KANTOPÄÄN LUKUHUONEELLA

Kansannäytelmä kahdessa näytöksessä

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa, Boman ja Karlssonin kustannuksella, 1901.

Henkilöt:

Heikki, Kantopään isäntä. Saara, hänen vaimonsa. Sanna, | Iikka, | heidän lapsiansa. Eno-Matti, naapuritalon miehiä. Hanhiojan Salkko, vasta Amerikasta palannut siirtolainen. Olli Kytökangas, etelästä tullut tukkilainen. Poliisi. Kylännuorisoa.

Tapaus on Perä-Pohjolassa helmikuussa 1900.

Ensimäinen näytös.

Näyttämö: Kantopään kookas pirtti tavallisine talonpoikaisine huonekaluineen. Perällä ja vasemmalla ovi. Oikealla pitkä penkki, jonka luona pöytä, jossa on sanomalehtiä sikin sokin. Seinällä näkyy koukuissaan lehtiä riippumassa. Lähellä vasemmalla olevaa ovea uuni, jossa pystytuli palaa. Heikki tekee pärekoppaa takkatulen valossa. Sanna kutoo sukkaa. Iikka selailee sanomalehtiä pöydällä. —

Sanna: Mitä sinä haet?

Iikka: Katselen sitä Kalevan numeroa, jossa on niistä buuerien voittamista härjistä. Saisin tuolle Hanhiojan Salkolle näyttää, hän kun ei näy uskovan, että buuerit voitolla ovat. —

Sanna: Luuletko hänen uskovan, vaikka kultakirjaimilla näkisi voitot painettuina. Väittelee vaan kömpelösti vastaan ja pitää engelsmannien puolta, höyhenkenkä.

Iikka: Vaan annapa, että kerran joutuu väittelemään Ollin kanssa, niin jo vesille joutuisi. Eivätköhän satu yhteen. Ollihan aikoi täksi illaksi metsästä palata. Väleen hän on täällä. Ja postin tulo-ilta on myöskin. Aikoiko muita kyläläisiä postiin lähteä kuin Pörhölän Hanna?

Sanna: Aikoi niitä paljonkin. Meille asti kuitenkin tulevat lehtiä lukemaan.

Iikka (Yhä hakien): No, mihinkä lempoon se lehti tästä katosi! Viikon vihollinen kuitenkin.

Heikki: Jos lie Eno-Matti ottanut, kun päivällä kävi. Hän niitä näkyi siinä selailevan.

Iikka: Eno-Matti sen sitten on ottanutkin.

Heikki: Se on Mattikin niin innostunut noihin lehtiin, että kaikki pitäisi saada tietoonsa. Vaan parhaiten Matti sotauutiset tietääkin. Kuului mennä sunnuntaiaamuna ajaneen rovastinkin häpeään, niin oli tarkka tiedoilleen ollut.

Iikka: Mitä, kun on aikaa päiväkaudet lueskella. Helppohan nyt on tietoja saada kun näin paljon lehtiä tulee.

Sanna: Mutta ilman Ollin tointa, ei täänkylän nuoriso olisi saanut lukuhuonetta toimeen. Eikö totta isä ja Iikka?

Heikki: Ollin tointahan se parhaiten oli. Soma mies on muutenkin. Ja lukumies verraton.

Iikka: Enempi hän tietää kuin muut etelästä tulleet jätkät, mutta hänhän onkin käynyt kansanopistossa.

Sanna: Eikä ole juoppo niinkuin kaikki muut mieronkulkijat.

Iikka: Se on tosi. Mutta minun tässä täytyy lähteä talliin ennen postiin lähtöä. (Hakee takin naulasta ja panee ylleen). Elkää vaan minua jättäkö. (Menee).

Sanna: Kyllä odotamme.

Saara (Ilmestyy vasemmalle ovelle): Sanna tule tänne! (Sanna menee ovenpieleen. Saara näyttää hänelle puhuvan innoissaan. Sanna kuuntelee allapäin ja loittonee hetken kuluttua keskilaattialle. Saara sulkee oven.) Se on päätetty asia!

Heikki: Mikä se nyt oli? Mitä se äiti taas toimittaa?

Sanna: Mitä lie ollut, en tuota oikein kuunnellutkaan. (Keikauttaa itseään ylpeästi.) Pyh! (Perältä tulee kylän nuorisoa ja asettuvat mikä minnekin istumaan. Olli tulee jälkimäisenä, laukku seljässä).

Olli: Terve talohon ja terveisiä tukinajosta! (Kättelee Sannaa ja Heikkiä).

Heikki: Terve vaan. Mitäpä sinne kuuluu?

Olli: Eipä liikoja. Hevoseni jalka loukkaantui, täytyy käydä apteekissa vähä lääkkeitä.

Sanna: Laske laukkusi pois. Hiihtäenkö tulit?

Olli: Hiihtäen tästä suoraan enkä kauvan taipaleella viipynytkään. (Laskee laukun penkille. Iikka tulee).

Iikka: Kas sitä! Jopa karttui kansaa. Ja Ollikin. Lähdemme miehissä postiin.

Sanna: Ja naisissa myöskin.

Iikka: Kaikki. Onpa nyt kuutamo-ilta. Tie on hyvä eikä ole tulipalopakkanenkaan.

Olli: Tässä postissa minä odotan Helsingistä kirjoja, jotka on luvattu lähettää tälle lukuhuoneelle.

Sanna: Niinkö? Sellaisia hauskoja kertomuskirjojako?

Olli: Niin luulen. Meidän täytyy yhteisesti vielä koettaa saada lainakirjasto tänä talvena tähän kylään. Sitten vasta on työmme alulla. Ja sitten vasta koetamme seuraksi liittyä.

Sanna: Tarkoitatko sellaista nuorisoseuraa kuin kuuluu muualla olevan melkein joka pitäjäässä?

Olli: Sitähän tarkoitan.

Sanna: Sepä olisi hauskaa.

(Kaikki muut toistavat: Sepä olisi hauskaa).

Iikka: Mutta nyt lähdemme. Ilta kuluu ja posti on jo aikaa ajaa helistänyt sivu. (Kaikki nousevat lähteäkseen. Sanna ottaa lisää vaatetta.) Joko ollaan valmiit?

Sanna: Jo minun puolestani.

(Kaikki muut menevät paitsi Olli).

Olli: Jopahan isäntä on alkanut valmistamaan sen mallisia koppia kun minä neuvoin. (Katselee koppaa).

Heikki: Koetin tässä. Ensimäinen tämä toki on, vaan sievä tämä malli on.

Olli: Onhan se. (Hiljaa) Onko Hanhiojan Salkko tuolla kamarissa, koska sieltä kuuluu puhelua?

Heikki: Taitaa olla. Iikka hänet oli tavannut. Miksi sitä kysyt?

Olli: Ilman aikojani. — Olisi minulla muutakin kysyttävää kun olemme näin kahden kesken.

Heikki: Niinpä kysy sitten.

Olli: Tahdon puhua suoraan ja lyhyesti. Olisiko teillä mitään vastaan jos pyytäisin tytärtänne Sannaa vaimokseni. Köyhä olen, mutta ilman muiden apua kyllä vaimostani huolen pidän, jos Jumala terveyttä antaa.

Heikki: Mikä sinun nyt semmoista pani kysymään yhtäkkiä?

Olli: Sannan kanssa olemme asiasta jo viime kesänä sopineet.

Heikki: Silloinko jo? No mitäpä siitä. Parasta kuitenkin että annatte tuumanne olla tuonnemmaksi.

Olli: Mutta ette kiellä suostumustanne?

Heikki: Jos niin on Sannalle sallittu, niin mitäpä minä siihen.

Olli: En muuta tahdokaan tällä kertaa tietää. Lopusta kyllä pidän huolen.

Heikki: Luulen minä, että saat kylläkin toimittaa ennenkun äitimuorin saat puolellesi. Vaan saanet koettaa.

Olli: Akkaväkeä minä kyllä osaan miellyttää. Eikä emäntäkään niin paha ole kuin luulette.

Heikki: Entäpä Hanhiojan Salkko? Luulen että hän täällä kulkee juuri Sannan vuoksi ja äitimuori tuntuu olevan hänen puolellaan.

Olli: Semmoisen puolihupsun kehujan minä kyllä uitan. Muuten minä tiedän hänen Ameriikka-elämästään yhtä ja toista, josta kyllä kerran ilmoitan. Eikä hänellä niin paljon rahaa ole kuin kuuluu kehuvan.

Sanna (Palaa takasin): Joudu nyt Olli!

Olli (Ottaen Sannaa vyötäisiltä): Minä tulen kultakäpyni (He menevät, Olli laulaen jotakin lempilaulua.)

Heikki (Yksin): Kunnon mieheksi hänet uskon ja kaikkihan häntä kehuvat vireäksi työmieheksi. Kuuluu tänäkin talvena ansainneen kovasti tukinajossa. Juomaton ja siivo mies. Mitäpä siitä jos hupsut häntä etelän varekseksi kutsuvat. Mieluisampi vävy minusta olisi kuin tuo rokonarpinen ja hassahtava Hanhiojan Salkko. Mutta toista mieltä taitaa Saara olla.

Saara (Tulee ovelle vasemmalle): Mihinkä ne tästä taas lähtivät? Iikkakin taas raitilla.

Heikki: Postikonttoriin kuuluivat aikovan. Sinne meni muitakin kylän nuoria. Nythän on postipäivä tiedämmä. — Saapi tässä taas kuulla uutisia sodastakin.

Saara: Lupasit noita lehtiä tähän kantaa. Eivät nyt muuta jouda tekemään kuin niitä kaiket illat lukemaan.

Heikki: Mielelläsipä tuota kuuntelet sinäkin sotauutisia he, he.

Saara: Mihinkäpä minä korvani panen, kun ääneensä lukevat, Eno-Matti varsinkin. Veihän se täältä yhden lehden päivällä matkassaan.

Heikki: Jos Matti viekin, niin Matti tuopi takaisin. Luulen hänen pian tulevan, koska tietää postipäivän olevan. (Saara kävelee laattialla, huomaa Ollin laukun penkillä.) Kenenkä tuo laukku on tuossa penkillä?

Heikki: Eikö lie sen sinun vieraasi, joka kuuluu kamarissa olevan.

Saara: No Salkko nyt ei noin kelottonutta laukkua viitsi kantaa. (Tarkastelee laukkua) Mitä tuossa lieneekään, ei se vaan kovin pullollaankaan ole. Ketä täällä on käynyt? Vastaa.

Heikki: Mistä minä tiedän ketä on käynyt sillä aikaa, kun tallissa olen ollut.

Saara: Eihän liene vaan sen Suomen-Ollin laukku? Täälläpäinhän se kuuluu olevan. —

Heikki: Hanhiojan Salkon laukuksi luulen. Mitä sinä sitä käsittelet. Anna laukun olla, olipa kenen tahansa.

Saara: Heittäisin tämän porrasten päähän, jos Ollin laukuksi tietäisin.

Heikki: Minkä vuoksi?

Saara: Siksi, etten kärsi sitä miestä.

Heikki: Mutta laukku ei ole mies he, he.

Saara: Mitä meinaat?

Heikki: Mitä minä meinaisin. En mitään.

Saara: Tiedätkö missä tarkotuksessa Salkko täällä on kulkenut.

Heikki: Kai tahtoo lukea sanomalehtiä. Ei hänellä minulle ole ollut asiaa.

Saara: Mutta sitä enemmän minulle. Salkko kysyy meidän Sannaa vaimokseen! Etkö riemastu ukko? Hänellä on parikymmentä tuhatta rahaa, että pystyy hyvän talon ostamaan. Oikein siunailin, että otettiin noita lehtiä, sillä niiden vuoksi Salkko ensiksi meille oitostui ja tutustui Sannaan. Mikä ilo meille ja mikä onni Sannalle! Koko kylän tytöt häntä kadehtivat. Kihlat on Salkolla taskussaan. Etkö ilosta hyppele ukko? (Tarkastelee yhä laukkua).

Heikki: Mitäpä siitä hyppelisin. Mitä sinä siitä laukusta nypläät, anna laukun olla penkillä.

Saara (Erikseen): Kyllä tämä taitaa olla Salkon laukku. — Mutta minä sanon, että tiedätkin, että kohtelet Salkkoa kuin kultaa kämmenellä. Semmoisia kosijoita harvoin on. Kaksikymmentä tuhatta! Siihen kultakellot ja arkullinen vaatteita. Mitä arvelet?

Heikki: Arvelen, että paras kun annat asian olla sinänsä. Nuorihan tuo on Sannakin vielä.

Saara: Minä aavistan jotain, sinä kuhnuri. Sinä suojelet sitä Suomen Ollia, mokomaa etelän varesta. Mutta varokoon vaan, etten aja ulos, jos meille vielä tulee Sannan kanssa livertelemään. Ollihan se tämän huhun meille toimitti…

Heikki: Vastahan sinä sanoit siunaavasi, että lukuhuone meille saatiin…

Saara: Niin, niin, mutta…

Heikki: Niin, niin, mutta Ollin toimesta se tapahtui. Saisit kiittää Ollia.

Saara: Elä viisastele! Tiedä, että kohtelet Salkkoa niinkuin vävyä tulee.

Heikki: Sinulla on aina sinun tuumasi. Olet varmaan itse Sannaa Salkolle esitellyt, niinkuin mennä talvena Herralan Yrjölle… ja teit naurun alaiseksi koko talon, hupsu.

Saara (Kiivaasti): Mitä sitten! Kuka sinua minulle toimitti. Oma äitisi. Koko talo oli velkaan uppoamassa, mutta minun rahoillani on velka maksettu. Tämä on minun taloni ja minä tässä tyttärenikin naitan kenelle tahdon.

Heikki: Pidä suus' kiinni ja häpeä.

Saara: Minun tässä valta on. Luuletko, että se olisi ollut sinun luvattavasi tämä lukuhomma? Elä uskokaan. Se oli juoni, jolla tahdoin saada Salkon meillä käymään, kun kuulin hänen Amerikasta palanneen. Ja jahka tässä on kihlat annettu ja asiasta sovittu, niin ulos pihalle joka lehti. Tässä joka päivä kärsimään kyläläisiä niinkuin markkina paikalla.

Heikki (Pilkallisesti): Tee tahtosi, sinun on valta!

Saara: Elä sitten murjota. Suomen Ollista, tuosta etelän vareksesta sinä aina saarnaat. Mikä on Olli Hanhiojan Salkon rinnalla? Tyhjä säkki.

Heikki: Kas sitä! Jopahan sainkin oikein sievän mallin tähän koppaan.

Saara: Tyhjä säkki ja alaston mies. Ei muuta tee kuin lukee loruja ja tyhjää remmaa. Anna, että se alkaisi hyväilemään Sannaa, niin jo tästä saisi kuumat tuhkat niskaansa. Niin kaksinenkin kosija!

Heikki: Tuli juuri semmoinen koppa kuin kuvassa näyttää, jonka Olli minulle antoi.

Saara: Ja muista mitä sanoin, että pidät Salkkoa kuin kultaa kämmenellä. (On aukaissut laukun nuorat ja vetää salaa kaksi poron juustoa esille, kätkien esiliinansa alle. Poliisi tulee perältä. Erikseen.) Salkon laukku, aivan varmaan. Hän on jostain kuullut, että minä tykkään poron juustoista, niin on vasite niitä lappalaisilta neuvottanut. Se kunnon poika!

Heikki (Pidellen varovasti koppaa) Niinkuin kultaa kämmenellä.

Saara (Menee vasemmalle käsi esiliinan alla): Minun on tässä valta ja minun tavarani.

Poliisi: Hyvää iltaa.

Heikki: Iltaa. (Erikseen.) Onpa tuon eukon kanssa toisenkin kerran saanut makeaa mahan täydeltä. Hohoi. (Pyyhkii hikeä.)

Poliisi (Asettaa jalattoman kynttilän pöydän nurkalle palamaan ja alkaa selailemaan lehtiä): Ei tään päivän postia ole vielä tuotukaan?

Heikki: Noutamaan on menty.

Poliisi: Minulla onkin viime postin lehtiä vähä keskissä.

(Eno-Matti tulee).

Eno-Matti: Iltaa taas. Pakkanen tuntuu kiihtyvän. (Menee takan luo ja istuu Heikin viereen.) Hauska lehti tämä Kaleva lehtikin on. (Ottaa lehden taskustaan).

Heikki: Taisi olla sotauutisiakin?

Eno-Matti: Oli kyllä. Sitä ei ole muissa lehdissä ollutkaan.

Heikki: Vai niin. Mikä uutinen se oli. Luehan minullekin. Sinä kun luet, niin minä ymmärrän oikein hyvin, vaan nuo nuoret ne panee kuin vellipata, ettei selvää saa. (Kohentelee tulta.)

Eno-Matti (Asettuu likemmäksi tulta lukemaan): Lontoo 20 p. tätä kuuta. Pretoriasta mainitaan kiivasta taistelua taisteltavan Kimberleyn luona. Gronje pitää asemansa, Buuerit ovat ottaneet useita vankeja, vaunuja ja neljätuhatta härkää.

Heikki: Voi lemppari; Niinkuin minun kädestäni! Onpas ne urheita poikia ne buuerit.

Eno-Matti: Voiton ne ottavat engelsmannilta, saadaan nähdä.

Heikki: Tietenkin. Eihän engelsmannit ole kertaakaan voittaneet.

Eno-Matti: Selkäänsä saaneet joka kerta. Minä olen jokaisen sotauutisen lukenut.

Heikki: Saivatpa kerran härkiä kelpolailla — vai neljätuhatta. Liekö hyvinkin isot navetat siellä Transvaalissa?

Eno-Matti: Siellä on kesä jo. Laskevat nurmelle härkänsä syömään ja siitä penkkiin lyövät, kun liha loppuu.

Heikki: Hehe. Ja engelsmannit saavat kaluta pettua kuin pukit. Kuka käski mennä härkiä viemään toisen maalle! Kestää sinne engelsmannin väkeä ja ruokaa kuljettaa. Buuerit ottavat paikalla pois. On ne poikia.

Eno-Matti: No on ne. Ja niin lempparin tarkkoja ampumaan. Ei yhtään laukausta hukkaan. Ja viisaita tappelemaan. Muistatko kun luin siitä vanhasta miehestä, joka kultakuulilla ampui?

Heikki: Sen minä kaiken ikäni muistan. Menneen viikon lehdissähän siitä olikin.

Eno-Matti: Ja aivan upseereja tähtäilee. Joka päivä kaksi ampuu kuin metsoa ansaan.

Heikki: Näkyykö muuta erinomaista? (Kohentelee tulta) Näetkö lukea?

Eno-Matti: Näkee tässä. Vaan ei tässä näy muuta erinomaisempaa olevankaan. (Hanhiojan Salkko tulee vasemmalta, puettuna Ameriikkalaisiin vaatteisiin, kaulukseen ja kalosseihin. Lakki päässä.)

Poliisi (Erikseen): Siinäpä mies on, jota etsin.

Salkko: Täällä ukot yhdessä tutkivat sotauutisia, luulen ma. Buuerit tietenkin alkavat perääntymään.

Eno-Matti: Buueritko? Voittajina ovat niinkuin ennenkin.

Heikki: Neljätuhatta härkää nytkin saaneet.

Salkko: Valheellisia tietoja. Eivät kestä buuerit engelsmannille. Minä, joka olen kymmenen vuotta ollut engelsmannin parissa, minä sen tiedän.

    (Katselee tuolia istuakseen, käy sitten penkille ja istuu
    poliisin kynttilää lähelle.)

Eno-Matti: Vaikka olisit ollut viisikymmentä vuotta. Pakoon on nyt engelsmannit ajetut, että santa soi.

Salkko: Valetta. Siksi paljon minä olen Englantin maata ajanut, että tiedän jotakin sanoa.

Eno-Matti: Mutta sinä et ole käynyt sotatantereella, iso vieras.

Salkko: Buuerit ovat yhtä kuin tässä maassa mustilaiset. Mutta englantilainen on punaveristä ja rikasta kansaa.

Eno-Matti: Vieläkö sinä nytkin pidät englantilaisen puolta.

Salkko: Tämän maan sanomalehdet eivät tiedä sodan oikeasta menosta. Mutta Amerikan lehdet ne ne tietävät.

Eno-Matti: No sanoppa sitten mitä ne tietävät, tietomies.

Salkko: Sen ne tietävät, että buuerien olisi parasta ajoissa käydä rukouskirjaan.

Eno-Matti: Sitä he eivät tee.

Salkko: Vaan minä olen siksi paljon lukenut sotahistoriaa ja näinhän minä Calumethissa kun poikia Kuuban sotaan lähti.

Eno-Matti: Siltipä sinä et mitään tiedäkään, kielimies.

Salkko: Ja sitä paitse ei tässä maassa moni ymmärrä sanomalehdistä paljon mitään.

(Poliisi silmäilee Salkkoa salaa tarkoin.)

Eno-Matti: Vai niin. Mutta sinä yksin. Tiedätkö mille oma kiitos haisee, nokikolari.

Salkko: Mitä sinä ukko lisäilet puheesi perään? Sanoppas kovemmin, että minäkin kuulen.

Eno-Matti: Pistepä tietenkin tässä maassa on lauseen lopussa, mustilainen.

Salkko: Eikä tämä maa ole kuin isojen valtojen sylkilaatikko; ei kannata kerskua tämän maan hyvyyksille.

Eno-Matti (Kiivastuen ja nousten seisomaan): Sinäpä taidat olla toinen Koskela, isänmaan pettäjä, vääryyden puolustaja ja engelsmannin puolustaja. Tässä maassa… ja tämä maa… Eikö tämä ole sinunkin isänmaasi, kelvoton!

Heikki: Matti, Matti!

Salkko: Äijä kiivastuu, kun tietää hyvin, etteivät buuerit kuitenkaan kestä engelsmannille. Aivan sama ja yhtä hullua olisi suomalaisilla alkaa vastustamaan Venäjän valtaa kuin nyt buuerilla Englantia.

Eno-Matti (Raivoissaan): Oikein arvasin. Laukku-ryssä ja Koskela! Tiedätkö sinä lurjus mitä sinusta sanottaisiin, jos kirjoittaisin sinusta sanomalehden toimitukseen!

Salkko (Kiivastuen, nousten penkiltä, telmäten poliisin asettaman kynttilän sammuksiin laattialle): Minäkö lurjus? Huuti ukko! Olisit nyt Amerikassa, niin saisit mustat silmät aivan äkkiä. Tuommoinen suukko ukko!

Eno-Matti: Päällekö tulet. Hyppää hänksesille. Vielä minä yhden mustilaisen kuritan. (Lyö kämmeniä yhteen.)

Heikki (Koettaen tyynnyttää Mattia): Matti, Matti mitä sinä noin kiivastut.

Eno-Matti: En kärsi tuota miestä.

Salkko: Sanoitko minua mustilaiseksi? Häh?

Eno-Matti: Luuletko sitten olevasi punaverinen engelsmanni, pimeämies.

Poliisi: Mikä tämä elämä on? Kuka minun kynttiläni uskaltaa viskata sammuksiin. Minä en kärsi tätä.

Salkko: Yks' kynttilä. Se ei ole minunlaiselle miehelle iso asia. Minä ostan tuommoisen miehen tyskyssä. Paljonko tahdot?

Poliisi: Tietääkö vieras, että minä olen kruunun palvelija?

Salkko: Teidän kruununne! (Potkasee kynttilän oven suuhun).

Poliisi: Tästä tulee isompi asia.

Heikki: Helkkarissa nyt alkako riitelemään, täydet miehet. (Erikseen.) Parhaat enkelit tähän sattuivatkin vastakkain.

Eno-Matti: Olisi minun huoneeni niin ulos ajasin tuon Koskelan ensiksi.

Salkko (Mennen Matin nokan alle): Tiedätkö sinä ukko, että voin tämmöisen talon ostaa milloin hyvänsä. Jos tämä olisikin minun taloni nyt, niin kumpikohan tästä ulos lähtisi minä vai sinä, nokkaviisas ukonkännyri.

Eno-Matti: Sinulle ei myy taloaan kukaan. Elä luulekaan.

Poliisi: Maksaako vieras sovinnolla minun kynttiläni, vai täytyykö haastaa käräjiin?

Salkko: Kuka käski sinun panna kynttiläsi aivan pöydän nurkalle!

Poliisi: Kuka käski sinun tulla minun kynttiläni valoon huutamaan.

Eno-Matti: Kas niin. Siinäpä se on. Luuletko, ettei tässä maassa lakia ole. Hähä?

Saara (Ovella): Mikä meteli täällä on? Onkin Matti täällä uutisineen. (Viittaa Salkolle) Herra Salkko on hyvä ja tulee tänne. (Salkko menee vasempaan mutta pukkaa ohimennessään Mattia. Matti tuivaa vuorostaan, että Salkko menee vauhdissa Saaran syliin).

Eno-Matti: Kas siinä punaverinen engelsmanni!

Heikki: Matti, Matti helkkarissa…

Saara (Ottaen luudan loukosta ja alkaen hätyytellä Mattia): Paikalla pois! Joka ilta käy täällä tinkaamassa. (Matti pakenee ovelle päin.) Ulos ja hopusti.

Eno-Matti (Ovella): Tuota rokonarpista mustilaista vähä härnäilin.

Saara (Yhä hätyytellen): Pois! Sinä vanha kälmi.

(Matti katoaa).

Heikki: No tämä on kristillistä elämää.

Saara (Kääntyen poliisiin): Onko poliisi ulosmittauksilla?

Poliisi: Muita asioita on, vaikk'ei tähän taloon. Aijoin samalla silmätä sanomalehtiä. Onhan täällä mukamas lukuhuone.

Saara: Mutta minä en kärsi kruununmiehiä.

Heikki: Mitä sinä rupeat ihmisiä haukkumaan.

Saara: Pidä suus kiinni siellä, lammas. Että poliisi saapi mennä.

Poliisi: Kyllä, mutta minä toimitan asiani ensin.

Saara: Mitä on asiaa?

Poliisi: Herra Salkko Hanhiojalle. Käskekää hänet tänne.

Saara: Mitä on asiaa?

Poliisi: Sen sanon asianomaiselle. (Aikoo lähteä.) Mutta minä palaan tänne lautamiehen matkassa. Ei tässä muutoin näy asiat oikenevan. (Menee ovelle.) Nyt on iltaa vielä toimitella. Hyvästi.

Heikki: Siinä sait. Oletkin valmis jokaiselle suutasi soittamaan.

Saara: Mitä asiaa on hänellä Salkolle? Olisipa kumma tietää.

Heikki: Ehkä saat sen tietää.

Saara: Tiedätkö sinä? Sano heti. Muutoin…

Heikki: Mistä minä tiedän.

Saara: Ei niin mitään. Luuli minua säikyttävänsä. Mutta mitä hittoa ne viipyvät niin kauvan postikonttorissa, Sannakin?

Heikki: Eiväthän ne vielä kauvaa ole viipyneet.

(Eno-Matti tulee.)

Eno-Matti: Tästä tuli semmoinen lähtö, etten asiaani muistanut. (Saaralle.) Antaahan emäntä taas anteeksi.

Saara: Selkääsi tarvitsisit, vanha konna.

Eno-Matti: Jo vainkin että luut laulaisivat. (Katselee Ollin laukkua.) Tässäpä se taitaa olla Ollin laukku. Hän käski tämän täältä ottaa ja viedä meille. Hyvä laukku.

Saara (Hämillään): Eihän se Ollin laukku ole — tuota — mitä sitä kenenkään laukusta. Eihän Olli ole täällä käynytkään.

Eno-Matti: Laukkunsa käski ottaa äsken, kun postiin meni ja aikoi apteekiinkin. (Ottaa laukun) Keveällepä tämä tuntuu.

Saara: Anna laukun olla siinä! Se ei ole Ollin laukku, se on…

Eno-Matti: Onhan tässä Ollin nimikin pikilangalla neulottu. Katsokaa: Olli Kytökangas. Ollin tämä on, ei auta.

Saara (Heikille): Onko se riivattu käynyt meillä tänä iltana, sano heti!

Heikki: Käynyt on.

Saara: Miks'et sitä ole heti sanonut?

Heikki: Ethän sinä ole kysynytkään.

(Saara on hämillään).

Eno-Matti: Hyvä porontalja laukku.

(Ottaa laukun selkäänsä ja menee).

Saara (Hätäisesti): Elä vie sitä laukkua. (Erikseen.) Olisiko poliisi nähnyt, että otin juustot? (Menee kiireesti vasempaan).

Heikki: Mitähän se tuosta laukusta noin? Kummaa oli Saaraksi? Mikähän asia sillä mahtoi poliisilla olla Salkolle?

(Olli tulee).

Olli: Ennempä ehdin, näemmä. Kävin apteekissa karboolivettä. (Vetää pullon povestaan.) Onko ketään käynyt lehtiä kyselemässä?

Heikki: Etkö sinä postissa käynytkään?

Olli: En. Hiihdin apteekkiin sillä aikaa kun toiset menivät postiin. (Hakee laukkuaan penkiltä ja penkin alta).

Heikki: Eno-Matti on laukkusi äsken ottanut. — Sitäkö haet?

Olli: Niin. Mitä Eno-Matti minun laukustani tahtoo?

Heikki: Sanoi sinun käskeneen hänet noutamaan.

Olli: Tapasin kyllä hänet kujalla postiin mennessä vaan laukustani en virkkanut mitään. Mitähän konnanjuonia sillä ukon kälmillä taas on mielessään?

(Kylän nuoria palaa postista, eräällä tukko sanomalehtiä kainalossa).

Ääni joukosta: Antakaa minulle Päivälehti.

Toinen ääni: Minä tahdon Suomettaren.

Sanna (Alkaa sytyttämään kattolamppuun tulta. Olli nostaa erään pojan kanssa pöydän lampun alle keskelle laattiaa. Sanomalehtikäärö hajoitetaan ja kukin valitsee lehden. Heikkikin käy pöydän luo).

Olli: Eikö ollut minulle kirjettä?

Sanna: On, on täällä montakin. Odotahan, että saan tämän lampun reilaan. Pianhan sinä ehditkin. Luulimme sinun olevan jälessä. —

Olli: Pianhan minä lylylläni lykkelen. (Sanna antaa Ollille kirjeitä.) Ah! jopa on meidän pitäjän rovastilta ja Helsingistä…

Sanna: Eikö lie lupa niistä kirjoista.

Olli (Pistäen kirjeet taskuun): Mutta yhtä asiaa tahtoisin teille muistuttaa nuoret ystäväni. — — — — — — — — — Muistattehan kaikki sen ilman pitempiä selityksiä. (Kaikki laskevat lehtensä ja kuiskivat toisilleen.) Ehdotan että tapauksen muistoksi yhteisesti laulaisimme jonkun isänmaallisen laulun.

(Syntyy puhelua nuorten kesken. Esitellään puoli ääneen yhtä ja toista).

Olli (Alkaa laulaa): Oi Herra siunaa Suomen kansa j.n.e.

Kaikki: (Nousevat seisaalleen ja yhtyvät lauluun. — Saara ilmaantuu ovelle vasemmalle. Kuuntelee tuokion ja näyttää miettivältä, poistuu sitten. Esiripun laskiessa kuuluu vielä laulu).

Toinen näytös.

Näyttämö: Sama pirtti samana iltana.

Saara (Yksin kävellen kahakäteen levottomana): Mihin hiiden säkkiin jouduinkaan noiden kirottujen juustojen takia! Tämä on Eno-Matin toimia, minä arvaan. Se konna hoksasi tämän. Sillä selvää on, että poliisi havaitsi minun laukusta jotakin ottavan, kertoi näkemänsä Matille ja Matti heti tahtoi saattaa minut välikäteen. — Olisikin se laukku vielä tuossa! Konstikos minun olisi pistää juustot siihen ja sanoa poliisille, että häpeä valehtelemasta. — Mutta mitä nyt hoksaisin tehdä? Niin mitä, mitä?

Poliisi (Tulee): Tulen toisen kerran, ajaakseni asiani Salkko Hanhiojalle. Onko hän vielä talossa?

Saara (Kohteliaasti): Ei ole. Hän läksi pikimältään kylällä käymään. Palanen aikaa sitten kun meni. Poliisi on hyvä ja istuu. Tässä ovat pöydällä tämän päivän sanomalehdetkin.

Poliisi: Ei ole aikaa.

(Heikki ja Iikka tulevat sisälle perältä).

Saara: Mitä olisi ollut Salkolle asiaa?

Poliisi: Häntä haastetaan arvannostosta poissa olosta ja taitaa hänellä olla muitakin syntejä. Ei olisi maksanut vaivaa lähteä Suomeen miehen, jolla on jos jonkinlaisia haasteita. Ei se niistä vähillä selviäkään. Luulen, että kukkaro hoikkenee…

Saara: Mutta hän on rikas.

Poliisi: Rikas! Kuka takaa hänen rikkautensa. Ja sitä paitse — näin talonväen kesken puhuen — kaipasi Olli Kytökangas kahta poron juustoa, jotka hänen laukustaan olivat kadonneet. Hm. Minä ajattelen jotakin.

Iikka: Samoin sanoi Olli meillekin vasta. Mutta olisiko se mahdollista? Isähän sanoo olleensa pirtissä.

Heikki: En minä vaan ole nähnyt.

(Saara peräytyy vasemmalle ja pujahtaa kamariin).

Saara (Ovella): Kai ne on Salkko ottanut.

Poliisi: No niinpä niin. Minä en joudakaan nyt sanomalehtiä lukemaan. Toivotan vaan hyvää vävyä. Hyvästi! (Menee).

Heikki: Tämähän on nyt harmillista. Kerrassaan. Laukkuun en ole muiden nähnyt koskevan kun äitisi ja 'Eno-Matin, jompikumpi on juustot ottanut.

Iikka: Mutta tämähän on hävitöntä, että tässä varkaita on. Mitä tässä oikeen ajatteleekaan.

Heikki: Eikö lie Eno-Matti taas ollut kujeineen.

Iikka (Kiivaasti): Tästä täytyy tulla selvä, vaikka mätänis.

(Menee ulos).

Heikki (Yksin): Minulle alkaa asia selvenemään. Sen näen jo Saaran käytöksestä, miten asia on. Saara otti juustot juuri silloin kun poliisi tuli. Poliisi havaitsi sen, ja kertoi Matille ja Matti nouti laukun pois saattaakseen Saaran naurettavaan asemaan. Niin luulen käyneen. (Rupeaa toimittamaan jotakin, ollen selin Saaraan, joka hiipien tulee vasemmalta ja vie vikkelästi juustot penkille, heittäen sanomalehden niiden päälle).

Saara: Mitä sinä haet?

Heikki: Mistä sinä tähän ilmausit, vastahan sinä menit kamariin? Onpa se hullua niiden juustojen… Eihän siitä tiedä Hanhiojan Salkostakaan…

Saara: On hyvinkin voinut viedä. Miks'ei. Syytön minä olen.

Heikki (Erikseen): Kas kas, kun osaakin pelata. Syytön tietenkin sinä olet, vaikka persohan sinäkin olet poronjuustolle ha, ha.

Saara: Syö sieniä, ne on tammikuussa pieniä ja sieviä.

Heikki: Olisipa se ikävää, jos tässä vävypoikasi olisi…

Saara: Liekö ollut koko juustoja laukussa. Olli voipi valehdella.

Heikki (Erikseen): Mielimpä vähän koetella eukkoa. (Ääneen.) Mutta poliisi ei valehtele.

Saara: Poliisi on samanlainen etelän vares kuin Ollikin.

Heikki: Kyllä tästä asiasta selvä tulee. Kumma mies kun kehtaakin varastaa toisen juustot. Kai hänellä oli tarkoitus ne sinulle lahjoittaa, kun tietää, että olet perso poronjuustolle. Antoiko Salkko ne sinulle?

Saara: Pidä suus kiinni! Tästäpä vasta pyry nousi.

(Menee kamariin).

Heikki (Huutaen perään): Elä mene. Selvä tästä täytyy tulla.

(Eno-Matti ja Iikka tulevat).

Iikka: Tämä on kumma asia ja saattaa häpeään koko talon. Kun Salkko palaa otetaan mies lujalle.

Eno-Matti: Tiukalle mies ellei tunnusta ottaneensa.

(Saara ilmaupi ovelle).

Heikki: Juuri niin. Opetetaan näpistelemään toisen laukkua.

Iikka: Hävitöntä ja sikamaista. Ja Olli parka, joka äidille juustot toi tuliaiseksi. Lappalaisilta oli ostanut.

Heikki: Oliko Olli naapurissa?

Iikka: Menivät naapuri talon isännän kanssa navettaan. Kuului muuan lehmä olevan kipeänä ja Ollihan on vähäinen eläinlääkäri.

Saara: Pitäisi meidänkin navetassa käydä. "Omenakukka", kun on herennyt märehtimästä.

Iikka: Miks'ei. Olli kyllä neuvot tietää, kun häntä pyydätte.

Eno-Matti (Selaillen sanomalehtiä): Minulta ne jäivät lehdet lukematta tältä illalta. Vaan ompa edessäpäin pitkiä pimeitä.

Saara: Eikä päivilläkään kiirettä.

Eno-Matti: Emäntä olisi saanut makeat juustot, mutta kuuluisa Hanhiojan Salkko taisi…

Saara: Elä leveile ja naureskele, vanha kälmi.

(Olli tulee).

Olli: Ei niistä juustoista maksa vaivaa pitää semmoista mellakkaa. Ottipa nuo kuka tahansa. Olisin minä mielelläni kuitenkin emännälle lahjoittanut kun tiesin emännän pitävän semmoisista. Vaan saanenhan toisella kerralla paremmalla onnella emännän käteen. Ei niistä isoa vahinkoa tullut, veipä ne kuka tahansa. (Lähestyen Saaraa.) Muuten minulla on emännälle paljon terveisiä sisareltanne Kerolan emännältä.

Saara: Kiitoksia niistä. Oletko käynyt Kerolassa?

Olli: Siinähän talossa majailen tänä talvena. Hyvä on talo ja rauhalliset ihmiset.

    (Hanhiojan Salkko tulee, hätäisesti hengittäen.
    Saara pujahtaa kamariin).

Salkko: Onko poliisi täällä käynyt? Kuului kylällä hakeneen.

Eno-Matti: On käynyt. Ja lautamieskin sinua on hakenut, hunsvotti.

Salkko: Taas tuo ukko lurjus on vastuksenani. Missä on emäntä ja Hanna. Tästä täytyy tulla tosi.

Iikka: Tosi tässä tuleekin. Et pääsekään leikillä. Saat uskoa sen.

Eno-Matti: Juu—juupasenjuu. Jaa—jaapasenjaa. Kuinkahan käypi engelsmanni?

Salkko: Mitä te murisette kaikin? Tuoko se nyt on se teidän kuuluisa Suomen Ollinne? (Osottaa Ollia pilkallisesti).

Eno-Matti: Se se on, vaan pysyhän erilläsi, uusi Koskela. (Tehden itsensä konstikkaan näköiseksi, pilkallisella äänellä-) Juu—Juupasenjuu, jaa—jaapasenjaa. Oletko käynyt arvannostossa, sinä Kuuban sotilas?

Salkko: Varo vaan ukko, etten anna sinulle semmoista keikausta, että muistat.

Eno-Matti: Juu—juupasenjuu, jaa—jaapasenjaa. Sinä määrätään buurien puolelle sotimaan, jahka sinut kruunu saapi käsiinsä. Muistaks' että livahdit Ameriikkaan, käymättä arvannostossa? Siitä taitaa tulla pitempi reissu.

Salkko (Erikseen): Viikon vihollinen! Sitä varten se poliisi minua hakikin. Minä taisin pulaan joutua. (Ääneen.) Se ei kuulu sinuun kävin arvannostossa tai en.

Eno-Matti: Mutta jos kuuluu poliisille.

Salkko (Tuimana): Missä on emäntä? (Kävellen edestakaisin lyö kämmenellä povelleen.) Täällä on, jolla vastataan ja täällä on, jolla suut tukitaan. (Käy kävellessään siinä paikassa, johon Saara äsken juustot jätti.) Missä on emäntä?

Eno-Matti: Missä ovat juustot?

Salkko: Mitkä lemmon juustot? Hulluko tuo ukko on?

Eno-Matti: Missä juustot ovat, kälmi?

Olli: Elkää viitsikö riidellä parin juuston takia Eno-Matti.

Heikki (Erikseen): No tuo Matti on aina laisensa, täynnä konnuutta ja konsteja. Mikähän tästä lopulta tulee?

Iikka: Niin, missä ovat juustot jotka katosivat Ollin laukusta?

Salkko: Hulluksi te olette tulleet kaikki noiden sanomalehtien lukemisesta. Niin sanoikin Haavikko vainaja, ettei kärsi talonpoikanen veri minkäänlaista oppia. Mitä te mötkötätte? Tarkoitatteko, että olen varastanut juustoja, hunsvotit?

Iikka: Sinä hunsvotti olet. Mutta me olemme rehellisiä suomalaisia.

Salkko: Kyllä sen huomaakin, että Suomessa, tässä pahaisessa sylkylaatikossa ollaan.

Olli: Elkää sortako Suomea, Suomi on teidänkin isänmaa.

Salkko: Tämmöinen maa! (Sylkäsee) Tämmöinen maa!

(Poliisi tulee).

Poliisi: Jahah. Kun ympäri käydään niin yhteen tullaan. (Salkolle.) Sinua vaaditaan tilille siitä, että olet karannut arvannostosta etkä ole suorittanut sotapalvelustasi. Saat sakkoa ja joudut vakinaiseen väkeen. Se on tuima reissu noin raikuli pojalle.

Salkko: Vai niin. Mutta ei nähdä tätä poikaa vakinaisessa väessä… tässä maassa.

Poliisi: Mikäs auttaa. Tulevan kuun 18 päivä tulee sinun olla lääninhallituksessa tekemässä tiliä. Ja ellet lähde siivolla… niin on täältä väkisten ennenkin viety.

Salkko (Lyö jalkaa poliisin edessä): Mutta ei viedä tätä poikaa. Et sinä, eikä sinun sukusi!

Poliisi: Elä tiivellä minun nokkani alla mies! Häpeä ja tiedä huutia.

Eno-Matti: Kas niin pojat iskekää yhteen! Tuosta se minä tykkään. Saakeli, kun olisin nuorempi. Niin… hulipit, sanoi kuopiolainen.

Salkko: Tämmöistä rosvojoukkoa. Kuin syömään minua kaikin. Vaan ei palvele tämä poika tätä maata eikä teidänlaisia hunsvotteja.

Eno-Matti: Maksa juustot!

Salkko: Suu kiinni! (Hakee tamineitaan, nostaen samalla penkiltä sanomalehteä, jonka alla juustot ovat): Mitä nämä ovat? (Viskaa molemmat juustot laattialle, kiroaa ja menee ulos.)

Eno-Matti: Sieltäpähän löytyivät. (Ottaa juustot laattialta). Katsokaas! Toisesta on aimo palanen jo laidasta syöty. Povestaan se ne tuohon penkille pudotti.

Iikka: Niin teki.

(Saara tulee ja käsittelee juustoja.)

Saara: Kun onkin komeita juustoja. Mistä ne nyt löytyivät?

Eno-Matti: Salkko mustilainenhan ne varasti, mutta kun otimme hänet lujalle, niin täytyi häijyn antaa pois. Hauska juttu!

Heikki (Erikseen): Kaikki hyvin ellei Olli vaan pääsisi tietämään asian oikeaa laitaa. Eno-Matti kun malttaisi suunsa kiinni pitää!

Saara: Niin tosi kauniita juustoja. Tekee oikein mieleni maistaa.

Olli: Emännälle ne ovat tulevatkin. Ottakaa haltuunne.

Saara: Monta tuhatta kiitosta. (Ottaa juustot).

Heikki (Erikseen): Jopa on Saaralla eri ääni kellossa. (Saara silmäilee Heikkiä ja Iikkaa).

Eno-Matti: Meidän pitää haastaa hänet varkaudesta, lurjuksen.

Poliisi: Jahka hän nyt ensin selviää kruunun haasteesta.

Saara: Onko hänet kruunu haastanut?

Iikka: Parahiksi mokomalle! Varastaa juustot toisen laukusta. (Maistelee juustoa).

Poliisi (Erikseen): Kas, kas sen akan kavaluutta!

Heikki: Vastenmielinen mies minusta on aina ollutkin tuo Salkko. Entäs sinusta Saara?

Saara: Niin minustakin.

(Sanna tulee navetasta).

Sanna: No jopa juustot löytyivät. Missä ne olivat?

Eno-Matti: Tämän talon vävypoika ne näpisti.

Saara: Ei ole Salkko meillä vävynä.

Eno-Matti: No nytpä emäntä haastaa oikeaa kieltä.

(Sanna ja Olli kuiskailevat keskenään.)

Sanna: Olli hyvä, lähde nyt katsomaan mikä meidän Omenakukkaa vaivaa. Se on kokonaan herennyt märehtimästä.

Saara: Niin tosiaankin. Sinähän kuulut olevan aika eläinlääkäri. Olisi iso vahinko kun talon paras maitolehmä joutuisi vahinkoon. Lähde nyt, hyvä Olli, Omenakukkaa katsomaan. Ehkä sen taudille jotakin ymmärtäisit.

Olli: Olenhan pienempiä vikoja ja tautia välistä onnistunut parantamaan.

Saara: Minäkin tulen. Panen nämä juustot ensin talteen.

(Käy vasemmalle)

Iikka: Taidanpa lähteä minäkin oppia varastamaan, että jotain ymmärtäisin, jos maailmassa minullekin lehmä sattuisi ja se kipeäksi tulisi.

    (Saara, Sanna Iikka ja Olli lähtevät. Olli ottaa vyötäsiltä
    Sannaa. Saara ei ole näkevinäänkään).

Saara (Ovella): Minä palaan pian navetasta, niin kiehautan teetä. Poliisi ja Eno-Matti lukevat sen aikaa lehtiä?

Eno—Matti: Eihän tässä mitään kiirettä ole.

Poliisi: Ei minullakaan ole kiirettä. Näitä talvisia pimeitä kyllä riittää.

(Saarakin katoaa).

Heikki: Se oli lorun loppu.

Eno-Matti: Onkopa naapuri äkäsenä minulle?

Heikki: Mistä niin?

Eno-Matti: Minähän tässä tuota teidän emäntäänne vähä puijailin.

Heikki: Olen minä kaikki nähnyt. Onpa se eukko minua kiusannut pitkin aikaa. Ei haittaa jos hän itsekin kerran on tulisilla hiilillä.

Eno-Matti: Ja samalla sinä pääsit tuosta vastenmielisestä vävypojastasi. Heti minulle juolahti mieleen, miten asia on, kun kuulin tältä poliisilta, että Saara, joka tietenkin luuli laukkua Salkon laukuksi, oli juustot ottanut. Pitääpä ottaa eukko lujalle, ajattelin. Ennen hän syytää syyn Salkon niskalle, ennenkun omalleen ottaa semmoisen häpeän. Mutta pitäkäämme asia me kolmen salaisuutena.

Poliisi: Se on tietty. Ollin vuoksi minä Matille kerroinkin. Olli on minun veljeni poika. Ja soisin mielelläni Sannan hänen vaimokseen. He rakastavat toisiaan.

Heikki: No nyt minä alan asiaa ymmärtämään.

Eno-Matti: Ja koska minäkin pidän Ollia kerrassaan kunnon miehenä ja koska Sannalle olen kummi, ajattelin: tässä täytyy yrittää, että saadaan emännän lemmikki, Hanhiojan Salkko, pois tieltä…

Heikki: No sinä olet vanha velikulta, Matti, olkoon sitten menneeksi.

Poliisi: En luule emännän enään Hanhiojan Salkkoa hyväilevän.

Eno—Matti: Ei hän toki uskaltaisi, vaikka mielikin tekisi. Pelkää että sinä juttelet maailmalle hänen erehdyksensä juustojen suhteen.

Heikki: No vissi se on. Enkä minä usko hänen Ollia juuri muusta moittivankaan kuin varattomuuden takia.

Poliisi: Ei Olli ole varaton. Hän on talonpoika. Saatte vaan niin kelpo vävyn, ettette tarvitse koskaan katua.

Heikki: Sen minä kyllä uskon. Annetaan asian kulkea kulkuaan.

Eno—Matti: Annetaan olla. Olli kyllä asiansa emännänkin kanssa selittelee.

(Moniaita vieraita tulee, kysellen sanomalehtiä ja asettuen niitä pöydän ympärille lukemaan. Eno-Matti ja Poliisikin hakevat lehdet käsiinsä).

Eräs lukija: Hyvinpä siellä buuerit näyttävät toimeen tulevan. Engelsmanni saanut taas selkäänsä, näenmä.

Toinen lukija: Tuolla kylällä sanottiin, että Olli Kytökangas pitää puheen isänmaan asioista, niin sitä varten minäkin läksin.

Eno-Matti: Jo tässä varemmin oli hyvä alku, vaan Salkko Hanhioja tuli ja häiritsi kaikki. Vaan ehkä Olli tässä pitääkin vielä puheen. Onhan iltaakin vielä.

Sama lukija: On iltaa. Pitkät pimeäthän vielä ovat, vaikka johan tässä voiton puolla ollaan.

Eno-Matti: Tuntuu jo päivä vähä jatkuneen.

Poliisi (katsellen kelloaan): Ei ole vielä kahdeksaakaan kello.

    (Asettuvat kukin lehteään lukemaan. Heikki siirtyy Eno-Marin
    viereen. Matti näyttää hänelle selittävän. Saara tulee).

Saara (Hakien jostain kaapista pulloa): Pitää saada lääkettä lehmälle. Olli sanoi sen kyllä paranevan, jahka hän sille lääkkeen juottaa.

Eräs lukija: Ei taida siis tänä iltana Olli joutaa puhetta pitämään?

Saara: Tuskin. Vaan ei hän lähdekään tukkimetsään ennenkuin maanantaina. Sunnuntaina aikoi täällä meillä pitää pitkän puheen. Tulkaa silloin.

Useat lukijat: Silloin me tulemme väkijoukolla.

Saara: Niin tehkää. (Menee pullo kädessä). Minulla on kiire.

Heikki (Eno-Matille): Saarahan oli hyvissä tuntemisessa naurusuin.

Eno-Matti: Hyvää kuuluu. Luulen että tulevana sunnuntaina saamme sormiaisia.

Heikki: No, käyköön niin. Nuorena mekin ollemme olleet.

Eno-Matti: Joo, on minullakin ollut seikkailuni, vaikka vanha junkkari tuli. No, onni yksillä, kesä kaikilla. Harvoin rakastavat toisensa saavat.

Heikki (Huoaten): Harvoin, harvoin.

(Alkavat tutkia sanomalehtiä. Esirippu laskee verkalleen.)