language: Finnish

SOPHONISBE

Murhenäytelmä

Kirj.

LAURI HAARLA

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1919.

HENKILÖT:

HASDRUBAL, Karthagon päällikkö.
SOPHONISBE, hänen tyttärensä.
HELIKE, tämän seuralainen.
SANKHUNIATHAN, Astarten pappi.
MASINISSA, Itä-Numidian kuningas.
PROKLES, Masinissan seuralainen, Sophonisben ja
   Masinissan entinen opettaja.
ALITTA, Masinissan sisar.
MASSIVA, tämän poika.
SYPHAX, Länsi-Numidian kuningas.
VERMINA, hänen poikansa.
SCIPIO, Rooman sotavoimien ylipäällikkö.
GAIUS LELIUS, Scipion alipäällikkö.
TEUTATES, gallialainen orja.
MARSYAS | frygialaisia
GALLOS | huilunsoittaja-orjia.
NOTOS, aleksandrialainen orja.
MYRKKYRI.
THEVESTA.
I VARTIJA.
II VARTIJA.
I LÄHETTI.
II LÄHETTI.
SANANSAATTAJIA, SOTAMIEHIÄ, KANSAA.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö:

Karthagon päällikön Hasdrubalin puutarha Karthagossa. Vasemmalla palatsin pääty. Oikealla kotitemppelin portaat kaaressa kulkien etualalta keskelle oikealla. Taustalla kaupunki. Näkyy Ammonin torni y.m. Etualalla avonainen paikka, jonka taka-alalla marmori-istuin ja lotus-kukkien ympäröimä pyhä lähde. Aukeaman eroittaa taustasta sypressi- ja myrttipuut. Näiden takana kulkee käytävä viistoon oikealta taka-alalta palatsin portaisiin. Palatsin luona kasvaa mantelipuita ja ruusuja. Temppelin seinustalla kiertää viiniköynnös. Temppelin kulmauksen takaa näkyy granaattipuita. Kirkas iltapäivä.

SOPHONISBE (istuen marmori-istuimella ja ruokkien lammikon pyhiä kaloja kääntyy Heliken puoleen, joka nojaten porraskaiteeseen vasemmalla katsoo haaveillen Ammonin tornia kohti):

Helike, jälleen mailla unelmain
Sa harhaat. — Liiaks haaveilleet jo liemme,
Ei auta meitä haave hauras.

HELIKE (kuin havahtuen):

Keidasta vailla onnenunelmain
Ma näännyn erämaahan, valtiatar.

SOPHONISBE:

Mutt' keitaalta, Helike, erämaa,
Vain erämaa taas jatkuu loputon. —
— Se matkamiestä nääntäin ahdistaa
Kuin aika tää, tää raskas odotus,
Ja epätietoisuus, mi taivaan ääriin
Luo sumuverhot aavetansseineen.
— Mutt' kuitenkin: viel' tyhjempää kuin haave
On vaikerrus. Siks kerro mulle nyt,
Helike armas, satu tuo, jok' äsken
Niin sseesteiseks sun otsas seppelöi.

HELIKE;

En muuta voi kuin yhtä unelmoida. —
Mutt' vieras samaan sadun aiheeseen
Pian kyllästyy. —

SOPHONISBE:
                   Ma sulle vierasko!
Ei muinoin kysyä mun tarvis lain
Kuin Proklesta Helike muisteli.

HELIKE:

Helike Proklesta näin muistelee:
Hän miettiväisnä astuu nurmikenttää,
Jok' kummun vehmaan hartehia kiertää.
— Hän nostaa pään ja katsoo laaksoon päin,
Miss' rauhaisana kaupunki viel' lepää.
Heliken siellä muistaa vuottavan —
Takaisin käy kuin kilvan kiirehtäin —

SOPHONISBE (innostuen):

Helike, hurmas hento kaunis on!
    (Leikkiä laskien)
Kas silmäis into kirkas liekehtii
Kuin uhriliekki jumal'alttarilla. —
Sun jumalanas viisas Prokles on —
    (Masentuen)
Mutt' mitä mulle jäi — —

HELIKE (iloisesti):

                          Nyt tuhmaa tuumit.
Unelma yhtä kaunis, lemmen tuli
Yht'aikaa syttynyt kuin mun.

SOPHONISBE:
                             Vuos sitten
Sait sinä Prokleen nähdä, multa mielen
Kuusvuotinen lyö kaipaus. En mitään
Vuoks onneni voi tehdä, taistella.

HELIKE (valoisasti):

Kun filosoofi kultasuu ja prinssi
Numidian, nuor' Masinissa, puiston
Tään saman varjostoissa puhein meitä
Tai voimanäyttein hurmas — silloin et
Noin synkkä ollut, muistathan — —

SOPHONISBE:

                                   Niin — silloin
Meit' selvyys tyynsi rauhallaan. Mutt' katso,
Nyt katso maailmaa — et ilakoi —
Nyt virrat Välimereen laskevat
Suvantoon saakka ensilähteiltänsä
On veren punaamat ja aalloissansa
Vain raunioita kuvastaa. Nyt kansat
Lyö murskaks ihmisonnen taistaissaan
Kuin jättipedot toisiansa vastaan
Ja pienet kansat ristiaallokossa
Kuin ruhka velloo tietämättä minne.
— Mutt' loppuna on tuho Karthagon
Tai Rooman! — Jospa tietäis, kummanko.

HELIKE:

Samaapa sotaa käytiin silloin jo. —

SOPHONISBE:

Mutt' voiton puolla oli Karthago —
Nyt tappioista saapuu sanomia.
Ne mieltä kauhuaavistuksin vaivaa — —

HELIKE:

On, valtiatar, mieles synkkä liian.
Et luota sankarmieleen sotijamme,
Et Hannibalin neronvaltaa muista,
Jok' kauhuun saattoi Rooman mahtavan.
- Ja suurinta et muista suojaajaas.
Ken Scipiot löi Anitorgin luona,
Ken Syphaxin löi nuorukaisna jo?
Hän kerran Prokleen aatteet toteuttaa!
- Kihlattu Masinissan noin ei saa
Kuin painajaisen alla voihkaa. — —

(Alkaa kuulua humua ja ääniä oikealta päin.)

SOPHONISBE:

                                   — — Mutta
Elääkö Masinissa, sit' en tiedä.
Sa muista viime viesti Espanjasta:
Ilipan luona joukot Karthagon
On lyöty kokonaan, iberit, keltit
Erinneet meistä, saaliiks voittajan
Maa hopeeaarteineen on joutunut.
Isästäin lyöty eroon Masinissa.
Miss' on hän nyt? Seikasta tästä lainkaan
Ei viesti kertonut. Mutt' huhutaan:
Numidiass' on levotonta, hiljan
Vaikk' kapinoivat lyötiin mikatanit —
— Ei ihme, vaikka kammoin tuijotan,
Kuin henkipatto kuolon jyrkänteellä.
En kuilun syvyyttä viel' laske, nää,
Mutt' loppu liian selvä on — - —

HELIKE:

                                  En jaksa
Sun tuskaas nähdä. Voimas missä on
Ja intos, joka pojat sytti taistoon,
Kun ryövärit nuo uhkas?

SOPHONISBE:

                        Silloin vaara
Uhkaava hurmas mua. Taistoa
En pelkää, tyhjyys tää ja hiljaisuus
Mun houraks saattaa. Suonissani yhä
Pakoittaa kiihko veren. Pyhä hartaus
Kaikk' anoin uhrata ja uskaltaa
Vuoks Karthagon mun rintaan' näännyttää.
— Mutt' mitään en ees kuulla saa —

ALITTA (Noin 30 vuoden vanha, kaunis, mutta kärsineen näköinen nainen, tulee kiirehtien, huolissaan):

                                   Mit' on
Tää humu, huuto kansanjoukon? Kaikki
Sydäntäin vapisuttaa nyt, kun vuotan
Astarten sulosuusta vastausta,
Ma saanko hedelmistä uhratuista
Massivan, kauniin lemmen-hedelmäin,
Taas takaisin.

HELIKE (on katsellut kaupungille päin):

               Sypressein tumma rivi
Tuo kaihtaa, etten selvään nähdä voi
Mit' tekeill' on. — Päin Junon kukkulaa
Kai kansanjoukko rientää. — Parvekkeelle
Mä riennän katsomaan.

(Naiset poistuvat palatsiin. — Hiipien ja kuulostellen tulee puiden takaa Marsyas. Hän puhaltaa huilustaan muutaman iloisen säveleen ja viittoilee, jolloin kolme muuta orjaa, Gallos, Teutates ja Notos, tulee esiin puiden takaa.)

MARSYAS:

                      Lehahtivat
Jo lentoon perhoset. Nyt sirittää
Voi pitkäkoipi-sirkat.

TEUTATES (tuimasti):

                       Teissä miestä
Ei irti lyömään kahleita. Kuin orjat,
Vätykset arkailette. — Kuninkaat
Meit' toivoo hempukoitaan turvaamaan. —
Mutt' täällä pillipiiparin ja kokin
Vain virkaa teette. — Tikari tää aukois
Niin oivasti tien Masinissan luokse —
    (Itsekseen)
Tien näyttäis tammimetsiin Gallian —

KOKKI (hätääntyneenä):

Ase pois. Tai lyövät naulat kämmeniin.

GALLOS:

He mistä, houkka, saavat ristinpuun,
Jok' kestää möhömahas ihraisen.

MARSYAS:

Ja valtavuutes löyhkään tukehtuis
Tää kaupuskansa. Ällös piskuinen
Sa pelkää lainkaan.

KOKKI:

                    Lemmen lurittajat
Kai ristillä viel' kiimalaulut soittais.
Ja piikaset Astarten muistokseen
Sais koijareilta huilunpätkän, joka
Monesti heiltä lemmenkaihon poisti.

TEUTATES (kärsimättömästi):

Nyt toimeen veljet. Viime yönä hiivin
Luo kreikkalaisen, joka Masinissaa
Ja valtiatarta on opettanut.
Sain varmat tiedot: Syphax lännestä
On hyökännyt ja Masinissan lyönyt.
Tää harhailee Medjerdan tienoilla
Ja ryöstää maita Karthagon, kuin tuuli
Taas aavikoille kadoten. On helppo
Nyt piiloon päästä Atlaan rotkoihin
Ja sieltä Masinissan uljaan luo.
Ken yhtyy hankkeeseen?

MARSYAS (kuin itsekseen):

                       Ei lännen puolla,
Vaan idän mailla asuu onneni.
Soi huilut siellä vain ja tympanit.
Vain siellä laulun raiku kallioista
Tuo kaiun voimakkaan ja siellä vain
Puun alla manteleita syödä saan
Kanss' immen, joll' on silmä ruskea
Kuin manteli — Siell' himmeet piniat
Ihmeesti mielen tyynnyttää. — — —

TEUTATES:

                                   — Ei aikaa
Nyt muisteloon, sa saavut Frygiaas,
Jos hankkeen uskallat.

-MARSYAS:

                       Kaikk' uskallan.
    (Ojentaa kätensä Teutateelle)
Mutt', Gallos veikko, yksin soida ei
Voi huiluni, ei iloni.

GALLOS:

                       En maata
Isäini muista lain, mutt' tarinoistas
Sen kauniiks tiedän, niistä tunnen myös,
Ett' mieluinen sen muoto silmillein,
Kuin huilun huulillein. Nyt ristille
Tai Frygiaan, mutt' aina käsikkäin.

(Antaa kätensä Marsyaalle ja Teutateelle. Marsyas hypähtää palatsin portaitten luo vartioimaan.)

TEUTATES:

Mit' tuijotat sa, Notos, kätes anna.

NOTOS (Vanhahko mies. Pää koomillisesti muodostunut).

Miks tyhjän vaihtaisin ma tyhjyydeksi.

TEUTATES:

Tää kärsimyskö tyhjyyttä?

NOTOS:

                          Niin näyttää
Kuin kärsisin, kun hehkuu nautinto
Tääll' ympärillä. Mutta kumpainenkin
Ja ero kummankin vain harhaa on,
Min aistit punoi, mitkä sattumasta
Taas saivat rakenteen. — On harhaa kaikki.

KOKKI (yksinkertaisesti):

Siis minäkin vain sattuma?

NOTOS:

                           Niin, mies,
Vain ikävältä näytät sattumalta.

(Marsyas viittoo tovereilleen, että joku tulee. Kaikki, paitsi
Marsyas, poistuvat oikealle.)

VAHTI (Astuu käytävää pitkin palatsin portaitten luo, Marsyaalle):

Nyt valtiattarelles viestin tuo
Lähetti sotajoukosta, sa riennä,
Tää ilmoita.

(Poistuu. Marsyas viittoo oikealle, Teutates ja Gallos tulevat kysyvinä).

MARSYAS:

             Nyt tarkoin varuill' olkaa.
Lähetti sotajoukosta on tullut. —

(Poistuu kiireesti palatsiin).

TEUTATES (Galloolle):

Nyt hiivi, poika, kaupungille. Viesti
Vie tästä kreikkalaiselle. Hän aikaa
Palatsiin tullakseen on sopivaa
Vain odotellut.

(Poistuvat oikealle. Naiset tulevat, Marsyas seuraa. Sophonisbe viittaa Marsyasta kiirehtimään. Tämä oikealle).

SOPHONISBE:

                Kylmyys äkkinäinen
Kuin illan tullen jäähtyessä maan
Nyt jäseniäin kangistaa. Ma tunnen:
Eess' seison verhon kaikkein pyhimmän.
Siell' jumalatar ankara vai lempee
Sylinsä avaa — — —
    (Lähetti saapuu).
                   Puhu.

LÄHETTI:

                         Valtiatar,
Isäsi Hasdrubal jo täällä on.
Kaupungin portilla jo välkkyi peitset
Puheilles päästessäni, valtiatar.

SOPHONISBE:

Otsansa ylpeä viel' kirkas onko
Ja mieli murtumaton?

LÄHETTI:

                     Silmä Baalin
Taas lapsillensa loistaa, päämies lausui,
Kun lähtökäskyn kotiin antoi.

SOPHONISBE:

                              Meidät,
Oi, Baal, sun silmäs hehku virvoittaa.
Elissa ylhäinen! Sa armon tuot
Kuin taivas sateellansa elvyttää
Maan nääntyvän, sadetta huokaavaisen. —
Näin huulemme sa tuskaan vääntyneet
Taas toivon hymyyn liennät, vereviksi
Kuin paisuvainen hedelmä ne saatat.
    (Innostuneena, käskevänä.)
— Mutt' miss' on tulomalja? Tahdon juoman
Ma sekoittaa. — Ja orjattaret?

HELIKE:

                               Valmiit
Ne valtiatartaan on seuraamaan.
Sisälle käy, saat siellä tulomaljan
Sa omin käsin valmistaa.

(Sophonisbe ja Helike poistavat palatsiin.)

ALITTA (lähestyen lähettiä):

                         Sa sano,
Massiva-poikan' onko turvassa?
Hänestä tiedätkö? Sai suojassa
Kuningas Masinissan, veljeni,
Tuo pololapsi sotaan seurata.

LÄHETTI:

Ilipan luona, kaksitoistias
Massiva vangiks joutui Scipion.

ALITTA (kauhistuttuaan ja viitattuaan lähetin poistumaan):

Voi Baal, Astarte. Teissä synty on
Ja hoiva ihmisen. Voi teissäkö? —
Astarte! Kyyhkyset sun temppelissäs
Saa suojan; pääsi päällä turvallisna
He olla saa, mutt' ihmislapsen syökset
Sa turmioon. — Voi, Baal! Sun tulisilmäs
Ei ihmistainta saata versomaan,
Vaikk' marron maan saat kukat tuottamaan.
— Vai vanhentuneet ootteko ja heikoiks
Jo tulleet, ylimmäiset. — Siispä suokaa
Ett' Melkart poikanne meit' auttaa saa.
Tai varjolles Elissalle, Astarte,
Täys voimas anna, hän vois äitiä
Ja naista ymmärtää. — Mutt' turhaan huudan.
Ei jumalat, ei ihmiset mua auta!

(Lyyhistyy marmori-istuimen viereen.)

HELIKE (näyttäytyy portailla, kiirehtii Alittan luo):

Mi taakka noin sua painaa, ruhtinatar?

ALITTA (yhä itsekseen):

Nyt sirkeet silmänsä kuin katsovat!
Voi, tylyt miehet sua loukkaavat
Ja Roomaan vievät.
    (Ylös ponnahtaen.)
                  Mulle poikani
Takaisin antakaa, mua auttakaa!

HELIKE:

Mit' tapahtunut on? Oi, sano.

ALITTA:

                              Vangiks
Massiva joutunut Ilipan luona — — —

HELIKE:

Oi, ruhtinatar, tuskas ymmärrän —
— Mutt' sanotaan, on lempee Scipio,
Hän lapselle ei pahaa tahdo, usko
Viel' palaa poikas.

(Kuuluu Ammonin torven ääni).

                    — Torvi Ammonin
Päämiehen saapuneeks jo ilmoittaa.
Sielt' apu kaikille nyt tulee.

(Sophonisbe tulee orjattarien seuraamana, pysähtyy portaitten alapäähän)

Katso

Jo saapuvat. Nyt tyynny, ruhtinatar. —

(Alitta ja Helike poistuvat palatsin taakse vievää tietä myöten — Hasdrubal saapuu oikealta seurassaan pari kolme päällikköänsä ja muutamia arvokkaita Karthagon kansalaisia.)

SOPHONISBE:

Oi, terve sulle, Baalin kunnia.
Kotisi kynnyksellä tyttäres
Sua vartoo, niinkuin toivo hartain vartoo
Siivekkään riemun pyhää pauhinaa.
— Juo tervetulomalja, valtias.
    (Tarjoo maljan.)
Suo tyttärelles isän siunaus. —

HASDRUBAL (Syvästi hartaana):

Sinulle, Karthagolle siunauksen
Jumalten tulisäteet langettaa
    (Kääntyy jumalien puoleen)
Baal, Hammon, Samai'm ja Eshmun. Te
Ylemmät olevaista, kuitenkin
Ydin ja lähde kaiken olevaisen.
Kolm'yhteys sa kaikki kaartavainen!
Kuin kaikki Baalit edessäsi nöyrtyy
Kuin lämpöänsä maa sun puolees huokuu
Ja autereena aavat ulapat
Sun syliis kaipaa, samoin minäkin —
Vain rahtu, solu palvojistas näistä —
Isäini tuhkan kautta vannoen
Nyt uhrin lupaan, joka suopeaks
Sun silmäs kirkastaa. Yön helmasta
Äärille pilven nouskoon uhrin katku.
Värisköön ilma huudoist' uhriteuraan
Ja kuolonkorahdukset kuulkoon korvas. —
Maa verta juoda saa, ett' kylläisenä
Sieraimes tuoksun tuntee huumaavan.
— Pelastus Karthagon on vastauksesi
    (Kääntyen tyttärensä puoleen)
Niin, tyttärein, lie ollut alituinen
Sun mieles ahdistus?

SOPHONISBE;

                     Yön pimetessä
Kuin seisoo eksynyt, niin minäkin
— Opasta puuttuihan, kun sinä puutuit.

HASDRUBAL:

Jumalten suomat lohduttajat, papit,
Miss' silloin viipyivät? Vai soiko sanat
Salaisten syntyin kuuron korville?

SOPHONISBE:

Salaiset opit, lauselmat ja menot
Jo varhain opin, mutta kuulin myös:
Ei mitään jumalista tietää voi,
Jos ovat, ovat liiaks kaukana
Ja ylhiä, ei ihmiskärsimys
Heit' huoleta. — —

(Levottomuutta joukossa.)

HASDRUBAL (suuttuneena):

                   Jo lakkaa!
    (Muuttuneella äänellä)
                              Ymmärrän,
Sun aatokses on Didon tyttären,
Ettei meit' auta vieraat jumalat. —
Niin hurskautes myös armoin palkitaan.
Sun käsivartes hennon valkeus
Pelastus Karthagon on ainoo nyt.
    (Muitten puoleen kääntyen)
Käteensä Baal on koston antanut.
Heikoimman Baalin silmä kirkastaa,
Kun ihmein kansan ahdistuksesta
Hän vapahtaa. — Jo meidät Scipio
Löi Espanjasta. Uusin aikein nyt
Siciliassa miekkaa teroittaa.
Pian tänne Agathokleen jälkiä
Hän seuraa. — Mutta sokeudella kerran
Tyranni Agathokles lyötiin, niin
Myös Scipio nyt kulkee turmioon.
    (Erittäin kansalaisille)
Kansalle näännetylle lupaus
Tää tervetulolahjan on. Se tiedoks'
Nyt kansan saattakaa, koht' täyden tiedon
Siit' annan. Ensin keskustella tahdon
Vanhinten kanssa.
    (Kansalaiset poistuvat. Päälliköille)
                  Joukot valmistakaa
Päämiehet, juhlaan. Sana lähettäkää
Astarten papille, ett' tyttäreni
Hartaasti kaipaa opetustaan nyt.

(Päälliköt oikealle. Samalla antaa Sophonisbe merkin orjattarilleen poistua. Hasdrubal kävelee edestakaisin etualalla, kiivaasti Sophonisbelle.)

Tahdotko multa kansansuosion
Sa hävittää, kun sanoin pilkkaavin
Yhteistä uskoamme herjaat.

SOPHONISBE:

                           Isä,
En herjaa lain, vain tahdoin selittää — —

HASDRUBAL (keskeyttäen):

Puhettas hämärää en kuulla tahdo.
Parempaa tehtävää nyt mulla. Oiti
Saat tahtoni sa kuulla: liittolaisen
Voit meille hankkia sa mahtavan,
Jos Iempes annat majaa muuttaa, sen
Ampsagan tältä rannalt' toiselle
Suot liittää — — —

SOPHONISBE (änkyttää kuin iskun saaneena):

                   Mitä. Mitä tarkoitat?
En mitään ymmärrä — - —

(Istuu marmori-istuimelle.)

HASDRUBAL:

                       Ma liiton tein,
— jos lyhyeen ma kerron — Siggassa
Syphaxin kanssa. Rooman liitosta
Sun kättäs vastaan luopui hän ja avuks
Tuo tuhatta viiskymmentä hän miestä.

(Hasdrubal kävelee kiivaasti edestakaisin.)

SOPHONISBE (ponnahtaa ylös):

Te valta-aatteen aatteettomat miehet,
Te kansantunnon tunnottomat pylväät!
Teill' luonnoton on muoto. Kun nään teidät,
Nään sadun kauhun, siipiselkäkäärmeen.
    (Hetken vaiettuaan)
Mutt' te jos rajat poljette, en minä.

HASDRUBAL (kylmästi):

Ei tarvis siipiä, ei luikerrusta:
Numidiassa lännest' itäkolkkaan
Nyt yksi herra hallitsee. Se herra
On Syphax, herra sinun myöskin. Muista:
Nyt Masinissa vailla valtakuntaa
Ja sotavoimaa pakolaisna harhaa.
— Medjerdan seutuvilla samoilee.

SOPHONISBE (epätoivoisena):

Siis tottako tää julma tieto.

HASDRUBAL:

                              Totta
Ja todemmaks sen vielä näät.

SOPHONISBE (jälleen toivovana):

                             Mutt' isä!
Takaisin hänet auta valtaan, niin
Numidian hän heimot kaikki tuo
Meit' auttamaan.

HASDRUBAL:

                 Kuin lapsi haastat. — Muuta
Ei keinoa kuin kylmä valtataito:
On lyödyt liittolaiset uhrattava
Ja uudet luotava.

SOPHONISBE:

Tää kovaa on, tää hulluutt' on!

HASDRUBAL (käveltyään kiivaasti, pysähtyy):

                  Lie kovaa tuo kuin sanot,
Mutt' kovempaa ois tuho Karthagon.

(Samassa Sankhuniathan astuu sisään oikealta temppelistä, Hasdrubal menee häntä vastaan, puhuu kuiskaten papille, viitaten Sophonisbeen päin)

SOPHONISBE (lyyhistyy istuimen viereen painaen kädet ohimoilleen):

Miks sumeaks käy maailma. Jo kuulen
Kuin tohisevat tuulet kauhun. Peitä
Mua pimeys. Sun sylissäsi kaaos
Suin ammottavin huokaa, sen ma kuulen,
Sen tunnen ma kuin tuskan sielussain. —
Jo, hauta määrätön, se ahmaise!
Se kurimukses täyttää tarkalleen,
Sen mitta myös, näät, määrätön kuin sun.
Miks tuijotat kuin tuhatsilmä-aave.
Koht' uskallat? Ei, ei! Jo pysähdy.
Viel' viivy! (Kirkaisten.) Jumalat!
    (Hetken vaitiolon jälkeen tyynemmin, kuin väsyneemmin.)
                                    Niin Jumalat
Unohdetut, viel' älkää rangaisko
Ett' teistä luovuin pois. Nyt äly loppuu,
Siks teissä turva vain, oi jumalat —
Voi kuulkaa lastanne. Sen ansaitsenkin!
Nyt muistakaa, jo viime aikoina
Monesti teit' oon maininnut — niin — ja —
Ja varmaan rukoillut. — Elissa! Nimes
On ollut pyhä mulle, lapsena
Niin hartain mielin — muistathan — ma uskoin:
Astarten ilmestys sa olet, pyhin
Lihaksi tullut sinuss' on. Niin myös
Sun pappis opettaa! Et nainen vain,
Vaan jumalatar, — niin nainen, — jumalatar
Oh kuinka sanoisin — mun sisarein,
Mutt' korkee, ylhäinen, nyt saavu jo,
Tää taakka rinnaltani nosta — Sulle
Mit' uhraisin? — — —

(Sankhuniathan on lähestynyt.)

SANKHUNIATHAN (laskien kätensä rukoilevan olalle):

                     Sua ihmislasta, nään,
Astarten armo pyörryttää — — —

SOPHONISBE (itsekseen toistaen):

Mit' uhraan?

SANKHUNIATHAN (nostaa hänet ylös):

Laps nääthän, että sinut pyhittää
Elissa tahtoo nyt ja kaltaisekseen
Sun saattaa, armoitettu. Kerran myös
Astarten kyyhky punainen Elissan
Soi pyhäks tulla, itsens' uhraten
Kun äidiks Karthagon hän jäi. Nyt äidiks
Myös Sophonisbe tulla saa, sen lupaa
Mun kauttain jumalatar sulle.

SOPHONISBE:

Mutta hän roviolle nous, ett' vieras mies ei muistoa Siharbaan tahrais, nyt päinvastaistako jumalat taas vaatii?

SANKHUNIATHAN (hillityn ankarasti):

Laps, järkeillä et saa, ei jumalat
Ain' vaadi samankaltaista. Siks papit
On tulkkinansa, että tahtonsa
Sais ihmislapset tietää.

SOPHONISBE:

                         Minä tiedän:
Petosta jumalat ei kuiski teille!

SANKHUNIATHAN (äärimmäisessä vihassa):

Helleenein saastaisuutta suusi tulvii. —

HASDRUBAL (keskeyttäen):

Sa malta, Sankhuniathan. — Tyttärein,
Niin uljas ennen, tänään miksi pakoon
Käyt onneasi. Armas Sophonisbe!
Syliini kiirehdi, niin ymmärrät,
    (Sophonisbe taka-alalle isänsä luo)
Hyvyyttä vain tää sydän sulle lyö.

SANKHUNIATHAN (Seisottuaan hetken synkkänä kääntyy äkkiä lempeänä toisten puoleen):

Oi, Sophonisbe, oppilaani. Katso
Jo kuoloon sumenee nää vanhat silmät,
Joit' toivo häikäissyt on heikoiksi
Ja jotka pettymys nyt kyynelvirroin
Sokaisee, kaksin verroin pettymys,
Kun tiedän, että voittaa Scipion
Sa voisit, Scipion — — —

SOPHONISBE (ylös ponnahtaen):

                         Ah, Scipio!
Sa käärmesyntyinen.

SANKHUNIATHAN (kiihoittavasti):

                    He sanovat:
Myös jumalsyntyinen. — — —

HASDRUBAL:

                           Oi, Sophonisbe,
Jo aavistus sun olennostas löi
Tuon mahtavan.
    (Sankhuniathan ja Sophonisbe katsovat ihmeissään)
               Niin, enhän kertonutkaan
Tuot' tapahtumaa kummaa vielä, että
Yht' aikaa Scipio ja ma — niin sattui —
Syphaxin luokse Siggaan tultiin. Hän
Kuin minä liittolaiseks aikoi saattaa
Tään ruhtinaan. Ma lyöty, voittaja
Taas hän, siks loistavat hän tarjota
Voi liittoehdot ruhtinaalle. Niin
Jo Syphax Roomaan näytti taipuvan;
Ja ylväs Scipio taas voittajaks
Jäi mielessänsä. Mutt' kun poistui hän,
Niin siteet solmitut kuin hauras lanka
Sun viitteestäsi katkes. Scipion
Niin voitit jo.

SANKHUNIATHAN:

                Nyt voittos arvoiseks
Sa näytä itsesi. — Myös petturuus
Nyt kosta Masinissan. — —

SOPHONISBE (kauhistuttuaan):

                          Valhetta
Sun suusi puhuu pappi, katkua
Ja löyhkää syöksee se kuin Molokin
Sin' ahnas rautakita.

SANKHUNIATHAN:

                      Valheesta
Jos kuitenkin viel' totuus syntyy?

SOPHONISBE:

                                   Pappein
Totuutta hurskas valhe hellästi
Kai syleilee, mutt' kuolevaisilla
On raja niiden välillä.

SANKHUNIATHAN:

                        Mutt' entä
Jos tosi näyttää valheelta vain siksi
Ett' itseäsi pettäin silmäs suljet,
Kun kauhun totuus verhotonna tois.

SOPHONISBE:

Jos ihminen tai nilja mato maan,
Olento, luomus, karvaltansa soma
Tai inhoittava mulle kauhun tuo,
Kaikk' kauas sysään ma, on iljetys
Tuo luonnon luomaa taikka luonnoton
Kuin petos ihmisen.

SANKHUNIATHAN:

                    Siis, Hasdrubal,
Päämiehet mikatanein tänne tuota,
Niin nähdä saat, miss' on se lietesuo
Mi myrkkyusvistansa siittänyt
Petoksen hengen on ja kapinan.

HASDRUBAL (lyö käsiänsä yhteen, vartija ilmestyy):

Päämiehet mikatanein templin suojiin
Nyt tuotakoon.

(Viittaa oikealle.)

ALITTA (tulee vasemmalta):

               Mua kuule, valtias.
Ei riemullani äärtä nyt, ei rajaa.
Massiva-poikan' kohta nähdä saan.
Nyt vihdoin, vihdoin tuskanöitten jälkeen
Taas rauha, hymy olemuksein täyttää —
— Suojasta, min tää ylväs talo soi,
Sua, Hasdrubal, nyt kiitän. Veljeni
Ja kerran poikani sen palkitsee.

HASDRUBAL:

Puhetta kiittävää ei ansaitse, ett' turvatonta naista suojaan. Mutta, ken sulle, ruhtinatar, saattoi nyt tään ilosanoman -?

ALITTA:

                   Oh sekamiellä
Ma kaikki kerron nyt — sen Prokles toi,
Tuo nuori filosoofi.
    (Nyökäten vasemmalle)
                     Orjat häntä
tuoll' matkan taakasta viel' virvoittavat.

(Sophonisbe, joka tuskin mitään kuullen on oleskellut taka-alalla, säpsähtää, samoin pappi).

SANKHUNIATHAN (kysyy äkkiä):

Ken prinssin nuoren riisti Scipiolta?

ALITTA:

Siin' ihmeinen on johto jumalten.
Nuoruutta poikan' sääli Scipio
Ja vapaaks päästi soman huimapään,
Viel' lahjoin, koruin, suojajoukoin näyttäin
Jaloa mieltään.

(Vartija käy Hasdrubalin luona ilmoittamassa, että mikatanein päämiehet on tuotu).

SANKHUNIATHAN:

                Mieltään viekasta
Ja ovelaa kai tarkoitat, jos kiihkon
Et naisekkaan suo mieltäs sekoittaa.
On poikas vapaus vain side liiton,
Min perusta Ilipan luona jo
Loi veljes petosmielin. Liehakoi
Kuin Turdetanein luihu Attenes
Hän kätyreitä Scipion, ja armon
Sai petturi
    (Sophonisbelle tarkoittaen)
             Luon' jumalsyntyisen —
— Nyt, Sophonisbe tyttärein, sun kasvos,
Sun Tanit-kasvos tummuu murheeseen.
Oi tänne käy, tuo tuska häädä pois.
Tää inhempaa kuin luonnon iljetys
— kuin äsken sanoit — Herra Karthagon,
Suur' Melkart sinut uhrin taakasta
Näin vapahtaa. Nyt yhteen sointuu tuntees,
Velvollisuutes. — Epäilykses hauta
Syvemmäks vielä uurretaan, kun näytän,
Ett' mikatanit, jotka kukistit,
On saman vihanviljan akanoita.

HASDRUBAL:

On aika heitä tutkia, jo kolme
Päämiehistään on tuotu templin suojiin.

(Hasdrubal oikealle, nousee laajoja korkeahkoja temppelin portaita, joiden ylimmälle rapulle on ilmestynyt kaksi vartijaa leveän oven kummallekin puolelle).

SANKHUNIATHAN (lähtiessään Hasdrubalin jälkeen):

Nyt, tyttärein, sun voittoretkes alkaa.
Koht' äidit, lapset sua rukoilevat,
Ylistys uhrilauluin, urholauluin
Maanpiiriin kaiuttaa sun mainettas.
Kaikk' kansat jälleen, joita vaivoin nyt
Astarten seppelkäsi ohjaa, yhtyy
Nimessäs. Tuliharja leijona
Lyö maahan murskaks tylsäsarvi-härän
Kuin sinä nyt lyöt käärme-Scipion.
Pyhyyttä yhtä kansat kunnioittaa
Ja yhtä viisautta, haavetta
Astarten tyttären ja papin.

(Hän laskee siunaten kätensä Sophonisben pään päälle ja sivelee hänen hiuksiaan vieden kätensä olkapäälle asti. Sophonisbe jää jäykistyneenä seisomaan tumman sypressin eteen, Sankhuniathanin poistuessa kiireesti temppeliin).

ALITTA (katsoo kauhistuneena Sophonisbeen):

                            Voi!
Äl' usko tuota kamoittavaa tulvaa,
Tuot' riihatonta riehuntaa, ei onnes
Voi siitä nousta — —
    (Sophonisbe katsoo yhä oudosti eteensä. Alitta tulee neuvottomaksi).
                     Missä viipyy Prokles?
Helike myös? Sa heitä kaipaat nyt.

(Rientää nopeasti vasemmalle).

SOPHONISBE (yksin, aluksi kuin unesta, kylmästi, harvakseen):

Ken täällä haastoi? Puhui onnesta. —
On onni tulos harvain sattumain,
Tuo haave-onni, joka turhaan vuottaa,
Uneksii, tyhjiin raukenee. (Innostuen) Mutt' katso!
Mua kutsu kiirehtii: jo lähde, riennä,
Teit' pyörremyrskyn seuraa, kammoksuin,
Syvyydet tunne merien, joit' tutkii
Vain Proteus ja Atlas, paino tunne,
Raskaampi suuren kärsiväisen taakkaa.
— Mutt' riemun raivo aavista ja tunne,
Kun niljat onkalot ja vedet aina
Hämärtäväiset jättää saat ja nousta,
Ain' nousta, nousta, kunnes laukan näät
Yli' merten paisuvaisen rinnan, kunnes
Maan leveeharteisen, sen manttelin,
Sinervän, vaahtipäärmeisen, sa matkaan
Taas vaihdat myrskytaivaisihin.

ALITTA (edellä, kiiruhtaen Proklesta ja Helikeä, heille)

                                Täällä!
Hän täällä seisoo, lohdutusta kaipaa — —

PROKLES (tulee kiirehtien Sophonisben luo, lämpimästi):

Unikko kädessäin ja tähkät saavun
Ma oppilaani luokse, rauhan tuon
Ja rauhaa sulta etsin, valtiatar.

SOPHONISBE (kylmästi):

Ei rauhaa mulla. —

PROKLES:

                   Mielenrauhas löydät,
Jos katsot sielus pyhättöihin.

SOPHONISBE:

                               Pyhä
On korkeempi kuin minä.

PROKLES:

                        Korkein kai on
Ihantees, mutta kauneudesta sielus
Vain sekin kertoo.

SOPHONISBE:

                   Minun ei se lie,
Jot' en voi saavuttaa.

PROKLES:

                       Ken muu sen loi
Kuin sa?

SOPHONISBE:

Ohjaajat maan ja taivaan.

PROKLES:

                                   Mistä
Sen tiedät?

SOPHONISBE:

Uskon. Siinä hurman' on.

PROKLES:

Alhaista luontoa on hurma, samaa
Kuin himo, jota ontto tyhjyys seuraa.

SOPHONISBE:

Taistella tahdon, vaikka kuolon siipi
Pään päällä löisi.

PROKLES:

                   Taistoon ihanaan
Rinnalla sankarin sua kutsumaan
Ma tulin.

SOPHONISBE:

          Ryövärluolaan värjymään
Kai veisit minut.

PROKLES:

                  Valtakuntaan saavut,
Miss' itseäs ei pettää tarvis.

SOPHONISBE (kuin taisteluhaasteen heittäen):

                               Mutta
Petoksin liittosana syödään!

PROKLES:

                             Niinkö
Sun aatoksesi lanka kiertää? Kiertää
Sotkuista vyyhteä, jot' selvittää
Et taida syytöksillä. Kuule siis:
Vuoks Karthagon kun tuhlas voimiaan
Menetti ruhtinaani valtikkansa.
Avutta jätetään hän nyt ja palkaks
Kuin kätyriä kohdellaan. Näin liitto
Rikottu. Masinissa Roomaan liittyy. — —

SOPHONISBE (keskeyttäen):

Totuutta julmaa haastoi pappi siis.
Näin petturin sa kuljet asioissa. —

PROKLES (arvokkaasti):

Kuningas Cirtan suurempaa kai miettii Kuin ryömiä tään pappisvallan eessä. Päämääriin suuriin kulkee hän, sen tiedät. Ei valtateillä joka polveketta voi tarkoin kysyjälle näyttää. Mutta kenenkä lempi liittää sankariin, hän liikaa kysymättä seuratkoon.

SOPHONISBE (yhä vihan vimmassa):

Mun sokoks arvaat? Kotikaupunkini
Ma raunioilla lemmenleikkiä
Vain löisinkö? —

PROKLES:

                 Jos lemmit tulevaa
Sa valtiasta Afrikan, niin lemmit
Myös pelastajaa Karthagon. Hän toivoo
Vain lempes ikuisuutta. Siitä voimaa
Hän suuriin töihin ammentaa.

ALITTA:

                             Oi, kuule,
Sydämen ääntä kuule. Kaikki muu
Vie harhaan täällä.

HELIKE (lähestyy Proklesta, häneen painautuen):

                    Hänen voittavan
Kaks onnellista tietää. —

PROKLES:

                          Kauvan jaksat
Sa vuottaa, armas!

HELIKE:

                   Kestät sinä vielä,
Niin kauan myös Heliken sydän.

SOPHONISBE (on katsonut Proklesta ja Helikeä kyyneltyen):

                               Rakkaat —
Kaikk' onnenlapset, toivo ihmeinen
Myös mulle antakaa ja suru suokaa
Tuo hiljainen, jok' kyynelpisarille
Niin kirkkaan loisteen antaa, katsokaa:
On katkerat ja kovat kyyneleeni.

PROKLES (riemukkaasti):

Sen arvasin, sen tiesin, taivas kirkkain
On yllä Attikan, on sielu kirkkain
Athenen tyttärellä.

SOPHONISBE (jäykistyen jälleen):

Karthagon, Elissan tytär olen, jaksa en tavoittaa eettermaailmoita.

PROKLES:

                            Kuule
Siis pelastukses sanomaa. Ett' tänne
Kitaan ma pappein uskalsin, se vain
Käy päinsä varjoll' teeskelyn, ett' yhä
On muka liitto luja kuninkaani
Ja Karthagon. Siis apua ma etsin
Kuningas Masinissalle ja vaadin
Myös aviokseen morsiantaan, jonka
Hän sadoin haavoin, urhoteoin lie
Jo ansainnut. Jos tämä vaatimus
Saa röyhkän vastauksen, onpa varoiks
Jo salaliitto tehty orjain kesken;
Sen avull' leiriin kuninkaani sinä,
Me kaikki pian turvaan päästään.

SOPHONISBE:

                                 Kuinka
Sun uskoo kuninkaasi aikeet, juonet
Salaiset jumalkäärmeen vaalijalle,
Min pyhä velvoitus on suojata
Tään kansan elämää kuin kuvan sen
Hän ravitsee ja vaalii.

PROKLES:

                        Rakkaus lyö
Kyyn matavaisen pään, ei salajuonet.

SOPHONISBE (kuin iskun saaneena kääntyy poispäin, tukahtuneella äänellä.)

Oivasti suuntaat vasamaisi iskut. —

(Orjat ovat taustalla liikehtineet, sytytelleet parfyrimaljoihin loimuavia liekkejä, niin että syntyy pimeän tullen kiihoittava valaistus. Muutamat sinoberilla sivellyt puiden rungot herättävät nyt kaamean tunnelman kuparipylväiden päässä olevien valopallojen vielä valoja heijastellessa. Kauvimpana häämöittää Ammonin temppelistä ja satamasta valoja. — Marsyas astuu esiin.)

MARSYAS (Prokleelle nopeasti):

Käy huhu kaupungilla: Scipio
On noussut maihin rannikolla. Kansa
On kuohuissansa.

PROKLES:

                 Kautta Zeun! Siis vihdoin. —
Nyt salatiet te tarkkaan tutkikaa.
Kaikille saata käsky: valmiit olkoot,
Osansa kukin tietäköön, koht' alkaa
Pimeys ja sekasorto.

(Marsyas katoo. Naiset lohduttavat etualalla Sophonisbeä. — Hasdrubal ja Sankhuniathan laskeutuvat keskustellen temppelin portaita alas. Prokles kiiruhtaa näitä vastaan muutaman askeleen.)

PROKLES (teeskennellyllä kohteliaisuudella tehden seemiläiseen tapaan juhlallisen tervehdysliikkeen.)

                 Kuninkaani
Rukoilla tahtoo Melkart-suojaajaa
Puolesta Karthagon.

HASDRUBAL:

                    On herra meidän
Vihollistemme päät pian ripustava
Purtensa keulaan.

SANKHUNIATHAN (ivallisesti):

                  Suo mun kummastella,
Miks seurueesta kuninkaasi yks
Vain muukalainen valtiaaltansa
Tuo tervehdyksen.

PROKLES:

                  Mieli lähettää
Hän lauhan lampaan, muuten kaitsee hän
Vain laumaa leijonain ja pantterein.

SANKHUNIATHAN:

Syyt' eikö pelkoon, että karitsaiset merkiksi liiton täällä uhrataan.

PROKLES:

On aatos oiva se, jos sattumalta
Ei lie vain susi lampaan vaattehissa.
Kaksluontoisuutta suosii kuitenkin
Kai kansa tää. Jos oikein muistan, hiljan
Näin taideteoksen, mi kuvasi
Hevosta, jolla kamelin on pää
Ja jalat elefantin.

(Sankhuniathan näyttää vihastuvan ja tahtovan vastata.)

HASDRUBAL:

                    Kuninkaasi
Sisarta, ruhtinatarta kai saavuit
Sa noutamaan. On hänellä tie vapaa
Heimonsa luo, jos salahankkeisiin
Ei Karthagoa vastaan yhdy veli,
Sun herras Masinissa.

PROKLES:

                      Enemmän
Hän vuottaa liittolaiseltaan, viel' toista
Yht' selvää seikkaa: aviokseen hän
Myös kihlattua morsiantaan vaatii.
On ansainnut hän onnen voitetun
Jo ikiomaksensa.

HASDRUBAL:

                 Ansio
On sen, ken maahan roomalaiset lyö.
Voimasta kuninkaas ei piirtokaan,
Ei rahtu muutu kansain kohtalossa.

PROKLES:

Jos ystävä ei Masinissa, niin
Hän vaara musta on, se muistakaa!

(Sankhuniathan vetää Prokleen syrjään. Hasdrubal siirtyy naisten luo.
Melua alkaa kuulua kaupungilta, oikealta.)

SANKHUNIATHAN (Prokleelle):

Vie aattees lennokkaat sun kuvitelmiin
Joit' uskoa vain lapsi voi.
    (Vetäen Proklesta vielä syrjempään, kuiskaten)
                            Mutt' kuule
Salainen sana, joka onnes luo.
— Äl' hämmästy. Mit' ovat periaatteet?
Vain paIvel'joita, joita käsketään.
Päämäärä vain on totta, elämää. —
Mit' ovat sotijat ja ruhtinaat?
Vain välikappaleita, nukkia,
Joit' älyn vipu saattaa elämään. — —

PROKLES:

Noin aatella voi epikurolainen. —

SANKHUNIATHAN:

Siis kuule: Masinissan miekan kautta Olympon jumalat sa tahdot siirtää harteille Atlas-vuoren. —

PROKLES (ikäänkuin leikitellen):

                          Vakuutan:
Ei jumalista mitään tietää voi.

SANKHUNIATHAN:

Siis et sa kiellä etkä myönnä heitä,
Se riittää. Sulle ylipapillisen
Sanani annan: Profeetaksi tulla
Saat kansan tään, jos tyhjyydeksi teet
Numidian villin hourupään, jok' ei
Sun oppias saa koskaan valtaan täällä.

PROKLES (ivallisesti):

Ma kiitän ylimmäistä pappia
Astarte jumalattaren. Proofeetan
Virkaani oitis myös ma astun, näin
Ennustamalla:
    (Koroittaen ääntään, muihin päin kääntyen)
              Roomalaiset nousseet
On maihin rannikolla! Rooman merkit
Nyt tänne kiirein kiitää.
    (Kaikki lamautuvat, äänettömyys. Oikealta alkaa kuulua melua).
                          Melu tää
totuutta puhuvani todistaa.

SANANTUOJA (tulee kiirehtien, syöksähtää etualalle, katsomatta erikoisesti kehenkään):

                            Miss' on päämies?
Hannolta, ratsuväen päälliköltä
Tuon viestin. Roomalaiset Afrikassa!
Kiireesti apua ma anon.

HASDRUBAL (epätoivoisena):

                        Ei
Voi luottaa suojaväkeen Karthagon.

SOPHONISBE (äkkiä innostuksen valtaamana esiin):

Te pyhä joukko eloon nostakaa!
Omista miehistä se luokaa, niinkuin
Isämme loivat, sille antakaa
Taas korkeet valkokilvet kultaisin
Ja purpuraisin koristuksin. Ne
Kuin veriuhri puuntaa. Vihollinen
Rinnoista pantsarvoimakkaista säikkyy,
Kavahtaa, niinkuin ammonaikaisten
Sankarten eestä. Pyhä joukko luokaa — —

VARTIJA (syöksähtäen esiin, melu kadulta kuuluu yhä selvemmin):

Kaduilla rahvas mellakoipi, se
Puutarhaan tahtoo. Vartio ei kestää
Voi enää kauvempaa sen rynnistystä.
Jo pakolaisten joukko saapunut
On Utikasta päin ja villitsee
Väestön tähän riehuntaan.

HASDRUBAL:

                          Mit' tahtoo
Tuo joukko täältä?

VARTIJA:

                   Joukon johtajat
Uhkaavin sanoin vaativat sun luokses.
He kuulla tahtovat sen lupauksen,
Jost' annoit tervetulolahjanas
Kansalle ilmoittaa.

HASDRUBAL:

Nyt mene, riennä, joukolle ilmoita, ett' aikanaan pelastus täyttyy.

(Melu yltyy ryskinäksi ja hyökkäävän lauman askelten töminäksi. Oikealle taka-alalle tunkeutuu tiheä joukko, joka näyttää leviävän taajaksi laumaksi. Uhkaavia kasvoja näkyy lyhtyjen heikosti valaisemasta hämärästä. Kuuluu murinaa, milloin kovempaa, milloin hiljempää. Yleinen sanattomuus.)

HELIKE (Vetää Prokleen vasemmalle etualalle, kuiskaten hätäisesti):

                  Minä aavistan:
Tuo raivo joukko yltyy kauhuntöihin
    (Sankhuniathan ja Hasdrubal astuvat temppelin portaitten luo.)
Sua surma uhkaa nyt. Sa muukalainen
Tääll' olet, vihamiehes pappi.

PROKLES:

                               Tiedän.
Alitta lähestyy, vie hänet pois.
Teutates vartoo, tietää tehtävänsä,
Kun kiihtyy sekasorto, lähtevät.
— Viel' tehtävää on täällä mulla, hänet
    (Viittaa Sophonisbeen)
Pelastaa tahdon. Hän jos seuraa mua,
Sa seuraat myöskin; hän jos luopuu meistä,
Jäät tänne. — Kerran saavun, sinut saan.

(Alitta ja Helike poistuvat).

I ÄÄNI:

Miss' turmio nyt Scipiota vaanii?

(Kansa säestää).

II ÄÄNI:

Uhkailit turhaan, päämies Karthagon!

(Pilkkanaurun remahdus).

I ÄÄNI:

Lupailit pelastusta vihdoinkin,
Miss' on se nyt?

(Uhkaavia ääniä).

SANKHUNIATHAN (nopeasti Hasdrubalille):

Suur' aatelisto riistää
Sult' tahtoo kansansuosion ja sodan
Näin kesken lopettaa. Se turvata
Maatilansa, nääs, tahtoo Libyassa.
— Takaisin voita kansan suosio.

(Hasdrubal ja Sankhuniathan nousevat ylemmäksi temppelin portaille.
Melu yltyy. Prokles siirtyy Sophonisben luo.)

III ÄÄNI:

Miss' sotajoukkos on? Vain raihnaat rippeet
Toit tänne mukanas.

(Melu äärimmäinen, Sankhuniathan yrittää turhaan puhua).

PROKLES (melun hiljempää jatkuessa):

                    Näät, valtiatar,
Tää kansa riidoin riehuu, perikatoon
On tuomittu sen ahnas valta. — Turhaan
Uhraisit onnes sille. —

SOPHONISBE (intomielisesti):

                        Onni armas!
Sen taivas soi, se minun on, sen tahdon!

SANKHUNIATHAN (melun vaimetessa):

Soaistu kansa — —

II ÄÄNI:

Näännytetty kansa.

(Melua).

SANKHUNIATHAN:

Soaistu kansa, sanon minä, kansa,
Jok' kiittämättömästi sysäät pois
Astarten armon. Tuskaa väräjää
Nyt maa, se synnin saastaa juonut on
Ja huokaa. Mutt' Astarte ihmeen teki.
Nostatti lemmen lemmenjumalatar,
Taivutti etees, kansa, ruhtinaan,
Jot' sadat heimot maahan kumartaa.
— Sai Hasdrubalin, Gisgon pojan, huone
Hält' armon kirkkaimman: Sielt' etsi hän
Elissan uuden Karthagolle.

(Ihmetyksen kohina käy läpi joukon).

III ÄÄNI:

                           Kuulkaa!
Ilmestys jumalten kuin muinoin. —

SOPHONISBE (Ojentaa käsivarsiaan kuin selvitystä anoen, tuskan ja riemun sekaisella äänellä):

                                    Katso!
Tuo herkkä joukko uskoo ilmestyksiin.

PROKLES:

On joukkoin sielu niinkuin lapsen mieli.
Kaikk' ihmettä on sille, mik' ei kuulu
Sen arkiaskareihin, ilon syyt
Ja tuskan aiheet puoliks vain se tuntee.

(Sophonisbe laskee epätoivoisena kätensä).

SANKHUNIATHAN (jatkaa):

Uus' liittolainen saapuu sotijoineen,
Numidian Syphax kymmentuhantiset
Tuo laumat mukanaan ja taistelee,
Kun viittaa valtiatar Sophonisbe.

ÄÄNIÄ JOUKOSTA:

Miss' viipyy valtiatar!

SOPHONISBE (innostuen):

Kansa kutsuu!

PROKLES:

Viel' elää Masinissa, muista se.

SOPHONISBE:

Hän onko sama kaunis, uljas mies kuin ennen?

PROKLES:

Rohkeempi kuin ennen muinoin, suur' onnen uneksija, onneton, jos tänne jäät.

HASDRUBAL:

               Näin täytän nyt mä suuren
Pelastusaikeeni, jost' ilmoitin.
Juhlaan ma kutsun teidät, kansalaiset,
Puutarha tää saa ilopaikka olla — —

ERI ÄÄNET:

Eläös kauvan valtias, on voitto
Sun pääsi seppelöivä.
    (Melu yltyy, paisuu).
                      — Sophonisbe!
Miss' viipyy valtiatar! Armollinen
Elissan tytär. — Tanit-kasvos näytä!
    (Kaikuva ääni)
Lyö Scipion sun käsivartes!

SOPHONISBE (ponnahtaen etualalle):

                            Lyön!
Lyön Scipion, lyön maahan jättiläisen.
Sua kansa kutsuu!

PROKLES (taka-alalta):

Virvatulen näät.

SOPHONISBE (tuijottaen kauvas katsomoon päin):

Nään kansain vihollisen, jonka lyön.

PROKLES:

Lyöt kaunotukka-prinssin, itses myös.

SOPHONISBE (toistaen tuskan vallassa):

Lyön kaunotukka-prinssin —

PROKLES;

                           Myöskin aatteet
Joit' opit multa — — —

(Kansan huuto alkaa jälleen. Iloisia ääniä, juhla alkaa, orjia liikehtii takana. Hasdrubal ja Sankhuniathan laskeutuvat alemmaksi portailla).

ÄÄNIÄ KANSASTA:

                       Maahan Scipio!
Ristille Scipio ja roomalaiset!
Elissan armoitettu. Kunniaan
hän nouskoon!

HASDRUBAL (Nousee jälleen ylemmäksi portaille. Hän näkee Sophonisben, kansa ei, lempeällä tuskalla ojentaa kätensä Sophonisbeen päin):

Tyttärein, miss' viivyt yhä.

(Sophonisben kasvot kirkastuvat, tekee liikkeen lähteäkseen, huomaa murheellisesti katsovan Prokleen ja kavahtaa.)

HASDRUBAL (riemastueena):

Hän saapuu jo!

KANSA (myrskyisästi):

               Hän saapuu jo! Hän saapuu.
Hän saapuu. — Kuulkaa! Jumalatar saapuu.

SOPHONISBE (Rientää hurman vallassa isäänsä kohti, asettuu korkeammalle.)

Täss' seison, kansa.

(Suosion myrsky).

MARSYAS (viinikannu kädessä, kuin ohimennen):

                    Kansan vilinään
He kätkeytyivät, tie on kaupungille
Nyt juhlan aikaan vapaa.

PROKLES (nopeasti):

                         Hyvä. Kaikki
Nyt samoin paetkaa, sa johdat, yksin
Ma tulen jäljestänne. Yhdyn teihin
Laaksossa Makarin, siell' vuottakaa.

(Marsyas poistuu. Helike tulee Prokleen luo, keskustelevat).

SANKHUNIATHAN (melun hiljennyttyä):

Yön helmasta nyt uhriliekki nouskoon
Jumalten puoleen. Hurma täyttäköön
Jokaisen sielun, autuus määrätön,
Jot' ei lie tuta saanut suku tää,
Min arka sielu säikkyy ihmisverta,
Jok' kitsaan uhrin antaa, penseä
On kiittämään. — —

I ÄÄNI:

Suur' Hannibal jo kielsi lapsuhrit.

ÄÄNIÄ:

Lapsiamme emme uhraa!

SANKHUNIATHAN:

Jumalten armo säästää raskaimmasta.
Viholliset on herra hyljännyt,
Käsiinne antanut, ne uhrataan.
Kahdeksan sataa kapinoitsijaa
Kahleissa vuottaa tuomionsa päivää,
Nyt heti, koston hetki tullut on,
Ja mikatanit ristille saa nousta.
Tän' yönä vielä heidät naulitaan.
Kun Libanonin Tanit kasvonsa
Maan ylle nostaa, kun Astarte herää,
He näyn nähdä saa, jok' kuolevaista
Kamoittaa, heidät sovittaa. Viel' elää
Valittu kansansa, he näkevät:
Vanhurskaan teitä kulkee kansa tää.

ÄÄNIÄ:

Ristille kaikki kapinoitsijat!

SANKHUNIATHAN:

Tie jumalien käydä raketaan.
Mutt' tien sen päähän kidutuksin kulkee
Mies muukalainen, joka väärin opein
Sokaissut puhtaan uskon on ja lyönyt
Ylimmät sokeudella.

HELIKE (Prokleelle):

                    Pakene,
Oi pakene!

PROKLES:

            En vielä. Kuulla tahdon
Ma tuomion, min lausuu Sophonisbe.

SANKHUNIATHAN (jatkaa):

Helleenein maasta epäuskon toi
Ja riettautta Prokles kreikkalainen,
Jok' kulki monet vuodet kaduillanne,
Kääns' sydämet kuin rietas pahe kääntää.
Nyt vielä kätyrinä vehkeillyt
On valtiota vastaan. Kuolemalla
Tää muukalainen kuolkoon.

ÄÄNIÄ:

Kuolkoon hän!

SOPHONISBE (nousten korkeana, käskevästi):

Kenenkä säästän ma, hän säästyköön.
Hiuskarvankaan ken hältä notkistaa,
Hän kaatuu käskystäin kuin kohta kaatuu
Mun kauttain Scipio. —

(Sankhuniathan laskeutuu portailta nopeasti, tulee etualalle, jossa joutuu Prokleen eteen. Molemmat katsovat toisiansa äänettöminä. Pappi vasemmalla palatsiin).

ÄÄNIÄ:

                       Hän elää saa
Niin tahtoo valtiatar Sophonisbe.
— Eläös kauvan Didon tytär!

(Kansa alkaa remuten juhlia. Sophonisbe astuu näyttämön poikki isänsä rinnalla).

SOPHONISBE (tultuaan Prokleen kohdalle riistää kaulakoristeensa, ojentaen sen Prokleelle):

                            Tämä
Vie kuninkaalles. Niinkuin käteni
Tään ketjun katkoi, niin myös liitto, josta
Tää merkki on, nyt murtuu, hajoaa.

(Ojentaa koristeen Prokleelle).

PROKLES (katsellen koristeen kuvaa):

Unohdit, mitä puhuu kuva tää.
Vain muista, katso valkojoutsenta,
Jok' kaarikauloin ilman merta halkoo,
Toivetta kahden ihmissielun kantaa
Koht' onnenmaita. — Samaa kuvaa hän
Myös kantaa rinnallaan.

SOPHONISBE:

                        Ei joutsen hento,
Ei herkät kuvitelmat mua johda,
Vaan sallimus mun nostaa korkeuteen.

PROKLES (murheellisena):

Näen kaiken poistuvan, mi meitä sitoi. —

SOPHONISBE:

Tee niinkuin käskin. Kuninkaasi luo
Vapaasti lähde.

PROKLES (viitaten Helikeen):

                Luoksesi jää hän.
Sua lohduttaa hän vielä saa. Kun hänet
Ma noudan, noutaa hän myös Sophonisben.

SOPHONISBE (voimakkaasti):

Te naisen lapseks arvaatte. Ma näytän:
Suurtöihin luotu voi myös nainen olla.

(Poistuu palatsiin).

ERI ÄÄNET (juopuneesti):

Enemmän viiniä tuo orja! — Oiti
Tuo rodolaista tänne! — Hienohelmat
Astarten tanssimaan.

(Helike painuu sanattomana Prokleen syliin. Hetkinen. Prokles poistuu.)

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Näyttämö:

Masinissan leiri Medjerdan lähteillä erämaan laidassa. Oikealla korkea kallio. Sen vieressä Masinissan teltta, tämän takana muita telttoja. Oikealla etualalla istuin. Tausta: oikealla siintäviä vuoria, vasemmalla keitaita, takana rannaton erämaa. Viistoon taustalla, kulkien oikealta vuorilta päin vasemmalle lähelle varsinaista näyttämöä, juoksee Medjerdan lähdejoki, sen rannoilla tamariski-pensaita. Vasemmalla näkyy pääty joen yli vievästä sillasta ja koristettu portti. Aamun kajastus.

Väliverhon noustessa vartija seisoo vasemmalla taka-alalla. Hänellä on yllään vaskikilvistä tehty asenuttu, mutta puku muuten huonossa kunnossa, repaleinen. Vyöllä tikareita ja miekka, jousi kainalossa. Nojaa keihääseensä.

MASSIVA: (12-vuotias, vilkas hyvin kehittynyt poika, puettuna roomalaismalliseen pukuun. Tulee teltastaan. Katsoo vasemmalle taustalle, iloisesti):

Aurinko nousee! Katso vartija!

I VARTIJA:

Kajastus sieltä puuntaa vasta, prinssi.
Viel' aamutuulenhenki rotkoissa
Tuoll' kiertää. — Äsken tähdet sammuivat,
Se maan saa hetkeks kylmää huokumaan,
Siks kunnes kaukomerten helmasta
Sukeltaa aurinko.

MASSIVA:

                  Sa katsoitko
Myös taivahille, kun Orion sammui?

I VARTIJA:

En tiedä, prinssi, mikä on Orion.

MASSIVA:

Se tähti on, sen näytti mulle Prokles,
Jok' opettaa niin paljon asioita.

(Masinissa astuu teltastaan, jää katselemaan hymyillen poikaa, joka ei häntä näe).

Näin nosti kättään hän päin taivasta,
Päin loistavata tähteä ja sanoi:
"Massiva loistaen viel' tietään kulkee,
Juurkuin Orion tuolla seurueineen."
Kas, näin sen suuren tähden ympärillä
Viel' lauman pienempiä tähtiä.
Kun sitten tarkkaan oikein katsoin, näin,
Siell' ratsain kulki suuri sankari
Ja jäljessänsä peitset välkkyväiset!

MASINISSA (Astuu äkkiä varjosta valoon, nostaa Massivan kainaloista takaapäin korkealle ilmaan, jolloin Massiva kirkaisee):

Jo nostan pikku sankarin. Sa katso,
Näät Aitiopein maan.

(Laskee Massivan alas).

MASSIVA:

                     Vain aavikon
Ma näin ja aamuruskon. — —

MASINISSA (leikkiä laskien):

                           Sankariksi
Ken tahtoo taistella, yl' erämaan,
Yl' aamuruskonkin hän katsokoon.

MASSIVA:

Sa näätkö vielä kauemmaksi?

MASINISSA:

                            Joskus. —
Nään kansan rauhaisen ja onnellisen
Valossa ikuisessa asuvan.

MASSIVA:

Siell' onko myöskin sankareita?

MASINISSA (hymyillen):

                                Kaikki
He ovat sankareita. —

MASSIVA:

                      Sinne lähden
Ma oiti, maansa valloitan — tai sitten
Kun suureks kasvan lähden varmaan. Missä
He asuvat?

MASINISSA:

            Tuoll' Aitiopein maalla
— niin kertoo tarina — maass' asuvat,
Min ylle ensin päivä kiiruhtaa,
Kun nousee merestä.
    (Käyden vakavaksi)
                    Mutt' vaikea
On sinne matka. — Minä tiedän sen. —
    (Laskee kätensä Massivan päälaelle)
Sa helpompaa saat tietä taivaltaa. —

(Kääntyy pois, istuu telttansa vasemmalle puolelle, painaa kyynärpäänsä polvelleen, leukansa käden varaan):

MASSIVA (kääntyen nopeasti vartijan puoleen):

Sa noita haasteluita ymmärsitkö?

I VARTIJA:

En, prinssi hyvä, valtiaall' on taas
Tuo kumma pää, ei taisteluita käy,
Vaan aatoksissaan kulkee.

MASSIVA (Rientää Masinissan luo, uteliaana):

                          Kuulepas.
Mit' tietä päästään sinne ihmemaahan?

MASINISSA (kuin jatkaen mietteitään):

Viel' pitkältä on matkaa tehtävä.
Viel' loistaa Syphax minun linnassain,
Hyeena-sielussansa turmaa hautoo —
    (Nousee ylös voimakkaasti)
Mutt' ulvot sinäkin kuin peto raihnas
Viel' ratsuin kavioissa.

MASSIVA (innostuneena):

                         Hänet lyömme
Me maahan murskaks.

MASINISSA (koskettaa Massivan olkapäätä):

Sinä armas poika! —

(Massiva kääntyy katsomaan yhä kirkastuvaa auringon nousua.
Masinissa jatkaa mietteitään).

On kummallista mielenlaatu tää. — —
Rikastuu ansiottaan Karthago. —
Tuo ahnas, raihnas kansain painajainen
Viel' seisoo, punnitsee kuin jumala
Mun onneani valtavaa'assansa.
Vain nappula ma oon sen laskelmissa.
Näin itä, länsi, koko maailma
Mua painaa, niinkuin painaa Atlas-vuori
Pienintä hiekkajyvää. — Kuitenkin
Tääll' istun laidall' erämaan kuin poika
Jok' kesken leikin, alla poutapilven
Luo lapsekkaan ja rohkeen kuvitelman.

MASSIVA (Kääntyy äkkiä):

Tän' aamuna jos saapuisivat vielä!
Et sano tarkkaan, koska tulevat.
Voi, sano, että ratsuin kiidätän
heit' vastaan. —

MASINISSA:

                 Itsekään en tarkoin tiedä. —
Mutt' varmaan tulevat. Sa varro myös
Nyt juhlamielin. Lahjat Scipion,
Nää kultakäädyt, puku korea
Vain ylläs pidä, niinkuin prinssinä
Sa oisit Cirtan linnan. Kohta sinne
Sa pääset ratsain, joka purppuroin
On koristeltu.

MASSIVA:

               Paljon kerrottavaa
Äidille on nyt mulla. Korut näytän. —
Hänelle kerron kuinka taisteltiin!

(Menee oikealle, ryhtyy hakkaamaan kivellä kallionkylkeen, mutta alkaa pian kuulostella painaen korvansa maata vastaan):

MASINISSA (kävellen edestakaisin):

Koht' inhoittavan ryöstön tään saan jättää. —
Kun roomalaisten laivat saapuvat,
Niin alkaa leikki, sota oikea.
— Vapaaksi nostan jälleen heimoni!

MASSIVA:

Kapsetta kavioitten kuuluu. (Nousee ylös) Tuolta!

(Osoittaa oikealle).

MASINISSA:

Madaura tulee veromatkaltaan.

MASSIVA:

Vuorelle tuonne nousen katsomaan.

(Kiiruhtaa teittäin taitse oikealle).

MASINISSA (jatkaen mietteitään):

Ens' iskun antoi hän, ken miekallansa,
Löi Gordionin solmun, Tyruksen
Ken maahan nujersi. Ma nuorimman
Sen tyttäristä lyön! — Näin viimeisen
Lyön iskun minä. Kumpi suuremp' on
Suur' Aleksanteri! — Kuin Roxanen
Sa nostit kunniaan, niin tahdon minä
Nyt ryövärjoukon pää, viel' länsimaitten
Heleimmän helmen nostaa loistamaan.
— Sen loisto kuulas on kuin uskollisuus.
Se kirkas on kuin kauneus! Yl' merten,
Yl' puolen maailmaa se loistaa, kauas,
Laajalle niinkuin yksin rakkaus. — —

(Jää seisomaan mietteissään. Taka-alalta tulee egyptiläinen orja, myrkynsekoittaja, laiha mies, jonka pitkät kasvot ovat jäykistyneet ainaiseen ivahymyyn. Aikoo mennä Masinissan telttaan kantaen viinikannua. Masinissa tekee pysäyttävän liikkeen. Orja tarjoo hänelle kannun):

MASINISSA (juotuaan):

Noo, myrkynsekoittaja, miltä tuntuu
Tarjoilla juomia näin mietoja
Ja käskyläisnä juosta. — Suurempaa
Kai oisi ruhtinaita tappaa, päästää
Heit' taidokkaasti kiusast' elämän?

MYRKKYRI (kumartaen):

Kai ois se vähän juhlallisempaa. —
Useimmin kuitenkin saa sekoittaa
Kuin juottaa, näät on heikko ihminen
Tuiminta maljaa juomaan.

MASINISSA (hymyillen):

                         Soimata
Mua tarkoitat siit' etten sekoitustas
Pohjaan ma juonut, sua kun kerran käskin
Virkaasi oivaa täyttämään.

MYRKKYRI:

                           Jos oikein
Sen juhlahetken muistan, työnsit pois
Sa auliin palvelukseni, kun naisen
Sait nimen huulillesi, mutta samoin
Kai myrkyn valaa naisen suudelma
Kuin Niilin liejun parhaat myrkkykukat.

MASINISSA (nauraen):

Et taida paljon naista rakastaa!

MYRKKYRI:

En valtias, en tarvitse, kun osaan
sekoittaa itse myrkyt tehoisammat.
— Hitaasti tappavaa en myrkkyä
Ma siedä — — —

MASINISSA:

               Etkö koskaan mielinyt
Yrittää itse toisiin maailmoihin?

MYRKKYRI:

Jos narrinnaamioni hetkeks heitän,
Niin sanon: Olen turhaan kokeillut,
Oon maita kulkenut ja etsinyt
Tuiminta myrkkyä ja uskallusta,
Sit' tyynin, korkein mielin juomaan. Mutta
Tää käsi vapisee, tää orjan sydän
Kahleissa pelon, luonnon, ahdistuksen
Viel' arkailee kuin otus säikkynyt.
— Mutt' kerran saanhan orjan muodon heittää,
Kuin narrinnaamioni nyt ma heitin. —
    (Entisensä tapaisena.)
Paraillaan keksin uutta valmistetta —
Se ehkä tepsii. Sitä suosittelen
Myös muille.

(Kumartaa, poistuu Masinissan viittauksesta tämän telttaan).

MASINISSA (yksin):

             Mitä syitä tarvittaneen,
Ett' ihminen noin koko olennoltaan
Ivaksi kääntyy tälle elämälle.

MASSIVA (tulee hengästyneenä teittain taitse):

Tasangon äärtä ratsut kiitävät!
Joen rantaa pitkin, muista kaukana
Madaura rientää hurjaa vauhtia
Jo aivan lähellä.

(Juoksee takaisin).

MASINISSA:

Miks tämä kiire!

MADAURA (Keski-ikäinen soturi, puettu päällikön tavoin, valkea viitta kiinnitetty pään ympäri. Tervehtii kädenliikkeellä.)

Jyrkästi heimon päämies kieltäytyi
Veroa maksamasta. Sinä kielsit
Aseita käyttämästä — — -.

MASINISSA (keskeyttäen):

                          Mitä tää!
Tää heimo eikö vapaaehtoisesti
Verolliseksi suostunut, kun maat
Nää alistin?

MADAURA:

             Niin teki, mutta nyt
Huus' varustuksen takaa heimon pää:
Herralles sano, heimoni ei enää
Alistu ryövärvaltas alle, koska
Et valloita, et valtakuntaa luo,
Vaan öisin retkin rantaa aavikon
Sa kiertelet kuin peto häkissään.
Et kuningas, vaan lyöty ryöväri.
Ei enää nimes aron leijona,
Vaan peto kuoleva. — Sun entismainees'
On mennyttä, ei kenkään pelkää sua,
On aika muuttunut. —

MASINISSA (levollisesti):

                     On muuttuva
Myös aika. Silloin häväistykset nää
Pois pyyhkäistään kuin tulvan tieltä ruhka.

MADAURA:

Tää heimo katoo oitis päältä maan,
Jos käskyn annat.

MASINISSA;

Ei, ei vielä. (Kuin itsekseen.) Pian
Jo saapuu hän, ken siteet katkaisee,
Ken uuden ajan alkaa uskollaan,
Ett' voitan maailman, hän vaikka tietää,
Kuink' on tää sankarinsa mitätön
Ja heikko nyt. — Niin — aseet levätkööt.
Rauhoitan miesten taisto-innon oitis,
Juhlaisaan mieleen syyt' on heillä nyt.
— Heit tahdon puhutella. Lähtekäämme.
    (Vartijan ohi astuessaan)
Teroita katsees tarkoin, vartija.
Sa pian sieltä somimman näät saaliin,
Mit' aron poika koskaan tavoitellut
On haukansilmillään.

(Masinissa ja Madaura poistuvat):

MASSIVA (tuoksahtaa oikealta kädessään pieni keihäs, jonka kärjessä juuri tapettu käärme. Heittäen käärmeen maahan):

Siin' olet kiemurtelija! Vai luulit
Mua pistäväs.
    (Myrkkyri tulee).
              Mik' on tään käärmeen nimi?

MYRKKYRI (nopeasti):

Se luonnon ihanuuden kuva on.
Kyy vaivainen. Se nilja on ja kylmä
Kuin kaunis luonto yksin, viisas on
Se hiiret tappamaan, kuin ahnas luonto,
Jok' ihastuttaa nuorta prinssiä
Kuin puku kirjailtu. — Se kova on
Ja itsekäs kuin jumalainen luonto.
Syyntakeeton se kuitenkin on, näät —
Se hyvän järjestyksen vuoksi luotiin.

MASSIVA:

Nyt orja puhut turhia, se kuollut
On mato vain, jonk' keihäälläni löin.

MYRKKYRI:

Vain leikkiä ma leikilläni puhuin
Nuor' prinssi. — Pelkkää leikkiä on sulle
Tää kaikki.

I VARTIJA:

            Näkyy seurue!
(Massiva ja Myrkkyri rientävät paikalle)
                          Pian sana
Vie valtiaalle.

(Myrkkyri pois).

MASSIVA:

                Siellä Prokles on!
Ja varmaan äiti!

MASINISSA (Tulee kiireesti, katsoo. Riemuissaan):

                 Nyt he saapuvat!
Massiva, tule! Lähikummulle
Käykäämme heitä vastaan! Kohta astuu
Alitse koristetun portin tään
Uus aika, uusi nuoruusmaailma.

(Masinissa ja Massiva lähtevät. Taustalta tulee kreikkalainen sotilas astuakseen vuorostaan vahtipalvelukseen).

II VARTIJA (leikkiä laskien):

Hei, veli! Juhlaisampaa vartijaa
Nyt tarvitaan, kun saapuu kuningatar —
Nääs saarnipuusta tulee keihään olla,
Näin loistava, ett' vaikka peilata
Voi tytöt korjat; uutukaisen uus
Myös viitta, ettei ryövärrepaleet
Peloita hempukoita. Makaamaan
Käy, veli hyvä, ettei näyttäis siltä
Kuin haaskat vartioisi leiriä
Ja tätä koruporttia.

I VARTIJA:

                     Niin onkin,
Saa seista kreikkalaiset simasuut,
Kun tulee naisia, joist' iloa
Ei koskaan tulle — Veli, sanoa
Sa voitko, kuinka päällikkö vuoks' naisen
Voi muuttua kuin äkkiä hän jälleen
Ois poikaikään tullut. Mikä ero
On naisessa ja naisessa? Hän ryöstää
Vois tuhansia impiä ja heittää,
Kun ikäviksi käyvät. Ihanin
Ryöstetty nainen on.

II VARTIJA:

                     Se ikäänkuin
On hellempää, kun ensin kaihoillaan
Ja kaipaillaan ja vasta sitten mies
Naisensa ryöstää. — Mutta katso, jo
Kuningas seisoo kummulla ja prinssi
Taa kummun katoaa. Noin jäykkänä
Miks seisoo valtias, kuin kuvapatsas?
Jo ratsut näkyvät, he satulasta
Nyt nousevat.

I VARTIJA:

              Tuo prinssin äiti on,
Jok' kaulaa prinssiä.

II VARTIJA:

                      Mutt' totisesti!
En nää ma muita naisia! — Kyll' luulen,
Ett' ilmisota Karthagoa vastaan
Nyt alkaa — — —

I VARTIJA:

                Katso, yksin päällikkö
Tiet' tännepäin nyt astuu, synkkänä
Kuin hauta kasvoiltaan. Muut jäljessä.
Aut' armias, nyt alkaa myrsky. Nyt, mies,
Suon suosin mielin vahtipaikan sulle.

(Poistuu. II Vartija asettuu vahtipaikalleen).

MASINISSA (astuu portista raskain askelin, murtuneena, istuu raskaasti kivelle oikealle):

Ei tahtonut, ei tahtonut hän tulla. —
    (Kiivaasti)
Ken haastaa ventovierasta näin kieltä!
Nousseetko kateet manalaiset henget,
Sokaisseet kuulon, näön, ymmärryksen
Ja kielen selvän pahansuovin mielin!
Tää juonta on tai julmaa ilveilystä!
    (Nousten seisomaan)
Ei mahdoton voi olla mahdollista!

(Prokles astuu portista, jäljessään salaliitto-orjat. Alitta ja
Massiva tulevat käsikkäin. Massiva vetää äitinsä telttaansa,
Prokleelle):

Vai voitko senkin selväks saivarrella,
Filosoofi viisas?

PROKLES:

                  Elämä sen näyttää
Todeksi useinkin, sen pahempi.

MASINISSA (ärtyneesti):

Mit' elämästä haastat, sana vain
Se on, jot' ei saa luuskaks kuluttaa.
Täss' seison minä, minä, minulle
Suo selvyys, näytä vihamies, jok' uhkaa
Mua pimeydestä väkäkärki keihäin,
Niin miekan tään sen syöksen ytimiin.
Sa virka vaan: hän tahtoi tulla, oitis
Näät voimani, ma kahleet irroitan
Kuin hauraan seitin, otsaan takertuvan.
Sylissäin tahtoo kuolla ennemmin
Kuin elää loistossa ja kaukana!
Niin sano, niin täält' oitis juhlan kaiku
Taivaille kiirii.

PROKLES:

                  Valtias, en voi
Lohduttaa simakielin, murhemielin
Tuon tuhoviestin äkkisalaman,
Jok' kilpistyy sun kypäräiseen otsaas,
Jos ihmisluonnon tunnet ytimiltään,
Jos et, se sielus särkee, paaduttaa.
— Ma tuimaa totta äsken kerroin. Maahan
Hän polki kaikki entisajan haaveet.
— Kuvasi vaihtoi vihamiehes kuvaan.

MASINISSA (kiihkon vallassa):

Isäini tuhkan kautta! Sano selvään,
Mi hornan kuilu allani taas aukee!

PROKLES:

Kätensä valtiatar Sophonisbe
Suo Syphaxille, synnyinkaupungilleen
Avun niin voittaakseen. — Tään lähettää
Hän sulle takaisin.

(Ojentaa kaulakorun Masinissalle. Tämä ottaa sen jäykkänä vastaan. Pudottaa sen samassa maahan. Tarttuu raivoisasti omaan kaulaketjuunsa).

MASINISSA:

Kuristaa, polttaa!

(Hän joutuu villin raivon valtaan. Repäisee koristeen ja heittää sen kauas. Kumartuu ottamaan maasta toistakin koristetta. Lyyhistyy hetkeksi tällöin maahan, väännellen itseään tuskasta. Hänessä on voittanut barbaari kokonaan. — Nousee puoleksi. Jää hetkeksi liikkumattomaksi. Kohoaa jälleen seisaalleen. Nauraa mielipuolisesti).

Sep' oivaa on, on totta tosiaan!
Vain naaraskyy Akilles-kantapään
Niin aran keksii. — Vihamiestä lempii —
Vain hurskas nainen niin on sääliväinen,
Ett' tuskan alta uhriansa auttaa
Keventäin taakkaa ihmevoimin, joita
Suo halveksunta kuorman vetäjälle.
    (Hetken vaieten.)
Nyt jännittyy, nyt karkaistuu, sen tunnen,
Punaiset rihmat, jänteet jäykimmät
Mun sielussain. Tää uusi viritys
Pian soiton luo niin korvaa särkevän,
Niin huumaavan, ett' loppuu maailmasta
Tuo nilja iljetys, joll' lemmenkuiske
On nimenään. — Jo riittää. — Hoi, vartija!
Hälyytä leiri! Tahdon taistella!

(Vartija häyyttää. Miehiä tulee vähitellen: numidialaisia, kreikkalaisia, vyötäisillään ahtaat rautavyöt, vuoristolaisia, joilla on yllään nahkapukimet ja aseinaan vaskipiikkiset sotanuijat. Ensimmäisenä tulee myrkkyri, jääden telttojen väliin. Alitta poikansa seurassa tulee teltasta).

Miks seisot mies? Ket' ivakatsees väijyy!
Mun ohjaisit kai myrkkylähteen luo?
— Ei myrkkyaattees tehoo tähän mieheen!
Se voitetuille sopii, voittajat
Taas maljan tarjoovat. Siis ahkeroitse
Sa, oiva mestari, sun arvos nousee,
Saat inhoon saakka työtäs harjoittaa,
— Ma aion voittaa!
    (Miehille.)
                   Miehet, taistella
Nyt saatte, tappaa, ryöstää, tuhota.
    (Villejä huutoja.)
Häväiskää naiset taikka surmatkaa.
Ken armon antaa, itse kuolla saa.
Tuo heimo uppiniskainen, jok' kielsi
Juur verot multa, maahan sortukoon.
Aseet ja ratsut valmiiksi. Teit' tahdon
Ma itse johtaa. Menkää.

TEUTATES (polvistuu Masinissan eteen):

                        Mua kuule
vain hetki, valtias. Suo meidän myös
Sua partiolla seurata, niin näät
Vapaiksi sotijoiksi meidät.

ALITTA:

                            Miehet
Nää neuvokkaat toi sulle sisaresi.
He ansaitsevat vapaiks tulla.

MASINISSA:

                              Hyvä.
Tää verileikki näyttää kuntonne.

(Viittaa kädellään. Prokles, myrkkyri, orjat ja sotilaat poistuvat. Masinissa istuutuu raskaasti istuimelleen. Hänet on vallannut väsymys, raivon sijaan astuu murhe).

ALITTA (lähestyy lohduttaen):

Unohda nainen, joka murhetta
Ei ansaitse. — Ken nainen lemmenääntä
Ei empimättä taida kuulla, hän
Voi kalansuomuin taikka pedonkynsin
Koristaa ruumiinsa.

MASINISSA:

                    Oi armas sisar.
Jo laava vyöryi laaksoon vihreään. —
Ei kukkia, ei murehtia taida
Se enää koskaan.

ALITTA:

                  Mutta raivota
voi myrsky siellä. Kostonhengettäret
Voi maata viistää, onkaloissa kiertää!
Sun missä ylpeytesi!

MASINISSA:

Taistellako?
                     Hylätty marto maa on sieluni.
Tukahtuu hengitys, on vailla ilmaa
Tää seutu autio. — Ei tahtoa,
Ei kunniaa, ei ylpeyttä täällä
Voi löytää kurja rosvo. — Kuollako
Vai elää!

ALITTA:

          Elää, elää tulee sun!
Sua ilman suku kaatuu, heimo sortuu,
Orjuuteen maatuu vihamiehen. Hän
Vain nainen on, mi sille alistuu
Ken voittaa. Voita, kosta, hurmaa, lyö
Tai anteeks anna, mutta naisekkaat
Nuo valitukset heitä. —

MASINISSA:

Entä sitten kun täyttyy kostoni. —

ALITTA:

                       Sa valtakunnan
Luot mahtavan ja valtaistuimelta
Jaat käskyjäs.

MASINISSA:

               Juur siinä kidutus
Ja järjen päätös on! — Kaikk' kuvitelmat vallan,
Kaikk' aatteet onnekkaat on kasvaneet
Kuin ylväs tammi, jota syleilee
Nuor' köynnös punakukkineen. Jos myrsky
Tään syleilyksen armaan ryöstää pois,
Jää autius puun ylle, vieremille. —
— Hän täällä kulkee sittenkin, mutt' pyytää —
Tai iskeä ja raivota ei voi. — —

ALITTA:

Elää sun täytyy, katso nuorta vesaa
    (Vetää Massivan luokseen.)
Jok' kaipaa suojaavaista kättä.

PROKLES (tulee kiireesti):

                                Miehet
On valmiit retkelle, mutt' pyytäisin:
Madauran johtaa suo tää partio,
Sua vartoo toinen työ.

MASINISSA (yhä väsyneesti):

Mik' ois se työ?

PROKLES;

Voi kohta uudet viestit saapua.
Tääll' Afrikassa sotatoimet alkaa
Pian Scipio. Hän maihin noussut on,
Koht' Utikaa siks vakoilijat käskin
Ma pyrkimään. He tiedot tuovat kiirein
Mit tietä roomalaisiin yhdyt.

MASINISSA (riemastuneena, kokonaan muuttuneena):

Oi, mene, sano, joukot lähtekööt!
    (Prokles poistuu.)
Todempaa sittenkin tuo oli raivo
Kuin murhe vaisu! Nytkö kaaren sain
Ma jolla kostonnuolet sinkoan
Päin pilviä, päin kansoja, päin merta
Mua kiertävää! — Mun vaikka mereen syöstä
Kaikk' kansat täytyis tältä mantereelta
Ja syöverit taas maihin ammentaa,
Petoksen tekijät ma raastan esiin.
— En taida kumartaa, mutt' opin senkin,
Jos tarvitaan, ja Scipiota mairin,
Siks kunnes revellyt tää käsi on
Sen ruumiin sieluinensa, joka repi
Mun sieluni. Nyt valta koston vuoks
Mutt' koston jälkeen ahnas valta yksin.
    (Prokleelle, joka tulee takaisin.)
Miks sanoit vasta nyt sa Scipiosta
Sen riemun sanan, jota vuottanut
Vuoskauden vaiheiss' olen ankarissa?

PROKLES (hymyillen):

Parasta vasta sitten järkisyitä
On miettiä, kun laantuu villi veri
Taas älymieltä vainoomasta.

MASINISSA:

                            Turhaa. —
Ei kannata tääll' lainkaan miettiä!
Tää raivo sun on mietintäsi tulos:
    (Ivallisesti)
Sa aattein korkein naista puhdistit,
Tää tulos on.

PROKLES:

              Ain' aikaa tarvitaan,
Ett' nousee sienien kamarasta maan.

MASINISSA:

Opeillas luonnon muodot turmelet,
Jo syntyneen ja valmiin saatat näin
Sa synnytyksen tuskiin.

PROKLES:

                        Valmiilta
Jos luonto näyttää, silt' ei ihminen,
Jos kiertokulkuun raaka luonto tyyntyy,
Ei ihminen. Äl' itsees palaa, jonka
Jo voitit kerran. Älä eestaas kierrä,
Jos sielus sopusointuun halaa.

MASINISSA:

                               Miks
Näin saivarrella! Koska pääsenkään
Taas iskemään. — — —

MYRKKYRI (on keskustelun aikana tuontuostakin kantanut juomia ja hedelmiä Masinissan telttaan):

                     Saan tulojuoman nyt
Kai tarjota?

MASINISSA:

             Sa tarjoo, mutta muista:
Äl' ivailmein väännä naamaas mies.
Sull' orjan mieli ei, äl' orjaa leiki,
Nyt juhla alkaa, tarjoo juhlamielin.

MYRKKYRI:

On älys suuri älyks ruhtinaan.
Näät taakse luonnon ivamuodon sa. —
Syyt' on sua ihmiseksi mainita.

(Kumartaa. Alitta ja Massiva, jotka ovat keskustelleet vasemmalla taka-alalla, sekä Masinissa ja myrkkyri astuvat telttaan).

PROKLES (lähestyy vartijata):

Mit' tähyät niin tarkkaan?

II VARTIJA:

Katso! Tuolla Madaura voitonpatsaan pystyttää. Savu pilviin hulmuu kiertein valkoisin. Nääs, turvekattomajat palaissaan noin sankan savun nostattaa. Ken käski meit' vastaan rehennellä!

PROKLES:

                          Kotilieden
Pyhäinen lämpö! Heitä kunnioita
Jos kreikkalaisen kannat nimeä.

II VARTIJA:

Miks Hellaan sotijat nyt taistelevat
Vierasten valtiasten vuoks, miks emme
Kukista valtakuntia ja orjiks
Tee kansakuntia?

PROKLES:

                 Me maailman
Tään toisin asein valloitamme. Katso,
Olympolaiset valaisee jo aatteet
Sit' tietä, jonka Aleksanteri
Aukaisi miekallaan. Jo Rooman miehet
Hellaasta etsii hengen virvoitusta.
Nyt Afrikan on vuoro valo nähdä.
Se Atlaan tutkaimille nostetaan.
Kuningas Masinissan elontyö
On tää. Siks taistele vuoks kuninkaan
Kuin eestä Hellaan taistaisit.
    (Myrkkyri tulee nopeasti.)
                               Näin taisto
Tää raivoisa luo onnenajan vihdoin
Kansoille nääntyville.

MYRKKYRI (ivallisesti):

                       Uskovas
Et sano laisinkaan, mutt' ihmeistä
Ajoista onnen haastat uskon kieltä?

PROKLES:

Äl' uskon kieleks kutsu toivon mieltä.

MYRKKYRI:

On toivo, usko tuhatmuotoinen,
Siis viisainta on jättää kumpikin.

PROKLES:

Mutt' toivoa saat vielä itsekin
Ett' jättää jaksaisit tään toivon maan.

MYRKKYRI:

Sa sanoin leikit kreikkalaisten tapaan,
Mutt' asiaan, sua kutsuu kuningas.

(Prokles ja myrkkyri poistuvat telttaan.)

II VARTIJA:

On kummaa väkeä nuo aatteen miehet,
Lie kuninkaita taikka orjia,
Yht' tyytymättömiä maailman
Tään järjestykseen.
    (Katsoo vasemmalle.)
                    Mitä! Ratsujoukko.
Vierasta väkeäkö taas.

(Antaa hälyytysmerkin. Masinissa, Prokles ja
Massiva tulevat teltasta.)

                       Taas kiertää
Tuolt' takaa kummun ratsumiesten joukko.

PROKLES (Rientää katsomaan):

Siin' ovat! Kolme Rooman kypärää
Siell' välkehtii.

MASINISSA:

                  Nyt selvän vihdoin saan
Mit' aikoo Rooman valta.

(Astuu oikealle, jossa istuu istuimelleen, Prokles jää seisomaan hänen viereensä. Hetken jännittynyt odotus. Portista astuu kolme roomalaista lähettiä, jäljessä kuusi Masinissan sotilasta marssii vartijan ohi kadoten telttain taakse. Lähetit tervehtivät roomalaisten tapaan.)

I LÄHETTI:

Massylein valtiaalle tervehdyksen
Lähettää päämies Gaius Lelius,
Prefectus fabrum Rooman armeijassa.
Hän maihin noussut Regiolla on
Ja aukoo tietä Rooman miekoilla.
On tehtäväni myös sun tietoos saattaa:
Pian konsuli pääjoukkoineen myös saapuu,
Siks raivaa tiesi rannikolle päin
Siell' yhtyäkses meidän sotajoukkoon.
Ilipan liittoehdot täyttää Rooma.
Vanhuuttaan harmaan Fidiuksen nimeen,
Kätensä oikean lyö konsuli
Sun kätees liiton vakuudeksi.

(Antaa kätensä Masinissalle.)

MASINISSA:

                              Tartun
Sun kätees, Rooman mies, kuin oikeuteen,
Jok' kestää horjumatta aikakaudet. —
Saturnus, kulta-aikain aikalainen,
Siunatkoon Rooman valtaa valtakausin,
Joit' tuntenut ei ennen piirit maan. — —
Kun legionain miekkain salamat
lyö nuolten pilvilöistä kiitävistä,
kuin korsi kaatuu puunilainen heimo.

I LÄHETTI:

Pääkaupunkisi Cirtan alueineen
Saat valtaas Rooman apujoukoin, jos
Tuot sotavoiman kymmentuhantisen
Sielt' avuksi, kun niin määrää konsuli.
Kuus tuhatta tuot ratsuin taistavaa
Ja legionan jalkaväkeä.
Jää päällikkyys sun omiin käsiis. Mutta
Jokainen valtias, mi vaihteluihin
Kukistuu sotaonnen, tuomitaan
Lain roomalaisen mukaan. Ehdot nää
Asettaa tasavallan vanha tapa.

MASINISSA:

Sun kansas lakeja ei loukkaamaan
Mua vaadi täytymys eik' oma tahto.

I LÄHETTI:

Siis saaliinamme lujistettu liitto
Taas viettää paluutie. Tiet' samaa kuljet
Sa täyttöön tehtäväs, tiet' samaa palaat
Isäisi valtakuntaan.

MASINISSA:

                     Taistellut
Oon poikaijäst' asti, aseitani
Enskerran nyt ma viisain mielin käytän
Puolesta elämän ja vallan, enkä
Vain huvin tyhjän vuoks tai ansaitaksein
Maireita naisten kiittelyitä.

(Alkaa kuulua lähenevää ratsujen töminää).

MASSIVA (Tulee nopeasti teltastaan):

                              Äiti!
He tulevat, jo tulevat!

PROKLES:

                        Jo palaa
Madaura voittoretkeltänsä.

(Roomalaiset kääntyvät katsomaan vasemmalle taka-alalle. Prokles kuiskaten Masinissalle).

                        Puhu
Kielt' taitavaa, sa Syphax sukuinensa
Valtaasi vaadi, valta-aikeitas
Äl' ilmoittele.

MASINISSA (huolettomasti, kuiskaten):

                Korpit repiä
Saa maassa viruvaiset haaskat, säästää
En aio kostoani.

(Alitta on tullut Massivan luo teltasta).

II LÄHETTI (astuu askeleen heitä kohti):

                 Ilo nähdä
On äiti nyt tään pojan miehekkään,
Jok' kantaa roomalaista pukua
Muistoksi ensi miekan mittelöistä.
Nuor' prinssi voitti voiton tappiollaan:
Se salli Scipion mielt' ystävän
Suvulles osoittaa.

ALITTA:

                   Mun toivoni
On hartain Rooman sotavoiman herraa
Pian päästä kiittämään vuoks' lahjan tuon,
Jot' ehompaa en koskaan saanut ma.

MADAURA (tulee kiireesti):

On, valtias, sun käskys täytetty.

MASINISSA:

Sull' onko vankeja?

MADAURA:

                    Sa jyrkkään kielsit
Niit' ottamasta. Mutta frygialainen,
Tuo tulokas, sun käskys rikkoi: säästi
Hän nuoren immen, saaliinaan toi tänne.

MASINISSA:

Tuo niskuri ja impi tänne tuo!

(Marsyas tuo arkailevaa naista. Madaura jäljessä, vähitellen ilmestyy myös uteliaita miehiä taustalle).

MASINISSA (Marsyaalle tuimasti):

Miks' säästit, mies, tään naisen?

MARSYAS:

                                  Valtias,
Mit' tehdä voin, hän neuvotonna juoks'
Keskellä palavaisten majain, heimo
Ol' lyöty viime mieheen saakka.
    (Merkitsevästi)
                                Hänet
Toin sua varten, valtias. —

MASINISSA:

                            Sep' oivaa!
Sa lohdutat. Sun kieles sukkela
Mua huvittaa. Siell' panttereitten maassa
Ei lemmentuskat taida vaivata.

MARSYAS:

Sangarionin laakson tyttäret
Suo kuumat suudelmat ja viiniä
Siell' lähteet pulppuaa, siell' huilut kilpaa
Apollon kanssa soittaa.

MASINISSA:

                        Taideniekka,
Sun huilus soittaa orgioissa saa
 kummemmissa.
K (Kääntyy naisen puoleen)
              Mutta karitsainen
Mik' on sun nimes, kaunis varmaankin.

THEVESTA (arasti):

Thevesta olen, tytär heimon pään.

MASINISSA:

Sa suotko yhtä hellät suudelmat
Kuin naiset Frygian.

THEVESTA (Polvistuen maahan):

Mit' käsket herra?

MASINISSA:

Sun sukus surmaaja ma olen, neito!

THEVESTA:

Mun säästä henkeni, sua palvelen.

MASINISSA (synkistyen):

Sa nouse. Turvass' ole. Seuralaiseks saat tulla valtiattaren.

(Thevesta suutelee Masinissan jalkoja ja rientää Alittaa luo, joka poistuu hänen kanssaan telttaansa).

                         En sietää
Voi liikaa orjamieltä. Sopusuhtaa
Ei osaa nainen säilyttää, hän palvoo
Tai pettää. Etsiä ois aivan turhaa
Naist' toisenlaista.
    (Kääntyen miestensä puoleen)
                     Miehet! Toimeen nyt!
Nyt teltat kokoon. Aseet hiokaa.
    (Vihalla)
Tuo koruportti maahan repikää!
Kentille laajemmille teidät vien.
Päin meren rantaa alkaa matka nyt.

(Suosionhuuto kajahtaa miesten joukosta. Kuuluu ääniä).

I ÄÄNI:

Nyt päästään Karthagoon.

II ÄÄNI:

                         Tie Cirtaan sulle
Nyt auki raivataan.

(Masinissa, Massiva, Prokles, lähettiläät poistuvat Masinissan telttaan. Tausta tyhjenee nopeasti. Telttojen välistä tulee myrkkyri.)

MYRKKYRI:

                    Päin kuolon rantaa
Sun piti sanomas. Tään miehen sielu
Jo kypsyy inhoon elämän. Hän enää
Ei naista sietää voi, jok' kiinnittää
Niin oivan ovelasti miehen mielen
Tään elon rehkinätä jatkamaan.

Esirippu.

KOLMAS NÄYTÖS.

Tapahtuu tasangolla Cirtan läheisyydessä keväällä v. 203 e.Kr.

Näyttämö:

Syphaxin loistava päällikköteltta, jonka taka-alalta käynti ulos, oikealta käynti teltan toiseen osaan. Vedettäessä taka-alan verhoa syrjään näkyy taustalta kappale tasankoa, kauvempana laajalti telttoja, kaukaisuudessa vuoria. Kirkas iltapäivän valaistus. Sophonisbe puettuna sotilasmaiseen pukuun käyskentelee levottomana. Helike seisoo vasemmalla seuraten katseillaan valtiattaren liikkeitä.

SOPHONISBE (kääntyy äkkiä oikealle taka-alalle, polvistuu katsomaan loistavassa korissa olevaa käärmettä, kavahtaa ylös taas äkkiä, kärsimättömästi):

Yhä sairas vain on papin käärme tuo.
Elukka kuolla sais.

HELIKE:

                    Jos toivot niin,
Miks sitten vaalit sitä kaikin tavoin?

SOPHONISBE (intomielisesti):

Mun täytyy, täytyy, aina vain mun täytyy!
    (Sairaalloisen kiihkeästi.)
Kahlehtii usko mua, ett' tää käärme
Jos kuolee pois, niin jotain suurenmoista
Tapahtuu silloin. — Mutta käärmehyinen
Tää pyhä on, se luonnon, kansanvoiman
On perikuva, sitä vaalia
Mun tulee, senhän täytyy kestää.
    (Hurmautuen)
                                 Mutta —
Jos tummuis pyhät täplät sen, niin silloin
Ei mun myös kestää tarvis elon taakkaa.
    (Syöksähtää jälleen korin luo)
Mutt' turhaan, käärme paikallansa makaa,
Ei toinnu, eikä sairaammaksi käy.
Kuin itse välinpitämättömyys
Se samein silmin tuijottaa — ja katso
    (Vetää syrjään teltan verhon)
On samanlaista koko maailma!
Sua eikö kuoleta tää autius?
Ei merta nää, ei lähteen silmää. Rumaa
Rumempaa seutua ei missään lie.

HELIKE:

Kuninkaan pyyntöjä miks et sa seuraa,
Palatsiin lähde, missä kukkaan puut
On juuri puhjenneet?

SOPHONISBE:

                     Ma tahdon nähdä,
Kuink' kiirein kuningas taas pakenee.
Sanoinhan jo, ma ihmeenmoista vuotan
Tapahtuvaksi täällä. Sitäpaitsi:
Mua täällä tahtoo pappi viipymään.

HELIKE:

Tät' tuskan taakkaa turhaan kannat: Rauhan
Mielhaluin päättää kuningas, jos viittaat
Vain sallivas sen. Rauhaan suostuthan!

SOPHONISBE:

Mi puhe! Tytär Karthagon ei petä
Kuin orja taikka palkkasoturi —
    (Vihalla)
Vai kiel'kö kätyrin näin kertaa toiveet,
Joit' hautoo vihamies!

(Helike kääntyy loukkaantuneena poispäin. Sophonisbe rientää hänen luokseen katuvana.)

                       Voi, paha olen!
Vai sairasko, en tiedä. Anteeks anna,
Helike armas, sanat mielettömät.

HELIKE:

En kaunaa kanna. — Voimas arvioit
Sa liian suureks', siks oot kärsimätön.

SOPHONISBE (tuskaisasti):

Helike, älä puhu noin, se särkee,
Se lyö kuin tuomio.
    (Väsyneesti)
                    Vain yhtä toivon:
Sais sielun jäntereet jo katketa.

(Hetken hiljaisuus. Taka-alalta astuu sisään Syphax täysissä sotavarusteissa. Hän on noin 40 v. vanha, suurikokoinen mies, jonka kasvojen juonteet osoittavat intohimoista mieltä.)

SYPHAX (tulee kiireisesti):

Jo johtaa rosvoin jäljet tänne päin,
Kaikk' enteet taiston temmellystä lupaa!
Siks suostu tahtooni: jo lähde Cirtaan.

SOPHONISBE (kulkien omissa ajatuksissaan):

Nyt suurta syntyy. —

SYPHAX:

                     Niin, nyt suurta syntyy!
Nuo rosvot ansaan johdan, yllätän. —
Mutt' huoli levoton mua painais, jos
Sa vaaraan tänne jäisit. Verminan
Suo saattaa itses kaupunkiin.

SOPHONISBE (painavasti):

                              Ma jään.
Sun varmuutes mua huolettaa. — Kaks kertaa
Sait tappiota maistaa! Luku kolme
On pyhä meidän uskon mukaan, varo,
Ettei nyt kolmas kerta samaa toista
Kuin kaksi ensimmäistä. Tänne jään!
Ei enempää mult' auta pyydellä.

SYPHAX (barbaarin raivolla):

En sua jätä saaliiks ryöväreille!
Ma raskaat kahleet kestän, vankilan
Ja kuoleman. Saa nuolin tuhansin
Mua pilkkalauluin saartaa vihamies,
Jok' karttaa osumasta sydämeen,
Ett' tuska pitkittyis. — Sen kaiken kestän. —
Voi yks vain tappio mua kohdata:
Jos sinun taipuvan nään vainolaiseen
Tai häväistyksen uhriks joutuvan!
— Käyn väijytystä valmistamaan.
    (Määräävästi)
                                Sinut
Palatsiin saattaa oitis Vermina.

(Poistuu)

SOPHONISBE (halveksien):

Barbaarin liehittelyn väkivallaks
Ens raivo kääntää. — Notos pian tuokoon
Astarten papin tänne.

(Helike poistuu oikealle. Sophonisbe astuu ajatuksissaan käärmeen korin luo. Tuijotettuaan tänne hetkisen nostaa äkkiä päänsä):

                      Elä, kuole —
se mulle sama on, nyt asestaun!

(Rientää vasemmalle etualalle. Valitsee seinää vastaan nojalla olevista aseista, niitä valitessaan):

Vain mieskö kunnialla kuolla saa!
En vihan taikka häväistyksen tulvaa
Ma aio polvistuen vastaan ottaa,
Kun saapuu voittaja — Kas, tää on kevyt!

(Ottaa pienehkön kilven. Vermina, kaunis, synkkä, kalpea, solakka nuorukainen astuu taka-alalle, Sophonisbe tempaa oikeaan käteensä heittokeihään, ylpeästi):

Jos isäs käskyn tulit täyttämään,
Niin turhaan tulit, käskyä en seuraa.
Aseissa olen, katso! Koetella
Voin näitä prinssejäkin vastaan.

VERMINA (langeten polvilleen Sophonisben eteen, painaen kädellään sydäntään, epätoivon tuskalla):

                                 Oikein!
Tää rinta sua varten on. Sadasti
Se katseistasi haavan sai. Nyt tarpeeks
Lyö syvään soma heittokeihääs, tuskaan
Niin viime lääke anna.

SOPHONISBE (kummastuen):

                       Mitä tää?
Hiljainen prinssi painaa sydäntään
Ja tuskaa vaikertaa. Tää tottako
Vai leikkiä?

(Vermina nousee ylös).

VERMINA (surullisesti):

             Jo vuoden olen ollut
Sun lähelläsi. Hetki hetkeltä
Käyn kalpeammaks. Sin' et huomaa vain,
Niin itsekäs sa oot tai ylhä liiaks.

SOPHONISBE (osanotolla):

Voi Prinssi hyvä, uskoako voin
Ett' hiljaisuus näin paljon kätkee. — Ah,
Niin monet aatokset mua vaivaa, etten
Ees surevaista ystävää ma huomaa. —

VERMINA (keskeyttäen, kiihkeästi):

Isääni et sä lemmi, tiedän sen!
Jos tahdot vain, niin nostan kapinan
Hän surman saa, ma sinut pelastan,
Maan ääriin vien. Vain sano: tahdon sen!

SOPHONISBE (vakavasti):

Ei, ystävä, mua viettää toinen tie,
Jot' astunut niin pitkän taipaleen
Jo olen, että läsnä määränpää
Nyt on. Et sinä, enkä minä kääntää
Voi kohtaloita.

VERMINA:

                Olet juhlallinen.
En ymmärrä kuin yhden seikan: turha
On elää mun.

(Kääntyy poispäin).

SANKHUNIATHAN (tulee kiireesti oikealta):

Mua kutsuit tyttärein?

SOPHONISBE:

Sun tahtos on kai, että leiriin jään,
Vaikk' uhkais taistelu?
    (Sankhuniathan nyökkää myöntävästi)
                        Se prinssille
Myös sano. Hän mun saattais kaupunkiin.

SANKHUNIATHAN ( Verminalle):

Jumalten tahto on se, Karthago
Sen vaatii, älköön kenkään estäkö
Hänt' täyttämästä pyhää tehtäväänsä.

(Vermina kumartaa väsyneen välinpitämättömästi ja poistuu,
Sankhuniathan kääntyy juhlallisesti Sophonisben puoleen).

Jäsentes voima nouskoon henkes myötä.
Pyhyyden säteet niin sun täyttäkööt,
Ett' armo, sääli, heikkous tai lempi
Ei tahraa Herran esi-kartanoita!
Tunnetko voimaa, joka kaiken muun
Kuin yhden kuolettaa?

SOPHONISBE (kaksimielisesti hymyillen):

                      Ma tunnen voiman,
jok' uumenistaan syöksee ihmevalon,
Tää niin on kirkas, että soaistuna
Ma hurmamielin siihen syöksyn.

SANKHUNIATHAN:

                               Yötä
Hämärtää taivas, jolta Baalin silmä
Kaukaisiin avaruuksiin painuu. Nousee
Sua Didon silmä kohta valvomaan.
Sen tuikintaan sa katsees kiinnä, niin
Teroittuu silmäs oikein osumaan.

SOPHONISBE:

Teroittuu silmät nää nyt näkeviksi.

SANKHUNIATHAN:

Rukoile, valvo, tyttärein tää yö!
Elissan ilmoitusta ano. Hän
Vapahtaa sun tai sitoo: jos hän tahtoo,
Vihollinen saa tappion ja surman. —
Vain kiitoslaulun silloin vaatii hän.
Mutt' uhrin raskaimman saat antaa, jos
Tuo huomispäivä meille tappion.
Keskellä voitonhuumaa voittajan
Saat surmaan syöstä.
    (Terävästi)
                     Ootko valmis?

SOPHONISBE (kaksimielisesti):

                                   Valmis
Oon kuolemassa voittamaan.

SANKHUNIATHAN:

                           Myös itses,
Sen heikkouden sa voitko lannistaa?

SOPHONISBE:

Juur' itseni, tuon heikon, matalan ma tuhoan.

SANKHUNIATHAN:

Sa uskot voittavas?

SOPHONISBE:

Ma tiedän voittavani.

SANKHUNIATHAN:

Jumalat Jumalten aseen johtakoot! — Sun rauhaan nyt jätän.

(Tekee siunaavan liikkeen, poistuu. Sophonisbe siirtyy oikealle taka-alalle, istuutuu, Helike tulee oikealta).

HELIKE:

           Kuinka näytät väsyneeltä!
Levolle käy! Sua saatan!

SOPHONISBE (väsyneesti):

                         Ystävä,
Sen teen. — Tääll' on niin pimeä ja raskas!
Valoa Notos tuokoon. Tule!

(Poistuvat oikealle. Notos tulee ja ryhtyy sytyttämään lamppuja).

HELIKE (palaa takaisin Notoksen vielä tehdessä työtään).

                           Aina
Yht' rauhaisana teet sa työsi, Notos.
Sinuun ei koske tappiot, ei voitot.

NOTOS (kuivasti):

En raivoo riemusta, en tuskasta,
Kun oivallan ma petoin ulvonnan
Ja karitsaisten lauhan määkinän
Elukkain ääneks kummankin. — En nouse,
En laske, koska vaakasuoraa viivaa
Ma kuljen. —

HELIKE:

           — Siis sa naurat ihmisparkaa,
Jok' kärsii intohimoistansa —

NOTOS (Nauraa):

Ois sana liiaks intohimoinen —

HELIKE;

Sa lietkö koskaan riemun tuntenut
Ja murheen niinkuin ihminen —

NOTOS:

                              Noit' tunsin
kun ihminen en ollut vielä —

VERMINA (syöksähtää telttaan, kuuluu ratsujen töminää ja alkavan taistelun tuoksinaa):

                             Vaara
Kuningatarta uhkaa — yllätys —
Miss' on hän!

(Helike rientää oikealle, Sophonisbe tulee jo häntä vastaan).

SOPHONISBE:

Mitä tahdot, prinssi?

VERMINA:

                                    Kuule!
    (Viittaa taakseen, josta kuuluu yhä selvemmin taistelun ryske)
Tasangon ääret syöksee ratsumiestä.
Hajalla leiri on — Sa kiirehdi —
Vien turvaan sinut — — —

SOPHONISBE:

                         Mene, taistele!
Niin teen myös minä.

(Rientää ottamaan kilven ja keihään).

VERMINA:

Turha taistella —

SOPHONISBE:

Sit' oivempaa. Saa kuolon tielle käydä!

VERMINA (katkerasti):

Se mulle helppo taito!

(Syöksyy ulos).

SOPHONISBE:

                       Notos, turvaan
Helike saata!
    (Näiden poistuttua)
              Saavu surma!

(Sophonisbe aikoo syöksyä aseissaan ulos taistelemaan, mutta hänen avatessaan teltan verhoa näkyy koko leiri tulessa pimeätä taivasta vasten, taistelun ryske kuuluu, näkyy taistelijain haamuja. Silloin Sophonisbe voimattomana päästää verhon putoamaan ja peräytyy takaisin).

SOPHONISBE:

                           Näinkö
On naisen osa heikko olla! Tuli
Ja rauta verta juova näinkö lyö
Mun voimattomaks, etten kuolla taida.
Mun täytyy, täytyy. — Haa, jo tiedän: kyy!
Kyy myrkkyinen mua kalvaa. — Manalaan
Kai käydä yksin saan!
    (Syöksähtää käärmeen luo)
                      Sun lumosilmäs
Repäisen pois, sun pääsi murskaan.
    (Lyö keihäällä käärmeen kuoliaaksi, vapautuneena)
                                   Nyt
Saan itseni ma olla. Näkijää
Ei nyt, ei pappia, ei velvoitusta.
Tuon kaiken huoahdan ma pois kuin unen.
Suur' autuus näin on täytymästä laata,
Suur' onni, ettei toivo rauhaa vie. —
— Oi kultatukka prinssi, syy ei mun!
Ma kuiskaan, kun ma kohta hautaannun
Sun ratsus kavioihin.

(Astuu tyynesti taka-alalle, aikoen ulos; silloin kuuluu teltan takaa Masinissan ääni).

MASINISSA:

                      Kahleisiin
Hän lyökää!
    (Uhkaavalla äänellä)
            Nyt näät hurmas surman, sitten
Vain kuolemas.

(Sophonisbe peräytyy ja painautuu jäykkänä oikealle teltan verhoa vastaan. Masinissa syöksähtää sisään, jolloin näkyy tulipalo riehuvan tuimimmillään. Masinissa kantaa mustaa viittaansa, jonka vanne kiinnittää hänen päänsä yli, oikeassa kädessään on hänellä paljastettu miekka. Hän jää taustalle seisomaan uhkaavaan asentoonsa. Hetken liikkumattomuus. Äkkiä Sophonisbe tempautuu jäykkyydestään, polvistuu Masinissan eteen, taivuttaen ruumistaan taaksepäin ikäänkuin tarjoten rintansa Masinissan miekaniskulle. Jää suljetuin silmin odottamaan. Tähän näkyyn hurmautuu Masinissa. Koston ja uhman ilme hänen kasvoillaan vaihtuu vähitellen liikutuksen ärähtelyyn, hellyydeksi, anteeksiannoksi. — Miekka putoaa helähtäen maahan. Hän nostaa kiihkon, hurman vallassa Sophonisben syliinsä. Musta viitta valahtaa maahan. He syleilevät kauvan sanattomina. He katsovat ymmärtäen toistensa mielen).

MASINISSA (lempeästi):

Sua saavuin noutamaan.

SOPHONISBE (hellästi, painautuen jälleen Masinissan syliin):

Sua seuraa Sophonisbe.

MASINISSA:

Kunniaan!

SOPHONISBE:

Ja rauhaan lempeään —

MASINISSA:

Mua vuotitko?

SOPHONISBE:

Kuin viime hetken viime riemua. —

MASINISSA:

Surmanko kerallani näit?

SOPHONISBE:

                         Vain sun
Ja sovituksen. —

MASINISSA:

                 Prinssin muistitko,
Jok' kerran helmet itämaiden noutaa
Sun Iupas otsalles.

SOPHONISBE:

                    Oi, muistin, muistin!
— Ja itkin —

MASINISSA:

Miksi itkit? —

SOPHONISBE:

                            Onneni
Ma muistin —

MASINISSA:

           — Murheet pois nyt, armas! Voitto
Ja lemmenjuhlat meitä vartovat!

SOPHONISBE:

Oi, entinen oot intomieli prinssi!
- Miks synnyin minä alla koidon tähden,
Mi valot, varjot liian jyrkkään jakaa.

MASINISSA:

Varjosta itse tulin, erämaasta.
Kuningas Atlas ontoin silmin siellä
Poikaansa katsoi. Mykistynein suin
Isäini isä haastoi tarinansa.
Medusan päästä synkeästä, joka
Katseensa erämaasta hiiltävästä
Otsalle kiinsi Atlas-kuninkaan,
Sielusta paaden ikikylmän loi.
Tuon äänettömän tuskan omaksein
Ma tunsin. Kirosin: vain aava tyhjyys
Hohotti vastaan kaiun samean.
Mutt' nyt oi, armas! Nyt on huokaus
Kuin helisevä laulu. Turvaisaks
Nään Atlaan jäykistyneen sylin. Otsa
Tuo uurteinen on eetterpuhdas nyt.
— Oi, armas, sun on syy ja ansio —
Mun kosto on ja anteeksantamus.
Oi, enkö tietäis, kump' on onnen aamu!

SOPHONISBE (yhä epäillen):

Mutt' kauvan, kauvan elää daimonit syyt, soimat pimeästä kaivaen. — —

MASINISSA:

On daimoneita meri täynnänsä,
Mutt' Afrodite kulkee yllä sen
Orvokkituoksuin pahat valliten.
Sa Afrodite liljankorkea — —

SOPHONISBE (yhä masentuneena):

En enää vallita ma tahdo, jaksa — —
Syvyyksiin hämärtäyviin painuin jo.

MASINISSA (pettyneenä):

Miks epäilet näin kauvan, armas. —
    (Ylevästi)
                                   Tiedä:
Tarjoilla ei voi armoa, vaan suoda
Rukoilevalle. Vaikea ei lie
Sun multa pyytää. Eihän armas? Sano!

SOPHONISBE:

Oi, ei! Sa näytä tie niin raskas käydä,
Ett' aatos kuolon matkataakkanain
Mua painaa, kun sun äänes kuulla saan
Käyn ripeään, käyn ilomiellä. —

MASINISSA:

                                Helppo
On olla miehen nyt näin voiton puolla!
— On onni, elonaatos täyttö sen
Meill', armas, yhteinen. Jos harhas vuoks
Saat ikeen painamana käydä hetken,
Käyt alla pyhän aatteen kieltämäs.
Jos suur' on rankaisija, ylevää
Sen eteen polvistua. Niinhän, armas?

SOPHONISBE (hurmautuneena):

Nyt valokaaret ihmekuvioita
Luo helmaan seijaan sinen. Yllä, alla
Sädehtii valo uusi — tuttu sentään.
Tuoll' kiertää nuoruusseppel vetreä
Rantoja taivaan. — Se on kaukana
Mutt' aivan otsallain sen tunnen. Taas
On kallis elämä.

MYRKKYRI (Astuu kuulumattomastl sisään, mutta kiireesti):

                 Oi valtias!
Jos korpit Afrikan suot kylläisiksi,
Niin kiirehdi: jo legionain tahti
Ennustaa saaliin jakoa.
    (Kumartaen)
                        Jo valmis — —

MASINISSA (keskeyttäen):

Mit' tehdään leirissä?

MYRKKYRI:

                       Jos totta puhun,
Siell' enimmäkseen tehdään kuolemaa.

MASINISSA:

Pois lörpötys! On Syphax kahleissa?

MYRKKYRI:

On, mutta saavuttaa voi korkeen iän — —
Vast' yksi prinssi myrkyn joi ja kiitti
Sit' aimo nautinnoksi.
    (Sophonisbe kääntyy kysyvästi myrkkyrin puoleen, tälle):
                       Prinssiparka,
Lähetti hieman lapsekkaan ja kainon
Hän viime tervehdyksen: "Lemmen uhrit
Viel' myrttilehtoloissa käyskellä
Saa rauhaa vailla", niin hän lausuili.

SOPHONISBE (säälien):

Voi prinssiparka —

(Kääntyy mietteissään poispäin).

MASINISSA (epäluulon iskemänä):

                   Mikä aavistus!
Tuon prinssin kuolo tarkkaan kerro!

MYRKKYRI:

                                    Petyin,
Pahasti petyin, valtias, tuo poika
Joi myrkyn väärin mielin, siksi vain,
Kun elämästä täysin siemauksin
Ei voinut nauttia, hän kielsi sen,
Kuin nainen kielletään, mi sattumalta
On liian pyhä.

MASINISSA:

Mua ärsytät!

MYRKKYRI (kumartaen):

Oi, valtias, ma kuljin kenttää pitkin,
Huulille kuolevain uutt' tenhojuomaa
Kokeillen kaatelin. Niin tuskaisan
Lähelläin kuulin vaikerruksen, joka
Elosta irti tahtoi päästä, kysyin,
Tahtoiko lääkettä. "Vain myrkkyä",
Hän äänsi raivoisasti. Maassa makas
Sadoittain aron koirain ruokaa. Hän
Vain pyysi myrkkyä. Mutt' juodessaan
Hän kuiski naisen nimeä.

MASINISSA (Kiihkeästi):

Min nimen?

MYRKKYRI:

Isänsä puolison. Siis pojan tuntein hän muutti majaa.

MASINISSA:

                  Myrkky valmiiks, mies,
Vie Syphaxille. Päälläs vastaat, että
On tarpeeks tuima annos. Nopeaan
Takaisin tule.
    (Uhkaavasti)
                Kiire päättää on
Tää leikki ennen roomalaisia.

(Orja poistuu nopeasti).

SOPHONISBE (langeten maahan):

Mua suojaa Roomalta! Tuolt' ahmarilta!
Siell' lasisilmin uhkaa jäykkä Tiber,
Keltainen mato mustan korpimaan!
Sen pimennoissa ulvoo Marsin susi,
Se veret siltä juo, ken uskaltaa
Sen kansaa vastustella. — Pyhän tammen
Vestaalit kaatavat kuin korren. Surmaa
He salamerkein ihmisiä! Ketään
He eivät lemmi. —

MASINISSA (halveksivasti):

Ketä lemmit sa?

SOPHONISBE:

Mit' tarkoitat? Mua auta Roomalta!
Tuon kansan eessä vapisen. Mua auta!

MASINISSA (raivoisasti, suunniltaan):

Autanko varjoon myrttilehtojen,
Luo prinssien?

SOPHONISBE (tuskalla):

               Näin kuningasko lyö!
Kuin harhaiskuin mustasukkapoika!
Sit' tietä kosto eikä tuomio
Voi oikein osua. — On syyni raskas,
Mutt' yks vain syy mun sieluani syö.
Sen vuoks jos ansaitun suot kuoleman,
En valita: ma silloin unhon vettä
Saan juoda hiljaa kiertäväistä. — Mutta
Sua vannotan ma kautta kuolon hetken:
Roomalta säästä! Ennen myrkky sulta
Kuin kahle Scipiolta.

MASINISSA:

                      Ennen surma
Kuin kahleet Rooman! Lupaan, vannon sen
Edessä kuolon hetken ankaran,
Jok' yksin lemmen tään voi päättää.
    (Vetää Sophonisben voimakkaasti luoksensa)
                                    Armas!
Unohda raivo sana tuo, jok' äsken
Viel' valituksist' erämaan toi kaiun. — —

SOPHONISBE (kavahtaen, koska alkaa kuulua yhä laajeneva marssin tahti):

Oi, kuule, kuule! — Legionain tahti
Jo korvat huumaa. — Minut tahtovat
Sinulta riistää!

MASINISSA (lohduttavasti):

                 Voiton seppeltä
Ei voittajalta riistetä, se usko. —
Sylissä yön viel' levätessä Cirtan
Käy Galan poika linnaan isien.
Hääsoihdut sytytetään oiti siellä!
— Niin päivä, onnen päivä meille nousee,
Me onnen maata saamme hallita. —

SOPHONISBE (jälleen valoisasti):

Ja onni meitä hallitsee.

MYRKKYRI:

Mi sääli —

MASINISSA:

Mit' tahdot?

MYRKKYRI:

             Sääliä ja sadatusta. —
Viel' elää Syphax. Myrkyn tarjotun
Hän epäs.

MASINISSA:

Pelkuri!

MYRKKYRI:

                  Ei pelkuri,
Vaan lemmenhoukka. Myrkkypikarin
Hän varmoin käsin huulilleen jo vei.
Mutt' tahtoi kuulla sitten viimeisen
Viel' viestin puolisoltaan. — Valtias,
On nainen sotasaalis, niinkuin maat
Ja mannut, konnut nautakarjoinensa
— ma kumarsin. Mutt' hän löi maljan maahan,
Hän maata polki, kädet iski tukkaan
Ja kiljui, karjui vaahtosuin ja itki
Taas vapisten kuin menehtyvä lapsi.
Suden ja leijonan ja karitsan
Hän hahmoon astui vuorottain. Ma häntä
Taas ihmishahmoon vuottaissani uutta
Sekoitin myrkkymaljaa. Mutta — —

SOPHONISBE:

Orjain kiel' lavertelias ei huvita Mua nyt. Jos sallit, valtias, ma poistun.

MASINISSA (johdettuaan Sophonisben oikealle, kääntyy suuttuneena myrkkyrin puoleen):

Et ammattias tunne, moukka! Missä
On tikarisi.
    (Viittaa menemään)
             Nopeaan.

MYRKKYRI (kumartaa):

                      Niin, mutta —
Juur' aioin mainita, ett' tärkin työn
Tään esti Gaius Lelius.

MASINISSA (tyrmistyneenä):

                        Sa sanot —
Prefekti siellä jo!
    (Epätietoisena)
                    Hae Prokles tänne.
    (Yksin)
Ken hedelmät saa korjata (Istuutuu) Hm —

                                         Rooma
Vai minä? Jättiläinen, vuorten herra,
Vai nuori peto varjoss' aavikon
    (Prokles saapuu.)
Prefekti estänyt on tuomioni!
Min neuvon annat?

PROKLES:

                  Myönny, voita aikaa.
Sua sitoo sopimukses.

MASINISSA:

                      Hän jos vaatii
Myös Sophonisben Roomaan?

PROKLES:
                          Äreä
On vanhus tää, mutt' lempeä. Sa ano
Ett' lykkäis ratkaisun hän Scipiolle.

GAIUS LELIUS (ärtyneenä tullen suoraan Masinissan eteen):

Massylein maassa sana onko luja
Ja liittokirja, sit' en tiedä. Mutta
Sopimus kuului, muista, liittolainen:
Jokainen valtias, mi vaihteluihin
Kukistuu sotaonnen, tuomitaan
Lain roomalaisen mukaan.

MASINISSA:

                         Tunne en
Ma tapojanne tarkoin. Meill' on tapa:
On lyöty lyöjän saalis. Mutta nyt
On Syphax vallassas. Hän Roomalle
Siis kuuluu.

GAIUS LELIUS (tyynemmin):

             Saa myös asiataan puoltaa
Nyt Syphax puolisonsa kuullen.

MASINISSA (vavahtaen, äkkiä kuohahtaen):
Mitä!

Hänt' älköön häväistäkö kuulusteluin!
On uhri valtiatar Sophonisbe,
Ei syyllinen. — Sun legionas kaikki
Ei oikeutta riitä polkemaan.
Hän avioni on, sen kautta kuolon
Juur' äskein vannoin, sen mä täytän myös
Tän' yönä vielä maailmalle näytän.
Hääsoihdut ennen aurinkoa syttyy,
Vaikk' Cirtan linnan ois ne sytykkeitä.
En tästä vääjää. —

GAIUS LELIUS:

                   Tapa myös on kansain,
ett' taisto alkaa soihtuin heitännällä.
Kaikk' kansat tietää, ettei leikkiä
Oo Rooman tielle heittää soihtuja.

(Käy istumaan vasemmalla sijaitsevalle katosistuimelle).

PROKLES:

Jos lausua saan arveluni: Tämä
Ei lainkaan valtaseikka. Sielun syyt
Ne jotta jaksais sovittaa, siit' taiston
nyt alkavat he sieluissansa. — Tästä
Ei vaaraa valtioille. — Urhous
Numidian ja lempi lapsia
On saman aavikon. Jos myönnät toisen,
Myös toisen tulta hoida taitavasti.

GAIUS LELIUS:

Pyhäksi tehtäväkseen katsonut
On nainen tuo — niin kuulin — Scipion
Ja Rooman tuhon. Silloin tuomio
Ei väistä kiharoita naisenkaan.

SOPHONISBE (astuu Heliken seuraamana oikealta ylväänä ryhdiltään.
Prokles vaihtaa muutaman sanan Heliken kanssa. Leliukselle):

Täss' seison. Tuomitse! Nää suortuvat
Sa kaulavantein kytke, roomalainen.
Tarpeian kalliolta rotkoon syökse,
Tai orjaks saata kansas kehnoimmalle!
En kiellä kansaani, en aiettani,
Ett' Karthagon ma tahdoin pelastaa.

(Syphax tuodaan kahleissa).

GAIUS LELIUS (on noussut vaistomaisesti seisoalleen):

Puhettas, ruhtinatar, vakavaa, ma kuulen kunnioittain.

SOPHONISBE (viehkeästi):

                        Puhettani
Jos arvostat, miks syytät tekojani,
Joist' on tää puhe heikko kajastus?

GAIUS LELIUS (epäröivän lempeästi):

Sa mistä saitkaan sanat solmikkaat,
Joit' ei voi miekoin gordilaisin lyödä.

SOPHONISBE (yhä viehkeämpänä):

Miks nyt et sallis luona lempeni
    (Kääntyy Masinissan puoleen)
Tään jälleen löydetyn mun viivähtää?

MASINISSA:

Suo Scipion tää seikka ratkaista.

SYPHAX (on ajan synkkänä tuijottanut ja temponut käsikahleitaan):

Totuutta oivaa puhui myrkkyri.
On nainen kaunein kotielukoista. —

MASINISSA (uhkaavasti):

Ei vaivas solvauksin lievity!

SYPHAX:

Sukoilus varmaan lievittyy, kun lisään,
Ett' teeskelyin hän silloin kuumimmin
Mua hurmasi, kun punoi juoniansa
Hän sinun päätäs vasten. — Riemastunut
Pääkallostas hän varmaan enemp' oisi
Kuin kaikist' aartehista itämaiden!

MASINISSA (synkistyy näistä sanoista, mutta pudistaa kuin laskeutuvan taakan harteiltaan ja puhuu ylpeästi):

Mies sanoin keihästää, kuin tylsyy teräs.
Se kumma kuulkaa.

SYPHAX:

                  Kätkee parhain kalpa,
Kun herkee suosimasta jumalat.
— Löit minut. Mutta kostaa poikani
Taas tekos kerran! — Sinut raihnaus
Kun ränstyiseksi syö, kun sameaks
Käy silmäs, että mieltä etovainen
Hämärä sielus myrkyttää ja turtaa.
Kun ahnein koukkusormin hamuat
Kuin sokko kruunuas ja valtikkaas,
Ja elon likajätteet, ruumenetkin
Sa tuhat kertaa koetat märehtiä,
Kun elämä on sulle rakkaimmillaan
Juur' siks, ett' kaikki tutajavaks käy
Pait valtas röyhkä. Silloin Vermina,
Mun poikani ja Siggan kuningas,
Lyö puoltajas ja autiuden luo
Kamoittavaisen ympärilles.

MASINISSA (kylmästi):

Poikas on kuollut haavoihin ja myrkkyyn.

SYPHAX:

                                 Raivo!
    (Painaa ohimoltaan)
Vie hurmehuurus pään ja sielun multa.
Se mitätöntä, mutta koston veit!
Sylissäs viini huuruinen, sa sielun
Suvusta viime tilkkaan veit. — Sa kaunis,
Sa oman heimoäidin kantamoinen
Käs'varrellasi hervonneella maljan
Sait myrkkyisen viel' kantaa. — Sääli. — Raivo!
Nää seikat sentään rajoja on vailla,
Muu kaikki mittoihin ja määriin mahtuu.—

(Jää tuijottamaan).

MADAURA (tulee kiireesti, Masinissalle):

Lopussa takaa-ajo, valtias.
Pääs pakoon Bucar pienin joukoin Cirtaan.
Mutt' ilman taistelua portit avaa,
Jos valtiaansa saa hän kahlittuna
Tai vainajana nähdä. Ehdon tään
Hän ilmoitti. Myös sopukohtelun
Hän pyytää.

GAIUS LELIUS:

            Päättää nyt on aika siis
Tää sananvaihto.

PROKLES:

                 Voiton yhteisen
Nimeen ma pyydän selvää myöntymystäs,
Päämies, ett' oikeutensa valtiaani
Saa loukkaamatta pitää, oikeutensa,
Min takaa ikivehmas luonnonmahti,
Jot' tukee nuoruus, urhous ja vala.

GAIUS LELIUS:

Sulavan puhees kierrot, kreikkalainen,
Omille mietteilleni radat avaa. —
Sun sanas, valtiatar, mun jo voitti.
Urhoollisuutes, Masinissa, puoltaa
Toivettas vankoin sanoin. Cirtaan siis
Ja juhlaan! Kaikki oitis matkaan valmiiks.

(Poistuu kiireesti, vartijat ryhtyvät viemään pois Syphaxia).

SYPHAX:

Iloitkaa, narrit! Käsin kahlituin
Viel' avaan portit teille. Riemumiellä!
Hääloimuihinne hukkuu Cirta, niinkuin
Jo hukkui Siggan linna.

MASINISSA:

Madaura, leiri hajalle! Ja Cirtaan!
Isäini linnaan! Heimoin hajajoukot
Luon kansaks, valtakunnaks. Kuka silloin
Mua uhkaa! Prokles, sinun työsi alkaa.
Tääll' aavat kentät näät ja vuorten harjat.
Sa joonilaisin pylvästöin ja kuvin
Korista ne. Olympos tänne siirrä.
Ma paimenet ja rosvot kylväjiksi
Vakaiksi teen. Sa tieto heille anna.
    (Leikkiä laskien)
Helike kaino, turhaa ei sun hymys —
Mutt' liian vähän. Nauru heleä
Sun osas tästä lähtien ja — Prokles.

SOPHONISBE (riemusta kärsimättömänä, leikillä):

Työn kaikki tuhlaat. Mitä mulle jää?

MASINISSA (onnesta loistaen):

Papitar lieden kirkkaimman. Yö pyhä,
Mi suortuvillas kuivaat hikihelmet.
Hereilläs aamutähti, joka yksin
Zeun linnun katsot silmäterihin
Häikäistymättä. Sinun silmistäs
Säteet ne meille toistuu. Tytär taivaan
Saat maata rakastaa! Viel' ihmeempääkö
Halaat sa tehdä?

SOPHONISBE (kyyneltyen):

                 Suuri valtiaani,
Helike, Prokles! Lempeet kyynelet
Nyt vuotten takaa mua tervehtivät.

(Ojentaa kaikille käsiään)

PROKLES:

Ma Heliken kun noudan, noutaa hän
Myös Sophonisben, niinkuin sanoinkin.

SOPHONISBE:

Oi, tulkaa! Näin käs'varsin armain suojaa
Te suokaa. Nyt on hyvä olla. Tuntuu
Kuin alle hurmaavaisen kukkavuoren
Ma hukkuisin, ja elo huimautuisi
Pyörryttäväiseen onneen.
    (Hetken vaiettuaan, iloisena)
                         Naurakaa
Nyt toki tätä hupsun soperrusta.

HELIKE (vilkkaasti):

Minun on nauru virkani.

SOPHONISBE:

                        Oi, naura!
Sit' en ma enää koskaan häiri. Armas
Helike! Oi!

(Naiset syleilevät).

HELIKE (poistuessaan Sophonisben keralla):

Yö tämä riemuitaan!

SOPHONISBE:

Tää kaunis yö, tää kuudanyö — —

MASINISSA (pukien viitan ylleen, Prokleelle):

                                Tää teltta
Kiireesti käske tyhjentämään.

(Poistuvat. Tulee orjia ja sotilaita).

NOTOS (ryhtyy kokoilemaan aseita ja muita esineitä):

                              Matkaan —
Vai matkaan taas, nää pattijalkakonit,
Piiskaansa nuollen, jonka nimenä
Lie maineenjano, oikeus ja valta,
Vai mikä lie. — Vai matkaan. Mihin? Ehkä
Ylimmän piiskurinsa luo, mi lyö
Verille nahan isällisin käsin
Ja hyvä on — kuin sana todistaa.

(On koonnut kainaloonsa keihäitä ja vasempaan käteensä ottanut miekan, aikoo poistua. Vastaan tulevat Marsyas ja Teutates).

TEUTATES:

Tuoss' oiva miekka, katso, Marsyas!

MARSYAS:

Ei mieli tee —

(Ottaa loput keihäistä ja vie pois).

TEUTATES (Notokselle, yhä miekkaa tarkastellen):

Miehellä nuiva mieli.

NOTOS:

Särkyikö huilu?

TEUTATES:

Veli kaatui.

MYRKKYRI (tulee äkkiä):

                             Pojat!
Ratsuille herrat nous. Kas tässä kelmit!

(Lyö viinikannun pöytään).

TEUTATES:

Ei ryypätä me Niilin rutaa, mies.

MYRKKYRI:

Herroille myrkkysekasotkut! Meille
Ens' maisti manalasta vain. Pien' naukku
    (Juo)
Kas niin!
    (Ojentaa Teutateelle)
          Mies kurkistapas pohjaan. Onko,
— häh — rutaa taikka mutaa.
    (Teutateelle)
                            Tulisuus,
Aurinko, kosteus ja herkkyys, voima
Kiimassa siellä velloo.
    (Ottaa maljan Teutateelta, juo ja ojentaa Notokselle).
                        Imettäjäs
Juo malja. Hei, mies! Nännin jätettyäs
Liet tyhjää haukkonut kuin kala maalla.
    (Notos ottaa kannun, mutta viivyttelee)
No, mies! Jo rukoiletko jumalia —
Varkaita, karjan näpistelijöitä —
Tyrrheeniläiset rosvot, kentaurit
Ja panit vastaas irvistävät. Kas,
Nuo irvinaamat höröttävät tälle
Röhöttävälle maailmalle — Juo!

NOTOS:

Mielisti veli, mutta uumoilen
ett' ihmiskarvan jälleen vetäis niskaan —
Tää viininjumala. Näät, nyljin sen
Jo tuonaan pois.

MYRKKYRI:

                 Ho — hoo. No hetken sentään
Voi ihmissutten ulvonnassa juoda
Ja ulvoa. Kas, pian kukkuroillaan
On viime ryyppy. Ylen yleinen
Kuin petos näät on, veli, myrkkyköynnös.
Se kielten kärkeväin ja punahuulten
himottuin kautta rypäleitään tarjoo.
Se hehkuu koskettaissa käden kättäs.
Katseista varjokkaista uhkuu se —
sylistä naisen ryöhää pohjasakka.
Kateus, röyhkä valta, köyry orja
Vieressä uurnan häärää apureina.
Viel' luonnon umpimähkäisyys ja raakuus
Sen ihmist' ivaavaiset muotopuolet,
Siin aidattu tuo viinamaa on musta,
Jost' täyden viime ryyppys juot, jos et lie
Elukka lajias. — Mutt' toistaiseksi
Latkimme iapsekasta lientä tätä
He, juo!

NOTOS:

No maljas, myrkkyri!

Esirippu.

NELJÄS NÄYTÖS.

Tapahtuu Cirtan linnassa keväällä v. 202 e.Kr.

Näyttämö:

Avara linnan huone, joka vasemmalle jatkuen erottuu täältä vain pylväiköllä. Oikealla ovi. Taustalta leveät matalat portaat vievät puutarhaan, jossa juuri nousseen aamuauringon kirkkaassa valossa Adonis-juhlan iloisinta osaa vietetään. Näyttämöllä molemmin puolin portaita loimottavat soihdut, mutta niiden valo kalpenee kokonaan puutarhasta tulvaavassa valossa.

Yksityisiä kisailevia pareja ja ilakoivia ryhmiä näkyy puutarhasta.
Koko taustan liikehtiminen antaa aavistuksen toiselta puolen
itämaisen raivokkaasta, toiselta puolen kreikkalaisen hienostuneesta
Adonis-juhlasta.

Esiripun noustessa riehuu lähimpänä joukko menaadeiksi puettuja impiä toisilla tyrsos-sauvat ja soihdut käsissä, toisilla kumeasti soivat käsipaukut. Tanssivat räikeän soiton pauhatessa kiihkoisata tanssia. Katoavat nopeasti. Samassa alkaa kuoro näkymättömänä laulaa:

Vuolteessa virtavan veen
Valkeat vaimot on kylpeneet,
Myrttien tuoksuvain alla
On immet jo uinuneet.
Vartensa valmiit on hekkumaan
Sulorintoja paisuttavaan.
Vetreät miehet jo rientäkää,
Sylien hurma te riistäkää.
Lyhvet on riemujen hetket,
Lyhvet on ihmisten retket.

Impi orvokkituoksuinen
Kaarrellen lymylehdikkoon
Sinut luoksensa huuhuelee,
Liekiten liittävi karkeloon,
Yhteiseen elon karkeloon!
Yhteiseen ilon hurmioon!
Aurinko onnea tervehtää,
Onnea ihmiset, syleilkää!
Lyhvet on riemujen hetket
Lyhvet on ihmisten retket!

HELIKE (juosten nauraen, avatuin sylin takaa-ajavan Prokleen edellä):

Et saa, et saa! Nyt etpä muistakaan
Kuin näytellä sun tulee! Pahansuopaa
Nyt näytät Erosta, jok' kiusaa, piinaa
Lempeensä nääntyväistä Psykeä. —
Sylin sa riennät avoimin. Se loppu
Vast' on.

PROKLES:

Niin mutkikasko näytös?

HELIKE:

                                  Niin
Ja minä, Psyke, valitan ja itken —
Mutt' kostan sulle kylmyydellä oiti,
Kun lepyt jälleen. Sitten syleily!
Niin järjestys on näytöksen.

PROKLES (nauraen):

                             Pois seikat
Niin monet! Jos on päätös syleily,
Niin kiire päätökseen. Pääseikka vain
Täll' erää, Psyke!

(Riistää Heliken syliinsä, rientävät puutarhaan. Marsyas, Notos ja myrkkyri etunenässä saapuvat viinikannut kädessä. Myrkkyrillä on päässään ruususeppele.)

MYRKKYRI:

                   Dionysoon malja!
    (Juovat).
Hän joka naaman yhtä hurskaaks maalaa. —

THEVESTA (juosten puutarhasta ja vetäen Marsyaan mukaansa):

Muut vievät, jollet tule — —.

MARSYAS (kohottaen viinikannuaan):

                              Perhosten
Ja kyyhkyläisten malja!

(Poistuu Thevestan kanssa puutarhaan).

MYRKKYRI:

                        Jäniksen,
Ykspäisen jäärän, puskevaisen pukin
Myös kunniaksi. (Juo) Afroditen karjaan
Ne kuuluu kaikki. Kaitsijaansa kuvaa
Kuin peili naista.

(Puutarhasta astuu Masinissa synkkänä Notoksen ja myrkkyrin väliin).

MASINISSA (ärtyneesti):

Mitä täällä teette!

MYRKKYRI: (kumartaen nopeasti):

Kaks orjaa juo, kun lempii Afrodite
Adonis-parkaa, jota pettää hän
Dionysoon vuoks ja salaa tältä taas
Aresta lempii, joka mustasukka
Hefaistos-äijän vuoks on syystä. — Mutta
Keväisin palaa Afrodite taas
Kuin ensilemmen kainon hurskas impi
Adonis-houkan syliin. Viimeisen
Tään lemmen vuoks me juomme, valtias.

(Kumartaa)

MASINISSA (synkästi):

Aloe niin ei piikikäs kuin kieles.
    (Itsekseen)
Mutt' tuhat väkää vaikka joka piikkiin
Viel' liität ja ne tunget sieluun saakka,
On raatelus vain lääke, laimennus
Mua syövää katkeruutta vastaan, joka
Mua raatelee kuin tuhat elonaikaa
Elämää haaskaa hirviöhampain.

(Orjat vetäytyvät pois huomaamatta. Kiireesti rientää Sophonisbe puutarhasta huolenilme kasvoillaan).

SOPHONISBE:
                              Miks
Juhlasta äkkiä niin poistuit?

MASINISSA (yhä tuijottaen):
                              Tiedät
Syyn ainaisen. Miks kysyt!

SOPHONISBE:

Mitään syytä en tiedä.

MASINISSA (ivalla):

          Et! Et tietenkään! Ei vainkaan
Viattomuus voi mitään tietää. Kas,
Syyt' omaa ei se tunne enempää
Kuin lapsi. Missä syy, ett' onnen päivä
Pimittyy voihkain yöksi. Missä syy —
— sult' tutkaan sitä — ett' nää tutut suojat,
Armaitten muistoin kätköt nyt on harmaat
Ja tunkkahiset loukot? Missä syy
Ett' aatos pyörryttävä nuoruusajan
Sun astunnastas kotisuojiss' näissä
Hedelmä nyt on toukan syömä?

SOPHONISBE (epävarmasti, tietäen mitä Masinissa tarkoittaa):

                             Aika
Sylissään kantaa karsaan tyytymyksen,
Jok' kaiken toiseks muuttaa kuin ol' aatos.

MASINISSA:

Miks kuitenkin sua vailla elon kulku
Niin mahdoton on kiertää aatoksin
Kuin loputon on ikipimeys
Tai sitä täyttäväinen epätoivo.

SOPHONISBE:

Pois mietteet nyt! Ne hauraaks mielen syö!

MASINISSA:

Niit' ei voi paeta tai luotaan heittää.

SOPHONISBE (viettelevästi):

Käy, armas, juhlatarhaan tänne! Tule!

MASINISSA:

Jok' askel taakka on, jok ainoo kukka
Siell' kiertää käärmeen lailla. Hehkuu heelmä
Siell' poskin ruttopunaisin ja veltoin
Kuin ilotyttö. Lymy varjoston
On loukko petosmielen. Petoskieltä
On kuiske tuulen. Siellä orjat juhlii.
Honottaa Notos ivakompiaan.
Hetairaa päissään potkii myrkkyri
Kulmillaan ruususeppel —

SOPHONISBE (kiusaantuneena, vihalla):

                         Lakkaa, lakkaa!
Mit' auttaa tuhannesti kerrata
Jo kerran kestettyä. Vuoden mittaan
Et päivää ilman synkkämieltä ollut.
Näin mies ei kaiva kaivamistaan sitä
Mik' umpeen luotiin jo.

MASINISSA:

                        Oi naiset, naiset!
Teill' ainoo kiihko miest' on huumata,
Mielt! ahdistava kaiho, toivo nostaa.
Mutt' juuriltaan kun repäisette lemmen
Nää kukat, silloin kylmyys tunnoton
Ois mieleen teille.

SOPHONISBE (vihalla):

Sydäntä tätä miekoin janoisin
Sa tähtäsit. Ma polvistuin — sa muista —
Et iskenyt, käsvartes syliin nosti —
    (ärsyttävästi)
Vapisko kätes? Etkö tottunut
Sa kalpaa käyttämään! Vai nainenko
Sun humallutti hurmallaan, kuin juopon
Hyvistä aikeistaan vie viini —

MASINISSA (raivoisana):

                               Lakkaa!
Nyt katkot kortta, josta riippuu henkes!
Nyt loukkaat pyhää, tahraat puhtaimman,
Teon parhaimman, mik' koskaan nostanut
On mielen ulapoita. — Toistamiseen
Nyt itses kielsit! Toistamiseen työnsit
Mun yksin erämaihin. —
    (Kylmästi)
                       Hyvä! Olkoon!
Näin selvii miehen pää. Nyt ratkotaan
Pois hauraat rihmat valtamanttelista!
Lyhyt on selvitys: Oot kiertotietä,
Salaa — sen lemmensokkonakin näin —
Mua vieroittanut Roomasta. — Miks pappis
Tääll' urkkii yhä, ohjaa askeleitas,
Toiveeni vaikka toiseks tiedät? Vastaa!

SOPHONISBE (ylpeänä):

Isäini uskonnon kai pitää saan —

MASINISSA:

Ja varjoll' uskon pappisrihkamaan
Myöt pääni — tämän pään, jok' etsii, pyytää
Sylistäs lohtua ja rauhaa. Tämän
Löit pään jo kerran sielussas. Ja palkaks
Vihollisen sen möit mua vainoovan.
Sen itse tunnustit — se muista. — Viestin
Tään vimmaisen ja luonnottoman lausuit
Kuin pikkuseikan, niinkuin pyöveli,
Mi työkseen päitä leikkaa. Luonnoton
Käy totisesti luontevasti sulta!

SOPHONISBE (kiihkeästi):

Oi, kuule, kuule! Tiedäthän: voi lempi
Pukunsa vaihtaa liekkipunervan
Nopeesti murhanmustaan viittaan. Mutta
Saman se olennossas liekin kätkee.

MASINISSA (ikäänkuin ei olisi kuullat koko Sophonisben pyyntöä):

Nyt aik' on Prokleen neuvo ottaa varteen.
Porteille Karthagon saat suojajoukon.
Pelosta Rooman pakoon turvasit —
Niin käyköön huhu. Kotikaupungissas
Avutta, yksin vuodet vuottaa saat
Sa pääsinpäivääs. Kärsimykset kantaa
Saat kukistuvan kansas, nähdä sen
Kuin kerjurin vuoks hengen rukoilevan
Roomalta rauhaa. — Mielin nääntynein
Kun pyrit taas sa muurit korjaamaan —
Ja perustusta lasket temppelilles —
Juur' silloin, silloin saapuu pelkäämäs:
Numidiasta nousee ryske, kauhu!
Et epäile, ken saapuu silloin. Pelkos
Sen huutaa korviis. — Sielus syytökset
Lyö meren myrskypäinä. Mutta silloin
Enempää toivoa äl' uskallakaan
Kuin kärsinyt ja puhdistunut liet.
Saat huomenissa matkata.

SOPHONISBE (Kuultuaan Masinissan aikeen on Sophonisbe seisonut tyrmistyneenä. Puhkee nyt puhumaan kiihkeän pyytävästi):

                         En voi,
En tahdo jättää sua, en maailmaas,
Jok' askelella vaikka iskun saisin!
    (nopeasti)
Jos viime kevään armon arvioit
Sa suureks liian, katso, kevät nytkin.
Voimassas yhä minut kuolettaa
Tai armoin säästää. Katso, valtias!
Tään elämäni arvan lankeevaksi
Taas vuotan polvistuin.

(Polvistuu).

MASINISSA (nostaa hänet nopeasti syliinsä):

                        Ei, armas! Ei.
Soimaksi kaikki itselleni kääntyi. —
Näin aistit laadultaanko toisiks muuttuu
Vai muodoltaan tää maailma, ett' ainut
Sun pyyntös pyytäjäks saa syyttäjän.
    (Itseään moittien)
Tuhat jo kertaa voitit näin. Miks turhaan
Ka kapinoinkaan. — Meitä daimonit
Kai kiusaa. Mutta kuule! Pyynnöin lempein
— ma miten pyytäisin, ett' ymmärtäisit —
Anovin katsein vastaa syytöksiini.
Kuin salataikaa, pahan katseen tuomaa,
Mun raivoani estä vastakeinoin
Yht' armain kuin on raivokkaat sen oireet. —

SOPHONISBE:

Jo estin sen! Nyt ilojuhlaan! Luulen
Meit' tuolla varrotaan. —

MASINISSA (raivoavalla riemulla):

                          Taas kerran syttyi
Pyörteistä tuskan leiskuava riemu!

(Poistuvat puutarhaan).

SANKHUNIATHAN (tulee näkyviin pylväistön takaa):

Taas kerran petti nainen. Kirous!
Astarten hymnit, siunaukset, uhrit,
Ja salataiat turhaan menneet. Nyt
Kirous sun syököön.

(Jää tuijottamaan puutarhaan).

MYRKKYRI (tulee vasemmalta aikeissa mennä puutarhaan, tien sulkevalle papille):

                    Arvon rabbi! Päästät
Kai taivaan valtakuntaan.

(Viittaa puutarhaan).

SANKHUNIATHAN:

                          Ammattis
On hieman sopimaton ilojuhlaan.

MYRKKYRI:

Juur' virka-asioita. — Siivittämään
Käyn sieluja. — Oi, virkaveli, joka
Lihan viel' lisäks sielun surmaat, sallit
Kai yhteistä mun karjaa lihavoittaa.

SANKHUNIATHAN (utelevasti):

Sull' onko viesti vietävänä?

MYRKKYRI (mielihyvästä irvistäen):

                             Viesti
Niin yllättävä, että riemun räikkä
Tai murjottava kuolonsairas kelmä
Sen tulos. Paras kelmi kuolon kelmä!
Paremman puutteess' riittää räähkä riemu.

SANKHUNIATHAN:

Lähetti Scipiolta?

MYRKKYRI:

Hannibal

On tullut. Vastakkain kaks jumalaa
Koht' iskee pauantein.

( Aikoo poistua puutarhaan).

SANKHUNIATHAN (pidättäen häntä vielä):

                       Sa ilmoita,
Ett' tahdon puheilleni temppeliin
Nyt oiti valtiattaren.
    (Orja kumartaa ja poistuu).
                       Nyt saakoon
Hän viime tehtävän tai kirouksen.
    (Heittäen katseen puutarhaan)
Sa tanssi, joukkio, on köyry selkäs
Vain astinlauta. —
    (Äkkiä tuskalla)
                   Kademielläkö
nään sentään joukon riemut?
    (Raivoisasti)
                            Vihamiellä!
Vihalla tulisella! Vihaan, inhoon,
Vihaan ja halveksin!
    (Sairaalloisen haaveksivasti)
                     Tää vihan riemu,
Tää turmaa huutavainen hurma korkein
On riemun herra!

    (Poistuu hitaasti oikealle).
    (Masinissa, Prokles, Madaura ja myrkkyri saapuvat).

MASINISSA (puutarhaan tarkoittaen):

                 Juhla päättyköön!
    (Myrkkyrille)
Lähetti tänne. —
    (Käyden istumaan)
                 Mikä yllätys.
Jo nytkö alkais taisto? —

PROKLES:

                          Hannibal
Jos totta saapunut, ei siekailtava.

MASINISSA:

Viisaat on sanas. — Mutta pelkään, pelkään —
Nyt tiimaa ennen arpa heitetään
Kuin pitäis.

ROOMALAINEN LÄHETTI:

             Kiireiset nää tiedot tuon
Massylein ruhtinaalle konsulilta:
Nous Leptiin luona maihin Hannibal,
Siks itään kiirein sua päämies vaatii.
Ties suuntaat Margaronin seutuville.
Kiirehtii varmaan Hannibal myös tänne,
Mutt' vastassansa tapaa tasavoimat.
— Siis riennä joutuisaan, niin voitto meillä.
Kuninkuus-arvo sekä Rooman suoja
Ajasta aikaan palkkas on. — Min annat
Mun vastuun viedä?

MASINISSA:

                   Aron miesten ratsu
Kepein on juoksennaltaan, ystävän
Jos luokse saa se kiitää. Voittoon rientäin
Se kaksinverroin nopsa. — Mikään ei
Mua viivästytä. Määrän sovitun
Tuon mukanani sotijoita. — Näin
Suursyntyiselle Scipiolle haasta.
    (Madauralle)
Madaura, marssiin valmiiks tuokiossa!
    (Madaura vasemmalle)
Puutarhaan käyös, arvon roomalainen.
Kai hetki suotu virvoitukseen. Saa
Egyptiläinen näyttää taitojaan
    (Viittaa myrkkyrille)
Mmutt' varo taikojaan.

MYRKKYRI (Viitaten puutarhaan):

                       Kas tulvillaan
On vallan siellä hameita! On toki
Niiss' oiva suoja älyn pelkureille.

MASINISSA:

Siin' ensi kompa. Niistä pelastaa
Sun pian kreikkalainen Prokleen seura.

(Roomalainen ja myrkkyri siirtyvät puutarhaan, Prokleeseen kääntyen.)

Käy hyvät tuulet nyt! Taas taiston jymy
Lyö moukariskuin rintaluihin tänne,
Taas valtaportit kaartaa taivaan rantaa.
— Epäilys äskeinen lie turha ollut. —
Tää manner saaliiks mulle jää, sen lyön
Nyt yksin taikka Rooman turvin. Tyhjää
On kaikki muu kuin voitto, valta.

PROKLES:

                                  Valta
Niin paljon tuhoo. —

MASINISSA:

                     Voitto yksin kaikki
Nää seikat selvittää.

PROKLES:

                      Ja aika. Sille
Suo kunnia.

MASINISSA:

            Ma voittoon riennän nyt!
— Mutt' roomalainen kiirehtinee matkaan.
Paraan hän ratsun saakoon lahjaksi.

(Prokles poistuu).

SOPHONISBE (syöksähtää oikealta hätääntynein ilmein):

Pelasta minut! Itses pelasta!

MASINISSA (ylväästi):

Matkaan ma lähden mainett' tuhoomaan,
Mainetta Hannibalin! Kaikki kielet
Patsaista Herkuleen luo viiden virran
Saa kuuluttaa koht' uutta nimeä:
Mainetta Hannibalin voittajan.
    (Rohkaisevasti)
Siin' armas Sophonisbe, pelastus,
Siin' enemmänkin: uusi elämä.

SOPHONISBE (pahansuovasti):

Ei Hamilkarin poikaa kerska lyö,
Kun kerran heimot Gallian ei lyöneet,
Ei Alppein rotkot ahmanneet. Ei lyönyt
Hänt' Apenninein raemyrskyt. Rämeet,
Suot myrkkyiset ei kotkaa sokaisseet.
Ei Bruttiumin nälkä heikentänyt
Tuot' tahdon voimaa tavatonta. Ykskään
Ei Rooman sotijoista muuta tainnut
Kuin paeta.
    (Vähäksymisen väre äänessänsä)
            Ja nytkö löisit sinä
Barkidein ylvään sankarin!

MASINISSA (tuskalla):

                           Miks
Sanoit näin! Miks jälleen iskit, näyttäin
Ett' uskos, intos toisen on kuin minun.
    (uhmalla)
No, hyvä! Tärvää voittojuhlan riemu
Jo ennakolta, näytä ett' on ivaa
Sun hymys silloin. Voitan sittenkin!

SOPHONISBE (lähestyen hymyilevästi):

Sun voimas suuri on, sen uskon. Mutta
Miks Roomalle sen tuhlaat! Manner tää
Vain Afrikan on kansain. Hannibal
Sun veljes, sankar ihannoimas. Hän
Ei vihamiehes. Rooman mies sun turmas.
    (Houkuttelevasti)
Nyt äkkipäätä luovu Scipiosta:
Uudista vanha liitto. Hannibalin
Saat neronmyrsky olla! Kaataa näin
Voit Rooman kylmän nousukkaan, jok' enemp'
Ei arvoa voi antaa lemmellemme
Kuin orjakauppias.
    (Pyytävästi)
                   Jos säästänyt
Et elämääni vain mua kiduttaakses,
Pelasta lempemme ja Karthago.
    (Nopeasti)
Tee liitto! — Sankhuniathan solminut
Jo liiton langat päätöstänsä vaille.
Saat valtatakeet lujat. — Karthagossa
Pelastajan ja suojaajan saat arvon — —

MASINISSA (keskeyttäen katkeran ivallisesti):

Tulet — nään — suoraa päätä temppelistä.
Sen houru pelkos näyttää.
    (Uhkaavasti)
                          Petosmieltä
Se tietää. Myrkkyannost' uutta. Tuskaa,
Sen seuralaista kylmyyttä ja uhkaa.
Sa varo mainimasta nimeä,
Jok' kerta kerran jälkeen muistuttaa
Polusta petospimeästä mua. —
Revetkööt valtamanttelit kuin rääsyt!
Pois seikat, joista miekoin riidellään!
Kiusattu ihminen täss' alastonna
Sun vartoo iskujasi. Mutta liiaks
Sa varo syvään iskemästä.

SOPHONISBE (hätääntyneenä):

                          Niinkuin
Elämä kallis mulle vierelläs,
Siin totta antaa tahdon lievitystä
Sun sielus poltinhaavaan kirvelevään.

MASINISSA (leppyneempänä):

Pitäisi tietää sun, ett' petturin
Voin pitää, mutt' en liittolaista.

SOPHONISBE (kuin oljenkorteen tarttuen, nopeasti):

                                   Pois
Siis paino valtamanttelin — kuin sanoit —
Pois maasta touhujen ja tuskain lähde!
Tääll' itse kärsit toisten riemuitessa
Tai ostat riemus toisten kärsimyksin!
Maat, kansat, valta, lempi, jumalatkin
Tääll' riidoin riehuvat. Mutt' riistä lempi
Ketjusta tuosta. — Länteen paetkaamme!
Luo toisen meren, mill' ei rajoja,
Luo heimoin rauhallisten, onnellisten —
    (Pyytävästi)
Unohtuu vanha petos, vääryys siellä.
Uudesti syntyy puhtaus!

MASINISSA (murheen sävy äänessään):

                        Lie liikaa
Kakskymment' ikävuotta harteillani
Noit' tarinoita kuullakseni. Kylliks
Lien sotaa käynyt, maita nähnyt, meren
Jok' ainoon tietääkseni suolaiseksi.
Petosta sieluun tunkeunutta — tiedän —
Paolla ei voi voittaa. Taistain vain
Tai kuolemalla.
    (Tuskalla)
                Sieluas et tänne
Voi jättää. — Katse illan puoleen, pako,
Rukous, uhri samaa sielulle
Kuin hetken uni taikka juopumus.
Niin kaukana kuin lännest' itä sun
Siis aikees minun aikeistani.
    (Painavasti:)
                              Itään
Nyt marssin kiireisesti!

SOPHONISBE (kiivaasti, leimuten):

                         Syökset näin
Mun aivan suoraapäätä surmaan!

MASINISSA (päättävästi):

                               Surmaan
Sen kaiken, mikä sielus himmentää,
Ja tahtos tahdostani loitontaa.
Odotus, usko, pyyntö, tyhjiin mennyt,
Nyt tulkoon jäykkä, karmas käsky.
    (Uhkaavasti)
                                  Tie
Yks ainoo, tahto yksi sielua
Saa kohta johdattaa! Siis itses kiellä
Sa kaikesta, mik' estää vajoomasta
Sun tahtos tahtooni.

SOPHONISBE (raivostuneena, viiltävän halveksivana):

                     Tää barbaarein
On tapaa!
    (Hetken vaitiolo)
          Vuoroin naista mairia
Ja orjaruoskin lyödä.

MASINISSA:

                      Irti peto!
Sen irti päästit jo. Sep' oiva isku!
Opetus kreikkalaisten tietoniekkain
Lie turhaa korua, se barbaarin
Saa turhaa tuumimaan. — Kariskoon maahan
Silaus hauras sielun saivartajain!
    (Miettiväisenä)
— Pääsyyllinen lie hyveoppeineen
Tuo kunnon Prokles. Hyv' ei selvitellä
Mit' elo on. — Lie viisaint' taistella
Kuristaa, raastaa ihmiselukkaa.
    (Riehuvasti)
Barbaarin voima yks' on, jakamaton,
Se nuivaa epäilystä vailla murskaa
Tai murskaantuu. Sadannen kerran löit
Sa samaa haavaa. Pedon irti sait.
Mutt' katso: sortui torahampaisiin
Tään karjun turhat vaivat. — Kiittää pitäis,
Jos sopis kiittää barbaarin.
    (Tapaillen)
                             Mutt' keino
Kai siihen keksitään.
    (Myrkkyri saapuu puutarhasta)
                      Kas, siinä mies,
Jok' aina paikallaan, miss' aaltoo raivo.
    (Myrkkyrille)
Kaks vartijaa eteeni oiti tuokoon
Astarten papin.

(Myrkkyri pois. Masinissa istuutuu tuijottaen herkeämättä, vastaamatta Sophonisbeen).

SOPONISBE (tyrmistyneenä, katkonaisesti):

                Mikä hanke tämä?
— Tekoa julmaa ethän aio?
    (Mielistellen)
                                 Ehkä
Nyt solmitkin tuon liiton puhutun? —
Hyvyyksin siunaa siitä Sankhuniathan —
    (Voimakkaämmin)
Miks vartijoita? Loukkaat Karthagoa
Hänt' uhkaamalla. —
    (Hilliten itseään)
                    Viisast' ei ois työntää
Pois tarjottua kättä. —

(Masinissan yhä ikäänkuin nauttiessa Sophonisben epätietoisuuden tuskasta).

                        Ääneti
Ain katsot! Ilmi tuo mit' aiot! Ethän
Karkoita häntä? — Vielä julmempaako! —

MASINISSA (koko olennoltaan muuttuneena):

Viel' julmempaa! Mist' oppinut ois lempeeks
Barbaari.
    (Sankhuniathan tuodaan Masinissan eteen, myrkkyri seuraa)
          Pappi, vehkeilyjes retket
Nyt aik' on päättää. Tuhat uraa kiersi
Sun arka kavaluutes. Luihu kieles
Loi monet sielunvaivat. — Vaikerrukset
Nää kohta oma valitukses toistaa.

SANKHUNIATHAN:

Ikuiset valitukset palkkas on,
Jos loukkaat mua, Herran pyhittämää.

MASINISSA (jatkaen kuin keskeymättä):

Petoksen tielle oppilaasi veit
Ja Karthagon. Viel' voitettuna samaa
Sa lankaa punoit — vaikka perin turhaan —
Kahdeksan sataa mikatania,
Mun miehiäni, ristiinnaulitsit,
Ja kreikkalaisen Prokleen, lähettini,
Sa tahdoit samaan kidutukseen syöstä.
Tää veri huutaa vertas! — Oppis sanoo:
Silmästä silmä, hammas hampaasta.
Sen pergamenttis lauselman nyt täytät,
Kahdeksansataa kuolintuskaa kantain.
Sun hauraat luusi ristiinnaulitaan,
Palalta pala silvotaan sun ruumiis
Ja viime hetkelläs luut murskataan.

SANKHUNIATHAN:

Kavahda tätä tekemästä! —

MASINISSA (yhä jatkaen):

                          Kärsit
Tään tuomion sa ansaitun nyt oiti!

SANKHUNIATHAN:

Astarten armo minut seppelöi,
Mit' tulleekin. — Mutt' armon riistäköön
Hän sulta, tytär Hasdrubalin! Muista:
Armoitti sinut minun kauttani
Astarte kerran. Nyt sun kauttas kuolen!
Sun petokses ja heikkoutes kautta.
Kirottu olkoon petoshenkes, ruumiis!
Hedelmä ruumiistas kirottu olkoon!
— Isäisi jumaloita hyljit. Melkart
Sun siitä maahan sortakoon ja Baal
Sun katsees kieroks sokaiskoon, niin että
Vääryyttä luulet oikeaksi, että
Paraskin aivoitukses syyttää sua.
Revelköön elonpuusi juuriltaan
Raivoova myrsky. Kuolo temmatkoon
Äkisti sen kuin korren pyörteisiinsä.
Vain räivä pilkka hetken tallatkoon
Sun lahoovia luitas. Pahat tekos
Phileenein sankarmuisto kostaa näin.

MASINISSA:

Pois viekää hänet! Hymnis lyyraa vailla huonosti sointuu.

SANKHUNIATHAN;

                  Sulle viime säe:
Petoksen keskell' astut elämäsi,
Yht' yötä rauhaisaa et nuku. Hän
    (Viittaa Sophonisbeen)
Sun untas vaivaa, henkeäsi vainoo.
— Näät, laukee kiron kimmat surmassas.
Viel' kuolon takaa käsken, voitan — Tiedä,
    (uskon hurmiossa)
Yks intohimo mulla vain, yks halu
Yks haave, aate, viisaus ja houre
Minussa jäytää. — Riemun kylläisyys
Ja tuskan pohjattoman voihkina
On heelmä sen, kun tomumaja tää
Ei nähdä saa, ei tuta kunniaa,
Jok' kerran maat ja taivaat uhrisauhuin
Ja rukouksin täyttää. — Tietäkää!
Ma tahdon jumalaksi tulla, tahdon,
Juur' kuolon kautta tään mun kansani
Mun nostaa jumalaksi, nostaa — — —

MASINISSA (keskeyttäen):

                                   Pois!
Pois viekää! Risti pystyttäkää tien
Itäisen varteen, jotta jäähyväisiks
Nään jumalkuohilaan tään ristinpuulla.

    (Masinissan viittauksesta vartijat vievät Sankhuniathanin pois.
    Myrkkyriite).

Nyt, ylimestar', riennä oppimaan,
Mitenkä usko järkkymättä kuolee.

MYRKKYRI (teennäisen voimakkaasti):

Oi, jospa konna öisin, kuolisin
Kuin pappi tää.

(Poistuu).

MASINISSA:

                Nyt aik' on pikkumurhat
Nää lopettaa ja rientää suurempiin.
    (Kylmästi)
Sa tänne jäät. Saat turvaksesi Prokleen.
Tuhannen jalkamiestä, ratsureita
Viissataa. Tämä riittää.

SOPHONISBE (aralla, masennetun kunnioituksella):

                         Valtias,
Sun suur' on voimas. — Suur' on valtas määrä.
Salama nyrkkis isku. Maahan sortaa
Kuluttavainen vihas. Meren ärjyn
Sun käskys voittaa. — Mutta vuoret vaikka
Sun nyrkkis musertais, vaikk' ankaran
Sa ilmain merten myllerryksen loisit
Iskullas ainoalla, pyyntöäni
Ja pyytämääni kuule. Valtias!
Kolmannen kerran sulta samaa pyydän,
Kolmannen kerran etees polvistun.
    (Polvistuu)
Näin kallis, näet, armosi on mulle.
    (Kiihkeästi)
Mun seurata suo, armas matkalles!

MASINISSA (kylmästi):

Miks orjaa näytät. Polvennotkistus ei luontoas.

SOPHONISBE (kiirehtien):

             Juur' siks ett' oikeuden
Sain muka syntymästä saakka käskyyn,
Nyt korskan luonnon tuon, mi harhaan vei,
Masennan maahan.
    (Intomielisesti)
                 Kädet kurkotan.
Ne armos kiinni saa, jos väsyneet
Nää polvet turhaan pyytää. —

MASINISSA (lempeämmin):

                             Taatumman
Täält' turvan saat kuin Rooman leiristä.
Jää tänne —

SOPHONISBE:

            Olkoon niin, en mieti nyt,
En päättele. Mun täytyy täältä pois!
Kidutus julmin epätietoisuus.
Sumuun sen synkkään ethän heitä mua!
Tääll' autius syö sielun syytöksin.
Sun ruoskas viuhuvainen niin ei vihlo
Kuin niiden sähinä. Oi, mukaan ota!

MASINISSA (yhä lempeämmin):

Jo nouse, Sophonisbe, matkas suuntaan
Alittan linnaan. Siellä tyyni onni,
Koeteltu onni asuu. Sisareni
Sua lohduttaa ja neuvoo. Lohdutusta
Myös kaipaa hän: Massiva sotaan seuraa.

SOPHONISBE:

Siell' onni toinen on kuin mun, on toinen
Myös murhe siellä. Sinun kanssas lähden!

MASINISSA (äkkiä):

Ristillä pappis näät ens' taipaleella!
Se näky matkainnon veis!

SOPHONISBE (voitonriemuisena):

                         Oi lupaat!
Kaikk' kuolkoon ristillä, mik' estää vois
Sun tahtoas. Sen näyn, sa nähdä saat,
Ma tyynin mielin kestän. Nyt, oi, lupaa!

MASINISSA:

Enää en estä. Viime sanas riemun
Toi mulle, sulle voiton. Pedon tään
Sa jälleen kesytit.

SOPHONISBE (syliin kiirehtien):

                    En petoa
Ma voittanut, vaan miehen miehekkään
Sain armon, armon seuralaiseks onnen!

Esirippu.

VIIDES NÄYTÖS.

Tapahtuu Zaman luona kesällä v. 202 e.Kr.

Näyttämö:

Masinissan teltta, oikealla muita suojia. Oikealla taka-alalla pieni pöytä. Vasemmalla leposohva. Jos taustan laaja verho vedetään syrjään, näkyy sieltä roomalaisen leirin keskusta, pienen torin tapainen, jolla kohoavat ilmoille sotajoukon merkit. Keskipäivän valaistus.

Oikealla pöydän luona seisoo Sophonisbe katsoen taka-alalle, jossa Helike pitäen osaksi avattuna taustan verhoa katsoo jännittyneenä taustalle, viistoon oikealle. Hetken hiljaisuus.

SOPHONISBE (kärsimättömästi Helikelle):

Tähystäjistä toinen kutsu!

(Marsyaalle, joka syöksähtää sisään Heliken viittoiltua katsomaansa suuntaan.)

                           Kerro!
Pian kerro! Hannibalin armeijan
Kuin laita.

MARSYAS:
            — — Tuhon partaalla jo hoippui,
Kun palkkasoturinsa kapinallaan
Sai sekasorron aikaan. Libyalaisten
He rintamata vastaan syöksyivät —
Mutt' Rooman jalkamiehet taakseen näin
Taas saivat. Puolet kaatui! — —

SOPHONISBE (keskeyttäen kiihkeästi):

Nyt ken voittaa?

MARSYAS:

Ääreltä äärelle tuo raivoryske
Kuin jättipyörre vyöryy. Ees — taas! Turhaan!
Kuin kummallekin turmioksi.

SOPHONISBE:

                            Eikö
Näy valtiasta vielä nytkään?

MARSYAS:

                             Haipui
Tychaios rantaan aavikon, ja takaa
Otusta ajaa yhä valtiaamme.
Aut' armias kun palaa sieltä!

SOTILAS (syöksyy sisään):

                              Nyt
Jo saapui valtias! Hän syöksyi suoraan
Karthagolaisten selkään. — Pyhän joukon
Jo murtui valkokilvet —

SOPHONISBE (huudahtaa väliin):

Pyhä joukko! —

SOTILAS;

Pakoon jo kääntyi miehet Libyan!

MARSYAS:

Niin taittuu meille voiton palmu! Joudu
Mies nopsaan kummulle.

SOPHONISBE:

Te menkää!

(Miehet poistuvat, Sophonisbe lysähtää istumaan sohvalle, puoliksi itsekseen, puoliksi Helikelle).

                                  Nike,
Kuin jakeletkin seppeleitäs, mulle
Tuot tappiota puolet. — Pyhä joukko!
Unelma kaunis sortui niin —
    (Hetken vaitiolo)
                             Olenko
Epatto veretön! Pitääkö mun
Jumala Hannibal kuin rääsy heittää,
Ilveillen pistää hänen haavojaan. —
Pukea hänet narriks täytyy kai,
Nulikkain eteen viedä tanssimaan. —
— Saa rabit arvokkaat, joit' lasna kaukaa
Vapisten katsoin, köyryyn painaa selät,
Ett' maata viistää harmaa, puhdas parta.
— Ees tekohartaan Scipion he haastaa
Saa mielin kielin. — Älkää luulkokaan,
Te pöyhkät, että minä imartaisin!

HELIKE:

Voi, hetki, hetki vain sa vihas peitä!
— Sa näit kuin Scipio sua tarkkas, silmän
Kuin kylmän teräksen sun silmääs iski.
Sen nuolet väistä näyttelyllä. Vähään
Sa tyytyväisen vaimon osaa näytä.
    (Iloisesti)
Sa tenhokeinoin laskelmiin tuon miehen
Tee pieni laskuvirhe. Roomaan hän
Taas palaa. Sinä onneen jäät. — Näin tahtoo
Myös Prokles. — Armas Sophonisbe.

SOPHONISBE:

                                  Mun kai
Remuta pitäis Scipiolle mieliks.

MASSIVA (syöksähtää sisään):

Ma viestin valtiaalta tuon: Hän saapuu
Nyt tänne voittajana. Paennut
On Hannibal! Hajalla vihollinen — —

(Kuuluu palaavien voittajien raikuvia torventoitotuksia, poikamaisesti).

Nyt saapuvat! Oi, vastaan riennetään!

(Kiiruhtaa pois).

SOPHONISBE:

Paennut Hannibal — En jaksa nyt
Iloista mieltä näyttää. Surun hetkeks
Vien piiloon, sieluun hautaan. — Ehkä sitten
Voin muitten mukaan nauraa.
    (Poistuu vasemmalle, Heliken aikoessa seurata)
Yksin jätä.

PROKLES (rientäen taustalta Heliken vielä katsoessa Sophonisben jälkeen, huolettomasti):

Kas tässä miehes taas!

HELIKE (kääntyessään, rientäessään Proklesta vastaan):

                       Oi, kuulla saanko
Taas elonäänen tänne onkaloon.

PROKLES:

Ja voiton äänet, ilmaan väräjävät!

HELIKE:

Eläthän vielä. Siinä mulle voitto.

PROKLES (leikillisesti):

Elon tään näytelmän oon katsoja —
Kas, siinä kumma virka, joss' ei koskaan
Lie hengenvaaraa — Mutta asiaan:
Palaavat Scipio ja Masinissa
Nyt leiriin. Valtiatarta valmista,
Ett' arvokkaan suo heille vastaanoton.
Syphaxin valitukset kiihtäneet
On julmaks Scipion.

(Kuuluu ääni taustalta. Äkkiä vedetään syrjään teltan verho
 Saattueineen saapuu Scipio, jonka seurassa myös Masinissa).

SCIPIO (saattajilleen):

                    Päämiehet! Meidät
Te jättäkää ja legionat tuokaa
Nyt oiti forumille. Palkkionsa
Nyt saakoon ansio.

(Saattajat poistuvat. Scipio ja Masinissa astuvat telttaan,
Prokleelle):

                   Numidian
Myös sankarjoukot tulkoot forumille.

(Prokles kumartaa ja poistuu. Masinissa johdattaa Scipion istumaan vasemmalle katosistuimelle).

MASINISSA (Helikelle, hilliten ärtymystään):

Lähetti eikö voitonsanaa tuonut
Vai mikä syy, ett' valtiattares
Näin viipymällä voitonilon peittää?

HELIKE (hätääntyneenä):

Hän — hän niin väsyneeks ja sairaaks kääntyi
Ett' tarvis levon hetki — —

SCIPIO:

                            Rooman naiset
Ylistyslaulut, maljat, seppeleet
Suo hymyin voittajalle. — Valitan
Ett' estyi tästä valtiattares —
    (Kohteliaisuuteen verhotulla uhkalla)
Nyt käyös, vaali emäntääs, hän että
Vois aikomaani juhlaan valmistauta.
    (Helike oikealle. Masinissalle, istuimeltaan nousten)
Niin — puolet maailmaa on voitettu —
Tie puoless' on —. Ja hän ken sodan alun
Ja päätöksen myös tietää, hän on Rooman
Maan valtiaaksi säännyt. — Syntymästä
Mun määräs kohtalo tien näyttämään
Yl' aavain merten. Työ tää tehty on. —
— Mutt' toistaiseksi Karthago jää eloon,
Ja loppuelämäkseen tarvitsee
Se vartijaa. Tää toimi Afrikan
On valtiaan, kuningas Masinissan,
— jos takeet antaa liiton lujuudesta.

MASINISSA:

Sun käsiis repalaisen kohtaloni
Ja maahan masennetut toiveet jätin —
Nyt valtakunta mulla, sotajoukko.
Sukuni vihamies on maahan syösty. —
Täst' enkö kansain voimaa Roomalle
Ma soisi. Liitto luja on! — Jos katsot
Mun taisteluissa kalpaa käyttäneen
Kuin mies, suot Karthagon mun vartiooni.

SCIPIO:

Paljosta kiitän sua ja palkitsen.
Mutt' ehto on, ett' Rooman valtaan jätät
Syphaxin puolison.

(Hetken hiljaisuus).

MASINISSA (epätoivoisena):

                         Muu kaikki vaadi,
Mutt' tässä säästä!

SCIPIO:

                    Tämän Rooma vain
Sinulta vaatii. Määrää liitto niin
Ja Rooman tapa. — Vaikk'ei nainen tuo
Karthagolainen ois, vaikk'ei hän tehnyt
Ois Syphaxista, Rooman ystävästä,
Sen vihamiestä, vaikk'ei Karthagoa
Isänsä Hasdrubal nyt johtais, niin
Sen vaatis Rooma, kosk' on puoliso
Hän lyödyn ruhtinaan. — Näin konsulina
Mun tulee haastaa.

MASINISSA:

                   Nuoruus, maine, valta.
Kaikk' yhtä seppelettä toivoi. Häntä,
Ylvästä valtiatarta. — Mun hän petti —
Mutt' ilman häntä uskalla en jäädä!
Kadotus parempaa kuin tyhjyys. Orja,
Mun jota alinomaa täytyy lyödä,
Verinen pyöveli, mi joka päivä
Suo raippoja, on kestää helpompi
Kuin pyhimyksen kalvaat kasvot, joiden
En sädekehää yllä konsanaan. — — —

(Repliikin aikana tuo vahti Syphaxin kahleettomana sisään).

SCIPIO (Masinissalle):

Tuo kuuma veri vert' on heikkoa. —
Minussa voimaa jos liet löytänyt,
Sen syyn sa oivallat, jos virkan: maltti,
Hallinta himojen ja selvä pää
Mun valtaan nosti, vihamiehet löi.
    (Molemmille)
Silmästä silmähän nyt katsokaa
Te veriviholliset.
    (Syphaxille)
                   Sinut tuotin
Eteeni, Syphax, koska todistaa
Voit voittajalles
    (viittaa Masinissaan)
                  Rooman oikeutta.
Todista vielä kerran, mikä syy
Sun hylkimään sai Rooman liittoa.

SYPHAX:

Punnuksen väärän vaakakuppiinsa
Lisäsi Hasdrubal — soi tyttärensä.
Ett' tartuin miekkaan sua vastaan, päämies,
Ei matkan alku taikka erheen syy,
Se päätös summattoman harharetken,
Min alku liittolaises puoliso,
Tuo papitar ja papin käskyläinen,
Tuo verta juova hurma hekkuman.

SCIPIO:

Ajoissa miks et rauhaa tehnyt? Näithän
Mun rauhanmietteitäsi suosivan.

SYPHAX:

Näin sodan vievän turmioon. Mutt' turhaan
Ma rauhaan pyrin. Himoviettelyin
Ja juonin tuhansin hän kiehtoi mua
Ja kiihti Roomaa, Masinissaa vastaan.
Sen vuoks nyt jäljellä on armos vain
    (Masinissaa ivaten)
Ja kostonilo ilkeä: ma näinhän
Kuin voihki voittajani naisen vuoks!

MASINISSA:

Tään häväisijän vaadin kuolemaa!

SCIPIO (ankarasti):

Naissankarit, jo talttukaa! En enää
Sanoja tuhlaa. Mutta sulle virkan:
    (Kääntyy Masinissan puoleen)
Nyt varo ansioitas kaikkia
Sa saattamasta turmioon vuoks naisen.

SANANTUOJA (tulee):

Prefekti ilmoittaa, ett' forumille
Päämiestään vartoo sotajoukko.

SCIPIO

Hyvä.

(Viittaa sotilasta viemään pois Syphaxin).

MASINISSA (kuin viime keinoon tarttuen):

Hänelle sanan annoin vannomalla,
Ett' ennen myrkyn tarjoan kuin jätän
Sun valtaas, herra!

SCIPIO (poistuessaan kääntyy Masinissan puoleen):

                    Sen voin armon suoda
Saat myrkkyrisi tänne — Pelastaa
Hän valtakunnan sulle.

(Poistuu).

MASINISSA (yksin):

                       Harha, valhe
Näin onko sekavaa, vai julma totuus
Näin säkenöikö katseen sokeaksi,
Niin ettei aatos tuumaa astu. Kuinka!
— Sit' aatellako tulis, surmanko
Saa hän ja minä valtakunnan. — Vaiko
Myyn nuivaan sääliin valtakuntani,
Hänet ja itseni.
    (Hetken vaitiolo, itseään kauhistuen)
                 Oh julmaa, Näinkö
Teen kauppaa sielulla ja tavaralla!
— Iloitsee varmaan nyt hän voitosta
Ja juhlaan itseänsä koristaa —
Mutt' miksi viipyy hän?
    (Myrkkyri tulee)
                        Käy, orja, pyydä,
Ett' tulee luoksein valtiatar. Itse
Saat poistua.

MYRKKYRI:

              Niin sanovat he aina,
Kun tunto kieltää, minkä järki käskee,
    (kumartaen)
Sun käskys järjen mukaan tulkitsen.

(Poistuu oikealle).

MASINISSA:

Hän tulee, tulee! — Viel' ei keinoa,
Jok' auttais mua. Pako? — Taistelu? —
Voi turhaa. — Surma Scipion? — Kai ennen
Molempain meidän surma. — Sophonisbe!
    (Kääntyen oikealle, ojentaen käsivarsiaan)
Hymyillen tule, armas! Lempeänä. —
Hymyllä surmaat mun!

(Jää odottavaan asentoonsa. Sophonisbe astuu sisään välinpitämättömän synkkänä. Masinissa kääntyy pois kuin iskun saaneena. Kääntyen jälleen Sophonisbeen päin, murheella):

                     Ei riemua
Näy sulle voitto tuoneen —

SOPHONISBE (väsyneesti):

                           Iloitsen
Sun voitostas.

MASINISSA (suuttuneena):

               Sun äänes paljastaa,
Suo sanat valheeks näyttää. — Murhemielen
Toi sulle voiton sana!

SOPHONISBE (yhä väsyneesti):

                       Enemmän
Sun tappiotas surisin kuin nyt
Voitostas iloitsen.

MASINISSA:

                    Miks luihua
Noin kieltä käytät!

SOPHONISBE (vihaa säihkyen):

                    Suoraa kieltä! Silloin
Iloon ma oisin hukkunut, jos lyönyt
Ois Hannibal ja Masinissa Rooman!
Nyt Rooman voittoa ma suren, suren
Ett' tallaa näitä maita Scipio. —
Maan mahtavat, te älkää luulkokaan
Ett' teitä mielin kielin kumartaisin!

MASINISSA:

Syphaxin orja, papin orja haastaa!

SOPHONISBE (ylpeästi):

He kaatuivat vuoks Karthagon!

MASINISSA (raivostuu äärimmilleen. Tempaa oikealta vierestään ratsupiiskan):

                              Oh naaras!
    (sivaltaa kerran Sophonisbeä, karjuen)
Vai myrkkyä sa valat! Myrkkyä
Saat tällä kertaa itse!

(Myrkkyri tulee nopeasti oikealta, asettaa kumartaen täytetyn myrkkymaljan pöydälle Sophonisben viereen ja siirtyy taitse vasemmalle).

                        Kerallas
Ma, houkka, kuolla aioin. Scipio
Nyt saakoon sinut yksin uhrikseen!

SOPHONISBE (toinnuttuaan iskusta on noussut kuin kärsimyksen rajalle päässyt, kaikesta maallisesta vapautuneena, ylevänä, niin että Masinissa jää sanattomana häntä katsomaan):

Nyt oikein puhuit. Aika kuolla mun. —
Rajalla elämän ja kärsimyksen
Nyt vihdoin seison. Alku-unelmaan
Saan palata. — Ma paljon rikoin, rikoin
Yhä uudestaan — Mutt' paljon rakastin. —
Sua, kaunotukka-prinssi, rakastin.
— Sun, armas, uhrasin. En tietänyt,
Ett' yllä kansojen on ihmiset. —
Siks kuolen nyt. — Oi, armas, ilomiellä!
— Vain yhtä salaa toivonut ma olen:
Sun kyynelin mua kuoloon saattavan. —
Niit' en ma ansainnut. Mua muista joskus.

(Tarttuu pikariin aikoen juoda).

MASINISSA (kuin heräten todellisuuteen):

Älä juo!

SOPHONISBE:

         Miks estät välttämättömyyttä.
Syyn raskaan sovitusta. — —

MASINISSA:

Syy on mun!

SOPHONISBE (lempeästi):

Et jaksanut sa anteeks antaa. — Siinä
Ei sinun syytäs. Rikokseni raskas
Ol' liian. Nöyrtyminen, sovitus
Ol' liian heikko.

MASINISSA (tolkuttomana tuskasta):

Pakoon! Paetkaamme!

SOPHONISBE:

Sa muista sanonees: Petosta ei voi
Paolla voittaa, taistelulla vain
Tai kuolemalla. Taisto loppuun käyty: —
— Me tappiolle jäimme, armas.
    (Juo nopeasti maljan)
                              Juomas
Hyvältä maistui, kiitos myrkkyri.

(Laskee maljan pöydälle).

MASINISSA (heittäytyen polvilleen Sophonisben eteen):

Ma mitä tein!

SOPHONISBE:

              Oi, nouse, nouse, armas.
On kaikki hyvin. — Näin kun suret mua,
Suot lemmen hohdon elonillalleni.
    (Katkonaisesti)
Ah — uupumus — saa vallan — lepäämään —

(Masinissaan nojaten kulkee leposohvan luo, seisahtaa hetkeksi sen viereen. Helike tulee oikealta jääden seisomaan).

Viel' kerran sankariin ma nojaten
Sain käydä. Voi — kuin raskasta — on sentään
tää elo jättää.
    (Painuu sohvalle)
                Helike
Ja — Prokles.

(Helike syöksähtää Sophonisben luo. Masinissa viittaa myrkkyrin hakemaan Proklesta).

HELIKE:

Sophonisbe!' —

SOPHONISBE:

                             Onnen lapsi. —
Sa sitä olet — mit' en minä voinut —
Puutarhaa muistatko sa — isän luona.

HELIKE:

Oi, Sophonisbe.

(Prokles astuu kiireesti sisään taustalta. Vaihtaa muutaman sanan
Masinissan kanssa. Astuu Sophonisben luo).

SOPHONISBE (viroten, nousten kätensä nojaan):

                Prokles. — Oppilaas
Nyt huonoin kuoloon käy —

PROKLES:

                          Näin ankarasti
Ken itseänsä rankaisee, on parhain.

SOPHONISBE:

Näin myöhään oppis varteen otin. —
    (kääntyen Masinissan puoleen)
                                   Voimaa
Nyt tunnen, jota jäätäväinen kuolo
Viel' hetken pakenee. Oi armas! Nosta!
    (Masinissa nostaa hänet syliinsä)
Mua rakastithan — sano — pian, pian.

MASINISSA:

Sua rakastan, oi rakastan. — En muuten niin julmaks tullut — — —

SOPHONISBE:

Hyvä — Nyt niin hyvä —

(Horjahtaa, kuolee. Hetken hiljaisuus.)

PROKLES:

Niin sammui tähti, joka loistanut
Ois valoin kirkkahin, jos suistaneet
Ei ahnaat vallat sitä radaltaan —
    (Hiljaisemmin)
Jos Afrikan ja Hellaan ristituulet
Sit' ei ois peittäneet niin mustiin pilviin.
    (Koskettaen Masinissan olkapäähän)
Suo kuollut viedä suojaan: huuto, remu
Koht' alkaa leirissä.

(Masinissa nyökkää myöntävästi. Prokles, Helike ja myrkkyri kantavat kuolleen oikealle. Masinissa jää seisomaan vasemmalle ilmeettömin kasvoin).

MYRKKYRI (palaa, ottaa tullessaan pöydältä pikarin. Pysähtyy keskinäyttämölle. Infernaalisella voimalla):

                      Te nauravat
Nyt itkekää. Te, jotka itkette,
Nyt malja täyttäkää ja myrkky juokaa —
Te näittehän jo kuolon suuremmaks
Kuin itkeväisen elon.
    (Masinissalle)
                      No, mies. Kohta
Liet kuningas ja herra Afrikan.
— Mutt' näytät huonon kaupan sittenkin
Sa tehneen — Sinä, houkko, käskyläiseks
Mua mainit — narrin naamaa näytellä
Mun täytyi. Mutta nyt jos käskisin
Sa joisit maljan tarjotun.

(Vetää viitastaan pallon, josta kaataa maljaan. Masinissa kääntyy, näyttää odottavan sen tarjoamista).

                           Äl' luule. —
Sit' et sa ansaitse. Mun ylevä
Tää kuolo yksin opetti, kuin luonnon
Voi pelonheikot äänet vaimentaa.
— Kun teit' en ruhtinaita kaikkia
Voi myrkyttää, ma itse kuoloon käyn —
Käyn kaikkein suurimpaan, kun yksin, vailla
Yht' ainoata ystävätä kuolen. —
Tuoll' kaadun herrain telttain väliköissä,
Ja raadon heitätte te elukoille. —
— Mutt' sinä murrut pala palalta.

(Aikoo nopeasti ulos. Vastaan tulee Gaius Lelius, jolle myrkkyri vetää verhon syrjään. Tällöin näkyy forumilla korokkeella seisova Scipio puhumassa sotajoukolle, josta osa rintamaa näkyy vasemmalle.)

GAIUS LELIUS (laskien kätensä Masinissan olalle):

On päämies saanut tiedon kaikesta. —
Hän levoton on puolestas ja pyytää
Sua forumille. — Sua varrotaan.

(Välinpitämättömänä kulkee Masinissa Gaius Leliuksen johtamana ulos).

SCIPIO:

Massylein kuninkaalle terve!

SOTAJOUKKO (toistaa):

                             Terve!
Massylein kuninkaalle terve! Terve!

(Masinissa kääntää kerran katseensa näyttämölle päin. Prokles siirtyy näyttämön yli myös taustalle).

SCIPIO:

Numidialaiset! Näätte sankarinne!
Tuhannet taistelut ja vaivat nähneen,
Nyt valtiaanne, kuningas, min suo
Hänelle arvon ansioistaan Rooma.

NUMIDIALAISET:

Kuningas Masinissa eläköön!
— Kuningas eläköön! — —

SCIPIO:

                        Viel' loistavista
Asemittelyistään painan päähänsä
Ma kultaseppeleen.

(Masinissa astuu Scipion eteen, joka painaa seppeleen hänen päähänsä).

                   Lisäksi suon
Ma valtikan ja norsunluisen sauvan —
    (Masinissa ottaa nämä vastaan)
Kultaisen uhrimaljan saa hän merkiks
Numidian ja Rooman liitosta.
    (Scipio antaa tämän Masinissalle)
Hänelle eläköön!

SOTAJOUKKO:
                 Eläköön kauvan
Kuningas Masinissa! Eläköön — —

(Masinissa kääntyy hitaasti näyttämölle. Prokles astuu myös sisään hetken perästä ja vetää kiinni taustan verhon. — Masinissa astuu etualalle kaikkine koruineen. Katselee niitä kutakin erikseen murheellisesti hymyillen. Ottaa seppeleen päästänsä. Pudottaa sen ajatuksissaan maahan. Pudottaa muitakin koruja ja lysähtää maahan korujen keskelle, itkee).

MASINISSA:

Repale-sieluin, korumerkein — tässä
Kuningas nyyhkii — vailla onnea —

(Prokles lähestyy häntä, laskee kätensä hänen olalleen.
Masinissa nousee).

Esirippu.