*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 53693 ***

UUSSI RAUMLAISSI JAARITUKSI

Kirj.

HJ. NORTAMO






Helsingissä,
E. W. Ponkala,
1912.




SISÄLLYS:

 Kon Dasala Vilkk kadoksis ol
 Hakkri Iiro otta sotamiähem besti
 Kon Dasala Vilkk vedo voitt
 Maistri raakpuu
 Tasala Vilkk osta uude silkkhatu
 Välmlän Gyäri heosengaupa
 Tasala Vilku valehammas
 Kon Dasala Vilkk sulkku saerast
 Pitsreunane nestuukk
 Kanniston Gyäri automobiilreis
 Preciosa Maij
 Tasala Vilku naimisreis
 Erinomase hyvä lindkoer
 Kolm valtta riidas
 Kuip pali prässi siit ol, ennengo Raumall merikoul saatti
 "Esmeralda" jungi joulaatt
 Kalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer
 Herashöödingi muuttorpaatt
 Röyskä isänd todista Myllkoske ja Leppkorve jutus




Kon Dasala Vilkk kadoksis ol


Se Hakkri Iiro ol sitt vähä merkiline miäs siit ett vaikk se mitä
ettes olis ottann, ni ai siin joku piän glumm kans pakkas joukkon
dleema. Kerrangi -- siit o ny jo koko joukk neljättkymmend aastaikka
takasi -- se pan koko meijän gaupungi liikkell ja niin durhast
asjast, ettei kukka muu ko Hakkri Iiro niin durham bäälls saisikka
semmost rymyli toime.

Se ol siinp perunaistuttamise aikans saman vuank, ko se suur mettpalo
ol Pitkäjärven galljoill. Mnää olin dull haminast kottis siink kahde
aigoin ehtopuall ja istuskli meijäm beräkamaris paithioillan ja
poldim biippuan ja naureskli itteksellen gaikki niit hullutuksi,
ko mnää oll saannk kuuli edelisen ehton. Asi ol näättäk semne, ett
mnää oll ollk kalaasis. Stenjukse "Maij" ol tullk kotti ensmäisest
reisustas ja ko reis ol lykistynn oikke hyvi ja ko muutongi siihe
aikka mailma pruukattim bittäp piän galaas, ko asti kottit tul ja
eritottengin, go se ensmäisest reisust kottit tul, ni Stenjukse
äij ol käskenn viärait buurihi. Ja koko joukk meit siäll oliki.
Provast ol ja pormestar ja tohtor oliva ja vanh Redarstaatt ol ja
Gusta Knobbe ja Janne Roode ja Patola herr ja Sipin Gaapo ja Priian
Gruna ja apteekar ja -- -- nii em mnää ny enä heit kaikki muistakka
--. Mutt summ se vaa ol, ett pali meit siäll ol, Maijan gajuutt
vallan däynn ja mnää ja Dasala Vilkk oll ja -- ja Hakkri Iiro
kans; niin guingastetei hän olis ollk, ko hän ol seilannk konstin
Maijas juur sills samall reisull. Ja lysti meill ol oikke hyvim
bäevi. Tohtor ja pormestar pitivä ai joukkom biänem buhe, niingo
hes semmost toimitust nimitivä. Se on gans olevannas jotta, semne
uudeaikkane maneer ja kyll mar se kans vaa juhlalist ongin, gon
gesken gaike istuta niingo spinnhuusi ehtokirkos ja yks nouse ylös
saarnama -- nii händ, em mnää stää tahd lainkkan giälttä, ett semne
laudeeraminengi o joskus paikallas, vaikken mnää ols sengaldassehen
dottunn. Ja o se siit kummingi hyvä, ett semse saarna jälkke saada
ai hurrat ja se hurramine ongin gaikkjam baras paikk semsis puheis
se verran go mnää heit ymmärä. Ilma stää hurramist ei ainakka nep
pormestri ja tohtringam buhe olis mittä oli. Ja mnää takka, ett me
hurrasi. Sillaill oikke. Ja sittengöst heill lysti tul, ko mnää
pani syydvästim bäähän, istadi Steniukse äijä merimiäskistum bääll
ja veisasin gymmengunna värssy siit vanhast merimiäheveisust, ko on
golmattsatta värssy pitk, jos se oikkem bääst päähä oteta. -- Nii
händ, lysti meill ol oikke hyvim bäevi, mutt tul ai siin lystis vähä
nautittuakkin, gyll mnuu sen däyty tunnusta, jos mnää oikke mene
ja tode sano. Tul händ, nautittu oikke siint tul ja kukatiäs hiuka
liiemäksikki. Kon gell ol siink kahden gorvill yäll ja enimä meist
jo oliva lähtennk kotti, ni mnää huamasi ettei Tasala Vilkun gipaka
enä tahtonn lainkkan dräkkiäs pittä ja ko Hakkri Iiro niingon gonsti
velvolisus om buuris, kuahas siin ettit takasi ja toi ai uutt ainett
lissän, go selkkemän dupatti, ni hän dek semssi everhaalningeit, ko
semne asti, ko o liia heikos baarlastis. Sillaill oikke ja häppi stää
sanno o, ett he nii oliva, mutt nii se vaa ol eng mnää tahd lainkka
stääkä salat, ettän ittekin daisi oll oikke aika pomrillis, niingon
dähä aikka mailma sanota.

Mutt mnuull ongi ai olls semmost järkki, etten mnää menekkä ihmste
nähtväks semsis olois ja sendähde mnää jäingi Maijan gajuuttihi maat
ja käski Vilkun dehd sama ja Iiro mennk koijihis. Mnää sanosi heill,
ettei se pass lainkka, ett hes siin reedas menevät tänttröittemäm
bisin ganaalin diät, kosk jo ruppe olema iso päev ulkon ja varvi
miähe ruppevat tleema haminaha. Mutt luulettak, ett nep poja mnuu
neovoijan guulustliiva. Ei kuulevin gorvihi niit otett, muttko
lähdettin gaupunkki kohde ja veisatti mennes.

Kaikki näit asjoit mnää muistiin, go mnää siin istuskli meijäm
beräkamaris ja poldim biippuan. Ja oikke hyvä mnuu ol ollaksen.
Auring paist nii sanomattoma ihanast ja kärväses surisiva mnuu
ymbrillän ja meijän gatt istus pöydäll mnuu edesän ja kehräs niim
bali, kon gerkes ja kattel ihmeisäs, kuis sau nous mnuum biipustan
gatto kohde.

No, ko mnää sitt siin nii istu, ni mnää nään gamari ovest, ko ol
jäänn raolles, kuik Kalljola Fretta tlee tuppaha vähä kamalan gohinan
gans, läähöttä niingo ajokoer, ei san hyvä päevä eikä mittän, go
ruppe koht hollama meijä äitellk, ko askroitt kaffepannuines taka
edes: "Ohhoh, ko hengästysi; jeskandeerakast sendä, ny vast kamali
kuulu! Vaikk kyll mar kaiketakkin des se jo kuuli olett. -- -- Jaa,
jaa, semne sitt hänengi loppus ol!"

-- Kui mitä snää puhele -- sanos meijä äite; kukast nys sitt jällk
kuall o?

-- Vai ett mar tes stää viäl kuull oi! -- Hae ittellen istumbaikangi
ensi -- Ohho sendä, jaa, jaa, niin dääld mennä. -- Ja Kalljola Fretta
istus tuvam bengillp, pist priisi nokkahas ja sitt itkemä roinama
niingon gett keväsi.

Mnää tunnen Galljola Fretta ja takka, ett ei mar se vaa isso aikka
olis andannk kuuli uutissias, mutt nyk käveki nii hullust, ett juur
ko hän siin roinas, niin dlee Puandi-Elkk tuppaha viäl kovemall
hädällk ko Fretta ja ruppe kans hoihkima ja voihkima ja sano viime:
"Olettak uussi kuull?"

-- Niin, gon Dasala Vilkk o hukkunnk kanaalihi, kiirutt sillo Fretta
vähä nässist sanoma, ettei Elkk kumminga olis häne edelles kerjenn.

-- Kui hukkunn! kysysi mnää ja kimmati vähä äkkim bystö. -- Mitäst te
ämmä ny jällp prohtatt?

-- Ittes prohta, sanos Fretta, -- mutt josas uskot taikk ei, ni Vilkk
om budonnk kanaalihi ja hukkunn. -- Jaa, jaa, se o vaaraline baikk se
kanaal, ei Vilkk ol, jumal parakko, ensmäinen, go siihe o molkattann,
vaikk het tähä saakk ovas siäld hengis pääss ylös jäll. Mutt Vilkk ol
tiämäs siin reedas, ettei hän taitann oikke henges edes taistell ja
sinn hän sitt jäiki; hukus niingon gatimboik. -- Jaa, jaa, ei stää
yhtän diäd, kosk met tääld pois käsketä, lopett Fretta, pan priisiks
ja tarjos Elkullekki.

Ja Elkk löi nokkas nuusku täytte ja huakkal niingo hänell olis ollp
pajambalkkes sisikunnasas.

Ymmärtä se, ett mnää olim beljästynn, peljästy stää vähemästäkki,
ja ko mnää tiäsi vanhakselttas, ettei niitte ämmättem buheihi ai ol
luattamist, ni mnää heiti jakkun yllen ja läksin Dasalaha. Mutt kon
Dasala muar ei ollukkan goton, ni mnää painsi Hakkrill Iirot hakema.
Siäll ol Tasala muariki. Muar itk kollott ja ko hän näk mnuu, ni
hän sanos: "Ol mar oikke hyvä, ett snää osasit tull, mnää olen däsä
vähdän itten oikkem bualkualjaks tua Iiron gans eng vaa saas stää
herell. Koitast nys snääki voorostas. Se o sendän gamala, ko ihmne
noi raskast nukku."

-- Älkkä yhtä hualikk, muar, kyll mnää se herells saa, mutt
kuulkkast, ongost siinp perä, kon gaupungis jahdata, ett Vilkk o
hukkunn?

-- En mittän diäd, Kalkke park, mutt kyll kamalald näyttä, kodei hän
olk kottit tull eik händ mistä löydetä. Iirom bareis hän viimetteks
näht o ja jos mnää vaa saisi se uutskoti herell, nin daedetais saad
häneld jongungaldast tiätto.

-- No, kyll se pian gäy, sanosi mnää, kumarsi itten sängy laeda yli
ja huusi Iiron gorvaha: "Ylös reivama!"

-- Well, kapteen, reivama on gäsk, sanos Iiro ja kimmatt ylös niingo
feder.

Näättäk, asi o semne, näin gesken gaikem buhutt, ett ko merimiäst
herätetä, ni ei siin händ nyhji ja venutellt tarvitt, muttko sano
vaa: "Ylös reivama", ni se ongi sitt nii luja sana, ett hän vissi
herä, jos ei hän vaa nuk semmost und, ett saada menns sanomkelloj
tilama hänell.

Sillaill oikke. Kyll Iiro siit vähitelle virkkoma rupes, hän
haukottel ja tahkos silmiäs ja ko hän viime ymmärs, misä hän ol, ni
hän suutus ja sanos: "Mitäst mnää nys sitt reivan dämses rytiskäs?"

-- Huals snää nys siit, sanosi mnää, -- mutt selitäst meill, mihi
snää ole Vilku jättänn?

-- Vilku jättänn! -- Mnuungost täsä Vilkku kaittimam bidäis. Mnää
tykkä, ett hän o siihe ikkäm bääss, ett häm bitä ittestäs murhe.

-- Eks snää vissi lainkkan diäs, misä Vilkk o?

-- En, en yhtikäm behu, sanos Iiro ja löi ittes taas laapalles
sänkkyhy.

Kon Dasala muar näk se, ni hän läks pois, itk mennesäs ja sanos, ett
hän mene pormestrill ja pane trumbu liikkell.

Mutt mnää jäi Iiron dyä eng andannukka häne nukku uudestas, niingo
häne miäles tek, muttko seliti hänellk, kui asi makas ja ett
kaupungis pauhata, ett Vilkk o hukkunnk kanaalihi.

-- Se o nys sendä vähä aika vale, sanos Iiro. -- Annast, ko mnää
oikke ruppe muistuttleeman, gui me Maijast kottit tlii. Nääks,
niingos kukatiäs muista, ni me oll hiuka fiiris.

-- Eik nii hiukanga. Mnää en ymmär lainkkan, guit tek kävele
yritittäkkän gottit tleema.

-- Em mek kävelen dullukka.

-- No, mutt mistäst teh heose sitt saitt?

-- Heose, mist me heose saann olsi?

-- Kuingast mnää tämä sitt ymmärä, lenttäing tet tliitt?

-- En, gon garate. -- Annast ny mnuun goot ajatuksen. Nääks, se
ol sillaill, ett ko mes siin hissuksis tänttröittin gaupunkki
kohde, niim bäev rupes valknema ai enemä ja enemä ja ko mep pääsi
Valkosillan gohdall, niin gell ol kerjennt tleema viis, kosk mek
kuulin, gon glima sois kaupungis ja varvi miähi rupes tleema niingon
göytt vaa. Sillo Vilkk sanos mnuullk: "Kuulestis Iiro", sanos hän,
"ny o semne räkning, ett mnää menen dakasi Maijaha maat, me olen
diädäks siin reedas, ett kaikk ihmse naurava meit ja mnää en dahdt
tuli juapnun girjoihin goko gaupungi edes."

-- Ol vai, sanosi mnää, -- ennengo snää olep pääss haminahan dakasi
om bäev kukatiäs pualill ja kaikk ovak kerjenns snuu näkemä, mutt
tiädäks, mnää olen guull, ett ko ihmsell o niim bali pääs, ettei
kondi oikken dahdt tehd virkkatas, ni sillo ei ole väärttikä yrittäk
käveli, muttkon garama sillo lähtit täyty ja se kuulukin gäyväs oikke
nasevast semsis olois.

-- Käynek vissi, sanos Vilkk, riisus jakkus ja pist sen gainlohos
ja meinas ett stää konsti meijä nys sitt täytykin goitta. Ja mnää
riisusi ja jakkun ja sitt mnää panin gäten Vilkun gaulaha ja Vilkk
pan gätes mnuun gaulahan ja kas näi mes sitt läksin garama suttaman
gaupunkki kohde. Oi turkanen go mek karasi, es snää usk, kummost
faartti met tei ja oitis, oitis niingo snööri pisi vaa. Ja tiädäks,
mnää ole siin luulos, ettei kukkan, go meit vastan dul, ymmärtänn,
ett meis mittä vikka ol. Mahdollisest sendä nek, ko rookkasiva nähd
meijän, go met tein gäänökse jossan gadungulmas. Se manööver ei
tahtonn, nääks, oikke luanistak, ko meijän däydys topat faartti ja
ko faartt lopus, ni met tei semssi everhaalningej, ett meijän däydys
nurkki haparoit. Ja semsis paikois mep puhalsingi ai yhde eine ja
sitt me läksi jällk karama. Nii ett ylipäätäs mnuun däyty sanno, ett
se karamisen gonst semsis olois om barhamppi konstej mitä mailmas
o. Pans se miäles, Kalkke! -- Nii händ ja sillaill mes sitt pääsin
Dasalaha ja mnää pisti Vilkun gööki ovest sisäll. En uskaldann itt
menns sisällk, ko se Tasala muar o, niingos tiädä, vähä semnen
giivaluandone ihmne. Ja sitt mnää tlii yksnäs karaten gotti. -- Nii,
ett niingos täst ymmärä, ni Vilkum bidäis oleman Dasalan göökis.

-- Mutt siäll ei se ol ja niingo mnää sanosi, nin gaupungis hoilata
oikke vahvast, ett se o hukkunnk kanaalihi, ko hän o siällppäi näht
viimetteks.

-- Vai jahdata semssi, sanos Iiro, nous istuma sängy laedall ja rupes
fundeerama. Ja ko hän ol siin hetke aikka fundeerann, ni hän sanos:
"Suutta kyll sendä nii ollakkin, Galkke, ett hän o yrittänn uuden
gerran dakasi haminahan, go hän gerra ol saannp päähäs, ett hän mene
takasi Maijaha makkama. Niingos tiädä, ni Vilkk ol semne, ett mitä
häm bäähäs sai, ni siälls se pysys. Ja jos hän gerra sen dyän dehn
o, ni suutta kyll nii oll, ett hän o molkattannk kanaalihi, siäll o
moni muuki liotell ittiäs, mutt stää em mnää sendän dahdois usko, ett
Vilkk, ko o nii mond kertta klaarann Itämere ja Pohimere ja Aklandi,
hukuis semsse rapakkohon, gon dua meijän ganaal o. Mutt suutta kyll
sendä niingi oll -- nii händ, pali mahdolist kylläkki. -- Ja ei
sunkkan däsä sitt muu aut ko lähti hakema händ, nii ett saada hän
edes siunattu multtaha. -- Ohhoh sendä, semneng hänengi loppus sitt
ol."

Iiro rupes sitt vaatettama ittiäs ja mnää läksin Dasalaha muari
lohduttama. Mutt ei hän vaa leppyn, vaikk mnää siink, ko mek mek
kahde istusin Dasalan guistillk, koiti selittä hänellk, kuip pali
paremas korjus Vilkk nys sendä ol, ko hän ol pääss täst murhe laksost
rauha haminaha. Ja pali muutakki oikken gaunist ja ylösrakendavaist
mnää siink koitim buhhu, mutt mitä enemä mnää puheli stää harttami
muar itk. Eng mnää stää sendä ihmetellykkä, sillett vähä surkkjois
olois Vilkk ol päeväs päättänn mnuungi miälestän.

No, ko mes siins sitt istu ja praakkaskle, niin dlee Pyyrman siihen
drumbuines, sano hyvä päevä ens, juttle hiuka aikka yht ja toist
semmost, ko semsis olois pruukata ja sano viime: "Mnää tlii, muar,
tänn, ennengo mnää virkam bualest lähden drumppuam baukuttaman,
go asi o näättäk semne, etten mnää oikke ymmär, kui mnää tämä
julista. Mnää toimitan dätä virkkatan ny jo toistkymmend aastaikka
ja ole joutunnk kaahistamam budotetuj rahakukkroj ja karkkum
bäässyj heossi ja kadoksihi mennyj koirambenikoj ja katimboikki ja
eksynnyit ihmiste mukuliakki, mutt tähäm bäevä saakk em mnää viäl
ol joutunnt trumbuttaman däyskasvut ihmist ja kapteen miäst viäl
päälsem bäätteks. Mnää ole fundeerannp pään ymbärs, mutt kui mnää
fundeerangi, ni mnuu miälestän se julistus ai vaan guulu vähän
glookungaldaseld. -- Kuulkkast ny ittekki ens."

Ja Pyyrman ott napplas, hakkas hetke aikka trumppuas: taramba,
ramba, ra, ra, ra, ramba, ramba, ra, ra, ra, ramba, ramba, rara, ra,
ramba, ramba, ra, ra, ra, ram, pam. "Tänäpä aamust jälkke viiden
gatos kaupungi ja hamina välillt Tasalan gapteen, Tasala Vilkk, kon
dek kaikk tunnett. Ja sendähde ei mnuun darvittekka minkkängaldassi
tunnusmerkej hänest anttat teill. Ja viimitteks hän o näht Hakkri
Iiron gans ja sitt ei händ ol enä näht. Ja se kunjaline ihmnen, go o
häne se jälkke nähnt taikk taita jongungaldast tiätto hänest antta,
tulis ilmottama ittes kunjalist hyvityst vastan Dasalaha. Ja hän
luulla hukkunnun ganaalihi. Ramba, ramba, ra, ra, ra, ram, pam."

Mutt em mek kerjenn viäl suutan avama sannoaksen, mitä met täst
kuulduksest tykkäsin, gon Dasalam borstokontturi ovi avata ja --
Vilkk astu kuistillp paljambäite ja paithioillas ja hööhmis, nii ett
hän ol juur niingo huanost kynitt kana ja huuta: "Vikakost ny on,
gon dep Pyyrman tleett tännt tämmöst meno pitämä, ett herätätt mnuu
makkjast unestan." -- -- --

Siunakkon go mnää peljästysi! Ja Tasala muar luul vissi aaveit
näkeväs. Mutt pia hän sendä virkos, lens Vilkun gaulaha ja sanos:
"Snää eläs sendä viäl, snää eläs sendä viäl. -- Ja oi voi ko snää
ole hööhmis, mutt ong se ihme, ko mnää tyhjensin bolstrin donnk
kontturihi; mutt mitä sill o väli, ko snää sendä elä viäl."

-- Elän gaiketakki mnää, pahusikost mnuu sitt tappann olis, vastas
Vilkk ja ol kiukkuse näköne.

Mutt se, ko ol viäl kiukkuseve, ol Pyyrman. Hän rupes käymä rauarin
gimppuhu siit, ett muar ol pannk kaupungi virkmiähem bilka alaseks --
ja äkseeras niingom bualviti. "Mutt sama se o -- lopett hän viimem
buhes -- mnuu haudam bääll ei saakk kukkan dulls sanoma, etten mnää
ol lailles virkkatan doimittann ja mnuu ei tuls siihe mittä, jos
snää, Vilkk, ole eläv taikk kuall, jos snää ole hukas taikk löydett,
mnää ole saannp pormestrild oortelin drumbuttama snuu ja mnää
trumbuta, joka ikittes kadu nurkas mnää trumbuta sen, go mnää olen
gäskett. Semne o virkmiähe laki."

-- Kui mitä snää trumbuta? kysys Vilkk, ko rupes aavistama, mist puhe
ol.

-- Mitä mnää trumbuta! Trumbuta ihmissi kokko hakeman Dasala Vilkku,
ko on gadoksis ja luulla hukkunnu Rauman ganaalihi!

-- Koitast snää, Pyyrman, vaan dehds se tyä, sanos Vilkk sillo,
nytkäs trumppnapplap Pyyrmanin gädest ja heitt net tuvan gadom bääll,
-- koitast tehds se vaa, niis saa juur saman giärun go nuas snuum
balikkaski; snää ja snuun drumppus ja snuun guuldukses ja värkkis.

No, ymmärtä se, mimne upra siit tul. Muarill ja mnuull ol täys tyä,
ennengo mes saim Byyrmanni ja Vilku sopima jäll, mutt vihdo se sendä
onnistus ja viäl nii hyvingi, ett Vilkk käsk mnuu ja Pyyrmanni
sisällt tekemäm biänen glasi. Ja miälelläs mnää kaiken dämäm bäällk
klasi olsin dehnykki, mutt sillo mnuu muistus miälen, ett Iiro ol
luvann lähti Vilkku hakeman ganaalist ja mnää kiirudi itten sendähde
Hakkrill estämä händ nii hullust toimest.

Ko mnää pääsi Hakkrim bihall, ni mnää näin, gui Iiro lendä niingo
hull ymbärs piha ja aja takka heijä valkost kukotas, nii ett vähä
henkki miähes ol.

-- Ol mar hyvä, ettäs tlii appu, huus hän jo kaukka, -- koden mnää
saat tota riivattu kii!

-- No, mitäst paha kuko snuull on dehns sitt?

-- Ol vai ol, hull! Eks snää tiäd, ett ko vesiruumist haida, ni ei
tarvitt muut, ko ottak kukom baattihi ja ko sitt soudeta sem baika
ylitte, misä ruumis makka, niin guko kiljatta. -- Es snää kans mittän
diäd, sanos Iiro ja men niingon gulo kuko hännäs.

-- Vai nii, sanosi mnää, -- mutt turha tyät snää nys sendän dee.
Vilkk o löydett jo.

Siilo Iiro seisatt niingo naulaha, istatt perunmaasänkkehem, buhals
hetke ja kysys viimen dotise näkösen: "Ong häm bali muuttunn?"

-- Ei ol, vastasi mnää, -- ei ole muuttunnk, kon giukuttle ja
pärmänttä juur niingo ennengi.

-- Kuik kiukuttle? No hän ongi sitt hengis viäl? -- Hengis oikke hän
o ja arvast mist hän löydetti?

-- Kuingast mnää se arvaisi.

-- Tasalam borstokonturis se poik o nukkunnt tähä saakk. -- Ymmäräks
snää, kui hän sinn o joutunn? kysysi mnää viime ja katosi Iirot
silmihi.

Ja Iiro katos mnuu silmihi ja sitt mep pyrskäti yhtäkki molema
naurama. Muttko Iiro ol saann naurus hillitty se verra, ett hän
jällen dais puhell, ni hän sanos: "Nii oikke, sillaill oikke se
käynn o, ett mnää pisti hänem borstokontturihin, go mnuu hänem bit
köökkihim bistämä, mutt se Tasalam borsto on gans niim bimi ja
pahustak heijän darvitte pann niit ovej nii liki toinen doistas."

Nii sillaill oikke se juttu ol, ko Vilkk kadoksis ol, mutt ettäkköst
tekkin dykk, ett se Iiro ol merkiline miäs saaman glummej toime.




Hakkri Iiro otta sotamiähem besti


Jaa, ett misä Hakkri Iiro toisem beuklos mistann on, dek kysytt. --
Nii händ, ilma vaseman gädem beuklot oikke se poik häärä ja rymsteera
ja jos tahdott, nin gyll mnää juttlen deillk, kuis se käve, ko se
sorm helkkrihi men, sill ett föleis mnää oll sillongi. Kuingasteten
olis oll.

Näättäk se ol siihe aikkan gon Durki ja Ryssän geisri välill ol
tulls semne riit, ettei siit pääst vähemällk ko sodall ja oikke
aika sota siit tliiki. Se ymmärrätt siitäkki, ett Ryssän geisar pan
hakema miähi Suamestakki, vaikk hänell o sotapoikki siäll omas maasas
niingo mannakryynej vaa. Mutt ei nep piisann häne miälestäs sittengä
ja nii hän lähett niingo sanott semssi värvrej haukuttleema Suamem
boikki kans sottaha. Ja yks semnen dul tänn Rauman gulmillekki. Ja
se miäs mar osas jutell. Jos hänem buhesses vaa luattas saann olis,
ni oikke ijangaikkissi klaakkreit me olen, goten me jokane järjestäs
sotamiäheks ruvenn ol. Mutt met tiäsingin, guip pali perä hänem
buheisas ol ja käski häne mennt tyhmemätte miästen dyyijö jutuines
eng ottann häneld pesti, vaikk hän olis kuis sedeleitäs meijä nokkan
edes vilkutell. Ja ko muu nuare miähe ottiva meist esimerkki, ni liki
käve, ett värvär olis joutunnt tyhjin doimin gasarmihis lähtemä. --
Mutt kaikeks onnettomudeks tliivas sillo ne Leila Aakusti hää ja
Iiro ol käskett niihi ja värvär tul sinnk kans. Ja ko mes sitt sinä
hääpäevä ehton, Vilkk ja mnää, istusin Dasalan duvas seilej neulomas,
nin dlee Iiro siihe aika fiiris ja portviin-pott kummassakki jakum
blakkris ja sano ett ny juadangi harjalissi.

-- Mitä harjalissi? mek kysysi, vaikk mek kumbakin goht ymmärsi mitä
tapattunn ol.

-- Mitä harjalissi -- vastas Iiro ja kräväs korkki ulos portviinpotu
suust -- ettäk tep pöhköse ymmär, ett mnää sotamiähem besti
ole ottann. Näättäk asja lait o semne, ettei merellp pääs sen
gorkkjamallk kon gapteeniks, vaikkas kui rehkeisisi, mutt sotamiäs se
poik nouse kraadeis nii, ettei sill ol mittä määrä, pääse majuuriks
ja everstiks ja kopraaliks ja kenraaliks ja keisriksikki niingo se
Napuljoon Punapart esimerkiks.

-- Kyll snää oles se Napuljoon, ett -- sanos Vilkk siihen, go
Iiro tek piänem byssäykse ja katos talisills silmilläs, ett ming
vaikutukse hänem buhes meihin dek. Ja sitt hän jatko.

-- Napuljoon, mnää en ol mikkä Napuljoon, ko Iiro mnää ole, Hakkri
Iiro, ja snää olet Tasala Vilkk, mutt tiäds se, ett ko snää solkka
jossa mädändynys astjahaaskas Rauma ja Saksa väli ja komenak
korkkendas 13 miäst, ni sillon dämä poik hallittekim bataljooni ja
siljä mnää tee, jumalist, kuis siljä mnää tee. Kaikk kaupungi mnää
hävitä, nii ettei niis pidk kivi kivem bääll olema, kaikk muup paitt
Rauma, se mnää säästä -- niin guingasteten säästäis ja sinn mnää
siirän gaikk kirko ja linna muist kaupungeist ja Raum tlee suureks ja
kunnjaha ja ko mnää kuale, nii Naulamäell rustatan gomjas muistpatsas
ja siihen girjoteta suurillk kulttasillp pookstaaveill ett: "Täsä
lepä -- Hakkri -- (hikk) Hakkri -- Ii -- ii -- Iiro --"

Ja siihe Iiro nukus eik heränn, vaikk häm butos toolild laattjaha.

-- Nii ai lepäki, sanos Vilkk, nous ylös ja läks ulos tuvast ja mnää
menim beräs. Ja nii harmeisan me oll etten mes sanakan doisillen
sanonnk, ko nyäkkäsim bäätän vaa yhde einen, go me erosi ja läksi
huilama.

Mutt kyll mes se sija seoravan aamuns siit asjast juttli. Nii händ,
juttli oikke ja olin giukkussi. Vilkk kävel ettittakasin Dasala sali
laattjallk kädes seljän dakan, sylk ja kirol, mnää istusi akkna edes
toolill ja trumbutim Borilaiste marssi klasiruuttuhu ja sali nurkas
istus Iiro, pitel päätäs ja koitt pittä ittiäs ylhäll vaikk kaikest
kuulus, ett hän gadus kauppatas. Mutt vast aik sitt hiire haukotellk,
kom bää on gati suus. Kaikkjast enimäm bit sendän Dasala muar vähti.
Hän dul joukko salihi ja haukkus Iiro oikkem bahambäeväseks ja joukko
häm bist ittes taas peräkamarihi, vet ulos piirongiloodas, koperoitt
ja hak vanhoj säästöijäs ja ko hän ol saanns sem bestirahan däytte,
ni häm ban liinam bäähäs, tul salihi, anno viäl yhde oikke aika
ripitykse Iiroll niingo vissemäks vahvudeks ja sitt hän läks ulos
ovest ja sanos, ett hän repi silmäp pois pääst sild värvrild, jos ei
se ot takasi stää Iirom besti.

Mutt ei se ottann. Hetkem bääst muar tul takasi rahoines ja ko
mek kysysi, mitä värvär ol sanonn, ni muar sanos: "Kyll mar sen
diätä mitä semne hunsvott sano." Nauro hirvittel se vaa ja ko mnää
kiukustusi ja seliti hänell, mikä hän oikke o, nin dämä pahus kehta
sanno: "Kas tualuandossi ihmissi keisar tarvitteki voidakses antta
mahomettlaisillf fliiteihi" ja rupes tarjoma mnuulls sotamiähem
besti. Semne raat ja hirvhammas! Vai sottaha mnää ny viäl viädäis,
vanh ihmne ja hyvä kristitt kans miälestän. Mutt kyll mnää
sill uutskotill annongi semse ulossedeli, ett hän vissin diätä
karahtääris.

No, mitäst täst, ko mes sittkaiki neljä oll siin hetke itteksen
fundeerann näit asjoit, niim byssä Vilkk Iiro ette ja sano: "Niingos
kuule, Iiro, ni asi o auttamaton, snää joudu nys sottaha ja taita
se reis snuull opiks ollakki, josas siäld hengis pala, mutt kuit
tahanas, ni Raumam bojist ei pid armeijall häppjä tleema ja sendähde
mnää ole ajatell, ett snää es lähds sinn vallan diätmättömäns
sotamiähen gomenoist, muttko snää ruppe nyk koht ittiäs niit varte
valmistama, opeta ittes äkseerama ja ambuma ja päälsem bäätteks
nälkkä kärsimä ja selkkäs saama -- nii, nii älä yhtä siin möris, kyll
net taedo vaan gaikk sodas tarvita. Kaikeks onneks meill on däälls se
uus tullvahtmestar, se opetta snuull äkseeramisen daedo, ambuma mnää
opeta snuu itt ja mitä niihim muihi opetuksihin dlee, niim bidä mek
kahde mnää ja Anundilan Galkke -- muar kolmanden -- niist huale."

Kyll Iiro vastan goit pulitta, muttko Vilkk pit asjas pääll ja selitt
ja selitt hänellt tarkotukses, nii hän rupes vihdo viime ymmärtämä,
ett hyätty hänell niist Vilku meiningeist ol ja ko hänell ol vaa
viikk aikka siihen go hänem bit lähtemä Helsinkkihi ja siäld Turki
maall, ni me rupesin goht toimeihi.

Se uus tullvahtmestar ol vanha aliupseer Suamen gaardist, nii ett
ol oikke jumala lykk, ett meill ol semne miäs pyydettävän. Ja hän
ol koht valmis semssen doimehe ja sanos, ett hän on gymni vuassi
nahkpojist kelvolist kanuunaruakka tehn. Mutt hän sanos, ett yht
miäst ei taed millän davalls sotamiäheks opetta, sillett ei se sillo
saa mittän gäsityst plutuunast ja komppaniiast ja ketjust eik edes
rindmastakka, nii ett kyll vähindäs kolm miäst tarvita, ennengo
semsest opetuksest mittän dlee. -- No, mikäst muuka siins sitt autt,
muttko mnuu ja Vilkun täydys ruvet Iirollk kumppniks. Ja sano mnää
se, ett vaikk siällt Tasalan duvas yht ja toist toimitust pidett o,
ni nii luja vähti ei siäll ol enne eik jälkke ollk, ko se viikkon,
go me Iiron gans sotamiähiks ittiän harjottli. Se tullvahtmestar ol
koko peto asjas päällp pitämä eik se lainkka stää toindas leikim
bääll ottann. Ei muttko haukus meit niingo mikäkin, gon ei kaikk
"napletsoo" ja "nakraulli" ja "rusevolno" menn oikke häne miäles
jälkke. Hiki tukas mes sai vähdät ja kovas kuris mep pidetti, nii
ett me oikke sydämem bohjast huusi "rauttase ratta" joka kert, kon
dullvahtmestar tykkäs ett men hyvi ja sanos: "harassoo." "Rauttase
ratta" merkitte ryssän giäles niim bali ko, ett ahkerus o meijä
ilon. Kaikk käve näättäk ryssängiäli. Ja se tullvahtmestar osas stää
niingo me engelskat. Sild tul ryssä vaikk kuip pali ja ko mep pistim
"begomiks" plutuunas ja tullvahtmestar hyppäs tool jalkkattes välis
meijä edellän, ja ol olevannas upseer ja heose seljäs, ni sillo sild
pojald pääs niim bali ryssä, ennengo me liikkell läksi, etten mnää
olis koska uskonn, ett stää kiäld saada semne räms yhdellk kertta
sanotuks. Ja sillongost tuva laatti tömis ja tomu lens ja kon Dasala
muar juur sillon gerra osas tull meit kattoma, ni häm byärys niingon
ganamboik, ko se meno näytt nin gauhjam beljättäväld.

Sillaill oikke ja edistymist met tei oikken giitettävällt tavalls
sotamiähen daedois ja toimis. Tullvahtmestar ol oikken dytyväine ja
sanos, ett ol vahing, etten mek kaikk menns sottaha.

-- Em mar menekkä, sanos Vilkk siihe, se o vaaralist leikki, siäll ei
pidet kuulem väli vaikk toist suuhu ammutais.

-- Ei pidetäkkän, gyll asi tosi o, sanos tullvahtmestar ja sitt hän
ilmott meill, ett ny me ole niim bitkällp pääss, ett huameaamust
mennä ambumharjotuksehe.

-- Jaaha, ny alkaki sitt mnuu opetuksen, sanos Vilkk sillo. Hän go
näättäk semnem byssmiäs ai oll o.

Mutt tullvahtmestar selitt hänellk, kuit tärkki asi se o ett osata
amppuk komeno jälkke ja ett ambumises vast häne ohjaustas tarvitangi.
Ja sitt hän opett meillk koht ne ambumisen gomendsana, ko Vilkk ens
ole toimittank kamaris seinäst pyssyngrapa jokatte meijän gätten.
"Serenga rotoju", "serenga plii" mnää viäl niist komendsanoist muista
ja sem "blii" sanam bääll pit paukattama.

Ko mes se oli ovenn, ni Vilkk tykkäs, ett me oli ansannt todiklasi ja
käsk meijän Dasala salihi istuma. Ja ko mes siäll istu ja toda, ni
hän dua peräkamaristas yhde vanhan givääri, anda se Iiroll ja sano:
"Kosk snää ny oles sotta menos ja sotamiähen daedois hyvi edistynn,
ni snuulls suada se kunni, ettäs saa ampput tällk kiväärill. Se o
sodas oll ja mnää käytä stää vaan geväsi vesilinnun guvill ollesan,
mutt, niingo sanott, snää saas sill ny amppu. Mutt pitelk kaunist
stää, sill ett siin o nii hyvä piipp ettei semmost ol toist mailmas,
se ei ole nääks rautta mutt kom buhdast teräst. -- Ja itt mnää tahdo
se ladat."

Ko Vilkk o tämäm buhes pitänn, ni hän dul mnuun dyän ja sanos: "Ja
kyll mnää sen dakka, ett siihe luja lading tlee." Sitt hän vei sen
giväärim beräkamarihi jäll ja sanos, ett kyll hän se sitt huame
fölisäs tua, kom Buamkalljon gedoll mennä ambumharjotust pitämä.
Me oll näättäk sopinns siit, ett se Buamkalljon geto paras paikk
semssen doimituksehe on, go siäll ennengi sotaväki o ammuskell.
Mnää oll oikke ilone, ett Vilkk viivys peräkamaris niin gaua, ettän
gerkesin dullvahtmestrillp puhuma, mitä Vilkk mnuull ol sanonns sen
givääri ladamisest. Mnuun dul näättäk surk Iirot ko mnää ajattli,
ett se Vilkk vissim bistä nii luja ladingi siihen giväärihi, ett
Iiro lendä seljälles ko hän se laukase. "Kyll se asi korjatuks
saada" vastas tullvahtmestar mnuum buhessen ja sitt me rupesi muist
asjoist puhelema. Mutt ko Vilkk ol tullp peräkamarist salihi ja
rupes tullvahtmestrill linnustuksestas jahtama ni mnää pisti ittem
beräkamarihi, oti sen giväri seinäst ja koiti, ett olik se ladingis
vai ei. Ei ollk kosk heng käve läpitt, ko mnää piipum bää suuhum bani
ja puhalsi. Sillo mnää nappasi seinäst Vilkun gruuttsarven, gaasim
bualem biolist kruutti pyssyhy ja löim brannstaka varrell aika tukom
baperi topningiks. Mnuun däydys prannstakka käyttä, kon en löytänn
laastikku mistä. Sitt mnää meni salihi jäll istuma ja oll miälisän,
ettän oll saannp pyssy ladinkkihi ennengo Vilkk siihen gerkes Porvo
mitallk kruutti ajama Iiron durmlukses. Ja sitt me istusi jäll ja
todasi ja jaarittli. Kyll mnää se näi, ett tullvahtmestariki ittes
välillp pist peräkamariin, ja ajattli, ett hän o ny vissin gattomas,
ett oling mnää ladanns sem byssy. Ja oikke mnää luuli arvannunikkin,
gosk tullvahtmestar nauro niin meinavaisest, ko mnää hänells silmätän
vilkutin, go hän dul peräkamarist.

Seoravan aamun mes sitt läksim byssyinem Buamkalljon gedoll ja Vilkk
anno Iirolls se suuren givääri. "Snää tiädäk kaiketakki, ett se o
ladingis?" sanosi mnää sillo Vilkullk, kom belkäsi, ett pia hän mene
ja tahto ottas se mnuu ladingin ulos ja pann omas sijaha. "Tiädän
gaiketakki mnää se", räyhäs Vilkk vastaukseks ja sitt mentti.

Ko mep pääsim baikall, niin dullvahtmestar pan meijä siihen
metäreunall rivihi seisoma, Iiron geskell ja Vilkun doisell ja mnuu
hänen doisellp pualelles. Sitt hän asett laudambääm bystöhöm biäne
matkam bäähä meist, komens ens "smirnaa" ja sitt "palba serengoju",
"serenga plii" ja sillo met täräyti. Mutt harvo mnää ole semmost
jymäyst kuullk, ko se Iiron givär anno. Mnuu olivak korvan valla
lukus ja pään sekasi ja tyhmä näköseld se Vilkkuki näytt, ko hän
gatos mnuu ja sitt me rupesi Iirot siit meijä välistän hakema, mutt
siin ol tyhi paikk vaa eik Iirot missä näkynn.

-- Näiks snää mihi Iiro joudus? kysys Vilkk viime.

-- En, vastasi mnää ja sitt mek kattli siin jällt toissian niingo
sonn uutt veräjä.

Mutt sillon dul tullvahtmestar siihe ja sanos, ett samas ko Iiro
laukas, ni hän dek vissi seitmändoist kuperkeikka ja men sinn metäm
buskihi, ett yks tuaksaus vaa ol. -- Se ol vähä kamal tössäys, lopett
tullvahtmestar puhes.

Mutt em mes siink kaua stää asja kerjennf fundeeraman, go läksi
Iirot puskist hakema ja ko me oll mennk kymmengund askel, ni me näi
häne istuvas mättäll ja ko hän huamatt meijä, ni hän näytt molemppi
kässiäs ja sanos: "Kattokka ny." Ja silmä ymbyrjäisinp pääs mek
kattlingi, vaikk Iiron gäsis ol pali vähemän gattomist ko enne.
Oikkjas kädes ol piän tröntt vaam byssyndukist ja vasemast kädest ol
peukal tiäsäs.

-- Mihi snää ole hukann mnuu hyväm byssymbiippun, sai Vilkk viime
sanotuks.

-- Snuu hyväm byssymbiippus -- vastas Iiro ja ol kiukkuse näköne
-- snuu hyvä pyssymbiippus läks reissuhu mnuum beuklon gans. Lähdk
karamam beräs, niis taidas sem bari sautta viäl. Pahustaks tees
semssi ladingej.

-- Ei se oll lainkka liia iso lading, sill o ammutt kaks vertta
vahvemppi.

-- Nii, mutt mistäs snää sen diädä, kodes stää itt ladann -- sanosi
mnää siihe.

-- Kukast se olis ladanns sitt?

-- Mnää.

-- Es mar, ko mnää se ladasi, sanos sillon dullvahtmestar.

Ny rupes asi käymä nii synkkjäks, etten me hetke aikka ymmärtänn
mittä, mutt viime Vilkk sai järkes selkkemä se verra ett hän sanos:
"No mutt jos mnää ole se ladann ja snää ja tullvahtmestar olett se
ladann, ni siin ol kolm ladinkki päälisi. Olik se sitt ihme, jos
ei piipp kestänn. Ja se ol sendä nii hyvä pyssymbiipp, ettei toist
semmost saakka."

-- Em mnää vaa ol toist ladinkki toisem bäällp pannk kosk siin heng
käve, ennengo mnää se ladasi, sanosi mnää.

-- Sama ol asja lait, ko mnää ladasi, vakutt tullvahtmestar.

-- Tep pöhköse! sanos Vilkk, -- käve kaiketakki siin heng, ko siin
ol pualvälis piippu piän reppem, mutt muuto se ol ehi ja nii hyvä
pyssymbiipp, ettei semmost saat toist mistä. Pahus sendän gon de
menett toisen galuj pitelemä ja turmlett ne.

Niin, gyll me ny ymmärsi, ett me Iirot säästäksen oll lyännk kolm
ladinkki hänen giväärihis ja saanns se säpäleiks ja Iirom beuklo
viäl kaupam bäälseks. Vaikk se hyät siit ol, ettei Iiro kelvanns
sotamiäheks, kodei hänell peuklot oll enä. Mutt jos luulett, ett Iiro
ymmärtä oll meillk kiitoline siit, nin gyll tes sitt erhetytt. Mitä
viäl kom buhele ain go hän ilosellt tuulell on, gui hän gerra olis
kenraaliks pääss, mutt kattese ystvä veivä hänem beuklos.




Kon Dasala Vilkk vedo voitt


Mnää oli ollp pari kolmp päevä Kodisjoells sukuloittemas eng olls
sendähde oikken giink kaikis asjois, ko sillaikka ol Raumallt
tapattunn. Ehtost hilja mnää pääsi reisustan gotti ja ko mnää sitt
seoravan aamuns siink kuude aikka läksin Dasalaha, nin dlee Pajala
Frankke, yks niit kaikkjam barhamppi velikultti, kon däsä mailmas
saappa androit kuluttava, mnuu vasta. Mnää terveti händ tiätystengi
ja sanosi: "No, Frankke, mildäst tämä mailm ny oikke snuu silmisäs
näyttä?"

-- Ky-ky--ky-ky-ky-kyll se ny-ny-jä--jä-jäll -- -- --

-- Ol verka ja rupp ny jo jättämä nuas snuun goeranguris! -- Koskas
pane juur jämt niingo Änkk-Sampp -- sanosi mnää -- ja jäti Frankke
seisoma siihe suu auk ja silmäs seljälles. -- Nii oikke, em mnää
viittinn häne änkkämistäs kuulustellk kon diäsi, ettei hän ennengä
ollp puhettas takka ajann ja ajattli, ett se ol ny olevannas häne
miälestäs jotta hyvingi lystelist pilkandekko, ko hän noim buhendapas
muuttann ol. Siihe oikke mnää häne jäti ja painsin Dasalat kohde.
Mutt ko mnää pääse sinn, nin dlee muar mnuu kuistill vasta ja ruppe
koht mnuu klummima.

-- Eks saap pyssyk kotons sengi Anundlam bahandekki, ettes tännt
tul Vilkku viäkottleema yhdest pahudest toissehe. -- Kyll teist jo
ennengin darppeks harmi o, ettei teijä ain darvitt uussi koerangurej
fundeerat -- sengi uutskott!

Mnää rupesin goettamam bistä vähä vastaukseks muarill, mutt ei hän
mnuu kuulustellk, ko men glohjas kiul kädes navetto kohde, nii ett
puukengäk klapsusiva ja haukus mnuum bahambäeväseks mennesäs. -- No,
kyll se ymmärrätt, ett mnuu harmitt tämnem buhe, vaikkan oll hyvingin
dottunns saama muarild oikke aika pyhkes sillon dällö. Mutt sen
däydys kärssi ja sen gärseski valla miälelläs, kon diäs sydämesäs,
ett muarill ol syytäkki ollk kiukkune. Mutt ny mnää oll miälestän
juur viaton, mnää oll niingo sanott, ollp pois koko kaupungist eng
muistann vähäld aikka tehnen mittä semmost, ett mnuu sendähde olis
tarvinns saad niim bahambäeväsest fliiteihin go mnuullt tällk kertta
annetti. Antteks se, ett muar haukus mnuu Anundilam bahandekkjäks,
se nime mnää oll häneld mond kertta ennengi saann eng valla ilma
syytäkkä, mutt se mnuu harmitt, ett muar ol sanonn mnuull: "Sengi
uutskott." Sill ett, niingon diädätt, ni se o niit kaikkjam bahimppi
nimej ko meijän gaupungis pruukata ja mnää sano se vaa, ett jos joku
raumlaine sano teille: "Sengi uutskott", nin gyll tes sitt saatt
täödells syyll ruvet kysymän gunnjam berä. -- Sillaill oikke se asja
lait o eik stää sitt ol ihmettlemist, ett mnää oll niin giukkune,
ettän vallan gihisin, go menin Dasala salihi. En muistann enä hyvä
huamendakka Vilkulls sannok, ko rupesin goht jahtama, ett "tämä o nys
sendä vähä kamala, Vilkk, tiäds se, ett se o viiminen gert, ko mnää
astu dämän gynnykse yli."

-- Soo-o, meinaks sitt jäädä ainaseks tähä huanesse? sanos Vilkk eik
tiättos pistännk, muttko makas seljälläs salim beräpengillk, kädep
pää ali ja polvep pystös.

-- Älä siin viisastels, sengi julmett, kon goit ruvet parandama
elämätäs. Tiädäks, ei tämä kaupp kannat enä; snää suututak koko
kaupungi ja täsä saava viäl syyttömäkkin gärssis snuun dähtes.

-- Kärsväise näköseks ai snää olet tullukki. -- Kuule, Kalkke, älä
viit snää kans ruvet saarnama niingon gaikk ämmä ja ämmämäise miähe.
-- Pahus soikko, mnää suutun däsä viimitteks ja mnää sano snuull,
niingo olen gaikill muillekki sanonn, ett syytön mnää ole. -- Mitä
hänen darvitt tuli mnuun gansan vetto lyämä.

-- Kuis snää sanosi, vetto lyämä? Mitä snää meina?

-- Mitästis snää sitt meina?

-- Mitä mnää meina? Meina stää, ett ko mnää ole ollp pari kolmp
päevä pois kaupungist ja tleen gotti, ni ovak kaikk tääll juur
niingo olsivas Seilist karann. Ens tlee tua hultten, Pajala Fretu,
eik viit enä puhellakka lailes, muttko änkkä ja aja puhettas takka
niingo Änkk-Sampp ja ko mnää pääsen dänn, ni snuu äitis ruppe mnuu
läksyttämä, sano, ett mnää viäkottle snuu pahuttehe ja haukku mnuu
niin gamalast, etten oikken geht sannokka.

-- No, mutt, Kalkke park, es snää kuulemas sitt tiädäkkä näist
asjoist mittä, sanos Vilkk ja nous istuma. Eks snää olk kuuli mittä
mnuu vedostan?

-- Snuu vedostas? Aim bahustak snuu vetos mnuullk kuuluva?

-- Kyll nek kuuluvas sendä. Tiäds se, ett juur se vedolyämne meijä
äitti suututta ja sendähde snuull laki luetti.

-- No, kaikki pitä kuulema. Mitä muar siit kiukuttle? Kyll mar häne
sen diätämäm bidäis, ettei niit vedoj maksap pruukat. Ja es sunkka
snääkä niim böhkö ol, ett snää maksa meina, mitäs hävenn ole.

-- Em mnää hävenn ol. Kuingast semnen gysymyksehen dliis, ett mnää
häveisi. Em maare, voittann mnää ole, ja se juur pahin ongi. Se niit
vaevassi suututta. Ja sendähde se Fretukim buhettas takka aja. Älä
enä usk, ett se poik pahuttas änkkä, muttko sendähde, ett hän häves
vedo. Kyll hänell vaan dosi käsis o, hänell jos mnuulakki. -- Em mnää
muut san.

-- Tiädäks, Vilkk, ny em mnää ol hullu harmamb, jos es snää selit
lailles näit asjoit.

-- Eks snää sitt oikken dott ol mittän guulls siit mnuu vedostan,
kysys Vilkk jäll ja ko hän ol vähä aikka katell mnuu, ni hän dul
mnuun dyyijön, ott mnuun graivärkeihin gii ja sanos: "Katost mnuu
oikkem bäi silmi ja sant, tiädäks snää mittän, daikk eks snää olt
tiätvännäs."

Ja ko mnää sitt oll hengen ja verem bannp pantiks, etten mnää tiätänn
yhtikäm behu häne vedolyämsestäs, ni hän sanos: "Jaahah, sitt mnää
selitängi snuullk koko jutun, go saa ens piippum balama." -- Eik
siink kaua viivytt ennengo häne nysäs ryähäs niingon gorsteen ja sitt
hän algo: "Niingos tiädä ol endispäevä Alexandrimbäev ja Moso Ale ol
jo aikka sitt käskenn mnuu Alexandrin-gousill. Mnää kiiti ja lupasin
dull. No, endispäevä ehtopualls sitt mnää näe jäll Moso Ale ja hän
sano: 'Muist nys sitt vaan dull ehtost mnuun dyän -- tiädäks snää,
mistän saisi se Hesu Jankken gässihin. Mnää olem bruukann muista händ
ain dänä päevän eik yks klasi taikk pari hänellekkä sunkkam baha
tekis?'"

-- Kyll mar Hesu Jankke löydetä. Josei se olk koton, nin gyll mar
siällt tiädetä misä se o. Jos snuu on giiru, niin gyll mnää pidä
murhe siit, ett hän sana saa.

-- Eikä mnuull ny olis aikka händ kaahistell ja kyll se sitt vaa hyvä
o, jos snää otas se asjan doimittakses.

-- Ota maare ja kylläs saa luattas siihe, ett se lailles toimitettun
dlee, vastasi mnää ja sitt me erosi.

-- Kodei mnuull muutakkan dyät oli, ni mnää läksingi oitis hakema
Jankket. Mutt ei hän ollk koton ja ko mnää kysysi, misä hän ol, ni
sanotti, ett hän ol mennk kirkkmaall hautta kaevama. Mnää läksi sitt
sinn ja siäll oikke Jankke ol. Hän ol juur saann hauda valmiks, ko
mnää sinnp pääsi ja seisoskel ny lappemes nojas haudam barttall ja ol
tytyväise näköne.

-- Hyvä ehtopualpäevä, Jankke, mnää sanosi. -- Snää oles saannt tyäs
valmiks.

-- Nii händ, valmiks oikke. Virkkatan däyty mnuungin doimitta,
vaikkan hyvin diädä, ett se kon guappa toisellk kaeva, hän lange
viime itt siihe.

-- Nii händ, sanosi mnää, -- semne o mailma meno, mutt es snää,
Jankke, kroopeijas paham bäällt tee. -- Nii ett jät nys synkkjä
ajatukses ja tul ehtost Mosoll Alexandrin gousill.

-- Kiitoksi vaa. Mutt sitt em mnää kerkkekkä enän gandamam blanguj
tämän guapam beitoks, ko mnuu viäl täyty vaattenikki muutta. -- Vaikk
sama se on, gyll se kerjetä huamengin dekemä.

-- Kerkke maare snää huamengin dekemä eik siit paha ilmaka nyt tulk
kosk tuul ol lännen gulmall.

Nii mep pääti, Jankke vet tikapuus ylös haudast ja sitt me läksi
yhdes kaupunkkihi.

Ehtost meit ol sitt oikke iso troikk koos siäll Mosoll ja ko siin
yht ja toist juteltti, nin dul puhe rohkeudestakki ja Pajala Fretu
kerskal kom bahus, kui rohki hän o. Mnää nauro itteksen, go muista,
niingo snääki se vissi muistak, kui hän makas kiven dakank, ko met
toise mukulak karasin Garin gedollk kanuunan guuli kii ottama stää
myäden go engelsman niit meill ammuskel. Se ol hauska peli, niingos
muista. Tuskin guul ol kerjenn oikkem byssämängä, ennengo me jo olin
gaevanns se ylös, pistänns sen gainlohon ja kas näi, myymä stää
Vesandrill. Mutt Pajala Fretut ei näht niis toimeis, se poik makas
kiven dakan ja pelkäs. -- Nii händ ja ko mnää sengi muisti, ni mnuu
harmitt hänen gerskamises rohkeudestas. Mutt ko hän yht päät stää
siin vaa hollas, ni mnää sanosi viime: "Kyllkaiketakki jokanen däsä
puheli ja kehut taita, kui rohki hän o, mutt mnää lyä, Fretu, vetto,
ettäs pelkkä enemmän go mnää, jos mek kahden gell kakstoist tänä yän
lähden girkkmaall."

-- Em mar pelkkäkkä, sanos Fretu ja oijens kätes mnuull. Ja nii siins
sitt lyätti vetto.

-- Mutt kuingast se todistetan, guka teist enemäm belkkä, kysysivä
net toise. Mnuull olivat mnuun duuman ja mnää vastasi: "Kyll mnää
todistuksist murhem bidä."

Ja sitt me pääti, ett istuta Mosolls siks, ett sydänyäaik tlee ja
sitt lähdetä. Net toise lupasivat tuli meit saattaman Dekkalan
gulmaha astikk.

Kyll Fretu muutus vähitelle hyvin dotiseks pojaks, mutt ei hän
sittengä andannp perän, go vahtas ai joukko ulos akknast ja sanos:
"Om mar siäll ny vaam bimi siäll ulkon, oikke sopev yä ny ongi."

Ja kyll Fretu oikkjas ol. Pimi yä se ol.

Kon gell sitt ol tosa pualkahdendoist paikoill, ni me läksin gaiki.
Tekkalan gulmas sanosivat toise meill hyväst ja mnää ja Fretu läksim
bainama Nummet kohde. Mek koperoittim bimjäs trapuj pisi yli kirkkmaa
aeda ja sitt kuljetti rinnasim bitki stää isso pääkäytvä. Fretu
hamppa helisiväs suus ja hän valitt viluas, mutt mnää meinasi ett
kävellä lujemi, niin gyll lämmi tlee. Kyll mnää se vaan diäsi, mikä
vilutus se ol, ko händ vaevas ja ajattli itteksen: "Älästis hualp
poik, kylläs viäl tunnustakki, ettäs pelkkä." Ko sitt ol mennt vähä
matka, ni mnää pisti itten edell ja ko mep pääsi se haudan gohdallk,
ko Hesu Jankke juur ol saann valmiks, ni mnää sanosi: "Katost pahust,
täsä o vesirapakk, hypp nyp, poik, oikke aika kruipaus oikkjallk
kädell." Fretu hyppäs mnuu neovon jälkke ja putos kropsatt hauttaha,
ni ettei ai eik oi kerjenns sanoma, muuttko sinn men ja siäll ol.

-- Jokos pelkkä? mnää kysysi, mutt kodei hän mittä vastann, vaikk
mnää kapple aikka siin odoti ja vaikk mnää kuuli, ett hän garas ettit
takasi siällk kuapam bohjall, ni mnää läksim bois harmeisan, gon en
saann händ tunnustama, ett häm belkäs, vaikkan sen gyll tiäsi, ett se
poik ol pelgo hallus ja oikke aika tavalls sittekki.

Mutt seoravanp päevän vast upra ol gaupungis. Koht aamusten go mnää
heräsi unestan duallp peräkamaris, ni mnää näi ove raost, ett täälls
salis istusivap Priia muar ja Teuko Lutt ja Kalljola Fretta. Ja kyll
ämmill jo puhelemist ol. Meijä muar ol pistänn ittes ulos johonkki
askreillas ja heill ol hyvä friiheett pann umme ja pimjäk kokko. Ja
kyll hep pauhasivakki ja haukusiva mnuu ja siunasiva ja kläppäsivä.

-- Nii, sanos Klupula Lutt, -- mnää ole stää ai sanonn, ettei se
Vilkk saann mukulan olles tarppeks kinduihis. Semmost siit tlee, ko
ihmse andava lapses elä ja oll niingo he itt tahtova eik lainkka
rangas heit.

-- Semmost oikke siit tlee, sanos Kalljola Fretta, löi nuusku nokkas
täytte ja tarjos muillekki, -- semmost siit tlee. Jeskandeerakast
sendän go ajattle, ett kunnjalisist vanhemist syndy semne vekar. --
Mutt niingos sanosi, Lutt, se o huan gasvatus, ko sen deke.

-- Niin oikken dekeki, meinas Priia muar, -- liiaks oikken dämä
Tasala äit o Vilkku lellitell, mutt kyll mailm kuritta sitt se
sija. Saadast nähd vaa, ni Vilkk joutu linnahan däst tyästäs ja saa
kaakkpuus selkkähäs sen go häneld mukulan jäi saamatt ja hiukan
gaupam bäällist lisseks. -- Jaa-a ko stää ajattle, ni se o oikken
gamala.

-- Älkkä muut sanokk, Priia muar, se on gamala.

Semmost prohti oikke ne ämmäs siinp pitivä ja mnuu harmitt, nii ettän
meinasi noust ylös ja lyyryttä heijän gaikk ulos aukost.

-- No stää ny viäl olis tarvitt Tiädäks mnuu miälestän ämmä oliva
juur oikkjas.

Mutt sillo Vilkk nousiki ylös ja vaikk mnää kyll vastam buliti,
niim bää kolmandenk konttin mnää sillon Dasalan drapuist alas tlii
ja löysi ittem bihald pikemin go oll aavistannukka. -- Sill o niin
gamalan duline luand, sill Vilkull.




Maistri raakpuu


Huhtkuum bäev ol jo likitellem bualillk, ko Rauma realkoulu arvos
pidett opettaja, Campus, heräs unestas. Makkjald ol uni maistunnukki
eik oll ihmekän, go se eiline ehto ol oll hiuka väsyttäväine.
Väsyttäväine oikke se ol oll, mutt turkase hauskaki samas. Lavilan
gartnos ol myytt puutavara aupsioongaupall ja inspehtor ol pannt
toime oikken gomjap pidos se aupsjooni yhteyttehe. Ens ol syätt
pualpäev, oikke fiin pualväev, sitt ol jatkett aupsiooni ja ehtost
-- -- nii ehtost, mitäst sillon dehtingä. Maister oijendel jäseniäs,
reedas peittoas, ko ol osald valunn laattjall, tahkos ottatas ja
rupes koittama muistutell oikke alust alkkaten, guis se eilinem bäev
oikke ol kulutett. Hän muist valla hyvi, ett hän ja tullar oliva
lähtenn yhdes Lavilaha Savila Jussi heosell, hän muist, kui he oliva
naurannk, ko Juss ol puhell heillk klookuijas koko menomatka, hän
muist, mitä Lavilam bihallk kokkondunnut talomboja olivas sanonnk
kaupungilaiste heosist ja ajopeleist, muist viäl sengi, mihi
hinttaham buutavara oliva noss aupsiooni alus, mitä herkuj ol ollp
pualpäevpöydäs ja ett hän ol pitännp piänem buhengi. -- Nii händ,
kaiken dämä hän muist, mutt sitt -- mitä sitt tehti ja kuis sitt
oltti, stää ei hän muistann oikke. Hänell ol jongulaine aavistus
siit, ett aupsiooni jatketti viäl pualpäevä jälkkengi ja ett hän
hiljemppä ehtoste ol pelannk kruuvi; hän ol muistavannas, ett Lavilas
ol syätt viäl ehtotakki ja ett sitt ol tarjott kaffet ja konjakki.
Mut kamala riipi raapin gaikk nämät tapaukse oliva häne muistosas ja
-- mikä enimä maistri harmitt -- hän ei tiätänn yhtikäm behu, kui hän
gottit tuli ol. Hän yritt kerra ja toisengi muistuttleema stää kottit
tulo, mutt se ol niingom bois pyhjett häne siälus silmätte edest ja
kui hän siin yrittliki, ni ei hän stää vaa muistann, ei stää ko merkk.

Mitä enemä maister tätä asja ajattel stää pahemallp pääll hän dul.
Ja niingo mond kertta ennengi händ enimä harmitt se häne luandos
ominaisus, ett hän gadott muistos, ko hän vaa hiukangi liiemäks ol
nauttinn. Ymmärrettävästengi ei semne ussen dapattunn, mutt joskus ko
ol hyvä aikka ja hyvä seora ni maisteriki unhott kohtulisude. -- Ei
nek koulmaistrikka mittän daeva englej ol, jumal nähkö.

No nii, dapattunnu ei saat tapattumattomaks muutettu -- lohduttel
maister ittiäs vihdo viime -- heitt peito yldäs, nous äkki ylös ja
rupes vaatettama ittiäs. Muttko saappatte voor tul ja hän juur ol
tarttumaisillas soitingellon gahvakan gäsketäkses Mari, häne vanha
huushollerskas, tuama ne, ni hän joudusiki vallan gamalatte ajatuste
valttaha. -- Mitäst sitt, jos Mari tiätä, ett hän ol hiuka liikutett
eilä. -- Sillo ei ol hyvi asja. -- Ja kyll mar se se vissin diätäki.
-- O hän nys sendä oikke harmin gappal, koden mnää lainkka muist, kui
mnää kottit tlii ja kosk mnää tlii -- -- Mutt omb täsä huanes kaikk
lailses reedas -- -- ei se taedakka sendän diättä mittä. -- Lailses
reedas! Niingo ei täsä kaikk olis ennengi oll lailses reedas, ko mnää
ole vähä hutikas kottit tuli. Kyll se Mari vaa järjestyksest murhem
bitä. -- Turkane sendä!

Maistrill nous hiki ottaha. Hän joi klasi vett, men sukillas akknan
dyä ja vet rulgardiini ylös. -- Siäll ulkon ol oikken gaunis
keväpäev. Taevas ol selkki ja auring paist nii lämmjäst, ett kaikk
rästäp päeväm buallk kattu tiukusiva, hakomolkoset tirskusiva ja
naapurtalo ränni all ol kyhkyspari tullp pesemä ittiäs. Ilo sild
näyttiväk kaikk ihmsekkin, go siutten gulkiva ja Kiviniämen gulmald
kuulus posetiivi soitto. Kaiken dämä nähdesäs ja kuulesas maister
unhott hetkeks kaikk murhes ja päätt ett ulos hängi mene keväilma
nauttima. -- Mutt nes siunatus saappa! -- Ei hän sukillas mennt
taed ulos. -- Oi nyp paha polv sendän, gonei se Mari men johonkki
askreillas ulos köökist, ett sais pistä ittes sinnk, kopat saappak
kättes ja sitt lykät liässuhun daanes kattomat. Mutt ei se vaa men.
Siälls se pysy niingo noidutt ja vähtä padottes ja pannuttes kans,
ni ett kolin guulu porstom boikin dänns saakk. -- -- Mutt händäst
jos jokku vanhas saappa olsiva unhottunnt tähä huanehe! Maister
laske ittes polvilles laattjall, koperoitte sängy alusta ja kodei
hän löyds siäld mittä, ni hän nouse ylös, ava vaatekaapi ja kähjä
se läpitte. Mutt se on gaikk turha. Ei Mari ol nii ruakoton, ett se
unhotais vanhoj saappait häne huanehes. Harmeisas maister istatta
sängylaidalls, sytyttä paperossi ja puhaldle saurenkkait. Mutt kesken
gaike hän hyppä pystö, hän on dehn lujam bäätökse. Hän graappa
soitingellon gättehes ja ott rypyis, niingo hänell olis joku syntti
tehn koulpoik edesäs hän soitta oikken giukkusest.

Tuski o minuuttiakkan gulunn, ni Mari tleeki sisäll, kaffevehket
toises kädes ja toises kädes maistri saappa. Mutt koht ko maister
näke häne, ni hän huamatte, ett ny ova asja hullust. Mari suupiäle
ova vedetyp pahast alaspäi ja -- mikä paheve -- klasisilmä ova
luiskattann alas juur nokam bäähä. Ja se o sitt nii viss merkk, ett
ny o Mari huanollt tuulell. Maistri juhlaline opettajan gatand katto
niingom byhjett ja hän tervettä nii ystvälisest ko hän suingin daita:
"Hyvä huamend Mari!" -- Mutt Mari ei vast mittä.

Nii semne se o. Jos se olisiki niingo muu vaimihmse, ett se
tiuskeis ja moiteis, ni se ei olis mittä. Sillo suutuis ittekki
ja annais sill joka sanast kaks takasi. Mutt ko se noi vaa mykkän
askroitte ja sillon dällön gattle luinauttle toist nii jumalattoma
harmittavaisest, nii siint tunde ittes nii yksingertaseks ett
oikken dekis miäl vajot omi saappaihis piiloho. -- Semssi maister
ajattle ja kävele ettit takasi laattjall. Mutt yhtäkki hänem bistä
päähäs, ettei hänen dervetykses kukatiäs oll oikkem baikallas, kosk
se auringoki jo näky olevas niin gorkkjall. Hän otta plakkarkellos
yäpöydäld. Se osotta viis minuutti yli kolm. Maister hätkättä, mutt
seoravas silmäräpäykses häm baina kellon gorvatas vasta, naura ja
sano ittekselles: "No, stää mnääki; se o jäänn vetämät." Hän o oikke
ilonen, go hän viäl saa eläs siint toevos, ett hän o herännt tavalise
aikasi, mutt samas ruppe vanha seinkell ruaksalis surisema, niingo se
ain deke, ennengo se ilmotta sanottavas ja ko se o aikas suriss, ni
se hakka ykstoist lyäntti yhte humuhu.

Ääh! ärättä maister suutuksisas ja tunde luisas, ett Mari kattle
luinauttle händ juur niingo se tämsis olois pruukka katell händ.

Maister istatta pöydä viäre ja vajo ajatuksihis. -- Mimmost olis, jos
annais tua Mari menns sem bitkän diä, ettei se tosa kiukuttel. Mutt
hän hylkkä samas semse ajatuksek, ko hän ajattle Mari hyvi puali ja
muista, ett Mari o händ lapsest astikk hoitann. Ei stää tiäd, mimse
saa, mutt sen diätä -- -- --

Tähän gatke maistri ajatuste juaks, ko ovi aukke ja sisäll astu
Rauman dullar. Mari pistä ittes koht pois huanest suuttunnu näkösen;
hän ei saak kärsityks tullri.

-- Hyvä huamend -- sano tullar kähjäll äänelläs -- kuingast snää
jaksa niitte eilistem bidotte jälkke?

-- Mikäst mnuu o jaksaisan. Haest istumbaikk ittelles ja pant
tupakiks.

-- Se on goko hausk otus se inspehtor ja erinomase hyvä kiiskisemätti
se tarjos, muist herkuist puhumatakka.

-- Hyvä oikke se ol ja hyväp pido ne olivak kaikim buali, mutt olis
hän sendä joutann avat muutmam botu samppanjakin, go hän gerra semsen
galaasi rustann ol ja kosk tavaraki nous -- mitä mnää ymmärä -- yli
käyphinnatte.

-- Se o viss asi, ett tavar siäll hyvi nous. Äijä huusivak ko hullu
ja takka mnää sengi vaa, ettes snääkä niit raakpuitas ilma mittä
saann, vaikk net tuadangin gaupunkkihi samall hinnall. -- Ja huame
nes sitt tleevakki.

-- Mitä snää puhele! Raakpuit -- oleng mnää ostann raakpuit!

-- Niingodes snää stää muistais. -- Meit toissi oikke naurutt, ko
se ensmäine raakpuu myytti ja äijä huusivas stää kilppa; nostiva
hiljaksis hintta välist viidellkkolmatt ja välist viidellkymnellp
pennill. Ja juur ko vasar ol puttomaisillas kolmanen gerra Moson
gapteeni huuttoho, ni snää tlii lengeihi, huusi: "Viis markka pääll"
ja siins seisosivas sitt äijäs silmäs seljälläs ja suu aukk. Vasar
paukatt kolmanen gerra ja raakpuu ol snuu. Ja sillaills snää teik
kuus kertta peräsi. -- Snää meina vissi ruvet laeva rakendama. --
Onneks olkko vaa!

-- Älä ny hulluijas -- ett mnää huusi heit koko pualen dusina, snää
sano?

-- Sillaill oikke niit ol lukkuas. -- Kuule, es sunkka snää vaa niit
kureillas taikk erhetyksest huutann.

-- Mitäst maare mnää semsis asjois kurelema ruppeisi -- vastas
maister ja koitt oll levolise näköne. Mutt sydämesäs hän giros stää
hetki, ko hän ol lähtenns sinn Lavila aupsioonihi. Händ harmitt,
ettei hän lainkkan diätänn, mitä lai puit semse raakpuu oikke oliva.
Tullar olis kyll taitanns se selittäs, se hän gyll tiäs, mutt hän
diäs sen gans, ett jos hän olis ruvenns stää sild kysymä, ni se olis
koht ymmärtänn, ett hän ol sittengi huutann ne vaston dahtoas ja kyll
hän sitt olis joutunn nauru ja pilka alaseks koko kaupungis. Ei,
toisild häne net tiädot täydys hankki. Maister istus niingon guumillk
kivill ja odott, ett tullar menis menoijas. Viime se sitt läksiki ja
nauro mennesäs, nii ett maister rupes eppälemä, ett se vissin diäs,
kuis se raakpuitten gaupan gans oikke lait ol.

Koht ko maister näk akknastas, ett tullar ol käändynn ensmäittellp
poikkiskadull, ni hän heitt pälsy ylles ja läks ulos kaupunkkihi
hyvä ystväs, pangijohtajam Bensaston dyä. Hän ol maistermiäs hängi
ja stää paitt laevaredar, niin ett kyll se poik puutavarat tuns. Ja
hyväluandone hän gans ol ja valmis neuvoj andama, kon darvitti. Ol
kyll tosi, ettei Pensast andann neovoijas ilma nuhteit, ko hän sen
darppeliseks näk ja tällk kertta maister aavist, ett hänell ol piän
ripitys tiädos niitte raakpuitten dähde. -- Mutt ripittäkkö sitt, jos
hän o stää miäld, ett koulmaistrim bidäis tundeman gaikk kauppmiäste
mutkasep polgu -- tuumal maister, ko hän ol astumaisillas pangi ovest
sisäll. Ja juur ko hän ove avo, ni hän dek viäl sengim bäätökse, ett
hän aluks koitta oli, niingo hän olis ehdon dahdo ne raakpuu ostann
ja pääse sillaillk kukatiäs koko ripityksest.

Siin miäles oikke hän ol, ko hän giipust sisällp pangihuanehe. Siäll
istus Pensast tavalisellp paikallas ja ol räknöittemisen doimes, nii
ettei kerjennk kattomangan, guka sisällt tul. Mutt hetkem bääst hän
sai tyäs valmiks, lask pännäs pois, tul Kandolan dyyijö ja hiäros
kässiäs, niingo hänen dapas ai ol, ko hän hyvällp pääll ol.

-- No, hyvä päevä, Kandola, mitäst snuullk kuulu? Tleestis istuman
dännp peräkamarihi, ni saadam buhell hiuka mailma menost, pauhas
Pensast ja talutt Kandolan peräkamarim böydä viäre istuma. Siins sitt
puheltti hetke aikkan duulist ja ilmoist ja kevä joutumisest, mutt
viimen Gandola rupes käymä siihe asjahas kii ja sanos Pensastoll:
"Veli ei oll lainkka Lavila aupsioonis eilä."

-- En, en oll; ei ol aikka semssi viftreisuihi.

-- Viftreisuhi! Kui veli nii sano; kukast sinns sendä viftamist varte
lähtenn olis?

-- "Viälä hän kyssyy!" -- Kuule, Kandola, snää olik kuull mnää,
siäll. No, niin, dahdoks ny esimerkiks juur snää sanno, ettäs läksis
sinnk kaupoj varte.

-- Kuingast muuto sitt, kaupoj varte oikke mnää sinn läksi.

Pensast ei tahtonn oikken gorvias usko. Hän gattel Kandolast iso
aikkan glasisilmättes yli ja ol valla hämmästynn. Mutt viime hän
virkos siit ja sanos: "Saisikost luvan gyssy, mitä kaupoj varte snää
sinn läksi?"

-- Saa kyll vaa. Mnää osti siäll ittellen muutma raakpuu.

Pensast oll niingo nuijallp päähä lyätt Hän gimmatt ylös tooliltas,
rupes kävemä ettit takasim bisi laattjat, muttko hän hetke aikka siin
ol paseeraskell, ni häm byrskätt naurama. Hän nauro, nii ett vedes
silmin dliiva ja ettei hän henkkiäs takkan dahtonns saad.

-- Vai raakpuit snää ole ostann, muutma raakpuu snää sanosi. Kuule,
veli hyvä, eks sanois mnuull viäl, kui mond snää niit osti?

-- Miks en sanois. Kuus mnää heit aluks ostin; gyll niit lissä ai
saada.

-- Vai nii, vai kuus ja siunatuks aluks. Snää meinas sitt jatkas stää
afääri, vai kui?

-- Sillaill oikke, jatka oikke mnää stää meina. Niingost tiädä, ni
mnää anna rakentta ittellen semse huvilan dapasem Betäjäksehe ja
semsist puist tlee hyvä laattjaniska. -- Maister pysäs kesken gaike.
Hän ol näihi saakk koittannp puhell, niingo hän olis koko elämä ikäs
oll raakpuitten gans tekemisis, mutt ny muutus Pensast se näköseks,
ett maister rupes eppälemä, ettei hänell ol oikke lailist käsityst
raakpuist. Hän lopett, niingo sanott, puhes keske ja katsel Pensasto
hyvi nolo näkösen. Pensast paseeraskel vaa yhtmitta pisi laattja,
mutt ny ei hän naurann enä. Kaikist näys, ett hän ol suuttunn.
Viime häm bysäs Campukse ette ja sanos: "Älä, veli hyvä, puhel noim
behmossi. Tiädäks snää, mimssi puit raakpuu ova?"

Siin oltti, ny mnää ole sitt vihdo viimengin gii -- tuumal maister ja
tul niim bunaseks, ett korvlehdekki oikke hehkusiva. Ja kom Bensast
vaa vaades vastaust, ni hänen däydys viinien duskin guuluvall äänells
sanno: "En."

-- No nii, stää mnääki, ettes snää tiäd raakpuist juur yhtikä mittä.
Mutt mnää tiädä. Nääks, raakpuu ei olekka mittän davalist puutavara.
Ne ova vähindäs kymmne sylttä pitki ja ladvast vähindäs 8 tuuma
paksuj. Ymmärräks snää, Campus, ett niis on gokko.

-- Jumal siunakko, mutt sitt ne maksavakkin goko jouko.

-- Ja vissi, ei niit piänill rahoill ostet. Huanoma maksava noi
sadaviidengymmne markam baikoill, mutt semssi ei Lavila metist myyd
lainkka, nii ett mnää ajattle, ett nes snuu raakpuus maksava siink
kahdesadan markan gorvillk kappal.

-- Mitä snää sanokka! Kuus semmost maksais sitt tuhannengakssata.

-- Oikke räknöitt, Kandola! -- Niist tlee vähä tyyrimbualissi
laattjaniskoj, vai mitä snää meina.

Campus ei vastann mittän, go istus hissuksis ja odott, ett Pensast
lepyis. Viime se lakasikin gävelemäst ettit takasi laattjall, istatt
keinustoolihi ja höpis ittekselläs: "Raakpuit laattjaniskoiks, herra
hallikko."

Campus odott siks, ett se lakas stääki jahnamast ja sitt hän gysys
hyvi argall äänell: "Ei sunkka veli, ko o redar, ostais niit mnuu
raakpuitan?"

-- En, kiitoksi pali vaa! Mnuull o raakpuit Jumalan gyll ja vähä
päällekki. Mutt Moson gapteen osta, ko vaa hinnoist sovita. -- Vaikk
snää es taedt tiättä, mitäs niist ittekkä maksann ole.

-- Nii, niin gyll se nii ongi, etten mnää yhtikä hiukka muist, kuik
korkkjall mnää ne huusi.

-- Vai nii, vai es muist -- sanos Pensast ja vihels. -- No, mutt
mitas snää kaiketakki sendä muista.

-- Mikk mita?

-- Mikk mita! Herra hallikko! Ymmärräk kaiketakki snää se, ett
snuun däyty tiättä, kuip pitkä ne ova ja kuip paksu, jos snää ne
myydt tahdo. -- Mutt snuu surkkjast naamastas mnää nää, ettes snää
tiäds stääkä. -- Kuule, Kandola, snää oll hiuka noi eilä, ekkäs nii
hiukanga. -- Ja Pensast pyärittel etusormias ottas edes.

-- No nii, mitä sitt, em mnää stää tahdk kiälttäkkä, ettän oll hiuka
fiiris, eng valla hiukanga. -- Mutt san ny mnuull vanha ystvyde
vuaks, kui mnää pääse niist riivatuist raakpuistan. -- Mitä mnää
pyydä niist Moson gapteenild?

-- Jaa, ett mitä snää niist pyydäisi. No nii, mnää sano snuulls
sitt, ett snää ole itt maksann niist 175 mkka kappleld. Tullar käve
nääks tääll ja juttel, mihi hinttaha snää ne huusi. Mutt josas saa
Moson gapteenild 150, niin giit jumala. Sillaills snää häve 25 mkka
jokattest ja tuamsem balka viäl pääll.

-- Oohoh, poik, stopp nys sendä hiuka. Tullar sanos, ett net tuada
Raumalls samall hinnall ja huame niittem bidäis tleemangi. O se
kummingi yks siunatt asi.

-- On gyll vaa. Mutt olekkostis snää kattonnp paika niills sitt. Mihi
snää net tapuloitte?

-- Pihallt tiätystengi. Kyll maar talo isänd se oikkeude mnuull anda.

-- Anda maare. Mutt ei siit tul mittä sittengä.

-- Nii händ; eikän daedt tullakka. Em mnää muistannukka stää Mari
täsä hädisän. -- Jaa-a, mitä sanoiska Mari, ko hän näkis ne mnuu
raakpuun.

-- Mitä hän sanois! Ei mittä, ei niim bali ko yht sana hän sanois,
muttkon gävelis mykkän niingo Eegyptim bapi muina ja kattlis
luinauttlis snuu näi, niingo häm bruukka. -- Ja Pensast mulauttel
silmiäs, nii ett kylmä värek käveväp pisin Kandola selkruatto. --
Sillaill oikke hän dekis ja se snää joudaisik kärssiäkki. Mutt täsä
asjas on doine ja viäl paheve kniks ja se o se, ett snuum borttis
kohdall on gatu nii soukk, ettei kymmne syldänem buu mahdk käändymä
siin. Sanallas sanott, niit raakpuit ei saada snuum bihalles, ei
vaikk taitutais.

-- Turkane sendä! Mihi jumal siunakko mnää nes sitt pane? -- Ann ny,
velikuld, mnuull joku neov.

-- No, annan gaiketakki mnää snuull neuvoj. Snää lähde nyk koht myymä
ne raakpuus ja josas saa niist ero, ni on gaikk hyvi, mutt jos ei se
luanist, ni snää mene ja hyyrä ittelles jongu semsen dalon biha, mihi
nes saadan guljetetuks.

-- Sillaillk kaiketakkin däsä nyt tehdt täyty. Tul mar mnuullp prässi
siit Lavila reisust. Ohhoh sendä! -- Mutt kiitoksi pali, veli hyvä,
neovoistas. Mnää menengi nyk koht Moson gapteenin dyä.

Ny algo maistrill raskas vaelus. Moson gapteen osas onneks ollk
koton, muttko maister ol esittänn asjas, nin gapteen sanos, ettei hän
darvitt raakpuit lainkka. Kureillas hän sanos niit huutannu Lavilas
ja ol hyvi ilone, ett maister, "ko o oppenn miäs ja tiättvästengin
dunde puutavarattengi hinna" ol pelastann häne saamast nämä raakpuu.
"Ne ova", sanos hän, "nii vahvoj puit, ett semssi tarvita raumlaisis
laevois hyvi harvo." -- Ja siihe se kaupp lopus. Yht huan onn
maistrill ol Keijosen gapteenin dykön. Ei hängän darvinn raakpuit,
muttko sanos, ett hänell on gaks oikke hyvä raakpuut myydäkki, jos
maister tahdois niingo lisät tapulias. Jokela handelsmann ol kyll
haluline ostama, jos maister suastuis odottama makso kuus kuukautt
ja jos ei niis maistrim buis ol mittä vikka. "Niingo maister tiätä",
sanos hän, "ni semsep puuk kaadeta mond kertta nii ruakottomast,
ett ne meneväp poreillk, ko ne maahan dömättävä." Ja todistukseks
hän gäsk maistrin gattoma yht raakpuut, ko ol maksann iso joukon
doistsatta markka eik kelvann muuks kom boldinpuiks, ko siin ol pore,
vaikk ei hän stää ostais huamann. "Sinn menivä mnuu rahan, niingo
Monna suaho", lopett handelsmann, levitt kässiäs ja ol niin gärsväise
näkönen, gon gaikk mailma murhe olsivap painann häne harttemias.

Surulisell miälell maister läks Jokela handelsmannin dykkö. Händ
rupes jo väsyttämän goko jutt. Mutt sillo hän muist, ett häne
naapris, Bajala handelsman gukatiäs tarvitte raakpuit. "Ole mnää
oikken gahko" sanos hän ittekselles, "koden goht stää huamann.
Jos joku raakpuit osta, ni se om Bajala handelsmann." Ja nii se
oliki. Pajala handelsmann ol koht valmis kaupoihi; hän diäs puitte
mitakkin, go hän ol kans meinannt tuli niit huutama, vaikk häne sitt
ol täytynns sairastumisen dähde lahotta reisus. Häm buhel ensmäisest
hetkest alkatte siit kaupast, niingo se olis ollp päätett asi ja
maistri miälest eläm rupes jällt tunduma oikke suloseld. Häm bauhas
raakpuist kaikkette niitten diädotte nojallk, ko hän ol saannt tähä
astikk retkelläs, niingo hän olis oll vanh puutavaran gauppmiäs,
puhel kui oksattomi ja suari ne oliva ja vakutt viimeseks, ett ne
oliva varovaisest kaadetu, nii ettei niis olp piänindäkkäim borett

-- Se mnää kyll usko, sanos Pajala handelsmann, -- ei siit talost
huano tavara ennengä olt tuli. Sendähde mnää ostangi ne, niingo
sanott, ko vaa hinnoist sovita ja kyll mar me niist sovi. -- Niin,
guip palist ne maksava?

Maister meinas juur sanno, ett hän on dytyväinen, go hän saa mitä
hän ittekki o maksann, mutt sillo häne lykkäsiki miälehes ett soveis
mar täsä piäne voitongin gorjat ittelles kaikist vaevoist ja näyttäs
samas sillp Pensastoll, ett hängin daita gaupoj tehd. Ja sill voitoll
häm bidäis sitt piänep pidos seorhuanes, oikke hauska, ilosep pido.
Maister hymätt, ko hän ajattel, kui hyvin dämä raakpuujutt nys
sendä näky päättyväski ja hetke viäl tuumalttuas hän vastas Pajala
handelsmannill: "Nii, veli hyvä, asja lait o semne, etten mnää tiäd
viäl ittekkä valla nuuga, kuip pali mnää niist maksann ole, mutt mnää
ajattle, ett mnää tlee hyvi omillen, jos mnää saa niist 190 markka
kappleld."

-- Se ei ol lainkkam bali semsist puist, sanos Pajala handelsmann. --
Tosa on gäsi ja kaupp on deht.

Maister oikke hämmästys, kodei se lainkka yrittännykkän dinkkama
ja hän duumal jo itteksellees, ett olis mar häne sopinnp pyyttä
enemängi. Mutt seoravas silmäräpäykseks hän jo häpes tätä ajatustas,
ko hän muist, kui mond kertta hän ol kauppmiäste voitohimo moittinn.
Hän oijens kätens Pajala handelsmannill, sanos samas hyväst ja läks.

Pälsy levjänäs ja kädes seljän dakan hän läks astuman gottippäi. Hän
ol nii hyvällp pääll, ett hänen däydys oikke laula hyräytellk, ko
hän siink kävel pisin gattu ja ko se posetiivisoittajaki osas tuli
händ vasta, ni häm bist siutte mennesäs marka sen gouraha. Hän ol nii
miälisäs, ett hän olis tahtonns syleillk koko mailma eik nii olle
oll ihme eik mikkä, ett häm bysäs kuistillas silittleemä Mari vanha
kattiakkin, go hän muuto vihas oikke sydämes pohjast. Ja kyll ymmärs
vaa "Liisuki" antta arvo semsell hyvälemisellk, ko nii arvamatt
tarjotti. Se kyyrist selkkätäs, pyhkeskel ittiäs maistrim bälsy fuari
vasta ja kehräs silmäs sirrilläs. Mari osas tulls samas piham beräld
ja ko hän näk maistri näi oudois toimeis, ni hän dul nii iloseks,
ettei hän enä lainkka muistanns stää aamulist harmi, muttkon garas
piham boiki maistrin dyyijö ja sanos: "Oi ny voi sendän, go maister
läks ulos ilma suurust ja nyt tlee jo piam bualpäevä aikaki. Mutt
mnää panen dosa paikka kaffepannum bääll, nii ett maister saa kupin
gaffett edes. -- O niin gaunis ilmaki, ett tämne vanh ikälopp, ko
mnää olen, dunde ittes niingo nuareks jälle."

Maister nyäkäytt päätäs, kraape viäl hetke "Liisu" leua-alusta ja
läks sitt kamarihis. Hän heitt pälsy yldäs, hak sikari suuhus, avo
akkna ja istus se ääre nauttiman geväppäevän gauneutt. Ko hän siins
sitt ol hetke istunn, ni hän näke tulliin dleevas kattu ylös ja ko se
pääse häne akknas kohdall, ni hän sano: "No, no, tullar, mihist snuu
niin giiru o?"

-- Katost vaa, vasta tullar, -- snää istu vallan gotont tämsenk
kauninp päevänk, ko haukuttle saera ja rammakki ulkilmas liikkuma.

-- Vai kotons snää mnuu luulek koko päevä istunnu. -- En mar olekka.
Mnää ole oll liikkell enemän go snää tänäpä.

-- Ooho, vai nii. No mitäst snää sitt olet toimittann?

-- On däsä oll hiuka afäärej. Käve nääks myymäs ne raakpuun. Kyll
mnää oikkjastas meinasim bittä ne viäl vähä aikkan, gosk puutavara
hinna näkyvät tekevä nousemist, muttko mnää nykki jo sai niist oikke
näti summa voitto, ni mnää myysin goko hökötykse.

-- Vai nii, vai kauppmiäheks snääki lopuld ole ruvenn, vaikkas ai
heijä voitohimoas ole moittinn. Mutt kuule, veli hyvä, siins snuun
gaupasas o sittengin dullp piän glumm.

-- Mikä klumm siint tuli olis?

-- Semne vaa, ettei snuull ol mittä raakpuit myyd. Es snää eilä mittä
raakpuit huutann, vaikk mnää äskelttäm bilam bäitem bani snuu siihe
luuloho. Stää tlee nääks ai jotta lysti miälen, go o näin gaunist
ilma ja ko on dämne merkkpäev sitt viäl. -- Ei mar, hyväst ny jäll,
mnuun däyty lähtik kotti.

Maister ol niingom buust pudonnk, ko hänell vähitelle selkes koko
jutt. Ny vast hän muist, ett tänäpä ol ensmäinem bäev huhtkuut ja
hän ymmärs, ett tullar ol tehn jekku hänell ja ett Pensast ja Moson
gapteen ja Jokela ja Pajala handelsmann oliva osalissi siin juanes.
Hän garas suutuksisas akknahan gattoma ett kerkkeisik hän viäl
andaman giäru sillt tullrill, mutt ei stää enä näkynn. Kyll se poik
ol luus korjann.

Maistri ilone miälala ol jäll haihtunn. Hän istus keinustoolihis ja
pur oikke hammastas kiukust ko hän ajattel, kui net toise tämä jälkke
naurava ja pilkkava händ. Muttko Mari hetkem bääst toi kaffett ja
puhel ja pauhas nii, ettei maister suuvooro saann, ni maistrin giukk
men hiljakselles ohitt ja hän nauro jo ittekkin goko jutull. Anda
heijä hirvitell, ajattel hän, hyätty mnuulls sendän däst oll o enemän
go he luulevakka. Ny mnää tiädän, gui mnää saa Mari hyvällp pääll,
jos mnää vastedes satuisim biäne hairaduksen dekemä.

Ja siink kaffett juadesas ja Marim bauhates maister istus ja toevos
vanhall viholiselles, Marin gatillp, pitkä ikkä.




Tasala Vilkk osta uude silkkhatu


Me oll Lyybekis, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro. Vilkk ol
vähitelle maalises hyvydes pamppandunn niim bali, ett hän ol ostann
oma alokse. Vanh se kyll ol eik se mikkä erinomane seilamanga oll ja
kovas meres ei se noss aalotten gans ylös niingo oikke hyväluandone
asti teke, muttkom bist ai nokkas aalotte sisäll. Iiro meinasikin,
go Vilkk kysys, annetang aloksell uus nimi, ko se uude isänängi o
saann, ett muuteta vaa nimi ja ruveta sanoma stää merisiaks, sill ett
merisika se o, siit ei pääs mihinkkä. -- No ymmärtä se, ettei Vilkk
semsest puhest tykännk, ko hän muutongi ol nii ylppi aloksestas. Eik
hän se eräm beräst enäm buhunns se nime muuttamisest muttko asti sai
pittä vanha nimes "Emerensja" ja mnuu miälestän ei stää nimi vaev
mikkä. Mnää sääkkrä, näättäk, ett Raumall o mond huanomppa astja,
joill o viäl komeve nimi ja Saksa-reisuj niilläkkin dehdä, nii ett
krahise vaa.

Nii händ, "Emerensjall" me nys sitt Lyybekis oli. Me oll losann
ja saannp paarlastingi sisäll ja odoti jo kolmatt voorkautt
otolist tuuld, ett olis pääst kottippäim bainama. Mutt kodei stää
vaan guulunn, ni Vilkun gärsvälisys lopus ja hän rupes napisema
vähitellen, go mes siink kaikin golme -- Iiro ol föleis niingo
ainakki -- istusi Neebermanni frouvan drahtööris, join dodi, kattiin
daeva merkej ja kuulustlin, go Neebermanni frouva flikk soitt meillp
porttepiiut Se flikk ol näättäk huamann, ett ko Vilkk ol pahallp
pääll, niim borttepiiu musiikk tek häne miäles hyväks jäll, niingon
Daaveti harpu soittamine Sauli muina.

Mutt kon daeva merki vaa näytivä, etten mes sais hyvä tuuld viäl
monem bäevän dakka, ni Vilkk käve ai kiukkusemaks vaa, vaikk
Neebermanni froua flikk olis kuip pali pelivärkkiäs hakann ja yks
kaks häm byhkäs pöydäld laattjaha semsen glasipurkin, gon ol täynnk
kuldkaloj ja sanos, ettei hän viit kattot tomssi harmittavaise
laiskoj kaloj. No, kyll se ymmärrätt, mimnen gohin siit tul.
Neebermanni froua flikk rupes hameliäppeijäs bäijämä ja hyppäs
toolills seisoma vedembaismust pakkoho. Frou itt suutus, nii ett mnää
luuli, ett nys se vissin deke sen dyhmän dyä, ett se lendä Vilkum
bääll. Mutt ei mar lendänns sendä, ko sai ittes hillitty viimettell
hetkell ja rupes vaatima makso Vilkuld. Ja Vilkk maksoki 3 saksan
daalri, niingo ämm vaade. Mnuun gäve oikke sydämellen, go mnää näi
niim bali raha turha menevä, mutt Iiro ei kerjenns semssi fundeerama.
Se poik karas niingon giss, ko on diku hänttähäs saann, pisi laattja
puukko kädes, ott kuldkala yks toises perän gii, leikkas niild
niskap poikk ja meinas, ett meijä nämä ovak, kosk me ne maksangi. Ja
ko hän ol slahtis päättänn, ni hän hak paperimbalase, kääre kalak
kaikk siihe ja pist nep plakkrihis. "Jaaha, poja, ny lähdetä", sanos
Vilkk sitt, ko hän ol asjas saannk klaaratuks Neebermanni frouan
gans ja mnää ajattli itteksen, ett nääks stää Vilkku, ko on dull nii
ymmärtäväiseks, ett lähte buurihin, go hän huamatte, ett häne nyrkkis
liiaks syhyvä mais. Mutt erhetysi mnää, sill ett ko mep pääsi ulos,
ni ei Vilkk lainkka "Emerensjat" kohde ruvennk kurssi asettama muttko
vallan doissippäi.

-- Mihist nys sitt oikke mennä? -- mnää sanosin, go mnää äkkäsi se,
mutt ei Vilkk siihe vastann muut ko ett: "Huals snää siit ja tul
mnuum beräsän." Iiro kävel suu levjänäs meijä viäresän, eik puhunn
mittä. Se poik tiäs, ett ny o Vilkk sillp pääll, ettei tämä päev yhte
lystihi lopukka. Ja sillaill oikke siink käveki. Vilkk vei meijä
rauttiäasemalls se aukon dyyijö, mist poletej sai ja pyys kolmp
poletti Hamburihi. Mnää koitin gyll heit estäs siit hullutuksest,
mutt ei siin mikkä auttann. Hän makso kaikk poleti, vei meijä
valuvaunuihi istuma ja yks kaks me jo liäruttli Hamburi kohde, nii
ett yks suhin vaa ol.

-- Mitä Jumal siunakko me Hamburis tee? -- kysysi mnää, ko mes siin
istusi.

-- Meill o asja sinn, sanos Vilkk.

-- Mitä asja sitt?

-- Oi voi, ko snää kysele. Mutt sama se on, gyll snää sen diättäkki
saa. Nääks, niingos tiädä, niin dua Iirom bahus turmel se mnuu
silkkhattunn, go mnää saim berinttö isäldän ja ny mennä ostama mnuull
uutt. Kyllmares se ymmärä, ett mnuulls silkkhatt ny olit täyty, ko
mnää alokse redar ole.

-- Stää em mnää kiäl lainkka, vastasi mnää siihe, -- mutt kyll mar
niit silkkhatuj Lyybekist olis saann.

-- Olis kyll, sanos Vilkk, -- mutt Hamburist ol se isävaina hattukin
duatt ja Hamburist tuadan dämä mnuu uus hattunikki.

-- Hamburist oikken, guingastetei -- puhel Iiro ja ol miälisäs ja
tuumal, ettei Lyybekist semmost hattu olis saannukka, ett se Vilkum
bäähä sopinn olis.

Ja turha se ol, ett mnää semssi puhelinga ny enä, ko me jo oll
Hamburi päi menos eik oll aikkaka, ni me jo pysäsi Hamburin
daksuunall ja sitt lähdettin gaupoj tekemä.

Ens mes sendä meni yhten drahtöörihi, söi siäll yhde eine ja joim
bääll vähä enemängin go yhde eine. Sitt me oti heose ja vaunu ja ko
ol hetke aikka ajett, ni löys ko löysiki Vilkk siäld yhdem buadi jong
akknas ol silkkhatuj oikke roukkjottaisi.

Sinn mes sitt meni sisäll ja Vilkk valikoitt itteles sopeva hatu. Ja
ko hän se ol saannk kässis, ni hän sanos: "Jaa-a, poja, ny ongi semne
räkning, ettem mnää kehtakkan gävellt teijän gansan, jos ei teillk
kans knalli pääs ol, nii ett valikoikkast ny ittellen oikken gomjas
pytt päähänn."

-- Mnää en sunkka rupp raha semssehem banema, sanos Iiro siihem
buhesse ja meinas, ettei hän semmost panis päähäs vaikk maksetais.

Muttko Vilkk sanos, ett hän maksa sen galaasi, ni Iiro miäl
muutusikin goht ja hän sanos, ett hän jo kaua aikka ol tuumall osta
ittelles semse hatu, mutt ei oll rookannk koska raha liiknemä semssem
barsellihi. Ja ko Iiro ol saann hatum bäähäs, nin gyll hep pia
mnuungin doppihin olivas semse löytänn ja sitt mentti ulos. Mutt siin
viäres olikin doinem buad ja Vilkk meinas ett katotast, mitä siäll
o. No, se ol semne leikkaluttengaupp, siäll ol lamppait ja heossi ja
kukossi ja kanassi, ko seisosivas semstem balkettem bääll, ni ett
ko niit paino alas, ni ne vingativa. Vilkk sai koht yhden gättes ja
Iiro toise ja sitt he rupesiva niit kitkuttama juur niingom biäne
mukula. Mnuu harmitt ymmärettvästengi semnem beli ja mnää sanosingi
heili, ettei semne ol täyskasvuse miähen dyät Mutt ei nek ko
naurovak krikotiva vaa ja Vilkk juttel: "Nääks Iiro, kyll snää mnuu
harmonika soittamises voita, mutt tämmöst mnää kitkuttle yht hyvin
go snääki." Semssi oikke Vilkk pauhas, mutt viime he ittekki saivas
siit toimest tarppekses. Vilkk makso ne molemmap paija ja me oll juur
pääsmäisillän gunnjallp pois siit puadist, ko Vilkk äkkäs suure avome
looda siinp puadi laattjall ja rupes koht kyselemä mitä siin ol.

Iiro ko saksa tais, sai pia selvill, ett siin ol samalaissi lamppait
ja heossi ja kukossi ja kanassi, ko lähetetä Suamehe.

-- Vai nii -- sanos Vilkk -- ja sitt hän gatos Iirot ja sanos: "Eks
snää luul, ett siit tliis aika vingumist, jos snää mensi ja istuisit
toho loodaha."

-- En mittän diäd, sanos Iiro.

-- Koetast.

-- Se tlee tyyriks.

-- Tulkko vaa, ny ollangi lystreisull. Kuulestis Iiro, pistäst ittes
istuma siihe loodaha.

-- No, kosk kapteen gäske, nin däyty kai mnuu sen dehd, -- ja ennengo
mnää kerkesi händ estämä, niin dämä pahus jo istus loodas ja Vilkk
pitä händ kainloist, nosta ylös ja laske taas alas ja jatka stää
tekko niingauan gom biänikin gitkaus Iiro ald kuulus.

-- Viäläk ne äändlevä? -- kysys hän ai joukko Iirold ja niingauan,
go Iiro sanos kuulevas jottam bihinä, ni Vilkk käytt händ nuijan.
Mutt viime Iiro meinas, ett nyp pidäis tämän dyä olema valmis,
nous ylös ja me läksim bois, ko Vilkk ens ol maksanns se lysti. Ja
kapplen doistsata saksa markka se makso. Sitt me meni vaunuihi jälle
ja Vilkk käsk Iiro sanno ett mennäis sinn, misä niit ulkmaa elävi o
siälls semses suures tregoolis. Kyll kusk sem baika hyvin diäs ja
meinas juur lyäd heost selkkähän, go Vilkk otta hänen kättes kii ja
sano: "Mennä vaa mutt pysätäst vähä ens." Kusk pysätt ja Vilkk men
viäl kerra siihe hattupuadihi ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks
silkkhatt jällk kädes ja se häm bistkuskim bäähän, go hän ens ol
heittännk kuski vanha lakirääsyn gadull.

-- Kas nii, tämä ruppe näyttämä herraslaagaseld -- meinas hän sitt ja
sanos meill, ett istukka ny oikke rehvakkast poja, niingo redari ja
kapteeni. Ja kyll Iiro vissim barast koitt. Siin se oijendel ittiäs
vaunuis taappäi nojos, jala levjänäs, nokk pystös ja sikar toises
suupiäles, nii ylppjä näkösen, ett oikke harmitt. Eik Vilkkuka sunkka
mildä Nauku Maijam bojald näyttänn. Nii oikke mes sitt meni ja kyll
hamburilaisillk kattomist ol, ko me heijä siuttes ajo.

No lopp tästäkki reisust tul ja mep pääsi siihen dregoolihin, go
niit ulkmaalaissi elukoit ol. Ja lyst niit katto ol. Siäll ol semnen
giraffiki, ko o niim bitkkaulane, ett Vilkk puhel Iirollk, ko hän
se näk, ett ihmselläkin darvittis olit tomnen gaul, ni sitt joldan
dunnuis, ko ryypym banis menemä semmost huilu pisi alas.

-- Ja vissi, sanos Iiro, -- mutt ajattlest, josas saisik kala ryypym
bääll ja menis ruat kurkkuhus, ni se mar kapple aikkan grahnasis,
ennengo se määräs päähäm bääsis. Ja sitt hes sovesivas se asja nii,
ett kyll taivaline isä heills sendä on daitann antta juur jämt niim
bali kurku mitta, ko het tarvittevakki.

Ja ol siäll vähä hirmuse iso elefanttiki, semne suur, neliskulmane
eläv neljällk kondill ja händ kummassakkim bääs ruumist. Se ol vähä
klookk. Eik oll hullumb semnengä elukk, ko ol saan luajald neli
kontti, mutt käytt vaan dakamaissias.

Mutt kaikkjast hauskima olivas sendä ne apina ja marakati. Koht ko
met tlii niitte häki ette, ni Iiro näytt yht ja huus: "Kattokast
pojak, ko o juur jämt niingo Äimlä faar vaina siäll meill Raumall."
Ja todestakki se elukk ol Äimlä faari-vaina näköne. Yhtläine
lattuskaine nokk ja yhtläisep piänes silmä ja yhtläinen gellanem
bartaki leua allk ko Äimlä faarill.

-- Ei mutt oles snää klooku näkönen, gos ole jämt niingo Äimlä
faar -- sanos Vilkk ja nyäkkäs päätäs ja nosteskel silkkhattuas
hamburilaisillk, ko olivak kokkondunn meijä ymbrillen, go meill
nii lysti ol niist elukoist. Ja stää Äimlä faari näköst em me olis
väsynnk kattlemast, jos ei siin yhtäkkin gaks oikke isso apinjunkkri
olis ruvennt tapplema oikken dodem bääll. Stää ol viäl lysteve
katellk, ko Äimlä faari, ni ett me unhoti häne hetkeks valla. Mutt
kyll häm bit itt huale siit, ett händ muistetti. Ko me, näättäk,
seiso siin ja kattle niit kaht ko hiistlivä, ni yhtäkkin guulu
yks krahaus häki seinäs, Vilkk seiso paljam bäite ja kaikk ihmsep
pyrskättävä naurama. Se Äimlä faari näköne ol näättäk tullp pisi
häkin gatto Vilkku nii liki, ett se sai siäpatuks ittelles Vilkun
gnalli ja sen gans mar se nyp peli pit. Se pan se joukkom bäähäs,
joukko se ott sem bois päästäs taas ja noikkaskel juur niingo
Vilkkuki. Mutt ei se stää knalli lainkka varotem bidell. Jo sillongo
se ol häkim bualitte välist se vetännt tyyijös, ni se ol menn aika
tavall lussuhu ja siäll häki sisälls se tek siihen doisengi lommo ja
viime se pan se maaha ja istus sem bääll, mutt kimmatt vähä äkkim
bois, ko hatt luhistus kokko.

Vilkk ol kiukkune ja huus polissiakki appu, mutt ei nes sakslaisek ko
naurova hänell vaa.

-- Misäst meijä vanha lakkin ova, kysys Vilkk viime Iirold, mutt
sillo he huamattivakki, ett ne oliva unhottunn vaunuihi ja nii siins
sitt käve, ett Vilkk sai käveli läpi koko Hamburi niingo mikäkin
ganavaras. Viime hän rupes tekemän gauppa Iiron gans ja hes sovesiva
viime nii, ett Iiro anno hattus Vilkulls sill ehdoll, ettei hän enä
koska saap pittä meno siit, ett Iiro ol turmeli häne isäld perityn
gnallis. Se ol kylläkkin gatker kaupp Vilkull, mutt ei siin mikkä
auttann ja nokk noros hän astuskel rauttiä asema kohde ja mep peräs.
Ja ehtohämys me läksi Lyybekkihi jäll ja menim buurihi.

Mutt seoravan aamunk, ko mes söi suurust, niin gokk toi tuarett
paistettu kala, ko maistus ni saastasen gamalald, ett Vilkk syljeskel
niingom baha katt, ko hän ol ensmättem bala suuhus pistänn. Hän käsk
Iiron dyyijös ja räyhäs: "Menest ja annk kokill ryhäm bääll."

-- Veli, se o äkkin deht -- vastas Iiro.

Ja hetkem bääst kuulusikin gabyysist koki roinaminen, go Iiro händ
kuritt.

-- Se sai jo, kuuli mnää -- puhel Vilkk, ko Iiro palas kajuttaha.

-- Sai oikke, vaikken mnää tiäd mingtähde.

-- Vai es tiäd. -- Maistast näit kaloj. Mitä raadoj olle se kokk
ostannukka mnuu syädäksen.

-- No, mutt sitt saikin gokk tämä selksauna etukättehe ja mnää pane
se muistohon häne voitombualelles. Ei hän niit kaloj ostann. Itt snää
ne osti.

-- Kui mnää? Mitä snää oikke meina?

-- Meina, ett nuak kala ova ne Neebermanni frouan guldkala ja mnää
takka, ettes snää tyyremppä kala olk koska syänn. Pidäis semse hyväld
maistuman, gom bali maksa.

-- Niingostis luule? -- Jaaha, Iiro. Ny mnää olen gapteen buuris ja
snää olek konst ja syäk kaunist lopu näist kaloist.

Eik siin mikkä auttann. Kyll Iiro merikomenon dunde severra, ettei
hän yrittännykkä vastam bulitta. -- Mutt menkkäst kysymä häneld, eik
häne halutais kuldkaloj jälls syäd, ni saatt semse vastaukse, ett
muistatt se.

Semne se reis ol, ko Vilkull uus silkkhatt ostetti. Pali raumlaise
ovas stää juttu naurann ja panns siihe sarve ja sapara lissä, nii
ettei siin olt tott enä muut ko se, ettei Raumam bormestrillakka ol
niin dyyrist silkkhattu kon Dasala Vilkull.




Välmlän Gyäri heosengaupa


Kyll mar tek kaikk se Välmlän Gyärin dunnett.

       *       *       *       *       *

Vai nii, vai ett tunnekka. No, sitt ett tes sunkka olekka Raumald.
Ja se o vahing se, sill ett kyll se Raum sendä on doiseve kylä
kon gaikk muu ja Välmlän Gyär o vähä viisas miäs. Kaikk raumlaise
hänen dundeva. -- Nii händ, tundeva oikke ja niingo sanott, viisas
poik se o, viisas oikke ja tlee toime joka tuules, merell niin go
mandrellakki. Ja mones liämes se on geitett. Pali seo mailma nähn ja
pali mailma koittann. Pali sill on diädoj ja taedoj ja semsem bruurim
bareis stää jotta oppe toinengi. Nii ett vahing oikke se o, ettett
tet tunns stää Välmlän Gyäri.

       *       *       *       *       *

Jaa -- -- -- ett mikä toim hänell o? Se asja lait o sillaill, ettem
mnää tiäds stää ittekkä, jos mnää oikke mene ja tode sano. Se o
näättäk sillaill, ettei hänell ol lainkka mittä semmost ornaar toind.
Taikk soveis mar se niingi sanno, ett niit o nii mond, ettei stää
oikken diäd, mikä hänem bäävirkas o, eritottengin go hän muuttle
toind ai se jälkken, guik kullongin darvita. Ja hätäköst o semse
miähe muuttak, ko o järkki pääs vaikk kuip pali ja saa kynsistäs
lähtemä juur jämt mitä miäl teke.

Lapis hän oikkjastas syndynn o, Lapin Gullamberäs, mutt kyll hän
sembualest laillne raumlaine on, gosk hän mukulast astikk siäll
asunn o eik Raumall ylipäätäs kaua assutt tarvitt, ennengo o nii
raumlainen gom bääseki. -- Ens hän ol jongu vuade suutri opis, mutt
ko hän dykkäs, ett suutrim benkk ol sendä liia alhane istumbaikk
hänengaldasell miähell ja koko tyäki semmost paremi alhast toimitust,
ni hän giipust pöydäll istuma ja rupes kraatriks. Ja ehtokausink,
kon doise opp-poja ja kisälli joiva ja hurrasiva, ni hän opettel
soittama ja hänest tul semnem belmann, ettei häist ja hypyist tahtonn
mittän dull, jos ei Välmlän Gyär olis soittamas. Fiooli hän enimmiten
grahnas, mutt ei sills sembualest mittä väli oli, mikä soitivärkk
hänen gättes pistetti. -- Sillaill oikke. Mnää olen, diädättäk, nähns
sem boja soittavas kaikengaldassi kitkuttimi, kaikki muit paitt
porttepiiut. Mutt eppäle mnää, ett vaikk tosa paikka semnengi rusting
häne ettes traaksitais, nin gyll se poik vaa siitäkkin gopast ming
tansi nuati hyvänäs liikkell hakkais. Ja vähä puhtast sittengi. Semne
miäs se Välmlän Gyär ol.

Ja ain go suvi tul, ni häm bist ittes toiste joukko mynstringill
ja seilaskel Rauma ja Saksa väli, men joskus talvreissuhungi, ost
Londost ittelles oikkem batenti suanrauda ja ko se kuuluiks tul, ni
sillongost vast Raumall ja koko maakunnas Rauma ymbärs suand lyätti
eik tohtri pali tarvittukka, ei kumminga, ennengo Välmlän Gyär ens ol
ollp paha verem bois päästämäs.

Ko hän sitt tul siihen golmengymmnen gorvill, ni hän nais sen
Gaukkembiäle Lutu ja riuska ämmä hän siit saiki, vaikk se semne
ijangaikkine haable ol flikkan olles. Ja sitt hän ott torpa maa
halttuhus, pruukkas pelttoas, käve joukko varvis tyäs, seilaskel
harvimitten, graatroitt ja suutroitt, pelas hypyis, löi suand ja
vahett heossi. -- Nii händ, heossi hän gans vahettel ja yhte aikka
nek kaupa olivakki oikke niingo häne ornaar toimitustas.

Kosk ett tet tunn Välmlän Gyäri, ni mnää ole joutunnt täsä juttlema
oikken goko häne elämkertas, nii ett ymmäräisitt, ettei se ol ihme
eik mikkä, jos semne daetav ja järkeväs miäs, kon Gyär ol, viimen
dlee vähä ylppjäks viissaudestas. Mutt nyk käveki nii hullust, ett
Kyär tul liia ylppjäks, nii ylppjäks, ett hänem bist päähäs koittak
kekat itt se vanha faari, sen gom Belsebuubiks raamatus sanota.

Se ol juur niis heoskaupois ko hänells semmost järkki tul, mutt ei
stää bruuri kekatakka nami ja hävjöllk Kyär siink kohinas joudus,
hävjöll oikke ja viäl linnahangim bäälsem bäätteks.

Odottakkast, ni mnää juttlen deillk koko sengi ramariikam bääst bäähä.

Se ol näättäk sillaill, ett kon Gyär algo niit heoskaupoj tekemä,
ni ei hän juur pali niis asjois kii oli. Tiäs kaikettakki hän sen,
gui heose ikä hamppaist nähdän, gosk heone lavall o ja yht ja
toist semmost siink ko joku toinengi, mutt hän diäs sen gans, ett
heosengaupp ja eritotte heose vahetus o säserä toimitust ja ett siint
tarvitam bali muitakkin diädoj. Sendähde hän meniki naapurtorppaha
Hemblä faarild neovo kysymä ja se ol vähä viissast ajateltt seki,
sill ett semmost heosmiäst ei olit toist koko kulmkunnallk ko Hemblä
faar.

-- Vai heoskaupoihi snää ruppe -- sanos Hemblä faar, kon Gyär ol
asjas selittänn -- no, rupp vaa, mutt ost puhtall rahall ja myyp
puhdast raha vasta, älä vahet koska, sill ett sillo snää es enä taed
olit toissi kekkamat ja sillo snuukin gekuloita. Ja semsis kaupois
o sitt ai vanh faar kans lengeis ja se niis voitok korja, nii händ,
kyll se poik sillon gymnykses otta ja se ottaki ne ai edeldkätt -- Se
mnää ole menn ja huamannk, ko olem biänell ijällän gans mond heosen
gauppa tehn ja mond heost vahettannukki.

Semse neovo faar Kyärill anno ensi ja rupes sitt selittämän
gaikengaldassi vioj, ko heosis pruukka oli. Ja kyll sill äijäll niit
tiädos oli. Patistakki se puhel oikken diimräkningill, nii ett Kyärim
bää -- nii hyvä pää ko se oliki -- oikkem byärällp pakkas menemän, go
hän dul kotti ja rupes koittama muistutell niit viissauksi, ko hänehe
ol ajett Mutt kyll hän nes sendäm beräldäkkin gaikk muist ja miälehes
pan. Kaikk muut paitt sen go faar ol sanonn vahetuskaupoist. -- Se ol
Kyäri miälest lapselist puhett.

Ja ko Lutt sitt syysmarkkin aattehtoste ol lypsänn lehmä ja tehnk
kaikk askres ja Kyär ja hän istahdivap pöydä viäre ehtot haukkama,
nin Gyär sano yhtäkkin gesken gaike: "Kuulestis Lutt, tua meijäm
Bläsi ruppe jo vähitellen dleemam brääkkheoseks, mnää mene ja
vaheta se huame markknoill, ettän saam barema. Ei Pläsi enä kelpp
kupiikiajoissakka ensmäis talve ja se o vahing meill, sill ett niis
ruvetan, guulem, maksama oikke hyvä hinna."

-- Kyll mar kaiketakki mep parema heosen darvittisi -- vastas Lutt
-- mutt em mep paremppa saa, kon ei ol raha väli anttak, ko snää
kaikk ryyppä, mitäs tiänakki. Kylläs oll jällk kaunisakki reedas,
kos aamusten gottit tlii niist Sorka häist. Ja tosa o Siuttlam
boja houskangas juur pitelemät, vaikk hänem bidäis ylihuame
maahambanjaissi menemä. Ja katost mnuun gengrajojan. Eiköst
sendä snuungi miälestäs ol synd ja häppi, ett mnää joudun dämsis
trasikoittema, vaikk miäs taita suutrin dyät tehd. Ja vaikk snää
tiädä, ett Lella muari o veri päähäm bysänn ja tiädäs sengi, ett hän
o snuu odottann jo toist voorkautt, ni --

-- Kas nii, gas nii, nys stää tlee jäll niingon göytt, sans sitt
koskas saa sladin gässihis, niim buhella jällp paremistakki asjoist.

-- Mist asjoist sitt?

-- Niist mnuu heosengaupoistan, mistäst muust sitt.

-- Snuu heosengauppas ja prett, tiuskas Lutt, hak virskirjan
gulmkaapist ja rupes stää pladama.

-- Ajattels snää, mitäs ajattle, mutt kaupoj pitä tehtämä ja voitost
eletä, sanos Kyär, ko ol vähitelle riisunn vaattes, ja pist ittes
fällytte all maat.

Seoravan aamun hän ajo huameltta aikasin gaupunkkihi, Pläsi rattatte
edes. Ja ehtost hän dul kotti aika piänes ja semne heone aisois, ett
Hemblä faar ko hän näk se, sanos, ettei hän goska olis semmostakkan
glami nähn, vaikk hän gans pali heosten gans prängänn ol. Kyär ol
kyll muistans se faari neovo, ett pitä ain gattoma, ettei yks jäsen
olp pakseve ko sama jäsen toises kondis, mutt tämä oliki nii ihmeline
luandkappal, ett sill ol patt kummassakkin dakakondis ja rystö
molemis etujalois, nii ettei se ihme oli, ett molemambualmaise jäsene
yhtläise oliva. Mutt stää Hemblä faar vaa ihmettel, ett semne elukk
ilman gandamat saattin doisest paikast toissehe. Mutt nii se vaa ol,
ett ko stää vähä aikka ajetti, ni sen gondi notkistusiva ja se kävel
niingo muin miähin ja karas hyrrytteliki joukkon, go oikke lujast
vaaditti.

Lutt anno oikke aika pyhkek Kyrärill, mutt ei Kyär ko nauro vaa,
silittel Lutum bäät ja sanos: "Ong se meijä mamm oikkem bahallp pääll
vai, kosk porise niingom bapupata."

-- Ann ollp pitelemät -- tiuskas Lutt ja ol niin giukkune, ett vallan
gihis. Mutt kyll hänen giukkus pia lauhtut täydys, kodei hän Kyäri
suuttuma saann.

Eik Kyär sembualest heosevahetuksist lakann, vaikk tämä ensmäinen
gaupp nii huanost luanistann ol. Ei maaren, go rupes ai hullumi
niihin doimeihi; voitt joukko ja häves taas ja Lutt haukus ai vaa,
jos ol kaupp pareve taikk huanove. Eik oll ihmekän, go Lutt pelkäs,
ett menevä viimen grundvallkivekki niis kaupois. Ja Hemblä faar
nauro ja meinas, ett kyll hän se vaan diäs, ett piru se on go semsis
kaupois prosändik korja ja hyväs sittengi.

Mutt kuik Kyär siin vahettel ja pelas ja viisastus viisastumistas
niis kaupois, ni hän dlee yhten markkinehtonk kotti oikken gomjas
rautikk ree edes. Se ol hyväs lihas, notki kulkema ja nii nöyr
menemä, ettei piiskast puhettakkan darvinn oli, eikän, go vaa ohjaksi
hellitt hiuka, ni se men niingon gulo.

Lutt osas ollp pihallk, kon Gyär kottit tul ja ko hängi ymmärs, ett
Kyär ny ol tehn hyvän gaupa, ni hän sanos: "Ming mataljärkise vaevase
snää ny oles saannk kynssis ja kekuloinnp pahambäeväsest; oles snää
sendä oikke aika prakkfaar." Ja Kyär park sai siin viäl mond muutakki
uutt nimi eik yhtikä oikken gaunist. Mutt ei hän diättos pistänn.

Koko sen dalven Gyär ajo kupiikki, tjäänas hyvä raha eik löytänn
mittä vikka heosesas, ei, vaikk hän olis kui hakenn.

Kyll mar se mahta oll aitur ja paha kiit tleema, ajattel hän viime
ittekselles ja rupes harttast kevä ja suvi odottama, ett hän olis
saann niist asjoist selgo. Mutt ko suvi tul, ni hän näk, ettei häne
rautikkos oll lainkka aitur ja ko leiväm balase ott kätes, ni se tul
händ oikkjanas ihmist kohde ja anno pannp päittmep päähäs.

Niihi saakk ei Kyär oll uskaldannk kehuskel stää rautikkoas Hemblä
faarin guulle, mutt kyll hän ny rupes siihen doimehe ja kyll hän sen
gonstin dais. Ollek koska mailmas mittä heost niin gehutt, ko stää
rautikko. Ja niingaua häm bit asjas pääll, ett Hemblä faar viimen dul
paki parastas stää rautikko syynämä.

Vähä nuugaste se äij se luandkapplen dutkes, mutt ei löytänn vaa
mittä vikka. Ko hän sitt ol sen doimitukse lopettann, ni hän sanos:
"Kyll mar tämä pruur yli aida mene, vaikk korkkeveki edes olis."

-- Mene kyll, jos pakoteta, mutt ei omi luvi, vastas Kyär suu
messingis.

-- Vai o semne, mutt köyde ja värki ja tusinottaisi miähi kaiketakki
stää piirittämän darvita, ennengo se laitmeld kiis saada.

-- Ei maaren, gon dlee niingo hull, ko nimes kuule.

-- No, mutt sitt se om belkur, sanos äij sillon, graappas plakkristas
kakspiippusen bufärti ja ammus präjäytt molemak kuti juur rautiko
noka edes.

-- Tommossi, sanos Pako, kon gatto hyppäs, tuumal Kyär ja nauro, ko
rautikk seisos niingo olis sotakoulu läpitt käynn.

-- Tätä mnää en ymmär, tiuskas Hemblä faar sillo, snää olet taitann
viimengin dull oikkem bali voitoll heoskaupois. Mutt kyll snää viäl
hävemängin kerkke, kos tämä jäll vaheta. Vanh faar se on, go näis
kaupois sendä viimeseks voitoll jää. Siit ei pääs mihinkkä.

-- Vai niin de luulett, mutt kyll hän nys sendäm bettessen dlee, kon
dätä heost, näättäk, ei hukatakka; ei vahetet eik myyd.

-- Ja ko syysmarkknat tliiva, niin Gyär ei mennykkän gaupunkkin, go
ol perunmaall Lutun gans ja meinas, ett markkna ova niit kaikkjan
durha-aikkasemppi lystej, kom bruukata. Ja sillk kerta Luttuki ol
sama miäld kon Gyär.

Mutt yks aamu sitt siin Mikom bäevä aikoin, kon Gyär ol tallis, ni
rautikk tul yhtkki vähä kamalaks. Se löi maat ja se jala hakkasiva ja
nytkesivä niin dihuva, ettei niit toinen doisestas erottann; kaulatas
se vääns sinnt, tännt, tonn, silmä oliva väärimbualim bääs ja vaht
lens ulos suust. Kyär ol niim beljästynn, ettei hän enä ymmärtänn
oikke mittän, go seiso paikallas niingo naulatt. Muttko rautikk siin
ol aikas potkinn ja vähdänn, ni se nous ylös, rupes syämä ja kattel
Kyäri, niingo olis meinann. "Nääks, semssi konstej mnää ossa."

Mutt ei Kyär tykännykkä mittä hyvä niist konsteist. Ja ko hän ol
kuuli, ett heosisakki on gaatvaise vika, ni hän rupes eppälemä, ett
häne rautikkos ol semne. Ja kyll häm bia ymmärs, ett nii oikke se
asi oliki. Sillon Gyär rupesiki odottaman Duamonbäevä markknoit vähä
uskoste, mutt ennengo net tliiva, ni rautikk ol krambeis vähä mond
kertta ja yks ehto ei se enä noussukka ylös semsen duuri jälkken, gon
gääns ketarap päin daevast ja -- hörrätt.

Ei ols sunkka monttaka miäst mailmas, ko semsten glummette jälkke enä
olis heosengaupoj ajatell, mutt kyll Kyärill intti ol, nii ett siit
laist autt. Ja yks päev vähä ennen Duamonbäevä markknoit hän sano
Lutull: "Tota plakkarkello em met tarvitt lainkka, mutt heose met
tarvitte ja mnää vahetangin duan gello heossehe."

-- Koitast vaan dehds se tyä! Aino kell huushollis, ko ajast jottan
diätä. Seinkellost ei ol mittä appu, ko se aim brindull o.

-- Ja sill o sitt väli, jos meijän gello ovap prindullt taikk ei.
Lahden dagsvärkkkello ään kuulu tänn valla hyvi ja siin o meill
ajandiättö juur tarppeks. Ja omb snuull aikka pittäs seinkell ajall,
vaikkas päevkautte viisreis killuisi.

-- Vai mnuullt täsä stää aikka kuitta liiknemä o. -- Aino vaimihmne
huushollis. -- Tiäd hiuka!

-- Aino vaimihmne! Vai usseman deit ny viäl tarvitais mnuun gimbusan,
sanos Kyär. Ja ko markknat tliiva, ni hän men kelloines heostorill.
Mutt ko hän gäsk niit toissi kello ja heost paiskama, ni ne naurova
händ. Vast ehtohämys kon Gyär ol kottippäi menos ja ol pääss Lajon
danhua suuhu, ni yks miäs, ko ol must kasvoildas niingom badangylk ja
puhel semmost syvä, pohilaist suami, rupes hänen gansas kaupoihi ja
sanos: "No, kumnest säijär snuull o sitt."

-- Ei se olekka mikkä säijär, ko oikke Londoonar ja patentt leever,
vahvah hoppjaisek kuares siin ova ja sisikund semne, ettei semmost
joka paikas tehdäkkä, vastas Kyär ja vet kellos plakkrist. Ja kyll
stää kello vaa näyttäk kelpaski.

Iso aikka siins sitt puheltti ja tinkatti, mutt kaupp siit viimengi
vaan dul. Kyär anno kellos ja sai komjan dröpphändäse musta. Suitteit
ei hän saanns siink kaupas, nii ett hänen däydys stää tukast kottit
talutta. Kyll hän siin reisus yhdengin gerran guras kiärittel, mutt
kotti hän varsas toi ja pist sen dallihi.

Hän ol hyvim bäevi miälisäs siit uudest kaupastas eik olit
tiätvännäs, ko Lutt möyhäs stää, ett hän hyvän gello ol hukann. Eikän
diättös pistännk, ko istus sängylaedall ja soitt fiooli. Ko hän siins
sitt ol hetke aikka soittann, nin dlee Hemblä faar heill ja sano:
"Mnää kuulin gopina tallis ja ko mnää ymmärsi, ett snää ole heose
jäll hankkinn ittelles, ni mnää kraappasin dulitikkuhu valkkja ja
katosi stää noi vaa vilaukseld. Mistäs snää semse oudonäköse musta
oles saanukka? Se näyttä vähä klookuld, ko sill o viäl tröpphändäki."

-- Vaheti mnää se ittellen gello vasta. -- Mutt panittakkost tef faar
vaan dalli ove lailes kii? Siin oves o vähä pränkk lukk ja must tlee
ulos tallist, jos ei ovi kii ol. Se ol vallallas siäll.

-- Panin gaiketakki mnää oven gii -- sanos faar ja rupes praakkama
Lutun gans, ko seisos taka viäres ja liikutt puuro. Kyär vetel
fioolillas kaikki mitä hänell osas miälen dull.

Mutt kesken gaike rupesikim borstost kuuluma vähä kamala kolina, tuva
oll lendä auk ja se Kyäri uus must astu sisällt tuppaha.

-- Näättäk ny faar. Ett tep pannukkan dalli ovi lailes kii; vaikk ei
sill väli näy olevas, kosk tämä elukk o näi lakki ja ihmistem berä.
-- -- Tjoo, joo, mustanikki, älä yhtäkä ujostellk, kon dee hyvi ja
käyp perämbualell vaa! -- puhel Kyär.

Ja must ol juur niingon gotonas.

-- Snää tykkä vissi musiikistakki, sanos Kyär hetkem bääst ja rupes
"puhemiähe valssi" soittama. Mutt sillongost must vast villihin dul.
Se pan kaulas kaunist kaarehe, rupes tänttröittemä ymbärs tuppa,
nosteskel kondeijas vähä komjast, oijens ne ai sojolles ettippäi,
ennengo se ne maaham ban, ja tröpphänd vilas koko aikka, niingo
semnem byär ko valulaeva ahteris o. Joukko se kiäputt ittes ymbärsiki
ja kaiken dämä se tek juur jämt fioolin dahdi jälkke. Kyär pyrskätt
naurama, mutt Lutt hyppäs puurkauh kädes pataharkum bääll ja Hemblä
faar siunas ja kläppäs. Kon Gyär soittamast lakas, ni must pysäs Lutu
ette. Lutt huutama, ett "huut siins sengin gamal elukk, mitäs siin
mnuu vauhkottle!" Ja ko hän samas heritt stää puurkauhallas, ni must
laske ittes etukondeillas polvilles ja taitta pääs alas, nii ett ott
laattjahan gii ott. Sitt se nous yhtäkki ylös ja lykkäs stää päät
peräkamarihi. Ja ko Lutt ja Kyär ja Hemblä faar meniväk kattoma,
ett mitä se siäll oikke sortteera, ni he näkevät, kuit tämä pahus
istu takajaloillas pöydä viäres, etukondip pöydäll ja väylä leiväm
balast, ko se ol ottann leipkorist. Sillo Hemblä faar rupes lukeman
gaike sen, go hän aabeskirjast muist ulkko ja Lutt yritt veissama
yht katumus- ja paranusvirtt, mutt ol niim belgo hallus, ettei saann
oikke mittä lailist äänd toimen go jotta semmost piänd pihinä vaa.
Kyär ol aino, ko viäl järjisäs ol. Hän men peräkamari ja sanos:
"Oles snää, mikä snää ole, niin dallihi mnää snuu sendä viä." Ja
tallihi hän sen gauhja eluka veiki. Sillo vast Lutt virkos se verra,
ett hän sai haetuks kulmkaapist kaikk tropp-pottus käsill ja Hemblä
faar ja hän tekiväs sitt kristelist tasajakko ja paniva juur jämt
kaikk tropik klaariks, ennengo he voimistusivas se verra, ett puhe
jäll rupes käymä niingo ennengi. Ja Hemblä faar sanos: "Niingaua se
Kyär siink kamalias om buhell, ett te ny olett saann vähä kalppjam
barselli huushollihin."

-- Kuit te meinatt faar meinattak vissi niingo mnääki, ett se o se?

-- No meinan gaiketakki. Ei sunkka heone läpi lukitu ovem bääs ja
eks nähnk, kuis sen gaavoist valu leiskus, ko se läpi porsto men ja
huamak kaiketakki snää se, ett täällt tulikiven gräässä o, nii ett
tupettumam bakka.

-- Jaa, mutt nii ongi, sanos Luatt ja nuuske joka haarall; --
tulikivi oikken dääll haise.

Siihen dul sitt Kyärikin dallist ja ol valkone niingo lakan eik
puhunns sanaka. -- Hemblä faar rupes säälimä ittiäs kiiruman gautt
kottippäi, mutt ei hän enän dalli siutte mennk, kon dek oikke aika
mutka vallan doissippäi ja kiärs vast tuulmyllyn dakka torppatas
kohde. Mutt ennengo hän läks, ni hän sanos, ett kyll tämä viäl
jottan gamala tiätä, sillett ei semne riätas talost lähd ilma suuri
mullistuksi.

Ja kyll faar oikke ennust. Seoravanp päevän olivak kruunumiähe jo
huameltta aikasin Gyärin dorpas ja heijä fölisäs ol se mustlaine ja
sanos, ett Kyär o häne valkos viänn.

Kyär löi nyrkkis pöyttähän, gäsk niitten doisten guullp pääll,
mitä se muijaan hänest puhele ja sanos, ettei hänell ol valkost
heost oll montte vuatte. Sitt hän vei heijän dallihin gattoma ja ko
fallesman ei nähns siäll muut heost ko se musta, ni hän dek jo lähtö
poispäi. Mutt sillo se mustlaisem baha kast heintuko vettehe ja rupe
sill musta tahkoma. Ja kui hän siins sen gans tuhtas ja vähtäs, ni
valkoseks oikke se rupes muuttuma. Sillongost Kyäri vast ahdistama
ruvetti ja kodei hän taitannt todista, millaill hän ol saanns se
heose, niin gii häm bantti ja tuamitti linnaha, vaikk hän gyll koitt
sanno, ett hän syytön ol. Mutt ei siin mikkä auttann. Tuamariki sanos
vaa hänell, ett hän vast oikke aika prakindekki ongin, go otta ens
toise heose ja färjä se sitt mustaks, ettei stää tunnetais.

Lutt itk vähä harttast, kon Gyär Turkkuhu viätti, mutt Hemblä
faar lohdutt händ ja meinas, ett kyllkaiketakkin Gyär se satsin
darvitteki, ei sunkka hän muuto lakkaiska niist heosevahetuksistas.

Ja parannukseks oikke se reis Kyärill ol niingo monell muullekki. Ko
hän linnast palas, nii ei hän enä markknoill menn, ei ryypänn eik
niim bali ett olis fiooli kättes ottann. Ja pali hän ol Turus ollesas
raamattu tuteerann ja hengelissi kirjoj lukenn.

Lutt ol oikke ilone, ett Kyär semseks tuli ol eik heijän gesken
goskam buhutt niist heosevahetuksist. Mutt yks ehto ko Hemblä faar
jäll ol heill, ni faar sano: "Jaa-a Kyär, snää ole viisas miäs, mutt
pahom bäevi snuu sendä niis heosengaupois kekatti."

-- Mnää viisas miäs! -- vastas Kyär -- em mnää ol mikkä viisas. Kyll
mnää enne mailmas semses luulos oll ittekki, mutt tiädättäk, mitä
Lutheerus semsest sano.

-- No mitäst hän sano sitt?

-- Hän sano, ett se o ensmäine hullu merkk ihmses, ko hän luule ittes
viissaks.




Tasala Vilku valehammas


Mnuu vanh hyvä ystvän, Gorrela Juhan Henrik pruukkas ai sanno, ett
turha met täsä mailmas sendä vinkröitte ja vänkröitte, myy ja osta
ja koitan gaikin davo lyäd rikkauksi kokko, sill ett tänn meijä nes
sendän gaikk jättät täyty eik niim bali ko viide marka sedeli meijäm
bään allp pannak, ko me Nummell viädä. Sillaill oikke Juhan Henrik
sanos ja se o mnuu miälestän oikke sanott ja se puhe pitä paikkas --
ylipäätäs. Mutt kans vaa ylipäätäs, sill ett mnää takka se, ett kon
dua meijän Dasala Vilkk joskus kuapata, ni siin meneki hänen gansas
koko roukki kuitta ja hoppja ja platikka ja muit tyyreit metallej
maam bovehe. -- Häne hamppaisas näättäk. Sill ett nii hyvä miäs ko
Vilkk ongi, ni hamppas sill ova huano ja ova oll huanok koko mailma
siu. Ja niitten gans o yhtäkki lai vähti pidetti, niit om blokatt
pois ja pantt uussi sija, niit o skrubatt ja everbygätt ja paikatt ja
poratt ja fiilatt ja niihi o niingo sanott ajett kulla ja hoppja ja
platika ja värki. Nii händ -- ja ett sunkkan det tämäaikkase ihmses
semmost lainkka ihmettlekkän, gosk ihmse ny ova jo melkken gaikk ja
eritottengin vaimihmse niim baikatu ja värkäty, ettei enä oikken diäd
mikä heis o löyssä ja mikä fasta. Mutt siihe aikka mailma ko Vilkk
algo ylimäise isän döit parandama ja kon ei ussevemppi teist viäl oll
mailmasakka, nim bidetti semssi konstej suuren ihmen ja syndin ja
häppjänk kans, niingo nek kukatiäs ovakki. Mutt luulettak, ett Vilkk
siit hual, mitä me muuk kristelise ihmse ajattli. Ei maaren, go häm
bist ittes ai joukkon Durkkuhun, go siäll ol semne hammasmestar ja
joka kert ko hän siäld tul, ni häne leipmyllyhys ol ilmandunn joku
uus ihme.

Sillaill oikke. Ja kerran go hän jällt tul semsest Turu reisust,
ni häne vanha madosyännyn gulmhamppas sijaha ol kekuloitt oikken
gaunis, uus valehammas. Hän ol kovast ylppi siit hamppast ja selitt
meill, ett se mestar siällt Turus on dehns se ja ett se om biänell
naulallp poratt häne leuoihis kii ja ett semne hammas o yht hyvä ko
jumala luama hamppakki ja viäl pareveki, sill ett semne ei pold koska
eik äkseer, niingo esimerkiks se aino paikkamaton hammas, ko hänell
viäl on dämä uude, ihmelise hamppa viäres. No, mek kattli stää häne
stifthammastas, niingo hän stää nimitt, tunnustli stää ja ihmettlin
govast. Ja ihmeline rusting se kyll oliki, piukas se tunnus olevas
ja ehi ja kaunis se ol ja patentt kaikim buali. Nii ett kehhu oikke
meijä stää täydys, mutt kyll mes se sendän gans sanosi Vilkull oitis
päi silmi, ett semne o syndist puhett, ko hän sano stää paremaks
ko jumala luama hamppa. Niingon dosi oliki, sill ett olkko semne
hammasmestar mikä hän o, nin gyll hän oikken groponikkar sendä o
ylimäise isä rinnall. Ja ett se ol syndist puhett, ymmärtä siitäkki,
ett Vilkk sai siit rangastukses.

Ja se käve näi. -- Yks lauandapäev elokuus, ko Delfin, Tasala Vilku
skuunar, ol laustaukse alane ja Vilkull aikka liiknemä, ni hän ja
Hakkri Iiro tliiva mnuun dyän ja sanosiva: "Nousest ylös, Kalkke
ja sonnust ittes, sill ett ny mennä longreevillt tonnp Pyhämaan
gulmill." Nii händ, ja kodei mnuull oll mittäm baremppakan doimitust
edesän niinp päevin, ni mnää päätingi lähti heijä fölisäs. No nii,
mitäst täst, met toimiti ittellen hiukam brovjantti, jongum botu
rommi ja kaks kolm fjäändli sokeri kylmä vasta, niingo ymmärätt ja
muut ei tarvittukkan, go meill ol siällp Pyhäsmaas tutt meritorpp,
mihi me yässeks meinasi. Siäll met tiäsi saavan gaikengaldast ruakka
raha vasta niim bali ko met tarvittingi. Ja nii mes sitt läksi.
Meill ol hyvä tuuld, nii ett mes sträkkäsi valla hyvi Järvluado
ulknokast Värkknääste noka siutte ja pia mes sillaill olingi vanhoill
apajoillan. Mutt tuski me oll saannk komppen ja sänttin kannettu
torppaha, ni ruppe Vilkk puhelema, ett tlee vissim baha ilma, kosk
stää häne ainoa paikkamatond hammastas mojotta.

-- Vai hamppaistas kapteen sen diätä -- sanos torpa faar. Ne mar
ovakki vast ihmelise hamppa, mutt kyll oike niin dosi ongi, ett paha
ilma oikke mes saan däsä, gosk meijän goll o syänn ruaho pisim bäevä
niingo hull ja kaikk taeva merkikki osottavas stää sama.

Ja paha ilma oikke siit tuliki niingon dorpan gollkatt ja Vilku
hammas ol ennustann. Mutt mikä ol paheve, ol se ettei se Vilku hammas
tytynn ainoastas ennustamissehe, muttko se paha rupes äkseeraman
gilppa tuulen gans ja mojott ai enemä ja enemä stää myäden gon
duuliki friskas. Ja ko meill viime ol oikken däys storm siäll ulkon,
ni ol Vilkullk kans semne hamppambolde, ett hän vallan gimaroitt
sen gynsis. Ja meijän däydys istu ja kuulustell häne ähkymistäs ja
puhkumistas, ko ulkont tuul niin govast, ettei reivill menemist
taitann ajatellakka. Eik todika oikke maistunns semsis olois. Mep
paningi sitt maat ja jäti Vilkun daistlema hamppas kans ja ajattli,
ett kyll yä rauha ja levo fölisäs tua. Mutt ei se tuanukka stää.
Seoravan aamunt tuul yht friskist ko ennengi ja Vilku hamppambolde
ol jo yldynns semsse voimaha, ett hän ol vallam bualhull sen gans.
Ajatelkkast, ko hän ol tuli niim böhköks, ett hän ott palaniandakka
rommryypy, pit stää vähä aikka suusas ja pruiskas se sitt ulos jäll,
nii ett oikke sydänd viils, ko semmost jumala lahja haaskamist siint
täydys katell. Ja viime mnää sanosingi hänell: "Tiädäks Vilkk, me
ymmärrän gyll, ett snää olek kovas tuskas eng mes sunkkan dahds
snuuld rommi kiälttä, vaikkas sen gaike yksnäs joisi, muttko snää
ruppes stää suusas pitämä ja pruiskases se sitt ulos jäll ekkäs
niälekkä stää alas, ni semnem beli ei pass lainkka ja jodes snää
lakk siit, ni em me anns snuullp pisaraka enä." Mutt kodei Vilkk
mnuu nuhtlemistan ottannk kuulevin gorvis, ni sillo mnää käskin
dorpa faari ja Iirom biänd kokkoust pitämäm beräkamari ja tuumalema,
ett mitä se Vilkun gans oikken dehdä. Ja ko mes siin aikan olin
dispundeerann, ni met tlii siihem bäätöksehe, ett me nappangi se
harmin gapplem bois Vilku suust.

-- Niingo sanott o, vahvist torpa faar sen duamjo ja meinas, ettei
meillk kaluist sunkkam buutett ol, ko hänell o nii hyväp plattongi,
ett nep pitäväk kii niingo sika leiväst. -- Kyll niill vissi hammaski
lähte, jos vaa jomnengi miäs haalamisem bääll o, puhel faar.

-- No, kyll täsä taas miäst siihen doimehe o, sanos Iiro, ja sitt mes
sovesi nii, ett faar pitä Vilkun gäsist kii, mnää väänä hänes leukas
auk ja Iiro askroitte se hamppan gimbus.

Sillaill oikke meills se asi klaari ol ja faar läks hakemam
bihdeijäs. Oikke ijangaikkise vanha ruastunnuk kiusa ne oliva, vaikk
faar nit niin gauhjast kehunn ol, muttko Iiro ol niit jongu aikka
takonn nalkutell ja fiilann ja rasvoinn, ni hän meinas, ett kyll ne
vaa asjas ajava.

Vilkkukim bist ittes sinnp peräkamarihin, go mes siäll niin gaua
joudusi askroittema ja ko hän näk plattongi Iiron gynsis, ni hän
rupes aavistamani baha ja kysys, ett pahustak mes semsill vehkeill
meina.

-- Huals snää siit, sanos Iiro vaa ja klimssauttel pihdeilläs.

-- Hualin gyll mnää siit, sill ett luulettak, etten mnää ymmär, ett
te meinatt noill raodoill ruvet mnuu suutan gyndämä, mutt koittakkast
tull vaa, ni mnää tainauta nii, ett teijä oma hamppan ovak kurkum
beräs.

Sillo mnää oikke suutusi ja rupesi Vilkulls selittämä, ettei täsä
mikkä muuka aut, kodei tuulen dähden gaupunkkingam bäästä.

Siihem buhesse ei Vilkk vastann mittän, go siäppas lakkis ja läks
liässuhu.

-- Menkkö vaa, siäll hän saa kiljuk kilppa kalakaijatten gans eik
häiritt täsä meijä lystiän -- tuumal Iiro sillo.

-- Nii menkkö vaa, ei hamppambolde siälls sunkkam baremaks tul --
päätt torpa faar.

Eik se paremaks siällt tullukka, muttko hullu hullumaks niingom
Borström Borin goulus. Ei ollt, tiädättäkk, kulunnp puald tiimaka,
ennengo Vilkk tlee takasi ja oikke rukkole, ett me otaisi sen
girotu hamppam bois ja sanos, ett se händ enimä harmitta, kodei hän
ymmärtänn anttas sen Duru mestri värkät stää.

No, mitäst täst, me rupesin goht valmistuksihin. Mek käskin dorpa
ämmäm bannt todivede lämppemä ja Iiro rupes sokeri palottama ja ennem
bitkä me istusin glasi noka all ja käski Vilkum gallistell uskoste ja
karast luanttoas.

Em mnää sendä ment takkama, ett tliik Vilku luand siit sen govemaks,
mutt se mnää tiädä, ett kyll Iiro vissin gäve kamalaluandoseks, ko
mes siinp piäne rooti oll ryypänn.

-- Kas nii Vilkk -- puhel hän -- jua aikatavall vaa, se on darppessen
dällk kertta. Eik snuu yhtikäm beljät tarvitt, sill ett kyll mnää se
vissi ulos temma, nii ett snuu leukluus rytisevä vaa, vaikk sill olis
semse juure, ett ne ulettuva niskkrooppihi saakk.

Niingo jokane ymmärtä, ni ei semnem buhe Vilkkuhu mittä hyvä
vaikuttann ja mnää sanosingi Iiroll, ett om bareve, ett häm bitä suus
kii ko ett hän jahta niin gamali.

-- Kamali, mitä kamali mnää puhelen, gon goita muutongin däsä
lohdutta Vilkku niim bali kon gerkke.

Ja Iiro pit asjas pääll, kehus kourias ja meinas, ett niill hän murta
vaikk säpäleiks Vilku leukluu ja kyni ytimengi niist ulos jos niiks
tlee.

Nii ett mnuu miälestän häne lohdutukses lait ol vähä nii ja näi.

Vilkk park istus ja kuulustel Iirom buheit pelgo hallus ja silmä
ymbyrjäisinp pääs niingo hyyppeme. Mutt viimen dodi rupes hänesäkki
sendä vaikuttama ja yks kaks hän hyppäs ylös ja sanos, ett ny men
hamppambolde niingom byhjett.

-- Siins sen daudi lääke oliki -- meinas torpa faar sillo ja kaas
koko klasilisen dodi niäluhus ja mnää tuumalin gans, ett sillaill
oikke se taut kiärus sai ja mep pääsen goko vähtist.

Mutt se puhe ei ollukka lainkka Iiro miälehe. Hän löi nyrkkis
pöyttähä ja sanos: "Olettak te ny todestakki semssi pöhkössi, ett te
jätäisitt sikses koko meijän doimituksen. Ettäk tes se vertta tunn
hamppamboldett, ett tiädätt, ett se vaan goitta kekat meit. Kyll
oikke se ny hissuksis o, mutt andakkast ko häyry ova menn Vilkum
bääst, ni sillo se aika jäll ja vähä turkasen davalls sittengi."

Ja nii se Iiro meijä siinp peljätt, ett met tlii jälls siihem bäähä,
ett se otetangim bois. Vilkk ol jo siink kunnos, ettei hän hualinn
mittä meijäm buheistan, muttko veisas ja trallittell ja olis tahtonn
meitt sormkoukku vetämä. Mutt Iiro miälest ei hän oll viäläkkä oikke
reedas ja nii mes sitt istusi ja todasi ai ettippäi vaa.

Jongu ajam bääst Vilkk sitt pist ittes ulos pihall ja kon dorpa ämm
samas tul sisäll, ni hän rupes meit klummimam bahast elämäst ja
sanos, ett häne miälestäs kapteen o aika piänes.

-- Mnää eppäle stää sama, vastas Iiro ja käsk meijän dullk kansas
ulos. "Ny o vissirn bia aik ruvet toimeihi" puhel hän, hak plattongis
ja pist mnuun gätten yhde vanha nahkkandisen girja.

-- Pahustak mnää tällt tee? kysysi mnää.

-- No eks snää stää ymmär, ett se panna Vilku hamppatte rakko siks
aikka, ko mnuun doimituksen gestä. Se vasta pehmjäld, nääks.

Ko mes sitt tliim bihall, ni Vilkk istu siäll yhden give nokas ja
ko mep pääsi häne viäres, ni hän sanos: "Älkkä istukk, pojat, tällk
keinuslaudall, ei se kest meit kaikki, kosk se jo mnuungi allan notku
niin gamalaste."

-- Ny hän o juur parhamallas, huus Iiro sillo, niingoten mekki stää
olis ymmärtänn, ett ihmne sillo jo on davalisest pois mailma asjoist,
ko hän istu kive nokas ja luule keinuslaudallk keikuttleevas.

Me rupesi sitt siint tuumalema, ett kui Vilku leua oikke auk saada,
muttko hän samas rupes trallittama jäll, ni Iiro sanos mnuu: "Pass
nyk, Kalkke, päällk, kon dlee semnem baikk ett hänen däyty avat suus
oikke auk ja pist sillo kiri häne hamppattes rakko."

Kaikeks onneks Vilkk samas rupesiki vetelemä stää veisu ett: "Se oll
yks suvi-ilta, kun laaksosa kävelin." Ja ko mnääkin daeda se veisu
valla hyvi, ni mnää odoti siks ett hän dul siihe "laaksosa" sanan
gohdall, misä se nuatt niin gamalan gorkkjall mene ja sillo mnää
suttasingi sen girja vähä nätist häne suuhus, faar karas ranttemihin
gii ja Iiro nappas plattongeillas hamppa häne suustas, nii ett yks
krahaus vaa ol. Eik Vilkk tiättos pistänn, ei stää ko merkk.

-- Oi nyk koohot sendä, ihmettel faar, -- mutt se mar ny vast käveki
nätist! Takka mnää vaa se, ettei mikkän dohtor olis stää tyät paremi
dehn.

-- Paremi! Sanokkan def faar vaa, ettei mikkän dohtor olis stää nii
hyvin dehn, tiuskas Iiro ja ol ylppi niingo rott Nyyberi merras.

Ja kyll hänell ol syytäkki oll ylppi mnuungi miälestän, sill ett
oikke seivakkast hän se hamppa Vilku suust nappas. Kyll mnuu se
sannot täyty.

No, mitäst täst. Me vei Vilkun dorpam beräkamarihi maat, kääresi häne
fällytte sisäll ja enne montta hän nukus niingon dorrakas.

Mutt me istusi sitt viäl iso aikka ylhäll, join dodi ja praakkaskli
muinassi. Mutt vaikk me olsi mist jutell, ni ai meijäm buhen sendän
giärs takasi siihe hamppa ulos ottamissehen, go se nii nätist käynn
ol. Ja ko siihen gerrangi jällt tultti, ni faar sanos: "O mnuullakkin
dosa yks paha juuren dröntt; ei stää julmettu polttann ol, mutt kuka
sen diätä, kosk se ruppe kurelema. Mahdaisingon antta ottas sem bois
vastukseltta, gon gerra olen dämsen dohtrim bareihim bääss."

-- No kuingastetett annais, sanos Iiro ja rupes vähtämäm
blattongeines.

Eik oll aikkaka ni hän jo käve faari hamppandrondin gimppuhu. Mutt
ei se lähtenykkä nii huakkjast ko Vilku hammas, vaikk Iiro vähtäs ko
hemmett ja faari suu rupes vähitelle olema niingon guakkmaa. Viime
faar suutus, ko Iiro pit asjas pääll, vaikk faar kiäls ja siint tul
oikke aika metakk. Eik stää tiäd, kuik kaua stää olis piisann, mutt
sillo aukeskin doisem beräkamari ovi, torpa ämm tul ulos, ott faari
ja Iiron grivoihin gii ja heitt heijä ulos ovest ja plattongip peräs.

Em mnää olp pali nii riuskast ämmä nähn, ei se yht sana puhunn,
muttkon dul ja men niingon duulispää ja tek puhdast jälkki niingo
seki. Vaikk kyll mnää se sendä sano, ettei Iirot nii lyyryteltt olis,
jo ei hän olis niim bali karass luanttoas rommills sinä ehton.

Nii händ. Ja ko faar ja Iiro sitt oliva aikas pehtroinns siällp
pihall, ni het tliivas sisäll jäll ja me menin gaiki maat, mnää
Vilkun gans peräkamariin, ja Iiro ja faar tuvam bengill.

Päev ol jo likitellem bualillk ko mnää heräsi ja ko mnää katosi
Vilkku, niin dämä istu sängysäs sormes suus ja pitä piänd kirolemist
edesäs.

-- Ei sunkka snuullt tiämäs hamppamboldett ol? kysysi mnää.

-- Ei, ei stää raatto enä pold, vaikk se o hyvi ark, mutt mnää en
ymmär ett mihi jumala nimehe mnuu stifthamppan o joutunn?

-- Snuu stifthamppas! huusi mnää, mutt samas mnää ymmärsingi asjam,
bisti housu jalkkahan, menin duppaha ja sanosi Iiroll ja faarill:
"Älkkä vaam buhukk enä sanaka siit hampa ulosottamisest."

-- Kui nii sitt? kysys Iiro. Eik hyvä tyätäs enä kehhus sais?

-- Ann ollk kehumat vaa. Nääks, snää es ottanukka stää kippjä hammast
pois, muttkos temmasi Vilku valehamppan diähes ja nys se pitä kauhja
meno siit, ett mihi se o joutunn.

-- Helkkris! sanos Iiro eik hän mittä muut sillk kerralls sanonnukka.

Ja em mes siit jutust se eräm beräst pali puhell ol, mutt fundeerann
mnää stää ole usse ja tulls siihem päätöksehe, ettei meijän glummin
oll mittä muut ko rangastus Vilkulls siit, ett hän ol kehunns stää
valehammastas liiaks ja ett mekkin gerra sai oll välikappli ylimäise
isän gäsis.




Kon Dasala Vilkk sulkku saerast


Kyll niis taudeis vaan goera on gaikisakki, mutt se o sendän gaikkjan
gamalimppa, ko ihmne joutu sulkku saerastama. Em mnää stää sembualest
san, ett mnää stää koska saerastann olsi, mutt Tasala Vilkk, kon
gaikki on goitann, saerast stääkin gerra.

Taikk ei hängä stää sendä saerastannp peräldäkkä, mutt hän sai kerra
vaa niin gamala yskä, ett hän luul se sulkku olevas ja nii luuli mnää
ja Hakkri Iiroki ja siitt mnää sen diädä, ett se sulk häijy tautti o.
O händ.

Hän sai se yskäs, ko hän ol fölis, sillongon "Gasakk" mäkke men, ja
niin gova se ol, ett se oliki sitt vast yskä. Antteks se, ettei se
häne nukku andann, mutt hän sanos ett joka kert, ko hän gröhäse,
ni se sattu niingom baha katti vedetäis takakondeist pisi häne
rindrustingeijas -- sisäpuald meinate.

No ymmärtä se, ett kon doinen gerra nii huanos kunnos ol, ni em
me händ ruakottomuutte jättät taitann. Em maare jättänykkän, gon
droppama me händ rupesi ja oikke isoma jouko lääkkeit mes siint
touhus kulutingi ja vähä mond sorttiakki, ennengo häm baranema
saatti. Ja mond harmi ja vastust meills siin huuslaagamises ol. Ol
händ.

Iiro sanos koht, ko Vilkk ol selittännk, kuis se taut oikke äkseeras
hänen gropsas, ettei semne vika ol mistän gotosi ja meinas, ett
munatodi semsse om baras lääke ja ett sills se mene niingom byhjett.
"Ei mittä muut ko snää ota munatodi vähä runssambualsest, nii ett
oikken dukasas tundu ja sitt mep pistä snuu vahvattem beitotte ali,
nii ettäs hikkoile hyvim bäevi ja se hien gans meneväs sitt kaike
mailma roskas snuu ruumistas ja viävä yskä mennesäs", pauhas Iiro
ja ko met tiäsi -- niingo jokanen diätä -- ettei munatodi olekkan
gaikkjan goohomppa lääkett yskähä ja mone muuhungin dauttihi, ni me
meinasi, ett sillaill oikke se ongin, go Iiro se o selittänn.

Mitäst täst. Vilkk ost ussemam bualen doopim böhkö rommi ja Tasala
muar hakkas koko ehtopualem bäevä munangeldvaist ja fiini sokeri
sekasi, nii ett vähä henkki ol. Ja ko hän viime lakas siit toimest,
ni oikke runssast stää trahtmentti karttunn ol; stää ol kannum
bilkkum melkkem barttattes tasall. Asi ol näättäk semne, ett Vilkk
meinas, ett mep pidäisi hänell vähä niingo seora siin lääkittemises,
nii ett häne olis hauskeve nauttis stää.

-- Sillaill oikke -- meinas Iiro -- kyll se nii ongi, ett saera o ai
hupeve, ko joku toinengi nautti lääkkeit hänen gansas, ettei häne
niit yksnäs tarvitt niäleskell eik se munatodi meillekkä sunkkam baha
tee. Ei stää tiäd, mikä taut meis kullongin gyte ja munatodi o oikke
hyvä lääkett noi niingo vastukselttaki nautti.

Kos viiti jaaritell, mnää ajattli itteksellen, mutt em buhunns sendä
mittän, go anno Iirom bauhatt ja kyll se poik pauhasiki.

Ko sitt ehto tul, ni me istusin gaikin Dasala salis ja joi munatodi
niingon galja vaa eik ol aikkaka, ni Vilkk, ko ol heikondunnt
taudistas, tul siihe reeda, ett hän rupes tapplust hiistlemä. Sillo
Iiro vilkautt mnuulls silmä ja me Vilkun grivoihin giik, kallisti
häne sänkkyhy ja Tasala muar toi suure hööhembolstri hänem bäälles.
Se polstar kuulus kans niihi Iiro orneerauksihi. "Nii Saksasakkim
bruukata", sanos hän ja kyll nii dosi ongi, ett Saksas niim bruukata
ja lämmi sillaill maates tleekin, go om bolstar all ja pääll. Kyll
Vilkk siins sitt viäl vähä aikka vastam byristel ja koitt pääst ylös,
mutt hyvi me häne sendä hoilasi ja viimem boik väsys ja nukus.

Tasala sali ol juur niingo siäll olis aupsioom bidett, ko mes sitt
kotti läksi. Muar tul meit portills saattama, pyhkeskel silmiäs
liinanglipuihi ja sanos: "Kyll te nyp, pojat, tropann olett kukatiäs
vähä liiemäksikki, mutt ei sill väli olk ko saadais Vilkk vaan
derveks."

-- Se o jo terv -- puhel Iiro ja sitt hän rupes veissama, nii ett
koko kaupung kajatt ja mnää pelkäsi, ett mes saisim brannvahti
niskahan.

Seoravan aamun me menin Dasalaha Vilkku kattoma. Siälls se makas viäl
polstris all ja Iiro kysys koht: "Oleks hikkoll?"

-- Ole, -- oikke laimiskottaisi -- vastas Vilkk ja pyhkeskel ottatas.
-- No sitt men ysk kans sem bitkän diä, meinas Iiro.

-- Älä luulekka, vastas Vilkk ja yskes, takos -- kyll mnää vaa siit
ny oikke ornaar yskä saann olen, gosk tundu rinnoisanikki niingo olsi
riivrauda niäll.

-- Mitäst nyt tehdängä, Iiro, sanosi mnää siihe.

-- Mitä nyt tehdä; ei mittä muut ko anneta sill yskäll uus sats
munatodi tänäp ehtost.

Ja nii met teingi sinä ehton ja viäl seoravanakki ehton, mutt kodei
se ysk vaa ottann mennäkses ja Iiro olis tahtonn ettippäingim
bitkittäs stää lääkitystäs, nin Dasala muar sanos, ettei hänen
ganases saa niim bali muni kokkon, go mek kolme niit hotki ja ettei
hän sunkka rupp muni ostama semssen dohtroittemissen, gon ei mittä
näy auttavas.

Kyll Iiro koitt vastam bulitta, mutt ei häne mikkä auttannk, ko
mnää ja Vilkkuki vähitellen gallistusi muarim bualell. -- Ja
sitt algovak kova aja Vilkull. Ei siink kyll, ett me ajo hänehen
gaikengaldast lääkett, pikiöljyst ja kalamaksöljyst ruvete, muttko
lisseks laahas Tasala muar sinn Vilkun dyän gaikk kaupungi ämmä ja
kyll niill orneeramist piisas, kuingastetei, kosk niill vaimihmsill
nyk kerra o se luand, ett he ova olevannas semssi piäni tohtrej
jokikine. -- Vilkk park niäl kaikk lääkke niingo miäs ja ol välist
viäl semselläkkim bääll, ett häm byys meit osalisiks niihi lääkkeihi
ja muistutt Iirot niist häne sanoistas, ett saera o ai hupeve, kon
doisekki nauttiva lääkkeit hänen gansas. -- Olsitt sillo nähnk, kuik
kamala vinttaha Iiro suu men ja hän rupes koht pauhama, ett hän nyp
pärjä oikke isoma aikka ilma lääkkeitäkkin, go hän stää munatodi nii
runssast joudus nauttima. Nii oikke "joudus nauttima" hän sanos,
vaikk mnää takka, ett se ol hänell hyvingi miälulist lääkett. Vaikk
olkko se asjan gans niin daikk näi, ni summ ol vaa se, ettei se Vilku
ysk vaa lähtennt tiähes ja hän ol jo nii laihtunukki, ett luu oikken
grapisivat toissias vastas, ko hän liikus eik koko miähest oll enä
muut kom baljas riiting jälill.

Sillo mek kaikk päätingi, ett kyll se vaa sulkku on, go Vilkk
saerasta ja ko se asi meills selkes, ni mnuu rupes harmittama niitte
ämmätte vehke Vilkun gans ja yks päev mnää sanosingi Vilkull:
"Tiädäks, ny o asi semne, ett snää aja nua ämmäk kotti mukuloitas
kaittima ja menet tohtrin dyä, oikke laillsen dohtrin dyä."

-- Em mar menekkä, sanos Vilkk, -- kyll mar sen diätä, ett tohtor
ruppe mnuu ruakan määrämä. Sano, ett stää ja stää es snää saas
syäd. Mutt semmost em mnää sallikka. Mnää syä mitä mnää tahdo eng
kaikengaldassi klutuj, kon dohtri määrävä.

Mutt mnää en andanukkam berän, go jahnasi stää tohtrill, meno niin
gaua, ett Vilkk vihdo viime läks. Nii oikke, läks oikke hän, mutt
täydes kiukus hän ol mennesäs.

Oikke nuugasten dohtor sitt olikin dutkinns se Vilku, ol knaputell
ja kuulustell händ, kirjott sitt lääkke hänell ja määräs häne juaman
gaturiäska oikke vähä enemän gon durkasen davall.

-- Vai kuturiäska, ihmettel Tasala muar, -- no, mistäst stää otetan,
gonei kuttu olk koko kaupungis eik likimaisakka.

-- Mist se oteta, sanos Iiro. -- Kodisjoeld se oteta; siäll on gutuj
vaikk kuip pali ja huamispäevän mnää lähde sinnk kuttu ostaman, go
vaa raha annatt.

-- Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi kahdengymmne marka sedelim
böyttähä ja nii se asi ol sitt päätett ennengo mnää kerkesi mittäm
buhuma.

Asja lait ol näättäk semne, ett mnää pelkäsi, ettei se asi mennykkä
ny lailist kurssi. Sill ett sanottakko mitä hyvänäs, ni nii hyvä miäs
ko Iiro ongi merell, niin gyll hän mais o mond krohelon dyät tehn ja
kutungaupoihi mnää en koskam bäästäis stää poikka mnuu rahoillan,
eng juur muittenga rahoill, jos mnuull vaa sanavald olis. Mutt
niingo sanott, ny hep päätiväs se asja nii äkki, etten mnää keijenn
ajatustan sanoma eng tahtonnp perästpäi ruvet heijäm bäätöstäs
kähjämä.

No nii, Iiro läks seoravan aamun ja tul ehtohämys kotti oikke aika
piänes. Mutt ol sillp pahalls sendän guttuki rattaill, oikken gaunis
kutt oliki ja mnää oll hyvim bäevi ilone, ett hän se asja nii
hyvin doimittann ol. Mutt ei stää ilo kestännk kaua. Se ol näättäk
sillaill, ett ko muar sitt hiljemppä ehtost mene stää kuttu lypsämä,
ni hän dleeki vähä äkkin dakasi, präiski ovej, nii ett koko talo
tudju vaa, heittä kiulus kööki harkum bääll, nii ett yks kropsaus o
ja hoke yhtmita: "Saastane muatt!"

-- Mikäst ny o, muar kuld, sanosi mnää, -- ong se paha potkima vai?
-- Kyll mnää tleem bitämän giis siit, jos ei se ann lypsät ittiäs.

-- Menn vaam bitämän gii, josas tahdo, mutt mnää en rupp pukki
lypsämä! Saastane muatt, se Iiro. Olis se täsä, niin giulun mnää
mänttäisi säpäliks se hulttemem bäähä. Koerangureillas se tämän dyän
dehn on, go se semne ylönannett o.

Ol oikke Jumala onn, ett Iiro ol kerjennp pistämä ittes kotti,
ennengon Dasala muar huamas, kumsen gutu hän ol tuannt tullesas. Kyll
häne muuto huanost olis käynns, sill ett siin o leikk kaukank, ko se
Tasala muar oikkem baha nahkas käändä.

Mnää rupesin goittama hiuka lauhdutta muarin giukku ja sanosi: "Ei
se sendä nii mahd oli, muar, ett Iiro sen gaupa ehdon dahdon dehn o,
muttko händ om brakatt jäll oikkem bahom bäevi."

-- Kas nii, rupp nys snää viäl pauhama hänem bualestas -- vaikk
mikses ruppeis, kon de olett juur yhtläissi aabrotei kaikk -- snää
niingo Iiroki, mnää meina. Vilkk teit tähä astikk o saann vähä aisois
pidetty, mutt Jumal tiätä kuit teijän gäy, jos hängi nyk kuale tohon
gamala yskähäs.

Ja sitt muar rupes itkemä oikke harttast. Nii händ, kuingastetei,
sill ett mnää ole menn ja merkinns se, ett semssi ne vaimihmse ova
ai. Ens hek kiukuttleeva hyvim bäevi ja sitt hep parguva ja siihe
se heijän giukkus sitt lahoki. Se o niingon gattiki, ettei se tykk
märjäst.

Mutt se Tasala muarin giukk oliki sendän dällk kertta vallan doist
sortti. Stää kest näättäk viäl jälkke sem bargumisengi ja Iiro sai
aika kiärun, go hän jällt tul Vilkku kattoma. Nii oikken, gunnjas
oikke hän guulls sai, hän ja koko hänen sukus. Ja Jumalan gaikk
kymmnen gäsky ja pitkä rämsy huanen daulust ja Davedi salmeist ja
saltrist muar siin yhtäkkin grapist häne ettes, nii ett mnää takka
se, ett poik ol ripitett, ko muar vihdo viime saarnas lopett. Mutt
niim bali se löylytys sendä vaikutt, ett Iiro rupes koittama joingin
gorjat stää kutujuttuas ja viime hän geksekin goko hyvän gonsti.

Yks päev ko muar jäll ol huanollp pääll ja kiukuttel stää, ettei
Vilkullk kuturiäska saattukka, nii Iiro sano: "Kuulkkast muar, mnää
olen däsä itteksellen fundeerann, ettei juust oikkjastas ol mittä
muut kon guivattu riäska ja kosk kutujuusto saa osta joka toripäev,
ni anneta Vilkum daunat kutujuusto, siks ett Kalkke kerkke ostama
uuden gutun, gosk se mnuun guttun gans semnem biän glumm tul."

Ei muar siihe mittä vastann ja mitä hän olis vastanns sitt, sill ett
kyll se Iirom buhe ol nii sliipatt puhe kom bääsiki. Siihem bäähä
me lopuld kaikk tlii ja ensmäis toripäevän mnää menin gutujuustoj
ostama. Mnää saingin gässihin yhden Godisjoe äijä, ostin gaikk häne
juustos ja käski hänen duad niit enemän Dasalahan, go hän gaupunkkin
dlee.

Muttko mnää tlii juustoinen Vilkun dyä ja muar ol maistann niit, ni
hän suutus kon dupakk ja sanos, ett semmost se on dähä aikka mailma,
ettei enä saa lailist kutujuustoakka: "Näihi juustoihi" -- sanos muar
-- "om bantt kummingim bualiks lehmäriäska." Ja sitt sai Iiro jällk
kuuli, ett mikä hän oikke o. Mutt ei Iiro pali tiättos pistännk, ko
men peräkamari Vilkun dyä ja hetkem bääst mnää kuulin, gui nep pojas
siäll naurovak krikotiva ja kuiskuttliivak kesknäs.

Mnää tunne nep pruuni nii hyvi, ettän diäsin goht, ett niill ol
joku koeranguri taas miäles ja ko mnää menim beräkamarihi, nii Iiro
kysyki: "Kuulestis Kalkke, kosk se Kodisjoe äij jällt tlee tänn
juustoines?"

-- Lauanda se lupas tuli.

-- Vai lauanda, sanos Vilkk, me ole nääks ajatell, ett kyll mes se
junkkrim bane lailissi kutujuustoi mnuull laittama.

Siin oltti, ajattli mnää, ja meinasi ruvet heit nuhtlema, mutt em
buhunns sendä mittän, gon diäsi ett semnem buhe vaikutais heihi juur
saman, go jos kakkii seikka vett viskatais.

No, ko sitt lauanda tul, ni ol mar sillo Iirollt toimitust siällt
Tasala salis. Ja hyvä häne oliki askroit, ko muariki ol niin
gipjängörrö, ettei sängystäs pääss, ko makas toises peräkamaris. Ja
Iiro ol hankkinn ittelles apulaisengi, se Linnala uurmaakri, yks
hyvä kans, ko ai o valmis pahuttehe ja kaikengaldast jekku tekemä.
Uurmaakar kruuvas parastaikka salim böyttähän giis semmost svarvi,
ko uurmaakrik käyttävä jumal tiäs mihin darkotuksehe ja Iiro pladas
muarin glasisilmäp pääs yht ijangaikkise vanha nahkkandist kirja.

-- Kas nii, sanos Linnala uurmaakar, ko mnää siin hetke olin gatell
heijän gohinatas, -- kas nii, nys saa Kodisjoe äij tullk kosk hyvänäs.

Ja samas se osas tullakki ja ol viäl ottann muijaski fölihis.

-- Hyvä päevä, mnuull olis täsä kutujuustoi, kon dilattin dähän
daloho -- pan äij.

-- Jumal andakko, vastas Iiro, -- se o hyvä ett toitt, andakkast tänn.

Äij ott kymmengunna juusto pussistas ja oijens ne Iiroll. Iiro rupes
koht syynämä niit, käändel niit ja haistel ja ol se näköne, ett
Kodisjoe äij vissi luul, ett siin ongi semnem boik, kodei olk koko
elämä ijäsäs tehn mittä muut kon gutujuustoj.

-- Näis o lehmäriäska joukos, räyhäs Iiro viime.

-- Ei yhtikäm bisara, sääkkräs äij.

-- Vai ei ol, no, kyll se pian dotte näytetä. -- Panest snää
härashööring tämä siihe oktanttihi.

Linnala uurmaakas ott juustom, ban sen giis siihe svarvihis ja rupes
veivama, nii ett juust näytt valla ymbyrjäiseld, ko se siink kiäpus
se svarvi nokas.

-- Ong siin lehmäriäska? kysys Iiro, ko uurmaakar ol hyvä aikka
veivaskel.

-- O oikke! vastas uurmaakar.

-- Siin oltti, sanos Iiro ja kattel luinauttel klasisilmättes yli
vähä kalppjast stää äijä ja ämmä. -- No, mitäst te nys sanott?

Mutt ne juustomyyjä oliva jo niim belgo hallus, ettei nes saanns
sanaka suustas. Ja sillongost Iiro ol äijä, ko hän se äkkäs.

-- Jaahah, sanos hän, kuulestis härashööring, misäst se paikk on däsä
kirjas, ko selittä mitä siit seora, ko juustoj väärenetä.

-- Neljäs luku, ykstoistas parangraaff -- vastas se julmett ja ol
niin dotine ett mnuu oikke harmitt.

-- Sillaill oikke, mnää lue nys sitt teijä etten sem barangraafi --
puhel Iiro jällk, ko hän ol hetkem bladaskells stää kirjatas.

-- Ei stää meill lukkit tarvitt, asessor hyvä, rupes ämm selittämän,
-- gyll se tosi ongi, ett mnää panim biänen dilka lehmäriäska
joukkon, go mnää näit juusto tei.

-- Vai piänen dilka, vastas Iiro, -- panest, härashööring, se toisen
graadi veivaus toime, ni nähdän, gui iso se tilkk o oli.

Uurmaakar riisus jakkus, sylk piohos ja veivas, nii ett yks fyrin vaa
ol salis ja juust kiäpus ko helkkar. Sillongost äijäm bolve rupesivat
tutisema ja leuk tärräs, nii ettei sill oll mittä määrä. Ja ämmä vet
nii heikoks, ett häm butos lussuhu niingon dyhi säkk salim bengill
istuma.

-- Stopp, huus Iiro, kuip palist se oktant ny näyttä?

-- Kuus kymmnett ossa lehmäriäska, -- vastas urmaakar taikk
härashööring, joks händ nyk karahteeratti.

-- Kuus kymmnett ossa! -- huus Iiro. Se o vähä enemän gon doinem bual
lehmäriäska. Teijän dilkkan o vähä isosorttine, muar. -- -- Ja laki
sano semsist tilkoist näi, jatko se junkkar ja rupes taas kiijatas
pladama.

-- Älkkä lukekk, -- sanos äij sillo, muttko sovitam bois tämä asi
ilma mittä muut. -- Oles snää kans ämm, oikken gamal, kos niim bali
lehmäriäska olep pann näihi juustoihi.

Mutt sillo muar virkosiki vähä äkki ja tiuskas: "Vai nii, vai snää
täsä ruppe mnuu viäl syyttämä, vaikkas itt ai närise, ett meijä
juustoihi liiam bali kuturiäska panna." -- Ja yks kaks pariskund ol
semses riidas ettei paremast puutett.

-- Kas niin, gas nii -- sanos Iiro, ko hän ol aikas stää meno
kuulusteli -- ei sill hyvä, ett te olett lai unhottann, mutt nyt te
unhotatt viäl evangeeliumingi. Kuingast papp teills sanos, kon de
vihill olitt? Käskikös hän deijä riidell? Kyll te olett, näämäs,
oikken gaunist sellskaappi.

Siilo se riit lopus niingon duppehe ja sitt tehti semne sovind,
ettei Iiro ilmotais koko asjast kruunumiähillk, ko hän vaa lailissi
kutujuustoj saa. Ja nii äij ja ämn läksivä, mutt ovesuus äij pyäräytt
viäl takasin, gatos stää svarvirustinkki vilaukseld vaa ja kysys:
"Kui, mikä tomse mäsiini nimi jäll olika?"

-- Oktant se o, vastas Iiro.

-- Vai oktant, kyll on glookk nimi, mutt kyll on glookk masiiniki --
puhel äij ja men.

Piisas mar niills sitt, Vilkull ja Iiroll ja uurmaakrill nauru ja
puhe ainett koko sem bäevä ja naurat täydys mnuungi, vaikk mnuu samas
harmittiki heijän gureilemises.

Kyll Vilkk se jälkke sitt lailissi kutujuustoj sai ja oikken
dusingaupall hän niit sitt piänensiki, mutt ei hän sembualest
yskästäs ero saann. Eik olis kukatiäs koska ero saann, josei Raumall
olis tuli väliaikkanen dohtor. Vilkk men sen dyä ja se sanos, ettei
hänells sulkku ol, kirjott lääkke ja käsk häne lähtik Kokemäellt
taikk Eorahan daikk johonkki semssem baikkaha, ett häm buhdast ilma
saa.

-- Semssi hullutuksi, sanos Vilkk, ko hän gottit tul, -- niingonei
Raumall ilma tarppeks olis.

Mutt mnää rupes fundeerama stää asja ja sanosi Vilkku: "Tiädäs,
mnää luule, ettei täsä autakka vastan gränittämine, muutko snää
tee juur niingon dohtor käske. Mnää ole nähns se, ett vanh kellon
grapaki ruppe käymä, ko siihem buhaleta oikke lujaste ja miksedei
sitt ihmsengi sisikund klaaranuis, ko Jumalan duulep pääsevä oikken
gulkema se läpitt. Ja huakkjast net tomsen gropa läpitt meneväkkim,
gon ei ol muut jälillk ko suure luu ja nahk niittem bääll."

Se puhe vai Vilku järkkihis ja hän läksiki Säkylähän, go se o siäll
Eoran gulmill ja siäll on gutuijakki. Mutt kahde viikkom bääst tämä
pahus tlee takasi, vaikk mek kaikk näi, ett hän ol rahdum bareve.

-- Oles snää sendä oikken gahko, kos tleep pois, juur kos paranema
ruppe, sanos Tasala muar sillo ja mnää sanosi sama.

-- Älkkän gohisk, älkkän gohisk, puhel Vilkk, -- paremaks oikke
mnää tull ole ja viisas miäs se tohtor o, mutt kyll hän sendä hiuka
erhettynn o.

-- No, mitäst snää nys sitt meinat tehd?

-- Lähde merells, Saksa reissuhu ja niim bian go suingi. "Efrosiina"
on glaar lähtemän gosk hyvänäs ja tänäp ehtost mnää jo menem buurihi.

Semsellp pääll oikke Vilkk ol eik siin mikkä auttannk, ko hän gerra
siihe järken dull ol. Naha yll hän haminaha läks ja nii heikk hän ol
viäl, ett oikke hoipproitt. Mutt ko hän guude viikkom bääst palas
kotti, ni hän ol endses höyskäsäs eng me oikken dahtonns silmiän
uskok, ko me häne näi.

-- No, snää ole nys sitt vallan derv, mnää sanosi -- mutt kyll se
sendä nii o, ett ilma stää tohtri snää makkaisi ny Nummellk, kolmk
kyynrä muitta peitton.

-- Taedais kyll nii ollakkin. Kyll se tohtor viisas miäs o, mutt kyll
hän sendäm biäne erhetyksen dek. Nääks, Kalkke, hän ei ymmärtänns
stää, ett merimiähe ruumis vaati vähä friskemppä tuuld, ko mitä tääll
maillt toime saada. Mutt mnää ymmärsi sen goht, ko mnää näi, ett
mnää paremaks tlii siälls Säkyläs. -- Mutt viissa miähe net tohtris
sittengi sendä ova.

Nii händ, kyll mes siihem bäähän dliin gaikk, mnää ja Tasala muar
ja Vilkk, ett se tohtor Vilkum barans, mutt menkkäst Iirolls sanoma
semmost, ni hän gattle niingo hän eppälis, ett te olett Seilist
karkkum bääss ja sano, ettei Vilkust olis ikipäevi miäst saatt, jos
ei hän olis lailissi kutujuustoj Vilkullt toimittann.




Pitsreunane nestuukk


Ko Sipin gapteen viätt häitäs, ni me olin gaikin golme, mnää ja
Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro käskety niihi, niingo valla luanolist
olikin, go me oll mond reissu kapteenin gans tehn. Ja komja hää ne
olivak kaikim buali. Ei ollt trahtmendeist puutett, ei maakan; gyll
niis vaan gaikengaldast suuavaust tarjotti nii hyvi haukattava ko
ryypättäväki. Ja kyll eritottengi ne ryypättäväk kiärus saiva, niingo
odottas soveskin, go Nuurmanni Iisak ol edeskäyp. Sill ett hän ol
semne edeskäyp, ett ei niit olekka montta nii sopeva miäst semssen
därkkjän doimituksehe.

Sillaill oikke. Ja hyvällp pääll mes semsis olois pia olin goko
hääväki. Tiättvästengi ens alus oltti vähä ykstotissi ja juhlalise
näkössi niingo seorkunna reklemendeihin guulu ja ihmisten dava
vaativa. Muttko vihkimine ol toimitett ilmam biänindäkkän glummi,
niin gyll puhe luistama rupes jokatteld, nii ett yks sorin vaan gäve
koko hääsalis.

No, ja ko siins sitt istutti ja laudeeratti, nin dlee morssi
puhuttleema Vilkku ja sano kesken gaike: "Mitäst tes, snää ja Hakkri
Iiro, vihkimise aikan suutan nii nauru veditt ja nyäkäytitt toinen
doisellen. Tliik siint toimitukses joku virhe, vai?"

-- Ei maare, laillsse justeerinkkihi se kaikk tul, ei menn lainkka
flinilles se asi, mutt kyll tosi o, ett meill vähä lysti tul, ko me
näim bitsreunase nestuukin deijän gädesän.

-- No, mitäst naurettava siin ol?

-- Ei mittä. Mutt kyll o vaa asi semne, ett ain go me nääm
bitsreunase nestuuki, niin doinen daikk toine meist lykkä
kambraattias kylkke ja sano: "Muistaks?" Ja meit pakka sillo
väkisingi nauruttama. Asi o näättäk semne, ett me olen gerra, mnää
ja Iiro, joutunn hakema sengaldast parselli ja se oliki nii säserä
toimitust, ett siin ol leikk kaukan, vaikk me ny vanhemallp puall
ikkä nauran, go mes stää kertta muistle. -- Andakkast mnää juttlen
deillk koko asja.

Siit o ny jo mond herra vuatt Me oll valla nuari sillo. Ol yks
lauandapäevä ehtopual. Ja ko meijä äitem bit lähtemä seoravam bäevä
aamust Vasaraisten gulmills sukuloittema ja jäädp pois sunnundaisest
jumalambalvluksest, ni hän sano mnuull: "Nii, ny o asi semne, ett
mnää mene ehtorukkouksehe ja snää Vilkk tleef fölis. Ei snuu o jäll
isold aikka nähtykkän girkos."

Oikkjastas tämne oortel tek kamala mullistukse mnuu räkningeisän,
sill ett me oll Hakkri Iiron gans meinann juur lähtis Samppuste
salmehe uiduksell. Muttko mnää, niim bali ko mnää mailmas olengin
goonns stää synnindaakka niskoillen, sendä ain olen goittannp pittäs
stää neljätt käsky kaikes kunnjas, ni mnää muutim barema vaatte
yllen ja äit rupes samoihin doimeihi. Ja sitt me läksi, mnää edell
ja äit peräs, niingon girkko mennes, maahambanjaisis ja semsis
juhlalisis askreis pruukata, ett miähe menevä edell ja vaimihmsek
kulkevap peräs. Mutt ko met tliin girkosillall, ni äit sano:
"Pyssäst, Vilkk, mnää oll niin dohro, ettän unhoti nestuukkin gotti.
Karast snää yhtäkki ja tuas semne mnuull. Täsä ova avame, ylimäises
piirongiloodas oikkjall o nestuukej koko tusin. -- -- Taikk, odotast
nys sendä, snää muljat tiätystengin goko looda ylösalasi, snää kos
semnen grohelo ole. Mnuu vihtorinise hamem blakkris om bitsreunane
nestuukk. Se hame o isos kaapis vasemall, ei siäll muut hamett
olekka, nii ett kyll snää se löyd."

-- Silmäräpäykses mnää sen dännt toimita, vastasi mnää ja läksin
gippaman gottis, sill ett kyll mnää se ymmärsi, ett olis ollk
kamalaki, jos äit olis tullk kirkko eik olis ol nestuukki virskirja
ymbärs. Ja kyll mnää se vihtoriinhamen goht löysi. Siälls se killus
isos kaapis korkkjaltta naulas. -- No nii, siihe aikkam bruukatti
semssi hameit, ko olivat taaja laskutetu pitkittäisi vyätreist
liäppeihi saakk ja mnää ymmärsi, ett jongu semse laskumbohjas
plakkrisuum bit olema. Mnää rupesi sitt koperoittema niit laskuj
ylhäld alas astikk, mutt ko mnää oll heit kymmengunna läpitten
gähjänn eng vaa löytänns stää plakkri suut, ni mnuu lykkäs miälen,
ett nyt täisikin dulls semnen dyä etten, ettei stää saadakka nii äkki
valmiks ko luulla. Mnää karasi sendä luandon ja pauhasi itteksen:
"No, no, kylläs viäl ettengin dleep, plakkrim bahus, ei stää sendän
dämssem barsellihi öks semnem boik, ko valdmerildäkki on gotti
löytänn." Mutt ko mnää miälestän jo kerra oll se hame myättämbäevä
ymbärs koperoinn, plakkri löytämät, ni mnuum bakkas jo pistämä
harmiks. Ja ymmärtä sen, gon giirukin gans ol. Mnää pääti sendä oll
levoline ja sanosi ittellen: "Älä häd, Vilkk, kyll maares se ymmärä
ettei täsä hätimisest sunkka mittä appu ol." Ja sitt mnää rupesin
giärtämä stää hamett vastom bäevä lask laskuld. Mutt luulettak, ett
mnää löysim blakkri suu, vaikk mnää miälestän vissin darkka tyät tei.
En, en löytänn vaa, ja voi turkanen go mnää suutusi. Mnää rupesin
goperoittema riipi raapi stää hamett, kiärsi stää, pudisti stää ja
nytkesi stää. Viime ripustin repes siit ja se putos mnuu ylitten, nii
ett mnää yks kaks sekosi siihe niingo Vassberg paittahas.

Ny on diätättäk asi semne, ett ko mnuull on giirutt taikk jottan
dähdelist toimitust edesän, ni mnuu montte synttetten rangastukseks,
luule mnää, tua Iiro ai lähetetä mnuu niskahan. Nykkin go mnää se
hamen gans siint tappli ja koitim bääst päevä valkkeutehe jäll,
niin diättvästengi Iiro tlee meijä salihi niingon duulispää, ruppe
naurama ja sano: "Aim bahustak snää nyt toimita?" -- Seköst mnuu
kismitt. Ja ko mnää sillo juur pääsi vapauttehe jäll, ni mnää sullosi
se hame yhte myttyhy, heiti se Iirot päi silmi ja vastasi: "Mitä
mnää toimita! Hae meijä äitim bitsnestuukki tua hamem blakkrist,
mutt en löyds stää nestuukki eng pahus soikko ol miäs löytämä siit
plakkriakka. Hai snää ny voorostas ja älä siin hirvittel."

-- No, mutt voi snuuas sendä, Vilkk! Oleks snää todestakki niim
bahapolve saamaton! Niingo semse löytämine mikkän gonst olis.

Ja sitt Iiro rupes kiärittleemä stää hamett, hak vyän gohdan
gässihis, pudist stää, nii ett se jäll ol hame näkönengi, syynäs stää
ja sano sitt: "Pahukse muatt, kos ole ripustimengi revellp poikk.
Annast neula ja lankka, niim banna se ens kunttoho jäll, ennengon
däsä mihinkkä muihin doimeihi ruveta. -- Ong tämä ny enä kristelist,
ett snää toilaili hantteerat tämmöst fiini vihtoriinhamett. Luuleks
snää, ett tämssi vaimihmiste vaateparselleit saa reppi ja venutta
niingo jotta vanhoj seilej. -- Ei tiädäks. Järjell ja kärsvälisydell
niit pidellä." --

-- Älä siins saarnk, ko haip plakkar. Ja kraatroittema es snää
täsä viäl rupp, sill ett meijä äite istu kirkosillall ja odotta
nestuukkias. Me olen girkkoho menos ja jumalambalvlus alka tosa
paikka.

Sillo Iiro pääst pitkä vihelykse niingo hänen dapas on, go hän vihdo
viime saa jongu asja järkkehes, ja sitt hän sanos: "Vai nii." Se
enemppä ei hän sillk kertta sanonnukka, muttko sylk kourihis, levitt
se hame sänkkyhy, koperoit niit laskuj vähä aikka ja sanos: "No,
Vilkk, tleest nyt tänn, ettäs nääk, kumne ijangaikkinen glaakkar snää
ole!" Ja todestakki, aukk siin ol vyäträtten gohdall yhde laskum
bohjas ja mnää ihmettli, etten mnää stää oll löytänn. Iiro nauro,
kattel mnuu niingo jottan girkovaevast ja pist kätes sisälls siit
aukost. Ai syvemälttä ja syvemälttä hänen gätes siihe men ja mitä
syvemälttä hän dul, stää noloma näköseks hän gäve. Ja ko hänen gätes
viimen dul liäppe ald näkyvi, ni hän sanos: "Tiädäks, ei tämä olekkam
blakkar."

-- Mnää nää se, sanosi mnää, ja mnuus rupes ny voorostan olema äijä
oikken durkasest.

-- Tiädäks snää, mikä aukk tämä o -- puhel Iiro sitt. Tämä o hameaukk
ja siit ei mennäp plakkrihi, siit pääse vaikk mailma äärihi.

-- Pali mahdolist, mutt em mnää ols sill autett. -- Ymmärtä se, ett
mnuu harmitt semsep puhe. Mutt Iiro o ai nii. Kon ei joku tyä häneld
luanist taikk hän därvle kaikk, mitä hänellk käsill o, nii ei hän
yhtä hiukka häpp, muttko hän ruppe pitämäm bitki selityksi, millaills
se tyä oikke olis pitännt tehtämä ja mitä kaikki semsell rustingillt
tehdän, go hän o ottann laittakses. Mutt ko mnää sitt näin, guis se
poik taas vähtäs se hamen gimbus, ni mnää unhotin giukkun ja unhoti
muarin, go istus kirkosillall ja odott nestuukkias, unhotin girko ja
papi ja lukkri ja sanosi enemäm bilam bäiten go suutuksisan: "Es ols
snääkä muutko ijangaikkinen glaakkar, näämäs."

-- Ol ny verka ja ann mnuu hakki rauhas, räyhäs Iiro. Ja ko hän siin
ol jäll hetke aikka rehkinn, ni hän istatt toolill, pyhkes hikki
kasvoildas ja sanos: "Tiädäks, mitä met tee? Snää saa ottat tämä
hame ylles, ni mnuu om bareve hakki ja sillaills se plakkar vihdo
viime löydet." Mitäst täst, mnää oti hame yllen ja sitt me molema hai
oikke harttast, mnää ylhäld ja Iiro alhald. Muttkon ei siitäkkä sem
baremppa tuli, nii Iiro meinas, ett olis vissi luanikkamppa, jos hän
otais hame ylles ja mnää hakisi yksnäs.

-- Tehdä nys seki, vastasi mnää siihe, -- mutt puhaletast yks hiukk
ens, täsä ruppe jo vähä niingo väsymä.

Ja siihe me jäti se hame laattjall, istutti ja ruvetti vetämä sauj.

-- Ihmelinem barsell o, sanos Iiro viime ja osott piipuvarrellas stää
hamett.

-- Peräte ihmeline.

-- Niin, gyll hän oikken glookku o, jatko Iiro, -- ko mnuull o sendän
gymmengund plakkri vaatteisan ja monell miähell o viäl ussemangi ja
mnää takka, ett kuka hyvänäs löytä niihi. Ja tosa hames ei olk ko yks
aino, luule mnää, eik stääkä löyd, vaikk kaks miäst hake, nii ett
vähä henkki o. Ymmäräks snää, mitä järkki siin o, ett se yks plakkri
vaevane niim biiloteta.

-- Engä mnää händ ymmär. Se vaimihmse järk kulke vallan doissi polguj
ko meijä.

-- Niin gyll kulkeki, toissi polguj oikken gulke ja kaikk meneväp päi
mäntty.

Ja ko me oll semssem bäätöksehen dull, ni me istusi jäll hissuksis ja
piipp ryähäs kummangi suus.

Muttko mes siint taas oll hetke aikka huilann, ni Iiro kimmatta
seisoma ja sano: "No, mutt ole mar mes sendä oikke aika tohroj."

-- Kui nii sitt?

-- No, eks snää ymmär? Käänetäst se hame väärimbuali, nii sitt hän
oikke helkkar o, jos ei plakkri löydet.

Jaa-a, sano mnää vaa se, ett vaikk tua Iiro mnuu miälestän o
vähä semnen dyhmändotkone miäs, ni o sem bääkopas välist jäije
välädyksiäkki ja ny hän ol mnuungi miälestän oikke hyvän gonstin
geksinn. Sillaill oikke. Me heiti jakkun yldän, Iiro kääns hame
yhtäkki väärimbuali ja pist ylles, ja jos uskott taikk ei, niim
blakkar ilmanus koht. Siins se killus nii selvän, ett se olis silmä
ummes löytänn.

-- Pid nyk kiis siit, sanos Iiro, ni mnää hae suu. Ja Iiro hak ja
hak, mutt ei löytänn vaa. Hän ott sitt hame yldäskin, gääns sen daas
oikkjam buali ja varott mnuu, etten mnää vaa hellitäis plakkrist. Eng
mnää hellittännykkä; mnää pidin giis siit niingo sika leiväst Iiro
jatko vaa hakemistas, muttkon ei siit tahtonn mittä valmist tuli, ni
hän suutus ja tuhres se hame yhte läjähä ja silmäk kipinöittivä hänem
bääsäs.

-- Järjell ja kärsvälisydellt tämssi kapenoit pidellä eik niingo
vanhoj seilej, sanosi mnää händ sillo.

-- Hiistleks snää riitta vai, siin -- tiuskas Iiro ja nous
seisoma. Mnää nousin gans ja siin olis tulit tapplus, jos em me
yhtäkki olis molema huamannp palanun gräässä nokasan. Me aavistin
goht paha ja valla oikke, nys siit hamest nous sau. Me oll siin
rehkitesänp pudottann valu piipustan ja nys siihe hainesse ol palann
nätimbualnen, gahden, golme sormembään gokkone aukk. Iiro siäppäs
kousa vesisaavist ja samott valu ja mnää astusi vissemmäks vahvudeks
jalallan sen gytöväm baikam bääll. Ja ko mes sitt rupesi stää läppi
nuugemi syynämä, ni me näi sem bohjas jotta valkost. Mnää sai
siihen gii ja vedi stää ulos ja sillo me huamasi, ett se ol juur se
pitsreunane nestuukk. Nii ett sem balanu aukon gautt me se sitt sai
vihdo viimen gässihin. Mutt misä plakkri suu ol, stää em mes saant
tiättä. Ol se nestuukkiki hiukan gärvendynn, mutt Iiro hurras vaa ja
ol ilone ja meinas, ett ei semne mittän dee. Hän gäsk mnuu lähti juur
liukkast viämä nestuukki, ettei muarin darvittis koko ehtokautt istus
siällk kirkosillall. Ja kiiruste mnää vedinki jaku yllen. Iiro kastel
sormias suuhu, silittel stää auko syrjä ja harjas stää jakuhiallas,
ko mnää läksi nestuukki viämä. Mutt em mnää kerjenn viäl ovesuuhunga,
ennengo meijä äit tlee sisälls salihi, eng mnää viäläkkä ymmär, kui
hän nii yhdell ainoalls silmäyksell äkkäs, mitä kaikki ol tapattunn.
Ja siin ol sillo leikk kaukan. Se ol turkasen dylkki paikk nii
Iirollk ko mnuullekki.

-- Mitäst muar sanos sitt, kysys joku hääväest.

-- Nii ett mitä hän sanos. -- -- -- Mnää luule, ettem mek kerjenns
stää oikken guulema. Meillt tul niin gova kiiru naaprihi. Siäll ol
karvriversta ja suur asti hylkkerasva täynn. -- Ja se o erinomast
voidett, sillon gom bäänahka pakotta ja hiuste juuri karvastle.




Kanniston Gyäri automobiilreis


Niingon gaikk Eorjokilaiset tiätävä, ni se Kanniston Gyär asus jokune
vuas takaperi Vähäll Raumall, siällp Porin gaupungin gyljes. Hän dek
lahti siäll ja myys lihoj Porin dorill ja osteskel ja vahettel heossi
ja pit yht ja toist peli se lihamyymses siull. Ja hyvi nek kaupa
hänell luanistivakki, niingon diädätt.

No nii, yks suviehto hän sitt istus siällp Poris jossan drahtööris ja
joi klasi olutt, ko hän ol saannt tavarastas hyvä hinna ja ol kaikim
bualin dytyväinen dähä maalisse elämähäs. Ja ko hän siins sillaill
istu ja röyhäse ai joukko hyvivoinisas, ni hän guule vähä kamala
kohina ja fyrinä ulkko. Hän gysysikin goht yhdeld toiseld miäheld, ko
istus ja nukus toises pääs huanett tuutning noka all, ett mikä kamal
särin semne o.

-- Vängstiil se o, sanos se toine miäs ja kattel pisin gado raja.

-- Vai vängstiiliks tommost rustinkki nimitetä, ajattel Kyär, ko
istus akkna viäres ja näk ko semne automobiil, kon dähä aikka mailma
pöffättä kosk hyvänäs maandiäll meijä nokkan ettem, bysäs siihen
drahtöörin draputten dyä ja kusk tul sisäll. Komjas, nuar miäs se ol
ja fiini vaattes sill oliva yli, samettine jakk ja samettise housu
ja nahkases säärykkä jalas ja ruski, nahkane lakk pääs. Se istatt
hyvi liki Kyäri toise akkna ette, nii ett se hyvi näk vaunus ja tilas
kupin gaffet ittelles.

Mutt ko siink kappal aik ol istutt, nin Gyär, ko semnem buheljas
miäs o, rupes praakkamisen doimeihi, nyäkkäs päätäs sillk kuskill ja
sanos: "Guud ivning." -- Näättäk, Kyär meinas, ett om baras näyttäk
koht semsell herrall, ett o hängi mailma nähn ja ko hän o merells
seilann, ni häm bist engelskaks.

Mutt ei se kusk siihe mittä vastann.

-- Hyvä ehtopualdpäevä, sanos Kyär jälle hetkem bääst, räpyttel
silmiäs ja nyäkkäskel päätäs hyvi harttast.

-- Jumal andakko, vastas kusk viime.

-- Mistäst kaukka olla? kysys Kyär koht ja meinas, ett nyt täyty
pittän päällk, ko sladin gässihis o saann.

-- Turust mnää ole, vastas se toine ja kääns selkäs Kyärill ja ol
ylppjä näköne.

Mutt ei Kyär hellittänn, hän ryyppäs klasis tyhjäks, kröhäs yhdem
bahan gerra ja räyhäs: "Se taita ollk koko mato menemän domnen
vängstiil."

-- Kui mikä? sanos kusk, ja kattel Kyäri niingo hän olis meinannk
karat Kyärim bääll.

-- Tomne vängstiil taita oll oikkem beto ettippäim bääsemä, sanos
Kyär ja ajattel, ett koitast poik tuli näihin gourihi, niin gyll
sametist maandiän domu lähtevä.

-- Vängstiil! -- snää oles se vängstiil, sanos kusk ja kääns jälls
selkäs Kyärill.

-- Vängstiiliks mnää olen dommost kuullp puhuteldavas.

-- Kyll tep porilaise olett niit vängstiilej, mutt automobiil tomne
vaa o, ettäs toisten diädäs se.

-- Vai automobiil. No olkko sitt, mutt mnää olen guull, ett semne
mene päisi vähä jumalattomast.

-- Mene se.

-- Vai mene; tämä o ensmäinen dällp paikk-kunnall, mutt mnää ole
niist juttu kuull, ett niillp pääse vähä jouko jouttu ettippäi.

-- Pääse kyll vaa.

-- Vai nii, vai pääse, mutt ei se mnuu rautikkon siutt sendä men.

-- Snuu rautikkos! älä snää puhel snuu rautikostas ja mnuu
automobiilistan samanp päevän!

-- Soo-o, kuule snää es tiädäkkä, ettei semmost heost menemän go mnuu
rautikkon ol näillk kulmkunnillakka.

-- Olkko vaikk kui hyvä, ni siutt mnää mene noill vankkreill, ettäs
jää rautikoines niingo seisoma.

-- Mutt se ongi vähä aika vale. Tiädäks mnää ole Nakkla reisullp
pysynns sill heosell valuvaunuttengi rinnall. Siäll mene nääks
rauttiä ja maandiä rinnasim bitkä matka.

-- Olet taitann ajak kilppa jongun davarjunan gans, ko rähmi päisi
niingo etan!

-- Tavarjuna -- no, olkko sitt tavarjuna, mutt valuvaun o sendä
valuvaun ja mnuu rautikkon ei annp perä semsellekkä.

-- Ja mnää jätän deijän gaikk, snuu ja snuu rautikkos ja valuvaunu ja
värki ihmettleemä, ett mihi mnää joudusi, jos kilppa mennä.

-- Mutt se o vale.

-- Eip, ko on dosi.

-- Eip, ko o vale. Tiädäks mnuu rautikkon meneki, nii ett vissi
syndymköhnäs snuum bäästäs lähtevä, josas se rattaillt tlee.

-- Ja snuu seisova hiukses taappäi niingo rautlanga, vaikk myät
tuulehengi mennäis, josas noihi vaunuihi istu.

Sillaillk Kyär ja kusk riitliväk kesknäs ja oliva niin giukkuse ett
hakkasiva nyrkeijäs pöyttähä, aingo hek kehuliva tavaratas. Eik stää
tiäd, vaikk siit olis tulit tapplus viäl päälsem bäätteks, jos ei
se kolmas miäs olis yhtäkkin dull heijä välihis ja sanonn: "Älkkä
semsest siin riidelk ko lähtekkä ajaman gilppa, nii ett mnää saa
rauhas juad tuuttninkkian."

-- Lähdetä vaa ja juur koht, meinas Kyär, ko rupes luattama
rautikkohos ai enemä ja enemä.

-- Pahus soikko, lähdetä vaa, sanos kuskiki, mnää odotam batruuni,
kon dlee yäjunas kell yks ja ny on gell pualyhdeksä. Misä snuu heoses
o?

-- Raumalls se o. Ensmäine asumus oikkjall.

-- Raumall! -- -- -- yks, kaks, kolm -- -- -- neli ja pual tiima.

Olkko menneks, ist vaunuihi!

Kyär paiskas oluklasi liiveihis, kusk joi kaffekuppis tyhjäks ja nii
sitt lähdetti. Pehmi ja hyvä Kyäri miälest niis vaunuis istu ol ja
kon gaikk heosek, ko vastan dliivap, pelkäsiväs stää, nii ett kuskin
däydys palanajan dakka pysättä, nin Gyär sano: "Jos tällaill vaan
guljeta, ni mnää pääse jalkasim bikemi rautikkon ottama."

-- Suus kii, ei automobiil-ohjajan gans saap puhells sanaka.

-- Miksei saa?

-- Sendähde, ett jos snää seota mnuun däsä ohjamisen doimeis, ni
automobiil o yhtäkki ojas ja snää ole murskan ja se ei olis vahingo
eik mikkä, mutt mnää loukkaisin gans itten ja se olis jo vahing se,
mutt kaikkjam bahin o ett automobiil kukatiäs menis rikk ja se olis
ni suur vahing, ettei ne muu vahingo olis mittä se rinnall.

-- Vai nii se asi o.

-- Semne oikke se o ja ny ruveta sitt menemän, gosk ei ol
vastanduljoit enä lainkka.

Kusk taitt ittes hiuka etunojoho, koperoitt hetke aikka vaunumbohja
ja sillo se vaun rupes fyrisemä vähä kiukkusest ja sitt mentti. Kyär
sano, ett o hän däydes myrskys joskus men ettippäi oikken duhanen
giljuvan davall, mutt koska ei hän ol semmost faartti kulkennk, ko
siin vängstiilis taikk automobiilis, mikä se o. Kyll hän ämmäski näk
kuistills seisovas, ko hes sen golmk kilomeettri olivak kulkennp
Porist Vähäll Raumall, ja koitt hän huuttakki sillk kuskill, ett täsä
mnää asu, mutt ei se mittän guullk, ko mäsiin hakkas niin duhane
viätäväst taikk ei ollk kukatiäs kuulevannas. Ja kon Gyär lakas
hollamast, ett täsä mnää asu, ni he oliva jo jättännp Piätniäme
aukkja ja tliivak kankkall.

-- Jaaha nyp panna viäl enemä häkkä pääll, puhel kusk ja todestakki
se vauhum bahus friskas faartti ai vaa. Tiä ol epätasanengi hiuka
ja Kyär poukkroitt yhdest vaunu nurkast toissehe. Hän rupes jo
ajattleema, ett hän otta kuski niskast kii ja luke sill lai, mutta
sillo hän muist, mitä se ol ennustann, jos hän ohjamises häiritä. Ja
Kyär ajattel kauhistuksell, mimnen gamal präiskäys se olis, jos se
vaun kiäpautais pois tiäld. Eik hän enä päässykkä semsist ajatuksist.
Välist häm belkäs, ett jos se kusk sittengin deke jongu virhen, daikk
jos joku mutter taikk aksel falska, ni valla mäskin he ovak kaikk --
vaunu ja miähe. -- Siunakko sendä! ja ny me ole jo Knapernumme ahte
niskas. -- -- Ptruu, ptruu, pysät nyt turkasen gusk, täsä on doist
kilomeetri myätmaat ja mutkanen diä -- ptruu, ptruuu -- -- tähä o
moni poik ajann ittes hengettömäks. -- -- -- Topp ny jo helkkris!
-- -- -- Ei, ei se ko mene vaa ja lissä faartti, lissä ja lissä eik
lainkkan dopp. Kas niin, dosa o Luvjan girkk. Kyär ott lakkis pois
pääst ja rupes lukema ehtorukkoust ja ko hän sem bäähä ol pääss, ni
he olivap Pinkkjärven gohdall Irjantte ja Luvia välisellk kankkall.
Ja siint tul händ vasta yks tutt ihmne, Riihilä faar. Hän duns faari
ruumiasenost ja hän huus siutt mennes: "Oi, voi, faar kuld, kyll mnää
nyp peevelen gelkkaha ole joutunn."

Mutt ko hän ol se saanns sanotuks, ni he oliva vissi jo kilomeettrim
bääs faarist ja kaukembanakki. Ja ai vaa mentti enemä ja enemän
Gyäri miälest. Ain go joku äkknäisemb mutk tul, nin Gyär tuns ett
sisäpualsep pyärä nousiva ylös maast ja ko hän muist mimsen gamalan
daitte se maandiä teke Irjanttells, siin Laorlan dalon gohdall, ni
ei hän taitann muut ko ruvet valmistama lähtöäs täst suru ja murhe
laksost. Hän vaevus polvilles vaunum bohjall ja rupes muistlemam
bahoj teoijas. Ja ei hän olis koska luull, ett niit niin gamalam
bali ol ollukkan, go niit ny yhtäkkin dul häne miälehes. Hän vallan
Kauhistus. -- -- Ei mutt mnää vast olengi oll oikke aika rakkar,
tuumal hän, go hän siin elämätäs ajattel. -- Väärä mitta mnää olen
gäyttänn ja prakannt toissi heosengaupois, totisestakko mnää ole
varas. -- -- Mnää olen gerran gäräjis, siin Lakari Maija jutus,
puhunnp pali enemän, go mnää oikkjastas tiäsingä, mnää ole väärä
valan dekki. -- Kamala sendä! Ollek stää käsky lainkkan, gon em mnää
ol rikkonn. -- Annast katto, olengon mahtann murhatakki ihmissi. --
Jaa-a, kyll vaa niin gauhja o, etten mnää ols siitäkkä rikoksest
puhdas. Jos mnää olsi varottanns stää Olkkari Vikut, ko hän läks
-- -- -- voi, voi sendä, voi voi! Kyär paino silmäs kii, sill ett
nyt tul juur se Laorla mutk -- -- -- huuh! Kas nii! Ei Kyär oikken
dahtonn ymmärttä, ett hän viäl ol hengis, vaunu olivak kallistann
nii, ett hän valla ajattel, ett ny nek kaatuva, mutt ei mar kaatunns
sendä ja ny he oliva jo liki Maaden gylä. Kyär meinas juur ruveta
soimama ittiäs jälls siit, ettei hän varottann Olkkari Vikut, mutt
kom bääst se menemä heosines ja reines sinn Oijasaare salmehe, vaikk
hän diäs, ett siäll ol sula. Mutt ko heill ol semmost vanha vihan
gauna kesknäs, ni ei hän sanonn Vikull mittä ja sinns se sitt men.
Sinn men ja sinn jäi -- -- -- Kyär katos ymbrilles ja yhtäkki hän
unhott kaikk pahat tekos, ko hän näk ett Lavila aukkjalt tul heone
heit vasta. Ähäh, saastane muatt, kylläs nys saap pysätt ja sillo
mnää hyppängim bois näist komppeist, ajattel Kyär ja unhott yhtäkkin
gaikk syndis. Mutt kui olika, ni heonem bist ittes vähä nätist yli
maandiä oja Lavia vainjoll ja automobiil paino ettippäi, nii ett
yks firaus vaan guulus, ko he menivä niitten giviste veräjtolppatte
siutte. Ja Kyär joudus jällen dunno vaevoihi. Eorjoen girkom
bortim biäles hän näk vilaukse siit Lazaruksen guvast, ko siin o
vaivastukkin ja sillo hän muist, kui hän ja muup pahailkisep poja yks
elokuu ehto oliva viänns se äijän guva jokkehe ja Kyär ol sanonnk,
ko se sinnp paiskatti, ett kyll hiuka uimne hänell hyvä tekekin, ko
hän goko suvikautte on dosa auringombaistes seisonnt töllöttänn. --
Niin, dätä tapaust hän ny muistel, ko automobiil suriste ja fyriste
men niingon gulo ylös Vastmäe ahdett ja taas tliiva nek kaikk muukki
synni händ ahdistama. -- Varas mnää ole ja väärä valan dekki mnää
ole ja murhmiäs ja kirko ja kaikem byhäm bilkkaja ja -- jeska sendä,
vikakost ny o? -- Kyär kimmatt syllä verra ylös ja putos niingo säkk
vaunuttem bohjahan dakasi.

-- Pahuksek kom bitävä maandiändrumppus kamalas ruakos, huus kusk ja
sitt mentti jäll.

Kyär pitel paikoijas, jos ne viäl oliva ehijäs sen däräykse jälkken,
go hän saann ol ja ihmelist kyll häm bääs siihem bäätöksehe, ett
kaikk luu olivap paikallas eik yksikkäm boikk sendä, vaikk nek kaikk
oliva arga ja kippjä. Ja ko hän ne luus ol saanns sortteeratuks, ni
he oliva jo siutt Taiple ja kusk huus, ett ny hän lissä häkkä viäl
yhde eine, ni mennän gahdeksam benikulma tunnis.

-- Liss vaa, sanos Kyär -- ko ol kaiken doevos kadottann -- liss vaa
ja aj meijä jongun given gylkke niin gräämiks, ett tuul viä palase
eik meist ol huame ehtost jälill muut ko märk plätt.

Ja kusk lisäs häkkä ja vängstiil men go riivat ja Kyär luk
synnindunnustust polvisiltta vängstiilim bohjas. Ei hän enä uskaldann
ettes katto, muttko ummist silmäs ja luk ittekselles kaikk, mitä hän
muist aabeskirjast ja katkesmuksest. Kuik kaua hän stää toimitust
siinp pit, ei hän lainkkan diäd, mutt yhtäkki hän lens päin guski
istund ja ko hän virgos siit täräyksest, ni hän ymmärs, ett
automobiil ol pysänn ja ko hän ava silmäs, ni hän näke, ett he ova
Rauman gaupungis, Orelli sillall.

-- No, men ny äkkin duama se rautikkos sitt, huus kusk ja ava
vaunutte ove.

-- Tuama rautikkos! Luuleks snää, pahus, ett mnää tääll asu!

-- Misä snää asus sitt? Ensmäises asumukses oikkjall mar snuum bit
asuma. Sans sitt, misä se talo o, niim bia mnää snuu sinn lennätä.

-- Kyll jää vaa snuuld lennättämät. Em mnää täsä kaupungis as.

-- Mutt snää sanosi, ett snää asu Raumall.

-- Nii sanosingi ja Raumall mnää asungi, Vähäll Raumall. Tämä o Iso
Raum.

-- Paha heng viäkkö snuu ja snuu Vähä Raumas ja Iso Rauman gans. Mitä
snää sitt sanosi, ett snää Raumall asu, vaikkas asukki Vähäll Raumall.

-- Nii mep Poris ai sano. Em mek kiiruisan Vähäst Raumast kerkk
puhelema.

-- Kyll te olett niit tohroj -- No, misä se snuu Vähä Raumas o sitt?

-- Kolmk kilomeettri se om Borist tännppäi.

-- Turkane sendä ja snää ole andann mnuun gyydit snuu tänns saakk.

-- Mikses topannk, ko mnää käski.

-- Topann ja topann! Ei sillon dopatak kom bäisi mennä. -- Vaikk sama
se o. Tiima ja neljäne osa met tännt tlii. Ist takasi vaunuihi, ni
mnää viä snuun diimas takasi ja mek kerkke hyvi viäl ajaman gilppa
snuu rautikkos kans.

-- Älä uskokkam boik, ett mnää istun dohon goppaha! Pahapolv siihe
menkkö! Snää ole mnuu siinp pudistann, niingo sika keriläisen
duahkontti.

-- No, millaillast snää kottit tlee?

-- Rauttiät mnää meinam balat.

-- Vai junalls snää tlee. Snää oles sitt vast huame ehtosten goton.

-- Vaikkan olsi vast nousvall viikoll, ni snuu vängstiilihis em mnää
tul.

-- Älä hauk stää vängstiiliks! Se o automobiili.

-- Sama se o, mikä se o, mutt kyll mnää hänest juur tarppeksen ole
saann.

-- No, jäät tänns sitt, mnää painan dakasim Borihi.

Ja kusk kiäpautt vaunus ymbärs. Mutt ennengo hän oikken govast läks
menemä, ni hän sanos Kyärill: "No, snää taeda ymmärttä, ett ei snuu
rautikkos piiss mihinkkän dämä rinnall."

-- Stää ei ol viäl koitett, vastas Kyär, ko ol vähitelle virgonn ja
ol jäll yht luja heosmiäs ko ennengi.




Preciosa Maij


Eks snää sengim bahapolven goukknokk meinp puhhu, vai! -- Kuule Maij,
sanp päevä -- hyvä päevä, sengi julmett! -- Vai nii; vai es mar snää
mein ruvet puhelema. -- -- Mutt mnää näytängi, ett snää viäl pauha ja
vähä miälelläs sittengi, ennengo leikist lakata, -- sengin gynimätön,
mulkosilmäne hakokolpus!

Se ol boosu, ko näi jahnas "Preciosa" skansis. Me makasi Amsterdamini
redill. Boosu ol oll mais ja tuli buurihi oikke aika kännis ja ain
go hän siin reedas ol -- ja semne hän ol joka kert, ko hän mais ol
oll -- ni hän dahdos opettak kapteenim bapukaija puhelema. Kapteen
ol, näättäk, ostannp papukaija ittelles Riios. Ennengo hän se ost,
ni hän gysys, ett taitak se puheli ja se herr, ko se myys, ol
sääkkränn, ettei Ammeriikka herram bäevill ollk koska olis semmost
miäst suutas soittaman gon dämä papukaij. "Se on gyll tosi" --
lisäs hän -- "ettei se puh muut ko Spanjan giäld ja engelskat, mutt
stää ei tarvitt eppäl einettäkkä, ettei se op puhuma mitä kiäld
hyvänäs." -- Ei se sitt ihme oli, ett kapteen ost se ja makso siit
hyvä hinna. Hän meinas, ett saa siit vähä niingo seora, jos täst jäis
yhdeks talveks kottikki. -- Nii händ, sillaill oikke se papukaij
"Preciosam" buurihin dul ja Maij sill nimeks annetti. -- Sillaill
oikke, Maijaks oikke händ sanotti ja kajuutas stää enemäst pääst
pidetti. Muttkon dyvend ol ja ko haminas oltti, niin gapteen toi se
skanssihi ja sanos: "Koittakkast tekkim, boja, opettat tätä turkast
puhuma. Kyll mnää ja styyrmann jo ole sen gans tarppeksen vähdänn,
mutt ei se vaam buh sanaka, ei engelska eik spanska -- suamest ei olp
puhettakka." -- No, se ol miäste miälest kovast lysti toimitust ja
kyll Maijall ny opettaji ol. Boosu koitt saad händ hyvä päevä sanoma.
Koki miälest olis ollk kovast naseva, jos se opeis sanoma: "Puur pala
pohja." Timber, ko semnen dotine ja jumaline miäs ol, huakkaskel häki
viäres ja koitt saad Maija sanoma: "Varjel meit." Mutt jungman, yks
jumalaton pojanolkk Vermundilast, istus ain gon doise oliva väsynn
opetustoimehes Maija viäres ja kiros nii ruakottomast, ett konstikin,
gon gans ol koko julmett ärräm bääll jauhaman, dykkäs, ett jungim
buhe ol vallan gamala ja ett oikken dulikiven gräässä tunnus skansis
joka kert ko jung Maija opett.

Sillaill oikke. Ja, niingo sanott, me oll ny Amsterdammi redill ja
boosu tek taas maistri virkka Maija häki viäres. Se pois pit uskost
asjastas kii. Toiste miäste opettamise halu pakkas jo tokeneman,
gonei Maijaham bystynn heijä opetukses. -- Eikä Maij olit tiätvännäs,
muttkon gatos muljautt opettajias pää välist toisell ja välist
toisells siullk kallellas. Jung ol jo toisengin gerra sanonn, ett
se o vallan durhambäeväst jaaritust, ko sanota, et lind puhelema
oppe. Mutt boosu, ko ol montta lai mailmas nähn, sanos, ett se ei ol
mikkä vale, kosk hän gerra ol seilann ammerikkalaises ja siäll ol
ollp papukaij, kom buhel kaikki mailmattomi. Ja nii hes sitt jatkova
opetustas ja eritottengim boosu, ainakki sillon go hän mais ol käynn
ja häyry päähäs saann.

Sendähde hän nykki jälls sitt istus Maija edes ja jahnas: "Kuule
Maij! San hyvä päevä! -- Hyvä päevä -- perhana juniperus! -- Kuule
Maij, san nyk kildist hyvä päevä." -- --

Niin gaua hän siins stää läksyäs luk, ett timber, konei juur koska
mais käynn, kääns kylkkiäs koijis ja sanos: "Pahustaks siin rähise
juapnuspäite!"

-- Juapnuspäite! Snää juavuksis ole, vastas boosu ja nii siins sitt
käve niingo mond kertta enne ja jälkke, ett ko äijä oliva aikas
toinen doissias haukkunn nälkkinn, ni he joudusivak kraivärkeist kii
ja boosu sai selkkäs. Sillett vaikk timber ol vanhambualne äij, ni
luja se sendä ol kooristas ja selkkäs oikkem boosu sai, selkkäs oikke
ja tarvittikki saad.

Mutt ei Maij tiättos pistänn, vaikk äijäs skansi laattjallk
kiärittliivä, kattel vaam bää kallellas ja pist joukkon doise silmäs
kii joukkon doise ja välist molema.

Kom boosu ol seljennt tappluksest ja näk se, ni hän heritt nyrkkiäs
Maijall ja sanos: "Vai nukkuma snää ruppes, sengin guato, kon doinen
däsä henges edest rehki!"

Tämmöst elämä meill ol joka haminas ja merelläkkin, gon gaunist ilma
taikk tyvend ol. Nii ett oikkjastas se Maij ol yks siunatt elukk
siit, ett hänen gansas yks ja töine sai aikas kuluman, gon ei mittän
giirutt tyät oli. Mutt ei se puhuma ruvenn, ei se ko merkk.

Vihdo viime mes sitt yks syyskuu ehtopual pääsin gotti Rauma
haminaha. Ja ko ol saatt ne viralise asjat -- tulli ja muuk --
klaaratuks, niin gapteen sanos konsti: "Kuule konst, mens snää nys
sinn meill ja viät terveksi Agaattalls, sill mnuu huushollerskallen
ja san, ett mnää ole viäl tämä yässem buuris, ko o yht ja toist
täällt toimittamist ja tlee tutuijakim buurihi hiukan deet juama ja
muut semmost. -- Nii ja viäs sitt tämä Maij ja sinnk kotti ja san,
ett kyll sill häkis ruakka on, go Agaatta vaan gatto, ett se saa vett
astjahas."

Konst läks viämän dervekse ja papukaija maihi ja kovast ilone
huushollerska ol, ko hän niin gauni linnu hoittakses sai. Häm baniki
häkin goht peräkamari sengim bääll, pes se vesikupi, pan uutt vett
siihe ja puhel: "Oi, voi, ole mar snää oikken gori ja raar lind -- --
mutt kamal nokk snuull o." Ja sitt hän dek vähitellen gaikk muu
ehtoaskres, siunas ittes ja pan maat.

Seoravan aamun ol viäl hämy, ko Agaatta heräs siihe, ett seinkell
salis hakkas viitt. Hän dahkos unem bois silmistäs, istatt
sängylaedall, luk aamusiunaukse ja rupes sukkatas jalkkaha vetämä.
Mutt ei hän olis saanns stää viäl kom bualväli säärt, ko hän dykkäs,
ett joku huakkas ja sanos: "Varjel meit." Agaatta peljästys, nii
ett hänen gätes putosiva hermottoman alas ja hän guulustel korva
hörilläs, ett mist semne ään dul. Mutt ko ei mittä vaan guulunn,
ni hän lepys vähitelle, vet sukkas polvehe saakk ja rupes toist
haparoittema. Mutt sillo sanottim beräldpuald huanett juur niingo
joku olis sengim bääll oli: "Sanp päevä -- sengim bahapolven
goukknokk, sanp päevä -- snää raat" -- -- Ny Agaatta ymmärs, ettei
hän äskö erhettynn oli. Häm beljästys nii, ettei kondit tahtonn händ
kannattak, ko häm bakistem baedallas läks karamam bakkon, doine
sukk jalas, toine gädes ja alushame kainlos. Tämses reedas hän dul
naapurtaloho valla hengästynnynn ja pyärys koht, ko häm bääs yli
kynnykse.

-- Jumal siunakko! huus naapri Maij, ko seisos taka viäres ja liikut
aamupuuroas, jumal siunakko, ny on gapteenill valu vallallas. -- --
Kene mnää nys saan gelloihi menemä ja kuka tota Agaattat hoita? --
Mutt ei hän siins sendän gaua fundeerann. Siihem baikka hän jätt
Agaatta ja puuros, siäppas vesiämbrin gättehes ja läks kiiruman gautt
kapteenin daloho.

Siäll oliva oves selkittömä seljälläs. Maij men vesiämbär kädes
ensmäitteks köökkihi. Hän gävel ymbärs laattja ja nuuske. Mutt
kon ei hän gräässä siällt tundenn eik valu missä nähn, ni hän men
ämbreines salihi. Siäll hän jällk koperoitt joka nurka. -- Ei, ei hän
siälläkkä löytänn mittä valuvaara merkej eik peräkamari ovestakka
mittä sengaldast näkynn. Hän lask ämbris laattjall, ott priisi ja
rupes fundeerama, ett tääll o vissingin gäynn ryävrej -- Ja taitava
oll viäläkkin duallp peräkamaris -- mutt olkko, mnää en heit pelkk,
meinas Maij ja men peräkamarihi. Hän vet salusiinis siull, ja avo
akkna auk, ett tulis valkoseve huanes ja kattel sitt ymbrilles.
Agaatta sänkk ol auk, peitt yhdes mytys jalkpääs ja vaatte riipi
raapi sängy viäres. Maij ott pranstakan gättes kakluuni nurkast ja
syynäs kaikk semsep paika misä pahandekkjä olsivat taitann ollp
piilos. Viime hän gykys kattoma, ett olisik nep pistänn ittes sängy
all.

-- Hyvä päevä! -- hän samas kuul sanottavan dakanas. Hän dul oikke
iloseks, ko hän meinas, ett ny o joku muukin dull händ auttama. Maij
nous ylös ja katos ymbrilles, mutt ei siällk kettä huanes oli. Hän
garas akknahan gattoma, ett olik joku siutt mennes huutann hyvä päevä
hänell. Mutt ei -- ei se ään siäld tull oll -- katu ol vallan dyhi.

-- Kuule Maij, eks snää raat sanp päevä? kuulus taas yhtäkki hänen
dakanas. Maij pyäräytt ymbärs, mutt ei siäll vaan gettä näkynn.
Maijam bolve rupesivat tutisema ja kylm hiki pissol häne otalles.
Ny Maij ymmärs, ett aave se ol, ko ol Agaattangim beljättänn. Hän
goitt lähtip pois, mutt jala oliva niingon gii naulatu laattjaha ja
hän väris ko langvyht. Ei hän olis valu eik ryävrej peljänn, mutt --
aave, hyijyi -- kylmä viluvärek kiipesiväp pisi häne selkruattoas, ko
hän ajattel, kenem barihi hän ol joutunn.

-- Kuule Maij, puur pala pohja! sanos aave taas.

Maij huakkas, lyyhistys polvilles ja rupes ruaklu'uj lukeman, gonei
hän hädisäs saanns sopivema rukkouksem bäähän gii.

Mutt kesken dätä toimitust aave rupes kiroma niin gamalast, ettei
Maij koska ollk kuullk kenenkkä nii ruakattomast ja yhtmittan
giroleva. Se käve sild aaveld niingo veisate vaa. Olo tunnus Maija
miälest niin dylkkjäld, ett hän gokos kaikk voimas viimessem
bonnistuksehe ja pääs kom bääsiki lykkämä liässuhu, vaikk hän
unhottiki vesiämbrin giirusas.

Naapris ol Agaatta vähitelle virgonn ja ko Maij peljästynnyn ja kovan
gohinan gans tul kotti, ni Agaatta rupes juttleman, gui aave häne
aamuste ol peljättänn, nii ett hänen däydys paedallas pakko lähti.

-- Älä mittäm buh, älä mittäm buh -- mnää tlee juur siäld ja -- -- Ny
ova vissi viimse ajak käsis -- -- läähött Maij ja huus akknast jokase
ämmä sisällk, ko siit siutt meinas menn. Ja kyll heit sillaillk
kokkonus. Ja sitt keitettin gaffet ja ämmäs siunasiva ja kläppäsivä
ja hurautiva ai joukkom biäne virrembätkä.

Niingo sanott, ni met tlii saman aamun ylös buurist ja kapleen käsk
meijän gaikketten, goko Preciosa väe, hänen dyyijös ottamam biäne
aamuknapi, ennengo erota. Ko mes sitt pääsin Kapteenin daloho, ni
äij kiukuttleema ja pärmänttämä, ett mitälai semne on, gon gaikk
oves selkittömä seljälles ova ja vesiämbär keskells sali laatijat
ja peräkamar semses ruakos ko siäll olis joku fletk asunn eik häne
vanh, siivo ja kaikimbualin gunnjaline Agaattas. -- Ja ihmettli me
muukki stää räkninkki, ko met tiäsi, ett Agaatta oliki nii jäijestyst
rakastavaine ihmne, ettei olekka montta. Mutt kyll mes sai viäl
enemä ihmettlemise syyt. Käve näättäk nii, ett juur kon gapteen ol
saannp piirongin glaffis auk ja kaata meill viina klaseihi, niim
beräkamarist huudeta: "Kuule Maij -- hyvä päevä -- sengi julmett,
sanp päevä."

Me ymmärsin goht, ett se ol Preciosa Maij. Ja siinäköst ilo tul.
Maija häkk nostettin geskell laattja ja Maij pauhas; hyppäs ja pauhas
yhtmitta. Boosu ol kovaste ylppi, ko se palanajan dakka sanos: "Hyvä
päevä" ja jungman nauro, nii ett hän vallan giärittel, ko Maij kiros
pahemin go juapunn merikarh. Mutt viäl lysteve ol kuullk, ko se ähkys
ja puhkus ja pan ai joukko, ett -- koitast lyäd -- -- rakkar -- vai
nii -- vai pures snää -- koer!

Juur semseld se ol kuulunnk, kom boosu ja timber tapplivap Preciosa
skansis. -- -- Ol mar meill lysti! Ja ko Maij viimen doisellk
kondillk kraape nokkatas ja huakkal: "Puur pala pohja", niin gokkiki
ol suu levjänäs korvihi saakk. Me meinasin gaikk, ett o siin Maijas
sendä viissautt. Erinomase hyvi hän ol kaike meijä opetukse onkkehes
ottann, vaikkei häm buuris sanakam buhunn. Mutt mep pääti, ett hän ol
vissi oll merikippi.

Kapteen gaas sitt toisengi ryypy meill ja meinas, ett kyll hän ny
aikas kuluma saa, ko hänellt tämnen gambraatt o.

Mutt kesken gaike me näin glasist, kon gymmengund ämmä tul poikin
gadun gapteenin daloho. Ensmäisenk kulk boosu avjopual, viimeste
joukos ol naapri Maij ja kaikkja viimesen laahustel kapteeni
Agaatta peljästynnynn, surkastunnunn ja lainvaatteis. Me vähä äkkim
bapukaijam beräkamarihi ja oven gii.

Ko vaimväki sitt tul sisäll, ni hep peljästysiväk, ko he näkiväk
kapteeni ja meijäm boosu ämm sanos: "Jeskandeerakast, tääll on
gapteeniki jo koton, hyvä huamend ja tervtulo kotti."

-- Jumalandakko ja kiitoksi vaa. Mutt mitäst te ny näin guljett juur
niingo maahambanjaisprosessis mnuun dyän.

-- Meinasi vähä veisat ja lukki jumalasana tääll, ett saadais se aave
pois.

-- Aave! Ong tääll aaveit näht?

-- Ei näht ol, mutt kuultt o, nii ett siit laist autta.

-- Soo -- vai nii, kenest haam täälls sitt äkseeranne?

-- En diäd vissi -- mutt mnää luule, ett se o se handelsmanni frou
vaina, kosk se möyhä miästäs, ett hän rähise juapnuspäite.

Sillom boosu pääs vähä äkki ämmätten geskell ja sanos: "Nii, semmost
siit sitt tlee -- siins se ny näätt! Haukkukka viäl miähiän, go he
joskus hiuka firris kottit tleeva -- -- pitäkkä semmost meno vaa
viäläkki, ni ett saas sitt haudasakka rauha, muttko spöökkäilett
tääll ihmisten gauhistukseks. -- Ja se rangastuksen det tarvittettki."

Ymmärtä se, ettei semnen buhe muiji rauhottann. Mutt meill ol täys
tyä pidättä nauruan ja olsi vissim burskattannukki naurama, jos ei
se heikove sukupual olis ruvenns siin veissama yht hengelist laulu.
Se nuattihi mekki sitt kaiki oti vähitellen gii ja tykkäsi, ett
kyll täsä nyt tämmöst jo tarvitangi. Mutt ko ämmä oliva menn, niin
gyll me nauro ja ihmettli stää boossu, ko hän ni äkkin gekses, kuis
semsestäkkin dapauksest hänell ja monell muull hyätty tliis.

Ja kyll boosu sanap piam bisin gaupunkki levitetti eik äiji lainkka
enä torutt, ko hes sillon dällön vähä toisellk kymnellk kottit
tliiva. Eikän gom basatti ja plääjätti, ettei sill mittä määrä oli.

Nii ett yks siunatt lind se Preciosa Maij ol. Mutt ei meillk kaua
hänest lysti ja hyätty oli. Ensiks hän gylmistys ja ol kippi ussema
viikko eik puhunns sanaka. Me en näättäk lainkka huamann, ett
peräkamari akkun ol jätett auk ja sillo hän sitt sai syyskylmyde
verehes. -- Nii händ. Ja ko hän sitt paranus vihdo viime, niin dul
yks uudengaupungilainen gippar ja pyys ja rukkol stää lainaks. Hän
meinas ett tarvitais saad Uudeskaupungisakki asjas samall hyvälls
sortillk ko ne Raumall oliva. Ja kapteen ol niim böhkö -- en daedp
paremi sanno -- ett anno se lainaks. Se viätti Uuttengaupunkkihi ja
siäll yks katt koht ensmäis ehtont tapo ja söi se.

Jaa-a niit uudengaupungilaissi! Hyväm berä he ai ova oll, mutt ko
he jotta hyvä saann ova, ni ei hes stää pittä olt taitann. -- Kati
makkohom bäästiväs se viissa ja korja ja raari linnungi. Sillaill
oikke. Semse lopum Breciosa Maij sai. Ja Raumall rupes vähitellen
daas olema levotond ja riittast kalaasette ja lystette jälkke, ja o
viäläkki. Sillett semmost linttu kom Breciosa Maij ol ei sinn olk
koska enä saatt. -- Eik saadakka.




Tasala Vilku naimisreis


Mnää istusi Anundilam borstokamaris etukumaras kädep poskill ja
kyynärpääp polveijan vasta nojattun. Ol mnuullp piippuki hamppais,
mutt se ol aikka samonn, koden mnää oll muistann imis stää. Ja olis
mnuulls siin oikke montta lai paremppakin dyät ollt toimitettavan,
mutt ei siit mittän dul nyk, ko mnuull niim bali fundeeramist ol.
Asi ol näättäk semne, ett Tasala Vilkk näihi aigoihi ol tull nii
glookuks, etten mnää lainkka ymmärtännk, kui häne laitas oikke ol.
Ei hän hullutell niingo enne eik mittä lysti toimem bann, muttko
rypistel silmkulmias, ko mnää taikk Iiro jotta sengaldast hänell
esiti ja sanos, ett semne on gläppmäist ja ihmettel, ett mikä
siin on, goten mek koska järkken dul. Tupakimbolttamisengi hän ol
vähendänn ja ko hänell aikka liiknemä ol, niin girjoj hän luk ja
pladaskel. Nii ett kovaste oikke Vilkk muuttunn ol ja stää mnää siin
nyt tuumali, ett mikä semne vika oikke mahta oli. Eik se oll ensmäine
gert, ko mnää stää asja fundeerasi ja mnää oll mond kertta jo sanonnt
Tasala muariakki, ett vissin dua Vilkk kippi o ja jos ett te vaan
goit hoittas stää, ni saatt nähd, ett se kuale.

Mutt ei muar tiättos pistänn, mutko nauro vaa ja sanos, ett mitäst
hän Vilku sitt teke. "En sunkka mnää händ hengis saap pysymä, jos se
kerra nii näht o, ett hänen dähän dauttihin guallt täyty", pauhas
muar.

-- Keittäkkä ny jumala nimes edes rusinsoppa hänell, ettet ann hyvä
miähe noi vaa ilma mittä vastust tekemät kuall.

Sillaill oikke mnää muarills saarnasi, mutt niingo sanott, muar ei
olit tiätvännäs ja mikä sukkeleve ol, muar tul melkke ai ilosemaks ja
ilosemaks stää myäden go Vilku miäl käve huanomaks.

Olikost sitt ihmekä, ett mnuull ol fundeeramist, ja nykki mnää,
niingo sanott, ajattlin dätä asja kesken giiruan.

Mutt yhtäkki se mutk selkes mnuull, mnää hyppäsim bystö, napsauti
sormeijan ja sanosi itteksellen: "No, mutt ole mar mnääki sendä aika
tohro. Kon em mnää stää koht ymmärtänn! -- Se hänes vikan o, se oikke
se o, on händ." Ja nii iloseks mnää tlii jäll, ettän yks kaks pisti
seilhanskan gätten, valikoitti ittellem barhama seilneula, pani langa
silmähä ja vooron drallitteli, vooro viheldeli siin neulotesan.

Ko mnää siins sitt olim biäne aikka täsä toimesan oli, ni auke ovi ja
Iiro tul sisäll ovest. Mutt ei hän dull niingo yks tuulispää, niingo
hänen dapas ol oll ai enne, muttko oikke venuttamall niingo iiliskott
joem bohjall hän haalas syndisen groppas yli kynnykse, istus toolill
ovibiälehem, bist lakkis tooli all ja töllöttel siin hetke aikka,
niingon darhpöll, ennengo hän hyvä päevä sanos.

-- Päevä, päevä, vastasi mnää ja jatko viheldämistän ja
trallittamistan.

-- Snää oles sendä vähä jumalaton miäs, sanos Iiro viimen, go hän
gapple aikka ol stää mnuu nuattian guulustell.

-- Taeda mar ollakki ja o se sendä oikke ihme, ettän ole semseks
jäänn, vaikkan ole goko piäne ikän elänn nii hurskaste miästem baris
ko snää ja Tasala Vilkk.

-- Rupp nys siinp pistlemä viäl.

-- Vai pistle mnää! -- Mutt kuule, mist snää se huamann ole, ett mnää
ole jumalaton.

-- Mist mnää se huamann ole! -- No, kyll snää kans taedak kyssy. Snää
viheldele ja trallittlet tääll, vaikkas kyll ole huamann, ettei Vilku
lait ol lailles. Snää tiädäk, kui hän o muuttunn ja jos hän dätä
hyämy vaa huanone, ni haudas hän o enne montta. Mnuun gäy händ nii
surk, ett em mnää tämsis olois sais noin drallitelttu ko snää.

-- No nii, jos täsä oikken dott puhuta, ni olek kaiketakki snää
nähn, ett tämä asi mnuukim bainann o, mutt äskölttä mnää juur tlii
ajatelluks, mikä stää Vilkku vaeva ja ett se asi saadan glaaratuks.

-- Luuleks vissi nii?

-- Luule händ.

-- No mikäst händ sitt vaeva oikke?

-- Jaa, ett mikä händ vaeva? Eks snää todestakka saas stää onkkes,
Iiro.

-- En, em bahus soikko saa, vaikkan ole fundeerann, nii ettän ole
vallam böhköks käynn. Ming via snää luules se olevas?

-- No mato! Mikäst muu se sitt olis.

-- Jaa mutt helkkris sendä, nii se ongi! Koden mnää stää tuli
ajatelluks!

-- San muut, ny vast mnääki siit selvillp pääsi. Mato se on, go
Vilkku vaeva, ja snää lähde ny liukkast apteekkihi ja osta matosatsi
ja viäl tänäpä Vilkk panna se ottama.

-- Ja vissi, mutt kuule, kyll om baras, ett anneta hänellk koht
dubblaste semnen davaline sats.

-- Niin gyll ongi. Ot kaksi satsi ja pyyds stää kaikkja lujimppa.
Tästäs saa raha.

Mnää anno Iiroll rahakukkron ja Iiro läks paikall apteekkihi. Mutt ei
ollk kulunnk ko muutam silmäräpäys, niin dlee Tasala muar meill, sano
hyvä päevä, niistä nokkas hameliäppehes ja kysy, kui mnää voi.

-- Hyvi vaa, vastasi mnää ja kysysin dakasi, ett kui Vilkk ny jaksa.

-- Hyvi hän jaksa, hyvi hän jaksa se verran go mnää tiädä. Hän ei ole
nääks nyk koton, hhän läks sinnt Turum bualehe.

-- Kuit Turum bualehe. -- Terveyttäs hakema vai?

-- No nii, sanota ny niingi. Se asi on gui häne otta, sanos muar
ja nauro nii, etten mnää enä taitann hillit ittiän, go sanosi:
"Jos tet tiädäisitt, muar, kui häijy mnuun deke sydämesän, go mnää
ole huamann, ettet te ollt tiätvännäs, vaikk te näätt, ett Vilkk
o saeras. Vai ettäk te ol huamannk, kui nörköksis hän istuskle,
ei puh pali mittä, ei syä eik jua niingo enne ja käy luule mnää
laihemaksikkim bäev päeväld?"

-- No, no, Kalkke, älä nys sendän däsä mnuu klummima rupp, vastas
muar, -- luestis ny ensin dämä preiviki, se o Vilkuld, hän gäsk mnuun
dullt tuama se snuullk koht, ko hän o lähtenn, -- ett niin, däsä se
ny o.

Muar oijens mnuullp preivi, mnää avo se ja lui:

    "Hyvä veli.

    Tämä meijä muar kohise vaa yhtpäät semmost, ett mnuum bidäis
    menn naiman, gosk mnuull on dalo ja asti ja muut olemist niim
    bali, ett olis oikke synd stää viäraill jättä, ko mnää joskus
    panen gursi stää hamina kohden, go on kaikkette meijä reissuttem
    bäämäär. Ja mnää olen dulls siihem bäätöksehe, ett o niis muari
    jutuisakki jottam berä. Ja ko mnää, sillongo mnää lastasi siällt
    Turun dakan, opesin dundema yhde flika, nii mnää lähde nyk
    kysymä, ett suastuk hän gaupoihi ja jos nii o, niim bapp saa
    splisat meijäm bogseertrossi yhte ja mnää ota häne slääppihin
    iangaikkisudest iangaikkisuttehe. Mutt älä puhelt täst asjast
    kenellekkä muillk ko Iiroll.

                                                   Vilkk."

Semnem breiv se ol. Mnää oll niingom buust pudonn, ja muar kattel
mnuu suu vekkulmaises naurus ja kamalan dytyväise näkösen. Ja ko mes
siins sitt istu ja vauhkottle, niin dlee Iiro takasi apteekimatkaldas
ja sano: "Täsä ova ny lääkke. Kaks satsi mnää oti ja lujas sittengi."

-- Soo, sanosi mnää, mutt hukka ne lääkke menivä. Ei Vilkku vaevakka
mato.

-- Jumal siunakko, mikä händ sitt vaeva?

-- Hän o rakkauden gohinois.

-- Kui misä?

-- Rakkaudes hän o, niingo Imblan giss kuarttes.

-- Vai semmost kuulu. -- Ei siins sitt matokuurist appu ol. -- Mutt
kuule, snää valettle vissi.

-- Em mar valettlekka. Luest tämä.

Mnää oijensim breivi Iiroll ja hän rupes lukema stää oikken govall
äänell. Ja ko hän ol pääss sem bäähä, ni hän ol yht hölmistynny
näkönen go mnääki eik kukka meist puhunns sanaka. Mutt muar ei
naurann nyk, ko itk liikutuksest ja pyhkeskel ai joukko nokkatas
esliinahas.

Ko mnää ja Iiro siins sitt oll hetke aikka toinen doissian vauhkotell
ja muar itkennk kollottann, ni sano muar: "Merkiline, merkiline miäs
se om bännästäski sendä se meijä Vilkk. Kukast muu olis tämsengi
asjan daetann niin gaunist sannok ko hän: 'Ja ota häne slääppihin
ijangaikkisudest ijankaikkisuttehe, aamen.'"

-- Ei siin mittä aamend oll, ja olkko häm bännästäs mikä hän o, niim
bäästäs hän ny on gummingim behmendynn, tiuskas Iiro.

-- Vai päästäs pehmi! Ja se sanos snää, snää Hakkrim bahudem besä,
villittijä ja uutskott! Kyll mar kaiketakki snuu ny harmitta ja snuu
kans, snää Anundilan dekopyhä haask, ett Vilkk mene kristilisse
avjoliittoho eik enä annt teijä haukutell ittiäs yhdest koerangurist
toissehe. Ny ruppeva aja muuttuma, näättäk ja koittakast vaa sitt
tulit Tasalaham baneman gaikk mulli malli, niingo nii mond kertta
enne, nii nuar emänd ja mnää revi silmäp pois päästänn, sengi julmetu
-- -- --! Viimeses sana huus muar overaost mennesäs ja paiskas sitt
oven gii, nii ett koko talo täris.

-- Siinäs nyk kuuli, mikä snää oikke ole -- sanosi mnää Iirot, ko me
hetke olin gatellp päi ovi ja odottann ett viäläk stää löyly lisätä.

-- Nii, ja snää kans. Ei ol eno settätäs pareve täsä troikas.

Mutt meit harmitt tämäm bäevä vastongäymse, nii ett me oti ajanguluks
ryypy miäst pääll, söim buulaagis ne Vilkku varte ostetu lääkke ja
pisti se jälkken glasi rommtodi liiveihin. Ja viimeseks mep pääti
ett huame me lähdem bois gaupungist laitlan gulmill yht mettlohko
kattama, ko mnuum bit ostama.

Seoravan aamun aikasi Iiro sitt tul mnuun dyän ja ko Savila Juss, kon
gyytmiäs ol, tul koht jälkke, ni me olin duat hättä valmi lähtemä.

-- Kyll o ehto käsis, ennengo me ole Laitlas, ko eilän duiskas
koko päevä ja ny ruppe taas tuulema ja pyryttämä, puhel Juss ko me
liikkell läksi.

Ei ol väli, vaikk siinp päästäis vast huame, ei meijä olk kiirutt,
lohduti me händ, ja nii mes sitt läksi.

Mutt kyll Juss oikke ol ennustann. Tiä oliva niin dukos ett meijän
däydys jääd Ihodehe yässeks ja vast seoravanp päevänk kirkoaikan
-- se ol sunnunda päev -- me ajo siutt Laitlan girko. Ja ko mep
pääsi siihen gylähä, mihi meill asja ol, ni rupes jo hämyttämä.
Me ajo siäll yhten duttun daloho ja ko ol saatt heonen dallihi ja
päälisvaatte yld, nii me istusi Savila Jussi ja se viäran dalo isänän
gans ja join gaffet ja pani hiuka rommi joukko. Ja ko mes siins sitt
istu ja juttle, ni mnää kysy isänttä, ett ovak tuall häät tuall
naapris, kosk siäll nii o valkkja joka huanes.

-- Ei, ei siäll hää oli, muttkon kihlajaiskalaas siäll o, vastas
isänd.

-- Vai kihlajaissi siäll viätetä. Mistäst friiar o?

-- Raumald kuulu olevas ja kapteen miäs. Muuton guulu käynnyn
glookusten goko se jutt.

-- Kui nii?

-- No, asi ole semne, ett se raumlaisen gapteenim bit oikkjastas
lähtemä johonkkin donnt Turun daa naima, muttkon se kamal tuisk eilä
algo ja tiät tukko menivä, nin gapteen poikkes toho naaprihi. Se
isänd o näättäk ja merell oll ja he ovat vanhat tutu. Ja ko äijäs
sitt istusiva ja todasiva ehtost, niin gysy tämä naapri isänd, ett
misäst asjois hänen gambraattis liikkel o. -- Turun daa naima, vastas
se raumlaine gapteen. -- Es snää Turun daam bääs, ennengon gukatiäs
viikkom bääst ja vaevaloine reis siit sittengi tlee. Ja pahustaks
täsä ittiäs rääkkämä ruppe, o niit vaimihmissi likemälläkki, o
mnuullaki däsä tyttri, ot yks niist. -- No, äijät tuumalema stää
asja, joivat todi ja viime se raumlainen gapteen sanos: "Tiädäks,
kyll asi o niingos sano, en diäd vaikk olis jo kuallukki se flikk
siällt Turun dakan ja vaevaloine sinnk kummingi ny om bääst, nii ett
mnää seora snuu neovoas." -- Ja nys siäll on gihlajaiskalaas, niingo
näätt.

Mnää ja Iiro oll silmäs seljälläs ja korva hörilläs kuulustelit tätä
isänä juttu ja ko hän ol sem bäättänn, ni me meni siuhuanesse ja
sanosin gumbiki: "Se on Vilkk." Ja sitt mep pääti, ett mek kokkon
gylä nuare miähe ja mennä huutama morsjand ja friiari ulos. Eik
oll aikkaka, ennengo meit marses koko joukk miähi naapurtaloho, ja
niingaua mes siinp pihall roinasi: "Nuar pari ulos", ett he viimen
dliiva. Ja Vilkk oikke se ol. Mnää rupesin goht häne morsjandas
kattoma ja ajattli itteksen, ett ol voi flikk park, es snää
kauneudellt turmellt ol, mutt ei sill väli ol, kauneus katto ja jos
snää vaa ole riht ja reedu ihmne, ni ei mittä hättä lainkka. Mutt
Iiro, ko ai hättäne o eik koska ajattel asjoj, muttko yhdeld kandild,
sylk hetkem bäästä ja huus: "Fyi perhan Vilkk, tulp pois!"

Mnää näi, ett Vilkk kiukustus, kon gaikk naurova Iirom buhett, mutt
kukatiäs olis sendän goko jutt päättynn levolisest, jos ei yks nuar
miäs, ko ol liki kuisti ovi, olis sanonn: "Ei olf friiarika minkkä
näköne, kelvannek muuks kon gaevovindimbainoks." Se puhe ol jo liiaks
Vilkull. Parillp pitkäll asklell hän ol alhallp pihall, sanos sill
nuarell miähell, ett katotast ny, mihi mnää kelppa ja humautt stää
nyrkilläs keskell otta, nii ett se pyärys siihem baikka. Mutt sillo
Vilkk sai koko kylä nuare miähe niskas ja siit tul semnen dapplus,
ett me harvo ole olis semses, vaikk mes siihengim belihi sillon
dällö joutunn ole. Siin lensiväk kive ja jäängapple, siin vingusivas
sualvyä ilmas, siin ryskysiväp puumbalika ja aedaseippä, siin ähgytti
ja puhgutti ja hakatti selkruadoj niingo Sumberim byykki. Ja ämmäk
kirkusiva ja koera haukusiva.

Me meni ymmärrettäväst koht Vilkum bualell ja ko meill niim bali
vastustaji ol, ni mnää sanosi Vilkull ja Iiroll, ett mek koitaisi
hiljakselles siirtty naapurtalo kohde ja viimem bistä itten sisällk
koijuhu. Nii met teingi. Mutt naapurtalo veräjämbiäles Vilku jalk
luiskatt ja hän gaadus. Silmäräpäykses hän niskasas ol kymmengund
miäst, kom behmitivä händ niim bali ko he jakso va. Ja ko me viime
naapurtalo väe ja Savila Jussi avulls sai hänem bois, ni hänell
ol pää täynn aukoj ja häne luus oliva nii rikk, ett ko me händ
tunnustli, ni ol jämt niingom bapusäkki olis pidell. Leivomes me
häne sitt sisällk kannoin, go mep pelkäsi, ettei hän muuto olis koos
pysynn, ja leivomes me vei häne Uuttengaupunkkihin dohtrin dyä. Kyll
tohtrill hänen gansas tyät ol ja ko hän vihdo viime ol neulott ja
paikatt ja sidott, ni hän ol niin däynnt tolloj, ettei suu takka
näkynn muut kom bualiks. Hän ei oll virgonn viäläkkäm byärtmyksestäs
ja tohtor sanos, ett pulsi hänes lyävä nii huanost, ett tuski
hänest enä miäst tlee. Mnää olin govast pahoillan ja ajattli, ett
mitä Tasala muar sano, ko hän guule kaiken dämä ja ko Vilkk sitt
viäl kuale. Mutt Iiro lohdutt mnuu ja sanos: "Ei Vilkk tomsest
kual, se friska händ vaa ja taeta ajap pois verest kaikk rakkaude
hullutuksekki."

Ja kyll Iiro oikke ennust. Ko aamu valken, ni me näi Vilkun gatanost,
ett hän ol virgonn ja ko mnää kysysi händ, ett "tahdoisiks snää, ett
muar tliis tännt taikk tahdoks snää pappi puhutell, taikk mitä snää
tahdoisi", ni Vilkk vet suurell vaevallt toisin gäsin dukom bois suu
edes ja sanos: -- "Ruakka."

Ja me anno hänell ruakka; paisti hänell viis sualast silakka, pani
runssast voit uunilämmiä leiväm bääll ja Vilkk söi ja joi piimä
pääll. Ja stää päät hän friskanduma rupes. Ja kuukaudem bääst hän
ol yht virkone go ennengi. Siihe häne naimseski sitt lahos, eik hän
olp puhunns sanaka siit enne eik jälkke. Mnää en diäd, morsjan vai
Vilkkuk se naimisjutu myttym ban menemä, mutt jos kysytt stää asja
Tasala muarild, ni hän syyttä kaht viatond ihmist -- mnuu ja Hakkri
Iirot.




Erinomase hyvä lindkoer


-- Jaa-a, nämä ovak kamala aja -- kamala aja oikke ova. -- --
Laihtunn oles snääki, Suleima -- -- ja laihtunn olen däsä ittekki.
-- -- Saas nähds Suleima, ett mep pia ole semse, ett luuk krapiseva
meis, ko mek kävele -- -- -- ole juur niingon gaks luusäkki olis
saannk kondi alles. -- -- Sillaill oikke. -- -- Jaa-a, mnääki ole
saann ens lukkip puale ikän ja pann raha ja vaeva siihen doimituksehe
ja ny ole sitt semsellp palkall, ettän saan dehd uutt velkka, ennengo
vanha o maksos ja nähd nälkkä päälsem bäätteks. -- -- -- Nii händ,
nähd nälkkä oikke, se on dotinen dosi. -- -- Mutt kyll o niingi, ett
jongu rangastukse mnuun gärssit täyty siit tyhmydestän, ettän ole
virkmiäheks itten lukenn. -- -- Nii ett valla oikke ja kohtulist o,
ett mnää täsä nälkvyätän giristäs saa.

Semssi Tornjaiste maister juttel, ko hän siink kävel ettittakasin
gamaris laattjall. Semssi hän juttel Suleimall, mutt ei Suleima pali
tiättos pistännk, ko makas pää etukäpälättes välis ja seoras silmines
maistri, ko hän siink kävel. -- -- Muttko maister viimem bysäs häne
ettes ja sanos: "Tiädäks, Suleima, ett snuum bäeväs ova jo luetu,
ei mnuull ol vara ruakkis snuu enä", ni Suleima vääns ittes istuma,
haukottel äänes ja kattel maistri nii moittivast silmihi, ett maister
sanos: "No, no, koitetan gärssik, koitetan gärssi." -- -- Tiädäks,
snää ole jo aikka kualeman duamitt, mutt em mnää anns snuu nuijat,
mnää tahdo itt päästäs snuum bäevild ja ambumall. -- -- Kunnjalise ja
kivuttoman gualema snää ole rehelisest ansann, sill ett snää ole oll
hyvä koer, paras koer, ko mnuullk koska o oli. -- Sillaill oikke
-- -- -- Aikka mnää jo olsi snuu ambunn, mutt ei mnuull olk kruutti
ja haulej. Eik niit ny mistä saa. Ny ovas semse aja.

Ja maister rupes taas tramppama ettittakasin gamaris laattjall ja
Suleima kävel hänem beräsäs askel askleld. Ja kovast fundeeravaise
näköse he olivak, ko hes siin laattja mittasiva. Maister ott sitt
kesken gaike flombuukkis plakkristas, pladaskel stää ja räknöitt
rahas. Muttko hän ei saanns stää siäld heruma enemän go viistoist
markka, ni hän heitt sem böydäll nii ett flatkatt, pysäs, kraape
korvandaustas ja kattel yhtem baikkaha ettehes. Suleima pysäs kans
ja kattel vooro maistri silmihi ja vooro stää paikka siin laattjall.
Ja nii hes siins sitt seisosiva ja vauhkottliiva, niingo he olsiva
odottann ett siäld laattja ald joku apu olis ilmestynn heijä ettehes.
Mutt ei siäld mittän dull. Se sija ovi aukes ja maistri frou tul
sisällp paperkäärö kädes ja sanos: "Tääll om Briia maistri lesk ja
sano, ett hän o löytännt tämä miäsvainajas pöytloodast ja ko siin
vissi o jottam byssyvehkeit, ni hän lahjotta nes snuull."

-- Annast tänn, sanos maister ja avo käärö. Ja ko hän se ol saann
auk, ni hän rupes hyppämä ymbärs huanett ja sanos: "No kyll meijä nyk
kelppa; tääll on gruutti ja haulej ja patruunej koko roukki. Nyt täsä
tleeki juhl."

-- Nii, ja nys snää saas sitt lopetat tua Suleimangin dost syämäst.
-- Suleima park!

-- Mitä snää juttle. Ei, ko ny me mene Suleiman gans metill joka
sunnunda ja lupapäev ja met tua linnuj ja jäneksi, nii ett vissi
lihas pysytä ja saada viäl myydäkki. Ny o räkning semne. -- Annast
kattot, tänäpä om berjanda. Jaaha, huame ehtopuall me lähde Helistö
äijän dyä. Hän o nii mond kerta valittann, ett jäneksek karavas
siälls hänen dorppas ymbärs niingo lamppa ja syävä häne rukkiorakses
vallam bilall.

Maister siäppas pyssys seinäst ja rupes stää puhdistama. Muttko
Suleima näk se, ni häm bist voorostas tansiks ja haukus, nii ett
akknat tärisivä.

Ko maister seoravanp päevänp pääs koulust, ni hän haukkas tulisimas
kiiras pualpäevän dapase, laitt pyssys ja laukkus kunttoho ja talutt
polkpyäräs pikkuportin gautt kadull. Suleima ei kerjenns syämängän,
go hän dahdos oll viss pääll, ettei händ kumminkkan gotti jätet.
Sendähde hän jo aikanas ol siirtänn ittes istumam bortimbiälehe ja
käve vaa ai joukko haukkumas porsto ove edes, ett maister ymmäräis
kiirutta.

Ja ko maister sitt vihdo viime oll tullk kadull ja hypännp pyäräs
selkkä, ni yhtenp pyryns siin mentti. Ja Suleima haukus joka ihmist
kon gadull vastan dul, niingo hän olis meinann, ett säälist ny ittes
vähä siivom buale, nääk kaiketakki snää se, ett mnää ja maister
metill ole menos ja meijä on giiru.

Ehtohämys hes sitt pääsiväkki ilma mitan glummej Helistöhö juur nii
aikanas, ett maister viäl kerkes saunahangi Helistö faari seoras.
-- Ja siäläköst sitt puhe luist niild kambraateild. Siällp panttin
gaikk mailmam bitimek kunttoho ja ennen gaikki Helistö faar selitt
maistrill, misä poikmetäkse oleskliiva ja ming pellon gyljes jäneksi
ol, nii ett ne valla ihmisten gondeis loikkroitiva.

Eik olis sitt ihme eik mikkä, ett maister ol kovast hyväll miälellk,
ko hän aamuhämys läks mettähä, eritottengin gon daevas ol selkki, eik
tuull yhtä einett ja ko sitt viäl yäll ol olis severram bakast, ett
ol hiukan grahattann. Suleima poikkes koht tiä siull ja ko ensmäisse
aedangulmauksehem bäästi, ni jo algo oikke nätt jänekse ajo. Se ol
poikjänes ja vaikk se, niingo niitten dapan on, dek äkkmutki ja
piilottel ittes yhtmitta, ni ei Suleima sen gauan gurell andann. Ei
ollk kulunnk kahtkymmend minuuttiakka, ennengo maister sai se ettehes
ja ammutuks. Maister avo se ja anno Suleimall hänellk kuuluva osas
siit ja sitt jatketti jäll jahti. Ja nii hyvä onn heill ol tänäpä,
ettei maister muistannk koska enne nii hyvä reissu tehnys, vaikk hän
mond kerta ol paliki otuksi saann. Niingo ymmärettäv asi ongin, go
Suleima ol yht hyvä linnuj haukkuman go jänestäkki ajama.

No niin, gom bäev ol vähä yli pualill ja maister ja Suleima rupesivak
käändymän dakasi Helistöt kohde, ni maistrill ol kolm jänest, neli
metäst, kolm musta ja yks naaras, ja pari teert. Maister räknöitt, ko
hän siint tallustel torppa kohde, ett hän saa näti rahan, go hän myy
kaks metäst, kaks jänest ja yhde deere ja sittengi heill ittell jää
liha koko viikoks. Semssi oikke maister fundeeraskel ja ol ilosellp
pääll. Mutt sillo Suleima yhtäkkim bääst oikken giukkusen giljadukse
ja läks kovast haukkutem bainama sydänmait kohde. Maister pysäs ja
meinas, ett ei hän ny enä pidäis jäneksill väli. Mutt Suleima haukund
men ain gauemaks ja kauemaks, viime se kuulus sild vuareld, kon
gaukanp, pualem benikulmam bääs sulk koko näköala ja hetkem bääst se
katos kuulumattomiin sinn vuaren daa.

-- Ketum bahus siihe ny viäl tul pränkkämä, harmittel maister ja
istatt kive nokkaha odottama, ett Suleima tliis takasi. Mutt vaikk
hän odott pualen diima ja odott tiimangi, ni ei Suleimat vaan guulunn.

Ong hän ny niim bahus, ett mnuun goeran jää yässeks mettähän, duumal
maister ja läks hiljaksis torppa kohde. Ja hän ol jo tuli liki
torpa vainjoit, ko Suleima haukund rupes taas kuuluma ja nys se tul
juur händ päi. Se lähen ja lähen ja siins samas maister näk ketu
vilaukseld katavpuskis. Häm baiskas pyssys poskell, ammus ja paikalls
se jäi. Jäi händ.

Maister meinas, ett ny mar sitt vast paras saalis saattingi ja karas
otukses tyä. Mutt kyll häne ilos murheks muutus, ko hän näkiki edesäs
-- koera. Koer oikke se ol, ruski, pystkorvane goer, kippurhändäne ja
levi juav valkost niskas ja kaulas.

Oi nyt turkane sendä, ajattel maister, ny vast klumm tul. Kyll ny
meniväk kaikk ne rahak, ko mnää linnuistan ja jäneksistän saa ja
kukatiäs jokune sata markka viäl lissängi. -- Ja maistri miälehe
lykkäs jo, ett mimmost olis, jos hän guappais kaikes hiljasudes se
eluka. Mutt häne rehelisytes nous semmost tuuma vasta. Eik hänen
gauan darvinnukka siin omatundos kans taisteli, sill ett siins samas
siihe ilmestys yks äij, kon gatos händ vähä ihmettleväst ja sanos:
"Kukast semne herr oikke on, gon dlee tänn ihmisten goeri ambuma?"

Maister ilmott koht nimes ja asundpaikkas ja sanos, ett erhetykses
hän se ammus, ko hän luul sen getuks.

-- Vai ketuks te luulitt meijän Gransu? Ong se miälestän getu näköne?
-- Oi nyp pahapolv sendä!

-- Olik se hyvä koer?

-- Jaa, ett jos se ol hyvä koer. No ol se koirattem barhait. Hyvä
talovaht, nättruakane ja ystväline oudoillekki ja sitt nii erinomase
hyvä lindkoer.

-- Vai nii, vai ol hyvä lindkoer. -- Kyll mar mnuu sitt täyty se
maksa. Mikäst siin autta.

-- Tiättvästengi deijä se maksat täyty. Ja se maksa pali, tiädättäk,
ko se ol nii erinomane lindkoer, se meijän Gransu.

Maister räknöitt ittekses, kuip pali tämä lyst hänell maksanekka.
Hän lask, ett hän linnuist ja jäneksist, ko hän nek kaikk myy, sais
kuuskymmend markka ja jos tua äij ny vaati sata markkakin goerastas,
nii nelikymmend markka siins sittengi o hävjö puhtas rahas. Ja mist
hän otta ne raha yhtäkkin go häne jo muutongi on däytynn lainat
elatustas varte ussema sata. -- Maister oikken duskastus, ko hän näit
kaikki ajattel, mutt viime hän rohkas ittes ja kysys: "No, kuip pali
se sitt maksa, tua Kransu?"

-- Jaa, ett kuip pali se maksa. En mittän diäd. Kyll mar nyk koerakki
ovak kovas kursis, niingon gaikk muukki näi soda aikan. Ja ko hän
vainaja -- puhele hänest juur niingo hän olis oll joku ihmne -- niin,
go hän vainaja ol nii erinomase hyvä lindkoer. Jaa-a, takka mnää se,
ett jos vaa yksikki lind metäs ol, niin gyll hän se vissi löys ja
stää elämä, ko häm bit, ko hän se ol puuhu ajann. -- Nii händ, kyll
se ol valla erinomane lindkoer, tua Kransu. -- Ja tosa hän ny makka
eik koska enä linnuj kaahist. -- Ja mitä sano Juljaana?

Maister hikkol kuulesas tämäm buhe ja korott miälesäs Kransu hinna
sattaviittengymmentte. Häm bur hammastas ja kysys: "Niin, guip pali
tes siit meinatt sitt?"

-- Em mnää händ oikke ymmär. Kyll o vaa asi semne, ett mnuun däyty
kyssy Juljaanatakki. Ei se koer ol vähäll maksett, ko se näättäk ol
niin gauhja hyvä lindkoer.

-- Ei mar, sanokka ny vaan goht, mitä se maksa ko mnuun däyty lähtik
kotti viäl tänäpä ehtost. Pimi täsä jo tleeki eng mnää kerkkeis
odottama mitä teijä emänd täst vahingost meina.

-- Ei tee mittä, ei tee mittä. Mnää tlee huamen gaupunkkihi ja sitt
saadan dehd räkning. Kyll o vaam baras ett Juljaanaki saa tämä
vahingon gradeerat, sillett sanottakko mitä sanota, ni semmost
lindkoera ei olt toist kon Gransu.

Ja siihe äij jätt maistri ja men menoijas. Mutt maister seisos
niingom buullp päähä lyätt. Hän guul niingom bualhorroksis Suleima
haukunan gaukans siullppäi. Hän ajattel, kuip pali pareve sendä olis
ollk, ko hän olis andann nuijat Suleima ja jättännk kaikk jahtreisus
sikses. Mutt viime hän sendä rauhotus, huakkas kerra ja läks
linnuines ja jäneksines Helistöhö.

Hän ol oikke ilonen, go Helistö emänd sanos, ett faar läks naaprihi;
hän ei puhunn mittän goko klummistas, muttko giitt yäkortteerist ja
läks polkpyärines ja pyssyines ja otuksines kaupunkki kohde.

Ko häm bääs kotti, ni häne trouvas tul kovast iloseks, ko hän näk,
kuip pali otuksi maistrill ol. Mutt sitt hän huamas, kui nolo näköne
häne miähes ol ja kysys: "Kuule, mikä snuu vaeva, oleks snää kippi?
-- Ja misä Suleima o? -- -- Aa-aa, kyll mnää ymmärrä, snää ole
ambunns se."

-- En, en ois Suleimat ambunn. Sinns se jäi kettu ajama. -- Mutt kyll
mnää koerangi ambunn ole -- viäran goera.

-- Siunakko! -- -- Jouduiks snää maksama se -- -- kuip pali se makso?

-- En diäd viäl. Mutt kyll mar se pali maksa. Se ol kuulem nii
erinomane lindkoer. Huame siit tulla makso ottama. -- Ja maister
heitt ittes soffaha istumam bää roikoksis ja nörkö näkösen. Frouv itk
tillitt.

Vihdo viime hes sendä väsysiväs siihe murhettimisse ja menivä levoll.
Mutt seoravan aamun maistri frou jo kuude nurkis herätt maistri ja
sanos: "Se on dääll nys, se koera omistaja."

Maister pist äkki vaatte ylles ja käsk se viäran dullk kamarihis. Äij
tul sisälls, sanos hyvä huamend, nytkäytt niska tas, nii ett tukk
lens pois silmild ja sylk truiskautt kakluuni ette.

-- Istuma -- sanos maister.

-- Kiitoksi pali, kyllän ole jo istukki saannk, ko rattaillt tlii,
vastas äij ja istatt toolill ovipiälehe.

-- Nii -- sanos maister sitt, ko siin hetke aik ol hissuksis oltt --
nii, mitäst te nys sitt olett ajatells sen goera hinnaks? -- Täsä
olis tupakki.

Äij ott paperossi, sytytt se ja sanos: "Jaa-a, kyll asja lait nii
on, go Juljaanaki sano, ett niin giltti koera em me enä koska saa.
Tiätäk maister, ko hän vainaja -- puhele hänest juur niingo hän olis
ihmne oll -- ko hän vainaja söi sualast silakkaki, ko vaan gaunist
pyys händ tekemä se. Ko vaa sanos ett: 'Kransu o nii hyvä ja syä',
ni söi ko söiki hän sualase silaka. Hamppa hirvis hän se söi, mutt
söi vaan, go händ kaunist pyydetti. Kyll sill ol ihmeline järk, sill
luandkapplell ja ko hän sitt viäl ol nii erinomane lindkoer."

Maistrin gäveväk kylmä värep pisi selkruatto, ko hän daas sai kuuli
niist Kransu hyvist ominaisuksist ja hän gorott ittekselles se
hinna jo kahtesatta. -- Ei sunkka siit vähemällp pääs, ajattel hän.
Mutt yritt hän sendä viäl kerra vettäs sen goera arvo alaspäingi ja
sendähde hän sanos: "Mutt tyyriks tlee tämsin aigoin raakki koeraki."

-- Niin gyll tleeki, jos o semnen goer, ko ruakki kreivaile. Mutt
tämä meijän Gransu ei olls semne. Hän söi vaikk mitä. Niit on goeri,
ko esimerkiks ei syä lainkka leippä, jos ei voit päällp panna. Ja o
niit semssiäkkin go nualeva voim bois leiväm bääld vaa ja jättävä
leivä siihe. Mutt Kransu! Ei tarvinn muut kom bari kertta sivalttap
puukkoll leivämbalast juur niingo olis voit levittänns siihe, ni
hän ott sen däydest ja söi se, niingo siin olis oll voit pääll. Nii
viisas koer se Kransu ol ja sitt niin durkase hyvä lindkoer.

Vai nii. -- No mikäst se hind nys sitt o?

Niin, gyll mar maister tykkä, ett se on dyyris. Mutt tiädättäk ett
Juljaana, ko ai o vähä ylötöne makso-ottamises, määräs siit pali
enemä. Sillaill oikke, nii ett kyll mnää meinasi, ett siit sendän
darvittis saad -- -- -- kuus markka. Ko se ol nii erinomane lindkoer.

-- Kuit tes sanositt? -- -- Kuus markka!

-- Sillaill oikke -- kuus markka oikke. Mutt kosk maister tykkä, ett
se om bali, ni jos sitt vähenetäis viittehe. Vaikk kyll Juljaana
mnuun gäsk kymmend pyyttäs siit. Mutt mnää ajattle, ett kyll viisikki
sendäm biissa. Puale markka mnää siit itt makso, mutt se ol sillom
benikk viäl, eng mnää sillo ymmärtänn, ett siit pit tleema niin
erinomase -- -- --

-- Nii erinomase hyvä lindkoer, täydens maister äijäm buhe ja anno
hänell viide marka sedeli. Ja maister koitt oll vihase näköne, vaikk
häne ol vaikki iloas hillit.

-- Hyvi maister arvasiki, mitä mnuum bit sanoma, jatko äij. Engä
mnää sillo luull, ett siit nii erinomane lindkoer pit tleema.
Tiädättäk, ko hän aikas ol haukkunn linttu eik saanns stää lähtemäm
buust tiähes, ni hän graape puun gylkki ja koit hypät ylös oksill
ja jos ei sekä auttann, ni hän rupes pureskleeman buun gylkki, nii
ett karpumbalase lensivä vaa ja ai joukko hän gatos stää linttu ja
haukus, niingo hän olis meinann, ett laitaks ittes tiähes siäld taikk
mnää kaadan goko puu ja kat ettes, kuis snuu sillon gäy. -- Semne
oikke se Kransu ol. Erinomane lindkoer se ol.

-- Mutt kuulkkast ny. Ei lindkoer sillaills saa menetell. --
Olettakkost tek koska linnuj ambunn?

-- En, en ikipäivi. Kyll mnuullp paremppakin dyät o. Ne ova herrattem
belej ja toimituksi semse. -- Ei mar, hyväst ny ja kiitoksi pali.

Ja nii äij sitt läks. Mutt maister ol ilone ja häne frouas viäl
iloseve, ko hän sai kuullk kui vähäll maister ol pääss koko jutust.
Eik se heijä ilos siihe loppunn. Heill o mond kertta jälkkembäingi
oll hauskutt Kransust. Ko se ol nii erinomane lindkoer.




Kolm valtta riidas


Me oli, mnää ja Mustaoja Frankke ja Telkklän Danu yhtens
sunnunda-ehtopäevän joutunnk kuki asjoillas toinen doisen seoraha
Luvjan girkoll. Me makasin, go me oll saann asjan glaariks, kedolls
siink kirkkmaa aeda viäres, praakkali yht ja toist ja käryttlin
dupakki. -- No, ko siins sitt kappal aik ol jaaritellt ja pantt
mailmam bitime laillssen gunttoho, ni sano Frankke: "Ny ovak, kuulem,
kaikk mailman geisri ja kuninkka ja korkkema herra joutunnt toinen
doises kraisuist kii ja tappleva nyskivä, nii ett tomu tuaksu.
Ja mnää olen guull, ett piänemb väkiki ruppe pia ottama isomist
esimerkki ja aika kans tapplema. Nii ett siin mar sitt vast krahin
gäymä ruppe."

-- Ruppe händ -- sanosi mnää -- sota siit tlee ja kamaleve kon goska
enne.

-- Sota siit tlee! Ett tek kans pali tämä mailma menoist tiäd --
tartus Tanu meijäm buhesse -- ei siit sotta tulk, ko se o jo. Mnää
käve juur papplas ja kirkkherr puhel mnuull, ett jo oikke nes siäll
lännembualell -- en muist se maa nimi -- toinen doissias ammuskleeva.
Ja kirkkherr sanos -- niingo se ongi -- ett kyll hän sendä oikke
ihmelist o, ett, vaikk mek kirjota 1914 ja ole niin daitamattoma
sivistynnyj ja oppenuj olevannas, ni yks kaks mek keskell jumala
suama viljan gorju aikka ruppen dappaman doinen doissiam bahemin go
mikkäkkim bedo.

-- Jaa-a, se olikin dosi puhe -- sanos Frankke -- Vai jo mar siällp
paukutella. Mahta siin oll vähti ja meteli, ko nii mond valtta yhten
dörmävä.

-- Myrkkyne guhin siink käy -- uskokkam bois poja - pist puhe jatkoks
Riihilä faar, ko meijä huamamatan ol seisattanns siihe liki meit
ja kuuli meijäm buhen. -- Se o viss se, ett siint toisengin gynnek
kärvendyvä. Mnää tiädä sen, go olen gans kerra oll lengeis, kon golm
valtta riidas ol. Ja ny niit valloj on, guulem, ussevekin gon golm.

Met tiäsin gaikk, ett Riihilä faar ai ol semnen glookuttem buhelja
ja tiäsi sengi, ettei äij oll olls sodas. Mutt pilam bäite Frankke
sanos: "Vai nii, vai olett tekki faar sodas oll. Ja oikke semses
suures sodas. Mikkäst kolm valtta sillo riitliväs sitt?"

-- No nii, ei se ny juur mikkä sota oikkjastas oli, mutt turkasen
giukkusest siins sendä rehgitti. -- Ja nek kolm valtta -- nii, ne
olivak köyhys, esivald ja jumal.

-- Voimakka valla oliva, sanosi mnää.

-- Voimakka, voimakka oikke, pali voimalisemak ko nämäk, ko siällk
kanuunoines äkseerava ja yks ol semne joukos, ettei händ vasta
autakkam bulittamine.

-- Nii händ, mutt kuulkkast faar jutelkkast meills se tapaus.

-- Saa kyll, jos niin dahdott. Mutt ongost teillp pojat tupakki,
ettän saa ens piippun däytte!

Faari kohde oijennettin goht kolmt tupakkukkro ja ko hän ol yhdest
pistännp piippuhus ja saann valu siihe, ni hän löi ittes vatalles
siihe meijä viäre ja algo.

-- Niingon diädätt, ni mnää pidi yhte aikka tota piänd talo
tuall metä reunas ja siinäköst sai täyden dehd, ko siit leipäs
ott. Rasitust ol pali: syyting ol, rahatte intträss ol, papi- ja
kruunuvero oliva, hollis täydys käyd ja päällsem bäätteks o se talo
siunatt semsell maandiängapplell, ett se niskas sai vähdät suvet
talve. Se on dua tanhva mutk tuall aukkjall ja niingon diädätt, ni
suvells siihen dlee kaikk sadevesi, nii ett sand mene helkkrihim
bohja myäde, syksyll ja kevälls se om bohjaton, vaikk siihe gaike
mailma sanna ajais ja talvells se o huanomalls säällk koht lund
täynn. Se o ai vaa ottamisem bäälls, se pahus. -- No nii, yks talv
jälls -- siit o ny jo viidettkymmend aastaikka aikka -- ni meill
oliva niin gamalat tuiskus, siink kynttläm-bäevä nurkis, ett mnää
rupesi olema valla hukas sen diängapplen gans. Juur ko mnää sai se
auk, ni jumal hakkas se lund täytte ja tuskim byry kerkes harvenduma,
ni jo ol falesmann mnuu niskasan huutamas, ett avast tiäosas auk,
rakkar. Ja stää kest viikkaussi. Napisema mnää jo meinasi ruvet, ko
jumal ja esivald mnuu köyhä miäst siin niin guransasiva. Ei mnuu
jumalan deos sendä nii sydämellen gäynnk ko se falesmanni ainane
nälkkimine ja pränkkämine. Meijä välillän ol, näättäk, semmost vanha
riitta ja hän näytt mnuull ny, ett mnää oll oikken giusan gapple
saann hänest Hän diäs, ett ny ol paras kupiikiajo aik ja ett mnuull
olis olis siint toimes hyvä tjäänesti. Sendähde hän ai vahtasiki,
ett olik mnuun diäosan auk ja joka tuisku jälkke hän ol valmis mnuu
ahdistama.

Yks päev sitt tuli jälls semnem byry, ett mnää vast siinp pualpäevä
jälkkem bääsin diängapplen gimppuhu. Aamuste ol taevas olit tähdes
ja selkki, nii ett mnää oll lähettännt trengpojan gubiikkihi ja oll
jäänn itt kottik, ko mnuull ol siäll yht ja toist toimitust. Mutt
edellpualpäevä rupesikin gummingim byryttämä ja ehtopuall mnuull ol
jo taas, niingo sanott, täys tyä sen diängapplen gans. Hiki juaks
valla oikkjanas mnuun dukastan, ko mnää siin lappemell loi lund. Ja
ko mnää sillaills siin hääräskle, ni mnää kuule falesmanni jumburi
äänem Berängylän gulmald päi. Mnää ymmärsi, ett se tul virkmatkoildas
Irjantteld ja koden mnää hänest tykänn, ni mnää käänsi selkän
sinnppäi eng olit tiätvännäs mittä, ennengo falesman räyhäs mnuun
dakanan: "Pruukata sannop päevä kans."

-- Nii händ ja viäl hyväkim bäevä -- falesmanill niingon gaikill
lähimäisill ylipäätäs. Nii ett hyvä päevä kans vaa.

-- Pahus olkko snuu lähimäises! Mutt kuule, ong tämä ny laitta ja
räkninkki! Snuu on diäs jämt tukos, ko mnää kulje.

-- Nii händ, eikän daevaline isä näy välittäväs kruunumiäste reisuist
juur mittä. Äskö juur hän lakas hakkamast lund tähän danhvaha ja ny
mnää ole jo kapple matka avanns stää.

-- Kapple matka! Ongost se sillt teht, ett se avetan gapple matka.
Sengi lurjus, mnää sakota snuu. -- Ja luuleks snää, ett snää saa
jättät tämä näi soukaks. Katost nyk, ko mnää levitän gäsivarten, niin
doisest syrjäst toissehe mnuun gäten ulettuva.

Falesman ol hypänn, näättäk, reestäs ulos, avannp pälsys ja kykys nyk
keskellt tiät ja mittas kui levjäks se ol luatt.

-- Niin, dämä snuun diäs o valla liia soukk, lait se levjämäks
vaa ja vähä liukkast sittengi, sanos hän viime ja läähött niingo
juatimborsas auringombaistes.

-- Vai o liia soukk. Kuingast pitude lait sitt o, ongost stää
tarppeks falesmanni miälest, meinasi mnää, kon gans rupesi suuttuma.

-- Soo-o, vai viisastleema snää täsä viäl ruppe. Ei se lainkka
liiam bitk olt tämä snuun diäosas. Jos mnää olsi saann määrät, niin
däsä olis mitta pali enemä. Ny ei stää olk ko: yks, kaks, kolm
-- -- -- falesman rupes pisin diäviäru syldräkningill mittama stää
mnuu maandiängappaltan. Mutt ko hän siin mittaskel ja kykyskel alas
hangereuna kohde, ni mnää näin, go häne flombuukkis putos pälssyttem
boviplakkrist hankkehe. Ei hän stää siint touhusas huamannk, ko
mittaskel ai ettippäi, pysäs ai joukko henkkiäs vetämän daikk
haukkuma mnuu ja läks taas mittaskleema ettippäi sen danhvam bitutt.
Mutt keske stää hänen doimitustas rupesiki jällp pyryttämä ja lund
tul juur jämt kom bussi suust. Mnää pisti lappeme hankkehe, meni
falesmannin dyä ja sanosin: "Kyll ny o semnem baikk, ett täyty laat
tästä toimest, kosk ruppe tleema uutt lissä ja hämykin däsä jo vähä
fiira."

-- Koitast laat vaa, sengi laiskur, niis nääk, kuis snuun gäy
talvkeräjis.

-- No, mnää lua sitt viäläkki vaa. Mutt ottakast nys sendä, falesman
hyvä -- -- --

-- Suus kii, mnää en ot mittä vaari snuu valituksistas.

-- Nii mutt em mnää välit mittän, go sanoisi vaa -- -- --

-- Jassoo, snää ruppet täsä kruunumiäst vastustleema! Suu kii ja
paikall!

No, koskes tahdk kuull, ni ol ilman, gylläs viäl kadukki. Koskas olet
tomne mnuu vasta -- mnää ajattli -- ni oma snuu syys o, ettäs viäl
saas hakkiakki flombuukkias. Mutt ett se sendä viäl löydetäis, ni
mnää oti oikke nuuga peilingi, misä se makas. Se ol siin risteykses,
ko mnää ens sihtasi nii, ett yks pitk aedaseippäm bää, ko ol meijä
ruisvainjo veräjämbiäles tul päin gukot kelltapulin dorni huipus ja
sitt nii, ettän sai naaprin diäosa viäres oleva virstastolpam bäi
meijä riihe luuva ovi. Nii, ett hyvi mnää tiäsi, mist se löydetäis.
Ja miksen olis tiätännk, ko ole, niingo mek kaikk luvilaise melkke
järjestäs, merell oll ja peilinkki joutunn ottama monek kerra. Nii
händ, tiäsi oikke mnää, misä se makas, vaikk se ny jo ol valla lume
all. Mutt falesman ei vaan diätänn mistä. Hän seisoskel toises pääs
tiäosa ja odott kaiketakki, ett hän jälls sais jotta nälkkimise syyt,
mutt viimen dul aik sendä hänellp pitkäks ja hän huus: "Tuast mnuu
heosen dänn, mnää lähden gotti!"

-- Tuan gyll vaa ja kotti lähden däst ittekkin, gosk stää näky
ruppevan dleema, nii ettem me enä tahd joukko mahtu. Eik täsä enä
mittä dahd nähdäkkä.

Mnää vei heose falesmannin dyyijö ja häm baiskas ittes rekkehe, ett
yks tömäys vaa ol, temmas ohjaksek kädestän ja läks menemä hyväst
sanomat. Heonem bist koht nätti travi -- hyvä heone sill raadoll
oliki -- ja falesmann pit ohjaksi toises kädes ja pan doisellp
pälssytten gnapej kii. Mutt ei hän oll mennk ko jongun gymmengund
sylttä, ennengo hän yhtäkkin doppas heoses ja huus: "Jumal siunakko,
Riihil, mnää ole flombuukkin hukann! Tleest tänn!"

Mnää meni falesmannin dyyijö. Hän gääns heinä reesäs mulli malli ja
hak flombuukkias ko riivatt.

Mutt konei hän stää löytänn vaa, ni hän gääns ittes mnuu päi ja sanos
surkkjall äänell: "Ei stää vaa olt tääll; mitäst ny tehdä, Riihil?"

Mnää ymmärsi, ett ny ol tuli uus vaihe siins sodas taikk riidas, miks
mnää händ sanoisi; ett jumal ny ol andann esivalla mnuun gässihin
rangastavaks. Ny ol sanalls sanott köyhys voitoin bääll, nii ett
kyll mnuus ny äijä ol ja mnää vastasi: "Mitäst siin muut tehdän go
odoteta. Taita joku kunnjaline ihmne se löyttä ja tes saatt sem bian,
daikk löytä se joku roist ja sillo saatt sanno, ett kiär hännäst. Ja
taita niingin gäyd, ett se nähdä sitt vast ko lumes sulava."

-- Älä puhels semssi. Tiädäks siin ol liki 8000 markka raha, muitte
rahoj ja jos em mnää tee niist viimestäkki ylihuamen dili, niim
brääkk miäs mnää ole. Linnaha mnää joudu.

-- No mitä sill väli o, o siälls suuremppiki herroj istunn. -- Sills
sitt ittiäs lohduttat täyty.

-- Siunakkon, gumssi snää puhele! -- Ei maar, ny mennängi hakema stää
ja paikall.

-- Mistäst stää haida. Irjantteld kait tet tleett ja kyll siink
kähjämist meill o, jos mek koko sen gapple kruunusarkka ruppen
goperoittema läpitte. Eik stää pimjäs tehdä millä muatto. Ja händäst
tämä lumem baljous sitt.

-- Ei meijä stää niin gaukka hakkit tarvitt. Mnää tiedä, ett se ol
mnuull, juur ennengo mnää snuun gansas rupesim buhelema.

-- Kaunis puhelemist! Eiköst soveis sanno: "Ko mnää snuu rupesi
nälkkimä, niingo mnuun dapan o."

-- Älä ny niist hual, Riihil hyvä, muttko ment tuama lyht ja ruvetan
goht hakema stää.

-- Kyll mar se ymmärätt, ettei siit mittän dul. Huame stää hakkit
täyty. Ja taita tull esillk, ko mnää tiäsossatan aurama ruppe.

-- Aurama! Oleks snää vallam böhkö. Ei stää sitt koska löydetä, jos
snää aurallk kaikk riipi raapim bane. Ja snuun diäosallas se pudonn
o. Se o viss asi. Nii ett stää ei auratakka huame.

-- Aurata oikke. Mnuun däyty pittät tiäosan kunnos, muuto falesmann
sakotta mnuu. Aurat mnuun däyty, siin ei aut mikkä.

-- Autta mar. Mnää pane miähi kaevama auk tämän danhva, nii ettei
snuun darvitt tikku ristim bann.

-- Se on doine asi. Olkko sitt menneks nii, mnää anna oll auramat,
vaikk mnuullk kyll olis oikkeus aurat.

-- Olis händ, oikkeus snuull olis aurat. -- Voi, voi sendä! Mahtak
huamenakka ollk kaunist ilma.

-- Nii ei stää tiäd, kumse ilma jumal meillk kunaki aikank könttä,
mutt eiköst mahd huame sendä ollk kaunist ilma, kosk lännes klaara.
-- Jaaha, hyväst ny. Ruppe tleema vilu täsä.

-- Hyväst, hyväst.

Sitt me erosi. Mutt yhtäkkin gääns falesman jäll ymbärs ja pyys saad
yäsija meill. Mnää sanosi, ett kyll hän se vaa saa ja ymmärsin goht,
ett häm byys kortteeri meills sendähde, ett hän sais vahdat mnuu. Häm
belkäs, ett mnää yäll mensi stää flombuukki hakema. Sendähde mnää
ajattlingi ny itteksellen, ett äläst hual, siit snuull lisätä hiuka
rangastust.

Viäl saman ehton falesman lähett meild sanan gylähä, ett kymmne miäst
lappjoines tliis meill huame aamust tyähö hyvä päevpalkka vasta.

Seoravan aamun ol koko plutuun meijän gartnoll ja sitt menttin dyähö
falesmannin gomeno jälkke. Mutt mnää jäin gotti ja sanosi meijä
miähi, ett he läksisiväk kupiikkihi vaa. -- "Kyll täällt tiäm bualest
nyt toimen dulla. Falesman o ottanns se aukpitämise urakall" --
puheli mnää.

-- Oi nyk koohot sendä, ei mar stääkä uskois, josei näkis -- sanosiva
miähe eik lainkka saann järkkes, mikä maailma meno näi muuttann ol.
Ei net tiätänn niitten golme valla riidast yhtikäm behu.

Mnää istuskli, niingo sanott, koton ja kattli akknast falesmannin
droikan doimitust ja ko mnää pualpäevä aikan näi, ett olttim bääst
tiäosa lopp-pualehe, ni mnää meni heijä joukkohos, kävelin gäde
houssuim blakkreis ja piipp hamppais ja tervettli oikkjall ja
vasemall ja kyseli, ett kuingast se tyä ny oikke luana. Ei äijä mittä
vastann; mikä nauro hiraautt ja mikä taas vilkautt silmä mnuull.
Viime mnää tlii falesmannin dyyijö. Hän ol väsynny näköne ja pleikk
naamastas ja sanos, ettei vaa ol mittä löydett.

-- Jaa, sanosi mnää ja kykysi ja mittaskli niingo falesmanniki eilä,
jaa-a tämä ei olt tiädättäk tarppeks levjäks luatt. Kyll o semnem
baikk, ett levittät tätä täyty, levittä oikken durkasest, ennengo
mittän diädetä.

Falesman pur hammastas, kato luinautt mnuu ja sanos miähill: "Kaeveta
levjämälttä!"

Ja äijäk kaevama. No, ko siins sitt ol vähä aik kulunn, ni mnää
sanosi falesmannill: "No mutt ongost ihme, ettei mittä löydet; ett te
olk kaevannt tarppeks pitkälttä. Tätä mnuun diäossatan o runssamin
gon de luulett ja sais stää ollp pidemälttäki. Eiköst nii ollf
falesmanni miälest eilä?"

Nii, ett kyll mnää ylppeli ja nautesi mnuu viholisen nöyrytyksest
niim bali, ettän rupesi jo pelkkämä, ett se kolmas pia vissi mene
esivallam bualell. -- Mutt käy kuik käy, lissä mnää viäläkki hiuka
-- ajattli mnää, meni jongu ajam bääst taas falesmannin dyä ja
sanosi: "Valla liia matalaltta tek kaivatt. Kyll täyty vaa syventtä
joka paikast." Ja niin dehtin go mnää käski. Mnää oll niingo mikäki
genraal.

Mutt ei stää keijett syvendämä, ennengom bäev jo rupes ehtollk käymä
ja kon ei flombuukki vaa löydett, ni falesman julist tuskisas, ett se
saa 100 markka löytjäissi, ko se löytä.

Siilo mnääki oti lappemen gätten. Oli ensin gähjävännäs siäld-tääld,
mutt viime otim beilingistän selvä, pisti lappeme hankkehe, väänsi ja
siin makas lumikokkras flombuuk mnuu nokkan all.

Kaikk kokkonusiva mnuu ymbrillen ja huusiva, nii ett viimen guul
falesmanniki ett flombuuk ol löydett. Ja hän dul nii iloseks, ett
hänen daulvärkkis oikke sättel ilost. Mutt ko hän guul, ett mnää se
löytänn oll ja melkken goht, kon gaevama rupesi, ni hän ymmärs, ett
mnää oll händ rangass. Ja saiki ymmärttä.

Kyll hän oll happama näkönen, go hän anno mnuull 100 marka sedeli
flombuukist ja makso miähillp päevpalka, mutt viäl enemä händ
harmitt, ko händ pitkä ajas se jälkkem bilkatti siit jutust ja
kyseltti häneld, ett ongost hän vaan bitänn vaari siit, ett Riihilän
diäosa o auk. Hän sai siit tiäst niin darppeks, ettei hän goska enä
siit kronglann.

Nii, ett semne se asi ol. Köyhys siin riidas vihdo viime sittengi
voitollp pääs ja hyvi se sota lopus. Ja hyvi loppu tämäkin, go ny
alkann o. Se siinf fliiteihis lopuldakki saa, ko huanomppatas ja
heikomppatas enimän giusann ja sortann o. Nii siink käy. Uskokka mnuu
sanan, mnää tiädä sen, go oll fölis sillongin, go ol kolm valtta
riidas.




Kuip pali prässi siit ol, ennengo Raumall merikoul saatti


Se ihmispolv kon diätä ja tunde, kuip pali prässi siin ol, ennengo
Raumall merikoul saatti, ruppe jo vähitelle harvenduma. Ja harv
niist jälill olevistakkan, go stää asja ajovat, tiätäväk kaikist
niis piänist esteist, ko se laitoksen diällk koitettim bann. Harv
tiätä esimerkiks sen, go mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro tiätävä,
ett Moson gapteeni huushollerska, ko ol Fiia nimeldäs, ja Pajala
handelsmanni Agaatta ja pari muut heijän duttvatas, kom balveliva
parhamis paikois Raumall, olivak koko semse laitokse vastustaji ja
sanosiva, ett kaikk semsek koulu ova vallan darppettomi eik pohjaldas
mittä muut ko Antikristukse vehkeit. -- Sillaill oikke he meinasiva
ja ko he, niingo sanott, palveliva hyvi ylösotetuis huusholleis,
niin Dasala Vilkk, ko ol kovasten goulum bualellp, pelkäs, ett hep
pia saava isändväkeski villitty. Sendähde häm byysikim Birksteeti
Jankken, gon diäs, kui vaimväkketten gans kunaki aikanp puhella,
mennk koittaman gäänttä Fiia ja Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas.

Pirksteeti Jankke ol kovast valmis semssem bissnessihi ja yks
sunnundaehto-pual, ko Agaatta ja ne muu ämmä, ja Moson gapteenim
basurpoik, Penu nimeldäs, istusivaf Fiian dykön viärasill Moson
göökis, niin dlee Jankke sinnp, puhele ens ilmast ja häist ja
maahambanjaisist ja sano sitt yhtäkki: "No, olettak kuull, ett pidäis
saatama merikoul tänn Raumall?"

-- Kyll mnää semmost juttu kuull ole -- sanos Fiia -- ett
semmostakkin dänn rustat meinata ja se o mnuu miälestän hyvi halju
toimitust se.

-- Halju oikke semne ruljangs o. -- Tlee siitäkkin daas yks
Belsebuubim belivärkk tähän gylähä, puhel Agaatta ja anno Fiian
gatillk, ko istus ja kehräs häne sylysäs, kaffett tassistas.

-- Vai halju toimitust se o, ja Belsebuubim belivärkk se o -- --
Niin des sanott ja sanokka vaa, -- tiuskas Jankke -- mutt ei se
merkit mittä, mitä tes sanott, kon de olett näis asjois juur niingo
hull myllys. Mutt mnää, ko ole vanh merimiäs, mnää ymmärän dämä asja
ja mnää sano, ett se ongi vast vähä surkkjan darppeline alstantt,
semne merikoul. Meill o mailmas pali turhutt ja tarppetond, niingo
esimerkiks tomsek katirakkrik, kon des syätätt ja juatatt -- --

-- Sanosiks snää, Jankke, katirakkriks tätä kiltti elukka, huus
Agaatta ja yhtäkki Fiian gatt ol kynne harillas Jankke noka all.

Mutt ei Jankke tiättos pistänns semsist. -- Pysytäst asjas, hän sanos
vaa ja jatko puhettas. -- Nii, stää om bali turhutt mailmas, mutt
älkkäst tulkk sanoma, ett merikoul on darppeton. Jos tet tiädäisitt,
kuit tämä mailm oikke o rakenett ja tiädäisitt, kumses pelis stää
joutu olema semnen, gom bistä nokkas vähä kauemaks ko Rauman dulli
ulkpualell, ni ett tep puhuis mittä merikouluist ja sengaldasist.
Näättäk, ei seilamine mikkän gonst ole. Kyll mar jokane laevan
gulkema saa, ko Jumal vaan duule anda ja ko lyä seilej pääll vaa
surkkelemat, niingo moniki deke ajattleemat, kuip pali se kustanda
astjam bääll, ko liiaks seili fyärä. -- Nii händ, ei seilamine mikkän
gonst ol, jos ei mittä muut tahd, ko menn ettippäi vaa niingo mikäkin
grohelo. Mutt ei se ettippäi meneminengän däsä mailmas koko autus
oi: täyty tiättäk kans, mihi mennä ja misä kullongi olla. Ja siihen
darvita vähä enemä hujumentti gon davalise ihmsem bääkopas o, siihen
darvita oppi ja se opi saa merikoulus. Nääks nyf Fiia, jos mnää sido
liina snuu silmilles ja kiäputa snuu oikke riivatust ymbärs täsä
laattjall ja sitt --

-- Koitast kiäputta vaa, niis saas nähd, kuis snuun gäy!

-- No ol ny vai, pöhkö, mnää meinasi vaa, ett jos mnää niingo
esimerkiks sidoisi liina snuu silmilles ja sitt viipotaisi snuu oikke
aika tavall ymbärs, ni -- --

-- Ni snää saisikki nähd vähä kirkka vastukse. -- Em mnää mein ruvett
snuu esimerkikses, älä luulekka!

-- No, mutt Herra nimes, _jos_ mnää teksi se --

-- Mutt kodes snää teekkä stää, se o vale se! Koitast tull vaan
dänn, ni mnää revi silmäp pois päästäs!

-- Oi voi sendän deit vaimihmissi, kon deill o annett niim bali sissu
ja nii vähä järkki. Mutt mnää selitä sittengin deillt tämä merikoulu
asja, ettet siin ijangaike stää hauk ja nälk. Ajatelkkast nys sitt,
ett mnää panen duam basurpojam, Benu silmill liina ja viipota händ.

-- Jaaha, viipot vaa ja oikke aikatavalls sittengi, kyll se junkkar
sen guurin darvitteki, sanos Agaatta voorostas.

-- No, mutt ol ny vai Jumala lahi ja ann mnuu selittä. Mnää kiäputa
händ ymbärs silmä ummes täsä laattjall ja jätä häne siihe sitt.
Luulettak, ett hän diätä, misä hän o.

-- Tiätä kaiketakki hän se, ett hän o Moson göökis, huusivak kaikk
ämmä yht haava.

-- No te mar ny olett oikken gahkoj. -- Niin, diätä kaiketakki hän
se, ett hän o Moson göökis, mutt luulettak, ett hän diätä misä uun o
ja misä ovi ja misä akkna ova ja misä te istutt, jos olis mahdolist
usko, ett tep pidäisitt suunn gii. -- Ei, hän ei tiädäis yhtikäm behu
niist asjoist, muttko läksis kävelemä, siks ett löis pääs seinä ja
sitt hän gulkis pisi seini, siks ett hän vähitelle löydäis akkna ja
ove ja muuri ja teijä ja kaikk ja tiädäis, kuip päin gaikk ova. Nii,
ett ei häne oikkjastas sendä mikkä hätä olis enemppä ko näitte meijän
goulun gäymättömätten gippreittengän, go sohlava Rauma ja Saksa väli
semses rapakos, ko Itämeri o. Ei siins seilates mittä oppi tarvita,
ko mennän golistella vaa yhden give nokast toissehe, siks ett ollam
berill. Mutt toist se on, gon dulla Aklandi valdmerell. Sendähde ei
heit päästetäkkä sinn laeva kuljettama, sill ett siäll he olsiva ilma
merikoulu oppi niingo, jos mnää veisi snuu Agaatta pimiäns syysyän
Lavila aukkjall ja lykkäsi sitt liässuhu ja jätäisi snuu sinn.

-- Jaa ett mnää tliisi snuun gansas pimjäns syys yänf fliitoma Lavja
aukkjall? Tiäd vähä huutti sengi aabrott!

-- Nii mutt ko mnää ny sanosingi ett, _jos_ mnää veisi snuu sinn --

-- Nii juur snää meinasi; mutt tiäds snää se, Jankke, ettei siit tul
mittä; ei tapadk koska, ett mnuun guallu muldam bäällt tulla sanoma,
ett tosa ny makka hängi eik enä kohk ja kuah Pirksteeti Jankken gans
turuill ja tanhvill. Nii ei käyk koska ja styyr vähä suus, se neuvo
mnää snuull anna, sengi uutskott.

-- Olett tes nys sendä oikken giusan gappli, te ämmväki. Mutt
sama se, en mnääkän dliis snuun gansas Lavila aukkjall, pys snää
kotonurkisas vaa, mutt mnää sano se vaa, ett ko Aklandill olla, ni se
o Itämere rinnall niingo mnää täst köökist veisin duam Benu Lavila
aukkjall ja Lavila aukki olis sadoj kerroj laajeve ko ny, nii ettei
silm kannais toisest äärest toissehe--

-- Vai nii, mutt mnuu miälestän siin o jo nykki enemän gon darppeks
avarutt yhde miähe lääniks.

-- Nii mutt ei se ol mittä Aklandi rinnall ja pids suus kii, ett mnää
saan dämä asja selittä. -- No nii, jos Lavila aukki olis nii avar,
ettei lainkka sem bäät näkis, ei millän gulmall ja mnää veisin dua
siunatum Benu sen geskell liin silmill ja sanoisi hänell, ett hän saa
otta liinam bois parin diimam bääst ja korjaisin goippen oikke aika
kiäru, nii luulettak, ett Penu sitt tiädäis, mihim bäi hän läksis
menemä. Ei maare. Ei mittä hän diädäis. Nii olis seonnk ko Vassberg
paittahas ja kyll vaa itku väänäis, ennengo ehto maili olis ja
travat sais risti ja rasti niingo Jeerusalemi suutar eik vaa löydäis
mihinkkä. Semmost se Aklandillakki gulkemine olis ilma merikoulu
oppi. Joko ny ymmärätt?

-- Ymmärrän gyll mnää, mutt mnää tiädä ja se, ettei Aklandill
lähdetäkkä liin silmill. -- Älästis koitakka, Jankke, tull meist
pilkka tekemä.

-- Oi voi sendä, Fiia, kyll snää ny olik koko viisas olevannas ja
järkeväs ihmne snää ylipäätäs olekki, mutt näit asjoit es snää ymmär
lainkka. Nääks, ei siäll Aklandill aut lainkka vaikkas pidäisi yäp
päeväs silmäs seljälläs. Siäll ova nääks pimjä yä ja taevas o ussem
bilves, ettes nää aurinkko ekkäs tähdej viikkausin; es nää muut
kon daevast ja vett, vett joka haarall niim bitkälttä ko silmäs
kanda, sill ett Aklandis ongi liänd tiädäks vähä enemän go Itämeres
ja muis kuraproteis. Ja kos sitt oles seilanns siäll Aklandill
voorkausräkningill risti rasti, niin dakka maare mnää se, ettäs
viimen gysyisi, misä jumal siunakko mnää mahda oll ja kuit tääld
kotti löydetä.

-- Jessimandessikast sendä! Jaa, mutt kuingast vissi siäld lainkkan
gotti löydetä?

-- Äähäh, jokos ruppe ymmärtämä, ett se o vähän dylkki paikk. Mutt
ny ongi nii, ett ei siihen darvita mittä muut, ko ett kapteen, go o
merikoulu käynnt, tlee ulos kajuutist, otta höyde ja kara kattoman
grunumeettri ja räknöitte yhde hiuka ja sano sitt, ming numrase
merendiaanim bääll olla.

-- Kuis snää sanosi? -- Merendiaan. Mikä se o?

-- Nii, siin ny näätt! Puhelett merikouluist ja seilamise opist
ettäk tiäd edes stää, ett mikä merendiaan o. Mutt mnää selitä sitt
sengin deill. Näättäk merendiaani ovas semssi pahuksem bitki tervatuj
trossej, ko om biukotett maan doisest navast toissehe semsis paikos,
misä valdmert o -- mais ja piänemis vesis ei niit ol eik niit siällt
tarvitakka. Eik siink kyll, ett niit o semssi merendiaanej, ko menevä
maa yhdest navast toissehe, muttko niit o viäl toissiakki semssi,
ko ovap piukotetup poiki näitte, nii ett koko valdmeri o sillaill
jaett ruuduihi eik semse miähen, go o merikoulu opi saannt, tarvitt
mittä muuttkon daeva merkeist ja sekstandeist ja oktandeist ja muist
alstandeist räknöit, ming numrasem bisittäisi ja ming numrasem
boikimbäi menevä merendiaanim bääll olla ja sitt hän näyttä yhtäkki
sormembäälläs kartast, misä laev o.

-- Siunakko sendä, vai semmost se seilamine oikkjastas ongi.

-- Semmost oikke se ongi, se pareve ja korkkeve seilamine.

-- Jekka sendä, mutt kuule, eik ne laevas sekk niihin drossruutuihi?

-- Ol vaik kaaho ol! Pohjas ne ova.

-- Vai pohjas. Mutt kukast nes siäll näke.

-- Äij. Kapteen niist selgo otta sekstandeines ja oktandeines ja
kiikreines ja värkeines, niingo mnää jo sanosi.

-- Kyll on glookku! No kruunun gapeni ne merendiaanit tiättvästengi
ova.

-- Kruunu vehkeit oikke ne ova. Kenest muun gon gruunu.

-- Jaa-a, on däsä maailmas sendäm bali ihmelist -- Mutt kuule eik
semne merendiaan goska menp poikk?

-- Mene händ. Mene oikke. Siäll Aklandim bohjall o semssi suuri
krauijakkin, go välist saava merendiaani saksettes rakko ja
katkasevas se, ett yks klipsaus vaa o. Ole mnääkin gerra ollp
paikkamas yht poikkis-merendiaani, ko men yli Aklandi Englannist
Ammeriikkaha.

-- Mahdo siin ol vähti.

-- No se saatt usko, ett me hiki hatus siin vähtäsi. Ymmärtä sen,
go meri käy, nii ett ei kunaka aikant tiäd, misä o ja joutu siins
semmost hirmust trossi plissaman, go o niim baks ko mnuu reiten. --
Eng mnää toist kertta enä menekkä semssen daksvärkkihi. -- Ei mar,
täyty lähtit täst maatakkin daas, kon ei tiäd vaikk jo huame aamust
aikasi lähdetäis painamam bois gotto, kosk tuul näyttä käändyväs
semsellk kandill, ett o hyvä menn. -- Nii ett hyväst ny vaa!

Siihe Jankke jätt koko seorkundas ja kulus pitk aik, ennengo ämmäs
saivas sana suustas. Mutt vihdo viime Agaatta meinas, ett olis
hän ennen diätännk kaiken dämä, ni ei maare hän merikoulu sunkka
vastustann olis.

Siihem buhesse sanos Fiia jatkoks, ett kerkke mar sen goulum bualest
viäläkkim buhuma ja ilmottaman gaikill ihmsillk, kuit tarppeline
laitos se o.

Ja kyll Fiia ja Agaatta ja ne muuk, ko Moson göökis kuulivap
Pirksteeti Jankke selitykse, sitt puhusivakkin goulum bualest, nii
ett oikken dupettumam bakkasiva.

No nii. -- Vähäs pali seiso. Raumalls saattingi sitt merikoul, mutt
siin uskos mnää ole, ett jos ei Tasala Vilkk olis lähettänns semse
miähen gom Birksteeti Jankken, go ol oll merendiaanej paikkamas,
käändämä Moso Fiia ja Pajala Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas, ni
ei Raumallk kukatiäs viäläkkä olis merikoulu.




"Esmeralda" jungi joulaatt


"Ansion" gajuutis Liverpuuli redill istutti ja viätetti joulu: Meill
ol nainn miäs kapteenin ja hän ol ottannf frouas fölihis täll reisull
ja se frou kaiketakki se ol, ko ol pannt tämsen davalist juhlaliseman
galaasi joulaattehtost toime. Ei siink kyll, ett miähek käskettin
gajuuttihin, daijottin gaffett ja nisust ja todi ja ett kokk keitt ja
paist ja hääräs ko helkkar kaikengaldaste joulräätettem baris, muttko
se frou ol kaike lisseks viäl toimittann josta -- en ymmär mist --
kuusengräksynkin gynttlöines pöydäll ja timber ol laittannk komja
himmelin gattoho. -- Nii händ ja tupakki ol jos jotaki sortti siinp
pöydäll. Ol Jaakobstaadin gämmboot, ol viis veljest ja ol Rettingin
gasakkaki ja pikanelli ol niingom bitki kärmeit vaa. Sillaill oikke.
Komja juhla meill oikke ol laitett ja oikke joululd tunnus, vaikk
olttingin gaukanp pois kotto. Ja ymmärtä se, ett siinp puhe rupes
luistama semslen drahtmenttettem baris. Pauhatti oikke siin yht ja
toist ja tul siins sitt viimem buhe siitäkki, mimsis olois kukin
gulloingi ol joutunn jouluas viättämä reisuill ollesas. Ja ymmärtä
se, ett semses joukos, kon ei oll ensmäise reisum boikki muit kon
gokk, ol yks ja toine viättänns se juhla monells sortill, millo
hyvingi hauskast, millon gurjutt kärsite.

Ja viime rupes puhe käymäm boosuldakki, vaikk hän davalisest istus ja
kuulustel vaan, gon doisep pauhasiva.

Nii, sanos boosu, -- monellt tavall oikke stää merimiäs joutu
jouluas viättämä ja enimitte hyvi ikävällt tavall. Ole mnääkin gerra
joulaattont tull Chicagoho hirtettäväks eik sekkä tiukka hauskald
tundunn, vaikk mnää sendä vihdo viime hyvim bärjäsi itten siit
reisust eik siit hirttämisest mittän dullk, koskan viäl täsä istu
ja kurkkun viäl o siin reedas, ett todi luista turkase hyvi huiluan
myäde alas, niingo näätt. Ja vaikk mek kyll ilman todistuksiakki olsi
uskonn boosu sanat todeks, ni häm bist yhdells siämauksellp pualen
glassi todi liiveihis, sylk truiskautt hampattes raost ja jatko
juttuas.

-- Se ol näättäk sillon, go mnää jungins seilasi Esmeraldas. Ol seki
aikanas hyvä alos oll, mutt vanh ja paikotellem berstandunns se jo ol
sillon go mnää siihe hyyry oti. Vanhema merimiähe varotivakki mnuu ja
sanosiva, ett älä hual menns siihe astjaha, sill ett ei stää tiäd,
kosk se rojo reppe ja snuull o viiminem bapuruak edesäs. Mutt mitäst
mnää, ko oll nuar ja järjetön, olsi neuvoist hualinn. Mnää oti hyyry
vaa eritottengin, go siin maksettim baremppa palkka ko muis laevois.
Ja maksettin gaiketakkin go siin henges kaupall miäs brasseis joudus
olema. Sillaill oikke ja sitt lähdetti. Mutt juur ko me värkeinen
oli menos alas haminahan ganalvahtkopan dykkö, niin dlee Pihala
muar preiv ja jongumoine tullo kädes ja kysy: "Ettäkköst te ment
talvreissuhu ja Ammeriikkaha saakk?"

-- Semne oikke olis meining, vastasiva miähe.

-- Semssi se äij pauhas, ett viädäm blankklast Cardiffihi ja siäld
painetam bainolastis Pensakoolaha.

-- Oi voi sendä, ettäk tes sitt otais toimittaksent tätä preivi ja
tämä sukkpari sill meijä Vikull. Se asu Ammeriikas siink kaupungis,
kon däsä preivim bäälls sano. Kyll mar te vaa siäll Ammeriika rannas
näät jongun, go mene siihen gaupunkkihi ja toimitta nämäs sändi
ettippäi ja paikall.

-- Älkkä hulluijan gohisk, muar kuld. Ei siäll ni nässist preivej ja
tavara saak kulkema reissavaisten gans ko Suames. Siin Ammeriikas
ongi, näättäk, vähä enemä lääni ko meijä maas. Lähettäkkäm bostis
vaa, mitä teill o lähettämist

-- Nii, mutt se tlee niin dyyriks, ruikuttel Pihala muar ja itk ja
pyhkes nokkatas esliinahas.

-- Läggoo, huus styyrman samas ja mnää ja kokk ja kajuuttvaht oll jo
pann Esmeralda isom baati fongliina yli olgan ja oli ruppemaisillas
vetämäm baatti miähines ja lasteines hamina kohden, go mnuu yhtäkki
lykkäs miälen, ett kummost sendä olis, kon goitais toimittas se
muari asja. Ja siins samas mnää jo olingi muarin dykön ja sanosi:
"Andakkast äkkin dänn net tavara, muar, kyll mnää toimita se asjan,
goskei kukka muu ot stää tehdäkses."

-- No, snää mar oles siunatt miäs! Saas nähd, ettes kad, ettäs ole
vanha ihmist auttann. Jumal snuu siunakko ja onnelist matka ny vaa!

Mnää pistim breivi liivim boviplakkrihi ja pidi sukkpari kädesän,
siks ett haminaham bäästi ja pani nes siällk kistuhun ja ajattli
itteksen, ett olis stääki lyst tiättäk, kosk Viku saa preivis ja
sukkas, jos hän goska saa ne.

Meill ol sitt vallan gaunej ilmoj ja myättässi tuuli, nii ett se
meijä matkan Cardiffihi men oikkem bualkundasest. Vähä runssasten
gyll se Esmeralda vuas, mutt ei sendä nii, ett se asi pahast harmiks
pistänn olis. Ja ko mes sitt Cardiffis oll losannp plankklastin, ni
me läksim bainama yli Aklandi. Ja kaunist ilma ol nykki, siks kom
bäästi Meksiko lahtehe. Mutt siäll meills sitt algokim beli. Mes sai
semse myrsky ylitten, etten mnää ol enne eng jälkkem bali semses
oll ja jos ei meill olis oll semnen gapteen, go ol tottunns sualese
vede hajuhu vähä enemän go moni muu, ko laeva fyärä, ni merem bohjas
mnää ja kaikk muu Esmeralda miähe ja päälysmiähe makkaisi. Mutt,
niingo sanoit, se meijä äij tiäsiki, mist nuarast kullongi vedetä
ja me olsin gukatiäs hyvingim bärjänn itten lopuld, jos ei meijä
astjan yhtäkki olis ruvenn vuatama. Ei se paha kestänns stää myrsky
rundlemist, muttko repes jostakki saumast ja ny meill algo semnen
dyä, etten mnää toist kertta tahdois semses oli. Mes kun bumbut yä
ja päevä ja sittengi ol nässist, ettei mentt pohjaha. Ja mitä enemä
mep pumppusi vett pois stää enemä stää pakkas lissän dleema laeva
ruumaha. Alus em me ottanns stää pumppumisen doind niim beräte
vakavald kandild, kon dehtii riuskast tyät ja Teuko Frankke, ko semne
veissutten dekki ai joukko ol, laitt pian dämse värsym bätkä:

    Pumppukam bumppukka, hii ja ohoo!
    Kattokast, Aklantt tyhjendy jo!

Stää mes sitt veteli aikan guluks jolla vanhall junttamiäste nuatill
ja hakkasim bumppu ko riivatu. Muttko stää tyät rupes piissaman
golmanell voorkaudell, nii gyll veissamine unhotus ja Frankke sanos,
ett hän mene huilama ja hukku niingon gatimboik miälumin go hän
hakka ittes hukka sem bumbun gyljes. Mutt meijän dimber, ko ol pali
mailma nähn ja pali kirja lukenns, sanos, ett hän luule, ett jos
merimiäs kualttuas kadotukselle joutu, ni ei händ kuumudellk kiusat,
muttkom bumppuma häm banna rangastukseks syndisest elämästäs ja
pahoist töistäs. Ja juur ko hän o saamaisillas astjan dyhjäks, ni
se vesi ko hän o saannp pois pumbutuks kaadetan dakasi sinn, mist
se on dullukki. Ja hän saa vaam bumbut ja pumbut. Semnem buhe sai
Frankke vähä fundeerama ja nokk noros hän daas hakkas pumppu, nii
ett vähä henkki ol. Mutt ei meit sittengä mikkäm bumppumine auttann
olis, josei yks tansklainem brigi olis meit pelastann juur viimesell
hetkell. Sillett tuski mes sem baateihi olim bääs ni Esmeralda
kallistus ja vajos syvytte niingon givi.

Se tansklaine men ja Pensakoolaha, nii ett sinn me lopuldakki sendän
dlii ilma mittä muut omasutt ko ne vaattek ko meijä yllän oliva ja
mitä niittem blakkreis ol. Mutt em mes stää surr, em mnää kummingan,
go nuar ja riuskas oli. Ja mnää päätingi, ett em mnää rupp odottama,
ett mnää kotti lähetetä, muttko ota hyyrym Bensakoolas ja lähde
mailmall. Ja kyll aloksi oliki ja hyyryj ol tarjoll vaikk kuip pali.
Mutt mnää olin dull vahingost viissaks ja ajattli itteksen, ett käy
kuik käy, ni ei mnuu semsse laevaha saad, ko vuata, nii ett yhtmittam
bumppuma joutu. Ja sendähde mnää meningi laevast laeva ja oti vaari,
misä pumpptang ol kiildäväks kulunn. Eik semsist sunkkam buutett oli.
Ja aingo mnää semsen giildäväm bumpungahva näi, ni mnää ajattli. "Ei
poja, ee-ei, tähän guppihi ei mnuu kekatakka."

Mutt yks päev ko mnää jällk käveli siinp pisi rantta ja poikkesi ai
joukko jongu laevam bumpuvartt kattoma, nin dlee yhtäkkin gaks miäst,
ottava mnuun grajvärkeihin giinp, pistävä hansklova mnuu ranttemihin
ja sanova, ett ny om baras tuli heijä fölisäs vaa.

En mnää sillo viäl pali engelskat osann, mutt koiti mnää stää solkat
hiuka ja kysysi, ett vikakost ny on, go mnuullt tämmöst evervaltta
tehdä. Mutt ei ne miähek ko naurova vaam, byäräytiväk kätes ymbärs
kaulatas ja vahtasivat taevast kohde, ni ett mnää ymmärsi, ett naru
jatkoks he mnuum bistä meinasiva. Ja se tunnus tylkkjäld, ymmärtä se.
Sitt hep paniva mnuu ajopeleihi, eik ollk kulunn monttaka hetki, ni
mnää jo olim Bensakoolan gistus.

Seoravan aamunp pistetti hansklova jäll mnuu ranttemihin ja sitt
lähdettin gulkema rauttiät myäde, en diätänn mihi. Mutt kahde
voorkaudem bääst mep pysäsi kauhja isson gaupunkkihi ja mnää
kuljetetti jälls sen gylän gistuhu. Ja ko mnää siäll oll vähä aikka
istunn, niin dul iso joukk semssi poliismiähi mnuu vauhkottleema ja
sopotiva engelskatas. Viimen dul sitt viäl yks vanh herr ja rupes
andaman giäru niillk kahdellk, ko mnuu pisi Ammeriikkat laahann
oliva. Ja ko hän aikas ol heit klumminn, ja kironn ja pärmändänn,
ni hän läks menemä harmeisas. Nek kaks mnuu miästän gattliva hetke
aikka toinen doistas hyvi nörkö näkösin, mutt yhtäkki he ottiva mnuu
välihis ja sitt lähdetti ulos fanghuanest kaupunkkihi. Mutt hetke
matkam bääst ne junkkri läksivä liässu ja siin mnää nys seisosi oudos
kaupungis valla avuttoman.

Niingo sanott, em mnää pali engelska osann, mutt osasi mnää stää
sendä se verra, ettän taisin gyssy yhdeld semseld maistraatimiäheld,
ko seisos keskelk kattu, ett mikä tämsen gaupungi nimi oikke o. --
Mutt voi turkanen, go se suutus ja pudist nyrkkiäs mnuu nokkan all ja
käsk mnuu menns se ainasen diä.

-- No, om mar tämä nys sendä oikken gamala, ajattli mnää, meni jäll
vähä matka ja kysysi yhdeld herrald, ko ol hyvälaita se näköne, ett
mikäst kylä tämä oikke o.

-- Jeerussalem, vastas se roist, men menoijas ja nauro holott
mennesäs.

Engöstän sendä vihdo viime mahd löyttät tääld jongu viissangi ihmse,
ajattli mnää ja tramppasi ettippäi vaa sinnppäin go mnää ymmärsi, ett
kaupungin geskkoht ol. Ja ko mnää sitt kulje ja kulje ettippäi, ni
mnää tlee semsellk kadullk, ko ol puadej täynn kummallakkim bualell
ja ko mnää sitt luin dankkasi niittem buadettem bäällkkirjotuksi, ni
niis ol ussemis sana "Chicago."

Annast katto, engöstän mahd oll Chicagos tuumali mnää ja ko se nimi
ai ussemi ja ussemin dul mnuu silmihin, ni mnää ymmärsi, ett Chicagos
oikke stää ny oltti.

Mnää olin gaikes onneks kuulit tämsestäkkin gaupungist puhett, nii
ett mnää tiädä, ett semne o mailmas, ja ko mnää sinn ny oll joutunn,
ni ei ny enä ollk kysymyst muutt ko, ett millaillt taas kunjallp
päästän dääld kottippäi. Ja se oliki vähä kiper kysymys, kodei
mnuull oll rahakan gukkrosan go muutam engelska silling muistaksen.
Vissemäks vahvudeks mnää sendä istusi yhdellp pengillk, ko ol
siink kadu viäres, otin gukkron esill ja rupesi räknöittemä, ett
palik mnuull ol stää ainelist hyvytt. Mutt ei stää herunns siäld
enemppä ko viis sillinkki ja yhdeksäm benssi. Eik semsells summall
pitkällp potkit semses kyläs. Kyll mnää se ymmärsi. Mnää käänsi
sitt viäl kaikk plakkrinikki väärimbuali, ko mnää ajattli, ett
jos sinn olis joku raha öksynn. Ja ko mnää sitt koperoitti liivim
boviplakkariakki, niin dul kässihin se Pihala muarim breiv, ko mnää
valla jo oll unhottann. Mnää kato stää preivi ja ko mnää sitt lue
sem bäällkkiijotukse ni siins seisos ens: "Viktor Pihala" ja se all:
"Chicago" ja sitt kadu nimi ja talo numra.

No mutt ol nyk klookku sendän, gom Bihala Viku asuki näämäs tääll,
ajattli mnää, tahkosi silmiän ja lui sem bäällkkirjotukse viäl toisen
gerran, gom belkäsi, ettän gukatiäs oll erhettynn ensmäisellk kerrall.

Mutt engä ollukka mnää erhettynn ja ny mnää meni vähä äkki jälls
semse maistraati miähen dyä ja kysysi häneld, kuis siihe daloho
mennän, go siinp preivim bäälls sanota. Ja kyll hän gadu hyvin diäs
ja neuvos mnuu, kui mnuum bit se löytämä. Ja nii mnää sitt läksi.
Käveli ja käveli ja näyti ai joukkom breiviän ihmsill ja sai uussi
neuvoj. No, em mar mnää tämängaldasesakkam bisnesis oll olis se
jälkken, go mnää pikku poikans stää meijä mullvasikka joudusin
gaahistama Vasaraiste metis, puheli mnää itteksen, go mnää siin
ilosell miälellk koiti luusat itten määräm bäähä. Ja tul mar mnuu
vasta vihdo viime semne ihmnen, go sanos, ett tosa se o ja näytt
yht talo toisellp puallk kattu. Ja todestakki ni siin ol semnem
buadindapane ja ovem bäälls seisos: "Viktor Pihala." No, mitäst täst,
mnää meni vähä äkki sinn, avo ove ja valla oikke, siälls seisos Viku
keskellk kaikengaldaste mööblette ja mnää ymmärsi, ett hän ol niit
ruvenn värkkämän, go hänes ai semmost nikkri vikka ol oli.

Viku kattel mnuu hetke aikka vähä pitkäst, mutt sitt hän sanos:
"Katost Jokela Jankket, oleks snääkin dääll?"

-- Ole händ, niingos nää. -- Hyvä päevä kans vaa ja terveksi Raumald.

-- Päevä, päevä. -- Kiitoksi vaa, mitäst kuulu Raumald ja misas
asjois snää täällppäi liikkell ole?

-- Ei mnuulls sem baremppa asja olk kon dulin duaman dätä preivi snuu
äidildäs. -- Anno hän viäl yhdem bari sukkiakin mnuun duadaksen,
mutt niitten gans tul semnem biän glumm, ett ne menivä merem bohja
Esmeraldas, ko se haaverin dek Meksiko lahdes.

Viku ott preivi ja sanos: Älä siin ny hulluttel, niingo snuun dapas
o, muttkon duls sisäll ja selit kuis snää tänn joutunn ole. -- Nii ja
kiitoksi preivist. Se om barhamppi joullahjoj, mitä mnää tänäpä saa.

Jaa mutt taita mar ollakki joulaatt tänäpä, sanosi mnää, ko oll
joutunn jo valla viikkvillihi niis vastongäymsisän.

Joulaatt oikken dänäp o ja se snää viätä meill, puhel Viku ja vei
mnuu asumuksehes, ko ol piham beräll. Ja siäll ott Viku frou taikk
emänd, miks mnää händ sanoisin, go se ol semne oikke fiin ja nätt
ihmne, meijä vasta ja kamalast mnuu trahteeratti ja plääjätti. Ja
kyll meill juttu piisas, se saatt usko. Eik Viku lakann ihmettleemäst
stää, ett mingtähde nep poliisi mnuu fanginn oliva ja laahann mnuu
Chicagoho saakk. Mutt vihdo viime Viku frou äkkäsikin, guis se asja
lait ol. Hän garas toisse huanesse ja ko hän siäld dul, ni hänell ol
ammeriikkalaine aviis kädes ja sitt hän ja Viku rupesivas stää lukema
ja naurova, nii ett he pakattumam bakkasiva.

-- Pahustakkost tes siin nauratt? kysysi mnää viime.

-- No ko snää ole otett siks suureks rauttiäryävriks, kon däällppäi
om bahoijas tehn. Katost, täsä o hänen guvas. Kyll se ongi snuu
muatoses. Ja täsä prändis sanota viäl, ett tämä ryävär ei olt
taitavannas engelskat, jos hän giikkihi joutu. Ja pahus soikkon, gon
däsä mainita viäl, ett hänell o arp viildem boiki noka juur niingo
snuullakki.

-- Sanotang vissi nii? -- Nii, siinäs ny nääk, kui nep pahat teo ain
duava rangastukse jälkkes. Niingos muista, ni mnää sain dämä haava ja
arven, go mnää putosi apteekin dregooli aedald sillongo me molemas,
snää ja mnää, pikku poikin oll omeni varkkais.

-- Sillaill oikke, sillo oikke snää se sai ja on daitanns se
ryävär-Dick saad arpes samois toimis, mutt summ se ny vaa o, ett ko
snuull o se arp ja oles se ryävrin gokkone ja näkönengi hiuka ja ko
snää kulji laevast laevaha ja hyvi eppälyttävällt tavall vauhkottli
ymbrilles ekkäs engelska taitannt taikk olit taitavannas, ni em mnää
ihmettel lainkka, ettäs joudusip poliisetten gässihi.

Semne oikke asja lait ol ja fundeerasi me Vikun gans, ett jos mnää
ruppeisi rautrahoj hakema niild viraomasild, mutt sitt mep pääti, ett
kosk o semne vuade aik, ett pitä oleman gunni Jumalall, rauh maas ja
ihmsill hyvä taht, ni em mekkän dahtonn ollp pahasuappassi, muttko
jätin goko asja sikses.

Ja hauskemppa jouljuhla mnuull o harvo ollk ko siäll Vikun goton.
Mutt tul mar mnuu miälehen, go mnää siin istusi ja nautesin
gaikengaldast trahtmentti ja o mond kertta jälkkembäingi miälehen
dull, ett millaill mnuu oikke olis käynn, jos em mnää stää Pihala
muarim breivi olis ottann ettippäin doimittaksen.

Semssi se boosu pauhas. Ja se ol meijä muitte miälest semne hiuka
opettavaine jutt. Eritottengi met tlii siit ymmärtämä, ettei saas
sendä vallan dohromaisest töllötells sillongan, go laevattem bumbuj
syynämäs käy.




Kalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer


Kaikk ihmsek Kalljongyläs oliva ihmeisäs sendähden, go heijä seppäs
ol valla muuttunn. Ei nii, ettei hän olis töitäs tehn niingo ennengi,
ei maare. Yht hyvi hän heosen gengitt ko ainakki ja jos kirves
tarvittin derästät, taikk jos sirpin daikk vikattem buuttes oltti,
ni ei siint toissi seorkunttihi lähtit tarvinn. Kyll Kalljongylä
sepp vaan gaikk semse asjak klaaras yht liukkast ko ennengi. Nii ett
seppättem barhait oikke hän ol niingo ennengi. Mutt se vaa ol erotus,
ett hänem bajastas enne ain guulus trallitust ja nauru vasaran
galkutukse joukos, mutt nys siäll ol juur niingo joku aave olis
tyäkaluj pidell. Ei veisumbätkä siäld kuulunn ja ihmses sanosiva, ett
tuski sepp ny hyväm bäevä sano, ko joku asjoillas hänem bajahas mene.

-- Ny o meijä sepp vissi saeras, tuumaliva isändmiähek, ko heijän
geskes sepäst puhe tul. Mutt ämmä meinasiva, ett kyll mar meijä sepp
ny vissi mene naiman, gosk o niin dotiseks tuli. Ja kyll jo o aikaki
ja hyvä miähe hänest saaki, se ko häne saa.

Nii ett kyll kalljongyläläisill nyf fundeeramist ol, ko heijä seppäs
nii gamalast muuttunn ol humööristäs. Ja viime Äimlä isänd, jong
maalls sepä asumus ja paja olivap, päätt lähti ottama asjast vähä
nuugemppa selkko. Hän ol jo aikka meinanns sen dehd, mutt ol siin
elongorjus oll niim bali sähinä ettei hän ollk kerjenns semssi
ajattleema. Mutt nyk ko hän muutongi joudus tekemän gaupungireisu ja
hänen diäs sillo men sepäm baja siutt, ni hän ajattel, ett poikke mar
mnää nys sendä vihdo viimengi sepäm buheill ja ota selgon gaikist.

Ja nii hän dekiki. Seoravan aamun hän läks asemallp päim bari tiima
aikasemin, gon darvinn olis, sillett ei Äimläst olit taksuunahan
gon gnafft kolmk kilomeettri. Ja sepä asumuksest ol vaan giveheitt.
Mutt jo pitkä matkam bääs sepä asumuksest hän guul, kuit tämä veisas
pihallas yhde värsy doises perä ja ko häm bääs paja ove suuhu, ni
sepp huus: "No, hyvä päevä Äimlä, mihist snää nys sutta."

-- Päevä, päevä, kaupunkkihi olis niingo meining mennt täst.

-- Vai nii, vai kaupunkki. -- No, mutt se vast sopiki. Sinnt täyty
mnuungi menn. Nii ett tleest nyt tonns sisäll meill, ni mnää ruakko
ittiän vähä sinä aikank, ko snää juak kupin gaffett. Ei ol mittän
giirutt viäl. Juna lähte vast seittmäm baikkeill ja ny ei kell ol
viäl muut kom bual kuus.

Ja sisälls sepä asumuksehe meniväs sepp ja Äimlä. Ja Ruahmaa muar, ko
sepä huusholli pit, rupes koht paneman gaffekupej pöydäll. Sepp men
oitis peräkamarihi vaatteit muuttama ja sillo Äimäl tykkäs, ett ny
om baras aik kyssy muarildakki siit sepä miäle muuttumisest ja hän
guiskas muarin gorvaha: "Mitä ne ihmsek kohiseva, ett tua meijä sepp
o niin gauhjan dotiseks ja ykstoikkoseks tuli? Mnuu miälestän hän o
juur niingo ennengi."

-- No sanokka ny muut! Juur niingo ennengi hän jäll o. -- O oikke.
-- Nii händ. Mutt kyll asi sendä nii oll on, go ihmses stää jahdann
ova. Nörköksis ja totine oikke hän oll o siit saakk, ko hän duanan
gaupungis käve. Ja vast eilä ehtost, ko hän ol päättänn, ett hän
jälle lähte kaupunkkihi, hän dul yhtläiseks ko ennengi. Nii ett kyll
asi nys sitt selkki o.

-- Em mnää ymmär, ett se selkki o.

-- No mutt isänd, sanos muar, ja nyhjäs Äimlät kylkke silmäs
sirrilläs ja suu nii messingis, ett se aino hamppa-sohlo, ko hänell
ol ala-leuas, tul näkyvi. -- Ettäk tes stää ymmär, ett hän o löytänn
morsjame ittelles siällk kaupungis ja stää hän o ikävöinn. Ja nyk
ko häm bääse sinn jäll, ni hän o nii ilone go ennengi. -- Nii, nii,
se rakkaus o raatto, se vetä voimakkamin go seittmäm bari härkki,
pruukkas Tanila inspehtor ai sanno.

-- Se rakkaus ja rakkaus! Te vaimihmse olett niin gaahoj! Ett tes saa
järkkehen, ett meill miähill on däsä mailmas muitakki asjoit miäld
painamas kon deijä vehken.

-- Nii, ja mitä sitt viäl. No nii, suutta kyll oll niingi, ettän ole
erhettynn. Mutt suutta oll niingi, ett mnuus o oikkeus. Peräspäi se
nähdä. O semmost ennengi näht. Esimerkiks kon de stää teijä nykyst
emänttätän -- -- --

-- No, no, no, no! Ei täsä niist nyp puhett ol. Pääasi o, ett meijä
sepp o jäll endsis voimisas. Kyll asjast sitt kaikim buali selk oteta.

Siihe se sitt lopus se muari ja Äimlä välinen geskutlemine. Muar kaas
kaffett kuppihi, oikke runssan gupin gaasiki ja ennengo Äimäl ol
saanns se juaduks, ni jo ain dul seppäkim beräkamarist pyhävaatteis
ja kahde litram bott kädes. Siinp potus ol oll viina ja sen gyljes ol
viäl klapp jälil, ja siins seisos "Fennia-viina."

-- Snää meina näämäs ainett hankki ittelles täll reisulls, sanos
Äimlä, ko hä näk potu sepän gädes.

-- Nii händ, ainett oikken dähä darvita saad ja hyvä ainett
sittengim, buhel sepp ja kärsk muari anttak korkim botusuut varte.

-- Kyll mar niit prundej viinpuadis o, vastustel muar.

-- Olkko vaa, mutt mnää tarvitten goht korkin dähä, vastas sepp,
men vesiämbrin dyä ja rupes kousall ajama vett pottuhu. Ja ko hän
ol saanns sen däytte, ni häm byhkes sen guivaks, ott muarild korki
ja pist sem botu suuhu. Sitt hän avo ruakvakkas ja pist potu sinn
reisrua joukko.

-- Kas nii, ny mes saa sitt vähitelle ruvet lähtemä mnuum bualestan,
sanos sepp, ko hän ol kaiken dämän dehn.

Ja sitt äijä läksivä. Mutt ko ol kappal matk kuljett, ni Äimäl sano
seppä: "Snää olek kuulem ollk kovast totine ja hiljane näit aikoj."

-- Ole händ. Ole saannf fundeerat, nii ett päänahkatan oikke on
garvastell.

-- No, mitä sitt?

-- Yht krongeli asja. Nääks, ko mnää täsä tuanan gaupunkki läksi, ni
em mnää sinnp pääss.

-- Es pääss. Pahusikost siin sitt oi?

-- Mnää ajettim bois junast ja jätetti Saunlamme asemallt
töllöttleemäm bimjäs.

-- Älä nyk koohoijas! Kuka snuulls semsen dek?

-- Se häij kondukteer. Se ko ai ihmisten gans äkseera. Sanos, ett
mnää ole juavuksis ja jätt niingo jättiki mnuu Saunlammell. Ja ko
mnuulls siihe aikka ol kova kiirutt töitten dähde, ni em mnää enä
seoravanp päevän ruvenn yrittämänkkän gaupunkkihin, gom balasi
aamujunas kotti. Hukka men diketi hind Saunlammeld kaupunkkihi ja
sain gustantta ittellen yäsija viäl Saunlammell.

-- No, olettak hullumppa kuull! Mutt snää olik kaiketakki juavuksis.

-- En oll, en se enemppä ko met täsä. Yhde ainoa ryypy oll ottann,
ett mnuu hengen gukatiäs hais viinald, mutt se on gyll tosi, ett
mnää hulluttli ja puheli leikki, niingo mnuun dapan o. Sendähden
gaiketakki se gondukteer päätt, ett mnää juavuksis oli.

-- Ol mar se ilkki jutt. Mutt kuule, es sunkka snää semmost piänd
vahinkko surr ol viittinn.

-- Surr! En mnää surs suuremppiakka. Ole vaa fundeerann, ettkui mnää
saa sild kondukteerild se rahan dakasin, go mnää syyttömäst hävesi
hänen dähtes.

-- Jaa-a. Kyll siin vaa fundeeramist ongi. -- Kuule, älä viit semssi
ajatell, muttko san mennyks se summ ja sill hyvä.

-- Ei, ei stää asja sendä siihe jätet. Ei mnuu luandon salls stää.
Kondukteer saa maksa mnuulls sem biljeti hinna ja yäsija Saunlammell.
Siin ei aut mikkä!

-- Kyl mar se häne velvolisutes olisiki. Mutt millaills snää häne
siihem bakota? Menek keräjihi hänen gansas? -- Se on durha!

-- Turha oikke se olis. Ei siit tliis mittä muut ko hirmunen gasa
protokolli ja ne maksava raha, ne. Ei, em mnää keräjöittemä viit
ruvet hänen gansas. Mutt mnää olen geksinnt toisen gonsti ja mnää
luule, ett se luana hyvi. Saadast nähd vaa, ni mnää viäl tänäpäm
bane sen gondukteeri maksama mnuu vahingon. Mutt muist se, ettes puh
sanakan, go mnää ja kondukteer hiistle. Sillo menis mnuun goko tuuman
hukka.

-- No o stääki lysti nähd ja kuull. Ja kyll mnää vaa hissuksis ole --
vastas Äimlä, ko hän ja sepp astusiva aseman drapuj ylös ja meniväp
piljetej ostama.

Ko hes sitt menivä junaha, ni Äimäl sanos seppä, ko hän näk
junailija: "Nyk käveki hullust, ny ongi näämäs se toinen godukteer
eik olekka se häij."

-- Älä hättäl, vastas sepp. Kyll takasin dulles o se häij, mnää ole
ottann asjoist selgo.

-- Vai nii, vai nii, meinas Äimlä, ko hes siins sitt painovak
kaupunkki kohde. Ja kaupunkki het tliivak kaikellk kunnjall,
toimitiva asjas lailes ja ehtopuallp päevä het taas läksiväk
kottippäi. Mutt ny oliki se häij kondukteer heit kuljettamas niingo
sepp ol ennustann. Ja sepp ol hyvällp pääll, naureskel ja puhel
hulluijas, nii ett kaikillk, ko siin vaunus istusiva, ol kovaste
lysti. No, ko sitt hetke matk ol kuljett, ni sepp otta matkvakkas
hyllyld, ava se ja ruppe syämä. Ja vahvam brovjandi hän oliki
rustann vakkahas. Tuarett voitt ol ja nisukakko ol ja oikke aika
pala keitetty fläski. Hän leikkas puukkollas aika viiplen gakko, pan
runssast voit pääll ja ai ennengo häm bur palase voileiväst, ni hän
dälläs hyvän gäikle fläski sem bääll ja söi taunas, nii ett rasv
kiris suupiälist.

-- Haukkast nys snääki, sanos hän hetkem beräst Äimläll ja oijens
puukkos ja fläskingapple hänell.

-- Ei, kiitoksi vaa, em mnää uskals syädf fläski, vastas Äimlä,
mnuull o nääks vattkatar.

-- Vai vattkatar snuu vaeva. No, mutt sitt vast fläsk ongi oikkem
boikka. Mnuull o ja oll vattkatar, mutt fläskill mnää se olem
barandann. Nääks, mnää olen dulls siihem bäähä, ett semne vattkatar
tlee siit, ko vata seinäp pääseväk kuivama liiaks, kräppistyvä ja
krahnavap pahast toinen doistas vasta. Ja ymmärtä se, ett rasv siins
sillo hyvä vaikutuksen deke.

-- Ollek vissi nii?

-- O oikke, rasv mnuuki auttann o. Ole jo yhde sia syänn ja täsä on
doine menos.

Ja ko sepp ol se sanonn, ni hän leikkas taas oikke aika palase
fläski, pan voileipäs päälls se ja pist poskehes.

-- Sillaill oikke, rasva oikke vatt kaippa, sillongo se kippi o
ja ryypy ai joukko, jatko sepp puhettas ja rupes vakkas pohjald
koperoittemam bäevävaloho stää Fennia-pottuas, ko hän goton vedellt
täyttänn ol.

-- Älkkä helkkris ny ottak viinpottuan esillk, kondukteer tlee ny
juur, huus joku heijä viäresäs.

Ei sepp olls stää puhett kuulevannas, hän nost Fennia-pottus
korkkjall ylös ja rupes pruntti suust yrittämä. Mutt samas tulikin
gondukteer, nappas takkapäim botu sepän gädest ja sanos: "Jaaha,
snää olekki se sama miäs, kon duanam bois junast jätettin, gos oll
juavuksis ja nys snää meina jäll ruvet trankkaman däsä. Eks snää
tiäd, ettei junas saa ryypät? Ja sendähde mnää otangin dämäm botu
nyt talttehen. -- Näytäst piljettis. -- Mihi snää mene? -- Jaaha
Kalljongylä asemall. -- Siälls snää saap pottus takasi."

-- Engöst mnää sendä sais ottap piänd ryyppy siit ens? Kyll mnää se
sitt miälelläs annangin deijä halttuhun.

-- Ei tippakka, vastas kondukteer ja men menoijas sepä Fennia-pott
kädes.

-- Siin men nyk koko lääke, naurovat toises sepä ymbrill, mutt ei
sepp olit tiätvännäs, ko jatko syämistäs ja pist piänem bilapuhe ai
joukko, niingo ei mittän dapattunn olis. Ja Äimäl fundeeras, ett mitä
järkki niis sepä vehkeis lopuks olleka.

Mutt kyll häm bia se ymmärtämä rupes. Kon dulttin Galljongylä
asemall, ni sepp men viinpottuas hakema sinn virkhuanehe. Ja ko
se hänell annetti, ni hän nappas korki auk ja ennengon gukka ol
ajatellukka estä händ ryyppämäst asema virkhuanes, ni hän jo ol
ottann aika siämauksem botustas. Mutt tuski hän ol ryyppys ottann, ni
häm bruiskas kaikk pois suustas ja sanos: "Fyi pahus, vett! -- -- Vai
semmost te mnuullt teet; otatt mnuu viinpottun, ryyppätt sen dyhjäks
ja panett vett sija! Mutt tiädättäk, mitä siit tlee? Tänn mnuu viinan
hind taikk saattakki nähdt toist!"

Siinäköst sitt vast upra tul. Kondukteer ol valla helisemäs ja vaikk
hän sääkkräs, ettei hän ollp potun gorkki pidellykkä, ni nii siins
sendä vaa lopuks käve, ett hän sai maksas sepäll viina hinna. Ja
kiirust sittengi, sillett ei juna seis muut kon gymmne minuutti
Kalljongylä asemall.

Ja ko Äimäl ja sepp sitt ehtohämys tallustliivak kottippäi, ni sepp
ott plakkristas ne rahak, ko hän ol kondukteerild saann, räknöitt
nep, pist nek kukkros ja sanos: "Täsä o melkke jämt niim bali, ko
mnää hävesi sill edelisell reisullp piljetistän ja makso yäsijastan.
Nii ett kondukteer ja mnää ole nyk kuiti, vaikkei tämä kaikk juur nii
lailist tiät mennykkä. Mutt oikkeus o semne, ett stää joutu tämne
miäs välist hakeman giärttäten gaarttate."




Herashöödingi muuttorpaatt


Naapurkaupungi herashööding ol vuaskaussi souttas sohlann ja seilannk
kränittän huvilas ja kaupungi väli. Ja ai hän ol hyvim berillp
pääss. Ei hän ollk koska hiljastunn raastuvaoikkeude istunoist
maanandaisi vaikk joukko ol hiuka lystikim bidett sunnundaehtosins
siäll herashöödingi huvilas, niingo ymmärettäv asi ongin, gon gerra
suvilystis olla. -- Sillaill oikke. -- Eikä oll mittä suuremppa
klummi koskan dull ja jos päätäkki joskus hiukam borott semsten
galaasette jälkke, niin gyll raerituule ja soutaminen daikk skuuteist
venuttamine semsep piäne vaevap pia lopetiva. -- Nii ett kaikim
bualin dytyväine herashööding ol huvilahas ja paattihis ja aeroihis
ja seileihis.

Mutt sitt ruvettin gohisema aviiseis ja kalaaseis ja misä vaan
gaks taikk usseman gaupungi herroist satusiva yhten dleema, ett ny
ei tarvitt enän genenkkä soutta eik seiletten gans präsät, ko ol
keksitt semne mäsiin, go o niim biänen gokkone, ett se mahtu vaikk
soutpaattihi eik stää tarvitt puills syättä, mutt ko anda sill vaam
biänen dilka valuöljy nokkaha, ai jo se käy huhki niingo riivatt.
Ei herashööding tämssi jutuj alus ottann oikke uskoakses, muttko
ol pari vuatt kulunn ni jo niit semssi masiimbaatej sanotti olevan
Durus vaikk kuip pali ja yks kaunis päev, ko herashööding kryssäskel
vasttuules huvilatas kohde, nin dotisestakko hän näke piäne, valkosem
baatin, gon dlee, nii ett vesi keulas kohise ilma seilej, ilma aeroj
ja ilma mittän gorsteeni. Ol, pahus soikko, juur jämtt niingo joku
näkymätön gäsi stää olis kuljettann eik siit mittä äändäkkän guulunn
ennengo se ol häne siuttes menn ja pääss tuulem bääll. Sillo siäld
kuulus jotta hakkamist ja tuiskautt ai se yhtmitta jottam biänd
saungräässäki, mutt ei stää tuli niingo valulaevois korsteenist
muttko ahterist ja juur vede rajald.

-- Klookk kapen o, saamaren glookk kapen -- puhel herashööding ja
vauhkottel stää, nii ettei huamannt tuulembuuska, kon dul Lammaskari
nokan dakka, ennengo se jo kallist hänem baattias, niim ett se ott
hyvä ryypy leembualeld.

-- Kas niin, geikatan däsä väärimbuali viäl tomsen durkase
uudeaikkase masiimbaatin dähde, puhel herashööding, piukott
klyyvarskuutti, vääns bummin geskellp paatti ja anno paattis käänttät
toisell laedall, nii ett seil est häne näkemäst koko tua uudeaikkase
otukse.

Mutt vaikk se nys sitt olikim bois häne silmistäs, ni ei hän sild
stää pois miälestäs saann. Yälläkkin, go hän heräs, ni hän ajattel,
kuip pahukse nätist tomsell muuttorpaatills sendäm bääsis kulkeman
gaupungi ja huvila väli. Ja ko seorhuanes taikk muuhall istutti
ja praakkaskeltti, niin gyll vaa ol niingo noidutt, ett semssi
muuttorpaateihi herashööding lopuldakki sai ne jutu menemä.

-- Älä semssi fundeer, sanos hamingapteen sitt kerran, go niist jäll
ol tullp puhe. -- Älä niit fundeer, pränkkrustingej ne ova.

-- Vai meinas snää nii, ett ne ovap pränkkrustingej.

-- Meina mnää nii, ja se ongin diädäks totinen dosi. -- Kuulestis,
tunneks snää Sundbergska. --

-- Jaa, ett jos mnää tunne Sundbergska. -- -- Een, -- en mnää händ
tunn.

-- Se on vahing se, taikk oikkjastas snää ole onnellinen, gon es
tunns Sundbergskat. Tiädäks, se on gaikkjam bahangurisin vaimihmnen,
go maa päälläs kanda. -- -- Esimerkiks snuu frouas -- ai saamar,
snää olekki vanh nuar miäs -- no nii, esimerkiks mnuu muijan dila
händ pyykill huame. Luuleks, ett hän luppa tull. Ei maaren, go nosta
nokkas pystö ja sano, ett enne hän nälkkä näke, ko hän semssen
dyähön dlee. Mutt huame aamust hän o ensmäinem byykktuvas ja ko
hänells sanota, ett häne sijalles o haett toinen, go ei hän luvannt
tull, ni hän gulke ymbärs kaupunkki ja haukku koko meijä huusholli
valla huut helkkrihi ja sano, ett händ om betett. Semsen dyä hän
deke esimerkiks. Semne se Sundbergska o. -- No nii, ja tunnek
kaiketakki snää se Leppkarin Gristofferi. -- -- Vai niin, vai es
tunn. Se on doine hyvä. Ilkkjämppä miäst es snää juur nami löyd näild
kulmkunnild. Mutt hyvä paattmestar hän o. Paras paattmestar ko mnää
tunne, vaikk vähä ulkpuald tätä lääniäkki hakema ruvetais. Tekevä ne
muukkim baatej -- -- --

-- Pahustak mnuullk kuuluvas snuu Sundbergskas ja Leppkarin
Gristofferis? Puhuta ny niist muuttorpaateist vaa.

-- No, no, älä hättäs kual, kyll niihi viäl tulla. -- Nii nääks,
tekevä ne Ahvenluadom boja ja Ryjäskärim bojakkim baatej, mutt ei
ne heijäm baattis oikken dahd vette soppi. Mutt annast ko Leppkarin
Gristoffer lyä paatin gokko, ni se om baati näköne, siin o fasuun
ja se on gaikim bualin gelvolinen galu. Mutt kylläs saa rukkol
händ kans, ennengo hän snuullp paatti tekemä ruppe. Ja kymmenssi
kerroj hän dlee stää tehdesäs sanoma snuull, ettei hän diäd, ett
saak hän stää valmiks enne joulu, vaikkas sen gevättalvest tilann
ole. Ja josas vaa sano, ett snuu on giiru sem baatin gans, ni hän
lyä ittes valla lehmäks, eik vasara eik saha kättes ot. Semne se
Leppkarin Gristoffer o. Saastasem bahoj kurej täynnk koko miäs. --
Ja jos snää nyp panek kaikk Sundbergskan gurelemise yhte ja kaikk
Leppkarin Gristofferi vikuroittemise yhte ja multtipliseera --
kertomiseks stää, herra nähkön, dähä aikka maailma sanota -- nii
händ -- multtipliseera nek kymmnell, ni es snää sittengä viäl oikke
selvä käsityst saas semse muuttorpaati masiinim bränkkämisest. -- Nii
raadoj ne ova, nii saastassi raadoj ne ova, ne rustingi. -- Ei stää
tiäd lainkkan, gosk nep paha nahkas käändävä ja siins stää sitt olla.

No, ymmärtä se, ett tämnem buhe sai herashöödingin duumaleman
doisengin gerra stää muuttorpaati ostamist. Ja siink kulusikin gaks
vuatt, ennengo hän vihdo viimen gaikist varotuksist hualimat ost
ittelles semse rustingi.

Fiin ja nätt se ol ja Elida se nimeks pantti ja herashööding opettel
itt panema sen gäymä eik oll aikkaka, ni ei häne muut tarvinnk kom
baiskat veivist se vauhtpyärän gerran daikk pari ymbärs ja sitt
karat ruarihi ja nii stää sitt mentti, nii ett rytis vaa. Ja nii
sitt kulus koko suvi, eik yhtän gertta koko sill ajalls se paatt
ollp prängänn, muttko ol kulkennk kildist ja säädylisest, niingo
hyväluandose muuttorpaatin dleekin gulkki. Ja ko herashööding
kaupunkkin dullesas men kalamiästem baatette siutt, nii ett kihatt
vaa, ni hän gysys joskus pilam bäiten galaäijild, ett ong heillt
terveksi viädk kaupunkkihi, ni sopi sanno vaa, mihi niit viädä. Ja
ko hän ajo kommesroodi muuttori siutt, ni hän välist näytt köydem
bäät ja kysys: "Haluttak veljen dullp pukseerill?" Mutt sillo vast
herashöödingill juhla ol, ko jongu muuttor ol menn epäkunttoho. Sillo
hän giärs se montten gertta, anno hyvi neovoj ja sanos lopuks, ettei
sais ostak kaikengaldassi krapeluj, muttko semsen go häne muuttoris
esimerkiks. -- -- Hän ol näättäk kovast tytyväine muuttorihis ja
kehus stää pahemin go mustlaine heostas. Eik oll ihmekän, gon ei
se koskam brängänn. -- Nii händ ja niingo sanott, sillaill ol sitt
suvi kulunn ja syks ol käsis, ko herashööding taas yks maananda-aamu
läks huvilastas painaman gaupunki. Hän vääns muuttorin gäymä,
istus ahterihi ruari pitämä ja tuumal siink, kui harmiloist sendä
olis, ko olis semnem bränkkmuuttor miähell, nii ett hiljastuis
raastuvaoikkeude istunost. Jaa-a, tliis mar siit nykki aika harmi.
Se Annila isänän destmenttjutt menis vallam blöröks ja siin olis
kahdenduhane meno, sillett niim bali hän ol räknännt tiänavas siit.
Ja Kaerlam boik, ko ol tapells syysmarkknoist ja puukkos kans sohinnk
kaverias, jäis pelastamat linnast ja ussema sata siinäkki menis
häneld hukka. Ja se Tätilän gylä meijerskan gunnjaloukkausjutt; --
niin no, ajattel herashööding, se sais miälelläs mennäkki mytty. --
Ei herashööding ollk koskan dykänns semsist kunnjaloukkausjutuist. Ne
olivat turha-aikkassi ja lapselissi häne miälestäs.

Semssi herashööding ajattel, ko hän siink kulk kaupunkki kohde ja
kuulustel, ko häne muuttoris hakkas harttast vanha tuttu tahtias.
-- Mutt yhtäkkin guulus kesken gaikem biäm bihaus, muuttor hiljens
toimitustas enemä ja enemä, niingo se olis väsyn ja viime se pysäs
niingo naulaha.

Herashööding karas keulam bualehen gattoma, ett olik hän unhottannp
pann valuöljy tankkihi. -- Ei, ei hän valuöljy oll unhottann, stää
liänd ol siäll niingo itämert. Sitt hän goitt, ong sytytysrusting
lailses reedas ja ol oikke se kunnos, ei siin mittä vikka oli. Hän
syynäs sitt viäl kaikk ratta ja muttri ja kraana, mutta ehjä ne
oliva ja hän dul siihem bäätöksehe, ettei sill muuttorill oll mittä
oikkeutt ruvet lakko tekemä. Hän vääns veivist vauhtpyärä oikken
giukkusest. "Tjuhississis, tjuhississis -- puh -- puh", sanos muuttor
ja siins se taas seisos ja ol totinen go Laustim bundar. Herashööding
tartus veivihi jäll, vääns ja kiros ja saiki se masiinin gäymä, nii
ett häm bääs pari sata syltä ettippäi, mutt sitt ol jälls stopp. Hän
syynäs uudestas kaikk tapi ja värki ja pyärä ja kas näi väändämä
veivist jäll. "Tjuhississis, tjuhississis, pu -- puh -- -- puuh" ja
siins stää taas seisotti ja taas algo veivamine.

-- Ong masiin epäkunttoho menn? kuulus yhtäkkim baabuurim bualeld.
Se ol yks kalastaja ko ol pysänn herashöödingi muuttori viäre.
Herashööding oijens ittes, katos luinautt stää kalaäijä ja sanos:
"Ei, ei se epäkunnos ol."

-- Vai niin, vai ei olekka epäkunnos. -- Mnää ajattli vaa, ett se
om brindullk, kon ett tep päisi men ja kon de nii riivatust veivatt
siällp paatim bohjas.

-- Aim bahustak se teillk kuulu, jos mnää veivan daikk olen veivamat.
-- Mnää ole vapa Suamen ganslaine, ripellk käyp ja myndi ja rokotett
ja mnää saa veivät oma muuttorkonettan niim bali ko mnää tahdo ja saa
oll veivamat, jos em mnää tykk siit toimituksest. Eik semse miähe ol
mittän dekko sill, jos mnää tee stää taikk tätä.

Ja sitt herashööding kiros viäl niim bitkä rämssy, ett kalaäij kiitt
onnias, kom bääs erikses nii jumalattomast ja kiukkusest miähest.

Mutt muuttorpaatisas herashööding jatko veivamist ja pääs joukko
sata, joukko parisataki sylttä ettippäi ja harvimitte viäl hiuka
enemängi, ennengo ol jälls stopp. -- Hän huakkal, haukus stää
masiini, kiros, sylk kourahas ja kas näi veivama jäll.

-- Tleek veli bukseerill? Se ol komesrood, ko ol muuttoreines pysänns
styyrbuurim bualell ja kysel semssi.

-- Bukseerill? Oleng mnää pyytänns snuuld bukseeri. Tarjoskels
semsillk, ko stää pyytävä ja -- tarvitteva.

-- No, mutt tarvitte kaiketakki veli bukseeri, kosk se paatt seiso
paikallas yhtmitta ja veli veiva nii harttast.

-- Veiva! Eng mnää saa veivät? Se o nys sendä vallam berhan, ettei
mnuu annet veivät rauhas. -- Tohtor o määränn mnuull ruumiliikuntto
ja mnää veiva. Mutt luuleks, ett mnää saa rauhas veivat. En, kon däsä
tleevak kaikengaldase nälknuatavetäjä ja tyhikalloses sillinguristaja
mnuu häirittemä luvalises toimesan.

-- No, no, ei veli ny noi sendä -- -- --

-- Pahapolv olkko snuu veljes, muttko men nys sinnk kaikkja sisimppä
-- nii, em mnää viit sanno, mihi herashööding käsk komesroodi menn,
mutt se mnää takka, ettei komesroodi vilu olis vaevann, jos hän olis
herashöödingin gehotust noudattann.

Mutt ei komesrood seorannukka semssi oordelej, kom ban muuttoris
käymä ja läks kaunist kotti. Ja herashööding veivas ja veivas ja
pääs taas piäne matka ettippäi. Mutt keskengaiken go hän siin rehki
polvillas vauhtpyärän gyljes, niin dlee se valulaev, kon gulke
Turu ja Vaasa väli ja kon gapteen näk muuttorin, go ol pualvälis
tuulajoll, ni häm bysätt laevas ja huus: "Muuttor ohoj!"

-- Vikakost ny o sitt? vastas herashööding ja nous seisoma.

-- Heitäng me endan heill?

-- Oleng mnää pyytännt teijän drosseijan! -- Menkkä helkkrihin, daikk
mnää ajan deijäm bäällen.

-- Vai nii! Mnää ajattli vaa, ett tommost muuttorpaatti o vähän
dylkki kuljettak kaupunkkihin gäsivoimi veivate.

-- Soo-o. Kenen dämä muuttor o? Ong se teijä? -- Ei, ko se o mnuu
ja mnää saan gulkkis sill niingo mnää tahdo. Ja mnää tykkän dämsest
veivamisest ja tahdoisi rauhas tehds stää. Mutt ett tep pahukses sua
mnuulls stää lysti.

Ja nii suuttunn herashööding ol, ett hän siäppas kruuvavame ja koitt
heittäs sen gapteenim bäähä, mutt ei osann.

Sitt herashööding istus paattis laedalls, sytytt paperossi, pyhkes
hikki kasvoistas ja ko hän ol hiuka leppynn, ni hän rupes jäll
veivama.

Mutt kaupungi rannas odotiva händ harttast Annila isänd, Kaerlam boik
ja Tätilä meijerska. Annila isänd ja Kaerlam boik istusiva laitri
syrjäll ja polttivap piippuas, mutt meijerska ol niim bois ittestäs,
ettei hänell ol leppo istu, muttkon gävel siin ettittakasi. Ja siin
odotellesas hes selitiväp prosessias toinen doiselles. Annila isänd
puhel kovastem bali perindkaarem baragraafeist ja todistel, millp
perusteill häne se juttus voittat täyty. Kaerlam boik meinas, ett
häm bääse hyvi vähällk, ko hän ol oll niim bali piänes, ettei hän
diätänn, olik hän gettä lyänn ja Tätilän gylä meijerska ol vakutett
siit, ett häne riitpuales vähindäs vuade saa siit, ko se häne niin
gamalast haukkunn ol.

-- No, miksist hän snuu haukus sitt? -- kysys Annila isänd.

-- Pluttana-angaks -- ajatelkkast nyp -- pluttana-angaks. Ong se
enä kristelist? Ja eikös siit tul enemä rangastust, ko joku toise
rehelist elingeino pilkkama ruppe?

-- Jaa stää asja em mnää nii nuugasten dunn, sanos Annila isänd, --
mutt kyll mnää luule, ett hän siit aikatavallk kölvihis saa. Jaa-a,
stää julmettu, vai pluttana-angaks haukus. -- Mutt kuule, kuis snää
kans väänä ruumistas noin go snää liiku ja ko snää flikk park viäl
kävele varppas sisällppäi. Ei olt, tiädäks, lainkkan gaunist ko ihmne
ja eritottengi vaimihmnen gävele jalas sisällppäi.

Sillaill hes siin riitjutuijas sortteerasiva ja oliva ylipäätäs siinp
pääs, ett heijä hyvin gäy oikkeudes, ko herashööding heit auttamas o.
-- Se vaa ol kamala, kon ei stää miäst viäläkkän guulunnt tleevaks,
vaik kell jo kahttoist käve. Hek kyseliväkkin gaikild ko siäld
mereldpäin dliiva, ett eik herashöödinkki oll näkynk kaupunkkipäin
dulos. Mutt ei kukka händ nähn oli. Vihdo viime sendä yks kalastaja
sanos: "Juu, kyll siäld tämppäi on dulos yks piän must miäs
muuttorpaatis."

-- Se o juur herashööding, huusivak kaikk kolm. -- Joko se o likiki?

-- Ei ol eik äkkin dleekkan, go se siällk käsi veivate ettippäin
gulke. Ja kamalan giukkune se o ja kiro ja pärmänttä, nii ett älkkä
herran dähde vaa händ puhuttleema ruvekk.

Ja kon gomesrood hetkem bääst tul, ni hek kysysivä häneldäkki, ett
tullek se herashööding siäld piakkoiste. Komesrood sanos, ett kyll
mar se kans siäld enne auringo lasku tlee, mutt kyll om baras, ett
korjat koippenn goht, ko se näkyvis ruppe olema, sillett ei niin
gauhjan giukkuse miähem baris olt turvaline oll. Ja valulaevan
gapteen puhel, ett o oikke siäld tulos yks piän must miäs, ko veiva
muuttorias, nii ett vähä henkki o ja rupes hänen dappaman, go häm
buhuttels stää.

Ei oll ihme eik mikkä, ett Annila isänd ja Kaerlam boik ja Tätilä
meijerska semsten diädotte jälkke olivap pelgo hallus, ko hes siin
herashöödinkki odotiva. Mutt odotta händ hes sittengim bäätiväk,
ko heill niin därkkjä jutu oikkeudes ol. Ja odotta hes saivakki.
Kell tul yks, ja tul kaks ja vast siink kolme nurkis herashöödingi
muuttor rupes rantta lähenemä. Ja muuttorim bohjas ol herashööding
polvillas ja veivas mäsiini ja kiros ja ol niin giukkune, ett vallan
gihis. Kaikeks onnettomudeks Annila isänd sitt oijens hänells
saharipan, go hän löys rannald, ja käsk herashöödingi ottak kiis
siihe, nii ett hän saada yhtäkki vedetyks ranttaha. Siitäköst vast
upra tul. Herashööding kimmatt pystön, demmas ripa Annilan gädest,
paiskas se häne selkkähäs ja sanos, ettei hän ann ittiäs tranut
ettippäin, go hän gonevoimallk kulke. -- Ymmärtä se, ett Annila isänd
semsest suutus. Siins samas tul sitt viäl raastuva vahtmestar, ko
ol nähn akknast, ett herashööding ol pääss kaupunkkihi ja sanos,
ett herashöödingi jutu ovak kaikk jo aikka sitt huudett esill ja
menn vallam bilivinnihi. Sillo Annila isänd ja Kaerlam boik ja
meijerska katosivat toissias silmäräpäykse ja rupesivas sitt andama
herashöödingill semmost kiäru, ett herashööding kiitt jumala, ko hän
sai muuttorpaattis käännetyks ja rupes veivama stää huvilatas kohde
jäll.

Ja siäll huvilasas hän gaiketakki sitt ol räknöinn, ett semse
muuttorreisut tleeva välist hyvin dyyriks, kosk seoravam bäevä
aviiseis ol semne ilmotus, ett uus, vähän gäytett muuttorpaatt ol
myytvän. Ja haluliste ostjattem byydetti hakema likemppi tiädoj
lehden gonttuurist nimimerkill: "Varma käynti."




Röyskä isänd todista Myllkoske ja Leppkorve jutus


Keräjtalo aitan dakan vet Myllkoske isänd viäl kerra halstoopim
böhkös poviplakkrist ja sanos Röyskä: "Ot yks viäl, niis ole rohkeve."

-- Mahtak tull liiaks, sanos Röysk, pääst klossis pioho, sylk ja
ott oikke aika troppri. -- -- -- Ää-h, mörätt hän sitt, pyhkes suus
kätes päälystähä ja jatko puhettas. -- Nii, stää mnää täsä meinasi
niingo sanno ett mahtak tull liiaks. Vaikk kyll asi semne o, etten
mnää ilma sydäme vahvistust sunkka sinn menis, ko olen guulem viäl
aino todistajaki ja ensmäisen gerran dämsis toimituksis. Mutt, niingo
sanott, stää mnää täsä pelkkä, ettei vaan dliis tätä liänd liiaks
nautittu, ko mnuus o, niingos tiädäs, se vika ettän ruppe änkkämän,
go mnuull hiuka liiemäks häyry pääsän o.

-- Taedoll mar snää stää ainett ennengi nauttinn ole. Ole aim bitänn
vaari, ettes ol ottanns stää viimes ryyppy, stää, kon gondip pois
miähe ald korja. Ja siins se koko konst ongin dämä lääkke nauttimises.

-- Niingo sanott o, siink koko konst o, se o viss se. -- Mutt kuule,
sills Sambullk kuulu olevas alvoseerajaki apulaisen. Ong joku
härashööring peräte? Kyll mar mnää siälls sitt ahtallp panna.

-- Mitä viäl, mikä herassööring se olis. Se Lindi Frankkem baha häne
alvoseeraajas o -- Kas nii, ny huudetti jo jutt esill. -- Mnää mene
ny ens ja tulls snää sitt koht, kon dodistajak käsketä. Älä yhtäm
belkk, kom buh niingon dosi o.

Myllkoske isänd läks menemän gäräjtalon guisti kohde ja Röyskä isänd
tul hiljaksis peräs ja istatt kuistin drapuill, ett hän gummingin
guulis, ko händ tulla hakema.

-- Puh niingon dosi o -- -- kuingast muuto sitt. Totus ennen gaikki,
vaikk talo menis, ajattel Röysk ittekselles, ko hän siin istus
vooroas odottamas. Eik hänen gaua darvinn odottakka, ennengo hän
gäsketti sisäll.

Häm byhkes jalkas haoihin, go olivak kuisti edes, niist nokkas ja ott
lakkis pääst, ko hän gäräjtuva ove avo. Kovast juhlaliseld ne nyk
kaikk näytiväkki häne miälestäs, vaikk vallan duttu väkki olivat,
tuamar niingo lautmiähekki. Hetke aikka hän gattel siin ymbrilles,
mutt sitt hän meinas, ett mene kaiketakki hän sendäm bistämän gätt
tuamrillk, ko he vanhat tutu ova. Käsi oikkjan hän astusiki jo tuamri
kohden, go fallesman nytkäse hänen dakasi jaku liäppest ja sano:
"Älkkän däsä pöllöttleemä ruvekk, Röysk."

-- Jaaha, Röysk teke valas, huus tuamar samas ja fallesman gäsk
Röyskäm bannk kaks sormi raamatum bäällk, ko ol auk pöydäll.

-- Minä Juha Abraham Röyskä -- -- --

-- Ei mutt, tuamar hyvä, kyll tes sendä olett leikkeväs miäs.

-- Ei Röysk saa ruvet täsä turhi puhuma -- -- No, minä Juha Abraham
Röyskä -- --

-- No mutt tämä vast klookku o.

-- Mitä Röysk oikke meina?

-- Meina stää vaa ett se o mnuu nimen. Mnää Juha Aapraham Röysk ole
eik tuamar. -- Sillaill oikke: Juha Aapraham Joosepimboik Röysk
oikke. Se ole mnää se.

-- No nii olettakki. Mutt ettäk ymmär, ett mnää sano edell ja tep
peräs niingo vihill ollesannt tehti.

-- Vai nii, vai sillaill. Andakka antteks, tuamar hyvä. Kyll mnää
sitt jo tiädängi. Näättäk, korkki laki ja oikkeus hyvä, mnää ole
näis häis ensmäisen gerra. Sillaill oikke, ensmäisen gerra oikke, ei
pidäis papingirjas mittän dräkki olema ja talo mnuull o semne --

-- No, no, kyll piissä. -- -- Minä Juha Abraham Röyskä.

Ja ko Röysk kerra sai onkkehes, mitä tuamar oikke meinas, ni valas
hän dek ja puhtast sittengi.

Ko vala ol otett, nin duamar sanos Röyskäll: "Nii, asi o nys semne,
ett tämä Samuel Leppkorp valitta, ett viimis syysmarkknois ehtosten
dämä vastaja täsä, Myllkoske isänd hakkas hänem bahom bäevi Alhombään
gankkall ja Leppkorp sano, ett te olitt Myllkoske rattaill ja taedatt
todistak, kui asi ol."

-- Vai semssi puhele. Niin gyll oikke asi semne o, ett Myllkoske
rattaill oikke mnää viimsild syysmarkknoild kottit tlii. Tlii händ,
fölis oikke mnää oli.

-- No jutelkka nys sitt kaikk mitä tet tiädätt täsä asjas, niingo
valallann äskölttä lupasitt.

-- Kyll, tuamar hyvä, kyll mnää juttle se asja niingo se ol. Alust
astikk mnää se juttele. -- Näättäk se ol nii ett markkinaatto
ehtopäevällt tämä Myllkoske isänd, mnuu naaprin ja riht ja reedu
miäs siin ai, misä miäst tarvita, nii, hän dul mnuun dyän ja sano:
"Kuulest Juss, sano hän, lähdetäst ehtost markknoill, olla yät
kaupungis, tehdän gaikk torikaupa edellppualpäevä ja tulla aikanas
huame ehtost kotti." -- En diäd, sanosi mnää, ko vähtäsi juur heosen
gengitykses -- ei mar, ei se nii ollukkan, go hiosim buukkoan, go
mnuum bit lyämäm benkkihi se meijä mustam bässin, go näättäk, tuamar
hyvä, se riivatt -- -- --

-- No, mutt ei se kuul asjahan, deijän däyty puhhu siit, kon dek
kottit tliitt ja mitä sillon dapatus.

-- Sillaill oikke, siit oikke, odottakast nyk, kyll siihe viäl
tulla. -- Nii näättäk, tämä Myllkoske isänd tul mnuun dyän
markkinaattehtoste ja sanos, ett lähdetäst Juss markknoill -- -- --

-- Nii ja Röysk läks ja te olitt marknoill ja joitt ja hurrasitt -- --

-- Ei mutt se ongi vast klookku, ongost tuamarikin guulls siit.

-- Ole; ja sitt te läksitt kottippäi ja sitt -- nii, jutelkka nyk,
kuis sitt käve.

-- Niin no, sitt käve nii, ett me istusi molema rattaill ja lauleskli
ett: "Hurjasti vaan, sano Rannan poika, kun ajeli fjäätereillä", ja
mond muut laulu. -- Näättäk, ko me olin dodestakki yhde einen gaffes
ja meill ol lysti ja heone men miälelläs kottippäi. Mutt ko mes siin
veissaskli, ja mnää kattli yhte ja toissem baikka, ni mnää näi,
ett Myllkoske viinlekkrin gorkk falskas. Nii händ, falskas oikke.
Joka kert ko rattak kolativa hiuka enemä, nim bääs liänd ulos siäld
lekkrist ja mnää sanosi Myllkoski, ett ptruu, ptruu, pysätäs ny,
kekkulin gorkk falska.

-- Nääks vissi raatto, falska oikke se, sanos Myllkosk, ko hän ol
pysättänn heose ja katells stää kekkotas hetke aikka.

-- Ei tämä kuul asjaha, koitt tuamar muistuttak, ko Röysk pit se
verra väliaikka, ett hän ott nestuukim blakkristas ja pyhkes hiem
bois kasvoistas.

-- Kuulu mar, korkki laki ja oikkeus, olkkast hyvä ja odottakka, ni
ymmärrätt, ett se kuulu asjaha. -- Nii händ, se kekkon gorkk falskas
ja ko mes siinf fundeerasi, ett kuis se vika paraneta, ni met tlii
siihem bäätöksehe ett ryypätä hiukani bois siit lekkrist, ettei se
viin siinp prundi suus läik. Ja me ryyppäsi molema yhde eine. Ja sitt
lähdetti jäll ja tralliteltti mennes. Mutt kon gappal aik ol kulunn,
ni mnää huamasi, ett se kekkom bruntt vuas sittengi ja mikäst siins
sitt autt, ko meijän däydys jäll ryypät siit hiuka, ettei se viin
niin gamalan gorkkjall läikyis siäll. Ja sitt Myllkosk sanos mnuull,
ett pan nys se pruntt lailles kii. Mnää kääresingim baperi se ymbärs
ja suttasi se oikkem biukka, mutt ko mnää vissemäks vahvudeks viäl
kerram baino stää, niim blutt se sanos ja putos sisäll lekkrihi.

-- Pids stää sylysäs ja panp peuklos prundiks, sanos Myllkosk viimen
go mes siin oll aikan duumaskell, ett mitä nyt tehdä ja ottannp piäne
ryypyngi, ett järk paremi olis juass. Ja kyll se aino kuri oliki,
vaikkei se mittä lysti toind oll mnuu miälestän. Ei stää uskois, kuis
sorm puuttu, ko stää lekkrim brunttin joutu pitämä ja ni oikke se
mnuungim beuklom buulus, ett mnuun däydys ai joukko vettäs se ulos
tekkendymä ja ryypät hiukam bois stää sisälystä, ko se nii läikkymäm
bakkas.

-- Kuulukost tämä kaikk nyt tähä asjaha -- sanos tuamar vallan
duskastunnun. Eik Röysk nyt taedais kaikes lyhykäisydes sanno, mitä
siäll Alhombään gankkalt tapadus.

-- Kyll vaa o niin, duamar hyvä, ett kaikk tämä mnuu miälestän guulu
tähä asjaha ja jos em mnää saat tätä todistustan oikke alust saakk
perustell, ni ei ols sanott, ettän muistan gaikk. Semne oikke o
räkning, korkki laki ja oikkeus. Semne ai o räkning, semne.

-- No, jatkakka nys sitt vaa.

-- Juu, kyll mnää vaa jatka. Mutt misäst mnää jäll olinga. -- --
Nii näättäk, mnuum buutus peuklon ja kerra jällk, ko mnää anno se
huilat ja oti ryypy ja käski Myllkoskengi ottap piänen droppri,
ni hän sanos: "Koitastis panns se lekker rattattem bohjall jäll,
ei taed enä truisku mittä ulos siäld." -- -- No, mnää pani lekkri
rattattem bohjall ja totisestakko ei siäld enä mittän dull ulos. --
Ei taedt tull vaikk vähä enemängi rönkkäis, ajattli mnää ja kallisti
stää lekkri, kallisti ja kallisti ai enemä ja viime mnää käänsi se
alassuute. Ja ihmelist sendä, ei siäld tulit tippaka ulos. -- Se ol
tyhi, tiädättäk -- -- Jaa-a kyll meild sillo stää väkevä ainett pali
maaha men. -- Mutt ny mnää saim beuklon glaariks jäll ja juur ko mnää
siit ilotte, nin dämä Pränkk Sampp sautta meijän glameines ja ruppe
koht haukkuma meit nii go rakkoer.

-- Pahustaks siin hauku, nälki, sanos Juss, mutt ko ajs siutt.

Mutt ei Sampp ajanns siutten, gom bit asjas pääll.

-- No kyll mes snuum bia jätä, sanos Myllkosk, löi heost selkkä ja ko
me olin gulkenn virsta verra, ni ei Samppu kuulunn eik näkynn. Muttko
meijän däydys hiljenttäs siin Alhombää ahtes, niin dämä pahus sai
meijän gii jäll ja ajo meijä ettehen, nii ett hän gulk meijä edellän,
go me Alhombään gankkallp pääsi.

-- No, me ole nys sitt, jumalan giitos, vihdo viime Alhombään
gankkall, sanos tuamar, kon dykkäs vissingi, ett Röysk perustel
todistustas vähä liia nuugaste.

-- Juur mnuu sanan, duamar hyvä! Me ole jumalan giitos vihdo viimengi
sendä Alhombään gankkall, sanosi mnääki Myllkoski eik meill olk
ko virst enä kotti, lisäsi mnää. Niingo, näättäk, ei siit olekkan
go virst meijän gylähä, semnem bitk, vanha-aikkane virst -- mnää
meina. Mnää meina ai semmost, ko mnää virstoist puhele; em mnää hual
eng tiäd yhtikä mittä näist uudeaikkasist ryssä virstoist taikk
kilomeettreist taikk mikk he ovak, ko ny muudis ova -- -- --

-- Nii, nii, mnää ymmärä, teili ol virst viäl kotti ja nyt te olitt
Alhombään gankkall ja mitäs nys sitt tapadus, se o juur pääasi.

-- Vai nii, vai om mar se pääasi. Se vast klookku o.

-- On gyll se pääasi. Jutelkka nyk, kuis sitt käve.

-- Juttlen gyll vaa. -- Vai pääasi se o. -- Nii, näättäk sitt käve
nii, ett mnuu ol väsyttänn jo oikken durkasen davallk, ko mnää stää
peukloan siin lekkrin gorkkinp pidi ja nyk, ko mep pääsi Alhombään
gankkall, ni mnuu väsytt, nii ett mnää nukusi, nukusi nii raskast,
etten diäd, olengon goska nii raskast nukkunn. Taisiva ne ryypykki
vaikutta lamauttavast ja vaikutivak kaiketakki, mutt summ se vaa ol,
ett mnää nukusi.

-- No, ettäk te heränn mihinkkä rähinähä?

-- Heräsi händ. Rähinähä oikke mnää heräsi. Meijä emänd o vähän
giukkust sortti ihmist ja mnää heräsi siihe, ett mnää makasi
rattattem bohjall ja -- -- täytyköst mnuun gaikk jutell?

-- Ei, ei Röyskän darvitt jutellt turhi. Kotonak te vast heräsitt?

-- Ko-ko-o-ko koton oikke.

-- No, ettäk tet tiäds sanno, ett hakkasik tämä Myllkosk tua Sambu
siink kankkall?

-- E-e-en diäds sannos semmost. Kuuli vast jä-jälkkembäi, ett Sampp
ol selkkäs saann. Ja mnää ajattli, ett eläis mar se P-p-p Prami muar
ny, ni seköst olis ilone, go se sanos ai -- -- --

-- So, so, annetam Brami muari oll levos ny. -- Ett te nähns sitt,
ett Myllkosk löi Samppu?

-- Kuingast mnää nähn o-o-olsin, go mnää nukusi. -- -- Kaka-ka-kas
nii, ny-ny-mnää ruppe ä-ä-ä-änkkämä. Kuule Myllkosk stää tul sittengi
liiaks. Annast snää Lindi Viku nuaremakses to-to-tool tänn, ett mnää
saa i-i-istatta.

Mutt ei Lindi Viku tooli andanuk, ko sanos tuamarill, ett kun
mielestäs Röysk o dehnp pilkka oikkeudest ja o juavuksis ja o
haukkunn Leppkorppi Pränkk Sambuks.

-- Niingon kuulett, teit syytetä Röysk siit, ett te olett tull
juapnunn oikkeude ette. Ong siinp perä?

-- O, oikke. Ku-ku-kuka pa-pa-pahus -- tänns se-se-se selkkjänt
t-t-t-tliis. -- To-to-totus ennen ga-gaikki, vaikk ta-ta-talo
me-menis.

-- Jaaha, astukka ulos! -- Ja tuamar käsk poliisi viäd Röyskä ulos
vähäks aikka selkkemä.

-- Ky-kyll mnää vaa ittekki me-me-mene -- Hyväst ny -- puhel Röysk
mennesäs.

Muut liia aikasi Röysk hyväst jätt. Kon gappal aikka ol kulunn, ni
hän gäsketti jälls sisäll ja tuamar julist semsem bäätökse, ett Röysk
saa sakko viiskymmend markka siit, ett hän o juapnunnt tuli oikkeude
ette.

-- Vai mnuu täsä sakoteta, sanos Röysk sillo, älkkä su-suututtak
mnuu, sill ett täsä ongi semsen da-da-dalo isänd, ett mnää
pa-pa-pa-pane viis pari heossi ä-ä-äkke ette ja käänä mulli mallin
goko teijä la-lakinn ja o-o-oikkeutenn. Ka-ka-kattokkast ny ens stää
t-t-tuamri oijenusnuara.

-- Astukka ulos, räyhäs tuamar sillo niin giukkusest, ett Röysk
korjas luus juur äkki eik kerjenn hyväst sanoma.

Ja liia aikast se nykki olis olls, sill ett hän gäsketti uudestas
sisäll ja tuamar sanos, ett ko stää oijenusnuara ny o gatott, ni
Röysk saa sakko kolmssata markka. Ja tuamar anno viäl kova nuhte
Röyskäll ja sanos, ett jos hän näi jatka, ni linnaha häm buhu ittes.
Ny om barast, että Röysk mene ulos sanaka sanomat, lopett tuamar
viimem buhes.

-- Jaaha, taita niim baras ollakki, t-t-t-tuamar hyvä! Ja mnää en
a-a-a-appleerakka sitt, vaikkan me-me-meinasi. Hy-hy-hyväst ny vaa.

Ja Röysk ol hyvin dytyväinem bäevtyähös. Mutt ko hän sai kuuli, ett
Myllkosk vapautettin gaikest edesvastauksest todistajattem buutten
dähde, ni hän rupes käräjtalom bihallp pitämä vähä kamala meno siit,
ett hän saa sakko, ko Myllkosk Pränkk Sambulls selkkä anda. Viime
Myllkosk sai häne sendä leppymän, go hän ymmärs sanno, ett ensmäis
syysmarkknoill Röysk saa hakat Pränkk Sambu ja Myllkosk saa sakko.

-- No, niin se ongi. Sillaillt tämä harmin daam bäästä. -- Tleest nys
snääki Sampp tänns saama ryypy ja pariki, niis kestäs sitt paremin,
gos näihim bihdeihi joudu.

Sovinos siins sitt maisteltti Myllkoskem botust ja ihmsek, ko olivak
kokkondunnk käräjtalom bihalls, sanosivak, ko näkivä Röyskä ja
Myllkoske ja Sambu istuvas yhdes praakkaskleemas, ett noi olemangim
bitä, asi se on go riitle eik miähe.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 53693 ***