language: Finnish

TYÖLAKKO

Näytelmä kolmessa näytöksessä

Kirj.

URHO HAAPANEN [U. W. Walakorpi]

Hämeenlinnassa, Boman & Karlsson, 1906.

Henkilöt:

Patruuna Svensson, tehtaanomistaja maalla.
Perttilä, työnjohtaja.
Pekkanen, |
Karhunen, | työmiehiä.
Alasinen, |
Naulanen, |
Iikkala.
Puhuja.
Nimismies.
Poliisimiehiä.
Lakkolaisia: miehiä ja naisia.

Tapahtuu Svenssonin tehtaalla. Aika: nykyinen.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Patruuna Svenssonin konttoorihuone. Ovi oikealla ja vasemmalla; perällä akkuna.

Patruuna istuu kirjoituspöydän ääressä kirjoittaen. Perttilä tulee.

Patruuna: Ka Perttilä! Mitä kuuluu?

Perttilä: Ei mitään uutta.

Patruuna: He ovat siis edelleen lakossa?

Perttilä: Niin ovat. Mahdotonta on heitä taivuttaa. Vankkumatta aikovat he seisoa vaatimustensa takana.

Patruuna (Pilkallisesti hymyillen): Kuinka kauvan?

Perttilä: Niin kauan luullakseni, kun heidän vaatimuksiinsa myönnytään.

Patruuna: Joka ei tule milloinkaan tapahtumaan. (Naurahtaa.) Saadaanpa nähdä, miten käy! Saadaanpa nähdä miten kauan innostus jaksaa miesten povissa liekehtiä! Luulempa, että jo piankin tartutaan koreasti työhön kiinni kuin ennenkin. Yksi on voima, joka pakottaa, mahtava ja voittamaton… Se sammuttaa innostuksen liekitsevät tulet. Sitä vastaan taisteleminen on ankaraa, perin ankaraa laatua, ja pian siinä sodassa voimat vähenevät.

Perttilä: Kyllä ymmärrän…

Patruuna: Antaa ajan kulua. Varmasti tiedän, että ennenkuin päivää kolme on maillensa painunut, on tehtaani käynnissä kuin ennenkin ja työ entisessä vauhdissaan. Se on nälkä, joka pakottaa.

Perttilä: Totta on, mitä sanotte. Pitkiä aikoja eivät he mitenkään voi työttöminnä vetelehtiä: pieni on leipävarasto. Kun se loppuu, niin mikäs auttaa! Työhön täytyy ryhtyä, vaikka apeallakin mielellä…

Patruuna: Apealla mielellä! Mitä vielä! Parin päivän kuluttua ovat he kiitollisia ja iloisia, kun edelleen saavat työpaikkansa pitää. Melkeinpä olen vakuutettu että jonkun ajan kuluttua ryhtyisivät nuo rääsyniekat työhön minkälaisella palkalla tahansa. Ajat ovat ankarat. Mistään ei saa työtä. No. Oli miten tahansa. Tämä asia ei pienimmässäkään määrässä tee minua levottomaksi. Tiedän, että se olen minä, joka kamppailussa voiton saavutan. Ja tuo pieni seisaus, jonka tehtaani saa lakon tähden kärsiä, ei tee minua paljoakaan köyhemmäksi… ellei nyt juuri rikkaammaksikaan.

Perttilä: Ja sen kyllä mielellään kärsiikin, kun varmasti tietää taistelusta voittajana suoriutuvansa.

Patruuna: Juuri niin. Hartain haluni on noille pöyhkeilijöille näyttää, kuinka hullua ja mieletöntä oli lakkoon ryhtyä, ja kuinka onnettomasti he pettyivät luullessaan tuon toimenpiteensä kautta jonkinlaisia etuja saavuttavansa.

Perttilä: Totta tosiaan: suuri oli tyhmyys, jonka tehtaalaiset tekivät. Mutta ihmiset ovat heikkoja: harvoin, harvoin ajattelevat he asiaa pitemmälle… Heh, onpa hauskaa nähdä, kuinka kauan lakkolaiset hautovat aivoissansa hulluja houreita! Onpa hauskaa nähdä heidän nöyrtymisensä ja alistumisensa pyhää hetkeä! Kyllä he nyt ovat röyhkeitä… eivät kuule neuvoja eivätkä varoituksia. Tuskin edes päälle katsovat, kun sattuu vastaan tulemaan…

Patruuna: Mutta antaa ajan kulua. — Tämä asia on siksi muuten vähäpätöinen, ettei sen takia kannata uhrata aikaa kovin pitkiin keskusteluihin. Jättäkäämme se tulevaisuuden selvitettäväksi! Voitte kumminkin pitää lakkolaisia silmällä ja seurata heidän toimiansa. Jos jotakin erinomaista tapahtuu, tulkaa minulle kertomaan.

Perttilä: Koetan parhaani mukaan.

Patruuna: Pitäkää myös huolta siitä, ett'ei järjestys tule rikotuksi. Kaikenlaiset yhteenliittymiset ja kokoukset saatte samaten kieltää. Jos satutte näkemään tuon paikkakunnalla ja lakkolaisten keskuudessa liikuskelevan sosialistisaarnaajan, voitte sanoa hänelle että ellei hän heti lopeta kiihotus- ja yllyttämispuheitaan, tulee hän paikkakunnalta pois potkittavaksi.

Perttilä: Se onkin parasta. Hänellä ei ole tehtaalaisten kanssa mitään tekemistä. Saa vaan aikaan paljon pahennusta ja häiriötä… Kyllä minä sanon, mitä hänen rauhaansa kuuluu.

Patruuna: Hyvä! Muuta ei minulla olekaan sanottavaa… Menkää nyt heidän toimenpiteitänsä seuraamaan ja tuokaa sitten tietoja minulle…

Perttilä: Paikalla käyn toimeen. (Pois.)

Patruuna (Kävelee edestakaisin): Hm. Tässä sitä nyt ollaan. Tehdas seisoo. Työläiset, miehet ja naiset ovat vapaina, pitävät lomaa. Vaativat palkankorotusta… Ennen kuulumatonta! Naurettavaa… Kuka totta tosiaan lienee tämän huvinäytelmän alkuunpanija? Entis-aikoina ei milloinkaan tällaisiin toimiin ryhdytty — tuskinpa niitä edes ajateltiinkaan. Luulen aivan varmaan, että se on tuo "punainen", — mikä mies lieneekään — joka on pannut pyörälle tehtaalaisten päät ja saanut heidät tuohon mielettömään puuhaan ryhtymään. Hän se on, siitä ei ole epäilystä. Mokomakin maailmanparantaja! Mielisinpä saada hänet käsiini… mielisinpä vähän häntä puristella… Se tekisi miehelle hyvää. Tulee villitsemään minun kunnollisia työläisiäni! Totta tosiaan! Pieni selkäsauna ei liiaksi olisi! No. Oli miten tahansa. Asia on perin vähäarvoista laatua! Ei kannata sentähden kiivastua ja olinpa huomaavinani, että en äsken ollut oikein "tavallisella" tuulellani. Mutta ihminen on heikko: on hetkiä, jolloin sappensa kuohahtaa mitä vähäpätöisimmistä asioista, ja jolloin pienen pieni vastoinkäyminen panee hänet ajattelemaan ja aprikoimaan. Ja on taas hetkiä, jolloin suurinkaan tappio ei voi hänen mielenlaatuansa muuttaa.

Mutta tahdonpa unohtaa koko asian. Olkoot lakossa, olkoot siinä vaikka ijankaikkisuuteen asti: saan minä miehiä muualtakin… Se on varma. Nykyään ei ole työntekijöistä puutetta… Saapas nähdä kuka taistelussa voiton saavuttaa! (Ovelle koputetaan). Astukaa sisään!

Perttilä (Tulee): Täällä eteisessä odottaa tehtaalaisten lähetystö; he pyytävät päästä patruunan puheille. Tuo työväenpuhuja on heidän etunenässään.

Patruuna: Vai niin. Tulkoot sitten. (Aukasee oven ja puhuu eteisessä odottaville työmiehille) Herrat ovat hyvät ja astuvat peremmälle.

(Pekkanen, Karhunen, Alasinen, Naulanen ja Puhuja tulevat)

Patruuna: Tervetuloa! — (Puhujalle) Hauskaa tehdä tuttavuutta. Olen kuullut teistä paljon puhuttavan… Näytätte muuten olevan sangen läheisessä yhteydessä työläisteni kanssa sekä ottavan osaa heidän puuhiinsa… Sitähän todistaa tämäkin…

Puhuja: Aivan oikein. Tahdon auttaa heitä parhaani mukaan…

Patruuna: Auttaa?

Puhuja: Niin. Luullakseni ei siinä ole mitään paheksuttavaa — vai onko?

Patruuna: Paheksuttavaa! Kuinka kehtaatte edes kysyä sellaisia. Ottamalla osaa näihin puuhiin, saatatte te, hyvä herra, paljon pahennusta aikaan. Te villitsette jokaisen miehen ja naisen. Te teette kiihoittavilla puheillanne viisaat hulluiksi. Te opetatte väestölle mitä mielettömintä oppia… Ja luuletteko, ett'en minä tiedä, kuka on koko lakon alkuunpanija? Te se olette, hyvä herra… Kaikki tämä on teidän ansiotanne.

Puhuja: Totta on, että minä kehoitin tehtaalaisia lakkoon ryhtymään ja sen kautta vaatimaan parempia palkkoja, sillä teidänkin täytyy tunnustaa, ett'eivät työpalkat tehtaassanne kovin lihavia ole, mutta se, mitä äsken lausuitte, että minä muka olisin heille mieletöntä oppia haastellut, on omaa keksintöänne. Asiaa, todellista asiaa olen puhunut, en mielettömyyksiä…

Patruuna: Mutta te ette saa puhua mitään, te ette saa olla työläisteni kanssa minkäänlaisissa tekemisissä — tietäkää se.

Perttilä: Koetin minäkin jo äsken saada häntä poistumaan, mutta eipä ollut hän edes kuulevinansa minun sanojani.

Patruuna: Ehkä sentään kerran kuuleekin! — Mitä teillä on asiaa?

Puhuja: Asia on tietysti sama kuin ennenkin. Olemme tulleet luoksenne keskustelemaan tuosta lakko-asiasta työväen valitsemana lähetystönä.

Patruuna: Puhukaa sitten suunne puhtaaksi, mutta pian: minulla ei ole aikaa kauan teidän kanssanne jaaritella.

Puhuja: Kuten tiedätte, ovat tehtaanne työntekijät eilisaamuna alkaneet yksimielisen työlakon, johon syynä on ollut palkkojen pienuus. Lakkoa on nyt jo melkein kaksi päivää kestänyt, ja tuleekin se kestämään epämääräisiin aikoihin asti — näin ovat työntekijät yhteisessä kokouksessaan tänäpäivänä päättäneet — ell'ei myönnytyksiä isäntäväen puolelta tulla tekemään.

Patruuna: Niitä ei tulla tekemään, se on varma. Seisokoon sitten tehdas tahi ei.

Puhuja: Siinä tapauksessa se saakin seisoa.

Pekkanen: Me emme rupea nälkäpalkalla työskentelemään.

Karhunen: Ennen kärsimme nälkää, kun alistumme orjina raatamaan ja ahertamaan.

Naulanen: Ennen kärsimme nälkää.

Puhuja: Rauhoittukaa, miehet! — Pyydämme teitä tarkemmin tätä asiaa ajattelemaan. Olisi hauskaa saada kaikki onnellisesti ja sovinnollisesti ratkaistuksi. Tiedämme aivan hyvin, ett'ei tämä lakko ole teille sen hauskempaa kuin meillekään. Monioita satoja nielee se joka päivä. Toivoisin jo senkin tähden voivani tässä jutussa sovittajana esiintyä. Vaikkapa nyt maksaisittekin työväestöllenne muutamia penniä enemmän kuin tähän asti — kuten muistanette vaativat miehet, että heidän palkkansa korotetaan tähänastisesta kahdestamarkasta kahteenmarkkaan viiteenkymmeneen, ja naiset, että heidän palkkansa korotetaan markasta viidestäkymmenestä kahteen markkaan — vaikkapa nyt tuon ylennyksen suorittaisittekin, niin ette sen takia vahinkoon joutuisi: varma on että kahta innokkaammin tehtäisiin silloin työtä, kahta innokkaammin raadettaisiin ja aherrettaisiin, ja kahta tulisemmin työn ääressä pyörittäisiin — siitä menen takuuseen. Siis hyötyä vaan, mutt'ei vahinkoa. — Kehoitan teitä sentähden tätä asiaa harkitsemaan ja punnitsemaan. Olisi suotavaa, että työväestönkin vaatimuksia kunnioitettaisiin.

Patruuna: Asiaa olen jo ajatellut. Vastaukseni on sama kuin ennenkin. Minä tiedän, että palkat ovat riittäviä. Kyllin tulee niillä toimeen kun ei tuhlaillen elele. Minä pysyn päätöksessäni. Ellette te suostu enää minun palveluksessani olemaan, en voi teitä pakottaa. Minun täytyy ruveta toimenpiteisiin uusien työläisten hankkimista varten… Niitä on saatavissa yllin kyllin. Pysykää lakossa. Tehkää mielenne mukaan. Kaikessa tapauksessa tehdään tehtaassa työtä parin päivän kuluttua. Mitä sanotte silloin, kun olette kokonansa työttöminä, mitä sanotte silloin, kun olette vailla tuota pientäkin palkkaa?

Pekkanen: Joka on melkein sama kun ei mitään.

Alasinen: Ja jolla on mahdoton varsinkaan perheellisen miehen tulla toimeen.

Patruuna (Kuulematta miesten puhetta) Kehoittaisin sentähden minäkin teitä ajattelemaan.

Alasinen: Päätöksessämme pysymme.

Pekkanen: Me tahdomme näyttää, ett'emme ole kerjäläisiä, jotka armopaloja anelevat.

Patruuna: No — näyttäkää sitten, hyvät herrat, näyttäkää! Minulla ei ole mitään sitä vastaan…

Puhuja: Ja me näytämme. Te ette tee myönnytyksiä, niitä emme tule mekään tekemään. — Sanoitte äsken, että tehtaanne olisi käynnissä kuin ennenkin parin päivän kuluttua. Sitä kumminkin rohkenemme epäillä. Ensinnäkin: te ette saa työmiehiä tarvittavaa määrää, ja toiseksi: jos ne voisittekin hankkia, niin me emme tule työntekoa sallimaan…

Patruuna: Te ette tule työntekoa sallimaan?

Puhuja: Me estämme sen.

Patruuna (Naurahtaa): Kaikkeapa saa kuulla! — Herraseni, minä pyydän teitä: auaiskaa ovi ja poistukaa. Olemme tarpeeksi keskustelleet.

Perttilä: Tehkää niinkuin patruuna käskee!

Karhunen: Kyllä me menemme yhdelläkin käskyllä. Tässä ei tarvita minkäännäköisiä sivuhenkilöltä…

Perttilä: Tehkää niinkuin patruuna käskee! (Työntäen muutamia ovea kohti). Mars, hyvät herrat!

Puhuja: Me menemme. (Painavasti.) Kuten sanoin, työntekoa ei sallita.

Patruuna: Maailmassa on vielä poliisimiehiä.

Karhunen: Joiden aseet eivät meihin pysty.

Patruuna: Saadaanpa nähdä, hyvät herrat.

Perttilä: Mars!

Puhuja: Mennään, miehet, me olemme sanottavamme sanoneet.

Karhunen: Parasta se on. Muut ehkä jo odottavat.

Patruuna: Kuulkaahan! Tahdon teille samalla ilmoittaa, että minkäänlaisia kokouksia ei saa pitää eikä kulkueita panna toimeen.

Karhunen: Kuinka? Eikö jokaisella ole oikeus vapaan taivaan alla kokoontua?

Patruuna: Te kuulitte, mitä sanoin.

Karhunen: Käskyänne emme noudata.

Patruuna: Mitä?

Karhunen: Me kokoonnumme.

Patruuna: Kuinka te rohkenette?

Karhunen: Miks'en rohkenisi?

Patruuna: Poistukaa heti! En halua nähdä teidän ilettävää persoonaanne.

Karhunen: Minulla oli aikomus sanoa samaa teille…

Patruuna (Tarttuu vihansa vimmassa Karhuseen kiinni ja pudistelee häntä): Te lurjus! Pois!

Karhunen (Riuhtaisee itsensä irti): Herra patruuna! Älkää koskeko minuun tai tulette sitä jälestäpäin katumaan.

Patruuna: Te puhutte hävittömiä…

Karhunen: Eikö minulla ole oikeutta puhua suutani puhtaaksi yhtä hyvin kuin teilläkin?

Puhuja (Tarttuen Karhusen käsivarteen): Hillitkää mielenne! Tällainen turhanpäiväinen kiistely on aivan tarpeetonta. Sitäpaitsi voi siitä olla vahingollisia seurauksia… Mennään nyt! Muut jo ulkona odottavat… Kuuletteko… laulua kuuluu… Tulkaa! (Pois.)

Karhunen (Mennessään): Hyvästi!

Patruuna (On aikeissa hyökätä hänen peräänsä mutta Perttilä sen estää): Hävittömät! Konnat! Lurjukset!

Perttilä: Älkää olko heistä tietävinänne! Heiltä ei voi parempaa odottaa. Mitäpä he ymmärtäisivät, tuollaiset rääsytakit… Hiisi heistä välittäköön.

(Laulua kuuluu).

Patruuna: Mutta se meni liian pitkälle. Pitääkö minun kuulla tuollaisia sanoja työmiesteni suusta! (Koettaa hillitä vihaansa). Lurjukset! (Naurahtaa). Saivat minut suuttumaan. Oikeastaan ei minun olisi pitänyt heistä mitään välittää… Mitäpä he oikeastaan ymmärtäisivät! — Mitä laulua se on?

Perttilä: Työläisiä marssii tästä ohitse. Tulkaa katsomaan… He kulkevat aivan akkunan alitse.

Patruuna (Rientää akkunan luokse; avaa sen. Laulu alkaa kuulua selvemmin): Ahaa! Siinä on järjestetty kulkue. Ja punaista lippua kannetaan etunenässä. Ja laulu kajahtaa… Lystillistä… Kuunnelkaamme mitä he laulavat.

Perttilä: Jotakin innokasta vapauslaulua. (Naurahtaa). Miten pöllöiksi sentään voivat ihmiset tulla, miten hassuiksi ja naurettaviksi.

Patruuna: Hiljaa!

(Laulu kuuluu selvästi).

Jo nouskaa, orjat sorretut, kahleitten inhain alta; ne pirstatkaatte pirstaksi ja lyökää sorron valta! Vapaita ootte, vapaita, siis työhön, toimeen innolla: ja maahan kaatuu sortaja.

Näin huudot kaikkialla soi, ja orjat alkaa nousta: jo sotahuudot kajahtaa, jo jännitetään jousta, jo säilät yössä tulta lyö — On odotettu suuri työ — ja aamu koittaa, valkee yö.

(Laulu alkaa kuulua hiljaisempana, kunnes vihdoin kokonaan taukoaa).

Niin — yöhyt valkee synkeä ja aamu armas koittaa, ja totuus, oikeus vallan saa ja valta valon voittaa, kun taistelemme innoten — Siis työhön, sisko, veikkonen, me noustaan yöstä kurjuuden!

Patruuna: Soma laulu! Täynnä tulta ja innostusta… Melkeinpä vedet tulivat silmiini sitä kuunnellessani. Ja niin juhlallista oli sitten tuo marssiminenkin, ei mikään sivuääni sitä häirinnyt. Totta tosiaan: näytelmä, joka on alotettu, muuttuu yhä lystillisemmäksi ja lystillisemmäksi. Vai mitä te arvelette?

Perttilä: Sama on minunkin mielipiteeni…

Patruuna: En voinut edes suuttua heille… Pitäkööt nyt riemua ja iloa; juhlikoot nyt tämän kerran rauhassa. Vastaisuudessa en enää tule tämänkaltaisia kulkueita sallimaan… (Ovelle kolkutetaan). Kuka siellä? Astukaa sisään!

Iikkala (Tulee lakki kädessä; kumartelee ja liehakoitsee): Hyvää päivää, herra patruuna, hyvää päivää!

Patruuna: Päivää. (Perttilälle). Eikös hän ole myös lakkolaisia?

Perttilä: On.

Patruuna: Mitä kummaa hän sitten täältä enää tahtoo? Parempi kun menisi muiden joukkoon… (Iikkalalle) Mikä on asianne?

Iikkala: Asiani on sangen tärkeätä laatua, herra patruuna. Suvainnette ehkä kuunnella minua muutaman hetkisen…

Patruuna: Te kai olette lakkolaisten asianajajia?

Iikkala: Minäkö? Ah, en, herra patruuna: Jumala varjelkoon minua siitä! Jumala varjelkoon minua ryhtymästä isännistöäni vastaan! Ei — toista laatua on asiani.

Patruuna: Ettekö te siis olekaan lakkolaisten kanssa yhtä mieltä?

Iikkala: Vieläkö epäilette minua? Mutta varmasti voin teille vakuuttaa, että jo seisauspuuhiin ryhdyttäessä panin vakavasti vastaan. Koetin heille selitellä tuon aikeen hulluutta… Puhuin kumminkin kuuroille korville: minun ääneni ei kantanut kauaksi satojen joukossa. Sitten olen koko lakko-aikana heitä pilkaten katsellut ja naureskellut heidän houreillensa…

Patruuna: Vai niin. Kyllähän minun nyt täytyy teitä uskoa… Tosin ei ulkomuotonne kovinkaan suurta luottamusta herätä, mutta… Mitä teillä on asiaa?

Iikkala: Olen tullut keskustelemaan eräästä sangen tärkeästä asiasta. Minä nimittäin, herra patruuna, antautuisin hyvin mielelläni teidän palvelukseenne…

Patruuna (Kuiskailee Perttilän kanssa): Minunko palvelukseeni?

Iikkala: Niin. Tuo lakkolaisten meininki on minua siinä määrin sapettanut, että minä haluaisin sydämeni pohjasta tekaista noille pöyhkeilijöille pienen, hauskan kepposen… haluaisin valmistaa heille jonkunlaisen yllätyksen…

Patruuna: Sepä hauskaa. Siinä tapauksessa voitte vapaasti puhella… Istukaa!

Iikkala: Kiitoksia! (Istuu). Te siis suostutte ottamaan minut palvelukseenne?

Patruuna: Miks'ei, jos vaan voitte jotakin kunnollista toimittaa.

Iikkala: Aivan varmasti, herra patruuna, aivan varmasti… Minä mielelläni rupeaisin keräämään tehtaaseen uutta työväkeä.

Patruuna: Kas siinäpä ajatus! Juuri äsken tuota samaa mietiskelin. Te olette tervetullut. Palkkaa saatte toimistanne riittävästi… Ryhtykää vaan heti puuhailemaan. Olisikin oikein juuttaan hauskaa saada työt aletuksi ilman lakkolaisten apua. Saisimmehan silloin heille tarpeeksemme nauraa!

Perttilä: Hauskaa se olisi! Ja mitään mahdotonta ei siinä ole. Kaikki kyllä luonnistuu, kunhan ripeästi toimimme…

Iikkala: Kaikki luonnistuu, se on selvä kuin päivä. Ei nykyään työntekijöistä puutetta ole, niitä on kaikkialla yllin kyllin saatavissa.

Patruuna: Hyvä! Minä luotan teidän toimeliaisuuteenne ja todelliseen haluunne olla tehtaan palveluksessa. Olen täydellisesti vakuutettu siitä, ett'ei työnne jää tuloksia tuottamatta. — Ryhdytte tietysti heti toimeen?

Iikkala: Huomis-aamuna tai jo tänäpäivänä lähden lähipaikkakunnille kiertelemään. Ennen pitkää on työ oleva käynnissään. (Nousee). Nyt minulla on hieman kiirettä… Hyvästi siis, herra patruuna! (Kumartelee ja liehakoitsee.)

Patruuna (Saattaa hänet ovelle): Pankaa nyt liikkeelle parhaat voimanne… Näin tulee meistä pian hyvät ystävät.

Iikkala: Ymmärrän, ymmärrän, herra patruuna! (Pois).

Patruuna (Jäätyään Perttilän kanssa kahdenkesken): No — mitä arvelette?

Perttilä: Kaikki käy hyvin.

Patruuna: Ja lakkolaisten tappio on varma.

Perttilä: Yhtä varma kuin meidän voittomme. Siitä ei ole epäilystäkään.

Patruuna: Enpä voi muuta kun iloita… Peijakas! Onnenpotkaus se oli, että tuo äskeinen "herrasmies" joutui käsiini… Totta tosiaan! Minä olen sangen lystillä tuulella…

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Paikka Svenssonin asuinrakennuksen edustalla. Vasemmalla näkyy rakennuksesta yksi seinä akkunoineen ja sisäänkäytävineen. — Perällä kulkee lakkolaisten kokouspaikalle johtava tie. — Taampana häämöittää muita rakennuksia.

Kaksi lakkolaista keskustelussa.

1:nen lakkolainen: Minua jo melkein rupeaa kaduttamaan, että koko puuhaan ryhdyin. Muutamia päiviä on jo kulunut… Tuskan ja taistelun päiviä ovat ne olleet: melkein nälkää kärsien olemme eläneet… Ja vielä emme ole mitään saavuttaneet.

2:nen lakkolainen: Vielä emme tosin ole mitään saavuttaneet…

1:nen lakkolainen: Emmekä milloinkaan saavutakaan.

2:nen lakkolainen: Saadaanpa nähdä.

1:nen lakkolainen: Se on varma se, että turhaa on taistelumme. Me olemme alkaneet vaarallisen leikin, joka on meille turmioksi koituva.

2:nen lakkolainen: Joka on tuova hyötyä, ainoastaan hyötyä.

1:nen lakkolainen: Niin sanot sinä, joka et asiaa ymmärrä.

2:nen lakkolainen: Ymmärrän sen niin hyvin kuin sinäkin.

1:nen lakkolainen: Ei ainakaan siltä näytä. Katsohan nyt, hyvä veli: eihän patruunan tarvitse meitä rukoilla ellemme hyvällä taivu; miehiä saa hän muualtakin…

2:nen lakkolainen: Ei niitä vaan niin oteta.

1:nen lakkolainen: Taitaapa ollakin jo muutamia kymmeniä odottamassa. Iikkalan Iisakki kuuluu kierrelleen lähipaikkakunnilla työväkeä värväilemässä… Saat olla varma, ett'ei se mies tyhjin käsin takaisin tule. Kyllä hän väkeä saa.

2:nen lakkolainen: Lienee juttua kaikki.

1:nen lakkolainen: Ei ole juttua, sen saat jo piankin nähdä. — Sitäpaitsi on lakkolaisistakin parikymmentä päättänyt olla jatkamatta lakkoa. Milloin vaan patruuna tahtoo, ryhtyvät he työskentelemään.

2:nen lakkolainen (Pilkallisesti): Sinä tietysti kuulut myös rikkurien komppaniaan.

1:nen lakkolainen: En vielä, mutta tänäpäivänä siihen liityn. En tahdo enää vetää yhtä köyttä lakkolaisten kanssa, sillä minulla on järkeä, minulla. Minä ajattelen aina asioita pitemmälle.

2:nen lakkolainen: Hyvä on. Onneksi olkoon! Muuta en taida sanoa. — Kehottaisin kumminkin sinua, veljenä ja ystävänä, tätä kaikkea tarkemmin harkitsemaan.

1:nen lakkolainen: Samaa sanon sinulle.

2:nen lakkolainen: Ajattele mikä suuri rikos: ruveta toverien taistellessa petturiksi ja liittyä isännistön puolelle. Minä melkein säälin sinua…

1:nen lakkolainen: Tiedän itse mitä teen.

2:nen lakkolainen: Minä sekä säälin että surkuttelen sinua.

1:nen lakkolainen: Sanon sinulle: pidä suusi kiinni!

2:nen lakkolainen: Haluatko tappelua?

1:nen lakkolainen: Sinähän sitä haluat.

2:nen lakkolainen: Äläs luule, poika! Pidän siksi paljon kunniastani, ett'en kaikenlaisten retkujen kanssa rupea painiskelemaan.

1:nen lakkolainen: Kas miten pöyhistelet! Kuohuupa vereni hieman. Mutta ole rauhassa, sinuun en koske. — Saadaanpa nähdä, kuinka paljon lakosta hyödytte…

2:nen lakkolainen: Hyödymme tai häviämme — sama se. Kunniallisesti kumminkin loppuun asti taistelemme; emme sanaakaan perää. Parempi vaikka nälkään kuolla, kun tehdä itsensä kunniattomaksi. Hyvästi jää! (Pois.)

1:nen lakkolainen: Tehdä itsensä kunniattomaksi! Tiedä, mies, ett'en ole kunniaani myönyt. Omaa etuani minä katson, en muuta.

2:nen lakkolainen (Huutaa edempää): Tiedä siis sinä, että kaikkien etu on oman edun yläpuolella.

Iikkala (Ja muita miehiä tulee): Hei miehet, mitä kiistelette?

1:nen lakkolainen: Tässä oli vaan kysymys työlakon pitkittämisestä.

Iikkala: No mitä sinä arvelet? Onko mielestäsi parempi pitää lakkoa vireillä kuin se kokonaan lopettaa?

1:nen lakkolainen: Parempi on tarttua työhön kiinni — se on minun mielipiteeni. Lakon jatkamisesta ei kumminkaan ole mitään hyötyä.

Iikkala: Vielä hyötyä! Ei rahtuakaan. Työttömiksi joudumme kokonaan, ellemme pian tee patruunan tahdon mukaan…

1:nen mies: Mutta sitä eivät muutamat ymmärrä.

2:nen mies: Uskovat vaan varmasti lopulliseen voittoon…

3:s mies:§… ja sanovat toisinajattelevia pettureiksi.

1:nen lakkolainen: Sen nimen sain minäkin äsken.

Iikkala: Älkäämme välittäkö heistä! He ovat ymmärtämättömiä, lapsellisia intoilijoita, ja he haluavat meidän jokaisen turmiota. Turhaa on heille selittää ja puhua… saa pian korvilleen, ellei osaa kylliksi sanojansa punnita. Olen koettanut panna parhaani saadakseni asiat oikealle tolalle… en ole onnistunut… Tuo sosialistisaarnaaja heidät villitsee. Parasta olisi, kun koko mies potkittaisiin pois paikkakunnalta.

1:nen mies: Sen työn teemme, ellei hän pian täältä lähde. Tartumme korvista kiinni… Varokoon silloin itseänsä!

1:nen mies: Varokoot itseänsä kaikki, jotka lakkoa puolustavat! Tämä tällainen elämä panee mielen vimmastumaan: saa melkein nälkään kuolla.

Iikkala: Senpätähden onkin jokaisen pantava kaikki voimansa liikkeelle, että työt saataisiin alkuun. Tänäpäivänä on lakkolaisilla kokous kello kolme… Kuinkas paljon kello nyt on?

1:nen lakkolainen: Puoli kolme.

Iikkala: Jo niin paljon! Kas miten aika kuluu! Lentää kuin siivillä. Luulin, että oltaisiin vasta siinä puolenpäivän tienoissa. — Mutta olkoon kuinka paljon tahansa! — Tuossa kokouksessa on meidän mitä tarmokkaimmin kannatettava lakon lopettamista… Eikös niin, pojat?

Useat: Se tehdään.

Iikkala: Ja saattepa silloin nähdä, ett'ei aivan harvalukuinen ole meidänkään joukkomme. Vaikkapa nyt muutamat panisivatkin vastaan, niin mitäs se tekee. Muualta — muilta paikkakunnilta nimittäin — saadaan kyllä heidän tilallensa työskentelijöitä.

1:nen lakkolainen: Sitäpaitsi voidaan työt helposti panna alkuun, vaikka ei työläismäärä olekaan täydellinen.

Iikkala: Aivan mainiosti. — Siis ei muuta, kun puuhataan vaan! Tämä työ on meidän kaikkien yhteiseksi eduksemme. Olkaamme innokkaita ja uskaliaita! Näyttäkäämme, että meilläkin on asiassa jonkunverran sanottavaa. — Minun täytyy nyt kävästä patruunan pakinoilla… on hieman tärkeätä juteltavaa… Näkemiin asti! (Menee Svenssonin asuntoon).

1:nen mies: Näkemiin asti! — Tuo Iikkala on innokas mies…

3:s mies: Laskee puhettakin kuin paras pappi, ja aina saa puolellensa enemmän ja enemmän…

2:nen mies: Kyllä tästä pian hyvää tulee! Odottakaamme vaan hetkinen.

1:nen lakkolainen: Hyvää tulee, se on varma. Melkeinpä saamme kuvitella olevamme parin päivän kuluttua tehtaan pyöriä pyörittämässä.

2:nen mies: Jaa — kuka tietää. Asiamme edistyy pohjatuulen nopeudella.. Mutta eikös lähdetä tästä muitakin katsomaan? Tuo kokouskin kohta alkaa…

1:nen mies: Lähdetään vaan… Mitäpä me tässä… (Lähtevät keskustellen).

Iikkala (Tulee Svenssonin asunnosta): Ei ollut ukko kotosalla… Minnehän lienee mennyt? Olisipa minulla ollut kerrottavana hänelle sangen mieluisia uutisia, sangen mieluisia ja hauskoja asioita… Hei vaan! Kaikki luistaa kuin rasva… Eilispäivän harhailin lähipaikkakunnilla työläisiä keräilemässä… Kaikki mainiosti onnistuu… useampia kymmeniä miehiä ja naisia lupautui heti lähteä työhön, kun vaan tarve vaatii… Sitäpäitsi olen lakkolaisista saanut puolelleni suurehkon lauman…

Hauskaa on tämä värväystoimi! Rahaa tulee miehelle kuin roskaa… en minä palkatonta työtä tee. Runsaat hopeakasat taskuihini uppoavat… Patruuna on kunnon mies… perin ystävällinen ukko, joka tuntee työmiehen vaivat… Ja viisas mies hän myöskin on: tietää hyvin, ettei kovin pitkä-aikainen seisaus ole tehtaalle eduksi… varoja nielee se armottomasti… voipa viedä taloudelliseen perikatoonkin… Senpätähden tarvitsee työväkeä haalia, ottaa mistä tahansa… Mutta eipä suostu äijä ylentämään lakkolaisten palkkoja vaikka se olisi hänelle itselleen eduksi: siten säästyisivät monenmoiset kulungit… Eipä suostu hän siihen, sillä hänessä on ylpeyttä myöskin… Ei tahdo taipua työmiesten vaatimuksiin… kärsii ennemmin. Mielii pää pystyssä käydä… haluaa olla oma herransa… on tottunut käskemään ja määräämään…

Parasta se onkin! Niin minäkin tekisin. (Kävelee ja ajattelee).
Peijakas! missä se näin kauan… Kas, tuollahan tulee ukko! En
huomannutkaan. Kunpa nyt osaisin oikein kunnollisesti esiintyä!
(Patruuna tulee). Hyvää päivää, herra patruuna!

Patruuna (iloisesti): Päivää! Olen juuri ollut teitä etsimässä.

Iikkala: Ja minä kävin äsken teidän luonanne. Olemme siis kumpikin hakeneet toisiamme, heh, heh, heh!

Patruuna: Miten olette onnistuneet?

Iikkala: Toimessaniko?

Patruuna: Niin.

Iikkala: Hyvin tietysti, herra patruuna, hyvin tietysti… Voimia kyllä minun ammattini kysyy, mutta mitäs siitä…

Patruuna: Saattehan te palkkanne…

Iikkala: Aivan oikein, saanhan minä palkan. Siksipä panenkin liikkeelle tahtoni ja tarmoni… siksipä kantaakin minun ahertamiseni runsaita hedelmiä: ainakin sata työntekijää on varmasti lupautunut…

Patruuna: Todellako?

Iikkala: Ainakin sata työntekijää on varmasti lupautunut… Sitäpaitsi on suuri joukko lakkolaisia muuttanut mielensä.

Patruuna: Vai niin. Sepä hauskaa! Pianhan tässä sitten alkuun päästäänkin…

Iikkala: Tuossa tuokiossa… Ei tarvitse enää pitkiä aikoja odottaa.

Patruuna: Tekee oikein hyvää, kun saa kuulla tuollaisia uutisia. Te olette kunnon mies ja perin ymmärtäväinen mies…

Iikkala: No, no… eihän tämä nyt mitään…

Patruuna: Ja minä olenkin päättänyt antaa teille paremman paikan. Työmieheksi olette liian hyvä. Kun jälleen aletaan työt tehtaassa, saatte te ruveta toimimaan alikerroksen työnjohtajana.

Iikkala: Mutta, herra patruuna… En todellakaan tiedä, miten osaisin kiittää teitä…

Patruuna: Otatte siis toimen vastaan?

Iikkala: Kieltäytyisinkö siitä! Herra patruuna, olen onnellinen saadessani palvella teitä. Ja varma saatte olla, että kunnollisesti olen toimeni tekevä… milloinkaan ette ole tavanneet kuuliaisempaa palvelijaa.

Patruuna: Aivan hyvin sen uskon. Tähänastiset toimenne ovat siitä todistuksena… (Tekee lähtöä). No niin… toimikaa nyt vaan edelleenkin ripeästi ja reippaasti… Mikäli työnne edistyy, sikäli palkkionne suurenee.

Iikkala (Lakki kourassa): Voitte luottaa minuun…

Perttilä (Tulee kiireisesti): Lakkolaiset aikovat pitää kokouksen ja toimeenpanna kulkueen… Sitä ei tietysti tulla sallimaan?

Patruuna: Ei mitään kokouksia eikä kulkueita! Se on sanani. Sanokaa heille niin.

Perttilä: Minä luulen ett'ei pelkkä käsky tee tarkoitettua vaikutusta…

Patruuna: Eivätkö tottelisi?

Perttilä: Olettehan nähneet sen ennenkin…

Patruuna: Totta kyllä…

Iikkala: He tahtovat olla omia herrojansa, omia käskijöitänsä, heh, heh, heh!

Perttilä: Eiköhän olisi parasta kutsua sotaväkeä?

Iikkala: Se auttaisi. Sillä enpä luule että enää rehenneltäisi, kun paljaat sapelit…

Patruuna (Keskeyttää Iikkalan): Te olette oikeassa… Sitä on paikkakunnalla yllin kyllin… Näyttäkäämme kerrankin, kuka on todellinen käskijä ja määrääjä. Menkää nyt heti ja antakaa nimismiehelle tieto…

Perttilä: Hyvä!

Patruuna: Ja ellei hyvällä sanalla hajaannuta, on paras käydä kalpoihin käsiksi… Kyllä minä vastaan seurauksista.

Perttilä: Käyn heti toimeen… (Lähtee.)

Patruuna (Pidättää häntä): Kuulkaahan! Minulla on teille vähän muutakin puhuttavaa. Tulkaa tänne sisälle… (Nyökkää Iikkalalle) Näkemiin!

Iikkala (Kumartaa lakki kädessä): Jumalan haltuun, herra patruuna!

(Perttilä ja Patruuna menevät asuinrakennukseen).

Iikkala: Kunnon mies tuo Svensson! Sanon ma sen vieläkin kerran… Osaa pitää palvelijoitansa arvossa… En minä nyt sentään olisi tällaista uskonut: heti ylensi työnjohtajaksi… Heh! Kannattaapa todellakin, kannattaapa todellakin minun täst'alkaen hieman pää pystyssä käydä! Tahdonpa niskaani suoristaa… Eiköhän olekin sinne yksi nikama kasvanut lisää! (Kävelee ja hymyilee.) Jaa-a! Nyt olen herrasmies, herrasmies kiireestä kantapäähän… Kyllä sitä sentään onnestaa, kun osaa itseänsä kunnollisesti käyttää… Kun on älyä päässä… Olivat nuo tehtaalaiset sentään koko hölmöjä tuohon seisaukseen ryhtyessään! Menettävät pian kaikki, mitä heillä ennen oli… En ole minä milloinkaan sellaisia tekosia tehnyt… Ajattelen aina asiaa, ajattelen ja harkitsen… Mutta mitäs se minuun kuuluu! Ei ensinkään! Minä olen nyt herrasmies minä!

(Alasinen ja Naulanen tulevat).

Alasinen: Täälläpä olet sinäkin. Olen oikein iloinen sinut tavatessani.

Iikkala: Sepä hauskaa.

Alasinen: On nimittäin jonkun verran juteltavaa kanssasi.

Naulanen: Niin… meillä on juteltavaa kanssasi.

Iikkala: No, antakaa tulla!

Alasinen: Ystävällisesti kehoitamme sinua jättämään sikseen lähipaikkakunnilla ja lakkolaisten keskuudessa harjoittamasi afäärit — ymmärtänet kai mitä tarkoitamme.

Iikkala: Puhutte arvoituksia.

Alasinen: Et näy olevan tietävinäsi koko asiasta…

Iikkala: Mistäs minä kaiken maailman asiat tietäisin!

Alasinen: Vai niin. No, voimmehan puhua suorempaakin kieltä. Olemme kuulleet, että sinä veikkosemme, olet värväystointa harjoittanut…

Iikkala: Mitä hiton värväystointa?

Alasinen: Näemme, että tahdot konstailla kanssamme… asian kyllä ymmärrät sangen hyvin… sen paremmin ei sitä kukaan muukaan ymmärrä. Mutta sinä olet koiranleuka, aika koiranleuka!

Naulanen: Ja me tahdomme sanoa sinulle, että jätä toimenpiteet, joihin olet ruvennut… jätä ne sikseen oman turvallisuutesi tähden!

Iikkala: Luulenpa, että saan kuulla uhkauksia. Niitä en kumminkaan pelkää. — Ellei teillä ole muuta asiaa, saanen kai sanoa hyvästi… Siis: Jumalan huomaan, veikkoseni! Minä en rupea kenellekään tekemään töistäni tiliä. (Pois).

Naulanen (Huutaa hänen peräänsä): Mies, sinä röyhkeilet liiaksi!

Alasinen: Muista, että paikalla heität alhaisen ammattisi! (Laulua alkaa kuulua). Hänellä on liian suuri suu.

Naulanen: Kyllä se aikanaan tukitaan… Mutta käykäämme toimeen, joka on meille annettu.

Alasinen: Tuolla jo kulkue tuleekin. Koko komealta se näyttää: tahdissa ja laulun soidessa marssitaan… Punainen lippu liehuu etunenässä… Mutta puheet sikseen! Mennään nyt!

(Menevät Patruunan asuinrakennukseen. — Laulu lähenee).

Mars eespäin, eespäin, veikkoset, tää aik' on meidän aikaa! Oi kuulkaa, kuulkaa, muualla jo taistotorvet raikaa! Nyt noustahan, nyt vaaditaan, käy myrskytuulet kautta maan, ja aika laulaa lauluaan:

Mars eespäin, eespäin, kärsineet! Pois tieltä esteet, salvat, pois tieltä orjuusaattehet ja kahleraudat halvat! Ne vapaata ei painaa saa, ei painaa saa, ei rasittaa! Eespäin! Päin vaikka kuolemaa!

(Lakkolaisten kulkue tulee laulun soidessa; etunenässä kannetaan punaista, sopivalla kirjoituksella varustettua lippua, — m.m. nähdään joukossa Puhuja, Karhunen, y.m. lakkoon osaaottaneita).

Puhuja (Pysäyttää joukon): Pysähtykää!

Karhunen: Pysähtykää!

Puhuja: Kuten äsken pitämässämme kokouksessa päätimme, odotamme tässä niin kauan kun toverimme tulevat isännöitsijän puheilta. He nimittäin ovat keskustelemassa yhteisestä asiastamme. Sitten jatkamme matkaa entiselle kokouspaikalle, jossa lauletaan, keskustellaan ja pidetään puheita. — Kauan ei meidän luullakseni tarvitse odottaa…

Eräs mies: He tulevat jo.

(Asuinrakennuksen ovi avataan ja Perttilän voimakas käsi näkyy työntävän ulos vastaanpanevia lakkolaisia: Naulasta ja Alasista).

Perttilä: Mars, hyvät herrat! Silloin kun tullaan isännöitsijän puheille, silloin käyttäydytään ihmisten tavoin… ei ylvästellä eikä rehennellä, sillä siitä voi pian olla — kuten tässäkin tapauksessa — vahingolliset seuraukset…

Naulanen: Tämä on hävitöntä, tämä! — Toverit! Tuskin olimme ehtineet alkaa keskustelun, kun saimme käskyn käydä ulos. "Minä en enää rupea kanssanne tätä asiaa punnitsemaan — sanoi Svensson — ellette hyvällä tartu työhön kiinni yhden vuorokauden kuluessa, teen minä teidät kokonaan työttömiksi. Hankin muualta miehiä…"

Alasinen: Ja kun sitten vielä rohkenimme tehdä pienen huomautuksen, tarttui (viittaa Perttilää) tämä herrasmies…

Karhunen (Keskeyttäen): Isäntänsä uskollinen palvelija!

Alasinen: … meidän kaulukseemme ja työnsi meidät ulos. Eikö tämä todellakin ole hävitöntä…

Karhunen: Suoraan sanoen: sikamaista! Meitä kohdellaan kuin eläimiä, kuin koiria, ja vieläkin huonommin!

(Suurta paheksumista väkijoukossa).

Perttilä: Mutta te käyttäydytte myös kuin koirat.

Karhunen: Kuka sen on sanonut?

Perttilä: Itse sen näin. Kun teidän lähettiläänne — tai miksi heitä sanoisin — tulivat isännöitsijän luokse keskustelemaan, eivät he ensinnäkään suvainneet tervehtiä astuessaan sisään…

Naulanen: Sangen vähäpätöinen seikka!

Perttilä (Välittämättä hänestä): Ylpeinä, pää pystyssä tallustivat he huoneen perälle asti…

Karhunen: Ainoastaan kerjäläiset seisahtuvat ovensuuhun.

Perttilä: … käyttivät sangen pontevia sanoja, joten sivultakatsojasta näytti hieman siltä kuin he tässä määrääjinä esiintyisivätkin.

Karhunen: Tiedä, mies, ett'emme milloinkaan kulje madellen tietämme. Se tapa voi kyllä kuulua sinulle, mutta…

Perttilä (Äkisti): Mitä sanot?

Karhunen: Ei enää mitään.

Puhuja: Toverit! Minä pyydän rauhallisuutta. — Näyttää edelleenkin siltä kuin vaatimuksemme tyhjiin raukeaisivat… Yhä kohdellaan meitä ylvästellen isännistön puolelta; yhä ei ymmärretä meidän voimaamme ja mahtiamme… Mutta aika tulee, ja tulee se sangen pian, jolloin saamme nähdä, että olemme taistelusta voittajina suoriutuneet…

Perttilä (Naureskelee syrjemmällä; erikseen): Aika tulee, jolloin koko komplotti on maantiellä ilman työtä ja suojaa.

Puhuja: Älkäämme sentähden uupuko ja väsykö! Vankkumatta seisokaamme. Jännittäkäämme joustamme yhä kireämmälle ja kireämmälle… Lupaammehan sen kaikki?

Kaikki: Lupaamme, lupaamme.

Puhuja: Lupaammeko jokainen olla pettämättä taistelutovereitamme?

Kaikki: Lupaamme.

Puhuja: Mutta jos sittenkin joitakuita pettureita ilmaantuisi koettaen järjestöämme rikkoa ja hajottaa…

Karhunen: Niin varokoot he liikkumasta meidän keskuudessamme!

Kansa: Hyvä, hyvä!

Puhuja: Kohottakaamme siis eläköönhuuto, huikea ja valtava eläköönhuuto yksimielisyydelle ja jatkuvalle työlakolle! Kohottakaamme se tällä paikalla, että isännistömmekin sen kuulisi! Eläköön!

Kansa: Eläköön!

Puhuja: Ja nyt marssikaamme järjestyneissä riveissä entiselle kokouspaikallemme. Laulu soimaan pojat!

Perttilä: Odottakaa! Ensin tahdon minä lausua muutaman sanan. Kaikki kokoukset ja kulkueet ovat jo ennen ankarasti kielletyt; te ette näy kielloista huolivan. Senpätähden tahdon teille patruunan käskystä ilmoittaa, että täst'edes tullaan tarttumaan aseelliseen vastarintaan…

Karhunen: Se on meille jo ennen sanottu.

Perttilä: Ja kiellän minä näin ollen tämänkin kokoontumisen… Ellette kieltoa tottele, saatte itse vastata seurauksista.

Puhuja: Me vastaamme niistä. (Kansalle). Puheensa on siksi pieniarvoista laatua, ett' ei se kannata kuuntelemista. Järjestykäämme riveihin! (Järjestyvät).

Patruuna (Aukasee asuntonsa akkunan ja viittaa Perttilää luokseen. Keskustelevat).

Perttilä (Kansalle): Patruunalla, herra Svenssonilla on teille jotakin sanottavaa.

Puhuja (Rauhoittaa kansaa): Hiljaa! Kuunnelkaamme!

Patruuna (Puhuu akkunasta): Hyvät työläiseni! Ett'ette missään tapauksessa erehtyisi minun todellisista aikeistani, tahdon itse teille ilmoittaa, että ellei yhden vuorokauden kuluessa — pankaat tämä tarkasti mieleenne — tartuta työhön kiinni, hankin minä uusia työntekijöitä. Ja jokainen, joka ei tahtoani noudata, menettää ainaiseksi työpaikkansa tällä tehtaalla. Sitäpaitsi kaikki tehtaan rakennuksissa asuvat häädetään asunnoistaan. Tämä on aikomukseni. Siis vielä kerran: ajatelkaa asiaa!

Puhuja: Voin teille heti antaa vastauksen, koska täydellisesti tunnen koko tämän joukon mielipiteen. He eivät myöskään tahdo mieltänsä muuttaa. Te ette tee myönnytyksiä; niitä emme tee mekään. Se tietäkää.

Patruuna: Siinä tapauksessa: Kiitos kaikesta! Olemme eroitetut toisiltamme… (Vetäytyy pois, mutta tulee heti takaisin). Vielä on kumminkin jokaisella tilaisuus vuorokauden aika tätä asiaa ajatella — mutta sen kuluttua en halua siitä sanaakaan kuulla. Ilmoitan myös, että vuorokauden sisällä on jokaisen, joka ei tahdo työhön ryhtyä, poistuttava tehtaan alueelta. — Tämä on asia, josta halusin teille puhua. (Vetäytyy ikkunanverhojen taakse).

Karhunen: Me ymmärrämme teitä. Oppikaa te myöskin ymmärtämään meitä. Milloinkaan ette saa ylpeillä siitä, että saitte meidät tahtonne alle alistumaan — ette milloinkaan. Joku heikkoluontoinen kyllä voi taipua, mutta enemmistö seisoo murtumattomana kuin muuri… Me tahdomme kulkea kohotetuin otsin… vapaina, kahleita vailla, sillä vapaata heimoa me olemme… Tosin isämme te kahleisiin kytkitte, mutta meitä ette te enää niihin kytke.

Eläköön, veljet, vapaus! Eläköön yksimielisyys meidän keskellämme!
Eläköön!

Kansa: Eläköön!

Karhunen: Eteenpäin mars!

(Joukko lähtee liikkeelle. Laulu alkaa helkkyä. Se kuuluu aina näytöksen loppuun asti).

Patruuna (Tulee asunnostaan heidän poistuttuansa): Rohkeutta heillä kyllä näyttää olevan… en ollenkaan epäile ainakaan muutamien uskallusta… Pelkureita on kumminkin aina joukossa… Saapas nähdä, eikö usea tuostakin innokkaasta joukosta ole huomenna valmis raha-ansioon rupeamaan.

Perttilä: Aivan varmasti…

Patruuna: Hm… (Äänettömyys). Mutta jättäkäämme sivuseikat. He eivät näy edelleenkään minun käskyjäni tottelevan: jatkavat yhäti kokouksiansa. Menkää nyt heti nimismiehen luokse ja pyytäkää häntä tulemaan valvomaan järjestystä… Ei tiedä, mitä voi tapahtua…

Perttilä: Paikalla lähden. On kumma, ellei heitä saada taltutetuiksi… (Pois).

Patruuna (Kuuntelee kaukaa kuuluvaa laulua): Juhlallista kyllä ja kaunista — mutta naurettavaa, perin naurettavaa ja lapsellista…

(Poistuu asuntoonsa).

(Esirippu)

KOLMAS NÄYTÖS.

Sama paikka. — Aivan pimeä. Isännöitsijän akkunasta tuikkivat valot.

Pekkanen, Naulanen ja Alasinen tulevat.

Pekkanen: Tässä nyt seisomme… Yö on yllä ja alla nurmi. Taivas on kattonamme, valju, tummajuovainen taivas… kotinamme maantie, kylmä ja pimeä maantie… Tämä on palkka, jonka taistelustamme saimme, tämä on vaivojemme, kärsimystemme ja toiveittemme tulos!

Naulanen: Todellakin kaunis palkka! Pienet olivat vaatimuksemme, emme paljoa toivoneet… sitäkään ei meille annettu: kaikki ryöstettiin! Olemme osattomia olentoja! Mitä teemmekään elämässä? Miksi onkaan meitä kärsimään ja taistelemaan luotu?

Pekkanen: Sitä olen minäkin useasti ajatellut. Näinä viime hetkinä olen koko elämää kironnut… olen kironnut isääni, joka minulle elämän antoi, ja äitiäni soimannut, joka minut synnytti… Haa! Eikö vimmastuisi mies eläessään tällaista elämää! Tämähän on alituista kuolemankamppailua, alituista taivaltamista yöllisessä alhossa… Miten paljoa parempi olisi ollut, jos jo lapsena, pienoisena piimäsuuna, olisin pois saanut nukahtaa!

Alasinen: Veikkoseni, ajattelettepa synkkiä ajatuksia…. Älkää, älkää, hyvät miehet sentään tuollaiseen toivottomuuteen langetko!

Pekkanen: Voisimmeko muuta tehdä!

Naulanen: Eikö kyllin ole pimeyttä ympärillämme!

Alasinen: Totta kyllä: me olemme tappiolle joutuneet; me olemme pelimme pelanneet käytetyillä korteilla; me olemme työpaikkamme menettäneet, ja maantielle on meidät asunnoistamme ajettu… Kyllin on syytä, kyliin on syytä itkeä ja valittaa. Mutta ainoastaan naiset tekevät niin… Itkut kuuluvat akoille. Muistakaamme, että miehiä me olemme; muistakaamme, että kannamme housuja jaloissamme! Senpätähden seisokaamme vaappumatta, vaikkakin ympärillämme myrskyt mylvivinä riehuisivat, ja maa ja taivas tulta iskisivät… Emmehän sitäpaitsi vielä ole kaikkea menettäneet…

Pekkanen (Pilkallisesti): Mitä on jälellä?

Alasinen: Henki.

Pekkanen: Kurja henki!

Alasinen: Ja tulevaisuuden toivo.

Pekkanen: Ei mitään tulevaisuuden toivoa! Toivottomuutta ainoastaan…

Naulanen: 'Hämärää ja himmeätä… Onpa kuin koko elämä olisi kuollutta! Tuntuupa kuin koko maailma olisi erämaa, suuri ja suunnaton erämaa vailla varjoisia keitaita, vailla lähteiden hymyilevää hopeaa… Mielisinpä kuolla tällä hetkellä!

Pekkanen: Samoin minäkin. Kulkiessani äsken tuosta puistikon ohitse ja katsellessani yön pimeydessä huojuvia puita, tuli kummallisia aatoksia aivoihini… Ajattelin kuolemaa… Totta tosiaan: eipä paljoa puuttunut, ett'en narua kiertänyt kaulani ympäri ja…

Alasinen (Keskeyttää hänet): No, no, veikkoseni! Ei tyhmyyksiä milloinkaan…

Pekkanen: Tyhmyyksiä! Niinkö? Luulenpa, ett'ei kovinkaan suuri tyhmyys olisi tästä maailmasta erkautua… Sanotaanhan, että kuoleman jälkeen alkaa uusi elämä, entistä valoisampi ja kauniimpi… Minä tosin en sitä usko, mutta…

Alasinen: Kuulehan nyt! Minulla on parisen sanaa sanottavana…

Pekkanen: Olen kuuleva sinua.

Alasinen: Tämä asia koskee teitä molempia… En voi mitenkään ymmärtää, miten olette voineet näin äärettömästi lannistua: mehän olimme lakon alkaessa innokkaimpia miehiä. Muitakin me rohkaisimme… nyt ei teillä ole enää toivon haamettakaan jälellä…

Pekkanen: Silloin uskoimme varmasti lopulliseen voittoon… se meitä rohkaisi. Toista on nyt: tuolla seisoo tehdas, vieraat miehet ja lakkorikkurit sen pyöriä pyörittävät… Voi! jospa olisimme yksimielisinä seisoneet, seisoneet vapisematta, niin voittaneet olisimme…

Naulanen: Varmasti olisimme voittaneet. Mutta ilmestyipä joukkoomme pettureita, jotka oman kukkaronsa eduksi rupesivat patruunan kanssa yhtä köyttä vetämään… Varsinkin tuo Iikkala… Hän kuuluu nyt olevan työnjohtajana…

Alasinen: Työnjohtajana?

Naulanen: Etkö sitä vielä tiedä?

Pekkanen: Niinhän sitä luonnistaa, kun osaa olla viekas! — Haluaisinpa saada käsiini tuon miehen. (Alkaa kuulua lakkolaisten laulua etäältä). Kuulkaa!

Naulanen: Yhä vieläkin ovat he innostuneita.

Alasinen: Kun johtajat uupuvat, niin muut heräävät. Ei se aivan usein sillä tavoin tapahdu. — Mutta lähtekäämme sinne mekin — samaan joukkoonhan me kuulumme.

Pekkanen: Samaan joukkoon… Vielä emme — Jumalan kiitos — ole pettureiksi tulleet, joskin väsyneitä olemmekin.

Alasinen: Kuinka puhutkaan sellaisia! (Menevät puhellen).

(Laulua kuuluu etäältä):

Te vaikka leivän veittekin ja meidät mieroon möitte, ja haavehet ja toivehet kaikk' kaikki maahan löitte, niin sittenkin, niin sittenkin me käymme mielin ylpe'in ja katsein kirkkain, uhmaavin.

Niin sittenkin pää pystyss' on, ja silmä tulta syytää, me emme tahdo rukoilla ja emme tahdo pyytää — ja halpaahan se liiaks' ois! Ei vapaa mies sit' tehdä vois. Pois rukoukset, pyynnöt pois!

Pois murhe, itku, vaikerrus! Ne ei saa painaa meitä, me emme tahdo tähtenne vuodattaa kyyneleitä — Sees olkoon otsa ainiaan! Soi, laulu, soi'os kautta maan kuin myrskytuuli vimmassaan!

Karhunen (Tulee hiljaa ja ajatellen): Tämä kaikki painaa taakkana minun hartioillani; se tekee mieleni niin autioksi ja pimeäksi, niin autioksi ja pimeäksi, ett'en oikein voi käsittää… Koko elämä tuntuu toivottomalta, turhalta, tarkoituksettomalta, josta minä hetkenä tahansa olisi valmis luopumaan. Ei ole siinä enää mitään viehätystä, ei mitään iloa, ei lohdutusta, ellei niitä ennenkään ole viljalti ollut. — Kuin eksyneet harhailemme me pimeässä yössä… Ei kotia, ei leipää… Vaimot kärsivät nälkää, ja lapset ovat nääntyä tämän kurjuuden keskellä… Miehetkin vaivojansa valittavat… Eikä kummakaan! Tällaiset iskut herpaisevat äärettömästi… nähdessään tällaista surkeutta, tulee viisas ja voimakas mies kuin mielipuoleksi. Hän kadottaa kaiken toimintakykynsä, kaiken tahtonsa ja tarmonsa, ja jonkun ajan kuluttua ei hänessä ole kykyä mihinkään…

Voi, että pitikin näin käydä! Mutta miksi emme yksimielisinä seisoneet! Miksi olitte te muutamat niin äärettömän raukkamaisia, että suostuitte sananne peruuttamaan! Ja miksi ilmestyi keskellemme pettureita, jotka kaunein lupauksin kehoittivat ja viekoittelivat lakkolaisia! Haluaisinpa tällä hetkellä teidät käsiini, te kunniattomat konnat! Ja varsinkin sinut Iikkala! Sinut mielisin murskaksi musertaa… Odotappas! Minä haen sinut kynsiini ja väännän niskasi nurin. (Katselee etsien ympärilleen).

Perttilä (Tulee kiivaasti; äkäisenä): Mitä te täällä töllistelette?

Karhunen: Se ei kuulu teihin.

Perttilä: Ettekö muista, että oleskeleminen tehtaan alueella on asiaankuulumattomilta ankarasti kielletty?

Karhunen: Liiankin hyvin sen tiedän… Olettehan sitä ainakin tuhannen kertaa saarnanneet. Mutta minä en aio tuota käskyä noudattaa… kuljen siellä missä haluan…

Perttilä (Kiivastuu yhä enemmän): Te menette heti matkaanne!

Karhunen: Saadaanpa nähdä.

Perttilä (Tarttuen häneen kiinni): Kuuletteko mitä sanoin!

Karhunen (Tempaisee itsensä irti): Hiljaa, mies! Varoitan teitä olemaan alallanne! Vereni kuohuu tällä hetkellä, se kuohuu ja kiehuu kuin myrskyävä meri… Rintani palaa kuin kipenöivä pätsi, ja silmäni syytää tulta ja tulikiveä… Aatellessani tätä elämää, nähdessäni nuo sairaat, vaaleat vaimot, nuo nälkiintyneet, pienoiset lapsukaiset… totta tosiaan: silloin minua surettaa, äärettömästi surettaa, mutta silloin minua myöskin suututtaa, äärettömästi suututtaa… Haa! Tahtoisimpa repiä hajalle kaikki! Tahtoisimpa kostaa kaikille niille, jotka tähän ovat itsensä syypäiksi tehneet…

Perttilä: Tähän olette itse syypäitä.

Karhunen: Mies, sinä valehtelet! Sinähän olet yksi noita kurjia! (Käy hänen eteensä vimmastuneena). Sinähän olet monta kyynelhelmeä vuodattanut… (Viittaa kädellään). Mene tuonne, niin saat nähdä! (Kääntyy äkisti pois). Mutta mieletönkö minä olen! Rupean sinun kanssasi keskustelemaan! Pois tieltä sinä lurjus! Mene toimittamaan sydämmettömän isäntäsi käskyjä!

(Menee kiivaasti; tulee heti takaisin).

Perttilä (Erikseen): Hän lienee totta tosiaan tullut mielipuoleksi.

Karhunen: Tiedätkö missä on Iikkala?

Perttilä: Mitä hänestä?

Karhunen: Sano missä hän on?

Perttilä: Marssi matkaasi!

Karhunen: En ainakaan sinun käskystäsi… (Menee katsellen ympärillensä.)

Perttilä: Jokohan se nyt meni! Järkensä menettänyt mies! Hm… tuollaisia ne ovat jok'ainoa, kuin hulluja kaikki. Ei ole heidän kanssansa leikkimistä, saa hyvin pian korvilleen.

Mokomatkin rehentelijät! Minun käskyistäni eivät he välitä, patruunalle he nauravat, ja nimismiehelle antavat he palttua. Ovat vaan edelleenkin tehtaan alueella, ja taitanevat oleskella siinä ijankaikkisuuteen asti, ellei ankarampiin toimenpiteisiin ryhdytä. Nimismies on perin välinpitämätön… Olisimpa minä hänen sijassaan. Kyllä minä näyttäisin mitä se merkitsee, että ruveta esivaltaa vastaan taistelemaan… (Iikkala tulee). Kas, tuossahan tuo kadonnut lammas tuleekin! Terve!

Iikkala: Terve! Mitä kuuluu?

Perttilä: Hyvää tietysti, hyvää tietysti. Entäs sinulle?

Iikkala: Samanlaista.

Perttilä: Miltä tuntuu olla uudessa toimessasi?

Iikkala: Noh — meneehän se. Meneehän se. Olen täydellisesti tyytyväinen ammattiini… Tiedätkö onko patruuna kotosalla?

Perttilä: Patruuna? Hän meni iltajunassa Helsinkiin.

Iikkala: Mitä siellä?

Perttilä: Häntä ei miellyttänyt tämä melske ja melu… halusi päästä siitä joksikin aikaa erilleen ja sentähden matkusti.

Iikkala: Sepä ikävää! Ja minulla kun olisi ollut hänelle tärkeätä asiaa… Kuulehan! Luokseni on taasen tullut lauma lakkolaisia pyytäen päästä työhön. Mitä teemme heidän kanssansa. Ajammeko menemään vai…?

Perttilä: Onko tehtaassa tyhjiä paikkoja?

Iikkala: Noin parikymmentä.

Perttilä: No voimmehan sitten… Tai ei! Potki heidät helvettiin! Kun eivät kerran silloin taipuneet kun muutkin, niin hankkikoot muualta työtä. Me emme rupea "kruusailemaan".

Iikkala: Sitä mielipidettä olen minäkin… Menkööt muualle! — Tämä on muuten sangen hauskaa tällainen työnpyytäminen. Sehän selvästi todistaa, että lakkolaisten ylpeys alkaa lannistua yhä enemmän ja enemmän… Mutta nälkä on ankaraa ja voimakasta. Kyllä se taivuttaa, ellei muu taivuta.

Perttilä: Se on jokapäivä nähty. — Kuinka monta lakkolaista onkaan jo ryhtynyt työhän? Ainakin sataviisikymmentä…

Iikkala: Niillä vaiheilla.

Perttilä: Kaunis summa! Kyllä sen heti alussa arvasinkin. — Hieman tyhmästi he sentään tekivätkin…

Iikkala: Sanos muuta!

Perttilä: Kun olisivat vaan vankumatta ja yksimielisinä seisoneet, niin voitto olisi ollut heidän. Vasta nyt sen huomaan. Emme me olisi mitenkään saaneet tehdasta pyörimään, sillä työmiehistä on sittenkin puutetta…

Iikkala: Hölmöjä ne olivatkin, aika hölmöjä! Tuskinpa sen suurempia hölmöjä löytyykään! Mutta eihän se ole kummakaan!

Perttilä: Mitäpä he ymmärtäisivät! — Kuinka paljon kello on?

Iikkala (Vetää kellon taskustaan): Puoli seitsemän.

Perttilä: Jaha, sitten minun täytyy mennä. Käyn vielä vilkasemassa tehtaassa… Näkemiin! (Pois).

Iikkala: Terve! — Oikeastaan pitäisi minun lähteä samaan suuntaan… Peijakas! Kun ei tuo patruuna sattunut olemaan kotosalla… Olisi ollut juteltavaa yhtä ja toista. (Säpsähtää.) Mikä se oli! Tuntui ikäänkuin joku olisi tarttunut kaulukseeni… Täällä saa olla hieman varuillaan… On niin juuttaan pimeä, ett'ei näe tuumaa eteensä… Sitäpaitsi ovat muutamat lakkolaiset luvanneet minulle selkäsaunan. Minkätähden? Jumala sen tietää! Mutta onpa parasta potkia tiehensä…

(Menee poispäin. Samassa tulee vastaiselta suunnalta Karhunen hiipien hiljaa ja äänetönnä.)

Karhunen (Erikseen): Ahaa, lurjus, saanpa sinut vihdonkin käsiini! (Tarttuu Iikkalan nutunhihaan.) Herra työnjohtaja!

Iikkala (Pelosta vapisten): Kuka se on? (Tarkastelee miestä.) Kas, Karhunen! Ja minä kun pelästyin…

Karhunen: Kuuleppas, herra työnjohtaja!

Iikkala: Mitä sull' on asiaa?

Karhunen: Kuuleppas, herra työnjohtaja!

Iikkala: Miksi sinä puhut tuolla tavalla?

Karhunen: Miksi? Onhan se sinun arvonimesi… Mutta jättäkäämme turhanpäiväiset! Minulla on hieman pakistavaa sinun kanssasi.

Iikkala: Anna tulla sitten!

Karhunen: Paikalla. (Tarkastelee hänen pukuansa.) Kas, sinustahan on tullut herrasmies! Pois olet työpukusi heittänyt ja arvokkaampaan pukeutunut… No, sehän onkin luonnollista: sinulla kuuluu olevan uusi virka…

Iikkala (Erikseen): Mitä kummaa hän tarkoittanee…

Karhunen: Hienoa kangasta se onkin, tämä takkisi… Ja valkeat kaulukset kaulassasi hohtavat… Kuulehan, ystäväiseni, tämä puku sopii sinulle mainiosti! Sinä olet aivan kuin herrasmieheksi luotu. Minä onnittelen sinua.

Iikkala: Ja kuulehan; ystäväiseni, minä en voi ymmärtää, mitä puheellasi tarkoitat, sillä se kuulostaa sangen kummalliselta.

Karhunen: Minun mielestäni on se mitä tavallisinta laatua. — Mutta, veikkoseni, sinulla tuntuu olevan kiire… Minne aiot lähteä? Ehkä uudelle värväysmatkalle?

Iikkala (Rohkeampana): Se ei kuulu sinuun.

Karhunen: No, no, ei niin röyhkeästi! — Se taitaakin olla varsin tuotteliasta ammattia, tuo värväystoimi — päättäen ainakin sinusta: nyt olet herrasmies, palkkasi on hyvä — kaikki on toimesi tuottamaa… Etpä taida katua kauppojasi — niin arvelen ainakin ja luulen, että sinäkin olet yhtä mieltä kanssani…

Iikkala: Sano suoraan, mitä tarkoitat?

Karhunen (Kuulematta hänen sanojaan): Sillä siinä virassa ei nälkä sinua milloinkaan saavuta. Tosin olet toverisi pettänyt ryhtyessäsi patruunan palvelukseen; tosin olet sen kautta tullut ylenkatsotuksi ja vihatuksi heidän keskuudessaan, mutta mitäs se tekee, mitäs se tekee! Viisas mies ei koskaan ajattele pikkuasioita. Vai mitä sinä arvelet?

Iikkala (Tempaisee itsensä irti): Minä en arvele mitään! Puhu arvoituksiasi muille, älä minulle.

Karhunen (Tarttuu häneen uudelleen): Ei vielä, veikkoseni! Asiani ei vielä ole loppuun asti puhuttu. Nyt vasta tuleekin pää-asia. Tämä tähänastinen on ollut selittävää alkajaispuhetta… Mutta nyt se alkaa. Kuulehan, herra työnjohtaja, minä olen kauan sinua etsinyt ja hakenut… Nyt olen etsimisessäni onnistunut… Ja tiedätkö, mitä nyt aion tehdä?

Iikkala: Sinua on mahdoton käsittää.

Karhunen: Minä aion antaa sinulle vähän opetusta vastaisuuden varalle… hieman veljellistä kuritusta, joka ei suinkaan ole pahennukseksi sinunlaisellesi konnalle. Olet paljon pahennusta saanut aikaan; olet kylvänyt eripuraisuuden siemeniä oikeuksistaan taistelevien työläisten keskelle ja saanut sillätavoin koko heidän puuhansa tyhjiin raukeamaan… Mutta minä tahdon tänä-iltana sinulle näyttää, mitä maksaa ruveta tovereitansa pettämään… Näetkö tuota suurta puuta tuolla edenpänä?

Iikkala: Päästä heti minut vapaaksi!

Karhunen: Näetkö tuota suurta puuta tuolla edempänä.

Iikkala: Kuulitko mitä sanoin?

Karhunen: Älä reuhdo ollenkaan! Sillä turhaa se on. Minun kourani ovat pidelleet oivallisempiakin otuksia…

Iikkala: Ellet heti päästä minua menemään, huudan ihmisiä avukseni.

Karhunen: Huuda jos tahdot. Kukaan ei kumminkaan sinun ääntäsi kuule: ympärilläsi on ainoastaan vihamiehiä; omat puoluelaisesi ovat kaukana täältä. — Hei miehet, siellä loitommalla, tulkaapa tänne!

(Ankara temmellys Karhusen ja Iikkalan välillä).

(2:nen ja 3:s lakkolainen tulevat).

2:nen lakkolainen: Mistä on kysymys?

Karhunen: Käykääpä kiinni tämän herrasmiehen koivista! Viemme hänet edemmäksi ja annamme asianmukaisen löylytyksen…

3:s lakkolainen (Tarkastelee Iikkalaa): Kuka hän on? — Ahaa, Iikkala! Hauskaa tavata…

2:nen lakkolainen: Mitä kuuluu, herra työnjohtaja?

Iikkala (Erikseen): Minä ole hukassa… (Miehille). Mutta sanokaa nyt, hyvät miehet, mitä pahaa minä oikeastaan olen teille tehnyt; millätavoin olen teitä vastaan rikkonut?

Karhunen (Lyö häntä): Kuinka kehtaat, kuinka kehtaat tuolla tavalla puhua! Enkö jo äsken sinulle selittänyt? — Miehet käykää kiinni! Näytämme hänelle…

3:s lakkolainen: Vedämme hirteen koko kommervenkin…

(Käyvät Iikkalaan käsiksi ja koettavat raahata häntä eteenpäin miespoloisen potkiessa ja kiljuessa).

2:nen lakkolainen: Tuki turpasi, konna!

Karhunen: No, etkö mene!

Iikkala (Toivottomana koettaa irroittautua): Tulkaa apuun, apuun, apuun!

(Pekkanen, Naulanen ja Alasinen, miehiä ja naisia tulee).

Iikkala (Vastatulleille): Auttakaa minua näiden julmurien kynsistä!

Pekkanen: Kas, Iikkala!

Karhunen: Oli hyvä, että tulitte. Tahdomme todistajien läsnäollessa tätä konnaa hiemasen kurittaa… Jokainen hänet tuntee.

Naulanen: Ja jokainen myös tuntee hänen ansioluettelonsa.

Useita ääniä: Annetaan hänelle aika selkäsauna! Se on hyvin ansaittua…

Alasinen: Sidotaan puuhun kiini ja piestään, että kerrankin tietää…

Ääniä: Se tehdään.

(Useat tarttuvat miespoloiseen).

Karhunen: Se on siis yleinen mielipide?

Ääniä: Niin on.

Karhunen: Tulkaa mukaan sitten!

Iikkala (Iikkala on kauhulla kuunnellut viimeistä keskustelua; heittäytyy polvilleen): Armahtakaa minua! Tunnustan väärin tehneeni; tunnustan rikokseni teitä vastaan… Mutta antakaa se anteeksi! Olemmehan tovereita. Lupaan täst'alkaen käyttää itseni kunnollisesti….

Karhunen: Viis sinun lupauksistasi!

1:nen nainen: Kyllä osaat leikkiä laskea! Antakaa vaan, miehet, hänelle aimo iöylytys — senkin lurjukselle!

2:nen nainen: Eikö olisi sittenkin parempi olla väkivaltaisuuksiin ryhtymättä?

3:s nainen: Väkivalta on aina turmioksi.

Karhunen: Suunne kiinni akat!

(Ovat alkaneet viedä Iikkalaa pois näyttämöltä).

Perttilä (Tulee kiivaasti): Ja taasen tappelua! Mitä ihmettä tämä kaikki oikeastaan merkitsee?

Karhunen (Miehille): Älkää puhuko hänelle mitään.

Perttilä: Mikä on aikomuksenne?

Iikkala: Pelasta minut, Perttilä! Hanki lisäväkeä… He aikovat lyödä minut kuoliaaksi.

Perttilä (Ryhtyy asiaan): Konnat! Päästäkää heti hänet vapaaksi!

Pekkanen: Älä sekaannu asiaan; voit ehkä katua sitä.

Karhunen: Älä sekaannu asiaan tai muuten saat saman satsin.

Perttilä (Yrittää temmata Iikkalaa miesten kynsistä): Päästäkää heti hänet irti!

(Ankara temmellys).

Perttilä (Vihansa vimmassa): Kyllä minä näytän teille, te lurjukset! Kyllä minä näytän! Odottakaapas hetkinen! (Rientää vastaiseen suuntaan).

2:nen nainen: Käy minun sittenkin tuota miesparkaa sääliksi… Kyllä tämä nyt on hänen viimeinen hetkensä: miehet ovat äärimmäisyyteen asti vimmastuneet…

Eräs mies: Teillä on lampaan luonto, teillä naisilla. Pienen pienestä mellakasta tulette te pelästyneiksi. Ja heti herää sydämmessänne haikeata sääliä, jos jotakuta konnaa pikkuruisen kuritetaan. — Oi, naiset, karkoittakaa Iikkalan suhteen kaikki säälintähteetkin sydämmistänne: hän on suuri lurjus ja konna. Hän on rahan kuuliainen palvelija ja mammonan orja. Sillä rahan tähden tietysti on hän patruunan 'palvelukseen ryhtynyt, myönyt kunniansa ja maineensa ja tehnyt itsensä perin alhaiseksi ja hyljeksittäväksi olennoksi… Iloitkaamme yhdessä ja yksimielisesti, että tuo lurjus saa kerrankin oikein kunnollisen selkäsaunan!

3:s nainen: Olkoot Iikkalan rikokset meitä kohtaan kuinka suuria tahansa, niin ei kumminkaan ole aivan kunniakasta, että kaikki häntä yht'aikaa kurittavat…

Mies: Miks'ei? Jokaisella lakkolaisella on hänelle yhtäpaljon sanottavaa.

3:s nainen: Mutta maineestaan pitävät miehet eivät milloinkaan ryhdy näin epätasaiseen taisteluun.

Eräs toinen mies: Kyllä minäkin olen Amalian kanssa yhtä mieltä: häpeä on suuren joukon hyökätä yhden ainoan turvattoman päälle — olipa hän sitten tälle joukolle tehnyt rikoksia minkälaisia tahansa. Paheksin mitä jyrkimmästi tällaista menettelyä; melkeinpä häpeän toverieni puolesta…

(Melua. Ruoskanläiskyntää. Avunhuutoja).

2:n en nainen: Kuuletteko?

Mies (Tähystelee etäälle): Nyt nousi melu ampiaispesään. He ovat sitoneet hänet puuhun kiinni ja hierovat lurjuksen selkänahkaa hieman pehmeämmäksi… Kas niin miehet, sillä tavalla! Iskekää kipeään ja armottomasti! Iskekää säälimättä, että veri vuotaa! Lyökää vimmatusti vaikka henki lähtisi! Sillä nyt teillä on mainio tilaisuus. — Iloitkaa, ystävät, sillä lurjus saa ansionsa jälkeen!

2:ne n nainen: Kuuletteko miten hän kiljuu!

Mies: Niin tekee koirakin, kun sitä kuritetaan.

2:nen nainen: Kyllä tämä sittenkin on surkeaa! Koko petolauma on yhden miesparan kimpussa… Miehet, kuinka te voitte noin rauhallisina ja tyyninä tätä kaikkea katsella! Onko teidänkään povessanne minkäänlaisia jalompia tunteita? Jos teissä on rahtuakaan miehuutta niin pelastakaa tuo onneton noiden raivostuneiden käsistä!

3:s nainen: Menkää, miehet! Minäkin teitä pyytämällä pyydän… Ellei hän pian saa apua, pieksävät he hänet kuoliaaksi.

Mies: Sitä parempi! Onhan maailmassa silloin yhtä lurjusta vähemmän. — Mutta tässä seison minä ja ainoastaan katselen tätä näytelmää! Pois sinne missä muutkin! Tahdompa ottaa osaa kuritukseen myös, sillä meidänkin välillämme, Iikkala, meidänkin välillämme on hieman vanhaa hapatusta. (Pois).

2:nen nainen: Sinne meni hänkin. Sinne kai te muutkin kohta katoatte… En voi muuta kuin surkutella. Olisimpa minä mies! Heti hänet pelastaisin, vaikka sydämestäni inhoaankin koko miestä.

Toinen mies: Ajattelen samoin kuin tekin. Menisin mielelläni Iikkalaa auttamaan, mutta varmasti tiedän, että turhaa on yhden miehen yrittää; turhaa on yhden taistella kymmeniä vastaan…

2:nen nainen: Niin puhuvat kaikki, jotka pelkäävät… Olkaa rauhassa: en enää teitä rukoile! Menen itse…

(Aikoo mennä).

3:s nainen (Pidättää häntä): Kuule, Amalia! Hillitse toki luontosi! He eivät häntä pieksekään enää… Katsohan! He ottavat hänet alas puusta…

2:nen nainen: Ovat tainneet jo hengen häneltä riistää… Hyi teitä, te täyskasvuiset miehet! Kehtaattekin! Täst' alkaen katselen jokaista teistä halveksien ja pilkaten… Tai ei! Minä en viitsi edes katsoa teidän päällenne. (Kääntää poispäin kasvonsa).

Karhunen (Tulee kiivaasti. — Muut tulevat vähitellen hänen jälessään): Työ on tehty, ja antoipa se uutta innostusta ja voimaa. Konna sai hieman selänpehmitystä — enemmän kumminkin olisi tarvinnut, koska vielä omin voimin pääsi pakoon pötkimään… Mutta jääköön tämä asia sillensä! (Perässään tuleville miehille). Mitä arvelette, miehet, eikö mennä tehtaaseen ja ajeta joka sorkka sieltä pellolle? Sen ovat he hyvin ansainneet…

Toinen mies: Kehoitan teitä, veikkoseni, olemaan alallanne. Väkivaltaisuuksista ei kumminkaan ole minkäänlaista hyötyä. Koettakaamme käyttäytyä aina — mikäli se on suinkin mahdollista — arvokkaasti ja moitteettomasti.

Alasinen: Minä olen samaa mieltä. Älkäämme ryhtykö enää enempiin väkivaltaisuuksiin.

Karhunen: Mutta minun vereni kuohuu tällä hetkellä! Minä tahdon repiä maahan kaiken, mikä tielleni osuu! Tulkaa, miehet! He ovat riistäneet leivän meidän suustamme… Kyllä minä johdan taistelua.

Pekkanen: Ainakin minä olen valmis. Eespäin, veljet ja ystävät! Eläköön vapaus, eläköön!

Useat (Hattujansa heilutellen): Eläköön!

Karhunen: Mutta rientäkäämme!

Puhuja (Tulee kiireesti): Mitä merkitsee tämä kaikki? Odottakaa, odottakaa! Mikä on aikomuksenne?

Karhunen (Pysähtyy samoin kun muutkin; kummastuneena): Tekö täällä?

Puhuja: Tulen juuri Helsingistä. — Onko tehdas käynnissä?

Karhunen: Ettekö tiedä sitä?

Puhuja: En olisi osannut edes aavistaa! — Milloinka työ alettiin?

Karhunen: Tänäaamuna.

Puhuja: Niinkö todellakin on tapahtunut! — Mistä he ovat saaneet työväkeä?

Karhunen: Mistäkö! Ainakin puolet lakkolaisista on rikkonut lupauksensa…

Puhuja: Puolet lakkolaisista!

Pekkanen: Ja tiedättekö kuka tähän on syypää? Iikkala tietysti — tuo suuri konna ja lurjus. Hän on saanut heidät puolelleen kauniilla sanoilla ja lupauksilla.

Karhunen: Mutta saipa veitikka meiltä hieman löylytystä tänä-iltana. Luulenpa että arvet säilyvät kuolemaan asti…

Puhuja: Se oli aivan tarpeetonta. Väkivaltaisuudet tuovat sangen harvoin kunniaa tullessaan… Sitäpaitsi pitäisi teidän, rehellisinä työmiehinä, pitää siksi paljon kunniastanne, ett'ette edes koskettaisi Iikkalan kaltaiseen lurjukseen.

Karhunen: Hyvä on tuolla tavalla sanoa, kun ei ole elänyt elämää, jota me olemme eläneet. Me olemme kärsineet nälkää ja vilua. Meillä ei ole enää asuntoa, missä yömme viettäisimme… Katsokaa tätä joukkoa! Sen kasvoista kuvastuu tuhansia kärsimyksiä… se on paljon saanut sotia ja taistella näinä viimekuluneina päivinä… Eläessään tällaista elämää, tulee mies kuin mielipuoleksi. Vapiskoot silloin kaikki, jotka jollakin tavoin ovat syypäitä hänen onnettomuuteensa! Hänen suuttumuksellansa ei ole rantoja eikä rajoja… Ei ole ollenkaan kumma, vaikka hän tällaisessa mielentilassa tekisi tekosia, joita jälestäpäin armottomasti katuisi.

Pekkanen: Kaikki tuo on täydellisesti totta. Kuka tietää, mitä vielä olisimme tehneetkään, ellette te olisi tullut meidän mieliämme tyynnyttämään…

Puhuja: Oli siis hyvä, että aikanani tulin. — Mitä muuten tulee tuohon, että yksinään Iikkala olisi tappioonne syypää, niin sitä rohkenen epäillä. Yksimielisyyden puute se on, joka tämän kaiken on aiheuttanut. On myöskin pelkuruus ja raukkamaisuus ollut vaikuttamassa. Mies, joka on vakavasti päättänyt paikallansa seisoa, joka on peloton ja rohkea, jolta ei puutu tahdonvoimaa eikä uskallusta — hän ei milloinkaan kuule kiusaajan kuiskauksia, olivatpa ne sitten kuinka viekottelevia tahansa. Me emme ole olleet pelottomia ja rohkeita. Sanon suoraan, että oma kehnoutemme on meille tappion tuottanut. Kun olisimme vaan vapisematta seisoneet, väistymättä oikealle tai vasemmalle, niin varmasti tiedän, että taistelusta voittajina suoriutuneet olisimme. Työväenpuute on kaikkialla tuntuvasti lisääntynyt. Patruunan olisi lopultakin täytynyt meidän vaatimuksiimme suostua. Sitäpaitsi olisimme me tästä alkaen voineet pitkittää lakkoa vaikka viikkomääriä: toverimme Helsingissä ovat nimittäin keränneet meille avustusta…

Karhunen: Todellako?

Puhuja: Niin. Tähän asti on karttunut noin 200 mk. Nämä rahat annettiin minulle, että toimittaisin ne perille.

Pekkanen: Nuo hyvät toverit!

Eräs vanha vaimo: Kyllä Jumala meitä muistaa.

Karhunen: No nyt ei meidän ainakaan tarvitse nälkään nääntyä. Nyt on syömistä niin kauaksi, kun ehdimme saada uuden työpaikan. — Olkaamme iloisia, veikot ja siskot, että muuallakin on meidän taistelumme vastakaikua saavuttanut! Ja olkaamme iloisia myös, että ainakin me olemme loppuun asti uskaltaneet vaatimuksissamme pysyä! Mitä siitä sitten vaikka ei voittoa saavutettukaan.

Puhuja: Niin, ystävät! Me voimme täydellä syyllä olla onnellisia ja iloisia. Olemme maailmalle näyttäneet, että jo alkaa työväkikin tuntea hartioillaan kahleiden painon, ja ett'ei sekään enää tyydy entiseen sorronalaiseen asemaansa… Pois orjuus! Vapaita me olemme, sillä vapaina me maailmaan synnyimme…

(Nimismies, Perttilä, poliisimiehiä).

Nimismies: Lain ja esivallan nimessä käsken heti teitä hajoamaan. Tehtaan alueelle ei saa täst'alkaen yksikään asiaankuulumaton astua. Pankaa tämä mieleemme. — Sitten yksi asia: Kukaan ei saa poistua paikkakunnalta ennenkuin on toimitettu poliisitutkinto siitä konnantyöstä, joka täällä on tänä-iltana tapahtunut.

Karhunen: Tuota ei teidän olisi ollenkaan tarvinnut sanoa. Luuletteko meitä niin raukkamaisiksi ja pelkureiksi, ett'emme uskaltaisi vastata teoistamme? Voin vakuuttaa teille, herra nimismies, että suuresti erehdytte… (Lakkolaisille). Mutta lähtekäämme laulun soidessa kuin miehet, jotka ennen kaikkea luottavat omaan voimaansa ja miehuuteensa. Mars eteenpäin! Työväen marssi!

(Alottaa laulun, johon muut yhtyvät. Lähtevät verkalleen. — Laulu kuuluu aina loppuun asti).

Jo nouskaa, orjat sorretut, kahleitten inhain alta; Ne pirstatkaatte pirstaksi ja lyökää sorron valta! Vapaita ootte, vapaita! Siis työhön, toimeen innolla: ja maahan kaatuu sortaja.

Näin huudot kaikkialla soi, ja orjat alkaa nousta: jo sotahuudot kajahtaa, jo jännitetään jousta, jo säilät yössä tulta lyö — On alotettu suuri työ, ja aamu koittaa, valkee yö.

Nimismies (On muiden kera katseillaan seurannut poistuvia työläisiä): Te, herra Perttilä, sanoitte minulle äsken, että he olisivat suuria konnia ja lurjuksia — nyt rohkenen jo epäillä sanojenne todellisuutta, sillä minun täytyy tunnustaa, että he ovat tehneet minuun äärettömän edullisen vaikutuksen. Suoraan sanoen: minä melkein ihailen heidän uljuuttansa ja rohkeuttansa. (Poistuvat).

Esirippu.