The Project Gutenberg eBook of Muuan katuvallankumous, by Knut Hamsun

Eräänä aamuna kesällä 1894 herätti minut tanskalainen kirjailija Sven Lange, joka tuli huoneeseeni Rue de Vaugirard'in varrella ja sanoi, että nyt oli Pariisissa puhjennut vallankumous.

Mutta tästä Sven Lange suuttui, sillä hän piti ylioppilaitten puolta, ja sitten hän herkesi sanattomaksi ja lähti.

"Neljä kaunotaidetta" nimisen yhdistyksen eli seuran piti pitää tanssiaiset "Punaisen myllyn" huvittelulaitoksessa. Ne neljä naista, jotka näissä tanssiaisissa esittivät neljää kaunotaidetta, esiintyivät melkein alastomina, heillä oli vain silkkinauha vyötäisillä. Nyt on Pariisin poliisi pitkämielinen ja tottunut jos johonkin; mutta tällä kertaa se sekaantui asiaan, tanssiaiset lopetettiin kesken ja laitos sulettiin.

Tätä vastaan panivat taiteilijat vastalauseensa. Ylioppilaat koko latinalaiskorttelissa asettuivat taiteilijoitten puolelle ja panivat myöskin vastalauseensa.

Pari päivää myöhemmin kulki pieni poliisijoukkue St. Michel-bulevardia. Erään ravintolan edustalla istuu muutamia ylioppilaita, jotka laskettelevat ilkkuvia kompia poliisijoukkueelle, tämän kulkiessa ohi. Pariisin poliisi on pitkämielinen ja tottunut jos johonkin. Mutta nyt muuan konstaapeleista suuttui, hän otti raskaan, kivisen tulitikkuasettimen, joka oli eräällä bulevardin pöydällä, ja heitti sen rauhanhäiritsijöitä kohti. Kuinka olikaan, hän tähtäsi huonosti, asetin lensi ravintolan akkunasta sisään ja sattui muuatta vallan asiaankuulumatonta ylioppilasta päähän, niin että viaton uhri kuoli paikalla.

Kun Sven Lange oli lähtenyt, nousin minä ja menin ulos. Kaduilla oli hyvin levotonta, väkijoukkoja, poliiseja ratsain ja jalan. Tunkeuduin väkijoukkojen läpi, pääsin ravintolaani, söin aamiaista, sytytin paperossini ja aijoin palata kotia. Kun tulin ulos ravintolasta oli vielä levottomampaa ja vielä enemmän väkeä. Järjestyksen pitoa varten oli nyt myöskin osa kansalliskaartia ratsain ja jalan lähtenyt liikkeelle. Kun tämä ensikerran näyttäytyi bulevardi St. Germain'illa, otti kansa sen vastaan huutaen ja heitellen kiviä. Hevoset nousivat pystyyn, hirnuivat ja kaatuivat. Kansa mursi kadun asfaltia palasiksi ja käytti niitä heittoaseina.

Muuan mies kysyi minulta suuttuneena, josko minun mielestäni nyt oli sopiva aika polttaa paperossia. Minä en ensinkään aavistanut, että tuo oli niin hirveän vaarallista. Ranskaa ymmärsin huonosti tai en ollenkaan, niin että saatoin osaksi saada anteeksi, mutta mies huusi epätoivoisin elein:

Nyt eivät ylioppilaat ja taiteilijat olleet enään yksinään liikkeellä. Pariisin alhaiso oli kymmenin tuhansin virrannut paikalle, kerjäläisiä, tyhjäntoimittajia, heittiöitä. He tulivat kaikista kaupungin nurkista, putkahtivat esiin syrjäkaduilla ja sekaantuivat joukkoon. Useampi kuin yksi kunnon ihminen menetti kellonsa.

Minä kuljin virran mukana. Risteys, jonka muodostivat bulevardit St. Michel ja St. Germain, oli levottomuuksien polttopisteenä ja siellä oli hyvin vaikeata pitää yllä järjestystä. Kansa teki hyvän aikaa mitä itse tahtoi. Muuan omnibus tuli siltaa pitkin toiselta puolen Seineä. Kun se pysähtyi St. Michel'illä, niin muuan mies astui väkijoukosta sen luokse, otti hatun päästään ja sanoi:

Sitten riisuttiin hevoset valjaista, ja omnibus kaadettiin kumoon keskelle kalua hurjan riemun vallitessa. Seuraavaa omnibusia kohtasi sama kohtalo. Raitiovaunut, jotka kulkivat ohi, pysäytettiin ja kaadeltiin samoin, ja kohta kohosi korkea barrikadi kadun poikki, laidasta laitaan. Koko liikenne pysähtyi. Ihmiset, jotka aikoivat eteenpäin, eivät voineet rynnistäytyä läpi, vaan aaltoileva kansanjoukko tempasi heidät mukaansa, pois heidän omalta suunnaltaan, puristi heidät kauas syrjäkaduille tai talojen sulettuja ovia vastaan.

Minut oli kuljetettu jälleen taaksepäin lähelle lähtökohtaani ravintolan luona, minä ajelehdin edelleen, yhä edelleen, tulin erästä museota ympäröivän korkean rauta-aidan luo — siihen tartuin kiinni. Käteni raastettiin melkein poikki ja minä pidin puoliani. Yhtäkkiä kuului laukaus, toinenkin. Joukon valtasi'pakokauhu, se heittäytyi syrjäkaduille kamalasti huutaen. Samaan aikaan käytti poliisi tilaisuutta hyväkseen ratsastaakseen roskajoukon jälkeen eri suunnille, polkeakseen sitä jalkoihinsa, iskeäksensä sapeleilla.

Minun onnistui jäädä aidan luo, missä nyt ei enään juuri ollut tungosta. Muuan myöhästynyt mies tuli läähättäen luokseni, hurjana pelosta. Hän piti käyntikorttia kädessään, hän pisti kortin minun kouraani ja rukoili puolestansa, hän luuli, että tahdoin hänet tappaa. Kortissa oli: Dr. Hjohanne. Seisoessaan edessäni hän värisi kuin haavanlehti. Hän selitti olevansa armenialainen ja olevansa opintomatkalla Pariisissa; hän oli muuten lääkärinä Konstantinopelissa. Säästin hänen henkensä enkä sitä ottanut. Muistan vieläkin miehen sangen hyvin, etenkin hänen vääristyneet kasvonsa mustine, harvoina partoineen, ja että hampaiden välit hänen yläleuvassaan olivat hyvin suuret.

Huhuttiin nyt, että laukaukset olivat kuuluneet eräästä kenkämyymälästä tahi oikeastaan sen yläpuolella olevasta verstaasta. "Italialaiset" työmiehet olivat ampuneet poliisia — luonnollisesti italialaiset saivat syyn. Nyt rohkeus palasi väkijoukkoon, ja se virtaili takaisin bulevardeille. Ratsastava poliisi koetti nyt asettumalla ketjuun eristää polttopisteen, jott'ei sinne olisi päässyt tulvehtimaan väkeä Pariisin muista osista, mutta niinpian kuin väkijoukko huomasi tämän juonen, alkoi se särkeä sanomalehtikojujen akkunoita, kivittää kaasulyhtyjen ruutuja ja kiskoa irti rautasäleitä, jotka suojelivat bulevardilla kasvavia kastanjapuita, ja se teki kaiken tämän antaakseen poliisille muuta huolehdittavaksi, kuin sulkea katua. Kun poliisi ei mitään pelännyt, oli sen pillastuneet hevoset säikähdytettävä suunniltaan, kumoon kaadettujen omnibusien muodostama barrikadi sytytettiin sen tähden. Asfaltin murtamista heittoaseiksi jatkettiin, ja kun tämä oli raskasta työtä eikä se läheskään tyydyttänyt tarvetta, niin ryhdyttiin muihin toimenpiteisiin. Kastanjapuita ympäröivät, irtikiskotut rautasäleet särettiin pienemmiksi kappaleiksi, särettiin noja-aitoja ja portaitten käsipuita ja kohta tuli minunkin ison, ihanan rauta-aitani vuoro. Ja sitten sitä heitettiin ja huudettiin ja hävitettiin ja paettiin ja palattiin.

Viimein järjestysvaltaa vahvistettiin Versailles'sta tuodulla sotaväellä. Väristys kulki läpi väkijoukon. Poliisia ja kansalliskaartia oli pilkattu ja vahingoitettu kaikin lavoin, mutta heti sotaväen näyttäydyttyä, puhkesi kansa huutamaan: Eläköön armeija! eläköön armeija! Ja upseerit tekivät kunniaa ja kiittivät suosionosotuksesta. Mutta upseerit ja sotamiehet olivat tuskin ratsastaneet ohi, ennenkuin taas ruvettiin ahdistamaan poliisia, ruutuja ja aitoja, ja asiat olivat ja pysyivät ennallaan.

Lozc oli poliisipäällikkö. Ja nyt järjestäytyi suunnattoman pitkä kulkue, jonka oli määrä lähteä poliisipäällikön asunnolle "sylkemään" Lozc'ta. Kulkue lähti. Ja jälellejääneet tuhannet jatkoivat hävityksiä.

Kun ei sinä päivänä näyttänyt tulevan sen enempää nähtävää, hain uudestaan ravintolani, söin ja pääsin vihdoin kotia pitkää, pitkää kiertotietä…

— Mutta päivät kuluivat ja levottomuudet jatkuivat. Kohta kun pääsi asunnostaan ulos kadulle, niin kuuli tavattomia asioita. Eräänä iltana, olin taas menossa ravintolaani syömään. Satoi hiukan, ja minä otin sateenvarjon mukaani. Tultuani noin puolitiehen pysäytti minut muuan joukkue, joka hävitti väliaikaisia kaidepuita, joiden piti varjella kulkijoita lankeamasta kadulla olevaan kuoppaan. Minua kehoitettiin vakavalla äänellä auttamaan hajottamistyössä, minä muka näytin vahvalta ja kelpasin kai johonkin. Tiesin, ettei maksanut vaivaa kieltäytyä, ja minä vastasin sentähden, että olin ihastunut, kun saatoin heitä auttaa. Niin aloimme kiskoa ja murtaa. Siitä ei tullut valmista. Meitä oli ehkä viisikymmentä miestä, mutta me emme kiskoneet tahdissa emmekä mahtaneet mitään kaidepuille. Silloin pälkähti minun päähäni alkaa hoilata tahdinnuottia, muuatta norjalaista muurarilaulua. Se auttoi. Pian alkoivat lankut natista, ja kohta sen jälkeen romahtivat kaidepuut kumoon. Silloin me hurrasimme.

Minä aijoin jatkaa matkaani ravintolaan. Silloin tulee muuan ryysyinen mies ja ottaa muitta mutkitta sateenvarjoni, jonka olin asettanut syrjään, ja alkaa se kainalossaan astella poispäin. Seisautan miehen ja vaadin sateenvarjoni takaisin. Hän ei tahtonut sitä antaa, hän sanoi, että se oli hänen omansa. Silloin hankin todistajia tovereitteni joukosta kaidepuitten luona siihen, että minulla oli ollut tuo sateenvarjo mukanani, kun tulin.

Sitä samaa en minä tahtonut tehdä, otin sateenvarjon väkisin, ja kun tämä ei käynyt päinsä sen sovinnollisemmin, kuin että me molemmat, sekä mies että minä, kaaduimme kadulle, alkoi mies huutaa apua. Toverit tulivat jälleen, ja kun mies valitti, että olin hyökännyt hänen kimppuunsa, vastasin minä:

Iltasin, kun olin lopettanut päivätyöni, lähdin mielelläni ulos ja katselin mellakkoja sopivan välimatkan päässä. Kadut olivat hyvin pimeitä, melkein kaikki kaasulyhdyt oli säretty, ja liikennettä valaisi sentähden pääasiallisesti puotien valo. Kaartilaiset ratsastivat jalkakäytäville, heidän suuret hevosensa näyttivät hämärässä valossa hirviöiltä ja lakkaamatta, lakkaamatta kuului kavioiden kopsetta asfaltin vastaan ja jonkun joukkueen rähinää joltain syrjäkadulta.

Sillävälin olivat ylioppilaat — nähtyään, miten suureksi meteli paisui — julkaisseet julistuksen, missä he kieltäytyivät vastaamasta tapahtuneista hävityksistä ja rikoksista. Nyt eivät enään ylioppilaat osoittaneet mieltänsä poliisin menettelyn johdosta Punaisessa myllyssä, vaan Pariisin alhaiso, ja ylioppilaat halusivat kehottaa kutakin yksityistä lakkaamaan. Julistusta levitettiin monin kappalein ja se oli naulittu bulevardin puihin kaikkein luettavaksi.

Poliisia väkijoukot tahtoivat ahdistaa. Yhä edelleen marssittiin suurissa kulkueissa poliisipäällikön luo ja "sylettiin" häntä, poliisimiehiä kivitettiin ja ammuttiin missä vain voitiin, ja kun eräänä iltana muuan konstaapeliparka sanaa viedessään kulki yhtä Seinen silloista, niin tarttui häneen joukko miehiä ja heitti hänet virtaan. Hän kohosi seuraavana päivänä pinnalle, kaukana alapuolella Notre Dame'n kirkkoa ja asetettiin ruumishuoneeseen.

Eräänä iltana sattui St. Michel-bulevardilla tapaus, joka herätti erikoista huomiota. Muuan konstaapeli oli aivan yksin eksynyt väkijoukkoon jalkakäytävällä. Silloin eräs herrasmies ottaa taskustaan pitkän kaksintaistelupistoolin ja ampuu konstaapelin siihen paikkaan. Laukauksen kuullessaan ryntäsi poliisijoukko paikalle, kyseltiin ja vastailtiin mitä suurimmalla kiireellä, ja muutamia vangitsemisia tapahtui. Mutta syyllistä ei löydetty. Laukastuaan pistoolinsa murhaaja astui pari askelta taaksepäin, aaltoileva väkijoukko peitti hänen jälkensä, ja hän oli kadonnut ainiaaksi. Mutta herra oli Kunnialegionan upseeri, sen näkivät lähinnä seisovat. Ja näytti siltä kuin olisivat he tienneet kuka hän olikin, vaikkeivät tahtoneet häntä luovuttaa, — herrasmiestä, jolla on nimi, jonka koko Pariisi, Ranska, niin, suuri osa maailmaa tuntee. Tämä mies siis tuona iltana tappoi ihmisen: ranskalainen murha — ja vallankumousvaisto oli herännyt hänessä ja leimahtanut ilmi liekkiin…

Eräänä iltana minut pakotettiin asfalttia murtamaan. Astuskelin aivan rauhallisena muuatta katua, jolla nain joukon ihmisiä puuhailevan jotakin. Kun olin päässyt tarpeeksi lähelle, huudettiin minulle, annettiin kanki ja pantiin työhön. Komppania kaartia oli asetettuna vähän matkan päähän sulkemaan katua, ja mikäli minä ymmärsin, oli tarkoituksena asfalttikappaleilla kivittää kaarti maahan ja väkivallalla päästä kielletylle kadulle. Olin joutunut häpeälliseen orjuuteen ja minä kaduin katkerasti, etten ollut kulkenut toista tietä. Nyt ei asia enään ollut autettavissa, minä mursin asfaltia. Ja minä en ollut yksinäni, useita kankia oli toimessa, ja työssä vuoroteltiin. Roskaväki seisoskeli kehuskellen ja jutteli siitä, kuinka kaartin nyt oli käyvä: Ah, kaartin oli käyvä hyvin huonosti, kaartista ei ollut monta henkeä jäävä eloon!

Silloin me heitimme raukkamaisesti kankemme ja livistimme. Herra jumala, kuinka me livistimme! Jätimme viholliselle kaikki, luovutimme kaiken erinomaisen asfaltimme, ja juoksimme pakoon. Nyt oli minulla onni omistaa hyvin pitkät koivet, ja minä osasin niitä käyttää kuin paraskin jänis. Itse sanoakseni, en ole vielä koskaan nähnyt miestä, joka olisi paennut niin erinomaisesti kuin minä. Muistan vielä, että juostessani sysäsin pienen ranskalaisen suoraa päätä erästä muuria vastaan sillä seurauksella, että hän kaatui kumoon ja alkoi ulvoa. Luonnollisesti pääsin kaikkien kanssapakenijoitteni edelle, ja kun eellimmäiset vihdoin pysähtyivät, niin minä käytin hyväkseni yleistä sekasortoa ja karkasin asfalttiorjuudesta.

Parin viikon kuluttua alkoivat metelit kaduilla laantua ja kolmen viikon kuluttua Pariisi oli yhtä lainkuuliainen kuin ennenkin. Vain vahingoitetut kadut olivat vielä pitkän aikaa viimeisen Ranskan vallankumouksen hävitysten todistuksina. Yhden todellisen voiton kumoukselliset saivat: Poliisipäällikön, "syletyn" Lozc'n täytyi erota.

Olin koko päivän ajanut reessä pilvisen talvitaivaan alla. Maailma näytti kylmemmältä ja kolkommalla kuin tavallisesti, pureva tuuli liikkui yli laajojen aukeuksien. Metsissä ei vallinnut tavallista hiljaista juhlallista rauhallisuutta. Kaikki oksat huojuivat sinne, tänne, puitten latvat rauhattomasti humisivat ja pensaat pitivät yksitoikkoista elämää.

Tuli hämärä ja minua alkoi paleltaa. Vielä oli pitkä matka yömajaan. Yritin sytyttää piippua, mutia tulitikku toisensa jälkeen sammui kylmässä talvituulessa. Luovuin yrityksistäni, nostin turkkien kaulukset korkealle yli pään ja ryömin rekipeittojen sisään niin syvälle kuin voin.

Pimeys voitti yhä, minä olin hiljaa enkä ajatellut mitään. Reen keikkuminen ja jalasten yksitoikkoinen natina vaivuttivat minut uniseksi. Minä nukuin ja näin unta kansantahdosta.

Unessani aukenivat tulevaisuuden ovet eteeni, näin onnettomuuksien vuoden 1913. Uneksin olevani käymässä vanhojen hyvien ystävieni luona eräässä herraskartanossa Hämeessä, pari peninkulmaa Hämeenlinnasta. Mutta entinen hiljainen, rauhallinen herraskartanotunnelma ei minua vallannut. Aamuloimut paloivat, kahvikupit kilisivät, metsästyskoirat haukkuivat, ruokasalin kello nalkutteli ja tupakinsavu hulmuili — kaikki oli erilailla kuin ennen. Palvelusväki hyöri pahansisuinen ilme kasvoilla, ystäväni ja hänen puolisonsa näyttivät ikäviltä. Sain tietää, että rautatieliike oli lopetettu ja kaikki puhelinjohdot eteläänpäin katkaistut. Suurlakosta ei kukaan ollut kuullut puhuttavan, mitään julistuksia ei ollut levitetty, kokouksia ei ollut pidetty eikä mitään kiertäviä puhujia kuultu. Kaikki oli kuin tavallisesti, työt jatkuivat häiriöittä, mutta rautatieliike oli pysäyksissä, puhelinjohdot etelään katkaistut ja henkilöt, jotka aikaisemmin olivat menneet eteläänpäin, eivät olleet palanneet takaisin.

En tahtonut hyljätä ystäviäni, vaan jäin heidän luoksensa. Metsästelimme, ajelimme ja vietimme aikaa niin hauskasti kuin voimme, mutta äkkiä paha aavistus valtasi meidät kaikki. Kukaan ei tietänyt, mitä oli tulossa, kukaan ei odottanut mitään hyvää. Soitimme Hämeenlinnaan — ei siellä tiedetty mitään. Etelästäpäin ei saatu mitään tietoja, ei kerrassaan mitään. Pohjoisesta alkoi uteliaita ihmisiä saapua. He jatkoivat matkaansa etelään kadoten yksi toisensa jälkeen.

Epävarmuus kasvoi yhä ja parin päivän kuluttua ajoin minä ystäväni kanssa Hämeenlinnaan saadaksemme mahdollisesti siellä jotain tietää. Me tulimme sinne oikealla hetkellä. Muulloin tavallisesti niin kuolleilla ja tyhjillä kaduilla vallitsi nyt ennen kuulumaton elämä, tavaton kohina. Painetuita sähkösanomia jaettiin. Onnistuimme saada yhden kappaleen. Sähkösanoma, joka oli saapunut Ruotsista Haaparannan ja Tornion kautta, oli kyllä lyhyt; se kertoi ainoastaan, että vallankumous — miltä taholta sitä ei tiedetty — oli puhjennut Helsingissä ja että ulkovaltojen konsulit ovat pyytäneet suojaa hallituksiltaan. Saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia sotalaivoja oli matkalla Suomenlahdelle, uskottavasti myös englantilaisia, mutta ne olivat kohdanneet jääesteitä. Sima kaikki.

Kymmenen minuuttia myöhemmin jaettiin uusi sähkösanoma. Se oli yhtä lakooninen kuin edellinenkin. Kertoi ainoastaan, että kaikki venäläiset joukot olivat vetäytyneet takasin Viaporiin ja Katajanokalle, jonne myös useimmat kaupungin venäläisistä asukkaista olivat siirtyneet. Ei mitään enempää.

Aina myöhään iltaan saakka odotimme uusia tietoja, mutta niitä ei saapunut. Ajoimme sentähden takasin ystäväni maatilalle. Jännitetyt ajatukset risteilivät päässäni, kun saavuimme tuohon pieneen taloon, joka hiljaisena ja kauniina sijaitsi härmäisten puitten keskellä, jotka kimaltelivat kuun valossa. Ja sisällä loistivat lamput kotinöyryyttä ja illallinen odotti pöydällä.

Valvoimme myöhään yöhön keskustellen tulevaisuudesta ja tapahtumista tänä merkillisenä aikana. Ystäväni mielestä ei hänellä ollut syytä pelkoon. Suuressa takavarikkoonotossa ja pakkoluovutuksessa vuonna 1910 oli hän menettänyt yhdeksän kymmenettä osaa isältänsä perittyä maata. Varsinaisen talon oli hallitus sentäin jättänyt hänelle. Hän ei milloinkaan ollut sekottautunut politiikkaan ja eli hyvässä sovussa alustalaistensa, samoin kuin naapuriensakin kanssa. Hän sentähden ei hätäillyt, vaikka suuri osa naapureita, jotka muistivat hänen maastaan lohkotuita maatiloja, olivat sosialisteja ja joita hallitus tällä tavalla vuoden 1910 yleisessä maiden pakkoluovutuksessa palkitsi osotetuista palveluksista ja vähän aikaisemmin tapahtuneista olutpanimoiden ja viinapolttimoiden tulipaloista. Hän oletti olevansa pidetty sentähden, ettei ollut seurannut niitä lukuisia muuttavia siirtolaisia, joiden lukumäärä viime vuosina suuresti oli lisääntynyt. Uskollisena maalleen ei hän ollut katsonut voivansa irroittautua siitä maasta, jota hän rakasti ja hän toivoi saavansa yhä edelleen asua rauhassa miellyttävässä vapaudessa. En voinut olla uskomatta hänen puhettansa. Omassa päässäni ajatukset vilkkaasti risteilivät, enkä voinut olla inholla ajattelematta niitä oppeja, joita meidän sosialistimme varmasti ovat oppineet vertaisiltaan Venäjällä.

Jo aamuhämärässä seuraavana päivänä menimme jälleen Hämeenlinnaan ja nyt oli myös vihdoinkin tarkempia tietoja tapahtumista saapunut.

Aiheen epäjärjestyksiin oli antanut se seikka, että hallitus "kansallis-sosialistisen" valtiopäivien päätöksen mukaisesti oli ainaiseksi lakkauttanut kaikki pääkaupungin ruotsinkieliset porvarilliset sanomalehdet. Tämän johdosta oli lakkautettujen sanomalehtien toimitushuoneustojen ulkopuolelle kokoontunut suuria väenpaljouksia, jotka puheilla ja lauluilla osottivat sorron uhreille kunnioitusta ja uskollisuutta. Näissä väkijoukoissa, jotka luonnollisesti etupäässä käsittivät kaupungin porvarillisia, ruotsiapuhuvia asukkaita, lienee myöskin riippumattomia n.k. vastustussosialisteja ollut mukana. Mielenosotuksen kestäessä oli pari komppaniaa punakaartilaisia marssinut esiin ja nämä olivat ilman muuta ampuneet väkitungokseen 5 à 6 kiväärinlaukausta. Kenenkä määräyksestä tämä tapahtui, oli toistaiseksi tuntematonta. Kansanjoukossa oli syntynyt suuri pakokauhu, josta seurauksena oli että yli 100 haavottunutta ja kuollutta, joukossa myös naisia, jäi paikalle. Eräs punasen kaartin päälliköistä oli sen lisäksi omalla kädellään ampunut erään riippumattoman sosialistien eturivin johtajan, nuoren filosofian tohtorin, joka korkean sivistyksensä ja etevän kynänsä tähden oli varsin vihattu ja pelätty hallituspuolueessa. Hän oli väkijoukon mukana äänekkäästi moittinut komentavaa komppanian päällikköä, joka sitten tällä tavalla kosti. Mielenosotuksen hajottua oli joukko roskaväkeä suomettarelaisia, joita johti suomettarelaisten valtiopäivämiehet, perinpohjaisesti hävittäneet puheenaolevien lehtien painot, jotka sen jälkeen sytytettiin palamaan. Kun palokunta samaan aikaan oli lakossa ja uudestaan järjestetty vähälukuinen poliisikunta ei voinut tahi tahtonut mitään tehdä, paloi parikymmentä taloa keskikaupungilla poroksi. Poliisimestari Bart lienee myös kieltänyt väkensä ottamasta osaa sammutustyöhön, koska ainoastaan rikkaiden palatsit joutuivat liekkien uhriksi.

Kun venäläinen sotaväki edelleen toimettomana majaili kasarmeissaan, oli lopuksi kiireesti perustettu porvarillinen suojakaarti marssinut kaupungille: rautatietorilla ja Kaisaniemessä oli tämä kaarti taistellut muutaman tunnin ratkaisemattoman taistelun punasen kaartin kanssa. Kun huhu levisi että sotaväkeä oli tulossa, olivat punaset sytyttäneet talot rautatietorin ympärillä tuleen, räjäyttäneet Ateneumin ilmaan ja vetäytyneet takasin Eläintarhaan. Kun vielä oli rikottu Töölönlahden rautatiesilta, olivat punaset täysissä varustuksissa noin 500 miehen joukossa kulkeneet aika kyytiä maapitäjiin.

Päällikkyys tässä joukossa oli etusijassa kenraali Hurmeella, johon oli liittynyt tunnetut valtiopäivämiehet Aalto ja Sarvikka sekä äsken perustetun raittiusurkkkimistoimiston suurmestari. Kaikki tämä oli tapahtunut marraskuun 14 päivänä.

Marraskuun 15 päivä oli alkanut siten, että roskaväki, taasenkin suomettarelaisten johtomiesten ohjaamana, oli työstänyt kaupungin kirjakaupat, joista kaikki ruotsinkielinen kirjallisuus vietiin rautatientorille, missä se samassa nuotiossa poltettiin. Kun täten myöskin kaupungin venäläiset kirjakaupat erehdyksessä tulivat hävitetyiksi, olivat sotilasjoukot lopultakin lähteneet liikkeelle ja ottaneet vangiksi muutamia pahimpia epäjärjestyksen aikaansaajia, minkä jälkeen ulkonainen rauha kaupungissa saatiin palautetuksi. Niinpian kuin tämä tuli tunnetuksi, olivat valtiopäivät laatineet tuiman kirjelmän sotilaspäällikölle, jota vaadittiin heti vapaaksi laskemaan vangitut. Tähän kirjelmään ei ollut mikäli tiedettiin vastausta annettu. Joukot olivat vetäytynet takaisin Katajanokalle ja Viaporiin. Koko päivän pidettiin kansankokouksia eri paikoissa kaupunkia. Porvarillinen suojeluskaarti, muutamia satoja miehiä, seisoi aseissa Kasarmintorilla. Eläintarhaan ja Siltasaarelle oli useita tuhansia punakaartilaisia kokoontunut. Punaset olivat myöskin asettuneet Töölönlahden rantamille tykistöilleen uhaten sieltä pommittaa kaupunkia, jollei vangittuja vapauteta.

Marraskuun 16 päivän oli asema kaupungissa muuttumaton, mutta maalaispitäjistä saapui tietoja, että punakaartin joukot olivat ryöstäneet ja polttaneet useita herraskartanoita Helsingin ja Tuusulan pitäjissä. Monta ihmistä oli tapettu ja ennen kuulumattomia julmuuksia tehty. Högforsin tehdas oli hävitetty maan tasalle ja isännöitsijä hirtetty.

Valtiopäivät käsittelivät venäläisen sotilaspäällikön vastausta vankien luovuttamisasiassa. Komentava kenraali sanoi vastauksessaan odottavansa määräyksiä Pietarista. Punasen kaartin tykistö sijaitsi edelleen Eläintarhan rannassa. Odotettiin kenraali Hurmeen palaamista, mutta hänen sanottiin väkinensä kulkeneen yhä kauemmaksi pohjoiseen ryöstäen ja polttaen matkan varrella olevat herraskartanot.

Yöllä vasten 17 päivää saapui kolme ruotsalaista kanuunavenettä satamaan. Niitä seurasi aamusella pari tanskalaista sotalaivaa ja päivemmällä kaksi suurta saksalaista risteilijää. Kaikki sota-alukset olivat laskeneet maihin väkensä konsulivirastojensa suojaksi. Näihin sotaväellä varustettuihin taloihin kokoontui nyt suuri joukko kaupungin rauhallisia asukkaita, sillä yleisesti odotettiin, että hallitus ja valtiopäivät saadaksensa ryöstäjät vapautetuksi, tulisivat ryhtymään hirmutoimenpiteisiin porvarillisia vastaan.

Iltapäivällä oli kenraali Hurme palannut, mutta Aalto ja Sarvikka olivat suuren punakaartilaisosaston kanssa jatkaneet hävityskulkua.

Punasten tykistö alkoi nyt kiihkeän tulen kaupunkia vastaan. Heidän shrapnellinsa putoilivat sinne tänne katuloille tappaen muutamia ihmisiä ja hävittäen muutamia taloja.

Samana iltana antoi sisäasiainministeri Hirvenpää vangita muutamia eteviä kansalaisia, professorit Johnssonin, Rönbergin ja Semanin, samoin lakitieteen tohtori Heikki Stenvallin ja pankinjohtaja Karl Kronfeltin, jotka suuren omaisuutensa tähden pistivät erittäin pahasti hallituksen silmiin. Hirvenpää antoi sitäpaitsi tietää, että nämät kaikki tulisivat hirtettäviksi siinä tapauksessa, ettei venäläinen kenraali kolmen päivän sisällä vapauta vangituttamiansa.

Maaseudulta saapui tietoja, että punasen kaartin ryöstöjoukko, hävitettyään Hyvinkään teollisuuslaitokset ja tapettuaan kaikki isännöitsijät ja insinöörit sekä ohikulkiessaan myös poltettuaan Hyvinkään parantolan, oli jakautunut kolmeen osastoon. Ensimäinen osasto valtiopäivämies Aallon johdolla marssi länteenpäin Vihdille, toinen osasto valtiopäivämies Laukon johtamana suuntasi Mäntsälän kautta matkaansa Porvooseen tehdäksensä hävitystyötä ruotsalaisella Uudellamaalla ja kolmas osasto valtiopäivämies Sarvikkaan johdolla kulki pohjoseen hävittääksensä kaikki herrat Hämeestä.

Päivän kuluessa olivat punakaartilaiset vielä Helsingin kaduilla ampuneet toimittaja Mikael Lindbomin ja säveltäjä Voleniuksen, jotka terävästi puhuivat hallituksesta, sekä taiteilija Engellin, jonka yläluokkainen ulkonäkö katsottiin sopimattomaksi olemaan demokraattisessa yhteiskunnassa.

Marraskuun 18 päivä oli jälleen alkanut hävityksellä. Pitääksensä punaset hyvällä tuulella antoi sisäasiainministeri punakaartiosastojen hävittää ja ryöstää Pohjoismaiden osakepankin pääkonttorin Unioninkadun varrella. Kassaholvit räjäytettiin säpäleiksi. Saaliinjaossa syntyi kahakka ryöstäjien kesken; äkkiä porvarillinen suojakaarti saartoi heidät ja muutamia kymmeniä kaatui täten syntyneessä taistelussa. Nyt katsoivat ulkovaltojen sotalaivojen päälliköt, että pankinryöstöjä jatkamalla kansainväliset edut voivat vahingoittua, minkätähden saksalainen laivasto kuularuiskuilla puhdisti kadut. Tärkeimpiin paikkoihin kaupungissa asetettiin sotaväkeä laivoista. Punaset vetäytyivät takaisin Eläintarhaan ja Pasilaan. Heidän kaupunkiintulonsa ehkäisemiseksi asetettiin voimakkaita kuularuiskukomennuskuntia Pitkällesillalle, rautatievallille ja läntiselle viertotielle. Tätä menettelyä vastaan protesteerasi hallitus ankarasti ja valtiopäivät antoivat levittää julistuksia, joissa tulisilla sanoilla annettiin suomalaiselle kansalle määräyksiä, miten sen tulisi menetellä vieraiden valloittajien ikeestä päästäkseen.

Nämät olivat viimeiset tiedot mitkä saimme.. Tampereella ja Turussa oli myös puhjennut levottomuuksia, mutta puhelin- ja lennätinjohdot näille paikkakunnille olivat katkaistut. Häme oli siis nyt täydellisesti eristetty muusta maailmasta.

Pikkuinen Hämeenlinna oli tietysti tällaisten uutisten johdosta kuumeentapaisessa jännitystilassa. Kadut vilisivät kansasta, huudettiin ja keskusteltiin lujalla äänellä. Sakea lumipyry alkoi, mutta se ei vähentänyt liikkeen eloisuutta. Minä ja ystäväni pistäydyimme erääseen kaupungin parhaimpaan konditooriin, hienoon laitokseen, joka selvästi osotti, miten pitkän edistysaskeleen konditorielinkeino oli ottanut sen jälkeen kuin kapakat ja anniskeluhuoneustot hävitettiin.

Myöskin konditoorissa vallitsi eloisa liike. Pelästyneet ihmiset keskustelivat kaupungin vähäisestä puolustusmahdollisuudesta siinä tapauksessa, että Sarvikkaan ryöstöjoukko, kuten odotettiin, tulisi valloittamaan sen. Oletettiin tämän joukon paraillaan olevan Lopella tahi Keikyällä. Pelättiin kaupunkiin asetetun sotaväen vaaran uhatessa liittyvän kaupungin punaiseen kaartiin ja sitten tämän kanssa yhdistyvän Sarvikkaan joukkoon. Oli yleisesti tunnettua, ettei tässä sotaväessä ollut mitään uria käytännössä, vaan oli se vuosi sitten julkisen kapinan avulla hankkinut itselleen tilaisuuden itse asettaa päälliköt, jotka yksinkertaisen äänestyksen johdosta taas voitiin panna viralta. Kaupungin molemmat poliisit eivät luonnollisesti myöskään mitään voineet tehdä siitä syystä, että he olivat sangen vastenmielisiä olentoja tuolle levottomalle joukolle.

Ainoa, johon toivottiin, oli kuvernööri, joka jo useita vuosia erinomaisella nuorteudella oli hoitanut virkaansa, hän ehkä nytkin sovitteluilla voisi torjua uhkaavan vaaran. Ehkäpä sopivan pakkoveron suorittamalla voisi kaupunki säästyä ryöstöistä — kunpa vaan ei kaupungin oma punakaarti ennen Sarvikkaan tuloa ryhtyisi ryöstämään porvareita. Niin pääteltiin konditoorissa. Olimme nyt kuulleet kuultavamme ja päätimme sentähden heti palata ystäväni taloon.

Ajaessamme kaupungista huomasimme, että kohtaamamme talonpojat ja työmiehet tekivät pilkallisia naamaliikkeitä meille. Myös yksi ja toinen pistosana suunnattiin meille ohiajaessamme. Luottaen nopeaan juoksijaan ja ampumakunnossa oleviin mauserpyssyihin, toivoimme onnellisesti pääsevämme matkamme perille. Matka sujuikin seikkailutta.

Luonnollisesti olimme lievimmin sanoen levottomia. Katsoin itseni kykenemättömäksi matkustamaan Helsinkiin kuullustellakseni minulle kuuluvasta kohtalosta. Sitäpaitsi en tahtonut hetkeksikään hylätä ystäviäni näinä kriitillisinä hetkinä. Ystäväni ei ollut nähtävästi niin suuresti levoton omasta kuin vaimonsa ja lastensa kohtalosta. Viisasta ei ollut lähettää heitä Hämeenlinnaan, sillä siellä ei heillä ollut sen suurempaa varmuutta kuin kotonakaan. Itse tahtoi hän odottaa kohtaloaan omalla perustallaan. Sitä paitsi toivoimme me molemmat että Sarvikkaan joukko, kylläisenä verestä ja ryöstöistä, ei ulottaisi ryöstöretkeään meidän rauhaisaan asuntoomme saakka. Mikä eniten katkeroitti ystäväni mieltä, oli se, että hän tiesi ei voivansa luottaa alamaisiinsa. Vaikka hän aina oli ollut oikeudenmukainen isäntä alamaisilleen, tiesi hän näiden vihaavan häntä työnantajana ja kolmesta markasta kuka hyvänsä heistä olisi valmis pettämään hänet.

Huomautin vain, että samoin on laita kaikkialla maassa ja että kukaties sittenkin olisi viisainta lähettää perhe Hämeenlinnaan. Vaikka rautatieliike olisikin pysäyksissä, voisi ehkä jokin keino paeta maantietä myöten tarjoutua siellä. Hänen kodistaan kulki nimittäin ainoastaan yksi maantie eteläänpäin ja antautui se suoraan niille paikkakunnille, joissa Sarvikkaan joukkojen oletettiin olevan. Hämeenlinnasta sitävastoin voi mennä sekä itään että länteen siinä tapauksessa, ettei Tampereella puhjennut kapina leviäisi maaseudulle.

Palvelusväki oli kertonut, että he sattumalta olivat kuulleet, että kaikki herrat Hämeessä nyt murhattaisiin. Sarvikkaan osaston vakuutettiin ehtineen jo Janakkalaan ja voisi ehkä jo illalla olla täällä.

Katsoimme, että pako nyt oli jo mahdotonta. Ei nyt enää ollut muuta neuvoa kuin asettaa talo puolustuskuntoon ja antaa sitten palaa itsensä sisällä. Kysymykseenkään ei voi tulla- antautuminen vangiksi vihollisen rääkättäväksi ja häväistäväksi.

Ystäväni kutsui talonväkensä koolle ja käski niiden, jotka haluavat, ottaa hevosia tallista ja laputtaa tiehensä. Ken haluaisi, saisi pysyä paikallaan ja ottaa osaa taisteluun.

Talonvouti vastasi, ettei vähäväkisillä ole mitään pelättävää punasten tulosta, jotka päinvastoin tulevat heiden ystävinään. Ainoastaan herrojen ja heidän rouviensa henget olivat nyt kysymyksessä.

Muutamat vanhemmat ihmiset, enimmäkseen naiset, pyysivät kuitenkin saada hevosia päästäksensä Hämeenlinnaan. Se oli ehkä sittenkin varminta.

Ainoastaan puutarhuri, joka oli ruotsiapuhuva uusmaalainen, pyysi jäädä paikalleen ja taistella meidän kanssamme. Lapset ja vaimot tahtoi hän kuitenkin lähettää Hämeenlinnaan.

Talo oli nyt varustettava niin hyvin kuin suinkin, vettä ja muonaa tuotava sisään. Aluksi ei ollut aikaa laisinkaan ajatella kuolemaa.

Onneksi oli ystäväni talo verrattain helposti puolustettavissa. Se oli vanha kivitalo, ainoastaan viisi huonetta, keittiö pohjakerroksessa, joiden ikkunat sijaitsivat tavattoman korkealla maasta. Kuluneina levottomina vuosina olivat kaikki pohjakerroksen ikkunat varustetut vahvoilla rautaluukuilla, joissa vain pienet ampumareijät olivat. Ovet olivat myös pellillä katetut ja salvoilla varustetut. Me voimme mahdollisesti torjua hyökkäyksen, mutta muutaman päivän piirityksen kestäminen ei ollut ajateltavissakaan. Kuolo oli varma, oli vain tehtävä se niin kunniakkaaksi kuin mahdollista.

Olimme kohtuullisesti asestetut. Ystävälläni ja minulla oli kummallakin mauserpyssy sekä haulikivääri. Hänen seitsentoistavuotiaalla pojalla, joka myös pyysi saada ottaa osaa puolustukseen, oli Winchesteri-kivääri ja puutarhuri varustettiin John Grafton-kiväärillä. Ystäväni vaimo otti Browning-pistoolin, jolla hän ampuisi omaan rintaansa sillä hetkellä, jolloin punaset tunkeutuisivat taloon.

Kaikki ikkunaluukut ruuvattiin nyt eteen, ovet salvattiin, patruunat lajiteltiin ja asetettiin pöydälle, ladatut kiväärit pantiin ikkunapieleen.

Näiden valmistusten aikana alkoi hämärtää. Kun palvelustytöt olivat menneet tiehensä, meni ystäväni vaimo kyökkiin illallista valmistamaan. Emme tahtoneet kuolla nälkäisinä.

Minä ja ystäväni istuimme hiljaa pilkistäen ulos ampumareijistä. Sytytin piippuni ja vetelin halulla hyvältä maistuvia savuja. Ei kukaan tiennyt, kuinka monta piipullista tupakkaa tässä elämässä enää ehti polttamaan. Vaivuin ajatuksiin. Päivän levottomuus oli muuttunut väsyneeksi ja kuolonhiljaiseksi elämäksi. Minun täytyy kuolla. Se minua vain harmitti, ettei saanut kuolla arvokkaimpien käsien kautta. Minun täytyy kuolla, ihan varmaan. Oikeastaan en siitä mitään piitannut, olin elänyt kylliksi ja enemmänkin kuin kylliksi. Ei vaimo tahi turvattomat lapset minua itkisi. Tulevaisuus tässä maassa näyttää tulevan sietämättömäksi. Se ei voi ketään houkutella elämään. Muissa maissa minä en tahdo elää. Nyt oli sitä paitsi jo mahdotonta pelastua. Niin, minun täytyy kuolla! Ainoa harmi oli, ettei joutuisi näkemään, miksi tulevaisuus tässä onnettomassa maassa kehittyisi. Kenties — mutta minähän kuolenkin jo tänään, mitä kuuluu minulle huomispäivä. Olisi tavatonta, jos kaikki ne vääryydet, jotka ovat viime aikoina tapahtuneet, jäisivät kostamatta ja rankaisematta. Suokoon Jumala, että me ennen kuolemaamme saisimme ammutuksi monta roistoa.

— Hyvä. Ne menevät läpi heidän turkkiansa. Nehän ovat yhtä hyviä kuin raehaulit.

Samassa silmäräpäyksessä näimme hengästyneen hevosen rekinensä tulevan pihalle. Reestä juoksi turkkeihin puettu mies, jolla oli kiväärit molemmissa käsissä.

— Ei, hiisi vieköön, sehän on vallesmanni! huusi ystäväni, asettaen kiväärin luotansa.

— Hullut, kun olette täällä vielä, olivat hänen ensimäiset sanansa. — Odotin teidän olevan poissa. Nyt on e myöhäistä. Muutamia tunteja sitten oli se vielä mahdollista. Muutaman tunnin kuluttua ovat he täällä. Kaikki tiet ovat sulettuja.

Näin ystäväni kalpenevan. Itse tunsin väristystä povessani. En ollut tottunut katsomaan kuolemaa silmiin.

— Etkö itse aijo jatkaa? Saat hevosen täältä, jos omasi on väsyksiin ajettu, sanoi ystäväni.

— Se ei käy laatuun. Tie Hämeenlinnaan on sulettu. Kuolen myös täällä hyvässä seurassa. Voi aikoja! Kaikkea siitä mikä on tapahtunut viime vuosina, en olisi voinut milloinkaan mahdollisena pitää. Ne ovat hirmuisia asioita, s——na vieköön, joiden tapahtumisesta kohta jo puhutaan. Ettekö tiedä mitään?

— Kaikki on päin h——tiä. Ettekö ymmärrä, että asema on pahempi kuin
Itämeren maakunnissa, pahempi kuin Dantonin ja Maratin hirmutyöt.
Olisitte ehkä tehneet viisaasti, jos olisitte yrittäneet kätkeä itsenne
jonnekin kuusimetsään, vastasi nimismies.

— Tullaksemme hävitetyksi oman kansamme käden kautta ja tapetuiksi ilman puolustusmahdollisuutta. Ei, parempi on täällä odottaa, mitä tuleman pitää. Me emme voi mitenkään pelastua.

— Ei, nyt se on jo myöhäistä. Vielä aamusella olisi ollut aikaa. Nimismies kääntyi puoleeni: — Luuletteko, että vielä voisi soittaa Hämeenlinnaan? Pitäisi saada puhua kuvernöörin kanssa. Vaikka eihän hän voi meitä auttaa, eikä hän sitä uskaltaisikaan. Luulenpa, että sentään yritän.

— Sarvikkaan joukko on valloittanut kirkonkylän. Ovat polttaneet pappilan sekä Linnalan ja Vaskimäen herraskartanot. Minun asuntoni on myös poltettu, sanoin apteekki ja kauppias Koivusen talo. Kymmenkunta ihmistä on tapettu. Olen nyt herra Vingen luona Hasisten kylässä ja pyydän apua, sillä punasia odotetaan tänne.

— Hän on raukka, pelkurimainen heittiö. Hän ei uskalla tehdä mitään.
Hän pelkää, että sotaväki kieltäytyisi lähtemästä liikkeelle.

— S—na, hiisi vieköön. Tämä on vallan viheliäistä peliä. Sittenkun valtiopäivät hajottivat valtiopäivät, ei tässä maassa ole ollut mitään persoonallista vapautta eikä varmuutta.

Nimismies sytytti sikaarinsa, asetti Winchester-kiväärinsä polvillensa sekä vetäytyi takaisin istumaan sohvan nurkkaan.

— Jonkun teistä täytyy pitää vaaria ampumareiästä, sanoi hän. Ja jos tahdotte kuulla kauheuksia, niin voinpa kyllä kertoa päivän ja toisenkin, s—li soikoon.

Hänen punasenhohtavat kasvonsa näkyivät muuttuvan mielipahasta. Sikaariansa puhaltaen ja alakuloisesti katsellen kivääriänsä hän kertoi. Hän esitti meille todellisen hunnilaishistorian.

Kiihkeäin huhujen ja taivaanrannalla loimuavain valojen jälkeen saapui Sarvikkaan partiojoukko ryöstetyillä hevosilla ja reillä saman päivän aamulla kirkonkylään, jossa heti piirittivät pappilan. Apulaispappi, joka rappusilla kohtasi sisääntunkijat, ammuttiin ilman muuta. Rovasti itse oli sidottu sohvaan ja piiskattu siinä siksi, että hän menetti tajuntansa. Sitten olivat punaset heittäneet vettä hänen päällensä, niin että hän virkosi jälleen ja voi nähdä, miten 50-vuotias rovastinna ja heidän kaksi täysikasvuista tytärtänsä hänen omain silmäinsä edessä raastettiin ja pahoinpideltiin. Tämän näytelmän kestäessä ryöstivät toiset koko talon vieden mukanaan arvotavarat ja rikkoen jätteet. Sen jälkeen olivat ne viisi naista sekä kaksi palvelijatarta, jotka olivat pysyneet uskollisina, joutuneet saman käsittelyn alaisiksi kuin heidän emäntänsä ja hänen tyttärensä, puolialastomina kuletettu pihalle ja sidottuina veräjänpylväisiin, olivat he sitten saaneet nähdä, miten pappila, jossa sisällä oli rovasti kiinnisidottuna, joutui liekkien omaksi.

"Voitte lämmitellä itseänne loimun ääressä", olivat punaset huutaneet puolialastomille naisille, jotka lumikinoksessa puolitajuttomina seisoivat. Lopuksi kuitenkin armeliaat ihmiset ottivat heidät hoitoonsa. Turkkeihin käärittynä oli heidät kuletettu erääseen läheiseen taloon. Kun rovastin asuinrakennus oli poltettu, oli eräs osa rosvojoukosta mennyt talliin, josta ottivat hevoset. Kun tämä oli tehty, poltettiin kaikki ulkohuonerakennukset ja se osa karjaa, jota ei katsottu voitavan viedä saaliina.

Saman ohjelman mukaan oli menetelty muissakin herrastaloissa. Miespuoliset perheiden jäsenet tapettiin, naispuoliset raastettiin ja piiskattiin, mutta säästettiin kuitenkin viime hetkessä elämään, irtain omaisuus ryöstettiin, talot poltettiin.

Erittäin julman jutun oli nimismies kuullut puhuttavan. Vapaaherratar Raudolf, Linnalan talossa, jonka mies ja pojat olivat tehneet urhoollista vastarintaa, jolloin yli tusina punakaartilaisia kaatui, oli sidottu jaloista kahteen rekeen, jotka sitten ajettiin eri tahoille. Apteekkarin tytär, joka yrittäessään paeta oli saatu kiinni, oli tavallisen pahoinpitelyn jälkeen naulattu jaloista lattiaan. "Juokse nyt s——na", olivat vapauden urhot nauraen huutaneet samalla, kun he sytyttivät talon palamaan. Apteekkari itse, jolta kaarti ei saanut niin paljon rahoja kuin se toivoi, oli valettu rikkihapolla.

Siinä oli jo kylliksi. Me emme tahtoneet enempää kuulla. Vallesmannin kertoessa oli vähitellen tullut pimeä. Ulkona oli kaikki hiljaista ja kuollutta. Sytytimme valkean, joka asetettiin erään verhon taa, niin ettei ulkoa voinut huomata ampumareikää. Kaikki istuivat hiljaa. Piipuista puhallettiin kiemurtelevia savuja, kiväärit olivat valmiina ikkunalaudoilla, patruunat lajiteltuina pöydällä. Olimme valmiit kuolemaan.

— On vahinko, että venäläinen linnaväki on poissa Hämeenlinnasta, lausui nimismies hetken kuluttua.

— Niin, sanoi ystäväni, uskotko sinä, että kuvernööri olisi uskaltanut luottaa heidän apuun? Minä en sitä usko. Hän on aina punasten pelkuri. Muistatko, miten pelkuri hän oli nostoväen kapinan aikana?

— Syy on siinä, että kaikki jo vuosikaudet ovat tottuneet väkivallantekoihin. Kukaan ei ole uskaltanut tehdä vastusta ja sentähden nyt sadottain syyttömiä ihmisiä teurastetaan ja kidutetaan. Kaiken hävitetyn omaisuuden arvosta en tahdo puhuakaan. Mehän olemme sivistyskansa, suurin demokraattisuudessa ja edistymisessä koko Europassa. Todellinen edislyskansa!

— Ja me, jotka istumme täällä ja kohta joudumme teurastettaviksi, me olemme niin ollen edistymisen uhreja. Suuri ja korkea sivistys se on, tuo meidän tosisuomalainen kansallinen sivistyksemme. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus — murhia, polttoja ja ryöstöjä.

— Jaloja näkökohtia, todellisia demokraattisia taistelutapoja, korkeita päämääriä! Tulos on mainio!

— Tiedättekö, sanoi nimismies, Sarvikkaan kaartin etunenässä kannetaan punasta lippua kirjoituksella "Kansan tahto on korkein laki."

— Heidän mielestään. Maa, jossa tuo raaka voima on vallottanut vallan ohjakset, on täydellisesti mielenvikaisten hoitolan vertainen, jossa mielipuolet ovat ylivoimaisesti voittaneet lääkärit ja hoitajat. He polttavat lopuksi koko laitoksen, koska eivät ole täydellisesti tyytyväisiä voitettuihin, jotka joutuvat liekkien uhriksi.

Ystäväni vaimo oli saanut illallispöydän valmiiksi ja me asettauduimme viimeistä ruoka-aikaamme kuluttamaan. Nimismies söi hyvällä ruokahalulla, mutta me toiset emme olleet varsin ruokahaluisia. Jännityn oli painava. Tarkasti pidimme vahtia eräästä ikkunasta, josta aukeni näköala kauvas pihalle johtavalle tielle.

Päätettiin, että nimismies, puutarhuri ja minä vartioisimme talon etupuolta, kun sitävastoin ystäväni ja hänen nuori poikansa puolustaisivat takapuolta, jossa ikkunat olivat varsin korkealla maasta ja pääsy sisään vaikea. Mikäli nimismies tiesi, ei punasilla ollut muassaan tykistöä, minkä lähden toivoimme heidän menettävän paljon, ennenkuin me kaadumme. Nimismies tahtoi vielä kerran soittaa kuvernöörille. Hän soitti, mutta ei saanut vastausta.

— Asema on vakava. Kohta ne ovat täällä. En usko heidän jäävän yöksi suureksi osaksi palaneeseen kirkonkylään.

Samassa silmänräpäyksessä näkyi leimuava liekki toisessa päässä lehtokujaa, taas liekki ja taas… ja sitten näkyi pitkä rivi rekiä tulevan esiin. Niissä istui miehiä tulisoihdut käsissä. Kovaa melua kuului. Kiväärien piiput välkkyilivät valossa ja ensimäisen reen yllä hulmuili punainen lippu, kansantahdon kunniakas symbooli.

Kiväärimme olivat ampuma-asennossa ja lehtokujaan lensi luoteja vilisemältä. Rikkiammutut ikkunaruudut kilisivät, eräs ammuttu hevonen kaatui, muuan mies heitti soihdun luotansa lumeen ja kaatui suulleen rekeen. Näimme luotien lentävän lehtokujassa ja kuulimme niiden sattumisen ulkoseinän rappaukseen.

Annoimme kiväärimme nopeasti toimia. Eräs hevonen kaatui keskelle tietä, muuan mies putosi reestään, kansantahdon lippu alkoi vaipua, mutta nostettiin uudelleen ylös. Hevoset alkoivat nelistää ja koko rivi kääntyi oikealle kartanon talousrakennusten joukkoon.

Olimme laskeneet rekien lukumäärän noin 10:ksi, 3 x 4 miestä jokaisessa. Vihollinen oli siis vähintäin 120 miehen vahvuinen.

— Niiden on täytynyt jakaantua, sanoo nimismies. Kirkonkylässä oli heidän lukumääränsä yli kaksisataa. Luultavasti on Sarvikas pysähtynyt sinne jatkaakseen voittojuhlaansa ja lähettänyt tänne vain jonkun alipäälliköistään.

Talousrakennusten joukosta kuului melua ja huutoja. Soihtujen valo leimusi karjakartanon takaa, mutta yhtään ihmistä ei näkynyt ampumareiästä. Kuu paistoi ja valaisi hymyilevästi niin pahoja kuin hyviäkin.

Äkkiä alkoi savu nousta navettarakennuksen ikkunoista ja jokunen silmänräpäys myöhemmin kaikista ikkunoista. Tiesimme mitä se merkitsi. Pian loimusivat liekit katosta ja kohosivat korkealle sinitaivaan alla. Härmiset koivut lehtokujassa ja puistoissa heijastivat liekkien valossa ja seisoivat pian veripunaisina jättiläiskoralleina pimeää taustaa vastassa.

Pari tummaa partijajoukkolaista tuli esiin navetan takaa. Laukasimme kiväärimme kuitenkin osaamatta. Miehet vetäytyivät kiireesti takaisin.

Muutamia minuutteja kului. Silloin näimme talon erään työhevosen, vanhan Harmaan rientävän esiin puutarhasta. Kun se lähestyi rappusia huomasimme virtaavan veren sen suusta ja nenästä.

— Ne lurjukset ovat leikanneet kielen siltä, kuiskasi puutarhuri harmista sähisten.

Mutta ennenkuin ehdimme sen tehdä, kohotti vanha Harmaa päänsä korkealle ja katosi liekkeihin. Nyt näyttäytyi eräs turkkeihin puettu mies, jolla oli pieni valkoinen lippu kädessä.

— Elkää uskoko häneen. Tuolla tapaa he ovat monet pettäneet, kuiskasi nimismies.

— Teidät säästetään elämään, jos antaudutte vangiksi. Kansantahdon nimessä käsken: avatkaa! huusi mies.

Hänen laukauksensa sattui paikalleen ja mies kieri lumikinokseen. Yksi punaisista pakeni, toiset sai kuulan ja kaatui toverinsa viereen.

Nyt näkyi musta joukko, joka hurjilla huudoilla ryntäsi taloa vastaan. Suuntasin haulipyssyn molemmat piiput joukkoa vastaan, nimismiehen ja puutarhurin pikapyssyt laukeilivat, tyhjät patruunankuoret lentelivät lattialle. Punaset levisivät puutarhaan etsien suojaa puitten takaa. Heidän luotinsa lensivät kaikille tahoille, ikkunaruudut sälisivät. Luodit lensivät sähisten ikkunaluukkujen rautalevyjen läpi ja osuivat seiniin ja ikkunapieliin. Tunsin ankaran iskun vasemmalla puolen päätä — hyvästi, ajattelin minä — ja samassa — heräsin lyötyäni pääni reen syrjään.

Makasin reessä, joka vaivaloisesti kulki korkeitten hankien läpitse. Ympärilläni metsä kohisi ja korkealla pääni päällä sinitaivaalla talvitähdet kimaltelivat. Oli tammikuu vuonna 1907 ja vuoteen 1913 on vielä pitkä aika.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUUAN KATUVALLANKUMOUS ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Muuan katuvallankumous

MUUAN KATUVALLANKUMOUS

SISÄLLYS:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE