*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50851 ***

EVANKELIUMIN ALKU

eli

Jeesuksen syntyminen ihmisestä ja jumalasta

Kirj.

ARVID JÄRNEFELT






Helsingissä,
Päivälehden kirjapainossa,
1898.




SISÄLLYS:

 Alkulause.
 Jeesuksen syntyminen.
   I. Jeesuksen syntyminen ihmisestä.
  II. Jeesuksen syntyminen jumalasta.




Alkulause.


Yksi kysymys on yhteinen kaikille ihmisille, ihan eri ikäisillekin,
kysymys; mitä on tämä minun elämäni?

Lapsille se kysymys voi tosin olla vaan luonnollisen uteliaisuuden
synnyttämä, kun kaikki, mitä he ympärillänsä näkevät, sen heissä
herättää: elämän alituinen syttyminen ja sammuminen, kasvien elpyminen
ja jälleen lakastuminen, äidin kuolema, tähdet, äärettömyys.
Täysikäisille se muuttuu käytännölliseksi elämänkysymykseksi. Että
täysikäinen ihminen voisi ilolla toimia, täytyy hänellä olla joku usko
elämänsä merkitykseen, hänen täytyy itse saada asettaa se tarkoitus
jota varten hän toimii. Ja sentähden kaikilla täysikäisillä on
yhteisenä sydämmen kysymyksenä: mitä tarkoituksia minä itselleni
asettaisin, eli toisin sanoen, mitä minun on uskominen elämästä.

Tämä kysymys, mitä tulee kuoleman jälkeen ja mitä minun _nyt_ on
tekeminen, ei kuitenkaan ole yhteinen ainoastaan eri ikäisille, vaan se
on yhteinen myöskin eri kansallisuuksiin kuuluville, eri maan osissa
asuville, eri tapaisille, eri kielisille, eri värisille ihmisille.

Niin että jos jokin _kysymys_ voisi yhdistää ihmisiä, niin kysymys,
mitä varten me elämme, yhdistäisi meidät kaikki yhdeksi, lapset ja
täysikäiset, kiinalaiset, intialaiset, eurooppalaiset, mitä ikänä meitä
maapallolla löytyneekin.

Jos sitten ajattelee, mikä on eri kansojen vastaus tähän kysymykseen,
onko mitään yhteistä vastausta, vai onko erilaisia vastauksia yhtä
monta kuin on ihmistä, niin, katsoen koko maailmaa yhtaikaa,
esiintyisivät maailman suuret uskonnot kansojen erilaisina vastauksina
kysymykseen. On Buddan uskonto, on Konfusiuksen uskonto ja on
Kristuksen uskonto. Ja näiden uskontojen ympärille ovatkin ihmiset
ryhmittyneet ja keskenänsä yhtyneet.

Buddan ja Konfusiuksen uskonnot ovat kuitenkin enimmille meistä melkein
kokonaan tuntemattomat. Meitä sanotaan kristityiksi, -- me kuulumme
Kristuksen perustaman uskonnon tunnustajiin eli, toisin sanoen, meidän
siis pitäisi ymmärtää elämää, niinkuin Kristus siitä opetti; meidän
pitäisi voida kaikkien ilolla toimia, koska meillä on usko erityiseen
elämän tarkoitukseen.

Mutta onko meidän keskuudessamme todella niin?

Jos kysyttäisiin, mitä Kristus sitten opetti elämän olevan, kuka
tietäisi tähän vastata? Eikö päinvastoin tunnu jotenkin uudelta ja
oudolta se väite, että Kristus muka olisi selittänyt, mitä tämä
elämämme on?

Eikö nykyisiltä, usein ajatteleviltakin ihmisiltä päinvastoin puutu
kaikki elämänilo ja eikö heidän keskuudessaan ole laajalti levinnyt se
vakaumus, että elämän arvoitus on mahdoton ratkaista?

Tai olisivatko meidän ajan ihmiset päässeet suurempien henkisten
salaisuuksien perille kuin Kristus, että heidän on täytynyt hylätä
Kristuksen antama elämän määrittely jo vanhentuneena?

Kristuksen aikalaiset kuuntelivat hänen puheitansa niinkuin taivaasta
tulevaa elämän leipää, juuri siksi, että he tunsivat hänen tahtovan
vastata jokaisen omaan sydämmen kysymykseen, tunsivat, että puhe oli
vapautumisesta, elämänilosta. Hänen ympärillään tulvi väkeä niinkuin
olisivat saaneet juoda omaa pelastustaan hänen huuliltansa. Ja on
evankeliumin kirjoittajillakin nimenomaan näkyvissä tuo sama hurmaus,
kuten esimerkiksi Johanneksen ensimäisen epistolan alkusanoissa. Hän
sanoo kirjoittavansa epistolan "_elämän sanasta_, joka alusta oli,
jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet
olemme ja meidän kätemme pidelleet ovat." Elämän sana -- mitä se on
muuta kuin sana siitä, mitä elämä on. "Ja näitä me teille kirjoitamme,
että _teidän ilonne täydellinen olisi_", sanoo Johannes. He ovat siis
pidelleet sen miehen kättä, kuulleet sen miehen ääntä, joka ilmoitti,
mitä elämä on, ja nyt hän, Johannes, tahtoo kirjoittaa muillekin tästä
asiasta, että hekin saisivat saman elämänilon!

Niin silloin.

Mutta kuinka on tapahtunut, että nykyiset ihmiset eivät enää tule
ajatelleeksikaan, että vastausta voisi sieltäpäin hakea, tai että sitä
olisi koetettu sieltäpäin edes antaakaan?

Jos päätän itsestäni, niin näen kyllä syyn. Lähes kolmenkymmenen
ikäisenä minä en tiennyt mitään Jeesuksen oman opin sisällyksestä enkä
siis voinut aavistaa, että sillä olisi ollut mitään yhteyttä sen
kysymyksen kanssa, joka oli alituisesti minunkin sydämmelläni. Ja jos
kysyn edelleen, kuinka on mahdollista, etten Jeesuksen opista mitään
tiennyt, vaikka olin läpikäynyt yliopiston jopa suoritellut pikku
tutkintoja teologiassakin, -- niin on syy minulle yhtä selvä. Minulla
oli kyllä tieto kaikesta siitä, mitä opetetaan pääasiana ja sanotaan
varsinaiseksi uskonnoksemme: lankeemuksen historia, Mooseksen käskyt,
vanhan testamentin lauseet Kristuksen tulemisesta, Kristuksen
syntyminen neitseestä, kyyhkysen ilmaantuminen Jeesukselle, hänen
kärsimisensä, ristiin naulitseminen, helvettiin ja taivaaseen
astuminen, kolmantena päivänä ylösnouseminen, ja ihmiskunnan
lunastus hänen uhrityönsä kautta. Mutta tämähän selvästi vaan on
historiallisesti muodostunut oppi Jeesuksen personasta eikä olekaan
Jeesuksen oma oppi siitä mitä tässä elämässä on tekeminen ja mitä tämä
elämä on, Mitä Jeesus opetti elämästä, siitä ei puhuttu dogmatiikoissa,
ei kirkoissa, ei kouluissa. Jeesuksen omana oppina esitettiin vaan
muutamia sääntöjä, joita sanottiin hänen antaneen Mooseksen lain
täydennykseksi.

Ja, kuten sanoin, vasta kolmenkymmenen vuotisena minä ihan
odottamattani sain tietää Jeesuksen elämänopin todellisen sisällyksen.
Kun tunsin, mitä tämä oppi vastaa minun omaan sydämmenkysymykseen,
täytti minut loppumaton elämänilo.

Ja jos siis saan päättää itseni mukaan, niin syy, etteivät aikamme
ihmiset, vaikka janoavat vastausta elämänkysymykseen, odota sitä
löytävänsä evankeliumikirjasta, on siinä, että kun Jeesuksen nimi vaan
juohtuu mieleenkin, tulvahtaa sen yhteydessä esille koko tuo
järjestelmä uskonkappaleita vastaamaan siihen, mitä tahdottiin
Jeesukselta itseltään kysyä. Arvelen, että useat muutkaan eivät näe
noissa uskonkappaleissa mitään vastausta jokaisen omassa sydämmessä
olevaan itsenäiseen kysymykseen, mitä varten minä elän, vapaaseen ja
kotoiseen kuin järvet ja metsät ja sininen taivas, ja että hekin
kääntyvät Jeesuksesta pois tulematta edes Jeesukseen asti.

Koko asia on siis siinä, että jokainen ottaa evankeliumin uudestaan
käteensä ja lukee sitä _omalta kannaltaan_, vapaasti, ottaakseen vaan
selvän siitä, mitä Jeesus itse opetti elämän olevan.

       *       *       *       *       *

Esillä olevassa kirjassa on evankeliumia luettu minun kannaltani,
yksistään vaan tarkoituksessa hakea vastausta elämänkysymykseen.

Ei mitään ennakolta päätettyjä perusteita tule tämmöisessä lukemisessa
kysymykseen. Erittäinkään ei voi olla päätettynä edeltäpäin, että
evankeliumien jokainen sana olisi punnittava jumalan sanana. Sillä
tämmöinen päätelmä edellyttää, että ollaan jo selvillä melkein koko
asiasta: jumala on ilmestynyt maan päälle ja toimittanut ihmisille
erehtymättömän kirjan. Mutta mehän tahdomme lukea evankeliumia niinkuin
emme olisi selvillä mistään, vaan vasta hakisimme selvyyttä. "Jumalan
sanaksi" tahdomme ja voimme sanoa vaan semmoista ilmoitusta elämästä,
jonka täysin ymmärrämme ja joka sentähden täyttää meidät ilolla,
niinkuin ainakin löydettäessä, tai päästessä sinne, minne on kauan
pyritty. Tätä ilmoitusta haemme vaan senvuoksi niin sanotusta "uudesta
testamentista", että se sisältää kertomuksia Jeesuksesta ja hänen
opistaan. Ja tämän "uudeksi testamentiksi" sanotun kirjan arvo riippuu
siis meille yksistään siitä, missä määrin selvinä ja himmentymättöminä
Jeesuksen omat sanat ja opetukset ovat siinä säilyneet. Kaikki
evankelistain tiedonannot, selitykset ja kertomukset, mitkä auttavat
selvyyteen Jeesuksen oikeasta tarkoituksesta, nostavat kirjan arvoa;
kaikki se taas, mikä tätä selvyyttä himmentää, vähentää kirjan arvoa.
Emme tietysti voi odottaa, että tässä kohta 2000 vuoden vanhassa
kirjassa, joka on käynyt niin monen vaiheen läpi, jota on kirjoitettu
käsikirjoituksesta käsikirjoitukseen, johon on lisäelty, josta on
poistettu, jossa on siirretty sanoja ja lauseita paikasta toiseen,
olisi kaikki säilynnyt semmoisena, kuin se oli alkuperäisesti esitetty.
Emme edes odota, että niillä alkuperäisillä omin silmin näkijöillä ja
omin korvin kuulijoilla, joiden kertomuksiin evankeliumien esitys
perustuu, olisi ollut kaikin paikoin erehtymättömän oikea käsitys
Jeesuksen sanojen sisällyksestä. Me odotamme vaan, että me itse
välittömästi Jeesuksen sanoista ja opetuksista voisimme löytää meille
käsitettävän ja luonnollisen vastauksen siihen ainoaan kysymykseen,
joka on meille tärkeä: mitä on tämä meidän elämämme?

Näin lukiessa evankeliumia ei meitä siis sido mitkään ennakkopäätökset.
Evankelistain kertomuksista, vaikka ne koskisivat Jeesuksen omia
sanojakin, me jätämme syrjään sen, mikä näyttää himmeältä tai
mahdottomalta käsittää. Semmoiset evankelistain kertomukset, jotka
eivät koske Jeesuksen oppia tai saata sitä selvemmäksi, jäävät
luonnollisesti merkityksettöminä kokonaan pois. Rohkeasti poistamme
tietysti erittäin kaiken sen, mikä, olematta Jeesuksen sanoja tai
opetusta, ilmaisee vaan kertojan käsitystä erityisten tapahtumien
merkityksestä ja on ristiriidassa meidän käsityksemme kanssa Jeesuksen
opista. Myöskään ei meitä voi mikään estää oikasemasta ilmeisiä
väärinkäsityksiä evankeliumien tekstien tavanmukaisessa lukemisessa,
jos nämät väärinkäsitykset himmentävät Jeesuksen oppia ja oikaisu
sitävastoin selventää sitä.

Voiko moittia tämmöistä vapaata evankeliumin lukemista?

Tavallisesti sanotaan: _itseksensä_ lukekoon jokainen evankeliumia
niinkuin tahtoo, mutta joka julkisesti rupeaa poikkeavia käsityksiänsä
esittämään, hän saattaa harhatielle kokemattomia.

Tätä en minä voi ymmärtää. Jokaisella on ajatuslahja ennen kaikkea
siksi, että hän ottaisi selvän siitä, mitä varten hän elää, ja
puhelahja ennen kaikkea siksi, että hän, ymmärrettyään itse, saisi
muutkin samaa ymmärtämään. Mitä useampi ihminen tulee selvyyteen
ihmiselämän tarkoituksesta ja mitä useampi julistaa, mitä hänelle on
selvinnyt, sitä parempi. Täysi vapaus ajatella ja puhua julki
ajatuksensa on ensimäinen ehto siihen, että ihmiset kerran kaikki
tunnustaisivat yhden ainoan yhteisen elämäntarkoituksen eli yhtyisivät
uskossa. Yritykset taas pitää ihmisiä yhteisessä uskossa, siten, että
yksityisiltä kielletään heidän elämänymmärryksensä selittäminen muille
ja sallitaan puhua ainoastaan tämän yhteiseksi määrätyn uskonnon
hengessä, eivät voi muuta kuin hajoittaa ihmisiä toisistaan. Sillä
niinkuin usko on jokaisessa ihmisessä hänen vapaan ajattelemisensa ja
päättelemisensä tuote, eikä koskaan synny kenenkään pakotuksesta, niin
yhteinenkin usko voi olla vapaan ajatusten vaihdon tuote, mutta ei ole
vielä koskaan syntynyt kenenkään määräyksestä. Sentähden jonkun
yhteisen uskonkaavan tahallinen etsiminenkin voi jo saattaa
harhateille. Yhtyminen uskossa voi ihmisten kesken tapahtua ainoastaan
tiedottomasti, silloin kuin jokainen heistä pyrkii omaa valoansa kohden
ja samalla saapi vapaasti noudattaa luonnollista ja välttämätöntä
haluansa ilmaista muille mitä hän on sydämmessään kokenut ja
ajatuksillaan selventänyt.






Jeesuksen syntyminen.




Ensimäisenä kohtaa meitä, evankeliumikirjaa auastessa, kertomus
Jeesuksen syntymisestä.

Kerrottu on omituinen, kokonaan käsittämätön seikka, mikä virallisessa
uskontunnustuksessamme ilmaistaan sanoilla: "minä uskon Jeesuksen
Kristuksen päälle, joka _sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä
Mariasta_."

Kun tämä kertomus, ollen aivan alussa, pidetään ikäänkuin porttina
evankeliumin muuhun sisältöön, ei voi mennä sen ohitse. Tosin jos
lukemisen ainoana tarkoituksena on saada tietää, mitä Jeesus
täysikäisenä opetti, ei kertomuksella hänen syntymisestään tarvitse
olla mitään merkitystä. Mutta evankeliumin kirjoittaja tuntuu tällä
kertomuksella nimenomaan tahtovan sanoa: ennenkuin luet, mitä minä,
Jeesuksen apostoli, olen kirjoittanut hänen opistaan, usko ensin mitä
olen kirjoittanut hänen syntymisestään ja jumaluudestaan.

Tämmöinen ehto on mieltä masentava sille, joka ei voi uskoa mihinkään
yliluonnolliseen sikiämiseen pyhästä hengestä ja syntymiseen
neitseestä, vaan joka sydämmensä yksinkertaisuudessa oli vaan tahtonut
tietää, mitä Jeesus-niminen merkillinen mies opetti elämän olevan. On
niinkuin evankeliumin kirjoittaja sulkisi oven hänen edestään juuri
silloin kuin hän oli astumassa sisälle, -- käskisi panna kirjan pois
kädestä.

Pitääkö siis ruveta epäilemään, ettei kertomusta Jeesuksen syntymisestä
ja esitystä Jeesuksen opista kenties olekaan sama mies kirjoittanut, --
että evankeliumit ovat kokoonpantu monista aineksista: todellisista
apostolein esityksistä ja myöhemmin syntyneistä taruista? Pitääkö
tutustua tieteen tutkimuksiin näistä asioista, saksalaiseen
tieteelliseen evankeliumitekstien arvosteluun, tai vielä paremmin oppia
raamatun alkukieli ja vajoutua arkistoihin vertaillakseen alkuperäisiä
käsikirjoituksia ja niiden toisintoja? Tämä kaikki viivyttäisi meitä
epätietoiseksi ajaksi, -- ehkä emme ollenkaan pääsisi varmuuteen
asiasta, -- ja ainakin se siirtäisi koko kysymyksen toiselle alalle:
sen sijaan kuin hakisimme vastausta kysymykseen, mitä on elämä, me
olisimme eksyneet ihan syrjäisiin kysymyksiin evankeliumin synnystä ja
historiasta.

Eikö ole mitään muuta keinoa? Eikö todella voisi, jättämällä tämän
kertomuksen pois, alkaa lukemista esimerkiksi Matteuksen 3:nesta
luvusta, jossa on puhe Johannes kastajan saarnasta, Jeesuksen
ilmestymisestä Jordanille, kyyhkysen laskeutumisesta alas hänen
päällensä? Tai vielä paremmin Luukkaan 2 luvun lopusta, jossa kerrotaan
kuinka Jeesus 12 vuotiaana esiintyi temppelissä ja nimitti tätä oman
isänsä huoneeksi? -- Mutta nämätkin paikat tuntuvat olevan kirjoitetut
vaan Jeesuksen jumaluuden todistamiseksi. Mistä siis alkaa? Näiden
paikkojen perästä seuraa kuvaus hänen olemisestaan korvessa. Siinä taas
näyttää olevan kerrottu käsittämätön kamppaus jumalan ja pahan hengen
välillä, jolla ei ole mitään tekemistä elämänopin kanssa. Sitten seuraa
kertomuksia ihmetöistä, yksi toisensa perästä, kaikki vaan tuon maan
päälle ilmestyneen jumalan kunnian todistamiseksi ja ylistämiseksi. Ja
näiden ihmetöiden väliin on ikäänkuin ohimennen sirotettu kertomuksia
tästä opista -- hajanaisia lauseita taivaanvaltakunnasta, joku vertaus
kylväjästä, -- niin että vuorisaarna esiintyy ainoana kokonaisempana
palasena hänen opistaan. Kuinka nyt löytää yksinkertainen vastaus
elämän kysymykseen hänen puheistaan, jotka kaikkialla näyttävät olevan
yhteydessä ihmeiden ja yliluonnollisuuksien kanssa ja joita sitäpaitsi
ei mitenkään voi arvostella erillään Jeesuksen teoista, elämästä ja
kuolemasta, siis hänen persoonallisuudestaan? Silminnähtävästi täytyy
siis perustua evankeliumin kirjoittajan ilmoituksiin myöskin mitä hänen
tekoihinsa, elämäänsä ja ja erikoisiin tapahtumiin tulee.

Sille, joka ei voi syventyä evankeliumin tekstien
historiallistieteelliseen arvosteluun, on sentähden vaan yksi keino
jäljellä, -- ehkä paras kaikista. Hänen täytyy lukea kaikki
erotuksetta, lukea yksinkertaisella mielellä, ilman mitään edeltäpäin
tehtyä päätöstä, ainoastaan kysymällä itseltään, onko luetulla ja missä
määrin tekemistä, sen kysymyksen kanssa, johon hän hakee vastausta.
Hänen täytyy siis myöskin lukea kertomus Jeesuksen syntymisestä tällä
mielellä. Jollei ole tekemistä, niin jättää hän sen luonnollisesti
pois. Jos on, niin ottaa hän siitä vastaan sen, minkä hän voi tuntea
todeksi, ja jättää pois sen, mikä hänen mielestään ei voi olla totta.
Tämä on ainoa mahdollinen lukemisen perustus.




I.

Jeesuksen syntyminen ihmisestä.


Näin on nyt edessämme Matteuksen 1 luku, luettelo Jeesuksen esi-isistä
Aabrahamista alkaen Daavid kuninkaan kautta Joosefiin, Marian mieheen
asti. Tämä luettelo sisältää siis Israelin kansan suurimman ja
loistavimman suvun, johon juutalaisten kansallisylpeys oli keskittynyt.

Mitä tarkoittaa tämä sukuluettelo?

Sillä kun luetaan edemmäs, seuraa 18 värssystä asti kertomus Jeesuksen
syntymisestä, ja nyt saadaan tietää, ettei Jeesus ollutkaan Joosefin
poika, eli ettei hänellä siis ollut mitään sukuyhteyttä lueteltujen
esi-isien kanssa. Jos luettelon tarkoitus on, kuten Matteuksella
(v. 17) ilmoitetaan, osoittaa, että kuningas Daavidin sukua ennen
Jeesuksen syntymää oli kolme kertaa 14 polvea, niin semmoinen
tiedonanto ei kuulu meihin vähimmässäkään määrässä.

Jos saapi luottaa Luukkaan tiedonantoon (Luuk. 3: 23), että Jeesus
siihen aikaan luultiin Joosefin pojaksi, on luettelo selitettävissä, ja
epäselväksi jää vaan miksi tämä Joosefin sukutaulu on Matteuksella,
joka nimenomaan kertoo, _ettei_ Jeesus ollut Joosefin poika.

Kuinka tämmöinen luettelo lieneekin joutunut Matteuksen evankeliumin
alkuun, ei voi olla näkemättä että sen varsinainen tarkoitus on saada
Jeesuksen syntymisen ympärille kootuksi parasta kunniaa ja loistoa,
mitä ihmismielikuvituksella on ollut tarjottavana. Aabrahamin ja
kuningas Daavidin piti oleman hänen esi-isiänsä suoraan alenevassa
polvessa, samalla kuin Jumalan itsen piti oleman hänen siittäjänsä!

Niinkauan kuin ihmiset ovat lapsuuden tilassa ja luulevat, että jonkun
elämän-opettajan kunnia riippuu semmoisista ulkonaisista seikoista kuin
hänen syntymisensä laadusta, saattaa tämmöiset sukuluettelot ja
erinomaisuudet itse syntymisessä tuntua tarpeellisilta. Mutta heti kun
huomataan, että oikea kunnianlähde täytyy olla ihan toisaalla,
kadottavat ne merkityksensä. Jokaiselle käy ainakin selväksi, että vaan
yksi kahdesta voi olla kysymyksessä: joko tahtoo evankeliumi sanoa,
että Jeesus oli Joosefin poika, ja silloin säilyköön sukuluettelo, tai
että hän oli pyhän hengen siittämä, ja silloin sukuluettelo jääköön
pois.

Evankeliumit eivät kuitenkaan anna vähintäkään syytä otaksumiseen, että
Jeesus olisi sittenkin ollut Joosefin poika. Kerrotaan, että Maria oli
Joosefiin kihlattu ja ennenkuin he yhteen tulivat, huomattiin hän
raskaaksi. Silloin Joosef, joka oli hurskas mies eikä tahtonut
kihlattuansa saattaa huonoon maineeseen, päätti hiljaisuudessa hylätä
hänet, mutta otti sitten erään unen nähtyään hänet kuitenkin
puolisokseen, vaikkei ollutkaan hänen yhteydessään siihen asti kuin hän
lapsensa synnytti. Tämä on kerrottu Matteuksen 1 luvun 18-25
värssyissä.

Tähän liittyvä kertomus viattomasta jumal-äidistä, joka ei tiennyt
mitään miehestä, voi kyllä olla kaunis, se voi olla runollinen, se voi
olla taiteellisen esityksen esineenä, se voi olla ehdottoman puhtauden
ihanteen symhoolina eli vertauskuvana; mutta tämä kaikki ei voi
aikaansaada, että kertomuksen sanallinen sisältö enää voisi olla
uskontomme esineenä. Sillä se, mikä tässä kertomuksessa kerrotaan, ei
voi olla tosi. Ja aika on tullut, ettei uskonto taida enää olla
kauneutta, ei runoutta, ei taidetta, ei symbolismia, vaan ainoastaan
totuutta.

Jos siis ei voi ajatella, että Jeesus oli jumalan siittämä, -- jos ei
myöskään voi ajatella, että hän olisi ollut Joosefin poika, ja jos
kuitenkin, tahtomatta jäädä kokonaan epätietoiseksi, pyrkii
evankeliumin kertomuksesta vainuamaan esille puhdasta totuutta, niin on
vielä jäljellä otaksua, että Jeesus oli tavallinen avioton lapsi.

"Jeesusko avioton lapsi, sehän on julkein häväistys!" -- kuulen minä
huudahdettavan kauhistuksella.

Minä sanon vieläkin: se on omituisen, puolustamattoman lapsellisuuden
todistus, että ihmiset kuvailevat Jeesuksen arvon voivan enetä tai
vähetä hänen syntymisensä laadusta.

Juuri sama lapsellinen kauhistus, joka vielä nykyjään valtaa ihmiset
tällaisen otaksumisen kuultuaan, on nähtävästi antanut aihetta niille,
jotka muinoin tiesivät, ettei Jeesus ollut Joosefin vaan yksin Marian
poika, peittää ja salata asian todellista laitaa. Katsottiin, että
totuuden tietäminen ei ole ihmisille hyväksi. Jos lapsi kysyy
aikaihmiseltä, kuinka olen saanut pienen veljen, ei aikaihminen katso
lasta kypsäksi tietämään totuutta ja mieluummin kertoo hänelle sadun
enkelistä, joka toi pienokaisen jumalalta. Niin on Maria-legendakin
kerrottu kansoille, joiden ei luultu voivan sulattaa semmoista oppia,
että aviottomasti syntynyt ihminen olisi ollut jumalan erikoinen
lähettiläs.

Syitä siihen, että tämä taru viattomasta jumaläidistä on levinnyt
ympäri puolen maailmaa, voi olla lukemattomia, sekä ulkonaisia että
sisällisiä. Yksi sisällinen syy, ehkä tärkein kaikista, on se, että
tämä taru oli ihmisissä siveellisen puhtauden ihanteen ensimäisenä
herättäjänä. Keski-aikana, jolloin Jeesuksen oma oppi oli kokonaan
tuntematon ja katolinen papisto sitä kansalta salasi, oli "neitsyt
Marian" ihanteleminen ylimmillään. Michelangelo, Leonardodavinci ja
Raafael möivät suurista rahoista esityksiänsä tuosta hienosta,
jumalallisesta viattomuudesta. Jeesuksen oppi asettaa siveellisen
puhtauden jokaisen omaksi personalliseksi ihanteeksi, mutta roomalaiset
kardinaalit ja florensilaiset kauppiaat, kaikkein raaimpien tapojensa
ja käsitystensä ohella, saattoivat ihailla puhtautta ainoastaan
kaukaisena, heidän ulkopuolellaan olevana utukuvana, joka ei vielä
mitenkään velvoittanut heitä itseään. Ulkonaisista syistä lienee
tärkein se, että sivistymättömälle kansalle, joka ei tunne Jeesuksen
oppia, on mahdotonta ajatella Jeesuksen syntymistä jumalasta muulla
tavoin kuin sikiämisenä suoraan jumalasta vaimon kohdussa.

Mutta kansat eivät ole enää tämmöisessä lapsuuden tilassa. Evankeliumin
oppi ei ole enää salattu. Jokainen osaa lukea ja ajatella. Ja
vapautunut ajatus on vastustamattomasti löytävä totuuden, vaikka se
olisi kuinkakin sotkuksiin saatettu.

Niinpä nyt juuri nuo entiset lapsekkaat yritykset verhota Jeesuksen
ruumiillinen syntyminen erikoiseen loistoon meille paraiten
todistavatkin hänen syntyneen tavalla, josta ei katsottu sopivaksi
julkisesti kertoa.

Ja lukiessa evankeliumeja tosi uskonnollisessa tarkoituksessa eli
saadaksemme tietää, mitä varten elämme, voi kysymys tähän kertomukseen
nähden olla vaan siitä, mitä opittavaa olisi semmoisesta tiedonannosta,
että Jeesus oli avioton lapsi, eli voiko se enentää hänen elämänoppinsa
selvyyttä meille.

Tämmöisen tosiasian merkitys onkin hyvin laajalle ulottuva ja se sekä
selventää hänen oppiansa että tekee tämän opin yhä rakkaammaksi
sydämmelle.

Täytyy vaan tehdä itselleen selväksi Jeesuksen elämänopin piirteet,
ymmärtääkseen kohtalon syvyyttä siinä, että tämä opettaja oli syntynyt
juuri _ilman_ suurta sukua, ilman nimeä, ilman mitään ulkonaista
kunniaa, vaan päinvastoin oli niitä lapsia, joita ihmiset heidän
syntymisensä vuoksi ylenkatsovat.

On niinkuin juuri tämä hänen syntymisensä olisi omansa vahvistamaan,
kuinka kokonaan riippumattomia toisistaan ovat ruumiillinen syntyminen
ja "syntyminen jumalasta." Tavallaanhan voi sanoa, ettei Jeesuksen oppi
ole mitään muuta kuin oppi siitä kuinka ihmisen on syntyminen
jumalasta, oppi "uudestisyntymisestä" eli syntymisestä "korkeudesta".
Kaikki mitä Jeesus opettaa elämästä, on ainoastaan sitä mitä hän on
itse sydämmessään kokenut ja täyttänyt; ja niinpä jos hän opettaa
syntymistä jumalasta, on hänen itsensä täytynyt kokea tämmöinen
syntyminen. Tämä syntyminen jumalasta antaa orjille vapauden, vangeille
päästön, sokeille näön, kaikille halveksituille, häpeällisesti
syntyneille hyvityksen. Se oppi on, että _ihmisessä_ on kaiken kunnian
ja vapauden lähde. Mutta jos Jeesus itse olisi syntynyt jumalasta
jollakin erikoisella, meille mahdottomalla tavalla, niin mitä oppia me
siitä voimme saada! Jos hänellä olisi ollut oikeus ylpeillä
loistavista, kuninkaallisista esi-isistä, mitä lohdutusta olisi siitä
orjille ja vangeille ja sokeille ja kaikille niille, joilla ei ole
tunnettuja esi-isiä ja joita ihmiset halveksivat!

Mitä enemmän syventyy Jeesuksen elämänoppiin ja mitä tarkemmin seuraa
hänen omia sanojaan suhteestansa ihmisiin ja jumalaan, sitä selvemmin
ymmärtää tämän seikan merkityksen.

       *       *       *       *       *

Uskonnollisessa suhteessa merkityksettömänä voi siis jättää pois,
paitsi sukuluetteloa Matt. 1 luvussa, myöskin kaiken sen, mikä
mainitaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien 2 luvuissa. Niissä
kerrotaan vielä muista Jeesuksen syntymisen yhteydessä muka
tapahtuneista ihmeistä, ennustuksista ja taioista, sitten myöskin
Herodeksen vainosta, Joosefin paosta Egyptiin ja palauksesta kotiin.
Luukkaalla, 2 luvun lopussa, tapaamme kuitenkin seuraavan huomattavan
kertomuksen Jeesuksen lapsuudesta (Luuk. 2: 40-50):

"Lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä ja hänen viisautensa lisääntyi. Ja
Jumalan armo oli hänen kanssaan. Hänen vanhempansa vaelsivat joka vuosi
pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ja kun hän oli 12:n ikäinen, tulivat
vanhemmat tapansa mukaan Jerusalemiin juhlalle. Heidän lähtiessään
juhlapäivien jälkeen kotiin jäi poikanen Jerusalemiin äidin ja Joosefin
huomaamatta. He luulivat hänen tulevan muiden seurassa, ja käytyään
päivän matkaa he etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta, vaan
eivät löytäneet ja palasivat sentähden takasin Jerusalemiin häntä
hakemaan. Ja löysivät hänet vasta temppelistä, missä hän istui
opettajien keskuudessa kysellen ja kuunnellen heitä. Ja kaikki
ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Hänet nähtyään
vanhemmat hämmästyivät ja äiti sanoi: poikaseni, miksi meille näin
teit, olemmehan saaneet sekä isä että minä huolestuneina hakea sinua.
Ja hän sanoi heille: miksi haette minua, tietystihän minun pitää olla
siinä huoneessa, joka kuuluu isälleni. Mutta he eivät ymmärtäneet mitä
hän heille sanoi."

Tämä kertomus viittaa siihen, että Jeesuksen elämän opin pääajatus,
ajatus ihmisen poikasuhteesta jumalaan, syntyi hänen lapsuudessaan
yhteydessä juuri sen seikan kanssa, ettei hän tuntenut ruumiillista
isäänsä. Niinkuin meidän aikoinamme, saivat lapsipuolet varmaan
Mooseksenkin lain aikana tuntea kodissaan kodittomuutta ja ulkopuolella
kotoa häväistyksiä. Hän joutui Jerusalemiin, kauas kotoansa, missä
hänestä ei tiedetty. Hän tuli temppeliin, joka pidettiin jumalan
asuntona. Kuten tunnettu oli juutalaisten vanhoissa kirjoituksissa
(vanhassa testamentissa) lausuttuna myöskin, että jumala on ihmisten
isä. Ja kuunnellen ja kysellen opettajia elähyttää Jeesusta nyt ajatus,
että jos jumala on hänen isänsä, niin mitä hänen tarvitsee välittää
siitä, ettei hän tunne ruumiillista siittäjäänsä. Hänen vastauksensa
vanhemmille, jotka olivat käyneet päivän matkan ennenkuin rupesivat
häntä kaipaamaan, kuuluu: miksi haette minua, ettekö tietäneet, että
poika on löydettävä isänsä talosta! [Maria ei ymmärtänyt, mitä hänen
poikansa tarkoitti. Hänelläkään ei siis ollut uskoa siihen, että Jeesus
olisi syntynyt yliluonnollisesti.]

Tässä vastauksessa tuntuu jo nyt kaksi piirrettä, jotka sittemmin
Jeesuksen totuudenopissa ovat suurella selvyydellä esiintuodut.
Ensiksikin, että hän tunnustaessaan jumalan isäkseen on ihmisenä kaiken
kunnian lähteellä ja tämän synnynnäisen oikeutensa perustuksella
riippumaton maailman jakamasta arvonannosta. Toiseksi, että
tunnustaen jumalan välittömäksi isäkseen hän on myöskin kaikkien
velvollisuuksiensa lähteellä, ja siis riippumaton ihmisten jopa
vanhempiensakin määräämistä velvollisuuksista.

Tämä Jeesuksen avioton syntyminen siis on täynnä suurta merkitystä ja
ihan uudelta kannalta valaisee sekä hänen henkilöänsä että oppiansa.




II.

Jeesuksen syntyminen jumalasta.


Jeesuksen nuoruudesta ei sitten kerrota evankeelioissa muuta. Ja
ensikerran tapaamme hänet noin 30 vuotiaana, kun hän, julkisuudessa
vielä tuntemattomana, tulee kuuntelemaan Johanneksen saarnaa.

Koska tämä saarna syvästi vaikuttaa häneen, niin että hän sen
kuultuansa poistuu pitkäksi ajaksi yksinäisyyteen korpeen ja siitä
seuraa hänen varsinainen heräämyksensä, on tärkeätä päästä selville
siitä mitä mainittu saarna sisälsi. Matteuksen 3:ssa, Markuksen 1:ssä
ja Luukkaan 3:ssa luvussa on sen sisällys kerrottu, kaikkialla
tarkoituksella osoittaa sen vaikutus Jeesukseen.

Johanneksen saarna, kuten näkyy ensimäisistä sanoista Matteuksen 3
luvussa, on saarna siitä, että _taivaan valtakunta on lähestynyt_.

Mitä on tuo taivaan valtakunta, josta evankeelioissa yhtäkkiä aletaan
puhua ilman mitään valmistavaa selitystä? Nähtävästi on edellytetty,
että se, mitä tarkoitetaan, on kaikille selvä. Tarkoitettu onkin, että
se tunnettu taivaan valtakunta, jota juutalaiset profeetat olivat
ennustaneet tulevaksi, oli tullut. Sitä taivaanvaltakuntaa tarkoitti
tietysti Johanneskin. -- Mitä taivaanvaltakuntaa olivat siis profeetat
ennustaneet? Kas tässä tärkeimmät profeettain ennustukset:

_Profeetta Esaia_ [vapaa käännös]: "Lohduttakaa minun kansaani, sanoo
teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja julistakaa että
sen taistelu on päättynyt ja sen syyllisyys sovitettu, ja että se saa
kaksinkertaisen palkan Herran kädestä kaikkien rangaistusten sijaan.
Ääni kuuluu huutavan: korvessa valmistakaa Herran tietä, aroilla
oiaiskaa polut meidän jumalallemme! Jokainen laakso yletköön ja
jokainen vuoren kukkula aletkoon ja jokainen mäki painukoon ja sen
jyrkänteet tasoittukoot, että Herran kunnia tulisi ilmi ja kaikki
ihmiset näkisivät, että Herran suu on puhunut. Kaikki liha on ruohoa ja
sen hyvyys on kuin kukoistusta maassa. Ruoho kuivuu ja kukat
lakastuvat, kun Herran henki siihen puhaltaa. Ruoho, se on kansa. Ruoho
kuivuu, kukat lakastuvat, mutta sana meidän jumalamme suusta pysyy
aina. Nouse ylös korkealle vuorelle, sinä Siionin ilosanoman tuoja;
korota voimakkaasti äänesi, sinä Jerusalemin sanansaattaja! korota,
korota, älä pelkää! Sano Juudan kylille: Katsokaa, teidän Jumalanne!
Katsokaa Herra, Herra tulee voimakkaana ja hänen käsivartensa on
väkevä. Katsokaa hän tuopi palkan muassaan ja hänen rangaistuksensa on
jo ohitse. Hän on kaitseva laumaansa niinkuin paimen; karitsat hän on
kokoova syliinsä ja kantava niitä povellaan ja ruokkiva niiden emiä."
(Es. 40: 1-11).

_Profeetta Osea_: "Sinä päivänä olen minä saattava ihmiset liittoon
maan elävien ja taivaan lintujen kanssa ja kaiken kanssa, mikä maassa
matelee; ja jouset ja miekat ja sodat olen minä poistava maasta
ja antava heidän asua turvattuina. Ja sinut olen minä kihlaava
kanssani ijäksi, olen kihlaava sinut kanssani hurskaudessa ja
oikeudessa, armossa ja laupeudessa. Ja olen kihlaava sinut kanssani
uskollisuudessa, ja sinä olet tunteva Herran. Ja sinä päivänä tapahtuu,
sanoo Herra, että minä kuulen taivaiden rukouksen ja taivaat kuulevat
maan rukouksen, ja maa kuulee viljan, meden ja öljypuun rukouksen ja
nämä kuulevat Israelin rukouksen. Ja minä olen istuttava sen itselleni
maahan ja olen armahtava Lo-Ruhaman ja sanova Lo-Ammille: Sinä olet
minun kansani; ja se on vastaava: sinä olet minun Jumalani."
(Osea 2: 18-23).

_Profeetta Sakarias_: Ja sinä päivänä on tapahtuva, että elävä vesi on
virtaava Jerusalemista, toinen puoli idän mereen päin, toinen puoli
lännen mereen päin. Lakkaamatta, sekä talvisin että kesäisin, on se
vuotava. Ja Herra on oleva kuningas yli kaiken maan; sinä päivänä on
Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi. Koko maa on muuttuva Jordanin
laakson kaltaiseksi, -- tuleva asutuksi, ei mitään kirousta tule
olemaan, ja Jerusalem on oleva rauhoitettu. (Sak. 14: 8-11).

_Hesekiel_ (36: 26-28), _Joel_ (3: 18-21), _Malakia_ (3: 1, 2), y.m.
sisältävät samantapaisia ennustuksia Herran tulemisesta, pääasiassa
kuitenkin uhkausten muodossa vainoista, sodista, taudeista ja
kaikennäköisistä onnettomuuksista, jotka käyvät tämän Herran tulopäivän
edellä, sekä kertomuksia siitä hirveästä kostosta, johon Herra ryhtyy
ensi työkseen kaikkia oikeiden ihmisten (Israelin) vihollisia vastaan.
Kaikki profeetat poikkeuksetta siis ennustavat, että on tuleva päivä,
jolloin jumala itse astuu tänne alas, solmii uuden liiton ihmisten
(Israelin) kanssa ja näin perustaa taivaan valtakunnan _maan päälle_,
joka valtakunta sitten tulee pysymään iankaikkisesti.

Erityisesti merkillinen ja huomattava on vielä _profeetta Jeremiaan_
ennustus, siinä kun ei taivaanvaltakunnan tuleminen ole pantu
riippuvaksi ulkonaisista merkeistä, kuten muilla profeetoilla, vaan
esitetään sisällisenä jumalan yhtymisenä ihmisten (Israelin) kanssa:

"Katso, päivät ovat tulevat, sanoo Herra, jolloin minä olen tekevä
liiton Israelin huoneen ja Juudan huoneen kanssa, uuden liiton, ei
semmoisen kuin oli se liitto, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin
kuin tartuin heidän käteensä johdattaakseni heidät pois Egyptin maasta,
-- vaan tämä liitto, jonka minä vastaisuudessa aijon tehdä Israelin
huoneen kanssa, on oleva tällainen, sanoo Herra: Minä olen paneva
lakini heidän sisäänsä ja kirjoittava sen heidän sydämmiinsä, ja olen
oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani; ja sen jälkeen he eivät
enää opeta toisiansa sanoen: 'tuntekaa Herraa!' sillä he ovat kaikki
tuntevat minun, sekä pienet että suuret, sanoo Herra, sillä minä annan
anteeksi heidän pahattekonsa ja unohdan heidän syntinsä. Niin sanoo
Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää ja kuun ja tähdet
valaisemaan yötä, joka liikuttaa meriä ja vyöryttää sen pauhaavia
aaltoja, hän, jonka nimi on Herra Zebaot." (Jer. 31: 31-35).

Jos nyt kysytään, missä suhteessa Johannes ilmoitti samaa kuin muut
profeetat häntä ennen niin täytyy sanoa, että hänellä oli sama
profeetallinen käsitys taivaanvaltakunnasta, eli että hänkin ilmoitti
samallaista jumalan tulemista maan päälle välittömäksi hallitsijaksi
ihmisille. Maailmallisen valtakunnan sijaan, jossa olivat hallitsijana
inhimilliset ruhtinaat, piti ihmisten keskuudessa syntymän uusi
valtakunta, missä käskijänä ei ollut enää näkyväisiä vallanpitäjiä,
vaan ainoastaan näkymätön jumala, joka tätä varten lupasi itsensä
ilmoittaa ja tehdä tunnetuksi sekä suurille että pienille. Tämmöistä
valtakuntaa, jossa ainoastaan jumala on hallitsijana, sanoo sentähden
Johannes _jumalan_ eli taivaan valtakunnaksi. Ja on siis hyvin tärkeätä
ymmärtää, ettei sanalla "taivaan" tarkoitettu sanoa tämän valtakunnan
_paikaksi_ taivasta, vaan ainoastaan että se oli taivaan eli jumalan
hallitsema valtakunta, niinkuin sitä evankelioissa "jumalan
valtakunnaksi" yhtä usein nimitetäänkin.

Jos taas kysytään, missä suhteessa Johanneksen ilmoitus tästä jumalan
valtakunnasta oli erilainen kuin muiden profeettain, niin täytyy
huomata että erilaisuudet ovat hyvin suuria ja tärkeitä. Jopa niinkin,
että Johanneksen koko merkitys tuntuu olevan siinä, että hän opetti
jotakin erikoista jumalan tulosta maan päälle kuin muut profeetat.

Muut olivat nimittäin ennustaneet jumalan astuvan maan päälle jossain
_tulevaisuudessa_, mutta Johannes sanoi, että jumalan valtakunta on jo
tullut ja että tarvittiin vaan vielä voimain ponnistus _ihmisten_
puolelta, tarvittiin, että he _muuttaisivat mielensä_. Taivaan
valtakunta on tässä, ihan tässä, -- ihmisten täytyy vaan itsien ottaa
askel tullakseen siihen. Sanoissa "tehkää parannus, sillä taivaan
valtakunta on lähestynyt", on siis Johanneksen saarnan koko erikoinen
sisällys lausuttu, kun ymmärtää, että hän tarkoitti taivaan
valtakunnalla jumalan tulemista maan päälle ihmisten hallitsijaksi,
eikä siis suinkaan yksityisten ihmisten haudantakaista elämää, josta
juutalaisille ei ollut muutenkaan mitään käsitystä.

Johannes asui Judean korvessa, Jordanilla. Hän eli uskonsa mukaisesti,
ei ylentänyt itseänsä kenenkään muun rinnalla, tyytyi vähimpään
mahdolliseen [Matt. 3: 4] ja piti korkeana ainoastaan oman sydämmensä
totuutta [Joh. 3: 30]. Ruvettuaan saarnaamaan jumalan valtakunnan
tulosta maahan, hän nyt vaati kaikilta ihmisiltä uskon muutosta ja
vapautumista elämän valheesta [Matt. 3: 2, 8]. Hän sanoi: ääni huutaa
teille, että valmistaisitte epätasaisella maalla tietä jumalalle,
suoristaisitte hänen polkunsa, niin että kaikki olisi tasaista eikä
olisi alempaa eikä ylempää; silloin on jumala astuva ihmisten
keskuuteen ja kaikki yksityiset ovat näkevät pelastuksensa.
[Luuk. 3: 4-6. Ajatus vaatii, että kaksoispiste on pantava "korvessa"
sanan edelle eikä jälkeen, siliä kaiken aikaa on tässä puhe siitä, että
Herra, ennenkuin tulee, tahtoo suoristamaan ja tasoittamaan maan
epätasaisuudet. Huutavan ääni on: korvessa valmistakaa Herran tietä ja
tehkää hänen polkunsa oikeaksi. "Kaikki laaksot pitää täytettämän, ja
kaikki vuoret ja mäet alettaman, väärät pitää ojettaman, ja koliat
tasaiseksi tieksi tehtämän", sanotaan Luukkaalla. Tämä, on
luonnollisesti vertaus ihmismaailmaan, jossa tasoitus on tapahtuva
ennenkuin Herra tulee.] Ja niitä ihmisiä, jotka tulivat häntä
kuulemaan, jotka ymmärsivät hänen aatteensa ja oman erehdyksensä
elämässä, hän pesi Jordanin vedellä tämän mielenmuutoksen eli uuteen
valtakuntaan astumisen merkiksi.

Johanneksen saarna herätti suurta huomiota kansassa. Hänen luoksensa
tulvasi väkeä Jerusalemista, Jordanin varsilta ja koko maasta.
[Matt. 3: 5, 6. Mark. 1: 5.].

Näemme Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien kertomuksista,
että sinne tuli väkeä monenlaista; paitsi semmoisia, jotka olivat
käsittäneet asian sisällisen mielenmuutoksen kannalta ja tulivat
hakemaan vapautusta erehdyksistään, myöskin semmoisia, joita oli
fariseusten puolelta Jerusalemista lähetetty urkkimaan ja
tiedustelemaan, oliko todella kysymys odotetun Kristuksen, Israelin
vapauttajan tulemisesta. [Joh. 1: 19-25.] Matteuksen tekstistä näyttää
että joukko yläluokkiin kuuluvista ihmisistä olivat lähestyneet häntä
salaa, koska ei heidän tietysti sopinut julkisesti kuunnella kamelin
nahkoihin puetun ja nuoralla vyötetyn "villitsijän" puheita.
[Matt. 3: 7.] Näemme Luukkaan tekstistä, etteivät ihmiset oikeen
ymmärtäneet tämän valtakunnan laatua eivätkä osanneet kuunnella sen
näkymättömän hallitsijan ääntä. Kun Johannes opetti että jumala tulee
maailmaan sittenkuin kaikki arvonerotukset ja mutkat ovat ihmisten
välillä poistetut, kaikki ylemmyydet ja alemmuudet tasoitetut, kysyivät
ihmiset häneltä, mitä heidän oli tekeminen, että tämmöinen "epätasaisen
maan tasoitus" syntyisi. -- Johannes vastasi: kellä on kaksi
vaatetusta, antakoon sille, jolla ei yhtään ole, kellä on leipää
antakoon sille, jolla ei leipää ole. Samallaisen kysymyksen tekivät
myöskin veronkiskojat, jotka olivat tässä halveksitussa virassa
tietysti vaan senvuoksi, että heidän oli siinä mahdollisuus rikastua
toisten kustannuksella. Johannes vastasi heille: "älkää keltään
kiristäkö enempi kuin mitä on säädetty", se on: älkää pyrkikö
rikastumaan. Niinikään sotilaille, joiden ainoa varsinainen tulolähde
oli ryöstö ja sotasaalis, vastasi Johannes: "älkää ketään ryöstäkö
älkääkä kelleen vääryyttä tehkö, vaan tyytykää pestipalkkaanne."
[Luuk. 8: 10-14.] Mutta paitsi näitä tuli, kuten mainittu Johanneksen
luo rikkaita ja mahtavia juutalaisten opettajia. Heille sanoi Johannes,
heidät tunnettuansa: "osasittepa tekin tänne, siis tunnette ettette elä
jumalan tahdon mukaisesti: Älkää luulko, että teidän suuri sukuperänne
oikeuttaa teitä taivaan valtakuntaan; vaan näyttäkää elämässänne
että olette muuttaneet mielenne ja uskonne [Matt. 3: 7-9; vrt.
Luuk. 3: 7, 8, jossa Johanneksen sanat ovat osotetut yleensä
juutalaisille eikä yksistään fariseuksille ja sadduseuksille], sillä
niinkuin puu, jonka juureen on kirves pantu, ei kelpaa muuhun kuin pois
hakattavaksi, niin on rikkaudet, vallat, synnynnäiset ylemmyydet
mennyttä: tästä lähin ei ole mikään tarpeellista muu kuin se, mikä
tarkoittaa lähestyneen taivaanvaltakunnan perustamista ihmisten
keskuudessa. [Matt. 3: 10, Luuk. 3: 9.] Minä tosin pesen teitä vedellä,
mutta tästä minun ulkonaisesta puhdistuksestani riippumatta täytyy
teidän sydämmiinne tulla se henki, joka on lähestyneen valtakunnan
näkymätön hallitsija ja jonka rinnalla minä en ole mitään. Henki on
puhdistava ihmisen niinkuin tuli, niinkuin isäntä, joka lapio kädessä
perkaa riihtänsä, erottaa kokoon kelpaavan viljan ja polttaa
tarpeettomina ruumenet." [Johanneksen viime mainitut sanat ovat
Matteuksella kerrotut näin: "Minä tosin kastan teitä vedellä: mutta se
joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole
kelvollinen kantamaan, hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jonka viskin on hänen kädessänsä, ja hän perkaa riihensä, ja kokoo
nisunsa aittaansa, mutta ruumenet polttaa sammumattomalla tulella."
Nämät sanat, verrattuina Joh. 1: 15, 29-31 värssyihin, näyttävät,
lukiessa niitä ensi kertaa, tarkoittavan vaan Jeesuksen henkilöä, jolle
siis jo Johanneskin antaisi juuri sen salaperäisen luonteen, mikä
hänelle uskontunnustuksessamme omistetaan. Sentähden ovat nämät sanat,
näin alussa, hyvin hämmentäviä, puhumatta niiden ulkonaisesta
sekavuudesta, ja vasta päästyä perille Jeesuksen elämänopista voi
ymmärtää niiden sisällyksen. Tietysti että Jeesus voisi "puhdistaa
hengellä", hänen täytyy jotakin opettaa, niin että ihmisiin tuleva
henki voi olla vaan hänen oppinsa sisällys.]

       *       *       *       *       *

Tätä Johanneksen saarnaa jumalan valtakunnasta tuli nyt Jeesuskin
kuuntelemaan [Matt. 3: 13, Mark. 1: 9], -- se sama rikkauden, vallan ja
sukuperän puolesta kokonaan merkityksetön Jeesus, jota erityiset
olosuhteet olivat, kuten mainittu, jo lapsuudesta saakka johtaneet
siihen ajatukseen, että ihminen on riippumaton ulkonaisten suhteiden
siteistä ja maailman tuomiosta ja että hän voi tunnustaa välittömästi
jumalan hengen oman menettelynsä määrääjäksi.

Johanneksen puheet jumalan hengen tulosta maan päälle ihmisten
välittömäksi hallitsijaksi ja ihmiselämän täydellisestä muuttumisesta,
olivat siis Jeesukselle kuin siemeniä valmiiseen maahan.

Nähtävästi hän nyt koko sydämmestään hyväksyi Johanneksen saarnan ja
uskoi hänen aatteeseensa, koska halusi tulla vedellä pestyksi
astuakseen Johanneksen julistamaan valtakuntaan.

Rikkailta ja mahtavilta kansan opettajilta oli Johannes kieltänyt
vedellä pesunsa, koska he eivät olleet valmiit muuttamaan elämäänsä,
mutta merkityksettömälle Jeesukselle, joka ei voinut pitää isänään
muuta kuin jotakin näkymätöntä henkeä, hän sanoi, ettet sinä tarvitse
tulla vedellä pestyksi, sillä sinä ajattelet niinkuin se, joka jo
on muuttanut mielensä, sinä voit siis yhtähyvin pestä minua.
[Matt. 3: 13-15. Matteuksen esityksessä on nimenomaan fariseusten ja
Jeesuksen tulo Jordanille asetettu vastakkain.] (Huomattava on tässä
kohden Johanneksen evankeliumin ilmoitus, että Johannes kastaja ei
ollenkaan tuntenut Jeesusta ennenkuin tämä tuli hänen luoksensa.
[Joh. 1: 31 (ja 33).] Täytyy siis otaksua, että Johannes sanoi näin
hänelle, koska oli tässä samassa tilaisuudessa oppinut häntä
tuntemaan.) Jeesus vastasi nyt hänelle tahtovansa tulia pestyksi
vedellä, koska hänellä oli, jumalan valtakunnan kynnyksellä,
tarve puhdistua yhdellä tavalla kuin kaikki muutkin, jotka
tunsivat erehdyksensä. Ja silloin Johannes pesikin hänet vedellä.
[Matt. 3: 15.]

Tämän jälkeen sanotaan Markuksen evankeliumissa näin: "Ja kohta kuin
hän astui vedestä ylös, näki hän taivaat aukenevan, ja Hengen tulevan
alas hänen päällensä niinkuin kyyhkyisen. Ja ääni tuli taivaasta: sinä
olet se minun rakas poikani, johon minä mielistyin." [Mark. 1: 10, 11.]
-- Vastaavassa kohden Matteuksen evankeliumia sanotaan: "Koska Jeesus
kastettu oli, astui hän kohta ylös vedestä: ja katso, taivaat aukenivat
hänelle, ja hän näki Jumalan hengen tulevan alas, niinkuin kyyhkyisen
ja tulevan hänen päällensä. Ja katso, ääni taivaasta sanoi: tämä on se
minun rakas poikani, johon minä mielistyin." [Matt. 3: 16, 17.] Markus
ja Matteus olivat Jeesuksen seuralaisia. Luukas, Paavalin oppilas,
joka, kuten tunnettu, ei ollut Jeesuksen seuralainen ja kirjoitti
evankeliuminsa kuulemisiensa mukaan, sanoo vastaavassa kohden: "Ja pyhä
henki tuli alas _ruumiillisella muodolla_ hänen päällensä niinkuin
kyyhkynen, ja ääni tuli taivaasta, joka sanoi: 'sinä olet se minun
rakas poikani, sinuun minä mielistyin.'" [Luuk. 3: 21, 22.] Johanneksen
evankeliumissa on taas annettu se käsitys, että kyyhkysen näki vaan
Johannes kastaja ja äänestä ei puhuta mitään. Siinä näet kerrotaan,
että Jeesus tuli jälestäpäin, eli siis oltuaan korvessa, uudestaan
Jordanille. Silloin Johannes sanoi hänestä: "Minä näin hengen taivaasta
tulevan alas niinkuin kyyhkyisen ja seisahtuvan hänen päällensä. Ja en
minä häntä tuntenut; mutta joka minun lähetti vedellä kastamaan, se
sanoi minulle: jonka päälle sinä näet hengen tulevan alas ja
seisahtuvan hänen päällensä, hän on se, joka kastaa pyhällä hengellä."
[Joh. 1: 32, 33.]

Tämän mukaan näyttäisi pääpaino olevan siinä, että _Johannes_ näki
kyyhkysen omin silmin ja ilmoitti tämän näkönsä kansalle todistukseksi.

Jos näissä Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien
kertomuksissa siis on varmasti kysymys ulkonaisesta ihmetapauksesta,
jonka pitäisi todistaa meille Jeesuksen olleen jumalan lähettilään,
niin ei niissä ole mitään merkitystä meihin nähden. Meitä
silminnähtävästi vaaditaan uskomaan, että tämmöinen ihme todellakin on
tapahtunut ja pitämään sitten tätä tapausta todistuksena siihen, että
Jeesus oli juuri se Messias eli Kristus, josta vanhassa testamentissa
puhutaan. Juutalaisten kansallista turhamielisyyttä voisi tämmöinen
todistus kenties olla omansa tyydyttämään, mutta meille, jotka haemme
Jeesuksen elämänoppia, on tämmöinen ihme sekä merkityksetön että
vastenmielinen; eikä ainoastaan siitä syystä, että tiedämme sen
epätodeksi, vaan myöskin siitä syystä, että se ulkopuolisena,
kummastuttavana tapauksena saattaa meidät kokonaan kadottamaan
käsistämme sen yleisinhimillisen, sisällisen ymmärryksen langan, jonka
jäljille juuri olimme pääsemässä, kun seurasimme Jeesuksen tuloa
kuuntelemaan Johanneksen oppia jumalan valtakunnasta maan päällä.

Kuitenkin, tässä kertomuksessa on jotakin, joka pidättää hylkäämästä
sitä kokonaan. Siinä on jotakin, joka sanoo ettei se voi olla alusta
loppuun keksitty, vaan voi olla ainoastaan väärinkäytetty. Kun
evankeliumeissa juuri ikään on päästy kertomasta miten jumala muka
synnytti Jeesuksen neitseestä oman henkensä avulla ja siten todistettu
Jeesuksen yliluonnollinen syntyminen jumalasta, niin näyttää vähän
oudolta, miksi olisi enää ollut tarpeen uusi legenda, jonka mukaan
jumala nyt taaskin lähettää henkensä jumalalle. Maria-legenda on
selvästi saanut alkunsa totuuden peittämisen tarkoituksessa; olisiko
ehkä tämän toisenkin kertomuksen pohjana joku tosi-asia, jota olisi
tahdottu peittää tai esittää harhaan vievässä hengessä?

Jos tässä tarkoituksessa lähemmin tarkastelemme mitä evankeelioissa on
sanottu, mitä ei, niin pistää ensimäiseksi silmiimme se omituinen
seikka, että Matteuksen ja Markuksen esityksissä ei sanota kenenkään
muun kuin vaan Jeesuksen nähneen hengen tulevan alas tai kuulleen ääntä
taivaasta. Sanotaan nimenomaan: "ja kohta kun hän astui vedestä ylös,
näki _hän_ taivaat aukenevan ja hengen tulevan alas hänen päällensä
niinkuin kyyhkyisen, ja ääni tuli taivaasta: sinä olet minun rakas
poikani, johon minä mielistyin." Mutta miksi Matteuksen ja Markuksen
esityksessä on sanottu, että _hän_ näki kyyhkysen ja kuuli äänen, eikä
ole puhuttu mitään siitä, että kansa olisi nähnyt kyyhkystä tai kuullut
ääntä, jos tämän tapauksen merkitys kerran pitäisi olla se, että jumala
tahtoi todistaa kansalle Jeesuksen olevan messiaan? Pääasiahan olisi
silloin siinä, että _kansa_ näki ja kuuli eikä siinä että Jeesus näki
ja kuuli. Silminnähtävästi siis Matteuksen ja Markuksen evankeliumien
kirjoittajat eivät vielä tarkoitakaan kertomuksellaan esittää Jehovan
merkkiä Israelin kansalle, vaan puhuvat vaan Jeesuksen omasta näystä ja
kuulosta. Ja jos niin on, niin eivät he eikä kukaan muu ole voineet
saada tietoa asiasta muulla tavalla, kuin että Jeesus itse on kertonut,
mitä hän tunsi sisällisesti Johanneksen luona ollessaan. Ja mitä on
Jeesus itse voinut kertoa? Ei tietysti mitään näkyväisistä kyyhkysistä
ja korvin kuultavista äänistä, sillä, silloinhan olisivat taaskin muut
nähneet ja kuulleet samaa, vaan tietysti hän on kertonut ainoastaan
siitä, mitä tapahtui hänelle itselleen sisällisesti eli hengessä. Hän
on voinut kertoa vaan näin: Ymmärrettyäni Johanneksen opetuksen, että
jumala lähettäisi oman henkensä ihmisten sydämmiin ja perustaisi
valtakuntansa heidän keskuudessaan ja tulisi heidän ainoaksi
välittömäksi hallitsijaksensa, jos he muuttaisivat mielensä ja
tasoittaisivat keskuudessaan hänelle tien, minä astuin veteen
peseytyäkseni mielenmuutoksen ja tasoittumisen merkiksi. Enkä minä
tarvinnutkaan muuta kuin täten pestä itseni puhtaaksi väärästä
elämänkäsityksestä, kuin näin taivaan aukenevan, ja uusi elämänsana
(jumalan henki), asettui minuun itsestään aivan kuin olisi ollut
lähetetty (kyyhkynen), ja minä sain omassa sydämmessäni kokea (ääni
taivaasta), mitä ennen olin vaan ajatellut, -- että uudessa
valtakunnassa ihmisen suhde jumalaan todella on yhtä kuin pojan suhde
isään (sinä olet minun rakas poikani).

Tässä olisi siis kysymys vaan Jeesuksen omasta heräämisestä, --
kokonaan henkisestä tapauksesta hänen omassa sisällisessä elämässään,
johon me siis juuri tästä paikasta saisimmekin ensimäisen avaimen. Sen
sijaan, että nyt jättäisimme pois koko paikan, jos se nimittäin olisi
pitänyt käsittää muiden kertomuksena siitä mitä he muka näkivät ja
kuulivat, muuttuu tämä paikka päinvastoin kaikkein tärkeimmäksi, kun
sen käsitämme Jeesuksen omana tilintekona siitä, miten hänessä syntyi
ensimäinen elävä suhde jumalaan. Sille, joka hakee hänen
elämänymmärrystänsä, ei voi mikään olla tärkeämpää.

Ja tämä hänen oma kertomuksensa, kuten nyt selvästi näemme, ei pääty
yllämainittuun lyhyeen, vertauksen tapaiseen kuvaukseen, vaan sen
perästä seuraa välittömästi suorana jatkona kertomus hänen
kokemuksistaan korvessa, johon hänet sekä Matteuksen, Markuksen että
Luukkaan mukaan viepi juuri tuo sama häneen tullut sisällinen henki.
[Matt. 1: 1. "_Silloin_ vietiin Jeesus hengeltä korpeen" j.n.e. Mark.
1: 12. "Ja henki ajoi hänen _kohta_ korpeen..." Luuk. 4: 1. "Niin
Jeesus täynnänsä pyhää henkeä palasi Jordanista, ja vietiin hengeltä
korpeen."] Koska ei yksikään hänen vastaisista opetuslapsistaan vielä
silloin ollut hänen ympärillänsä eikä kukaan vieras ihminen voinut
seurata häntä korpeen, täytyy siis tämänkin jatkon olla Jeesuksen omaa
kertomusta omasta itsestään.

Tavallisesti ajatellaan noita kahta kertomusta, -- Jeesuksen oloa
Johanneksen luona ja sitten korvessa, -- niinkuin kahta toisistaan
erillään olevaa asiaa, jopa niinkin että esimerkiksi Matteuksen
evankeliumin tekstin järjestäjät ovat erottaneet ne eri luvun merkillä.
Ja jos ne käsitetään tavallisella totutulla tavalla, niin ei niiden
välillä todella löydäkään mitään yhteyttä, edellisessä kun pitäisi olla
kerrottu jonkinlaisesta tunnustähdestä eli taivaan todistuksesta, että
Jeesus muka oli jumala toisessa personassa, ja jälkimäisessä taas
kerrottu kuinka perkele viettelee tätä jumalaa. Sitävastoin jos
käsitämme molemmat kertomukset Jeesuksen omaksi selitykseksi siitä,
kuinka hänessä tapahtui herääminen siihen elämänkäsitykseen, jota hän
sittemmin julisti, niin liittyvät ne erottamattomasti yhdeksi
kertomukseksi tästä samasta heräämisestä: ensin käy hänelle elävästi
selväksi, että hän, ihminen, on ruumiillisesta kuolemasta riippumaton
jumalan poika, -- sitten hän lähtee korven yksinäisyyteen päästäkseen
ymmärtämään mitä hänen on semmoisena tässä elämässä tekeminen.

Tämä kertomuksen jatko Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan yhdistetyn
tekstin mukaan on näin kuuluva:

"Ja henki ajoi hänen kohta korpeen. Ja hän oli siellä korvessa
neljäkymmentä päivää, ja kiusattiin perkeleeltä, ja oli petoin seassa
ja enkelit palvelivat häntä. [Mark. 1: 12, 13.] Eikä syönyt mitään
niinä päivinä, mutta koska ne kuluneet olivat, sitten hän isosi.
[Luuk. 4: 2.] Ja kiusaaja tuli hänen tykönsä ja sanoi: jos sinä olet
Jumalan Poika, niin sano, että nämät kivet leiviksi tulevat. Mutta hän
vastasi ja sanoi: kirjoitettu on, ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
mutta jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee. Silloin otti
perkele hänen kanssansa pyhään kaupunkiin, ja asetti hänen templin
harjalle, ja sanoi hänelle: jos sinä olet Jumalan Poika, niin laske
sinus alespäin, sillä kirjoitettu on: hän antaa käskyn enkeleillensä
sinusta, ja he käsissä kantavat sinun, ettes joskus jalkaas kiveen
loukkaa. Niin Jeesus sanoi hänelle: taas on kirjoitettu, ei sinun pidä
kiusaaman Herraa sinun Jumalatas. [Matt. 4: 3-7.] Ja perkele vei hänen
korkealle vuorelle, ja osoitti hänelle kaikki maan piirin valtakunnat,
silmänräpäyksellä, ja perkele sanoi hänelle: kaiken tämän vallan, ja
heidän kunniansa minä annan sinulle: sillä minun haltuuni ovat ne
annetut, ja minä annan ne kenelle minä tahdon. Jos sinä siis kumarrat
ja rukoilet minua, ne kaikki pitää sinun omas oleman. [Luuk. 4; 5-7.]
Niin sanoi Jeesus hänelle: mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on,
Herraa sinun Jumalatas pitää sinun kumartaman, ja häntä ainoata
palveleman." [Matt. 4: 10.]

Pysyäkseen horjumatta siinä ainoassa mahdollisessa käsityksessä, että
tässä voi olla kysymys vaan Jeesuksen sisällisistä hengen liikkeistä,
täytyy ymmärtääkseen tämän jatkon merkityksen varjella itseään
tavallisista selityksistä, joiden mukaan nyt paha henki vuorostaan
tulee Jeesuksen luo ulkonaisesti näkyvässä muodossa. Jos Matteuksella,
Markuksella ja Luukkaalla olisi todella sanottu, että tämä kiusaaja
ilmestyi hänelle näkyväisessä muodossa, niin pitäisi tietysti taaskin
selittää se kirjoittajan väärinkäsitykseksi. Mutta nyt ei ole heillä
sanallakaan viitattu siihen, mimmoinen muoto oli pahalla hengellä,
miten hän liikkui, kuinka hän tuli, ja kuinka läksi. Hänestä mainitaan
ainoastaan sen verran kuin tarvitaan Jeesuksen omien ajatusten
ilmaisemiseksi. Ja pitääpä olla kokonaan kuollut kuvittelemisen ja
tajuamisen kyky sillä jumaluusopilla, joka tässä kohden jääpi
ihmettelemään ulkonaista paholaista, ja antaa siten kaikkein syvimpien
henkisten asiain mennä ohitsensa, joista itämaalainen kertomatapa
värillisellä ja puhuvalla kuvauksella tahtoo antaa vihiä.

Onhan paholaisesta monasti muuallakin evankeliumeissa puhe ilman että
tarkoitetaan mitään erikoista saati sitten _näkyvää_ olentoa.

Niinpä Jeesus puhui kerran menevänsä Jerusalemiin, jossa varma kuolema
häntä odotti. Pietari koetti saada häntä luopumaan tästä aikeesta.
Jeesus vastasi; mene pois minun tyköäni saatana, sinä pahennat minua,
sillä sinä puhut siitä, mikä on ihmisten, etkä ymmärrä sitä mikä on
jumalan. [Matt. 10: 21-23.] Tässä ei ollut suinkaan mikään näkyvä
pahahenki Jeesuksen edessä. Ei Jeesus sano Pietaria saatanaksi, vaan
sitä ajatusta, jonka Pietari herätti hänessä, että hänen nimittäin
pitäisi suojella omaa personaansa vainoojilta ja jättää jumalan asia.
Hän sanoo, niinkuin sanoo, ainoastaan siksi, että hänen on siten
mukavin ilmaista, mitä hän tarkoittaa.

Aivan samalla tavalla saatana esiintyy korvessakin Jeesuksen omana
ajatuksena, epäilyksenä; ja ulkonaisesta paholaisesta siis on puhe vaan
kertomuksen helpoittamiseksi, sillä muutenhan olisi pitänyt panna
Jeesus puhumaan itsensä kanssa ja olisi ollut vaikea ilmaista mitkä
ajatukset ovat tarkoitetut vastakkaisiksi toisilleen. Saatanan suuhun
pannut sanat ilmaisevat "lihan" ääntä Jeesuksessa, "sitä mikä on
ihmisten", vastakohtana sille totuuden hengelle, "joka on jumalan" ja
joka oli hänessä heräämisensä jälkeen.

Tässä on siis saatanalla, perkeleellä eli kiusaajalla tarkoitettu ihan
tavallista, jokaiselle ihmiselle tuttua henkistä asiaa.

Näin ollen näyttää siis siltä, että Jeesuksella korven yksinäisyydessä
on ollut taistelu ajatuksia tai epäilyksiä vastaan, jotka pyrkivät
kumoamaan hänen äsken saamaansa uutta elämänymmärrystä.

Jos käsitämme koko tämän kertomuksen niin, että Jeesuksessa tapahtuu se
sama mielenmuutos ja uudestisyntymys eli syntyminen jumalasta, jota hän
sittemmin niin monessa kohdin opettaa ihmisille taivaan valtakuntaan
tulemisen ehtona [tärkein kohta hänen opetuksistaan uudestisyntymisestä
on keskustelu Nikodeemuksen kanssa, joka löytyy esitettynä Johanneksen
evankeliumissa, 3 luvun 1-21 värssyissä], niin mitä silloin ovat nämä
epäilykset ja tämä "saatana", joka seuraa hänen uudestisyntymistänsä ja
on ikäänkuin sen ytimessä? Eikö hän ole sittemmin, ruvettuansa
opettamaan ihmisiä, puhunut näistä kiusauksista mitään?

Kaikki tämä löytyy todella suorana opetuksena evankeliumeissa. Niinkuin
siellä löytyy opetuksia siitä, mitä uudestisyntymys ja taivaan
valtakuntaan tuleminen on, niin siellä myöskin löytyy nimenomaisia
opetuksia niistä kiusauksista, jotka uudestisyntymystä välttämättä
seuraavat.

Ovatko nämät kiusaukset samoja kuin ne, joita Jeesus itse koki
korvessa?

Eräässä tunnetussa vertauksessa on Jeesus nimenomaan puhunut, kuinka
ihmiset, kuultuaan opin eli "sanan" taivaanvaltakunnasta, heräävät,
mutta sitten usein joutuvat kiusausten voittamiksi. -- "Taivaan
valtakunnan oppi, sanoo hän tässä vertauksessa, on niinkuin kylvetty
jyvä, joka voi pudota ojaan ja kivikkoon ja orjantappuroihin, mutta
myöskin hyvään maahan. Sattuu niin, sanoo hän, että joku kuulee opin
taivaan valtakunnasta, mutta ymmärtää sen vaillinaisesti ja silloin
tulee _paholainen_ ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämmeensä
kylvettiin; toinen taas, kuultuaan saman opin, ottaa sen ilolla
vastaan, mutta ei ole hänessä juurta ja ensimäiset _kärsimykset eli
vainot_, joita uusi oppi tuottaa, pahentavat hänen; kolmannet taas
kyllä ymmärtävät opin, mutta tämän elämän puuhat ja _rikkauden petos_,
tukahduttavat sen ja tekevät hedelmättömäksi; mutta hyväänkin maahan
sattuu jyvä ja silloin nousee hedelmä, milloin satakertainen, milloin
kuudenkymmenen, milloin kolmenkymmenen kertainen." [Matt. 13: 3-9 ja
19-23. Sanasta sanaan on suomalainen ev. teksti seuraava: Koska joku
kuulee valtakunnan sanan, ja ei ymmärrä, niin tulee pahuus (ruotsiksi
"den onde" eli paholainen) ja tempaa pois sen, kuin hänen sydämmehensä
kylvettiin: tämä on se, joka tien oheen oli kylvetty. Mutta kivistöön
kylvetty on se, joka kuulee sanan, ja kohta ilolla sen vastaan ottaa.
Mutta ei ole hänellä juurta itsessänsä, vaan ajan pysyy: koska siis
vaiva eli vaino tulee sanan tähden, niin hän kohta pahenee. Mutta
orjantappurain sekaan kylvetty on se, joka sanan kuulee: ja tämän
maailman suru ja rikkauden petos tukahuttaa sanan ja hän tulee
hedelmättömäksi. Mutta hyvään maahan kylvetty on se, joka kuulee sanan
ja ymmärtää: joka tosin tuottaa hedelmän ja tekee, muutama
satakertaisen, muutama kuudenkymmenen kertaisen, muutama kolmenkymmenen
kertaisen.] Tässä näemme kolmenlaisen kiusauksen: 1) "tulee paholainen
ja tempaa pois kylvetyn siemenen", s.o. muiden ihmisten kautta tai
omissa ajatuksissa herää epäilys tätä oppia vastaan; 2) uuden opin
seuraamisesta syntyvien vaarojen ja vainon pelko; 3) "rikkauden petos".
Nämät kiusaukset siis seuraavat heräämistä uuteen elämänymmärrykseen.

Mikä olisi tavallisissa oloissa se vastaväite, se "paholainen joka
pyrkisi kumoamaan uutta elämänymmärrystä", eli tahtoisi "temmata pois
sen, mikä sydämmeen kylvetty oli." Ajatelkaamme tavallista meidän
aikamme ihmistä, joka valtakunnan sanan kuultuaan heräisi semmoiseen
elämänymmärrykseen, että hän on elämän huolista riippumaton, kaikista
siteistä vapaa hengen lapsi, jonka asia on elää maan päällä jumalan
välittömän tahdon täyttämiseksi. Jollei hän omassa sydämmessään tuntisi
mitään vastaväitteitä tätä uutta, niin peräti mullistavaa, kaikki
entiset käsitykset ylösalasin kääntävää elämänymmärrystä vastaan, niin
kiirehtisivät muut ihmiset, hänen lähimmät ystävänsä, vanhempansa,
veljensä, kaikki, jotka häntä personallisesti rakastavat, väittämään
häntä vastaan. Nähden että hän on valmis jättämään omaisuutensa ja
tulevaisuutensa ja kaiken sen mitä he olivat hänestä toivoneet, ja että
hän tekee näin jonkin uuden _ymmärryksensä_, perustuksella, koettavat
hekin ymmärryksen eli logiikan syillä, kumota hänet. Heidän lähin
väitteensä on tämmöinen: "sinä sanot, että olet vapaa kaikista elämisen
huolista, mutta etpä voi olla syömättä, ja siis sinun täytyy elää
niinkuin meidän muidenkin: säästää, varata itsellesi omaisuutta ja
ajatella tulevaisuutta; meillä on oikea elämänymmärrys, mutta sinun on
tyhjä haave." Se onkin tavallisinta, että lähimmäiset ystävät ja
omaiset, kaikessa hyväntahtoisuudessaan, näin esiintyvät paholaisen
osassa. "Ihmisen vihamiehet ovat hänen perheensä", sanoo Jeesus.
(Matt. 10: 36.) -- Toinen vastaväite joka niinikään voi herätä sekä
ihmisten kautta että omissa ajatuksissa, on tämmöinen: "sinä sanot,
että jumala pitää huolen sinusta ja ettet sinä siis tarvitse pelätä
mitään etkä suojella itseäsi vaaroilta, mutta etpä mene katolta alas
putoamaan; jos sieltä putoat niin menetät henkesi, ja siis sinä elät
siksi että suojelet itseäsi, etkä siksi että olisit jumalan välitön
lapsi." Ja vihdoin kolmanneksi: "heitä siis haaveesi; katso elämää
ympärilläsi, se tarjoo kylläkin iloa ja nautintoa, katso sen
kulttuuria, katso sen edistystä, katso sen rikkauksia! ne ovat
jokaiselle tarjona ja kaiken sen voit sinäkin saavuttaa, jos pysyt vaan
entisessä, taatussa elämänymmärryksessä."

Nämät ovat juuri ne kolme kiusausta, joista Jeesus varoittaa äskeisessä
vertauksessa.

Ja mitä näemme? -- Samat kiusaukset ne olivat, jotka heräsivät
Jeesuksessa itsessään, kun hän korven yksinäisyydessä mietti äsken
omistamaansa elämänymmärrystä, että ihminen on jumalan poika.
Paholainen sanoi hänelle ensiksi: "jos sinä olet jumalan poika, niin
sano, että nämät kivet leiviksi tulevat." Toiseksi hän vei Jeesuksen
tornin huipulle ja sanoi: "jos sinä olet jumalan poika niin heittäydy
alas, ja enkelit varjelevat sinua loukkaantumasta." Ja kolmanneksi hän
näytti Jeesukselle kaikki maailman valtakunnat ja niiden kunnian ja
sanoi: "nämät kaikki minä annan sinulle, jos sinä palvelet minua."

Kirkolliset evankeliumin tekstin selittäjät ovat, kuten sanottu,
yksimieliset siitä, että tässä olisi puhe näkyväisestä, ulkopuolisesta
paholaisesta, joka oli tullut kiusaamaan jumalaa. Sentähden he eivät
tietysti voi nähdä koko tässä syvässä asiassa muuta järkeä kuin että
paholainen olisi kiusannut tätä ihmis-jumalaa tekemään ihmeitä, ja että
Jeesus, vaikka hän jumalana tietysti olisi _voinut_ muuttaa kivet
leiväksi ja myöskin kävellä ilmassa, ainoastaan jonkinlaisesta
nöyryydestä ei tahtonut tässä tilaisuudessa ihmeitä tehdä. Tämmöisen
kiusauksen tarkoitus olisi kuitenkin merkityksetön ja sen saisi jo
siitäkin syystä jättää pois evankeliumista. Mutta kun asettuu sille
ajatuksen kannalle, että tässä on kysymys Jeesuksen omista ajatuksista,
niin täytyy tietysti ihan toisella tavalla käsittää nuo paholaisen
suuhun pannut lauseet, nimittäin juuri hänen omina epäilyksinään eli
vastaväitteinä sitä uutta elämänymmärrystä vastaan, että ihminen olisi
jumalan poika. Paholainen tahtoo tämän mukaan sanoa, ensiksi: "sinä et
ole jumalan poika, koska et voi muuttaa kiveä leiväksi." Ja toiseksi:
"sinä et ole jumalan poika, koskeivät enkelit varjelisi sinua
loukkaantumasta, jos heittäytyisit alas tornista." Että tämä on ajatus,
näkyy vihdoin ihan selvästi myöskin Jeesuksen vastauksista näihin
väitteisin. Hän ei vastatessaan selitä ollenkaan, mistä syystä hän ei
muka tahdo ihmettä tehdä. Hän vastaa, millä tavalla hän, vaikka hänen
onkin nälkä, vaikka hän ei voi tehdä leipää kivestä ja vaikka hänen
täytyy varjella itseänsä putoamasta, kuitenkin on jumalan poika.

Niinkuin tämä kaikki voikin olla käsittämätöntä sille, jonka korviin ei
ole koskaan tullut, että jokin toinen elämänymmärrys olisi ihmiselle
mahdollinen kuin se, missä hän on aina tottunut elämään, -- niin
käsitettävää ja kallista se on niille, jotka ovat kuulleet ja
ymmärtäneet valtakunnan opin mutta ovat vaan sekaantuneet
vastaväitteiden ja kiusausten verkkoon. Heidän täytyy nähdä, että nämä
vastaväitteet olivat samat Jeesuksen omassa sydämmessä. Ja sentähden,
kun tämän elämänymmärryksen perustaja kertoo, miten hän omassa
sydämmessään vapautui niistä vastaväitteistä, jotka eksyttävät niin
monta ihmistä pois tästä elämänymmärryksestä, ovat hänen sanansa heille
kuin lapselle äidin rinta.

Mitkä ovat siis Jeesuksen vastaukset näihin väitteisin uutta
elämänsanaa vastaan?


1.

Johannes kastaja opetti, että jos ihmiset vaan muuttaisivat uskonsa eli
vanhan elämänymmärryksensä, se on: sen sijaan kuin tähän asti olivat
palvelleet kukin itseään, nyt alkaisivat vapaaehtoisesti palvella
toisiansa, niin jumala itse astuisi heidän sydämmihinsä näkymättömäksi
hallitsijaksi heidän keskuuteensa, ja jokainen yksityinen saisi nähdä
pelastuksensa, koska tällä taivaan valtakunnalla ei ole rajoja ajassa
eikä paikassa, vaan se on ijankaikkinen. Kuultuaan ja ymmärrettyään
taivaanvaltakunnan sanan Jeesus pesi itsensä puhtaaksi vanhasta
elämänymmärryksestä ja tunsi silloin elävästi, että jumalan henki
todella tuli yksityisen sydämmeen ja että jumala antoi ihmisille
henkensä, niinkuin omasyntyisen lapsensa.

Täynnänsä tätä herännyttä ymmärrystä hän menee korven yksinäisyyteen.
Hänessä on tarve päästä täyteen selvyyteen uuden uskonsa laadusta.

Jos ihmisen, kuten Johannes opetti, ei ole taivaan valtakunnassa
palveleminen itseänsä, vaan ainoastaan täyttäminen jumalan tahtoa
palvelemalla muita, niin hänessä täytyy ennen kaikkea olla horjumaton
usko olevansa jumalan poika myöskin siinä merkityksessä, että hänen oma
elämänsä on riippuvainen vaan jumalasta eli että hän on vapaa
hankkimasta leipää ja suojaa _itsellensä_. Hän siis menee korpeen eikä
ota mukaansa leipää eikä aseita petoja vastaan. Hän heittäytyy kokonaan
kohtalon valtoihin eikä tahdo tehdä mitään ilman uuden hallitsijansa
nimenomaista käskyä. Ja miettiessään ja rukoillessaan, ennen kuin hän
on saanut sitä selvyyttä, jota hän hakee, alkaa häntä vaivata nälkä.
Mutta nälän ääntä ja oman itsensä varjelemisen vaistoa, mikäli ne
käskevät välittömään toimintaan, hän ei tahdo tunnustaa hengen ääneksi.

Nälkä kasvaa yhä uhkaavammaksi ja Jeesuksessa herää ensimäinen epäilevä
ajatus: Jos sinun täytyy nälän pakoittamana lähteä täältä ja hankkia
itsellesi syötävää, niin mihin häviää koko sinun uskosi, että olet
jumalan poika! Eli, evankeliumin sanoilla: jos sinä olet jumalan poika,
niin sano noille kiville, että ne muuttuvat leiviksi.

Hänen uskonsa tietysti kieltää häntä ajattelemasta, että hän voisi
muuttaa kiviä leiväksi, sillä tämä usko on siinä, että hän, ihminen,
joka ei voi semmoista tehdä, kuitenkin on jumalan poika. Mutta samaan
aikaan hänelle myöskin on selvä, että hän luopuisi tästä uskostaan, jos
lähtisi nälän pakoittamana hankkimaan itsellensä syötävää, sillä jos
hän on jumalan poika, niin hänen täytyy toimia hengen välittömistä
käskyistä, eikä nälän, joka on lihan käsky.

Tässä kamppauksessa juohtuu hänen mieleensä kertomus Israelista, joka
eli 40 vuotta erämaassa eikä kuitenkaan hukkunut. Kertomus löytyy
Mooseksen viidennen kirjan 8 luvussa. Siinä sanotaan:

"Kaikki käskyt, jotka minä tänään annan teille, koettakaa täyttää, että
te eläisitte ja lisääntyisitte ja saisitte haltuunne sen maan, minkä
Herra on valalla luvannut isillenne. Muista koko sitä tietä, jota
myöten Herra sinun Jumalasi on sinua erämaassa kuljettanut jo
neljäkymmentä vuotta, saadaksensa sinut nöyrtymään ja saadaksensa
tietää mitä on sinun sydämmessäsi, aijotko pitää hänen käskynsä vai et.
Ja hän nöyrrytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja syötti sinua
mannalla, josta et sinä eikä sinun esi-isäsi olleet ennen tienneet,
osoittaaksensa sinulle, _ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan
jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee_. Eikä sinun vaatteesi
ole kuluneet eikä jalkasi turvonneet näinä neljänäkymmenenä vuotena. --
Ymmärrä siis sydämmessäsi, että niinkuin ihminen opettaa omaa poikaansa
niin opettaa Herra sinun Jumalasi sinua. Senpätähden kätke Herrasi
sinun Jumalasi käskyt, käyden hänen teitänsä ja peläten häntä. Sillä
Herra sinun Jumalasi tahtoo johdattaa sinut hyvään maahan, missä veden
virrat, lähteet ja järvet lähtevät laaksoista ja vuorista."

Ja tässä kertomuksessa on nyt lausuttu ajatus, jolla Jeesus vastaa
ensimäiseen epäilykseensä uutta elämänymmärrystä vastaan:

"Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka
jumalan suusta lähtee."

Jeesus siis vastaa: niinkuin on kerrottu jumalan käskeneen Israelia
uskomaan, että sen elämä riippuu hänen käskyjensä noudattamisesta, ja
niinkuin jumala itse tarpeen tullessa syötti, juotti ja vaatetti sitä,
niin minäkin nyt ymmärrän eläväni siitä, että kuulen valtakunnan sanan
itsessäni, ja luotan siihen, että saan kaikki mitä tarvitsen
toteuttaakseni tätä sanaa maan päällä.

Perkeleen eli vanhan elämänymmärryksen väite on, ettei ihminen voi
heittäytyä yksinomaan hengen käskettäväksi, koska hänen täytyy pitää
huolta omasta aineellisesta toimeentulostaan. Tähän väitteesen ei
Jeesus vastaa kumoamalla sitä järjensyillä. Hän saa sen vaikenemaan
toisella tavalla. Hän sanoo, minä luotan siihen, että saan kaikki mitä
tarvitsen, kun teen mitä henkeni minulle käskee. Ja tämän _uskon_
edessä vaikenevat kaikki todistelemiset.

Sittemmin opettaa Jeesus vuorisaarnassansa samaa muille ihmisille, eikä
kukaan nyt voi olla huomaamatta, että hän nimenomaan asettaa vastakkain
nuo kaksi elämänymmärrystä niinkuin ne olivat hänellä itsellään
vastakkain korvessa, ja että hän myöskin nimenomaan sanoo juuri uutta
elämänymmärrystä uskoksi:

"Ei kukaan voi yhtaikaa noudattaa kahta elämänymmärrystä, vaan aina
hylkää toisen ja toisen omistaa. Sentähden älköön ihminen missään
suhteessa huolehtiko toimeentulostansa. Jos hän on saanut hengen, saa
hän kyllä ruuankin, ja jos hän on saanut ruumiin saa hän kyllä
vaatteetkin. Jos jumala ruokkii linnut, jotka eivät kokoo itselleen
omaisuutta, ja vaatettaa kukat, jotka eivät kehrää eikä kudo, niin
tekee hän saman teillekin. Siinä olkoon teidän uskonne. Sillä jos te
surette ruuastanne ja vaatteistanne, niin te olette vanhassa
elämänymmärryksessä. Vaan teidän täytyy uskoa, että teidän Isänne kyllä
tietää teidän tarvitsevan ruokaa ja vaatteita. Etsikää ensin jumalan
valtakuntaa, ja te saatte kaikki mitä tarvitsette." [Matt. 6: 24-33.]

Se on siis Jeesuksen vastaus ensimäiseen vastaväitteesen.


2.

Toisessa muodossa esiintyy hänelle vastaväite uutta elämänymmärrystä
vastaan: hän ei voi olla jumalan poika, koskei hän oman tahtonsa
voimalla voi päästä kärsimyksistä eikä välttää kuolemaa. "Jos sinä olet
jumalan poika, niin mikset voi mennä temppelin harjalle ja heittäytyä
sieltä vahingoittumatta alas. Sitä et tee, koska tiedät, etteivät
mitkään enkelit varjelisi sinua loukkaantumasta. Kuinka siis voit sanoa
olevasi jumalan poika eli kuolemasi riippuvan vaan jumalasta!"

Elämän sanan ihan ensimäisestä omistamisesta asti on Jeesukselle
täytynyt olla selvänä, että valtamiehet tulevat "etsimään häntä
hukuttaaksensa." Opettaen, että ihminen on jumalan valtakuntaa
maailmassa toteuttamaan lähetetty vapaa henki, hän tietysti oli ilmi
ristiriidassa niiden kanssa, jotka pitävät tätä maata omana
valtakuntanaan ja itse hallitsevat ja käskevät ihmisiä. Mutta hänen
uskonsa on nyt siinä, että hänen on täyttäminen lähetystoimensa ja
sanominen vapahtava totuus ihmisille, ja ettei hänen tarvitse pelätä
mitään, koska ollen jumalan lähettiläänä hänen kohtalonsa on jumalan
käsissä.

Sentähden kiusaaja, tehden johtopäätöksen tästä uskosta, väittää: jos
sinä olisit jumalan poika ja siis todella tietäisit elämäsi askeleet,
tietäisit mitä varten elät ja mitä varten kuolet, niin silloinhan
pitäisi sinun voida myöskin heittäytyä korkeudesta alas ja uskoa
tulevasi varjelluksi. Kiusaava ajatus tahtoo saada hänet vakuutetuksi,
että hänen uskonsa välittömästä riippuvaisuudesta jumalaan on mahdoton.
Se käskee joko heittäytymään tai selittämään, miksi hän ei heittäydy.
Ja Jeesus vastaa: siksi, että "ei sinun pidä kiusaaman Herraa sinun
Jumalatas."

Mitä se on: "kiusaaman jumalaa"?

Näin sanoen hän nytkin vastaa muistelemalla Israelin matkaa erämaassa.
Mooseksen 2 kirjan 17: 1-7 on kerrottu, että kansa nurisi, kun ei
saanut vettä, ja syytti Moosesta, että hän oli tuonut heidät pois
entisistä taatuista oloista eikä nyt osannutkaan tyydyttää heidän
tarpeitansa erämaassa. Silloin jumala käski Mooseksen lyödä sauvansa
kallioon, josta vesi pulpahtikin esille. Ja Mooses nimitti tämän paikan
Massaksi ja Meribaksi, se on: syytös ja epäilys, koska he olivat
syyttäneet ja koska he olivat epäilleet Herraa, sanoen: onkohan
jumalata meidän keskuudessamme vai ei.

Lihan äänen väitteesen: mikä jumalan poika sinä olet, jonka täytyy
suojella itseäsi putoamasta, -- Jeesus siis vastaa: ei saa syyttää eikä
epäillä jumalaa, eli: niinkuin minä en tahdo israelilaisten tavalla
moittia jumalata, vaikka nälkä uhkaisi minua kuolemalla, niin en minä
myöskään tahdo epäillä, että jumala on minun elämäni perustus, vaikkapa
ruumis voikin kuolla kompastuksesta. Ruumiin täytyy kuolla aina jostain
ulkonaisesta syystä. Heittäytyä korkeudesta ei ole mikään jumalan käsky
minulle. Päinvastoin se olisi epäilykseni tuote, sillä minä epäilisin
jumalaa, jos näin koettelisin häntä.

Tässäkään ei Jeesus järjensyillä kumoa vanhan elämänymmärryksen
vastaväitettä, vaan asettaa sen vastakohdaksi ainoastaan _uskonsa_, eli
uuden elämänymmärryksen.

Uuden elämänymmärryksensä mukaan hän uskoo, että jos ihminen elää
siitä, mitä jumala hänelle puhuu, s.o. jumalan tahdosta, niin hänen
ruumiillinen kuolemansa riippuu ainoastaan jumalan tahdosta. Niinkuin
hän siis syö ainoastaan jumalan tahdosta, niin hän myöskin suojelee
itseään vaan jumalan tahdosta. Ilman jumalan käskyä hän ei syö eikä
suojele itseään, eikä pelkää vaikka kummassakin tapauksessa
ruumiillinen kuolema olisi seurauksena.

Myöskin tältä kannalta on hän sittemmin suoranaisilla sanoilla
ilmaissut uskonsa. Puhuessaan opetuslapsille niistä vainoista, jotka
tulisivat kohtaamaan kaikkia taivaan valtakunnan rakentajia, on hän
nimenomaan varoittanut antautumasta tämän toisen vastaväitteen
eksytettäväksi, joka oli hänellä itsellään korvessa. Hän puhuu
opetuslapsilleen:

"Kun he vievät teitä raastupiinsa, älkää olko huolissanne, kuinka ja
mitä teidän on puhuminen, sillä sinä hetkenä tulette opetetuiksi, mitä
teidän on sanominen. Sillä ette tule itse puhumaan, vaan teidän Isänne
henki on puhuva teissä. [Matt. 10: 19, 20.] -- Älkää peljätkö niitä
ihmisiä, jotka ruumiin tappavat, ja eivät voi sielua tappaa; vaan
peljätkää ennemmin vanhaa elämänymmärrystä (paholaista), joka voi
hukuttaa ruumiin kanssa myöskin sielun. Ei yksikään mitätön varpunen
putoo maahan ilman teidän Isäänne. Niinpä ovat teidänkin päänne hiukset
luetut. Älkäät siis peljätkö, te olette paremmat kuin monta varpusta."
[Matt. 10: 28-31. Sanasta sanaan on 28 värssyn suomalainen teksti
tämmöinen: "Ja älkää peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja eivät
voi sielua tappaa: mutta peljätkäät enämmin sitä, joka voi sekä sielun
että ruumiin helvetissä hukuttaa." Kirkon käsitys on, että tässä
käsketään pelkäämään jumalaa, joka voi sekä sielun että ruumiin
helvetissä hukuttaa.]


3.

Samalla kuin Jeesuksen uusi elämänymmärrys eli hänen suhteensa jumalaan
selviää hänelle korven yksinäisyydessä yhä enemmän, ja kasvaa voimassa,
samalla kulkevat vanhan elämänymmärryksen vastaväitteet toisella puolen
hänen ajatuksissaan omaa suuntaansa ja löytävät yhä enemmän
mahdottomuuden todistuksia edellistä vastaan ja myöskin kasvavat
voimassa.

Ja näin tulemme kumpaisenkin elämänymmärryksen lopputulokseen:

Vihdoin "perkele vei hänet korkealle vuorelle, ja osoitti hänelle
kaikki maan piirin valtakunnat silmänräpäyksellä, ja sanoi hänelle:
kaiken tämän vallan ja heidän kunniansa minä annan sinulle, sillä minun
hallussani ne ovat ja minä annan ne, kelle minä tahdon. Jos sinä siis
kumarrat ja rukoilet minua, se kaikki pitää sinun omas oleman."
[Luuk, 4: 5-7. Luukkaalla on tämä vallan kiusaus asetettu jo toiseksi
järjestyksessä ja kiusaus heittäytymään tornista viimeiseksi.
Matteuksella on vallan kiusaus viimeisenä ja näyttää tämmöinen
järjestys kaikin puolin luonnollisemmalta, erittäinkin siksi, että
molemmat ensimäiset kiusaukset ovat oikeastaan vaan epäilyksiä
mahdollisuutta vastaan pitää itseään jumalan poikana ja alkavatkin
molemmat sanoilla: "jos sinä olet jumalan poika --"; sitävastoin
viimeinen on todellinen kiusaus jättämään näkymätön elämän tarkoitus ja
omistamaan näkyväinen valta.]

Tähän vastaa Jeesus:

"Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: Herraa sinun jumalatas pitää
sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman." [Matt. 4: 10.]

Tähän kiusaajan lopulliseen johtopäätökseen Jeesus siis vastaa taas
viittaamalla mitä Israelille oli sanottu ennen sen saapumista luvattuun
maahan: "Kuule Israel! Herra on meidän jumalamme, Herra yksistään. Ja
sinun on rakastaminen Herraa sinun jumalatasi kaikesta sydämmestäsi ja
kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. [Moos. 5 k. 6: 4, 5.] Ja
kun Herra sinun jumalasi antaa sinun tulla siihen maahan, jonka hän on
valalla luvannut esi-isillesi Aabrahamille, Iisakille ja Jaakopille,
niin varo ettet silloin unhota Herraa, joka on sinut saattanut pois
Egyptistä, orjuuden maasta! Herraa sinun jumalatas on sinun pelkääminen
ja häntä ainoata palveleminen." [Moos. 5 k. 6: 10, 12, 13.]

Jeesus vastaa viimeisellä lauseella: kirjoitettu on, Herraa sinun
jumalatas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.

Vanhan elämänymmärryksen (saatanan) perustelu ja johtopäätös on nyt
kokonaisuudessaan tämmöinen: Sinun uusi elämänymmärryksesi on, että
jumalan valtakunta on lähestynyt maan päälle ja että sinun siis on,
jotta jumalan tahto tapahtuisi, eläminen maailmassa niinkuin tämä
valtakunta olisi jo lähestynyt. Mutta ensiksikin tämä sinun hurskas
toivosi ei voi synnyttää sinulle leipää ja niinpä näet, että sinun
sittenkin täytyy tehdä niinkuin minä, vanha elämänymmärrys, käsken:
palvella _itseäsi_ varaamalla omaisuutta ja ajattelemalla omaa
tulevaisuuttasi. Toiseksi, jos sinä todella uskoisit, ettei sinun
elämäsi ole riippuvainen ruumiista vaan taivaallisesta hengestäsi eli
ettei sinulle tapahdu mitään ilman hengen tahtoa, niin et sinä epäilisi
heittäytyä korkeudesta alas. Mutta nyt sinä epäilet, sillä tahdot
suojella itseäsi. Ja jos sinun kerran täytyy suojella itseäsi, niin
sinun täytyy elää maan päällä tässäkin kohden vastoin omaa
elämänymmärrystäsi, sillä sinä et voi palvella kaikkia ihmisiä, vaan
sinun täytyy palvelemisen sijaan käyttää väkivaltaa niitä vastaan,
jotka tulevat ryöstämään sinun omaisuuttasi tai polkemaan sinun
oikeuksiasi tai murhaamaan sinua.

Näin ollen heitä haaveesi hengen valtakunnasta. Jos sinä yksin rupeat
tekemään työtä niinkuin taivaan valtakunta olisi jo tullut maan päälle,
niin sinä sekä nälistyt että joudut kokonaan oikeudettomaksi. "Katso
ympärillesi! Sinun edessäsi ovat maailman _todelliset_ valtakunnat.
Kaiken tuon loiston olen minä, vanha elämänymmärrys, luonut. Ja sillä
todellisella vallalla minä palkitsen jokaista, joka tämän minun
ymmärrykseni lujasti omistaa, Tee siis sinäkin työtä saavuttaaksesi
sen, mitä selvästi edessäsi näet, ja sinä olet sen kaiken saava."

Elämänymmärrys on ymmärrys siitä, mitä ihmisen on elämässä tekeminen.
Jokainen elämänymmärrys, paitsi että se opettaa mitä on tekeminen,
antaa omasta itsestään myöskin voimaa niihin tekoihin, joita se vaatii.
Niinpä vanha elämänymmärrys antaa voimaa vaatimaansa elämäntyöhön
viittaamalla siihen valtaan ja siihen kunniaan, jota jokainen näkee
ympärillänsä. -- Mutta löytyy myöskin uusi elämänymmärrys ja sekin on
yhtaikaa sekä ymmärrys mitä ihmisen on tässä elämässä tekeminen että
osoitus voiman lähteesen. Se ei anna voimaa vaatimiinsa töihin
viittaamalla mihinkään ulkonaiseen, tulevaisuudessa saavutettavaan
viehättimeen, vaan sanoo: se on sinun elämäsi, että kuulet minun ääneni
ja voit nykyisyydessä tehdä minun tahtoni.

Kiusaajan viimeisessä lauseessa ja Jeesuksen vastauksessa siihen ovat
nyt nämät kaksi elämänymmärrystä vastakkain asetetut. Molemmat puhuvat
valtakunnista. Vanhan elämänymmärryksen "minä" ajattelee: minä tahdon
nykyisyydessä tehdä sitä, mikä auttaa minua tulevaisuudessa tulemaan
osalliseksi näkyvästä eli minulle ymmärrettävästä ja minua
viehättävästä valtakunnasta, sen voimasta ja kunniasta. Uuden
elämänymmärryksen "minä" ajattelee: näkyvä valtakunta, sen voima ja
kunnia on minulle kiusaus, koska minä tahdon tehdä ainoastaan sitä,
mitä minun synnyttäjäni, lähettäjäni, minulle sanoo, sillä minä uskon,
että ainoastaan _hänen_ on valtakunta, voima ja kunnia.

Jos pitäisi osoittaa joku puoli Jeesuksen opissa, mikä erityisesti
koskisi juuri tätä vastakohtaa, niin olisi se vaikea vaan siksi, että
koko oppi on yksistään tämän asian selvitystä.

Mutta isämeidän rukous sisältää lyhykäisesti sanottuna koko Jeesuksen
opin, ja siinä ei puhuta muusta kuin näkymättömästä ihmisten
hallitsijasta eli Isästä, hänen tahdostansa, hänen valtakuntansa
lähestymisestä, jokapäiväisestä leivästä, kaikkien loukkausten
anteeksiantamisesta, ja sanotaan vihdoin: _äläkä johdata meitä
kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta, sillä sinun on valtakunta,
voima ja kunnia iankaikkisesti_. Tämä on sekä sanallisesti että
ajatuksellisesti tulos Jeesuksen taistelusta korvessa.

Tämä on ainoastaan kehittynyt opetus siitä, minkä läpi Jeesuksen
ajatukset siellä kulkivat.

Jeesuksen uskontunnustus, kaikkien korvessa tapahtuneiden kamppausten
jälkeen oli siis kokonaisuudessaan tämmöinen:

Niinkuin minä kuulin Johanneksen ennustavan, että jumalan valtakunta
lähestyy maan päälle, jos ihmiset muuttavat mielensä, niin minä nyt
ymmärrän, että minun on eläminen maan päällä toteuttaakseni tätä
valtakunnan sanaa ja sentähden minä uskon, että, vaikka olisinkin
ihmisten joukossa yksinäni tässä elämänymmärryksessä, saan kaikki mitä
tarvitsen sen toteuttamiseksi, (ensimäinen vastaus). -- Minä uskon,
että se jumalan valtakunta, jonka täytyy toteutua maan päällä, on
rajaton ja iankaikkinen. Sentähden minä en pelkää ruumiillista
kuolemata, joka uhkaa minua, kun minun täytyy, tämän valtakunnan
jäsenenä, olla suojelematta itseäni väkivallan tekijöitä ja vainoojia
vastaan, (toinen vastaus). -- Minä uskon, että se valtakunta, jossa
ihmiset nyt elävät, on niinkuin se Egypti eli orjuuden maa, josta
jumala tahtoi saattaa Israelin pois. Ja sentähden, niinkuin Israelille
oli matkalla Egyptistä sanottu: Herraa sinun jumalatas pitää sinun
kumartaman ja häntä ainoata palveleman, niin minäkin, vaikken voi nähdä
tulevaisuutta, tunnen, että minun on tekeminen vaan sitä, mitä
lähettäjäni minulle välittömästi käskee, ja uskon, että niinkuin Israel
tuli perille, niin tulee perille ihmiskunta.

Tämän jälkeen sanotaan:

"Silloin jätti hänet perkele ja katso enkelit tulivat ja palvelivat
häntä." [Matt. 4: 11, vrt. Luuk. 4: 13.] Ja Jeesus palasi hengen väessä
korvesta [Luuk, 4: 14], ja kuultuaan että Johannes oli pantu vankeuteen
[Matt. 4: 12] hän rupesi Galileassa saarnaamaan valtakunnan oppia,
sanoen (samoin kuin Johanneskin): "muuttakaa mielenne ja uskokaa
elämänsana, sillä aika on täytetty ja jumalan valtakunta jo
lähestynyt." [Mark. 1: 14, 15. Matteus mainitsee Jeesuksen saarnan
sisällyksen sanasta sanaan samoin kuin Johanneksen saarnan. Kts.
Matt. 3: 2 ja 4: 17.]

El tietysti tässäkään voi olla kysymys siitä, että _näkyvät_ enkelit
tulivat ja palvelivat häntä, vaan ainoastaan että hän sisällisesti oli
tullut välittömään yhteyteen "taivaan" kanssa. Samaa vertausta
avonaiseen taivaaseen ja enkeleihin käyttää Jeesus sittemmin
selittäessään sitä välittömyyttä jumalaan, johon ihmisen on tarkoitus
tulla: Kun Natanael tutustui Jeesuksen kanssa ja sanoi häntä jumalan
pojaksi ja Israelin kuninkaaksi, vastasi Jeesus hänelle ja muille
läsnäolijoille, että tästä lähin he itse saavat nähdä taivaan
avoinna ja jumalan enkelit menevän ylös ja tulevan alas ihmiseen.
[Joh. 1: 50, 52.]

       *       *       *       *       *

Tämmöinen oli nyt Jeesuksen syntyminen jumalasta. Siis jotakin toista
kuin ylenluonnollinen syntyminen neitseestä.

Nikodeemukselle sanoi Jeesus: ellei joku vasta uudesta synny, ei hän
taida Jumalan valtakuntaa nähdä. Nikodeemus sanoi hänelle: kuinka
taitaa ihminen vanhana syntyä? taitaako hän äitinsä kohtuun jälleen
mennä, ja syntyä? (Yhtä väärin käsittävät syntymisen jumalasta ne,
jotka ajattelevat Jeesuksen syntyneen jumalasta äitinsä kohdussa).
Jeesus vastasi Nikodeemukselle: totisesti, totisesti sanon minä
sinulle: ellei joku synny vedestä ja hengestä, ei hän taida jumalan
valtakuntaan sisälle tulla; mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja
mitä hengestä syntynyt on, se on henki.

Kaikki evankeliumit alkavat esityksellä Jeesuksen henkisestä
syntymisestä.

Matteuksella ja Luukkaalla on tosin alkuun pantu esitys Jeesuksen
ylenluonnollisesta ruumiillisesta syntymisestä, mutta heti sen jälkeen
seuraa myöskin henkinen syntyminen jumalasta.

Markuksella on esitetty ainoastaan henkinen syntyminen, ruumiillisesta
syntymisestä ei ole mainittu mitään erinomaista.

Ei myöskään Johanneksen evankeliumissa ole mainittu mitään
ruumiillisesta syntymisestä, vaan se alkaa esityksellä henkisestä
syntymisestä.

Tässä viime mainitussa evankeliumissa ei Jeesuksen henkinen syntyminen
ole esitetty niinkuin se olisi hänen oma kertomuksensa siitä mitä
tapahtui hänessä sisällisesti, vaan on henkisestä syntymisestä puhe
ikäänkuin ulkopuolelta katsoen, yleiseltä kannalta, semmoisena kuin se
esiintyy hänen oman elämänoppinsa valossa. Sanotaan näin:

"Alussa oli sana, ja se sana oli jumalan tykönä ja jumala oli se sana."
[Joh. 1: 1.]

Sana, se on yhtä kuin elämän sana, kuten jo näimme saman Johanneksen 1
epistolan 1 värssystä. Mutta elämän sana on tietysti sana siitä, mitä
elämä on, eli mitä varten me elämme. Sana on siis yhtä kuin mistä jo
olemme puhuneet: valtakunnan sana eli se henki, joka voi meissä herätä
ja joka meille sanoo mitä meidän on elämässä tekeminen. Se sana itse on
siis jumala, kuten Johannes sanookin.

"Tämä oli alussa jumalan tykönä." [Joh. 1: 2.]

"Kaikki ovat sen kautta tehdyt: ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka
tehty on." [Joh. 1: 3.]

Vaikka ihmiset eivät alussa tietäneet siitä, oli kuitenkin kaikki elämä
vaan sen kautta olemassa, eikä mikään, mikä oli syntynyt, elänyt muuta
varten.

"Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus." [Joh. 1: 4.]

Sana "hänessä" osoittaisi, että tässä olisi kysymys jostakin
henkilöstä, mutta, kuten jo ruotsalaisestakin käännöksestä näkyy, tämän
sanan sijassa pitää olla sana "siinä", siis:

"Siinä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus."

"Ja se valkeus pimeydessä paistaa, jota ei pimeys käsittänyt."
[Joh. 1: 5.]

Kun ihmiset eivät tunteneet elämänsä tarkoitusta, niin sana eli
ilmoitus siitä, mitä elämä on, oli heille niinkuin valo, joka loistaa
pimeydessä ja jota pimeys ei käsitä.

"Yksi mies oli lähetetty jumalalta, jonka nimi oli Johannes. Se tuli
siitä valkeudesta todistamaan, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
Ei hän ollut se valkeus, mutta hän oli lähetetty valkeudesta
todistamaan." [Joh. 1: 6, 7, 8]

Johannes oli lähetetty ilmoittamaan ihmisille elämän sanasta, että
ihmiset uskoisivat tähän valkeuteen. Hän saarnasi jumalan valtakunnan
lähestymistä sanoen että kun ihmiset vaan tasoittavat keskuudessaan
epätasaisuudet on valkeus tuleva heidän sydämmiinsä ja he vapautuvat
orjuuden pimeydestä. Mutta vaikka "se oli totinen valkeus, joka
valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat" [Joh. 1: 9.], vaikka
"se oli maailmassa", ja vaikka "maailma on sen kautta tehty", niin "ei
maailma sitä tuntenut." [Joh. 1: 10.]

"Se tuli omillensa, ja eivät sen omat ottaneet sitä vastaan."
[Joh. 1: 11.]

Vaikka siis valkeus ilmestyi maailmassa, joka oli vaan sen kautta
syntynytkin, vaikka se tuli maailmaan niinkuin johonkin omaansa, niin
ei maailma sitä tuntenut eikä sen oma ottanut sitä vastaan.

_"Mutta niille, jotka sen ottivat vastaan, antoi se voiman jumalan
lapsiksi tulla, jotka uskovat sen nimen päälle; jotka eivät verestä,
eivätkä lihan tahdosta, eivätkä myös miehen tahdosta, mutta jumalasta
syntyneet ovat."_ [Joh. 1; 12.]

Niille siis, jotka ottivat vastaan valtakunnan sanan eli ymmärsivät,
että heidän elämänsä tarkoitus on toteuttaa välittömästi jumalan
tahtoa, _antoi tämä uusi elämänymmärrys voiman tulla jumalan pojiksi_.
Ja sentähden, kun he tuntevat olevansa jumalan poikia, eivät he enää
tunne itseänsä syntyneiksi lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan
jumalasta.

_"Ja sana tuli lihaksi, ja asui meidän seassamme, ja me näimme hänen
kunniansa niinkuin ainoan pojan kunnian isästä, täynnä armoa ja
totuutta."_

Suomalaista tekstiä lukiessa tekee hyvin oudon vaikutuksen se seikka,
että Jeesusta tässä sanotaan _ainoaksi_ jumalan lapseksi, vaikka juuri
edellä on sanottu, että sana eli uusi elämänymmärrys antaa voiman
kaikille, jotka sen omistavat, jumalan lapsiksi tulla. Tässä on
kuitenkin vaan virhe suomennoksessa. Sana "ainoa" on vaihdettava sanaan
"omasyntyinen" tai "yksisyntyinen" tai johonkin muuhun sopivaan sanaan,
joka ilmaisee, että poika on samaa verta ja luuta kuin hänen isänsä.
Ruotsiksi on tämä kohta käännetty: "och vi skådade hans härlighet,
såsom den af Fadren enföddes härlighet." Sama suomennoksen virhe
erehdyttää lukijaa kolmessa muussa Johanneksen evankeliumin kohdassa,
nimittäin: 1: 18; 3: 16, ja 3: 18.

Johannes kertoo tässä vaan, selitettyänsä ensin mitä on ihmisen
syntyminen jumalasta, kuinka he näkivät Jeesuksen syntyvän jumalasta
juuri siten kuin hän oli selittänyt, eli että sana tuli Jeesuksessa
lihaksi.

Mitä se on: sana tuli hänessä lihaksi? Tietysti sitä, että hän toteutti
omassa lihassaan jumalalta tulevan sanan ihmiselämän tarkoituksesta.
Mitä se on: sana asui heidän seassaan, eli, kuten Johannes sanoo
epistolassaan: "sana, joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me
silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme
pidelleet ovat"? Se on: kun hän puhui heille, niin he hänen sanoistaan
päättivät, että hän puhui mitä hänelle _jumala sanoi_; kun he näkivät
hänen elävät tekonsa, niin he näkivät, että hän teki mitä hänelle
_jumala sanoi_; kun hän julisti valtakunnan sanaa, niin he ymmärsivät,
että hän opetti mitä hänelle _jumala sanoi_.

Tämmöinen on Johanneksen evankeliumin esitys Jeesuksen henkisestä
syntymisestä.

On tärkeätä nyt verrata tämä Johanneksen esitys Jeesuksen henkisestä
syntymisestä muiden evankelistain esityksiin samasta asiasta.

Kuten jo mainittu, Johannes puhuu henkisestä syntymisestä yleiseltä
kannalta, selittäen, mitä Jeesuksen henkinen syntyminen oikeastaan oli;
muissa evankeliumeissa taas asia esitetään Jeesuksen kokemana
sisällisenä ilmestyksenä. Johanneksen evankeliumin mukaan jumalasta
syntyy se ihminen, joka ottaa vastaan valkeuden eli elämän sanan. Mutta
valkeus eli sana on jumalallinen ilmoitus siitä mitä elämä on,
ilmoitus, että elämä on jumalan tahdon täyttämisessä. Tämä sana ei ole
käsite, ei ajatus, ei järki, vaan se on nykyhetkessä kuuluva jumalan
elävä ääni, tahto, sana siitä mitä ihmisen on elämässä tekeminen. Se
sana itse siis on iankaikkinen elävä jumala, jonka kautta kaikki
on syntynyt ja jossa ihmisen elämä on. Ja sentähden ihminen
vastaanottaessaan tämän sanan itsetietoisesti sitä täyttämällä, syntyy
uudestaan, niin ettei hän enää ole ihmisen, vaan jumalan omasyntyinen
poika.

Kaikki tämä on nyt sanottu Johanneksen evankeliumin alussa, vv. 1-14.

Aivan sama on ajatus muillakin evankelistoilla, jotka esittävät
Jeesuksen henkisen syntymisen hänen kokemanaan sisällisenä
ilmestyksenä. Kuten olemme nähneet, on näissä syntyminen jumalasta
kuvattu niin, että Jeesus, kuultuansa Johannes kastajalta valtakunnan
opin eli sanan, tunsi tämän sanan tulevan eläväksi hengeksi itseensä,
ja nyt ikäänkuin omin korvin kuuli sen äänen: sinä olet minun rakas
poikani. -- Juuri tätä samaa sanotaan Johanneksenkin evankeliumissa:
alussa oli sana ja se sana oli jumala; ihminen, joka sen vastaanottaa,
saapi voiman jumalan lapseksi tulla. Eli: sana tulee lihaksi ja kaikki
näkevät sen niinkuin omasyntyisen lapsen isästä, täynnä armoa ja
totuutta.

Yhtäläisyys on vielä seuraavassa:

Johanneksen evankeliumissa sanotaan: _sanassa on elämä_ ja elämä on
ihmisten valkeus. Tämä nyt merkitsee, että ihminen elää siitä että
jumala puhuu hänelle, -- että hän kuulee sanan ja täyttää sen niinkuin
oman isänsä tahdon. Juuri samoin ajattelee Jeesus muiden evankeliumien
mukaan, syntyessään jumalasta korven yksinäisyydessä: _ei ihminen elä
ainoastaan leivästä, mutta jokaisesta sanasta, joka jumalan suusta
lähtee_.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 50851 ***