Title: Jaakopin uni
Yksinäytöksinen satiiri
Author: Kaarle Halme
Release date: April 12, 2025 [eBook #75844]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Yrjö Weilin & Kumpp. Oy, 1911
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
Yksinäytöksinen satiiri
Kirj.
Helsingissä, Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö, 1911.
JAAKOPPI SINISALO-KANTELE, manttaalimies.
AINO, hänen tyttärensä.
KUNIGUNDA GULDKRONA-SILFVERSABEL-JÄRNSTÖFVEL, vapaaherratar.
ANTOINETTE, hänen tyttärensä.
KULLERVO MURROS, pyörämestari.
MARJA, edellisen sisar.
KAUNO VENTOMIELI, kaikkien oikeuksien kandidaatti,
Ainon serkku ja Antoinetten sulhanen.
KALLE, torpanpoika
Jaakoppi on koomillinen (ei sääliä herättävä) vetelys, joka ilman vakaumusta ja ilman ansioita ajelehtii kunnia-asemien tavottelussa, saamatta jalansijaa minkäänmielisten kansalaisten keskuudessa, joten on sitä edullisempaa, mitä naurettavampaan valoon osa saatetaan. Esittäjän on koetettava saada mahdollisimman huomattavasti esille hänen itsekehumisensa, hitaan-typerä ajatuksenjuoksunsa, nousukkaan tapainen röyhistelemisensä ja avuton voivottelemisensa sekä unikohtauksessa hänen mateleva nöyryytensä.
Aino on vaaleatukkainen, kansallispukuinen tyttö, jonka eloisuus ja viehkeys ei koskaan nukahda välinpitämättömään toimettomuuteen. Nauraa sydämellisen makeasti ja hymyilee herttaisesti.
Kunigunda Guldkrona-Silfversabel-Järnstöfvel — jos tämä nimi tuottaa joillekin esittäjille voittamattomia vaikeuksia lausumisessa, niin voidaan nimi muuttaa suomeksi: Kultakruunu-Hopearniekka-Rautasaapas, joka kuitenkaan ei liene tarpeellista. Tämän osan esittäjän pitäisi olla mies, joka naiseksi puettuna tekisi pöyhlstelevän ja riikinkukkomaisesti ylpeän vaikutuksen. Puhetapa tekohieno, ääntäminen kimakka. Jos esittäjä tahtoo, voi hän jättää kaikki ranskalaiset huudahdukset pois.
Antoinette (lue: Antoanet). Tämän esittäjän pitäisi myöskin olla mies naiseksi puettuna. Mitä pitempi ja laihempi, sitä hauskempi. Puhumisensa pitää olla kimakoita kurkku-huudahduksia. Seisoo ja liikkuu suorana kuin seiväs ja kulkee niin tasaisesti, että "kanan muna ei pään päältä putoisi". Jos on tarpeellista käyttää "barbarismin" sijasta "raakalaisuutta", olkoon se esittäjän asia.
Kullervo Murros: Reipas nuorukainen, puettuna tummaan pukuun, tumma työpusero liivin alla ja tumma hattu. Liikkuu kiihkeästi, puhuu lujasti ja pontevasti. Koomillinen pelko Ainoa kohtaan.
Marja on punatukkainen ja punapukuinen. Esiintyy reippaasti, sulavasti, rohkeasti, varmasti. Puhuu iloisesti ja nauraa kovasti ja heleästi.
Kauno Ventomieli. Siististi puettu nuorukainen. Myttyjä kantaessaan on hän saamaton nahjus, toimeton ja ruikuttava, sekä mahdollisimman typerä, mutta vapauduttuaan taakastaan, esiintyy hän iloisena ja pirteänä.
On koetettava saada eri vivahdukset repliikeissä mahdollisimman selvästi esille, sen mukaan kuin parentteesi-ohjeet ja repliikin sisältö aiheuttavat.
Unen aikana pitää kaiken esityksen olla koko lailla liioiteltua, niin että kaikki liikkeet ja puheet ovat ikäänkuin suurennuslasin läpi katsottuja. Tässä pitää vaan varoa, etteivät esiintyjät antaudu tyhjänpäiväiseen hölyämiseen, vaan pitävät tarkasti kiinni oman osansa vaatimuksista, koettaen saada esitykseensä mahdollisimman paljon hauskuutta.
Siellä, missä ei unen alkaessa ja loppuessa voi saada pimeätä esiripun auki ollessa, laskettakoon esirippu alas kummallakin kerralla vain siksi hetkeksi, että voidaan tehdä kappaleen vaatimat muutokset näyttämöllä. Ei kuitenkaan saa sytyttää katsomoon valoa, jotta ei yleisö tule siihen käsitykseen, että silloin eri näytökset loppuvat ja alkavat.
Sinisalo-Kanteleen majatalon edusta. Kaunis koivikko. Järvimaisema.
Oikealla asuinrakennus. Perällä pylväs, jonka yläpäässä on taulu:
JAAKOPPI (istuu kuistin vieressä tuolilla ja torkkuu, kädessä paperiarkki)
AINO (tulee sisältä)
Kuule, isä! Mitä sinä arvelet —? Nukutko sinä?
JAAKOPPI (unissaan)
Kansanvaltainen ja — kansallismielinen — — ja — — edistysmielinen ja — ja — eduskunta — — ja — hallitus — ja —
Puhuuko isä unissaan?
(Ravistaa Jaakopin olkapäätä.)
JAAKOPPI (herää)
Häh? Mitä?
Taisipa isä nukahtaa — vai kuinka?
Eikö mitä! Minä vain pohdin näitä valtiollisia — mitä tahdot?
Ajattelin vain kysyä, koristetaanko porttikin köynnöksillä?
Tietysti. Hoida sinä vaan talon asiat! Sinä olet niin taitava.
Se on sitten tehtävä yöllä. Aamulla ei enää ehditä.
Onhan vielä iltaa. Sano Kallelle! Käske hänen —
Kyllä minä.
Mitä vain ikinä keksit komistavaa, ettei talo häpäise itseään koko paikkakunnan silmissä — muista, että huomenna voi olla suuri juhla.
Mokoma juhla, jossa taas kaikki puoluepukarit kehuvat omaa puoluettaan ja itseään — päästäkseen eduskuntaan.
Niin — mutta kun kerran meille kokoonnutaan, niin uljaalta pitää talon näyttää. Ja sitäpaitsi — huomenna voi olla erityinen päivä sille, joka ehkä — (yskit). Mene nyt vain hoitamaan talon mainetta! Sinun huostaasi uskon kaikki. Minä tässä — näitä valtiollisia —
Kyllä, kyllä!
(Menee sisään.)
JAAKOPPI (haukottelee.)
Kyllähän minulla on älyä — on sitä. Ja on viekkauttakin. Kuuluin tässä tuonnoin hallituspuolueeseen, mutta kun hallitus keikahti, niin muutin puoluetta. Niin sitä pitää. Ja niinhän se rovastikin sanoi, että manttaalimiehen pitää aina kuulua hallituspuolueeseen. Ne, jotka minä jätin, pilkkasivat minua, mutta nämä toiset ylistivät ja sanoivat, että minulla on valtiollista kykyä. Puhuminen vähän pelottaa. Ne entiset puoluelaiset taas virnistelevät, kun astun huomenna puhujalavalle. Ne entisethän ne ovat pahimmat. — Noitten maattomien kanssa sentään — aina (haukottelee). On vallan pakanaa — etten hoksannut muuttaa puoluetta — ennen hallituksen kukistumista — silloin olisin päässyt varmasti nyt edusmieheksi. — Silloin olisin ollut ikäänkuin ennustaja. Hm! — Meidän Kalle myös ennustaa. Sanoo maattomien saavan enemmistön. Kai Kallella niitä puheita on. Lupasi minullekin edusmiehen paikan, jos rupean maattomien puoluelaiseksi. Mutta mitenkäs manttaalimies voi maattomia kannattaa? Eihän se sovi! Vaikka en minäkään ole aina ollut manttaalimies — pikkueläjästä olen kohonnut. — Mutta sentään — sentään —. Mutta jos ne maattomat saavat enemmistön, niin ovat he hallituspuolue. Ja manttaalimiehen pitää aina kuulua hallituspuolueeseen — aina — —. Perhana, miten sotkuinen juttu! Höh! höh! Kun näkisi edes ensi yön tietämään sellaisen unen, joka noin sormella osottaisi, että tuohon noin — raukaseekin niin, ettei ajatus kulje yhtään — (Asettaa itsensä mukavasti tuolille.) Kyllä maailma on nurin, ellei Jaakoppi Sinisalo-Kantele pääse — Saa nähdä — — mitenkä — (haukottelee) mitenkä huomenna käy. Pääsenkö vai — Mahtoiko se rovasti nyt niin kirjoittaa tähän paperiin, että sitten vissiin pääsen. Jos ei olekaan tarpeeksi hyvä, niin — kuinkas sitten suu pannaan. Uni! — Hävettäisi vähän ruveta niitten vieraskielistenkin häntyriksi — ventovieraitten kätyriksi — vaikka sitä tietä ehkä — (huokaa raukeasti). Se, joka — sen — nyt osaisi ennustaa — Sellainen ennustus — se olisi — jotakin. — — Se vasta on itsepäinen ihmisalku, tuo meidän Aino. Tulee äitivainajaansa. Ei eronnut puolueesta minun mukanani. Käy vaan heidän huveissaan ja kokouksissaan — ei tottele isäänsä — näissä — valtiollisissa — näissä — val — ti — ol — — — (nukkuu vähitellen).
(Tulee pimeä. Valaistus muuttuu punertavan hämäräksi.)
JAAKOPPI (on poissa tuoliltaan.)
KALLE (on tullut pimeän aikana näyttämölle, lopettaa pihan lakaisemisen.)
No, kas niin! (Menee kuistin eteen, huutaa.) Piha on puhdas!
AINO (tulee kuistille)
Mitä huudat?
Se on nyt puhdas.
Hyvä on.
Mitäs vielä?
Mene nyt seisomaan veräjälle, että herra jesta! (huudahtaa, tulee alas.) Mihin kaikki penkit ovat joutuneet täältä? Kaikki arvokkaat esi-isien istuimet —?
Niiden jalat olivat niin mätiä, etteivät seisoneet enää. Viskasin pellolle.
Olisit paikkaillut ja pönkittänyt.
Johan nyt —! Kylläpä niitä jo oli paikkailtukin. Enkä ole ehtinytkään.
Mitäpä nahjus!
Olen ollut virralla lauttaa tekemässä. Mutta nyt siellä minua ei enää tarvita. Siellä on isäntä ja koko lääni liikkeellä. Ottivat haltuunsa melkein valmista. Niin ne aina tekevät. Ottavat haltuunsa valmiin työn ja sanovat: pois tieltä!
Tänne on saatava istuimia. Kansanjuhlatoimikunta saapuu jo tänä iltana — ja kun lautta ei ole kunnossa, eikä heitä voida saattaa virran yli juhlakentälle ennen aamua, niin jäävät he tänne. Ymmärrätkö?
Niinhän se isäntä sitä sanoi, mutta — (kynsii korvallistaan) ei ole lautoja. Uutta lauttaa varten tarvittiin kaikki. (Äkkiä.) Eiköhän lautturi voisi veneillä saatella koko roskaa toiselle puolelle? Onhan sielläkin taloja —
Nehän vuotavat jok' ainoa.
Talotko?
AINO (matkien)
Talotko? — Ha ha ha! Siunatkoon sinun järkeäsi! Ellet sinä olisi noin tanotyhmä, niin minä melkein voisin —
Mitä sinä voisit?
Enpäs sanokaan.
Sano nyt! Sinua on niin lysti kuunnella.
AINO (virnistellen)
Minä melkein voisin ottaa sinut miehekseni.
KALLE (hölmistyen)
Häh! Mitä sanoit?
AINO (käskevästi)
Meidän täytyy tuoda sisältä tänne muutamia tuoleja. (Aikoo mennä.)
KALLE (vilkkaasti)
Mitä sinä, kuule, sanoit? Ettäkö sinä voisit —?
AINO (härnäten)
Niin voisinkin — jos tahtoisin.
Onpa se nyt ihan pirua, että en tätä paikkaa ole tullut hoksanneeksi.
Tosiaankin! Nyt silmäni aukenevat. Meistähän voisi tulla pari.
Mutta minä en tahdo.
KALLE (nolona)
Vai et! (röyhennellen.) Onkos kysytty sitten. En ole sinua koskaan ennen ajatellutkaan.
AINO (veikeästi)
Mutta nyt ajattelet.
Enpäs!
AINO (purskahtaa nauramaan)
Tule tuoleja kantamaan!
(Menee sisään).
KALLE (seisoo mietteissään)
Tähänpä nyt tuli paha solmu! Mistä nuorasta sen nyt auki kiskaisee?
Hamako sen nyt tässä — (menee sisään.)
AINO (kantaen sisältä tuolia)
Ota sohva siitä ovipielestä! Sitten riittääkin.
KALLE (kantaa sisältä pientä ruokosohvaa.)
Näin kauniina iltana tahtovat kai kernaasti istua ulkona. Pannaan tähän! Kas noin!
(Asettavat sohvan sivulle).
Tarkoititko sinä täyttä totta äsken, Aino? Tulisitko siitä minun vaimokseni?
Mitä sinä höpiset! Sitä en ole koskaan sanonut.
Etkö?
En. Minä sanoin vain, että voisin ottaa sinut miehekseni — jos tahtoisin.
Eiköhän se ole melkein sama asia?
Melkein on kolmatta osaa vailla.
Minä tässä ajattelen —
Etpähän! Äsken juuri sanoit — (menee aivan lähelle Kallea) ettet ajattele minua — (viekoitellen) etkä tahdokaan ajatella minua — ethän —
KALLE (ottaa häntä olkapäistä)
Herra jesta sentään, kuinka punaiset ja kauniit sinun huulesi ovat!
(Aikoo suudella).
No, no, poikaseni! Kaunista katsellaan — ei kajota! Mene veräjälle vahtimaan. Mutta älä nuku! Sinun pitää avata portti vieraille!
Minä en nuku enää koskaan!
Etkä ajattele minua enää koskaan! (Menee taas lähelle, naureskellen).
Ethän?
KULLERVO MURROS (tulee pyörällä)
Aina, aina! — Minä en koskaan ajattele enää mitään muuta kuin sinua.
Vannomatta paras!
AINO (juoksee sisään.)
Hih!
KULLERVO MURROS (panee pyöränsä seinustalle, seuraten katseellaan
Ainoa.)
Kylläpä tuollainen tyttö voi, jos tahtoo.
KALLE (ihmetellen)
Mitä niin?
Ottaa itselleen miehen!
KALLE (hölmistyneenä)
Mistä te —?
KULLERVO MURROS (tulee etualalle)
Miltä sitten näyttää tämä uhri parka? (katselee Kallea). No, jaa! —
Naisilla on oma makunsa.
KALLE (ärtyneesti)
No, mutta — tehän vasta —
Paniko hän teidät kylläkin ahtaalle?
KALLE (suuttuen)
Saakeli soikoon! Oletteko kuunnellut?
En kuullut muuta kuin teidän ikuisen lupauksenne.
Niin no, mitäs te sitten tietäisitte. Ja mitäs se teihin kuuluu! Ei tuon vertaa! — Minä tykkään tytöstä ja otan hänet vaimokseni —
Älkää narratko! Hän ottaa teidät miehekseen — jos tahtoo.
KALLE (hölmistyen)
Mistä hiivatista te sen tiedätte?
KULLERVO MURROS (istuu sohvalle)
Luuletteko minua noidaksi?
Melkeinpä kyllä.
Kaikki miehet tietävät sen, vaikka eivät —
Minkä tietävät?
Että naiset ottavat.
AINO (on kuunnellut, tulee)
Kalle! Mene heti veräjälle! Vieraat tulevat.
KALLE (öräilee)
Tuota — hiiteen koko kopla — minä tässä —
AINO (menee Kallen luo viehkeästi)
Mene nyt vain — aivan heti! Minä tulen sitten luoksesi — kun ehdin.
KALLE (kaihomielisesti)
Tuletko pian? Minä ajattelen koko ajan vain sinua.
AINO (kuiskaa)
Sitä samaa minäkin ajattelen.
Voi, voi kuinka ilta on ihana!
(Menee laulellen)
KULLERVO. MURROS (on hommaillut pukunsa siistiämisessä Ainon ja Kallen puhelun aikana.)
AINO (katselee mielenkiinnolla Kullervo Murrosta)
KULLERVO MURROS (huomaa Ainon, hymyilee)
Hämähäkki sai kärpäsen.
Mitä sanoitte kaikkien miesten tietävän?
Että he ovat kärpäsiä.
Vaikka —?
Vaikka eivät uskalla sitä tunnustaa itselleen. (Nousee.)
Uskallatteko te?
Uskallan.
AINO (purskahtaa nauramaan)
Te komeilette.
KULLERVO MURROS (nauraen myöskin)
Te nauratte hyvin.
AINO (muuttuen vakavaksi, niiaa)
Mitä herra tahtoo?
KULLERVO MURROS (lähenee)
Tahdon päästä virran yli. Saanko lautturin?
AINO (päättävästi)
Ette.
KULLERVO MURROS (vakavasti)
Minä olen kansanjuhlatoimikunnan jäsen. Minun täytyy päästä.
AINO (härnäten)
Ei kukaan pääse ennen aamua.
KULLERVO MURROS (ärtyen)
Miksi ei?
AINO (säälitellen)
Ettekö tiedä, että kevättulva vei lautan? Uusi valmistuu vasta aamuksi.
KULLERVO MURROS (pitkään ja tyytyväisesti)
Sepä harmillista!
AINO (hymyilee)
Miksi harmittelette niin tyytyväisellä äänellä?
KULLERVO MURROS (peräytyy)
Tulin nähtävästi liian lähelle hämähäkin verkkoa.
AINO (nauraa)
Kuka te olette?
AINO (niiaa, naivisti)
Tyttö.
KULLERVO MURROS (kohteliaasti)
Mutta minä olen naimisissa.
AINO (lähenee, hymyillen)
Ettepä.
KULLERVO MURROS (hätäillen)
Kihloissa.
AINO (lähenee)
Ettepä.
KULLERVO MURROS (peräytyy)
Rakastunut.
AINO' (lähenee)
Ettepä.
KULLERVO MURROS (melkein tuskassa)
Olen minä. Ihan varmasti — ja vähän yhtä ja toista vielä lisäksi.
Yhtä ja toisia kyllä lienette — (lähenee) mutta ette rakastunut.
Mistä sen niin varmaan tiedätte?
Silloin te ette enää uskaltaisi — edes peljätä hämähäkkiä.
(Juoksee nauraen pois).
KULLERVO MURROS (istuu.)
Tämähän on pakanallista leikkiä, tämä tämmöinen. Aikoi kaapata kuin hyllyltä. — Jäseneni alkoivat jo ihan veltostua. Huh! Lähtipä onneksi.
MARJA (puettuna punaiseen pukuun, tulee taluttaen polkupyöräänsä.)
Kas vaan! Täälläkö minun kohtelias velimieheni vielä istuu kaikessa rauhassa. Etpä pitemmälle ole ehtinyt, vaikka niin uljaasti jätit minut tiepuoleen rikkinäisen pyöräni kanssa.
Tunnethan minun ajokiihkoni.
Kyllä. Sinä hyökkäät aina suin päin eteenpäin. Kartoitko tällä kertaa kuhmun? (Tulee etu-alalle). Tuskin, koska noin murjotat.
Kuule, sisko! Mikä on tämän talon nimi?
Sinisalo-Kantele.
Vai niin? Maan mahtava majatalo ja kaiken kansan lavea lautturi (naurahtaa).
Etkö tietänyt?
En.
Oletko tavannut Ainoa?
En. Kuka hän on?
Talon tytär.
Vaalea?
Niin.
Kaunis?
Kas, kas! Siis kuitenkin tavannut?
Tunnetko sinä hänet?
Tietysti. (Naurahtaa). Älä enää paljasta itseäsi kysymyksilläsi!
Vielä yksi kysymys!
Aina kun sinä istut pyörälle, niin lyöt pääsi seinään. Sinun pitäisi vain kävellä. Kulje tästä lähin hitaammin! Äläkä kysele enää!
Etkö ole utelias tietämään, mitä aion kysyä.
En, sillä minä tiedän sen.
No?
Sinä haluat kuulla minun mielipidettäni hänestä — talon tyttärestä.
Niin,
MARJA (makeasti.)
Hän on enkeli.
Sillä sinä tarkoitat pirua. Se on selvä se. (Nousee). Oh, te naiset, naiset. Miehellä olisi selvä tie maailmassa, ellei teitä olisi.
MARJA (nauraa.)
Selvä tie — männikköön.
Ajattelehan, minä jouduin melkein todistajaksi tässä äsken, kun hän hurmasi jonkun talon rengeistä!
MARJA (härnäten.)
Hän ei ollut vielä silloin nähnyt sinua.
Jos minä olisin tämän tietänyt, niin olisin mennyt maanteitse.
Ja tavannut hänet kuitenkin juhlassa. Hän on myöskin juhlatoimikunnan jäsen.
Olen siis kärpänen verkossa — niinkö?
MARJA (nauraa.)
Tuntuuko se niin pahalta?
Ja kaksi kärpästä samalla kerralla. Minä ja tuo portinvartija-renki.
Hänkö?
Ensin renki. Sitten minä.
Ei hän ole renki. Hän on torpan poika.
Mies kuin mies! Ei se asiaa muuta.
Se muuttaa asian runollisemmaksi.
KULLERVO MURROS (Juoksee pyöränsä luo.)
Minä karkaan.
Minne?
Sinne, mistä tulinkin.
MARJA (uhkaillen mörköä.)
Sillä tiellä tapaat mamma Guldkrona-Silfversabel-Järnstöfvelinvaunut.
Niinkö?
Minulla oli kunnia ajaa heidän sukuvaunujensa ohi. Mamma istui kuomussa korkeasti kultiveeratun tyttärensä kanssa. Kauno Ventomieli uskollisena sulhasena pikentin paikalla kuskin rinnalla. Jos joudut heidän tielleen, niin olet pakotettu kääntymään takaisin. (Ivaten). Pyöräsi heitetään maantien ojaan, ja sinä, Kullervo Murros, asetetaan seisomaan lakeijan paikalle heidän tomuisten vaunujensa taakse. (Liioitellulla surulla). Eikä sitten muuta kuin — hyvästi veljeni! (purskahtaa nauramaan). Jos sinulla on pelon tunne ja paon tarve, niin neuvon sinulle turvapaikan.
Missä?
MARJA (ivalla.)
Tuolla. Aino Sinisalo-Kanteleen luona. — Kuulitko? Vaunut pysähtyivät! (Juoksee perälle). Siinä he ovat! (Nauraa). Tulehan katsomaan! Oi, miten hullunkurista! Näetkös! Kaihomielinen Kaunosulho sälytetään kuin Saharan kameeli kaikella rasittavalla irtaimistolla, jotta armoille jäisi huoleton liikkumisvapaus. Näetkö? Kaikkien oikeuksien kandidaatti on saanut ainakin vetojuhdan oikeuden.
KULLERVO MURROS (on mennyt perälle.)
Inhottavaa! Enpä ilkeä katsella. Se ihan sisua paisuttaa. (Menee portaita kohti).
Minne aiot?
Käyn talossa.
MARIA (viittaa kädellään, liioitellen surua.)
Hyvästi, veljeni!
KULLERVO MURROS (kääntyy ympäri, ärtyneesti.)
Pidätkö minua aasina?
(Menee sisään).
MARJA (menee nauraen istumaan.)
KAUNO VENTOMIELI (tulee matkavaipoilla, vilteillä, tyynyittä, käsilaukuilla, sateenvarjoilla y.m. sälytettynä. Läähättää ja yrittää taakkansa lomasta kurkistella itselleen istuinpaikkaa. Keksii vihdoin sohvan, johon menee istumaan.)
MARJA (pysyttelee hänen selkänsä lakana, purskahtaa täyttä kurkkua nauramaan.)
KAUNO VENTOMIELI (yrittää katsoa mistä päin ääni tulee, mutta, ei näe, nousee, siirtyy istumaan toiselle luolille.)
MARJA (nauraa taas hänen selkänsä takana.)
KAUNO VENTOMIELI (hypähtää pystyyn.)
Kuka uskaltaa nauraa? Onko tässä mitään naurettavaa? (Menee taas sohvan luo). Nenäkin kutiaa aivan pakanasti! On ihan täynnä tomua. (Koettaa hieroa nenäänsä myttyihin). Huh, huh! On niin jumalattoman kuumakin!
(Aivastaa).
MARJA (nauraa taas.)
Naura sinä vaan, västäräkki! Mutta minä vakuutan, ettei tässä ole mitään naurettavaa!
Heittäkää taakkanne maahan!
En uskalla.
Ketä pelkäätte?
Friherrinna Guld-Guidkrona-SiIfversasabel-Järn- (aivastaa) stöfveliä ja — ja — (aivastaa.)
— ja laillisesti kihlattua morsiantanne, perisiveellistä neiti Antoinettea? Eikö niin?
KAUNO VENTOMIELI (aivastaa.)
Mies parka!
(Menee nauraen kuistin luo).
Koko ruumiini lamaantuu. En jaksa enää.
(Istuu sohvaan).
VAPAAHERRATAR (tulee Antoinetten kanssa.)
Portinvartijalla ei ollut univormua.
Barbarismia.
Ei paljastanut päätään!
Barbarismia.
Nauroi vain.
Barbarismia.
VAPAAHERRATAR (huomaa Marjan. Tähystää lornjetilla.)
Mon Dieu! Onko se sama punainen peikko, joka ajoi ohitsemme?
Sama. Minun tapani on aina ajaa sukuvaunujen ohi. Hyvää päivää, rouva!
VAPAAHERRATAR (ylpeästi.)
Ei rouva, vaan — friherrinna! — Ajattelepas, Kauno! Sellainen järjestys ikivanhalla kulkutiellä! Lautta rikki!
KAUNO VENTOMIELI (puhkuu.)
Niin. Se on periaatteellinen rikos —
On oltava yötä. (Marjalle). Kuulehan, nainen! Mene sanomaan, että saamme huoneet yöksi!
MARJA (nauraa heleästi ja menee perälle katselemaan maisemaa.)
Ei saa nauraa!
Ush! Tuollaista melua! Eikä ainoatakaan poliisia! Ei edes ainoatakaan virkanappia missään!
Lopeta, västäräkki! Nauru on minun periaatettani vastaan.
Oikein, herra Ventomieli!
Periaatteellisesti on nauru — (aivastaa.)
Barbarismia.
Bien! Aivan oikein! Antoinette löytää aina oikean sanan. Suvaitsetko antaa määräyksen huoneista, Antoinette?
ANTOINETTE (menee sisään.)
Herra Ventomieli! Te istutte sohvalla —
Niin, friherrinna Guld —
— ja minä seison. Mikä on periaate?
Periaate on selvä. Se, joka rakastaa seisomista —
Mutta minä tahdon istua — sohvaan.
KAUNO VENTOMIELI (hätääntyneenä.)
Ai, ai! Anteeksi! (Nousee). Tehkää niin hyvin! Säilytin vain paikan teille, friherrinna!
Tuolla on tuoli!
Kiitän nöyrimmästi! (istuu tuolille.)
Katsokaa, ettette pudota mitään likaiseen maahan! (Istuu sohvaan.)
En, en! Maa on periaatteellisesti aina alhaalla päin ja — ja alhaalla päin on aina likaista — —
Hyvä, hyvä! — Huomenna kansanjuhlan suurena sunnuntaina saatte mennä julkikihloihin minun ainoan tyttäreni, jalosukuisen Antoinetten —
KAUNO VENTOMIELI (huokaa.)
Mitä? Huokasitteko?
Minäkö? En. En suinkaan. Joku toinen varmaankin huokasi. Ehkä tuo äskeinen nauruharakka.
ANTOINETTE (tulee.)
Ei, te huokasitte. Minä kuulin sen ihan seivästi. Ajattelepas Antoinette! Herra Ventomieli huokasi, kun ilmoitin teidän kihlauksestanne.
Barbarismia.
Charmant, ma chère! Suuremmoista, rakkaani! Antoinette aina keksii oikean sanan.
Kyllähän minä sen myönnän periaatteessa, mutta —
Ma foi! Lopettakaa! Älkää ratsastako periaateviisastelullanne!
Hermoni eivät sitä siedä. Se on aivan — Je ne trouve pas — en keksi —
Barbarismia.
Oh! Sellainen nero, tuo rakas Antoinette! Teidän pitäisi ilosta tanssia, kun voitatte hänen suosionsa.
Periaatteessa —
Kansanjuhlassa saatte puhua periaatteista! Sitä varten olen teille niitä teroittanut, että saarnaisitte niitä rahvaalle, torppareille ja sosialisteille. Mutta säästäkää minun korviani mokomilta jaarituksilta!
KAUNO VENTOMIELI (huokaa.)
Te huokasitte taas!
Mukavuuden tyytyväisyydestä — minä vakuutan —
Vai niin! Teillä on liian mukavaa —
Minä vakuutan — ei ole —
Mitä teillä ei ole?
KAUNO VENTOMIELI (hädissään.)
Ei mitään muuta kuin varma periaate, että —
Herra Ventomieli! Te istutte, ja nerokas Antoinette seisoo.
Tjaah! Mieliteot ovat niin erilaiset.
Mutta tyttäreni mieli tekee istumaan.
KAUNO VENTOMIELI (nousee.)
Ai, ai! Anteeksi! Tässä on tuoli. Olen säilyttänyt sitä vain teitä varten. Säilytän kaikki istuimet vain teitä varten. Ja olen onnellinen, kun saan edes seisoa teidän istuimienne läheisyydessä.
ANTOINETTE (menee istumaan.)
AINO (tulee Kullervon seuraamana.)
Missä Marja on? Missä? Ah! Tuolla! (tervehtii Marjaa.)
VAPAAHERRATAR (nousee.)
Älä huuda, tyttö! — Onko huoneeni jo kunnossa?
En tiedä, rouva.
Friherrinna! (Kaunolle). Teidän velvollisuutenne on sanoa, kuka minä olen.
KAUNO VENTOMIELI (tulee esiin.)
Friherrinna Kunigunda-Guldkrona — Silfver — (aivastaa.)
AINO, MARJA ja KULLERVO MURROS purskahtavat nauramaan.
Kuka ihme puhuu tuolta räsykasan sisästä? (menee kurkistamaan). No, mitä ihmeitä! Serkkuhan se on! Kauno-serkku! No, mikäs variksen pelätin sinusta on tullut? (nauraa.)
Tässä ei ole mitään naurettavaa! Ei ihan vissiin. Vaikene, senkin letukka! — Maatiainen!
Tuollainen ääneen nauraminen ei ole säädyllistä, ei comme il faut, se on —
Barbarismia.
Niin lapseni! — Kuulitteko, mitä nero sanoi! Herra Ventomieli! Jättäkää heidät ja seurustelkaa vielä hetki Antoinetten kanssa täällä ulkona. Minä menen huoneeseeni. (Menee ylpeästi kuistia kohti.)
AINO, MARJA ja KULLERVO MURROS
Hyvää yötä, rouva!
VAPAAHERRATAR (kääntyy ympäri, parkaisten.)
Friherrinna!
Spriherdinna Guld-silfver-järn-krona-sabel-svans.
KAUNO VENTOMIELI (ehättää korjaamaan, huutaa.)
Stöfvel! Stöfvel!
Tämä on hirveintä —
ANTOINETTE (nousee.)
Barbarismia!
Tjaah! (menee nopeasti.)
Naurua.
Istukaa, neiti Antoinette! Mammanne käski meidän seurustella vielä hetkisen.
(Asettuu Antoinetten viereen, selin loisiin.)
Tule istumaan, Marja! (vetää Marjan sohvaan). Ettekö tekin, herra Murros, pidä meille seuraa? Ajatteles, Marja. Veljesi kertoi minulle, että hän on naimisissa.
Kullervoko?
Niin tietysti. Kertoipa vielä olevansa rakastunutkin. Ha, ha, ha!
Te olette hirveä!
Koska sinusta, veli, on tullut sellainen valehtelija?
Herra siunatkoon! Eikö se olekaan totta! Te olette vain narrannut minua. Hyi teitä!
KULLERVO MURROS (pudistaa päätään.)
Te olette hirveä!
Enkö sitten puhu totta? Sanokaapas!
Kyllähän — mutta —
No!
Niin, mutta te ihan pakotitte minut.
Mihin?
Hm! Uskallankohan minä sitä sanoa?
Miksi et uskaltaisi? Mihin sinut on pakotettu?
Jos minä sen sanon, niin tämä neitonen kieltää sen.
Minäkö? Miksi kieltäisin, jos puhutte totta.
Sanonko sen?
Tietysti! Ellet tahdo, että pidämme sinua lörpöttelijänä.
Tämä neiti — — —
No?
Mitä?
Tämä on kauheata! — (vaivaantuneena). Hän käyttäytyi sillä tavalla, että minä pelkäsin häntä.
AINO (viehkeästi.)
Sepä ikävää! Olenko pelottanut teitä?
MARJA (purskahtaa nauramaan.)
Kosiko Aino sinua? Minkään muun en luule sinua pelottavan.
KULLERVO MURROS (toivottomasti.)
Lopetetaan tämä — minun täytyy — (aikoo lähteä.)
MARJA (hypähtää estämään.)
Äläpäs, poikaseni!
Lörpötteleekö Kullervo Murros sellaista, josta hän ei voi vastata?
MARJA (työntää Kullervon heidän keskeensä.)
Veli parka näyttää aivan uhrilampaalta. — Yksi ainoa vastaus vain, niin pääset heti rauhaan! (säälitellen.) Kosiko hän sinua?
Kyllä hän taisi — siltä se tuntui.
AINO (aivan lähellä.)
Tuntuiko se pahalta?
Älkää herran tähden tulko noin lähelle! Oh! Minä pyörryn.
(Putoaa sohvaan istumaan.)
AINO (heittäytyy hyväilemään häntä.)
Voi, voi sentään! Rakas ystävä! Tointukaahan toki! Enhän minä pahaa tarkoittanut. Enhän minä — (silittelee hänen päätään.) Voi, voi! Hän pyörtyy yhä enemmän ja enemmän.
Näyttää tosiaankin pyörtyvän vähän liiaksi. (Etsii taskustaan). Eiköhän minulla vielä vähän ole — onpas — löysinpäs — (Löytää taskustaan koirapommin ja heittää sen maahan Kaunon taakse.)
KAUNO VENTOMIELI (parkaisee ja hypähtää seisomaan.)
Pommi.
(Kaikki hänen sälytyksensä putoavat maahan).
ANTOINETTE (kirkaisee.)
Barbarismia!
KULLERVO MURROS (hypähtää ylös ja juoksee perälle.)
Mitä on tapahtunut?
MARJA (purskahtaa nauramaan.)
Kuka nauraa? Kuka uskaltaa nauraa? (Kääntyy ympäri Marjaan päin). Ah! Tekö, neiti Antoinette? En tietänyt teidän osaavan nauraa noin kauniisti. — (Hieroo silmiään.) Tehän olette aivan toisen näköinenkin — niin kaunis — minä en ole nähtävästi nähnyt hyvästi noitten myttyjen alta —
Minä olen vain köyhä, nimetön tyttö. — Tuossa seisoo teidän jalosukuinen morsiamenne! (viittaa Antoinettea.)
KAUNO VENTOMIELI (kääntyy Antoinetteen päin.)
Herra isä! Tuoko! Tosiaankin! Olenko minä ihan pähkä hullu? Tehän olette huuhkain! — Tämähän on aivan ilmeistä — ilmeistä —
Barbarismia. (Naurua).
Niin, aivan! Oikein periaatteellista sorttia! (kääntyy Marjaan). Te olette niin kaunis ja herttainen ja iloinen. Kuka te olette?
Peikko!
AINO ja KULLERVO MURROS
Punainen Peikko!
KALLE (kiireesti oikealta vasemmalle.)
Lautta on valmis! Vieraat voivat lähteä.
KAUNO VENTOMIELI (Marjalle.)
Teistä minä pidän.
Minähän olen pilkannut teitä. Minä nauroin teille äsken.
Unohdetaan ne semmoiset!
MARJA (viekastellen.)
Te sanoitte minua västäräkiksi.
Ei se mitään tee!
Minä olen halveksinut teitä.
Niin minäkin. Mutta lähdetään nyt heti!
Niin lähdetään — mutta kukin erikseen! (hyökkää pyöränsä luo.)
Älä nyt aja suoraa päätä lautalta jokeen. Odota meitä muitakin!
Niin — tehän lupasitte olla minun seuralaiseni.
Minäkö?
AINO (keimaillen.)
Kiellättekö minut?
KULLERVO MURROS (nauraa.)
Uskoisikohan minua kukaan, jos kieltäisin —
No — siis?
Ei — ei! Liittyminen heikentää, (aikoo oikealle, mutta)
JAAKOPPI (tulee häntä vastaan, pyytäen.)
Ottakaa minut mukaan kansanjuhlaan — lauttamies ei minua laske.
Tehän ette kuulukaan juhlatoimikuntaan.
Mutta minä tahdon kuulua —
Kuka olette? Mihin väkeen te kuulutte?
JAAKOPPI (kumartaa.)
Mihin vaan! Minä taivun kaikkeen, kun vaan pääsen hallituspuolueeseen.
(Naurua).
Kansallismielisyydelle se ei kelpaa.
Eikä kansanvaltaisuudelle!
(Menee oikealle.)
Eikä edistysmielisyydelle!
(Pois.)
Eikä maattomuudelle!
(Pois.)
Eikä periaatteellisuudelle!
(Pois.)
JAAKOPPI (huutaa)
Minä kannatan niitä kaikkia, sillä minä tahdon päästä hallituspuolueeseen!
(Juoksee perässä).
ANTOINETTE (parkaisee kimakasti)
Barbarismia!
KALLE (kiireesti vasemmalta oikealle)
Nyt luokkarajat selviksi, hyvä väki!
ANTOINETTE (valmistun lähtemään.)
Hyvä mies! Saatte minusta toverin! Mies! Mies! Toveri! Rakas toveri!
(Juoksee perässä).
VAPAAHERRATAR (tulee, puettuna yöröijyyn, tukka paperoituna.)
Kuka huutaa? Antoinette! Mihin menet? Ketä sanot toveriksi?
Mitä tyhmää puhetta se on?
KALLE (ulkona oikealla.)
Lautta on kunnossa!
Voi taivas — ja minä olen — puettu kuin — (juoksee ympäri, huomaa
Kaunon mytyt hajallaan). Mitä? Herra Ventomieli! Mitä hävyttömyyttä?
Tässäkö ovat teidän periaatteenne — teidän roskaiset periaatteenne —
(Kokoilee myttyjä). Odotapas, pakana! Kun saan sinut kansanjuhlassa
käsiini, niin kyllä sinusta puristan periaatteet!
(Juoksee pois, mutia täyttää Jaakoppiin, joka tulee ja
keikahtaa kumoon).
Jätkä! Juntti! Talonpojan kollo! Fyi! (kiireesti oikealle.)
(Tulee pimeä. Valaistus muuttuu entiselleen.)
JAAKOPPI (istuu entisellä paikallaan, mutta putoaa vähitellen lattialle.)
AINO (huutaa ovelta.)
Isä! Illallinen on valmis!
JAAKOPPI (herää, hieroo silmiään, katselee ympärilleen.)
Lautta? Mikä lautta? Taisinpa torkahtaa tuossa. — Ja sellainen melu täällä oli. — (Kömpii ylös. Menee katsomaan oikealle). Eihän siellä ole edes jokeakaan! Vielä sitten lauttaa! — (Hieroo silmiään). Se oli nähtävästi unta! Se oli painajainen — hyi! Mitä kaikkea ne juttelivatkaan! Aika vekkuleita! Hih, hih, hih! Mitäs väkeä se oikeastaan oli? Maltas nyt, Jaakoppi! (Laskee sormillaan). Siinähän oli — hm! — siinä oli — hm! hm! — siinähän oli vähän joka sorttia, mutta ei minun uutta puoluettani. Tässähän se on nyt se ennustus. Nämä kaikki hylkivät minua. Hei vaan, Jaakoppi! Nyt tiedät pääseväsi eduskuntaan. (Katselee kädessään olevaa paperia). Ja huomenna pidät suuren puheesi, jonka rovasti on kirjoittanut. Tämähän oli oikea — oikea Jaakopin uni. Tikapuut vain puuttuivat — hih, hih, hih!
KALLE (tulee vasemmalta.)
Tässä on kirje isännälle!
Mistä?
Rovastilta.
(Antaa kirjeen, menee sisään).
JAAKOPPI (avaa kirjettä.)
Jahah, jahah! (tyytyväisenä). No, mitäs se rovasti nyt — (lukee, naama venyy hyvin pitkäksi). "Puoluehallinto on määrännyt ehdokkaaksi Matti Mahlanheimon." (Parahtaen). No sun suutari! Naapurin Matin! Mahla-Matin! (Hyvin surkeana). Ilmankos se akka minut kumoon juoksi! Ilmankos! No voi minun päiviäni! (Suuttuen). Mutta minäpä muutan puoluetta heti — heti! Olen ennenkin muuttanut — ja muutan vieläkin — muutan siksi kuin pääsen perille. Enkä koskaan enää usko uniin! Mokoma uni — eikähän siinä edes tikapuitakaan ollut — eikä — eikä — (Aivastaa.)
Esirippu.