*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 52374 ***

KAKSI MESTARIA

Kansannäytelmä 1:ssä näytöksessä


Kirj.

URHO HAAPANEN [U. W. Walakorpi]





Hämeenlinnassa,
Boman & Karlsson,
1905.

Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.




HENKILÖT:

  Neulanen, suutari.
  Saksinen, räätäli.
  Maija, muuan 45 v. eukko.
  Aatami.
  Nuorisoa.



Näyttämö:

Metsäinen paikka. Taustana järvi saarineen.

(Aatami tulee pienessä hutikassa pullo kädessä; laulaa.)

_Aatami_:

    Ja ei tämä poika se huolia tunne,
    kanna ei tuskia rinnassaan.
    Mieli tän poian se aina on nuori,
    silmä se loistavi riemusta vaan.

    Mieli tän poian se aina on nuori,
    kieli tän poian se liikkuva on.
    pullo tän poian se aina on täysi,
    neste se siinä on loppumaton.

    Tyhjäksi pulloni käypi jos joskus,
    Jällehen täytehen täytän mä sen,
    nautin ja juon sekä laulan ja maistan,
    maistan, maistan ja tanssielen.

    Kenpä se viitsiskin itkeä täällä
    surra ja vaivoja vaikertaa,
    armast' on astua elämän teitä
    miekkonen ken täällä käydä saa!

Mutta ei! Tämä laulu ei oikein tällä hetkellä sovellu, minun mieleni on
pimeä kuin yö, ja tämä vaalea neste ei voi minun suruani sammuttaa. Ah,
minun viuluni, minun kallis viuluni, miksi luovuinkaan minä sinusta,
miksi möin minä sinut yhden viinapullon hinnasta! Kuulkaat minua! Eikö
ole minulla suruhun syytä: tänä aamuna ei ollut minulla penniäkään
taskussani. Tunsin kurkkuni käheäksi. Menin viinakauppiaan luokse ja
panttasin hänelle viuluni, joka minua vuosia monia oli palvellut, jonka
säveleet minun mieleni kirkastivat ja sieluni kantoivat taivaitten
tupihin. Mutta iloa ei antanut minulle viina kuin hetkeksi. Viuluani,
sen säveleitä minä kaipaan! Vaan kukaan ei lainaa minulle rahaa
saadakseni ostaa sen takaisin. Mitä teen minä poloinen mies? (Ajattelee
ja kävelee). Mutta muistanpa jotakin. Minun takkini on jotensakin hyvä.
Heh! Minäpä menen ja annan sen viinakauppiaalle, niin ehkä saan
takaisin viuluni. Kummallista etten tätä seikkaa ennemmin huomannut. Se
oli visusti keksitty, ja sen päälle kannattaa ottaa ryypyt.
(Juo ja laulaa).

    Laulan, laulan, enkä itke,
    Surua mä tunne en;
    laulan sekä välillä mä
    pullostani maistelen.

    Laulaisin mä kullalleni,
    kulta jos se mulla ois;
    laulun kun mä hälle soisin,
    tottahan se suukon sois.

    Suukon yhden taikka kaksi
    Simasilta huuliltaan.
    Voi, jos oiskin mulla tyttö
    hänt' en heittäis' ollenkaan.

_Saksinen_ (Tulee): Kuulehan Aatami, heitä nyt laulusi hetkeksi ja
kuulo minua.

_Aatami_: Mitä sinulla on sanottavaa, minä olen hartaasti kuuleva.
Vanhan ystävyytemme vuoksi olen kuuleva sinua. Mutta kuulehan, kraatari
Saksinen, sinä teit minulle erään kerran sangen ahtaat housut; ne eivät
sopineet ensinkään minulle; mutta kuitenkin otit sinä täyden maksun --
mitä sanot siitä?

_Saksinen_: Tahdonpa korjata sen seikan tulevaisuudessa. Mutta nyt
pyytäisin sinua auttamaan minua eräässä asiassa, sangen tärkeässä
asiassa...

_Aatami_: Minä en ole mies, joka turhanaikaisia muistelee. Kerro
minulle asiasi. Housuista en puhu enää sanaakaan.

_Saksinen_: Lupaatko auttaa minua, Aatami?

_Aatami_: Parhaani mukaan.

_Saksinen_: Asia, josta aion puhua sinulle on tärkeä, kuten jo sanoin.
Ja koskee se minua ja Maijaa, tuota Alitalon Maijaa -- tunnethan sinä
sen?

_Aatami_: Kyllä tunnen, kyllä tunnen. Sangen soma eukko. Muuten aivan
mukiinmenevä, mutta liian leveä lanteiltaan. Mutta mitäs siitä! Annahan
kuulla!

_Saksinen_: Se on nyt niin, että jo ensi näkemästä tuo Maija minua
suuresti miellytti; silmäni tarttuivat häneen; ja kun sitten sain
kuulla, että hänellä on rahaakin säästössä sievonen summa, kasvoi minun
mieltymiseni, kunnes lemmeksi leimahti.

_Aatami_: Mutta miksi et sitten ole jo nainut eukkoa?

_Saksinen_: Olenhan minä jo kauan aikaa tuumannut eukkoa kosia, mutta
eräs seikka on minua ollut estämässä. En oikein ymmärrä tuota Maijaa;
ei se juuri minua mielellään lähentele. Ja olenpa ollut huomaavinani,
että se vähän tavallista hellemmin katselee sitä kirkonkylän
puolihupsua suutaria...

_Aatami_: Vai suutaria, Jaa-a, ei se muija hullummin tekisi, vaikka
suutarin ottaisikin. Mies on hieman tuhma vaan, mutta kunniallinen,
peräti kunniallinen ja rehellinen mies. Mutta jos suutari sinua estää
aikeissasi, tekee hän väärin -- niin, väärin hän tekee.

_Saksinen_: Aikeissani hän estää minua, se on varma, ja sentähden
täytyisi minun saada hänet väistymään tieltäni. En ole uskaltanut kosia
edes eukkoa; olen pelännyt saavani rukkaset, kun olen huomannut hänen
hellät välinsä suutarin kanssa. Ai, ai, minä todellakin kiipelissä
olen! Tuo Maija on rikas -- minun asiani ovat hieman huonolla kannalla.
Ja paitsi sitä, rakastan minä Maijaa täydestä sydämmestäni. Päivä
päivältä minun rakkauteni kasvaa, mutta toivoton on minun mieleni,
sillä päivä päivältä teen myös sen ikävän huomion, että tuon suutarin
ja Maijan väli käy yhä hellemmäksi. Ai, ai, Aatami, ei ole lystiä
katsella se!

_Aatami_: Veljeni kraatari, sinä olet murheisella mielellä. Maista
pullostani!

_Saksinen_: Minä kiitän sinua.

    (Juo).

_Aatami_ (Maistaa hänkin): Ja nyt lausu minulle, veliseni, miksi puhut
näitä asioita minulle?

_Saksinen_: Miksikä puhun näitä asioita sinulle? Lupasithan sinä auttaa
minua?

_Aatami_: Tahtoisit siis, että minun tulisi toimia siihen suuntaan,
jotta suutarin ja Maijan suhde muuttuisi kylmäksi ja sinun ja Maijan
väli sitä mukaa lämpenisi? Sekö tahtosi?

_Saksinen_: Niin. Ja varmaan tiedän, että sinä voit asian onnellisesti
toimittaa, kunhan vaan tahdot. Ennenkin olet tällaisissa asioissa
onnistunut.

_Aatami_ (Ajattelee): Tahdonpa asiaa ajatella. Vaikeata se tosin
lienee, mutta vanhan ystävyytemme vuoksi, kraatari Saksinen, tahdon
auttaa sinua. Parastani koetan ja luulenpa onnistuvani. (Ajattelee).
Mutta palkkioksi tulee sinun antaa minulle pari markkaa rahaa...

_Saksinen_: Kernaasti annan sen.

_Aatami_: Minä nimittäin välttämättömästi tarvitsen tuon summan, sillä
katsohan, asia on tämä: aamulla panttasin minä viuluni viinakauppiaalle
yhdestä pullollisesta; ja viuluni täytyy minun saada takaisin, muuten
kuollutta on iloni. Anna siis minulle raha; hyvin toimitan asiasi.

_Saksinen_ (Antaa Aatamille rahaa): Tässä Aatami. Mielelläni annan
tämän ja enemmänkin jos onnistumme.

_Aatami_ (Ottaa rahat, jotka pistää taskuunsa): Enempää en pyydä. Ja
nyt menen minä lunastamaan viuluni ja sitten alan toimittaa asiaa.
(Erikseen). Mikä onnen potkaus! Nyt ei tarvitse minun takkiani pantata.
Tämän asian päälle kannattaa ottaa ryypyt. (Juo. Saksiselle.) Hyvästi
nyt!

    (Menee).

_Saksinen_: Jumalan haltuun! (Sangen hauskalla tuulella). Voisiko
Aatami todellakin toimittaa asian? Tämä kaikki tuntuu niin
kummalliselta. Tulisiko todellakin muijakseni tuo pullea eukko? Hänkö
minun paitani pesisi, minun vuoteeni valmistaisi? Armasta on sitä
ajatella. Tosin minä en nyt paljoakaan häntä sulasta rakkaudesta
muijakseni halua, vaikka Aatamille hieman valehtelin, saadakseni asiani
alkuun; tuo raha, jota säilyttää hän piirongin laatikossaan, minua
enemmän viehättää. Huonot ovat hieman omat asiani; Maija voisi
täydellisesti pelastaa minut taloudellisesta rappiotilastani. -- Mutta
luulenpa, että tuo Aatamin antama neste meni päähäni. Pääni on hemmetin
huono -- ja johtunee sen huonous siitä, että sangen vähän olen väkeviä
maistellut. Mutta se ei ole suinkaan minun syyni. Parhaalla
tahdollanikaan en voi ansaita niin paljoa, että siitä joku summa
viinaan riittäisi. (Huokaa). Kraatarin palkka on huono -- Jumala
paratkoon! Mutta kun minä nyt tuon Maijan saisin ja sen rahat niin...
(Nauraa, säpsähtää). Kuka tulee?

_Neulanen_ (Tulee sortuukiin ja valkeaan kaulahuiviin puettuna,
erikseen): Onkohan täällä näkynyt Maijaa?

_Saksinen_ (Erikseen.) Suutari! Minun kilpakosijani!

_Neulanen_: Kuulehan, veli Saksinen, oletko täällä äskettäin nähnyt
Maijaa?

_Saksinen_ (Erikseen): Se on hänellä aina mielessä. (Puhuu tylysti ja
ivallisesti). Vai Maijaa! En ole nähnyt.

_Neulanen_: Antanet anteeksi minulle, että vaivasin sinua
kysymykselläni, mutta kuulehan, veli Saksinen, minulla olisi vähän
sanomista tuolle Maijalle...

_Saksinen_: Vai niin.

_Neulanen_: Se on nyt niin, että minä jo kauan aikaa olen tuota Maijaa
pitänyt muita muijia parempana...

_Saksinen_: Kyllä olen sen huomannut.

_Neulanen_ (Naurahtaa): Oletko huomannut sen?

_Saksinen_ Ellen olisi huomannut, sitten olisin minä silmät ummessa
astunut.

_Neulanen_: Luuletko, että myös Maija on sen huomannut?

_Saksinen_: Aivan vannaan.

_Neulanen_ (Hyvillään): Niin luulen minäkin, sillä viime aikoina on hän
minua sangen leppeästi katsellut. Kuulehan, veli Saksinen, minä olen
todellakin mieltynyt tuohon Maijaan...

_Saksinen_: Vai niin.

_Neulanen_: Ja minä olen päättänyt ottaa hänestä eukon itselleni.

_Saksinen_: Vai niin.

_Neulanen_: Olen jo kauan aikaa aikonut häntä kosia, mutta se on vaikea
tehtävä, se on vaikea tehtävä!

_Saksinen_: Niin se taitaa olla.

_Neulanen_: Se vie voimia. Mutta nyt olen minä vahvasti päättänyt sen
tehdä. Siksi juuri haen Maijaa.

_Saksinen_ (Erikseen): Penteleen suutari! Hän ehkä voittaa minut.
Luotan sentään Aatamiin ja hänen toimiinsa.

_Neulanen_: Minä uskallankin nyt astua hänen eteensä rohkeammalla
mielellä, sillä tilaisuutta varten olen minä itseni juhlavaatteisiin
sonnustanut.

_Saksinen_: Aivan oikein.

_Neulanen_: Tämä sortuuki sopii minulle mainiosti vai kuinka?

_Saksinen_: No koko lailla.

_Neulanen_: Minä sain sen muuten sangen halvalla hinnalla. Satuin
onnekseni joutumaan muutaman herrasmiehen pakinoille, oikein
sinatöörimiehen, ja hän minulle sanoa tokasi, että kuulehan suutari
Neulanen, osta tuosta sortuuki itsellesi, kolmella markalla saat. Niin
sanoi ja kaupat me tietysti teimme. Tarjosi tuo sinatööri harjakaisiksi
puol'kuppistakin, mutta minä en juonut, sillä Maija vihaa sellaisia
miehiä, jotka maistelevat ja ennen kaikkea tahdon olla hänen
suosiossaan.

_Saksinen_: Parhainta se onkin.

_Neulanen_: Tämän kaulahuivin sitten ostin minä eräältä
kulkukauppiaalta... (Katsoo metsään). Mutta kas! Tuollahan kulkee Maija
puiden lomassa, tunnen hänet valkeasta esiliinastaan. Veli Saksinen,
anna nyt anteeksi! Minun täytyy mennä. Hyvästi nyt!

    (Juoksee vasemmalle).

_Saksinen_: Tulisesti rakastunut mies! Mutta odota ja odota: voitto on
minun!

    (Menee vastaiselle suunnalle).

_Maija_ (Tulee hetkisen kuluttua): Missähän lienee Jussi? Minä olen
häntä kaikkialta hakenut, mutta en mistään löytänyt. Ei hän juuri
sunnuntaisin tuvassa istu, kyllä hän kulussa on, missä sitten
lieneekin. No, kai tänään vielä tavataan. Mielelläni minä hänet nyt
näkisinkin, minulla kun olisi hänelle pieni lahja annettavana. (Ottaa
esiliinansa alta valkean kaulahuivin). Ostin sen eräältä
kauppamieheltä, joka eilen illalla luokseni pistäysi. Jussi tulee
varmaan sangen iloiseksi tämän saatuaan. Hän onkin jo kauan aikaa
kärsinyt kaulahuivin puutetta. (Piilottaa sen taas esiliinansa alle).
Voi sentään, kun hän nyt pian tulisi!

_Neulanen_ (Tulee, huomaa Maijan): Kah, täällähän Maija onkin. Ja minä
kun olen hakenut ja hakenut...

_Maija_: Sielläkö se Jussi tuleekin. Päivää!

_Neulanen_: Päivää!

_Maija_: Mutta oletpa sinä nyt hieno! Mistä ihmeestä olet tällaisen
sortuukin saanut? Sehän on juuri kuin rovastin takki. Ja sopii niin
mainiosti. Sinä näytät sangen somalta tuossa puvussa.

_Neulanen_ (On kuunnellut tyytyväisenä niskatukkaansa raappien):
Sortuukin ostin minä, Mutta sopiiko se todellakin minulle?

_Maija_: No niin erinomaisesti! Ja entäs sitten sinun hattusi! Mistä
ihmeestä olet kaikki saanutkaan?

_Neulanen_: Hattu on isävainajani vanha kirkkohattu. Löysin sen
ullakosta romujen joukosta...

_Maija_ (Siunaten): Homujen joukosta! Synti on pitää tuollaista hattua
romujen joukossa.

_Neulanen_: Niin arvelen minäkin. Kyllä tämä vielä hatun tehtävän
täyttää ja koska se kerran kelpasi isävainajalleni, niin kelvanneehan
se minullekin.

_Maija_: No miks'ei!

    (Taustalle on viime puhelun aikana ilmestynyt Saksinen ja
    Aatami, jolla on viulu kainalossa. He ovat olleet kiivaassa
    keskustelussa. He poistuvat silloin tällöin ja tulevat taas
    uudestaan näkyviin. Maija ja Neulanen eivät huomaa heitä.)

_Neulanen_: Mutta kuulehan, Maija, mitä sinä säilytät esiliinasi alla.

_Maija_: Koetahan arvata.

_Neulanen_: Minä olen sangen huono arvaamaan -- en minä todellakaan
tiedä...

_Maija_: Koeta, koeta vaan.

_Neulanen_: Onko se -- onko se -- kaulahuivi?

_Maija_: Kas arvasithan! (Ottaa kaulahuivin esille). Mutta arvaahan nyt
kuka tämän saa.

_Neulanen_: Tuota -- eihän Maija vain sitä minulle anna?

_Maija_: Sinulleko? Sinulle juuri. Kiitä nyt oikein koreasti. -- Mutta
kas! Sinullahan on itselläsikin samanlainen. Voi, kun tuota en tiennyt!

_Neulanen_: Mitäpäs siitä, mitäpäs siitä! Ei lisä pahaa tee ja nyt
voinkin minä pitää omaa huiviani joka päivä, mutta sinun antamaasi vain
sunnuntaisin.

_Maija_: No niin, no niin. Mutta etkö edes kiitä lahjastani?

_Neulanen_: Paljon kiitoksia! Sinä olet aina niin hyvä minulle Maija.

_Maija_: Panehan nyt tämä huivi koreasti taskuusi.

_Neulanen_ (Panee huivin taskuunsa): Aina olet niin hyvä minulle,
Maija.

_Maija_: Älähän nyt!

_Neulanen_: Lahjoja annat sinä minulle, mutta minä en vielä koskaan ole
sinulle mitään antanut.

_Maija_: Pienethän ne ovat olleet minun lahjani... mitäpä sinä
sellaisia muistelet!

_Neulanen_: Mutta kuulehan, Maija. Vaikka lahja onkin pieni, tuntuu se
kumminkin sangen suurelta, kun saa sen vastaan ottaa... kun saa sen
vastaanottaa sellaiselta, josta pitää paljon... jota rakastaa...

_Maija_ (Lyö häntä hellästi): Mitä sinä nyt sellaisia puhut!

_Neulanen_: Minkätähden en sitten saisi puhua sellaisia? Kauan aikaa
olen jo aikonut sinulle sanoa tätä, mutta en ole saanut siihen
tilaisuutta. Mutta nyt...

_Maija_: Ole tuossa hupisematta!

_Neulanen_: Mutta nyt, Maija, nyt sanon sinulle sen. Jo ensi näkemästä
olen minä tykännyt sinusta. Miten onnellinen minä olisinkaan, jos
sinäkin...!

_Maija_: Äläkän nyt! -- Mutta tässä seison minä ja sinun kerallasi
rupattelen. Aikaa sitten olisi minun pitänyt olla Eveliinan tykönä.
Hyvästi hetkeksi!

    (Pois).

_Neulanen_ (Katselee suu ammollaan hänen jälkeensä): Kuin tuhka
tuulehen menivät minun aikeeni. Pois kiisi eukko, ennenkuin edes pääsin
oikeaan alkuun. Vai Eveliinan tykö, ja juuri nyt! Mistä penteleestä
hänen päähänsä kaikki sellaiset pälkähtävätkään? Rakastaakohan se minua
ollenkaan, kun noin lähtee? Niin... (Huokaa). Sellaista se on! Mutta
toisella kerralla onnistun paremmin, siihen luotan. Menenpä katsomaan
menikö se Eveliinan luokse vai minuako narrasi.

    (Lähtee, mutta samassa tulee Aatami.)

_Aatami_ (Tarttuu Neulaseen): Kuulehan! Minne olet menossa?

_Neulanen_: Noo -- en juuri mihinkään. Mitä sitten?

_Aatami_: Sinä olet hieman murheisella mielellä.

_Neulanen_: Mistä tiedät sen?

_Aatami_: Sen näen naamastasi.

_Neulanen_: Aivan oikein. Minua hiukkasen surettaa.

_Aatami_: Mikä sinulla on suruna?

_Neulanen_: Tahdonpa kertoa sen sinulle. Äsken juuri, tällä samalla
paikalla, olin minä Maijan kanssa keskustelussa. Kosin häntä, mutta
juuri, kun olin tärkeimpään kohtaan pääsemäisilläni, jätti hän minut,
menojansa meni.

_Aatami_: Surkuttelen suuresti kohtaloasi kovaa. Mutta kuulehan, maista
täältä pullostani ja kohta on sammuva sun surusi. (Itsekseen). Minä
juotan miehen humalaan. Kyllä Maija hänet heittää, kun näkee
juovuksissa. Ja sitten voi kraatari ilman esteitä koettaa onneansa.
Tämä on viisas päähänpisto! (Neulaselle). Hei, mies, mitä töllistelet?

_Neulanen_: Mitä sanoit sinä äsken?

_Aatami_: Sinä nukut! Maista pullostani ja kohta surusi sammuu.

_Neulanen_: En. Minä en juo.

_Aatami_: Mitä sanot? Minkätähden?

_Neulanen_: En ole koskaan ryypännyt.

_Aatami_: Mitä tekee se. Juo pois vaan.

_Neulanen_: Maija on kieltänyt minua.

_Aatami_: Maija. Mutta eihän hän sitä nyt saa tietää. Maista! Tämä on
makeaa.

_Neulanen_: Luuletko sitten aivan varmaan, että viina tekee mielen
iloiseksi?

_Aatami_: "Sanasta miestä", kraatari.

_Neulanen_: Siinä tapauksessa ei vahingoksi olisi, vaikka vähän
maistaisinkin.

_Aatami_: Ei se vahingoksi ole. Kas tässä!

    (Tarjoaa.)

_Neulanen_: Taitaa tehdä viina kielenkin kevyemmäksi?

_Aatami_: Sen se tekee. Kun vähän maistaa, liikkuu kieli sukkelaan.

_Neulanen_: Asia on nimittäin se, että minä en oikein osannut puhua
puhuttavaani Maijalle; kieleni on kankea...

_Aatami_: Siis juo. Kielesi kankeus on katoava.

_Neulanen_: Onko se aivan varma? Ethän vain valehtele?

_Aatami_: Sinulleko minä valehtelisin! En koskaan. Parastasi katson.

_Neulanen_: Annahan sitten pullo tänne.

_Aatami_ (Antaa pullon Neulaselle): Tässä.

_Neulanen_ (Katselee ympärilleen): Ettei vain Maija näkisi...

_Aatami_: Eihän se täällä ole.

_Neulanen_ (Vie pullon huulilleen, mutta vetää sen heti takaisin):
Kuulehan, onko tämä väkevää?

_Aatami_: Mitä vielä! Mietoa kuin sokurivesi.

_Neulanen_ (Vie pullon huulilleen, mutta vetää heti takaisin):
Karvastaako tämä kurkkua?

_Aatami_: Sanoinhan jo, että se on mietoa kuin sokurivesi.

_Neulanen_ (Vie taas huulilleen. Aikoo juoda): Älä vain sano Maijalle.

_Aatami_: En, en.

_Neulanen_ (Juo): Nyt minä join.

_Aatami_: Miltä maistui?

_Neulanen_: No olihan se koko hyvää, täytyy sanoa.

_Aatami_: Maista toinenkin kerta,

_Neulanen_ (Epäröiden): En minä oikein uskalla -- mutta samahan se.
(Juo useita kertoja). No nyt tunnen minä edes viinan maun. Tuo kraatari
Saksinen minulle joskus on kerskaten lausunut, että siinä mies, joka ei
edes viinanmakua tunne. Mutta tunnenhan sen nyt?

_Aatami_: Aivan varmaan.

_Neulanen_: Tässä pullosi -- tai annahan, minä vielä kerran... (Juo).
Hyvää on!

_Aatami_: Minun viinani on aina makeaa.

    (Maistaa).

_Neulanen_ (Tulee humalaan): Kuulehan, mikä vaikuttaa sen, että mieleni
muuttuu kepeäksi ja jalkani tuntuvat raskaiksi? Mikä vaikuttaa sen,
että äskeinen surumielisyys sammuu ja kaikki tuntuu suloiselta?

_Aatami_: Tämä neste vaikuttaa sen. (Itsekseen). Kas niin, nyt on
toimeni toimitettu! Kyllä nyt Maija antaa sinulle matkapassit. Parasta,
että heti menen Saksiselle ilmoittamaan iloisen sanoman. Jää rauhaan!

    (Menee).

_Neulanen_ (On ruvennut hoipertelemaan): Hei, Aatami, älä mene!
Pentele! menee se. Olenkohan minä nyt siis kerrankin humalassa? Sitä
se lienee. Ja ihanaa se on. Ah, luulenpa, että aukenee eteeni uusi
maailma! Ah, luulenpa, että korkealle kohoan! Hei, Aatami, minne menit?
Anna minulle vielä tilkkanen sitä ruusuista juomaa, anna minun vielä
sen tenhosta nauttia. Mutta hän ei kuule. Hei! Minä en ole koskaan
laulanut, mutta nyt tuntuu minulla olevan ääntä ja suurta ääntä
sittenkin. (Laulaa ja polkee jalkaa).

    Ja mitä minä itken
    ja mitä minä itken
    ja mitä minä vaivoja vaikerran,
    tyttö kun mulla on
    sievä ja sorja,
    impi kun käy minun rinnallan'!

    Tule, tule, tyttöni,
    tule, tule, impeni
    tulkosi, armas, sä rinnalle mun
    Suukko sä lahjoita,
    pulmuni hellä,
    purppurahuulilta lämpeiltä sun!

    Tule, tule, Maijani,
    pullea Maijani,
    Maijani, muijista armahin sä!
    Sitten me vannomme
    lemmet ja liitot
    pappilan vihkimäpenkillä.

Hei vaan! Menee se kuin oppineelta. Tallella on ääni.

    (Nuorisoa tulee).

_1:nen poika_: Suutarihan nyt on lystillä tuulella. Laulaakin kuin paras
lukkari.

_Neulanen_: Aivan oikein. Minulla on hyvä ääni. En ole huomannut sitä
ennen käyttää; en ole lahjoistani vaaria ottanut. Mutta nyt olen sen
tekevä; aion hakea tämän kylän lukkariksi. Ja hei vaan, miten minä
sapatin päivänä veisaan! Kajahtavat Herran temppelit, seinät, koska
ääneni soi. Ja ihmettelevä on minua maailma.

_2:nen poika_: Sen me uskomme aivan hyvin.

_3:s poika_: Mutta mestari taitaa olla hieman hutikassa?

_Neulanen_: Te olette oikeassa. Vähän olen ryypännyt. Mutta kuulkaat!
Varoitanpa teitä yhdestä seikasta: älkäät sanoko Maijalle, että olen
juonut. Sillä muuten suuttuu hän minulle, eikä koskaan lepy.

_1:nen poika_: Emme sano. Olkaa huoletta!

_2:nen poika_: Tietäkääkö mestari, missä on Aatami?

_Neulanen_: Tässä oli hän äskettäin, minne lienee mennyt.

_2:nen poika_: Aiomme vaan tänä iltana vähän tanssia ja etsimme
soittajaa. Tuleehan mestarikin mukaan?

_Neulanen_: Tahdonpa harkita asiaa. -- Mutta, ystäväiseni, onko se
Maija, joka tulee tuolla?

_3:s poika_: Maija se on.

_Neulanen_: Minua hieman pelottaa, vaan mitä siitä! Olenhan minä mies
ja housuja jalassani kannan. He, he, he!

_Maija_ (Tulee; huomaa, että Neulanen on hutikassa; lyö käsiään yhteen
kummastuneena): Jussi, oletko se sinä?

_Neulanen_: Heh, minähän se olen!

_Maija_: Ja sinä olet juonut itsesi humalaan!

_Neulanen_: Maija, älä katso minua niin tuimasti! Mitä tekee se vaikk'
olen hieman maistanutkin? Mies se, ken maistaa uskaltaa.

Maija (Vääntelee käsiään): Sellainen olit siis sinäkin, samanlainen
kuin muutkin. Paremmaksi luulin minä sinua. Voi sentään!

_Neulanen_ (Lähenee Maijaa): Mutta eihän tämä nyt mitään haittaa tee.
Älä sentähden sure, Maija, vaan iloitse, iloitse minun tähteni, sillä
minun on hyvä olla. Hei vaan! Sinä kohtelit minua vähän nyrpeästi
äsken, menemään lähdit ihan ilman syytä, mutta sitä en tahdo muistella,
minä annan anteeksi sinulle.

_Maija_: Kun pitäisit edes suusi kiinni, niin olisi se jotain!

_Neulanen_: Maija, miksi puhut minulle noin? Miksi katsot minua kuin
vihamiestäsi pahinta? Ja kuitenkin minä kaikesta sydämmestäni rakastan
sinua!

    (Rientää Maijan luo ja heittäytyy hänen kaulaansa;
    mutta saa Maijalta sellaisen sysäyksen, että kaatuu.)

_Maija_: Hyi sinua! Hyi, juopunut retkale! Anna heti pois minun
kaulahuivini, anna heti, täst'alkaen en enää tahdo nähdä sinua!

_Neulanen_ (Nousee ylös): Pahoin teit minulle, Maija, sysätessäsi minut
luotasi. Toinen mies minun sijassani olisi silmittömästi suuttunut,
mutta yhä vieläkin rakastan minä sinua. Hei, Maija, ensi pyhänä me
papin pakinoille menemme ja sitten...

_Maija_ (Tarttuu häneen): Tuki suusi! Anna heti pois minun
kaulahuivini!

_Neulanen_: Mutta, Maija kulta, sinähän annoit sen minulle?

_Maija_: Anna heti se pois! Paremmalle miehelle sen annan. Sinua en
tahdo enää nähdäkään.

_Neulanen_ (Peräytyy askeleen): Huivi on minun! Sinä annoit sen minulle
ja siks' se on minun.

_Maija_: Minäkö antaisin huiveja kaikenlaisille hampuuseille. Vai et
meinaa antaa? Kyllä sen minäkin saan. (Tarttuu Neulaseen ja tempaa
hänen taskustaan kaulahuivin). Ja nyt hyvästi sinun kanssasi!

    (Poistuu kiivaasti.)

_Neulanen_ (Puoli itkussa): Voi, voi, voi, voi, kaulahuivin antoi,
takaisin otti! Maija, Maija, hoi, älä mene vielä! Pentele sentään, ei
taida se enää rakastaakaan minua!

    (Nuoriso on nauraen katsellut kohtausta.)

_1:nen poika_: Mitä mestari nyt tällaista asiaa surra viitsii!

_2:nen poika_: Huoli pois! Ei suru auta maailmassa.

_Neulanen_: Te olette oikeassa. Mutta on se sentään ikävää, ellei tuo
Maija enää tykkää minusta. Suuttunut se oli niin penteleesti!

_1:nen tyttö_: Mutta onhan muuallakin tyttöjä... kyllä mestari saa
rakkaampiakin.

_Neulanen_: Aivan oikein. Maa on suuri ja lavea ja neitoja paljon.
Sanotaan, että joka vuosi syntyy naisia kaksi kertaa niin paljon kuin
miehiä. Onkohan siinä perää?

_1:nen poika_: Kyllä se on totta. Mestarilla ei näin ollen ole
hätäpäivää.

_Neulanen_: Mitäs minulla! Mutta luuletteko, että minä saan yhtä hyvän
muijan kuin tuo Maija, vaikka hän hylkäisikin minut?

_2:nen tyttö_: Ihan varmaan.

_1:nen tyttö_: Ja eihän tuo Maija niin erinomainen ole. Hulluhan se on,
joka heti suuttuu, jos mies vähän maistelee.

_Neulanen_: Se on totta, hulluhan se on. Palttua minä annan
sellaiselle, kuin tuo Maija on. Nyt olen päättänyt sen. -- Mutta
kuulkaahan, neuvokaa minulle joku, jota nyt rupeaisin armastelemaan.

_2:nen poika_: Kyllähän sellaisia paljon löytyy, jotka mestarista
pitävät.

_Neulanen_: Kuka esimerkiksi?

_2:nen poika_: No, esimerkiksi tuo Peltolan Eveliina.

_Neulanen_: Aivan oikein. Hän on sangen soma muija. Ja eihän se vielä
ole liiaksi vanhakaan.

_3:s poika_: Mikäs vanha se vielä on! Tuskin viidenkymmenen.

_Neulanen_: Se sopii hyvin. Minun ikäni on myös niillä vaiheilla. Jaa'a
Eveliinan otan minä kullakseni. Se on päätetty. Lähden heti hänen
luoksensa. Maijalle annan palttua.

_2:nen poika_: Me lähdemme myös sinnepäin. Voimmehan siis kulkea
yhdessä.

_Neulanen_: Aivan hyvin. Mutta emmeköhän tässä mennessämme pistä
lauluksi? Kyllä minä alan.

_1:nen poika_: Tehdään se.

_Neulanen_: No niin. Lauletaan sitten, pojat, lauletaan se laulu, jonka
Ahtolan Aukusti teki silloin kun Leena antoi hänelle rukkaset. Se
soveltuu muuten minulle sangen hyvin.

_1:nen tyttö_: Ei sellaisia lauluja!

_Neulanen_: Se lauletaan. Nyt, pojat, ottakaa äänestä kiinni. (Lyö
tahtia ja alkaa laulaa. Kaikki menevät).

(Pojat ja Neulanen laulavat).

    Ja en minä itke sittenkään,
    en tunne tuskan tulta,
    mä vaikka sainkin rukkaset
    sinulta, Leena kulta.
    En murehdi, en ollenkaan,
    oon ilomieliä, laulan vaan,
    mä kyllä kullan uuden saan
    ja entist' upeamman!

_Maija_ (Tulee hetkisen kuluttua vastaiselta suunnalta): En minä nyt
sentään olisi koskaan uskonut, että Jussi ryyppäisi, en olisi uskonut,
vaikka joku olisi sitä minulle sanonutkin. Mutta sellaistahan se on,
että asia niin mahdottomalta kun se näyttääkin, voi kumminkin
mahdolliseksi tulla. (Katselee siihen suuntaan, jonne Neulanen ja muut
menivät). Tuolla hän nyt astuu muiden keralla ja näyttää olevan sangen
iloissaan. Viina villitsee miehen, viisaastakin tekee se hullun. --
Taisin minä sentään olla ehkä liiaksi ankara Jussia kohtaan; ellei tämä
olisikaan hänen syytänsä; jos muut olisivat juottaneet häntä? Mitä
vielä! Kyllä maar mies osaa niin paljon vastustaa, ettei hänelle
väkisin tyrkytetä. Vapaasta tahdostaan on hän juonut; ja minä tein
aivan oikein sanoessani hänelle, etten enää tahdo olla hänen kanssansa
missään tekemisissä. Tehköön nyt mitä tahansa, minä en hänestä välitä,
en pennin edestä.

    (Aatami tulee viulu kainalossa vetäen Saksista mukanaan.
    Saksinen vastustelee.)

_Aatami_ (Erikseen Saksiselle): Nyt olen laittanut asiat niin, että
Maija on suuttunut suutariin ja nyt saat sinä koettaa onneasi.

_Saksinen_ (Erikseen Aatamille): En, en minä uskalla!

_Aatami_ (Samoin): Kyllä minä kosin. (Maijalle). Päivää, Maija!

_Maija_: Mitä nyt?

_Aatami_: Se on nyt niin, Maija, että tämä kraatari Saksinen, taitava
neulan käyttäjä ja muuten kunniallinen mies, on huomannut elämänsä
liian yksitoikkoiseksi ja ikäväksi, ja on hän sentähden päättänyt ottaa
itsellensä ystävän, joka on hänelle sopiva. -- Eikö asia ole niinkuin
sanoin?

_Saksinen_: Kyllä se niin on.

_Maija_: Mutta minkätähden puhutte tätä minulle?

_Aatami_: Ei niin kiireesti, Maija, ei niin kiireesti. -- Useampia
neitokaisia on kraatari tähystellyt, mutta ainoastaan yhteen ovat hänen
silmänsä kiintyneet. -- Eikö asia ole kuten olen sanonut?

_Saksinen_: Niin se on. Ainoastaan yhteen ovat silmäni kiintyneet,
ainoastaan yhteen.

_Maija_: Vai niin.

_Aatami_: Mutta ennenkun asiaa pitemmälle puhumme, tahdon mainita, että
kraatari Saksinen ei suinkaan ole mikään roskamestari, sillä onpa
tapahtunut, että senaattorikin on häneltä housut tilannut ja työn
kuntoa kiitellyt. (Saksinen nykäsee Aatamia hihasta). Ja vielä tahdon
mainita, että hän ei suinkaan ole mikään köyhä mies. Talo on oma ja
rahaa kuin roskaa.

_Maija_: Vai niin.

    (Aikoo mennä).

_Aatami_ (Tarttuu häneen): Maija, pari sanaa vielä. Tuo yksi, johon
mies on silmänsä iskenyt, joka lemmen on sytyttänyt häneen, tulisen ja
todellisen lemmen, olet juuri sinä, Maija. Sinua on rakastanut kraatari
ja sinua ilman hänen elämänsä on syksyistä ja sumeata. Minä siis
sinulta kysyn, tahdotko hänen kerallansa elämän surut ja ilot jakaa,
tahdotko tulla hänen heikommaksi astiaksensa?

_Maija_ (Joka Aatamin puheen aikana on koettanut päästä irti kuitenkaan
onnistumatta): Vai kosii Saksinen minua? No, enpä olisi uskonut! Mutta
ikävä kyllä, täytyy minun panna vastaan. Päästä minut!

    (Tempaisee itsensä irti ja poistuu).

_Saksinen_ (Kiroten): Siinä se nyt oli!

_Aatami_: Pentele sentään!

_Saksinen_: Nyt on kaikki turhaa. Se rakastaa sittenkin tuota kurjaa
suutaria.

_Aatami_: En minä luule kuitenkaan, että niin on asian laita. Katselin
metsästä heidän kohtaustaan, Maijan ja suutarin, ja ainakin siitä
päättäen on Maija ainaiseksi suutarin hyljännyt, vaikka ei sinullakaan,
veikkoseni, ole mitään toivoa.

_Saksinen_: Pentele sentään! Luulin minä sinun toimittavan asiasi
paremmin.

_Aatami_: Minä parastani koetin. Muuta en voi tehdä. Sinun mielesi on
musta, veikkoseni. Juo, (tarjoaa pulloa) tämä surut sammuttaa!

_Saksinen_: Minua ei haluta.

_Aatami_: Ainakin minua haluttaa. (Juo). Muuten tämä kepponen rupesi jo
kyllästyttämään minua. Ajattele, hellästi rakastivat toisiansa Maija ja
suutari, heidän liittonsa olisi onnelliseksi tullut; nyt tulin minä ja
eroitin heidät. Tein väärin ja kalvaapa se omaatuntoani hieman.

_Saksinen_: Vai niin, sinä näytätkin olevan suutarin puolella.

_Aatami_: Veljeni kraatari, tämä tosiaankin surettaa minua. He
rakastivat toisiansa lemmellä puhtaalla ja todellisella, jota vastoin,
sinä rakastit Maijaa melkein ainoastaan rahojen tähden...

_Saksinen_: Mitä sanot!

_Aatami_: Näin ollen oikeus ja kohtuus olisi ollut, että suutari ja
Maija olisivat toisensa saaneet. (Ajattelee). Kuule, veliseni, lepy nyt
jo, älä vihaa kanna sydämmessäsi.. Kuule, emmekö menekin Maijan luo ja
ilmoita hänelle asian todellista laitaa? Saamme ehkä vielä rakastavien
välit entiselleen?

_Saksinen_: Paha sinut periköön! Vai vielä ilmaista asiaa. Mene
helvettiin!

_Aatami_: Minun täytyy se tehdä. Tänä iltana vielä pitää rakastavien
välit olla kuin ennenkin. Tämä kaikki säälittää minua.

_Saksinen_: Sinä perkele!

_Aatami_: Veljeni kraatari, älä ole murheisalla mielellä, vaikka
kehnosti onnistuikin asiasi. Saat sinä eukkoja muualtakin ja aivan yhtä
rikkaita. Kuule, laulanpa sinulle laulun, joka on lohduttava sinua.
(Laulaa):

    Ei tän kylän neiet ne pulskia oo,
    mies niitä ei lempiä voisi.
    On muualla tyttäret hellemmät,
    on muualla impyet viehkeemmät.

    Ja maljan mä kunniaks' heidän nyt juon
    ja toisenkin kohta mä maistan.
    Jos armasta tahdot sä, kaihoat, mies,
    niin muualle, muualle johda sä ties,
    on muualla hellemmät immet.

(Taputtaa räätäliä olalle). Niin laula, kraatari, laula ja iloinen ole!

_Saksinen_: Mene hittoon lauluinesi!

    (Pois).

_Aatami_: Pois menen minäkin. Tuota miestä en enää tahdo palvella.
Maijan luokse lähden ja teen sovinnon hänen ja suutarin välillä.

    (Pois).

_Neulanen_ (Hetkisen kuluttua vastaiselta suunnalta): Maija, Maija hoi!
Maija-a-a! Minnehän se meni? Voi sentään! Nyt se varmaan on minuun
ainaiseksi suuttunut. Että tämän nyt piti tapahtua! Muistan hämärästi
että minä äsken olin hänen kanssansa keskustelussa; hän haukkui minua,
ja riisti minulta kaulahuivin, jonka oli antanut minulle. Hämärästi
muistan tämän, sillä minä olin humalassa. Lähdin sitten muiden keralla
teitä tallustamaan -- mutta matkalla selvisi pääni, humala katosi kuin
tuhka tuuleen. Silloin, selväksi tultuani, näin kaikki oikeassa
valossa. Voi sentään! Mutta heti täytyy minun tavata Maijaa, minun
täytyy! Hän kyllä antaa minulle anteeksi, kun koreasti pyydän. --
Minnehän se meni? Maija, Maija, hoi! Maija, hoi-i-i!

_Maija_ (Tulee ärtyisesti): Mitä sinä tahdot?

_Neulanen_ (Kiepsahtaa Maijan kaulaan): Anna nyt, Maija kulta,
anteeksi!

_Maija_ (Sysää hänet luotansa): Pois, minä en tahdo nähdä sinua!

    (Aikoo mennä).

_Neulanen_ (Estää sen): Voi, eihän tämä ollut minun syyni!

_Maija_: Vai ei sinun syysi. Kenen sitten?

_Aatami_ (Joka viime kohtauksen aikana on kuunnellut kauempana):
Syy on minun.

_Maija_: Aatami?

_Aatami_: Minä juotin suutarin humalaan. Suo siis, Maija, anteeksi
hänelle ja ota hänet armoihisi jälleen.

_Maija_: Selitä asia tarkemmin.

_Neulanen_: Niin, Aatami rakas, selitä! Minua ei Maija usko.

_Aatami_: Tahdonpa sen kertoa siis, että rauhan saisitte. Asia on tämä,
kraatari Saksinen myös oli tulisesti ihastunut sinuun, Maija, mutta
toivottomaksi huomasi hän tilansa, sillä olipa hän huomannut, että sinä
paljon pidit suutarimestari Neulasesta...

_Maija_: Siinä hän lienee erehtynyt.

_Aatami_: ... ja suutari piti sinusta. Sentähden päätti mies turvautua
juoniin. Lupasi minulle pari markkaa, jos minä laittaisin asiat niin,
että sinun ja suutarin väli tulisi kylmäksi. Minä satuin juuri olemaan
rahanpuutteessa; olin nimittäin pantannut viuluni viinakauppiaalle
yhdestä pullollisesta; halusin saada sen takaisin ja lupasin toimittaa
kraatarin asiat. Tiesin, että sinä, Maija, vihaat juopuneita miehiä;
päätin sentähden juottaa suutarin humalaan. Tässä onnistuinkin. Tosin
hän kauan vastusteli. Mutta sattui hänen mielensä olemaan hieman
murheisana ja juuri sinun tähtesi, Maija...

_Neulanen_: Aivan oikein. Sinä lähdit minun luotani niin äkisti, siitä
tuli murheisaksi mieleni.

_Aatami_: Siis on Maijallakin syynsä jutussa.

_Neulanen_: En minä olisi ryypännytkään, ellei mieleni olisi ollut
murheisana. Ja Aatami sanoi minulle että suru katoaa, kun vähän
maistaa.

_Maija_ (Lyö käsiään kummastuneena): No enpä uskonut olisi! Vai
tällainen juttu!

_Aatami_: Juuri tällainen juttu. Loput tiedätkin sinä itse. Minua
suuresti rupesi kaduttamaan, että olin saattanut kahden rakastavan
välin eripuraiseksi. Päätin sentähden selittää jutun. En olisi ehkä
konstailemaan ryhtynytkään, mutta tuo viulu asia...

_Maija_: Hyvin teit, Aatami, kertoessasi tämän mulle. Minä olinkin niin
pahalla mielellä, että...

_Neulanen_: Ja minä olin epätoivosta pakahtua. Mutta nyt on kaikki
hyvin, Maija!

_Maija_: Niin on. Kaikki on nyt hyvin, Jussi!

_Neulanen_: Muija...

_Maija_: Jussi...

_Neulanen_: Aatami sanoi meitä rakastaviksi, Rakastammekohan me
toisiamme?

_Maija_ (Kiihkeästi syleillen suutaria): Rakastamme, rakastamme! Tämän
kepposen perästä on minun rakkauteni kasvanut kaksinkertaiseksi!

_Neulanen_ (Syleillen Maijaa): Ja minä en koskaan ole näin sinua
rakastanut! Hei, Maija, nyt elämä alkaa elämältä tuntua! Katso! Tuolla
hongiston helmassa seisoo tölli, minne me muutamme. Laaja näköala on
sen akkunasta yli metsien ja laaksojen. Sen akkunan ääressä olen minä
monta kenkäparia valmistanut. Niin, sinne muutamme. Minä teen kenkiä,
sinä rukkia väännät ja jalallasi kehtoa heilutat, jossa pieni
punaposkinen nukkuu...

_Maija_: Pieni punaposkinen poika!

_Neulanen_: Josta kasvaa suutari isänsä vertainen. -- Aatami, minä olen
onnellinen, minä!

_Aatami_: Sen uskon. Olisipa minullakin vielä se aika, kun Liisa vainaa
vierelläni astui! Mutta kalmistossa nukkuu hän nyt.

_Neulanen_: Rauha hänelle! Mutta, Aatami, sinä tiedät, millaista on
elämä naimisissa olevan miehen. Lausu se minulle!

_Aatami_: Millaistako hänen elämänsä? Käyntiä päivänpaisteisella
kummuilla, kulkua ihanassa laaksossa, jossa koivut juuri ovat kukkaan
puhjenneet, jossa lähteet lirisevät ja linnut laulavat ja tuulet soivat
leppeinä leyhyen viileyttä. Sellaiseksi olen hänen elämänsä tuntenut.
Se on alituista nautintoa, alituista onnea... ja suruja ja huolia ei
hänen poluillaan ole.

_Neulanen_: Yhä korkeammaksi tunnen minä onneni. Aatami, minä olen
onnellisin suutarimestari auringon alla! Onnellisin mies, joka naskalia
ja pikeä on konsanaan käyttänyt! Minun armas Maijani! (Syleillen
Maijaa). Mutta soita, veikkoseni, meille pienoinen polkka. Minä tanssin
Maijan kanssa morsiustanssini!

_Aatami_: Tai kihlajaistanssisi.

_Neulanen_: Miten vaan, mutta soita!

_Aatami_: Sen olen tekevä.

    (Soittaa).

_Neulanen_: Ja nyt minun morsiameni!

    (Tanssii Maijan kanssa). (Nuorisoa tulee.)

_1:nen poika_: Kas! täällähän Aatami onkin ja kiihkeästi soittaa hän
soitikollaan. Hei, tytöt, nyt saamme hauskaa!

(Tempaa lähimmän tytön kainaloonsa ja hänen kerallaan ryhtyy
tanssimaan. Muut tekevät samaten, joten kohta kaikki ovat pyörimässä.
Mutta ylinnä karkelossa liehuu Neulanen käsivarrellaan hymyilevä
Maija).

    Esirippu.








End of the Project Gutenberg EBook of Kaksi mestaria, by U. W. Walakorpi

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 52374 ***