*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48074 ***

ÄKILLINEN KIHLAUS

Leikki-näytelmä yhdessä näytöksessä


Lukemisia Kansalle n:o 150.



Turussa,
J. W. Liljan kirjapainossa,
1861.






        Imprimatur: G. F. Aminoff.




HENGET:

_Bertha_, vanha rikas ryökinä.
_Maria_,  | ryökinän kasvatustyttäret.
_Liisa_,  |
_Parooni Kaarle_, ryökinän veljenpoika.
_Liana_, ryökinän ystävä.
_Kaarle_, tutentti.




Ensimäinen kohtaus.


(Teatteri kuvailee lehtimajaa, jossa on kukkaisilta koristettu
 pöytä tuolinensa. Peräseinässä killuu seppele sisältävä puostavit:
 K. M. Maan päällä on avettu kirja.)

_Kaarle_ (tulee sisälle matkalaukku rinnalla, perhoishaavi kädessä.
Katsoo ympärinsä ja sanoo:) Voi kuin täällä on ihana! Lieneekö kukaties
nimipäivä? Seppele puostaveilla -- tahi olleeko tämä pikemmin jonkun
syntymä-päivä! K. M! K! Kaarle, minun nimeni -- ja M sitten!
Vissinkaiketi Maria! -- Ah täällä (kyyristää itsensä ja sieppaa kirjan)
eräs avettu kirja! Anna anteeksi, Maria, suloinen uuteliaisuuteni!
Taittaan sanoa kaikkia näitä velho-linnan muotoisiksi! Tuo ihana
rakennus! (näyttää kädellänsä sivullepäin) tuon tyvenen lahden
helmassa! Hiljaisuus, tyven, ei askeltakaan. Annas, minä katson, mitä
kirjassa on kirjoitettu! (lukee kovin) "Rakas sisareni! Estetty,
valitettavasti, syystä kuin tiedät, en taida seurata poikaani, enkä
niin muodoin saa nähdä ensimäistä kohtausta, johon aikomuksemme on
perustettu. Tietämätöin tulo sopii hyvin syntymä-päivänä. Minä luotan
sinun viisauteesi, ettäs asian hyvin toimitat. Nuoret eivät aina ole
viisaat ymmärtämään omaa hyötyänsä, erinomattain jos he saavat haistaa
jonkun aikeen olevan liikkeellä. Älä anna tytön aavistaa mitäkään
sellaista! Sinun oma sisares Ulla."

_Kaarle_ (miettien). Aha! kyllä ymmärrän, neitsyllä on ylkämies
saapuvilla, (pilkaten) syntymä-päivän lahjaksi! Täällä olisi joku
pilkka paikallansa! Voi tuota onnellista! Mutta ensin tervetyksiä,
onnen-toivotuksia ja runoja! Minä arvaan hänen täyttävän
yhdeksäntoista, ja varmaan on hän myös ihana ja kaunis! Näillä
tienoilla ei taida muuta kuin kauneita kukkaisia kasvaella (ottaa
lehden paperia laukustansa, kirjoittaa siihen ja laskee kirjoituksen
pöydälle, sitte menee hän puun taaksi niin, että kasvot näkyvät
katsojille).




Toinen kohtaus.


Bertha ja Liana (Bertha vetää henkeänsä raskaasti ja istuu alas).

_Bertha_. Rakas Liana, kuinka vuodet rupeavat väsyttämään! Mutta katsos
mitä täällä! Näyttää olevan runoja. Tule ystäväni, sinä joka näet ilman
lasisilmittä! Ja kuullelkaamme!

_Liana_ (istuu ja ottaa lehden, jonka Kaarle on pöydälle laskenut,
Berthan kädestä ja lukee hartaasti. Nauraa). Lopussa on luettava:
"Hänelle, jonka päivää vietetään." Niin muodoin ovat ne sinulle, joka
tänä päivänä täytät kuusikymmentä.

_Bertha_ (katsoo lehteen). O ihmettä! Kolmekymmentä vuotta ennen tätä
ei ollut minulla lämpeempiä onnentoivottajia!

_Kaarle_ (näyttää vähän hävehtyneeltä ja puhelee itseksensä). O! paha
kurki! Oliko tuo se, se yhdeksäntoista vuotinen! Ompa paras koettaa
päästä pois pelistä (aikoo mennä, mutta havaitaan).

_Bertha_ (levittää kätensä häntä vastaan ja sanoo:) Ole sydämellisesti
tervetultuasi, rakas Kaarleni! Ja peräti tutentin hankkinassa, sen
mahdan sanoa. Ei olisi hahmo-muutos ollut tarpeellista, tehdäkses
itseäs tuntemattomaksi.

_Kaarle_. Ja minä olen siis tuttu!

_Liana_. Tuttu? Kysymys joka täydellä syyllä taittaan tehdä; sillä ei
taitais uskoa, kuinka aika on hänen muuttanut.

_Bertha_. Niin aina, niin aina! Usiampia vuosia on siitä, kuin me hänen
viimein näimme, ja kuinka monta vuotta olet sinä ollut ulkomailla?

_Kaarle_ (kertoen hiljaa). Minä ulkomailla! (Itseksensä) Vissin kyllä,
mutta ainoastaan unessa.

_Bertha_. Isäs lupasi meille lavioita tietoja sinun matkoistas, hän
sanoi sinulla olevan erinomaisen taidon niitä kuvailla.

_Kaarle_. Sanoiko hän niin, tuo oli huvittavaista kuulla.

_Bertha_. Mutta kuinka hän jaksaa?

_Kaarle_. Minun taatani! Hän on raju ja terve.

_Liana_. Sukkelahan tämä. Kirjoitti hän toki meille olevansa niin
kivulloisen, ettei hän poikanensa tainnut olla läsnä syntymä-juhlaa
viettäissä tänäpäivänä, niin mieluisesti kuin hän muuten olisi
tahtonut.

_Bertha_ (puolinkovasti Lianalle). Älä ilmoita mitään, ystäväni,
juhla-asiasta! (lujaa Kaarlelle). Sinä vissin olet ollut runoseppä
(näyttää hänelle lehden). Mutta sisällepidon sinun on selittäminen.

_Kaarle_ (nauraa). Erhetys tuo oli. Onnentoivotuksen siaan on tämä
laina-kirjoitus tullut laukkuuni.

_Bertha_. Laske nämät runot talteen; kukaties sopivat ne tänäpänäkin
toisen kunniaksi.

_Kaarle_ (vilppaasti). Toisenkin kunniaksi! O! minä aavistin sitä!

_Bertha_. Oletko ulkomailla ollessas vielä pitänyt meidän vanhoja
tapojamme tässä maassa?

_Kaarle_ (erinänsä). Jospa nyt vaan tietäisin, mistä kysymys on!
(lujaa) Olen varsin totta!

_Liana_. Kuinka monta kuppia kahvetta eikö parooni taitanut juoda
perätysten (katsoo Kaarlea päin).

_Kaarle_. Onko kysymys minusta!

_Bertha_. Rakas Liana, kutsu häntä nimeltänsä, etkös näe hänen olevan
kummastuneen sellaisesta nimittämisestä.

_Kaarle_. Vissin pidän minä kerran saadun nimeni kiintiänä
omaisuutenani. (Itseksensä) Ei olekkaan minulla muutoin mitään muuta
aatelimoista!

_Bertha_. Tuo ilahuttaa minua, ettäs olet tullut niin nöyräksi. Sinulla
ei tosin ollut luontoa siihen. Mutta älkäämme viipykö siksi että kahve
jähtyy! Anna minulle kätes ja vie minua huvitushuoneesen, jossa
kahve-pöytä nyt kuin ennenkin on valmistettu.

_Kaarle_ (taritsee kätensä Berthalle, mutta seisahtuu epäillen).
Mihinpäin on mentävä? (erinänsä) Olkoon nyt onni minun rohkian avukseni
(astuu muutamia askeleita suoraan).

_Liana_. Mihinpäin nyt menette?

_Kaarle_. Ah, minä tulin katsomaan seppelettä päin. Sanotkaat mitähän
tämä merkitsee?

_Bertha_. Ah, veitikka sinä, sen saat arvata vastakin.

_Kaarle_. Niin, mutta älkäät pyytäkö, että minä tien tietäisin, sillä
ei ole minulla silmiä muuta varten, vaan ainoastaan seppeleesen.

_Liana_ (menee ja antaa kätensä Berthalle). Tule, hyvä Bertha, salli
hänen yksin täällä miettiä! (itseksensä) Muuten tapahtuu, että saamme
juoda kylmää kahvetta! (menevät).




Kolmas kohtaus.


_Kaarle_ (yksin). Kuinka ihmeellisesti me sentään olemme pienien
aseitten vallassa. Taitaisin minäkin nyt huokiasti vetää itseni
pelistä. Mutta minun mieleni tekee kovasti sitä rakasta kahvetta. Ja
muutoin, taitaisinko minä, koska onnen aurinko ensikerran valaisee
pimiällä retkelläni, taitaisinko silloin paeta! En tosin! Minä olen
päistikkaa pääsnyt parooniksi, pääsen kukatiesi piakkoisin jo
reiviksikin, olen saanut armollisen tätin. -- Mutta mitä vaan
maailmassa mahtaa tuo seppele merkitä! Sydämmeni tulee kukatiesi
ensikerran pannuksi kovaan koetukseen! -- O mitä tuolta näkyy? Puitten
välistä tulee kaksi metsä-naista tännepäin (kätkee itsensä puun taa).




Neljäs kohtaus.


(Maria, Liisa, vihdoin Kaarle).

_Maria_. Tiedätkös, minä olen kovin uutelias, sillä uutta valmistaa
täti vissiin tänäpänä. Etkös, Liisa, taida arvata mitä se lienee?

_Liisa_. Vissisti jotain muuta, kun tuo tavallinen juhla ryökinän
syntymä-päivänä, jota vuosittain juhlallisesti vietetään, jotain muuta,
varsin uutta tänäpäivänä tapahtuu! Minä kuulin eilän tapaturmaan kun
ryökinät vähän hiljain puhelivat keskenänsä, että he keskustelivat
kihlaamisesta.

_Kaarle_ (erinänsä puun takana). Siinä se oli, minun aavistukseni!

_Maria_. Kihlaamisesta, voi kuinka iloista! Sitten saamme vissin myös
häitä! Oletkos Liisa koskaan häissä ollut?

_Liisa_. Olen kerran, ja morsian, kuinka ihana ja kaunis hän oli.

_Maria_ (ajatuksissaan). Morsian! Täytyy tosin yhden olla morsiamena,
mutta kuka tuo täällä olisi?

_Liisa_. Se on sitä kuin minäkin vielä aina ajattelen.

_Maria_. O sula ystäväni, se on vissin täti. On se myös hänen
syntymä-päivänsä, ja hän tahtoo viettää sen kihlauksella.

_Kaarle_ (puun takana). Ylkä on vissin kadehteltava!

_Liisa_. Ryökinä. Ei totta! Hän on jo niin vanha ja...

_Maria_. Mutta, rakas Liisa, täytyykö morsiamen aina olla nuoren?

_Liisa_. En sitä juuri luule, ajattelen vaan...

_Maria_. Mitäs ajattelet, sano minulle, rakas Liisani, mitäs ajattelet?

_Liisa_. Ei se ollut juuri mitään, sen vaan tahdon sanoa, että
ryökinien välillä myöskin puhuttiin yljästä.

_Maria_. O, sitten arvelen. Pikku Tiina sanoi yhden kerran "minun
ylkäni" ---

_Liisa_. Rakas Maria, mitä olisi ryökinä niin ajatellut hänestä, ja
kuiskutellut Liana mamsellin kanssa. Ei tosin, se on jotain toista.
Miksi, sano nyt minulle, täytyi sinun tänäpäivänä pukea itses tuohon
uuteen valkoiseen pukuun, ja minkätähden piti ryökinän juuri katsomaan
jos olisit sievä ja hemiä! Se näyttää tosin niinkuin Maria joutuisi
morsiameksi.

_Maria_ (hämmästyksissä). Minä kun en lainkaan tiedä mitä se tahtoo
sanoa. (Kaarle hyökää eteen )




Viides kohtaus.


_Kaarle_. Enkeli! Siitä saat kyllä tiedon. Oikein arveltu toiselta
ihanalta tytöltä, joka menee karkuun (Liisa juoksee ulos). Tässä on
ylkä ja Maria on morsian! Katso siis vähän puoleeni, pikku pelkäävä
kyhkyinen! Anna anteeksi että peljätin sinua niin.

_Maria_ (tyvemmin). O, minä peljästyin kovin...

_Kaarle_ (katsoo Mariaa lumouksessa ja puhelee itseksensä.). Hän on
ihana ja suloinen. Kuule nyt rakastettuin kaikkein rakastettavin! Jos
minä nyt tosin olisin tuo kadehteltava onnellinen, jonka nimi tuolla on
sidottu yhteen sinun nimes kanssa, sano minulle todella, miksi sen
pitäisit. Katso, on luettava: "K ja M". Mitä se voipi muuta olla
kuin?... Taikka tule itse arvelemaan!

_Maria_ (punastuen). Kuinka taidan minä arvella!

_Kaarle_. Mutta minä luulen taitavani. "K ja M" Kaarle ja Maria. Minun
ja sinun nimesi, enkeli. Ja ymmärrys on että täti toivoisi sinun
yhdistetyksi ylkään. Annatkos siis minun olla tuon onnellisen.

_Maria_. Jos se on minun hyvän tätini tahto! (itseksensä) Se lienee
onni rakastaa häntä, sillä hän on ihana ja jalo.

_Kaarle_. Ja myös sinun tahtos suloinen tyttö (ottaa hänen kätensä).

_Maria_ (kuiskuttaa hiljaa). Taitaa niin olla!

_Kaarle_. Olleeko siis tuo onnellisin osa annettu minulle kaikkien
Kaarlein joukossa (tahtoo suudella hänen kättänsä, jonka hän toki
hiljaa vetää takaisin). Mutta jos nyt joku muu tulisi tahtoen tulla
sinun ylkämiehekses, olisitko silloin ainoasti minun omani?...

_Maria_ (hiljaa). Niin kyllä, sinun tahdon olla. (Itseksensä) Hän on
tosin minun mieleeni. Heti kun hänen näin, lensi kuin nuoli rintaani.
(Kovin) Mutta mitä täti sanonee!

_Kaarle_. Saanko luulla hänen mielensä suostuvan meidän mieleen!

_Maria_. Mutta eikö meidän ole meneminen tätin luoksi. Kukatiesi on hän
iloinen! O että olisi! Mutta mitä muuta taitaisi hän juuri
syntymäpäivällänsä! Mutta tuolta hän tulee.




Kuudes kohtaus.


Entiset, Bertha, Liana, Liisa. (Kaarle taluttaa Mariaa kädestä
heitä vastaan).

_Bertha_. Mitä tuo ystävällisyys merkitsee, minun lapseni?

_Maria_. Hyvä, rakas tätini, minä luulen hänen olevan ylkäni!

_Bertha, Liana ja Liisa_ (yhtä haavaa) Sinun ylkäsi.

_Kaarle_. Niin on ollut sydämmemme toivotus. Vahvistetaanko tämä myös
korkialta oikeudelta? Silloin on liitto sidottu koko elämän ajaksi.
Kuvaajalle saamme antaa kiitosta tuon korkian päätöksen selityksestä.
Me olemme nähneet toinen toisemme ainoastaan muutamat silmän räpäykset,
o kuinka ihanat! Mutta rakkaus on usein hetken lapsi. Ei ole kysymys
nimestä ja kunnioituksista.

_Bertha_. Vaan jos kunnianimet myöskin seuraisivat. Mitäs sitte
sanoisit, rakas Kaarleni!

_Kaarle_. Sanoisin sen olevan ylitse kaikkia mitä mahdollisesti
taitaisin toivoa.

_Bertha_. Niin, minun rakkaat lapseni, nämät kaikki ovat toivotukseni
mukaan. Vaan sano minulle, Maria, rakastatko totisesti Kaarlea ja
tahdotkos ei ainoastaan yhden päivän olla hänen omansa, vaan koko
elämäs ajan! Minä pelkäisin tätä äkillistä päätöstä, jollet sinä Kaarle
olisi aikaa myöten voittanut sellaista miehuutta ja uskollisuutta
kaikissa käytöksissäs, että olen hyvin suostuva käymään takaukseksi
sinun puolestas.

_Kaarle_. Minun Mariani katsoo kernaasti sellaisen hyvän takauksen
kelvolliseksi, jonkatähden minä, laskein alas teidän jalkainne eteen,
suoritan vakaisimman kiitollisuuteni velan. Te suostutte siis siihen,
että minä tässä kihlaan Marian sydämmeni morsiameksi!

_Bertha_ (ottaa Marian kädestä kiinni ja laskee sen Kaarlen käteen).
Taivaan siunaus teitä saattakoon! Nyt, minun lapseni, olette kihlatut.
(Kaarle ja Maria halaavat toinen toistansa).

_Bertha_ (istuen). O kuinka olen liikutettu! Tule, hyvä Liana, myös
istumaan (tämä istuu myös).

_Liana_. Onhan varsin ihmeteltävä kuin Kaarle on kaunistunut
lapsuutensa ajoista. Nyt hän näyttää oikein iki uroholta, mitä silloin
hänestä ei olisi voinut odottaa.

_Bertha_. Niin se tosin on. Mutta Kaarle, muistatkos vielä tapausta
lammella?

_Kaarle_. Jos muistan tapausta!... (Itseksensä) Katso nyt lankee nuori
herra paulaan!

_Liana_. Minä arvelen hänen ei tahtovan siitä muistutusta.

_Kaarle_. En tosin oikein muista tapausta lammella!

_Bertha_. Ei sovi tehdä itseänsä niin muistamattomaksi! Muistatkos,
Maria, koska Kaarle nyhkäisi sinua ja sinä jupsahdit lampeen.

_Maria_. Muistan minä sen kuin unennäön, mutta...

_Bertha_. Olipa se julma tapaus, tosin ilkiä työ. Ja sinä et tahdo
tunnustaa itses sen tekiäksi?

_Kaarle_. En varsin sitä tee.

_Bertha_. Anna siis olla!... Älkäämme siitä enää puhelko, eikä sitä
ajatelko! Niin, rakkaat ystävät, menkäämme nyt sisään, niin saat
jutella meille retkeistäs kahve-pöydän ääressä, kuin jo on melkein
unohtettu. (Menevät kaikki paitsi Kaarlea.)




Seitsemäs kohtans.


Kaarle yksin.

_Kaarle_. Mihin olen nyt sitte joutunut? päistikkaa onnen ja rakkauden
lampeen, ja muistan minä kyllä saaneeni siihen sysätyksi tuon ihanan
tytön, onnen auringon ja rakkauden taivaan (ottaa perhoishaavin
käteensä ja lipsuttelee sillä). Ulos minä läksin perhosia pyytämään, ja
onni autti saamaan sen suurimman, kauniimman ja harvimmin nähdyn
verkkooni. Hänen jätän vissin sulkematta lasikaappiin. (Laulaa:)

    Armon mekin ansaitsemme
    Suomen-maassa suuressa,
    Ehk'ei riista riemuksemme
    Saavu miesten maatessa;
    Laiho kasvaa kyntäjälle,
    Arvo työnsä täyttäjälle.

    Opin teillä oppineita
    Suomessa on suuria,
    Kansan kesken kanteleita
    Täällä tehdään uusia,
    Valistus on viritetty,
    Järki hyvä herätetty.

    Suomen tytön poski-päihin
    Veri vaatii kukkaiset,
    Hall' ei pysty harmaa näihin,
    Näit' ei pane pakkaiset;
    Luonnossa on lempeyttä,
    Sydämmessä siveyttä.

(Näkee Mariaan tulevan sisälle.)




Kahdeksas kohtaus.


Maria. Kaarle.

_Maria_. Minä kuulin ihanan laulun. Suloisesti se kuului. Tuolla tätin
tykönä oli outo herra. Hänen tervettäissä tätiä, juoksin tänne sinun
tykös.

_Kaarle_. Olet enemmän kun suloinen. Mutta tuo outo herra, kukapa hän?

_Maria_. En häntä tuntenut. Näin hänen vaan hyppäävän vaunusta.

_Kaarle_ (erinäisesti.). Minua aavistaa kosio-kumppani. (Korkiasti,
ottaen Marian käteen kiinni.) Mutta enkelini, sanos nyt, jos myös tämä
aikoisi ruveta sinua kosimaan, mitäs siihen sanoisit!

_Maria_. Kuinkas taidat niin kysyä? Ei olekkaan tavallista pitää
usiampia kuin yhden kosio-miehen, niin on täti sanonut.

_Kaarle_. Se on kyllä tosi, mutta taittaan muuttaa mielet. Taitaisit
sinäkin sanoa minulle: En tahdo enää olla sinun omasi, vaikka kerran
sen lupasit. Sinun tulee sentähden vakaisesti ajatella asiaa että
taitaisin sinuun oikein luottaa. Vakuuta siis, ettäs minua rakastat!

_Maria_. O, minä pidän sinun niin hyvänä. Tarvitsisinko usein sitä
sanoa? Täti sanoi: "pikimmältä pidämme häitä!" Ajattele kuinka iloista!

_Kaarle_. Sanoiko hän niin, tuo rakas tätisi?

_Maria_. Sanoi. Mutta en ole koskaan ollut häissä, kuinka taitaisin
sitte olla morsian?

_Kaarle_ (katsoo iloisesti hänen puoleensa). Suloinen, ihana
morsiameni, ole iloinen ja tyven! Tuo menee kyllä itsestänsä, ja siihen
ei tarvita harjoituksia. En ole minäkään häitä pitänyt, ja olen toki
tyven ja hyvässä turvassa!... Mutta, o nyt tulee toista, tuolla he taas
tulevat. (Hiljaa.) Mitä näen? Onkohan tuo poika? Aha minun herrani!
Oliko se sinulle kuin Maria uhrattaisiin. Siitä on meidän kahden
keskusteleminen. Korttipelaaja, juoppo, jonka pelastin poliisin
kynsistä. Kunnia olkoon kohtalolle, joka asetti minun tänne.




Yhdeksäs kohtaus.


Parooni Kaarle von Löwen, entiset.

_Bertha_. Sen mahdan sanoa, tämä on jo melkein ylen paljo! Sinun Kaarle
täytyy selittää kaikki!

_Parooni_ (kuin vähän hämmästyneenä havaitsee Kaarlen, kysyy
ihmetellen:) "Armoinen tätini on siis tämän herran likeinen tuttava?"

_Kaarle_. Luonaan kyllä, sillä Maria on morsiameni ja minulla on onni
ollut tullakseni pojaksi taloon! Mutta näenkö oikein! Herra
Lillienberi! Eikö niin ole? (yksin sivulla) Se on siis laina-nimellä
hän näkyy öinä!

_Parooni_ (vähän hämmästynyt, hiljaa Kaarlelle:) Älä minua ilmoita!
Selitys edespäin. (Kovin) Pojaksi taloon! Mitä tuo lienee!

_Bertha_. Minä olen tuiki pimiässä!

_Liana_. Mutta eikö siis olisi mahdollista saada selkeyttä asiasta.

_Bertha_. Minä odotan sinulta, Kaarle, selitystä.

_Kaarle_ (viattomalla muodolla). Mistä asiasta, hyvä täti?

_Bertha_. Ensimäiseksi, kuka tämä herra oikein on?

_Kaarle_. Sitä asiaa en taida oikein selittää, enemmin kuin taitaisin
sanoa mikä hän on!

_Parooni_ (kiivaudella). Mikä on tarkoituksenne?

_Kaarle_. Älkäät antako hämmentää rauhaanne!

_Bertha_ (Kaarlelle). Miksi astuu hän (näytti paroonia) sinun nimelläs
meidän eteen?

_Kaarle_. Minun nimelläni, mitä sanotte! En ole kaipaava sellaista
kunniaa.

_Parooni_ (ei ole kuulevanaan, vaan kääntyy Berthan puoleen). Isäni
antoi tiedon minun olevan odotetun tänne, ja lisäsi vielä puolinaisia
viittauksia jostakusta erinäisestä tarkoituksesta, siitä...

_Kaarle_ (ottaa Marian kädestä kiinni). Erinäinen tarkoitus on vissin
tänä ihanana päivänä minulle ja Marialle!

_Bertha_ (paroonille). Teidän isänne! En ymmärrä mitään muuta, vaan
että minulla ja läsnä olevalla sukulaisella olisi sanomista tämän
päivän tarkoituksesta.

_Parooni_. Olkoon niin! Mutta mintähden minun piti oleman läsnä, se
menee ymmärrykseni yli.

_Kaarle_ (pilkaten). Että teitä käskettiin, oli vaan juhlan kunniaksi!




Kymmenes kohtaus.


Entiset (palvelia tulee sisälle).

_Palvelia_. Tahtooko herra parooni hevoiset pois edestä?

_Parooni_. Niin kaiketi! (palvelia menee).

_Bertha_ (Lianalle). Parooni! Parooniksi kutsui tämä hänen, ja miehen
minä myös tunsin. Hän on veljeni vanha palvelia.

_Liana_. Samaa minäkin olen muistavanani. Ihmeellistä!

_Bertha_ (paroonille). Tahdotteko tehdä niin hyvin ja sanoa minulle
kuka teidän isänne on!

_Parooni_ (nauraa sanoen itseksensä). Vanhat immet tulevat hulluiksi.
-- (lujasti) Minun isäni! Ettekö siis tunne teidän veljeänne parooni
Leonartti von Löweniä?

_Bertha ja Liana_ (yhtä haavaa). Parooni Leonartti von Löwen!

_Parooni_. Mitä ihmeellistä te siinä näette! (itseksensä) He ovat,
perkele vieköön, hullut!

_Bertha_ (huutaa). Kaarle, tule tänne!

_Kaarle_ (joka Marian kanssa kuiskutellen oli vetäynyt sivulle tulee
esiin). Mitä tahtoo tätini?

_Bertha_. Kuuletkos mitä tämä herra sanoo, että hänen isänsä on parooni
Leonartti von Löwen.

_Liana_. Kuinka taitaa Kaarle tässä olla niin kaino?

_Kaarle_. En ymmärrä, minkätähden tämä liikuttaisi mieltäni!

_Liana_. Ei liikuttaisi mieltäsi, koska tämä petturi eteen tulee.

_Parooni_ (kiivaudella). Tämä tulee jo paljoksi! Kuka uskaltaa soimata
minua petturiksi.

_Kaarle_. Olkaat levossa! Kohteliaisuus vaimoväkiä vastaan on ritarin
kunnia ja kaunistus.

_Parooni_. En ole kohteliaisuus-opin puutteessa teiltä, herra Oksanen!

_Maria_. Oksanen! Kuinka kaunis nimi!

_Liisa_. Kaarle Oksanen niinmuodoin!

_Bertha ja Liana_ (yhtä haavaa). Oksanen, kenenkä se nimi?

_Kaarle_. Minun yksinkertainen nimeni.

_Bertha_ (lyö kätensä yhteen Lianan sanoessa). Teidän nimenne!

_Parooni_ (nauraa sanoen itseksensä). Katso tuolla impiä itsehaltiana!
(lujasti) Te olette siis kihlanneet kasvatus-tyttärenne tämän herran
kanssa, hänen nimensä tietämättä.

_Bertha_ (Kaarlelle). Teille se on suureksi hävyksi niin pilata. Ettekö
tulleet tänne toisen nimellä?

_Kaarle_. Armoinen tätini! Peräti nimettä tulin tänne. Te annoitte
hyvyydellä kohta minulle nimen, oman ristinimeni. Te otitte minua
vastaan jalomielisellä vierastavaisuudella ja lisäsitte siihen kaikein
kauniimpia lahjoja. Se olisi ollut kova vika, jollei sydämmeni
vastuksin mennyt takaukseen Marian onnen edestä.

_Parooni_. Nyt rupeen ymmärtämään tätini! Teiltä oli jäänyt unhotuksiin
paroonin von Löwen ei millään tavoin olevan herra Oksasen muotoisna. Te
otitte kohta hänen minuksi.

_Kaarle_ (sivulla). Sen lahjan edestä, kuin olen voittanut, olkoon tuo
erhetys unhotettu.

_Bertha_. Minun veljeni oli minun kanssani suostunut siihen että
Kaarlen etsikkö olisi tietämätöin Marialle. Katso siinä minkätähden
ajattelin hänen tulleen eteen yksinkertaisesti kulkevan tutentin
vaatteissa.

_Parooni_. Minä arvelen herra Oksasen nyt tietäin erhetyksensä yhtä
pian pakenevan tuosta väärin ansaitusta tilaisuudesta Marian sivulla,
joka varsin ei ole häntä varten.

Maria (tunkee Kaarlen sivulle). Minun ylkäni! Älä Mariaasi jätä!
Taitaisitko sen -- Et koskaan! Et koskaan...

_Liana_. Kuinkamar tämä kaikki loppunee?

_Liisa_. O ryökinä hyvä, vissin kyllä häillä.

_Kaarle_ (vie Marian Berthan eteen). Hyvä tätini, te panitte meidän
kätemme yhteen, ja minä olen sama nyt kuin silloin. Maria on siis minun
teidän omalla suostumuksella. Sillä ei se ollut ainoastaan tyhjän nimen
kanssa kuin te tahdoitte yhdistää Mariaa.

_Maria_ (suutelee Berthan kättä). Rakastettava, hyvä täti, sanotkaat
ettei kukaan taida meitä eroittaa!

_Bertha_. Rakas lapseni, onnesi on harras tarkoitukseni!

_Parooni_ (pilkaten). Tätini näyttää olevan epäilyksissä vapaaherran
kilven ja tutentti-kanteleen välillä -- ha -- ha -- ha -- Mutta sillä
välillä, koska tämä epäilys ei sovi minun sukumuistoihini, saan kunnian
jättää hyvästi (liepsuttelee korkoillansa ja menee).




Yksitoistakymmenes kohtaus.


Entiset paitsi paroonia.

_Liana_. Katsos tuossa tuo oli. Mutta mitä nyt on tehtävä?

_Maria_. Oh rakas tätini, me saamme vissin myös pian pitää häitä!

_Bertha_. Rakas lapseni, vaan tiedätkös vissin, jos ylkäsi suostuu
siihen niin keviämielisesti kuin kihlaamiseen, ja mitä ollee hänellä
tarittavana morsiamellensa?

_Kaarle_. Uskollinen, rakastava sydän.

_Bertha_. Rakastava sydän on vissin hyvä ja korkiammastakin arvosta,
mutta mikä elatuskeino teillä muutoin on?

_Kaarle_. Vapaa avaruus mittaamattomassa maailmassa. Nyt minä elän
kyllä katsomisella Marian suloisiin silmiin.

_Liana_ (katkaisten). Jollei muoto ole epäarveluinen, niin mahtaa siis
tieto olla vähän koetuksen alainen, ja niinmuodoin kysymys ei olla
liijallinen, minkä tien te olette valinneet teidän elämänne
pää-tarkoitukseksenne?

_Kaarle_. Olkoon kaikki minun morsiameni vallassa.

_Bertha_. Tuo tahtoo sanoa, ettette vielä ole valinneet luotettavaa
elatus-keinoa?

_Liana_ (puoli julkisesti). Loistava onni rikkaan von Löwen ryökinän
perilliselle.

_Kaarle_. Tosin totta! Mutta nyt vakainen sana, ryökinä von Löwen! Minä
rakastan Mariaa, ja Maria, kuin minä tohdin uskoa ja toivoa, minua myös
takaisin. Olen kyllä köyhä, ja minun yksinkertainen nimeni, koska tuo
kuuluu asiaan, on Kaarle Oksanen! Kummoinen olen muodostani, sen te
näette ja tiedätte. Sisäisestä tilastani taidan taata monen miehen, ei
minua paremman, tytön onnelliseksi tehneen. Minä olen terve ja raitis.
Tahdon tulla teille kunnialliseksi ja kiitolliseksi pojaksi. Lainatkoon
taivas minulle armoa tullakseni hyödylliseksi kansakunnan jäseneksi,
mahdolliseksi Marian rakkauteen. Tuomitkaat nyt meidän välillämme.

_Bertha_ (katsoo ystävällisesti hänen puoleensa). O, enkö seuraisi
sydämmeni johdatusta! Mitä minä enää epäilen?

_Liana_. Ajattele toki mitä veljes ja mitä maailma sanonee! Huudetaan
täyttä kurkkua: "katso mitä itsevaltainen impi tekee! Päistikkaa hän
heittää itsensä petturin pauloihin!"

_Bertha_. Hyvä ystäväni, mieluisesti jätän minä miehille kunnian järjen
asioissa, ja heidän tuomionsa mukaan ei olisi Marian ja Kaarlen yhteys
soveliainen, mutta minä pidän sydämmen asioita paremmassa arvossa. Ja
ihmiskunnan korkein avu on usko; kuinka taitaisin kieltää itseni? Minä
uskon, poikani, sinun lupaukses, enkä ota takaisin sanaani, jonka
annoin paroonina pidetylle von Löwen'ille.

_Kaarle_ (syleilee Berthaa, ottaa sydämmellisesti Lianaa ja Liisaa
käsiin, ja syleilee vielä viimeiseksi morsiantansa, jonka kanssa hän
sitten käsi kädessä tulee eteen).

_Kaarle_ (juoneilla ja ilolla). Vaakunan merkiksi, jos minä jonkun
saan, otan perhoishaavin, sillä tämä osoitti minun onneni askeleet
tänne. Perhosen siaan sain enkelin, jolla myös on siivet, ja niiden
voimalla lennämme autuasten luotoihin.

_Loppu_.








End of the Project Gutenberg EBook of Äkillinen kihlaus, by Anonymous

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 48074 ***