The Project Gutenberg eBook of Meidän Jeremias This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Meidän Jeremias Historiallinen näytelmä Author: Alpo Noponen Release date: February 10, 2026 [eBook #77909] Language: Finnish Original publication: Helsinki: Otava, 1916 Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MEIDÄN JEREMIAS *** MEIDÄN JEREMIAS Historiallinen näytelmäruno Kirj. ALPO NOPONEN Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1916. HENKILÖT: SCHÄFER, PIETARI, maisteri, kuolemaantuomittu. BROMS, INGEMUND, tuomiorovasti.. VARGENTIN, JOHAN, notarius.. ANNA, hänen sisarensa.. HASSELQVIST, KAARLE, ylioppilas.. BECKMAN, JOHAN, maaherran sihteeri.. v. LIEVEN, HENRIK, kenraali, kreivi.. ROSKAMP, LISCHEN, leskirouva.. SOHVI, hänen palvelijansa.. MULTA | vartijoita.. TUOMO |. LASSI, entinen korpraali.. KELTARENIUS, EERIK, tuomittu pappi. Tapahtuu Turussa v. 1713. ENSIMÄINEN NÄYTÖS. Turun linnan "eteistupa". Vasemmalta ovi ulos, oikealta ovi "saliin". Perällä ikkuna. Sen oikealla puolella istuinsohva, jonka kansi voidaan ottaa irti, vasemmalla ovenposkessa uuni ja sen vieressä jonkinlainen vuode. Eräitä istuimia. MULTA seisoo "saliin" johtavan oven edessä. TUOMO saapuu ulkoa. /* TUOMO. Kuin kävi, toveri? MULTA (viitaten saliin päin). Hän tuomittiin. TUOMO. Ei maar. MULTA. Juur vissist. TUOMO. Henki pois? MULTA. Ja tavarat ja kunnia. TUOMO. Ne eivät maar mitään maksa, kerran henki viedään. MULTA. Jos kunniallisna hän kuolisi, ei kirkon herroilla ois kunniata. TUOMO. Siis pappein tähden? MULTA. Heitä loukannut hän ankaroilla sanoillansa on. TUOMO. Ja hovioikeusko tuomitsi? MULTA. Niin, hovioikeus kuninkaallinen. TUOMO. Sa kuulit? MULTA. Kyllä. Eteisessä seisoin, ja salin ovet auki olivat. Siell' akademiamme herroja ja ylioppilaita paljon oli, ja melkein koko tuomiokapituli... TUOMO. Hän maar ei peljännyt? MULTA. Ei rahtuakaan. Niin rohkea ja turvallinen oli kuin tuomio ei hänen vaatteisiinsa ois edes koskenut. TUOMO. Hän maar on mies! MULTA. Näin kuinka tuomionsa kuultuaan hän ylös kavahti ja vastatakseen korotti äänensä. Mut salissa niin suuri nostettihin hälinä, ett' ääntä tuomitun ei kenkään kuullut. TUOMO. Ma sanon, sulle: sitä tuomiota ei panna täytäntöön. MULTA. Niin, ken sen tietäis. TUOMO. Et sinäkään niin häntä kohtele kuin tuomittua. MULTA. Minun asemassa mies toimii niinkuin käsketään. TUOMO. Ja niinkuin etunsa vaatii. MULTA. Sinä varmaankin hänestä olet enin hyötynyt. TUOMO. En puolta, minkä sinä. MULTA. Mene siitä! Hän meidän täällä jutella ei salli. Siell' on taas nainen. TUOMO. Ennättipä maar! MULTA. Juur vissist. Lohduttaja näet. Hst! (Viittaa torjuvasti. Tuomo paistuu.) ANNA VARGENTIN (tulee salista surupuvussa, kyyneleitä pyyhkien). Mi into palava! Mi luottamus! Mä viihdyttämään saavuin tuomittua, mut itse virvoitusta hältä sain. (Mullalle.) Olette nähneet uskonrohkeutensa? MULTA. Juur vissist, neiti. ANNA. Ilo kaiketi sellaista vankia on vartioida? MULTA. Ei häntä ole juuri vartioitu. ANNA. Käy ihmisiä paljon hänen luonaan? MULTA. Niin käynyt on. ANNA. Ja edelleenkin käy? MULTA. Jos kieltoa ei tule. 12 ANNA. Viime kertaa En minäkään tääll' ole. (Aikoo mennä, mutta ovesta juuri saapuva LISChEN Roskamp pidättää hänet.) LISCHEN (katsoo hämmästyneenä Annaan ja viittaa vahtimestaria poistumaan). Täällä te? ANNA. Asia sama meillä lienee, rouva. LISCHEN. Te ensiks ennätitte! ANNA. Olenhan ma nuorempi. Ja asun lähempänä. LISCHEN. En ikäloppu liene minäkään. Ja osanoton ilmaisuhan mulla on lähin oikeus. ANNA. Minkätähden teillä? LISCHEN. Vai vielä kysytte! Ken pitänyt hänest' on huolta vankeuskuukausina? Ken valvonut on hänen parastaan siit' asti, kun hän nimeen Jehovan totuuden tunnustusta kuulemaan ylimmän oikeutemme herrat haastoi ja piispan sekä konsistorin isät — ja siitä syystä linnaan suljettiin? ANNA. Hän silloin voitti monta ystävää. LISCHEN. Mut ken on ollut hartain, uhraavaisin? ANNA. Ma kerskua en tohdi, hyvä rouva. LISCHEN. Ma tohdin. Minun ansiotain on, hänellä ett' on ruokaa, vaatteita ja lukemista vankilassa ollut. Ties kuinka monet paidat sekä sukat hän minulta on saanut! Hoitajaakin ma kolme olen hälle hankkinut; nyt minun oma palvelijani käy hänen askareissaan. ANNA. Minä itse olisin valmis palvelemaan häntä. LISCHEN. Tää tunnustuskin, jos sen sukunne ja suuret ystävänne kuulisivat, ois turmioksi maisteri Pietarille. Ja viehätyksellänne... ANNA (keskeyttäen). Kuulkaa, rouva! (keskeyttää äkkiä, kun huomaa maisteri Pietarin tulevan salista, kääntyy ovelle, jossa hiukan viivähtää, ja menee sitten ulos). PIETARI (tulee iloisena salista). Sä täällä, Lischen! Kenen kanssa puhuit? Ai, Anna! Hänelle siis haastelit. Ma luulin, että Multa taikka Tuomo... Se oli Anna! Sin' et usko, Lischen, kuink' olen iloinen, kun hänelle sain puhua niin hyväll' armolla. Oi kuinka sydämemme lämpenivät! Hän oli minulle niin nöyrä, rakas. Jumala nähköön, kuinka iloinen mä siitä olen! LISCHEN. Tuomiotakaan et näytä muistavan. PIETARI. En ollenkaan. Jumala nähköön, se ei mua vaivaa. Sen piispan sekä tuomiorovastin likaiset kädet ovat leiponeet. Mä sitä halveksin. LISCHEN. Mut julistihan sen korkein tuomioistuin. PIETARI. Korkein, Lischen, on minun puolellani. Sitä todistaa myös rakkaan Annan uni. LISCHEN. Annan uni! PIETARI. Niin, — päätön mies, min hartioille pää taas kasvoi. Minä kohoan ja voitan. LISCHEN. Sinusta uneksuu ja luonas juoksee! PIETARI. Ja on niin lempeä! Ja hänell' on niin puhtaat, kauniit kasvot. LlSCHEN. Ihastukses kai minuakin ihastuttaa pitais? Et muistavan näy muita ollenkaan, enemmän hyväksesi uhranneita. PIETARI (taputtaen olalle). No, Lischen, yksi sija sullekin, Jumala nähköön, sydämessän' on. LISCHEN. Mut hänelle — PIETARI. On kaksi sijaa; en voi sille mitään. Jos sa kysyisit, kenelle velkaa määrän suurimman ma olen kiitollisuutta, niin vastaan: sinulle, Lischen. Mutta mieltymys ja rakkaus kiitollisuutta ei seuraa. LISCHEN. Ja sen sa sanot mulle — kiitollisna. PIETARI. Sun sydämesi joskus on niin kuiva. LISCHEN. Ma surumielin tänne läksinkin. PIETARI. Kun edeskatsomiseen et sa luota. LISCHEN. Sa olet tuomittu. Ja poikani, mi lähti apujoukkoon Viipuriin, moskovalaisten vankina nyt on. Mä tänään vasta siitä tiedon sain. PIETARI. Sanoinhan, ettei hänen pitais mennä. LISCHEN. Hän lähti puolustamaan isänmaata. PIETARI. Min eteen portit onnettomuuden avattiin silloin, vankityrmähän kun minut teljettiin. Sen jälkehen ma puolustaa en sitä ole voinut. Mun huulilleni — nähköön Jumala! — on vaino rukouksen hyydyttänyt. Äpärä-Nebukadnetsarilla on sentähden nyt niin voimallinen miekka. LISCHEN. Ken hän on? PIETARI. Tsaari Moskovan. Hän on. Jumala nähköön, sangen suuri herra. On mielessäni sanottu: hän saapuu. LISCHEN. Niin, hävittämään! PIETARI. Ei, vaan vapauttamaan. Sa sit' et usko etkä ymmärrä; sen lahjan olet kadottanut sinä. LISCHEN. Ja neiti Vargentin sen saanut. Niinkö? PIETARI. Niin. LISCHEN. Sulle hänen ystävyytensä On vaarallinen. PIETARI. Edeskatsomus on hänet lähettänyt minulle. LISCHEN. Niin jouduttaakseen sortumistasi? PIETARI. Mun lohdutuksen enkelikseni. Hän luottaa minuun, kuuliainen on. Kun minulla on puhumisen armo, hän ottaa vastaan sanani. LISCHEN. Sa aijot siis usein päästää häntä luoksesi? PIETARI. Ma hänen kanssaan rukoilen. Ja hän on taipuva mun sanojeni mukaan. Et usko, Lischen, kuinka ihanaa on nuoren sielun hallitseminen. LISCHEN. Vai sielun! Hänen kasvojansahan sa äsken ylistit. PIETARI. Ne ovat kauniit. Ma riemukseni niitä katselen. LISCHEN. Vai siinä nyt on suuri kutsumus totuudentunnustajan tehtäväksi! Sa todellakin olet kohonnut! PIETARI (sisäisesti satutettuna, tuskalla). Se oli häijy pisto, Lischen. LISCHEN. Siksi sen aijoinkin. PIETARI. En epätoivoisnakaan ma turvautuisi keinoon semmoiseen. Sa mistä saitkaan sanat nuo? LISCHEN. Ne ovat sun sisimmästäs. Omill' aseillasi sinua haavoitin. PIETARI (lujentuen). Ei! Kiusaaja sun suullas puhuu... Hän on jumalinen ja hurskas sielu. LISCHEN. Mutta hän ei saa sun luonas käydä. PIETARI. Kuka estäis sen, Jumala nähköön? LISCHEN. Veli, notarius, ja tuomiorovasti Broms. PIETARI. En kuulla voi sitä nimeä... Vai aijotko Jumala nähköön heille... LISCHEN. Puhua? Niin aijon. Kauan Martan tavoin olen sinua palvellut. Ma velvollinen myös olen suojelemaan sinua. PIETARI (suuttuneena). Vai suojelemaan! Sinä? Juudan sisar! LISCHEN. Sa kuinka sanoit minulle? PIETARI. Sa olet Juudaksen sisar, kieli käärmehen ja kateuden mustettunut säkki. LISCHEN. Kas siinä kiitos hyvänteostani ja hoidostani! PIETARI. Rakkaudesta ne eivät lähteneet. Sun oli pakko. LISCHEN. Vai pakko! Ken on pakottanut mua? PIETARI. Se korkein, jonka palvelija ma ja tulkki olen. Sinun hyvyytesi ei itsestänsä olis riittänyt. Sentähden kiitä kaikkivaltiasta, ett' olet voinut halvan lahjasi ojentaa hänen valitullensa. Nyt mene, sisar Juudan kavalan, ja soita kieltäs vihamiesten luona. Jumala nähköön, sinun hyvyyttäsi en koskaan enää kaipaa, tarvitse! (Vaipuu lamautuneena tuolille.) LISCHEN. Tuon miehen hyväks olen uhrannut! (Kääntyy mennäkseen.) PIETARI (kavahtaa ylös). Sa menetkö? Miss' on se taulu, jonka sun kauttas tilasin. Se viime-tuomio? LISCHEN. Sen palvelijani saa tuoda sulle, kun saapuu tänne viimeisimmän kerran. (Menee.) PIETARI (vaipuu jälleen tuolille). MULTA (saapuu avain kädessä, lukkoaa ulko-oven ja pysähtyy katselemaan Pietaria). Kuin voitte, herra? PIETARI (alakuloisesti). En mä mitään voi. Jumala nähköön. MULTA. Kuinka? Ette mitään? PIETARI. Ei mitään silloin voi, kun itseään ei hillitsemään pysty ihminen... Tuon naisen näit. Mä hälle väärin tein. Mun juosta täytyis hänen jäljestään ja polvillani anteeks anoa. Mut sitäkään en voi. MULTA. Näin teissä voimaa tänäpäivänä. PIETARI. Se ollut ei mun omaa voimaani. MULTA. Niin usein naisia käy luonanne. PIETARI. Niin, naisia! (Hellästi.) Oi kuinka kauniit kasvot hänellä on! Ja tuntehikas sielu! MULTA. Minulle käsky annettu on, herra. PIETARI. Se täytä! MULTA. Teidän eteistupaan tähän on tyydyttävä. Sali suljetaan. PIETARI. Se mieleenikään ei voi langeta. Ma kirpunpesään tähän tyydy en. MULTA. Juur vissist, herra. Mull' on avain tässä ja tuoss' on ovi, jok' on suljettava. Mun täytyy. PIETARI. Heill' on voimaa pakoittaa. Niin myöskin Daavid Jerusalemista pois karkoitettiin. Mutta kosto saapui. MULTA. Siis jääköön sali; minä suljen oven. (Astuu oven luo vääntääksensä sen lukkoon.) PIETARI. Mut kirjani ja kirjoittamisneuvot? (Yrittää rientää niitä ottamaan.) MULTA (asettuen eteen). Ne kielletty on, herra. PIETARI. Mieletön! Lukea enkö sais ja kirjoittaa? MULTA. On jyrkkään kielletty. PIETARI. Ma ymmärrän nuo Belialin pojat. Tuominneet he minut ovat, mutta koskea, Jumala nähköön, eivät uskalla. Siks tukahduttaa koettavat he, he pelkää sinkoilevain kipunain paloa sytyttävän. (Asettuu vartijan eteen.) Minun täytyy kirjoitusneuvot saada. MULTA. Kielletty. PIETARI. Kirottu toimettomuus! Kuolemaa pahempi on se. Niinkuin sika syödä ma kyllä saisin. Ruuan kantamista ei näet ole koskaan kielletty. Se edelleenkin saanee jatkua? MULTA. Saa — vartijoiden välityksellä. PIETARI. Siis työnän' olis ylensyöminen, ja sitten täysin vatsoin loikoa likaiset ajatukset sydämessä. Kun nouset, unisena pökkelönä sa ikkunasta ulos katselet, ja sitten syöt ja pitkäksesi käyt, et yritäkään edes ajatella. Elävä ihmishako! Siksi eivät, Jumala nähköön, minua he saa. Tuo kirjani ja kirjoittamisneuvot! MULTA (pudistaa äänetönnä päätänsä). PIETARI (etsien rahoja taskustaan). Hopeaäyriä on neljä tässä, mun korotetut päivärahani, ja tässä vielä kaksi. Ota! (Antaa rahat vartijalle. ) Ma pidän kolmen päivän koko paaston, sa korjata saat ruokatavarat, joit' ystäväni lähettävät. Mutta tuo kirjani ja kirjoittamisneuvot! MULTA. Juur vissist, herra. Minne kätkemme? Ne näkyvissä eivät olla saa. (Katselee ympärilleen ja kuomaa istuinsohvan.) Näin tänne, herra: (Rientää sohvan luo, siirtää kannen syrjään.) Siinä sijaa. Tuokaa! Ne tänne noudamme. (Menevät yhdessä saliin, josta pian palaavat, Multalla käsissä kirjapino, Pietarilla pari sulkakynää, pari mustepulloa, paperia ja kirjeitä.) Niin, monta kirjaa! Ja vaarallisia! (Latoo kirjoja kätköön). PIETARI. Niin, jos vaarallista on lohdutus ja voima. Suomessa ei mitään tarvittaisi enemmän ja mitään vähemmän ei suvaita. Tai ehkä sanoin väärin. Hurskaan Francken ja Arnoldin ja Böhmen kirjoja, Jumala nähköön, paljon luetaan. Mut oi, mi vääryys, väkivalta! Nuo sokeat kirkon miehet vainoo niitä! MULTA. Mun täytyy viedä heille jotakin noin silmän lumeeks. Joku kirja, kynä... (Ulkoa koputetaan oveen. Sulkee kiireesti kannen otettuaan pari kirjaa ja kynän.) Ma otan nämä... Kuka siellä pyrkii? (Vastausta ei kuulu. Koputus uudistuu.) PIETARI. Mä kysyn! (Kovasti:) Kuka siellä? KAARLE HASSELQVIST (ulkoa). Minä, eno. PIETARI (ihastuen). Sä, rakas Kaarle! (Vartijalle:) Avaa! MULTA. Kielletty. PIETARI. Taas kielletty! MULTA. Juur vissist. (Koputus uudistuu.) PIETARI. Mutta hänen on päästävä. Mun sisareni poika, kuin oma rakas. Aikoi papiksi; nyt kirkon vainooma kuin minäkin. Ja mistä syystä? Hänen kuultiin kerran vapaasti rukoilevan, siksi joutui hän hyljätyksi. Mutta minulle hän sitä rakkaampi on. (Kovasti?) Hetkinen odota, Kaarle! Kyllä sinut päästän. (Etsii taskuistaan rahoja, jotka ojentaa Mullalle.) Täss' ovat kaikki. Ota, mutta avaa! MULTA. No tulkoon tämän kerran. (Avaa oven ja poistuu vieden kirjat ja kynän.) KAARLE (kiiruhtaa sisään). Eno rakas! (Rientää syleilemään Pietaria, mutta pysähtyy äkkiä.) PIETARI (sylinsä avaten). Mun sydämeni liekehtinyt on sinulle, poikani... Miks et sa tule? KAARLE. Ah! Eno, min' en saata. PIETARI. Miksi et? Kenessä syy on vastahakoisuuteen? KAARLE. Minussa, eno. PIETARI. Tänä päivänä! KAARLE. Ah, rakas eno! Tiedän että sinut on tuomittu. Jos anteeks mulle suot, ma kuolen kanssasi. Nyt ensi kerran tein tahtoasi vastaan. PIETARI. Kuinka, sano! KAARLE. Sa kielsit ankarasti minua Joensuun kartanosta muuttamasta. Nyt muutin kuitenkin. PIETARI. Se onko totta? KAARLE. On, eno. PIETARI. Turvallisen asuinpaikan, min siunauksellinen vaikutus niin hyvää tehnyt ois, sä jätit siis. Sun kuuliaisuuteen ma silmäsin ja sinä vannoit tottelevas mua... Ja näin nyt teit! Ma sua kaipasin. Nyt edessäni en voi sua nähdä. (Kääntyy pois hänestä.) KAARLE (astuu hänen eteensä). Sa tiedät, eno, mit' on tapahtunut sen jälkeen, uljas Kaarle kuningas kun lyötiin Pultavassa? PIETARI. Päivää sitä sun huomaan katkerana muistelevan. Ma riemulla sen mainitsen. Se tuli sen jäljestä, kun minut vangittiin. KAARLE. Nyt Suomehenkin sodan hävitys on levinnyt, ja tuli, kuolema nyt raivoavat. PIETARI. Herran viholliset pois hukkuvat, mut hänen omansa ne kohoavat niinkuin aurinko. Kesäänsä vastaan elo kiiruhtaa, ja vilja kypsyy, leikkuumies jo saapuu... KAARLE. Ja sitten tulee talvi. PIETARI. Pitkä talvi... Kukistuu suuret, pienet kuritetaan. KAARLE. Mut kuri ankarinna kohdannut on vangittuja Suomen sotilaita. He monen sadan peninkulman päässä takana Moskovan saa kokea kovinta nälkää. Alastomuuttaan he pakkasessa niinimatoin peittää. PIETARI. Niin vitsa kukkii, kantaa hedelmää. KAARLE. Nyt kootaan kirkonkukkaroilla heille apua. — Kuka tähän aikaan muistaa totuudentunnustajaa vangittua? Sen kysymyksen povessani kuulin; se mulle soi kuin ääni Jumalan ja sai mun lähellesi muuttamaan. Täss' on, mit' olen sua varten koonnut. (Nostaa taskustaan rahoja pöydälle.) Nää ystäviltäs ovat, kreivi v. Lieven on niihin myöskin pannut osansa. Hän näet on sun ystäväs. PIETARI (ihastuen). Ja sinä mun uskollinen Timoteuksen' olet. (Syleilee häntä ja tarkastaa hänen kasvojansa.) Taas sydän sulaa rakkaudesta sinuun. Sun salaisuutein vartijaksi teen. (Sohvi kokoonkääritty paperitaulu kainalossa tulee Multan keralla.) Ken saapuu sanatta? (Työntää rahat taskuunsa). MULTA. Niin, rahaa tuli, ja hän (viittaa Sohviin) toi ruokaa. PIETARI. Mutta sinä olet sen korjannut. Sa kiskot saatavasi. Syö eväät suolaiset! SOHVI. Vai suolaiset ne ovat nyt! PIETARI. Kuin murhekyyneleet. Jumala nähköön. SOHVI. Sepä kummallista! Te ette niitä maistanutkaan ole. PIETARI. Ne aina ovat suolaisia olleet. On juoda pitänyt. Sen kyllä tiedät. SOHVI (nauraen). Niin, tiedän. Mutta Turussa on vettä. PIETARI. Se munuaisiani ärsyttää. SOHVI (nauraa). PIETARI. Sa naurat siinä, lunttu! SOHVI. Niin, kun vesi on teitä kiihoittanut. Se on kummaa! PIETARI. Ja sinä! SOHVI. Minä! Teitä palvellut ja ruokaa teille kantanut ma olen. PIETARI. Ja häpeätä mulle tuottanut. Minua solvattu on piian tähden. SOHVI. Kenenkä syy? Vai olisinko teitä mä tavoitellut. Kuin lie teidän laita... PIETARI. Suus kiinni pidä, onneton! SOHVI. Nyt tuon ma viime kertaa teille lähetystä... Olette ollut emännälle turski. PIETARI (painaa käsin korviaan Mullalle). En kuule häntä enää. Saata pois! MULTA (tarttuu Sohvin käsipuoleen). SOHVI. Vai ulos ajetaan! Ma hennon mennä. Ja tuoss' on kuva! (Viskaa paperikääryn pöydälle.) PIETARI (tarttuu innolla kääryyn ja aukaisee). Tuomionpasuuna, Jumala nähköön! Sit' on näytettävä! SOHVI (ovelta peräytyen Pietarille). Minutkin olette te pettänyt. Ma myöskin usein olin »rakas Sohvi». PIETARI (viskaa pois taulun). Sun rutto tappakoon! SOHVI (kauhistuen). Ma onneton! Vai rutto minut! Kirouksen sain! (Menee Mullan kanssa.) KAARLE. Nyt raivoaakin rutto kaupungissa. Jos nainen tuo sen saa, niin hän on varma, se että sinun kiroustas on. PIETARI. Omansa ottaa surmanenkeli... Mun kavalasti hyljänneet he ovat. Nyt en mä tiedä, kuka auttaisi minua näissä ajallisissa. KAARLE. Mä sua palvelen. PIETARI. Sun sydämesi alati paranevi, poikani. Mut naisen rakkaudenpalvelusta, Jumala nähköön, minä tarvitsen. Ma sitä kaipaan. KAARLE. Anna Vargentin! PIETARI. Hän jumalinen, hellä sielu on. Mut tokko töissä jokapäiväisissä hän palveleisi... KAARLE. Aivan varmaan, eno. Sen hänen suustaan kuulla saat, jos sallit mun noutaa hänet. PIETARI. Hän on ollut täällä. KAARLE. Ja tulee uudestaan, jos viestin vien. PIETARI. Mä tunnen intosi. Mut missä tapaat tuon suloisen? KAARLE. Mä hänen luonaan asun. Sit' enkö sanonut? PIETARI. Et. Hänen luonaan! Jumala nähköön, kuinka sinne jouduit? KAARLE. Hän tarjos asunnon. PIETARI. , Ja siitä syystä sä jätit Joensuun! Ah! Sielunne paloivat yhteen... Poistu silmistäni! KAARLE. En saata ymmärtää taas sua, eno. Mi heikkous nyt sinut tapasi? PIETARI. Mä äsken kuulin tuomioni, eikä se minuun lainkaan koskenut. Mut kun sä hänen luonaan aina olla saat ja nähdä hänen kauniit kasvonsa... KAARLE (tuskalla). Oi, eno! PIETARI. Mikä sua vaivaa? KAARLE. Olen ihaillut sua rajattomasti. PIETARI (alakuloisena). Ja ihantees nyt rauenneeksi näet... Ma olen heikko. KAARLE. Ystävyyttänsä hän minulle on osoittanut siksi, kun sua rakastan. Me yhdessä sinua auttaa tahdoimme; ei muuta halua meillä ollut eikä ole. Ma alttiuttain sulle vakuutan, hän myöskin, jos sa haluat vain kuulla. PIETARI. Sa siveästi mutta pelvotta nyt puhua sait armon, poikani. Ma siitä vahvan vakuutuksen sain. Te molemmat mun olette. Siis nouda hänetkin tänne! KAARLE. Minä riennän, eno. (Menee.) PIETARI (yksin). Hän meni. Mutta sydän sykyttää mun povessani niinkuin Daavidilla, kun Saulin vaatteesta hän palan viilsi. (Painuu etsimään kirjoja, joita sitten aukoo.) »Zum Licht und Recht, Wegweiser.» — Pyhä Böhme! »De tribus principis». Se toki säilyi! (Koputus ovelle. Multa saapuu.) MULTA. Rovasti Broms. PIETARI. Se sielunsurmaaja! (Panee kiireesti kirjat piiloon.) Hän tulkoon! Sanon jonkun sanan hälle. MULTA. Hänell' on suuri valta, herra. PIETARI. Hän on inhoittava valtaherra. (Kääntyy katselemaan ikkunasta.) BROMS (saapuu, jää jäykkänä seisomaan lähelle ovea, tarkastelee kauan Schäferiä. Pyyhkäisee sitten kädellä silmiään). PIETARI (kääntyen Bromsiin päin). Kai huikaisee? Luterilainen kirkko saa liiaks valoa? BROMS. Niin, kiitos Herran, sun kaltaistesi yritykset eivät sit' ole voineet pimittää. Se voi iloita puhtahasta opista. PIETARI. Ja kuolleesta kristillisyydestä. Siks on sen oppi turmiollinen. BROMS. Sä siitä väitteestäs sait tuomion. PIETARI (suoraksi ojentautuen). Ja siksi nyt ma julistan sen sulle, mit' aijoin sanoa, kun ääneni salissa äsken hälyyn sotkitte: Te, Herran palvelijan tuomitsijat, vanhurskaan tuomiota ette vältä. Jumala kostaa väkivallan työt. Kätensä ankarana tapaava on räme mieheen, viime majaan saakka jokaisen teidän virkakuntanne. Ja Turun kaupunki ja Suomenmaa periltä Lapin Auran rantaan saakka on hävityksen kauhut kokeva. Ja ääntä korkeimman kuninkaan kuningas Kaarle, kosk' ei kuullut ole, vaan vääryyden suo pitää tuomiota, Jumala hänet valtakuntineen on hyljännyt. Sen nimeen Jumalan ma julki lausun. BROMS. Herran rangaistus jo kohdannut on maata. Ehkä siksi, kun hänen kirkkoaan on halveksittu. PIETARI. Ei! Jumalattomien pappein tähden. Sa mitä tahdot? BROMS. Sielunpaimenen on aina etsittävä kadonneita. Jo kerran ennen sovintoa sain sun kirkoltamme hakemaan; sa vaikka maanosan kahden läpi kuljit sitten sen kirkkokurin välttääksesi, joka sinulle tuli hairahduksestasi. PIETARI. Samoja teitä palasin ma taas ja sanoin, millainen on kirkkonne. BROMS. Sun lahkohenki ylpeä, taas voitti. Siks seurakunnan suurta tehtävää et tunnusta. Sun väärä lukeminen on turmellut. Ma kirjat sinulta haetin pois, mut annoitko ne kaikki? PIETARI. Voit tarkastaa. BROMS (koettaa, onko salin ovi lukittu). Ja kirjevaihtosikin on lopetettava. Sun ajatukses niin vaaralliset levitellä ovat. PIETARI. Niin, ajatukset ovat vaara teille. BROMS. Ei suinkaan, kun vain kirkon kasvatus ja kuri saapi niitä ohjata. PIETARI. Sen kuolettavat menot sekä säännöt, sen papit turpeat ja kehnoin käsin jaetut sakramentit. BROMS. Häväiset, mitä toiset, kunnioittaa. PIETARI. Alottelijat heikot, joill' ei ole kipinän vertaa omaa elämää. BROMS. Sa olet heikko nyt. Ja kirkon apu... PIETARI. Jumala nähköön, sit' en tarvitse. BROMS. Sun tukeas myös kirkko tarvitsee. PIETARI. Oletko mieletön? BROMS. Jos sinä palaat, niin toiset, heikot, sua seuraavat? Ja kun nyt olet tuomittu... PIETARI. Miks suotta sa puhut? Ruumiini te voitte saada, mut sieluani ette kahlitse. BROMS. Ma mietin kahta vastakkaista kuvaa, valoisa toinen, toinen hyvin synkkä: Sa kirkon helmaan palanneena käyt vihille jonkun rakkaan neidon kanssa, tai mestauslavalle. PIETARI. Mi viekas paula! BROMS. Mä tiedän kaikki. Onhan rakkaus ikuinen laki. Mutta kirkon siunaus on tarpeen sille. Hyväksesi voin ma paljon tehdä. PIETARI. Koska tottunut sa olet oikeuden vääntäjä. BROMS. Ma sielunpaimenena tarkoitan sun parastasi. (Keltareniuksen synkkä pää on ilmestynyt ikkunan taakse.) PIETARI. Hyvyydestäsi Ijäinen minut aina varjelkoon! KELTARENIUS (tempaisten akkunan auki, kolkosti:) Ma sanon: Aamen! PIETARI. Mitä tahdot, kurja? KELTARENIUS. Sa, kulkuri ja toisten tuomitsija, maanpettäjä ja kirkon häväisijä, nyt olet tuomittu! Sun kiroan! (Vartija vetää hänet pois ja sulkee ikkunan.) PIETARI (Bromsille). Hän teidän kirkon kaunis pappi on! Ja minuun muiden kanssa suuttunut. Muut ansionsa kyllä tuntenet? BROMS. On .porttoinensa teilattavaksi tuo kurja tuomittu. PIETARI. Jos suvaitset, ma luettelen monta kirkonmiestä, jotk' ovat murhan, vääränvalanteon tai sukurutsan tähden tuomitut. BROMS. Jumalan nisupelto kirkko on, vaikk' onkin siihen ohdakkeita noussut. PIETARI. Kun uskallatte sanan väärentää. On pelto maailma — niin Kristus lausui. Jumala nähköön, teidän kukkonne Ilmestyskirjan irstas nainen on, mi puettuna kultaan, purppuraan selässä istuu pedon punaisen hekuman maljaa korkealle nostain. BROMS. Siis kirkon esirukoukset, neuvot sun hyväksesi eivät mitään voi? PIETARI. Jumala nähköön, eivät. Niinkuin tiedät, mä kirkon loukkauksesta tuomittiin; mut siitä huolimatta uskallan ma armon kirkkaudessa vaeltaa. BROMS. Kenelle kirkon lempeys ei kelpaa, hän ankaruutta saapi kokea. Kun hyvän hylkäät, vastaanotat pahan. PIETARI. Niin juuri. Pahan! Te ja kirkkonne, Jumala nähköön, syypäät olette maan kaikkeen kurjuuteen ja kärsimykseen. Siks Herra häpeänne paljastaa. BROMS. Sun korskeutes lannistumista en nähdä saanut. Kohta on se myöhää. Jos rakkautes... PIETARI. Se ainakin ala, min itse hoidan. (Beckman saapuu.) BROMS (kääntyy mennäkseen, Beckmanille). Onko teidät tänne maaherra käskenyt? BECKMAN. Maaherran lupa minulla vain on. Odottamaan poistun, jos tahdotte. BROMS. Ei. Minä lähden jo. (Menee.) BECKMAN (Pietarille). Hän kiusannut on sinua? PIETARI. Niin on, Jumala nähköön. Käyköön hänelle kuin Abiramille ja Datanille! BECKMAN. Kuin heille kävi? PIETARI. Heidät nieli maa, ja tuli poltti heidän majansa, kun Herran miestä Moosesta he kiusas. BECKMAN. Asia minulla on kiireinen. Sinulla lienee kirjoittamisneuvot? PIETARI. Ne viime rahoillani irti sain käsistä ahnaan vartijan. BECKMAN. Ma sijaan tuon muutamia karoliineja. PIETARI. En tarvitse. BECKMAN. Miks lahja ystävän ei kelpaisi? PIETARI. Ma paljon annoin pois, mut vielä runsaammin ma olen saanut. Mun ystäväni ovat toimineet. BECKMAN. Ma olen yksi heistä. Mutta tuon roponi toisten. Toisin tavoin nyt on toimittava. Minulla on toivo. Sua ajattelee valtakunnan korkein. Sä tiedät, ken? PIETARI. Kun Kaarle kuningas on Benderissä, valtakunnan korkein — BECKMAN. On prinsessa. Hän sinusta on kuullut. Ja toivoo, että kirjoittaisit hälle. PIETARI. Lie rakastava, jumalinen sielu? BECKMAN. Niin on. PIETARI. Mut kuka puhui hänestä? BECKMAN. Mies korkea-arvoinen, sun ystäväsi. PIETARI. Siis kreivi v. Lieven. Hänest' olen kuullut. BECKMAN. Sa prinsessalle voisit olla kuin Samuel Saulille. Hän kuninkaan ja valtakunnan kohtaloa sulta kuin profeetalta halaa tiedustaa. PIETARI. Jumala nähköön, mutta se voi olla niin karvas kuulla. BECKMAN. Vastaa kuitenkin! Sun kirjees kreivi saattaa prinsessalle. Hän myöskin hankkii vapauden sulle; mut yhdell' ehdolla. PIETARI. Ja mikä se on? BECKMAN. Yks kohta väitteestäsi. Sinun pitäis se peruuttaa. PIETARI, Vai minun peruuttaa! Se sana maistuu kovin karvaalta. BECKMAN. Ne sanat, joilla turmiolliseksi sa lausut kirkon opin. PIETARI. Ei! En ikinä ma taivu tahtoon pappien ja piispain. BECKMAN. Tuo pieni kohta vain. PIETARI. Ei rahtuakaan. En Ruotsin herrojen ja hallitusten apua kaipaa. BECKMAN. Luotat itseesi. PIETARI. En valtakunnan kohtalosta huoli... Kun hurskas kärsii, jumalaton paisuu, käy niinkuin Jeremian aikana. Nebukadnetsar Herran miekkaa kantain on tuleva, tuo vapautuksen mulle. Sa olet kiusaaja. Pois luotain mene! BECKMAN. Mä ystävänä tulin sekä lähden. Voit mua muistaa avun tarpeessa. (Aikoo mennä, mutta kääntyy takaisin.). Nyt Lischen Roskamp sua vastaan puuhaa kuin ennen puolestasi. Vieraankäynnit sun luonas ehkä tyyten kielletään. PIETARI. Ja minä täällä yksinäisyydessä niin kovin kaipaan naisen palvelusta ja hellyyttä. Sa auttaa lupasit? BECKMAN. Kun suinkin voin. PIETARI. Naisvartijan siis mulle maaherra määrätköön. Sen saanet aikaan? BECKMAN. Saan kyllä. Ensi kertaa ei se ole. Mut ketä tahdot? PIETARI. Anna Vargentinin. BECKMAN. Vai hänet? Notariuksen sisaren? Se kumma pyyntö! Tulisiko hän? PIETARI. Ma siitä vastaan. Olet luvannut. Ma tahdon hänet. Niin, ma tahdon, tahdon! BECKMAN. Ma ryhdyn heti toimeen. Rauhoitu! Mun täytyy joutuin käydä asiaan. Siis hyvästi! (Menee.) PIETARI (yksin). Hän sittenkin on minun ystäväni! Jumala nähköön, mitä seuraa tästä! Avio pyhä ilman kirkkoa! Siin' olis määrä! Uusi seurakunta. Sen alun ihanan ma näkeväni jo luulen Annan silmissä. — Ja nyt on prinsessalle kirjoitettava. Ja Jeremiaan kutsutervehdys Nebukadnetsarille! (Etsii kirjoitusneuvoja.) Väliverho. */ TOINEN NÄYTÖS. Notarius Vargentinin pihapuisto. Vasemmalla yksinkertainen asuinrakennus ikkunoineen, ovineen ja portaineen, oikealla puistikko, jonka edustalla puutarhapöytä ja tuoleja. Takana korkea aita, jossa kadulle johtava portti. Aidan takaa kauempaa näkyy tuomiokirkko kummullaan. Näytöksen alussa portti auki; kadulla kiiruhtaa ihmisiä vasemmalta oikeaan kannalmuksia kädessä ja olkapäillä. Elokuun päivä v. 1713. Tuomiorovasti Broms ja notarius Vargentin istuvat pöydän ääressä. /* VARGENTIN. Niin on, niin, herra tuomiorovasti. Taas ihmisiä satamaan nyt virtaa. Ties pääsevätkö sieltä minnekään. BROMS. Mitäpä hätääntyneet ihmisparat ne muuta tehdä voivat. VARGENTIN. Kaikki eivät voi sitäkään. BROMS. Vai kaikki! Vielä vai! (Katselee kadulle, jossa mies ja vaimo ja pari lasta kulkee.) Kas Lijmannit! He alkuun elämän juur äsken pääsivät... Ja lähde nyt! Saa Ruotsi väkeä! VARGENTIN. Ja kuin käy siellä? BROMS. Jos etsiskelyn aikaa kauan jatkuu. Ja jollei korskan vihamiehen kuonoon, kuin uskolliset ovat rukoilleet, luo rengasta jo Kaikkivaltias. VARGENTIN. Varoittavia luonnon merkit ovat. BROMS. Ne taivas meille muistutukseks suo. VARGENTIN. Käenkin kuultiin eilen kukkuvan. BROMS. Ja elokuu on! Tavaton on aika. VARGENTIN. Ja sudet kiertelevät kaupunkia. Ruissalon kartanossa koko karja niin pienet elukat kuin suuretkin yht'aikaa ulvomisen alkoivat kuin niill' ois ollut hätä kuoleman. Mut mitään vaaraa lähellä ei ollut. BROMS. Jumala suokoon, ihmiset etteivät niin huutaisi kuin tämä karjalauma. VARGENTIN. Mut kunhan tuolta Karjaportin takaa pärähtää rummut tsaarin joukkojen! BROMS. Se hirmuista on ajatellakin. Voi sua, rakas ikivanha Turku! Voi seurakuntaa! VARGENTIN. Helsinki on mennyt. BROMS. Jumala parantakoon! VARGENTIN. Rovasti kai jääpi tänne kaiken varalle? BROMS. Niin että minulle niin kävisi kuin superintentti Mayerille. VARGENTIN. Kuinka hänelle kävi? BROMS. Kirkossansa hän rukoili valtakunnan puolesta, kun vihollisten päämies saapui sinne. Ja mitä teki hän? VARGENTIN. Hän ampui papin? BROMS. Superintentin kotiin miehineen hän heti riensi, ryösti, poltti kaikki. Kun sielunpaimen sitten lähestyy ja näkee liekkein taloansa syövän, hän maahan kaatuu kuolleena. VARGENTIN. Kuin julmaa! BROMS. Pisara pieni kauhunmerta vain. Siis suotta emme pakene. VARGENTIN. Se totta. BROMS. Mit' aijotte te sisarenne kanssa? VARGENTIN. Puhunut olen Annalle, mut hän ei tahdo lähteä. BROMS. Hm — vai ei tahdo! Ja miksi ei? VARGENTIN. En hänen syitään muista. BROMS. Ma sanon; teillä, herra notarius, on kaikki huoli. Sielunpaimenena ma neuvon, viekää sisarenne pois! Niin sorjan olennon on vaarallista tääll' olla vihollisen saapuissa. VARGENTIN. Sit' olen ajatellut. BROMS. Olettehan te hyvä veli sekä kunnon mies. VARGENTIN (vaikenee). BROMS. Kysyisin teiltä, herra notarius... VARGENTIN. Niin, kysykäätte, herra rovasti. BROMS. On uusi toimi sisarellanne. Mit' arvelette siitä? VARGENTIN. Mikä toimi? BROMS. Hän vanginvartijaks on ruvennut. VARGENTIN. Vai vanginvartijaksi! Voihan olla. BROMS. Niin onkin. Pidättekö toimesta? VARGENTIN. Hän pitää sitä rakkaudentyönä. BROMS. Vai rakkaudentyönä! Minua se huolettaa. VARGENTIN. En teitä käsitä. BROMS. Te ette tunne minkälainen mies on Schäfer. Tähden viheliäisten aikain ei hänen tuomiolleen vahvistusta viel' ole saatu. Aivan mukavasti hän linnass' elää, ottaa vieraita, käy kaupungilla, yllin-kyllin saa mit' ikään halaa. VARGENTIN. Kristillinen hoito hänellä on. BROMS. On aivan liiaksikin. Pitääkö myöskin sivistyneen neidon tuon hylkyläisen palvelija olla? VARGENTIN. Kun Anna tahtoo... BROMS. Minkälaisen palkan hän siitä saapi? Riittämättömyyttä kuin Lischen Roskamp. Mutta pahemminkin voi käydä. VARGENTIN. Kuinka, tuomiorovasti? BROMS. Näin meidän kesken: tuolla miehellä on suuri kiihko naisiin. Piikakin, mi häntä palveli, on kertonut... VARGENTIN. Miks piikain juttuja me muistaisimme? BROMS. Ma sielunpaimenena ajattelen mi häpeä ja suru kohtaisi niin veljeä kuin itse Annaakin, jos — VARGENTIN. Mitä? BROMS. Seikka Tonianderin jos sattuisi. VARGENTIN. Se minkälainen oli? BROMS. Ikävä juttu, hyvin ikävä. Hän suljettuna samaan vankilaan sai raskaaks naisen, joka katsomassa hänt' oli käynyt. VARGENTIN (kiivaasti kohoten). Herra rovasti! BROMS (samoin). Niin, mitä, notarius? VARGENTIN. Sanokaa, ken Toniander oli! BROMS. Mitä siitä? VARGENTIN. Hän oli pappi. BROMS. Tunnette siis jutun? VARGENTIN. Sen tunnen kyllä. Koska myöskin te olette pappi, esimerkkejä tänkaltaisia karttaa voisitte. BROMS. Kosk' olen pappi, vakavimmat syyt mun varoillani olemaan nyt käskee. Tuo seurakunnan vihollinen, luulen, nyt kirkollista aviota vastaan, mi nojaa Luojan pyhään säädökseen ja kansan terveyden turva on, on aikeiss' iskeä, jos tilaisuuden saa suinkin siihen. VARGENTIN. Minuun voitte luottaa. Tään kysymyksen arvon tunnen. BROMS. Hyvä. Ma luotan teihin. Kirkkoneuvostolla ei, toivon minä, tähän asiaan kajota syytä ole. Tarkoitan sit' ettei siihen koskaan pakoiteta. Siis Ruotsiin lähtekää! Sen neuvon annan. Hyvästi! VARGENTIN. Puhun sisarelleni. Jollette te? BROMS. Ei. Toisen kerran sitten. Nyt menen, sanon Schäferille sanan. Minua ymmärtäkää! (Kumartaa ja menee.) VARGENTIN. Ymmärrän. Ja matkaa sietää harkita jo heti. (Kurkistaa sisään talonsa ovesta.) Ma puheleisin kanssas, Anna. Ehkä tääll' ulkona? ANNA (saapuu surupuvussa, tarkastelee veljensä kasvoja). Kuin tahdot, Johannes. Sun mieltäs painaa jokin. VARGENTIN. Huolehdin sun turvallisuudestas. ANNA. Sitähän ei mikään uhkaa, hyvä Johannes. VARGENTIN. On koko kaupungilla suuri vaara. ANNA. Sa vihollista tarkoitat? VARGENTIN. Ken suinkin kykenee kynnelleen, nyt pakenee. ANNA. Paeta eivät kaikki voi, sentähden — VARGENTIN. Sentähden — mitä? ANNA. Kenenkään ei pitäis paeta maasta. VARGENTIN. Kaikkein pitäis kuolla? ANNA. Tai pelastua yhdessä. VARGENTIN. Pois menneet jo hovioikeuden herrat ovat. Ja piispa samoin. Tuomiorovasti... ANNA. Hän oli täällä, puhelitte kauan. VARGENTIN. Hän myös sun tähtes oli huolissaan, kun täällä viivymme. ANNA. Sun tähtes ei? VARGENTIN. Sa viivytellyt olet matkaamme. Kai uuden toimes tähden. Rovasti mua siitä huomautti. ANNA. Sä myönnyit siihen. Maaherran määräyskin mulla on. VARGENTIN. En enää siitä toimesta ma pidä. Menetkö tänäänkin tuon vangin luo? ANNA. Hän tulee tänne, Johannes. VARGENTIN. Vai tänne! Hän kuinka saattaa! Kenties kutsuitkin? ANNA. Hän tulee ystäviä tapaamaan. Hän usein liikuskelee kaupungilla. VARGENTIN. On vapautta sillä tuomitulla! ANNA. Kun jalo henki hänellä on. VARGENTIN. Jalo! Ja vihamiehen menestystä toivoo. ANNA. Kun omat ovat hänet tuominneet. Ja vielä väärin. VARGENTIN. Tiedätkö sen varmaan? ANNA. Sa sanot samoin, jos vain tunnet hänet. VARGENTIN. On minuttakin hällä tuttavia. ANNA. Ja ystäviä paljon. Turussa, sen ympäristöllä ja Ruotsissa ja koko maailmassa. VARGENTIN. Sinä voit siis jättää hänet. Meren tuolle puolle me lähdemme. ANNA. En minä matkusta. VARGENTIN. Hänenkö tähtensä? (Äänettömyys.) Miks' et sa vastaa? Ma olen veljesi ja holhoojasi, minulle saatat kaikki kertoa. Siis puhu! ANNA. Jos sa ymmärtäisit mua. VARGENTIN. Ma koetan kyllä. ANNA. Täällä kaikki ollut on kylmää, kuollutta. Mut sydän parka se kaipaa elämää. On kirkoissamme puhuttu siitä viljalajista, min pahnat Betlehemin seimen täytti; mut siitä rakkauden lämmöstä, mi syttyi kerran tämän seimen luona, ei ole tiedetty. Niin ilmestyy mies, taivaan lähetti, mi sädehtii uutt' elämää, ja virvoittavan sanan, sen, jota sielu odottanut on, hän lausuu pelotta... Hän vangitaan ja tuomitaan... Sun sisarellasi ei sydän olis paikallaan, jollei hän palvelisi tuota suurta miestä. Ja rakastaisi. VARGENTIN (hetkisen kuluttua). Sinun, sisar parka, on pian lähdettävä Turusta. Sa näytät sairaalta. En sano muuta. ANNA. En sairas ole. Enkä matkusta. VARGENTIN. Hänenkö tähtensä? ANNA (huomaa Pietarin portilla, ojentaa sinnepäin). Niin, hänen juuri. (Menee portille vastaan.) VARGENTIN. Siis minun täytyy hänet pakoittaa. (Menee asuntoonsa.) ANNA (Schäferin tultua sulkee poriin ja saattaa vieraansa kädestä taluttaen puutarhaan, jossa istuvat lähetysten). PIETARI. Oi kuinka rakas, hyvä sinä olet! ANNA. Sinua olen odottanut tänne. PIETARI. Sun silmäs säteilevät riemusta. ANNA. Kun olen saanut sinut luokseni, puutarhaani, jot' olen hoitanut. Tääll' olen usein ajatellut sua, iloinnut rakkahista sanoista, joit' olen sinun huuliltasi kuullut, ja sua siunannut. PIETARI. Sun sanasi, Jumala nähköön, ovat suloiset! ANNA. Niin kovin köyhät, jos ken vertais niitä sun sanoihisi. PIETARI. Koko viime yön ja kaiken aamua ma toivoin tänne, salaista pyhää toimitustani unohtamatta. Mutta siit' en puhu. Ma hyvän armon, hengen läsnäolon sain tunteakin. Samaan siunaukseen sa olit suljettu mun kanssani. Niin oli kuin sa luonan' oisit ollut. Sun askeleesi luulin näkeväni ma linnan tuvassa. Ja unessakin sun sulon olentosi kuva väikkyi mun silmissäni. Ja se kuiski sanoja rakkaita. ANNA. Niin onnelliseks sanoillas rakkailla sa minut teet. PIETARI. Sun kirkas otsasi ja sulo suusi! On autuasta niihin koskea! (Yrittää suudella, mutta Anna väistää.) Miks väistät, rakas? ANNA. Sielus kosketus mun riemulla on täyttänyt, sen vannon. Sua rakastan, sen tiedän, tunnustan. Ma iloinnut sun äänestäsi olen. Sun suuri uskos innostuttaa mua. Ja lämpimimmän myötätuntoni on saavuttanut kärsimykses syytön. En luovu sinusta. Ma kuoloon saakka sinua palvelen. Vaan kenkään ei saa sanoa, ett' aistillinen lempi meit' yhdistäisi. PIETARI. Mutta suudelman niin aivan hyvin ottaa sekä antaa voi viettiemme yllytyksettä viattomalla lapsen sydämellä. Vaan kuten tahdot, armas olento. Jumala nähköön, sua rakastan sa, puhdas sielu, arkuudessasi. (Katselee hänen pukuaan.) Teen yhden pyynnön sulle kuitenkin. Voi tulla toinenkin; nyt yksi ensin. ANNA. Kun puhun niinkuin sinä puhuvan mun toivot, tiedän puhuvani totta; kun niin mä teen kuin sinä tekevän mun tahdot, tiedän oikein toimivani... Sa siitä tiedät, että pyyntös täytän. PIETARI. On rakkautes todella niin suuri? ANNA. Voit koetella sitä. PIETARI. Katso, armas, ma kuljen kohden korotustani. Jumala nähköön, vapaa murehesta ma olen. Sumu hälvennyt on kaikki. On sydämeni lämmin, riemullinen. Kun ympärilläni on suuri tuska, mun iloni vain nousee. Pääsinpäivä on näet lähellä. Mit' olis vielä minulla hetken tarpehista huolta, sen sinä, armas, olet ottanut. Jumalan suoma huoneenhaltijani ja ystäväni olet. Eikö siis mun iloni sun ilos olisi ja minun toivoni sun toivosi? ANNA. Sen hartaammin en mitään toivo. PIETARI. Riisu siis, lapsukainen, surupukus pois ja ilonvärit pue yllesi! ANNA. Pukua tätä äidin jälkeen kannan. PIETARI Et mitään muuta muistella nyt saa kuin suurta siunausta, joka meitä nyt odottaa. Ja sitä ilolla on ajateltava ja muisteltava. Jumala nähköön, horjumattoman ma tunnen siinä asiassa pohjan. Mut vastahakoisuus ja epäilys sun puoleltasi suureks vaivaksi vois mulle muuttua. Sä sitä et. Jumala nähköön, tahdo. Näen sen sun silmistäs. Sa hyvä, nöyrä, rakas ja siveä ja luottavainen olet. ANNA (heittäytyen hänen kaulaansa). Ma tahdon olla sellainen. Ma teen mit ikinä sa toivot tekeväni. (Broms aukaisee porttia ja saapuu.) PIETARI (hyväillen Annaa). Niin vahvana ja tahrattomana on rakkautemme säilyvä. Nyt sua ma sydän kyynelissä suutelen (suutelevat). Nyt yksi toivo vain. Ja se on suuri. BROMS. Vai vielä enemmän sa julkeat! (Toiset kohoavat hämmästyneinä.) PIETARI. Oletko täällä väijymässä meitä?! BROMS. Ja eikö syytä? Tunnen näet hyvin sun taipumukses profeetalliset. PIETARI. Jumala nähköön tämän solvauksen! BROMS. Ja sinun julkeutes. Mitähän voi tapahtua linnan komeroissa! ANNA. Minulla, herra tuomiorovasti, ei ole mitään salattavaa. BROMS. Niin, se julkista on! Niinkuin kihlatut! Puutarha avoin — katuyleisö sen melkein näkee. ANNA. Sillä puhdasta se ystävyyttä on. BROMS. Te itsenne petätte, neiti Anna. Usein käärme voi valon enkelinä liikkua. PIETARI. Ja silloin melkein aina kulkee se luterilaisen papin hahmossa. BROMS. Sun vanha solvaukses. Siitä sinut on tuomittu. (Annalle.) Te siihen yhdyttekö? Vakaasti kysyn sielunpaimenena. (ANNA vaikenee). PIETARI. Se kai on koukku? Siihen hän ei tartu. BROMS. Kuink' arvasinkin kaikki edeltä! Ma täällä äsken varoittavan sanan notariuksen mietittäväks sanoin, ja sitten pitkin Auran rannikkoa ma astun linnaa kohden aikoen koettaa vielä Schäferin ja minun välille saada keskustelua. Ma kohtaan vartijan ja häneltä saan kuulla, että tuomittu on täällä. Kun palaan tänne, lemmenkohtauksen todistajaksi joudun, Kihlattujen lailla te käyttäydytte. Ehken häitäkin jo uneksitte? ANNA. Olen vartijansa, maaherran määräämä. BROMS. Se määräys on peruutettava, jollei se ole jo myöhäistä. Teen yrityksen heti. Ja myöskin Turun kirkkoneuvosto voi tarvittaissa toimia. Ei tätä saa jatkua. (Menee.) ANNA (Pietarille). Suo anteeks hänelle! Hän on — PIETARI. — on sielunsurmaaja! Et häntä saa puolustaa. ANNA. Sua viihdyttääkseni. Ma Sinua vain yksin ajattelen. PIETARI. Sa suloinen ja armas olento! Kun tänä aamuna ma havahduin kuvasi viehättävä mielessäni, et arvaa, miltä tuntui minusta. ANNA. Sun lämpimässä sydämessäsi... PIETARI. Ma ihmisyyden tervehdyksen armaan näin sinussa. Sentähden tunsin halun sovinnoss' elää ihmisien kanssa. Söin rakkauden leivän, sitten otin ma sormilasin pienen viiniä ja toistin pyhät siunauksen sanat. Se, armas, on mun ehtoolliseni, jalompi kirkon julkisyöminkejä. Suloista tyydytyksen tunnetta tää päivä mulle siitä alkain oli, siks kun tuo musta mies — ANNA. Me hänet jo olemme unohtaneet, ystäväni. Kun minull' on sun enkel'-rakkautes, en muista mitään muuta. PIETARI. Kuinka sitten ma muuta muistaisin, kun minulla sun enkel'-rakkautes on. ANNA. Ja ystävämme. PIETARI. Niin, luja lyhde uutta toukoa. ANNA. Luo sihteer' Beckmanin on Kaarle mennyt. He varoja on koonneet. Tänne tuovat. PIETARI. Niin hellästi sa lausuit nimen Kaarle. ANNA. Niin sinäkin. Hän sinulle on rakas. PIETARI. Jumala nähköön, on. ANNA. Ei epäluuloa jalossa sielussasi olla voi. PIETARI. Mut suurinta nyt pyydän sulta, armas. Niin ystäväin kuin vihamiesten tähden ja itseni ja rakkauteni tähden sen pyynnön teen. ANNA. Ma sitä kuulemaan niin altis olen. PIETARI. Vihamiehemme ivasi meitä sillä. Mutta minä Jumalan tarkoituksen näen siinä. Jumala nähköön, sitä vartenhan tuo Juudan sisar palvelijoilleen on minut jättänyt ja toisihimme me kiinnyimme. ANNA. Nyt en mä ymmärrä. PIETARI. Ma ajattelen, että rakkautemme sidomme sitein ratkeemattomin ja aviohon keskenämme käymme. ANNA. Siin' onnea on hurmaavaa. PIETARI (innostuen). Sa suostut? ANNA. Sydämen riemulla, kun vain se milloin on mahdollista. PIETARI. Jumala nähköön — heti paikalla! Hääpäivämme voi tämä päivä olla. ANNA. Ei, rakkaani, ei voi. PIETARI. Ja miksi ei? ANNA. Sa olet tuomittu. Et armahdusta viei' anonutkaan ole, saati saanut. PIETARI. Jumala nähköön, se siin' onkin suurta. On tuomittu, mut elää niinkuin vapaa ja horjumatta pääsinpäivään luottaa. Sen varmana ma edessäni näen. Et sinäkään saa sitä epäillä. ANNA. En epäile. PIETARI. Nyt juuri avio — se merkki varmuuden. Se vastalause on selkein väärää tuomiota vastaan. Sun voittaminen, omistaminen on ensimäinen menestykseni. Hääpäivämme siis, rakas, valmistamme. ANNA. Se ei voi tapahtua. PIETARI. Syytäsi en käsitä. ANNA. Ei meitä vihitä. PIETARI. Jumala nähköön, kenen, luulet, meitä pitäisi vihkiä? ANNA. Ken muitakin... Kai tuomiorovasti. Hän lähin on. PIETARI. Ei ikinä! Ei hän, ei mikään pappi! Vihimme itse itsemme. ANNA. Se olis jumalatonta. PIETARI. Jumalallista! Vapautusta pappein kaavoista ja isku kirkon kahlehtivaan valtaan. ANNA. Me hylkäisimme seurakunnan sen joss' ovat vanhempamme eläneet... PIETARI. Me hylkäämme sen kaavat kuollehet ja viralliset sielunpaimenet ja perustamme oman seurakunnan. ANNA. Sa olet pää. PIETARI. Sa mua lähinnä, ja meidän lapsemme. ANNA. Kuin? Lapsemme? PIETARI. Minulle niiden nimetkin on tutut. Sa et siis ole vastahakoinen. Sa uskot... ANNA. Ihailen sun uskoasi. PIETARI. Ja suostut? ANNA. Sanoin ehtoni jo äsken. PIETARI. Ehdottomasti rakkaus antautuu. ANNA. Suo minun rakastaa ja palvella sinua niinkuin nytkin siihen asti, kun vapaa olet. Silloin meistä aviopari tulla voi. PIETARI. Niin, silloin! Sa etkö huomaa, kuinka kylmältä ja kaukaiselta tuntuu sana tuo. Nykyisen hetken lämmin sydän käyttää. ANNA. Mun sydämeni lämmin on ja hellä. PIETARI (tarkastellen häntä). Ja poskes hohtavat. Ja silmäsi niin kirkkaat ovat. Kaikki epäilys on pimeyden valtakunnasta. Jumala nähköön, liian raskasta se mulle olisi. Hän parhain päin kaikk' kääntäköhön! (Kaarle Hasselqvist ja Beckman saapuvat.) ANNA. Kas, nyt ystävämme jo ovat siinä! Tervetuloa! Ja käykää istumaan mun tarhaani! BECKMAN. Tääll' onkin rauhallisen herttaista. On tämän ajan levottomuudessa jokainen viihdyn hetki tervetullut. KAARLE. Niin tässä olemme nyt, rakas eno. Vähällä olin saada yksin tulla. (Istuvat.) PIETARI. Ei sovi halutonta vaatia, se närkästystä voisi herättää. (Katsoo Beckmaniin.) BECKMAN. Ei halun puutetta lie minulla. KAARLE. Maaherran sihteerillä on nyt työtä. BECKMAN. Kun virasto on muuten melkein tyhjä. PIETARI. Paenneet varmaan? BECKMAN. Passinottajia on pitkät jonot odottamassa. Ja siinäkös saa vaikerrusta kuulla! Ken taloaan ja tavaroitaan suree, joit' ei voi mukaan ottaa. Toinen taas on huolissansa sairahasta, jota on purilailla kuljetettava ja matkavaivoja voi tuskin kestää. Ja joku säälii pientä rintalasta, mi nääntyäkseen äidin povell' ulvoo. PIETARI. Jumala nähköön, raskas tuulispää nyt murtaa kallioita. Mutta sitten ihana päivänpaiste koittavi. Ma toivon, että kaikki siihen asti te minun rinnallani seisotte. ANNA. Mun veljen' tahtois heti muuttaa Ruotsiin. KAARLE. Ja sisarensako myös sinne viedä? PIETARI. Miks minulle et ole ilmoittanut? ANNA. Kosk' en mä lähde. KAARLE. Sinun luokses, eno, me jäämme. BECKMAN. Minun virkamiehenä on tehtävä kuin käsketään. Jos joskus saan määräyksen poistua, niin poistun. Mut hyväks rakkaan uskonisämme teen aina, minkä voin. KAARLE (näyttää Pietarille kukkaroa). Sun tarpeihisi taas kannettu on sotaveroa. (Antaa Pietarille.) BECKMAN. Vaan muutakin nyt olis tehtävä. Kun uskaltaisi virkkaa? KAARLE (Pietarille). Saahan hän puhua, eno? PIETARI. Hyvänsuova seura — saa siinä sopivasti keskustella. BECKMAN. Ma tiedän, että kreivi v. Lieven pian Turusta poistuu. PIETARI. Onkin parasta, Hän Herran sotaa ei saa kääntymään. BECKMAN. Hän menee prinsessata tapaamaan ja sitten matkustaa hän Benderiin. KAARLE. Niin, Turkinmaalle, eno. Kuningasta hän menee sieltä kotiin kutsumaan. ANNA. Ma kuulin, että Kaarle kuningas on Turkin paschaks ruvennut. KAARLE. Ei toki! Hän tulee karkoittamaan venäläiset. PIETARI. Jollei hän kadottaisi henkeään. KAARLE (Pietarille). Kohtaako häntä onnettomuus, eno? BECKMAN. Jumala häntä siitä suojelkoon! PIETARI. Ja lisätköhön kärsimystä maalle! Sa niinkö tarkoitat? ANNA (kääntääkseen keskustelun). Me vierahamme viel' emme ole kuulleet ehdotusta. PIETARI. Hän sanokoon sen! BECKMAN. Kreivi v. Lieven meille on suosiollinen ja mielellään hän vapauttaisi vankimme. PIETARI. Sen on, Jumala nähköön, korkeampi herra tekevä kohta. BECKMAN. Tosin kreivi v. Lieven ei hovioikeuden päätöstä voi kumota. Siis sinun, Pietari, on prinsessalle kirjoitettava ja armahdusta pyydettävä. PIETARI. Etkö häpeä! Sun ehdotuksesi ma kerran ennen olen hylännyt. Jumala nähköön, tuomio on väärä; ma siitä en voi pyytää armahdusta. Saan hyvityksen sinä päivänä, kun nousee aurinkoni. KAARLE. Milloin, eno? PIETARI. Kun korkeimman pääsiäinen saapuu. KAARLE. Ja milloin se on? PIETARI. Kyllä sitten sanon. BECKMAN. Mun täytyy vaijeta. Ja kuitenkin — PIETARI (keskeyttäen). Ja kuitenkin sun prinsessallesi ma olen kirjoittanut. KAIKKI (iloisella hämmästyksellä). Prinsessalle? Sa kirjoittanut! PIETARI. Kolme lausumaa: kuninkaan, valtakunnan, sodan menon. BECKMAN. Mut milloin? Kenen mukana? PIETARI (ottaa kirjeen poveltaan). Se täss' on. Sen sinä kreivillesi viedä saat. (Antaa kirjeen Beckmanille, joka nousee.) BECKMAN. Ja prinsessa saa häneltä. Ma vien tään heti hänen ylhäisyydelleen. (Aikoo lähteä.) PIETARI. Odota hetki toverias! BECKMAN. Ketä? PIETARI. On toinen kirje. BECKMAN. Kelle? PIETARI. Se on tsaarilliselle majesteetille, Nebukadnetsarille Moskovan. Sen sulle, rakas poikani, ma uskon. Sa Helsingissä, jollei lähempänä, voit tsaarin tavata ja antaa kirjeen. (Ottaa kirjeen poveltaan -ja tarjoaa sitä Kaarlelle.) No miks et ota? Mitä epäröit? KAARLE. Siis valtakunnan viholliselle? PIETARI. Niin. Jeremiaan tervehdys se on. KAARLE. Ja minun pitäis viedä? PIETARI. Sinä viet sen. KAARLE. En ikinä ma sitä tehdä voi. PIETARI (kiivaasti). Jumala nähköön, kiusaatko sa mua?! Vai mistä tämä uppiniskaisuus? KAARLE. Ma en voi sua totella nyt, eno. PIETARI. Et minua sa tahdo totella. KAARLE. Maankavallusta olisi se. PIETARI. Mutta sa minut saatat pettää, kavaltaa! KAARLE. Mun täytyy kieltäytyä. PIETARI. Sydämeesi on niskuruuden pahahenki päässyt. Tääll' onko enää ketään uskollista? Mun tahtoani tokko kenkään kuulee? Sa, Anna, nainen, voitko sa sen tehdä? ANNA. Ei, rakas. PIETARI (Beckmanille) Minkä verran sinulla on alttiutta minun hyväkseni? BECKMAN. Siit' aikeesta sun neuvon luopumaan. Tän kirjeen saatan kreivin käteen heti. (Menee.) KAARLE. Suo anteeks, eno, se on mahdoton. ANNA, Tekoa sellaista —: me emme voi. PIETARI. Te ette minun pyyntöäni täytä! Jumala nähköön, kuitenkin hän tulee! Vaan teidät kiroan, te petturit, sanoissa ystävät, mut haluttomat ja voimattomat työhön ystävän. Ma teidät kiroan, te särette mun uskallukseni ja epäilystä ja mustaa vihaa mieleheni luotte. Se valtakunta, jota palvelette, on pimeyden valtakunta. Teidän siin' ijäisesti täytyy hukkua. (Lischen Roskamp saapuu.) KAARLE. Mi kauhistus nyt valtasi sun, eno. ANNA. Nyt missä on sun kirkas uskosi? Ja hellä rakkautes, hyvyytes? PIETARI. Ja missä teidän kuuliaisuutenne ja uskollisuutenne, kirotut? LISCHEN. Kiroa heidät niinkuin kirosit mun palvelijani. Sitten rutto heidät kuin Sohvin tappaa. PIETARI. Onko Sohvi kuollut? LISCHEN. On. Hän ruttoon kuoli. Sinun kädestäs ma vaadin hänen henkensä. Sä hänet kironnut olit. PIETARI. Minua hän aina halulla palveli. LISCHEN. Ja kiroomanas kuoli. PIETARI. Ja milloin sai hän ijäisyyden hetken? LISCHEN. Hän sammui eilen iltapäivällä. Ma Ruotsiin riennän. Kirouksesi nyt häntä (viittaa Annaan) jääköön painamaan! On kiire. On laiva lähdössä jo... Hyvästi! PIETARI. Jumala nähköön, rikkaat pakenevat, mut köyhät jäävät sekä kärsivät. LISCHEN. Mut etkö huomaa, kiroukseksensa sua kaikki palvelevat. Heidätkin (viittaa toisiin) sa olet kironnut. (Menee.) PIETARI (alakuloisena). Niin, onneton, ma teidät kirosin! KAARLE. Sit' emme muista. ANNA. Me emme ole sitä kuulleetkaan. PIETARI. Ma kirosin ja hyvin kuulin sen. Se onneton, ken parhaat ystävätkin näin kiroaa. Niin kohden omaa päätä hän kirouksen kutsuu. Kirottu, Jumala nähköön, minä raukka olen. (Vaipuu polvilleen.) KAARLE. Ma sinua en siunaamasta lakkaa. ANNA. Ja tuhat kertaa minun sydämeni sua siunaa siunauksin hellimmin. PIETARI (nousten). Ja siunaus voi kirouksen voittaa. Siks rauhan tieltä tuska, väristys pois väistyvi ja ahdistuksen sijaan suloinen lepo saapuu. (Heidän keskellään seisten, kädet toisten päälaella.) Teidät nyt ma väkevimmin siunauksin siunaan, niin kiirehestä kantapäähän asti, ihosta alkain luihin, ytimiin, jokaisen hermosäikeen väräjävän, jokaisen tuoreen verenpisaran, jokaisen huokauksen, hengenvedon, ja joka liikkeen, jonka teette te, ja joka ainoon ajatuksenne, mi sielussanne puhtahassa syttyy, jokaisen sydämenne tuntehen, jokaisen ilon hetken, joka surun mi elon tiellä teidät saavuttaa. Ma rajattoman siunauksen syliin ja iki-armon ylenpalttisuuteen nyt suljen teidät. MULTA (on siunauksen aikana hiljaa saapunut. Ynseästi Pietarille). Linnaan heti nyt! Taa lukkojen! PIETARI. Mik' on nyt tullut? MULTA. On tullut käsky, herra. PIETARI. Minä lähden. ANNA. Ja minä seuraan. MULTA. Ette seuraa, neiti. On teidän käynnistänne tehty loppu. 102 ANNA. Ei suinkaan, ei! MULTA. Juur vissist. Linnanpää sen ilmoitti. PIETARI. Sa kerran kuitenkin, Jumala nähköön, vielä päästät hänet. (Tarttuu Annan ja Kaarlen käteen.) Te, ystäväni, suuri hetki on nyt tulossa ja teidät kerallani ma pyydän sitä vastaanottamaan. Mut paastolla ja rukouksella on teidän siihen valmistauduttava kuin taivaiselle iloaterialle. Te ajatuksenne ja sydämenne siis puhdistakaa, olkaa valmihit, kun kutsun teitä! — Lähtekäämme, Multa! Ja kohta taulu tuomiopasuunan ylitse hohtaa Turun kaupungin. (Menee Mullan kanssa.) Väliverho. */ KOLMAS NÄYTÖS. Sama huone kuin ensimäisessä näytöksessä. Elokuun ilta. Korpraali LASSI viimeistelee uunin valkaisua sivellen sitä pensselillä ja laulaa. /* Kun moskovalaiset ne leirinsä löi ympäri Narvan muurin, söi kaupunki murheella leipäänsä, sitä ahdisti tuska suurin, Sen Kaarlemme kuuli, riens sinne kuin tuuli... Me sankarin seurassa sodimm'. TUOMO (tuo kopallisen pilkottuja kuusenhavuja, laskee kopan rahille ja kuuntelee hetkisen laulua). No niin, on kovin riemuissaan taas Lassi. LASSI. Tää laulu tekee riemuiseks. TUOMO. Se maar on Narvan taistelusta? LASSI. Hiessä silloin Venäjän miehet olivat, sen tiedän. (Laulaa:) Ne kaatuivat tuhansin paikalleen ja tuhansin hukkuivat vesiin, vei tuhannet kuningas vangikseen ja jätti ne vartijain käsiin, ja tuhannet vielä pyys armoa siellä . .. Me sankarin seurassa sodimm'. TUOMO. Ja nyt? Ei syytä maar nyt muilla kuin maisterilla ole iloita. LASSI. Voi muistella ja olla iloinen. TUOMO. Niin, kun on ollut Narvan taistelussa. Mut miksi maisteri nyt juhlapuvun siell' ottaa yllensä? Ja miksi hän näin kaunistuttaa tätä huonetta? LASSI. Ma olen laannut ajattelemasta niit' asioita, joita näen. Ja aina ma olen syytä kysymättä tehnyt sen mitä käsketään. Niin Narvalla mä syöksyin eespäin; samoin sitten mä lynkkäpolvin jälkeen puoliyön yövartijana hiiviskellyt olen pihassa tuolla, väliin uunejakin näin nuohonut. Sen pienen ilonrahdun, min raajarikko mies voi tarvita, sen tapaa aina muistonkomeroista. (Laulaa toistaen:) Ne kaatuivat tuhansin paikalleen ja tuhansin hukkuivat vesiin... PIETARI (syöksyy sisään vasemmalta uudet kengät jalassa). Suus kiinni! Jätä pöyhkä kirkuminen! LASSI. Iloinen muisto joskus lauluks puhkee. TUOMO. Hän riemuitsevi Narvan voitosta. PIETARI. Jumala nähköön, sekin voitto tekee nyt kipeää. Kuin uudet kengät ikään. Mua kumpikin nyt kovin ahdistaa. (Katselee jalkineitaan.) TUOMO. On paras sitten vanhoin kengin käydä. PIETARI. Nyt vanha katoo. Kaikki tulee uutta. LASSI. Kaks puristavaa kenkää — sanottiin — on kaksi petollista ystävää. Ken hänen tiennee... TUOMO. Kuullut maar ma olen. PIETARI, En lorujanne, mutta tointanne ma kaipaan. Hyvin työnne tehkää! Saatte taas karoliinin kumpikin. Jo ennen olette multa koonnut melko määrän. (Antaa rahaa kummallekin. Miehet kumartavat.) Sa, Tuomo, kirjeen veit? TUOMO. Vein, maisteri. Tais olla viime hetki... PIETARI. Kuinka niin? TUOMO. On notarius Ruotsiin lähdössä. PIETARI. Iloista matkaa! sanon vain. TUOMO. Hän maar vie sisarensakin. PIETARI. Sit' et sä tiedä. Vai olisiko voinut... Ei! Et saa nyt kiroukseen mua kiusatuksi. Jumala nähköön, pahan hyvällä nyt maksan sulle. Puolikaroliinin saat vielä vaivoistasi. (Antaa rahaa.) TUOMO. Kiitoksia! Niin tippuu nyt kuin teinille. PIETARI. Ei minun, Jumala nähköön, tarpeellista ole nyt kitsastella. Ylenpalttisesti mä tiedän saavani. Ei minulta voi mitään puuttua. Niin rikas olen. (Menee vasemmalle.) TUOMO. Iloinen sydämeltä totta maar! LASSI. Niin hyvä, mut yksi vika. TUOMO. Hän ei rakasta Kaarle kuningasta? LASSI. Ei. Vaan vihamiestä. Se on runttia! TUOMO. Sa ajattelet kuitenkin? LASSI. Kun koskee se muistoihin. Nyt hänen uuninsa jo hohtaakin kuin muinoin Höijerin kypärä. (Hyräilee:) Ne kaatuivat tuhansin paikalleen... TUOMO. Taasko hänet suututat? LASSI. En. Lopetan jo työni köykäisen. TUOMO. Ja puoliyöltä valvot maar? LASSI. No kuinkas? (Menee työkalupussineen.) TUOMO. Ja permanto on Tiputeltu nyt. Tääll' onkin juhlallista! (Multa tuo kolme kynttilää pöydälle.) Ja niin paljo valoa sitten! Hyvin juhlallista! MULTA. Niin, kolme kynttilää hän määräsi. TUOMO. Sa tiedät maar, mi täll' on tarkoitus? Valaistu uuni, pesty permanto ja siinä havut. Uudet kengät, puku ja kolme kynttilätä pöydällä... MULTA. Ja korkealla taulu tuomion. Sen äsken hänen käskystänsä vein. TUOMO. Sanopa, monta karoliinia häneltä tänään saat! MULTA. Ja entä sinä? TUOMO. En maar mä niitä kovin ahnehdi. MULTA. Juur vissist, et! TUOMO. Ei rahoillansa hän minua komentaisi, jollei muuta hänellä voimaa olis. (Menee.) MULTA. Mutta raha ei suinkaan pahenna. (Katselet ympärilleen.) PIETARI (saapuu uudessa puvussa, tarkastelee huonetta). Hyvä näin! Tää halpa maja on nyt puhdistettu, — kun sielun pihtipielet, kynnykset vain olisivat hyvin sivutut. MULTA. Täss' ovat kynttilätkin. PIETARI. Loistakoot ne kirkkaasti, niin totta kuin nyt mun Jumala vyöttää ilolla. MULTA. Mut, herra, mi tarkoitus on teillä? PIETARI. Tulossa on päivä korkeimman. MULTA. On myöhä ehtoo. PIETARI. On hetki pelastuksen väkevän, Egyptin pääsiäisen ihmeyö. Kaupungin yllä merkki tuomion, vaan minut silloin käsi voimakas, Jumala nähköön, päästää kangin takaa ja alta telottajan kirvehen. He hopeaa ja kultaa mulle tuovat ja kalliit vaatteet. Murhan enkeli — (Kova jyskytys kuuluu oven takaa.) MULTA (säikähtäen). Ken siellä, herra? PIETARI. Minä en voi tietää. Ei ollut odottamani. Niin löi kuin menninkäinen. MULTA. Havut permannolla! Kuin kuolinhuone! PIETARI. Kulkisikohan nyt Kyöpeli? MULTA. Ma kovin hämmästyin! Vereni nytkin hiljalleen vain liikkuu! BROMS (tempaisee oven auki, saapuu Beckmanin kanssa. Mullalle;) Sinulta ensin kysyn: kumman teistä tuo järjetön on ilve? MULTA. Mikä, herra? BROMS. Pelätti linnan tornissa. Vai et sä sitä tiedä? MULTA. Mä itse pelkään, herra. BROMS. Mut veit sen sinne? PIETARI. Minun tahdostani. BROMS. Kai hirmu-ennustusten uusi laji? PIETARI. Se hävityksenkauhun merkki on. BROMS (Backmanille). Te kuulitte! Se eikö teistäkin rikollisuutta julkeinta jo ole? Kun aika muutenkin on tällainen... BECKMAN (Pietarille). Tuo taulu väestössä kaupungin levottomuutta herättänyt on. BROMS. Se levottomuutta ei ole enää, vaan suurta kiihkoa ja kauhistusta. Kuun valossa on sitä katsomaan samonnut ihmisiä suuret laumat. Ja monet heistä kauhuissansa parkuu. PIETARI. Jumala nähköön, eikö ole syytä? Voi Suomenmaata! Voi sen kaupunkeja! Voi jumalattomia pappeja! BROMS. Voi sinua, mies parka! BECKMAN (Mullalle). Nimessä maaherran käsken oitis ottamaan pois taulun tornista. MULTA (ulos rientäen). Sen teen mä heti. BROMS (Beckmanille). Nyt rauhoittamaan rahvasta, ja kotiin. Siell' iltansa nyt viettää mieluimmin. (Menee.) BECKMAN (jääden jälemmä, Pietarille). Sun kirjettäsi prinsessalle kreivi ei viedä voi. PIETARI. En odottanut ole häneltä mitään. BECKMAN. Siinä kirjeessä on kamalia asioita. PIETARI. Mutta ne ovat tosia. BECKMAN. Jos erehdyt? PIETARI. Ma väkevästi vakuutettu olen. BECKMAN. Ma toivon, että olet erehtynyt. PIETARI. Kun vihamiehen jälkiä sa kuljet. BECKMAN. Minulla virkavelvollisuus on. PIETARI. Siis mene, kumppanisi odottaa! BECKMAN. Mun täytyy mennä. Mutta minä sanon: Sa olet erehtynyt. PIETARI (yksin). Erehtynyt! Voi sana sattumalta suusta päässyt välistä olla tulkki kohtalon. Ja miksi hän nyt pimeydessä yön toi mulle viestin: olet erehtynyt. . . Mä erehtynyt! — Poistu, kiusaaja! Sanalla sinut maahan kukistan. (Ottaa raamatun, katsoo ylös ja avaa arviolta kirjan.) Nyt henki johtakohon kättäni! (Painaa sormensa keskelle sivua ja alkaa lukea siitä:) »Jakoi meren kahtia, sillä hänen armonsa pysyy ijankaikkisesti, ja antoi Israelin käydä läpi sen, sillä hänen armonsa pysyy ijankaikkisesti.» (Jättää innostuneena kirjan pois.) Ylistä, kiitä sieluni, ma kuljen lävitse öisen meren. MULTA (saapuu). Teidän tähden mun täytyy liian paljon kärsiä. Muun lisäks toimeni nyt menetän, jo huomenaamuna se otetaan. Ma minne silloin saatan vaimon, lapset? Ma onneton! PIETARI. On huomenaamuna jo toisenlainen maailma kuin nyt. Saat luottaa minuun, kaksi palvelusta kun vielä teet. MULTA. Vai kaksi vielä! PIETARI. Olkoon vain yksi tällä kertaa. Päästä tänne kaks vierasta. Mun sisareni poika ja neiti Vargentin. MULTA. Mut minulta jo huomenaamuna tää toimi viedään. PIETARI. Sen kuulin jo. Siks päästät heidät nyt. MULTA. Näin myöhään, niinkö? PIETARI. Puol'-yön hetken eellä. MULTA. On mahdotonta. PIETARI. Heidän täytyy tulla, Jumala nähköön, vaikka riehuis rutto ja pedot uhkaisivat. Heitä ei voi kenkään estää. MULTA. Minä estän sen. PIETARI. Kuin uskaltaisit? Tällä hetkellä? MULTA. Mun täytyy. PIETARI. Käsivartta väkevää sä etkö ymmärtäisi peljätä? Jos maahan raukeat kuin noki. Vielä sä Sohvin muistat? Entä ruton myrkky jos sinuun tarttuu? MULTA. Jos te kiroatte! PIETARI (lauhkeasti). Ei! Auttajaani en saa kirota. Sinulle merkin näytän. MULTA. Merkin, herra! PIETARI. Kun ihminen voi kaikki antaa pois, edessä arvoin arvaamattomain hän silloin on, ja kaikkein suurin hetki on tullut hänelle. (Menee sohvan luo -ja kannen syrjään.) Sa tiedät hyvin, mi aarre tääll' on? MULTA. Tiedän kyllä, herra. PIETARI. Jumala nähköön, kalliit kätkömme. Ne korjaa! Vie ne päällysmiehillesi! MULTA. En ymmärrä nyt teitä, herra. PIETARI (käskevästi). Ota! On kiire, kuluu yö. (Multa kokoaa kirjoja käsivarrelleen ja on valmis lähtöön.) Niin, vie vain pois! Kun joudut takaisin, saat toisen aarteen. (Multa vie kirjat. Pietari kokoaa kaikki rahansa ja pinoaa ne pöydälle. Samoin asettaa hän siihen kirjoitusneuvonsa.) MULTA (tullen sisään). Ne kansliassa ovat. PIETARI. Kynä tässä ja muutkin kirjoittamisneuvoni. MULTA. Te ette kirjoita siis enää? PIETARI. Tässä rahani ovat, joka karoliini ja joka äyri. Ilman ehtoja saat kaikki ne; ei muuta kuin vain otat. MULTA. En ikinä, juur vissist, tällaista ma ole nähnyt. Pääni aivan on mennä sekaisin. Tää onko totta? PIETARI. Jumala nähköön, on. Kaikk' ota rahat! MULTA. Niin ihmeellistä anteliaisuutta! Mä kiitän nöyrästi ja siunaan teitä. (Kokoaa rahat taskuunsa, ottaa kirjoitusneuvot käteensä ja jää uteliaana katsomaan Pietaria.) PIETARI. Sa olet rikas nyt, mä tällä hetkellä, Jumala nähkön, olen köyhempi kuin kahteen vuosikymmeneen tät' ennen. Mä mitään palkkiota tarjoomatta sinulta kysyn: teetkö tahtoni? MULTA. Niin jumalaton, taivas varjelkoon, en ole, että tämän jälkeen vielä mä siitä kieltäytyisin. PIETARI. Ystäväni jo odottavat. Nouda heidät tänne! MULTA. Te puolustatte minua, kun teillä on ojennettu, vahva käsivarsi? PIETARI. Ma puollan. Mene! MULTA. Heti, herra! (Menee.) PIETARI (yksin). Hänkin! Niin meri jakaantuu. Ei kaukana voi enää olla puollon hetki. (Odottaa.) Heidän jo pitais saapua. (Koputus.) He tulevat! Sisälle käykää, odotetut vieraat! (Kaarle ja Anna saapuvat.) Ilolla tervehdityt olkaatte! (Annalle.) Sa, rakkaani, et ole paennut? ANNA. Ma pakenen vain sinun luoksesi. KAARLE. Ilolla tervehditty, rakas eno! En luullut enää tänne pääsevämme. PIETARI. Ei, poikani, saa koskaan epäillä. ANNA. Vaan kun nyt on niin myöhä hetki jo. PIETARI. Puol'-yöstä juuri kajahtavakin on pelastuksen huuto väkevä. KAARLE. Sa ihmetytät meitä, rakas eno. PIETARI. Jumala nähköön, itselleni on se suurin ihme. Mutta oletteko te tähän hetkeen valmistunehet? ANNA. Olemme. Yhdessä me molemmat. PIETARI. Te yhdessä! KAARLE. Kuin käskit, eno. PIETARI (hillitysti). Niin, mä teitä rukoukseen yhteiseen ja paastoon käskin. Eripuraisuutta on vältettävä, mutta sovintoa ja rauhaa rakennettava. Ma toivon, Jumala nähköön sitä. ANNA. Vahvistakoon Jumala keskinäisen rakkautemme! PIETARI. Ett' elonkorjuun hetkellä me vielä lujana yhtehenä pysyisimme. KAARLE. Se toivo meitä tänne joudutti, kun kutsuit, eno. PIETARI. Nyt te näettekin sen vahvistuksen sekä täyttymisen. ANNA. Vai nyt!? KAARLE. Tän' yönäkö? PIETARI. Niin. Puoliyöstä. Jumala nähköön, se on sielussani niin selkeästi sanottu. Siis tässä mun kanssan' istukaa ja valvokaa (istuvat), ett' olemme kuin kolme kynttilää tuoss' edessämme. Niiden merkitystä en liene teille vielä sanonut? KAARLE. Et, eno. PIETARI. Tuossa oikeall' on usko. ANNA. Se olet sinä, suuriuskoinen. PIETARI. Sen lähin toivo on... ANNA. Se olen minä. KAARLE. Se minä olen; sinä olet kolmas. PIETARI. Niin, suurin kaikista on rakkaus. Se olet sinä, armas. ANNA. Mutta yksi ne kaikki ovat. PIETARI. Yksi uskossa ja toivossa ja — ANNA. Rakkaudessa. PIETARI. Jumala nähköön, kunpa rakkautemme ei jäisi mitään vaille. Sillä puu, mi puuttuu kukintaa — se kuolee pois. ANNA. Ei meidän rakkautemme. PIETARI. Kunpa se olisi täksi suureks hetkeksi jo kehittynyt täydellisyyteen! KAARLE. Sinua, eno, Anna ajattelee ja joka hetki puhuu sinusta kuin minäkin. PIETARI. Vai niinkuin sinäkin! On alttiutes ilonani ollut, mut kerran kuitenkin... KAARLE. Mut kerran... Eno, mi tarkoitukses on. PIETARI. Me emme siitä nyt puhu. Mieleen kiusaaja sen toi. Ma silloin kiivastuin; se rikos oli. Ja jollei katumusta pikaista sen jälkeen tullut, raskas ruusutauti nyt niskojani painais. Pystypäisnä en suurta hetkeä nyt vartoisi. KAARLE. Ja kuinka saapuvi tuo suuri hetki? PIETARI. Sen näet, kun kerallani valvotte. ANNA. Mut näkevätkö muut? PIETARI. Jos näkevät, se kauhistusta heille levittää. ANNA. Mut sinulle ja meille? PIETARI. Minulle se avaa portit vankilan. Ma silloin sen kiitoslaulun kohotan, mi soinut on sielussani. KAARLE. Siihen yhtyä me myöskin saamme? PIETARI. Sydämenne nurja vaikk' usein onkin ollut levoton, ja epäillyt. KAARLE. Nyt emme sitä tunne. ANNA. Myös sinä, Pietari, siit' olet vapaa? PIETARI. Jumala nähköön, vapaa; niinkuin kohta mun ruumiinikin vapaa on, kun saapuu Nebukadnetsar uusi. ANNA. Sano, kuka! PIETARI. Jumalan miekan kantaja, min Herra on lähettänyt, tsaari Moskovan. KAARLE. Sa häneen luotat, eno? PIETARI. Kun korkein hänet valinnut on kerran. KAARLE. Hän tulee pian? PIETARI. Juur' ennen puoliyötä. ANNA. Jumala! Hän siis heti onkin täällä! On sydämessäin hiukan pelkoa. PIETARI. Ja eikö muuta? ANNA. Ja hiukan iloa — sun tähtesi. PIETARI. Mun sielun kiittää tähtitarhain kanssa. KAARLE. Nyt! Kuulkaa! Minä kuulin ääntä! ANNA (Valppaasti). Joko hän tulee? (Kuulostavat.) KAARLE. Varmaan olikin se vain yötuulta puiden latvoissa. ANNA. Tai kenties näin myöhään vielä joku Auraa sousi. PIETARI. Voi korva pettää, mutta sydän ei; sen ääntä älköön kenkään epäilkö. KAARLE. Mut minun sydämeni sittenkin on rauhatonna tällä hetkellä. PIETARI. Sinulla lienee jotain salaamista; Jumalalta tai lähimäiseltä. ANNA (äkkiä). Te näittekö!? PIETARI. Sa näit? ANNA. Kuin salama olisi välkähtänyt. KAARLE (ulos katsoen). Tuikahdus se oli viime tulen, joka sammui tuoll' yläkerran akkunassa. PIETARI, Silmä voi pettää, vaan ei valo sisäinen. ANNA. Sen minulta niin usein sumu peittää. PIETARI. Jumala nähköön, aina vilpitön et sitä kohtaan ollut ole. ANNA. Ohjaa sä sielus kirkkaudella minua! PIETARI. Kun sinä olet kuuliainen, rakas. ANNA. Ma koetan ja tahdon. KAARLE. Kuulin varmaan nyt jotakin! (Kuuntelevat. Kuuluu kuin kuormarattaiden jyrinää.) ANNA. Niin kuulin minäkin! PIETARI. Ma myöskin kuulin. ANNA. Onko se siis hän? KAARLE. Hän saapuu nyt? ANNA. Oi sano, hänkö on! PIETARI. Kun saapuu hän, te ette silloin kysy. Te sotaratsujensa poljennan ja vaunujensa ukkoisjyrinän niin hyvin tunnette. ANNA. Kai siellä kulki tavarakuorma jonkun pakolaisen. KAARLE. Tai tykki, jonka linnan komentaja näin yöllä toiseen paikkaan siirrättää. ANNA. Hän eikö saavu jo? PIETARI. Kun odotatte ja kuuntelette... ANNA. Oman sydämeni sykinnän kuulen, kolmen hengen huo'un, en mitään muuta. KAARLE. Enkä minäkään. Yötuulta vain. PIETARI. Kun saapuu hän, niin taukoo humina tuulen sekä aallon loiske. Siis odottakaa, kuunnelkaa! ANNA. Hän ei voi enää kauan viipyä. KAARLE (ulos tähyten). Siell' liitää vain joku pilvi muurin yläpuolia; on muuten pelkkää tähtein kimmellystä. Nyt! (Odotusta, Kuuluu kaksitoista lyöntiä.) ANNA. Lyönnit puoliyön! KAARLE. Niin oli; yö on puolessa. PIETARI (hiljaa). Niin, yö on puolessa.. . (Alakuloinen äänettömyys.) ANNA. Ei mitään saapunut! KAARLE. Ei mitään, eno! (Koputus kuuluu ulkoa. Kaikki vavahtavat mutta jäävät äänettömiksi.) LASSI (Aukaisee oven, lyykää sisään ja oikaiseikse juhlallisesti). On puol'-yönhetki lyönyt. Varjelkoon Jumala kansaa, kaupunkia! PIETARI (kiivaasti). Sudet sun kimppuus hyökätköhöt, häiritsijä! LASSI. On vartia-aika. Täältä näkyy tulta. PIETARI. Ei kynttiläni pala vakan alla. LASSI: Yövartia nyt valvoa vain saa.. PIETARI. Jumala nähköön, minä olen se. LASSI. Ei! Raajarikon Lassin virka se on. Ma olen muistuttanut ja nyt lähden. (Menee.) KAARLE. Tuo raajarikko! PIETARI (alakuloisena). Eikä ketään muuta. ANNA. Ja sinä olit varma! PIETARI (vaikenee). KAARLE. Erehtynyt. (Huokaisee.) PIETARI (kuin säikähtäen). Sen toisen kerran tänä yönä sanot! KAARLE. En ole ennen sitä lausunut. PIETARI. Sen kuulin uudestaan! ANNA. Niin turha oli tää odotus! PIETARI. Sen hennot sanoa niin keveästi! ANNA. Keveästi en ma sitä sanonut. KAARLE. Ain' ihmiset niin usein saavat turhaan odottaa. PIETARI. Mut minä tiedon selkeimmän sain, niin että vaikka pimeyden syvyys olisi liikkunut, ja pahat henget kuin päämme hiukset niin lukuisina mun vastassani seisseet olisi... Mun täytti armo, suuri uskallus. KAARLE. Ja kuitenkin... PIETARI. Yön harhoiss' olen kulkenut! Sa luulet, että erehdyin ja petyin ja petin teitäkin... Niin julmat kuvat ja ruma hahmo siitä kohoaa! KAARLE. En sitä tarkoittanut, eno. PIETARI. Tämä on uskon koetusta ristillä. KAARLE. Jollei se voinut tapahtua nyt? PIETARI. Jos oli tilaan sopimatonta. Jos joku syy... ANNA. Sun kirkas katseesi sen huomaa. KAARLE. Sulle on se helppo, eno. PIETARI. Jumala nähköön, jollei sielunne lävitse syvä puhdistuksen tuli viel' ole käynyt; jos se valmistus, min teiltä täksi hetkeksi ma vaadin, on vaillinainen ollut? ANNA. Heikkoutta meiss' olla voipi. PIETARI. Puuttuu jotakin? Lie jotain väärää? Etsin varmuutta. (Ottaa raamatun, avaa sen ja määrää sormenosoituksella paikan, josta lukee.) »Mun ystäväni, johon minä luotin, on kavalasti minut pettänyt.» (Heittää loukkaantuneena pois kirjan.) Te kuulitte, mut ymmärrättekö te näiden sanain merkityksen? ANNA. Emme. KAARLE. Me emme todellakaan ymmärrä. PIETARI. On teillä vastaus yhteinen. Ma siitä saan lisäselvitystä. Mua onnetonta! Mun suuri hetkeni niin synkistyi! ANNA. Selitä meille! PIETARI. Kuinka Herran ihme, min vilpittömät sielut näkevät, voi silloin tapahtua, kun — KAARLE. Kuu kuinka? PIETARI. Kun petolliset ystävät on läsnä. ANNA. Me, rakas, niinkö? Sano! PIETARI. Sen mä myönnän sydämin runnelluin. ANNA. Mut, rakas ystävä! PIETARI. Te epäpuhtain ajatuksin taas olitte toisihinne kiintyneet. KAARLE (kiivaasti). Jumalan tähden, mitä sanot, eno!? ANNA. Jollei mun sieluni niin paljon sulta valoa saanut ois, niin luulisin sun pahan hengen vallass' olevan. Niin kauhea ja kirvelevä syytös! PIETARI. Jumala nähköön, tosi. ANNA. Olisitko sa pyhin silmin kaikkinäkevän mun sydämessän nähnyt synnin, josta en itse vähintäkään aavista! KAARNE. En minäkään. PIETARI. Ma olen ennenkin sinulle siitä sanonut. KAARLE. Ja heti taas hyljännyt sen epäluulona. PIETARI. Kun pimeyttä voimakkaammat silloin olivat valopuolet. ANNA. Nytkin täytyy niin olla, ystävä. PIETARI. Mut todistukset kaikk' ovat teitä vastaan. KAARLE. Sano ne! PIETARI. Jos tahdotte. Vaan paha olemassa voi olla, vaikk' ei toteen näytetä. KAARLE. Jotakin meidän täytyis siitä tietää. PIETARI. Sisäinen tunto, aavistukseni on ensimäinen todistaja. ANNA. Eikö se erehtyä saata? PIETARI. Sitä tukee myös sanan todistus: »Mun ystäväni, johonka luotin —.» Te sen kuulitte? KAARLE. Me kuulimme sen, mutta — PIETARI. Älä lisää rikostas, sanan epäilyksellä. KAARLE. En tahtoisi. PIETARI. Siis tunnustat? KAARLE. En voi. Jos tunnustaisin valehteleisin. PIETARI. Mä vielä tekoihinne vetoan. ANNA. Mit' olen tehnyt epäilyttävää? KAARLE. Sun parastasi tarkoittanut aina. PIETARI. Ken hylkäsikään aviositehen? ANNA. Mun rakkaani, sa kuulit kaikki syyni. PIETARI. Hänessä ajatukses riippuivat! ANNA. Oi Jumala, niin paljon pimeyttä niin suuren valkeuden rinnalla! Sun ilosi on minun ilon' ollut ja sinun surus minun suruni. PIETARI. Sydämen oman pahanilkisyyttä ei tunne ihminen. ANNA. Vain yksi ajatus on sydämessän' viime päivin' ollut. PIETARI. Ja mikä se on? ANNA. Tämä, ystävä: Kun taivaallisen yljän häihin kerran minua kutsutaan ja sinua, niin älköön meistä, sitä rukoilen, sanomaan kumpikahan joutuko: mä löysin oman rakastettuni ja siitä syystä en mä saata tulla. PIETARI (ihastuen). Oi Anna, jos sun löytänyt ma oisin! Jos kokonansa olisit sa mun, ma tuota kutsuakin iloisemmin odottaa voisin. ANNA. Minä olen sun. PIETARI. Niin, rakas, mutta... ANNA. Pakoitatko mua? PIETARI. Pakoitat! Minä sua pakoitan? Jumala nähköön, pahan hengen tuoma on tämä ajatus. Sa vapahasti alusta alkain luonan' olet käynyt. Sun rakkautes täysi, vapaa lahja olisi mulle voiton todistus, osoittais tyhjäks kirkon tuomion ja ilolla ja siunauksella mun sydämeni täyttäis. Nytkin vielä se poistais tän yön raskaan pettymyksen. ANNA (ratkaisevasti). Niin on se sinulla! Tän hetken jälkeen. PIETARI (ojentaen kätensä häntä kohden). Sa suostut! Sinä olet mun? ANNA. Niin olen, ja uskon Jumalan niin tahtovan. On sielus kirkkaus elämäni valo. PIETARI. Mun kokonaan! Mun ijankaikkisesti! (Syleilevät.) Ajatus katkera ei sielujamme voi enää eroittaa, ei epäilys voi luoda sumuansa mieliimme. Ma sielus puhtauden olen nähnyt, se vastaa kasvojesi kirkkautta. (Kääntyy Kaarteen, joka on seissut allapäin.) Sä sydämesi vilpittömyyden, jot' epäillä mun täytyi, koska et mun tahtoani täyttänyt, nyt voit osoittaa minulle ja Annalle — niin, tästä alkain olemme me yksi. KAARLE. Sä vielä vaadit todistuksia? PIETARI. Sai israeli kertaa seitsemän Jerikon ympär' kiertää, ennenkun sen muurit kaikki maahan lankesivat. Jumala nähköön, onko useammin sinulle minun teroitettava, ett' oma petollinen tahtosi sun täytyy alle kuuliaisuuden kukistaa kokonaan. KAARLE. Ja mikä uhri ja mikä työni voisi kukistaa sun epäilykses, joiden tarkoitusta en ymmärrä, vaikk' Kaikkivaltiaan lähettämiksi uskoa ne voin? PIETARI. Jumala nähköön, tämä! (Ottaa poveltaan kirjeen, jota tarjoaa.) Omin käsin mä tänä yönä aijoin ojentaa sen käteen vapauttajani. Sun se hänelle nyt täytyy viedä. Siinä on kutsu, tervehdys ja siunaus. KAARLE. Viholliselle! PIETARI. Nebukadnetsarille Jeremiaalta. KAARLE. Sinä pakoitat? PIETARI. Pakoitat! Taas tuo viheliäinen sana! Ken kuuliaisuutta ja rakkautta voi pakoittaa? Jos rahtunenkaan niitä sinulla on, niin halu sydämen sun ajaa kaikkeen, mitä toivovan mun suinkin tiedät. Minä sekä Anna — me tästä alkain yhtä olemme — nyt tätä toivomme. Se meille avaa tien vapauteen, kunniaan. Sa etkö halua sitä edistää? KAARLE. Jos täytyy? PIETARI. Niin, sinun täytyy. ANNA. Sinun täytyy, Kaarle! Me emme saata häntä vastustaa. Kaikk' annamme me hänen tähtensä. KAARLE (Annalle). Sa myöskin sanot sen? ANNA. Ja myöskin teen. Ja sinä myöskin. KAARLE. Minä myöskin teen! (Ottaa kirjeen ja kulkee kiireesti ovelle, jossa pysähtyy.) Mun täytyy, eno? PIETARI. Sinun täytyy! KAARLE (tuskalla). Eno, sa paikalle niin vaaralliselle mun olet pannut. Yksin Jumala voi tietää, minne tänä yönä saavun! (Menee.) PIETARI (Annalle). Mi ilo, mikä suuri virvoitus on tulvinutkaan olentooni! Ovat molemmat aikeet hyvin täytetyt. Mun kirjeeni saa tsaari korkea, ja väkevällä rakkaudellasi sä onnelliseks olet tehnyt minut. Ja päätökses on luja? ANNA, Horjumaton. PIETARI. Me liitymme nyt toinen toisehemme, vaikk' eroittavan meitä vuoret näytti. ANNA. Me syvyyksien yli kuljemme. PIETARI. Vaik' käden kahvaa, jalan perustaa ei näkynyt. ANNA. Ei mitään tukea polulla ollut. PIETARI. Liittomme me teemme edessä Kaikkivallan kasvojen. ANNA. Niin teemme, rakas. PIETARI. Lupaustamme me emme riko, emme vilpistele. Ja myötä- sekä vastoinkäymisessä me rakastamme aina toisiamme. ANNA. Niin rakastamme. PIETARI. Tästä hetkestä aviomies ja -vaimo olemme. ANNA. Aviomies ja -vaimo. PIETARI. Jumalan nimessä! ANNA. Hänen, ijankaikkisen. PIETARI. Siis suuren hetken kuitenkin ma sain. Hääyötä varten puhdistettuna ja valkaistuna on mun huoneeni. Unelma utuinen tää liitto oli aluksi mulle; tällä hetkellä se täydellinen todellisuus on. Me lähtehistä kärsimyksen karvaan olemme juoneet; suokoon Jumala nyt Kaanaan häiden iloviiniä! Kuin hehku palava ja kirkas liekki — niin rakkautemme olkoon ijäisesti! Väliverho. */ NELJÄS NÄYTÖS. Linnan »sali. Ovi vasemmalla. Ikkunoita perällä, sohvia, pöytiä. Senaikuinen hieno sisustus. Seuraavan päivän aamupuoli. Johan Vargentin seisoo vasemmalla oven luona, Tuomo hänen edessään. /* VARGENTIN. Mun sisareni täällä yötä, niinkö? TUOMO. Se häiritsi maar notariuksen matkaa? VARGENTIN. Noin parin tiiman päästä lähteä nyt aikoo Hammarlannin kaljaasi. Mun siinä pitäis matkustaa. TUOMO. On maar nyt hyvä tuuli? VARGENTIN. Minulle ei ole... Hän missä vietti yönsä? TUOMO. Eteistuvan maister kaunistutti sitä varten. VARGENTIN. Siis edeltäpäin valmistettu? TUOMO. Kyllä. Ja suurin touhuin. VARGENTIN. Sisareni saapui siis illalla? TUOMO. Ma sitä nähnyt en. Mut maister odotteli juhlallisna. VARGENTIN. Mun sisartani? TUOMO. Niin maar. Hän näet tuli. VARGENTIN. Oliko täällä sisarella seuraa? TUOMO. Maar maisteri — näet aviopari oikein. VARGENTIN. Aviopari! Sisarein ja vanki? TUOMO. Se meni nopeaan. Viel' iltamyöhään kun maister puhui sisarestanne, hän neidiks silloin häntä mainitsi; vaan aamulla hän hymy-suin jo sanoi: »Mun rakas vaimoni.» VARGENTIN. Ei ole totta! TUOMO. On maar. Jos valehtelen sanaakaan, mun rutto tappakoon tai moskovalainen. VARGENTIN. Nyt vannoit turmaan. Tunnen sisareni. TUOMO. Ja minä tunnen maisterin. Hän joskus on peloittava myrsky, joskus taas niin hellä päivän-paiste, että hän sulattaa kaikki. Mitä haluaa sen maar hän saapi. Multa palveli niin kauan häntä, kunnes häneltä otettiin ruunun läskikimpaleet ja tänään ajettihin etsimään viheliäistä naurismaata. Samoin käy minullekin varmasti. Se sattuu kuin Härmän muorin uuheen. Tänään hän minulta vaati tätä salia, ma aukasin sen, ja hän muutti tänne — siit' ehkä saan mä tuhat tuuteria. VARGENTIN. On paras karttaa miestä sellaista. Vaikk' itselläni sisareeni nähden on laiminlyönnin syytä. TUOMO. Notarius olisi voinut ennen matkustaa ja viedä neidin. VARGENTIN. Eilen aijottiin. Mut missä lienevätkään vitkastelleet nuo Ahvenanmaan olutratit. TUOMO. Jaa-ah. Se viipyminen merkitsi! VARGENTIN. Miss' ovat he nyt. TUOMO. He läksi yhdessä. VARGENTIN. Ja minne? TUOMO. En tiedä. Noita olutratteja he ehkä kiittävät. Tai kenties rouva — notariuksen sisar... VARGENTIN. Laatkaa herjaamasta! Ei profeetallanne voi olla rouvaa. Mun sisareni taas ei ole voinut vajota hänen... Uh, ties jumaliste, mi täällä voikaan mahdollista olla! (Pietari saapuu.) TUOMO. Sit' on maar maisterilta kysyttävä. (Menee.) PIETARI. Te notarius! Rakas vaimoni ei teitä tapaakaan siis kotona. Me ristiin nähtävästi kuljimme. VARGENTIN. Niin, maister Schäfer, teiltä tiedustamaan ma tulin sisartani. Tiedättekö hänestä jotakin? PIETARI. Ma paljon tiedän, Jumala nähköön. Mutta astuminen väsytti minut. Ehkä istuisimme, niin helpompi on haastella. (Istuvat.) VARGENTIN. Ei meillä voi olla pitkät puheet. PIETARI. Kuinka niin? Päinvastoin, notarius. VARGENTIN. Sanon teille vain jonkun suoran sanan. PIETARI. Se on hyvä. Jumala nähköön, siitä minä pidän. VARGENTIN. On uhriks häpäiseväin huhujen mun sisareni aivan liian hyvä. PIETARI. Olette oikeassa, notarius. Mun uskollinen, hellä vaimoin ja rakas aviopuolisoni — VARGENTIN. Ketä te tarkoitatte? Sisarestani ma puhun. PIETARI. Minä puhun vaimostani. Jumala nähköön, sama olento. On sisarenne minun vaimoni ja vaimoni on teidän sisarenne. Sen ilmoittaa hän itse tahtoi teille. VARGENTIN (vaikenee). PIETARI. Te, herra notarius, ette saa noin vihaisesti minuun katsoa. VARGENTIN. Sokeus muuko vaiko vankeus lie kaikkein suhtehien tuntemisen noin juurta myöten hävittänyt teiltä? PIETARI. Ma tunnen hyvin suhteet. Langoksia me olemme. Te näet olette mun puolisoni veli. VARGENTIN. Vietellyt siis hänet olette? PIETARI. Hän ensiksi minua etsi. Tiedättehän sen. VARGENTIN. Te siksi teitte teon katalan? PIETARI. Jumala nähköön, hän on puolisoni. VARGENTIN. Vai puolisonne! Millä oikeudella? PIETARI. Sydämen kahden oikeudella. Me rakastamme koko sielustamme. VARGENTIN. Ja tätä hullunhouretta te voitte totena pitää! Surkuttelen teitä! PIETARI. Se mukaan kaavojen ja muotojen, kuin notarius vaatisi, ei käynyt. Mut liittomme on luja, pyhä; meillä on toisihimme suuri tyytymys. Ja uskollisuus viime hetkeen asti. VARGENTIN. Sen liiton pituus pian mitataan. PIETARI. Ei, notarius, puhe sellainen voi rauhaan sopia. VARGENTIN. Myös minulla on siinä asiassa sanomista. Te unhotitte minut kokonaan. PIETARI. Jumala nähköön, emme unhottaneet. Me teitä paljon ajattelimme, ja olisimme puhuneetkin, mutta suut sulkeutuivat aina suudelmiin. VARGENTIN (nousten). Ma riettauksia halua en kuulla. PIETARI (nousee). Mi puhtaan rakkauden solvaisu! VARGENTIN. Niin, rakkautenne! Sillä solvanneet olette sisartani, minua hyviä tapoja ja yhteiskunnan ja kirkon säädöksiä. PIETARI. Onnelliset me kumpainenkin siinä olemme. Myös toivon teidän tyytyväisyyttänne, jos ette puhu kirkon säädöksistä: Jumala nähköön — niiden rikkominen on juuri minun kutsumukseni. VARGENTIN. Keneltä saatu? PIETARI. Teille tiliä ei minun siitä liene tehtävä. VARGENTIN. Kun ette voikaan. PIETARI. Minulla on siitä elävä tunto. VARGENTIN. Profeetaksihan teit' ihailijat ovat maininneet. Sen harhan heistä viime teollanne olette poistanut. Se hyvä puoli on sillä. PIETARI. Teidän ajatuksenne nyt kuljeksivat harhapolkuja. VARGENTIN. Mik' on se mies ja mikä profeetta, mi hädän ajan uhatessa maata ei korkeampaa tiedä ajatella kuin naisen suudelmia! PIETARI (tuskalla). Notarius! Jumala nähköön, kuka puhuu teistä! VARGENTIN. Kun luulottelujenne valhekullan pois otatte, niin nähtäväksenne jää hyvin vähän profeetallisuutta. Ei hengen mies, vaan vietti-ihminen, ja halpa sekin, tehdä voi kuin te. PIETARI. Te luihin, ytimihin tähtäätte! Jumala nähköön, syvyys saatanan siin' olla voisi, jollei rakkaus tulessa puhdistettu olisi. VARGENTIN. Vaan jos se tuli onkin pelkkä himo. (Menee.) PIETARI. Se silloin olis sielun kuolema. (Jää istumaan pää alas painuneena.) TUOMO (saapuu, katselee hetkisen Pietaria). Te olettekin surullinen, herra. PIETARI. Hän minua niin syvään haavoitti. (Kääntyy katselemaan ulos ikkunasta.) TUOMO. Mun täytyy tehdä teille pieni pyyntö. PIETARI. Ei minull' ole mitään antamista. Minulta korkein kaikki otti pois. TUOMO. Sopisi maar tuoss' eteistuvassa asua vielä, kunnes lupa saadaan. PIETARI. Kun pääsin tänne, luulin, ett' on lupa. TUOMO. Ma aukaisin tään puhdistaakseni. PIETARI. Minulle sekä puolisolleni. Kuin kauan poissa viipyneekän hän... TUOMO. Ikävä maar? PIETARI. Jos kovasydämisten hän pariin joutuu. Ja ma tarvitsisin jo hyvää holhoojaani. Mull' on nälkä. TUOMO. Jos vankiruokaa? PIETARI. Olkoon koskematta. Jumala nähköön, kuinka syksyistä! Vaikk' elokuu on vasta. Jäseniä hyristi äsken, ulkona kun seisoin. Viel' onko koivuhalkojani? TUOMO. On. Ma saanko tuoda pesään? PIETARI. Myöhemmin. Ma sitten kera rakkaan puolison edessä istun pystyvalkean. Iloa korkein silloin meille suo, kuin noille varpuselle kahdelle, jotk' yhdessä tuoss' eessä ikkunan niin tyytyväisnä piipertelevät. »Te katsokaatte taivaan lintuja!» Niin, niin, jos noiden piipittäjien ma oppilaana osaisinkin olla! Ma tahdon olla iloinen kuin ne. TUOMO. Ja jakaa ilostanne muillekin? PIETARI. Jumala nähköön, milloin suinkin voin. TUOMO. Siell' ulkona on joku siipirikko ja lohdutusta teiltä odottaa. PIETARI. Ken hän on? TUOMO. Eräs luoksepyrkijä. PIETARI. Mut kuka? TUOMO. Sitä sanomasta kielsi. PIETARI. Mut sinä tunnet hänet? TUOMO. Tunnen maar. PIETARI. Ja kohtasit? TUOMO. Hän varhain aamusella jo makasi tuoll' oven edessä. PIETARI. Ei häntä siellä näkynyt. TUOMO. Ei maar, kun sallinut en olla. PIETARI. Mitä hän siis tahtoi? TUOMO. Teidän nimeänne toisti ja pyrki luoksenne. Ma kehoitin pois nousemaan. Ja lopulta hän nousi, kuin murheen haamu huokaili ja horjui. PIETARI. Miss' on hän nyt? TUOMO. En herrasväkeä niin varahin ma voinut herättää ja päästää häntä luoksenne, ma siksi — PIETARI. Pois ajoit kurjan! Olit kovin tyly. TUOMO. En maar. Ma hänet huoneeseeni saatoin. Hän nukkui sinne. Koko yössä tuskin lie silmiänsä ummistanutkaan. Hän makasi, kun herrasväki läksi, havahtui äsken, taasen pyrkii tänne. PIETARI. Sa voinet virkkaa hänen nimensä? TUOMO. Ei maar se sovi, kun hän kovin kielsi. PIETARI. Vaan jollen päästä häntä puheilleni? TUOMO. En tiedä sitten... Hän, tuo nuori mies — PIETARI. Vai nuori mies! TUOMO. Hän sanoi makaavansa niin kauan portaallanne, kunnes pääsee, tai syrjään heitetään. Hän siell' on nyt. PIETARI. No päästä sitten tänne varpuis-polo! TUOMO. Sen heti teen. (Menee.) PIETARI (yksin). Mut minkä lohdutuksen, Jumala nähköön, minulta hän saa! Voin asiansa kuulla kuitenkin, tuon koetellun poloisen. (Odottaa, Kaarle Hasselqvist saapuu paljain päin, hajalla hapsin. Seisahtuu ovenpieleen, katsoa tuijottaa synkkänä Pietariin.) Sä, Kaarle! KAARLE (harvaan, kolkosti). Niin... minä. (Kiihtyy.) Minulla on sanottavaa. PIETARI. Jumala nähköön, kuinka olet täällä? KAARLE. Pelasta itses! Joutuin pakene. Kaikk' kuumaan tuhkaan vuotanut nyt on. Ja siitä syntyy sähinä, mi polttaa. Siis pakene! PIETARI (jyrkästi). Ei mieleenikään tule! Ei koskaan! KAARLE (masentuen). Turhaa olikin se siis! PIETARI. Siit' älä puhukaan! KAARLE. Se täytyi tietää! PIETARI. Ma annoin sulle tärkeän tehtävän. KAARLE. Niin annoit, annoit! PIETARI. Kuinka suoritit sen? KAARLE. Niin suoritin kuin taisin. PIETARI. Kirjeen veit? KAARLE (vaikenee). PIETARI. Miks et sa puhu? KAARLE. Mua onnetonta! PIETARI. Väsyitkö kovin? Ruumiisi on heikko. KAARLE. Ei sielu kärsi ruumiin heikkoudesta. PIETARI. Ja sinun sielus kärsii? KAARLE. Kovin kärsii. PIETARI. Jumala nähköön, puhu selvemmin! Sa veitkö kirjeen? Kuinka ennätit? KAARLE. Yö ollut on niin hirvittävän pitkä. PIETARI. Vaan kirjeeni? KAARLE. Niin ääretön on ollut minulla kärsimys. PIETARI. Miks kiusaat mua? Sa etkö kuule! Veitkö kirjeeni? KAARLE. Sa muistat, että itse pakoitit! PIETARI. Ja sinä otit. Mutta sano, veitkö! KAARLE. Mun onnettoman täytyi viedä... PIETARI. Täytyi, Jumala nähköön, kun mä lähetin! Sen vaatii uskollisuus, poikani. Siis ole levollinen! KAARLE. Sitä en voi koskaan, koskaan! PIETARI. Uskollisuuttasi ma olen siunannut. KAARLE (raivolla). « Sun minua nyt täytyy kirota! PIETARI. Vai kirota! Mi harhan henki pisti päähäsi! KAARLE. On uskollisuus uskollisuuden minussa tappanut. PIETARI. Niin epäselvä on tänä päivänä sun puheesi. KAARLE. Vaan sinun täytyy päästä selville. PIETARI. Jumala nähköön, muusta huoli en kuin että kirjeen veit. Ja sinä annoit sen käteen hyvin arvokkahan hertan? KAARLE. Niin arvokkaan kuin taisin. PIETARI. Siis sen vihdoin on tsaarillinen majesteetti saanut. Sa onnelliseks olet tehnyt minut. Jumala nähköön, kun on voitto saatu, niin unohtuvat olleet vastukset. Kuu matkallaan saa monta pimennystä, mut kirkkaana taas kulkee tietänsä. Niin mielenikin jälleen kirkastui. On määränpää taas selvä edessäni. KAARLE. Miks' panitkaan tuon kirjeen käteeni! Voi miksi saavuin sinun luokses eilen! Voi miksi koskaan kohtasinkaan sinut! PIETARI. Siks että korkein niin on ohjannut. KAARLE. Ei koskaan liene tahtonut hän näin! PIETARI. Kun siunaan, haihtuu epäilyksesi. KAARLE. Kiroa niinkuin joskus ennenkin! PIETARI. Miks sitä muistat? Useamminhan ma olen siunannut. Nyt myöskin korkein avatkoon suuni hyväll' armolla sun sydämelles uskolliselle... (Lähestyy yrittäen laskea kädet päälaelle.) KAARLE. Ei! Varjelkohon Kaikkivaltias sinua minuun koskemasta nyt. Sa siunaat, kun sun mieles mukaan käy; nyt etkö näe — PIETARI (lamautuen). Sä myöskin mua lyöt. Jumala nähköön! VARGENTIN (saapuu juuri). Suokaa anteeksi! Mun täytyi tänne heti palata. KAARLE. Te, notarius! VARGENTIN. Sinäkään et ole tän' yönä ollut asunnossasi. KAARLE. En ole ollut, en. VARGENTIN. Sun harhailujas en jouda tutkimaan; on toinen syy. PIETARI. Mun rakas puolisoni! Miss' on hän? Ma tahdon häntä ajatella. Siitä mun mieleni taas kirkastuu. VARGENTIN. Niin, tulin taas sisareni tähden. PIETARI. Sanokaa, miss' on hän? Mitä tapahtunut on? Miks ei hän palaa luokseni? VARGENTIN. Kun hänet on kuljetettu kirkkoneuvostoon. PIETARI. Jumala nähköön — väkivallalla? VARGENTIN. Voi tuskin muuksi sanoa. PIETARI. Ja se on tapahtunut teidän tahdostanne! VARGENTIN. Ei ole. Hänet viety oli ennen kuin minä saavuin täältä. Tietysti on sielunpaimenemme, rovasti, sen järjestänyt. PIETARI. Mikä väkivalta! Jumala nähköön, niin se leviää kuin sammutettuin kekäleiden katku! VARGENTIN. Kun omat teot arvosteltaisiin, niin toisten työt jäis tuomitsematta. PIETARI. Ken olla vois niin julkea kuin tuo kavala pappi? VARGENTIN. Velvollisuuttaan hän niin ei ole unhottanut kuin te itsenne. PIETARI. Kuin minä, sanotte? VARGENTIN. Totuudentunnustuksen marttyyri, mi salavuoteen rikoksella tahraa sen jalon naisen, jolle velass' on kiitollisuutta, kunnioitusta! PIETARI. Jumala nähköön — pyhä liittomme! VARGENTIN. Jumalan kiusausta! Sen hän näkee! PIETARI. Ken olette te sitä sanomaan? Nyt ahdistatte minua, kun multa on kaikki viety, kun ma ravinnotta täss' olen tyhjin kukkaroin ja vatsoin ja tyhjin sydämin. En ajatellakaan mä jaksa enää. KAARLE. Sinun olen, eno, ma nähnyt Jumalata kiusaavan. PIETARI. En teiltä, mutta hänen kädestään ma otan rangaistukseni. Siis menkää! KAARLE. Mun täytyy vielä haastaa sulle, eno. VARGENTIN. Te ette minun asiaanikaan viel' ole kuullut. PIETARI. Koskeeko se Annaa? VARGENTIN. Lähinnä teitä. Teidät noudetaan myös kuultavaksi kirkkoneuvostoon. PIETARI (ihastuen). Se onko totta? Pääsenkö mä sinne? Ja näen jälleen rakkaan puolisoni? Mi ilosanoma! (Alakuloisesti.) Niin, hetki sitten! VARGENTIN. Vai ilosanoma! PIETARI. Niin, totisesti! Suloiset kasvot nähdä jällehen, ja siellä, seisten hänen rinnallaan, julistaa, että kaikkein uhalla, uhalla tuomion ja kirkon herrain, uhalla kuoleman hän minun on! VARGENTIN. Ma siitä teitä varoittamaan läksin. Niin ette tehdä saa. PIETARI. Vaan kuinka sitten? VARGENTIN. Sanotte, että häväisevä huhu on levinnyt. Ja että sisareni on teille aivan vieras olento. PIETARI. Ja valehtelen! VARGENTIN. Onhan suhteita ja laitoksia, joiden pyhyys-arvo on kaikin keinoin säilytettävä. PIETARI (voitokkaasti). Te sokea ja ulkokullattu! Nyt paljastitte kaiken häpeänne! En elävämpää mielen virvoitusta, Jumala nähköön, olis voinut saada. Vai kaikin keinoin! Kuinka matalaa! Ma, tietäkäätte, en voi vilpistellä. Hän minun rakas puolisoni on. Edessä Kaikkivallan kasvojen olemme liittynehet yhdeksi. Tää puhdas rakkauden liitto voi kaikk' kestää koetukset, syytökset. ANNA (kiiruhtaen sisään). Mun puolisoni, rakas herrani! (Heittäytyy Pietarin kaulaan.) PIETARI. Sa, rakas Anna! Hellä puoliso! Minulle sydäntäkin kalliimpi! Oi kuinka sua kaivannut jo olin! Nyt näen jälleen puhtaat kasvosi, ja hellän äänes kirkkaan soinnun kuulen ja sydämesi sykinnän. ANNA. He minut pois kotoani äsken raastoivat. Ei luoksesi ois mua päästetty, mut heidän käsistänsä karkasin. Sun syliis riensin; sillä sinua niin suuri vaara uhkaa. PIETARI. Mikä vaara! Jumala nähköön, ei niin mikään, rakas. ANNA. Et tiedä vielä. PIETARI. Tiedän aivan kaikki. Saat levollinen olla. ANNA. Mutta eikö sinua ole petetty? PIETARI. Ei, armas. Ei minua voi pettää ihmiset. On minulla niin turvallinen tunto. Ja kun sun näen, mä onnellinen olen. ANNA. Se siis ei totta ollutkaan! Et usko, ma kuinka kauheasti peljästyin! Ja syyttä aivan. (Katselee ympärilleen.) Kaarle, sinä täällä! Mä siitäkin jo huomaan, ettei se voi olla totta. (Menee hänen luokseen.) Eihän? KAARLE (vaikenee). ANNA. Puhu, Kaarle! Se eihän totta olla saata. Eihän? KAARLE. En tiedä, kenen Kaikkivaltias suo jäädä eksytyksen uhriksi. ANNA (veljeensä kääntyen). Sa tiedät, Johannes? VARGENTIN. Sun häpeäsi? ANNA. Sa tiedät hänen vaaransa ja voit pelastaa hänet. VARGENTIN. Viettelijäsi! ANNA (Rientää syleilemään Pietaria). Mun rakas, uskollinen puolisoni. Hän Jumalalta pelastuksen saa. Ja voiton, kruunun! (Broms ja Beckman saapuvat.) BROMS. Kaikkein kauneimmillaan avio-onni! PIETARI. Korkein on sen suonut. BROMS. En saata onnitella. (Vargentinille.) Notarius, ken meistä silloin oli oikeassa? VARGENTIN. Jos mielen katkeruutta tahdotte lisätä mulle, tuskin oikein teette. BROMS. En tahdo sitä. Kova onni vain, kun kyllin pian ette matkustanut. Nyt sisartanne kohtaa kirkkokuri. PIETARI. Vai kirkkokuri! Jumalallisen ja puhtaan rakkauden tähden? Niinkö? BROMS. Siveellisten ja kirkollisten sääntöin ja oikeuksien loukkaamisesta. Mut rietas yhteys pian lopun saa. ANNA. Ei sydämien hellä kiintymys. PIETARI. Me suojelukseen Kaikkivaltiaan olemme rakkautemme jättäneet. BROMS. Jos voisit nähdä, kuinka tarpeellinen sinulle hänen armonsa nyt on, niin hairahduksiasi katuen sä lähestyisit hänen kirkkoaan. PIETARI. Mi vilpittömät hengenpyytehet niin tuomitsee ja kahlehisin kytkee. BROMS. Kun puhdas oppi, kirkonjärjestys on säilytettävä. PIETARI. Ja elämä on tukahdutettava! (Beckmanille.) Sinä vielä, Jumala nähköön, häntä saattelet! BECKMAN. On raja, jonka yli ei saa käydä. Ei kansalainen eikä virkamies voi sinua nyt enää puolustaa. PIETARI. Vähemmin vielä vilpistelijä. Se sinä olitkin, ei kukaan muu. Mut syliin petollisen ystävän mitataan kosto satakertainen. BECKMAN. Jo äsken sanoi tuomiorovasti, mit' olisi nyt sinun tehtävä. PIETARI. Mun jumalattomia pappeja on vastaan oltava, vaikk' yksin jäisin. ANNA. Ma altisna ja uskollisena sun rinnallasi seison. PIETARI. Sinä, rakas! Mun armas lohdutuksen enkelini! VARGENTIN. Ja minulle niin suuren surun lapsi. BROMS. Varoitin teitä. Näin se nyt on käynyt. BECKMAN. Ja pahinta ei notarius vielä voi tietääkään. Jos tämä nuori mies (viittaa Kaarleen) avaisi suunsa, kammottavimman te kuulisitte. VARGENTIN. Kiivautta täynnä hän äsken oli, mutta sitten seissut kuin kivipatsas. KAARLE (vaikenee yhä). PIETARI. Minuakin hän on ihmetyttänyt. En milloinkaan noin synkkänä mä häntä ole nähnyt. KAARLE. Yön pimeydessä olen kulkenut, en vieläkään näe päivän sarastusta. PIETARI. Jumala nähköön, kolkko arvoitus. KAARLE. Ma tahdoin haastaa, mut en, kurja, voinut. BECKMAN. Sen tekee sitten pian kreivi v. Lieven. PIETARI. Vai kreivi v. Lieveni Mitä hänellä, Jumala nähköön, tääll' on tekemistä? BECKMAN. Sa tiedät, hänen ylhäisyytensä on luokses aikonut. Ja nyt hän saapuu. PIETARI. Nyt tänne? Ei! Sen kiellän kokonaan. BECKMAN. Ei voida kieltää. (Katsoo ovelle.) Niin, nyt onkin täällä jo hänen kreivillinen korkeutensa. (Kreivi v. Lieven saapuu seurueineen, Schäferin molemmat kirjeet kädessä.) v. LIEVEN (katseltuaan ympärilleen, Pietarille). Maister Schäfer? Ellen erehdy? PIETARI. Ma olen, herra kreivi. v. LIEVEN. Ennen en ma ole teidän kasvojanne nähnyt. Mut kuullut olen teistä. PIETARI. Vihamiehet ain' ovat parjanneet. v. LIEVEN. Ja ystävät, sen tiedän, kiittäneet. On mieluisempaa minusta ollut kuulla ystäviä. PIETARI. Jumala nähköön, siitä iloitsen. v. LIEVEN. Olette kuolemahan tuomittu? PIETARI. Vaan vääryydellä! v. LIEVEN. Niin te väitätte — mut millä syyllä, siit' en ole varma. Ei vankeutenne ole raskas ollut? PIETARI. Ma saanut olen pilkkaa, häväistystä. v. LIEVEN. Mut myöskin lahjoja ja vapautta. PIETARI. On korkein lahjoittanut, herra kreivi. v. LIEVEN. Ja ystävänne. PIETARI. Hän on suonut nekin. v. LIEVIN. Sen kyllä uskon. Ystävänänne ma hyväksenne toiminut myös oisin, jos mahdollista olis ollut se. Te armahdusta ette halunnut? PIETARI. En. ANNA. Eihän, teidän ylhäisyytenne, nyt mikään vaara häntä uhanne? V. LlEVEN. Hänt' uhkaa suuri vaara. Mutta kuka te olettekaan? ANNA. Hänen puolisonsa. BROMS. Ei, herra kreivi! Tällä tuomitulla ei ole puolisoa, tiedän sen. PIETARI. Jumala nähköön, totisesti hän on minun rakas aviopuolisoni. BROMS. Ei kirkon vihkimä. PIETARI. Mut Jumalan minulle lahjoittama. v. LIEVEN (toisille). Tiedättekö, hän onko hänen vaimonsa? BECKMAN. Ma en voi sitä ratkaista. VARGENTIN. En minäkään. v. LIEVEN. Sen ratkaiskohon sitten Jumala! En, maister Schäfer, hyvänsuopuuttani ma ole voinut teille osoittaa. PIETARI. Ma luotan apuun Kaikkivaltiaan. v. LIEVEN. Se olkoon teillä! Raskas velvollisuus on minulla nyt suoritettava. Minulla kädessäni, niinkuin näette, on teidän kaksi kirjettänne. PIETARI. Kaksi! Jumala nähköön, yhden olen vain ma lähettänyt ylhäisyydellenne! v. LIEVEN. Minull' on kaksi. Tässä toisessa, mi kuninkaalliselle prinsessalle on ollut aijottu, te ennustatte kuninkaan kuolemaa ja valtakunnan häviötä ja suurta kärsimystä. PIETARI. Jumala nähköön, kaikki tapahtuu, ja jumalattomien pappein tähden! V. LlEVEN. Ja toinen kirje, (viittaa Kaarleen) tämä nuori mies min viime yönä toi mun käteeni — PIETARI (kiivaasti Kaarlelle). Sa kavaltaja, julki petturi! KAARLE. Oi, älä kiusaa Jumalata, eno! (Taistelee sisällisen taistelun.) Ei! Sinä lausuit sanat. Niillä sa minun tieni olet viitoittanut. (Astuu v. Lievenin eteen.) Niin, herra kreivi, niinkuin kuulitte, ma olen kavaltaja, petturi. Maister Schäfer toista kirjettä ei kirjoittanut eikä lähettänyt. v. LIEVEN. Sen alla näen hänen nimensä. Ja viholliselle on osoitettu. KAARLE. Mä olen kavaltaja, petturi. Mä kirjoitin sen hänen nimessään. PIETARI. Jumala nähköön, tietänetköhän, sä mitä puhut! KAARLE. Tiedän, eno, tiedän! Mun täytyy puhua! v. LIEVEN. Sen miksi teit, poloinen nuori mies? KAARLE. Ma vapauttajaa toivon Schäferille. Hän hyvä on ja jalo. Hänen täytyy vapaaksi päästä. PIETARI. Onnetonta mua! Jumala nähköön, mitä puhuu hän! Hän kurjimman ja viheljäisimmän minusta tekee olennon! v. LIEVEN. Mä voin sokean intos hänen hyväkseen viel' ymmärtää. Mut miksi kirjeen toit mun käsiini? KAARLE (hämmentyen). Miks teille toin sen, herra kreivi, sitä en sanoa voi, hyvä Jumala! Ma onneton en tiennyt, mitä tein. PIETARI. Mä tiedän, herra kreivi. v. LIEVEN. Sanokaa! PIETARI. Hän toisen tähden uhrautuisi nyt, mies polon, jonka Kaikkivaltias nyt suokoon maistaa armontuntoa! KAARLE. Oi eno, enkö milloinkaan mä voi sun hyväksesi toimia! v. LIEVEN (Kaarlelle). Et väliin saa tulla nuorukainen. (Pietarille) Kenen tähden hän uhrautuisi? PIETARI. Jonka kirje on nyt kädessänne, herra kreivi. v. LIEVEN. Te siis olette tän kirjeen kirjoittanut? PIETARI. Niin, minä yksin, eikä kenkään muu. Se ahdistus ja kärsimyksen malja, mi siitä mitataan, se minulle on yksin mitattava. ANNA. Osan siitä ma rakkauteni kannettavaks tahdon. KAARLE. On halpa minun uskollisuuteni ja usein rikkonut; se sittenkään ei luovu sinusta. PIETARI. Oi kuinka paljon valoa onkaan vankeudessani! v. LIEVEN. On vankeusaikanne nyt loppunut. ANNA. Hän vapaaks pääsee? Niinkö, herra kreivi? v. LIEVEN. On tällä kertaa Ruotsin valta heikko, ja maister Schäfer paljon heikontuvan sen vielä ennustaa. Se kuitenkin on kyllin vahva vapauttajan hänelle hankkimaan. PIETARI. Te totta, Jumala nähköön, tarkoitatteko? v. LIEVEN. Te vapauttajan saatte; täss' on se! (Viittaa ovelle, jonne kaupungin pyöveli on ilmestynyt.) PIETARI (säpsähtäen). Jumala, musta Yrjö! Pyöveli! v. LIEVEN. Odottaa teitä. Taikka kaipaatteko te kenties pappia? PIETARI. Mä pappia! BROMS. Mä, kirkonpalvelija, olen läsnä. PIETARI (vaitiolon jälkeen). Minull' on armo, apu; valmis olen. (Kääntyy mennäkseen.) ANNA (lähestyen Pietaria). Sa jätät minut, leskipoloisen? VARGENTIN. Jos sulla edes kunniallisen ois leskenoikeudet! BROMS. Vietelty! Ei ketään hänell' ole korjaajaa. PIETARI. Jumala nähköön raskaan tuskani! Ma rakkaimpani silmäin edestä saan käydä kuolemaan ja jättää hänet jokaisen tylyn solvattavaksi. Ja tääkin viheliäisyys määrätön on pappein työtä. ANNA. Eivät papit, rakas, minua sinuun liittäneet. PIETARI. Niin, eivät; Jumala nähköön, mä sen itse tein. ANNA. He eivät myöskään, rakas, puhuneet sun vastaisesta korotuksestasi ja ihanasta onnesta. PIETARI. Ma itse sun etees, armas, niitä kuvailin. Ja petin sinut! Tämä tieto on nyt raskain kuormani. ANNA. Se heitä pois! Ma onnen sain sun rakkaudestas. PIETARI. Olento armas! Sua siunata en enää saata; siunaukseni on pelkkää kirousta tuottanut ja rakkauteni onnettomuutta, Jumala nähköön, mutta sinulla on puhtaat kasvot ja niin kirkas otsa. Hyvästi näkemiin! (Painaa suudelman otsalle.) KAARLE (rientää Pietarin luo). Mua siunaa, eno! PIETARI. On sydämesi sinut siunannut. Et enää ole katseeltasi synkkä. Mä kyyneleitä silmissäsi näen. Niin myöskin jälkeen hävityksen myrskyn viel' armon pisaroita variseva on tänne syrjäisehen Pohjolaan, ja hohde korkehimman hyvyyden on valaiseva köyhää Suomenmaata. v. LlEVEN. Ma sitä myöskin sydämestän' toivon. BROMS. Ja kirkko myöskin toivoo, herra kreivi. (Schäfer, Broms, Beckman ja kreivi v. Lieven seurueineen poistuvat. Anna vaipuu polvilleen.) VARGENTIN (hetkisen kuluttua). Nyt meren yli Ruotsin puolelle. Kai Hammarlannin kaljaasi on valmis. ANNA. Jumala nähköön, rikkaat pakenevat, vaan köyhäin täytyy jäädä, kärsiä. Väliverho. */ *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MEIDÄN JEREMIAS *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.