The Project Gutenberg eBook of Teltantekijän lauselmia This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Teltantekijän lauselmia Author: Omar Khayyam Translator: Toivo Lyy Friedrich Rosen Release date: February 27, 2025 [eBook #75481] Language: Finnish Original publication: Porvoo: WSOY, 2008 Credits: Tuula Temonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TELTANTEKIJÄN LAUSELMIA *** language: Finnish TELTANTEKIJÄN LAUSELMIA Epigrammeja Kirj. OMAR KHAIJAM Suomentanut Toivo Lyy Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1929. Suomennokset Omistettu Juhani Siljolle ja Yrjö Gustafsonille Tää tulomme, menomme — kannattaako? Elon heelmän kypsäksi —- koskaan saako? All' ankarain Tähtien sieluista parhaat kun palavat tuhkaksi — sano: savuaako? Teltantekijä. SISÄLLYS: Johdanto Prologi: Ken tutkii I Kun yössä Yön mustan hunnun Koi linnan huiput Miss' on nyt viini Hst! Hiljaa! Jo jano meill' on Jos juot sa viiniä Kun juon Kun ruusut Rubiini Sa viinin, lemmen juhla Sa maljaan tartu Iloa, rauhaa Jok'ainut talven taipale Sa muista Tulevan päivän huoli Käy luokse Profeetan Käy luokse Omarin Ain' nauti viiniä! Miss' ihanuutta ruusujen Ain' asioiden katso Ne neuvoi Ma että kerran Mill' eläis Koraani lupaa Sanotte Mua aina Kohtalo Tääll' onni Kun viinitupaan Vain paastoa Ma joka päivä Kun raittiiksi Parannusvala-vaatteeni Siit' asti En ennen Jaloa oi viiniä! Jos katuun Oi Herra! Itseluuloista Mult' armaan Oi Herra! Sääli Kun kuolen Kun kuollut olen Oi Herra! Mulle ovet Oi ystävät! Elämän ihmeellinen karavaani II Luo joudu Ken tänä yönä Vuoskaudet Oi villiruusu-kulmia Oi armas! Nouse Tään ruukun Yks ainut viinin-pisar Totuuden-tutkija Voi sydämiä Päämäärä luomisen Ajass' ei kukaan Ei vettä löydä Vain runokirja Vain lähteen kallas On ruusun aika On ruusustossa Niin suloinen on Oi! Tuuless' on Mult' eron-tuska En elämääni saata Ma kainalossa Koraani Kuin vierii virta Filosoofiksi On moskeijat Ma aikaan nuoruuteni Ma — houkka muka! Tajua lainkaan Viel' ole vapaa Pois mielestäni Se sama olen All' Ajan kehrän Mua säästä Mit' elon heelmänä Ma toivon Ei, erehdyt En kammo Kuolemaa Jo loppui kirja Jäi taakse Oi Teltantekijä IV Oi sua On halvat halumme Vain hirnuvia aaseja Pois menit Jos pari kolme narria Maan mahtimiehet He eksyneet Se arvoss' ennen oli Heit' eksyttivät Sain ihmisiä Sun lankes osaksesi Nuo tähde Ma elämäni kaiken Sa Luonnon luotteit' arvaa Kun takaa taivasten Kautt' etsin maailman Meiss' ihmisissä V Laella muurin murtuneen Tään linnan ylpeän Kun meiltä juoksu jääpi Tää tulomme, menomme On taivaan sini-tarhan Oi tähtiä! Jaloa verta Talossa täss' on Mene ja heitä tomua Olemme nukkeja Kun basaariss' eilen Savenvalaja Oi varo Kashanin viiniruukun Täss' armaan puron-kaltaan On puron Maa miss' on Oi sydän-ystävä! Näe loisto lehden Puutarhass' äänen kuulin Kun mietit Miks aamuin Oleta Vuossataa kolme Maan uumenien Maailman-kuvain tää Mult' ilmiöiden tutkii VI Kun olin nuor', ei Nyt tomun-maasta Ei Elon luotteet Tulevaa tuntea Jos omaa sull' on Vain viisaat Oi ruusu! Luin Kirjaa Rakkauden Jotk' aina Niin kauan kuin Sun pitää Kun aina muuta Pois täällä Alati pahansuoviks Tää elämämme Ikuiset kohtalot Miks säikyt Sin' yönä Ah, arvoitusta Jos elos ilmi saisit Ei kukaan Mitä säätäneekin Miks aina mestaroida Täst' erkaantua Käy kyll', ett' ihmisille Tääll' orjiks omakylläisyyden Koveni sheikki Oi ulkokultainen! Vuoks uskon Opinlauseista Moskeijat, kirkot Mi tänään minut Miks moskeijoissa aina Miks, Omar, huokaat On Kaaba On templin kuori Vain Totuudelle Jo muurahaisen silmässä Vain Herran armosta Vain Hän voi Kuin poolo-palloa Kehässä tässä Mi kerran nosti Mull' ihana on hipiä Ens-päivänä Ei Eedeniä Kun Luoja kerran Savemme Elämää luodessasi, Suuri Mitä hyödyttää Sua Oli tuskan tunti Luot ensin Sa kudoit Lie eikö säädökset Asetit tuhat ansaa Viet iloon Oi Herra! Huomaan laupeutesi Kaikk' uskokaa En hyveen kilvoittelussa Kuin ympyrä »Oi meren kaukaisuutta!» Epilogi: Jää hyvästi! Johdanto Se vuosisatain-takainen persialainen runoilija ja oppinut, jonka runotuotantoa tämä valikoima yrittää esitellä suomen kielellä, on tähän saakka ollut meillä suurin piirtein katsoen aivan tuntematon. Sitävastoin muualla sivistys-Euroopassa _Omar Khaijam_ on ollut enemmän tai vähemmän tuttu nimi jo vuosikymmeniä, jopa eräissä tapauksissa lähes kymmenen kertaa vuosikymmenen. Onpa Bagdadin satuseutujen suurta Viisasta jo ennätetty käsitellä eurooppalaisessa kirjallisuudentutkimuksessakin, ja hänen runomietelmiään, _rubaijat_, epigrammeja, joita suomeksi ehkä voisimme nimittää nelisäkeiksi, on käännetty lukuisille maanosamme kielille, m.m. englanniksi, ranskaksi, saksaksi, tanskaksi ja ruotsiksi. Varsinkin anglosaksilaisessa maailmassa on Omarin osaksi tullut suurenmoinen renesanssi. On sanottu, että maapallolla on tuskin ainoatakaan sivistyneitten englantilaisten asuttamaa kolkkaa, jossa Omaria ei tunnettaisi ja ihailtaisi. Seikan ulkonaisena ilmauksena on lukematon määrä Omar Khaijam-seuroja, Omar Khayyam Societies, ja englanninkielisistä, Edward Fitzgeraldin suorittamista käännöksistä ilmestyy ilmestymistään uusia painoksia, ja niiden ensimmäisistä laitoksista maksetaan satumaisia hintoja. Sellaisen innostuksen on riittänyt herättämään — satayksi pikku epigrammia. Hyvin huomattavaa harrastusta on Omarille osoitettu myös Saksassa, jossa ainakin kolme, neljä kääntäjää on julkaissut nelisäkeitä. Näistä käännösvalikoimista lienee Fr. Rosenin tekemä kaikkein parhaita alallaan koko maailmassa. Jos kohta se tuskin voi runollisessa herkkyydessä kilpailla Fitzgeraldin moneen kertaan muovattujen, klassillisten käännösten kanssa, on sillä taas puolellaan se avu, että se pyrkii olemaan ajatuksellisesti mahdollisimman uskollinen alkutekstille, jotavastoin kuulu englantilainen kääntäjä on suorittanut tehtävänsä varsin vapaasti mukaillen. Millä asiantuntemuksella ja innoittuneella harrastuksella Rosen on käännöksensä sepittänyt, ilmenee seuraavasta hartaasta kuvauksesta: »Nämä Omar Khaijam-käännökset ovat syntyneet kaukaisina vaellusvuosina itämailla. Pieni nelisäkeitten käsikirjoitus oli ainaisena seuralaisenani pitkillä karavaaniteillä, jotka vuosikymmenen ajan johdattivat minua ristiin rastiin kautta Etu-Aasian ja varsinkin vanhan Persianmaan. Syventyminen Nishapurin Viisaan ajatusmaailmaan oli monesti kuukausimäärät pääasiallisimpana henkisenä ravintonani. Lyhyt nelisäkeinen mieteruno on luettavissa myös satulassa ja painuu vaivattomasti mieleen. Niiden ajatuksen syvyyden ja muodon täydellisyyden herättämä ilo johti usein yrityksiin saattaa aarre oman äidinkielen asuun, ja kun se onnistui, kirjoitettiin käännös illalla muistiin karavaanimajan valkean valossa...» Nämä Rosenin käännökset ovat olleet tämän suomalaisen laitoksen varsinaisena perustana. Lisäksi on suomennostyössä huomattavammin käytetty erästä tänä vuonna Upsalassa ilmestynyttä suorasanaista käännöskokoelmaa, joka sisältää todennäköisesti kaikki autenttisina pidetyt Omarin nelisäkeet, runsaasti seitsemättä sataa, hänen nimissään kulkevien epigrammien luvun ollessa paljon suurempi. Alkutekstien toivottavaa seuraamista työssä on valitettavasti ollut mahdoton toteuttaa siksi, ettei niitä suomentamisen tapahtuessa ollut mitenkään saatavissa. Se on käynyt päinsä ainoastaan aivan muutamiin nelisäkeihin nähden, joita olen voinut persiankielisinä tarkkailla tohtori J. Hollon asiantuntevalla, ystävällisellä avulla. Niin ollen nämä suomennokset eivät millään lailla pyri käymään muusta kuin mukaelmantapaisista. * * * * * Rosen nimittää äsken-esitetyssä sitaatissa Omaria »Nishapurin Viisaaksi». Henkilökohtaiset tiedot Omarista eivät ole runsaat, mutta sellaisia on hänestä sentään enemmän kuin niistä kolmesta Itämaan Viisaasta, jotka tunnemme jo lapsuudestamme. Omar on syntynyt koillis-Persiassa Nishapurin kaupungissa tai sen lähistössä. Syntymävuotta ei tunneta, mutta se voidaan sijoittaa vuosien 1025—50 rajoihin, sillä tiedetään hänen kuolleen korkeassa iässä vuonna 1123. Hänen nimensä, joka merkitsee teltantekijää, on joskus arveltu johtuneen hänen ammatistaan, mutta uusin tutkimus epäilee seikkaa, sillä aikalaiset eivät mainitse mitään sellaisesta. Khaijam on ilmeisesti vain ilman muuta ollut hänen sukunimensä, ja merkityksensä vuoksi se on samalla erinomaisesti soveltunut »tekijänimeksi» runoihin. Ammatiltaan teltantekijänä ei Omar varmaan olisi voinut olla mies, jota mainitaan vuosisatansa suurimmaksi oppineeksi. Hän on vallinnut kaikki silloiset tietämyksen alat. Hän ei ollut ainoastaan monipuolinen runoilija — hän sepitti muutakin runoutta kuin nelisäkeitä, sekä persiaksi että arabiaksi — vaan myös jumaluusoppinut, filosoofi, lääkäri, luonnontutkija ja ennen kaikkea matemaatikko ja tähtitieteilijä. Hänen algebrata käsittelevä teoksensa on käännetty ranskaksi vielä viime vuosisadalla, ja se kalenterin uudistus, minkä hän pani toimeen palvellessaan Bagdadissa kuninkaallisena astronoomina, on yhä voimassa Persiassa ja voittaa asiantuntijain arvostelun mukaan gregoriaanisen, joka toimitettiin runsaasti puolta vuosituhatta myöhemmin. Omarin sisäisen olemuksen tuntemiseen antavat erinomaisen avaimen muutamat lauseet vastamainitun algebra-teoksen alkusanoissa, jotka samalla välähdyksellisesti valaisevat erään näköalan ajan henkisestä ilmapiiristä: »Olemme saaneet olla todistamassa, miten tieteen miehet ovat menehtyneet ja miten heidän joukkonsa on sulanut niin pienen pieneksi kuin heidän kärsimyksensä ovat suuret. Heille on sälyttänyt heidän kutsumuksensa kovuuden yhteinen velvoitus omistaa elämänsä vain tieteen täydellistämiseen ja tutkimiseen. Mutta useimmat niistä, jotka nykyisin käyvät oppineista, peittävät totuuden valheella eivätkä ylitä pelkän lume-oppineisuuden rajoja, samalla kuin he käyttävät sen, minkä tietoa omaavat, valitettavasti aineellisiin ja alhaisiin pyrkimyksiin. Ja jos he kohtaavat miehen, jossa todella ilmenee pyrkimys totuuteen ja tosiasiallisuuden rakkaus, miehen, joka karttaa turhamaisuutta ja valhetta sekä välttää vilpillistä näennäisyyttä ja silmänlumetta, silloin he tekevät hänet halveksuntansa ja pilkkansa esineeksi.» Kuvaava on niinikään seuraava eloisa kasku, joka lukuisain epigrammien ohella myös osoittaa, ettei »teltantekijä» jäänyt pelkäksi eleegiseksi toteajaksi nurjien ilmiöiden edessä, vaan kyllä pisti neulallaan takaisin, jos tarvittiin: »Eräällä Pyhän Oikeuden oppineella oli tapana joka päivä auringonlaskun aikaan tulla hänen luokseen, filosofiaa hänen johdollaan opiskellakseen. Mutta samainen mies panetteli häntä ihmisille. Kun Omar sai sen tietää, hän kutsui luokseen rummunlyöjiä ja torvenpuhaltajia, ja kun oikeusoppinut tavallisuuden mukaan saapui oppitunnille, antoi Omar paukuttaa rumpuja ja toitottaa torvia, niin että paikalle kerääntyi suuri ihmisjoukko eri osista kaupunkia. Silloin hän puhui ihmisille: 'Nishapurin miehet, tässä näette opettajanne! Joka päivä tähän aikaan hän tulee luokseni, tieteitä minulta oppiakseen. Mutta teille hän puhuu tavalla, jonka tunnette. Jos minä todella olen sellainen kuin hän sanoo, niin miksi hän tulee minulta mitään oppimaan? Ja ellen ole, niin miksi hän parjaa opettajaansa?'» Tällaisia historiallisia tai tarina-tietoja ja -piirteitä on Omarista säilynyt, kuten sanottu, hyvin niukalti. Mutta hänen runojensa välityksellä pääsemme tutustumaan häneen ihmisenä paljon paremmin kuin vastaavalla tavalla moneen myöhäissyntyisempään runoilijahahmoon. Sillä vivahdusrikkaampaa ja persoonallisempaa runoutta kuin Omarin nelisäkeet ei aivan usein sepitetä. Niiden kirjokankaan peruskudelmina ovat katoavaisuuden tunnot ja satiirikon hymy, joiden ympärillä välähtelee legioittain muita tunne- ja miellesävyjä, ja kaikki, kautta koko asteikon, mikä on _patriarkan_ ylhäisten kohtalonrippien ja humaltuneen viiniveikon riehakasten mielialojen välillä, on niin elävästi ilmaistua, että nelisäkeitä tänään lukiessa tuntuu siltä, kuin niiden sepittäjä olisi yhä ilmielävänä keskellämme, vaikka hän eli ensimmäisten ristiretkien aikoihin. Nelisäkeissä meille puhuu tinkimätön totuuden etsijä ja julistaja; kriitillisyys ja hartaus, jotka ovat yläpuolella kaikkien kaavauskomusten, henki, jonka lennolla ei ole muita rajoja kuin luonnon suurillekin rastimat; yht'aikaisesti kysyjä ja tietäjä, epäilijä ja uskoja; ja ennen kaikkea _ihminen_, sellainen »elämän ihmeellisen karavaanin» vaeltaja, joka tuhatvivahteisen luonteensa sekä harrastustensa, tietojensa ja taitojensa monipuolisuuden ja pitkän elämänkokemuksensa nojalla olisi todella voinut kirjoittaa kilpeensä: inhimillisestä mikään ei ole minulle vierasta. Patriarkallista ylevyyden hohdetta Omarin olemukseen luo myös hänen kuolemastaan säilynyt kuvaus, erään aikalaisen kertoma: Omar oli tutkistelemassa Avicennan »Parannuksen kirjaa». Päästyään lukuun »Ykseys ja moninaisuus» — Jumala ja maailma — hän pani merkin kirjaan, rukoili ja ryhtyi viimeisiin valmisteluihinsa. Hän ei syönyt eikä juonut koko päivänä, ja viimeisen iltarukouksen jälkeen hän kumartui maahan ja puhui: »Oi Herra! Totisesti olen koettanut tulla tuntemaan Sinua voimieni mukaan. Armahda minua siksi. Tietoni Sinusta on puolustajani edessäsi.» Eräs toinen aikalainen kertoo kauniin tarinan Omarin haudasta. Sen mukaan »tuo suuri mies ... jonka vertaista en ole nähnyt maanpiirin missään asutussa seudussa», haudattiin, kun hän »oli kätkenyt kasvonsa tomuun», kahden eri aikaan kukkivan puun alle, jotka aina vuorollaan kylvivät kukkansa hänen kummulleen. Se hauta on aikoinaan sijainnut »Hiran hautapaikalla» Nishapurissa, nyt se on jäljellä vain tarussa. Sen ylle on kuihtunut monen puun kauneus ja satanut kahdeksan vuosisadan tomu. Mutta siinä tomuksi tulleen runoilijan säkeitten kauneus ei ole kuihtunut eivätkä niissä elävän etsijähengen kysymykset, epäilyt ja ajatukset kuivuneet tomuksi. Niinkuin monesti suuria henkiä ja poikkeusihmisiä on Omaria aikalaisten kesken ja myöhemmin arvosteltu hyvin vastakkaisesti. Vastustajain taholla hänestä on m.m. tehty »sieluton filosoofi, jumalankieltäjä ja materialisti». Moinen arviointi, niin väärä kuin se tosiasiallisesti onkin, ei ole lainkaan kummaksuttava, kun otetaan huomioon Omarin vapaa ja rohkea hengenlaatu ja Muhammedin opin ahdasmielisyys ja yksipuolisuus sekä yleensä ajan olot. Omarin vuosisata tosin oli islamilaisen sivistyksen korkeinta kukoistusaikaa, jolle ihmiskunta on ikuisessa kulttuurivelassa: kun muhamettilaiset valloittajat kahdeksannen vuosisadan alussa olivat kuljettaneet profeetan voittoisan lipun yli Gibraltarin salmen ja Indusvirran, oli henkisellä elämällä sitten seuranneina suhteellisen rauhallisina aikoina tilaisuutta kehjetä ja versoa; se tapahtui arabian kielellä, mutta vanhan klassillisen kulttuurin perustalla ja johti lopulta Euroopan renesanssiin. Mutta oikeauskoinen muhamettilaisuus ei katsellut suopein silmin uusia hengen-elämän ilmiöitä, vaan ryhtyi ennen pitkää verisesti vainoamaan vapaata ajatusta, esiintyipä se sitten erilaisissa uskonnollislaatuisissa tai muissa muodoissa. Sellaisissa oloissa olisi ollut miltei ihmeellistä, että Omarin kaltainen mies sai elää ruumiillisesti loukkaamattomana korkeaan ikään, ellei hänellä olisi ollut myös mahtavia suojelijoita, m.m. sulttaani Melikshah. Tämän kuoleman jälkeen hänen elämänsä onkin ollut ahdingon alaista, ja niihin aikoihin hän todennäköisesti on julkaissut mainitun algebra-teoksen alkulauseineen. Hartaimmat ihailijat puolestaan tahtovat, siltä tuntuu, asettaa Omarin inhimillisen hengentyön ja maailmanrunouden aivan ylimmille kunniasijoille. Sellainen arviointi taas lienee sentään liian innoittunutta, ellei muuten niin sen tähden, että ihmiskunnan henkinen historia tuntee suurtekoja, joiden tulosten määrä ylittää paljolla Nishapurin Viisaan säilyneet saavutukset. Mutta sitä on varmaan asiallisesti vaikea kieltää, että Teltantekijässä on ollut niitä »neljää alkuainetta», joita myöhemmin ovat oman maanosamme geniuksesta ilmentäneet Dante, Rabelais, Shakespeare ja Goethe. * * * * * Omar laulaa niin paljon viinin ja humalan ylistystä, että näin kieltolakimaassa on ehkä otollisinta todeta, ettei hänen epigrammeistaan ole syytä toisessa leirissä enempää vihastua kuin toisessa ihastua. Sillä niin ilmeinen rypälemehun ymmärtäjä kuin Omar on ollutkin, merkitsee »viini» hänen runoissaan hyvin usein vain henkeä, ajatusta, sen vapautta t.m.s. ja »humala» hengen innoitusta, totuuden etsijän ekstaasia. Seikan selventämiseksi huomattakoon, että senlaatuinen ajatuksen verhoaminen oli silloin välttämätöntä suvaitsemattomuuden ja sorron painajaisen alla, kuten on niin usein myöhemminkin ollut. Lisäksi on itämaisilla runoilijoilla ja ajattelijoilla monesti muutenkin tapana ilmaista aivoituksiaan niin, että vain »vihityt» ne tajuavat. Mutta Omarin nelisäkeitten viehätys ei silti yleensä vähene, vaikk'ei lukiessa aina havaitsisikaan sisäisintä tarkoitusta. Esimerkiksi seuraava nelisäe lienee alkujaan osoitettu lähinnä ojennukseksi puoskari-pedagoogeille ja ihmisten pakolla-parantajille, varsinaisista sortajista puhumatta: Oi varo, ruukunvalaja, jos valvot, muuten kavahda! Savea Aadamin sa etkö polkemasta kavahda? On pyörälläsi ehkä suuren Feridunin sormi tai käsivarsi Kyyroksen! Sit' etkö vavahda? * * * * * Ajallisen, paikallisen ja kulttuuri-välimatkan suuruudesta huolimatta Omarin epigrammit eivät kaipaa kovinkaan paljon asiaselityksiä. Tässä valikoimassa selviydytään seuraavilla, jotka paria lukuunottamatta ovat peräisin Rosenilta, samoin kuin tämän johdatuskaavailun erikoistiedot enimmälti: Runossa »Yön mustan hunnun siirtää silmiltään» merkitsee sana _Saki_ juomanlaskijaa, joko mies- tai naispuolista. Runossa »Koi linnan huiput viinin-hohtoon luo» oleva arabialainen sana _Ushrubu_ on yhtä kuin: juo! — kuten suomennoksessa on koetettu ilmentää. Runoissa »Yks ainut viinin-pisar» ja »Laella muurin murtuneen» esiintyvä _Tus_ on eräs Timur Lenkin hävittämä kaupunki, jossa näyttää hallinneen m.m. kuningas _Keikarus_. Runoissa »Mit' elon heelmänä on kädessäni nyt» ja »Kautt' etsin maailman» mainitaan _Djamshidin_ malja: Tarukuningas Djamshid omisti kristallimaljan, johon koko maailma kuvastui ja jonka avulla hän tiesi kaiken. _Kismet_ — runossa »Kun takaa taivasten» — merkitsee islamin mukaan jokaiselle ihmiselle ennakolta määrättyä, kiertämätöntä kohtaloa. Runossa »Oi varo, ruukunvalaja» mainittu _Feridun_ on eräs kuuluisa tarukuningas. Runoon »Puutarhass' äänen kuulin» nähden huomattakoon, että Joosef edustaa itämailla kauneuden perikuvaa — kuten suomennoksessa on pyritty saamaan välittömästi selväksi — ja että kauneutta katsotaan tuskan, kärsimyksen tulokseksi. Runossa »Mitä säätäneekin sulle tahto Taivaan lain» esiintyvät henkilönimet _Rustem Zal_ ja _Hatim Tai_: Edellinen on persialaisen taruston voimallisin sankari, jälkimmäinen oli arabialaisten keskuudessa kuulu satumaisesta rikkaudestaan ja anteliaisuudestaan. * * * * * Omarin epigrammeissaan käyttämä nelisäe on nelirivinen säkeistö, jonka ensimmäinen, toinen ja neljäs säe aina ovat loppusointu-suhteessa toisiinsa, kolmannen useimmiten ollessa loppusoinnuton. Kukin nelisäe on täysin itsenäinen runo; se on epigrammaattisen lyhyt ajatelma, johon loppusointujen täsmällisyys ja loisteliaisuus luo hiotun jalokiven hohtoa. Persiankielisessä alkutekstissä nelisäkeet seuraavat toisiaan erään loppukirjain-järjestelmän mukaisesti, lainkaan riippumatta ajatussisällyksestä. Käännöksissä taas on yleensä koetettu pitää viimeksimainittua järjestyksen määrääjänä — sikäli kuin se lukuisilta ajatusyllätyksiltä on ollut mahdollista! Fitzgerald on suppeaan kokoelmaansa valikoinut pääasiallisesti elämän katoavaisuutta laulavia nelisäkeitä ja saanut siten aikaan erinomaisen sujuvan ajatusyhteyden. Rosen taas on laajemmassa ja monipuolisemmassa valikoimassaan noudattanut erästä muittenkin kääntäjäin käyttämää jaoitusta. Tässä suomalaisessa kokoelmassa, joka on myös rosenilaista huomattavasti laajempi, on pyritty jonkinlaiseen omintakeiseen jaoitteluun: ensimmäinen sikermä on omistettu juomalauluille, toinen lähinnä lemmenlyriikkaa edustaville epigrammeille, kolmannessa on koetettu hahmotella Omarin henkilöllisyyttä, neljännessä on keskeisaiheena ihminen yleensä, viidennessä kaiken katoavaisuus, ja kuudes sikermä sisältää enimmäkseen sellaisia nelisäkeitä, joiden ajatus kohdistuu elämäntaitoon sekä uskonnon ja ikuisuuden kysymyksiin. * * * * * Lopuksi pyydän esittää kunnioittavan kiitoksen S. Kirjallisuuden Edistämisrahaston Kaunokirjalliselle Osastolle tämän valikoiman valmistamisen rahallisesta avustamisesta. Samoin kiitän Tohtori J. Holloa hänen edellämainitusta avustaan, Helsingin Asemapäällikköä, Maisteri E.F. Rautelaa, suurta kirjallisuuden harrastajaa ja tuntijaa, jonka johdatuksella alkujaan pääsin Omar Khaijamiin lähemmin tutustumaan, sekä Nissilän Rahaniemen talon Isäntäväkeä, jonka ystävällisessä hoivassa olen saanut nämä suomennos-yritteeni viimeistellyiksi. Nissilän Rahaniemellä 7.9.28. _Toivo Lyy_. PROLOGI Ken tutkii teltat Totuuden! — Monissa aikoinaan myös Omar Teltantekijä oi' uuras neulomaan, siks kunnes sakset Salliman hält' elon langan katkaisi ja kuormaan Kuoleman hän joutui, kulkukauppiaan. I Kun yötä hopeoi kuun kuulas hohto-vuo, salassa Salliman on meiltä aamu — juo siis kuutamossa, juo! Kas: monet kerrat kuu meit' enää näkemättä, kerran, maahan katseen luo. Yön mustan hunnun siirtää silmiltään Koi. Silmäs avaa myös ja täyttämään käy, Saki, ruukku taikaviinillä! Saat kerran, usko, unta pitkää pitempään. Koi linnan huiput viinin-hohtoon luo, kuningas Päivä maljan täyttää suo, ja virkku kukko katonharjalta jo laaksoon laulaa: »Ushrubu! — jo juo!» Miss' on nyt viini, laulaja? Aik' aamumaljalle o oikeus tehdä on! Oi onnellista sydäntä, mi huokaa janoss aamumaljan hurmion! On kolme minust' ihanaa ja kaunist' ilmankannen alla: pää päihtynyt ja lempijä ja sielun itku aikaan aamuvartion. Hst! Hiljaa! Hiljaa! Viinituvass' iloitkaamme melutta! Hei mennään sinne, mutta hiljaa! — ja kun raha-lelutta kaikk' ollaan, kirjat, turbaanit, hei, vaihtakaamme viiniin! Hei, mennään yliopistoon, mut olkain kohauttelutta! Jo jano meill' on jalo, aamutuiman tuoma, oi juomanlaskija! Siis viinis salli virrata, suo huomen-juoma, oi juomanlaskija! Varoa mit' on syytä? Vait, oi juomanlaskija! Jo lakkaa laulamasta hurskautta, kuoma! Juo, juomanlaskija! Jos juot sa viiniä, niin tee se kera viisaiden tai sulotarten taivaisten, tulppaani-kulmien. Vain vähän juo. Vain toisinaan. Ulos suusta suistamatta. Ei paljoa. Ei näkyen. Ei julki juopuen. Kun juon, en juo vain juomisen ma takia, Koraanin rikkoa en tahdo lakia, vaan tahdon minää vailla Henkeen yhtyä! Sen vuoksi viisahist' on viini makia. Kun ruusut vielä tuoksuin huumaa pääni, juon riemuin verta rypäleen, ja ääni jok'ainut karvaudesta viinin vaietkoon! Moist' olla täytyy sen, se onhan elämääni. Rubiini sula, joka nauraa, soi, kun pullon kaulast' ilmi karkeloi, on verta sydämen, ja kiteet kristallin: ne kyyneleinä kerran pisaroi. Sa viinin, lemmen juhla elostasi laita ja laadi vihannesten kateen kaihteeks aita. Luo immen armaan käy ja itses unhoita ja riisu yltäs itserakkautesi paita. Sa maljaan tartu, tulppaani kuin ois se uuden vuoden, ja kera neidon, tulppaanin, juo Sallimuksen suoden ja nauti! — Sillä sini-mylly Taivaan sinut jauhaa yht'äkkiä, sun tuhkas ilman kaikkiin tuuliin luoden. Iloa, rauhaa tääll' et saa, ne tähdelt' etsi muulta! Tääll' eksyksiss' on viisaus, saat parhaan pullon suulta. Valele surun liekkiä vedellä viinin ennen kuin mullan-matkas aloittaa saat pivo täynnä tuulta! Jok'ainut talven taipale ja kiirehtivä kevät ain' elon-kirjastamme jälleen lehden repäisevät. Juo viiniä! Sill' lausunut on Viisas: »Surut maailman on myrkkyä, mut viinin yrtit niistä lääkitsevät.» Sa muista, ennenkuin sun sortaa murhe musta: suo viini ruusuinen ja vieno virvoitusta; kas, ethän kultaa ole, joka kaivetaan maan poveen piilemään vain varten kirvoitusta! Tulevan päivän huoli mielestäsi heitä ja menneest' älä itke kaipuun kyyneleitä! Juo viiniä ja sulo-huulten hurmaa: äl' aikas turhaan anna lentää tuulen teitä! Käy luokse Profeetan ja sana vie tää: »Sua Omar tervehtii ja anoo tietää: mult' oppis makean miks epää viinin, kun maidon happaman se kyllä sietää?» Käy luokse Omarin ja sana vie tää: »Vain aasi moista kysyy, anoo tietää! Vain aaseilta mun viini kieltää täytyy, ei viisailta — he kyllä sitä sietää.» Ain nauti viiniä! On turha säädöksiä säikkyä! Kitara, harppu helkkyy: juo, suo juhlamielen väikkyä! Rubiinin-välkkyisen jos kalkin viiniä saat Häneltä, juo kaikki viime pisaraan, äl' yhtään anna läikkyä. Miss' ihanuutta ruusujen kuvastaa virran kalvo, siell' ystävines, armaines ain' aamuun asti valvo ja anna maljan maistua, sill' aamumaljan juojat on moskeijasta vapaita ja kirkkoa ei palvo! Ain' asioiden katso kaikki puolet. Mit' auttaa ulkokultaisien huolet: »En viiniä juo, koska kuolen kerran» — joit tahi et, sa kuitenkinhan kuolet! Ne neuvoi: »Juotava sun toki vähemp' ois! Tai mikä muuten syntis pesee pois?» — Oi, kasvot lemmityn ja viinin kulta! Mik' armahdus sit' armaamp' olla vois? Ma että kerran aikoinani juon, on Herra ikuisesti tiennyt tuon. Siis malja tänne: täyttyähän vain, kun juon, ma Herran kaikki-tiedon suon! Mill' eläis juomanlaskija, ma ellen joisi, sit' ilman varmaan isäntä jo vararikoss' oisi. Ois hyvä kyllä parannus, mut hyvät-työtpä jäis, ma viinituvass' ellen enää heipparoisi! Koraani lupaa: hurskaan palkka suuri on Eedenissä viini, vieno huuri. — Siis viini, lempi suotakoon jo täällä, kun siellä tarjotaan vain samaa juuri! Sanotte: hornan kytee kypenissä, ken tääll' on lemmen, viinin vietävissä. — Se mahdotont' on: muuten tyhjät oishan kuin kädet mulla tarhat Eedenissä. Mua aina Kohtalo, voin väittää empimättä, pidellyt pihdeissään on perin hempimättä. Oi että elämäks se aika lasketaan, mi mennyt viinittä meilt' on ja lempimättä! Tääll' onni viisaille suo vesivelliä, mut narrit kylläisinä saavat kelliä. Siks aivan järkes juo, niin ehkä silloin sua, järjetöntä, onni alkaa helliä! Kun viinitupaan eilen jalat veti, vei, näin siellä ukon juopuneen ja virkoin: »Ei Jumalast' otollista liene tuo.» — Sain vastuun: »Suur' armo Herran on. Juo, senkin hupsu, hei!» Vain paastoa ja rukousta miksi hoet, Omar? — Viinitupa ota temppeliksi ja maista kannun, maljan makeutta nyt, ennen kuin sa tehdään molemmiksi. Ma joka päivä alan saman sadun: nyt tänään viinin hylkään varmaan, kadun! Mut katumustani, kun ruusuntuoksut nyt kaikkiall' on kevään armaan, kadun. Kun raittiiksi ja hurskaaksi ma päätin vihdoin tulla, koht' oli sydämessäni suur' rauhan hetki mulla. Mut tuskin ruukun, maljan näin, kun hurskauteni hukkui, ja raittiuteni raukesi jo ensi-siemaisulla! Parannusvala-vaatteeni ma rikki repäisin, ja viiniin vaihtui katumus — sen miksi epäisin? Sit' ihmettelet: olenhan, kas, seitsenkymmenissä! No, milloin sitten eläisin, jos nyt ma lepäisin? Siit' asti kuin on taivaall' ollut Venus-tähti, kuu, parast' on viini, mit' on nähty, mit' on saanut suu. Ain' ihmettelen kauppiaita viinin, sillä sijaan kas sen, mitä myyvät he, mik' oivempaa on ostaa muu! En ennen kuin pois häivyn olemasta ma luovu elon riemust' armahasta. Ma minkä elin, elän, elänen, sen join ja juon nyt sekä vasta! Jaloa oi viiniä! Oi viinin kulta-kimmellystä! Kalkista niin paljon juoda tahdon kielletystä, kaikk' että kaukaa nähdessään jo minut, narrin, nauraa: »Voi sitä viini-sankaria, yllin kyllin kystä!» Jos katuun kaikki maailma niin raukeais kuin rae, minusta sitä, ojassa kun kurja nukun, hae. Ma viinin pantiks eilen jouduin viinikellarissa, ja omistaja todisti: »On siinä oiva tae!» Oi Herra! Itseluuloista käy mua auttamaan! Ma tahdon päästä minäst' irti, Sinuun Jumalaan. Niin kauan kuin ma olen selvä, tunnen hyvän, pahan, suo hyvä, paha unhoittaa mun, Herra, humalaan! Mult' armaan, jalon viinin viet — oi Herra! Mult' ilon, riemun suljet tiet — oi Herra! Mun viiniruukkuni löit maahan pirstaleiksi: tomua juomaan vaadit! Humalassa liet? — oi Herra! Oi Herra! Sääli sydäntäni, kaltoin varttunutta! Oi älä katso velkaani, kamalan karttunutta! Oi sääli jalkaa, viinitupaan joka käydä tohti! Oi sääli kättä, uhmaavasti maljaan tarttunutta! Kun kuolen kerran, minut peskää viinisammiossa, ja juomalaulu hauska soikoon kuolinkammiossa! Ja mua jälkimaailma jos kysyy, etsii milloin, niin luuni lepää viinituvan tuhka-rauniossa. Kun kuollut olen, tomuni te tehkää halvaks ani ja varoittava esimerkki vaelluksestani, ja vihmokaa mua viinillä ja sitten savikanneksi vain viiniruukkuun valakaa, oi, raihnas ruumis-rani. Oi Herra! Mulle ovet avaa aittais salatuiden; mua säästä armo-antimilta ihmisien muiden! Mua humalluta viinillä niin tajuttomaks, että mult' ajatusten kipu lientyy alta otsaluiden. Oi ystävät! Kun yhdytte ja herkkään hetket luistaa ja toinen toisest' iloitsee ja viini surut suistaa, niin juomaveikko-poloista, jok' eli entisaikaan ja oli myötä hänkin, myös te koettakaa muistaa. Elämän ihmeellinen karavaani katoo, raukeaa. Sa tartu hetkeen! Se on poissa niin kuin jousi laukeaa! Vain nautinto on päiviemme pelastus, oi juomanlaskija! Siis maljat täyteen taas! Yön synkkä syli kohta aukeaa. II Luo joudu, ylin ystävä, yön tähdet palavat, ja kauneudellas karkoita miel'alat ankeat ja mustat multa epäilyt! — Juo maljast' ennen kuin ne maljoiksi sun tomusi ja minun valavat! Ken tänä yönä, tytär Taivahan, toi sinut mulle, kaipuun vaivahan sua vailla nääntyvälle? Huntus avaten ken näytti mulle ihmees ihanan? Vuoskaudet kautta mantereiden, merten, metsien ma rauhaa vailla matkasin, alati etsien: siell' yhtään kuuta, joll' ois ollut sinun kirkkautes, ja sypressiä, sorjaa kuin sun vartes, nähnyt en! Oi villiruusu-kulmia sun lumoojattaren! Oi kasvojas, kuin kiinalaisen jumalattaren! Veit kuninkaalta Baabelin vain katsehellas sotilaat ja ratsut, tornit, juoksijat ja kuningattaren. Oi armas! Nouse, ruukku tuo! — ja tyynnä puhetuules; tän' yönä ainut ruokani on pienet ruusu-huules! Nyt viiniä vain, viiniä, mi huultes lailla huumaa! Nyt katumusta kaartelen kuin otsaas kutrit, kuules! Tään ruukun sydämessä kerran lempi poltti, lauloi, kuin mua sitä jumal-kuvan kauniin kutrit pauloi, ja tämä korva kaartehessa ruukun kaulan — katso! — on ollut käsi, joka kerran kallehintaan kauloi. Yks ainut viinin-pisar ihanampi on kuin Keikavūksen maat, kuin valtaistuin Kōbadin, kuin Tūsin hovilinnat loistokkaat! Jok'ainut huokaus, mi rakastajan huulilt' aamun-koissa pusertuu, on hurskaampi kuin rukous, jonk' ilmaan huutaa kersku-autuaat! Totuuden-tutkija yht' oivaa löytää kurjasta kuin ylevästä sielusta. Tyyssijan yhtä ihanan kuin Eedenistä lempivät saa hornan nielusta. Yht' armas lemmensairaalle on vuodeverho säkkikankainen kuin silkkinen. Pään all' on rakastajan tiilikivi pehmyt, ei hän kaipaa höyhen-pielusta. Voi sydämiä, joiss' ei koskaan tulenliekki loista ja joihin lempi auvoansa luo ei aurinkoista! Voi päivää poloista, jonk' elät rakkautta vailla; se päivä päiviesi luvust' aivan tyystin poista! Päämäärä luomisen on aina lempi, ja päärly juomisen on aina lempi. Se loppusointu nuoruuden on laulun. On elämää vain — mieleen paina! — lempi. Ajass' ei kukaan ruusu-kulman suosiota voita, jot' oka, viiltäin sydämeen, ei verin purppuroita. Sa katso kampaa! Sata haavaa saatuansa vasta se koskettaa saa jumal-kuvan kauniin kiharoita. Ei vettä löydä sydän, valhein lempeä mi lyö; se on kuin hiilos hiipuva, min karttuu karstavyö. Ken rakastaa, ei öin, ei päivin, kuukausiin, ei vuosiin se rauhaa saa, ei suojaan käy, ei nuku eikä syö! Vain runokirja, viiniä ja leivänpuolikas ja lampaanreittä kappale — ja kaksin kerallas kedolla, tuttu tuttavin, tulppaani-poskinen! Ken valtikkaansa vaihtaisi ei siihen kuningas? Vain lähteen kallas, viiniruukku, vieno tytti sinä, kas, se jo kauan meill' on ollut onnen-Eedeninä. Pois Eeden-, horna-houreet muut! Ne paikat olkohot vain siellä käynehillä palkkana ja pelättinä! On ruusun aika. Riemuita nyt tahdon oikein, se on: lakia vastaan sotivan ma aion tehdä teon. Tulppaani-posken vienon vien kedolle vihreälle, häämaljan juon ja vuoteen laadin: tulppaaneja keon. On ruusustossa tuuli tuoksuvainen ihana, ja vuotehell' on sisar ruusun, nainen, ihana. Kaikk' eilispäivän muistelot vain murhetta luo mieleen, unohda eilispäivä — tää on vainen ihana! Niin suloinen on, kuuma ei, ei kylmä, päivä tää, maan kukka-kasvot medellään nyt pesee sadesää, ja satakielen sanovan ma kuulen ruusulle: »Juo, kuki, lemmi, ennenkuin syys vie sun viimapää!» Oi! Tuuless' on vyösolki jo ruusun lauennut! Ja satakieltä hurmaa sen armaus auennut! Käy, kallis, ruusun varjoon! Se tuhat kertaa on tomusta noussut kukkaan ja tomuun rauennut. Mutt' eron-tuska polttaa sydänalaa, jos minne mennen, silt' en pääse salaa. Sua huokaan päivät, vuoteessani yöt, sen ääress' aina kaipuun tuohus palaa! En elämääni saata ma Sinuun yhdistää enk' elää hetken vertaa, ellen Sua nää. Mult' uljuus puuttuu puhua täst' arvast' ankarasta. Oi ihmeellistä tuskaa! Ihanaa ikävää! III Ma kainalossa Koraani ja kannu toisen alla vaellan tiellä kaidalla tai tiellä lavealla, enk' ole pahin pakana, en parhain musulmaani tään holvin sinikivisen ja aurinkoisen alla. Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa, niin tänään päivist' eloni taas päivä katoaa. Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta: en päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa. Filosoofiksi mun maalaa vihamiesten suka; Jumala tietää, etten ole se, mi heistä muka! Kun olen kerran joutunut ma tänne surunpesään, viis siitä! — Enhän edes tiedä: mikä olen, kuka? On moskeijat, on kirkot, mutt' ei ole mulle noista; mull' olennoss' on ainesta ties Luoja minkämoista! Dervishi, uupuin uskoa, suloton kuva naisen, täss' eloss' onnen-osaton, ja toivossa ei toista. Ma aikaan nuoruuteni kullan-armaan elämän salat tunsin tuiki varmaan! Niist' etten ymmärtänyt ole sanaakaan, nyt näen, hämyss' elon-illan harmaan. Ma — haukka muka! — ylpein lentimin ylenin iki-salain ilmoihin. Mut seikkain selvittäjää siell' ei ollut, ja kiiruimmiten maahan matkasin! Tajua lainkaan tanhua en tähtitarhain, ja epäily on tutkimusten tulos — parhain. Alati tietoa ma etsin, mutt' en tiedä mitään nyt jälkeen kaiken, vaikk' en kuollut varhain. Viel' ole vapaa maailmast' en väinkään, viel' itsetyytymyst' en tunne lainkaan, viel' aivan oppimatt' on kaikki mestaruus — ja kuinka kauan opiss' olla sainkaan! Pois mielestäni kaikki halut heitin ja ihmis-ystävyyden tyystin eitin, mut Sinä tiedät kuin ma: olen se, mik' olen, jos vaikka munkin huppuun pääni peitin. Se sama olen, voimallasi jolle näkyväisen hahmon loit, se sama, armolahjojasi jolle yltäkylläisesti soit. Ma sata vuotta synniss' elää tahdon vielä, nähdäkseni: yhäkö, yhtä laupiaasti, mieles silloin vielä malttaa voit! All' Ajan kehrän, jonka armo alhaisia kohtaa, päin kuolemaa, ah, kulkuani tuhat tuskaa johtaa. Kuin umpu kuoress' ahdistuksen all' on sydämeni, kuin tulppaani se yrttitarhass' Ajan verta hohtaa. Mua säästä elon-tuskalt' ankealta, mun pahat työni kätke maailmalta; oi, tänään onnellinen suo mun olla, tee huomenna min mielinet — nyt malta! Mit' elon heelmänä on kädessäni nyt? — Vain tyhjää! Ma mitä maailmasta olen hyötynyt? — Vain tyhjää! Ma olen riemun-kynttilä, mut riutunut — ja tyhjää. ja malja Djamshidin, mut rikki lyöty nyt — ja tyhjää! Ma toivon, että Jumala maailman uuden lois, ja kuinka kumma tapahtuu, mun silmin nähdä sois, tai sala-aarreaitoistaan lisäisi mulle leipää tai minut nimikirjastansa pyyhkis aivan pois. Ei, erehdyt, jos luulet, että pelkään maailmaa tai että tomun, sielun kato mua kammottaa. En todellista olevaista, Kuolemaa, ma säiky, vaan erheellinen elämäni — se mun pelkoon saa. En kammo Kuolemaa, en vapise sen nähden; jos säikyn, enemmän ma säikyn elon tähden. Jumala vähäks aikaa lainas elon mulle, kun laina lankeaa, olen maksuvalmis: lähden. Jo loppui kirja nuoruuden — vast' alkaa oli mieli! Ja kevät tuskin kerkesi, kun ajan aalto nieli! En havainnut, kuin saapuikaan ja kuinka lensi pois mult' aika nuoruus-auvojen, se armas satakieli! Jäi taakse taika nuoruuden, sen iäks sammui koi. Sai karvaaks elon kalkki, mut en juomatt' olla voi! Nyt varten', ennen vasama, on vanha kaari vain, ja jalkaan' oi: se sauvanaan vain jänne hoiperoi. Oi Teltantekijä, on ruumiis teltan kaltainen: käy hetkeks siihen Henki, sulttaani suurvaltainen, ja sulttaani kun retkeään taas jatkaa tyhjyyteen, käy kohta esiin Kuolema, pois teltan korjaten. IV Oi sua, joss' on yhtyneinä neljät alkuainehet! Sa tarkoin kuule nämä sanat ylhät, ylimaalliset: »Sa olet peto, perkele ja enkeli ja ihminen, ja minkä niistä näyttänet — ain' itses ilmaiset.» On halvat halumme kuin pahat koirat melkein, ne haukkuu, häiritsee meit' öin ja päivin selkein, kuin kettu hiipii ne, kuin jänis nukkuu ne ja syvään haavoittaa meit' usein suden-elkein. Vain hirnuvia aaseja on koko ihmissuku, vain nassakoita täynnä tyhjää lukematon luku. Sa tahtoisitko suuteluttaa niillä kantapäätäs? Ne suutelevat, kunnian jos sull' on — valhepuku. Pois menit. Palasit: oi muuttuneita piirteitäsi Ei muista enää ihmiset sun entis-nimeäs. On kyntes yhteen kasvaneet ja kapsaa kavioina, ja karvas ennen verhotut nyt häilyy häntänäs. Jos pari kolme narria nyt ohjaa maailmaa ja typeryytens' ääretön älystä käydä saa ja heist' on Herran herjaaja, ken aasina ei hirnu — niin entä sitten? — Enintään se ehkä naurattaa! Maan mahtimiehet rakastavat valtaa vain ja rahaa. Muu kaikki heist' on elämässä tympeää ja pahaa. Ja ken ei kultaa kumarra kuin he ja kuultokunniaa, ei ole heistä ihminenkään! — hah-hah-hahaa! He eksyneet tiepuoleen koskaan eivät, niit' olleet ei he, jotka heitteleivät yöt valveilla ja Totuutt' etsivät — monelta hengen, kunnian he veivät. Se arvoss' ennen oli maailmassa, ken suvun suuren kulki kunniassa tai kunnollaan loi itse kunniansa. Nyt riittää, kun on kukkaro ja kassa! Heit' eksyttivät nautinnot ja kullat, kunniat, he niistä kiistaan kiihtyivät, heti, kun tulivat; mut maljan täällä juotuaan he hiljaisiksi viihtyivät ja syleilyssä ikuisuuden yhteen sulivat. Sain ihmisiä elon tiellä monta tuttavaksi, mut onnellisina sain nähdä lajia vain kaksi: on toisell' oiva oivallus hyvän ja pahan, toinen taas elämästä hullua ei tule hurskaammaksi. Sun lankes osaksesi täällä hyvä tahi paha, hätä ja tuska tahi rauha, onnen arparaha, äl' usko; tähdet sääsi! — Sillä voima tähtien on sinun voimas rinnalla, myös sen, vain hauras vaha. Nuo tähdet, jotka palatseissa taivaan pitää majaa, maailman viisaat hämmentää ja umpikujaan ajaa. Sa viisauden äl' Ariadne-langast' irti laske, sill' ohjaajillakin on järki aina varsin vajaa. Ma elämäni kaiken lasken eteen Ihmisen ja pääni hänen jalkains' alle annan riemuiten. Sua haluttaako tietää, mik' on todellinen helvetti? Maan päällä se on: seura ihmis-irvikuvien. Sa Luonnon luotteit' arvaa ajullas et koskaan, ihminen; et poistu polultas, min olemukses sulle sääs, ja mestari on suurinkin vain pieni oppilas. Kun takaa taivasten tyyssijaa kerran hain paratiisin, helvetin ja kirjaa Kismet-lain, näin virkkoi Viisas: »Helvetti ja paratiisi ja ennakolta-tuomio, kaikk' itsessäs on vain.» Kautt' etsin maailman, mull' aatoksissa häilyi vain malja Djamshidin, joss' elo kaikki päilyi. Mut mestari kun ihme-kalkin kuvas mulle — näin: se itse olinkin, sen taika meissä säilyi. Meiss' ihmisissä päättyy luomistöitten rivi; Maailman-Silmän terä meissä sädehtivi. On tähtitarha niinkuin suuri sormus, ja ihminen sen sormuksen on jalokivi. V Laella muurin murtuneen — miss' oli muinoin Tūs — oli korppi, kallo edessä: kuningas Keikavūs — ja koikkui. — »Kuss' on rummutus, kamelikellojes nyt turkoosit, voi, kussa? Voi!» se haikeasti huus. Tään linnan ylpeän, min tornit taivoon haipui, min eessä kuninkaitten otsa tomuun taipui, tään raunioill' on kuultu kyyhkyn kujertavan: »Ku-kuu, ku-kuu, ku-kunne, kunne valtas vaipui?» Kun meiltä juoksu jääpi, sama taivas tarhoineen yhä kaartuu yllä tiemme, Ajan hiekkaan häipyneen. Kun meit' ei ollut kerran — oli yhtä-kaikki se. Kun meit' ei ole kerran — käy kaikk' yhä edelleen. Tää tulomme, menomme — kannattaako? Elon heelmän kypsäksi — koskaan saako? All' ankarain Tähtien sieluista parhaat kun palavat tuhkaksi — sano: savuaako? On taivaan sini-tarhan valot kultaiset jo kiertäneet ja kiertää kierrot tuhannet. Mut ilmiöiden kiertokulkuun hetkeksi vain kohta kadotakseen syntyy ihmiset. Oi tähtiä! Ne muutakin kuin murhetta kun sois ja kylväis maahan moista myös, mit' eivät riistä pois! Jos tuntis tulemattomat, mi tuska, ankeus heili' alhoss' elon eessä on — he tulematta ois! Jaloa verta vuodattaneet kuink' on Tähdet taivaan! Kuink' usein kukka kuihtuukaan jo maastanousun vaivaan! Siks älä luota, poikani oi, loistoon nuoruutes! Kuink' usein umpu uupuikaan ja umpu olla sai vaan! Talossa täss' on tulla, mennä ovi, ja niiden välille ei riemu sovi, se riutuu pois, siks oisi parhainta, meit' ettei vaalinut ois äidin povi. Mene ja heitä tomua päin tähtiä ja kuuta, juo viiniä ja suutele maan tyttärien suuta! Mit' auttaa almut, antimet, mit' auttaa rukoukset? Kuoleman et kulkua sa niillä muuksi muuta. Olemme nukkeja, joill' leikkii Tähtitaivas, leluillaan. Nyt en ma puhu vertauksin, vaan tähtään aivan asiaan. Kuin lapset leikimme vain varjo-elon shakkipöydällä ja palaamme taas, leikin jälkeen, Kuoleman puu-rasiaan. Kun basaariss' eilen tutkistelin, miten savenvalaja köyryin selin savea polki, näin sanoi savi: »Veli, varoen! Laillasi kerran elin.» Savenvalaja sormin taitavin teki ruukun oivan ja kaunihin, teki kannen päästä kuninkaan ja korvan kädestä kerjurin. Oi varo, ruukunvalaja, jos valvot, muuten havahda! Savea Aadamin sa etkö polkemasta kavahda? On pyörälläsi ehkä suuren Feridunin sormi tai käsivarsi Kyyroksen! Sit' etkö vavahda? Kashānin-viiniruukun särjin eilen kivehen; humussa humalan se tuli turma valtainen. Näin haastoi silloin sirpaleet: »Me kerran olimme sun laises; myös sa olet kerran meidän kaltainen.» Täss' armaan puron-kaltaan nurmikolla nyt käytä ruukkua ja maljaa nautinnolla! Niin moni tyttö, sorja sypressi kuin sinä, on saanut sata kertaa ruukku, malja olla. On puron polveilema tuolla tieno kuin kukkameri heleä ja hieno. Sa hellään heinää kulje! Helve sen oi' ennen ehkä kukka-kulma vieno. Maa miss' on tulppaanille kruunun suonut, se verta kuninkaan on siinä juonut; Ja missä vieno vilkkuu orvokki, on sulo-silmä viime katseen luonut. Oi sydän-ystävä! Kun suruun riudut, rukka, ja ruumiin jättää sielus, vieno ruusunkukka, käy nurmikolle nukkumaan, niin heräät päivän päästä: sun tomustasi nousee uusi nurmen-nukka. Näe loisto lehden, kulta kukkasen! Vie viikossa ne viima syksyinen. Siis juo ja kukat poimi ennen kuin jaat niiden kanssa tomun turhuuden! Puutarhass' äänen kuulin — kumma: mistä? Saneli ruusu: »Jooseph Egyptistä ma olen: Kauneus!» — »Sen mistä tiedän?» Se virkkoi: »Verhoistani verisistä!» Kun mietit, mik' on edessä, kai kasvos kalpenee! Kun muistat kaiken kadonneen, kai silmää sumenee! Siis iloll' leikkaa sato maan ja korjaa, ennenkuin sun itses sirpin sivallus kuin ruohon runtelee! Miks aamuin aina kohta, Koi kun kohoaa, sun kukon kiekulaulu säikkymähän saa? Siks, ett' on lyhennyt yön mitan elos taas ja päivään asti vois sit' uni varastaa. Oleta: enää maailmaa et toivois ehommaksi — entä sitten? — ja elon-tarus tulisi kautt' aikain kuuluisaksi — entä sitten? Oleta, että ilossa eläisit vuosisadan tai vaikka — minun puolestani! — vuosisataa kaksi — entä sitten? Vuossataa kolme elitpä tai sivu siitä — jää sinulta kerran kuitenkin karavaanimaja tää. Olitpa kuulu kuningas tai kurjin kerjuri, se sinä lähtöpäivänä on yhdentekevää! Maan uumenien onkaloista otsaan Saturnuksen olen ratkaissut tään tuskan-kehrän joka arvoituksen. Pois ponnistin ma kahlehista valheen, vapauteen, jok' esteen ohi pääsin, mutt' en ohi Kuolon uksen. Maailman-kuvain tää on halpaa näköharhaa vain, ei viisaat sitä lue lukuun tosi-olevain. Iloitse, ystävä, juo verta viinin rypäleen täst' ilvekuvast' itses vapaaks irroittain! Mult' ilmiöiden tutkit maailmaa: Mit' on se? Viisas miks sen tajuaa? — Vain utu-kuva valtameren yllä, mi valtamereen jälleen vajoaa. VI Kun olin nuor', ei outo ollut mulle opin tie, ja vanhemmiten mestariksi mua luultu lie. Siis tietää tahdotteko viisauteni viisauden? — Kuin tuuli meidät tuo, niin viima meidät vie! Nyt tomun-maasta tästä eroan, mi majaa antoi ajan hahtuvan; kaikk' arvoitukset ratkaisutta jää, vien tuhat epäilystä hautahan. Ei Elon luotteet laukee järkeilyllä, sa Sanaa saavuttamatont' et yllä. Maan päälle Eedenis luo viinin loihdulla! Jos muukin Eeden on — se nähdään kyllä. Tulevaa tuntea äl' ikävöitse aikaa ja kerran mennytt' älä kyynelöitse aikaa. Vain käteisraha Nykyisyys on käypää, ei ole menneistä, ei tulevista taikaa. Jos omaa sull' on kattoa pään yllä rahdun verran etk' ole herra kenenkään, et renki minkään herran ja riittää leivänkannikka ja leilin vieno viini, sun kelpaa elää, ystävä, jo totta toisen kerran! Vain viisaat, jalot laske lietes jakoon, mut narrein luota riennä kauas pakoon. Jos tarjoo viisas myrkkyä, juo huoleti, mut narrin vastamyrkky — pois maan rakoon! Oi ruusu! —Sinä muistutat sydänten-särkijää. Oi viini! — Ihme-rubiini, mi nuoreks elvyttää. Oi Kohtalo, sa tyranni! — Sa päivä päivältä vain vieraannut, mut muistuttaen... hyvää ystävää. Luin Kirjaa Rakkauden: kuink' elämäni kasvaa puu? Siin' äkkiä näin lausui eräs innoittunut suu: »Miest' onnellista, majassaan yö keli' on yhtä pitkä kuin vuos ja vierell' ystävä, jok' on kuin taivaan kuu!» Jotk' aina viinikulhon luona kukkuvat tai olemisen ongelmointiin aivan hukkuvat, ne eivät opasnuoraa löydä Totuuden: puhuvat puuta-heinää, kunnes nukkuvat. Niin kauan kuin sua viehtää viini, ruusu-huulten soljet ja harpun, huilun sävelet ja rummun tahtiin poljet — ne ovat uni-pieluksia, Jumala sen tietää! — etk' ole vapaa kaikesta, olet ontompi kuin oljet. Sun pitää elää järjen mukaan, vaan et osaa — kuin ei kukaan. Mut opit kyllä, opettajas Aika kun sua lyö tai tarraa niska-sukaan! Kun aina muuta tahdoin, kuin on säännetty, ei toiveilleni koskaan korvaa käännetty. Kun ain' on Taivaan tahto oikeassa, niin mun on aina ollut väärään väännetty. Pois täällä silmänkääntö-pesäss' ystävyydenjano! Saat ohjeen oivan, mutta — muista! — älä muille sano: »Kipusi kestä yksinäs, äl' etsi lievitystä; iloitse kera surujes, äl' lohdutusta ano.» Alati pahansuoviks aikeet nää sa Salliman, se tyhjää tyrkyttää, ja jos se ihmeeks suopi mantelin sun suuhus, älä syö: se myrkyttää! Tää elämämme on vain ilvenäytelmää: et tosi-onnea sa koskaan koe, nää. On kirjoittanut vaihees valmiiks Sallimus kynällä, jonka piirrot järkkymättä jää. Ikuiset kohtalot jo alkaessa Ajan piirs' olennoille kynä Suuren Kirjoittajan. Ma aina aivan turhaan pyrin, toivon, lemmin! Vain Hänen rastimansa saavutanhan rajan. Miks säikyt Kohtaloa, värjyt edessään sä? Lie sama se, mit' anoit, sanoit, teit tuon, tään sä! Kun elon verhot kerran riisut kupeiltas, on yhtä-kaikki, elitkö ees ylipäänsä. Sin' yönä, jona yhdenkään ei tähden tuikkaa suoda sinulle eikä toivon sädett' yhtään silmääs vuoda, sa älä väistä vuoroas, kun sinulle se lyö! Pikari kiertää, jokaisen on siitä pakko juoda. Ah, arvoitusta Ikuisuuden ilmi ongelmoi et sinä enkä minä, sen salakirjoitukseen saada selvitystä voi et sinä enkä minä. Meilt' esiverho salaa sanat, jotka meistä lausutaan, ja kun se verho ratkeaa, olemme poissa oi! — niin sinä niinkuin minä. Jos eloss' ilmi saisit Elon arvoituksen, et kuollessakaan joutuis ulkopuolle Uksen. Mit' eloss' ymmärrä et, ymmärtää miks tahdot iäksi sammuessa joka aistimuksen? Ei kukaan matkanneista Manan kauko-teille palannut ole sieltä sanaa tuomaan meille. Sa mitään kallist' älä tänne jätä majataloon! Ovea aukaista ei enää kerran lähteneille. Mitä säätäneekin sulle tahto Taivaan lain, sa siihen tyytyin vaali vapauttas vain! Al' eessä väkevän sä nöyrry Rustem Zal'inkaan, pois työnnä lahjat, vaikk' ois ne itse Hatim Tain! Miks aina mestaroida maailmaa? Ain' aattein sydäntänsä nakertaa? Iloitse! — sillä aikain aamuna sinust' ei tehty neuvonantajaa! Täst' erkaantua maailmast' en saata, tään mantuun täytyy tähtimatkain laata, ei ole tietoa, min turvin lentää pois, ei älyä, mill' elää ilman maata. Käy kyll', ett' ihmisille teeskelemme, mut Taivaan tahdon millä kiertänemme? Mit' auttaa vehkeet, juonet ovelat? Me niillä Kohtaloa petä emme! Tääll' orjiks omakylläisyyden toiset lankeaa, taas toisia vain paratiisin buurit houkuttaa. Oi kuinka kaukana on moiset Sinun Vuoreltas! Oi kaukaisuutta, kaukaisuutta sitä ankeaa! Koveni sheikki portolle: »Viiniä sa käytät; ja joka hetki paheen verkoss' uuden silmän täytät!» — »Niin, olen aivan sellainen kuin sanot», myönsi nainen, »mut oletko sa sellainen, milt' olevasi näytät?» Oi ulkokultainen! Vain pieni pyyntö täytä: jo säästä neuvojas, äl' enää kieltä käytä. Ma, usko, suoraan kuljen, sa vain katsot kieroon, siis hoida silmiäs, ne ettei väärään näytä! Vuoks uskon, tunnustuksen toiset herkkään suuttuu, taas toiset tieto-oppiin hiusta halkoin juuttuu; mut äkkiä näin huutaa Ääni: »Teistä kummatkaan ei tunne Totuutta — teilt' äly puuttuu!» Opinlauseista, säännöistä toraa käy toiset, tahi uskoa toitotat tai sitä sois et. No ketkähän teistä nyt Totuuden näkevät? On vastaus varma: ei ketkään moiset. Moskeijat, kirkot, synagoogat ei jaa sinulle sielun rauhaa, vaan sen veijaa. Mut häntä, luonnon salat joka aavistaa, tuon-puolen pelkoon ei ne perin peijaa. Mi tänään minut moskeijan toi alle kuulun katon? Ma täältä kerran — sanotaan vain totuus kaartamaton — rukousmaton varastin, ja vanhaks on se mennyt, tääll' olen siksi, kerrankin: nyt veisin uuden maton. Mika moskeijoissa, kirkoiss' aina vaivat? Miks esiin Eedenin ja hornan kaivat? Kai toki uskot, että kaikki vaihees jo aamuss' Ajan tarkan määrän saivat! Miks, Omar, huokaat alla syntiesi painon? Asiat syvemmin sun harkittava vain on: ken ei tee syntiä, ei anteeksikaan saa, ja anteeks-anto eessä synnin jälkeen ain' on! On Kaaba, templit oivat orjuutusta, ja kirkon kellot soivat orjuutusta, ja pyhä nuora, risti, oka-kruunu vain kukin kunnioivat orjuutusta. On templin kuori, jok' on nähnyt tuhat, tuhat Jeesusta; on pyhä vuori, jok' on nähnyt tuhat, tuhat Moosesta. On valtalinna, jok' on nähnyt tuhat, tuhat Caesaria, puu yhä nuori, jok' on nähnyt tuhat, tuhat Kyyrosta. Vain Totuudelle kuuluu oikeus, valta, voima tuomion; Sen tuomiolt' ei olevainen mikään pääse piilohon. Jok' olevaisen sellainen, kuin on se, olla täytyy, ei ole mitään, jonk' ei täydy moinen olla, kuin se on. Jo muurahaisen silmässä on valo Valostas, jo hyttysellä siivessään on voima Voimastas. Mik' otollist' ei, kaunist' ole, kaukana on Sinusta, sill' Olemukses tahtoo olla Kaikkivaltias. Vain Herran armosta on hyvä ties ja lyys, ja jos sun pahoin käy, ei ole sinun syys. Sinust' ei riipu meno maailman! — Siks on yks ainoa vain viisaus: kärsivällisyys. Vain Hän voi juoksullemme määrän panna. Suur-aikeita siis mieless' älä kanna! Vain minkä kestät, ota taakakses, sill' loppu onhan: mene, mennä anna. — Kuin poolo-palloa, niin peliss' elämän koet Kohtalon sua lyövän, heittävän. Vait alistu vain kaikkeen, sillä miksi niin käy, sen tietää yksin, yksin Hän. Kehässä tässä, jossa harhailemme, me alku-, loppukohtaa löydä emme. Ei kukaan kerro, mistä saavuimme, ei kukaan tiedä, kunne kulkenemme Mi kerran nosti kaartumaan nää holvit ylvähät, ja kerran kuinka kaatuu niiden kulta-pylvähät — ei keksi kivet viisasten, ei ole moista vaakaa, ei mittapuuta sellaista, sen mitkä näyttävät. Mull' ihana on hipiä ja tuoksu balsamin ja kasvot kuni tulppaanit ja sorjuus sypressin, mut kuitenkaan ei karkeloissa tomun tiedä kukaan, näin miks on minut koristanut käsi Mestarin. Ens-päivänä, kun tähtitaivaan ratsun satuloi ja Juppiterin, Seulaiset Hän koruin kukkuroi, elämä tämä lankesi jo ylhäält' arvaksemme. Siis mikä siin' on syntimme? — Hän osammehan loi. Ei Eedeniä, Gehennaa ole nähnyt ihminen. Ken maailmasta toisest' on palannut vielä, ken? On turhaa kaikki pelkomme ja tyhjää toivomme, tuon-puolen tuska petost' on ja harhaa onni sen! Kun Luoja kerran valoi saveani, Hän paljon pahaa hyvän sekaan pani. Siks en voi toki tätä paremp' olla: Hän itse oli muotoon-muovaajani. Savemme, saaden hahmon, kun nous Suuren lapiolta, Hän kaikki tekomme jo silloin tiesi ennakolta. Siks syntiin ainoaankaan emme tahdott' eksy Hänen; mut tulipätsi Tuomion meit' eikö silti polta! Elämää luodessasi, Suuri, luotkin surmaa: Sa meidät, omat tekos, vihit varten turmaa. Jos työs on kehnoa, niin kenen syy? Ja miksi sen särjet, jos se hyvää on ja Sua hurmaa? Mitä hyödyttää Sua meidän syntymämme, min saaliin saat Sa viime hetkellämme? — Ah, kuule ihmiskorva ei, tie mistä käy tänne, täältä minne retkellämme! Oli tuskan tunti, kun sain tänne tulla, oli pelkkää piinaa elämästä mulla, siit' erkanis en silti. — Miksi tulin ja olen, menen? Lienee selko Sulla! Luot ensin Minän mulle, tutun uppo-uuden, mut kohta sammutat taas multa tietoisuuden. Jos alusta jo alkain oli aivoitukses moinen, niin miksi lainkaan laadit turhan tuttavuuden? Sa kudoit kukkasista armaan katsannon, kuun kultaa siihen loit ja loistett' auringon, mut sitten kielsit mua häntä katsomasta! Kuin: »Viinin virtaamatta malja kumohon!» Lie eikö säädökset ja kiellot, kiinni joista me emme pitää voi, vain ilvett' ilkamoista? On kuin Sa huutaisit: »Täys malja kumoa, mut maahan läikytä äl' yhtään pisaroista!» Asetit tuhat ansaa tukalaa, mut lausut: »Kirottu, ken lankeaa!» Kun synnin teemme, täyttyy Lakis vain, Sun Lakis hallitseehan maailmaa. Viet iloon minut milloin, tuskaan milloin. Mun kudoit sekä silkein että villoin; pahani, hyväni on Kädestäsi: se loi kuteessaan kummatkin, jo silloin. Oi Herra! Huomaan laupeutesi heityin täydelleen ja oppisi tien hylkäsin jo aivan aikaiseen. All' armos auringon kaikk' yhdeks sulaahan: jäi silleen on kuin tapahtui, lyön laimin on kuin teen. Kaikk' uskokaa, jotk' uhmaten olette pahaan paatuneet ja hyvän aivan hyljäten vain Luojan armoon luottaneet: Jumala kyll' on laupias, mut ole milloinkaan jäi silleen ei kuin tapahtui, lyöt laimin ei kuin teet! En hyveen kilvoittelussa ma kestä, ja tahrani on ylen runsaat pestä, mut armoos luotan, sillä sanonut en koskaan »kaksi» iki-ykseydestä! Kuin ympyrä me oomme kera Herran: lie jänneväliä jos minkä verran, yht' oomme ruumista, ja päädyttävä on Alkupisteeseensä kehän kerran. »Oi meren kaukaisuutta!» pisara nyyhkyttää. — »Sa suret suotta aivan!» meri suuri hymyää — »Olemme kaikki yhtä, kaikki Jumalaa, ja välillemme piste vain pieni, Aika, jää!» EPILOGI Jäähyvästi! Nyt Iki-teille käyn, päin suurta Rauhaa. Voi mua! — tuskin päärlyllä ma jatkoin Helminauhaa. Ah, salaan satatuhatta jää sanaa syvällistä, sill' ihmiskunta ymmärtäis ei: se vain riehuu, pauhaa! *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TELTANTEKIJÄN LAUSELMIA *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.