The Project Gutenberg eBook of Levottomia unia This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Levottomia unia Runoja Author: Edith Södergran Translator: Uuno Kailas Release date: January 6, 2025 [eBook #75053] Language: Finnish Original publication: Helsinki: Tulenkantajain Osakeyhtiö, 1929 Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEVOTTOMIA UNIA *** language: Finnish LEVOTTOMIA UNIA Kirj. Edith Södergran Suomentanut Uuno Kailas Alkulauseen kirjoittanut Hagar Olsson Helsingissä, Tulenkantajain Osakeyhtiö, 1929. SISÄLLYS: Edith Södergranin kohtalo (Hagar Olsson) "Olen onnellinen" (Uuno Kailas) RUNOJA Minä näin puun Päivä viilenee Minä Levottomia unia Kalkkiin neljään tuuleen Mustaa tai valkoista Syksy Tähdet Metsän hämärä Metsän vaalea tytär Pohjolan kevät Sureva puutarha Ihmeellinen meri Laulu vuorella Ero Minun sieluni Rakkaus Elämä Tuska SYYSKUUN LYYRA Hämärä Olemisen riemu Neidon kuolema Olenko valehtelija? Nietzschen haudalla Ilmestyskirjan henki Huolettomuus Kalmein jumala Lyyrani Tulevaisuuden kulkue Orfeus RUUSUALTTARI Ruusualttari Chimborazzolle Kärsimyksen kalkki Satulinnani Työaseen valitus Jumalat tulevat Kaikki metsän kai'ut Sisar Mennyttä TULEVAISUUDEN VARJO Mysteerio Vanha valtias Luojat Kiertotähdet Tulevaisuuden varjo Autuus Tantalos, täytä maljasi Verkko Yksinäisyys Auringon noustessa Materialismia Hamlet Hyasintti Kruununi on liian raskas Sataa, sataa Animaalinen hymni Päätös Suuri puutarha MAA JOTA EI OLE Havainto Muotokuva Yöllinen madonna Syksyllä Vaarallisia unia Erokselle Prinsessa Sairaita päiviä Ei mitään Eräs elämä Grimace d'artiste Sarastus Elämäni, kuolemani ja kohtaloni Mustalainen Lapsuuteni puut Oi taivaan kirkkautta Lokakuun aamu Jumala on kaikkialla Maa jota ei ole Tulo Hadekseen EDITH SÖDERGRANIN KOHTALO On harvinaisen riemullista, että "Tulenkantajat" aloittavat kustannustoimintansa julkaisemalla valikoiman Edith Södergranin runoja. Edith Södergran oli meillä Suomessa uuden sukupolven airut. Meidän nuori runoutemme, sekä suomen- että ruotsinkielinen, on huomattavissa määrin saanut vaikutuksia häneltä. Hän edusti ensimmäisenä sitä uutta henkeä, sitä lannistumatonta elämänuskallusta, joka nyt on nuoren polven johtotähtenä. Alussa häntä pilkattiin ja häväistiin, niinkuin tuskin ketään runoilijaa ennen häntä on Suomessa pilkattu. Mutta nuoriso uskoi jo silloin hänen nimeensä, pieni kannattajajoukko kertyi hänen ympärilleen. Tuo joukko on vuosi vuodelta kasvanut, hänen runoutensa on tullut laajemmissakin piireissä tunnetuksi, sen maine on kulkeutunut kotimaan rajojen ulkopuolellekin. Ruotsissa ovat myös vanhemman polven edustavimmat arvostelijat, kuten tri John Landqvist, antaneet hänen runoudelleen vilpittömän tunnustuksensa, vieläpä pitäneet sitä huomattavimpana ilmiönä nykyajan pohjoismaisessa lyriikassa. Tie tulevaisuuteen on avautunut hänen runoudelleen. Hänen laulunsa on saanut vastakaikua ihmisten sydämissä, hänen runoutensa jumalkipinä on sytyttänyt tulen ihmisten mieliin. Aavistamme jo nyt, kuusi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ettei hän turhaan yksinäisyydessään uneksinut tulevasta tehtävästään: muovailla, muovailla ihmisten suuren joukon riemuksi jumalille. Edith Södergran oli niin erikoinen ilmiö, että hänen runouttaan on vaikea täydellisesti ymmärtää, jollei tiedä mitään hänestä ihmisenä. Edith Södergrania ei ole helppo kuvata, sillä hän oli aivan toista laatua kuin me tavalliset järki-ihmiset, häneen eivät mitkään sovinnaiset mittapuut sovellu. Hän oli mielikuvituksen lemmikki, lapsi ja nero, oikullinen ja leimahteleva kuin lieska, luoksepääsemätön ja epämääräinen kuin satuprinsessa. On ylivoimainen tehtävä kuvata häntä. Koetan tässä kumminkin esittää muutamia piirteitä, joiden täydennyksen lukija ehkä voi löytää hänen runoudestaan. Kun minä yksitoista vuotta sitten, hänen toisen runokokoelmansa juuri ilmestyttyä, ensimmäisen kerran tapasin hänet, teki hän minuun hyvin oudon vaikutuksen, pelottavan ja samalla kiehtovan. Hänen puheensa oli outoa, hän puhui sillä tavalla kuin voimme kuvitella ihmisten puhuvan keskenään, kun jumalanvaltakunta juuri on perustettu maan päällä. Se joka oli tottunut sovinnaisiin puhetapoihin ja sovinnaisiin vertauskuviin, joutui hänen edessään heti ymmälle. Hänelle mielikuvat olivat todellisuutta, ja todellisuus näennäinen. Kun hän puhui puusta, niin se ei ollut puu, vaan sielu, joka kärsi ja iloitsi niinkuin hänkin, ja katseli maailmaa omalta näkökannaltaan. Kun hän puhutteli rakasta kissaansa, niin hän ei puhutellut kissaa, vaan vertaistaan, persoonallisuutta, salaperäistä olentoa, jonka nimi oli Nonno ja jonka omaperäinen mielikuvituselämä häntä viehätti. Vasta perästäpäin minä tulin ajatelleeksi, minkä näköinen hän oikeastaan oli. Hänen tukkansa oli suuri ja pörröinen, kastanjanruskea, hän oli hyvin laiha ja vaatteet vanhanaikuiset. Kasvot olivat voimakkaat, suu täyteläinen, ilme omituinen, riemun- ja kärsimyksensekainen, silmät suuret, harmaat, kuunvalonhohteiset. Nuo silmät vangitsivat, niissä oli harvinainen suggestiivinen voima. Sain heti sen vaikutuksen, että tässä hennossa naisruumiissa asui palava aktiivisuus ja tahdonvoima, joka vapautuneena olisi voinut mullistaa maailmoja, vaikkapa jonkun sotapäällikön hahmossa. Hänen ympäristönsä oli yhtä outo kuin hän itsekin. Hänen kotinsa oli ränstynyt huvila Raivolassa, jossa hän eli yksin äitinsä kanssa, aivan eristettynä, suuressa köyhyydessä, keuhkotautisena ja työhön kykenemättömänä. Hänen vanhempansa olivat aikaisemmin asuneet Venäjällä — isä oli Nobel-yhtiön palveluksessa — mutta perhe muutti myöhemmin kokonaan Raivolaan. Siellä oli Edith Södergran kasvanut ja elänyt suurimman osan elämäänsä. Hän tosin kävi saksalaista kirkkokoulua Pietarissa, mutta koulunkäynti keskeytyi hänen huonon terveytensä vuoksi jo vuonna 1908, jolloin hän oli kuusitoistavuotias. Sen jälkeen hän oleskeli milloin Raivolassa, milloin Nummelan parantalossa, kunnes hän syksyllä 1911 matkusti Sveitsiin, Davosin parantolaan. Keväällä 1914 hän palasi kotiinsa — lähtemättä sieltä enää milloinkaan. Sota syttyi, perhe menetti kaiken omaisuutensa Venäjän vallankumouksessa, isä oli kuollut jo aikaisemmin. Äidille ja tyttärelle alkoi pakolaisten kurja, avuton elämä, vaikka he asuivatkin omassa isänmaassaan. On itsestään selvää, että sellainen elämä muodostui keuhkotautiselle ja muutenkin heikolle runoilijattarelle kohtalokkaaksi. Sairaus, köyhyys ja eristyneisyys eivät kuitenkaan voineet lannistaa hänen elämän tahtoaan. Tuosta maaperästä orastivat hänen kosmilliset näkemyksensä ja hänen fantastiset toiveensa kuin hehkuvat kukat erämaan hiekasta. Sairashuoneen seinien sisäpuolella, taistellessaan tuskaisesti päivästä päivään heikkoutta, kurjuutta ja uupumusta vastaan, uneksi hän lunastavansa maailman muutamien valittujen sielujen avulla. Hän uneksi keräävänsä kaikki sisarensa ja veljensä, kodittomat kulkijat, jotka ovat rääsyihin puettuina, mutta omistavat rikkautta enemmän kuin ruhtinaat, "suureen puutarhaan", josta he antaisivat maailmalle uuden elämän. Hänen kotiansa ympäröi muuten romanttinen, villiytynyt puutarha, jonka me usein tapaamme hänen runoudessaan. Raivola on harvinaisten puitten luvattu maa, niitä kasvoi Edith Södergraninkin puutarhassa, sekä tammia että lehtikuusia. Hänen lyriikassaan puut elävät omaa, salaperäistä elämäänsä, opettajina, tovereina ja symbooleina. (Omituinen pikku seikka ansaitsee ehkä tulla huomatuksi: Hänen omaan nimeensä sisältyi puun nimi — gran, kuusi — sekä myös viittaus siihen, mihin ilmapiiriin hänen temperamenttinsa kuului — söder, etelä.) Edith Södergranin runous on elämänhurmion synnyttämää ja samalla aktiivisesti taistelevaa runoutta. Hänen sävynsä on leikillinen, ylimielinen, riemullinen. Hänen runoutensa yllättää meidät ihmeenä, kun tiedämme, miten sairas hän itse oli ja miten raskaissa oloissa hän eli. Siinäpä olikin hänen suuri voittonsa! Sairaus vain tehosti hänen elämäntuntoaan. Pienessä aforismikokoelmassaan "Kirjavia huomioita" on Edith Södergranilla lause, joka valaisee hänen omaa asemaansa: "Että elämä ympäröi meitä, eikä meillä ole aikaa siihen, se korostaa elämän viehätystä kiihoittavalla tavalla, niinkuin taivas uskovaisille lisää maan viehätysvoimaa." Hän tuntee luita ja ytimiä myöten, ettei hänellä ole aikaa elämää varten, siksi hän maalaa sen niin palavin värein, siksi seikkailut, onni ja suruttomat juhlat — koskaan saavuttamattomat! — esiintyvät niin eriskummallisen ihanina. Sitäpaitsi sairaus ja köyhyys eristivät hänet muusta maailmasta, estäen harhaanjohtavia vaikutuksia ulottumasta häneen. Hän antautui runoilemiseen koko intohimoisen tempperamenttinsa vakavuudella. Olisi aivan väärin kuvitella Södergrania jonkinmoisena sairauden marttyyrina. Vaikka hän olikin sairas, niin hänen olemuksensa uhkui tavatonta elinvoimaisuutta. Hän oli voimakkaitten, terveitten vaistojen ihminen, hän henki suruttomuutta, aurinkoa ja kevättä. Hän oli se väkevätuoksuinen hyasintti, josta hän itse runoili: "kevään hauras symbooli, auringon sukua". Hänen runoutensa olennaisimmat piirteet ilmenivät jo hänen vuonna 1916 ilmestyneessä esikoiskokoelmassaan "Runoja" (Dikter). Tuntemattoman ja saavuttamattoman kaipuu, ihmeen, onnen ja suuren kauneuden odotus hehkuu jo tässä kokoelmassa — punaisena, kiihkeänä. Maailma on täynnä ihmeitä ja aavistuksia, kaikkea "mitä kaipaus saa laskeutumaan alas maan päälle". Koko hänen maailmankuvansa on maagillinen, kuten lapsen taikka alkuvaistoisen ihmisen. Sadun henki elää hänen runoissaan. Ikkunat näkevät, puutarha suree, puut kääntyvät kysymään. Häipyvä näky on ilmestys tai enne, mitätön seikka paljastaa salaperäisen yhteyden: "viuhkan kevyt liikahdus, joka herättää kohtalon henkäyksen". Yhtä selvänä esiintyy myös hänen runoutensa musta kude — alakuloisuus, kuolemanaavistus ja tyhjyyden varjo — joka hänellä aina kutoutuu punaisimman punaiseen. Punainen ja musta, ne ovat hänen värinsä. Elämä ja kuolema, Eros ja katoovaisuus, veri ja multa! Loistavat näyt liukuvat ohi hämärän ja tutkimattoman taustan, levottomat unet kutsuvat ja häipyvät, portit avautuvat "kaikkiin neljään tuuleen". Nyt tuntuu käsittämättömältä, ettei kukaan silloin huomannut, kuinka uutta ja rohkeaa tämä inspiroitunut runous oli. Tämän kokoelman ilmestyminen hautautui hiljaisuuteen. Kun "Syyskuun lyyra" (Septemberlyran) kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi, oli aika jo kypsynyt — ivaan ja pilkkaan, jotka olivat tulevan rakkauden ensimmäiset ja varmimmat merkit. Edith Södergranin nimi kiiti yli maan ivan siivillä, hänen runojaan karikoitiin mieltäkuohuttavalla ja raa'alla tavalla. Ei ainoakaan omanarvontuntoinen pakinoitsija voinut olla laskematta sukkeluuksia sydämestä, joka niin peittelemättä paljasti autuutensa ja kärsimyksensä aarteet. "Runojen" ja "Syyskuun lyyran" välillä oli tapahtunut henkinen herääminen, joka tuli ratkaisevaksi hänen runoudelleen ja koko hänen kehityskululleen. Hän tunsi korkeamman voiman tarttuvan käteensä ja tempperamenttinsa kiihkeydellä hän antautui kokonaan tämän voiman palvelukseen. Kuinka todellinen tuo kutsumus hänelle itselleen oli, se ilmenee jo runokirjan nimestä — Syyskuun lyyra. Juuri syyskuussa tämä uusi innoitus valtasi hänet. Se oli alkuna kehitykseen, joka johti hänet ensiksi yli-ihmisihanteeseen ja sitten hänen syvällisimpään eläymykseensä, Jumalaan. Nyt hän tunsi runoilemisen edesvastuun. Runoileminen ei enää ollut iloista leikkiä taikka haaveilua, se oli suuren tehtävän täyttämistä, ihmisaineksen muovailemista tulevaisuutta varten. Hän aavisti jo "Runoissaan", että kauneus on taistelua ja korkeitten voimien palvelemista, nyt tuo aavistus muuttui vakaumukseksi. Nyt hän tunsi, että hänen tehtävänsä oli valmistaa tietä "tulevaisuuden kulkueelle". Hänen lyyransa ei ollut hänen, se oli tulevaisuuden pyhitetty soitin. Hän runoili voittaakseen sielut, herättääkseen sydämet ja tahdot. Näin ollen ymmärrämme, mistä johtui Edith Södergranin tavaton voimantunto ja hänen ylpeä itsekorostamisensa. Ihmisenä hän oli kaikkia muita nöyrempi, melkein luonnottoman epäitsekäs, mutta hän oli ylpeä sen hengen puolesta, jonka hän tunsi itsessään asuvan, hän oli ylpeä siitä tehtävästä, joka oli hänelle annettu. Hyvin valaiseva tässä suhteessa on se kirjoitus, jonka hän "Syyskuun lyyran" ilmestyttyä julkaisi Dagens Pressissä. Sellainen tunnustus on varmaan harvoin joutunut tavallisen päivälehden palstoille, lähetettyjen kirjoitusten joukkoon. Hän huomauttaa siinä, mitkä runot kuuluvat ylimenokauteen tai menneisyyteen, ja mitkä runot ovat uuden hengen lapsia. Näistä hän sanoo, ettei hän voi auttaa sitä, "joka ei tunne, että näissä runoissa sykkii tulevaisuuden villi veri." Sitten hän jatkaa: "Sisäinen tuli on tärkeintä, mitä ihminen omistaa. Maapallo kuuluu niille, jotka sisimmässään kantavat korkeinta musiikkia. Minä käännyn niiden harvojen yksilöiden puoleen ja kehoitan heitä kohottamaan sisäisen musiikkinsa, jotta tulevaisuus voitaisiin rakentaa. Uhraan itse jokaisen voimani atoomin ylevän päämääräni puolesta, elän pyhimyksen elämää, tutkin parasta, mitä ihmishenki on luonut, kartan kaikkia alhaisia vaikutuksia. Minä pidän vanhaa yhteiskuntaa emosoluna, jota täytyy tukea, kunnes yksilöt pystyttävät uuden maailman. Minä kehoitan yksilöitä työskentelemään vain kuolemattomuuden puolesta (huono ilmaisumuoto), toteuttamaan parhaan mahdollisen itsessään — antautumaan tulevaisuuden palvelukseen. Kirjani on saavuttanut tarkoituksensa, jos edes yksi ainoa yksilö huomaa, mikä on tavatonta tässä taiteessa. Olen onnellinen, että olen tehnyt nämä runoni; ei millään mitalla voida mitata sen palveluksen suuruutta, jonka kustantaja on tehnyt minulle julkaistessaan ne." Kuinka järkyttäviltä tuntuvatkaan nyt hänen sanansa, kuinka ne hehkuvatkaan kellastuneella sanomalehtipaperilla! Silloin — niille naurettiin. Silloin emme tienneet mitään siitä "sisäisestä musiikista", josta hän puhui. Jumalatkin puhuvat turhaan paatuneille sydämille. Nyt on uusi elämänrytmi jo meidänkin veressämme, nyt me ymmärrämme hänet. Hän paljasti sisimmän elämänsä sanomalehden palstoilla, sillä hänelle oli elinehto päästä kosketukseen ihmisten kanssa. Seuraavat runokirjat "Ruusualttari" (Rosenaltaret) ja "Tulevaisuuden varjo" (Framtidens skugga) ilmaisevat yhä selvemmin tämän aktiivisen tahdon. Sävel tulee yhä täyteläisemmäksi, yhä kiehtovammaksi, hänen mielikuvituksensa jännittyy ihmeelliseen lentoon, hänen sanontansa tiivistyy näkemykselliseen loistokkuuteen. Lopulta inspiratio keskittyy vapaaksi, järkkymättömäksi voimantunnoksi: "Rautainen sydämeni tahtoo laulaa laulunsa." Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni kuin kylmät tuulet, hän sanoo, minä olen myötäkäyminen itse. Minun otsalleni on kirjoitettu: Aurinko ei voi itkeä hetkeäkään. Joka tahtoo surmata auringon, saa heittää aseensa. Hän suutelee oivallista miekkaansa, jonka hän on saanut taivaasta: "Sinä et saa levätä ennen kuin maa on puutarha, missä jumalat uneksivat ihmeellisten maljojen ääressä." Häntä ei enää järkytä mikään, eivät valheelliset illusionit, eivät arkuus eikä tuska: Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä, samantekevää, milloin se tapahtuu. Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella väkevänä niinkuin metsä, talvi ja meri. "Tulevaisuuden varjo" ilmestyi vuonna 1920. Siinä puhalsi yksinäisten avaruuksien tuuli. Runoilijatar oli kohonnut katoavaisuuden yläpuolelle: "Kun olen jalallani polkenut kaiken satunnaisen, käännän hymyillen elämälle selkäni." Tämän jälkeen oli Edith Södergran kauan vaiti. Hän valmistautui — kääntämään hymyillen elämälle selkänsä. Hän luki teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, tutki Rudolf Steineriä, Dornachin profeettaa, jolla tänä loppuaikana oli häneen yhtä ratkaiseva merkitys kuin Friedrich Nietzschellä aikaisempana kautena. Lopuksi tuntui hänestä tämäkin viisaus liian ohuelta, ja hän palasi uskonnon alkulähteelle, evankeliumiin. Vähän ennen kuolemaansa hän kirjoitti, syksyllä 1922, muutamia syvän, subliimin rauhan kirkastamia joutsenlauluja, joista osa julkaistiin "Ultrassa". Hän tuntee nyt palanneensa kotiin vieraasta maasta. Kaikkien myrskyisten seikkailujen jälkeen palaa sielu Jumalan ja luonnon helmaan. Väärät profeetat ja valehtelevat kirjat eivät enää merkitse mitään, nyt puhuvat runoilijattarelle vain yksinkertaisimmat asiat, lapset, kukat ja enkelit. Vapautuneempana kuin milloinkaan helähtää nyt Edith Södergranin lyyra, vapautuneen sielun puhdas soitin. Soittava käsi on kaikesta jännityksestä vapaa, tunnelmaa kantaa pehmeä ja aaltoileva rytmi, säkeissä värisee salainen musiikki — elämän kehtolaulu, kuoleman sävel. Niin tuli kuolemastakin uudistumisen lähde. Runoilijattaren kuoleman jälkeen julkaistiin vuonna 1925 kokoelma "Maa jota ei ole" (Landet som icke är). Se on kokoonpantu näistä viimeisistä sekä myös aikaisemmista, ennen julkaisemattomista runoista. Edith Södergran kuoli juhannuspäivänä 1923, kolmenkymmenenyhden vuoden ikäisenä, kestettyään elämänsä viimeisinä kuukausina kaikki ne tuskat, jotka hidas häviämisprosessi tuo mukanaan. Eräässä runossaan hän kertoo, että kevät antoi hänelle vesilinnun munan lahjaksi hänen lauluistaan; munan kuoreen hänen rakastettunsa piirsi hänen muotokuvansa. "Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan, ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun." Tämä muotokuva oli nyt todellisuudessa valmis. Sipulintaimen riemukas kevät oli lopussa. Intohimoinen sydän oli lakannut lyömästä, lakannut kärsimästä ja uneksimasta. Edith Södergran haudattiin aivan oman puutarhansa viereen, Raivolan kreikkalais-katoliselle kirkkomaalle, josta on ihana näköala yli vesien ja metsäisten harjanteitten. Varmaankin hänen sydämensä lepää keveästi pehmeän hiekkakummun alla: sen osana on nuorten rakkaus. _Hagar Olsson_. "OLEN ONNELLINEN" "Olen onnellinen, että olen tehnyt nämä runoni; ei millään mitalla voida mitata sen palveluksen suuruutta, jonka kustantaja on tehnyt minulle julkaistessaan ne." Näin kirjoitti kerran Edith Södergran. Niin onnellisen-nöyriä, niin hämmästyttävän vähästä-kiitollisia sanoja ei maailmassa liene monesti kirvonnut suuren runoilijan kynästä. Mutta: eipä maailmassa liioin liene elänytkään useita niin ylenyleisesti ja häikäilemättömästi häväistyjä runoilijoita, joilla silti, niinkuin Edith Södergranilla, olisi ollut kuihtumattoman runon henki huulillaan ja pyhimyksen sydän povessaan. Hän — Orfeus, taikuri, joka voi laulaa miten tahtoi — sai runonsa julkaistuiksi vain kustantajan armosta! Mutta hän olikin tulevaisuuden vakoojatar vanhassa maailmassa; hänen kypärässään oli liian varhainen aamukimmellys, hänen laulussaan liian uusi sävel. Runoilijatarta hänen eläessään puristanut kylmän ymmärtämättömyyden kehä ei murtunut edes hänen päästyään ikävöimäänsä lepoon, "maahan jota ei ole". Hänen runonsa olivat vielä ikäänkuin pannan alaisia. Niiden suomentaja sai kääntyä takaisin kaikkien suomalaisten suurkustantajain ovelta, kainalossaan käsikirjoitus, jota ei aina suostuttu edes lukemaan — vain siksi, että brutaalien ja vastuuttomien kynäilijöiden lietsoma ennakkoluulo Edith Södergranin nimeä kohtaan eli yhä kustantajain mielissä. Tässä yhteydessä on suomentajalla kuitenkin ilo kunnioittavasti kiittää johtavista kulttuuripersoonallisuuksistamme ehkä humaanisinta ja kaukonäköisintä, professori Yrjö Hirniä, joka Edith Södergranin runojen arvon ymmärtäen koetti mieskohtaisesti, sangen rakastettavalla tavalla, auttaa näiden käännösten julkituloa — vaikka kohta hänenkään ei onnistunut painaa kustantajan vaakaa myönteisen ratkaisun puolelle. Niinpä on myös näiden runojen suomentaja onnellinen siitä, että uuden runon yksinäiselle, haavoitetulle esirientäjättärelle vihdoinkin tehdään oikeutta hänen isänmaassaan. Ja suomentaja on kaksinverroin onnellinen siitä, että tämä käännösvalikoima "lähtee maailmalle hengen eikä rahan voimalla!" niinkuin Hagar Olsson kirjeessään lausui. Ja — olikin kuin ennaltamäärättyä, että vanhan sukupolven keskuudessa sille vieraana soinut uusi ääni tapasi nuorten sydämet alttiina itselleen. Kun suurin osa näitä runoja vuosia sitten suomennettiin, auttoi minua silloin äärettömän uhrautuvaisesti ystävä, joka on jo mennyt manalle: Yrjö Gustafson, keskeinen persoonallisuus ja varmaan hienosyisin henki nuorten kirjailijapolven piirissä. Hänen kaikelle kauniille janoinen mielensä oli ensimmäisten joukossa suomalaisella taholla avautunut myöskin Södergranin runoudelle. Monien vaivoin käännettävissä olleiden runojen tai yksityisten runosäkeiden onnistumisesta saan kiittää hänen herkkää vaistoaan ja hienostunutta muototajuaan. Mutta hänen matkattuaan Tuntemattomaan on kiitollisuuteni häntä kohtaan täynnä syvintä surua. Mitoin mitattavissa ei liioin ole se uupumaton työ, minkä kirjailijatar Hagar Olsson — runoilijattaren läheinen ystävä ja hänen salaperäisen sielunsa suurin ymmärtäjä ja tulkki — on tehnyt Edith Södergranin runouden samoinkuin hänen muistonsa kohottamiseksi sille kuuluvaan arvoon. Kiitän häntä sydämellisesti mitä arvokkaimmasta avusta, jota sain häneltä monessa muodossa käännösten ollessa viimeistelyasteellaan. Pidän erityisenä onnena, että hän suostui kirjoittamaan esipuheen tähän teokseen, sillä juuri hän on ennen kaikkia muita oikeutettu selittämään sitä mysteeriota, jonka nimi maan päällä oli Edith Södergran. Lokakuulla 1929. _Uuno Kailas_. RUNOJA MINÄ NÄIN PUUN Minä näin puun, kaikkia muita suuremman, tavoittamattomia käpyjä täynnä, minä näin suuren kirkon ja avoimet kirkonovet, ja ne, jotka tulivat ovista, olivat kalpeat ja väkevät Ja valmiit kuolemaan; minä näin naisen hymyilevänä ja maalatuin kasvoin heittävän arpaa elämänsä onnesta ja näin hänen häviävän arpansa. Ja piiri oli vedetty näiden asioiden ympäri eikä sen yli astu kukaan. PÄIVÄ VIILENEE Päivä viilenee illan tullen. Juo minun käteni lämpö, kädessäni on kevään veri. Ota käteni, valkoinen käsivarteni, ota kapeitten olkapäitteni kaipaus. Olisi kummallista tuntea, yhtenä ainoana yönä, tällaisena yönä povellani raskas pääsi. MINÄ Minä olen vieras tässä maassa, Joka on syvällä meren painon alla. Aurinko katsoo tänne kiemurtelevin sätein Ja ilma valuu käsieni lomitse. Minulle sanottiin, että olen syntynyt vankeudessa — täällä ei ole yksiäkään kasvoja, jotka tuntisin. Olinko kivi, joka heitettiin tänne pohjaan? Olinko hedelmä, oksalleen liian raskas? Nyt minä väijyn täällä, humisevan puun juurella, kuinka voisin päästä ylös liukasta runkoa pitkin. Ylhäällä tapaan huojuvat latvat, siellä tahdon istua tähystelemässä kotimaani savupiippujen savuja — — LEVOTTOMIA UNIA Olen kaukana onnesta, nukkuen meren saarella. Sumut nousevat ja pakenevat, tuulet vaihtuvat, näen levottomia unia sodasta ja suurista juhlista ja että rakastettuni seisoo laivassa ja näkee pääskyjen lennon, kaipaamatta lainkaan! Hänen sisimmässään on jotakin raskasta, mikä ei voi liikkua, hän näkee laivan liukuvan tylyyn tulevaisuuteen, terävän keulan syöpyvän heltymättömään kohtaloon, siivet kantavat hänet maahan, jossa on turhaa kaikki mitä hän tekee, tyhjien ja turhien päivien maahan, etäälle kohtalosta. KAIKKIIN NELJÄÄN TUULEEN El mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani, ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden, ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen. Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan, valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta. Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas. Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen. Minulla on kultainen portti itään — rakkaudelle, joka ei tule koskaan, minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle, minulla on portti kuolemalle — se on aina avoin. MUSTAA TAI VALKOISTA Virrat joluvat siltojen alitse, kukat loistavat teiden varrella, metsät kumartuvat suhisten maahan. Minulle ei mikään enää ole korkeaa eikä matalaa, mustaa eikä valkoista nähtyäni valkopukuisen naisen rakastettuni rinnalla. SYKSY Alastomat puut seisovat talosi ympärillä Ja päästävät ilmaa ja taivasta sisään määrättömästi, alastomat puut astuvat alas rantaan ja katsovat kuvaansa vedestä. Vielä leikkii lapsi syksyn harmaassa savussa ja tyttö kulkee kukkia kädessään ja taivaanrannalla kimpoavat ilmaan hopeanvalkoiset linnut. TÄHDET Yön tullen minä seison portailla kuuntelemassa, tähdet parveilevat puutarhassa ja minä seison pimeässä. Kuule, tähti putosi helähtäen! Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä. METSÄN HÄMÄRÄ Alakuloisessa metsässä asuu sairas jumala. Hämärässä metsässä ovat kukat niin kalpeita ja linnut niin arkoja. Miksi on tuuli varoittavia kuiskeita täynnä ja tie synkistä aavistuksista pimeä? Varjossa lepää sairas jumala uneksuen ilkeitä unia — METSÄN VAALEA TYTÄR Eikö juuri eilen metsän vaalea tytär viettänyt häitään, ja kaikki iloinneet? Hän oli kevyt lintu ja kirkas lähde, hän oli salainen polku ja naurava pensas, hän oli päihtynyt ja uskalias kesäyö. Hän oli julkea ja nauroi määrättömästi, sillä hän oli metsän vaalea tytär; hän oli lainannut käeltä soittimen ja hän kulki soitellen järveltä järvelle. Kun metsän vaalea tytär vietti häitään, ei ollut maan päällä yhtään onnetonta: metsän vaalea tytär on päässyt ikävästä, hän on vaalea ja tyynnyttää kaikki unet, hän on kalpea ja herättää kaikki himot. Kun metsän vaalea tytär vietti häitään, seisoivat kuuset niin tyytyväisinä hiekkatörmällä Ja männyt niin ylpeinä jyrkänteellä Ja katajat niin iloisina päivärinteellä, Ja pienillä kukilla oli valkoiset kaulukset kullakin. Silloin varisutti metsä siemenensä ihmisten sydämiin, kimmeltäviä järviä ui heidän silmissään, Ja valkoiset perhoset liehuivat lakkaamatta ohi. POHJOLAN KEVÄT Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet, kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois, ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä. Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti. Vanha kuusi valvoo ja muistelee valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa. SUREVA PUUTARHA Voi, että ikkunat näkevät ja seinät muistavat ja puutarha voi surra ja puu voi kääntyä kysymään: Kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin, miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään? Katkerat neilikat seisovat riveissä tien varrella, missä kuusen hämäryys on tutkimaton. IHMEELLINEN MERI Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä, tuntemattomat kukat loistavat rannalla; olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit — mutta ihana meri on vaarallisin nähdä, se herättää tulevien seikkailujen janon: mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin. LAULU VUORELLA Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui, ja vuorella seisoi joku ja lauloi. Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet. Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois. Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain, että hämyisellä kalliolla oli sydänverta, aavistin hämärästi, että laulu oli jostakin, mikä ei koskaan palaa. ERO Kylmäksi ja itsepintaiseksi kävi minun sydämeni, kun minä aloin kaivata hyväilyjäsi. Sisareni eivät ole vielä huomanneet, että en enää katso heihin. En puhu koskaan enää kenenkään kanssa. En tiedä, kuinka usein suutelen pientä kissanpoikaa, povellani nukkuvaa. Kernaasti tahtoisin tuntea hiukan ikävää, mutta minun sydämeni on onnellinen ja nauraa kaikelle. Sisareni, teen, mitä en ole koskaan tahtonut, sisareni, pidättäkää minua — en tahdo mennä teidän luotanne pois. Kun suljen silmäni, seisoo hän edessäni, minulla on monta ajatusta hänelle eikä ole yhtään kaikille muille. — — — Elämäni on käynyt uhkaavaksi kuin rajuilman taivas, elämäni on käynyt vilpilliseksi kuin heijasteleva vesi, elämäni kulkee köyttä pitkin korkealla ilmassa: en tohdi katsoa sitä. Kaikki eiliset toiveeni nuokkuvat niinkuin palmun alimmaiset lehdet, kaikki eiliset rukoukseni ovat liikanaisia ja vastausta vailla. Kaikki sanani olen peruuttanut ja kaiken omaisuuteni antanut köyhille, jotka toivottivat minulle onnea. Kun oikein ajattelen; ei minulla ole itsestäni jäljellä muuta kuin mustat hiukseni, kaksi pitkää palmikkoa, jotka soluvat käärmeiden lailla. Huuleni ovat muuttuneet hehkuviksi hiiliksi, minä en enää muista, koska ne alkoivat palaa — — Kauhea oli se suuri palo, joka poltti nuoruuteni tuhkaksi. Ah, se välttämätön on tapahtuva niinkuin miekanisku — minä menen hyvästeittä ja huomaamatta, minä menen kokonaan enkä koskaan palaa. MINUN SIELUNI Minun sieluni ei voi kertoa eikä tietää mitään totuutta, minun sieluni voi vain itkeä ja nauraa ja väännellä käsiään; minun sieluni ei voi muistaa eikä puolustaa, minun sieluni ei voi harkita eikä näyttää toteen. Lapsena minä näin meren: se oli sininen, nuoruudessani kohtasin kukan: se oli punainen, nyt istuu vierelläni muukalainen: hänessä ei ole väriä, mutta en pelkää häntä enempää kuin neito pelkäsi louhikäärmettä. Ritarin tullessa neito oli punainen ja valkoinen, mutta minun silmieni alla on mustat renkaat. RAKKAUS Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen. Jätin sen kalliolle meren rannalle Ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin. Ja naisena istuin pöytäsi ääressä, join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua. Sinä näit, että olin kaunis ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa. Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja kotimaani. Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki. Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun katsoa itseäni. Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja murenivat tomuksi, näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi — katoamistaan. Oi sulje minut syliisi niin lujasti että ei minulta mitään puutu. ELÄMÄ Minä, oma vankini, sanon näin: elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu, eikä hyväily, jonka saamme harvoin, elämä ei ole päätös lähteä eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät. Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme, näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu, elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme, tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan. Elämä on halveksua itseään ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko ja ilmassa lentävät kultaiset linnut ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi. Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua... Elämä on olla muukalainen itselleen ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee. Elämä on laiminlyödä oma onnensa ja työntää luotansa ainoa hetki, elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia. TUSKA Onnella ei ole lauluja, onnella ei ole ajatuksia, onnella ei ole mitään. Töytäise onneasi että se särkyy, sillä onni on paha. Onni tulee hiljaa aamun huminana nukkuvissa pensaissa, onni liukuu pakoon pilvikuvina sinisen syvyyden yli, onni on sydänpäivän helteessä uinuva keto tai rannaton meren lakeus auringonsäteiden alla. Onni on voimaton, hän nukkuu ja hengittää eikä tiedä mistään. Tunnetko tuskan? Hän on väkevä ja suuri, hän on salaa pusertanut kätensä nyrkkiin. Tunnetko tuskan? Hän hymyää toivon hymyä itkenein silmin. Tuska antaa meille kaiken tarvitsemamme — hän antaa meille avaimet kuoleman maahan, hän työntää meidät portista sisään, kun epäröimme vielä. Tuska kastaa lapset ja valvoo äitien keralla ja takoo kaikki kultaiset vihkisormukset. Tuska hallitsee kaikkea, hän silittää ajattelijan otsaa, hän kietoo korun himoitun naisen kaulaan, hän seisoo ovella miehen tullessa rakastetun luota. Mitä vielä tuska antaa lemmikeilleen? En tiedä enää. Hän antaa helmiä ja kukkia, hän antaa lauluja ja unia, hän antaa tuhat suudelmaa, jotka kaikki ovat tyhjiä, hän antaa ainoan suudelman, joka on tosi. Hän antaa meille ihmeelliset sielumme ja kummalliset halumme, hän antaa meille ylintä elämässä: rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot. SYYSKUUN LYYRA HÄMÄRÄ Yö tulee suurena ja villapartaisena hymyillen ilmihymyä puolihämärälle. Äänettömien sireenien keskeltä kasvavat hämyssä puiston ääriviivat, muodottomat ja jättiläismäiset. Hennoilla sireeneillä on uneliaat korvat, ne uneksivat auringon astuvan alas maahan — — Mitä voi unenkaltainen hämärä kaikille valvoville ajatuksille, jotka näkymättöminä livahtavat ohi? OLEMISEN RIEMU Mitä minä pelkään? Olen osa äärettömyyttä. Olen osa kaikkeuden suurta voimaa, yksinäinen maailma miljoonien maailmoiden parissa, niinkuin ensi luokan tähti, joka sammuu viimeksi. Riemu elää, riemu hengittää, riemu olla olemassa! Riemu tuntea ajan jäisen-kylmänä valuvan suoniansa pitkin ja kuunnella yön hiljaista virtaa ja seisoa vuorella auringossa. Käyskelen aurinkoa pitkin, seison auringolla, en tiedä mistään muusta kuin auringosta. Aika — muuntajatar, aika — hävittäjätär, aika — loihtijatar, tuletko uusin juonin, tuhansin kavaluuksin tarjoamaan minulle olemassaolon niinkuin pienen siemenen, niinkuin kehään kiertyneen käärmeen, niinkuin merellisen luodon? Aika — sinä murhaajatar — väisty luotani! Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet, mutta ne loistavat aina pelkoa vailla. NEIDON KUOLEMA Sen ihanan neidon sielu ei erehtynyt koskaan, hän tiesi itsestään kaiken, hän tiesi enemmänkin: muista ja merestä. Hänen silmänsä olivat mustikat, hänen huulensa vaapukat, hänen kätensä vahaa. Hän tanssi syksylle kellastuneilla kentillä, hän kyyristyi kokoon ja pyöri ja lankesi — ja sammui. Kun hän oli poissa, ei kukaan tietänyt, että hänen ruumiinsa lepäsi metsässä. Häntä etsittiin kauan impien joukosta rannalta, he lauloivat pienistä punaisista raakunkuorista. Häntä etsittiin kauan miesten joukosta, lasien luota, he riitelivät herttuan keittiön kiiltävistä veitsistä. Häntä etsittiin kauan kieloniityltä, johon hänen kenkänsä oli jäänyt viime yönä. OLENKO VALEHTELIJA? Jos olen rikollinen, on syntini mittaamaton. Jos olen ilvehtijä, olen pilkannut pyhiä asioita. Jos olen valehtelija, syöstäköön minut taivaasta, että muserrun turuillenne. Jos olen valehtelija, haudatkoot kadotetut henget lyyrani liejuihin, tulikiven katkuun. Kurkoitelkoon se rukoilevia käsiään kuutamoöinä, kun ei yhtään elollista kulje ohi. Jos olen valehtelija — pyyhittäköön ihmeellinen nimeni taivaan seinästä, helmikirjaimet lyötäköön rikki meren paasiin, vesi salatkoon, mistä minä tulin, älköön maailma koskaan kuulko taruani. Jos olen valehtelija — niin ihanimmat enkelit rakastavat kuitenkin minua niinkuin kaunista ja kadotettua veljeä: hän kertoi satuja kuulle ja taivaanlaelle, ilman niitä ne eivät voineet pysyä, niiden hauras ihanuus mureni tomuksi. NIETZSCHEN HAUDALLA Suuri metsämies on kuollut. Verhoan hänen hautansa lämpimin kukka-verhoin. Suudellen kylmää kiveä sanon: tässä on ensimmäinen lapsesi ilonkyynelissä. Istun haudallasi ilkkuen niinkuin iva — kauniimpi kuin olet uneksinut. Ihmeellinen isä! Lapsesi eivät petä sinua, he tulevat maan yli jumal'askelin, hieroen silmiänsä: missä mahdan olla? Niin, oikein ... täällä on minun paikkani, tässä on isäni hoitamaton hauta. Jumalat — vartioikaa ikuisesti tätä paikkaa. ILMESTYSKIRJAN HENKI Ihmiset, rinnassani paisuu. Lieska, sauhu, palaneen lihan katku: se on sota. — — — Sodasta olen tullut — kaaoksesta noussut — olen elementti — raamatun vaeltava henki — apokalypsi. Katson ympärilleni elämän yli — se on jumalaista. Minun on sota. Mykän ruhtinaanne sotalaumat, kuka teitä tarvitsisi? Syvyydet ammottavat. Sanomattomia tapahtuu kohtalon esiripun takana. Epäilijät, pilkkaajat, älkää kajotko sormellanne elämän salaisuuteen. Elämä on jumalallisen yksinkertainen ja lapsia varten. Laulajat eivät olleet harpunsoittajia, ei — valepukuisia jumalia — Jumalan vakoojia. Vanhojen aikojen laulajat — olkaa rauhassa, suonissanne on virrannut hyvä veri — runsain punainen soturiveri. Laulun henki on sota. HUOLETTOMUUS Minä en usko ihmisiin. Olisin lyönyt lyyrani siruiksi, ellen uskoisi Jumalaan. Jumala näyttää minulle tien sumusta auringon säihkyvän kehrän luo. Hän rakastaa kepeäjalkaisia vaeltajia. Sentähden antoi hän minulle kaiken tämän huolettomuuden. Minä luotan lujasti kuin kallioon. Jos olen hänen oikea lapsensa, ei minulle voi mitään tapahtua. KAUNIS JUMALA Sydämeni on kauneinta maailmassa. Se on pyhä. Kuka ikänä sen näkee, säteilköön sen loistoa. Sydämeni on kevyt kuin lintu, maan päällä ei ole hauraampaa esinettä. Uhraan sen sinulle, tuntematon jumala. Jumala ylinnä pilvissä — siipeni kantavat minut sinne — kaunein jumala jonka edessä kaikki on tomua. Olen palaava kimmellys otsani ympärillä — eikä kukaan ole näkevä muuta kuin yön ja jumalan. LYYRANI Inhoan ajatella — — — Missä on kallis jättiläislyyrani? Päivänpaiste-kielinen, satumainen, pilvistä riippuva. Oi sinä jättiläislyyrani, sinä riiput maailman yllä kuin kysymysmerkki. Kun minä kuolen, heittäydyn kielillesi huolettomasti. Silloin nousee kaksi henkeä tuntemattomista. Ne kantavat meidät nukkuvina merten yli, ne pysähtyvät keskellä Atlanttia — Ja me olemme kumpikin kadonneet maailmasta, kallis lyyrani. TULEVAISUUDEN KULKUE Repikää kaikki kunniaportit — kunniaportit ovat liian matalia. Tilaa oudolle kulkueellemme! Raskas on tulevaisuus — rakentakaa siltoja rajattomalle. Jättiläiset, kantakaa kiviä maailman ääristä! Demoonit, valakaa öljyä kattiloiden alle! Hirviö, mittaa pyrstölläsi mitat! Kohotkaa taivaissa, sankarihahmot, kohtalokkaat kädet — aloittakaa työnne. Murtakaa kappale taivasta, hehkuva. Olemme repivä ja lyövä. Olemme taisteleva tulevaisuuden mannasta. Nouskaa, airuet, ihmeellisen selvästi näkyvät, vaikka vielä etäällä, päivä tarvitsee kukonlauluanne. ORFEUS Minä muutan käärmeet enkeleiksi. Kohottakaa päänne! Nouskaa pyrstöllenne! Hetkinen — eikä enää yksikään kähise. Autuaina lepäävät ne jalkojeni juuressa, vaipuneina uneen, suudellen vaippani lievettä. Sormielen lyyraa. Maan yli kulkee tuuli hiljaa, juhlallisesti, kyynelissään, suudellen kauneuden elottomia, marmorinvalkeita patsaita suulle, jotta ne avaavat silmänsä. Minä olen Orfeus. Minä voin laulaa miten tahdon. Minulle on kaikki luvallista. Tiikeri, pantteri, puuma seuraavat minua kallioluolaani metsään. RUUSUALTTARI RUUSUALTTARI Eroan teistä, sillä olen teitä enemmän. Olen hämärässä temppelin papitar, vihitty vartioimaan tulevaisuuden tulta; astun ulos luoksenne tuoden ilon sanoman: Jumalan valtakunta alkaa. Ei Kristuksen kuihtuva valta; ei, korkeammat, kirkkaammat ihmisolennot astuvat alttarin ääreen tuoden kiitollisuutensa, ylimaallisen tuoksuvan, juovuttavan. Alttari on kuin Jumalan huokaus, peittäkää se ruusuin, niin että näkyy vain kauneuden vuori. Kevyesti on hetken henki istuva sillä juoden hauraasta kultaisesta lasista hetken maljan. CHIMBORAZZOLLE Ensin tahdon nousta Chimborazzolle omassa maassa ja seisoa siellä hengähtämättä voitonseppelin. Sitten tahdon nousta maineen vuorelle, jota kohti maailman kultainen vainio hymyää, ja seisoa siellä autuaana ruusunpunaisia näkyjä nähden. Vihdoin olen nouseva vallan vuorelle, nousemattomalle, josta tähdet hymyävät lempeimpinä, ja olen siunaava kaiken. KÄRSIMYKSEN KALKKI Kärsimyksen kalkkiin tarttukoot heikommat kädet vieden sen kalvaammille huulille, minun voittajan-huuleni eivät vielä suostu siihen. Mutta — ei. Sydämessäni istuu vielä jättiläisiä synkin kasvoin, pusertaen kiviset kätensä ankarasti yhteen. He astuvat kerran pimennoistaan esiin — he kutsuvat sinua — tuska. Iske, säkenöivä moukari, kivistä kuvaa. Louhi sieluni esiin, jotta se löytäisi sanoja. joita ei ole koskaan ollut ihmisen kielellä. SATULINNANI Minä katselin sisään filosofin taloon ja ymmärsin: hän oli onnellinen. Mutta minun satulinnani seisovat haurailla pylväillä, kuvaamattomina. Oi minun satulinnani, sortukaa, sortukaa kultaiseksi soraksi. Rakastan teitä liian paljon — kuolkaa. Rakennan teidät jälleen vavisten surmatakseni teidät — liian ihanat. Minun satulinnani, te olette kerran seisovat maan päällä. Silloin minä vien talttani ja vasarani pois, maailma on lopussa minulle. TYÖASEEN VALITUS Sinä raastit pala palalta sydämeni, väkevä Jumala, ja teit minut aseeksesi. Sinun ovat minun ruumiini ja sieluni ja kaikki minun jäljellä oleva elämäni. Itken. Missä minä kuljen, siellä valuvat kyynelet, kivikovan kyynelet. Mistä minun suuni enää löytää valituksen sanoja tässä heltymättömässä runsaudessa? Päiväni ja yöni ovat kirjoitetut kirjaasi, oi jumala. Maassa en omista mitään, en edes kukan vertaa. Oi että olen rikkain! Että otsalleni on kirjoitettu: leiki kohtalon ihmeellinen leikki pakosta. JUMALAT TULEVAT Ihmiset eivät tiedä itsestään paljon, he luulevat olevansa köyhiä niinkuin he elämässä ovat, eivätkä he tiedä jumalien asuvan povessaan tuntemattomina. Jumalat nauravat. Elämä on heidän. He ajavat tulisen valjakon kiidättämin vaunuin. Istuuko niissä niin ihana kuningatar, että hänen nimensä voi vain kuiskaten mainita. Polvillenne, ihmiset. Jumalat tulevat. Jumalat nousevat tomunpainamista otsista, kohottaen koko maailman korkeuteensa. KAIKKI METSÄN KAI'UT Ei, ei, ei, huutavat kaikki metsän kai'ut: minulla ei ole enää sisarta. Nostan maasta hänen valkean silkkipukunsa ja syleilen sitä voimattomasti. Suutelen sinua, saat kaiken intohimoni, ajatukseton kangas, muistatko hänen ruusuiset jäsenensä? Hänen kenkänsä ovat jäljellä auringonpaisteessa, jumalat lämmittelevät käsiään niiden luona. Sada, lumi, yli sisareni jäännösten. Tuiskua yli niiden, lumimyrsky, katkeran-raskaana. Värjyen olen astuva tälle paikalle niinkuin kauneuden rumalle haudalle. SISAR Minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi. Hän hukkui minulta kaupungin tungoksessa. Jos näen mustien kuusten keskellä nuoren koivun pudistavan kultaista tukkaansa, muistan sisareni. Seisooko hän avosilmin puiden keskellä, sydän sykkien, kurkoittaako hän kätensä minun puoleeni? Sisareni, minun sisareni, minne ne veivät sinut? Mitä hekuman unia sinä uneksit väsymyksen vuoteilla? Sankarlapsi, onnen lapsi, me odotamme yhdessä satujen päivää. MENNYTTÄ Minä ja se kuollut kuulumme yhteen. Katkerien narsissien maku kielelläni toistaa: mennyttä, mennyttä, mennyttä, mennyttä... Otan hänen uurnastaan tuhkaa kahmaloni täyteen ja kohotan sen taivasta kohden: Mitä on minulla tässä? Valkoiset pilvet, kerääntykää sinertävien kuilujen ylle: todistakaa, todistakaa, että se on tuhkaa, joka oli auringon valoa. TULEVAISUUDEN VARJO MYSTEERIO Leluja ovat kaikki ihmiset. Lelu olin itse eilen. Tänään olen se, joka avaa mysteerion. Tahdon kaikkien tulevan luokseni, tahdon kaikkien kuulevan, kuinka sydämeni lyö. Tulen ja veren ja tulevaisuuden voitelun olette te ottava minun käsistäni. Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle. Leimuavat rivini on jokainen lapsi lukeva. Olen kääntävä kaikki pyhemmän jumalan uskoon. Kaiken taikauskon tahdon äänettömällä luudalla laasta, kaiken pienuuden tahdon pilkaten tappaa. Teidän suurta käärmettänne tahdon polkea; tahdon pistää miekallani hänen päänsä puhki. Oi sinä minun hyvä miekkani, jonka olen saanut taivaasta, minä suutelen sinua. Et ole lepäävä, ennenkuin maa on puutarha, jossa jumalat uneksivat ihmeellisten maljojen ääressä. VANHA VALTIAS Hartioillesi, maa, olen kohottanut linnan valloittajille. Ne jotka voima täyttää, saavat asua siellä, ne jotka kulkevat ja odottavat voimaa täynnä. Missä alakuloiset ikkunat kertovat suistuneista kohtaloista, siellä te tulette kulkemaan nuorina, te jotka ette vapise, pronssiin valetut ihmiset, kaltaiseni. Ja rintanne on soiva kuin kevätmyrsky, joka ruoskii ruutua kostein siivin. Nauraen tartutte, autuaat, käsin uuteen tähteen, silloin kasvonne synkistyvät ja katseenne painuu maahan. Miten väkevänä käy tämä käsi miekkaan, joka on lävistävä — — — Nuori rinta, miksi olet niin valoisa? LUOJAT Rautainen sydämeni tahtoo laulaa laulunsa. Pakottaa, pakottaa ihmisten meren, muovailla, muovailla ihmisten suuren joukon riemuksi jumalille. Irrallisissa satuloissa keinuen me tulemme, tuntemattomat, kevytmieliset, väkevät. Viekö meitä tuuli? Ivanauruna soivat meidän äänemme etäältä, etäältä... KIERTOTÄHDET Raju maa, joka vyöryt polttavan, viiltävän avaruuden halki, autuas: kun ilma paukkuu poskillasi, autuas: kun vauhtisi kääntää sinut. Kiertotähdet eivät tahdo matkallansa muuta kuin nopeutta. Kaikkeuden ääret vilkkuvat kysymysten lailla. Nopeammin, ripeämmin, armottomammin, oudoissa kohtaloissa piehtaroiden vyöryy ohitse kiertotähtien lukematon parvi länteen, kirkasta kajoa kohden — mahdollisuuden ainoaa viitoitettua tietä. TULEVAISUUDEN VARJO Aavistan kuoleman varjon. Tiedän, että kohtalomme ovat kerätyt nornain pöydälle. Tiedän, ettei maahan syövy edes sadepisaraa, joka ei olisi kirjoitettu ikuisten aikojen kirjaan. Tiedän: niin totta kuin aurinko nousee, koskaan en ole näkevä huikaisevaa hetkeä, jona se on taivaanlaella. Tulevaisuus luo minuun autuaan varjonsa, se ei ole muuta kuin tulvivaa aurinkoa: olen kuoleva valon lävistämänä; kun olen polkenut kaiken sattuman anturani alle, käännän hymyten elämälle selkäni. AUTUUS Tahdon pian ojentua lepotilalleni, pienet hengettäret peittävät minut valkoisin hunnuin ja siroittavat punaisia ruusuja paareilleni. Kuolen — sillä olen liian onnellinen. Autuudesta vielä puren käärinliinojani. Jalkani kouristuvat autuudesta valkoisissa kengissäni, ja kun sydämeni pysähtyy — nukkuu se hekumaan. Vietäköön paarini torille — tässä lepää maan autuus. TANTALOS, TÄYTÄ MALJASI Ovatko nämä runoja? Ei, vaan repaleita, muruja, arkipäivän paperinpalasia. Tantalos, täytä maljasi. Mahdottomuus, mahdottomuus. Kuolevana heitän kerran seppelen kiharoiltani ikuiseen tyhjyyteesi. VERKKO Minulla on verkko, johon kaikki kalat tarttuvat. Autuaasti paisuu kalastajattaren tyyni rinta, kun hän vetää luokseen hopeaisen taakan. Maan rikkauden kohotan olkapäilleni. Kannan teidät, kannan teidät satujen lampeen. Rannalla seisoo kalastaja, kädessään kultainen vapa. On jossakin jumalia, sankimpien metsien takana, me harhailevat ihmislapset emme tahdo minnekään muualle kuin sinne. Ylös, etsimään tulevaisuuden kirkasta päivää metsän takaa. YKSINÄISYYS Vain harva meren hiekan joukossa sen ymmärtää: yksin olen minä tullut, yksin olen minä lähtevä. Vapaalla sydämelläni ei ole yhtään veljeä. Kristityt aaveet istuvat kaikissa sydämissä ojentaen köyhiä käsiään. Se hurma, joka minulle virtaa joka taholta, on teille saavuttamaton. Se on valtaistuimen ihmeellinen yksinäisyys, se on rikkaus, polvistuva rikkaus. AURINGON NOUSTESSA Ihmiset, ihmiset, niinkuin sade valuu taivaasta, niin astun minä alas maahan. Autuaat silmäni ovat nähneet tähdet, salaman vangitsin oikeaan käteeni, valtaa, valtaa virtaa huuliltani. Kohtalo asetti minut nousevan auringon vartijaksi. Aavikot ympärillämme, olkaa tervehdityt — uusi päivä saapuu. MATERIALISMIA Jotta en kuolisi täytyy minun olla vallan tahto. Jotta välttäisin atoomien taistelun hajoamistilassa. Olen kemiallinen massa. Tiedän niin hyvin, etten usko harhaan enkä sieluun, leikkien leikki on minulle niin vieras. Leikkien leikki, minä leikin sinut enkä usko hetkeäkään. Leikkien leikki, sinä maistut hyvältä, sinun tuoksusi on ihmeellinen, kuitenkaan ei ole mitään sielua, eikä ole koskaan ollut sielua. Se on harhaa, harhaa, harhaa ja pelkkää leikkiä. HAMLET Mitä tahtoo kuolevainen sydämeni? Kuolevainen sydämeni pysyy vaiti. Kuolevainen sydämeni ei tahdo mitään. Tässä lepää koko maa. Sinua kouristaa, sinä käännyt pois. Taikasauva on koskenut tähän maahan, ja se tuli tomuksi. Ja raunioilla istuen tiedän, että sinä tulet, aavistamaton hetki. Tiedän, että odotat teljetyn oven takana, että olen lähellä sinua ja sinä voit ojentaa kätesi minulle. Minulla ei ole valinnan varaa, totuus, seuraan sinua, vaikka sinä kuljetkin usvien maahan. Totuus, totuus, asutko sinä hautaholveissa tomun ja käärmeiden parissa? Totuus, asutko sinä siellä, missä on kaikki, mitä vihaan? Totuus, valaisevatko sinun tietäsi surulliset lyhdyt? HYASINTTI Minä kasvan, hyasintti, raudankovasta maasta. Taita minut väkevine, mehuisine käsinesi — Elämä. Suutelen kättäsi, joka on mehuisampi minua. Taita minut koristukseksi kuningattarelle. Jos on olemassa suruton ja huoleton kuningatar, niin hän pitäköön hyasintin kädessään valtikan tavoin, kevään hauraan symboolin, joka on auringon sukua. KRUUNUNI ON LIIAN RASKAS Kruununi on liian raskas minulle. Katso, minä nostan sen keveästi, mutta minun tomuni on särkyä. Tomuni, tomuni, sinä olet ihanasti kudottu. Tomuni, luulen, että alat ikävöidä ruumisarkkuun. Nyt ei ole sähköinen hetki, tomuni, sinä et kuule minua. SATAA, SATAA Sataa, sataa ylleni tulvimalla. — — — Niin vähästä en särje vielä sydäntäni. Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni niinkuin kylmät viimat. Olen itse myötäkäyminen. Otsallani on kirjoitettuna: aurinko ei voi itkeä hetkeäkään. Se joka tahtoo tappaa auringon, ojentakoon aseensa, hän näkee väkevämpänsä. ANIMAALINEN HYMNI Punainen aurinko nousee vailla ajatuksia ja yhtäläisenä kaikkia kohtaan. Me iloitsemme auringosta niinkuin lapset. Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä, samantekevää, milloin se tapahtuu. Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella väkevänä niinkuin metsä, talvi ja meri. PÄÄTÖS Minä olen hyvin kypsä ihminen, mutta ei kukaan tunne minua. Ystäväni muodostavat minusta väärän kuvan. En ole kesy. Olen punninnut kesyyttä kotkankynsissäni ja tunnen sen hyvin. Oi kotka, mikä hurmio sinun siipiesi lennossa. Oletko vaikeneva niinkuin kaikki? Tahdotko ehkä runoilla? Sinä et runoile enää koskaan. Jokainen runo repisi runon, eikä se olisi runo, vaan kynnen jälki. SUURI PUUTARHA Me olemme kaikki kodittomia vaeltajia ja kaikki me olemme sisaruksia. Alastomina, repaleissa kuljemme, reppu selässämme, mutta mitä omistavat ruhtinaat meihin verraten? Ilmojen halki virtaavat meille aarteet, kullassa arvioimattomat. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän tiedämme olevamme sisaruksia. Meillä ei ole muuta tekemistä muun luomakunnan kanssa, me vain annamme sille sielumme. Jos minulla olisi suuri puutarha, kutsuisin sinne kaikki sisarukseni. Jokainen ottaisi mukaansa suuren aarteen. Kun ei meillä ole mitään kotimaata, me voisimme tulla kansaksi. Me rakennamme muurin puutarhan ympäri, että ei mikään maailman ääni saavuta meitä. Hiljaisesta puutarhastamme annamme maailmalle uuden elämän. MAA JOTA EI OLE HAVAINTO Sinun rakkautesi pimentää tähtesi — kuu nousee minun elämässäni. Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi. Sinun kätesi on himo — minun käteni on kaipaus. MUOTOKUVA Minun pienet lauluni, kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset, vaihtoi kevät vesilinnun munaan. Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle. Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun. YÖLLINEN MADONNA Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään, valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen. Joku enkeleistä lauloi ylistystä maailmoiden kaikkien. Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään ylistyksen yölle, kai'un hiljaisen: miten avartuikaan silloin maailma, kun nukkui lapsonen. SYKSYLLÄ Nyt on syksy, ja kultaiset linnut lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli; rannalla istuen tuijotan syksyn koruja, ja hyvästely humisee puissa. Hyvästely on suuri, ero edessä, mutta jälleennäkeminen on varma. Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla. Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni ja erään äidin suun sydäntäni vasten: nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa — VAARALLISIA UNIA Älä mene liian liki uniasi: ne ovat savu ja ne voivat haihtua — ne ovat vaarallisia ja voivat kestää. Oletko katsonut uniasi silmiin: ne ovat sairaita eivätkä ymmärrä mitään — niillä on vain omat ajatuksensa! Älä mene liian liki uniasi: ne ovat valhe, niiden tulisi mennä — ne ovat hulluus, ne tahtovat jäädä. EROKSELLE Eros, sinä jumalista julmin, miksi veit minut tähän pimeään maahan? Kun tyttölapset kasvavat, suljetaan heidät erilleen valosta ja heitetään pimeään holviin. Eikö minun sieluni harhaillut niinkuin onnellinen tähti, ennenkuin se vedettiin sinun punaiseen piiriisi? Katso, ovat käteni ja jalkani sidotut, tunne, minulla on kaikkiin ajatuksiini pakko. Eros, sinä jumalista julmin: minä en pakene, minä en odota, minä vain kärsin niinkuin eläin. PRINSESSA Kaikkina iltoina salli prinsessa hyväiltävän itseään. Mutta hyväilijä tyydyttää vain oman nälkänsä, ja hänen kaipauksensa oli arka mimoosa, suurisilmäinen satu todellisuuden edessä. Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hurmalla ja hänen ruumiinsa jäällä, mutta hänen sydämensä tahtoi enemmän. Prinsessa tunsi ruumiita, mutta hän etsi sydäntä; hän ei ollut koskaan nähnyt muuta sydäntä kuin omansa. Prinsessa oli köyhin koko valtakunnassa: hän oli elänyt liian kauan kuvitteluista. Hän tiesi että hänen sydämensä täytyi kuolla ja murentua kokonaan, sillä totuus kalvaa. Prinsessa ei rakastanut punaisia suita, ne olivat vieraita. Prinsessa ei tuntenut juopuneita silmiä, joissa oli jäätä pohjalla. Ne olivat kaikki talvilapsia, mutta prinsessa oli äärimmäisestä etelästä ja vailla oikkuja, vailla kovuutta, vailla huntuja ja vailla kavaluutta. SAIRAITA PÄIVIÄ Ahtaasti on minun sydäntäni säilytetty kapeassa rotkossa, kaukana on minun sydämeni, etäisellä saarella. Valkoiset linnut lentävät edestakaisin tuoden viestejä, että minun sydämeni elää. Tiedän — kuinka se elää hiilestä ja hiekasta terävillä kivillä. Makaan koko päivän ja odottelen yötä, makaan koko yön ja odottelen päivää, makaan sairaana paratiisin puistossa. Tiedän, että en tule terveeksi, ikävä ja kaipaus eivät koskaan parane. Olen kuumeinen kuin suokasvi, uhoan makeaa hikeä niinkuin tahmea lehti. Puutarhassani nukkuu unelias järvi. Minä, joka rakastan maata, en tiedä mitään vettä parempaa. Veteen vajoavat kaikki ajatukseni, joita ei kukaan ole nähnyt, joita en uskalla näyttää kenellekään. Vesi on salaisuuksia täynnä. EI MITÄÄN Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään, ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot. Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri tai palmu ja leudompi tuuli — ja siinä kaikki. Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla. Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin, ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan. Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän. Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan löyhkän, eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta. Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä, ja ahtaita ikävän vuosia niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii. ERÄS ELÄMÄ Tähdet ovat järkähtämättömät — sen me kaikki tiedämme — minä tahdon kuitenkin etsiä onnea sinisiltä aalloilta ja kaikkien harmaiden paasien alta. Jollei onni tule koskaan? Mitä on elämä? Pieni lumme lakastuu santaan. Ja jos sen aavistus pettää? maininki kuolee rantaan, kun aurinko laskee. Mitä etsi kärpänen hämähäkin verkosta, ja mitä teki korennoinen ainoasta päivästään? Ainoa vastaus — kaksi elotonta siipeä kuihtuneella rinnalla. Mustasta ei tule koskaan valkoista — kuitenkin on taistelun hurma jäljellä kaikille, ja joka päivä tulee helvetistä tuoreita kukkia. Mutta se päivä on tuleva, jolloin helvetti on tyhjä ja taivas suljetaan ja kaikki on hiljaa — silloin ei ole jäljellä muuta kuin erään korennoisen ruumis lehden poimussa. Mutta kukaan ei sitä enää tiedä. GRIMACE D' ARTISTE Minulla ei ole mitään muuta kuin loistava vaippani, punainen pelottomuuteni. Punainen pelottomuuteni lähtee seikkailulle kurjassa maassa. Minulla ei ole mitään muuta kuin lyyra kainalossani, minun kova soittoni; minun kova lyyrani helkkyy rahvaalle julkisella tiellä. Minulla ei ole mitään muuta kuin ylhäinen kruununi, kasvava ylpeyteni. Kasvava ylpeyteni ottaa kainaloonsa lyyran ja kumartaa hyvästit. SARASTUS Minä sytytän valon koko Atlantin ylle; tuntemattomat maailmat, yölliset maat, herätkää minun puoleeni! Avatkaa kylmälle sarastukselle, tässä tulee päivän armoton jumalatar, utuharmain harsoin ja hiukan varhainen aamukimmellys kypärässä. Kepeästi, kepeästi juoksevat tuuleni meren yli. Väkevä torveni riippuu kupeellani, en puhalla merkkiä lähtöön... Odotanko vielä? Onko jumala unohtunut uniin? Aamu nousee punaisena valtamerestä. ELÄMÄNI, KUOLEMANI JA KOHTALONI En ole mitään muuta kuin määrätön tahto, määrätön tahto, mutta mihin, mihin? Kaikki on pimeää ympärilläni, en voi nostaa oljenkortta. Tahtoni tahtoo vain yhtä, mutta tätä ainoaa en minä tunne. Kun tahtoni syöksyy esiin, olen minä kuoleva: ole tervehditty, elämä, kuolema ja kohtalo. MUSTALAINEN Minä olen mustalainen vieraasta maasta, pitelen kortteja ruskein, salaperäisin käsin. Päivät seuraavat päiviä, yksitoikkoisina ja kirjavina. Katson uhmaten ihmisten kasvoihin: kuinka he tietäisivät, että kortit polttavat? Kuinka he tietäisivät, että kuvat elävät? Kuinka he tietäisivät, että jokainen kortti on kohtalo, kuinka he tietäisivät, että jokaisella kortilla, joka kädestäni putoaa, on tuhatkertainen merkitys? Ei kukaan tiedä, että nämä kädet etsivät jotakin. Ei kukaan tiedä, että nämä kädet ojennettiin kauan sitten. Että nämä kädet tuntevat hyvin kaiken ja kuitenkin koskettavat kaikkea kuin unessa. Maailmassa on vain yksi pari sellaisia käsiä. Minä kätken nämä ihmeelliset saalistajakädet punaisen liinan alle uhmaten ja raskasmielisenä, sormuksin koristettuina ja väkevinä. Nämä ruskeat silmät katsovat täynnä rajatonta ikävää. Nämä punaiset huulet palavat sammumattomassa tulessa, nämä suruttomat kädet suorittavat kerran työnsä tulenkajoisessa synkässä yössä. LAPSUUTENI PUUT Lapsuuteni puut ovat korkeina ruohikolla pudistaen päitään: mitä on sinusta tullut? Pylväsrivit seisovat niinkuin nuhteet: sinä kuljet allamme arvottomana! Sinä olet lapsi ja sinun pitää pystyä kaikkeen, miksi olet kahlittu taudin sitein? Sinusta on tullut ihminen, vieras ja vihattava. Kun olit lapsi, puhelit meille pitkiä puheita, katseesi oli viisas. Nyt me tahdomme sanoa sinulle elämäsi salaisuuden: kaikkien salaisuuksien avain on ruohossa vaapukkatöyräällä. Tahtoisimme töytäistä sinua otsaan, nukkuja, tahtoisimme herättää sinut unestasi, kuollut. OI TAIVAAN KIRKKAUTTA Oi taivaan kirkkautta lapsen otsalla — sen enkeli näkee taivaallisen Isän. Ja valo, joka virtaa pyhimyksen silmistä, on pimeä sen rauhan rinnalla, joka lepää lapsen otsalla, taivaallisen rauhan. Ei edes pyhimyksen otsaa kiertävä glooria ole niin selvä ja suuri kuin kruunu joka kruunaa ihmislasta aivan nuorena. Ja maa ja kukkaset ja kivet puhuvat lapselle kieltään, ja lapsi vastaa soperrellen luomakunnan kieleen. Ja Jumalan kätkee pienin kukka ja luodut julistavat häntä, mutta se ihmisen sydän, jonka Isä on työntänyt luotaan, ei tiedä, miten lähellä hän on. LOKAKUUN AAMU Ensimmäiset hiutaleet vaipuivat maahan. Missä aallot olivat piirtäneet riimuja joenvarren santaan, sinne me hartaina menimme. Ja ranta sanoi: Täällä olet vaeltanut lapsena ja minä olen aina sama. Ja leppä veden luona on aina sama. Sano, missä vieraassa maassa olet ollut ja oppinut epaton tapoja? Ja mitä olet voittanut? Et yhtään mitään. Tällä maalla ovat sinun jalkasi astuvat, tässä on taikapiirisi, leppien lehvistä tulee viisautesi ja arvoitusten vastaus. Ja sinä olet ylistävä Jumalaa, joka sallii sinun seisoa temppelissään puiden ja kivien parissa. Ja sinä olet ylistävä Jumalaa, joka on antanut suomusten pudota silmiltäsi. Kaikkea turhaa viisautta sinä voit halveksua, sillä nyt ovat männyt ja kanervat opettajasi. Tuokaa tänne väärät profeetat, valehtelevat kirjat, me sytytämme veden partaalle iloisesti liekehtivän rovion. JUMALA ON KAIKKIALLA Maailmassa ei kellään ole aikaa paitsi yksin Jumalalla. Ja sentähden tulevat kaikki kukat hänen luokseen, ja kukista viimeinen, lemmikki, pyytää häneltä enemmän loistoa sinisiin silmiinsä, ja muurahainen pyytää häneltä suurempaa voimaa tarttuakseen korteen. Ja mehiläiset pyytävät häneltä väkevämpää voittolaulua purppuranpunaisia ruusuja varten. Ja Jumala on mukana kaikissa yhteyksissä. Kun eukko arvaamatta kohtasi kissansa kaivolla ja kissa emäntänsä. Se oli suuri ilo heille molemmille, mutta kaikkein suurin oli se, että Jumala oli vienyt heidät yhteen ja tahtonut heille tämän ihmeellisen ystävyyden neljänätoista vuotena. MAA JOTA EI OLE Ikävöin maahan jota ei ole, sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan. Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin maasta jota ei ole. Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti, maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat, maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme kuun kasteessa. Elämäni oli kuuma harha. Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut — tien maahan jota ei ole. Maassa jota ei ole kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu. Ken on rakastettuni? Yö on pimeä ja tähdet vapisevat vastaukseksi. Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä? Taivaat kaartuvat korkeammiksi, ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin vastausta tietämättä. Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus. Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle. Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat ja aina olet rakastava. TULO HADEKSEEN Tämä ikuisuuden ranta on, ohi virran vierivän nään. Ja kuolema soittelee pensaissa samaa yksitoikkoista säveltään. Miksi vaikenit, kuolema, nyt? Olemme kaukaa saapuneet ja sinua kuulla isoamme, ei meille koskaan imettäjä niin laulanut kuin sinä nyt. Seppelen, jota ei päässäni nähty, jalkoihisi tuon. Sinä näytät minulle ihanan maan ja korkeat palmut sen ja kaipuun lainehtimassa ohi pylväsrivien. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEVOTTOMIA UNIA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.