The Project Gutenberg eBook of Abraham Poppius This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Abraham Poppius elämäkerta ja runot Author: Abraham Poppius A. H. Bergholm Release date: November 24, 2023 [eBook #72218] Language: Finnish Original publication: Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1899 Credits: Tuula Temonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ABRAHAM POPPIUS *** ABRAHAM POPPIUS Elämäkerta ja runot Kirj. ja toim. A.H. BERGHOLM Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1899. Tahdon täten esiintuoda kiitollisuuteni professori Kaarle Krohnia kohtaan, joka sekä on esittänyt minulle tämän aineen että sitten työni kuluessa aina ystävällisesti neuvoilla minua avustanut. Helsingissä 20/1 1899. A.H.B. SISÄLLYS: I. ELÄMÄKERTA. II. RUNOT. Esi-puheeksi. a. Laulu. b. Vuoro Laulu. Rengin Virsi Horjutessa. Runo. Laulu. Lapsen Virsi. Kukkaisen Taivas. Asko ja Walpuri. Kantele ja Huilu. a. Rakkauuen Synty. b. Rakkauden Synty. Kuuloitus a. Punnittu Amor. b. Punnittu Amor. a. Perhoisen Synty. b. Perhosen Synty. c. Perhosen Synty. Sala-itku. a. Laurin tuomiset. b. Laurin tuomiset. c. Laurin tuomiset. Naurajoille. Onnen toivotus. a. Uusi huomen laulannoilla. b. Laulun huomen. a. Lohdutus talvipakkasessa. b. Lohdutus talvipakkasessa. Vaikutus valistuksen. »Missä mieleni...» Jos ma laulaja olisin. Varpunen. »Jos kunniaksi...» »Niinkuin narri...» ELÄMÄKERTA Poppius-suvun (1) jälkiä voi seurata aina 17 vuosisataan asti. Loppupuolella tätä vuosisataa kuoli suvun vanhin tunnettu jäsen Abrahamus Nicolai Padasjoen kirkkoherrana. Hän ei itse Poppius-nimeä käyttänyt; vasta hänen poikansa tuntemattomasta syystä sen itselleen omistivat. Lieneekö tällä suvulla mitään yhteyttä Virossa löytyvän samannimisen suvun kanssa, siitä ei ole tietoa. Pari vuosisataa Abrahamus Nicolain jälkeläiset vaikuttivat pappeina yksinomaan Keski-Savon pitäjissä; Juvan kirkkoherran virka oli toista vuosisataa tämän suvun hallussa. Yksi pojista kolmannessa polvessa kantaisästä lukien oli Pieksämäen kirkkoherra Abraham Poppius, joka kuoli v. 1768. Hänen poikansa Johan hylkäsi vanhat sukutraditsionit antautuen sotilasuralle. 1788 —90 vuosien sodassa oli hän mukana ja samaten 1808—09 vuoden taisteluissa, vaikka nyt enimmmäkseen kommissariatissa palvellen. Vielä sodan kestäessä sai hän eron palveluksesta luutnantin arvonimellä ja eli loppuikänsä Partalan tilalla Juvan pitäjässä. Täällä hänen vanhin poikansa, Abraham jonka elämänvaiheita on aikomukseni esittää, oli syntynyt lokakuun 30 p:nä 1793. Pojan runolliset taipumukset olivat ehkä perintöä äidiltä Katarina Elisabet Cygnaeuselta, jonka suvussa rikkaat luonnonlahjat eivät olleet aivan harvinaisia. Lapsuuden aika kului rauhallisesti useitten siskojen ja leikkikumppanien parissa. Jo tältä ajalta johtuu se ystävyys Abraham Poppiusen ja erään toisen, sittemmin kuuluisan Carl Axel Gottlundin välillä (2), joka sitten pysyi läpi heidän elämänsä huolimatta jälkimäisen oikullisesta ja usein ärtyisästä luonteesta. Vaikka Gottlund olikin lähes kolme vuotta nuorempi ja samanikäinen Abrahamin nuoremman veljen kanssa, olivat he kuitenkin paljon yhdessä. Uima- ja metsästysmatkoilla käytiin ahkerasti jo pienestä pojasta alkaen. Elämä maaseudulla tämän vuosisadan alkupuoliskolla oli monessa suhteessa aivan toisenlainen, kuin nykyään maassamme. Tarkoitan tässä etupäässä herrassäätyläisiä. Seuraelämä heidän kesken oli vilkkaampaa, ja luonnollisista syistä. He asuivat kaukana muusta maailmasta ja olivat verrattain harvoin missään yhteydessä sen kanssa. Ulkonaiset olot siten jo pakoittivat virkamiehiä ja kartanojen omistajia kullakin seudulla tyytymään toistensa seuraan, keskinäisestä seurustelusta hakemaan henkistä ravintoaan ja huvitustaan. Ystävien syntymä- tai nimipäivät ja muut vuoden merkkipäivät muistettiin tarkoin ja yhdyttiin peninkulmien päästä niitä ilolla ja tanssilla viettämään. Ja silloin ei tyydytty yhteen iltaan tai yöhön, vaan päivät ja illat myöhään yöhön huviteltiin pari kolme vuorokautta, niin paljon kuin vaan syömisen takia ennätettiin. Seuraelämällä oli niin sanoakseni runollisempi leima, jota eivät taloudelliset huolet ja maanviljelyksen huonot tulokset voineet himmentää. Tällainen oli elämä säätyläisten kesken myöskin Juvalla Abraham Poppiusen nuoruuden aikana. Nuorta väkeä löytyi kosolta täällä silloin. Abraham itse oli vanhin kuudesta lapsesta ja rovasti Gottlundin ja kappalaisen Vinterin perheissä löytyi useita samanikäisiä. Kun Poppius vuonna 1810 (3) ja hänen nuorempi veljensä sekä C. A. Gottlund pari vuotta myöhemmin olivat lähteneet Porvoon lukioon, muodostuivat erittäinkin joulut ilon ja pitojen ajaksi nuorten veikarien saavuttua kotiin kaupungista. Porvoossa Poppius ei näy paljon seurustelleen Gottlundin kanssa, vaikka he tietysti, ollen saman pitäjän miehiä, joskus kävivät toistensa luona. Korkeammalla luokalla ollen, kuin Gottlund, oli Abrahamilla toiset toveritkin. Kevätlukukaudella vuonna 1813 matkusti Abraham Poppius Porvoosta Turkuun suorittaaksensa ylioppilastutkinnon ja kirjoitti 1 p:nä maaliskuuta (4) nimensä yliopiston matrikkelin. Luultavaa on, että hän nyt jo oli päättänyt antautua teologiselle uralle, vaikka hänen harras lukuintonsa saattoi hänet ensin kohdistamaan lukunsa kandidaattiarvoa varten. Historia, erittäinkin isänmaan, ja suomen-kieli olivat hänen lempiaineensa, ja niin paljon, kuin hän vaan muilta varsinaisilta tutkintoluvuiltaan ennätti, harrasti hän maansa muinaisuuden tutkimista. Isän tulot olivat verrattain pienet ja perhe suuri, niin ettei Abrahamille tarpeeksi riittänyt varoja kotoa, vaan täytyi hänen luultavasti jo Turussa ollessaan kotiopettajana ansaita lisää. Kesät 1813, 1814, 1815 ja 1816 oleskeli Poppius kotona Juvalla (5). Jolleivät Poppius ja Gottlund, joka v. 1814 oli tullut ylioppilaaksi, Turussa varsin paljon seurustelleet, olivat he loma-aikoina maalla sitä enemmän yhdessä. Sattuipa joskus, että Gottlund silmittömästi suuttui Poppiuseen, kun hän oli ennättänyt ennen pyytämään jonkun pitäjän kaunottarista tanssiin tai Gottlund muuten Poppiusen tähden tunsi itsensä syrjäytetyksi hienohelmaisten joukossa. Turussa seurusteli Poppius varsinkin Antti Juhana Sjögrenin kanssa, joka Porvoon lukiosta oli tullut ylioppilaaksi samana vuonna, kuin hänkin. Porvoossa jo olivat he paljon olleet yhdessä. Samat harrastukset ja osaksi samat luvut veivät heidät edelleen yhteen; heidän välilleen syntyi luja ystävyys, jota yhtäläisyys molempien luonteitten hienoudessa vielä vahvisti. Sjögrenissä oli keväällä 1813 (6) sattumalta herännyt ajatus Suomen kansan muinaisrunojen keräämisestä ja suomenkielen tutkimisesta. Hän esitti tuumansa Poppiukselle, joka siitä suuresti innostui. Molemmat päättivät heti seuraavana kesänä ryhtyä työhön, kukin tahollaan. Jo ensimäisestä ylioppilaskesästään asti keräsikin Poppius kotiseudullaan runoja ja sananlaskuja. Että tämä esimerkki paljon vaikutti myös Gottlundiin ja enensi hänen intoaan samanlaiseen työhön, on epäilemätöntä, vaikkei Gottlund muistiinpanoissaan sitä suorastansa tunnustakaan. 1816:n vuoden alussa oli Poppius kirjoittanut isälleen kirjeen (7), jossa sanoo aikovansa heti lähteä Porvoosen vihityttämään itseänsä papiksi. Että hän nyt jo oli päättänyt tehdä sen ja siis jättää lukunsa ainakin ajaksi, siihen vaikuttivat luultavasti leipähuolet. Mahdollista on myös, että, niinkuin Gottlund luuli, satunnainen alakuloisuus jonkun vastoinkäymisen tähden luvuissa oli saattanut Poppiusta tälle tuumalle. Kirjeessä Juvalta koettaa Gottlund selittää Poppiuselle, kuinka kerrassaan epäedullinen hänelle tämä askel olisi. »— ty Du vet ej ordet af förrän Consistorium Venerandum skjutsar Dig åt helvetet, upp till Kiuruvesi eller d. m. Och tänker Du framdeles undergä promotion, får du procossa med Biskopen allt till Keijsaren som Gustafsson i Sveaborg. — — Och skrifver Du till Borgå sä låf ei vist koma, kanske du kunde få bättre villkor derigenom». [»— sillä ennenkuin tiedätkään, lähettää Consistorium Venerandum sinut helvettiin, Kiuruvedelle asti tai muuanne yhtä pitkälle. Ja jos aijot tulevaisuudessa antaa promoveerata itseäsi, saat käräjoidä Piispan kanssa aina Keisariin asti kuten Gustafsson Viaporissa. — — Ja jos kirjoitat Porvoosen niin elä lupaa varmasti tulla, ehkä' saisit paremmat ehdot sen kautta.»] Jos lie tämä vaikuttanut, tai Poppius muutenkin päätti tällä kertaa jättää papintuumansa, lopputulos on, että hän edelleenkin jäi Turkuun lukujansa jatkamaan ja tuskinpa ensinkään kirjoitti Porvoon konsistoriumille. Vuonna 1816 olivat Poppius ja Gottlund viimeisen kesän yhdessä kotona Juvalla. Jälkimäinen valmisteli nyt matkaa Upsalan, jonne suomalaisten ylioppilasten vielä tähän aikaan oli tapana lähteä harjoittamaan opintojaan. Päättäen eräästä Gottlundin kirjeestä (8), jonka hän myöhemmin kirjoitti Poppiuselle Turkuun, oli nyt myös ollut kysymys, että Poppius lähtisi mukaan. Syystä tai toisesta katsoi tämä kuitenkin paremmaksi toistaiseksi jäädä kotimaahan, vaikka hänellä olikin isänsä suostumus matkaan. Syksyn alussa hän siis taas lähti Turkuun. Heti ensi kirjeessä (9), jonka hän täällä sai Gottlundilta Upsalasta, kehoittaa tämä häntä tulemaan sinne, koska siellä muka elatuskin oli paljoa halvempi kuin Turussa. Marraskuun alussa (10) kirjoitti Poppius siihen vastauksen suomeksi kertoen omista pyrinnöistään ja Turun oloista. Tähän asti oli heidän kirjeenvaihtonsa käynyt ruotsiksi, mutta nyt Poppius ensimäisenä vaihtoi sen kansansa kieleen. Innostuneena tästä ja isänmaallisista tunteistaan siellä muukalaisten joukossa vastaa (11) Gottlund myös suomeksi puhuen Savon korvista »jossa pyyt vihelevät, ja peipuiset vingertavat». Sentehden, jatkaa hän, »sine tiet oikein kuin, kuin sine ett häjtet unouxen sen kallin kielen joka nyt on poleuxen alla, nin myös minekin, vajka nyt tässä täutyn olla, muihen sekkan suljettunna, omasta maasta, — —». Että hän tässä tarkoittaa. muutakin kuin kirjeitten kirjoittamista suomeksi, on selvää. Poppius oli luultavasti kertonut runoistaan, joita hän suomenkielellä oli alkanut sepitellä ylioppilasaikanaan. Muussakin suhteessa on tämä kirje mieltäkiinnittävä. Hän jatkaa nimittäin: »Se [Atterbom] on yxi ajvan hiljainen miesi, ja emine taidan ymertä, mitenkä hän on nin sauret kiäntymyxet (hvälfningar) Ruotsin laulamuxessa (Poesie) matkan saatana. Hän on pannuna kumaxi, ette ne ej Turussa ovat pitänä pareman huolen, oman maan asiojsta, vajka ne kylle joka vuosi kirjuttavat disputationit Saxan ja Graekan kielen välillä, nin ej hyö millonka antavat, omasta kieleste tiedon. Vaan tähä myö liiton ette ej suomen maan tietymys (Litterat.) mejäen syyn kautta, pitä hävittämän, vaan piteme me ajkana myöten, nin paljoin kuin mejden voimassa on, site julista ja ylösvalista.» Lopussa hän taas kehoittaa Poppiusta seuraavana keväänä tulemaan Upsalaan, jotta he paremmin yhdessä voisivat panna tuumiaan toimeen ja koska siellä, huomauttaa hän taas, oleskelu tulisi helpommaksi; jos vielä Abraham Poppiusen veli Yrjö, joka myös oli ylioppilaana Turussa, tulisi mukaan, asuisivat, ehdottaa hän, he »kajkki Savon sangarit yhessä linassa.» Nämät uudistetut kehoitukset ja Gottlundin innostuttavat kirjeet tietysti eivät jääneet vaikuttamatta, vaikkei vielä seuraavana keväänä tullutkaan mitään matkasta. Eräästä Gottlundin kirjeestä (12), jonka hän tammikuussa. 1817 kirjoitti isälleen, saamme tietää, mitä Poppius siihen aikaan puuhaili. Gottlund kertoo nimittäin, että Poppiusella oli tekeillä väitöskirja »de paroecia Juva in Savonia sita» (13). Ei ole tietoa, tuliko tästä koskaan mitään valmista; ei Gottlundilla ollut paljon toivoa siitä, koska aineksia löytyi kovin vähän. Suomen yliopistossa Porthanin henki, hänen innokkaat kehoituksensa ja isänmaalliset aatteensa vielä tähän aikaan tuntuvasti vaikuttivat. Nuorten tiedemiesten ja ylioppilasten joukossa olivat ne saaneet kannattajia, jotka nuoruuden innostuksella päättivät noudattaa hänen esimerkkiään ja antautua työhön suomalaisen isänmaansa hyväksi, sen kielen ja kansallisuuden korottamiseksi. Näitä miehiä olivat Linsén, Tengströmit, Arwidsson, jotka Aura-seuran perustivat ja vuosina 1817 ja 1818 painosta toimittivat Aura-nimistä aikakauskirjaa. Jonkunmoisen seuran (14) olivat keskenänsä perustaneet myös nuoremman polven miehet: Poppius, Sjögren, G. Fr. Aminoff, Alex. Blomgvist, I. Ilmoni ja ehkä muutkin. Näyttää siltä, kuin he osaksi oppositsionista auralaisia vastaan (15), jotka muka olivat liian laimeita ja sovittavaisia isänmaallisuudessaan, olivat liittyneet yhteen ja tosityössä tahtoivat näyttää isänmaallisuuttaan. Että he jyrkemmin olisivat tahtoneet kannattaa Ruotsin kirjallisuudessa silloin vallitsevaa fosforistista suuntaa, kuin Auralaisetkaan, tuskin voi sanoa. Jos entisen emämaan silloisissa kirjallisissa virtauksissa tahtoo tähän löytää vertauksia, saattaa sanoa, että näitten nuorten harrastukset enemmän ehkä kävivät samaan suuntaan, kuin göötiläisen seuran, ja Aura taas enemmän edusti fosforistista suuntaa. Sitä henkeä, mikä tässä seurassa vallitsi, ilmaisee kirje, jonka Poppius vuotta myöhemmin (16) kirjoitti Sjögrenille: »Äfvenledes skulle jag vela rätt ljufligen kunna visa Herrar Aurarister att om de och vi alla nånsin skola vinna utlänningars aktning, så skola vi vara oss själfva och icke allting h.e. nihil; vi skola ej gå att bygga på andras litteratur, som nog har byggmästare till öfverflöd, icke med förnämhet förkasta allt eget och ofira krokodiltårar ät Balder och Brage». [Samaten tahtoisi oikein ihanasti voida näyttää Herroille Auralaisille että jos he ja me kaikki voimme koskaan voittaa ulkomaalaisten kunnioitusta, täytyy meidän olla oma itsemme eikä kaikkea t.s. ei mitään; meidän ei pidä olla auttamassa rakentamaan muitten kirjallisuutta, jolla on yllin kyllin rakennusmestaria, ei ylpeydellä hyljätä kaikkea omaa eikä uhrata krokodilinkyyneleitä Balderille ja Bragelle.] Mitään yhteistä julkaisua heiltä ei ole ainakaan jälkimaailmalle säilynyt, mutta jokainen osaltaan on kyllä voimiensa mukaan näyttänyt, ettei hänen innostuksensa ollut aivan tyhjää suunpieksimistä. Heidän yhteiset keskustelunsa kai juuri innostuttivat m.m. Poppiustakin kirjoittamaan kertomusta kotipitäjästään. Kohta kuitenkin muutamat seuran jäsenistä, nimittäin Poppius ja Aminoff jättivät Turun yliopiston muuttaen ajaksi Upsalaan. Vähitellen näkyvät kokouksetkin käyneen aina harvemmiksi ja 1818:n vuoden alussa oli Poppius kuullut Upsalaan, että koko seura oli hajoomistilassa. Sen johdosta kirjoitti hän Sjögrenille (17): »Högst ledsamt vore om sällskapet skulle upplösas. Du bör arbeta emot det. Där skall ju hafva uppkommit en psalmkommité. Herre Gud hvad det vore ljuft att genom vår morgonrodnad uti sällskapets äteruppblomstrande fä anledning att föreställa sig en ännu större dager. Att genom Porthans återupplifvade anda hoppas intresse för vår historie, för vårt national språk, pä det våra efterkommande icke må blifva en indifferens af Rysse och Svensk ett noll, utan en själfständig nation pä förnuftets och själens områden, då de i politiskt afseende icke någonsin kunna blifva det!» [»Hyvin ikävää olisi jos seura hajaantuisi. Sinun täytyy vastustaa sitä. Siellähän kuuluu syntyneen virsikomitea. Herra Jumala kuinka olisi ihanaa seuran uuden kukoistuksen aamuruskossa saada syytä kuvailla mielessään vielä suurempaa päivänvaloa. Kunpa saisi Porthanin jälleenherätetyn hengen kautta toivoa syttyvän innostusta historiaamme, kansalliskieleemme, jotta meidän jälkeläisistämme ei tulisi Venäläisen ja Ruotsalaisen välinen olento, nolla, vaan omantakeinen kansallisuus järjen ja sielun puolesta, koska he valtiollisessa suhteessa eivät koskaan voi siksi tulla.»] Poppius ei kuitenkaan enään saanut tilaisuutta suoranaisesti vaikuttaa seuran elähyttämiseksi ja sen muutkin jäsenet hajosivat vähitellen Turusta eri tahoille. Kesällä 1817, jonka Poppius oleskeli kotona maalla, oli hän lopullisesti päättänyt muuttaa Upsalan yliopistoon. Hän lähti sen tähden syyskuun lopulla Turkuun, missä hänen oli yhdyttävä muutamiin muihin tovereihin, jotka myös olivat aikeissa purjehtia Pohjanlahden toiselle rannikolle. Matka oli suoritettava n.k. sumpissa, verrattain pienessä, puoliavonaisessa saaristoveneessä. Semmoiseen astui 26 p:nä neljä nuorta suomalaista tiedemiehen- ja kirjailijan-alkua (18), nimittäin A.I. Arwidsson, L.H. Prytz, Abraham Poppius ja G. Fr. Aminoff lähteäksensä entiseen emämaahan täydentämään opintojaan sen korkeakoulussa. Tavallisissa oloissa, kuin ilma oli kaunis ja tuuli suotuisa, suoritettiin matka Turusta Tukholmaan muutamassa päivässä. Mutta nyt sattui nousemaan tavaton pohjoismyrsky, joka painoi tuon pien aluksen oikeasta suunnastaan aina Gottlandin rannikkoa kohden. Heidän onnistui viimein monen kovan ottelun jälkeen ja kärsittyään kylmää ja märkää päästä maalle pieneen Fårön saareen Gottlandin pohjoispuolella. Matka oli ollut sitä vaikeampi, koska heidän oli täytynyt pelastaa sumppiinsa kaikki matkustavaiset ja miehistö eräästä toisesta sumpista, jonka he matkalla olivat tavanneet ajelehtivan haaksirikkoisena, masto myrskyn katkaisemana. Tänne Fåröhön heidän sitten täytyi jäädä melkein pariksi viikoksi odottamaan sopivaa tuulta. Loppumatka kävi onnellisesti ja 28 p:nä lokakuuta saapuivat he viimein Upsalaan siellä olevien suomalaisten ja tuttaviensa suureksi iloksi ja hämmästykseksi. Kaikki olivat täällä nimittäin jo varmaan luulleet heidän hukkuneen (19). J.J. Pippingsköld, joka Tukholman kautta 11 p:nä lokakuuta oli tullut Upsalaan Turusta, oli kertonut, että he jo viikkoa ennen häntä olivat lähteneet Turusta ja että laivurit arvelivat heidän joko hukkuneen tai ajelehtineen Liivinmaan rannikolle. 15 p:nä oli Gottlund kirjoittanut kotiin sisarelleen pahoin pelkäävänsä, että se laiva, jossa Poppiusen piti matkustaa, oli hukkunut; ja 17 p:nä kirjoittaa hän päiväkirjaansa saaneensa varman tiedon, että sumppi matkustavaisineen päivineen oli joutunut aaltojen uhriksi. »Minä surujn nin nijte, ette olin itkesilmein ja murheinen kaiken päjvä, eikä osana teke mitä», sanoo hän päiväkirjassaan. 22 p:nä kirjoitti hän Sjögrenille ja Yrjö Poppiuselle Abrahamin ja hänen toveriensa kuolemasta. Seuraavana päivänä tuli Upsalaan kuitenkin N.G. af Schultenin kautta sanoma, että kaikki olivat pelastuneet, vaikkei tiedetty miten eikä missä; mutta kun ei tullut mitään kirjettä, ei Turusta eikä Tukholmasta, sammui toivo taas. Vasta 28 p:nä pääsivät he epävarmuudestaan, kun he odottamatta tapasivat Arwidssonin ja Prytzin kadulla ja ja myöhemmin Poppiusen ja Aminoffin majatalossa. Illalla sitten vietettiin suuri riemun ja yleisen veljestymisen juhla Urbergin kahvilassa. Tähän aikaan oleskeli Upsalan yliopistossa harvinaisen suuri joukko suomalaisia, enemmän kuin koskaan ennen tai jälkeen (20). He muodostivat eri maakunnan omine kuraattorineen ja inspehtorineen. Juuri syksyllä 1817, muutama päivä Poppiusen tulon jälkeen, syntyi suomalaisten kesken tuo kuuluisa riita, joka vasta seuraavana keväänä saatiin asettumaan. Arwidsson tietysti heti joutui tässä päähenkilöksi, vaikka tällä kertaa ehkä tahtomattansa. Poppius ei näy innokkaammin ottaneen osaa näihin kiistoihin. Arwidssonin puolta hän kyllä piti ja kirjoitti Gottlundin, Pippingsköldin, Aminoffin ynnä muitten kanssa nimensä uusien sääntöjen alle huhtikuussa 1818 (21). Poppius oli hiljainen luonne, joka ei tahtonut esiintyä ja herättää huomiota. Silti hän ei suinkaan ollut välinpitämätön asiain menosta tai laimea mielipiteissään. Sen olemme kyllin nähneet jo niistä muutamista kirjeenotteista, joita yllä on mainittu. Sattuipa välistä, että hän hyvinkin innostui hetken tunnelmasta, jopa kiivastuikin» (22). Hänen luonteensa perusteellisuus ja hänen hieno, niin sanoakseni runollinen käsityksensä kammoksui kaikkea vaan ulkonaisesti loistavaa kuorta ja taistelujen räyhäävää elämää. Sekä syys- että kevätlukukauden asui Poppius yhdessä Aminoffin kanssa. Hänkin oli savolainen, kotoisin Rantasalmelta, jonne hänen isänsä, majuri, vanhoilla päivillään oli asettunut asumaan. Luonteiltaan hyvin samanlaisina viihtyivät he erinomaisesti toistensa seurassa. »Jag och Germund hafva hela vintern som kött och blod varit oskiljaktiga contubernaler, lefvat och arbetat under ett tak, såfvit i en säng och spelat under ett täcke, så att hvad jag i alla möjliga afseenden säger om mig, gäller och till alla delar om honom.» [»Minä ja Germund olemme koko talven kuin liha ja veri olleet eroittamattomia asuintovereita, eläneet ja työskennelleet saman katon alla, nukkuneet samassa sängyssä ja saman peitteen alla, niin että mitä minä kaikissa suhteissa sanon itsestäni tarkoittaa myös kaikin puolin häntä.»] kirjoittaa Poppius Sjögrenille (23). Samat isänmaalliset aatteet innostuttivat molempia. Kansansa kielen ja kirjallisuuden korottamista Aminoffkin haaveili ja harrasti. Aminoff står i ljusan låga af detta fosforos [Aminoff on ilmi tulessa tästä fosforoksesta] (kansallisuudenaate), kertoo Poppius seuraavassa kirjeessä Sjögrenille (24). Häntä lähinnä oli luonnollisesti Gottlund Poppiusen paras ystävä. He eivät suinkaan tuon yhden vuoden eronaikana olleet vieraantuneet toisistaan. Niinkuin jo olemme nähneet, kirjoittivat he jokseenkin ahkeraan toisilleen ja kirjeitten ohessa oli Gottlund lähettänyt Poppiuselle Ruotsin kirjallisia uutuuksia, milloin vasta ilmestyneet numerot »Svensk Literaturtidningia», milloin »Poetisk Kalenderia» tai Bruzeliusen »Kalender för Damer» j.n.e. Sitä enemmän tulivat he täällä Upsalassa olemaan yhdessä, koska Gottlund kevätlukukauden 1818 asui samassa talossa, kuin Poppius. Jokapäiväiseen seuraan kuuIui myös Pippingsköld, johonka Poppius nähtävästi vasta täällä lähemmin tutustui. »Han är mera original än Arvidsson, är mindre vigilös och äger kanske mera gvickhet än han. För karrikature har han en afgjord fallenhet», [»Hän on enemmän alkuperäinen kuin Arvidsson, vähemmän huikentelevainen ja hänessä on ehkä enemmän sukkeluutta. Pilkkakuviin hänellä on kieltämätön taipumus»,] arvelee Poppius edellä mainitussa kirjeessä Sjögrenille. Gottlundin kautta pääsi Poppius nyt Ruotsin huomattavampien kirjallisten kykyjen kanssa tuttavuuteen. Atterbom oli siihen aikaan ulkomailla, mutta siinä seurassa, jonka keskuksena Palmblad oli, kävi myös suomalaisia, niinkuin Arwidsson, Gottlund ja joskus Poppiuskin. Kuitenkaan Poppius, niinkuin sanottu, ei näy vilkkaammin ottaneen osaa ylioppilaselämään, joka tähän aikaan ei suinkaan ollut hiljaisinta laatua, eikä kirjallisiin keskusteluihin suuremmissa piireissä. Hän viihtyi paremmin kotonaan lähempien ystäviensä seurassa ja kirjojensa ääressä. Joskus oli hän kutsuttu päivällisille tai illallisille professori Romanssonin luo (25), joka osasi suomea ja joka aina suomalaisia kohtaan oli erittäin ystävällinen ja auttavainen. Historiaa ja filosofiaa lueskeli Poppius nyt ja kuunteli näissä aineissa luentoja, joita Geijer ja Grubbe pitivät (26). Hänen totuutta harrastava, tutkiskeleva mielensä ei tahtonut tyytyä puolinaisuuteen; elämän suurissa kysymyksissä tahtoi hän päästä sopusointuun ja perustettuun, filosofiseen vakaumukseen. Kandidaattitutkinto hänellä edelleen oli lähimpänä maalina. Syyskesällä (27) kirjoittaa hän Sjögrenille: «Min största force vore nu att jämte praesterande af Candidatexamen, ändtligen hafva kommit pä någon säker grund i filosofien som kan förvirra en människa på alla möjliga vägar till döds, — —. [»Suurin pyrintöni olisi nyt, että sen ohella kuin olisin suorittanut Kandidaattitutkinnon, samalla viimeinkin olisin päässyt varmalle pohjalle filosofiassa, joka voi eksyttää ihmisen kaikellaisilla teillä aivan kuolluksiin,» — —.] Grubben luennoista uskonnon filosofiassa toivoi hän paljon ja Geijeriin oli hän aivan ihastunut: »Man kommer alldeles ånyo född från hans timmar». [»Tulee ihan uudestasyntyneenä hänen tunneiltaan».] Että isänmaallisuus ja suomalainen kansallisuudenaate edelleen oli vireillä Upsalassa oleskelevissa suomalaisissa, siitä ovat todisteina sekä heidän silloiset lukuharrastuksensa että kirjeet, joita he kirjoittivat kotimaassa oleville tovereilleen. Siinä kirjeessä Sjögrenille helmikuulta 1818, josta otteita jo ennen on mainittu, kertoo Poppius, kuinka Pippingsköldin oli tapa tehdä pilkkaa ruotsalaisten nurinpäisistä käsityksistä Suomesta ja Venäjästä; näiden arvostelun mukaan ei muilla ollut mitään arvoa, kuin Ruotsilla ja Saksalla. Poppiusen mielestä tämä on suurta kiittämättömyyttä. Suomea kohtaan ja hän jatkaa: »Därför kan ingen ärlig finne älska detta otacksamma, slappa, enerverade, fattiga, genom sina partier sig själf sönderslitande, med sina förfäders storverk skrytande och därpå förlitande Sverige. — Helt annat är _Jalo Venäjä_ och vår frihet och välstånd under Alexander», [»Sentähdon ei kukaan rehellinen Suomalainen saata rakastaa tuota kiittämätöntä, velttoa, hermostunutta, köyhää, puolueittensa kautta itseään raatelevaa, esi-isiensä suurtöistä kehuvaa ja niihin luottavaa Ruotsia. — Aivan toista on _Jalo Venäjä_ ja vapautemme ja hyvinvointimme Aleksanterin hallitessa,»] ja seuraavassa kirjeessä: »Vi skulle åtminstone vela visa Svenskarne att vi kunna umbära deras språk och seder ja till och med deras Thor och Odin, som de förstått att rätt faderligen planta i oss — ifall de mindre föraktat oss och vårt språk under sitt styfmoderskap. — — — Det vore nu just tid att tänka pä några mått och steg angående en själfständig qvasi litteratur också för oss och jag vet ej när den skall bli mera gynnande. För min del känner jag mig väl ej vara någon machina i tidens hand. Jag tviflar också på om Gottlund oaktadt all sin djärfhet kan vara det, just för sin ringa grundlighet äfven i Finskan. — Men kanske det just behöfs en sådan för att sätta bättre och grundligare hjul i rörelse». [»Tahtoisimme ainakin näyttää Ruotsalaisille että voimme olla ilman heidän kieltänsä ja tapojaan niin jopa ilman heidän Thoriaan ja Odiniaan, joita he ovat ymmärtäneet sangen isällisesti istuttaa meihin — jos he vähemmin olisivat halveksineet meitä ja kieltämme emintimä-aikanaan. — — — Nyt juuri olisi aika ajatella tarpeellisia toimeenpiteitä itsenäisen kirjallisuuden tapaisen hankkimiseksi myöskin meille, enkä tiedä koska olisi soveliaampaa. Omasta puolestani en tunne olevani mikään ase ajan käsissä. Epäilen myöskin, voiko se olla Gottlund, kaikesta rohkeudestaan huolimatta, erittäin hänen puuttuvan perusteellisuutensa tähden myös mitä Suomen kieleen tulee. Mutta ehkä juuri tarvitaan sellaista panemaan parempia ja vankempia pyöriä liikkeesen.»] Yhtä oikein, kuin hän siinä suhteessa tunsi itseään, yhtä sattuvasti arvostelee hän Gottlundin kutsumusta tällaiseen suureen isänmaalliseen tehtävään. Gottlund ei ollut se mies, jonka kautta Suomen kielen ja kirjallisauden tuli kohota aleunustilastaan, ja joka sen vastaiselle kehitykselle ymmärsi rakentaa vankan pohjan. Hän oli uskalias tienraivaaja, uudispellon perkaaja, joka työssään syystä tai toisesta sai kokea kaikki semmoisen tehtävän vaikeudet ja lukemattomat pettymykset, ja jonka ansiot jälkimaailmalle vähimmin pistävät silmiin; kuitenkin oli hän »med alla sina fel och hafserier dock en bra poike». [»huolimatta kaikista virheistään ja hätiköimisistään kuitenkin kelpo poika.»] niinkuin Poppius eräässä toisessa kirjeessä (28) lausuu hänestä. Tienraivaaja oli Poppiuskin, vaikka toisella tavalla, mutta siitä myöhemmin. Molemmat he nyt kevätlukukaudella 1818 ahkerasti tutkivat suomenkieltä. Omituinen ja ainoa laatuaan on tämä suomenkielen harrastuksen kukoistus Upsalan yliopistossa tähän aikaan (29). Porthanin kylvämät siemenet alkoivat vähitellen suomalaisissa itää ja kasvua kostutti jokapäiväinen seurustelu muukalaisten kanssa, joita sama harrastus oman maansa kirjallisuuden korottamiseen innostutti. Gottlund valmisteli väitöskirjaa suomalaisista sananlaskuista: De proverbiis Fennicis, ja Poppius taas puhtaasti kielitieteellistä. Aine oli hänen »lieblingsfundationer nemligen medium in lingva Fennica, — Men finska är Hebreiska här och i de blindas rike är det godt att vara Caesar också för en enögd». [»mielitöitänsä nimittäin suorastaan Suomen kieltä koskevaa. — Mutta suomenkieli on Hepreaa täällä ja sokeitten valtakunnassa on helppo olla Caesarina yksisilmäisenkin.] (30) Vaatimatonna kuten aina, hän ei siis toivonut kovin suurta tieteellistä voittoa työstään. Mutta aivan tyytymätön oli hän sen tuloksiin, kun se pari kuukautta myöhemmin, toukokuun lopulla, oli valmistunut. Hän kirjoittaa tästä Sjögrenille (31): »Men behandlingen är jag ingalunda nöjä med. Det är allt på fusk. Men ännu mer fusk är med Gottlunds runor som den narren der nu utdelat. I dem har jag icke mitt samvete». [»Mutta käsittelyyn en suinkaan ole tyytyväinen. Kaikki on hutiloitus. Vaan Gottlundin runot, joita tuo narri siellä on jaellut, ovat vielä enemmän hutiloittuja. Niistä minun omatuntoni on vapaa.»] Kesäkuun alussa luultavasti »Dissertatio de reciproca conjugationum forma in lingva Fennica pro exereitio» tarkastettiin. Niinkuin nimestä käy selville, tekee Poppius tässä selkoa suomenkielen refleksiivisistä verbeistä; hän puolustaa näitten Savon murteelle ominaisten muotojen käyttämistä kirjakielessä, vaikkei hän suinkaan muuten tahdo antaa tälle murteelle yksinomaista etusijaa. Eräässä kirjeessä (32) puhuu hän samoista asioista ja huomauttaa, kuinka Savon murre esimerkiksi juuri runossa on »mainion soma. Se keäreytyy köyvex, se sitoiksen solmuun, se oikiaa ohjaksix, se on paras piiskan siima, paras laiskan löysyttäjä.» Mutta kirjakielen, jonka pitää olla yhteinen koko Suomelle, ei sovi aivan hyljätä mitään murretta. 184 kappaletta oli hän painattanut väitöskirjaansa ja lähetti sitä heti ystävilleen Suomessa; m.m. oli Gottlundilla useita kappaleita mukanaan, kun hän kesällä kävi kotona Juvalla. Tämä väitöskirja oli vaan ensimäinen osa laajempaa teosta, jota Poppiusen oli aikomus julaista. Syystä tai toisesta täytyi hänen kuitenkin jättää loppu toistaiseksi, ja hän arveli epätoivoisena, kehtaisiko enään pro gradu-kirjoituksena sitä tarjota. Tästä hän päätti kirjoittaa Renvallille Turkuun, ja kysyä neuvoa; »han skall vara min domare». [»hän on oleva tuomarini».] (33) Kuinka lie käynyt, ilmestymättä toinen osa jäi. Poppius oli nyt päättänyt toistaiseksi jäädä Upsalan, ehkä vuoteen 1821 asti yhtä mittaa. Olo täällä oli kuitenkin käynyt kalliiksi, kalliimmaksi, kuin Turussa. (34) Hän ei nähnyt muuta keinoa tulla toimeen, kuin hankkia itselleen kotiopettajanpaikkaa. Syksyllä olikin hänellä jo tiedossa semmoinen Tukholmassa sill. oikeudenneuvoksen Gabriel Poppiusen luona [G. Poppius oli Abrahamin isän serkku.], jonka poikaa hänen tuli Iukukausien väliaikoina opettaa; lukukaudet hän edelleen oleskeli Upsalassa. Näin oli hän syksyllä 1818 suunnitellut (35). Toisin kävi kuitenkin osittain: Sillä kun hän marraskuun 14 p:nä lähti Tukholmaan, niin hän ei sieltä palannutkaan, ennenkuin seuraavan vuoden joulukuun alussa. Melkein koko vuoden 1819 oleskeli Poppius siis Tukholmassa (36). On arveltu (37), että Poppius avusti saksalaista tohtori H. R. Schröteriä hänen julkaistessaan »Finnische Runen, finnisch und deutsch», joka kirja kesällä 1819 ilmestyi painosta Upsalassa. Tietääkseni perustuu tämä ilmoitus Gottlundin tiedonantoon Otavassa I, ss. XVII — XIX, jossa hän tästä julkaisusta kertoo ja eräässä muistutuksessa lisää seuraavasti: — — niin en taija olla mainihtematak, ettei hään [nimitt. Schröter], mutta kahet meijän moamiehet, Herrat A... ja P... (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa) ovat tässä ansaineet meijän kiitoksiamme.» Mutta, niinkuin jotenkin varmasti tiedämme, oleskeli Poppius koko tämän vuoden, ainakin koko kevätlukukauden, Tukholmassa kotiopettajana. Ei ole siis mitään syytä, tuskin mahdollisuuttakaan, ajatella tuon P:n tarkoittavan Poppiusta. Tämä käy sitä uskomattomammaksi, kun Gottlund päiväkirjassaan ei mainitse, että Poppiusella olisi ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaikka hän kyllä muuten kertoo Poppiusen senaikuisista töistä ja toimista. Päinvastoin viittaavat hänen muistiinpanonsa toisaanne ja antavat mielestäni tyydyttävän selvityksen. 15 p:nä maaliskuuta 1819 kirjoittaa hän: »Jag träffade Doctor Schröter i dag hos Aminoff, han var der med Pippingsköld, för att pä tyska öfversätta några finska runor» [»Tapasin Tohtori Schröterin tänään Aminoffin luona, hän oli siellä Pippingsköldin kanssa saksaksi kääntääkseen muutamia suomalaisia runoja.»] ja iltasella käski Schröter kaikki kolme ravintolaan illallisille. Luultavaa on, että Otavassa tuo A... tarkoittaa Aminoffia ja P... Pippingsköldiä, vaikkei Gottlund sitä nimenomaan sanokaan (38). Hän kertoo edelleen, että varsinkin painattaminen ja korrehtuurin lukeminen oli ollut suomalaisten huostassa. On aivan mahdotonta, että Poppius tässä olisi voinut auttaa, koska hän tiettävästi, niinkuin sanottu, silloin oleskeli Tukholmassa. Vielä toinenkin tieto vahvistaa arveluani, että Gottlund tarkoittaa Pippingsköldiä. Esipuheessaan kiittää Schröter suomalaisia ystäviään heidän avustaan, varsinkin yhtä, joka oli toimittanut musiikkilisälehden: »Mögen diese Freunde (einem von ihnen verdanken wir ebenfalls die Musikbeilage), da ihre uneigennützige Bescheidenheit uns nicht erlanben will ihnen namentlich zu danken, — —» [»Sallikoot nämä ystävät (yhtä niistä tulee meidän kiittää musiikkilisälehdestä), koska heidän epäitsekäs vaatimattomuutensa ei salli meidän kiittää heitä mainitsemalla heidän nimensä.»] Eräästä Poppiusen kirjeestä (39) tiedämme, että Pippingsköld oli erittäin musikaalinen ja että hänen oli tapa sitralla säestää itseään laulaessaan suomalaisia kansanlauluja. Luultavaa siis on, että Pippingsköld on tämä ystävä, joka nuotit toimitti. [Että Schröterin Finnische Runen-kokoelmasse löytyy Poppiusen keräämiä runoja ei todista mitään yllä lausuttua mielipidettäni vastaan, koska Gottlund, joka innokkaasti avusti Schröteriä, oman tiedonantonsa mukaan (kts. hänen päiväkirjaansa 1/11 1817) jo syksyllä v. 1817 oli kopioinut muutamia Poppiusen runoja, joita hänellä ennen ei ollut.] Kaikesta päättäen tarkoittaa siten tuo P... Pippingsköldiä, eikä Poppiusta; Poppiusella kai ei ollut mitään tekemistä koko julkaisun kanssa. Kotiopettajapaikan hän luultavasti kokonaan jätti jouluna 1819, koska hän sitten yhtä mittaa jäi Upsalaan koko seuraavaksi vuodeksi. Abrahamin-päivä vuoden lopussa 1820 vietettiin siellä iloisilla kemuilla. Huuhtikuussa hän pahasti sairastui kuumeesen, niin että täytyi jäädä pois fakulteetti-kirjoituksesta, jonka hän kuitenkin vähää myöhemmin suoritti. Aminoffin kanssa hän nähtävästi edelleenkin asui; hän Poppiusen arvan nosti, kun tutkintopäivät kandidaattia varten määrättiin. Poppins oli nimittäin teologian tutkinnossa, jossa hän kuitenkin sai reput (40). Tällaiset vastoinkäymiset, rahalliset vaikeudet ja kivulloisuus saattoi Poppiusta taas vakavammin tuumimaan pappisuraa. Jo syksyllä 1818 (41) oli hän kirjoittanut Sjögrenille: »— — olen aina ajatellut, että ruveta totisex Papix, jos Jumala kaikkivaltias lainapi minulle voiman että händä oikeen palvella vilpittömäst ja uskallisest, paremmin kuin minussa nyt on miestä siihen.» Hän oli nyt ehdotellut isälleen (42), että hän »Turussa antaisi vihkiä itsensä papiksi ja sieltä tulisi määrätyksi Tukholman suomalaisen pastorin apulaiseksi, kuitenkin luottaen nimenomaiseen keisarilliseen kirjeesen saada sieltä hakea kotimaahan. Hänen vanhempansa kuitenkaan eivät tätä tuumaa ensinkään hyväksyneet, koska heidän poikansa siten jäisi niin kovin kauaksi kotoa pois ja vielä saisi kokea, kuka tiesi, minkälaisia vaikeuksia päästäksensä takaisin Suomeen. Isä ehdotti, että hän hakisi Pietarin piirikuntaan, jossa oli piispana hänen sukulaisensa Sakari Cygnaeus, jonka kautta olisi toivo pian saada hyvä toimeentulo. Kotimaahan Poppiusenkin mieli veti ja maalle hän mieluummin halusi kuin kaupunkiin, jo kivulloisuutensakin takia, mutta kuitenkin hän pelkäsi hautautua jonnekin maaseudulle kauas ihmisistä, joitten kanssa voisi jutella ja seurustella. Hän ei olisi tahtonut mihinkään muuanne, kuin Juvalle, kotipitäjäänsä. Epätietoisena, mitä tehdä, pyytää hän Sjögreniltä, »min äldste och kanske endaste vän», [»vanhin ja ehkä ainoa ystäväni».] neuvoa. Samalla käskee hän kuitenkin Sjögreniä, joka nykyään oleskeli Pietarissa, käymään puhuttelemassa Cygnaeusta ja kuulustamaan, olisiko siellä avonaisia pappis- tai opettajapaikkoja. »Jag är ingen lycksökare och åtrår ingenting högre än att ändtligen få en plats der jag i all fred finge arbeta på min sak. Jag blir sjuk endast af harm att få fuska i 100:de saker som ej höra till min källelse». [En ole mikään onnenetsijä, enkä halua mitään enempää kuin viimeinkin saada paikan, jossa kaikessa rauhassa saattaisin työskennellä omalla alallani. Tulen aivan kipeäksi mielipahasta kun minun täytyy puuttua sataan asiaan, jotka eivät ensinkään kuulu minun kutsumukseeni.» Edellä main. kirje.] Tätä hermostumista ja alakuloisuutta ei tietysti vähentänyt isän kielto enään lähettää raha-apua kotoa ja hänen palava halunsa päästä kotiinsa näkemään iäkkäitä ja kivulloisia vanhempiaan, ennenkuin olisi liian myöhäistä. Näistä tuumista täytyi hänen nyt kuitenkin syystä tai toisesta luopua. Hän jäi kuin jäikin vielä Ruotsiin oleskellen, paitsi kesällä matkoilla maaseudulla, joko Upsalassa tai Tukholmassa sukulaisensa luona. Syyslukukauden 1821 ja kevätlukukauden 1822 oli hän Upsalassa aina vaan kandidaatti-luvun hommissa. Seuraavana kesänä teki hän 154 peninkulmaa pitkän matkan Vesterbotteniin, luultavasti vaan virkistyäksensä loma-aikana ja samalla oppiaksensa tuntemaan kansaa (43). Hänen oli kuitenkin tullaksensa toimeen taas täytynyt ruveta kotiopettajaksi ja oli hänen tällä kertaa onnistunut saada semmoinen virka Upsalassa. Luultavaa nimittäin on, että hän syksystä 1822 alkaen oli kotiopettajana professori Romansonin luona, jonka toimen hän seuraavan lukukauden keskipaikoilla taas jätti (44). Jo keväällä 1822 (45) oli Sjögren tehnyt hänelle erään hyvin houkuttelevan ehdotuksen. Koska hän lähimmässä tulevaisuudessa aikoi alottaa pitkän matkansa pohjois-Venäjälle suomalaissukuisten kansain kielten y.m. tutkimista varten, ehdotteli hän, että Poppius tekisi hänelle seuraa. Ei mikään olisi voinut olla Poppiuselle mieluisampaa. Historia ja muinaistutkimus olivat kouluajalta asti olleet hänen lempiaineensa ja suomenkieltähän hän ylioppilaana etupäässä oli harrastanut. Hän kirjoitti heti olevansa valmis lähtemään, kun Sjögren vaan hankkisi rahat. Matta siinäpä juuri vaikeus olikin. Kun Poppiusella ei ollut mitään toivoa, että se onnistuisi, päätti hän vielä joksikin aikaa jäädä Upsalaan ja koettaa saada kandidaatti-tutkinnon viimeinkin käsistä. Jollei se siinä määräajassa, jonka hän itselleen asetti, onnistuisi, oli hän päättänyt jättää kaikki ja suoraa tietä lähteä kotiin, siellä pappisuralla hankkiaksensa leipänsä. Kuinka pitkäksi lienee hän tätä määräaikaa ajatellut, keväällä 1823 hän ainakin vielä oli Upsalassa täydessä työssä. Stipendiaatti-tutkinto piti hänen suorittaa huhtikuussa (46) ja toivoi hän olevansa vapaa jouluksi. Gottlund, joka silloin oli Tukholmassa iunokkaassa puuhassa vermlantilaistensa hyväksi, kehoitti Poppiusta hakemaan papinvirkaa Tukholman suomalaisessa seurakunnassa. Sitä hän ei tehnyt, mutta kävi kohta Tukholmassa kuulustamassa asiaa tarkemmin. Lukukauden lopussa oli hän niin väsynyt yksityisoppilaihin, joita hänellä nyt oli ollut neljä, ja öitten valvomiseen omien lukujensa ääressä, että, kun hänelle tarjottiin saman viran sijaisuutta entisen viranomistajan äkisti kuoltua, hän päätti jättää lukunsa toistaiseksi. Eihän niistä sitäpaitse lähimmässä tulevaisuudessa vielä näkynyt tulevan mitään. Löytyi keisarillinen kirje, joka antoi suomalaisille papeille luvan hakea tähän seurakuntaan; heillä oli siitä etuakin, saivat laskea kaksinkertaiset virkavuodet ja hakea Suomeen keisarillista tietä, koska tämä suomalainen seurakunta kohta häviäisi. Jäljennöksen tästä keisarillisesta kirjeestä lähetti hän Porvoon tuomiokapitulille, joka pikimmiten antoi hänelle Iuvan suorittaa pappistutkinnon Upsalan konsistoriumin edessä ja Ruotsissa vihityttää itsensä papiksi. Se tapahtui Tukholmassa 15 p:nä kesäkuuta 1823 ja heti sen jälkeen astui hän virkaansa. [Palkkaa oli huoneet, ylöspito ja 100 Rdr B:co, »hvarmed jag knappt håller mig skor,» (»jolla tuskin voin kengät itselleni kustantaa.»)] Yhdeksi vuodeksi oli hän sitoutunut. Kuitenkin sai hän 28 p:nä syyskuuta virkavapautta lukujensa jatkamista varten (47). Sillä välillä oli hänen isänsä kuollut 25 p:nä elokuuta (48). Hänen lähin toivonsa oli nyt päästä kotimaahan. Vasta lokakuussa oli hän Upsalaan saanut Sjögrenin kirjeen, jonka jo kesäkuun alussa olisi pitänyt saapua. Tässä hän lopullisesti ehdottaa, että Poppius seuraavana vuonna tekisi hänelle seuraa tuolle pitkälle matkalle. Nyt oli Pop- pius kuitenkin kiinni virassaan, jota hän ei paraimmalla tahdollakaan heti voinut jättää. Hyvin innostuneena tästä tuumasta vastaa hän, että hän seuraavaksi kevääksi hankkisi jumaluusopin-ylioppilaan sijaansa Tukholmaan. 1 p:nä toukokunta 1824 olisi hän kaikissa tapauksissa vapaa, koska silloin ensimäinen armovuosi loppui. Silloin hän heti lähtisi suoraa tietä Pietariin yhtyäkseen Sjögrenin. Toisessa kirjeessä puhuu hän taas innokkaasti matkasta ja lupaa kiirehtiä »som Jehu». Pitennettyä virkavapautta hän kuitenkaan ei saanut (49), niinkuin oli toivonut, vaan täytyi hänen siis taas jättää lukunsa ja pysyä virkaansa hoitamassa. Siihen ne jäivät matkatuumatkin. Sjögrenin saamat varat eivät suinkaan olleet liian runsaat, niin että hänelle olisi riittänyt vielä kustantaa matkatoverikin; Poppius oli virkaansa sidottu eikä sitäpaitsi vielä ollut lopettanut kandidaatti-lukujaan. Semmoiset esteet tekivät tyhjäksi tämän Poppiuselle niin rakkaan aatteen toteuttamisen, jonka suunnittelu nyt kauan aikaa oli häntä innostuttanut ja rohkaissut kiirehtimään opintojaan. Niihin nykyään ei riittänyt paljon aikaa. Hankkiakseen edes toimeentulonsa, vaikka niukan, jäi hän hoitamaan virkaa luultavasti myös toisena armovuonna, jonka leski oli saanut. Syksyllä 1824 sairastui hän sitäpaitsi hyvin kovasti maksatautiin, jonka lääkärit arvelivat olevan ehkä parantumattoman. Vielä sängyssä maaten kirjoittaa hän tästä Gottlundille Upsalaan ja toivoo alakuloisena ainoastaan päästä edes kotiinsa kuolemaan, joka kuitenkin katsoen vuodenaikaan oli mahdotonta (50). Kesällä 1825 (51) koitti viimein se päivä, jolloin hänen hartaat toiveensa päästä kotimaahan täyttyivät. Hän oli, käyttäen hänelle erityisesti annettua oikeutta ilman uudistettua tutkintoa päästä papinvirkoihin Suomessakin, hakenut vankilansaarnaajanvirkaa Viipurissa ja saanut sen. Hänen yliopistolliset lukunsa jäivät kyllä nyt ainiaaksi, mutta eipä niistä näkynyt muutenkaan tulevan mitään. Hän oli liian vanha enään viihtyäksensä yliopistossa eikä, niinkuin sanottu, hänen varansakaan sitä sallineet. Poppius oli nyt päässyt varsinaiseen vaikutusalaansa, johon hän aina ylioppilasaikansa alusta oli pyrkinyt. Virkeästi ja innolla toimi hän täällä virassaan. Jonkun aikaa oli hän kirkkoherranapulaisenakin Viipurin seurakunnassa ja sai parin vuoden perästä nimipastorin arvon (52). Samalla olivat aina edelleen kirjalliset harrastukset hänen mielessään. Sjögrenin kanssa oli hän yhä kirjevaihdossa, jossa isänmaata koskevia historiallisia tai kielellisiä kysymyksiä pohdittiin. Historia tietysti edelleen hänen mieltänsä enimmin kiinnitti. Mielellään olisi hän suostunut Sjögrenin ehdotukseen (53) yhdessä erään viipurilaisen opettajan Vireniusen kanssa ryhtyä Viipurin historiaa kirjoittamaan, jos vaan aikaa siihen ensinkään olisi riittänyt. Että hän oli yksi innokkaimpia suomenkielisen sanomalehden puuhaajia Viipuriin, on selvää. Kun se vuonna 1833 nimellä »Sanansaattaja Viipurista» alkoi ilmestyä, kirjoitti Poppius siihen useita artikkeleita ja muutaman runonkin. Mutta niinkuin hän kerran kirjeessä Sjögrenille (54) oli maininnut, maalle teki hänen mielensä ja varsinkin oli hänen ihanimpia tulevaisuuden tuumiansa kerran päästä synnyinpitäjäänsä siellä opettajana vaikuttamaan ja valistusta levittämään. Kun toisen kappalaisen virka Juvalla oli joutunut avonaiseksi, haki hän siis sinne ja saikin viran. Syksyllä samana vuonna, kun »Sanansaattaja Viipurista» ilmestyi, jätti hän kaupungin tovereineen ja uusine kirjallisine puuhineen ja muutti Juvalle, jossa hän nyt ei 16:een vuoteen ollut asunut, mutta josta hän tästälähin ei enään muuttanut pois. Jo seuraavana vuonna tänne muutettuansa pääsi hän ensimäiseksi kappalaiseksi seurakuntaan (55). Muuten tiedot Poppiusen elämästä ja harrastuksista seuraavina vuosina ovat hyvin niukat. Lukuunottamatta muutamia kirjallisia kokeita ja käännöstöitä, joista myöhemmin aion kertoa, emme tarkemmin tunne mitään hänestä. 50-luvun loppu- ja 60-luvun alkupuolelta löytyy tallella muutamia hänen kirjeitään Gottlundille, jotka meille hiukan valaisevat näitä hänen elämänsä loppuvuosia. Poppiusen terveys oli aina ollut huono ja usein kohtasivat häntä ankarat taudit. Niin oli hän taas v. 1858 keväällä maannut kaksi kuukautta sairaana. Mutta yhtä innostunut, kuin ennenkin, oli hän vielä kaikkeen, mikä koski isänmaan historiaa ja muinaisuutta. Gottlund, joka siihen aikaan asui Helsingissä, kirjoitti kirjeen toisensa perästä ja pyysi Poppiusta kokoomaan muinaiskaluja ja tutkimaan muinaisjäännöksiä (56). Poppius teki parastaan, kyseli lukukinkereillä kansalta mahdollisesti löytyviä eriskummallisia kapineita, kuuluutti kirkossa asiasta, mutta ilman menestystä. »Håll och stenristningar finnas väl, men de härleda sig från våra Landtmätare — —» [»Kallio- ja kivipiirroksia löytyy kyllä, mutta ne ovat Maanmittareimme tekoja».], vastaa hän Gottlundille. Samoin löytyy kyllä kiviläjiä metsässä, mutta ei tunneta, ovatko lappalaisten vai muitten alkuasukkaitten hautapaikkoja. Riimusauvoista kansalla ei edes ole käsitystä. Itse hän tarkkaan seurasi kaikkea kirjallisuutta, mitä historian alalla ilmestyi maassa. Arwidssonin paraikaa julkaisemasta »Handlingar till upplysning af Finlands häfder» oli hän kirjoittanut muistiin kaikki, mikä koski Juvan pitäjän historiaa ja samoin asiakirjat kapinasta Juvalla nuijasodan aikana, jotka Gottlund »Borgå Tidningin» 44 n:ssa oli julkaissut (57). Juvan pitäjän tutkimus oli edelleen hänen mielityötänsä. Suurien paperikasojen ympäröimänä istui ukko työhuoneessaan päivät päästään niin paljon kuin vaan virkatoimiltaan ennätti, ja kirjeissään pohti hän mielellään kysymyksiä Savon ja Karjalan asutuksesta ja vanhimmasta historiasta. Koko tämä monivuotinen uuttera työ on kuitenkin luultavasti mennyt hukkaan, koska näitä papereita ei tiettävästi enään löydy. Ilmastolliset havainnot huvittivat häntä myös suuresti ja niitä hän monta vuotta perätysten toimitti (58). Kuusi ensimäistä vuotta oli Poppius asunut Ryhälässä, josta hän v. 1839 (59) muutti Huttulaan, kauniin Salajärven toiselle rannalle. Molemmissa paikoissa oli hän saanut rakennuttaa uudestaan melkein kaikki rakennukset, koska edeltäjät olivat jättäneet ne asuttavaksi kelpaamattomaan tilaan. Vähitellen rupesi vanhuus jo vaivaamaankin. Silmät alkoivat käydä huonoiksi ja sitä tuo alituinen lukeminen joudutti. Keväällä 1861 alkoikin oikeanpuolista silmää pakottaa ja juhannuksen aikaan hän ei enään nähnyt sillä silmällä. Samaan aikaan oli hän käynyt kuuroksi samanpuoliselta korvalta. Sittemmin oli vasenkin silmä alkanut juonitella. Lääkärit olivat kieltäneet häntä lukemasta, kirjoittamasta, polttamasta tupakkaa ja kahvia tai teetä juomasta »allt saker, som jag icke kan hålla, utan lemnar Läkarene sjelfva att verkställa» [»Kaikki määräyksiä, joita en voi seurata, vaan jätän ne Lääkärien itsensä täytettäviksi.»], kirjoittaa hän Gottlundille. Kuitenkin koetti hän kyllä parastaan seuratessaan lääkärien ohjeita. Syyspuoleen v. 1861 nai Poppius kanttori Felinin tyttären. Vilhelmiinan, joka sitä ennen oli ollut naimisissa pitäjänsepän Rytkösen kanssa. Tästä hän kirjoittaa Gottlundille (60): »Af denna minskning (ymmärryksen suhteen, kun toinen puoli päätä oli »utslocknad») kom sig ock att jag gift mig inom en handvändning.» [»Siitä myös johtui, että menin äkki päätä naimisiin.] Samassa kirjeessä sanoo hän kuitenkin jo tuntevansa kuoleman lähestyvän. Vielä piti kuitenkin muutaman vuoden kulua, ennenkuin tuoni hänet korjasi. Sielu pysyi virkeänä loppuun asti riutuneessa ruumiissa. Kun hän ei itse enään voinut pitemmältä lukea, pani hän toisen lukemaan ääneen. Sillä tavalla kävi hän keväällä v. 1863 läpi m. m. Gottlundin vasta ilmestyneen väitöskirjan »Forskaingar uti själva grundelementerna af det finska språkets grammatik» (61). Vilkkaasti seurasi hän maansa edistymistä ja iloitsi sen taas valkenevasta tulevaisuudesta. Uskollisena nuoruuden aatteilleen pysyi hän loppuu asti. Hän kuoli pitkällisen taudin jälkeen 19 p:nä kesäkuuta v. 1866. Abraham Poppius ei ollut mikään nero. Olemme jo nähneet kuinka hän kymmenen vuoden aikana ahkerasti puuhaili kandidaatti-tutkintoa, saamatta mitään valmista. Hänen ei onnistunut luovailla monien tutkintokarien ohi, vaan hän tarttui yhtenään niihin. Kuitenkin sisältävät hänen kirjeensä suuria, kauniita aatteita; näyttäähän usein siltä, kuin hän selvästi olisi osannut suunnitella maansa tulevaisuutta, koska monet hänen esiintuomansa näkökohdat epäilemättä ovat pitäneet paikkansa. Mutta se ei ole ainoastaan hänen selvänäköisyytensä ansio. Tämän vuosisadan alkupuolella, niin sanoakseni, oli ilmassa tuollainen suurenmoinen suunnitteleminen ja innostus työhön suomalaisen isänmaan hyväksi. Hedelmät eivät näyttäneet olevan kaukana tai vaikeasti saavutettavissa. Innostus näihin taas uusiin nyt uudestaan leimahtaviin aatteihin antoi rohkeutta ja olivathan ne vaan selviä johtopäätöksiä Porthanin antamista edellytyksistä. Tuskin ymmärrettiin, mitä ne suuret sanat oikeastaan sisälsivät; aate oli valtaava ja uusi, muuta ei tarvittu. Hyvin monen Poppiusen aikalaisen kirjeestä kuvastuu tämä sama mieliala, tällainen suurenmoinen katsantokanta. Se ei siis ole mitään Poppiuselle erittäin omituista, vaikka hän hienon käsityksensä kautta ehkä syvemmin, kuin moni muu, oli osannut tunkea aatteen ytimeen. Abraham Poppius oli nimittäin runoilija, todellinen runoilijaluonne. Välittömästi, luonnollisesti pulppusivat runot esiin tulkiten milloin surullisia, jopa epätoivoisia tunteita, milloin isänmaanrakkauden leimahtavaa innostusta, milloin taas leikillistä pilkantekoa. Ne eivät ole tekemällä tehtyjä; elettyä, tunnettua on se elämä, joka niissä kuvastuu. Ei voi kieltää, että Poppius epäilemättä osaksi ulkovaikutuksista tuli koetelleeksi runottarien suopuutta. Onhan edellä kerrottu, kuinka hän ja Sjögren jo kouluaikanaan olivat tehneet liiton voimiensa mukaan työskennelläksensä isänmaansa, sen unhotetun kielen jälleen korottamiseksi. Tosin he silloin etupäässä ajattelivat kansanrunojen keräämistä, mutta aatteen kehittyessä tuli ohjelmaan myös suomenkielisen kirjallisuuden viljeleminen. Jos mikään, niin epäilemättä siis suomalainen kansanrunous häneen huomattavasti vaikutti. Sitä todistaa ei ainoastaan runomitta kaikissa hänen runoissaan, vaan myös koko niiden henki ja käsitys. Nämät pyrinnöt ynnä Ruotsin kirjallisuudessa silloin vallitsevat suunnat vaikuttivat epäilemättä Poppiuseen ja saattoivat häntä koettamaan kykyään runoilijana. Yllä on kerrotta, kuinka Poppius jo ensimäisinä ylioppilaskesinään rupesi panemaan toimeen näitä tuumiaan. Hän kokoili runoja ja sananlaskuja, minkä sai. Näillä keräysmatkoillaan Savon sydänmaissa kuuli hän myös uudempia kansanlauluja, joiden sävelmät varsinkin viehättivät häntä. Muutamia lauluja kirjoitti hän muistiin ja koetti samalla saada paperille niiden sävelmät. Poppius oli siten ehkä ensimäinen, joka käsitti kansansävelmiemme suurta ihanuutta ja niiden merkitystä, koska ennen häntä ei kukaan ollut ryhtynyt tällaiseen toimeen, joka vasta meidän aikoinamme suuremmalla menestyksellä on jatkettu. V. 1818 kirjoitti hän Sjögrenille: »Savossa kyteepi vielä yx kotoinen poësia eli laulukeino ja yx kotoinen soittokeino (musik). Minä olen kotona nuotillen panettanut ja esiin Pippingsköldille opettanut yx vähä osa. — Hän soitteleepi niitä meidän eissämme iltasilla zithrallansa. — Hän on oikein intoikas sen asian päällen, että päästä Savoon pelastamaan meidän kotoisia tuonia heidän ylenkatzannostansa.» Epäilemättä saattoivat, niinkuin sanottu, nämät isänmaalliset harrastukset Poppiusta koettelemaan runokykyään. Kuitenkaan eivät hänen ensimäiset, eikä hänen runonsa ylipäänsä ole suorastaan isänmaallisia. Ne ovat hänen lyyrillisten tunteittensa ja sielunelämänsä välittömiä ilmilausujia. Upsalassa olonsa aikana kirjoitti hän luultavasti useimmat runonsa. 1810-luvun loppu ja seuraavan vuosikymmenen alku oli suomalaisen kirjallisuuden »Sturm- und Drang- period» [»Myrskyn ja väkirynnäkön aika.»] Silloin syntyivät monet Poppiusenkin paraimmista runoista esim. »Epäilys», »Horjutessa», »Pois», »Poika ja tyttö». Toiset taas, niinkuin »Perhosen synty», jota hän myöhemmin paranteli, olivat jo Turun — aikuisia (62). Sittemmin ankara työ osaksi laimensi runointoa pitkäksi aikaa. Päästyään vakinaiseen, säännölliseen virkaan Viipuriin oli hänen runosuonensa yhä yhtä kuivunut. Hoitaessaan satakieltään, joka alkukesällä iloisesti lauleli, mutta nyt istui aivan vaiti, muisteli hän omaa nuoruuttansa. »Dervid kommer jag i håg mig sjelf som ämnade med att blifva poet, men har nu för alltid tystnat» [»Silloin muistin itseäni joka aioin ruveta runoilijaksi, mutta nyt olen ikipäiviksi vaiennut.»], kirjoitti hän Sjögrenille (63). Sittemmin avusti hän kyllä innokkaasti »Sanansaattajaa» kirjoittaen siihen »Sanansaattajan tarkoituk- sesta», »Suolasta», »Viipurin linnan piirittämisestä», »Maan viljeliöille», »Humaloista», neuvoja hätäleivästä y.m.s. käytännöllisiä ja taloudellisia asioita, »allt sådant, som nu utgör mitt kram. Om poesien säger jag nu för tiden som Israëls barnen om manna i öknen att min själ vämjar öfver den lösa maten». [»Kaikki semmoista, jota nykyisin puuhaan. Runoudesta sanon tähän aikaan, niinkuin Israelin lapset mannasta korvessa, että sieluni kyllästyy tähän löyhään ruokaan.»] Kuitenkin sepitti hän ensimäiseen numeroon jo varta vasten runon »Onnen toivotus». Suuri osa runojansa oli jo painettu v. 1821 Turussa ilmestyneesen »Oskyldigt Ingenting» ja »Mnemosyneen» vuosina 1820 ja 1822. Juvalle muuton jälkeen laimeni hänen runointonsa kokonaan. Mutta kai se joskus vieläkin leimahti, koska runoja riitti silloin tällöin muutamiin suomenkielisiin sanomalehtiin, nimittäin »Maamiehen Ystävään», »Kanavaan» ja »Suomettareen» jopa niin myöhään, kuin v. 1861. Sanoin edellä, että Ruotsin senaikuinen kirjallisuus ei voinut olla vaikuttamatta Poppiuseen. Paraimman ikänsä oleskeli hän Ruotsissa aikana, jolloin kirjalliset harrastukset siellä olivat ylimmillään. Selvää on, että oleskelu Upsalassa ja läheinen seurustelu etevien kirjailijain kanssa kiihoitti Poppiusta jatkamaan runokokeitaan, joita jo Turussa opiskellessaan oli muutamia sepitellyt. Siinä suhteessa siis, että Poppiusen omat isänmaalliset harrastukset, jotka jo aikaseen olivat heränneet, kävivät yhteen sen esimerkin kanssa, jonka hän Ruotsista sai, voi puhua tämän maan kirjallisuuden vaikutuksesta Poppiuseen. Että hän suoranaisesti meidän kirjallisuudessamme edustaisi mitään erityistä silloin Ruotsissa vallitsevaa suuntaa, niinkuin fosforismia, josta on huomautettu, ei mielestäni voi sanoa. Epäselvyys, minkä muutamissa hänen runoissaan huomaa, ei tarvitse olla fosforismin vaikutusta, vaan johtuu nähtävästi tekijän puuttuvasta taidosta saada sanottavaansa esille. Aivan jälkiä jättämättä hänen tutustumisensa »Poetisk Kalenderiin» ynnä muihin fosforistien tuotteisin kuitenkaan ei ole ollut. Sen huomaa aineen valitsemisesta ja käsittelystä runoissa semmoisissa, kuin »Perhosen synty», »Kukkaisen taivas» ja katkelmaksi jääneessä kertomuksessa » Uusi Robinson Saimaan saarella». Mutta ylipäänsä tuntuvat Poppiusen runot olevan hänen runollisen käsityksensä ja inspirationinsa välittömiä tuotteita ilman tuumittua tarkoitusta. Vaikka näitä runoja ankarasti arvostellen ei voikaan asettaa varsin korkealle, täytyy kuitenkin, katsoen aikaan, jolloin ilmestyivät, ihailla niiden melkein moitteetonta, sointuvaa kieltä, joka oli jotain harvinaista siihen aikaan, sekä sitä vaatimatonta, tosirunollista tunnetta, joka niissä ilmaantuu. Tämä se onkin, joka kaikkina aikoina antaa niille pysyväisen arvon. Vanhoilla päivillään Poppius niitä korjaili ja kirjoitti puhtaaksi vihkoseen, jonka päällekirjoitus on »Studia Poetica Fennica. Pars 1:ma Erotica». [Poppiusen runoja on Julius Krohn painattanut Koittareen I, muutamat pienillä muodostuksilla. Koska nämät muutokset nähtävästi eivät johdu Poppiusesta, ei ole ollut syytä painattaa niitä tähän.] Myöskin hengellisellä alalla on Poppius koettanut runokykyään. »Katechismus wirsiksi tehty», josta ainoastaan kymmenet käskyt ovat valmistuneet, löytyy kolmessa eri käsikirjoituksessa hänen paperiensa joukossa. Viisitoista virttä on hän mukaelemalla kääntänyt ruotsista. Tähän hän nähtävästi on pannut paljon työtä, mutta tuskin niillä, yhtä vähän kuin runomittaisella katkismuksellakaan, on suurempaa arvoa. Kieli ainakin tuntuu näissä käännöksissä koko joukon kankeammalta ja vaillinaisemmalta, kuin alkuperäisissä runoissa. Käännöksistä puhuen täytyy vielä mainita ruotsalainen Kalevala-käännös, josta kuitenkin vaan hiukan alkua löytyy tallella. Myöskin pari kolme »Maamme» laulun käännöskoetta on käsikirjoitusten joukossa. Niitä tietysti ei voi verrata P. Cajanderin käännökseen, mutta ovat ne omiansa näyttämään sekä suomenkielen kehitystä että Poppiusen isänmaallista harrastusta. Sitä todistaa myös eräs suomenkielinen runo, jonka hän vanhoilla päivillään kirjoitti ilosta Suomen valtiollisen elämän uudestaan virkistymisestä vuoden 1863:n valtiopäivien kautta. Hän siinä näkyy tahtovan verrata näitä valtiopäiviä Sampoon, mutta, koska runo on aivan vaillinainen ja sekava, niin tämä ajatus ei selvästi tule esille, jonka tähden myös on täytynyt jättää koko runo painattamatta. Paitsi edellä mainituita ruotsinkielisiä käännöksiä on Poppius kirjoittanut ruotsinkielellä näytelmäkappaleen, joka kuitenkin on vaan katkelma. Kolme näytöstä siinä on, mutta kolmas on jäänyt kesken. Nimeä kappaleella ei ole; sisällys on seuraava. Ensimäisessä näytöksessä kerrotaan, kuinka paroni Adalbert Trumpensköld tultuansa Venäjältä kotiin hoitamaan suurta perintötilaansa on seurakunnalta saanut vallan määrätä, ketkä saavat mennä naimiseen, ketkä ei, riippuen asianomaisten terveydestä ja ruumiinrakennuksesta. Hän tahtoo nimittäin parantaa rotua, joka hänen äitinsä hyväntekeväisyyden kautta on paikkakunnalla huonontanut siten, että sinne ovat kokoontuneet kaikki lähiseudun raajarikot nauttimaan vanhan paronittaren armeliaisuutta. Toinen näytös esittää lautakunnan istuntoa, jossa kolmelta naimiseen halukkaalta parilta asianomaisten ruumiinvammojen tähden kielletään yhteiselämän onni. Kolmas näytös alkaa sillä, että nuori paronitar, joka on miehensä koko hommaa vastaan, sekaantuu asiaan ja koettaa tehdä paronille kepposen. Hän kehoittaa yhden sulhasista olemaan muka suostuvinansa paronin ehdotukseen, että rahasummasta luopuisi morsiamestaan, jonka tämä tekeekin. Tähän katkeaa juoni, jonka polttopiste vasta nyt on lähestymäisillään, niin ettei mitään koomillista vaikutusta tästä huvinäytelmästä vielä voi saada. Paikoittain on dialogi sangen luonteva. Mainitsin edellä erään kertomuksen katkelman. Sen päällekirjoitus on ruotsalainen: »Plan till Beskrifningen af en ny Robinson på en af Saimas öar», vaikka itse kertomus on suomeksi kirjoitettu. Niinkuin nimestä näkyy, se ei tahdo olla mitään valmista ja näin harjoitelmanakin on se jäänyt kesken. Alku on historiallinen selonteko Suomen oloista aikoina ennen vuotta 1599. Siitä itse kertomus alkaa kuvaten Kaarle herttuan julmuutta Viipurin linnan antauduttua. Linnan avuksi oli koetettu koota väkeä Savosta ja Karjalasta ja yhden semmoisen apujoukon johtajana oli Aksel Skarp juuri tulossa eteläänpäin, kun hän sai kuulla, että linna jo oli herttuan vallassa. Peljäten joutuvansa herttuan käsiin ja aavistaen sotamiestensä petollisuutta, koska he eivät olleet saaneet palkkaansa, pakeni hän yöllä Lappeelle, jossa hän lyöttäytyi niillä seuduin silloin vielä asuvien lappalaisten seuraan. Oltuaan renkinä heillä hän jonkun ajan perästä päätti jättää heidät ja omin neuvoin yksin erämaassa hankkia toimeentulonsa. Eräälle yksinäiselle Saimaan saarelle asettui hän nyt asumaan tekemäänsä kotaan. Puukon ja kirveen avulla koetti hän täällä tulla toimeen, vähitellen aina parantaen asuntoaan. Melkein toinen puoli tätä 137 kirjoitettua sivua pitkää kertomusta sisältää selonteon pienimpiä yksityisseikkoja myöten hänen elämästään täällä yksinäisyydessään. Pitkin matkaa on, paitsi pitempiä tai lyhyempiä historiallisia katsauksia varsinkin lappalaisten asutuksesta, aina höysteeksi pantu Akselin valituksia onnettomuudestaan ja nöyriä rukouksia todisteiksi hänen jumalanpelvostansa. Mitään kirjallista arvoa tällä robinsonaadilla ei ole. Huvittava se voi olla todisteena Poppiusen kirjallisista toimista. Saman voi sanoa eräästä kertomarunonkatkelmasta, joka nimellä »Laur Ventolaisen Tekemiä Runoja» käsikirjoituksena löytyy vielä tallella ja sitäpaitse on painettu »Sanan Saattajaan Viipurista» n:o 26, 28, 29, 31, 34, v. 1840. Sen kirjallinen arvo on aivan mitätön. [Toinen mielipide oli »Sanan Saattajan» toimittajilla: eräässä muistutuksessa lausuvat he m.m.: »Alakirjoitetut tunnustavat julkisesti, että he lukevat niitä ei ainoastaan tämän halvan Lento-lehden kaunistukseksi, vaan myös Suomen, etenkin Savon, kielen ikuiseksi kunniaksi, eikä siis vähääkään epäile niitä senkaltaisina kuin ne ovat heidän käsiinsä tulleet tähän lehteen pannessa, vakuutetut siitä että jokaiselle Suomen kielen ja kirjallisuuden kasvantoa ja kukoistusta sydämen hartaudella halajavalle on oleva niistä mokoma ilo kuin Näiden Sanomien Toimitt.» Edellä on seuraava tekijän muistutus: »Lorens Fenolander, oli hänen koulussa pantu nimensä; sillä hänen eläissänsä pidettiin sitä häpiännä olla Suomalaisella nimellä. Tämä hänen tarinansa on pitkä? Ensimäistä laulua seuraa usiampi. Hänen tekemiä runoja on paljo minun tallellani. Jos niitä jonkuun arvoisena pidetään, niin tahdon minä ne kaikki vähitellen ulosantaa.] Edellä mainitusta kertomuksen kokeesta jo käy selville, mikä oli Poppiusen pääharrastus. Hän oli liian paljon historioitsija, totuuden ja selvyyden harrastaja antautuaksensa romantismin hämäriin sokkeloihin. Olihan historia jo kouluajalta asti ollut hänen mielilukujaan ja ylioppilaana hän oli alottanut Juvan pitäjän kertomusta, joka työ sitten läpi hänen elämänsä pysyi hänelle rakkaimpana. Sitä hän vuosien kuluessa yhä vaan tutki, kokoili tietoja sieltä ja täältä, niin että hän kuollessaan luultavasti jätti jälkeensä aika suuren aineskokoelman. Niinkuin sanottu, ovat kaikki nämät paperit joutuneet teille tietämättömille. Yksi todiste Poppiusen historiallisista harrastuksista on säilynyt, nimittäin kirjoitus »Myöhäisesti voitettu tieto ihmisen su-un asuntopaikan, maapallon suuruudesta, muodosta ja millaisuudesta». Tässä hän lyhyissä pääpiirteissä kertoo maailmankaupan historiaa aina Aleksanteri Suuren ajan loppuun, ja sen kautta vähitellen laajenevaa maapallon tuntemista, nojautuen raamattuun, Straboon, Pliniuseen, Herodotoseen, Polybiuseen, Curtius Rufuseen, Palmbladin teokseen »De Rebus Babyloniis & originibus veterum chaldeorum» sekä kirjoituksiin sanomalehdissä. Kun vielä mainitsen »Viina-myrkystä. Surullinen Tarina. Varoitukseksi ja neuvoksi Rikkaalle ja Köyhälle, Vanhalle ja Nuorelle. Helsingissä 1844» Zshocken tekemä, jonka Poppius saksalaisesta alkukielestä suomensi ja joka ilmestyi 6 osana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia, olen luetellut kaikki Poppiusen tärkeimmät kirjalliset työt. Olen tässä luullakseni jotenkin tarkkaan harvojen saatavissani olevien lähteiden nojalla esittänyt Abraham Poppiusen elämää ja vaikutusta. Hänen kirjallinen merkityksensä ei ole suuri, vaikka hänellä runoilijana onkin pysyväinen asemansa suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Ei se olekaan tämä puoli hänen elämästänsä, joka meitä etupäässä viehättää, vaan hänen luonteensa hienous ja eheys, tuo järkähtämätön, palava isänmaanrakkaus. Ajalla semmoisella, jolloin suomalaisen kieltä halveksittiin, jolloin tuskin kukaan, joka sivistyneen nimeä omisti, tahtoi tunnustaa sitä omakseen, jolloin harvat sitä ymmärsivät ja vielä harvemmat lukivat, Poppius selvään aavisti tämän kielen merkitystä ja suunnitteli sen tulevaisuutta. Hän ei luopunut äidinkielestään, jota hän jo aikaisessa lapsuudessaan Savon sydänmailla oli oppinut rakastamaan. Ei hän runoillut saavuttaaksensa mainetta, vaan sydämmensä kyllyydestä isänmaansa kunniaksi. Poppius on yksi tämän ajan uutisraivaajia suomalaisen kirjallisuuden alalla. Sellaisena hän elää kiitollisen jälkimaailman muistossa. RUNOT. ESI-PUHEEKSI. Koska paisun partasuuksi Ukko-huonoksi hupenin Pitäis laata laulamasta Pitäis hennota heretä Työstä jonkin joutavasta. Jota inhovat isännät Kun ei laita lakkareihin Kultia ei kunniata. Moni saattavi sanoa: »Olis todella tosia Olis tarvis tarkempia Kaiken kansamme hyväksi Suomessamme suudatella, Toimitella toimen miehen Kuin on runoille ruveta Viipyä virren teossa. Se on työksi tyhmempiä Miehelle mitättömämpi. Työtä tuskin turhempata Täällä taitanet tavata. Vaikk' on vaimoista valitus: »Teill' on turhuutta tuhannen Työn ja vaivan vaativata Päissänne ja pääryissänne, Hiuksissanne, hiipoissanne, Hapsissanne, hatuissanne, Helmissänne, helmoissanne, Niin on niistä etu enempi Kuin on laulun laittajasta.» Mitä mä polonen poika! Siihen virkan silmitöinä Sokiana sopestani? »Kuules kultanen isäntä! Kallis Taatto, talon vanhin! Ken ei muuksi kelvanunna Se on luojansa luvalla Tullut sirkaksi tupahan, Tahi saatu saunasehen; Niinpä miettisin minäkin Sirkan lailla lauleskella Pimiästä piilostani, Jos sä Suomi suvaitsisit, Sirkan tahtoisit tapaista.» Etuja jos etsit multa, Tämän ijän ihmiseltä, Nuuruvalta nurkassansa; Niit' en taitane tarita, Jos kuinka kurottelisin Olkia ojentelisin. Etsi niitä nuoremmilta Taitavammilta tavoita. [Painettu Koittareen I, s. 181, hiukan lyhennettynä.] A. LAULU. Poika putkella puheli, piika soitti vastuksutta. Tule mullen piika parka! — Milläs juohatat minua? Köyh' on koura, tyhj' on tasku.— Näillä kourilla kovilla, tässä sylissä syvässä kannan sysmän salamaille korven keskikangahille. Siellä syötän, siellä juotan, siellä ruokin ja ravitsen. Kyll' on leipää lehossa, kuin on luita kyynäspäissä nykärätä nostennella tongoistella tanhuata. Saan mää Suomessa sopuni, tilan väljän Wenajässä; Piän mää korvessa kotoa, taikka kultakaupungeissa; Olen oksalla metässä valan varvuista pesäni. Tuulen tiellä tuuvittelen, laulan lauluja omia, linnun virsiä vetelen, linnun virkoa pitelen. [Painettu »Åbo Underrättelser» -lehteen n:o 6 v. 1824.] B. VUORO LAULU. Poika putkella puheli Piika soitti sarvellansa A. »Tule tyttönen minulle, Ole mulle onnellis'na! B. Milles otat onnellesi? Köyhä koura, tyhjä tasku. A. Tässä tyhjässä sylissä, Näillä köyhillä käsillä, Kannan salon saari-maille, Korven keski-kankahille. Siellä saanen säilytellä Siellä piilossa pidellä. A. Miss' on maata merkittyä Tiettyä tuvan alusta? B. Kyll' on Suomessa sopua, Tila väljä Venäjässä! Tahotko korpehen kotisi, Taikka kauko-kaupunkeihin? Oletko oksalla metässä, Linnan virkoa pitelet? Valan ma varvuista pesäsi, Tuulen tiellä tuuvittelen. Linnun virsiä vetelen. Tahotko majan manteresen? Teen minä tuomesta tupasi, Sängyn pienat pihlajasta, Jossa viihdyt virsilleni Unet makajat makeat. B. Entäs häijyt leipä huolet, Loput lauluillen tekevät? A. Kyll' on leipeä lehossa, Koivukossa kultakuorta, Sek' on luita kyynäspäissä. Sekä suonia sivuissa, Nykärätä niehentäissä Tahrustella tanhuata!» [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821 nimellä »Runo», ja Koittareen I, s. 132, pienillä muodostuksilla.] RENGIN VIRSI. Jos ma saisin jouten olla, Jouten olla ja kotona; Puolen vuotta voita syyä, Voita syyä, voita juua; Maata maassa maitosessa. Mesisessä mellehtiä; Seistä rasvassa sulassa Irto-ihrassa iloita: Kasvaisin kuin puu palolla, Saraheinä kankahalla; Lihoisin kuin liina-vihko Täytäyisin kuin tähkä-säkki Pitäis piikoiset hyvänä, Vaimot pääni valkeana. Vaan nyt käännyn käskyn ale, Toisen orjaksi osaun. Toisen työlle talutettu, Toisen pöydälle pakattu, Pieneneevät pulskat paikat Väki-paikat vähenevät; Eikä kaula neiot nuoret, Neiot nuoret ja soriat; Joka suurin on suruni, Valitukseni, vajooni. Se m'un laitto laulamahan Pakotti pajattamaani. [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821, ja Koittareen I, s. 134, vaillinaisesti.] HORJUTESSA. Missä viivyt Mielen viihyke varainen? Kussa säilyt Sielun altoinen ajatus? Joko synnyt Pohjan kannen alla? Tokko kasvoit Näillä mailla mantereilla? Vainko löysit Elämän etelämpänä? Hait hengen Itämaalta ihanalta? Kastot kasvot Aamupäivän auringossa? Painot posket Päivän päätetyn punassa? Ruusut riivit, Kuot läningit lehistä? Perhot pyysit Villat vaipaksi kerihtit? Missä lienet, Missä ilmestyt ihana? Tokko täällä? Vainko vainoitten vaussa? Vierastatko, Kätket kasvot kainalolla? Että eksyn Tuhansilta tutkistellen? Lienet lintu, Lennät sirkkuna sivuuni? Siks' kuin siellä Täytät siunatun sylini? Lienet lapsi, Vankan varjonnet syämmen? Siks' kuin saanen Toisten täytennä tavata? Hyv' o'is hinta, Hiottua huolen alla? Vihtoin viimen Tuonen tultua tavata. Sielun silmät Siitä itkeevät ilosta; Mutta mieli Sopoittaapi syämmelle: Ett' o'is ehkä Taivas täysi tännenpävä, Jos o'is olla Mieli tietty jo tavattu. Mesi-sanat Jotka mieleni jakavat, Sulo-sanat, Jotka voittavat volini. Missä viivyt Mielen viihyke varainen? Kussa säilyt Sielun altoinen ajatus? Ah! jos annan, Kaiket taivahat karata, »Tokkos jouut, Tulet tunniksi tupaani. [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821, ja Koittareen I, s. 140 nimellä »Rakkautta kaipaaja».] RUNO. Rakkaus on rahan lainen, Velka kirjan vertainen, Armollisest annettuna Kontorista korkeaisen; Kaikki vallan kantzelista. Jos sä toivot toempata, Tarkempata tavottanet, Säästä särkiä setelit, Vaehtaakseis velkakirjat, Kontorissa korkeassa; Saat sä kullat kuulakammat, Haet hoivaset hopeat. [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821, ja Koittareen I, s. 141 nimellä »Rakkaus».] LAULU. Pyörikään perhana Vankeuessa. Minä en pelkäjä Ahistuksessa Vaivoja elämän, Hirmuja kuoleman, Vaan pyrin eespäin, eespäin. Jolla kull' hetkellä Nyt eli vasta; Millä joll' retkellä Surma mun vastaa, Särkööpi sielulta Kiinteitä, kahleita Päästäpi pois, pois, pois. Mikä on lohdutus Elämisessä, Mikä on huojennus Nauttimisessa. Joss' ilo isompi, On suru suurempi, Siis pyrin pois, pois, pois. [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821, ja Koittareen I, s. 142 nimellä »Pois».] LAPSEN VIRSI. »Marjass' on mammonen, Piikonen puolassa, Isonen soassa synkeässä; Mikko on metässä, Möröltä miekalla Selkä-luita lussomassa, Minä olen orpona, Polonen poikanen, Jumala kanssani kumppanina. Laulan lauluja, Soitan soittoja, Heiluissani heijassani. Soi sinä soittoni! Kumaja kantele, Kaikota kolkkuuta kartanolta! Pihalla on pimiä, Tukala tuvassa. Kaikki on outona äänetöinä. Kuin on ikävä, Tukala tuvassa Vieras voima vastuksina; Miksi et mielisty Sieluni soitossa? Miks'et kalka kantelessa?» Niin laulo lapsonen, Poikonen pienonen, Tontun tullessa tupaani. »Maaksi mammasi, Murran mullaksi, Siskosi koviksi kiviksi, Ilmaksi isäsi, Vesiksi veljesi, Hajoittelen harmissani, Sinun säkeiksi, Puran poikonen! Kätken kiven kiskohooni! Äkä olet äielle, Viha olet veljelle, Itku olet isälle ikuinen; Orjana orjalla, Kaikilla kauppana Säilyt siskosi sisällä. Ilma se iskisi Tulta tukkaansa. Kirkot pyytäsi poroksi. Vesi vihassa. Aina ajaapi Tulta tukehuuttaaksensa. Yltä ympäri peltoja, pilviä, Ilmoja, merta, mantereita, Maita murtaapi Paasia purkaapi, Hiekaksi hiertääpi hyvätkin. Kipuna kytööpi. Sannan suonissa; Sinne ei sovi virran vihat. Piissä, poikanen, Pitäi piilossa. Siks' kuin puran paakkulani! Syöt siitte siskosi Voitat veikkosi Itketät äitisi, isäsi!» Niin tonttu turkanen Pettäsi pienosta Veijoroisi veivihinsä. Jolla on Jumala Virtenä, veisuna Siihen et pystyne pahennos! Lapsi se laulaapi, Mielonen mehiipi, Virsi se voittaapi petokset. [Painettu 'Oskyldigt Ingenting' -lehteen v. 1821, ja Koittareen I, s. 145.] KUKKAISEN TAIVAS. Olis se kaipo kukkaisella, Kaunoisella, Vaippa-korvalla valitus, Ettei häntä lentäväksi Luoja luonut, Eikä suonut soittajaksi; Ett'ei kieltä kimalaisen Kukka saanut Jolla maistasi mesiä; Ett'ei saanut sieramia Semmoisia, Kuin on neitosen nenällä: Että itse iloitsisi Imeksissä, Hyvän henkensä himoja. Vaan ei viihi vähempiä Valitella, Kuin on suotu suuremmaksi: Hänen onnellen osasi Oikiallen Luonto laupias luvata. Näin on Luoja lausununna Luotuansa, Kukan korvahan korean: »Kuin sun neitonen näköövi, Nuorukainen, Sulhaisehen suostuvainen; Niin sen silloin sirkkusena, Siivillänsä, Luulet lentävän lähellen. Eipä kärppä kalliolla Keviämpi, Eikä oksalla orava; Eipä lintu lennossansa. Liukkahampi, Kuin se neito nurmen päällä; Eipä perhonen pikemmin Pakeneva, Kuin se tyttö on tuleva; Eikä lumi varvikossa Valkoisempi, Kuin sen käs' on kaunokainen; Tuolta tulet tyvessäsi Taitetuksi, Nouset neitosen nisille. Eipä taivas tähtinensä. Täytelämpi, Nuoren rintoja Rikiinan. Eikä mesi mehiläisen Makiampi, Kuin on huulet Hilturilla.» [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821, ja Koittareen I, s. 148 muutamilla muutoksilla.] ASKO JA WALPURI. Återklang af Oehlenschlägers Siwald och Thora. Neion nukkuvan sylistä, Vuotehelta Walpurinsa, Irvennöllä ilkiällä, Nurialla nauro-suulla, Varastikse viekkahaste, Sukkelaste sulhainen. Neito huolellen havaissut Kaipajaapi kaonnutta, Vajootansa valitellen. Vaan ei kuule _Askon_ korva. Kurjan _Warvon_ valitusta, Köyhän itkua isoa. Mäni maille vierahaille, Outopaikoille pakeni. Siellä osti synnin orja Olonsa osallisuuen, Herras-köllin kunniahan, Ansiohon Aatelmiehen Jopa juohtu joutokoiran Mieli-tietty mielen eistä, Armas neito aatoksesta. Vaan kuin kymmenen kohite Vuotta viljaista vajosi, Ehti kauneus kaota Tahlauntua terveyskin Rajan ruumiissa rikoisan; Ehti kultakin kulua. Herras-miehen hyppöisistä. Alko aika ahistella Miehen mieltä muattumahaan. Kaipo _Walpurin_ vakavan, Suru neitosen suloisen Mättihikse mieloisehen, Sysäsikse syämmeheen. Päivät päätteli nälässä, Illat itkulla lopetti, Öitä vietteli vilussa Nähen unta onnetointa, Surkeata suuatellen. Vaan kuin viittasi väliste _Warpo_ käellä kaunosella. Tulemaahan turvaksensa; Ano _Asko_ anteheksi Toinen leppyä lupasi, Taipua tilin teota, Ilman itkuta ihana. Tuosta ilkiö ihastu; Läksi tiellä tunnetulla, Miilustellen mierolaissa Isänmaalle muinoselle. Tuli vanhan veikon luokse. Veikko pieksi piiskan kanssa, Ropsi ruoskan varrellansa. Tuli vanhan siskon luokse. Sisko siimalla sivalsi, Kotahalolla kuritti. Tuli ystävänsä luokse. Ystävä se ylpeästi, Valehtellen vastaeli: »Empä tunne tuota miestä. Mäne matkasi minusta, Kule kutkale kotiisi!» Kulki kait kirkonmaata. Mäni sulusta sisälle, Kävi kirkon kynnykselle, Tuohon lepsahti levolle, Tuohon vaipu vaipumaahan. Hauan kaivaja kolisti Luita kirstusta kokohoon, Kirkko-seinän selkäpuolla, Pohjus-puolla porstuata, Virttä veisaten suloista Hyräellen hengellistä: »Päivän tieän kullon synnyn, Kanssa kaiken kullon kasvon; Vaan en tieä sen tuloa, Kullon kuoleman pitänen.» — _Asko_ armoton kysyypi: »Kellen vuoetta virität?» — »Sillen miehen-surmajalle, Joka tappo ihtehinsä Pelätessä pyöveliä.» — »Kennen hautoja hajotat? Kennen kirstuja kolistat?» — »Siit on kymmenen kohite Vuotta vaikeeta vajonnut, Kuin mä vuotehen viritin, Kaivon hauan kammoittavan Sillen piika parkaisellen, Joka jouutti hänensä. Koska ylkä ylinkahto, Hylky! Hylkäsi mokoman, Sikiönsä saattavaisin, Kuorman kantavan omansa. Mäni maille vierahaille, Outopaikoille pakeni.» — _Asko_ armoton kysyypi »Mik' ol' nimi neitosella? Kuka suku surmajalla?» »Se ol' _Walpuri_ vakava, Jongan kalloja kolistan, Jongan luita luskuttelen.» — Syän säikähti sikiön, Henki häpsähti häväistyn. Surma syrkkäsi samassa, Paha paiskasi perästä. _Asko_ paran armottomast, Kirkon kulmahaan kivisen. Veri purskahti punanen, Päästä poloisen pihalle. Tilkka muurille tipahti, Toinen seinälle sorahti, Kolme kallohoon katosi. Kirkon kulma kammottaapi. Veri valkean valaisi. Siin on merkki murhajalle, Puna pilkku pettäjälle, Jok' ei vuolu vuolimella Eikä kalkilla katoa. [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821.] KANTELE JA HUILU. Kantele. Minun veisti Wainämöinen Kuussa, vahvasta visasta: Nousi notkosta mäellen Kelpo nauloja katellen: Kasvo tammi tanteresta Otavaahan oksinensa; Nosti noihen nyrhösensä Raksi latvan lattiahaan; Naulat latvasta naversi, Kielet kehräsi kelalla, Aina aito auringosta Päivän hapsia hakien, Päivän säeitä sitoen. Huilu. Minä ilmestyn iässä, Alon aamu-tähtöisessä. Sukka-mielen silmöisestä Vähä vierähti pisara, Mantel-varpuihen välihin. Tuosta hyöty tuo hyväkäs, Peitti päivän pimentonsa, Josta iloihti Isäntä, Herra auringon avaran. Otti oksan oivallisen Oksan huiluksi hujelsi, Puuhun puhalsi puteron. Kantele. Vielä vasta valmistettu Olin tuores tuonilleni, Äänelleni äkkinäinen. Josta syystä synnyttäjä, Varsin veistamöisiltäni Nosti orsillen otavan Kuueks vuoeks kuivamaahan. Opin tuolla ollessani Tähti-tanssin taivahaisen, Jota jätkytän jälestä, Tähen tiellä taivutellen Kultaisia kieliäni, Tähen tahtia tapailen. Huilu Piti paimen pillinänsä, Käyen karjan kaitsejana _Thessalian_ laitumilla _Almetillä_ alimmaissa, Vähin voimin voitettua, Soassa kilpasoittajoihin Parahimman paimenia; Vasten mieltä _Miitahaisen_, Jongan kulta-korvahaani Puhui pillillä pahasti; Josta korvat korkenivat, Ett'ei saattanut salata Eikä peittoja pitellen, Eikä väkivallan kautta. Kantele. Sitten soitti sormillansa, Itse istuen perässä, _Liemoveen_ lainehetta Purjehtiissä purrellansa. Silkkisiä seiliänsä Taivutellen, tuulillensa. Kuten tahto tuuliansa Taipumaahan taivahinen; Siten sormia sovitti Minun kulta kielilleni. Josko tyyntä, tyynemästi, Josko jäitä, jäykemmästi Paino peukalon perällä. Huilu. Sitten ankara _Apollo_ Lainas laulu-neioillonsa, Jotka, somast soitettua, Säilyttivät sisällänsä. Opin siellä ollessani. Sanat syttyneen syämmen, Joita pojat puhuttavat, Piiat kilvoin kuultelovat Rakkanen rauettua. Muutin, maallisten majoista Tykkänähään taivahaaseen, Joss' on tuttu toimeheni, Joss' ei puuttune puhujat. [Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821.] A. RAKKAUUEN SYNTY. Luoja lanpias isämme Istu iänkaikkisuuen Pimeässä piiroksessa, Ontto olemattomuuen Yö on ylen ympärillä. Kaikkisuuen kaikkinainen Valta vaan on valvomassa, Luojan luonna luomatakin, Täytiläinen täyellensä. Jalo ilo, itsestänsä Siitä sytty, syämmeensä. Itepäällänsä, isänen Aiatteli aivoillansa: »Ollapa tuota, toisen silmä Kahtomassa, kaikkeutta! Tuollapa tätä täyteyttä Toisen tunto tuntemaahan! Minä taian taivahita, Minä mahan maailmaita Tuon luontani sanalla!» Sano sanan; ja samassa Valo valtikan valasi, Paivä piilotti pimenon. Taivas täytti täisinensä, Kivi kirkas kiiltämällä, Päivän eessä ensimäisen, Keitti kullat kuohumaahan. Vuoren korkian kohussa. Päärly, päällä seitemällä Loisti, silmistä sininen, Tahikk' puoleksi punanen, Tahikk' kaiken karvallinen Jalan juurelta Jumalan. Tähti koitti korkialta, Tihverästi tirkistllen Mesi-tyynelle merelle, Joutsenta jo johtatellen, Joka laulo lapsitoina. Elämänsä ennustusta. Seilatossa sintävällä, Ilman ajan lainehella, Kyyhky kylvetti kynänsä. Orih hirnu hileällä, Äleällä äänellänsä, Katsahtellen kahen puolen: »Mistä muka miehen löyän, Kussa kuulen kaitsejani!» Auriako alotteleepi Polttavia polkujansa; Päätti päivät maailmalle, Viiet jo viattomalle, Kulki kuuesten kululle; Lausu Herra hengellensä, Kuin ol' kaikkia kaunistettu, Valmistettu valvomaahan, Paitsi päällen päätteheksi, Luonnon hiippa luomatoina Luonnon ruunu ruumitoina, Luonnon sielu silmitöinä: »Tehkämme nyt Temppeliksi Itelemme, Ihmisiä, Haamullamme haastavia Kulkevia kuvallamme!» Nousi sannasta, samassa, Multaisesta, muoollinen Poroisesta, povellinen, Ilmi, ihminen Isälle; Seisomaahan seinähirsi, Nurkkakivi kiiltämäähän, Aivottuhun alttarihiin, Tepittyhyyn temppelihiin, Tuolle sielun sieramihiin Herra hengellä puhalsi, Tuolle kasvot kaikkivalta Kaunisteli, kastamalla Auringonsa alkeissa, Päätteisä päiväisensä. Nosti siunaten sylinsä, Sano suulla suloisella: »Käy nyt kaikki kahtomassa Ympärillä yrttitarhan Mitkä ovat mielelliset, Niitä nimellä nimitä!» Kävikin käskylle keveä; Että uupu ensinkerran, Tuosta työstä työttömästä; Että nukku navallensa, Mahallensa marjekkohoon. Näki unta uupunutkin Toempata, toisen laista, Kuin on nähnynnä näkiä Siitä-päivin sielullansa. Näki Herran näössänsä, Sanovan sanoilla näillä: »Eivät ole onnelliset, Hyötylliset hyvyyteni. Yksinäiselle ylälle: Minä avun Aatamille, Otan, oikehen omasta Luustansa, luoakseni.» Otti kylen kynnellänsä, Lihan liitteli siallen. Teki naisen nauro-suisen. Ihanaisen ihmiselle. Anto syntynyn sylihiin, Puolisoksi puna-posken, Itse Luoja luoullensa, Käellä kätkemättömällä. Hiljoin, hiivasten povea, Syän kumpaankin sykähti. Niinkuin koitto korkeaisen, Pitkähisen piilin kärki, Nuolen kärki, nuolahteli Simaisessa sielussanne, Mesisessä mielessänne; Siinä itkut ensimmäiset Ilmestyvät ilon tähen. Siinä liittäyty likistys, Siinä synty suukkiminen, Lapset raitin rakkauuen Käsi käissä astumaahan Nousivatten, nojatusten, Isän istuimen eteheen, Alttariksi altoiseksi. Silloin raahti rakkauskin, Kuin ol' tuskin tunnin vanha, Alaisesta asungosta, Tulla taivaitten tasalle. Silloin julkesi jutulle, Silloin aivoi ansiolle, Matalasta maailmasta, Vaikk' ol' nilko nimitöinä, Sanotoina saapuilla, Ristimätä ristityltä. Isä Eevalta esinä Vainko vaati Aatamilta, Vainko kuulla kummaltakin: Mingän sanan saisivatten Sillen sielun siemenelle, Josta yhtyvät yheksi. Suulla yhellä yhessä Lausuvatten laulamalla: »Se on taivaitten tavara, Se on hellin hyvyytesi, Laupeutesi lavea!» Niinp' ol' nimellä hyvällä, Ylpeällä yksytenne Isä, äiti, ensimältä! Vaan kuin tuskalle tulitte, Alaiselle, ajatuksi Paratiisista pakohoon; Nimen panitte pahemman, Saitte sanan saastattavan, Raaja-rikon _Rakkauuen_. [Painettu »Mnemosynessä», Maji v. 1822.] B. RAKKAUDEN SYNTY. (Tryckt »Mnemosyne» 1822). Laul. v. 1819.) Itse luoja luonnon kaiken Istu iankaikkisuen Piirityksessä pimeessä. Ontto olemattomuen Yö on ylen ympärillä. Kaikkisuen kaikkinainen Valta vaan on valvomassa Täytiläinen täyellensä. Luojan luonna luomatakkin Ize päällänsä Isänen Ajatteli aivollansa: »Ollapa tuota toisen silmä Kazomassa kaikkeutta! Tallappa tätä täyteyttä Toisen tunto tuntemahahan! Minä mahdan maailmaita. Minä taidan taivahita. Luoda luontani sanalla.» Sano sanan; ja samassa Maat ja ilmat ilmestyvät Päivä piilotti pimennon. Taivas täytti täysinensä, Maa-piirit pieninensä Isän istuimen etehen. Kivi kirkas kiiltämällä, Päivän eessä ensimäisen Keitti kullat kuohumahan, Vuoren korkean kohussa. Päärly, päällä seizemallä. Loisti silmissä sininen, Tahik' puoleksi punanen, Tahik' kaiken karvallinen Jalan juurella Jumalan. Tähti koetti korkealta, Tirkistellen tihverästi, Mesityynelle merelle; Joutsenta jo johdatellen Joka laulo lapsitoina Elämänsä ennustusta. Kyyhky kylvetti kynänsä Seilatessa sintävällä Ilman laajan lainehilla. Hepo hirnu hileästi Äleällä äänellänsä, Pelmutellen penkerellä Katsahtellen kahen puolen: »Mistä muka miehen saanen. Kussa kuulen kaitsejani?» Auringo alotteleepi Polttavia polkujansa Päätti päivät maailmalle Viidot jo viattomalle; Kulki kuudesten kululle; Lausu Herra hengellensä; — Kuin ol' kaikki kaunihisti Valmistettu valvomahan, Paitsi päälle päättehiksi Luonnon hiippa luomatoina, Luonnon ruuna ruumitoina, Luonnon sielu silmitöinä — »Tehkämme nyt temppeliksi Izelemme ihmisiä, Haamussamme haastavia, Kulkevia kuvallamme.» Nonsi sanasta samassa Ilmi ihminen isälle Tepittyhyn temppelihin, Alvottuhun alttarihin Seisallensa, seinä hirsi, Nurkka kivi kielellinen. Tuolle sielun sieramihin Herra hengellä puhalsi, Tuolle kasvot kaikkivalta Kaunisteli, kastamalla Auringonsa alkeissa, Päätteissä päivävalon. Nosti siunaten sylinsä, Sano suulla suloisella: »Käy nyt kaikki kazomassa Ympärillä yrttitarhan! Mitkä ovat mielelliset Niitä nimellä nimitä!» Kävikin käskylle keveä Että uupu ensi-kerran Tuosta työstä työttömästä, Että nukku navallensa, Mahallensa marjekkohon Näki unta uupunutkin, Toempata toisen laista Kuin on nähnynä näkiä Siitä päivin silmillänsä. Näki Herran näössänsä Sanovan sanoilla näillä: »Eivät ole onnelliset, Hyödylliset hyvyteni Yksinäiselle ylälle. Minä avan Adamille Otan oikeen omista Luistansa luodakseni.» Kisko kirun, kylkiluista Yhden, irti ihmiseltä. Valo naisen nauro-suisen, Mieltä myöisen miehellensä. Adam aavaisi unessa: »Mix' mun mieleni miehiipi Miksi sykkääpi sydämet?» Longottipa luomiansa Silmän aukaisi vasemman Mutta salpaisi samassa; Niinkuin, joka katselepi Avoin silmin auringota. Niinkain koitto korkeaisen Pitkäisen piilin kärki Nuolen kärki nuolahtella Alko Adamin sisussa Tuosta herkästi herähti Ilon tähden istuallen. Käellä kätkemättömällä Tuohon Luoja luodullensa, Pojallensa polven päälle Ize toimitti toverin, Ize siunaisi sikiät. Eikä kaasoa katseltu. Eikä muuta puhe-miestä. Hiljoin hiivasten povea Sydän kumpaisen sykähti Siinä liittäyty likistys, Siinä synty suukkiminen, Siinä itkut ensimäiset Ilmestyvät ilon tähden. Käsi käessä, astumahan Nousivatten nojatusten, Isän istuimen etehen. Silloin raahti rakkauskin Kuin ol' tuskin tunnin vanha Alaisesta asungosta. Tulla taivaitten tasalle. Silloin julkesi jutulle, Silloin aivoi ansiolle, Vaikk' ol' nilko-nimitöinä, Sanatoina saapuilla. Ristimätä ristityltä. Isä Evalta esinä, Vainko vaati Adamilta, Vainko kuulla kumbaltakin Mingän sanan saisivatten Sillen sielunsa siteelle Että yhdistyit yheksi? Saalla yhellä yhessä Lausuvatten laulamalla: »Se on hellä hyvyydesi, Laupeudesi lavea, Suuri suloinen Jumala!» Niip' ol' nimellä hyvällä, Ylpeällä yksyydenne Isä, aiti, ensimältä! Vaan kuin tuskalle tulitte, Alaiselle ajetuksi Edenistä erämaahan; Saitte sanan saastaisemman Nimen panitte pahemman Raja-rikon-Rakkauden. [Tämä käsikirjoitus on myöhemmältä ajalta. Niinkuin a-toisinnosta näkyy, eroaa »Mnemosyneen» painettu jossain määrin tästä.] KUULOITUS. Teiltä minä mieluisasti Suomen neiot, neuvokseni, Tietäkseni tiedustelen; Millä sallitte sanalla Nimittäkseni nimellä. Sitä suunne suostumista. Jota huulet hurskahatkin Sulhaisenne, Suomessakin Teiltä almuksi anoovat. Sill' on nimi nimitetty, Suun anto, Suomen kielen, Jok' on käypä käräissä, Protocollassa korea, Sekä saarnassa soria. Vaan oi sovi semmoisena, Synnyssänsä seisomahan. Minä tuolle mielelläni. Soisin nimen soreamman, Hartahamman halajasin, Siihen Syntyhyn sopivan Jota joudun joudessani. Aineille auttamahan. Jok' ois valmis varsin kohta, Jos mä saattaisin sanella, Muiden lailla muukalaisten Taikka kussi, taikka pussi, Taikka muntti-muiskauksen, Taikka suolla suukkimisen, Taikka huolenne hunajan, Taikka kielenne kimasen, Taikka teidän tekemiä, Mingän mielitte nimeksi Soreammasti sopivan, Sille työlle, tyttö-kullat! Yhden syttyvän syämmen, Kuin se poistaikse povesta Ylentäikse yljällensä. Meiksi suullanne sulaapi Hunajaksi huulillanne. Minä varton vastausta, Viimeisesti viikon päässä, Tämän sanan saatuanne, Kuultuanne kuuloituksen. Ellen siihen sanomata. Saanne sieltä, taikka täältä Suomen Suuren Sangar-kunnan Tyyneiltäkin tyttäriltä, Kainuiltakin kaunoisilta; Niin mä muutan muiskauksen Suun-annon asemille. Kukas sitä kirkas-silmä Nuori neito nuhteleepi; Kuka siihen kiivastuupi, Närkästyypi näpperästi; Senpä suuta suuttunutta Minä suulla suljetulla Lepyttelen lemon lailla, Six' kuin oikeen osaapi Mukaisesti muiskutella. Tahik rankaisen rajusti, Vasta-ajaksi varoitan Somemmasti soimamahan. [»Tehty v. 1819.» Painettu Koittareen I, s. 148.] A. PUNNITTU AMOR. (Il est le plus leger.) »Nyt mä kerran koitan Kosk' on tässä puntar, Paljonk's painat kunnar, Jongan tuskin voitan?» Lausu neito muinen Wimma, nauro-suinen. Vaaka puulle laitto Rakkauden lapsen (el. Sukka-mielen lapsen) Vasta puulle hapsen Palmikosta taitto; Hapsi maahan sousi, Amor ylös nousi. »Raskas on kuin lammas, Joka karva mulla. Miss' on paino sulla Pikku irve-hammas? Eikös voima aina Väkevässä paina?» Tyhjän olla anto Toisen vaaka-lauvan, Toista ilma kauvan Köykäisesti kanto. Piru käänsi silmän Lensi päällä ilman. Neito päätä visko Ja ihmetteli: »kass'! kass'! Ja povessa niin raskas! Sinua, sisällisko! Kenpä sinun luuli Keveäks kuin tuuli!» Vielä koitti kerran Perhoïsen kanssa; Vaan perho painollansa Taas voitti pienen herran: Joka nauro sormi suussa Ja sousi vaaka-puussa. [Painettu »Sanan Saattajaan Viipurista» v. 1833 pääasiassa tämän käsikirjoituksen mukaan.] B. PUNNITTU AMOR. »Miten painat kunnar? Jonka tuskin voitan Tales tänne koetan! Kosk' on tässä puntar.» Lausu neito muinen, Wimma, nauro-suinen. Vaaka-puulle laitto Afroditen lapsen; Palmikosta hapsen, Vasta-painoks', taitto; Haapsi maahan sousi, Amor ylös nousi. »Raskas on kun lammas Joka karva mulla, Miss' on paino sulla? Pikku irvi-hammas! Eikö voima aina, Väkevässä, paina? Tyhjän olla anto Toisen vaaka lauvan; Sitä ilma, kauvan, Joss' o'il Amor, kanto: Hän käänsi neion silmän, Ja lensi päällä ilman. Neito päätä visko Ja ihmetteli: »kas, kas! Ja povessa niin raskas! S'ua Sisällisko! Kuka taisi luulla, Keveämmäks tuulta? Vielä koetti kerran Sinisiiven kanssa, Vaan perho painollansa Taas voitti pienen herjän, Jok' istu vaaka-paulla, Ja nauroi sormi suulla. [Painettu Koittareen I, s. 151 muutamilla parannuksilla.] A. PERHOISEN SYNTY. »Lauloin v. 1815. Painatti Sjögren Mnemos v, 1820.» Neitsyt Maria Emonen Kerran kerkisi kesällä Tunniksi tuvasta mennä Niitun nurmelle ihanan. Ikävöiden ilman työtä Kohta kiinteyty kivelle. Osauta ompelukset Olla kanssa kainalossa; Noita nurmelle levitti Tuomen kukkivan kuvassa, Pimennossa pihlajaisen; — Kulta kukkia kuletti Nauhat ruohoista naversi Äidin päähän pinteliksi. Kävi sylin kaulahani. Likistellen, lohdutteli Mamman maallista sydäntä, Murhevaista mieloisata. Äsken tuosta äiti tunsi, Ize taivasten isännän Asuskelevan alaalla. Köyhän syntisen sevuissa. Maiten, merten kauhistukset Katosivat kasvon e'estä. Rikas riemu rakkauden Riensi riivin rintahani. Taivas täytti tykkynänsä Äidin synkiän sydämen. Jalon yljän ympäriltä Erkeneepi Engeleitä, Kilvoitellen kihlattua Hoitamaan, holhomaan. Suru suli silmoisista Kiehuvissa kyyneleissä. Heräht' henki heinän päähän Syttyi sydän kukkaisehen. Perhoisena pienoisena Alottaapi aikojahan. Auringohon aivotusta Pieni poloinen pitäisi Vaan ei anna volin voima Siipi saatata sulatoin. [Koittareen I, s. 195 painettu »Perhosen synty» eroaa jossain määrin kaikista näistä toisinnoista. »Mnemosyneen» painettu eroaa kuitenkin tästä; kts. b-toisintoa.] B. PERHOSEN SYNTY. Neitsyt Maria Emoinen Kevät pälviä piteli Niitun nurmella ihanan, Tuomen kukkivan kuvassa, Pimennossa pihlajaisen. Poika pienoinen syliini Kultakukkia keräili, Ruunun ruusuista rakensi, Nauhat nurmista nijoili, Äijän päähän pinteliksi Kävi sylin kaulahani, Likisteli lohdutellen Mamman maallista sydändä, Murhevaista mielosata. — Äsken äiti tuosta tunsi Itse taivaiten isännän Asuskella alaisenna Köyhän syntisen sevuissa. Rohvaiseva rakkauden Riemu riensi rindahani, Taivas täytti tykkänänsä Neijen synkiän sydämen. Maiten, merten kauhistokset Katosivat, kasvon eissä, Heilu Herran Engeleitä; Kosket korvissa kohisit, Tali säysy silmihistä. — Sytty sydän kukkaisihin, Heräht' henki heinän päähän; Perhoisenna pienoisena Läksi lehto lentohoni, Ruoho reisuuni rupesi. [Painettu »Mnemosyneen» n:o 19 v. 1820.] C. PERHOSEN SYNTY. (Kasku on katolilainen Muinon Munkkien tekemä). Neitsyt Maaria Emonen Kerran kerkisi kesällä Astua asannostansa Tunniksi tuvasta mennä, Käydä tuulta tuntemassa Ilmoja ihailemassa Pienen poikansa keralla. Käki kukkuvi kujalla Seisten seipähän nenässä. Se kuin näki nämät käyvän Tulla tuuskahti lähelle Vaatimaan Vapahtajalta Pyytämään pyhältä Luojan Siipeinsä silistämistä Hoyheneinsä höystymistä. Kiuru laulo kiitosvirttä Pilven pitkän päärmäsillä, Vielä ylemmäks yritti, Vaan kuin näki nämät käyvän, Pitkin pellon pientaria, Tuli kuin tuiskulta ajettu Heti Herran hartioille Vaatimaan Vapahtajalta Pyytämään pyhältä Luojan Hyväilyksen hyödytystä Höyhenensä höystymistä. Menit männikkö-mäelle Ilman linnut ihastuvat Nähdessä näiden tulevan Karkasivat kaikkialta Joka haaralta halaasit Vastahan Vapahtajata Jonka kautt' on kaikki tehty Kaikki luotu ja luettu. Menit rannalle mäeltä Meri tyyneksi tyrehty Järvi järkkymättömäksi. Kalat kaikki kavahtivat Synkiltä syvänteiltä. Jyrkiltä jyrkänteiltä Laa-oille lahen vesille Rapaselle rannikolle Vastahan Vapahtajata Jonka kautt' on kaikki tehty Kaikki luotu ja luettu. Neitsyt Maaria Emonen Sanoovi sanoilla näillä: Kuss' olis tällä kunnahalla Pehmoisella penkereellä Olo-paikkoa palasen Istuin-sioa sipale Pimentoa pikkaraisen Olla tässä ompelian Tahik' neulan tarvitsijan. Osautu ompelukset Olla kanssa kainalossa Niitä niitulle levitti Pimennosa pihlajaisen Tuomen kukkivan kuvassa Poika pienoinen sylini Kuletteli kukkasia Niistä nio ja letitti Semmoisia seppeleitä Joilla solmisi somasti Kapaloitsi kaunihisti Äidin päätä päärlytöntä Kullatonta kulmasilta Eikä kieltänyt Emonen Laitoksia lapsukaisen Mutta muisti Simeonin Vanhan miehen sen vakaisen Ennustuksen Emo kaunis, Koska siunaten Simeonin Sylin pienoista pitelen Oli julki julistanut: _Sinunkin sielusi lävitse Pitää kerran miekan käymän Tämän tähden lapsukaisen._ Jota muka muistaissa Neitsy Maaria Emosen Mieli helty hentukainen, Että paikalla pasahti Silmistä sinertävistä Yltä kyllin kyyneleitä. Siihen liittohon likeni Poika äitiä poloista Käsin kaulahan karaten Lohdutteli lempiästi Mammon maalista sydäntä Mieltä ihan ihmisyyden Neitsyt Maria Emonen Paino pojan povellensa Kahden kainalon välille. Taivas täytti täysinensä Neidon synkiän sydämen. Ilmi itkivät molemmat Äiti itki, poika itki Enkelit ilosta itkit Eikä ratki rauvennunna Mihinkään mitättömähän Tämä synnitön syleilys: Heräht' henki heinän päihin, Sydän sytty kukkasihin. Perhusina pienoisina, Sintävinä sinervoina, Kirjavina, kiiltävinä Sekä kaikin karvasina Alottivat aikojahan Levahtivat lentämään Kierten päätä päärlytöntä. Auringohon aivotusta. Pieni perhonen pitäisi, Vaan ei anna volin voima Kyky kylläksi ylety. [Ennen painamaton.] SALA-ITKU. Sentirsi, oh Dei, morir, E non poter mai dir, Morir mi sento! Metastasio. Lennä, lennä Leppäterttu! Neuvo tietä tiedäkseni Kuta kultani tuleepi! Käänä päätä päästäksesi Asungolle armahani! Itä laaja, pohja laaja Läntä laaja lennollesi. Älä lennä etelähän, Jonne mulle muinen lensit. Neuvot mieheksi minulle Sulhan suuresta sugusta Ylähistä ystävätä. Yhtätoista ylpeämmän, Kuuluisata kumppania Kuuttatoista kuuluisamman. Jota toella toivoskelin, Jota onneton odotin. Ah! mä tyhmä, tyhjätöinen Vielä häijysti häpeän, Että tietin terveykset, Että saatatin sanani. Tuota narri nauraneepi Toimitellen toverille, Jongan otti onnellisen, Joka veivinsä veteli. Siis ei sieluni halaja Sille kylmälle kylälle, Jost' on haavansa hakenut, Altonaisen, avonaisen. Sitä itkin izekseni Yökauden yhden kerran, Jota kadun kauheasti Päästyäni päiväiselle, Koska toiset toruvatten, Kuin ol' murhe mustanuna. Silmän alukset alati. Siitä päivin silmän taakse Minä kytkin kyyneleni. Tiurihisti tipla-helma, Pilkka-viitta piilohosi Tunnustukseni lukitse! Niin mä toimitan toteni: Että hälle sydämeni Minä annon aivossani. Että varten vaivattua, Sierottua sieluani, Täydyn olla onnellissa, Riipumaan rihmaksesen. Siirty surman silmukkaan Lykyllissä lystäellä. Kuka tiesi, kenpä luuli, Kuka arvasi asian, Että itken ilon alla, Parun jalon riemun alla Sydämmessäni syvällä. Oh! tämä onnetoin elämä! Sydän on surua täynnä; Naaman naurolla kokisin, Myrskyilmat mielessäni Piilossani pideskellä. Vaan nyt voittaapi volini Itku iloa parempi. [Kirjoitettu v. 1821. Painettu Koittareen I, s. 137 muodosteltuna, melkein puolta lyhempänä.] A. LAURIN TUOMISET. Amor hiihteä hivatti Jäniksen jälillä, Poluilla koikka-polven. Jouzi heitti joukkelia Pirun pikkuisen olalla. Viini visko vinkkeliä. Pienen kaulalla kanaljan. Oli Laukka langoillansa. Lahmanut laduilla. Risukoita ristin rastin. Oli pannut pajatsimet Vaskisihin valjahisin. Oli raidat raudottanut Kultaellut kuusamikot. Kävi kiini kiivas kyttä Kalkeissa kurkusta Siitä päivin silmän taakse Minä kytkin kyyneleni. Herjäkkään henkitorvi; Ett' oli jäähtyä jänöksi, Kokku-luuksi kohmettua. Alko Annia avuksi, Kirstiä kirusti Kyttä kiljua kylältä. Kurkku kuulu kutisevan »Ai! Annikka! ai! Annikka! Voi! Tiinukka, Vortupakka! Jo nyt heitän henkoseni!» Kuuli Kaarlo kuikutuksen Tallissa talonsa. Lausu Laurille kirusti: »Käy nyt Laukka langoillesi. Jop' on totta toisen kerran Käynyt näätä käntällensä Tahik' suurempi sukainen. Lauri laukasi kotoa. Toivopa todella Karhua kauheamman Peon, peukalon kärellä, Nyrkin päällä nylkevänsä. Mielipä jo miekkonenkin Saada Saxoja satoja Kelpo koipia kosihin. Väärin polvin ponnistapi. Suoraan suksilla Pyssy käessä pyyöksille Tullen kauhista kasellen. Kauli pienen pirulaisen Avuksensa sanomita: »Laske laupias isäntä Kylmästä kylälle Hengen häästä heimovasi. Minä annan aikonani Sulle riistan rikkahaman. Nenvon neitosen lehosta Varvikosta vaimo-puolen.» Laukka sätti säälimätä. Turkainen, tulinen! Veijaroisit veivihisi. Pidä naiset narrinasi Älä miestä meikäläistä. Minä otan olalleni, Nylen koipesi kotona. Pisti pirun konttihinsa. Päineen päivinehen Sopi siihen solkenahan. Sielä herjäkäs herähti Äitelästä äimyksistä Nuolen, tuiman tuskan tuojan Laukan laukaisi lävitze. Eipäs hennoinut enämmin, Tupahan tultua Miehen mieli murhatöihin. Laski lapsen laukustansa, Joka ensin emännältä, Että itse isännältä Syvät sytytti sydämet. Sitte naiset naimattomat Taivutti talossa, Ottamahan olkapäille Rakkauden rahkeita. Povet poltteli pojilta, Väänsi mielet miehiltäkin Nurin narin narrin töihin. Senp' ol' Laukka langoistansa Tuonut taudin tuomisiksi. Itse istuupi lavalla Ylen öita yksinänsä Ajatus on Aunen pääll Kantele on polven päälle Kuuta katsopi välisten. [Kirjoitettu v. 1822.] B. LAURIN TUOMISET. Kerran kysy Kyyprialta, Hengeltä hemmeyden, Eroskin, Emältänsä: »Saisinko ma kerran käydä Pohjan kansat katsomassa; Millä lailla miehet siellä Sekä emännät elävät.» Äiti ääntäpi hänelle: »Pakkanen paahtapi, Poikani! pohjan mailla; Sinne jääksi jähmettyisit. Jahka kevät kerkiäpi Joudat mennä joutsenille Johto-miesnä, juonen kanssa.» Alko päivä Afrikassa Vaivata varilla Lähesty lämpelässä Matka-linnun majan muutto Tali joukko joutsenia, Joitten kanssa kaitsejaksi. Laitto lapsen äiti kaunis. Evästetty emoltansa Hemmuilla, heluilla Vyötetty suosin-vyöllä Tuli poika pohjan maille. Tahto siellä talvellakin, Vilullakin viekastella, Mutkaelen muotoansa. Suksin Suomessa samosi Jäniksen jälillä, Poluilla koikka-polven. Joutsi heitti jonkkelia. Pirun pikkuisen olalla, Viini visko vinkkeliä Pienen kaulalla kanaljan. Oli Lauri laitelluna. Lankoja laduille, Risuihin rihmaksia. Oli pannut pajatsimet. Vaskisihin valjasihin Oli raidat raudotellut, Kultaellut kuusamikot. Kyttä kyyrymöisissänsä Puikkiipi puistossa: Juristi kuret-lanka, Siirsi surma silmukkansa Pienen herjän hengen päälle; Että luuli lumiseksi Jänikseksi jähmettyvän. Kurkku kurjalla kähisi: »Kyypria kylmästä. Autata armotointa! Neittä kolme neuvo tänne Poloiselle pohjan maalle! Charis kaunoinen pelasta Karjalaisen kattilasta! Kuuli Kaarle kuikotuksen Korvesta kotiinsa. Kiljasta kimmautti: »Laukka juokse langoillesi Jop' on totta toisen kerran Käynyt näätä käntällensä Tahik' suurempi sukuinen. Lauri koipesi kotoa Ailahti ajatus: »Jänistä jänttevämmän Pedon ketän peukalolla, Nyrkin-päällä nyljeskelen. Sitten mielin miekkonenkin Saada saksat kotihini, Kosioiksi koivilleni.» Väärin polvin ponnistaapi Suksilla suoremmin Pyynnille pyssynensä. Tullen kammahdu, kuin katso: »Ihme! kumma! kuka tässä? Poika kaunis, kahden vuoden Tapioltani tapettu!» Kaapajaapi kainaloonsa, Laukasi lankaansa, Sieppasi silmukasta Helma-lapsen hermottoman. Suukosteli surmattua. Polvillansa porkan päällä, Sadatellen sallimusta: »Niinpä luonto loit minua, Ikuiseks' itkuksi Syy-pääksi syyttömästi! Mikä tulleepi minulle Muu kuin kauhia kadotus? Voi jos vielä virkonesit! Kuin mä koittelen kotona.» Pisti pirun konttihinsa; Päinehen päivinehen Sopikin solkenahan. Siellä herjäkäs herähty Äitelästä äimyksistä. Nuolen, tuskat tuottavaisen Laurin laukasi lävitsen. Lauri tulla tuuhottaapi; Laskeepi laukusta. Pedonsa permannolle. Sepä ensin emännältä, Että itse isännältä, Syvät sytytti sydämet, Kiehto keuhkot kiimohinsa. Sitten naiset naimattomat Taivutti talossa Rakkauden rahkehita Ottamahan olka-päille. Povet poltteli pojilta, Väänsi mielet miehiltäkin Nurin narin narrin töihin. Sen on Lauri langoillansa Sairauden saattanut Polonen poika parka Itse istut ikkunassa, Ylen öitä yksinäsi. Kasvot kuuta katselevat Ajatus on _Aunen_ luonna [Painettu »Sanan Saattajaan Viipurista» n:o 17, v. 1833; siihen käsikirjoitukseen, joka pääasiassa on yhtä pitävä tämän kanssa, on nimen viereen kirjoitettu sanat »Laur Ventolaisen tarinasta».] C. LAURIN TUOMISET. Muinon kysy Kyyprialta Rakkauden Emuulta Eros, sen poika mankki: »Saisinko ma kerran käydä Pohjan maita katsomassa; Millä lailla miehet siellä Sekä emännät elävät?» Äiti ääntäpi hänelle: »Pakkanen paahtapi Poikani! pohjan mailla; Siella jääksi jähmettyisit. Jahka kevät kerkiäpi Joudat mennä joutsenille Johto-miesnä, juonen kanssa.» Alko päivä Ahrikassa Vaivata varilla — Lähesty lämpelässä Matka-linnun majan muutto. Tuli joukko joutsenia, Joiden kanssa kaitsejaksi. Laitto lapsen äiti kaunis. Evästetty Emoltansa Hemmuilla, heluilla, Vyötetty suosin-vyöllä. Tuli poika pohjan maille. Tahto siellä talvellakin, Vilullakin viekastella, Mutkaelen muotoansa. Suksin Suomessa samosi Jäniksen jälillä Poluilla koikka-polven. Joutsi heitti jonkkelia Pirun pikkuisen olalla, Viini visko vinkkeliä Pienen kaulalla kanaljan. Oli Lauri laitelluna. Lankoja laduille, Risuihin rihmaksia. Oli vaski vanteita. Pannut jäniksen jälille; Oli varvut varustellut Rintanansa rihmaksilla. Kyttä pieni kyyrysissä. Puistossa puikkeissa. Sattukin saalihiksi. Surma siirsi silmukkansa. Pienen herjän hengen päälle, Että luuli lumiseksi Jänöksi jähmettyvänsä. Kurkku kurjalla kähisi »Kyypria kylmästä Autata armotointa! Neittä kolme neuvo tänne Poloiselle pohjan maalle! Charis kaunoinen pelasta Karjalaisen kattilasta!» Kaarle kuuli kaikotuksen Korvesta kotiinsa. Kiljasta kimmautti: »Laukka juokse langoillesi! Jop' on totta toisen kerran Käynyt näätä käntällensä, Tahik' suurempi sukuinen.» Lauri koipesi kotoa Ailahti ajatus: »Jänistä jäntevämmän Pedon ketän peukalolla, Nyrkin päällä nyljeskelen. Sitten mielin miekkonenkin Saada koiville kosiat.» Väärin polvin ponnistaavi Suksilla suoremmin Pyynille pyssynensä. Tullen, kammahdu, kuin katso: »Ihme! kumma! kuka tässä? Poika kaunis, kahden vuoden Tapioltani tapettu!» Kaappajaapi kainaloonsa, Laukasi lankansa, Sieppasi silmukasta Helma-lapsen hermottoman. Suukosteli surmattua Polvillansa porkan päällä Sadatellen sallimusta: »Niinpä luonto loit minua, Ikuiseks' itkuksi Syypääksi syyttömästi! Mikä tulleepi minulle Muu, kuin kauhia kadotus? Voi jos vielä virkonisit! Kuin ma koettelen kotona!» Pisti pirun konttihinsa; Päinehen, päivinehen Sopikin solkenahan. Siellä herjäkäs herähty Äitelästä äimyksistä. Nuolen, tuskat tuottavaisen Laurin laukasi lävitse. Lauri tulla tuuhottaavi; Laskeepi laukusta Pedonsa permannolle. Sepä ensin emännältä Sitte itse isännältä Syvät sytytti sydämet Kiehto keyhkot kiimohinsa. Sitten naiset naimattomat Taivutti talossa. Rakkauden rahkehita. Ottamahan olka-päille. Povet poltteli pojilta, Väänsi mielet miehiltäkin Nurin parin narrin töihin. Sen on Lauri langoillansa Sairauden saattanut Polonen poika parka! Itse istut ikkunassa, Ylen öitä yksinäsi. Kasvot kuuta katselevat, Ajatus on _Aunen_ luonna. [Painettu Koittareen I, s. 152, pääasiassa tämän käsikirjoituksen mukaan.] NAURAJOILLE. Olin kauvan kasvavana, Viruvana viikollinen. Olin tylsä ja typerä Oikialla opin tiellä. Mutta on hiiluva himoinen Sydän syntynyt minulle. Ennenkuin ma eroittelin Käsiäni kätkyt-puista, Sängyn puista sääriäini, Veljet verka-paukkoloista, Silkki-liinoista sisaret; Tunsin minä tuttavasti Naaras-keinot keuhossani, Kohussani koiras-konstit. Ennen kuin minä matelin Rypemällä ryömilläni; Älysin mä äänetöinä, Kina-kärsä, kätkyestä, Poro-turpa tuutusesta Kaplia ja karkaella Yli sillan yö jalalla. Ennen kuin ma kunnollisest Jakson ja jaloilla, Nousallani noja-puita, Myöten seinän seisallani; Tiesin minä tietävästi Konkan ajolla kotoa Kyykkiä kylän välillä, Naisten luonna naapurissa. Ymmärät sä ystäväni Mikä herttanen hetelmä Äity siitä siemenestä. — Voi! voi! minUa miestä! Keuhot ovat keitettynä, Niin koin turkasen tulessa, Narri-töissä naisten kansa. Nyt kuin paisun partasuuksi, Ukko-huonoksi hupenin, Pijat pilkkana pitävät, Nuoret naiset narrinansa, Lesket leikkipukkinansa. Tai mun riivattu risani Tai mun pernani petetty Laitto minun laulun töihin, Virren töihin vimmautti. Että lauluja latelen Ylen öitä yksinäni, Puoltajata puolet päivät. Vaan ma vaimoja varoitan Sarvipäisellä sanalla. Jongan kuulen kunnottoman Nais-puolen narrikoivan Piika-puolen pilkkaroivan virsi-viihykkeni, Minun lauletut leluni, Sen mä laitan laulullani, Värssylläni vääräsuuksi Isken irvelle ikenet, Silmät kieroksi kiristän, Nenän oikasen ojolle, Leuvan väännän lengallensa, Poski-puolet pussallensa, Kasvot kalmaksi kaotan, Käet kääntelen kävyiksi, Käsivarret vartta puiksi, Selän seinäksi lahotan, Sääret tolpiksi tojolle, Kintervarret kiikun puiksi, Joista kissat kiikun saavat, Koiran pennut keinu-värkit. Että tunnette tuhannet Kuten lauluilla kuritan, Hurskaillen huuliansa Väärällensä vääntäjöitä, Pyhimmille pyytäjöitä Ikeniä irvellensä. [Ennen painamaton; kirjoitettu v. 1820. Toinen käsikirjoitus löytyy, tätä melkein puolta lyhyempi; 16 seuraavaa värssyä ovat siinä näin kuuluvassa toisinnossa: Vaan kuin paisuin partasuuksi Ukko-huonoksi hupenin, Neijot pilkkana pitävät, Vanhat naiset nauronansa. Vaan mä vaimoja varoitan Sarvipäisillä sanoilla, Että tunnette tuhannet Kuten loihduilla kuritan: Kunga kuulen kunnottoman Nais-puolen narrikoivan Minun virsi-viihykkeni, Minun lauletut leluni; Sen mä laitan lauluillani, Värssyilläni, väärä-suksi, Että irvellä ikenin Suuta annat sulhaiselle.] ONNEN TOIVOTUS. Vanha vuosi vaivoinensa, Aika halpa halloinensa, Armon kautta kaikkivallan On jo joutunut ohitse. Jätti huolen huomenesta Monen poloisen povessa. Uutta vuotta vuorostansa. Sulle Suku Suomen niemen! Toisen laista, toivotellen Onnellista, oivallista, Jalon kätköstä Jumalan, Tallehelta Taivahisen! Pitkä ompi ja pimiä, Tuntematon ja tukala Edesseisovan elämän Aukko, aina ihmiselle. Niinkuin laiva, lastin alla Työtä työlästä tekeepi Menness meren selälle, Tielle tietämättömälle, Aalloilta ajettavaksi: Niin on vuotta vaihettaissa, Mieli miehellä monolla. Vasta-aikanen vaellus, Kohden joutuva kokemus Ovat peitetyt perätik, Kätketyt kädeltä Luojan. Josko tuopi tallessansa, Piilossansa pilven alla, Päivä, vielä viipyväinen, Huominen jo huoliansa Harmiansa hartioille; Taikka saattapi satoja Ilon aineita ihanan, Ilmestyissänsä idästä: Sii'en tiedä tilin tehdä, Enkä taida tarinoita. Sen mä saattasin sanoa Ennätyksellä edellä: Monen saavan satamansa Kiven alla, kirkon maassa; Monen onnen olkapäille Kaunoisesti kannettavan, Autuailta aalloitansa. Siis sä Suomen kansa kaunis! Muuta huolet huokiaksi Sillä luulolla lujalla, Ett on luoja luoduillensa Alinomais'na apuna, Joka johdatti isäisi Ahdistuksenkin ajalla, Joka pitääpi pidellä Polvi-polvelta pojista Huolen, ehkä huonommalla. ”Toivolla nyt toisen paikoin Vuoden vanhan vaihetusta Odottivat onnettomat, Jotk' ol' halla haavoitellut, Routa rouhinut kovemmin. Minä tässä, tämän lainen Monen tekemä, mokoma — Joka lukian luvalla Olen saanut sarkaisemman, Eli muutoin mukaisemman Sukunimen Suomalaisen — Olin muinen muukalainen Saksan kielinen sanoma Viikho-lehti Viipurissa. Vaan nyt vaadin vanhempana, Ulostulla uudestansa Maalle maatiaisempana, Tuttavampana tuville, Jos sä Suomi! suvaitsisit, Raatsisit rahasi panna. Tahto olis tarkoitella Mitä voisin voitoksesi, Eduksesi, emon-kielin, Suomalainen sukukanta! Minä toimitan todella, Sulle Karjalan isäntä, Sulle Savon uljas ukko, Sulle Pohjan poika kaunis, Mitä oppinut osaapi Tiedustella tiedon tiellä. Minä toisin toimituksen, Saiko Saksa saatetuksi Jauhoja, kesä-kelillä, Suoloja suvi-ajalla, Kuinka paljo kumpiakin? Mitä matto maksaneepi? Eli puuta puistaneepi? Kaikesta kauppa-kalusta Minä saallasin sanomat, Että ennen lähtöäsi Matka-tielle, tiedon saisit, Josko vielä Viipurissa Kaikki kalliina pysyypi, Eli hiukka hinnastansa Alentanut arvoansa. Tarkoin taitaisi Isäkin Panna paperit pojille, Valkiatko vai punaiset, Vainko sievemmin siniset Talleltansa tahtoneepi Irti-päästellä itara. Vaan mä vanhempi varoitan: Älä pane poika parka Kalakukon kuoren alle Joskus juoma-pulloasi; Sillä Sissi sieppajaapi, Rekilöistä reisuvaisten, Viinat Viipurin kadulla. [Painettu »Sanan Saattajaan Viipurista» n:o 2, v. 1833.] A. UUSI HUOMEN LAULANNOLLA. Mitä ma kyliltä kuulen Kuta kauko kaupungeista Turhatko hyminät tuulen Vainko totta toden eistä Ett' on uusi Laulun huomen Tulemassa yli Suomen. Sata vuott' on saanut olla Laulanto jo laimin lyöty Kantelekin raaniolla. Läsiältä läpi syöty Torakaisilla tupana Heittiona ja hupana. Viisaimmat virren teon Sanoit jonkin joutavaksi Joka mielen töistä keon Viepi tyhjän noutavaksi. Siitä muka köyhät ajat, Nälkä vuodet, kurjat majat. Eiköhän enämmin lienyt Siinä viinakin viassa Jok' on monen mielen vienyt Että siinä nyt siassa Vähä on töistänsä veroa Vähän neuvoihin neroa. Tahi eikö tapa ynnä Säätyä kuin ylimäistä Jok ei meillä maata kynnä Seuraavat alaiset väistä Isännät kuin ilman työtä Tahtovat talossa syödä. Paljon sull' on työtä, huolta Jos olet Herraksi halussa. Tahi tahdot vaimo puolta Nähdä kalliissa kalussa Rommit tuoda, tuli juomat Kahvet ja kanaljan luomat. Eipäs niitä ollut muinen Vahvemmassakan varassa. Vanha vaari partasuinen Kävi säätynsä sarassa Eikä poikakan pelannut, Juonut, herroiksi elännyt. Miss oli pitoja pietty Häitä lapselle laettu Laulaja, se tietty Ensimäiseksi haettu Heti kohta virren miitti Jota kaikki kansa kiitti. Konsa hän korotti äänen Korvansa kohotit kaikki »Kuulemata jos ma jäänen!» Pelkäsi nyt Matti, Maikki, Erkot, Lisat liki sata Lähestyvät laulajata. Hänpä miesten mielet taisi Saada ta'atuille tavoille Sais se vielä nytkin, saisi Suodun Suomelle, Savoille Autuaksi ajan uuden Kautta uuden uutteruuden. [Painettu »Maamiehen Ystävään» n:o 50, v. 1845 nimellä »Laulun huomen, yli Suomen» pääasiassa tämän käsikirjoituksen mukaan.] b. LAULUN HUOMEN. Enpäs olis sitä luulut Kohtavani kuna pänä Jonka olen nähnyt, kuulut Tapahtuneen vuonna tänä Että uusi laulun huomen, Tulluna on yli Suomen. Sata vuott' on saanut olla Laulantokin laimin lyöty. Kantele on raaniolla Läsiäiltä läpi syöty; Heittiona ja hupana Torakaisilla tupan Heittiona etc. :,: Viisahimat virren teon Sadattavat joutavaksi, Joka mielen töistä kedon Viepi tyhjän noutavaksi. Siitä muka köyhät ajat Nälkä vuodet kurjat majat. Siitä muka etc. :,: Eiköhän enämmin lienyt Siihen viina vaan viassa, Jok' on monen mielen vienyt, Ettei siinä nyt siassa Ole töistänsä veroa, Eikä neuvoissa neroa. Ole j.n.e. :,: Taikka eikö tapa ynnä, Monen miehen meikäläisen, Ett' on reimast elänynnä, Lailla säädyn ylimäisen, Herroiksikin ilman työtä Tahtovat talossa syödä. :,: Paljo sull' on työtä huolta, Jos olet Herraksi halussa, Tahi tahdot vaimo puolta Nähdä kalliissa kalussa Rommit tuoda, tuli-juomat Kahvet ja kanaljan luomat. :,: Eipä niitä ollut muinen, Vahvemmassakaan varassa. Vanha vaari parta-suinen Kävi säätynsä sarassa. Eikä poikakaan pelannut, Juonut, herroiksi elännyt. Eikä etc. :;: Miss' oli pitoja pietty, Häitä lapsille laettu, Sinne Laulaja se tietty Ensimmäiseksi haettu: Heti kohta virren miitti, Jota kaikki kansa kiitti. Heti etc. :,: Konsa hän kohotti äänen, Korvansa korotit kaikki. »Kuulemata jos ma jäänen» — Pelkäsivät Martti, Maikki Eskot, Liisat, liki sata Lähestyvät Laulajata. Eskot, Liisat :,: Hänpä miesten mielet taisi Saada taatuille tavoille. Sais, se vielä nytkin, saisi Suodun Suomelle, Savoille, Autuamman ajan uuden Kautta uuden uutteruuden. Autuamman ajan uuden etc. :,: [Koittareen I s. 158, painetusta puuttuvat 4, 5, 6 ja 7 säe ja 4:s säe siinä on uusi.] A. LOHDUTUS TALVI-PAKKASESSA. Suomen ukko hoi! Mikä sinun toi Tänne luoma-sioiltaas? Vaimoko, vai kyy? Vainko oma syy? Tulit tänne, tuotu himoiltaas. Luulit minä saan, Senkin Suomen maan Herkut, mennä maistamaan. Läksit tänne niin; Juurut maahan kiin, Talven kanssa täällä taistamaan. Saitko kerkut? Ei! Vilu viljat vei, Nälkä tulla käkeisi. Siitä mitä syöt, Tääll' on täydet työt Siihen väsyttelet väkeisi. Ah! jos muinon ties Suomen vanha mies, Kuinka käskee sotimaan: Varmoin olis hän, Sinne etelään Ennen etsinynnä kotimaan. Enkä minäkän, Jos mä tiesin tä'än, Olis täällä pysynyt; Enpä täällä o'is, O'isin mennyt pois, Enkä olis tietä kysynyt. Matka-lintu pien Olis tiennyt tien Kunne o'isin kulkenut. Joss' on suvi suur; Pouta nytkin juur Pakkasen on ulossulkenut. Miekkoset ne maat! Viattomat, va'at Kansat siellä! luullaksees? Älä luule vaan, Eivät olekkaan! Kuinhan saisit kiukut kuullaksees. Hellet auringon Kuumentanut on Myrkyt siellä kiehumaan. Pedot julmat juur, Tiiger, käärme suur Ovat sinne luodut liehumaan. Vaimoväeltä, huu! Mustaksi on suu, Tehty tervan kuonalla. Meni sinne hiis! Olen Suomess' siis Vaikka vähemmällä muonalla. Jos ma täällä saan Vaimon kotimaan; Tok' on so e'es kalvia! Eikä musta niin Kuin on tytötkin Maassa, jossa ei o'o talvia. [Nimellä »Suomalassen koti» painettu pienillä eroavaisuuksilla Kanavaan, n:o 21 v. 1846; alla on toimituksen muistutus: »Tämän ihanan laulun tekiä eiköön pahastuko sen julkaisemisesta».] B. LOHDUTUS TALVI-PAKKASESSA Suomen ukko hoi! Mikä sinut toi Tanne, luoma-sijoiltas? Vaimoko vai kyy? Vaiko oma syy? Lienet petettynä himoiltas. Luulit minä saan Myöskin Suomen maan Herkut, mennä maistamaan Läksit tänne niin; Juuruit maahan kiin, Talven kanssa täällä taistamaan. Saitko herkut? Ei! Vilu viljat vei, Nälkä tulla käkesi. Huolet päivät yöt, Leivän tähden työt Väsyttivät, veivät väkesi. Ah! jos muinoin ties, Suomen vanha mies Kuinka käski sotimaan; Laittanutpa hän Ennen etelään Olis itsellensä kotimaan. Enkä minäkän Jos mä tiesin tään, Olis täällä pysynyt Enpä täällä ois, Oisin mennyt pois, Tietäkään en olis kysynyt. Matka-lintu pien Olis tiennyt tien Kunne olis kuljettu; Joss' on sula maa Eikä lunta sa'a: Pakkanen on poijes suljettu. Miekkoset ne maat Viattomat, va'at Kansat siellä, luullakses! Älä luule vaan, Niin eip' olekaan! Kummat saisit siellä kuullakses. Tuli auringon Kuumentanut on Myrkyt siellä kiehumaan. Pedot julmat juur, Lohikäärme suur Ovat sinne luodut liehumaan. Vaimoväeltä, huu! Mustaksi on suu, Tehty tervan kuonalla. Meno sinne hiis! Pysyn täällä siis, Vaikka huonommalla muonalla. Jos ma täällä vaan Suomen vaimon saan, Sepä tok' ou valkea! Eikä musta niin Kuin on tytötkiin Maassa, joss'ei ole talvea. [Painettu Koittarven I, s. 160.] VAIKUTUS VALISTUKSEN Lauletaan kuin: Bacchi härolder etc. K. Nyt on taas vaikutus valistuksen, Nimiä muutellut Mestaritten Luopoisen ja Reijosen; Lienetkö son kuullut? W. En; Kumpaisen Luopoisen? Sepänkö? Vai Sen, joka kanttorin Annikan nai? K. Niin sen Niilon. W. Niilon? ai! Minkä nimen Niilo sai? K. Annin rangin arvo vaati Sukunimen suuremman Niin hän Niilollensa laati Nimen Niklas Luuverman. Hän oil' muka vannonunna; Menen Mar' monasteriin. Itken ikäni kun Nunna Jos et' muuta nimen niin. Kun oil' nimi muutettuna. Äsken häitä pidettiin :,: W. Luuverman vainen? no vieppä nyt hiis! Söikö nyt mieheltä miehenki riis? Opissa on vuotta viis — Nahkansa jo luopi siis! Reijo on taas, jos ma arvata saan — — Maltas ma arvelen vähäisen vaan: Reijolin, vai Reijolaan? K. Eipä niistä kumpikaan. Reijo oli ensin _Grelsi_ Siitä käänsi sitten Slerg Vaan nyt hälle päähän lensi Ollaksensa Retkunberg. Hän on nyt Mestär Retkunberg. Ken ei juur kun oja pajut Paisuisi ja paljo vois Kuin ne maatiaiset hajut Saisi sarastansa: pois. Eikä pirun päässä ajut Keksis kusta suku ois. :,: [Painettu »Suomettareen» n:o 6 (nimi Suomettaressa), v. 1861 ja Koittareen I, s. 162.] Missä mieleni levotoin Ahdistettu aatokseni Satamansa saavuttavi? Kussa kurja sieluseni Saapi tyynen ja tyvennen, Kosk' on kova ilma päällä Vahingon ja vastoin käynin Tuulet turkaiset tulevat? Niinkuin aaltoja ajaavi Tulemahan tuonempata. Raju ilma innoissansa Meri meiskavi jalosti Pilven tanssivi tasalla. Niinpä mielessä minulla Ajatukset ajelevat Toinen toistansa jälestä. Runtelevat ruumistani. Vievät unet viikkoisiksi Rauha kauaksi katoovi. Niinkuin pilven pimennossa Meren muoto mustenevi — Eikä taida taivaskana Taivas täysi tähtinensä Kuvaella kuvaistansa Veden pinnassa pimiän — Niin on sieluni sisussa Kuvan julkisen Jamalan Mustununa murheilta. — Tähän asti aikojani Kuljeskelin kunnialla Vaan nyt vasta alkavaiset Päivät päätäni panevat Jo mä selvästi selitän Katsellessa kahden puolen Silmän eessä ja sivulla Vaaroja ja vastuksia. Jopa saattavi salassa Olla joit' en oivaltana. Kallioita ja karia Joihin haaksi halkiavi Pahki purteni menevi. — [Nimellä »Epäilys» painettu Koittareen I, s. 138.] JOS MA LAULAJA OLISIN. Jos ma laulaja olisin Laulasin ma laivan tänne, Laivan tänne lastinensa Tälle laihalle lah'elle Tälle ra'alle rannikolle. Mik' on lasti laivassani? Suuri summaton tavara, Tuota tuolta tuonempoa Etsitty eteläisiltä Paikoilta palaus-piirin. Kelle tarvitsen tavaran? Sille tarvitsen tavaran, Jota kauvan katseltua Olisin jo ottanunna Oman onneni osaksi, Jos se joutava koria Kukka-päinen, päärly-vöinen, — Ehkä on kanaljan kaunis, Aika kaunis kasvoiltansa, Koko ruusu ruumihilta, Soma-varsinen, solakka, — Olis mieltynyt minuhun, Ois mieheksi minua Tahtonut tavaratonta. — Vaan jos laivani näkisit Tuovan tuulella tavaran Rikeneellä rikkauden, Takoa Tasaus-kaaren Tälle ra'alle rannikolle Tälle laihalle lah'elle, Niin ma verkkoni, veneeni, Pyssyni ja pyydökseni, Hevoseni, henkeheni, Kaikki pantiksi panisin, Vedon löisin ja vetäsin, Että tahtosit tariten Ihan ilo-mielelläsi Tulla miehelle minulle. [Painettu Koittareen I, s. 149, muutamilla parannuksilla.] VARPUNEN. Lauletaan kuin: Muntra sparf i linden Gungande för vinden etc. Varpunen sä räivä! Joka tullut päivä Härkyt seutuilla kartanon. Jos o'is sulla mieltä O'isit tästä tieltä Mennyt kunne pääsky mennyt on. Päällä kurki-hirren Pidät ääntä virren Kadehtittu yli kaiken maan. Eikä kuka pidä Sirkutosta sitä Laulun arvoisena kuitenkaan. Vaikk' on sulla kaula, Niin et herjä laula Kansan mieltä myöten ensinkään. Tekisit sä muuta, Tukitsisit suuta, Pakenisit tieltä pahan sään. Varpunen se vastaan, Tuuvitellen lastaan Pihlajalta pilpatti ne syyt, Miks ei sinne mennyt Kunne pääskyn pennut Kunne kiurut ja muut pelto pyyt. Syy on isä vainaan; Miks hän meni naimaan Harmajana, päistäröityn päin; Elänyt ei kauvan; Jätti lapsi-lauman, Josta pahnan pohjimaiseks jäin. Tuskin vielä lensin Kuin jo kurki ensin Läksi matkan tielle ajallaan, Vaikk' ol' viljat vielä Koskemata siellä Haasioilla eli hajallaan. Minä kiljun heille: Mikä kiire teille Ennen kuin ma nämät syödyks saan. Mutta syönnin alla Pakkanen ja halla Jääksi jähmetytti järven, maan. Ken o'is silloin tiennyt Kuinka nyt on viennyt Talvi kaiken sen kuin kasvo maa. O'isin lentänynnä, Muiden kansa ynnä Vaivallakin, valta meren taa. Vaan mä syöä mätin, Matka huolet jätin Kunne kesä-kelit kestivät. Sitte liika päkki, Ja nyt tyhjä säkki Menon matka-tielle estivät. Vaan kuin päivä palaa, Kultiansa valaa Yli hangen, yli meren, maan; Talvi herkiäävi, Kevät kerkiäävi, Silloin minä uuden mielen saan. Kosiin mään ja palan, Luvan saan ja valan Teen, mun kulta kaunoiselleni. Sitte työtä lisää Taivaallinen isä Mulle ja mun ainoiselleni. Ei nyt huolet anna, Eikä minua panna Aikaa laulamalla viettämään; Kuin ma annan suuta Joudanko ma muuta, Silloin huulillani tiettämään. Ensin tehdään pesää, Sitten pitkin kesää Pesä pienoisilla täytetään; Niist' on kyllä työtä, Niitä juota, syötä, Niitä pellollakin käytetään. Ei Mar' oltu laiskat, Mutta lapsi-raiskat Tarvitsivat kaiken kesän työn; Etten saanut sunkaan, Mitään muuta junkaan, Talveks tallelleni mitä syön. Nyt mä pidän majaa Pitkin katon rajaa, Enkä niinkään ole turvata. Vasten Luojan mieltä Katoltakaan sieltä Eipä varpuistakaan murhata. [Painettu Koittareen I, s. 156.] Jos kunniaksi kutsut sitä rosvon tapaa, Kuin toisen varat miekan voimin viep' ja paljastaa Ja orjaksensa kansan tekis, joka oli vapaa Ja maat ja asuinpaikat lyöp' ja anastaa Jos kunnialliseksi kutsut sitä kansaa, Niin Suomen mies ei kunniallisuutta sitä ansaa. [Painettu Koittareen I, s. 150 nimellä 'Suomalaisen kunnia'.] Niinkuin narri minä nain Vanhan kompuran ma sain Hän oil rikas, minä köyhkö Vaikka työtä tein kuin löyhkö. Hoki sitä päivät yöt Kuka tehnyt täss on työt Tokko leivot tokko paistat Vaikka parhat palat maistat. Minä poltin tupakkaa Jost' oil altis jupakkaa Otin kerran tilkan viinaa Jost' kärsin paljon piinaa. [Ennen painamaton.] Viittaukset 1) A. Bergholm, Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja. Kuopiossa, 1892 —. XIII vh. s. 1038. 2) Kts. C.A. Gottlundin päiväkirjaa esim. v. 1808—10 Suomal. Kirjall. Seuran kokoelmissa. 3) A. Bergholm, Sukukirja. 4) C.A.G:n päiväkirja 1817 lokak:n 17 p:ltä. 5) C.A.G:n päiväkirja. 6) A.R. Niemi, Kalevalan kokoonpano I, s. 29. 7) C.A.G:n päiväkirja 1/3 1816 8) C.A.G:n päiväkirja 5/11 1816 9) C.A.G:n päiväkirja 15/10 1816 10) C.A.G:n päiväkirja 5/11 1816 11) C.A.G:n päiväkirja, kirjeenjäljennös 5/11 1816 12) C.A.G:n päiväkirja, kirjeenjäljennös 15/1 1817 13) Tällaisia pitäjänkertomuksia oli Porthanin kehoituksesta muutamia kokoonpantu jo hänen elinaikanansa, ja hiljattain v. 1815 oli Bengt Jakob Ignatius kirjoittanut semmoisen: »De paroecia Haliko I». — 14) C.G. Estlander, A.I. Arwidsson som vitter författare, ss. 31-32. 15) Kts. Poppiusen kirje Sjögrenille 17/3 1818, Suomal. Kirj. Seuran kokoelmissa. 16) 17/3 1818 17) Helmikuussa 1818 18) C.G. Estlander, A.I. Arwidsson som vitter författare, ss. 33—34. — C.A.G:n päiväkirja 12/10 1817. 19) C.A.G:n päiväkirja 13/10 —28/10 1817. 20) C.G. Estlander, A.I. Arwidsson som vitter författare, s. 34. — C.A.G, Läsning for finnar i blandade ämnen, ss. 219-223. 21) C.A.G., Läsning for finnar, s. 224 ja C.G. Estlander — A.I. Arwidsson som vitter författare, s. 34, 36. 22) C.A.G:n päiväkirja 15/6 1818. 23) Helmikuussa 1818. 24) 17/3 1818 25) C.A.G:n päiväkirja. esim. 4/11 ja 19/12 1817. 26) Poppiusen kirje Sjögrenille helmikuussa 1818. 27) 14/8 1818 28) Helmikuussa 1818. 29) C.G. Estlander, A.I. Arwidsson som vitter författare, ss. 34-35. 30) Poppiusen kirje Sjögrenille 17/3 1818. 31) 14/8 1818. 32) 14/11 1818. 33) Poppiusen kirje Sjögrenille 26/5 1818. 34) »Omkring 800 Rdr B:co har jag redan på detta år förstört», sanoo Poppius kirjeessään Sjögrenille 15/10 1823. 35) Poppiusen kirje Sjögrenille 16/9 1818. 36) C.A.G:n päiväkirja vuosilta 1818—20. 37) Julius Krohn, Koitar I, s. 128; Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet, s. 235. — Biografinen Nimikirja, s. 547. — A.R. Niemi, Kalevalan kokoonpano I, 43. 38) 7/7 1819 kirjoittaa GottIund päiväkirjaansa: »Tog i gär 3 exemplar af Schröters Finnische Runen af Aminoff.» (»Otin eilen Aminoffilta 3 kappaletta Schröterin Finnische Runen.») 39) 15/10 1818. 40) C.A.G:n päiväkirja 27/5 1820. 41) 16/9 1818. 42) Poppiusen kirje Sjögrenille 23/5 1820. 43) Poppiusen kirje Sjögrenille 28/8 1822. 44) Poppiusen kirje Gottlundille 15/4 1823. 45) Poppiusen kirje Sjögrenille 28/3 1822. 46) Poppiusen kirje Gottlundille 15/4 1823. 47) Poppiusen kirje Sjögrenille 15/10 1823. 48) Edellä main. kirje. 49) Kirjeessä Upsalasta 3/10 1828. 50) Poppiusen kirje Tukholmasta Gottlundille Upsalaan 22/11 1824. Lagusen tiedonanto Åbo Akademies Studentmatrikelissa II s. 529, että Poppius jo edellisenä keväänä olisi saanut papinviran Pietarissa, ei siis voi pitää paikkansa; P. muutti nähtävästi Tukholmasta suoraan Viipuriin vasta seuraavana vuonna. 51) J. Krohn, Koitar I, s. 129. 52) A. Bergholm, Sukukirja, s. 1040, T. 6. 53) Poppiusen kirje Sjögrenille 16/2 1826. 54) Poppiusen kirje Sjögrenille 31/5 1820. 55) A. Bergholm, Sukukirja, s. 1040, T. 6. 56) Poppiusen kirje Gottlundille 7/6 1858. 57) Edellä main. kirje. 58) Poppiusen kirje Gottlundille 24/1 1860. 59) Poppiusen kirje Gottlundille 7/6 1858. 60) Poppiusen kirje Gottlundille 26/8 1862. 61) Poppiusen kirje Gottlundille 1/5 1863. 62) Poppiusen kirje Sjögrenille 23/5 1820. 63) Poppiusen kirje Sjögrenille 16/8 1826. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ABRAHAM POPPIUS *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.