*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 47594 ***

KAINI

Murhekuvaus 2:ssä Kohtauksessa


Kirj.

J. F. LAGERVALL



VIIPURISSA,
J. Cedervaller poikineen,
1847.





     Imprimatur:

     Carl N. Keckman.





JÄSENET.

AADAMI.
EEVA.
KAINI.
AABELI.
MEHAALA, Kainin vaimo ja sisär.
EENOKKI, heijän poikasa.
Heijän nuorempia lapsiaan.
Yläinen ääni.




1. KOHTAUS.

(Adamin majan luona).


1. NÄYTÖS.

    Aadami ja Eeva.

EEVA (näkee Aabelin Ulkona).
Ah tuo armas Aabelini,
Nuorin poikani poloinen,
Viisas viimen synnytetty,
Ymmärrykseltä ylävä,
Kikareelta kiitettavä;
Kuin se soitteloo somasti,
Kaunis lapsi lauleloopi,
Ilautteloo Iseesä,
Vielä enemmän emeesä;
Kuin pijan pajuiset pillit,
Kirjakepit kiiruisasti,
Tekee väkkärät väleen,
Asettaapi aijan päällen,
Majan päällen myllynmallit,
Onkivavat valmistaapi,
Suorittaa sujuvat sukset,
Kuutit kuusenkoskuvasta.

AADAMI.
Tott on työsä työntekiän,
Askareesa aikamiehen;
Kaini hänen kaltaissasa
Toen toimitti asiat,
Toimitteli toimevasti,
Kahto talontarpeita,
Kaikki kahteli hyväksi,
Kaikki laitto laavullesa:
Eikä enee ehtinynnä
Huvitusta huimanmielen,
Lapsipuoskan laitoksia.
Aika Aabelin mäneepi
Typötyhjissä teoissa,
Varsin jonnijoutavissa;
Hyvin on lapsi laiskistunna
Kurjistunna kultaisesi;
Ainoat on Ajanviekit
Lausumiset, laulamiset,
Sormet soitullen sopiivat
Eivät totu toimen töihen,
Taivu tarvis askareihen.

EEVA.
Vielä mieli mielipuolen
Lapsen ymmärrys yhäite,
Tavat vielä taipumata,
Käännös käytöksen kepiä.

AADAMI.
Se oisi Aabelin asia
Kahtoo Kainin neuvokkia,
Vartenottaa vanhemmalta
Mahinmutkat mahtavalta,
Opetuksia osavan:
Ja jos toisin totteleisi
Niin olisi oiva poika,
Minullenkin mieleinen.

EEVA.
Kyllä opit kyntömiehen,
Teot kaikki työntekiän
Väleen oppiivi osava,
Pian nouvattaa nopia,
Mahin mahtava tapaavi,
Keksii kerran nähtyäsä;
Uurastuu ukoksi tullen,
Paranoopi partasuuna,
Vaurastuupi vanhempana.
Kieroon Kaini kahteloopi,
Aina Aabeli iloinen,
Yhtä ylpiä kotona,
Viisas, vikkelä, väkevä,
Aina liukas liikenneeltä
Hyvänähtävä näöltä,
Aina äitilleen alainen,
Emän mieltä ehtiväinen,
Kuuliainen kultaiseni,
Sisärillen siivonpoika:
Vaikka vasten veljeänsä
Tahtoo toisinaan torua.

AADAMI.
Ne on torat toimettoman,
Kursaokset kunnottaman;
Kaini kaikissa teoissa
Eeimäissä, eilimäissä,
Kaini kahtoopi taloa,
Tarkoin pellut pehmittääpi,
Yksin töitä suorittaavi.
Kaini kaivaapi ojija,
Kaini kaikki toimittaapi
Mik on koissa korjattava,
Mitä kerätään keolla.
Ei ne ou verran veittäviä,
Toinen uros toimellinen
Tuohon on toivo toisenlainen
Vara varma vanhanpäivän;
Toinen raivo poikarakki.
Vähänarvoinen apuna,
Vihan viisas, liijan liukas,
Pahapaltoinen puheelta;
Vaan ej pijä vanhempaasa
Vertaissanaan veljeäsä;
Paremmalleen paimenpoika
Vielä tohtiipi torua.

EEVA.
Toinen leikillään toruupi,
Toinen totta tonkaisoopi;
Yhenvertaiset vereltä,
Yhtäsyiset synnynnältä,
Ei ou Kainikaan enempi
Eikä suurempaa sukua.

AADAMI.
Molemmat on moitittavat
Toinen liijalta toelta,
Toinen toenpuutokselta:
Vaan ei Kaini ensimäissä
Heijän kiistoissaan heristä,
Alti alku Aabelista.

EEVA.
Väli väätyllä vitalla,
Väli vääntämättömällä;
Toinen toisikymmeninen,
Toinen ammoin aikamiessä,
Kauvan jo ite isänä;
Sepä oisi oiva lysti
Jos olisi lapsenlainen,
Pahan puoskan, puolimielen;
Niin ma vielä vihtoisinkin,
Kylvettäisin kylkiäsä.

AADAMAI.
Elä vaarra vanhintamme,
Vaarra vanhuuvenvaroa,
Syytä ensinsyntynyttä,
Kaho ylen Kainiamme,
Kaini kasvolta rumempi
Vaan on vahva vartalolta
Runsas ruumiisa väellä,
Töitä tehessä tekevä,
Tavoilta hyvintasainen
Aina Aabelii enempi.
Sie et kurjoa kurita,
Raahi rangaista väheä;
Etkä oikein opeta,
Tapojasa taivuttele,
Toenpuolellen totuta
Etkä vahvasti vakuuta
Sovinnollen Kainin kansa;
Kuinka kuunella tulisi
Sillen siivolla puhua
Jotta työllen juohattaavi,
Joka opettaa osaapi
Mahin maata kyntämään,
Viljelemään viisauven.

EEVA.
Minua panet pahaksi,
Huuvat huolimattomaksi,
Yhtä höpläksi löpäjät;
Vaan et vainenkaan itestä
Sano yhtäkään sanoa;
Outko koskaan kokenna
Häntä neuvoa nerolla?
Tokk out toella torunna,
Hävytöntä hängäissynnä?
Ounko kuullut jollonkullon
Ett oisit kouluta kokenna,
Kurittanna kunnotonta,
Opettanna omin kunnoin,
Miten missäkin tilassa,
Kuten kussakin kulussa
Mitä tarvitaan tapoja,
Kuten kukin käytös käypi?
    (Kahtelee nähäkseen Aabelia).
Kussa kulkenoon kuriton?
Tuossa kultani tulookin
Kaho kaunista näköä!


2. NÄYTÖS.

    (Entiset ja Aabeli joka tulee juosten rätyä pyörittiin ja soittain
    pilliä; hänellä on kirjakeppiä ja muita huvituskaluja, sekä
    käsissä että vyöhön kiinisijottuna; myöskin vesiruisku jolla hän
    ruiskauttaa vettä äitisä silmillen. Aadami tavoittaa häntä, vaan
    Eeva pijättää Aadamia).

AADAMI.
Laske laiskallen peliin;
Kerran oikein opetan,
Vallatonta vatkailen;
Tott ei tohi toisen kerran
Vasten vanhemman näköä
Rupavettä ruiskuttoa,
Mättää lietettä likaista.

EEVA (Pijättäin Aadamin, pyyhkii veen Silmiltään).
Anna olla ainoani!
Elä ylly ylhäiseni,
Anna anteeksi vähäiset,
Ne on leikit lempeyttä
Ylimielen ystävyyttä,
Rasavillin rakkautta:
En minä pane pahaksi
Jospa kohta jollonkullon
Kasteloopi kasvopääni,
Jospa vaatteihen valaisi
Ei se hiyvennä hipiitä
Eikä kaiva kasvopäitä,
Vahingoita vaatteita.
Naurattaavat narrin konstit,
Ilveesä ihastuttaavat.

AADAMI.
En ou, eukko, ennen näitä
Sävyjäsi sättinynnä,
Synnistämme syyttänynnä,
Omenoihen ottamista,
Puuttumista synninpuihen,
Vijaksesi viskoinunna:
Enkä nytkään eneä
Muinosia muisteleisi,
Vaan mie vahingot varajan
Sinun tautasi taloomme
Helleytesi heikkoudella
Saavan Aabelin avulla.

EEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja
viimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain).
Ah tuo raivo poikarakki.
Voi tuo vallaton vasikka!
Sill on vielä lapsemvimmat
Vielä mielet puolimielen
Huimapäiväsen peräti.


3. NÄYTÖS.

    Aadami, Eeva ja Kaini.

EEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin).
Elä kaipaa Kainiseni
Aadamillen Aabelista,
Nuoremmastasi nuraja;
Ei se suinkaan suutuksissa
Vettä viskannut vihalla.

KAINI.
Milloin out minulta kuullut
Ilmoituksia isällen,
Kainin kielenkantamista,
Milloin mitäkin tuloopi,
Mitä tapahtuu talossa,
Kuta kukin toimittaapi?
Eipä Kaini kieltä kanna
Eikä liijoin liukastele
Eikä valeita vatusta:
Vaikka vaarrat vanhintasi
Syytät ensinsyntynyttä;
Mullen viskaten vihasi
Armot annat Aabelillen.
Olen yksin onnetonna
Yhäite ylenkahottu:
Siunaus siihen siaan
Alti Aabelin osaksi.
Mitä lienen miettinynnä,
Tehnyt vasten vanhempia?
Synninsyyksi yksin synnyin
Kanto äitini katalan
Synnin orjaksi osauvun.

    (Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).

AADAMI.
Mikä Kainin kastellunna
Viljoin vettä viskanunna
Mikä muotois muuttanunna
Nuttuasi nuhrannunna?
Eik ou konna kostuttanna
Veli vettä viskannunna?
Niinmä kurjoa kuritan,
Annan muiston Aabelillen
Varotuksen vastaseksi,
Että tuntisi erota
Noista lemmonleikkilöistä,
Ilveistä ilottavista.

KAINI.
Ne on vääryyvet vähäiset,
Nämä pilkat pientä kättä,
Ilkeyvet ilosen mielen:
Leikki leikkinä mänöökin
Erittäin torat enemmät,
Toisin pilkat pitkälliset.

AADAMI.
Vähäisetkin vältettävät;
Pitkät pienistä tuleevat,
Suuret, suruntuottavaiset:
Sanasta sanat itäävät,
Kyteneestä maa kytööpi;
Soria hyvä sovinto,
Rauha rakkauven sitoopi.

    (Mänöö majasta).

KAINI (yksinään).
Liekkö synnin syyt yleesä,
Kaikki synnin kauhistukset,
Kaikki kirot kiusauksen
Osaks minun onnettoman
Synnin teot syyttömällen
Langennunna langemuksen,
Synnin vaivat vanhimmallen:
Ilot ainos Aabelillen,
Hylyllen hyvä elämä,
Alti osa hyvänonnin;
Niinpä pilkkanaan pitääkin
Ilkiö ihasteleksen
Ilkastaapi irvihammas.


4. NÄYTÖS.

    Kaini ja Mehaala.

MEHAALA.
Ah mun armas ainoseni,
Paras turvani, tukeni!
Viel out vesiherneissä,
Vielä hipeesi hiessä,
Pinta pihkankostunainen
Tott on työsi työläs ollut,
Vaivanalaiset vakosi.

KAINI.
Viel on työtä työläämpi,
Vaivannäköö vaikiampi
Aina harmi Aabelista:
Hänen suhteesa sukuni,
Kautta kasvon kaunokaisen,
Puolesta punaisen posken,
Tautta ihosa ihanan
Jot ei ou tuuli tummentanna,
Palonliekki palvannunna,
Kaskenhautoin välissä;
Eikä poro polttanunna
Kytömaita kyntäissä;
Töihenhuolet huonontanna,
Muokanneet monet mureet;
Suhteen suoran ruumiinsa
Jok ei ou vääräksi väsynnä,
Eikä painunna pakolla,
Tullut työllä turmelluksi
Raunioita raivatessa,
Saahen sakeessa salossa
Pellonmaita pehmiäksi,
Suojijamme suorittaissa,
Talontarpeihen hopussa,
Eläkettä ehtiissä;
Kaini ou ylenkahottu.
Minkä hyö minullen arvon
Antaat Aabelin sivulla?
Eivät entisen tavalla
Mielly minun laitoksiin!
Tyyvy minun työntekooni.

MEHAALA.
Aina Aadami sinua
Isä ite kiittänynnä
Tuen tehnyt toimellesi
Uurauvellesi upoti.

KAINI.
Jospa itekkin isäni
Vielä viisaampi vähäistä,
Havaihtee minun haluni,
Huolen huoneemme pijosta
Uurauteni ulkotöissä;
Niin ei äitimme älyä
Eipä ellennä emämme.
Aina armas Aabelillen:
Siunaukset sivun minusta
Onnentoivotus ohite.

MEHAALA.
Vaikk on Kaini yhtä kallis,
Vaikka vara vanhemmasa
Niin on huoli huonommasta,
Mieli hellin heikommallen,
Huolenpito pienemmästä.
Huonon puoleen poloisen,
Luonto vaatii vanhemmalta
Kaksimointa kahtomusta
Erinomattain emältä.
Luonto lujallen lujempi,
Kohti kookasta kovempi.
Yhtä siunaavat sinua
Kaikkii meitä Kainiseni!
Vaan jos vaikeeksi näkyypi
Kanssa Aabelin asunta,
Erotaan eritaloksi.

KAINI.
Elköön eukkoni erehy,
Outko oikein tajunnut
Että siunasiit sinua,
Kainin vaimoa katalan,
Meitä kaikkia Mehaala
Ynnä yhtenä minua?
Konsa satun saapuvillen
Niin ei sillon siunausta
Loveta nimiluvulla,
Yltä ympäri perettä:
Ainoastaan Aabelia
Eivät uhrissaan unouta
Häntä nimeevät nimeltä.
Vaan en eroisi emästä,
Irti luopuisi isästä
Jos vielä jotenkutenkin
Entinen elämänmuoto
Taloon kääntyisi takasin.
Ei ou heillen hellimmästä
Mielentietosta mitään
Huojennosta huolissasa
Aivan ennen aurinkoa
Tulee hankkian havata,
Nousta nuoremman sivulta
Ja kuin tultua tupaan
Työltä työläältä takasin
Talontyöltä painavalta,
Kytömaihen kynnettyä
Vielä makaava majassa,
Vielä vuoteella viruva
Soristellen sorkkiasa,
Rehetellen reisiäsä
Pitää pilkkana minua
Sakkovaapi saalismiestä,
Eineesä ehtiätä,
Haukkuu leivänhankkiata,
Sättii veljeesä sävytön,
Vanhempaasa vallasniekka;
Jätkyttää jälestä juosten,
Haukku peloksi harakan;
Matkiin marsiipi jälestä
Aina härnyttää hävytön.
Räivä rääsiipi minullen
Heittolas heristeleksen.

MEHAALA.
Koita kärsiä, kokea
Ehkä tasautuut tapasa,
Luopuu laatu lapsellinen.

KAINI.
Hän on aika ajaltasa
Vuosi vuuvelta pahennut;
Etpä muista muinoisia,
Kuinka kussakin tilassa
Piin pientä veljeäni
Käsivarsiini varalla,
Häntä aina akklloiva,
Lieskan luona liekuttaissa
Häntä turvaava tulelta,
Varjeleva valkialta,
Säilyttäissäni säkeiltä,
Pojes saattaissa savusta,
Kannoin ehtimään emeä,
Kannoin kahtomaan Iseä,
Vasten vanhempiin tuloa.
Lauloin lasta liekuttaissa,
Viihyttäissäni vihelsin:
Poimin marjoja makeita,
Jältin jältteä petäjän;
Millon paistoin paistikkaita,
Konsa hauvoin hauvikkaita,
Kullon kukkia kokoisin,
Ehin kiiltävii kivijä,
Kirjakepit kirjailin.
Ilontekosa iloni
Naurollesa naurahtelin:
Kuinka oli kuuliainen
Kuhtui kulta veljeksesä,
Mesisiskoksi sinua.
Eipä armoja emäni,
Ihailuksia isäni
Meillen sattunna samaite,
Heitettynä helläisesti
Kuin mie häntä miellyttelin,
Häntä halulla halailin
Kuin mie syytöntä syleilin,
Kiikuttelin kintuillani
Nostin polviini nojalla.

MEHAALA.
Miks ei mielessä pysysi
Tämän aikuiset asiat:
Vielä muistan muutkin leikit
Kopinlyönnät, kontintiennät,
Kisat, kiikut, kyykät, ryyhkät
Kuurupeittoiset kujassa
Piilo peittoiset piholla.

KAINI.
Aika aikoa kutakin,
Nyt on vihtana vihana,
Riitsa, risti seurassamme,
Perekunnassa petona,
Talonhärtsänä hävytön;
Vanhemmilta vallan saanut,
Perinnä pereenpiennän
Ilmas olevvalt isältä,
Vielä elävält emältä,
Aina ylpeenä, ylinnä
Hän on suurinna suvussa,
Emän lapsista enimmä.

MEHAALA.
Koitetaan kokea vielä,
Vielä viivytään vähäsen;
Kukatiesi kuinka käypi?
Ehkä entinen elämä
Meillen tapautuu takasi
Se oli enkeliin elämä,
Taivallisen yrttitarhan.

KAINI.
Mikä enkeliin elämä,
Mikä onnesa osana
Missä autuus asuupi?
Sanansaattoa vajilla,
Heillä puuttuuvat puheetkin;
Halleluja kaikki haasto
Kaikki kielenkertomukset,
Ajanvietto, viihykkeesä,
Tarinasa taivahassa,
Toimitukset toisillesa.
Varsin kaikkia vajilla
Ravintoa, rakkautta,
Vaimon lempeä vajilla,
Avion avullisuutta;
Eivät emän armautta
Eivätkä isän iloa
Tunne, tunnon lohtutusta,
Laupeutta lasta kohti,
Lasten vasten vanhempia;
Kaikki sievimmät siteet,
Somat solmut rakkauven
Ei ou tutut tunnossasa,
Tietyt heijän tiijossasa.
Typötyhjät heijän työsä
Arvottomat askaresa.
Aina Aabelin enemmän
Teot toki toimevammat,
Veisut, virret verrattomat,
Enemp enkeliin iloa,
Psalmia sanattomia,
Hyminää, hyräilemistä.
Eipä heillä lapset laula,
Sisärkunta siunaelle.

MEHAALA.
Elä säti enkeliä,
Luojan luotuja paraita.

KAINI.
Juohtui mieleen Jumalan
Luuva valon vaikuttavan,
Antain määreä ajallen
Antoi valon auringollen
Josta kuukin kuumottaavi;
Taottua taivaskannen
Täytti taivosen tähillä.
Luotuasa maamme luojin
Siihen asukkaat asetti,
Meijän suvun suuremmaksi
Enemmäksi enkeliä
Jotka orjiksi osasi,
Pani palvelusväeksi
Langenneillen lapsillensa.

MEHAALA.
Aina enkelit eläävät
Iiankaikkisess' ilossa,
Aina taivaassa asunta:
Ei ou surmasta surua,
Kuhtumusta kuolemalta;
Ei ou heillä helvettiä,
Vaivoja, elonvajaata,
Katumusta, kaihtemista.

K&INI.
Siis on sitä raskahampi,
Kuin ei kuolema pelasta,
Loppu näytä lohtutusta,
Päästä päiviltä pahoilta.
Eik ou heillä helvettiä?
Mikä piinapa piruilen,
Mikä sattui saatanallen,
Sekä heijän seurallesa
Jotk' oliit enkeleist enimmät,
Ilmakansasta isoimmat?
Jos meitä vaivoa vajaat,
Tapoavat tauvintuskat,
Hoput, huolet huonontaavat;
Niin on loppu lohtuttava
Pelastussa kuolun koprat.
Ett ei enkelit katune,
Pahaksi pahoja töitä
Totta siinäkin sivussa
Jäävät jällen ihmisistä.
Vieteltynä viekkailta
Meijän vanhemmat varasti,
Ottiit kielletyt omenat
Heittäin enimmät hetelmät:
Sitä sukumme suruupi
Kaikki kansamme katuupi.
Enkelit enemmän rikkoi
Asettautuit ainehella
Vasten valtoa Jumalan
Tahtoin taivasta tavata,
Luojan linnoja liketä,
Siirtää istuma sijoa,
Voittaa voimanantajata.
Katumata kauheutta,
Katehtiissa kahteliivat
Meijän vanhempiin varoa,
Heijän onnesa osoa;
Ensin saattoivat emämme,
Viimen viettivät isämme
Puuttumaan synninpuihen;
Tuosta äsköin tuomittiin
Tuhansii, tuhansin vuosin
Tuli hirmuiseen kipuun
Katumaan kahleissa.
Kaikki joilla on katumus
Niihen huolet huojistuuvat,
Heijän vaivat vaiveutuuvat;
Vaikka toivo vaipununna.
    (Mehaala mänee pois, Aabeli näkyy).
Ei ou engeliin elosta,
Vähän ihmisten ilosta;
Miksi meijät luoja luonnut
Veljeksiksi veikon kansa
Yksiin vanhempiin varaksi?

    (Näkee Aabelin ruiskuttavan vettä
    Mehaalan päällen, Kaini juoksee sinne).


5. NÄYTÖS.

    Kaini, Mehaala ja Aabeli.

KAINI (Tavoittain Aabelia).
Heitä kohta koirankonstit
Inhottavat ilveesi
Paha palkaksi tuloopi.

AABELI (Poisjuosten).
Kainin kasvo narrinnaama
Kuva kurjan, kummitoksen.

MEHAALA (Kainillen).
Elä uhkoa ukkoiseni
Valat varsin vaaralliset,
Uhkaukset uhmalliset:
Ennen eroomma hänestä,
Ennen etäältä ehimmä
Levon, leivän aina saamma
Oman ohtamme hijellä,
Oman ansion avulla
Oma toimi toimittaapi;
Saamma samalla tavalla
Kuin on saatu näihen saakka,
Näihen asti ansaittuna.

KAINI.
Kuinka kumminkin erota,
Heittää heikot kantajamme.
Vanhistuneet vanhempamme.
Vanhemmat hänen varaasa.

MEHAALA.
Pako toroa parempi,
Ero riitoja enempi;
Jossa jo on riijan alku
Toransiemen toihuttaavi
Aina alti kasvavvainen
Kuka tiesi kuinka loitos
Vihanvimma viimen viepi,
Saattaat saastaiset sanasa,
Paavuttaat pahat pakinat.

    (Mänee pois).

KAINI (Ajatuksissa, sanoo viimen).
Miks oun tullut tuntemaan
Ouvoksi oman kotini;
Tullut poisituomituksi
Kaikkein paraimmiin parista,
Asukkaista ainoisista?
Liekkö käännös käytökseni,
Onko sävyni sävytön,
Tokko lienen liijan kiukka
Kärhäkuokka kärsimätön?
Tahon tapani parata,
Kiukanluonnon luovuttoa;
Vaan ei vanhemmat vakuuta
Toista, totuuteen totuta.
Ei meillä elämä synny
Yhä yksillä pihoilla.
Ennen huommenta eritän,
Ennen päivän päättämistä;
Itkiin isänikotia.
Siunaten sijoja niitä
Jossa syytönnä syleilin
ihanaa imettäjääni,
Istuin sylissä isäni
Kiikuin hänen kintuillasa:
Siunaillen siittäjini,
Siunaten sisäryskunnan
Vielä alti Aabelillen
Toivotan totisen onnen
Että terveenä eläisi
Aina suosioss asuisi
Hällen jäävät heinämaani,
Hällen perut perkumani,
Kaikki kasket kaatamani.
Kaikki kylvöt kylvämäni.
    (Hänen hipiäsä muuttuu ja hän sanoo kateuvella).
Vaan en valmiita jyvijä
Anna Aabelin osaksi,
Elinajakseen eloja;
Annan puolet Aadamillen
Ite puohan toiset puolet;
Poltan oman olkivuitin,
Rikat riihennuotiossa,
Savu-uhrina salassa,
Kostouhriksi kokoan,
Poltan polttouhrinani,
Uhmauhriksi sytytän;
Ettei elinajaksesa
Aina kestä Aabelillen
Kainin olkija katoksi,
Aina alle vuoteeksi:
Totta työllen tottunoopi
Koska puutos kohtovaavi,
Työllen tarvis taivuttaapi,
Vaivan vaatiivat vahingot.




2. KOHTAUS.

(Keolla).


1. NÄYTÖS.

KAINI (Pölyssä ja tomussa valmistautuu polttamaan olkija ja ruumenija).

Ennen poltan pois poroksi
Olet ruumenet ruukiihen
Enkä etääksi kuleta
Enkä anna Aabelillen:
Jollen jääpi jälkijäni
Kyllä vuosi kymmeneksi
Nautittavaks narrinpilkoin,
Käsipuuhkin pulskiasti.
Uhrin tien uhanki vuoksi,
Velkauhrin veljen vuoksi.

    (Kokoa olkija ja ruumenija).


2. NÄYTÖS.

    Entinen ja Aabeli.

AABELI.
Missä rosmo roikalehat?
Oiva siivon out olillen,
Hyvän ruukin ruumenillen
Saanut keskellen ketoa.
Olet out mättännä mäellen
Pehut pellonpientarillen.

KAINI (Tapaillen häntä).
Kyllä sullen kylvyn annan
Kerran kelmijä opetan
Näsäkuokkoa kuritan.

AABELI (Pakoonjuosten).
Eeva kultainen emäni,
Armas Aadami isäni!
Kaini luuni katkaisoovi,
Kaini lopettaa lopeti!
    (Takaisitullen).
Mitäs mielit tästä saaha,
Työstä tuhmasta tulevan?

KAINI.
Minä mielin matkustella
Kauvas teijän kansastanne,
Luopuin luotanne lopeti:
Niinmä poltan toisenpuolen,
Oman vuittini olista
Uhmallani uhrikseni.

AABELI.
Tokkos luulet toisenpuolen
Sullen turakka tulevan:
Mitäs miettisit minullen
Heittää heittolas osaksi;
Minä sulta miesivuitin
Vaain valmiista eloista.

KAINI.
Mink out vaivan valmistaissa
Nähnyt näihen hankinnassa
Mitä antanut apua?

AABELI.
Mie oun kahtonna karihtat,
Kesät vahtinna vasikat,
Vuohet, vuonnat paimentanna,
Lauman laihoilta ajanut,
Karjan viljankasvavalta
Kapaleelta karttanunna.

KAINI.
Elä eilleenkin samaite,
Tuolla toimella, tosita,
Varsin huoleta, hoputa;
Soita soita kasvamaan,
Laula pellot pehmiäksi,
Tasaiseksi nurmet tanssi,
Hauku halmeita keollen:
Makaa päivät päästä päähän,
Vietä iltaisi ilolla,
Aika alti leikitessä:
Minä muutan muillen maillen,
Ehin muualta eloni.

AABELI.
Se on Kaini kaunis poika,
Hyvä vara vanhemmillen
Kuin on halu kulkemuksen,
Vaelluksen vanhemmista.
Ne on mielet oiva miehen
Hyvätahtoisen tapoja;
Mikä heillen tuossa turva?
Ainoa on Aabelista,
Varsin vanhana varasa.
Vielä hävittää hävytön
Ennensaatuja eloja.
Luojallemme tokko luulet
Ollenkaan otolliseksi,
Uppalantin uhmauhrit.

KAINI (Uhkaten).
Haasta vielä harvahammas,
Pahapaltoinen pakise,
Tarinoippa tarhapöllö;
Konsa on sinusta ollut
Jokuu vara vanhemmillen
Heillen töissä helpotusta
Heillen atrian apua.
Pijät pilkan pilkkahammas,
Naurahtelet narrinalku
Minun uhmauhrilleni
Onko sun otollisemmat
Veriuhrit, velkauhrit
Syyttömistä syntyneistä,
Karihtoista kasvavista
Vuohen vuonnista somista?
Vielä vinkuuvat käsissä
Aläjäävät, ääntelöövät,
Jätiseevät jäännöksesä,
Täriseevät tähteesä.

AABELI.
Sun on uhrit uhmauhrit,
Uhrit ulkokultaisuuden.

    (Kaini laittaa uhriaan. Aabeli myöskin laittaa uhrilaivan,
    ottaa vuonnan jota hän rupea uhraamaan).

KAINI.
Heitä vuonnat, vuohenpojat,
Laske kasvamaan karihtat;
Irti päästyä ilosa
Paistiuhria parempi;
Otan uhrin uihkavaisen
Vielä vinkuvan käsistä,
Sylistäsi sykkäväisen
Kaappaan lampaan lavasta,
Käpälästä vohlanvuonnan,
Lapaluistasa lujasti;
Jolla päätän päätä vasten,
Kolhoon kohti kulmiasi.

AABELI (Vääntää niskat nurin vuonnalta ja pistää tulen lavan
alle joka yhtäkkiä leimahtaa tuleen.)

Kaho Kaini uhriani
Se on kerran kelpo käistä
Otollinen, oivallinen,
Jumalallen juhlattuna;
Sun on auonnasta pahasta
Pahakiukkuisen, kirotun.

    (Kaini koittelee sytyttää uhriaan ruumeniin puolelta vaan
    tuuliaispää kiehtoo; josta tuli tukehtuu; hän sytyttää
    uuvestaan ja se tapahtuu samoin; Aabeli sytyttää olkiin
    puolelta ja se samassa leimua täyvessä tulessa).

Kuin on uhri kunnonkäistä,
Tuli hurskaalta tuleepi
Niin se ei samaite sammu
Kuin jos kurja uhroapi.

KAINI (Sammuttain).
Kuka kuhtunna sinua,
Kuka kuhtui kunnottoman
Joka saattoi sammutellen
Tämän työni tärviöllen?

AABELI.
Minä leimullen levitin,
Saatoin tuimallen tulellen
Jot ei voinut konnankonstit,
Kekäleesi kelvottoman,
Sytykkeesi synnin orjan.

KAINI.
Kekälein on kelvolliset
Parannella partoasi,
Harvennella hampaita
Suurta suutasi tuketa.

AABELI (Pakoonjuosten).
Eeva kultainen emäni,
Armas Aadami isäni
Kaini päälen karkovaapi!

KAINI (lähättäin kekäleen Aabelin jälestä josta hän kaatuu).

Sattuipa kovan kovasti,
Kovin päähäsä kolahti,
Otanpuolellen osautui,
Ohuvehen ohtaluuhun:
Ett ei liiku, lähennäyvy
Eikä seiso säärillesä.
    (Likenee).
Veikolla verinen kulma,
Alti Aabeli veressä,
Lepässä leviä leuka,
Otassasa orvasketta,
Marraskettu maksankarva;
Punassa punaiset posket,
    (Tuskalla).
Nouse nuoroinen nopeesti!
Elä viikoista vihoa
Pijä pitkäistä toroa;
Elä muistele eneä
Väärintehtyjä tekoja.
Empä kulloinkaan eneä
Taho kansasi tapella
Vasten sinuu vastustella
Saattaa sua suutuksiisi:
Annan vallan vanhemmaisen,
Evut eillä synnytetyn.
    (Liikuttain häntä).
Vielä poskissa punoa
Vaan ei vastoa minullen;
Ei ou jäykenneet jäsenet,
Vielä veri liikkeissä,
Vielä silmäsä siniset.
Nouse armas Aabelini,
Pijan pikku veikkoiseni,
Herriherttainen hereä,
Veli veikkonen havaha!
Kuule kulta kukkaiseni!
Elä kuvaile eneä;
Ne on leikit lemmon leikit,
Kummat kuolun kursaukset
Hirmuisesti hirvittävät!
    (Liikuttain uuvestaan nousevalla kauhistuksella).
Kylmät ovat kyynäspääsä
Vielä kalvoiset vilummat,
Jäsenesä jäykkenöövät,
Silmät siirtyyvät siniset
Kalvettuvat kasvopääsä,
Muoto muutuupi rumaksi;
Jo on sieramet siniset,
Kintut kiini toisissansa,
Veri sepo seisattunna:
Mikä kumma, liekkö kuollut,
Liekkö hengen heittänynnä,
Kalma silmäsä sitonut.
Tuoni äänesä tukennut,
Surma suusa suittanunna?
Tähän syyhyn syynalainen
Oun minä poloinen poika;
Mitä tehä, minne männä,
Miten päästä päiviltäni,
Kuten kuolema tavata,
Ennättää elämän loppu,
Kiirehtiä kuolun kimppu?
Tulisikko surmantuskat,
Kuolunkoprat kopristaisi,
Vaipuisivat tunnonvaivat,
Katoisivat kauhistukset!
Mitkä vaivat surmanvaivat,
Kutka tuskat kuoluntuskat?
Vasta vaivat tunnonvaivat,
Äskön tuskat tunnontuskat.
Eiköön akkani apua
Jotain taitaisi tavata
Keinoo keksiä osaisi,
Että vielä virkoaisi,
Että elähtyis eloon,
Vielä henkiin heräisi?

    (Mänee moniaita askileita vaan tulee kohta takaisin).

UKKOISEN ÄÄNI.
Kuka kuhtu, kenkä huusi,
Mikä minua manasi,
Kenkä nimeltä nimesi?

ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä).
Missä veljesi venyypi,
Kussa Aabeli asuupi?

KAINI.
Ounko vahti, vartijoija,
Pantu paimeneks hänellen?

ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä).
Miks on veljesi veressä,
Miksi muoto mustelmoissa,
Kaunis kasvosa lepässä?
Veljenveri vaahtevainen
Vaatii kostoa kovoa.

KAINI.
Veljen veren velkapäänä
Verivelka velkanani;
Veljenmurha muistettava.
    (Vapisevalla äänellä).
Mesisiskoni Mehaala,
Avioni, ainoani!
Tule tuskassa avuksi,
Ehkä neuvon ellentäisit,
Avun akkani havaisit;
Miten sulen surmanhaavat,
Lävet kuoleman kuroisin,
Veljenveri seisattuisi,
Herumasta herkiäsi;
Joka vaahessa valuupi
Alti Aabelin alaite,
Verilääsönä veäksen,
Mänöö mättäihen lomassa,
Tuolla turpeihen välissä.
Tule sijo silmiäni
Että ehkies en näkisi!
Luonto luovuta elosta,
Salli surma saastaisellen,
Saata tunto sammuksiisa,
Tunnonvaivat vaipumaan,
Ajatukseni aseta!
Vaan on vaivat vastaisetkin
Tulet helvetin tulevat
Yhtä vaikiat varoilla,
Säkeneitä säästöisässä,
Tulilinnussa kipuja.


3. NÄYTÖS.

    Kaini ja Mehaala.

MEHAALA.
Mitä mietit ystäväni,
Kennen kanssa keskustelet?
Ketä kahot kaatuneeksi,
Haastat haavoissa olevan,
Kennen veressä venyvän,
Kuta kuhut kuoliaksi?

KAINI (Osottain Aabeliin päin).
Kennen oun kettännä keollen,
Kennen kaalanna katala?
Sitä kuhun kuoliaksi
Ketä vainajaks varajan?
Oman veljen ohtaluuhun
Kolhaisin korennanpäällä,
Kekäleellä päähän päätin,
Palavalla paukautin,
Vasten kalloa kalautin.
Miten tavata takaisin,
Tehä tekemättömäksi,
Mitenkä mitättömäksi
Mustan murhan saatan saaha?
Miten nostattaa nopeesti
Veljen venyvää veressä,
Lepeevän lepänlöässä,
Miten puhistaa pukeesa
Sivistellä silmäkulmat?


4. NÄYTÖS.

    Entiset, Aadami ja Eeva.

EEVA (Säikähtäin).
Ah armas Aabelini!
Oh nuori nopiani!
Nouse nuoroinen nopeesti;
Ylös kalliini kavaa!

KAINI.
Ei se nouse nuoroisesi,
Kavaa kalliskannettusi,
Eikä ensinkän nettusi
Vajn vanhinsynnytetty
Poika louhiin lomaan,
Manattava maanpoveen,
Mahu vaivainen manallen,
Raukka, kurja maan rakoon.
    (Viskauttuu maahan).
Kata turpeilla katala,
Mätä mättäitä ylite,
Kiviraunio rakenna
Johon kovot kuolettajan
Murhateon muistukkeeksi.

MEHAALA (Langeten polvilleen Aadamin eissä).
Armoo ihana isäni!
Anna armo armas appi,
Anna anteeksi rikoksen
Johon veti veljenkiistat!
Eipä varsin vanhempasi
Tahallasa tappanunna;
Tapaturmainen tapaus
Heijät yhteen yhytti,
Yllytti yhessä ollen,
Saattoi saastaisen tekosa;
Ilman viikoista vihoa,
Paihte aineeta pahata.
    (Kääntäytyy aina polvillaan Eevaan päin).
Ehin armoa emältä,
Ehin äitiltä omalta,
Pyyvän Kainin kantajalta,
Anon anteiksi anoppi!

KAINI (Ylösnousten).
Mun on murhani isompi,
Pahatekoni pahempi
Ett en tohi toivottoa,
Siitä vaatia vapautta,
Anoo armonantamista.

MEHAALA (Aina polvillaan).
Vaikka rikos vallan suuri,
Vainon vaatisi vahinko;
Niin on armosa avarat,
Enempi emämme armo,
Isänrakkaus rajaton!

AADAMI (Itkulla).
Säästä särettyy syvväntä,
Päästä päätä pyörtynyttä
Vaivanalaista vapauta!

KAINI.
Aivan suuri surman aine
Veljen verta vuuvattaissa
Oli kiivautein kirottu,
Synninsyynä, synnyntäni:
Synnyin pahasyömmisenä,
Kasvoin ilman kahtomusta,
Ojennuksita, opita,
Suultakuohkuna, kurita.

EEVA.
Tuossa tunnen tuomijoni,
Lahjan synninlangemuksen,
Pahantyöni palkan tunnen,
Koston puihen koskennasta.

AADAMI.
Tahi taivaankuritus
Helleyvestä, heikkouvesta;
Kasvattaissa Kainiamme;
Alti Aabelii ihailit,
Alti puollit Aabelia:
Toinen pikainen toraisa,
Toinen viekas, vilpillinen;
Kyy ois ollut kytkettävä,
Sisälisko siimoittava.


5. NÄYTÖS.

    Entiset ja Eenokki. (Juosten isälleen vastaan).

MEHAALA.
Kaho pientä kaunokaista,
Kaho kultakukkaistamme,
Ihanata Eenokkiimme,
Näe itenäköistäsi,
Itemuotoistais ihaile!
Kaho, kuinka kapperasti
Hyppää vasten vanhempaasa
Nousten polviisi nojallen
Syytön syöstäksen syliisi!

KAINI.
Jos oisi omakuvasi,
Näkö käypänä näköösi,
Mult on muoto muuttununna,
Näköpääni näiventynnä.
    (Kahtoo lapsen päälle, joka säikähtää).
Hirviääpä hirmutonta,
Säikähtää pahasävyistä,
Ilkiön ihailemista.
    (Muut vähän eroovat hänestä).
Outo oun omassa koissa,
Outo lapsillen omillen,
Sukukuntani suruna,
Vaarrettava vanhemmilta
Irti seurasta isäni,
Emänarmosta erite,
Kirottuna kinkeristä,
Kontijo isäni koissa,
Peto synnyntäpesässä;
Vaikka vanhuuvenvaraksi
Kasvattivat Kainiasa
Niin on toivo toisin käynyt
Toivo muuttunna mureeksi,
Ei ou vanhuuven varoa
Huojennosta huolessasa
Kuin oun kummin valmistanna
Pellot kaikki pehmiäksi,
Ylöskyntänyt kytöni,
Suoni kaikki suorittanut;
Niin on töistä työläistä,
Vaikiammista vapaus.
Heitän heillen heinämaani
Vaivanalat vanhemmillen;
Aina itkeväll isällen,
Alti huolivall apellen;
Jonka jouvutin mureesen,
Saatoin vanhuuven varata,
Jonka huolellen hosaisin,
Vaikka vahingon jytyllä,
Varsin vastoin aivotusta.
Katumukset kaikki myöhät;
Veljenverenvuuvattajan
Itku ilmivalkiaksi,
Kypeneiksi kyynäleesä,
Tuska tuimaksi tuleksi.
Kolakka koti isäni,
Kylmät omat kynnykseni,
Jäinen, jäähtynyt majani
Hyhmäiset hyvimmät suojat.
Ratkon rakkaimmat siteeni
Eroon eukosta, emästä;
Yksin paeta yritän
Minne viepi villimieli,
Taluttaat pahat tapani:
Peityn petoin pesissä,
Karhun kuopassa katoan,
Kontion kivikolossa
Hukun hukan atriana:
Ehin yhtä, eikö löyvy
Joka tappajan tapaisi,
Veljen tappajan verisen,
Löisi kurjan kuoliaksi,
Haon alle hautoaisi.
    (Ukkoisen jyrinä ja tuli).
En säiky pahoa säätä,
Ulkoukkoista vapise,
Tulennuolia tutise,
Kaikkivallan valkiata,
Leimuja pimiän pilven:
Kepeet ne tulikehakot,
Säästävät tulisäkiät
Omantunnon tulta vasten,
Tunnonvaivan valkiata.

ÄÄNI.
Sitä kosto kohtoapi.
Joka muita murhoapi:
Vielä Kainin kaatajallen
Seitenlainen kostonlaatu,
Seitenkaltainen katumus;
Kainin murha kauvanajan.
Murhatyösä muistukkeeksi
Kaiketi vaatiipi katua
Elinaikasa ehäite
Kuin on luotu luonnonsurmin.
    (Ukkoisen jyrinä ja tuli).
Tunnusmerkiks tuomitullen
Muutan murhatun muselmat
Kainin kasvoillen asetan,
Muotoosa mureenmerkit,
Painan paiseennäköiset:
Josta kasvo kauhistuupi,
Muutan muovon murhamiehen
Kainin kasvon kauhiaksi.
    (Ukkoisen tuli vähenee Kainin ympärillä).
Kauhistunna Kainin kasvo,
Kasvo ennen kaunokainen
Painunna pahatekiän
Mustaks muoto muuttununna,
Tullut hirviäks hipiä,
Että välttäävät, väjyyvät
Veljentappajan verisen.

    (Ääni lakkaa ja ilma selviää,
    muut likeneevät ja säikähtäävät).

KAINI.
Kaikki kanhistuut minua
Sävytöntä säikähtäävät.
O! avioni armas,
O! vaimo vaivaisen,
O! lapset langenneen!
Voi! vanhat vanhempani!
Ah! suojat suojaisat
Kuin alti armaat,
Ihanat, iloisat!
Nyt huolen huoneiksi
Nyt surun suojiksi
Murheessani muuttuneet!
Nyt jätän jäähyväiset
Ja yksin yritän
Vaeltaa vaivassani:
Vaikk ero vaikia
Läheisien luota lähtö:
Vaan vaiva vanhemmill
Oun muistutus mureen.

MEHAALA.
Empä erkane sinusta,
Luovu luotasi omani,
Jäisi jättäinkän jälellen
Joska painaisit pakoon;
Aina ehin askelesi,
Yhä jälkesi yhytän,
Yhä yhteen yhymmä,
Saamma samoillen tiloillen
Aina toisemme avuksi,
Toisen turvaksi tulemma.

KAINI.
Kuinka tahot kultaiseni
Erota emäsi luota,
Irti luopua isästä;
Kurjan kulkukumppaniksi?
Ohakkeet ja orjanruoskat
Minun poluissain poloisen,
Kurjakulkuisen kuluissa:
Jälissä pakojäniksen
Polut polkemattomia.

Mehaala.
Kuin oun kerran kumppaniksi
Sullen suotu, suostunutkin
Olla onnessa omasi;
Ounpa suotu, suostunnakin
Olla onnessa kovassa,
Varsin vastenkäymisessä
Tarvis hyväntahtoisuutta.
Mitä osautuu osaksi,
Sullen suinkin sattuneepi
Kaikki kannamma yhessä,
Kahenkesken Kainiseni!
Avuksi akankin toimi,
Helpotukseks heikommankin,
Huolenpito huonommaisen.
Ei ole eloniloa,
Toista toivoa minulla,
Kuin sun kulkusi mukana:
En elä erottuasi
Enkä hengi heitettyä.

KAINI.
Etpä eukkoni epäile
Erota emäsi luota,
Irtautuu isäsi koista.
Ansaihteisit ainoani
Osakseis paremman onnen
Myöskin vankat vanhempamme
Avun aina tarvihteisi:
Elä suinkan heitä heitä
Vanhuuvessa vaalimata.
Tuossa paikassa tuloovi
Minun paikalta paeta
Kautta kauhian tekoni
Oman pääni päätöksellä
Omantunnon tuomiolla.
Että täysin täytetyksi
Kova tuomio tulisi;
Poisi poiketa pitääpi,
Paeta pahatekiän,
Muillen maillen murhamiehen,
Synkkyyten syvimmän korven
Joss ei päivä päällen paista
Kirkkaus kirotun päällen.

MEHAALA.
Ihanat isäni armot,
Äitin armot armaammat,
Siunattu asunsiani
Sisärkunta siunattava,
Heitettävä hellinmielen,
Surulla rakas sukuni,
Kaikki kalliit jäsenet:
Vaan on varsin vanhemmista
Velka veljestä erota,
Siirtäytyy sisärten luota,
Elinaikaiseks eroksi
Jätän heillen jäähyväiset:
Laitan lapseni kulullen
Avioni askeleihen.

KAINI.
Tokko tohin, tokko toivon
Teitä teilleni suvaita
Manatuillen matkoilleni?

MEHAALA.
Minne heittäisit minua,
Minne heität heikot lapset,
Kennen kahtoa katalat?
Vanhemmillen vastukseksi,
Murheitasa muistukkeeksi.

KAINI.
Enkä heitä heikkopäitä,
Huonopäiväsii hopuksi,
Murhatyöni muistukkeeksi,
Vanhenneillen vanhemmillen.
Jätä sinä jäähyväiset,
Heitä sinä siunaile
Jonk on siunaukset jotakin,
Joka tohit toivottoa,
Vaatii onnee vanhemmillen;
Tohit toivoa itellen.
Min en tohi toivottoa,
Siunata sitä vähemmin;
Pahan toivotus pahaksi,
Häjyn siunaus häpeeksi.


6. NÄYTÖS.

    Entiset ja Kainin 2 nuorempaa lasta.

KAINI.
Tuossa lapsemme tuloovat;
Lähetään metän lävite
Karttain isän kartanoita,
Karttain kallista kotia
Jota vasten vaihoksiin
Korvet koko maalimassa,
Saloin synkkiin syveys
Pakopaikaksi ehimmä.

    (Tahtoo taluttaa lapsiaan vaan hyö pakenoovat
    äitisä luo. Kaikki muut mänöövät pois).

MEHAALA (Polvillaan rukoillen).
Anna julkinen Jumala,
Anna ainos auttajamme,
Anna synnit anteiksi!
Salli luoja lohtutusta,
Kenki tuskan kevennöstä,
Suuvos suuri suojaajamme!
Vaikka vastenkäymisijä
Oumma ansaineet osaksi!
Ohjaa onnemme osoa
Sillen tiellen siunatullen,
Missä minun miehelleni,
Katuvallen Kainilleni
Toivon liekki toihuaisi
Loistonsäen, lohtutuksen
Valaiseisi vaivalaisen!
Salli lapset langenneihen
Jotk ei ou osallisia
Synnin syihen siittäjisä;
Vijatonna vihannella,
Kukoistua kunniassa,
Veljellisesti vesoa!

    (Pois).








End of the Project Gutenberg EBook of Kaini, by Jacob Fredrik Lagervall

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 47594 ***