olen saanut ruhtinaat suostumaan siihen, että kuningattaren saa se, jonka kuningatar itse valitsee miehekseen, ja että toiset luopuvat kaikesta enemmästä kamppailusta. Suvarna Niinpä ette varmaankaan minua enää tarvitse, teidän korkeutenne, — pyydän siis teitä päästämään minut pois. Minä en kelpaa mihinkään, ja uhkaavan vaaran pelko on minut kerrassaan heikontanut ja tylsyttänyt älyni. Niinmuodoin teidän on varmaan vaikea käyttää minua mitenkään hyödyksenne. Kantši Sinun tulee istua minun varjostimeni pitelijänä. Suvarna Teidän palvelijanne suostuu kaikkeen; mutta mitä hyötyä siitä on teille itsellenne? Kantši Kuulehan, mies, minä huomaan, ettei heikkoon älyysi voi liittyä suurta kunnianhimoa. Sinä et ole vielä havainnut, kuinka suopeasti kuningatar sinua silmäilee. Hän ei tosin voine heittää morsiamen-seppelettä varjostimen pitelijän kaulaan kuninkaitten kokouksessa, mutta sittenkin tiedän, ettei hän kykene kääntämään mieltänsä pois sinusta. Niinpä tuleekin tuo seppele joka tapauksessa putoamaan minun kuninkaallisen varjostimeni varjoon. Suvarna Teidän korkeutenne, mielessänne on vaarallisia minua koskevia kuvitelmia. Minä pyydän teitä hartaasti olemaan kietomatta minua sellaisten kestämättömien mielikuvien verkkoon. Minä pyydän teidän korkeuttanne mitä hartaimmin päästämään minut vapaaksi. Kantši Kunhan olen saavuttanut tarkoitukseni, en hetkeksikään sinua enää pidätä. Kun päämäärä kerran on saavutettu, on turhaa sallia välineiden itseään rasittaa. XIV Sudaršana ja Surangama ikkunan luona. Sudaršana Täytyykö minun siis lähteä ruhtinaiden kokoukseen? Eikö ole mitään muuta keinoa isäni hengen pelastamiseksi? Surangama Kantšin kuningas on niin sanonut. Sudaršana Ovatko nuo sanat kuninkaan arvoiset? Kuulitko sen häneltä itseltään? Surangama En, hänen sanansaattajansa Suvarna toi sen tiedon. Sudaršana Voi minua, onnetonta! Surangama Hän veti esiin muutamia kuihtuneita kukkasia ja sanoi: »Sano kuningattarellesi, että mitä enemmän nämä kevätjuhlan muistot kuivuvat ja kuihtuvat, sitä tuoreempina ja kukoistavampina ne sydämessäni kasvavat.» Sudaršana Riittää! Älä kerro enempää. Älä minua enää kiduta. Surangama Katsohan! Tuolla istuvat ruhtinaat suuressa kokouksessaan. Tuo, jolla ei ole mitään muuta korua kuin kukkaseppele kruunussaan, on Kantšin kuningas. Ja se, joka hänen takanaan seisoen pitelee varjostinta hänen päänsä päällä, on Suvarna. Sudaršana Hänkö on Suvarna? Tiedätkö sen aivan varmasti? Surangama Tiedän, minä tunnen hänet hyvin. Sudaršana Onko mahdollista, että näin tuon miehen taanoin? Ei, ei — minä näin jotakin, missä valo ja pimeys, tuulenhenki ja tuoksu olivat sekaantuneet, valautuneet ja sulautuneet toisiinsa — ei, ei, se ei ole mahdollista; se ei ole hän. Surangama Mutta kaikki myöntävät, että hän näyttää erinomaisen kauniilta. Sudaršana Kuinka voikaan tuo kauneus minua tenhota? Ah, mitä teenkään, jotta silmäni puhdistuvat siitä saastutuksesta? Surangama Sinun tulee ne pestä siinä pohjattomassa pimeydessä. Sudaršana Mutta sanohan minulle, Surangama, minkätähden ihminen niin erehtyy. Surangama Erehdykset ovat vain oman tuhoutumisensa alkusoittoa. Sanansaattaja (tulee) Ruhtinatar, kuninkaat odottavat teitä salissa. Poistuu. Sudaršana Tuo minulle harso, Surangama. (Surangama lähtee huoneesta.) Oi kuningas, minun ainoa kuninkaani! Sinä olet jättänyt minut yksin ja olet niin tehden menetellyt aivan oikein. Mutta etkö tahdo saada tietää sieluni syvintä totuutta? (Vetää tikarin povestansa.) Ruumiiseeni on tullut tahra — minä uhraan sen tänään permannon tomuun, kaikkien noiden ruhtinaiden edessä! Mutta kyennenkö sinulle milloinkaan sanomaan, etten tunne mitään uskottomuuden tahraa sydämeni salatuissa kammioissa? Se pimeä kammio, johon tulit minua kohtaamaan, on nyt kylmänä ja autiona povessani — mutta oi herrani, sen ovea ei ole avannut kukaan muu, siihen ei ole astunut kukaan muu kuin sinä, oi kuninkaani! Etkö tule enää milloinkaan sitä ovea avaamaan? Ellet, niin salli tulla kuoleman, sillä se on yhtä tumma kuin sinä ja sen kasvot ovat yhtä kauniit kuin sinun. Sinä se olet — sinä itse se olet, oi kuningas! XV Ruhtinaiden kokous. Vidarbha Mistä johtuukaan, ettei sinulla ole mitään koruja, Kantšin kuningas? Kantši Se johtuu siitä, etten toivo mitään. Korut vain tekisivät tappioni häpeän kaksinkertaiseksi. Kalinga Sinun varjostimen-pitelijäsi sensijaan näyttää somistautuneen perinpohjin — onhan hän pelkän kullan ja jalokiven peitossa. Viral Kantšin kuningas haluaa osoittaa ulkonaisen kauneuden ja suurenmoisuuden mitättömyyttä ja vähäarvoisuutta. Miehuudestaan ylpeillen hän on poistanut kaikki ulkonaiset koristeet jäsenistään. Košala Minä ymmärrän varsin hyvin hänen viekkautensa: hän yrittää osoittaa omaa arvoansa esiintymällä ankaran yksinkertaisessa asussa jalokivillä koristettujen ruhtinaiden joukossa. Pantšala Minä en voi ylistää hänen viisauttansa tässä asiassa. Kaikki tietävät, että naisen katseet ovat kuin koiperhoset: syöksyvät suin päin jalokivien ja kullan hohteluun. Kalinga Mutta kuinka kauan meidän pitääkään vielä odottaa? Kantši Älä käy kärsimättömäksi, Kalingan kuningas — viivytyksen hedelmät ovat hempeät. Kalinga Jos tietäisin varmaan hedelmän saavuttavani, voisin sen sietää. Mutta koska on kovin epäiltävää, että milloinkaan pääsen hedelmää maistamaan, himoitsen sanomattomasti saada hänet nähdä. Kantši Sinähän olet vielä nuori — sinun iälläsi rauenneet toiveet palaavat alinomaa luoksesi kuin julkea nainen; me sitävastoin olemme jo aikoja sitten jättäneet taaksemme sen vaiheen. Košala Kantši, etkö huomannut vast'ikään istuimesi vavahtavan? Onko kysymyksessä maanjäristys? Kantši Maanjäristys? En tiedä. Vidarbha Tai kenties on vielä jokin ruhtinas tulossa sotajoukkoineen. Kalinga Sinun otaksumasi on varsin todennäköinen, lukuunottamatta sitä seikkaa, että olisimme siinä tapauksessa asian jo kuulleet kuuluttajalta tai sanansaattajalta. Vidarbha Minä en voi pitää tuota erikoisen hyvänä enteenä. Kantši Kaikki näyttää pahaenteiseltä pelokkaan silmiin. Vidarbha Minä en pelkää mitään muuta kuin Kohtaloa, johon nähden rohkeus tai sankaruus on yhtä hyödytöntä kuin mieletöntäkin. Pantšala Kuulehan, Vidarbha, älä huoli himmentää tämän päivän onnellisia tapahtumia epämieluisilla ennusteluillasi. Kantši Minä en ota milloinkaan lukuun näkymätöntä, ennenkuin se on tullut nähdyksi. Vidarbha Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä mitään tehdä. Pantšala Emmekö ole kaikin käyneet asiaan erikoisen hyväenteisenä hetkenä? Vidarbha Luuletko varautuneesi kaikkia mahdollisia vaaroja vastaan käymällä asiaan hyväenteisenä hetkenä? Ikäänkuin — Kantši Sinun olisi parasta jättää »ikäänkuin»: vaikka se onkin oma luomuksemme, se usein osoittautuu tuhoksemme ja turmaksemme. Kalinga Eikö kuulu soitantoa jostakin ulkoa? Pantšala Epäilemättä siltä kuuluu. Kantši Niinpä kuningatar Sudaršana vihdoinkin lähestyy. (Hiljaa Suvarnalle.) Kuulehan, Suvarna, sinä et saa piiloutua taakseni pieneksi tekeytyen. Varjostinhan ihan vapisee kädessäsi! Taatto tulee soturiksi puettuna. Kalinga Kuka tuo on? — Kuka olet? Pantšala Kuka tuo on, joka uskaltaa kutsumatta astua tähän saliin? Virat Hämmästyttävän häpeämätön! Estä miestä astumasta kauemmaksi, Kalinga. Kalinga Te olette kaikki minua vanhemmat — on soveliaampaa, että te sen teette. Vidarbha Kuunnelkaamme, mitä hänellä on sanottavana. Taatto Kuningas on saapunut. Vidarbha (säpsähtäen) Kuningas? Pantšala Mikä kuningas? Kalinga Mistä hän tulee? Taatto Minun kuninkaani! Virat Sinun kuninkaasi? Kalinga Kuka hän on? Košala Mitä tarkoitat? Taatto Te tiedätte kaikki ketä tarkoitan. Hän on tullut. Vidarbha Onko hän tullut? Košala Mitä hän aikoo? Taatto Hän on kutsunut teidät kaikki luoksensa. Kantši Kutsunut meidät, tosiaanko? Millaisin lauseparsin hän on suvainnut meidät kutsua? Taatto Te voitte käsittää hänen kutsunsa miten haluatte — kukaan ei teitä estä — hän on valmis tervehtimään teitä kaikin eri tavoin teidän erilaisten makujenne mukaisesti. Virat Entä kuka olet sinä? Taatto Minä olen eräs hänen kenraaleistaan. Kantši Kenraaleistaan? Valehtelet! Luuletko meitä peloittavasti? Kuvitteletko, etten näe valepukusi läpi? Me tunnemme kaikin sinut varsin hyvin — ja sinä paneudut »kenraaliksi» meidän nähtemme! Taatto Sinä olet tuntenut minut aivan oikein. Kukapa olisikaan niin arvoton kuin minä kuljettamaan kuninkaani käskyjä? Mutta sittenkin hän on antanut minulle nämä kenraalinvarusteet ja lähettänyt minut tänne; hän on valinnut minut suurempien kenraalien ja mahtavampien soturien seasta. Kantši Hyvä, me tulemme sopivan tilaisuuden sattuessa noudattamaan soveliaisuuden ja hyväntahtoisuuden vaatielmia — mutta nyt me olemme tärkeätä asiaa toimittamassa. Hänen on odotettava, kunnes tämä pieni toimitus on ohi. Taatto Kerran kutsuttuaan hän ei odota. Košala Minä tottelen hänen kutsuansa; minä lähden heti. Vidarbha Kantši, minä en voi suostua ehdotukseesi, että odottaisimme, kunnes olemme asiastamme suoriutuneet. Minä lähden. Kalinga Te olette minua vanhemmat — minä lähden kerallanne. Pantšala Katsohan taaksesi, Kantšin ruhtinas, sinun kuninkaallinen varjostimesi makaa permannon pölyssä; sinä et ole huomannut, kuinka varjostimen-pitelijäsi on hiipinyt tiehensä. Kantši Olkoon menneeksi, kenraali. Minäkin lähden — mutta en häntä kunnioittamaan. Minä lähden kohtaamaan häntä taistelukentällä. Taatto Sinä tulet kohtaamaan kuninkaani taistelukentällä; se ei olekaan mikään kehno paikka vastaanottoasi varten. Viral Kuulkaahan, ystävät, me kenties pakenemme kaikki kuviteltua kauhua — näyttää siltä, kuin Kantšin kuningas aikoisi saada siitä itselleen voiton. Pantšala Hedelmän ollessa ihan saatavissa saattaa olla pelkurimaista ja typerää poistua sitä poimimatta. Kalinga On parempi liittyä Kantšin kuninkaan seuraan. Hänellä on varmaan jokin määrätty suunnitelma ja tarkoitus, koska hän tekee ja uskaltaa ylen paljon. XVI Sudaršana ja Surangama. Sudaršana Taistelu on nyt päättynyt. Milloin tulee kuningas? Surangama En tiedä itsekään; minäkin odottelen häntä. Sudaršana Minä tunnen niin sykähtelevää iloa, Surangama, että poveeni koskee kipeästi. Mutta samalla olen kuolla häpeästä; kuinka voinkaan näyttää hänelle kasvoni? Surangama Mene hänen luoksensa äärimmäisen nöyränä ja alistuneena, niin kaikki häpeä häviää silmänräpäyksessä. Sudaršana Minun on tunnustaminen, että minua on kohdannut lopullinen nöyryytys koko elämäni ajaksi. Mutta ylpeys sai minut vaatimaan pitkät ajat suurinta osaa hänen rakkaudestaan. Kaikki sanoivat, että olin ihmeen kaunis ja viehättävä ja hyveellinen, kaikki sanoivat, että kuningas osoitti minulle rajatonta hyvyyttä — ja tuo tekee minulle vaikeaksi nöyryyttää sydäntäni hänen edessään. Surangama Se vaikeus on häviävä, kuningattareni. Sudaršana Niin, epäilemättä, se on häviävä — on tullut se päivä, jona minun tulee nöyrtyä koko maailman edessä. Mutta miksi ei kuningas tule noutamaan minua takaisin? Mitä hän vielä odottaakaan? Surangama Enkö ole sinulle sanonut, että kuninkaani on säälimätön ja ankara — erinomaisen ankara? Sudaršana Mene, Surangama, ja tuo minulle tietoja hänestä. Surangama Minä en tiedä, minne minun on mentävä saadakseni tietoja hänestä. Minä olen kehoittanut taattoa tulemaan; ehkäpä kuulemme hänestä jotakin, kun taatto saapuu. Sudaršana Voi kovaa kohtaloani! Olen joutunut sille asteelle, että täytyy kysellä toisilta tietoja kuninkaastani! Taatto tulee. Sudaršana Minä olen kuullut, että olet kuninkaani ystävä; ota siis vastaan kunnioittava kumarrukseni ja suo minulle siunauksesi. Taatto Mitä teetkään, kuningatar? Minä en ota milloinkaan vastaan kunnioittavia kumarruksia. Minä suhtaudun kaikkiin vain toverillisesti. Sudaršana Hymyile siis minulle — kerro minulle hyviä uutisia. Sano, milloin kuningas tulee noutamaan minut takaisin. Taatto Kysymyksesi on vaikea vastattavaksi, totisesti! Minä tiedän tuskin mitään ystäväni aikeista. Taistelu on päättynyt, mutta kukaan ei osaa sanoa, minne hän on lähtenyt. Sudaršana Onko hän siis lähtenyt pois? Taatto Minä en näe täällä hänestä jälkeäkään. Sudaršana Onko hän mennyt? Ja nimitätkö sinä sellaista henkilöä ystäväksesi? Taatto Siitä syystä hän saa osakseen ihmisten soimauksia samoinkuin epäilyksiäkin. Mutta kuninkaani ei välitä siitä vähääkään. Sudaršana Onko hän lähtenyt pois? Voi kuinka julmaa, kuinka julmaa, kuinka julmaa! Hän on kuin kiveä, kova kuin timantti! Minä yritin liikuttaa häntä sydämelläni — poveni on raadeltu ja vuotaa verta — mutta en voinut liikuttaa häntä hitustakaan! Sano minulle, taatto, kuinka voit tulla toimeen sellaisen ystävän kanssa. Taatto Minä tunnen hänet nyt — olen oppinut hänet tuntemaan murheissani ja riemuissani — hän ei saa minua enää itkemään. Sudaršana Eikö hän salli minunkin oppia tuntemaan itseänsä? Taatto Epäilemättä hän sallii. Mikään muu ei häntä tyydytä. Sudaršana Hyvä; saanpa nähdä, kuinka säälimätön hän voi olla! Minä seison tässä ikkunanpielessä sanaakaan virkkamatta; minä en liikahda tuumaakaan, saanhan nähdä, eikö hän tule! Taatto Sinä olet vielä nuori — sinun kannattaa vielä häntä odotella; minulle, vanhalle miehelle, tuokion menettäminen merkitsee viikkoa. Minun täytyy lähteä häntä etsimään, onnistuinpa tai en. Poistuu. Sudaršana Minä en häntä tarvitse — minä en lähde häntä etsimään! Minä en kaipaa sinun kuningastasi, Surangama! Minkätähden hän taistelikaan ruhtinaita vastaan? Tapahtuiko se ollenkaan minun tähteni? Halusiko hän osoittaa sankaruuttansa ja voimaansa? Lähde täältä pois — minä en voi sietää sinua näkyvissäni. Hän on nöyryyttänyt minut maan tomuun eikä ole vieläkään tyytyväinen! XVII Joukko kansalaisia. Ensimmäinen kansalainen Me luulimme kokevamme hyvänkin huvin, kun tuli koolle niin paljon kuninkaita, mutta miten olikaan: koko asia sai sellaisen käänteen, ettei kukaan tiedä, mitä oikeastaan tapahtui! Toinen kansalainen Ettekö huomanneet, etteivät he päässeet minkäänlaiseen yksimielisyyteen? Kaikki epäilivät toisiansa. Kolmas kansalainen Kukaan ei noudattanut alkuperäistä suunnitelmaansa: toinen tahtoi hyökätä eteenpäin, toinen piti parempana peräytyä; toiset kääntyivät oikeaan, toiset hyökkäsivät vasempaan — kuinka voisikaan sellaista taisteluksi nimittää? Ensimmäinen kansalainen He eivät pitäneet ollenkaan silmällä todellista taistelua — pitivät vain kaikin silmällä toisiansa. Toinen kansalainen Jokainen ajatteli: »Minkätähden kuolisinkaan salliakseni toisten korjata sadon?» Kolmas kansalainen Teidän täytyy sentään kaikkien myöntää, että Kantši taisteli niinkuin sankari ainakin. Ensimmäinen kansalainen Häviölle jouduttuaankaan hän ei näyttänyt pitkiin aikoihin haluavan tunnustaa itseänsä voitetuksi. Toinen kansalainen Hänen rintansa lävisti vihdoin kuolettava heittoase. Kolmas kansalainen Mutta sitä ennen hän ei näyttänyt ollenkaan oivaltavan, että hänen oli väistyttävä joka askelella. Ensimmäinen kansalainen Toiset kuninkaat — niin, kukaan ei tiedä, minne he pakenivat jättäen Kantši paran yksinään taistelukentälle. Toinen kansalainen Minulle on kerrottu, ettei hän ole vielä kuollut. Kolmas kansalainen Ei, lääkärit ovat hänet pelastaneet — mutta hänellä on oleva häviönsä leima rinnassaan aina kuolemaansa asti. Ensimmäinen kansalainen Pakoon pyrkineistä kuninkaista ei ole yksikään päässyt karkuun; heidät on kaikki otettu vangeiksi. Mutta millainen tuomio heille lienee langetettu? Toinen kansalainen Minä olen kuullut, että he ovat joutuneet rangaistaviksi kaikki, lukuunottamatta Kantšia, jonka tuomari sijoitti oikealle puolellensa oikeuden valtaistuimelle laskien kruunun hänen päähänsä. Kolmas kansalainen Eipä ole kummempaa kuultu. Toinen kansalainen Sellainen oikeudenkäyttö tuntuu meistä suoraan sanoen haaveelliselta ja oikukkaalta. Ensimmäinen kansalainen Epäilemättä. Suurin rikollinen on tietenkin Kantšin kuningas; toisia ajoi toisinaan voitonhimo eteenpäin, toisinaan taas heitä peräännytti pelko. Kolmas kansalainen Millaista oikeudenkäyttöä tämä onkaan? kysyn minä. On kuin tiikeri pääsisi rankaisematta, mutta sen häntä leikattaisiin poikki. Toinen kansalainen Jos minä olisin tuomari, luuletteko, että Kantši voisi aivan hyvin tänä hetkenä? Hänestä ei olisi enää olemassa jälkeäkään. Kolmas kansalainen Ne ovat suuria ylituomareita, ystäväiseni, heidän aivonsa ovat toista maata kuin meidän. Ensimmäinen kansalainen Haluaisinpa tietää, onko heillä ollenkaan aivoja. He vain noudattavat omia mukavia päähänpistojansa, koska ei ole ketään ylempää, joka heille jotakin sanoisi. Toinen kansalainen Sanoittepa mitä tahansa, jos hallitusvalta olisi meidän käsissämme, olisimme epäilemättä hallinneet paremmin. Kolmas kansalainen Kukapa voisi sitä epäillä? Se on tietenkin itsestään selvää. XVIII Katu. Taatto ja Kantši. Taatto Mitä, sinäkö täällä, Kantšin ruhtinas! Kantši Sinun kuninkaasi on lähettänyt minut tielle. Taatto Se kuuluu hänen vakinaisiin tapoihinsa. Kantši Ja kukaan ei saa nähdä häntä vilahdukseltakaan. Taatto Sekin on hänen huvejansa. Kantši Mutta kuinka kauan hän minua näin vältteleekään? Kun en millään ehdolla suostunut tunnustamaan häntä kuninkaaksi, hän tuli äkkiä kuin hirvittävä rajusää — Jumala tiesi mistä — hajoittaen mieheni, hevoseni ja sotalippuni hurjaan pyörteeseen; mutta nyt, kun etsin kaikki maan ääret osoittaakseni hänelle nöyrää kunnioitustani, hän ei ole mistään löydettävissä. Taatto Olipa hän kuinka korkea hallitsija tahansa, hänen täytyy taipua sen tahtoon, joka alistuu. Mutta miksi olet ulkona yön aikaan, ruhtinas? Kantši Minua vaivaa yhä vielä salainen pelko, että ihmiset voivat nauraa nähdessään minun nöyrästi kunnioittavan kuningastanne ja tunnustavan itseni voitetuksi. Taatto Se on tosiaankin ihmisten tapa. Se, mikä saisi toiset heltymään kyyneliin, aiheuttaa heissä ainoastaan tyhjää naurua. Kantši Mutta olethan sinäkin kulkemassa, taatto. Taatto Minä olen iloisella pyhiinvaellusretkelläni kaiken-kadottamisen maahan. Laulaa Odotukseeni antautuneena minä halajan kaikkeni kadottaa. Tien vieressä varron, kunnes saapuu hän, joka vie minut avoimelle tielle. Hän, joka piilee ja näkee ja tietämättäsi sinua rakastaa. Minä olen antanut hänelle sydämeni salaisen rakkauden Ja odotukseeni antauneena minä halajan kaikkeni kadottaa. XIX Tie. Sudaršana ja Surangama. Sudaršana Millainen huojennus, Surangama, millainen vapaus! Häviöni on tuottanut minulle vapauden. Oi kuinka jäykkä olikaan ylpeyteni! Mikään ei kyennyt sitä liikuttamaan eikä lieventämään. Himmentynyttä henkeäni ei voitu mitenkään saada tajuamaan sitä selvää totuutta, ettei kuninkaan pitänyt tulla luokseni, vaan minun piti lähteä hänen luoksensa. Minä makasin koko viime yön pölyisellä permannolla ikkunan luona — makasin siellä lohduttomia tunteja ja itkin! Etelätuulet puhalsivat ja huusivat ja valittivat koko yön niinkuin sydäntäni kalvava tuska, ja kaiken keskeltä kuului tavantakaa yölinnun vihlova ääni »Puhu, nainen!» ulkoisen myllerryksen kaikuna!... Se oli pimeän yön avutonta valitusta, Surangama! Surangama Viime yön painostava ja alakuloinen tuntu näytti kestävän ikuiset ajat — oi kuinka kaamea ja synkeä olikaan yö! Sudaršana Mutta voitko uskoa — minusta tuntui siltä, kuin olisin kuullut _vinan_ lempeiden sointujen virtaavan kaiken tuon hurjan melun ja myllerryksen läpi! Voiko hän soittaa niin suloisia ja herkkiä säveliä, hän, joka on julma ja kammottava? Maailma tuntee ainoastaan kelvottomuuteni ja häpeäni — mutta yksin minun oma sydämeni kykeni kuulemaan nuo sävelet, jotka kutsuivat minua autiossa ja valittavassa yössä. Kuulitko sinäkin, Surangama, sen _vinan_? Vai oliko se pelkkää unennäköäni? Surangama Juuri sen _vinan_ soittoa kuullakseni minä olen aina sinun luonasi. Tuota soivaa kutsua, jonka tiesin kerran tulevan poistamaan kaikkia esteitä rakkauden tieltä, minä olen kaiken aikaa odottanut jännittäen kuuloani. Sudaršana Vihdoin hän lähetti minut maantielle — minä en voinut vastustaa hänen tahtoansa. Kun hänet löydän, sanon hänelle ensimmäisiksi sanoikseni: »Minä olen tullut vapaaehtoisesti — minä en ole odottanut sinun tuloasi.» Minä sanon: »Sinun tähtesi minä olen kulkenut vaikeat ja väsyttävät tiet, ja katkera ja lakkaamaton on ollut itkuni koko ajan.» Se ylpeys minussa ainakin on oleva, kun hänet kohtaan. Surangama Mutta sekään ylpeys ei ole kestävä. Hän tuli ennen sinua — kukapa muu olisikaan sinut tielle lähettänyt? Sudaršana Ehkäpä niin. Loukatun ylpeydentunnon minussa vielä eläessä minä en voinut olla ajattelematta, että hän oli iäksi minut jättänyt; mutta kun sitten sirotin arvokkuuteni ja ylpeyteni tuulten viedä ja lähdin tavallisille teille, niin minusta tuntui, että hänkin oli lähtenyt ulos. Minä olen ollut häntä löytämässä siitä hetkestä saakka, jolloin tulin tielle. Minä en pelkää enää mitään. Kaikki nämä kärsimykset, jotka olen kokenut hänen tähtensä, kaiken tämän katkeruus tuo hänet luokseni. Niin, hän on tullut — hän on tarttunut käteeni aivan samoin kuin pimeyden kammiossa, missä ruumiini hänen sitä koskettaessaan valtasi äkillinen väristys: nyt tunnen jälleen saman kosketuksen! Kuka sanoo, ettei hän ole täällä? — Etkö näe, Surangama, että hän on tullut, hiljaa ja salaa?... Kuka onkaan tuo tuolla? Katsohan, Surangama, tällä pimeällä tiellä on tähän öiseen aikaan kolmaskin kulkija. Surangama Minä näen, kuningattareni; hän on Kantšin kuningas. Sudaršana Kantšin kuningas! Surangama Älä pelkää, kuningattareni! Sudaršana Pelkää! Miksi pelkäisinkään? Pelon päivät ovat olleet ja iäksi menneet. Kantši (tulee) Kuningatar-maammo, minä näen teidät molemmat tällä tiellä! Minä kuljen samaa polkua kuin sinä. Älä pelkää minua, kuningatar! Sudaršana On hyvä, että me käymme yhdessä, Kantšin kuningas, vieretysten — on niinkuin olla pitääkin. Minä tulin sinun tiellesi lähtiessäni kotoani ja nyt minä kohtaan sinut jälleen paluumatkallani. Kukapa olisi voinut uneksiakaan, että tämä kohtauksemme oli niin hyväenteinen? Kantši Mutta eihän ole soveliasta, kuningatar-maammo, että kuljet tätä tietä jalkaisin. Sallitko että hankin sinulle vaunut? Sudaršana Ah, älä sano niin; minä en olisi milloinkaan enää onnellinen, ellen saisi kotiin palatessani polkea sen tien tomua, joka on vienyt minut pois kuninkaani luota. Minä pettäisin itseäni, jos nyt ajaisin vaunuissa. Surangama Sinäkin astelet nyt tomussa, kuningas; tällä tiellä ei ole milloinkaan liikkunut ketään vaunuin ja hevosin. Sudaršana Kuningattarena ollessani oli permantonani hopea ja kulta — nyt minun täytyy sovittaa syntymäni kova onni astelemalla tomussa ja paljaalla maan kamaralla. En olisi voinut aavistaakaan, että jokainen tämän päivän askel johtaa minut kuninkaani luo, maan ja tomun kuninkaan luo. Surangama Katsohan, kuningattareni, tuolla idässä näkyy aamun sarastus. Meidän ei tarvitse kävellä kauan. Minä näen jo kuninkaan palatsin kultaisten tornien huiput. Taatto saapuu. Taatto Lapseni, päivä koittaa — vihdoinkin! Sudaršana Sinun siunauksesi on suonut onnea matkalleni, ja tässä minä olen vihdoinkin. Taatto Mutta näetkö, kuinka huono käytöstapa kuninkaallamme on? Hän ei ole lähettänyt vaunuja, ei soittokuntaa, ei mitään loisteliasta eikä suurenmoista. Sudaršana Ei mitään suurenmoista, niinkö sanot? Katsohan: koko taivas rusottaa ja purppuroi, ja ilma on tulvillaan kukkien tervetuliaistuoksuja. Taatto Niin, mutta kuinka säälimätön kuninkaamme lieneekin, emme kumminkaan saa yrittää kilpailla hänen kanssaan: minä en voi olla tuntematta tuskaa nähdessäni sinut tuossa tilassa, lapsukaiseni. Kuinka voisimmekaan sallia sinun astuvan kuninkaan palatsiin tuossa köyhässä ja rikkinäisessä asussa? Odotahan — minä riennän noutamaan sinulle kuningattarenvaatteesi. Sudaršana Oi ei, ei, ei! Hän on riisunut ne kuninkaalliset korut yltäni ikiajoiksi — hän on pukenut minut palvelijattaren pukuun kaiken maailman nähden: millainen vapahdus se onkaan ollut minulle! Minä olen nyt hänen palvelijattarensa enkä enää hänen kuningattarensa. Tänään minä kumarran kaikkia niitä, jotka voivat väittää olevansa jotenkin hänen sukuansa. Taatto Mutta vihamiehesi nauravat sinulle nyt; kuinka voitkaan sietää heidän pilkkansa? Sudaršana Olkoon heidän naurunsa ja pilkkansa iänikuinen — heittäkööt he minua tien pölyllä: se pöly on tänään oleva korujauhe, jolla itseni peitän, ennenkuin käyn herraani kohtaamaan. Taatto Kun on niin laita, emme sano enää mitään. Nyt me leikimme kevätjuhlamme viimeisen leikin — kiidättäköön vinha etelätuuli kukkien siitepölyn asemesta alhaisuuden tomua kaikkiin ilmansuuntiin! Me lähdemme herramme luo puettuina tomun vaatimattomaan harmaaseen. Ja me löydämme hänetkin kokonaan tomun peittämänä. Sillä luuletteko ihmisten häntä säästelevän? Hänkään ei voi välttää heidän likaisia ja pölyisiä käsiänsä eikä edes ajattele pyyhkiä saastaa pois vaatteistansa. Kantši Taatto, älä unohda minua tässä leikissäsi! Minäkin tahdon nähdä kuninkaallisen pukuni tahraantuvan siinä määrin, ettei sitä kukaan tunne. Taatto Se ei vaadi pitkää aikaa, veikkoseni. Nyt, kun olet ehtinyt näin kauas alaspäin — sinä vaihdat väriä aivan äkkiä. Katsohan kuningatartamme — hän suuttui itselleen ja luuli voivansa tuhota verrattoman kauneutensa heittämällä pois kaikki korunsa; mutta tuo kauneuden solvaus saikin sen hohtelemaan kymmenen kertaa kirkkaampana, ja nyt hän on koruttoman täydellisyytensä saavuttanut. Kuninkaastamme kerrotaan, että hän on aivan viaton kauneuteen — senvuoksi hän rakastaa kaikkea moninaista muotokauneutta, joka hohtelee kuin hänen rintansa koriste. Ja tämä kauneus on tänään riisunut huntunsa ja ylpeyden ja turhamaisuuden verhonsa! Mitä antaisinkaan, jos saisin kuulla sen ihmeellisen soitannon, joka on tänään täyttänyt kuninkaani palatsin! Surangama Katsokaa, aurinko nousee! XX Pimeä kammio. Sudaršana Herra, älä anna minulle takaisin sitä kunniaa, jonka kerran minulta otit! Minä olen palvelijatar sinun jalkojesi edessä — minä en etsi mitään muuta etuoikeutta kuin saada sinua palvella. Kuningas Kykenetkö nyt minut sietämään? Sudaršana Kykenen, aivan varmaan. Sinun näkeminen sai minut peräytymään, koska olin etsinyt sinua huvitarhasta ja kuningattaren-suojistani: niissä näyttää sinun halvin palvelijasikin sinua kauniimmalta. Tuo kaipauksen kuume on lähtenyt silmistäni ainiaaksi. Sinä et ole kaunis, herrani — sinä olet kaikkia vertailuja korkeammalla! Kuningas Se, mikä on minuun verrattavissa, on sinussa itsessäsi. Sudaršana Jos on niin laita, niin silloin sekin on verratonta. Sinun rakkautesi elää minussa — sinä kuvastut siinä rakkaudessa ja näet kasvosi heijastuksen minussa; mikään ei ole minun, se on kaikki sinun, oi herra! Kuningas Minä avaan tänään tämän pimeän kammion ovet — leikki loppuu tähän! Tule, tule nyt kerallani, tule ulos — valoon! Sudaršana Salli minun ennen lähtöäni kumartaa pimeyden herrani jalkoihin, säälimättömän, hirmuisen, verrattoman! POSTITOIMISTO HENKILÖT Madhav. Amal, hänen ottopoikansa. Sudha, pieni kukkastyttö. Tohtori. Maitomies. Vartija. Taatto. Kylänvanhin, pauhaaja. Kuninkaan sanansaattaja. Kuninkaan lääkäri. Ensimmäinen näytös Näyttämö: Madhavin talo. Madhav. Lääkäri. Madhav Millaisessa tilassa olenkaan! Ennen hänen tuloansa ei haitannut ollenkaan; minä tunsin itseni vapaaksi, vapaaksi. Mutta nyt, kun hän on tullut, taivas tiesi mistä, minun sydäntäni täyttää hänen rakas olemuksensa, ja minun kotini ei ole minulle enää koti, kun hän poistuu. Luuletteko, tohtori, että hän — Lääkäri Jos hänen kohtaloonsa on kirjoitettu elämä, niin hän jää eloon pitkiksi ajoiksi. Mutta lääkeopillisten kirjojen nojalla näyttää siltä — Madhav Suuri luoja, miltä näyttääkään? Lääkäri Kirjat sanovat: »Sappi tai halvaus, kylmänvihat tai luuvalo johtuvat kaikki samoin —» Madhav Älkää huoliko minua kirjoillanne paiskia. Minä vain alan pelätä entistä enemmän. Sanokaa, mitä voin tehdä. Lääkäri (nuuskaten) Potilasta tulee hoitaa mitä huolellisimmin. Madhav Niinpä kyllä; mutta sanokaa minulle, miten. Lääkäri Sanoinhan jo, ettei hän saa missään tapauksessa lähteä ulkosalle. Madhav Lapsirukka! Kovin vaikealta tuntuu, kun on suljettava hänet huoneeseen koko pitkäksi päiväksi. Lääkäri Eipä ole teillä muutakaan neuvoa. Syysaurinko ja sumu ovat molemmat erittäin vaaralliset pikku miehelle — sillä kirjoissa sanotaan: »Hinku, pyörrytys tai ihottuma, keltatauti tai lyijynväri silmissä —» Madhav Jättäkää kirjat, olkaa hyvä. Niinpä täytyy pitää poikarukka huoneessa. Eikö ole mitään muuta keinoa? Lääkäri Ei mitään; sillä »Tuulessa ja päivänpaisteessa —» Madhav Mitäpä minua nyt auttavat tietonne siitä ja tästä? Miksi ette sivuuta niitä ja käy suoraan asiaan? Mitä siis onkaan tehtävä? Teidän hoitonne on kovin, kovin ankara poikaparalle, ja hän kestää aivan tyynesti kipunsa ja sairautensa. Sydäntäni viiltää, kun näen hänen värjyvän teidän lääkettänne nauttiessaan. Lääkäri Mitä enemmän hän värähtelee, sitä varmempi on vaikutus. Senpävuoksi huomauttaakin viisas Tšjabana: »Lääkkeistä ja hyvistä neuvoista ovat parhaat ne, jotka huonoimmilta maistuvat.» Niinpä niin! Täytyy tästä jo lähteä. (Poistuu.) Madhav Kirottu juttu, tuossa saapuu taatto. Taatto Älähän huoli, en minä sinua pure. Madhav Etpä suinkaan, mutta olet paholainen, joka saa lasten päät pyörälle. Taatto Mutta ethän sinä ole lapsi eikä ole sinulla lapsia kotonasi; mikä sinua vaivaakaan? Madhav On kyllä, minä olen tuonut lapsen luokseni. Taatto Tosiaanko? Kuinka niin? Madhav Muistathan, kuinka vaimoni hartaasti toivoi itselleen ottolasta? Taatto Muistan, mutta sehän on vanha juttu; se ajatus ei sinua miellyttänyt. Madhav Tiedäthän, veikkoseni, kuinka vaikeata on kaiken aikaa ollut rahojen kerääminen. Ja sitten pitäisi jonkun vieraan lapsen tulla tuhlaamaan vaivalloisesti ansaittuja varoja. — Minä vihasin sitä ajatusta. Mutta tämä poika on omituisesti tullut lähelle sydäntäni — Taatto Vai siinä vika! Ja sinun rahasi kuluu hänen tähtensä ja on ylen onnellinen saadessaan jotenkin kulua. Madhav Aikaisemmin ansaitseminen oli minussa eräänlainen intohimo; minä en voinut olla tekemättä työtä saadakseni rahoja. Nyt minä ansaitsen rahaa ja kun tiedän, että kaikki tapahtuu rakkaan lapsen tähden, niin se on minulle sula ilo. Taatto Hyvä niin. Mistä hänet löysit? Madhav Hänen isänsä oli kotoisin samasta kylästä kuin vaimoni. Äitinsä hän on menettänyt jo varhaisimmassa lapsuudessaan, ja taanoin on häneltä kuollut isäkin. Taatto Poika rukka; sitä enemmän hän kaipaa minua. Madhav Tohtori sanoo, että hänen pienen ruumiinsa kaikki elimet sotivat toisiansa vastaan, ja hänen eloonjäämisestään ei ole suuriakaan toiveita. On yksi ainoa pelastuskeino: varjella häntä syystuulelta ja auringolta. Mutta sinä olet oikea peikko! Onpa sekin huvi sinun iälläsi: houkutella lapsia ulkosalle! Taatto Jumala minua varjelkoon! Olenko tosiaankin jo yhtä vaarallinen kuin syystuuli ja aurinko, mitä ihmettä! Mutta kuulehan, ystäväiseni, osaan minä hieman toisenlaistakin huvia: pitää heitä neljän seinän sisäpuolella. Kun saan päivätyöni päätökseen, tulen solmimaan ystävyysliittoa lapsesi kanssa. (Poistuu.) Amal tulee. Amal Setä, kuulehan setä! Madhav Kas! Sinäkö siinä, Amal? Amal Enkö saa lähteä minnekään pihamaalta? Madhav Et, poikaseni, et. Amal Mutta katsohan, tuolla, missä täti rouhentaa herneitä, istuu orava, häntä pystyssä. Se poimii pienillä käpälillänsä herneen murusia ja pureskelee niitä. Enkö saa juosta sinne? Madhav Et, kultaseni, et. Amal Kunpa olisin orava — se olisi hupaista! Kuulehan, setä, minkätähden et päästä minua? Madhav Tohtori sanoo olevan sinulle vahingoksi, jos olet ulkona. Amal Kuinka tohtori voi sen tietää? Madhav Mitä sanotkaan! Eikö sitä tietäisi tohtori, joka lukee suuria kirjojansa! Amal Saako hän kirjoistansa tietää kaikki? Madhav Tietysti, kuinkas muuten! Amal (huoaten) Ah, minä olen kovin tuhma! Enhän minä osaa lukea kirjoja. Madhav Ajattelehan: oikein, oikein oppineet henkilöt ovat samassa asemassa kuin sinä; he eivät käy koskaan ulkosalla. Amal Eivätkö tosiaankaan? Madhav Kuinkapa voisivatkaan? He ahertavat alinomaa kirjojensa ääressä näkemättä ja kuulematta mitään muuta. Kuulehan, poikaseni, kun kasvat suuremmaksi, niin sinustakin tulee oppinut; ja sitten sinä istut kotona ja luet isoja kirjoja, ja ihmiset puhuvat sinusta, sanovat: »Hän on ihmeellinen mies.» Amal Ei, ei setä; minä pyydän pyytämällä — en tahdo tulla oppineeksi, en halua. Madhav Lapsi kulta; minä olisin autettu, jos olisin saanut oppia. Amal Ei, minä lähtisin mieluummin katselemaan kaikkea, mitä on olemassa. Madhav Jopa jotakin! Katselemaan! Mitä aiot katsella, mitä erinomaista onkaan katseltavaa? Amal Katsohan tuota kaukaista vuorta, joka näkyy ikkunaamme — minun tekee usein mieli lähteä noiden vuorten taakse ja sitten suoraan eteenpäin. Madhav Voi sinua, varpusta! Ikäänkuin ei olisi muuta tekemistä kuin nousta tuon vuoren huipulle ja siitä eteenpäin! Mitä ihmettä! Älä juttele joutavia, poikaseni. Kuulehan, kun tuo vuori kerran seisoo paikallaan jäykkänä kuin muuri, niin se merkitsee, ettet voi päästä sen yli. Eihän muuten olisi maksanut vaivaa kerätä yhteen kasaan niin paljon suuria lohkareita ja tehdä niistä niin isoa asiaa, eipä suinkaan! Amal Kuulehan, setä, luuletko, että sen tarkoituksena on estää meitä pääsemästä kauemmaksi? Minusta näyttää siltä, että maa, joka ei osaa puhua, kohottaa kätensä taivasta kohti ja viittaa. Ja ne, jotka asuvat kaukana ja istuvat yksin ikkunan ääressä, voivat nähdä annetun merkin. Mutta oppineet henkilöt taitavat — Madhav Heillä ei ole aikaa sellaiseen joutavaan. He eivät ole niin hupsuja kuin sinä. Amal Kuulehan, minä tapasin eilen erään ihan yhtä hupsun kuin minä. Madhav Siunatkoon, tosiaanko, kerrohan! Amal Hänellä oli olalla bambusauva, jonka päässä kiikkui pieni nyytti, vasemmassa kädessä oli messinkipata ja jalassa kuluneet kengät; hän kulki tuon vainion halki suoraan kohti noita vuoria. Minä huusin hänelle ja kysyin: »Minne menet?» Hän vastasi: »En tiedä, jonnekin!» Minä kysyin jälleen: »Minkätähden menet?» Hän vastasi: »Menen etsimään työtä». Sanohan, setä, onko sinunkin etsittävä työtä? Madhav Tietysti. Paljon on maailmassa työnetsijöitä. Amal Sepä somaa! Minä lähden kulkemaan samoinkuin he löytääkseni jotakin toimitettavaa. Madhav Entäpä jos etsit etkä löydä. Siinä tapauksessa — Amal Eikö se olisi hauskaa? Siinä tapauksessa minä lähtisin kauemmas! Minä katselin, kuinka tuo mies asteli hitaasti tietänsä rikkinäisin jalkinein. Kun hän sitten oli ehtinyt siihen kohtaan, missä vesi virtaa viikunapuun alitse, hän pysähtyi ja pesi jalkansa virrassa. Sitten hän otti nyytistään hieman hernejauhoja, kostutti niitä vedellä ja alkoi aterioida. Sitten hän jälleen sulki nyyttinsä ja heitti sen olalleen, kääri vaatteensa polvea ylemmäksi ja kahlasi virran poikki. Minä olen pyytänyt tädiltä lupaa mennäkseni virralle syömään hernejauhojani aivan samoin kuin hän. Madhav Mitä tätisi asiasta arveli? Amal Täti sanoi: »Kunhan tulet terveeksi, vien sinut sinne mukanani?» Sanohan, setä, milloin minä tulen terveeksi. Madhav Aivan pian, poikaseni. Amal Ihanko totta; mutta minäpä lähden heti paikalla, kunhan olen jälleen terve. Madhav Minne lähdetkään? Amal Oh, minä kuljen kulkemistani, monien virtojen poikki ja vedessä kahlaten. Kaikki nukkuvat suljettujen oviensa takana päivän helteessä, mutta minä taivallan yhä eteenpäin etsimään työtä kaukaa, kaukaa. Madhav Minä ymmärrän! Luulenpa olevan parasta, että tulet sitä ennen terveeksi, sitten — Amal Mutta ethän vaadi, että minun pitää tulla oppineeksi, ethän, setä? Madhav Miksi tahtoisitkaan mieluummin tulla? Amal Nyt en osaa ajatella mitään, mutta sanon sinulle tuonnempana. Madhav Hyvä. Mutta muista, ettet saa enää huudella vieraille tai jutella heidän kanssaan. Amal Minä juttelen kovin mielelläni vieraiden kanssa! Madhav Mitäpä, jos olisivat varastaneet sinut? Amal Sehän olisi ollut mainiota! Mutta minua ei kukaan vie. Kaikki tahtovat minun jäävän tänne. Madhav Minun täytyy lähteä työhöni — mutta ethän lähde ulos, kultaseni, ethän? Amal En, en lähde. Mutta saanhan jäädä tähän huoneeseen tien puolelle. Madhav poistuu. Maitomies Piimää, piimää, hyvää hienoa piimää. Amal Piimänmyyjä, kuulehan, piimänmyyjä! Maitomies Miksi minua huudat? Ostatko piimää? Amal Kuinkapa ostaisin? Minulla ei ole rahaa. Maitomies Siinäpä poika! Miksi sitten huudat? Uh, millaista ajan tuhlausta! Amal Lähtisin mielelläni mukaasi, jos saisin. Maitomies Minun mukaani? Amal Niin; minusta tuntuu, kuin alkaisin potea koti-ikävää, kun kuulen äänesi kaukaa tieltä. Maitomies (laskien alas olkasalkonsa) Mitä sinä täällä aina askarteletkaan, poikaseni? Amal Tohtori sanoo, etten saa lähteä ulos, ja minä istun tässä koko pitkän päivän. Maitomies Poika parka, mikä sinua vaivaa? Amal En tiedä. Näetkös, minä en ole oppinut, ja senvuoksi en tiedä, mikä minua vaivaa. Sanohan, maitomies mistä sinä tulet? Maitomies Kylästämme. Amal Kylästänne. Onko se hyvinkin kaukana? Maitomies Meidän kylämme sijaitsee Šamli-virran rannalla Pantšmura-vuorten juurella. Amal Pantšmura-vuorten! Šamli-virran! Miten lieneekään. Minä kenties olen nähnyt kylänne. En kumminkaan ymmärrä, milloin! Maitomies Oletko sen nähnyt? Oletko ollut noiden vuorten juurella? Amal En milloinkaan. Mutta minusta tuntuu, kuin muistaisin ne nähneeni. Kylänne on muutamien ikivanhojen suurten puiden varjossa, ja sen ohi kulkee punahiekkainen tie — eikö niin? Maitomies Aivan niin, poikaseni. Amal Ja vuoren rinteellä käy karja laitumella. Maitomies Ihmeellistä! Kylämme karja käy laitumella. Niin, epäilemättä! Amal Ja punahamosiin puetut naiset täyttävät virran rannassa ruukkujansa ja kantavat ne kotiin päälaellansa. Maitomies Oikeassa olet. Karjakylämme naiset käyvät virralla vettä noutamassa; mutta eipä ole jokaisella punahamosta yllensä pukea. Sinä, poikaseni, olet varmaan siellä joskus käynyt. Amal Totta puhuen, maitomies, en ole ollut siellä milloinkaan. Mutta kun tohtori päästää minut ulos, niin sinun pitää viedä minut heti mukanasi kyläänne. Maitomies Sen teen mielelläni, poikaseni. Amal Ja opetathan minut huutaen tarjoamaan piimää myytäväksi, käyttämään olkasalkoa tavallasi ja kulkemaan tuon pitkän, pitkän tien? Maitomies Miksi niin, poikaseni? Ethän sinä rupea piimää myymään? Sinähän luet suuria kirjoja tullaksesi oppineeksi. Amal En, minä en suinkaan tahdo tulla oppineeks — minä tahdon olla sinunlaisesi, tahdon kuljettaa piimää punahiekkaisen tien varrella vanhan viikunapuun varjossa sijaitsevasta kylästä ja tarjota sitä kaupaksi kaikilla ovilla. Kuinka mainiosti sinä huudatkaan — »Piimää, piimää, oivallista piimää!» Opeta minulle se sävel, opetathan? Maitomies Minäkö sinulle opettamaan sellaista, poikaseni; mitä ajatteletkaan! Amal Opeta se, ole hyvä. Minä kuuntelen sitä kovin mielelläni. En osaa sinulle kertoa, kuinka omituiselta tuntuu mielessäni, kun kuulen äänesi tuolta tienkäänteestä, tuon lehtokujan takaa! Tiedätkö, minusta tuntuu samanlaiselta kuin kuullessani poutahaukan huudon taivaan pyörryttävästä korkeudesta. Maitomies Haluatko hieman piimää, poikaseni? Kas tässä! Amal Minulla ei ole rahaa. Maitomies Ei, ei, ei, mitä joutavia rahasta juttelet? Sinä ilahdutat minua, jos otat minulta hieman piimää. Amal Sanohan, olenko viivyttänyt sinua liian kauan? Maitomies Et ollenkaan; minä en ole mitään menettänyt. Sinä olet opettanut minulle, kuinka voi olla onnellinen piimänmyyjänä. (Poistuu.) Amal (laulunsekaisin äänin) Piimää, piimää, oivallista piimää — karjakylästä — Pantšmura-vuorten tienoilta Šamli-virran rannalta. Piimää, hyvää piimää; varhain aamulla naiset ajavat lehmänsä riviin puiden alle ja lypsävät ne, ja illalla he toimittavat maidon happanemaan. Piimää, hyvää piimää. Hei, tuollahan kulkee vartijamies kulkuansa. Kuule, vartijamies, tule hieman juttelemaan kanssani. Vartija Mikä melu sieltä nousee? Etkö pelkää minunlaistani miestä? Amal En; miksi pelkäisinkään? Vartija Entäpä jos vien sinut mukanani? Amal Minne sinä minut viet? Hyvinkö kauaskin, ihan, vuorten tuolle puolen? Vartija Mitäpä, jos vien sinut suoraa päätä kuninkaan luo? Amal Kuninkaan luo? Vie, viethän? Mutta tohtori ei päästä minua ulos. Kukaan ei voi minua milloinkaan ottaa mukaansa. Minun täytyy jäädä tänne koko pitkäksi päiväksi. Vartija Tohtori ei sinua päästä, veikkonen! Jopa huomaan! Kasvosi ovat kalpeat ja silmien alla on tummat täplät. Laihoista kätösistäsi pyrkivät suonet ulos urkenemaan. Amal Etkö lyö rumpuasi, vartija? Vartija Ei ole vielä tullut se aika. Amal Merkillistä! Toiset sanovat, ettei aika ole vielä ehtinyt, ja toiset sanovat, että aika on jo ohi! Mutta sinun aikasi varmaan tulee heti, kunhan vain lyöt rumpuasi! Vartija Se ei käy päinsä; minä lyön rumpua vain silloin, kun on se aika. Amal Niin, minä kuuntelen mielelläni sinun malmirumpuasi. Kun on keskipäivä ja ateria on nautittu ja täti uinahtaa lukiessaan Ramajanaa ja pihalla seinän varjossa nukkuu koiramme, kuono hännän kiemurassa, silloin sinun rumpusi alkaa kumista: »Pum, pum, pum!» Sanohan minulle, miksi rumpusi kumisee! Vartija Minun rumpuni kumisee kertoakseen ihmisille, ettei aika odota ketään, vaan kiitää yhä eteenpäin. Amal Minne se kiitää? Mihin maahan? Vartija Sitä ei tiedä kukaan. Amal Niinpä ei arvatenkaan kukaan ole siellä käynyt! Ah, minä tahtoisin lentää ajan keralla siihen maahan, josta ei kukaan mitään tiedä. Vartija Me joudumme kerran sinne lähtemään jokainen, poikaseni. Amal Minäkin? Vartija Niin, sinäkin! Amal Mutta tohtori ei päästä minua ulos. Vartija Voipa sattua, että jonakin kauniina päivänä tohtori itse tarttuu käteesi ja ohjaa sinut sinne. Amal Sitä hän ei tee, sinä et häntä tunne. Hän vain salpaa minut sisään. Vartija Tulee eräs, joka on häntä mahtavampi, meidät vapauttamaan. Amal Milloin tuleekaan se suuri tohtori minun luokseni? Minä en voi enää täällä värjötellä. Vartija Älä huoli puhua niin, poikaseni. Amal Ei. Minä olen tässä, mihin ovat minut jättäneet — en hievahdakaan paikaltani. Mutta kun sitten rumpusi alkaa soida, pum, pum, pum, niin se koskee sydämeeni. Kuulehan, vartija! Vartija Mitä, poikaseni? Amal Sanohan, mitä tapahtuu tuossa isossa talossa toisella puolella, missä liehuu korkea lippu ja ihmisiä aina kulkee sisään ja ulos? Vartija Mitäkö siellä tapahtuu? Sehän on uusi postitoimistomme. Amal Postitoimisto! Kenen? Vartija Kenen? Tietenkin kuninkaan! Amal Tuleeko kuninkaalta kirjeitä tänne hänen toimistoonsa? Vartija Epäilemättä. Jonakin kauniina päivänä voi saapua kirje sinulle. Amal Minulle kirje? Mutta minähän olen vain pieni poika. Vartija Kuningas lähettää pienen pieniä kirjeitä pienille pojille. Amal Sepä mainiota! Milloin saan kirjeeni? Kuinka tiedät, että hän minulle kirjoittaa? Vartija Miksi hän muuten sijoittaisi postitoimistonsa avoimen ikkunasi eteen ja antaisi kultaisen lipun liehua ilmoilla? Amal Mutta kuka tuo minulle kuninkaan-kirjeeni, kun se saapuu? Vartija Kuninkaalla on monta postinkuljettajaa. Etkö näe heidän liikkuvan, rinnassaan pyöreät, kullatut laatat? Amal Minne he menevätkään? Vartija Ovelta ovelle, koko maassa. Amal Minä rupean kuninkaan postinkuljettajaksi, kun ehdin kasvaa suuremmaksi. Vartija Hahhah! Postinkuljettajaksi, tosiaankin. Kuljettamaan kirjeitä sateella ja poudalla, rikkaille ja köyhille, talosta taloon — onpa se tosiaankin aimo työ! Amal Se miellyttäisi minua kaikkein eniten. Minkätähden sinä hymyilet? Niinpä kyllä, sinun työsi on sekin tärkeä. Kun on keskipäivän helteinen hetki ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus, niin sinun rumpusi soi, pum, pum, pum — ja toisinaan, kun yht'äkkiä yöllä herään ja lamppumme on palanut kuiviin, kuulen pimeydestä rumpusi hiljaisen kumun, pum, pum, pum! Vartija Tuolla tulee kylänvanhin! Minun täytyy lähteä. Jos hän tapaa minut jaarittelemassa, niin syntyy aika hälinä. Amal Kylänvanhin? Missä hän on? Vartija Tuolla maantiellä; näethän tuon ison palmunlehtivarjon, joka tulee keikkuen tänne päin? Se on hän! Amal Kuningas on varmaan määrännyt hänet tänne kylänvanhimmaksi? Vartija Hänet määrännyt? Eipä suinkaan! Sellaista suurisuista pöyhkeilijää! Hän osaa tehdä itsensä epämieluisaksi niin monin tavoin, että kaikki häntä pelkäävät. Hänenlaisensa tuottavat ihmisille mielipahaa ihan huvikseen. Minun täytyy nyt lähteä! Ei ole lupa jättää työtä odottamaan, tiedäthän! Aamulla varhain pistäydyn jälleen luonasi ja kerron sinulle uutisia kaupungista. Poistuu. Amal Olisipa mainiota, jos saisi joka päivä kuninkaalta kirjeen. Minä luen ne tässä ikkunan ääressä. Mutta ah, enhän minä osaa lukea kirjoitettua. Kuka ne minulle lukeekaan? Täti lukee Ramajanaa; ehkäpä hän tuntee kuninkaan käsialan. Ellei kukaan niitä minulle lue, niin minun täytyy ne huolellisesti säilyttää ja lukea sitten, kun olen kasvanut isoksi. Mutta jospa postinkuljettaja ei minua löydä? Kylänvanhin, kylänvanhin, saanko jutella kanssasi hetkisen? Kylänvanhin Kuka siellä kirkuu ja häiritsee minua tietä kulkiessani? Vai niin, sinäkö, heittiö? Amal Sinäkö olet kylänvanhin? Kaikki tottelevat sinua. Kylänvanhin (ilahtuneena) Epäilemättä, kuinkapa muutenkaan! On paha pakko! Amal Tottelevatko kuninkaan postinkuljettajatkin sinua? Kylänvanhin Täytyy totella. Tuhat tulimmaista, haluaisinpa nähdä — Amal Tahdotko sanoa postinkuljettajalle, että Amal istuu tässä ikkunan luona? Kylänvanhin Mitä hyötyä olisi siitä sanomisesta? Amal Siltä varalta, että minulle tulisi kirje. Kylänvanhin Sinulle kirje! Kukapa erehtyisi sinulle kirjoittamaan? Amal Jos sattuisi kuningas kirjoittamaan. Kylänvanhin Hahhah! Oletpa sinä merkillinen pieni veijari! Hahhah! Niinpä kyllä, kuningas; olethan sinä hänen hyvä ystävänsä, vai kuinka? Ette ole tavanneet toisianne pitkiin aikoihin, ja kuningas kaipaa sinua ihan armottomasti, epäilemättä. Odotahan huomiseen asti, niin kirje varmaan tulee. Amal Kuulehan, kylänvanhin, minkätähden sinä puhut minulle tuolla tavalla? Oletko vihainen? Kylänvanhin Totisesti! Vihainen, kuinkapa muuten! Sinä kirjoitat kuninkaalle! Madhav on viime aikoina paisunut hiton lailla. Hän on kerännyt kiliseviä kirstunsa pohjalle, ja nytpä vain kuninkaat ja padisahit keskustelevat hänen väkensä kanssa. Kunhan saan hänet käsiini, niin kyllä häntä tanssitan. Kuulehan, sinä — sinä siepposissi! Minä toimitan kuninkaan kirjeen perille — ihan varmasti! Amal Ei, ei, älä huoli vaivata itseäsi senvuoksi. Kylänvanhin Miksi en sitä tekisi? Minä kerron sinusta kuninkaalle, ja hän ei liikoja siekaile. Joku hänen palvelijoistansa tulee aivan kohta sinua tapaamaan. Madhavin hävyttömyys on kerrassaan hämmästyttävä. Kun kuningas saa tämän kuulla, niin kyllä miehen mielettömyys vähenee. Amal Kuka oletkaan sinä, joka siellä astelet? Kuinka somasti nilkkatiukusi helisevät! Pysähdy hetkiseksi, pysähdythän? Eräs tyttö tulee. Tyttö Minulla ei ole aikaa tuokionkaan vertaa; on jo kylmä! Amal Huomaan kyllä, ettet halua viipyä, ja vastahakoisesti minäkin tänne jään. Tyttö Kun sinua katselen, ajattelen myöhäistä aamun tähteä! Mikä sinua vaivaa? Amal En tiedä; tohtori ei päästä minua ulos. Tyttö Sepä ikävää! Älä suinkaan lähde ulos, jos niin on laita! Tottele tohtoria. Ovat sinulle vihaiset, jos olet pahankurinen. Alinomainen ikkunasta kurkisteleminen ja ohikulkioiden katseleminen sinua tietenkin väsyttää. Annahan kun suljen ikkunasi vähäksi aikaa. Amal Älä huoli sulkea; vain tämä ikkuna on auki! Kaikki muut ovat suljetut. Mutta kerrohan minulle, kuka olet. Enpä taida sinua tuntea. Tyttö Minä olen Sudha. Amal Mikä Sudha? Sudha Etkö tiedä? Kukkakauppiaan tytär. Amal Entä mitä sinä teet? Sudha Minä kerään kukkia vasuuni. Amal Ah, kukkia keräät! Senpätähden jalkasi näyttävätkin niin iloisilta ja nilkkatiukusi soivat niin hilpeästi sinun astellessasi. Kunpa pääsisin minäkin ulos. Minä noutaisin sinulle muutamia kukkia kaikkein ylimmistä oksista, niin korkealta, ettei niitä voi nähdä. Sudha Tosiaanko? Tiedätkö sinä kukista niin paljon kuin minä? Amal Tiedän kyllä, ihan yhtä paljon. Minä tiedän sitäpaitsi kaikki, mitä satu kertoo Tšampasta ja hänen seitsemästä veljestään. Kunhan vain minut päästäisivät, niin lähtisin heti aarniometsään, missä et enää osaisi minnekään kulkea. Ja siinä, missä hunajaa imevä kolibri keinuu hennoimman oksan latvassa, minä muutun kukkivaksi tšampaksi. Tahdotko sinä olla sisareni Parul? Sudha Oletpa typerä! Kuinka voisinkaan olla sisaresi Parul, kun olen Sudha ja äitini on Sasi, joka myy kukkia? Minun täytyy punoa monta kukkaköynnöstä joka päivä. Olisipa hupaista, jos saisin oleilla joutilaana niinkuin sinä! Amal Mitä sitten tekisit koko päivän? Sudha Minä viettäisin juhlahetkiä Benain, morsian-nuken, ja pikku mirrini Menin keralla, ja — mutta minun täytyy tosiaankin pitää kiirettä, koska en muuten löydä ainoatakaan kukkaa. Amal Jää sentään vielä hetkiseksi; minä olen kovin iloinen. Sudha Kuulehan — sinä et saa olla tottelematon. Ole kiltti ja istu hiljaa paikallasi; kun palaan kotiin kukkineni, niin poikkean juttelemassa kanssasi. Amal Annatko minulle kukan? Sudha En, kuinkapa voisinkaan? Se on rahalla ostettava. Amal Minä maksan sen, kun ehdin suuremmaksi — ennenkuin lähden tuon virran toiselle puolen etsimään työtä. Sudha Olkoonpa menneeksi. Amal Tuletko takaisin, kun olet kerännyt kukkasi? Sudha Tulen. Amal Tuletko ihan varmasti? Sudha Tulen, tulen. Amal Ethän unohda minua? Minä olen Amal, muista se. Sudha Minä en sinua unohda, saat nähdä. (Poistuu.) Joukko poikia saapuu. Amal Sanokaa, veikot, minne olette kaikki menossa? Pysähtykää hetkiseksi luokseni! Eräs poika Me menemme leikkimään. Amal Mitä te leikitte, veikkoset? Poika Me leikimme kyntömiehiä. Eräs toinen poika (keppiä näyttäen) Tässä on meidän auramme. Kolmas poika Me kaksi olemme härkäparina. Amal Aiotteko leikkiä koko päivän? Poika Aiomme, koko päivän. Amal Ja palaatte kotiin illalla virran vieritse johtavaa tietä? Poika Palaamme. Amal Kuljetteko kotimatkallanne talomme ohi? Poika Tule kerallamme leikkimään, tulethan? Amal Tohtori ei päästä minua ulos. Poika Tohtori! Välitätkö tosiaankin siitä, mitä tohtori sanoo? Me tästä lähdemme, on kohta myöhä. Amal Älkää menkö. Leikkikää kadulla minun ikkunani läheisyydessä, jotta teidät näen. Poika Mitä me tässä voimme leikkiä? Amal Minä annan teille kaikki leluni, jotka tuossa lepäävät. Tässä ne ovat, ottakaa ne. Minä en voi leikkiä yksinäni. Ne vain likaantuvat, ja minulla ei ole niistä mitään hyötyä. Pojat Sepä oivallista! Mainioita leluja! Katsokaahan, tuossa on laiva. Tuossa on vanha Džatai-muori. Eikö olekin tuo uljas sotilas? Annatko tosiaankin ne kaikki meille? Eikö käy sääliksesi? Amal Ei ollenkaan;- pitäkää hyvänänne. Poika Etkö tahdo niitä takaisin? Amal En, minä en niitä tarvitse. Poika Sanohan, eikö sinua siitä toruta? Amal Minua ei toru kukaan. Mutta ettekö leiki niillä hetken aikaa ovemme edustalla joka aamu? Minä toimitan teille uusia, kun nämä käyvät vanhoiksi. Poika Sen teemme. Kuulkaahan, asettakaa nämä sotamiehet riviin. Leikitään sotaa; mistä saamme kiväärin? Kas tässä on kappale ruokoa; se kelpaa hyvin siihen virkaan. Mutta sinähän olet jo nukahtamaisillasi. Amal Pelkäänpä olevani uninen. En tiedä, mistä johtuu, että toisinaan niin käy. Minä olen istunut jo kauan ja olen väsynyt; selkääni pakottaa. Poika Eihän ole vielä kunnolla keskipäiväkään. Mistä johtuu, että olet uninen? Kuulehan! Malmirumpu ilmoittaa ensimmäisen vartiovuoron päättymistä. Amal Niin, pum, pum, pum, se soittaa minua uneen. Poika Meidän on varmaan paras lähteä. Me tulemme jälleen huomenna aamulla. Amal Tekee mieleni kysyä teiltä jotakin, ennenkuin lähdette. Te olette aina ulkona — tunnetteko kuninkaan postinkuljettajia? Pojat Tunnemme, hyvinkin. Amal Mitä he ovat miehiänsä? Sanokaa minulle heidän nimensä. Poika Erään nimi on Badal. Toinen poika Eräs toinen on Sarat. Kolmas poika Heitä on paljonkin. Amal Luuletteko, että he minut tuntevat, jos tulee minulle kirje? Poika Aivan varmaan he sinut löytävät, jos nimesi on kirjeenkuoressa. Amal Ettekö tuo huomenna, kun tulette jälleen luokseni, erästä mukananne, jotta hän oppii minut tuntemaan? Poika Tuomme, jos haluat. Toinen näytös Amal vuoteessa. Amal Enkö saa tänään siirtyä ikkunan luo, setä? Moittiikohan tohtori sitäkin? Madhav Rakas poikaseni, näethän, että tilasi on huonontunut, kun olet päivän toisensa jälkeen ikkunassa kyyhöttänyt. Amal Eipä suinkaan; minä en tiedä käyneeni siitä sairaammaksi, tunnen oloni siinä aina hyväksi. Madhav Ei, se ei ole sinulle hyväksi; sinä kyyhötät siinä ja solmit ystävyysliittoja kaikkien lähiseudulla asuvien vanhojen ja nuorten kanssa. Onhan tuossa kuin markkinat minun räystääni alla — sellaista rasitusta ei ihminen kestä. Ovathan kasvosi ihan kalpeat. Amal Setä, minä pelkään, että fakiiri kulkee ohi huomaamatta minua ikkunassa. Madhav Mikä ihme se on, sinun fakiirisi? Amal Hän tulee juttelemaan minun kanssani niistä monista maista, joissa hän on käynyt. Minä kuuntelen häntä mielelläni. Madhav Kuinka se on mahdollista? Minä en tunne ketään fakiiria. Amal Hän tulee suunnilleen näihin aikoihin. Minä pyydän sinua, pyydän ja rukoilen: salli hänen tulla hetkiseksi tänne juttelemaan kanssani. Tulee taatto fakiiriksi puettuna. Amal Siinähän sinä olet. Tule tänne, fakiiri, vuoteeni luo. Taatto (silmää iskien) Minä olen fakiiri. Madhav Vaikeampi olisi minun sanoa, mikä sinä et ole. Amal Missä olet ollut tällä kertaa, fakiiri? Fakiiri Papukaijojen saarella. Olen vasta sieltä palannut. Madhav Papukaijojen saarella! Fakiiri Onko se kovin ihmeellistä? Minä en ole sinunlaisesi. Eihän matka suuria maksa. Minä matkustan, minne kulloinkin haluan. Amal (taputtaen käsiään) Oletpa onnellinen! Muista, että olet luvannut ottaa minut opetuslapsenasi mukaasi, kunhan tästä kostun. Fakiiri Tietysti, ja minä opetan sinulle niin paljon vaeltajien salaisuuksia, ettei tietäsi voi sulkea mikään merellä, metsässä eikä vuoristossa. Madhav Mitä merkitsee koko tämä jaaritus? Taatto Amal, poikaseni, minä en väistä mitään vuoristossa enkä merellä; mutta kun tohtori vetää yhtä köyttä tämän setäsi kanssa, niin minun täytyy kaikesta loitsutaidostani huolimatta tunnustaa joutuneeni tappiolle. Amal Ei. Setä ei kerro asiaa tohtorille. Ja minä lupaan maata ihan hiljaa; mutta kun tulen terveeksi, niin lähden heti samana päivänä matkaan fakiirin seurassa, ja eipä minua silloin pidätä mikään meri eikä vuori eikä tuima virta. Madhav Etkö häpeä, poikaseni; aina vain juttelet joutavia lähdöstäsi! Minä käyn ihan murheelliseksi, kun kuulen sinun sellaista haastelevan. Amal Kerrohan minulle, fakiiri, millainen se Papukaijojen saari oikeastaan on. Taatto Se on ihmeiden maa; se on lintujen tyyssija. Ihmisiä siellä ei ole, ja sen asujaimet eivät puhu eivätkä kävele; ne vain laulavat ja lentävät. Amal Sepä suurenmoista! Ja sijaitseeko se meren rannalla? Taatto Tietysti. Se sijaitsee meren rannalla. Amal Onko siellä viheriöitä kukkuloitakin? Taatto On, he elävät viheriöiden kukkuloiden keskellä; ja auringon mennessä mailleen, kun kukkuloiden rinteet hohtelevat punaisessa kajasteessa, kaikki linnut lentävät viheriäisin siivin parvina pesiinsä. Amal Siellä on varmaan vesiputouksiakin! Taatto Kuinkapa muuten, epäilemättä. Jokaisen kukkulan rinteessä on vesiputous. Ah, ne ovat kuin sulia jalokiviä; ja kuinka ne karkeloivatkaan, poikaseni! Somerikkoa ne laulattavat rientäessään sen yli kohti merta. Kukaan hiton tohtori ei kykene niitä hetkeksikään pysähdyttämään. Linnut katselivat minua niinkuin ainakin katselevat olentoa, joka on vain ihminen, mitätön siivetön — eivätkä halunneet ryhtyä kanssani mihinkään tekemisiin. Ellei olisi niin laita, rakentaisin itselleni pienen, majan heidän pesiensä keskelle ja viettäisin päiviäni lukemalla meren aaltoja. Amal Kunpa olisin lintu! Silloin — Taatto Aivan mutkaton ei asia kumminkaan olisi. Minä olen kuullut, että olet tehnyt sopimuksen maitomiehen kanssa: aiot ruveta piimänkaupustelijaksi, kun ehdit suuremmaksi. Pelkäänpä, ettei liikkeesi ottaisi lintujen luona hyvin menestyäkseen; voisit joutua kärsimään melkoisia häviöitä. Madhav Tämä on jo liikaa, totisesti. Teidän molempien seurassa minä menetän järkeni. Minä lähden tästä. Amal Onko maitomies käynyt täällä, setä? Madhav Miksipä ei olisi? Hän ei puhko päätänsä juoksentelemalla sinun rakkaan fakiirisi asioita hänen Papukaijojen saarensa pesien seassa. Mutta hän on jättänyt piimäruukun sinua varten ja sanonut, että hänen sisarentyttärensä häät, jotka vietetään kylässä, aiheuttavat hänelle paljon askarrusta. Nyt hän on lähtenyt Kamliparaan tilaamaan soittokuntaa. Amal Mutta hänhän aikoo naittaa minulle pienen sisarentyttärensä. Taatto Siunatkoon, nytpä olemme pahassa pulassa. Amal Maitomies sanoi minulle, että hänen sisarentyttärensä tulisi olemaan kaunis pikku morsiameni, että hänellä on korvissa helmikellukat ja yllänsä sievä punainen sari; aamulla hänen piti omin käsin lypsää musta lehmä ja tarjota minulle vaahtoavaa rieskamaitoa uudenuutukaisesta ruukusta, ja iltasella hänen piti tuoda lyhty tanhualle, istua viereeni ja kertoa minulle tarinoita Tšampasta ja hänen kuudesta veljestänsä. Taatto Sepä ihastuttavaa! Se houkuttelisi minuakin, vanhaa erakkoa! Mutta älä välitä koko hääjutusta. Olkoon olossaan. Minä vakuutan sinulle, ettei hänen talostansa puutu sisarentyttäriä, kun sinä menet naimisiin. Madhav Herkeä jo! Tämähän on ihan sietämätöntä. Poistuu. Amal Kuulehan, fakiiri, nyt, kun setä on tiessään, sano minulle, onko kuningas lähettänyt postitoimistoon kirjeen minua varten. Taatto Minä olen kuullut, että kirje on jo lähetetty; se on tänne tulossa. Amal Tulossa? Missä se on? Onko se tuolla tiellä, joka poimuttelee puiden lomitse ja jota voi täältä katsoen seurata aina metsänrantaan saakka, kun ilma sateen jälkeen on aivan kuulas? Taatto Juuri siellä. Sinähän tiedät asian ihan perinpohjin. Amal Niin, minä tiedän kaikki. Taatto Sen huomaan; mutta kuinka se on mahdollista? Amal En osaa sanoa, mutta se on minulle päivänselvää. Minä luulen sen nähneeni usein jo ammoin olleina päivinä. En tiedä, kuinka pitkä aika siitä jo on kulunut. Tiedätkö sinä, milloin se oli? Minä näen kaikki: kuninkaan postinkuljettaja tulee tuolla yksinään vuoren rinnettä alas, vasemmassa kädessä lyhty ja selässä kirjelaukku; hän kapuaa siten kauan, kauan yötä päivää, ja tuolla, vuoren juurella, missä vesiputous muuttuu virraksi, hän lähtee kävelemään pitkin rantapolkua ja kulkee eteenpäin rukiin halki; sitten hän ehtii sokeriruokovainiolle ja häviää näkyvistä sillä kapealla tiellä, joka kulkee korkeiden sokeriruokojen keskitse; sitten hän saapuu aavalle niittulakeudelle, missä sirkka sirittää ja missä ei näy yhtäkään ihmistä, kurpat vain heiluttavat purstojansa ja kaivelevat nokallaan liejua. Minä tunnen hänen tulevan yhä lähemmäksi, ja minun sydämeni ilahtuu. Taatto Minun silmäni eivät ole enää nuoret, mutta sinun kertoessasi minäkin näen tuon kaiken. Amal Sanohan, fakiiri, tunnetko sinä sen kuninkaan, jolle tämä postitoimisto kuuluu? Taatto Tunnen; minä käyn joka päivä hänen luonansa almuani noutamassa. Amal Hyvä! Kun tästä paranen, niin minunkin täytyy saada häneltä almuni, eikö niin? Taatto Sinun ei tarvitse sitä pyytää, veikkoseni, hän antaa sen sinulle vapaaehtoisesti. Amal Ei, minä menen hänen palatsinsa portille ja huudan: »Kunnia ja voitto sinulle, kuningas!» Sitten minä tanssin tamburiinin helistessä ja anelen almua. Eikö se olisi somaa? Taatto Se olisi mainiota, ja jos lähdet kerallani, niin minä saan runsaan osani. Mutta mitä sinä pyydätkään? Amal Minä sanon: »Ota minut postinkuljettajaksesi, jotta saan kulkea lyhty kädessä vieden kirjeitä perille ovelta ovelle. Älä anna minun istua päivää pitkää kotona!» Taatto Mitäpä tuota sureksit, poikaseni, vaikka pitäisikin pysytellä kotona? Amal Ei siinä olekaan sureksimista. Kun minut tänne suljettiin, päivä tuntui minusta aluksi sanomattoman pitkältä. Mutta kun kuninkaan postitoimisto on tuonne sijoitettu, minä viihdyn täällä yhä paremmin, ja kun ajattelen, että jonakin kauniina päivänä saan kirjeen, tunnen itseni ihan onnelliseksi enkä pane ollenkaan pahakseni, että täytyy olla yksin ja liikkumatta. Kuinka lienee, saankohan selkoa kuninkaan kirjeestä? Taatto Vaikka et saisikaan, eikö riitä se, että siinä on sinun nimesi? Madhav saapuu. Madhav Ettepä aavistakaan, millaisiin ikävyyksiin saatatte minut, te molemmat! Taatto Mitä siis on tapahtunut? Madhav Te kuulutte levittäneen huhua, että kuningas on sijoittanut tänne toimistonsa lähettääkseen tietoja teille kummallekin. Taatto Entäpä sitten? Madhav Kylänvanhin Pantšanan on nimeänsä ilmoittamatta saattanut asian kuninkaan tietoon. Taatto Hyvinhän tiedämme, että kaikki tulee kuninkaan korviin. Madhav Minkätähden siis ette ole varuillanne? Miksi mainitsette suotta kuninkaan nimeä? Saatatte minut tuhon omaksi, kun niin menettelette. Amal Kuulehan, fakiiri, onko kuningas vihainen? Taatto Vihainen? Joutavia! Sitäkin vähemmän sinunlaisellesi lapselle ja minunlaiselleni fakiirille. Jos kuningas suuttuu, niin enpä hänestä enää yhtään huoli. Amal Kuulehan, fakiiri, minusta on tuntunut aamusta asti siltä, kuin silmiäni verhoisi jonkinlainen hämäryys. Kaikki tuntuu kuin unennäöltä. Minä kaipaan lepoa. Ei tee ollenkaan mieleni jutella. Eikö kuninkaan kirje jo tule? Jos tämä huone nyt yht'äkkiä häipyy olemattomiin, jos — Taatto (viuhkoen raitista ilmaa Amalin kasvoille) Kirje saapuu varmaan tänään, poikaseni. Tohtori tulee. Tohtori Kuinka jakselet tänään? Amal Minä voin tänään kauhean hyvin, tohtori. Kaikki kivut tuntuvat karisseen minusta pois. Tohtori (Madhaville) Tuo hymy ei minua ollenkaan miellytä. Paha merkki tuo, että hän tuntee olonsa hyväksi! Tšakradhan on huomauttanut — Madhav Taivaan nimessä, tohtori, jättäkää Tšakradhan rauhaan. Sanokaa, kuinka nyt käy. Tohtori Pelkäänpä, etten voi häntä kauemmin varjella! Varoitinhan teitä jo — hän näyttää joutuneen jälleen alttiiksi vahingollisille säävaikutuksille. Madhav Ei; minä olen menetellyt äärimmäisen varovasti, en ole päästänyt häntä kertaakaan ulkosalle; ja ikkunat ovat olleet melkein koko ajan suljettuina. Tohtori Ilma tuntuu tänään ihan erikoiselta. Kun tänne saavuin, niin ulko-ovellanne tuntui kamala uho. Se on erinomaisen vaarallista. Sulkekaa se mieluimmin heti. Haittaako, jos vieraanne jäävät parin kolmen päivän aikana tulematta? Ja jos sattuisikin jollekin odottamatta välttämätön asia, niin pääseehän taka-ovesta. Olisi parempi, jos sulkisitte tämänkin ikkunan; se laskee sisään auringon säteitä, jotka vain pitävät potilasta valveilla. Madhav Amal on sulkenut silmänsä. On arvatenkin nukahtanut. Minä luen hänen kasvoistansa — ah, tohtori, minä tuon kotiini vieraan lapsen, rakastan häntä kuin omaa poikaani, ja nyt näyttää siltä, että minun täytyy hänet menettää! Tohtori Mitä nyt? Tuolla purjehtii taloon kylänvanhin! — Sepä ikävä juttu! Minun täytyy lähteä, veliseni. Menettelisit oikeammin, jos lähtisit katsomaan, ovatko kaikki ovet hyvin suljetut. Minä lähetän voimallisen lääkeannoksen, kunhan ehdin kotiin. Voithan sitä koettaa — se kenties pelastaa hänet vielä viime hetkenä, jos hän ylipäänsä on pelastettavissa. Madhav ja tohtori poistuvat. Kylänvanhin Kuulehan, sinä veijari! — Taatto St, ole hiljaa. Amal Ei, fakiiri, luulitko minun nukkuvan? En minä nukkunut. Minä kuulen kaikki; niin, ja kaukaisetkin äänet. Minä tunnen, että äiti ja isä istuvat tässä pielukseni vieressä ja juttelevat minulle. Madhav tulee. Kylänvanhin Vai niin, Madhav, sinä kuulut olevan nykyjään mahtimiesten hyvä veikko. Madhav Säästä minua piloiltasi, kylänvanhin; me olemme vähäistä väkeä. Kylänvanhin Mutta lapsesi tuossa odottelee kirjettä kuninkaalta. Madhav Mitä hänestä huolit, hän on vain hupsu poika! Kylänvanhin Miksipä ei, tosiaankin! Eihän kuningas hevin löydä parempaa perhekuntaa! Etkö älyä, minkätähden kuningas sijoittaa uuden postitoimiston ihan ikkunasi eteen? Kuulehan, veitikka, sinulle on saapunut kirje kuninkaalta. Amal (nousten nopeasti istumaan) Tosiaanko, ihanko totta? Kylänvanhin Kuinkapa se ei totta olisi? Sinähän olet kuninkaan hyvä kumppani. Tässä on kirjeesi (osoittaa tyhjää paperilappua) Hahhahhaa! Siinä on kirjeesi. Amal Älä huoli minua ivailla. Sanohan, fakiiri, onko niin laita! Taatto On, poikaseni. Minä fakiiri, sanon sinulle, että se on hänen kirjeensä. Amal Mistä johtuneekaan, etten oikein näe? Se näyttää minusta ihan tyhjältä. Mitä onkaan kirjeessä, herra kylänvanhin? Kylänvanhin Kuningas kirjoittaa: »Minä käyn aivan pian luonasi; pidä sinä vain huolta siitä, että saan liotettua riisiä. — Hoviruokani ei minulle enää ollenkaan maita.» Hahhahhah! Madhav (väännellen käsiänsä) Minä pyydän ja rukoilen sinua, kylänvanhin, älä tee pilaa näistä asioista — Taatto Pilaako? Tosiaankin! Sitä hän ei uskalla tehdä. Madhav Oletko ihan järjiltäsi sinäkin, taattoseni? Amal Fakiiri, fakiiri, st, hänen torvensoittajansa! Etkö kuule? Kylänvanhin Hahhahhaa! Pelkäänpä, ettei hän kuule, ennenkuin joutuu hieman enemmän järjiltään. Taatto Olkoon menneeksi, minä olen järjiltäni; minä voin lukea ihan selvästi, että kuningas kirjoittaa tulevansa itse katsomaan Amalia ja ottavansa mukaansa ylilääkärinsä. Amal Herra kylänvanhin, minä luulin, että olet minulle vihainen etkä minusta pidä. En olisi voinut uskoa, että sinä tuot minulle kuninkaan kirjeen. Salli minun pyyhkiä tomu jaloistasi. Kylänvanhin Tuossa pikku miehessä tuntuu olevan kunnioituksen vaistoa. Hän on hieman typerä, mutta hyväsydäminen. Amal Nyt on luullakseni kohta neljäs vuoro — Kuulkaa rumpua, »pum, pum, pam, — pum pum, pam». Onko ehtootähti noussut? Mistä johtuneekaan, etten voi nähdä — Taatto Oh, ikkunat ovat kaikki suljetut, minä avaan ne. Oveen kuuluu koputettavan. Madhav Mitä nyt? — Kuka siellä? Mitä tuo melu merkitsee? Ääni (ulkoa) Avatkaa ovi. Madhav Kuulehan, kylänvanhin — eivät ne suinkaan rosvoja ole? Kylänvanhin Kuka siellä? — Pantšanan, kylänvanhin, kysyy. — Ettekö arkaile pitää sellaista meteliä? Ajatelkaahan! Melu on tauonnut! Pantšananin ääni kuuluu kauas. — Niin, tulkoot nyt pahimmat rosvot! — Madhav (kurkistaen ikkunasta) Eipä ihmekään, että melu on tauonnut. He ovat särkeneet ulko-oven säpäleiksi. Kuninkaan sanansaattaja tulee. Sanansaattaja Korkea kuninkaamme saapuu tänä iltana! Kylänvanhin Hyvä Jumala! Amal Mihin aikaan, sanansaattaja? Sanansaattaja Toisella vartiolla. Amal Kun ystäväni vartija lyö malmirumpuansa kaupungin porteilla, »pam, pum, pam, pam pum, pam» — silloinko? Sanansaattaja Niin, silloin. Kuningas lähettää parhaan lääkärinsä käymään nuoren ystävänsä luona. Kuninkaan ylilääkäri tulee. Ylilääkäri Mitä tämä merkitsee? Kuinka tukahduttava onkaan täällä ilma! Avatkaa kaikki ovet ja ikkunat selkoselälleen. (Tunnustelee Amalin ruumista.) Kuinka voit, poikaseni? Amal Minä voin erittäin hyvin, tohtori, erittäin hyvin. Kaikki tuskat ovat tiessään. Kuinka onkaan raitista ja vapaata! Nyt näen kaikki tähdet, jotka vilkkuvat pimeän tuolta puolen. Lääkäri Tunnetkohan voivasi niin hyvin, että voit nousta vuoteesta, kun kuningas saapuu illan keskivartioiden aikana? Amal Epäilemättä; minä olen jo kauan mitä hartaimmin halunnut päästä jaloilleni. Minä pyydän kuningasta osoittamaan Pohjantähden. — Olen epäilemättä nähnyt sen monet kerrat, mutta en tiedä varmaan, mikä se on. Lääkäri Hän selittää sinulle kaikki. (Madhaville.) Pidä huolta siitä, että huoneessa on kaikkialla kukkia kuninkaan tullessa. (Viitaten kylänvanhimpaan.) Tuo henkilö ei saa jäädä tänne. Amal Salli hänen jäädä, tohtori. Hän on ystävä. Hän se minulle toi kuninkaan kirjeen. Lääkäri Olkoon menneeksi, poikaseni. Jääköön, jos hän on ystäväsi. Madhav (kuiskaten Amalin korvaan) Kuningas rakastaa sinua, poikaseni. Hän tulee itse. Pyydä häneltä lahjaa. Tiedäthän, kuinka vähissä varoissa me elämme. Amal Älä ole huolissasi, setä. — Minä olen jo asian päättänyt. Madhav Mitä olet päättänyt, lapsukaiseni? Amal Minä pyydän häntä ottamaan minut postinkuljettajakseen, jotta saan kulkea lähelle ja kauas ja viedä ovelta ovelle hänen viestiänsä. Madhav (lyöden otsaansa) Voi kovaa onnea! Siinäkö kaikki? Amal Mitä tarjoammekaan kuninkaalle, setä, kun hän tulee? Sanansaattaja Hän on käskenyt tarjoamaan liotettua riisiä. Amal Liotettua riisiä! Näetkös, kylänvanhin, sinä olit oikeassa. Niinhän sinä sanoit. Sinä tiesit kaikki, mitä me emme tienneet. Kylänvanhin Jos lähetätte sanan talooni, voisin tosiaankin pitää huolta siitä, että kuningas otetaan juhlallisesti vastaan — Lääkäri Ei ole tarpeen. Olkaa nyt kaikki hiljaa. Uni valtaa hänet. Minä istun hänen pieluksensa luona; hän vaipuu uneen. Puhaltakaa öljylamppu sammuksiin. Ulkoa virtaa huoneeseen tähtien valo. Sst, hän nukkuu. Madhav (taatolle) Minkätähden seisot siinä kuin mikäkin kuvapatsas, kädet ristissä. — Minä olen levoton. — Sanohan, ovatko enteet hyvät. Miksi he huoneen pimentävät? Mitä apua voikaan olla tähtien valosta? Taatto Ole vaiti, sinä epäuskoinen. Sudha tulee. Sudha Amal! Lääkäri Hän nukkuu. Sudha Minä olen tuonut hänelle kukkia. Saanhan antaa ne hänen käteensä? Lääkäri Saat kyllä. Sudha Milloin hän herää? Lääkäri Kuningas tulee kohta hänet herättämään. Sudha Tahdotko kuiskata minun puolestani sanan hänen korvaansa? Lääkäri Mitä minun pitää hänelle sanoa? Sudha Sano hänelle, ettei Sudha ole häntä unohtanut. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PIMEÄN KAMMION KUNINGAS JA MUITA DRAAMOJA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.