The Project Gutenberg eBook of Vanhankansan tapoja ja taikoja, by A. Th. Böök

Alkusana.
Joulun vietto.
Uuden vuoden vietto.
Tapaninajo..
Riukujuhla.
Laskiainen.
Pääsiäinen.
Helatuorstai ja helluntai.
Juhannus.
Uotinpäivät.
Pahat henget.
Kihlajaiset.
Kapio.
Häiden vietto.
Morsiuspuku ja "ruunaaja".
Hautajaiset ja ruumisarkut.
Viinanpoltto.
Raipparangaistus.
Porvoon matkat.
Muistelmia nälkävuosilta.
Kansan merkkiä kalojen kutuajoista.
Onkiminen.
Kansan huomioita "terrin" ja "mehtäksen" soinnista.
Metsäriista ja pyydystystapoja.
Ensimmäinen höyryalus Päijänteellä.
Keski-Hämeen asukkailla kalavesiä Viitasaarella.
Muistoja vuoden 1808—1809 sodan ajoilta.
Alexanteri II:n matkasta Suomessa vuonna 1856.
Padasjoki kauppapaikkana.
Entisiä kalkkiruukkia Keski-Hämeessä.
Kenanlyönti.
"Kerpeikkari".

Hämeessä syntyneenä ja koko elämäni ajan siellä — ainakin kesäiseen aikaan — eläneenä, olen oppinut perinpohjaisesti tuntemaan Hämettä — sen kaunista luontoa, sen miellyttävää kansaa.

Kun lapsen herkkätuntoisuudella ja suurella mielenkiinnolla seurasin kansan omituisia, usein hyvinkin salaperäisiä tapoja, on lapsuuden muistojen sarja eheänä vuosien vieriessä säilynyt muistissani.

Ja niin tulin ajatelleeksi, että ehken olisi syytä, aikana, jolloin kotiseutututkimukselle annetaan niin suurta arvoa, julaista nuo muistot, sillä toivomuksella, että ne, vaikka vähäisessäkin määrässä, olisivat lisinä kansamme sivistyshistoriallisen muinaisuuden selvittämiseksi.

Suurin osa niistä kertomuksista ja tiedonannoista Keski-Hämeestä, joita olen kirjasessani esittänyt, ovat kotoisin syntymäpitäjästäni, Padasjoelta, ja koskevat 1800-lukua.

Missä minun muistini on pettänyt, olen saanut tietoja muilta, etupäässä
Kosken-Inkilän vanhalta isännältä, hyvältä ystävältäni, Esaias
Inkilältä kuin myöskin hänen pojaltaan talon nykyseltä omistajalta
Kustaa Inkilältä.

Saadakseni kyhäelmäni niin kansanomaiseksi kuin mahdollista, olen moniaassa paikassa käyttänyt Padasjoen murteella lauseita ja sananparsia, nimityksiä y.m.

Suurin juhla oli Keski-Hämeessä niinkuin muuallakin Suomessa joulujuhla. Sitä vietettiin parisen viikkoa alkaen Tuomaasta. "Hyvä Tuomas joulun tuo, Hiivanuutti lopun tuo" sanoo muuan hämäläinen sananparsi. Hiivanuutti lopettaa siis joulun, kun oluet ovat juodut ja hiiva vaan tynnyrin pohjalla jälellä.

Joulu toi muassaan paljon hommaa varsinkin perheen emännälle. Jouluruuat ja juomat olivat valmistettavat, tupa koristettava ja elukoitakin muistettava. Tavallinen oli pirtin seinien koristaminen päreillä. Päreet "kudottiin" ristiin niinkuin kopan pohja mutta vinoon. Kattokin "letitettiin" niin, että "tek' lainien-letityksen". Päreiden tuli olla 8-korttelisia.

Himmeli tehtiin oljista ja sen valmistamiseksi tarvittiin erityistä taitoa ja älyä. Eipä sitä kuka hyvänsä osannutkaan laittaa, se kun oli monesta osasta kokoonpantu. Kun oljista otettiin "kes'" pois, oli himmeli kuin kullasta tehty. Himmelillä, joka riippui langasta katosta, oli se ominaisuus, että joutui pyörivään liikkeeseen pienimmästäkin tuulahduksesta. "Ol' aina kuin henkis' olisi ollu' ja otti ihtiens' kaikest' ilmast'".

Padasjoella oli Parran Liena (Parta-Kustaan vaimo) taitavin himmelien valmistaja.

Koristustyöhön ryhdyttiin jo Tuomaan päivästä. Kun viinanpoltto oli sallittu, olivat miehet pienessä hutikassa siitä alkaen. Tuomaasta jouluun oli kuin "ykskin päivä". "Miehiltä olivat housut jaloista pois" sanottiin tuossa tilassa ollessaan. Jouluaatto otettiin niin juhlallisesti vastaan, että sinä päivänä lähdettiin "heiniin" jo puolesta yöstä, niin että tulivat kotiin heinäkuormineen "ennen päivää". Eläinten alle pantiin uusia tuoreita hakoja.

Kun päivä "selkis", ruvettiin joulupöytää valmistelemaan, jolloin ensimmäiseksi 2 kynttilää — tietysti talista — sijoitettiin pöydän kumpaankin päähän. Kello 9 à 10 aikaan oli se jo valmis "voilautoineen", puulusikoineen ja oluttuoppineen; — keskellä pöytää iso lehmän takajalka. Kuuden aikaan illalla syötiin sitten yhteinen illallinen, johon koko talonväki otti osaa. Ruuista oli tärkein hyvin iso uunissa paistettu siankinkku, paitsi edellä mainittua palvattua lehmän takajalkaa. Kinkun alle oli sijoitettu kaksi "kaakkuleipää", joita kuitenkaan ei syöty, vaan säilytettiin ja annettiin sitten miehille Toukokuun alussa, kun ensimmäisen kerran olivat "toukopellolla". Niin ne tuottivat onnea kesätöille. Herneitä kylvetään muuten kuten tunnettu hyvin aikaseen. "Jos ei vappuna vaossa, niin ei se pouka pohtumes'", sanoo sananparsi. Pouka on astia joka käytetään herneiden puhdistamista varten.

Muutamissa taloissa oli sitä paitsi pöydällä n.k. "kunniakinkkuja" jumalia varten, niitä syötiin pitkin vuotta. Joulupöytään kuului muuten paitsi edellä mainitut ryynipuuro, joka syötiin rieskan kanssa. Ennen kuin ei ollut ryyniä — niitä saatiin Padasjoella vasta noin 40 vuotta sitten — oli puuron asemesta herneruokaa, jossa oli suuria sianlihapaloja — sian selästä leikattuja.

Ensimmäinen "tamppi" ryynien valmistamista varten oli paikkakunnalla
Harmoisten kylässä Kuhmoisissa.

On selvä että aivan välttämätön osa joulukestityksessä oli jouluviinat ja "koti-olut". Viinaa oli luonnollisesti siihen aikaan joka talossa, sitä tarjosi niin talon isäntä, kuin torpparikin. Joka talossa oli sitä varten "hopiapokaal'", joka sisälsi yhden "jumpron". Olipa sellaisia pikareita, jotka sisälsivät kokonaisen tuopin.

Talon haltialle, jota sanottiin "yöhaltiaksi" uhrattiin myöskin viinaa.
Ellei niin tehty, teki se pahaa, särki kiukaat y.m.s.

Yöhaltia esiintyi miehen haamussa. Se oli puettu pitkään harmaaseen pukuun — "laakrakkiin" — patalakki — samallainen "kaloppi" kuin papilla — päässä. (Papin "kaloppi" valmistettiin kuudesta "kaistasta" mustaa verkaa). — Sen leukaa koristi pitkä harmaa parta. Rahi oli haltian tavallisin asuinpaikka.

Joululahjojen antaminen on hyvin vanha tapa. Rengit saivat tavallisesti tupakkia, "piiat" pää- tahi esiliinoja.

Myöskin joulupukki esiintyi säännöllisesti. Se tehtiin siten, että mies meni nurin käännettyjen vällyjen alle niin, että näytti isomahaselta ja piti käsissään luokin päätä. Luokin toinen pää pisti jalkojen välitse esiin ruumiin takapuolella ja siihen oli kiinnitetty märkä kylvinvihta.

Jos ei hyvin kohdeltu, käänsi pukki takapuolensa sen puoleen, jolle oli vihanen ja huiskutti vettä vasten naamaa.

Niistä taioista, jotka liittyvät joulun viettoon, mainittakoon, että, jos jouluna ei syönyt mitään koko päivänä — nimittäin ennen yhteistä jouluateriaa — näki sitä syödessä tulevan morsiamensa eli sulhasensa astuvan eteensä muille aivan näkymättömänä.

Mainitsin, että pidettiin eläimistäkin huolta jouluaattona. Siten annettiin lehmille usein vasta silloin ensimmäisen ja tavallisesti viimeisen kerran heiniä, sittenkuin niille koko syksynä oli syötetty vaan olkia. Sen vuoksi olivatkin lehmät usein niin huonoja keväällä, että "luokilla nostettiin". Heiniä piti säästää, sillä vähänhän luonnolliset niityt tuottivat. Hevosille annettiin "kappa hevoist' päälle kauroja", joihin sekoitettiin 2 litraa olutta. Seuraus oli siitä että hevoset olivat niin "hutikassa" että "veivät niin mahlottomast' että nyrkit sauvus" ohjaksilla juoksua hillitessä. Mies nimittäin se, joka ensin kirkolta kotiin saapui.

Joulupäivän aamuna mentiin kuten sanoin kirkkoon ja jo hyvin aikaseen — tuossa 5, 6 aikaan aamulla. Kun monella oli pitkä matka, ruvettiin kirkkoon lähtöä hommaamaan jo miltei puoliyön aikana.

Erinomaisen hauskan ja mieltäylentävän vaikutuksen teki kirkko kirkkaassa valaistuksessaan. Vanhan hyvän tavan mukaan toi nimittäin jokainen muassaan kynttilän tahi pari, jotka sijoitettiin kunkin eteen penkkeihin.

Aivan yleinen on Keski-Hämeessä niin kauvan kuin muistetaan ollut tinan sulattaminen uudenvuoden aattona.

Rautasessa tinakauhassa hiilillä sulatettu tina kaadettiin kylmällä vedellä täytettyyn sankoon. Jokainen sai panoksen osalleen. Tinoja koettivat sitten kaikki yhteisesti selittää eli "arvostella kuin valtiopäivät". Luulivat niissä näkevänsä sormuksia, lasten kuvia, ruumisarkkuja, rahalla täytettyjä kukkaroita y.m.

Jos oli paljon puhdasta ja kiiltävää, ennusti se rahoja, jos taas himmeätä rosoista, ennusti se kuolemaa. Koko toimitus oli kuin onnen "arvanheittoa", sanottiin.

Jos uudenvuoden päivänä meni salaa jonkun talon lasin alle — siellä illallista syötäessä — ja kyseli hiljaa itsekseen "joudunko naimisiin", niin voi saada vastauksen "jaa" tahi "ei" huoneessa puhuvien keskustelusta.

Kello 3:n aikaan lähdettiin ajamaan ympäri kylää. Väkeä oli reessä niin paljon kuin siihen sopi. Hevosta ei erityisesti koristettu, mutta aisakello oli välttämätön. Sittemmin ruvettiin käyttämään kulkusia niin että toisilla oli 12:kin "pelraa" längissä. Matkoilla poikettiin muihin taloihin jonne "etukäles' kuhtuttiin" sanoilla: "aja tapania meille"! Taloissa tarjottiin kahvia, olutta ja viinaa, jota viimeksimainittua tarjottiin naisillekin. Tavallista oli myöskin, että silloin varsat ensimmäisen kerran valjastettiin reen eteen.

Loppiaisena ajettiin taas hiivanuuttia. Vietettiin riukujuhlaa. Kulettiin 10-miehisessäkin sakissa talosta taloon. Riuku, joka oli niin pitkä ettei porstuasta sisään saatu, kuletettiin koko ajan mukana. Muutamissa paikoin — Auttosissa — kuletettiin sitä paitsi tynnyri mukana, johon koottiin taloista olutta, joka sitten yhteisesti juotiin. Ellei loppuviinoja annettu kysyttäessä: "tulieks' antimia taikka häviö?", uhattiin riu'ulla kaataa uunit y.m.s.

Seurasi sitten ajojuhlista kolmas, laskiainen eli liukujuhla. Vanhemmat ajoivat hevosilla, nuorempi sukupolvi huvitteleiksi kelkkamäissä. Rekenä oli tavallisesti "mehtärekiä", jotta enemmän kansaa niihin mahtuisi ja nelistäen usein ajettiin.

Kelkkana käytettiin enimmäkseen kulia s.o. jääkappaletta tahi karjopihasta — siihen aikaan vuodesta on suomulta jo ajettu karjapihalle — otettua jäädytettyä turvekappaletta. Kovasti hauskaa oli; jo aamulla huudettiin täyttä kurkkua: "laskiais rauhaa, papuja kauhaa, meidän muorin tallukan nauhaa".

Laskiaisena piti aina olla päivälliseksi "papuruokaa", johon oli pantu siansorkkia.

Iltapäivällä laskettiin taas pitkiä pellavia ja silloin huudettiin: "meille pitkiä pellavia, tappuroit', tappuroit' — hui! Silkki kuin muikku, kuitu kun korento — hoi!"

Laskiaisena lopetettiin työ jo klo 12 aikaan, jolloin mentiin niinkuin joulunaattonakin saunaan.

Että mentiin saunaan niin aikaseen — keskipäivällä — riippui siitä että silloin vielä oli päivän valo. Jos pimeän tultua meni saunaan niin pahat henget pitivät peliään — heittivät liikaa löylyä t.m.s.

Laskiaisena ei saunassa ollessa saanut puhua mitään, ettei "hytöset" ja kärpäset söisi kesällä. Saunan lattia, lava ja penkit olivat rukiinoljilla peitetyt.

Kun laskiaisena lattian laastua tunkiot vietiin toisen talon puolelle, oli varma seuraus, että toiselle talolle huonoja pellavia kasvoi.

Myöskin kynttilänpäivä oli juhlapäivä: "kynttilämessu se puuropäivä", sanottiin. Silloin syötiin näet jauhopuuroa ja käytiin vieraissa.

Pääsiäisenä tapahtui ensimmäinen n.k. kuunteleminen. Pimeän tultua mentiin sellaisen rakennuksen katolle, joka kolmasti oli muutettu. Sinne mennessä ei saanut puhua sanaakaan yhtä vähän kuin katolla ollessakaan. "Jos yhlenkin sanan puhui, niin yö oli mennyt laimien". Katolla sitä sitten kuultiin kaikellaisia ääniä ja enteitä kuten kuoleman enteitä, kirkonkellojen ääntä, veisuja, arkkuun nauloja lyötävän, tahi kirstua veistettävän y.m. Arkut valmistettiin siihen aikaan paksuista "lomalaudoista". Muuan ukko kertoi kuulleensa sellaista ääntä "kuin märkää tallukkaa olisi seinään lyöty" ja kun vielä näki kuin mustan kissan, joka nurkkaa myöten kiipesi ylös katolle, läksi hän nopeasti pakoon! Verrattain harva uskalsi muuten mennä kuuntelemaan.

Pääsiäishuveista mainittakoon laudanhyppy "karjopihalla", jonne tähän vuodenaikaan on ajettu ihanasti tuoksuvia kuusisia ja mäntysiä hakoja.

Toinen lapsille sangen hauska pääsiäishuvi oli uusien liinakankaiden, varsinkin ruovien rohtimisten, venyttäminen. Se tapahtui siten, että kangas kiinnitettiin sopivan huoneen tai ladon kattoparruihin ja lapset sitä sitten "venyttävät" käyttämällä keinuna.

Pääsiäisaamuna mentiin myöskin jollekin korkealle vuorelle auringon nousua ihailemaan. Aurinko nousee näet silloin ilosta Kristuksen ylösnousemisen johdosta tavallista kirkkaammin.

Pääsiäisestä voi muuten päättää, millainen ilma tulee olemaan alkukesällä: "millainen pääsiäinen, sellainen ilma särjen kudun aikana".

Jos helatuorstaina poltettiin tulia omalla maalla, tuotti se onnea — toi hyvän vuoden. Kun "helan silmiä" poltettiin, ei saanut olla läsnä muita kuin talon omaa väkeä. Sen sijaan poltettiin helluntaina yhteinen kokko.

Sellaisia kokkopaikkoja oli Padasjoella Seitniemellä Ristiän kangas, Osolassa Heikkilän riihten yläpuolella, Sallan mäellä y.m. Kokoille kokoontui usein satakunta ihmistä, jotka viettivät iltansa tanssilla ja piirileikeillä. Varsin suosittu oli tanssi "sysmäläistä", jossa mentiin parittain — vähintäin 6 paria — ristiin ja rastiin pitkin kenttää ja vaihdettiin paria sanoilla: "minä vaihlan ton kans"! Leikeissä maksettiin sakkoa, joka tapahtui siten, että "lautamies" määräsi hihnalla kämmenelle lyötäväksi määräkertoja. Lyötiinpä usein niin kovaa, "että kämmeniä punotti".

Juhannuksena ei kokkoa poltettu. Sen sijaan koristettiin portinpielet koivuilla (sana limo tuntematon) ja pihalle — kuten vieläkin on tapana Padasjoella — laitettiin lehtimajoja. Juhannuksena oli tilaisuus viimeisen kerran mennä kuuntelemaan. Sitä voitiin muuten maariasta alkaen tehdä joka juhlapäivä. Kuunteleminen Juhannuksena suoritettiin "vesikivellä" (kivellä vedessä), portin tolpalla, joka oli monta kertaa muutettu tahi kaivon arkulla. Mies se, joka uskalsi niille mennä, sillä se oli enemmän tahi vähemmän hengenvaarallista!

Jos Juhannusyönä saunasta tultua juoksi alastomana kolme kertaa kaivon arkun ympäri, niin tuli kolmannella kerralla tuleva sulhanen tahi morsian vastaan.

Syysteurastus toimitettiin Olavin päivän tienoolla. "Uottina pukkia pistetään", sanotaan.

Silloin mentiin miehissä Sysmän puolelle, jossa suuria juhlia — "Uotin päiviä" — vietettiin. Sunnuntaina oltiin "Uotin-kirkossa" ja sitten seurasi suuret "pestuumarkkinat", joilla palvelioita pestattiin. Uotin päivänä, jolloin pukit tapettiin, syötiin "maksat ja selkäkerät" lihasoppaa ja lehtikäisiä.

Juhlana pidettiin myöskin Pyhäinmiesten päivien aikaa, jolloin hampun ja pellavan valmistaminen tapahtui. Silloin piti "lahtien" olla tehtyinä, oluet laitettuna, että oli ruokaa ja juomaa kylliksi. Hamppu- ja pellavariihissä käytiin vuoroon taloissa. Riiheen mentiin jo puoli yöstä. Kello 3 à 4 aikaan saatiin kahvia ja kello 6 à 7 aikaan aamulla syötiin komeat suurukset.

Kuten edellisestä huomaamme, liittyi useimpiin juhliin, jotka vietettiin pyhäpäivinä, monellaisia taikoja.

Pahoja henkiä pelättiin kovasti. Ne asuivat enimmäkseen saunoissa ja riihissä, varsinkin seinäin ja muurien välissä — raheissa. Muutamat niistä olivat yksisilmäisiä: "silmä kuin kehräpää keskellä ohtaa". Varsinkin lauvantaina tekivät saunassa paljon pahaa, jos kylpi "auringon laskun jälkeen". Heittivät löylyä niin, että täytyi paeta pois saunasta, panivat veden kiehumaan lavalla, välisti "rypes' ämpäris' niin, että vesi lenteli kattoon" tahi tekivät muuta koiruutta. Sattuipa kuitenkin että riskit miehet tappelivat niiden kanssa. Kuuluisa oli Hoppulan tonttu Kuhmoisissa. Muuan seppä oli pimeässä sen kanssa porstuassa joutunut tappeluun sillä seurauksella, että se löi sepän allensa ja kun tultiin "kahtomaan" ja tuotiin "valkiet'" makasi seppä mahallaan lattialla. Paljon puhuttiin yhteen aikaan myöskin eräästä pahasta hengestä, joka mustan kissan muodossa eleli Saksalan kartanon tallissa ja joka "rouhi" Sipuran poikaa, joka siihen aikaan oli tallirenkinä Saksalassa, niin pahoin lattialla "että veti luitaan kuolemaansa asti" s.o. ontui! Kun noidat tahtoivat tehdä pahaa käyttivät he noidan nuolta s.o. pintapäreitä sidottiin yhteen 9:llä vihreällä, punasella eli muunvärisellä lankalajilla ja sytytettiin sitten palamaan. Heti se nyt "rupes' menien" ja mihinkä meni, siellä se poltti eläimet, vasikat laitumella, taloja, riihiä j.n.e. Jos osui näkemään niin se "häpesi", putosi ja sammui, jos sanoi sille jonkun ruokottoman sanan. Myöskin karjalle tekivät pahat henget usein pahaa, kuten leikkelemällä karvat kyljistä ja päistä tahi ajamalla lehmät puiden väliin, jotka "hinkasivat" toisiaan vastaan, niin että karvat lähti elukoista ja rupesivat kitumaan. Noita-akat liikkuivat aina yöllä ja sellaisena pidettiin muuan akka, joka asui Inkilän sepän torpassa.

Kosimisen suoritti puhemies aivan yksinänsä. Hän oli sulhasen luottomies, joka kaikki toimitti. Kuului asiaan, ettei sulhanen mitään puhuisi: seisoi kuin "tokka nurkassa". Puhemies kääntyi ensin isän, sitten äidin ja vasta kolmanneksi morsiamen puoleen. Jos kaikki kävi hyvin, jätti hän sulhasen puolesta "kihlat": kellon, sormuksen, silkin t.m.s. riippuen varallisuudesta. Koko ajan tuli sulhasen seistä kuin asia ei kuuluisi häneen ollenkaan ja pois hän lähtikin aivan puhumatta. Vasta kun antajaiset vietettiin morsiamen talossa, s.o. kun ensimmäisen kerran oli kuulutettu, nuoret olivat tilaisuudessa puhumaan keskenänsä ja lähemmin tutustumaan toisiinsa.

Palkaksi avustuksestaan tuli puhemiehen saada sukat ja paita, jotka morsian antoi.

Ensimmäisen kuulutuksen jälkeen koottiin kapiot. Morsiamen seurassa oli silloin joku kielevä akka, joka osasi oikein hyvin puhua kapion puolesta. Kulettiin talosta taloon hevosella eli jalkasin. Samalla kutsuttiin myös häihin. Kapioksi annettiin kahvia, pellavia, villoja, paitoja, sukkia y.m., sekä rahaakin.

Kapiota rahan muodossa koottiin vielä häissäkin. "Kuulutusmies" asettui silloin pöydän taakse ja kehoitti antamaan lahjoja sanoilla: "tulkaa muistaan nuorta paria". Rahat koottiin lautasille, jotka olivat nenäliinalla peitetyt, ettei tarvinnut kenenkään antimiaan hävetä, kahteen kassaan, toinen morsiusparille, toinen vaivaiskassaa varten. Kun lahjain kokoominen oli päättynyt, "kuulutettiin" kuinka paljon oli kerääntynyt ja sitten seurasi yleinen "lahjamaljan juominen".

Johtomiehenä häissäkin oli sulhasen puolelta puhemies, joka m.m. kirkosta ajoi samoissa rattaissa sulhasen kanssa. Kirkosta seurasi "pelmanni" — viulun tahi klarinetin soittaja — mukana ja puolen matkan päästä toinen pelmanni oli vastaan ottamassa.

Hääkulkueessa oli soittajat aina etunenässä. Että viinapullo oli mukana, on luonnollista, sillä siellä täällä oli tien vieressä pöytiä lasineen, joiden luona kohteliaisuus vaati, että pysäydyttiin ja puhemies täytti lasit. Monellaista leikkiä siellä laskettiin ja "naurettiin ihlan kuoliaaks"!

Häitä kesti tavallisesti kolme päivää. Ensimmäisenä vihittiin, toisena oli nosto. "Heäväk' karkas' jaloist' kiinni" ja nosti nuoret isännäksi ja emännäksi.

Kolmantena päivänä tanssittiin ruunu pois. Kun nuoret ensimmäisenä yönä menivät yhteen, seurasivat niitä kukkapojat ja -tytöt makuuhuoneen ovelle saakka.

Morsiamen puku oli tavallisesti valkonen ja siihen kuului välttämättömänä "ruunu ja löija".

"Morsiainta" puki häissä tärkeä henkilö "ruunaaja". Semmoisia olivat
Padasjoella "Appelkruutin" muori Kirkonkylästä ja Linnasuo-Maija
Maakeskeltä.

Kansan keskuudessa säilyneiden tietojen mukaan haudattiin kuolleet Padasjoen kirkon lattian alle vielä noin 100 vuotta sitten. Itse olen nähnyt "muumioita" mainitun kirkon lattiaa korjattaessa toistakymmentä vuotta sitten. Hautausrinkilöitä, joita jaettiin kaikille hautajaisiin kutsutuille vieraille, käytettiin yleisesti varsinkin varakkaimmilla, mutta eivät olleet käytännössä varsinaisen rahvaan piireissä. Rinkilät olivat aika isot ja sahramilla keltaisiksi värjätyt. Hautajaiskonvehtia oli vaan n.k. säätyläisillä.

Arkut tehtiin hongasta ja maalattiin muun värin puutteessa noella, joka otettiin saunan katosta ja kuoletettiin "rievällä" maidolla, tärpätillä tahi viinalla. Niiden laitaan "ruusuteltiin" paperia.

Kerrotaan eräästä vanhasta suntiosta seuraava humoristinen kasku. Kun kirkkoherra saarnastuolistaan "kiitti" muuatta rikasta pohatta-vainajata, sanoi suntio puol'ääneen: "piru sai sielun, rovasti sai lehmän, mutta lukkari ja minä jäätiin ilman". Jos talossa oli 7 lehmää sai rovasti kuten tunnettu yhden lehmän.

Muuten oli yleisesti se luulo, että jos kuolleen silmät jäävät auki, niin se "vahtaa toista perässään".

Viinan polttoon olivat oikeutetut vaan "manttaalimiehet", mutta kaikki polttivat, sillä he saivat isänniltä lupaa polttaa talossa. Polttaminen oli luvallinen vaan määräaikoina syksyllä ja keväällä. "Syyspoltto" tapahtui Marrask. 15 p. ja Joulukuun 15 p. välillä; kevätpoltto oli sallittu 6 viikkoa, Helmikuun 15 päivästä Huhtikuun 1 päivään.

Viinaa valmistettiin kodassa perunoista, kaurajauhoista, ruisjauhoista ja ohramaltaista. Paras viina saatiin kaurajauhoista ja "rukiinimelöistä" (rukiin maltaista). "Piippujen" ja "hatun" ympäri oleva paistunut imelä taikina, kyrsä, oli lasten lempiruokaa. Sattui usein, että lapset salaa leipoivat pieniä "kaakkuja", joita paistoivat hatun päällä. Pannuun meni tavallisesti 10 kap. viljaa ja saavillinen vettä. Viinaa tuli 1 tuoppi kappaa kohti. Renki sai 1/2 tyn. viljaa, että sai itse polttaa ja myydä. Piiatkin kun saivat 1 kapan alan pellavamaata, antoivat kylvää siihen kauroja saadakseen sitten viljaa, jonka antoivat polttaa viinaksi, josta saivat suuremman hinnan (puoli ruplaa kannulta) kuin pellavista.

Viina "tislattiin" sitten niin kauan, että, kun pisti pannun piipun alle palavan tulitikun, ei viina enää syttynyt palamaan.

Pannuun jäänyttä viinasakkaa sanottiin "perakoksi". Suurimmat juoppomiehet joivat perakkoa ja tulivat siitä "jumalattomast'" humalaan. Rankista saatiin, polttamalla sitä toiseen kertaan, "sikunaa".

Tuota tummaa väkevää kotitekoista viinaa — "savuviinaa" — poltettiin vielä kauan sen jälkeen kuin viinan polttaminen kotitarpeeksi vuonna 1866 kiellettiin.

Rännimäellä, Perätyllän kujan suussa Rusilan niityn kulmassa oli aikoinaan viinaränni.

Vaikka kielto otettiin verrattain tyytyväisenä vastaan, sepitti kansanhumori kuitenkin seuraavan laulun kiellosta:

    Kun viinast' on tullut toi valitusvirs',
    Suru raukan kuolemast',
    Armollinen Keisari
    Laskes' se pannu valloillien,
    Entisille kannoillien.

Korkein määrä raippoja, mihin rikoksentekijä tuomittiin, oli 40 paria. Sitä rangaistusta sanottiinkin "täydeksi rahviksi". Raippojen jakaja, pasar, oli yhteinen koko lääniä varten. Viimeinen pasar, Abraham nimellinen itsellinen, joka asui Viitoilla, oli mies, joka itse oli saanut vitsaa maistaa. Väliaikaisena toimi Padasjoella muuan irtolainen, Auttosten Jaakkolan poika ja yleisesti tunnettu liikanimellä Rottipää. Hän ei asunut missään vaan kuljeskeli paikasta paikkaan.

Ennenkuin raippoja ruvettiin antamaan, sidottiin rangaistavan kädet käsivitjoista pylvääseen kiinni siinä olevaan koukkuun niin korkealle, että varpaat tuskin ulottuivat maahan. Piiskatukki oli nelikulmaiseksi veistelty. Raippapari oli kaksi lyöntiä. Pasarilla oli 3 vitsaa kerrallaan kädessä ja yhdellä vitsalla löi aina kaksi kertaa. Vitsojen tuli olla 6 kort. pituisia. Lyönnit tapahtuivat selkäpuolelle ja paljaalle iholle kellon mukaan, niin että kun vallesmanni oli lukenut yks', toinen, kolmas, niin lyötiin. Lyöntien väliaika oli siten 1 minuutti. Toimituksessa olivat läsnä vallesmanni, siltavouti ja "vank'vyörär". Tavallisesti oli asianomainen rangaistuksen saaja alussa kylläkin kopea, muttei hänen tarvinnut montakaan iskua saada kun jo rupesi surkeasti rukoilemaan armahdusta. Usein sattui, että pyörtyikin keskellä toimitusta. Hän otettiin silloin alas ja sai vettä.

Piiskatukki oli Padasjoella sijoitettu kirkkomäelle Hietalan pellon päähän, Suntion ja kirkon välille, 10 metriä kirkon aidasta pohjoiseen päin. Raipparangaistus teki sivulta katsojaan sangen raa'an ja julman vaikutuksen. Tämän kirjoittaja on itse nuorena poikana ollut tilaisuudessa salaa sivulta näkemään, kun Padasjoella kerran raippoja annettiin. Isäni oli silloin P:joen vallesmannina. Mutta kalpeana ja sydän kovasti tykkivänä pakeni tähystäjä sangen nopeasti, kun raippojen saaja rupesi karkealla vapisevalla äänellä rukoilemaan "armahtakaa, armahtakaa, kamreeri kulta"!

Padasjoella elännee vielä muuan ukko, joka varkaudesta on saanut raippoja. Kauan vielä sen jälkeen, kun tuo julma ja raaka rangaistustapa oli poistettu, sattui että Rottipää miestä kiusotteli sanoen: "muistatko vielä, kun minä persies' takana häärin tuolla Kaukilan harjulla"!

Toinen rangaistustapa oli miltei vielä häpeällisempi kuin raipparangaistus ja se oli häpeäpallilla istuminen kirkossa.

"Kirkon palli" eli "musta palli", s.o. tuoli jossa oli kolme pykälää, oli sijoitettu keskelle kirkon "konkia" ja siinä sai varas, joka kolme kertaa oli varastanut, istua koko kirkonajan kuulemassa papin nuhteita. Tavallista oli, että raipparangaistuksen kärsinyt sen jälkeen vielä sai istua kirkon pallilla. Väliajan oli vangittu vankitalossa. Omituista kyllä valitsivat usein raipparangaistuksen ennen vankilassa oloa, koska siten pikemmin pääsivät rangaistuksesta.

Tavallista oli, että torpparit "ostivat" isänniltä "matkareisun" s.o. ottivat viedäkseen parrupuun Porvooseen. "Parrun" täytyi olla hakattuna nelikulmaiseksi siten että se oli "kantilleen" vähintäin 12 tuumaa ja vähintäin 5 syltä pitkä. Vietiinpä Padasjoelta — esimerkiksi Jaanilan maalta — sellaisiakin poikia, jotka olivat kantilleen 14 tuumaa ja olivat 8 sylen pituisia.

Kun Padasjoelta on 14 penikulmaa Porvooseen kesti matkaa noin viikon ajan ja siitä sai torppari 25:— markkaa kuletuspalkkaa.

Matkan varaksi oli mukana parrun päällä "mahloton" 2 m pitkä verkko, heinäsäkki eli märsiö, sekä perunasäkeissä kauroja ja ruumenia sekasin, puhumattakaan miesten eväistä viikon ajaksi. Rahoillaan ostivat torpparit enimmiten suolaa, rautaa tahi terästä. Suolan hinta oli siihen aikaan 8 mk vanha tynnyri.

Tavallista oli, että kauppiaat tarjosivat torppareille ryyppyjä ja kun siten makuun pääsivät, sattui väliin, että joivat koko parrun hinnan. Juopuneet kuletettiin kotio köytettynä rekeen kiinni.

Usein kyllä löysivät miehet paluumatkalla märsseistään neljäkin "halstooppia" rommia eli konjakkia, joita kauppiaat olivat niihin pistäneet.

Paljon liikkui nälkävuosina kerjäläisiä näilläkin seuduin. Kuljeskelevat perheet, jotka useimmat olivat Pohjanmaalta ja joissa usein oli paljon lapsia, kuletettiin hevosella talosta taloon. Usein oli kolmekin kyytiä päivässä. Kosken Inkilään esimerkiksi tuli kerjäläiskyytiä kolmelta taholta Alijärveltä, Virmailasta ja Ratiasta. Talvi oli erinomaisen kylmä, joka seikka kuten silloin yleinen lavantauti eli polttotauti, joksi sitä siellä kutsuttiin, tuotti köyhille paljon kärsimyksiä. Pyhäpäivinä "kiitettiin" Padasjoella noin 10-15 vainajata. Lavantautia seurasi hiusten lähtö.

Omituiselta oli näyttänyt, kun kulkutaudin jälkeisenä aikana kansaa kokoontui ensimmäiseen rippikirkkoon ja suurin osa yleisöä oli hiuksettomia — "lanttupäitä". Tukka kasvoi kyllä uudelleen jälestäpäin. Myöskin ajoksia muodostui kurkkuun leuan alle ja niihin kerrottiin sairasten kuolleen tukehtumisesta.

Tämän kirjoittajan perheessä makasi mummo, isä, äiti ja meistä 7 lapsesta neljä kotona olevaa lavantaudissa. Ainoastaan nuorin muutaman vuoden vanha tyttö ei sairastunut. Isän tauti oli lievempää laatua, niin että hän suurimman osan päivästä oli liikkeellä. Muistan kun hän kuljeskeli ympäri hirveän korkea hienoksi hakatuilla katajilla täytetty liinatötterö päässä. Käytettiin yleisesti lavantaudin parantamiskeinona.

Äitini oli hyvin sairas ja oli leuanalus niin paisunut, että täytyi lähettää lääkäriä hakemaan. Lähin lääkäri oli piirilääkäri Topelius Jämsässä 8 peninkulman matkan päässä.

Kerron muutamista tapauksista, jotka ainaiseksi ovat painuneet minun — silloin 7 vuotiaan — muistiini.

Olin eräänä iltana yksinäni kotini Alhon kartanon kyökissä. Äkkiä astuu huoneeseen kuolonkalpea kovin ryysyinen mies parhaimmassa ijässään. Mitään sanomatta menee hän suoraan minun ohitseni, sieppaa seinältä puukauhan ja rupee sillä ahmimalla ajamaan suuhunsa nurkasta olevasta "laski"-saavista perunan kuoria ja kaikellaisia muita ruuan jätteitä, joita sioille koottiin. Juoksin tietysti kovin hämmästyneenä kertomaan asiasta ja mies sai ruokaa. Kertoi olleensa päiväkausia syömättä, kun eivät tahtoneet antaa muka niin "riskille" miehelle.

Sen suuren avun-pyytäjäjoukon tähden, joka päivittäin taloissa kävi, ei kartanoissakaan riittänyt antaa puhdasta leipää. Tavallisesti sekotettiin leipään tahi puuroon herneenvarsista jauhettuja jauhoja. Meillä valmistettiin hätä-apuleipä ruis- ja herneenvarsijauhoista, mutta aivan yleinen oli Padasjoella viimemainitusta ja ohrajauhosta valmistettu leipä. Muistan tämän leivän omituisen, kuivan maun niin hyvin, kuin jos eilen olisin sitä syönyt.

Toinen tapaus: Kun me pikkupojat läksimme eräänä aamuna hiihtämään, huomasimme hangella Oittosten torppaan vievän tien vieressä oudon tumman esineen. Hiihdimme likemmäksi ja huomasimme, että esine oli kaikellaisilla ryysyillä, nahan jätteillä y.m. täytetty soikea pärekoppa. Samassa kuuluu kopasta hienoa vikinää ja uteliaina tutkiessamme koppaa näämme pienen lapsen kasvot keskellä tuota kurjuutta. Äiti oli ollut meillä yötä ja aamupuhteessa lähtenyt taivaltamaan eteläänpäin ja silloin epätoivoissaan jättänyt lapsensa hangelle. Lapsi vietiin sitten äidille seuraavaan kylään.

Menin eräänä sunnuntaina aamuhämärässä renkien kanssa mateenrysiä kokemaan. Samassa kun tulemme maantielle, kuulemme aisainratinaa ja kolme rekeä ajaa hurauttaa ohitsemme Kuhmosiin päin. Ensimmäisessä on musta kirstu ja sen päällä kaksin-reisin istuu mies lyhtypahanen kädessä. Toisessa on myös ruumisarkku, mutta kolmannessa, jota mies ajaa kannaksilla seisoen, näemme hevosloimella peitetyn ihmisruumiin piirteet. Tämä on köyhään torppaan lavantautiin kuollut kerjäläinen, joka ilman arkkua viedään hautaan, koska ei ole varoja arkkua laittaa. —

Kerrotaan olleen niin sydämettömiä ihmisiä Padasjoellakin, että leivästä ottivat onnettomien nälänhätää kärsivien työaseita y.m. tavaroita ja siten rikastuivat heidän kustannuksellaan.

Kun meillä Alholla Juhannuspäivänä vietettiin eräitä häitä, muistan ettei ollut ollenkaan vielä lehtiä koivuissa. Kun sulhanen tuli häihinsä seuralaisineen Jyväskylästä, olivat muutamissa paikoin ajaneet rattailla jäiden yli oikoteitä — ja tuo tapahtui siis Juhannuksen aikana. Kesäkuun 8 päivänä ajoi kaup. Karén-vainaja Padasjoella reellä Hietarannasta Kalainsaareen Päijänteessä ja kun Mäntylän Kalle Juhannusaamuna meni katiskoitaan kokemaan, oli Lehtisten selällä vielä paljon jäätä.

Sitten satoi kauheasti, niin että kun metsäreellä ajoi pelloilla, täytyi seistä reessä, ettei kastuisi. Hevonen painui pehmeillä pelloilla "kupeitaan myöden". Ne harvat jotka kylvivät heti lumen lähdettyä saivat kuitenkin vähän paremman sadon, mutta suurin osa odotti parempaa säätä ja saivat täydellisen katovuoden.

Siika: "Simosta siika siipiins' lähtie." Kutee muuten "lailas' veles'".
Juhannuksena menee syvimpiin vesiin ja sieltä Simosta lähtee liikkeelle.

Kuorre: kutee "kun sammakko korraa". Kuorreesta sanotaan muuten, että "kuorre ja pukki haisee yhlelle samalle". Kuorreen kutua oli ennen muinoin ollut m.m. Saksalan sillan tykönä. Nousee jokiin kutemaan.

Salakka kutee kolmasti, Kesäkuun alkupuolella — kun suopursu kukkii, 8 viikkoa sen jälkeen kun ruis hedelmöi, siis Juhannuksena, sekä Heinäkuun keskipaikkeilla.

Lahna kutee myös kolmasti ja jotenkin samaan aikaan kuin salakka.
Padasjoella ovat niiden nimitykset tähkälahna (ruis tähkään),
hedelmälahna (ruis heelmöi) ja valkenemis-Iahna (ruis valkenee
Heinäkuulla).

Säynävä nousee Eerikin päivän tienoolla jokiin. Saatiin ennen muinoin
Lililän joesta Karolan likellä "kauhiast".

Ankerias nousee hernemaihin, sillä se syö hernekasvien kukkia. Tosi kaskuna kerrotaan, että ankerias Virmailassa kerran meni saavin alle ja teki poikaset!

Hauki kutee "kahlen puolen vapunpäivää". "Kirshauit" ovat pieniä eivätkä kude vaan nousevat muuten rannoille "lämmittelemään".

Onkiminen onnistuu parhaiten läns'päivä- (lounainen), murkina- (kaakkoinen) ja etelätuulella. Hyvän tupakan sylki on eduksi, samoin jos pahlaimella lyö veteen. Kala silloin "meinaa että siell' toisia syömäs', menen sinne kans'"! "On kun kuhtu kaloille". "Uimamiehen kantapään takana on myös jäävelist' kaloja". Madoista ovat "savimadot" parhaimmat, s.o. sellaiset onkimadot, jotka ovat löydetyt savimaasta.

Kun kysyin ukko Esaiakselta oliko taikoja kalastukseen nähden, vastasi hän heti: "ei taikoja, kun on vesieläin niin puhlas".

Teeri soi jäällä enimmiten silloin, kun ei sille pääse suksilla, reellä eikä millään. Kerttusalon huvilan edustalla olevan Tuomassaaren ja Mustan kärjen välillä oli ollut hyvä teerin sointipaikka. Taistelu oli mitä ankarin. "Ai jäävel' kuin jäi höyheniä, siin' ol' höyheniä et' olis' saanu' karvatyynyn. Erotaan pois ja niin taas juopuu toisen nuppuun kiinni". Yhdeksän viikkoa on talveen ja yhdeksän viikkoa kesään teerin kuherruksesta (kuhertavat keväällä ja talvella).

"Niinkauan mehtäs (metso) soi, kun haavan lehti rapiseen rupie". Sointipaikaksi valitsee se satoja vuosia saman seudun. Kallioinen, "itäpuoleen kaatava, kuivashonkaa" kasvava maa on sille mieluisinta. Hyviä sointipaikkoja Padasjoella oli Lahtarsaaren vuorella sekä molempien Inkiläin rajalla Levolahden puolella.

Ensin se yhden aikaan aamulla naputtaa ja sitten kuuluu "kehnäämistä ikäänkuin pyssynpiippua veittel' hierois" eli "suhistamista". Kun lakkaa, nousee se männynlatvaan ja "röhkii kun sika" tahi "kolittaa kieltään" että kuuluu "1/2 km matkan päähän".

Soidessa on mehtäksellä pää pystyssä ja pyrstö "levittäin pystyssä". Se lyö siipiään mahan alle niin kovaa yhteen, että kopsahdus kuuluu. Lenteleepä niin "vihasesti" ristiin, rastiin, että siivet "romahtelevat" niin kovasti, että luulis' puita taitettavan tahi honganoksia poikki väännettävän. Naarakset ovat maassa, jossa "polkeminen" tapahtuu.

Ahkeraan kävivät vanhat hämäläismetsästäjät metson soinnissa ennen metsästyslain ilmestymistä.

Usein metsämies "tek' tulet" jo illalla sointipaikan lähettyvillä ollakseen valmis ensimmäisten naputusten kuultuaan punanahkasen lailla sointien väliajoilla hiipimään yhä lähemmäksi ampumamatkan päähän.

Tavallisin pyydystysvehe oli loukku, joka sijoitettiin "polkujen päälle poikelleen". Sitäpaitsi käytettiin myöskin vipuansaa eli vipua, joksi sitä lyhyesti kutsuttiin. Yleiset olivat edelleen permit, jotka olivat joko jouhiset — hevosen jouhista — tahi langasta — nöylettä, joka "mustattiin niin että se ol' pimiä".

Nykyään niin yleiseksi tullut teerien ampuminen kuvilla oli Keski-Hämeessä — ainakin Padasjoella ja Kuhmoisissa — vielä aivan tuntematon 1870-luvulla, kun me veljekset tuota metsästystapaa niihin aikoihin ensimmäisen kerran rupesimme Alhon tienoilla käyttämään.

Siinä teeriparvessa, joka niihin aikoihin talviseen aikaan eleli Alhon kartanon hakamaissa, oli tavallisesti 75-100 lintua. Selvä on, että sato näin ollen oli sangen runsas.

Niinkuin kuvilla ampuminen oli ajokoiralla ja pystykorvalla metsästäminenkin vielä tuntematonta ja jäi siksi niin, että vasta viimeisinä vuosikymmeninä noita metsästystapoja kansanmetsästäjät ovat ruvenneet yleisemmin käyttämään.

Olivathan tosin J.J. Maexmontaanin tunnetut julkaisut "Om Stöfvaren" ja "Andjagt med bulvan" ("Ajokoirasta" ja "Teerin metsästys kuvilla") ilmestyneet jo vuosina 1850 ja 1852, mutta ruotsinkieliset kuin olivat, jäivät ne suomenkieliselle väestölle tuntemattomiksi.

Susia pyydettiin kuopista, joiden päälle oli sijoitettu elävä ankka syötiksi. Parhaimpia pyydystäjiä oli Padasjoella Nyystelän seppä Hammarlund, joka susikuopillaan Niemistön maalla kokosi itselleen pienen varallisuuden.

Viimeinen susi pyydettiin Padasjoella v. 1881. Vuosia 1881-1885 on syystä sanottu susivuosiksi, sillä niitä liikkui tavallista enemmän ja tappoivat monta lasta Turun puolella. V. 1881 liikkui Padasjoellakin niin paljon susia, että nimismies pyysi 300 mk valtiolta petoeläinten hävittämistä varten. Edellämainitun suden sai Laitian Kustaa Padasjoen ja Asikkalan rajalla.

Kustaa ampui suden haaskalta Äinöön Inkilän niityllä. Koska syötti oli Asikkalan puolella ja Kustaa itse Padasjoen puolella rajaa, syntyi riita mikä kunta oli velvollinen tapporahaa suorittamaan. Riita päättyi niin, että Asikkalan kunta, jonka puolella susi kaatui, sai maksaa tapporahat, 100 markkaa. Sudet eivät muuten viime vuosisadalla juuri enää poikineet Padasjoella, mutta usein kyllä kuljeskelivat pitäjän läpi.

Meillä Alholla vei susi hyvän ajokoiran iltahämärässä kyökin porstuasta. Vaikka lyhdyillä heti seurattiin sutta, joka kantoi huutavaa Kainoa suussaan, ei sitä voitu enää saavuttaa.

Viimeinen karhu ammuttiin Padasjoella vuonna 1863. Sen ampui Syyskuussa Mäyrän torpan poika ja muuan metsävahti Kailanmaan Hautalan kauramaassa vahdattuaan sitä monta yötä.

Kun pojat yskäsivät, nousi karhu pystyyn, jolloin vahti sitä "ampus". Karhu haavoittui ja läksi pakoon. Pari kolme päivää ajoivat pojat sitä takaa, kunnes tapasivat sen niityn laidassa ja saivat sen hengiltä. Karhu oli ollut erittäin lihava niin että siinä oli rasvaa monta leiviskää.

Karhua olivat sitä ennen Evon Metsäopiston ensimmäiset oppilaat metsänhoitaja Hugo Hamilkar Hackstedtin johdolla saartaneet, mutta eivät saaneet, kun muuan juopunut räätäli tuli mukaan ajoon ja peloitti karhun.

Tämän yhteydessä mainittakoon että Pälkäneellä ampui viimeisen kontion Kärsä-Eero niminen mies vuonna 1842 puuhun tehdystä lavasta, jonka vieressä oli haaska. Eero oli sittemmin riihimiehenä Ruokolassa.

Tammelassa tapettiin viimeinen karhu v. 1884. Sen ampui Tammelassa,
Tammelan ja Lopen rajamailla, kevätpuolella v. 1884 talollinen Ulvi.
Karhu oli kaatanut lehmän ja sen viereen oli Ulvi rakentanut puuhun
lavan, josta sai karhun ammutuksi.

Karstulassa saavuttivat ja tappoivat suksilla takaa-ajaen Frigårdin talonrengit viimeisen mesikämmenen pitäjän pohjoisosissa, vuonna 1892.

Piipolan ja Iisalmen pitäjien rajamailla Paltamon puoleisessa osassa oli karhuja vielä ainakin 1888.

Etelä-Hämeessä sai viimeinen kontio surmansa Syyskuussa vuonna 1886 Salon ja Salmen kartanoiden takamailla Lopen pitäjässä. Vähää ennen olivat muutamat Hämeenläänin Metsästysseuran jäsenet edellämainituilla takamailla saartaneet nuo viimeiset karhut — kolme kappaletta — mutta karhut onnistuivat pääsemään kierroksesta pois. Karhun sai haaskalta muuan itsellismies, joka oli sille virittänyt kaksi pyssyä.

Epäilemättä oli edellämainittu Tammelassa v. 1884 tapettu karhu yksi noista kolmesta.

Mihin kolmas joutui ei tunneta, mutta kauan ja vieläkin liikkuu kansan keskuudessa luulo, että se muka vielä elää jossain Lopen, Rengon tahi Tammelan takamailla.

Viimeisen ilveksen sai Padasjoella talon vanha isäntä Esaias Inkilä. Se oli "kiskonut ihtens'" permiin ja sitten paennut riihen alle. Sieltä löysivät sen kuitenkin vasta kesällä kun riihten portailla koneiden puutteessa hakkasivat silpuksia. Silloin se kuitenkin oli jo pilaantunut ja "toinen lape karvaton".

Mitä hirven leviämiseen tulee, voin mainita että 1870-luvun loppupuolella nähtiin Alhon harjulla hirvi, joka lie ollut ensimmäinen paikkakunnalla.

Hirven ilmestyminen herätti suurta huomiota ja ihmettelyä ja siitä puhuttiin ympäri pitäjää.

Runko rakennettiin Eineen niemellä Asikkalassa ja pannu — mer'laivan pannu — tuotiin Turusta. Työmiehet olivat kaikki porilaisia.

Pannun kulettaminen v. 1855 Turusta maantietä pitkin tuotti paljon hankaluuksia. Sen alla oli 10-tuumaisista parruista tehdyt jalakset. Valtion määräyksestä kutsuttiin kuulutuksilla kirkoissa mies talosta vuoroonsa sitä vetämään. Yksi mies istui pannun päällä komentamassa ja 100 miestä vetämässä ja niin sitä "transporttia" jatkettiin Putulan kautta aina Asikkalaan saakka.

Suomi kulki Anianpellon ja Jyväskylän väliä — Vääksyn kanavaa ei tietysti silloin vielä ollut olemassa. Ensimäiset sillat rakennettiin Saksalaan, Suopeltoon, Kärkisiin ja Jyväskylään.

Ennenkuin Suomi alkoi kulkuvuoronsa, oli Päijänteellä suuria "seililaivoja" samaan tapaan kuin Saimaan vesistöillä vielä meidän aikoinamme. Kun Suomi sittemmin joutui hylyksi, myytiin se halvasta ja tehtiin roomuksi.

Ensimmäinen kapteeni oli ollut perin mahtava — "kopia" — mies, joka talviseen aikaan aina ajoi kahdella hevosella. Kerrotaan että, kun hän kerran Saksalan kartanosta lähtiessään oli saanut eteensä vaan yhden hevosen, oli hän kovasti kironnut ja pauhannut matkalla! Laiva lie kulkenut Kellosalmen vanhan salmen kautta s.o. Vähäsalon ja Virmailan saarten välitse.

Tuon salmen nimestä kerrotaan, että muka "ryssä" olisi ottanut Sysmän kirkosta suurimman kirkonkellon valaakseen siitä tykkejä ja toi sen Tehinselän yli Padasjoen puolelle. Kun ei tiennyt että salmi on talviseenkin aikaan sula, ajoi avoveteen ja sinne jäi kirkonkello.

Myöskin Padasjoen kirkosta kerrotaan, että siellä ennen olisi ollut kolme kelloa, mutta venäläiset sodan aikana olisivat vieneet kolmannen mukanansa.

Sittemmin piti "Keisarin pojan" (Alexanteri II:n veli Nikolai) rakennuttaa uutta rautaista sotalaivaa proomuineen.

Roomun runko rakennettiinkin Saksalassa, mutta niin pitkälle ei koskaan päästy, että se olisi pantu vesille, vaan hajoitettiin sittemmin ja myytiin.

Kun sen rautalevyt olivat toisiinsa kuparinauloilla liitetyt, sanotaan saaduksi "veikiest'" kuparia sitä hajottaessa.

Muun muassa oli roomua varten tuotu kaksi tykkiä, jotka sittemmin myytiin nekin ja jotka nykyään muinaismuistona säilytetään Saksalan kartanon puistossa.

Suomen Historiallisen seuran julkaisemassa "Ulrik Rudenschöldin Kertomus Taloudellisista y.m. oloista Suomessa 1738—1741" mainitaan Hattulan pitäjästä m.m. suomennettuna seuraavaa: "Järvet ovat laajat, mutta kalastus ei ole ison-vihan ajoilta saakka erittäin onnistunut, syystä että venäläiset ovat sitä ylen liiaksi harjoittaneet. Entisinä aikoina on tällä, niinkuin monella muulla pitäjällä Hämeenlinnan lähettyvillä, ollut kalastuspaikkoja ja takamaita Rautalammen pitäjässä Päijänteen yläpuolella ennenkuin tuo paikkakunta tuli asutetuksi ja verolle pannuksi." Sekä toisessa paikassa: "Jämsän pohjoispuolella on Päijänteen päässä Laukaan pitäjä ja sen yläpuolella Saarijärvi (Sarjärfwi), Viitasaari (Vitasari) ja Rautalampi (Rautalambi), jotka neljä pitäjää maakirjassa yleisesti kutsutaan Rautalammeksi, koska tämä pitäjä, jolla nyt on tuo nimi, ensiksi näistä on tullut asutetuksi ja siihen on kuulunut koko yllämainittu seutu. On edellä mainittu, että tuo paikkakunta ennen on ollut Hämeenlinnan ympäri sijaitsevien pitäjien kalastuspaikka, jonka vuoksi vasta-mainittujen pitäjien asukkaat kutsuvat rautalammilaisia, muttei itseänsä, hämäläisiksi".

Ohimennen mainittakoon, että Rudenschöld kuului erääseen lähetystöön, jonka Ruotsin hallitus 1700-luvun alkupuolella oli asettanut Suomen taloudellisten olojen parantamiseksi ison vihan jälkeen. Lähetystön jäsenenä teki R. puolentoista vuoden kuluessa matkustuksia Suomessa.

Koska oli hyvin luultavaa että asianomaisilla paikkakunnilla edes jonkunlaisia muistoja noilta ajoilta vielä olisi jälellä, olen tutkinut asiaa Padasjoella ja saanut tietää, että seuraava asiata koskeva taru vielä on säilynyt kansan keskuudessa.

Padasjokelaisilla on ennen ollut kalavesiä Viitasaarella. Pitäjä on saanut juuri Viitasaarelta ensimmäiset asujaimensa, jotka jättivät kalavetensä ikäänkuin perintönä heille. Ensimmäisinä tuli kaksi miestä, jotka veneellä tullen soutivat Saksalan jokea ylös ja asettuivat asumaan Lammen järven rannalla sijaitsevaan Osoitan kylään, joka siis tarun mukaan on pitäjän vanhin asutus-paikka, johon ensimmäinen mökki järven rannalle sydänmaahan kohosi.

Miehistä palasi toinen takaisin Viitasaarelle luvaten jälelle jääneen vaimoa sieltä neuvoa miehensä luo Padasjoelle. Mies neuvookin vaimoa seuraavasti: kyllä sinä sinne "osaat" — josta kylä sai nimen "Osoila" — jos menet sellaista jokea ylös, jossa vesi "kiehuu kuin pata" — siitä nimi Patasjoki, joksi paikkakuntalaiset yleisesti kutsuvat pitäjäänsä vielä tänä päivänä.

Edellämainittu "pata" on muuan kirkkosillan alapuolella joessa oleva padan tapainen syvennys, jossa kansan luulon mukaan käy raju pyörre ja jossa moni vuosien kuluessa on uponnut.

Inkilän isäntä, joka nyt on seitsemännelläkymmenellä kertoi minulle, että hänen isävainajansa usein puhui, että siellä — Viitasaarella — oli "perintövesiä" sekä että Lammen järvessä noin 100 vuotta sitten oli ollut "ihlan mahloton" kalavesi.

Kalat olivat niin isoja, että hyvin olisivat pysyneet merssin tahi heinäsäkin tapaisessa nuotan perässä ja mateita meni päreistä tehtyihin mertoihin "niin paljon kuin nosti ylös"!

Kun 1808—1809 vuoden sota puhkesi, valtasi suuri pelko kansan, jonka keskuudessa ison vihan kauhut vielä olivat muistissa säilyneet.

Suurissa kylissä ja valtateiden varsilla asuvat pakenivat takamaille.
Siten pakenivat Maakesken kyläläiset Evon opistoon päin Hakovuorelle.

Hakovuori on tänä päivänä erittäin mieltäkiinnittävä "maapaikka" erämaassa kolmen pitäjän Padasjoen, Asikkalan ja Lammin (Evon kruununpuiston) yhtymäkohdassa Kovero- ja Haarajärvien välissä. Korkea rajapyykki on tuolle merkkipaikalle pystytetty.

Sinne mentiin piiloon miehissä ja naisissa kapalolapsista alkaen niin että esim. Kangas-Paavon taloon jäi vaan "vanha ämmä", joka lehmiä ruokki. Vuorelle vietiin mukana runsaasti muonavaroja kuten leipää, voita ja "isoa kalaa".

Yöksi laitettiin suuret tulet, joiden ympärillä autioksi jääneen kylän asukkaat yönsä viettivät.

Kun ajotietä, joka kirkolta vie Kerttusalon huvila-alueen ohitse Kellosalmelle, ei vielä ollut olemassa, johti pitkin harjua vaan kapea polku, jonka vieläkin monessa paikassa voi eroittaa, Seitniemen maille, jotka ennen aikaan olivat synkkiä salomaita ja näin ollen tarjosivat sopivia piilopaikkoja pakeneville.

Muistona sota-ajoilta kertovat vanhat, että kirkon pohjoispuolella Suntion lähellä oli hyvin suuri huone, joka oli täynnä "Ruohtin aikuisia" sotakaluja kuten kiväärejä, rattaita, vaunuja y.m., "jotta olis' kalut, jos sisällisiä rettelöit' tul'" ja jotka kaikki hävitettiin "kun ryssä maan voitti".

Sotavarustuksia, joiden sanottiin olevan siltä ajalta "kun Ruohtin kuningas sai maan allens'", hoiti ruunun nimismies, komisarius eli muut "ruunun miehet".

Täytenä totena kerrotaan, että Kangas-Paavon muori, Inkilän isännän äidin muori, oli vetänyt muuatta venäläistä upseeria kelkalla jäätä pitkin Jyväskylään saakka, siis noin 8 peninkulmaa — muuten olisi tappanut. Muuta evästä ei muorilla, joka oli tunnettu miehekkäisyydestään, ollut eikä ehtinyt ottaa mukaansa kuin vähän "talkkunapöpöröä" esiliinassaan.

Olen myöskin kuullut, että muuan "sodan aikainen" korpraali oli asunut Kasniemen metsäkulmilla Pastilan talon Hautala nimisessä torpassa, mutta en vielä ole saanut selkoa, kuka lienee ollut.

Vuonna 1856 maaliskuussa teki Alexanteri II kuten tunnettu ensimmäisen matkansa Suomeen — matkan, jolla hän ensimmäisen kerran toi ilmi rakkautensa ja huolenpitonsa maatamme kohtaan ehdottaen Senaatille joukon toimenpiteitä Suomen yleisen tilan parantamiseksi.

Paluumatka vei hänet muun muassa Kärkölästä Lahden kautta Nastolaan,
Villähtiin.

Kun keisarin seurue oli hyvin suuri, kuulutettiin kirkoissa m.m. Lahteen kaikkiaan 112 hevosta — suuremmista taloista 2, pienemmistä yksi. Hevosia tuli Padasjoelta saakka — 6 penikulman matkan päästä. Kun seurueen mukana kuletettiin suuret "pajat ja keittiö" tarvittiin niiden eteen monta, viimeksimainitun eteen 9:kin hevosta, joista aina kolme hevosta oli rinnan. Kyökin alle oli tehty jalakset leveistä parruista. Keisarin oman kuomireen edessä oli vaan kaksi hevosta.

Monta päivää saivat miehet odottaa. Yöllä poltettiin suuret tervatynnyrit, joihin aina lisättiin halkoja, rakkaan keisarin kunniaksi ja kun ei tiedetty milloin saapuisivat, poltettiin niitä pitkin yötä.

Olihan niistä sekin etu, että tuo suuri miesjoukko näki hääriessään askareissaan.

Tallien puutteessa olivat hevoset nimittäin ulkona ja esimerkkinä siitä kuinka paljon lunta sinä talvena oli, mainittakoon, että hevosille oli tehty pilttoot lumeen.

Muuan Kuohar-Kalle niminen mies, joka oli erinomaisen pulska vartaloltaan, piti harjoitettaman ajamaan keisarin rekeä, mutta "Kallepaha" pelkäsi jo harjoituksessa niin pahoin, että silmistä ja "nenän päästä rupes' tippuun", niin että Kalle otettiin pois kuskipenkiltä.

Vaikka näin kovin oli keisarin tuloa "vahlattu", tuli hän sittenkin niin "salaa", ettei kukaan tiennyt.

Lahden kylässä ei keisari ollenkaan astunut kuomireestään, vaan istui siinä hevosia vaihdettaessa.

Siinä ollessaan eivät miehet "kehlanneet" katsoa keisaria läheltä, mutta Pyhäniemen neitsyet, jotka kuomin akkunoista kurkistelivat sisään, näkivät keisarin makaavan kuomin kulmassa "selkä nojalla".

Yöllä sitä sitten lähdettiin Nastolaan päin ja Kukonkoivussa keisari oli ulkona.

Puolet hevosista, kunkin selässä ratsastaja, juoksi vieressä siltä varalta, että joku hevosista väsyisi.

Esaias Inkilä, joka silloin oli "neljäntoista päällä" ratsasti yön
Alexanteri II kuomin vieressä.

Keisari antoi "juomarahaa" miehille yhteisesti 3 ruplaa. Kyytipalkan maksoi ruununvouti vasta jälestäpäin Padasjoella 33 kop. hevosta kohti.

Eric Tuneld'in vuonna 1794 Tukholmassa painetussa Ruotsinmaan maantieteessä "Geographie öfver Konungariket Sverige Samt Därunder hörande Länder" sanotaan III:nessa osassa m.m. Padasjoesta: "vid denna Sockens Kyrkoby har plats til en ny Köpings inrättande blifvit föreslagen och utsedd" (tämän pitäjän kirkonkylän lähellä on ehdotettu ja hyväksytty paikka uutta kauppalaa varten.)

Että tuota paikkaa ajateltiin muuttaa kauppalaksi riippunee siitä, että Padasjoki todellakin oli tunnettu kauppapaikka, siellä oli iso kansankielellä n.k. kauppalaani. "Kauppalaani" sijaitsi Saksalan maalla Rusilan puustellin ja Hietarannan välisellä alueella — Toukolan kankaalla, joka nykyään on peltona.

Molemmin puolin Hietarannan tietä oli pitkät rivit laudoista tehtyjä kauppahalleja n.k. kokkopuoteja.

"Toukolan markkinoille" oli tullut väkeä kaikkialta Suomesta. Kauppatavarana mainitaan varsinkin hevosia, joita myytiin ja vaihdettiin, hevoskaluja, kankaita, rihkamatavaraa, "renikoita" y.m.

"Jyväskylän takaa" tuotiin runsaasti kaloja, siikaa ja lohta, mutta silakka oli tuntematon.

Toukolan markkinat lakkautettiin 1810 tienoolla. Syy siihen lienee ollut se huono elämä, jota niillä vietettiin — ryypeltiin ja tapeltiin.

Vieläkin on muuan sananparsi, jossa lausutaan, jos toista uhataan selkäsaunalla: "vartos' kun Toukolan markkinoille tulet"!

Paljon kertomuksia on vielä siitä, kuinka "perkuliest'" siellä tapeltiin tahi tehtiin muuta ilkityötä, seipäillä rikottiin Rusilan kaikki akkunat y.m.s. Siinä Muona-Juonakset ja muut saivat selkäänsä.

Nykyään on Padasjoella eläinmarkkinat Arrakoskella muutamia päiviä ennen Hämeenlinnan syysmarkkinoita.

Laanin lähellä oleva Saksalan kartano lienee saanut nimensä "saksasta" s.o. kauppias.

Kun kesällä 1910 erään komitean jäsenenä, jonka tehtävänä oli
Keski-Hämeen rautatien silmämääräinen tutkimus, saavuin Luopioisten
Kantolaan, kuulin puhuttavan eräästä vanhasta kalkkilouhimosta, joka
sijaitsee Kukkiajärven eteläpäässä Haikanniemellä.

Koska arvelimme tuon vanhan kalkinpolttopaikan tarjoovan yhtä ja toista mieltäkiinnittävää, teimme sinne pitkin kaunista Kukkiajärveä veneretken.

Kalkinottopaikalla kasvaa nyt suurta lehmus- y.m. metsää, joka, niinkuin muukin kasvullisuus siellä, on erinomaisen rehevää.

Otimme kalkkikivinäytteitä lähellä olevan vielä hakkaamattoman kallion pinnalta. Ne eivät kuitenkaan liene olleet parasta laatua, koska syvistä kaivon tapaisista kuopista päättäen, paras kalkkikivi on maan alla. Että niin on laita, todistaa m.m. se seikka, että Rudenschöld edellä mainitussa kirjassaan mainitsee, että Hämeessä on vaan kaksi kalkkiruukkia Ridasjärven kylän lähellä Janakkalassa ja Luopioisten kappelissa Hauhon pitäjää "Kohijockin" kylän lähettyvillä.

Jälkimmäisestä sanoo R. että "kalkki siellä on harmahtavaa, mutta kuitenkin parempaa kuin Janakkalan pitäjässä ja on tuo kalkkikivi, joka suurimmaksi osaksi on maan alla, vihertävää marmoria".

Ridasjärvestä sanoo R. että siellä on "hyvin iso kalkkivuori harmaakivi lajia, johon vähän viheriätä on sekoitettu", sekä että kalkki on "lujaa", muttei aivan valkosta, kuin myöskin "että vuoresta jo ympärimitaten on murrettu 100 syltä, mutta että se näkyy olevan loppumaton ja paranevan kuta syvemmälle tullaan".

Ridasjärven kalkkivuori — isonlainen kallio — sijaitsee muuten nykyänsä
Majamäen kanssa yhdistetyn Katilan talon maalla.

Sykärin isännän tiedonantojen mukaan poltettiin siellä kalkkia suuremmissa määrissä vielä noin 40 à 50 vuotta sitten, vieläpä nytkin polttavat Ridasjärven asukkaat tulilla pieniä kalkkimääriä.

Täällä liikkui muuten kansan kesken se huhu, että Ridasjärven kalkkiruukista olisi otettu kalkki Hämeenlinnan linnaa ja Hollolan kirkkoa rakennettaessa. Muun muassa on louhimossa kaksi syvää kalkinottokuoppaa, joista toisella on vanhastaan nimi "Hämeenlinnan" ja toisella "Hollolanhauta".

Paikalla, josta merkeistä päättäen aikanaan on paljon kalkkia poltettu, kasvaa pientä metsää, sekin todistus siitä että siellä on valmistettu kalkkia paljon myöhemmin kuin Luopioisissa.

Kuinka kauan kalkkia on poltettu Haikanniemellä ei tunneta, mutta kansan keskuudessa on säilynyt huhuna, että sieltäkin olisi tuotu Kruunuporin linnaa varten tarvittava kalkki.

Milloinka kalkinpoltto Luopioisissa lakkasi ei myöskään tunneta, mutta varma on, että se vielä Rudenschöldin aikana 1731—1741 oli käytännössä. Tätä todistaa se seikka, että hän mainitsee kalkin hinnaksi 30 äyriä tynnyri Kuohijoella ja Ridasjärvellä 3 äyriä kappa paikalla ostettuna, mutta 4 äyriä kun omistaja itse kuletti kalkin pois.

Kukkiajärven rannalla voi Haikanniemellä vielä eroittaa entisen venevalkaman, josta tie on viennyt kalkinpolttopaikalle.

Aikoina, jolloin kaikellaiset urheiluleikit ovat niin sanoakseni otetut päiväjärjestykseen, on syytä kiinnittää huomionsa myöskin kotimaisiin urheiluleikkeihin.

Kun pikkuhuligaanit kaupungeissa keväällä alkavat typerää nappipeliä, jossa pelataan napeista eli rahasta, silloin alkavat pikkumiehet kaikkialla Hämeen salomailla harjoittaa hauskaa piippua eli kenanlyöntiä, joka on todellinen kansanomainen urheiluleikki ja jossa — niinkuin olla pitääkin — kunnia on voittajan ainoa palkinto.

Kenanlyöntiin ottaa osaa kuinka monta Anttia, Jussia tai Mattia hyvänsä, mutta niistä kuitenkin vaan yksi on "piirissä" ja yksi varsinaisena "vastaajana".

Lyömäaseena tässä hämäläisessä lawn-tennispelissä on 50 à 60 cm pituinen puinen "kenakeppi" eli "kenatavi" ja lyötävä likim. 15 cm pituinen peukalonpaksuinen pyöreä puinen "kena" eli "pinna".

Urheilupelin eri asteilla saavuttavat pelaaja, vastaaja tahi vastapelaajat jonkun määrän "keppimittoja", "mokkia", "kinkkuja", "pystypäitä" tahi "linkkuja".

Kun urheilukentäksi on valittu sopiva tasanen paikka, riihipiha tahi muu pihamaa, aho, maantie y.m.s., missä akkunoita ei ole lähellä, alkaa peli.

Järjestys määrätään "teikkauksella" siten, että määrämatkan päästä osanottajat heittävät kenakeppinsä "piiriä" kohti, jolloin lähin mies tulee "piirimieheksi" ja n:o 2 vastaajaksi. Etäisyys lasketaan piiripuusta "tavin" piiriä lähinnä olevaan päähän.

Piirimies asettuu nyt piiripuun viereen, tarttuu kenakeppinsä päähän kämmenellään niin, että vaan vähän kepin päätä pistää esille nyrkin päältä, sijoittaa kenan poikittain nyrkille kenakepin pään sisäpuolelle, heittää sen nyrkillään ilmaan ja lyö sitä voimakkaasti kenakepillään alhaaltapäin menemään niin kauaksi kuin suinkin. Muut osanottajat, jotka seisovat hajallaan, koettavat kukin vastata joko siten että lyövät kenaa, sen ilmassa ollessa takaisin piiriä kohti, tahi niin että, jos kena on liian korkealla, heittämällä keppinsä koettavat ilmassa sitä tavoittaa. Joka osuu, saa lukea hyväkseen 10 "keppimittaa".

Kenan maahan pudottua on "vastaajan" (n:o 2) tehtävänä siitä paikasta, johon kena putoaa, kädellään heittää se, jos mahdollista, likemmäksi kuin keppimitan päähän piiripuuta. Jos tehtävä onnistuu, siirtyy vastaaja piirimieheksi, seuraava mies (n:o 3) vastaajaksi ja piirimies asettuu muiden "vastustajien" joukkoon. Vastaajan kenaa heittäessä tulee piirimiehen koettaa polttaa s.o. lyödä kenaa takaisin, ellei kena makaa niin likellä, että vastaaja ulottuu kädellään piiriin. Jollei kena joudu piiriin, s.o. likemmäksi kuin keppimitta piiripuusta, mittaa ja laskee piirimies hyväkseen keppimitat piiripuusta kenan lähimpään päähän, jolloin kuitenkin ainoastaan kokonaiset keppimitat — ei osat — otetaan lukuun. Keppimittojen korkeimmasta määrästä suostutaan etukäteen — tavallisesti vaaditaan vähintäin 100 keppimittaa.

Sitä myöden kuin osanottajat saavuttavat suostutun korkeimman määrän keppimittoja — siis vähintäin 100 — rupeavat he kilpailemaan "mokeista". Eroitus eri asteiden välillä riippuu siitä mitenkä kena lyödään.

Mokista kilpailija lyö piirimiehenä kenan siten, että sauva pidetään vaakasuorassa asennossa eteenpäin ojennettuna ja kena sijoitetaan poikittain sen pään ylitse, josta se sitten keikahutetaan ilmaan ja lennätetään sivulta lyömällä. Kenan tulee yhdeltä puolelta olla keskeltä hiukan tasaiseksi kaverrettu, samoinkuin tavin pään ja tyvipuolenkin yhdeltä puolelta tasoitettu. Mokan lyöjä ei ole oikeutettu polttamaan ja saa laskea hyväkseen — niinkuin kaikissa seuraavissakin kilpailuissa — vaan yhden mokan, pudotkoon kena kuinka kauaksi hyvänsä.

Vastustajista saavat ne, jotka ovat mokkapelaajia, vaan puolet eli 5 mokkaa, mutta ne, jotka vielä kilpailevat keppimittasarjassa, 10 keppimittaa, jos kenaan osaavat.

Seuraa sitten kinkkukilpailu, jolloin kena lyödään samalla tavalla kuin edellisessä, mutta sijoitetaan poikittain kenakepille sen kädenpuoleiselle osalle käden eteen.

"Kinkkujen" luvusta sovitaan etukäteen ja vaaditaan niitä tavallisesti vähemmän kuin mokkia — tav. taas puolet 25.

Lyödään sitten pystypäitä, joita, ollen vaikeimpia, vaaditaan sopimuksen mukaan vielä vähemmin tav. 5-10 ja joita lyödessä kena sijoitetaan poikittain pystysuorassa asennossa pidetyn kenakepin pään ylitse, jonka sitä varten tulee olla tasanen.

Kun on pystypäät saavuttanut, seuraa viimeinen koetus: "linkun" lyönti. Ollen kaikkein vaikein vaaditaan vaan yksi linkku. Kena sijoitetaan siinä poikittain itse kädelle ranteen yli ja keppi pidetään ulospäin ojennettuna ennen lyöntiä.

Voittajaksi tulee se joka ensin pääsee pelistä pois s.o., on saavuttanut kaikki pisteet.

Ellei piirimies kenaa lyödessä kolmannella kerralla osaa, täytyy hänen siirtyä pois piiristä. Ensimmäisen kerran hukkaan lyödessä huudetaan hänelle "heru toisen kerran!" ja toista lyödessä: "heru Maija Liisan lehmä vielä kerran!" Kun on tullut niin pitkälle, että vaan linkku on jälellä, huudetaan: "yks' puuttuu sano p—u kun kärpäsiä laski".

Yhtä vähän kuin mokan lyöjä, saa kinkun, pystypäiden tahi linkun lyöjä polttaa ja jos hän sen erehdyksessä tekee, kadottaa hän kaikki ennen saavuttamansa tulokset ja saa alkaa alusta.

Kenan lyönti on muuten todellista reipasta urheilua, jossa vaaditaan aika lailla voimaa, notkeutta ja nopeutta ei ainoastaan lyönnissä vaan ennen kaikkia "vastaamisessa". Olen nähnyt taitavien kenanlyöjien kepillään pyörähyttävän kenaa uskomattoman kauaksi ja todellista taitavuutta vaatii kenan osaaminen tavilla korkealla ilmassa.

Että se on hauskaa, voin itse todistaa, kun ennen torppariemme ja naapurin kylän poikien kanssa Alhon riihipihalla riippakoivujen suojassa kevätiltoina tuntikausia lyötiin kenaa ulkona vapaassa luonnossa suloisessa Hämeen maassa.

Suurta kauhua herätti 1850-luvun alkupuolella ei ainoastaan Hämeessä, vaan vieläpä koko Suomessakin kuuluisa rosvo ja murhaaja Johan Adamsson, yleisesti tunnettu "kerpeikkarin" nimellä. ("Kerpeikkari" — ruots. skarprättare — teloittaja).

"Kerpeikkari" lienee ollut julmin peto mikä ihmishaamussa maassamme koskaan on elänyt.

Että hän kokonaisen vuoden sai riehua joutumatta kiinni, riippui siitä, että hän, ollen nuorekkaan ja pulskan näköinen, nahkojen ostajaksi tekeytyen aina esiintyi herrastellen ja mahtavasti kyytihevosella ajaen, kuin myöskin siitä että hänellä oli suuri joukko "hyysääjiä", sekä aina suoritti kauheat murhansa kaukana siitä paikasta, missä kulloinkin asuskeli.

Kerpeikkarin apulaisista mainittakoon ensi sijassa hänen alituinen "aseenkantajansa" ja rikostoverinsa Tanttilan Mikkolan maalla Lammin pitäjässä asuva Kölhö-Heikki niminen "ittellinen", jonka mökissä hän piti pääkortteria sekä muuan Lempäälän-Hetaksi kutsuttu nainen.

Niistä murhista, joita Johan Adamsson teki Keski-Hämeessä mainitsen tässä muutamia.

Niihin aikoikin asui mökissään maantien varrella, Eteläisten Sarkkalan maalla, Heinäkankaan pohjoispuolella ja Eteläisten tienhaaran tuolla puolen, muuan Helppolin niminen muonaukko vaimoineen.

Pariskunnalla lienee ollut pieniä rahasäästöjä, koska Kerpeikkari ja Kölhö-Heikki eräänä yönä Tanttilan kievarista kyytihevosella tullen murhasivat pariskunnan.

Lempäälän-Heta lähetettiin jo edellisenä iltana Helppolinin mökkiin yösijaa pyytämään ja päästämään sitten yöllä rosvot vanhojen nukkuessa sisään.

Murhan tehtyä heittivät murhaajat vainajain ruumiit sänkyyn ja sytyttivät mökin palamaan. Se paloikin maata myöden.

Samana yönä vietettiin Kivistön torpassa Porkkalan kartanon maalla häitä, joissa muiden muassa oli "häitä kuokkimassa" rakennusmestari A. Nylund, joka nykyään asuu Hämeenlinnassa ja jolta olen saanut parhaimmat tiedot kuuluisasta rosvosta. Sinne saapui myöskin Heikin vaimo, joka tiesi murhayrityksestä.

Nylund kertoo, että kun sitten sydänyönä liekit tulipalosta, joka poroksi poltti onnettoman eläkemiehen vaimoineen ja mökkineen, kajastivat kaukaa etelästä syysyön synkkää, tummaa taivasta kohti, oli jonkinlainen raivo vallannut Heikin vaimon niin, että hän rajusti tanssien huuteli: "Kah' yks' taas kirppuja korpee, kyllä kirput kyydis' on"!

Toinen murha tapahtui Tyryn myllyllä Vanajassa. Sinnekin tuli rosvo yöllä hevosella ajaen. Tupaan tultua löi hän ensin myllärin muorin ja emännän kuten luuli kuoliaaksi ja karkasi sitten myllärin kimppuun viereisessä huoneessa vaatien rahoja.

Emäntä oli kuitenkin kaikeksi onneksi niin paljon vironnut, että pääsi juoksemaan apua hakemaan naapuritalosta, joten mylläri pelastui ennenaikaisesta varmasta kuolemasta. Myllärin poika, joka oli läsnä, tuli heikkomieliseksi kauhistuksesta.

"Herpentin mäellä" Lammin ja Kosken rajalla sijaitsevassa köyhässä torpassa murhasi Kerpeikkari yhtenä yönä koko torpan väen, 6 henkeä.

Esimerkkinä siitä, mikä julma verenhimo miehen oli vallannut, mainittakoon, että hän Mikkelin tienoolla kerran tappoi vastaan tulevan ryysyisen kerjäläisen — oli vaan kysynyt: "onko sulia millä elät" ja kun kerjäläinen siihen vastasi ettei ole, "elän sillä minkä armeliaat antavat", oli pistänyt miehen kuoliaaksi sanoen: "kyllä minä sulle leipää annan"!

Matkoillaan oli hän useasti poikennut erääseen torppaan — Tervaniemeen — lähellä Padasjoen ja Lammin rajaa, muka ostaaksensa nahkoja — joita hän luonnollisesti ei koskaan ostanut.

Sinne oli isäni, koska Adamssonia taas sinne odotettiin, lähettänyt 7-miehisen joukon, jota siltavouti oli johtamassa. Onni oli miehille suotuisa, sillä Jussi saapuikin torppaan erään "Kyläkkään-Eero" nimisen miehen seuraamana. Seurueesta toiset piiloutuivat porstuakamariin, kun toiset taas, etteivät herättäisi epäluuloa, tekeytyivät humalaisiksi ja rupesivat rosvojen kanssa korttia pelaamaan.

Ikäänkuin erehdyksestä pudotti silloin isäntä, joka, niinkuin muutkin miehet, oli mitä suurimmassa jännityksessä, kortin maahan ja kun Kerpeikkari silloin kumartui ottaakseen sen maasta, karkasi isäntä takaa häneen kiinni ja molemmat kieriskelivät lattialla. Se kauhea rymäkkä, joka syntyy lattialla, on merkkinä väijyville miehille ja kaikki ryntäävät he esille saaden siten miehissä rosvon, ankaran vastustuksen jälkeen, sidotuksi.

Ja kun hän sitten tuotiin isäni luo kuulusteltavaksi, oli lähellä että hän vieläkin, vaikka koviin jalka- ja käsirautoihin pantuna, olisi tehnyt viimeisen murhansa. Kun nimittäin isäni alaskumartuneena hanhenkynällään kirjoittaa pöytäkirjaansa, on vieressä seisova Jussi huomaamatta siirtynyt lähemmäksi ja lyönyt äkkiä kaikella voimallaan, raskailla rautakahleilla yhteen kytketyillä käsillään isäni päätä tavotellen. Ellei isäni samassa olisi huomannut yritystä ja äkkiä väistynyt, olisi hän luultavasti saanut kuolettavan iskun takaraivoonsa.

Välikäräjissä Tanttilassa kesti Johan Adamssonin jutun käsittely viisi päivää.

Suunnattomasti oli väkeä kokoontunut käräjäpaikalle ja niiden joukossa 45 henkeä, jotka tavalla tahi toisella olivat sekoittuneet Kerpeikkarin juttuun, ja jotka vangittuina oli tuotu sinne.

Oikeuden edessä oli hän ilmoittanut aikoneensa tappaa vielä viisi henkeä, nimittäin isänsä, äitinsä, Tanttilan Mikkolan isännän sekä Syrjänta'an Seppälän ja hänen veljensä.

Kerrotaan, että kun hän käräjäpaikalla näki Kurkijärven silloisen isännän Pusan, oli hän Pusalle sanonut olleensa Piiskun mäellä Kataloisten tiellä kuusen takana, kun Pusa yöllä ajoi ohitse ja olisi silloin lyönyt hänet kuoliaaksi, ellei juuri olisi ollut matkalla Tyryn myllyn väkeä murhaamaan ja ryöstämään.

Kun Pusa kiitollisena henkensä säästämisestä tarjosi K:lle 1 ruplan, ei hän ottanut sitä vastaan; — sanoi olevan nyt, niinkun olikin, liian myöhään!

Johan Adamssonin viimeisistä vaiheista mainittakoon, että hänet piti mestattaman kotipitäjänsä Heinolan kirkon lähellä.

Mestauslava oli jo pystytetty ja papin läsnäollessa murhaaja kontillansa silmät sidottuina lavalla kuu aivan viimeisessä hetkessä julistettiin tuomio, joka siihen saakka oli ollut salainen.

Sen mukaan teljettiin hän sitten vartavasten muurattuun koppiin
Viaporin linnoituksessa.

Kopin, jonka pituus oli 4 kyyn., lävitse oli muurattu rautanen tanko, jonka läpi liikkuvaan rautarenkaaseen vanki oli vitjoilla suolivyöstään kiinnitetty. Onneton voi siten, kuten ajokoira, siirtyä edestakaisin "haudassaan", johon johti vaan pieni luukku, josta ruoka annettiin ja pappi pääsi hänen puheilleen.

Niukka valo tuli luukun päällä olevasta pienestä lasista. Ainoastaan puoli vuotta eli hän kammiossaan.

Kerpeikkarin pääkallo joutui sittemmin yliopiston kokoelmiin, jossa se vieläkin on nähtävänä.

Kuoltuaan luettiin hänen elämäkertansa ja tuomionsa kaikissa maamme kirkoissa, muille varoitukseksi. Varsinkin oli Tuulosten silloinen kirkkoherra Kockström pitänyt pontevan varoitussaarnan.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VANHANKANSAN TAPOJA JA TAIKOJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Vanhankansan tapoja ja taikoja

VANHANKANSAN TAPOJA JA TAIKOJA

A. TH. BÖÖK

SISÄLLYS:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE