Kesämatkoilla kanootissa

Jo siitä on muutamia vuosia, kuin minä tein ensimmäisen pitkän matkani kanootilla. Sitä ennen olin ollut innokas astuskelija ja kesäaikoina kuljeksinut, laukku seljässä, ympäri maita. Nyt olin oppinut tuntemaan matkailijalle uuden kulkuneuvon, ja se on joka vuosi houkutellut minua uusille matkoille.

Kanootilla pitää Sisä-Suomessa matkustella. Kanoottimatkailija määrää vapaasti retkensä, pitämättä lukua tavallisista kulkuteistä, ja jos hän tahtoo poiketa maamatkalle, jätetään vene rannalle, jossa se palatessa on valmiina kantamaan häntä edelleen, taikka myöskin saattaa sen edeltä päin lähettää seuraavan matkan alkupäähän. Hän nauttii kaikkia jalkaisin matkustajan etuja eikä kuitenkaan ole kahlehdittu maahan.

Kanootilla! Mutta sehän on vaarallista, sitä paitsi vielä väsyttävää, epämukavaa j.n.e. Niin, vastaväitteitä tosiaankin on paljo suunnitellessa kanoottimatkaa. Ehkäpä sen tähden muutamat kuvaelmat kanoottielämästä voisivat haihduttaa tuota epäluuloa ja jonkun verran innostuttaa koettelemaan tätä vaarallista kulkua sekä olla ohjeena varustautuessa.

Kuvaukset, vähäksi osaksi ennen julaistuja Sporten nimisessä aikakauskirjassa ja Matkailijayhdistyksen 1888 vuoden vuosikirjassa, eivät ole saadut varsinaisilta urheiluretkiltä, joilla nopeus tai hyvät tulokset ovat tarkoituksena. Soutu on ollut ainoastaan kulun välittimenä, soutaja oikeana matkailijana, joka on malttanut rauhassa nauttia kaikkea, kuin on sattunut eteen, ja levätessään katsella seutuja, joissa on käynyt. Matkan huviin nähden ovat siis voimat olleet vähempi-arvoiset kuin avoin mieli ja kevyt sydän. Kanootti on tullut kulkuneuvoksi matkailijalle, yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin.

Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kuin läksimme Puumalan kirkkorannasta. Aamuhetket olivat kuluneet edellisenä päivänä tapahtuneen haaksirikon korjailemiseen. Matkamme oli alkanut huonosti. Hyvin varustettuina ja kanootit paraassa kunnossa olimme lähteneet Viipurista pyrkimään pitkin Saimaan kanavaa sisämaan suuriin järviin, ja kanavamatka oli melkein lopussa, kuin yhden veneistämme ilmoitettiin pahasti vuotavan. Ei ollut ajattelemistakaan saada sitä korjatuksi heti paikalla; sen tähden me mielihyvällä käytimme hyväksemme otollista tilaisuutta ja nousimme ylös päin menossa olevaan höyrylaivaan, joka juuri nousi siitä sulusta, johon olimme pysähtyneet, matkustaaksemme sillä Etelä-Saimaan suuren aukean seljän yli Puumalaan. Sinne olimme nyt saapuneet ja ystävälliseltä maakauppiaalta Konstantin Mutikaiselta saaneet kaikki välttämättömät korjaustarpeet. Uteliaan ja ihmettelevän lapsijoukon ympäröiminä oli meidän onnistunut tuketa kanootin pohjaan tullut reikä.

Pian oli suoritettu se vähäinen työ, jota Puumalan salmen hiljainen vastavirta tuotti, ja me luistimme pohjoista kohti lähimmille seljälle. Tyynenä välkkyi veden pinta edessämme. Silloin tällöin vienoinen tuulen henkäys hiukan väräytti kirkasta peiliä taikka peljästynyt raskaslentoinen kuikka nosti liikkeelle aaltoa. Päivä oli tullut keskikesän koko lämmössä; ainoastaan tuore vihreys ja ehkä myöskin keväinen luonnonlaatu saattoi aavistamaan, että vielä oltiin kesäkuun alussa. Me olimme kaikki kolme vähän ennen, kukin tahollansa, päättäneet pitkän lukukauden ja tunsimme nyt vapauden virtailevan suonissamme, vapauden tuosta uutterasta työstä ja talviolosta pääkaupungissa. Levottoman puuhailemisen olimme jättäneet sinne jälkeemme, nauttiaksemme nyt ihan täysin määrin yksin oloa ja vapaata elämää luonnossa.

Mitään määrättyä kulkujärjestystä ei näkynyt; milloin koeteltiin voimia ja kanootit lipuivat rinnan pitkin selkää, milloin unhottui soutu, airo vaipui ja mieli kiintyi lähirantojen kukoistukseen. Me emme olleet myöskään määränneet mitään varmaa matkan päätä päiväksemme; mitä ei ehditty tänään, saatettiin varsin hyvin jättää huomeiseksi. Edessämme oli kesä, ja se oli meidän, ja ympärillämme oli maa avoinna ja viehättävänä, ja sekin oli meidän. Täällä olimme päättäneet viettää joutopäivämme.

Edellisen päivän vahinko kohta unhottui, varsinkin kuin monella koetuksella saatiin selville, että se oli tyydyttävästi korjattu. Kuitenkin oli se vähän himmentänyt kanavamatkan muistoja, ja nykyään ympärillämme olevat maisemat myöskin puolestaan työnsivät niitä syrjään. Taitotekoinen vesitie on kyllä varsin miellyttävä soudella kanootilla, multa siinä ollaan liian ahtaalla, sillä rantavallit rajoittavat vapautta ja suunta on joka hetki määrätty. Ihan toista oli täällä ulkona, saaria oli kaikkialla kylvettyinä, siinä täytyi sokkeloista selvittäytyä ja joka aironvedolla avautui eteen uusi näköala, uusi salmi, joista saattoi valita minkä hyvänsä. Ja ehkäpä juuri kanavamatkan mielijohteet meissä vaikuttivat, että soudettuamme jonkun peninkulman poikkesimme pois yleiseltä merkityltä Savonlinnan väylällä laskemaan omia teitämme ilman luota purjehdusmerkkien alinomaisia muistutusta "tästä se tie käypi".

Lähdettiin Sulkavaa kohti Saimaan läntisimpiä selkiä pitkin, joka väylä on täynnä luonnon kauneutta. Korkeina kohoilevat rannat kummallakin puolen kapeita selkiä, jyrkkinä supistavat kallioseinät salmia. Seutu on aution näköinen, rannoilla kuuluu ainoastaan tasatahdissa toisiaan seuraavat kirveen iskut jostakin metsänhakkuulta; viljelty alue ei ulotu vesien rannoille asti, se on siirtynyt harjuille ja niiden rinteille; ainoastaan harvoin näkyy vene tai yksinäinen kalastaja.

Kuin purjehdusväylän viimeinen valkoinen kummeli katosi näkyvistämme, olimme joksikin ajaksi irtautuneet kaikesta suuren maailman yhteydestä; höyryveneet eivät kynnelleet näitä syrjäisiä selkiä. Ympärillämme oli järvimaisema kaikessa autiudessaan. Mutta se autius ei herättänyt mitään yksinäisyyden tunnetta. Järkkymätön tyyneys vallitsee perussäveleenä koko luonnossa. Kanootti ei ole täällä mitättömän pieni pähkinänkuori, vaan se vaikuttaa mielessä turvallisuutta ja luottamusta. Jylhän vakava ympäristö ei pelota, se antaa vain lepoa; se oi näytä meren majesteetillisuutta eikä vaadi taisteluun hengen edestä, se on rauhallinen kaikessa autiudessaan, se on lempeä, uinaileva. Tyyneys vallitsee, hiljainen ilta soveltuu paraiten tähän luontoon, ja sellaisen illan me juuri saimme. Me livuimme eteen päin, mieli omituisella tavalla puoleksi uneksivana, ja ainoastaan kalalokin kirkuna tai korkealla ilmassa liitelevä haukka johti ajatusta takaisin puuhiin ja taisteluihin.

Sisämaan luonto on yksitoikkoinen, se täytyy myöntää, yksitoikkoinen matkailijalle, joka tahtoo pikajunan vauhdilla kiiruhtaa nähtävästä paikasta toiseen. Näköalat eivät vaikuta valtaavasti, ei ole suurenmoisia, voimakkaita kuvia, joista hurmaannuttaisiin, taulu on toisensa kaltainen; varjostukset ja vivahdukset saattavat vaihdella, mutta pääluonne on aina sama. Nopealla höyrylaivamatkalla näitä järviä pitkin ei myöskään opita tuntemaan näitä seutuja, siihen täytyy panna runsaammin aikaa. Silloin vasta taulut tulevat eläviksi, tunkeutuvat katselijan koko olemukseen ja yhtyvät kokonaiseksi: silloin yksitoikkoisuus haihtuu, kuvan yhtäläisyys jää huomaamatta, sillä eipä silloin enää etsitä silmin katseltavia tauluja, vaan ympäristöä tai kehystä niille tunteille ja ajatuksille, joita häiriötön, puhdas, tyyni luonto herättää.

II.

Me olimme jo jonkun aikaa tähystelleet yösijaa. Rannoilla on täällä kuten melkein kaikkialla Savossa, ainoastaan joskus talo. Ne ovat siirtyneet harjuille, joilla ne kyllä näkyvät soutajalle järvelle, mutta melkoisen matkan päästä, ja jos hän lähestyy rantaa, peittävät lähimmät mäet äsken niin houkuttelevan kuvan pois näkyvistä. Sen tähden harvoin ollaan poikkeamatta rantataloon, milloin vain ohi kuljetaan; nälkä pakottaa laskemaan rantaan. Jos ruumiin vaatimukset eivät siedä sellaista odotusta, täytyy metsäpolkuja myöten pyrkiä kyliin tai torppiin loitommalle rannasta, joka ei aina ole mikään helppo tehtävä. Ainoina tienviittoina ovat silloin enimmäkseen vain joku venevalkama, nuottatalas tai rantalato, joista paikoista ainakin vähäinen polku vie ihmisasunnoille. Miten pitkältä siitä on käveltävä, pysyy arvoituksena, kunnes päästään perille. Usein täytyy astuskella pari kolme kilometriä, ja vaivansa palkaksi tavataan sittekin ehkä vain vähäinen torppa, jossa suolakala, hapan leipä ja piimä on kaikki, mitä saatavana on, vaikka vieras olkoonkin pitkän matkan päästä ja maksakoon puhtaassa rahassa. Tänä päivänä meillä oli onnea. Kartan varsin epävarmat osoitukset, mitä koskee talojen paikkoihin, olivat tällä kertaa luotettavat. Ryhälän kylän piti olla meidän matkamme varrella, ja tuolla pilkotti jo lähin talo rantapensasten välitse; äkisti kääntyen laskimme kotilahteen, vielä muutamia airon vedällyksiä, niin keulat nousivat ylös pehmeälle rantahiekalle. Ihan hiljaa olimme saapuneet rantaan ja me ehdimme jo nousta pois kanooteistamme ennen, kuin juuri nuotalta palaava talonväki tointui ensi hämmästyksestään. Jotakin ihan uutta oli nyt nähtävänä. Suomeksi lausuttu tervehdyksemme nähtävästi rauhoitti ja vähitellen tuli vastauskin meidän "hyvään iltaamme". Tällä välin olimme ehtineet huomata talon isännän, ja kertoen "terveisiä Helsingistä" ojensimme kättä. Alkuun oli päästy, vaitiolo loppui. Tyydyttävästi vastattua tärkeihin kysymyksiin, mistä ja minne, alkoi puhelu toden perästä. Tällä välin oli siihen kokoutunut naisia ja lapsia, joten siinä viimein oli koko vilkas elämä illan tyynessä.

Kanootti tulee ensimmäiseksi puheen aineeksi, mitään sellaista ei ole ennen nähty eikä edes kuultu puhuttavankaan kirkkomäellä eikä kaupunkimatkoilla. Sitä on nyt katseltava ja tutkittava, jokainen pikku kohta herättää kummastusta, sen tarkoitus täytyy kertoa. Ihmeellisintä on, että koko vene on tehty purjekankaasta. Sitä koputellaan ja tunnustellaan, sen painoa tutkistellaan ja hintaa kysytään. Ihan oikein huomautetaan, että samasta rahasta saadaan kaksihankainen kuiru, mutta toiselta puolen tunnustetaan kanootti sopivammaksi huvimatkoille, ja sitte onhan sitä helppo kantaa järvestä toiseen. Vitkastellen, paremmin vain hiljaisena ajatuksena kuin pyyntönä, ehdottaa joku rohkea nuorukainen pieniä koesoutua. Jos lupa annetaan, tulee siitä ilo ja riemu. Vast'alkajan ensimmäisistä kömpelöistä liikkeistä lasketellaan sukkeluuksia ja leikkiä, jotka eivät kuitenkaan kovin koske, koskapa se onnellinen on nyt saanut enemmän kokea maailmaa kuin muut. Ja me saamme mielialan lämpöiseksi; muutenpa kansan tutkimisesta ei tulekaan mitään, vaan elämä kansan keskessä tuntuu tyhjältä ja ikävältä.

Mutia me halusimme ruokaa, ja tiedämme, että sen saanti käy hitaasti. Sen tähden eräs meistä on jo ajoissa ryhtynyt toimeensa: pitämään huolta ruumiin tarpeista. Hän rupeaa emännän ystäväksi ja tekee hänen kanssaan sopimuksia ruokavaroista. Eipä se tehtävä ole niinkään helppo, kuivaa ruokaa saadaan kyllä, mutta jos tahdotaan vähäkään lisäksi, on siinä kohta vaikeuksia, vaikka tarpeita onkin talossa. Kyllä emäntä on halukas auttamaan, multa hän ei ilmoittele talon varoja, niistä täytyy kyllä kymmenillä kysymyksillä hankkia tieto. — Kanoottimiehen illalliseen sitä paitsi kuuluu ihan välttämättä tee omista varoista. Nyt se tasoittelee ruumiin juomatarpeen vajavuudet. Päivällä kanoottimies ei saa ensimmäistä janon tunnetta sammuttaa vedellä, kohtuullisuus siinä vaikuttaa enemmän ja kohta totutaan tähän kuivaan ruokajärjestykseen. Illalla hän sitä vastoin haitatta voi juoda lämmintä teetä ja silloin se maistuukin mainiosti.

Rannalle jääneet ovat vähitellen nousseet taloon yhä vielä puhellen kanooteista. Ruokasanaa odotellessa ehditään vielä tehdä paljo tutkiskelemuksia, tietysti aikamme merkillisimmistä keksinnöistä, joihin luonnollisesti kanoottikin kuuluu. Vanha isäntä johtaa puhetta. Hänen nuoruutensa on ollut siihen aikaan, jolloin Savon metsäntuotteet kuljetettiin maitse Lappeenrannasta Viipuriin. Rakennettiin sitte Saimaan kanava ja minkä mullistuksen se sai aikaan rauhallisessa sisämaassa! Miten hädissään kuunneltiin vanhan "Vellamon" ensimmäisiä vihellyksiä; nyt on höyryveneitä kymmenittäin, ja tämänkin pitäjän isännillä on osakkeita niihin. Ei tiedä, mikä siitä lopuksi tulee. Nuorempi sukupolvi ei käsitä ukon mielialaa, se on kasvanut höyryn aikakaudella, keskellä kultaisten metsäaikain vilkkaampia oloja; jotkut ovat olleet nykyisissä rautatietöissäkin ja sieltä saaneet laveampia näköaloja. Nyt aletaan kertoa kaikenlaisia merkillisyyksiä, kuin on nähty. Kanootti on tietysti uusin, mutta mitäpä se on polkupyörän rinnalla! Siinä oli kylän räätälillä valtti kädessä, sillä hän on nähnyt nuo hirviöt silloin, kuin oli opissa kaupungissa. — — Ja siten puhellaan yhä edelleen, kunnes ruoka on valmis.

Illallisen jälkeen puhellaan vielä hetkinen. Tarjotaan sikari isännälle ja, kuin se saadaan juhlallisesti sytytetyksi, alkaa juttelu jälleen. Puhellaan talon hoidosta ja vuoden tulon toiveista, sitte yleisemmistä oloista, kunnan asioista ja suurista valtiollisista asioista, jotka ovat päivän polttavia. Kaikista lausunnoista näkyy horjumatonta lain ja oikeuden kunnioitusta, jotka ovat yhteiskunnan lujat peruspylväät. Lausuttujen mielipiteiden perusteina ei olo valtiollisia korulauseita, vaan järjellisiä arvosteluja elämässä saatujen kokemusten pohjalla, jotka eivät ollenkaan ole samaa, kuin mitä päivälehdet usein kiihkoisesti huutavat siitä, "mitä kansa tahtoo ja vaatii". — Rengit eivät ota osaa keskusteluun, heillä ei ole puhevaltaa, mutta he hartaasti kuuntelevat ymmärtäväisten sanoja. Ainoastaan silloin tällöin pistävät he väliin jonkun tilastollisen numeron tai jonkun yksityisselityksen. Mutta jos siirrytään asevelvollisuus-asioihin, silloin on kaikilla sama puhevalta. Ja se aina koskee niin likeisesti maanmiehen talouteen, että sen täytyy tulla puheeksi. Huomaamatta siirrytään sitte suurten valtioasiain alalle, varsinkin sodan ja rauhan toivoihin. Päivälehdet pitävät maan syrjäisimpiäkin seutuja tässä kohdassa muun maailman tasalla.

Tulee sitte yö ja levon tarve. Mielellään annetaan talon paras huone, pieni kammari, joka tavallisesti ei ole asuttavana. Mutta sisään astuessa herää mielessä pahoja huolia. Lepoa me halajamme, mutta sen toiveet ovat huonot. Kuin huoneen ovi avataan, löyhkää sieltä vastaan ummehtunut ilma. Turhaan koetetaan tuulettaa, ikkunat yleensä eivät ole saranoilla, vaan kiinni naulitut, ja lisäksi vielä on sisäikkunatkin edessä hyvästi lukittuina ja liistaroituina. Jos kuitenkin saadaan oven kautta jonkin verran tuuletetuksi tätä melkoisen vastenmielistä makuuhuonetta, on vielä vuoteet tutkittava. Ne paha kyllä varsin usein ovat surettavassa kunnossa ja useimmissa tapauksissa voidaan pikaisimmankin tarkastuksen jälkeen jättää tekemättäkin kysymys "onko eläviä?" jota sentään ei käsitetä miksikään loukkaukseksi. Mehän olemme nyt Savon sisämaissa! Jos päätetään jäädä huoneesen, ovat sen tähden olkitilat lattialla paljon paremmat kuin pehmoinen vuode sängyssä. Mutta sekä ilman puhtauteen että omaan turvallisuuteen katsoen on aina varmempi sijoittua johonkin aittaan. Siellä on moitteeton lepopaikka. Aamuaurinko ei pääse sisään olemattomista ikkunoista, ilma on puhdas, itikat ja kärpäset eivät menesty siellä eikä tarvitse peljätä muitakaan kutsumattomia vieraita. Olkia ja puhtaat lakanat tuodaan ja saali peitteenä on siinä hyvä nukkua päivän kaikkein ponnistusten jäljestä. Minun tulee tässä totuuden mukaan tunnustaa, että viimeiset kymmenen vuotia ovat melkoisesti parantaneet puhtautta, ja se ihan varmaan on kansakoulujen ansio. Varsinkin on kestikievareissa, kuvernöörien pontevista toimista, melkein ihan poikkeuksetta tässä kohden moitteeton yösija.

Aamulla herätetään kahvilla, jota emäntä tarjoaa. Toinen kuppi on pakollinen, otetaanpa usein osa kolmattakin, sillä kahvi, jota tarjotaan, on mainion hyvästi keitettyä. Kahvi on levinnyt syrjäisimpiinkin torppiin; jos ei muuta olekaan talossa, niin on loki kahvia, ja kahvipannua pidetään kaikkialla kunniassa. Kahvia juodaan täällä aamulla, keskipäivällä ja illalla. Olkoonpa muuten mitä mielipiteitä hyvänsä tästä juomasta, niin syrjään ne haihtuvat kanoottimatkalla; kahvikuppi on silloin aina tervetullut, kahvilla aletaan siis päivä. Syötyä sitte aamiaista ollaan taas valmiit lähtemään matkalle. Rantaan tulee saattamaan kaikki talonväki ja ehkä vielä joukko naapurejakin, joille on levinnyt sanoma merkillisistä, purjekankaisilla veneillä matkustavista vieraista. Äsken tulleet pitävät nyt huolta puhelusta sill’aikaa, kuin matkatarpeita sovitellaan kanootteihin ja niitä työnnetään vesille. Oli nähty meidät järvellä edellisenä iltana, mutta ei oltu voitu saada selkoa kummallisista ilmiöistä. Joiksikin yliluonnollisiksi oli meitä luultu ja nyt kerrotaan jonkun akan peljästyneen hyväksi hetkeksi ihan sanattomaksi, kuin näki etäällä järven seljällä ihmisiä, joilla oli tuulimyllyn siivet, kaalavan vyötäisiään myöten vedessä. Eräs kalastaja, ollen ihan yksinään laskemassa pyydyksiänsä, oli yht’äkkiä nähnyt hirviön tulevan, ja hänen ensi ajatuksensa oli ollut, että itse paholainen se siinä tuli; mutta hänen varustautuessaan pakenemaan ilmestyi vielä kaksi muutakin ja silloin tietysti tila ei enää ollut niin perin vaarallinen, sillä yksihän se vain tuo mainittu korkea herra on! Nyt oli hän saanut arvoituksen ihan selville. Kätellään isäntää ja emäntää —ᵣ temppu, jota ei saa unhottaa, mutta ei myöskään ulottaa syrjäisiin, jos tahdotaan jättää jälkeensä hyvää vaikutusta — ja me nousemme kanootteihimme.

III.

Aamun viileydessä käy soutu helposti. Viimeisestä pysähdyspaikasta mieleen tarttuneet havainnot antavat puheen ainetta. Tasaisessa tahdissa luistavat kanootit rinnakkain, ja kohta on ensimmäinen peninkulma kuljettuna. Päivä kuluu edelleen, aurinko paahtaa yhä kuumemmin, vieno aamutuuli kuolee pois, airot liikkuvat yhä harvempaan ja säännöttömämmin, puhelu lakkaa ja kanootit hajautuvat. Aamupäivän mieliala on alkanut. Joksikin hetkeksi onnistuu matkueen musiikkimestarin houkutella kumppanit kuuluville. Jos hän osaa oikeaan säveleesen, lyhentävät hänen laulunsa soutua pitkin tyyntä avaraa selkää, mutta jos ohjelma on köyhä eikä sovitettu tilaisuuden virkistystarpeen mukaan, jää hän kohta ilman kuulijoita. Huomio kiintyy rantoihin, ja jos vain näkyy viehättävää levähdyspaikkaa, on koko venekunta tuota pikaa turvallisessa satamassa. Riennetään virkistyksekseen uimaan. Säännöllinen uinti vähintään kerta päivässä kuuluu kanoottiretken järjestykseen.

Tällä välin on tullut nälkäkin ja yöpaikasta saadut voileipävarastot otetaan esille. Milloin on malttia viipyä, tehdään tuli ja laitetaan kakaota tai teetä. Sitä odotellessa koetetaan kalastusonnea; onkivapa laitetaan kuntoon ja sopivasta paikasta heitetään onki veteen. Mitään erikoista onnea meillä ei ole, huolellisesti kuljetettua matovarastoa on pahemmin ahdistanut kumppanien pila kuin kalojen syöntihalu. Siitä seurasikin, että kastemadot eräänä päivänä taas päästettiin vapauteen. Sama huono onni on seurannut minun uistintanikin, vaikka se on saanut peninkulmittani viiltää veneen jäljestä. Milloin on seutu kalaton, milloin kulku liian kova, milloin aika sopimaton j.n.e. Jos tahdotaan syödä tuoretta kalaa pitkällä kanoottimatkalla, niin on välttämätön asettua johonkin paikkaan kalastamaan oikein kunnollisesti tai myöskin ostaa sitä kalastajilta, joita tavataan. Kalastamista ei pidä laiminlyödä, varsinkaan milloin on tilasuutta lohen pyyntiin; ostaminen taas on erittäin hyvä keino tekemään ruokavaroja vaihtelevammiksi. Tällä kertaa olivat voileivät ja kakao päivällisenämme. Lintusäilykkeitämme säästimme, kunnes toiste tulisivat vielä enemmän ikävöidyiksi. Nämä yksinkertaiset päivälliset ne kohta olivatkin tavallisia meidän matkallamme. Talon etsiminen vie paljon aikaa eikä talonväkeä kuitenkaan tavata keskipäivillä kotosalla. Sen tähden kohta huomasimme, että maalla oleksiminen on supistettava ainoastaan yöpaikkoihin. Siellä syödään vahva aamiainen ja illallinen; siten tullaan hyvästi toimeen niukemmallakin atrialla keskipäivällä.

Päivällisuni maataan hyvällä halulla; parituntisen pysähdyksen jälkeen ollaan taas valmiit lähtemään vesille.

Koko päivän on ollut ukkosia ilmassa, hajalliset pilvet ovat vähitellen kokoutuneet mustaksi, uhkaavaksi seinäksi; silloin tällöin kuuluvat jyrähdykset ennustavat jo rajuilman pikaista tuloa. Tyyneyttä keskeyttää äkisti kova tuulen puuska, ja tuota pikaa pauhaa ukonilma koko voimassaan, järvi lainehtii korkealla ja valkoisena. Siinä on ankara painiskeleminen jyrkkiä laineita vastaan; ne milloin huuhtelevat kanootin kantta keulasta perään asti, milloin nostavat veneitä korkealle kuohuville harjoilleen, niin että puoli purtta on ihan ilmassa, ja seuraavana silmänräpäyksenä sukeltaa se syvälle kuohuvan aallon sisään.

Yhtä nopeaan, kuin järvivesi rupeaa lainehtimaan, se myöskin asettuu, kuin tuuli tyyntyy. Täällä ei tiedetä mitään meren mainingista. Kuin ukonilma ehti ohitse, oli meillä taas ympärillämme peilikirkas pinta. Ilta oli tullut kaksin verroin viehättävänä virkistävän sateen jälkeen; soutu kävi helposti siksi päiväksi määrätyn matkan päähän. Metsän päällitse pilkottivat jo Olavinlinnan tornit. Hetkisen päästä laskimme Savonlinnan laivasillan viereen.

Meidän oli määrä soutaa Viipurista Kotkaan, mutta ei suoraa tietä pilkin rantaa, vaan tehden pieni kierros sisäjärvien kautta. Sillä matkalla olimme nyt päässeet Varkauteen, ja nyt oli valittava soveliain ylimenopaikka Saimaan vesistöstä Päijänteen vesistöön, päästäksemme sitä ja sitte Kymijokea myöten merelle. Vaalimme määräsi maamatkan pituus, joka meillä välttämättä oli tehtävä Savonseljän poikki. Jos jatkoimme matkaa Kuopion ohitse Maaninkaan Tuovilanlahteen, oli maamatka sieltä 20 kilometriä; jos sitä vastoin luovuimme siitä mutkasta, oli soveliain tie lähelle Varkautta laskevaa Sorsavettä myöten ylös. Sieltä voitiin vesitse päästä ihan Savonseljän juurelle erääsen paikkaan, josta seljän poikki kartan mukaan ei voinut olla kovinkaan paljoa, enintään joku kilometri; toisella puolen oli vastassa Suonnejoen vedet, jotka laskevat Rautalammin vesiin. Tämän viimemainitun tien me valitsimme, ja ihan varmaan olisikin vaikea löytää viehättävämpää kanoottimatkaa.

Viiden kilometrin päässä etelään päin Varkaudesta tulee Haukiveteen Kuvansinkoskesta vesiä lännestä päin. Siitä meidän oli ylös päästävä, ja kosken alla olimme ensi kerran kovemmassa virrassa. Melomalla päästä ylös tuskin näytti mahdolliselta; nyt siitä ei missään tapauksessa voinut olla puheitakaan, koska lankkulotjia tuli ehtimiseen alas koskesta, sulkien kapeaa tietä. Kannettuamme kanoottejamme muutamia syliä olimme taas vesillä kovassa virrassa, jossa tuli aika kova voimain koettelu. Parista pienemmästä koskesta täytyi meidän kaalaa ylös pitkin rantakiviä, vetäen kanootteja jäljestämme..Siinä saimme koetella sellaista tarkoitusta varten tehtyjen pukujemme soveliaisuutta: polvihousut, pitkät sukat ja kengät. Yht’äkkiä oltiin valmiina kaalelemaan ja yhtä sukkelaan taas täydessä urheilijan puvussa istumassa veneissämme.

Parin pienen järven perästä oli taas peninkulman pituinen joki jylhää autiota metsäseutua pitkin. Ei mitään viljelyksen merkkejä näkynyt, koskemattomana oli salo ympärillämme alkuperäisessä viehättävässä suloudessaan. Lintujen äänet ja lukemattomat joukot parveilevia sudenkorentoja olivat ainoina elämän merkkeinä, ja meidät itsemmekin valtasi tyyneys, ääneti meloimme eteen päin. Yksin laulajammekin Paraisten laulut vaikenivat itsestään, jos niiden muutenkaan annettiin kylvellä suolaa meidän sisävesiretkellemme. Täällä olisi epäsointu tullut liian häiritseväksi. — Kauniin Osmajärven selkää pitkin saavuimme auringon lasketessa Sorsakosken sahalle.

Siellä soimme itsellemme lepoa pari päivää. Me olimme nyt soutaneet viikkokauden, kanootit tarvitsivat puhdistusta ja voitelua; väri oli monin paikoin hankautunut pois, niin että oli käytettävä talia ja öljyä. Pesua odotti myöskin vaatevarastomme. Eipä maalla olo sentään suinkaan ollut ainoastaan pakosta viipymistä. Leppävirta, joka oli syrjässä tältä valitsemaltamme tieltä, oli liian houkutteleva, voidaksemme jättää sitä ihan näkemättä. Sen tähden teimme puolentoista peninkulman pituisen maamatkan kirkonkylään sen kuuluisan virran varrelle. Muun ajan käytimme tuotteliaasen lohen pyyntiin Sorsakoskesta; olipa matkueemme vallan hajotakin, kun nuorin meistä, laulelija, tahtoi kokonaan vaihtaa melansa onkivapaan.

Viimein olimme taas valmiit lähtemään vesille ja pujotellen Sorsaveden, kuten sanotaan, 365 saaren välitse pääsimme viimein tien päähän, Savonseljän juurelle. Mutta mahtavan harjun sijasta, kuten tietysti olimme maantieteen koulukurssien ja karttain mukaan odottaneet, näimmekin alavan soisen metsäseudun ja sen läpi kaivettuna uitto-ojan! Suuri joukko rannalla puuhailevia tukinuittajia kokoutui heti ympärillemme tarjoamaan apuansa kanoottiemme nostamiseen varsinaisen, sillä kertaa kiinni olevan vedenjakajan, pienen sulkuportin, ylitse, jolla tarpeen mukaan tasoitettiin veden korkeutta harjun kummallakin puolella. Tarjous otettiin vastaan; parin minuutin päästä istuimme veneissämme sulun toisella puolella melomassa ojaa myöten "harjun" poikki, joka tässä onkin vain 100 metriä leveä!

Me olimme nyt Keski-Suomen laajan vesistön itäisimmän haaran äärimmässä päässä, niin sanoaksemme Kymijoen yhden latvahaaran lähteillä. Matkamme suunta oli nyt selvillä, myötävesiin alas merelle. Edessämme oli uusi maantieteellinen alue, meille kaikille tähän asti ihan tuntematon. Ehkäpä autio seutu juuri sen tähden tuntui meistä vielä autiommalta. Oli ihan, kuin olisimme yht'äkkiä joutuneet loitos sydänsaloille, ja sillä mielellä kyntelimme yli kaksipeninkulmaisen Suonteenseljän. Kimakka vihellys viilsi ilmaa, valkoinen savupilvi siellä päin, josta ääni tuli, ilmoitti sen tekijän, puhkuvan veturin. Meiltä oli ihan unhottunut, että Savon rata oli poikennut tänne syrjäiseen seutuun, unhottunut, että Suomessa suuret sivistyksen välittimet huolellisesti karttavat viljeltyjä ja tiheään asuttuja paikkoja. Meidän oli kanooteissamme kilvoiteltava tämän saloradan matkustajaliikkeen kanssa, ja tällä kertaa me voitimme, sillä me edustimme matkailijain virtaa, vaan rautatiellä kulki ainoastaan joukko raskaita hiekkavaunuja. Saavuttuamme Suonenjoen kirkonkylään, näimme kyllä, että se ripeästi eteen päin menevä paikka olisi kyllin arvokkaasti voinut ottaa vastaan monta kertaa suuremmankin matkailija-joukon: olimme yht’äkkiä joutuneet keskelle suurta maailmaa. Sananlennätin- ja puhelankoja risteilee leveäin, hyvästi rakennettujen katujen poikki, joilla elämää ja liikettä näkyy joka askeleella. Rautatie-asemalta läksi sivurata Iisveden satamaan, kaikki osoitti kehittyneitä oloja — tai ainakin, että odotellaan jotakin suurta. Vielä oli liian aikainen ratkaista, kumpiko oli oikein. Mietiskellen tätä arvoitusta laskimme, syötyämme sotilaspäivällisen Suonenjoen reserviväen majassa, alas 8 kilometrin pituista jokea myöten Iisvedelle satamapaikkaan. Uteliaisuutemme oli kiihtynyt. Uuttahan oli sellaisen sisäsataman elämän näkö, jolla on satamarata ja kaikenlaiset uus’aikaiset liikeneuvot. Niin, siinä me nyt olimme, kolme kanoottia kulkuväylällä, ei mitään muuta liikettä, ei yhtään alusta; niin pitkälle, kuin nähdä voi — ja näköala on tässä avara — ei yhtään kylää, tuskin torppaakaan; ei karttakaan antanut tässä mitään parempaa päätöstä, vaikka olisi vedetty suurikin ympyrä. Tulevaa liikettä sitä siis varustauduttiin ottamaan vastaan, me siis olimme kuitenkin saloseudussa, Suonenjoki oli vain haihtuva unelma, rauha vallitsi taas ympärillämme, ja pysähtymättä satamaan meloimme me edelleen. — Yöksi pääsimme Vaajasalmen kylään Rautalammille, matkamme pohjoisimpaan mutkaan.

Seuraavana päivänä kääntyi matka etelää kohti ja me laskimme loistavasti alas Nokisenkoskesta — ensimmäisestä myötäkoskesta matkallamme. Täydellisesti luottaen vaajasalmelaisten ilmoituksiin uskalsimme ryhtyä siihen laskuun, tarkastelematta edeltä päin; kosken näet sanottiin olevan puhdistettu, "oikein ruumin kulku", kuten se rauhoittava lausunto kuului. Laskun onnistuminen kartutti rohkeutta ja kiihotti halua uusiin koetuksiin. Niitä meidän ei tarvinnut kauan odottaakaan. Jo heti seuraava Tyyrinvirta vei meitä soutamatta pari kilometriä kuohuvalla vauhdilla, vaikka se kyllä ei olekaan mikään oikea koski. Päästyämme Rautalammin ihanaseutuiseen kirkonkylään saimme tarkkoja tietoja, mitä kaikkea meillä oli odotettavana matkalla Jyväskylään. Koskista tuli aika pitkä luettelo: muutamat kelpaavia kanootilla laskettavaksi, toiset rajuja, missä pääväylä pitkin vasenta, missä pitkin oikeata rantaa — niin, oli siinä paljo pantavaa muistiin, päästäksemme elävinä ja eheinä kaikista niistä vaalipaikoista. Oli siinä vähä tottakin leikin seassa, kuin kihlakunnan tuomari, hupaisa isäntämme kauniissa Repolassa kirkonkylän vieressä, toivottaessaan meille onnea matkalle sanoi toivovansa, että hänellä ei enää kihlakunnassaan tarvitsisi olla mitään tekemistä meistä.

Oli lauantai, kuin läksimme Rautalammilta. Juhannuksena, maanantaina, oli rippikoulunuoriso pääsevä ehtoolliselle. Paljo kulki sentään seudun asujamia kirkolle ja kirkonkylään tekemään aaton aattona ostoksiansa ja hoitelemaan maallisia asioitansa. Ja koska vesitie on täällä tavallisin, oli meillä onni tavata koko laivasto kirkkoveneitä, jotka lyhyessä tahdissa liikkuvain 7—12 airoparin voimalla kulkivat ohitsemme. Että me olimme jotakin uutta näillä vesillä, tuli pian selville. Muuten niin vakava käytös kirkkoveneissä muuttui heti, kuin meidät nähtiin, ja kuin arvokas perämies ehti tehdä meille kysymyksen samaan tapaan, kuin rajavartia pyytää passia, pääsivät kaikki kielet valloilleen. Kuului siinä huudahduksia monenlaisia kunkin luonteen mukaan; vanhat ämmät lausuivat ilmi inhoansa tuollaisia itsepäisiä hukuttautumisyrityksiä kohtaan ja kylän keikari tiedustamalla tuollaisen veneen hintaa ilmasi salaisen halunsa saada sellaista kanoottia, voidakseen siinä soudellen kotirannassaan näyttää mahtavuuttansa seudun impyeille. Alussa tämä elämä tuntui varsin iloiselta, mutta kuin veneitä kohdattiin kymmenkunta, toivoimme viimein päästä jo niistä rauhaan. Mielihyväksemme näimme, kuin huimaavaa vauhtia laskimme Konnekoskea alas peninkulman laajuiselle Konnevedelle, sen seljän olevan tyhjänä noista kiusanhengistä.

Kova pohjatuuli nosteli korkeita aaltoja, jotka vaativat täyttä tarkkaavaisuutta, multa sepä myöskin vei meidät tuota pikaa aukean seljän yli, niin että illalla laskimme Siikakoskella tyyneen satamaan.

Seuraava päivä valkeni kesäisen lämpöisenä ja kirkkaana. Nyt meidän oli tehtävä paras matkamme, sillä olimme päättäneet illaksi — juhannusaatto-illaksi — ehtiä Laukaan kirkonkylään, jonne oli matkaa viisi peninkulmaa. Alku oli hyvä Siikakoskea alas. Matkan päästä kuului kosken kohina, varovaisuus kyllä kehoitti silmämäärällä tarkastamaan paikkaa, multa rannalle kokoutunut pyhäväki herätti turhamaisuuttamme ja yllytti rohkeasti koettamaan laskua alas ilman mitään valmistuksia. Olihan sitä paitsi rauhoittavakin tuo ainainen vakuutus "ruunun kulku", joka merkitsee, että koskessa ei ainakaan ole kiviä. Joka hermo jännityksissä ja sydän sykkivänä, tunsimme virran tarttuvan kanoottiin ja vetävän meitä kuohuvaan syliinsä. Kovasti kouristettiin airoa pysyttämään alusta pitkin virtaa; huimaavalla vauhdilla syöksyttiin alas, korkeina kohoilivat kuohuvat vasta-aallot köngäksen alla, seuraavana silmänräpäyksenä ryntäsimme niihin — ja onnellisesti päästiin tyynelle vedelle. Voitto oli saavutettu, joka pani rohkeuden ja itseluottamuksen kasvamaan. Yhtä rohkeasti laskettiin alas Karrinkoskesta, ja me saavuimme Kellankoskelle. Siinä myllyn sulut peittivät rantaa ja koskea, niin että tarkastus tuli välttämättömäksi. Neuvoteltua ja varsinkin muutamain myllyrenkien jyrkän kiellon tähden päätimme nostaa kanootit pahimman paikan ohitse. Jos meillä jo nyt olisi ollut se kokemus, kuin sittemmin saavutimme, niin emmepä olisi pitäneet vähääkään lukua myllärien lörpöttelystä; vaan nyt olimme vasta alkavia emmekä uskaltaneet liiaksi luottaa laskutaitoomme, se olisi ollut uhoittelemista. Muutamien kilometrien päässä laskettiin taas eräästä koskesta ihan arvelematta. Sitä ei ollut kartassa merkittynä eivätkä rannoilla tavatut ihmisetkään olleet sitä maininneet, niin että emme tienneet yhtään varoa. Siten tulimme saamaan taas voiton, joka oli vielä loistavampi kuin Siikakoskella.

Tämän urhotyön ilo tarvittiinkin korvaamaan vähän ennen tapahtunutta vastoinkäymistä. Eräs hyväntahtoinen soutaja oli näyttänyt meille oikotien, mutta se veikin meidät lahden pohjaan, jossa maa oli edessä. Kääntyminen takaisin olisi tuottanut meille peninkulman pituisen kierroksen niemen ympäri. Lähetettiin tarkastelemaan, miten leveä se oli — kilometrin matka, oli vastaus, ja raivaamatonta maata, aitoja ja ojia. Paha oli pula. Silloin tuli rantaan muutamia ripeitä tyttöjä ja poikia; ruvettiin pyytelemään apua kanoottein kantamiseen kannaksen poikki, mutta sitä miehet vastustivat, se olisi heidän vapaapäivänsä haaskaamista ja heidän rauhan nauttimisensa häiritsemistä. Diplomaatillisella taidolla saimme tytöt puolellemme; he tarttuivat kanootteihin ja kevyesti kuin tanssissa riennettiin yli aitojen ja ojien, jäljessä vitkastelevat rengit, jotka olivat vähän hämillään tyttöjen reippaudesta.

Jännitys koskissa, joissa tarvitaan kaikki voima, tahto ja mielen maltti yht’aikaa käytäntöön, jätti jälkeensä vastavaikutuksen. Äärettömänä, ikävänä, lohduttomana sen lähden oli edessämme parin peninkulman pituinen, peilikirkas Kynsivesi. Turhaan tarkasteltiin karttaa, päästäksemme auringon paahteessa, ilman vähintäkään virkistävää tuulen henkäystä, soutamasta kohti etäisyyttä, jossa vain vesi rajoitti näköalaa. Kuin laulajamme silloin viritti Paraisten kalkkivene-renkien valituksen:

Ja paljo huolt' on maailmassa,
Vaan kalkkijaalaa kuljettamassa
Yl' Porkkalan seljän, se sentäänkin
On kiusa suurin ja harmikin —

Kuunneltiin laulua mielellään, myönnettiin se todeksi ja pyydettiin uudestaan. Mutta kaikellahan se on pää, niin Kynsivedelläkin. Maisemat herättivät taas väsyvää miellä, laskeutuva keskikesän aurinko viehätti, ja koskien ja virtojen avulla saavuimme puolen yön aikaan Laukaan kirkkorantaan.

Kokkotulet olivat jo palaneet loppuun, äkkijyrkkä Saraakallio, jonka juurella Rautalammin ja Saarijärven vedet seoittelevat laineitansa, oli siinä mustana hienoisen, ylös nousevan sumun verhossa, ei edes sielläkään loimunnut mitään huvitulia. Me olimme aikaisemmin Simonankoskelta kiiruhtaneet edelleen, vaikka kylän viuluniekan äänet houkuttelivatkin pysähtymään. Toivoimme kirkonkylässä saavamme nähdä juhannusyön viettoa suuremmalla tavalla kuin siellä syrjäkylässä. Toivomme pettyi, ja töin tuskin saimme viimein yösijaa.

Seuraavana päivänä saavuimme määrättyyn pysäyspaikkaamme, Jyväskylään. Matka Saimaalta Päijänteelle oli onnellisesti suoritettu — vesitse, jos ei oteta lukuun kanoottien kantamisia sulkuovien, myllyjen ja pahimpien virtapaikkojen ohitse.

Laskien myötävirtaan olimme joutuneet hiljakseen uiskentelevien tukkien sekaan, jotka eivät täällä ole enää lauttoihin kiedottuina, vaan valloillaan joessa, joka niitä hitaasti, vaan varmasti kuljettaa alas mereen. Me olimme nyt seuranneet metsää sen matkalla etäisimpien järvien rinteiltä. Olimme nähneet talvella hakattuja puunrunkoja vieritettävän veteen ostajan puomien turviin ja, nuorakelan yksitoikkoisesti, valittavasti naristessa, vähitellen etenevän kotirannoilta. Siellä nyt ainoastaan paljas kannokko oli muistona tilan entisestä muhkeudesta, sen metsästä, vaan ehkä se myöskin oli merkkinä talon alkavasta vauraudesta, jos huolellinen vakavuus osasi pitää vaaria metsästä helisevän rahan uudessa muodossa. Mutta eipä aina oltu osattu kultavirran paisumis- ja laskeumis-vaihtelussa säilyttää keskikorkeuden vakavaa rantarajaa. Talo jäi paljaaksi, kuin virta kuivi; siellä oli luodeaika alimmillaan, kuiva metsäkangas ei enää vetänyt puoleensa tulvia.

Mutta tukit, se pääoma, menivät edelleen, tanssivat alas koskista, ne koottiin jälleen puomien sisälle, hinattiin yli järven, ne pulikehtivat taas seuraavassa kuohussa, yhtyivät toisilta tahoilta tuleviin lauttoihin ja jatkoivat yhä suurenevissa joukoissa matkaansa läpi maan. Tuhannet olivat kasvaneet kymmeniksi tuhansiksi ja kymmenet tuhannet sadoiksi tuhansiksi. Nyt oli päästy Kymijokeen, kahleet oli taas päästetty auki, virtaava vesi hoiteli kuljettamista ilman köysiankkuria ja hevoskiertoa. — Näiden lukemattomain omiin valtoihinsa jätettyjen tukkien kanssa me nyt saimme jonkun aikaa kulkea samaa tietä.

Ihan vieraita nämä matkakumppanit tosin eivät olleet meille, mutta tuolla ylhäällä järvissä olivat ne aina olleet tarkasti vartioituina, meidän tarvitsi vain kiertää säännöllisiä lauttoja, ja aina siellä oli hyväntahtoisia tukkimiehiä aukomassa tietä ahtaissa paikoissa. Yksin koskissakin voitiin tukkien laskeminen keskeyttää meidän matkamme turvaamiseksi. Tässä oli toisin. Meidän kumppanimme seurasivat nyt omia ja virran lukemattomia oikkuja, niihin täytyi meidän mukautua, ja kohta huomasimme tarvittavan suurinta valppautta.

Uittoväylä kulkee keskellä uomaa, jossa vesi on viriävin. Estämään tukkeja ajautumasta maalle tai tarttumasta mataloille rannoille on kiinnitetty yhtämittainen puomi pitkin kumpaakin rantaa, muutamain sylien päähän maasta; siinä on tukkien kujoset. Siellä täällä on aukkoja uivassa aidassa, joka on kiinnitetty pohjaan lyötyihin paaluihin, niin että liike rannalta toiselle ei ole kokonaan keskeytetty. Niistä porteista päästään tukittomaan kulkuväylään pitkin rantaa. Mutta voidaanpa puomin päällitsekin rohkeasti soutaen päästä sinne vaarattomalle vedelle. Soudetaan vain suoraan puomia kohti, se painuu kanootin alla, ja niin luistetaan ylitse. Jos temppu ei onnistu, vaan kanootti jää tukille, sysätään vain melalla puomista, niin heti taas ollaan irti. Mutta sukkeluutta siinä tarvitaan, että virta ei saa venettä valtoihinsa. Jos perä ehtii painua virran mukaan, jää kanootti pitkin sivuansa puomille, ja se tila ei enää ole turvallinen. Välistä ei päästä tämän uivan karin päällitse ilman apua, mutta kahden tai kolmen kanootin alla painuu se aina.

Rantaväylän edut ovat kuitenkin hyvin vähäiset. Aidat ulottuvat kauas veteen, oksaiset, tuulen kaatamat puut ja terävät seipäät kavalasti väijyvät matalassa vedessä, jysäys niihin ei ole mieluista kanootille eikä siellä muutenkaan ole virrasta kulun apua. Me kuljimme siis yleensä samaa tietä kuin tukit.

Missä nyt istuimme veneissämme, juoksi joki tyynenä ja leveänä vetisen niittymaan keskitse. Tukit uinailivat auringon paahteessa ja jo hiljaisellakin soudulla kuljimme me pikavauhtia, noihin hitaihin kumppaneihin verraten. Joitakuita niistä oli väsynyt matkustamaan ja painunut pystyyn, niin että vain päätä hiukan näkyi veden päällä, varoittaen meitä lähelle tulemasta. — Sellaista se oli kulku, kunnes seutu muuttui.

Joki tuli virtavammaksi, me kuulimme matkan päästä Mankalan koskien kohinaa ja tukit alkoivat elää. Ensimmäiset olivat jo luistaneet alas koskesta ja ne, joiden vuoro sille ensin oli lähteä, kääntyivät vähitellen pitkin jokea. Väylä näytti sen tähden ihan selvältä, kuin koski alkoi meitäkin vetää. Hyvin säntillisillä aironvedoilla meidän oli helppo ohjata pursiamme alas kiiruhtavien matkakumppanien keskitse. Me kuljimme parempaa vauhtia kuin ne, ja sen tähden meidän ei tarvinnut peljätä mitään sysäyksiä jäljestä tulevilta. Onnellisesti pääsimme itse koskesta, ainoastaan säännöttömät pyörteet ja vasta-aallot sen alla olivat jäljellä. Mutta siinäpä olikin vastuksia ja vaaroja, me olimme joutuneet Skyllasta Karybdikseen. Tukit, jotka koski oli herättänyt unestaan, kiertelivät unen pöpperössä mikä minnekin ennen, kuin jälleen löysivät tietä edelleen. Pyörteen mukaan kiertelivät ne moneen kertaan takaisin pitkin rantaa ylös puoli koskeen, joka ne tempasi uudestaan virtaan aina uusien kumppanien seuraan. Siinä kiehui kuin padassa; monenmoisesti pyörrellen hyökyivät pölkyt rannasta toiseen ja sitte vähän matkaa alas päin, jossa ne taas oikullisesti asettuivat poikki tien. Ne olivat meille kiusana kuin lammaskatras ajajalle maantiellä. Ja siinä sekamelskassa meidän täytyi päästä eteen päin, mutta ei mielin määrin pujotellen. Kanoottia täytyi tarkkaan pitää virran suunnassa, heilahtaminen olisi kaatanut, ainoastaan hiukan saattoi kiertää, ja kuitenkin oli kartettava jysäyksiä, varsinkin vastaantuleviin tukkoihin. Mutta parempi kuin tehdä äkkikäännöksiä, kiertääkseen poikittain edessä kuohuvassa virrassa olevaa tukkia, oli laskea rohkeasti suoraan sitä kohti, se upposi siivosti kanootin painon alla.

Kulkutie muuttui joka sekunti. Mistä toinen kanootti juuri pääsi ihan helposti, siinä toisen piirittivät seuraavana silmänräpäyksenä joka taholta päälle tunkeutuvat hirret. Yht’äkkiä keräytyi tiheä lautta piiritetyn ympärille, ja kanoottimies sai tukeilla hypiskellen vetää jäljestään venettänsä avovedelle. Hienot tukit eivät kuitenkaan kantaneet miestaakkaa, niin että oivallinen jalkakylpy seurasi tuosta tukkilautalle noususta.

Me olimme jo päässeet neljä koskea, suurella vaivalla kantaneet kanootit jyrkkää kalliorantaa myöten viimeisestä viidennestä pahimman paikan ohitse ja taas nousseet venoihimme, kuin virrassa sen alla meitä kohtasi uusi vastus. Rannasta ulkonevalle kalliolle oli ajautunut uivia tukkeja suureen ruhkoon sulkemaan virtaa, joka painoi sille puolelle. Ja joka uusi tukki, joka siihen koski, saattoi tuon säännöttömän sulun horjumaan. Kaikki oli hyvin irrallisessa tasapainossa. Nyt piti päästä tuon uhkaavan paikan ohitse, koskematta siihen. Kaksi meistä oli jo onnellisesti päässytkin suvantoon ja kolmas tuli suoraa tietä ihan jäljestä. Mutta hänen seuraansa yhtyi pari noita epäluotettavia kumppaneja ja yhteiseksi tien pääksi tietysti tuli tuo vaaran paikka. Liian myöhä oli enää päästä syrjään, seuraavana silmänräpäyksenä sukelsi jo kanootti muutamain pitkällä olevien hirsien alle, jotka olivat juuri sen verran koholla vedestä, että kanootti paraiksi sopi uimaan niiden alatse. Ensimmäinen sysäys torjuttiin käsillä. Koska kanootti on niin kevyt, voitiin vauhti pysäyttää, ja kuin tukit olivat lujasti kiinni, oltiin selvittynä myöskin uhkaavasta vaarasta. Muutamalla voimakkaalla sysäyksellä hirsistä vapautettiin kanootti vankeudestaan. Vaan kova virta oli jo alkanut painaa sitä veden alle, niin että istuinpaikka vähitellen tuli täyteen vettä. Puolikylpyyn se seikkailu päättyi, mutta me opimme siitä, että rantaan ruhkoutuneet tukit ovat vaarallisemmat kuin vapaasti uiskentelevat. Näitä satunnaisia, yhä vaihtelevia ruhkoja on kartettava.

Muutamain päivien päästä olimme onnellisesti päässeet alas koko joesta, ja kuin Kyminsuussa otimme jäähyväset puisilta matkakumppaneiltamme, jotka yksitellen lipuivat lajitteluvajaan ja siellä kukin merkkinsä mukaan edelleen eri isäntien lauttapuomien sisään, meillä oli selvillä, että Kymijoki kyllä on oivallinen uittoväylä, mutta vaivalloinen, jopa vaarallinenkin tie kanoottimiehelle. Pienen merenlahden poikki näkyi nyt matkamme pää, Kotka, ja tukit myöskin olivat päässeet turvalliseen satamaan, sillä siinäpä on saha sahan vieressä joka laholla.

Helpotuksen huokauksella tervehdin junan lähtömerkkiä, kuin aamulla 8 päivänä kesäkuuta viimeinkin istuin matkaan valmiina vaunussa. Toukokuu oli ollut lämmin, kesän kaltainen, ja kaunis oli ilmoiltaan kesäkuun alkukin; pääkaupunki tuntui jo sietämättömältä. Nyt olin vapaa ja riensin taas kanoottimatkoilleni. Muutamain viikkojen viettäminen kanootissa oli edellisistä kesistä muuttunut oikeaksi tarpeeksi. Tällä kertaa oli matkaohjelmana meno Vaasan radalla Hämeen vesistön pohjoisimpaan päähän ja sitte lasku sitä ja Kokemäenjokea myöten merelle. Minä olin siis ostanut lipun Ätsärin asemalle, jonne kanootti oli muutamaa päivää ennen lähetetty tavarajunassa.

Ahdasta oli junassa, pääkaupunki muutti maalle. Ystäviä ja tuttuja oli kaikissa vaunuissa, muuttomatkalla huviloihinsa tai talonpoikaisseutuihin. Ja minä sain vastata tuhansiin kysymyksiin matkani tiedustelijoille: kanoottipukuni ilmasi, että aikeeni eivät olleet ihan tavallisia. Kyllä kymmenestikin olin jo ehtinyt kertoa samat asiat: että kanootti ei ole vaarallinen, että kanootti on oivallisin kulkuneuvo sisämaassa matkailijalle, että kanootti tuottaa enemmän virkistystä kuin makaileminen kesäasunnossa — kuin pysähdyimme Riihimäelle. Siellä tapasin yhden matkakumppaneistani, Itä-Suomen edustajan, viipurilaisen. Meitä oli nyt kaksi vastailemassa kysymyksiin: hän, ollen ensikertalainen, ei voinut vahvistaa minun sanojani omilla kokemuksillaan, mutta ehkä paljaalla läsnä olollaan, sillä hän ei ollut vielä koskaan istunut kanootissa, eipä edes nähnytkään käytettäväänsä venettä, joka oli sekin edeltä päin lähetetty tuonne ylös, ja kuitenkin hän oli kyllin rohkea heti antautumaan laajaan selittelyyn. Jos hän olisi kolme viikkoa myöhemmin tavannut niitä, jotka nyt niin epäuskoisesti kuuntelivat minun käännytysyrityksiäni, niin hän olisi ihan varmaan paremmin kuin minä saanut heitä käännetyksi, hän olisi silloin ollut elävänä, pitkältä matkalta palaavana esimerkkinä minun mietelmistäni.

Toijalassa tuli kolmas triumviraatin rengas, Länsi-Suomen edustaja, turkulainen.

Ätsärin asema on kuuluisa luonnonihanasta paikastaan, eikä ainoastaan sen tähden, että se on ikään kuin virkistävä kosteikko Vaasan radan seutujen yksitoikkoisuudessa, vaan myöskin verraten mihin hyvänsä ylistettyihin sisämaan paikkoihin. Täydestä sydämmestä yhtyen siihen lausuntoon päätimme päivämme. Mutta yöllä tapahtui ilman vaihdos. Jäätävä pohjatuuli karkoitti pois lämmön, taivas oli peittynyt pilveen, kaikki oli harmaata ja autiota. Ja me saimme edellisen illan mietelmiimme liittää sen vanhan lisäyksen, että auringon paiste ja tyyni ovat välttämättömät, ennen kuin sisämaan luonto voi viehättää. Auringon paiste ja tyyni, niin, niistä meillä ei ollut merkkiäkään, kuin läksimme vesille ensi kerran tällä matkalla. Eipä mieli suinkaan ollut iloinen soutaessamme ensimmäistä selkää, ja ensikertalainen meistä vakuutti ihan jyrkkään, että hän olisi luopunut koko yrityksestä, jos meillä olisi myötätuulen sijasta ollut vastatuuli. Näin nuristen pääsimme järven suuhun ja Inhan rautatehtaalle, ensimmäisen kosken niskaan. Ystävällinen kutsu viehättävälle aamupäivän kahville viivästytti alaslaskua, ja kuin viimein taas kävimme veneihimme, näyttivät kahvipöydässä lausutut onnentoivotukset heti toteutuneen, taivas selvisi ja samalla koko mieliala. Hyvä onnemme oli alkanut ja se seurasi meitä uskollisesti aina Poriin saakka. Kaikkialla, missä kävimme maissa, vakuuteltiin, että meidän tulopäivämme oli ensimmäinen poutapäivä pitkään aikaan, ja me puolestamme saatoimme vastata, että me tuskin olimme edes kastuneetkaan sateesta. Epävakainen sää vaihteli aina meidän eduksemme. Se oli minun vanha onneni kanoottimatkoilla tai ehkä ei minun, vaan yleensä kanootin.

Kulkuväylä Inhasta aina suureen Toisveteen Virroille, 30 tai 35 kilometriä, on vaivalloinen kanoottitie. Vesistö on täällä joukko pikku järviä, välillä viriäviä jokia ja ne täynnä mataloita kivikkokoskia. Meillä ei ollut täällä perattua "ruunun kulkua", jonka tähden meidän, vaikka kosket eivät olekaan korkeat, useimmiten täytyi kantaa kanootit pahimpain paikkojen ohitse. Rannat sitä paitsi olivat enimmäkseen vielä sopimattomat kulkea, niin että maamatka tuli erittäin vastukselliseksi; kanootti olalla täytyi hyppiä kiveltä kivelle, kiipeillä kaatuneiden puiden päällitse tai kaalella suota. Sen tähden me, missä vain suinkin soveltui, annoimme kanoottien tyhjinä lipua alas koskista. Kaksi miestä tarvittiin nyt kuten kantaessakin kuljettamaan kutakin kanoottia. Toinen piti nuorasta, toinen airolla pysytteli kanoottia ulompana rannasta, että se ei kolahtelisi kiviin. Miesten täytyi kulkea tasan virran nopeuden kanssa, sillä jos kanoottia pidätettiin, tapahtui helposti, että aalto vähitellen painoi sen veden alle, taikka kaatui se jossakin pyörteessä. Kaikki irtonaiset tavarat sen tähden koottiin pois istuinsijasta. Sen laiminlyöminen voi tuottaa arvokasten tavarain vahinkoa. Niinpä tapahtui kerran (toisella matkalla), että kenkä kanootin kaatuessa jäi koskeen; toisen kengän onnellinen isäntä sai sitte paljain jaloin tallustella, kuin saavuttiin lähimpään kaupunkiin, jossa pukuvarasto voitiin täydentää.

Monta oli kuitenkin sellaistakin koskea, joista voimme laskea alas, tulipa niitä yhtä enempikin, kuin oikeastaan olisimme toivoneet. Se oli erään sillan alla, me emme luulleet siinä olevan edes mitään virtaakaan, mutta ihan yht'äkkiä pudota tuiskahdimme alas pienestä köngäksestä toinen toisemme perästä. Kanootti pysähtyi äkisti köngäksen alle ja päälle pakkautuva vesi huuhteli takaa päin ja painoi kanootin syvälle ennen, kuin ehdittiin saada sitä jälleen vauhtiin. Tällä kertaa päättyi kaikki ainoastaan oivalliseen istumakylpyyn, mutta kyllä on kartettava laskemista jyrkistä köngäksistä, vaikkapa ne olkootkin mataloila.

Kaikista vastuksista huolimatta saatoimme kuitenkin olla varsin iloiset, että olimme valinneet Ätsärin lähtöpaikaksi. Kiemurteleva kulkuväylä tarjosi alinomaa katseltavaksi vaihtelevia maisemia; täällä meillä ei ollut Saimaan yksitoikkoisia metsärantoja, ympärillämme näkyi viljavia vainioita ja vauraita taloja. Viljelys tuotti elävyyttä kaikelle sille kukoistukselle, jota luonto on levitellyt näihin syrjäisiin seutuihin. Elvyttävänä valtimona on vesiväylä, me siis matkustimme juuri sitä tietä, jolla oikein on tilaisuutta oppia tuntemaan seutua, ja kulkuneuvomme, kanootti, oli ainoa mahdollinen päästä yhtä mittaa järvestä järveen. Veneellä matkustaessa olisivat koskei olleet voittamattomina esteinä. Maantiet harvoin käyvät pitkin rantoja; niitä kulkiessa matkailijalta jäävät paraimmat paikat näkemättä. Kanootilla täytyy matkata, oppiakseen tuntemaan Ätsäriä ja Virtoja. Siitä olimme ihan selvillä, kuin toisen päivän iltana laskimme viimeisestä koskesta Toisvedelle, ja samoin siitäkin, että täällä oli matkailijoille tie, joka luonnon kauneudella kilvottelee sisämaan kuuluisimpien seutujen kanssa. Matka Kahilanjärvestä virtaa myöten Volanterin muhkean kartanon ohitse Toisveteen on tavallansa ihan verraton. Muutaman kilometrin alalla on siinä koossa oikeita helmiä sisämaan eri näköaloista.

Volanterissa saimme katsahtaa näiden seutujen varakkaaseen talonpoikaiskotiin. Päärakennus oli siinä, kuten yleensä kaikkialla Ätsärissä ja pohjoisosassa Virroilla, kaksinkertainen. Tosin se päärakennus on enimmäkseen tyhjänä, sitä käytetään ainoastaan juhlatiloissa. Meidän siellä käydessämme oli siinä paraillaan ompeluseuran kokous, niin että saimme hyvän tilaisuuden tarkastella rakennustapaa. Huoneet olivat 15 jalkaa korkeat, ovet — kaksipuoliset ja lukot, rivat ja muut tarpeet parasta lajia — 10 jalkaa korkeat ja kaikki muu samaan tapaan. Ei kuitenkaan huonekalusto, joka oli yksinkertaisempaa lajia. Jonkun seinän täytteenä saatiin joskus nähdä kaksi suurta kakluunia vierekkäin, tai sänky ikkunain välissä suuressa salissa, usein vallan uus'aikaisesti viistossa seinää vasten, tai kiikkulauta sohvan paikalla j.n.e.

Ompeluseuraan kuuluu tietysti kahvi ja kahviin lavertelu kaikesta eikä mistään, niin täälläkin. Nautittuamme kylliksemme kaikkea tätä virvoitusta läksimme taas vesille ja saavuimme illan tullessa Ikkalan taloon, taaskin kaksinkertaisen, punaiseksi maalatun kartanon opastuksella, johon rakennukseen meidät sijoitettiinkin. Täällä oli kaikki yksinkertaisemmassa kaavassa kuin Volanterissa. Vaan tämä isäntämme ei ollutkaan pitäjän mahtavia, hän oli rengistä vaurastunut itsenäiseksi isännäksi ja kovassa työssä säilyttänyt yksinkertaisemmat periaatteet. "Nämä rakennukset ne juuri ovat meidän köyhyytemme", sanoi hän, "niitä on kyllä hyvä katsella, mutta ne tuovat kalleita tapoja, eikä niistä ole mitään hyötyä." Mainion hyvän yösijan me saimme ja meitä kohdeltiin kaikin puolin erittäin hyvästi. Ja mitä tässä huomasimme, ei ollut poikkeuksena, vaan yleisenä sääntönä tällä matkalla. Nämä seudut ovat kerrassaan toisenlaiset kuin Itä- ja Keski-Suomi, mitä talojen vauraasen elämään tulee. Me pääsimme kaikista Marian huolista. — Kahvia tai teetä tarjotaan tultua ilman eri pyyntöä, tavallisesti "talon puolesta" tervetuliaisiksi. Aamukahvin kanssa tuodaan lasi raikasta vettä, useimmiten jäämuruja seassa. (Jääkellari on tarpeen järjellistä maitotaloutta varten.) Ruoka laitetaan katetulle pöydälle, veitsi ja kahveli on joka lautasen vieressä ja ruokalista on vaihtelevampi kuin ainoastaan hapanta leipää, piimää ja suolakalaa. Yölevolle sitä paitsi voidaan vaaratta asettua huoneihin, joissa on tarjona puhtaita vuoteita valkoisine lakanoineen. Sänkyeläimistö ei ollut sama kuin Savossa ja Karjalassa. Yksi meistä oli, elävästi muistaen Itä-Suomen sängyt, teettänyt itselleen erinäisen yöpuvun, saman kaltaisen kuin pohjoisnavalle matkustajain makuusäkki, voidakseen siinä, suu kurenauhalla kiinni vedettynä, olla rauhassa kaikilta rynnäköiltä. Kyllä se säkki oli aatteellisesti ihan moitteeton kalu, mutta sen käytöllistä tarvetta ei tullut tällä matkalla: kanootin pohjapainona sai se kulkea pitkin Kokemäenjokea alas ja käyttämättömänä palata kotimaahansa lakaisin.

Ihana virta Toisvedestä Vaskiveteen oli viimeinen muistutus siitä luonnosta, joka meillä oli viime päivinä ollut ympärillämme. Me olimme nyt suurilla järvillä. "Kaunista kuin Virtain järvillä", lausui nuorin meistä, innostelija, ja me muut saatoimme yhtyä siihen, kuitenkin tekemällä pienen ehdon. Matkailija näillä seuduin paha kyllä supistaa useimmiten matkansa siihen, että purjehtii höyrylaivalla Tampereelta Ruoveden kaulia Jähdyspohjaan tai Härköseen Virroille. Paljo hän silloin on kyllä nähnyt, mutta ei kuitenkaan parasta; hän on tehnyt matkan, mutta jättää näkemättä matkan pään. Helmenä Virroilla on eittämättä äsken mainittu matka veneellä maantien sillalta Zarlundin virtaa myöten ja Virtain kirkolle. Ja vaikka häntä ei, kuten meitä, kirkkorannassa tervehdikään rippikoulunuoriso kolmenkertaisella hurraa-huudolla, niin hän kuitenkin riemuiten laskee satamaan. Hän on nauttinut kauneinta, kuin luonto täällä voi näytellä.

Lakkaamaton myötätuuli oli meillä ollut ja se antoi minulle hyvän tilaisuuden koetella jotakin uutta, purjettani. Ensin se levitettiin ihan vaatimattomasti vienoon tuuleen, vähitellen tulin rohkeammaksi enkä viimein ottanut sitä pois kovassakaan tuulessa. Se ei tosin ollut suuri — 25 neliöjalkaa — mutta kuitenkin riittävä tarkkojen kokeiden tekoon. Päätökseksi tuli, että purje kohta käärittiin kokonaan pois. Melakanootti ei ole mikään hyvä purjehdusvene. Vastatuulessa voidaan kyllä risteillä, mutta voittamatta juuri mitään, sivutuulessa on lakkaamaton tasapainon piteleminen väsyttävä ja myötätuulessa jäädään jäljelle jo kohtuullisellakin soutuvauhdilla kulkevasta. Sanottakoon tässä, että meidän kanoottimme olivat soutua varten, siis ilman varsinaisia köliä ja ilman peräsintä. Minä ohjasin airolla enkä siis voinut yht’aikaa soutaa ja purjehtia. Mutta vaikkapa oltaisiinkin varustetut tuulen käyttämistä varten, niin enpä luule purjehduksen tuottavan suurta hyötyä eikä juuri huviakaan; lakkaamaton ohjaileminen väsyttää ja riistää melkoisesti vapautta, joka juuri tekee kanootin niin viehättäväksi. Sitä paitsi vielä kaikki purjehdusajatukset ovat uusia esteitä kanootti-urheilulle, jota jo ennestäänkin katsellaan epäluulolla.

Paljon suurempi ilo on höyryn käyttämisestä apuvoimana. Niinpä eräänä päivänä saavutimme hinauslaivan, joka oli hinaamassa tukkilauttaa; me laskimme höyryveneen viereen, sidoimme kanootit sen sivulle ja levähdimme tuntikauden katetun pöydän ääressä, yhä kuitenkin kulkien eteen päin, vaikka hitaastikin. Toisen kerran tartuimme kiinni höyryveneen jäljestä viiltävään proomuun ja pääsimme mukaan; tällä kertaa oli vauhti parempi, niin että saimme oikeaa etua siitä kyydistä. Sillä tavalla laskettelimme Muroleella pilkin koko Näsijärven Tampereelle saakka.

Matkamme ensi osa oli suoritettu. Pitkin Ätsärin haaraa olimme saapuneet Ruovedelle, jossa, nauttien viehättävintä vierasvaraisuutta, olimme käyttäneet pari päivää monen kuuluisan luonnonihanan paikan katselemiseen ja sitte jatkaneet matkaa etelään päin. Tampereella, jossa kanootit kannettiin Näsijärven ja Pyhäjärven välisen harjun poikki, olimme nähneet kaiken pohjoisesta päin tulevan veden sulloutuvan kuohuvaan koskeen ja sitte Pyhäjärveä myöten saapuneet Hämeen koko vesistön yhteiseen lähtöpaikkaan, Nokialle. Me olimme Kokemäenjoen niskassa, ensi koskella. Itsestään kokoutuivat mieleeni kaikki muistot aikaisemmalta matkalta pitkin Kymijokea. Oliko täällä tuleva samoja vastuksia, oliko tukit ja kosket joka hetki häiritsevät rauhallista kulkua? Mahtavan Nokiankosken pauhu näytti antavan kyllin selvän vastauksen tähän kysymykseen, ja kuin virran kuljettelemien tukkien välitse laskimme lauttapaikkaan kosken niskaan, täytyi meidän ryhtyä ensimmäiseen veneiden kuljetukseen maitse.

Nokian virran ylin osa on jyrkkä, äärettömän voimakas köngäs, ja siinä juuri on suurenmoinen puunhiomo ja paperitehdas. Veden paljous, kuljettuaan tehtaan rännien ja turpiinein lävitse, kulkee edelleen valkoisessa kuohuvana, korkea-aaltoisena koskena ja tyyntyy vasta 7 kilometrin päässä alempana. Meidän tuli nyt niin vähällä kantamisella maata myöten kuin mahdollista päästä pahimman paikan ohitse, ja se kävi päinsä kapeaa polkua myöten pitkin oikeaa rantaa noin puoli kilometriä. Sitte kävimme taas kanootteihimme, ja hurjaa vauhtia sitä mentiin, vesi kiehui ja roiskui ympärillämme, korkeina ja valkoisina kuohuivat aallot, kosken pauhu hämmensi kaikki muut äänet, kohina sotki kaikki esimmäisen komentohuudot, jokaisen täytyi pitää huolla itsestään. Syvässä virrassa ei kyllä ollut kiviä peljättävänä, mutta tukit seurasivat meitä uskollisesti ja niitä kanssamatkustajia täytyi väistellä. Vähitellen hiljeni vauhti, kanootit voitiin jättää virran valtaan ja me saimme kiinnittää huomiotamme rantoihin. Korkeina, jyrkkinä kohoavat ne kummallakin puolen, vesi on uurtanut tiensä syvälle lujaan vuoripohjaan. Kaikissa halkeamissa rehottaa runsas kasvimaailma ja ylimpänä laiteilla kasvaa muhkeata metsää. Tässä ei ole Imatran yksipuolisuutta, hurjaa, hillitöntä voimaa painiskelemassa alastomia, kovia kallioita vastaan, raivoissaan raastamassa pois kaikkea taimivaa kasvullisuutta. Tässä voittaa elämä, kasvimaailma hiipii yhä lähemmäksi vettä, antautuen viimein tyynesti aaltojen syleiltäväksi. Maisema on koskella kehyksenä, jonka tähden Nokia eittämättä vaikuttaa syvällisemmin kuin Imatra! Tämän arvostelun uskalsin lausua jo pari vuolta aikaisemmin, kuin jalkaisin astuin pitkin rantaa päästä päähän koko kosken ohitse. Kanoottimatkani oli nyt antanut uutta tukea tälle mielipiteelle. Ja ihan varmaan jokainen, kuin tekee saman matkan, myöntää, että tässä on tavallaan verraton kulkuseutu.

Liian nopeasti virta kantoi meidät pois ihanasta seudusta, puolessa tunnissa oli koko se 7 kilometrin matka kuljettu. Meidät herätti unelmistamme ympärillämme yhä tihenevät tukkijoukot. Me olimme saapuneet joen suuhun, Kuloveden laitaan, jossa puomi oli pingotettu kokoomaan tukkeja. Olipa siinä aika kova työ päästessä lävitse, täytyi pujotellata kapeista aukoista tai airolla tukkeja työnnellen raivata tietä. Kaksi meistä pääsi verraten helposti, multa kolmas joutui pahaan pulaan, kohta oli paluutie kiinni ja hänen edessään oli tiheään sulloutunut lautta. Vasta tuntikautisen ankaran ponnistelun jälkeen päästiin rannalta tulleiden uittomiesten avulla viimeinkin avovedelle vetämällä kanootti hirsien päällitse. Vihdoin viimeinkin soutelimme taas aukeata järveä ja poikkesimme yöksi ensimmäiseen taloon.

Ihanimmalla ilmalla sousimme seuraavana päivänä yli kauniin Kuloveden ja samoin kauniin Rautajärven. Aamulla olimme pysähtyneet Siuruun ja käyneet sieltä käsin omituisella Linnanvuorella, jossa on jäännöksiä pakanuuden aikaisesta muinaislinnasta. Aamiaisettone levättiin kauniissa Kuljussa, jossa vierasvarainen emäntä kohteliaimmalla tavalla osoitti käytöllistä käsitystänsä, mitä kanoottimies tarvitsee maissa käydessään. Illan valaistuksessa ja tyynellä säällä, joka on välttämätön, käsittääksemme järvimaisemia, iloiten katselimme laveaa näköalaa Pirunvuorelta. Illalla tanssimme alas Vammaskoskesta Tyrvään kirkolla ja saavuimme Jaatsin rantaan, jossa meitä otti vastaan siellä asuva piirilääkäri.

Tällä päivänmatkalla olimme oppineet tuntemaan osan tulevan Porin radan tiestä. Meille selvisi, että siitä täytyy tulla matkailijain rata, jollaista meillä vielä ei ole. Joka asema tulee viehättävien matkojen soveliaaksi lähtöpaikaksi: Nokia, Siuru, Karkku, Tyrvää.

Tyrvään alapuolella oli kevätuitto päättynyt. Lohen ja siian pyynnin aika oli alkanut. Tukkien kanssa meillä siis ei enää ollut mitään tekemistä, mutta koskia oli sitä runsaammin. Tyrvään kylän kohdalla laskimme ensimmäisestä, ja sen alla täytyi meidän vieläkin kovassa virrassa päästä joen poikki maalle, Hardolan köngäksen niskaan. Siitä ei ollut ajatteleminenkaan laskea alas veneellä, mutta maitse kantomatka oli lyhyt, ainoastaan muutamia syliä myllyn ohitse. Ja sitte taas edelleen. Joen juoksu teki soudun helpoksi, siellä täällä kiiruhti vauhtia vielä valkokuohuinen kovempi virta, ja varsinaisista koskista, joita ainakin oli puoli tusinaa, ajaa hurautettiin nuolen nopeudella. Ainoastaan Moisalassa ja Äitsinkoskessa Kiikussa täytyi meidän kantaa kanootit köngästen ohitse. Veden paljous syöksyy siellä melkein pystysuoraan alas kalliolta. Näiden edullisten asianhaarain tähden jouduimme hyvissä ajoin illalla Kokemäelle Vilikkalaan, vaikka olimme vasta myöhään aamupäivällä lähteneet Jaatsista.

Tämän päivänmatkan alkupuoli oli eittämättä juuri koskien tähden hauskempi. Laskettua alas viimeisestä Keikiön virrasta oli meillä edessämme yksitoikkoista suvantoa, pitkin Huittisten soisia niittymaita. Kokemäen pitäjään päästyä muuttui maisemain luonne taas, ja Vilikkalassa oli meillä joen mitä miellyttävimpiä paikkoja.

Tehden jyrkän mutkan kääntyi joki täällä pohjoista kohti ja peninkulman päässä taas etelään päin kapean niemen toista sivua. Meillä olisi siis ollut melkoinen mutka pitkin jokea. Kun hyväntahtoinen Virkkalan isäntä tarjosi hevosia viemään kanoottejamme 5 kilometriä Kokemäen kirkolle, otimme tarjouksen vastaan, varsinkin kuin tahdoimme mielellämme voittaa aikaa maaretkille. Sittemmin saimme sentään kuulla, että juuri se joen osa, jonka nyt laiminlöimme, on ihanimpia.

Kuitenkin saimme runsaan korvauksen tästä vahingosta tekemällä maamatkan Sisä-Satakuntaan. Kokemäeltä ajoimme Köyliönsaaren kartanoon ja sieltä teimme viehättävimmässä seurassa mukavilla vaunuilla retkiä Säkylään ja Euraan. Tämä syrjäretki tosin ei oikeastaan kuulu kanoottielämään. Mutta jos matkustetaan yksinomaan vain pitkin Kokemäenjokea, niin hyvinpä vähä saadaan tietoa seudusta, jonka läpi siten tullaan kulkeneeksi. Korkeat rannat enimmäkseen estävät näkemästä viljeltyjä seutuja. Nyt saimme asiantuntijain johdolla lyhyessä ajassa hyvästi katsella maamme mitä kehittyneintä maanviljelys-aluetta.

Kuin parin päivän päästä taas kävimme kanootteihimme istumaan, oli edessämme joen viriävin osa, Kokemäen ja Nakkilan kirkkojen väli. Me olimme nyt jo saavuttaneet jonkun verran tottumusta koskien laskemiseen ja saatoimme luottavasi! lähteä kohti tulevia vaikeuksia.

Jo matkan päästä ilmoittaa tulevan kosken pauhu uhkaavaa vaaraa, soutu hiljenee, tähystellään ympärillensä. Jos koski on suora ja lyhyt, niin että jo matkan päästä näkyy koko sen juoksu, lasketaan ilman mitään valmistuksia siitä alas, mutta tavallisimmasti noustaan maalle tarkastelemaan ennen, kuin uskalletaan laskea. Varsinkin mutkikkaat kosket pakottavat tekemään tarkastusta edeltä päin. Jos on myllyjä ja sulkuja, täytyy samoin rannalla tarkastella edessä olevia vastuksia. Viimeinkin ollaan valmiit, tällä kertaa uskalletaan yrittää. Lyhyillä, rohkeilla vedällyksillä soudamme päävirtaan. Jo tarttuu virta kanoottiin, se vetää meitä koskeen, liian myöhä on kääntyä takaisin. Airo saa nyt levätä, kanootti pysyy ohjaamattakin oikeassa suunnassa. Katse kääntyy eteen päin virran uomaa pitkin. Katsoa sivulle päin, jäljelle jääviin, tanssiviin rantoihin ei olo luvallinen, täytyy joka silmänräpäys olla valmis torjumaan aavistamattomia esteitä. Terävät kivet huomataan jo etäämpää siitä, että ne synnyttävät pyörteitä tai kuohua. Suunta voidaan sen tähden hyvissä ajoin muuttaa muutamilla voimakkailla aironvedoilla. Petollisemmat ovat litteät paadet, niiden päällitse lipuu vesi tyynesti ja äänettömästi, usein ei niistä tiedetä mitään ennen, kuin ovat ihan keulan edessä. Silloin täytyy sukkeloilla liikkeillä selvitä pulasta; muutamat voimakkaat huopaukset tekevät siinä erittäin hyvää, vauhti hiljenee ja siten on mahdollinen kääntää ohitse. Jos tartutaan kiveen on enimmissä tapauksissa ainoa keino työntää pohjasta sysimällä kanootti karin päällitse; ennen kaikkea pitää varoa kanoottinsa kääntämistä virran poikki. — Onnellisesti olimme päässeet varsinaisesta koskesta ja huimaavalla vauhdilla syöksymme sen alla vasta-aaltoihin. Kanootti hyppii kuohuvilla harjoilla, korkeina ja tiheään käyvät aallot, purskuen kanootin kannellekin ja kastellen meidät kokonaan. Tällä kertaa ei ollut aikaa väistellä pahimpia harjoja. Emmekä myöskään uskalla liian jyrkästi kääntyä tyyneen veteen, sillä jos keula kovassa virrassa sukeltaa sivulla käyvään vastavirtaan, kääntyy kanootti niin äkisti, että se helposti voi kaatua.

Pienemmistä koskisia olimme päässeet ja tulimme pitkälle, polvikkaalle Merstolankoskelle. Perin pohjin punnittuamme asemaa kävimme taas kanootteihimme. Tosin rannalta vanha mies meille varoittaen huuteli, mutta kohta kohina sotki ukon sanat, arpa oli heitetty. Seuraavana silmänräpäyksenä olimme jo keskellä pyörteitä. Mahtavan suuret kuohu-aallot kantoivat kanootteja, oliko se uhoittelemista? Sekunti vielä, ja voitto oli saatu, suurin tähän asti.

Ihastus onnellisesta laskusta herätti uusien koetusten halua. Ikäväksemme sen tähden huomasimme, että Harjavallan kirkolla koski oli mahdoton laskea lohipatojen tähden, joita molemmilla rannoilla ulottui keskelle väylää. Pitkin rantaa koetimme soutaa niin alas kuin mahdollista, lyhentääksemme maitse kannantaa, ja alapäästä sitä lyhennettiin myöskin siten, että laskimme veneemme vesille jo paljon ennen suvantoon pääsemistä. Ainoastaan pahimman paikan ohitse astuttiin maitse, mutta sekin oli tässä pitkä. Toiveet pettyneinä kannoimme samoin kanootit maitse jyrkän Pirilän köngäksen ohitse. Jäännös Kokemäen kymeä oli tyyntä, hiljaan juoksevaa, majesteetillista jokea. Ainoastaan Arandilassa saimme vielä kerran maistaa pienen kosken riemua, ja ilman enempiä vastuksia saavuimme viimein Poriin.

Matka oli päättynyt. Ensikertalainen ei ollut kääntynyt pois kesken, päin vastoin hän jo mietiskeli uusia retkiä. Molemmat toiset kumppanukset voivat nyt verrata Kokemäen- ja Kymijokia toisiinsa. Eittämättä on ensimainittu helpompi kanootille ja ehkä myöskin yhtä viehättävä kuin Kymijoki. Itse jokimatka Tampereelta Poriin suoriutuu helposti neljässä päivässä.

Aurinko jo oli alhaalla, kuin viimeinkin loppui pitkä rivi kauneita huviloita, jotka ensimmäisellä peninkulmalla Viipurista lähtein reunustavat Saimaan kanavan laiteita, ja Juustilan järvestä sousimme kauniille Oravansaaren seljälle. Korkea- ja lehtirantaisena kohosi Oravansaari edessämme; siellä täällä välkkyi lainehtiva ruispelto tai äsken niitetty niitty harmaine latoineen; talot, alkumatkasta hyvästi rakennetut ja varakkaat, tulivat yhä harvinaisemmiksi ja muodoltaan yksinkertaisemmiksi, mitä syvemmälle sisämaahan etenimme, ja samalla metsäiset kalliorannat tulivat yhä vakavammiksi ja läpipääsemättömämmiksi. Välistä supistui väylä hyvin kapeaksi ja pujottautui ruohokkoon, josta sitä usein olisi ollut varsin vaikeakin löytää, jos ei ruohon noja-asennosta olisi näkynyt virran ja samalla matkamme suuntaa sitä vastaan. Rannan muodostus oli meillä myöskin ohjauksena. Meloen ihan hiljakseen ehdimme auringon laskeutuessa Rapokosken sahalle, jossa saimme oivallisen yösijan ystävällisen sahanhoitajan luona.

Seuraavaksi päiväksi määrätty matkamme oli hyvin pitkä. Sen tähden me istahdimme aikaisin seuraavana aamuna kanootteihimme ja läksimme melomaan, lyhennellen tietä iloisella puhelulla. Jo kuului ensimmäisen kosken kohina, joita meillä oli useampiakin kuljettavana. Nostettuamme kanootit myllyn tokeiden ohitse ryhdyimme rohkeasti soutamalla pyrkimään ylös pitkästä virrasta. Nopeaan meloen nousimme yhä eteen päin, silloin tällöin otettiin airolla tukea kivistä, työntäen voimakkaalla sysäyksellä kanoottia jonkun karin ohitse tai estäen itsepäisiä aaltoja kääntämästä sitä poikittain ja kaatamasta. Se, joka ensin ehti ylös koskesta, veti kanoottinsa maalle ja riensi auttamaan kumppaniansa vetämällä keulanuorasta, kuin toinen airolla esti kanoottia törmäämästä rantaan.

Tuntikauden soudettuamme saavuimme seuraavalle myllylle ja kohta istuimme, voita ja leipää ja höyryävä kahvipannu edessämme, vilkkaasti keskustellen ystävällisen myllärivanhuksen kanssa. Toinen meistä oli jo ennen matkoilla tutustunut häneen ja hänen mainioon Laguayra-kahviinsa, josta hän kerskailevasti puheli hyvin laveasti.

Ukko tiesi myöskin kertoa pari päivää ennen käyneen siellä muutamia kanoottimiehiä, jotka olivat samalla matkalla kuin me; aikaisemmin oli matkue viipurilaisia kulkenut siitä ohitse, niin että kyllä näkyi, että tämä kulkutie, kerran tehtynä tutuksi, oli vetänyt puoleensa pienen matkailijavirran.

Myllärin avulla kannettiin kanootteja kivenheiton matka sen pikku niemen toiselle rannalle, jossa mylly oli. Me nyykäytimme ystävälliset jäähyväset ukolle ja jatkoimme matkaa ihan tyytyväisinä levähdykseemme, sillä nyt oli ponnistettava kaikki voimat, jos mielimme päästä ylös siitä koskesta, joka oli edessämme. Uusi vastus kohtasi meitä sinne päästyämme. Vesi oli niin alhaalla, että emme voineet ajatellakaan ylös soutamista. Siinä oli vain kaksi ehtoa valittavana: joko kantaa kanootit pitkin oikein pahakulkuista, jyrkkää rantaa taikkapa kaalaten vetää ne ylös. Me valitsimme viimemainitun keinon. Matkalla oli ollut puhetta erilaisten jalkimiemme suuremmasta tai vähemmästä käytöllisyydestä ja tähän asti olivat rasvanahkaiset puolisaappaat vedenpitävyytensä tähden vieneet voiton pieksuilta, koska niillä voitiin vetisillä rannoilla astua pois kanootista jalkojen kastumatta. Mutta nyt näkyi, miten käytännölliset pieksut ovat, sillä yht’äkkiä olivat ne ja sukat riisuttuina rannalle ja niiden isännän ei tarvinnut aristella jalkainsa kastumista hypiskellessään kiveltä kivelle tai kaalellessaan pitkin rantaa auttelemassa kanoottia kivien ohitse, kuin kumppani kiipeillen rannalla yli kivien ja pensaiden veti sitä eteen päin nuorasta. Puuhaileminen kahden kanootin kanssa oli aika väsyttävä työ ja ennen, kuin selvisimme koskesta, juoksi hiki virtoina pitkin kasvoja. Siispä, saatuamme viimein molemmat kanootit turvaan, vaivuimme kuumina ja väsyneinä, mutta iloisina kuin pari koulupoikaa sammaliselle vuoren rinteelle nauttimaan täysin määrin kesäauringon paistetta, aaltojen iloisia leikkiä ja lepoa ulkona luonnossa.

Me lähestyimme nyt sitä kannasta, joka erotti meitä Vuoksesta. Kapeimmasta paikasta se oli tuskin enemmän kuin kilometrin levyinen, mutta siinä ei ollut mitään tietä eikä polkua tiheän metsän läpi, joka peitti molempain rantojen välistä taivalta. Sen tähden ohjasimme Kääntymän kylään, josta tosin oli 5 kilometriä matkaa Kaltovedenmaahan, Vuoksen lahden rantaan, mutta siitä kävi kuljettaa kanootteja hevosella ja kärryillä hyvää maantietä myöten. Saavuttua rantaan ei kauan kestänytkään, kuin jo olimme saaneet tingityksi veturin aluksille. Täällä oltiin jo tottuneita näihin kanoottiretkiin. Muutamia päiviä sitte oli viety koko matkue — se, josta myllyllä olimme kuulleet — kannaksen poikki, ja aina siitä asti, kuin ensimmäinen kanootti pari vuotta sitte nähtiin näillä vesillä, oli joka kesä yhä uusia matkueita tullut Kääntymän rantaan. Sill'aikaa, kuin hevosta tuotiin niityltä, jossa sitä kyllä olisi tarvittu heinänkorjuussa, vaan josta se ihan vitkastelematta käytiin ottamassa pois tilapäisen ansion lähden — omituinen tapa lahjoitusmaa-seutujen karjalaisilla — istuimme ylhäällä kauppiaan hyvästi rakennetussa tuvassa, syöden hyvällä halulla maitoa, voileipää ja munia; täälläkin oltiin tottuneita ottamaan vastaan kanoottimies-virtaa.

Kohta jouduttauduimme taas kanoottien luo valvomaan niiden sovitusta kärryille. Kyytimiehemme oli jo tottunut sellaiseen kyyditsemiseen. Kaksi vuotia sitte oli hän ollut kuljettamassa ensimmäistä tämän laatuista kuormaa; silloin oli kanootit nuoritettu poikittain nelipyöräisille kärryille, mutta hevonen, peljästyen sivuille kauas pistäviä keuloja, oli laukannut metsään koko kuormineen. Kaikki oli kuitenkin päättynyt hyvin ja viimein saatu kanootit eheinä Vuokselle. Seuraavalla kerralla oli käytetty kaksipyöräisiä kärryjä, kahdet peräkkäin, ja niille nuoritettu kanootit pitkittäin, pistellen pehmeitä heinäsäkkejä väliin suojelemaan niitä hankautumiselta. Nyt koetettiin uutta keinoa; nelipyöräisiin kärryihin sidottiin korin laitoihin poikittain kaksi seivästä ja sille kanootit asetettiin alas suin rinnakkain seipäille.

Viimeinkin olimme valmiit ja pikku matkueemme läksi liikkeelle. Kyytimiehemme, tyypiltään oikea karjalainen, hennon näköinen ja sukkela, kasvot soikeat ja silmät elelehtävät, västisillään ja paitahihasillaan, kuten oikean rahtimiehen sopii, ryhtyi heti puhelemaan meidän kanssamme, kyseli uutisia, varsinkin valtiollisia, ja näytti omasta puolestaan katsovan sotaa yksinkertaisimmaksi kaikkein vaikeuksien selvitykseksi.

Aurinko alkoi lähetä laskuansa. Me istuimme taas kanooteissa, tällä kertaa Vuoksella; nyt laskimme erittäin kapeaan salmeen, jossa rehevällä, kattona yllämme kaarehtivalla rantain kasvimaailmalla tuskin oli tilaa katsella kuvaansa, ja sitte... itsestään vaipui airo veneen laitaa vasten, katseltiin katselemistamme. Edessämme oli pieni, peilityyni selkä tai pikemmin järvi ja ympärillä joka taholla mitä ihanimmat rannat. Vuoksen laskusta 1857 oli alkuperäisen, vanhan, korkean, havumetsää kasvavan rannan alle muodostunut uusi matalampi ranta, josta oli vuosien kuluessa kasvanut leppiä, niin pitkiä ja muhkeita, että ne nyt olivat läpipääsemättömänä muurina ja yhdessä tumman takapohjansa kanssa melkein toteuttivat kuvan, joka kunkin mielessä oli syntynyt ikimetsästä. Viettävää polkua myöten astui alas metsästä muutamia lehmiä ja paimentytön huutelua kuului, muuten oli ihan hiljaista: siinä rauhan ja sopusoinnun viehättävä kuva. Siispä me nyt olimme Vuoksella ja keskellä jokiluontoa! Poissa olivat kivikkorannat, korkeain saarien sijassa oli pieniä, viheriöiviä ryhmiä, jotka kukkakimppujen kaltaisina nousivat vedestä ja lehtevyydellänsä kätkivät rantakivikkoa. Leppien tiheä lehdistö ei päästänyt mitään katsetta ulkomaailmasta tunkeutumaan niiden pimennon lävitse. Viileä iltailma salli soutaa nopeammin; kohta oli suuri Kuparsaaren selkä Antrean pitäjässä jäänyt jäljellemme; kolmepeninkulmainen päivänmatkamme oli tehty ilman ponnistusta ja me laskimme nyt Hopeaniemen ystävällistä rantaa kohti. Otimme kanooteista, mitä tarvitsimme, käänsimme ne alassuin ja astuimme ylös taloon. Se oli harmaa, hyvin suuri rakennus, rumasti ulkohuoneiden keskellä, kuten näillä seuduin aina rakennetaan, ilman puutarhan tai edes kyökkitarhan nimellistäkään. Emäntä kuitenkin otti meitä ystävällisesti vastaan, ollen nähtävästi utelias kuulemaan uutisia; meidät vietiin suureen tupaan. Eräässä nurkassa makasi monta henkilöä suuressa sängyssä, toisia penkillä ikkunan alla; uunin luona asustivat kanat, ja kuinka monta asujanta seinän raoissa piili, oli mahdoton arvata.

Me kuitenkin söimme illallisemme tuvassa. Suuri posliinituoppi maitoa asetettiin pöydälle ja sen viereen kaksi puulusikkaa, siinä koko kalusto. Laittaessa sitte kakao-seoitusta huomattiin puulusikat liian suuriksi kuppeihin ja meidän täytyi hämmennellä puukoilla; talouskaluihin nähden ei olla turmeltuneita näissä seuduissa. Talo on jotenkin toisensa kaltainen tähän katsoen, kestikievarit kuitenkin poikkeuksina. Emäntä oli ihastuksissaan, kuin sai maistaa tuntematonta juomaa, mutta hän nähtävästi pettyi hyvän toivossaan. Tytär, joka oli käynyt lukkarissa ja siellä kerran juonut suklaata, selitteli muka hyvinkin viisaasti, että täytyy tottua siihen ennen, kuin se miellyttää, ja koetti olla näyttämättä vastenmielisyyttä, kuin tarjosimme hänelle kuppisen. Syötyämme kävimme istumaan rappusille aitan eteen, johon olimme laittaneet yösijamme; emäntä asettui ihan taitavasti istumaan viereemme, ja silloin alkoi puhelu. Siinä keskusteltiin nyt kaikenlaisia asioita; tietysti ei unhotettu politiikkiakaan, joka näytti hyvin pitävän mieliä vireillä. Siten puhellen istuimme hyvän osan kaunista heinäkuun yötä.

Leveä, muhkea Paakkolankoski oli jo jäänyt jäljelle. Hiljaa, melkein majesteetillisesti juoksi joki vaihtelevan vihreän kehyksensä keskitse. Oli äsken satanut; metsä imi täysin siemauksin lauhkeaa märkyyttä; veden kalvoa vielä keveästi värähytteli ripsuilla valkopilvistä, joiden takana aurinko piilottelihe, lainaten niille loistoansa, vaan säteilemättä kuitenkaan niiden lävitse. Äänetön hiljaisuus vallitsi koko luonnossa; ei ainoatakaan ihmisasuntoa näkynyt, oltiin kuin unelmien maassa. Jos Väinämöinen kanteleineen tai Aino olisi näyttäytynyt, olisi se ollut meistä ihan luonnollista; me melkein odottelimme Vellamon tulevan vastaamme ja puiden näkymättömien haltiain ilmestyvän eteemme. Sillä mielellä jatkoimme matkaa pitkin samaa, ainiaan vihreätä rantaa, kunnes kiihtyvä sade pakotti meidät turvautumaan kallelliseen, omituisuudellaan viehättävään pikku venetalaasen.

Hetkisen päästä paistoi aurinko taas kirkkaasti ja iloisimmalla mielellä vedimme kanootit Pölläkkälän lauttapaikassa maalle ja läksimme ajaen sisämaahan. Me tahdoimme nähdä omituista, Vuoksen laskemisesta puoleksi kuivanutta Äyräpäänjärveä ja myöskin käydä omituisissa vanhoissa venäläiskylissä Muolan pitäjässä. Tällä matkalla kasvoi seurueemme ja, kuin kahden päivän päästä läksimme vesille, oli laivastossamme kaksi kanoottia ja yksi soutuvene. Kanootteja tietysti koettivat vuorotellen kaikki; ja kateellisesti katseli veneväki onnellisia melojia. Veneessä pitivät iloa yllä soutajat, päiväpalkkalainen vaimoineen. He olivat juuri lopettaneet heinänkorjuun ja aikoivat etsiä työtä Venäjän puolella, kuin sallimus toi meidät heidän tulolähteeksensä. Varma ansio ja matkan huvi seuduissa, joita eivät vielä olleet nähneet, oli heistä houkutteleva. Se oli heille melkein kuin ulkomaan matka; he katselivat tarkkaavasti kauneita rantoja, tekivät huomautuksiaan pelloista, niityistä ja rakennuksista, joiden ohitse soudettiin. Enimmän heitä kuitenkin kummastutti meidän erinomainen viisautemme; me, jotka olimme kotoisin Helsingistä ja Viipurista emmekä olleet koskaan ennen käyneet näillä seuduin, me löysimme tien, tiesimmepä myöskin, missä oli kiviä ja kareja, jota vastoin he, vaikka olivat kasvaneet Vuoksen rannoilla, olivat vähän peloissaan, miten osuisivat takaisin kotiinsa.

Poikettuamme Kiviniemeen katsomaan koskea ja sen muhkeaa siltaa, soutelimme pitkin Vuoksen pohjoista suuhaaraa Räisälän kautta Käkisalmea kohti. Kiviniemi oli jo kaukana jäljellä, kuin myöhään illalla pitkässä rivissä astuimme kaikkine kampsuinemme umpimähkään ylös rannasta etsimään yösijaa. Ihan sattumalta osuimme joen itärannalla, Noisniemen vastapäätä olevaan siistiin taloon. Ihmiset olivat jo levolla, mutta ei hätä lakia lue, me kolkutimme, peljäten saavamme äreän vastauksen. Sitä enemmän olimme hyvillämme, kun tulomme näytti saavan aikaan vilkkainta iloa eikä suinkaan suuttumusta. Kaikki nousivat tervehtimään meitä, tulta tehtiin lieteen, emäntä etsi paraimmat makuuvaatteet, laittoi meille tiloja tupaan ja aittaan ja tuli sitte viereemme nurmikolle kuulemaan "uutisia ulkoa maailmasta", ja me, hyvällä halulla juoden höyryävää teetä, koetimme paraan mukaan tyydyttää ystävällisen emäntämme tiedonhalua. — Kutsumattomat sänkyvieraat eivät meitä häirinneet, mutta sen sijaan tuvan kuumuus paljon lyhenteli yöuntamme, vaikka ikkuna olikin auki. Niinpä saimme vielä lisätodistuksen, että aitat ovat paljon paremmat uusiakin tupia.

Laskimme alas sievästä Tuulaskoskesta, joka juoksee Tiurin ikivanhan linnan raunioiden ohitse luonnonkauniissa Räisälässä. Vuoksen lasku on jättänyt sinne satoja lehteviä pikku saaria, joiden välitse vesi pujottelekse kapeista salmista, jotka monesti eivät ole veneen pituutta leveämmät. Aikomuksemme päästä seuraavana päivänä höyrylaivalla Käkisalmesta Valamoon esti paha kyllä meitä kauemmin viipymästä ihanassa Räisälässä, edelleen täytyi joutua. Ikäväksemme täytyi meidän poistaa mielestämme kaikki ylimääräisten huviretkien aikeet ja liian äkisti lähteä vierasvaraisesta Ivaskalasta kiiruhtamaan Uununkoskelle, josta höyryvene lähti Käkisalmeen. Kovasti soudettuamme pääsimme ihan viime hetkellä perille juuri, kuin kolmas vihellys kuului. Uununkosken niskaan nousivat venematkustajat maalle astumaan jalkaisin viimeistä taivalta. Molemmat kanoottimiehet laskivat alas itse koskesta ja kanootit nostettiin hyvin onnistuneen jokiretken päätyttyä höyryveneesen.

Vuoksen matka oli vienyt meitä pitkin jokea Käkisalmeen, jossa nousimme ensimmäiseen Pietariin menevään Laatokan höyrylaivaan. Lähtö tapahtui illalla; kello 4 seuraavana aamuna ajettiin meidät ylös valmistautumaan lähiöön laivasta. Me lähestyimme Slyyssinää ja aikomuksemme oli laskea sieltä kanootilla alas Nevaa myöten. Raskasta sumua ja tiheää sihusadetta oli ilmassa veden päällä, niin että eipä juuri tuntunut viehättävältä tuo mukavain hyttien vaihto avonaiseen kanoottiin. Mutta päästyä Slyyssinän väylälle nousi sumu ja, kuin tullitarkastus oli selvitetty, pilkistelivät jo auringon säteetkin pilvien välistä. Kanootit laskettiin alas laivan sivulle ja, asianomaisesti tarkastetut passit taskussa, astuimme veneihimme, joka tässä ei kuitenkaan tapahtunut ilman vaikeuksia. Suomalaiset höyrylaivat eivät Slyyssinässä laske rantalaitureihin, vaan pysyvät virrassa, vastavirtaan kääntyneinä ja höyrykone lakkaamatta pyörien estämässä laivaa ajelehtimasta alas. Virta oli tässä jotenkin kova, niin että kanootit levottomasti häilyivät sinne tänne nuorassa höyrylaivan vieressä, joka ei pysynyt hiljaa paikoillaan. Viimeinkin istuimme kunnollisesti omissa aluksissamme. Mutta nyt oli pujottauduttava höyrylaivojen välitse, jotka samana hetkenä läksivät Slyyssinästä. Kello löi juuri 6, ja se lyömä näytti olevan koko kolmen matkustajalaivan lähtöaika. Arvaamattomia kaaria tehden kiertelivät ne virrassa, joka niitä painoi alas meitä kohti. Samalla tuli meidän ottaa vaaria alinomaa kulkevista hinauslaivoista, jotka Laatokan kanavan suusta vetivät pitkiä proomu- ja lotjajonoja alas Pietariin päin.

Nevamatkan alku ei siis ollut rauhoittava. Mutta parin virstan päässä kulki liike jo säännöllistä väylää ja matkustajalaivat olivat kohta näkymättömissä. Hinauslaivoja meillä oli matkakumppaneina, niille me kyllä voimme pitää puoliamme ja, milloin halutti levähtää, laskimme vain hinattavien lotjain viereen, joten levähdys ei tuottanut mitään ajan hukkaa. Meitä halutti myöskin nähdä elämää näillä Volgalta tulevilla proomuilla, jotka olivat täynnä Sisä-Venäjän aarteita.

Nuoritettuina kiinni toisiinsa, neljä rinnakkain ja kolme neljä sellaista riviä peräkkäin, hinataan näitä lotjia myötävirtaan. Väestönä oli ystävällisiä "mushikoita" lastin kotiseudusta. Me valitsimme leposijaksemme pataljoonan Vologdasta tulevia jauhoproomuja. Meidän Venäjän kielen taitomme ei sallinut mitään laveaa keskustelua, mutta paperosseilla ja nisukakuilla saimme kohta oikeuden liikkua vapaasti lotjilla. Siinä oli jauhomattoja säännöllisissä pinoissa tuhansittain ja päälle oli tehty jyrkkä lautakatto suojaksi sateelta. Perässä oli kajuutta, jonne meitä kyllä käskettiin sisään, mutta meillä ei ollut rohkeutta eikä kyllin vahvoja hermoja astua alas. Elämä lotjilla oli muuten varsin iloinen, nuoremmat pojat ilvehtivät ja tekivät kaikenlaista kujetta vanhemmille pitkäpartaisille ukoille, jotka tavallisimmin lopettivat vehkeilyt antamalla kaikessa ystävyydessä ja kaikkein näkyvissä pojille selkäsaunan.

Nevan rannat ovat yksitoikkoisia, tasakorkeata hietakangasta, jolla kasvaa vain kuivaa havumetsää; siellä täällä näkyy huvila tai kylä, välillä höyrysahoja tai muita teollisuuslaitoksia. Joki on jotenkin yhtä leveä kaikkialla ja juoksee tasaisen viriävänä. Sitenpä kuljimmekin hyvää vauhtia. Virstapatsaat pitkin rantaa ilmoittivat tulokseksi 8 virstaa tunnissa. Niinpä voimme 7 1/2 tunnissa tehdä koko sen 6 peninkulmaa pitkän jokimatkan.

Noin keskipaikoilla tekee joki äkkimutkan, muuttaen suuntansa lounaisesta luoteiseksi. Joka virstalla, kuin sille lähestyimme Pietaria, olivat rannat yhä tiheämmin rakennettuja, ja viimeisen peninkulman laskettelimme suuren pääkaupungin yhtämittaista esikaupunkia. Siellä oli suuria varastopihoja tavaroille, joita tuodaan jokea myöten; niiden luo pysähtyivät lotjat ankkuriin. Me sitä vastoin jatkoimme matkaa kaupungin keskukseen ja, joutumatta mihinkään tekemiseen joki- tai rantapoliisin kanssa, laskimme Liteinin sillan luo ja sieltä kanootit olkapäällä pääsimme tuota pikaa Suomen rautatien asemalle.

Suomi on kanootti-urheilun luvattu maa. Peninkulmittain voidaan laskea pitkin vesistöjä järvestä järveen, maan sulkematta tietä, ja jos tahdotaan siirtyä vesistöstä toiseen, niin on vesiä jakava harju melkein kaikkialla jotenkin kapea: lyhyt alusten kuljetus maata myöten avaa taas uusia kulkuväyliä. Kartan mukaan voidaan suunnita lukemattomia matkateitä; missä vain näkyy vettä, kuinka kapeaa ja mitätöntä hyvänsä, kaikkialla kanoottimies pääsee soutelemaan. Hänen ei tarvitse rajoittaa retkiänsä suuriin kulkuväyliin, vaan hän voi tunkeutua kaikkialle. Hän voi käydä seuduissa, joihin muilla kulkuneuvoilla on mahdoton päästä. Paremmin kuin mikään muu matkailija voi hän nauttia kaikkia järviluonnon yksityiskohtia ja oppia tuntemaan elämää syrjäisissä seuduissa. Ja vapaus hänen purressaan, vapaus hänen itsensä määrätä matkansa nopeus ja suunta, levähdyspaikat ja pitemmän oleskelun alue tekee kanootti-urheilun paremmaksi muita matkailuja. Yhtä vain tarvitaan: aikaa. Sillä melominen ei tuota pikajunan vauhtia eikä nopeus sovellu yhteen kaikinpuolisen vapauden kanssa, joka juuri antaa kanoottiretkelle suurimman viehätyksen.

Ohjeeksi kanoottimiehelle pitkämatkaisten ohjelmain tekoon luetellaan tässä muutamia viehättävimpiä ja sopivimpia kulkuteitä sisämaassa. Matkojen päät ovat niin valitut, että niihin helposti päästään höyrylaivoilla tai rautateitse, joten kanootin kuljetus käy helpoksi ja huokeaksi. Säännöksi on asetettu, että, missä vesistöt ovat virtaiset, matka on suunnittu myötävirtaan.

I. Lohjan vesistö. Lähtöpaikka: Lohjan kirkonkylä, 4 km Lohjan asemalta. Soutu Lohjan järveä myöten, Lohjan Ison saaren ympäri, sekä Karjanjokea pitkin Mustion, Pinjaisten (Billnäs) ja Åminneforsin ohitse Pohjan pitäjän lahteen ja sitä myöten Tammisaareen. Koko matkalle 3 tai 5 päivää. — Jos vielä lisäksi pannaan muutamia päiviä, maksaa kyllä vaivan matkustella Tammisaaren saaristossa ja Barösalmeen. — Jos matkaa jatketaan Barösalmesta Helsinkiin, tapahtuu se nopeimmin höyrylaivalla. Kesäaikaan kulkee niitä joka päivä. — Jos höyrylaivamatka keskeytetään Porkkalaan, voidaan jäännösmatka Helsinkiin soudella kanootilla saaristotietä.

II. Hämeenlinnan ja Tampereen väliset järvet. Lähtöpaikka: Hämeenlinna tahi (jos tullaan etelästä päin) Leppäkosken tai Turengin asema. Soutu pitkin Vanajavettä Lempoisten kanavalle ja rautatien-asemalle, joka, jos aika on täperällä, on sovelias lähtöpaikka. Soutu kauniita Lempäälän ja Vesilahden järviä (Laukko) ja Pyhäjärveä (poikkeus Nokialle) Tampereelle, josta rautateitse Suinulan asemalle. Asemalta 2 km maamatkaa eräälle Vesijärven lahdelle (Harjulan seljän juurelle). Soutu Kangasalle (Kangasalan kirkkoharju), pitkin Veksiön jokea ja Längelmäveden eteläkulmaa Kaivannolle (4 km Kangasalan keisarinharjulle), josta Roinetta ja Mallasvettä myöten Valkiakoskelle (kanava), edelleen Sääksmäen ohitse (Rapolan harju) ja takaisin Vanajavettä myöten Hämeenlinnaan. Jos viimemainittu kaupunki otetaan matkan alku- ja loppupääksi, kuuluu koko matkaan 6 tai 7 päivää. — Jos Suinulan asemalta lähdetään, tarvitaan ainoastaan 3 päivää.

III. Tampereen pohjoispuoliset järvet. Vert. ed. Lähtöpaikka: a) Ätsärin asema. Soutu Virtain kautta Ruovedelle, b) Pihlajaveden asema. Soutu pitkin Pihlajaveden vesiä Ruovedelle, c) Kolhon asema. Retki Keuruunseljälle; sitte Mänttään, Filppulaan ja Ruovedelle. Näistä eri ehdotuksista vie a) enimmän aikaa, mutta tarjoaa myöskin enimmän viehätystä. — Soutu Ruovedeltä Muroleelle, josta aikaa voittaakseen voidaan käyttää höyrylaivakyytiä pitkin Näsijärven Tampereelle. Koko matkaan kuluu 5 tai 6 päivää. Tampereelta voidaan retkeä jalkaa II:sen tai IV:nen mukaan.

IV. Kokemäenjoki. Vert. ed. Tampereelta Pyhäjärveä myöten Nokialle, jossa kanootti kannetaan tehdasten ohitse pohjoista rantaa Kullanvuoren juurelle (1/2 km), josta taas voidaan lähteä vesille. Edelleen Karkun ja Tyrvään kautta ja sitte pitkin jokea Poriin. Matka Tampereelta Poriin voidaan tehdä 3 tai 4 päivässä.

V. Kymijoki. Vert. ed. Viehättävä, mutia vaivalloinen matka. Paljo koskia ja monesta mahdoton laskea kanootilla, vaan täytyy niitä kiertää maitse. Lähtöpaikka: Lahti. Soutu pitkin Vesijärveä ja Päijänteen eteläpäätä Kalkisten koskelle (kelpaa laskettavaksi), josta Kymijoen laivaa Heinolaan (erittäin viehättävä tie). Edelleen Koskenniskaan (josta ei pidä laskea) ja pitkin jokea Mankalan kylään (itärannalla); sieltä kanootit mieluisimmin kuljetetaan noin 3 km maitse Mankalan koskien ohitse, jotka muuten tuottavat kovaa työtä. Kauramaan koskesta, joka on viimeinen ennen Iitinjärveen tuloa, voidaan laskea. Soutu Iitin ja Jaalan järviä myöten Oravalaan, josta joki taas alkaa. Matkalla alas Kotkaan on joessa monta suurta koskea ja köngästä, joihin on rakennettu teollisuuslaitoksia. Useimmissa paikoin saadaan helposti apua kanootin kantamiseen niiden kohtain ohitse, joista ei voida laskea. Aikaa kuluu 5 tai 7 päivää. Jos sitä on niukalti, voidaan säästää 2 päivää keskeyttämällä venematka Kymin asemalle.

VI. Mäntyharjun vesistö. Lähtöpaikka: Otavan asema Savon radalla. Soutu Hirvensalmen ja Mäntyharjun vesiä pitkin Jaalan järveen (katso edellä V:ttä) ja edelleen Kymin asemalle. Monilukuisista virroista ja koskista lienevät enimmät sellaisia, joista voidaan laskea kanootilla.

Jos ei ole aikaa tehdä tätä matkaa, johon kuluu 5 tai 6 päivää, voidaan siitä lyhentää 1 tai 2 päivää siten, että määrätään Mäntyharjun asema lähtöpaikaksi. Jos sitä vastoin on runsaasti aikaa, voidaan matkaa jatkaa pohjoispäästä ja lähteä silloin Haukivuoren asemalta, josta Kyyvetlä ja Puulavettä myöten Hirvensalmelle.

VII. Vesistöt Jyväskylän pohjoispuolella. Vert. ed. Lähtöpaikka: Suonnejoen asema. Soutu pitkin Suonnejokea Iisvedelle ja edelleen Nokisenkoskea ja Tyyrinvirtaa (molemmista voidaan laskea kanootilla) Rautalammin kautta Konnevedelle. Konnevedeltä voidun jatkaa a) länttä kohti Siikakoskelle ja edelleen Kynsivettä ja Kuusivettä Laukaasen (useimmat koskei kelvolliset kulkea kanootilla), b) pohjoista kohti Konneveden pohjoispuolen poikki Temmintaipaleelle, jonka 1 km leveän kannaksen poikki kanootti kannetaan, ja sitte voidaan soutua jatkaa Keitelettä myöten Viitasaarelle ja vielä etemmäksikin. Keiteleellä voidaan myöskin käyttää höyrylaivain apua. Keiteleeltä etelään päin Äänelkosken, Kapeekosken ja Kuusankosken kautta Laukaasen, josta matkaa jatketaan Jyväskylään. Tällä matkalla täytyy kiertää Kuhankoski ja Haapakoski, a) kohdassa esiteltyyn matkaan kuluu 5 tai 6 päivää, toiseen b) matkaan 8 tai 10 päivää.

Jos kuljetaan höyrylaivalla Jyväskylästä pitkin Päijännettä, voidaan tämä matka yhdistää V:nen matkan kanssa. Lähdetään silloin höyrylaivasta Pulkkilan salmessa, josta väylä eroaa Heinolaan. Itse Päijänteellä ei ole juuri mitään erikoista viehätystä, jos ei olo aikaa pitkin rantoja etsiskellä kapeampia väyliä.

VIII. Valkialan vesistöt. Lähtöpaikka Lappeenranta. Joko kuljetetaan kanootti noin 1 peninkulman matka Lappeenrannasta maantietä myöten kaupungin länsipuolella olevan Kivijärven lähimpään lahteen taikka myöskin soudetaan Saimaan lounaisimpaan nurkkaan, joten maamatka vähenee noin 1 kilometriksi. Soudellen pitkin vesiä länteen päin saavutaan Kymijoelle noin 1 peninkulman päähän pohjoiseen päin Kymin asemasta. Matka voidaan myöskin keskeyttää aikaisemmin Harjun asemalla Savon radalla. Tämä matka suoriutuu 3 tai 4 päivässä. Jatkoa V:nen mukaan.

IX. Vuoksi. Vert. ed. Lähtöpaikka: Viipuri. Soutu pilkin Saimaan kanavaa Juustilan järvelle, josta itää kohti vastavirtaan kapeita vesiä, jotka juoksevat Saarelan ja Lyykylän ohitse, Kääntymän kylään Noskuanseljän lahden päähän. Kuljetus maitse noin 5 km Kaltovedenmaahan Vuoksen lahden rantaan ja sitte pitkin koko tätä jokea Räisälän kautta Käkisalmeen. Kaikista koskista voidaan laskea kanootilla. Viehättävämpää ja paremmin vaivan maksavaa kanoottimatkaa tuskin lienee toisia. Aikaa tarvitaan 4 tai 5 päivää. — Jos Vuoksen matkaa jatketaan Valamoon ja Laatokan Karjalaan, joka käy päinsä höyrylaivalla Käkisalmesta, jätetään kanootti Kurkijoelle. Höyrylaivan ollessa rannassa palkataan joku hevosmies, joita aina on laivarannassa, kuljettamaan kanoottia maitse Pulikkoon tai Punkaharjulle, jossa se palatessa, tehtäköönpä paluumatka Kurkijoen kautta tai tavallista matkailijain tietä Sortavalan ja Kesälahden kautta, taas on käytettävänä; katso XI. Sellaiseen kuljetukseen lähtevät 3 tai 5 markasta hevosmiehet, jotka toivovat saavansa kyytiä takaisin.

X. Nevajoki. Vert. ed. Höyrylaivalla Käkisalmesta Slyyssinään (I yössä), josta lähdetään kanoottimatkalle laivan sivulta. Sitte pitkin Nevaa Pietariin, joka matka myötävirran avulla hyvästi suoriutuu 7 tai 8 tunnissa. Jos kanootti lähetetään rautateitse Suomeen, noustaan maalle Liteinin sillan luona, ensimmäisen sillan Slyyssinästä päin tullessa, josta on ainoastaan lyhyt matka asemalle. Jos taas aiotaan käyttää höyrylaivaa, lasketaan Nevaa myöten edelleen Suomen höyrylaivojen pysäyspaikkaan Vasili Ostrovaan.

XI. Saimaan vedet. Veri. ed. Tällä laajalla vesistöllä voidaan sovitella yhteen lukemattomia matkoja ja käyttää myöskin hyödykseen vilkasta höyrylaivaliikettä. Suuria, yksitoikkoisia selkiä voidaan karttaa ja säästää aikaa viehättävimpien seutujen varalle. Mitään matkaohjelmaa ei tarvitse erittäin tehdä, koska kartta enimmissä tapauksissa antaa riittäviä ohjeita. Ainoastaan pariin asianhaaraan tässä viitattakoon.

a) Matkaan Viipurista ylös Saimaan kanavaa myöten kuluu 1 päivä (ahkerasti soutaen). Kanavamaksu 1 mk suoritetaan yiösmennessä Juustilassa ja alas matkustaessa Mustolassa; sen laiminlyöminen tuottaa ikävyyksiä; siitä maksusta avataan sulkuportit, kuitenkin kanavapalvelijat mieluisemmin kantavat kanootin sulun ohitse, joka säästää aikaakin.

b) Jos tahdotaan Saimaan vesistöstä päästä Päijänteen vesille, on viehättävä kulkuväylä Sorsavettä ja Osmajärveä myöten, jotka laskevat 4 km päähän Varkaudesta etelään päin. Tätä tietä päästään pieneen Paasiveteen ja sitte tukinuittoa varten vesiä jakavan harjun poikki kaivettua kanavaa myöten Suonteenselkään, joka laskee Rautalammin vesiin. Vert. ed. ja VII.

XII. Viipurista Poriin sisämaitse! Tämä matka vielä mainittakoon, oikein valaistakseen kanootin käytöllisyyttä sisämaan matkoilla, sillä koko tämä matka voidaan soudella kanootilla päästä päähän ilman muuta maitse kuljetusta kuin koskien ja niihin rakennettujen laitosten ohitse. Viipurista Varkauteen kanavaa ja Saimaan vesiä myöten; jatkoa XI b) ja VII a) mukaan Jyväskylään, josta Padasjoen pitäjään (Harmoisten lahteen, Kellosalmen pohjoispuolelle) ja Lummeneesta tulevaa koskirikasta jokea myöten ylös, sille mainittua järveä myöten ja edelleen Vesijaon kaulia Hauhon vesille, joita myöten päästään Mallasvedelle. Sieltä jatketaan II:sen ja VI:nen mukaan. Koko tähän matkaan tarvitaan 4 viikkoa; jos suurimmat seljät matkustetaan höyrylaivalla, säästyy melkoisesti aikaa.

Hyvän matkailukanootin pitää täyttää monta ehtoa. Sen tulee olla vakava vedessä, mukava istua, kyllin tilava tarpeellisille tavaroille, kevyt soutaa ja kantaa ja kestävä pitempääkin kuljetusta hevosella ja kärryillä.

Vaikka solakka mahonkikanootti onkin oivallinen kilpasoudussa, ei se kuitenkaan kelpaa pitkille matkoille. Siihen se on liian kapea ja pitkä. Jo vähäisetkin aallot huuhtelevat sen ylitse, ja jos tuuli käy sivulta, on se hankala; koskissa on se kerrassaan kelpaamaton. Mutta vaikka se tehtäisiinkin täyteläisempi-muotoiseksi kuin tavallinen kilpasoutu-kanootti, ei sen muukaan rakennus kestä sysäyksiä eikä hankautumisia, joita pitkällä matkalla välttämättä tapahtuu, oltakoonpa kuinka varovaisia hyvänsä. Puukanootti on aina arka, varsinkin maitse kuljetettaessa, jota usein täytyy tehdä huonoja teitä myöten. Ja jos saumat halkeavat, ei ole helppo sitä tyydyttävästi korjata saatavissa olevilla vähillä neuvoilla. Tässä kohden on kangaskanootti kerrassaan parempi. Kankaan notkeuden tähden on se vähemmin arka tärinän vahingollisille vaikutuksille, ja jos siihen sysäytyy reikä, saadaan se tuota pikaa paikatuksi palttinatilkulla ja gummisementillä. Kun sitä paitsi sen paino saadaan paljon pienemmäksi kuin samankokoisen puukanootin, täytyy valitessa alusta pitkälle matkalle kerrassaan antaa etusija purjekangas-kanootille, vaikka se soudussa ei täysin pystykään kilpailemaan puukanootin kanssa. Mutta tässähän onkin puhe matkailijan tarpeista eikä urheilijan. Loistavia nopeuden tuloksia korvaa kylliksi viehätys ja turvallisuus.

Matkailija katsoo myöskin rahavaroja. Jos jokin kulkuneuvo on saatavana ilman suurta rahan uhrausta, vasta sitte voi se tulla käytetyksi suuremmassa määrässä. Tältäkin kannalta katsoen, joka ei suinkaan ole mitätön, kilpailee kangaskanootti hyvällä menestyksellä puukanootin kanssa. Kangaskanootti saadaan muutamilla kymmenillä markoilla, vaan kelvollinen puukanootti maksaa monta vertaa enemmän.

Kangaskanootilla ovat edellä kuvatut matkat tehdyt. Sama kanootti on kestänyt ne kaikki ja vielä muutamia muitakin sen lisäksi. Ja tämän kokemuksen pitää kylliksi tukea sitä mielipidettä, että kangaskanootti on ominaisuuksiltaan varsin oivallinen alus pitkälle matkalle.

Kanoottien teko kaupaksi on ensinnä alettu Viipurin veneveistämöllä, josta viime vuonna on valmistunut koko 120 kangaskanoottia. Nyt jo niitä saadaan muiltakin tahoilta.

Kanootin tekoa ei kuitenkaan tarvitse supistaa erityisiin veneveistämöihin; se on niin yksinkertainen, että siihen voidaan ryhtyä missä hyvänsä, sopiipa se varsin hyvin kotityöksikin. Jokainen, jolla on vähänkin kätevyyttä käyttää tavallisia nikkarinkaluja, osaa ilman mitään vaikeuksia ihan omin käsin tehdä kangaskanootin. Varustautuminen kesäksi pitkille matkoille on hyödyllisenä ja mieluisena virkistyksenä talvella lomahetkinä. Alkavaisten ohjeeksi annetaan tässä tarkka kertomus kanootin rakennuksesta. Se on tehty oman kokemuksen mukaan, mikäli sitä olen saavuttanut havainnoistani yhden kanootin teossa, joka yritys on onnellisesti päättynyt silloin, kuin tätä kirjoitan.

Purjekangas-kanootti on pitkän ja kapean veneen muotoinen, jonka kummastakin keulasta on vähän runsaammin kuin kolmas osa koko veneen pituudesta katettu. Keskellä on soutajan paikka, istuinsija. Se on niin pitkä laatikko, että siinä sopii hyvästi istumaan, jalat suorina. Istuinlaatikko, lepäävä kanootin kölin päällä, on veneen lujana keskustana ja antaa vakavuutta koko alukselle. Se on vettä pitävä, ja, kun kansikin liittyy vedenpitävästi sen laitoihin, on se muusta veneestä tarkkaan erotettu paikka. Sepä juuri tekee, että kanootti on turvallinen vesillä. Sillä jos istuinsija tulee aalloista tai kaatuessa täyteen vettä, ei se pääse sen pitemmälle, ja kanootti kantaa silloinkin lastinsa. Jos taas jostakin jysäyksestä tulee reikä pohjaan tai sivuun, niin että vettä tulee veneen runkoon, pysyy istuinsija kuivana ja kannattaa kyllä koko kanoottia, kunnes päästään maalle. — Kehä, joka antaa muodon ja lujuutta kanootille, on keveistä puuliistoista, jotka kiinnitetään poikkipuihin eli kaariin. Tälle kehälle kiinnitetään purjekangas, joka sitte tehdään öljymaalilla vettä pitäväksi.

Tarvepuut. Kuivaa kuusipuuta käytetään kanootin rakennukseen ja se onkin siihen ihan soveliasta. Haapa on kyllä kovempaa ja lujempaa, mutta myöskin kalliimpaa ja sitä on vaikeampi saada. Puukehään tarvitaan 11 kpl. 4.3 m pituista, 2.5 sm levyistä ja 1.3 sm paksuista ripaa eli liistaa, 2 kpl. saman pituista, nelikulmaista, 2.5 sm paksuista ripaa, 3 kpl. 3 tai 4 m pituista ja 2.5 sm paksuista lautaa sekä 1 kpl. 5 sm paksuinen lauta, kaikki niin oksattomia kuin mahdollista. Sopivin on ottaa nämä tarvepuut valmiiksi sahattuina ja höylättyinä höyry-nikarruslaitoksesta, jos sellaista on lähellä, vaan muuten sahataan liistat kuusilankusta.

Kaaret. Mitä tiheämpään pannaan kaaria, sitä tasaisemmaksi ja solakammaksi tulee kanootin muoto. Täysin tyydyttävä määrä on 8 kappaletta, joka myöskin riittää tekemään venettä kyllin vahvaksi. Tästä lähtein merkitään kaaria numeroilla I—VIII, kokasta perään lukien. Seuraavan taulun avulla piirustetaan kaarien kaavat täydellisessä koossa.

(Taulu kaarien suuruudesta ja kuvat jäävät pois, niillä onkin enää vain kuriositeettiarvoa.)

Jos esim. tahdotaan piirustaa IV:s kaari, vedetään paperiarkin laitoihin suorat viivat Ax ja Ay kohtisuoraan toisiansa vasten. A:sta lähtein mitataan 93:llä sivulla olevan taulun IV:nen sarekkeen mukaan AB = 28.5 sm, ÄC = 22 sm, AD = 8 sm, AE = 4 sm, AF = 2 sm, AG = 0 sm, s.o. G-pisto tulee A:han. C:stä, D:stä, E:stä ja F:stä vedetään suorat viivat samaa suuntaa kuin Ax. Niistä mitataan (vrt. kuv. 1) Ce = 30 sm; Dd = 26 sm, Ee = 22.3 sm, Ff = 19.5 sm, Gg (eli Ag) = 15 sm. B:stä e:hen vedetään suora viiva; e, d, e, f, g ja A yhdistetään kaarevalla viivalla. Samalla tavalla tehdään muiden kaarien kaavat taulun mittojen avulla.

Saatua siten kaaren puolikasten kaavat leikataan niiden mukaan koko kaarien kaavat, jotka sitte voidaan suorastaan piirustaa (hienommille) kuusilaudoille. Että tarvepuita säästyisi ja kaaret tulisivat niin keveiksi kuin mahdollista, tehdään ne useammista paloista, jotka ruuveilla kiinnitetään toisiinsa. 2:nen kuva 91:llä sivulla on tässä riittävänä ohjeena I:sen, II:sen ja VIII:nen kaaren ja 3:s kuva III:nen, VI:nen ja VII:nen kaaren teossa. Kuvissa näkyvä pilkkuviiva osoittaa 1:sen kuvan A-kohtaa; sitä viivaa myöten tulevat kaaret olemaan kölillä. Että kaaret voitaisiin vakavammin kiinnittää köliin, tehdään niiden alapuoli keskeä vähän leveämmäksi, kuten kuvista näkyy; siten voidaan siihen tehdä lovi köliä varten. Kaaripalasien leveys ei mistään kohdasta saa olla vähempää kuin 3 sm. — Huomattakoon, että kaaren eri kappaleet otetaan niin pitkin puuta kuin mahdollista.

VI:s ja V:s kaari, jotka tulevat istuinsijan pääseiniksi, tehdään umpinaisiksi. Ne sahataan hienoista laudoista, joista kaksi levyä rinnakkain riittää seinäin korkeudeksi. Seinän levyt saumataan yhteen ja päihin kiinnitetään ruuveilla liistat, kuten 4:s kuva osoittaa.

Istuinsija on pikemmin tehtävä riittävän pitkäksi kuin liian lyhyeksi. Sovelias pituus on 120 sm. Tavallisesti tehdään so niin, että IV:nen ja V:nen kaariseinän laitoihin naulataan hienoja, sen pituisia lautoja. Mutta koska on vaikea saumata tätä laatikkoa niin tarkaksi, että se pitäisi vettä, ehdotetaan tässä toista rakennustapaa tätä kanootin tärkeätä osaa varten. Ainoastaan kehä tehdään puusta ja sen ympärille pingotetaan sitte purjekangasta. Kehä tehdään siten, että IV:teen ja V:teen kaareen kiinnitetään ruuveilla hienommista laudoista sen pituisia kappaleita, kuin äsken määrättiin istuinsijan pituudeksi. Näitä lautoja varten ovat 4:ssä kuvassa A:n kohdalla olevat lovet aiotut; IV:ssä kaaressa on loven leveys 26 sm, V:ssä 32 sm. C-nurkkiin tehdään samoin lovet ja kiinnitetään niihin ruuveilla istuinsijan pituiset laudat, joiden sisälaita on suora, vaan ulkolaita vähän kaareva kanootin kansilaidan mukaan (kuv. 6). Nämä laudat tehdään päistä 3 sm ja keskeä 5 sm leveiksi. Sitte vielä sovitetaan 4 sm leveät liistat pääseinien välille siten, että niiden sisälaidat tulevat yhtä etäälle päiden korkeimmista kohdista, yksi kummallekin puolelle (kuv. 4 B ja kuv. 6 E F). Näiden liistojen välimatka on V:ssä kaaressa 44 sm, IV:ssä 27 sm.

Köli. Jos ei kasvannaisväärää puuta ole saatavana, sahataan kokka- ja peräpuu paksummasta laudasta (2.5 sm paksusta) kahteen kappaleesen, kuten 5:s kuva osoittaa. Korkeus AB on 30 sm. Muoto, molemmissa yhtäläinen, voidaan tehdä enemmän tai vähemmän kaarevaksi. Liian jyrkkä kokka ei kuitenkaan ole hyvä. Köliksi pannaan toinen nelikulmainen ripa, kiinnittäen ruuveilla alta päin kokka- ja peräpuuhun (katso kuv. 5). Liitokset D:ssä ja C:ssä pitää hyvästi vetää kiinni vahvoilla ruuveilla. Köli tehdään niin pitkäksi, että kokan ja perän ylänokkain väliä tulee 4 metriä.

Kanootin kehän kokoon pano. Istuinsijan paikka sovitetaan niin, että laatikon etupäästä kokan nokkaan jää väliä 138 sm. Tampereen purjekankaasta n:o 4 leikataan kaksi 180 sm pituista kappaletta istuinsijan kehyksen verhoksi. Niiden laidat asetetaan päällekkäin pitkin köliä sille kohdalle, joka on mitattu istuinlaatikolle, ja laatikko sitte sisältä päin kiinnitetään ruuveilla köliin. Että kölin ja istuinlaatikon sauma tulisi vettä pitäväksi, ei ruuvien väliä saa jättää enempää kuin 8 sm. Purjekangas-kappaleiden irtanaiset päät kummaltakin puolelta käännetään ylös istuinsijan pääseiniä vasten ja naulataan niiden laidat päällekkäin pitkin seinien keskiviivaa tai kiinnitetään ruuveilla päälle liista kölistä suoraan ylös päin. — Sitte kiinnitetään paikoilleen kummallekin puolelle se kanootinliista, joka juoksee pitkin kannen laitaa. Se tapahtuu siten, että liistat ruuvataan kiinni kokkapuun nokan laitaan, sitte istuinlaatikon ylänurkkiin ja viimein peräpuuhun. Istuinsijan verhoksi aiotut kangaskappaleet vedetään ylös istuinsijan pääseinien ja mainittujen liistojen välitse ennen, kuin ne liistat ruuvataan kiinni. Ulkosärmät näistä ja muista laitaliistoista pitää, ennen kiinnittämistä sysätä höylällä pois, että ei jää teräviä laitoja ulkokangasta vasten, joka niiden päälle kiinnitetään. — Tehtyä 2:ssa ja 3:ssa kuvassa A:n kohdalla merkityt lovet köliä varten kaariin, asetetaan kaaret kölille siihen paikkaan, johon kukin paraiten sopii jo kiinni olevain sivuliistojen väliin, joihin ne kiinnitetään ruuveilla. Tietysti on kaarien nurkkia ennen niiden asettamista paikoilleen leikattava sen mukaan, että sivuliistat soveltuvat niitä vasten tarkkaan. Köliin kaaret kiinnitetään helpoimmin kahdella naulalla, jotka lyödään yksi kummaltakin puolelta viistoon ja ristiin kaarista kölin yläpintaan. Kaaria asettaessa on katsottava, että 2:ssa, 3:ssa ja 4:ssä kuvassa B:llä merkityt kohdat kaikki tulevat suoraan linjaan kokka- ja peräpuun nokkien kanssa. — Kanootti käännetään sitte alassuin, köli ylös, ja ruuvataan kiinni muut sivuliistat, ensin ne, jotka tulevat lähimmä köliä, 4 kummallekin puolelle yhtä etäälle toisistaan. Paras on kiinnittää liistat parittain, koska kanootti helposti tulee kieroksi, jos ensin kiinnitetään kaikki liistat toiselle ja sitte vasta kaikki toiselle puolelle. Se liistapari, joka tulee lähimmäksi köliä, kiinnitetään myöskin 3 tai 4 ruuvilla istuinsijan lautapohjaan. — Mikäli sivuliistoja kiinnitetään paikoilleen, painetaan myöskin sivuilta -vielä irtanainen istuinsijan kangas liistoja vasten, niin että istuinsija siten saa oikean muotonsa. Viimeksi puristetaan kangas muutamilla ruuveilla ylimmän liistaparin ja istuinlaatikon ulkolaitojen väliin. — Kanootin keskiosan vahvistukseksi sahataan viimein vielä kaarenkappaleet (sellaiset kuin sivukappaleet 3:ssa kuvassa) sen mukaan, että ne soveltuvat istuinsijan laidoille pääseinien keskivälille. Ne kiinnitetään paikoilleen ruuveilla, jotka ulkoa päin kierretään liistojen ja pohjalautojen laitain lävitse. Istuinsijan kangas tulee vielä sitenkin puristetuksi näiden vahvistuskannen ja sivuliistojen väliin. — Kuin sitte vielä kankaan ulkonurkat ja irtanaiset laidat naulataan kiinni istuinsijan pääseiniin ja laitojen syrjiin ja kankaasta leikataan liika pois, on istuinsija valmis. — Kanootin puukehään kuuluu vielä liista (katso kuv. 5 A ja kuv. 6 C), joka perä- ja kokkapuusta menee kaarien korkeimpia kulmia (pisteitä B, kuv. 2—1) myöten istuinsijan pääseiniin, upotettuina kaariin. Tämä liista tehdään 6 sm leveäksi ja höylätään siten, että sen yläpuoli tulee keskeltä kaltevaksi kummallekin sivulle päin. Upotettuna se ei saa jäädä korkeammalle kaaria. Kokka- ja emäpuun luona sovitetaan se hyvästi liistojen väliin ja ruuvataan niihin kiinni. Näihin lustoihin lyödään sekä kokkaan että perään rengaskopit jukkonuoraa varten jo ennen, kuin liistat asetetaan paikoilleen. — Valmis kanootin kehä voidellaan keitetyllä liinaöljyllä kerran tai kahdesti, joten se pysyy keveämpänä eikä niin helposti vahingoitu kosteudesta. Varsinkin on ruuvien päät peitettävä vernissalla tai öljyvärillä, että säilyvät ruostumiselta.

Kankaan naulaaminen. Tiheä ja kaikin puolin sovelias kangas on Tampereen purjekangas n:o 4. Sitä tarvitaan kaksi kanootin pituista kappaletta. Niiden laidat asetetaan päällekkäin kölille ja naulataan siihen kiinni noin 1.3 sm pituisilla vaskipilkeillä. Naulaaminen aletaan keskeltä ja lyödään pilkkejä tiheään, enintänsä 3 sm päähän toisistaan niin pitkälle, kuin köli on suora. Sitte kiinnitetään kangas muutamilla pilkeillä (ei varsin tiheään) kannen laitoihin, alkaen samoin keskeltä. Sikäli, kuin kangas mukautuu liistoille, rupeaa kanootin tuleva muoto näkymään, ja naulaamista voidaan jatkaa kokka- ja peräpuuhun, jolloin tietysti saadaan nurkista leikata pois melkoiset palat sen mukaan, kuin kokka ja perä ovat pyöreät. Kuin kölin naulaaminen on tehty loppuun asti, käännetään kangas ylös kannelle ja naulataan tiheään pitkin keskiliistaa, laidat päällekkäin, niin pitkälle, kuin se kummaltakin puolelta ulottuu yhteen. Kangas ei ole niin leveätä, että se peittäisi kannen kokonaan, vaan jää aukot istuinsijan eteen ja taakse ja sivuille. Sitte naulataan kangas pitkin istuinsijan kansiliistaa istuinsijan-kankaan laidan päälle. Siitä kohdasta keskiliistalta (kuv. 6). jossa aukko alkaa, pannaan liistat istuinsijan pääseiniin kankaan laitojen alle, jotka naulataan niihin kiinni; ja kolmikulmaiset aukot peitetään sitte eri tilkuilla. Istuinsijan sivulla olevien aukkojen peitteeksi leikataan sopivat kappaleet, jotka käännetään äsken kiinni naulattujen kankaanlaitojen päällitse, kannen laidan ylitse alas ja naulataan kiinni ylimpään laitaliistaan. Sisälaidat vedetään niiden liistain päällitse, jotka ovat istuinsijan suun laitoina. Ympäri suun kiinnitetään ruuveilla vielä ohuet, 8 sm korkeat pystyseinät suojaksi aaltojen loiskeelta (kuv. 6 ja 7 EF ja kuva kirjan nimilehdellä). Näiden seinien ja istuinsijan suuliistojen väliin pitää puristaa viimeksi mainitut kansikangasten laidat. Viimein naulataan istuinsijan suun sivuseinien viereen pääseinien päälle suuseinäin pääkappaleet. — Kankaan naulaamisessa on otettava huomioon, että kangasta ei saa naulata kiinni niihin neljään laitaliistaan, jotka ovat kölin ja kannen välillä. — Jos soveliasta leveämpää kangasta voidaan saada, kuin tässä on esitetty, käypi kannen peittäminen paljon yksinkertaisemmaksi. Liian harvaa kangasta ei pidä valita. — Jos tahdotaan jättää pääsyä kanootin sisustaan, joka kyllä on hyvä sekä kanoottia kuivatessa että runsaampia matkatarpeita pakatessa, voidaan laittaa luukut niiden kolmikulmaisten kangastilkkujen sijaan, joilla tässä on esitetty peitettäväksi istuinsijan eteen ja taakse jääneet aukot. Sellaisia luukkuja voidaan tehdä hyvin monella tavalla, jonka tähden se jätetään kanootin tekijän oman keksinnön varaan. Huomattava on ainoastaan, että luukkujen pitää tarkkaan ja lujasti käydä aukkojen laitoihin joka puolelta, koska muuten kanootin turvallisuus menetetään. Kaikissa tapauksissa pitää kokkaan ja perään lähelle emäpuuta kaivaa vähintään 2.5 sm laajuiset reiät, joista voidaan laskea kanoottiin kokoutunut vesi pois. Reiät pidetään korkeilla suljettuina.

Ulkoköli y.m. Siihen köliliistaan, johon kangas naulattiin kiinni, kiinnitetään ruuveilla toinen nelikulmainen ripa ulkoköliksi. Kokka- ja peräpuun päälle asetetaan sen jatkoksi soveliaita liistapaloja. Niiden vahvikkeeksi voidaan kokka ja perä vielä vuorata hienolla vaskilevyllä. — Pitkin ylintä laitaliistaa naulataan kannen laidan tasalle kapea liista, joka saadaan siten, että viimeinen hienompi liista sahataan pitkittäin kahtia. Nämä liistat höylätään siloiksi ja särmät pyöristetään. Että kangas myöskin kölin ja näiden liistojen alla tulisi vettä pitäväksi, naulataan ne kiinni vasta sitte, kuin kanootti eli kangas on ulkopuolelta jo yhteen kertaan maalattu.

Maalaaminen. Värin määrää kukin mielensä mukaan; valkoinen kanootti kuitenkin näyttää vesillä sievimmältä. Kansi ja istuinsijan sisus on sitä vastoin tehtävä tummemmiksi, koska valkoinen väri auringon ”paisteessa häikäsee silmiä. Maalataan öljyvärillä kahteen kertaan. Jos käytetään valkoista väriä, on sinkkivalkoinen kestävämpää vedessä ja sen tähden parempaa kuin lyijyvalkoinen. Ennen maalaamista voidellaan kangasta runsaasti keitetyllä liinaöljyllä (liinaöljy-vernissalla).

Airo tehdään oksattomasta kuusipuusta. Sen muoto näkyy 8:sta kuvasta. Pituus on 2 tai 2.5 metriä. Lapojen leveys on 16 tai 18 sm ja pituus 25 tai 30 sm. Usein tehdään lavat kuperoiksi, joka on parempi soudussa, mutta sellaiset airot ovat heikommat. Kummankin lavan juureen pannaan nahkainen tai gumminen rengas suojelemaan käsiä vedeltä, jota juoksee lavoista pitkin vartta.

Kanootissa ei ole tilaa suurelle ja raskaalle kapsäkille. Tavaravarasto on sen tähden supistettava niin pieneksi kuin mahdollista, vaan samalla sen kuitenkin pitää täyttää kaikki mukavuuden tarpeet ja suojella märkyydeltä ja kylmältä. Saavutetun kokemuksen mukaan annetaan tässä muutamia ohjeita.

Ensinnä vielä kerran huomautettakoon, että pitkillä matkoilla liikkuva kanoottimies ei ole kilpasoudun urheilija. Hänelle sen tähden ei ole hyötyä noista isokauluksisista ja lyhythihaisista trikoo-paidoista, joissa monikin kanoottimies herrastelee kaupunkien satamissa. Matkailijan ei tarvitse näytellä käsivarsiensa lihaksia; tarpeellisempi on hänen suojella auringon paahteella niitä ihon paikkoja, jotka tavallisesti ovat peitossa. Tuollainen urheilupuku sitä paitsi pakottaisi häntä kuljettamaan mukanansa eri vaatteita muutettavaksi ylle joka kerran, kuin vähänkin kauemmin viivytään maissa: ja siinä on vielä yksi syy sen käyttämistä vastaan.

Kanoottimiehelle: Väljä flanellipaita, jossa on mukaiset hihansuut ja leveä, alas käännetty kaulus, jonka alle kaulaliina solmitaan; rintataskut nenäliinaa y.m. varten; väri mielen mukaan. Väljät polvihousut villakankaasta. Pitkät, tummanväriset sukat ja kengät: erittäin sopivat ovat lipokkaat (varrettomat pieksut). Raskaat saappaat ovat kömpelöt ja vastenmieliset kanootissa. Sekä sukat että kengät on muuten teetettävä sellaiset, että voidaan nopeasti riisua jalkansa, milloin tarvitaan vetää kanoottia hyvin virtaisista tai mataloista paikoista. Siitä samasta syystä on juuri polvihousujenkin käyttäminen välttämätön. Alushousut myöskin polvihousujen kaavaan. Nuttu mieltä myöten, paraiten viitan muotoinen ja sellaisesta kankaasta, joka vähän suojelee sateelta eikä pelkää kastumista. Liivi tarpeeton. Päällysvaatteena käytetään saalia, joka yöllä kelpaa peitteeksi. Sopivin päähine on hieno, kevyt ja pehmeä huopahattu. Puukko vyölle.

Päällysvaatteita otetaan vain yhdet, alusvaatteita ja flanellipaitoja sitä vastoin kahdet, niin että voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Suurempi varasto on tarpeeton, kun pesettäminen käy päinsä. Yöpukuun kuuluu pitkä yöpaita.

Kanoottinaiselle: Päällyspaita ja lyhyt hame flanellista. Flanellimekko, joka voidaan panna nappiin flanellipaidan päälle. Jalkineiksi sopivat keveät, vettä pitävät, rasvanahkaiset puolisaappaat, taikka myöskin pehmeät kengät, joita silloin tarvitaan kaksi paria. Alusvaatteita sen verta, että on kerta muuttaa, muuten muodoltaan mieltä myöten, kuitenkin siten, että ovat keveät ja mukavat ja antavat vapaasti liikkua. Kevyt sadeviitta gummikankaasta tai öljytystä palttinasta. Päähine samanlainen kuin kanoottimiehelle. Iso saali välttämätön. Puukko vyölle.

Muut tarpeet: Pieni ompelurasia kaluineen vaatteiden korjausta varten. — Kiniiniä ja ooppiumia (käytettäväksi lääkärin määräyksen mukaan). Side- tai muuta parantavaa laastaria sekä purkki vaseliinia tai lanoliinia. Tulitikkuja. — Kompassi, karttoja (maanmittaus-hallituksen karttalehtiä, joita on saatavana joka kirjakaupassa); Matkailija-yhdistyksen käsikirja. — Kanootin korjaamista varten (katso tuonnempaa) otetaan purjekangas-tilkkuja, vaskipilkkejä ja purkki gummisementtiä.

Eväs. Suuria ruokavaroja ei voida ottaa mukaan eikä tarvitakaan, kun joka päivä saadaan kyllä päivän tarpeet. Tee ja kakao ovat ainoat, joita ei missään tapauksessa pidä unhottaa. Muutamia purkkeja linnunsäilytteitä sopii myöskin kanoottiin ja ne monesti ovat hyvään tarpeesen, mutta voidaan tulla hyvästi toimeen ilmankin niitä. Kakaon ja teeri laittamista varten missä hyvänsä matkan varrella, etsimättä taloja, otetaan mukaan tarpeellisia talouskaluja.

Pakkaaminen. Se osa tavaroista, jota on suojeltava kastumiselta, asetellaan mukavimmin kahteen vaksikangas-pussiin, jotka voidaan hyvästi solmita kiinni, että niihin ei pääse vettä; toisessa pidetään joka päivä tarvittavia tavaroita, toisessa muita. Kartat, kompassi ja matka-käsikirja pidetään irrallaan kanootissa tai eri kotelossa, josta niitä on helppo saada käsille. — Jos on luukkuja kanootin sisään, säilytetään tavarat paraiten kannen alla, vaan muuten istuinsijassa sivukansien alla.

Selkänoja. Pitkällä matkalla istutaan kokoon asetellulla saalilla, niin että muuta istuintyynyä ei tarvita. Sitä vastoin ei voida tulla toimeen ilman mukavaa selkänojaa. Tavallisesti käytetään H:n muotoisia puutukea, joka irrallaan riippuu istuinsijan suun laidalla ja ruumiin kumarrusten tai oikenemisten mukaan liikkuu siinä. Tämän selkänojan korkeus on enintään 24 sm. Se poikkiliista, joka tukea kannattaa istuinsijan laidalla, kiinnitetään 8 tai 10 sm päähän nojan yläpäästä. Hienoa, korkkilastuilla täytettyä ja purjekankaalla päällystettyä tyynyä voidaan myöskin käyttää selkänojana.

Vara-airo sidotaan kannelle pitkin istuinsijan sivuliistaa, kuitenkin niin löyhästi, että se tarpeen tullen helposti saadaan siitä irti.

Kansivaate istuinsijan aukolle tehdään keitettyyn liinaöljyyn kastetusta palttinasta. Se leikataan ja asetetaan niin, että se soutaessa mukautuu soutajan ruumista myöten, mutta kuitenkin on niin irrallaan, että se ei kahlehdi häntä kanoottiin kiinni, jos se sattuisi kaatumaan. Maalle noustessa pitää voida panna se kiinni yli koko istuinsijan aukon, niin että se suojelee sateelta, vaikka kanoottia oi joka kerta kaadettaisikaan alassuin.

Jukkonuora, vähintään 6 metrin pituinen, sidotaan kokkarenkaasen. Usein on nuora perärenkaassakin tarpeen.

Sieni. Kokoutuvan veden pois saantia varten pitää aina olla kanootin istuinsijassa käsillä pehmeä, pesusieni.

Seura. Pitkille matkoille ei matkailijan pidä kanootilla lähteä yksinään, vaan vähintään on joku toinen hankittava kumppaniksi. Pitkillä matkoilla liikkuvan kanoottimiehen pitää osata uida. Jokainen vastaa itse omasta puolestaan.

Nopeus ja aika. Hyvällä ilmalla soutaa kanoottimies (ja nainenkin) helposti, ilman liikaa voimain ponnistusta, 30 tai 35 kilometriä päivässä. Vastatuuli vähentää nopeutta melkoisesti. Aikaa voidaan arvikoida kullekin matkalle siten, että luetaan 25 tai 30 kilometriä päiväksi. Käyttämällä höyrylaiva-kyytiä joillakuilla maikan osilla säästyy aikaa melkoisesti.

Matkakustannuksiksi varustetaan 1 tai 1 1/2 markkaa päiväksi; kaupungeissa ja höyrylaivoilla on menoja enempi. Rahat vaihdetaan hienoiksi.

Kanootin hoito. Rantaan laskiessa on katsottava, että kanootti ei raapiudu eikä hankaudu teräviin esineihin. Maalle vetäessä on sitä pidettävä kölinsä varassa, että kangas ei hankaudu. Yöksi käännetään kanootti alassuin. Jos siinä on luukut kanootin sisään, on ne avattava, että kosteus helpommin haihtuu pois ja kangas pysyy kuivana. Kanootti voidaan jättää mihin hyvänsä, yksin kaupunkien laitureillekin, vartioimatta. Mitä paremmin se on näkyvissä, sitä paremmin se säilyy vaaralliselta uteliaisuudelta; pienuutensa sitä suojelee kylliksi. — Ennen lähtöä pitkälle matkalle on kanootti voideltava vedenrajaa myöten sulalla talilla ja matkalla uudestaan silloin tällöin.

Paikkaaminen. Jos kanootin kankaasen tulee reikä, paikataan se yksinkertaisimmin purjekangastilkulla, joka kiinnitetään gummi-sementillä reiän päälle ja sitte voidellaan kokonaan samalla sementillä. Kanootin pitää olla paikatessa ihan kuiva. Että tilkku saataisiin vielä paremmin kiinni, leikataan se niin suureksi, että laidat ulottuvat lähimpiin liistoihin reiän kummallekin puolelle, joihin laidat naulataan kiinni vaskipilkeillä. Suurempi reikä, jota ei tällä tavalla saada hyvästi tuhotuksi, paikataan siten, että siitä (hätätilassa leikattua pitkin rihmoja sitä suuremmaksikin) pistetään sisäpuolelle puupala, joka, jos mahdollista, asetetaan liistojen varaan. Siihen sitte naulataan paikka niin, että laidat hyvästi painuvat päällekkäin puuta vasten. Gummisementtiä on nytkin käytettävä.

Kanootin kuljetusta maitse on tarkkaan valvottava. Lyhyet matkat (1 kilometrinkin) kantaa kaksi henkeä helposti kanootin olallaan. Pitemmät matkat on kuljetettava hevosella ja kärryillä. Silloin on tarkkaan katsottava, että kanootti ei täristessä hankaudu mihinkään terävään esineesen. Suojeluskeinoina käytetään heiniä, mieluisimmin heinäsäkkejä. Tavallisille kaksipyöräisille pitkille liistekärryille voidaan helposti sovittaa kolme kanoottia. Samoin Itä-Suomen nelipyöräisille kärreille. — Rautatiellä kuljettaessa ei tarvitse peljätä alusten vahingoittumista. Niitä on paras lähettää tavarajunassa. Matkustajajunaan voidaan niitä saada ainoastaan asemanpäällikön erityisellä suostumuksella, ja maksukin on silloin paljon suurempi. — Höyrylaivoilla, joita lämmitetään puilla, on kanoottia suojeltava kipunoilta, jotka tuota pikaa polttavat siihen reikiä.

Koskista ja virroista kulku. Missä soutamalla voidaan päästä vastavirtaan, ei ole mitään muuta peljättävää kuin vastaan tulevat tukit ja alukset. Jos ei soutu riitä voittamaan virran kovuutta, koetetaan jukosta vetää kanoottia ylös pahasta paikasta. — Laskiessa alas virtapaikoista ei pidä yleensä varmasti luottaa rantalaisten ilmoituksiin eikä neuvoihin. Jos on korkeita ja kuohuvia aaltoja taikka kiviä laskettavassa koskessa, on aina noustava maalle tarkastelemaan. Jos päätetään laskea, pitää koko aika vakavasti katsoa eteen päin pitkin virtaa, ja soutaa tiheään ja voimakkaasti. Katsahdus sivulle, ohi tanssiviin rantoihin, huimaa. Jos koskesta paraikaa lasketaan tukkeja, ei tarvitse ajatella jäljestä tulevia, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat edellä. Jos sitä vastoin päätetään kiertää koskea maitse, voidaan kanootin kantamisia melkoisesti lyhentää käyttämällä hyväkseen rannoilla tavallista vastavirtaa, jota myöten voidaan soutaa ihan pahan paikan niskaan asti. Samoin on vastavirrasta etua, jos on kaksi koskea ihan peräkkäin. Jos silloin lasketaan ensimmäisestä, voidaan ajoissa kääntyä rannan vastavirtaan ja siten nousta maalle toisen kosken niskaan. Tässä on kuitenkin muistettava, että ei saa liian jyrkkään eikä liian aikaisin kääntyä, koska silloin kanootti voi helposti kaatua. — Viimeksi vielä huomautettakoon, että koskista ei pidä muiden laskea kuin aivan tottuneiden kanoottimatkailijain, jotka vähitellen ovat saavuttaneet taitoa harjoittautumalla ensin pienemmissä virroissa. Sillä koskenlasku ei ole vaaraton. Jos koskessa käy suuret aallot, niin siinä sitä paitsi saa hyvän kylvyn kuohuista.

Rajuilma. Kanootti kestää hyvästi myrskyäkin ja suuria aaltoja. Kuitenkin on soutu silloin raskas ja vaatii alinomaista suurta valppautta. Parempi siis on pyrkiä maalle kuin uhoitella luonnon voimia. Jos järvi äkisti rupeaa kovasti aaltoilemaan, täytyy pitää kanootti suoraan vasten tai myöten aaltoja. Syrjätuulta on kartettava.

Kaatuminen. Vaikka kaatumista ei tarvitse peljätä, jos vain tavallisella varovaisuudella ja ymmärtäväisyydellä kanoottia ohjataan, on kuitenkin säännöllisesti pidettävä jukkonuoran pää sidottuna esim. vyölle tai muuten vaatteihin. Sillä kuin joudutaan pois kanootista, se silloin ei jää ajelehtimaan aaltojen ja tuulen mukaan. Helposti se siten saadaan kiinni ja voidaan ratsastaa sen kölillä rantaan asti. Kovalla tuulella on raskas kääntää kanoottia ylössuin ja hyvin vaikea vähitellen päästä istuinsijaan. — Jos ei ole vara-airoa, on se ainoa airo, kuin muassa on, sidottava koskipaikasta kanoottiin hienolla, niin pitkällä nuoralla, että se ei haittaa soutua.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KESÄMATKOILLA KANOOTISSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

Tarvepuut edellä olevan osoituksen mukaan	Smk 5:—
Kangas Tampereen purjekangasta n:o	4 1,17 m tai
70 p. kyynärä. Laatikkoon 1 ja sivuihin 12 m.	" 14:—
Ruuveja ja nauloja	" 2:—
Vaskipilkkejä 1/4 kiloa	" 1:25
Renkaat ja kopit kokkaan ja perään	" 1:—
Öljyä ja väriä	" 6:—
Summa	29:25.

The Project Gutenberg eBook of Kesämatkoilla kanootissa

KESÄMATKOILLA KANOOTISSA

SISÄLLYS:

Alkusanat.

MATKALLA.

Saimaalla.

I.

II.

III.

Saimaalta Päijänteelle.

Kymin uittoväylä.

Ätsäristä ja Virroilta Poriin.

Vuoksella.

Nevalla.

OHJEITA JA NEUVOJA.

Kanootti-matkoja Suomessa.

Kanootin rakennus.

Varustautuminen pitkälle matkalle.

Yleisiä ohjeita.

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE