SUOMEN KANSAN VANHOJA RUNOJA YNNÄ MYÖS NYKYISEMPIÄ LAULUJA IV

Koonnut ja pränttiin antanut

Z. TOPELIUS

Läänin Lääkäri ja Ritari

Helsingin Kaupungissa, Präntätty J. Simeliuksen Lesken tykönä, 1829.

      Laulavat Lapinni lapset
      Vesi-maljan juotuahan
      Petäjäisessä pesässä
      Honkasessa huonehessa;
      Miksi en minähi laula
      Suulta suurukselliselta
      Oluelta ohraselta
      Ruualta rukihiselta.

Sisällä-pito.

Vanhoja Runoja.

Esi-puhe.
Kontion Synty.
Riien Synty.
Pistoksen Synnyn alku.
Vaapsahaisen Sanat.
Hiiren Sanat.
Pakkasen Sanat.
Tulen Sanat.
Lapsen Saajan Sanat.
Imehiä.
Jauho-Runo.
Tarttuman Loihtu.

Nykyisempiä Runoja.

Viinan ryyppäämisestä.
Kirpusta.
Muurarinen ja Kärvänen.
Vuori Synnyttävä.
Heinä-Sirkka ja Muurainen.
Muistutus.

Esi-puhe.

Kontion Synnyn, Riien Synnyn, ja Pistoksen Synnyn on Kajanin tienoilta minullen laittanut Kappalainen Suomus-Salmesa Herra C. Saxa. Vaapsajaisen, hiiren ja Pakkaisen Sanat ovat Kalajoen Pitäjästä; Tulen Sanat Vuokkiniemeltä; Lapsen Saajan Sanat ja Jauho-Runo Kemistä; Imehet ja tarttuman Loihtu Savon maalta.

Näitä Runoja kokoillessani, joista vielä yksi tai kaksi vihkoa mahtaa ilmantua, olen keksinyt että siellä ja täällä, erinomattain vanhoisa Pappi-suvuisa löytyypi kaikenmoisia Runokirjotukksia, vanhoista ajoista säilytettynnä, Jonka tähden on minun nöyrä rukoukseni, että maanmiehet, joilla tämänlaisia kätköjä olisi, tahtoisivat niitä minullen toimittaa, jotta ne täsä kokouksesa saisivat siansa. Ehkä vailinaisina otetaan ne kiitollisuudella vastaan, niin muodoin kuin monesta ainehsta täysinäinen työ helpommasti valmistetaan.

Myös nykyisempiä Runon Seppiä, jotka soisivat laulujansa julistetuiksi, vaadin ja kehoitan minä että niitä tänne lähättäisit. Minun asunopaikkani on Nyy-Carlebyyn tai Joensuun kaupungisa Pohjan maalla.

Kontion Synty.

    Kulkia, metän Kuningas,
    Metän käyjä käyretyinen,
    Hilli Ukko, halli parta
    Miss' on Ohto syntynynnä,
    Harva karva kasvanunna,
    Saatuna sini saparo?
    Tuoll' on Ohto syntynynnä,
    Saatuna sini saparo,
    Pimeässä Pohjolassa,
    Tarkassa Tapiolassa,
    Juuressa nyryn närien,
    Vieressä vihannan viian,
    Luona karkean karahkan.
    Jos lähen Ohon oville,
    Tasa-kärsän tanterille,
    Pikku-silmäsen pihalle,
    Kattellani kuoltoani,
    Lyhyt on jalka, lysmä polvi,
    Tasa-kärsä talleroinen.
    Annikki tytär Tapion,
    Mielikki metän emäntä,
    Joka on pienin piikojahan,
    Paras palkkalaisiahan,
    Kytke kiinni koiriasi,
    Rakentele rakkiasi,
    Kuusamisehen kujahan,
    Talasehen tammisehen,
    Tullessani tanhuville,
    Jalon Ohtosen oville.
    Kukas Ohtosen sukesi,
    Harvo karvan kasvatteli?
    Mielikki metän emäntä
    Sepä Ohtosen sukesi,
    Harva karvan kasvatteli
    Alla kuusen kukka latvan,
    Kukka latvan, kulta lehvän.

      Koska korpien Kuningas
    Kaikoaapi kammiosta,
    Linnastahan lähtenöövi,
    Tuometar, Tapion neiti,
    Mielikki metän emäntä,
    Veäs kynnet viertehellä,
    Hampahat meellä hauvo,
    Jot' ei koske konnanana,
    Liikuta lipeänänä
    Karjaa, maita kulkiessa!
    Neityt Maria Emoinen,
    Rakas äiti armollinen,
    Kuo mulle kulta-kangas,
    Vaippa vaskinen vanuta,
    Jolla karjan kaihtesisin,
    Saara-sorkat suojeleisin
    Kuusiaisen kulkehissa,
    Ohto pojan astuissa,
    Matkatessa Mausiaisen!
    Annikki tytär Tapion
    Vestä pilkat pitkin maita,
    Rasti vaarahin rakoja
    Vikomata mennä viljan,
    Kamomata karjan käyvä
    Kiviksi minun omani,
    Kannon päiksi kaunihini!
    Emmäs kiellä kiertämästä,
    Karjoani kahtomasta,
    Enkä käymästä epeä;
    Kiellän kielin koskemasta,
    Hammasten hajottamasta,
    Lihan keski liikkumasta.

      Annikki metän emäntä
    Painas panta pihlajainen,
    Tahi tuominen rakenna,
    Tahi vaskesta valuos;
    Kuin ei vaski vahva liene
    Sitten rauvasta rakenna,
    Kytke sillä Ohon kuono,
    Jot' ei koske konnanana,
    Liikuta lipeänänä!

      Oisi maata muuallahi,
    Tarhoa taempanahi,
    Juosta miehen joutilahan;
    Kuin mä Ohtona olisin,
    Mesi-kämmennä kävisin,
    Emmä noissa noin olisi,
    Aina akkohin jaloissa;
    Käpy on kangas käyväksesi,
    Sormin sorkutellaksesi;
    Otas juoni juostaksesi,
    Polku poimetellaksesi
    Tuonne Manalan metälle.

      Kuittola metän Kuningas
    Veä ponto portahaksi,
    Silkki sillaksi sivalla,
    Poikki Pohjolan joesta,
    Jot' ei saisi juoni juosta,
    Ohto sormin sorkutella,
    Sipsutella sini sukka.

      Niin sanoovi saaren vanhin,
    Puhas Taaria puhuuvi
    Yheksältä yö-sialta,
    Sa-an taipaleen takoa:
    Lulloseni, Lalloseni,
    Omenani, Ohtoseni
    Siniä sullen syötetähän,
    Mesi nuori juotetahan
    Urohoisessa väessä,
    Miehisessä joukkiossa.
    Kuin minä mies lähen metällen,
    Uros korvellen kohoan,
    Vuolen kuonat kullistani,
    Hopeistani homehet,
    Otan kolmet koiroani,
    Viisi villa-hänteäni,
    Seihtemän sepeliäni.
    Niin on häntä koirallani
    Kuin korehin korpi kuusi,
    Niin on silmä koirallani
    Kuin on suurin suihti-rengas,
    Niin on hammas koirallani
    Kuin on viikate virossa;
    Sinä koirani komehin,
    Otukseni oivallisin,
    Juoksuttele, jouvuttele
    Aho-maita aukehia,
    Ensin kuusia kumarra,
    Havu-latvoja haloa,
    Hyväile hyötö-puita.
    Juokse tuonne toisualle
    Mielusahan Mehtolahan,
    Tarkkahan Tapiolahan!
    Mielikki, metän Emäntä
    Käyvös kättä antamahan,
    Oikeaa oijentamahan,
    Sormia sovittamahan!
    Mikä mieli, mikä muutos
    Mielusassa Mehtolassa,
    Tarkassa Tapiolassa!
    Entinen metän Emäntä
    Oli kaunis kahtannolta,
    Ihana imertimiltä,
    Käet oli kulta-käärehissä,
    Sormet kulta-sormuksissa;
    Nykynen metän Emäntä
    Ruma on varsin rungoltansa,
    Käet on vihta- käärehissä,
    Sormet vihta-sormuksissa,
    Pää vihta-pätinehissä.
    Koreasti koirat haukku
    Mieluhissa Mehtolassa,
    Leveästi lehmät ammo
    Korven kuulussa koissa.

      Louki (sic!) Pohjolan Emäntä
    Pistäs villanen pivosi,
    Käännä karva-kämmenesi;
    Oisi laajalta luvattu,
    Sukeukselta suvattu,
    Tapiolta taivotettu
    Saalis suuri saahakseni,
    Mesi-kämmen käätäkseni.
    Hilli Ukko, Halli-parta
    Hiihatas hiasta miestä,
    Takin helmasta taluta,
    Veä verka-kauluksesta,
    Saata sillen saareksellen,
    Sillen kummullen kuleta,
    Josta saalis saatasihin,
    Erän toimi tuotasihin.

      Kosk' oli saalis saatununna
    Noin ne ennen vanhat virkko:
    En minä pahon pitänyt,
    Eikä toinen kumppanini:
    Ite vierit vempeleeltä,
    Horjahit haon selältä
    Puhki kultasen kupusi,
    Halki marjasen mahasi;
    Päret jousi, puikko nuoli,
    Minä mies vähä väkinen,
    Uros heikko hengellinen.
    Lähes nyt kulta kulkemahan,
    Sipomahan sini-sukka,
    Verka housu vieremähän
    Urohoisehen väkehen,
    Miehisehen joukkiohon.
    Ellös vaimoja varuo,
    Katet-lakkia kamoja,
    Syltty-sukkia surejo,
    Peitto-päitä peljästyö.
    Meill' on aitta ammon tehty
    Hopeaisillen jaloillen,
    Kultasillen pahtahillen,
    Jonne viemme vierahamme,
    Kuletamme kultasemme.
    Anna Päivälän miniä,
    Tuometar Tapion Neiti,
    Kuin lienee vihattu vieras
    Ovi kiinni ottoate;
    Vaan kuin lienee suotu vieras
    Ovi avoinna piteätä,
    Kulettaissa kultoamme,
    Ohon astuissa sisähän.
    Niin tuo Ohto pyörteleksen
    Mesi kämmen käänteleksen
    Niin kuin pyy pesäsän päällä
    Hanhi hautomaksillahan.

Riien Synty.

    Naata nuorin neitosia
    Teki tiellen vuotehesan,
    Pahnasan pahalle maalle;
    Perin tuulehen makasi,
    Kalton säähän karkeahan.
    Tuuli nosti turkin helmat,
    Ahava hamehen helmat,
    Teki tuuli tiineheksi,
    Ahavainen paksuksehen:
    Tuosta tyyty, tuosta täyty
    Tuosta paksuksi paneksen.
    Kanto kohtua kovoa,
    Vatan täyttä vaikeata;
    Kanto kuuta kaksi, kolmet,
    Kanto kuuta viisi, kuusi,
    Jo kanto kaheksan kuuta,
    Kanto kuuta kymmenkunnan
    Kanto kuuta kaksitoist;
    Jo kuulla kahella toista
    Tuotihin kavon kipua,
    Immin tulta tuikattihin.
    Juoksi polvesta merehen,
    Vyö-lapasta laineheseen,
    Sukka-rihmasta sulahan;
    Heti huutaa heiahutti
    Ainosillen ahvenillen,
    Kaikillen veen kaloillen:
    Tuuos kiiskinen kinasi,
    Matikainen nuljaskasi;
    Nyt tuloovi Immin tuska
    Pakko neitosen paneksen.
    Sivalti simasen siiven
    Vyöltä Vanhan Väinämöisen,
    Jolla voiti luun limiä,
    Siveli sivuja myöten,
    Perä vieriä veteli;
    Syrjin syöstihin merehen,
    Vesii-hiien hinkalohon,
    Sala-kammun karsinahan,
    Lumme-korjuhun kotihin.
    Alla raanusan yheksän,
    Alla viien villa vaipan
    Teki poikoa yheksän,
    Tyttö-lapsen kymmenennen;
    Sikiötähän sitoovi,
    Saamiahan solmiaavi
    Kylpy-pelsimen perillä,
    Saunan lautaen laella,
    Nimitteli poikiahan,
    Lasketteli lapsiahan,
    Minkä kuuseksi kuvasi,
    Minkä mainihti maoksi.

      Riisi on poika Ruivantehen,
    Ruivantehen, Räyväntehen,
    Isätön, emätön lapsi,
    Suuton, silmitön sikiä.
    Kuinkas taisi suuton syyä,
    Kielitön nisän imeä,
    Hampaiton haukkaella,
    Näkemätön närvistellä?
    Voi sinua piian pilkka,
    Piian pilkka, naisten nauru,
    Etkös nyt häiy häpeä,
    Paha poikkehen pakene
    Ristittyä rikkomasta,
    Kastettua kalvamasta!
    Miss' on Riisi ristittynä,
    Kaluaja kastettuna?
    Tuoll' on Riisi ristittynä
    Kaivolla kalevan pojan,
    Ketaroilla pienen kelkan.
    Oliko vesi puhasta?
    Ei ollut vesi puhasta;
    Se vesi veren sekanen,
    Pesi huorat huntujahan,
    Pahat vaimot paitojahan,
    Joilla Riisi ristittihin,
    Kaluaja kastettihin
    Hamehissa haisevissa,
    Nukka-vieroissa nutuissa.

      Kunne ma sinun manoan
    Ristittyä rikkomasta,
    Kastettua kautumasta?
    Tuonne ma sinun manoan
    Suuhun juoksevan sutosen,
    Kesä-peuran kielen alle;
    Hyvä on siellä ollaksesi,
    Armas aikaellaksesi,
    Lempi liehakellaksesi,
    Siell' on voiset vuotehesi,
    Siasi sianlihaiset;
    Siellä itkeevi isäsi,
    Valittaavl vanhempasi:
    Kunne joutu poikuoni?
    Ja jos et sitä totelle
    Livu liitto-leivillesi,
    Mäne määrä- mämmillesi.
    Ja jos et sitä totelle
    Ottuos sukusi sukset,
    Heimokuntasi hevoset
    Kotihisi mennäksesi,
    Lemmon leppäset sivakat,
    Hiien kalhut, rauta-kannat,
    Pahan hengen paksun sauvan,
    Joilla hiihat Hiien maita,
    Lemmon maita leuhattelet.
    Ehtiivi sinun emosi
    Kotihisan Koiroahan.
    Hyvin oot tehnyt, koskas tullut;
    Teet paremmin kuin palajat.
    Anna mennä männessähän
    Venehellä vettä myöten,
    Suksella mäkiä myöten,
    Hevosella tietä myöten;
    On lipua liiaksihin
    Mäen alle mäntähissä.
    Ja jos et sitä totelle
    Tuonne ma sinun manoan
    Jalaksillen juoksevillen
    Portimo kiven kolohon.
    Ja jos et sitä totelle
    Tuonne ma sinun manoan
    Korpin kiljuvan kitahan,
    Suuhun vankuvan vareksen.
    Ja jos et sitä totelle
    Tuonne ma sinun manoan
    Suuhun Antero Vipusen,
    Joka on viikon maassa maannut
    Kauvon liekona levännyt;
    Kulmill' on oravi-kuusi
    Paju-pehko parran päällä.
    Ja jos et sitä totelle
    Tuonne ma sinun manoan
    Kirjo kirkon kynnyksehen,
    Sata-lauvan lappeahan,
    Tuhat malkosen maluhun;
    Papit siellä pauhoavat
    Miehet messua pitävät.
    Ja jos et sitä totelle
    Tuonne ma sinun manoan
    Suurillen sota-keoillen,
    Miesten tappu-tanterillen,
    Joss' on verta vyöhön asti,
    Siell' on luutonta lihoa,
    Suonitonta pohkeata
    Syyä miehen nälkähisen,
    Hilpoa himertynehen,
    Haukata halun alasen.

Pistoksen Synnyn Alku.

(Toisin.) [Katso II Osa, 1 sivu.]

    Oli ennen neljä neittä.
    Koko kolmet morsianta;
    Nepä heiniä tekivät,
    Kokoelit kortehia
    Nenässä utusen niemen,
    Lässä saaren terhennisen.
    Kuin niitit, ne haravoit,
    Heti ruoposit ruollen,
    Lapohollen laskettelit,
    Pistit pielihin välehin.
    Tuli poika Pohjolasta,
    Nimeltä tulinen Tursas.
    Ne Tursas tulehen tunki,
    Paiskasi panun väkehen.
    Tuli tuhkia vähänen,
    Kypeniä kouran täysi.
    Ne kypenet kylvettihin
    Portin Pohjolan etehen,
    Kirjo-kannon kynnys alle.
    Tähän kasvo kaunis tammi,
    Virpi virhetön yleni;
    Latva täytti taivahille,
    Lehvät ilmoillen levesit,
    Estit päivän paistamasta,
    Esti kuun kumottamasta,
    Pietti pilvet juoksemasta,
    Hattarat harittamasta.
    Neiet neuvoa pitävät
    Kuinkas kuutta lietänehen,
    Otavatta oltanehen,
    Päivätä elättänehen.
    Etittihin tuota miestä,
    Haettihin miestä mointa
    Väestä, pitäjähästä,
    Kuuen kirkon kuulusalta,
    Joka nyt taisi tammen kaata,
    Puun sorean sorrutella,
    Puun vihannan vieretellä.
    Mies musta merestä nousi,
    Aallollen ylenteleksen.
    Koko korttelin pitunen,
    Vähän vaaksan korkeunen,
    Maljan alle maata' mahtu,
    Seulan alle seisomahan;
    Astua lykytteleevi,
    Levehillä liehumilla;
    Syltä oli housu-lahkehesta,
    Puolta toista polven päältä,
    Kahta kartehen perästä j.n.e.

Vaapsahaisen Sanat.

    Ampiainen, angervainen
    Synnyttattari synnyttää,
    Kasvattattari kasvattaa,
    Pistä piikkis, taita nuoles,
    Käännä kärki käppyrään,
    Mieles mesi-leipää!

Hiiren Sanat.

(Heiniä suovaan pannessa.)

    Hiukka hiiren hampaaseen,
    Karsi kaunajan kitahan!
    Jos karvan nielet,
    Toisen puret,
    Kolmannelle kohta kuolet.

Pakkasen Sanat.

(Lisäys. Katso II Osa, 26 sivu.)

    Panen Pakkasen rekehen,
    Pakkasen keulan pajulle,
    Pakkasen perä-pajulle,
    Kesän keskelle rekeä
    Ite keskelle keseä.

Tulen Sanat.

    Taian minä tulen lumoja,
    Valtiasta vaivutella:
    Neito laskien Lapista
    Vaskisella Venehellä,
    Jäinen kokka, jäinen keula,
    Jäinen jälkkäres sisässä,
    Jäinen kattila tulella,
    Jäinen sanka kattilassa.
    Jos se on tulessa palanut,
    Hauvo metinen sauna
    Metisellä kiukahalla!
    Mettiäinen mettä tuo
    Meren yheksän takoa,
    Meri puolen kymmenettä,
    Haavolle paranteheksi,
    Kipiöille voiteheksi.

Lapsen Saajan Sanat.

    Neity Maria emonen,
    Rakas äiti armollinen,
    Käys tänne käpein kengin,
    Helmon hienon helmotellen,
    Sukin valkein vaella,
    Sukin mustin muikuttele!
    Tule saunahan salahan,
    Piilten pirtti-huoneheseen,
    Tule! tänne tarvitahan
    Kivut kiinni ottamahan,
    Vaivat vaikahuttamahan!
    Päästä piika pintehistä,
    Vaimo vattan vääntehistä!
    Ota kiiskiltä kinaa,
    Matehelta nuljaskata,
    Hauvo nuilla hautehilla,
    Voia nuilla voitehilla,
    Joilla Jesus voieltihin,
    Kastettihin kaikkivalta,
    Päästä päivistä pahoista,
    Sitehistä sitkehistä,
    Kipu-vöistä kiintehistä!

Imehiä.

    Joulu toi joukossa tuleepi,
    Tanssissa Tapanin päivä.
    Tanssas toi taitava Tapani
    Puoli yöstä puoli yöhön.
    — — —
    — — —
    Tapanill' on talli renki,
    Vei toi hevoista vedelle
    Läpi säärtä lähtehelle,
    Kaivolle kadikkaselle;
    Lähde läikky, hepo kuorsu.
    "Mitäs kuorsut koiran ruoka,
    Hirnut Hiisien hevoinen?"
    — — —
    — — —
    Iskin mä silmäni itähän,
    Näjin tähden taivahalla,
    Pilkun pilvien raossa.
    Meninpä Ruotuksen tupahan.
    Ruotus haastoi rualtansa,
    Tiivas tiiskinsä nojalta:
    "Siis mä tuon todeksi uskon,
    "Jos toi härkä mylvineepi,
    "Kuin on luina laattialla,
    "Liha syöty, luut lusittu,
    "Kesi kenkinä pidetty."
    Rupeispa härkä mylvimähän,
    Luillansa luhisemahan,
    Kynsin maata kaappimahan.

    "Siis mä tuon todeksi uskon,
    Jos toi kukko laulaneepi,
    Kuin on paistina vaissa,
    Kuin on voilla voideltuna,
    Jäsenille järköitetty,
    Höyhenille höykytetty."
    Rupeis toi kukko laulamahan,
    Kukko kuudelta sanalta,
    Kananpoika kahdeksalta.

    "Siis mä tuon todeksi uskon
    Jos toi veitsen pää vesoisi,
    Kuin on lyöty laattiahan."
    Rupespa veitsen pää vesohon,
    Vesois kuudelta vesalta,
    Kulta lehti kunkin päässä,
    — — —
    — — —
    Jo ma nyt luovun Ruotuksesta,
    Otan uskon Jesuksesta.

Tämä paljo vaillinainen Runo, jonka Savon maalta on minulle toimittanut Hovi-Rätin Assessori Herra C.H. Asp, arvellaan olevan niiltä ajoilta, koska Christin usko Ruotsalaisilta Papeilta täällä ensin levitettiin ja ne imehitten saarnajat luultiin itte imehiä tekevän, että myös pakanalliset loihtu-miehet toisia imehiä näitä vastaan yrittelit.

Jauho Runo

    Jos mun tuttuni tulisi,
    Ennen nähtyni näkyisi!
    Sille suuta suikkajaisin;
    Olis suu suen veressä;
    Sillen kättä käppäjäisin,
    Jospa kärme kämmen-päässä.
    Olisko tuuli mielellissä
    Ahavainen kielellissä:
    Sanan toisi, sanan veisi,
    Sanan liian liikuttaisi,
    Kahden rakkaan välillä.
    Ennenpä heitän herkku-ruat,
    Paistit pappilan unohtan
    Ennenkuin heitä herttaiseni,
    Kesän keskyteltyäni,
    Talven taivuteltuani.

Tarttuman Loihtu.

    Tuonne ma sinun manoan,
    Tuonne kuollehen kuoppahan,
    Iki männehen ihoon,
    Joss' on muutkin murha-miehet,
    Ikuiset pahan tekiät.
    Jos on kalman kammiosta,
    Männös kalman kammiohon;
    Jos vesi-Hiien hinkalosta
    Männös vesi-Hiien hinkalohon,
    Syömästä, kaloamasta,
    Ristittyä rikkomasta,
    Kastettua koatamasta,
    Tehtyä tellomasta.
    Siellä on syyä syöläisen
    Haukata halun alaisen.

Nykyisempiä Runoja.

Runo viinan ryyppäämisestä.

    Kuules, viina! kuin ma laulan,
    Kuules, Putelli! puheeni.
    En minä moiti mahtiasi,
    Enkä voimias vähennä.
    Viina on Jumalan vilja,
    Ja on kyllä kelpo ruoka,
    Siivo syöjille suloinen,
    Jotka ryypyn ryyppäjävät,
    Harvoin kaksi kallistavat,
    Kolmest' ei koskaan huoli.
    Kuinka kultainen kulekset
    Herran lahja hielukselet
    Sydämmess' syömättömässä,
    Eine-ryyppynä esitte,
    Annat aamusta varahin
    Ruoka-lystin ruumihille.
    Vaan ne kuin ovat ystävänä
    Suunsa kanssa suuttumata,
    Siihen hankkivat halulla
    Kaikin ajoin kantamista,
    Niille on ikänsä ollut
    Ruoka varsin vaarallinen.
    Eikä se sukua katso,
    Eikä säätyä eroita.
    Teki se ennen tengan reijän
    Talonpojankin povelle;
    Potkaisi se Porvarinkin
    Kauppa-kaaren kallellensa;
    Saa se Saarnamiehistäkin
    Vaarsin valmiista Papeista
    Tekee Teiniks' toisen kerran;
    Lukkareilla laulattaapi
    Väärän virrenkin välistä;
    Toisinaan se toimittaapi
    Tuomarinkin tuhnioksi;
    Lautamiehet laitteleepi
    Juttu-miesten mieltä myöden,
    Kuin käyvät käräjä-miesten
    Arkun kantta aukomassa:
    Sitte torkkuvat tuvassa,
    Virka vaihtuupi uneksi.
    Minkäs tekee mittareille?
    Minkä muille muutamille
    Virkamiehille vähille?
    Nimismiehet niinkuin muutkin
    Paneepi pahalle tielle,
    Viskaapi virattomaksi,
    Toimittaapi Tolppariksi.
    Siinä se siivon tekeepi,
    Kuin se vaimoja vetääpi
    Penkin päähän pitkäksensä,
    Lakki päässä pyörähtääpi,
    Pois nokka nenän kohalta:
    On outo näkevän nähdä
    Paha pitävän pitää,
    Joita varjele Jumala
    Näkemästä, kuulemasta.

(Tekiä: Matti Korhoin, Rautalammen Pitäjästä.)

Kirpusta.

Elias Tuoriniemelta.

    Saattasinkoma sanoa
    Kirjotella kirpustakin?
    Kirottu on kirppu rukka
    Ijankaiken ihmisiltä;
    Siitä on kirppu kirottu
    Moitittava musta lintu,
    Kuin on hyvä hyppimähän.
    Vielä potkiipi povessa,
    Tohtii tulla turkkihinkin,
    Valta-miesten vaatteisiinkin
    Hyvän huovin housuhinkin
    Suuren herran sukkahankin
    Papin paijanki sisälle.
    Käypi se kirppu kirkossakin
    Kirkko-miehen kintahassa.
    Kaikki sitä kanteleepi
    Kaikki kurjat kuljettaapi
    Yli soijen, yli maijen,
    Syän maijen synkiöinkin.
    Varsin tuttu vaimoillenkin
    Miesten luona mielellänsä;
    Syöpi lasta laattialla
    Käypi lasten kätkyesä
    Vanhojakin valvottaapi,
    Ei anna nuorten nukkua
    Eikä maata matka-miehen.
    Alla se aina asuupi
    Vuosi kauet vuotehilla,
    Aina on koirain kotona,
    Aina pentuin pesässä.
    Sitä en tiiä kusta siinnee,
    Kusta synty syöpäläisen;
    Sienneekö sillan alta
    Tulleeko tupa-rikasta
    Vaanko vanhoista sioista
    Vaanko vattu-raunioista.
    Kirppu on kiivas juoksemahan
    Sekä hyvä hyppimähän,
    Kuka kirpun kiinni saapi
    Jalat alta ampukohon
    Linnun lyököhön lihaksi
    Pankohon pataluhaksi:
    Osan kukin ottakohon,
    Sääski veren särpäköhön
    Kissalle liha-kipene
    Koira luut korjatkohon!

    Tämä on juoru joutavasta
    Työ on tehty tyhjän eestä;
    Lukkari minun lupasi
    Vaati vaha kumppalini
    Juoruamaan joutavasta
    Kirjottamaan Kirpustakin.

Muurahinen ja Kärvänen.

Satu.

    Kerran muuan Muurahinen
    Sekä kärvänen keviä
    Rikeneltä riistelivät
    Kahen kesken kamppaelit
    Kumpi heistä kuulusampi
    Oli onnesta parempi.

    Ensin kärvänen käkesi
    Tällä lailla lausumahan:
    "Etpä taija ensinkänä
    Vetäyä verrakseni,
    Minä kirkkohon kivasti
    Kuljen kunnolla hyvällä,
    Josa astun alttarille
    Lentelen paikat parahat;
    Menen hopusa hovihin
    Linnahan ilmi-isohon
    Kusa minä kuninkahan
    Laskeun pää-laelle;
    Vaimo väelle väleen
    Näpperöille neitosille
    Annan suuta sukkelasti
    Makiasti maiskuttelen;
    Empä minä ensinkänä
    Tee työtä työlähästi
    Mutta ruan runsahimman,
    Ehdon päältä elatuksen
    Mulle onni oikaseevi
    Antaavi hyvin alati.
    Varsinko sinä vakasti
    Taijat raaka talonpoika
    Näitä ehtiä etuja
    Olla niistä osallinen?"

    Muurahinen muutamilla
    Saatti vastata sanoilla:
    "Sekä kirkossa kivasti
    Että liion linnassakin
    Sua varsin vainotahan
    Vihatahan viekkahasti.
    Kyllä sanot sakeasti
    Kerskajat kelpo hyvästi
    Että kuljet kunningasten,
    Laskeut pää laelle,
    Suuta kanssa sukkelasti
    Antelet akka väelle;
    Mutta koska koreasti
    Kesä-kauen kempimällä
    Minä ehdin elatusta
    Valmistan talven varoja,
    Sinun siivota peräti
    Näen syöväs synkiästi
    Talkkunat nurkan takana
    Niiden päällä pärisevän.
    Ettei työtä ensinkänä
    Sulla ole otollista,
    Niin olet typi tyheä
    Kanssa kaikesta kalusta:
    Eipä maaten markat tule
    Istuin iku-hopeat.
    Siitä pulskasti puhelet
    Kelvoksesti kerskaelet,
    Jota joutasit hävyllä
    Vaiketa varsin väleen.
    Kyllä kerkiät kesällä
    Puhumahan pulkiasti,
    Mutta talven tarjottua
    Vilun ollesa vikevän
    Suljet suusi surkiasti
    Tukit turpposi äkisti,
    Koska jou'ut kohmelohon
    Tyhmä tyrmistyt viluhun,
    Silloin minä mielelläni
    Ilman vaarata isota
    Matelen maan sisähän
    Hyvän pesäni perälle,
    Ruan äärehen äkeän
    Kesällä hyvin kerätyn."

    Ihmisen, joka ilolla
    Ahkeroitseevi alati
    Avuista aivan jaloista
    Tahi tavoista hyvistä,
    Kaikki tahtovat hyväksi
    Arvosa aina pitävät;
    Mutta jotka itsiänsä
    Keyvät kerskaten hyväksi
    Että saadansa etua
    Kuultaksensa kunniata
    Kielellänsa kiirehtivät,
    Astuvat alle häpiän.

Vuori Synnyttävä.

Satu.

    Vuori kerran kelvoksehen
    Lapsen piinahan lamau,
    Jossa äänsi äkeästi
    Vaikeasti valitteli.
    Olikin suuri odotus
    Mailmassa mainittava
    Sitä nähdä sikiätä
    Kyllä outoa kylissä.
    Mutta lapsen laadullisen
    Siivo sikiäu siahan
    Työnsi hiiren hiljaksensa
    Ennen nähtynä elävän.

    Monella ovat mokomat
    Aivan suuret aivotukset
    Jotka päätyvät peräti
    Raukeavat rapakkohon.

Heinä-Sirkka ja Muurainen.

Satu.

         Huvi Laiskan työ,
         Nälkä Laiskan palkka.

    Läksi muinen marja-sirkka
    Laiska lintu liikkehelle,
    Elatusta etsimähän
    Ruokaansa rukoilemahan
    Toisten pienusten pesille,
    Muiden säästen säästöksistä,
    Joutui muuraisen * ) majalle, [ * ) Viholaisen, Kusiaisen. ]
    Ahkeraisen aitan suulle:
    "Anna kullainen apua,
    Vatsan tyhjän vahvistusta!
    Talvi kylmä kumppanina,
    Nälkä vieraana vihainen!"

    "Miss' on varas, veikkoiseni?
    Omat kesäiset kokoomas?
    Missä kotos? missä kätkös?
    Missä aittas maanalainen?"

    "Köyhä on kotoa paitsi,
    Sekä vaivanen varoja;
    Eipä ehtinyt kesällä
    Tulla talvi mieleheni,
    Pahat päivät muistohoni,
    Olipa muuta muistamista,
    Työtä toista tehtävätä:
    Aivan lauloin ahkerasti,
    Sekä soittelin somasti,
    Oman henkeni huviksi
    Heinämiesten hauskuudeksi."

    "Koskas laulelit kesällä
    Soittelit suviset päivät;
    Tanssaile nyt talvikausi
    Hyppää onnella hyvällä!
    Enkä kuule, enkä maksa"
    Laiskan turhia loruja.

Muistutus.

    Jopas joskus, ystäväni!
    Näjit nuolen pyrkiväisen,
    Joka, joutsen lauvettua,
    Paitsi viipyä pakeni,
    Matkan määrätyn mitalta
    Riensi säätylle sialle?

    Noin on hetkeskin nopia,
    Elämäs erä-pikainen,
    Matkas määrältä mitattu,
    Sekä säätyllä sialla
    Päiväs, paitsi viivytystä
    Kalman varjoissa katoovat.

    Kiiruhda siis kiivahasti
    Töissäs taitavan tavalla,
    Vielä viipyissä kipinän,
    Tulen taivaisen tykönäs;
    Käytä hetkinen hyväkses,
    Elä täydellä todella,
    Että vielä elämästäs
    Esimerkki etsittävä,
    Muisto muillekkin ajoille,
    Olis jäljelle jätetty,
    Lepo löytyis tuntos luonna,
    Koskas vaivut kuolemassa
    Kuljet toisille tiloille
    Isän-maalle matkustelet!