Title: Rahanhimo
Näytelmä kolmessa näytöksessä
Author: Jeanette Stjernström
Louise Stjernström
Translator: Gotthard Corander
Release date: May 17, 2024 [eBook #73598]
Language: Finnish
Original publication: Finland: N. A. Zilliacus
Credits: Tapio Riikonen
Näytelmä kolmessa näytöksessä
Käännös ruotsalaisesta "Lifvets strid, eller Det bästa kapitalet"
Mukaellut
Viipurissa, Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 1876.
Rouva Haakuna, aatelis-säätyä.
Luutnantti Emilo, hänen poikansa.
Ahokas, lääkintö-tohtori.
Pori, muurari-mestari.
Anna, hänen tyttärensä.
Ihaksinen, muurarin sälli.
Juhana, Haakunan renki.
Häävieraita. Palvelijoita.
(Huone, jossa on ovi sekä peräseinällä että vasemmalla puolella. Huoneessa löytyy muutamia kehnoja tuolia, pöytä, ja uunin reunalla vesi-ruukku.)
Anna. Ihaksinen.
(Anna istuu pöydän ääressä ja ompelee. Kello lyöpi seitsemän.
Ihaksinen tulee sisään peräovelta, sanomalehti kädessä.)
IHAKSINEN. Hyvää huomenta, mamseli, onko mestari kotona?
ANNA. Ei ole. — Missä isäni mahtanee viipyä niin kauan; eilen illalla läksi hän kotoa pois eikä vielä ole tullut takaisin. Koko aamun olen häntä odottanut, ja kello jo löi seitsemän.
IHAKSINEN. Eilen illalla näin minä hänen kävelevän iloisien toveriensa seurassa; varmaankin läksivät he johonkuhun ravintolaan, ja viettivät siellä yön. Kyllähän isänne kohta tulee; hän on nyt ruvennut etsimään iloista seuraa ravintolissa, mieltä lohduttaaksensa, koska hänellä on ollut paljon vastoinkäymistä.
ANNA. Voi riemua! onko se oikein tehty, että jättää rahat kapakkaan, kun ei meillä ole yhtäkään tikkua, millä huonetta lämmittäisimme.
IHAKSINEN. Ah, Jumalani! eikö teillä ole yhtäkään tikkua? — — — ja minä hönttö panin vielä viimeisen rahan tähän sanomalehteen, — — — jospa kuitenkin tietäisin jonkun, joka ostaisi sen minulta vaikka puolesta hinnastakin!
ANNA..Minä sain eilen muutaman markan lopetetusta työstäni, ja isäni lupasi niillä ostaa sekä puita että ruokaa; vaan nyt ovat ne varmaan hävinneet yöllä.
IHAKSINEN. Oh, sitä en luule, sillä Lassi Rysäsen vuoro oli eilen tarjota, eikä hänellä ole rahoista puutetta, sillä miehellä! — — — mutta kuulkaapas, minä juoksen naapurien luo pyytämään muutaman halon.
ANNA. Kerjäämään siis?
IHAKSINEN. Niin, mitä häpeää siitä on? Kun itsellä ei ole, niin täytyyhän toisien auttaa, se on tietty.
ANNA. Mutta voipihan Ihaksinen tehdä työtä, kunhan vaan tahtoisi.
IHAKSINEN. Kyllä kaiketi, mutta minkätähden minä sitä tekisin, sanokaat! niin monta löytyy, jotka eivät mitään tee. Kaikki nämät rikkaat ja ylpeät vallat, jotka käyvät silkissä ja sametissa, ja jotka ovat olevinaan niin oppineita ja sivistyneitä, minä kummeksin mitä hyötyä he tekevät, minä?
ANNA. Ei se mikään estelys meille ole työtä tekemästä.
IHAKSINEN. Ja nuo nuoret herrat sitten, jotka viitenä yönä kukaties pelissä hävittävät niin paljon kuin köyhälle miehelle olisi ollut kylläksi koko vuodeksi, minä juuri kummeksin minkälaiset heidän velkansa lienevät; he nostavat nenänsä pystyyn ja tahtovat tuskin silmäillä rehellistä työn-tekijää, mutta jos tapaavat jonkun kauniin neidon, niin kas sitte kun he häärivät ja puuhaavat. — — — Oh! minä olen kyllä nähnyt tuommoisen kuleksivan täälläkin ympäri, mutta kunhan vaan saan hänet käsihini, niin — — —
ANNA. Mitä Ihaksinen sanoo?
IHAKSINEN. Oh, "en sanonut mitään, sanoi hän, joka ei koskaan ollut vaiti".
Pori (tuleva perä-ovelta). Anna. Ihaksinen.
PORI. Kah, hyvää huomenta, Ihaksinen; mitenkäs jaksatte (heittää itsensä tuolille, lakki päässä).
IHAKSINEN. Kyllä minä voin hyvin; mutta kuinka Pori jaksaa, te näytätte hyvin väsyneeltä?
ANNA (menee Porin luo). Minulla on ollut niin paljon huolta teistä, isäni.
PORI. Mitä lorua se on! niin kauan kun minulla on nämä, (näyttää nyrkkiänsä,) niin en kehoita ketään tulemaan minua aivan likelle (viskaa lakkinsa pitkin lattiaa). Tuo minulle vettä! kieleni on tarttunut kitaan kiinni.
(Anna menee uunille ja ottaa ruukun.)
IHAKSINEN. Onko Pori lukenut eilistä sanomalehteä, siinä on paljon lukemista, sanon minä.
PORI. Niin, kyllä ne kirjoittavat paljon, nuo herrat, vaan jos koskisi kenen nahkaa, niin kyllä me aina saamme kärsiä. (Annalle.) No, mitä odotat?
ANNA. Minä siihen en mitään taida, isäni, mutta vesi on kylmentynyt jääksi täällä sisässä tän' yönä.
PORI (katkerasti). Ha, ha, ha, — — — oikein, vesi on näets' aivan hyvää köyhälle työmiehelle.
ANNA. Minä juoksen hakemaan.
PORI. Ei ole tarvis (ottaa putelin taskustansa ja juopi). Tämä ei kylmenny jääksi, ei ollenkaan.
ANNA. Palo-viinaa!
PORI. No katsoppas! — — — täytyisikö minun muka pyytää sinulta lupaa? (panee putelin pöydälle, ottaa leivän ja palasen juustoa, jotka hän myös panee pöydälle). Kas tuossa, me saamme paikalla vieraita, tänäpäivänä Pori tarjoaa.
ANNA. Onko tuossa kaikki, isäni, ja muut rahat?
PORI (vihaisesti). Muut rahat! — — — Sinä luulet että neljä markkaa on koko maailma: ne ovat menneet aina viimeiseen penniin asti.
ANNA. Ah, Jumalani!
PORI (näkee hänen ompeluksensa). Mitä tämä on? vielä enemmän työtä, minä en kärsi sinun työtä tekevän, sen olen jo sanonut! (repii ompeluksen halki). Kas niin; nytpä en tarvitse kuunnella puhuttavan sinun rahoistasi muutamaksi päiväksi.
ANNA. Isäni, isäni, mitä te'ette! Tuo ei ollut minun omaisuuteni, minä lupasin sen valmiiksi täksi päiväksi.
IHAKSINEN. Oli pahasti tehty, Pori; mamselihan nyt saapi kärsiä vahingon.
PORI. Siitä minä en huoli.
ANNA (tuskassa). Tohtori Ahokas antoi minulle tämän työn;—————-Voi,
Jumalan tähden, mitä minä teen!
IHAKSINEN (silmäilee palaisia). Eikö näitä millään tavalla voisi liittää yhteen?
PORI. Ahokasko! no se minua juuri ilahuttaa; — — — hänellä on kyllä varaa maksaa.
IHAKSINEN. Elkää moittiko tohtoria, Pori! muistakaa että hän pelasti mamseli Annan hengen: eikö Pori muista, kuinka hän hoiteli mamselia ja valvoi päivät, yöt; oikein kyyneleet tulevat silmihini, kun sitä muistelen.
PORI. Niin, entiset ajat ovat olleet ja menneet; mutta nyt on hän tullut rikkaaksi, ja sentähden minä häntä en suvaitse.
ANNA. Onko hän tullut rikkaaksi?
IHAKSINEN. Hän on sitten varmaankin parantanut kaikki ihmiset lasaretissa.
PORI. Siitä haastoivat tän' aamuna kapakassa; hän on saanut suuren perinnön Hollandista jonkun ahnaan tahi tuommoisen kuoltua, joka raatajien hiestä ja vaivasta, leskien ja orpojen kyyneleistä on kerännyt rikkautensa.
ANNA. Ahokkaan käsissä rahat kyllä vaikuttavat hyvää.
PORI. Sitä sinä et ymmärrä! ei kukaan rikas ole koskaan tehnyt muuta kuin pahaa.
IHAKSINEN. Niin, koska Pori ja muut toverit sitä sanovat, niin mahtaahan tuo olla totta, vaikk'ei mikään rikas minulle vielä pahaa ole tehnyt.
ANNA. Ah, isäni, ei teillä sellaisia ajatuksia ollut, kun äitini oli elossa, ja kuitenkin olimme yhtä köyhät silloin kuin nytkin.
PORI. Niin, silloin oli seikka toinen, hän houkutteli minua käymään kirkossa ja uskomaan meidän Herraa ja muuta semmoista; vaan nyt tiedän, että tuo on pelkkää naisenhaastia kaikki tyyni, nyt en usko mitään, ja se minusta paras onkin.
IHAKSINEN. Ei, kuulkaapas Pori, nyt taisitte mättää liikoja.
ANNA. Jumalan tähden, isäni!
PORI. Ha, ha, ha; ja sitäkö te sanotte! Kuusi vuotta takaperin olin minä voimakas mies, minulla oli monta sälliä ja sain hyvät tulot muurari-työstäni — — ja tänäpäivänä minulla ei ole mitään. Kaikki, kaikki, työkaluihin saakka on hävinnyt. Mikäpä syy siihen lienee? Niin; oli rakennusmestari, reima herra, joka antoi minulle suuren työn urakalle kontrahdin mukaan, mutta kun työ oli valmis ja palkka piti suoritettaman, niin karkasi tuo reima, korkeasti kunnioitettava herra, ja minun — köyhän työmiehen piti jättää talot, kartanot, ja pantiin arestiin siitä syystä ett'en voinut maksaa rahoja, jotka minä tätä työtä varten lainasin. Olihan tuo oikein, tahi miten?
ANNA. Mutta isäni — — —
PORI. Minä pääsin vihdoin arestista — — — minun entiset ystäväni ylenkatsoivat minua, ja minun täytyi muuttaa nimeä sekä majaa, päästäkseni pakoon heidän pilkasta. Sitten kuoli vaimoni, hautajaisissa taitoin jalkani, ja sain maata lasaretissa puolen vuotta. Siihen aikaan mietin minä paljon sinne ja tänne maailman menosta ja tulin tuntemaan, kuinka väärin on, että meidän köyhien ihmisten täytyy raataa elättäjiksemme noita joutavia, jotka ajavat vaunuissa ja elävät niin kuin joka päivä olisi viimeinen. Ihaksinen! — sanoin minä sinulle - me emme tarvitse raataa ja olla orjuudessa enemmän kuin he — — — Ha, ha, ha! meillä on jo monta ystävää, jotka miettivät samalla tavoin, ja kun kerran tulee siksi, ett'ei kukaan köyhä mies tahdo työtä tehdä, niin saamme kyllä nähdä, eiköhän nuo rikkaat ja ylpeät vallat joudu pahaan pulaan!
IHAKSINEN. Kyllä, minä olenkin sanani pitänyt, enkä olekaan työkaluja käsihini ottanut useammin kuin mitä juur' on ollut välttämätöntä, etten nälkään nääntyisi; vaikk'en muuten huomaa että työ minua pilaa.
PORI. Hiljaa! Sitä sinä et ymmärrä. Pidä sinä sinun lupauksesi, niin minä pidän minun; minä annan sinulle tyttäreni, kun saamme jotakin, mutta ymmärrettävästi ilman työtä.
IHAKSINEN. Kiitoksia siitä, Pori-ukko! kunniaa ja kiitosta — — — mutta nyt lähden ulos hankkimaan muutaman halon, sillit täällä on niin kylmä, että nenänsä voipi palennuttaa.
PORI. Hae puita miten vaan voit, minä käyn lepäämään hetkeksi (menee vasemmasta ovesta ulos).
IHAKSINEN (Annalle). Heittäkää jo surut sillensä, mamseli Anna, sillä puolen tunnin perästä on meillä suuri rätisevä kokko, sen minä lupaan (juoksee ulos peräovelta).
Anna (yksinään, katsoen isänsä jälkeen).
ANNA. Ei yhtäkään rakkauden sanaa, ei yhtäkään hellää silmäystä; hänen sydämensä on tykkänään kuivanut. Kuinka kauhea, kuinka iloton elämäni on! Ah, minun toivoni on lähteä pimeään, kylmään manalaan äitini luokse. Isäni minua ei ikävöi eikä kukaan muu, sillä ei ketään maailmassa löydy, joka minua rakastaa ja ymmärtää.
Ahokas (perä-ovelta). Anna.
AHOKAS. Anna!
ANNA (ihastuu äkki-luulemattomasti). Tohtori Ahokas!
AHOKAS. Suokaa anteeksi, että tulen niin varhain mutta en malttanut kauemmin olla katsomatta kuinka jaksoitte.
ANNA. Miten hyvä olette.
AHOKAS. Mutta olette niin vaalea, te olette itkeneet? onko isänne taas ollut kova teitä vastaan?
ANNA. Ei, ei; äitini muisto saattoi silmiini nämät pisarat, mutta nyt olen jälleen iloinen teidän tähtenne.
AHOKAS. Minunko tähteni?
ANNA. Niin, isäni äsken haastoi, että olette tulleet rikkaaksi ja onnelliseksi, eikä kukaan sitä paremmin ansaitse kuin te.
AHOKAS. Anna!
ANNA. Hän on niin hyvä, niin kohtelias, niin jalomielinen, ajattelin minä; hän tekee paljon, paljon hyvää näillä rahoilla; hän valistaa virheelliset, asettaa kaatuneet voimallansa, helpottaa hädänalaisia ja auttaa onnettomia, ja jossa muuta ei voi tehdä, siinä hän haastaa ne lohduttavaiset sanat, jotka hän kerran puhui minulle, nämät sanat, jotka yhä kaikuvat korvissani.
AHOKAS (ottaa hänen kätensä). Ja kun toivoitte niin paljon minulle ja muille, eikö teillä ollut mitään toivotusta itsellenne?
ANNA (heiluttaa päätänsä). Ei.
AHOKAS. Eikö teillä ole ollut mitään toivoa tässä elämässä? ettekö ole koskaan ajatelleet toista kotia, toisia ihmisiä teidän ympärillänne, kuin mitä tässä on?
ANNA. Niin, kyllä on totta, näin kerran unta, — vaan uni on hävinnyt — minä uneksin että olin kodissa, niin heleässä, niin kauniissa. — — — Siellä ei ollut mitään hätää, eikö surua, siellä oli niin lämmin ja iloisa olla, minusta oli kuin olisin herännyt uuteen elämään.
AHOKAS. Ja ettekö usko että se uni voisi käydä toteen?
ANNA. Kyllä, vaan ei täällä, ettekös ymmärrä, oli Jumalan taivasta, jota näin.
AHOKAS. Mutta taivas voipi astua alas maahan, Anna.
ANNA. Milla tavoin?
AHOKAS. Lemmessä.
ANNA. Minä en ymmärrä teitä?
AHOKAS. Lempi on puhallus Jumalan hengestä ja sisältää maan sekä taivaan, elämän ja autuuden; aurinko loistaa kirkkaammin, kukat hajahtavat suloisemmin sille, joka lempii. Missä kaksi sydäntä yhdistyy tähän tuntoon, Anna, siinä häviää kaikki muu heidän silmistänsä; puristaen käsivartensa toisiensa ympäri matkustavat he voittaen läpi elämän ja kuoleman ja lankeevat yhdessä ylimmän Jumalan istuimen eteen, antamaan hänelle takaisin tämän lemmen, tutkittuna maailman kiistassa ja taistelussa, mutta yhtä puhtaana, yhtä kalliina kuin silloin, jolloin hän pani sen heidän sydämihinsä.
ANNA (viepi kätensä otsaan). Oi taivaan Jumala, mitä minä tunnen!
AHOKAS (innokkaasti). Anna, lemmitty, armahin Anna!
Ihaksinen (perältä, kantaa puita sylissänsä). Anna. Ahokas.
IHAKSINEN. Halloh, hyvät ystävät, nyt olen täällä taas. (Viskaa puut uuniin). Minä sain kuusi halkoa vanhasta lakistani ja yhden rehellisellä naamallani.
AHOKAS. Teillä ei ole ollut puita huonetta lämmittääksenne.
IHAKSINEN. Sillä kannalla taisi asia olla (panee puut uunissa palamaan).
AHOKAS. Ja te ette ole sanaakaan minulle siitä sanoneet, Anna!
ANNA. Te olette jo lopen monta hyvää työtä tehneet meille.
AHOKAS. Tyttö raukka, poloinen! (itsekseen). Tämä kurjuus on lopetettava.
IHAKSINEN (astuu esiin teaterille). Morjens, herra tohtori, morjens (tarjoo kätensä). Saanko likistää kopraanne, vaikkei olentoni juuri ole niin siveä, kuin pitäisi olla.
AHOKAS (häilyttää hänen kättänsä). No, kuinka maailma elää teidän kanssanne, Ihaksinen?
IHAKSINEN. Kyllähän tässä eletään, ja kunhan aikaa kuluu, niin saamme vielä pienet huvitukset tän'aamuna.
AHOKAS. Eikö Pori ole kotona?
ANNA. Tässä isäni tulee.
Pori (vasemmalta puolelta). Annaa. Ahokas. Ihaksinen.
PORI. Kah — — — herra tohtori — — — oh, mikä kunnia kohtaa minun alhaista suojaani! Etkö ylpeile sinä vanha, mädännyt mökki, kun suojelet niin rikasta, jaloa vierasta!
AHOKAS. Minä tulin tänne tervehtimään minun entistä potilastani, ja teitä myös, rakas Pori (tarjoo hänelle kättänsä).
PORI (kumartaa syvästi ottamatta Ahokkaan kättä). Herra tohtori on hyvin armollinen; suokaa anteeksi ett'ei meillä ole mitään tarjoamista, mutta viimeinen vesi-pisara on viime yönä jäätynyt uunin reunalla.
AHOKAS (syrjään). Miten hänen sanansa minua vaivaavat.
PORI. Meillä köyhillä ihmisillä ei ole mitään portinvahtia, niinkuin korkea-sukuisilla, jotka voivat sanoa ett'emme ota vastaan; meidän täytyy tyytyä kaikkiin, eikä meillä ole palvelijoita, jotka tyrkkäisivät vieraita, joita ei suvaita, ovesta takaisin.
IHAKSINEN (sysää Poria). Ei, heretkää jo, Pori!
ANNA (hiljaa Ahokkaalle). Suokaa hänelle anteeksi, herra tohtori, hän ei tiedä mitä sanoo.
AHOKAS (Annalle). Olkaa huoletta. (Ääneensä). Te olette tänäpäivänä hyvin kiukkuinen, rakas Pori, ja kuitenkin tulin minä teille antamaan esityksen, johon luulin teidän suostuvan.
PORI. Voipi kyllä olla mahdollista.
AHOKAS. Te kerran juttelitte minulle, että te muurari-mestarina saitte hyvät tulot, mutta onneton sattumus ryösti teiltä kaikki; minä tahdon auttaa teitä, että voitte ruveta uudestaan entiseen työhönne.
PORI (himolla). Tohtori tahtoo sitte varmaan antaa minulle rahaa?… paljon rahaa!
AHOKAS. Ei, mutta minä hankin teille työ-kaluja ja aineita ja menen takaukseen työstä.
PORI (irvistäen). Ja itse voitatte 25 tahi 50 prosenttia siitä, eikö niin?
AHOKAS (närkästyksessä). Pori!
ANNA (rukoillen). Herra tohtori!
PORI. Ha, ha, ha; minä kyllä tunnen nuo laupiaat, armolliset esitykset, minä.
AHOKAS. Te hairahdutte, Pori; Jumala, joka tutkii sydämet, tietää että minun esitykseni on vaan teitä auttaakseni. Älkää hylätkö sitä! miettikää asiaa edes! ette te voi elää tällä tavoin, koetelkaa tehdä työtä, jos ei itsenne, niin toki tyttärenne vuoksi; ei teillä voi olla sydäntä nähdä hänen kuolevan nälkään ja kurjuuteen!
IHAKSINEN. Suostukaa, Pori!
ANNA (rukoillen). Isäni!
PORI (vihassa). Ei, me köyhät olemme vapaat työmiehet, emme ole rikkaiden orjia, muistakaa se! (vetää tuolin pöydälle ja istuiksen. Kaataa putelista.)
AHOKAS (liikutettuna Annalle). Olkaa hyvä ja antakaa minulle papin-kirjanne, minä ha'en teille hyvän paikan jossakussa talossa, jossa saatte olla rouvan apulaisena; te ette voi täällä enempää olla.
ANNA. Kiitoksia paljon hyvyydestänne (menee toisesta kammarista papin-kirjaa hakemaan).
AHOKAS. Ah, tätä kurjuutta!
PORI (ryypäten). Missä hitolla toverini niin kauan viipyvät, johan heidän olisi pitänyt ehtisi tänne.
IHAKSINEN. Kylläpähän tulevat, etenkin kun viina pöydällä heitä odottaa.
ANNA (tuleva toisesta kammarista, antaa kirjeen Ahokkaalle). Mielelläni minä käyn työhön; täällä kotona sitä ei enää minullekaan sallita.
AHOKAS (silmäillen paperia itsekseen). Laupias Jumala, mitä näen!…
IHAKSINEN. Mikä tohtorilla on?
PORI (itsekseen pöydän ääressä). No, kaikkia mokomia, tuo siveä ja potra herra on saanut suuren perinnön, hyvin paljon rahaa, elää kuin ruhtinas eikä tee mitään, ja sitte hän vielä tulee tänne, pitää minulle pitkät puheet ja tahtoo pakoittaa minut työhön; onko se rehellisesti tehty? Vieläpä kukaties panee tyttäreni piiaksi johonkuhun taloon. Mutta minä sanon pass, sitäpä sanonkin.
AHOKAS (joka kovasti liikutettuna on astunut edes takaisin). Pori,
Pori! — minun täytyy välttämättömästä puhua kerallanne.
PORI. Antakaa minun olla, sanon minä! minä teistä en huoli.
AHOKAS (kovasti liikutettuna). Ruskonen!
PORI (säikähtyy). Minun nimeni? Ah, luulitte sitä nimittäessä minua hyvinkin masentavanne, vaan siinä petytte, se oli kunniallisen työmiehen nimi, enkä minä häpeä, että sitä olen kantanut.
AHOKAS. Malttakaa mieltänne ja sanokaa minulle! — onko teillä ollut ketään sukulaista Hollannissa samalla nimellä?
IHAKSINEN. Kyllä, kaiketi! — Janne-setä, tiedänhän, hän joka rakensi laivoja.
PORI. Mitäpä se teitä liikuttaa?
AHOKAS. Mutta jos tämä sukulainen nyt olisi kuollut ja olisi jättänyt perinnön.
PORI. Mitä, mitä sanotte?
AHOKAS (antaa hänelle kirjeen). Kas tässä, lukekaa. (Pori lukee.) — Ulkomailla ollessani, viivyin minä jonkun ajan Amsterdamin kaupungissa. Siellä asuin vanhan laiva-mestarin tykönä; hän oli suomalainen ja hänen nimensä oli Ruskonen. Kerran sairastui hän sangen kovasti ja ainoastaan suurimmalla vaivalla sain hänen henkensä pelastetuksi. Vanha ukko rakastui minuun ja sääti omaisuutensa lankeevan minulle hänen kuoltuaan, ellei hänen ainoa sukulaisensa, Suomessa asuva, kolmen kuukauden ajalla ilmoittaisi itseään. Huomenna on jo kolme kuukautta siitä kuin ukko kuoli, eikä tähän saakka vielä ole löydetty ketään sillä nimellä Suomessa. Mutta mamseli Annan papinkirjasta näen, että teidän nimenne on Ruskonen.
PORI (kuume-tautimaisella innolla). Mutta tässä seisoo, että rahat ovat tänne laitetut testamentin kanssa, missä ne ovat?
AHOKAS. Hyvässä tallessa.
PORI. Ah, te tahdotte minulta salata laillisen omaisuuteni.
AHOKAS (ylevällä mielellä). Ei; niin pian kun te tuomio-istuimen edessä olette vahvistaneet olevanne hänen laillinen perillisensä, niin saatte nostaa rahat.
ANNA. Ah, Jumalani!
PORI (palavilla silmillä). Minä siis olen rikas! — rikas! ha, ha, ha!
IHAKSINEN (pyörähtäikse ilossa). Voi poloinen päiviäni, sitä iki-iloa kun nyt saamme nauttia!
(Esirippu lankee.)
(Kohtalainen huone rouva Haakunalla, kauniilla huonekaluilla. Ovi perällä. Oikealla puolella myös ovi. Vasemmalla kaappi. Tuolia ja pöytä kirjoitus-aineilla.)
ROUVA HAAKUNA. O! taivas, meidän suuri rikkautemme on loppunut, kauppahuone, jossa viimiset rahamme olivat, on kumounut. Sentähden olen minä talohoni ottanut tuon rikastuneen muurarin. Hänen tyttärensä on ainoa, joka meitä voipi auttaa, sillä tavoin että poikani Emilo naipi hänet ja saapi hänen rahansa. — Pori on vasta tänäpäivänä nostanut rahat; muutamista sanoista, jotka hän kotiin tullessa lausui ymmärsin, että hänen rikkautensa on armottoman suuri. — Tohtori, jota tuo tyttö hönttö lempii, on nyt virka-matkoillansa. Minä sanoin tytölle että hän läksi kosioimaan, tämä väärä sanoma tunkeikse ikäänkuin hieno myrkky hänen sydämeensä ja lopettaa kaikki hänen voimansa; hänen tuntonsa lannistuu, hän muuttuu tahdottomaksi koneeksi käsissäni; ja kun kerkeää siksi, että Anna on naitu Emilon kanssa, niin laitamme asian sille kannalle että ukko Pori selitetään kykenemätttömäksi omaisuuttansa hoitamaan ja Emilo pannaan hänen esi-mieheksensä. Tuo Pori on raaka ja sivistymätön mies, hän ei aavista mitään. Ah tuossa hän tuleekin! Olkoon rauhassa (lähtee ulos).
Pori (oikealta kädeltä). (Sittemmin) Ihaksinen.
PORI (yksinään). Joku tuuma sinulla on, viekas, hirmuttava nainen, vaikk'en nyt mahda tietää sitä. Kukaties' rikkautesi on loppunut ja sinä luulet tarvitsevasi minun, mutta siinä petyt… ah! mikä häpeä lienee ollut ylpeälle rouvalle kerjätä köyhän työmiehen tytärtä pojallensa! mikä alennus reimalle luutnantille potrille vieraillensa esittää appensa, muurari-mestarin… ja tohtori sitten, joka rakastaa tyttöä, tuo mies joka yhä on vaivannut minua hyvillä töillänsä ja kunniallansa, mitenkä kurjaksi hän tulee, kun näkee Annan toisen vaimona! Ah, mitä hittoa tuo on? (huutoja ja jyskäminen kuuluu oven takana).
IHAKSINEN (perä-ovesta). Toverinne ovat täällä, Tahvo, Matti, Pekka, ja kaikki muut, he laittoivat minua kysymään, saavatko tulla sisään.
PORI (hätäytyneenä). Mitä he tahtovat?
IHAKSINEN. Rahoja jakaa.
PORI. Mitä! mitä!
IHAKSINEN. Niin, lupasittehan entisessä talossanne rahojanne jakaa jokahiselle yhtäverran, ettekö muista?
PORI. Kyllä, kyllä; mutta tänne en voi laskea heitä, sillä mitä rouva sanoisi, eikä minulla ole rahat täällä, minä panin ne kauppakonttoriin. Menkää ravintolaan, juokaa siellä, siksi kun tulen sinne asiata selvittämään; minä maksan.
IHAKSINEN. Mutta elkää viipykää kauan.
PORI. Minä heti tulen.
IHAKSINEN. Hyvä, minä sanon sen toverillenne (menee ulos).
PORI (yksinään). Ryypätkää ja juokaa miten paljon vaan mieli tekee, itsepä saatte maksaa (astuu ympäri huoneen, kovassa mielen liikunnossa). Ah, teitä narria! minä jakaisin nämät rahat teidän kanssanne, minä antaisin teille yhtä ainoaa penniäkään minun omaisuudestani, ei, ennen saisitte ottaa henkeni! Mutta kuinka minä pääsisin heistä?… Juuri sentähden muutin entisestä kehnosta mmajastani, ett'eivät yhtäkään silmänräpäystä antaneet minun olla rauhassa; minä en luullut heidän tulevan tännekin, mutta elämä tulee samanlaiseksi täällä kuin sielläkin. He riippuvat minussa kiinni, niinkuin muuriaiset käärmeessä eivätkä laske, ennenkun viiminen veri-pisara on tyhjennetty… Pois siis täältä!… pois, jo tänä yönä! vieraassa maassa ei kukaan minua tunne, vieraiden ihmisien seassa minä tuhannesti suurennan rikkauteni, minä oikein käyn rahojani kasvattamaan. — Ja potraa rouvaa sitten, joka luulee pitävänsä minut kynsissänsä, mitenkä häntä petän! Kyllä hän luuli minun olevan hyvinkin kiitollisen, kun tarjosi minulle kehnoimmat huoneet talossansa; hän ei ymmärtänyt että vaan tilaisuus päästä entisistä tovereistani irti ja säästäväisyys saattoivat minut tänne muuttamaan. Pitäköön vaan Annan, hän onkin minulle vaan esteeksi, ja miero-tyttö onkin juuri sopiva miniä ylpeälle rouvalle.
Anna (perä-ovelta). Pori.
ANNA. Isäni!… Isäni!
PORI. Mikä sinun on?
ANNA. Rouva Haakuna sanoi äsken minulle, että tahdotte naittaa minut hänen pojallensa?
PORI. No, mitenkäs?… Minä luulen hänen kelpaavan semmoiselle kuin sinä!
ANNA. Mutta minä en voi lempiä häntä, minä vihaan sitä miestä, isäni!
PORI. Mitäpä minä siitä huolin (tahtoo mennä).
ANNA (kovasti liikutettuna, pitää häntä kiinni). Ei, te ette saa mennä! teidän täytyy kuulla minua!… Te olette minun isäni, se on totta, mutta te ette voi pakoittaa minua tähän naimiseen! teillä ei ole siihen oikeutta!
PORI (vihaisesti). Ei ole oikeutta!… sanot sinä? (Tarttuu hänen olkapäihinsä). Tahdotko sinä myös nousta minun tuumiani vastaan, sinä raukka mato, jonka voisin jalallani polkea!… (tyrkkää hänet kovasti pois). Koettelepas uhata minua jos voit (menee perä-ovesta).
ANNA (yksinänsä). Ah, Jumalani! minä naisin hänet, ja Ahokas, mitä hän ajattelisi minusta?… hän joka… voi Anna parka! sinä olet niin oppimaton häntä suhteen, niin alhainen kaikissa, kuinka Ahokas voisi lempiä sinua; ja minä itse?… voisinko minä?… (innolla). Niin, minä lemmin häntä! minä sitä en oikein ymmärtänyt ennen, mutta nyt minä tunnen uuden voiman minussa, en enempää voi jäädä onnettomaksi, sillä lemmin — Ahokasta.
(Pimenee vähitellen.)
Ihaksinen (perältä). Sitten Rouva Haakuna. Anna.
IHAKSINEN. Suokaa anteeksi, että näin kapuan sisään, vaan minulla ei ole ollut yhtään rauhaa sielussani ennenkuin sain nähdä mamselin.
ANNA (ojentaa hänelle kättänsä). Hyvä Ihaksinen.
IHAKSINEN. No, Jumalalle kiitos! mamseli ei ole yhtään tullut ylpeäksi, vaikka on noussut näin korkealle! Huh, oikein oli kuin veitsillä olisivat leikanneet sydäntäni, kun ajattelin että mamseli ehkä ei enää tahtoisi katsoa köyhää työmiestä hänen ryysyissänsä.
ROUVA HAAKUNA (perä-ovessa. Hän seisahtuu kun huomaa haastavat). Anna! ja sälli hänen kanssansa?
ANNA (rouvaa hoksaamatta). Ja sitä voitte luulla minusta, Ihaksinen! Ah, ei, nämät soreat vaatteet vaivaavat minua, minä tahtoisin olla niin köyhä kuin olin ennenkin.
IHAKSINEN. Jumalani! mitä kuulen!
ANNA. Isäni pyrkii tahtoani vastaan naittamaan minua luutnantti
Haakunan kanssa.
IHAKSINEN. Hänen kanssaanko?
ANNA. Turhaan olen rukoillut isääni, hän on järkähtämätön; minun onneni ei ole hänestä mitään.
IHAKSINEN. Vai niin, onko hän sellainen; mutta odota vähäisen, minä luen lain hänelle, niin että hiukset nousevat pystyyn hänen päässänsä.
ANNA. Ette te onnistu enemmän kuin minäkään, hänen vihansa vaan musertaa meidät molemmat, Ei, ei! minun täytyy paeta täältä, jo tän'iltana, sillä huomenna he pitävät minun kihlajaiseni; minun täytyy mennä piiloon johonkuhun, niin syvään, ett'ei isäni minua löydä, ett'en enempää voi kuulla hänen ääntänsä! Ihaksinen, te olette aina olleet hyvä minua kohden, auttakaa minua! Elkää jättäkä minua!
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ah!
IHAKSINEN. Jättää teidät! Herra Jumala, minä saatan teitä maailman päähän asti, jos siksi tulee!
ANNA. Mutta minulla ei ole mitään, jota voisin myydä, ei näitä vaatteitakaan, sillä rouva Haakuna on minulle nämät hakenut.
IHAKSINEN. Oh, olkaa huoletta siitä, mamselini, sillä niinkauan kun henki ruumiissani pysyy, ei teidän tarvitse kärsiä puutetta!
ANNA. Minä en voi koskaan teitä palkita, ja kuitenkin kutsuvat minua rikkaaksi perilliseksi. Ah, Ihaksinen, nuo rahat ovat juuri syypäänä kaikkeen pahaan; ne ovat vielä enemmin koventaneet isäni sydäntä, ja juuri niiden tähden luutnantti Haakuna tahtoo naida minut.
IHAKSINEN (miettien). Kylläpä niin taitaa olla.
ANNA. Ihaksinen, te lupaatte siis auttaa minua?
IHAKSINEN. Niin, ihan vissisti; (itsekseen) mutta kyllä Porin ensin täytyy saada saatavansa!
ANNA. Mutta mitä on tekeminen, pois päästäksemme?
IHAKSINEN. Niin, mamseli Anna panee joitakuita vanhoja vaatteita päällensä, ja tapaa minut alhaalla portissa, juuri kun kello lyöpi kymmenen! kyllä minä pidän huolta eteenpäinkin.
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ei, sitä minä teen! (häviää perä-ovesta).
ANNA (puristaa Ihaksisen kättä). Te olette minun ainoa, oikea ystäväni.
IHAKSINEN. Elkää nyt siitä haastakaa, vaan menkää sisään herrasväen luo ja elkää huoliko mistään, minä menen peittoon niin kauaksi.
ANNA. Kello kymmenen siis, ja varjelkoon Jumala meitä! (kiirehtii ulos perä-ovesta).
IHAKSINEN (yksinään). Vai niin Pori; hänellä on sellaiset mietteet. Ystävänsä laittaa hän kapakkaan heistä päästäksensä; ja mamseli Annan tahtoo hän naittaa tuommoiselle vaalealle toukalle. Ennen oli Pori kiukukkainen kyllä välisti, mutta sydämetön hän ei ollut; nuo kirotut rahat ovat vietelleet hänet pettämään toveriansa ja kiristämään hengen pois tyttäreltänsä. Jos rahat saataisi häneltä pois, niin voisi hän ehkä vielä kerran muuttua ihmiseksi, mutta nyt — minä tunnen Porin, kun hän on saanut jotain päähänsä, niin se siinä pysyy ikäänkuin vuori; vaan hän ei saa tehdä mamseli Annaa onnettomaksi. (Innolla.) Ei, ei ollenkaan; vaikka uskaltaisin henkeni, niin se ei saa tapahtua! Monta kummallista ajatusta tulee päähäni, en tiedä mitenkä on, vaan veri juoksee päähäni ja sormet polttavat kuin tuli — — — Ts! kuulen jonkun kävelevän, se on Pori, joka tulee — — — Kavahda, Pori! (menee toiseen suojaan oikeasta ovesta).
Pori (perältä; kantaa nahka-kontin kädessänsä, kohta hänen perästänsä Juhana). Ihaksinen (ovessa oikealla kädellä).
PORI. Kas niin, alkaa pimetä, ei ole mitään aikaa menettää.
JUHANA (perältä; kantaa kaksi sytytettyä kynttilää, jotka hän panee pöydälle). Armollinen rouva kysyy, käskeekö herra arkitehti jotain?
PORI (irvistäen itsekseen). Hm! (ääneensä). Ei, paljon kiitoksia, en voi oikein hyvin, rupean kohta makaamaan (palvelija menee). Paikalla työhön! (istuikse pöytään). Oli hyvä että muistin tämän vanhan nahkakontin. (Ottaa ylös raha-tukun.) Ah! ne oikein tarttuvat sormihini kiinni, on vaikea todella jättää ne (panee setelit kontin pohjaan). Kas tässä muutamia vanhoja vaatteita (ottaa taskustansa vaate-räpäleitä, jotka hän panee setelien päälle konttiin), pelkkiä räpäleitä, oivallisia kerjääjälle (nousee ylös, menee kaappiin ja ottaa sieltä muutaman leipä-palan, jonka panee konttiin vaatteiden päälle). Sitte nämä leipä-palaiset, laupeuden lahjoja (panee kontin kiinni). Kas niin, nyt on kaikki valmiina; ei kukaan voi aavistaakaan, että tässä löytyy niin paljon rahaa — — — Ah, todella, minun täytyy ilmoittaa armolliselle rouvalle minun lähtöni ja kiittää hyvästä asunnostani, muuten voisi hän muka luulla minun karanneen tieheni rahoineni päivineni, ja kuinka sitte kävisi sukulaisuuden kanssa. Enkä minä juuri voi heittää tyttö-raukkaa ilman mitäkään (panee kontin tuolille taaksensa, istuikse pöytään ja kirjoittaa).
(Ihaksinen tulee oikealta kädeltä, kengät kädessä; hän hiipii hiljakseen yli teaterin sille tuolille, missä kontti on, ja tarttuu siihen kiinni. Pori liikahtaikse, Ihaksinen jättää vilkkaasti saaliinsa ja kömpii alas tuolin taakse.)
PORI. Mikä kummallinen tuska minua vaivaa; siis joutuisasti, minun täytyy kiirehtiä! (kirjottaa vielä).
(Ihaksinen pistää kätensä konttiin, ottaa setelit, pistää ne taskuunsa, hiipii sitte perälle, panne kengät jalkahansa ja avaa perä-oven ikäänkuin olisi ulkoa tuleva.)
PORI (joka sill'aikaa on pannut kirjeen sinetillä kiinni). Kas niin (kääntäikse vilkkaasti ympäri kuultuansa ovea avattavan). Ken siellä on?
IHAKSINEN (tavallisessa äänessä, vaan kuitenkin näyttävä sitä riitaa, joka hänen sydämessänsä taistelee). Oh, minä vaan, rakas appiseni, minusta oli hyvin ikävä kapakassa ja sen vuoksi tulin tänne.
PORI (tarttuu pikaisesti konttiin). Mitä sinä tahdot?
IHAKSINEN. Kuulkaapa nyt, Pori! minä olen ikäänkuin saanut ajatuksen päähäni; he ovat oikeat juopot nuo toverit siellä alhaalla, niin Jumala ties lieneeköhän rahojen jakaminen ihan hyvää.
PORI. Todella, luuletkohan sitä.
IHAKSINEN. Niin kyllä, Pori, eikä siitä tulekaan niin paljon joka osalle, mutta jos sitä vastoin ottaisimme puolet molemmat, niin voisimme elää iloisia päiviä aina.
PORI (itsekseen). Kuinka on hänestä pääseminen! (ääneensä) Ha, ha, ha! ei sinulla olekaan niin väärin siinä asiassa, ei ollenkaan; kuulepas Ihaksinen, tule huomisaamuna varhain luokseni, niin ja'amme rahat keskenämme.
IHAKSINEN. Kyllä; oletko semmoinen?
PORI. Mitä sanot?
IHAKSINEN. Että kyllä ymmärrän asian, sinä matkustat tiehesi ja petät minut yhtähyvin kuin nuo toisetkin.
PORI. Ha!
IHAKSINEN. Sinä olet vietellyt meidät kaikki työstämme pois ja tehnyt meidät kuleksijoiksi, olet saattanut meidät uskomaan, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla yhtä verran, ja kuitenkin tahdot, näet, vähemmin kuin joku muu jakaa omaisuuttasi. Hyi hitto, mimmoinen katala mies sinä olet, Pori!
PORI (kiivaasti, menee oikealle puolelle teateria). Mitä minun on kanssasi tekemistä! tahdotko että huudan tänne ihmisiä, jotka viskaavat sinut ulos?
IHAKSINEN. Noh, koska sanot sydämesi ajatukset, niin sanon minäkin minun. Minä en huoli noista rahoistasi, kyllä me voimme elää ilman niitäkin, mutta Pori ei saa pakoittaa mamseli Annaa naimaan luutnanttia; Pori ei saa tappaa omaa tytärtänsä!
PORI (samalla tavoin). Se ei ole sinun asiasi, sanon minä.
IHAKSINEN. Jos Pori tahtoo heittää naimiset sillensä, niin ei Porin tarvitse koskaan enempää kuulla sanaakaan minulta eikä tovereiltakaan, ja saapi itse hoitaa rahojansa, miten vaan lystää.
PORI. Aha, tahdotko opettaa minua lakia tuntemaan, lurjus!
IHAKSINEN (kovimmassa jänteyksessä) Kavata itseäsi, Pori! monen ankeriaan olen nähnyt liukastelevan yhtä hyvästi kuin sinunkin, mutta niiden nahka on kuitenkin viimisillään riippunut aidan seipäässä.
PORI (raivossaan). Mene tiehesi tahi — — —
IHAKSINEN (ottaa setelit ja pitää ne selkänsä takana). Wiimisen kerran Pori, vapautatteko tyttärenne tahi ei?
PORI (entisillään). En.
IHAKSINEN (joka hiljakseen on astunut pöydälle, panee setelit kynttilä-tuleen, ne syttyvät tuleen. Haastaa hyvin harvaan). Vai niin, Pori ei tahdo (nostaa palavat paperit ilmaan). No, luokaa silmänne tänne! nytpä Pori taitaa heretä häntä onnettomaksi tekemästä! (viskaa palavat paperi-palaiset Porin jalkoihin).
PORI. Mitä tää on? (nyhtää vaatteet kontistansa ja huutaa pelästyksissään, kun ei löydä rahojansa). Ah! minun rahani! (viskaiksen paperien yli, jotka samassa hiiltyvät). Minun rahani!
IHAKSINEN (kovin liikutettuna). Tuossa ne ovat, jaa! (astuu Porin luokse). Pori! (vimmastuen, nähdessään Porin tuskaa). Mitä olen tehnyt? (juoksee ulos perä-ovesta).
PORI (polvillaan, repii käsillänsä ympäri tuhkaa). Minun rahani! (ryöpsähtää ylös). Ihaksinen? — — — minun rahani! (juoksee hänen perästänsä).
(Muutama hetki hiljaa, sitte kuullaan huutoja ulko-puolella.)
Juhana (perältä). Sittemmin monta palvelijaa, jotka kulettavat
Ihaksisen kerallansa. Myöhemmin rouva Haakuna ja Emilo.
JUHANA. Hän on varas, sanon minä teille, hän on varmaankin ollut täällä ennen varastamassa.
IHAKSINEN (pyrkii päästä irti). Laskekaa minua! — — — laskekaa minua! minä eksyin, antakaa minun mennä! — — —
ROUVA HAAKUNA (perältä). Mikä jyskäminen täällä on?
JUHANA. Armollinen rouva, me olemme ottaneet tämän miehen kiinni suuressa salissa, hän oli varmaan tullut tänne varastamaan!
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Hän on!
EMILO. Taisipa olla monta varasta, sillä yksi ryöpsähti minun sivutseni rappusissa.
ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Tuumani ovat onnistuneet!
Anna (perältä). Rouva Haakuna. Emilo. Ihaksinen.
Juhana. Palvelijoita.
ANNA (tuntee Ihaksisen). Ah, Jumalani!
JUHANA. Käskeekö armollinen rouva hakemaan poliisia tänne?
ANNA (juoksee eteen). Ei, ei! minä tunnen hänet, hän on viaton.
ROUVA HAAKUNA (likistää kovasti Annan kättä). Te ette tunne häntä! (palvelijoille). Antakaa oikeuden käydä käyntiänsä!
(Esirippu lankee.)
(Kaunis sali rouva Haakunan talossa. Kolme ovea perällä. Keskimäisestä ovesta nähdään rääty kauneita ja valaistuita huoneita. Oikealla kädellä pöytä pienellä soitto-kellolla ja kahdella kynttiläjalalla. Vasemmalla puolella suuri tuoli.)
Anna (puettuna morsiameksi istuu tuolissa; hänen näkönsä on tuskallinen. Kukkais-vihko makaa lattialla hänen jalkojensa vieressä.)
ANNA (nostaa päätänsä). Minä siis vielä elän, ja joka hetki, joka huokaus viepi minua likemmäksi tuota hirmuista tuntia. Minä olen huutanut ihmisien sääliväisyyttä avukseni, ja he ovat nauraneet minun tuskalleni, minä olen rukoillut apua Jumalalta, mutta hän ei ole kuullut rukouksiani. Kaikki apu on hävinnyt. Muutaman hetken kuluttua on rikos muistella häntä, jota lemmin enemmän kuin omaa henkeäni. Mutta minkätähden minä sitä vielä teen? Hänellä on toinen lemmitty, eikä yksikään ajatus minuhun ole häirinyt hänen onneansa. Ah, enhän minä pyytänyt häntä minua lempimään, minä vaan tahdoin itse olla vapaa, että aina saisin miettiä hänestä, että saisin olla hänen, koko sielullani! Ah, minun isäni! myös tämän onnen olet minulta ryöstänyt.
Rouva Haakuna (keskimäisestä ovesta). Anna.
ROUVA HAAKUNA. Vieraamme jo alkavat tulla; mutta minä näen vielä tuon surullisen katsannon; saan sanoa teille, että marttyyrit eivät enään ole muodissa, ja onnetonna olo teitä ei ensinkään kaunista.
ANNA. Säästäkää pilkkanne, rouvani! te olette nyt päässeet toivonne perille, olkaa siis tyytyväinen.
ROUVA HAAKUNA (malttaen mieltänsä). Ah, te luulette siis että suurikin onni kohtaa minua ottaessani muurarin tyttären perheeseni?
ANNA. Ei hänet, vaan hänen omaisuutensa.
ROUVA HAAKUNA. Mitä uskallatte sanoa?
ANNA. Ottakaa omaisuuteni! ottakaa! minä olen tuhat kertaa pyytänyt teitä sitä ottamaan, mutta antakaa minulle vapauteni takaisin! — — — antakaa minun lähteä täältä yhtä köyhänä kuin olin tänne tullessanikin!
ROUVA HAAKUNA (kylmästi). Suurimmalla ilolla minä suostuisin teidän anomukseen, mutta kun nyt enempää ei ole mahdollista, niin jättäkäämme tämä puhe, joka on ilkeä meille molemmille! Pyyhkikää siis pois kyyneleenne, tehkää näkönne iloiseksi, ja seuratkaa minua saliin, sillä ennen vihkiäisiä tahdon minä esitellä teitä muutamille tuleville sukulaisillenne.
ANNA (voimalla). Ei vielä, rouvani, te unohdatte ehdon, jonka olen pannut suostumukseeni tähän naimiseen!
ROUVA HAAKUNA. Ah, pelkkä juoni, jota en tarvitsisi kokea, vaan näyttääkseni teille että olemme toivonne täyttäneet, niin tietäkää, että Emilo suurimmalla vaivalla onnistui päästää häntä arestista.
ANNA. Ja hän oli toki viaton.
ROUVA HAAKUNA. Sitä ei ole vielä todistettu. Mutta kaiketi on hän nyt vapaa, ja vihkiäisien perästä saatte jossakussa sopivassa tilassa häntä tavata.
ANNA (jyrkästi). Ei! Ihaksinen oli minun ainoa ystäväni, minun tähteni oli hän valmis menettämään kaikki, ja minä en jätä tätä huonetta, ennenkun olen nähnyt häntä.
ROUVA HAAKUNA. Se on mahdotonta. Aika jo on käsissä — — — pappi odottaa!
ANNA. Ei, ei, rouvani! — — — Vielä en ole teidän vallassanne, minä voin vastata: ei, papinkin edessä.
ROUVA HAAKUNA (salatulla vihalla). Uppiniskainen lapsi, kaikissa teille sitte täytyy myöntyä (menee pöydän luokse ja helisyttää kelloa. Itsekseen.) Malta sinä!
(Anna vaipuu jällensä tuoliin ja nojaa päätänsä kättä vasten.)
Juhana (oikealta puolelta, kirje kädessä). Anna. Rouva Haakuna.
JUHANA (hiljaa rouva Haakunalle). Armollinen rouva! tohtori Ahokas on tullut takaisin.
ROUVA HAAKUNA. Ah!
JUHANA. Hän on ulkona.
ROUVA HAAKUNA. Mitä hän tahtoo?
JUHANA. Hän pyytää paikalla saada puhua mamseli Annan keralla.
ROUVA HAAKUNA. Ja mitä te olette vastanneet?
JUHANA. Armollisen rouvan käskyn mukaan, ett'eivät vallat ota vastaan ketään.
ROUVA HAAKUNA. Hyvä — — — ja sitte?
JUHANA. Sitte hän tykkänään vimmastui ja juoksi kotihinsa, mutta tuli paikalla takaisin tällä kirjeellä, jonka pyysi minun antamaan mamselille.
ROUVA HAAKUNA. Anna tänne! (avaa kirjeen ja lukon) "Anna! minua kielletään teitä tapaamasta, se ei voi suinkaan olla teidän suostumuksellanne. Minä rukoilen, sallikaa minun heti tulla teidän puheillenne hetkeksi! Ahokas." (Itsekseen.) Kuin rohkea! — — — (Juhanalle.) Sano tohtorille että mamseli on saanut kirjeen, ja että hän huomenna antaa vastauksen.
JUHANA. Hyvä, armollinen rouva! (aikoo lähteä).
ROUVA HAAKUNA. Vielä sana! Onko muurarinsälli ulkona?
JUHANA. On.
ROUVA HAAKUNA. Anna hänen tulla sisään!
(Palvelija menee oikealle.)
ROUVA HAAKUNA (Annalle). Olen käskenyt Ihaksisen tänne tulemaan, ja näytteeksi että luotan sinuhun, jätän minä teidät yksinään; viidentoista minutin kuluttua tulen sinua hakemaan.
(Menee perältä.)
Ihaksinen (oikealta puolelta). Anna.
IHAKSINEN (seisahtuu ovessa ja katselee ympärinsä). Missä olen? (huomaa Annan ja ryöpsähtää hänen luokseen). Mamseli Anna! (ottaa Annan kädet käsihinsä) Tekö se olette? todellako te?
ANNA (heittäikse hänen syliinsä). Hyvä Ihaksinen.
IHAKSINEN (itkien). Herra Jumala, no vihdoin olen saanut nähdä mamselia! pimeässä arestissa en minä ole tehnyt muuta kuin muistellut teitä, ja se on ollutkin ainoa turvani.
ANNA. Ihaksinen on siis kärsinyt paljon?
IHAKSINEN. Oh, ei niin varsin paljo juuri, sillä näettehän mamseli Anna! kun ollaan kahden kesken Jumalan ja omantuntonsa kanssa, niin saamme toisia ajatuksia, ja kun rupesin miettimään, kuinka olen elänyt tähän saakka, niin — — — mutta kaikki voipi vielä parantua, jos vaan — — — (katselee ympärinsä) mutta missä Pori on?
ANNA. Kolme viikkoa taaksepäin, samana iltana jolloin Ihaksista vietiin arestiin, matkusti isäni pois keltäkään jää-hyväisiä ottamatta.
IHAKSINEN (pelästyen). Matkustiko pois? ei, ei se ole mahdollista — — — hän oli niin vimmapäinen, niin tuskallinen, hän ei voinut matkustaa tiehensä!
ANNA. Hän jätti jälkeensä kirjeen Haakuna-rouvalle, jossa hän ilmoitti matkastansa ja samassa myös päätti onneni.
IHAKSINEN. Onnenneko! mitä — — — mitä sillä tarkoitatte?
ANNA. Ihaksinen sitte ei tiedä, että tänäpäivänä on minun hääni?
IHAKSINEN (vimmassa). Häät! teidän häänne? ja kenenkä kanssa?
ANNA. Luutnantti Haakunan kanssa.
IHAKSINEN (entisillään). Ei, ei! se on mahdotonta! rahojannehan hän tahtoi, mutta nyt ei teillä ole mitään, ei penniäkään.
ANNA. Ihaksinen! minä en ymmärrä teitä?
IHAKSINEN (hiljaa). Ettekö tiedä rahojen loppuneen, minun ne hävittäneen?
ANNA. Mitä sanotte?
IHAKSINEN. Nähdessäni surunne, tuskanne, tulin hurjapäiseksi, en tietänyt mitä tein, ja silloin poltin kaikki rahat tuhkaksi.
ANNA. Oi hirmuista!
IHAKSINEN. Se oli pahasti tehty, minä tunnustan, ja minulla onkin ollut monta katkeraa hetkeä siitä, mutta minä ajattelin: kunhan te vaan tulisitte onnelliseksi, niin käyköön minulle kuinka tahansa. Vaan tuumani eivät ole onnistuneet, näen minä.
ANNA. Ja isäni! eikö hän tiedä mitään?
IHAKSINEN (vähän mietittyä). Ah! kaikki toivo ei ole vielä hävinnyt! te ette vielä ole naitu, minä tunnustan kaikki armolliselle rouvalle, minä sanon ett'ei teillä ole penniäkään enää ja te tulette autetuksi! (tahtoo juosta ulos).
ANNA (vetää hänet takaisin). Mutta Ihaksinen ei saa sanoa olevansa rahojen hävittäjä; mutta panevat teidät taas arestiin.
IHAKSINEN. No mitäpäs siitä! — — — ah, todella, mitenkä sitte kävisi teille; — — — ei, ei, minä en sitä tee, minä vaan — — —
Rouva Haakuna (perältä). Anna. Ihaksinen.
ROUVA HAAKUNA. Nyt, Anna lintuseni, on aika lähteä, sinua odottavat.
ANNA. Suokaa armosta vielä silmänräpäys!
IHAKSINEN (kovasti sydämessänsä taistellen). Katsokaapas armollinen rouva, on sillä tavoin että — — — tästä naimisesta ei taida tulla mitään.
ROUVA HAAKUNA (luopi silmänsä ylen-katseellisesti häneen. Annalle).
Tule nyt!
ANNA (tuskassa). Minä en voi.
ROUVA HAAKUNA. Onko sama vimma tarttunut teihin, tahi oletteko unhottaneet — — —
IHAKSINEN (entisillään). Mutta jos hänellä nyt ei mitään ole, jos on taas tullut köyhäksi kuin kirkon-rotta, niin tahtooko teidän armonne kuitenkin naittaa hänet pojallenne?
ROUVA HAAKUNA (irvistäen itsekseen). Tuo raukka luulee osaavansa pettää minua.
IHAKSINEN. Katsokaa armollinen rouva, nyt on temppu kuitenkin semmoinen, ja sentähden minä luulen teillä ei enempää olevan hyötyä meitä kauemmin pidättää.
ROUVA HAAKUNA. Saattekin mennä koska vaan tahdotte, ja teitä taas, Anna, käsken muistamaan nämät sanat: "Järkähtämätön tahtoni, käskyni tyttärelleni on, että tämä naiminen tapahtuu ennen minun palaamistani."
ANNA. Anna hyvä Jumala voimia!
IHAKSINEN. Mutta mamselilla on myös isä taivaassa, ja tällä on toiset tuumat. Muistakaa armollinen rouva! että kerran saatte tehdä tiliä Hänelle, ja jos työt silloin katsotaan kehnoiksi, niin hän, totta Jumal'avita, ei kysy kuinka vanha aatelis-suku on, tahi kuinka monta leiviskää raha-arkku painaa!
ROUVA HAAKUNA (kiivaasti Annalle). Tämä on siis kiitoksenne siitä että noudatin teidän tahtoanne? mutta kavattakaa! (Ihaksiselle). Te voitte vielä kerran nähdä vankeuden porttien avautuvan teille! (menee perälle).
ANNA (estää häntä). Ei! te ette saa mennä! minä…
Juhana (perältä). Anna. Ihaksinen. Rouva Haakuna.
JUHANA. Armollinen rouva, vieraat ovat tulleet.
ROUVA HAAKUNA (Annalle). Päätä nyt! tuletko minun kerälläni heti, tahikka — — —
IHAKSINEN (kovimmassa tuskassa). Elkää menkö, mamseli Anna! tämä on vaan paula, hirmuinen petos!…
ANNA. Ei, Ihaksinen, minun täytyy nyt lähteä; kaikki enempää vastusteleminen on nyt turhaa. (Rouva Haakunalle). Minä tulen kerallanne.
ROUVA HAAKUNA (riemuiten). No viimeinki! (Hän vetää Annan kerallansa, he häviävät keskimäisestä ovesta).
JUHANA (itsekseen). Tohtori kiusaa minua lemmon tavalla saadaksensa tietää mitä täällä tapahtuu; kyllä rouva on kieltänyt meitä siitä haastamasta, mutta jos minä niin vähällä voin olla hänelle mieliksi, niin — — — (kiirehtii ulos oikealta puolelta).
Ihaksinen. Sitten Pori.
IHAKSINEN (joka Juhanan puhuessa on seisnut hiljaan miettien). Laupias Jumala! onko siis kaikki toivo lopussa, enkö mitään voi tehdä häntä auttaakseni? — — — ei vähintäkään? Herra Jumala! auta häntä Sinä! — — — minä rupeen toiseksi ihmiseksi, — — — minä mielelläni tahdon kärsiä kaikkia, mitä tahansa, mutta auta häntä!
PORI (tulee sisään oikealta puolelta, seisahtuu ja katselee ympärinsä, tirkistävillä silmillä; kiljaisee viimein innolla). Rikas! Ha, ha, ha! — — — (kauhistuksella.) Köyhä! Hu!
IHAKSINEN (kääntäikse huudolla). Pori!
PORI (vaipuu tuoliin). Ah!
IHAKSINEN (liikahtaikse ikäänkuin pois juostaksensa, mutta malttaa samassa). Pori! (ryömii polvillaan hänen luoksensa). Herra Jumala, Pori! (Pori katselee häntä tirkistävillä silmillä).
IHAKSINEN (rukoillen). Rakas Pori, olettehan kovin minuhun suuttuneet?
PORI (itsekseen). Tässä, juuri tässä hitto ne vei.
IHAKSINEN. Rahat, setelit, jotka minä poltin.
PORI (himolla). Rahaa! rahaa!
IHAKSINEN. Suokaa anteeksi rakas Pori! minä rukoilen tuhannesti. Olen useasti katunut pahaa tekoani. Mutta Pori on niin oudon näköinen; missä Pori on ollut nämät kolme viikkoa?
PORI. Tiedätkö mikä helvetti on? minä nyt sen tiedän, minä; siellä on rahaa, näets (sopottaen) paljon rahaa, mutta kun niitä tahtoo ottaa, niin ne polttavat sormia.
IHAKSINEN. Pori! Pori! elkää siitä nyt huoliko! malttakaa mieltänne! Pori ei tiedä mitä he siellä tekevät, he tahtovat kiristää hengen pois omalta lapseltanne. Tulkaa, Pori, joutukaam'! ehk'ei vielä ole myöhäistä.
PORI (ryöpsähtää ylös). Hist! puhu hiljaa! etkö näe tuota mustaa haamua tuolla? — — — se on varas, hän tavoittaa rahojani; etkö näe? Ha, ha, ha! hän poltti itsensä! — — — olipa vaan tulta ja tuhkaa.
IHAKSINEN (pelästyneenä). Onko Pori kipeä? — — — te oikein minua säikäytätte.
PORI. Tiedätkö kuinka paljon rahaa minulla on? (pistää käden taskuunsa). Pelkkiä tukaattia, vaan puhdasta kultaa, (malttaa yht'äkkiä). Ha! ehkä sinäkin tulet niitä minulta ottamaan? elä tule tänne! mene pois, sanon minä!
IHAKSINEN. Laupias Jumala! hän on tullut vähämieliseksi.
Ahokas. Anna. Emilo (perältä). Ihaksinen. Pori.
AHOKAS (kantaa Annan pyörtyneenä sylissänsä, innolla). Ei, sanon minä! tämä naiminen ei saa tapahtua! (panee Annan lepotuoliin). Ensin täytyy minun hänen omilta huuliltansa kuulla hänen suostumuksensa.
EMILO (raivossa). Mitä te teette, herraseni! luuletteko meidän elävän laittomassa kansakunnassa; kuka on antanut teille oikeutta tunkeuda vieraasen taloon ja temmaista morsiamen sulhaiseltansa sinä hetkenä kun pappi on valmis alottamaan vihkiäiset.
AHOKAS. Sitäkö vielä kysytte! te jotka olette salanneet minun kirjeeni häneltä; — — — te jotka olette kieltäneet palvelijanne minua sisään laskemasta; — — — ah! minä olisin uskaltanut mitä tahansa, häntä pelastaakseni teidän kynsistänne! — katselkaat näitä vaaleita, laihtuneita kasvoja, ja sanokaa sitte, ett'ette ole tuhansilla vaivoilla pakoittaneet häntä tähän julmaan tilaan.
Rouva Haakuna. Häävieraita (perältä). Entiset.
ROUVA HAAKUNA (vieraille). Suokaa anteeksi, hyvät vallat! se oli vaan vähäinen kipu, joka oppineen tohtorimme hoidolla kohta paranee.
(Vieraat vetäytyvät takaisin.)
ROUVA HAAKUNA (ryöpsähtää huoneesen). Katala! (hoksaa Porin). Ah! te täällä! (tarttuu hänen käteensä). Te näette mitä täällä tapahtuu, tyttärenne kieltäytyy noudattamasta teidän tahtoanne, kuuletteko, teidän tahtoanne!
IHAKSINEN (on mennyt Annan luo, joka vähitellen tointuu pyöreyksestään; hän panee kätensä Annan päähän sanoen:) Lapsi rukka.
EMILO. Käskekää häntä! pakoittakaa häntä!
ROUVA HAAKUNA. Käyttäkää isällinen kurinne!
(Pori tirkistää heihin molempiin).
ROUVA HAAKUNA. Mikä teitä vaivaa? miksikä minua tuolla tavalla katselette? vastatkaa edes!
ANNA (väristen). Minun isäni!
EMILO. Ettekö tiedä täällä häitä pidettävän, tyttärenne häitä?
PORI. Häitä! — — — vai niin; no, sitte minun täytyy antaa morsian-lahja (ottaa pieniä kiviä taskustansa ja panee ne Emilon käteen). Kas tuossa.
EMILO. Mitä tämä merkitsee?
PORI. Oh, minulla on vielä paljon enemmän, vaan sitä ette nyt tällä kertaa saa; ei, täytyy olla säästäväinen.
ROUVA HAAKUNA. Pori, mikä pilkka tämä on?
PORI (ottaa hänen kädestänsä kiinni). Oletteko köyhä? tiedättekö mitä on tekeminen köyhäksi tultua? Niin, silloin täytyy lähteä etäälle, pois etäälle, pimeään metsään, ja kaivaa hyvin syvästi multaan. Katselkaa käsiäni, ne ovat tukkunaan kuluneet pelkästä kaivamisesta; siellä on paljo kultaa, tiedättekö? vaan minä en saanut mitään, sillä yhä oli toinen minun edessäni; yks, kaks, kolme, ja sitte hän vei kaikki. Ha, ha, ha! vaan ei se mitään tee, me alotamme huomenna uudestaan.
AHOKAS (syvästi liikutettuna), Tuo onnetoin on kadottanut järkensä.
ANNA (peittää pään käsihinsä). Ah, Jumalani!
ROUVA HAAKUNA (huudahtaa). Ha! — — — (malttaa mieltänsä paikalla, raivossa). Se ei ole kuuna päivänä totta! täm' on tehty liitto minua pettääksensä (heiluttaa Porin kättä). Pori! missä setelit ovat? ne ovat teidän tallessa, minä sen kyllä tiedän, mutta mihinkä te olette ne piilottaneet?
PORI (kohottaa itseänsä ja tirkistää häneen). Haha! nytpä minä oikein muistankin; te ne minulta otittenkin, te ne minulta varastitte! minun rahani! ha, ha, ha! (kauhistuttavalla tuskalla). Minun rahani! (vaipuu tuoliin).
IHAKSINEN (rouva Haakunalle). No; sanoinhan minä teille hänen kadottaneen rikkautensa, mutta te ette uskoneet minua.
ROUVA HAAKUNA (kovimmassa raivossa). Ah! kaikki toivot ovat siis hävinneet!
EMILO. Me emme ainoastaan ole köyhtyneet, meidän sukumme kunniaa on myös pilkattu; se on teidän vikanne, äitini!
ROUVA HAAKUNA (vetää sormuksen Emilon kädestä ja viskaa sen Annan jalkoihin). Kas tuossa! (ryöpsähtää ulos peräovesta).
EMILO (irvistäen Ahokkaalle). Saan teille toivottaa onnea, herra tohtori! (menee peräovesta).
Pori. Anna. Ahokas. Ihaksinen.
ANNA (kiirehtii Porin luokse). Isäni! isäni!
AHOKAS. Kaikki mitä lääkintö-tiede ja kaikkein hellin sydämellisyys mahtavat — käytämme, häntä parantaaksemme; rohkaiskaa siis mieltänne, Anna! antakaa muistin menneestä ajasta hävitä surullisena unena ja toivokaa kaikki Jumalalta ja tulevasta ajasta.
ANNA (ojentaa hänelle kätensä). Ahokas?
AHOKAS. O, Annani! nyt vasta voin minä sanoa kuinka paljon minä lemmin sinua, nyt uskallan sinulta itseltäsi pyytää tämän käden, jonka omistaminen tekisi minut onnellisimmaksi maailmassa.
ANNA. Mutta minä olen niin köyhä, Ahokas, minulla ei ole nytkään enempää, kuin sinun minua hoitaessa katalassa luhti-kamarissa.
AHOKAS (likistää hänet syliinsä). Rikkaana tahi köyhänä, ylhäisenä tahi alhaisena, olet sinä ainiaan sydämelleni yhtä kallis.
IHAKSINEN (itsekseen, painaa kätensä silmiä vasten). Älä ole mikään raukka, Ihaksinen! kuinka hän olisi voinut sinua lempiä. (Ääneensä). Kuulkaa, herra tohtori, minä aion huomenna jälleen ryhtyä työhön, ja luvatkaa hoitaa rahat, jotka työstäni saan Porille, minä en voi maksaa hänelle, minkä hän minun kauttani hävitti, mutta jos hän kerran saapi järkensä takaisin, niin tahdon minä, että hänellä kuitenkin on joku markka elääksensä.
(Ahokas puristaa hänen kättänsä.)
JOKI (ojentaa käsiänsä ulos, innolla). Rikas! (antaa käsiensä langeta tuskalla). Köyhä!
IHAKSINEN. Niin maailma luulee niinkuin hänkin, että rikkaudessa on kaikki ilo ja onni, ja köyhyydessä vaan surua, vaivaa ja tuskaa; mutta ken on sovinnossa Hänen kanssaan siellä ylhäällä, hänellä lie toki tässä (panee kätensä rintaan) paras rikkaus.
(Esirippu lankee.)