The Project Gutenberg eBook of Iloinen Harbori, by Kalle Potti

Ollaksensa suojassa heinäkuun paahtavalta auringon paisteelta, on suomalaisen "kängin" paasi etsinyt itsellensä varjoisan paikan laivan komentosillan alla. Siellä hän nojaa isoa köysikasaa vasten. Mies on syviin mietteisiin vaipunut ja hänen kasvoistaan kuvastuu surullinen ilme. Näin hän oli hetken uinaillut, sivullisen mielestä vetelehtijän joutilasta raukeaa nuokkumista. Mutta ken tunsi Stenroosin, tiesi, että tämä mies ei kuluttanut aikaansa turhuuteen. Hiljaisina, yksinäisinä hetkinä hänellä oli aatokset sitä vilkkaammassa työssä. Mitä tuossa siimeksessä nyt mietti, sen hän itse vain tiesi. Mutta mitä meinaa miehet, kun työn kiireimmillään ollessa nousevat ylös laivan kannelle yksi toisensa perästä! Stenroos havahtuu uinailustaan ja hyökkää ensimäistä tulijaa vastaan ja hirmuisen uhkaavalla äänellä, silmät tulta iskien kysyy: "Mitä tämä merkitsee?"

"Mitäpä tämä muuta merkitsee, kuin, että joka mies Romulaan olutta juomaan!" ärjäsi Vähänkyrön Teemu ja jatkoi hyvin kiusoittavalla äänellä: "Kukahan viitsisi kaiken päivää juoda tuota ämpärillä kannettua lämmehtynyttä lerua!" päättäväisenä nousten joukon etumaisena laivan kaidepuulle.

Stenroosin hahmo muuttui, silmät sädehti tulta kun hän tämän nähtyään syöksähti laivan kaidepuulle yhtä päättäväisenä estää miesten aikeen. Myrskyä ennustavalla äänellä puhuen hän ensin veti Teemun tilille: "Minä olen sinua pitänyt miesten parhaana, Teemu", jyrisi Stenroosin ääni, "mutta sinä oletkin kelvotoin raukka. Lähdeppäs nyt keskellä kiireintä työaikaa kapakkaan ja yllytä koko joukko mukaasi!" Näin pauhasi Stenroos, ja hänen nyrkkinsä huitoi juuri uhkaavasti Teemun nenän, alla. "Etkö sinä muista, kun viime talvena pyysit minun kirjoittamaan vaimollesi, itse kun et osaa, että et enää tule koskaan juopottelemaan, et kapakoitsijoille rahojasi pänttäämään? Eikö vaimosi kirjoittanut sinulle, että hän oli viime talvena pakoitettu kulkemaan talollisten halonhakkuussa, kipristelemään viluissaan pakkasessa, ansaitaksensa edes leipää ja suolaa lastensa henkipitimiksi? Eikö hän surkeasti valittanut sitä, kun hänen oli pakko viedä pahanpäiväinen poikaressu kanssansa metsään auttamaan halkojen pinoamisessa, että olisi tullut enemmän näkyvää, ja eräänä pakkaspäivänä poikasen toinen jalka paleltui? Tahdotko sinä nyt tällä hurjalla, mielettömällä juomahimosi tyydyttämisellä saada sen aikaan, että lapsesi toinenkin jalka paleltuu ensi talvena lumikinoksissa rämpiessään, kun sinä itse, tunnotoin isä, kesäpäivänä istut kapakassa meluten ja hoilaten?" pauhasi Stenroos Teemulle ja kääntyen toisten junkkarien puoleen hän jatkoi ripitystänsä: "Jos te ette lopeta tätä kurjaa menoa, niin se ei tule päättymään hyvin. Kunnian kukko ei teille laula! Te saatatte suomalaisten maineen sellaiseen asemaan, että sitä ei ainakaan yhden sukupolven aikana voida nostaa siitä loasta mihin sitä miesvoimin yritätte polkea. Koko suomalainen kansallisuus joutuu teidän ja näissä satamissa työskentelevien meikäläisten tähden kärsimään. Uskonpa, että teidän raakalaisuutenne on antanut viranomaisille aihetta miettimään, että suomalaisilta olisi suljettava portit Amerikaan pääsylle kokonaan. Ettekö te, senkin hunsvotit, käytä järkeänne ensinkään, vai onko se kokonaan himmennyt tämän kesän juomingeissa! Katsokaas, tämä laiva on seisonut täällä jo kaksi viikkoa odottaen lastin purkamista. Eilen te keskeytitte työn samoin kuin nytkin. Tämä on hävytöntä!

"Meissä; kaikissa, lukuunottamatta tuota raumalaista, virtaa Vaasan
veri ja me teemme mitä itse tahdomme, herroilta siihen lupaa kysymättä!
Vai mitä pojat?" ärjäsi toinen vähäkyröläinen tönkäisten Teemua, joka
Stenroosin ripityksestä oli vähän pehmennyt, kylkeen.

"Joo, kyllä meissä Vaasan veri kiehuu, mutta eikö sittekin olisi viisainta seurata Stenroosin neuvoa ja tyhjentää tämä laiva ensin Mikään ei meitä sitte voi estää menemästä Romulaan, ei pienet eikä suuret herrat eikä itse Stenroosikaan. Ei voi, sen minä sanon pojat!" esitti kantansa asiassa latvaheikkoolainen.

"Kuulitte mitä körttiläinen puhui. Hänessä on varmaankin tapahtunut uusi kääntyminen!" ivasi Lehmäjoen Piltto. "Ettekö tiedä, että latvaheikkoolainen viime lauantai-iltana putkasta päästyään vannoi kaikkien Ylistaron körttiläisten nimessä, että hän ei koskaan enää juopottele, eikä mene Ison Liisan yörauhaa rikkomaan", säesti vähäkyröläinen.

"Huolehdi omista asioistasi ja jätä minun asiani tonkimatta", ärjäsi latvaheikkoolainen närkästyneenä ja lisäksi letkautti: "Ei minun akkani tarvitse fyrrykaupalla kulkea Laihialla niinkuin kyröläisten akat tekevät."

"Sano vähäkyröläinen, ettei nuo muunpaikkaset luule, että
Isossakyrössäkin on fyrrytehdas", oikaisi isokyröläinen.

"No, ei ole suurta eroa fyrrytehtaan ja luutatehtaan välillä. Luutataakka selässä niitä näkee Isohkyrönkin Amerikan leskiä tallustelevan pitkin Ylistaron kylien kujia", sutkasi Teemu voitonriemuisena.

"Mitä tässä turhaa kiistellään ja aikaa kulutetaan, mennään kapakkaan tai tyhjennetään laiva!" ärähteli laihialainen.

Miesjono ohjasi askeleensa kohti Romulan kapakkaa korviansa lotkauttamatta Stenroosin uhkauksille ja pelottelulle. Kapakkaan painui joka mies.

Stenroos jäätyään yksin laivalle, sääli miehiään heidän onnettoman juomapaheensa tähden. "He ovat kaikin puolin miesten parhaita työssä", puheli hän itsekseen vähän lauhduttuaan vihasta, "mutta heikkoja taistelemaan paheita vastaan. Mikä meidät nyt perii kun työ taas keskeytettiin! Miehet mellastavat kapakassa kiireimmän työn aikana! Ovat nämä kauniita poikia, nämät minun suomalaiseni! Millähän keinolla nyt voin puolustaa heitä jouduttuani tilille tästä kolttosesta, minkä taas tekivät? Olen niin usein käyttänyt valttinani suomalaisen työkuntoa, jonka herrat itsekin tietävät. Mutta voiko sitä aina käyttää? Ei ainakaan silloin, kuin työ jätetään keskeneräiseksi ja mennään mässäämään. Mitenkähän tästä vaan selvitään." Tällaiset mietteet ja kysymykset liikkui Stenroosin ajatuksissa kävellessään kiihkeästi laivan kannella yksin jäätyään, miestensä melutessa Romulassa.

Romula oli Suomen ruotsalainen ja tunnettiin hänet samalla nimellä kuin kapakkansakin, jonka ylistarolainen körttiläinen oli ristinyt erään kerran kohmelon jälkeen parannusta tehdessään. Kapakoitsija osasi riittävästi suomeakin tullakseen toimeen suomalaisten kuntiensa kanssa. Vaimonsa oli myös Suomen ruotsalainen, eikä osannut suomea enempää kuin miehensäkään, paitsi että hän oli etevämpi ruokottomien sanojen käyttämisessä rivojen ja juopuneitten tokkamiesten kanssa. Niinpä usein kuului naurun hörötystä kapakasta, kun Romulan emäntä pani parastansa laulamalla murheellisesti suomalaisia renkutuslauluja höystellen niitä runsaasti rivoilla sanoilla. Silloin yksi ja toinen suomalaisista kilvan "pani pystyyn koko rauntin." Sellaiset päivät olivat rahallisia päiviä Romulan kapakassa.

Harborissa oli jo silloin kaksikin suomalaista kapakkaa. Niissä tavallisesti käytiin ottamassa ensimäiset ryypyt, mutta sitte kun päästiin "toiselle kymmenelle", niin sitte mentiin aina Romulaan. Romulassa tuntui olevan vapaampi rallattaa. Romulan emäntä, Anna, osasi päihtyneitä niin miellyttää, että missään ei ollut niin miellyttävää paikkaa aikaansa ja rahojansa tuhlata kuin Romulassa. Romulassa ne juhlittiin juhlat, tapeltiin tappelut ja siellä ne juotiin rahatkin. Täällä sitä näemme "Iloisen Harborin" suomalaiset tokkamiehet helteisinä kesäpäivinä istumassa, lyömässä korttia ja latkimassa olutta muutamien remutessa lattialla tanssin touhussa. Tämä on ajassa noin neljäkymmentä vuotta sitte, silloin, kun ensimäiset suomalaiset saapuivat Ohion satama-alueille.

Laivan kapteeni kun huomasi, että miehiä ei ala tulemaan takaisin kapakasta, meni tokan superintendentin luokse ilmoittamaan, että jos ei puolen tuimin kuluttua aleta hänen laivaansa tyhjentämään, niin hän vie laivan toiseen satamaan tyhjennettäväksi ja jättää tehdyn työn maksamatta.

Tokan superintendentti kiiruhti Stenroosin luo neuvottelemaan mitä olisi tehtävä. He lähtivät yhdessä Romulaan puhuttelemaan miehiä.

"Täälläkö te vaan juopottelette ja pelaatte korttia kun laiva odottaa tyhjentämistä?" ärjäsi Stenroos huomattuaan, että miehet kahdessa eri pöydässä pelasivat korttia ja kummankin pöydän vieressä oli suuri oluttynnyri lattialla. "Se on nyt miehet sillä tavalla, että jos te ette heti lähde työhön, niin laiva lähtee toiseen satamaan ja me jäämme ilman palkkaa. Kapteeni äsken oli jo hyvin äkäinen, ja minä uskon, että hän panee uhkauksensa täytäntöön", jatkoi Stenroos.

Tokan supitentti pyysi myös hyvin kauniisti, että miehet lähtisivät työhön.

Raumalainen, joka merimiehenä ollessaan oli oppinut englanninkieltä, lausui hyvin röyhkeästi: "Weit, till ve finis tis keim, ant ämpti tät piir käk!"

"Minä tykkä meehet, että kyllä se on paremp panna yks mees vakti tämä laiva, ettei se on saada mennä ja jättä kaikki mees ilma, raha. Minä anta täme Romuse pyssy, että se on saada ampu kun joku otta se köysi irti", ehdotti Romusen emäntä ja tarjosi pyssyä latvaheikkoolaiselle.

"En minä ota teidän pyssyjänne enkä myös mene laivaa vahtimaan, mutta antaa sen tuolle Tuhkalan Iiskalle. Sehän se aina ylpeilee kuinka hänen isänsä on kaatunut Napuen taistelussa, ja tottapa poika on tullut isäänsä, että uskaltaa pyssyä käsitellä, jos tarve vaatii. Vaikka muuten minä olen hänen isänsä suhteen siinä varmassa luulossa, että hän oli yksi niistä kolmesta raadosta, jotka pari vuotta tappelun jälkeen löydettiin erään talon navetta prunnista, jonne pelkurimaisuus oli heidät ajanut piiloon. Kävikin heille niin hullusti etteivät päässeetkään pois, vaan täytyi kuolla sinne. Urhoollisuutta siinäkin tarvittiin!" ivaili latvaheikkoolainen.

"Körttiläinen taas haaveilee", pisteli Tuhkalan Iiska ja jatkoi: "Etkös tiedä, ettei minun isäni ollut körttiläinen, vaan sotilaan pukua kantava suomalainen soturi? Niillä kolmella miehellä, jotka sieltä puinnista löydettiin, oli jokaisella körttipuku päällä! Minä olen vieläkin ylpeä, että isäni kuoli kunnialla taistellessaan maansa puolesta. Mitä tulee itseeni, niin en vähääkään pelkäisi ottaa pyssyä käteeni, jos pitäisi taistelemaan lähteä eestä Suomen maan. Mutta muutaman päiväpalkan takia en ota ampuma-asetta käteeni."

"No nyt, ne riivatut irroittavat jo köysiä laivasta! Menkää joutuun ottamaan kiinni ettei pääse lähtemään!" huusi joku joukosta nähdessään auki olevasta ovesta, kun yksi laivamiehistä irroitti köyttä laiturilla olevasta paalusta. Pöydät ja tuolit lensivät nurin miesten äkkinäisen lähdön johdosta, ja jos he eivät niin kiireisesti olisi lähteneet, niin laiva epäilemättä olisi mennyt, sillä seilari oli juuri ottamassa viimeistä köyttä irti kun Tuhkalan liska tarttui häntä kauluksesta kiinni ja antoi pari suomalaista korvapuustia "kuka käskisi".

Kun kaikki miehet olivat taasen saapuneet laivaan ja alottaneet työn, kutsuttiin Stenroos tokan konttoriin. Stenroos arvasi heti, mistä on kysymys ja pahaa aavistaen noudatti kutsua.

"Se on nyt sillä tavalla Mr. Stenroos", alotti tokan supitentti, "että koska te ette saa miehiänne tottelemaan, niin että he tyhjentäisivät laivan yhtämittaa silloin kun se saapuu satamaan, niin meidän on pakosta hankittava uudet miehet suomalaisten tilalle, niin ikävältä kuin se tuntuukin. Saamme ilmoittaa teille, että meille on jo tulossa irlantilaisia ja joitakin ruotsalaisia, joten voitte ilmoittaa siitä miehillenne."

Stenroosia tahtoi naurattaa tällainen puhe, mutta hän pidättäytyi sanomasta mitä oli mielessään, kuunteli vaan.

Erien tokalla, josta suomalaiset Harboriin tuotiin, oli jo ollut kaikkia kansallisuuksia koittamassa mihin miehet pystyy, irlantilaisia kaksikin eri kertaa, mutta "oorin" käsittely oli niin raskasta, että siihen ei pystynyt muut kuin suomalaiset. Stenroos tiesi sen, että ilman suomalaisia ei tulla Harborissakaan toimeen. Hän kumminkin lupasi tehdä parhaansa, että miehet tästäedes säännöllisesti tekisivät työtä, mutta samalla hän kumminkin aivan kuin hienona uhkauksena miestensä puolesta huomautti, että kyllä suomalaiset ovat valmiit poistumaan vaikka heti, jos niin vaaditaan, käyttäen tätä keinoa valttinaan tällä kertaa. Stenroos rakasti miehiään sentään ja oli aina valmis pian unohtamaan heidän virheensä.

Joitakin päiviä myöhemmin saapuikin irlantilaisia noin nelisenkymmentä miestä ja kymmenen ruotsalaista heidän mukanaan Harboriin. Tämä oli suomalaisille yllätys ja samoin Stenroosille. Stenroosikin oli ollut siinä uskossa, että yhtiön päällystö vaan peloitteli häntä. Irlantilaisia tosiaan oli jo Harborissa entuudestaan, mutta he olivat rautatien töissä ja muissa kaupungin töissä, mutta ei tokka hommissa. Saman päivän iltana, kun nämä irlantilaiset saapuivat Harboriin, olivat ennen tulleet irlantilaiset järjestäneet kapakkatanssit uusien tulokkaitten vastaanotoksi. Suomalaiset eivät koskaan menneet irlantilaisten toimeenpanemiin juhliin enempää kuin he kävivät irlantilaisissa kapakoissakaan. Mutta nyt, kun Romulassa oli päästy juhlatuulelle ja tokkakomppanian huomautus tuottaa irlantilaisia, suomalaisten tilalle kirveli heidän mieliä, niin he päättivät mennä katsomaan minkä näköisiä nuo uudet tulokkaat, jotka heidän tilansa työpaikalla uhkaavat ottaa, oikeastaan ovat. Astuttuaan kapakkaan kävelivät he suoraan tiskin luokse ja Tuhkalan Iiska tilasi joka miehelle viinaryypyn ja olutlasin. Kapakoitsija huomasi, että miehet ovat jo kovin päissään ja peläten tappelua, kieltäytyi antamasta heille juotavia, sekä kehoitti sensijaan menemään heitä kotiinsa. Iiska uudisti tilauksensa, mutta kun kapakoitsija ei nytkään ottanut sitä huomioonsa, niin hän tarttui kiinni tiskin päällä makaavan kissan takajalkoihin ja heitti sen auki olevasta ovesta tanssihuoneeseen sillä seurauksella, että se siellä osui erään punatukkaisen naisen päähän. Muuta ei tarvittu. Useampia miehiä syöksyi heti tanssihuoneesta kapakan puolelle. Takit riuhtaistiin päältä ja niin alkoi nyrkit salamoida joka puolelta. Suomalaiset, jotka eivät osanneet nyrkkeilemisen taitoa eivät voineet pitää puoliaan, vaan kasvot verissä ja silmät pullollaan ja mustina olivat pakoitetut perääntymään ulos. Siihen ei tappelun temmellys kumminkaan loppunut. Suomalaiset menivät takaisin Romulaan, jossa oli vielä useampia suomalaisia ja täällä varustauduttiin oikeilla tappeluaseilla ja niin mentiin uudestaan mittelemään voimia irlantilaisten kanssa. Irlantilaiset olivat aavistaneet, että suomalaiset tulevat uudestaan ja ehkä suuremmalla voimalla ja siinä pelossa he olivat lukinneet ovet.

"Ikkunasta sisään!" huusi ilmajokelainen ja samalla työnsi tyhjällä oluttynnyrillä ikkunan puitteineen sisälle.

"Aukee se ovikin!" riemuitsi laihialainen, ja samoin tyhjällä oluttynnyrillä läimäytti oven säpäleiksi.

Sisältä alettiin ampua seurauksella, että panos sattui latvaheikkoolaisen käteen, murskaten etusormen. Mutta viis hän siitä välitti, sisälle päästä piti! Katossa oleva öljylamppu lyötiin rikki ja pian huoneessa vallitsi pimeys.

Kutka tappelussa olivat pitäneet puolensa, siitä ei oltu varmoja. Se vaan tiedettiin, että seuraavana päivänä oli lievemmin ja ankarammin kolhittuja kummallakin puolen joukkueessa, toisia hyvin vaarallisestikin runneltuja.

Tämä oli alku suomalaisten ja irlantilaisten vihollisuuksiin, jota kesti vuosi sen jälkeen; harva se päivä ettei kuultu pienemmästä tai suuremmasta käsirysystä suomalaisten ja irlantilaisten välillä, joissa suomalaiset käyttivät melkein aina puukkojaan. Juhliksi aina valmistettiin joukkorysy. Suomalaiset iskivät aina kansallisella aseellansa "härmäläisellä", jota irlantilaiset kauhulla pelkäsivät.

Suomalaiset näkivät turvallisuutensa vuoksi parhaaksi asettua asumaan kaikki samaan taloon voidakseen hyökkäyksen sattuessa yhteisvoimin puolustautua. Talo, johon he asettuivat, sijaitsi Joseph-kadun päässä Siltakadulla. Tälle talolle irlantilaiset antoivat nimeksi "Castle Cart". Usein he tekivät tuimia hyökkäyksiä taloa vastaan, mutta verissäpäin he aina palasivat takaisin. Ikkunat he kyllä rikkoivat Mäntykadun puolelta usein, varsinkin öisin, mutta sen pahempaa eivät he voineet saada aikaan. Irlantilaiset tulivat kumminkin niin paljon ylivoimaisemmaksi suomalaisia, että suomalaiset päättivät linnoittaa Castle Cartin Mäntykadun puolelta. Korkea lauta-aita rakennettiin melkein ympäri talon ja aidan päälle vielä asetettiin piikkilanka, joka esti aidan yli kiipeämästä. Yön aikana oli aina yksi vahti porttikäytävällä pitämässä huolta ettei kukaan vaarallisen näköinen henkilö päässyt sisään.

Stenroosiin tämä elämä koski masentavasti. Hän ei niin paljon kärsinyt itsensä tähden, mutta kun hänen tarkoituksenaan aina oli ollut perustaa Harboriin pysyvä suomalainen kylä, ja nyt kun hän näki, miten suomalaisten maine oli mennyt, että heitä kohdellaankin kuin koiria, niin tämä saattoi hänet murheelliseksi. Stenroos oli hyvin uskonnollinen mies ja luotti Korkeimman johtoon. Monta kertaa hän oli polvistunut vuoteensa vieressä rukoilemaan, että Jumala avaisi kansalaistensa silmät näkemään ja sydämet ymmärtämään sen surkean tilan, johon he ovat juoppouden tähden joutuneet. Hän mietti kaikkia keinoja, joilla voisi saada maanmiehensä luopumaan hurjasta ja synnillisestä elämästään ja herätetyksi heissä harrastuksia hyveisiin. Hän oli vakuutettu, että jos suomalaiset kerran saadaan luopumaan kapakkaelämästä, niin silloin on helppo saada parempaa tilalle. Suomalainen tahtoo toimia, ja on toimiessaan uuttera. Paheissakin on hän ylinnä.

Stenroos tunsi mielessään, että hänen velvollisuutensa oli pelastaa kansalaisensa siitä vaarasta, jota kohden he olivat kulkemassa. Mutta millä tavalla? Siinä oli kysymys, joka tuotti hänelle päänvaivaa. Stenroos oli juuri lukemassa Raamattuaan, joka olikin ehkä ainoa suomalainen kirja Harborissa, kun hänelle selveni tästä pyhästä kirjasta aivan kuin kehoituksena, että hänen tulisi ryhtyä perustamaan raittiusseuraa paikkakunnalle. Hänelle selvisi asia pian, ja hän päätti ryhtyä hommaan. Oli saatava miehet koolle asiasta neuvottelemaan, jonkatähden hän kirjoitti kokousilmoituksen, jossa teki selkoa kokouksen tarkoituksesta. Ilmoituksen sisältö oli: "Suomalaiset kokoontukoot tähän huoneeseen keskustelemaan asiasta, joka koskee olemassaoloamme Harborissa." Ilmoituksen hän naulasi Castle Cartin kokoushuoneen seinälle. "Vielä kerran irlantilaiset, samoin kuin muutkin kansallisuudet, tulevat näkemään, että suomalaisten sivistys Harborissa on yhtä korkealla, jos ei korkeammallakin, kuin toistenkin kansallisuuksien, vaikka se nyt onkin surullisen alhainen", puheli hän itsekseen, kun oli saanut naulatuksi ilmoituksen seinälle.

"Mikäs se niin tärkeä asia on, joka koskee oikein olemassaoloamme?" tiedustelivat ilmoitusta tarkastelemaan kokoontuneet miehet. Mutta Stenroos ei ryhtynyt pitempiin selityksiin tällä kertaa.

Kun määrätty päivä tuli ja ilmoitetun kokouksen piti alkaman, niin jokainen paikkakunnalla asuva suomalainen oli saapunut tilaisuuteen; neliin, jotka olivat väkijuomilta liikutettuja eivät malttaneet olla poissa, lukuunottamatta puolta tusinaa, jotka edellisenä yönä olivat joutuneet poliisin satimeen.

Tarkkaavaisina kuunneltiin kun Stenroos alkoi puheen sanoen: "Arvoisat heimoveljet! Teistä ei kukaan voi väittää, että me eläisimme sellaista elämää kuin ihmiseltä vaaditaan tänä valistuksen aikakautena. Teidän jokaisen täytyy myöntää sekin, että ei eläin alentuisi rypemään kanssanne tuolla kapakoissa, jossa te vietätte kaiken joutoaikanne ja vieläpä olette niissä silloinkin kun pitäisi olla työssä. Me kourallinen suomalaisia irlantilaisten ja muitten kansallisuuksien kanssa, olemme saattaneet tämän Harborin sellaiseen huonoon huutoon, että tätä muilla paikkakunnilla kutsutaan Amerikan helvetiksi, ja meitä suomalaisia, jotka meistä jotain tietävät, itse pääruhtinaan kynsistä karanneiksi pikku-paholaisiksi. Tämän lisäksi on tokkakomppania päättänyt meidät karkoittaa työmailtansa, ellemme aivan heti lopeta juontiamme ja kurjaa elämäämme ja ala tekemään säännöllisesti työtä. Armotta saamme lähteä katselemaan muualta työpaikkoja, ja sattuu, niin saamme lähteä koko maasta tiehemme."

"Mutta", jatkoi Stenroos, "meillä on yksi varma keino, jonka kautta pelastumme ja vielä voimme pelastaa irlantilaisetkin, ja me onnistumme, jos meiltä vaan ei puutu tahtoa. Se keino on, että perustamme raittiusseuran tänne Harboriin. Me tahdomme täten näyttää ruotsalaisille ja muillekin kansallisuuksille, että suomalaiset omaavat hyviäkin aatteita ja ihanteita. Me tulemme heille, pilkkaajillemme, näyttämään ja todistamaan, että suomalaiset eivät ole syntyneet juomareiksi, eivätkä ole tulleet tähän maahan kapakoissa lojumaan ja rähmästelemään."

Stenroos oli tuskin kerinnyt lopettamaan puheensa, kun useammasta suusta yht'aikaa kuului: "Ei mitään raittiusseuraa! Kyllä sitä on meille muuallakin tilaa, jos Harborista pois ajetaan."

"So so, pojat! Ei sitä nyt niin jyrkästi saa kieltää, puhutaan järkevästi!" huomautti Mäki-Töyli.

"Samaa sanon minäkin. Puhutaan järkevästi, eikä kaikki yht'aikaa", lisäsi Piltti.

"Jokaisen, joka haluaa käyttää puhevuoroa, on sitä pyydettävä ja esitettävä mielipiteensä nousemalla seisomaan", esitti raumalainen.

Laihian mies käytti ensimäiseksi puhevuoron lausumalla: "Minä ainakin kannatan raittiusseuran perustamista. Mutta vaikka se nyt jo perustettaisiinkin, niin minä toivoisin, että huomenna ainakin vielä saisi juoda ja antaa noille irlantilaisille oikein kunnon selkäsaunan, ikäänkuin lopettajaisiksi vaan."

"En minäkään vastaan ole raittiusseuran perustamista, mutta minä ainakin toivoisin, että joka sunnuntai aamu saisi ottaa edes pari hyvää naukkua viinaa ja jonkun lasillisen olutta", liittyi Tuhkalan Iiska kannattamaan laihialaisen mielipidettä.

"Olen samaa mielipidettä kuin Iiskakin, että sunnuntaisin pitää saada ottaa joitakin ryyppyjä. Minä olen palvellut Ylistaron pappilassa toistakymmentä vuotta ja niin kova raittiusmies kun se pastori olikin, niin joka sunnuntaiaamu hän antoi väelle ryypyn viinaa, ja toisinaan, kun ukko oli hyvällä tuulella sai kaksikin ryyppyä", selitti ylistarolainen perin merkitsevästi.

"Jos kerran raittiusseura perustetaan, niin kyllä se niin pitää perustaa, että ei yhtään tippaa saa jäsenet maistaa perustamisen jälkeen. Mutta muuten minä olen sitä mielipidettä, että se ei ole Jumalan sanan mukaista perustella sellaisia seuroja. Jos me olemme todellakin kristittyjä, niin me olemme itsestään raittiita, näin sanotaan sanassa", vakuutti latvaheikkoolainen.

"Eikö körttiläisillä olekin toisellainen sana, kuin muilla ristityillä?" letkautti Tuhkalan Iiska.

"No, jos nyt tänä iltana perustettaisiin raittiusseura, niin mihinkä nuo viinat ja oluet tuolta potrista pantaisiin? Ei suinkaan unta ainakaan ojaan kaadettaisi! Sentähden minä toivoisin, että jätetään nyt ainakin vielä koko seuran perustamishomma toiseen aikaan ja juodaan ostetut viinat ensin pois", ehdotti kuurtanelainen.

"Voisihan jälelläolevat viinat lähettää vaikka sinne Ylistaron pappilaan aamuryypyiksi!" letkautti Iiska taas iskien silmää laihialaiselle.

"Pois nyt turhat väittelyt ja ivapuheet, että voidaan keskustella asiasta rehellisesti", pyysi Stenroos, sekä jatkoi: "Täältä on nyt jo lähes puolet miehistä mennyt tiehensä, arvattavasti kapakkaan, mutta voimmehan me silti päättää seuran perustamisesta. Minä toivon, että kaikki, jotka tahtovat yhtyä raittiusseuraan, tulevat ja kirjoittavat tähän kirjaan nimensä." Samalla Stenroos asetti sitä varten varaamansa kirjan pöydälle.

Ilmajoen mies oli ensimäinen, joka kirjoitti nimensä tähän jäsenkirjaan, johon oli valmiiksi laadittu raittiuslupauksen kaavakin.

"Joka ei osaa kirjoittaa nimeään, niin hän voi tehdä puumerkkinsä. Onhan jokaiselle vielä ainakin puumerkki jälellä, jos kaikki muu omaisuus olisikin jo juotu", selitti Stenroos. "Tosiaan, ei minulla muuta perintöä ole ollutkaan, ja jos senkin olisi saanut kaupaksi, niin kyllä se olisi jo aikoja sitten mennyt. Mutta kuinkas se nyt tehtiinkään se merkki? Jaa, nyt muistan, tuollainenhan se vain oli", puheli ylistarolainen ja töhersi merkkinsä kirjaan.

"Latvaheikkoolainen, meneppäs tekemään yhdentoista merkki! Eikös se ole kaikkien körttiläisten yhteinen puumerkki?" irvisteli Tuhkalan Iiska.

Latvaheikkoolainen sylkäsi suustaan purutupakan käteensä ja iski sen
Tuhkalan Iiskan naamaan tiuskaten: "Tuossa on Tuhkalan puumerkki!"

Iiska, puhdistettuaan naamansa, hapuili kenkää pöydän alta ja aikoi viskata sillä latvaheikkoolaista päähän, mutta samalla astui Mikkoska sisälle ja Iiska luopui aikeestaan.

"Kas, Mikkoska! Olipa hyvä, kun tulitte juuri parhaaseen aikaan", iloitsi Stenroos, ja meni kädestäpitäen tervehtimään häntä.

"No, mitäs nyt on sitten tapahtunut, kun minunkin läsnäoloani kaivataan?" kysyi Mikkoska.

"Ei sen kummempaa, kuin että me olemme päättäneet perustaa tänne Harboriin raittiusseuran ja alkaa elämään uutta elämää. Minä toivon, että Mikkoska yhtyy myös seuraan", selitti Stenroos.

"Kerrassaan jalo tarkoitus ja tavallaan historiallinen teko! Mitä minä tiedän, niin tämä olisi ensimäinen suomalainen raittiusseura Amerikassa", vastasi Mikkoska.

"Koska Mikkoska on kerran myöntävällä kannalla, niin minä toivon, että te myöskin tulette ja kirjoitatte tänne kirjaan nimenne. Ehkä nämä miehetkin sitten saavat enempi innostusta asiaan", kehoitti Stenroos.

"Minä en välitä Iiskan ivapuheista", tiuskasi Mikkoska, vihaisesti vilkaisten Iiskaan, "mutta tarkoituksenne on niin jalo, että olisi rikos ellen yhtyisi seuraanne", myönteli Mikkoska Stenroosille ja kirjoitti nimensä seuran kirjaan.

"Minä kiitän Mikkoskaa hänen periaatteittensa puolesta ja toivon, että Mikkoska tuo ensikokoukseen myös sen Liisa-parin. Meillä ei ole täällä Harborissa vielä kuin kolme suomalaista naista: Iso-Liisa, Pikku-Liisa ja Mikkoska, ja nämä naiset toki on saatava mukaan", lausui Stenroos, ollen hyvin mielissään kun oli saanut Mikkoskan nimen jäsenkirjaan.

"Ei ole, mutta karstulaisten puheitten mukaa pitäisi olla matkalla toistakymmentä", selitti kuurtanelainen.

"Nyt, on jo toistakymmentä nimeä tässä kirjassa, niin me lopetamme tämän kokouksen ja jatkamme huomen-iltana", selitti Stenroos, sekä jatkoi: "Tällä välillä jokainen voi ajatella mikä annetaan nimeksi tälle seuralle, sillä nimi sillä täytyy olla. Myöskin seuran virkailijat valitaan huomen-iltana. Siis jokainen saapukoon tähän samaan paikkaan kello kahdeksan huomen-iltana", ilmoitti Stenroos lopetettuaan seuran perustavan kokouksen.

Uutinen, että suomalaiset ovat perustaneet raittiusseuran, levisi nopeasti ympäri kaupunkia. Kapakoitsijat pitivät jo samana yönä kokouksen Daliinin johdolla Romulan kapakan yläkerrassa tapahtuman johdosta. Mikkoska, joka oli Romulan emännän hyvä tuttava, oli kutsuttu kokoukseen antamaan tietoja seuran perustamisesta. Mikkoska aluksi selitti, miten raittiusseura suomalaisten keskuudessa on välttämätön ja täysin tarpeen.

Daliini, joka välitti kaikki väkijuomat kapakoitsijoille, keskeytti hänen puheensa ja selitti pahaa ennustaen, mitkä seuraukset voisi koitua, jos suomalaiset lopettaisivat juomisen. "Te saatte suurimmat tulonne suomalaisilta, sillä he juovat kaikki ansionsa, viimeiseen senttiin asti tuovat teidän kapakoihin", puhui Daliini huolestuneena asiakkaillensa, ja jatkoi: "Jos nyt suomalaiset saavat rauhassa perustaa seuransa, niin se villitys tarttuu toisiinkin kansallisuuksiin, ja silloin se on teidän liikkeenne loppu."

"Kuules nyt Mikkoska, mitä esitän sinulle. Minä luulen, että toisetkin saapuvilla olevat hyväksyvät ehdotukseni. Me maksamme sinulle viisisataa dollaria, jos voit estää suomalaiset perustamasta raittiusseuran, taikka jos et voi tehdä tyhjäksi heidän aijettaan, niin kumminkin voit meille aina kertoa, mitä heidän kokouksissaan kulloinkin keskustellaan ja päätetään, että me tiedämme varustautua taisteluun heitä vastaan. Lupaathan tämän, hyvä Mikkoska? Olethan aina ollut niin hyvä", pyyteli Romusen vaimo ja kietoi kätensä Mikkoskan kaulaan.

"Viisisataa dollaria on pieni raha sellaisesta palveluksesta, josta kerran, kuten sanoitte, riippuu teidän liikkeenne olemassaolo ja oma elämänne. Enemmän täytyy saada, sillä en minä viitsi omaatuntoani niin vähällä himmentää. Ottakaa huomioon, että melkein jokaisella suomalaisella miehellä, joka tähän vastaperustettuun raittiusseuraan on yhtynyt, on perhe Suomessa. Arvaattehan minkälaista, puutetta ne unohdetut perheet siellä kärsivät kun isät tuhlaavat kaiken ansionsa täällä teidän kapakoihin. Te kehtaattekin tarjota minulle Juudaksen penningeitä häpeän työstä! Mutta kun rahaa täytyy saada Amerikassa, niin olkoon menneeksi kunnia, jos tuhannen dollaria maksatte, ettekä ilmaise kenellekään että olen kansalaisiani pettänyt ja heidän luottamuksen väärin käyttänyt, niin minä toimin että seuran perustamisesta ei tule mitään" ehdotti Mikkoska ahneuden ilme kasvoilla.

Riemastuneena Mikkoskan lupauksesta, lausui Daliini: "Me maksamme tuhannen dollaria ja vielä lisäksi saa Mikkonen vapaasti parhaat juotavat ja vaikka kuinka paljon!"

"Niin, ja Mikkoskakin saa vapaasti viinit ja punssit ainakin meiltä!" lisäsi Romunen mielihyvin kämmeniään hieroen.

"Huomen-iltana minä kumoan koko heidän yrityksensä, ja se on tosi!" suostui Mikkoska.

Kuka Mikkoska oikeastaan oli, siitä ei kukaan oikein ollut selvillä se vaan tiedettiin, että hänen pitäisi oleman Oulusta erään nimismiehen rouva, joka oli jättänyt miehensä sinne ja lähtenyt Amerikaan erään konttoristin kanssa, joka täällä käytti Mikkonen nimeä. Mutta tämä arvattavasti oli keksitty nimi. Vaikkapa Mikkoska olisikin ollut karkureisulla, niin kaikesta päättäen hän oli sivistynyt nainen. Kierä ja väärä hän oli, sen suomalaiset olivat jo tulleet huomaamaan.

Mikkonen ei toiminut mitään. Hänellä ei ollut mitään vakituista ammattia, ja herrasmies kun oli, niin kova työkään ei sopinut hänen hienoille käsilleen. Tämänkin takia oli Mikkoska halukas ansaitsemaan dollareita millä keinoilla tahansa.

"Kuuleppas kultaseni!" puheli Mikkoska miehelleen tultuaan kotiin, "nyt meillä ei ole mitään hätää taasen pitkään aikaan, sillä minä saan parin päivän kuluttua tuhannen dollaria aivan kuin ilmaiseksi."

"Kuinka se on mahdollista, rakkaani?" tiedusteli Mikkonen uteliaana, "mistä näin helposti rahoja saat?"

"Näetkös", selitti vaimo, "suomalaiset ovat aikeissa perustaa tänne Harboriin raittiusseuran. Minäkin jo kirjoitin nimeni seuran jäsenkirjaan. Mutta nyt kun Daliini ja toiset kapakoitsijat ovat sen saaneet tietää, niin he kutsuivat minut Romuselle ja lupasivat minulle tuhannen dollaria, jos saan estetyksi ettei seuraa perusteta. Sehän on helppo asia minulle!"

"Se on helppo tehtävä. Näetkös, huomenna on vasta se kokous, jossa lasketaan oikea perustus, annetaan seuralle nimi ja valitaan virkakunta. Heti kun kokous avataan, niin minä selitän kauhean unen, jonka muka olen nähnyt. Tiedät hyvin, että suomalaiset ovat kovin taikauskoisia. Epäilemättä he uskovat uneni ja niin seura jää perustamatta. Silloin tuhannen dollaria on minun!"

Jo ennen kello kahdeksaa oli Castle Cartin ruokailuhuone täynnä miehiä. Muutamat olivat puolihumalassa. Olipa sinne varattu pari tynnyriä oluttakin, lähtiäisryypyiksi. Mikkoskakin oli jo saapunut. Hyvin hartaan näköisenä hän oli asettunut istumaan pöydän päähän. Stenroos otti kirjan ja luki mitä edellisenä iltana oli siihen kirjoitettu kokouksen menosta.

"Te, jotka ette olleet täällä eilen iltana, kuulitte nyt mitä olemme täällä päättäneet, ja nyt kirjoittamaan raittiusseuran jäsenkirjaan", selitti Stenroos.

"Tuolla pöydän alla on kaksi tynnyriä olutta. Mihin ne pannaan, jos jokainen yhtyy raittiusseuraan?" kysyi Iiska nähtävästi haluten aikaansaada häiriötä kokouksen rauhallisessa menossa.

Iiskan yritys raukesi tyhjään, sillä jokainen, humalaisetkin, kirjoittivat nimensä jäsenkirjaan, joten nyt oli jokaisen nimi raittiusseuran kirjoissa.

"Nyt meidän pitää kaikkein ensiksi valita seuralle esimies", ehdotti
Stenroos.

"Hyvät ystävät", riensi Mikkoska puhumaan tilaisuuden saatuaan. "Eilen illalla kun olin täällä ja kirjoitin nimeni seuran kirjoihin, olin minä äärettömän iloinen seuran perustamisen johdosta, ja yhdyttyäni siihen, kehoitin miestänikin yhtymään seuraan. Koko viime yön olen ollut asian tähden niin kauheassa tuskassa, etten ole saanut rauhaa missään."

"Sen se tekee kun miehensä jättää", virnisteli Iiska ikäänkuin välikysymyksenä Mikkoskalle.

"Ole nyt Iiska hiljaa ja anna Mikkoskan rauhassa jatkaa", varotteli Stenroos Iiskaa ja muistuttaen samalla, että ei ole sopivaa häiritä kokouksen menoa käyttämällä puheenvuoroa ilman saamatta siihen lupaa.

"Niin, illalla kun menin vuoteelle, rukoilin tämän seuran puolesta, että tällä tulisi olemaan siunauksellinen vaikutus kansalaistemme elämässä. Sitten kun ummistin silmäni ja olin vasta horroksissa, niin vuoteeni ääreen ilmestyi valkoisiin vaatteisiin puettu olento. Olin säikähdyksissäni ensin. Tyynnyin kuitenkin niin että sain kysytyksi mitä hänellä oli asiaa, mitä hän tahtoi ja kuka hän oli. Valkoisiin verhottu olento tuli lähemmäksi vuodettani ja lausui suloisella äänellä: 'Mikkoska, sinä rukoilit sen raittiusseuran puolesta. Rukouksesi on Jumala kuullut ja Hän lähetti minut luoksesi sanomaan, että se seura sotii Hänen tahtoansa vastaan, että se pitää tänä iltana hajoitettaman. Jos sitä ei hajoiteta heti niin Jumalan viha lepää sinun maamiestesi päällä. Niin totta kuin minä olen Herran enkeli, näin pitää tapahtuman!' Minä lupasin täyttää enkelin käskyn. Samalla enkeli katosi ja minä heräsin. Minä olen vieläkin ymmällä salaperäisen uneni johdosta."

"Minä jo eilen illalla sanoin, että tämä koko hökötys on Raamattua vastaan, mutta minulle vaan naurettiin. Nauratteko vieläkin!" sanoi latvaheikkoolainen, hänkin käyttäen puheenvuoroa ilman pyytämättä.

"Oletpa sinä olevinasi tyhmä! Jokainenhan voi kuvitella minkä näköinen enkeli on", nasautti Mikkoska heittäen halveksivan katseen Pilttiä kohden.

"Mutta, mitäs kieltä hän puhui?" kysyi Tuhkalan Iiska yhtä ivallisesti kuin Pilttikin.

"Oikein kaunista ruotsinkieltä", vastasi Mikkoska, huomaamatta Iiskan ilkeätä ivahymyä.

"Se on ihmeellistä kuinka se ruotsinkieltä puhui, Mikkoska kun osaa sitä niin huonosti!"

"Se ei ole ollut kukaan muu kuin Romusen Anna, joka Mikkoskalle on unissa tullut kummittelemaan", selitti kuurtanelainen.

"Mitä me tässä turhia, väitämme! Minä uskon Mikkoskan näyn täydellisesti. Mutta minä en tiedä mitä tekemistä on ruotsalaisella enkelillä suomalaisen raittiusseuran kanssa, ja tämä kohta johtaa juuri siihen, että se on täytynyt olla Romusen Annan henki, joka on kummitellut Mikkoskalle unissa", selitti Talso.

"Samaa sanon minä, että ruotsalaisella enkelillä ei ole mitään tekemistä meidän kanssa. Jos taas tämän seuran perustaminen ei ole Jumalan tahdon mukaista, niin kyllä Hänellä on riittävästi suomalaisiakin sanansaattajia lähettää meitä varoittamaan", vakuutti Mäki-Töyli.

"Raamatussa sanotaan: 'Juomarin ei pidä taivaan valtakuntaa perimän', ja se pitää paikkansa vielä tänäpäivänäkin. Minä tiedän, että paholaisella on hätä, sillä me juuri teemme hänen kanssansa pesäeroa. On paljon mahdollista, että paholainen on lähettänyt enkelinsä Mikkoskan luokse unessa ja käskenyt tämän hajoittaa seuramme. Jos Mikkoska ei olisi ollut epäuskoinen, niin hän olisi tuntenut äänestä kumpi enkeli se oli, hyväkö vai paha. Paholainen voi epäuskoisen luokse lähettää enkelinsä hyvänä enkelinä; ainoastaan puhtaat sydämestä voivat sen eroittaa. Kumminkaan emme tästä nyt väittele, vaan jatkamme kokousta", puhui Stenroos ja pyysi, että pysyttäisi asiassa eikä jaariteltaisi Mikkoskan unen johdosta.

"Onhan minulla oikeus puolustaa itseäni jollakin sanalla?" pyysi puheenvuoroa Mikkoska osoittaen syvää loukkaantumista.

"On on, olkaa hyvä!" myönsi Stenroos, mutta lisäsi: "Mikkoska lopettaa unestansa puhumisen tähän."

"Te teette ivaa minun unestani ja te saatte tehdäkin, mutta minä tahdon vaan huomauttaa, että kyllä minä nyt vielä eron tiedän Romusen Annan ja enkelin välillä. Jos se vielä ensi yönä ilmestyy vuoteeni viereen, niin pyydän hänen tulemaan tänne kokoukseen itse", selitti Mikkoska voitonriemuisena, huomattuaan yhden ja toisen kalseita ilmeitä, kuin olisivat tahtoneet sanoa: Herra armahda minua joutumasta aaveitten pariin.

"Joo, käskekää vaan tulla tänne, mutta älkää unhoittako sanoa latvaheikkoolaiselta terveisiä", rienasi Tuhkalan Iiska vielä, mutta ei läheskään niin urhoollisen näköisenä kuin ensin.

"No nyt täällä kirjassa on jo yhtä vaille kaksikymmentä nimeä, ja se on kaunis alku! Mutta nyt me valitsemme virkailijat, nimittäin puheenjohtajan, kirjurin ja rahastonhoitajan. Esittäkää ensiksi joku puheenjohtajaksi", kehoitti Stenroos, jatkaen rauhallisesti kokouksen menoa.

"Ilmajokelainen sanoi Suomessa olleensa kolme vuotta sonni-yhdistyksen puheenjohtajana ja minä esitän häntä tämänkin seuran puheenjohtajaksi", ehdotti Tuhkalan Iiska.

"Ei suinkaan tätä raittiusseuraa nyt juuri sentään voida verrata sonni-yhdistykseen, vai mitä Iiska tarkoittaa?" kysyi ilmajokelainen.

"Ei suinkaan. Mutta itsehän sinä sanoit, että sonnitkin olivat jonkunlaisessa tekemisessä raittiuden kanssa, sillä ei niitä koskaan lääkitty viinalla. Minä ajattelen, että sinä saisit kulkea ikäänkuin vanhaa opittua latua, sillä jotain kai sinä olet oppinut siinä sonniyhdistyksessäkin", vastasi Iiska, peittäen suuren annoksen ivaa salaperäiseen silmäniskuun.

"Minä en välitä Iiskan ilveilyistä, vaikka se ei olekaan sopivaa vakavassa asiassa. Mutta meidän pitää saada seuran puheenjohtajaksi mies, joka voi seisoa lujana, eikä mene itse edellä Romulaan. Minä esitän siksi Stenroosia", ehdotti ilmajokelainen.

"Hyvä on!" kuului useammasta suusta, ja niin tuli Stenroos valituksi.
Kirjuriksi valittiin myös yksimielisesti Talso, Laihialta.

"Nyt puuttuu enää rahastonhoitaja. Esittäkää siihen joku luotettu henkilö", kehoitti Stenroos.

"Minä panen vastalauseen sillä perusteella että latvaheikkoolainen ei osaa tehdä edes puumerkkiään. Kuinka hän sitten voisi hoitaa kirjanpitoa rahoista!" vastusti kuurtanelainen.

"Ja toiseksi, eikös hän ollut Vakkiselle säkin suuta pitämässä silloin kun Ylistaron kunnanmakasiini ryöstettiin?" ehätti Tuhkalan Iiska taaskin irvistelemään.

"Eikö Tuhkalan piimäleuka tiedä, että minä olen ollut silloin jo tässä maassa, kun Vakkinen Ylistaron kunnan makasiinin ryösti!" kimpaantui latvaheikkoolainen sanomaan pidätellen kiukkuaan.

"No, jos ei latvaheikkoolainen kelpaa, niin minä esitän Mäki-Töyliä.
Eikös hänen maineensa ole puhdas?" kysyi Piltti.

"Kannatusta sille!" kuului huutoja, ja niin Mäki-Töyli tuli valituksi rahastonhoitajaksi.

"Mikäs sen Ilmajoen yhdistyksen nimi olikaan? Se sointuu niin sopivalta", muistutteli Tuhkalan Iiska.

"Tuhkalan piimäleuka! Eikös se olisi sopiva nimi?" läimäsi ilmajokelainen hammasta purren vastaan.

"Se kyllä olisi johdonmukainen nimi, jos ei kellään ole sopivampaa harkittuna", myönsi Stenroos.

Lopputuloksena pitkästä keskustelusta nimen suhteen hyväksyttiin nimeksi "Hyvä Toivo".

"Täällä olisi minulla kaavake jäsenkorttiin. Tässä ei paljoa sanota, mutta siihen sisältyy kumminkin pääkohta tarkoituksestamme", esitti Stenroos ja otti paperin taskustaan, johon oli piirretty periaatetta selvittäviä kuvia ja kirjoitettu seuran tarkoitus: "Ei vihasta, vaan rakkaudesta kaikkia kohtaan, lupaan minä allekirjoittanut Jumalan avulla luopua kaikista juovuttavista juomista ja kaikilla luvallisilla keinoilla kehoittaa toisia samoin tekemään." Sitten seurasi viiva, jonka päälle tuli kirjoittaa nimensä. Kortin vasempaan päähän oli poikkipäin kirjoitettu: 'Raitis ruumis, Raitis mieli' ja oikeaan päähän 'Jumala on Heikoissa väkevä'. Tällaisia korttia päätettiin hankkia ja lisäksi ruotsalaiselta raittiusyhdistykseltä New Yorkista siniset nauhat. Ennenkuin kokous lopetettiin, esitti ilmajokelainen, että laulettaisiin yhteislaulu. Hän sanoi Suomessa olevan tapana, että aina kokouksen alussa ja lopussa lauletaan joku kansallislaulu.

"Se on kaunis tapa ja aivan yleinen Suomessa", yhtyi Mikkoska esitystä puolustamaan.

"Lauletaan vaan, mutta mikä laulu laulettasi, että sen osaisi jokainen", myönsi Teemukin.

"Lauletaan tuo kaikille tuttu laulu, jota kapakassakin laulamme: 'Kun
Hallin Janne se postia löi, niin aisallen se lensi'", esitti Tuhkalan
Iiska yhä ilkeys mielessä.

"Minä meinasin sanoa juuri samaa, ja esittää, että eikö lauleta joku kansallislaulu, esim. tällainen, tässä on niin kaunis nuotti: 'Pöyryn Miska on Laihialta ja Suarttin Jaska on toinen ja Anssin Jukka on Alahärmästä kolmas samanmoinen!'" ehdotti Teemu pitäen hänelle rakkaaksi käynyttä lauluaan hyvinkin kansallisena.

"Eikö Teemu ole juomalauluja tarpeeksi saanut Romulassa laulaa, kun niitä nyt vielä pitäisi täälläkin jatkaa!" nuhteli Mäki-Töyli.

"No, jos ei laulaa saa, niin veisataan sitten!" vastasi Teemu olevinaan närkästyksissään.

Samassa latvaheikkoolainen alkoi virren: "Etkös ole ihmisparka aivan arka, ettäs itket yli öin! —"

Ensimäisen värsyn aikana seurasi kaikki mukana, mutta toiset värsyt sai latvaheikkoolainen laulaa yksin. Hän lauloikin virren loppuun niin kovalla äänellä, että laulu avonaisesta ikkunasta kuului ympäri Harboria.

"Jos joskus hankimme tänne papin ja perustamme seurakunnan, niin latvaheikkoolaisesta me saamme mainion lukkarin", kehui Piltti kun latvaheikkoolainen oli päässyt virren loppuun.

"Kyllä Heikkoolan poika voi tehdä papinkin tehtävät", sanoi Tuhkalan Iiska ja lisäsi: "Hyvä kuppari täällä ensiksi tarvitaan. Hankitaan sitte myöhemmin pappi. Ensin ruumiillista terveyttä, sitten vasta sielun ruokaa."

"Pysykäämme nyt asiassa," kehoitti Stenroos ja kopisti pöytään saadakseen miesten huomion puoleensa. "Tämä on 'Hyvä Toivo' raittiusseuran ensimäinen järjestynyt ja virallinen kokous. Minä toivon, että työmme tulee menestymään ja seuraan liittyneet jäsenet pysyvät lupauksessaan lujina", lausui Stenroos ja ilmoitti kokouksen virallisesti loppuneeksi. Vielä hän leikillisesti lisäsi: "Jälkipolitiikkana jutelkaa vaikka kupparista, kunhan ette vaan mene kapakkaan."

Kun viikko oli kulunut niin miehistä yksi ja toinen alkoi valittelemaan, että elämä aikaa käydä yksitoikkoiseksi, ja moni heistä valitteli huonoa, vointia, joka muka johtui liian äkillisestä juonnin lopettamisesta. Niinpä eräänä päivänä taas kun kokoon tultiin, alettiin puhua siitä kupparista.

"Jaa, se tosiaan olisi nyt tarpeeseen, kun on lopetettu juominen. Ajatelkaa mikä määrä pahaa verta siitä kasaantuu kruppiin, ja jos ei sitä saa pois, niin voi sitä kipua minkä se synnyttää!" alkoi latvaheikkoolainen sairaalloisessa ääniasteessa valittamaan.

"Kuppari olisi tosiaankin ollut jo aikoja tarpeeseen, mutta mistähän sen saisi? Suomessa niitä kyllä olisi, mutta sinne pitäisi lähettää piletti, sillä harvoilla kuppareilla on rahaa niin paljon, että omillaan Amerikaan pääsisi", yhtyi kuurtanelainen sanomaan.

"Siellä Kainaaston loukolla olisi se Tuppelan-Kreeta ja hänellä olisi vähän itsellänsäkin tekeviä", selitti latvaheikkoolainen.

"Mutta voihan tällainen miesjoukko nyt yhdelle kupparille piletin lähettää vaikka ensi luokassa, jos se siksi tulee", sanoi Teemu.

"Kolme dollaria miehestä! Antakaa rahat tänne, niin pian me kupparin saamme", innosti Piltti miehiä ja alkoi keräämään rahoja.

"Kun Piltti kerää rahat, niin hän myös saa lähettää piletin ja kirjoittaa hartaan toivomuksemme kupparin pikaisesta saapumisesta", esitti ilmajokelainen.

"Kyllä minä kirjoitan. Nythän sitä rahaa onkin jo yli viisikymmentä dollaria! Kuka lisäisi vielä kaksi dollaria, että tulisi tasan kuusikymmentä?" kysyi Piltti, kun oli toimittanut keräyksen.

"Täällä on se puuttuva kaksi dollaria! Onhan se Kreeta minun vanha helluni, Ja joutaa hän tulla tänne pois sieltä Kainaaston loukolta, jossa tuskin saa enää yhdenkään kunnon miehen selkään imeä sarvia", innostui latvaheikkoolainen sanomaan.

"No, nyt on kirje valmis. Minä olen tämän kirjoittanut latvaheikkoolaisen nimessä, koska Kreeta kerran kuuluu olevan hänen vanha, hellunsa, niin ehkä hän sitte paremmin ottaa kutsumme huomioonsa. Jos voitte olla hetken hiljaa, niin minä luen tämän", huomautti Piltti ja alkoi lukemaan:

"Nyt minä lähestyn sinua Kreeta-kulta tämän paperin avulla pitkästä aikaa, ja saan ensiksi ilmoittaa, että minä olen terve muuten, mutta paha veri pakkaa nousemaan pitkin selkääni, ja sitä samaa Herran armolahjaa toivon sinullekin. Minä olen nyt lähettänyt sinulle piljetin tullaksesi tänne kultalaan. Saat hakea sen Vaasasta, Hulttiinin piljettitoimistosta. Kun tulet, niin muista ottaa ainakin parisataa kuppasarvea mukaasi, sillä täällä ei saa niitä ollenkaan. Katso, että ne ovat kyllin suuria. Olisi hyvä kun lähtisit heti kun olet saanut piljetin.

"Se oli mainion hyvä!" kuului kuin yhdestä suusta kun Piltti oli lukenut kirjeen.

"Ei miehet! Tuota kirjettä ei koskaan lähetetä Kreetalle. Ajatelkaas nyt asiaa, kun hän saisi tuon kirjeen, niin hän kulkisi pitkin Ylistaron pitäjää näytellen sitä ja vielä kukaties menisi näyttämään sitä, vaimolleni", vastusti latvaheikkoolainen kiivaasti.

"Minä olen myös vastaan, että kirje lähetetään kenenkään yksityisen nimessä. Se on lähetettävä 'Hyvä Toivo' raittiusseuran nimessä", vaati raumalainen, peläten, että Kreeta ei muita kuppaisikaan, kuin latvaheikkoolaista ainoastaan.

"No, kuinkas tämä kirje sitte kuuluisi?" ehdotti Talso, joka miesten väitellessä oli kirjoittanut uuden kirjeen.

"Harborin 'Hyvä Toivo' raittiusseura lähettää tässä teille kuusikymmentä dollaria piletti- ja matkarahaksi Kuppari-Kreeta Tuppelalle, Ylistaron Kainaastolla. Jos niin sattuisi, ettei hän tulisi, niin pyydämme teidän lähettämään jonkun toisen kunnollisen kupparin sillä toivomuksella kumminkin, että tulipa sieltä kuka tahansa, että muistaa ottaa kylliksi sarvia mukaansa, sillä niitä ei ole Amerikassa.

"Se on aivan paikallaan tuo kirje! Sen paremmin ei sitä olisi kukaan voinut kirjoittaa. Vai mitä arvelette?" kysyi kuurtanelainen.

"Kerrassaan mainio! Mutta kuinka pian se kuppari nyt kerkiäisi tänne, jos lasketaan neljä viikkoa kirjeen menomatkalle ja samoin neljä viikkoa kupparin tulomatkaan?" tiedusti laihialainen.

"Siinähän se olisi Mikkelinpäivän aikana täällä, ja jos sattuisi olemaan hyvät ilmat merellä, niin voisi ehtiä jo ennenkin", vakuutti Piltti.

"Siitä passaisi nyt jo keskustella ketä ensiksi kupitaan, kun kuppari perille saapuu, vai vedetäänkö arpaa siitä kuka on se onnellinen?" ehdotti Tuhkalan Iiska.

"Se on aivan luonnollista, että Kreeta kupittee ensin omanpaikkaisia ja sitten vasta muita", selitti latvaheikkoolainen.

"Siitä ei nyt vielä väitellä, ketä hän ensiksi kupittee, mutta siitä pikemminkin voitaisiin puhua, minkälainen vastaanottojuhla kupparimme kunniaksi järjestettäisiin. Olisin sitä mieltä, että tehtäisiin siitä päivästä oikein kansallisjuhlapäivä. Mitä ajattelette te toiset?" kysyi ilmajokelainen.

"Minä olisin samaa mielipidettä ja esitän nyt tässä, että sinä päivänä ostettaisiin joitakin tynnyreitä olutta ja muutama pullo viinaa. Selvemmin sanoen, pantaisiin siksi päiväksi raittiusseura kokonaan istumaan ja pidettäisiin oikeat juhlat", yhtyi Tuhkalan Iiska puoltamaan ilmajokelaista.

"Iiskan esitys on mainio, ja minä kaikesta sydämestäni kannatan sitä", lisäsi Teemu.

"Tuollaiset esitykset eivät ole johdonmukaisia miehelle, joka juuri on tehnyt raittiuslupauksen, ja toiseksi, me emme vielä tiedä josko kuppari tuleekaan tänne", nuhteli puheenjohtaja.

"Samaa sanon minä, ja esitän, että tästä kupparin tulosta ei sen enempää puhuta tällä kertaa", ehdotti Mäki-Töyli.

Aina, kun suomalaiset pitivät raittiuskokouksiansa, kierteli Castle Cartin ympärillä kapakoitsijain urkkijoita saadakseen tietää, mitä kokouksessa toimitaan. Erään kerran Mäki-Töyliltä, joka ensimäiseksi sattui tulemaan kokoushuoneesta ulos, tiedusteli urkkija mitä siellä päätettiin.

Mikkoska kulki aina salateitä suoraan Romulaan kertomaan mitä kokouksessa keskusteltiin ja päätettiin. Daliini, joka tavallisesti oli jo Romulassa odottamassa uutisia, kuunteli tarkasti Mikkoskan juttuja kokouksien menosta. Kun Mikkoska taas toi tärkeitä tietoja, niin lupasi Daliini vielä entisen palkkion lisäksi kaksikymmentäviisi dollaria jokaisesta päästä, jonka hän saa rikkomaan lupauksensa.

Mikkoska lupasi tehdä parhaansa, mutta selitti, että kyllä ne ainakin muutamia viikkoja pitävät lupauksensa, sillä suomalainen on sellainen, ettei se aivan pian luovu päätöksestään.

Daliini kirjoitti Sandyskin olutyhtiölle selittäen, mitä suomalaiset ovat tehneet, että he ovat perustaneet raittiusseuran, josta uhkaa olutliikkeelle täällä tulla vaarallinen vastustaja ainakin suomalaisten kannatukseen nähden.

Sandyskin olutyhtiö vastasi kirjeen sellaisella ukaasilla, että suomalaisten yritys on tukahutettava heti alkuunsa, tuli se sitte maksamaan yhtiölle mitä tahansa. Daliini määrättiin vaikuttamaan tokkayhtiön päällystöön niin, että raittiusseuran johtaja pannaan heti työstä pois. Sellainen kiihoitustyö voi tarttua vielä toisiinkin kansallisuuksiin, viitattiin kirjeessä. Samoin käskettiin hänen pitää silmällä suomalaisten kokouksia, ja jos suinkin on tilaisuutta, niin ilmoittaa kaupungin hallinnolle, että suomalaiset pitävät salaisia anarkistisia kokouksia, joissa kiihotetaan lakia ja järjestystä vastaan.

Daliini alkoikin toisten kapakoitsijoitten kanssa levittämään kaikenlaisia valheita tästä juuri perustetusta raittiusseurasta. Irlantilaisille he uskottivat, että suomalaiset ovat perustaneet yhdistyksen, jonka tarkoituksena on karkoittaa irlantilaiset pois Harborista. Irlantilaiset helposti uskoivat tämän, välit kun muutenkin suomalaisten kanssa olivat hyvin kireät.

Mikkoska ei myöskään ollut toimimatta. Hän oli keksinyt keinon, millä onnistuisi pettää ainakin yhden seuran jäsenistä. Tässä hän onnistuikin. Hän muisti, että latvaheikkoolainen oli viime kokouksessa ollut hänelle tavallista ystävällisempi. Nyt päätti hän käyttää tilaisuutta hyväksensä, päästäkseen aiheittensa perille. Tuhannen dollaria oli ansaittava ja hän päätti sen ansaita kun vaan saa siihen sopivan tilaisuuden. Miehensä suostumuksella muutti hän nimellisesti asumaan Romulaan, missä sai paremmin romulaisten kanssa miettiä keinoja raittiusseuran kukistamiseksi.

"Laittakaa nyt yksi huone hyvään kuntoon, niin minä toimitan teille asumaan erään raittiusseuran jäsenen", pyysi Mikkoska.

"Parhaan huoneen mitä meillä on, annamme, jos vaan saat hänet asumaan meille, olkoon hän sitten kuka tahansa seuran jäsenistä", lupasi riemuiten Romulainen.

"Siitä olen varma, että saalis saadaan. Mutta ehtoolla kun menen ulos, niin älkää unhoittako toimittaa yhtä pulloa viiniä minun huoneeseeni, ja vielä parempi, jos panette viinin sekaan jonkun määrän viinaa. Kai ymmärrätte, mitä tarkoitan sillä?" selitti Mikkoska.

"Kyllä ymmärrän. Minä toimitan vielä hyvän konjakkipullon viinin lisäksi", lupasi Romulainen.

Vähää ennen kun miehet tulivat työstä, meni Mikkoska sen kadun kulmaan, josta tiesi miesten tulevan kotiin, että voi siinä tavata, latvaheikkoolaisen. "Kaksikymmentäviisi dollaria päästä on nätti summa! Jos nyt tänä iltana onnistun pettämään tuon latvaheikkoolaisen, niin kyllä toiset tulevat itsestään jälessä. Huomen iltana jo raumalainen ja niin yksi toisensa perässä pettyvät. Vielä, kun menen puhumaan tokan supitendille, että hän panee Stenroosin, suomalaisten kiihoittajan, työstä pois, niin silloin on koko' seura tuhottu." Näin tuumi Mikkoska itsekseen kadun kulmassa odotellessaan miesten työstä tuloa.

"No, hyvää iltaa! Työstäkös se latvaheikkoolainen tulee Minä olen koko päivän ajatellut, että — no, jääköönpä nyt sanomatta", alkoi Mikkoska puheen ja tarjosi makeisia pussistansa.

Latvaheikkoolainen oli kuin puulla päähän lyöty moisesta odottamattomasta ystävällisyydestä Mikkoskan puolelta. Mutta kun kerran kuulutaan samaan seuraan, niin tietysti se kuuluu asiaan olla ystävällinen, ajatteli hän ja pisti suuren ooripunaisen kätensä makeispussiin samassa kysyen: "Mitäs se olikaan kun Mikkoska on koko päivän ajatellut?"

"Niin, minä vaan olen ajatellut, että jos me — ai, en minä nyt viitsi sanoa!"

Mikkoska puristi lempeästi latvaheikkoolaista kädestä. Tämä lensi kasvoiltaan punaiseksi, ja sydän alkoi sykkiä niin ankarasti, että pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan.

"No, Mikkoska on hyvä ja sanoo loppuun asti, mitä se oli. Ehkä minäkin olen ajatellut samaa asiaa", pyysi latvaheikkoolainen.

"Mutta — mutta, mitä Mikkonen ajattelisi, jos tulisin teille, kun kerran en ole hänen kanssaan ensinkään tuttu?" kysyi latvaheikkoolainen hämillään.

"Mikkonen! En minä hänen kanssaan enää yhdessä ole. Eikä hän edes ollut minun oikea miehenikään, joten ei hänellä ole mitään oikeutta minuun nähden. Minä olen vuokrannut Romusen yliseltä itselleni nätin huoneen, ja sinne minä voin viedä kenen haluan", selitti Mikkoska hymyillen imelästi.

"Minulla olisi myös tilaisuus ottaa vaimostani ero kun hänen luonansa on alkanut vistaamaan ne laukkuryssät, eikä niihin ole siinä suhteessa ensinkään luottamista. Näkipä sen, miten ne syöttivät itseensä sen kuuluisan Flaamingin Mandankin. Olivat antaneet vain yhden Viipuri-prenikan. Muuta ei tarvittu. Kun Manda oli prenikan syönyt, niin silloin oli hän myöskin ryssän oma, ja vielä niin ruman ryssän", kertoi latvaheikkoolainen.

"Minä mietin asiaa. Mutta nyt menen illalliselle. Tulen sitten myöhemmin Mikkoskan vieraaksi. Eikö niin?" ehdotti latvaheikkoolainen.

"Aivan niin. Hyvästi nyt siihen saakka!" myönteli Mikkoska ja pudisti latvaheikkoolaisen kättä vieläkin lempeämmin.

Varhain seuraavana aamuna heräsi latvaheikkoolainen Romusen kapakan sivuhuoneesta päätä ankarasti porottaen. Hän ei muistanut edellisen illan tapahtumista muuta kuin sen, että Mikkoska oli antanut hänelle korvapuustin suutelon asemasta, ja tämä häntä harmitti.

"No, tuleppas nyt heikkoolainen ottamaan aamuryyppy! Taitaa pääsi olla kovin kipeä"' kehoitti Romulainen, samassa iskien silmää Annallensa.

"Kipeä on kovin. — Kaada heti toinenkin, niin pikemmin paranee! Vaikka en minä tänään työhön mene, tuskin ensinkään tällä viikolla. Mutta kuinka se oikein on, enkö minä hakenut Castle Cartista illalla tänne tavaroitani?" tiedusteli latvaheikkoolainen.

"Etkö sinä muista, kun yhdessä ne veimme tuonne yliselle, jossa sinulla on nätti huone?" selitti Romunen.

"Minä kyllä vähän olen sellaista muistavinani. Mutta minä toivoisin, että tämä kaikki olisi vain unta eikä omaatuntoani kalvavaa todellisuutta", vastasi latvaheikkoolainen hyvin surulliseksi painuen.

Viikko on kulunut, ja Castle Cartissa pidetään taasen raittiuskokousta. Tämä viikko on ollut ensimäinen, kun suomalaiset ovat tehneet laivassa työtä ilman ettei olisi juotu. Lujahermoisuutta ja tahdonlujuutta siinä on tarvittu. Pitkäksi on muutamilla käynyt aika, mutta kestäneet he ovat urhoollisesti. Ennen kokouksen alkamista jakoi Stenroos kaikille paperin liuskoja, joihin oli kirjoitettu Maamme laulu. Stenroos oli niitä hankkinut New Yorkista. Vaikka ne oli julaistuna ruotsinkielellä, niin oli hän kääntänyt ne suomeksi. Jos ei kovinkaan nuotilleen, niin ainakin voimakkaasti alkoi kaikumaan Maamme laulun säveleet, eikä kukaan esittänyt enää kapakkalauluja laulettavaksi.

Kun kokouksen yhteydessä tuli kysymykseen, onko kukaan jäsenistä rikkonut lupaustaan, niin kuurtanelainen ilmoitti, että latvaheikkoolainen ainakin on rikkonut.

"Latvaheikkoolaista ei voi sanoa rikkoneeksi, sillä hän ei ole nauttinut väkijuomia, ainoastaan portviiniä, eikä sen nauttiminen ole kielletty raittiusmieheltä enempi kuin naiseltakaan", koitti Mikkoska torjua syytöstä.

"Portviini on myös päihdyttävää juomaa, ja niinollen luvatonta nauttia henkilön, joka kuuluu raittiusseuraan", selitti Stenroos.

"Myöskin on huomattava, että jos ei portviini olisi päihdyttävää juomaa, niin ei se olisi niin pahasti mennyt latvaheikkoolaisen päähän, että hänet Romusen kapakan lattialle nukertui nukkumaan", lisäsi Mäki-Töyli.

"Paljon mahdollista, että heikkoolainen on juonut viinaakin, siten päästäkseen erilleen raittiusseurasta, kun hän ei uskonnolliselta kannalta katsottuna tahdo siihen kuulua", myönteli Mikkoska, samalla tarjoten raumalaiselle purukummia.

"Ilman pitempiä tutkimuksia erotamme latvaheikkoolaisen pois 'Hyvä Toivo' raittiusseurasta ja merkitsemme pöytäkirjaan, että hän oli ensimäinen suomalainen, joka rikkoi raittiuslupauksensa Amerikassa", julisti Stenroos, ja löi vasaralla pöytään kokouksen päätöksen vahvistamiseksi.

"Ja ensimäinen körttiläinen, joka Amerikassa on raittiusseuraan yhtynyt", lisäsi Tuhkalan Iiska.

Siniset nauhat ilmoitti Stenroos jo saapuneen, sekä antoi jokaiselle yhden. Mikkoska ojensi nauhan raumalaiselle pyytäen häntä kiinnittämään sen rintaansa.

Se olikin raumalaiselle mieluisa palvelus, ja kenelle se ei olisi ollut, sillä Mikkoska oli kauniinpuoleinen ja puoleensavetävä nainen.

Kokouksen loputtua saattoi raumalainen Mikkoskaa. Castle Cartin portille. Erotessa tunsi hän jotakin omituista liikettä sydänalassaan, kun Mikkoska puristi hyvästiksi häntä kädestä.

Seuraavana päivänä olivat taas kaikki kapakoitsijat pitämässä yhteistä kokoustaan Romulassa. Mikkoska, kun oli ensin saanut ansaitsemansa kaksikymmentäviisi dollaria heikkoolaisen viettelemisestä, kertoi tarkalleen, mitä kokouksessa oli päätetty. Saamansa sinisen nauhan hän antoi Daliinille, jonka oli määrä hankkia samallaisia lisää. Näillä tahdottiin pettää seuraan kuuluvia henkilöitä.

Muutaman päivän kuluttua tuhkin nauhat Sandyskistä. Ne olivat aivan samanlaisia kuin raittiusseurankin nauhat, että mitään eroa ei niissä huomannut. Daliini antoi nauhat Romulaiselle, joka heti niistä naulasi viisi kapakkansa takaseinään, sekä suurilla kirjaimilla ilmoituksen: "Me ostamme 'Hyvä Toivo' raittiusseuran merkkejä viidestä dollarista kappaleen ja kaupantekijäisiksi annamme piirilasin ja 'äijän'-ryypyn."

Latvaheikkoolainen, huomattuaan nuo merkit kapakan seinässä, ja kuultuaan Romuselta, että ne on saatu raittiusseuran jäseniltä, käski antaa koko huoneelle juotavat. Hän tuli hyvin iloiseksi siitä tiedosta, kun oli muitakin seuran jäseniä, jotka olivat rikkoneet lupauksensa.

Mikkoska kiirehti Castle Cartiin tapaamaan raumalaista, sillä hän tahtoi saada hänenkin ennen ensi kokousta rikkomaan lupauksensa.

Raumalainen sattuikin tulemaan häntä vastaan kadulla. Jo kaukaa hän hymyili Mikkoskalle: "No, mihinkäs se Mikkoska on menossa?" kysyi raumalainen.

"Kah! Sinäkös se olitkin! Minä juuri ajattelin sinusta", sanoi Mikkoska ja jatkoi: "Minä tässä vaan huvikseni lähdin kävelemään ilman mitään päämäärää. Mutta nyt muistui mieleeni, että taisin jättää huoneeni oven auki, joten täytyy palata takaisin panemaan se lukkoon."

"No, mennään sitten yhdessä, minä myöskin lähden sinnepäin", sanoi raumalainen.

Heidän vieretysten kävellessään kysyi Mikkoska: "Etkö sinä ole katunut kun yhdyit tuohon raittiusseuraan?" mutta huomattuaan hetken sopivaksi lisäsi: "Vaikka pääseehän siitä erilleen, kun tekee samoin niinkuin tänään ovat tehneet viisi seuran toisista jäsenistä."

"No, etkö sinä ole kuullut, että he ovat myyneet raittiusnauhansa
Romulaan viidestä dollarista. Romulainen on vielä hyväntahtoisesti
pistouvannut juotavat koko huoneelle kaupan päällisiksi", selitti
Mikkoska.

"Aivan totta se on! En minäkään ensin uskonut, mutta menin itse katsomaan. Ja aivan oikein, siellä Romulan takaseinässä oli viisi nauhaa. Me voimme mennä nyt vielä niitä tarkastamaan, että sinäkin tulet omin silmin näkemään miten asia on", selitti Mikkoska edelleen lipevänä.

"Mennään vaan. Jos siellä on viisi meidän merkkiä ennestään, niin minulta saa Romulainen kuudennen", vastasi raumalainen harmistuneena, samalla tarttuen hellävaroen Mikkoskaa kiinni käsivarresta.

Kun he saapuivat kapakan edustalle, niin Mikkoska osoitti raumalaiselle kapakan takaseinässä olevia nauhoja. Raumalainen ei ensin uskonut silmiään, vaan tahtoi saada tarkemman selvyyden menemällä kapakkaan lähemmin tarkastamaan, josko nauhat ovat samanlaisia kuin sekin mikä hänellä oli.

"Me maksamme viisi dollaria nauhasta ja vielä pistouvaamme piirilasin ja 'äijän'-ryypyn kaupantekiäisiä!" tavasi raumalainen seinälläolevasta ilmoituksesta.

"Tänne viisi dollaria! Tulkaa ottamaan pojat suihinne!" komensi raumalainen, ja samassa ojensi nauhansa Romuselle.

Latvaheikkoolainen, joka oli mässähtänyt pöydän alle, virkosi jälleen kuultuaan raumalaisen rämeän äänen, ja alkoi kompuroimaan ylös saadakseen osansa juotavista.

"Toinpa tietenkin, ja minä luulen, että täällä on jo Stenroosinkin nauha", vastasi raumalainen.

"No, otappa nyt toinenkin! Eihän se yksi ryyppy miehessä mitään tunnu", kehoitti Romulainen ja kaatoi vielä toisen ryypyn.

"Kyllä se myötä menee. Mutta mihin se Mikkosta joutui?" kysyi raumalainen mennen ulos kadulle. Mutta kun ei tavannut tätä, niin tuli takaisin kapakkaan ja pistouvasi nyt vuorostaan koko huoneelle.

Mikkoska kun huomasi, että raumalainen antoi nauhansa Romulaiselle, lähti kiireesti tapaamaan kuurtanelaista, jonka hän oli nähnyt menevän järven rantaan ongenvapa olalla.

"Kah, täälläkös se Kuurtaneen Lauri vaan puita läjäilee, minä kun luulin sinun kalastamaan menevän", alotti Mikkoska keskustelun.

"Enhän minä puita läjää; onkimatoja vaan etsin syötiksi puiden alta", vastasi Lauri.

"Niin, eihän se kala ilman syöttiä koukkuun tartu. Mutta, Lauri, mikä sinua vaivaa, kun sinä viime aikoina olet mennyt niin huononnäköiseksi? Ethän vain ole sairas", puheli Mikkoska hyvin myötätuntoisesti.

"En ole oikein tervekään", vastasi Lauri ja lisäsi: "sairasko lienen, en tiedä, mutta elämä tuntuu kovin mauttomalta."

"Minähän sen arvasin. Sinä, Lauri, olet ollut minun ihailuni esineenä siitä saakka kun sinut ensi kerran näin, ja sen vuoksi huomaan pienenkin muutoksen sinussa", säälitteli Mikkoska.

Laurin rokon leimaamissa kasvoissa leimahti syvimmätkin kohdat punottaviksi ja hänen sydämensä alkoi sykkiä rajusti, niin että hän pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan. Tämä oli ensi kerta eläissään kun hän kuuli, että joku nainen häntä ihailee.

"Minä kyllä olen ajatellut mennä lääkärin luokse käymään", lausui Lauri sekä jatkoi: "mutta minä olen odottanut, jos se kuppari sieltä Suomesta tulisi ja vetäisi parikaankymmentä sarvea tuonne selkääni, niin eiköhän sitä paranisi. Mutta kuka sen tietää, tuleeko se sieltä eli ei."

"Minä luulen, että se heikkous johtuu siitä, kun Laurikin lopetti juomisen niin äkkiä. Olisi pitänyt vähitellen lopettaa", neuvoi Mikkoska.

"Aivan siitä se johtuu! Minä jo sanoin Rauman pojalle, että olisi pitänyt ensin saada se kuppari tänne ja sitten vasta perustaa raittiusseura, ettei olisi viikkoja tarvinnut tuota pahaa verta selässään kantaa", myönteli Lauri.

"Hyvä Lauri, mutta eihän raittiusseuraan enää kuulukaan muuta kuin muutama jäsen. Nehän ovat kaikki jo myyneet nauhansa Romulaiselle. Hän kun maksaa viisi dollaria aina nauhasta ja vielä pistouvaa vapaat juotavat", rohkeni Mikkoska jo Laurillekin livertää.

"Puhuuko Mikkoska nyt leikkiä, vai onko se oikein totta?" kysyi Lauri ihmeissään.

"Totta se on! Kävin juuri Romulassa ja itse näin useampia nauhoja takaseinällä. Näin myös raumalaisen myyvän nauhansa siellä", vakuutti Mikkoska.

"No, mieluummin minäkin myyn nauhani tuota kupparia odottamaan, ja pitäähän sitä joskus saada iloitakin", lausui Lauri, heittäen kalavehkeet järveen.

Seuraavassa raittiuskokouksessa ilmoitettiin kahdeksan rikkoneeksi. Mikkoska, joka taasen oli kokouksessa, ilmoitti ainakin viisitoista rikkoneen. Hän sanoi itse laskeneensa niin monta nauhaa Romulassa olevan.

"Jos Mikkoskan puhe on totta, niin ei enää ole jälellä kuin viisi jäsentä koko meidän seurassa", lausui Stenroos surullinen ilme katseessaan.

"Totta se on! Mitä hyötyä minulle semmoisesta valheesta olisi!" puolusteli Mikkoska ilmiantoaan hyvin närkästyneen näköisenä puheenjohtajan epäilyksen tähden.

"Mutta meitähän on tässä nyt koolla toistakymmentä, ja kun kahdeksan vaan tiedämme lupauksensa' rikkoneen, niin meistä löytää Mikkoska vielä seitsemän rikkonutta, ja ketä ne sitten ovat?" kysyi Piltti luoden epäilevän katseen Mikkoskaan.

"On selvintä, että jokainen näyttää nauhansa, ja jolla nauhaa ei ole, niin hän on rikkonut", ehdotti Stenroos.

Mikkoska aikoi ryhtyä selittämään, mutta samassa tuli raumalainen sisään ja lausui:

"Asia on nyt sillä tavalla, että minä olen vähän ryypännyt, mutta minä olen sitä kovasti katunut. Eikös katuvalle anneta anteeksi?"

"Jaa, nauhako? Siellä Romulassa se on, ja siellä on monen muun nauha. Tuo Mikkoska ja Daliini niitä tekevät vaikka kuinka pitkästi" vastasi raumalainen halveksivasti vilkaisten Mikkoskaan päin.

"Minäkö valehtelen. En minä niin ole päissäni, etten tiedä mitä puhun. Näinhän minä itse eilen illalla Mikkoskalla noita nauhoja niin paljon, että niitä olisi riittänyt kaikille harborilaisille, ei vain suomalaisille, ja kuulin kun Daliini lupasi teille, Mikkoska, viisikymmentä dollaria, jos saatte Stenroosinkin rikkomaan lupauksensa. Meistä muista, jotka olemme rikkoneet, olet saanut kaksikymmentäviisi dollaria jokaisesta. Eikö niin?" puhui raumalainen siekailematta.

"Hävytön! Kun kehtaatkin valehdella!"' tiuskasi Mikkoska ja alkoi itkeä tuhertamaan kiukkuisena.

"Tässä nyt tulee ilmi, että yksi jäsenistämme on harjoittanut kavalaa petosta seuraamme kohtaan. Minä en tiedä, mitä oikeastaan teemme hänen kanssaan", puhui Stenroos hyvin masentuneena, mutta ankara sävy äänessä.

"Tuollaisen otuksen pitäisi ripustaa sananlennätinpaaluun", sanoi uhkamielisesti kuurtanelainen.

"Hae sinä Piltti talia, tuossa on luja nuora, niin saamme panna uhkauksen toimeen", yhtyi Tuhkalan Iiska ilkeästi ivaten sanomaan, heittäen nuoranpätkän lattialle.

"So, so! Ei tässä nyt laittomuuksiin mennä!" rauhoitti Stenroos, salaisesti hymyillen hänkin, vaikka miesten leikki tuntuikin raakamaiselta.

"Mitä laittomuutta se on! Ettekö te tiedä, että tässä maassa voi kaksitoista miestä päättää, mitä he tahtovat? Minä esitän, että Mikkoska hirtetään ennenkuin aurinko laskee!" uhmasi Tuhkalan Iiska, joka uhkaus näytti vaikuttavan kaameasti Mikkoskaan.

"Älä Iiska kulta puhu semmoisia. Enhän minä —" sopersi Mikkoska jo talttuneena hiukan puuskastansa.

"Mikkoska on hyvä ja tunnustaa, onko hän ollut Sonnisella ja Daliinilla kätyrinä", kehoitti Stenroos.

"Se on kaikkein viisainta, että puhuu suoraan. Voi löytyä niin paljon lieventäviä haaroja, ettei hirtetä aivan hengettömäksi", painosti Iiska.

"No, puhukaa vaan vapaasti!" kehoitti Stenroos, kun Mikkoska epäröi tunnustaa.

"Niin nähkääs, kun se Romusen Anna niin itki ja pyysi, niin minä lupasin auttaa heitä. Mutta kyllä minä annan kaikki, rahat mitä olen heiltä ansainnut, tälle seuralle, jos ette vaan minua hirtä tästä rikoksestani. Minä lähden aivan heti hakemaan rahoja, jos niin vaaditte", lupaili Mikkoska nöyränä.

"Onko kaikki sitä mieltä, että Mikkoskalle annetaan anteeksi, kun hän luovuttaa rahat seuralle?" kysyi Stenroos.

Mikkoskan mentyä kysyi Talso: "Mihin tarkoitukseen rahat käytetään, jotka Mikkoskalta saadaan?"

"Minusta olisi viisainta, että niillä rahoilla ostetaan kirjoja ja perustetaan lainakirjasto seuran yhteyteen", esitti Stenroos.

"Minä ajattelin, että ostetaan tonttimaa seuralle omaa taloa varten, mutta hyvähän se kirjastokin olisi olemassa", myönsi Mäki-Töyli.

"Kaikista viisainta on laittaa sauna, kun kerran kupparikin tulee", esitti puolestaan laihialainen.

"Me emme päätä vielä mitään, sillä ei Mikkoska niin tyhmä ole, että hän toisi seuralle kaksisataa dollaria rahoja, jotka hän ja hänen laiska miehensä hyvin tarvitsevat", selitti Iiska.

Juuri heidän keskustellessaan tuotiin tieto että Ullan-Matti on löydetty kanavasta kuolleena, suuri haava päässä. Jokainen riensi heti katsomaan sitä. Totta se olikin. Matti oli kannettu erään irlantilaisen kapakan takaruumaan, missä, jokainen teki tarkastuksen tunteakseen miehen. Haava päässä osoitti, että häntä oli ensin lyöty kuolettavasti ja sitten ruumis heitetty kanavaan. Latvaheikkoolainen sanoi olleensa Matin kanssa edellisenä yönä toisella puolen kanavan eräässä huonomaineisessa paikassa ja sanoi Matin jääneen sinne kolmen talossa olevan naisen kanssa. Paikalle saapui joitain viranomaisia ja tiedustelivat, josko suomalaiset tahtovat haudata kuolleen. Mutta kun eivät he halunneet sitä tehdä, niin pian Matin ruumis katosi. Jotkut sanoivat, että se upotettiin keskelle Erien järveä, mutta eräs poliisi tiesi, että se vietiin jonnekin yliopistoon leikeltäväksi.

Stenroos koetti parhaansa saada viranomaisia ymmärtämään, että vainaja oli murhattu ja selitti vielä, missä murhan luultiin tapahtuneen, mutta viranomaiset olivat välinpitämättömiä. Suomalaisen kuolema oli muka vähäpätöinen asia.

Suomalaiset päättivät kostaa Ullan Matin kuoleman. Ja tilaisuus tarjoutuikin siihen pian.

Noin pari viikkoa jälkeen edellä kerrotun tapahtuman määrättiin Stenroos Eeriin järjestämään saman komppanian työoloja. Sillä aikaa miehet pitivät raittiuskokouksen, jossa ei keskusteltu rikkoneista, mutta millä tavalla kostetaan Matin kuolema. Tuhkalan Iiska johti kokousta. Kokouksessa oli nyt muitakin kuin seuraan kuuluvia. Kuurtanelainen käytti ensiksi puhevuoroa selittämällä, että Matin kuolema on luettava irlantilaisten syyksi ja se on kostettava tavalla millä tahansa. Latvaheikkoolainen selitti, että kun hän poistui talosta, niin hänen vastaansa tuli joitakin irlantilaisia ja hän otaksuu, että he juuri ovat syyllisiä.

"Meidän, on mentävä mainitulle talolle tänä, iltana, ja jos ei muuten tule selvää, niin kostamme luonnossa", puhui Iiska puheenjohtajan paikalta sekä jatkoi, "mutta me emme viitsi sinne mennä aivan selvänä ja kun emme myöskään raittiuslupaustamme tahtoisi rikkoa, niin eikö se ole selvintä, että panemme Hyvä Toivo raittiussseuran istumaan ensi sunnuntaihin saakka. Vai mitä ajattelette?"

"Luulen, ettei koskaan ole viisaampaa esitystä kukaan tehnyt kuin Iiska nyt teki. Nähkääs kun panemme nyt seuran neljäksi päiväksi istumaan, niin sillä ajalla me voimme juoda ja mässätä niinkuin haluamme. Ensi sunnuntaina seura taas alkaa toimimaan, ja meidän on silloin oltava selviä ja jatkettava seurassa oloa eteenpäin", selvitti ilmajokelainen silmät loistaen tyytyväisyyydestä.

"Minä olen sen jo kauan huomannut, ettei liska ole mikään tyhmä mies", vahvisti Piltti voimakkaasti kannatusta saanutta esitystä.

"Onko se yleinen päätös, että tämä seura virallisesti pannaan ensi sunnuntai-aamuun saakka istumaan?" tiedusteli puheenjohtaja.

"Kun kerran tällainen päätös nyt tehtiin, niin se on merkittävä myös pöytäkirjaan, taikka muuten kun Stenroos tulee, niin hän kumoaa koko päätöksen", muistutti Iiska.

Kokouksen loputtua haettiin Castle Cartiin neljä tynnöriä piiriä ja sitä juodessa valmistettiin erilaisia lyömäaseita. Sillä oltiin varmoja, että siellä tulee totinen ottelu. Vähää ennen puolta yötä lähti Castle Cartista kaksitoista nuorta miestä kanavan toiselle puolelle. Vanhemmat miehet jätettiin Castle Cartia vartioimaan.

Heidän päästyään talon pihalle, jossa Matti oli murhattu, juoksi eräs tuntematon mies sisään ja kohta sen jälkeen sulettiin kaikki ovet ja ikkunat. Kun ei heitä suosiolla päästetty sisään, niin neljä miestä, toisten pitäessä vahtia, ettei talosta kukaan pääse karkaamaan, haki parin sylen mittaisen ratakiskon ja sillä murrettiin eheään seinään aukko, josta mentiin sisälle. Sisään päästyä eivät he kumminkaan löytäneet ketään, mutta pian huomattiin, että naisia ja joku mies oli menossa veneellä kanavan yli ja menivät erääseen sillä puolen olevaan kapakkaan. Kuitenkaan eivät miehet tyytyneet ainoastaan talossa käymiseen, vaan he tekivät perinpohjaisen hävityksen. Tuolit, pöydät, sängyt ja piano päälliseksi kannettiin kanavaan. Viinaa, mitä löydettiin, juotiin suihin. Kun koko talon omaisuus oli hävitetty, päättivät miehet lähteä takaisin sinne, johon he näkivät naisten menevän, mutta ensin päätettiin käydä Romulassa.

"Nyt tulikin raittiusmiehiä ja pöytä koreaksi!" huusi Tuhkalan Iiska astuen ensimäisenä sisälle.

"Tulkaa vaan miehet kaikki tiskin ääreen ilman orjailematta!" komensi
Iiska sekä jatkoi: "täällä näyttää olevan aivan tuntemattomia miehiä.
Olette vissiin juuri saapunut paikkakunnalle, mutta siitä huolimatta
tulkaa ottamaan suihinne."

"Tänään olemme saapuneet, mutta minä, luulen, että ei meistä kukaan ole viinaan meneviä", vastasi yksi heidän joukostaan.

"Mistäs päin miehet on kotoisin kun eivät viinaan ole meneviä?" tiedusti raumalainen.

"Vissiin Isontalon Antti ja Rannanjärvi! Mutta pian se nähdään!" hihkasi ilmajokelainen, samassa lyöden haulipussilla heidän edessään olevan pöydän kannen säpäleiksi.

"Meinaako vieras olla minun veroiseni?" tiuskasi eräs tukevahartiainen mies särkyneen pöydän takaa ja silmänräpäyksessä oli pöydän jalka hänen kädessään ja ilmajokelainen makasi tiedotonna lattialla. Nyt olisi seurannut samaa kahtapuolta, mutta samassa tuli sisään kaksi poliisia, jotka estivät tappelun. Ilmajokelaista koetettiin herättää henkiin, mutta tarhaan. Poliisit ilmoittivat hänet kuolleeksi ja lyöjä pantiin käsirautoihin.

"On parempi, että ruumis viedään tuonne takaruumaan yöksi pois tästä lattialta", määräsi poliisi. Miehet kantoivat ruumiin sinne ja peittivät Romusen Annan antamalla lakanalla. Ilmajokelaisen kuolema sai kaikki hetkeksi hillitsemään luontonsa ja todelliselta kannalta katsomaan asiaa. Romunen tarjosi nyt kaikille juotavat ikäänkuin peijaisiksi. Vastatulleetkin yhtyivät nyt joukkoon.

"Onko tämä mies, joka murhan teki, yksinäinen vai perheellinen mies?" kysyi Tuhkalan Iiska toiselta vastatulleelta.

"Se on paha juttu! Mutta mitä me voisimme tehdä hänen hyväkseen" tiedusti Iiska myötätuntoisena.

"Emme me voi tehdä hänelle muuta kun mennään ja vapautetaan 'lakopista'. Se on kaikkein paras", ehdotti laihialainen.

"Se minustakin on paras keino. Mutta miten voimme hänet sieltä saada?" kysyi kuurtanelainen, epäillen sellaista yritystä mahdottomana.

"No, helppohan se on tuolta lautamökistä ottaa miehen ulos. Ei muuta kun yksi nurkka ylös niin korkealle, että mies mahtuu siitä ulos ja siinähän se on koko homma", selitti Iiska.

"Mutta jos sattuisi poliisit pitämään vahtia, niin se nurkka jäisi nostamatta", epäili raumalainen.

"Tuommoset poliisit! Olipa niitä tahi ei, se on yhdentekevä. Kyllä minä vartioitsen poliisit, jos ei muuta estettä ole", sanoi juuri tullut härmäläinen ja komensi nyt puolestaan kaikille juotavat.

"Ja jos se pojat siksi tulee, niin kyllä täälläkin on poika, joka paria poliisia vastaan uskaltaa lahtea", hihkasi karstulainen ja hammasta purren pyörähti kengän korolla ympäri.

"Vielä ryypyt vainajan kunniaksi ja sitten lähdetään pojat ottamaan härmäläinen pois lakopista!" komensi kyröläinen.

"Viekää vainajallekin ryyppy! Hän oli kunnon mies ja teki paljon hyvää eläissään. Hän se oli, jonka toimesta Ilmajoelle perustettiin siitossonniyhdistys ja hänhän se oli etunenässä perustamassa meidän raittiusseuraakin, vaikka hänelle nyt noin huonosti kävi. Mutta se oli Jumalan tahto", puhui Iiska ilmajokelaisen muistolle, ja miesjoukko kallisti ryypyt suihinsa.

"Minä vien koko pullon, niin saa yölläkin ottaa ryypyn, ettei tule vilu", ilkamoi Romulainen ja vei täysinäisen konjakkipullon vainajan viereen lattialle.

"Älkää, pojat tehkö kuolleesta pilkkaa! Teille voi käydä siitä huonosti. Monta kertaa on nähty, että kuollut on tullut kummittelemaan, kun ei ole annettu sen rauhassa levätä", nuhteli kyröläinen.

"No eihän tässä nyt niin suurta pilaa ole tehty, että siitä olisi syytä kummitella", vastasi Iiska.

"Nyt matkaan joka mies ja menkää te kyröläiset härmäläisen kanssa katsomaan, näkyykö siellä poliisia. Me menemme tästä suoraan 'lakopin' luo", komensi joukon johtaja päättävästi.

Lakopin luo saavuttua oli kaikki hiljaista. Poliisia ei näkynyt missään ja lakopin ovi oli ulkoapäin lukossa. Sisältä kuului jotain takomista. He luulivat vangin yrittävän pois lukon ovirautaa.

"Tämä nurkka on helpoin nostaa. Joka mies vaan yhtä aikaa silloin kun minä sanon kolme", kehoitti Iiska.

"Älkäähän vielä huoliko ruveta nostamaan. Huomatkaa, että lattia nousee myös, eikä tässä ole kellaria, että sen kautta pääsisi ulos", huomautti raumalainen.

"Ole vaiti! Tämän nurkan kohdalla ei ole lattiaa ja tältä kohdalta on hyvä; pois pääsy. Yks', kaks', kolme!" komensi Iiska. Nurkka nousi miesten polvien tasalle kuin pärekori. Mutta voi sitä hämmästystä, miltä syntyi miesten kesken kun sieltä tulikin ne poliisit, jotka härmäläisen vangitsivat!

"Kuinka te tiesitte tulla meitä auttamaan pois?" kysyi toinen poliisi raumalaiselta.

"Se oli kunnon mies. Jos näette hänet, niin sanokaa, ettei hänen tarvitse peljätä meitä. Saa vapaasti mennä minne haluaa. Hän nakkeli meitä kuin heinäpusseja. Juuri kun saimme hänet sisään, niin hän tarttui meihin kiinni ja nakkasi molemmat nurkkaan ja lähti ulos lukiten oven jälessään", selitti toinen poliiseista, joka ihaili suomalaisen jättiläisvoimia.

"Täällä on hänen veljensä, joka on paljon väkevämpi", selitti raumalainen osoittaen vieressään seisovaa toista härmäläistä.

Poliisi loi pelokkaan katseen osotettuun mieheen ja lausui: "Minä en tahdo olla huonoissa väleissä hänen kanssaan." Sitten otti poliisi taskustaan sikaarin ja ojensi sen härmäläiselle.

Härmäläinen, joka ei ymmärtänyt, mistä puhuttiin, kysyi: "Mitä hän sanoi? Meinaako se minunkin viedä, vai mitä?"

Raumalainen selitti koko tapahtuman miehelle ja silloin toisetkin vasta tulivat tietämään ja käsittämään, miksi poliisit olivat lakopissa.

"Kyllä se mies eteensä katsoo. Hän on jo vanhassa maassa kuusi vuotta ollut linnassa miestaposta", kerskui toinen härmäläinen.

"Te olette vissiin hänen veljensä poika?" kysyi Tuhkalan Iiska iskien silmää kyröläiselle.

"Ei veljenpoika, mutta saman talon torppareita kumpikin," vastasi hän rennosti.

Poliisin kehoituksesta lähtivät miehet Castle Cartiin, jossa luvattiin yösija vastatulleillekin.

Castle Cartiin jätetyt miehet olivat sillä aikaa haalanneet sinne useita olut-tynnyreitä, ja niitä alettiin nyt tyhjentämään. Heidän juodessa maljaa karanneelle härmäläiselle, kuului ulkopuolelta taloa kolinaa ja samassa Romunen Annansa kanssa juoksi yöpukeessa sisälle. Anna heittäytyi suoraa päätä lattialle maata ja Romunen itse kiirehti pöydän taakse.

"No, mitä ihmettä nyt on tapahtunut, kun Romulan väki tuolla tavalla tänne ryntää", tidusteli Talso.

"Nähkääs tuota, tuota — kun se kuollut siellä kummittelee!" sai Romunen vihdoin sanotuksi.

"Minä jo illalla varoitin, että älkää tehkö kuolleesta pilaa", muistutti kyröläinen.

"Se nähkääs tuli meidän makuuhuoneeseen valkoinen lakana päässä ja sillä oli se konjakkipullo kädessä, jonka minä panin sen viereen. Se oli kauhea näky. Hädin tuskin pääsimme ulos ovesta!" vastasi Romulainen.

"Se sanoi", selitti Romulainen, "tuolla lattialla on niin kylmä, antakaa minun tulla sinne sänkyyn", ja vieläkin hätääntyneenä jatkoi: "Se tuli sänkyämme kohti, mutta silloin me syöksyimme ulos, enkä minä tiedä kuinka tulimme tänne."

"No, olipa nyt miten tahansa, niin nostakaa tuo Anna kumminkin tuonne sänkyyn ja tarkastakaa ettei hänkin, vain jo ole kuollut", kehoitti Iiska.

"Tämä on nyt vähän kummallista tämä juttu, mutta minä luulen, että se kuollut siellä kapakan takahuoneessa yöllä virkosi, ja tämä miesparka tunsi vilua, niin hän läksi ylös makuuhuoneeseen", arveli Mäki-Töyli.

"Minä olen myös samaa mieltä, että mennään, katsomaan", kannatti härmäläinen Piltin esitystä.

"No, kyllä tästä joutaa! Mutta olisi paras ottaa raamattu mukaan, jos se ruumis ainakin olisi kummitellut. Kun rauhattomalle hengelle vaan näyttää raamattua, niin siltä on luonto pois heti", selitti karstulainen, sekä jatkoi: "Meidän puolessa yhdessä talossa aina kummitteli, mutta kun pastori oli neuvonut tämän konstin, niin heti kummitukset katosi."

"Tuolla on Stenroosin raamattu, ottakaa se mukaan", kehoitti kyröläinen, osottaen nurkkahyllyllä olevaa kirjaa.

"Ja tuolla toisessa nurkassa on kirves! Sinä Härmän poika voit ottaa sen olallesi", lisäsi Iiska.

"Ilman kirvestä en minä lähdekään. Jos pitäisi mennä elossaolevaa vastaan, niin menisin paljain käsin, mutta kuolleen kanssa on leikki toista", vastasi härmäläinen ja otti kirveen nurkasta olalleen.

Heidän saavuttuaan Romulan pihalle, kurkisti karstulainen ikkunasta, josko kuollut makaa vielä lattialla. "Kuolleella on pojat menty!" huudahti hän, huomattuaan, ettei ruumista ollut enää lattialla.

"Tietysti se menee edellä, jolla on raamattu, ja kirvesmies menee hänen jälessään", sanoi Iiska.

Karstulainen aukasi raamattunsa ja astui edellä sisään, toisten seuratessa hänen jälessään. Yliselle meneviltä rappusilta alkoi kuulua pientä kolinaa ikäänkuin joku olisi tullut alas. Karstulainen kuultuaan tämän, lausui: "Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimessä, jos sinä olet paholainen, niin —" Hänen lauseensa jäi puoliväliin, sillä esiin tuli pitkäpartainen pukki määkien "pää-ää-ä".

"Se tulee pukin haahmossa", huusi karstulainen kauhistuneena ja hätääntyneenä nakkasi raamatun lattialle, sekä lähti minkä ennätti livistämään ulos, kaataen mennessään härmäläisen kirveineen. Pukki lähti juoksemaan jälessä siten lisäten karstulaisen kauhua.

Kuolleeksi luultu ilmajokelainen kuuli yläkertaan metelin ja hänkin rupesi ihmettelemään ja pelkäämään, mitä oikeastaan on tekeillä. Ensin oli Romunen lähtenyt Annansa kanssa yöpukineissaan juoksemaan ulos ja nyt aliselta kuului tuollainen hirmuinen meteli. Hädissään ja viluissaan, luullen lakanaa peitoksi kääri hän sen ympärilleen ja laskeutui alakertaan. Mutta kun alakerrassa ei ollut ketään, valtasi hänet myös pelko, jonka vuoksi hänkin juoksi Castle Cartiin.

Karstulainen oli juuri päässyt kertomasta miten ilmajokelainen kummitteli pukin haahmossa, kun raumalainen kauhistuneena huudahti: "Katsokaa, nyt se tulee tuolla lakana päässä!"

"Enkö minä, illalla jo sanonut ettei pidä tehdä kuolleesta pilkkaa", ehätti kyröläinen nuhtelemaan, itsekin sentään ollen vähän kaamealla mielellä.

"Romulaista se vissiinkin ahdistaa", rohkeni Iiska vielä irvistellä vähän toisia rohkeampana.

"Herra armahda meitä!" rukoili Anna ja kauhistuneena konttasi sängyn alle piiloon.

"Romusen ja hänen vaimonsa Annan nimeen, älä tule tästä ovesta sisään", haastoi Iiska ja teki uunin musteella suuren ristin keskelle ovea.

Tämä ei auttanut mitään. Kuolleeksi luultu syöksyi ovesta sisälle kuin ammuttu.

"Jos Romusen Annaa etsit, niin hän on tuolla sängyn alla piilossa", riensi Iiska, jolla vielä oli vähän rohkeutta, selittämään.

"Ja, juuri häntä minä etsin, ja jos löydän, niin vien hänet mukanani sinne minne kaikkien kapakan pitäjäin pitää mennä", vastasi aave rämisevällä äänellä.

"Eikö hän kumminkin saisi armoa, jos hän yhtyisi meidän raittiusseuraan?" kysyi raumalainen, huomattuaan, että ilmajokelainen ei olekaan kuollut, kuten luultiin.

"Ei mitään armoa sellaiselle syntiselle! Häntä varten on jo tuli kattilan alla ja tuomio odottaa Romulaista itseäkin", uhkasi kuolleista herännyt kapakoitsijaa ja hänen vaimoansa.

Romulainen huomasi asian oikean laidan ja kumartui sängyn viereen selittääkseen Annalle, että haamu onkin ilmielävä ilmajokelainen, joka on vironnut tainnoksista, mutta Anna ei ottanut kuullakseen tätä selitystä, vaan hoki kauhuissaan: "Herra auta!"

Pyynnöistä ja houkutteluista huolimatta ei häntä saatu tulemaan pois sängyn alta, vaan täytyi hänet väkivalloin raastaa. Kun hänet vihdoin saatiin sieltä pois, niin huomattiin, että hänen järkensä oli sekaisin. Lääkäri, joka haettiin paikalle, selitti, että hän on pelästynyt ja siinä menettänyt järkensä.

"Antakaa hänelle olutta, niin kyllä hän järkiinsä saadaan!" kehoitti
Iiska.

"Ei pidä tehdä nyt leikkiä, tässä on tosi kysymyksessä", huomautti
Piltti.

Anna vietiin kantamalla Romulaan. Koskaan ei hänen järkensä selvinnyt.
Noin puoli vuotta myöhemmin hän kuoli heikkomielisten sairaalassa
Kingsvillessä.

Kun Romulainen Annansa kanssa oli poistunut Castle Cartista, niin siellä alettiin taas keskustelemaan irlantilaisten kurittamisesta, joka keskustelu oli jäänyt kesken kun ilmajokelainen kummittelullaan oli tullut häiritsemään.

"Nyt on kohta aamu. Ei suinkaan me tänään työhön mennä kun seurakin kerran istuu?" tiedusteli Teemu toisilta.

"Eipä tietenkään mennä työhön. Mutta kukas lähtee hakemaan viinaa? vai meinataanko olla kuivin suin, vaikka seurakin istuu, kuten Teemu jo huomautti", jatkoi puhetta samaan suuntaan Iiska.

"Se onkin viisainta, että aina kun seuralle tulee vähän kassaa, niin pannaan seura istumaan ja juodaan kassa pois", liittyi Piltti kannattamaan Teemun periaatetta.

"Tuossa on kymmenen! Mene ja hae!" käski latvaheikkoolainen Teemua ja antoi hänelle kymmenen dollarin rahan.

"Nyt meidän olisi saatava sana sille härmäläiselle, joka ilmajokelaista löi, että kuollut on vironnut ja ettei hänen tarvitse sentähden piiloilla", sanoi Piltti.

"Kas tässä pojat on viinuskaa ja tuossa tupakkaa!" hihkasi Teemu ja laski viisi paintin pulloa pöydälle, lisäten: "Tämän sikaarilaatikon antoi kapakoitsija lahjaksi."

"Luuli vissiin, että raittiusseura on nyt kuollut. Vai sanoitko sinä, että se vain istuu?" tiedusti Piltti.

"En puhunut siitä mitään. Mutta kyllä kai se niin luuli, koska oli heti valmis antamaan juotavia, kun kuuli kuka olen", vastasi Teemu.

"Mutta kiusallakin pannaan se taas käyntiin, eikö niin pojat?" kysyi kuurtanelainen päättäväisenä.

"Otappas nyt ilmajokelainen oikein miehen ryyppy ja kerro meille sitten miltä se kuolema oikein tuntui!" kehoitti laihialainen ja kaatoi ison lasin viinaa täyteen ja ojensi kuolleista heränneelle.

"Niin, kerroppas nyt meille oikein rehellisesti, miltä se kuolema tuntui", pyysi kuurtanelainenkin.

"Äh! Mutta jopas se olikin väkevää!" ihmetteli ilmajokelainen tyhjennettyään lasin. "Niin, miltäkö kuolema tuntui? Ensiksi, itse kuolema ei ollenkaan tuntunut siltä, miksi sitä olin kuvitellut. Niin pian kuin minua lyötiin, pyörähdin minä ruumiistani pois. Liitelin teidän keskuudessanne, ja mielelläni olisin ottanut osaa keskusteluun kanssanne, mutta en mitenkään saanut siihen voimaa. Minä olin kovin hyvilläni kun panitte lakanan ruumiini päälle, sillä minä tiesin, että en vielä tulisi jättämään tätä savimajaa, vaan on minun palattava takaisin siihen. Kun lyöjääni lähdettiin viemään lakoppiin, niin koetin kaikin tavoin antaa teille ymmärtää, etten ollut kuollut. Mutta kun en voinut puhua, niin oli kaikki turhaa. Minä seurasin heitä lakoppiin, ja juuri kun poliisi meinasi panna hänet sinne, niin minä sain lyöjäni ymmärtämään, että on parasta työntää sinne poliisi sensijaan kuin mennä itse. Raukka hätäili sitten mihin paeta. Minä johdatin hänet Romulan takana olevan pienen huoneen välikaton päälle, ja minä luulen, että löydätte hänet nytkin sieltä jos menette etsimään. Mutta kaadappas vielä toinenkin ryyppy, koska se tuntui tekevän niin hyvää kipeälle päälle", pyysi kuolleista herännyt ja lopetti kertomuksensa kokemuksistaan kuoleman takaa.

Melkein jokainen kuuntelioista tunsi kaamean ja värisyttävän liikkeen selkärangassaan.

"Kuka menee katsomaan onko se härmäläinen siellä, Romusen kaluhuoneen ylisellä?" kysyi Iiska. "Sitten nähdään puhuuko ilmajokelainen totta."

"Jos hän on siellä, niin sitten täytyy uskoa, mitä ilmajokelainen on meille kertonut", vakuutti Piltti.

"Kyllä minä menen, vaikka en minä usko, että hän siellä on. Joka kuollut kerran on, niin ei hän voi kertoa kuolemantakaisista asioista", sanoi Teemu epäilevästi.

"Jos ilmajokelaisen sielu olisi kerran lähtenyt ruumiista, niin eihän se enää ruumiiseen takaisin olisi päässyt. Sen nyt ymmärtää hullukin. Ilmajokelaisen sielu olisi kulkenut härmäläisen mukana lakoppiin. Höpsis! Tulla sitte meille kertomaan mitä hän kuolleena ollessaan on nähnyt ja tehnyt!" puheli latvaheikkoolainen, tahtoen lyödä ilmajokelaisen selitykset naurunalaiseksi.

"En minä, pakota ketään uskomaan mitä olen kertonut. Pian saatte kuulla, että härmäläinen on siellä missä olen kertonut hänen olevan, ja vielä, että hänen vasemman käden pikkusormi on melkein poikki. Sormensa katkesi siinä rytäkässä kuin hän työnsi oven kiinni poliisien edessä, ja sormensa jäi oven väliin", selitti ilmajokelainen.

"Mutta sen minä haluaisin tietää kuinka sinä pääsit takaisin ruumiiseesi?" uteli laihialainen.

"Kun sain lyöjäni piilotettua, niin aijoin tulla teille todistamaan etten ollut kuollut, ja ettei murhaajakseni luullulla ollut mitään vaaraa, mutta koko maailma musteni edessäni niin etten voinut mennä minnekään muualle, niin pakenin omaan ruumiiseeni, johon johti heikosti johtava valosäde. Jos en olisi silloin pukeutunut maalliseen majaani, niin olisin saanut astua manalaan, sillä veren lämpö oli jo alempana. Sen jälkeen kun palasin ruumiiseeni, en muista paljon mitään, pääni ollen viinan huumaamana, paitsi sen kun lähdin Romulasta tänne."

Ulkoa alkoi kuulua ääniä, ja Samassa aukeni ovi ja Teemu Iiskan ja härmäläisen kanssa astuivat sisään.

"Näytäppäs sormea!" vaati toinen härmäläinen ottaen omanpaikkasen käteen kiinni.

"Ai, ai, älä niin kovaa, se on kipeä!" pyysi tämä kun matkatoverinsa piteli häntä liian kovakouraisesti.

"Ilmajokelainen on siis noussut kuolemanvarjon maasta kertomaan meille kokemuksistaan, se meidän täytyy tunnustaa", ihmetteli laihialainen.

"Tämä on niin yliluonnollista, että minä pelkään ilmajokelaisen vieläkin olevan kuolleen ja kummittelevan tässä meille", lausui latvaheikkoolainen luoden aran katseen ilmajokelaiseen.

"Nyt hän on omassa hahmossaan, mutta kun olimme Romulassa, niin siellä hän tuli vastaamme pukin muodossa", lisäsi karstulainen.

"Miehet, kuinka te olette noin taikauskoisia! Se pukkihan seisoi vielä nytkin kuin lähdin siellä Romulan takapihalla. Sehän on sen parturin pukki, joka asuu siinä takapihalla", koetti ilmajokelainen selvittää.

"Jaa, mutta nyt minäkin vasta muistan, että se tosiaankin oli se parturin pukki, joka usein on oleillut siellä miesten mukana, ja jonka me kerran juotimme pöhnään", muisteli raumalainenkin.

"Tuoppas karstulainen se raamattu tänne! Jos ilmajokelainen pystyy siitä lukemaan, niin sitten minä vasta uskon ettei hän kummittele, vaan on todellakin elävä ihminen", pyysi latvaheikkoolainen.

"Mitä te nyt turhia epäilette! Näettehän, että ilmajokelainen on valveilla ja on lihaa, verta ja luuta käsittävä syntinen ihminen niinkuin mekin. Mutta nyt otamme joka mies ryypyt ja hyvät!" lausui Iiska ja ryhtyi täyttämään laseja.

"Hei pojat! Minä en ole muistanut ensinkään ilmoittaa, että 'Hyvä
Toivo' raittiusseuralle on saapunut kirje Suomesta. Olenpa varma, että
se koskee meidän odotettua kupparia", lausui Teemu ojentaen kirjeen
Iiskalle.

"Meillä on kunnia ilmoittaa, että Ylistaron pitäjän paras kuppari
Kreeta Tuppela on tänään lähtenyt matkalle Harboriin mukanaan
toistasataa isoa kokoa kuppisarvia ja kaksi Eskeltuunan kuppirautaa.
Toivomme, että hän saapuu onnellisesti perille.

"Kukas menee vihtametsään?" kysyi Iiska "Kun isokyröläiset kerran ovat luutamestareita, niin tottapa he osaavat tehdä vihtojakin'', vastasi vähäkyröläinen.

"Joka meinaa kylpeä, niin laittakoon myös vihdan itselleen. Mitä tulee saunaan, niin tästä keittiöstähän me sen saamme. Tuosta pöydästä tulee lava, jonka päällä saa seisoa ja kylpeä. Ja tuosta uunista me saamme hyvän kiukaan. Sen päälle vaan vettä, niin kyllä löylyä tulee!" esitteli isokyröläinen.

"Kuppari voi olla täällä jo huomenna, kun kerran kirje jo tuli.
Siinähän sanotaan, että hän lähti tänään matkalle", sanoi Teemu.

"Nyt pojat on aika lähteä työhön, jos kerran tänä päivänä mennään. Vai ollaanko pois, kun huomennakin on pyhä?" huomautti latvaheikkoolainen.

"Kuka sitä kohmeloisella päällä viitsii työhön mennä. Joutaa se laiva odottaa maanantaihinkin", vastasi raumalainen täyttäessään lasiaan oluella.

"Työhön ei mennä! Odottakoon laiva. Minä, teen esityksen, että haetaan nyt seuran rahoilla pari 'käkeä' olutta", ehdotti Piltti.

"Hei pojat, Stenroos tulee! Pankaa 'piirikäki' piiloon, ja vikkelästi niinkuin se olisi jo tapahtunut!" ärähti latvaheikkoolainen.

"Mitä sitä piiloon panette, kyllä hän kumminkin huomaa, että olemme kaikin pätikässä", vastusti laihialainen.

Teemu työnsi "piirikäkeä" sängyn alle ja oli lattialla kontallaan kun
Stenroos astui sisälle.

"Mutta nythän pitäisi olla jo työmaalla! Mitä te laiskottelette täällä!" tiuskasi Stenroos huomattuaan miesten vehkeet. "Mitä!" jatkoi hän. "Tehän olette kaikki pöhnässä! Noin hetken lapsiko tämä meidän raittiusseuramme olikin?" Stenroosin kasvoille ilmestyi ankara ilme huomattuaan "piirikäen" sängyn alla. Kenenkään vastustamatta hän pyöritti sen ulos ja potkasi kadun vieressä olevaan rotkoon. "Joka ei nyt tahdo heti lähteä työhön, niin seuratkoon tuota tynnyriä tuonne rotkoon", uhkasi Stenroos.

"Se päätös vetää vertoja Salomonin tuomiolle", sanoi Iiska pahaa omaatuntoansa puolustaaksensa.

Miehet katselivat kysyvästi toisiaan silmiin. Vihdoin latvaheikkoolainen sanoi: "Tehkäämme kuten Stenroos käskee ja menkäämme työhön."

"Minä olen samaa mielipidettä, että menkäämme työhön ja juhlikaamme sitten kun kupparimme saapuu", kannatti laihialainen.

Miehet suostuivat menemään työhön ja pian olivat he laivassa. Työtä tehtiin yhtämittaa seuraava yö ja vielä sunnuntaina puoleen päivään saakka, jolloin laiva vasta tuli tyhjäksi.

Sunnuntai-iltana oli joka mies selvillä päin. Tavallisuuden mukaan pidettiin raittiuskokous. Kun pöytäkirja oli luettu, lausui Stenroos ihmeissään: "Mitä ihmeitä siinä mainittiinkaan! Ettäkö seura on pantu oikein istumaan kokouksen päätöksellä. Tämähän on hävyttömyyden huippu, että seura pannaan istumaan, kuten joku jauhomylly!"

"Minä kannatan!" vahvisti Teemu toivoen päästävän keskustelematta kiusallisen jutun johdosta.

"Seura sunnuntaihin saakka istumaan! Tämä on kummallisin päätös, mitä vielä eläissäni olen kuullut tehtävän. Panna raittiusseura istumaan määrätyksi ajaksi, että jäsenet saavat sillä aikaa juopotella!" ihmetteli Stenroos yhä.

Se kiusasi seuran jäseniä. Äänettöminä he silmiään mulkoillen kuuntelivat Stenroosin ripitystä.

"Tosiaankin, se on suurimman tyhmyyden todistus", sanoi Stenroos ja lisäsi: "Koska pöytäkirja on esitetty hyväksyttäväksi, niin olkoon sitten hyväksytty, mutta häpeällistä se on jälkeentuleville näyttää tällaista raittiusseuran pöytäkirjaa."

"Herra armahda 'Hyvä Toivo' raittiusseuran jäseniä ja salli heidän kupparinsa onnellisesti saapua perille!" rukoili latvaheikkoolainen.

"Olkoonpa nyt kuppari sarvineen missä tahansa, mutta huomen aamulla on joka miehen mentävä työhön", sanoi Stenroos, sekä jatkoi: "Yöllä tulee sellainen laiva, jossa on kuusi lastireikää. Mitä minä tulin huomaamaan tokkaherrain puheesta, niin he tulevat koettelemaan sen laivan purkauksessa mikä kansallisuus on paras työnteossa. Me suomalaiset tulemme kahdelle peräreijälle. Sitä seuraaville kahdelle ruotsalaiset ja irlantilaiset kahdelle keulareijälle. Sitten nähdään kutka sitä ovat työmiehiä.

"Niin, ja miten käy hävinneille, saavatko he lähdön tokalta, vai kuinka?" kysyi raumalainen.

"Minä olen jo kauan toivonut sitä, että tulisi tilaisuus koetella varsinkin ruotsalaisten kanssa miesten kuntoa. Nyt se tilaisuus sitte vihdoinkin tuli", sanoi laihialainen.

"Minä en tiedä sanoa, kun en tiedä laivan nimeä. Mutta perässä on aina tavallisesti enempi lastia", vastasi Stenroos.

"Olkoon pitkä tai lyhyt, kyllä me puolemme ruotsalaisilta pidämme, jos vaan yhtä monta miestä on joka reijällä", vakuutti kuurtanelainen.

"Jos saisi juoda 'piiriä' kuten ennenkin, niin sitten me varmasti pärjäisimme", sanoi Teemu ja lisäsi: "mutta kun meidän pitää juoda ryynivettä sensijaan kun toiset litkovat 'piiriä', niin se panee vähän epäilemään voittoamme."

"Niin, jos me emme pärjää siinä laivassa, niin sitten on juotavissa syy!" sanoi Iiska.

Tällä loppukeskustelulla oli vähällä kokous tulla päätetyksi. Stenroos ei järjestyksen miehenä sitä sallinut, vaan vaati hiljaisuutta, niin että kokous lopetettiin hyvässä järjestyksessä.

Seuraavana aamuna kun miehet menivät laivaan, huomasivat he heti tokan paasien hommista mitä oli tekeillä. Ensiksi olivat he jakaneet jokaiselle reiälle osansa siten, että liidulla oli merkitty kunkin joukkueen työosa.

"Te arvattavasti huomaatte, mitä on tekeillä ja käsitätte, että nyt on kysymyksessä kansallisuusmaine, jonkatähden minä kehoitan teitä jokaista viimeiseen asti ponnistelemaan. Jos me nyt voitamme tai häviämme, niin siitä riippuu tulevaisuutemme Ashtabula Harborissa", selitti Stenroos miehille ennenkuin työ alettiin.

"Suomalaisten on täytynyt vuosisatoja niittää ruotsalaisille mainetta, mutta nyt koettakoot hankkia sitä itse itselleen", puheli Piltti.

"Huomatkaa pojat, ettei ruveta ollenkaan hätäilemään, vaan pidetään tasaista ja yhtämittaista painostusta tämä päivä. Huomenna kun toiset ovat tehneet itsensä väsyksiin, niin me vain pykäämme. Sinä laihialainen rupeat koukkumieheksi tälle puolelle ja ilmajokelainen toiselle puolelle", kehoitti Mäki-Töyli.

"Sinä Teemu rupeat kohta kaivamaan pohjaan, että saadaan ruveta luomaan lattialta", ehdotti Piltti.

Äkäisesti alkoi "paketit" kohta alusta liikkumaan nostokraanain selillä. Koneenkäyttäjille oli myöskin annettu tietää, että on kysymys kilpailusta, ja että heistä riippui yhtä paljon kuin miehistökin joukkueiden (gänkien) ja heidän oma työkuntoisuutensa.

Puolisen aikana ei voitu vielä sanoa mikä joukkue oli edellä tai jälessä, sillä multakasat tokalla olivat silmällä katsottuna saman kokoisia. Miehet myöskin joka reijällä olivat hyvässä kunnossa. Iltapäivällä työ oli jo kehittynyt suoranaiseksi kilpajuoksuksi. Ruotsalaiset ja irlantilaiset pitivät kovaa elämää yllä sillä he olivat pikku pöhnässä yhtämittaisesta "piirin" juonnista, jotavastoin suomalaisten ryynivesi ei ollut suomalaisissa tehnyt mitään muutosta. Jo vaihtuu ruotsalaisten reijällä mies! Yksi väsyi ja toinen astui tilalle. Suomalaiset päästivät kovan ivahuudon tästä, johon myöskin irlantilaiset yhtyivät, vaikkakin hyvin laimeasti, sillä heitäkin alkoi väsyttämään. Kun tultiin illalliselta, niin ruotsalaisille ilmestyi kolme uutta miestä ja irlantilaisille kaksi. Suomalaiset pysyivät joka mies paikoillansa. Aamupuoleen yötä kun koneita öljyttiin, huomasivat suomalaiset, että heidän oorikasansa tokalla oli tuntuvasti suurempi kuin toisten, mutta he eivät siitä mitään virkkaneet.

"Nyt on muutettava koukkumiestä!" vaati ilmajokelainen astuen väsyneenä syrjään. Piltti oli heti valmis ottamaan hänen paikkansa.

"Nyt ei ole kysymyksessä ainoastaan kansallisuusmaine, mutta myöskin oluen ja ryyniveden maine", puheli Stenroos tuodessaan uutta raitista vettä miehille.

"Kyllä minä nyt jo toivoisin, että meidän raittiusseura istuisi, että saisimme edes yhden 'piirikäen'", tuumi Teemu.

Aamulla varhain saapui tokan supitentti ja pääpaasi laivan kannelle katsomaan kuinka työ oli edistynyt.

"Kuinka monta miestä on tähän mennessä pitänyt vaihtaa?" kysyttiin
Stenroosilta.

"Kunhan nyt edes saataisiin yksi viikko yhtämittaa työntää, niin sitten vasta tulisi kysymykseen miesten vaihto", vastasi Stenroos melkein loukkaantuneena.

"Minä olen veikannut teidän miestenne puolesta sata dollaria ja minä tiedän, että myös sen voitan. Puolet siitä saatte tasata miestenne kanssa", kuiskasi tokan pääpaasi Stenroosille.

"Minä luulen, että me saamme osamme lastista eineeseen mennessä tyhjäksi ja nostamme kraanamme pystyyn", vastasi Stenroos.

Ruotsalaisille oli vaihtunut jo seitsemän miestä. Suomalaisilla oli yhä samat miehet. Ilmajokelainenkin kun sai puoli tuntia istahtaa, oli taas kuin uusi mies. Yksi tunti on enää eineeseen ja suomalaiset jo puhdistivat lattiaa. Ruotsalaiset ovat hiljaisia, sillä heillä on pelkona jos irlantilaisetkin voittavat heidät.

"Hurraa for Finland!" huusi raumalainen kun "paketit" nousivat ylös. Suomalaiset voittivat irlantilaiset kolmella tunnilla ja ruotsalaiset, joitten päältä tokan supi oli veikannut lähes neljällä tunnilla.

"Me voitimme, mutta jos me olisimme juoneet olutta, kuten toiset, niin emme ainakaan olisi voittanut näin loistavasti", selitti Stenroos miehille.

"Siis tässä kilpailussa sai mainetta 'Hyvä Toivo' raittiusseurakin", sanoi Teemu.

"Se onkin ollut hullu usko, ettei tokkatyötä voi tehdä ilman oluen voimaa", lisäsi Piltti.

Kilpailu ei vielä päättynyt tähän, sillä tokkaherrain välillä oli tullut väitös mistä kansallisuudesta löytyy väkevin mies. Supitentti oli luvannut panna taas yhden ison ruotsalaisen puolesta veikkaa kaksisataa dollaria, ja tokan paasi vastasi suomalaisten puolesta mainittua summaa. Ashtabulan rautatieasemalla oli puntari, jota sai nostaa. Sinne lähdettiin koettelemaan voimia. Suomalaiset saivat itse valita väkevimmän miehen joukostaan. He valitsivat kälviäläisen. Hän ei ollut kovinkaan kookas mies, mutta hän oli miestä maasta asti ja tunnettu suurista voimistaan. Karstulainen, joka oli jättiläinen kälviäläisen rinnalla, otettiin varamieheksi, kun lähdettiin matkalle.

Ensiksi nosti irlantilainen seitsemänsataa paunaa. Ruotsalainen nosti vähän yli kahdeksansataa ja kaikki olivat sitä mieltä, että tuo pieni suomalainen ei voi nostaa niin paljoa. Hämmästys kuitenkin oli suuri kun hän nosti viisarit pystyyn. Tuhat paunaa! Sen enempää ei puntari voinut merkitäkään, joten ei kukaan tullut tietämään kuinka paljon suomalainen todellisuudessa olisi nostanut.

Tokan pääpaasi, joka veikkasi suomalaisen puolesta, sanoi: "Jos minä annan tuon ison suomalaisen nostaa, niin se nostaa koko puntarin tilaltaan pois."

Tokan supitentti, huomattuaan ettei suomalaista voita kukaan missään koetuksessa, tuli kädestä puristaen tervehtimään ensiksi kälviäläistä ja sitten Stenroosia lausuen: "Nyt minä, uskon, että suomalaiset ovat voittamattomia kaikessa."

Siitä päivästä lähtien on suomalaisten maine tokkatyössä ollut edellä muita.

Seuraavana aamuna kun suomalaiset olivat lähdössä työhön, ilmestyi
Castle Cartin edustalle omituinen joukkio.

"Varmasti ovat suomalaisia, ja katsokaas yhdellä on hevosen silat olkapäillä!" selitti kuurtanelainen.

"Katsokaas, tuo pieni vaimo, joka nyt tulee sisään, on vissiin se meidän tohtori ja kuppari!" ehätti Iiska selittämään.

"Kyllä se tässä asuu. Mutta eikö se ole Tuppelan Kreeta?" kysyi latvaheikkoolainen ja ojensi kätensä tervehtiäkseen Kreetaa.

"Kreetahan minä olen. Mutta kuka te olette, joka minut tunnette?" ihmetteli Kreeta.

"Voi hyvänen aika! Mehän olemme vanhoja tuttuja", lausui Kreeta ja pudotti likaisen pussin selästään, josta kuului kummallista kalinaa.

Kreetan ja latvaheikkoolaisen keskustellessa vanhoista asioista, marssivat toisetkin matkamiehet Castle Cartin pihaan.

"Mitäs te noilla siloilla meinaatte, vai onko hevonen matkalla kuollut?" kysyi raumalainen siloja kantavalta mieheltä.

"Ei ole ollut hevosta, mutta minä olen kuullut, ettei täällä saa oikeita siloja ollenkaan. Tuumasin lähteissäni, että jos tulisi täällä joskus hevosen omistajaksi, niin olisi panna silat selkään", vastasi mies.

"Teidän lyhdyssä palaa tuli keskellä päivää", huomautti Piltti eräälle tulijoista, joka hajalla säärin seisoa töllisteli toisten takana palava lyhty kädessä.

"Miksikäs ei se palaisi kun se kerran on palamaan pantu", vastasi mies vähän loukkaantuneena nokkaviisaasta huomautuksesta.

"Jos olette lukeneet kreikkalaisista, niin tiedätte, että he vieraille maille matkustaessaan veivät tulen mukanaan. Vieraalla maallakin ollessaan tahtoivat he aina olla omasta kotimaasta tuodun tulen lämmittämiä. Niinpä minäkin otin suomalaisen tulen mukaani tänne länteen. Toivon, että voin tällä kotimaan tulella kuvata sitä kansallisen hengen tulta maamiehillemme täällä, jonka lämmittävää voimaa he tarvitsevat yhteispyrinnöissänsä", selitti mies.

"Olette vissiin käynyt paljon kouluja, kun olette lukenut kreikkalaisistakin?" kysyi Piltti häneltä.

"Paljon olen käynyt koulua, neljä vuotta rippikouluakin, niin että on tarpeeksi talonpojan osalle", vastasi mies.

"No, hyvää päivää!" sanoi Iiska Kreetalle ja tervehti häntä kädestä sekä kysyi: "Tekös se sitte olette meidän odotettu tohtori?"

"Kaksisataa sarvea on minulla tuolla pussissa. Vaikka mä sen itse sanon, niin ne on parasta sorttia, mitä lehmän päässä voi kasvaa. Mutta kylläpä siinä sain kulkea ympäri pitäjää ennenkuin sain pussini täyteen. Nähkääs, nyt on sarvet hyvin lujassa, kun ovat ruvenneet joka talossa kasvattamaan niitä nutipäitä holsteini lehmiä, jotka ovat niin kelvottomia, ettei niille edes sarvet päähän kasva. Mutta kun se on kerran tullut tavaksi, niin holsteini se olla pitää, saipa kuppari-parka sarvia tai ei", selitti Kreeta.

Eräs joukkueeseen kuuluva nuori mies, joka vaatteistaan päättäen oli kaupunkilainen, istuutui tyhjän oluttynnyrin päälle ja alkoi haikeasti vedellä harmonikalla, jonka soittokoneen hän oli tuonut Suomesta. Soitto vaikutti repäisevästi mieliin ja karkoitti ujouden tulokkaista.

"Olipas vaan vähältä etteivät ne herrat siellä New Yorkissa vieneet minun sarvipussiani. Pussi tyhjennettiin pöydälle ja sitten niitä syynättiin ja mitattiin. Minä jo sanoin heille, ettei tarvitse parempia sarvia mistään hakea", selitti Kreeta kokemuksiaan Ellis-saarella ja moitiskeli amerikalaisia herroja.

"Niin, nähkääs, ne oli tullimiehiä, jotka meinasivat tullata Kreetan sarvet, mutta siellä oli joku suomalainen, joka osasi selittää ettei Kreeta tuo niitä tänne myytäväksi, vaan omia tarpeita varten", selitti eräs samassa matkassa saapunut mies.

"Tulkaapas nyt Suomi-vieraat kaikki sisälle. Teillä taitaa olla kaikilla kova nälkäkin kun olette pitkästi matkustaneet", kehoitti Mäki-Töyli vieraita.

"Näillä on niin, että oikein näköä haittaa", vastasi Kreeta, ottaen pussinsa ja astuen sisään, toisten seuratessa häntä.

"Jos oikein muistan, niin meillä oli sellainen välipuhe, että kun meidän arvoisa kuppari ja tohtori saapuu, niin siitä päivästä tehdään kansallinen juhlapäivä, ja että seura pannaan sinä päivänä istumaan", muisteli raumalainen.

"Sellainen se oli puhe, ja sitä päätöstä ei toiseksi muuteta", sanoi Teemu ja lisäsi: "Sinä Iiska menet puheenjohtajan paikalle heti, sillä me pidämme väliaikaisen kokouksen ennenkuin Stenroos kerkiää takaisin tokalta."

Iiska meni pöydän taakse ja kopautettuaan isolla lusikalla pöytään, lausui: "Kaikki, jotka ovat sitä mieltä, että seura pannaan kahdeksi päiväksi istumaan, nostakoot kätensä ylös!"

"Vastustajat tekevät samoin! — Ei yhtään vastustajaa, joten 'Hyvä Toivo' raittiusseura ei ole toiminnassa kahteen päivään. Kirjuri merkitköön seuran pöytäkirjaan tehdyn päätöksen, lausui Iiska lyöden taas lusikalla pöytään päätöksen vahvistukseksi, ja ilmoitti että väliaikainen kokous oli päättynyt.

"Sinä Teemu menet nyt hakemaan yhden ison tynnyrin olutta ja yhden pullon jotain makeampaa ainetta tälle meidän kupparille", määräsi Piltti.

"Sinä latvaheikkoolainen saisit avustaa minua, että saadaan näille vieraille kunnollinen ateria", pyysi ilmajokelainen latvaheikkoolaista.

"Kyllähän minä, mutta tottapa sitä ensin tarjotaan vieraille ryypyt", selitti latvaheikkoolainen ja toi juomalaseja pöydälle.

"Se ei saakkaan olla mikään poikanen, joka 'tuplakäen' jaksaa kantaa Rengaskorvan kapakasta tänne asti", sanoi Teemu laskiessaan 'piirikäen' olaltaan lattialle.

"Nämä kuuluu kupparille!" selitti Teemu, ottaen taskustaan kaksi pulloa "rokkelraita".

"Sinä latvaheikkoolainen tapat 'käen' ja tarjoat vieraille amerikalaista olutta", määräsi Teemu.

"Ensin tietysti tarjotaan meidän arvoisalle henkilääkärille ryyppy ja sitten vasta miehille", sanoi latvaheikkoolainen kaataessaan 'rokelraita' juomalasiin ja kehoitti Kreetaa: "No, maistappas nyt tästä!"

"No, ei täällä sillä tavalla maistella kuin siellä Suomessa. Lasi tyhjäksi!" kehoitti latvaheikkoolainen.

"Mutta kylläpä se olikin hyvää! En vielä eläissäni ole saanut noin hyvää viiniä. Kyllä herroilla tapasi Suomessakin olla toisinaan hyvääkin viinaa", puheli Kreeta ja kiitteli niijaten.

"Kas sillä tavalla! Täältä nyt vielä 'piirilasi' päälle! Sitten vasta istutaan pöytään", kehoitti tarjoilija.

"Mutta eiköhän se ole viisainta, että panen jo sarvet likoon, niin saan alkaa jo tänään kupittelemisen?" kysyi Kreeta.

"Aivan oikein, sarvet likoon ja miesten selät esille. Kyllä tässä on jo kipuja kärsittykin", kehoitti Piltti ja haki Kreetalle ison vesiämpärin.

"Kas täällä Kreetalle vielä toinenkin ryyppy!" kehoitti Teemu ojentaen lasin hänelle.

"En tiedä tohtiiko sitä ottaa toista kun tuo ensimäinen tuntuu jo kulmissani", esteli Kreeta, mutta tyhjensi kumminkin lasin yhdellä siemauksella.

Kun oli jo juotu oluttynnyri melkein tyhjäksi, pyysi ilmajokelainen vieraita syömään.

Minä en välitä nyt mistään muusta, pistelenhän vain tuon vellin tuosta poskeeni sanoi Kreeta, ja otti kastikupin eteensä ja alkoi lusikalla sitä lipiköidä suuhunsa. "Kylläpä se olikin hyvää ja rasvaista!" tuumi Kreeta pyyhkiessään lusikkaa alushameensa liepeeseen.

"Nyt on kysymys, missä sitä kupitaan, kun ei ole saunaa", tuskitteli raumalainen, kun oli syöty.

"No, eikös puhe ollut sellainen, että tästä keittiöstä tehdään väliaikaisesti sauna", huomautti Piltti.

"Niinhän se oli puhe, mutta luuleeko Kreeta, että tässä voisi kupita?" kysyi raumalainen.

"Miksikäs ei voi kun niikseen on, mutta pitäisihän sitä saada ensin kylpeä, että veri paremmin liikkuisi", vastasi Kreeta.

"Nyt kaikki miehet tuonne toiseen huoneeseen, niin minä näytän kuinka tästä saadaan hyvä sauna", komensi Mäki-Töyli miehiä.

"Ja sinä Piltti menet hakemaan tuolta mäen päältä 'meepulin' oksia, että saadaan kylpeä oikein vihdalla", määräsi Iiska.

"Ikkunaverhot kiinni, ettei näy kadulle", komensi Mäki-Töyli, saatuaan kaikki kuntoon. "Stouvi" oli melkein punainen kuumuudesta, jonka päälle hän heitti vettä näyttääkseen, että siitä tulee löylyä. Kuuma höyry nousi sakeana höyrynä kattoon ja osottautui mainion hyvästi ajavan löylyn tointa. "Ketä ensimäiseksi kupitaan?" kysyi Iiska.

"Kreeta syynätköön miehet ja kenessä hän huomaa olevan enimmän pahaa verta, niin se menköön ensimäiseksi kupittavaksi", vastasi Piltti tullessaan sisään "meepulin" oksia iso kantamus kainalossa.

Kreeta syynäsi miehet ja valitsi neljä joukosta. Teemu, joka tuli ensimäiseksi, tarjosi ensin Kreetalle hyvän ryypyn ja sitte järjesti penkit, niin että niille sopi kolme miestä, yksi istui pöydälle.

"Nyt joka mies seisomaan pöydälle, niin minä heitän löylyä!" komensi Teemu ja alkoi heittämään vettä "stouvin päälle", josta nousi kuuma höyry kihisten huoneeseen. Kymmenen sarvea Kreeta imi ensiksi jokaisen selkään ja sitten vähitellen lisäsi niin, että niitä tuli jokaisen selkään neljäkymmentä. "Kyllä pitää olla miesraukkain selässä pahaa verta!" surkutteli Kreeta ottaessaan sarvia irti.

"Kylläpä sitä on ollut kestämistä, eikä se ole ollut ihme, vaikka sitä toisinaan on otettukin ryyppyjä", vastasi isokyröläinen.

"Kaadappas nyt sinä kuurtanelainen jokaiselle 'piirilasit', ja heitä vähän sinne kiukaallekin, että saamme oikein herraslöylyä", komensi Teemu.

"Jo vain", vastasi kuurtanelainen ja kaatoi jokaiselle lasit olutta sekä läikäytti uuninkin päälle. Paha katku tuli huoneeseen, mutta miehet eivät siitä välittäneet. Se tuntui heistä, juhlalliselta kun saivat oikeata olutlöylyä.

"Kas kuinka mustaa verta! Minä ihmettelen, kuinka te miespoloiset olette kestäneet tällaista verta selässänne", ihmetteli Kreeta.

Kuuma löyly ja olut meni Kreetan päähän, niin että häntä jo pakkasi heikottamaan. Epätasaisina satelivat iskut, joita hän hakkaili sarvien jälkiin miesten selissä.

"Vaikka mä sen itse sanon, niin kyllä minä otan veren pois vaikka kynnen alta", kerskui Kreeta ja kaatoi itse itselleen toisen lasin olutta.

"Kuinkas Teemun selästä veri heltii, kun se on noin lihava?" kysyi Kreeta Teemulta, "Kah, aivan sarvi täynnä, mutta ei ole niin mustaa kuin oli tuon joka tuossa penkillä makaa, en minä muista nyt mikä sen nimi oli."

"Matti Pöyli on hänen nimesä, mutta me olemme kutsuneet häntä vaan 'kuurtanelaiseksi' kotipitäjänsä mukaan", esitti Teemu.

"Niinhän täällä on verta kun lahtihuoneen lattialla", sanoi Iiska kurkistaen oven raosta sisälle.

"Verta on ja toista tulee. Kyllä on ihme, ettei miesparat ole kuolleet, kun tuommoinen verenpaljous on jokaisen selässä ollut", vastasi Kreeta. "Vaikka ei sitä joka kuppari verta saa tulemaan, vaikka olisi niin, että nahan läpi tihkuisi", jatkoi Kreeta ja kaatoi olutta lasiin.

"Eipä tietenkään. Sanotaanhan se jo kirkkoherra Hirvisen Kreetalle antamassa todistuksessa, että kyllä Kreeta veren imee, jos sitä vaan vähänkin on", myönsi Iiska ja veti oven kiinni.

Kun huoneesta ei tuokioon aikaan kuulunut ääntä, niin Piltti, aavistaen pahaa, aukaisi oven ja vitkasi sisään.

"Tulkaas miehet nyt tänne, täällä ei taida kaikki olla niinkuin olla pitäisi", huusi Piltti toisille miehille.

"Ei olisi ihme, vaikka olisivat jo kuolleet, kun tuommoinen sarvien paljous on joka miehen selässä!" lisäsi laihialainen.

"Minä luulen, että miehillä on huonommin asiat kuin tavallinen mässähtäminen, niin luulen", sanoi Iiska ravistaen Teemua tukasta.

"Viisi huolii miehistä, kyllä täällä niitä on. Mutta nyt on pelastettava meidän kuppari", lausui Piltti pitäen kupparin päätä ylhäällä.

"Kantakaa se tänne ruumaan, ojentakoon tuohon sänkyyn selälleen, ei siellä tuommoisessa katkussa henkiin tule", sanoi kyröläinen toisille, jotka seisoivat Kreetan ympärillä.

"On selvin, että mennään heti hakemaan tohtoria, sillä ei tämä muuten tule henkiin" sanoi Piltti, kun huomasi että olut, jota hän lusikalla sipoi Kreetan suuhun, juoksi samaa tietä pois.

"Aivan oikein. Tohtori on heti haettava. Ei se mihinkään sovi, että raittiusseuran kuppari viinaan kuolee", lisäsi Iiska ja lähti hakemaan tohtoria.

Juuri kun tohtori saapui, niin Kreetakin alkoi aivastelemaan, ja saatuaan jotain lääkettä tohtorilta, aukaisi hän jo silmänsä, mutta vaipui uudelleen pökerryksiin.

"Kun se saa hetken rauhassa nukkua ja katsotte, ettei se heti saa olutta tahi viskiä, niin kyllä se siitä virkoaa", sanoi tohtori ja aikoi lähteä. Piltti otti tohtoria takin hihasta kiinni ja veti toiseen huoneeseen koettaen selittää tilannetta: "Foor moor sik män."

Tohtori astuessaan toiseen huoneeseen ja nähtyään kolme miestä pitkällään pöydällä ja yhden penkillä, kaikki ylt'yleensä verissään ja sarvet selässä, oli vähällä pyörtyä. Laukku, joka oli hänen kädessään, putosi lattialle ja hän itse seisoi ovipielessä vaaleana kuin marmoripatsas. Hän olisi mielellään lähtenyt livistämään, mutta jalkansa eivät totelleet häntä.

"Ota sarvet pois niiden selästä, ei ne nyt enää mitään hyödytä", käski kyröläinen Pilttiä.

"Paras se onkin ", vastasi Piltti ja alkoi kiskomaan ensiksi Teemun selästä sarvia..

Tohtori nähtyään miten jokainen sarvi oli täynnä verta ja aina sarven tilalla haavoja, kauhistui ja luhistui läjään lattialle.

"Nyt pojat se vasta peli alkaa, kun tohtorikin kuolee!" huudahti
Piltti, tarttuen tohtoriin kiinni.

"Nyt on paras että kannamme hänetkin tuonne sänkyyn Kreetan seinälle", esitti kyröläinen, tarttuen samassa tohtorin jalkoihin kiinni ja alkoi kantaa Piltin kanssa häntä sänkyyn. Sattumalta tuli Iso-Liisa myös kylään ja hänen neuvostaan kaadettiin jääkylmää vettä miesten niskaan ja valeltiin ruumiit, joka vaikutti, että he tulivat tajulleen. Saatuaan vielä olutta, voivat he nousta ylös. Tohtorin päähän valeltiin myös jäävettä ja kun hän vihdoin tuli tajulleen ja näki makaavansa alastomana Kreetan vieressä, niin hän hyppäsi kuin vimmattu suoraan kadulle, jättäen lakkinsa ja laukkunsa Castle Cartiin.

Pian oli ympäri kaupungin puhe, että Castle Cartissa on tapettu neljä miestä imemällä, niistä veri kuiviin. Kansanjoukko ja poliisit kiersivät Castle Cartia, mutta eivät uskaltaneet mennä sisälle tekemään tutkimusta. Seuraavana päivänä saapui sheriffi apulaistensa kanssa ja piti kuulustelun ilmisaannin johdosta. Vasta kun jokainen miehistä näytti selkänsä ja Kreetan sarvet oli tutkittu, niin sheriffi tuli vakuutetuksi, että miestapoista ei ole kysymystä. Irlantilaiset kumminkin vielä kauan jälkeenpäinkin pitivät totena, että suomalaiset olivat tappaneet neljä omaa kansalaistaan imemällä luusta tehdyillä putkilla niistä veren kuiviin ja ruumiit haudattiin Castle Cartin kellariin ja että sheriffi lahjottiin olemaan hiljaa.

Ilman suurempia tapahtumia tuli sunnuntai, jolloin Hyvä Toivo raittiusseura oli päätetty panna taasen käyntiin. Useat olivat kyllä sitä mieltä, että annetaan se istua vielä viikko, mutta enemmistö päätti, että seura on pantava heti käyntiin täydellä voimalla.

Stenroos oli päättänyt, että seura saa aina istua, mutta pelastaakseen juuri Suomesta tulleet, myöntyi hänkin olemaan edelleen mukana.

Pöytäkirja, jossa oli päätetty seuran istumaan panosta, luettiin ja myöskin Stenroosin nuhtelevan puheen perästä hyväksyttiin. Kaikki, jotka juuri olivat saapuneet Suomesta, otettiin seuraan jäseniksi.

"Mutta", sanoi Teemu, "eikö olisi edullista, että annettaisiin Kreetalle, meidän tohtorille, oikeus antaa taudin sattuessa olutta taikka viskiä niin paljon kuin Kreeta näkee hyväksi sairaalle antaa?

"Se on mainio esitys, sillä onhan Kreeta meidän todellinen, oikea henkilääkäri", myönsi latvaheikkoolainen.

"Aina se Hirvinen tapasi, ennenkuin kupittelemaan ruvettiin, ottaa pari hyvää ryyppyä, ja antoi se kupparillekin", vastasi Kreeta.

"Tästä asiasta ei pitemmältä keskustella, joka ei tahdo olla ehdottomalla kannalla, niin hän olkoon ulkona seurasta", lausui Stenroos ja löi päätöksen vahvisteeksi vasaralla pöytään.

Kukaan ei kumminkaan tahtonut erota seurasta, vaan yksimielisesti rehellisellä tavalla jatkettiin seuran toimintaa monta aikaa.

Huolimatta kapakoitsijain monista kätyreistä, rikkoneita ei ollut, uusia jäseniä vain tuli seuraan ja tämä suututti viinaporvareita siinä määrin, että he lähettivät erikoisen komitean tokkakomppanian offiisiin Clevelandiin pyytämään, että komppania erottaisi Stenroosin työstä pois. "Sillä ajalla kun Harborissa on ollut raittiusseura toiminnassa, on työ siellä sujunut paljon paremmin kuin silloin kun raittiusseuraa ei ollut olemassa. Näinollen me toivomme, että ruotsalaisten ja irlantilaisten keskuudesta nousisi samanlainen mies kun on Stenroos, silloin työ vasta menisi hyvin", vastattiin yhtiön taholta kapakoitsijoitten komitealle.

Jokainen voi kuvitella, minkä vaikutuksen se teki kapakkapuolueessa. Ihmeellistä oli kyllä, että eivät he panneet käytäntöön tehtyjä suunnitelmiaan Stenroosia kohtaan. Suomalaisten elämä näytti nyt Harborissa valoisalta. Juopuneita ei tavattu ollenkaan. Suomessa oleviin omaisiin se vaikutti vielä suuremmasti, sillä joka maksupäivänä lähettivät miehet ylijääneet rahat Suomeen.

"Vielä meiltä puuttuu jotain", lausui Stenroos eräässä kokouksessa. "Nähkääs, joukkoomme on ilmestynyt useita nuoria, jotka ovat rippikouluijällä, ja kun ei heidän vanhempansa katso asiaa vakavammalta kannalta, niin on meidän velvollisuus hankkia tänne pappi pitämään näille nuorille rippikoulua ja päästämään heidät Herranehtoolliselle."

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja päätettiin heti kutsua eräästä lännen valtiosta pappi.

Jonkun ajan kuluttua pappi saapuikin, ja jo seuraavana päivänä alotti hän koulunpidon viidelle oppilaalle. Iltaisin piti pastori raamatunselityksiä, joissa hän toisinaan ankaralla tavalla tuomitsi raittiusseuraa. "Jumalan lapsi", hän sanoi, "ei tarvitse raittiusseuraa, sillä Jumalan käsi pitää hänet kapakasta pois, mutta jotka perkeleen kanssa ovat liitossa, heille kuuluu raittiusseura, ja te kaikki harborilaiset raittiusseuroinenne menette alimpaan helvettiin, ellette ajoissa tee parannusta. Jos te tahdotte nöyrtyä ja nauttia Herran pyhää ehtoollista, niin se on teille ainoa pelastus. Kuinka monta teistä, jotka olette täällä, tahdotte tulla pyhälle ehtoolliselle?" kysyi pastori.

Jokainen lupasi olla halukas siihen. Latvaheikkoolaisen, joka koko saarnan ajan oli itkenyt, nimitti pastori ikäänkuin seurakunnan esimieheksi ja käski hänen hankkia viinin ja leivän.

Seuraavana päivänä haki heikkoolainen yhden pullon portviiniä, ja kun leipää ei ollut sopivampaa, niin toi hän kaksi tusinaa "fraikeekiä", jotka leikkeli palasiksi.

"Luuletko sinä, että yksi pullo viiniä piisaa tämmöiselle joukolle?" kysyi Piltti, nähdessään heikkoolaisella yhden pullon.

"Jos ei sitä juomalla ruveta nauttimaan, niin tässäkin on liikaa", vastasi heikkoolainen.

"Vaikka ei muuta kun suun täysi mieheen, niin sittenkin saa olla jo ainakin neljä pulloa näin suurelle joukolle", selitti Iiska.

"No pianhan sitä lisää saadaan", myönsi latvaheikkoolainen ja lähti hakemaan viisi pulloa lisää.

"Mutta mistä sitä tarjotaan, kun ei ole hopeapokaalia?" tiedusteli vähäkyröläinen.

"Eikös Teemulla ole juotinvehkeet mukana että saa tehdä pläkkituopin.
Sehän ajaa saman asian", vastasi Iiska.

"Älkää nyt taasen turhia höpiskö! Täällä on minun 'tinerpeili'. Tätä voi vähän puhdistaa ja ottaa kantimen pois, niin se ajaa saman asian", ehdotti Piltti ja näytti tinerpeiliään.

"Niin, ja tämän maan tinerpeilit, nehän on tehty Vähän-Kyrön hopeasta.
Mutta, mikä se tinerpeili olisi suomeksi?" ivasi laihialainen.

"Kas tässä on, tottapa nämä piisaa, vaikka jokainen ottaisi kaksi suullista", sanoi latvaheikkoolainen astuessaan sisään mukanaan viisi pulloa viiniä.

"Kyllä synnillä lähdettiin, kun nuokin juodaan!" ilkamoi Iiska, viitaten raumalaista kanssaan ulos.

"Ei tiedä kuinka suuret synnit tuolla kupparilla on, sattuu, niin menee yksi pullo tykkänään sille", sanoi kuortanelainen.

"Ja ne synnit, joita latvaheikkoolainen te Mikkoskan kanssa, niihin menee toinen pullo", jatkoi laihialainen.

"Hiljaa Mikkoskasta! Hän oli tosiuskovainen nainen. Paha vain, että hän täältä lähti pois", nuhteli latvaheikkoolainen laihialaista.

"Kuuleppas mitä sanon sinulle. Minulla on esitettävänä sinulle pieni kepponen tässä ehtoollisjutussa", lausui Iiska ulkona raumalaiselle. "Näetkös", jatkoi hän, "me haemme kuusi pulloa hyvää wiskiä, ja yöllä kun kaikki nukkuu, tyhjäämme nuo heikkoolaisen hakemat viinipullot ja täytämme wiskillä, nähdäksemme minkä vaikutuksen ehtoollinen tekee."

"Sen totisesti teemme. Minä menen illalla hakemaan wiskin ja yöllä vaihdetaan se viinipulloihin", vastasi raumalainen.

Kun ehtoollispäivä tuli, laittoi latvaheikkoolainen rippihuoneen kuntoon. Pieni pöytä toisella puolella huonetta, jolla oli lautanen kukkurapäässä 'fraikeekin' palasia ja Piltin tinerpeili niin kirkkaana, että sen kupeilla helposti näki kuvansa.

Rippisaarnassa ei pastori ollut huomauttamatta, miten Suomessa usein mentiin ripille viinanhimossa, ja kun viiniastia saatiin huulille, niin sitä piti saada juoda niinkun kaljaa.

"Mutta", jatkoi hän ottaessaan tinerpeilin käteensä, "älkää te ottako enempää suun täyttä."

Kuurtanelainen oli ensimäinen rivissä, jolle pastori tarjosi viiniä, ja luullen sitä viiniksi puhalsi tämä henkeään ulos ja sitten imasi suuhunsa tinerpeilistä täyden suullisen. Seuraavana oli Teemu. Hän tarttui käsin tinerpeiliin kiinni ja imasi kolme vankkaa härppäystä ennenkuin hellitti siitä. Samalla mitalla härppi joka mies, kirpelästi vääntäen naamaansa. Mäki-Töyli joukossa oli ainoa kohtuullinen, tyytyen hän yhteen suulliseen.

Viidelle miehelle oli vasta tarjottu, kun tinerpeili oli tyhjä. Latvaheikkoolainen otti tinerpeilin ja tyhjensi sinne kaksi pullollista lisää ja ojensi sen papille. Pappi koetti nyt pitää määrää, mutta sittenkään ei se piisannut, vaan oli lisättävä yksi pullollinen.

Lopuksi piti pappi ankaran nuhdesaarnan rippivieraille heidän himojensa tähden kun olivat häpäisseet ehtoollisen pyhyyttä. Varsinkin raumalainen sai hengemnieheltä kuulla ankarat tuomionsanat. Papille selvisi, että tämä oli osallisena ruman juonen toimeenpanossa.

"Minä taisin vähän myöhästyä, kun lähdin viemään kirjettä postiin", lausui kuppari-Kreeta astuessaan sisään hengästyneenä.

"Olisiko Kreeta todellisesti tahtonut sovittaa syntinsä, nauttimalla
Herranehtoollista, vai kuinka?" tiedusteli pastori Kreetalta.

"Kyllähän se olisi ollut hyvää, kun on tuo vatsakin koko viikon pitänyt semmoista jyrinää, että — ei ole auttanut, vaikka olen melkein koko pullollisen juonut koliikki troppia. Ajattelin, että kun saisi vaikka ei muuta kuin puoli suullista vähän parempaa ainetta, niin ehkä se jyrinä lakkaisi", vastasi Kreeta.

"Voi Kreeta-raukka! Minä surkuttelen sinua vanha, paatunut ihminen. Sinä olet menossa suoraan helvettiin näitten toisten kanssa. Sinun pitäisi tehdä ajoissa parannus. Jos teet pikaisen kääntymyksen ja kadut syntejäsi, niin sitten vasta puhutaan ehtoollisesta, mutta ei ennen", vastasi pastori ja läksi.

"Senkin mokoma, kun uskaltaakin lausua, että minä olen suoraan menossa helvettiin! Niin, kun hän nyt sen tietäisi. Hyi olkoon! Enpä vaan kupittasi tuommoista pappia, ei-ih!" kivahti Kreeta kun pappi oli poistunut.

"Älä ole Kreeta milläsikään, kyllä tässä muutkin sen verran ehtoollista voi antaa, että ainakin vatsasta jyrinä loppuu", lohdutti Iiska ja veti esille pullon vaatekaapista.

"Niin, enhän minä! Ajattelin vain, että jos hän antaisi vaikka edes vähän maistaa, niin olisin ilmaiseksi imenyt selkänsä sarvia täyteen", vastasi Kreeta lipoen huuliaan nähdessään pullon väkevää.

"Mutta mitenkä ihmeellisesti tuo latvaheikkoolaisen viini oli niin voimakasta? Se oli kuin väkevää wiskiä", ihmetteli kuurtanelainen.

"Oli nyt mitä oli, mutta täällä on ryyppy vielä joka miehelle ja Kreetalle kaksi! Kas tässä Kreetalle!" sanoi Iiska tarjoten Kreetalle tinerpeiliä.

"No toinen kerta vielä! Ei se jyrinä sieltä vatsasta niin vähällä lähde", kehoitti Iiska.

"Yh, hyh, hyh, kun on väkevää! Kyllä tuolla luulisi vatsan paranevan", lausui Kreeta hytkähdellen koko ruumiiltaan.

"Mutta, mitä se olisi miehet, jos pantaisiin taasen raittiusseura viikoksi istumaan, kun Stenrooskin on Eriessä, ja haettaisiin muutama pullo lisää tuota rippiviiniä", esitti raumalainen.

"Hiljaa semmoisista! Tässä on menty jo liiankin pitkälle. Kyllä tämä vielä on edessämme", vastasi Mäki-Töyli.

"Latvaheikkoolainen tästä on edesvastuussa. Hän se viinin asemasta hankki wiskiä ehtoollistarpeiksi", selitti Iiska.

"Näissä pulloissa selvästi sanotaan 'Port viin', mutta tehtaassa arvattavasti on tullut erehdys. Se ei ole minun syyni", puolusti latvaheikkoolainen itseään ja näytti pullon kyljessä olevaa leimaa.

"Ei siinä mitään vahinkoa ole tullut. Viini oli kerrassaan hyvää, mutta se vain oli pahinta kun se tuskin riitti pyhän toimituksen tarpeeksi. Olisi kai hankittava uutta", puolusteli laihialainen latvaheikkoolaista.

"Uutta ei hankita! Stenroos kun viikon kuluttua lähtee Suomeen, niin sitten panemme vaikka kuukaudeksi rattaat taasen pysähtymään", vastasi yksi joukosta.

"No, mitä sitten? Eihän vaan Romulainen ole kuollut ja Anna jäänyt leskeksi?" tiedusti raumalainen.

"Viisi Annasta, mutta tänne on saapunut neljä tyttöä ja komeita tyttöjä ovatkin. Nyt vaan pitäisi saada tanssit pystyyn", selitti kyröläinen.

"Kolme ainakin on Karstulasta, sitä yhtä en tiedä. Mutta se oli niin tervatynnyrin näköinen, että luulen sen olevan Kuurtaneelta", vastasi kyröläinen.

"Vähätpä siitä, mistä he ovat kotoisin. Mutta nyt pojat Castle Carti kuntoon! Sinä, heikkoolainen ota ja lakaise lattia, toiset järjestävät muita paikkoja ja Kreeta pesee silmänsä. Minä käyn haastamassa heitä tänne", puheli Iiska ottaessaan puhdistushomman johtonsa alle.

"Aivan oikein, minä tulen mukaasi. Mutta ensin pitää saada raakoottaa partansa, ettei mies näytä kovin vanhalta", puheli raumalainen sangen ketterästi liikkuen.

"So pojat! Nyt ei mennä mihinkään! Stenroos tulee tuolla kotiin", keskeytti laihialainen ja osotti ikkunasta ulos.

"Mitä me sitä Stenroosia niin orjailemme, aivan kuin hän olisi meidän isäntämme", ihmetteli Iiska.

"Meidän elämä olisi hyvin kurjalla kannalla, ellei olisi häntä", vastasi Piltti.

"Niin on, mutta hän on sen huomannut paheeksi ja heittänyt pois. Sitä hän odottaa meiltäkin. Hän ei katso ainoastaan omaansa ja meidän etua, mutta hän pitää silmällä koko kansallisuutemme mainetta. Siinä hän on oikeassa", puolusti Piltti edelleen.

"No, niinhän täällä pestään ja puhdistetaan kuin jos olisi häät tulossa", sanoi Stenroos tullessaan sisään.

"Kuka sen tietää, vaikka häät tulisikin, kun kuuluu tulleen neljä tyttöä kylään", vastasi Kreeta.

"Kunpa heistä nyt yksikään olisi niin aimo, että osaisi kupita, että minä vanhoilla päivilläni saisin sen jo heittää pois", jatkoi Kreeta.

"Ei tämän ajan nuoret pysty semmoisiin, enkä minä ainakaan uskaltaisi antaa semmoisten hutikkain kupitakaan itseäni", sanoi kuurtanelainen.

"Eivät pysty, ja jos sarven pystyisivät imemäänkin, niin eivätpä saisi verta", vakuutti Kreeta.

"Vai on tullut neljä tyttöä Harboriin", ihmetteli Stenroos sekä jatkoi: "kunpa ne nyt yhtyisivät kohta raittiusseuraan, etteivät houkuttelisi ketään kapakkaan tai kapakkatansseihin, joita nyt luulen, on alettu pitää joka kapakan takanurkassa."

"Niinhän ne kuuluvat. Aikovat kai sillä tavalla särkeä seuramme. Mutta muistakaa miehet, että nyt kun minä huomen iltana lähden käymään Suomessa ja viivyn siellä jonkun kuukauden, niin älköön kukaan teistä erotko seurasta, vaan koettakaa sillä aikaa saada jäsenluku puolta suuremmaksi. Jos me suomalaiset tahdomme kuulua sivistyneitten kansallisuuksien joukkoon, niin meidän on mentävä raittiusseuran kautta. Se on epäämätöin totuus", puhui Stenroos.

"Se on tosi. Nyt jo voi sanoa, vaikka seura on näin vähän aikaa vaikuttanut, että meidän suomalaisten elämä on mallikelpoisinta Harborissa", jatkoi Mäki-Töyli.

Seuraavana iltana oli kaikki raittiusseuran jäsenet asemalla saattamassa Stenroosia Suomi-matkalle. Ikävältä tuntui ero, mutta olihan Stenroos luvannut tulla muutaman kuukauden päästä takaisin.

"Muista nyt vaan tuoda sieltä tullessasi hyvä kuppirauta!" huusi Kreeta vielä kun juna jo oli liikkeellä.

Toisten lähtiessä asemalta takaisin Harboriin, jäi Iiska ja raumalainen
Ashtabulaan ja illalla kun he olivat kotiin tulossa oli Ashtabulan ja
Harborin välillä olevan kapakan kohdalla hyökännyt joukko irlantilaisia
heidän päälleen sekä vieden kellot ja rahat.

Verisinä saapuivat he Castle Cartiin toisten suureksi hämmästykseksi. Kun raumalainen oli kertonut miten heille oli käynyt, nousi kostonhimo kaikille.

"Nyt pojat ei muuta kuin lähdetään joukolla hakemaan rahat ja kellot pois", esitti vähänkyröläinen.

"Nyt tulee kysymys mennäänkö selvinä miehinä vai otetaanko ensin ryypyt, että paremmin viittitään tapella, sillä ei he suosiosta niitä anna", sanoi latvaheikkoolainen.

"On se kyllä kummaa mennä selvinä miehinä tappelemaan, mutta yhtä kummaa se on selvinä miehinä ruveta juopottelemaan, sanoi Piltti.

"Se tosiaan rupeaa nyt jo tuntumaan ihan hassulta, että aina kaikissa olemattomissakin asioissa panna seura istumaan. Mutta ennemmin sekin tehdään, kuin että suoranaisesti erottaisiin seurasta", sanoi Teemu.

"Minä ainakin olen sitä mielipidettä, että jos kerran mennään sinne, niin selvinä miehinä ei mennä. Pannaan seura istumaan viikoksi, vaikka se olisikin rumaa, kun se yhtämittaa istuu', esitti raumalainen.

"Emme välitä enää koko seurasta; haetaan vain muutama pullo viinaa ja ei puhuta koko rikkomisesta mitään", esitti kyröläinen.

"Sitä minäkin kannatan, että olkoon nyt jo koko seura vaikka missä", myönsi isokyröläinen.

"Ei vielä. Meidän on toimittava järkevästi. Nähkääs, jos me nyt ilman mitään alamme juomaan, niin se meinaa meidän raittiusseuran kuolemaa: kaikki ovat silloin rikkoneet lupauksensa. Meidän on pidettävä virallinen kokous, jossa keskustellaan sekä tästä ryöstöstä että seuran toiminnan lopettamisesta määrätyksi ajaksi. Me emme tahdo nähdä, että kohta kun Stenroos on lähtenyt, kuolisi meidän seura", selitti Piltti.

"Piltti puhui aivan oikein. Minä yhdyn häneen, sekä samalla teen esityksen, että me valitsemme Piltistä seurallemme puheenjohtajan Stenroosin tilalle", lausui vähänkyröläinen.

"Minä kehoitan, että te kaikki järjestytte paikoillenne ja aletaan kokous", kehoitti Piltti.

Kokouksen tulos oli, että Piltti valittiin puheenjohtajaksi sekä samalla koko joukon johtajaksi.

"Veljet!" alko Piltti. "Me kaikin tiedämme sen, että juoppous on suuri pahe, ja se onkin ainoa huomattava pahe mitä meillä suomalaisilla täällä on. Vaikka ei meitä muut kansallisuudet tunne mistään hyveistä, mutta me itse tiedämme, että Suomen kansa on paras osa maailman kansoista. Juoppoutemme on tähän asti estänyt meidänkin hyveemme täällä tulemasta näkyviin. Meillä näyttää olevan siihen perinnöllinen taipumus. Minä olin hyvin pahoillani kun se pastori jonka kutsuimme tänne pitämään rippikoulua; puhui niin loukkaavasti raittiusseurastamme. Hän kun sanoi, että tie helvettiin kulkee raittiusseuran kautta, olenpa varma, että hän itse oli salajuoppo, niinkuin yleensä papit nykyaikana ovat. Sellaiset papit itse ovat juuri helvetin portti, tie kadotukseen, ja minä voin sanoa, että sellaisen kirkon kautta, jossa on pappina salajuoppo, on tie helvettiin hyvin lyhyt. Minä en tarkoita tällä hyviä ja raittiita pappeja, joita jo alkaa olla yhä useampia. Tosiasia kumminkin on, että ellei paikkakunnalla saada raittiusseuraa, niin seurakuntaa ei ainakaan tänne saada, sillä raittiusseura tuo mukanaan seurakunnan, mutta seurakunta ei nähtävästi pysty tuomaan raittiusseuraa eikä tahdokaan sitä, siitä meillä on todistuksia heimolaistemme elämästä muualta tällä mantereella."

"Nyt meillä kumminkin on pahat tarkoitukset", jatkoi Piltti, "sillä me selvästä päästä alamme juomaan. Mutta tässä kyllä on syynsä, sillä me emme tahdo alistua noiden irlantilaisten ainaisen vainoamisen alle. Me tahdomme näyttää heille, että kun kerran paikkakunnan laki ei takaa turvallisuuttamme, niin me kerta kaikkiaan näytämme heille, että meillä on oma lakimme. Me panemme nyt vielä yhden kerran, tämän viikon ajaksi, meidän seuramme istumaan ja sitten alamme vasta tekemään oikein kauas kantavaa raittiustyötä. Me tahdomme olla esimerkkinä toisille hyvässä. Tahdomme olla suomalaisen maineen levittäjiä muussakin ei vain työnteossa, jossa me olemme toiset lyöneet loistavasti."

"Piltti puhui kuin mies ja minä olen iloinen, että saimme hänestä
Stenroosin seuraajan", lausui Mäki-Töyli kun Piltti lopetti.

"On selvin, että jokainen jättää puukkonsa kotiin, sillä me emme saa alottaa tappelua. Jos he kauniisti antavat rahat ja kellon pois, niin palataan heti takaisin", selitti Piltti.

"Minä olen myöskin sitä mielipidettä, että jätetään kaikki teräaseet kotiin", lisäsi Iiska.

"Tämmöinen se pitää olla lyömäase! Tämä ei särje luita, eikä ota henkeä, mutta aina kaatuu kun kerran iskee", puheli laihialainen näyttäen jalan pituista kumiputkea, jonka hän oli täyttänyt hauleilla.

"Kyllä ne oli taasen tuolla rengaskorvan kapakassa ihmeissään, kun käskin antaa viisi kalleria viinaa ja parasta mitä löytyy", sanoi Teemu kun tuli viinan hakureisulta.

"Luulivat vissiin, että nyt se raittiusseura vihdoinkin on kuollut", sanoi Piltti.

"Kyllä rengaskorva ainakin niin luuli, koska antoi tämän sikaarilaatikon kaupantekiäisiä", vastasi Teemu.

Iiska, joka oli saanut itsensä verestä pestyksi, otti pullot ja tyhjensi ämpäriin, josta kukin jois vesinapolla.

"Ei pojat pidä ottaa liikaa, tahi me tulemme saamaan siellä itse selkäsaunan", huomautti vähänkyröläinen.

"Minä meinasin sanoa juuri samaa, ettei pidä ottaa liikaa. Eikö olisi selvin, että mennään ottamaan ne härmäläiset ja Kauhavan häijyt mukaan, sillä siinä saluunassa majailee aina myöskin englantilaisia ja ne lyövät veitsellä samoin kuin suomalaisetkin", sanoi Iiska.

"Sepä hyvä, jos siellä on englantilaisia, että saadaan antaa heille palkka siitä hyvästä kun he ovat kulkeneet Suomen rantoja polttain ja pommittaen", lausui laihialainen.

"Minä kannatan Iiskan esitystä, että mennään ottamaan härmäläiset ja kauhavalaiset mukaan, ja että täytetään yksi pullo viinalla ja viedään heille", lisäsi latvaheikkoolainen.

Noin puolta tuntia myöhemmin kuului Harborin ja Ashtabulaon väliltä laulu: "Härmästä poikia kymmenen, hurraa, hurraa, hurei, joittenka silmistä vuoda ei kyyneleet suta sunffati riiati rallalalei!"

"Se pojat määräksi, että kenenkään ei saa lähtiä käplikköön, vaikka henki lähtisi!" muistutti Teemu.

"Ovesta mennään, jos se on auki. Sinä raumalainen menet heti sisään ja vaadit rahat ja kellot pois, tahi muuten paukkuu", määräsi härmäläinen.

Suomalaisten laulu herätti kapakassa olijain huomiota ja peläten jotain olevan tekeillä varustautuivat he ottamaan vastaan.

Tuskin hän kerkesi pistää päätään kapakan sisälle kun sieltä lyötiin häntä jollakin raskaalla aseella sillä seurauksella, että hän heti putosi läjään ja veri alkoi juosta pitkin kasvoja.

Kun Teemu koetti nostaa härmäläistä ylös, lyötiin häntäkin samalla tavalla ja hän vaipui toverinsa viereen.

Toinen härmäläinen veti kumpaisenkin jaloista alas ja aikoi sitten itse iso punkko kädessä mennä sisään, mutta nyt sulettiin ovi ja lukittiin sisäpuolelta.

"Niitä on siellä ainakin viisikymmentä, joten on paras, että pysytään sieltä pois", sanoi latvaheikkoolainen vähän arkaillen.

"Nyt ei auta muu kun ikkunasta sisään!" huusi härmäläinen ja samassa löi puulla etuikkunan puineen päivineen sisään.

"Hoitakaa te pojat sairaita sillä aikaa kun miehet tappelee!" karjasi kauhavalainen hypäten härmäläisen rikkilyömästä ikkunasta sisään. Sieltä lyötiin vastaan tuolilla ja muilla aseilla. Samalla toinen kauhavalainen ryntäsi sisään sivuikkunasta viikatteen kanssa, jonka hän oli saanut naapuritalon aidalta. Sisällä ruvettiin siunaamaan ja kiroamaan kun härmäläisen ja kauhavalaisen puukko viilsi englantilaisten ja irlantilaisten lihaa. Viikatteen kanssa ryntäävä kauhavalainen sai sisällä olijat sellaiseen kauhuun, että he rupesivat pakenemaan yläkertaan. Laihialainen ja kuortanelainen olivat eteisen katon kautta menneet jo sinne ja jokainen, joka yritti nousta viimeiselle rappuselle, sai haulipussista sellaisen iskun, että tulivat ylenniskojaan ales rappusia. Lopuksi he hätääntyivät kaikki yliselle meneville rappusille suomalaisten ahdistamina sekä edestä että takaa.

"Onko kukaan joukostamme kuollut?" kysyi härmäläinen ja otti kauhavalaiselta viikatteen, jonka löi tiskiin pystyyn.

"En tiedä onko kukaan kuollut, mutta pahasti haavoittunut on ainakin joitakin", vastasi latvaheikkoolainen, joka myös oli saanut rohkeutta ja seurannut voittoisia huoneeseen.

"Sano nyt raumalainen, että tuovat heti kellot ja rahat tänne tahi nyt se vasta alkaa", käski Piltti.

Kun raumalainen oli tulkinnut tämän, niin eräs mies antoikin kellot, ja kapakoitsija antoi sata dollaria rahaa, vaikka suomalaisilta oli ryöstetty vain kolmekymmentä dollaria.

"Tietysti talosta annetaan vielä lähtöryypyt, vai kuinka?" kysyi kauhavalainen. Kun raumalainen tämän tulkitsi, tuli kapakan omistaja esiin ja nosti tiskin takaa kaksi pulloa konjakkia tiskille, jotka suomalaiset tyhjensivät pohjiaan myöten.

Eräs farmari, joka sattui olemaan matkalla Harboriin, otti kärryilleen härmäläisen ja Teemun. Castle Cartiin päästyä koetti Kreeta antaa ensiapua. Jos huone olisi ollut lämmin, niin hän olisi vetänyt joitakin sarvia haavoittuneisiin, mutta se jätettiin seuraavaan päivään.

Jonkun ajan kuluttua tuli raumalainen takaisin sen tiedon kanssa, ettei lääkäri lähde mihinkään keskellä yötä.

"Te Kauhavan miehet menkää nyt raumalaisen kanssa ja tuokaa lääkäri niskasta tänne, jos ei hän suosiosta tule", käski Piltti.

Ei ollut kauan, kun kauhavalainen toi selässään lääkäriä ainoastaan yöpaita päällä. Teemu kulki perässä kantaen lääkärin laukkua.

Lääkäri oli niin peloissaan, ettei hän ensin tiennyt mitä olisi tehtävä. Kätensä vapisi, ettei lääkepullo tahtonut niissä pysyä.

Lääkäri totesi, että härmäläinen on heikossa tilassa. Päähän oli lyöty niin kovasti, että pääluu oli murtunut sisään, josta, jos sattuu, voi seurata kuolema. Teemun tila sitävastoin ei ollut vaarallinen. Yhtä miestä joukosta kaivattiin, mutta hänen nimeänsä ei kukaan tarkemmin tiennyt, sillä hän oli vasta hiljan tullut Suomesta, ja häntä kutsuttiin virolaiseksi.

"Minä kyllä huomasin, että hän oli ensimäisiä menemään sivuikkunasta sisään ja luulen että hän sai puukoniskun englantilaiselta, koska hän oli vähällä saada lyödä minuakin", selitti isokyröläinen.

"Minä luulen, että kyllä siellä on myös joku saanut puukoniskuja", sanoi kauhavalainen pesten puukkoaan verestä.

Aamulla läksi pari miestä etsimään virolaista. Kauas ei heidän tarvinnut mennä kun löysivät hänet tien vieressä kuolleena, iso haava vatsassa.

Kaupungin viranomaiset korjasivat ruumiin ja pitivät muodollisen tutkinnon kuoleman johdosta. Ketään ei vangittu, koska ei ollut kukaan joka olisi kantanut päälle. Jälkipuheitten mukaan olisi pitänyt kaksi irlantilaista myös kuolleen saamistaan haavoista Clevelandin hospitaalissa, mutta siitä ei saatu varmuutta.

Teemu parani terveeksi, mutta härmäläinen täytyi viedä Kingsvillen köyhäin talolle jossa hän jonkun ajan kuluttua kuoli.

Tuli seuraava sunnuntai, jolloin olisi pitänyt pauna seura taasen käyntiin, mutta miehet olivat niin päissään, ettei kellään ollut halua siihen. Kreetakin, joukon henkilääkäri, oli sitä mieltä, että seuraa ei tarvita. Kului viikko viikon perään, mutta Hyvä Toivo raittiusseuraa ei vaan saatu enää henkiin. Elämä repesi entistä hurjemmaksi. Suomalaisia kapakoita oli nyt ilmestynyt jo useampia ja näiden takahuoneissa pidetyt tanssit vetivät niin puoleensa, että kukaan ei malttanut olla sieltä pois. Suomalaiset eivät olleet tähän saakka tapelleet välinsä, mutta nyt alkoi keskinäiset tappelut, joissa kauhavalaisella puukolla oli tunnettu maine. Toisinaan tapeltiin pitäjittäin ja toisinaan läänittäin. Jos paikkakunnalle tuli uusi mies vaikkapa Suomesta, niin hänelle annettiin joukolla ensiksi selkään. Jos sattui, että uusi mies piti puoliaan tahi uskalsi lyödä vastaan, niin häntä kunnioitettiin.

Seuraavana keväänä kun Stenroos palasi takaisin Suomesta toi hän mukanaan toista sataa kirjaa, jotka oli tarkoittanut Hyvä-Toivo raittiusseuralle lahjoittaa. Kuultuaan, että seura on kuollut, tuli hän hyvin murheelliseksi, mutta ei toivottomaksi, sillä hän päätti herättää sen uudelleen henkiin. Luettuaan seuran viimeisen pöytäkirjan huudahti hän: "Eihän seura olekaan kuollut; se on vain pantu istumaan. Minä herätän sen käyntiin. Seuraavana sunnuntaina kutsui hän taasen kaikki kokoon ja seura pantiin uudelleen käyntiin. Nyt seuralle annettiin nimeksi 'Hyvä Tahto'. Nimen muutos johtuen siitä, kun Stenroosin lahjoittamat kirjat päätettiin antaa lukuhaluisten luettavaksi vapaasti seuran ja sen perustajan 'hyvästä tahdosta'."

Hyvä Tahto-seuran perustamisesta alkaen voidaan lukea Harborin suomalaisten valistusrientojen alkaneen. Sen jälkeen alettiin Harborista vaikuttamaan valistuksen levittämiseksi ulommaksikin. Ryhdyttiin säännöllisen seurakunnan perustamiseen ja hankittiin pappi. Moninaiset valistusharrastukset alkoivat täällä versomaan, myöhemmin perustettiin sanomalehtikin. Hancockista, Michiganista, saatiin aina valoa ja tukea uusille alotteille ja entisten rientojen hoivaamisessa. Hancock oli silloin Amerikan suomalaisten valistusrientojen heräävän ajan kehto. Sieltä saatiin aina siementä ja virkistäviä neuvoja. Mutta ei ottanut kauan kun Harbor tuli tunnetuksi kautta maan suomalaisten keskuudessa, ei enää maamiestemme hurjan kapakkaelämän tähden, mutta esimerkiksi kelpaavien sivistysharrastusten voimakkaan ja herättävän toiminnan ja ripeyden tähden. Suomessakin oli Harborin nimi tullut jo niin tutuksi, että Amerikaan matkustajakin osti tikettinsä vain "Harboriin" mitään muuta osoitetta paikasta tarvitsematta antaa.

Tähän päättyy "Iloisen Harborin" ensimäinen osa ja kertomajakso kansalaistemme elämästä Harborissa ensimäisellä neljännessadalla. Seuraavassa kerrotaan myöhemmästä ajasta, joka on tapauksineen ja rientoineen nuoremmallekin polvelle tuttua.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ILOINEN HARBORI ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Iloinen Harbori

ILOINEN HARBORI I

ILOINEN HARBORI

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE