KARJANÄYTTELYSSÄ

Kaksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1913.

NÄYTELMÄÄN KUULUVAT HENKILÖT:

Maaherra, leski-isäntä, kylän mahtavin.
Mäntylä, |
Iso-Pieti, | kylän isäntiä.
Herva, |
Matilta, Kaupin talon leski-emäntä.
Saarikoski, | agronoomeja, maanviljelysneuvojia.
Vimperi |
Villen-Eetu, räätäli.
Raita-poika, oikea nimi Juho Salmi, tukkilainen,
   mutta nyt kesämiehenä Kaupilla.
Muuta kansaa, miehiä ja naisia.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö: Kaapin talon, piha.

Vasemmalta portaat asuinrakennukseen, perällä navetta ja ulkohuonerivi, jonka päästä vasemmalle lähtee kujatie maantiehen. Oikealla näkyy niittyjä ja peltoja ja etäämpänä joki, johon rantapolku vie peltojen ohi. On kesäilta.

Maaherra ja Mäntylä tulevat kylätietä pihaan ja seisahtuvat siihen.

Maaherra. Lämmin on ilma. Hohoi! Mutta eihän täällä vielä taida olla ketään… Joko lienevät luennoitsijatkaan saapuneet!

Mäntylä. Ei näytä siltä. Eipä näkynyt vereksiä rattaiden jälkiä taloon kääntyvän. — Ainahan ne herrat hiljastuvat määrätiimaltaan.

Maaherra. On siihen jo totuttu. Mutta tämä on minusta liiallista myöhästymistä. (Pyyhkii takinhiallaan hikeä otsaltaan.)

Mäntylä. Kukapa tietää, mitä viivyttelevät. Kuuluu olevan se toinen Vimperi niminen agronoomi, nuori ja naimaton mies.

Maaherra. Nuori ja naimaton! No, semmoisenhan luulisi joutuvan pikemmin matkaan kuin naineen. Mistä sinä muuten sen tiedät…?

Mäntylä. Minkä niin?

Maaherra. Että se toinen on nuori ja naimaton?

Mäntylä. Kuulin tiedustelleen Alastalon kyytipojalta, että olisiko tässä kylässä nuorenlaista leskeä, jolla olisi talo ja tavaraa…

Maaherra. Vai niin! Vai talo ja tavaraa! Joo. Joo. (Silmäilee kujalle tiellepäin.) No, mitähän poika on vastannut?

Mäntylä. Sitä en tiedä, sillä en ole poikaa itse puhutellut.

Maaherra. Vai min. No keneltä sinä kuulit?

Mäntylä. Tämän talon kesämies, tuo Raita-poika, kertoi.

Maaherra (Miettivänä.) Vaikka mitäpä minä sitä utelen. Asia ei kuulu minuun eikä koske minua.

Mäntylä. Niinpä väinkin. Vaan mitä me tässä pihalla tarinoimme, menemme tupaan. Tottapahan tulevat, koska ovat luennon täksi illaksi kuuluttaneet. (Mäntylä menee portaita ylös vasemmalle, Maaherra jää yksin pihalle.)

Maaherra. Kummallistapa tämä on, kun ei Matiltaa näy ja itse kutsui tulemaan luentoa kuulemaan. (Katselee rantaan päin.) Tuolla ainakin on Raita-poika liikkeellä… Vaan eipä sieltä näytä muita olevan tulossa. (Naurahtaa.) Kysäsenpä Raita-pojalta tarkemmin sitä asiaa. (Raita-poika tulee kalastusvehkeitä matkassaan.)

Maaherra. Päivää, Juhani!

Raita-poika. Jopa nyt alkaa olla ilta käsissä.

< Maaherra. Kalastamastakos tulet… kysyn.

Raita-poika. Herroja tulee taloon ja niille pitäisi verekset keitot olla, mutta huonostipa söi kala uistinta.

Maaherra. Eipäs ole luennoitsijat vielä saapuneet… Vai kuinka?

Raita-poika. Kaiketi ne pian saapuvat.

Maaherra. Niinpä uskoisi. (Pyyhkii hikeä ja näyttää miettiväiseltä.) Ja syksyllähän se pidetään karjanäyttelykin…

Raita-poika (Syrjään.) Mikähän "pappaa" nyt mietityttää. (Ääneensä.) Mitäs kuuluu.

Maaherra. Lienevätkö niitä entisiä agranoomeja nämä luennoitsijat? Oletko kuullut?

Raita-poika. Toinen on outo, nuori ja naimaton, Vimperi nimeltä.

Maaherra. Nuori ja naimaton ja Vimperi nimeltään. Soo, soo, vai naimaton… No mitäpä siitä!

Raita-poika (Syrjään.) Alanpa aavistaa, mitä pappa miettii. (Virnistelee veitikkamaisesti.)

Maaherra. Tiedätkö vielä muutakin sinä, joka aina niitä uutisia tiedät?

Raita-poika. Minähän tiedän paljon. Kuuluu haluavan rikasta leskeä tahi talontytärtä, se Vimperi niminen…

Maaherra. Vai niin. No mitäpä se minuun kuuluu…

Raita-poika. Eipä tietenkään se teihin kuulu, mutta ajattelin tämän talon emäntää, Matiltaa, nuorta, pulskaa leskeä…

Maaherra. Se ei kuulu Matiltaankaan…

Raita-poika. Niinpä minusta näyttää, että taitaa emäntään kuulua, koska…

Maaherra. Jaa… Mutta mistä sen tiedät… kysyn?

Raita-poika. Monenlaisia ruokia toimittelee tuleville luennoitsijoille ja itseään pesee ja kampailee… Siitä arvaan, että hyviä vieraita odottelee.

Maaherra. Joo. Mutta mistä tiedät, että juuri niiden vuoksi pesee ja kampailee… kysyn?

Raita-poika. Minulla on silmät nähdäkseni, korvat kuullakseni…

Maaherra. Vaan pitäisipä sinun tietää, mitä varten minä käyn tässä talossa.

Raita-poika. Kyllähän minä sen tiedän. Leski leskeä katselee.

Maaherra (Nauraa.) Oikein arvattu… Mitä luulet Vimperillä olevan siihen sanomista…

Raita-poika. Riippuu siitä, mitä Matilta sanoo.

Maaherra. Niinpä tietenkin, mutta köyhää, maatonta miestä…

Raita-poika. Tässähän olisi Vimperille mainio isännänpaikka!

Maaherra. Ja minä sanon, että siitä ei tule mitään, että keskelle kylää tulee herrasmies isännäksi… Muuten… minä uskallan tässä sen sanoa… on Matiltalla ja minulla jo melkein valmis asia. Sinä ymmärrät?

Raita-poika. Ymmärrän!

Maaherra. Oletko kuullut Matiltan minua mistään moittivan?

Raita-poika. Paljasta hyvää on aina puhunut.

Maaherra. No siinä kuulet! Mitä ajattelet sinä siitä Vimperistä… kysyn?

Raita-poika. Ajattelen, että jos ette pidä varaanne, niin ottaa Vimperi sekä Matiltan että talon, niin että yks kaks vaan.

Maaherra. Rupea puolestani Juhani! Ensi keväänä, kun tukinuittoon lähdet, saat uudet pitkävartis-pieksut, oikeat tukkisaappaat palkinnoksi.

Raita-poika. Mielelläni soisin, että teistä ja Matiltasta pari tulisi. Se vasta sopisi! Molemmilla talot ja tavaraa, molemmissa taloissa pitäjän parhaat metsät! Teistä kahdesta tulisi rikkain pari koko Pohjan perälle! Niin juuri.

Maaherra. Entäs sitten niityt, jotka sekä tämän Kauppilan että meidän ovat koko maailman parhaat! Kaikki minä tiedän ja olen ajatellut…

Raita-poika. Ja karja sitten! Minä suostun olemaan teidän puolestanne.

Maaherra. Tukkisaappaat saat! Saatathan sanoa suoraan, että tämän talon emäntä on jo kihloissa Maaherran isännän kanssa…

Raita-poika. Ja voinkin! Emme me huoli semmoisesta räkänokkaherrasta tämän kylän isännäksi.

Maaherra. Oikein sanottu! Sinä kyllä olet mies paikallasi jos tahdot. Saappaat saat!

Villen-Eetu (Tulee vasemmalta. Herrat luennoitsijat ovat kaiketi jo saapuneet.)

Maaherra. Eivät ole saapuneet.

Villen-Eetu. No sitten ne ovat nuo, jotka ajoivat Yliharjua alas, että tie pölisi, yhyy.

Maaherra. Nytkö juuri? (Rientää kujalle.) Juhani! Juhani!

(Viittaa kädellään.)

Raita-poika (Mennen kujalle.) Kyyti näkyy olevan ja kaksi herraa istuu kieseissä…

Maaherra. Ne ne ovat!

Raita-poika. Ne ne ovat!

Maaherra. Menenkö sisälle, vai jäänkö tuohon?

Raita-poika. Ottakaamme heidät tässä ylpeästi vastaan!

Maaherra. Juuri niin, Juhani! (Kääntyen Villen-Eetun puoleen.) Mitä sinä tässä kuuntelet?

Villen-Eetu. Yhyy… Minä olen tullut karjanäyttelystä kuulemaan… yhyy…

Maaherra (Tiukasti.) Mutta mitä tässä meitä kuuntelet ja katselet!

Villen-Eetu. Yhyy… Tämä on Kauppilan piha… yhyy…

Maaherra. Elä ynise siinä! (Raita-pojalle) Missä asti tulevat?

Raita-poika. Aitamännikön kohdalla jo ovat…

Maaherra. Minä… minä… (Matilta tulee portaita alas.) Ja tuossa nyt Matiltakin!

Matilta. Käykää sisälle! Merkillisen vähänpä nyt väkeä karttuu luentoa kuulemaan. (Raita-poika katoaa johonkin ulkohuoneeseen.) Maaherran isäntä ja Villen-Eetu, käykää tupaan!

Villen-Eetu. Kiitoksia!

Maaherra (Käy kättelemään Matiltaa.) Ajattelin jo tulla tänne ennen… Mutta menkäämme sisälle.

Matilta. Minä puhuttelen tuota Juhania. (Katoaa ulkohuoneisiin.)

Maaherra (Hän näyttää kylmemmältä kuin ennen ja hän on pukeutunut parhaaseen pukuunsa, niinkuin häihin.)

Villen-Eetu. Yhyy…

Maaherra. Meneppäs sisälle sinäkin! Minä tulen tästä jahka ehdin.

Villen-Eetu. Yhyy… (Menee portaita ylös.)

Maaherra (Yksin.) Minä otan heidät vastaan ja…

(Rientää kujalle. Hetkisen on näyttämö tyhjänä. Matilta tulee navetasta kantaen jotakin kädessään ja kiiruhtaa portaita ylös.)

Maaherra (Tulee näyttämölle.) Minä valehtelen, ettei Matilta ole kotona. Sen minä teen. Mihinkä se Juhani katosi? Juhani voisi olla todistajani. Se on hyvä poika tuo Juhani! (Huutaa.) Juhani hoi Juhani hoi!

Raita-poika (Tulee ulkohuoneesta.) Mikä hätänä?

Maaherra. Puhu sinä nyt! Sano, että… että… Sano mitä tahdot, mutta ota se Vimperi ahtaalle, ettei pääse Matiltan puheille.

Raita-poika. Kyllä minä… kyllä minä. Nyt jo tulevat… tuossa tulevat. Ovat jättäneet hevosen tienhaaraan ja tulevat kävellen pihaan.

Maaherra (mahtavana). Antakaapas tulla vain. On tämäpoika herroja ennenkin puhutellut. Vallesmaninkin ajanut kolme kertaa ulos kujasta.

    Saarikoski ja Vimperi tulevat, molemmilla kädessään
    pienoinen matkalaukku, ovat matkapuvussa.

Saarikoski. Hyvää iltaa ja terveisiä jälestäpäin!

Vimperi. Samat sanat. Tämäkö on Kaupin talo?

Maaherra. Tämä on Kaupin talo. (Vimperi ja Saarikoski pysähtyvät näyttämölle.)

Vimperi. Te taidatte ollakin tämän talon isäntä ja ehkä tämä nuori mies on teidän poikanne?

Maaherra. Minä olen melkein niinkuin isäntä, ja tämä nuori mies on melkein niinkuin minun poikani…

Vimperi. »Melkein niinkuin isäntä ja melkein niinkuin minun poikani» — sepä on ihmettä ja kummaa!

Maaherra. Niinkös tuntuu. Vai on kummaa! (Raita-poika nauraa virnistelee.)

Saarikoski. Tehän olette Maaherran isäntä tästä kylästä, jollen väärin muista. (Menee kättelemään Maaherraa ja Raita-poikaa. Vimperi tekee samoin.)

Maaherra. Minä juuri olen Maaherra tästä kylästä.

Saarikoski. Sitähän minäkin. Muistan teidät aina siitä illasta asti, jona pidin esitelmän apulannoituksesta. Ha, ha, se oli hauska esitelmäilta.

Vimperi. Vai tämä isäntä se nyt on, joka ei tarvitse apulantaa!

Maaherra. Ei apulantaa eikä akranoomeja.

Vimperi. No, no, so, so!

Saarikoski. Mutta asiasta toiseen! Onko kuultu, että täällä syksyllä pidetään karjanäyttely?

Maaherra. On kuultu, mutta tänä iltanahan on esitelmä.

Saarikoski. Huomenillaksi se on kuulutettu.

Maaherra. Matilta on lähettänyt sanan, että esitelmä on tänä iltana.

Saarikoski. On tullut nähtävästi erehdys. Aijoimme vain tänä iltana puhua tulevasta karjanäyttelystä ja siihen kuuluvista seikoista.

Vimperi (Lyöden olkapäälle Maaherraa.) Olen kuullut, että teidän talossanne on kaunis ja hyvälypsyinen karja.

Raita-poika. Paras koko pitäjässä.

Maaherra. Ei ole tarvinnut meidän taloon karjanviljaa lainaamassa käydä, ha ha.

Vimperi (Syrjään.) Kummallinen ukko. Lieneekö hullu vai onko niin ylpeä. (Ääneensä.) No niin olen kuullutkin, että hyvälypsyinen karja teillä on.

Maaherra (Kuin epäillen ja itsekseen.) Mitähän se oikeastaan nyt tarkoittaa! (Ääneensä.) Tahdon tehdä yhden kysymyksen…

Vimperi. Vaikka kolme.

Maaherra. Kysyn, oletteko niitä herroja, jotka karjanäyttelyä tulette pitämään?

Vimperi. Niitä me olemme. (Saarikoski ja Raita-poika puhelevat keskenään, ja sillä aikaa kun Maaherra ja Vimperi juttelevat, nousevat edelliset portaita ylös vasemmalle.)

Maaherra. Vai niitä olette. Saanko kysyä, koska karjanäyttely pidetään?

Vimperi. No siinä syyskuun puolivälissä, päivää ei ole vielä määrätty.

Maaherra. Vai niin. Aika ja paikka tuntematon.

Vimperi. Niinpä melkein. Muuten mitä näyttelyyn tulee, aijomme siitä jo tänä iltana ja ehkä vielä huomenillallakin puhua.

Maaherra. Mitäpä siitä vielä on puhumista… kysyn.

Vimperi. Onko siis yleensä tietona, ettei karjanäyttelyssä palkita muita kuin maatiaisrotuisia lehmiä?

Maaherra. Sitä en tiedä ja se ei olekaan pääasia, mitä rotua mikin lehmä on, vaan pääasia tietenkin on, mikä lehmä enin lypsää…

Vimperi. Ei ole niin. Olette erehtynyt.

Maaherra. Enpä tuota nyt usko.

Vimperi. Tietysti tulee lypsykyky myöskin kysymykseen mutta ainoastaan inaatiaislehmäin lypsykyky…

Maaherra. Minä pyllistän teidän maatiaisille. (Matilta tulee vasemmalta, ja ehtii jo Vimperiä kättelemään ennenkuin maaherra hänet huomaa.)

Matilta. Agronoomi on hyvä ja lähtee sisälle.

Vimperi. Te taidatte olla tämän talon emäntä?

Matilta. Ovat ne minua siksi kutsuneet. (On ylpeän ja itsetietoisen näköinen.)

Vimperi. Vai niin… jassoo… jahaa… No niinpä niin. Käykäämme sitten huoneeseen! (Menee vasemmalle Matiltan seuratessa hänen perässään.)

Maaherra (Jääpi näyttämölle. Hermostuneella äänellä ja kuin matkien Vimperiä.) Vai niin… Jassoo… jahaa… Kyllä minä katson tässä, onko se jassoota. Mikähän kavaljeeri sinä luulet olevasi? (Lähtee juoksujalkaa vasemmalle. Villen-Eetu töksähtää vastaan ja lentää selälleen.) Pois tieltä asiaankuulumattomat! (Rynnistää menemään portaita ylös.)

Villen-Eetu. Yhyy… kun maailma mustenee. (Pitelee selkäänsä.)

(Näyttämö on hetkisen tyhjä ja esirippu voi olla laskettuna. Kun esirippu nousee, tulevat vasemmalta edellä Saarikoski ja Vimperi ja heidän perässään Maaherra, Matilta, Villen-Eetu sekä muut näytelmään kuuluvat henkilöt. Saarikoski ja Vimperi asettuvat perälle, muut kaikki oikealle, Maaherra etunenään, paitsi Raita-poika, joka istuutuu portaille.)

Saarikoski. Hullutusta olla näin kauniina kesä-iltana huoneessa.

Vimperi. Täällähän on raitista ja hauskaa ja voimme tässä näille puhua karjanäyttelystä.

Maaherra. Siitä tahtoisimmekin kuulla… Kun päästäsiin alkuun.

Saarikoski. Kyllähän tässä. (Naurahtaa.)

Vimperi (Ottaa taskustaan jonkun kirjasen, jota selailee ja näyttää miettivän puhetta. Kaikki ovat hiljaa kuin odottaen, Maaherra kuitenkin siirtyy paikasta toiseen ja näyttää pitkistyvän puheen alkamista.)

Maaherra. Kun ei vaan taas puhuttaisi siitä apulannasta. (Villen-Eetu heristää kädellään Maaherraan päin.) siss… hiss… hiljaa!

Vimperi (Kuin närkästyksissä). Minusta näytti, kun tulin sivu teidän talonne, ettei apulanta tekisi pahaa teidänkään vainioillenne…

Maaherra. Vai niin näytti… — Mutta minä saan ilmoittaa, ettei meillä tarvita mitään muualta eikä lainata naapureista. Meillä on voileipää kotona, he, he.

Vimperi. Mutta sehän ei kuulu apulannoitukseen, tiedän mä. (Selailee yhä kirjastaan.)

Maaherra. Siihen se juuri kuuluukin, että omistaan elää eikä ole puumerkit kenenkään kaapin loukossa…

Vimperi. Sekään ei kuulu apulannoitukseen.

Maaherra. Siihen ne kuuluvat kaikki! (Villen-Eetu heristelee kädellään.)

Saarikoski. Sanoakseni sanasen, oli aikomuksemme, vaikkei väkeä toivomme mukaan olekaan saapunut, puhua tähän kylään aiotusta karjanäyttelystä…

Maaherra. Sitähän tässä minäkin. Siitä asiasta kannattaa puhua. Se on toista kun apulanta-asia ha, ha, ha.

Saarikoski. Toverini agronoomi Vimperi aikoo asiata valaista, jotta näyttelyn tarkoitus kävisi kaikille selväksi.

Vimperi. Niin. Koska Maanviljelysseura on päättänyt ensi karjanäyttelyn toimeenpanna tässä kylässä tulevan syyskuun 15 päivänä, niin…

Maaherra (Keskeyttäen.) Siitä onkin toistakymmentä vuotta kun tässä kylässä on karjanäyttely pidetty. Silloin meidän Koreapää sai ensimäisen palkinnon…

Vimperi. … niin olisi nyt jo hyvä, että paikkakuntalaiset keskenään sopisivat paikasta, jossa näyttely pidetään…

Maaherra. Meidän Aitamännikössä se viime kerralla pidettiin ja silloiset herrat kehuivat paikkaa mainion sopivaksi.

Vimperi (Jatkaen.) Niinikään olisi hyvä ja erittäin suotava, että kyläläiset saisivat tiedon siitä, että nyt tulevassa karjanäyttelyssä tullaan palkitsemaan ainoastaan puhtaita maatiaisrotuisia lehmiä. (Raita-poikakin nousee istumasta ja menee toisten joukkoon.) Siitä kyllä on jo sanomalehti-ilmoituksessakin mainittu, ja kun syyskesällä toistamiseen ilmoitetaan, tullaan siinäkin juuri nimenomaan siitä seikasta mainitsemaan. Mutta koska kokemus on jo opettanut, että ilmoituksista huolimatta hyvin usea kuljettaa näyttelyyn kaikenlaisia sekarotuisia lehmiä palkinnon toivossa, niin olisi suotavaa, että kaikilla olisi selvillä, etteivät sekarotuiset lehmät tässä tulevassa karjanäyttelyssä tule kysymykseen, olkoon niiden lypsykyky kuinka suuri tahansa…

Maaherra. Sepä on kummaa…

Vimperi. Minä pyydän lausua sanottavani ilman keskeytystä… (Villen-Eetu heristelee kädellään Maaherraan päin.)

Maaherra. Niinpä tietenkin, mutta tässähän oli puhe siitä, että kuinka paljon lehmä lypsää…

Vimperi (Kiivastuen.) Tässä oli puhe, että ensi näyttelyssä palkitaan ja tulevat kysymykseen ainoastaan maatiaisrotuiset lehmät…

Maaherra. Maatiaisrotuiset lehmät! Mitä ne ovat?

Raita-poika. Juuri niin, mitä ne ovat? (Villen-Eetu heristelee kädellään ja suhisee: hiss.)

Vimperi. Toivon että saan rauhassa jatkaa…

Maaherra. Niinpä tietenkin…

Raita-poika. Niinpä ilmankin…

Vimperi. Tahdon lyhykäisesti selittää, minkänäköiset maatiaislehmät ovat. Niitä on tälläkin paikkakunnalla hyvin paljon, sillä juuri näillä pohjoisilla seuduilla onkin rotu säilynyt parhaiten…

Maaherra. Mutta minun ymmärrykseni mukaan karjanäyttely on juuri sitä varten, että nähtäisiin, kenellä parhaat lehmät ovat, mistä talosta enin voita myydään ja on myyty, ja niin edespäin.

Matilta (Maaherralle.) Siinähän juuri se pääpykälä onkin, ja sitähän tämä Vimperi selittää…

Vimperi (Ei ole kuulevinaankaan Maaherran ja Matiltan puhetta.) Mitä maatiaislehmäin yleisiin tuntomerkkeihin tulee, eli itse tyyppeihin, niin sen voi jokainen karjanomistaja itse tuntea ja nähdä.

Maaherra (Naurahtaen.) No kyllä maar lehmänsä kukin tuntee ja näkee.

Vimperi. Olen nytkin tälläkin matkalla nähnyt laitumilla kerrassaan tyypillisiä maatiaislehmiä. Nuo pienet, matalajalkaiset, valkoiset…

Matilta. Niinkuin meidän Kruunu…

Vimperi (Kuin sekaantuen puheessaan.) … jollakulla maatiaisella kuitenkin ovat korvain nokat, posket ja kyljet täplikkäitä…

Maaherra (Hyvillään.) No nyt tulemme yhteen! Ne merkit sopivat meidän entiselle Koreapäälle, jonka vasikka Reesantti on. (Vakuuttavasti.) Siinä on lehmää, että naurattaa… Kun lypsää kuusi vanhaa kannua…

Matilta. (Pyörähtäen melkein Vimperin eteen keskelle näyttämöä.) Entäs meillä Kullankukka ja Kruunu! Kun konsulentti kävi meillä toissa kesänä, niin lautaselle taputteli kumpaakin ja nauru suussa sanoi, että onpa siinä sellainen pari, että niitä harvoin näkee. (Kuin erittäin Vimperille.) Ja lehmän näköisiä ja kokoisia meillä ovat muutkin.

Vimperi (Yskii ja koettaa jatkaa.)

Raita-poika. Kuusi kannua vahetonta maitoa…

Maaherra (Matiltalle) Kullankukka ja Kruunu! Joo. Mutta ne ovat paljo pienempiä lehmiä, eivätkä ne lypsä kuutta kannua…

Raita-poika. Kuutta kannua vahetonta maitoa. (Kuuluu naurua ja Villen-Eetu pyörähtelee hermostuneesti.)

Vimperi (Kääntyen Saarikoskeen päin.) Ehkä on parasta, että puhutaan näyttelypaikasta. Ei tästä näy muutakaan tulevan.

Mäntylä. Se taitaa olla parasta.

Maaherra. En ikipäivänä vaihettaisi meidän Reesanttia ja Omenaa tämän talon Kullankukkaan ja Kruunuun.

Mäntylä. Parempaa ja sopivampaa paikkaa ei ole tässä kylässä kuin Maaherran Aitamännikkö.

Iso-Pieti. Se on tosi. Ja uskonpa, että tämä Maaherran isäntä…

Maaherra. Jaa. Minä en ole koskaan vastaan, kun yhteinen hyvä on kysymyksessä. (Ylpeänä.) Minä annan niinkuin ennenkin Aitamännikön näyttelykentäksi.

Saarikoski. Oikein ja hyvin puhuttu. Kyläläisten puolesta saan kiittää…

Maaherra. Jaa. Kiittää saavatkin, sillä männikkö on likellä taloa ja sopiva muutenkin…

Matilta. Olisi niitä muissakin taloissa männiköitä. (Katsoo merkitsevästi Vimperiin.)

Saarikoski. Hyvin uskomme, mutta koska nyt tämä Maaherran isäntä lupaa männikkönsä, joka kuuluu olevan erittäin sopiva, niin…

Matilta. Minä tarkoitinkin vain, että on niitä männiköttä ja metsiä muillakin. (Tehden laajan liikkeen kädellään.) Meidän kylässä Käyrävaaran Laulumaa, jossa on männikkö suoraa kuin kynttilöitä.

Maaherra. Ei sitä näyttelyä Käyrävaaraan asti viedä, tiedän mä…

Raita-poika. Ei viedä näyttelyä Käyrävaaraan asti…

Vimperi. Siis paikasta on jo sovittu. Mutta nyt olisi vielä eräs tärkeä seikka, josta tahtoisin mainita.

Maaherra. Minulla on myöskin vielä mainitsematta monta seikkaa.

Raita-poika. Monta seikkaa on vielä mainitsematta…

Villen-Eetu. Yhyy… Ei ole mainittu palkintotuomareista.

Vimperi. On nimittäin tavallista, että kyläläiset keskuudessaan valitsevat jonkun palkintotuomarin, henkilön joka tuntee lehmän lypsymerkeistä ja muutenkin.

Mäntylä. Parempaa lehmämiestä ei ole meillä eikä muualla kuin tämä Villen-Eetu. (Villen-Eetu kumartelee Vimperille.)

Villen-Eetu. Yhyy. Minä olen…

Vimperi. No niin. Mitä muut sanovat. Mäntylän isäntä ehdottaa tätä Villen-Eetua palkintotuomariksi. Hyväksytäänkö? (Raita-poika kuiskaa Maaherran korvaan.)

Muut. Hyväksytään!

Maaherra. Minä panen jyrkän vastalauseen… Villen-Eetua ei saa ottaa palkintotuomariksi.

Vimperi. Miksi ei?

Maaherra. Se on "falski" mies, eikä sillä ole itsellään lehmiä.

Vimperi. Annamme kuitenkin olla Villen-Eetunkin joukossa! Eikö niin?

Maaherra. No olkoon sitten menneeksi minunkin puolestani.

Vimperi. Yksimielisesti valitaan siis Villen-Eetu palkintotuomariksi ensi karjanäyttelyyn.

Saarikoski. Niin valitaan. (Villen-Eetu kiittelee ja kumartelee.)

Maaherra. Vielä yhtä asiaa tahtoisin tiedustaa.

Vimperi. Mikähän se asia olisi?

Maaherra. Palkitaanko tässä näyttelyssä myöskin sonneja… kysyn.

Vimperi. Tietysti, onhan ilmotuksessa sanottu sonneista erittäin.

Mäntylä. Maaherran isäntä ei ehkä ole nähnyt ilmoitusta…

Maaherra. Kyllä minä nähnyt olen, mutta vakuudeksi kysyn vielä.

Matilta (Tullen keskelle näyttämöä.) Herrat ovat hyvät ja käyvät sisälle ja nämä isännät myöskin.

Saarikoski ja Vimperi. Me kiitämme. (Matilta menee edellä portaita vasemmalle, muut seuraavat perässä missä järjestyksessä hyvänsä, keskustellen karjanäyttelystä. Näyttämölle jäävät vielä Maaherra ja Raita-poika.)

Maaherra. Juhani! Miltä sinusta näytti Matilta?

Raita-poika. Pahinta pelkään. Vimperi on nuori ja komea mies.

Maaherra. Mutta räkänokka minuun verraten! Sano niin Matiltalle. Mitä muuten uskot?

Raita-poika. Lempeästi silmäilivät toisiaan, niinkuin rakastuneet ainakin.

Maaherra. Ja tahallaan metsäänsä kehui, että Vimperi kuulisi.

Raita-poika. Epäilemättä.

Maaherra. Pidä silmällä heitä!

Raita-poika. Parhaani koetan. Ovatpa tiedossani pitkävartiset tukkisaappaat.

Maaherra. Saappaat saat. Mutta… Minkä konstin hoksaisimme tuolle Vimperille?

Raita-poika. Ei ole muuta keinoa kun haukkua häntä.

Maaherra. Mitä sanoisin?

Raita-poika (Kuiskaa Maaherran korvaan. Maaherra alkaa nauraa, niin että maha kohoilee.)

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Maaherran Aitamännikkö. Karjanäyttely. Perältä näkyy metsäinen seutu.
Etu- ja keskialalla sileä kenttä, joka on sirojen mäntyjen ympäröimä.
Oikealta lähtee polkuja Maaherran taloon, vasemmalta maantiehen.
Männiköstä kuuluu karjankellojen kalketta ja lehmäin ammuntaa.

Kirkas syyskuun päivä.

Maaherra (Tulee oikealta keppi kädessä ja pyyhkien hikeä otsaltaan.) Nyt ovat siis meidän lehmämme kentällä. Tuolla isossa männyssä on Omena kiinni ja tuossa pienemmässä Reesantti, ja niiden vertaa ei ole tässä näyttelyssä, sen olen jo nähnyt. Laihoja ja pieniä näkyvät olevan muut kylän lehmät, tuokin Mäntylän Saivo… pieni ja mitätön kuin vasikka… Ja jos ei Reesantti ensi palkintoa saa niin… (Katselee ympärilleen.) Mutta merkillistä, etten saa käsiini sitä Juhania, että saisin kuulla…

Raita-poika (Ilmestyy vasemmalta).

Maaherra. No siinähän se Juhani onkin! Olet tietenkin pitänyt silmällä Matiltaa ja Vimperiä .. Oletko nyt näinä päivinä mitään huomannut?

Raita-poika. Olen nähnyt ja kuullut paljon. Kihloissa ovat!

Maaherra. Mutta siitä on vielä pitkä matka siihen kun Vimperi on Kaupilla isäntänä…

Raita-poika. Pitkä siitä on matka. Mutta saisi sille Vimperille näyttää, mitä se muksu markkinoilla maksaa.

Maaherra. Se näytetäänkin. Mutta oletko kuullut mitä ovat sanoneet meidän lehmistämme, jotka ovat lihavimmat tässä näyttelyssä…

Raita-poika. En ole kuullut, mutta tuossahan kävelee Villen-Eetu. Kysymme häneltä. (Villen-Eetu tulee oikealta patiineissa ja hännystakissa ja iso musta-kantinen muistikirja kädessään.)

Maaherra. Jaha. No mitäs kuuluu? Miltä näyttää?

Villen-Eetu. Palkintotuomarina minä en saa näyttää numeroitani tästä kirjasta…

Maaherra. Jopa nosti virka miehen!

Raita-poika. Kysymys on siitä, saapiko Maaherran Reesantti ensi palkinnon, niinkuin oikeus ja kohtuus on?

Maaherra. Niin juuri. Siitä on nyt kysymys. Vastaa siis!

Villen-Eetu (Ylpeänä.) En vastaa.

Maaherra. Vai et vastaa. Et taida muistaa, että tämä on minun maatani jota poljet… lurjus!

Villen-Eetu. Minä olen valittu palkintotuomariksi ja saan täällä kävellä ja tutkia lehmiä… yhyy…

Maaherra. Sinun tulee muistaa, että voin ajaa teidät jokaisen vaikka helvettiin, jos tahdon…

Raita-poika. Sillä lailla! Joko nyt uskot, että se on isäntä joka puhuu…!

Villen-Eetu (Pakenee oikealle ja Maaherra seuraa häntä keppi ojona).

Raita-poika. Jopa lähti… mokomakin palkintotuomari.

Maaherra. Mutta sen minä sanon, että jos oikein ahtaalle asia tulee, niin minä jäävään semmoisen palkintotuomarin, niin että naskaa… Ymmärräthän, Juhani!

Raita-poika. Erinomaisen hyvin. Te jääväätte hänet teidän maatanne polkemasta…

Maaherra. Niin ja muutenkin. (Saarikoski, Vimperi, Iso-Pieti ja Herva tulevat oikealta, kahdella ensimainitulla kirjat kädessään.)

Saarikoski. Minun täytyy tunnustaa, että tässä näyttelyssä on kerrassaan tyypillisiä lehmiä. En olisi uskonut, että karjan jalostuksessa täällä jo on niinkin pitkälle päästy. Mäntylän karja esimerkiksi…

Maaherra. Vai Mäntylän karja esimerkiksi… (Saarikoski ja Vimperi menevät vasempaan. Iso-Pieti ja Herva pysähtyvät näyttämölle.)

Iso-Pieti. Kauniita lehmiä täällä on.

Herva. On totisesti. Maaherran lehmät kuitenkin eroittaa kaikista muista.

Maaherra. Jos en väärin kuullut kehuivat he Mäntylän karjaa…

Herva. Mutta komeammat ovat teidän lehmänne.

Matilta (Tullen kiivaasti näyttämölle.) Onko Vimperiä näkynyt?

Raita-poika. Tuolla seisovat männyn juurella.

Matilta. Minulla on tärkeää asiaa. (Rientää vasemmalle.)

Maaherra. Tässä täytyy tulla kysymys siitäkin, että minkälainen emä kullakin lehmällä on ollut.

Iso-Pieti. Luultavasti.

Raita-poika. Joo. Muistanhan minä Reesantin emän, Koreapään, lehmien lehmän siltä ajalta kun olin Maaherrassa huutolaisena. Reesantista taas tiedän, ettei ole semmoista lehmää tällä puolen Helsingin. Koko maailmahan sen tietää todistaa, jos siitä kysymys tulee…

Maaherra. Siinä kuulette, miehet, mikä lehmä Reesantti on! (Vimperi ja Matilta tulevat vasemmalta. Matilta koettaen Vimperiltä saada nähdäkseen palkintokirjaa.)

Vimperi. En minä näytä. Saat sitten tietää, kun palkinnot jaetaan.

Matilta. Näytä edes, saapiko Kruunu ensi palkinnon. (Poistuvat kinaten oikealle.)

Maaherra (Raita-pojalle.) Eivät uskalla olla palkitsematta ensi palkinnolla Reesanttia.

Raita-poika. Niin minäkin uskon.

Maaherra. Muuten minä näytän, kuka tässä on isäntä…

Raita-poika. Ajakaa helvettiin kaikki!

Maaherra. Joka sorkan. Mutta pidähän silmällä Matiltaa. Minä käyn tuolla Villen-Eetun puheilla, tiedustelemassa…

Raita-poika. Parhaani koetan, onhan minulla saappaat tiedossa…

Maaherra. Parhaasta sonnin vuodasta kengäkset leikkaan ja varret juhtinahkasta… (Menee perälle ja katoaa männikköön.)

Raita-poika (Yksin.) Minä luulen, että tästä karjanäyttelystä tulee jännittävä loppukohtaus. Ellei Matiltan lehmät saa palkintoa ja ellei Maaherran Reesanttia tunnusteta joukon parhaaksi, niin hullusti käypi… — "Kyllä minä mieheni tunnen", sanoi jätkä jätkää. (Matilta tulee vauhdilla oikealta.)

Matilta. Oletko kuullut mitään palkinnoista?

Raita-poika. En ole kuullut. Eikö Vimperi ilmoittanut?

Matilta. Ei sanonut. Mutta… — mutta… emäntä minä olen talossani…

Raita-poika. Jopa on hävitön sulhasmies, ja emännän sormus on sormessa ja emännän ostama kello taskussa.

Matilta. Niin on, mutta minä voin tehdä miten tahdon!

Raita-poika. Vimperi pitää jo itseään kuin isäntänä talossa, komentelee ja määrää… niinkuin tänäkin aamuna…

Matilta. Mutta elleivät Kruunu ja Kullankukka saa palkintoa… Olisihan se niin suuri häpeä, että sille kylän koiratkin nauraisivat…

Raita-poika. Se vasta häpeä olisikin!

Matilta. Minä vaan en sitä asiaa koskaan unhottaisi. Lähdemme nyt katsomaan lehmiämme! (Lähtevät oikealle.)

Raita-poika. Eiköhän palkinnoita pian jaeta.

Matilta. Vähän ajan kuluttua. (Menevät. Mäntylä, Herva ja Iso-Pieti tulevat perältä.)

Iso-Pieti. Kumma minusta on koko juttu! Matilta alkaa jo olla ikäihminen ja Vimperi on vasta kolmannella kymmenellä.

Herva. Nuorta miestä se on Matilta aina toivonutkin; nyt saapi ja rennon miehen saapikin.

Mäntylä. Ei ole vielä vihitty. Ja jos Matiltan oikein tunnen niin — —

Herva. Mitä tarkoitat?

Mäntylä. Kuulin Villen-Eetulta, ettei Kaupin lehmiä palkita…

Herva ja Iso-Pieti. Sepä nyt oli paha!

Mäntylä. Uskon, ettei Matilta siitä Vimperiä hyvin puhuttele.

Herva. Hyvin uskottavaa! Entäs Maaherran lehmiä? Palkitaanko niitä?

Mäntylä. Villen-Eetu sanoi, ettei kumpaakaan…

Herva. Ne eivät tunne nämät agronoomit Maaherraa… Olisi pitänyt hänelle sentään mieliksi antaa palkinto…

Mäntylä. Hullusti se kyllä on, jos ei Maaherra palkintoa saa, kun muutenkin on pahalla päällä Matiltan vuoksi. (Villen-Eetu tulee, kantaen pientä pöytää, jonka asettaa näyttämön perälle.)

Villen-Eetu. Agronoomit päättyvätkin, että palkinnot ja kunniakirjat jaetaankin täällä männikössä ja eikä, kuten aamulla ilmoitettiin, Kaupilla…

Mäntylä. Sehän nyt oikein sopii, kun on näin mainion kaunis ilma.

Villen-Eetu. Joo. Ja Vimperi vielä pitää puheen maatiaisrotuisista lehmistä, jotta kaikki asian pääsisivät ymmärtämään. (Väkeä liikkuu männikössä ja kellot kalkkuvat.)

Herva. Ei sen somempaa mitään. Joko palkinnot heti jaetaan?

Villen-Eetu. Kaikki näyttelyyn tuodut lehmät ovat jo tarkastetut. (Maaherra tulee keppi kädessä oikealta paitahihasillaan.)

Maaherra. Vai niin. Palkinnot jaetaan siis tässä?

Villen-Eetu. Niin ja puhekin pidetään.

Maaherra. Pitkistä puheista me emme välitä.

Villen-Eetu. Mitäpä voitte! Kuunnella pois vain! Ybym…

Maaherra. Taidat pitää puheen sinäkin! (Kiivaasti.) Mutta mitäs sanot, jos jääväämme sinut koko palkintotuomarin virasta?

Villen-Eetu (Ilkkuen ja näyttäen kirjaansa.) Täällä ovat jo pisteet valmiina!

Maaherra. Sinun pisteillesi me pyllistämme! (Villen-Eetu katoaa oikealle.) Tuokin hankisääski se on olevinaan kuin mikäkin varis tässä… (Kääntyen toisten puoleen.) Mitä arvelette miehet tästä näyttelystä?

Muut. Agronoomit kehuivat tätä onnistuneeksi näyttelyksi.

Maaherra. Onnistuneeksi näyttelyksi saavatkin kehua, sillä tällä jokivarrella ei ole yhtään niin lihavaa lehmää kuin tuo meidän Reesantti. Rakkikoiria ovat tässäkin näyttelyssä muut lehmät Reesantin rinnalla…

Muut. Niin ovat.

(Saarikoski, Vimperi ja Villen-Eetu tulevat. Vimperillä on kunniakirjoja ja muita papereita kainalossa. Hän asettuu seisomaan pöydän taakse ja hänen viereensä seisahtuvat Saarikoski ja Villen-Eetu, joka lakkaamatta selailee muistikirjaansa. Kansaa tulee vasemmalta ja oikealta. Vasemmalla seisovat Maaherra, Mäntylä, Iso-Pieti ja Herua, Maaherra etunokassa. Raita-poika siirtyy paikasta toiseen. Matilta pyörähtelee keskellä näyttämöä ylpeänä ja mahtavana. Menee jo kerran ja yrittää selailla Vimperin papereita, jotka tämä on asettanut pöydälle. Vimperi rykii, järjestelee papereitaan ja näyttää alkavan puhua. Juhlallinen äänettömyys.)

Maaherra. Minä pyytäisin, ettei pidettäisi pitkiä puheita, vaan että heti suoraan sanottaisiin, kenen lehmät ovat palkitut, jotta ihmiset saisivat viedä elukkansa pois. Nälkäkin niille tulee, kun koko päivän seisotetaan kuivalla männyntyvellä…

Villen-Eetu (Heristää kättään Maaherraan päin.) Sissoo… hiljaa siellä!

Maaherra. Sillä minun ymmärtääkseni ovat palkinnot tietenkin pääasia, eivätkä joutavat ja pitkät puheet..

Villen-Eetu (Yhä heristää kättään.) Hiljaa siellä!

Matilta. Mitäpä tässä pitkistä puheista…

Villen-Eetu. Hiljaa, hiljaa!

Maaherra. Omalla suullansa saapi puhua kuka tahtoo…

Vimperi (Rykii.) Niin. Palkintotuomarit ovat nyt tehneet tehtävänsä tässä näyttelyssä ja valinneet yksimielisesti minut puheenjohtajaksi, jonka velvollisuus siis on tehdä selkoa sekä itse näyttelystä että palkintotuomarien arvostelun mukaan annetuista rahapalkinnoista ja kunniakirjoista.

Matilta. Niin vain…

Maaherra. Niinpä tietenkin.

Raita-poika. Niinpä ilmankin.

Vimperi. Mutta ensiksi tahtoisin puhua vähäsen karjanhoidosta, jalostuksesta ynnä muustakin pari sanaa…

Maaherra. Palkinnot pitää ensiksi ilmoittaa, sitten pidettäköön puheet.

Raita-poika. Se on oikeus ja kohtuus.

Matilta. Palkinnot ensiksi! (Pakkaantuu Vimperin pöydän ääreen koskien papereihin.)

Maaherra. Sillä selvää on, että palkinnot tässä ovat pääasia, eivätkä pitkät puheet.

Vimperi (Matilta poistuu pöydän luota vasemmalle.) No, yhdentekevää, koska niin vaaditaan. — Mutta niinkuin kesällä jo täällä käydessäni sanoin, ei tässä näyttelyssä voida palkita muita kuin maatiaisrotuisia lehmiä. Tänne on kuitenkin tuotu paljon sekarotuisia lehmiä, jotka, vaikka voivatkin olla hyviä lypsylehmiä, eivät siis nyt ole tulleet kysymykseen.

Maaherra. Eivätpä tietenkään vähämaitoset lehmät tule kysymykseen, eivätkä palkittaviksi.

Matilta. Eivätpä tietenkään…

Raita-poika. Eivätpä ilmankaan.

Villen-Eetu. Suu kiinni siellä!

Vimperi. Näyttää niinkuin paikkakunnalla ei vielä olisi tietoa maatiaisrotuisten lehmäin etevämmyydestä. Ilahuttavan poikkeuksen koko kylän karjasta tekee kuitenkin Mäntylän talon karja… (Rykii. Matilta ja Maaherra liikkuvat levottomasti.) Tänne näyttelyyn on tuotu viisi maatiaislehmää Mäntylästä ja…

Maaherra. Meiltä on kaksi, Reesantti ja Omena.

Raita-poika. Reesantti ja Omena, ja lihavat molemmat…

Vimperi. … ja hauskaa on, että ne lehmät ovat kerrassaan tyypillisiä, puhdasrotuisia maatiaislehmiä…

Maaherra. Nehän ovat pieniä kuin rakkikoiria…

Matilta. Ja utareet heiluvat kuin tyhjät kintaat…

Maaherra. Ei semmoisista kannata puhua!

Vimperi (Äkäisenä.) Hiljaa nyt!

Villen-Eetu. Hisss… hissss…

Maaherra. Kyllä minulla on oman maani päällä valta puhua niinkuin muillakin…

Raita-poika. Jos luja paikka tulee, niin muut eivät saa puhua sanaakaan.

Maaherra. Niin se kyllä on, sillä minä tässä täysi isäntä olen.

Vimperi. Rahapalkintoja ei siis ole voitu antaa muille kuin maatiaislehmille, joita on tässä näyttelyssä viisi…

Maaherra (Mennen Vimperin nokan alle.) Ovatko ne viisi Mäntylän kuivettuneita kiiskejä? (Perääntyy paikoilleen.)

Vimperi. Ensimäisen palkinnon ovat palkintotuomarit yksimielisesti päättäneet antaa Mäntylän Saivolle…

Matilta (Pyörähtäen Vimperin eteen.) Mihinkäs meidän Kruunun olet jättänyt?

Vimperi (Koettaen jatkaa.) Mäntylän Saivo on siis saanut ensi palkinnon ja lisäksi kunniakirjan…

Matilta (Kiljuvalla äänellä.) Entäs Kruunu? Mikä palkinto Kruunulle tulee?

Vimperi. Ei Kruunu saa minkäänlaista palkintoa, sillä se on sekarotuinen lehmä. Senhän jo sanoin tänä aamuna.

Matilta. Mitä kelvottomia palkintotuomareita tässä näyttelyssä on?

Vimperi. Olepas… olepas… ja menepäs… menepäs…

Matilta (Nousten vimmaan.) Jopa häpäiset itsesi ja koko talon! (Iso-Pieti koettaa Matiltaa tyynnyttää.)

Vimperi. Pidä suusi nyt! (Matilta rauhottuu hiukan.)

Maaherra. Minä tahdon nyt heti paikalla saada tietää, onko meidän lehmiä palkittu?

Raita-poika. Siihen kysymykseen vaaditaan vastausta!

Maaherra. Joo, vastausta ja aivan heti.

Vimperi (Kovin kiukkuisena.) Ei ole palkittu yhtään Maaherran lehmää.

Maaherra. Ja minkätähden ei?

Vimperi. Kysykää näiltä palkintotuomareilta.

Maaherra. Vai niin. Kelvottomat hunsvotit! Kyllä minä opetan. (Tavottelee kepillään Villen-Eetua, joka pakenee Saarikosken selän taakse.)

Raita-poika. Ei palkita! Ja Maaherran maan päällä on pidetty koko näyttely, eikä hänen lehmiään palkita! Jo minä näyttäisin…

Maaherra (Nousten vihaiseen vimmaan.) Hemmettiin kaikki minun maani päältä, niin lehmät kuin herratkin. Hunsvotit! (Heiluttelee keppihän uhkaavasti. Villen-Eetu piiloitteleikse vuoroin Saarikiven, vuoroin Vimperin selän taakse. Vimperi kokoaa papereitaan kasaan.) Pois minun maani päältä!…

Saarikoski. No jopa tämä nyt menee mahdottomiin. Tämähän on ennen kuulumatonta…

Raita-poika. "Laatuaan ensimäinen karjanäyttely paikkakunnalla."

Villen-Eetu. Voi hyvä isä sentään…

Maaherra. Pois! Hemmettiin kaikki. (Potkaisee pöydän kumoon ja hätyyttelee Villen-Eetua kepillä. Villen-Eetu pakenee ja pudottaa muistikirjansa ja lakkinsa.)

Villen-Eetu. Auttakaa, auttakaa, hyvät ihmiset!

Raita-poika. No nyt tämä alkaa joltakin näyttää!

Matilta (Rientää Vimperin luo, joka kerää papereitaan.) Eikö yhtään palkintoa tule meille?

Vimperi (Kiukkuisesti.) Ei tule! Äläkä kysele enään.

Matilta (Vimmassa.) Kyllä minä sinulle häät juotan! (Polkien jalkaansa.) Anna pois minun kelloni!

Vimperi (Joutuen vimmaan.) Siinä on silinterisi, vanha lunttu! (Heittää kellon Matiltalle. Joku nauraa, toiset siunailevat. Maaherra hätyyttelee Villen-Eetua ja Raita-poika yllyttää häntä salaa.)

Matilta. Anna sormukset myös!

Vimperi (Kiskoo sormuksen sormestaan ja heittää metsään.) Siellä on… tolvana!

Raita-poika. Sillä lailla! Jako tavarasta ja ero perheestä!

Saarikoski (Kovalla äänellä.) Palkinnot jaetaan Mäntylässä tänä iltana! Tulkoot sinne oikeat ihmiset. (Auttaa Vimperiä paperien kokoomisessa) Hyvä isä, mitä kaikkea pitää näkemän!

Matilta (Pillahtaa itkuun ja alkaa hakea sormusta.)

Villen-Eetu. Hyvät ihmiset… (Hätyytellen kepillään.) Ei tässä auta rukoukset.

Raita-poika. Temppeli tyhjäksi! (Saarikivi ja Vimperi rientävät vasemmalle jonne muitakin menee.)

Saarikoski (Huutaen.) Palkinnot jaetaan Mäntylässä! (Villen-Eetu hakee lakkiaan ja muistikirjaansa. Maaherra löytää kirjan ja heittää sen metsään.)

Villen-Eetu. Odota sinä senkin möhömaha! (Maaherra iskee kepillä Eetua. Eetu pakenee huutaen.)

Maaherra. Pois minun maaltani! (Karjankellot kalkkunat, huutoja ja naurua kuuluu.)

Raita-poika. Tämä se nyt jotakin on. Tämä on sitä "kansan elämää."

Maaherra. Pois minun maani päältä joka sorkka! (Matilta kulkee nenäliina kädessä, itkee ja hakee sormusta. Raita-poika nauraa. Maaherra karjuu, väkeä kulkee ikäänkuin pakoon pyrkien.)

Raita-poika (Maaherralle.) No saappaat saan…

Maaherra. Et saa!

Raita-poika. Matilta suostuu… (Matiltalle.) Eikö niin?

Maaherra. Minä pyllistän koko maailmalle.

Raita-poika. Minä otan sitten Matiltan niinkuin hyllyltä.

Maaherra. Et ota!

Raita-poika. Ellen saappaita saa, niin otan.

Maaherra. No saappaat saat. Matilta, kuulehan! (Matilta itkee ja hakee sormustaan. Villen-Eetu tulee lautamiehen kanssa juoksujalassa näyttämölle.)

Villen-Eetu. Haaste pahoinpitelemisestä, edesvastuuta ja palkintoa, kuluja ja kustannuksia.

Maaherra (Ryntää Villen-Eetua kohti.) Juhani, tule puolestani! Saappaat saat!

Esirippu.