The Project Gutenberg eBook of Amerikkalaisia kaskuja, by Mark Twain

Kun minä olin ehdokkaana kuvernööriksi.
Ei ole koiraa karvoihin katsominen.
Nainen salapoliisina.
Uuden Berlinopolisvillen naispappi.
Koira, joka putosi ilmapallosta.
Kuningas ja oluenpanija.
Tuhlaajapojan palaaminen.
Hyväntahtoinen setä.
Murhaajien liitto.

Joku kuukausi sitten esitettiin minut ehdokkaaksi New Yorkin tulevaan kuvernöörin virkaan. Minä annoinkin suostumukseni ehdokkuuteen. Kilpailijoinani olivat Stewart Woodforth ja John Hoffman. Minä tiesin, että minulla oli yksi etu kilpailijoitteni suhteen: minulla oli kunniallinen nimi. Sanomalehdistä tuli ilmi, että jos noilla herroilla lie joskus ollutkin tieto siitä, mitä kunniallinen nimi on, olivat he sen jo kauvan sitte unehuttaneet. Päättäen siitä mitä heistä kirjoitettiin, olivat ne suuria rikollisia, joille joka puolelta satamalla satoi syytöksiä mitä hävyttömimmistä ja kamalimmista pahoista töistä.

Etevämmyyteni tässä suhteessa antoi minulle oikeuden rauhallisesti odottaa suotuisaa vaalien tulosta. Mutta toiselta puolen minua taas harmitti kun useina päivinä vaalien edellä nimeni sanomissa tulee olemaan vieretysten "tuommoisten" ihmisten nimien kanssa. Olinpa sentähden ajottain valmis peräytymään koko vaaleista. Mutta se olisi taas näyttänyt arkamaiselta paolta, taistelutantereen välttämiseltä. Tuli mitä tuli, minä päätin miehuullisesti juoda kalkkini pohjaan asti.

Kun seuraavana päivänä jälkeen sen, kun olin antanut suostumukseni ehdokkaaksi vaaliin, istuin aamiaispöydässä ja silmäilin aamulehtiä, sattuivat silmäni erääseen kirjoitukseen, joka suututti minua niin että veri nousi päähäni.

"Väärä vala. Kenties nyt kun Mark Twain pyytää ääniämme vaalissa, hän alentaa itsensä selittämään yhden kohdan entisyydestään. Me tarkoitamme sitä väärää valaa, jonka hän teli Wokowokissa Kohin-Kiinassa vuonna 1863, valaa, jonka 34 vierasmiestä todisti vääräksi, jonka valan tarkoituksena oli ryöstää eräältä köyhältä leskeltä, monen lapsen äidiltä, hänen ainoa toimeentulonsa lähde, hänen pieni maapalstansa… Twain on velvollinen oman itsensä tähden sen kansan edessä, jonka puoleen hän kääntyy, selittämään tuon asian ja puhdistaimaan. Tekeekö hän sen?"

Melkein olin saada halvauksen lukiessani tuota uutista, tuommoinen julma ja hävytön syytös! Minä en ikinäni ote edes käynytkään Kohin-Kiinassa! En edes ole kuullut Wokowok nimeäkään! Minä en tietänyt mitä tehdä ja tuumailin tuota sen päivän ja yön.

"Huomion ansaitseva asia. Etkö sinä, kuvernöörin kandidaatti Mark Twain tahtoisi suosiollisesti selittää kansalaisillen yhtä pientä seikkaa, koskeva sitä aikaa kun hän asui Montanassa, Eikö hän kertoisi kuinka hänen naapureiltaan yhteen aikaan alkoi kadota yhtä ja toista kallista kappaletta ja kuinka ne kalleudet löydettiin Mark Twainin kappaleiden seasta; kuinka hänen naapurinsa näkivät tarpeelliseksi rangaista hänet, tervaamalla ensin ja sitte pyörittämällä höyhenissä, ja kuinka hänet sitte pois paikkakunnalta ajettiin. Eikö hän kertoisi meille noista tapahtumista?"

Voiko ajatella jotain tyhmempää ja solvaisevampaa juttua, hävyttömämpää valhetta! Enhän ole edes ajanut Montanan sivukaan koskaan, sitä vähemmin siellä asunut!

Tuo kaikki teki sen että rupesin katselemaan sanomalehtiä jonkinlaisella ilkeällä pelolla. Enkä suotta; katsokaas seuraavaa uutista, joka herätti kaikkialla suurta huomiota.

"Tavattu panettelija. Nojaten alla oleviin valalla vahvistettuihin herrojen O'Flamaganin, John Allenin ja Bernsin todistuksiin, vakuutamme me, että tuo alhainen panettelu, jonka Mark Twain on levittänyt, että muka entisen kuvernöörivainaan isoisä John Hoffman olisi hirtetty varkaudesta maantiellä, ei ole muuta kun ilkeä valhe. Jokaisesta kunnon ihmisestä tuntuu vastenmieliseltä, että, saadakseen hetkellisen menestyksen, jotkut ihmiset turvautuvat panetteluun, eivät edes kuolleitakaan kunnioita, vaan häväisevät heitä rauhallisissa haudoissaan. Kun me ajattelemme vainajan sukulaisten kärsimyksiä, joita mokoma häväistys ja panettelu tuottaa heille, olisimme valmiit vaatimaan yleisön puolelta kostoa häväistyksen levittäjälle. Jätämme hänet omantuntonsa rangaistavaksi. (Mutta tuskin luulisimme yhdenkään tuomarin tuomitsevan syyhyn sitä miestä, joka Mark Twainia vähän muksuttaisikin)."

Tuo viimeinen, sulkumerkkien välissä oleva lause teki sen, että minun piti nousta aamulla tavallista aikaisemmin ja mennä kiireimmiten takaoven kautta, sillä akkunoista alettiin heitellä kiviä ja palloja varsin sakealta tuon "hävyttömän panettelijan" pään varasle.

Ja kumminkin voin puhtaalla omallatunnolla vannoa, että minä en edes tiennyt oliko kuvernöörivainajalla isoisää ollenkaan!

On sanottava, että tästälähtein ei sanomalehdissä minua nimitetty muulla nimellä kun "Twain, ruumiskirstujen varas".

"Kelpo kandidaatti. Mark Twain, jonka eilen olisi pitänyt pitää puolueelleen 'riippumattomille' oikein jytisevä puhe, ei tullutkaan! Hänen sijastaan tuli sähkösanoma lääkäriltä, jossa kerrotaan kuinka kandidaatti joutui hevoisten jalkoihin, kuinka häneltä taittui jalka, kuinka hän nyt makaa tuskissaan j.n.e. Onnettomat 'riippumattomat' saivat niellä kaiken tuon joutavan lorun ja olla olevinaan muka tietämättöminä kandidaattinsa poissa olon oikeasta syystä. Eilen nähtiin kuinka joku mies, täydessä humalassa, hoiperteli samaan hotelliin jossa 'Mark Twain asuu. 'Riippumattomien' on välttämättömästi todistettava ettei tuo juopporatti raukka ollut juuri itse Mark Twain! Tulee hauska nähdä, mitenkä he suoriutuvat tästä jutusta? Vastatkaa, herrat, kansan ääni vaatii sitä: ken oli tuo humalainen mies?"

Tämä oli jo liian sikamainen keksintö, hiis vie: minä — ja juoppous! On jo kolme vuotta kun en nauti mitään, en kerrassaan mitään, en edes vienointa oluttakaan.

Mutta olin jo niin tottunut tuommoisiin solvauksiin, että melkein rauhallisena luin seuraavassa numerossa kristityn nimeni käännetyksi: "Herra Halera Mark Twain".

Tähän aikaan aloin saada tukuttain nimettömiä kirjeitä, joiden sisältö oli tähän tapaan:

1) … Kuinka se on sen onnettoman mummoparan kanssa, jonka te tuuppasitte rappusista alas, kun hän teiltä almua pyysi?

2) On asioita elämässänne, joista minulla ainoastaan on tieto. Jos tahdotte ettei ne tulisi julkisuuteen, niin lähettäkää nöyrimmälle palvelijallenne, sille ja sille, muutama dollari.

Kohta sen jälkeen republikaanien äänenkannattaja syytti minua äänten ostamisesta, mutta demokraattien päälehti jostain suuresta ryöväyksestä, jonka muka olisin tehnyt.

Ja kaikki syyttäjäni kovasti vaativat minulta vastausta heidän perättömiin ja tyhmiin syytöksiinsä. 'Asia meni niin pitkälle, että "riippumattomienkin" lehtien toimittajat alkoivat sanoa että kauvemmin ei sovi olla vaiti, sillä vaikeneminen tuottaa ehdottomasti tappion. Uusi huomautus eräässä vihoIlismielisessä sanomalehdessä vakuutti minua tästä:

"Siinä mies! 'Riippumattomien' kandidaatti vaikenee yhä. Hän ei uskalla puhua, kaikki häntä vastaan tehdyt syytökset ovat tutkitut ja huomatut oikeiksi. Hänen kaunopuhelias vaikenemisensa on siihen parhaana todistuksena. Katsokaas, riippumattomat, kandidaattianne! Ylpeilkää tuosta häpeemättömästä valapatosta, Montanan rosvosta, ruumiskirstun varkaasta, halerasta!… Katsokaa tarkemmin, ajatelkaa ja vastatkaa käsi sydämmellä: voitteko te puhtaalla omalla tunnolla antaa äänenne miehelle, joka on ansainnut tuommoisen pitkän rekisterin mitä kurjimpia nimiä, joka ei uskalla suutaan avata itseään puolustaakseen."

Ystäväni olivat oikeassa. Syvässä alennuksen tunnossa päätin minä ryhtyä "vastaamaan" kaikkiin noihin ilkeisiin syytöksiin. Mutta minä en ennättänyt päättää työtäni, kun huomenna taas ilmestyi sanomissa uusi syytös, entisiä hävyttömämpi: minä muka olin polttanut hulluinkartanon sentähden kun se peitti näköalan akkunoistani. Sitte syytettiin että minä olin myrkyttänyt setäni, saadakseni haltuuni hänen omaisuutensa ja totisesti vaadittiin haudan aukaisemista ja ruumiin tutkimista.

Olin tulla mielipuoleksi. Mutta tämä ei ollut kaikki. Minua odotti vielä viimeinen isku. Tämä isku oli vastustajieni häpeemättömyyden parhain kukka. Minua vastaan tehtiin seuraava juttu: kun minä nousin puhujalavalle, pitääkseni kokoukselle puheen, hyppäsi lavalle yhdeksän kaiken ikäistä ja kaiken väristä lasta, jotka — siihen opetetut kun olivat — rupesivat halailemaan minua ja huutamaan: "pappa, pappa!"

Minulla ei ollut enemmän voimia. Minä käärin lippuni kokoon jo antausin. Nähtävästi en kelvannut New Yorkin kuvernööriksi. Seuraavana päivänä lähetinkin kiellon ehdokkuuteeni, kirjoittaen kirjeeni alle näin:

    "Sydämmellisesti teidän, ennen kunnon mies,
                                    Mark Twain,
    mutta nyt hävytön valapatto, Montanan rosvo,
          Ruumiskirstun varas, halera" y.m.

Edustajaksi erään piirikunnan puolesta Massachusettsin lainlaatijakuntaan valittiin hra Whitman. Hän oli valtion arvokkaimpia asianajajia ja sen lisäksi sen omituisin mies.

Ennen vaalia oli Whitman ruvennut harrastamaan maanviljelystä ja huvitti itseään elämällä amerikkalaisen maanviljelijän yksinkertaista elämää. Kun hänen piti matkustaa Bostoniin laatimaan lakeja, ei hänellä ollut yhtään parempaa vaatekertaa kun karkea kotikutoinen puku. Hänen vaimonsa koetti kehoittaa häntä ennen lähtöänsä ostamaan hienomman puvun, mutta sitä hän ei tahtonut tehdä.

— Voinhan teettää itselleni kuosin mukaisen puvun, kun tulen Bostoniin, sanoi hän; ja muutoin niin kyllä tämäkin kelpaa varsin hyvin.

Whitman oli suorittanut tutkintonsa Harvardin yliopistossa, ja saavuttuaan Bostoniin asettui hän asumaan vanhaan asuntoonsa, Doolittlesiin, missä hän oli mielestään kun kotonaan.

Astuessaan saliin huomasi hän siellä useita naisia ja herroja koolla ja kuuli erään herran kuiskaavan toisille:

— Ahaa! Tuolta tulee maalainen vanhaa kotitekoista laatua. Nyt me pidämme vähän hauskaa.

Whitman teki itsensä oikein tyhmän näköiseksi ja katseli noita hienosti puettuja naisia ja herroja niinkun lehmä uutta konttia. Vihdoin hän vaivoin löysi tuolin ja istuutui ja näytti hyvin yksinkertaiselta kököttäen siinä kädet polvillaan.

— Tahtooko maalaisherra ehkä juoda lasin viiniä? kysyi eräs naisista toisten hillitessä riemuaan.

— Esittääkö malja? kysyi Whitman iikäänkun ymmärtämättä, mistä oli kysymys.

Ja naisten nauraessa ja käsien taputusten kaikuessa nousi "moukka" seisaalleen.

Mutta suuresti he hämmästyivät, kun ivattu "maalainen" pyyhkäsi hiukset otsaltaan, oikasi mahtavasti itsensä suoraksi ja, tehtyään miellyttävän kumarruksen, kirkkaalla ja hyvin sointuvalla äänellä alkoi:

— Arvoisat naiset ja herrat! Minä toivotan teille terveyttä ja menestystä ja toivon, että vuodet antaisivat teille enemmän ymmärrystä, niin että te huomaisitte, että ulkokuori usein pettää, ja ettei koiraa ole karvoihin katsominen! Arvostelitte minua pukuni mukaan ja piditte minua taitamattomana ja kokemattomana talonpoikana, kun minä sitä vastoin luulin teitä teidän vaatteistanne päättäen hyvin kasvatetuiksi ja sivistyneiksi henkilöiksi. Huomaan ikäväkseni että molemmin puolia on erehdytty!

Hän oli tuskin lopettanut, kun valtion kuvernööri astui sisään ja kysyi hra Whitmania.

Sitte hän kääntyi hämmästyneen seuran puoleen, kumarsi kohteliaasti ja sanoi:

Mutta seura ei liene viettänyt hauskaa iltaa sinä päivänä — siksi oli heidän saamansa läksytys liian tuntuva.

Siihen aikaan asuin minä Denverissä, Coloradossa, hauskassa pienessä kivitalossa. Naapuritalossa asui muudan amerikkalainen perhe, nimeltä Hall. He olivat hienoa, hauskaa väkeä.

Eräänä kauniina aamuna istuessamme aamiaispöydässä, kuulimme erinomaisen kaunista piaanon säestämää viulunsoittoa.

— Mitä tämä on, sanoin minä vaimolleni ihmeissäni ja pudotin vaapukkahillossa kastetun pannukakunpalasen valkealle pöytäliinalle.

— Ai, ai, ai! Kas nyt kun sinä taas tahrasit puhtaan pöytäliinan! Siitä saat heti paikalla suorittaa 10 senttiä sakkoa!

— Hallin perheen hyyryläinen, eräs nuori nainen. Hän muutti heille toissa päivänä.

— Kyllä vaan! Kukaan muu se ei voi olla, sillä herra Hall ei ole ollenkaan musiikkimies ja rouva Hall soittaa vaan piaanoa. Rouva Hall säestää hyyryläistään. Kuulethan sen soitostakin.

Jo samana iltana kotia tullessani sain nähdä Hallin hyyryläisen. Hän loikoi mukavasti naapuritalon kuistilla kiikkutuolissa. En katsonut sopivaksi heti ensi kerran nähdessäni häntä tarkastella liian tunkeilevasti, mutta sen verran kerkesin nähdä, että hän oli roteva, leveähartiainen, nuori nainen, jonka silmät olivat kirkkaat, terävät, vaaleansiniset, ja kasvot erinomaisen kauniit, vaikka tosin hiukan säännöttömät, ja tukka lyhyeksi leikattu, kutrikas vaaleanruskea.

Samana iltana 10 aikaan näimme me nuoren naisen nopein askelin hiipivän ulos naapuritalon takaportista.

Palatessani eräästä juhlatilaisuudesta aamuhämärässä muutamana päivänä, näin minä erään komean herrasmiehen kulkevan edelläni. Hän oli puettuna vaaleihin vaatteisiin, jotka sopivat kuni valetut hänen sopusuhtaiseen vartaloonsa. Hänellä oli musta sylinterihattu päässä, harmaat hansikkaat ja sievä kävelykeppi kädessä.

— Ahaa, arvelin itsekseni, tuokin tulee kai jostain kekkereistä. Hän kulki edelläni samaa tietä kun minäkin ja näytti siltä kun aikoisi hän mennä minun kotiini.

Niin odottamatta ja äkkiä puhuttelemani henkilö käännähti kiiruusti ympäri, vitkasteli hetkisen, vaan puhui sitte soinnukkaalla, pehmeällä äänellä:

Kohta paikalla pääsimme asuntoni portille ja minä sanoin: Istukaa tuohon rapuille, minä käyn kellarista hakemassa mitä tarvitsemme.

Enkö lie kiireistäni tarkemmin katsellut vierastani vai liekö samea katseeni kellarissa ollessani selinnyt, mutta palattuani kellarista hämmästyin suuresti. Edessäni seisoi miehen pukuun puettuna kaunis naapurini, Hallin hyyryläinen.

— Mutta miksi te sitte olette pukeutunut mieheksi ja miksi olette ulkona kello 4 aamulla? Mitenkä te uskallatte, eikö teitä peloita?

Vastaamatta mitään nousi hän ylös ja aukasi nuttunsa. Rinnan vasemmalla puolella kimalsi hopeainen tähti ja kotelosta hänen kupeellaan näkyi kahden revolverin päät. Hän ojensi minulle nimikorttinsa:

Siten tutustuimme me ja hauskan naapurin saimmekin hänestä. Me seurustelimme usein, soitimme yhdessä ja teimme huvimatkoja. Eräänä aamuna menin hänen luokseen sopimaan jostain huvimatkasta ja tapasin hänet kävelemässä edestakaisin pitkin lattiaa viulua soittaen. Hän oli nähtävästi sangen hajamielinen, sillä hän ei kuullut tuloani. Ja kun hän vihdoin huomasi minut, hymyili hän vaan ja jatkoi soittoaan. Hän oli puettu kevyeesen aamupukuun ja hänen käsivartensa olivat paljaat.

Mutta niitä käsivarsia, rakkaat lukijattareni! Varmaankin Voi vaan amerikkalaisella salapoliisilla olla sellaiset käsivarret. Vasemman käden, jossa viulu oli, lihakset olivat ikäänkun mahtavassa solmussa, joka ikäänkun vapisi joustavuudesta joka kerran, kun hän hiukankin liikutti kättään. Ja oikean käden lihasten liikunta hänen soittaessaaan oli kuni atleetin. Siitä huolimatta olivat valkeat kun alabasteri, ja pienet kädet oivat niin viehättävät, että väkisinkin tahtoi vaan tarttua niihin ja suudella niitä.

Erään toisen kerran tapasin hänet ampuilemassa kärpäsiä kumminauhalla.
Somaa urheilua todellakin!

— Kärpäset, sanoi hän, ovat kun rikolliset ihmiset. Niiden kimppuun täytyy hiipiä salaa, jos mieli tavata niitä.

— Meillä naisilla täytyy aina olla jotain käsissämme, ja mietiskelemisiä eivät häiritse viulunsoittaminen tai kärpästen kuoliaaksi näpäytteleminen.

— Hyvä, minä tulen vallan kernaasti silloin. Jos minä huomenna onnistun aikeissani, niin soitan ylihuomenna iloisemmasti kun koskaan.

Kun minä seuraavana päivänä iltapuolella kuljin Gotteslebenin suuremmoisen jalokivikaupan ohi, näin Nooran olevan siellä. Hän seisoi tiskin takana. Minä menin sisälle.

Samassa pysähtyivät komeat vaunut oven eteen ja kallisarvoiseen pukuun puettu nainen astui puotiin. Hänellä oli kultasankaiset lasisilmät nenällä ja hän sanoi tahtovansa ostaa kultasormuksen.

Hän puhui neiti Osgoodbylle, joka näkyi hyvin osaavan näytellä myyjätärtä.

Ostaja, joka näytti olevan sangen lyhytnäköinen, katseli tarkkaan sormuksia nenä melkein niissä kiinni, ja hän kyseli hintoja. Mutta viimein kohotti hän kumminkin päätään ja sanoi tyytymättömällä äänellä:

— Tuossa ei ole yhtään sellaista, jota minä tahtoisin. Minä haluaisin saada erään erikoisen kiven. Eikö teillä ole irtonaisia kiviä?

Ostaja istui pää kumarassa pienellä pyöreällä tuolilla tiskin edessä ja katseli jalokiviä. Vasemmassa hansikkaattomassa kädessä oli hänellä nenäliina, jolla hän sangen usein pyyhki nenäänsä, joten näytti siltä kun olisi hänellä ollut ankara nuha.

Hän tarkasteli jalokiviä kauvan aikaa. Minä olin juuri lähtemäisilläni kotiin, kun näin, mitenkä Nooran valkea mutta voimakas käsi yhtäkkiä lujasti tarttui ostajan ranteeseen. Ostaja kohosi seisoalleen punaisena kasvoiltaan kun keitetty rapu. Hän huusi, repi ja riuhtoi, mutta Noora piti häntä niin lujasti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet.

Vangittu huusi ja reuhasi. Noora seisoi vaiti pitäen vangittua silmällä. Poliisivaunut tulivat kohta ja kaksi poliisia mukana. Nainen vakuutti viattomuuttaan, rukoili ja uhkaili. Tehdäkseen lopun näytelmästä sanot Noora poliisimiehille:

— Viekää nainen heti Malonyn poliisivankilaan. Minä tulen heti jälestä. Hän on nenällään onkinut 5 jalokiveä laatikosta. Hänen nenänsä on voideltu jollain tahmealla voiteella. Hyvät naiset ja herrat, katsokaa tänne!

Näin sanoen otti hän naisen kasvot käsiensä väliin. Nainen ponnisteli vastaan ja vakuutti, että hänen nenänsä on vaan hikinen.

Noora otti tulitikun ja pani sen poikittäin naisen nenälle ja se jäi siihen vaakasuorasti kiinni, kuten nuoralla kanssisan tasapainotanko.

Hän tarttui naisen vasempaan käteen, jossa nenäliina yhä oli, mutta nainen nyki ja reuhtoi kättään kaikin voimin. Silloin näin mitenkä naisen käsi yhtäkkiä ikäänkun herposi, se valkeni ja sormet oikenivat ja Noora otti siitä nenäliinan ja puisteli sen sisällön, 5 jalokiveä, pöydälle.

Kun nainen tirkistäessään jalokivilaatikkoon oli saanut timantin tarttumaan nenäänsä, oli hän niistänyt nenäänsä ja siten kätkenyt kiven nenäliinaansa.

Nainen vietiin vankilaan ja Noora lähti jättämään kertomusta tapahtumasta vartiokonttoriin.

Seuraavana iltana soittelimme me yhdessä, meillä oli useampia vieraita. Nooran viulu soi ihanasti ja hän itsekin oli niin viehättävä, että kaikki läsnä olevat miehet olisivat mielellään antautuneet hänen nöyriksi orjikseen, jos vain Noora olisi sanallakaan sitä vaatinut.

— Kuinka suuri on palkkanne urotyöstänne, Noora? kysyin illallista syödessämme.

— Sain 500 dollaria hänen vangitsemisestaan. Hän on mestarivaras
Dolly Regan New Orleansista.

— Se on vallan helppo keino. Katsokaahan! Hän näytti sormusta etusormessaan, josta sitä hiukan painaessa työntyi esiin useita teräviä neulankärkiä.

— Mutta mitenkä rupesitte epäilemään juuri sitä naista varkaaksi ja mitenkä tiesitte, että hän aikoi varastaa juuri Gotteslebeniltä?

— Hän oli varastanut kaupungin kaikilta muilta jalokivikauppiaiIta, ja paraan arvelin hänen jättäneen viimeiseksi. Hänen tuntomerkkinsä oli lähetetty tänne Omahasta, jossa häntä epäiltiin. Hänen kittinsä olio oppinut tuntemaan Metropolitanin hotellissa, jossa viime viikolla olin siivoojana. Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, pyydän teitä huomenna tulemaan luokseni viettämään iltaa. Aijon pitää pienet kemut onnistuneen yritykseni johdosta.

Kyllä, te saatte kuulla minun ajatukseni papeista naisen haamussa, sanon eversti O. Connot. He vetävät kyllä täysiä huoneita alussa, mutta ei heihin voi luottaa puolta kirkkovuottakaan. Minä tunnen heidät kokemuksesta jotenkin hyvin, ja yhteen aikaan minä jo ajattelin heistä hyvää; kuitenkin luulen kaikissa tapauksissa, ettei saarnatuoli ole oikea paikka naisille.

Vaikka en minä oikeastaan kuulunutkaan Uuden Berlinopolisvillen metodistiseurakuntaan, niin katsottiin minua kumminkin jonkinlaiseksi kunniajäseneksi siinä. Osaksi annoin papin palkkaamiseksi ja seurakunnan vuotuisia virkistysmatkoja varten maalle y.m. joltistakin raha-apua ja toisekseen tiesivät herrat kirkkovaltuusmiehet, että minä olin saavuttanut jonkinlaista kokemusta teaatterin johtajana ja että minulla muutenkin oli hyvä arvostelukyky. Sitä varten he hyvin mielellään kysyivät minun neuvoani kirkollisissa asioissa.

Sattui nyt olemaan samassa kaupungissa myöskin baptistein liitto ja se oli hyvin vastenmielinen kilpailija. Baptistein kirkko oli näet ihan täynnä väkeä, vaan meidän kirkkomme seurakuntalaiset olivat hyvin harvalukuiset ja näyttivät melkein välinpitämättömiltä. Siellä oli kyllä kunnianarvoisa mies saarnaajana, mutta hän oli yli 70 vuoden vanha ja päälle päätteeksi jo nainut mies, niin etteivät naiset luonnollista kyllä mitään erityistä huomiota osoittaneet häntä kohtaan. Sitä paitsi ei kristillinen nuorten miesten yhdistyskään hyväksynyt hänen mielipiteitään.

Baptisteilla sitä vastoin oli nuori naimaton pappi, jonka ääni voi kuulua neljänneksen päähän, sanalla sanoen mies joka osasi puhua suunsa puhtaaksi.

Päivä päivältä kävi selvemmäksi, että meidän laitoksemme oli kumoon menemäisillään ja että jotain piti tehdä, jollemme tahtoneet sulkea porttejamme ja tehdä vararikkoa. Ja eräänä päivänä tulivat kaikki liittomme kannattajat minun asuntooni keskustelemaan asiasta.

Minä olin jo tehnyt päätökseni ja odotin ainoastaan, että minun neuvoani kysyttäisiin, ennenkun itse annoin sen.

— Mitä me tarvitsemme, sanoin minä, on naissaarnaaja. Hän tulee nostamaan aika huomiota ja kääntää tuulen pois baptistien tuulimyllystä, ja jos hän on vielä kaunis, jollainen hänen luonnollisesti täytyy olla, niin minä lyön vetoa teidän kanssanne — suokaa anteeksi — te voitte olla vakuutettuina siitä että neljäntoista päivän kuluttua meidän vanhassa metodistikirkossamme on ainoastaan seisomapaikkoja enää jälellä.

— Mutta mitä me teemme pastori Brewsterin kanssa? kysyi muuan kirkkoväärti. Hän on saarnannut meille nyt jo neljäkymmentä vuotta ja olisihan synti ottaa pois häneltä leipänsä.

— No kyllä siitä asiasta helposti suoriutuu, sanoin minä. Annamme hänelle eron eläkkeen kanssa, eikä hänellä voine mitään sitä vastaan olla. Mitä kysymyksessä olevaan naispappiin taas tulee, niin on minulla sellainen jo tiedossa; minä näette tiedän, missä hän nykyään on ja kuinka suuren palkan hän tahtoo.

Kirkon kannattajat hyväksyivät arvelematta minun ehdotukseni, ja muutamien päivien kuluttua oli pastori Brewster ottanut eron saaden puolen palkastaan eläkkeenä. Kirkkoneuvosto oli kutsunut korkeasti kunnioitettavan Mathilda Marschin seurakunnan sielunhoitajaksi ja mainittu arvoisa neiti oli suostunut seurakunnan pyyntöön.

Hän voi olla noin viidenkolmatta vuoden ikäinen ja kaunis hän oli kun öljymaalaus seisoessaan saarnatuolissa mustassa silkkipuvussaan vastasilitetty valkea melkein samanlainen kaulus kaulassa, jollaisia papitkin käyttävät. Ensi kerran hänet nähdessäni en voinut olla ilman mielipahaa ajattelematta, ettei hän mennyt johonkin varieteeteaatteriin tai sirkukseen, missä hän pian olisi voinut ansaita sekä itselleen että jollekin kekseliäälle johtajalle kauniin omaisuuden. Laulajattarena ja tanssijattavena olisi hän ollut vähintäin kuuden sadan dollarin arvoinen viikossa. Mutta eiväthän naiset osaa arvostella kykyjään silloin kun heillä on sellaisia ja he tekevät juuri sitä, miksi luonto ei ole heitä aikonut. S Neiti Marschin tultua kääntyi onni heti meille myötäiseksi. Kun hän oli sekä nuori että naimaton, niin olihan päivän selvä, että hänellä oli suuri vaikutus seurakunnan nuoriin miehiin, ja kun hän antoi heidän ymmärtää, että hän ihan varmaan uskoi papiston naimattomuuteen eikä hänellä milloinkaan ole ollut aikomusta mennä naimisiin, niin antoi suurin osa naisia hänelle anteeksi sen että hän oli niin kaunis. Hän osasi pitää ihan ensiluokan saarnojakin, ja minä luulen olevani kykenevä arvostelemaan sellaista, sillä yhteen aikaan oli minulla asioimistoimisto valmiiden saarnojen myymistä varten papeille, enkä minä koskaan laskenut mailmaan ainoatakaan saarnaa, jota en ollut itse lukenut läpi.

Niinkun olin ennustanut, eivät baptistit voineet kestää kilpailua, kun kerran olimme päässeet alkuun naissaarnaajamme kanssa työskennellessämme.

Heidän saarnaajansa alkoi ottaa sairasvoimisteluja laajentaakseen rintaansa, jotta äänensä voisi kuulua puolta pitemmän matkan päähän, mutta ei siitä ollut mitään apua. Hänen kuulijakuntansa väheni viikko viikolta, ja kun meidän kirkkomme oli ihan täpösen täynnä kansaa, laskeusi vuokra hänen kirkkonsa penkeiltä laskeumistaan.

Muutamat harvat nuorukaiset pysyivät kumminkin hänelle uskollisina siihen asti kun meidän saarnaajamme alkoi saarnasarjansa "ainoastaan nuorille miehille". Silloin hekin jättivät hänet.

Neiti Marsch saarnasi nuorille miehille ajan synneistä, niinkun juopumuksesta, korttipelistä, tanssista ja teaatterissa käynnistä, ja hän pyysi heitä niin hartaasti jättämään nuo hurjistelut ja sen sijaan viljelemään sielujaan.

Tämä vaikutti nuoriin miehiin. Muutamat heistä muodostivat Browning-yhdistyksen, joka kohta tuli hyvin suosituksi. Joka kerta kun yhdistys kokoontui, valitsi puheenjohtaja yhden Browning-runon, ja jokaisella jäsenellä, joka antoi dollarin, oli oikeus arvata runon sisältö. Joka arvasi parhaiten, sai kaikki sisäänmaksetut rahat, ja oli iltoja, jolloin "pullassa" oli kolmekymmentäkin dollaria. Nuoret miehet ilmoittivat neiti Marschille, että he olivat lakanneet nakkia pelaamasta ja ruvenneet jäseniksi Browning-yhdistykseen, mistä hän luonnollisesti iloitsi hyvin paljon.

Kun joulu lähestyi, eivät kiitolliset nuoret miehet saaneet öisin paljon unta silmiinsä, siksi etteivät he tienneet, mitä joululahjoja he ostaisivat neiti Marschille. Naisillehan se oli paljon helpompaa, sillä hehän voivat ostaa hänelle hamekankaita, pitsejä, hiusneuloja ja muuta sellaista, mutta sitähän eivät nuoret miehet voineet soveliaasti tehdä ottamatta itselleen erityisvapauksia. Jos hän olisi ollut mies, niin olisi esim. pari tohveleita ollut paikallaan, mutta nuoret miehet tuumailivat, etteivät he voi ruveta neulomaan koristeita tytön tohveleihin, joka aina käytti korkeita nappikenkiä, ja joskin he sen tiesivät, pelkäsivät he loukkaavansa hänen hienotuntoisuuttaan. Yksi hänen ihailijoistaan oli ajatellut neuloa hänelle alushameen leveällä reunuksella, johon keltaisella silkillä olisi ommeltuna sanat: "Siunattu olkoon meidän pastorimme!" Mutta kun hän pyysi sisareltaan lainaksi hametta, jota käyttäisi mallina, sanoi sisar häntä tuhmimmaksi tyhmeliiniksi koko maassa.

Te ihmettelette, miksi ei hänelle annettu jalokivikoristeitä. Jaa, siitä syystä, ettei hän milloinkaan käyttänyt sellaisia muita paitsi yhtä paria korvarenkaita, jotka hän oli saanut äidiltään ja joita hän oli luvannut aina kantaa.

Nämä korvarenkaat olivat omituista kyllä takkiaisen näköiset, jotenkin isot ja tehdyt jostain metallista. Minä ymmärrän hyvin hyvästi hänen äitinsä tarkoituksen — eihän kukaan järkevä nuori mies, jolla näkönsä oli jostain arvosta, tohtinut lähestyä liian lähelle tytön kasvoja, joita varjelivat sellaiset korvarenkaat.

Enin suosittuja hänen luonaan näyttivät epäilemättä olevan säästöpankin kassööri ja eräs nuori asianajaja.

Totta puhuen ei heistä kumpikaan ollut saanut mitään päättävää kehoitusta häneltä, mutta seikka vaan oli semmoinen, että hän suosi heitä enemmän kun muita, ja hän oli lievimmin puhuen ystävällinen heitä kumpaakin kohtaan. Kassööri oli valmis tekemään mitä hyvänsä voittaakseen hänet. Hän tarjoutui opettamaan pyhäkoulussakin, mutta pankin tirehtöörit kielsivät sen. Sitä vastoin myöntyivät he siihen, että hän valittiin sen raittiusseuran johtajaksi, jonka neiti Marsch oli perustanut, johtajalle oli näette sallittu alahinnoilla ostaa spriitavaroita antaakseen kemiallisesti tutkia niitä ja näytättää toteen, kuinka vahingollisia ne ovat. Kun kassööri oli tarjoutunut käyttämään pankintirehtöörien viinikellarit tehtaan hintoihin, niin tekivät sekä hän että tirehtöörit hyvän kaupan.

Tuo toinen nuori mies, asianajaja, oli järkiään toista laatua. Hän oli näette yksi niitä velikultia, jotka vaikuttavat naisiin nolaamalla heitä. Minä luulen, että naiset pitävät sellaisista miehistä. Hän ei ollut ihan niin kaunis kun kassööri; mutta hänellä oli tuuhea keltainen täysiparta — ja hänellä oli kuten sanottu rohkeutta puhua suunsa puhtaaksi.

Minä toivoin mitä kauvimmin, ettei papittaremme turmelisi vetovoimaansa suureen yleisöön ja menisi naimisiin.

Mutta eihän naisiin ole luottamista. Jos miehelle maksaa hyvin, niin ei hän tosiaan ajattele toista elinkeinoa — jollei hänelle makseta muualla enemmän, ymmärrettävästi — mutta naispappi voi luopua ensimmäisen luokan paikasta ainoastaan sen vuoksi, ettei hän pidä kirkkoväärtin hiusten väristä, tai ettei verka saarnatuolin reunustalla oikein sovi hänen ulkonäköönsä.

Erään lauvantain iltapuolella kun asianajaja sai tietää, että kassöörin täytyy olla pankissa hyvin myöhään, koska toimitusjohtaja oli karannut Kanadaan, vuokrasi hän ajurin ja meni noutamaan papitarta. Vaikka tämä oli valmistamassa huomispäivän saarnaa, heitti hän kumminkin heti työnsä, otti parhaan hatun päähänsä ja kääriytyneenä turkkinsa istui hän ennenkun puoltakaan tuntia oli kulunut reessä asianajajan rinnalla — hän oli luonnollisesti sanonut, ettei se kestäisi muuta kun viisi minuuttia. Ehkä muistanette, mitä kerroin hänen omituisista korvarenkaistaan. Se oli näiden korvarenkaitten kautta kun meidän kirkkomme menetti papittarensa. Neiti Marsch ja hänen ihailijansa ajelivat hiljalleen eteenpäin, puhellen kaikellaisista asioista, kun toinen hevosista kompastui sylipuuhun, mikä lienee pudonnut jonkun kuormasta ja jäänyt tielle. Reki ei tosin kaatunut, mutta neiti Marsch retkahti kumminkin asianajajaa vastaan, josta hän pyysi anteeksi ja asianajaja kiitti. Mutta siinä oli sattunut käymään niin pahasti, että yksi neidin korvarenkaista oli tarttunut asianajajan partaan ja sotkeutunut siihen niin pahoin, että oli ihan mahdotonta saada pois sitä siitä. Jos nyt neiti Marsch ei tahtonut kiskoa seuraajansa leuvankaunistusta hajalle, ei ollut muuta keinoa kun poski vasten poskea kauniisti odottaa, kunnes joku kolmas henkilö saapuisi paikalle selvittämään pulmasta.

Tässä tuskallisessa asemassa — ainakin sanoi hän silloin että se oli tuskallinen — sattui hänet tapaamaan pari hänen kirkkoherraansa ja eräs etevä baptisti, jotka ajoivat ohi reessä. Neiti Marsch näki heidät ja heidän kauhistuneet kasvonsa. Hän huomasi heti, että hänen pappiutensa Uudessa 'Berlinopolisvillessä nyt oli mennyttä ja että hän oli saanut aikaan hirveän häväistyksen yhteiskunnassa. Hän puhkesi katkeraan itkuun ja toivoi, että hän olisi kuollut.

Mutta lakimies käsitti asemansa. Hän sanoi tytölle aivan yksinkertaisesti, että nyt ei ollut muuta jälellä kun että he menevät naimisiin saatuaan lähimmässä kaupungissa korvarenkaan irroitetuksi.

Luonnollisesti sanoi nainen, ettei hän tahdo ottaa korviinsakaan semmoista ehdotusta ja luonnollisesti suostui hän kymmenen minuutin kuluttua tarjoukseen. He ajoivat lähimpään pappilaan ja ajan säästämiseksi selvitteli papin rouva partaa sillä aikaa kun pappi toimitti vihkimistä.

— Kuulitteko koskaan puhuttavan siitä koirasta, joka putosi ilmapallosta tämän ollessa puoli peninkulmaa maanpinnan yläpuolella ja joka ei koskaan joutunut maahan saakka? kysyi vanha ilmapurjehtija.

— Niin, juttu oli tämmöinen. Parikymmentä vuotta sitte olin yleensä tunnettu rohkeimmaksi ilmapurjehtijaksi ja luulenpa käyneeni korkeammalla ilmassa kun kukaan. Kerran nousin 5 engl. peninkulman korkeuteen, seuraavana päivänä päätin nousta vielä ylemmäs ja otin sitä varten todistajaksi toisen miehen mukaani. Otimme mukaamme koirankin, noin 10 naulan painoisen. Nousimme tavattoman korkealle, luulenpa että olimme lähellä taivasta. Toinen mies oli paleltua kuoliaaksi ja minun täytyi laskeutua pelastaakseni hänen henkensä. Kun olimme korkeimmalla paikalla, pudotin koiran alas gondoolista. Tarkastin paikan mille kohdalle se putosi, ja seurasin sitä niin kauvan kun saatoin kiikarilla.

Parin tunnin perästä olimme maissa, pallo laskeusi lähelle sitä paikkaa, jonka kohdalla olin pudottanut koiran. Olimme panneet koiran kaulaan metallisen vyön, jossa nimemme ja osoitteemme oli piirrettynä, jotta se, joka koiran löytäisi, antaisi meille siitä tiedon. Tarkastimme ja haimme kentän huolellisesti, mutta turhaan. Vihdoin näytti toverini löyiämäänsä koiran kaulavyötä, joka oli kun tulipalosta otettu. Emme sitä tunteneet ja olimme heittämäisillämme sen pois, vaan silloin toverini huomasi palaneessa levyssä hiukan jälkiä minun nimestäni. Niin, se oli todellakin koiramme kaulavyö. Mutta missä koira? Haimme tarkoin, mutta ei jälkeäkään näkynyt. Aprikoiden tätä kummaa seikkaa menimme kotiin. Vasta myöhemmin mulle selvisi miksi emme olleet löytäneet koiraa.

— Te tiedätte, että kun esine putoo ilman läpi, niin siitä syntyy hankautuminen.

— Tuo lämpö voi käydä niinkin kuumaksi, että se sulattaa esineitä ja muuttaa ne kaasuksi.

— Niin, katsokaas, siten oli käynyt koirallemme. Se muuttui kaasuksi.
Ainoastaan kaulavyö jäi jälelle.

Kreikan kuningas on hyvin sävyisä ja suora mies, kun hän ei ole virkatoimissa. Viime kesänä matkusti hän eräänä päivänä tavallisessa ensi luokan rautatievaunussa. Hän oli arkivaatteissaan, puvussa, jota tavallisesti käyttää kotonaan hallitustoimissa. Niin näyttikin hän ihan jokapäiväiseltä henkilöltä. Eräältä asemalta astui samaan vaunuun hilpeä ja hupaisen näköinen saksalais-amerikkalainen ja alkoi heti keskustelun, jossa hän osotti sekä suurta avomielisyyttä että harrasta myötätuntoisuutta matkakumppaniaan kohtaan. Kuninkaalta kysyi hän ainakin tuhatta asiaa ja tämä vastasi aivan hyväntahtoisesti, vaikka vähän varovasti silloin, kun tuli kysymys hänen persoonallisista asioistaan.

— Onko se mahdollista? En ikipäivinäni olisi uskonut saavani kuulla jotakin tämän tapaista. Minkälainen toimi teillä on? Tarkoitan, mitenkä saatte toimeentulonne — mikä on ammattinne?

— En tiedä oikein, mitä tulisi vastata. Olen vaan jonkinlainen työnjohtaja, jolla on varma, määrätty palkka. Ja toimi… hm, se on hyvin monipuolinen toimi…

— Vai niin, minä ymmärrän, "yleinen jobi", joksi me sitä nimitämme, jonkinlainen kauppaliike, missä myydään kaikellaista, josta vaan rahaa tulee.

— No, osaksi, mutta ei kokonaan. Luonnollisesti teen silloin tällöin pienen "afäärin", kun vaan on siihen tilaisuus…

— Hyvä, hyvä! Siitä minä pidän. Aivan minun tapaani. Ihan nupilleen.
No, kertokaa enemmän!

— No, siihen ei ole kenelläkään mitään muistuttamista. Pieni lepo silloin tällöin on oikea siunaus, ja mies, joka sitä itselleen suo, tekee sen jälkeen työtä kahden edestä. Minulla taas ei ole sellaiseen juuri ollut oikein tilaisuutta, enkä siihen ole tottunutkaan; tämä on vasta ensi kerta, kun minulla on vapautta. Olen syntynyt Saksanmaalla ja kun olin muutaman viikon vanha, pistettiin minut kääröön ja säälittiin menemään Amerikkaan. Periaatteiltani olen amerikkalainen, mutta sydämmeltäni saksalainen… löytyykö todellakaan parempaa sekoitusta. Koko elinaikani, joka nyt tunnilleen on 64 vuotta, olen asunut Amerikassa. Well, mitenkä perheenne, sekä suuret että pikkuiset, menestyy? Hyvin vaan, eikö niin!

— Kas, enkö sitä sanonut… vanha juttu… suuri perhe, eikä mitään vakinaista palkkaa, jolla lapsia voisi kasvattaa. Kuinka sellainen saattoi pälkähtää päähänne?

— Niin, luonnollisesti te ajattelitte. Olitte nuori ja toivehikas. Luulitte kiitävänne tuulen mukana ja tulevanne avovesille — ja siinä nyt olette kauniisti kiikissä. No, minä en nyt kokonaan tahdo riistää teiltä rohkeutta. En, Herran tähden! Kävi minunkin aikoinaan samalla tavalla. Te jauhatte liiaksi aivojanne ja olette kelpo mies, sen näkee päältänne. Te olette alkaneet väärin, siinä koko vika. Elkää nyt vaan heilittäkö köydestä, niin saadaan nähdä mitä voimme tehdä. Teidän kohtalonne ei ole puoleksikaan niin huono kun se voisi olla. Minä vastaan siitä, että lopuksi saavutatte päämaalinne. — Poikaviikareita ja tyttöheilakoita?

— Ja loput tyttöjä. Aivan kun ajattelin. Niin pitää ollakin ja on joka tapauksessa parasta: No, mitä poikanne tekevät? Opettelevatko he jotain käsityötä?

— Silloin teette saakelinmoisen tyhmyyden, suurimman koko elämässänne. Miehen pitää aina osata jotain käsityötä, jotta sillä voisi turvata paluumatkan. Olin alkujaan satulantekijä. Nähkääs, jos olisitte opetellut satulantekijän ammattia… mutta nyt se on myöhäistä jo, sangen myöhäistä, ja suoraa hulluutta on jäädä kaivolle itkemään, kun astia on särkynyt. Mutta pojistanne, nähkää, mitä niistä on tuleva, jo§ teille jokin onnettomuus tapahtuu?

— Kas, siinä nyt oltiin! Mutta mitäpä sitte, ihminen, jollei kauppahuone hänestä huolisikaan?

— Hulluutta, hulluutta! Nyt on kysymys "afääristä", ja silloin on paras antaa kaikkien unelmain haihtua. Voitte vielä päästä sangen kauvas, ystäväni, ettekä mitenkään ole menestymättä. Mies semmoinen, joka tarvittaessa vääntää teitä korvasta ja pitää huolta siitä, että pysytte oikeassa suunnassa, on kaikki, mitä tarvitsette. Onko teillä mitään osakkeita kauppahuoneessa?

— Ei, oikeastaan ei. Mutta jos minuun yhä edelleenkin ollaan tyytyväisiä, niin toivon saavani pitää paikkani.

— Ymmärrän, ymmärrän! Luulette kai saavanne harmaantua toimessanne. Oi, taivaan taatto, älkää luottako siihen! Koettakaapa vaan, kun tulette vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi! Ei, se asia on varma, kun kuolema. A propos, ettekö millään tavalla voi päästä osakkaaksi kauppahuoneeseen… se juuri se on pulma, joka on ratkaistava, tietäkää?

— Hm, se on hullusti. Eikö ole oikein asianomaistenkaan puolelta. Mahtaisko soveltua, jos kävisin katsomassa kauppahuonettanne ja kuiskuttelisin sanasen johtokunnan korvaan?… Hm!… juolahtaapa jotain mieleeni. Luuletteko kykenevänne johtamaan olutpanimoa?

— En todellakaan milloinkaan ole koettanut, mutta en epäile, ettei se menisi mukiin, kun ensin vaan olen saanut vähän perehtymistä ammattiin.

Saksalainen vaikeni hetkeksi. Kuningas havaitsi, että oluenpanija oli syvissä mietteissä, ja oli utelias saamaan tietää, mitä nyt seuraisi. Vihdoin sanoi mies:

— Minulla on aate. — Te luovutte paikastanne — siinä ette tosiaan kumminkaan tule edistymään. Vanhassa mailmassa ei kunnon miehellä milloinkaan ole onnea. Matkustakaa Amerikkaan, tulkaa luokseni, ottakaa perheennekin mukaanne! Saatte esimiehen paikan ja teette hyviä kauppoja. Yrjö — sanoitte nimenne olevan. Yrjö! — teenpä miehen teistä, sen teen ja lupaan kunniasanallani.

Tämä kertomus ei ole äivan uusi. Vanha kellarimestari Feddersen Kööpenhaminassa sanoi eräänä päivänä pojalleen: Annan sinulle, Kalle, 1000 kruunua, niin että voit mennä Amerikkaan koettamaan onneasi. Kun et pidä minun ammatistani, saatat ehkä löytää jonkin toisen toimialan, joka soveltuu sinulle paremmin.

Kun hän kuukauden perästä huomasi itsellään olevan ainoastaan 81.50 säästössä, päätti hän jälleen palata kotiinsa. Olisi parasta että isä saisi tietää hänen palaamisestaan, mutia miten? Kirje kestäisi liian kauvan matkalla ja sen vuoksi meni Kalle sähkölennätintoimistoon.

- Tahtoisin sanoa isälleni, että olen kuluttanut kaikki rahani, että olen pahoillani siitä, että tulen kotiin pyytääkseni häneltä anteeksi ja kertoisin hänelle myös joukon muita asioita, mutta en saata maksaa enempää kun neljästä sanasta sanoakseni sen kaiken.

Eräs chicagolainen lahjoitti veljensä pojalle jouluksi kellon. Veljenpoika asui Indianassa ja muutamia päiviä kellon saamisen jälkeen lähetti hän sedälleen seuraavan maksamattoman sähkösanoman:

"Olen vastaanottanut kellon. Käykö se Chicagon vaiko New Yorkin ajan mukaan? Bob."

Setä vastasi kirjeellä, että se saattoi käydä kumman ajan mukaan tahansa. Se oli niin tehty.

48 tuntia myöhemmin sai setä uuden sähkösanoman, niinikään maksamattoman, ja se oli näin kuuluva:

"Kello käy tuntia edellä Chicagon ajasta ja tuntia jälellä New Yorkin ajasta. Mitä on tehtävä? Bob."

Setä vastasi postissa ja selitti, mitä oli tehtävä, sekä lisäsi seuraavan loppulauseen:

"Jos sinun on tarpeen kuulla enempää kellosta, niin kirjoita, älä lähetä sähkösanomaa. Sähkösanomat tulevat kalliiksi."

Nyt kului muutamia päiviä hiljaisuudessa, mutta eräänä päivänä aamiaista syödessään sai setä seuraavan sähkösanoman, jonka hänen täytyi maksaa:

"Rakas setä! Kello ei tahdo käydä ollenkaan. Lähetän tämän yösähkösanomana siksi, että se maksaa ainoastaan puolet päiväsähkösanomasta. Bob."

Setä suuttui hiukan, mutta häntä huvitti samalla tuo pojan kiire ja hänen omituinen käsityksensä säästäväisyydestä. "Olenhan itsekin ollut nuori", sanoi hän vanhemmalle veljelleen ja istahti kirjoittamaan kirjettä veljensä pojalle, jonka hän käski viedä kellon kellosepälle, joka saisi lähettää laskun Chicagoon.

"Setä hyvä! Kelloseppä sanoo ettei hän tunne sinua. Muut hän tuntee.
Minulla on aika tiukalla, joten lähetän tämän sähköteitse. Bob."

Nyt sedältä unehtui, että hän itse oli ollut nuori ja hän kirjoitti äkäisen kirjeen veljensä pojalle, toruen häntä aika lailla, ettei hän ollut totellut hänen käskyjään.

"Minä olen tehnyt, minkä olen tehnyt", vastasi setä kärtyisesti, "ja pyytäisin päästä sinun jälkeentulevista neuvoistasi."

"Setä! Lähetin kellon tänä iltana pikalähetyksenä. Kelloseppä sanoo, että se voidaan huokeammin korjata Chicagossa kun täällä. Bob."

Muutamia tunteja myöhemmin jätettiin sedälle paketti. Se maksoi 50 senttiä. Setä suuttui, meni ulos asioilleen ja koetti unhottaa koko kellon, jonka hän oli pistänyt laatikkoonsa. Mutta kun hän tuli takaisin kotiin, oli siellä seuraava maksamaton sähkösanoma:

Setä vei kellon siihen tehtaaseen, josta se oli ostettu, antoi sen jäädä sinne ja kirjoitti Bobille, että hän odottakoon rauhassa kunnes kello saapuu. Samaan aikaan oli sedän lähdettävä matkoille eikä hän palannut ennenkun kolmen viiton perästä. Silloin oli hänen työpöydällään Bobilta kaksi kirjettä ja kolme sähkösanomaa, jotka viimemainitut hänen palvelijansa oli maksanut. Viimeinen sähkösanoma oli näin kuuluva:

"Jos et lähetä kelloa kahden päivän kuluessa, julkaistaan sinun tässä
osottama kummallinen menettelysi paikkakuntamme sanomalehdissä.
Sanomalehdentoimittaja sanoo, että sinä olet halpamielinen ihminen.
Bob."

Miten setä miettikään asiaa, täytyi hänen tulla siihen johtopäätökseen, että nyt ei auttanut muu kun lähettää sähkösanoma:

"Olen ollut matkoilla. Juuri ikään palasin. Kello lähetetään iltajunassa. Setäsi."

"Kello saapui. Mutta ei ole sama kello, jonka mulle annoit. Kuinka voit petkuttaa omaa sukulaistasi näin halpamaisella tavalla? Bob."

Setä kävi tiedustelemassa miten asian laita oli. Kelloseppä olikin erehdyksessä lähettänyt väärän kellon. Ja silloin täytyi sedän taas sähköttää:

"Kellosepän vika. Oma kellosi lähetetään tänään. Lähetä toinen kello tänne kellosepälle. Setäsi."

"Kello saapui. En tunne sikäläisen kelloseppäsi nimeä enkä osotetta, joten lähetän kellon sinulle. Anna anteeksi, että siitä tulee vaivannäköä. Bob."

"Jos tuo poikavekara olisi täältä, pieksäisin hänet vaivaiseksi", puhui setä vanhemmalle veljelleen ja Vaipui epätoivoisena tuolille istumaan. "Kelloa koskevat sähkösanomat ja sen lähetykset maksoivat nyt jo enemmän kun itse kello. Ja poika peijakas on sitä paitsi käynyt kertomassa asian kaupunkinsa sanomalehteen."

Veli myhähteli ja vastasi, että hän on ottanut ohjeekseen olla tosiaan antamatta pojille, mitään lahjoja. Mutta juuri kun he tästä keskustelivat, saapui taas maksamaton sähkösanoma:

"Vieteri katkesi ja toinen viisari on irti. Ottaisin mieluummin luistimet, jos sulla ei ole mitään sitä vastaan. Bob."

Tässä oli nyt tilaisuus päästä irti koko kellosta ja heti päätti setä käyttää sitä hyväkseen. Hän sähkötti siis:

"Erinomainen tuuma, Bob. Vaihda pois kello, kuta pikemmin, sitä paremmin. Setäsi."

"No nyt olen päässyt sekä kellosta että pojasta", lausui hän hyvillään.
Mutta vielä samana iltana saapui sähkösanoma — maksamaton — Bobilta:

"Setä hyvä! Rautakauppias sanoo, että hän tahtoo dollarin väliä vaihtaessaan kellon luistimiin. Vastaa sähkösanomalla, muuten sulaa jää. Bob."

Millä nimellä setä nyt Bobia nimitti, sitä ei sovi julkisuudessa kertoa. Mutta dollarin hän lähetti.

    Murhaajien liitto.
          64 Delamore Street.
    Kello 1/2 9 tänä iltana;
              "Eteenpäin!"

Niin oli siinä kortissa, jonka ravintolan palvelija laski minun eteeni pöydälle, kun hän toi minulle yksinkertaisen illalliseni.

Kuta kauvemmin katselin koritta, sitä selvemmäksi kävi minulle, että joku salaiiiton seura oli sen takana, ja minä tulin yhä enemmän vakuutetuksi että palvelija luuli minun kuuluvan tuohon "liittoon", kun hän viime päivinä oli niin tarkasti tähystellyt minua.

Minä päätin käydä Delamorekadun 64 nrossa, ja kello oli viittä minuuttia vaille tuota määrättyä aikaa, kun minä seisoin erään aivan pimeän huoneen portin edessä. Kun minä halusin koota vähän ajatuksiani, pistäysin minä hetkeksi syrjään.

Samassa tuli muuan mies hattu vedettynä alas silmille ja takin kaulus nostettuna pystyyn, ja perustamatta minusta mitään löi hän kolme kertaa oveen. Nyt huudahdettiin sisäpuolelta jotain, jota minä en tuullut, mutta vastaus siihen oli: "eteenpäin!"

Sehän oli sama sana, joka oli kortissa, ja tämä oli nähtävästi tunnussana tänä iltana, sillä ovi avautui oitis.

Samaten kun olin nähnyt hänen tekevän, koputin minäkin ovelle kolmasti ja lausuin tunnussanan. Ovi avautui ja minä astuin jonkunmoiseen käytävään, jonka sisimmäisessä päässä huomasin olevan avonaisen oven.

Minä menin sisään ja jouduin isoon huoneeseen, joka oli erittäin hienosti sisustettu. Keskellä huonetta oli pöytä, jolla paloi kolme kynttilää; useita tuoleja oli ympäri pöytää ja yksi jonkinlaisen alustan päällä. Pari kolme kirjaa ja kirjoituskapineet oli asetettu pöydälle, josta näkyi että jonkinlaisia kirjallisia muistiinpanoja tultaisiin tekemään.

Kun minä astuin sisään, oli huone aivan tyhjä, mutta lähestyväin askelten kopina saattoi minun vetäytymään erään esiripun taakse, jonka perästä muutamia henkilöitä astui huoneeseen ja asettui pöydän luo. Minun piilopaikastani oli mahdoton nähdä, ketä ne olivat, mutta minä kuuntelin tarkasti mitä sanottaisiin.

Mutta sen pahempi onnistuin vaan osaksi kuulemaan mitä sanottiin, sillä keskustelu kävi perin matalalla äänellä. Se mitä kuulin, riitti kuitenkin kyllin vakuuttamaan minua ettei "murhaajain liitto" ollut muu kun salainen murhaajain seura, ja tämäniltainen kokous oli vain kutsuttu kokoon raportteeraamaan jäsenten "työtä" kuluneena aikana ja tekemään suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Mikäli minä voin eroittaa, kyseli kokouksen puheenjohtaja erityisesti jokaiselta jäseneltä mitä kukin oli tehnyt ja toimittanut; ja liittoon vannoutuneet kuuntelivat tarkkaavasti ja suurella innolla jotakin kertomusta. Raportit merkittiin erääseen kirjaan, joka oli puheenjohtajan edessä pöydällä. Minun oli sanominen ettet murhia koskaan liene merkitty muistiin suuremmalla liikkeenomaisuudella.

Vaikken minä voinut kuulla yhtään kertomusta kokonaisuudessaan, niin olivat kuitenkin sellaiset lauseet kun: "epätoivoinen ottelu", "pitkällinen taistelu elämästä", kylliksi minulle ymmärtääkseni tämän kauhean seuran toiminnan salaisuuden kokonaisuudessaan.

Kun kaikki tämän murhaajaseuran jäsenet olivat saaneet tehdyksi selon "toimistaan", jähmettyi suoraan sanoen veri suonissani kuullessani puheenjohtajan levollisella äänellä kysyvän:

Yksi murha oli siis vielä kumminkin tehtävä. Minä pörhistin korviani kuullakseni vastauksen, ja muutaman minuutin kuluttua, kun muuan oli selaillut erästä kirjaa, joka nähtävästi sisälsi luettelon uhriparkain nimistä, kuului vastaus:

"Eversti Crawley, 21 Rubicon Street." Ja tätä tiedonantoa seurasi sanat: "huomen illalla siis."

Kun kuulin nimen niin tarkasti lausuttavan, päätin minä, että jos taivas sallisi minun elävänä päästä ulos tästä luolasta, varoitukseni kautta pelastaisin sen uhrin tämän pirullisen seuran käsistä. Pian sen perästä kuulin minä ilokseni jäsenten poistuvan, ja minä voin niin muodoin kiiruhtaa ulos samaa tietä, jota olin tullutkin.

Vietettyäni unettoman yön ja tuskallisen päivän seisoin illan tullen eversti Crawleyn talon edustalla. Minä soitin kelloa ja pyysin palvelijan viemään korttini everstille pyynnillä että saisin keskustella hänen kanssaan heti, sillä minun asiani ei sietänyt viivytystä. Minut vietiin erääseen vastaanottohuoneeseen ja minut otti vastaan tyttö, joka oli niin kaunis etten minä luullut ikinä nähneeni niin ihanaa olentoa. Mutta minun asiallani ei ollut mitään tekemistä naisten kauneuden ihailemisen kanssa, ja minä pyysin sen vuoksi saada puhutella everstiä.

"Et", vastasin minä juhlallisesti; "tässä on kysymyksessä elämä tai kuolema."

Nuori nainen poistui huoneesta ja palasi jälleen pian erään vanhan hertan kanssa, jonka minä otaksuin olevan eversti Crawleyn.

"Tyttäreni kertoo teillä olevan jotain sangen tärkeää ilmoittamista minulle", lausui hän kun me olimme istuutuneet.

"Niin, arvoisa herra", vastasin minä, "ja minä haluaisin kernaammin kertoa siitä kahden kesken."

"Älkää perustako tyttärestäni", sanoi eversti, "minä en salaa mitään häneltä."

"Herra eversti", lausuin minä niin tyynesti kun voin, "minun velvollisuuteni on ilmoittaa teille, että teidän henkenne on vaarassa."

"Minun henkeni vaarassa!" huudahti eversti osottaen hämmästystä sekä äänellään että kasvoillaan. "Mahdotonta! Minä olen onnellisesti selvinnyt monista ankaroista otteluista sodassa, ja nyt, kun olen ottanut eron sotilasvirasta, olisi minun henkeni vaarassa! Sitä paitsi", lisäsi hän nauraen, "kukapa perustaisi tällaisen kuluneen sotilaan elämässä."

"Minä tiedän yhden joka perustaa", kuiskasi neiti vanhuksen korvaan ja katsoi rakkaasti häntä silmiin. Hellän muiskun otsalle sai tyttö palkkioksi sanoistaan. Nähdessä tuon raitistavan parin kävi nopea toive läpi sieluni, nimittäin että jospa minunkin henkeäni uhattaisiin tuollaisissa olosuhteissa. "No hyvä, herrani", jatkoi eversti, "mitä te tarkoitatte, siltä näyttää kun teillä olisi tosi kysymyksessä."

"Herra eversti", vastasin minä, "sattumalta sain minä tietää eilen, että teidän henkeänne vastaan on tehty salaliitto ja murhaajat aikovat tehdä kurjan työn tänä iltana. Teidän on täytynyt jollain tavalla herättää noissa roistoissa vihaa itseänne kohtaan, sillä tuomio teidän henkenne yli langetettiin eilen illalla, kuten selvästi kuulin, ja minä olen tullut tänne varoittaakseni teitä ja kehoittaakseni teitä ryhtymään tarpeellisiin varokeinoihin."

Minun sanani tekivät syvän vaikutuksen kumpaankin kuulijoistani, ja eversti pyysi minua kertomaan asiasta tarkemmin. Minä teinkin sen pienempiin yksityiskohtiin saakka; mutta kuta pitemmälle minä kertomuksessani ehdin, sitä valoisammaksi kävivät everstin kasvot, ja kun minä lopetin, purskahti hän nauruun, jota kesti useita minuutteja.

"Minä pyyhän anteeksi", lausui hän kun oli vähän tyyntynyt, "mutta ei kukaan pidä hauskasta pilasta enemmän kun vanha sotilas, ja tämä on parasta mitä minä olen kuullut pitkään aikaan."

"Paras herrani", jatkoi hän, "te olette kuten sanotaan ratsastaneet hevosen ohi. 'Murhaajain liitto' ei ole enempää mikään murhamiesten seura kun pelastusarmeija eli jokin muu samallainen. Se on vain yksinkertaisesti eräs seura perustettu schakinpelausta varten, ja minä voin vakuuttaa teille, että ankaroita taisteluita taistellaan usein elämästä ja kuolemasta schakkilaudalla. Nyt käydään parhaillaan taistelua erään schakkiseurueen kanssa, johon minä kuulun, ja kokous pidetään tänä iltana minun luonani, ja minä toivon että se on oleva ratkaiseva ottelu. Seuran pääkortteeri on Delamorekadulla, ja se kokous, johon teillä oli tilaisuus niin romantillisesti osaa ottaa, pidettiin epäilemättä siinä tarkoituksessa, että jäseniä valmistettaisiin viimeiseen otteluun."

"Kun minä nyt olen selittänyt teille kaikki, ja te niin muodoin huomaatte ettei mikään vaara uhkaa minua", jatkoi vanhus ystävällisesti, "niin toivon minä että osotatte meille sen kunnian että viivytte luonamme hetkisen. Teidän menettelynne, vaikka se perustuukin erehdykseen, näyttää että te olette hyvä mies, ja se olisi oleva minulle ja toivoakseni minun tyttärellenikin ilo, jos tätä seuraisi todellinen ystävyys meidän välillämme."

Minä en voinut hylätä tätä kohteliasta kutsua, vaikka minusta tuntui vähän ilkeältä että olin joutunut näyttelemään sellaista osaa tässä kometiassa. Minun erehdykseni oli kuitenkin helposti anteeksi annettava, ja minä saan kiittää sitä elämäni onnesta, sillä ystävyys eversti Crawleyn ja hänen tyttärensä kanssa saattoi minun naimisiin jälkimmäisen kanssa.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AMERIKKALAISIA KASKUJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Amerikkalaisia kaskuja

AMERIKKALAISIA KASKUJA

SISÄLLYS:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE