Title: Perttunen kiinni!
1-näytöksinen ilveily
Author: Sakari Ruotsalo
Release date: December 2, 2023 [eBook #72284]
Language: Finnish
Original publication: Jyväskylä: K. J. Gummerus Oy
Credits: Tapio Riikonen
1-näytöksinen ilveily
Kirj.
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Oy, 1925.
SOINISKA, Amerikan leski.
SELMA, hänen tyttärensä.
PERTTUNEN, aikanaan kuulu suurrosvo.
ERVINKI, maallikkosaarnaaja.
ALAPEREEN AUKUSTA, elähtänyt neiti, matkustajakodin pitäjä.
3 vahtimiestä.
Tupa, jossa on leivinuuni keskellä peräseinää; uunin etupuolessa hella. Huone on seinällä jaettu kahtia: isompi oikea puoli on keittiö, vasempi kamari, johon tuo ovi hellan edestä. Keittiön oikeassa seinässä ulko-ovi liki yleisöä, sen vieressä sänky vuoteineen; peräseinässä ikkuna verhoineen ja sen alla kaappipöytä tavaroineen. Kamarin peräseinässä ikkuna verhoineen ja alla olevine pöytineen; vasemmalla piironki peileineen, oikealla sänkysohva vuoteineen. Tuoleja siellä täällä ja meriltä tuotuja tauluja ja koruja. Kamarin lattiassa kynnyksen alla avattava luukku, josta mennään kellariin. On syyskuun iltapuhde; tuli hellassa, ei lampussa.
SELMA (hellan edessä pyyhkii juuri valmistunutta kahvipannua ja laulaa)
Jo lienet kuullut, veikkonen,
Tuon mainittavan Perttusen?
Hän oli aina hurja mies
Ja metsäpolut tarkoin ties!
Ei työhön ollut tottunut,
Vaan varastamaan oppinut;
Siihen vain taipui luontonsa —
Ja harjautui jo lapsena.
PERTTUNEN (on ilmestynyt ovelle ja kuunnellut)
Mistäs se Selmakin on tuon uuden arkkiveisun oppinut?
Kas! Eera Manninen Kalajoelta! (kättelee) Tervetuloa! Istumaan!
PERTTUNEN (ympärilleen pälyillen)
Oletko yksin kotona?
Olen. Äiti on vieraansa kanssa hihhulien seuroissa. Mutta mikäs suden saareen saatti, minkä sinutkin meille, ja miten sinä mökkimme löysit, vaikket ennen olekaan sisälle poikennut?
Vaikeatapa tänne olikin osata, kun vastaantulijat lensivät kuin hullut sen suuren varkaan perässä, josta juuri lauloit, eivätkä joutaneet neuvomaan. (Istuu keinutuolissa.)
Muistatkos vielä, miten tutustuimme? (Panee kuppeja ja pannun tarjottimelle.)
Muistanpa tietenkin. Sinä olit menossa tuohon naapurikylään laulamaan Sivistysseurain kuvaelmassa. Kun tulin vastaan, virvoittelit sinä maantielle tuupertunutta ukkoa. Minä autoin sinua, ja meistä tuli heti ystävät, avomielisiä kun ollaan. Vai pidätkö minua vielä ystävänäsi?
SELMA (on nostanut tuolin P:n viereen hellan suun eteen ja istuu vastatessaan)
Totta kai! Sinä olet minusta nuoren maamiehen perikuva harmaine nuttuinesi ja pieksusaappainesi, pestyine poskinesi ja kammattuine hiuksinesi olet minun miesihanteeni (silittelee P:n poskea). Mutta kauan sinä olet ollut poissa näkyvistäni. Missä?
Kotona Kalajoella. Heinänteko ja elonkorjuu pidättävät isäntämiestä. (kaivaa taskuaan) Minä olen tuonut sinulle muistoksi tämän äitivainajani kellon perineen. (Ylös.) Huolitkos? (Pistää tytön kaulaan.)
Kiitos, kiitos! Tämä on kuin äidiltäni varastettu kello, mutta siinä ei ollut periä. Isäntämiesten lahjat ovat suuria. (Selman epäluulo on herännyt, ovelle koputetaan.)
PERTTUNEN (säikähtäen)
Joko äitisi tulee?
Jaa! Manninenpa taisi panna porstuan oven lukkoon? Mutta ei se äiti vielä ole, sillä hänellä on avain. Vieras se on. Manninen istuu tuolla kamarissa ja juo kahvia. (Vie pannun tarjottimella ynnä kupit kamarin pöydälle ja käskee Perttusen istumaan ja juomaan.) Juopas nyt! Minä tulen pian. (Menee, avaa porstuan oven, josta Alapereen Aukusta tulee.)
Iltaa!
Iltaa! Tapasitteko äitiä?
Tapasin. Hän käski sanoa, ettei sinun tarvitse varata kahvia eikä ruokaa. Soiniska syö saarnamiehineen siellä.
Jokos seurat sitten loppuivat näin aikaisin?
Vasta ovat puhuneet Pere, Penttilä ja Soiniskan pappi, vielä puhuvat Rahikka, Rasi, Runtti ja Rappi, niinkuin pojat veisaavat. Mutta minä luulen, ettei äitisi ole loppuun asti, kun Pennaska on aamupäivällä leiponut ja seuratupa on kuuma kuin pätsi. Voi Antti ja Taavetti, kuinka kauheasti ne pääuskovaiset olivat riemussa! Nenolaiskakin konttasi neulansilmän läpi. Arvaapas, miten se kävi.
En arvaa.
Hän ryömi tuolinjalkojen välitse, se lihava tyllerö. Kun tuolilla sylitysten istuvat pojat eivät liikahtaneet, tarttui eukko kiinni. Lopulta hän rupesi nipistelemään poikia, ja pojat kiljumaan. Lysti sitä oli suruttoman katsella. Mutta kun meidän vieraskodissamme on kortteeria muiden muassa se konsulin vararouva kaupungista, se Noppa-Katti hyväkäs, täytyi siksikin lähteä jo, sillä se pakana on pitkäkynsinen. (Tekee lähtöä, panee huivin päähänsä, saalin hartioille lattialta.) Kuule. Tiedätkö, mitä tuo ulkoa kuuluva huuto on?
Siellä kuuluu ajettavan Perttusta takaa.
Niin, sitä suurta voroa. Ihmiset juoksevat pitkin kujia ja lääviä. Hän on viime yönä kierrellyt kirkonkylällä ja ammuskellut nimismiehen akkunoita. Aamulla hän kuuluu Punaisesta mökistä vaimonpuolen puvussa tulleen tännepäin. (Kaivaa povestaan kuvan) Tässä on hänen kuvansa, että tietäisit juosta pakoon, jos eteesi sattuu. Leikkasin tämän Oulun lehdestä. Hän on sievä mies. Branderin mamselli sanoikin: »Minä ottaisin tuon miehekseni, jos ei häntä odottaisi ikuinen kakola».
PERTTUNEN (on Selman ja Aukustan puhellessa avaimillaan aukonut piirongin laatikot, tukkinut taskuunsa lusikoita ja sormuksia sanoen samalla):
Tämä on minun työtäni, tähän minä olen jo lapsena tottunut, kuten veisussa sanotaankin. Varas varastaa morsiameltaankin. (Istuu kahvia juomaan.)
SELMA (katselee kuvaa, kalpenee)
Hiljaa. (Vetää Aukustan ovelle.) Minä luulen, että juuri tämä mies, tämä Perttunen, istuu perikamarissa ja juo kahvia. Menkää ja ilmoittakaa pyytäjille! Minä narraan hänet, koska hän on pettänyt minut, narraan kellariin muka äitiä piiloon.
Vai on siellä joku. (Kovasti.) Ei, nyt minä juoksen kotiin. Hyvästi. (Menee porstuaan, palaa takaisin.) Kuule! Kun tulet kaupunkiin, niin soita sieltä uutisia.
Ei sitä viitsi, kun se keskuksen akka kaikki kuuntelee ja kaikki kertoo koko kylälle.
Ei se enää uskalla. Rouva Setälä paransi hänestä sen taudin. Hän soitti Ouluun ja kertoi salaisuutena muka, että yhtiön johtokunta on tarjonnut hänen hoidettavakseen kaupungin keskuksen, kun tämä Mareliuksen Fiinu kaikki kuuntelee ja kertoo. Se auttoi. Fiinulla on siitä asti ollut pikilappu suulla. Ei. Hyvästi! (Lyö mennessään porstuan oven kiinni.)
SELMA (yksin)
Oletkos siis todellakin sinä Eera Manninen tuo katala Perttunen! Ja tämä kello on varastettu tämäkin. Hyi! (Viskaa uunille.) Malta, malta! Miehet sinä olet aina ja kaikkialla kekuloinut, mutta nainen on heitä ovelampi. Saatpas kokea. (Menee kamariin, kuuluu kolinaa.) Nyt äiti tulee ja Ervinki, se meillä asuva saarnamies. Manninen istuu vain täällä ja juo kahvia, tulen heti. (Menee keittiöön, Perttunen kuuntelee).
Terveisiä seuroista! Istu Ervinki ja riisu! Hullu se on tuo Pennaska, kun korventaa saarnatuvan kuin saunan. Huhui! (Pyyhkii silmiään.) Ei sinun tarvitse kahvia eikä ruokaa tuoda. Mene maata, tyttö. (Istuu pöydän päähän, nostaa 2 pikaria ja pullon kaapista.) Tuossa Ervingillekin vähän sydämen vahvistusta. (Juovat molemmat, Soiniska riisuu kengät ja hameet.) Juo pullo tyhjäksi, muuten vilustut hikeiltyäsi hirveästi. Mutta ei sinun tarvitse tästä seuroissa saarnata. Minulla on tilkka takana alituisen koliikini vuoksi. Pahe sinä maata tuohon sänkyyn. Minä menen tuonne uunille. (Kiivetessään.) On täällä tilaa sinullekin. Jos rupeaa vilustamaan täi haluttamaan, niin kämmi tänne, kuten ennenkin eräillä kerroilla.
Kyllä, kyllä, jahka Selma nukkuu. (Panee maata.)
SELMA (on kuunnellut oven raosta, Perttuselle)
Uskooko Manninen, että tuo Ervinki rietas tulee tänne reistailemaan heti, kun äiti nukkuu. Se kiusaa minua.
PERTTUNEN (kattelee)
Mutta pääseekös sieltä varmasti ulos?
Vielä häntä kysyy. Pian nyt! (Perttusen laskeuduttua alas Selma vetää portaat ylös, mutta jättää luukun auki) Ei saa ennen ovea survoa, kuin äiti nukkuu, minä ilmoitan. (Vähentää vaatteita, vetää ikkunaverhot kiinni.)
ERVINKI (nousee ylös, riisuu alusvaatteilleen ja hiipii kamariin kääry kädessä)
Sst! Hiljaa, Selma! Tässä sinulle tuon pienen — — — (Putoo samassa luukusta kellariin.) Mitä pirun vehkeitä tämä?
SELMA (sulkiessaan luukun)
Olkaa siellä, mokomat sulhaset, älkääkä huutako, ettei äiti herää. Minä lähetän vahtimiehet Perttusta kiinni ottamaan. (Kuuluu kolkutusta ulko-ovelta.) Nyt ne tulevat! (Menee avaamaan)
PERTTUNEN (paiskaa luukun auki, putkahtaa permannolle, sieppaa Selman vaatteita ylleen, hiipii Selman puhellessa sängyn päähän piiloon.)
Menkää kellarin oven eteen kaikki, minä viskaan kamarin akkunasta avaimen, se on pöytälaatikossa siellä. (Menee kamariin, mutta putoo hänkin kellariin.)
PERTTUNEN (huutaa uunille)
Laskekaa portaat kellariin, jotta Selma sulhasineen pääsee pois.
(Juoksee ulos varastettuaan Ervingin puvun.)
Mitä, mitä tämä melu on? Ja mistä tämä minun varastettu kelloni on uunille ilmestynyt? (Kuuluu kolkutusta kellarista ja huutoja ikkunan alta, Soiniska paitasillaan permannolla huutaa akkunasta.) Mitä siellä elämöidään? Tulkaa sisälle!
ERÄS VAHTIMIES (tulee)
Mihin se sinun tyttölintusi katosi, kun kellarin avainta ei kuulukaan?
Mitä te sitten minun kellarissani tekisitte?
Sinne on kätketty Perttunen.
Valehtelet! Minä en ole mikään rosvojen huoltaja. Että uskoisitte, niin menkää katsomaan. Täältä luukusta sinne pääsette ilman avainta. (Menevät kamariin.) Tuossa on luukku ja tuossa portaat! Hakekaa tarkoin! Minä puen päälleni riepuja.
VAHTIMIES (asettaa portaat alas; kun toisetkin ovat tulleet, huutaa)
Jos siellä joku on, niin ylös ja äkkiä!
Putosin pimeässä kellariin, kun Perttunen karkasi luukusta. Äiti, viskatkaa sängystä hameeni!
Ei täällä sinun hameitasi näy.
Anna, Soiniska, takkini ja housuni tuvan tuolilta.
PERTTUNEN (lyö ruudun rikki kamarista, pistää päänsä näkyviin)
Ei niitä siellä ole. Tuossa on morsiameni vaatteet. (Viskaa kääryn ikkunasta.) Perttunen herrastelee saarnasaksan puvussa. Hyvästi! Ottakaa Perttunen kiinni!
15
VAHTIMIEHET (hölmistyneinä hyökkäävät ulos)
Ottakaa Perttunen kiinni! Ottakaa Perttunen kiinni!
SOINISKA (kellarista kömpivälle Ervingille)
Pahuusko sinut sinne viskasi?
Minä kävelin unissani.
Unissasi!
Se oli seuraus sinun sydämenvahvistuksestasi.
SOINISKA (Selmalle)
Entä sinä?
SELMA (lattialla jo)
Minä läksin viskaamaan avainta tuosta ikkunasta vahtimiehille, mutta putosinkin kellariin.
Miksi luukku oli auki?
Siellä kellarissa oli todella toinen mies. Se kiepsahti kuin orava olkapäilleni, paiskasi luukun auki ja pakeni, mutta ei auttanutkaan minua ylös, vaikka lupasi. Olikohan se pahuus se Perttunen?
Oli se. Tunsin hänet kuvasta, jonka Alapereen Aukusta antoi. Kahvittelin häntä kamarissa ja olin olevinani morsian, että Aukusta ennättäisi hakea vahtimiehiä. Hän se antoi minulle tuon kellon, joka on äidin kädessä.
Ja jonka Noppa-Katti varasti minulta.
Ja Perttunen Noppa-Katilta.
Varas varkaan varasti. Perttunen olikin ovelampi minua. Minä menen katsomaan, saadaanko se kytketyksi. (Pois.)
Minä en usko, että Ervinki unissa käveli. Selmaa sinä ahdistit. Mutta menetitpä vaatteesi! Kutti! Mutta tuon luukun, jota Selman isä sanoo hentunsilmäksi, kun tahtoo mustasukkaisuudessaan minua kiusata, minä naulaan huomispäivänä umpeen ja iäksi.