The Project Gutenberg eBook of Nahkapoikia eli Ylpeys sen teki, by Martti Wuori

HISKIAS, Hintikkalan vanha vaari.
EEVASTIINA, hänen miniänsä, leski.
SAKARI, edellisen poika, talon nuori isäntä.
TANELI RIST'AHO, Hintikkalan naapuri, Lukkarilan talon omistaja,
äveriäs talonpoikaisylimys.
ALIINA, hänen emäntänsä.
HANNI, heidän tyttärensä.
HILDA VARTIAINEN, Koivumäen huvilan eläjä.
MAUNU, hänen kasvattipoikansa.
REINO TAVAST, kapteeni, reservikomppanian päällikkö.
ISMAEL MÖLSÄ, rovasti.
TIMOTEUS TIAINEN, lukkari.
ALFRED SEGERSPARRE ("Seiväspari"), nimismies.
RIIKKA, piika | Hintikkalan palvelijoita.
OLLI, renkipoika |
JULJAANA, vanha ruotuvaivainen Lukkarilan talossa.
SIMO KUOSMANEN, vääpeli.
Reserviläisiä.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Hintikkalan talon piha. Perällä, täyttäen noin kaksikolmatta osaa näyttämön taustaa, on näkyvissä miltei puolet talon suurta, keskeltä kaksikerroksista asuinrakennusta, niin että sen pitkän, pihanpuoleisen julkisivun portaikko on jotensakin näyttämön vasemmassa nurkassa. Rakennuksen päädyssä on katoksella varustetussa kellotelineessä ruokakello. Oikealla puolen pihaa on väentupa kamarineen ja sen yhteydessä perempänä aitta, jonka nurkan ja päärakennuksen päädyn välissä, näyttämön oikeassa peräkulmassa, on aita porttineen; rakennusten lomitse näkyy pelto- ja järvimaisemaa; sisäänkäytävä tupaan on melkein etualalla, niin että tuvan ikkuna on aivan näyttämön reunassa. Pihan vasemmalla puolella kasvaa iso koivu, jonka suojassa seisoo rahi. Raheja tahi kiikkulautoja on myös asuinrakennuksen ja tuvan seinustoilla.

    Miksi näin on murhe mulla,
    Hurjasi' aina sydän lyö?
    Rauha sieluun jos vois tulla,
    Sujuis sukkelammin työ.

    Kestän vielä, vuoden vuotan,
    Ehkä ottaa armahain.
    Hälle raadan, häneen luotan,
    Häntä yksin lemmin vain.

OLLI (tulee juosten aitan takaa portista, päitset kädessä). Voi, voi, kuinka surullista nuottia Riikka nyt vetelee.

OLLI: Mikäs olisi estänyt minua aitan nurkan takana seisomasta, kun tiesin sinun minulle laulavan.

    Niin, sinua ma, sinua ma riiaan vaan,
    Siks' että sinut omakseni vihdoin saan,
    Minä, hulivili, vilivili, — sinut,
    Armas pieni kili, kili, hei!

    En huoli minä heilakoista toisist', en,
    Sen, jota minä rakastan, sen sieppaan, sen,
    Minä hulivili, vilivili, — sinut,
    Armas pieni kili, kili, hei!

    Mut, mutta jos sa annat mulle rukkaset,
    En suukolla, vaan puukolla sun surmaan het',
    Minä hulivili, vilivili, — sinut,
    Armas pieni kili, kili, hei!

OLLI: Minäkö nassikka? Älä loukkaa, Riikka, minua! Sinä tiedät, kuinka sinua rakastan.

OLLI: Minä olen taas vähän vanhempi, kuin taannoin olin. Mutta vaikka olenkin vasta viidennellätoista…

OLLI: Kyllä minä sinut i'ässäkin kiinni saan, niinkuin kilpaa juostessakin, jahka kerkiän.

RIIKKA: Jos olisi aikaa, niin pyytäisin sinut polvelleni istumaan, vaan nyt saat mennä matkaasi.

OLLI: Älä tee pilkkaa, Riikka! Jumala sinua rankaisee. Et Hintikkalan emännäksi silloin pääse, vaikka yrittäisitkin.

RIIKKA: Jos et nyt jo tuosta pääse tiehesi, niin maidolla maalaan naamataulusi valkoiseksi.

HISKIAS (puolivälissä kahdeksattakymmentä oleva vanhus, tulla laahustaa asuinrakennuksen portaita alas pihaan ja käy istumaan rahille koivun suojaan).

OLLI: Ellei tuossa vaari tulisi, niin sanoisinpa sinulle, Riikka, vielä jotakin.

OLLI: Kuulee se ja hyvästikin, vaikka muuten vain on kuuro olevinaan. Näetsen, miten se tännepäin korviaan luimistaa. Kai maar': sillä on itsellään sinulle asiaa.

RIIKKA: Kun on, niin olkoon! — Puhu sitte, mitä sinulla olisi minulle sanottavaa!

OLLI: Puhun, ja joutaa sen kuulla vaarikin, jos tahtoo. — No, tiedätkös, Riikka, ketä vieraita tuolla sisällä on?

RIIKKA: Kah, mikäs olisi tietäessä, kun omin silmin näin heidän tulevan. Rist'aholaisiako tarkoitat?

OLLI: Niin, niin, Rist'ahon emäntä Aliina ja hänen tyttärensä Hanni siellä ovat.

OLLI: Vai entä sitte?! Etkös sitte ymmärrä, mitä se heidän käyntinsä tietää?

RIIKKA: Jokos sinä nyt taaskin olet tietävinäsi enemmän kuin muut aikaihmiset, mokomakin naskali.

OLLI: Naskalipa tunkee nahankin läpi ja näkee, mitä sen alla on. —
Hannista tahdotaan Sakarille vaimo ja tähän taloon nuori emäntä.

OLLI: Äläs huoli, kun siitä jutusta sinulle tulee vielä pahempikin vastus! Emännillä on omat päänsä, ja vaikka Sakari sinusta huolisikin, niin kyllä ne teidän väliin vaikka itsensä poikkiteloin panevat ja Hannin hänelle tupata koettavat.

RIIKKA (huitaisten Ollia kohti kiululla). Pääsetkö jo tuosta jaarittelemasta, senkin…!

OLLI (hypäten syrjään). Rist'ahon ainoalla tyttärellä on rahoja, vaan
Hintikkalassa ne ovat jo kuivuneet niin vähiin, että pohja paistaa.
Ymmärrätkös nyt? (Loikkasee tupaan).

RIIKKA (huutaen): Tuon, tuon heti. (Tehden merkin, että täyttää käskyn ja menee aittaan, josta kohta palaa, tuoden vaarille haarikon piimää). Tehkää hyvin, vaari! (Jää seisomaan Hiskiaksen eteen).

HISKIAS: Kiitos, kulta… kultaseni, kiitos! (Juo). Sinä… sinä olet hy… hyvä tyttö, Riikka.

HISKIAS: Kai… kaikille on mahdotonta… tonta olla mieliksi. (Juo).
Siitä ei… ei koskaan tu… tule mitään.

HISKIAS (veitikkamaisesti). Minä tie… tiedän, että si… sinä olet tässä… tässä ta… talossa kovin mieliksi… liksi muutamalle toisellekin.

RIIKKA (ottaen haarikon; kovemmin): Ei saa vaari pilkata, sanoin! (aikoo poistua).

HISKIAS: Älähän me… mene! — Sakarille olet mie… mieliksi, sen tiedän, ja se… se on hyvä. Tuolla o… on sisällä… lä emännillä toi… toinen juoni, se… sen tiedän myöskin… myöskin, mutta si… sille on teidän tehtävä tenä… tenä. Kuulitkos?

RIIKKA: Kuulin, kuulin. Mutta minun täytyy mennä nyt, vaari. (Menee työhönsä aitan eteen).

HISKIAS (hänen jälkeensä): Niin, niin. Pidä va… varasi vain, Riikka, pi… pidä varasi! (Laulaa hiljaisesti ja katkonaisesti:)

    Vuoren huipulla vanha honka
    Kohti taivasta kohoaa.
    Musta uhkavi pilvenlonka,
    Tuuli latvoa tuivertaa.

    Talven kestänyt kesän kestää
    Ehkä hatara, haljaspää;
    Taittumasta sen vielä estää
    Ydin ehjä ja suvi sää.

    Käki kukkuvi kukkulalla,
    Lemmennostosta tarinoi;
    Tyttö istuvi koivun alla,
    Sydänvaivoista vaikeroi.

    Vuoren honka, se ikäloppu
    Kuurokorvana kuuntelee;
    Vaikka maahan vie ajan hoppu,
    Nuorten toiveista riemuitsee.

EEVASTIINA ja ALIINA (tulevat, Hiskiaksen lopettaessa lauluaan, asuinrakennuksesta alas pihaan).

EEVASTIINA (mennen lähemmäksi Hiskiasta). Siihenkös vaari jäikin, vaikka oli aikomus levolle heittäytyä?

EEVASTIINA (Aliinalle): Aina vain ei ole kuulevinaan, vaikka kuinka kovaan puhuisi. (Hiskiakselle). Sanoin, että eikö sitä sen pitemmälle jaksettukaan omin voimin?

HISKIAS (pilkallisesti naurahtaen Aliinaan päin): Näetsen, ku… kun ensin ylä… yläpytingistä lä… lähetti pois ja nyt… nyt vielä tästäkin ajaa.

EEVASTIINA: Tunnethan sinä, Aliina, vaarin. Muuten se näin vain kanssani naljailee. (Kovemmin Hiskiakselle). Riikka saattaa vaarin tupakamariin. (Riikalle) Riikka tulee saattamaan!

HISKIAS (nousten islualtaan). Kyllä mi… minä tästä pää… pääsen ominkin… ominkin voimin.

HISKIAS: No, kun tul… tulit, niin mennään! Tule… tule sinäkin po… pois! Ne tah…tahtovat,nämä emän… emännät, tässä kahden… kahdenkesken mei… meitä pa… panetella, niinpä an… annetaan heidän ollakin… ollakin rauhassa… hassa. Heh-heh-heh!

HISKIAS (poistuu Riikan saattamana, hänelle jotakin puolikovaan höpisten, tuparakennukseen).

EEVASTIINA: Hyvä, että meni. Istutaan me nyt tähän! (Istuutuvat). Ei, ei ollut ennen. Mutta nyt se päivä päivältä käy yhä häijymmäksi minua kohtaan.

EEVASTIINA: Olenhan tuota jos mitä tässä talossa nuorempanakin kokea saanut, kun leskeksi kolmen lapsen kanssa jäin ja…

ALIINA: Ja sitte niistä kaksi tulirokkoon kuoli, niin ettei ole kuin tämä yksi, Sakari, enää turvanasi.

EEVASTIINA: Turvaahan siitä voisi olla minulle ja talolle paljonkin, kun ei vain tuo vaari… Joutaisi jo kuolemaan mokomakin vastus!

ALIINA: Kaipa hän jotakin aavistaa ja siksi kiukuttelee, ehkäpä estääkin yrittää…

EEVASTIINA: Kuka hänet tietää, mutta siltä tuo näyttää, koskapa
Sakarikin niin vastaan hangoittelee.

EEVASTIINA: Ihmetyttää oikein. Tuolla sisälläkin jätti Hännin omiin hoteisin ja Tanelin kanssa vain maatöistä tarinoi.

ALIINA: Taitaapa sittenkin teidän Riikkapiika olla hänelle mieluisempi kuin meidän Hanni, niinkuin alkavat ihmiset hokea.

EEVASTIINA: Siitäpä se olisi, Riikasta, sitte nyt ajoissa saatava käännytetyksi ja Hännin kanssa yhteen vietävä. Mutta kuulostaapa siltä, kuin Hanninkaan mieli ei olisi sama, kuin hänen vanhempainsa.

ALIINA: Josta ei tiedetä, kenen se on lapsi. Mutta siitä ei tule mitään, vaikka Maunu kuinka yrittäisi Lukkarilan kotivävyksi päästä. Kyllä se on Tanelin kanssa jo niin monta kertaa asia selväksi puhuttu, ettei meidän elämässämme Hanni Maunua miehekseen saa, itkipä silmänsä vaikka sokeiksi.

EEVASTIINA: No, se on oikein. Ettehän ainoan lapsenne hyväksi rikkauksia ole keränneet sen vuoksi, että ne tuommoisen tuntemattoman eläjän omiksi joutuisivat.

EEVASTIINA: Mutta jospa siitä vielä vänrikki tuleekin, joksi sanovat hänen pyrkivän.

ALIINA: Jonkin joutava! Samanlaiseksi nahkapojaksi se jää, kuin kaikki muutkin. Kun on viikkonsa reservissä palvellut, niin saa palata entisiin askareihinsa jälleen.

EEVASTIINA: Tänä kesänä kai se nähdään, minnepäin kääntyy. Eikös se
Maunu nyt kolmatta kertaa jo ole sinne komppaniaan menossa?

ALIINA: Niinhän se lienee. Ja tänäänhän ne pojat sinne Alavan kasarmille kuuluvat menevän.

EEVASTIINA: Vai tänään. No sitte ne tästä meidän ohi vielä pyyhkäisevätkin.

RIIKKA: Lopussa on. Ai'oin juuri panna kaikki pois aittaan. Saattavat vielä reserviläiset tähän pihaan poiketa, niin tulee kummat.

RIIKKA (korjattuaan tavaransa aittaan ja suljettuaan oven): Näkyihän tuosta taannoin kaksi hiljaista Alavaan päin hoippuvan. Vaan annas, kun se pääroikka tulee, niin on tässä mylläkkä. Ei ne jätä maantien varsille kiviä eikä kantoja paikoilleen.

EEVASTIINA (Aliinalle): Se on totta, mitä Riikka sanoo. Viime vuonna ne nahkapojat käänsivät ylösalaisin tahi mikä minnekin lennättivät talojenkin tienosapatsaat, etteivät asianomaiset rajoistaan enää saa tolkkua mitään.

RIIKKA: Suruaan peittääkseen kai ne niin paljon tyhjentävätkin, etteivät enää tiedä, mitä tekevät. (Menee portista ulos oikealle).

ALIINA: On se eräässä suhteessa välistä hyvä, että on vain tyttölapsia talossa.

HANNI (vetäen äitiään kädestä): Niitä, tietenkin. Maantie on ihan mustanaan miehiä. Menkää salin lasista katsomaan pian!

EEVASTIINA (Hännille): Eiväthän ne vielä ole sotilaspuvuissaankaan. (Aliinalle). Mutta parasta on sittenkin mennä sisään, Aliina, niin ei olla täällä heidän jaloissaan.

ALIINA: Niin. Lasistahan noita vielä voi katsella, jos katsellakseen.
Tule pois sisään sinäkin, Hanni!

HANNI: Menkää vain edellä! Kyllä minä vielä kerkeän. (Juoksee portille, josta tähystelee perälle).

ALIINA: Mennään! (Hännille). Tulekin pian! (Aliina ja Eevastiina menevät asuinrakennukseen).

    Siellä, siell' on armahain,
    Kultaseni ainut, kallis;
    Vaikk'ei vanhempani sallis,
    Omaksein sun otan vain.

    Toinen heillä mieli on,
    Kun mun tahtovat he naittaa,
    Mutta haudan saavat laittaa,
    Ennenkuin oon uskoton.

    Rintain täyttää riemastus,
    Sydän kahlehist' ei tiedä,
    Toisen käskyä ei siedä
    Neidon nuoren rakkaus.

    Tullos, tullos, armahain,
    Sinut sylihini suljen!
    Elon tieni kanssas kuljen,
    Omas oon ma kuollessain.

SAKARI: Hyvähän tuo on välistä pitää oma päänsä, mutta tällä kertaa joutavaa.

SAKARI: Joutavaa on joutavasta suututtaa vanhempiasi, kun nähtävästi voit salinkin lasista nähdä.

HANNI: Eipä tuo minun katsottavani kaikkien silmiin yhtä hyvältä näytäkään, niinpä joudan sitä erikseen omin silmin katselemaan vaikka aidan ra'ostakin, enkä salin lasista.

HANNI: Eiköhän hän liene odottamattakin tästä Alavan kasarmiin menossa muitten reserviläisten kanssa.

SAKARI: Kohtapa tuo nähdään. Johan tuolta alkaa kuulua nahkapoikain lauluakin.

HANNI: Mikäpä estäisi yhdessä vaikka kaikkien heidän lauluaan kuuntelemasta.

(Ulkoa on alkanut kuulua reserviläisten laulua, ensin hiljemmin loitompaa, sitte yhä enemmän läheten, kunnes lopulta kaikuen aivan portilla).

    Nahkapoikia me ollaan vaan,
    Vasempaan ja oikeaan
    Yhdessä temput teemme, marssitaan, —
    Mutta heila se on jokaisella oma,
    Niin helkkarin hyvä ja soma.

    Nälkää sit' ei nähdä ollenkaan:
    Rokkaa vaan po… popsitaan,
    Yhdessä pöydässä me ainiaan, —
    Mutta heila se on jokaisella oma.
    Niin helkkarin hauska ja soma.

    Yöksi kun me käymme huilaamaan,
    Selällään ja mahallaan
    Yhdessä laverilla potkitaan, —
    Mutta heila se on jokaisella oma,
    Niin helkkarin sievä ja soma.

    Selkänahkoja kun parkitaan,
    Mutistaan hampaihin vaan,
    Yhdessä kapteenille kiroillaan, —
    Mutta heila se on jokaisella oma,
    Niin helkkarin hieno ja soma.

    Nahkapoikia me ollaan vaan,
    Vasempaan ja oikeaan
    Yhdessä temput teemme, marssitaan, —
    Mutta heila se on jokaisella oma,
    Niin helkkarin hellä ja soma.

(Laulun kuluessa ovat "nahkapojat" kaikki tulleet pihaan. Niiden joukossa on myöskin MAUNU, jota ynnä muutamia muita tuttaviaan HANNI ja SAKARI kätellen tervehtivät. Portilla, joukon takana, näkyvät myöskin RIIKKA ja OLLI, tuvan ovelle on tulla laahustanut HISKIAS ja portaikolle ovat ilmestyneet laulua kuuntelemaan myöskin EEVASTIINA, ALIINA ja TANELI).

MAUNU (Sakarille): Pyydän kaikkien meidän puolestamme, ettei talon isäntäväki pahaksi panisi, että pihaan poikkesimme ja ehkäpä laulullamme häiritsimmekin.

SAKARI: Mitä joutavia. Eihän siinä mitään pahaksi pantavaa ole.
Päinvastoinhan mielellämme lauluanne kuuntelimme.

MAUNU: Tahdoimme pikimältään vain, kun ystäviämme portilla näimme, vielä hyvästit sanoa ruumin palvelukseemme mennessämme.

SAKARI: Ystäviämmehän me portille vastaan tulimmekin, kun sattuivat (vilkaisten Hannun) hyvät naapurimme parahiksi taloomme.

HANNI: Niin, minä jo tuolta kaukaa näin teidän tulevan. Odotinkin, kun tiesin sinun, Maunu, nyt viimeistä kertaa reserviharjoituksiin menevän.

ERÄS NUORUKAINEN (joka on kokolailla "toisella kymmenellä"): Ja sitte meidän Maunusta tulee upseeri ja hänen heilastaan kerran vielä kenraalin rouva.

MAUNU (vakavasti): Pysy loitommalla, kun eivät jalkasi paremmin kanna etkä kieltäsi paremmin käyttää osaa.

NUORUKAINEN (tiuskaisten): Älä ylpeile siinä! Jaloillani pysyn ja kieltäni käytän yhtä hyvin kuin sinäkin.

NUORUKAINEN: Vai käsiksi sinä käyt? (Huitaisee Maunua kohti kädellään, mutta kaatuu samalla muitten miesten joukkoon).

SAKARI: Johan sinä nyt, hyvä mies, ilomme pilasit kokonaan. (Vie muutamien muitten kanssa juopuneen nuorukaisen pois).

MAUNU (joka Hannin kanssa on siirtynyt syrjään): Pitipäs tuollaisenkin joukkoon sattua. Vaan älä ole milläsikään, Hanni!

MAUNU: Kävin sinua tapaamassa Lukkarilassa, vaan kuulin teidän kaikkien täällä olevan.

MAUNU: Näetsen, kuinka vanhempasi meitä silmäilevät. Isäsi ei taida enää sietää, että puhelenkaan kanssasi.

    Vaikka kaikki tahtois' sun
    Saamastani estää,
    Uskollisna taistelun
    Sydämeni kestää.

    Tuli, tuli rinnassain
    Sammumatta palaa,
    Toisten kielto siihen vain
    Uutta voimaa valaa.

    Kuvasi jos muistostain
    Karkoittaa ken halaa,
    Kiitää aatokseni ain'
    Sinun luokses salaa.

    Polttamana kohtalon
    Nimes siin' on yhä,
    Tuli rinnassain tuo on
    Lemmen tuli pyhä.

TANELI (joka sillä välin on portaikolta laskeutunut alas pihaan ja seurannut Hännin ja Maunun keskustelua, tulee Maunua kättelemään): Hyvää päivää, Maunu!

MAUNU: Päivää, isäntä! Mutta samalla nyt hyvästikin on minun sanottava, kun ilomme näin pian päättyi ja aika on lähteä.

TANELI: Totta sanoit. Ikävä vain semmoinen nuorten ilo, jota ei vanhempain sydän oikein sietääkseen ota.

MAUNU: Pahaa en hyväksi väitä, isäntä, vaan enpä toisten teoista vastuussakaan liene.

TANELI: Kovinpa olet närkästyväinen, kun et kärsi moitetta toverisikaan puolesta.

MAUNU: Se sitäkin pahempi. (Kääntyen pihaan jääneitten nuorien miesten puoleen:) Parasta on, pojat, että lähdemme. Olemme, näen mä, jo tarpeeksi pahennusta herättäneet.

ÄÄNIÄ JOUKOSTA: Lähdetään! Tulkaa pois, pojat! (Osa nuorukaisista poistuu; jotkut vielä jäävät portin puolelle Maunua odottamaan).

SAKARI (on sillä välin tullut takaisin ja pysäyttää Maunun puhellen hänen kanssaan).

SAKARI: Jos nyt syyllistä kaivataan, niin se olen minä eikä muille siitä tarvitse moitettakaan lausua. Minä pojat pihaan pyysin.

MAUNU: Omasta puolestani kuitenkin pyydän nyt vieläkin anteeksi talon vieraittenkin tähden.

TANELI (Hannille tiukasti): Parasta on sinun olla siihen asiaan sekaantumatta ja — häntä puolustamatta.

MAUNU: Parasta, näen mä, on, Hanni. Hyvästi, Hanni, ja kiitos! (Ojentaa
Hännille kätensä).

TANELI (asettuen väliin; Maunulle): Ennenkuin lähdette tekee mieleni lausua Maunulle vielä vähän muutakin, koskapa siihen tässä tilaisuus tuli.

TANELI: Sitä, minkä oikeastaan sanomattakin jo voisitte tietää: että turha on ollenkaan minun tytärtäni lähennelläkään. Tarkoitustenne perille se ei kuitenkaan vie.

HANNI (juosten Maunun luo ja tarttuen hänen käteensä): Anna anteeksi, Maunu, että sinua on loukattu! Jumala voi vielä kaikki asiat parhain päin kääntää.

MAUNU (puristaen hänen kättään): Kiitos, kiitos, Hanni! Voi hyvin! (Muille pihassa oleville nahkapojille). Tulkaa! (Reserviläiset poistuvat ja etempää alkaa kuulua, loitoten, heidän lauluansa).

TANELI (tarttuen Hannia käsipuolesta ja pyörähyttäen häntä pihaan): Tuo on jo liikaa, senkin letukka.

TANELI: Niin, ehkäpä nyt sitte voimme samalla ottaa puheeksi toisenkin asian, joka jo kauan on ollut meidän, vanhempain, sydämellä, koska Sakarikin tähän juttuun puuttui.

TANELI: Pitkittä puheitta: meidän on, niinkuin jo sanoin, kauan ollut sydämellä se toivomus, että meidän talomme sukulaissiteilläkin liittyisivät toisiinsa.

HANNI ja SAKARI (luovat toisiinsa ja vanhempiinsa väistäviä katseita, kääntyen sitte toisaanne ikäänkuin merkiksi, että ovat ymmärtäneet toisiaan).

EEVASTIINA (Sakarille, jota on hiljakseen puhutellut): Niin, Sakari, sen vaativat jo talomme asiatkin, niinkuin tiedät.

TANELI (Hanniin päin): Minä tiedän, että ainoa tyttäremme käsittää vanhempainsa tahdon. Minä tiedän, ettei hän lopultakaan tahdo tuottaa meille sitä surua, että kieltäytyisi mielisuosiolla tahtoamme täyttämästä, jos…

TANELI: … jos vain Sakari. Niin, mitä sanoo Sakari, jonka olen aina oppinut pitämään järkevänä miehenä?

SAKARI: Minun järkeni sanoo, että kun Hannilla on toinen mieli asiasta, niin on järjetöntä, että hänen vanhempansa koettavat pakottaa häntä menettelemään vastoin hänen omaa tahtoaan ja sydämensä ääntä.

EEVASTIINA (Sakarille): Sakari, kuinka sinä voit tuolla lailla isännälle vastata?

SAKARI: Saattaa olla, ettemme kaikessa enää kunnioitakaan vanhempain tahtoa, kun se näytäkse esimerkiksi sukuylpeydessä ja sen semmoisessa, joka, minun tietääkseni, ei ole Jumalan kymmenien käskyjenkään mukaista.

SAKARI: Tarkoitan vain sitä, että täällä toisaalta tahdotaan yhä vielä olla Suur-Savon talonpoikaisylimyksiä ja tehdä jonkinlainen säätyraja meitä muka alempien ihmisten välille. Sen vuoksi äsken loukkaamanne Maunu ei Hannillekaan kelpaa, vaikka he nähtävästi toisiaan rakastavat ja Maunu tietääkseni on yhtä hyvä ja kelpo mies, kuin joku toinenkin.

TANELI: Siihen asiaan Sakarilla nyt sitte ei ole oikeutta puuttua sen enempää, sanon minä puolestani.

SAKARI: Enkä olisi puuttunut ennenkään, ellei olisi vaadittu puuttumaan, — eikä vain teidän, vaan äitinikin taholta. (Eevastiinan puoleen). Niin, toisaalta täällä se samainen sukuylpeys tahi mikähän lienee pyrkii aineellisten etujenkin tähden tukahuttamaan sydämen tunteet ja painamaan säätyrajan alle sen työvoiman, joka juuri etujamme voisi tukea ja nostaa. Mutta siinäkin ovat ajat muuttuneet. Ja sen vuoksi, ettemme enää voi noita vanhentuneita mielipiteitä noudattaa, olemme me aitureita, jopa uskonopinkin aitureita, teidän silmissänne.

SAKARI: Minä tiedän sen. Siksipä lienee parasta sanoakin vain suoraan, ettei teidänkään tuumastanne nyt eikä koskaan tule mitään. Hanni on omansa valinnut ja me taas, Hanni ja minä, emme toisistamme välitä. Sen te olette omin silmin nähneet ja nyt myös omin korvin kuulleet.

EEVASTIINA (Sakarille): Olet särkenyt kaikkien meidän hyvät välimme. (Aliinalle ja Tanelille). Älkää panko pahaksenne tuon pojan sanoja! Hän on välistä niin kiivasluontoinen, ihan kuin isävainajansa. Jääkää nyt vielä! Olkaa!

OLLI: Tuolta Hiismäeltä päin (näyttää yhtäänne) ajaa köröttää rovasti lukkari Tiaisen kanssa meitä kohti ja tuolta (osottaa toisaanne) puron notkosta näkyy Seiväsparin raudikko hiljakseen tännepäin juosta hölkyttävän. Jokohan nekin vieraiksi tulevat? Olisi se jo paikka! Kaikki ihan yhtenä päivänä!

OLLI: No, jos! Tulkoot sitte, kun tullakseen! (Livistää takaisin ulos portista).

EEVASTIINA: No, älkää nyt vielä menkö, hyvät naapurit! Ehkä on rovasti Jumalan lähettämä ja hän vielä saa tässä lasten välit oikealle tolalle, jos hänelle puhumme asiasta.

SAKARI (Eevastiinalle): Siitä asiasta saatte, äiti, olla rovastillekin hiiskumatta sanaakaan, sillä siitä ei, niin totta kuin edessänne seison, tule sen enempää kuin tähänkään saakka. (Menee perälle ulos portista).

TANELI: Selvä se on, että hänelläkin on toinen mielessään, kuin minkä
Eevastiina hänelle toivoisi.

ALIINA: Selvä, selvä. Eihän se, Sakari, enää häikäillyt sitä julkisestikaan ilmaista, että se hänen omansa on joku häntä alempi eikä hänen vertaisensa.

EEVASTIINA: Sitäkö se? Enhän minä sen äskeisistä sanoista oikein tolkkua saanut, kun se ne niin viisastellen lausui.

EEVASTIINA: Voi, hyvät ihmiset! Sekö häpeä minulle vielä eteen tulee, että ainoa poikani tuon sukupuutoksen emännäkseen ottaisi Hintikkalan taloon ja minä hänet miniäkseni saisin!

TANELI: Suurempi kuitenkin meillä. Eevastiina voi ehkä päästä pulasta toimittamalla Riikan pois ja rahalla vieroittamalla hänet Sakarista.

TANELI: Eiköpähän tuo kohtuullisesta maksusta suostuisi semmoiseenkin kauppaan.

EEVASTIINA: Jospa suostuisikin. Täytyy koettaa tarjota; jos mitä keinoja täytyy koettaa.

TANELI (kopeasti): Vielähän! Niin kauan kuin minä elän, ei Hannin tuumasta mitään tule, ellei maailma kokonaan mullistu.

EEVASTIINA: Todenperään näkyy kaikki nyt jo maailmassa olevan aivan mullin mallin. (Vilkaistuaan portille päin). Ihanpa sittenkin rovasti ja lukkari meille poikkesivat.

SAKARI (Porttia auki pitäen): Rovasti on hyvä ja käy sisään! Kyllä vaari on täällä tavattavissa.

ROVASTI: Täällähän emäntä on itsekin. Hyvää päivää! (Kättelyä). Ja
Lukkarilankin isäntä ja emäntä. Päivää! Päivää! (Kättelee Aliinaa ja
Tanelia).

EEVASTIINA: Eihän nyt toki niin kiire liene, ettei rovasti ehdi sisään tulla ja vähän kahvia nauttia.

ROVASTI: Onpa kyllä, emäntä hyvä. Kiitoksia paljon vain. Paluumatkalla ehkä pysäytetään sitte, vai mitä kanttori arvelee?

LUKKARI: Niin kai se on, kuin rovasti sanoo, paras, että se kahvikulta nyt täytyy jättää.

LUKKARI: Sen Hiltusen lapsen ristiminen nyt kyllä kahvinkin takia olisi voinut myöhemmäksi lykkäytyä. (Menee Hiskiasta tervehtimään).

ALIINA: Vai on Hiltusella ristiäiset? (Puolikovaan Eevastiinalle häntä kylkeen sysäisten). Eipä vieläkään Hiltuska ole lauhtunut, että olisi ristiäisiin kutsunut!

EEVASTIINA (samoin Aliinalle puolikovaan, myöskin koskettaen kylkeen):
On sitä ylpeyttä ja sisua siinäkin!

ROVASTI (joka sillä välin on Tanelia puhutellut, istuutuu rahille): Nyt tahtoisin vain vähän vaaria puhutella… Kas, siinähän vaari onkin.

HISKIAS (tulee Sakarin häntä käsipuolesta taluttaessa rovastin luo):
Hyvää… hyvää päivää, ro… rovasti! Terve tu… tuloa kerran
Hintikkalaankin… laankin!

ROVASTI (nousee ja kättelee Hiskiasta): Päivää, päivää, vanha isäntä! (Asettaa Hiskiaksen viereensä rahille istumaan). Kuinkas vanha isäntä jaksaa? Hyvin kai, niinkuin näkyy?

HISKIAS: Minä ol… olen, niinkuin ro… rovasti tietää, kovin… kovin huonokuuloinen.

ROVASTI (kovasti): Sanoin, että hyvinhän vanha isäntä näkyy jaksavan eikä ole vanhentunutkaan sitte viime näkemältä ollenkaan.

HISKIAS: Vanha ja…ja raihnashan mi… minä olen. Ja yhä huo… huonommaksi vain alkaa se kuu .. kuulo käydä.

LUKKARI (Eevastiinalle, joka on häntä puhutellut): Eipä luulisi vaarista sitä. Silmät ovat vielä niin terävät kuin naskali.

LUKKARI (kovaa): Minä sanoin vain, että vielä on vanha isäntä kovin virkunnäköinen: silmät terävät kuin naskali.

ROVASTI: Ja muistikin taitaa olla yhtä hyvä. Siihen vanhan isännän muistiinhan minun oli tässä aikomus juuri turvautuakin.

HISKIAS: Niin, niin tur… turvautuahan sitä mui… muihin pitää, arvoisa ro… rovasti.

ROVASTI (huutaen korvaan): Hyvä muisti, sanoin, vanhalla isännällä vielä kuuluu olevan, muisti, joka ei petä.

HISKIAS: Muistanhan minä… minä vähän. Vaan ehkä lienee joku… joku minua pet… pettänytkin.

SAKARI: Vaari kun ei ole tottunut kaikkien puheeseen, niin ei aina oikein selvää saa.

ROVASTI: Se on totta. Koetan kysyä sitte ihan lyhyesti. (Hiskiakselle korvaan, harvaan). Muistaako isäntä tällä paikkakunnalla, isännän nuoruudessa, asuneen erään Piironen nimisen suutarin, joka oli muuttanut Venäjälle, — Moskovaan?

HISKIAS: Piironenhan se… se minun ken… kenkärähjiäni paikkaili… kaili. Ja uu… uusiakin se teki ja… ja hyvä suu… suutari olikin. Mutta sitte ka… katosi yht'äkkiä rep… reppuryssäin seurassa… rassa eikä tiedetty… ra… rajanko taakse… taakse se meni vai lä… lähetyssaarnaajaksi… jaksi Ahrikkaan, siinä kun… kun näät oli vä… vähän sitä… sitä saarnaamisen… tautiakin.

HISKIAS: Matti… Matti Piironen se… se oli. Muistanhan… mi… minä sen Matti… Matti Piirosen kas… kaskujakin, joita se… se aina pikilankaa… kaa vedellessään mi… minulle kertoi.

ROVASTI (lukkarille): Taitaapa ehkä olla sama Matvei Pirone, joka siinä kuulutuksessa mainitaan ja joka kuuluu Moskovassa rikastuneen keisarillisen baletin tanssijattarille kenkiä laittamalla.

LUKKARI: Ehkäpä sitte vielä se perillinen täältä löytyykin, herra rovasti.

TANELI: Onko se se viime sunnuntain peräänkuulutus, jossa sitä neljänkymmenentuhannen ruplan perijää etsitään?

ROVASTI: Se sama. Sillä Piirosella, josta siellä Moskovassa oli tehty ranskalainen suutari Pirone, kuuluu olleen nuorempi sisar. Se oli täällä ollut naimisissa, mutta hän ja hänen miehensä kuolivat jätettyään jälkeensä vain yhden tyttölapsen.

HISKIAS (joka sillä välin on alkanut yhä enemmän vilkastua ja käydä uteliaaksi, yrittää usein keskeyttää rovastia ja saa vihdoin kysytyksi): Mitäs var… varten sitä… sitä rovasti mi… minulta tiedustelee… telee?

ROVASTI (kovaan ja harvaan): Niin, että tietääkö isäntä, oliko sillä
Matti Piirosella mitään sukulaisia?

HISKIAS: Ky… ky… kyllä hänellä… nellä si… sisar oli. (Alkaa antaa vältteleviä vastauksia, katsellen muihin läsnä oleviin). Vaan en… en minä sen ni… nimeä nyt osaa… osaa, herra ro… rovasti, tässä… tässä paikalla… kalla sa… sanoa.

HISKIAS: En… en voi sa… sanoa ny… nyt. Pitäisi saa… saada vähän… vähän enemmän ai… aikaa muistella… tella. Tässä al… alkaa pää pääkin mennä sekaisin… sekaisin.

ROVASTI: Eihän se ihme olekaan. Voidaanhan tämä tällä kertaa jättää.
Ehkä isäntä jo paremmin muistaa toiste.

ROVASTI: Sanoin, että isäntä koettaa toiseksi kertaa selvitellä minkä siitä vielä muistaa.

HISKIAS: Kyllä… ky… kyllä! Olisikos sen… sen Matin si… sisaren pitänyt olla… olla naimisissa?

ROVASTI (kovaan ja harvaan): Niin arvellaan. Mutta nyt olisi saatava selko siitä, kenen kanssa hän oli naimisissa ja mikä miehen sekä mahdollisesti lapsen tahi lasten nimet ovat, koska kirkonkirjat ovat siinä kohdin tulipalon johdosta puutteelliset.

HISKIAS: Minä ko… koetan vielä mui… muistella, herra ro… rovasti.
Nyt on pää… pää taas vähän sekaisin… kaisin.

ROVASTI: Hyvä on, hyvä on. Olihan tässä jo alkua selvitykseen hyvänlaisesti.

EEVASTIINA: Jollei vain taaskin ole vanhuuttaan höpsinyt ja tietäväksi tekeytynyt, herra rovasti.

HISKIAS: Että mi… mitä se Eevastiina taas sa… sanoi? (Eevastiinalle tiukasti). Älä si… siinä puutu… puutu asiaan, vaan mene tiehesi!

HISKIAS: Aina kiel… kieltään soittaa. (Sakarille). Sakari on kuul… kuullut, mi… mitä rovasti tahtoo… tahtoo tietää ja mi… minä sen mukaan… mukaan koetan muistaa.

ROVASTI: No, niin! Toisen kerran sitte lisää. Nyt täytyy jo lähteä, kanttori.

NIMISMIES (kovin ruotsinvoittoisesti suomea puhuva hätikkö, tulee portista tervehtien): Hyve peive! Hyve peive!

NIMISMIES: Kuulin talon trenkkipoikka, ette herr pruust' ole teelle.
Minun pitte velttemett' saa tappa herr pruust'. (Kättelee).

LUKKARI: Nyt eivät vallesmannille enää ryöstöt riitä, kun jo itse rovastia tappamaan tuli! (Yleistä naurua).

NIMISMIES: Jälle kanttori laula falskisti. (Rovastille). Förlåt, herr prost! Yks tärkki paper pyyde jette herr pruustill'.

NIMISMIES (ottaen esille paperin, jonka antaa rovastille): Hyvin tärkki kuulutus. Se pites velttemett' hoomen kirkoss' kuulutetta, herr prost.

NIMISMIES: Vastapein, vastapein! Ne suurvarkkat Soininen ja Anttikainen on peesse irki, karkku peesse fanginföörarilt'. (Yleinen hämmästys).

EEVASTIINA (Aliinalle): Jo sitte ollaan taas kauhun vallassa tässä pitäjässä!

NIMISMIES: Minun piiriss' se ei on tapahdut. Toise pittejes' se tapahdu. Siell' ole jo suur' varkkaus tapahdu. Varma se on tekke sama varkkat.

ROVASTI: Jumalan käsiin on kaikki jätettävä, rakkaat ystävät. Ai, ai, kanttori! Lähdetään jo! (Hyvästelee).

LUKKARI (leikillisesti): "Seiväsparihan" tuo tielle tuli ja viivytteli.
(Hyvästelee myöskin).

NIMISMIES: Tiainen ole meiden pittejes sattakiel'. Hene laulutakki ei kukka tiell' jee. (Yleistä naurua). Minu jo kiiru lehte. (Hyvästelee ja lähtee lukkarin kanssa portista perälle, häntä hilpeästi olkapäälle taputellen).

ROVASTI (hyvästellen viimeiseksi Hiskiasta, huutaa hänelle korvaan):
Isäntä koettaa nyt muistella, mitä tietää.

HISKIAS (salaperäisesti): Kyllä… kyllä… kyllä. Kai… kaikki vie… vielä sanon, sanon… kaikki.

ALIINA (Tanelille): Jo meidänkin talon tähden minua pelottaa, kun jäi kotimieheksi vain vanha Juljaana.

TANELI: Enkä tullut paremmin sulkeneeksi sisähuonettammekaan, jossa rahat ovat arkussa.

TANELI (miettiväisenä Eevastiinaa hyvästellen): Hyvästi, Eevastiina! Jo tämä olisi turman päivä, jos vielä kotonakin olisi jokin onnettomuus tapahtunut.

TANELI: Ei tarvitse, mutta en tiedä, mikä paha aavistus minua vaivaa. Joudutaan sitte, Aliina! (Menee). (Aliina menee Eevastiinan saattamana portille).

HANNI (joka myös on hyvästellyt, kätellen Sakaria): Hyvästi, Sakari!
Olen sinulle aina kiitollinen tästä päivästä.

SAKARI: Samoin minä sinulle. Olet puolestasi vienyt minunkin asiaani eteenpäin.

HISKIAS: Luulen jo… jotakin ymmär… ymmärtäneeni, vaikka en… en mitään kuullutkaan.

SAKARI (kovaan). Hyvähän se on, että vaari näkee ja ymmärtää kuulemattakin.

HISKIAS: Sinä siis et huo… huoli Hannista… nista ei… eikä hän si… sinusta, vaan tah… tahdot Riikan emän… emännäksesi, ei… eikö niin?

HISKIAS (hiljakseen hilpeästi nauraen): H-h, h-h, h-h, h-h! Minulla, poi… poika kulta, on vain sem… semmoinen sisäinen nä… näkö ja sillä… sillä minä sa… samalla sekä näen että… että kuulen ja ym… ymmärränkin kaikki… kaikki. Vai olenko vää… väärin ym… ymmärtänyt, häh? Sano suo… suoraan!

HISKIAS (lyöden Sakaria polvelle): Sinä teet… teet oikein. Jatka vain perille asti! Et kadu kaup… kauppojasi.

HISKIAS: Tar… tarkoitanko? Sittepähän… pähän näet. En sano enem… enempää nyt… nyt. (Nousten). Saata mi… minut tupa… tupakamariin le… levolle taas!

HISKIAS (hyräilee mennessään lauluaan N:o 3. Menevät sisälle tuvan puolelle).

EEVASTIINA: Niin, ne läksivät, vieraat. Ja täältäkin näkyy talon muu väki menneen.

EEVASTIINA: Todenperään! Aina Riikan ajatukset vain ovat nuoressa isännässä kiinni.

RIIKKA: Tarvitseehan sitä isäntääkin. En tiedä tuossa sanassani mitään pahaa olleen.

EEVASTIINA (rahille istuutuen): Mutta minä tiedän. Ja tiedän siihen neuvonkin. Parasta on olla ajattelemattakin häntä.

RIIKKA: Ihan minä olen kuin pilvistä pudonnut, kun emäntä näin yhtäkkiä tuolla lailla puhumaan alkoi.

RIIKKA: Täytynee se sitte minunkin saada tietää, koskapa se näin minuunkin asti tuntuu.

EEVASTIINA: Minun puolestani joutaa sen ilmaiseminen nyt kuitenkin vain tähän varoitukseen jäädä.

RIIKKA: Vaan ei enää minun. Sillä näin vain puoleksi ilmaistuna on tuo syytös liian raskas kantaa.

EEVASTIINA: Voipa käydä vieläkin raskaammaksi, jos Riikalle kaikki on pakko sanoa.

RIIKKA: Sehän on sitte minun oma asiani. Ja ellei sitä emäntä sano, niin voinen kai kysyä nuorelta isännältä.

EEVASTIINA: Se joutaa jo Riikalta jäädä tekemättä! Minä olen se, joka käsken ja hallitsen vielä tässä talossa. Ja ellei Riikka tähän päätökseen tyydy, niin ei meillä ole muu kuin ero edessä. Siinä on nyt sitte vielä viimeinen varoitukseni. (Nousee ja menee ylös asuinrakennukseen).

RIIKKA (jää seisomaan paikalleen, tuijottaen hänen jälkeensä). Vai on täällä siis tämmöisiä asioita tänäpäivänä tapahtunut?!

SAKARI: Tule likemmäksi tänne, Riikka! (Laskeutuu pihaan). Minä seisoin tuvan eteisessä ja kuulin kaikki, mitä äiti sinulle puhui.

SAKARI: Päinvastoin. Tänään on nyt tapahtunut täällä todellakin asioita, jotka ovat vieneet meitä likemmäksi toisiamme. Ja tätä sallimuksen tekoa ei saa äitini muutetuksi. Ole huoleti siitä, Riikka!

SAKARI: Niin olen, mikäli se minusta riippuu. Etkähän sinäkään liene mieltäsi muuttanut tällä välin?

SAKARI: Semmoista pakkoa ei tule. Ja jos sinä, äidin tahtoa noudattaen, talosta lähdet, niin lähden samalla minäkin, sillä silloinhan olen myöskin nähnyt, että rakkaudesta minuun olet tuon uhrauksen tehnyt. Jos taas jäät, niin olet sillä myöskin todistanut, että rakkaudesta minuun olet uskaltanut taloon jäädä. Siis, jos joko jäät tahi lähdet, niin tiedän sydämesi olevan minun, samoinkuin sinäkin saat olla vakuutettu siitä, että rakastan sinua aivan yhtä paljon seuraamalla sinua, kuin pitämällä sinut täällä. Nyt se on sanottu ja lopullisesti. Lyötkö sen päälle nyt tässä kättä kanssani, Riikka?

RIIKKA (sisällisesti taistellen): Väärinhän sillä tekisin. Rikkoisinhan äitinne ja teidän valinne. Parempihan meidän on erota sitte kokonaan.

SAKARI: Niinkö? Olenko siis erehtynytkin sinusta? Ajattelet toista enemmän kuin minua, kun taas minä vain sinua ajattelen. Kaikki uhraan minä meidän rakkautemme puolesta. Vaan sinä? Et siis rakastakaan minua niinkuin minä sinua?

RIIKKA (puolikovaan): Ehkäpä olette oikeassa siinä. Eihän minulla, köyhällä tytöllä, olekaan mitään uhrattavaa. Olen vain oma itseni ja muuta minulla ei ole.

RIIKKA: Ajatelkaa ensin tarkkaan, ett'ette liikoja sano! Olen tyhjä kuin tuuli. Kun menen, ei minua muisteta enää ja toinen täyttää paikkani paremmin kuin minä.

    Toisen, toisen vastauksen
    Odotin ma sulta,
    Toisen annoit toivomuksen,
    — Toivoin lemmen tulta.

    Toivoin, talon kaunistuksen
    Sinust' että saisin,
    Että kynnyksellä uksen
    Illat istuttaisiin.

    Lailla oven ulvahduksen
    Nytpä vastas kulta,
    Kaiken riistit toivomuksen
    Sanoillasi multa.

    Mik' on poltto povessain,
    Yksin taivas tietää.
    Olen köyhä tyttö vain,
    Kaikki täytyy sietää.
    Milloin raukka onnen saan?
    Saanenko sen milloinkaan.

    Lempimästä armastain
    Konsaan en voi laata;
    Salaa lemmin, kärsin ain',
    Ilmaista en saata.
    Milloin raukka onnen saan?
    Saanenko sen milloinkaan.

    Vai'eten sun, armahain,
    Petin, sit' en kiellä.
    Omaksesi tulla vain
    Taivaass' saatan vielä.
    Silloin raukka onnen saan,
    Kun me siellä tavataan.

SAKARI: Tuota vastausta en sinulta odottanut, Riikka. (Poistuu nopeasti asuinrakennukseen).

OLLI (pilkistää pihaan portista ja juoksee Riikkaa hyväilemään, laulaen hänelle).

    "Älä sure sorja neito,
    Vaikk' oot toisen orja,
    Kohta kuluu kuusi vuotta
    Kyllä sinut korjaan."

Riikka, sinä et saa itkeä, et! Kyllä siitä vielä hyvä tulee, saat nähdä. Kun hätä on suurin, on apu lähinnä. On, turkanen vie!

Männikkö aivan tien varrella, jonka on ajateltava kulkevan näyttämön etualan poikki. Näyttämön jakaa miltei keskeltä kahtia punaiseksi maalattu säleaita, joka jatkuu tien toisella puolen oikealle näyttämölaitoksiin asti. Aidan nurkkauksessa, jotakuinkin keskellä näyttämöä, on valkoiseksi maalattu portti, josta pääsee kasarmialueelle. Aitauksen sisällä näkyy reserviläisten asuinrakennus, jossa etupuolella ovat heidän kaksikerroksiset makuulaverinsa, peremmällä ruokailusuojansa. Vasemmalla, tien toisella puolen, on iso sammaltunut kivi. Perällä aita päättyy keittiö- ja pesurakennukseen, jonka takaa siintää järvimaisemaa. — Portilla kävelee reservimies vahtina. Aitaan nojaten, aivan syrjässä oikeassa etualan nurkassa, seisoo miettiväisenä Maunu. Rakennuksen edustalla on useita reserviläisiä, jotka hanurin ja viulun soidessa tanssivat keskenään polkkaa. Mieliala on hilpeä ja äänekäs, sillä on vapaa tunti illallisen jälkeen. Hetkisen tanssittua sanoo:

TOINEN: Lauletaan! lauletaan se meidän kylän laulu! (Muutamat reserviläiset laulavat toisten kuunnellessa).

    Mammani sanoi, että milloinkahan vihdoin,
         poikani, otat ja nait?
    Pappani sanoi, että helluntaina
         heilasi otat sinä kait?

    Poikapa se vastas', että olkaapa jo tuossa,
        mammani, pappani, vait'!
    Olenhan minä vielä liian nuori
         eikäpä salli sitä lait.

    Heilan jos yhden otan, jääväthän ne silloin
         heilani muut mua pait;
    Siitäpä tappelu jo nousis, että
         "mistä tuon helekkarin hait?"

    Silloinpa pappa sanoi mammalleni, että
         "siinä sä, mammani, sait."
    Siitäpä saakka oli kumpainenkin,
         mamma ja pappani vait.

MAUNU (tullen lähemmäksi): Mitä te viitsitte mokomaa renkutusta laulaa?
Oikein ilettää kuunnellessa.

ENSIMÄINEN RESERVILÄINEN: Kas, siinähän se on Maunu! Tule pois sinäkin joukkoon laulamaan ja rakkauden huoliasi haihduttamaan!

TOINEN: Niistäpä huolista se Maunu onkin niin alakuloinen ollut siitä saakka, kun tänne tullessa Hintikkalan pihaan poikettiin.

MAUNU: Kunpa olisivat siellä kaikki siivosti käyttäytyneet, niin ei olisi muillekaan siitä huolia koitunut.

ENSIMÄINEN (naurahtaen): Kun eivät, näetsen, ole kaikki yhtä siivoja kuin sinä.

TOINEN: Jos minä tämän lutuunan päällikkö olisin, niin kyllä minä
Maunun tuosta rakkauden taudista parantaisin.

ENSIMÄINEN: Panisit kai "pikommia" juoksemaan kaksi tuntia kentällä pahimmassa pölyssä ja parhaimmassa päivänpaisteessa, vai?

MAUNU: Niinkuin tänään itse sait tehdä, vaan parantumatta paheistasi sittekään.

TOINEN: Kaipa sitä sitte oli liika vähän, kun vain puoli tuntia juoksutettiin. Mutta on se jo tuiman kamala rangaistus! Lopulta tuntui kuin ei olisi luita ollut koko ruumiissani yhtään ainoata. Ja kun pääsin siitä, niin rätkähdin, kuin märkä riepu, maahan.

TOINEN: Eipä se siitä tullut, vaan siitä, etten tahdissa pysynyt. Mutta sekään ei ollut minun syyni, vaan tuon Rytkösen (osoittaa erästä pitkää reserviläistä), joka edessäni marssi eikä ajoissa korjannut pitkiä koipiaan tieltäni.

KOLMAS (Rytköseksi sanottu): Syytä sinä taaskin minua, vaikka "volnat" ja "napletsoot" sotkit niin, että vääpeli komensi "astavit" ja panetti kaikki temput uudelleen.

TOINEN: Enpä minä ryssä olekaan. Jos komentaisivat omalla kielelläni, niin kyllä tekisin kaikki paikalleen.

MAUNU: Ei tarvitse "stroissaa", kunhan vaan muuten kunnian muistatte tehdä. (Miehet oikovat pukujaan ja asettuvat suoriksi, mutta ei riviin. Kapteenin tultua tekevät hänelle kunniaa).

REINO TAVAST (lihavanlänlä, viiksikäs ja silmälasia käyttävä, järeä-ääninen kapteeni tulee pihan puolelta näyttämön oikeasta peränurkasta): No, kylläpä teillä ääntä riittää. Kunpa olisi ymmärrystäkin kaikilla yhtä paljon. (Miehet ovat vaiti ja vilkaisevat hiukan toisiinsa, mutta vakavina). Ja nurmenkin tuossa olette ihan hiekkapohjaksi tallanneet.

TAVAST: No, eikös tanssi sitte tallaamista olekaan? Ette suinkaan te vain ilmassakaan liehuneet, häh?

TAVAST (kääntyen toisen puoleen): Mitäs varten te sitte tanssitte, sinä, Jopi, vai mikä sinun nimesi onkaan?

TAVAST: Suruanne? Mitä surua teillä on, häh? (Miehet ovat vaiti). Ruokaa saatte, nukkua saatte, vaatteet teillä on päällänne ja selkäänkin voitte saada tarpeeksenne. Kaikesta kruunu huolen pitää. Jos liika paljon tällä lailla surette, voitte päästä ylityönä ruokasuojaanne pesemään. Siis: — na ljevo — marsh!

RESERVILÄISET (lähtevät marssimaan asuinrakennukseensa päin, jonka taakse ja sisään katoavat).

TAVAST: Mutta minä näin, että sinne vähän aikaa sitte tuli tuolta alatietä ja piilottautui muuan nainen, jolla oli nyytti kädessä. Katsotaan! (Aikoo mennä kivelle päin, jolloin sen takaa tulee häntä vastaan):

HANNI: Minä… minä pyytäisin vain saada tavata erästä tuttavaa reserviläistä.

TAVAST: Miksi sitte piilottauduitte? Suoralla asialla voitte saada julkisestikin tuttavanne tavata.

HANNI: Ei minulla ole ollut mitään pahaa mielessä, herra kapteeni, mutta kun en aikaisemmin päässyt, niin en heti uskaltanut tulla esille.

HANNI: Olisi sitä… Pitäisi saada puhutella. Antakaa hänelle lupa, herra kapteeni, edes vähäksi aikaa tulla tänne minun puheilleni. Minä pyydän, herra kapteeni, antakaa!

HANNI: Niin, tuota, minä olen hänen kasvattiäitinsä asialla. Muuta en voi sanoa. Antakaa hänen tulla, herra kapteeni.

TAVAST: On tuo vähän omituista. Mutta tulkoon! Minä kutsutan. Odottakaa sitte! Tässä saatte puhutella, vaan etemmäksi ette saa mennä.

TAVAST (itsekseen): Olisiko Maunulla joku lemmensuhde? Siksipä poika onkin niin synkän näköinen ollut koko tämän ajan. (Menee portista pihaan, jossa viittaa erään reserviläisen luokseen ja sanoo). Kutsu Maunu toisesta plutoonasta tänne!

HANNI (yhä huolissaan; portinvahdille): Onko hän täällä? Onko Maunu täällä?

PORTINVAHTI: Vast'ikään oli tässä aidan luona. Tuntui kuin olisi odottanutkin jotakin.

TAVAST: Tuolla portin ulkopuolella sinua odotetaan. Saat mennä vähäksi aikaa sinne, vaan et etemmäksi.

TAVAST (merkitsevästi): Ja minä ymmärrän myöskin. (Menee perältä oikealle).

HANNI (vetää Maunua kädestä vasempaan nurkkaan etualalle): Näin pitkälle salli kapteeni minun mennä kanssasi.

HANNI: En tahdo saada oikein sanaa suustani, niin rajusti lyö sydämeni. Kuulehan sitte! Muistathan, että kerroit käyneesi minua tapaamassa silloin, kun me olimme Hintikkalassa?

HANNI Sinun ovat nähneet siellä käyvän meidän vanha Juljaanamme ja renkimme Heikki.

MAUNU: Kaipa he näkivät, koska Heikki tuli pellonpientareella vastaani ja Juljaanaa pihalla puhuttelin.

HANNI: Kun samaan aikaan melkein oli isän sisähuoneen akkunalasi tervapaperilla rikki painettu, akkuna avattu, huoneesen sisään kavuttu, — sieltä viinimarjapensaikon puolelta, tiedäthän, missä se iso pihlaja huonetta siimestää, — ja isän arkusta viety hänen rahansa.

HANNI: Niin, niin! Isältä — toistako tuhatta vaiko enemmänkin — on rahoja viety.

HANNI: Mutta etkö sinä ymmärrä, Maunu? Sinua ovat nyt ruvenneet epäilemään tuosta teosta.

HANNI: Sanovat, että kukas se voisi olla, kun sinut vain siihen aikaan oli talossa nähty ja kaikki muut poissa olivat, paitsi vanha Juljaana, jota ei kukaan epäile.

MAUNU: Niin että minä nyt sitte vielä olen isäsi rahatkin varastanut,
Hanni?

HANNI: Ethän sinä ole sitä tehnyt, Maunu, mutta sinun teoksesi tahtovat vain sitä väittää.

HANNI: Voi, niin kauhea, Maunu, niin kauhea, etten sanoakaan voi. Ja sitähän minä läksin kenenkään tietämättä sinulle kertomaan, että olisit valmis syyttömyytesi todistamaan.

MAUNU: Minunko se on todistettava? Päinvastoinhan se on toteen näytettävä, että minä ne rahat olen vienyt, jotka varastetuiksi väitetään.

HANNI: Senhän ne muka Juljaanan ja Heikin todistuksilla juuri sinun niskoillesi vierittävät.

MAUNU: Vaan se ei riitä. Siitä ei tule mitään. Rahoja ei minulta löydy, kun en niitä ole vienyt. Ja se, että pihassanne kävin, ei ole tarpeeksi, jos tahtovat minut varkaaksi saada.

HANNI: Oli se sitte kova onni todellakin, Maunu rakas, että kävit minua silloin etsimässä, voi Jumala sentään.

MAUNU: Kaipa se sitte niin oli sallittu, että vielä senkin kovan onnen entisen lisäksi kokea saisin.

HANNI: Niin, juuri nyt, kun isäni muutenkin sinua, — meitä molempia, — sillä lailla kohteli.

MAUNU: Taitaapa maar' isäsi nyt mielissään tästä oikein käsiään hykerrellä, kun sinut tämmöisen muka heittiön kynsistä pelasti.

HANNI: Kun siinä samassa jo Hintikkalan Sakaria rupesivat äidin kanssa sinuun vertaamaan.

MAUNU: Vaan annappas, että se heidän ilonsa on ennenaikainen ja itse vielä häpeään joutuvat!

HANNI: Häpeähän se nyt kuitenkin on sinulle, Maunu, että sinua siitä voivat edes epäilläkään.

MAUNU: Suurempi vain kunnia minulle, kun sitte syyttömäksi tulen julistetuksi, jos asia niin pitkälle menee.

HANNI: Varmaan meneekin, koska jo nimismieskin on käynyt meillä tutkintoa pitämässä.

MAUNU: Kannattaisi tuota asiaa kotvan miettiä, vaan kovin on siihen vähän aikaa nyt. Kohta kai iltahuutoon soittavat ja meidän täytyy erota.

HANNI: Olen onnellinen, Maunu, että edes tämän kotvan sain kanssasi olla ja sydäntäni vähän keventää.

MAUNU: Ja huoleti saat olla kokonaan, Hanniseni! Kyllä oikeus vielä kovankin onnen voittaa.

MAUNU: Kuulin kyllä jo puhuttavan heidän karkaamisestaan ja saattaa olla, että jo ehtivät tuonkin teon tehdä, sillä ei ole toisia semmoisia suurvarkaita vielä näillä mailla halmeilla konsanaan ollut.

MAUNU: Älä kysy enempää, Hanni nyt! Paha on lähimäisestään pahaa ajatella, saatikka vielä puhua. Annetaan olla asia tuonnemmaksi, kunnes kuulen itse, mitä todistajat sanovat. Sitte sanon ajatukseni suoraan.

HANNI (sisällisesti kauhistuen käsittäessään Maunun ajatuksen):
Luuletko sinä, Maunu, että…?

MAUNU (Arvaten Hännin käsittäneen hänet): En, rakas Hanni, en luule mitään, en epäile ketään, sanoinhan sen.

HANNI (painaen päänsä Maunun povea vastaan): Sehän olisi kauheata!
Sehän olisi kauheata!

MAUNU: Kas niin, Hanni! Ole rauhassa nyt! Äläkä joutavia ajattele!
(Soitetaan iltahuutoon).

HANNI: Hyvästi nyt sitte, Maunu! (Heittäytyy hänen kaulaansa). Tulkoon mitä tahansa, sinua en jätä — koskaan!

MAUNU: Ole huoleti, Hanniseni! Tulee se, mikä tuleman pitää, ei muuta. Hyvästi siis, kunnes tavataan taas! (Puristaa Hännin kättä ja juoksee portista pihan kautta perälle).

HANNI (seisoo kotvan, pyyhkien kyyneleet silmistään): En tiedä, mennäkö vai jäädä? (Laulaa).

    Voi, tätä tuskaa tuimaa,
    Kuin tuli polttavin,
    Mun päätän' yhä huimaa,
    On aatos sekaisin.

    Ja silmistäni vuotaa
    Vain karvaat kyyneleet,
    Maa allan' on kuin suota,
    Ja jalkan' eksyneet.

    Voi, taivaan Herra, auta,
    Osoita mulle tie!
    Luo rauhakseni hauta
    Ja luokses minut vie!

PORTINVAHTI: Jos ei ole enää muuta tekemistä ja asiat jo ovat puhtaiksi puhutut, niin taitaisi olla parempi poistua.

HANNI: Sanohan! Panetteko te iltahuudon jälkeen täällä kasarmissa heti maata?

PORTINVAHTI: Vielä häntä kysyy! Ollaan sitä tarpeeksi väsyneitä päivän komennosta, ammoin kun aamulla varhain taas sama leikki alkaa. Vai tekisikö mieli kyyhkysten vielä kuherrella?

PORTINVAHTI: No, no, enhän minä tikulla silmään pistänyt. Rakastuneeltahan tuo on Maunu täällä näyttänyt. Saattaa olla, ettei unta silmiinsä saa ja vielä tuonne aidan taakse istuutuu hentustaan haaveilemaan.

HANNI (itsekseen): Todellakin. Ehkä jään vielä odottamaan.
(Portinvahdille). Teilläpä ei näy muuta mielessäkään olevan. Hyvästi!
(Poistuu nopeasti vasemmalle, mutta palaa jonkun ajan kuluttua
peremmälle, piiloutuen kiven taakse).

    Ei ole lystiä rakastunut olla,
       Oi, voi, rakastunut olla
    Tässä maailmassa;
    Niin sitä kävelee kaupungilla kollo,
       Oi, voi, kaupungilla kollo
    Hiukan hutikassa.

    Onpa se lystiä naimisissa sitten,
       Oi, voi, naimisissa sitten,
    Sen mä teille takaan;
    Ei sitä olekaan mailla elävitten,
       Oi, voi, mailla elävitten,
    Kun on saanut akan!

    Lystimpi vanhana poikana on kuolla,
       Oi, voi, piikana on kuolla
    Tästä maailmasta.
    Taivaassa tähtien tooooisella puolla
       Oi, voi, tooooisella puolla
    Naida voipi vasta.

TAVAST (katsellen tietä pitkin oikealle): Mutta kukas se tuolta tuli?
Pysähtyi aidan nurkkaan. Siihen hevosensa kiinni panee.

NIMISMIES (tulee nopeasti oikealta): Teellehe mine kapteen tappa! Hyve ilta, heirr kapten!

NIMISMIES: Teelle pyyde ensi pikku kysye. (Menevät näyttämön etualalle vasemmalle).

TAVAST: Ell'ei neljännestunnin kuluessa ole karkuun lähtenyt, niin on hän komppamiassa. Entä sitte?

NIMISMIES: Ei on mikke pilkka, herr kapten. Virka poolest' ole tullu.
Maunu Vartiainen fangitse ole tullu.

NIMISMIES: Just niin, herr kapten. Mies on luullu tekke se suur varkkaus Lukkarilan taloss'.

TAVAST: Nyt te vuorostanne teette pilaa, herra nimismies. Maunu on tunnettu rehelliseksi mieheksi. Häntä ei ole koskaan mistään tihutyöstä epäilty.

NIMISMIES: Kaikk' ole mahdollist', herr kapten. Hente vasta todistus ole, kaks todistus, ja sitte vartte epeluulo alla pitte fangitse.

TAVAST (itsekseen): Olisiko siis se äskeinen kohtaus ollut sen asian kanssa yhteydessä?

TAVAST: Tuossa näkyy vääpelikin olevan. (Kuosmaselle). Kuosmanen tulee tänne!

KUOSMANEN (astuu Tavastin eteen kunniata tehden): Mitä käskette, herra kapteeni?

TAVAST: Kuosmanen käskee Maunu Vartiaisen tänne ynnä kaksi muuta reserviläistä hänen plutoonastaan.

TAVAST (kävellen edestakaisin): Tämä asia minua kummastuttaa, herra nimismies. En usko korviani. En käsitä, mikä olisi saanut Maunun semmoista rikosta tekemään. Puutetta ei hän kärsi kodissaan neiti Vartiaisen luona. Ja onhan hänellä oma, vaikka vaatimaton, toimensa kauppias Kakkisen puutavaraliikkeen konttorissa.

NIMISMIES: Kylle kaikk' tiede, herr kapten. Men Lukkarila isente vaati teme tehde. Isente ole vissi, ette Varttiainen varkkaus on tekke ja sitte vartte syylis pitte fangitse.

NIMISMIES: Ja poikka tartte rahha, kun tartte tuumas toimes panemaks', kun flikka ja hen olle rakkastus.

TAVAST: Ja sen hän varasti tytön isältä karatakseen salaa kultansa kanssa, niinkö?

TAVAST: Otaksukaamme, että niin on. Silloin voi otaksua myöskin, että tyttö on rakastettunsa rikoskumppani ja että he yhdessä ovat tuon varkauden panneet toimeen.

TAVAST: Olen kutsuttanut sinut tänne. Tässä nimismies on vaatinut virkansa puolesta Maunu Vartiaisen kuulusteltavakseen.

NIMISMIES (Maunulle): Niin, sille ole esi tullu paljo raskas syyt, ette te tekke se varkkaus Lukkarila taloss'. Teme varkkaus pitte selve saa ja sitte vartte minu pitte täitä fangitse.

MAUNU: Muuten vain — tulin sen sanoneeksi. Olin hermostunut. Tiesin, että jotakin oli minun syykseni pantava — tahallaan.

NIMISMIES: Nyt te anta kiertä selitte. Mine ei siihe tyydyttä. Asia neytte hyvi epeilyalas. Herr kapten siis salli, mine otta Maunu Vartiainen mukka?

HANNI (syöksee kiven takaa esille): Ei, herra kapteeni, ei! (Seuraavat kolme vuorosanaa lausutaan melkein samalla kertaa).

HANNI: Se ei ole totta, herra kapteeni, ei ole totta, herra nimismies; hän ei ole syyllinen. Minä tiedän sen. Minä vakuutan sen. Te ette saa häntä vangita!

TAVAST: Tämä sama tyttö kävi täällä noin puoli tuntia sitte, herra nimismies.

NIMISMIES: Teme sitte selitte asia. Sitte vartte syyllis esken sanoki, hen jo vartto ittes fangitsemine.

NIMISMIES: Nyt tule, mine nekke, minu pakko viel' teittie kuulustell' isen rahha takki.

NIMISMIES: Niin, Lukkarila isente flikka ja teme poikka — kuinka mine sano? — rakkastutettu.

HANNI: Niin olen. Ja vaikka kuolemaan viekää minut Maunun kanssa! Jos hän on syyllinen, niin silloin olen minäkin.

TAVAST: Miten on tämä juttu sitten oikein käsitettävä? En ymmärrä siitä enää mitään.

NIMISMIES: Asia, herr kapten, alkka nyt tosia keyme viel enemp' mutkuinen teme flikka tenne tulo tehde. Mine otta hen mukka. Minull' ole teell' mukka kaks apulaine.

TAVAST: Herra nimismies! Maunu on täällä sotilaspalveluksessa. Hän siis on minun komentoni alla määrätyt viikkonsa. Minä hänet pidän vartioituna, kunnes hän täältä vapaaksi pääsee. Sitte vasta luovutan hänet teille.

NIMISMIES: Hyve, hyve, herr kapten. Mine voi siihe suostu. Men kuulustell' hen minu teydy saa teell' ja jo hoomen.

NIMISMIES: Ja, sitte asia voi jo pikka tull' esill' kerejill', joka teell' pikka tull' pityks!

TAVAST: Kuosmanen! Maunu Vartiainen on vietävä arestihuoneesen, sotilaspuku riisuttava hänen päältään ja kaksi miestä asetettava häntä vartioimaan. Raportista annan huomenna tarkemmat määräykset.

KUOSMANEN (on tullut Tavastin eteen ja kun tämä on sanottavansa sanonut, viittaa hän kahdelle muille reserviläiselle, että tulevat seuraamaan häntä): Tulkaa!

(Tällä välin on syntynyt liikettä komppaniiassa, miehiä on juossut katsomaan, mitä on tekeillä, mennyt takaisin ja taas tullut. Yleistä liikettä ja uteliaisuutta pihan perällä).

NIMISMIES (Hännille): Ja te, hyve flikka, mine nyt viede minu kanss' mukka pois.

HANNI: Se on minun asiani, herra nimismies. Ja oikeus minulla oli myöskin ruveta syytöntä puolustamaan.

TAVAST (Hannille): Joka tapauksessa kauniisti tehty, siitä ei pääse mihinkään. Se tunnustus on minun teille jäähyväisiksi annettava. Olen nähnyt paljon tänä iltana ja paljon siitä saanut tietää, jota en tähän saakka ole tietänyt. Vanhan sotilaan sydämelle se on tehnyt hyvää. (Puristaa Hännin kättä). Menkää nyt sitte jo kokonaan! Hyvästi! (Kääntyy poispäin).

NIMISMIES (ojentaa kättä Tavastille): Hyvesti, herr kapten! Hoomen tule jelle.

TAVAST (kättelee nimismiestä): Sanoin jo äsken: kuulusteluun tulkaa milloin tahansa! (Menee nopeasti portista pihaan ja perälle).

NIMISMIES (Hannille): Tulkaa! Nyt jo ole mööhe. Mitte teide pappa ja mamma sanno?!

HANNI (syrjään): Hyvä, että hekin saavat tämän tietää, (Rientää oikealle).

PORTINVAHTI (katsottuaan kotvan heidän jälkeensä): Olipa tämä ilta. En tiedä koskaan tämmöistä täällä ennen tapahtuneen.

(On alkanut vähitellen hämärtää ja reserviläisiä tulee puoleksi yöpuvussa, hiipien yli aidan, toinen toisensa perästä portille. Kuuluu kysymyksiä: "Mitä on tapahtunut." "Onko Maunu vangittu?" "Mitä hän on tehnyt" "Onko varastanut?" "Epäiltykö varkaudesta?" sekä vastauksia: "Se ei ole totta"! "Se ei ole mahdollista", "Sitä en usko", "Maunu parka").

    Ken onnettomaks luotu on,
    Se aina säälimättä
    Vain kokea saa kohtalon
    Tylyä, kovaa kättä.

    Sen elon polku noustava
    On suurin kärsimyksin
    Ja kuorman — henki joustava
    Vain kantaa jaksaa yksin.

    Mut määrän kun hän saavuttaa
    Pyrintöjensä sitten,
    Niin vihdoin hänkin palkan saa
    Häpeäks pilkkaajitten.

Lukkarilan talon iso väentupa. Perällä ovi ja oikeassa perä-nurkassa suuri uuni, jonka päälle pääsee sen takana olevia astimia myöten. Kummassakin sivuseinässä on keskellä ikkuna ja seinustoilla lavitsat. Oikealla puolella, etualalla, on pitkä ruokapöytä ja sen edessä pöydän pituinen rahi. Työkaluja ja vaatekappaleita riippuu peränpuoleisilla seinillä. — Lattiassa on luukku sen alla olevaan kellariin.

JULJAANA (istuu lavitsalla, uunin ja seinän nurkkauksessa, helmassaan riepu, josta ottaa rahoja, lukee ja hypistelee niitä, vilkaisten vähän väliä ovellepäin, ja hyräilee hilpeästi itsekseen).

Kilisee ja kalisee ja sydän hytkähtelee;
Hätäkös on vaivaisenkaan näitten kanssa elää?

Kihisee ja kahisee ja onpas seteleitä;
Nyt ei tartte köyhän lapsen käydä mieron teitä.

Rikkaaksi ja rakkaaksi on vanha Jaana tullut;
Sit' ei tiedä, millä lailla, herrat eikä hullut.

Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää Eikä täältä lähtemästä kukaan voine estää. OLLI (on sillä välin Juljaanan huomaamatta putkahtanut tupaan, kurkistanut kotvasen uunin nurkan takaa ja, nähtyään Juljaanan rahoja käsittelevän, juossut uunille, josta, mahallaan loikoen, pää aivan Juljaanan kohdalla, katselee alas): Ai, miten paljon rahaa!

JULJAANA (kirkaisee ja kääräisee helmaansa rahansa). Ai, Jumala siunatkoon! Kuka siellä? Auttakaa!

OLLI (joka ensin on painanut päänsä alas, kohotakse): Onpahan vain muudan mitätön poika, josta Juljaanan ei tarvitse pikkaistakaan välittää.

JULJAANA: Tule alas sieltä, senkin könttyrä, että saan sulle selkään antaa!

OLLI: Heitä pikemmin pois hiilihankosi ja katso, etteivät rahasi pitkin maailmaa tipu!

OLLI: No. (Tulee alas ja ottaa vuoroonsa hiilihangon lattialta käteensä): Tässä olen nyt.

OLLI (istuutuu): Hintikkalan väkeä vain, ketäs muuta. Kun menet pellolle, niin saat nähdä .— Annatko jo häh?

JULJAANA (ottaa esille viisi penniä): Tuossa saat! Enempää ei liikene köyhän antaa.

OLLI (sysää rahan luotaan): Senkin itara kääkkä! Suutarin markan lupasit, nyt vain viisi penniä annat. Vaan en huoli sinulta penniäkään.

JULJAANA: Kun et huoli, niin ole ilman. Kelpaavat ne pennit köyhälle itselleenkin.

OLLI: Eipä tiedä, mistä noin paljon rahaa olet saanutkaan. Ehkä vielä toisen omaa pitelet.

JULJAANA: Sus siunatkoon, mitä se rietas haastaa! En koskaan ole vielä toisen omaa nykäissytkään.

OLLI: Ehkäpä sitte tiedät, kuka on nykäissyt, koska täältä niin paljon kuuluu viedyn.

OLLI: Eikä tarvitsekaan. Vaan oikeudessa saat sen vielä valalla tunnustaa, mistä olet rahat saanut.

JULJAANA (käärii nopeasti rahansa kokoon): Laitatko siitä luusi pellolle niinkuin jo olisivat!

OLLI (viskaa samassa hangon maahan ja juoksee ovelle, josta hän taas pujahtaa ulos samassa kun siitä sisään astuvat HILDA VARTIAINEN ja TANELI).

TANELI: Täällähän Juljaana on. Neiti Vartiainen voi nyt häneltä itseltäänkin siitä asiasta kysellä.

HILDA (vanhanpuoleinen, surullisen näköinen nainen, jonka silmät näyttävät itkettyneiltä; kädessä hänellä on nenäliina, jolla pyyhkii aina välistä kasvojaan): Niin, niin! Hyvää päivää, Juljaana! (Kättelyä) Minun täytyi itsenikin tulla kuulemaan Juljaanalta, mitä Juljaana tietää siitä minun kasvattipoikani Maunun täällä käynnistä.

JULJAANA: Vai siitä te? Mitäpä minä siitä muuta tiedän, kuin mitä jo vallesmannillekin kerroin.

TANELI (käskevästi ja samalla merkitsevästi): Juljaanan pitää puhua suoraan niinkuin asia on, ei kierrellen eikä kaarrellen.

JULJAANA (hätkähtäen): Suoraan? Kah, suoraanhan minä, niinkuin isäntä käskee. Mitäpä minä toisella viisiä…

HILDA: Niin että Juljaana siis todellakin olisi nähnyt Maunun käyneen talossa?

JULJAANA: Mitenkä minä sen voisin kieltää, kun täällä silloin kotimiehenä olin? Eikähän täällä ketään muita näkynyt käyneen.

HILDA: Mutta olihan voinut käydä Juljaanan näkemättä. Eihän Juljaana koko aikaa viinimarjapensaikon puolella istunut.

JULJAANA: En istunutkaan. En minä toki niin huono talon vartia ollut. Ympäri taloa köntystelin vähä väliä. Tietää se isäntä hyvinkin, mikä ihminen minä olen.

JULJAANA: Enkä mikään heilakka olekaan. Ja voihan se sukkela varas, saatikka jos talon jo entuudestaan tuntee, ihan toisen silmienkin edestä vaikka lasista sisälle mennä.

HILDA: Niin että Juljaana sitte Jumalan edessä ja kaksi sormea raamatun päällä voi vannoa minun Maunuani siitä teosta epäilevänsä?

JULJAANA: On se jo vanhalle, rehelliselle ihmiselle loukkaavaa, ettei vähemmällä uskota, vaan jos sitäkin vaaditaan, niin… (Tanelin puoleen). Isäntäpä tuon määrännee, että minut vielä oikeuteen viedään.

JULJAANA (hätääntyen). No, kyllä, tietenkin, arvattavasti; enhän minä isäntää sotke siihen.

HILDA: En tahdo sittekään vielä Maunustani sitä uskoa. Mutta oikeudessapa se sitte nähdään. Jumala kyllä aina tuo salat julki ja jokainen saa ansaitun rangaistuksensa.

JULJAANA: Niin, neiti kulta, kun pitikin sen onnettomuuden vielä minun ollessa kotimiehenä tässä sattua.

TANELI (Hildalle): Eipä siltä sen enempää näy tolkkua saatavan. Parasta on odottaa vain asian virallista menoa.

HILDA: Niin. Lähdetään sitte pois, isäntä! Enhän minä kuitenkaan voine toivoa, että isäntä on syytettä ajamatta.

TANELI: Kuinka, neiti hyvä, minä siitä voisin luopua? Säälihän minun kovin on teitä, mutta rikos kuin rikos. Väärinhän olisi se jättää. Eikä sitä siedä asianhaarat muutkaan, ei aineelliset eivätkä siveelliset.

HILDA (mennessään): En olisi odottanut tätä vielä saavani eläessäni kokea. (Menee).

JULJAANA (jääden yksin keskelle lattiaa): Heh-heh-heh-heh-heh! Sitä kettua! Niin on rehellistä miestä kuin suinkin! (Helistelee rahojaan). Kunpa ei vain lopulta sittekin hullusti kävisi. En tiedä, minne nämä piilottaisin, kun se poikakin sattui nämä näkemään. (Aukaisee lattialuukun ja kuuntelee ovellepäin). Pistänpähän tänne piiloon, niin eivät voi sanoa niiden minun olevan, jos löytävätkin. (Katoaa kotvaksi lattian alle, mutta nousee taas.) Kun eivät vain rotat söisi niitä seteleitä! Parempi olisi ollut, jos olisivat kaikki olleet semmoisia rahoja, ettei niihin hammas pysty eivätkä mätäne. (Laskee luukun kiinni). Jokos sieltä taaskin joku tulee? (Kuuntelee). Menenpähän uunille vähän pitkäkseni.

JULJAANA: Päivää, päivää! Hintikkalan nuori isäntähän se on. Käykää istumaan! Tässä olin juuri vähän pellolle menossa.

JULJAANA: Kas, taaskinsa sitä poikaa! Niinkuin minä mikä pahantekijä olisin. Mitä nyt sitte? (Kääntyy takaisin tupaan). Mitä isäntä tahtoo minulta?

SAKARI: Tahdon vain yhden asian tietää: mistä Juljaana on niin paljon rahoja saanut?

JULJAANA: Äsken? Mitä äsken? Mitä se poika hourii? Ei minulla mitään rahoja ole. Etsikää vaikka joka paikka! (Puistelee helmojaan). Näetsen, kun ei helähdäkään.

SAKARI: Minä uskon sinua, Olli. (Juljaanalle). Kuulkaa nyt, Juljaana!
Joko te olette varastanut ne rahat…

SAKARI: Olkoot nyt etsimättä, mutta ehkäpä nekin vielä ilmi tulevat.
Nyt on jo tarpeeksi saatu selkoa, että vähän tolalla ollaan.

JULJAANA: Vaan minut saatte olla siihen sekoittamatta. En tiedä enkä tunne asiasta enempää, kuin mitä vallesmannille olen kertonut.

SAKARI: Hyvä on! Menkää nyt sitte, Juljaana, minne äsken ai'oitte!
Teitä ei enää tarvita.

SAKARI: Nyt, Olli, olet jo saanut paljon aikaan. Sinun neuvostasi tänne tultiinkin. Oletpa sinä teräväsilmäinen, kun ensimäisenä sanoit, että täältäpäin se langanpää juoksemaan lähtee.

SAKARI: Eipä muutkaan. Mutta nyt on siihen langan päähän kiinni päästävä. Käypä pyytämässä talon tytär tänne puheelleni.

SAKARI: Ole sitte vahdissa pellolla sen ajan, kun häntä kahden kesken puhuttelen.

OLLI: Paikalla tuon sanan, jos joku tulee. (Hannille ovessa). Täällä teitä juuri kaivataan (Menee).

SAKARI: Tulehan tänne, Hanni! Kummia ajatuksia alkaa jo päässäni pyöriä. Ei ole sattuma vain näitä asioita sotkenut, on siinä syrjäinenkin ollut juoniaan punomassa.

HANNI: Sitä samaa olen minäkin alunpitäen aavistanut, Sakari. Selvä nyt olisi vain asiasta saatava niin pian kuin suinkin — Maunun tähden varsinkin.

SAKARI: Ja meidän kaikkien lopulta. Hyvä, että sinun syyksesi tuon varomattoman käyntisi kautta Alavan kasarmilla ei mitään semmoista tullut, että olisi sinuakin pitänyt lukon takana pitää. Näin voit sinäkin olla mukana asiaa auttamassa, näytettyäsi vanhemmillesi, ettet rakkaudestasi hellitä vähääkään.

SAKARI: Ja sittenkin tahtovat sinua tällä keinoin Maunusta erottaa. Totta sanoit Hanni: selvä on saatava asiasta ja pian. Eikä vain teidän kahden, vaan myöskin minun ja Riikan tähden, kun kerran asiamme ovat näin yhteen kietoutuneet. Tulkoonpa nyt sitte ilmi mitkä juonet ja petokset tahansa.

HANNI: Tulkoon, Sakari! Oikeuden ja rehellisyyden täytyy vihdoin päästä voitolle.

SAKARI: Ja vääryys saakoon ansaitun rangaistuksensa, ylpeys pahan palkkansa, vaikka sydäntäkin vihloisi niiden tähden, joita se kohtaa.

SAKARI: Ottaa selon, eikö tämä teidän vanha Juljaananne ole keltään lahjaa saanut — koskapa ei häntä varkaaksi epäillä — ja pakotettu todistamaan Maunua vastaan.

SAKARI: Vaikka tuo vanha ruoja, kun häntä ahdistelemaan tulin, ei sitä myöntänyt. Kaipa oli jo ehtinyt ne taas piiloon pistää.

HANNI: No, olisi se sitte ilo meille, Sakari, jos asia näin ilmi tulisi ja Maunun syyttömyys tulisi todistetuksi.

SAKARI: Surunsekaista iloa, Hanni. Voi maailman surkeutta ja viheliäisyyttä! (Laulavat yhdessä).

    Jo alkaa päivä koittaa
    Ja poistaa pimeyden,
    Ja oikeus nyt voittaa
    Vääryyden valheisen.

    Totuuden hengen palo
    Kun sielussamme on,
    Se elon parhain valo,
    Jos matk' on rauhaton.

    Kun intohimot erii
    Sydämest' ihmisen,
    Maan rehellisyys perii,
    On voitto silloin sen.

SAKARI: Ei vielä. Vaan valjaisiin ovat pantavat silmät, korvat ja mitä muuta tarvitaan. Juljaanan tekoja on ajettava takaa.

OLLI (ilosta hyppien paikallaan): Sen minä teen. Kuulkaas, isäntä, mitä minä ajattelin! Minä otan ja riisun siltä väkäleuvalta vaatteet päältä. Sillä on varmaankin ne rahat jossakin vuorin välissä, jossakin salataskussa, piilossa.

OLLI: Omin silmin näin. Vanhassa kirjavassa rääsyssä niitä pitää: — seteleitä, hopea- ja vaskirahoja. — (Yhtäkkiä). Ai, nyt minä arvaan, nyt minä tiedän. Minä sen väkäleuvan tuon tänne. (Juoksee ulos).

EEVASTIINA (samoin): Kuulin, Aliina, kuulin. No, ja Hanni? Mitäs Hanni siihen sanoo?

EEVASTIINA: No, no, hyvähän se jo on sekin. On se jo hauska nähdä, että tämänkin verran jo olette järkiinne tulleet.

SAKARI: Kyllä minä aivan toista tarkoitin äsken sanoessani, että toivottavasti tästä asiasta vielä hyvä tulee.

ALIINA: Tarkoitan Maunun jutun tähden. Hannimmehan täytyy pakostakin kaikki entiset houreensa mielestään heittää.

HANNI: Ei koskaan, äiti. Pakostakin asiat vieläkin muuttuvat, sen saatte te nähdä.

EEVASTIINA: Oikein korviani alkaa kuumentaa. Omilta lapsiltaan kun tuommoista puhetta kuulla saa.

ALIINA: Taivaan isä, miten uppiniskaiseksi ja kovakorvaiseksi onkaan nykyajan sukupolvi käynyt! Yhdessä täällä lapsemme juonittelevat vanhempiansa vastaan.

SAKARI: Mekö sitä juonittelemme, kun meidän kohtalomme toiset oman mielensä mukaan määrätä tahtovat? Sitä ajatuksen juoksua minä en ymmärrä, vaikka jo täysi-ikäinen olenkin.

EEVASTIINA: Tähän saakka olen minä vielä asiat Hintikkalassa määrännyt. Ei siis ole yhdentekevä minulle, kenen sinä talooni tahdot emännäksi tuoda. Se, joka sinulla on mielessä, ei ole minulle mieleen eikä siis emäntänäsi talooni tule.

EEVASTIINA: Vaadit sen sinulle sanomaan ja nyt sen sanoin. Sanonpa vieläkin, jotta asia olisi loppuun asti selvästi puhuttu, että Riikka ensi köyristä ei tule enää talossani palvelijanakaan olemaan.

EEVASTIINA: On. Tee nyt sinäkin sitte päätöksesi ja valitse se, joka sinun valittava on!

ALIINA: Niin, Sakari, hyvä! Niin, Hanni lapseni! Olkaa järkevät! Tehkää niinkuin vanhempanne toivovat ja tahtovat! Älkää meille enää suurempaa surua tuottako!

SAKARI: On tässä jo tarpeeksi. Hanni vastatkoon omasta puolestaan, minä vastaan omastani. — Saatte, äiti, nyt sitte ensi köyristä eteenkinpäin asiat Hintikkalassa määrätä yksin. Silloin lähden sieltä minäkin. (Poistuu nopeasti).

ALIINA: Hanni! Etkö sinä edes yritäkään mitään tehdä? Et sovittaa tahdo? Et sano mitään?

HANNI: Mitäpä minä sanoisin? Olihan siinä vastausta jos kuinka mones kerta jo minunkin puolestani. Niin että voisitte minutkin vihdoin rauhaan jättää, äiti.

ALIINA: Äiti? Parasta olisi, ettet sitte lapsenikaan olisi, kun mielesi vain on kiinni semmoisessa hylyssä, kuin mikä tuo Maunu näkyy olevan.

HANNI (huudahtaen vihasta): Äiti, äiti! Mitä te sanotte? Millä oikeudella syytöntä kivitätte?

EEVASTIINA: Mennään, mennään! (Poistuu Aliinan perässä, kauhistuneena vilkaisten jälkeensä).

    Voi, jos ilta joutuisi,
    Vaivat vaimentaisi,
    Voi jos luoksein kultani
    Jo vihdoin palajaisi.
    Silloin ois, oi, silloin ois
    Mun rinnassani rauha,
    Silloin ois, oi, silloin ois
    Mun rinnassani rauha.

    Vaan jos ei hän milloinkaan
    Enää palajaisi,
    Silloin kylmä hauta vaan
    Mun sylihinsä saisi.
    Siellä ois, oi, siellä ois
    Mun rinnassani rauha,
    Siellä ois, oi siellä ois
    Mun rinnassani rauha.

OLLI: Kas, niin! Nyt minä tiedän, mistä vielä etsin. (Aukaisee lattialuukun). Hoksasinpas tämänkin paikan hakea. (Hyppää alas). Kun eivät vain ehtisi tulla. (Kumartuu näkymättömiin kotvaksi, vaan nousee taas). Eikös sieltä jo kuulunut kolinata eteisestä? Jo taitavat tulla. Nyt tuli kumma! (Vetää luukun kiinni, jääden kellariin).

JULJAANA: Hätä on, isäntä, on. Syrjäiset ovat jo saaneet tiedon niistä rahoista.

JULJAANA: Missä minä ne pidän? Päälläni jos kannan, niin ottavat kiinni minut vielä. Jos muualla kätkössä pidän, niin varastaa voivat tahi rotat syövät suurimman osan.

JULJAANA: Ottakaa takaisin ne, isäntä! Ne polttavat hyppysiäni, ne polttavat poveanikin.

JULJAANA: Voi, hyvä isä! En tiedä enää, mitä tehdä, niin on vaikea ollakseni.

TANELI: Ei auta muu kuin että pidät ne ja teet niinkuin olet luvannut.
Jos peräydyt nyt, niin nousee siitä vielä pahempi leikki.

TANELI: Minäkö? Älä syytäkään minua äläkä sotke siihen! Itsehän asian alkuun panit, kun kerroit Maunun täällä käynnistä ja sanoit epäileväsi häntä siitä varkaudesta.

JULJAANA: Vai sillä lailla te nyt? Kylläpä silloin kauniisti kakerrella osasitte!

TANELI: Katso eteesi, sanon vielä kerran, ettet rautoihin joudu puheellasi etkä töilläsi!

TANELI: Kas, sitä kielevää! Unhotat, mikä vaivainen täällä olet. Selvähän on, että sinä tässä olet rahoja tarvinnut enkä minä ja sen tautta olet tuon todistuksen ajaaksesi ottanut.

JULJAANA: Selvä kun selvä, että minä köyhä olen, vaan kumpikos meistä sen todistuksen tarpeessa on ollut?

TANELI: En ole sinulle muuta sanonut kuin että puhu niin, että asia selväksi saadaan.

JULJAANA: Vähäjärkinenhän minä olen, mutta ymmärrän toki sen, että voihan sitä totta ilmaiseksikin puhua. Mitä varten teidän sitte piti minulle rahoja tupata, hä?

TANELI: Älä puhu niistä rahoista taaskaan! Kukaan ei ole nähnyt minun niitä sinulle antavan.

TANELI: On. Ja semmoiseksi jää. Muista se! Pitempää puhetta siitä älä enää nostakaan!

TANELI (hätkähtää): Mitä? Vieläkö olette täällä? Luulin teidän jo lähteneen, kun taannoin jo hyvästelitte.

TANELI: Ei ole poika täällä. Minne lienee juossut. Mitäs hän täällä tuvassa tekisikään?

SAKARI (merkitsevästi): Kukapa sen viikarin tietää. Sillä on silmät päässä kuin naskalit ja korvat aina höröllään.

SAKARI: Heittiökö vai ei, se on toinen asia, mutta hänen se on ansio, että tällä isännän ruotuvaivaisella on nähty olevan rahoja enemmän kuin sen säätyisellä ihmisellä tapaa olla.

JULJAANA (Sakarille): Taaskin te niistä rahoista, vaan johan minä taannoin teille sanoin, ettei niitä minulla ole eikä ollutkaan ole. Riisukaa vaikka alastomaksi ja joka paikka etsikää, ette sittenkään mitään löydä.

TANELI: Ketä minun tässä sitte on uskottava? Voitkos, Sakari, todistaa sitte, että ne hänellä ovat ja missä?

TANELI: No, jos ei Sakari sen enempää tiedä, niin mitä sitä vanhaa ihmistä ennen aikojaan syyttä ahdistelee. Eihän Juljaanaa ole ennenkään varkaudesta epäilty.

SAKARI: Omituisestipa isäntä häntä puolustaakseen ottaa, vaikka tietää, että toinen siitä varkaudesta vangittuna kärsii.

SAKARI: En muuta kuin, että Juljaana ensiksikin ne rahat heti paikalla esille tuo, tahi sanoo, mistä ne löytyvät.

JULJAANA: Taivaan isä siunaa! Vaikka tuohon paikkaan maan alle vajoaisin, niin en tiedä mitään mistään rahoista.

OLLI (näyttäen Juljaanan rahakääryä): Tässä ne rahat ovat, joita tänään
Juljaanan helmassaan lukevan näin. (Tulee ylös sulkien luukun).

JULJAANA (väristen ja saaden tuskin sanaa suustaan): Mi-mi-mi-mi… Mi-mi-mi-mi… E… e… e… Omik… omi… omikseni ni… ni…niitä mi… mi… minä e… e… en tunnusta.

OLLI: Mutta minä todistan, että ne ovat samat rahat, jotka Juljaanalla olivat käsissään. Jos avataan riepu, niin voin vielä sanoa, mitä rahoja siinä näin. (Sakarille). Näetsen, kun se kerkesi ne vielä tuonne lattianrakoon pistää.

TANELI: Luonnollisesti rahojaan siellä on voinut toinenkin kätkössä pitää. Olli on sitäpaitsi alaikäinen eikä hänen puheelleen voi todistuksen arvoa antaa.

OLLI (pahastuen): Vai ei voi? Se nyt on ihme ja kumma! Ihminenhän olen minäkin.

SAKARI: Minä kuitenkin annan Ollin sanoille täyden arvon. (Ollille).
Pane se kääry tuonne pöydälle Juljaanan eteen!

SAKARI: Sen, mikä siitä luonnollisesti seuraa. Kun minä kerran väitän, että rahat ovat Juljaanan, niin minä myös tahdon tietää, mistä hän ne on saanut.

SAKARI (kiivaasti): Miten mistäkin, vaan ei minusta. Minä vaadin ja käsken Juljaanan ilmaisemaan, mistä on nuo rahat saanut.

JULJAANA (aivan hädissään): En tiedä, hyvä isä! En tiedä mitään, siunaa ja varjele taivaan isä!

TANELI (kiivaasti myös): Nyt minun jo tosi teossa täytyy hillitä sinua, Sakari. Tuo on jo kiristystä ja pakkoa. Tahdot vain pakottaa Juljaanan ottamaan rikoksen päälleen, jota hän ei ole tehnyt.

SAKARI: Vai niin se on? Entäs te, isäntä, te puolestanne sitte tahdotte estää Juljaanaa sanomasta totuutta. Alkaa jo näyttää siltä kuin häntä puolustaa tahtoisitte siksi, että olette hänen asiakumppaninsa.

JULJAANA (huutaen): Tulkaa apuun, apuun! Ihanhan tässä tappelu ja murha syntyy. En tiedä mitään. En tiedä mitään.

OLLI (Sakarille): Mutta minä tiedän, isäntä. Minä kuulin kaikki, mitä he täällä kahden kesken puhuivat.

TANELI (ottaa Ollia niskasta ja lennättää hänet ovelle): Ulos!
Pellolle, senkin…!

SAKARI: Niin, isäntäpä taisi unhottaa jo, että löytyy nyt jo todistajakin, vaikkapa alaikäinenkin.

TANELI: Katso, etten sinuakin pellolle heitä. Tämä on minun taloni. Sinun syytöksesi on jo liian raskauttava. Annan asian nimismiehen tutkittavaksi, niin saat kuulla kunniasi.

SAKARI: Muuta en toivokaan enää. Ja siinä tapauksessa voinkin sitte lähteä.

OLLI (joka on pitänyt ovea lengollaan): Tuossapa "Seiväspari" tuleekin ja emännät ovat hänen mukanaan.

JULJAANA (kähisten itsekseen): Nyt ollaan hukassa. Nyt on kaikki hukassa. Voi isä, siunaa ja varjele!

NIMISMIES: Se toise suurvarkkas — Soininen — ole mine ny ottan kiinne meide pittejes rajall'.

NIMISMIES: Ja syy ole luull', ette hen on teiden raha varastanu, (Yleistä liikettä ja huudahduksia. Seuraavat kuusi vuorosanaa lausutaan nopeasti toinen toisensa jälkeen, miltei yht'aikaa).

NIMISMIES: Heti pikka tulle pidyks tutkistus. Sitte me nekke, jos hen kaikki tunnusta ittes tekeme. Ja Maunu Varttiainen voi peste vappaks!

SAKARI (Tanelille): Tämä tieto hiukan muuttaa asiain tilaa, isäntä, eikö niin?

TANELI (toisessa mielessä): Niin, totta sanot. Toivon sinunkin nyt näkevän, että se hiukan muuttaa asiain tilaa.

NIMISMIES: Niin, ny oleks kova kiiru. Voikka hyve! Toise kerta saa kuulu lisse. (Rientää ulos).

SAKARI: Lähdetään sitte, äiti, mekin! Tuleepahan asian ratkaisu, kun olemme saaneet kuulla lisää. (Ollille). Tule, Olli, nyt! (Menee ulos).

OLLI: Hyvä juttu, sanoi Sumeli…! (Seuraa Sakaria, tepastellen hänen takanaan).

JULJAANA (istuu ja katsoo heidän peräänsä; kun he ovat panneet oven kiinni, sieppaa hän nopeasti rahakäärynsä pöydältä ja piilottaa sen hameensa alle). Niinpä nuo sanoivat, että tämä tieto hiukan muttaa asiain tilaa. (Hyräilee hiljakseen).

Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää
Eikä täältä lähtemästä kukaan voi ne estää.

NELJÄS NÄYTÖS.

OLLI (istuu tuvan portailla, naskali ja pikilanka kädessä, päitsiä paikaten ja laulaa).

    "Eikä ne pienet linjaalirattaat
    Keikutella kestä ja kestä,
    Eikä ne pienet linjaalirattaat
    Keikutella kestä.
    Eikä se vanha uudelle kullalle
    menemästä estä ja estä,
    Eikä se vanha uudelle kullalle
    menemästä estä."

"Minkä mä taidan onnellein, Kun onneni on niin kova, Kun minä lemmin sellaista poikaa, jok' oli toisen oma. Kun minä lemmin sellaista poikaa, jok' oli toisen oma".

    "Ei se ole raukka, joka rantoja soutaa, rantoja
          soutaa, rantoja soutaa,
    Vaan se on raukka, joka rannalla istuu, rannalla
         istuu ja itkee",

OLLI

Riikka, ho-hoi! Enpäs tietänyt sinun siellä olevan. Tulehan tänne vähän! Olli-mestari kutsuu.

OLLI: Nälkiä olisi enemmänkin, ellet sinä Ollia ruokkisi. Etköhän antaisi vähän maitoa juodakseni?

OLLI: Niinkö häijyksi onkin sitte Eevastiina sinulle käynyt, ett'et tuon vertaa enää omin luvin tohdi tehdä?

OLLI: Näetsen, minä otan ne sanani takaisin, jotka sinulle kerran sanoin, ja nyt sanon ihan päinvastoin, että sinusta tulee emäntä tähän taloon ennenkuin ehdit aivastaakaan.

OLLI: Vaan sinäpä Eevastiinan täältä irti sanot ja sitte pidät minut ottopoikanasi.

RIIKKA: No, sen uskallan luvata, että jos minä tähän taloon jään, niin kyllä sinäkin kuolinpäivääsi asti täällä elää saat.

OLLI: Ai, anteeksi, luulin lampaaksi! Mutta kuulehan nyt, — kuulkaahan nyt, piti minun sanoa! Emmekös me yhdessä veisattaisi sitä "tuhannen kantturan" laulua? Se on niin soma.

"Tuoltapa kuuluu karjan kellot tpruikit, tpruikit, tpruikit, tprullita, tprullin ramtam tali tula tila tula rimtam tali tula tila tula tila tula ram.

Voi sen tuhannen kanttura, kun sotkit ainoan valkeapohjaisen huivini, huivini, huivini, tprullita, tprullita, tprullinramtam, tali tula tila tula rimtam tali tula tila tula tila tula ram!

Kohta ma lyön sua kiulullain, ett' vanteet sarvissa, niin että vanteet sarvissa, sarvissa, sarvissa tprullita, tprullita j.n.e."

EEVASTIINA (tulee asuinrakennuksen portaikolle): Eikös teillä muuta olekaan enää tekemistä, kuin siinä istua ja loilotella?

RIIKKA (Ollille): Siinä sen kuulit taas, millä äänellä se minua puhuttelee. (Nousee ja menee takaisin aittaan).

OLLI: Työtä tehdessähän sitä tässä vain vähän kaulaa kakisteltiin
Riikan kanssa.

EEVASTIINA: (laskeutuen pihaan): Taitaa käydä aika pitkäksi hänelle köyriä odotellessa.

OLLI: Kun on nuori isäntä talossa, niin luulin, että hänen äitiään voisi vanhaksi emännäksi sanoa. En minä sen pahempaa tarkoittanut, emäntä.

EEVASTIINA: Mokomakin liukaskielinen! Eikös nuori isäntä sitte vielä ole isosta pappilasta palannut?

EEVASTIINA: No, niin, niin. Mitä siinä sanojani vatkutat? Tiedäthän, että hän lähti kiireesti rovastia hakemaan.

OLLI: Kah, niin vainkin — vanhan isännän puheille. — Ei, eipä tuota ole minun silmiini näkynyt.

OLLI: Kauan se nuori isäntä viipyy. — Jokohan vanha isäntä, todenperään, rupeaa lähtöä tekemään?

OLLI (nousee): Tuleepas vanhalle isännälle Hintikkalassa silloin köyri jo ennenkuin muille — ja keskellä kesää! (Pujahtaa nopeasti tuvan eteiseen, jonne vie päitset).

OLLI (palaa ovelle ja huutaa aittaan päin): Riikka, hoi! Vaari täällä tupakamarissa kuuluu kutsuvan sinua. (Menee sisään).

Ei, näet, se vaari enää siedäkään muita kuin tuota mokomaa vain. Ja ihan tuntuu kuin hän minua suorastaan vihaisi jostakin. Jumala tiesi, mitä hän mielessään hautoo, kun niin kovin sitä rovastia tänne penäsi.

OLLI (tullen tuvasta juosten): Taitaapa tulla vieraita Hintikkalaan.
Lukkarilan ajopelit näkyvät maantiellä.

OLLI: Ja toisessa kärryssä Rist'ahon Hannin vieressä kyyhöttää
Koivumäen neiti. (Juoksee portista perälle).

EEVASTIINA: Vai on neiti Vartiainen paneutunut joukon jatkoksi? Ei malttanut olla tähän tien varrelle vastaan tulematta, kun reserviläisiä Alavan kasarmilta kotia odotetaan. Saadaanpa kuulla tänään nyt mitä kaikkea on selville saatu ja miten sen Maunun juttu päättyy. (Menee portista perälle, josta kuuluu tervehdyssanoja. Kotvasen kuluttua tulevat Eevastiinan kanssa pihaan).

EEVASTIINA: Vieraat ovat hyvät ja käyvät orren alle, niin saadaan kuppi kuumaa.

HILDA: Jos emäntä sallii, niin istun mieluummin tässä koivun siimeksessä vilvoittelemassa.

EEVASTIINA (Tanelille): Vaari on käynyt yhä raihnaisemmaksi. Tänään vaati Sakarin välttämättä rovastia hakemaan.

TANELI: Kuulin sen. Vaarin vuoksi tänne oikeastaan tulinkin. Ehkäpä jo hyvästit ottaakin.

ALIINA: Niin, niin. No, sittehän Eevastiina vähemmillä pistopuheilla elämään pääsee.

EEVASTIINA (huoahtaen): Onhan niitä kuulla saatu. (Tanelille). On siellä sisällä tupakka.

EEVASTIINA: Mekin tulemme heti jälessä. (Aliinalle). Näetsen, kun tuossa Hannin kanssa yhdessä supattelevat! (Osoittaa silmäilyllä Hilda Vartiaiseen päin).

ALIINA: Kovin ystävälliseksi se tytön kanssa lyöttäytyy. Ajamaankin yhdessä tahtoi.

ALIINA: Eiköpähän ne niitä toiveita molemmin puolin mielessään haudo taaskin.

EEVASTIINA: Vaikka jo viimeinkin jättämään joutaisivat. Eihän ne teidän eläessänne päässe perille sittenkään.

ALIINA: Uutta virikettä näkyvät saaneen. Ja tänään päätöstä sydän kulkussa odottavat.

ALIINA: Siihenpä tietenkin. Sen he nyt kohta kuulla saavat. Aiomme lähettää Hännin kokonaan pois omaisten luo Pohjanmaalle.

ALIINA: Eikä sitä vielä tiedä Hannikaan. Mutta tänään se hänelle sanotaan, jos asia niin päin vaatii.

EEVASTIINA: Ehkäpä aika sitte senkin haavan umpeen kasvattaa. —
Lähdetäänpä sisään me! (Menee asuinrakennukseen Aliinan kanssa).

HILDA: Minä tiedän, minä tiedän, Hanni hyvä, etteivät he minuakaan suopein silmin katsele, vanhempasi. Mutta enhän minä siihen syypää ole, että Maunu on sinuun rakastunut ja…

HILDA: Jos nyt puhdasta, vilpitöntä rakkautta miksikään syyksi ollenkaan lukea voi. Ja sitä teissä molemmissa on. Siksi rakastankin sinua, Hanni, yhtä paljon kuin Maunuakin. Rikkautta et sinä ole etsinyt eikä sinun ole tarvinnutkaan etsiä, eikä sitä Maunukaan ole tarkoitusperänään pitänyt, siitä olen varma. Hän on, mikä hän on: minun kasvattipoikani. Kun hän on kunnon mies, niin on siinä kaikki, mitä ihmisen tarvitsee olla.

HILDA: Niinpä minäkin nyt sitte toivon, että vielä kaikki esteet voitatte. Se, mikä tiellenne tuli, uhaten tuhota kaikkien meidän ilon ja rauhan, näkyy Jumalan avulla pian poistuvan. Toivon, että sen jälkeen tasoittuu elämänne polku täydellisesti. Toivon, että vanhempasikin vielä huomaavat Maunusta erehtyneensä ja ottavat hänet avosylin vastaan. Muuta en minä nyt voi sinulle, Hanni, sanoa, vaikka tahtoisinkin.

HANNI: Muuta mitään en ole pyytänytkään saada tietää. Sillä päättäkööt muut, mitä tahtovat, elämäni kohtalon voinen toki määrätä itse.

HILDA (nousten): Niin, itsehän sen kantaakin saat, tulipa se hyvin tahi huonosti valituksi. No, odottakaamme vain tyynesti, mitä vielä on tuleva! (Menee ylös asuinrakennukseen.)

    Oi taivaan Herra laupias,
    Sa mulle armos suo
    Jo elon päivä onnekas,
    Valoisa tänään luo!

    Ma oonhan kylliks kärsinyt,
    Jos minkä väärin tein,
    Siis riemuks muuta murhe nyt
    Mun kurjan sydämein!

    Tän lahjan kun ma Sulta saan,
    Sun nöyrin lapses' oon,
    Ja kunniakses kiitos vaan
    Povestain raikukoon!

RIIKKA (tulee tuvasta kantaen vanhaa noja- tahi telttatuolia, jonka asettaa koivun suojaan): Hyvää päivää, Hanni!

RIIKKA: Niin. Ulos yhä pyrkii, vaikka voimien vähyyttä valittaa vuoteessakin.

HANNI: Kuule, Riikka! Tänään on merkkipäivä tulossa. Sen kai aavistaa vaarikin ja siksi tänne tahtoo ollakseen muitten mukana.

RIIKKA: Jotakin erikoista hänellä näkyy mielessä olevan, jotakin hän tuumii, jotakin hän tahtoo tehdä. Tuntuu kuin hän jotakin tietäisi, mitä ei ole ennen ilmaissut.

RIIKKA: Näetsen! Eikös jo omin voimin ole siihen asti kömpinyt? (Menee
Hiskiasta taluttamaan).

HANNI (menee myös vaarin luo): Hyvää päivää, vaari! (Tarttuu toiseen käsivarteen).

HISKIAS: Han… Hanni… Hannikos se on? Päivää, päivää, kul… kultaseni! Kiitos, kiitos! Sinäkin olet niin… niin kultainen, niin hert… herttainen lapsi. (Laahustaa Riikan ja Hännin taluttamana tuoliin istumaan).

RIIKKA (korvaan huutaen): Vaari lepää siinä nyt sitte raittiissa ilmassa, kunnes rovasti tulee!

HISKIAS: Eikö… eikö rovasti vie… vieläkään ole… ole tullut?
(Katselee asuinrakennukseen -päin).

RIIKKA (Hännille): Näetsen, kun sen on sitä kiire! Varmaankin pelkää pian kuolevansa.

HANNI (kovasti korvaan): Eihän vaari niin huono ole, ettei vähän malta odottaa.

HISKIAS: Huono… huono olen. (Katsoen Hanniin). Mutta sinä… sinä olet nuori, terve ja kau… kaunis. Pian… hyvin pian naimisiin pääset, saat… saat nähdä.

HISKIAS: Täytyy… täytyyhän sinunkin vie… vielä .. palkkasi saa… saada. Hyvä… hyvä saa aina hy… hyvän palkan, (nyrkkiään asuinrakennukseen päin heristäen) paha pahan. (Lyyhistyy kokoon ja on kuin nukahtaisi vähäksi aikaa).

HANNI: Mieluummin olen täällä Riikan seurassa. — Ei ole pitkään aikaan yhdessä laulettu. Jospa nyt koettaisimme.

    "Tuonne taakse metsämaan
    Sydämeni halaa,
    Siell' on mieli ainiaan,
    Sinne toivon salaa,
    Siellä metsämökissä
    On kaunis kultaseni,
    Siellä metsämökissä
    On kaunis kultaseni.

    Vaikka polku pitkä on
    Kivinen ja kaita,
    Korpi kolkko valoton,
    Ei se mitään haittaa.
    Kullan muoto muistossa
    On tiekin hauska aivan.
    Kullan ääntä kuullessa
    Jo unhottaapi vaivan."

OLLI (tulee portista juosten): Nyt ne tulivat! Nyt ne tulivat! Sakari toi Ismaelin ja Ismael toi Timoteuksen mukanaan.

RIIKKA (lyöden Ollia takapuolelle): Et saa, senkin tuhannen kanttura, sillä lailla rovastia ja lukkaria nimitellä.

ROVASTI (Hiskiakselle): Täällähän isäntä ulkona istuu. Eipä sitte taida niin huono ollakaan. (Istuutuu rahille).

HISKIAS: Huo… huono, kovin huono. Vaan Ju… Jumalastahan ka… kaikki riippuu.

HISKIAS: Niin että voi… voihan sitä vie… vielä sa… sataankin vuo… vuoteen elää.

HISKIAS (ikäänkuin olisi kuullut): Häh? Kuka hautoo? En minä mitään haudo.

HISKIAS: Parasta on Sa… Sakari, että… että kutsut äitisi tän… tänne heti. Missä hän on?

SAKARI (huutaen): Sisällä kuuluu olevan. Lukkarilan isäntä ja emäntä ovat täällä myöskin.

HISKIAS: Lukkarilan?… Tulkoot kaik… kaikki! Ku… kutsu kaikki tänne! Parasta on… onkin. Ei sitä tie… tiedä, mi… milloin henki läh… lähtee.

ROVASTI (huutaen korvaan Hiskiakselle): Ehkä isäntä olisi tahtonut minun kanssani kahden kesken puhua sielunsa asioista?

HISKIAS: Kah… kahden? En. Kuulkoot ka… kaikki. Kaik… kaikkien kuullen sa… sanon, mitä… mitä minulla on sano… sanottavaa. Onko Riik… Riikka täällä?

RIIKKA (joka on ollut Hannin kanssa tämän ajan peremmällä: tulee esille): Täällä olen.

HISKIAS: Ei kukaan saa men… mennä pois! Sakari! Missä Sakari on?
Eivät… eivätkö ne jo tu… tule ka… kaikki?

Sakari, Eevastiina, Aliina, Hilda ja Taneli (tulevat. Heistä neljä viimeksi mainittua tervehtivät rovastia ja lukkaria).

HISKIAS: Ja ro… rovasti oli… olisi niin hy… hyvä ja tuli… tulisi vähän… vähän lähemmäksi.

HISKIAS: Ro… rovastihan tiedusteli .. teli mi… minulta muu… muutama viikko sitte sitä… sitä Matti Piirosen pe… perillistä?

ROVASTI (huutaen): No, onkos isännälle nyt sitte jotakin tärkeätä muistunut mieleen?

HISKIAS: Tärkeätä? On… on muistunut. Ja to… todistuskappalekin löy… löytynyt, ettei… ettei voi sa… sanoa, että vaa… vaari vanhuuttaan… huuttaan hö… höpisee.

ROVASTI: No, isäntä on hyvä ja kertoo sitte kaikki, mitä tietää. Se olisi todellakin hauska juttu.

HISKIAS: Nyt… nyt on jo tullut aikakin sel… selvittää se asia… asia. (Nyrkkiään heristäen vihaisesti). Niin, nyt… nyt se on tul… tullut aika… aika. (Kopeloi poveltaan tahmettunutta, ristiin rihmalla sidottua paperikääryä).

HISKIAS: Tässä… tässä se on. (Antaa rovastille kääryn). Ro… rovasti on hy… hyvä ja lukee sen ja sanoo… sanoo sitte, mi… mitä se sisältää… tää.

EEVASTIINA (Aliinalle): Kun ei vain höperyksissään meitä kaikkia häpeään saattaisi.

SAKARI: Minä kyllä aavistin, että jotakin vaarilla siitä tiedossaan oli, kun niin oli huolissaan siitä.

ROVASTI (joka sillä välin on silmäillyt paperia): Totta totisesti! Tämä on kirje vanhalle isännälle suutari Matti Piiroselta, kirjoitettu Moskovasta yhdeksäntoista vuotta sitten. Piironen sanoo saaneensa tiedon, että hänen sisarensa Leena Kaisa, joka oli naimisissa metsänvartia Roopertti Mustosen kanssa, oli miehensä tapaturmaisen kuoleman jälkeen myöskin kohta kuollut, ja että heiltä oli jäänyt tyttölapsi Eriikka, joka on syntynyt 7 päivä joulukuuta 1866.

ROVASTI: Malttakaahan nyt kuulla loppuun! — Samalla Matti Piironen kiittää vanhaa isäntää siitä, että hän on pitänyt huolta tytöstä, lisäten, että kun hän, Matti Piironen, kerran kuolee, niin saa Eriikka periä kaiken hänen omaisuutensa, sillä naimaton sanoo Matti Piironen olevansa ja naimattomaksi myöskin jäävänsä eikä luule muita perillisiä itsellään olevan. Lisäksi toivoo hän, että Eriikka ymmärtää Hiskiakselle olla kiitollinen siitä, mitä hän Eriikan hyväksi on tehnyt. — Tässä siis selitys! Ja tuossa siis (osoittaa Riikkaa) se neljänkymmenen tuhannen ruplan perillinen! (Nousee ja kättelee Riikkaa). Toivotan nyt onnea sitte! Suomen rahana se on jo yli satatuhatta markkaa, ai, ai, ai,! (Yleistä ihastusta, ihmettelyä ja onnittelua).

HISKIAS (joka vilkkaasti, on seurannut asian kulkua, nauraa sillä välin iloisena hiljaista kuulumatonta naurua). Häh? Joko… joko se on selvä… vä nyt? Mitä?

ROVASTI (antaa takaisin kirjeen): Jo, isäntä! Kylläpä te koko salaisuuden ilmi saatoittekin!

RIIKKA (astuu Hiskiaksen eteen, lankee polvilleen ja halailee häntä):
Mitenkä minä vaaria kiittää osaan?

HISKIAS: Häh? Mi… minuako kii… kiittää? Kiitä Ju… Jumalaa, lapseni, älä… älä minua! Nouse, nouse pois!

ROVASTI: Vaan kuinka isäntä ei muistanut tätä kirjettä täällä viimeksi käydessäni?

EEVASTIINA: Muisti kai se, vaan ei silloin vain ilmaista tahtonut, semmoinen luihu!

ROVASTI: Tietenkin se oli niin. (Hiskiakselle). Kun nyt isäntä on tuon todistuskappaleen näyttänyt, niin voin siihen viralliseen kyselyyn antaa ihan varman vastauksen.

HISKIAS: Vaan mi… mitäs se Eeva… Eevastiina räpätti? Eikö se Riikka vie… vieläkään mi… miniäksesi kelpaa, häh?

SAKARI: On rovasti. Saanen sen suoraan tunnustaa, koskapa vaari senkin asian nyt ilmaisi.

ROVASTI: No, ja mitäs Riikka, jolla nyt semmoinen perintö saatavissa on, siihen sanoo?

RIIKKA: Mitäs minä muuta sanoa voin, arvoisa herra rovasti, kuin että emäntä juuri sen asian tähden on minut ensi köyristä irti sanonut.

SAKARI: Ja siihen olen minä sanonut, että siinä tapauksessa tulee täältä samalla lähtö minunkin. Nythän se meidän, Riikka, (ottaa Riikkaa kädestä) alkaa olla vieläkin helpompi toteuttaa.

ROVASTI (Hiskiakselle): Tätä vartenko vanha isäntä siis oikeastaan minut luokseen kutsuttikin?

HISKIAS: Täyt… täytyihän minun ripit… ripit… ripittää rovastille… tille tämäkin asia… asia. (Nauraa hihittää hiljaista, hilpeää naurua, katsellen ympärilleen.)

ROVASTI: No, vaan ei kai emäntä nyt niinkään sitte anna ainoan poikansa taloa jättää, vai?

EEVASTIINA: Onhan täällä, herra rovasti, tähän saakka ollut vähän muutakin syytä — (vilkaisten Hanniin) näin naapurien kesken.

EEVASTIINA: Niin, niin, oman päänsähän nuo näkyvät, nuoret, pitävän yhä sittekin.

ALIINA (valitellen): Niin, niin. (Tanelille). Näetsen, kuinka pian
Eevastiinakin jo taipuu.

HISKIAS (kohottautuen istuimeltaan, kovaäänisesti). E… en kuu… kuule mitään… mitään. Vieläkö täällä (katsellen asianomaisiin) ti… tingitään ja ka… ka… kauppaa hierotaan… hierotaan? (Vaipuu jälleen istumaan).

LUKKARI: Joka on varakas, se on samalla myöskin rakas, koskapa jälkimäinen sana niin mukavasti edelliseen luonnostaan jo lankeaa.

ROVASTI: Arvoisa kanttorimme sanoi suuren viisauden ja totuuden.
Rakkaus tulee usein rahojen mukana — aikaa myöten, hyvä emäntä.

LUKKARI: Niinkuin se voi mennäkin niiden mukana — aikaa myöten, arvoisa herra rovasti.

ROVASTI: Se on aivan yhtä suuri viisaus ja totuus, herra kanttori, vaikka se ei sovi tähän. Mutta, hyvä emäntä! (Kääntyy Eevastiinan puoleen). Toinenkin asia voi vielä emäntää tyydyttää ja emännän mieltä lauhduttaa. Muistammehan, että tämä nuoren isännän valitsema neitonen tässä tavallaan on ei ainoastaan rikasta, vaan myös ylimyksellistä ranskalaista sukua, koskapa hänen enonsa oli nimeltään Pirone. Ja se on jo jotakin! Eikö niin emäntä?

EEVASTIINA: Koskapa rovasti niin sanoo, niin en tahdo minäkään enää väittää vastaan. (Kättelee Sakaria ja Riikkaa). Olkaa sitte ollaksenne!

SAKARI: Me kiitämme teitä, arvoisa rovasti. Rovasti onkin parhaiten osannut tämän asian ratkaista.

OLLI (hyppien Riikan ympärillä): Muistaahan Riikka nyt sanansa, että Olli saa elää tässä talossa kuolinpäiväänsä asti, jos Riikka tänne emännäksi joutuu.

SAKARI ja RIIKKA (mennen Hiskiasta kättelemään): On vaari, on. Kiitos teille, kiitos! (Hiskiaksen korvaan). Se on nyt niin selvä, ettei selvemmästä ole apua mitään.

    (Kaikki muutkin onnittelevat Riikkaa ja Sakaria.
    Samalla alkaa kuulua reserviläisten laulu
    "Nahkapoikia me ollaan vaan", joka nopeasti lähenee).

HANNI (Hildalle, jonka vieressä hän on seisonut): Kuulkaa! Nyt sieltä jo tulevat reserviläisetkin. Nyt ne tulevat! (Juoksee perälle).

HILDA (tarttuen Hannin käsivarteen): Niin, Hanni. Meidänkin vuoromme tulee nyt.

TANELI: Parempi olisikin lähteä heti pois. (Hannille). Hanni! Me lähdemme kotia nyt. Tule!

HANNI: Kotiako nyt, isä? Ei. Minä en lähde. Menkää te vain, jos tahdotte. Minä jään tänne neiti Vartiaisen kanssa.

TANELI: Ettäkö taaskin saisi nähdä täällä samaa siivotonta käytöstä kuin viime kerralla?

TANELI: Voi kuitenkin tulla esille asioita, joista minä yksin pystyn vastaamaan. Ja sen tautta, olkoon menneeksi: minä odotan!

SAKARI: Siihen olen minäkin kovin tyytyväinen. (Katsoen portille päin).
Kas, siinäpä tulevat nimismies ja kapteenikin!

SAKARI: Terve tuloa, hyvinkin tervetuloa! (Tervehdystä ja kättelyä kaikkien kanssa). Koskapa pojat jo ovat portilla, niin ovat hekin pihaan pyydettävät. (Menee portille ja kutsuu). Tulkaa, tulkaa kaikki! Niin saamme lauluannekin kuulla.

(Reserviläiset, jälleen omissa vaatteissaan, täyttävät pihan. Heidän joukostaan ilmestyy yht'äkkiä esille Maunu, joka vakavana paljastaa päänsä).

OLLI (joka on ollut Maunun takana, hyppää esille hänen eteensä heiluttaen lakkiansa ja huutaen): Eläköön! Eläköön! (Tähän "eläköön" huutoon yhtyvät kaikki reserviläiset).

NIMISMIES: Niin, kui te nekke, hyve pittejeleise, Maunu Varttiainen on pesty vappaks'. Sille se suurvarkkas Soininen, ku mine ole onni kiinne otta, on antan tunnuste, ette hen varastas Lukkarila isente rahha. Maunu Varttiainen ei on siis tekke se varkkaus.

HANNI (joka ei voi hillitä itseään, juoksee Maunun luo, tarttuen häntä kädestä): Tiesinhän minä sen, Maunu.

SAKARI: Niin, tuo oli meille jo vanha uutinen. (Menee myöskin Maunua kättelemään). Terve sinulle taas, Maunu!

NIMISMIES (Tanelille): Ja ny myös ole toivo, ette isente viel' saa takkaas omas rahojas.

JULJAANA (tunkeutuu reserviläisten välistä esille): Päästäkää, päästäkää! Pitäähän minunkin…

TANELI: Mitä Juljaanalla täällä on tekemistä? Kenen luvalla olet tänne tullut?

MAUNU (joka koko ajan on Sakarin kanssa puhellut, astuu esille): Ei, herra nimismies, minulla ei ole mitään. (Tanelille). Olkaa huoleti, isäntä! (Juljaanalle). Menkää kotia nyt, niinkuin isäntä käskee!

JULJAANA (hykertäen käsiään): Tämähän muuttaa asiain tilan kokonaan!
(Vetäytyy reserviläisten lävitse pois).

TAVAST: Olen tullut tänne minäkin saadakseni sanoa sanan Lukkarilan talon isännälle ja emännälle.

TAVAST: Minä, vanha sotilas, olen tänä kesänä kasarmillani kuullut ja nähnyt asioita, jotka eivät ole aivan jokapäiväisiä. Ja niitä asioita on vielä tässäkin silmieni edessä jatkunut. Olen tullut huomaamaan, mikä kulta-aarre (pyyhkii silmiään) teidän ainoa tyttärenne on. Semmoista syvää rakkautta ja oman itsensä uhrautuvaisuutta, jota hänen sydämensä on osoittanut, on harvoin tavattavissa. Tätä tunnettaan olen nähnyt hänen ihmeteltävällä tavalla osoittavan tuota Maunua kohtaan. Ja minä olen nähnyt myöskin, ettei tämän Maununkaan kiintymys tyttäreenne ole vähemmäksi arvattava. Luulen, että nämä nuoret, neitosen vanhempain tieten, näin kovasti ovat toisiinsa kiintyneet.

TAVAST: Vaan minä en ole sitä ennen tietänyt. Enkä sitäkään, että tämän neitosen vanhemmat eivät ole suopein silmin nuorten aikeita katselleet.

EEVASTIINA (syrjään): Näetsen, eikös sielläkin päin jo aleta toisaanne kallistua!

TAVAST: Voidaan sanoa, että mitä minulla on tämän asian kanssa tekemistä., Mutta ehkäpä on enemmän kuin luullaankaan. Ja nyt on aika tullut, että minä tähän asiaan puutun ja ilmaisen syyn tekooni. Tämä tilaisuus on siihen sitäkin sopivampi, kuin täällä ovat läsnä itse Maunu sekä hänen kasvattiäitinsä että myöskin pitäjämme rovasti.

TAVAST: Niin, aika on tullut, että julkisesti tunnustan sinut, Maunu, omaksi pojakseni.

TAVAST: Mutta hävetä tätä tunnustusta ei tarvitse sinun, Maunu, eikä minunkaan (kääntyen rovastin puoleen), herra rovasti.

TAVAST: Näin oli asia. Emilia Vartiainen, tämä neiti Hilda Vartiaisen sisar, oli minun morsiameni. Mutta eipä siihenkään aikaan omaiset suopein silmin katselleet, että vanhan aatelisen Tavast-suvun jälkeläinen, nuori upseeri naisi Vartiais-nimisen maakauppiaan tyttären. Me kaksi nuorta rakastimme kuitenkin kaikesta huolimatta toisiamme ja avioliittomme oli päätetty asia. Silloin tuli käsky yht'äkkiä minulle suinpäin lähteä sotapalvelukseen Kaukaasiaan. Meidän täytyi erota ja me erosimme — toivossa kuitenkin, että pian saisin palata kotimaahan jälleen. Mutta — aikaa olikin jo yhdeksän kuukautta kulunut, kun tänne pääsin. Ja kun kotia tulin, oli Emiliani (pyyhkii silmiään) kuollut kymmenen vuorokautta sen jälkeen, kun hän minulle oli synnyttänyt tämän poikani Maunun.

TAVAST: No! Ketään en ole sen jälkeen enää rakastanut. Tämmöiseksi vanhaksi takkuiseksi sotakarhuksi olen jäänyt. Ja Maunukin jäi Vartiaisen nimelle sekä samalla tätinsä hellään hoitoon.

TAVAST: Mutta aikomukseni on saada Maunu vielä minunkin kirjoihini, minunkin vaakunaani käyttämään, sillä onhan hänellä hyvältä kalskahtava Maunu Tavastin nimi. Silloin pyydän teitä, herra rovasti, panemaan hänet kirkonkirjoihinkin minun nimeni alle.

ROVASTI: Tietysti, niinpian kuin asia on korkeimmassa paikassa saanut vahvistuksen.

MAUNU: Jos asian niin pitkälle pitää mennä, niin tyydyn minä kyllä puolestani olemaan Maunu Vartiainen niinkuin ennenkin. Enkä liene miestä huonompi siltä näinkään.

TAVAST (lyöden Maunua olkapäälle): Oikein, poikaseni, oikein! Niin sitä miehen puhua pitää. (Leikillisesti). Mutta naimisiin sinä nähtävästi et pääse nykyisellä niinelläsi, vai?

ALIINA: Niin että suostummehan sitä nyt mekin. (Kättelee Tanelin kanssa
Hannia ja Maunua).

OLLI (lakkiaan heilutellen Hännin ja Maunun edessä): Paukahtipas tänään vielä toinenkin laukaus!

ROVASTI: Meillä on siis ilo onnitella täällä vielä toistakin paria.
(Kättelee Hannia ja Maunua. Kaikki kättelevät Hannia ja Maunua).

SAKARI (käsitysten Riikan kanssa): Toisena parina pyydämme me etupäässä kaikesta saada kiittää pitäjämme kunnianarvoisaa herra rovastia.

MAUNU (käsitysten Hannin kanssa): Ja me toisena kiitämme pitäjämme valpasta herra nimismiestä hänen toiminnastaan.

ALIINA ja EEVASTIINA (toisilleen): Niinkuin ei meitä maailmassa enää olisikaan!

HISKIAS (joka on noussut istualtaan, tarttuu Tanelia käsivarresta): Vaikka… vaikka huo… huonosti kuulenkin… kin, niin kuu… kuulin, että vä… vä… vävy se tu… tuli sittenkin si… sinullekin. On… onnea sitte!

TANELI: Kiitoksia! Minäpä luulen, että vaari nyt on ruvennut kuulemaankin jo paremmin kuin ennen.

HISKIAS (nauraa hihittäen). Ku… ku… kukapa sen tietää. Ei… eikä tuo hai… haittaakaan, jos vie… vielä elää… elää sa… sadan vuoden van… vanhaksi.

OLLI (Hiskiakselle huutaen): Riikkapa sanoi minulle, että minä saan elää kuolinpäivääni asti. (Laulaa).

    "Käki se kukkuu kuusikossa
    Ja koivikossa on pesä;
    Pitääkö minun yksin maata
    Niin pitkä ja kaunis kesä.

    Kullan mä hankin jo huomenna
    Ja se on ihan totta;
    Sormukset ja hopeakellon
    Saa, joka minut ottaa.

    Sitte ei meidän ikävä tule,
    Me elämme iloisesti;
    Ilot ja murheet keskenämme
    Jaamme me tasaisesti.

    Tule siis tänne nätti tytt
    Sinua minä kaipaan.
    Kahvelit ja ruokavärkit,
    Ne minä sulle laitan."

SAKARI: Meilläpä Maunun kanssa on nyt vähän toisenlainen ajanlasku, eikö niin?

MAUNU: Totta puhut, Sakari, sillä oikeastaan ei meillä ole ajanlaskua mitään, vaan yhtä ainoata nousua onnemme kukkulalle kainaloisten kanojemme kanssa. (Ottaa Hannin kainaloonsa).

SAKARI (kiertää Riikan vyötäisille kätensä ja kaikki neljä laulavat yhdessä).

    Aika luotu muille, meille
    Ilon iankaikkisuus,
    Kun on vienyt onnen teille
    Meidät elon päivä uus'.

    Tuuli taukos, pilvet haihtui,
    Taivas siintää sininen,
    Muuttui mieli, riemuks' vaihtui
    Suru synkkä poloisten.

    Meni talvi, tuli kevät,
    Lintuin laulu lehdoss' soi,
    Sydämemme sykkäilevät,
    Rinta raikua nyt voi.

    Ajan menneen unhottuvi
    Pimeä ja pitkä yö,
    Kun on eessä sulo suvi,
    Usko, toivo, lempi, työ.

    Sitte kaunis elon aika
    Elämämme syksy on.
    Tän' on tehnyt taivaan taika.
    Sille kiitos olkohon!

LUKKARI: Koska lukkari aina laulaa sanankuulijoitten kanssa viimeisen värssyn, niin viritän minä nyt siunatuksi lopuksi nahkapoikien kanssa nuorten kunniaksi rakkauden korkean veisun.

Istuin, istuin illat ja harmajat yöt ja katselin järven pintaa; taivas oli pilvessä, kalvava kaiho kuohutteli raukan rintaa.

    Tuolta, tuolta selkien toiselta puolta
    oottelin armahinta; kauan,
    kauan kaipasin nousua päivän,
    ikävöin mä ihaninta.

    Päivä sieltä nousi, kun sotkana sousi
    lintuni järven pintaa;
    toisen oli vanki, mut omaksein hankin,
    painalsin sen vasten rintaa.

Häiksi siniloimelle päivätär kutoo kangasta kultaisinta; linnut nyt laulaa, on rinnassain rauha, elämäll' on toinen hinta.

LOPPU

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NAHKAPOIKIA ELI YLPEYS SEN TEKI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.