The Project Gutenberg eBook of Anna Sarkoila This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Anna Sarkoila 3-näytöksinen näytelmä Author: Maila Talvio Release date: July 10, 2024 [eBook #74005] Language: Finnish Original publication: Porvoo: WSOY Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA SARKOILA *** ANNA SARKOILA 3-näytöksinen näytelmä Kirj. MAILA TALVIO Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1910. HENKILÖT: ANNA SARKOILA. SARKOILAN ISÄNTÄ. ILTA, heidän lapsensa. SIURONIEMEN VANHA EMÄNTÄ, Annan äiti MAISTERI HEIKKI LEVÄNEN. SARKOILAN EMÄNTÄPIIKA. PORMESTARINNA. NEITI MARJA-LIISA TATTARA. LEMPI, Iltan toveri. Tapahtuu nykyaikana, maaseutukaupungissa, kesäkuun ensi päivänä, ei täyden vuorokauden kuluessa. ANNA on pitkä, solakka, kalpea, hienopiirteinen; hänen pukunsa yksinkertainen mutta aistikas. Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä on hänen yllään harmaa kävelypuku ja kevyt, valkea silkkipusero, toisessa näytöksessä kellahtavan valkea kesäpuku. ISÄNTÄ roteva, verevä, yllä kirjava, uusmuotinen kesäpuku, räikeä kaulaliina. Vaikuttaa mahtavalta rusthollarilta, kelpo mieheltä ja hiukan raa'alta ihmiseltä. ILTA hento, vaalea, kasvot puhtaan kauniit kuin marmorikuvassa, ilme puoleksi lapsen, puoleksi kehittyneen naisen, poskilla läpikuultava kalpeus ja mielenliikutuksen tullessa heleä, sairaalloinen puna. Hänellä on ensi näytöksen alussa kotitekoinen, liian lyhyeksi käynyt pumpulipuku, palmikko niskassa; sittemmin kevyt, siro, vaaleanpunainen kesähame, hiukset hajalla, solmittuina päälaelle vaaleanpunaisella nauhalla. VANHA EMÄNTÄ lihava, vaikeasti liikkuva, sileässä, kotitekoisessa sarssipuvussa; yllä kudottu röijy, esiliina. Kävelee kahden kepin varassa, asettaa kepit istuessaan lattialle viereensä; päässä ohut, vaaleanharmaa villahuivi, joka silloin tällöin valuu hartioille. Kasvot elämän koulussa koetellun, tyyntyneen ihmisen. LEVÄNEN kalpea, hajamielinen, käyttää silmälaseja. Sivistynyt käytös, pehmeä, sointuva ääni, tumma puku, niinikään kaulahuivi. PORMESTARINNA muodikkaassa puvussa. Kasvot vaikuttavat koreilta, viljelemättömiltä. MARJA-LIISA TATTARA käyttää erikoista, ylen taiteellista kampausta ja pukua. Hänen kasvonsa ovat vähän karkeat ja ristiriidassa puvun kanssa. EMÄNTÄPIIKA keski-ikäinen, hiukan ankarakasvoinen, puuhaava nainen. LEMPI tavallinen koulutyttö varakkaasta porvariskodista. ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. Tyylikkäästi, joskin hiukan tilapäisesti sisustettu huoneisto. Paitsi salia, jonka toinen pää muodostaa varsinaisen näyttämön, näkyvät muutkin huoneet: keittiö, vierashuone ja makuusuoja. Salissa on vaaleita, iloisen hiljaisia värejä, oikealla kaksi ikkunaa keveine, valkeine uutimineen, perällä ovet vierashuoneeseen (oikealla katsojasta) ja keittiöön (vasemmalla). Vasemmalla salista on makuuhuone, ovena vain verhot samaa väriä kuin huonekalujen päälliset, sekä kauempana katsomosta eteinen, josta näkyy vaatenaulakon päätä. Vierashuoneesta näkyy oven auetessa vuode, ikkunan alla pöytä, jolla punakirjava liina, kukkiva ruukkukasvi, raamattu ja virsikirja; keittiöstä näkyy hylly kupariastioineen, ikkuna pihamaalle, ovi pienelle kuistille ja siitä ulos; keskellä lattiaa on pyöreä, katettu ruokapöytä. Salin ikkunoista häämöttää maaseutukaupungin katu: siistejä, yksikerroksisia puutaloja. Vaahterat, jotka rivissä kulkevat kahdenpuolen katua, ovat paisuvilla, keltaisilla nupuilla. Kaunis kevätpäivä, ilma lemuavan autereen täyttämä. Pienen kirjoituspöydän ääressä istuu maisteri Heikki Levänen lukien kangaskantista vihkoa. Ilta istuu jalkojaan keikutellen ikkunalaudalla, katsoo milloin ulos, milloin huoneeseen. Ikkuna on auki. ILTA hyräillen. »Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, Harput, joilla he soittelevat...» Mikset sinä pidä siitä? Onhan se niin kaunis laulu. Minä ymmärrän niin hyvin, että mummo aina tahtoo sitä kuulla. Vaikkapa kymmenen kertaa päivässä minä saan laulaa sitä hänelle. Hän ajattelee silloin kuolleita lapsiaan. Kaikki hänen lapsensa ovat kuolleet, paitsi äiti. Mutta mummo vain sanoo, että nyt ne ovat hyvässä tallessa. (Hyräilee:) »Puhdas kulta on tie, jota astelevat, Kera laulaen enkelien...» Pitääkö sinun nyt vielä lukea! Mitä kummaa me suomalaiset teemme vierailla kielillä? Onpa se ihmeellistä, että käännösvihko noin voi sinua huvittaa Vai eikö se olekaan äidin saksanvihko? HEIKKI Mitä sinä sanot? ILTA Et sinä kuule etkä näe! Sitä vain, että mitä varten minun nyt vuosikausia on pitänyt ajaa päähäni ulkomaalaisia kieliä? Ja mitä varten äiti kaiken talvea on lukenut saksaa sinun johdollasi? Mitä järkeä siinä on? Haastammeko ehkä saksaa Sarkoilan lehmien kanssa? HEIKKI Kuinka noin suuri tyttö tekee niin tyhmiä kysymyksiä. ILTA Vai on se niin tyhmää! Niinkuin en minä ymmärtäisi, että jos aikoo tehdä tutkimusmatkoja niinkuin sinä, tai lukea ulkomaalaista kirjallisuutta, niin täytyy osata sitä kieltä. Mutta minä ja äiti! Sarkoila on suuri kartano, siellä on hirveän paljon työtä. Ensi syksystä pannaan karjakko pois kokonaan ja minä ja äiti otamme navetan. Luuletko että sitten tulee aikaa ulkomaalaisen kirjallisuuden lukemiseen! Emmekä me sellaisesta välitä, minä ja äiti. Kun katsoo renkien ja piikojen ja torpparien elämää, niin siinä sitä on romaania. HEIKKI Kas, kas, Iltaa... pikku Iltaa! Olipa siinä elämänviisautta. ILTA Niin, niin. Kyllä siellä maalla näkee niin paljon. HEIKKI Mutta pikku Ilta, tällainen kaupunki on puhdasta maaseutua. Näkisit suuret maailmankaupungit, joissa lapset tuntevat lehmän vain eläintarhasta ja ihmiset illoin rientävät puistoihin hengittämään vähänkin ilmaan. ILTA Kuinka kauheaa! Minusta ei olisi sellaiseen. Eikä äidistäkään. Me olemme maalaisia. Alussa meidän täällä oli kovin ikävä kotiin. Mutta kun lääkärit sanoivat minua heikoksi, ei äiti antanut minun lähteä tänne yksin, vaan tuli mukaan. Ja onhan tämä elämä mennyt. Mutta voi, voi, kun nyt taas pääsee kokonaan kotiin! HEIKKI Suurissa kaupungeissa on ihanaa taidetta. Eikö sinun sentään tekisi mieli nähdä sitä? ILTA Kun karja illalla tulee tarhaan ja kellot kalkattavat ja me tyttöjen kanssa menemme lypsämään, niin siinä on minulle taidetta yllin kyllin! HEIKKI Mutta ajattele vähän äitiäkin. ILTA Äiti on aivan samaa mieltä kuin minäkin. Meillä on kovin hauskaa. Me pidämme pyhäkoulua... aurinko paistaa pirttiin ja kaikki lapset veisaavat... Sitten me usein seisomme töyräällä ja katselemme jokea. Äiti sanoo aina, että se on kuva elämästä: tuossa se virtaa niin leveänä ja tyynenä... tuossa se jo hyppelee kivien yli ja yhtäkkiä tulee putous. Elämässäkin on niin. HEIKKI Kuinka pikku Ilta tänään on juhlallinen. ILTA Lopetanhan minä tänään koulun. HEIKKI Ja se tuntuu oikein noin joka jäsenessä. ILTA Sarkoilassa on kaunista — et voi uskoa kuinka kaunista! HEIKKI Mutta ei ole järveä. ILTA Onhan joki. Keväällä varsinkin se on mahtava. Se vie sillat ja heinäladot. Ja meillä on suuria peltoja ja vainioita. Ja uusi kivinavetta. Isä teetti toissatalvena. Se on kuin linna. Sinne mahtuu... arvaapas kuinka monta lehmää? No, arvaapa nyt! HEIKKI Sata! ILTA Mistä sinä arvasit? HEIKKI Ja nuori karja jäi vanhaan navettaan. ILTA Hyvänen aika, kuinka sinä tiedät? HEIKKI Ja kaikkialle johdetaan sähkövalo... ILTA Äiti on kai kertonut... HEIKKI Minä luen tästä. Äidin saksanvihosta. ILTA Ah, siksipä sinä sitä niin jaksat lukea. Johan minä ajattelinkin, että et sinä tavallista vihkoa noin lukisi. HEIKKI Ei, tämä ei ole tavallinen vihko. ILTA Mitä kaikkea äiti siinä kertoo? HEIKKI Samaa vain mitä sinä juuri kerrot: että Sarkoilan alatse juoksee joki, jonka rannalla on lähteensilmiä, että emännällä on kaksi hevosta, joita ei kukaan saa ottaa ajoon ilman hänen lupaansa... ILTA Juuri niin. Isä kysyy usein telefonissa äidiltä täältä asti. Ne ovat niin samanlaiset, etteivät vieraat voi niitä erottaa. Molemmat pikimustia. Mummo kyyditään aina trilloilla ja parihevosilla. Tule vain katsomaan huomenaamulla, kun mummo lähtee Siuroniemelle. Vouti tulee tänään häntä noutamaan... Jahka sinä kesällä tulet meille, niin minäkös näytän sinulle kaikki. HEIKKI Äiti pitää kai hyvin paljon puutarhastaan. ILTA Mitä hän siitä kirjoittaa? Näytäpäs... HEIKKI Vastaa sinä kysymykseeni. ILTA Sinun pitää näyttää! Hyi sinua! Tiedätkö, ettei äiti salaa minulta ei niin mitään. Me olemme parhaimmat ystävät; jos äiti lakkaisikin pitämästä minua ystävänä, jolle kaikki puhuu, niin minä kuolisin surusta. Näytä nyt tänne! (Yrittää ottaa vihkoa.) Hyi sinua! HEIKKI Äiti saa itse näyttää... Ja tiedäthän sinä kaikki mitä tässä vihossa sanotaan. Minulle vain se on uutta. ILTA Onko koko tuo vihko äidin elämästä? HEIKKI Kerro nyt, pitääkö äiti paljon puutarhastaan. ILTA Enkä kerro. Koska sinä olet paha. HEIKKI Ole sitten kertomatta. Kyllä se kaikki tulee esiin täällä. ILTA tiuskaisee. Mitä sinä sitten ensinkään kysyt! HEIKKI Vanha emäntä vielä herää, kun sinä noin... ILTA Ei hän nuku. Eihän hän nuku paljon ensinkään. Makaa vain ja ikävöi kuolleiden lastensa luo. HEIKKI Mutta kuinka äiti viipyy näin kauan? ILTA Niin, minun vanha palmikkonauhani kyllä olisi kelvannut. Ja nälkäkin on jo niin hirveästi. Ruoka kaikki kuivaa. (Menee keittiöön ja palaa voileipää syöden.) Söisit sinäkin, mörökölli, niin tulisit paremmalle tuulelle. HEIKKI Ohoh! Kuka tässä on ollut pahalla tuulella! ILTA Sinä, sinä, sinä!... Kuule, lähde huomenna mukaan, niin saat nähdä jotakin kaunista. Omenapuut kukkivat. HEIKKI Eihän sitä tiedä lähdettekö tekään. ILTA Ihan varmasti. Huomisaamuna. Minua aina niin pelottaa, kun omenapuut ovat kukassa, ettei niille tulisi mitään. Ne ovat silloin niin arat. Hyvänen aika, tuolla nousee jo pilvi Sarkoilan kohdalle. HEIKKI Poutapilvi se vain on. Kauniin ilman ne nyt saivat arpajaisiinsa. ILTA Olisikin saanut sataa niihin arpajaisiin. Minä en pidä pormestarinnasta. HEIKKI No? ILTA Hän kohtelee äitiä sillä tavalla, ettei kukaan muu uskalla. »Minä tiedän mitä tiedän», hän aina sanoo. HEIKKI Ja mitä hän sitten tietää? ILTA Mitä hän tietäisi! HEIKKI Hänhän on äidin lapsuudentuttuja. ILTA Luokkatoveri. HEIKKI Ehkä heillä on jotakin kaunaa niiltä ajoilta asti. ILTA No, eikö tuo vihko tiedä? HEIKKI Ei, ei tiedä siitä. ILTA Kysypä sitä äidiltä ja kerro sitten minulle! HEIKKI Kysy sinä! ILTA Hän ei sano minulle. Ehkä hän sinulle sanoisi. Mutta sinun pitää kertoa kaikki minulle. Lupaatko...? Kuulehan — kuinka sinun kanssasi on niin hauska jutella» Miksemme koskaan ennen ole näin jutelleet? HEIKKI Sinä olet aina ollut koulussa, kun me olemme lukeneet äidin kanssa. ILTA Se on totta. HEIKKI Sinä rakastat kai äitiä hyvin paljon? ILTA Ja vielä häntä kysyt! Etkö sinä sitten rakasta äitiä? eivätkö kaikki ihmiset...! Näkisit kuinka kaunis hän on puutarhassa kitkijävaimojen joukossa! Ja kun hän kulkee pihan poikki aittaan... tai kun hän kulkee navetassa ja silittää lehmien selkiä... tai kun me tulemme talliin ja kaikki hevoset hörhöttävät. Se on myöskin hauskaa, kun me äidin kanssa ajamme Takamaahan... HEIKKI Lehmät pidetään siellä kesän yli... ILTA Niin! Ja näkisit kun äiti suuttuu. Silloin hän on komea. HEIKKI Suuttuuko äiti? ILTA Ei sillä tavalla kuin muut. Isä esimerkiksi suuttuu niin ettei sillä ole mitään määrää. Siksi ei isän paljon olekaan jättäydyttävä yksin renkien tai torppareiden kanssa, kun on jokin sellainen asia... Hän vaikka lyö. Eikä sittenkään saa tottelemaan. HEIKKI Eikö isä saa tottelemaan? ILTA Saa tietysti... yleensä. Mutta kun tulee tiukka eteen, kutsuu hän aina äidin. Äiti on ihan tyyni. Eikä hänen tarvitse kuin hiukan sanoa, niin ne tottelevat. HEIKKI Vai niin, vai niin... ILTA Kerran esimerkiksi, kun me äidin kanssa olimme Takamaassa, olivat miehet juoneet ja tappelivat, mutta kun me ajoimme pihaan, hajaantuivat pukarit paikalla. Ja voi, voi, kun äiti kerran sovitti voudin ja voudin vaimon. Niillä oli jo kolme lasta, mutta yhtäkkiä se vaimo rupesi pitämään tallimiehestä eikä muuta kuin tahtoi jättää voudin. Äiti meni sitten kerran puhumaan heidän kanssaan ja oli siellä monta tuntia ja miten he lienevät itkeneet ja selitelleet, mutta äiti antoi sitten tallimiehelle palkan kesken vuotta ja voudinväet jäivät yhteen. HEIKKI Ja kestikö sovintoa? ILTA He ovat vieläkin meillä ja se vaimokos pitää äidistä niin että menisi tuleen hänen edestään. »Kun esti minun tekemästä niin suuren synnin», sanoo hän ja itkee ja siunaa. HEIKKI No, sinä pidät tietysti äidistä enemmän kuin isästä. ILTA Enkä! Olenko minä sanonut sellaista? HEIKKI Et. Mutta kun äiti kerran on niin ihmeellinen. ILTA Niin äiti onkin — älä sinä ensinkään pilkkaa siinä. HEIKKI Miten minä pilkkaisin — minähän itse ihailen äitiä niin... paljon. ILTA Ettäs vain teetkin sen! Mutta sinun pitää ihailla myöskin isää. HEIKKI Hyvänen aika, kun en koskaan ole nähnyt häntä. ILTA No niin, saat nähdä hänet. Kun hän tänään tulee tutkintoon. Hän on niin toisenlainen kuin äiti... mutta kyllä häntäkin voi ihailla... Kuule, juhannukseksi viimeistään tulet sinä meille. Silloin... HEIKKI Mutta jos minä lähden ulkomaille. ILTA Äsh, en minä viitsi kuulla — etkö sinä jo ole luvannut ettet lähde. HEIKKI Päinvastoin. Lähden heti, kun saan irti rahaa. ILTA Saathan sinä sitä, jos mielesi tekee. Onhan tätisi rikas! HEIKKI Ei nuoren miehen niin loppumattomiin sovi pyytää vanhalta tädiltänsä. ILTA Minä en sinulle antaisikaan, vaikka olisin kuinka rikas. HEIKKI Enkä minä ottaisi. ILTA Et ottaisi, jos minä hyvästä sydämestä antaisin? Oletpa sinä häijy. HEIKKI nauraen. Mutta ethän sinä antaisi ulkomaanmatkaa varten ja muuhun en minä tarvitsisi. ILTA Kun minä tahtoisin sinut Sarkoilaan juhannusaikana. Mitään sen ihanampaa ei voi olla! Kuule... mutta se on salaisuus, et saa sanoa sitä kenellekään...! että minä aion pyytää isältä ja äidiltä, että saan kutsua meidän luokan meille ja poikia lyseosta, että voimme tanssia... Joko sinä taas otat tuon vihon... Kuule, osaathan sinä tanssia? HEIKKI En, en minä osaa. ILTA Tyhmä poika, etkö osaa vai etkö ole osaavinasi? HEIKKI Saksanpolkkaa... jonkinlaista... minä osaan. ILTA Et mitään uusia tansseja? HEIKKI En. ILTA No, sama se, tanssimme sitten sitä enemmän saksanpolkkaa, koska se on sinun tanssisi. Sinä! HEIKKI Ja sinä! Mutta kuinka äiti voi näin viipyä? ILTA Niin, hyvät ihmiset. Tornikello on jo 11 ja kahdeltatoista minun pitää olla tutkinnossa. Kolmatta tuntia äiti nyt on poissa. HEIKKI Hän käski minua aamiaiselle ja sanoi heti tulevansa. Käski minun lukea vihkoansa sillaikaa... ILTA Hän ei vielä ole harjoitellut iltaa varten — kyllä hänen täytyy heti tulla... HEIKKI Olisiko hänelle voinut jotakin tapahtua? ILTA Kas, kuinka sinä pelästyt...! Nyt, selvällä päivällä...! HEIKKI Niin, onhan nyt selvä päivä... Minulla olisi minullakin vähän kiire järjestää asioitani... ILTA No... aiot ehkä päätä pahkaa ulkomaille. HEIKKI Kuka tietää. Vaikka pyytäisinkin tädiltä lainaksi rahaa ja lähtisin huomispäivänä. ILTA En minä viitsi kuunnella! (Istuutuu ikkunalaudalle, hyräilee jotakin koululaulua. Lempi yhtyy siihen ulkoa.) Kas sinua... ja niin hienona! LEMPI ikkunan alla. Kuinka sinä et jo laita yllesi? Minä menen vain ensin juhlakentälle. Mamma on kaiken päivää ollut siellä koristamassa. ILTA Ja minun äitiäni ei kuulu kotiin ensinkään. Meni vain ostamaan minulle palmikkonauhaa ja viipyy aina vain sillä matkalla... LEMPI Hän oli juuri meidän puodissa ostamassa matka-arkkua... ILTA Äiti matka-arkkua? Eipäs... LEMPI Oli kuin olikin. Ja osti kaikkein hienoimman mitä meillä oli. Niin että meidän puotineiti jo kysyi, että Minnekäs emäntä lähtee... ILTA Ja mitä äiti sitten siihen sanoi? LEMPI Sanoi vain, etteihän sitä koskaan tiedä, minne tulisi matka, täytyy aina olla arkku... ILTA No niin, huomennahan me muutamme kotiin... Äiti kai siksi... LEMPI Panetko sinä tänään vaaleanpunaisesi...? Pane se, se pukee sinua suurenmoisesti! Tiedätkö, Tirri oli tunnustanut meidän Jaskalle, että hän pitää sinua kaikkein sievimpänä tyttönä meidän luokalla. ILTA Hsss! LEMPI Kuka tässä nyt kuulisi? ILTA Mitä ihmettä äiti sillä matka-arkulla tekee? LEMPI Etkö sinä olekaan yksin! Kuka siellä sitten on? Mummosiko? ILTA Tule sisään, niin puen ylleni ja menemme yhdessä. En minä enää voi odottaa. LEMPI Ai, siellä on mammasi opettaja! (Kirkaisee ja juoksee pois.) ILTA Voi, voi sinua... olisit nyt tullut. (Nauraa, vilkuilee sitten hämillään huoneeseen.) Ei, nyt minä en odota. Lähdetään pois syömään. HEIKKI Kyllä minä odotan emäntää... Kuka se »Tiiri» on? ILTA Mutta jo sinun korviasi! Tirri on... Tirri on... yksi poika vain. HEIKKI Sen minä arvaan sanomattakin. Mutta kuka poika? Lyseolainen? Ylioppilas...? ILTA Mitä se sinuun kuuluu? Minä pidän kenestä tahdon. HEIKKI Ai, sinä pidät hänestä... ILTA Minä vähät hänestä ja sinusta ja kaikista pojista. Minä aionkin ruokkimaan Sarkoilan sikoja ja lehmiä. Sitä et sinä voi kieltää minulta... HEIKKI Olenko minä kieltänyt sinua mistään. Saat tietysti pitää Tirristä niin paljon kuin tahdot... ILTA Vai onko se sinusta yhdentekevää. Vai saan minä pitää...? HEIKKI Mutta Ilta kulta, ei saa noin kiihtyä. Tiedäthän sinä, että lääkäri on sen kieltänyt. ILTA No, tuletko sinä sitten kesällä Sarkoilaan? HEIKKI Jos olen Suomessa — niin mielelläni. Ja jos sinä olet Suomessa. ILTA Minä? Missä minä sitten olisin. No niin, kättä päälle, ja mitä, jos minä opettaisin sinulle uusia tansseja. Nouse ylös siitä! HEIKKI Minä olen ihan mahdoton... Oveen on koputettu. He eivät ole sitä huomanneet. Sisään astuvat pormestarinna ja neiti Marja-Liisa Tattara. PORMESTARINNA taputtaen käsiään. Suurenmoista! Nuoret täällä tanssivat... tai kisailevat. HEIKKI hämillään. Me vain puhelimme vähän kesän vietosta. ILTA Minun piti opettaa häntä tanssimaan, kun ei hän osaa. PORMESTARINNA Pyydän saada esitellä meidän juhlapuhujamme, kirjailijatar neiti Marja-Liisa Tattaran — neiti Sarkoila, maisteri Levänen. ILTA Tehkää hyvin ja istukaa. PORMESTARINNA Kyllähän me kaikki tunnemme neiti Tattaran kirjoista. TATTARA Nykyäänhän ilmestyy niin paljon, että kukapa kaikkia ehtisi lukea. PORMESTARINNA No, aina sentään jokainen lukee merkillisimmät uutuudet... Kai maisteri tuntee »Verenkarvaisen puutarhan» — Ilta tietysti ei vielä ole sitä lukenut! ILTA Ohoo! Sitä lukevat tytöt jo ensi luokalla. PORMESTARINNA Se tapahtuu sitten vallan vastoin opettajien tietoa ja varmaan vastoin kirjailijattaren itsensä tahtoa.. olen ymmärtänyt teidät oikein. TATTARA Niin, edellyttäähän se kypsyneempää ikää. Se kirja ymmärretään yleensä väärin. Minä olen hyvin ankara, minä en suinkaan tingi rakkauden asioissa. PORMESTARINNA Mutta rouva Sarkoilan pitäisi välttämättä olla mukana tässä keskustelussa... Eikö äiti vielä ole kotona? ILTA Me odotamme häntä joka hetki. Hän meni vain vähän ulos. TATTARA Me tapasimme hänet kyllä kadulla. PORMESTARINNA Niin, siitä on jo runsas tunti. Minä vielä näytin kadun toiselta puolelta kirjailijattarelle, että tuossa menee Anna Sarkoila. ILTA Miksi täti juuri häntä näytti — onko hänessä jotakin erikoista? PORMESTARINNA On kyllä — onhan hän kaupunkimme komeimpia rouvia... ILTA Ei hän ole mikään kaupunkilainen... PORMESTARINNA Ohoo, ohoo... pyydän anteeksi, neitiseni... HEIKKI Onko neiti Tattara ensi kertaa paikkakunnalla? TATTARA Olen. Yleensä olen paljon kiertänyt Suomea, mutta täällä olen todella ensi kertaa. PORMESTARINNA Ehkä me ensi kirjassa saamme lukea jotakin näiltä seuduilta... TATTARA Kuka tietää. PORMESTARINNA Tietysti ihmiset ovat tietävinään keitä henkilöitä ja mitä paikkoja olette tarkoittanut »Verenkarvaisessa puutarhassa»... TATTARA He erehtyvät ihan. Sehän on otettu ihan symbolisesti... Eikö se nyt maisteristakin ole ihan selvää? HEIKKI Minä valitettavasti en ole lukenut teosta. Omat työni ovat... TATTARA Ah, maisteri ei ole lukenut! Nimienkin pitäisi osoittaa, että olen ottanut sen ihan symbolisesti. PORMESTARINNA Ei, minä pyydän, keskustellaan siitä vasta kun rouva Sarkoila on mukana. Tulin tuomaan äidille lippuja illaksi. Mutta niitä on tässä vain kaksi ja maisterihan nyt oikeastaan kuuluu perheeseen. HEIKKI Siinä tapauksessa teidän olisi pitänyt ottaa neljä, sillä Sarkoilan isäntä saapuu myöskin. PORMESTARINNA Minä tiedän, minä tiedän. ILTA Ja mummo on täällä ja meidän taloudenhoitaja tulee auttamaan pakkauksessa... PORMESTARINNA Mutta meillä kaupunkilaisilla nyt on kuva vain tästä pienestä sikermästä: äidistä, tyttärestä ja ystävästä. ILTA Niin, täti, ystävä hän on. Meillä ei ole niitä niin monta. HEIKKI Lippuja toivottavasti saa ovella. PORMESTARINNA Tietysti. Leikkiähän minä lasken. Muuten tämä ilta nyt näyttää minusta ihmeteltävän terveeltä. Hän on ollut niin heikko lapsi... ILTA En minä enää ole mikään heikko, ja jahka minä pääsen kotiin... PORMESTARINNA Kyllä sinä vain niin heikko olit, ettei sinussa paljon henkeä ollut. ILTA Anteeksi, kyllä minun nyt täytyy mennä syömään, en muuten ehdi tutkintoon. PORMESTARINNA Mene sinä vain, me juttelemme täällä maisterin kanssa. HEIKKI No, miltä paikkakuntamme tuntuu? TATTARA Tämähän on herttainen pieni kaupunki. Ja oikein hyvä museo. Pormestarinna on ollut niin ystävällinen... PORMESTARINNA Niin, minä vein rakkaan vieraamme heti aamulla museoon ja palotorniin. Paras näköala on sittenkin Alppimajassa. Se on kaupunkimme ulkoravintola, sieltä näkyy koko järvenselkä niin ihmeen herttaisesti... ILTA keittiöstä. Me vietämme siellä tänäpänä loppujuhlat, Meidän luokka ja kaikki opettajat. PORMESTARINNA Niin, arpajaistoimikunta ei ensinkään ole ollut hyvillään siitä, että loppujuhla pantiin arpajaispäiväksi. Ei näin pienellä paikkakunnalla olisi varaa hajoittaa voimiaan. HEIKKI Minä olen ymmärtänyt, että näihin arpajaisiin tulee paljon yleisöä maalta. ILTA Kaikki opettajat ovat ostaneet liput... PORMESTARINNA Mutta eivät ole läsnä... Sehän on tavaton epäkunnioitus vierasta puhujaa kohtaan. HEIKKI Mutta neiti Tattarahan puhuu vielä huomenna. TATTARA Puhun, puhun. Eihän sitä voi asettaa niin, ettei aina jossakin tulisi kolisionia. PORMESTARINNA Pitäisi voida näin pienissä oloissa. Mutta meillä on ollut tuhansia vastuksia. Anna Sarkoilakin pani avustamisensa ehdoksi, että hän saa esiintyä tänään. ILTA Kun me matkustamme kotiin huomenna. PORMESTARINNA Te olisitte voineet tehdä sen yhtä hyvin ylihuomenna. Nyt olette seitsemän vuotta asuneet täällä, ja sitten riippuu muutto yhdestä päivästä. HEIKKI Uudet asukkaat kuuluvat tulevan huomeniltana. PORMESTARINNA Kyllä te näytte löytävän selityksiä. Aijai maisteri...! ILTA He tulevat junalla ja tahtovat omiin huoneisiinsa. Huomisillalla täytyy kaiken olla valmista. PORMESTARINNA No, jos niiksi tulee, olisi Sarkoilan emäntä voinut olla yhden yön vaikka hotellissa. Eikähän Sarkoilasta ole tänne pitkä matka. Sen voi ajaa hyvinkin lyhyessä ajassa. Ei mene tuntia. ILTA Menee vain ylikin... PORMESTARINNA Minä olen ajanut sen viidessäkymmenessä minuutissa minä... ILTA Mitäs ajoa se sitten oli... Oliko tuli irti...? PORMESTARINNA Taisi olla. HEIKKI keskeyttäen. Neiti esiintyy paljon? Ilta häviää makuusuojaan pukeutumaan. TATTARA Paljon, paljon, valitettavasti. PORMESTARINNA Neiti Tattarahan on kuuluisimpia puhujiamme. Tiedättehän te sen...? HEIKKI Kyllä... kyllä... Vaikka minä yleensä olen niin vähän seurannut... PORMESTARINNA Neiti Tattara puhuu aina kauneudesta. Se on minusta niin erinomaisen hyvin valittu aihe. TATTARA Niin, minä olen tahtonut päästä puolueettomalle alalle. Ja sitten kauneuden lipun alle voi mahduttaa kaikkea tivaan ja maan välillä... HEIKKI Kaikkea? PORMESTARINNA Niin, tietysti kaikkea kaunista. Teidän kirjaanne, tätä viimeistä, on niinkuin te itse sanoitte, ymmärretty väärin. On tahdottu leimata teidät vapaan rakkauden apostoliksi... TATTARA On niin kauheaa, että kaikki käsitetään niin väärin. PORMESTARINNA »Verenkarvainen puutarha»! — se kuuluu niin pelottavalta ja houkuttelevalta. HEIKKI Oliko se se kirja, josta niin paljon riideltiin? TATTARA Se, se. Silloin kun se sai valtion palkinnon. HEIKKI Vai niin. Minä olin silloin ulkomailla. TATTARA Mitäpä sitä ulkomailla. Ah, kun taas pääsisikin! Kun kevät tulee, niin minua täällä kotona oikein tukahuttaa... Ja sitten ulkomaalaiset ystäväni aina kirjoittavat ja pyytävät... Minulla on intresantteja tuttavuuksia. Seurustelen sangen hienoissa piireissä... Jos te tahdotte, maisteri, voin antaa teillekin suosituksia. HEIKKI Kiitoksia. Minä seurustelen aina vain kirjastoissa. TATTARA Se on tyhmää. Lähtekääpä minun kanssani, niin näytän teille ihmisiä! HEIKKI Minä lähden ehkä jo huomenaamulla. PORMESTARINNA Tosiaanko! TATTARA Ohoo! Ja istutte tässä noin tyynenä. En minä sitten pääse! Minun täytyy vielä pitää juhlapuheet parissa laulujuhlassa ja esitelmiä kursseissa ja ties mitä... PORMESTARINNA Voi, voi, mahtaa se olla ihanaa, kun noin voi innostuttaa tuhansia... TATTARA Sen asian on niin ja näin. Eivät nykyajan ihmiset kuuntele puheita... Toimeenpanijat tarvitsevat vain nimen ohjelmaansa... yltäkylläisten ihmisten houkutukseksi. PORMESTARINNA Ei, neiti, nyt te erehdytte. Esimerkiksi me täällä, kyllä me tarvitsimme itse ihmistä... persoonaa. TATTARA Suoraan sanoen: jollen saisi aiheita esitelmämatkoiltani, en kuluttaisi itseäni. Mutta ihminen huvittaa minua äärettömästi, minä tutustun ihmisiin — mitään intresantimpaa ei ole. PORMESTARINNA Sitten olen tuonut teidät oikeaan paikkaan: rouva Sarkoila on intresantti. Eikö olekin, maisteri? HEIKKI Niin... kyllä kai. Annan askeleet kuuluvat eteisestä. PORMESTARINNA Mutta nyt... nyt hän tulee. Vihdoinkin, Anna! Me olemme täällä kesken kiireidemme jo odottaneet pitkän aikaa. Tässä esitän sinulle nyt Marja-Liisa Tattaran, »Verenkarvaisen puutarhan» tekijän. ANNA hermostustaan hilliten. Ikävä että tulin viipyneeksi... TATTARA Hauska tutustua. Pormestarinna on teistä kertonut niin paljon. ANNA Tehkää hyvin ja istukaa. Minun täytyy laittaa kuntoon tyttäreni, että hän pääsee tutkintoonsa. Neiti on kai ensi kertaa paikkakunnallamme? TATTARA Olen, mutta ystävättärenne on kertonut minulle niin paljon, että tunnen olot jo jokseenkin. ILTA joka on tullut keittiöstä. Missä sinä, äiti, näin viivyit? ANNA Hss, kultaseni. En tahtonut löytää sopivaa väriä. Tule nyt... Aikovat makuusuojaan. PORMESTARINNA joka näkee nauhan Annan kädessä. Etkö voisi sitoa nauhaa täällä, niin mekin saisimme olla seurassanne? Meillä ei ole paljon aikaa enää... ANNA No niin, lapseni, seiso siinä sitten. Sinä olet vähän kiihtynyt. Mikä sinun on? ILTA Kun minä odotin sinua niin. HEIKKI Me jo yritimme tulla levottomiksi. ANNA Ettei Ilta ehtisi tutkintoon...? PORMESTARINNA Minä tässä juuri sanoin, että niinhän maisteri on teille kuin perheen jäsen. HEIKKI Minä olen tietysti ollut hyvin kiitollinen, kun olen tavannut perheen, jossa olen voinut käydä. PORMESTARINNA Kyllähän te olisitte tavannut sellaisia perheitä useampiakin. HEIKKI Minä olen jo niin vieraantunut tältä paikkakunnalta. ANNA kiinnittäessään nauharuusuja Iltan pukuun Mutta seisopa hiljaa nyt, lapseni. ILTA Kun sinä pistit minua. PORMESTARINNA Se tietää vain hyvää. Sinua kohtaa tuossa puvussa jokin suuri onni. Vaikka joutuisit kihloihin. ILTA Äiti, nämä vieraat tahtovat tietää mitä sinä pidät »Verenkarvaisesta puutarhasta». PORMESTARINNA Niin, minä olin aivan unohtaa... TATTARA Olisipa hauska kuulla... ANNA Sitä on vaikea sanoa näin äkkiä. PORMESTARINNA Tekeekö Aronsilmä oikein? ANNA Minä, totta puhuen, en niin tarkkaan muista kirjaa, että... TATTARA Sitä kirjaa on ymmärretty väärin... PORMESTARINNA Kuinka sellaisen kirjan voi unohtaa! No niin, sankaritar Aronsilmä on miehensä Karhunkämmenen poissaollessa ollut suhteissa useampaankin ritariin. Miehen palatessa tunnustaa hän rakastavansa ritari Rohkeamieltä ja jättää miehensä ja lapsensa ja seuraa ritaria. Tekeekö hän oikein? ANNA Tekee tietysti, kun ei enää rakasta miestään. TATTARA Minua ilahuttaa, että te, hyvä rouva, katselette asiaa näin terveesti. Minä olen hyvin ankara näissä asioissa: kun rakkaus loppuu, on suorastaan epäsiveellistä asua saman katon alla. PORMESTARINNA Mitä mieltä maisteri on? HEIKKI Minun täytyy pysytellä syrjässä keskustelusta. En tunne kirjaa enkä näitä asioita. PORMESTARINNA Rakkauden asioita — ettekö ensinkään? ILTA kiivaana. Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä miehensä luota. Hänen miehensä oli kelpo mies ja piti hänestä. Ja heidän lapsensa...! Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä. Hän ei silloin ajatellut muuta kuin itseään. ANNA Älä kiihdy, lapsi, älä... PORMESTARINNA Kas vain — pikku Ilta on muodostanut itselleen mielipiteen... TATTARA Mutta neiti... mikä teidän mielestänne — minä puhun teille nyt kuin täysikasvaneelle ihmiselle — sitten on pantava perustaksi yhdyselämälle...? ILTA Velvollisuudentunto. ANNA Mutta miksi sinä olet niin kiihdyksissä? TATTARA Niin voitte puhua te, joka ette ole elämässä mitään kokenut... ILTA Äiti, muistatko sinä voudin väet? ANNA Te näette pikku tyttäressäni kypsyneitä ajatuksia... Me olemme aina olleet kuin hyvät toverit, siksi hän on kypsynyt vähän ennen aikaansa. ILTA Enkö minä jo valmistu, äiti? ANNA Heti, heti. Oletko syönyt...? Anteeksi nyt tämä kiire. Talo on hajoamistilassa. Me muutamme täältä huomisaamuna. TATTARA On hyvin epäkohteliasta tulla näin... PORMESTARINNA Minä tahdoin vain näyttää rakkaalle vieraallemme jonkin kodin kaupungissa... TATTARA Minulle on tietysti hyvin hauskaa tutustua seutuihin ja ihmisiin — ennen kaikkea ihmisiin. ANNA Jos te tahdotte tutustua johonkin tyypillisesti paikkakunnalliseen, niin on kai minun kotini viimeinen. Me olemme tyttäreni kanssa asuneet täällä hänen kouluaikansa, mutta kotimme on... (Hätkähtää.) PORMESTARINNA Sarkoila. Minä olen kyllä kertonut rakkaalle vieraallemme. Ennen maailmassa tämä Anna aina hullutteli, että hän naikin talon. Muistatko, Anna? ANNA hermostuneena. Siellä on hyvin kaunista. Kyllä sitä taloa voi rakastaa. Ja mitä paikkaa tahansa, missä elää ja tekee työtä. ILTA Ohoh, äiti, ei mitään muuta kuin sitä yhtä vain! Niin minäkin tekisin: naisin talon... PORMESTARINNA Sinun ei tarvitse naida taloa, onhan se sinulla! Eikä ottaa mitään kaupanpäällisiä! ILTA Ottaa mitä...? Mitä täti sanoi? ANNA Mutta Ilta, lapseni, älä ole noin ärtyisä. Nythän sinä oletkin valmis. Katselee häntä hellästi. TATTARA Allerliebst... Allerliebst! ANNA Minä en ehdi alkuun. Mutta tulen niin pian kuin vain voin... ILTA Tietääkö täti, että sellaista miestä kuin minun isäni ei ole toista! Hän on niin hyvä, niin reipas, niin... PORMESTARINNA Mutta kuka sitä on kieltänyt. Hän on aivan mainio mies. ANNA Lähde nyt, lapsi, ettet myöhästy. Voiko äiti olla levollinen? TATTARA Minä toivon, että saan nähdä neidin vielä. Tahtoisin selvittää teille Aronsilmän ja Karhunkämmenen välejä, tahtoisin, että te ymmärtäisitte, miksi Aronsilmän täytyi jättää miehensä... ILTA Minä olen ajatellut sitä asiaa ja keskustellut siitä tyttöjen kanssa — ei minun mielipiteeni muutu... Niiaa, lähtee. Anna seuraa, syleillen häntä ovella. TATTARA Hän on mainio! PORMESTARINNA kuiskaamalla. Te ette vielä tunne äitiä... Ja Sarkoila, se on vanha herraskartano, sellainen taittokattoinen rakennus ja suuri puutarha. Ja kummittelee. Sellaisen talon voi naida. ANNA karkottaen luotaan kuin pahaa unta. Mutta minähän en vielä ole syönyt... Sallittehan että... PORMESTARINNA Totta kai... vai et sinä vielä ole syönyt. Me lähdemme myöskin heti. HEIKKI Te pyysitte minutkin aamiaiselle... ANNA Eikö Ilta tarjonnut teille? HEIKKI Me odotimme emäntää... ANNA Mutta tehkää hyvin. Voi, voi... Eikö äitikään vielä ole saanut ruokaa! HEIKKI Häntä ei ensinkään ole näkynyt. Menee keittiöön. ANNA Äiti raukka, olisiko hän nyt saanut unta. Hän kun ei voi nukkua öisin. Menee vierashuoneeseen. PORMESTARINNA Ja tämän Annan kotitalo, Siuroniemi, on toinen ihmeellinen talo. Vanha emäntä elää vielä, hän kuuluu olevan täällä käymässä. Anna perii kaikki. TATTARA Tämä on erinomainen sattuma. Minä tarvitsisin juuri tällä hetkellä tällaista taloa. Minulla on hyvä aihe. Mutta sen pitäisi saada taustaa. Jos minä ehtisin käydä Sarkoilassa. Huominen aamupäivähän on vapaa. PORMESTARINNA He lähtevät aamulla. Minä ehdotan. TATTARA Mutta voiko sitä? PORMESTARINNA Minä voin mitä tahdon! Niin, niin, tämä Anna oli tyttönä hurja. Tanssi ja ratsasti ja oli miesten kanssa kilpa-ajoissakin. Isä oli suuri hevosmies. Ja kosijoita kävi likeltä ja kaukaa. Minunkin mieheni... Minä kerron sen teille kirjailijana... Tuskin hän on häntä vieläkään unohtanut. TATTARA Minä näkisin mielelläni hänen miehensä! PORMESTARINNA Hän tulee tänne arpajaisiin. TATTARA He eivät ole onnellisia? PORMESTARINNA Eivät. TATTARA Ja te luulette, että se on tämän maisterin syy...? PORMESTARINNA Siltä näyttää. TATTARA Hän pitää tyttärestä. Heillähän oli niin hellä kohtaus. PORMESTARINNA Minä näin sen ihmeekseni. Mutta olisiko koko kaupunki voinut erehtyä? Anna ja vanha emäntä tulevat. EMÄNTÄ Päivää. Mitäs pormestarinnalle kuuluu? PORMESTARINNA Hauska nähdä emäntää. Siitä onkin aikoja... Tämä on meidän juhlapuhujamme, neiti Tattara. TATTARA Päivää. EMÄNTÄ Jumal'antakoon. PORMESTARINNA Ja emännän jalat ovat vain samanlaisina? EMÄNTÄ Niin, ei suinkaan ne parane. Mutta jos tohtorit tietäisivät jotakin lievikettä. Sentähdennän tämä tyttäreni tahtoi minut tänne. Mutta mitäs tohtorit — ihmisiä ne on nekin. TATTARA Mikäs emäntää vaivaa? EMÄNTÄ Se vanhojen tauti vain, se kleini eli reumatismi eli miksi ne sitä sanovat. Se on jo ollut minussa niin kauan. Siitä kun isäntä kuoli ja minä myin talon. TATTARA Se mahtaa olla kovin raskasta. EMÄNTÄ Ei minun sovi valittaa. Minä olen saanut maallista omaisuutta niin että voin olla sairaanakin... PORMESTARINNA Onhan se hyvä, kun voi sen niin ottaa. EMÄNTÄ Ihminen potkii tutkainta vastaan. Ei se auta. Sitten kun hän oppii tyytymään Jumalan tahtoon, tulee hänen helpompi olla. TATTARA Niin, niin. ANNA keittiöstä. Tulkaa nyt, äiti. Emäntä kammertaa hitaasti keittiöön. PORMESTARINNA Kuule, Anna, neiti Tattara näkisi niin mielellään tuollaisen vanhan herraskartanon. Eikö hänen huomisaamuna sopisi lähteä Sarkoilaan teidän kanssanne ja sitten palata juhlaan? ANNA Huomenna...? PORMESTARINNA Mikä se tunnin matka nyt on. ANNA Puolentoista. PORMESTARINNA Etkö muista sitä matkaa, kun ajoimme sen viidessäkymmenessä minuutissa... ANNA Minä ajoin silloin hiukan hurjasti. PORMESTARINNA Nämä ajoivat edellä mieheni kanssa, minä ja isäntä tulimme perässä. ANNA Kaikkia sinä muistat. Siitähän on niin kauan. PORMESTARINNA Kyllä minä sen matkan muistan ikäni. TATTARA Onko rouva Sarkoila niin tottunut ajaja? ANNA Siihen aikaan... Meillä oli silloin niin hyviä juoksijoita. PORMESTARINNA Ne olivat Siuroniemen hevosia, sinun myötäjäishevosiasi... Muistaakos emäntä niitä hevosia? EMÄNTÄ keittiöstä. Muistan kyllä. Ne olivat niin samannäköiset, sellaiset hallavat. PORMESTARINNA Niin, hiekankarvaiset. Tavattoman kauniit. Eikö toinen niistä vikaantunut jollakin lailla? Ai, minä muistan... ANNA tulee keittiöstä. Minä soisin mielelläni, että neiti saisi nähdä Sarkoilan. Siinä voisi kyllä kirjailijalle olla yhtä ja toista hauskaa... PORMESTARINNA Silloinhan se hevonen vikaantui, kun lähetettiin noutamaan sinulle pappia. ANNA Onpa sinulla muistia. Minä olen ne asiat aikoja sitten unohtanut. Mehän paranimme, sekä minä että lapsi... PORMESTARINNA Se oli tämä sama Ilta... Se oli syntyessään niin heikko. ANNA Mutta lääkärit myöntävät jo, että hän huolellisella hoidolla voi tulla ihan voimakkaaksi. Pahin aikahan nyt on ohi. Kouluaika. TATTARA Sarkoilassa tietysti on hyvin terveellistä. Olisipa hauska nähdä se talo. ANNA Siellä on nyt vain kaikki sekaisin, kun olen ollut poissa. En tiedä... Olen vähän ajatellut... jos lähtisin saattamaan... PORMESTARINNA Sittenhän neiti Tattara saisi ajaa itse isännän rinnalla. TATTARA Jollei se tuota vaikeuksia, niin olisin kovin kiitollinen... Ehkä myöhemmin päivällä saan tulla kuulemaan...? PORMESTARINNA Mutta mitähän ne muut rouvat sanovatkaan, kun olen ollut poissa koko aamupäivän! Hyvästi nyt Hyvästi, hyvästi ja kiitos vain... TATTARA Ja minä pistäydyn sitten... ANNA Tervetuloa vain. (Menee keittiöön.) PORMESTARINNA Liput ovat tässä pöydällä. Maisteri tietää. HEIKKI Kyllä. TATTARA eteisen ovella. Mutta kyllä te osasittekin pumputa niin että minä oikein pelkäsin. PORMESTARINNA Kyllä minä häntä pumppuan. Ei hän minulle suutu. Minä tiedän mitä tiedän. TATTARA Tiedättekö vielä...? PORMESTARINNA Olen luvannut vaieta. Mutta jos hän minua suututtaisi, avaisin suuni... TATTARA Tämäpä on intresanttia! (Poistuvat.) ANNA tulee syvään hengittäen huoneeseen. Mitä minä teen... mitä minä teen? HEIKKI hänen jälkeensä. Minä olen ollut kuin tulisilla kekäleillä. Miksette voinut sanoa heille, ettette ehdi... Luuletteko, että he ovat ystäviänne? ANNA En. Mutta mitä minä teen...? Te kuulitte mitä Ilta sanoi. HEIKKI Kuka tuo pormestarinna on ja mitä hän on tietävinään...? ANNA Ah, vanhoja juttuja... Emme koskaan ole toisistamme pitäneet. HEIKKI Mitä hän sitten tulee tänne? ANNA Hän hakee jostakin syystä seuraani. HEIKKI Näyttäkää te hänelle, ettette tahdo hänen seuraansa. ANNA Kyllä hän sen tietää... HEIKKI Tämä on viimeinen päivä ja minulla olisi niin paljon puhumista. Se teidän vihkonne — minkä ilon teittekään minulle. Se on niin ihanasti kirjoitettu... ANNA Kuinka hauskaa, että siitä piditte. Minä niin kauan epäilin, antaisinko sen teille ensinkään. HEIKKI Kuinka saatoitte...! Tiedättehän miten suuriarvoinen jokainen tieto teistä on minulle. Minä tahtoisin tuntea teidät niin perin juurin. ANNA Ei kannata... HEIKKI Miksi te silloin ajoitte niin hurjasti...? Te ette tahdo sanoa. ANNA Miksen. Voittehan te sen kuullakin: pormestari istui vierelläni ja puheli yhtä ja toista. Hän kuvasi miltä tuntuu, kun on vastanainut ja huomaa, että vaimo on ihan vieras — ihan kuin joku kuka tahansa... HEIKKI Rakastiko hän teitä... Ja te? ANNA Minä vain ymmärsin hänet. HEIKKI Oliko hän ollut teille paljonkin? ANNA Ei. Olimme tanssineet koulujuhlissa. Sitten kerran kirjoitti hän minulle Siuroniemelle... HEIKKI Ja te? ANNA Minä vastasin, etten voi. HEIKKI Teillä oli paljon ihailijoita? ANNA Olinhan minä rikas. HEIKKI Ja te valitsitte rikkaan. ANNA Mitä me niistä vanhoista asioista. Sanokaa minulle mieluummin miten minä saan Iltan ymmärtämään... HEIKKI Minä olin niin onnellinen, kun luin vihkoanne. Minä omistin niin paljon, minä luulin niin tuntevani teidät ja saaneeni sielunne avaimen. Te olitte niin selvänä ja kirkkaana edessäni, mutta nyt te taas pakenitte niin kauas... ANNA Älkää halutko nähdä minua pohjaan sakka. Siellä on pimeää... HEIKKI Antakaa minun nähdä... Minulla ei koskaan ole ollut ystävää — te olette ainoa, jonka kanssa olen saanut puhua. ANNA Mitä te tahtoisitte tietää...? HEIKKI Kaikki... Kaikki... ANNA Rikkaus voi olla kirous... Minä opin halveksimaan rakkautta, niinkuin kulkutautisairaalassa halveksitaan kuolemaa. Siinä ei ollut minulle mitään pyhää eikä kaunista. Se oli minulle kauppatavaraa. HEIKKI Ettekö koskaan ole rakastanut? ANNA Tytärtäni. HEIKKI Minä varmaan en myöskään koskaan tule rakastamaan. En ole koskaan tuntenut mitään sellaista. ANNA Ehditte vielä. HEIKKI En usko... Ja mitä minä teen rakkaudella, jos saan pitää teitä ystävänäni, kertoa teille kaikki ja te kerrotte minulle... ANNA Onhan se onnellista, jos vähän pidätte minusta. Miksi te pidättekään? Ei se kannata... HEIKKI Miksi? Siksi, että te olette ollut minulle niin hyvä, niin hyvä... Siksi, että te olette tuonut minut sairasvuoteen äärestä elämään ja terveyteen... ANNA Minä ymmärrän miten raskasta teidän, nuoren ihmisen, on ollut viettää vuodet umpeensa sairaan tätinne luona. HEIKKI En minä sitä niin käsittänyt ennen kuin te näytitte minulle uuden elämän... Ihanan elämän... ANNA Mutta auttakaa minua nyt keksimään miten saan Iltan mukaan. Hän on niin järkähtämätön. Enkä minä uskalla tuottaa hänelle mielipahaa. HEIKKI Onhan hän nyt terve... ANNA Ei hän ole. Te ette usko mitä taistelua minä olen käynyt hänen elämästään koko ajan. Minulla on alituinen pelko... HEIKKI Mutta onhan hän järkevä tyttö... Muuten, tiedättekö, olen ankarasti ruvennut ajattelemaan, jos lähtisin mukaan! ANNA Todellako? Ihanko totta? (Äidilleen keittiöön.) Voi, voi, voi äiti, kuinka hauskaa — maisteri Levänen lähtee mukaan. HEIKKI Ei se ihan varmaa ole. ANNA Mikä pitelee?... Ei mikään saa pidellä. Olenhan minä teille velkaa. Älkää nyt olko niin ylpeä. HEIKKI Te loukkaatte minua, jos siitä puhutte... Voinhan minä järjestää asiani, jos tahdon. ANNA Voi, tahtokaa nyt... Te voisitte olla meille niin suureksi avuksi, te opastaisitte meitä kaikin tavoin... Emäntä on lopettanut syöntinsä, siunannut ja kammertaa huoneeseen. HEIKKI On vähän kovaa jättää täti raukka yksin. Mutta olisihan se tavattoman hauskaa minulle saada matkustaa teidän kanssanne. Me voisimme iltaisin olla yhdessä ja sunnuntaisin tehdä huviretkiä. ANNA Niin, niin, niin! Nyt minä paikalla puhun Iltalle. EMÄNTÄ Ja joko sitä huomenna pitäisi lähdettämän? ANNA Jo... Mitä siitä siirtää. HEIKKI säihkyvän iloisena. Pitää ehkä sähköteitse tilata paikat, tähän aikaan matkustaa paljon väkeä. ANNA Niin, tietysti. Teettehän te sen. Meille — ja itsellenne, HEIKKI Mutta passi? ANNA Se on jo minulla. Tässä. HEIKKI Minä riennän sitten. Näkemiin asti. (Lähtee.) ANNA Näkemiin. Hetkisen äänettömyys. Emäntä asettuu keinutuoliin. EMÄNTÄ Etkö sinä käy kotona ennen lähtöäsi? ANNA Mitä minä siellä kävisin. Mimmi voi panna kokoon tavarani. EMÄNTÄ Isäntä ei sitten vielä tiedä mitään? ANNA Ehtiihän hän sen kuulla, jahka nyt tulee. Jahka nyt Iltakin tietää. EMÄNTÄ Ja tämän kesänkö sinä olet poissa? ANNA Ehkä kauemminkin. EMÄNTÄ Sinä olet nyt ollut naimisissa kuusitoista vuotta. Ei pitäisi ryhtyä sellaisiin kuin sinä aiot. ANNA Älkää puhuko. Ettekö te ole nähnyt miten heikoksi minä olen käynyt. EMÄNTÄ Samahan se on ollut kaikkina näinä kuutenatoista vuotena. Mitenkäs se nyt olisi vaikeampaa kuin ennenkään? ANNA Onhan siinä suuri ero. Olenhan talvet voinut olla Iltan kanssa täällä. Kesällä olen oleskellut puutarhassa ja Takamaassa ja... Mutta olla nyt aina, aina hänen kanssaan, kuunnella hänen moitteitaan ja... esityksiään. EMÄNTÄ Täytyyhän hänen ajatella taloa. Mihin Sarkoila kerran joutuu? Käy niinkuin Siuroniemen. Ei sitä ilokseen katsele, kuinka kaikki ränstyy... ANNA Ilta menee naimisiin... EMÄNTÄ Kuka sitä tietää annetaanko Iltalle edes elonpäiviä. ANNA Kuinka te voitte tuolla tavalla! EMÄNTÄ Lääkärit ovat aikoja sitten tuominneet hänet kuolemaan. ANNA Hän elää vasten kaikkia heidän tuomioitaan. Ja hänen täytyy elää. Minä pidän hänet rakkaudellani elossa, maksoi mitä maksoi... EMÄNTÄ Mutta jos silti... ANNA Kuinka pahaa te teette minulle, äiti! Minkätähden te kiusaatte minua? EMÄNTÄ Minun mieleeni tulee vain, että Jumala aina käy kiinni meidän arimpaan kohtaamme, kun hän tahtoo meitä kasvattaa. ANNA Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut — kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin, minä ajoin hevosta kuin humalainen poika... minä nauroin kun sain kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan minulta vielä vaatia? EMÄNTÄ Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus. ANNA Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi suudella ruoskaansa... EMÄNTÄ Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii. ANNA Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani puolesta. EMÄNTÄ Etkö sinä ainoasi puolesta voisi taipua pitämään koossa kotia? Se hajoaa jos sinä sen heität. ANNA Mutta tiedättehän mitä hän minulta vaatii! EMÄNTÄ Minulta on kuollut yhdeksän lasta. Sinä olet viimeinen. Sentähden minä nyt tahtoisin taivuttaa sinun tahtoasi ettei Jumalan tarvitsisi käyttää niin kovia keinoja. Koettaisit vielä. Kun isäntä tulee, niin mene ystävällisesti vastaan. Lähde kotiin ja ole miehellesi alamainen. ANNA Onko Jumala sitten tyydytetty? Antaako hän sitten lapsen elää? EMÄNTÄ Voi, voi, kuinka sinä kysyt! Tiedänkö minä sen? Mutta sittenhän olet tehnyt mitä olet voinut. Kyllä ihminen voi paljon. Minä olin nähnyt meidän isännän kaksi kertaa, kun meidät pantiin kuulutukseen. Puhemiehen kautta kaikki toimitettiin. Olin seitsemäntoista» vuoden vanha. Ensimmäisenä kuulutuspäivänä oli käsketty vieraita ja isäntä tuli ennen. Me jäimme kahdenkesken, kun äiti meni toimittamaan kahvia. Minua hävetti niin, että läksin äidin perässä. ANNA Kun se oli niin vieras mies! EMÄNTÄ Ja muistatko sinä, silloin kun sinun lapsesi syntyi... ANNA Muistan, muistan... älkää, älkää... EMÄNTÄ Sinä häpesit sinäkin ja... ANNA Älkää kajotko siihen, äiti. Minä en saata sitä muistaa. EMÄNTÄ Älä riuhdo, lapsi. Minäkin opin rakastamaan miestäni. Hän oli minulle hyvä ja minä kuuntelin häntä kaikessa. Sinun miehesi on kunnon mies, sinä olet itse hänet valinnut. Älä unohda, ettei hän tullut sinua pyytämään, vaan sinä pyysit häntä. ANNA Minä tiedän, minä tiedän. Minä en jaksa nyt, äiti. Kuinka täällä on kuuma. Varmaan tulee ukkonen. Mitähän se tietääkään näin aikaiseen? EMÄNTÄ Ei se enää ole aikaista. Ulkoa kuuluu ajoa, rattaat kääntyvät sisään portista. ANNA Nyt ne tulevat kotoa... Sarkoilasta! (Karkaa ulos. Ääniä pihamaalta. Hetken perästä Mimmi ja Anna sisään keittiöön.) Voi kuinka ne ovat komeat! Enhän minä ole niitä tällaisina nähnytkään, eikö niitä ensinkään ole ajettu? MIMMI yhä keittiössä. Eihän niitä — emännän hevosia. Ne olivat niin villit, kun piti lähdettämän pihasta, etteivät tahtoneet päästää rattaille. ANNA Voi ihme, onko reikäleipä lopussa! Mutta sokeria... sokeria! (Kuuluu kuinka hän laatikosta kopeloi sokeria, puhuttelee hevosia avonaisesta ikkunasta.) Soh... soh... soh... te minun rakkaat ystäväni... MIMMI riisuttuaan keittiössä huivinsa ja päällystakkinsa tulee sisään, emäntä ojentaa hänelle keinutuolista kätensä. Päivää. Terveisiä Sarkoilasta. EMÄNTÄ Jumal'antakoon ja kiitoksia vain. Vai tultiin sitä nyt. Mihinkäs isäntä jäi? MIMMI Meni tutkintoon, kun näki, että kello jo oli niin paljon. Me myöhästyttiin vähän kotona, kun isäntä makseli palkkoja hantverkkereille, että pääsivät pois. (Kuiskaa ) Näes' kun meillä on pantu kaikki huoneet uuteen uskoon, uudet tapetit joka paikkaan, siksi kun emäntä ja Ilta palaavat. Siitä on määrä olla puhumatta, että emäntä vasta sitten näkee... EMÄNTÄ Onko siellä Sarkoilassa nyt niin reirattu! Voi nyt kuitenkin... MIMMI Emännän kamariin pantiin sellaiset tapetit, jotka maksoivat kolmatta markkaa rulla... EMÄNTÄ Mitä se isäntä nyt ajattelee... Jollei Anna sitten näistä pitäisikään. Sille pitää olla ihan sellaista, jommoista se tahtoo. MIMMI Isäntä käytti oikein museon maisterin meillä, että hän sanoi mimmoiset ne olla pitää. EMÄNTÄ Siunatkoon sitä isäntää! MIMMI Iltan sohvaan pantiin uusi päällinen. Ja sitten isäntä ostaa emännälle ja Iltalle kesäkankaita. Kyseli minulta tarkkaan mitä kaikkea emäntä voisi tarvita. EMÄNTÄ Kun se nyt antaisi niiden olla ostamatta. ANNA lähestyy pihamaalta. Juottakaa ne nyt ja pankaa sitten kauroja eteen. (Tulee sisään.) Voi, voi... Kyllä ne ovat ihanat! Ja tunsivat minut... ihan heti! No, Mimmi kulta, onko kaikki hyvin? MIMMI joka kääröstä on ottanut esiliinansa ja panee sitä vyölleen. Onhan se niinkuin emännättömässä talossa voi olla. EMÄNTÄ Kuinkahan tästä nyt valmistutaan huomisillaksi? MIMMI Otetaan yö lisäksi, jollei päivä riitä. (Menee keittiöön.) ANNA Voi, voi, kyllä minä niistä pidän! EMÄNTÄ Olet ihan karvoissa. ANNA Miksen minä pääse irti? Mikä minua täällä pitelee? EMÄNTÄ Talo. ANNA Olenko minä hullu, hullu, hullu! MIMMI tuo kimpun vasta-auenneita koivunlehviä, ojentaa Annalle. Pistin mukaan mäestä, kun emäntä niistä niin pitää. ANNA upottaa kasvonsa lehviin. Oi voi! EMÄNTÄ Ala, Mimmi, sitten vain ottaa alas uutimia ja panna pois tavaroita. Tai jos ensin keittäisit kahvia, niin on isännälle valmiina. MIMMI alkaa touhuten kulkea keittiön ja salin välillä. Isäntä kutsutti jo maanantaiksi puutarhanlaittajat. Ja sinne vedettiin jos mitä lajia maata. Emäntää vain odotetaan... Anna on painanut päänsä lehviin, nyyhkyttää ääneensä. Esirippu. TOINEN NÄYTÖS. Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Uutimet poissa, huonekaluja muuttokunnossa. Lehvät maljakossa, kahvivehkeet pöydällä. Emäntä istuu keinutuolissa peukalojaan pyöritellen. Anna ja Minimi järjestelevät tavaroita. Suuri, uusi matka-arkku permannolla. MIMMI ... Ei isäntä ottanut kuuleviin korviinkaan. »Se on meidän emännän haka eikä siihen kosketa.» Ja niine hyvineen saivat tukkiherrat mennä. EMÄNTÄ Taitavat jo olla lahoja sisältä ne hongat. ANNA Joissa ei ole yhtään kuivaa oksaa! MIMMI Vaikka kepilläkin lyö, niin ovat niin tiiviit että ikinäs. Ei niitä senpuolesta tarvitse myydä. ANNA Tottahan marjapensaiden juuret tulivat hoidettua? MIMMI Kyllä ne koettivat. Vouti kovin ihmetteli, kun ei emäntää kuulunut käymään niinkuin ennen. Minä sitten kahvitin miehet. Kaikki ne sitä päivittelivät, että miksei emäntä tule katsomaan puistoaan. ANNA Minulla oli kai täällä silloin jotakin hommaa, etten voinut päästä. Kuinka karjakko nyt on ollut? MIMMI Sekös odottaa emäntää kotiin. Ei se ole maistanut »Ei viedä lehmiä Takamaahan ennenkuin emäntä on nähnyt karjan», se sanoi. Ja sitä on pesty ja suittu. ANNA Niinkuin en minä olisi päässyt Takamaahan! EMÄNTÄ Ei nyt vielä ole ruohoakaan. MIMMI Olisi sitä ollut nuorelle karjalle. Sehän on niin väkevää näin keväällä. Pyhäkoulua lapset kanssa kovasti kysyvät. »Koska emäntä tulee» ja »koskas Ilta tulee»? »Ja tuokos ne niitä uusia laulukirjoja?» Niin ne kysyvät, että niistä on ihan pääsemättömissä. Ne olisivat tahtoneet kokoontua jo ensi pyhänä, mutta minä sanoin, ettei vielä ennen kuin emäntä antaa sanan. Ilta ja Lempi törmäävät sisään. ILTA Äiti, kun et sinä tullutkaan! Voi, voi kuinka vahinko. Se oli niin juhlallista. LEMPI Johtajatar itse piti meille puheen. ILTA Me itkimme kaikki. LEMPI Ilta on paras matematiikassa. Hän sai... ILTA Arvaapas, äiti, mitä minä sain. Et saa sanoa, Lempi. Kymmenen! Niin, uskotkos sitä. Tule nyt katsomaan. Mutta Mimmi, päivää, Mimmi kulta. MIMMI Terveisiä Sarkoilasta. ILTA Kiitoksia. No voi, voi, kun taas näkee sen Mimmin! MIMMI Kun ei Iltakaan yhtään ole käynyt kotona. ILTA Kyllähän minä olisin tullut, mutta äiti on ollut niin varovainen, etten rasittuisi. Eihän karja vielä ole lähetetty Takamaahan? MIMMI Ei. Lähetetään vasta kun emännät ovat sen nähneet. ILTA Ja mitäs siellä nyt on tehty? MIMMI Perunoita päästiin panemasta... Mutta Iltapas on laihtunut. ILTA Kyllä minä taas lihonkin, kun saan kaiken kaupunkilaisuuden päältäni. LEMPI Sinä olet paljon kauniimpi näin. ANNA sulkee Iltan syliinsä. Jumalan kiitos, että se nyt on ohi. ILTA Mitä äiti siitä sanoo? ANNA Kyllä äiti on iloissaan. LEMPI Laulussa me saimme molemmat kymmenen. ILTA Mutta kielissä minä olen mahdoton. Saksassa tuli kuutonen että helähti. Ei minuun ole edes sekään tarttunut, että äiti on lukenut saksaa. EMÄNTÄ Mitä siinä on uskonnossa? ILTA Ai mummo, mummolle pitää näyttää! Kahdeksan se nyt niin huonoa ole. MIMMI Jokos isäntä näki todistuksen? ILTA Totta kai! Se oli niin kauhean hauskaa, kun minä äkkäsin isän ovella. LEMPI Kun tämä Ilta ihan karkasi käsivarteeni ja oli huudahtamaisillaan. EMÄNTÄ Minne isäntä jäi? ILTA Meni kauppoihin. Ja tiedättekö, kun ne isän kesävaatteet ovat niin rumat, niin rumat. En minä yhtään muistanut, että ne ovat sellaiset. Ja kaulaliina — minä sanoin hänelle suoraa päätä, että hänen pitää ostaa toinen. ANNA nauraa omituisesti. Olisit varmuuden vuoksi mennyt itse mukaan... ILTA Kuinka niin? ANNA Että olisit saanut mieleisesi... ILTA Minä läksin lennossa näyttämään todistustani sinulle ja mummolle. ANNA Oikein, lapseni, oikein... EMÄNTÄ Toki isäntä ne sellaiset osaa ostaa. Mitä kaikista turhista, LEMPI Ei se ole ensinkään helppoa. Meidän äiti ostaa kaikki isän vaatteet ja kravatit. ILTA Ja kerran kun minä olin teillä, näin kuinka sinun äitisi sitoi kravatin isäsi kaulaan. LEMPI Niinhän äiti aina on tehnyt. He ovat niin rakkaat keskenään. (Nauravat, menevät syrjään ja kuiskailevat.) EMÄNTÄ Kuuletko nyt kuinka isäntä on hyvä sinulle. Kyllä sinä vain saat kiittää Jumalaa sellaisesta miehestä. ANNA Älkää puhuko, äiti. Minulle olisi paljon helpompi, jos hän olisi minulle paha, minua inhottaa hänen huolenpitonsa, minua iljettää hänen hyvyytensä. Minä en käsitä, miten voin hänet tavata. ILTA Äiti, mummo... tiedättekö... sanonko minä? LEMPI Et saa, sehän on salaisuus! Jos Tirri saa tietää, että minä olen kertonut, niin hän nylkee minut... ILTA Kuinka hän saisi sen tietää... Oletko hullu vallan! Ei suinkaan mummo juokse sitä kertomaan eikä äiti liioin... LEMPI No ei, mutta... ILTA Me saamme yöllä serenadin. Ajattele, äiti. Minä ja Lempi! Mutta hyvät ihmiset, kuinka te tänään olette surullisia. Olihan minun todistukseni hyvä... tai parempi kuin se on ollut... ettekä kuitenkaan... ANNA Minä iloitsen niin, lapsi. Mutta huomista matkaa varten on paljon tekemistä. ILTA Ethän sinä mitään tee — kävelet vain ja seisoskelet. ANNA hätääntyen. Teenhän minä sentään. En minä työttä ole, minä ajattelen... ILTA Pahastuitko, äiti, minulle! Tiedäthän sinä kuinka sinusta pidän. ANNA Pidätkö oikein paljon? Voitko äidin tähden luopuakin jostakin...? ILTA Älä nyt ole lapsellinen... eihän tässä ole mistään raskaista uhreista kysymys... Etkö tahtoisi, että minä saisin serenadin? Siitäkö? LEMPI Minä saan kanssa. Monet tytöt meidän luokalta saavat. Tirri... minun serkkuni Tauno Tenhola pitää Iltalle. ANNA Sehän on kovin ystävällistä. Ja niin kaunista herätä lauluun. EMÄNTÄ Onko hän Tenholan poikia? LEMPI On. EMÄNTÄ Onko se se, joka lukee papiksi? LEMPI On. Hyvä poika se on. EMÄNTÄ Sehän on mukavaa, että lukee papiksi. ILTA Mutta minä en hänestä pidä. Minä en huoli kenestäkään. Minä menen Sarkoilaan. ANNA Älä ole tyhmä, kultaseni. Kuka sen on sanonut, että sinun täytyisi pitää Tauno Tenholasta? ILTA Pojat pitävät aina serenadin tytöille joista pitävät. LEMPI Kysy nyt, Ilta, sitä asiaa. ILTA En minä nyt. LEMPI Mutta Ilta... Täti, Iltan piti pyytää tädiltä jotakin. ILTA Et saa puhua... ANNA Mitä, lapseni? ILTA Jollet sinä suostu. ANNA Jos se vain on mahdollista. ILTA Ei se ole ensinkään vaikeaa. Emme vaadi mitään ihmeellisiä ruokia eikä valmistuksia. Voimme tanssia vaikka uudessa ladossa. Niin, sitä minä tarkoitan, että meidän luokka tekisi huviretken meille kotiin nyt kesällä. LEMPI Ja illalla tanssittaisiin. Aijai kuinka se olisi hauskaa. ILTA Niin, ja lato koristettaisiin koivuilla! Lempi tulisi aikaisemmin auttamaan ja Heikki on luvannut tulla. Ethän sinä kiellä! Äiti — sinä et koskaan ole kieltänyt kun minä oikein olen pyytänyt — miksi sinä nyt kiellät? ANNA Enhän minä ole sanonut mitään. Katso — ei voi päättää mitään vielä. Me puhumme asiasta illalla. Rakas lapsi... voi tulla yhtä tai toista. Mutta miksi sinä noin tuijotat. Ilta, mikä sinulle tuli? Rakas lapsi, saathan sinä pyytää toverisi, äiti suostuu... Ilta! LEMPI Hän pyörtyy, hän pyörtyy... ANNA Tuokaa vettä, tuokaa kylmä kääre otsalle... Voi äidin ainoa lapsi, äidin kulta, oletko sinä noin heikko... Eihän äiti mitään tarkoittanut. Kas noin, onko jo parempi? Onhan! LEMPI Kuule, täti antaa meidän tulla Sarkoilaan ja minä tulen aikaisemmin ja me leivomme yhdessä ja panemme maisteri Leväsen kanssa koivut latoon... Ja kirjavia lyhtyjä... ANNA Niin, niin teemme. Onko jo hyvä — sano äidille! LEMPI Kyllä se menee ohi. Näin se oli silloin koulussakin. ANNA Koulussa? Mitä siellä oli? LEMPI Ai.. — niin... ANNA Mitä koulussa tapahtui? LEMPI Ilta pyörtyi niinkuin nytkin. ANNA Ettekä te ole minulle sanoneet mitään. Koska se oli? LEMPI Tässä talvella... ANNA Ettekä te ole sanoneet minulle mitään! Mitä silloin sitten oli tapahtunut?... Sinun täytyy sanoa se minulle. LEMPI Ilta kielsi. ANNA Sinun täytyy sanoa se minulle. LEMPI Joku oli puhunut, ettei täti pidä isännästä... ANNA Ettei täti pidä isännästä... Ilta, lapseni, kyllä äiti pitää... Kyllä äiti koettaa olla sinulle oikein hyvä. Tule nyt vain terveeksi ja rauhoitu kokonaan. Ja nyt me alamme panna kokoon tavaroita. LEMPI Noin äkkiä se parani silloin koulussakin... Hyvästi nyt ja kiitoksia. Minä tulen sitten ottamaan sinut huviretkelle. Lähtee. ILTA Äiti, oletko sinä minulle suora? ANNA Kyllä, kun sinä nyt tulet suureksi ja ymmärrät... Minä kerron sinulle kaikki: minä aioin lähteä sinun kanssasi ulkomaille. Mutta me jäämme kotiin, kun et sinä tahdo. Äiti luuli, että ulkomaanmatka tekisi sinullekin hyvää, mutta nyt äiti uskoo, että paranet kotona. Me lähdemme kotiin niin pian kuin suinkin. Siellä kukkii puutarha. Me otamme haltuumme karjan, me kaksi. Kuinka meille tulee hauskaa! ILTA Äiti... onko se... ANNA Mitä, lapseni? ILTA Onko se totta mitä ne sanovat? ANNA Mikä, lapsi kultani? ILTA Ettet sinä pidä...? ANNA Ei se ole totta... Kuka sen sanoikaan? Kyllä äiti pitää, saat nähdä vain. ILTA Mutta minä en kestä sitä, jollet sinä nyt puhu totta. ANNA Kuinka en minä puhuisi... Saat nähdä vain... MIMMI tulee keittiöstä. En minä löydä niinimattoja, jotka ovat olleet peilien ympärillä. ANNA Täytyy kauppiaalta ostaa. Ne ovat jo hävinneet ne vanhat. MIMMI Ja sen minä sanon, ettei niistä makseta yhtään penniä. Ne se saa antaa ilman, kun sieltä ostetaan aina. ANNA Voudin täytyy sitten kääriä ne hyvin... Iltan sohvaan minun pitää ostaa uusi päällinen. Menemmekö yhdessä ostamaan, lapseni...? MIMMI Eihän se ensinkään ole niin huono, kyllä se vielä menettelee... Viittaa Annan mukaansa keittiöön. ILTA Mummo... EMÄNTÄ Mitä, lapseni? ILTA Pidittehän te vaarista? EMÄNTÄ Tottakai. ILTA Pitivätkö kaikki naineet ihmiset ennen toisistaan? EMÄNTÄ Kun se askel oli otettu, niin pidettiin. Kuuluu askelia eteisestä. ILTA huutaa hätääntyneenä keittiöön. Äiti, isä tulee. Anna tulee huoneeseen ja menee tyttärensä katseen hypnotisoimana isäntää vastaan. ISÄNTÄ kantaen suuria kääröjä, joille etsii paikkaa. Päivää. Terveisiä Sarkoilasta. ANNA Kiitoksia. ILTA Kylläpä te olitte kauan, isä. Ja mitä kaikkea te olettekaan ostanut! ISÄNTÄ kättelee vanhaa emäntää. Päivää. Ja terveisiä. EMÄNTÄ Jumal'antakoon. Kiitoksia vain. ANNA Iltan katseen alla Mitä kuuluu? ISÄNTÄ Ei liiemmäisiä. Lämmintä. Taitaa tulla ukkonen. EMÄNTÄ Kyllä nyt on aikainen kevät. ISÄNTÄ Niin on, ettei minun muistinaikanani. EMÄNTÄ Olihan sinä vuonna kun teidän häänne olivat, kanssa näin aikainen kevät. Kun te silloin ensimmäisenä kuulutussunnuntaina ajoitte kotiin kirkosta, oli jo niin vettä jäällä, että kaikki huusivat teille, että menette jäihin. Mutta tämä Annakos hyppäsi reen perästä kuskille ja otti ohjakset ja niin sitä mentiin, että vain lainehti ja vettä tuli reki puolilleen. ILTA Te olisitte voineet hukkua! ANNA Mutta mitä sinä nyt olet tuonut sellaiset määrät? ISÄNTÄ Vähän kesävarustuksia vain. Eiköhän ne viimekesäiset liene kuluneet. Ja Iltahan nyt on täysikasvaneiden kirjoissa. ILTA Mutta isä kulta, millaisen kaulaliinan ostitte! ISÄNTÄ Mikä tätä vaivaa? Puoli kolmatta markkaa panin menemään ja puotineiti lupasi parhaan antaa. EMÄNTÄ Koreahan se on. ILTA Katsoisit kummoisia Heikki käyttää. Aina sellaisia... että niitä tuskin näkee. ISÄNTÄ nauraa. Jollei näe, niin olisi ilman sitten. Mitä sellaisella tekee, jota ei näe? Kukas se Heikki onkaan? ILTA Ettekö te tiedä kuka Heikki on? Vaikka minä niin monta kertaa olen telefonissa puhunut? ISÄNTÄ En ole tullut panneeksi mieleen. Onkos se se kauppiaan puotipoika? ILTA Isä! Heikkihän on äidin opettaja... Oppinut herra, joka on matkustanut paljon. Maisteri Levänen. ANNA Sinä tiesit varsin hyvin, ketä Ilta tarkoitti... Minä... minä tarkoitan vain, että kun näen isän kasvoista, että hän tietää, niin hän voisi sen myöntää. Emmekö nyt katsoisi mitä isä on tuonut? ISÄNTÄ Mistä minä voin tietää, että Heikki on yks' sama kuin maisteri Levänen? Hänestä taas kyllä olen kuullut! — liiaksikin. ANNA Mitä hänestä sitten on voinut kuulua? Onko se niin kumma, jos minä tahdon vähän sivistyä, kun käyn sivistyneiden ihmisten vaatteissa. ISÄNTÄ Kyllä sinulla vain pitäisi olla sivistystä. Koulunkäynythän sinä olet ja jo lapsena sinä leikit niiden teidän kesävieraiden lasten kanssa, ja niillähän sinä asuit silloinkin, kun kävit neulomakoulua Helsingissä. Ja nehän ne vasta hienoja olivatkin. Oikein aatelisia... EMÄNTÄ Mukavia ihmisiä ne olivat. ANNA Ja ylpeitä. Sehän sanoi minulle suoraan se pikku neiti, että »mamma sanoo, että Annan olisi pitänyt saada herra». Nauraa. EMÄNTÄ Mitä lapsen puheista. ISÄNTÄ Enhän minä niistä välittänytkään. Sanon vain, että kyllä Anna olisi kelvannut ilman saksantuntejakin. ANNA Ja siellä kotona on kaikki hyvin? Ja karjakkokin kuuluu olleen oikein ihmisiksi. ISÄNTÄ Minä sitä kovistin tässä tuonnoin. Ei se ole uskaltanut. ILTA Sehän lupasi äidille heittää juomiset. ISÄNTÄ Ja niiden lupaukset! Pelko ne kurissa pitää! ILTA avaa kääröjä. Ja tällainen joukko kankaita! Tule nyt, äiti, katsomaan. Mihin nämä oikein ovat? Ai, minun sohvalleni... ISÄNTÄ Sopiihan niitä käyttää mihin vain. Hameiksikin minä niitä... ILTA Mutta ovatko nämä hamekankaita? ISÄNTÄ Mitä ne sitten olisivat. Tottapahan se puotineiti tiesi mitä antoi. Oikein uusmuotisia sen oli määrä antaa. Enkä minä hintoja kysellyt. EMÄNTÄ Ovathan ne niin koreita. ANNA Ovathan ne. Samettia!... Mihin sitä käytetään? Onko se huonekalukangasta? ISÄNTÄ Se on puvuksi sinulle. Se kuuluu nykyään olevan muodissa. Sitä oli ostettu pormestarinnallekin... Eivät näy olevan teille mieleen. Pannaan pois sitten... ja annetaan vaikka piioille. Kyllä niille kelpaa. EMÄNTÄ Jo te nyt olette joutavia. Kangas kuin kangas. Ei sitä ennen aikaan väreihin katsottu. ISÄNTÄ Se on sitä, kun on täällä kaiken talvea katseltu niitä hienoja kaulaliinoja. ILTA Isä, isä kulta, te ette tiedä kuinka Heikki on hyvä. Jahka te hänet näette, niin te pidätte hänestä niin että... ANNA Ei, nämä kankaat ovat oikein kauniita. Tästä minä teen jokapäiväisen. Ja tätä on niin paljon, että sinullekin tulee. Tästä minä saan paremman. Ja tästä tulee sinulle... En minä ymmärrä mikä minun äsken oli. Minä katselin näitä tavaroita jotenkin... väärältä puolelta. Älkää olko niin ihmeissänne. Ettekö te tiedä, että asioita voidaan katsoa niin monelta eri puolelta. ISÄNTÄ Niin kyllä — monelta eri puolelta. Kiusallinen vaitiolo. EMÄNTÄ Kuinkas sitten muuten on jaksettu? ISÄNTÄ Kiitoksia vain kysymästä: onhan tuossa menty. Emännän jalat taitavat aina vain olla huonot. EMÄNTÄ Niinhän ne ovat. Eikä niihin tohtorit mitään tiedä. Mutta mikäs minun on, kun on Jumala siunannut tuota maallista omaisuutta, niin että elän näin työttäkin. Istuskelen vain ja odotan hetkeä, milloin kutsutaan kotiin. ANNA Ja omenapuut kukkivat? ISÄNTÄ Niinhän ne kukkivat. ANNA Ja lehmät viedään sitten maanantaina? ISÄNTÄ Taitavat viedä. Ilta tulee äkkiä Annan luo, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja purskahtaa itkuun. ANNA Mitä nyt, lapsi? Sinähän näet miten kaikki käy hyvin... Sinä et saa kiihtyä, et saa kiihtyä, et saa itkeä. Huviretkikin on illalla. Sinun täytyy panna levolle, että jaksat sinne. (Isännälle.) Onko sinulla täällä paljonkin asioita? Emmekö voi lähteä heti aamulla? ISÄNTÄ Eihän minulla ole muuta sen kuin pistäydyn pankkiin, ja pitihän minun illalla tavata niitä isäntiä. Ja sitten kai olisi ostettava ruuan puolta, kun tulee se retkikunta katsomaan koneita turvepehkusuolla. ANNA Tämä ei sitten ole sama kuin viime vuonna? ISÄNTÄ Ei. Niille pitäisi kai tarjota päivällistä. En minä niitä kokkien asioita ymmärrä, mutta ajattelin, että eiköhän pitäne ostaa siikaa ja lohta ja ehkä muutakin. ANNA Ostetaan. ISÄNTÄ Tässä olisi sitten alkuun. Panee pöydälle 100 mk setelin. EMÄNTÄ Ohoh... olipa siinä rahaa. ANNA Mitäs sinä — onhan minulla täällä. ISÄNTÄ Niin, omia rahojasi. Eiväthän ne minun rahani kelvanneet. ANNA Mitäpä kelpaamisista. Ykskaikki olivatpa sinun tai minun. Yhteistähän se on. ILTA pyyhkii kasvonsa, kirkastuu, karkaa äitinsä kaulaan. Nyt minä lähden kävelemään. Tytöt lupasivat lähteä tähän aikaan... ANNA Niin, lähde sinä... Mutta mitä te luulette minun lausunnastani tulevan! Ja se vieras neitikin on täällä. ILTA Vähät hänestä, minäpä en ensinkään välitä hänestä. Sellaisten puutarhojen tekijä! Isä, ettehän te enää siitä äskeisestä...! ISÄNTÄ Mitäs minä... ILTA Mummo, tuonko minä Lempin tänne, että laulamme... EMÄNTÄ Älä sinä huoli. Minä lähden tästä lepuuttamaan jäseniäni, kun ei ne siedä istumistakaan kauan. ILTA No niin, mummo, me tulemme sitten kesällä Siuroniemelle ja laulamme teille päiväkaudet... Ottaa hattunsa, lähtee hyräillen. Emäntä menee huoneeseensa. ANNA Ehkä minäkin sitten lähden lukemaan runoani ja sinä menet pankkiin, vai kuinka? ISÄNTÄ Kukas ne sitten ostaa ne ruokatavarat? ANNA Jaa niin, kyllähän minä. Montakos niitä vieraita tulee? ISÄNTÄ Voi niitä tulla kolmeenkymmeneen. Ehkä otettaisiin kokki, ettei sinulle tule niin paljon... Pidetään niitä nyt pulskasti... ANNA Kyllähän me Mimmin kanssa tulemme aikaan ilman kokkiakin... Äänettömyys. ISÄNTÄ Oletpa sinä täällä käynyt koreaksi! ANNA ilostuen. Eipä sitä ihminen iän kanssa paljoa koreammaksi käy. Aina se on rumenemaan päin. ISÄNTÄ Viekää nyt sitten Iltan kanssa ne kankaat neulottaviksi, että teillä on mitä panette päällenne. ANNA Miksei. Vaikka olenhan minä jo tullut teettäneeksi yhtä ja toista. ISÄNTÄ Saa sitä olla vähän enemmänkin. ANNA Siitä metsästäkö sitä rahaa nyt on tullut? ISÄNTÄ Maksoivat viikon alussa loput. Hyvä hinta siitä tuli, ei sitä voi valittaa. (On lähdössä, mutta hautoo jotakin.) Onkos teillä sitten yösijaa minulle täällä — vai menenkös kievariin? ANNA Eihän niitä näin viimeisenä yönä taida olla kehuttavia yösijoja kenellekään. Mutta eiköhän niistä sovittane. Isäntä luo Annaan merkitsevän katseen. ANNA seisoo pingoittuneen päättävänä eikä katso häneen. Miehensä mentyä karkaa hän kuin paeten makuuhuoneeseen. Siellä hän painaa pään käden varaan ja kuiskaa kuin kuumeessa. Mikä minulle on tullut? Kuusitoista vuotta tätä on kestänyt ja minä olen jaksanut. Miksi nyt näyttää aivan mahdottomalta? (Vaikeroi hetkisen.) Ei, minun täytyy minun täytyy! Astelee edestakaisin, koettaa lukea runoa. Pormestarinna, neiti Tattara ja isäntä tulevat meluten sisään. Anna vetää verhoja eteen niin etteivät he näe häntä. PORMESTARINNA Mutta isäntä oli juuri ulos lähdössä. ISÄNTÄ Ei se mitään, ei se mitään. Vielä minä ehdin. TATTARA Rouva Sarkoila ei ole kotona? ISÄNTÄ Kyllä se vastikään oli tässä. Minä menen paikalla häntä hakemaan. PORMESTARINNA katsellen ympärilleen. Ehkä hän on mennyt panemaan kokoon tavaroita. Antaa hänen vain olla hommissaan. Isäntä voi aivan yhtä hyvin sanoa meille mitä me haluamme tietää. ISÄNTÄ No, jos minä voin... PORMESTARINNA Ei Anna ole mitään puhunut? ISÄNTÄ Ei ole. Hän on ollut niin muuttopuuhissaan. PORMESTARINNA Mutta herranen aika kuinka se isäntä on tullut nuoreksi siellä Sarkoilassa yksikseen! ISÄNTÄ Mitä se pormestarinna nyt... Minä vastikään sanoin Annalle samat sanat. Hän on nuortunut täällä yksinään. PORMESTARINNA nauraa. Te näytätte nuortuvan kun olette erossa! Leikki sijansa saa, hyvä isäntä. (Viattomana.) Anna on täällä ottanut tunteja. Hänellä on ollut hyvin hauska opettaja. ISÄNTÄ Olisihan hän tullut aikaan ilman niitä tuntejakin. PORMESTARINNA Niinkös isäntä ajattelee! TATTARA Taitaa isäntä siitä maisterista saada kelpo vävypojan. ISÄNTÄ nauraa. Iltahan on lapsi vielä. Ja kuka tietää jääkö eloonkaan. Kovin hän on heikontunut. PORMESTARINNA Mitä isäntä nyt sellaisia. Minusta hän on niin terveen näköinen. Vastasi minulle tänään niin topakasti, että pois tieltä. Mutta kyllä minä uskallan olla toista mieltä kuin meidän arvoisa kirjailijattaremme ja juhlapuhujamme: ei maisteri täällä käy Iltan tähden... TATTARA Mutta me unohdamme ihan asiamme ja isännän kiire... PORMESTARINNA Niin, kuulkaas isäntä, tämä neiti Tattara on, niinkuin isäntä tietää, kirjailija, Suomen suurin naiskirjailija ja nyt hän tarvitsisi kirjallisia töitänsä varten jotakin vanhaa taloa niinkuin Sarkoila, jossa on taittokatto... ISÄNTÄ Kyllähän siellä on sellainen... TATTARA Niin, minä suunnittelen paraikaa teosta, johon tarvitsen taustaa. ISÄNTÄ Jaa taustaa... Mutta en minä tiedä onko siellä mitään taustaa — vai... Pitäisikö se tuotaman tänne? TATTARA Isäntä ei ymmärrä minua. Saan juuri tuosta vanhasta talosta taustan, kunhan vain näen sen. ISÄNTÄ Kyllähän sen saa nähdä. PORMESTARINNA Ja sitten isäntä kertoo tälle neidille vähän vanhoja asioita... Ehkä jotain omasta elämästäänkin. Kummoista oli teidän lapsuudessanne ja kuinka te elitte Sarkoilassa... ISÄNTÄ Niinhän me vain elimme niinkuin muissakin taloissa... PORMESTARINNA Kummoista oli esimerkiksi teidän häissänne? ISÄNTÄ nauraa. Eikös pormestarinna itse ollut niissä häissä? PORMESTARINNA En. Kyllä minut kutsuttiin. Mutta enhän minä päässyt. — Minä olin silloin köyhä tyttö ja elätin koko perhettä. En minä silloin... TATTARA Niin, kummoiset ne häät olivatkaan? ISÄNTÄ Pulskat häät ne olivat niinkuin ennen aikaan pidettiin. Viikko niitä juotiin. TATTARA Ja paljon oli väkeä. ISÄNTÄ Pariin sataan henkeen. PORMESTARINNA Ja morsian oli iloinen ja onnellinen? ISÄNTÄ Olihan se ja tanssasi kovasti. Minäkin tanssasin siihen aikaan. PORMESTARINNA Mutta mistä mahtoi johtua, että emäntä sitten Sarkoilassa niin äkkiä kuihtui? Kun kesällä tulin teillä käymään, en tahtonut häntä tuntea. Silmät olivat kuopilla ja hän oli niin vanhentunut, että hirvitti... ISÄNTÄ Kuka hänet tietää. Mutta parin vuoden perästä oli hän taas niin pulska, että kelpasi katsella. PORMESTARINNA Niin oli, niin oli. Mutta juuri silloin teidän naimisiin mentyä. Minä olen sitä aina miettinyt. Olisikohan Anna pitänyt jostakin toisesta...? TATTARA Mutta isännällähän oli kiire pankkiin. Jos minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo... PORMESTARINNA Siihen aikaan huhuttiin siitä nuoresta ylioppilaastakin, joka oli kesää Siuroniemellä. ISÄNTÄ Taisi se Annaa katsella, koska sen äiti sellaista kyytiä lähetti sen pois. Mutta ei Anna häntä. Annallahan oli kosijoita jos kuinka paljon. PORMESTARINNA Olihan niitä, kyllähän se kuultiin, mutta kuka ties jos hän kuitenkin olisi ollut syynä. TATTARA Mutta älkää nyt, hyvä pormestarinna, kiusatko isäntää. PORMESTARINNA Kiusaanko minä isäntää? Enhän! Enhän minä uteliaisuuttani kysy. Tämähän on tieteellistä tarkoitusta varten. Sitähän tarvitaan painettaviin teoksiin. Taustaa. Ymmärtäähän isäntä sen. ISÄNTÄ Kyllähän minä sen, ja miksenkäs minä kertoisi mitä minä tiedän. TATTARA Mutta ei minun omatuntoni salli tässä nyt vaivata. Jahka minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo... ANNA astuu esiin. Niille rattaille ei enää mahdu, sillä niillä istun minä mieheni ja lapseni kanssa. PORMESTARINNA Anna! Sinä olet istunut kotona ja kuunnellut! ANNA Kai minä saan istua omassa kodissani missä tahdon ja kuunnella mitä tahdon... TATTARA Tietysti, hyvä rouva... Me olemme todella olleet hyvin epähienoja ja tunkeilevia. Olen hyvin pahoillani... suokaa anteeksi... ISÄNTÄ Kirjaanhan tämä neiti tahtoo panna nämä asiat, eihän hän muuten... ANNA Mutta minä en tahdo, että minun elämäni pannaan mihinkään kirjoihin. Se on minun... (Pormestarinnalle.) Sinä olet sinä, Hulda, alituisesti vaaninut minun teitäni. Mitä minä sinuun kuulun? Minä en tahdo, että elämäni paljastetaan maailmalle. Minä olen sen kalliisti ostanut. Se on minun, minun, minun... (Miehelleen.) Ja sinäkin... Sinä lyöttäydyt näiden vieraiden seuraan ja kerrot minusta ja... ISÄNTÄ Enhän minä mitään, jollet sinä tahdo. Mutta eihän siinä meidän elämässämme ole mitään salaamista. PORMESTARINNA Tämäpä on kaunista! Minä tuon kuuluisan kirjailijan sinun kotiisi ja näin sinä kohtelet häntä. Kyllä minä tämän muistan... ANNA Minä olen väsynyt, väsynyt kaikkeen! TATTARA Minä valitan todella, että olemme teitä häirinneet... PORMESTARINNA Hyvä, rakas neiti Tattara, älkäähän toki — tieteellistä tarkoitusta vartenhan te... TATTARA Kirjallista tarkoitusta varten .. ANNA Nimittäkää sitä miksi tahdotte, mutta päästäkää minut siitä. ISÄNTÄ Sinä et nyt ymmärrä, että tämä neiti kirjoittaa kirjoja. (Anna menee makuusuojaan, isäntä seuraa.) PORMESTARINNA Kuinka hän uskaltaa? Minulle! Onko hän unohtanut, että minä voin hänet tuhota... TATTARA Ei, ei, ei, älkää tehkö sitä... PORMESTARINNA Jaa, jos hän suututtaa minua. Ja kuinka hän kohtelee teitä! Kuinka minä voinkaan pyytää teiltä anteeksi. TATTARA Mutta päinvastoin. Tällainen kohtaus oli minulle erittäin intresantti. Erittäin. PORMESTARINNA Minua ilahduttaa, jos niin on. Mutta minulle se oli loukkaus, jota en anna anteeksi! Hyvästi, hyvät herrasväet. ISÄNTÄ tulee makuuhuoneesta. Joko nyt on sellainen kiire... PORMESTARINNA Ja sitä isäntä vielä kysyy. TATTARA Pyydän teitä sanomaan rouvalle, että olen hyvin pahoillani, että me... PORMESTARINNA Ei kannata! ISÄNTÄ Kyllä se siitä taas rauhoittuu. (Pormestarinna ja Tattara lähtevät. Anna tulee makuuhuoneesta.) Mutta jo sinä olet! Hän on nyt pormestarin rouva eikä häntä käy suututtaminen niinkuin ennen, kun hän oli köyhä tyttö. Kunniahan se vain oli meille, että hän toi sen neidin ja jos se olisi kirjoittanut meistä kirjoihinsa. ANNA Meidän kurjasta elämästämme! Ah sinua. Ja sinun kanssasi minun pitäisi elää. ISÄNTÄ Niinä aikoina, joista minä kerroin, ei se vain ollut kurjaa. Niinä vuosina, jotka olet ollut täällä Iltan kanssa, se kyllä on voinut olla. ANNA Petätkö sinä itseäsi tieten tahtoen? Vai oletko sinä todella näin sokea? ISÄNTÄ Kysy vain keneltä tahansa, niin ei meidän silloisessa elämässämme ollut nuhtelemisen syytä. ANNA nauraa sairaasti. Tuo vieras ihminen lateli sinulle miten minä parissa kuukaudessa olin muuttunut niin, ettei minua voinut tuntea. Etkö sinä sitä nähnyt? Eivätkö ihmiset sitä sinulle sanoneet? ISÄNTÄ Tiedäthän sinä, että se oli lapsen syy. Parin vuoden perästä olit pulskempi kuin Siuroniemellä tyttönä olitkaan. ANNA Kun sinä kerrankin katselisit tätä asiaa pohjaan asti. ISÄNTÄ Sinä kyllä tiedät mitä minä olen sinulta pyytänyt ja aina pyydän. ANNA hätääntyneenä. Ilta pitää huolta siitä. Hän menee naimisiin. ISÄNTÄ Hän ei elä kauan. ANNA kipeästi. Ja sen sinä paiskaat vasten kasvojani. Sen sinä äsken sanoit vieraille. Etkö sinä ensinkään käsitä miten sinä satutat minuun. ISÄNTÄ Etkö sinä sitten tiedä kuinka surkea minulle aina on ollut sellainen pihamaa, jolla eivät lapset leiki! ANNA Voi hyvä Jumala, odota nyt että Ilta kasvaa suureksi. ISÄNTÄ Hänen kasvamistaan ei kukaan tiedä. ANNA Lääkärikin jo uskoo hänen täydelliseen paranemiseensa. ISÄNTÄ No niin — tätä asiaa et sinä tahdo katsoa pohjaan saakka. Ja nyt kai minun on lähdettävä pankkiin, ennenkuin se suljetaan. Isäntä lähtee. Anna koppasee kirjan käteensä ja koettaa turhaan lukea. ANNA itsekseen. Mitenkä minä olen tällainen? (Kiskaisee auki keittiön oven, puhuu sinne.) Mimmi, kummoisia ne olivat kaikki ne minun yhdeksän siskoani, jotka kuolivat pieninä? MIMMI Mitäs emäntä nyt niistä muistelee! ANNA Olivatko ne hyviä, sävyisiä ja tottelevaisia? Minäkö yksin olin hurja ja hillitön? MIMMI Olihan ne iloisia niinkuin lapset ovat. Tai taisivathan ehkä olla vähän hiljaisempia kuin emäntä. ANNA Niillä on nyt kultakruunut ja valkeat vaatteet — minä varmaankaan en olisi saanut, vaikka olisin kuollutkin. MIMMI Mitäs emäntä nyt sellaisia puhuu. Onko emäntä ollut kipeä tai onko ollut jotakin ikävää? ANNA Jos minä yrittäisin mennä vähän levolle. (Sulkee keittiön oven.) EMÄNTÄ oveltaan. Mitäs teillä oli isännän kanssa? ANNA Ai äiti, en minä ymmärrä kuinka minä jaksan. EMÄNTÄ Äskenhän kaikki näytti niin hyvältä. Mikäs teille nyt tuli? ANNA En minä ymmärrä miten nämä kuusitoista vuotta ovat kuluneet. EMÄNTÄ Etkö sinä tiedä miksi isäntä on nyt toisen näköinen sekä sinun että Iltan silmissä? ANNA En. Sitähän minä juuri itseltäni kysyn. EMÄNTÄ Te olette seurustelleet tuon Leväsen kanssa. ANNA Ja mitä se voi vaikuttaa? EMÄNTÄ Hän on hieno herra. Emäntä vetäytyy pitkäkseen vuoteeseensa. Kuuluu vain hänen pitkä huokauksensa. Anna kiertää mietteissään huonetta. Mutta seurustelinhan minä ennen niiden meidän kesäasukkaiden kanssa. EMÄNTÄ Sinä olit lapsi silloin. Sinä olit liian lapsi naimisiin mennessäsikin... ANNA Mitä te päästitte minut Siuroniemeltä! EMÄNTÄ Sinä tahdoit, etkö sitä muista. Sinulla oli silloin niin oma tahto, ettei sitä mikään taivuttanut. Sinä olit mielestäsi niin vanha silloin, vaikka olit kahdeksantoista. ANNA Mikä siinä onkin, että minä nyt monta kertaa olen mielestäni nuorempi? EMÄNTÄ Sinun elämäsi alkoi liian aikaiseen... Vedäpä se ovi kiinni, sieltä niin vetää. (Anna menee emännän huoneeseen, vetää oven kiinni. Heikki ja Ilta tulevat.) ILTA No, tule nyt vain sateensuojaan. Eihän sinulla ole edes sateenvarjoa. HEIKKI Mutta eipä hän ole kotona. ILTA Saat uskoa kun sanon, ettei siitä matkasta tule mitään. Äiti kertoi minulle koko teidän suunnitelmanne ja suostui jäämään kotiin. Passikin on tässä, minä voin repiä sen rikki minä hetkenä tahdon. HEIKKI Anna tänne... Mitä tuo nyt on. ILTA Se on sitä, että minä olen tämän passin herra ja teen sille mitä tahdon. HEIKKI Puhutaan järkeä nyt. Me olimme äidin kanssa pari tuntia sitten selvillä kaikesta, minä olen tilannut liput ja... ILTA Mutta minä en tahdo ulkomaille. HEIKKI Ilta kulta, mitä sinä mahdat luulla ulkomaiden olevan: tulinen pätsi ehkä, jossa ihmiset poltetaan elävältä. Etkö sinä todella tiedä miten kehittävää on päästä näkemään uusia oloja, uusia ihmisiä. Sadat ja tuhannet nuoret kadehtivat sinulta tällaista mahdollisuutta. Ole nyt edes hiukan järkevä. ILTA Pyydätkö sinä minua siksi, että saisit äidin mukaan? HEIKKI Kuinka niin? ILTA Välitätkö sinä yhtään minusta? HEIKKI Mutta pikku Ilta, mistä sinä johdut sellaisiin kysymyksiin. Totta kai minä sinusta pidän. Mutta mikset sinä antaisi äidin lähteä matkalle, jota hän koko talven on suunnitellut? ILTA Minun tietämättäni. HEIKKI Eihän lapsille kaikkea puhuta. Nyt kun sinä olet tullut täysikasvaneeksi, sait heti tietää. ILTA Sarkoila ei voi olla ilman emäntää. HEIKKI Yhdestä kesästä on kysymys. Olettehan te olleet täällä paljon pitempiä aikoja ja Sarkoila on tullut toimeen. ILTA Voi sinua, et tiedä edes mikä ero on talven ja kesän välillä. Emme milloinkaan ole olleet kesää poissa. Miten kävisi puutarhan, miten karjan, miten heinänteon... voi, voi sinua! HEIKKI Onhan isäntä kotona ja se mainio taloudenhoitajatar ja voudit ja karjakot — eivätkö ne nyt voi olla kahta valppaammat, jotta emäntä yhden kesän saa levätä? Vai onko isäntä pannut vastaan? ILTA Ei. Minä vain. Minä en tahdo. Ja äiti kuulee minua. Minä olen suuri herra äitiin nähden. HEIKKI Eikö »suuri herra» nyt vähän kuulisi minuakin! Ajattele kuinka yksin minä olen elänyt elämäni, en minä ole leikkinyt niinkuin muut lapset, ei minulla ole ollut isää eikä äitiä. Ulkomaillekin olen aina matkustanut yksin... ILTA Mutta minä vien sinut meidän karjatarhaan. Te saatte äidin kanssa istua portailla. Minä lypsän tyttöjen kanssa. Aurinko laskee... HEIKKI Ja minä istutan sinut laivan kannelle. Saat syöttää lokkeja. Ne seuraavat usein laivaa... Ne ovat niin suuria ja valkoisia... ILTA Tahdotko sitten mieluummin heinäniitylle — sinnehän herrasväet aina menevät! No niin, on komea heinäpouta, takki pois vain ja työhön, herra maisteri...! HEIKKI Olenko minä koskaan pyytänyt sinulta mitään? Nyt minä pyydän. ILTA Mutta mahdottomuuksia. HEIKKI Anna nyt tänne tuo passi. ILTA Pahastutko minulle? HEIKKI En, jos tottelet. ILTA Välitätkö sinä edes vähän minusta? HEIKKI Oikein paljon, jos menet katsomaan onko äiti kotona, että saan puhua hänelle. ILTA Etkö sinä nyt jaksa viettää pientä hetkeä minun kanssani? HEIKKI Minun täytyy panna asiat kuntoon. Eihän minun pitänyt tänne tullakaan. ILTA Lähde sitten, jollet voi viihtyä. HEIKKI Kuinka hullunkurinen sinä olet tänään. Ei sinun puheistasi saa mitään tolkkua. Jahka äiti on esiintynyt toivon että hänellä on minulle vapaa hetki. ILTA Aina äiti ja äiti ja äiti! HEIKKI Hänestähän kaikki riippuu. ILTA Minusta kaikki riippuu! Hakisit vain minun suosiotani. HEIKKI Sinä olet tänään niin itsepintainen ja taipumaton, ettei sinua saa mihinkään. (Nauraa.) ILTA Anna nyt edes kätesi. HEIKKI No tuossa. ILTA Kun et sinä antanut sitä itsestäsi. HEIKKI Olisinhan minä antanut jos olisin tietänyt siitä olevan sinulle iloa. ILTA Eikö sinulle ensinkään? HEIKKI Totta kai. ILTA Kuinka sinä olet hyvä, kuinka sinusta pidän! Heikki riistäytyy irti, lähtee. Ilta jää kuin huumaantuneena yksinään puhelemaan, puoleksi itkien. Hetken perästä tulee Anna. ILTA Oih, kuinka minä olen onnellinen... Kuinka sinä olet kaunis, Heikki, kuinka minä sinusta pidän. Ja sinäkin pidät hiukkasen minusta... ANNA Kuka täällä kävi? ILTA Eikö totta, äiti, hän on niin hyvä ja kaunis. Mitä ne kaikki muut ovat hänen rinnallaan. Minä pidän hänestä niin äärettömästi. Pidäthän sinäkin, äiti! ANNA kovasti. Mitä sinä teet, tyttö? Tiedätkö mitä sinä teet? Se on jotakin perin sopimatonta. Sinä olet jo suuri tyttö etkä saa puhua tuolla lailla. Minä kiellän sinua sitä tekemästä. Sinä et saa ajatella niin, et puhua niin. ILTA Äiti... mitä minä sitten olen tehnyt? ANNA Sen sinä tiedät tunnossasi. Älä koetakaan puolustautua. Minä olen nähnyt sinun sisääsi. Tästä täytyy tulla loppu! ILTA Äiti, sinä rakastat häntä! Sinä rakastat häntä. ANNA Mitä sinä puhut, tyttö? ILTA Sinä et pidä isästä... se on totta mitä ihmiset ovat sanoneet. Sinä pidät hänestä. ANNA Mitä sinä puhut, tyttö? Vaikene, vaikene, vaikene... (Unohtaen Iltan läsnäolon.) Kuinka se olisi mahdollista? Minä olen vanha ihminen, minä voisin olla hänen äitinsä... Mahdotonta, mahdotonta, mahdotonta! Koko talven hän on käynyt täällä ja minä olen ollut siitä niin iloinen. Tuossa on hän istunut, me olemme puhelleet kuin hyvät ystävät. Hän on niin viisas, niin hieno, hänelle voi puhua kaikki... Hän on niin nuori, hän voisi olla poikani. Tämä on rumaa, tämä on iljettävää. Tämä ei voi olla totta, tämä ei saa olla totta. Minä en tahdo, en tahdo, en tahdo! Ilta istuu avuttomana, kyyristyneenä sohvankulmaan. Anna kiertää epätoivoissaan permantoa. Esirippu. III NÄYTÖS. Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä. Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä. MIMMI Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle. EMÄNTÄ Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa. MIMMI Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on? EMÄNTÄ Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin. MIMMI Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki. EMÄNTÄ Ei niissä puheissa ole perää. MIMMI Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa. EMÄNTÄ Ukkonen taitaa taas lähestyä. MIMMI Pitää panna kiinni pellit. Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen. EMÄNTÄ Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata. ILTA Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin. EMÄNTÄ Kuka sillä lailla puhuu. ILTA Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät. MIMMI Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia. EMÄNTÄ Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä. ILTA Kuuma päivä tosiaan! MIMMI Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla lähde huviretkelle. ILTA Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde. EMÄNTÄ Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan. ILTA Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen. EMÄNTÄ Et sinä mihinkään mene. MIMMI Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.) ILTA Mummo... eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena? EMÄNTÄ Kuinka niin? Ei vain minusta. ILTA Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi. Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen. EMÄNTÄ Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut. ILTA Kenestä muusta sitten? EMÄNTÄ Äidistäsi. ILTA Äidistä! EMÄNTÄ Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa seurassa. ILTA Hienossa seurassa. EMÄNTÄ Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle. ILTA Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa. EMÄNTÄ Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi. (Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.) HEIKKI Ei ketään... ovet auki... Kas vain, Ilta. Nukutko sinä? ILTA sävähtäen istumaan. En... Sinä! HEIKKI Missä äiti on? ILTA Arpajaisissa. HEIKKI Sanoivat siellä, että hän jo oli lähtenyt. Siellä oli niin kauheasti väkeä, minulla oli niin huono paikka. En mitenkään päässyt häntä lähelle... Oletko sairas, pikku Ilta? ILTA Kuinka hyvä että sinä tulit. Olen siitä niin iloinen. HEIKKI Oletko sairas? ILTA En. HEIKKI Lähtisinkö minä häntä hakemaan. ILTA Älä mene. Älä jätä minua yksin. HEIKKI Pelkäätkö sinä? Mitä sinä pelkäät? Johan ukkonenkin on ohi. Ja vanha emäntähän nukkuu tässä vieressä. ILTA Kuule, lähdetään maailmalle me kahden. HEIKKI Neiti laskee leikkiä... ILTA En. Minä tarkoitan kovin vakavasti. HEIKKI Mikä päähänpisto tämä nyt sitten on? Entä puutarhat ja lehmät ja kaikki Sarkoilan muut ihmeet! ILTA Ne eivät enää ole minun. HEIKKI Tui, tui, tui — nyt en minä ymmärrä yhtään mitään. ILTA Älä pilkkaa... HEIKKI Sitten sinä kai sallit äidinkin tulla mukaan? ILTA Ei äiti voi tulla. Etkö sinä tahdo lähteä minun kanssani? HEIKKI Mitä me kaksi siellä tekisimme? ILTA Samaa mitä me kolme. Näyttäisit minulle museoita ja mitä kaikkea sinun piti näyttää äidille ja minulle. HEIKKI Mitä huvia sinulla olisi niistä. Puhutaan nyt järkevästi. Mitä täällä oikein on tapahtunut? ILTA Niin paljon. HEIKKI Enkö minä voisi saada tietää niitä? ILTA Ehkä sitten joskus, jos lähdet minun kanssani kauas pois... HEIKKI Niin, ajattele kuinka hauskaa meillä olisi: minä istuisin kaiken päivää kirjastossa — sinä huoneessasi, sinä joka et ole viitsinyt edes kieltä oppia. ILTA Voisinhan minä vielä oppia. HEIKKI Ei, minä lähden nyt takaisin palokunnantalolle. Äidin on ikäväkin tulla kotiin yksin. ILTA Ei hän ole yksin. Isä on hänen kanssaan. HEIKKI Menivätkö he yhdessä? ILTA Tietysti. HEIKKI Mutta nyt istuu isäsi muutamien isäntien kanssa yhdessä syömässä illallista Rantapaviljongin parvekkeella. ILTA Mistä sinä sen tiedät? Ethän sinä tunne isää. HEIKKI Minä astuin siitä juuri erään toverini kanssa ohi ja hän sanoi minulle. Hänellä oli vaaleat, ruudulliset vaatteet ja kirjava kaulaliina. Sellainen komea mies... punaposkinen. ILTA lamassa. Lähde sinä sitten vain noutamaan äitiä. HEIKKI Onkohan hänellä sadetakkiakaan. No, hyvästi siksi... ILTA Kuule... HEIKKI No...? ILTA Sinä... sinä... HEIKKI Mitähän tärkeää sieltä tuleekaan? ILTA Sinä rakastat siis sinäkin äitiä. HEIKKI Mitä... mitä sinä sanoit? ILTA Sinä rakastat siis sinäkin äitiä. HEIKKI Kuule Ilta... sellaisista asioista ei sovi laskea leikkiä... ILTA Minä en laske leikkiä. Sinä rakastat äitiäni. HEIKKI Hyvä Jumala, mitä sinä sanot! Äitisihän on naimisissa. Kuinka sinä sillä lailla voit loukata häntä. ILTA Hän rakastaa hänkin sinua. HEIKKI Mitä sinä sanot, mitä sinä sanot! Kuinka sinä sellaista ajattelet? Mitä tämä kaikki nyt on olevinaan? En minä enää tiedä näenkö unta vai olenko valveilla. ILTA Vai oli se teille molemmille uutta. HEIKKI Sinä hourit, tyttö... Mitä sinä sitä sanoitkaan. Etten minä olisi sitä kuullut...! ILTA Ja sinä luulet, että se olisi voinut jäädä teille salaan! HEIKKI Mistä minä tiedän! En tiedä mitään, en ymmärrä mitään! Mitä minä nyt teen, mitä minä nyt teen! ILTA Mihin sinä lähdet? HEIKKI En tiedä. ILTA Siellä sataa niin kovasti. HEIKKI Mitä minä tässä seison? Mitä minä enää täällä teen? Pois, pois tästä talosta... pois omasta itsestäni! ILTA Voi miksi minä sen sanoin, miksi minä sen sanoin! Kuinka minä olen tullut häijyksi. Vielä tänä aamuna minä soin hyvää kaikille ihmisille — nyt...! HEIKKI Muistotkin pois, kaikki pois... sillä kaikki on varastettua!... Vihko on vielä minulla. Jahka minä olen tuonut sen, olen irti, irti kaikesta! (Lähtee.) ILTA Irti, irti kaikesta! Tyrskähtää itkuun, hoippuu sitten kuin paeten, makuuhuoneeseen. Hetkisen perästä tulee Anna kiihtyneenä. Hän ravistaa märän sadetakin yltään eteisen naulaan, paiskaa kirjan pöydälle, etsii katseillaan Iltaa ja vetää vihdoin syrjään makuuhuoneen verhot. ANNA kuiskaa. Nukutko? Jumalan kiitos! (Kävelee edestakaisin salissa.) Olenko minä minä? Voiko minulle vielä jotakin tapahtua? Ja mitä kaikkea minun edessäni vielä on? (Hiipii uudelleen makuuhuoneen ovelle.) Jumalan kiitos. (Avaa vierashuoneen oven.) Nukutteko te, äiti? EMÄNTÄ Vai joko sinä olet kotona? No, olikos siellä väkeä? ANNA Miten Ilta jaksaa? Onko hän kaiken aikaa nukkunut? EMÄNTÄ Kyllä hän vastikään oli ylhäällä. Täällä kävi joku. Taisi olla Levänen. ANNA Mitä hän täältä haki...! Ettei Iltalle vain olisi tullut mitään. Mitä te sanotte siihen, äiti, jos me Iltan kanssa vielä tänä yönä lähtisimme Sarkoilaan. Tavarat saisivat tulla perästäpäin. Ja isäntä koska tahtoo. EMÄNTÄ Kuka sinne nyt lähtee yön selkään. ANNA Kesäinen yö! EMÄNTÄ Olisihan se ihmistenkin silmissä niin outoa. ANNA Mitä ihmisistä! En minä tiedä miksi minua niin pelottaa, ettemme ikinä pääse Sarkoilaan. EMÄNTÄ Kyllä Sarkoila pysyy paikoillaan. ANNA Ettei ukkonen sytyttäisi sitä — tai lopettaisi meitä. EMÄNTÄ Jumala varjelkoon. ANNA Niin, Jumala varjelkoon! (Itsekseen.) Jos hän enää voi minua varjella. (Menee Iltan ovelle.) Ethän sinä nukukaan, lapseni. ILTA oudon tyynenä. En. ANNA Kuinka sinä voit? Tule tänne, äidin ainoa lapsi, tule! Kuinka sinun nyt on? ILTA Kyllä minun on hyvä. ANNA Ei sinun ole hyvä. Voi, mitä äiti tekisi? Tule nyt taas iloiseksi, lapseni. Etkö ymmärrä mihin hätään äiti muuten joutuu. Mitä sinä sanoisit, jos heti lähtisimme kotiin, Sarkoilaan? Ethän sinä kumminkaan jaksaisi mennä huviretkelle. Te saatte sitten Sarkoilassa huvitella niin paljon kuin ikinä tahdotte. Voithan sinä äidin tähden tehdä sen uhrauksen. Me emme tarvitse edes ajomiestä, osaammehan me ajaa, sinä ja minä. Älä tuijota noin, lapseni. Miksi sinä sen teet? Sano mikä sinun on, sano nyt, kun äiti rukoilee. ILTA En minä itsekään tiedä. Kylmä. ANNA Onko sinun kylmä? Pane tämä huivi ympärillesi. Teemmekö tulta? Meillä on vielä puita. Tai jos äiti keittää sinulle jotakin lämmintä. (Peittää Iltan sohvalle ja rientää keittiöön.) PORMESTARINNA tulee kuohuksissaan. Hoi, eikö täällä ole ketään? No, sinä. Eikö äiti vielä ole tullut? ANNA tulee hätäisesti keittiöstä, kädessä palava kynttilä, jonka laskee pöydälle. Mikä nyt on? Sinä näet että Ilta on kipeä. PORMESTARINNA Sinä olet kauniisti käyttäytynyt vierastamme kohtaan, sinä! Ensin et täällä suvainnut antaa vastausta, saisiko hän huomenna tulla teille. Ja kun hän iltamassa tuli sinua puhuttelemaan, et ollut kuulevinasi — karkasit vain pois. ANNA Minä olin niin levoton Iltasta. Sain muutenkin odottaa vuoroani. PORMESTARINNA Saisinko minä sitten nyt vihdoin tietää, pääseekö neiti Tattara teidän rattaillanne Sarkoilaan? Tai voimmehan ottaa kestikievarikyydinkin, kun vain tiedämme, ettei häntä ajeta pois talosta. ANNA Se ei nyt käy päinsä. Ehkä toisen kerran. PORMESTARINNA Toisen kerran! Koska sinä luulet hänen toisen kerran tulevan näille maille? ANNA Yleisöhän oli niin haltioissaan. Kai hän tulee. PORMESTARINNA On se nyt merkillistä, ettet sinä taivu. Minä olen tässä tullut antaneeksi lupauksen ja tahtoisin pitää sen. ANNA Kuulethan, ettei se nyt käy. PORMESTARINNA Älä ärsytä minua. ANNA Älä sinäkään minua. Kai minä saan määrätä keitä haluan vieraiksi kotiini, keitä en... Suo anteeksi, ehkä sinä nyt lähdet, minulla on matkakiireitä. PORMESTARINNA Sinä taidat odottaa jotakin. ANNA Miestäni. PORMESTARINNA Häntä saat odottaa vielä hyvän hetken. Hän istuu kaikessa rauhassa Rantapaviljongissa syömässä illallista. Tietää kai, että sinä saat lohdutusta toiselta taholta. ANNA Jätä minut nyt. Muuten saamme molemmat katua. PORMESTARINNA Mitä sinä luulet minun katuvan? ANNA Oih, ainahan meillä ihmisillä on jotakin kaduttavaa. Ja paljonkin. Onko jo parempi, lapseni? PORMESTARINNA Kyllä se lapsi nyt on rakas. Kyllä sitä nyt hellitään. Mutta kerran... ANNA Älä nyt viitsi. Jos se vieras nyt välttämättä tahtoo, niin tulkoon Sarkoilaan ja kirjoittakoon meistä kirjoihinsa. PORMESTARINNA Vai tulkoon! Vai jo saa tulla. Entä jollen minä enää tahdo. ANNA Ole sitten tahtomatta. Tee ihan mitä haluat, kunhan nyt vain lähdet kotiin... PORMESTARINNA Entä jos minulla on yhtä ja toista kysyttävää, entä jollen minä ole ymmärtänyt sinun käytöstäsi moneen aikaan ja haluan selvitystä... ANNA Ehkä miehesi voi auttaa sinua. Hän ymmärtää minua paremmin. Koeta kysyä häneltä... PORMESTARINNA kiihtymistään kiihtyen. Pyydän saada kysyä, mitä miehelläni on tekemistä minun ja sinun välisten asioiden kanssa... ANNA Ei tietysti mitään, ei mitään... PORMESTARINNA Mitä sinä sitten tarkoitat? Nyt minä sinut ymmärrän: sinä jatkat yhä rumaa peliäsi... ties miten olet jatkanutkin täällä kaiken aikaa. Ehkä sinä yhä vielä olet viekoitellut häntä kotoa, minun ja lasten luota... ANNA Minä vakuutan, minä en... PORMESTARINNA Ja minun pitäisi sinua uskoa... ANNA Pitääkö sinun sitten tehdä lapseni sairaaksi noilla kauheilla jutuilla? Sinulla on monta lasta, minulla vain tämä yksi — pitääkö sinun nyt hänen kuullensa sanoa tämä kaikki... PORMESTARINNA Pitää! Että hän kerrankin kuulisi minkälainen äiti hänellä on. ANNA Lähdetään, lapseni, tuonne viereiseen huoneeseen. Et sinä saa levätä täällä. PORMESTARINNA Ei, Ilta, kuule sinä kerran mikä ihminen tämä äitisi on. Kun sinä synnyit, häpesi hän sinua niin, ettei tahtonut voida ensimmäistä huutoasi kuulla... ANNA Jumalan tähden, etkö sinä voi... PORMESTARINNA Sillä hän ei ollut ottanut isääsi rakkaudesta. ANNA Ilta, lapseni, kuuntele tyynesti. Minä selitän sinulle kaikki ja sinä ymmärrät kaikki... PORMESTARINNA Kun sinä olit parin päivän vanha... ANNA Sinulla ei ole oikeutta kajota näihin asioihin! Sinä olit tunkeutunut talooni ja sait tietää asioita, joita ei... PORMESTARINNA Sinä oli parin päivän vanha, kun äitisi yritti sinut kuristaa. Kuristaa niinkuin minkäkin kissanpojan...! ANNA nauraa kaameasti. No niin, nyt sinä olet saanut sen sanotuksi. Onko mielesi nyt hyvä! Vai vieläkö tiedät jotakin... Se on totta, Ilta lapseni. Minä olin kuin suunniltani... PORMESTARINNA Sinä olit jo ihan sinisenä, kun sinut saatiin äitisi kynsistä. Mitäs nyt sanot äidistäsi? ILTA Nauran. PORMESTARINNA Vai naurat! ILTA Luulin minä sitä pahemmaksikin. ANNA Kuinka sinä olet järkevä, lapseni, kun otat sen niin tyynesti. Jumalan kiitos! Kaikki sinä ymmärrät kun kuulet. Minä en ole aikaisemmin kertonut, kun olet ollut lapsi. PORMESTARINNA Vai olet sinä jo noin paatunut. ILTA Niinkuin täti näkee. PORMESTARINNA Sinä näyt olevan äitisi tytär. ANNA Nyt sinä kai voit jättää meidät. Me lähdemme Iltan kanssa läpi yön kotiin ja huomenna sopii neiti Tattaran ajaa isännän rinnalla Sarkoilaan. ILTA Äitini tytär! (Nauraa.) ANNA Älä naura noin, lapseni. PORMESTARINNA vahingoniloisena. Taidan saada rauhassa lähteä. (Säikähtäen.) Taisi koskea kipeämmin kuin osasin uskoa. (Menee.) ANNA Älä naura, älä naura. Minä toimitan heti hevosen valjaisiin, että pääsemme tästä kauheasta kaupungista. ILTA Mikset sinä kuristanutkin minua silloin! ANNA Puhutko sinä minulle sillä lailla. Minä olin silloin niin onneton, niin sairas, etten tietänyt mitä tein. Matkalla selitän sinulle kaikki. ILTA Vielä sinä tapat minut. ANNA Kuinka armoton sinä olet! Ei, sinä olet sairas sinäkin. Mutta koeta, lapseni, pysyä reippaana. LEMPI kadulta. Ilta hoi! Minä olen täällä. Joko sinä olet valmis? ANNA Tule sisään, Lempi. Katsos nyt: Ilta ei voi oikein hyvin. (Menee keittiöön.) LEMPI Hyvänen aika kuinka sinä olet valkoinen. Kyllä se menee ohitse, kun pääset ulos. Minä en voinut olla kertomatta pojille, että me kesällä saamme tanssia. Ja tiedätkö, he tulivat niin kauhean iloisiksi, etteivät tahtoneet pysyä missään. Minun täytyy vain nyt oppia ne uudet tanssit. ILTA Jos sinä tietäisit, kuinka minä olen onneton! LEMPI Mitä ihmettä! Sinä, joka olet niin kaunis ja rikas ja... Mitä sitten on tapahtunut? Lähdetään nyt, niin kerrot minulle matkalla. ILTA En minä jaksaisi lähteä. Mutta mitä minä täälläkään teen. Mitä minä teen missään. LEMPI Mitä hulluja sinä puhut! Lähde pois nyt, se vain virkistää sinua. Sadekin on lakannut. (Kuiskaa.) Tirri odottaa meitä tuolla kulmassa... ILTA En minä sitten. LEMPI Poika parka kun on niin rakastunut! ILTA Älä huoli, Lempi. Anna tulee. LEMPI Eiköhän Iltalle vain mahtaisi tehdä hyvää lähteä meidän mukaamme. ANNA Minä jo käskin valjastaa, mutta jos sinusta tuntuu että jaksat, niin lähde vain huviretkelle. Jos menet vähäksi aikaa. Koetteeksi. LEMPI Tule pois. Minä saatan sinut sitten kotiin. ANNA Ja sinä soitat jos Ilta väsyisi, niin minä tulen noutamaan hänet. Oletko nyt oikein ymmärtäväinen, lapseni, että äiti saa olla levollinen? (Lähtevät. Anna käväisee keittiön eteisen ovella ja huutaa pihamaalle.) Mimmi sanoo talonmiehelle, kun hän tulee, ettei tarvitsekaan valjastaa. (Palaa, avaa ikkunan. Hengittää lehvien lemua ulkoa, seisoo siinä kädet ristissä.) Jumala, armahda meitä... (Äkkiä tervehtii Heikki kadulta. Anna kavahtaa.) HEIKKI Pyydän anteeksi... Tämä vihko oli joutunut minulle. En tahtonut lähettää sitä postissa. ANNA Tehkää hyvin. HEIKKI Ehken minä... ANNA Kyllä te voitte tulla. HEIKKI Eikö ketään muita ole kotona? ANNA Ei. Minä vain tahdoin... Ei minulla ole mitään asiaa. Tai onhan minulla: ulkomaanmatkastani ei voi tulla mitään. Minulla on velvollisuuksia miestäni ja kotiani kohtaan. Toivon että Ilta voi parantua kotona. HEIKKI Minä ymmärrän... ANNA Ja te? HEIKKI Minä lähden. Kaikki on jo kunnossa. ANNA Sehän on hauskaa. Toivon että te oikein paljon hyödytte matkastanne. HEIKKI Kiitos... Ja minä... että te voitte hyvin Sarkoilassa. Enkä minä sitten... ANNA Kuinka ihanaa nyt on ulkona! HEIKKI Kaikki lemuaa sateen jäljeltä. ANNA Ihmisen pitäisi henkeä pidättäen nauttia tästä ajasta, jolloin lehti puhkeaa. Se on niin lyhyt. HEIKKI Se on niin lyhyt. He seisovat kumpikin ikkunansa ääressä, loitolla toisistaan, mutta joka sana vaikuttaa kuin hyväily. ANNA Toivon kaikesta sydämestäni, että tulette onnelliseksi. HEIKKI En minä osaa sanoa mitä tahtoisin... Hyvästi. ANNA Hyvästi. Ojentavat toisilleen kätensä silmiin katsomatta. Heikki lähtee, Anna vetäytyy pois ikkunasta, purskahtaa itkuun. Hetkisen perästä tulee isäntä. ISÄNTÄ hyväntuulisena. Tuokos se nyt oli? ANNA Kuka? ISÄNTÄ Joka tuli vastaan. ANNA Mistä minä voin tietää kuka tuli sinua vastaan. ISÄNTÄ No kun se tuli täältä teidän rapusta. ANNA Maisteri Levänen kävi täällä. ISÄNTÄ Sitähän minä juuri, että sellainenko se nyt oli. Ei niin minkään näköinen. Ja tuota ne nyt on niin puhuneet... En minä milloinkaan ole niihin juttuihin uskonut... Joko pannaan maata? ANNA Pane sinä vain. Minulla on vielä vähän tekemistä. Ja sitten odotan Iltaa. ISÄNTÄ Missäs Ilta sitten on? ANNA Huviretkellä toveriensa ja opettajiensa kanssa. ISÄNTÄ Vai niin vai, tiesin minä tuon, niin en olisi pitänyt niin kiirettä. ANNA Voithan sinä lähteä takaisin. ISÄNTÄ Mistäs minä miehet enää kiinni otan. Ja minä maksoin jo kaikki. Se olikin vähän mukavaa, kun me sinne tultiin, minä ja Punttalan isäntä, niin viereisessä pöydässä istuu neljä faaria ja fröökynät kantaa niille niin ihmeesti syötävää ja juotavaa. Me emme Punttalan isännän kanssa huomanneet yhtään keitä he olivat, puhuttiin vain kaikista asioista. Yhtäkkiä joku lyö minua olalle ja se olikin Peusa, itse Antti Peusa, ja lihonut se oli niin, etten olisi tuntenut. Siinä sitä sitten ilo nousi niin ettei muistettu koko arpajaisiin. Pantiin pöydät yhteen ja huudettiin fröökynät passaamaan... Ja ajatteles, siinä sakissa oli akronoomi Peranteri. Ja kun se rupesi tarjoamaan meille kruununoritta Sarkoilaan. Sanoi, että yhdessä voitaisiin lähteä ostamaan ja kolmeentuhanteen asti saa nousta. Sillä hinnalla pitäisi sentään jo saada. Että mitäs sinä siitä sanot? Tommilan pappa jo rupesi puhumaan, että jos hän möisi sen Linturinsa, joka Turun kilpa-ajoissa juoksi toisen palkinnon. Mutta se voi vielä hyvästi juosta ensimmäisen, se on vasta niin nuori. Se se kelpaisi Sarkoilan trillojen eteen... Mikset sinä sano mitään? ANNA Kyllä ne entiset kelpaa minulle. Tarvinnenko niitäkään. ISÄNTÄ Punttala on taas ollut metsäkaupoissa. Kuuluvat metsät vain olevan nousemaan päin. Vaikka möisimme vielä toisen lohkon. Ja sitten, kuules, kyllä vanhan emännän nyt pitäisi muuttaa rahat meidän pankkiin. Puhuivat minulle päivällä herrat, että enkö minä nyt saisi eukon päätä kääntymään. Se on aika raha se 100.000. Ja se hyödyttää nyt toista puoluetta. Kyllä se eukko pitää saada siihen suostumaan. ANNA Voithan sinä koettaa. Mutta eihän vanhan ihmisen näätä niin käännetä. ISÄNTÄ Kun maksavat puoli prosenttia enemmän. Se on jo summa. Eukko sanoo, että hänellä on yllinkyllin. Mutta antaisi sen rahan vaikka meille taikka Iltalle. ANNA Panisit nyt nukkumaan. ISÄNTÄ Tule pois sinäkin... Kyllähän me kuulemme kun Ilta tulee. ANNA Ei, ei! Minulla on työtä. ISÄNTÄ No niin, mikäs hätä minullakaan on tässä. (Ottaa takin yltään, heittäytyy sohvalle, tupakoi siinä lojuen.) Laittaisit nyt yksintein sen mustan silkkihameen, jonka kankaan minä toin. Tommilan emäntä kuuluu olevan ihan viimeisillään, että sinne kai pitää mennä hautajaisiin, kun ollaan niinkuin vanhaa sukua... Helkkarin lyhyt tämä sohva. Minä menen sinun sänkyysi. ANNA Ei, sinne sinä et mene! ISÄNTÄ No, mikäs nyt tuli? Johan se oli sovittu. ANNA Olethan sinä ennenkin saanut yhden yön kulumaan tuossa. Jollet tyydy siihen, saat mennä kestikievariin. ISÄNTÄ Vai siinä sitä taas ollaan. Minä jo luulin... ymmärsin sitten ihan väärin. Mutta etkö sinä ajattele, että minunkin kärsivällisyyteni joskus voi loppua. ANNA Hyvä on. Se saakin loppua. Minä tahdon päästi irti sinusta. ISÄNTÄ Mitäs sinä nyt sanoit? ANNA Minä tahdon irti sinusta — etkö kuullut! ISÄNTÄ No, no... ei nyt hätäillä. ANNA Vielä tänään keskipäivällä päätin seurata sinua Sarkoilaan ja pysyä emäntänä niinkuin tähänkin asti. Mutta nyt minä tunnen etten jaksa. En jaksa. ISÄNTÄ Mitä sinä sitten rupesit minun emännäkseni? ANNA Niin, mitä! Siinähän se minun käsittämätön syntini oli. Mutta enkö minä jo ole tarpeeksi kärsinyt... ISÄNTÄ Entä minä — minkätähden minun sitten on kuusitoista vuotta pitänyt kärsiä sinun syntisi takia? ANNA Olithan sinä minun kanssarikolliseni: sinä tiesit minkätähden otin sinut. ISÄNTÄ En tiedä mistään rikoksesta vielä tänäkään päivänä. ANNA Mitä sinä nyt sanot! Sataan kertaan olen ne kaikki selittänyt. ISÄNTÄ Etpä ikään olekaan. Antaisit nyt sitten kerran kuulla. ANNA No niin, aletaan sitten ja selitetään juurtajaksain. Minä olin tyttönä Siuroniemellä ja Sarkoilan naapurinpoika osti talon sieltä likeltä ja hän minulle ensin puhui Sarkoilan isännästä. ISÄNTÄ Jos puhuttiin minusta, niin kyllä puhuttiin sinustakin. Sinä annoit sulhasillesi ensin toivoa ja heläytit sitten rukkaset... ANNA Ne kosivat rahojani ja se oli niille oikein. Sarkoilan isännästä tiedettiin, että hän joi ja hummasi... ISÄNTÄ Ei niistä toinen puolikaan ollut totta. ANNA Kun minä tulin Sarkoilaan, olivat portinpielukset kaikki lovilla, kun juovuspäissänne olitte ajaneet kiinni. Ja kuistinkorvassa näytettiin kiveä, johon Tommilan poika oli kaatunut kuoliaaksi, ja... ISÄNTÄ Ei hän humalassa ollut. Pimeässä kaatui. ANNA Korttia lyötiin... ISÄNTÄ Korttia lyötiin siihen aikaan pappilassakin. Se oli sen ajan tapa. ANNA Mutta Sarkoilan isäntä ei käynyt kosimaan Siuroniemen tytärtä niinkuin kaikki poikamiehet niillä mailla ja se ihmetytti minua. ISÄNTÄ Ja silloin sinun piti saada pauloihisi minutkin. ANNA Hänestä kerrottiin, ettei hän välittänyt naisista. Se oli minulle uutta. Minun rupesi tekemään mieli nähdä sitä miestä. Laulujuhlilla täällä samassa kaupungissa sinut sitten näytettiin minulle. ISÄNTÄ Noh? ANNA Sinä olit aran ja ränstyneen näköinen niinkuin juopottelevat miehet ovat. Ja mikä päähänpisto minulle lieneekään tullut, mutta leikilläni sanoin minä pormestarinnalle ja muille tytöille: minä otan hänet ja teen hänestä miehen! ISÄNTÄ En minä nyt sennäköinen ollut. ANNA Minun silmissäni sinä olit. Mutta siinä samassa menin minä kestikievariin, otin hevosen ja käskin ajaa Sarkoilaan. Siellä minä sitten ypöyksin kuljin talonkatsojaisissa. Silloin ei ollut paljon nurmea metsässä, mutta siellä kulki jo Sarkoilan karja. Minä luulin niitä lehmiä joidenkin mökkiläisten lehmiksi, niin takkuisia ne olivat... ISÄNTÄ Eihän siihen aikaan ollut tällaista karjanhoitoa. Lehmät pantiin metsään heti kun lumi suli. ANNA Kyytimies tiesi, että Sarkoilan karjaa keväällä nostettiin... ISÄNTÄ Se oli valhe. Siitä minä voisin haastaa sen miehen käräjiin koska tahansa. ANNA Minä katsoin pihamaalle aidan takaa. Portti kiikotti toisella saranallaan. Pihalla retuutti koira jotakin luuta eikä edes haukkunut... ISÄNTÄ Mikä lie ollut kulkukoira. Eihän meillä siihen aikaan ollut koiraa. ANNA Kissa suikahti peloissaan pihan poikki, ikäänkuin ei koskaan olisi nähnyt ihmisiä. Sitten minä menin joen rannalle. En koskaan ollut nähnyt jokea. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Sitten siihen tuli pieni lapsi. Sillä ei ollut yllä kuin likainen paita... ISÄNTÄ Oli kai renkien lapsia. ANNA ... se oli niin kurja itsekin. Se kaatui ja rupesi itkemään. Ei kukaan kuullut eikä kukaan tullut. Lapsi olisi saanut mennä jokeen. Minä lähestyin sitä, mutta se rupesi huutamaan vielä enemmän ja meni pakoon ja hävisi ränstyneiden rakennusten taakse. Mutta minusta tuntui siltä kuin koko talo olisi itkenyt ja valittanut tuon lapsen itkussa. Niin hyljätyltä tuntui talo, niin ilman rakkautta se kitui. Minun tuli niin äärettömän sääli, minä huomasin, ettei minua ensinkään tarvittu Siuroniemellä, missä kaikki oli niin hyvässä järjestyksessä. Minä päätin voittaa Sarkoilan isännän. ISÄNTÄ Ja seuraavana päivänä siellä laulujuhlilla sinä tulit ja sinä sanoit suoraan, että eikö ruvettaisi yhdessä pitämään taloa. ANNA Minä sanoin sinulle rehellisesti kuinka asia oli, että nain talon, en sinua. ISÄNTÄ Siinä ei ollut mitään eroa. ANNA Siinä se juuri olikin kaiken pahan alku. Minä tutustuin taloon, minä kiinnyin siihen, minä tein työtä, minä penkosin joka mökin, minä kokosin lapset pyhäkouluun. Mutta sinä loittonit loittonemistasi. Minä aloin jo silloin, kun me hääsaatossa ajoimme noita neljää penikulmaa Siuroniemeltä Sarkoilaan, huomata, ettei minulla ollut mitään sinulle puhumista. ISÄNTÄ Silloin laulujuhlilla sinulla kyllä oli puhumista. Sinä olit niin simasuuna, että... ANNA Olinhan minä päättänyt voittaa sinut enkä minä ymmärtänyt, että se kävisi niin helposti. ISÄNTÄ Olihan se jotakin, kun se tyttö, jota ei kukaan saanut, itse tuli kauppaamaan itseään minulle. Ihan minua ujostutti, kun sinä juhlapuheiden aikana puhuit ja nauroit. Kaikki ihmiset katselivat meihin. Mutta sinä vain puhuit ja nauroit ja minä olin lopulta kuin lumottu. Etkö muista? ANNA Muistan. Mikä hulluus minua lieneekään sinä päivänä riivannut. ISÄNTÄ Kyllä minäkin huomasin kuinka sinä sitten muutuit. Ja luuletko sinä että sitä oli hauska kuulla, kun ihmiset lakkaamatta huusivat sinun laihtumistasi, niinkuin minä olisin kiusannut sinua nälällä. ANNA Kärsimystä se on ollut sinullekin, ymmärränhän minä sen. Mutta olenhan minä tehnyt hiukan hyötyäkin, onhan Sarkoila nyt mallitalo. Ja olethan sinä nyt mies, jota kaikki kunnioittavat. ISÄNTÄ Yhtä et ole antanut: poikaa, joka perisi talon... ANNA Joko taas! Tiedäthän sinä minun syyni. Minun olisi vain paljon aikaisemmin pitänyt sanoa mitä nyt sanon: päästä minut vapaaksi ja etsi toinen. ISÄNTÄ Vai pitäisi minun tässä ruveta ihmisten pilkaksi... ANNA Minä en jaksa enää. ISÄNTÄ No, kun nyt on jaksanut kuusitoista vuotta, niin... ANNA Onhan sitä siinäkin. En tiedä... mutta en jaksa enää... ISÄNTÄ Etkö tiedä? Ehkä se herra sen tietäisi, se joka äsken tuli täältä. Ihmisten puheissa on ehkä sittenkin perää. ANNA Sekä on että ei. ISÄNTÄ Vai niin, vai. Vai olet sinä sittenkin pettänyt minua. Saisit vain olla kiitollinen, jos vielä huolin sinut kattoni alle. ANNA Enhän minä tahdo kattosi alle. Pois minä tahdon. ISÄNTÄ Mennäksesi yhteen hänen kanssaan! Ties miten jo olette eläneet. ANNA En puolusta itseäni: hän on ainoa mies, jota olen ihaillut, kunnioittanut ja — ehkä rakastanut. ISÄNTÄ Ja sinuun olen minä uskonut ja luottanut. Sinun kotiintuloasi valmistettiin Sarkoilassa kuin juhlaa... ANNA Hänen valossaan minä vasta näin kuka sinä olet. ISÄNTÄ Niin, ainahan se talonpoika näkyy herran valossa. Mutta muista sinä, etten minä sinua pyytänyt: itse sinä minua kosit, itse viekoittelit minut itsellesi... ANNA Niin tein, niin tein. Siksi minun kai nyt on viekotteleminen itseni irti... ISÄNTÄ Mutta minäpä en päästä sinua. Sinä pysyt minun vaimonani ja mitä et anna vapaaehtoisesti, sen otan minä väkisin. ANNA Sitä et sinä koskaan uskalla. ISÄNTÄ Ketä minä pelkäisin! Vai eikö minulla ole siihen oikeutta, saakeli soikoon... ANNA Jollet sinä hyvällä anna minulle vapautta, otan sen väkisin. ISÄNTÄ Sepä nähdään... ANNA Sinä luulet ettei minulla ole keinoja, minä vaikka... ISÄNTÄ uhkaavana. Kyllä on keinoja minullakin. Odota sinä, odota sinä... Ilta on tullut sisään ja hetkisen jäykkänä kauhusta kuunnellut keskustelua. Äkkiä pääsee häneltä parahdus ja hän kaatuu maahan kuolleena. ANNA Mitä se oli? Herra Jumala, Ilta! Lapseni, lapseni, koskiko se niin kovasti! Se ei ollut mitään. Äiti tekee kaikki mitä isä tahtoo... Ilta, herää, mikä sinulle tuli? Herra Jumala, hän kuolee. Sinä et saa kuolla, äiti ei voi elää ilman sinua. Antti, tule auttamaan. (Nostavat Iltan sohvalle.) Nouda lääkäri, soita. Tuo vettä! Ilta lapseni, sinä paranet, tämä menee ohitse... Mikset sinä liiku? Antti, äiti, auttakaa Jumalan tähden. Avaa silmäsi, lapseni! Katso, äiti on tässä eikä rakasta mitään muuta maailmassa kuin sinua... Miksette soita lääkärille... Auttakaa, auttakaa! ISÄNTÄ Se on turhaa. Näethän sinä, että hän on kuollut. ANNA Ei! Minä en tahdo sitä. Lääkärin pitää tulla! Ilta, katso, äiti on tässä ja me lähdemme huomisaamuna kotiin... Mutta tämähän on mahdotonta, sillä juuri äskenhän hän meni ulos. Lähdetään kotiin, lapseni, lähdetään. ISÄNTÄ Turhaan sinä enää päätät lähteä kotiin. EMÄNTÄ joka huudot kuultuaan, yötamineissaan on tullut sisään. Voi, Herra siunatkoon, Herra siunatkoon. Mitenkä se tapahtui...? ANNA parkaisee. Minä sen tein. Minä hänet tapoin. Minä tapoin ainoan lapseni. Koko päivän näin minä hänen hätänsä.... mutta minä ajattelin vain itseäni ja kuristin häntä kurkusta, niinkuin silloin kerran... Nyt olen kadotettu ja tuomittu ja se on minulle oikein, kaikki minä olen ansainnut... ISÄNTÄ Ole hiljemmällä. Ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan. ANNA Kuulkoot, tietäkööt... Minä olen tappanut ainoan lapseni. Ilta, Ilta, etkö sinä voi antaa anteeksi tätä viimeistä kertaa? Et! Sillä sinä annoit niin monta kertaa pitkin päivää ja uskoit minuun ja minä petin sinut.. Aijai minun päätäni, minun päätäni! EMÄNTÄ Älä lapseni, älä lapseni, Jumala on armollinen... Äkkiä alkaa ikkunan alta kuulua askelia ja miesäänistä laulua: »Sua tervehdin». ANNA Ilta, ne laulavat sinulle, lapsi. Herää! Kuule, on kevät ja lehvät puhkeavat. Katso näitä, ne ovat kotoa! Kuule ne laulavat niin kauniisti... (Parkaisee.) Ei, minähän olen hänet tappanut, hän ei kuule enää koskaan. Lakatkoot, lakatkoot... ISÄNTÄ avaa ikkunan Kiitoksia vain herroille. Mutta Ilta ei enää kuule. Hän on muuttanut muille maille. Hän on kuollut. Kadulta kuuluu toistettuna »Kuollut...? Miten...? Koska...? mahdotonta!» Isäntä vastaa päätään nyökyttämällä. Sitten häipyvät askeleet. Anna tuijottaa eteensä ja painelee päätään ikäänkuin ei mitään käsittäisi. Emäntä asettuu tuolille kädet ristissä ja huojuttaa siinä ruumistaan, hiljaa rukoillen itsekseen. Isäntä seisoo yhä ikkunan ääressä. Kadulta kuuluu kiireisiä askeleita. Heikki tulee. Isäntä puhuttelee häntä ikkunasta. ISÄNTÄ pidättäen vihaansa. Aikooko herra tänne? HEIKKI hätääntyneenä. Onko se totta? Ne tulivat vastaan ja kertoivat. Eihän se voi olla mahdollista. ISÄNTÄ Herra tulee vain katsomaan. ANNA joka on herännyt kuullessaan Heikin äänen ja jännittyneenä seurannut puhetta. Älkää päästäkö häntä tänne. Hän ei saa tulla!... HEIKKI tulee ja seisoo hetkisen ääneti. Hänhän hengittää... hänhän rukoilee. ISÄNTÄ Tietääkö herra kenen syy tämä kaikki on? Teidän. HEIKKI Minun? ISÄNTÄ Niin, juuri teidän. HEIKKI En ole sitä tahtonut, en... ANNA Ei se ole hänen syynsä. Minä yksin, minä yksin olen rikollinen! Minä tahdon yksin kantaa syyn... Tappakaa minut, haudatkaa minut hänen kanssaan. Minä en enää voi elää! Ymmärrättehän te, etten minä voi elää! EMÄNTÄ Rauhoitu, lapsi... Jumala rakastaa sinua, kun sinua kasvattaa. Ilta on hyvässä tallessa... Isäntä seisoo ikkunan ääressä, pyyhkäisee kyyneleen silmästään. Anna vaikeroi hiljaa. Heikki poistuu lamaantuneena, vanha emäntä istuu kädet ristissä. EMÄNTÄ veisaa hiljaa, särkynein äänin: »Onpa taivaassa tallella lapsillekin, Kun he Herrassa kuolevat vaan, Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, Harput, joilla he soittelevat...» Ulkona valkenee kevätaamu. Yksinäinen lintu alkaa livertää. Esirippu. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA SARKOILA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.