The Project Gutenberg eBook of Remusen kotiripitykset, by Gustav von Moser

Evert Kauppi, nuori kauppamies Amalia, hänen vaimonsa. Hilarius, asioitsija. Remunen, kauppias Mikkelistä. Mimmi, hänen vaimonsa. Palvelija. Tavarankantaja.

Odotussali rautatieasemalla; holvimainen käytävä tahi suuret lasiovet perällä. Oikealla ja vasemmalla sivuovet. Oikealla naisten salonki. Lähempänä katsojia oikealla puolella pöytä ja tuoleja. Pöydällä kello. Vasemmalla sohva ja tuoleja. Perempänä, niinikään vasemmalla puolella, pöytä ja tuoleja. Keskellä suuri pyöreä pöytä ja tuoleja. Pöydällä sanomalehtiä.

Esiripun kohottua istuu perempänä olevan, oikeanpuolisen pöydän ääressä kaksi naista, jotka puhelevat keskenään; vasemmalla eräs herra, lukien sanomalehtiä. Evertin tultua menevät naiset pois oikean-, herra vasemmanpuolisesta ovesta. Nähtävästi ovat nämä jäsenet ainoastaan kappaleen elähyttämistä, eivätkä ollenkaan itse toimintaa varten, joten siis voivat jäädä poiskin. Takalistosta kuuluu kellon helinää ja lokomotiivin vihellyksiä.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

(Evert ja Amalia muodinmukaisissa matkavaatteissa tulevat sisään keskiovesta. Kumpikin heistä kantaa pientä matkasäkkiä. Heidän jälessään käy kantaja matkalaukku kädessä.)

Evert. Jumalan kiitos, armaani, että matka kyytihevosilla on viimeinkin loppunut! (Panee pois matkasäkin).

Kantaja. Yhden tunnin, herra. Kas niin, tässä on matkalaukkunne, muut tavarat ovat tuolla ulkona, kunnes juna tulee.

Evert. Hyvä — kas tässä; (antaa hänelle rahaa) toimittakaa meille myös piletit (menee kantajan kanssa peremmälle) ja tässä on teille vaivoistanne.

Amalia (on astunut etupuolelle pöydän luo ja panee pois matkasäkin). Täällä on kaikki niinkuin ennenkin, muuttumatta! Voi, kuinka tämä huone muistuttaa minua meidän häämatkastamme! Siitä on nyt kulunut jo kokonainen vuosi, ihan ummelleen vuosi.

Amalia. Muisteleelcohan Evertkin, että tänään vuosi sitten olimme myös täällä alkaaksemme yhteistä matkaamme elämän ulapalla? (Istuikse.)

Evert (lähenee Amaliaa). Kas niin, kultamuruseni — levähdä nyt hiukan. Saanko käskeä sinulle virvoketta? Saamme odottaa vielä kokonaisen tunnin.

Amalia. Kiitos kaunis, hyvä Evert! — Sinä olet aina niin kiltti. (Ojentaa hänelle kätensä.)

Evert. No, mitäpä tuosta — sehän on suurin huvitukseni. Mutta — katsos vaan — siinähän on jo tämänpäiväinen lehtikin! (Ottaa lehden.) Onpa niinkin — torstaina —

Evert. En, minä silmäilen vaan — noin viimeisimmät kurssit. (Lukee istuen keskimmäisen pöydän ääressä.)

Amalia. Kummallista, että miesten päässä pyörivät aina vaan heidän asiansa, ja meidät unhottavat he kokonaan.

Evert. Amerikan — hm, seisoo kuin naulattuna paikallaan — kolmen viikon kuluessa ei ole liikahtanutkaan.

Amalia (erikseen). Ei sekään liikuta minua. Vuosi takaperin tästä päivästä hän ei ajatellut amerikkalaisia, eikä italialaisiakaan.

Amalia. No vaikkapa Amerikankin, sama se minusta — mutta ummelleen vuosi sitten — kenties muistatkin?

Evert. Ummelleen vuosi sitten — mitenkä se nyt juolahtikaan päähäsi? Mutta maltappas (aprikoiden). Heinäkuussa — mennä vuonna heinäkuussa.

Amalia (itsekseen). Aha — hääpäivään ne kurssit sittenkin päättyvät.

Evert. Heinäkuussa — heinäkuussa — oikein — möin silloin koko joukon venäläisiä 5 %:n maan lunastusseteleitä ja ostin muutamia Etelä-Suomen höyrylaivayhtiön osakkeita. Mutta aivan varmaan tiedän, että ultimo elokuussa —

Amalia (keskeyttäen). Ei, ei elokuussa. Minä tarkotan heinäkuuta — pysykäämme nyt vaan heinäkuussa —.

Evert (tuijottaen lehteen). Vai niin — onpa sekin kysymys: arvopaperiako, vaiko puhdasta rahaa? Hm, erotus ei ole tosin aina suuri, mutta onpa siinä erotusta kuitenkin. Ymmärräthän?

Amalia. Arvopaperi ja puhdas raha eivät liikuta minua; tuumin yhä vaan, mikä kurssi oli viime vuonna heinäkuussa.

Evert. Aina vaan heinäkuussa. Viime heinäkuussahan oli meillä häät — —

Amalia (iloissaan). Häät! Katsoppas, Evert, enkö ollut nyt oikein näppärä?

Evert. Näppäräkö? Hyvänen aika — etköhän vaan pannut salaa jotakuta rahasummaa Yhdyspankkiin — vaimo parka — silloin olisit saanut aika tappion.

Evert. Etkö? Nyt tuntuu, kuin olisi taakka pudonnut hartioiltani. Mutta onko se aivan varma?

Evert (neuvovalla äänellä). Rakas lapsi! Tee minulle mieliksi, älä koskaan osta äläkä myy mitään arvopapereita minun tietämättäni! Et voi uskoa, kuinka siitä saattaa toisinaan saada turkkiinsa.

Evert. Se on sinun välttämättömästi luvattava minulle — sillä nykyjään muuttelevat kurssit ihan hirveästi. Kuules vain — (Lukee joitakuita kurssi-ilmotuksia.)

Evert (lukemiseen syventyneenä. Ulkoa kuuluu lokomotiivin vihellyksiä.) Hm — kyllä minä kuulen — kuulen —

Amalia. Eikö lainkaan muistunut mieleesi, että ummelleen vuosi sitten istuimme juuri samalla paikalla, juuri tässä näin? Tuossa noin sanoit minulle: Amalia, sinä olet minulle tuonut paratiisin maan päälle — en voi tulla enää onnellisemmaksi! Maailma, sanoit sinä, on suuri näkinkenkä, jossa sinä vaan olet ainoa helmi… Mutta ethän sinä kuulekaan minua?!

Evert. Kuulen kyllä, — sanoit äskettäin: paratiisi on suuri näkinkenkä. (Lukee edelleen lehteä.)

Amalia. Voi meitä vaimoparkoja, me vasta olemme raukkoja — niin ne miehet muuttuvat ja nyt vasta vuosi hääpäivästämme — mitenkähän sitten vastedes käynee! (Pitää liinaa silmiensä edessä ja nyyhkii.)

Amalia (itkien). Puhuin sinulle kokonaisen tunnin etkä sinä huolinut kuulla minua edes minuuttiakaan. —

Evert (panee pois lehden). Kokonaisen tunnin, enkelini — emmehän ole olleet tässä kuin korkeintaan viisi minuuttia, — mutta lakkaa jo, kuuntelen nyt sinua, — mitä sinä juttelitkaan?

Amalia, Puhuin siitä, että tänään vuosi sitten olimme me myös täällä, juuri tässä näin. Tulimme silloin, istuimme tähän ja —

Evert. Ja söimme suuruksen! Oikein, täällä haukkasimme me pihvin, — nyt muistan vallan hyvästi! (Nousee ja soittaa kelloa.)

Amalia. Niin juuri, sinä itse. Siinä ei ollut tarpeeksi, että sain niin paljon vaivata itseäni, vieläpä ihan turhaan — muistuttaakseni sinua niistä hetkistä, joita itse sanoit mitä ihanimmiksi — minun täytyy vielä kärsiä sitäkin, että paljon paremmin muistat jonkun pihvin kuin noita aikoja —

Amalia. Älä koetakkaan puolustaa itseäsi, tunnen sinut kuin viisi sormeani. — Tiedän nyt ihan selvästi olevani raakalaisen hirmuvaltiaan uhri. (Purskahtaa itkuun).

Evert (sivulle). Onko mokomata kuultu! (Ääneen.) Pyydän sinua, hyvä lapsi, — ole nyt toki viisas — äläkä itke — en voinut aavistaakaan, että sinä olet niin herkkähermoinen! —

Amalia. Turhaa onkin itkuni. En tahdo itkeä, enkä ole herkkähermoinenkaan — olen vaan onnettomin vaimo maailmassa. Etkä sinä suinkaan nainut minua rakkaudesta — silloin et olisi niin pian unhottanut kaikkea — ne tytöt ovat olleet todellakin minua viisaammat, jotka ovat antaneet sinulle rukkaset, — mutta sitten iskit sinä kyntesi kuin haukka minuun kyyhkysraukkaan.

Amalia. Sinun kanssasi tulee lampaastakin susi. Meidän vaimoraukkojen tulee aina vaan vaieta, vaikka te marmattaisitte päivät pitkät.

Amalia. Ja kun me joskus avaamme suumme puolustukseksi, niin sanotaan meitä heti harakoiksi.

Amalia (yhä enemmän kiihtyneenä). Kotiripityksetkö? Sinä tiedät kuinka tuo sana leikkaa sydäntäni, sillä minä en ripitä koskaan sinua. Mutta kas sinä osaat ärsyttää hermojani ja kääntää jok'ainoan lempeän sanan pahaksi. Kun sinä edes kerrankin sanoisit minulle jonkun hyvän sanan, puhuisin minäkin tyynesti —

Amalia. Mutta siinä seisot sinä vaan ja mulistelet silmiäsi, kuin marttyyri — minä vaan olen se lohikäärme, joka sinua raatelee — kun minä kuitenkin olen itse kärsivällisyys! Mutta te miehet voitte katsoa meitä säälimättä, vaikka meidän sydämemmekin verta vuotaisi, kun teillä on vaan pihvipaistia.

Amalia. Mutta kauan ei minun heikko terveyteni sellaista siedä, ja minä tunnen jo kuinka nämä kiihotukset kaluavat elämääni.

Amalia (jatkaen). Tämä ankara sydämmentykytys saa viimein aikaan sydänhalvauksen. Se ei kestä kauan, — ja tunnen jo voimani heikkenevän, — mutta se onkin minulle parempi, kuin elää ypö yksinään, — hyljättynä, — ilman rakkautta, kukahan ei minun sijassani tahtoisi kernaammin päästä kaikista vaivoista ja levätä kuusi kyynärää maan alla!

Evert. Nyt. olemme päässeet jo loppuun. Nämä ripitykset ovat yhtähyvin aika ikäviä. (Kuuluu lokomotiivin vihellyksiä.) Kas — tuolta tulee ihmisiä — Amalia — Mali — Ami lakkaa jo itkemästä!

Evert. Minä pyydän sinua, — mitähän vieraat ihmiset ajattelevatkaan meistä!

Amalia. Ajatelkoot mitä hyvänsä! Min' en luovu ainoasta lohdutuksestani — kyyneleistäni.

Evert. Minä pyydän sinua, Ami kulta, olehan nyt toki järkevä. (Asettuu niin että hän estää tulijoita näkemästä Amaliaa.) Nauravathan he meille. (Vaunun kolinaa, kellonhelinää, vihellyksiä.)

TOINEN KOHTAUS.

Hilarius (matkavaatteissa, valkoinen kappa, valkoinen lakki, kantaen matkasäkkiä, kantajalle). Kuulkaapas hyvä ystävä, minä, tahi oikeammin vaimoni on hävittänyt tavaralipun; pitäkää te nyt huolta siitä, että saisin ne molemmat kapsäkit, joita teille osoitin.

Evert (viepi vaimonsa vasemmanpuolisesta ovesta). Oletpa kyllä — kyllä. (Tervehtien Hilariusta.) Ah — hyvää päivää herra Hilarius!

KOLMAS KOHTAUS.

Serafina (vasemmanpuolisen pöydän luona, haparoi taskujaan). En voi ollenkaan ymmärtää, mihin kummaan panin tavaralipun.

Hilarius. Pieni lippu. Eihän tavaralippuja sovi laittaa niin suuriksi, kuin sinun matkasäkkisi ovat, ja — hävittäisit sinä ne sittenkin.

Serafina. Juurikuin minä en tekisikään muuta, kuin aina vaan hävitän. Tämä on vasta ensimmäinen kerta eläissäni ja sinä olet jo hävittänyt paljoa enemmän.

Hilarius. No — no — no, älähän toki kiivastu! Sanoinhan sinulle, että olen itse siihen syypää, kuin annoin sen sinulle. Ei sinun ole siihen syytä ollenkaan. Ethän sinä vaatine multa sen enempää?

Serafina. Kyllä tiedän jo mitä tarkoitat, juuri kuin en tekisi muuta kuin vahinkoa, — juuri kuin en ymmärtäisi tehdäkään muuta kuin vahinkoa. Hoho, jollei minua olisi, niin kuinkahan pitkälle olisit päässyt, sinä, joka et ymmärrä järjestyksestä niin mitään? Mutta hyvistä töistäni et puhu sanaakaan, vaan kas kun rupattamaan rupeat, kyllä sinulla sitten sanoja on kuin paraassa sanakirjassa.

Hilarius. Mutta teehän nyt minulle mieliksi, ja anna minun edes kerrankin olla oikeassa.

Hilarius. No tämähän vasta veikeätä on. Hän hävittää lipun, minä otan syyn päälleni, sanon: se on minun syyni, se — siis minähän olen sen oikeastaan hävittänytkin, — ja hän ei ole tyytyväinen sittenkään. Voi sinua, muoriseni, kuitenkin!

Serafina. Kas, nyt olet mielestäsi taas onnettomin mies auringon alla! — Katsokaa poloista, katsokaa ristinkantajaa — niin, niin, murise nyt vaan tuolla lailla! — Sinä olet erittäin kunnollinen mies, aivan moitteeton, sinussa ei ole vikaa vähääkään ja sinulla on vaan se onnettomuus, että olet nainut! —

Serafina. Ja vaimosi on ristisi, jalkapuusi, kahleesi, joka on joka paikassa tielläsi, joka tasoittaa maahan kaiken sen hyvän, minkä sinä rakennat, — joka estää sinua olemasta Suomen, vieläpä Euroopan suurin mies, joka ei osaa muuta, kuin tehdä pahaa, kääntää kaikki nurin, hävittää —

Hilarius. Koska hävittämisestä kerran on puhe, niin voisinpa sinun kanssasi hävittää monta kertaa kärsivällisyytensäkin, (levollisesti) mutta minä en ole sitä vielä hävittänyt.

Serafina. Niin, niin — sinä olet uhri! Sinä kärsit kuin lammas! Sinulla on paljon vaivaa saada kaikki taasen oikeaan järjestykseen, mitä minä pelmutan. Ja sinä olet aina oikeassa, ja jos minä heikko vaimo kärsin, niin se ei liikuta sinua; jos murhe murtaa sydämmeni ja sieluni, niin sinulle on se samantekevä.

Hilarius. Eipä niinkään, — onhan tuttua, vanhaa virttä tämä kaikki! Olehan nyt vaan ääneti.

Serafina. Enhän voi puhua — minun täytyy aina vaan antaa myöten; saan ensin kärsiä vääryyttä, ja sitten pitäisi minun rukoileman vielä anteeksi; ei, se on liian paljon se. Ah, tunnen jo, etten voi enää kauan kärsiä sellaista kohtelua!

Serafina. Äläkä luule, että me vaimot olemme luodut ainoastaan kärsimään ja olemaan vaiti, ei, meitäkin on 19:s vuosisata sivistyttänyt elikkä emansipierannut, mekin olemme oppineet ryhtymään toimiin, ja saat olla varma siitä, että minäkin niihin toimiin kykenen, — emmehän me ole kiinni taotut toisiimme.

Serafina. Ja jos kohtelet minua liian tylysti, niin minä, ijästäni huolimatta, katkaisen nämä siteet. Saat nähdä, että jos minä suutun, niin — otan kuin otankin eron sinusta.

Hilarius (yhtaikaa). Eron sinusta! — Hyvä juttu, tulipa ripityksistä loppu viimeinkin.

Hilarius (levollisesti). Kas niin, — näetkös, mitä varten yllyt sinä sellaiseen raivoon! — Kuuleppas, papuseni, mene tuonne salonkiin ja rauhotu hieman!

Hilarius (hakee pulloa, erikseen). Annettuansa ensin etikkaa minulle, suvaitsee hän nyt itsekin sellaista. (Ääneen) Tuoss'on, mammaseni, tuossa, — (taluttaa häntä pois) levähdä nyt vaan hieman!

Serafina. Niin, levähdä — tällaisessa kiihkotilassa! — Sinä olet minun teurastajani! (Menee oikeanpuolisesta ovesta.)

NELJÄS KOHTAUS.

Hilarius (katsoo vaimonsa jälkeen). Nuku, nuku nurmilintu…! Niin se on, niin se on, sellaisia ovat nuo ämmät! Kun heillä on väärin, niin saamme me siitä kärsiä. Onneksi tottuu ihminen kaikkeen — ja tunnenhan nuo ripitykset jo ulkoa, — mutta alussa tuntuivat ne jotenkin happamilta. Vaan "va' ska' ma' jööra", sanoo ruotsalainen, — sitä kuusta kuuleminen, jonka juuressa asunto. (Ulkoa kuuluu vihellystä.)

Evert (vasemmalta, allapäin). Kuinka nuo äyhkeet saattavatkaan miehen alakuloiseksi, .- en voi sitä kertoakaan, — ne tuntuvat niin ilkeältä…

Hilarius. Olette kai huvimatkalla? Nykyjään matkustaa melkein koko Suomenmaa. Matkanne käy kaiketi johonkin kylpypaikkaan?

Evert. Ei, olen vaan pienellä huvimatkalla. Ja te, herra Hilarius, olette kai myös…

Hilarius. Ihan oikein, minä olen myös muijani kanssa pienellä ilottelulla, (sivulle) tähän saakka toki ilman mitään iloa.

Evert (sivulle). Onnen mies! Minä en voi iloa ajatellakaan, vielä vähemmän siitä puhua.

Hilarius. Mutta ettehän te hyvä ystävä, näytä ollenkaan huvimatkalaiselta! Kentiesi puristaa saapas varpaitanne?

Evert (hämillään, sitten tointuen). Kotiripityksetkö vaimoltani? En suinkaan — hahaha (nauraa väkinäisesti). Minä olen ollut vasta vuoden päivät naimisissa — kotiripityksiä vaimoltani suokaa anteeksi, että minua naurattaa — ha ha ha —

Hilarius. Suokaa anteeksi — minua naurattaa (sivulle). Mutta olisiko hän ainoa muukalainen aviomaailmassa!

Evert. En voi käsittää, kuinka tuollainen ajatus juolahtikaan päähänne? Kentiesi te itse saatte joskus pikku kotiripityksiä vaimoltanne?

Hilarius. Minäkö — kotiripityksiäkö? Mitä joutavia! — Mitä te ajattelettekaan, ystäväni? Olen jo lähes 30 vuotta ollut naimisissa, — ei sellaisia kuitenkaan nyt enää tapahdu. —

Evert, Siis, kun on oltu 30 vuotta naimisissa, niin ripitykset lakkaavat, sanoitte te..

Hilarius (sivulle). Aha, tartuitkos ansaan? (Ääneen.) Arvattavasti — silloin ne lakkaavat. Mutta tämä asia näkyy huvittavan teitä.

Evert. Minuako? — Eipä juuri (nauraa väkinäisesti). Minua naurattaa vaan mokoma juttu — hahaha! suokaa anteeksi!

Hilarius. Tehkää hyvin ja naurakaa, — hahaha — sallikaa minun nauraa yhdessä teidän kanssanne. Hahaha!

Hilarius. Minäkö? Näettekös, ystäväni, minua naurattaa niin sydämmen pohjasta, kuin ajattelen jotakin aviomiestä, joka saa kotiripityksiä.

Hilarius. Katsokaapas vaan — me esimerkiksi emme saa kotiripityksiä, niinhän?

Hilarius. Se tulee siitä, että olemme viisaita miehiä. Syy on, näettekös, aina miehessä, jos hän saa ripityksiä, — sillä silloin on hän joko pöllö tahi ämmämäinen.

Hilarius. Nyt on paitsi pöllömäisiä ja vetelyksiä vielä kolmaskin laatu aviomiehiä.

Hilarius. On kyllä, ja tätä kolmatta laatua, luokkaa ja järjestystä ovat kaikki hiljaiset ja sävyisät miehet — he ovat, sivumennen sanoen, juuri ne, jotka saavat kaikkein ankarimmat ripitykset, vaikkeivät he siitä koskaan puhu, kun ovat pikku sievistelijöitä. Ne ovat, meidän kesken sanoen, semmoista juhti-nahkaa, josta tehdään tohvelin pohjia. (Antaa Kaupille kättä.) Olkaamme, herra Kauppi, iloissamme siitä, ettemme ole tätä kolmatta luokkaa!

VIIDES KOHTAUS.

Remunen (kantaa ainoastaan -pari myttyä). Mutta on vallan hirveätä matkustaa naisten kanssa; joka asemalla kaksinkertaiset puuhat. Joka paikassa pitää juoda buljonkia tahi seltterivettä. Tahdotko sinä kupillisen buljonkia?

Mimmi (kantaa koko joukon matkakapineita, puhuu aina lempeällä äänellä). Olen aina kiittänyt sinua hyväntahtoisuudestasi ja kiitän nytkin.

Remunen. Kiitos kiittämästäsi, mutta minä en näet suvaitse ijankaikkisia pyyntöjä. Ja sitten nuo lukemattomat matkakapineet! Alinomaa täytyy pitää mielessä noita neljä-, viisi-, kuusilaatuisia säkkiä ja laukkuja.

Mimmi (lempeästi kuten ainakin, oikeanpuolisen pöydän luona perällä, panee kapineita yksi kerrassaan pois). Tässä on sinun pleedisi, tässä sinun hattukotelosi, tässä sinun palttoosi, tässä keppisi, tässä sinun sateenvarjosi —

Remunen. Merkillistä, kuinka muistitkaan sen ottaa? Luulin jo, että täytyisi ostaa neljäs, vielä viideskin sateenvarjo tänä vuonna. Mutta kaiketi muistit sen ottaa mukaan varjellaksesi omaa hattuasi.

Mimmi. Enhän minä ole koskaan unohuttanut sinun kapineitasi. Mutta luulenpa olevan parasta levähtää hiukan; tuo matka kyydillä oli niin väsyttävä.

Remunen. Levähdä, levähdä — mutta tee vaan minulle mieliksi, äläkä pyörry taas, sehän esti meitä jatkamasta matkaamme.

Mimmi. Voin nyt vallan hyvin ja kiitän sinua vieläkin siitä, että otit minut kerran mukaasi. Tämä matka on antanut minulle paljon huvia.

Hilarius (samoin). Minä tunnen hänet, hän on muuan mikkeliläinen kauppias, Remunen.

Remunen. Otin sinut kerrankin mukaani! Mutta sehän kuuluu ihan kuin sinä tahtoisit pitää minulle isällisiä "vörmaaninkeja". Enhän minä ole saattanut ottaa sinua mukaani markkinoille. Otin kerrankin mukaani! Ikäänkuin minä matkustelisin ainoastaan omaksi huvikseni! Sinä rupeat tässä näköjään jo saarnaamaan minulle. Otin kerrankin mukaani! Sepä oli merkillinen mutkasana, se!

Mimmi. Minä en tahtonut tehdä sinulle mitään muistutusta, päinvastoin tahdoin sanoa kiitokseni hyväntahtoisuudestasi.

Remunen. Niin vai, — mutta se ei suinkaan kuulunut siltä tahi et sanonut sitä oikein sattuvasti… Mutta… tokkohan nyt lie vaan kaikki kapineet paikallansa… luultavasti jää puolet tielle.

Mimmi (nousten ylös). Menen heti katsomaan. Suo anteeksi, että jätän sinut.

KUUDES KOHTAUS.

Hilarius (hyppää pystyyn). Mutta sallikaa, herra Remunen, minun auttaa häntä hiukan.

Hilarius. Suokaa anteeksi, herra Remunen, te olette vähän tyly tuota nuorta naista kohtaan, luultavasti on hän teidän sukulaisenne.

Hilarius. Antakaa anteeksi, ei suinkaan, ei suinkaan, — minä tunnustan vaan, etten puolestani voisi olla niin tyly vaimoani kohtaan.

Remunen. Tylykö? Se näyttää vaan niin teistä, herraseni? Minä en tylyydelläni, josta puhuitte, koeta muuta, kirin rakentaa rauhaa talossani.

Remunen. Juuri sillä lailla, — näettekös, olen keksinyt uuden keinon ja konstin perheellisen rauhan pysyttämiseksi.

Remunen. Hyvin kernaasti… Minä arvelin jo tuonnoin lähteä lähetyssaarnaajana ympäri maailmaa saarnaamaan uutta keinoani. Mutta ensiksi, tiedättekö te, mitä kotiripitykset ovat?

Hilarius. Kyllä — kyllä olen hiukan kuullut ja lukenut niistä, — vaan sallikaa minun esittää ensin virkatoverini: herra Kauppi — herra Remunen. — Hän on myöskin nainut ja voisi siis myös koettaa keinoanne.

Remunen. No, sepä on hauskaa, se. — Siis tekin, herra Kauppi, tiedätte mitä kotiripitykset ovat?

Evert. Tiedän kyllä, tehän herra Hilarius taisitte taannoin puhua niistä —

Remunen (Kaupin ja Hilariuksen välillä, keskellä näyttämöä). Niin kuulkaa sitten! Hm… Kotiripitykset ovat avioelämän epämukavin — epämukavuus.

Remunen. Mutta ne eivät ole ainoastaan epämukavia ja ikäviä, ne ovat myös, juuri niiden epämukavan ja ikävän laatunsa kautta — aseet, joilla vaimot hosuvat meitä ja pakottavat meitä heidän tahtonsa alle, — ja me miehet, me annamme myöten, saadaksemme ainoastaan rauhaa.

Remunen. Minun ensimäinen vaimoni — kepeät mullat haudallensa, — oli kelpo eukko, hänessä oli paljon hyvää, mutta myös tuo paha tapa pitää kotiripityksiä. Hän oli siinä aika mestari, oikein "virtuoosi". Olipa oikein hirveätä kuulla häntä, sillä sanon teille: hän alkoi toisinaan nuppineulasta, vikurteli sitten asiaa sinne tänne, kiipesi yhä korkeampiin ja korkeampiin ja korkeampiin asioihin ja lopetti aina tällä klanetilla: hän ottaa eron tai kuolee.

Remunen. Ja kun minä nain toisen kerran, niin ajattelin minä: nyt ei sellaista enää tapahdu! Ensimmäiseen vaimoon nähden täytyi minun aina olla alakynnessä ja sain täyttää kaikki hänen oikkunsa. — Kun nyt tiesin keinon, niin ajattelin itsekseni: nyt rupean minä puolestani sitä käyttämään. Siinä koko temppu. — Nyt pidän minä kotiripityksiä vaimolleni.

Remunen. Erinomaisen paljon. Ja luonnollistahan se onkin. Jos nyt tahdon jotakin, niin en sano sitä koskaan suoraan, ei — alan kuten vaimovainajani, maailman alusta, kiertelen sitten sinne tänne, pistän pari kolme kovaa sanaa väliin, rupean sitten puhumaan erosta ja kuolemasta — ja vaimoni sanoo lopuksi: tapahtukoon sinun tahtosi! Otetaan esimerkiksi: tänään tahdon minä ajaa koko yön läpi — hän ei tahdo — nyt käytän minä keinoani ja saatte nähdä, ettei viivy kauvan ennenkuin hän sanoo: olkoon niin, tapahtukoon sinun tahtosi!

Remunen. Koettakaa vaan kerrankin, niin saatte itse nähdä, miltä suunnalta tuuli puhaltaa. Elelen tuon keinoni avulla kuin paratiisissa, seuratkaa te minun esimerkkiäni, niin saatte tekin tuntea paratiisin esimakua jo täällä maailmassa.

Evert (päättävästi). Kyllä minä koetan. (Puoliääneen.) Minä pidän vaimolleni ihan saman saarnan kun hänkin minulle tänä aamuna. Ja — (ääneen) eihän tuo keino ole niin vaarallinen. Kiitän teitä, herra Remunen, sydämeni pohjasta.

Hilarius. Mitähän jos minäkin koettaisin. Saas nähdä mitä eukkoni tuumaa moisesta makupalasta.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Remunen. Olenpa taaskin tehnyt kaksi miestä onnelliseksi. Aikaa myöten häviää tuo aviosäädyn turilas kokonaan ja sen hävittäjä olen minä — Mathias Remunen Mikkelistä! (Ulkoa kuuluu hälinää.)

Remunen. Mutta todellakin, jollet sinä levähdä, niin eipä ihmettä, jos vaivut ihan kokonaan.

Remunen. Te, naisväki, olette merkilliset elävät — aina käyttäydytte sopimattomasti. Nyt kun sinun pitäisi levähtää, juoksentelet pitkin stationaa. Kun aurinko paistaa, niin käytte te sateenvarjo kourassa, ja kun sataa, niin teillä on tietysti paras hattu päässä ja ainoastaan viuhka kädessä.

Mimmi. En ymmärrä, hyvä Remunen, mitä auringon paiste tähän asiaan kuuluu.

Remunen (erikseen). Oikeastaan — hän on oikeassa, mutta vaimo vainajani teki tavallisesti niinkuin sanoin. (Ääneen.) Sinä sanoit, ettei ne kuulu tähän?

Remunen. Niin te aina marmatatte, kun teille sanoo jotakin suoraan vasten silmiä. Mutta kun sellaisesta tulee jotakin vahinkoa, tappiota, kas silloin saamme kärsiä me, juurikuin miehet olisivat maailmaan luodut ainoastaan teidän vikojanne korjaamaan. — Sen lisäksi maksaa kaikki rahaa, niin muotikauppiaat kuin tohtoritkin. Kuinka kävikään äsken, kun menimme katsomaan kilpa-ajoja; sanoin sinulle: älä pane päällesi tuota pitkähelmuksista leninkiä; — siellä on suuri väen tungos, ja helmukset voivat pian tallata ja repiä rikki.

Mimmi. Mutta, hyvä Remunen, olihan minulla silloin päälläni harmaa leninki, joka on kylläksi lyhyt —

Remunen. Niin — no, mutta se on taas liian lyhyt. Olen sinulle sanonut sen seitsemänkin kertaa, että se on liian lyhyt, — minä en suvaitse niin lyhyttä leninkiä. Silloin jos käyskentelen kanssasi, niin sorkehtii heti jälessäni kokonainen lauma nuoria herroja, jotka tähystävät jalkoihisi.

Remunen. Niin — niin — siihen asti ei vetokaan mitään haittaa, kunnes täytyy kutsua tohtori. Niinhän tässä vetää, että tukka menee pörröön. Tule, haen sinulle hiljaisen paikan asemasillalla.

Remunen (taluttaa Mimmiä). Käsket, — minä en koskaan käske, — mutta sinä teet aina juurikuin käskystä, niinkuin orja, ja kuitenkin katson minä aina vaan sinun omaa etuasi.

(Menevät keskiovesta. Mimmi vetää mennessään nenäliinan taskustansa ja pudottaa ruusupaperisen kirjeen.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Evert (vasemmalta hyvin liikutettuna). En kuuna kullan valkeana enää koeta tuon Mikkelin viisaan keinoa! Olinpa kuin kimalaisten pesällä. (Huoaten.) Palvelija! (Soittaa.)

Evert. Lasi seltterivettä — ei, kokonainen pullo! Ei, kaksi pulloa, toinen vainiolleni tuolla.

Evert. Pitää nauttia jotain rauhottavaa. Mutta enpä voi käsittää, mistä kummasta vaimot keksivät kaikkia noita puheenparsia… onpa tuo oikein hirveätä!

Palvelija (tuo seltterivettä). Tässä on herra! (Evertin juodessa kumartaa palvelija maahan ja nostaa lipun.)

Palvelija (antaen Evertille paperin). Te olette kaiketi pudottaneet tämän, herra! (Menee vasemmalle.)

Evert. Minäkö? Ruusupaperisen kirjeenkö? Mitä kummaa tämä tällainen on — (Aukaisee kirjeen.) Ainokainen enkelini, — minä jumaloitsen sinua, — sinun toiveesi ovat minulle käskyjä, — mutta minun oli vallan mahdoton päästä tänä aamuna matkalle. Tulen ensi junassa, — sinun tulee keksiä keino, mikä hyvänsä, jäädäksesi jäljelle. — Voi kuinka ikävöitsen sinua, — tuhansia muiskuja! Tämäpäs nyt somalta kuuluu. — Mutta minulle ei tämä kirje ole. Merkillinen lippu. (Ulkoa kuuluu hälinää.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Hilarius (käsi poskella). Ai-Ai-ai-ai-ai — sepäs vasta oli tuhkalöyly! Palvelija hoi! (Palvelija tulee vasemmalta.) Pullo seltterivettä ja toinen vaimolleni tuolla… (Palvelija menee.) Kokeeni meni päin mäntyyn. — Ah, kunnon nuori ystäväni, on hyvä että tapaan teidät täällä yksin, minun on tunnustettava teille eräs synti.

Hilarius. Niin — teille — minä petin teitä taannoin. Me puhuimme kotiripityksistä.

Hilarius. Ja minä sanoin, että ainoastaan veltot ja ämmämäiset saavat sellaisia, mutta nyt tahdon lohduttaa teitä. — (Palvelija tulee vasemmanpuolisesta ovesta, panee pullon ja yhden lasin keskimäiselle pöydälle, ja vie ennen tuomansa pullon ja lasin, menee oikeanpuolisesta ovesta)

Hilarius. Mitäpä tyhjästä häpeästä, herraseni — olen elänyt maailmassa kylläksi pitkän ajan ja tiedän sen tähden yhtä ja toista omasta kokemuksestani, niinpä tiedän myös kaikkien aviomiesten saavan kotiripityksiä.

Hilarius. Niinpä kyllä — uskokaa minua, vanhaa miestä! Mutta eipä nuo ripitykset ole niin hirveitä — niihin täytyy vaan tottua — niitä tulee kärsiä taitavasti ja vakaasti — sen pituinen se! Kaikki ponnistelemiset niitä vastaan ovat pelkkää mielettömyyttä, eikä niistä tule kuin mieliharmia.

Hilarius. Aviosääty, nuori ystäväni, on kesänlainen: kaikki iloitsevat sen lähenemisestä, mutta kun se tulee, — niin on se kostean kylmä; mutta se tuo mukanansa kuitenkin urpuja, kukkia, runollista mieltä, ja päivänpaistetta. Ettekö te sano kesää kauniiksi, vaikka toisinaan sataa, jyrisee ja salamoikin? Tulee ainoastaan kärsiä, ystäväni, ja kun rouva nostaa raesateen, — niin kärsimystä ja malttia vaan.

Evert. Malttia! — Teidän on hyvä sanoa: malttia — te olette jo päässeet siitä pahasta — silloin voi jo ollakin maltillinen.

Hilarius. Minäkö päässyt siitä pahasta? Oho, ystäväni, siitä pahasta ei pääse yksikään.

Hilarius. Joutavia — minä koristelin asiaa niinkuin tekin äsken. Olkaa vakuutettu siitä, että minä saan kotiripityksiä, niinkuin tekin ja niinkuin kaikki muutkin aviomiehet — ja, voinpa lyödä vetoa, melkein ihan samoilla sanoilla — näyttää aivan siltä, kuin vaimot kopioisivat karttansa toinen toiseltaan.

Hilarius. Liikojako? Malttakaapas hiukan — (riisuu päältänsä takin). Te saatte itse nähdä, puhuinko liikoja; — kas tässä — pankaapas minun takkini päällenne.

Hilarius. Kas niin, — ja istukaa nyt tuonne noin, — ja pitäkää joku sanomalehti tahi nenäliina silmienne edessä, — minun eukkoni on pitävä teitä miehenään, — ja te saatte kuulla mitä kauniimman kotiripityksen. Hän on paraillaan haltioissaan, ihan valmiina.

Hilarius. Sopii vallan hyvin eikä teidän tarvitse puhua yhtäkään sanaa, — siitä pitää hän huolen aivan yksin.

Hilarius. No, se olkoon hänen rangaistuksensa, se! Istukaa nyt vaan tuonne. (Taluttaa häntä oikealle, Kauppi istuutuu). — Kas niin — ja ottakaa nyt kaikki tyynesti vastaan, älkääkä röyhätelkö, vaan nielkää hyvin minun osani. (Yskii) Hm, hm! (Katsoo sivusalonkiin.) — Hiljaa, hän tulee! (Menee keskiovesta.)

KYMMENES KOHTAUS.

Evert. Kummallinen tuuma todellakin, en voi käsittää mitä hänen vaimonsa on ajattelevakaan minusta, — mutta tuossa hän jo onkin.

Serafina (vasemmalta). Tuolla istuu hän ja lukee, — ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan, — ja minun tulisi muka aina vaan kärsiä. Ei, mies ja vaimo tulevat yhdeksi, heidän siis pitää olemankin yksi ja — hänen tulee siis saada osansa hänenkin!

Evert (tuijottaa ja tuijottaa yhä syvemmin ja syvemmin lehteen). Minä istun kuin tulisilla hiilillä!

Serafina (yskii siten huomauttaakseen läsnäolostaan). Hm, hm! Luulen vilustuneeni. (Istuikse, lyhyt paussi.) Mokoma sysmäläinen — no eikö tämä nyt harmita? — Sinä ajattelet kaikitekin, kuinka sinä äskettäin loukkasit minua? Niinhän? (Nousee ylös.) Minä tunnen jo sinun tapasi — istua lekotella tuolla lailla — eikä vastata sanaakaan, eikö se ole totta se, sinä uhrilammas? Niin, sehän on moisten jörrien laita, se! Sen sijaan että pyytäisit minulta anteeksi, kun teit minulle vääryyttä, — istut sinä tuolla kuin mikäkin suolapatsas. (Hyvin kiihkeästi.) Ei — kun minä ajattelen noita aikoja, jolloin sinä kosit minua, — vaikka siitä nyt onkin vuosia, — kas silloin osasi hän olla simasuu ja liverrellä: "pienokaiseni, kultaseni, manssikkani, sievä enkelini", — minä myönnän olleeni silloin sievä, mutta enhän minä nytkään ole mikään tiikerikissa! Mutta nyt hoksaankin minä, että kaikki oli vaan pelkkää viekkautta. Sinä olet houkutellut minut naimisiin, iskeäksesi ainoastaan kyntesi kuin haukka minuun, kyyhkysraukkaan, — sinä peto, sinä iiliäinen!

Serafina. Imeäksesi siten minun sydänvertani. Rakkaudesta et sinä suinkaan minua nainut, — sillä silloin et olisi voinut unohtaa kaikkea. Mokoma sysmäläinen! Hän ei puhu yhtään sanaa! Tuollaisen kanssa kuin sinä tulee lampaastakin susi, ja minun heikko luontoni ei voi kauvan kärsiä tätä tällaista. Tuottaahan tämä ikuinen kiusa viimeinkin sydänhalvauksen, ja minä tunnen jo kuinka nuo kiihotukset kalvavat elämäni lankaa, vaikken nyt vielä näytäkään niin heikolta. Mutta kauan ei se voi kestää, ja se onkin minun ainoa lohdutukseni. Eron otosta en minä puhukaan enää, vaikka se tekisikin minun viimeiset päiväni niin hauskoiksi! Mutta ei minun laitani tule kokonaan hyväksi, ennen kuin — kuin —

Serafina. Ennen kuin minut lasketaan kolme kyynärää alas maan mustaan multaan, — siellä vasta saan levon. (Itkee.) Silloin saat sinä omantunnon vaivan, että olet istunut, kuin pökkelö, etkä puhunut sanaakaan kelpo vaimollesi. Onpa oikein hirveätä, kun ajattelen, että tämä kaikki tuli vaan siitä, kun sinulle sanoin hävittäneeni sen pienen lipun.

Evert. Kuinka — hänkö tämän lipun hävittänyt! (Hypäten ylös.) Oletteko te, rouva hävittäneet sen lipun?

Serafina. Herranen aika — mitä tämä on se ei ollutkaan minun mieheni, tuo vanha pökkelö. Ah! — ah! — (Juoksee nopeasti oikealle.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Hilarius. Sallikaa minun toki nauraa, eikö se ollut oikein somaa. Olettekos nyt tyytyväinen?

Evert. Kiitän teitä, — mutta lahja lahjaa vaatii, hyvä päivä vastausta, ja sentähden annan teille hyvän neuvon.

Evert (hyvin totisena). Vaimonne ei sitä tahtone, mutta älkää jättäkö häntä millään ehdolla, kuulettekos?

Evert (erikseen). Miesparka! Oh noita vaimoja — vaimoja! — Kuka olisi voinut ajatellakaan sellaista, ja vieläpä sellaisella ijällä!

Evert (erikseen). Ja sen ohessa tämä ijäkäs kunnon mies, — jonka häviötä toivotaan. Kurja miesparka!

Evert. En minäkään suvaitse sitä, että teitä tahdotaan häväistä, — minä tahdon sanoa teille salaisuuden.

Hilarius. Mitä te sanottekaan? Johan te kerrotte ryövärihistorioita! (Sivulle.) Hänellä on varmaan iili päässä.

Evert (erikseen). Hän ei usko minua. (Ääneen.) No katsokaa nyt itse, eikö minulla ole oikein? (Antaa Hilariukselle ruusupaperisen kirjeen.) Kas tässä! — Lukekaapas!

Hilarius (lukee). "Pienokainen enkelini — ja tämä olisi minun vaimolleni muka!" — Sangen hyvästi — (lukee) "minä jumaloitsen sinua — ensi asemalla — joku keino — tuhansia muiskuja."

Evert. Mutta, herra Hilarius! — Ettehän te saata ajatella jotain sen tapaista, että minun vaimoni muka —

Hilarius. Hiljaa, hiljaa, herraseni — minä en ajattele mitään — mutta tuomitkaahan itse; täällä seisoo: "ainokainen enkelini", kuinka luulette, onko tämä kirjoitettu 50 vuotiselle eukolle, vai nuoremmalle.

Hilarius. Jos tämä olisi kirjotettu minun vaimolleni, niin kuuluisi alku näin: "paksu papuseni", mutta ei suinkaan "ainokainen enkelini" — sepä olisi kummallinen rakastaja — kolmen päivän perästä toisi hän varmaankin sellaisen serafiini enkelin takaisin.

Evert (aprikoiden). Minun vaimoni! Mutta ajatelkaahan toki, — me olemme olleet vasta vuoden naimisissa.

Evert. Ei, se on vallan mahdotonta! Pohjaltaan kyllä olette oikeassa, vaan olisipa se kauheata! Eikö minulla ole jotakin puukkoa, — pistoolia, — pyssyä?

Hilarius. Hiljaa, ystäväni — voipihan tämä kaikki olla pelkkää leikintekoa — erehdystä.

Evert. Kummallista leikkiä — merkillistä erehdystä! Voi minun päätäni!

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Hilarius (katsoen kelloansa). Kymmenen minuuttia vaille neljä. Juna lähtee heti paikalla. Meidän pitää pistää pillit pussiin, mammaseni.

Serafina. Tee kuten suvaitset, en välitä mitään, — olen kiusasta ja kauhusta niin väsynyt, että saat matkustaa yksin, — minä jään tänne. (Istuikse.)

Evert (antaa Hilariukselle kirjeen). Tässä on — vanha mies parka — se on teidän omanne. Onpa esimerkkejä vanhoistakin! (Menee vasemmanpuolisesta ovesta.)

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Hilarius (Evertille). Ah, joutavia! (Serafinalle) Kuuleppas, mammaseni, olehan nyt järkevä, olemmehan jo liijaksi vanhat laskemaan lasten leikkiä. Sen kautta pilaamme vaan matkahuviamme, — ja sehän on ihan mieletöntä.

Hilarius. Kas niin — sinä olet kuitenkin viisas, eukkoseni — papuseni — katsohan nyt minuun edes luopuisasti.

Serafina. Juurikuin komennon mukaan voisi laittaa sadetta ja päiväpaistettta.

Hilarius (hyvin lempeästi). Mitäpä komennosta — mutta kun sinä puhut päivänpaisteesta niin katsopas, kuinka aurinko paistaa koreasti tuolla — ikäänkuin olisi joku juhlapäivä. Eihän meillä, sinun kanssasi lie enää monta suvea jäljellä, — eikö ole siis mieletöntä turmella nuo moniaat kesäpäivät? (Tahtoo suudella häntä.)

Serafina. Mutta noin ihmisten nähden! Niin — niin — ainoastaan moniaat kesäpäivät! mutta kyllä sinä elät vielä monta päivää minun jälkeeni.

Hilarius. Lakkaahan jo haudasta puhumasta — tee minulle mieliksi — minä soisin sinun vielä kauvan elävän.

Hilarius (lähempänä kuin ennen). Ihan toden totta, mammaseni — ole nyt järkevä — kas niin —

Hilarius. Tule tänne, serafiini enkeli! (He syleilevät toisiaan.) Olen pohjaltani hyvä sinulle, mammaseni — mutta minkätähden annoit sinä tänään niin ukkosen jyristä?

Serafina. Älkäämme puhukokaan siitä enää, ja puhdistaahan ukkosen jyrinä ilman ja virvottaa koko luonnon.

Hilarius. Niinpä kyllä, se virvottaa koko luonnon. (Pakkaavat plaideja y.m. yhteen. Ulkoa kuuluu kellon helinää ja kaukaista vihellystä.)

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Evert (vasemmanpuolisesta ovesta, puoliääneen Hilariukselle). No — mitä tämä on — hän lähtee kuitenkin kanssanne?

Evert (erikseen). Tässähän oli kirjekin. (Ääneen.) Valmista itsesi matkalle, — lähdemme heti paikalla täältä.

Amalia (on istahtanut ja useasti käyttänyt hajuvesi-pulloa). Mekö? En ainakaan minä lähde!

Amalia. Kun minun luultavasti täytyy pyytää sinua — menemään tohtoria hakemaan.

Amalia. Olen aivan puolipyörryksissä — hermoni — pääni — en ainakaan voi ensi junalla lähteä — ja luultavasti täytyy minun viipyä täällä kauemminkin.

Hilarius (antaa Evertille kirjeen). Tässä on, nuori miesparka! — Onpa kyllin esimerkkejä nuoristakin!

Evert (paatoksella). Mutta onko se mahdollista, Amalia! Kuka olisi sitä voinut uskoa!

Evert (erikseen). Minä sanelen hänelle nuo makeat lauseet kirjeestä! (Läheten vaimoansa painavasti.) "Ainokainen enkelini!"

Amalia (levollisesti ja hätäytymättä). Se on ensimmäinen hyvä sana, jonka kuulen sinulta jo moneen kuukauteen!

Evert. "Minä jumaloitsen sinua." (Pieni paussi, niinkuin edelläkin.) "Minä jumaloitsen sinua!"

Amalia. Niin tekee minunkin sieluni — Evert kulta. (Antaa hänelle kättä.)

Evert (liikutettuna). Etkö sinä tiedäkään sitten tuhansista muiskuista — ruusupaperisesta kirjeestä?

Amalia. Tuhansista muiskuista — ruusupaperisesta kirjeestä? — En sanaakaan!

Evert (hyvin liikutettuna, tarttuu Amalian molempiin käsiin, suutelee niitä vuorotellen). Rakas armas — Ami — ah — kuinka paljon minä pidän sinusta — armas vaimoni — herttaiseni! Jälestäpäin kerron sinulle kaikki.

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Remunen. Viimeinkin sain minä voiton. Minun keinoni on ihan taidetta, vastikään sanoi vaimoni tahtovansa matkustaa minun kanssani koko yön läpi!

Remunen. Oletteko koettaneet keinoani? No? Eikö se ollut helppo keino — hä?

(Kaikki ottavat matkakapineensa. Oikealta ja vasemmalta tulevat
nuo 1:ssä kohtauksessa mainitut 3 henkeä.)

Mimmi (oikealta, — lankeaa tainnoksiin). Oh, — minun päätäni — tuo vanha tautini — Remunen — Remunen!

Remunen. Juna lähtee heti — Mimmi — vettä — vettä! (Juoksee ympäri huonetta, hätiköitsee.)

Hilarius. Herra Remunen — jätämme teille etikkamme — voikaa hyvin! Tuo tuli teidän kotiripityksistänne. (Menevät, Remunen häärii yhä Mimmin luona. Kellon helinää ja vihellystä).

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK REMUSEN KOTIRIPITYKSET ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.