The Project Gutenberg eBook of Suomesta pois

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Suomesta pois

Kuvaus keväältä 1899

Author: Maila Talvio

Release date: May 16, 2023 [eBook #70772]

Language: Finnish

Original publication: Werner Söderström, 1899

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SUOMESTA POIS ***
SUOMESTA POIS

Kuvaus keväältä 1899

Näytelmä kahdessa näytöksessä

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner Söderström, 1899.

HENKILÖT:

MATTILA, pienemmän maatilan isäntä.
TAPANI |
ROOPETTI | hänen lapsiaan.
SELMA |
LAURI |
ALPERTTIINA, Tapanin vaimo.
AHOKANGAS, Mattilan naapuri.
ANTTI | hänen lapsensa, Selman kansanopistotovereja.
ANNA |
HILTA, varakas talontytär.
VANHA LEENA.
VEIKKOLIN, metsänostaja.

Kyläläisiä, nuoria tyttöjä ja poikia.

Jos näytösten alussa kuvattuja dekorationeja pidetään liian vaikeina, niin voidaan niitä tietysti tehdä yksinkertaisemmiksi. Samoin voidaan tässä esitettyjen laulujen sijaan ottaa toisia, kunhan niiden henki vain säilytetään.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Mattilan tupa, tavallinen, siisti talonpoikaishuone: penkit pitkin seiniä, perällä oikealla pöytä, jonka edessä rahi, keskellä peräseinää ovi, vasemmalla edessä avoin liesi, jossa rovio hiiltyy, ikkunoita. Mattila ja Ahokangas istuvat pöydän ääressä. Selma tarjoaa heille kahvia, sitte palatakseen lieden ääreen, jossa Anna seisoo, miesten puhetta kuunnellen. Lauri veistelee, istuen penkillä oikealla. Kaikki ovat arkivaatteissa.)

MATTILA. Kyllä se nyt pimeältä näyttää. Veden alla ovat kaikki vainiomme, karjanruoka lopussa, eikä kesää kuulu, vaikkei ole kuin viikko juhannukseen.

AHOKANGAS. Ja vielä ottivat meiltä sanomalehden, jotta pitää vallan kuin säkissä elää. Maksettu oli vuoden loppuun asti, mutta vahingonkorvauksesta ei ole puhettakaan.

ANNA (Selmalle, matalalla äänellä). Mene nyt sanomaan se isällesi.
Kerranhan se kumminkin on sanottava. Sinun olisi heti pitänyt hänelle
ilmoittaa, ettet aio jäädä tänne Suomeen kuolemaan nälkään, kun
Amerikka antaa leipää yllin kyllin.

SELMA. En ole saanut sitä sanotuksi.

ANNA. Jollet sinä sano, niin sanon minä.

SELMA. Ei, ei. Kyllä minä itse, kunhan jäämme kahdenkesken.

MATTILA. Se tässä sentään eninten panee ajattelemaan, että nuori kansa kaikki Amerikkaan lähtee. Tämäkin kylä on vallan villissään. Ei meidänkään poikiamme enään mikään olisi pidättänyt, kaupunkiin piti lähdettämän mullikkaa vaihtamaan matkarahoiksi.

AHOKANGAS. Lähteäpä on päättänyt meidänkin Antti.

(Mattila luo pitkän katseen Selmaan, joka kiireesti kääntyy häneen selinpäin ja alkaa puuhata lieden ääressä.)

MATTILA. Vai jo Anttikin! Vaikka on asevelvollisuuden suorittanut.

ANNA (Selmalle). Mennään nyt puhumaan!

AHOKANGAS. Siitä se Antti niin harmistui, kun ei saatu perustaa sitä seuraa, jota teidän poikienne kanssa jo pitkin talvea ovat puuhanneet.

MATTILA. No, sen nyt vielä jaksaisi kantaa, mutta kuka täällä tulevaisuudessa työt suorittaa, kun parhaat voimat Amerikkaan menevät? Selman ja Laurin kanssa sitä minäkin ensi vuonna saan jäädä taloa pitämään.

SELMA (Annalle). Siinä kuulet!

LAURI (reippaasti). Mutta me sitä pidämmekin kuin miehet!

AHOKANGAS. Oikein puhuttu, Lauri! Mutta minun poikani lähtee. Minulle ei jää kuin Anna. Rengit ja muonamiehet jo kauppaavat kellojaan, saadakseen matkarahaa.

ANNA (liketen pöytää). Mitä me, isä, tänne jäämme nälkää näkemään.
Lähdetään kaikki!

AHOKANGAS (hetkisen vaiettuaan). Siinä kuulet, naapuri. Noin nykyajan nuoriso puhuu.

MATTILA. Parempi, tytöt, että lähdette askareillenne kuin että tuossa turhia lörpöttelette. Ja ehkä mekin taas' menemme vainioillemme.,

(Nousevat,)

AHOKANGAS. Kiitoksia vaan kahvista… Eihän vainioita tänä vuonna ilokseen katsele, mutta mentävä on.

(Lähtevät. Ovessa kääntyy Mattila).

MATTILA. Lauri, lähde sinä jo hevosten luo.

(Sulkee oven perässään.)

LAURI. Tuossa paikassa! (Nousee, likenee takaapäin Selmaa, käy kiinni hänen hartioihinsa ja alkaa tanssia sekä laulaa:)

    "Amerikan polkan tahtia
    Ei sitä kaikki taidakkaan.
    Joka tyttö ei sitä taida
    Ei sitä tyttöä naidakkaan."

SELMA (riistäytyy irti.) Mene nyt, kun isä käski.

(Lauri kiepauttaa häntä vielä pari kertaa ja lähtee sitte.)

ANNA. Kyllä se vaan paras olisi, kun te kaikki lähtisitte. Kyllä teille täällä ikäväksi käy, kun me kaikki olemme poissa. Jäätte kuin hiiret autioon taloon.

SELMA. Voi Anna, kun minulla on niin paljon ajatuksia, jotka eivät anna minulle rauhaa!

ANNA. Niitähän sinulla, Selma kulta, aina on ollut. Mutta heitä ne nyt sikseen. Antti tulee itse tänään puhumaan.

SELMA (kiihkeästi). Tuleeko?

ANNA. Tulee. Luuletko sinä että hän ilman sinua lähtee.

SELMA (ilostuen). Sitte jäämme molemmat Suomeen!

ANNA (leikillisesti). Tai menette molemmat Amerikkaan. Mutta näkemiin asti nyt. Tulen illemmalla. (Ojentaa Selmalle kätensä. Lähtee.)

SELMA (yksin). Kaikki he lähtevät, Anttikin. He jättävät Suomen, kun sitä onnettomuudet kohtaavat. Miksen lähtisi minäkin! Jos vaan Antti tulisi pyytämään matkakumppaniksi! Mutta menisinkö sittenkään? Miksen menisi! Parempi lähteä iloisemmille aloille, olemaan nuori ja onnellinen …

(Istuutuu rukin ääreen, hyväilee hiljaa itsekseen:)

    "Jos sydän sulla puhdas on
    Ja mieli vakaa, pelvoton,
    Niin yhdy meihin, tänne jää
    Ja pyhä vanno vala tää:
    Tää Suomenmaa mun toimeen saa,
    Tän eestä vaan mä ainiaan
    Teen työtä saakka kuolemaan…"

Voi, tätä laulua, kunhan en ikinä olisi sitä kuullut!

(Ovi lentää auki ja Laurin pää pistää esiin.)

LAURI (huutaa). Vieraita tulee! (Katoaa ja tuuppaa sitte edellänsä sisään vanhaa Leenaa, jonka selässä on taakka vispilöitä, hosioita, tuohta y.m.s.)

SELMA. Vai Leenakos sieltä tulee! Hyvää iltaa!

LEENA (nauraen). Tuota siunattua poikaa, kun tuo minua vallan tuuliaispäänä. Iltaa, iltaa (puhaltaa käteensä ja ojentaa sen sitte Selmalle). Mitäs nyt taloon kuuluu? (Laskee taakan selästään ja lämmittelee lieden ääressä, tuontuostakin puhaltaen käsiinsä. Jatkaa kimeällä, miltei saarnaäänellä.) Jaa, jaa, tätä kylmyyttä ja tätä vesien paljoutta! Että mitä meinanneekaan Jumala kulta! Kunhan ei vaan lähettäisi katovuotta! Muistan minä siihen aikaan, kun palvelin vallesmannivainajalla, että kanssa yhtenä keväännä piteli näin kauvan kylmiä. Mutta eihän sitä silloin heinäniityillä veneellä soudettu.

(Käy istumaan penkille.)

LAURI (istuutuu hänen viereensä). Uskookos Leena, että minä tässä toissa päivänä sain riihen edestä hauin, elävän hauin.

LEENA. Vai elävän hauin! Jaa, jaa, ei se hyvää tiedä, kun veden kalat ihmisten ilmoille nousevat. Kunhan vaan ei ennustaisi maailman loppua!

LAURI. Totta kai kalat vesien kanssa tulevat, vaikka vedet nousisivat piipusta sisään. Ja kuka sitä tietää, jos tätä jatkuu, vaikka jonakin aamuna tapaisimme kalat valmiina padassamme!

LEENA. Jaa, jaa… Ei taida emäntä olla kotona? Eihän se suinkaan vielä ole Amerikkaan lähtenyt?

SELMA (valmistaa Leenalle kahvia). Eihän toki. Tässä vastikään oli.

LEENA (kuiskaten ja levottomasti silmäellen ympärilleen). Se oli sille rusthollarin Hiltalle myynyt sen paksun silkkinsä, jonka joulun edellä konttiryssältä osti. Ja Hilta, senkin hompsotin, oli paikalla pannut sen päähänsä kirkkoon, vaikka sellainen sade oli… Voi, voi, oikeinkos nyt kahvia! Eihän sitä olisi tarvittu! (Puree sokeripalasesta puolen ja heittää toisen puolen takaisin rasiaan.) Se Selma onkin niin nöyrä ja hyvä tyttö, näin köyhällekin ihmiselle. Toiset käyvät siellä kansanopistossa niin ylpeiksi… Kiitoksia vaan! Kyllä se vanhan sydäntä lämmittääkin. Niin se sanoi vallesmannin rouvavainajakin aina, kun mulle kahvia kantoi, kun rekoolia olin kitkemässä. Jaa, jaa… (kuiskaten ja oveen vilkuen.) Veikös se Tapani nyt tosiaankin kaupunkiin sen korean härkämullikkansa, niinkuin kylällä puhuvat?

LAURI. Vei kun veikin, Leena kulta. Eihän niitä kaikkia käy Amerikkaan kuljettaminen! Hyvä kun pääsevät ihmisetkin.

LEENA. Jaa, jaa… Mutta kyllä niitä nyt meneekin! Jää tyhjäksi koko kylä. Vai vei se sen mullikan, joka kuitenkin oli niin hienopintanen, että…

LAURI. Mennään mekin, Leena. Minä rupean Amerikan kuninkaalle passariksi ja Leena rupeaa sen prinsessoille kamarineitsyeksi.

LEENA (nauraen). Jaa, jaa, jos olisinkin niinkuin silloin kun vallesmannilla palvelin!

SELMA. Joko sinä, Lauri, kävit hevosia ruokkimassa?

LAURI. Ka en, koskas minä olisin ehtinyt. Pitihän minun vieras sisään saattaa.

SELMA. No, mene nyt. Kyllä minä jo seuraa pidän.

LAURI (laulaa, kädet vyötäisillä, ja kieppuu ympäri Leenan edessä).

    "Istuta tyttö sun ikkunas alle se kukkiva tikkemperi.
    Tän kylän pojan taskussa naksaa se Saksan silinteri."

(Menee juoksujalan ulos ovesta).

LEENA (nauraen). Jaa, jaa, mikä veitikka siitä on tullut! (Kuiskaten.) Se Alperttiina kuuluu käskeneen tänne kylän tyttöjä. Se kauppaa heille vaatteitaan, kun ei saa kaikkia mukaansa Amerikkaan. Eikös ole kotona puhunut mitään?

SELMA. On ehkä puhunut, vaikken ole sattunut kuulemaan.

LEENA (entistä salaperäisemmin). Ja vielä ne kertovat muutakin… Jaa, jaa, on se Alperttiina aika ilkeä akka…

(Nousee ja tulee aivan Selman korvan juureen. Samassa avautuu ovi, ja Alperttiina, Anna, Antti, Hilta ja pari muuta tyttöä ja poikaa astuu sisään. Alperttiinalla on syli täynnä, osaksi kirjavia, osaksi liinavaatteita. Tytöt, tervehdittyään Selmaa, menevät lieden ääreen lämmittelemään. Pojat, niinikään tervehdittyään, sytyttelevät piippujaan tai paperossiaan. Leena on, suu hymyssä ja niiaten, karannut ojentamaan Alperttiinalle kättä).

LEENA. Hyvää iltaa, emäntä kulta. Minä tässä riensin tuomaan teille vielä lähtövispilöitä, jos niinkuin tahtoisitte mukaanne ottaa.

ALPERTTIINA. Ohhoh, Leena raiska, luuleekos se, että minä Suomesta aion raastaa vispilöitä Amerikkaan! (Nauraa.) En saa vaatteitanikaan kulkemaan. Niitä tässä pitää polkuhinnasta kaupata. No tytöt, ostakaa pois nyt! Hyviä, uusia ovat kaikki. (Näyttelee ja levittelee vaatteita.) Tämäkin hame on hienoimmista enkeliskaiangoista ja kiiltää kuin silkki. Se on yhden ainoan kerran ollut ylläni, nimittäin sisarentyttäreni häissä, kun se meni naimisiin sen Hovinkirkon rusthollarin kanssa. Silloin kaikki ne minun rikkaat sukulaiseni, emännät, tulivat käymään kiinni hameenhelmaani ja kysyivät: "villatyykiäkö tämä on vaiko varsin silkkiä?" Osta pois sinä Hilta, koska sinulla jo ennestään on niin komea silkki!

LEENA (makeasti). Niin tytöt, ostakaa pois, kun koreita kaupaksi on ja halvalla saatte!

HILTA (kopeasti.) En tarvitse, on vaatetta ennestäänkin ja Amerikassa ostan lisää.

ALPERTTIINA. Amerikassa?

HILTA. Sinne minä lähden minäkin.

1:N TYTTÖ (vaatimattomasti). Sellaiset meinat meillä on kaikilla.

2:nen TYTTÖ. Kas, kun siellä kuuluu saatavan niin hyviä palkkoja ja täällä katovuosi tulee, niin eihän täällä enään ensi vuonna eläkkään.

ALPERTTIINA. Mutta totta te Amerikassakin vaatteita tarvitsette.

1:n TYTTÖ. Kyllähän ne olisivat hyvät ostaa, kun vain rahaa irti saisi.

HILTA. Kovin ovat vanhanaikaisia!

ALPERTTIINA. Vai ei ryökinälle kelpaa. Olkaa ilman sitte! Oma vahinkonne.

LEENA. Jaa, jaa. Hullut olette, tytöt, kun ette koreita osta… Mutta jos emäntäkullalla olisi joku vanha hame, niin minä sitte taas kehräisin ja tekisin vispilöitä…

ALPERTTIINA (nauraen). Minä sinun vispilöitäs ja kehruuksias en enään tarvitse. Ei Amerikassa kudota eikä kehrätä, siellä käyttää piikatyttökin ostokankaita ja tehtaan sukkia.

LEENA. Jaa, jaa, vai tehtaan sukkia!

ALPERTTIINA. Odottakaappa, jahka miehet tulevat kaupungista, niin saatte kuulla, kummoiseen maahan me tästä susien pesästä muutamme!

ANTTI (malttamattomasti). Onhan se jo kuultu.

LEENA. Jaa, jaa. Olisinpa minäkin nuori, niin rukkini polttaisin paikalla!

ALPERTTIINA. Sepä sen olisi. Mutta silloin et saisikaan hametta, vaan nyt sen sinulle annan. Sinun ei pidä voida kylällä kieliä, että Kirkkolan tytär olisi ahne.

LEENA (kauhistuksissa). Taivas minua siitä varjelkoon! (Makeasti.) Emäntä kulta, joka on niin hyvä! Kiitoksia vaan monia tuhansia ja onnea vaan matkalle!

(Alperttiina ottaa vaatteet kainaloonsa ja lähtee. Leena menee hänen perässään. Tytöt ja pojat ovat ryhmissä, osaksi seisoen, osaksi istuen penkeillä.)

ANNA (ottaen Selmaa vyötäisistä). No, Selma, tulethan sinä mukaan!

SELMA (epävarmasti). En tiedä.

ANTTI. Mutta jos isäsi saa hyvän hinnan talostaan ja lähtee mukaan.

SELMA (säpsähtäen). Tästä talosta, minun kodistani. (Ikäänkuin rauhoittuen.) Ei isä lähde.

1:N TYTTÖ. Mutta mikä täällä eteen tulee? Niityt ja pellot ovat veden alla, kylmä on niin että kynnet paleltuvat, eläviltä ruoka lopussa. Miehet viedään Venäjälle, seuraa emme saaneet perustaa, sanomalehti meiltä lakkautettiin. Kuka tällaisessa maassa rupeaa olemaan! Pitäkööt, jos pystyvät viljelemään!

SELMA (hiljaa). Niin ajattelin minäkin vielä eilen. Ja minä seisoin jo toinen jalka kynnyksellä ja käsi oven kääkässä mennäkseni isälle puhumaan. Mutta kun minä näin hänen huolestuneet kasvonsa, niin en saanut mitään sanotuksi. Illalla tulin hyräilleeksi laulua, jota me aina päivät pitkät kansanopistolla lauloimme. Muistatteko:

(Laulaa.)

    "Jos sydän sulla puhdas on
    Ja mieli vakaa, pelvoton,
    Niin yhdy meihin, tänne jää
    Ja pyhä vanno vala tää:
    Tää Suomenmaa mun toimeen saa,
    Tän eestä vaan mä ainiaan
    Teen työtä saakka kuolemaan."

(Toiselta säkeeltä ovat muut, toinen toisen jälkeen, yhtyneet lauluun, säkeeltä: "tää Suonten maa" ääntensä koko voimalla. Laulun lakattua jatkaa Selma:)

Toverit, tarkoittiko meidän valamme vain onnen päiviä? (Hetkisen vaiettuaan.) Ja muistatteko millä hartaudella me lausuimme:

    On Suomi köyhä, siksi jää,
    Jos kultaa kaivannet.
    Sen vieras kyllä hylkäjää,
    Vaan meille kallein maa on tää,
    Sen salot, saaret, manteret
    Ne meist' on kultaiset…

(Hetken mietittyään:)

    Tääll' olo meill' on verraton
    Ja kaikki suotuisaa:
    Vaikk' onni mikä tulkohon,
    Maa, isänmaa se meillä on.
    Mi maailmass' on armaampaa
    Ja mikä kalliimpaa?

(Vaikenee taas, sitte jatkaakseen yhä kiihtyvällä tunteella:)

    Jos loistoon meitä saatettais
    Vaikk' kultapilvihin,
    Miss' itkien ei huoattais,
    Vaan tähtein riemun sielu sais,
    Ois tähän köyhään kotihin
    Halumme kuitenkin!

(Kaikki ovat käyneet vakaviksi. Hetken kuluttua Selma hiljaa:)

Nämät sanat ovat koko päivän soineet korvissani enkä minä enään uskalla ajatella Amerikkaa. Tänne minun täytyy jäädä, "vaikk' onni mikä tulkohon."

HILTA. Kyllä minä vaan lähden.

1:N POIKA. Valitettavasti ei ihminen elä runoista eikä koreista sanoista. Amerikka antaa yllinkyllin leipää.

ANNA. Emmehän me nyt oikeastaan täällä Suomessakaan ole nälkää nähneet, mutta olisihan se niin mukavaa, kun saisi vähän maailmaa nähdä!

1:N TYTTÖ. Niin kyllä. Ja kun ei tiedä, elättääkö Suomi väkensä ensi vuonna. Mutta kun sanovat, ettei siellä Amerikassa tule katoa koskaan!

SELMA (katkerasti). Oletteko kuulleet, kasvaako siellä onnikin puissa, niinkuin omenat ja päärynät, ja voivatko ihmiset senkin korjata aittoihinsa?

ANNA (leikillisesti). Pojat hoi, kasvaako Amerikassa onni puissa?

ANTTI. Puissa ja maassa, ilmassa, kaikkialla. Sillä siellä elää vapaus ja vapaus on onnea.

1:N POIKA. Siellä saa perustaa seuroja miten paljon hyvänsä eikä siellä sanomalehtiä lakkauteta!

ANTTI. Siellä ei kansallisuuksia sorreta!

(Ulkoa alkaa kuulua käsihanurin ääntä. Huudolla "nyt ne tulee!" ja uteliain katsein kääntyvät kaikki ovea kohti. Samalla huudolla avaa Lauri ulkoapäin oven. Tapani, Roopetti, viimemainittu soittaen käsihanuria, Veikkoiin, Mattila, Ahokangas, Alperttiina ja Lauri astuvat sisään.)

TAPANI. Iltaa. Terveisiä kaupungista.

ALPERTTIINA. No, onko hyviä uutisia?

(Matkalta-tulijat riisuvat päällysvaatteitaan ja istuutuvat, muiden uteliaasti kerääntyessä heidän ympärilleen.)

ROOPETTI ja TAPANI. Onpa kyllä.

TAPANI. Kyllä Amerikkaan kansaa mahtuu ja työntekijöitä otetaan. Joka viikko lähtee Englantiin laiva, joka kuuluu vievän satoja suomalaisia. Tuolta pohjoisempaa lähtee suurten talojen isäntiäkin.

ROOPETTI. Tämä herra Veikkolin on sieltäpäin jo ostanut kymmeniä taloja.

VEIKKOLIN (leveästi). Ja tulin nyt tännepäin, koska kuulin, että
Mattilan ja Ahokankaan maalla on hyviä metsiä.

MATTILA (tyynesti). En ainakaan minä ole aikonut metsääni myydä.

VEIKKOLIN. No Amerikkaanko aiotte sen viedä?

21 MATTILA. En. Paikoilleen se jää.

VEIKKOLIN. Ettekö sitte lähdekkään Amerikkaan?

MATTILA, Mitä minä sieltä hakisin?

VEIKKOLIN. Mutta lapsenne lähtevät.

MATTILA. En voi estää heitä lähtemästä.

VEIKKOLIN. Mutta puulaaki maksaa hyvän hinnan. Sellaista ette saa mistään.

MATTILA. En kaipaa hintaa mitään. Kiitoksia vain.

TAPANI. Myykää, isä, pois koko roska ja tulkaa mukaan Amerikkaan.
Nälkä tässä ensi vuonna eteen tulee…

ROOPETTI. Veden alla ovat vainiomme ja kuka tietää, mikä tulevaisuus meitä muutenkin odottaa. Lähdetään kaikki, isä.

ALPERTTIINA (ivallisesti). Onneaanhan tässä jokaisen pitäisi kiittää, joka talolleen ostajan saa. Kyllä se rahaa kysyykin, kun koko tämä joukko liikkeelle lähtee ja omansa vaatii…

ANNA (Selmalle). Pyydä sinäkin isääsi. Olisihan se niin mukavaa, kun kaikki menisimme!

(Mattila katsahtaa tyttäreensä pitkään. Selma kääntyy pois ja peittää kasvot käsillään.)

LAURI. Mitäs jos todellakin lähdettäisiin, isä. Siellä kuuluu kaikilla muilla olevan vapaus tehdä mitä tahansa, vesi vaan ei saa nousta niinkuin tänä vuonna täällä Suomessa…

MATTILA (lyhyesti). Suu kiinni, poika.

(Lauri vetäytyy häpeillään muitten taa.)

AHOKANGAS (irroittaen piippua hampaistaan). Mutta, hyvä naapuri, jos talosta oikean hinnan saisimme, niin mikä myydessäkään olisi. Kun tämä kevääntuiokin näyttää näin toivottomalta ja sieltä Helsingistäpäinkin tulee paljaita pahoja uutisia…

MATTILA. Minä en myy tilaani.

TAPANI, AHOKANGAS, VEIKKOLIN. Mutta…

MATTILA (keskeyttää kiivastuen). Minä en myy tilaani, siinä sen kuulitte. Vaikka uutiset Helsingistä pahenemistaan pahenisivat, vaikka vesi nousemistaan nousisi, vaikka te kaikki koko kylästä lähtisitte Amerikkaan, niin minä en liiku. Ei yötä niin pitkää ettei päivää perässä. Totuus ei pala tulessakaan. Tässä olen nähnyt parempia päiviä, tässä tahdon ottaa vastaan huonommatkin. Nyt sen tiedätte: minä en myy tilaani. (Astuu pari askelta ovea kohti, kääntyy tyynempänä.) Selma, pane ruokaa pöytään, minä lähden nyt saunaan.

(Kaikki jäävät vakavina seisomaan. Veikkolin karistelee tuhkaa paperossistaan, vetää korskeilevasti esiin kellonsa, jotta perät näkyvät ja ottaa turkkinsa. Anna ja Selma ovat sylitysten, itkevät. 'Esirippu lankee).

TOINEN NÄYTÖS.

(Mattilan pihamaa. Oikealla edessä tuparakennuksen kuisti, vasemmalla aittoja, aita, portti. Perältä näkyy kesäinen maisema. Mattila istuu kuistilla, paitahihasillaan, suurisankaiset silmälasit päässä, suuri virsikirja kädessä, Selma kesävaatteissa ja Lauri, nimikään paitahihasillaan, istuvat portailla. Esiripun noustessa laulavat he viime säkeitä virrestä "Jo joutui armas aika". Virren loputtua peittävät kaikki hetkeksi kasvonsa, Mattila kirjaa vastaan, jonka jälkeen hän ottaa silmälasit päästään ja laskee ne kirjan päälle.)

MATTILA. On se taivas joutuisa töissään. Kuka tätä olisi uskonut viikko sitte! Kun teki niin korean kesän, oikein vanhanaikaisen kesän! (Nousee, astelee aidalle.) Totta totisesti, ruis menee tuossa tuokiossa tähkään.

LAURI (oikaisten nurmelle). Huhhuh kun on vari! Vieläkö tekee mielesi
Amerikkaan, Selma!

SELMA. Enhän minä sinne ole aikonutkaan. Itsehän sinä sinne tahdoit.

LAURI. Jaa minäkö? Joka aina olen pitänyt Suomea parempana kuin paratiisin yrttitarhaa. Minua et saisi Amerikkaan, vaikka korennolla koettaisit ajaa.

SELMA (naurahtaen). Totta kai, nyt kun kesä tuli.

LAURI. Huhhuh, kun on vari! Ihan minä lähden uimaan! (Nousee, vetää saappaat jalastaan ja jättää ne nurmikolle. Lähtee. Mattila on, hetkisen seisottuaan aitavierellä, poistunut. Selma korjaa pois saappaat, astelee pihassa, pistää kukan napinläpeensä ja hyräilee itsekseen, kunnes Antti tulollaan hänet keskeyttää.)

ANTTI (tulee, sunnuntaipuvussa, hiukan hämillään). Päivää.

SELMA (niinikään hämillään). Päivää. (Pistävät kättä.)

ANTTI (hetkisen vaiettuaan). Eivätkö pojat ole fotona?

SELMA. Kirkkoonhan he läksivät, paitsi Lauri… Käy istumaan, ole hyvä.

ANTTI (likenee aitan kynnystä, mutta ei istuudu). Koreapa nyt on ilma.

SELMA. On. Isä sanoi rukiin jo menevän tähkään.

(Vaitiolo, Selma hypistelee kukkaa, Antti kourii hirttä aitannurkassa.)

ANTTI. Huomenna sitte pitäisi mennä niitä passeja ottamaan. Tietäähän
Selma, että minäkin sinne Amerikkaan aion.

SELMA. Kyllähän minä sen…

ANTTI. Mitäs Selma siitä asiasta oikein ajattelee?

SELMA. Onhan Antti sen kuullut.

ANTTI (vaikenee, sammaltaa). Eikös Selma lähtisi mukaan?

SELMA (hätääntyen). Jaa minäkö?

ANTTI (likenee häntä). Niin…

SELMA. Tietäähän Antti etten minä voi…

ANTTI. Minun kanssani…

SELMA. Jaa Antinko kanssa?

(Molemmat ovat vaiti, hämillään- Samassa tulee Lauri, hiukset märkinä.)

LAURI. Menkää järveen, ihmiskullat, menkää veikkoset! Vesi on niin lämmintä ettette usko… Päivää Antti.

ANTTI. Päivää.

LAURI. Mutta mitä täällä on tapahtunut? Joko nyt sanotaan amerikanjäähyväisiä?

SELMA. Mitenkäs sinä nyt tänään niin pian uit?

LAURI. Mitenkä pian? Jos minä viivyn, niin sinä luulet, että minä hukutan itseni, jos minä joudun pikemmin, niin sinä sitä ihmettelet… Missä minun saappaani ovat?

SELMA. Kuka käski tuohon jättää…

(Lauri katoaa tupaan etsimään,)

SELMA (ujosti). Mutta jos Antti kuitenkin jäisi Suomeen.

ANTTI. Minä tässä jo varsanikin hävitin. Pappilat ne on Amerikassakin, jos yhdessä mentäisiin…

SELMA. Tutumpi se taas on tie kotipitäjän pappilaan, jos pappia tarvis…

ANTTI (hetkisen vaiettuaan). Selma, minä olen aina Selmasta pitänyt…
(Likenee, yrittää tarttua hänen käteensä). Ymmärtäähän Selma…

LAURI (tulee tuvasta). En minä löydä saappaitani.

SELMA (on kiireesti riistäytynyt irti). No, oletpa sinä köppänä! (Juoksee tupaan, Antti sytyttää paperossia. Etempää on alkanut kuulua laulua "jos sydän sulla puhdas on".)

LAURI. Kuuletkos!

ANTTI. Tännepäin taitavat tulla.

LAURI (hypähtäen). Hih! Mennään vastaan!

(Yhtyen lauluun, joka yhä likenee, lähtee. Selma tulee portaille, saappaat kädessä. Kuullessaan laulun, heittää hän ne takaisin, yhtyy lauluun ja lähtee vastaan, hänkin. Laulaen tulevat he sitte kylän tyttöjen ja poikien seurassa näyttämölle. Istuutuvat ryhmiin aitan kynnykselle, kuistille ja nurmikkoon. Kaikki sunnuntaivaatteissa, iloisen näköisinä, paitsi Antti, joka jurona polttaa paperossia.)

1:N TYTTÖ. Vai eivät kirkkomiehet vielä ole tulleet.

SELMA (iloisesti) Mutta jo he hämmästyvät, kun kuulevat!

LAURI. Ja isäkös ilostuu! (Likenee aitaa.) Isä hoi! Veikin se Roopetti harmuunipelin mukaansa. Ihan olisin ilokseni soitellut! (Kieppuu tanssin ahdissa ympäri.)

1:N POIKA. Mutta mikä tuota Anttia vaivaa?

MUUT. Niin, mikäs sinun on, Antti?

ANTTI (äreästi). Mikäs minun sitte.

ANNA ja LAURI (katsellen porttiin päin huutavat). Nyt ne tulee, nyt ne tulee! (Kaikki kääntyvät katsomaan. Alperttiina, Tapani ja Roopetti tulevat perältä hiestyneinä, huonolla tuulella. Mattila ja Ahokangas likenevät hiljaa, istuutuvat eteen.)

TYTÖT ja POJAT. Päivää.

ALPERTTIINA, ROOPETTI, TAPANI. Päivää, päivää.

ALPERTTIINA. Terveisiä kirkolta.

ANNA. Kuka siellä oli saarnassa?

ALPERTTIINA (päästellen huiviaan) Rovasti. Kovinpa nyt on kuuma.

LAURI. Täällä on tehty kummia päätöksiä.

1:N TYTTÖ. Me tulimme ostamaan emännältä vaatteita.

ALPERTTIINA. Ähäh, joko kelpaa!

2:NEN TYTTÖ. On muutettu mieltä kesän mukana.

ALPERTTIINA, ROOPETTI, TAPANI. No?

Mattila ja Ahokangas (kuuntelevat tarkkaavasti.)

1:N TYTTÖ. Mitäs muuta kuin että huomattiin, ettei se kesä mahda Amerikassakaan tämän paremmaksi käydä.

2:NEN TYTTÖ. Niin, ehkä tämä kotimaa elättää eteenkinpäin.

1:N POIKA. Sitä minäkin. Tulin sentähden sanomaan, ettei minulle tarvitse passia toimittaa.

2:NEN POIKA. Eikä minullekaan.

ANNA. Se on yleinen päätös!

ROOPETTI (iloisesti). Eläköön se päätös! Minäkin menen sitte vasta kun syynivuosi tulee. Kyllä sitä on hyvä puhua, että Amerikkaan minä lähden. Mutta kun lähtöaika likenee, niin jo käy mieli niin kummalliseksi ja niin koreiksi nämät kotoiset paikat, ettei niistä saa luovutuksi. Minä möin jo harmuunipelinikin Amerikanpojalle.

LAURI. Kuka käski! Nyt sitä olisi kelvannut soitella.

(Alperttiina on äkäisenä mennyt tupaan, palannut ja portailta kuunnellut keskustelua. Tapani silmäilee äänetönnä eteensä.)

ALPERTTIINA. Hulluja te olette kaikki, pehmeämielisiä kuin paistetut nauriit. Ei tuota tuollaista viitsi nähdä.

TAPANI (nöyrästi Alperttiinalle). Kyllä sinä, Alperttiina, yksin taidat saada lähteä sille retkelle. En minä saa lähdetyksi, kun tämä kesäkin tuli näin herttainen…

ALPERTTIINA (kiivaasti). Sinäpä vasta mies olet! Houkuttelee minua myymään kaikki vaatteeni ja sitte…

TAPANI. Itsehän sinä houkuttelit minua myymään mullikkani.

ALPERTTIINA. Niin, kun sinulla oli sellainen villi kaupunkiin, ettei sinua mikään olisi pidätellyt.

TAPANI. Kun et sinä antanut hengenrauhaa ennenkuin lupasin lähteä.

ALPERTTIINA. Hanki takaisin silkkini!

TAPANI. Ja sinä mullikkani!

(Tytöt ja pojat ovat salaa naureskelleet keskustelulle. Selma ja Antti ovat kadonneet. Mattila keskeyttää riidan.)

MATTILA. Rakkaat lapset, jääkää kaikki Suomeen. Koti on aina koti eikä se aurinko meille vieraalla maalla näin lempeästi paista.

TAPANI. Kyllä se niin on.

AHOKANGAS. Kun tuli näin korea kesäkin ja vedet ne aleni niin ettei ymmärrä minne ne joutuivatkaan.

ANNA. Ja viljat kasvaa jotta kaikaa.

LAURI (kuiskaa, mutta niin ääneen että kaikki kuulevat). Selma, missä minun saappaani ovat? Kun kaikilla muilla on kengät, minä vain olen paljasjaloin. Selma, missä sinä olet?

(Selma ja Antti tulevat käsi kädessä.)

ANTTI (Mattilalle). Me olemme tässä Selman kanssa sopineet, että niinkuin syksystä rupeaisimme yksiin leipiin, jollei isännällä ole mitään sitä vastaan…

MATTILA (katsoo heihin pitkään. Ankarasti). Onko teillä aikomus lähteä yhdessä? En minä ole kouluuttanut tytärtäni Amerikkaa varten.

ANTTI. Ei, mutta täällä Suomessa.

MATTILA (katsoo pitkään). Jäättekö siis tänne? (Kirkastuen.) Se on toinen asia. (Ojentaa heille kätensä.)

LAURI. Hei, häitä tulee! Onneksi olkoon!

(Ahokangas, tytöt ja pojat kerääntyvät Selman ja Antin ympärille kättelemään heitä.)

KAIKKI. Eläköön! Onneksi olkoon!

LEENA (tulee kiireesti, läähättäen, niiaa, miltei itkuäänellä). Hyvää päivää, hyvää päivää, jaa, jaa, joko täällä nyt jäähyväisiä otetaan!… (Hymyillen.) Kun juoksin niin että sydän kurkussa… Joudutin emäntäkullalle tätä sukkalankaa. (Kaivaa esiin nyytistään.) Kun annoitte minulle niin hyvän hameen… Jaa, jaa, niin hyvän hameen (levittelee lievettään).

ALPERTTIINA. Kiitoksia vaan. Minä olenkin päättänyt jäädä tänne
Suomeen…

LEENA (hämmästyneenä). Jaa, tänne Suomeenko?

MUUT. Kaikki me tänne jäämme.

ANTTI. Täällä kuitenkin paras on.

LEENA. Jaa, jaa… Sanoinhan minä paikalla, että mitäs sinne niin kauvas lähtee: oma maa mansikka, muu maa mustikka.

(Kaikki nauravat.)

1:N POIKA. Ette arvon taitanut ehtiä rukkianne polttaa?

LEENA. Rukkianiko? Polttaakko? Enhän toki! Jonka mä vallesmannin rouvavainajalta sain ja joka onkin sellainen rukki, ettei niitä enään tähän mailman aikaan tehäkkään.

LAURI. Mutta Leena ei tiedä, että täällä tänään on monenkertaiset juhlapäivät. Paitsi että nämät kaikki nyt ovat palanneet Amerikasta kotiin, niin vietetään täällä vielä kihlajaisia…! Mutta Selma, missä minun saappaani ovat?

SELMA (nauraen). Tuvassa, tuvassa. (Lauri lähtee tupaan.) Niin, Leena, onnitelkaa nyt!

LEENA (Niiaa. Makeasti). Jaa, jaa, kuinka korea pariskunta siitä tulee. Onnea nyt vaan hyvä Jumala antakoon!… Johan siitä koko kylä puhui, että niin ne ovat kuin toisilleen luodut. Koskas sitte häät vietetään?

SELMA. Ei nyt vielä tiedä.

ANTTI. Tiedetäänhän se. Syksyllä.

LEENA. Jaa, jaa, vai jo syksyllä!

(Mattila yskäsee, astuu juhlallisesti esiin. Lauri, saappaat jalassa, törmää tuvan portaille, mutta seisahtuu, nähdessään isänsä.)

MATTILA. Rakkaat ystävät! Jo joutui armas aika ja suvi suloinen… Vielä viikko sitte asui meidän joukossamme halla ja pakkanen ja vedet tekivät tuhotöitään. Vielä eilispäivänä asui meidän rinnoissamme vilu, ja paha henki houkutteli luopumaan isänmaasta ja etsimään onnea muualta. Mutta aurinko alkoi meille loistaa, vedet kuivuivat, vainiot alkoivat vihannoida, rinnoista suli halla ja tänään olemme kaikki valmiina eteenpäinkin tekemään työtä synnyinmaallemme. Se on oikein. Kiitos Jumalalle, joka niin käänsi meidän sydämmemme ajatukset oikeuteen niinkuin hän vesiojat johti pois vainioiltamme. Täällä Suomessa olemme nähneet onnea, täällä tulee meidän kärsivällisesti kantaa vastoinkäymisenkin päivät.

Sillä vastoinkäymisiä meillä on edessämme, Jumala yksin tietää, miten paljon. Meidän vapauttamme uhataan. Amerikkaan, vapauden maahan sentähden monen mieli palaa. Mutta meidän täytyy jäykkinä seisoa alallamme, tehdä henkemme vapaaksi, s.o. poistaa itsestämme kaikki mikä on pimeää ja pahaa. Silloin totisesti vapaat olemme ja silloin eivät mitkään mahdit meitä kaada.

(Hetken äänettömyys.)

LAURI (portailta). Ja mitä jos nyt pistettäisiin hiukan tanssiksi, koska tässä on niin moninkertaiset juhlat. Niinhän teaatterikappaleissakin aina kihlajaiset päättyy…

MATTILA (vakavasti). Ei, poikaseni. Ei ole nyt tanssin aika. Säästetään tanssi iloisempiin päiviin. Mutta jos te laulaisitte. Vaikkapa sen "Maamme laulun".

(Tytöt ottavat ääntä, pojat paljastavat päänsä, kaikki alkavat laulaa.
Yleisö yhtyy. Esirippu lankee.)