The Project Gutenberg eBook of Amphitryon
    
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Amphitryon
        Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Author: Molière

Translator: Otto Manninen


        
Release date: June 14, 2026 [eBook #78857]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1929

Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78857

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AMPHITRYON ***
language: Finnish




AMPHITRYON

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

MOLIÈRE


Suomentanut

Otto Manninen





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1929.






HENKILÖT:

Merkurius.
Yö.
Jupiter, Amphitryonin muodossa.
Amphitryon, Theben sotajoukkojen ylipäällikkö.
Alkmene, Amphitryonin puoliso.
Kleanthis, Alkmenen kamaripalvelijatar, Sosiaan vaimo.
Sosias, Amphitryonin palvelija.
Argathiphontidas, |
Naukrates,        | Theben joukkojen päälliköitä.
Polidas,          |
Posikles,         |

Tapahtuu Thebessä Amphitryonin talon edustalla.




ESINÄYTÖS.


    Merkurius (istuen pilven kulmalla),
    Yö (kaksivaljakon vetämissä vaunuissaan).

MERKURIUS.

Seis, pysähtykäähän hiukan, ihana Yö!
Eräs apu ja suosio teidän nyt tulee suoda.
Mun itse Jupiterilt' on tuoda
pari sanaa teille toimi ja työ.

YÖ.

Tekö, herra Merkurius? Mistäs nyt alkaa tuulla?
Tekö moisella orrella? — Eip' ois osannut luulla!

MERKURIUS.

Rupes uuvuttamaan, pahus olkoon, kaikki se hyppy,
jota Jupiterin on airuell' ainiaan,
ja istahdin, tässä kun tää oli pilvennyppy,
näin vaunujanne vartomaan.

YÖ.

Mitä hupsuja nyt, Merkurius, huulenne hoki?
Ei uupumisestaan jumalat juttele toki.

MERKURIUS.

He raudasta ovatko?

YÖ.

Ei, mut on pakko muistaa
joka hetki korkeaa jumal-arvoaan
ja nuo sanat liian alhaiset suustaan suistaa,
jotk' ei sovi heille ja jotka vaan
saa heikon ihmisen kieleltä luistaa,
ei meikäläisen milloinkaan.

MERKURIUS.

Sen kelpaa haastaa, valiolla
ken ajaa kenottaa parivaljakolla
kuin vallasnainen ainakin vaunuissaan
ja pääsee kunne mieli on konsanaan.
Mun toist' on, enkä kylliks saakka
ma turmaa voi runoniekoille toivottaa,
kun moinen pantu on kiusan taakka
mun päälleni, päsmärit nuo kun saa,
jotk' äärimmäinen julkeus täyttää,
yhä käyreyttä moista käyttää,
kun tuntomerkin ne meille luo,
mi virkaa jumalan kunkin näyttää,
ja näin jalan kulkea vain mun suo
kuin kyläpostin konnat nuo,
mun, jok' olen taatusti maassa ja taivahassa
ylijumalan airuen kuulussa kunniassa
ja jolle liioittelutta aivan
ois paremmin tarpeen kuin kellekään
ajoneuvot vuoks sen työn ja vaivan,
jota antaa mulle hän yhtenään.

YÖ.

Runoniekat ne oikkujensa mukaan
vain tekee, minkäpä sille vois?
Kun tehnyt herroista niist' ei kukaan
niin monta muuta tyhmyytt' ois!
Mutt' aivan suottahan teill' on suuttumus moinen,
nuo siipinilkkanne niiden on keksimää.

MERKURIUS.

Niin, vaan jos vinhemmin kiitää voinen,
se vähemmänkö väsyttää?

YÖ.

Se sikseen. Herra Merkurius, mulle
siis asianne nyt ilmaiskaa.

MERKURIUS.

Kuten sanoin jo, Jupiter haluaa
hämyvaippanne varjoa seikkailulle
niin tulisesti toivotulle,
johon lempi uus hänt' innostaa.
Hänest' yhtä ja toista tuollaista tunnette kai;
maa taivaat unohtamaan hänet usein sai,
ja ihmiseks isä muuttihe taivahisten
monet kerrat vuoks sen kukkien kuolollisten.
Sadat tietää keinot hän kekseliäät
sulaks saada jäykimmätkin jäät.
Hänet hurmannut on Alkmenen silmien hohto,
ja kenttiä Boiotian kun Amphitryon,
tämän puoliso, polkee, jolle on
sodass' annettu Theben joukkojen johto,
niin nauttii Jupiter hahmossa puolison
siell' armaint' auvoa, lempensä polttohon
on suloinen hällä lääke ja rohto.
Parin tuoreus tuon on suotuisa hälle, näät
vain muutama päivä sitten heill' oli häät;
ja nuori hehku ja hurmio tuon häähuoneen
se Jupiterin halut lemmekkäät
sai turvaamaan tähän oivaan juoneen,
ja hyvänpä näkyy myös se tuloksen tuoneen.
Mutt' ei monen armaan olennon luo
se auttais temppu, vaan ajais luotoon,
eik' ain' ole varmin taivutuskeino tuo,
noin muuttua aviomiehen muotoon.

YÖ.

Mua Jupiter ihmetyttää ja into, jolla
hän näytellä keksiikin jos mitä ja ketä.

MERKURIUS.

Joka onnen hän nauttia tahtoo, jok' olento olla.
On Jupiter jumala, jonka ei tolkku petä.
Kuink' ihmiset hälle suovatkin arvoa ylhää,
kovin surkuteltava hän minust' ois,
jos koskaan juhlallisuuttaan ei jättäis jylhää,
vain taivasten korkeudess' yhä valtikois.
Minust' ei ole mitään niin hassua kuin jos aina
oman suuruutensa vankina vaeltaa;
ja lemmen hankkeissa liioinkin hankalaa
on korkea arvo, ei mikään pahemmin paina.
Vaan Jupiter, jolle ne ilot on tuttua alaa,
alas kunnian-korkeudestaan laskeutuu,
ja ollakseen se, mik' olla hän halaa,
oman olentonsa hän jättää salaa,
ole enää ei Jupiter, vaan joku muu.

YÖ.

Ja josp' edes ihmisten tasolle vain hän vaipuis
tuost' ylhäisestä arvostaan,
tuta tahtois kaikk' ilot ihmisten rinnassaan,
jos ihmisten metkuihin mieltyis ja taipuis,
jos, kun halu häll' on muotonsa muuttamaan,
rajat ihmisluonnon ei hält' ihan tyyten haipuis!
Vaan Jupiter kun härkänä käy,
on joutsen, käärme ja muu samanmoinen,
ei silloin kaunis näky näy,
eik' ihme, jos siit' on juossutkin juoru ja toinen,

MERKURIUS.

Saa hämmästellä juorusuut,
vaan moisten muutosten ihanuutt'
ei mittaa he pienellä mittapuullaan.
Se jumala tekonsa tietää, ne niinkuin muut;
ja lempi kun kutsuu ja kuherrusviikot ja -kuut,
ei elukat ole niin järjettömät, kuin luullaan.

YÖ.

Vaan ihailtunsa jos suosion hän jo nautti,
sotajuoni jos tuo hänen lempensä voittoon autti,
mitä vielä hän toivoo? Ja mitä ma tehdä voin?

MERKURIUS.

Hevot hillitä käymään kulkua hiljaisinta —
niin Jupiter toivoo, lemmen leimussa rinta —
ja öistä pisimmäksi noin
tätä pitkittää öist' ihaninta,
sitä avarammin ett' armastella hän saa;
koin älkää antako valjeta pian,
mi jouduttais sen saavuntaa,
jonk' on hän ottanut paikan ja sijan.

YÖ.

Todentotta, siistinpä toimen mulle
suo suuri Jupiter armossaan!
Ja myös nimi moiselle palvelulle
ylen kunniallinen annetaan!

MERKURIUS.

Kas vaan! Noin nuorta jumalatarta
se kainostuttaa, totta kait!
Moist' eihän muut kuin rahvas karta,
vaan väljemmät on suurten lait.
Muut' eihän ylhäinen onnen suosikki kukaan
kuin kaunist', oivaa kuunaan tee;
ja tekijän arvon ja säädyn mukaan
myös teko nimeä muuttelee.

YÖ.

Tuo teille tutumpaa lie pohjaa
kuin mulle totta tosiaan,
ja toimeen suostuakseni saan
teist' oppaan siis, joka oikein ohjaa.

MERKURIUS.

Oh, älkääs noin kovin, rouva Yö!
Kielt' ehkä hiukan hillitä sietää!
Huhu maailmalla sen teistä tietää:
vähä teit' ei hämmästyksellä lyö.
Joka ilman äärellä montakin sievää seikkaa
tuta saatte kuin paras ystävä vain;
ja suoraan puhuen tohtisin panna veikkaa,
meill' että käy velat vastakkain.

YÖ.

Niin, kiista pois! Paras ennallansa
se olla, mik' on. Vain nauramaan
meit' ihmiset pääsis, jos kunniansa
nyt kuulisi kumpikin toiseltaan.

MERKURIUS.

Hyvin voikaa! Toimeeni nyt minä tartun ja puutun,
Merkuriuksesta koht' ihan muuksi muutun,
minä Amphitryonin lähettiin
nyt vaihdun, toimeni vaatii niin.

YÖ.

Minä taas kera tumman saattoni jään ja juutun
näill' ilmoin siis ihan pysäkkiin.

MERKURIUS.

Niin, hyvästi, Yö!

YÖ.

Merkurius, näkemiin!

    (Merkurius laskeutuu alas pilveltään,
    ja Yö ajaa pois vaunuissaan.)




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

SOSIAS.

Ken siellä? Huh! Pelkoni yltyy jok' askelella.
Hyvät herrat, kaikkien ystävä, hei!
Ei kurjempaa ole kurjuutt', ei,
kuin näin yömyöhällä kuljeskella!
Kuink' isäntäni kunniakas
pahan tempun mulle nyt tekikään!
Jos häll' ois rahtuakaan sydän ihmisrakas,
ei raskisi ajaa yöhön näin pimeään.
Ois voinut valkenemista hän aamunkoiton
toki vartoa, ennenkuin viestiään
pani viemään, että hän saapuu saajana voiton.
Voi, Sosias, mill’ osaa lienet
näin ansainnutkaan armotonta!
On tylymmät ne vertaa monta
nuo isot isännät kuin pienet.
Ne vaatii, ett' alttiit arvelematta kaikk' ois
heti heille itsensä uhraamaan.
Päiv', yö, vilu, viima, helle, vaara mi vaikk' ois,
saat käskyn, niin ala lentää vaan,
Kakskymment' uskollista vuotta
saat puurtaa: kaikk' on puuhas suotta;
vähinkin oikkupuuska heti
se suurten vihat päälles veti.
Ja sittenkin yhä niitten luo
vain kytkee meidät turha kunnia tuo,
tuo harhaluulo, joka on kansalla muulla,
ylin oksa meill' ett' on muka onnen puulla.
Saa turhaan järki neuvoa: puiki pois!
oma harmikin siihen joskus jo valmis ois:
ei, liian suuri vetovoima
on heillä, jotta sen voittaa vois;
vain kärkymme, että he suopean katseen lois,
heti koht' on mieli sen kammitsoima.
Vaan kas, jo pimeästä tuolta
näen talomme, ei ole enää hätää, ei huolta.
Nyt tuotavaani sanomaa
mun hiukan vaatisi valmistaa.
Tuo taistelu suur' Alkmenelle täytyis kai
mun kuvata, viholliset tuhon kuinka sai;
mut kuinkas peijakkailla teit sen,
jos siell' et ollutkaan? Hui hai,
vain haastamme kaikki, iskut ja pistot peitsen,
kuin silminnäkijä konsanaan.
Sotatöitten kertojaa miten onkaan monta,
jotk' olleet ei lähimaillakaan!
Jott' osani ois ihan vaivatonta,
vähän kertaan nyt sitä edeltäpäin.
Tää lyhty täss' on Alkmene, ja kammiosuoja,
johon viedään toivottu viestintuoja
hänen tykönsä, on tämä tässä näin.
    (Laskee lyhdyn maahan ja lausuu sille tervehdyksensä.)
Jalo rouva, puolisonne, mun herrani... (Hyvä!
Siro alku!) joll' armautenne mieless' on ainiaan,
minut suvaitsi valita saattamaan
sanan menestyksestä miekkansa voitokkaan
ja kuink' on hällä luoksenne kaipaus syvä.
— "Ah, kelpo Sosiasko? Ja saavut juuri!
Mink' ilon mulle se tuottaakaan!"
— Jalo valtiatar, kovin kunnia suuri,
se kaikki saa mua kadehtimaan.
(Hyvin vastattu!) — "Kuinka voi sodass' Amphitryon?"
— Kuin sankari kuunaan, jonka voima
on voittojen ja kunnian kukkuroima.
(Erinomaista! Esitys verraton.)
— "Ja kons' ilon mulle tuoden hän kotiin palaa,
jota onnea mieleni unelmoi?"
— Jalo valtiatar, niin pian kuin ikinä voi,
vaan paljoa myöhemmin kuin itse hän halaa.
(Ah!) — "Hyvinkö hän sodan vaivoista suoriaa?
Mitä puhuu ja tekee hän? Palan halusta kuulla."
— Hän enemmän toimii kuin puhuu suulla
ja vapisemaan vihamiehen saa.
(Piru vie, kuink' osaankin haastaa ma kukkasuulla!)
— "Ja hankkeineen miten käy kapinoitsijain?"
— Teki turhaan meille, valtiatar, he tenää:
me heidät kukistimme kuin tyhjän vain,
ei päämies Pterelas elä enää,
Telebes on vallattu; luo kotivalkamain
jo raikuu maine töittemme rohkeain.
— "Oi taivas, mik' onni! Ken tohti toivoa moista?
Tuo suurteko, Sosias, kuulla mun suo." — Sen teen
ilomielin, valtiatar, ja yhtä ja toista
voin kaukana kaikista kerskunnoista
ma kertoa siit' ihan tarkalleen.
    (Osoittaa paikkoja kämmenellään tai maahan viitaten.)
Tuoss', olettakaa siis, tuossa juuri
Telebes nostaa tornejaan.
Se kaupunki on lähes yhtä suuri
kuin Thebe, nähkääs, kaikkiaan.
Ja tuoll' on ranta; tähän jäimme
me laajaan leiriin; tuolla taas,
tuoll' aukealla, katsokaas,
me vihollisen laumat näimme.
Sen jalkaväki tuolla on,
miss' ylenee tuo mäki,
siit' oikealle tasangon
taas täyttää ratsuväki.
Oli rukoiltu, heitytty jumalten haltuun ja huostaan,
kaikk' ohjeet saatu, taistelumerkki soi:
heti kolmin ratsasparvin päin vihuroi
vihamies, kai uskoen, että me pakoon juostaan.
Mutt' innon tuon pian sammutetuksi me saamme,
heti näette, kuinka; tuoll' uljas on
etujoukkomme, tuossa Kreionin, kuninkaamme,
jous-urhot siivelle ottelon
käy suojaamaan sotarintamaamme,
joka ensin...
    (Kuuluu pientä kolinaa.)
Olkaas! Rintama säikähti, jos saan
toden tunnustaa: oli kuin mikä kolissut ois.


Toinen kohtaus.

    Merkurius, Sosias.

MERKURIUS (Sosiaan hahmossa, astuen Amphitryonin talosta).

Tuon lörpön toimitan nyt pois
ma hänen omassa naamiossaan.
Hänen äkki-tulonsa pahoin häiritä vois
nyt lempiviämme armaassa nautinnossaan.

SOSIAS (Merkuriusta näkemättä).

Tais olla tyhjää peloitusta,
ihan turvalliselta tuntuu tie.
Vaan kauas kaikesta seikkailusta
kotisuojiin nyt paras pyrkiä lie.

MERKURIUS (syrjään).

Olet väkevämpi Merkuriusta,
jos pyrkimyksesi perille vie.

SOSIAS (Merkuriusta näkemättä).

Tämä yö on pitempi kuin yöt ikinä mitkään.
Miten kauan tiell' olen ollut! Illan kai
mun herrani aamuksi arvata mahtoi, vai
hiuskelta Phoibos nukkuisko liian pitkään,
kulausta kun kovin monta sai?

MERKURIUS (syrjään).

Tuo lurjus, kuinka jumaloista
hän julkeasti haastaakaan!
Saa kohta näistä rusikoista
hän koston ja palkan pilkastaan,
ja hänestä mulla on huvia suurenmoista,
kun vien nimen, naamankin, en jätä toist', en toista.

SOSIAS (huomaten Merkuriuksen).

Ah, aavistus sittenkin totta ties!
Olen hukassa, kurjin ma olennoista!
Kotiportill' on joku outo mies,
jonk' ennustaa näkö, ettei loista
mua varten nyt kodin lämmin lies.
Koen lauleskella tässä vähän,
kuin ei ois pelkoa ollenkaan.
    (Laulaa.)

MERKURIUS.

Kuka vintiö onkaan tohtinut tulla tähän
mun korvaini kiusaksi kiekumaan?
    (Merkuriuksen puhuessa Sosiaan ääni hiljenee hiljenemistään.)
Varos vain, pian kämmenet nää sua hiukan hieroo!

SOSIAS (syrjään).

Musiikkia ilmeisesti se veikko vieroo.

MERKURIUS.

Jo siit' on viikkoja, jollei kuita,
kun löylytin ketään ja sain lusuks iskeä luita.
Käsivarsi jo täss' ihan puutuu ja herpautuu,
joku täytyy peitota selkäluu,
ei verrytä taas sitä mikään muu.

SOSIAS (syrjään).

Mikä perhana lieneekään? Minut täyttää
ihan kuoleman hirmu jo kukkurapää.
Vaan näin suott' ehkä on säikähtää.
Kenties hätä yht' iso häll' on, ja siksi käyttää
se kehno kieltä niin ärheää
ja pelkonsa peitoksi noin muka uljuutta näyttää.
Niin, niin! Älä hölmöksi usko! Ma uljaalta voin
myös näyttää, mies näölt' olla, en vauhko vaimo;
sisun puuttuvan hankin nyt harkinnoin.
Hän on yksin, ma vankka, mull' isäntä aimo,
ja talomme tuossa noin.

MERKURIUS.

Kuka se?

SOSIAS.

         Minä.

MERKURIUS.

               Häh?

SOSIAS.

                    Minä. (Syrjään.) Sosias, rohkaise mieltä.

MERKURIUS.

Otus mik' olet siis?

SOSIAS.

                     Olen mies, puhun ihmisten kieltä.

MERKURIUS.

Mikä? — Herra vai palvelusmies?

SOSIAS.

                                Miten miellyttää.

MERKURIUS.

 Mihin matka?

SOSIAS.

             Sinne, missä, on määränpää.
 
MERKURIUS.

Sepä ikävä!

SOSIAS.

            Hauska se, enk' ole etäällä sieltä.

MERKURIUS.

Nyt väkisin tahi suosioin
sinä virkat, veijari, kautta pääni,
mitä teet, kenen mies olet, ennen koittoa koin
mihin kuljet ja mistä — lähteekö ääni?

SOSIAS.

Teen vuoroin hyvää ja huonoa; tuolta noin
tulen, tuonne noin menen; tottelen isäntääni.

MERKURIUS.

Olet sukkela oikein, ja kuitata lyhyeen
minut aikovan näyt kuin hyväkin mahtaja. Mulla
halu leukaas iskeä on sua riettaaseen,
niin voimme tuttavammiksi tulla.

SOSIAS.

Mua?

MERKURIUS.

Niin, sua juuri, ja tuumasta totta teen.
    (Antaa korvapuustin.)

SOSIAS.

Ohoo! Ihan tottako?

MERKURIUS.

Ei, vain leikkiä pelkkää,
kevyt vastaletkaus letkaisuun.

SOSIAS.

Hyvä ystävä, ylly en sanailuun,
mut kylläpä teilt' äkin iskut helkkää!

MERKURIUS.

Oh hellintä laatua läimäys tää,
vain tuollainen pikkutillikka lievä.

SOSIAS.

Jos oisin ma yhtä yltiöpää,
jopa siitä nousisi nujakka sievä!

MERKURIUS.

Tää ei ole viel' alun alkuakaan!
Ei keskenheittoa minkäänmoista!
Koet kohta heiskettä hieman toista,
kun tässä juttua jatketaan.

SOSIAS (aikoen poistua).

En puutu.

MERKURIUS.

          Hei, mihin mielit?

SOSIAS.

                             Ei liikuta muita!

MERKURIUS.

Sano paikalla, tästä et pakoon puita!

SOSIAS.

Mull' aie on aukaista portti tuo.
Sa miksi et minun mennä suo?

MERKURIUS.

Vain uskallapas sen luokse tulla,
niin iskujen ryöpyllä pehmitän selkäpiis.

SOSIAS.

Tuoll' aiotko estää uhkailulla
minut kotiin saapumasta siis?

MERKURIUS.

Mitä, kotiin?

SOSIAS.

              Niin, kotiin.

MERKURIUS.

                            Oh, mikä veijari! Sulla
koti siis muka talossa tässä on?

SOSIAS.

Niin on. Sen isäntä onhan Amphitryon!

MERKURIUS.

Mikä sillä on merkitys?

SOSIAS.

Melko suuri:
minä palvelen häntä.

MERKURIUS.

Sinä?

SOSIAS.

      Niin.

MERKURIUS.

            Vai häntä?

SOSIAS.

                       Niin juuri.

MERKURIUS.

Vai Amphitryonia?

SOSIAS.

                  Amphitryonia aivan.

MERKURIUS.

Mikä nimesi?

SOSIAS.

             Sosias.

MERKURIUS.

                     Kuinka?

SOSIAS.

                             Sosias.

MERKURIUS.

                                     Kuules,
minä nutistan nyt sinut, kidasta kielesi kaivan.

SOSIAS.

Ja miksi? Mi nostaa tuon tulenkiukkuisen tuules?

MERKURIUS.

Mikä mielettömyys, sano mulle, noin sua ajaa
nyt Sosiaan nimen ottamaan?

SOSIAS.

Sit' en ota, mulla se ollut on ainiaan.

MERKURIUS.

Mikä hirveä valhe ja julkeus vailla rajaa!
Vai on nimes Sosias, tohditko väittää noin?

SOSIAS.

Niin väitän, ja siltä vankalta perustalta,
niin että on säätänyt jumalten kaikkivalta.
Miten kiellän sen, irti siit' itseni kiemuroin,
oman itseni muuksiko muuttaa voin?

MERKURIUS (piesten häntä).

Tuhat tuimaa sauvan iskua tuottaa sulle
tuo röyhkeä uppiniskaisuus.

SOSIAS.

Hyvät ihmiset, hoi, pian avuksi ahdistetulle!

MERKURIUS.

Sinä ryökäle, suljetko parkusuus!

SOSIAS.

Minut hengiltä pui sinun sauvapuus,
ja huutoon myönnä et lupaa mulle?

MERKURIUS.

Käsivarteni siis sua...

SOSIAS.

Hyväkin sankaruus!
Voit rehennellä tuolla lailla,
kun vastarintaan rohkeutt' olen vailla.
Vähä ansio toisen on huonommuus,
suun suuren pitoa vain on sulaa,
jos käyttää hyödykseen sitä pulaa,
johon ahdistaiss' arat jäädä voi.
Ei jaloa leikikseen ole piestä toista,
ja miehuutta kestä ei kiittää moista,
joka kehnojen keskellä urhakoi.

MERKURIUS.

Kas niin! Viel' oletko Sosias? Virkapas!

SOSIAS.

Sun lyöntis ei kyenneet mua toiseksi luomaan,
ja ainoa muutos, jonka ma huomaan,
on, ett' olen piesty Sosias.

MERKURIUS.

Yhä vain! Sata iskua vaatii se julkeus uusi.

SOSIAS.

Hyvä ystävä, heitä jo iskut pois.

MERKURIUS.

Sinä itse hillitse ruokoton suusi.

SOSIAS.

Olen vait ihan, suostun sun joka vihjaisuusi:
epätasainen liian kiista sun kanssasi ois.

MERKURIUS.

Viel' oletko Sosias? Veijari, sano!

SOSIAS.

Olen se, mikä mielit mun olemaan.
Saat vallita kohtaloni sa kokonaan;
käsivarttasi tottelen, auta ei vastaanpano.

MERKURIUS.

Oli Sosias nimesi, niin sinä intit kait?

SOSIAS.

Se on totta, siin' olin lujassa luulossa kauan,
vaan väärässä olleeni varrella sauvan
nyt mulle sa osoitetuksi sait.

MERKURIUS.

Minä Sosias olen, sen koko Thebe tietää.
Toist' ikinä ei ole nähnyt Amphitryon.

SOSIAS.

Sinä Sosias?

MERKURIUS.

Niin; ja se on oma turmion,
joka luulee, ett' ilveillä siinä sietää.

SOSIAS (syrjään).

Oi taivas, mult' oma itseni mennyttä on,
ja nimeni jonkin veijarin viemä ja varkaan!
Etu, onni se hälle on verraton,
ett' ennen pakoon kuin päälle karkaan,
minä muuten, surma soi...

MERKURIUS.

Mit' on mutina tuo,
joka lähtee hammastarhasi takaa?

SOSIAS.

Ei mitään; mut jumalten nimessä mulle suo
lupa vaihtaa kanssasi nyt sana vakaa.

MERKURIUS.

Puhu.

SOSIAS.

Vaan sanas ensin anna, mi takaa,
koht' ettet taas ala paukuttaa.
Välirauha tee.

MERKURIUS.

               No, olla saa.
Minä suostun, en vedä vastahakaa.

SOSIAS.

Mikä mielees toi tuon houreen? Jos multa pois
nimen ryöstät näin, mitä kostut? Ja millä voisit
niin toimittaa, piru itse vaikk' ihan oisit,
ett' en oma itseni, että en Sosias ois?

MERKURIUS (kohottaen sauvaansa).

Yhä vainko sa...

SOSIAS.

Malta, et kai riko rauhaa?
Johan suostuimme tappelun jättämään.

MERKURIUS.

Sinä lurjus, veijari, hirtehinen .. .

SOSIAS.

Toru, pauhaa.
Minä siitä en ole millänikään.
Mua halusi takaa herjaa ja hauku,
vähät puree se, kunhan ei iskut pauku.

MERKURIUS.

Olet Sosias, niinkö?

SOSIAS.

Niin, jutun joutavan takia...

MERKURIUS.

Puran puheemme, taas luen kepillä lakia.

SOSIAS.

Lue vaan! Sun tähtes en voi olemasta laata,
en niellä niin satumaista juttua saata.
Sun vallassasko minuksi muuttua ois,
ja voinko ma tään oman itseni riisua pois?
Moist' onko kummaa kuultu, ja kieltää voiko
tuhat ilmeistä todistusta kenties?
Ma nukunko, näin uni ilkamoiko?
Vai hourinko, huumaus aivoni hurmioiko?
Minä olenko mielenvikainen mies?
Näin ilmivalveill' ihminen unelmoiko?
Alkmenen, Amphitryonin puolison luo
minä enkö saavu ja herrani sanaa tuo?
Tämän sankarityöt minun eikö kertoa hälle
pidä kiitellen, kiihtäen liekkiä lempivälle?
Satamasta juurihan toi minut jalkani nää?
Kädess' eikö mull' ole lyhty tää?
Sua enkö kohtaa ma portilla kotipihan?
Puhu enkö ma sulle kuin järkevä ihminen ihan?
Kovin etkö sa sankaroi, siks että mä pelkään,
ja kotiin et minun mennä suo?
Vihanvimmaas purkanut etkö mun koidon selkään?
Mua eikö murjonut sauvasi tuo?
Oh! Kaikki on tää vain liiankin totta,
ja soisipa taivas, niin ettei ois!
Älä enää siis mua kurjaa ahdista, jotta
mun virkani toimi jo vihdoin täyttyä vois.

MERKURIUS.

Ei askelta, tai myry-ilma täss' äkkiä itää,
jos oikean vihani hartioilles sa hait.
Mitä kerroit, minusta paikkansa pitää,
muu kaikki, paitsi mink' iskuja sait.
Minut Amphitryon Alkmenelle viestiksi laittoi,
tähän Persialais-satamasta nyt tieni toi;
minä kertoa saan, mitä sankarivoimin hän voi,
miten vihollisiltamme tyyten hän tarmon taittoi,
kuink' itse päällikön hurmeen jo tanner joi.
Minä Sosias olen, se muistiisi moukaroi,
isä jonka on Davus, paimen rehti,
veli Harpagos, maalla jok' oudolla kuolla jo ehti,
ja vaimo Kleanthis, vietävän visu,
jonk' ärsyttää mua äksy sisu.
Tuta Thebessä sain tuhat remmin iskua reimaa,
oma sisuni pukahtamatta ne sies.
Takatauluni kantaa oikeuden polttoleimaa,
kovin kosk' olin kunniallinen mies.

SOSIAS (syrjään).

Siit' ei yli pääse, ei ympäritse,
tuta voi tuon kaiken vain Sosias itse.
Olen täynnä hämmästystä ja tosiaan
vähän rupean vuorooni häntä jo uskomaan.
Häll' eikös vaan ole, kun sen näen ja huomaan,
mun varteni, muotoni, liikkeeni tarkalleen!
Kysytäänpäs nyt jotain, mi valoa luomaan
tähän pystyis pulmaan ja ihmeeseen.
   (Merkuriukselle.)
Sanos, saaliista, jonka viholliselta veimme,
mik' Amphitryonin ol' osa, kun jakoa teimme?

MERKURIUS.

Viis suuren suurta timanttia, solmuke soma,
koru harvinainen, itse päällikön oma.

SOSIAS.

Ja kelle tuon korun kalliin hän aikoo antaa?

MERKURIUS.

Alkmenelle, toivoen, että sit' aina hän kantaa.

SOSIAS.

Mikä nyt sitä suojaa, se kunnes on kantajallaan?

MERKURIUS.

Lipas sinetöimä mun herrani vaakunallaan.

SOSIAS (syrjään).

Ei valheen sanaa, ja vastaa kuin naulan kantaan!
Pian mult' oma usko alkaa jo juosta santaan.
Teki voimalla itsestään jo hän Sosiaan,
ihan oikeudella viel' ehk' on se tosiaan.
Tosin, näin kun tunnustella ja muistella koitan,
on aivan kuin ois oma itseni tää.
Selon mist' otan, mistä varmuuden voitan,
sekasotkun tään joka selvittää?
Minä tein ihan yksin, mit' ei ole nähnyt kenkään,
sit' ei tiedä, jos itsimmäinen ei itseni lie.
Eess' eiköhän hämmästy hän kysymyksen senkään?
Saas nähdä, hänt' eikö viimein se verkkoon vie.
    (Merkuriukselle.)
Kun taisteli muut, mitä teit sinä teltassa salaa,
johon juoksit ja turvaan veit oman turkin?

MERKURIUS.

Sianliikkiön...

SOSIAS (syrjään).

... siinä se!

MERKURIUS.

Siellä mä käsiini urkin,
siit' uljaasti viilsin kaks ylen paksua palaa,
ne popsin, ahtelin täyteen purkin;
ja viiniä päälle join minä verrattominta,
jok' ihana silmän on nähdä ja maistaa suun,
ett' ois sitä rohkeampana rinta
sotajoukkomme rientävä taisteluun.

SOSIAS (syrjään).

Jo voima todistuksen moisen
pois kaiken pohjan multa vie;
yks selitys vain olla voi sen:
hän pulloss' itse piillyt lie.
    (Merkuriukselle.)
En kieltää voi, kun on näytteet näin lujat tuotu.
Olet Sosias, minä tunnen ja tunnustan sen.
Vaan jos olet se, niin ken olen siis minä, ken?
Jokin olla näät lupa mullekin lienee suotu.

MERKURIUS.

Kun Sosias olemasta ma lakkaan,
se olla voit, luvan siihen suon;
vaan kuoliaaks sinut varman varmasti hakkaan,
jos saat sitä ennen sa houreen tuon.

SOSIAS.

Tämä ahdinko mult' ihan sydämen kurkkuun ajaa.
Tämä kaiken järjen jo kääntää nurin.
Nyt loppumaan se on saatava jollain kurin,
ja selvintä lie, kun astun päin kotimajaa.

MERKURIUS.

Sinun hirtehisen siis vaatii voidetta vuota?
    (Lyö häntä.)

SOSIAS.

Mit' on tää, hyvät jumalat! Tahdin hän tuimemman sai vaan!
Kuukauden nyt selkäni potee kuria tuota.
Pois satamaan menen tuon pirun miehen luota.
Tää maksoi viestin tuontia, vallat taivaan!

MERKURIUS.

Kas niin, hänet karkoitin, ja kestitys tää
monen kolttosen kosto on hälle. Mut Jupiter-taaton
näen tuolla tuovan Alkmenea lempivää
mitä kohteliaimman tarjoten seuran ja saaton.


Kolmas kohtaus.

    Jupiter, Alkmene, Kleanthis, Merkurius.

JUPITER.

Alkmene armas, ei mitään soihtuja tänne!
Ne ihaella mun sois sulo-silmiänne,
vaan samalla myös ne mun tuloni paljastais,
eik' ilmi lainkaan se tulla sais.
Mun lempeni, kytketty kiusoihin sotaretken,
yhä päivin, öin asemaineemme valvontaan,
nyt päällikön velvollisuuksilta varasti hetken
ja vihki sen sulonne palvontaan.
Pian saisin moittijakseni montakin suuta,
kun hempenne uhriks soin salahetken sen,
ja todistajaa en toivo muuta
kuin sen, joka siitä on kiitollinen.

ALKMENE.

Iloll', Amphitryon, näen kunnian kukkuroivan
ma kuulut työnne, jotk' yllenne loistoa luo.
Kun kuulen voittonne maineen soivan,
se sieluni herkimpään jalon hehkun tuo.
Vaan tuon kun on kunnian tuima hinta,
pois kauas että on armaani tie,
en estää voi, kun lemmestä riutuu rinta,
vähän nurja jos mieleni sille lie
ja nurkuu käskyä korkeavaltaisinta,
joka teidät Theben joukkojen johtoon vie.
On voiton tultua kunnia suurta ja sorjaa,
kun rakkaimpansa sen huipulla nähdä saa;
vaan vaarain keskeltä hän sen kunnian korjaa
ja ah, kova loppu niin äkkiä loukahtaa.
Kuink' usein pelko mieltäni kouristaakaan,
jos kahakka pieninkin mainitaan!
Mitä turvaa missään tuolt' ajatukselta saakaan,
tuhon uhkalta tuolta, jok' ainiaan
tuo kauhun mieltäni kaivamaan?
Ja voittaja mitkä jos saanevi seppeletkin,
miten kunniasta jos siit' osa mullakin ois,
poven hellivän tuskaa se tokkohan vastata vois,
mi säikkyy kaivatun puolesta kaikin hetkin?

JUPITER.

Mitä näenkin teissä, vain lisää lempeni tulta,
kaikk' ilmaisee sydänt' armaasti hehkuvaa.
On suloista, olennolta kun rakastetulta,
sen tunnustan, rakkautta niin paljon saa.
Vaan virkkaa jos tohdin, syy eräs estää multa
tuon hellyytenne herkintä nautintaa;
vast' oikein nauttisin, armas Alkmene kulta,
jos ei ois velvollisuuden se viittomaa;
oma lempenne vain kaikk' ihanat suosionne
vain mun oman itseni tähden jos mulle sois
ja sille seikalle, ett' olen puolisonne,
jos vähintäkään en velkaa ois.

ALKMENE.

Vain sen nimen turvin tunteeni palavuutta
mull' oikeus julki on osoittaa;
en ymmärrä tuota tuntonne pulmaa uutta,
tuot' outoa lempenne ongelmaa.

JUPITER.

Mun onkin tunteeni hellempi, tulisempi
kuin kuunaan aviomiehen lempi;
eik' arvata mielenne voi, mikä viehätys hienoin
on näitten hetkien helläin ja vienoin,
ei kuvaella, kuink' aran huomion aina soi
joka rahtusellekin rakkaus, uutterin huolin
oman onnen-tunteensa tutkelmoi,
sitä tahtoo tarkata kaikilta puolin.
Sulo, sorja Alkmene, ma silmissänne
olen muodossa puolison, muodossa lempijänne;
mut lempijän osan ma omistan vain, ja nolo
on, jos sanon suoraan, täss' aviomiehenä-olo.
Se lempijä, kade jo, jos kehen katseen luotte,
teilt anoo, ett' yksin hälle te lempenne suotte,
vain tunteeseenne tuliseen
hän turvaa, ei puolison oikeuteen.
Hän puhtaasta lähteestä lempenne saada halaa,
ei mitään, mi pantu on Hymenin kahleisiin,
mihin inha velvoitus sydäntä kärttää salaa
ja niin sulo-suosion anteihin armaimpiin
alinomaa vaanien myrkkyä valaa.
Nyt tästä tunnonpulmasta päästäkseen
hän pyytää, jott' empisi ei edes arvelu arin,
teit' erottamaan siis tuon epäsointuvan parin,
ett' avunne vain sais puoliso osalleen,
vaan kaiken lempenne, kaiken armautenne
sais lempijä, sais koko kultaisen sydämenne.

ALKMENE.

Oh, Amphitryon, jopa tosiaan
nyt aika lailla laskette pilaa.
Jos osunut ois kuka kuulemaan,
hän epäilis, minä pelkään, järkenne tilaa.

JUPITER.

Ei, puheessa tässä on enemmän järkeä,
Alkmene, kuin aavistattekaan.
Vaan rientää täytyy, ois rikos viipyä, tärkeä
on hyvissä ajoin mun palata satamaan.
Siis hyvästi! Velvollisuus tyly viereltänne
minut joksikin aikaa armotta vie;
mut, armas Alkmene, kun puoliso luona lie,
niin muistanettehan lempijänne!

ALKMENE.

Mink' yhdisti jumalat, munko ne jakaa sallis?
On puoliso, lempijä yht' yli kaiken kallis.


Neljäs kohtaus.

    Kleanthis, Merkurius.

KLEANTHIS (syrjään).

Oi taivas, kuinka ne toistaan toinen
niin armain hehkuin helliikään!
Ja konsa on ollut hellyys moinen
mies-heittiölläni mielessään!

MERKURIUS (syrjään).

Saa vetää verhonsa yltä maan
jo Yö, sanan hälle mä viemään lähden;
ja aika on Auringon vuoteeltaan
jo nousta ja nukkua pois joka ainoan tähden.
    (Aikoo poistua.)

KLEANTHIS.

Vain näin minut siis jätät, puikit pois?

MERKURIUS.

Mitä tarkoitat? Minun etkö sois
sinä täyttävän virkani tointa ja työtä,
ja Amphitryon kuhun kulkee, kulkevan myötä?

KLEANTHIS.

Sinä kelmi, onpas kiire ja hoppu
nyt sulia luotani lähtemään!

MERKURIUS.

No, kiukun syy sekin! Kerjetään
kyll' olla yhdessä, ei tule kesken loppu!

KLEANTHIS.

Mitä? Raakamaisesti noin sun on lähteä hätä,
yht' ystävän sanaa mulle et iloksi jätä!

MERKURIUS.

Mist' ottaisin minä, peeveli vie,
nuo lirkutukset — sa turhia torut!
Viisitoista vuotta kun naimisiss' ollut lie,
on ammoin puhuttu loppuun jo kaikki lorut.

KLEANTHIS.

Sa katsopas, kuink' Amphitryon
Alkmenelleen on hellyyttä hehkuvinta,
ja punastu, konna, kun noin sun on tunteeton
ja kylmä vaimoas kohtaan rinta.

MERKURIUS.

Hyvä luoja, ne lempivät vielä, Kleanthis; ehtii
sekin aika, ett' enää sit' eivät tee;
ilon alussa heille se käy, ihan hemaisee;
mut on hassua, noin pari vanha jos hepsakehtii,
nokat vastakkain noin maireesti maikailee,
sulo-tunteita huokaa ja haikailee.

KLEANTHIS.

Vai jäi, sinä ilkiö, multa se aika jo taaksi,
jona sain monet sydämet huokailuun?

MERKURIUS.

Ei, varjele! Vain kovin parrakkaaksi
olen käynyt, — jos huokailuun minä avaan suun
kaikk' itsensä nauravat kuoliaaksi.

KLEANTHIS.

Mill' ansaittu, ruoja, se onnes on harvinainen
sull' että on vaimona kunniallinen nainen?

MERKURIUS.

On, on, ett' armias luoja auta!
Hyvän minkä se kunnia mulle tois?
Vähän tingi sen tiukkuudesta pois,
älä moinen ain' riivinrauta!

KLEANTHIS.

Mua moititko, että on eloni liian kainoa?

MERKURIUS.

On vienous mulle naisen viehätys ainoa;
ja tuo sun hyvees se huutaa ja pauhaa,
ei heitä mulle hetken rauhaa.

KLEANTHIS.

Sua viehättää sydän viekas naikkosten noiden,
jotk' osaa, joill' oiva ja kaunis taito on tuo
kera miestensä kiemailla, jotta he rakastajoiden
avun kaiken kaulaansa karvastelutta juo?

MERKURIUS.

Sinä vaadit siis ihan sanaa suoraa!
Vain hupsujen huolena on, mitä juorut jauhaa;
sitä seuraisin minä ojennusnuoraa:
"Vähän kuitimpi kunnia, runsaammin rauhaa!"

KLEANTHIS.

Siis rakastajaa ois pitää mun valta vapaa?
Sen sallisit vastustamatta sa millään tapaa?

MERKURIUS.

Jos vaan mua enää ei kiusaa sun kiljusuus
ja lauhtuu luonto ja talttuu tuo tapa sulta.
Sanon: parempi pahe ja mukavuus
kuin hyveen tuommoisen tukaluus.
Voi hyvin, kiltti Kleanthis kulta,
kera käskee käydä mun Amphitryon...
    (Poistuu.)

KLEANTHIS.

Ah, kostaa miks sisu puuttuu multa
mitä kärsinyt silt' olen riivatulta?
Miten kismittää se, kun nuhteeton
vain aviovaimo täss' oltava on!




TOINEN NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

    Amphitryon, Sosias.

AMPHITRYON.

Tules tänne, lurjus! Luuletko, konnien pää,
lorut moiset syöttäväs juttuina soveliaina?
Kepin, maltas, kun minä saan, sinut pehmittää
niin aion, ettei ehyttä paikkaa jää.

SOSIAS.

Jos teillä kerran on nuotti tää,
niin ei minun puheeni mitään paina,
te yksin oikeass' olette aina.

AMPHITRYON.

Todeks uskotteletko — sit' ethän päähäsi panne —
hölynpölyä, jossa ei järjen hituakaan?

SOSIAS.

Ei, ei, te olette herra, ma palvelijanne:
olen valmis puhumaan, mitä vaaditte vaan.

AMPHITRYON.

Kas niin, minä vielä hillitsen vihani tulta
ja kuuntelen, kuinka siis kävi toimesi tuo;
otan, ennenkuin menen vaimoni luo,
selon tästä. Nyt katso, ett' ei taju sotkeu sulta,
tili tee, mitä mielees jäi koko seikkailulta,
joka kysymykseeni vastaus tarkka suo.

SOSIAS.

Mutt' ettei virhettä tulla vois,
jota ennalt' ei voi arvata kukaan,
tuta suokaa mun, mihin suuntaan se tehtävä ois.
Mun tuleeko puhua teille tuntoni mukaan
vai niinkö, kuin luvan luonansa suuret sois?
Toden puhunko suoran vai suljenko pois
ja sujuttelen sanat myötäsukaan?

AMPHITRYON.

Ei, ei, sua vaadin ma ainoastaan
tilin kaikesta tekemään taki-tarkalleen.

SOSIAS.

Hyvä, riittää; sen heti kohta teen:
vain kysykää, minä kyllä vastaan.

AMPHITRYON.

Siis käskyni mukaan, jonk' aamulla varhain annoin...

SOSIAS.

Minä läksin — ol' ylläni kuin noki taivas yön,
kovin sadattelin, kovin teille ma kaunaa kannoin,
sadat kerrat kirosin mokoman kiusantyön.

AMPHITRYON.

Sinä vintiö!

SOSIAS.

Viittaus vain, niin sanani syön
ja valheita lasken ne todeksi vannoin.

AMPHITRYON.

Noin altis ja innokas mulla on palvelusmies!
No niin, mitä sulle sattui varrella ties?

SOSIAS.

Minä pienintä risahdustakin säikyin,
koko tien kuin hengenvaarassa väikyin.

AMPHITRYON.

Mikä raukka!

SOSIAS.

             On oikkuisa luonto, kun meitä se luo,
eri tarpeet ja taipumukset se kullekin suo:
halu vaaraan heittyä niin kovin toisia hurmaa,
minä ennen turvaa etsin kuin turmaa.

AMPHITRYON.

Ja perille tultuas...

SOSIAS.

                      Pikkuisen harjoitusta
pidin portin eessä, mihinkä tyyliin ja tapaan
kuvauksen vauhdikkaan ja vapaan
minä laatisin kuulusta taistelusta.

AMPHITRYON.

Ja sitten?

SOSIAS.

           Kimppuuni käy peto peevelinmoinen.

AMPHITRYON.

Mikä?

SOSIAS.

      Sosias, uus minä, viestinne tuoja toinen,
Alkmenen luo myös käsketty käymään veikan
ja salaisuutemme tunteva, niin joka seikan,
kuin tässä ne tuskin ma tuntea voinen.

AMPHITRYON.

Mitä hourit?

SOSIAS.

             Ei, toden vain puhun puhtaan ja täyden.
Mua ennen siinä mä itse jo seisoin vaan,
ja kotiin, sen vannon valalle käyden,
olin saapunut ennen kuin saavuinkaan.

AMPHITRYON.

Sano mulle, moisia lörpöttäissäs,
mitä vietävän velliä keitätkään?
Unipäissäs käytkö? Vai pöhnäpäissäs?
Sekapäisyytt' onko se tykkänään
vai tyhmää pilaako pelkästään?

SOSIAS.

Ei, ei, se on tosi selvä ja vakaa,
ei mitään juttua joutavaa.
Olen kunnian mies, sen kaiken sanani takaa,
te siihen luottaa suvaitkaa.
Minä luullen, ett' olin yksi Sosias vain,
sielkl’ itseni, sen sanon, kahtena tavata sain;
ja toinen itseni, joka ei suvaitse toista,
on talossanne, ja tässä on toinen noista.
Minä, näät tämä täss', olin matkasta uupunut, heikko,
vaan reipas se toinen ja tuima ja vahva kuin peikko
ja hautonut mieless' ei haluja muita
kuin tapella vain ja taitella luita.

AMPHITRYON.

Saa, sen sanon, sangen säyseä olla
ja malttava, tyyni, kun suostuvi suosiolla
lorut moiset palvelijaltaan kuuntelemaan.

SOSIAS.

Vihan valtaan jos te joudutte vaan,
sen tiedätte, sillä tuokiolla
minä lakkaan, en puhu laisinkaan.

AMPHITRYON.

Ei, kuuntelen tyynnä, en kuohuksiin minä tulle,
sen lupasin; vaan sano mulle kuin uskotulle,
noill' onko kummilla, jotka nyt kuulla saan,
vähint' uskottavuuden varjoakaan!

SOSIAS.

Se on totta, ei lainkaan; on uskomaton se juttu,
se kaikilta sais saman tuomion;
sen torjuu kaikki kokemus tuttu:
satu hassu, harmittavainen, tolkuton,
ihan vastoin järkeä, vaan tosi on
se silti, vaikk' ois miten oudoksuttu.

AMPHITRYON.

Miten muu kuin mielipuoli sen uskoa vois?

SOSIAS.

Paha pakko ol', ilman en itse uskonut ois.
Mua tyrmistytti tuo olo kaksittainen,
toist' itseä torjuin kuin tunkeilijaa minä pois;
vaan pakko se tunnustaa tuli suoranainen:
olin ilmetty minä se, ei petos minkäänlainen,
sama muoto kiireestä kantaan: hienolta näyttää,
siro käytös, katseen sielukas ilme täyttää;
vesitippaa kaks ei vierekkäin
samannäköist' osaisi olla näin;
ja kättä jos ei niin tuimaa se tahtois käyttää,
niin öisin mieltynyt erittäin.

AMPHITRYON.

Mikä mielenmaltti voi tämän kaiken niellä?
Sano, olitko ollenkaan talon sisällä siellä?

SOSIAS.

Minä sisällä? Kuinka se käynyt ois?
Oma itseni eikö kaikelle kuurona kiellä
sitä mult', aja koht' ihan omalta portilta pois?

AMPHITRYON.

Mitä haastat?

SOSIAS.

              Niin, sauvalla hakaten. Hartioiss'
yhä vielä se polttaa kuin kiehuis ja kipunois.

AMPHITRYON.

Joku löi sua?

SOSIAS.

              Löi toki!

AMPHITRYON.

                        Ken?

SOSIAS.

Minä itse.

AMPHITRYON.

           Sun piestä
piti itseäs?

SOSIAS.

Niin, minun: ei tämän tässä,
vaan siellä sen toisen, jok' iskee kuin seitsemän miestä.

AMPHITRYON.

Tuho sulle, kun siin' olet moisia löpisemässä!

SOSIAS.

En löpise lainkaan. Tuo minä tuolla,
jost' ei minull' ollut tietoakaan,
kovin tästä, jok' eessänne puhuu, on voitonpuolla:
kovat kourat, rohkeus rinnassaan,
hyvin selkäni sen tuli tuntemaan;
niin peijakas peittosi, ett' olin kynsiin kuolla;
se hurjimus on, joka huitoo vaan.

AMPHITRYON.

No, jatka! Sa näitkö vaimoni?

SOSIAS.

                              En.

AMPHITRYON.

                                  Mikä esti?

SOSIAS.

Syy tuiki tuima ja torjumaton.

AMPHITRYON.

Mikä syy oli lyödä se laimin sun hulttion?

SOSIAS.

Se pitääkö toistaa kymmenen kymmenesti?
Se uus minä, tuo, joka minua vankemp' on
ja jonka vallassa portti pysyi ja kesti,
jonk' eess' olen hiljaa ja hissuksiin,
jok' ois minä ainoa, kahta niitä
ei kärsi, on niin kade, karsas niin,
minä uljas, jonk' on suuttumus siitä
niin silmitön minuun pelkuriin,
minä tuo, jonk' en kera kilpaan riitä,
joka minulta pehmitti selkäpiin,
kotiportilla juuri kun kohdattiin.

AMPHITRYON.

Liet liiaks aamulla juonut, kun juttelet noin;
se on aivohäiriön mahtanut tuottaa.

SOSIAS.

Minut hirttäkää, jos muuta kuin vettä join;
sen vannon, ja valaani voitte luottaa.

AMPHITRYON.

Ei jää siis muuta kuin että sä unissa käyt,
joku ilkeä horros sun tajus sotkee ja varjoo,
nuo nostaa houreet ja aavenäyt,
ja lorusi mulle ne tosina tarjoo.

SOSIAS.

Ei kumpaakaan. Minä en nuku, en,
eik' ees ole halua siihen lainkaan.
Puhun valveilla varsin, ja vannon sen:
tänä aamuna en todentotta ma torkkunut vainkaan;
oli toinenkin Sosias valpas ja varhainen —
niin tuskin ikinä loittiini sainkaan!

AMPHITRYON.

Mua seuraa ja vaikene, vaadin niin.
Tämä on jo liiaksi ongelmaista.
Olen hupsu, kun palvelijaltani kaikenlaista
näin kuuntelen, en väsy moisiin jo tyhmyyksiin.

SOSIAS (syrjään).

Mitäs muuta halvan hammasluusta
kuin tyhmyyksiä tulla vois!
Vaan jos ne lähtis suurten suusta,
ne ihmeellistä viisautt' ois.

AMPHITRYON.

Nyt sisään käymme suorastaan.
Vaan kas, näen tulevan tuolla Alkmenen armaan;
mua vartoa ei nyt tienne hän ollenkaan,
ja tuloni yllättää hänet vannaan.


Toinen kohtaus.

    Alkmene, Kleanthis, Amphitryon, Sosias.

ALKMENE (näkemättä Amphitryonia).

Kleanthis, tullos! Nyt puolesta puolison
ikivaltoja kiittää ja kunnioittaa
ma tahdon, kun Theben onneksi on
hänen suoneet suuren, loistavan voiton he voittaa.
    (Huomaten Amphitryonin.)
Oi jumalat!
Suokoon taivas, ett' Amphitryon
ois vaimonsa vartoma saapuen voiton tieltä!
Ett' onneni päivänä muuttumaton
sydän teillä oisi, että ma kohdata sieltä
saman saisin hehkun ja hurmion,
mi kukkuroi oman miehenne mieltä!

ALKMENE.

Niin pianko palaatte?

AMPHITRYON.

                      Lempenne nurjaan valoon
saa tervehdys tuo, kun taas tulen omaan taloon.
"Niin pianko palaatte?" — moist' ei suo
toki tervehdystä armaan astuissa luo,
jos syttynyt lie sydän hellään paloon.
Olin tohtinut luulla ja toivoa tuota,
teist' eromme että jo pitkältä tuntua vois.
Ei armaintaan todentotta se varro ja vuota,
jost' ei joka tuokio ole kuin loputon ois;
ja jos rakas lähtee rakkaan luota,
ero pieninkin vie ylen pitkäksi aikaa pois.

ALKMENE.

En käsitä...

AMPHITRYON.

Ei, Alkmene, on lempivällä
ajan mittana kaipaus maltiton.
Eron aikaa mielellä lemmettömällä
te mittaatte, siis lyhyt teistä se on.
Vaan jos tosi-lempeä tuntisi rinta,
eron tuokiokin jo tuskaa tois,
ja se, jota kohdata ois ihaninta,
ei saapua liian varhain vois.
Näin tervehdittynä lempeni kaipuu,
sen tunnustan, valitukseen vaipuu,
ja toivoin, toisin ett' oma vaimo kohtais,
mua vastaan ett' ilon into ja hurmio hohtais.

ALKMENE.

En ymmärrä, mikä aiheen antaa
noin teidän mulle puhjeta puhumaan.
Mua vastaan jos moitetta voitte kantaa,
en tiedä totta tosiaan,
mitä tyytyäkseen mielenne vaatiikaan.
Minä eilen illalla, kotiin kun onnekkaasti
te saavuitte, armaint' iloa ilmaisin kai,
ja kaikkea mult' ylen anteliaasti,
mitä lempenne vartoa saattoi, se myöskin sai.

AMPHITRYON.

Mitä?

ALKMENE.

      Silmäinne eess' ilon runsautt' enkö ma tuota
koht' osoittanut, mi sieluni kukkuroi?
Kuink' ilmaista selvemmin sydän onnensa voi,
ett' armas puoliso enää ei poiss' ole luota?

AMPHITRYON.

Mitä haastatte?

ALKMENE.

                Että, kun teit' otin vastaan noin,
oma rintanne uhkui iloa ihmeellistä.
Ja luotani vasta kun lähditte koitossa koin,
ei lie rikos, jos vähän kummastella ma voin
näin pikaista jälleennäkemistä.

AMPHITRYON.

Uni yöllinen todellisuudenko ennakoi,
mun haamuni täällä, Alkmene, jo näytti, kunne
mua kaipaus kuin tulisiivin toi?
Ja jos mua hellinyt lie unikuvittelunne,
niin nyt sydämessänne onko se tunne,
ett' armautt' auliisti mulle se soi?

ALKMENE.

Jokin häijy usvako sumensi ajattelunne
teilt', Amphitryon, ja valheeksi vaihtaa voi
sen riemun, jonk' eilis-iltana tulonne toi?
Ja näinkö on häväistynne ja herjattunne
se hellä vastaanotto, se armas tunne,
mi kaikkensa alttiiksi teille soi?

AMPHITRYON.

Tuo usva, jonka ma lahjaksi teiltä sain,
on minusta merkillistä, sen uskoa voitte.

ALKMENE.

Se on vastalahja tuosta unesta vain,
paraikaa josta te pakinoitte.

AMPHITRYON.

Ei muuten kuin jos uneks sen nimittää,
tuot' anteeks antaa voi, mitä puhuu suunne.

ALKMENE.

Vain jos se on usvaa, mi järkenne pimittää,
siin' ainoa puolustus moiseen on puheluunne.

AMPHITRYON.

Alkmene, eikö se usva jo saisi rauhaa?

ALKMENE.

Sitä untako, Amphitryon, yhä jaksatte jauhaa?

AMPHITRYON.

Tass' asiassa ei ole leikin tilaa,
pila pieninkin liian on pitkälle mennyttä pilaa.

ALKMENE.

Niin juuri, ja siitä on merkki varmoista varmin,
ett' alkavan hiukan verran jo tunnen harmin.

AMPHITRYON.

Vai noinko korjaavanne te kuvittelette
tuon nurjuuden, jota moitin ma täysin syin?

ALKMENE.

Vai tuollaisinko ilveilyin
te itseänne huvittelette?

AMPHITRYON.

                          Oh, pyydän, Alkmene, kuulkaa, jo lopettakaamme,
nyt vakavasti me puhua saamme.

ALKMENE.

Niin, Amphitryon, se liian pitkälle veikin;
on aika laata jo mokoman leikin.

AMPHITRYON.

Siis vasten silmiä väittää te uskallatte
mun saapuneen tätä hetkeä ennen jo tänne?

ALKMENE.

Siis julkeasti sen valheeksi vakuutatte,
ett' eilis-iltana saavuitte retkeltänne?

AMPHITRYON.

Minä eilen?

ALKMENE.

            Niin juuri, illalla saapuin ja ennen
koin koittamista jo jälleen mennen.

AMPHITRYON.

Oi taivas! Näin kuka kuullut on sotkua suurta!
Ketä tyrmistymään ei saisi jo kaikki tää?
Sosias!

SOSIAS.

Hän tarvitsee vähän pärskäjuurta,
hyvä herra, hältä on sekaisin pää!

AMPHITRYON.

Alkmene, nimessä jumalien,
tämä johtaa voi ihan vaikka minne;
taas selvitkää toki tajuihinne
ja haastakaa vähän harkiten.

ALKMENE.

Mitä tyystimmin harkiten, niin; sen näki,
kun saavuitte, talomme kaikki väki.
En syytä ma kummaan menettelyynne tunne;
vaan todistukset vasta jos valoa tois,
kaikk' unohtunutta jos teiltä se olla vois,
niin keitäs kuulin ma viimeisen taistelunne,
korun viisitimanttisen mulle ken tuonut ois,
jota kantais Pterelas, jos ei kammitsois
jo hänt' ikiyö, käsivartenne kunne
hänet vaivutti näilt' elonilmoilta pois?
Mitä lisää te vaaditte moisille todisteille?

AMPHITRYON.

Mitä? Ettäkö annoin jo teille ne viis
timanttia, kunniasaaliiks saatua, siis,
jotk' omistaa olin päättänyt teille?

ALKMENE.

Se on tietty. Ja siitä varmistauta
on varsin helppo.

AMPHITRYON.

                  Ja miten?

ALKMENE (näyttäen vyössään riippuvaa timanttisolmuketta).

                            Kas tuossa noin!

AMPHITRYON.

Sosias!

SOSIAS (vetäen taskustaan lippaan).

Hän kujehtii, ne on mulla, ma toin
ne tänne; siinä ei kujeet auta.

AMPHITRYON (katsellen lipasta).

Ehyt sinetti aivan!

ALKMENE (ojentaen Amphitryonille timanttisolmukkeen).

                    Todistus voimatonko
on tääkin? Tunnustelkaa! Se lumetta onko?

AMPHITRYON.

Vanhurskas taivas!

ALKMENE.

                   Olkaa jo, Amphitryon!
Tuonkaltainen käytös teille on arvoton,
siit' oltava teidän ois ihan näpeissänne.

AMPHITRYON (Sosiaalle).

Pian murra sinetti!

SOSIAS (avattuaan lippaan).

                        Tyhjä vain jäänyt tänne!
Koru velhoudella varmaan on viety pois,
vai itsestäänkö sen haltuun siirtynyt ois,
jota koristamaan sen juur' oli tarkoitus tulla?

AMPHITRYON (syrjään).

Ikivallat, kaiken kaitsijat, seikkailulla
mill' uhkaattekaan mua? Mitä se eteeni tois,
jot' en aattelis mielellä ahdistetulla?

SOSIAS (Amphitryonille).

Jos totta hän puhuu, on meill' osa yhdenlainen,
teill' on kuin mullakin olemus kaksinainen.

AMPHITRYON.

Oh, vaikene!

ALKMENE.

Mist' iso hämmästys
tuo johtuu, tuo syvä hämmennys?

AMPHITRYON (syrjään).

Oi taivas, tät' ahdistustani julmaa!
Yliluonnolliset mua sattumat ilkamoi;
ja kunnialleni koitua solvaus voi,
jok' on järjelle purkamatonta pulmaa.

ALKMENE.

Tätä selvää todistustako vastaan sotia
viel' aiotte, kieltää jo eilen tulleenne kotia?

AMPHITRYON.

En; mutta suvaitkaa, jos on mahdollista,
nyt kuvailla siis sitä saapumista.

ALKMENE.

Vai kuvausta te vaaditte multa moista?
Siis väitätte, että te ette se ollutkaan?

AMPHITRYON.

Anon anteeksi; mutta on syytä mull' erikoista
se meidän kesken pyytää nyt kertomaan.

ALKMENE.

Nuo tärkeät huoletko siis niin pian ja hoppuun
sen muististanne vei perinpohjin pois?

AMPHITRYON.

Kenties; vaan suuri mun kiitollisuuteni ois,
jos kerrotte kaikki alusta loppuun.

ALKMENE.

Vähän siinä on kerrottavaa. Minä riensin kohti, —
sydän onneaan todeks uskoa tuskin tohti,
minä teitä hellästi syleilin, suutelin,
monen moneen kertaan iloni ilmaisin.

AMPHITRYON (syrjään).

Kuink' ihana kohtaus! Ah, kuka nauttia sai sen?

ALKMENE.

Tämän ensiks annoitte lahjan te harvinaisen —
mua varten sen saaliista lempenne valikoi —
ja kaiken polttonsa pohjimmaisen
sydämenne ilmi toi tulenhehkuvaisen,
sodan huolet, kuinka ne kahleena kammitsoi,
eron tuskat ja kuink' ilon jälleenyhtymys toi,
kotimatkan merellisen ja maisen
miten rientoon kaipaus siivet soi;
moist ennen ei hetkeä ollut, niin teihin loi
se hellän hehkun, niin kuuman ja kukkuraisen.

AMPHITRYON (syrjään).

Kenet vieläkö kipeämmin murhata voi?

ALKMENE.

Eik' ollut vastoin mieltäni — uskotte kai sen —
tuo tunteenne hehku, mi helli ja jumaloi;
voin tunnustaa: tuhathekkumaisen
se riemun hurmaan rintani haltioi.

AMPHITRYON.

Ja sitten, jos suvaitsette?

ALKMENE.

Tuhatkin seikkaa
ol' udeltavaa, sana sanan jo lennossa leikkaa.
Jo atria joutuu, se kahden me nautitaan,
ja atrian jälkeen lähdemme nukkumaan.

AMPHITRYON.

Mekö yhdessä?

ALKMENE.

              Tietysti. Miks sitä kysyttekään?

AMPHITRYON (syrjään).

Ah, kuulla tuo — se isku on julmista julmin,
minä todeksi siis epäluuloni hirveän nään!

ALKMENE.

Miks olette punainen noin, noin rypyssä kulmin?
Mitä pahaa ma tein? Kai kanssanne nukkua saan?

AMPHITRYON.

Min' en ollut se, nimess' en tuskani tulisimman;
ja ken minun tulleen jo eilen on uskovinaan,
se valheen laskenut huuliltaan
on kaikista valheista kamalimman.

ALKMENE.

Amphitryon!

AMPHITRYON.

            Sinä viekas!

ALKMENE.

                         Oh, viemää vimman!

AMPHITRYON.

Ei lempeytt' enää, laupeutt' enää ei!
Tämä kataluus mun kaiken malttini vei,
ja kuohumaan vain raivo, vain himo kostaa
runotuokiolla tällä mun rintani nostaa...

ALKMENE.

Mitä kostaisitte? Ja mihinkä vikapää
ma uskottomuuteen olla voinen?

AMPHITRYON.

En tiedä; se minä en ollut, vaan joku toinen.
Mihin tahansa vimmata voi epätoivo tää.

ALKMENE.

Voin, arvoton puoliso, yskän jo ymmärtää.
On viheliäistä viekkaus moinen.
Mua syytellä näin vähän liikaa on.
Vai uskottomuudesta saan minä tuomion!
Tekosyitä jos vimmanne saatava näitä ja niit' on,
siten ratkoakseen siteet avioliiton
ja purkaakseen valat puolison,
niin mutkailu moinen on tarpeeton,
tien suoremman minä teille viiton:
minä tahdon, että nyt loppu liitosta siit' on.

AMPHITRYON.

Näin julkeasti loukattu aviomies
muut' ei näe keinoa; siihen siis valmistukaakin;
se on vähin seuraus, se, ja siitä kenties
voi paisua muuta ja pahempaakin.
On kunnia häväisty, onneni raiskatun nään,
ei mikään rakkaus verhoamaan sitä riitä.
Viel' en tosilaatua tunne turmion tään,
mutt' oikea vihani selvän on ottava siitä.
Oma veljenne voi sen pyhästi todistaa,
hänen luotaan ett' erosin tänä aamuna vasta.
Hänet noudan, hän teidät valheesta vangita saa,
sadun kumota tuon muka varhemmin saavunnasta.
Ja sitten tutkitaan ihan tutkimalla
tämä juoni kuunaan-kuulematon,
ja oikean vihani hetkellä ankaralla
tuho sille, ken minut pettänyt on!

SOSIAS.

Siis, herra, tulenko saattamaan?

AMPHITRYON.

Ei, varro tässä, ma kunnes palaan.

KLEANTHIS (Alkmenelle).

Minä saanko...

ALKMENE.

               Oh, vaiti, ei sanaakaan!
Älä seuraa, yksin ma olla halaan.


Kolmas kohtaus.

    Kleanthis, Sosias.

KLEANTHIS (syrjään).

Pään sekoittanut nyt lie mikä liekin häitä;
vaan tuo veli kyllä vikkelään
pois ottaa pohjan riidalta tältä.

SOSIAS (syrjään).

Kova isku isännälleni; hirveältä
se mahtaa tuntua tykkänään.
Samanmoista, ma pelkään, selkkaust' itse en vältä;
sovuss' aion eukkoni saada sen selvittämään.

KLEANTHIS (syrjään).

Mua puhutelkoonpas vielä se! Turhan vaivan
vain näkee. Mutta nyt en ole niiksenikään.

SOSIAS (syrjään).

Voi totuus karvas olla, jos esiin kaivan,
sitä pelkään — ties mihin pistän pään.
Paras lie, jos en pengo paljoakaan, vain jään
sitä tietoa vaille aivan.
Vaan sittenkin, kävi näin tai noin,
ei moiseen riittäis malttia mulla:
halu urkkia suurella utelulla
on meidän ihmis-hupakkoin,
mitä tietämään ei toivois tulla.
Ole tervehditty, Kleanthis!

KLEANTHIS.

                            Vai petturi tää
viel' uskaltaakin astua luoksi!

SOSIAS.

Mitä nyt, hyvä jumala! Ain' olet äksypää
ihan tyhjän vuoksi.

KLEANTHIS.

                    Vai tyhjän vuoksi!
Mikä sinust' on tyhjää?

SOSIAS.

                        Minust' on tyhjää se,
jos luki tai lauloi, on nimenä tyhjä ja nolla;
ja tyhjä, se on typö tyhjää tai
perin pikkaraista, sen tiedät kai.

KLEANTHIS.

Sult', ilkiö, silmät päästäsi ihan
jo repiä sormeni syyhyää,
jott' älyät, mihin ärsytit vaimosi vihan.

SOSIAS.

Hohoo! No, mistä nyt noin raju hirmusää?

KLEANTHIS.

Vai tyhjää siis sinust' onkin kohtelu moinen,
jota sult' oma vaimosi kokea sai?

SOSIAS.

Mikä sitten?

KLEANTHIS.

Se viaton lammas! Vai
laill' isäntäs intät, hyväkäs toinen,
tääll' ettet eilen jo ollut, tottapa kai?

SOSIAS.

Päinvastoin, kyll' olin; mutt' en kehu,
siit' että tietäisin paljoakaan;
oli juotu ties mitä viiniä, jonka mehu
sai multa kaiken muistini sammumaan.

KLEANTHIS.

Ja puolusteluin sinä uskot voivasi moisin...

SOSIAS.

Todentotta, saat uskoa; saattanut öisin,
kun niin oli laitani, tehdä yhtä ja toista,
jota jälkeenpäin kovin katua voisin
ja jost' ei mull' ole muistoa minkäänmoista.

KLEANTHIS.

Et muista siis, miten nurjalla kohtelulla
minut kuittasit vain satamasta saavuttuas?

SOSIAS.

En rahtuakaan. Mitä tein minä? Kerropas!
Olen vakaa ja vilpitön, tuomio tulla
saa päähäni, muu jos on mielessä mulla.

KLEANTHIS.

Mitä! Kun loman antoi mulle jo Amphitryon,
minä valvoin, kunnes joutaisit palvelulta,
vaan kylmyyttä moist' en kuunaan kohdannut sulta:
vain vaatien vaimos sai vähän huomion;
ja tarjotessani suutelon
pois käännyit ja korvaas vain meni muisku multa.

SOSIAS.

Hyvä!

KLEANTHIS.

Vai hyvä?

SOSIAS.

Luoja nähköön, Kleanthis kulta,
et tiedä lainkaan, miks sanon näin.
Olin syönyt laukkaa, ja viisaasti syrjäänpäin
vedin suuni, niin säästyit lemulta saastutetulta.

KLEANTHIS.

Minä sydämen armaita tunteita ilmi toin;
yhä mulle sa murjotit kuin mikä pökkelö ikään;
ja hellää sanaa, jos kuinka koin,
yli huultes ei houkutellut mikään.

SOSIAS.

Hyvin käy!

KLEANTHIS.

           Sai kaikesta puhtaasta hehkunnastaan
mun lempeni jäätä jäisintä ainoastaan;
petit niin sen toivot, ett' yösijan muualta hait,
et aviovuoteesta, rikkoen kaikkea vastaan,
mihin vaatii ja velvoittaa sua Hymenin lait.

SOSIAS.

Mitä! Muualta!...

KLEANTHIS

                   Niin, peto!

SOSIAS.

                               Onko se mahdollista?

KLEANTHIS.

On, konna, se liiankin varmaa on.
Oli mulle se loukkaus katkerin katkerista;
ja aamulla, kaukana halusta sovinnon,
pois lähdit syytäen, kelvoton,
päin silmiä vain mitä selvintä halveksumista

SOSIAS.

Hei, Sosias, hei!

KLEANTHIS.

                  Sekö vastaus — vain iva uus?
Tekos kauniin päälle sun ilkkuu suus!

SOSIAS.

Miten tyytyväinen ma olla saankaan!

KLEANTHIS.

Noin valitat solvaisuas — mikä tahdikkuus!

SOSIAS.

Niin viisas ett' osasin olla, enp' uskois vaankaan!

KLEANTHIS.

Ei tuntoas lainkaan kalva se kataluus?
Vain loistaa kasvoill' ilkkuva iloisuus!

SOSIAS.

Hyvä luoja, maltu! Jos mull' ilo, riemu on avoin,
täys siihen on syy, se usko; ma tempun noin
tein tietämättäni parhaan, min tehdä voin,
sua taannoin kohdellessani tuolla tavoin.

KLEANTHIS.

Sinä petturi, teetkö minusta pilaa?

SOSIAS.

Ei, vilpittömämmin en puhua vois.
Jo pelkäsin, muistaen omaa silloista tilaa,
ett' eihän vain mitä tyhmyyttä tehty me ois, —
se mull' oli tunnolla tuska ja pelko,
vaan puhees multa sen huolen nyt hälvensi pois.

KLEANTHIS.

Mikä pelko ja miksi? Annapas selvä selko!

SOSIAS.

Kas, lääkärit sanovat, että ei vaimonpuolta
saa lähennellä, jos pöhnäss' on pää,
ja että tylsiä lapsia haikara suolta
tuo silloin, joista ei tule eläjää.
Näes nyt, jos en ois noin ollut kylmä kuin jää,
mitä siit' ois voinut koitua kiusaa ja huolta.

KLEANTHIS.

Pyh, viis minä lääkäreistä huolin
ja niiden loruista. Sairaille saa
ne säännöstellä sängyn ja tuolin,
mutt' ei ole tarvis terveitä komentaa.
Ne hiukan jo liiaksi härkkii ja häärää,
jos lempemme puhdas hehkukin heist' on väärää; —
oh, käskispä niitä kuuntelemaan:
mätäkuunkin ajaksi mitäs ei hupsut ne määrää;
on niillä metkuja, on jo vaan!

SOSIAS.

So-soh!

KLEANTHIS.

        Sanon: pötyä! Tyhjää kuin saippuarakko!
Ken moisia neuvoja antaa, on houru ja houkko.
Vie viinisi, kuusi ja viikkosi! Vai olis pakko
pätö syitä säikkyen tehdä aviolakko!
Ovat hölmöjä lääkäris nuo, koko joukko.

SOSIAS.

Pane hiukan jo suitsia vihalles vimmatulle.
Mitä puhuttakoonkin, ne kunnon miehiä on.

KLEANTHIS.

Älä luule luikkivas! Nään läpi naamion.
Piu-paun minä annan moiselle puolustelulle;
mua vastass' on vain iva, ynseys loppumaton,
mutt' eiköhän kerran mun kostoni tuokio tulle!
Pidän mielessä tään minä herttaisen haastelon,
koen, myös sinä konna hahmossa puolison,
vapauttani käyttää, jonka sa myönsit mulle.

SOSIAS.

Mitä?

KLEANTHIS.

       Sanoithan, hylkiö, ett' iso ilosi ois,
mua lemmitty toinen jos liehakois.

SOSIAS.

Se ol' erehdys. Sen otan takaisin; taakka
jo tältään painaa parhaiks saakka.
Varo, ettet raiteilta poikkea pois!

KLEANTHIS.

Minä siihen totta jos menemään
vain mieleni saan, joka kostoa halaa...

SOSIAS.

Oles hiukan jo hiljaa! Kas, tuollahan palaa
taas Amphitryon, näkö tyynenä tykkänään.


Neljäs kohtaus.

    Jupiter, Kleanthis, Sosias.

JUPITER (syrjään).

Tulen viihdyttämään Alkmenea, lohtua tuoden,
surun, harmin häätäen pois hänen rinnastaan
ja myös oman hehkuvan kaipuun sammua suoden
sulo-onneen, häntä kun hoivata saan.
    (Kleanthiille.)
Yliskammioss' on Alkmene kai?

KLEANTHIS.

Niin, raskaan rauhattomuuden vuoksi
halun olla yksinään hän sai,
mua kielsi saattamasta hän, käymästä luoksi.

JUPITER.

Mitä kieltänyt olkoonkin, se ei
mua koske, pääsyä mult' ei kiellä.


Viides kohtaus.

    Kleanthis, Sosias.

KLEANTHIS.

No, ehtipäs äkkiä äkänsä niellä!
Sama tuokio totta sen toi ja vei!

SOSIAS.

Mitäs sanot, Kleanthis? Niin oli hyvällä päällä,
ja juur' oli sellainen jyräkkä täällä!

KLEANTHIS.

Ett' oikein jos tekisimme, niin
joka miehen heittäisimme me helkkariin,
ja parhaast' ett' on jo tyhjä liikaa.

SOSIAS.

Sanot noin, kun tuon vihanpuuskas sait;
vaan miehiin sentään liiaksi silmänne kiikaa;
jos helkkari veis ne, niin puultapa maistuis kait
iankaiken olla piikaista piikaa.

KLEANTHIS.

Todentotta...

SOSIAS.

              Tulevat! Olkaamme vait.


Kuudes kohtaus.

    Jupiter, Alkmene, Kleanthis, Sosias.

JUPITER.

Epätoivoon siis minut syöksette noin?
Ah, kuulkaa, armas Alkmene kulta.

ALKMENE.

Vain tuskaani kuulen, sen tunnen tulta
en jäädä voi, vain poistua voin.

JUPITER.

Minä rukoilen...

ALKMENE.

                 Menkää.

JUPITER.

                         Te siis...

ALKMENE.

                                    Oh, kuulkaa

JUPITER (hiljaa, syrjään).

Nuo tuskan kyynelet mieleeni sääliä henkää.
    (Ääneen.)
Mun alttiisti suokaa...

ALKMENE.

Ei, minut jättäkää.

JUPITER.

                    Mihin aiotte?

ALKMENE.

Sinne, missä en teitä nää.

JUPITER.
 
                           Todeks ette saa sitä toivettanne.
Ah, ihana armaani, liiaksi vankinanne
ma vaellan, kahleet ne hetkeksikään ei heitä:
kera astun, Alkmene, ma kaikkianne.

ALKMENE.

Ja kaikkialla ma karkkoan teitä.

JUPITER.

Olen teistä siis niin hirvittäväinen?

ALKMENE.

Niin olette, etten sanoa voi.
Peto silmissäni te olette hirviömäinen,
peto julma, riehuva, raivopäinen,
joka raatelun himossa hekkumoi,
jota kauas karkkoan. Kauhu jäinen,
kun teidät vain näen, mieleni kukkuroi,
se on piina, on teloitus täysinäinen.
All' ilmain mik' ikinä tuskaa toi
ja inhoa, kammolla kammitsoi,
sitä näin ei vieronut sieluni sisimmäinen.

JUPITER.

Ah, paljonpa sallitte nyt yli huultenne tulla!

ALKMENE.

On sydämelläni enemmän mulla;
ja syvästi harmissaan sydän tää on siitä,
sill' ettei kaikkeen sanoja riitä.

JUPITER.

Mit' on teille siis lempeni tehnytkään,
minut hirviöksi, Alkmene, kun arvioitte?

ALKMENE.

Vanhurskas taivas! Sitä te kysyä voitte?
Siit' eikö sydän jo tyrmisty tykkänään?

JUPITER.

Ah, noin tylyll' ettehän mittapuulla ...

ALKMENE.

Ei, teitä en tahdo kuunaan nähdä, en kuulla.

JUPITER.

Mua näinkö raskitte kohdella? Tääkö se lempi
on hellä ja ikuista ikuisempi,
jota eilen vakuutitte? Sit' en voi luulla.

ALKMENE.

Sitä ei ole enää. Katalat solvaisunne
ne katkaisi kaiken entisen.
Se mennyttä on, se hellä ja hehkuva tunne:
jo tuhansin kerroin tunnoton raatelunne
mun sydämestäni murhasi sen.
On sijalla sen viha nyt, jok' ei sammua saata,
syvä suuttumus, inho ja harmi, jok' ei voi laata,
epätoivo sydämen, kiihtynyt syystä jok' on,
jok' on häväisty, tallattu näin matalammaksi maata
ja jonka nyt viha yhtä on verraton,
kuin lempi ol' ennen, sen voin minä taata.

JUPITER.

Ah, kuink' oli heikko voima lemmellä tuolla,
jos saattoi noin se tyhjästä syystä kuolla!
Sula leikki vain, sekö sille on eron syy,
pilan pienen vuoksi noinko se sydäntyy?

ALKMENE.

Sepä siinä loukkaavinta on juuri,
siit' ei voi leppyä vihani suuri.
Ei oikea mustasukkaisuus mua näin
vois loukata kuin kuje leikinpäin.
On sillä oikkunsa, joitten valta
vie meidät monesti mukanaan;
on hetkiä, joina sen puuskalt' ei polttavalta
edes viisain välty, ei punnita malta,
vain silmitön kiihko on sielussaan.
On kiihkossa tuossa, jos eksyykin vimmaan nurjaan,
toki jotain, mi loukatun sydämen lepyttää;
ja lempi, josta se viriää,
se ainakin kaikkeen riehuun ja raivoon hurjaan
syyn lievennykseksi sentään jää.
Se puolusteeks on, mi nostaakin puuskat nuo.
Niin kätkee mielen karvaudelta kärki,
sit' ei lue syyksi, vaan anteeks suo,
mit' ei voi vallita tahto, ei järki.
Vaan noin huvin vuoks ett' aikaan saa
menon hurjemman kuin vihan purkaus äärimmäisen,
noin ett' ihan syyttä riehuu ja raivoaa,
noin uskollisuutta ja kunniaa
voi loukata sydämen hellästi lempiväisen,
lyö iskun se liian julman ja ilkiömäisen,
sit' ikinä ei voi tuskani unhottaa.

JUPITER.

Tosi syytös, Alkmene, on tuo, sit' ei kieltää auta;
rikos inha se on, sit' en enää puolusta, en;
sen langetti tuomion vaakalauta;
toki suokaa lempeni eessänne puolustauta
ja sydämellenne näyttää, ken
vihapäissään viskasi herjan sen.
Toden tunnustaakseni, puolisonne
pahan kaiken, Alkmene, on tehnyt tään:
on puoliso syypää, ansaitsen tuomionne,
ei lempijä, vimmaan ja herjaan hillittömään.
Sydän lempijän loukkaisko, jolle on olentonne
niin kallis, niin ihana, että ei mieleenkään
tulis ikinä moinen! Ja jos todell' oisi
teit' eksynyt loukkaamaan se rahtuakaan,
hän sadasti silmäinne eessä soisi
sen lävistää heti omalla miekallaan.
Alamaista sit' ollut ei arkuutta puolisolla,
mi eessänne alati täytyis olla;
se puolison ilmi toi, tyly kohtelu tuo,
luvan Hymenin lait muka, luuli hän, kaikkeen suo.
Hän rikkonut teitä on vastaan, se totta on,
hän yksin on herjannut herttaista olentoanne.
Vihan, inhon hän saakoon, on oikea kanne,
jätän alttiiks sille ma puolison;
vaan lempijän syyks sitä loukkaust' ettehän panne,
Alkmene, hän aivan on viaton.
Te säästäkää hänet vihaltanne,
syypäästä syytön erottakaa,
ja tehkää oikeutt', ettei saa
hän siitä, mit' ei ole tehnyt, rankaisuanne.

ALKMENE.

Oh, tuollaisella saivartelulla
on puolustautua naurettavaa,
ja mielelle vihastuneelle tulla
ja jutella lorua moista on julkeaa.
Tuo viheliäinen veruke turha on ihan,
en rupea loukkaajaani ma jakelemaan,
minä vihaan hänt' ihan kokonaan,
eik' oikea kiivaus sen vihan
tee eroa toisell', ei toisellekaan.
Löi puoliso taikka lempijä, sama on haava,
sama hahmo on kummallakin, sama karva ja kaava,
yht' inhana mulle he ilmestyy,
sama solvaus vastuullaan, sama heill' on syy,
ja kumpikin on saman vihani saava.

JUPITER.

No niin, siis koska se tahtonne on,
otan syyn minä harteille syyllisille.
Niin, oikein teette, kun vaaditte olennon
vikapään noin uhriksi vihanne alttarille.
Täys liiankin aihe teill' olla on armoton,
vain alttiiksi tuskille tekoni ansaitsemille
minä alla jään tuon ankaran tuomion.
Mua syyst' ette suvaitse lähettyville,
vaan seuduille karkota kauimmille
vihass' uhkaatte. Kai minuss' inehmon
te ilkeimmän näette. Iskuille mille
mua alttiiks ette jo sois tuhon, turmion!
Tyly solvaus syytää silmille noin ihanille
rikos riettain alla on auringon,
se on loukkaus ihmisille ja jumalille;
ja julkeus tuo sen on ansainnut kohtalon,
nyt että sen ylle ja ympärille
koko raivonsa kostonne kootkohon;
sydän tää toki armoa anoo sille.
Sitä rukoillakseni polveni notkistan,
anon nimessä lemmen, min liekki on hehkuvinta
ja hellintä on, mitä teille rinta
voi leimuta lempijän hartaimman.
Jos, armas Alkmene, sen armon multa
te epäätte nyt, johon turvata rohkenen,
niin äkkisurma on raatelulta
sen rangaistuksen ja tuskan sen
minut turvaan auttava, jonk' en tulta
voi enää kärsiä, kestää en.
Alkmene, älkää luulko, ett' emmin
epätoivossa tässä, ett' elää voin
minä päivääkään, te jos vihaatte, te, jota lemmin,
jonk' armaus taivahinen minut lumosi noin.
On täynnä ahdistusta kuolettavinta
jo tuokion tään tyly loputtomuus,
sen kuormaan jo murheinen murtuu rinta.
Ei korppikotkan tuhannen raivokkuus
niin raatele kuin tämän tuskani tulisuus.
Sana ainoa vain, Alkmene: jos enää ei mulla
ole armon toivoa, niin tämä miekka jää,
se silmäinne edessä iskulla toivotulla
suo armon, sydämen kurjalta lävistää,
ja palkkansa saa sydän tää, sydän katala tää,
kun luoduist' armainta pahoitti solvaisulla,
ja onnekas on manan varjoihin vaipuissaan,
jos vihanne viihtyy, kun kuljen ma kuolon teitä,
eron murheisen jälkeen jos enää se kalvamaan
ei jää, ei lempeni muistoa peitä
sen koommin kaunaan katkeraan!
Mua vaille sit' ainoist' armoa ettehän heitä?

ALKMENE.

Ah, puoliso julma!

JUPITER.

                   Alkmene, siis toivoa saan?

ALKMENE.

Yhä pitäiskö vielä suopea olla ja hyvä,
kaikk' unohtaa, joka loukkaus kärsiä syvä?

JUPITER.

Miten jääkin loukkaus mieleen syvälle mennen,
poven lempivän katumus anteeks sit' eikö saa?

ALKMENE.

Tuhat surmaa kohdata sois povi lempivä ennen
kuin rakkahintaan hennoisi pahoittaa.

JUPITER.

Mitä hellempi lempi on, sitä helpompihan...

ALKMENE.

Vait lemmestä, ansaitsette vain kaiken vihan.

JUPITER.

Mua vihaatte siis?

ALKMENE.

                   Koen vihata, minkä voin,
ja suutuksiss' olen sydämelleni ihan,
kun kaikesta solvaisusta ei kostoa noin
toki toivoa voi tylytuomioista.

JUPITER.

Miks suuttumusta nyt enää moista,
kun kostollenne jo henkeni tarjoksi toin?
Sana vain, heti tottelen tuomiotanne.

ALKMENE.

Jos en vihata voi, miten toivoisin kuoloanne?

JUPITER.

Ja elää en minä voi, viha ellei tuo
lepy, lievitä salli jo tuskani ankeen,
täytt' armahdusta jos ette suo,
jota anoen jalkoihinne ma lankeen.
    (Sosias ja Kleanthis polvistuvat myöskin.)
Nyt toisin päättäkää tai toisin,
joko rangaiskaa tai armahtakaa.

ALKMENE.

Ah, suopeampaa on, kuin soisin,
mitä mieleni päätetyksi saa!
Vihan karvaudesta, jota mun täytyis kantaa,
oma kavala sydän mun käskee laata.
Ja sanoa, ettei vihata saata,
on samaa kai kuin anteeksi antaa!

JUPITER.

Ah, armas Alkmene, mun täytyy riemuni hurmaa

ALKMENE.

Oh vait! Minä heikkoudelleni toivoisin turmaa.

JUPITER.

Mene, Sosias, mene sukkelaan,
tään iloni, ihastukseni kukkuraan
mene, kutsu joukkojen päälliköt, keitä vain löydät,
sano, tääll' ett' odottaa pitopöydät.
    (Syrjään.)
Sill' aikaa, kun siell' on hän hyppelyllä,
Merkurius taas viran hoitaa kyllä.


Seitsemäs kohtaus.

    Kleanthis, Sosias.

SOSIAS.

Kleanthis, katsohan kujeita noita!
Esimerkkiä emmekös seurata koita
ja tee mekin rahtusen rauhaa ja vihoja viero,
vähän niinkuin sovinnolta jo hiero?

KLEANTHIS.

Älä nuolaise! Nuo sinun sovintosi Suolle soita!

SOSIAS.

Mitä? Etkö suostu?

KLEANTHIS.

                   Äl' usko!

SOSIAS.

                             Samapa mulle.
Oma vahinkos!

KLEANTHIS.

              Tulehan nyt, kas niin!

SOSIAS.

Piru vie, ei päähänikään se tulle,
mun on vuoroni nyt, nyt sait minut suutuksiin.

KLEANTHIS.

Mene, petturi, vielä sen syötän sulle;
hyvä vaimokin väsyä voi pätö kekkuliin.




KOLMAS NÄYTÖS.


Ensimmäinen kohtaus.

AMPHITRYON.

Hänet totta jo kohtalo salaamall' ihan salaa,
ja viimein jo uuvuttaa minut kiertely tää.
Kade onni ei karvaampaa vois myrkkyä valaa:
haen, katselen kaikkialta, en missään nää
sitä, jonka kimppuun mieleni palaa,
näen kaikki ne vain, joit' en minä nähdä halaa.
Tuhat julmaa tahtomattaan kiduttajaa
Siin' ihastelee, ken on vähänkin tuttavaa,
sotatöitäni, se ett' ihan kuohuttaa sydänalaa.
Mua huoleni polttehessa ne kiusaa nuo
ilotervehdykset, syleilyt, taakkaa tuo
vain lisäksi raskaan rauhattomuuteni painon.
Ja turhaan alta ma tuon koen vainon
pois puikahtaa: joka haaralta luo
tuo tappava ystävyys tien sulkien hyökkää;
ja heidän hehkuvalle kun innolleen
mun pääni vastauksia nyökkää,
sadat kerrat heitä jo kiroan hiljakseen.
Ah, kunnia, kiitos on kaikista joutavinta,
jos kuinkakin suurena voittoni maine sois,
kun tuskan polttoon on pakahtumassa rinta.
Kuink' oiskaan kaikki se kunnia helppo hinta,
jos rintaan rauhan sill' ostaa vois!
Joka hetki se onneton ongelma vaivaa
vain armotta mieltäni luulevaa;
ja mit' enemmän sitä seuloo ja kaivaa
sitä sekavampaa se kaaost' on kaameaa.
Timanttien varkaus — ei olis ihme se erin,
voi sinetin murtaa, ettei merkkiä näy;
mutt' itse ett' eilen ne toin muka hälle, se perin
jo tyrmistyttää, jo tuskaksi kärsiä käy.
Samannäköisiltä voi kaks ihmistä näyttää,
ja hyödykseen sitä voi joku veijari käyttää;
vaan näköisyyden varjoss' on mahdoton
toki vieraan hiipiä sijalle puolison;
tuhat erottamassa on piirrettä erikoista,
ett' ei voi vaimo toiseksi uskoa toista.
Thessalian noitien kehutaan
ihan ihmeitä velhotemppuja saavan aikaan;
loruks ihmejuttuja noit' olen luullut vaan
ja hupsuudeksi uskoa velhojen taikaan.
Kovin ankaran ojennuksen nyt kohtalo antais,
jos juuri hetkellä voittoni oivan
oman kunnian hinnalla pakko pantais
mun uskoa heidän moisia voivan.
Menen vaimoni luo, koen saada selville pulman;
se ehk' on sittenkin vain lume harhan julman,
joka hältä järjen ja aistimet hämmentää.
Ah, jospa laupias taivas soisi,
ett' arvelu tää tosi-totta oisi,
ett' onneni vuoksi hält' ois sekaisin pää!


Toinen kohtaus.

    Merkurius, Amphitryon.

MERKURIUS (Amphitryonin talon parvekkeella).

Ilot lemmen ei tääll' ole tarjona mulle mitkään,
siis jotain muuta nyt huvia hankkia saan;
vähän antaa rattoa aikailuuni se pitkään,
kun Amphitryonin suututan suunniltaan.
Se ei tosin juur' ole lempeän jumalan työtä —
vaan mull' ei se kuulukaan ihan ammattiin:
veto pieni kiertotähteni myötä
on kiusoihin mulla ja kepposiin.

AMPHITRYON.

Miks ei tähän aikaan portti tää ole avoin?

MERKURIUS.

Hoi, hiljaa! Ken kolkuttaa?

AMPHITRYON (näkemättä Merkuriusta).

                            Minä.

MERKURIUS.

                                  Häh, mikä, kuka?

AMPHITRYON (huomaten Merkuriuksen ja luullen häntä Sosiaaksi)

Oh, avaa!

MERKURIUS.

          Vai avaa! Ken olet sitten muka,
joka paukutat noin ja komennat tuolla tavoin?

AMPHITRYON.

Mua etkö tunne?

MERKURIUS.

                En, lempo soi,
ja siihen ei haluakaan ole mulla.

AMPHITRYON.

Koko maailma alkaako tänään hulluksi tulla?
Paha tarttuva onko se? Sosias, Sosias, hoi!

MERKURIUS.

Niin, Sosias! Niin, se on nimeni. Sulla
lie pelko, sit' että en muistaa voi?

AMPHITRYON.

Minut näetkö?

MERKURIUS.

              Hyvinkin. Iskeä noinko
on tarpeen, kuin sinä kurikoit?
Mitä oikein siellä sä asioit?

AMPHITRYON.

Sinä hirtehinen! Mitä asioinko?

MERKURIUS.

Sitä mikset virka? Mit' aprikoit?
Puhu! Mykkiä ymmärtää minä voinko?

AMPHITRYON.

Sinä kelmi, varropas, kepillä neuvoin
koht' ymmärtämään sinut kyllä saan,
sinut opetan eessäni irvileuoin
ja pullikoimalla puhumaan.

MERKURIUS.

Pysy hiljaa! Jos rettelö jatkuu, jonk' alkuun saatit,
panen täältä vastaan ma ankarat advokaatit.

AMPHITRYON.

Oi taivas! Kuullut ken julkeutt' ikinä moist' on?
Ja suusta palvelijan, rivon kerjuri-roiston!

MERKURIUS.

Kas niin! Joko kylläsi katselit? Kuin mikä huhkain
mulisilmin mulkoilit mua ähkäin ja puhkain?
Miten niitä se pullistelee! Johan päästä pois
ne hyppää! Purra jos katseet vois,
minut kappaleiks se jo raadellut ois.

AMPHITRYON.

Minä itse kauhistun sitä tuskaa,
johon jouduttaa sinut julkea suus.
Mitä myrskyjä yllesi nostatkaan! Miten ruskaa
koht' alla ruoskan sun kylkiluus!

MERKURIUS.

Ala, veikkonen, näiltä mailta nyt huveta,
tai täältä liietä voi pian leukaas tälli!

AMPHITRYON.

Ah, karvaasti oppia saat sinä, senkin sälli,
mit' orjan on herransa silmille käymään ruveta!

MERKURIUS.

Mun herrani sinäkö?

AMPHITRYON.

                     Niin, sen kiellätkö, kelmi?

MERKURIUS.

Mull' ei ole herraa muuta kuin Amphitryon.

AMPHITRYON.

Ja muu kuka kuin minä Amphitryon täss' on?

MERKURIUS.

Sinä Amphitryon?

AMPHITRYON.

                 Se juuri.

MERKURIUS.

                           Nyt järkesi helmi
on hukkunut! Mik' on sen siistin kapakan nimi,
noin missä nuppisi täytensä imi?

AMPHITRYON.

Yhä yllyt!

MERKURIUS.

           Ol' oikein juhlajuomaa se kait?

AMPHITRYON.

Oi taivas!

MERKURIUS.

           Vanhaa vai nuortako sait?

AMPHITRYON.

Mikä raatelu!

MERKURIUS.

              Nuoresta päihtyy, jos viinin paljaan
vain siemaa, vettä ei sekoita maljaan.

AMPHITRYON.

Ah, kielen tuon minä kiskon suustasi sulta!

MERKURIUS.

Mene, korjaa luusi nyt, ystävä kulta,
sua ettei muut osu kuulemaan.
Mene rauhaan, en tuomitse viinin voimaa ja tulta;
suo Amphitryonin nauttia onneaan.

AMPHITRYON.

Mitä? Amphitryon sisäll' onko siellä?

MERKURIUS.

On varmaan,
hän voiton kunnian seppelöimänä saa
nyt nauttia luona Alkmenen armaan
taas yhdessä-olon riemua ihanaa.
Oli rakkaill' äsken riitely tiukanläntä,
vaan taas sovun paisteeksi tuo suli tuisku ja räntä.
Varo, rauhaa rauhoitetuint' älä heiltä loukkaa,
jos rankaisemaan sinä saattaa häntä
et mieli hillittömyytesi houkkaa.


Kolmas kohtaus.

AMPHITRYON.

Ah, sydämeeni mink' iski hän iskun julman!
Mink' antoi piinan ja pöyristyttävän pulman!
Jos on, kuten sanoi se petturi, laita noin,
mitä kunniast' enää, lemmestä puhua voin!
Mikä tulee mun valita keino ja tie,
puhe vaiko vait-olo parempi lie?
Vihan kuohussa pitääkö kotini häpeä peittää
vai julki se kaikkien juoruksi heittää?
Näin törkeä loukkaus vieläkö punnita sallis?
Mit' enää kaihtaisin — mennyttä kaikk' on kallis!
En mieleni murteessa muuta halaa,
vain kostoon sen himo hehkuu ja palaa.


Neljäs kohtaus.

    Sosias, Naukrates, Polidas, Amphitryon.

SOSIAS (Amphitryonille).

Nämä herrat vain minä tänne kutsuin ja toin,
en tavannut muita, jos kuinkakin etsiä koin.

AMPHITRYON.

Haa, siinä vai sinä...?

SOSIAS.

                        Herra...

AMPHITRYON.

                                 Hulttio hurja!

SOSIAS.

Mitä?

AMPHITRYON.

      Nyt sinut opetan noin mua kohtelemaan.

SOSIAS.

Mikä nyt? Mikä teidän on?

AMPHITRYON (vetäen miekkansa).

                          Mikäkö on, sinä kurja!

SOSIAS (Naukrateelle ja Polidaalle).

Hyvät herrat, hoi, avuks sukkelaan!

NAUKRATES (Amphitryonille).

Minä pyydän, pysähtykää.

SOSIAS.

                         Mikä mull' on syy?

AMPHITRYON.

Sitä kysytkö vielä, sa katala kyy?
    (Naukrateelle.)
Mun sallikaa viha laillinen sammuttaa.

SOSIAS.

Joka hirtetään, kai syyn toki kuulla saa.

NAUKRATES (Amphitryonille).

Toki virkkakaa, mit' on tehnyt hän tihua työtä.

SOSIAS.

Hyvät herrat, seiskaa lujina myötä.

AMPHITRYON.

Mitä! Nenäni eess' oman portin sulki
mult' äsken tuo otus uhkapää
ja viel' uhitellen viskoi julki
tuhat herjausta hirveää!
    (Tavoittaa iskeäkseen.)
Sinä konna!

SOSIAS (pudoten polvilleen).

            Ah, surmani sain!

NAUKRATES (Amphitryonille).

                              Vihan viihtyä suokaa.

SOSIAS.

Hyvät herrat!

POLIDAS (Sosiaalle).

              Mi nyt?

SOSIAS.

                      Minuss' onkohan haava?

AMPHITRYON.

Ei, ei, sit' en armahda pyövelinruokaa,
ivast' äskeisestä koht'ikään hän koston on saava.

SOSIAS.

Miten syypää siihen ma olla voin,
kun toisiall' olin käskynne toimittelulla?
Nämä herrat täss' ovat todistajoina mulla,
ett' ikään päivälliskutsunne heille ma toin.

NAUKRATES.

Toi todella meille hän kutsun luoksenne tulla,
eik' eronnut meist' ole sitten.

AMPHITRYON.

                                Ja noin
kuka kutsumaan sinut laittoi?

SOSIAS.

                              Te juuri.

AMPHITRYON.

Ja milloin?

SOSIAS.

            Kun sovinnon, katsokaas,
te teitte, Alkmenen kun lepyttelitte taas
ja teill' oli niin ilon into suuri.
    (Vetäytyy pois.)

AMPHITRYON.

Oi taivas! Jok' askele kukkuroi,
joka tuokio kuormaa vain mun tuskani julman.
All' ahdingon tämän, polttavan pulman,
mitä uskoa enää, mitä enää sanoa voi?

NAUKRATES.

Mitä kuulimme hältä täällä nyt tapahtuneen,
käy niin yli luonnon, niin ihmett' on ihan,
ett' ennen se selvittää tulis tarkalleen,
kuin ryhdytte mihinkään vain vallassa vihan.

AMPHITRYON.

Niin, kaikk' avuks olkaa sille ponnistelulle.
Pani taivas teidät parhaiksi saapumaan.
Nyt katson, mi salliman vaihe on varattu mulle,
salaongelmast' otan selvän. Se mull' on vaan
himo polttava, eikä niin kammotulle
toki minusta tunnu kuolemakaan.
    (Kolkuttaa talonsa ovelle.)


Viides kohtaus.

    Jupiter, Amphitryon, Naukrates, Polidas, Sosias.

JUPITER.

Mikä meteli täällä? Ken oveen löi?
Mun kanssani kilvan ken isännöi?

AMPHITRYON.

Mitä nään, hyvät jumalat!

NAUKRATES.

Taivas! Mit' ihmettä, taikaa!
Kaks Amphitryonia eessäni nään yht'aikaa!

AMPHITRYON.

Tämä vetää kaiken vereni jäähän.
En kestä enää; täysi on loppu tää:
näen kohtaloni jo päästä päähän,
näky tää se kaiken selvittää.

NAUKRATES.

Mitä tarkemmin heitä katseeni tarkastaa,
sitä täydemmin kumpikin on ihan yhdenmoinen.

SOSIAS (siirtyen Jupiterin sivulle).

Hyvät herrat, tämä on oikea; toinen
on veijari, sietäis kuria ankaraa.

POLIDAS.

Todentotta, kuinka jos aprikoinen,
täst' ihmeest' en minä tolkkua saa.

AMPHITRYON.

Jo liioin ilvehti luihu ja katala loinen,
nyt raudalla tällä lumous ratkeaa.

NAUKRATES.

Seis!

AMPHITRYON.

      Irti!

NAUKRATES.

            Jumalat, hirmuja teettekö, hurja?

AMPHITRYON.

Saa koston nyt konnuudestaan veijari kurja.

JUPITER.

Pois kiihko, se tässä tarpeetonta on ihan.
Noin valloillensa jos kuka päästää vihan,
sen asia huonoksi vain pian arvataan.

SOSIAS.

Se on velho, sen on vehepussi poimussa hihan,
talon isännän muotoon se saa hänet muuttumaan.

AMPHITRYON.

Tuhat kohtaa iskua pitkin selkää
tuost' irvottelusta tuollaista puolusmiestä.

SOSIAS.

Mull' uljas on isäntä, moist' ei pelkää,
ei palvelijaansa hän salli piestä.

AMPHITRYON.

Minä viihdytän kostoni nyt vihan-kukkurastaan,
pesen häpeän tään veress' ilkiön. Tieltä pois!

NAUKRATES (häntä pidättäen).

Ei, Amphitryon kuink' itseään sotis vastaan?
Sota liian luonnoton meistä se ois.

AMPHITRYON.

Näin kunniaaniko ystävät kohtelee,
näin roistoa suojaa, ahdistamaan ei ryhdy,
mun kostooni itse ei ensimmäisinä yhdy,
vaan suuttumustani suistaa ja kahlitsee?

NAUKRATES.

Mitä päättää voimme ja minne päin?
Näky tää kaikk' aikeet ja toimet torjuu,
välill' Amphitryonin kahden näin
kaikk' intomme, alttiutemme kun horjuu.
Sitä teille jos ilmaisemme nyt, harhaan päämme
voi puskea, saada arvoton ansion.
Te olette Amphitryon, sen minkä näämme,
tuki Theben, sen voitonsankari verraton;
vaan myös sama täydelleen näkö toisell' on,
ja kumpi on oikea, siit' epätietoon jäämme.
Me väärälle puolelle emme käy,
ja veijari verisen loppunsa meiltä saa, vaan
hän teissä kätkeytyy ihan samaan kaavaan;
ja mitään kun ei eron merkkiä näy,
pian syynä on syyttömän vammaan ja haavaan.
Nyt hiljalleen koko laita ja laatu
tämän suokaa tutkia sokkelon;
ja petkuttajasta kun selvä on saatu,
ei tarvis virkkaa, mi velvollisuutemme on.

JUPITER.

Te puhuitte oikein. Tää näön yhtäläisyys
meit' epäillä kumpaakin hyvän antaa syyn.
Mua lainkaan ei loukkaa mielenne kahdapäisyys,
olen järkevämpi, en rupea syyttelyyn.
Meiss' ei näe eroa silmä, ja kärkkyväisyys
sitä juoneen käyttää voi hyvin kätkettyyn.
Minä, nähkääs, valtaan en vihan anna tulla,
en tartu miekkaan; huono lie
tämän ongelman selvittelyyn se keino ja tie;
on toinen, leppoisampi ja varmempi, mulla.
Niin, toinen meist' on Amphitryon,
ja Amphitryonilta näyttää kumpikin meistä.
Mun hälvennettävä nyt tämä hämmennys on,
ja niin minut tunteva koht' on jok' ainoa teistä,
niin selvän selvässä valossa tahdon seistä,
ett' ei edes hänkään enää kiistele, keistä
mä synnyin, vaan jo on vaiti ja sanaton.
Minä Theben kansalle kauttanne tahdon tuoda
toden puhtaan julki nyt, tiedon oikean suoda.
Ja onkin kieltämätt' ylen tärkeää
se tässä kaikille selvittää,
valo siihen täysi ja varma luoda.
Tätä vartoo vakuutusta Alkmene multa,
hänen maineensa kaiken tään hälyn solvaisulta
hyvitystä ja turvaa, ja hälle sen taata ma voin.
Hän siihen velvoittaa minun lempeni tulta.
Päämiesten parvi on näkevä valioin
hänen kunniansa kirkkaana niinkuin kulta.
Nuo toivotut todistajat pian saapuu. Sit' ennen
pitopöydälle kunnia suosiokas
suvaitkaa suoda sen ääreen mennen,
kuten kutsunut teitä on Sosias.

SOSIAS.

Hyvät herrat, en erehtynyt; sana tuo
epätiedon loppu, jo varmuus löytään:
on ainoa oikea Amphitryon
se Amphitryon, joka pyytää pöytään.

AMPHITRYON.

Oi taivas! Vieläkö syvemmä tallata vois?
Mun täytyykö kuunnella, veijari tuo mitä haastaa
päin silmiä, sallia näin hänen mieltäni raastaa,
ja vihani raivossa rankaisemaan sitä saastaa
käsivarttani nostaa mun eivät sois?

NAUKRATES.

Meit' älkää soimatko. Varromme luvallanne
vain selvitystä. Sen kauna ja kanne
näet pitihän saada raukeamaan.
En tiedä, voiko hän veijari olla,
mut puhuu ainakin kuin se, jolla
on oikea asia puolellaan.

AMPHITRYON.

Oh, heikot ystävät, petoksen liehijät, menkää!
On Thebessä muitakin mulla; ne noutamaan
nyt käyn, tämä joihin herjaus vimmaa henkää,
jotk' yhtyvät vihaani, kostooni oikeaan.

JUPITER.

Hyv' on, heit' odotan, heidän nähtensä voin
tämän riidan ratkaista tässä koht'ikään.

AMPHITRYON.

Vai luulet livistäväs, sinä konna, noin!
Vaan kostoni alta ei sua suojele mikään.

JUPITER.

Ei salli arvoni, että vastaan
nyt puheeseen noin loukkaavaan.
Hänet saan pian kaikesta raivonnastaan
sanall' ainoalla asettumaan.

AMPHITRYON.

Sua itse taivaan vallat ei varjella vois;
ja hornaan asti ma ahdistaa sua aion.

JUPITER.

Tuo aivan tarpeetonta kai on;
se kohta nähdään, etten ma pakene pois.

AMPHITRYON (syrjään).

Nyt, ennenkuin ehtii karata, kiirein toimin
kaikk' ystävät koolle, jotk' yhtyvät kostamaan!
Tääll' ankarin koht' asevoimin
se konna seulaksi survotaan.


Kuudes kohtaus.

    Jupiter, Naukrates, Polidas, Sosias.

JUPITER.

Pois kursailut, minä pyydän, pankaa,
pian alle kattoni astukaa.

NAUKRATES.

Koko seikkailussa en järjen lankaa
todentotta voi minä erottaa.

SOSIAS.

Hyvät herrat, kummastelunne jo laata suokaa,
täynn' iloa illasta aamuun nyt syökää ja juokaa.
    (Yksin.)
Miten siellä mahtavasti nyt käydä saan
minä sankaritöistämme kertomaan!
Povi halusta oikein jo polttaa ja huokaa;
enk' ikinä näin ole himoinnut ruokaa.


Seitsemäs kohtaus.

    Merkurius, Sosias.

MERKURIUS.

Seis! Tännekö taas toit nokkasi norkkumaan?
Sinut, kirottu keittiönnuuskija, täälläkö tapaa?

SOSIAS.

Älä noin toki suutu!

MERKURIUS.

                     Vai tääll' olet uudestaan?
Tules tänne, niin sivelen selkää ja lapaa.

SOSIAS.

Jalo, uljas minä, ah, noin älä päästä,
sua rukoilen, vihaasi valloilleen.
Sosias, vähän Sosiasta säästä.
Ken itseään toki iskisi iloikseen?

MERKURIUS.

Kenen luvalla käytät sä nimeä tuota?
Siit' enkö jo kieltoa ankaraa
ma antanut uhalla, että sun turkasen vuota
tuhat sauvan iskua muuten tuntea saa?

SOSIAS.

Mut voimmehan kumpikin kai nimen pitää tuon
saman isännän käskyn ja vallan alla.
Olen Sosiaana ma tunnettu kaikkialla:
ole sinä se myös, ilomiellä sen suon.
Sinä kannalla yht' ole suvaitsevalla.
Kaks Amphitryonia mielin karmein
ne jääkööt riitaan ja rettelöön;
kun kaunaa he kantavat katkerin harmein,
sulo-sovussa Sosias kumpikin eläköön.

MERKURIUS.

Ei, yksi riittää; en osille ollenkaan
minä suostu, ma tahdon kaiken ja täyden.

SOSIAS.

Minust' ain' olet askelta edellä, seisten ja käyden,
veli vanhempi olet, ma nuorempi olla saan.

MERKURIUS.

Ei! Olla tahdon poika ma ainokainen;
on veljestä kiusa ja vastus vaan.

SOSIAS.

Oi sydän tyly ja tyrannimainen!
Edes varjonas olla mun salli.

MERKURIUS.

                              En varjonakaan.

SOSIAS.

Saa mielees jo säälin pilkahdus pikkarainen!
Sen verran suostua voit mua suvaitsemaan:
olen sulle varjo niin nöyrä ja kuuliainen,
kuin saatat toivoa konsanaan.

MERKURIUS.

Ei armoa! Sen lujan kuulet lain.
Viel' uhitella sit' uskallapas sa vain,
niin sun tuhat iskua turkkiis sataa.

SOSIAS.

Miss' oudossa masennuksessa mataa,
ah, Sosias parka, sun pakko on!

MERKURIUS.

Yhä rohkenetko sa, ruokoton,
nimen ottaa tuon, yli kieltoni mennen?

SOSIAS.

Ei, itsestäni en lainkaan haasta,
vaan eräästä vanhasta Sosiaasta, —
esivanhempiini hän kuului ennen, —
hänet raakamaisesti potkivat pois,
taloss' atria-aika juur'ikään kun ollut ois.

MERKURIUS.

Sinä mielestäs tuo houre ja riivaus häädä,
jos joukkoon elävien halu sull' on jäädä.

SOSIAS (syrjään).

Jos tohtisin, roitelisinpa sun kylkesi rupiset,
emäporton poika, peevelin pöyhkäpää!

MERKURIUS.

Mitä haastat?

SOSIAS.

              En mitään.

MERKURIUS.

                         Jotain sa, luulen ma, jupiset.

SOSIAS.

Ei hiiskahtaneet ole huulet nää.

MERKURIUS.

Vaan portonpojasta jonkin huuli
nyt jotain hiiskui, sen korvani kuuli,
ei mitään sen ole vissimpää.

SOSIAS.

Papukaija kai pakisi, näin kun on kaunis sää.

MERKURIUS.

Jää hyvästi. Selkääs syyhy kun syttyy sulle,
niin tiedät, missä on voidetta vaivaan.
    (Menee sisään.)

SOSIAS.

Kuink' atrian aika, oi vallat taivaan,
on kirottu aika sen äärestä karkoitetulle!
Mitäs voit! Vain kanna kuormat sa kohtalon,
sen sokkojen oikkujen orjaksi itsesi vyötä,
käy liittoon, jok' oikea sulle on:
osakumppani Sosias onneton
saa olla ja onneton Amphitryon.
Kas tuolla hän tuleekin, hyvä seura myötä.


Kahdeksas kohtaus.

    Amphitryon, Argatiphontidas, Posikles sekä
    muuta saattojoukkoa, Sosias (syrjemmällä, muilta kätkössä)

AMPHITRYON.

Tähän jääkää, herrat. Sivulta seuratkaa,
tähän valmiiksi kaikki nyt järjestäykää,
ja vasta, kun tarvis on, esiin käykää.

POSIKLES.

Tää isku, sen ymmärrän, mielenne kuohuun saa.

AMPHITRYON.

Miten mietinkin, kuolettavint' on se tuskan tulta!
On lempi, on kunnia murskana multa,
ja toinen toista on karvaampaa.

POSIKLES.

Jos moinen on todella tuo samankaltaisuus,
niin vaimonne virhettä tekemättä. .

AMPHITRYON.

Ah, ei sovi tässä suvaitsevaisuus.
Jo pelkkä erehdys rikos on suoraa kättä,
ja tahtomattakin mennyt on viattomuus.
Mill' erehdyksiä moisia verhota voiskin,
ne koskee hermoomme herkimpään;
ja järki jos vielä ne anteeks soiskin,
ei lempi suo, ei kunnia ikinään.

ARGATIPHONTIDAS.

Minä moisiin en päätäni vaivaa, mut herroja noita
ma vihaan ja heidän kehnoja arvelujaan.
Mua kuohuttaa, kun ei kuhnailuaan he voita, —
moist' uljas mies ei hyväksy milloinkaan.
Kun päällikkö käskee, ei pitkiä pohdinnoita,
vain puske päin hänen puolestaan!
Ei suosi Argatiphontidas sovitteluita.
Ei kiltisti kuuntele kunnian mies, kun saa
vihamiehelt’ ystävä herjoja ilkkusuita,
ei kuule muuta kuin kostoa kutsuvaa.
En käräjöi minä viikkoja, kuita,
sanon: ensi työksi, kun sisu kuohahtaa,
läpi miehen, ilman metkuja muita,
vain upota miekka ja hurmeess' uita!
Niin, vei mihin veikin, ei vilku taaksi
tiell’ Argatiphontidas, kohti kun astutaan;
ja katsottehan minut arvokkaaksi,
ma pyydän, ett' iskeä kuoliaaksi
sen hirtehisen minä itse saan.

AMPHITRYON.

Nyt tulkaa!

SOSIAS (Amphitryonille).

            Ma heityn herrani jalkojen juureen,
anon palkkaa kirotun vimmani vaatimaa.
Minut piestä, peitota, suomia, surmata saa,
jos siit' on viihdyke vihaanne suureen:
sen ansaitsen, niin mua rangaiskaa,
mull' ei ole sanaa vastaan sanottavaa.

AMPHITRYON.

Ylös! Mikä sun on?

SOSIAS.

                   Minut kauniisti karkoitetaan;
menoss' olin kuin muutkin ruokia ruhtomaan
enk' arvannut, mitä atria ties se:
siell' että mä omasta sauvasta saan.
Se uus minä, toisen itsenne palvelusmies se
taas pieksi — ei seitsemän pirua pahemmin piesse.
Saman kohtalon vainoon ankaraan
nyt jouduimme, herra, ja sama on tulos:
teist' Amphitryon pois puserretaan,
kuten minust' on Sosias suomittu ulos.

AMPHITRYON.

Mua seuraa!

SOSIAS.

            Täss' eiköhän varminta vartoa vaan?


Yhdeksäs kohtaus.

    Kleanthis, Amphitryon, Argatiphontidas.
    Naukrates, Polidas, Posikles, Sosias.

KLEANTHIS.

Oi taivas!

AMPHITRYON.

           Mitä on kauhu tuo?
Mikä minussa niin sinut pelkoon saikaan?

KLEANTHIS.

Ah, olette tuolla ja täällä ihan samaan aikaan!

NAUKRATES.

Vain rauhass' olkaa! Hän saapuu ja suo
kooll' ollessa kaikkien toivotun selvityksen,
ja kuulemamme jos vain ovat tosia nuo,
teilt' ottaa hän pois tämän huolen ja hämmennyksen.


Kymmenes kohtaus.

    Merkurius, Amphitryon, Argatiphontidas, Naukrates,
    Polidas, Posikles, Kleanthis, Sosias.

MERKURIUS.

Hänet näette kohta, ja tietkää, ett' edessänne
ylijumala itse on ylhäinen,
joka muodoss' Alkmenelle armaassa astui tänne,
hänen tähtensä jättäen tanhuat taivahien.
Merkurius olen taas minä, jolla
ajan rattona täss' oli pikkuisen pehmittää
sitä, jonka muodossa mun piti olla;
nyt lohdutusta hän voi tuta ylpeää:
ketä jumalan sauva noin huomiolla
on kohdellut, kunnia sille jää.

SOSIAS.

Olen, herra Merkurius, nöyrin palvelijanne.
Hyvin tyytynyt oisin ilman huomiotanne.

MERKURIUS.

Nyt Sosias olla hän saa, luvan täyden suon.
Olen kyllästynyt noin kamalan rumaan naamaan,
menen taivaaseen jo ambrosiaa ma saamaan,
pois sillä sen joutuen huuhdon ja juon.
    (Lentää taivaaseen.)

SOSIAS.

Mene vaan ja, taivas suokoon, myös pysy siellä!
Mua raivo sull' ylen suuri ol' ahdistaa;
enp' elämässäni nähnyt vielä
noin juuttaanmoista jumalaa.


Yhdestoista kohtaus.

    Jupiter, Amphitryon, Argatiphontidas, Naukrates,
    Polidas, Posikles, Kleanthis, Sosias.

JUPITER (pilvessä, kotkineen ja salamoineen, jyrinää ja leimauksia).

Näe, Amphitryon, ken on kilpaajas, että on näin
sun muotoas itse Jupiter suvainnut käyttää.
Nämä merkit selvälleen hänet sulle näyttää;
se riittää aivan, ma arvelen, viihdyttäin
olos oikealleen kaikin päin,
ja rauha ja lempeys jälleen rintasi täyttää.
Mun nimeni, alati palvottu kaikilla mailla,
huhut sopimattomat kaikki se painaa pakoon.
Ei häpeäks ole millään lailla,
kera Jupiterin jos joutuu jakoon;
päinvastoin se olla voi iso kunnia vaan,
ylijumala itse kun käy kera kilpaamaan.
Ei valittamista lemmelles suo tämä vaihe.
Ei, minulla tässä on täysi aihe,
miten jumala olenkin, mustasukkainen olla.
Mitä vaivaa näinkin, on sun koko olennolla
Alkmene; ja armasta mielelles kaiketi lie,
ett' on oman puolison muoto ainoa, jolla
hänen suosioonsa on auki tie;
hänt' ettei itse Jupiter valtansa kaikin
ikiloistoin kiehtoneensa kerskata voi;
ja että sen, mitä häitä hän saikin,
hänen hehkuva sydämensä vain sulle soi.

SOSIAS (syrjään).

Kyll' osaa Jupiter kullata pillerin karvaan.

JUPITER.

Jätä siis suru synkkä, jonk' ahdistaneen sua arvaan,
sen polte jo tyyten tyynnytä. Poian saat
sinä vaimostas. Herkuleen hän nimeä kantaa,
hänen täyttää töittensä maine kaikk' aavat maat.
Minä ett' olen suojelijas, tuta kaikkien antaa
sun suopea onnes, sen suomat anteliaat.
Koko maailman minä kadehtimaan
tuon saatan onnesi kukkuroita.
Todeks uskoa saat sinä toiveita noita,
ne kätkeä rintaan riemuavaan.
Rikos niit' on epäillä rahtuakaan:
sanat Jupiterin, ne tuomioita
on kohtalon kaikkivaltiaan.
    (Katoaa pilviin.)

NAUKRATES.

Todell' ihanat ennustukset ja erikoiset...

SOSIAS.

Hyvät herrat, jos sanan pienen vihjata saan,
niin heitätte onnittelunne moiset
nyt sorvaamatta kerrassaan:
niiss' yhdytte hommista huonoimpaan;
ja vaivautuu vain toiset ja toiset,
korulauseita kohteliaita kun vaihdellaan.
Kovin meitä nyt korkea Jupiter kunnioittaa,
kovin yllemme kaikkea hyvyyttä koota koittaa.
Pian pettämättömän onnen koi
talon tuhansin antimin kukkuroi,
ja poikakin syntyy ja maill' ison maineen voittaa,
kaikk' on niin oivaa, kuin olla voi;
vaan paras, kun nyt kukin hiljaa kotiinsa kulkee,
vait aprikoi, mitä aprikoi;
näet tällaisista ei pakinoi,
vaan suunsa visusti viisas sulkee.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AMPHITRYON ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg

Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.