*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 51583 ***

PALVELIJAT JA ISÄNTÄVÄKI

Yksinäytöksinen ilveily

Suomennos.

Näytelmäkirjallisuutta N:o 24.






U. W. Telén & Co, Kuopio, 1899.




HENKILÖT:

 _Anni_, kamarineiti.
 _Aappo_, kamaripalvelija.




_Anni_ (yksinään, irroittaa esiliinansa), Vihdoinkin on hänen armonsa
matkustanut ja minä yksinäni koko talossa... ei hovimestaria, ei
kamaripalvelijaa, ei muita kuin Anni koko talossa... Minäkin pääsen nyt
kutsumasta vieraita ja täyttämästä käskyjä!... Ohhoo! Niin hänen
armonsa sanoi minulle lähtiessään, että minun pitäisi tänne ottaa
muutama _Aappo_, ja ilmoittaa hänelle palvelijatoimensa täällä. "Hän on
kunnon poika", sanoi hän; "hän on jäänyt paikatta sen vuoksi että enoni
matkusti pois! -- enoni on näet meriupseeri; -- hän tuli tänään tänne
ja matkusti heti takaisin." Mikähän se mahtanee tuo Aappokin olla? --
Mikähän se lienee sekin meriupseeri? -- En ikänäni ole nähnyt
kumpaakaan enkä halua heitä nähdäkään! Ei, en halua heitä nähdä...
Minulla kun on hänen armonsa täydellinen luottamus, ja kun minulla on
tilaisuus saada kaikki, mitä täällä suinkin voi ansaita, -- minäkö
jakaisin sen jonkun -- jonkun Aapon kanssa -- -- hyi -- -- En, minä
näytän, että pystyn puolustamaan kamarineidin oikeuksia! Sitä paitsi
odotan tänne maalta muuatta moukkaa, jonka olen luvannut ottaa
suojatikseni... tyhmikön kanssa en ja'a tulojani muulloin kuin itseäni
haluttaa; kun sitä vastoin ymmärtäväinen mies vie kaikki ilman että
sitä kykenee estämään -- -- -- Mutta millä keinoin pääsen tuosta
Aaposta? On tosin muuan hyvin helppo keino! Hän ei tunne hänen armonsa
käsialaa... Minäpä kirjotan. -- Hanke on kyllä rohkea. Pyh! Rohkeutta,
Anni, elä ensinkään häikäile (istuu pöydän ääreen).

_Aappo_ (tulee huoneeseen Annin huomaamatta). Se on Anni.

_Anni_ (Kirjoittaa). "Muuan Aappo-niminen..."

_Aappo_. (Itsekseen). On kysymys minusta, luullakseni

_Anni_ (kirjoittaa). "joka on ollut palveluksessa enoni, kapteenin
luona..."

_Aappo_. (Itseks.). Minustapahan on.

_Anni_. ... "tulee tänne."

_Aappo_. ... (itseks.). Aivan varmaan on minusta.

_Anni_ (jatkaa). "Olin tosin luvannut ottaa hänet palvelukseeni, mutta
mietittyäni asiaa huomaankin etten ensinkään tarvitse häntä, ja että
minullahan on uskollinen Annini."

_Aappo_. (Itseks.). Uskollinen Annisi! Jopa jo, itseäänhän hän
ylistelee. --

_Anni_. (Kirjoittaa). "Olen sen vuoksi päättänyt..."

_Aappo_. Mitä sitte?

_Anni_. "olla pitämättä lupaustani, jonka annoin enolleni, ja haetan
tuolla Aapolla itselleen toisen paikan" --

_Aappo_. (Itseks.) Hauska keksintö! --

_Anni_. Nyt kirjoitan alle. "Rouva Julin."

_Aappo_. Hän kirjoittaa alle häikäilemättä! Kylläpä on avara omatunto!

_Anni_ (Nousee). Kas niin! Nyt voi Aappo tulla milloin mielii; näytän
hänelle vain tämän kirjeen, niin heti pääsen hänestä.

_Aappo_. Saadaanhan nähdä, (menee ulos ja tulee takaisin) Hm! hm!

_Anni_. Kuka se on?

_Aappo_. (Kunnioittaen). Hänen armonsa, minä olen palvelija, jonka
hänen armonsa eno pyysi hänen armonsa palvelukseen ottamaan.

_Anni_. (Itseks.). Hän luulee minua rouva Juliniksi... voi tolvanaa!

_Aappo_. Olisin enemmän kuin onnellinen; ja ahkeruudellani
palvellessani hänen armoansa voisin...

_Anni_. Mutta katsokaa nyt minua, ystäväiseni!

_Aappo_. Huomaan hänen armonsa kasvoissa kaikki mahdolliset
hyväsydämisyyden piirteet. Saan varmaan parhaimman emännän koko
maailmassa!

_Anni_. (Itseks.). Hän ei voi huomata kuka olen. (ääneen) Ystäväiseni,
minä en ole rouva Julin, olen hänen kamarineitinsä.

_Aappo_. Onko se mahdollista, noin jalon näköinen, ja noin ylhäinen
käytös!...

_Anni_. (Itseks.) Tuo nuori mieshän puhuu aika kauniisti!

_Aappo_. Mitä! tulisiko minusta noin miellyttävän, noin rakastettavan
ja noin täydellisen naisen toveri!

_Anni_. (Itseks.) Hän ilmaisee ajatuksensa tavalla, joka... minä en
näytäkään kirjettä.

_Aappo_. Noo, sanokaahan minulle voipiko kamarineiti käyttäytyä noin
säädyllisesti ja näyttää siltä kuin olisi itse armollinen rouva.

_Anni_. (Itseks.) Eipä juuri voi olla sävyisämpää kuin tuo poika,
(pudottaa kirjeen tahallaan.)

_Aappo_. Pudotitte kirjeen.

_Anni_. Oo, ei se ollut mitään.

_Aappo_. (Remahtaa nauramaan.) Kas niin, Anni, eipä enää ilveillä.
Sanoin sinulle kohteliaisuuksia, ja valehtelin kieleni paksuksi
päästäkseni suosioosi; ryhtykäämme nyt asiaan.

_Anni_. Mitä! ettekö pitänyt minua hänen armonaan?

_Aappo_, Luuletko sinä minua aivan sokeaksi?

_Anni_. Ja koko ajan ylistellessänne ajattelitte te -- --.

_Aappo_. En niin mitään.

_Anni_. Senkin peto!

_Aappo_, Etkö sitte luullut että heti tunsin sinut -- -- -- kehuin
hyviä ominaisuuksiasi -- -- -- vain huvin vuoksi.

_Anni_. Se on halpamaista!

_Aappo_. Tahdoin vain heti taloon tultuani osoittaa sinulle että olet
saanut toverin vertaisesi nokkeluudessa ja valeiden -- -- -- vieläpä
kujeidenkin keksimisessä. -- -- -- Niin, Anni, syleilläänpäs nyt
toisiamme!

_Anni_. No, ei vielä.

_Aappo_. Saatanhan minä odottaakin.

_Anni_. Hävitön!

_Aappo_. Mutta kyllä minä sentään sinusta pidän, olenpa vielä päättänyt
mennä kanssasi naimisiinkin.

_Anni_. Minä olen jo kihloissa.

_Aappo_. Kenen kanssa?

_Anni_. Mitä se sinuun kuuluu!

_Aappo_. Odotellessasi tätä onnellista avioliittoa voit minulle kertoa
tavoista tässä talossa, mitä huveja täällä on, mitä huolia, vaivoja,
tuloja ja menoja, -- lyhyesti: sano kaikki mitä tarvitsen tietää.

_Anni_. Se on aivan tarpeetonta.

_Aappo_. Minkä vuoksi?

_Anni_. Teille ei tule täällä vaivaa, huvia eikä tuloja.

_Aappo_. Aijotko ne itse pitää?

_Anni_. Lue tämä!

_Aappo_. (Ottaa kirjeen ja sanoo itsekseen.) No, nyt hän on kilkissä.
(Ääneen.) Ah, hyvä Jumala!

_Anni_. Luulen teidän olevan vähemmän iloinen nyt, hieno herraseni!

_Aappo_. (Tekeytyen surulliseksi.) Sepä oli kova isku.

_Anni_. Säälin teitä!

_Aappo_. Mutta minkähän vuoksi ei rouva Julin enää haluakaan minua
palvelukseensa?

_Anni_. Sen vuoksi että hän on luvannut paikan eräälle talonpojalle,
kunnialliselle ja sävyisälle pojalle.

_Aappo_. Niin, mitäpäs sille; en kuitenkaan ole kaikkea toivoani
kadottanut; entinen isäntäni, kapteeni, ei ole vielä matkustanut.

_Anni_. (Säikähtäen). Todellakin?

_Aappo_. Menen hänen luokseen näyttämään tätä kirjettä.

_Anni_. (Itsekseen.) Silloin hän heti huomaa ettei se ole hänen armonsa
käsi-alaa.

_Aappo_. Luulen kapteenin suuttuvan hirmuisesti -- -- -- sillä sen
sanon, että hän on äärettömän tulinen.

_Anni_. Mutta onko sitten välttämätöntä näyttää hänelle kirje?

_Aappo_. Välttämätöntäkö? -- -- -- Tietysti, aivan välttämätöntä.
-- -- -- Ellei hän näkisi kirjettä, niin ei hän uskoisi minua. -- -- --
Hän sanoisi: sinä olet valehtelija, pettäjä, minun sisareni tytär ei
riko lupaustaan. -- -- -- No, no, elä ole milläsikään Anni -- -- --
tulen hetken kuluttua takaisin. -- Isäntäni asuu tässä vastapäätä.
-- -- -- Luota siihen, että rouvasi täytyy ottaa minut palvelukseensa,
vaikkapa vasten tahtoaankin. -- -- -- Elä ole milläsikään, sanon
sinulle vielä, tulen hetken kuluttua takaisin.

    (Menee.)

_Anni_ (Yksin.) Nyt olen tehnyt tekosen. -- -- -- Olen paljastanut
itseni hirveästi. Mutta kukapa olisi uskonut, että tuo siunattu
kapteeni vielä olisi kaupungissa? Luulin hänen jo kiitävän kaukana
täältä -- -- -- Ah, kun minua suututtaa! Kun hän näkee kirjeeni, niin
huomaa hän koko juonen. -- Häntä sanotaan kiivaaksi ja rajuksi;
mitähän, jos hän tulee tänne! -- Siitä syntyy kerrassaan kaunis alku
tuttavuudellemme -- -- -- ja mitä hänelle sanon? En ensinkään tiedä
-- -- -- rikokseni on niin suuri, että sitä on mahdoton puolustaa. Ah.
hyvä Jumala, mitenkä menetteleisin? -- Varovaisuus on paras. Laputan
tieheni täältä. Mutta tuossa hän jo tuleekin.

_Aappo_. (Puettuna kapteeniksi.) Missä se hävitön ihminen on? Missä hän
on? (itsekseen.) Herrani vaatteet sopivat hyvin, (huutaa) Anni! Anni!
Ellet tule niin -- -- --

_Anni_. (Katse maahan luotuna.) Tässä olen.

_Aappo_. Tule likemmäksi, pettäjä! Sinäkö se olet ollut näin rohkea,
kun luulit minun matkustaneen. -- --- --

_Anni_. Armollinen herra! -- -- --

_Aappo_. Teeskentele nyt kainoutta. Kyllä sinut tunnen, sinä kyllä
osaat teeskennellä.

_Anni_. Mutta -- -- --

_Aappo_. Mutta -- -- -- kukapa ei luulisi sinua nyt viattomimmaksi
ihmiseksi maailmassa. Kirjoittaa emäntänsä nimessä -- -- -- vieläpä
hänen oma nimensä.

_Anni_. Armollinen herra, se ei tapahdu enää toiste.

_Aappo_. Puhu, vastaa!

_Anni_. Mitä pitää minun vastata?

_Aappo_. Minkä vuoksi koetit estää tätä kunnon poikaa, Aappoa,
pääsemästä rouvasi palvelukseen, poikaa, joka on hyvästä
palvelijaperheestä, ja on älykäs ja tavattoman nokkela.

_Anni_. En tiennyt -- -- --

_Aappo_. Sitä et tiennyt -- -- -- etkö voinut heti huomata sitä hänen
vilkkaasta muodostaan?

_Anni,_ En, armollinen herra, sitä en tosiaankaan huomannut.

_Aappo,_ Mitä, etkö sitä huomannut?

_Anni_. Ainoan, minkä huomasin, oli se että hän näytti -- -- --

_Aappo_. Miltä?

_Anni_. Lurjukselta -- -- -- sanon suoraan ajatukseni.

_Aappo_. Suoraanko? Mutta tiedätkö, että suoruutesi on loukkaus hänen
kunniataan kohtaan.

_Anni_. Mutta, herra, sanotaan, ettei hänellä ensinkään olekaan
kunniaa.

_Aappo_. Kuka sitä sanoo, neiti?

_Anni_. Kaikki ihmiset, ja erittäinkin ne, jotka hänet paraiten
tuntevat.

_Aappo_. Jo riittää. -- -- -- Mutta kaikki tämä ei oikeuta teitä
tekemään tällaista rikosta.

_Anni_. Se on totta.

_Aappo_. Sen vuoksi teidän emäntänne enona on minulla täysi oikeus
käskeä täällä hänen poissa-ollessaan, ja kun hänelle on välttämätöntä,
ettei noin julkea ihminen kuin te saisi enää tilaisuutta uusiin
rikoksiin, niin -- -- --

_Anni_. Armollinen herra! -- -- --

_Aappo_. Niin, minulla on syytä teitä rangaista, ensiksi sen vuoksi
että olette ollut epäkohtelias minulle, kun ajoitte pois rehellisen
Aapon, jonka olin tänne lähettänyt; toiseksi rohkeutenne vuoksi
jäljitellä emäntänne käsialaa; ja kolmanneksi -- -- -- niin, ei ole
mitään syytä kolmanneksi.

_Anni_. Niin, armollinen herra?

_Aappo_. Ajan pois teidät.

_Anni_. Minä pyydän!

_Aappo_. Heti täältä.

_Anni_. Minä rukoilen -- -- --

_Aappo_. Minä olen taipumaton.

_Anni_. Kuulkaa, mitä sanon!

_Aappo_. Olen kuuro!

_Anni_. Oo, saatan minäkin ruveta raivoamaan!

_Aappo_. Oletko vielä täällä?

_Anni_. Nyt lähden. -- -- -- Mutta sen verran voin minäkin, että teidän
Aapponne myös ajetaan talosta.

_Aappo,_ Sinä näyt uskaltavan suukoilla kapteenille -- -- --

_Anni_. Vaikka itse paholaiselle.

_Aappo_. Minnekä sinä nyt menet?

_Anni_. Kokoomaan tavaroitani.

_Aappo_. Joudu sitte.

    (Anni menee.)

_Aappo_. (Yksin.) Ohhoh! -- -- -- tämäpä ei taitanut olla niinkään
tuhma keksintö. Ajaa taipaleelle sen, joka aikoi minut ajaa -- -- --
Mutta hänpä kuulostaa tulevan, -- minun täytyy käyttää vielä
viekkautta. (Heittää vaatteensa vasemmalla puolen olevan kamarin ovesta
ja menee itse peräovesta.) Kiitän nöyrimmästi, herra kapteeni, teen
minkä suinkin voin, korvatakseni herra kapteenin hyvyyttä. -- Kuinka?
-- Kyllä, kyllä, käskikö herra kapteeni ajaa Annin pois talosta?
-- -- -- Siitä ei hätää, hän on pian poissa.

_Anni_. Senkin hölmö!

_Aappo_. Ah, oletko se sinä, lapsi parka? Mutta kuinka pisti päähäsi
ruveta matkimaan emäntäsi käsialaa? Kunpa olisit edes minulle sen
ilmoittanut!

_Anni_. Senkin lurjus, niin kuin et sinä muka olisi heti juossut sitä
kapteenille kertomaan.

_Aappo_. Kuinka voit minusta tuollaista luulla? -- -- --

_Anni_. Joko sinun isäntä-kultasi on poissa?

_Aappo_. Juuri lähti.

_Anni_. Tuleeko hän enää takaisin?

_Aappo_. Ei. -- -- --

_Anni_. Ja sinäkö muka jäät tänne?

_Aappo_. Niin, jos sinä olet niin kiltti, että suvaitset. --

_Anni_. Toivotan hauskaa jatkoa. -- Sinä kai et tunne hänen armoansa?

_Aappo_. En, en ole koskaan häntä nähnyt.

_Anni_. Hän on Pohjanmaalta; -- hän on omituinen, oikkuisa, pyytää
enemmän kuin kuolevainen voi tehdä ja toruu taukoamatta. -- -- -- Hän
pian uuvuttaa ihmisen.

_Aappo_. Niinkö luulet! -- -- -- Tiedätkö mitä, Anni, minua ei hevillä
peloiteta.

_Anni_. Totisesti tulee sinunkin vuorosi, ja ehkä piankin.

_Aappo_. Niin, mitä luulet sille voitavan? -- Väliin ylhäällä, väliin
alhaalla, milloin hyvä, milloin paha, sehän on kohtalomme.

_Anni_. Hyvästi, Aappo! (Itsekseen.) Et aavistakaan tepposta, jonka
sinulle teen.

    (Menee.)

_Aappo_. (Yksin.) Anni parka -- -- -- Hän säälittää minua kuitenkin
-- -- -- vaan hänen levottomuutensa ei tarvitse kauvan kestää. Hän oli
ansainnut tämän opetuksen. Kun nyt annan hänelle luvan tulla takaisin,
niin huomaa hän minut itseään etevämmäksi, tulee kohteliaaksi, nöyräksi
ja palvelevaiseksi, olen täällä niin kuin kaikkialla muuallakin olen
ollut, herra palvelijain seassa. Minä mielelläni hallitsen, se on niin
hauskaa ja helppoa -- -- -- Mutta enhän ole vielä katsonut huonettakaan
edes -- tämä on soma huone! Kaikesta päättäen tämä on varakas talo
-- -- -- sitä parempi -- -- -- Juuri isäntäväen rikkaudelle panevat
ihmiset minun luokassani suurimman arvon -- -- -- Mutta luulen
kuulevani kolinaa -- -- -- Se ei voi olla muu kuin Anni, joka taas
tulee minua vaivaamaan -- -- -- Päästäkseni hänestä pikemmin pistän
päälleni kapteenin puvun.

    (Menee vasemmalle kamariin.)

_Anni_. (Tulee puettuna rouvan päällystakkiin ja harso kasvoilla.)
Anni! Anni! -- -- -- Ah, kuinka ikävää on maalla! Vihdoinkin olen
jälleen täällä -- -- -- pidän enemmän kaupungista -- -- -- maaelämän
hiljaisuus saa minut vain haukottelemaan. (Itsekseen.) Ei tule ketään!
-- -- --- Olisikohan Aappo mennyt jonnekin? -- Minnekähän hän on
pujahtanut? -- Minäpä katson -- -- --

    (Kulkee kaikilla ovilla ja tulee vihdoin sille ovelle,
    mistä Aappo meni ja löytää hänet kapteeniksi pukeutuneena.
    Syöksyy pelästyneenä toiselle puolen näyttämön.)

_Aappo_. (Syöksyy toiselle puolen.) Ah, hyvä Jumala! Se on rouva!

_Anni_. (Itsekseen.) Se on kapteeni!

_Aappo_. Hän katsoo minuun!

_Anni_. Kuinka hän minua katselee!

_Aappo_. Nyt olen hukassa!

_Anni_. Minnekä piiloutuisin? --

_Aappo_. Hän tuntee minut aivan varmaan! -- -- --.

_Anni_. Hän kyllä huomaa kuka olen. --

_Aappo_. Mutta minkä vuoksi hän ei sano sanaakaan?

_Anni_. Sepä on kummallista, ettei hän puhuttele minua! --

_Aappo_. Hän kai odottaa, että itse alan syytökseni itseäni vastaan. --

_Anni_. Hän kai odottaa minua alkajaksi. --

_Aappo_. (Menee häntä kohti.) Minun täytyy tunnustaa rikokseni. --

_Anni_. (Menee häntä vastaan.) Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi! --

_Aappo_. (Pysähtyy.) Ah, kuinka se on vaikeaa. --

_Anni_. (Pysähtyy.) Jumalani, kuinka työläältä tuntuu!

_Aappo_. Hän lähestyy!

_Anni_. Kas niin, tuossa hän nyt on! --

_Aappo_. Minun täytyy joutua ennen häntä.

_Anni_. Minun täytyy heti tunnustaa.

    (Molemmat yrittävät laskeutua polvilleen, vaan kun
    Aappo ehtii ennemmin, niin Anni ei laskeudukaan.)

_Aappo_. (Polvillaan.) Teidän armonne! --

_Anni_. Mitä näen? --

_Aappo_. (Irroittaa viikset.) Aapon.

_Anni_. Aappo? --

_Aappo_. Niin, teidän armonne. --

_Anni_. (Itsekseen.) Se on hän -- -- --

_Aappo_. Olen pukeutunut tällä tavoin sen vuoksi, että teidän armonne
kamarineiti oli saanut päähänsä estää minua saamasta palvelusta tässä
talossa. --

_Anni_. (Itsekseen.) Ah, mikä tunnustus. --

_Aappo_. (Polvillaan.) Antakaa anteeksi viekkauteni, jolla ei ollut
muuta tarkoitusta kuin saada varmuus siitä saanko paikan teidän armonne
luona. En tahtonut menettää tilaisuutta päästä onnelliseksi
osoittamalla teidän armollenne ahkeruuttani täyttäessäni käskyjänne.

_Anni_. (Käskevästi.) Nouse ylös!

_Aappo_. Teidän armonne antaa siis anteeksi?

_Anni_. Huuda Anni tänne!

_Aappo_. Teidän armonne! -- --

_Anni_. Huuda Anni, tahdon tietää totuuden tässä asiassa.

_Aappo_. Teidän armonne, minun täytyy tunnustaa. -- -- --

_Anni_. Mitä! Vieläkö lisää tunnustuksia. --- -- -- Huuda vain Annia.

_Aappo_. Minun täytyy tunnustaa, että puettuna teidän armonne enoksi
olen -- -- --

_Anni_. Mitä?

_Aappo_. Olen ajanut pois hänet. -- --

_Anni_. Ajanut pois Annin, uskollisimman kaikista kamarineideistä, joka
oli enemmän ystävättäreni kuin palvelijani, joka kunniallisuudessa ja
kunnioitettavassa esiintymisessä voi kilpailla sävyisimmänkin emännän
kanssa. --

_Aappo_. Kuulen kaikesta, ettei teidän armonne tunne häntä oikein.

_Auni_. Mitä! Enkö tunne häntä?

_Aappo_. Ette, hän ei ole ensinkään sellainen kuin teidän armonne
luulee.

_Anni_. Luuletteko sitten etten voi mitään huomata?

_Aappo_. Jumala varjelkoon, mutta se pettäjä voi niin hyvin
teeskennellä.

_Anni_. Hänkö teeskennellä?

_Aappo_. Niinpä kyllä! kun häntä haluttaa, niin hän voi tekeytyä aivan
kuin toiseksi ihmiseksi.

_Anni_. Mahtaneekohan hän tuntea minut Anniksi? -- (Ääneen) Mitä
tarkoitatte sillä?

_Aappo_. Että hän koko ajan on pettänyt teidän armoanne kavalalla
käytöksellään.

_Anni_. Heretkäämme puhumasta tästä. Riisukaa päältänne tuo puku.

_Aappo_. Niin, teidän armonne, se on sentään vahinko, sillä minulle
sopii niin erinomaisesti miekka.

    (Menee vasemmalle kamariin ja riisuu kapteenin vaatteet.)

_Anni_. Ah! Ah! Olet käyttänyt viekkautta ja ajanut minut talosta,
ottaaksesi itse paikan. Kyllä saan sinut työlästymään palvelukseesi
tässä talossa. (Aappo tulee takaisin.) Tekö sitte olette se, jonka
enoni tahtoi otettavaksi palvelukseeni? Luultavasti tiedätte, mitä
saatte tehtäväksenne?

_Aappo_. Oo, sen luultavasti voin suunnilleen arvata.

_Anni_. Palvelukseni on jotensakin helppoa ja mukavaa.

_Aappo_. Sitä parempi! --

_Anni_. Tarvitsee vain palvella varhaisesta aamusta iltamyöhäiseen;
toisinaan myöskin yöllä; toimittaa kaksikymmentä asiaa yhdellä kertaa!
liehua ympäri kaupunkia jalkaisin, väliin hevosella, -- usein melkein
yhtaikaa olla portinvartijana, kamaripalvelijana, ajajana ja
ratsupalvelijana, lyhyesti paljon työtä, vähän ruokaa, nukkua harvoin
eikä juoda koskaan... Toivon että huomaatte vaikeaksi saada näin hyvää
palvelusta.

_Aappo_. Niin tietysti! --

_Anni_. (Itsekseen.) Hän ei näy ensinkään säikähtäneen. (Ääneen.) Minun
täytyy antaa teille vielä muutamia tietoja -- -- -- Mieheni on
jotensakin kiivas, tuota pikaa viilettää hän korville -- minä olen
paljon sävyisämpi; vaan ajan sillä heti talostani sen, jota minun pitää
sekuntikaan odottaa.

_Aappo_. (Syrjään.) Onpa se helkkarin sävyisästi tehty. (Ääneen.) En
aijo koskaan vastustaa herraa, enkä koskaan odotuttaa rouvalla.

_Anni_. (Syrjään.) Kuinka rohkea, ja kuinka kylmä! (Ääneen.) Te olette
siis tyytyväinen kalkkeen tähän? Oli menneeksi, otan teidät
palvelukseeni ja te saatte heti alkaa. -- Kanna tänne aamiaiseni
-- -- -- lakaise sali -- -- -- koko asunto -- -- -- puhdista puutarha
-- -- -- ruoki hevoset -- -- -- No, mene!

_Aappo_. Minä riennän --

_Anni_. Ei, odota vähän, ajajani ei ole kotona, syön päivällisen
kylässä, te ajatte minut sinne; sitte saatte palvella minua pöydässä;
illalla lähden maatilalleni, silloin täytyy teidän olla
ratsaspalvelijana. Myöhempänä aijon lähettää teidät yötä vasten
maaseudulle, teidän pitää ratsastaa niin kiireesti kuin suinkin
on mahdollista, ja toimittaa vastaus joutuin erääseen tärkeään
kirjeeseen. --

_Aappo_. Kyllä, teidän armonne. (Itseks.) Sattuipa piru naisekseen! --

_Anni_. Mutta ensiksi on teidän pistäydyttävä Cedalinilla ja sitte
aivan toisessa päässä kaupunkia Araminthella; edellisiltä pitää kysyä
kuinka hänen miehensä jaksaa, ja jälkimäiseltä hänen sylikoiransa
vointia -- -- -- sitte voitte käydä esikaupungissa muotikaupassa
ostamassa punaista ja valkoista sminkkiä, mussia ja hansikkaita.
Menkää! Elkää unhottako mitään, ja tunnin kuluttua palatkaa takaisin!

_Aappo_. Tunnin kuluttua -- -- -- teidän armonne. --

_Anni_. Luulen että aijotte vastustella.

_Aappo_. En, teidän armonne.

    (Menee.)

_Anni_. Aappo! kantakaa tänne pöytä.

_Aappo_. (Tulee takaisin.) Kyllä, teidän armonne.

    (Yrittää lähteä.)

_Anni_. Aappo! -- -- -- En voi hyvin, nouda hajuvettä huoneestani.

_Aappo_. (Tulee takaisin.) Kyllä, teidän armonne! --

_Anni_. Aappo! -- -- -- Rintaani pistää niin että en voi puhua.

_Aappo_. (Syrjään.) Sitä parempi, silloin huutelette vähemmän.

_Anni_. (Huutaa kaikin voimin.) Aappo!

_Aappo_. Onpa tuo pirunmoista puhumatta olemista -- -- -- Nyt en enää
kestä kauvemmin.

_Anni_. Eikö enoni käskenyt sanoa minulle mitään ennen kuin lähti?

_Aappo_. (Läähättäen.) Kyllä -- --- -- hän -- -- -- saa -- -- --
anteeksi -- -- -- olen niin lääpästynyt.

_Anni_. Puhukaa!

_Aappo_. Herra kapteeni -- -- --

_Anni_. No, aijotteko puhua? --

_Aappo_. Teidän armonne on aivan ottanut hengen minulta.

_Anni_. Luulenpa että rupeatte verukehtamaan -- -- --

_Aappo_. (Syrjään.) Oo! Alan jo saada tarpeekseni tästä palveluksesta.

_Anni_. (Syrjään.) Luulenpa, että hän jo alkaa suuttua; se on mainiota
(Ääneen.) No, mitä kapteeni. -- -- --

_Aappo_. Kapteeni. -- --

_Anni_. Milloin aijotte lopettaa?

_Aappo_. Kapteeni pyysi sanomaan terveisiä.

_Anni_. Ah, luulenpa että kujeilet kanssani -- -- -- mene täältä,
nenäkäs -- -- --

_Aappo_. Sen teen oikein mielelläni.

_Anni_. Oikein, mielellänne. -- -- -- Luulisipa tosiaankin että
palvelukseni on liian vaikeaa! -- Minä kun en teetä palvelijoillani
melkein mitään.

_Aappo_. Ette, kun vain satoja töitä silmänräpäyksessä.

_Anni_. (Seuraa häntä.) Niin, jos minua haluttaa -- -- Millä oikeudella
voi renki kieltäytyä tottelemasta? Etkö ole täällä sitä varten? Enkö
minä maksa sinulle vaivoistasi? Enkö kohtele sinua hyvyydellä?

_Aappo_. Saattaapa olla niinkin, teidän armonne, että minä olen
luonteeltani hidas ja kylmä, te sitä vastoin kiivas ja sydämikkö.

_Anni_. Olenko minä kiivas? Olenko minä sydämikkö... Siitä saat!

    (Lyö häntä korvalle.)

_Aappo_. Nyt menee jo liian pitkälle, -- lähden heti talosta, teidän
armonne.

_Anni_. (Pidättää häntä.) Lähdetkö talosta vaikkapa minä kieltäisin
sinua lähtemästä --

_Aappo_. (Syrjään.) Saakeli soikoon, nyt hän pidättää minua vasten
tahtoani. (Ääneen.) En kuitenkaan voi koskaan olla teidän armollenne
mieliksi! Heretkää sen vuoksi osoittamasta minulle hyvyyttänne, en
ensinkään pidä korvatillikoista.

_Anni_. Mene sitte, ja aivan heti.

_Aappo_. Hyvin mielelläni.

    (Menee kamariin.)

_Anni_. Minkä vuoksi sinne?

_Aappo_. Täällä on kapteenin vaatteet ja ne täytyy minun mukaani ottaa.

_Anni_. Mutta joudu --

_Aappo_. (Syrjään; mennessään.) En haluaisi palvella tuota ihmistä,
vaikka saisin miljoonan vuodessa.

_Anni_. (Yksin; pitää nenäliinaa suun edessä, nauraa ja riisuu rouvan
vaatteet yltään.) Voin ihan menehtyä nauruun -- -- -- mutta teen
niinkuin hänkin -- -- -- kun minun oli lähdettävä, niin riisui hänkin
herruutensa nöyryyttääkseen minut, minä rupean nyt taas Anniksi ja
odottelen häntä tältään... Ah, hyvä Jumala! tuossa hän jo tuleekin.

_Aappo_. (Tulee.) Teidän armonne, minulla on kunnia -- -- Ah! sinähän
se olet, Anni! -- --- -- nyt jo takaisin tullut.

_Anni_. Huomasin petoksesi... Sain tietää, että kapteeni oli
matkustanut jo toissa päivänä ja silloin rupesin epäilemään sinua.

_Aappo_. Ah, olisit tullut takaisin, vaikka et olisi mitään
huomannutkaan, aijoin juuri lähteä sinua hakemaan.

_Anni_. Todellakin?

_Aappo_. Sinun "hänen armonsa" on syöjätär -- --

_Anni_. Näin hänet juuri.

_Aappo_. Oletko jo nähnyt hänet?

_Anni_. Hän on hirmuisen vihassa sinulle.

_Aappo_. Siitä minä viisi, sillä lähden täältä; mutta surkuttelen sitä,
joka jälkeeni tulee.

_Anni_ (nauraa.)

_Aappo_ (itseks.) Minua alkaa epäilyttää -- -- --

_Anni_. Olet siis varmasti päättänyt hakea toisen paikan?

_Aappo_. Ihan varmaan -- täytyyhän minun; minuthan on ajettu
pois -- -- -- eikö se ole niin, Anni?

_Anni_. Niin, mutta erotkaamme hyvinä ystävinä. Tunnustan, että minusta
tuntui pahalle että sinä joutuisit näin vaivaloiseen palvelukseen.

_Aappo_. Sinä olet niin hyvä.

_Anni_. Aijotko vielä mennä kanssani naimisiin?

_Aappo_. Kyllä! vaikka oletkin kihloissa toisen kanssa.

_Anni_. Saammehan nähdä -- hyvästi Aappoparka!

_Aappo_ (syrjään). Kylläpä hymyilee viekkaasti!

_Anni_. Hyvästi poikaparka!

_Aappo_. Pilkkaatko minua?

_Anni_. Hae vain toinen paikka, missä voit hoitaa heikkoa terveyttäsi.

_Aappo_. (Syrjään.) Minua on petetty, täytyy tutkia häntä.

_Anni_. No, etkö vielä ole mennyt?

_Aappo_. En, Anni -- -- -- luulen sopivammaksi heittää ensiksi hyvästit
hänen armolleen.

_Anni_. Ei hän siitä välitä --

_Aappo_. Niin, mutta jos olen tehnyt hänelle jotain, niin täytynee
kai -- -- --

_Anni_. (Tarttuu hänen käteensä ja pidättää häntä.) Se on
tarpeetonta --

_Aappo_. Hän on luultavasti tässä kamarissa. -- --

_Anni_. Entä sitte?

_Aappo_. Aijon mennä sinne.

_Anni_. Kiellän sen.

_Aappo_. Minkä vuoksi?

_Anni_. Ensiksikin sen vuoksi, että olet käyttäytynyt äärettömän
huonosti häntä kohtaan.

_Aappo_. Onko hän sanonut sen sinulle?

_Anni_. On -- ja sitte sen vuoksi, ettei koskaan saa ilmoittamatta
astua hänen armonsa huoneeseen.

_Aappo_. Jätän sen sitte tekemättä -- lähden -- -- -- Anni, ole varma
siitä, että kadun, ja että huolimatta onnettomuudesta, joka on
kohdannut minua, en kuitenkaan ole luopunut aikeestani mennä kanssasi
naimisiin.

_Anni_. Todellakin? -- Mitä sinulla siinä on?

_Aappo_. (Ottaa vaatteet.) Kannan pois kapteenin.

_Anni_. (Yksin). Olen melkein liikutettuna. Oh, minkä vuoksi olinkin
noin? Jokaisella on vuoronsa. Hän on ajanut pois minut, minä hänet.
Niin se käy tässä maailmassa. Nyt olen vihdoinkin yksikseni ja
käskijänä tässä talossa. En ole saanut tätä vaivatta; mutta niinpä
tästä onkin suuri huvi. Kuinka kiusasinkaan Aappoparkaa! mutta kyllä se
sentään on aika mukavaa palveluttaa itseään -- -- -- ja kun se
Mattitolvana tulee -- -- -- (kuuluu kova-äänistä puhetta näyttämön
takaa.) Mitä ääniä sieltä kuuluu? Olisikohan... Oh, hän se on.

_Aappo_ (talonpojaksi puettuna). Neitsyt An -- An -- An -- -- --.

_Anni_. Anni!

_Aappo_. No, kuinka hyvästi neitsyt arvaa!

_Anni_. Ettekö ole Matti?

_Aappo_. Olen, neitsyt, minä olen juuri Matti.

_Anni_. Kylläpä hän näyttää kömpelöltä!

_Aappo_ (katselee ympärilleen ja nauraa jokaiselle huonekalulle). Ah,
hah, hah!

_Anni_ (syrjään). Kuinka tuhmasti hän nauraa! --

_Aappo_ (nauraa). Oh, hoh, hoh!

_Anni_. Senki tolvana -- -- -- hän saa minutkin vasten tahtoani
nauramaan.

_Aappo_. Hi, hi, hih, hih! --

_Anni_. Mikä teitä muka täällä niin huvittaa?

_Aappo_. Kaikki mitä täällä on, ja vieläpä te itsekin.

_Anni_. Minäkin? --

_Aappo_. Niin, te näytätte niin iloiselta ja lystikkäältä... oh, hoh,
hoh! En voi katsoa teihin olematta valmis vaikka kuolemaan
naurusta -- -- --

_Anni_. No herkeättekö?

_Aappo_. Oletteko hyvä ja sanotte asuuko neitsyt Anni täällä?

_Anni_ Hän asuu täällä. --

_Aappo_. Mitä! Näissä komeissa huoneissa?

_Anni_. Niin! Ja te näette hänet nyt edessänne -- -- --

_Aappo_. Missä?

_Anni_. Juuri tässä --.

_Aappo_. Se ei ole totta. -- -- -- Piikaahan minä haen, ja te, neitsyt,
olette niin korea ja hieno että -- -- --

_Anni_. Mutta kuitenkin olen minä Anni, sen sanon teille -- -- --

_Aappo_. Elkää suuttuko -- -- -- ovat ne aivan oikeassa kotipuolessani
sanoessaan, että täällä kaupungissa näyttää palvelijatkin isäntäväeltä.

_Anni_. Mitä minun puvussani on sitte niin kummallista?

_Aappo_. Oo, ei neitsyt! Sanon vain että tarvitaan paljon juomarahoja,
voidakseen olla noin korea. -- -- -- Talonemäntäkään kotipuolessani ei
ole noin korea, mutta -- -- -- hän onkin niitä vanhankansan ihmisiä,
jotka eivät tahdo näyttääkään muulta kuin mitä ovat. -- -- --

_Anni_. Hyvä! Hyvä! -- -- -- Mutta parempi olisi että kiittäisitte
minua siitä että toimitin teille tämän paikan, kuin että siinä seisotte
turhia löpisten.

_Aappo_. Niin, olettepa oikeassa, neitsyt, -- -- olen aivan
suunniltani kiitollisuudesta hyvyyttänne kohtaan ja kohteliaisuutenne
vuoksi -- -- --

_Anni_. Riittää! Riittää! (Syrjään) Kylläpä hän on tyhmä -- -- --
(ääneen). No tiedättekö nyt, mitä varten olette tänne otettu?

_Aappo_. Hä? Leikkiäkö se neitsyt laskee?

_Anni_. Tolvana! Sinä olet otettu tänne kamaripalvelijaksi ja siitä
saat palkkaa viisi kolmatta markkaa vuodessa.

_Aappo,_ Oo, te laskette leikkiä -- -- -- Sanoivat minulle siellä, että
saisin seitsemänkymmentäviisi.

_Anni_. Niin, mutta kun minä otan jonkun suojelukseeni niin pidätän
aina itselleni kaksikolmannesta.

_Aappo_. Hoo! Silläkö tavalla suojelette -- -- -- vaan entäpä jos en
minä tarvitsisikaan suojaamista? -- -- --

_Anni_. Silloin ajan teidät talosta.

_Aappo_. Tekö minut talosta? -- -- -- niin, niin, senhän te sanotte
-- -- --. Mutta minkä vuoksi pitää minun antaa teille kaksi
kolmannesta?

_Anni_. Vaivoistani kun neuvon sinua herran ja rouvan oikkuihin.

_Aappo_. Ymmärrän.

_Anni_. Saanko neuvoa sinulle millä keinoin heitä voi miellyttää, saada
heidän luottamuksensa, tehdä heidät anteliaaksi, estää heitä kaikkea
huomaamasta -- -- --?

_Aappo_. Ymmärrän.

_Anni_. Kukapa muu voisikaan opettaa sinulle kaikki pikku jutkut, jotka
ovat välttämättömiä palvelijalle? -- Kukapa voisi ilmoittaa sinulle
sellaista, joka on tärkeää palvelijalle sekä palveluksessa pysyäkseen
että jotain ansaitakseen. -- Ei, ystäväiseni! Ei voi antaa kyllin
suurta palkkiota kamarineidille, joka tietää, tuntee ja käsittää edun
kaikessa. Sinä ostat varallisuutta hyvällä hintaa, ja se kaksi
kolmannesta, minkä minulle annat, on kylvöä, joka tuo runsaan sadon.

_Aappo_. Paljon mahdollista, vaan mieluummin pidän palkkani.

_Anni_. Uskallatko sinä vastustaa minua.

_Aappo_. Uskallan! -- Saattepa tietää, neitsyt, että minulla on hyvä
maine, ja sen tahdon täälläkin säilyttää.

_Anni_. Se käy vaikeaksi: no edelleen? --

_Aappo_. Kun päätin tulla tänne, niin päätin samalla aina pysyä
rehellisenä miehenä -- -- --

_Anni_. Sehän on tavatonta: edelleen?

_Aappo_. Olen kunniallisin kaikista palvelijoista.

_Anni_. Tai ehkä oikeammin, vähimmän viekas.

_Aappo_. Aijon voittaa isäntäväkeni luottamuksen ahkeruudellani, heidän
auliutensa vaatimattomuudellani, ja aikomatta heitä vähintäkään pettää
olen minä päättänyt päin vastoin ilmaista heille mitä tässä talossa
tapahtuu.

_Anni_. Ja sinä muka luulet sopivasi palvelijaksi?

_Aappo_. Niin, neitsyt, kunnialliseksi palvelijaksi. --

_Anni_. Sano ennemmin palvelijan tapaseksi.

_Aappo_. Vai niin, onko sitä silloin tapanen. Sen vuoksi kai niitä
nykyään onkin niin viljalta viisaita. Vaan sama se; minä tiedän vain,
että tämä tapanen ei milloinkaan yhdy teidän vehkeisiinne.

_Anni_. Senki tolvana! --

_Aappo_. Ja tapanen aikoo tehdä vieläkin jotain.

_Anni_. Mitä sitte?

_Aappo_. Niin pian kuin huomaan pienimmässäkään määrässä viekkautta tai
epäjärjestystä talossa, niin sanon isäntäväelleni: katsokaa tarkoin
neitsyen tekoja, hän on hyvä tyttö, mutta niin peijakkaan viekas, että
voi valehdella aivan hurskaalla naamalla, ja lisäksi antaa hän lahjoa
itseään. --

_Anni_. Ja tämänkö sanot?

_Aappo_. Sanon, jumaliste! Olen siksi tyhmä! Sanon rouvalle: kaikki
nauhat, kaikki korukalut, joilla neitsyt Anni komeilee, kaikki ne ovat
ostetut teidän rahoillanne.

_Anni_. Olen hukassa! --

_Aappo_. Sanalla sanoen, kuvaan teidät sellaiseksi kuin oikein vilkas,
toimelias ja viekas kamarineitsyt on, hän kun samalla kertaa voi
selvittää kymmenet rettelöt, pettää parikymmentä isäntää, ja vuodessa
kääntää kolmekymmentä taloa mullin mallin. Huomaatte kai että puhun
totta.

_Anni_. Olen aivan suunniltani. -- Vielä sananen, -- -- --

_Aappo_. Ei, minä en sano enempää, siinä oli kaikki.

_Anni_. Ja sinä luulet saavasi pysyä täällä noin ajattelevana?

_Aappo_. Olen aivan varma.

_Anni_. Mene heti kotiisi maalle.

_Aappo_ (istuutuu). Eihän sinne niin kiirettä ole, minusta tuntuu
täällä olo aika hupaisalle.

_Anni_. Kukaan ei voi olla itsepäisempi teitä. Menkää täältä! --

_Aappo_. Pitänee sitte lähteä, vaan heti kun rouva tulee kotiin, tulen
minäkin ja kerron että minut ajettiin talosta sen vuoksi että olin
liian kunniallinen. --

_Anni_ (syrjään). Nyt on asiani mallillaan! Jos hän jää tänne, niin
saan luopua kaikista sivutuloistani, ja jos hän menee matkaansa, niin
tulee hän sitte takaisin, kertoo kaikki ja saa aikaan sen, että minun
on lähdettävä talosta. Parempi olisi sittekin Aappo ollut.

_Aappo_. No! Lähdenkö?

_Anni_. Ei kuulehan, saat koko palkkasi, vaan kaiken muun, minkä
kunniallisella tavalla ansaitsemme, jaamme tasan keskenämme.

_Aappo_. Ei kiitoksia, minä kun yksinäni olen kunniallinen, niin tahdon
myöskin yksinäni pitää kaikki, mitä kunniallisella tavalla voin
ansaita.

_Anni_ (syrjään). Oo, nyt en kestä enää. (Ääneen). Kukapa olisi voinut
uskoa, että tuon tolvanan tähden ajoin nuoren, sävyisän miehen, joka
oli kaunis kuin päivä virkapuvussaan.

_Aappo_. Niin, jos neitsyt antaisi minullekin virkapuvun, niin
saisittepa nähdä -- -- että -- -- --

_Anni_. Sinulle! --

_Aappo_. Niin, antakaapa koetteeksi.

_Anni_. Kaiken ikäsi näytät sinä kuitenkin moukalta.

_Aappo_. Koettakaa kuitenkin.

    (Annin puhuessa riisuu maalaispuvun.)

_Anni_ (syrjään). Tosiaankin minua haluttaisi tehdä se. Annan hänelle
virkapuvun. Hän näyttää silloin vielä hassummalle, ja minä olen varma,
että kun hänen armonsa saa nähdä hänen tyhmän naamansa ja kömpelön
käytöksensä, niin ajaa hän hänet heti talosta. --

_Aappo_. (Palvelijan virkapuvussa aivan Annin vieressä). Sitä en usko.

_Anni_. Mitä näen! Sehän on Aappo!

_Aappo_. Oletko tyytymätön? --

_Anni_. Oo en, sillä kaipasin sinua. Mutta mistä sait nuo vaatteet?

_Aappo_. Puutarhamestarilta.

_Anni_ (nauraa)

_Aappo_. Nyt kai et enää liene peloissasi, että menen kantelemaan?

_Anni_. En, heti kun tunsin sinut, niin ei sinun kunniallisuutesi enää
minua peloittanut.

_Aappo_. Entä minä itse?

_Anni_. Senkin veitikka!

_Aappo_. Sinä kai menet kanssani naimisiin?

_Anni_. Kukapa voi sinua vastustaa!

_Aappo_. Kuules, ystäväiseni! Uutteruudella, nokkeluudella,
yksimielisyydellä ja kipeneellä tunnollisuutta, emme voi muuta kuin
tulla onnellisiksi.

_Anni_. Niinpä kyllä! Ellei vaadita muuta kuin ahkeruutta ja halua olla
mieliksi, niin olen vakuutettu että saavutamme tarkoituksemme.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 51583 ***