Title: Koitereen rannalla
Yksinäytöksinen laulunäytelmä
Author: S—smo
Release date: February 25, 2025 [eBook #75468]
Language: Finnish
Original publication: Kuopio: U. W. Telén & Co, 1912
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
Yksinäytöksinen laulunäytelmä
Kirj.
LAURI SOININEN [Lauri Soini]
Kuopiossa, U. W. Telén & Co., 1912.
KUMPULAINEN, talonisäntä.
MARKETTA | hänen tyttäriään.
AINO |
KUIVALAINEN, runolaulaja.
EERO, hänen poikansa.
SIPI, talon poika.
REMES, tukkipomo.
KIMARI |
SIITARI | tukkipoikia.
VlRNES |
ARVASSALO, ylioppilas.
Poikia ja tyttöjä.
Tapaus kesäisenä sunnuntai-iltana Koitereen rannalla.
Kumpulan piha. Oikealla tuparakennus portaineen; peremmällä seinävarressa ainakin joku puu, jonka juurella pöytä ja tuoleja. Vasemmalla rinnakkain kaksi aittaa, toisen ovenpäällä avoin ikkuna. Perällä punainen säleaita, jonka taitse kulkee tie. Taustana saarikas järvimaisema.
Kumpulainen. Arvassalo.
Kumpulainen. Ettekö siis ole ollut koskaan ennen täällä Koitareen rannoilla? Ei täällä taida olla niin hullua, ettei voisi joutua hullumpaankin kirnuun. Te helsinkiläiset taidatte luulla, että me täällä itärajalla olemme likipitäen Siperiassa. Ja kenties se on hyväkin. Sillä jos löytäisitte kerran tien, lappaisi teitä tänne kuin pajuköyttä, niin ettei täällä saisi parempaa rauhaa kuin siellä teilläkään.
Arvassalo. En voi sanoin kuvailla, miten minua on riemastuttanut kotirantojenne ihanuus. Ja kuinka rauhallisena satasaarinen Koitere välkehtii päivässä äskeisen rajuilman jälkeen! Olin tiellä silloin, niittyladossa istuin pahimman kuuron ajan. Mutta tuskin oli pilvi ohi, kun lännestä pilkahti päivä paistamaan. Miten ihanan liitonkaaren se loikaan pimeän pilven palteeseen, joka lehteväin lehtojen yli pakeni yhä kauemmaksi itään! Niin, ja päilyy nyt melkein peilityynenä, ja mailleen hiipivä päivä siroittelee kultasäteitään sadoille saarille ja lehtorannoille. Ja kansa elää täällä ihantavaa luonnonelämäänsä. Kas, tuota neitosparveakin tiellä, miten he tepsuttelevat soreissa kansallispuvuissaan, ja miten runollisilta he näyttävät iltapäivän kullassa!
(Tyttöparvi tulee portista ja kulkee pihan yli tuparakennukseen.)
Kumpulainen. Niin, meidän tyttäremme pitävät pukunsa eivätkä vaihda niitä uusmuotisiin hetaleihin. Niissä eivät he olisi kaloja eivätkä lintuja.
Arvassalo. Oikein! Meillä puhutaan niin paljon kansallisuudesta, mutta ei saada hengenrauhaa, ennenkun on sen pienimmätkin merkit saatu hävitetyiksi. On puhuttu paljon somien kansanpukujemme ottamisesta käytäntöön, mutta uusimpia vieraita muoteja neitosemme aina vaan ehättävät noudattamaan. Ilahuttavaa, että edes täällä Karjalassa vielä näkee vanhoja suomalaisia pukuja. Jos minulla olisi valta, kieltäisin talonpoikia sakonuhalla vaihtamasta niitä muotihetaleihin.
Kumpulainen. Kuinka puhuttekaan! Kieltäisitte talonpoikia, Pohjois-Karjalan talonpoikia? Meitä, jotka jo ikimuistoisina aikoina olemme omin asein ja eväin rajamme puolustaneet! Aina kulkeneet vapaina ja pystypäin! Huihai, puskitte seinään! Emme ole hanhia, vaikka olemmekin harmaita.
Laulu n:o 1.
Ei, veikkonen, vallassa meidän on maa,
ken saattais talonpojan voittaa!
Maan puolueet kilvaten tanssia saa,
kun viulua talonpojat soittaa.
Arvassalo.
Kun talonpojat soittaa!
Kumpulainen.
Talonpoikaa ei siten käskeä saa,
hän ei ole kenenkähän orja!
Ois hetimiten vastassa kansa ja maa,
sais käskijä itse olla norja.
Arvassalo.
Sais itse olla norja!
Arvassalo.
Mä talonpojan vallasta arvelen näin…
No, hitto! Mitä minä mietin?
En muista mä, mitä piti sanomanikaan…
En muista, ja samapa se liekin.
Kumpulainen.
Ja samapa se liekin!
Kumpulainen. Huomaan, että olette politikko.
Arvassalo. Entäs te sitten!
Kumpulainen. No, ei sitä niin säkkipäässä eletä täälläkään. Seurataan täällä asioita, ja vuosi vuodelta meillä ovat vaalitaistelumme meilläkin. Mutta eiköhän tässä menisi kuppi kuumaa, taitaa ollakin siellä valmista kahvia? Tahdotteko käydä tupaan vain olemmeko mieluummin täällä ulkosalla?
Arvassalo. Täällä, jos suvaitsette. Sää on niin kaunis.
Kumpulainen. Hyvä. Istutaan. (Huutaa, ikkunasta tupaan.) Marketta, tuo kahvia tänne ja kaksi kuppia! Niin, muuta meillä ei ole kuin kahvia.
Arvassalo. Se tulee tässä sulosopukassä mainiosti maistumaan.
(Pihan yli kulkee joukko miehiä tuparakennukseen.)
Edelliset. Marketta (tuo kahvitarjottimen).
Arvassalo (Markettaa tervehdittyään). Luultavasti emäntänne?
Kumpulainen. Ei, valitettavasti. Vanhin tyttäreni hän on. Hän ei kauan siekaillut, tuli jo ensi vuonna häiden jälkeen. Sitten muori teki lakon. Mutta maltas aikaa, kahdenkymmenen vuoden kuluttua tulla tupsahti vielä tyttö lisää. Hän olisi saanut olla tulematta, sillä se leikki vei äidin. Ja vasta häntänsä menetettyä lehmä tietää, mihin se kelpasi, sanoo sananlasku.
Marketta (on sillävälin tarjonnut Arvassalolle kahvia.). Älkää, hyvä herra, käsittäkö isää aivan sanoilleen. Hän ei voisi lainkaan tulla toimeen ilman Aino siskoani. Ja Aino onkin kelpo tyttö, josta täytyy pitää. Kun jäimme niin aikaiseen orvoiksi äidistämme, täytyi minun, kahtakymmentä vuotta vanhemman, olla hänen äitinään. Hoidin ja ruokin pienokaisen. Opetin hänet lukemaan ja kotiaskareihin. Ja näppärä hän on, sen voin kehumatta sanoa. Kahdeksan vuotta on hän ollut isän ja minun ilonani, sillä iloinen hän on ja hyvä. Pidän hänestä, kuin olisin tosiaankin hänen äitinsä. Ja isä ei tule lainkaan hänettä toimeen.
Kumpulainen. Nytkös Marketta sai kielensä irroilleen! (Arvassalolle.) Hän aivan hemmoittelee tytön, niin ettei se välitä mitään minusta eikä hänestä. Missä se villikissa nyt on?
Marketta. Tuonne rantatielle päin näkyi menevän.
Arvassalo. Haluaisin mielelläni tutustua Aino siskoonne.
Kumpulainen. Hänessä on kyllä itsessäänkin miestä tuttavuutta tekemään. Mutta mitä pitikään sanomani? Tänä iltana on täällä kylänkarkelot, joita nuorella väellämme on tapana pitää milloin missäkin talossa. Eikö herraa haluta katsella? Soisin mielelläni teidän näkevän täkäläistä väkeä kosommalta, kun kerran olette tullut. Täällä on monta pulskaa tyttöäkin, ja teidän iässänne ei niitäkään pelättäne.
Arvassalo. Kiitos! Minua huvittaisi suuresti, jos pääsisin mukaan, milloin minulla on aikaa.
Marketta. Jos kerran herra ei täällä ikävöi, niin viipykää huomiseen. Huomenna voi isä lähteä veneellä teitä kyytiin.
Kumpulainen. Aivan niin. Pidämme teitä kuin piispaa pappilassa, ja huomenna kyyditsen teidät, mihin vain tahdotte.
Arvassalo. Sulimmat kiitokset! Mutta luulenpa, etten malta tällä kertaa jäädä. Aika, jonka saan viipyä täällä saloilla, on pian lopussa, ja minun täytyy vielä käydä runoniekka Kuivalaista laulattamassa. Hänellä kehutaan olevan vanhoja runoja tukulta, ja kuka tietää, miten moneksi päiväksi hänellä riittää kirjoittaa. Päivä tosin painuu jo illoilleen, kun viivyin ladossakin istumassa ja sadetta pitämässä. Mutta joudunhan aamuksi valmiiksi. Kuinka pitkältä täältä on Kuivalaisen mökille?
Kumpulainen. Kolmisen virstaa. Mutta Kuivalainen tulee tänne tänä iltana, niin että voitte yhtä hyvin odottaa häntä täälläkin.
Arvassalo. Onko se varma?
Kumpulainen. Hän lupasi aivan varmaan. Sentähden häntä tuskin kotoa tapaattekaan. Olkaa sentähden täällä kuin kotonanne; jollei hän tule, soudan teidät sinne aamulla ani varahin ja näytän Kuivalaisen mökin.
Marketta. Kyllä hän tulee, kun on kerran luvannut.
Arvassalo. Aivanhan johdatatte minut kiusaukseen! Ja kun on valittava turhan matkan ja karkeloilojen välillä ja lisäksi tarjoatte minulle niin ystävällistä vierasvaraa, en voi olla lankeamatta. Minä jään, se on päätetty. Tahdon tutustua ihmisiin näillä ihanilla Koitereen rannoilla. Vaikka tiedänhän, että te pohjois-karjalaiset olette reipasta väkeä. Vilkasta ja samalla vapaampaa kuin missään muualla maassamme. Ei, en voi teille kuvailla, miten olen ihastunut tähän ihantavaan saloelämään ja luontoon. Jollette pane pahaksenne, lähden vähän silmäämään ympäristöä, ja palattuani pyydän päästä mukaan karkeloon.
Kumpulainen. Minä tulen opastamaan. Eikö teillä ole hyviä sikareja?
Arvassalo. Totta kai! Täytyyhän ne väliin saada savutkin. (Ottaa sikarin taskustaan.)
Kumpulainen. Olkaa hyvä ja sytyttäkää se piipustani. Tupakoiden käy kävely hauskemmin.
Arvassalo (kohottaa hattuaan Marketalle). Palattuani teen tuttavuutta pikku sisarenne Ainon kanssa.
Kumpulainen (mennen). Ei se piikanen niin hullulta näytäkään.
(Portissa tulee heitä vastaan nuorisoa, joka menee tuparakennukseen.)
Marketta (yksin). Missähän Aino lie? Hän luultavasti pinkaisi Remestä ja Sipiä pakoon. Näin heidän kärkkyvän täällä, luultavasti tahtoivat Ainon houkutella lupaamaan tanssia heidän kanssaan. Hän ei pidä heistä kummastakaan, eikä minusta se ole kumma. Mutta mitähän isä sanoo, kun hän antaa rukkaset kahdelle rikkaimmallé miehelle mitä on näillä main. Ja pettyisinpä pahoin, jollei hänellä jo ole mielitiettynsä mielessään. Saadaanpahan nähdä, miten voin pelastaa pikku siskoni pintehistä. Kas, tuolta hän jo tuleekin! Mutta mitä näen? Näyttäähän pikku siskoni varsin alakuloiselta.
Marketta. Aino.
Marketta (mennen Ainoa vastaan).
Laulu n:o 2.
1.
Ah, rakas pikku sisko!
Miks poskesi on kalpeat?
Noin mietteissäsi melkein
vainaata muistutat.
Aino.
Niin ihanaisin tuntehin
mä miettehissä käyskelin.
On saanut sydämeni
nuori poikanen.
Marketta.
2.
Oi, ällös luota poikiin!
Ne neitosille kuiskuttaa,
mut heissä uskollista
on tuskin ainoaa.
Aino.
Hänelle neitoparvesta
mä olen armas ainoa.
Siks ilman linnun lailla
laulan liidellen.
Marketta.
3.
Ah, armas pikku sisko!
Noin nuoret neidon heilakat
ei tiedä, kuinka poikain
on juonet ovelat.
Aino.
Jos viekas on mun kultasen,
on viekas itse leivonen.
Kuin kedon puhdas lilja
hällä sydän on.
Marketta.
4.
Ah, rakas pikku sisko!
Tää on sun ensi lempesi.
Voi haihtua se vielä,
se muista, lapseni.
Aino.
Ei, itse pieni pääskykin
poikansa hylkää ennemmin.
Maan päällä, taivahassa
häntä rakastan.
Marketta.
5.
Ah, rakas pikku sisko!
Kuin tiedät, että sinua
hän uskollisna lempii
maan päällä, taivaassa?
Aino.
Hän katsoo silmin sinisin,
ja silmät vettyy kyynelin.
On niinkuin liitäisimme
silloin taivaihin.
Marketta (juonikkaasti). Silmin sinisin. Silloin tiedän, ketä tarkoitat. Sehän on Sipi, naapurin poika.
Aino. Pyh! Hölmö raukka, joka aina ruikuttaa ja itkee, kävipä miten päin tahansa. Arvaa uudestaan, Marketta.
Marketta. Ai, nytpä tiedän. Se on Remes, tukkipomo.
Aino. Hahaha! Paksu Remes? Apolan Elli sanoi eilen, että hän tanssii kuin jauhosäkki paukkulaudalla.
Marketta. Kukas sitten, Aino?
Aino. Kulta Marketta, tiedäthän hyvin.
Marketta. En totisesti tiedä. Sano hänen nimensä.
Aino. Ei, sitä en tee, se niin ujostuttaa, mutta tiedäthän hyvin.
Marketta (juonikkaasti). Ei suinkaan se Eero liene?
Aino. On, Marketta! Juuri hän se on.
Marketta. Mutta, Aino! Mitä Sipi siihen sanoo?
Aino. Mitä minä välitän Sipin sanomisista!
Marketta. Ja rikas Remes, joka voisi ostaa vaikka koko kylän talot?
Aino. Mitä minä välitän rikkaasta Remeksestä. En huoli häntä enkä hänen rahojaan.
Marketta. Mutta isä, Aino! Isä!
Aino. Marketta! Sinähän olet monta kertaa sanonut, että jos kenestä oikein pidän, ei minun ole välitettävä isästä, pidettävä vain hänestä. Nyt pidän Eerosta! En ole voinut uneksiakaan, että niin voi pitää kenestäkään. Mutta pahinta on, ettei hän saa kieltään käyntiin. Tiedän kyllä, että hän pitää minusta. Ja hänkin tietää, että minä pidän hänestä. Mutta eikö se ole ihmeellistä? Kun katsomme toisiamme silmiin, emme puhu mitään. Eikö se ole ikävää? Kunpa hän puhuisi! Alottaisi vain, kyllä minä auttaisin. Muiden miesten kanssa voin puhua puhki asiat, mutta kun Eero katsoo minuun, olen mykkä kuin kala.
Marketta. No, kun hän ei tahdo puhua, etkä sinä voi puhua, silloinhan ei asiasta tule koskaan valmista.
Aino. Siitä on jo tullut. Puuttuu vain, että hän sanoisi — että — nyt se on valmis.
(Muutamia tyttöjä tulee tieltä toistensa käsikoukuissa.)
MUUAN TYTTÖ (mennessään sisälle). Marketta! Aino! Miksi täällä olette?
Eikö tanssi ole jo alkanut?
Marketta. Hyvä ilta, Ida! Tulemme aivan heti. (Tytöt menevät tuparakennukseen.) Mennään, Aino! Olethan iloinnut siitä, kun tanssit on meillä tänä iltana.
Aino. Kunhan Eero joutuu. Muuten en astu jalkaanikaan lattialle, vaikka tanssiminen onkin suurin iloni. Olen etsinyt häntä kaikkialta, mutta häntä ei näy missään. Nämä kukat saa hän; lupasin ne hänelle viime kerralla. Etkö ole nähnyt hänen isäänsä? Sillä jos hän on täällä, on Eerokin mukana.
Marketta. En ole. Mutta tuolta tulee Sipi toisten poikain keralla. Älä nyt ole pikapäinen häntä kohtaan! Minun täytyy viedä nämä (ottaa kahvivehkeet) ja pitää huolta vähän vieraista. (Menee.)
Aino. (Sitten) Sipi.
Aino. Jollei Eero tule, en tänä iltana tanssi askeltakaan. Missä hän oikein viipyy? Hän tietää hyvin, että odotan häntä. Nämä kukat olen poiminut hänelle, kukaan muu ei niitä saa; jollei hän tule, heitän ne menemään. Sipi niitä ei saa, saa itse poimia itselleen, jos haluaa. Ai, tuolta hän tulee! Nyt näki hän minut. Jes sentään, kuinka hän lähtee ennen muita ehättämään! kuinka vihainen olen Eerolle hänen viipymisestään, ja Sipille, ja itselleni! Olen niin vihainen — niin vihainen — että voisin… Oh, en tiedä itsekään, mitä voisin!
Sipi (koreasti puettuna). Hyvä ilta, Aino kulta. Olen etsinyt sinua antaakseni sinulle nämä kukat. Tiellä tapasin sitten toiset pojat, ja nekös utelivat kenelle niitä kannan. Ehätin ennen, ota ne pian.
Aino. Kiitos, minulla on kukkia!
Sipi. Älä vastaa minulle niin kylmästi. En voi sitä sietää.
(Poikaliuta tulee tieltä ja menee tuparakennukseen. Sipi ja Aino seisovat sen aikaa äänettöminä. Heidän mentyään puuskahtaa Sipi.)
Jumalani, Aino! Et tiedä, kuinka pidän sinusta, ja nyt tahdon kertoa sinulle jotakin hauskaa, Aino. Näillä koreilla napeillani arvoin, pidätkö sinäkin minusta; ja ajatteles, vastaukseksi tuli: "Jaa".
Aino. No, silloinhan sinulla ei ole mitään hätää.
Sipi. Ja eilen kerroin isällesi, että aioin mennä sinun kanssasi naimisiin. Ja hänkin sanoi: "Kernaasti minun puolestani".
Aino. No, sittenhän on kaikki latusillaan.
Sipi. Onko se totta, Aino? Jumalani! Et tiedä, miten iloiseksi teet minut, ei, sitä et tiedä. Minun täytyy itkeä ilosta kuin lapsen.
Aino. Säästä kyyneleitäsi, Sipi! Olisi synti, jos itkisit minun tähteni, sillä minä en sano samaa kuin sinun nappisi. Olenhan sanonut monta kertaa, etten huoli sinusta.
Sipi. Aino! Aino! Sinä olet naula ruumiskirstuuni. Sinun sydämesi on piikiveä. Sinä voit nähdä minun itkevän katkeria kyyneliä, etkä välitä siitä sen enempää kuin aamukasteesta kaalinkerässä.
Aino. Hyvä isä, Sipi! Sinä itket, jos luulet saavasi minut, ja sinä itket, kun tiedät, ettet saa minua! Silloinhan on sama, mitä vastaan; se on nyt sinun lohdutuksesi.
Sipi. Ei, se ei ole minun lohdutukseni, mutta sinä teet minut niin surulliseksi. Ole nyt kiltti, Aino! Et tarkoita niin pahoin. Se oli leikkiä vain? Eikö? Sinä olet niin juonikas. Kuules, Aino, sinä et ole minua kunnolla katsonutkaan; katsos miten soma olen, ja sinun tähtesi vain. Ajattelin: kun Aino vain näkee nämä housut ja tämän nutun, muuttaa hän kyllä mielensä. Ja kun pyydän hänet tanssiin, ei hän käännä minulle selkäänsä, vaan sanoo: "Kiitos!"
Aino. Olet aivan yhtä kaunis vanhoissa vaatteissasikin, Sipi!
Sipi. Niinkö, Aino? Kun vain olen sinusta kaunis, on minusta sama, ovatko ne uudet vain vanhat. (Tuparakennuksesta kuuluu viulunsoittoa.) Kuuletkos, Aino! Tule, tanssi alkaa! Nytkös vasta oikein kieputaan!
Aino. En lähde tanssiin tänään.
Sipi (itkuissaan). Etkö tahdo tanssia.
Aino. Ei auta vikinäsi. En tahdo.
Sipi. Oh, sitä et tarkoita. Oikuttelet vaan.
Laulu n:o 3.
1.
Tullos, Aino! Kuule, soitto soi!
Tullos kanssani karkelohon!
Aino.
Päästä! En sun kanssas karkeloi.
Paljon muita tyttöjä on.
Sipi.
Muiden kanssa en käy tanssihin,
Yksin sun, mun kultasen.
Aino.
Katso sitten, kuinka tanssitkin!
Kanssasi tanssi mä en. En!
Sipi.
2.
Annan sulle kellon kultaisen, vitjat viisinkertaiset.
Aino.
Istuimelta tältä lähde en, anna muille antimet.
Sipi.
Muiden kanssa j.n.e.
Aino.
Katso sitten j.n.e.
Sipi.
3.
Hopeanappiset sä kengät saat, sorjat silkkisukkaset.
Aino.
Ennen paljain jaloin juoksen maat, poimin riemun kukkaset!
Sipi.
Muiden kanssa j.n.e.
Aino.
Katso sitten j.n.e.
Sipi.
4.
Silkkihin sun kiedon kokonaan,
Annan käädyt kultaiset.
Aino.
Ennen tyydyn paitaan paljaaltaan,
Luotani jos loittonet.
Sipi.
Muiden kanssa j.n.e.
Aino.
Katso sitten j.n.e.
Sipi.
5.
Aino! Henkeni aivan multa viet!
Iäksi lähden maailmaan.
Aino.
Sipi! Niin taipuisa jos sä mulle liet,
Niin mä muuta en toivokaan.
Sipi.
Pikku noita mikä sä lienetkin!
Nyt menen tanssihin yksiksen.
Aino.
Hupsu hölmö, joutuen juoksekin!
Kanssasi tanssi ma en. En!
(Sipi menee itkien tuparakennukseen. Viulunsoitto on vaiennut laulun ajaksi, mutta laulun ja pianonsäestyksen lakattua jatkuu se Ainon yksinpuhelun ajan.)
Aino (yksin). Jään tähän istumaan koko illaksi, ja yöksikin, jollei Eero tule. Kuules viulunsoittoa! Miten kaunista! Miten se helisee kotituvan kurkihirren alla! Ja minä istun täällä! Tahdon sulkea silmäni ja unelmoida, että tanssin Eeron kanssa.
(Hyräilee ja liikutelee jalkojaan niinkuin tanssisi. Soitto taukoaa.)
Aino. Eero.
Eero (tulee salavihkaa). Ei, minä en voi olla poissa täältä, on aivan kuin sydän pakahtuisi rinnassani. Tanssi on alkanut. Kuulin soiton kedolle, missä istuin, ja kun ajattelin, että Aino nyt tanssi Sipin kanssa, täytyi minun tulla. Tässä seison nyt, mutta en rohkene mennä tupaan. Ei, menen tieheni jälleen, en tahdo nähdä heitä. Tänään, sanoi Sipi, vietettäisiin kihlajaiset. Kumpulainen oli luvannut sen Sipille ja sanonut suostuvansa siihen mielellään. Jumalani, kuinka suru särkee sydäntäni! Luulen sentään, että jos voisin puhua hänelle ja oikein selittää, miten paljon pidän hänestä, niin kenties vielä — —. Mutta —.kun hän katsoo minuun kauniilla silmillään, on aivan kuin mykistyisin. Tunnen rinnassani sellaista ahdistusta, surua ja —
(Hän on lähestynyt Ainoa häntä huomaamatta, on vähällä törmätä häneen ja hypähtää kirkaisten loitommalle. Aino kirkaisee hänkin ja jää kotvaksi neuvotonna seisomaan.)
Aino (hämillään). Eero!
Eero (allasilmin). Aino!
Aino. Säikähditkö minua?
Eero. En, Aino! Mutta — minä luulin — että olit tanssissa mukana — ja sentähden hämmästyin niin, kun näenkin sinut täällä.
Aino. Oi, Eero! En ole ollut vielä lainkaan tanssituvassa. Odotin — muistaakseni sanoit taanoin, että —
Eero. Oi, Aino! Taanoin en vielä tiennyt, että Sipi — en uskonut, että sinä — ja sentähden iloitsin niin tästä illasta. Mutta nyt sinä tietenkin tanssit vain hänen kanssansa.
Aino. En tanssi hänen kanssansa, sillä en voi häntä sietää.
Eero. Aino! Onko totta, mitä sanot! Tahdotko sitten tanssia minun kanssani?
Aino. Oi, Eero! Ainoastaan sinun kanssasi tanssin. Jos tahdot?
Eero. Oi, Aino! Josko tahdon? Jospa vain voisin sanoa —
Aino. Niin, se on ikävää, kun et sano sitä koskaan.
Laulu n:o 4.
Eero.
1.
Aino! Aino! Kuinka olet kaunoinen ja armainen!
Aino! Aino! Kuinka olet kaunoinen!
Kun mä luulin, että julma olla voit,
murheen muistollasi silloin mulle toit.
Aino! Aino! Kuinka olet kaunoinen!
Aino.
2.
Eero! Eero! Julma en mä ollutkaan. En laisinkaan!
Eero! Eero! Julma en mä ollutkaan.
Vasta luonasi mä oikein tunnen sen.
En oo kaunis. Jospa öisin armainen!
Eero! Eero! Julma en mä ollutkaan.
Eero.
3.
Aino! Aino! Anna mulle kätönen! Niin pienoinen!
Aino! Aino! Anna mulle kätönen!
Viime hetkeheni mun jos ois se vaan,
En mä maailmassa muuta tahtoiskaan.
Aino! Aino! Mulle suo tää kätönen!
Aino.
4.
Eero! Eero! Kättäni en tahdo pois, en ottaa vois!
Eero! Eero! Kättäni en tahdo pois.
Vaikka kadottaisin koko maailman,
Päällä maan sun luonas saisin taivahan.
Eero! Eero! Kättäni en tahdo pois.
Eero.
5.
Aino! Aino! Ruususuusi pienoinen on suloinen!
Aino! Aino! Ruususuus' on suloinen!
Oi, niin suuren onnen mulle soisi se!
Aino.
Kaiken maailmassa annan sinulle!
(Suutelu Eeroa.)
Molemmat.
Olen onnekas, olen onnekas,
Kuin jos oisin taivahass'!
Eero. Oi, Aino! Tahdot siis olla minun, minun?
Aino. Niin, Eero, tahdon niin mielelläni!
Eero. Tahdot minut mieluummin kuin Sipin?
Aino. Tahdon!
Eero. Mieluummin kuin rikkaan Remeksenkin?
Aino. Niin!
Eero. Oi, Aino, armahin Ainoni! Tahdot minut mieluummin kuin kenenkään muun, rikkaimmistakaan? Minä poika rukka! Oi, olisinpa nyt rikas, ei itseni tähden, vaan sinun! Soreasti somistaisin sinut kuin kuninkaan tyttären! Tahtoisin — oi, Aino, minä kannan sinut käsilläni läpi elämän!
Aino. En ole koskaan ajatellut, oletko köyhä vai rikas. Mutta monet yöt itkin yksin, kun luulin, että sinä pitäisit enemmän muista tytöistä. Olin niin suruissani, sillä ne pitävät kaikki sinusta niin hirveän paljon. Katsos, Eero, nämä kukat olen poiminut sinulle. Näytäs, pistän ne napinläpeesi. Jollet olisi tullut tänä iltana, olisin itkenyt silmät päästäni, ja silloin olisit saanut minut sokeana. Mutta nyt me tanssimme yhdessä koko illan (Tuvasta kuuluu soittoa.) Kuules soittoa! Miten se kuuluu kauniilta!
Eero. Tahdotko tanssia minun kanssani? Etkä kenenkään muun? Lupaatko sen? Kättä lyöden! En siedä nähdä sinun tanssivan muiden kanssa. Annathan kätesi?
Aino (kättä lyöden). Ainoastaan sinun kanssasi! Mutta mene sinä edellä, minua niin ujostuttaa tulla kanssasi. Tulen heti jälestä.
Eero. Mennä edeltä — no, minä menen sitten, täytyyhän minun. Hyvästi niin kauaksi, Ainoni, armahani! Minun, minun!
Aino. Niin, sinun! Ikävä vain, että asut siksi kaukana, ettemme saa joka päivä nähdä toisiamme.
Eero. Näemmehän sunnuntaisin! Ja silloinkos meillä on helluntai!
Aino. Niin, joka pyhä! Mutta mene nyt, minä tulen heti jälestä.
Eero. Hyvästi niin kauaksi! (Lähtee, mutta pyörähtää takaisin.) Kuules, Aino! Sinähän olet nyt minun morsiameni, etkös ole?
Aino. Olen, olen, mutta mene nyt!
Eero. Mutta kun kihlakansa eroaa, niin — niin —
Aino. Mitä niin?
Eero. Niin sanovat he hyvästit.
Aino. Sanoinhan jo. (Soitto tuvassa taukoaa.)
Eero. Et, Aino, et oikein.
Aino (syleilee häntä). Hyvästi, hyvästi! Onko nyt hyvä?
Eero. Hyvästi! (Kääntyy jälleen takaisin.) Kuules, Aino —
Aino. Jollet nyt heti mene, niin olen Sipin.
Eero. Menen kuin tuuli! (Juoksee tuparakennukseen.)
Aino (yksin. Sitten) Remes.
Aino. Oi, kuinka iloinen olen! Niin iloinen en ole ollut koskaan. (Tuvasta kuuluu soittoa, ja Aino hyräilee tuokion mukana.) Taas alkaa tanssi! Mutta en mene vielä, ettei kukaan arvaa, että olemme tavanneet toisemme. (Yhtyy soiton säveleeseen ja laulaa:)
Laulu n:o 5.
1.
Eero mua rakastaa!
Sepäs vasta riemuisaa!
Karkeloimme leikiten
Kautta elon polkujen.
Nuoren mielen riemu on
Pyörtehessä karkelon.
Kun mä laulan, kun mä tanssin,
Rinta riemuun ratkeaa.
Rallalaa! Rallalaa!
(Värsyn loppupuolella on auennut toisen aitan ovi vasemmalla, se, jonka yllä on ikkuna. Sieltä astuu ulos paitahihasillaan Remes, piippu hampaissa. Haukotteleksen ja venytteleksen. Ainoa tähystellen menee hän pihan yli oikealle pöydän luo.)
Remes.
2.
Sepäs vasta riemua!
Tullos, pikku veitikka!
Kuules, etkö tulisi
alttarille kanssani?
Aino.
Höpsis! Taivas pudota:
siinä loukku leivolla.
Kun mä laulan, kun ma tanssin,
rinta riemuun ratkeaa
Rallalaa! Rallalaa!
Remes.
3.
Mikäs vika mulla on?
En ole vanha, varaton.
Mikä onni ollakses,
jos mun saisit miehekses!
Aino.
Liian paksu, poikanen!
Sinuhun mä suostu en.
Kun mä laulan, kun mä tanssin,
rinta riemuun ratkeaa.
Rallalaa! Rallalaa!
Remes.
4.
Ostan talon upean,
karjalauman lukuisan.
Silloin kelpaa herrastaa, —
muut ne tyhjän tarjoaa.
Aino.
Siihen tyytyy lintunen,
kun saa pesän pienoisen.
Kun mä laulan, kun mä tanssin,
rinta riemuun ratkeaa.
Rallalaa! Rallalaa!
Remes.
5.
Kunhan kaiken kuuntelet,
niin et rimpuele, et!
Haluatko, simasuu,
kanssan karkelohon tuu!
Aino.
Kanssas käyden tanssikin
kerän kanssa kierisin.
Kun mä tanssin, kun mä laulan,
rinta riemuun ratkeaa.
Rallalaa! Rallalaa!
Remes.
6.
Joka tytön täällä saan,
viisi kuusi kerrallaan.
Kaikki neidit kaupungin
saisin myös, jos tahtoisin.
Aino.
Ota heidät, ota vaan!
Kadehti en laisinkaan.
Kun mä laulan, kun mä tanssin,
rinta riemuun ratkeaa.
Rallalaa! Rallalaa!
Remes.
Hyvästi, sä hupakko,
mull' on toiset tuumat jo.
Kangaspuitten ääreen jää,
parempata et sä nää!
Aino.
Kangaspuita polkea
taidan sekä tanssia.
Kun ma laulan, kun ma tanssin,
rinta riemuun ratkeaa.
Rallalaa! Rallalaa!
(Menee karkeloaskelin tuparakennukseen. Soitto jatkuu.)
Remes. (Sitten) Marketta.
Remes. Sellainen heilakka! Rukkaset antaa ja pitää minua pilkkanaan! Liian paksu muka! Onko moista ennen kuultu! Mutta menköön, näsäviisas! Kyllä tämä poika tyttöjä saa, saa vaikka joka sormelle. Saadaanpas nähdä!
Marketta (ovella tyhjä kahvitarjoilu kädessään). Aino, tule tanssiin! Minäkin joudun jo. Ka, kun juuri vilkaisin kamarin ikkunasta viedessäni vieraille kahvia, oli hän täällä. Menikö hän jo tanssitupaan?
Remes. Juuri juoksi. Marketta, oisit saanut tytön typykän paremmin kasvattaa. Olisi silloin nähnyt muutakin kuin nenänsä. Nyt se, nenäkäs, hyppii kenen nenälle haluttaa.
Marketta. Mitä sillä tarkoitatte, herra Remes?
Remes. Tarkoitan, että sisarenne virnastelee nyt kylän poikien kanssa tuvassa. Se ei ollenkaan sovi kunnialliselle tytölle.
Marketta. Kuinka puhutte siskostani? Aino kyllä tietää säilyttää kunniallisuutensa. Mistä niin olette suuttunut häneen?
Remes. Marketta, sinä olet järkevä tyttö, jonka kanssa voi puhua suoraan asioista. Eikö teistä ole hävytöntä, että sellainen mies kuin minä, jolla on rahaa enemmän kuin moni osaa uneksiakaan ja joka tahtoo tehdä onnelliseksi sellaisen tyttosen kuin Ainon, antaa hänelle kaikkensa, kysyn, eikö ole hävytöntä, että hän antaa rukkaset vasten naamaa? Mitä sanot siihen?
Marketta. Mutta, hyvä Remes, saattaahan hän olla sitä mieltä, että te ette tekisi häntä onnelliseksi.
Remes. Tiesin kyllä, että pitäisitte hänen puoltaan. Sillä niinhän aina teette. Mutta tahdon puhua isällenne, hän on suoranuottinen mies, ja kun hän sanoo: "Aino ottaa Remeksen", niin Aino ottaa Remeksen, ja silloin on leikki lukossa. Tuollaisesta saattaa aivan suuttua! "En tekisi onnelliseksi" — minä! Ei, sitä et saa ketään uskomaan.
Edelliset. Sipi.
Sipi (tulee itkusuin luvasta). Olen onnettomin ihminen maailmassa!
Remes. Mikä nyt hätänä?
Marketta. Onko tapahtunut jokin onnettomuus?
Sipi. Aino ei tahdo tanssia kanssani, ei askeltakaan. Hän tanssii ainoastaan Eeron kanssa.
Marketta. Eikö se ollut sen pahempaa?
Remes (itsekseen). Eeron kanssa! Tuon köyhän hiirenpojan! Ei, siitä vellistä ei voi tulla mitään!
Marketta. Sipi! Ole huoletta, kyllä hän tanssii sinunkin kanssasi. Tule vain mukanani tanssitupaan, niin saat nähdä.
Sipi (yhä itkuissaan). Sitä hän ei tee! — Hän pitää Eerosta. Siitä koituu surmani.
Remes. Mistä tiedät, että hän pitää Eerosta?
(Soilla taukoo.)
Sipi. Vähästä viisas asian älyää. Hänellä oli äsken kukkia kädessään, mutta kun hän tuli tanssitupaan, ei hänellä ollut mitään. Kysyin silloin, mihin hän oli pannut kukkansa, ja hän sanoi — (Pillahtaa itkuun.)
Remes. Mitä hän sanoi?
Sipi. Sanoi antaneensa ne sille, josta enimmän pitää. Ja kun silloin katselin ympärilleni, näin ne Eeron napinlävessä. Oli lähellä, etten silloin kaatunut.
Edelliset. Arvassalo (ainoastaan alussa). Kumpulainen.
Kumpulainen (tulee Arvassalon kanssa). Mitä? Kaatunut?
Arvassalo (kun isäntä pysähtyy). Minulla on jo kiire tanssitupaan! Kenties saan —? (Kumpulainen nyökäyttää kohteliaasti päätään ja Arvassalo menee.)
Kumpulainen. Oliko Sipi kaatumaisillaan? Mikä sinua vaivaa?
Remes. Olipa hyvä, että tulitte pitämään tytärtänne aisoissa —
Sipi. Hän vie hengen minulta —
Remes. Hän käyttäytyi minua kohtaan kuin näsäviisas poikaviikari —
Sipi. Siten uskollisuuteni palkitaan —
Remes. Minua ei ole siten kohdeltu kuunaan.
Kumpulainen. Mutta oletteko tulleet hulluiksi molemmat? Mitä kaikkea te höpötätte yhteen suuhun? Marketta! Mitä sitten olet heille tehnyt?
Marketta. Minäkö, isä?
Remes. Ei, hänestä ei ole puhe, vaan Ainosta.
Kumpulainen. Ainosta! — No, miksette sitten puhu suutanne puhtaaksi? Mistä häntä soimataan?
Sipi. Muistattehan, mitä vastasitte minulle eilen, kun sanoin, että Aino oli mielitiettyni.
Kumpulainen. Sait jotakuinkin järkevän vastauksen.
Sipi. Totta tosiaan! Vastasitte: "Kernaasti minusta nähden!"
Kumpulainen. Jos tyttö sinuun taipuu.
Sipi (itkusuin). Niin, mutta nyt hän ei taivu!
Kumpulainen. Sama se minusta nähden.
Remes (Sipille). Kositko Ainoa?
Sipi- Jumala tietää, että kosin.
Remes. Ooho! — Niin hullu ei hän toki ole, että sinut ottaisi.
Sipi. Hullu? Mitä sillä tarkoitat?
Kumpulainen. No, no, rauha maahan! Sanokaa, mitä pahaa Aino on teille tehnyt. (Remekselle.) Tehkää te ensin kanteenne.
REMES. Tein sen tyhmyyden, että pyysin häntä vaimokseni ja olin valmis ottamaan hänet osalle kaikesta omaisuudestani.
Kumpulainen. Ja mitä hän vastasi?
Remes. Saatte antaa anteeksi, jollen muista hänen kaikkia näsäviisaita sanojaan.
Kumpulainen. Nenäkkäintä kai oli, ettei hän huolinut teistä?
Remes. Niin juuri!
Sipi. No, sitä ei suinkaan voi ihmetellä.
Remes. Mitä sanot, Nauku-Matti?
Kumpulainen. No, no! Olettehan aivan kuin kukonpojat! Kuulkaapas sananen: Kaksi koiraa ei voi sopia yhdestä luupalasta. Pakoittaa en tyttöä tahdo. Voittehan molemmat näyttää hänelle parhaan puolen housuistanne. Jompi kumpi teistä saa hänet; kumpiko, sen saa hän päättää. Käykää nyt tanssitupaan ja viekää tyttö karkeloon. Pian kyllä näen, kumpaako teistä hän paremmin sietää. Kumpi saa lyhyen tikun, hän saa kolkuttaa toiseen oveen. Kyllä moinen tavara, kuin te, aina kauppansa saa.
Sipi (itkusuin). Mutta hänhän ei tahdo tanssia muiden kuin Eeron kanssa.
Kumpulainen. Eeron! Kuivalaisen pojan! Ei, siitä leikistä ei tule totta. Menkää nyt ja taivutelkaa tyttölasta, niin asia kyllä menee latusilleen.
Marketta. Mihinkä sillä vieraalla herralla oli niin kiire?
Kumpulainen. Tanssihalu kutitti jalkopohjia! Varmaan tytöt pian ovat pyörällä päästään.
Marketta. Minun pitää mennä Ainon luo. Ettekö tekin tule, isä? Vieraat kaipaavat isäntää kamarissakin.
Kumpulainen. Tietysti tulen. Sen herran kanssa vain viivyin. Kaukovieraille täytyy olla kohtelias. (Remekselle ja Sipille.) Ettekö tekin tule mukana?
Remes. Heti. Tahdon ensin vähän puhua Sipin kanssa kahdenkesken.
Kumpulainen. Kuten tahdotte. Mutta pidelkää häntä hellävaroin. Hän ei kestä paljoa. (Menee Marketan keralla.)
Remes. Sipi.
Remes. Kuules, Sipi, lyödään rauhan kättä, voimme siitä hyötyä molemmat. Aino on sellainen huitukka, joka pitää haitukoista, se on helppo nähdä.
Sipi. Ei, hän ei pidä minusta.
Remes. En tarkoittanut sinua, vaan Eeroa. Tehkäämme heille pikku kepponen. Aino on sanonut, ettei hän tahdo tanssia muiden kuin Eeron kanssa. Toimittakaamme poika pois. Mitä arvelet?
Sipi. Pois? Kuinka se käy päinsä?
Remes. Menkäämme tanssitupaan, älkäämme olko niinä miehinämmekään. Mutta olkaamme yhdestä puolin. Minulla on omat tuumani. Kyllä tyttö vielä oppii ajattelemaan Remestä.
Sipi. Mutta sitäpä minä en tahdokaan. Tahdon, että hän ajattelee Sipiä.
Remes (itsekseen). Pöllöpää! (Ääneen). Niin, niin. Sitä tarkoitinkin. Tulehan nyt. Aika rientää.
Sipi. Oi, jos saatte hänet ajattelemaan minua, olen onnellisin ihminen maailmassa. (Kuuluu soittoa.) Kuulettekos! Tanssi alkaa taas! Jos saatte Ainon tanssimaan kanssani, annan teille kauniin, suuren sian, jota olen lihoittanut koko vuoden.
Remes. Sanasta miestä, Sipi! (Menevät.)
Aino (juoksee tanssituvasta Arvassalon seuraamana).
Arvassalo. Aino! Pikku Aino! Pysähdy! Älä juokse luotani!
Aino. Ei, en tahdo tanssia kanssanne, olenhan jo sanonut.
Arvassalo. En olisi ikinä uskonut että tuollainen soma Karjalan tyttönen voisi olla niin juonikas! Kuules soittoa, miten houkuttelevaa! Anna minulle kätesi, Aino, niin liitelemme lailla lintujen karkeloon. (Hän juoksee Ainoa kohden, Aino -pakoon; niin kieppuvat he ympäri pihaa.)
Aino. En tule, en! En tule, en!
Arvassalo. Niin, veitikka, tahdot tanssia vain tuon sorjan pojan kanssa, joka kuului olevan runonlaulaja Kuivalaisen poika! Mutta minä olen vieras. Ei käy laatuun, että kieltäydyt tulemasta Kanssani tanssiin.
Aino. Kyllä käy.
Arvassalo. Minäpä sanon isällesi.
Aino. Olkaa hyvä.
Arvassalo. Marketta lupasi, että tanssit kanssani.
Aino. Niin, Marketta on kiltti sisko.
Arvassalo. Silloin et voi kieltäytyä.
Aino. Kyllä voin. Olen antanut sanani toiselle. Ja sana on sana, ja Karjalan tyttö on Karjalan tyttö. (Juoksee portista pois.)
Arvassalo. Veitikka! Aino, älä mene! (Juoksee jälkeen.) Et niin vähällä pääse.
Marketta. (Sitten) Kumpulainen. (Soitto jatkuu.)
Marketta. Mihinkä se tyttö juoksi? Aivan kauheaa, juostapas vierasta, hienoa herraa pakoon! Isä on kovin vihoissaan. Jollei hän ole mennyt aittaan.
(Menee aittaan, Remeksen makuuaitan viereiseen.)
Kumpulainen (tulee). Senkin tenava. Mihinkä hän oikein juoksi. …. .
Marketta (palaa aitasta). Siellä hän ei ole.
(Panee oven lukkoon ja avaimen taskuunsa.)
Kumpulainen. Kunhan saan hänet käsiin, niin opetan kyllä hänet käyttäytymään ihmisiksi.
Marketta. Älkää nyt olko niin vihainen, isä! Hän tulee kyllä pian. Menkäämme sisälle, ei hän malta olla kauan poissa tanssista.
Kumpulainen. Kyllä minä hänen korvansa kuumennan! — Onko kuultu moista! Tanssii muka Eeron kanssa vain! Ja häpäisee koko seudun helsinkiläisten edessä. Moisia hiivatin oikkuja! (Menee Marketan keralla.)
Aino. (Sitten) Arvassalo.
Aino (tulee juosten). Täällä ei ole ketään! Haha! Sainpas hänet puijatuksi. (Kurkistaa portista.) Ei näy, ei kuulu! (Juoksee tuparakennusta kohden.) Ei, siellä on isä, Sipi ja Remes, heistä en pääse. (Juoksee tyttöjen aitan ovelle aikoen mennä sinne.) Marketta on pannut oven lukkoon! (Juoksee kurkistamaan portista.) Siellä tulee hän! (Juoksee häthätää Remeksen aittaan.)
Arvassalo (tulee juosten). Ei täälläkään! Mihinhän se pikku velho pujahti! Olen juossut kuin hullu. Hän varmaankin kiitää karkelossa runolaulajan pojan kanssa. Ei, minun täytyy viedä tahtoni perille. (Menee tuparakennukseen.)
Eero (tulee tanssituvasta. Sitten) Remes ja Sipi.
Eero. Mihinkähän Aino meni? Näin, että hän juoksi ovesta ulos helsinkiläisen keralla. Sydämeni oli aivan pakahtumaisillaan, ja siitä pitäen on hän ollut poissa. Ei näy missään. Mitä tämä on? Voiko Aino olla petollinen minua kohtaan?
(Remes ja Sipi tulevat.)
Remes. Täällä hän on, yksin.
Sipi. Mitä teemme?
Remes. Vaiti! Olihan siitä sovittu.
Eero. Ajatukseni aivan tekevät minut hulluksi.
Remes. Mikä sinua vaivaa, Eero, näytät niin alakuloiselta?
Eero. Mitä se sinua liikuttaa, miltä näytän? Miksi aina hiivitte kinterilläni? En häiritse teitä, antakaa tekin minun olla rauhassa.
Remes. On kai minulla lupa liikkua talossa, jossa asun! Oletko sinä mitä maksanut taloon? Mutta jos Aino on luvannut tulla tänne pihalle luoksesi, menemme kyllä tiehemme.
Eero. Tässä ei ole kysymystä Ainosta. Ken virkkaa hänestä sanaakaan, hän joutuu minun kanssani tekemisiin.
Sipi (itkuissaan). Ei suinkaan hän ole luvannut tulla Sinulle, Eero? Onko hän? Silloin olen onnettomin ihminen maailmassa!
Remes. Ah, siitä, että tanssii yhdessä, on pitkä matka avioliittoon. Jos Aino menisi naimisiin kaikkien kanssa, joita liehittelee, niin olisipa hän urakassa. Ei, Eero parka, helsinkiläinen on siepannut sinulta palan suusta. Hän on Ainon kanssa katsomassa auringon laskua.
Eero (ryntää häntä vastaan). Älä puhu enempää, muuten sinulla ei pian ole käsiä eikä jalkoja.
Remes. Katsos hittoa! Oh, eivät ne niin mene mäsäksi. Tule, Sipi! Tuollaiset vaaralliset ihmiset eivät saa käydä vapaina.
(He käyvät häneen käsiksi.)
Eero. Kaksi yhtä vastaan! Se on teidän kaltaistanne!
Remes. Emme tahdo sinulle pahaa. Luovutan vain kohteliaasti sinulle makuuaittani siksi aikaa, kun me pistäydymme Ainon kanssa karkeloon.
(He vievät Eeron puoleksi kantaen aittaan. Sipi pitelee ovea sillaikaa, kun Remes lukitsee oven ja pistää avaimen taskuunsa.)
Eero (aitassa). Väkivaltaa! Auttakaa! (Vaikenee heti.)
Remes. Ha, ha! Sepäs kävi hyvin!
Sipi (kuuntelee ovella). Hän on aivan hiljaa.
Remes. Ainahan mies asettuu. Mennään nyt tanssitupaan. Jos Aino nyt tahtoo tanssia, saa hän tyytyä muihin kuin Eeroon.
Sipi. Ha, ha! Hän näyttää viihtyvän siellä hyvin. (Kolkuttaa ovelle.) Pidä hauskaa Eero!
Eero. Kiitos!
Remes. Joko alat kesyttyä? — Mitä pidät olostasi, Eero?
Eero. Olen aivan ihastunut!
Sipi. Nauta — ha, ha, ha!
Remes. Vienkö Ainolle terveisiä!
Eero. Kiitos! Voin sanoa ne itsekin.
Remes. Ha, ha! — Näetkös, miten nätisti se kävi?
Sipi. Olette koko piru miehiänne, Remes! Olisipa mulla teidän päänne! Nyt tanssiin! Nyt tanssii Aino kyllä kanssani. Ha, ha, ha!
(Menevät tanssitupaan.)
(Näyttämö on tuokion tyhjänä. Jo edellisten kohtausten aikana on maisemalla ollut yhä heleämpi iltaruskon kajo. Aurinko laskee nyt, ja iltaruskon loimo kultaa koko maiseman. Neljä tyttöä tulee käsitysten. He tulevat oikealta ja kulkevat aidan taitse laulaen vasempaan.)
Laulu n:o 6.
TYTÖT (neliäänisesti).
1.
Käy aurinko aaltoihin Koitereen,
oi, Koitereen!
Ja lauluja raikuvat rannat veen,
oi, Koitereen!
(Neljä tukkipoikaa tulee toistensa käsikoukussa kohta tyttöjen jälestä laulaen.)
POJAT (neliäänisesti).
2.
Jos ihanat immet näit Koitereen,
oi, Koitereen,
jäät ainaaksi armaille rannoilleen,
oi, Koitereen!
TYTÖT (näyttämön takana).
3.
Ja kukkaset rannoilla Koitereen,
oi, Koitereen,
ne nuokkuen katsovat kalvoon veen,
oi, Koitereen!
(Aino ja Eero näyttäytyvät aitan ikkunassa.)
Aino ja Eero.
4.
Kaks vankia rannalla Koitereen,
oi, Koitereen,
on samassa aitassa riemuikseen,
vain riemuikseen.
Eero.
5.
On onnekkaat vangit ne Koitereen oi, Koitereen!
Aino.
Ei konsaan toivo ne vapauteen,
Vapauteen!
(Arvassalo tulee tanssituvasta. Aino ja Eero vetäytyvät pois ikkunasta.)
Arvassalo.
6.
Maan kaunistus seutu on Koitereen,
oi, Koitereen,
kuin kaste on kaunistus kukkaseen,
oi, Koitereen!
(Menee portista poikien ja tyttöjen jälkeen.)
Tytöt ja pojat (loitolla).
7.
Hämy illan jo rannoill Koitereen,
oi, Koitereen,
käy hiipien pensaasta pensaaseen,
käy pensaaseen.
(Pari tyttöä tulee sisältä tuparakennuksen ovelle.)
Tyttö (pyyhkien liinalla kasvojaan). Huh, kun siellä on kuuma!
Toinen tyttö (samoin): Niin, aivan kuin saunassa!
Miesääni (porstuasta). Mennäänkin välillä pihalle. (Huutaa tupaan.) Hei, nuoret! Tulkaa pihalle piirileikkiin!
Kimari, Siitari, Virnes ja Nuorisoa.
(Tulevat tuparakennuksesta.)
Kimari. Hei, piiriin, hei, kiiriin, heipparallalei!
Kaikki. Piiriin, piiriin!
Kimari (piirin keskellä). Mitäs lauluksi?
Tyttö. Kimari laulaa sen viime pyhäisen uuden laulunsa.
Useat tytöt. Laula, Kimari!
Kimari. Kyllä tukkipoika on sumalla tottunut vetämään!
Laulu n:o 7.
Pojat piirin keskellä
ovat yksinänsä.
On jo aika etsiä
kunkin ystävänsä.
(Kukin poika ottaa tytön ja pyörittää.)
Silloin pojan mieli on
iloinen ja huoleton,
kun on riemunansa
kulta rinnallansa.
Tytöt ja pojat (käsiään heilutellen).
Rallalalei,
rallalalei,
rallallallallei!
(Tytöt jäävät piiriin. Kimari laulaa saman laulun toistamiseen, »pojat» ja »pojan» sijaan vain tulee »tytöt» ja »tytön». Muutkin voivat toisella kertaa hyräillä mukana.)
Edelliset. Kuivalainen (tulee perältä).
Kuivalainen. Terveheksi, nuori parvi, terveeksi koko talokin!
Kimari. Terve, Kuivalainen! (Taputtaa käsiään, johon muitakin yhtyy, ja piiri hajoaa.) Jätetään tämä nyt, paras on vähän vilvoitella. Teitä, Kuivalainen, on jo täällä odotettukin. Ainakin me, tukkipojat, palamme halusta kuulla runojanne. Emme ole ennen kuulleet oikeaa runonlaulajaa!
Kumpulainen. Ei ole ukkopahan pajatuksesta, vanhan äijän ärjynnästä enää haudan partaalla. Uudet ovat laulut teillä, nuoret, enkä enää paljon muista niitä vanhojakaan.
Kimari. Teillähän kuuluu olevan runoja hevoskuormin. Kahdeksi, kolmeksi päiväksi oli riittänyt sille helsinkiläiselle rohvessyörillekin kirjoittaa.
Kumpulainen. Sinne lienevätkin runot huvenneet. Ken kaikki runonsa laulaa, tyhjän saa hän itse iloikseen.
(Siitari on edellisen keskustelun aikana vetänyt pullon povitaskustaan ja he ovat Virneksen kanssa naukkailleet. Toiset, varsinkin tytöt, osoittavat heille nyrpeyttä ja vastenmielisyyttä.)
Pari tyttöä. Laulakaa nyt niitä runojanne. Onhan niitä vanhojakin virsiä niin lysti kuulla.
Kuivalainen (pilkallisesti). Liritelkää te vain rallatuksianne, hieprukat! Mitäs meidän vanhojen virsistä teille!
(Tytöt peräytyvät nyrpällään.)
Kimari. Huomaanpa, että vanhana tullaan äreäksi.
Kumpulainen. Ja minä huomaan, että nuorina ollaan nokkavia. Mutta vasta maailman ranta se neuvoo nenäänsä pitemmälle näkemään.
Virnes. Mitä sillä meinaatte? Saa kai sitä sanoa sanansa, vaikkei mies olisikaan partana?
Kuivalainen. No, tosiaan! Ei ole haituviakaan, aivan kuin vasikan turpa! Niin, on aivan välttämätöntä, että sinäkin sanot sanasi. Sillä sinun ikäisesi nykymaailmassa ovat ylimpinä kukkoina tunkiolla.
Virnes. Mitä sillä meinaatte? Jos haluatte, kyllä minä näytän, miten parrasta saattaa vetääkin.
Siitari. Hyi, Virnes! Etkö häpeä räyhätessäsi vanhalle miehelle! (Tarjoo Kimarille pullon.)
Kimari. Hiljaa porsaat pussissa! Onko tämä nyt laitaa, että kun saa tilkan suuhunsa, alkaa heti rähistä ja hosua minnepäin ennättää. Te, vanha Kuivalainen, osaatte käyttää jumalanviljan paremmin. Eikös sopisi kieltä vähän voidella.
Kuivalainen. Ei tee pahaa pitkistä ajoista. (Ottaa.) Suurkiitosta, kostjumala!
Kimari. Kenties kieli alkaa vielä taipua lauluunkin?
Kuivalainen. Ainahan se vanha kieli tarvitsee verrytellä.
Kimari. Kuivalaisen kunniaksi! (Kulauttaa.) Ottakaapas vielä tästä, ja päästäkää sitten runonpäätä kuuluviin.
Kuivalainen (otettuaan). Kostjumala! No, kyllähän minä muuten, mutta eipä tässä taida olla säestäjääkään, ja kannelkin jäi kotimökille.
Kylän poikia ja tyttöjä. Me säestämme joukolla!
Kuivalainen. Liekö joukon joiunnasta? Ennen kyllä sai laulaja säestäjänsä, missä vain oli mailla mies kielellinen. Oli meillä kuin olikin, oli ennen siskoksilla lauluista siniset sillat, oli Viljon veljeksillä virsistä veno punainen. Menneet alkavat olla ne ajat, kaiholla me vanhat niitä vain muistelemme.
Laulu n:o 8.
Oli meillä kuin olikin,
oli ennen aikoinansa
siskoilla sininen silta,
veikoilla veno punainen.
Nousi tuuli tuulemahan,
ilman ranta riehkimähän,
tuuli puut havuttomiksi,
kanervat kukattomiksi.
Siitä taittoi siskon sillan,
veikoilta venon hajotti,
jätti veikot veen varahan,
siskot siirrälti salolle,
jätti sormet soutimiksi,
kämmenet käsimeloiksi,
hongan oksat huonehiksi,
katajat kamariloiksi.
(Nuorista ovat enimmät menneet istumaan penkeille puun luo. Runon päätyttyä vallitsee kotvan harras hiljaisuus.)
Tytöt ja Pojat (näyttämön takana).
Yö vieno on rannalla Koitereen,
oi, Koitereen!
On aaltonen uinunut rantaan veen,
oi, Koitereen!
Edelliset. Kumpulainen, Marketta
(ja muutamia muita tulee tuparakennuksesta).
Marketta. Kuuletkos, isä, Aino on varmaan siellä. Hän on ollut kävelyllä toisten tyttöjen keralla.
(Laulavat pojat ja tytöt tulevat pihaan Arvassalo mukanaan.)
Marketta. Eikö Aino ollut mukananne?
Kaikki. Ei.
Marketta. Herran tähden! Missä tyttönen sitten on?
(Kaikki nousevat.)
Kuivalainen. Mikä sinua vaivaa, Kumpulainen? Näytäthän aivan siltä, kuin olisit maasi myynyt ja rahat juonut.
Kumpulainen. Älä puhu mitään, pääni menee aivan sekaisin! Lemmon letukka!
Kuivalainen. Kuka letukka?
Marketta. Ainopa, häntä ei näy missään. Luulimme hänen olevan kävelyllä toisten tyttöjen kanssa, mutta he sanovat, ettei hän ollut mukana. Kunhan vain ei olisi tapahtunut mitään onnettomuutta!
Edelliset. Remes ja Sipi (tulevat tuvasta).
Remes. No, onko Aino täällä?
Sipi. Onko hän täällä?
Kumpulainen. Ei, herra paratkoon! Mutta malttakoonhan!
Sipi (itkusuin). En elä enää hetkeäkään, jollei hän pian tule.
Kumpulainen. Hyi! Älä itke, Sipi, aika mies! Piru itkeköön, hänen silmänsä paremmin kestävät.
Sipi (Kuivalaiselle). Se on kaikki poikanne syytä. Hän liehakoi Ainoa, ja Aino on mennyt hänen pauloihinsa.
Kuivalainen. Missä Eero on? Hän kai tietää, missä tyttö on?
Sipi. Ei, sitä hän ei tiedä.
Kuivalainen. Kuinka niin?
Remes (Sipille). Suusi kiinni!
Sipi. Ah — minä vain — ajattelin.
Kumpulainen. Että olet pöllöpää.
Kuivalainen (huutaa). Eero! Missä olet, Eero?
Kumpulainen (Marketalle). Pääni alkaa kihistä. Eerokin poissa! Saattaisin vääntää tytön niskat nurin.
Marketta. Isä hyvä! Älä luule Ainosta mitään pahaa.
Kimari. Vai niin, vai! Että Eero ja Aino ovat lietsussa — hahaha! He ovat menneet katsomaan, onko aurinko tosiaankin mennyt jo mailleen.
Kumpulainen (menee portille ja huutaa molemmille tahoille pitäen kättänsä suullaan). Aino! Aino!
Kuivalainen (samoin). Eero! Eero!
Kimari. Huutakaamme joukolla!
Kaikki (menevät portille ja huutavat). Aino! Eero!
Edelliset; Aino ja Eero (näyttäytyvät ikkunassa).
Aino. Kuka kutsuu?
Eero. Mikä hätänä?
Aino. Täällähän me olemme.
(Kaikki rientävät aitan edustalle.)
Marketta. Mutta Aino! Oletko siellä? ja Eero?
Kumpulainen. Tyttö! Mitä siellä teet? Heti pois sieltä! . . .
Aino. Kyllä, isä kulta, kun vain ette ole vihainen, mutta lupaatte, että saan Eeron.
Sipi (Remekselle). Herran tähden, Remes! Sinä olet lukinnut heidät aittaan yhdessä! Sinä olet oikea nauta.
REMES. Pidä suusi! Me kiellämme kaiken.
Kuivalainen. Malta mieltäsi, Kumpulainen.
Kumpulainen. Kyllä minä näytän sinulle, mitä saat. (Aikoo mennä ovesta aittaan.) Mitä? Oletteko sulkeutuneet lukon taa? Mutta oletteko aivan järjiltänne?
Marketta. Hyvä ihme! Aino?
Aino. Isä! Avaamme heti, kun lupaat, että saan Eeron.
Remes (Sipille). Tahtoisinpa nähdä, miten he avaavat, niin kauan kun avain on taskussani.
Eero. Isä hyvä! Puhu puolestamme Kumpulaiselle. Sinähän pidät niin paljon Ainosta.
Kuivalainen. Niin, minun lupaani eivät he kysy. No, viisi siitä! Kumpulainen, tämä on kirottu juttu. Ei ole muuta keinoa kuin suostua antamaan heidät toisilleen. Kaikki ovat nähneet heidät sulkeutuneina aittaan lukon taa.
Kumpulainen. Se ei minua liikuta! Minä en salli lasteni pakoittaa itseäni. Olen luvannut Remekselle ja Sipille, että jompi kumpi heistä saa hänet, kun hänet naitetaan.
Aino. Isä kulta! He eivät tahdo minua kumpikaan, ei Remes eikä Sipi. He ovat yhdessä teljenneet minut Eeron kera aittaan lukon taa päästäkseen minusta.
Kumpulainen. Ovatko Remes ja Sipi sulkeneet sinut sinne?
Sipi. Herra nähköön, kuinka hän osaa valehdella!
Remes. Se on mitä mustin valhe!
Eero. Joka sana on totta! Emmehän voisikaan sulkeutua tänne, kun oven saa lukkoon ainoastaan ulkoapäin. Remes sulki meidät makuuaittaansa. Etsikää hänen taskuistaan, niin näette, että avain on hänellä.
Aino. Siinä on punainen nauha, josta sen tuntee.
Kimari. Syynätään Remes.
Remes. Jos avain on taskussani, on Eero itse pistänyt sen sinne.
Eero. Miten minä voin pistää avaimen hänen taskuunsa, kun olin lukon takana?
Kuivalainen. Ei, Remes, sitä hän ei tosiaankan voinut tehdä.
(Remes on muiden huomaamatta pistänyt avaimen Sipin taskuun.)
Remes. Syynätköön taskuni, ketä haluttaa. (Pojat ympäröivät hänet ja tarkastavat, hän kääntää itse taskunsa nurin.) Alatteko vieläkään uskoa minua enemmän kuin valhettelevaa tytärtänne.
Sipi (hiljaa Remekselle). Mihin sinä sen lähätit?
Remes. Pidä suusi!
Kumpulainen. Kuules Aino, minä en leikittele! Tule ulos, sanon minä!
Aino. En voi, isä. He ovat lukinneet meidät tänne.
Eero. Sitten on avain Sipillä. Se on aivan varmaan jommalla kummalla.
Sipi. Minulla! Olkaa hyvät, tässä ovat taskuni. (Hän kääntää kaikki taskunsa nurin, ja avain putoaa maahan.)
Kaikki. Siellähän se on! Sipillä! Hahaha!
Kumpulainen. -Mutta Sipi, oletko hullu? Mitä hittoa hyödytti sulkea heidät lukon taa?
Marketta. Hyi, siinä teit hävyttömästi, Sipi! Aino on oikeassa, kun ei huoli sinua miehekseen. Olet ilkeä poika.
Sipi (purskahtaa itkuun). Ei, minä en ole ilkeä poika; en, mutta minä olen onneton ihminen. (Remekselle.) Mutta sinä olet ilkeä heittiö, sinä! Saatat minut onnettomuuteen.
Kumpulainen (on sillävälin avannut aitan oven, ja Aino ja Eero tulevat ulos). Mutta Aino! Mitä sinulla oli Remeksen makuuaitassa tekemistä?
Aino. Pujahdin vain sinne — sitomaan sukkanauhaani. Mutta siellä seistessäni sysättiin sinne Eero yhtäkkiä, ja sitten pistettiin ovi lukkoon, niin ettemme päässeet ulos.
Eero. Se on sula totuus. He raahasivat minut yhdestätuumin aittaan Ainon luo, pistivät oven lukkoon huusivat: Pidä hauskaa! Ja niin olen tehnytkin.
Kumpulainen. Piruko teitä molempia vaivaa! Miksi teitte sen?
Remes. Sipi on nauta. Hänelle se pälkähti päähänsä.
Sipi. Laupias Jumala! Minulleko se pälahti? Ei, nyt tahdon sanoa kaiken niinkuin se on. (Itkee.) Emme tahtoneet, että Eero tanssisi ja puhelisi Ainon kanssa, ja sentähden panimme hänet lukon taa.
Kuivalainen. Ainon luo! Hahaha!
Kaikki. Hahaha! Nokkelia poikia te olette molemmat.
Kuivalainen (Remekselle ja Sipille). Kuulkaas, neroniekat, nyt on parasta, että livistätte. (Kumpulaiselle.) Kumpulainen, tyttö ja poika ovat viattomat, antaa heidän saada toisensa.
Kumpulainen. Ainolla ei ole mitään, eikä Eerolla ole mitään. Jos olisin rikas, olisi asia toinen! Mutta on vaikeaa nykiä karvoja kaljusta päästä. Siitä ei tule mitään, sanon minä.
Kuivalainen. Hänellä on myötäjäisensä kasvoissaan. Ja he tyytyvät niihin. Jos minulla olisi, antaisin mielelläni. Mutta minulla ei ole, herra paratkoon! Jaan kuitenkin heidän kanssaan sen vähän mitä minulla on.
Aino. Oi, hyvä vanhus, aivan täytyy kaulaanne kiepsahtaa niiden sanojen tähden. Kuinka me Eeron kanssa pidämmekään teistä! Olette toisenlainen isä kuin muutamat muut, jotka ovat niin kovia — niin tylyjä — niin —
Kumpulainen. Aino!
Aino. Niin, isä, sillä olet paha minulle. Kuinka usein olet kertonut, ettei sinulla eikä äidillä ollut mitään, mutta se ei tehnyt mitään, sanoit sinä, sillä kun oikein pitää toisistaan, niin vilja kasvaa maassa kahta rehevämmin. Nyt pidämme Eero ja minä niin hirvittävän paljon toisistamme, ja sinä todellakin olet niin kova, niin paha — aivan ilkeä isä! (Hillitsee kiihkeytensä ja lankeaa itkien isänsä kaulaan.) Oi, eihän se ollut totta, pahaa leikkiä vain! Rakas isä kulta! Sinä olet niin hyvä, sinä et kiellä meitä? Ethän? Sinä et voi. Oi! Näen silmistäsi, että suostut! Suostut!
Kumpulainen. Ei, sitä en tee! Siitä ei tule mitään. Olet liian höllämielinen mies, Kuivalainen, se täytyy minun sanoa sinulle. Mutta jos sinä et välitäkään poikasi menestyksestä, niin minun velvollisuuteni on katsoa tyttäreni parasta. He pitävät nyt toisistaan. Mutta kun soimi on tyhjä, pureskelevat hevoset toisiaan. Kun köyhyys astuu ovesta tupaan, lentää rakkaus ikkunasta pellolle. Niin se on tässä maailmassa.
Arvassalo (joka kuultuaan Kuivalaisen nimen on kiinnittänyt huomionsa häneen). Oletteko te Kuivalainen?
Kuivalainen (kiehentää lakkiaan). Minä sitä nimeä olen kantanut.
Arvassalo. Olen oikeastaan tullut tänne vain teitä tapaamaan.
Kuivalainen. No, mitäs niin tähdellistä —?
Arvassalo. Lyödäänhän kättä! Asia on se, että teiltä ennen kirjoitettujen runojen on havaittu muutamissa kohdin kaipaavan täydennystä ja tarkistusta, ja sentähden minun oli määrä käydä luonanne.
Kuivalainen. Ne siunatut Helsingin herrat sitten pitävät arvossa meidän vanhojenkin virsiä, joita tämä nykykansa alkaa pitää vain joutavina loruina. Kun muistelen sitä röhvessyöriä joka aikoinani kävi minua laulattamassa, tulevat aivan vetreät vedet silmiini. Niin höyli ja mukava hän oli.
Arvassalo. Minun asiani ei tosin olisi sekaantua toisten perheseikkoihin. Mutta sallittakoon minun huomauttaa, miten ennen vanhaan aatelisto eristäytyi eri kastiksi muista ihmisistä, eivätkä aateliston lapset saaneet avioida aatelittomien kanssa. Runonlaulaja-sukumme, he jos ketkä ovat minusta oikeaa ikivanhaa kansallisaateliamme, hengenylimystöä, joka ansaitsee, että koko kansa kantaa heitä käsillään. Niiden suomalaisen hengen valosoihtujen, joita he ovat pitäneet koholla läpi pimeäin öiden, niiden loimossa tulevat he ikimuistoisina elämään kautta aikojen ja kovimpinakin aikoina suomalaisia sydämiä lämmittämään ja valaisemaan. Sananlasku sanoo, ettei vesa kauas kannosta kasva, ja kunnianaan voi sentähden kuka tahansa pitää sitä, että antaa tyttärensä runonlaulaja Kuivalaisen pojalle.
(Kaikki seisovat juhlallisessa äänettömyydessä.)
Kumpulainen. Kaunista kuulla! Mutta elämä, maanmiehen jokapäiväinen elämä, vaatii niin paljon muutakin kuin aateliutta ja päiväpaistetta.
Arvassalo. Mutta kuuluttehan itsekin vähin varoin alkaneen. Minkä olette rakkaudessa kylvänyt, sillä on ollut siunaus kasvaessaan. Ettekö voi uskoa, että nuoret voivat yhtä hyvin vaurastua? Ja vaikkapa he eivät tulisikaan kullassa kulisemaan, niin sisäinen tyydytyksen tunne heille varmaan antaisi ihanamman onnen kuin mikään ulkonainen äveriäisyys ja loisto, jos heidän sydämensä kylmettyisi vailla lämpöä. Antaa heidän itsensä toverinsa valita, silloin he riemumielin ja pystypäin raivaavat tiensä läpi elämän!
Kuivalainen (innoissaan). Kuuletkos, miten nuori herra puhuu?
Aino (riemuisella innolla). Isä, rakas isä! Sinä et voi, et voi enää vastustaa!
Eero. Me mullistamme vaikka koko maailman, jos vaan saamme toisemme!
Kuivalainen. He saavat toisensa! Eikös niin?
Aino. Rakas, kulta isä!
Kumpulainen. Saakoot sitten! Kuka näitä nykyajan nuoria voisi pitää järjillään!
Eero (Ainoa pyörittäen). Helei! Nyt sinä olet minun!
Tukkipojat. Hihhei!
Remes. Mokomaa kiljumista! Hirteen helsinkiläiset keltanokat! — Minä menen maata. (Menee aittaan ja vetää oven kiinni.)
Sipi (itkusuin). Saanko toivottaa sinulle onnea, Aino?
Aino. Oi, saat, saat, Sipi kulta!
Eero. Ja minulle myös, jos sydämesi antaa myöten.
Kumpulainen (Sipille). Älä ole alakuloinen, Sipi, sinä saat kyllä tyttöjä vaikka joka sormelle.
Sipi. Mitä? Luuletko niin?
Kumpulainen. Uskon varmasti.
Arvassalo. Eläkööt kihlatut! Eläköön!
Kaikki. Eläköön!
Kimari. No, nyt on kaikki hyvin! Mutta tanssi jäähtyy. Pyhä menee liian vähällä.
Arvassalo. Eikö olisi paras, että panemme karkeloksi täällä taivasalla? Sisällä on niin kuuma.
Kaikki. Hyvä, hyvä! Missä soittaja?
(Viuluniekka tarttuu viuluunsa.)
Arvassalo. Ja pyydän samalla luvan tulla häihin kuokkavieraaksi.
Kumpulainen. Käytän tilaisuutta kutsuakseni teidät nyt jo häihin.
Arvassalo. Saan kai tuoda mukanani muitakin, että he oppisivat tuntemaan ihania Koitereen seutuja ja täkäläistä reipasta kansaa.
Kumpulainen ja muut. Terve tuloa!
(Kaikki asettuvat pitkään jonoon paritusten, Arvassalo etumaiseksi
Ainon keralla.)
Laulu n:o 9.
Arvassalo.
Mi riemu rannalla Koitereen,
kun sulla, Aino, on häät!
Se maasta nousevi taivaaseen,
kuin kiurunen ilmahan siintoisen,
ja lauluja rannat raikuu!
(Tanssivat soiton ajan ja menevät jonon jälkipäähän.)
Tyttö (joka on toisena parina Sipin kanssa ja jolle Sipi on kuiskutellut).
Sa malta, poikanen, viikko vain,
kysy sitten sä uudestaan!
Mä ensiksi tuumin tunnossani,
ja sitten mä tiedustan maamoltain —
ja arvaapas, kuin käy sitten.
(Lähtevät tanssiin, jonka aikana esirippu laskee.)