*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74539 ***





MAALAISIA NEUVOMASSA

Kolminäytöksinen komedia


Kirj.

VÄINÖ KATAJA





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1908.



HENKILÖT:

JURVA,       |
RANTATUOMAS, | talokkaita.
LUIKESUO,    |
TÖRMÄ, lautamies.
HILJA, Jurvan tytär.
JUSTIINA, Jurvan emäntä.
MAILMAN-HEIKKI, Jurvan kesämies.
ILOLA,      | agronoomeja.
SÖDERQVIST, |
NYRKKISEN EMÄNTÄ, rikkaan talokkaan leski.
ISO-LIVARI,  |
MUSTA-PEKKA, | Rantatuomaan niittomiehiä.
VESLA,       |
ÖKMAN, karjanhoidonneuvoja.
MUKKALAN VILLE, kylän lehmäkeksi, vanha nuorimies.
Muuta kansaa.




Ensimäinen näytös.


Kookas pirtti Jurvan talossa. Oikealla penkkejä. Vasemmalla pöytä
vesikarahvineen ja laseineen, sen takana ja sivuilla tuolia. Penkkien
päässä on sänky, jonka kohdalla nauloissaan riippuu miehen vaatteita.
On kesä. Esitelmää apulannotusaineista on aije pitää. Sunnuntaiehtoo.
Esiripun noustessa asettaa Mailman Heikki viimeistä penkkiä paikalleen.

MAILMAN HEIKKI.

Mahtuu heitä nyt. Ja onkin sellaisia istuimia, että kestävät.

    (Jurva ja Ilola tulevat perältä vasemmanpuoleisesta ovesta).

JURVA.

Kas niin Heikki! Oletpa toimittanut penkkejä oikein kivasti. Hyvä on!
Eikö jo ala väkeä karttua?

MAILMAN HEIKKI.

Näkyi siellä pihalla Rantatuomas haukottelevan.

JURVA.

Haukottelevanko? No käske tulla sisälle.

MAILMAN HEIKKI.

Joutaapa tuo siellä tuultumaan. Ei suinkaan sitä yhtä miestä varten
kuitenkaan esitelmää ruveta pitämään.

JURVA (Ilolalle).

Niin. Se on tavallista täällä, etteivät saavu mihinkään kokoukseen
tai esitelmään ilmotettuun aikaan. Sinun pitää Heikki käydä kylällä
ilmottamassa, että agronoomi vartoo. Elähän ja'a ilveitäisi eläkä
viisastele, mutta koeta kerrankin olla niinkuin muutkin ihmiset.

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin muutkin ihmiset! Joo'o. Jokohan nämä nyt riittävät
seurakunnalle, vai pitääkö vielä tuoda lisää penkkejä?

JURVA.

Jo riittävät, jo riittävät.

MAILMAN HEIKKI.

Olla niitä pitää istuimia, ettei taas pehnata minun sänkyäni niinkuin
viime esitelmän aikanakin.

JURVA.

Ole nyt! Ja sano jos ihmisiä pihalle tulee, että tulevat pirttiin.

MAILMAN HEIKKI (Menee oikeanpuolisesta ovesta ulos. Laulaa mennessään):

    Ja Hilla se antoi Kallellelee
    Muiskua kaksi huulillelee.

JURVA.

Mene nyt lojuamasta!

ILOLA.

Tuo on sama hulivili, joka teillä oli viime kesänäkin kesämiehenä!

JURVA.

Sama mies. Suustaan se on niin paha, ettei sitä tahdo jaksaa kuunnella.
Mutta on erinomainen heinäntekijä, vireä ja virkku ja aina katsoo talon
parasta. Täytyy sietää.

ILOLA.

Hänellä oli joku omituinen nimikin, muistaakseni?

JURVA.

Kutsutaan Mailman Heikiksi.

ILOLA.

Aivan niin. Vanha tukkilainen?

JURVA.

Tietenkin. Mutta keskikesällä hän kuitenkin tekee maamiehen työtäkin.
Vaimoväki häntä ei tahdo sietää, mutta minun täytyy olla Heikin
puolesta. Eihän hän tahdo sopia toistenkaan palvelijoiden kanssa.
(Menee akkunan luo ja katselee ulos). Ei vaan näy isäntiä liikkeellä,
vaikka varmaan lupasivat tulla.

ILOLA.

Ehkä sentään tulevat. Varromme vielä. Tämmöistä odottamista se tahtoo
olla joka paikassa.

JURVA (Katselee yhä ulos).

Luulen tuolla sentään Kierimäen laidassa olevan tulossa...

ILOLA.

Minulla nyt ei juuri ole kiirettä, mutta toverillani, agronoomi
Söderqvistillä tuntuu olevan hirveä hätä. Hän onkin muuten ensikertaa
esitelmämatkalla...

JURVA.

Kyllä minustakin näyttää liian herrasmaiselta ollakseen oppimattoman
kansan opettajana. Ei hän juuri ota puhuakseen mistään asiasta.

ILOLA.

Kyllä niin on. Tuolla naapuripitäjässä ihan suuttuivat ukot. Mutta
kyllä hän siitä tasaantuu ja oppii jahka jonkun vuoden elää ja toimii
kansan parissa. Kyllä kansa taivuttaa.

JURVA.

Luultavasti. Niin on käynyt muillekin. Oppiapa on täytynyt tämän meidän
forstmestarinkin. Kun tänne tuli niin komenteli talonpoikia kuin
rakkikoiria, jalkaansa polki ja ajoi ulos huoneestaan, kun asialle
meni. Mutta neuvottu on mies. Ja siivosti on nyt.

ILOLA.

Niinpä se tahtoo käydä. (Katselee ulos eri akkunasta kuin Jurva).
Tuossakin ihan vieressä on sellaisia ketoja, joissa ensiksi sopii
niittokonetta koettaa. Ja sellaiset leveät ja tasaset luonnonniityt,
joita tälläkin talolla on! Voitte olla varma, että jo tänä kesänä
maksaa niittokone hintansa.

JURVA.

Minä hyvin uskon, sillä olenhan nyt viime kesänä omin silmin ollut
näkemässä kuinka nopeaan ja sievää ja sileää jälkeä niittokone tekee.

ILOLA.

Parin viikon päästä on kone täällä. Ja silloin saavat kyläläiset nähdä
miten heinää tehdään.

JURVA.

Kyllähän ne vielä ovat hyvin epäuskosia. Kun vaan tulee puhe
niittokoneesta, niin ei yksikään usko sitä semmoiseksi kuin se on. Tämä
lähin naapurini Rantatuomas väitti ettei niittokoneella ehdi enempää
niittää kuin kolme kelpo niittomiestä.

ILOLA.

Ohoh! Kahdeksasta kaikkein tottuneimmasta niittomiehestä voi
niittokoneella niittää. Minä muistan kuinka minunkin isäukkoni tenäsi
vastaan silloin kun niittokonetta oli aije ostaa. Mutta nyt! Nyt hän
vakuuttaa, ettei heinänteosta ilman koneita enää tulisi mitään.

JURVA.

Vai niin isä uhkasi! Joko on hänellä monta vuotta niittokone ollut?

ILOLA.

Ainakin vuosikymmenen. Olin silloin vielä lyseossa. Silloin isäkin
alkoi tuumailla, että alkaa tutkia maanviljelystä. Ja paatinkin
ylioppilaaksi tultuani mennä Mustialaan.

JURVA.

On suuri asia ja merkitys minun mielestäni siinä, että kansan omista
lapsista tulee virkamiehiä. He tuntevat kansansa paremmin ja tietävät
paremmin sen tarpeet kuin herrasperheistä lähteneet. Ja heti sen
näkeekin erotuksen. Niinkuin tuonkin toverisi. Aivan sopimaton mies
kansaa neuvomaan... Niin, mutta kesken asian taas! Luuletko ehtiväsi
takasin siksi kun heinään alan, jotta olisit opastamassa, kun
niittokoneella alamme niittää.

ILOLA (Katsellen taskualmanakkaansa).

VartokaapaS nyt! Joo, aivan hyvästi ehdin siksi... aivan hyvästi.
Parin viikon kuluttua saapi täälläkin ketoja alkaa niittää, silloin ne
kukkivat parhaallaan.

JURVA.

Eiköhän ole liian aikasta!

ILOLA,

Siinä on juuri eräs seikka, josta aijoin teitäkin huomauttaa.
Yleensä on täälläkin se paha vika eli paha tapa, että heinä tehdään
liian myöhään — useinkin vasta sitten kun heinä on kukkinut. Heinät
kadottavat siten suuren osan arvostaan.

JURVA.

Kyllä niinkin. Mutta kovin ne kuivuvat vähäksi ja kokoon kun ylön
varhain niitetään...

ILOLA.

Niin, niin. Se on teilläkin samaa uskoa kuin kaikilla muillakin. Mutta
vähitellen mennään oikeaan. Olenpa varma, että jonkun vuoden kuluttua
olette tekin eri mieltä kuin nyt.

JURVA.

Voipi niin käydä. (Katselee ulos). Tuolla näkyy tulevan aika liuta
miehiä. (Menee ulos oikeanpuolisesta ovesta).

ILOLA (Yksin).

Kunnon ukko hän on. Teräväjärkinen ja ottaa huomioonsa kaikki
seikat. On oikein ilo puhella tuonlaisten maanviljelijäin kanssa.
Saisi nähdä mikä tästä esitelmän pitämisestä tulee? Näyttää kuin ei
tulisi kuulijoita lainkaan. Harmittaa vähä tuo Söderqvist. Tylyllä
käytöksellään pilaa hän monta hyvää alkua. "Tietämättömiä raakalaisia",
"haisevia sikoja". Kumma mies kun ei hän saa päähänsä, että kansalla on
yhtä terve ymmärrys kuin hänellä itselläänkin. (Katselee ulos akkunasta
oikealle). Kuinka tämä kuitenkin on kaunista tämä Perä-Pohjola! Kas
kuinka kauniilta hohtavat vaarat tuolta joen toiselta puolelta kun
illan rusko kultaa vuorien kylkiä. Ei ikinä tämä ole köyhä eikä hallan
arka maa! Kun viljelykset laajenevat, kun vaarojen rinteet kasvavat
terästä viljaa ja heinävät joenrannat työntävät maaheinää kuin taikinaa
niin... hätäkö on tällä kansalla elääkseen. Hyvällä ollaan jo alulla.
Vuosikymmenen perästä...

HILJA (Tulee nauraen vasemmanpuolisesta ovesta. On sievä ja siro.
Ainopuvussa).

Mutta et usko Akseli! Minä ihan tahdon katketa naurusta.

ILOLA (Mennen Hiljan viereen ja ottaen häntä molemmista käsistä kiinni).

No mikäs sinua niin huvittaa? (Hellästi ja rakastamalla). Mikä pulmaani
naurattaa?

HILJA.

Kun tuo Mailman Heikki on nyt ottanut agronoomi Söderqvistin
huiputtaakseen. Aivan hullutuksia se mies on täynnä...

ILOLA.

Kun antaa itseään huiputtaa, niin hommatkoon Heikki. Mitä se sitten
tuumaa?

HILJA.

Se on niin hassua, etten tiedä viitsinkö kertoakaan...

ILOLA.

Kerro pois vaan! Tuo Heikkinne näyttääkin todella olevan... Onko hän
oikein täysijärkinen?

HILJA.

Liiaksikin on järkeä. Tiedätkö mitä täällä tarkotetaan sillä kun
sanotaan että mennään taloon kaivon paikkaa katsomaan eli hakemaan?

ILOLA,

Kaivonpaikkaa katsomaan! Tietysti että koetetaan missä vesi lähinnä
olisi...

HILJA.

Sillä on täällä toinenkin merkitys.

ILOLA.

Mikä niin?

HILJA.

Kun kosija käy talossa sanotaan: hän on käynyt kaivon paikkaa
katsomassa.

ILOLA.

En ole sitä kuullut. No mitä siitä? (Istuvat ensimäiselle penkille).

HILJA.

Ja muistathan Nyrkkisen emännän, sen rikkaan lesken, joka sinuakin
viime kesänä hännitti!

ILOLA.

Hyvin muistan tuon kiiluvasilmäsen kerskailevan emännän.

— HILJA.

No niin. Hänestä nyt kyllä puhutaan, että hän on hirveästi
naimahaluinen ja tahtoisi välttämättömästi nuoren ja pulskan miehen.
Eikös ollutkin Mailman Heikki miettinyt mokoman jutun. Kun herra
Söderqvist aivan äsken istui tuolla vieraskamarissa sanomalehteä
lukien, meni Heikki hänen puheilleen, sanoi terveisiä Nyrkkisen
emännältä — ja pyysi että Söderqvist tulisi Nyrkkiseen "kaivon paikkaa
katsomaan". Lopun osaat kuvitella... (Nauravat molemmin).

ILOLA.

No lupasiko Söderqvist käydä "kaivon paikkaa katsomassa"?

HILJA.

Lupasi jo tänä iltana tai huomenna kuitenkin. Jos hän nyt menee
Nyrkkiseen ja sanoo emännälle, että hän on tullut "kaivon paikkaa
katsomaan", niin on varmaa että emäntä uskoo hänen tulleen kosimaan...

ILOLA (Nauraa).

Hauska juttu, hauska juttu. Antaa mennä niinkuin on menemässä. Antaa
Heikin hommata! Hullumpaa miestä en ole koskaan nähnyt. Hauskaa nähdä
mikä tuosta tulee! (Sytyttää paperossin ja nousee kävelemään).

HILJA.

Ethän vielä tänä iltana lähde matkalle!

ILOLA.

En tiedä varmaan. Yön aikana olisi kyllä viileämpää matkustaa. Ja
minulla on kiire takasin. Saavun tänne siksi kun niittokone tulee... ja
silloin...

HILJA.

Silloin puhut isälleni asiastamme?

ILOLA.

Niin. Kuitenkin olen varma, että hän tietää suhteemme. Sen olen
huomannut. Ja sitten julkasemme kihlauksemme. (Istuu Hiljan viereen,
kietoen kätensä Hiljan vartalon ympäri). Eikö niin lemmittyni?

HILJA.

Niin.

    (Justiina tulee vasemmanpuolisesta ovesta. On tukeva,
    lempeän näkönen emäntä. Hilja hyppää seisomaan).

JUSTIINA.

Hilja paras! Tule vähä minua auttamaan tänne keittiöön. Piiat ovat
jok'ikinen menneet raitille.

HILJA.

Minä tulen, äiti! (Menee äitinsä jälessä).

ILOLA (Yksin. Kävellen lattialla).

En koskaan olisi uskonut, että häneen niin voisin kiintyä. Tosin
hän minua jo silloin miellytti kun olin opettajana kansanopistossa
ja hän oppilaana, mutta en minä silloin ajatellut näin pitkälle...
Kerrassaan kelpo tyttö ja lahjakas! Parempaa kumppania en mistään
saisi jos hakisinkin. Ensi jouluna siis häämme! Mutta minun täytyy
lähteä veli Söderqvistiäkin katsomaan... mahtanee hänen esitelmänsä
apulannoitusaineista valmistua... (Menee samasta ovesta kuin Hiljakin).

        (Oikeanpuolisesta ovesta tulevat, Rantatuomas, Luikesuo ja
        Törmä. Asettuvat istumaan etumaiselle penkille, ottamatta
        lakkia päästään. Rantatuomas on lyhyt ja paksu).

    LUIKESUO.

    Eipä täällä vielä ole ketään. (Kaivaa tupakkakojeensa käsille).

    RANTATUOMAS.

    Eipä näy olevan.

        (Kaksi muuta miestä tulee samasta ovesta.
        Äänettömyyttä jonkun aikaa).

RANTATUOMAS.

Sitä minä en saa päähäni sitä apulanta-asiaa! Kun kuuluu säkillinen
höystävän enemmän kuin viisikymmentä kuormaa hyvää sontaa.

    (Tupakoivat. Väkeä karttuu lisää, naisia joukossa. Yksikään mies ei ota
    lakkia päästään. Miehet tupakoivat).

LUIKESUO.

Kummalta se kuuluu. Vaan kukapa ne herrain konstit tietää.

TÖRMÄ.

Mutta niin sanovat oppineet, että se, joka apulantaa käyttää niin sen
miehen maa se vasta kasvaa. Kuuluu olevan erinomainen höystö vanhoille
kedoillekin...

RANTATUOMAS.

Vaan kun on pellot jo ennestään liian lihavat isoissa karjataloissa
niinkuin meilläkin, niin pitääkö siihen vielä lisää ostaa. Minä kysyn
vaan.

LUIKESUO.

On niitä teidänkin talossa vielä laihoja paikkojakin. Ylirannan kedot
esimerkiksi.

RANTATUOMAS.

Mitäpä sinä huolit, olivatpa minun maani lihavia tai laihoja.

LUIKESUO.

Saman vaan minulle tekee. Sanonpahan vaan, että laihoja nurmia niitä on
joka talossa.

TÖRMÄ.

Sen olen kuullut agronoomien selittävän, että juuri vanhoille nurmille
on apulanta erinomaista höystöä.

RANTATUOMAS.

Vaan minä sanon, että pian tulee ulos kujasta lähtö sille isännälle,
joka sontaa rupeaa ostamaan. Saapi lyödä kintaansa pöytään että
läiskähtää.

LUIKESUO.

Eivät ole joutuneet puulle paljaalle ne, jotka apulantaa ovat
käyttäneet. Sen olen kuullut niiltä, jotka tietävät.

RANTATUOMAS;

Vaan kyllä minusta on talossa muitakin rahanreikiä kun sonnan
ostaminen. Kun verotkin pitää ulosoton kautta periä niin...

TÖRMÄ.

Sehän on aivan eri asia. Ja sitä varten kai sitä koetetaan edistyä ja
kehittyä maanviljelyksessä, että varallisuus enenisi...

RANTATUOMAS.

Silläkö luulet rikastuvasi, että sontaa alat ostaa! Minusta teidänkin
talossa tarvittaisiin ensiksi vähä muutakin kun sontaa.

TÖRMÄ.

En minä ole sanonut, että minä kykenen ostamaan. Mutta puhun vaan, kun
olen kuullut että ne eivät ole kauppojaan katuneet jotka apulantaa ovat
käyttäneet. Oppihan on aina oppia.

RANTATUOMAS.

Joo, mutta sen minä sanon, että semmosessa karjatalossa kuin meillä...
Ei ole pojat sonnan puutetta... olisi kylläkin antaa...

TÖRMÄ.

Välipä semmosesta karjasta...

RANTATUOMAS.

Minkälaisesta karjasta? Sanopa! (Kiivastuu, huitoen piipullaan sinne
tänne).

TÖRMÄ.

Konttaavanhan kuuluvat joka kevät...

RANTATUOMAS.

Meillä on mistä eletään eikä oteta meiltä kruununveroja
pakkohuutokaupan kautta...

TÖRMÄ (Kiivastuu hänkin).

Eikä meillä tehdä luokolla heinää...

RANTATUOMAS (Nousten kävelemään).

Sanotko minua heinän varkaaksi? Häh?

TÖRMÄ.

Arvaa! (Nousee ja menee ulos).

RANTATUOMAS.

Vastaatko puheesi?

TÖRMÄ (Ei vastaa. Menee).

RANTATUOMAS.

Vielä se tuokin velkateiri puhuu apulannan ostosta!

LUIKESUO.

Saa siitä puhua yks' niinkuin toinenkin. Eikä tässä saa yksi enempää
huutaa kuin toinenkaan.

RANTATUOMAS.

Et sinä ole minun neuvonantajani.

LUIKESUO.

Kyllä sinä tarvitset neuvoa niinkuin muutkin. Et suinkaan sinäkään koko
maailmaa olallesi pane, vaikka olisit puolta paksumpi.

        (Nyrkkisen emäntä ja eräs toinen vaimo tulevat. Vähän jälempänä
        miehiä. Nyrkkisen emäntä kävelee ylpeästi penkkien sivu ja
        istuu sänkyyn, johon toinenkin vaimo seuraa. Tupakansavua
        karttuu kovasti).

RANTATUOMAS.

Tuossapa muistan nyt kun näen tuon emännän. No joko on niittokone tuotu?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Ei ole vielä renki Matti palannut kaupungista. Huomenna pitäisi saapua.

LUIKESUO.

Teeringinkö tilasitte?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Teeringin. Sitä ne ovat kehuneet keveäksi ja hyväntapaseksi.

RANTATUOMAS.

Se on nyt ensimäinen niittokone tässä kylässä — ensimäinen ja viimeinen
luulen.

LUIKESUO.

Ensi kesänä tilaan minäkin.

RANTATUOMAS.

Mitä sinäkin teet niittokoneella. Ketoja ei ole kuin nimeksi ja
saariniityt luhikoita. Eikä sillä niitä kun korkeintaan kolmesta
miehestä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Puhuu kovalla äänellä, tehden miesmäisiä liikkeitä).

Se vain on pitkä vale. Viime kesänä näin, kun Alakylässä ajettiin
Teeringillä. Oli sataa syltä pitkä sarka ja kuutta leveä ja niin vankka
heinä, että lakoon oli lyönyt, niin puolessa tunnissa oli kumossa. Ja
niin siistiä jälkeä teki, että nauratti.

RANTATUOMAS.

Ja sittenhän ne särkyvät ne koneet aina vähä väliä. Vetoa minä sen
päälle lyön, ettei niitä kun kolmesta miehestä.

LUIKESUO.

Sinä se tiedät kaikki niin hyvin, vaikket ole koskaan koneella
niittänytkään.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tilattu se on ja huomenna se nähdään. Elää tuon takaa, vaikka väylään
veisi.

LUIKESUO.

Sen minäkin sanon. Mitä se teidänkin varoissanne tuntuu — yhtä kuin
nappi lähtisi takista.

RANTATUOMAS.

Tuskinpa tuota tarvitseisi kylään lähteä rahaa hakemaan jos tuon
ostaisikin. Eiköhän sitä sen verran löytyisi hyvin likeltä isäntää.
(Lyö povelleen).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Jolla on, se ostaa. Enkäpä minä ole "förmyntärin" hoidettavana. Jopa
tuo kuuluu tämänkin talon isäntä tilanneen niittokoneen.

LUIKESUO.

Niin kuuluu. Kyllä nyt kohta nähdään kuinka alkaa luonnistua.

RANTATUOMAS (Nousee seisomaan, pyyhkii hikeä kasvoiltaan).

Ohoh. Kuumapa tässä tulee. Jopa tässä nyt alkaa kuulijoitakin olla.
(Aikoo lähteä ulos. Töksähtävät vastakkain Mailman Heikin kanssa, joka
tulee vauhdissa ulkoa).

MAILMAN HEIKKI.

Elä päälle tule! Pois liljalta, sanoi Mörtperi.

RANTATUOMAS.

Tuo rakki se On aina jaloissa. (Kuuluu naurua. Rantatuomas menee ulos.)

MAILMAN HEIKKI.

Siinä se on komea isäntä. Jopa täällä nyt on Suomen kansaa yhdellä
koolla. Sitä jaloa Suomen kansaa. Mutta kuka perkele on uskaltanut
mennä minun sänkyyni! (Rientää sängyn luo ja vetää Nyrkkisen emännän ja
hänen vieressään istuvan vaimon pois sängystä). Pois harakat herneistä!
Minun vuoteeni ei ole "arvoisaa yleisöä" varten. Pönteriä ja perkeleitä!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tuommosta miestä tuo Jurva viitsi nähdä! (Menevät vaimon kanssa
aivan pöydän luo istumaan. Joku nauraa takapenkillä. Mailman-Heikki
järjestelee vuodetta).

MAILMAN HEIKKI

Vanhoja akkoja minä en vuoteellani salli. Se on vissi se, sanoi
Utterströmi. Laitan tähän ensi esitelmän ajaksi pommin, niin eiköhän
tästä ala emännät pienetä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tuommosta hunsvottia minä en talossani sallisi tuntiakaan.

MAILMAN HEIKKI.

Tietääkö emäntä mitä tarkotetaan isäntä- ja emäntäkoululla?

        (Ilola, Jurva ja Söderqvist tulevat vasemmanpuoleisesta ovesta.
        Söderqvist, hieno herra, kaulus kaulassa, rillit nenällä,
        paperikäärö kädessä.)

JURVA.

Onpa tänne jo karttunut väkeä.

ILOLA (Tervehtii).

Hyvää iltaa!

SÖDERQVIST (Tehden ylpeän liikkeen päällään. Ensimäisellä rivillä
istuvat yrittävät ottamaan lakkeja päästään, jokunen ottaakin, jokunen
vaan koettelee, kohottaa hiukan ja panee takaisin. Samoin tekevät
takarivin miehetkin).

SÖDERQVIST (Tuimalla, moittivalla äänellä).

Pitäsipä nyt tarjeta lakittomin päinkin. Se on hävitöntä, ettei
huoneelle anneta sen vertaa kunniaa...

    (Mailman-Heikki paiskaa lakkinsa sänkyyn.)

MAILMAN HEIKKI.

Tuoss' on minun... ensimmäinen pääkappale...

    (Kuuluu naurua. Useimmat ovat ottaneet lakin päästänsä.
    Rantatuomas tulee ulkoa, istuu penkille, antaen lakin olla
    päässään.)

MAILMAN HEIKKI.

Pois pormestariltakin ensimmäinen pääkappale.

    (Raiskaa Rantatuomaalta lakin lattiaan.)

RANTATUOMAS.

Huuti poika siinä! (Ottaa lakin laattialta ja panee päähänsä.)

    (Naurua. Söderqvist on vihasen ja totisen näkönen.
    Lähestyy pöytää, menee sen taka).

SÖDERQVIST (Moittivalla äänellä.)

Onko tässä ihmisten oltava! Savua pirtti täynnä, että keppi pystyssä
pysyisi! Tämä on sikamaista! Lakki päässä tupakoidaan kuin missäkin
hollituvassa. Ja tämä haju... ush... Mikä tämä on?

MAILMAN HEIKKI.

Se on "kansallishenki", joka haisee, herra agronoomi.

    (Jurva ja Ilola nauravat henkimenossa. Söderqvist
     ei ole Mailman Heikkiä kuulevinaankaan.)

SÖDERQVIST.

Mitä tästä kaikesta saattaa uskoa ja ajatella, kun...

MAILMAN HEIKKI.

Tämä kaikki on "kansamme hyvinvointia", herra agronoomi.

SÖDERQVIST.

Aukaskaa edes akkuna siellä. (Viittoo käsillään akkunoihin päin).

MAILMAN HEIKKI.

Niin, reijät auki, röörit puhtaaksi!

SÖDERQVIST (Vihasella äänellä.)

Aukaskaa akkunat siellä... siat!

ÄÄNI AKKUNAN LUOTA.

Ei näissä ole saranoita.

SÖDERQVIST.

Sen minä arvasin.

MAILMAN HEIKKI.

Reikä täälläkin On! (Pukkaa oven auki, jolloin oven takaa kuuluu
valittava ja kiljuva koiran vinkuminen.)

SÖDERQVIST.

Tämäpä vasta elämää on! Mikä siellä nyt oli? Koirako?

MAILMAN HEIKKI.

Ei täällä mitään ole. Se oli ensimmäinen soitto, että kohta alkaa.

SÖDERQVIST (Itsekseen, äreällä äänellä.)

Sablars följe! Sakramenskadt pack!

MAILMAN HEIKKI.

No, nyt tulee verestä ilmaa. Mutta pankaapa piippu-kärsänne taskuunne.
(Jääpi ovelle seisomaan.)

SÖDERQVIST.

Toivon, että kansalaiset tämän lyhyen esitelmäajan voivat olla
tupakoimatta ja istuvat lakittomin päin.

    (Rantatuomaskin ottaa lakin päästään ja
    asettaa sen polvensa nokkaan).

SÖDERQVIST (Asettuu pöydän taakse, selaillen tuomaansa paperikääröä.
Jurva, Ilola, Nyrkkisen emäntä ja toinen nainen asettuvat lähelle
pöytää tuoleille istumaan).

RANTATUOMAS.

Minä pyytäsin kysyä, että tuleeko tässä puhetta apulannotuksesta?

SÖDERQVIST (Ei vastaa. Silmää tuimasti Rantatuomaaseen.)

MAILMAN HEIKKI (Kuiskaamalla Rantatuomaalle.)

Tällä agronoomilla on kuulossa vähä vikaa. Kysykää lujemmasti, kysykää
uudestaan, isäntä.

RANTATUOMAS (Katsellen vuoroon Heikkiin, vuoroon agronoomiin.)

MAILMAN HEIKKI.

Tiedänhän minä, että vähäkuulonen se on.

RANTATUOMAS (Kovanlaisella äänellä.)

Minä pyytäsin kysyä, että tuleeko tässä puhetta apulannotuksesta?

SÖDERQVIST.

No, no, malttakaa nyt siellä! Mikä härkä te olette, kun ette malta
odottaa.

RANTATUOMAS (Kiivaana.)

Härkäkö? Mitä tämmönen puhe merkitsee! Härkä! Olen minä ennenkin nähnyt
ihmisiä. (Panee lakin päähänsä ja lähtee kiivaasti ulos. Kynnyksellä
kompastuu hän Mailman Heikin jalkaan ja rojahtaa pitkäkseen porstuan
lattialle).

SÖDERQVIST (Alottaen esitelmän.)

Niinkuin on edeltäpäin ilmotettu, tulen nyt lyhykäisyydessä puhumaan
niistä apulannotusaineista, joita...

    (Oven suusta kuuluu järeä kiroaminen ja kova poru.)


Väliverho.

Esitelmän ajan voi esirippu olla laskettuna joko pitemmän tai lyhemmän
aikaa.

Kun esirippu nousee, poistuu Söderqvist ylpeänä pöydän takaa ja kävelee
vasemmanpuolisosta ovesta pois. Osa kuuntelijoistakin poistuu.

MAILMAN HEIKKI.

Sissoo! Nyt kylvämään kainiittia ja luujauhoja.

JURVA.

Heikki siellä! Olepa hiljaa nyt!

MAILMAN HEIKKI.

Isäntä käskee kunkin mennä kotia.

    (Jurva ja Ilola puhelevat hiljaa keskenään.)

LUIKESUO (Yrittää panna piippuunsa, mutta Törmä huomauttaa häntä siitä,
jolloin hän pistää palavan piipun taskuunsa.)

MAILMAN HEIKKI (On mennyt pihalle, josta kuuluu hänen laulunsa):

    Mataringin mamsellia teki sen junnan mieli juu;
    Hei, juu ja illalla, teki sen junnan mieli juu.

JURVA (Rientää ulos, josta kuuluu hänen puheensa Mailman Heikille. Enin
osa yleisöä on poistunut.)

ILOLA.

Niin. Minun pitää vielä ilmottaa, että syyskuun lopussa pidetään tässä
kylässä karjanäyttely. Siitä tullaan tietysti aikanaan sanomalehdissä
ilmottamaan, samoin kuin tarkemmin päivästä, jona se pidetään sekä
niinikään paikasta. Tahdoin vaan siitä tässä lyhyesti nyt jo mainita,
niin että asia tulee pitäjäläisten tietoon. Palkintoja jaetaan useita
kymmeniä. On siis kunkin karjanomistajan harrastettava karjanäyttelyyn
parhaat lehmänsä.

    (Jurva tulee ulkoa. Hänen jälessään Rantatuomaskin,
    hirmusen kiukkusen näkösenä).

LUIKESUO.

Oli tarkotus kysyä saapiko siihen näyttelyyn tuoda sonnia?

ILOLA.

Tietysti. Mullikat ja sonnit ovat juuri tervetulleita.

NYRKKISEN EMÄNTÄ. n

Vissimmästi, koska Alakylän näytelmässäkin olivat puolet sonneja.

RANTATUOMAS (Silmäillen ympäri pirttiä.)

Eipä sitä kaitanaamasta agronoomia nyt näykään. Kyllä minä hänet opetan
härittelemään... tässä...

ILOLA.

Niinikään oli tarkotukseni puhua hiukan lehmäroduista, mutta aika näkyy
nyt jo kuluneen niin myöhäksi, ettei... ja sitä paitse on jo yleisöä
poistunutkin...

RANTATUOMAS.

Eivät ne olleet kun mökkiläisiä ja itsellisiä...

ILOLA (Jatkaen puhettaan).

Mutta mainitsen kuitenkin lyhykäisyydessä, että tulevassa
karjanäyttelyssä tuskin tullaan palkitsemaan muita kuin
kotimaisrotusia lehmiä eli n.s. maatiaislehmiä. Tämän puolen karja
on ylipäänsä sekarotusta, mutta onhan melkein joka talossa kuitenkin
maatiaisrotusiakin.

    (Mailman Heikki tulee ulkoa.)

RANTATUOMAS.

Hyvistä maitolehmistä palkinnot annetaan eikä huonoista, arvaan ma.

ILOLA.

Tietysti, mutta...

    (Luikesuon taskusta nousee paksu sauhu. Kuuluu huuto:
    Luikesuon isännällä on tuli plakkarissa.)

MAILMAN HEIKKI.

Tulinen peeveli! Ammoniakkihöyryä! Vettä, vettä! (Juoksee kahakäteen,
hakien vettä. Sieppaa vesikarahvin pöydältä, josta aikoo kaataa
Luikesuon taskuun. Luikesuo menee ulos, takoen taskuansa ja hokien:
Sepä nyt oli, sepä nyt oli!)

ILOLA.

Tuliko oli taskussa?

TÖRMÄ.

Taisi äsken panna palavan piipun taskuunsa.

ILOLA.

Se piippu, se piippu! Se on tehnyt monta kommerrusta ihmisille. —
Niin. Esitelmä on siis lopussa. Toivotan hauskaa kesää ja uskon, että
tapaamme toisemme syksyllä karjanäyttelyssä! (Kumartelee.)

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Agronoomi taitaa itsekin silloin tulla?

ILOLA.

Jos eletään niin tullaan.

    (Kaikki muut menevät, paitse Jurva ja Ilola.
    Nyrkkisen emäntä kättelee Ilolaa hyvästellessä.)

JURVA.

Olipa se!

ILOLA.

Mitä tarkotatte?

JURVA.

Oli vähä pahasti, kun tuo Söderqvist sillä tavalla puhutteli
Rantatuomasta, joka on koko pitäjän ylpeimpiä isäntiä. Se on
vimmastunut nyt niin että...

ILOLA.

Olihan se vähä tyhmästi.

JURVA.

Sinä et tunne oikein tämän puolen kansaa. Ne ovat hyvin ylpeitä.

ILOLA.

Mutta minusta näytti juuri tämä Rantatuomas, suoraan sanoen, leuhkalta.

JURVA.

Sen vuoksipa häntä ei ole hyvä härnäillä.

ILOLA.

Eihän tuo nyt kuitenkaan niin kovin suuri loukkaus ollut.

    (Avonaisesta ovesta näkyy Nyrkkisen emäntä ja Söderqvist,
    jotka puhelevat keskenään. Nyrkkisen emäntä niiailee ja
    nauraa. Söderqvist tulee sisälle.)

SÖDERQVIST.

Sinä et taida malttaa tänä iltana lähteä. Täytyy haaveksia kultansa
kera, ha, ha, ha.

ILOLA.

Ajattelin, että lähtisimme vasta huomen aamulla, ani varhain.

SÖDERQVIST.

Minä olen päättänyt nyt jo lähteä — minulla on sitäpaitsi pieni
toimituskin täällä kylässä — tapaamme seuraavassa kestikievarissa,
johon jään yöksi.

JURVA.

Olisi ollut tässäkin talossa yösijaa.

SÖDERQVIST.

Kiitos vaan! Mutta niin olen päättänyt.

ILOLA.

Mikä toimitus sinulla näin sunnuntai-iltana on?

SÖDERQVIST.

Täällä on eräs Nyrkkisen emäntä, joka on pyytänyt minun tulla
kaivonpaikkaa katsomaan. Voin sen hyvästi vielä tänä iltana toimittaa.
Muuten on hän hevosella liikkeellä — odottaa tuolla pihalla. Lupasi
myöskin kyyditä ensi majataloon, joten... Mitä sinä naureskelet...?
Niin, että minulla ei siis ole muuta kun... (Hyvästelee ja kiittelee
isäntää ja poistuu vasemmasta ovesta.)

ILOLA (Ratkeaa nauramaan.)

No, hullumpaa juttua en ole kuullut! Mikä siitä tulleneekaan!

JURVA.

Sanoiko hän menevänsä kaivon paikkaa Nyrkkiseen katsomaan? Sehän on...
Nyrkkisessähän on kaivoja... Meinaako hän tuota leskeä, vai...

ILOLA.

Hullu juttu. Mailman Heikin keksimä! Söderqvist ei osaa aavistaakaan
että Nyrkkisen emäntä luulee hänen tulevan kosimaan...

JURVA.

No sitä Heikkiä! Se mies on taas kaiken iltaa jakanut piruuttansa.

ILOLA.

Antaapas Heikin hommailla. Hauskaa on nähdä millä mielellä Söderqvist
palaa "kaivon paikkaa katsomasta".

JURVA.

Jo se on täynnä konnuutta tuo Heikki.

    (Törmä tulee vauhdilla sisälle.)

TÖRMÄ.

Onko agronoomi Söderqvist täällä?

ILOLA.

Hän on juuri pois lähdössä. Mitä olisi isännällä asiaa?

TÖRMÄ.

Olisipa vähä.

ILOLA.

Ehditte vielä häntä puhutella. (Menee vasemman puoIen oven luo ja
huutaa Söderqvistiä.)

JURVA (Itselleen.)

Minä aavistin ja pelkäsin tätä. Rantatuomas haastaa agronoomi
Söderqvistin käräjiin. Tämä vielä lisäksi. Olisi se Rantatuomaskin
voinut antaa anteeksi.

SÖDERQVIST (Tulee palttoo yllään, pienonen kapsäkki kädessä.)

Mitä täällä nyt vielä oli?

ILOLA,

Tällä isännällä oli jotakin kysymistä.

TÖRMÄ (Rykien ja ottaen juhlallisen asennon.)

Ei ole kysymistä. Mutta talokas Aapo Rantatuomas haastaa teitä käräjiin
"sopimattomasta kohtelusta"...

SÖDERQVIST (Vimmastuen ja poikasten jalkaa).

Mitä helvettiä minä kuulen!

TÖRMÄ.

Käräjät alkavat tässä Heinärannan kylässä ensi tulevan syyskuun 28
päivä, Ylitörmän talossa.

SÖDERQVIST.

"Sopimattomasta kohtelusta!" Tulinen helvetti! Jos oikein olisin
tehnyt, olisin ajanut teidät pellolle jok'ikisen. Semmosia hunsvottia...

ILOLA.

Tämä nyt vielä!

TÖRMÄ.

Minä olen tehnyt tehtäväni!

SÖDERQVIST (Vimmassa.)

Jävla tuppar! Satans barbarer! Sanokaa Rantatuomaalle... ei... minä
tiedän... antaa olla... Kyllä minä käräjissä näytän...

ILOLA.

Bli inte häftig... bäste bror.

SÖDERQVIST (Mennen kiivaasti ulos. Mennessään.)

Du ä, just en skön kamrat! Tuppen sticker fram!

TÖRMÄ.

Jopa koski veriin.

ILOLA.

Hävitöntä on Rantatuomaan tuollaisesta ruveta haastattamaan.
Pikasuudessa tulee sanotuksi.

TÖRMÄ.

Mutta hän kutsui Rantatuomasta häräksi, kaiken kansan kuullen. Ja eikö
se teillekin mongertanut jotakin mennessään...

ILOLA.

Rantatuomas käyttäytyi myöskin tyhmästi, kun kysyy ja kysyy mistä
esitelmä pidetään, vaikka on viikkoja ennen siitä kirkossa kuulutettu.

TÖRMÄ.

Vaan ei sitä sen vuoksi saa toista häritellä ja nimitellä.

JURVA.

Paras tuommonen asia olisi sopia eikä lähteä vaivaamaan oikeutta jonnin
joutavan jutun takia.

TÖRMÄ.

Parasta tietenkin olisi sopia. Minä jo kieltelin Rantatuomasta, ettei
haastaa ollenkaan. Vaan siihenkö se tyytyy, joka on semmonen härkäpää.

ILOLA.

No nyt tekin nimittelette samaa miestä härkäpääksi... Niin käy...

TÖRMÄ (Kovasti hämmästyen.)

Minä en... minä tietenkin tarkotin, että Rantatuomas on ylpeä...

ILOLA.

Niinpä niin. Sitä tulee sanotuksi minkä mitäkin. Härkäpääksi tekin
sanoitte.

TÖRMÄ (Hämillään).

Ei tässä osaa enään puhuakaan.

    (Ulkoa kuuluu rattaiden kolua ja hevosen hirnuntaa.)

ILOLA.

Nyt he menevät.

    (Hilja tulee ja rientää ikkunaan.)

HILJA.

Tuossa menevät. Nyrkkisen emäntä ohjaa orittaan kuin taitavin hevosmies.

ILOLA.

Todellakin. Onkin komea hevonen ja siistit kiesit.

    (Törmä ja Jurvakin menevät akkunasta katsomaan.)

ILOLA

Kas noin vaan! Tuohan näyttää komealta!

    (Hilja purskahtaa nauruun, nykäsee Ilolaa takin hiasta
    ja kuiskaa jotakin korvaan. Kiirehtii pois.)

TÖRMÄ.

Se onkin polkijansa puolelta juoksijasukua tuo Nyrkkisen liinikko ja
emäkin oli niin hyväntapanen hevonen, että sitä ei uskos.

ILOLA

Siltä näyttää. Pian loittonevat. (Hyräilee, sytyttää paperossin ja
vilahtaa menemään vasemmalle.)

TÖRMÄ.

Sakkoon se joutuu agronoomi.

JURVA.

Mikäpä sen tietää. Ottaa asianajajan tuo agronoomi niin menee mistiin
koko juttu. Saapi parhaassa tapauksessa Rantatuomas maksaa kulut, että
paukkuu. Ketä tulee todistajiksi?

TÖRMÄ.

Kymmenen todistajaa on haastettava.

JURVA.

Semrnosia jupakoita sillä on Rantatuomaalla ollut ennenkin. Muistat kai
sitäkin asiaa vallesmannin kanssa. Kun kulutti monta tuhatta markkaa
käräjänkäynnillä eikä saanut sittenkään syyhyn vallesmannia. Entäs
forstmestarin kanssa?

TÖRMÄ.

Miks'en muistaisi. Istuinhan jo silloin lautamiesten penkissä. Joo,
niinhän se kyllä on, että parempi laiha sovinto kuin lihava riita.
Eikä hän tästäkään jutusta tule hyötymään se on viljanen vissi. Jos
vaan vanha tuomari itse tulee käräjille, niin pian alkaa komentaa hän
Rantatuomaan ulos ovesta. On se äijä sen tehnyt ennenkin Rantatuomaalle
ja muillekin.

JURVA.

Kehota sinä nyt Rantatuomasta heittämään pois. Häpäsee koko kylän
tuommosella jutulla.

TÖRMÄ.

Ei sitä miestä auta kehottaminen. Hän tekee oman kallonsa mukaan,
vaikka puukkoja satasi.

    (Mailman Heikki tulee, sanomalehtikäärö kainalossa.)

MAILMAN HEIKKI.

Rantalan Ville oli käynyt postissa ja toi meidänkin lehdet. (Menee
pöydän luo ja laskee kääreen pöydälle. Hakee lehtien välistä kirjeitä.
Jurva seisoo vieressä katsellen.)

JURVA.

Näkyykö siellä minulle mitään?

MAILMAN HEIKKI.

Tuoss' on yks'. Tässä Hiljalle kirje ja postikortti. (Ottaa ne ja
lähtee vasemmalle.)

JURVA (Katsellen kirjettä. Lukee.)

Tuominen & Ranta, Rautakauppa. Tämä näkyy olevan sieltä niittokoneen
kaupasta.

TÖRMÄ.

Jokohan ilmottavat koneesta?

JURVA.

Saapa nähdä. (Avaa veitsenkärjellä kirjekuoren, ottaa silmälasit
povitaskustaan ja aikaa lukea.) Sieltäpähän näkyy olevan. (Lukee
ääneensä.) Saamme ilmottaa että olemmekin tilaisuudessa nyt
jo tänään lähettämään agronoomi Akseli Ilolan Teille tilaaman
Dering-niittokoneen. Kone on tänään lähetetty rautateitse...

TÖRMÄ.

Se on siis asemalla jo!

JURVA.

Niin on. No sitä parempi. Heikki saapi lähteä huomenna noutamaan.

    (Rantatuomas ja Luikesuo tulevat ulkoa.)

RANTATUOMAS.

Oletko saanut haasteeni toimeen?

TÖRMÄ.

Vastikään olen haastanut.

RANTATUOMAS.

Olipa hyvä että ehdit haastamaan ennenkun kerkisi lähteä. Siitä tulee
herralle kallis asia, kun minä toimitan todistajiksi pitemmän matkan
takana asuvia. Opetetaan puhuttelemaan ihmisiä tässä. Mitä minä olen
velkaa haastepalkasta?

TÖRMÄ.

Maksaakohan vaivaa ruveta käräjöimään niin joutavan asian takia?

RANTATUOMAS.

Joutavan asian! Siinä on asiaa liiaksikin. Minä näytän, ett'ei
minua saa puhutella niinkuin kukin tahtoo. Semmonen hoikkasäärinen
herranhuiskale. Olen minä herroja opettanut ennenkin.

TÖRMÄ.

Tee tahtosi. Minä olen sanonut ajatukseni.

RANTATUOMAS.

Itse minä vastaan huutoni. Sano paljonko haastepalkka tekee?

JURVA (Joka on lueskellut kirjettään.)

Eiköhän olisi parasta sopia tuommonen asia.

RANTATUOMAS.

Miks'ei, kun maksaa sovinnolla viisisataa markkaa.

JURVA ja TÖRMÄ.

Viisisataa markkaa!

RANTATUOMAS.

Vähempään en sovi! Mutta jos sen maksaa niin en lähde käräjiin.

JURVA.

Oletpa vallan suunniltasi mies!

RANTATUOMAS.

Siihen sovin.

TÖRMÄ.

Sanon minä sen verran että semmoseen sovintoon ei kukaan suostu.

RANTATUOMAS.

Mitäpä siitä. Paljonko olen velkaa? (Ottaa lompakkonsa, josta näkyy
seteleitä.)

TÖRMÄ.

Ehdithän sen maksaa sitten kun olen todistajatkin haastanut.

RANTATUOMAS.

No saman tekevä. Mutta ketä oli läsnä, kun haastoit?

TÖRMÄ.

Kaksi todistajaa. Tämä talokas Jurva ja agronoomi Akseli Ilola.

RANTATUOMAS.

Ettei tämä Ilola vaan ole sukulainen vastaajalle?

JURVA.

Ei sukua, ei syntyä. Ilola on kotosin Oulun läänistä, Söderqvist
Uudenmaan läänistä.

RANTATUOMAS.

Asia on siis hyvällä alulla. (Istuu ja panee piippuunsa.)

JURVA.

Jahah. Huomen aamulla saapi Heikki lähteä asemalta konetta noutamaan.
(Nousten kävelemään ja pannen kirjeen taskuunsa.)

RANTATUOMAS.

Mitä? Joko niittokone on tullut?

JURVA.

Asemalla on.

LUIKESUO.

No sitten alkavat kukat katketa.

TÖRMÄ.

Jo rupes' luokoa tulemaan. Eikä tarvitse passata kalliita niittomiehiä.

JURVA.

Tosi. Ja mistä niitä tänä aikana enään niittomiehiä saapikaan. Parhaat
miehet ovat tukkitöissä ja ne, joita suurella rukoilemisella saapi
työhön, vaativat niin korkeaa palkkaa, ettei sitä tavallisen talollisen
kannata maksaa. Niittomiehet varsinkin.

LUIKESUO.

Monelta jäi viime kesänäkin heinänteko syksyyn, kun heinäntekijöitä ei
saanut millään hinnalla.

TÖRMÄ.

Sama se tulee tänäkin kesänä. Jos ensi kesään elän, niin viimeisen
pennini panen, että niittokoneen saan.

LUIKESUO.

Samaa ajattelen minäkin.

TÖRMÄ.

Ja nytpä tuon näkee oikein kuinka sillä alkaa hurista, kun kotikylään
kone tulee.

LUIKESUO.

Niin saavat heinämiehet kuin pyhää pitää, kun kone niittää.

RANTATUOMAS.

Se on samanlaista sen koneenkin laita kuin apulannan: tuuleen nakeltuja
rahoja. Eikähän sillä saa valmista enempää kuin kolme kelpo niittäjää
niittää.

JURVA.

Sinä se aina panet vastaan jos mitä uutta yritetään. Jahkasit sen
meijerin hommassa viimeseen asti.

RANTATUOMAS.

Olenhan minä nähnyt minkä verran niittokone... Ja sitä paitse pitää
olla niin vauras hevonen, että tuskinpa tällä perällä onkaan. Ja rikki
sitten aina vähän päästä. Ja koneöljyä kuluu ja terää pitää vähä väliä
terottaa... Eri lähtö tulee kun kolme oikein taitavaa viikatemiestä
pääsee voimainsa takaa heilumaan.

JURVA.

Erehdyt veikkonen!

RANTATUOMAS.

Veikkaa minä panen, että kolme miestä riittää...

LUIKESUO.

Kun oikein roima hevonen on konetta vetämässä?

RANTATUOMAS.

Niin.

TÖRMÄ.

Kun vaan Luikesuon isorusko valjastetaan koneen eteen, niin sanon minä
sen verran, että jo alkaa valmista tulla.

LUIKESUO.

Kyllä sillä hevosella kuorma pakenee, vaikka itse olen sanomassa.

RANTATUOMAS.

Pankaa vaikka kaksi ruskoa valjaisiin...

JURVA (äkäsenä).

Sinä olet kumma mies, kun aina panet vastaan!

RANTATUOMAS.

No veikkaa minä panen...

JURVA.

No pannaan sitten! Mitä pannaan?

RANTATUOMAS (Nousten seisomaan ja innostuen.)

Emme pane rahaa, vaan pannaan niin, että joka vedon menettää, hänen
täytyy laittaa hyvä niittymies voittajalle ja maksaa palkka miehelle.
Eikö sovi?

JURVA.

Saman tekevää. Tuoss' on käsi!

RANTATUOMAS.

Tässä minun!

TÖRMÄ.

Puhukaa ehdot tarkoin ennenkun panette veikkaa, ettei jälestäpäin tule
tiukkoja.

RANTATUOMAS.

Niin vain. Se on oikein. Pannaan niin, että yhdenlaiset kedot
molemmille, yhtä isot ja yhtä heinävät. Ja yht'aikaa aletaan niittää.
Minä saan valita kolme parasta niittomiestä mistä tahansa. Jurva
puolestaan saapi hankkia pitäjän vankimman hevosen ja ajaa itse jos
tahtoo. Eikö sovi niin?

TÖRMÄ.

Ja se, joka ensiksi ketonsa on saanut niitetyksi, se on voittaja?

RANTATUOMAS.

Niinpä tietenkin. Jolla ensiksi on sarka kunnossa, se on voittaja.

LUIKESUO.

On tässä talossa vaan sieviä ja sileitä sarkoja tuossa vieressä,
kasvaen timoteitä kuin seinää. Siinä sopii koettaa.

RANTATUOMAS.

Asia on siis selvä.

JURVA.

Selvä on.

RANTATUOMAS.

Kuka kädet erottaa? Törmä erota sinä!

    (Törmä erottaa.)

TÖRMÄ.

On kumma nähdä kuinka tuossa käypi, kumpiko pääsee voitolle?

LUIKESUO.

On se kumma nähdä!

RANTATUOMAS.

Kyllä minä puoleni vastaan. Mutta koska koetetaan?

JURVA.

Heti kun heinään aletaan. Ja vaikkapa vaan koetetaankin tuossa
rannempana, noilla timoteikedoilla. Ne ovat yhtä isoja sarkoja kaikki.

RANTATUOMAS.

Se sopii. Mutta sen minä sanon, että jos sinä tappaat — niinkuin
tietenkin tappaat, — niin minä en huoli Mailman Heikistä, vaan sinun
pitää toimittaa joku muu mies minulle koko kesäksi heinäntekoon.

JURVA.

Mies kun mies. Ja Heikki on hyvä heinäntekijä. Mutta Heikki ei toki
teille lähtisikään.

RANTATUOMAS.

Enkä minä hänestä huolisikaan. Tyhjää toimittaa ja rallattelee. Vaan
kenen aijot laittaa?

JURVA.

No ethän sinä nyt vielä ole voittanut!

RANTATUOMAS.

Niin, niin, mutta olisi jo hauska tietää.

JURVA.

Hauska tietää! Ethän sinäkään ole ilmottanut kenen sinä minulle
toimitat!

RANTATUOMAS.

Kyllä minä miehen hankin, vaikka Jerikosta asti.

JURVA.

Tännenpänäkin niitä on.

    (Justiina tuopi kahvivehkeet ja asettaa pöydälle.)

JURVA.

Kas sepä hyvä. Juodaanpa nyt kahvit tämän veikan päälle. Miehet olkaa
hyvät!

    (Justiina laskee kannusta kahvia kuppeihin.)

Esirippu alas.




Toinen näytös.


Jurvan talon pihamaa. Vasemmalla navettarakennus, jonka päästä lähtee
kujalle maantiehen. Oikealla asuinrakennus. Perällä ulkohuonerivi,
jonka päitse vie tie rantaan. Pihalla kaivo, jonka kannelle yönaikana
on pantu kaloja. Ulkohuonerivin takana timoteiketoja. — On aamu
varhainen.

Mailman Heikki tulee navettarakennuksesta päin. On paitahiasillaan,
tullen nukkumasta.

MAILMAN HEIKKI.

Jopa sieltä nousee savua keittiöstä, kello käykin jo viidettä.
Taitaakin tulla pouta, niinpä se on selvänä tuokin lännen taivas.
(Haukottelee ja oikoo käsiään, silmäillen taivaalle.) Ja heinänteko
alkaa. No, niittää sitä nyt ei enään paljoa tarvitse, kun pistetään
kone pärisemään. Vietävä kun onkin sentään hyvä kapine! Enpä olisi
uskonut! Kun eilen isännän kera koettelimme, niin vihasesti katkesi
heinä ja hyvää jälkeä teki... Kyllä taitaa Rantatuomaan maatiaisrotunen
tapata! Olenpa kuullut että on hän niittomiehikseen ottanut
Ison-Iivarin, Mustan Pekan ja Veslan. Kaikki hyviä niittomiehiä eipä
sillä, mutta eri "Jaari" se on tuo meidän koneemme. No tänäänpä tuo
nyt nähdään! (Haukottelee.) Piru kun ei enään tässä mailmassa Saanut
aamuryyppyä! (Huomaa kalat ja uistimet kaivonkannella). Kas kyyttiä,
sanoi Kaski! Nuori pari on käynyt uistimassa, näemmä. Eikä olla tyhjänä
tultukaan, näemmä. Ainakin neljän kilon painonen taimen ja hauin
luikkia ja onpas siinä leveä ahvenkin. (Päästeiee kalat uistimista ja
vie uistinreivit navetan seinälle kuivamaan.) Soma mies tämä vävypoika,
mutta se kirottu raittius, joka nyt on niin mallissa! Ei ryyppyä
kihlauspäivänäkään! Hiljakin se on niin vihanen viinamiehille kuin piru.

    (Musta-Pekka, lyhyt ja paksu mies tulee vasemmalta
    kujasta hirveän pitkä viikate olalla.)

MAILMAN HEIKKI.

Onpas siinä komea poika!

MUSTA-PEKKA.

Rantatuomas on käskenyt tänne varhain tänäaamuna — siihen kilpaniittoon.

MAILMAN HEIKKI.

Iltahan nyt on.

MUSTA-PEKKA.

Iltako? (Nauraa niinkuin löylynlyömät nauravat.)

MAILMAN HEIKKI.

Mutta jopa on sinulla liian raju viikate. Ketä muita tulee?

MUSTA-PEKKA.

Iso-Iivari ja Vesla. Isolla-Iivarilla on vielä julmempi viikate. Mistä
sinä noin paljon kaloja olet saanut? Viikon vihollinen kun on iso...
iso... Mikä tämä kala onkaan?

MAILMAN HEIKKI

Valaskala.

    (Musta-Pekka nauraa niin että kartano kaikuu.)

MAILMAN HEIKKI.

Minä sanon sinulle yhden asian Pekka, mutta et saa sanoa kenellekään.
Ja jos teet niinkuin minä neuvon, niin minä ensi jouluna laitan kannun
viinaa.

MUSTA-PEKKA.

Kannun viinaa! Ha, ha, ha. Olisi vielä sitä Norjan viiniä, jota oli
ennen ja sitten kartuusi tupakkaa.

MAILMAN HEIKKI.

Minä toimitan Norjan viiniä ja kartuusitupakkaa. Tästä saat jo
pikanellia suuhusi. Nämä ovat niitä hyviä, niitä puolen markan rullia.
Otapas siitä aika mälli aamu tuimaan.

MUSTA-PEKKA (Ottaa, purasee pitkän palasen ja tukkii poskeensa).

Onpa kyllä, on tuorettakin kuin fläski.

MAILMAN HEIKKI (Syrjään).

Mielinpä laittaa tässä oikein hauskaa Rantatuomaalle ja vähä muillekin.

    (Justiina ja piika alkavat liikuskella pihasalla).

JUSTIINA.

Heikki, tulepa aamukahville.

MAILMAN HEIKKI

Pekka, mene sinä ryyppäämään aamukahvit! Minulla on tässä nämä kalatkin
vielä... Menehän vaan... Jätä viikatteesi siihen kaivoa vasten... Juuri
niin.

MUSTA-PEKKA (Menee oikealle).

MAILMAN HEIKKI (Rientää sukkelaan navetan puolelle, palaa sieltä
kädessä viila, jolla alkaa viilata Pekan viikatetta poikkivikaan juuren
puolesta).

Hyvä tulee. Nyt kun se pari kertaa sillä lyödä suhahuttaa, niin silloin
se katkeaa kuin korte. Nyt on parhaiksi.

    (Panee sukkelaan viikatteen entiselle paikalle
    ja ottaa kalat kaivon kannelta).

MUSTA-PEKKA (Tulee).

Hyvää oli kahvi. Mikä se oli se sinun asiasi äsken, josta Norjan viiniä
lupasit?

MAILMAN HEIKKI.

Ei muutakuin että kun alatte, niittää niin jos sattuu että sinua
vastustaa, jos käy viikate kiveen tai muuten viottuu, niin nakkaa
viikate heinikkoon ja huuda: siinä on maatiaisrotunen! Se on taika.

MUSTA-PEKKA.

Vaan muistankos minä...

MAILMAN HEIKKI.

Sano nyt minun perässäni: siinä on maatiaisrotunen.

MUSTA-PEKKA.

Siinä on maatiaisrotunen!

MAILMAN HEIKKI.

Sano vielä kerta!

MUSTA-PEKKA.

Siinä on maatiaisrotunen! Onkos oikein?

MAILMAN HEIKKI.

Oikein on. Muista nyt tehdä niinkuin olen sanonut, niin saat nähdä,
että tulee Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa.

MUSTA-PEKKA.

Kyllä minä nyt! Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... maatiaisrotunen...

MAILMAN HEIKKI (Vie kalat navetan puoleen. Mennessään.)

Oikein Pekka! Mutta elä sano että muut kuulevat.

MUSTA-PEKKA.

Norjan viiniä ja kartuusia. Ha, ha, ha.

    (Rantatuomas, Iso-Iivari ja Vesla tulevat vasemmalta kujasta.
    Isolla-Iivarilla ja Veslalla viikatteet olalla.)

RANTATUOMAS.

Pekka on jo täällä, näenmä.

VESLA.

Täällä näkyy pyörivän.

RANTATUOMAS.

Ja nyt pojat! Muistakaakin, että lyötte miehen lailla! Pekka, tule
tänne sinäkin!

    (Pekka menee viikatteineen joukkoon).

RANTATUOMAS.

Viikatteet on Alakylän seppä terottanut ja pajottanut. Ne pitäisivät
olla maailman parhaita. Ja sen minä sanon vielä kerran pojat, että jos
voitamme, niin ei viinoja jouluna puutu. Onhan viikatteenne kunnossa ja
muutenkin sopivat?

NIITTOMIEHET.

Hyvät nämä ovat.

RANTATUOMAS (Pannen kiinni takkiaan, jonka alta pullottaa pullon
mallista).

Eilen olemme sarat mitanneet todistajain läsnäollessa. Tuossa ne ovat
alangossa saunan vieressä. Timoteitä pystää kuin seinää ja sileät kedot
muutenkin. Lähdemme katsomaan.

    (Menevät rantaan päin, Rantatuomas edellä,
    miehillä viikatteet olalla).

VESLA.

Annapas tulla koneen rämpyttämään...

ISO-IIVARI.

No kaatuu sitä meilläkin.

    (Katoavat rantatielle).

JURVA (Tulee paitahihasillaan ja menee juoksujalassa navetan puoleen).

Nyt se jo on täällä miehineen.

LUIKESUO ja TÖRMÄ (Tulevat vasemmalta kujasta).

LUIKESUO.

Tuonnepa taisi Rantatuomas miehineen mennä saralle.

TÖRMÄ.

Sinne menivät.

LUIKESUO.

Tämä kilpaniitto luulen tekee tuon miehen vielä villimmäksi. Jos nyt
voittaa noilla kolmella miehellä koneen, niin sen voipi arvata, että jo
saapi vettä myllyynsä.

TÖRMÄ.

Toivomme, ettei voita. En ymmärrä mitä Jurvakin ajatteli, kun meni
tuon hölmön kanssa vetoa lyömään. Joutavana sitä tuntui pitävän
agronoomikin, Ilola.

LUIKESUO.

Minusta oli aivan oikein, että Jurva löi vetoa. Siitä se olisi
jahkassut lakkaamatta jos ei kukaan olisi uskaltanut vetoa lyödä.

TÖRMÄ.

Onhan se niinkin. Oletko muuten kuullut mistä hän nyt vimmastuu? Kuuluu
emännälleenkin eräänä iltana ärjyneen kuin metsällinen.

LUIKESUO.

Kyllä minä tässä eräänä päivänä kuulin, kun meidän renkipojat puhelivat
Rantatuomaasta ja kutsuivat maatiaisrotuseksi... Sitäkö sinä...?

TÖRMÄ.

Se on alkujaan tapahtunut kuulema niin, että kun oli kirkolla tullut
puhe, että minkä näkösiä ne maatiaisrotuset lehmät oikeastaan ovat
joita näyttelyynkin vaadittiin, niin oli lukkari, joka on semmonen
konna, selittänyt sen Rantatuomaalle.

LUIKESUO.

Miten oli selittänyt?

TÖRMÄ.

Oli sanonut, että ne maatiaisrotuset lehmät ovat semmosia
matalajalkasia ja leveitä löpsiä... ja katsonut Tuomaaseen ja väliin
naureskellut... Sen olivat siinä likellä seisovat pojanhuijarit
kuulleet... Ja kun Rantatuomas oli suuttunut ja käskenyt kanttorin
helvettiin, niin... Nyt kuuluvat kutsuvan aivan maatiaisrotuseksi...
Siitä kuuluu vimmastuvan kun tulinen hiisi. Mutta kyllä minä uskon,
että Mailman Heikilläkin on osaa siinä jutussa...

LUIKESUO.

Sen minäkin uskon. Heikki ei saata unhottaa sitä, että häntä
huutolaisena huonosti kohdeltiin Rantatuomaalla.

TÖRMÄ.

Voipi hyvinkin niitä aikoja muistella. Karvas mieli sillä näkyy olevan
Rantatuomaalle, — sen kaikesta näkee.

JURVA (Tulee aika vauhtia navetan puolesta).

Kas, jopa ovat miehet paikalla! Terve! (Kättelevät).

    (Mailman Heikki tulee navetasta).

JURVA.

Kuules Heikki! Kun olet kauroja vienyt tuonne niitylle, Luikesuon
Ruskolle, niin hommaa niittokone sinne sarkain päähän... Naapurit olkaa
hyvä... Lähdemme tästä aamukahville. Rantatuomas niittomiehineen meni
sarkoja tarkastelemaan.

    (Lähtevät verkalleen menemään oikealle).

LUIKESUO.

Kuinka tuntui kone hyvältä? Kuulin että olitte eilen koettaneet.

JURVA.

No sillä katkeaa heinä kuin partaveitsellä. Ja meidän Laukkikin, vaikka
on semmonen pienonen hevonen, veti aika kyytiä konetta. Tavallinen
hevonen sen näkyy vetävän.

LUIKESUO.

Kyllä se sitten on paljoa keveämpi kuin se Aspoorini-kone, joka tässä
takavuonna oli Antinjuntilla. Sitähän ei vetänyt kenenkään hevonen.

JURVA.

Aivan erimallinen tämä on. Tuota noin... itse kai sinä ajat?

LUIKESUO.

En missään nimessä. Enhän ymmärrä koko koneesta mitään...

JURVA.

Ei sinun tarvitsekaan muuta kuin ajat vaan hevostasi ja annat mennä
minkä jaksaa. Tämä agronoomi Okmanni on luvannut nostaa ja laskea terän.

LUIKESUO.

No ajaa minä kyllä osaan ja otin minä ruoskan varaksi jos Rusko alkaisi
vintturoida.

JURVA.

No hyvä tulee sitten.

TÖRMÄ.

Saisi nähdä kuinka tuossa käypi? Oikein tässä innostuu, vaikkei asia
kuulukaan minuun.

JURVA.

Oletpa todistajana kuitenkin.

    (Justiinan ääni kuuluu).

JUSTIINAN ÄÄNI.

Tulkaapa nyt sieltä aamukahville.

JURVA.

Miehet, lähdemme nyt. (Menevät).

MAILMAN HEIKKI (Ottaa viikatteen ja lähtee rantaan).

JUSTIINA (Tulee).

Heikki! Mene sinä ja käske Rantatuomaan isännänkin tulla kahville. Ja
tule itsekin!

    (Menee takaisin).

MAILMAN HEIKKI (Menee viheltäen rantaan).

ÖKMAN (Tulee oikealta, haukottelee ja katselee taivaalle).

Taitaapa tulla pouta monesta aikaa. Sopiihan pitää esitelmä pihalla.

    (Rantatatuomas tulee rannasta, johon hänen niittomiehensä
    ovat jääneet. Tervehtii Ökmania, kohottamatta lakkiaan).

ÖKMAN.

Hyvää huomenta! Ellen väärin muista on se talokas Rantatuomas tästä
kylästä?

RANTATUOMAS.

Niin olen.

ÖKMAN (Käy kättelemään).

Ja teillä on tänään kilpaniitto! Kaikki siis näkee ennenkuin kuolee.
Mitä vaan ajattelitte ruvetessanne kilpaa niittämään koneen kanssa!
(Nauraa).

RANTATUOMAS.

Niitetyt ne ovat niityt täälläkin vaikka ei ole yhtään konetta ollut.

ÖKMAN.

Onpa tietenkin. Mutta toista on kuitenkin koneen niitto. Tappaatte
vedon!

RANTATUOMAS.

Sittenhän tuon uskoo kun näkee.

ÖKMAN.

Se on sitä ennakkoluuloa! Sitä sitkeätä, itsepäistä suomalaisuutta,
härkäpäisyyttä ja...

RANTATUOMAS.

Mitä te sanotte?

ÖKMAN.

Sanonpahan vaan että kaikenlaisia teille täällä johtuu mieleenkin! En
ole muualla kuullut moisesta kilpaniitosta puhuttavan.

RANTATUOMAS (Ylpeästi).

Tämä on meidän asia eikä siihen pitäsi olla puhumista teillä enempää
kuin muillakaan...

JUSTIINA (Tulee).

Rantatuomaan isäntä! Tulkaa käymään täällä sisällä! (Rantatuomas menee).

ÖKMAN (Yksin).

Siinä on yksi jästipää! Eiköhän hän vähä taltu jahka tässä aletaan
niittää. Jahaa! Herttanen aamu nyt vaan on! Veli Ilola taitaa vielä
olla unettaren helmassa. Illalla läksi hän uistille morsiamensa kanssa.
Liekö tullut uistituksi! Taisi mennä yö kurttiseeraamisessa. Sievän
tytön hän löysi. Eipä täälläpäin ole toista semmostakaan. No onneksipa
olkoon hänelle. Hyvä mies on Ilolakin, kunnon vaimon kannattaakin.

MAILMAN HEIKKI (Tulee rannasta).

ÖKMAN.

No moron Heikki! Mitä Heikille kuuluu?

MAILMAN HEIKKI.

Eipä muuta kun paljasta hyvää.

ÖKMAN.

Vai paljasta hyvää! Eikös Heikkiä vähä naurata kun niittokone tuli
taloon.

MAILMAN HEIKKI.

Vähemmästäkin sitä tavallinen ihminen on byvillään.

ÖKMAN.

Heikkikö se on ollut puhemiehenä Nyrkkisen emännälle!

MAILMAN HEIKKI.

"Minä ja muut", sanoi Päivärinta.

ÖKMAN.

Heikki taitaakin olla hyvä puhemies. Niinpä on kuulunut, että Nyrkkisen
emäntä ottaa miehen niinkuin... niinkuin...

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin apulantaa säkistä...

ÖKMAN (Nauraa).

No vaikkapa niinkin. Se on rahakas leski. Kerrotaan hänellä olevan
ainakin viisikymmentätuhatta pankeissakin.

MAILMAN HEIKKI.

Ja siihen kaksi taloa... ja tämmönen emäntä...

ÖKMAN.

So, so. No, no!

    (Iso-Iivari, Musta-Pekka tulevat pihaan. Viikatteet ovat he
    jättäneet niitylle, ovat hienosti nousuviinassa. Ökman menee
    kujan taakse vasemmalle).

ISO-IIVARI.

Jo me konetta katselimme. Onpa pirussa sentään se terä kirkas ja pitkä
ja semmoset hampaat kuin... niinkuin...

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin lohikäärmeellä.

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin. Olla pitääkin.

VESLA.

Niin ilmankin, että heinä katkeaa.

MUSTA-PEKKA.

Niin vain, jo vain! Hohoo sentään!

ISO-IIVARI.

Ja siinä on niitä koukkuja, käyriä, rattaita ja ruutinkeja niinkuin...
niinkuin...

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin masiinissa.

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin. Olla siinä pitääkin.

VESLA.

Niin ilmankin. Kuinkapa muutoin!

MUSTA-PEKKA.

Jo vain, niin vain. Hih!

ISO-IIVARI.

Ja koko rustinki on niinkuin... on niin juuri kuin...

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin mikä juuri...

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin.

VESLA.

Niin ilmankin.

MUSTA-PEKKA.

Niin Vain, jo vain. (Pyörähtää Leveästi ympäri, lyö näppiä ja laulaa):

    Ja Harsin Pekka se Jarhoisessa,
    hän se paljon hommaa:
    Sahaa käyttää ja viinaa myypi.
    Kenen ne lienevät omaa?

VESLA.

Lähe panemaan hevonen valjaisiin ja rupeamme koettamaan!

ISO-IIVARI.

Helvettiinkö se nyt meni? Tässä haihtuu paras humala ja mikä siitä
niitosta sitten tulee.

MUSTA-PEKKA.

Onpa lasissa vielä tuolla saunan alla. Hei pojat! Hei pojat noita
pitkiä pieksunvarsia ja tuota luhtaa kuin taikinaa!

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin.

MAILMAN HEIKKI.

Niinpä tietenkin, niin ilmankin, niin vain, jo vain. Pekka on näenmä,
laiskimmillaan.

RANTATUOMAS (Tulee sisältä, höyryävä sikaari suussa).

Nyt pojat lähdemme jo valmiiksi työpaikkaan!

    (Musta-Pekka pyörähtelee kantapäällä ympäri ja lyö näppiä).

MUSTA-PEKKA.

Noin vaan!

RANTATUOMAS.

Mies! olethan jo humalassa.

MUSTA-PEKKA.

Haista nyt! (Lyö näppiä ja rallittaa).

RANTATUOMAS (Syrjään).

Kahdesta ryypystäkö tuo nyt tuli hutikkaan! (Houkutteievalla äänellä).
Miehet, lähdemme nyt! Pekka tule pois! (Hän menee itse edellä, toiset
perässä, Pekka jälkimmäisenä näppiä lyöden ja rallattaen).

MAILMAN HEIKKI (Katsellen heidän jälkeensä).

Siinä menee yhteiskunnan miehiä! Oikein pulska sakki. Antaisi nyt vaan
sitä viinaansa noille pöllöille pari ryyppyä mieheen vielä, niin kyllä
tulee niittomiehistä nahkapoikia.

ÖKMAN (Tulee sisältä, johon äsken meni).

Kävivätkö nuo miehet tässä pihalla?

MAILMAN HEIKKI.

Kävivät. Sanoivat katselleensa meidän niittomiestämme.

ÖKMAN.

Tosi tästä taitaa tulla ainakin. Ovatko ne hyviäkin niittomiehiä nuo
Rantatuomaan miehet?

MAILMAN HEIKKI.

Parhaimpia ne täällä päin ovat, varsinkin Iso-Iivari ja Musta-Pekka.
Veslä nyt ei ole juuri miesten parhaita, vaan on niittomieheksi hänkin
melkonen.

ÖKMAN.

Tosi tästä tulee. Tässä pitää alkaa hommata. Sekö se on se vankka
rusko, jota Luikesuo äsken etehen talutti?

MAILMAN HEIKKI.

Se se on.

ÖKMAN.

Jahaa, jahaa. Missähän isäntä on?

MAILMAN HEIKKI.

Eikö liene pirtissä.

ÖKMAN.

Mutta Ilola? Hänenhän piti myöskin olla läsnä. Onko häntä näkynyt
liikkeellä tänä aamuna?

MAILMAN HEIKKI.

Nukkumassa varmaan. Koko yön ovat olleet uistelemassa.

ÖKMAN.

Ovatko saaneet kaloja?

MAILMAN HEIKKI.

Saapihan pyytäjä aina. Siitä tuli Ilolasta vävy taloon. Niinkauvan hän
kulki täällä neuvomassa, että otti tyttären palkakseen.

ÖKMAN.

Saikin hyvän palkan. Saisin minäkin semmosen ylimääräisen palkkion!

MAILMAN HEIKKI.

Katselkaa kaivon paikkaa tekin. Osasipahan oikeaan Söderqvistkin...

ÖKMAN (Nauraa).

Jaa, jaa, se se oli, se se oli! Kun en ole muistanut miten sitä
sanotaan kun kosimaan mennään, vaikka Ilola minulle sitä jutteli.
"Kaivon paikkaa katsomaan", ha, ha, ha. Vaan tuskin niitä enään
olisikaan kaivon paikkoja katseltavanakaan.

MAILMAN HEIKKI.

On niitä vielä.

ÖKMAN.

Taitaa olla!

MAILMAN'HEIKKI.

On niitä. Tässä naapurissakin, Luikesuolla on saakelin leveä tyttö ja
komea...

    (Jurva, Törmä ja Luikesuo tulevat sisältä).

JURVA.

Jaa. Agronoomi on jo hommassa. Tulivat niin varhain nuo Rantatuomaan
miehet että... Kuinka olette hyvin nukkunut?

ÖKMAN.

On nukuttu. Hyvin olen nukkunut. Kilpaniitto tulee siis ainakin?

JURVA.

Tosi tässä on. Ei se usko tuo Rantatuomas muuten enkä minäkään anna
tällä kerralla myöten. Kävipä sitten kuinka kävi!

ÖKMAN.

Oikein! Semmoselle härkäpäälle pitää näyttää. Ei muuta kuin menkää
valjastamaan hevonen! Minä hiukan vaihdan pukuani! (Menee oikealle).

MAILMAN HEIKKI.

Tästä tulee lystiä kohta.

JURVA.

Onko se noille hupsuille antanut viinaa?

MAILMAN HEIKKI.

Kuinkas muuten! Luonto pitää olla kovana. Kyllä ne nyt niittävät
kuudesta miehestä.

JURVA.

Ei se viina kauvaa auta.

LUIKESUO.

Viinat sillä on aina niityllä mukanaan.

    (Iso-Iivari, Vesla ja Musta-Pekka tulevat pihaan
    paitahihasillaan ja viikatteet olalla. Rantatuomas
    vähä jälempänä).

ISO-IIVARI.

Valmiina ollaan. Nyt niityn laitaan pian eli me lähdemme alottamaan.

VESLA.

Niinpä tietenki. Tulkaa panemaan mäsiini käymään!

JURVA.

Juuri heti. Malttakaa yks' viis' minuuttia.

ISO-IIVARI.

Saakeli kun tästä päästään... (Tekee niittoliikkeitä viikatteellaan).

MUSTA-PEKKA (Veisaavalla äänellä: Ja pois makia mailma jää. Ökman tulee
pieksujalassa ja paitahihasillaan).

RANTATUOMAS (Saapuen miesten luo).

Onko teillä tahkot tallella?

VESLA.

Tallella on tarvitessa. (Ottaa pieksun varresta tahkon).

MUSTA-PEKKA.

Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa... Ojan äijä raukka ja pappilan
Samppi... hih ja haa! (Pyörähteiee kantapäällään).

ÖKMAN.

Nyt lähdemme. Onko koneöljyä riittävästi?

JURVA.

On.

    (Mailman Heikki kuiskaa Pekalle korvaan ja tarjoaa pikanellia).

ISO-IIVARI.

Poutapäivä ja hyvä ruoka! Nyt kukka katkeaa! (Tekee rohkeita liikkeitä).

VESLA.

Jo nyt masiinikin pikiä lykkää...

MUSTA-PEKKA.

Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... Iivari!
katsopa tuota lännen taivasta... (Lähtevät kaikin rantaan).

MAILMAN HEIKKI.

Lyökää pojat että maailma laulaa! Näyttäkää kuinka oikeat niittomiehet
niittävät! Että tuo agronoomikin saapi viedä kotipuoleensa terveisiä
täältä, kuinka täällä kolme komeaa miestä niittää enemmän kuin kaiken
maailman Teeringit ja Ospuurnit. Lykkyä pojat!

ISO-IIVARI (Kääntyen taakseen katsomaan).

Nyt varekset heräävät ja kaakkurit kirkuvat, kun...

VESLA.

Ja Luikesuon Ruskolta patit pienenevät!

MAILMAN HEIKKI.

Nyt urheilijat menevät... Hellerei!

JURVA (Kävellen kahakäteen).

Sais nähdä, sais nähdä!

MAILMAN HEIKKI.

Hyvä tulee, hyvä tulee, sanoi Vuopion Alpetti. Katsokaas vaan kuinka ne
hutikoissaan pyörähtelevät...

JURVA.

Kyllä minä muuten uskon hyvin käyvän, mutta jos osuisi kone menemään
rikki...

MAILMAN HEIKKI.

Kyllä niillä niittomiehilläkin siksi joku paikka neuvoissa särkyy...

JURVA.

Ei sitä tiedä. Saisi nähdä... saisi nähdä.

LUIKESUO (Huutaen pihalle).

Jurva hoi! Tulkaa pois jo aletaan!

JURVA (Huutaen Luikesuolle).

Kyllä minä näen täältäkin! Antakaa mennä vaan!

MAILMAN HEIKKI (Huutaen).

Painuu vee! Lekoo! Huiluvee! (Koneen ääni alkaa kuulua. Hetken kuluttua
kuuluu Rantatuomaan julma huuto): Sinä helvetin mustilainen, kun
katkasit viikatteen!

MUSTA-REKKA (Juoksee pihaan, katkennut viikate olalla).

Vai pärepuuta kun päälle tulee... (Pihaan tullessa). Norjan viiniä ja
kartuusi tupakkaa... Piru kun meni viikate poikki. Maatiaisrotunen...
maatiaisrotunen. (Hän juoksee pihan poikki ja katoaa kujasta
vasemmalle).

JURVA

Mitä tämä nyt on!

MAILMAN HEIKKI.

Nämä ovat Olympialaiset kilpailut. Tämä oli suomalainen juoksija
joka jo vihkasi sivu... kyllä siellä vielä tulee muitakin...
iirlantilaisiakin... (Nauraa ja menee katsomaan kujalle, johon Pekka
katosi). Tuolla Pekka mennä vihmoo niinkuin piru olisi perässä.

JURVA.

Oliko se katkassut viikatteensa?

MAILMAN HEIKKI.

Vissimmästi, koska poikki näkyi olevan.

JURVA.

No eihän siitä sitten... No sepä nyt oli...

MAILMAN HEIKKI.

Te olette voittanut vedon.

    (Rantatuomas tulee täyttä vauhtia, läähättäen ja paitahihasillaan).

RANTATUOMAS.

Tuo mustilainen kun katkasi viikatteen... Eihän tästä... En minä...
Uusi yritys... Menikö se tästä pihan lapi lurjus... Saisin hänet
kämmeniini... Hohoo...

MAILMAN HEIKKI.

Turha vaiva juosta enään Pekan perässä. Hän meni kuin lentävä lintu,
viikate pyrstönä perässä, pelkäsi tietysti selkäsaunaa ja tukan
jauhatusta, jonka hän hyvin on ansainnut. Katkasee ensin viikatteen
ja sitten lähtee lujaa vielä pakoon juoksemaan. Olisi saanut minulta
viikatteen lainaksi...

RANTATUOMAS.

Ja niin hyvä viikate! Mitä tuolle kelvottomalle nyt teen? Ja miten minä
nyt? Ei, pois minä heitän...

MAILMAN HEIKKI.

Te tappaatte vedon, — ei muuta. Menetätte niinkuin Hermansonni
kortilla...

RANTATUOMAS.

Minäkö? (Hätäilee ja hoppuaa. Yrittää juoksemaan Pekan jälkeen, mutta
palaa samaa vauhtia takasin. Huomaa Mailman-Heikin nauravan).

RANTATUOMAS.

Mitä perkelettä sinä naurat poika! Häh? Minä opetan sinut... (Hätäilee
yhä enemmän. Niittymiesten joukosta kuuluu naurua).

RANTATUOMAS (Viittailee niitylle ja huutaa.)

Iso-Iivari ja Vesla! Heittäkää pois! Heittäkää pois! En minä ole vielä
millekään.

ÄÄNI NIITYLTÄ.

Kone on niittänyt kohta puoli sarkaa.

RANTATUOMAS.

Niittäköön vaikka neljä. Haukkui vielä riivattu...

JURVA.

Mitäs otit lyhytjärkistä miestä niittomieheksi! Siinä se nyt oli.

RANTATUOMAS.

Siinä se nyt oli. Mutta en minä ole vetoa menettänyt! Vasa?

JURVA.

En tiedä, sillä sarka ei ole vielä kumossa.

RANTATUOMAS.

Tulinen helvetti kuitenkin... (Lähtee juoksemaan niitylle päin).

JURVA (Menee kujalle). Jopa tuli ukolle hätä. Mielinpä häntä vähä
kiusotella! Katsos vaan Heikki! Nyt on kohta sarka niitetty. Onpa
lemmon vankka hevonen tuo Luikesuon Rusko.

MAILMAN HEIKKI (Mennen Jurvan viereen).

Ja tuo Ökmanni näkyy olevan hyvä hevosen ohjaaja ja koneenhoitaja.
Niinhän tuo käy, että viheltää.

JURVA.

Minä en ymmärrä miten Pekka viikatteensa katkasi! Noilla saroilla ei
pitäisi olla yhtään kiveäkään.

MAILMAN HEIKKI.

Se oli sallimus. Ottakaa ukko lujalle vaan! Tuolta se nyt juoksee
vihasta vauhtia viikate-kappale kädessä.

    (Rantatuomas edellä Iso-Iivari ja Vesla perässä
    saapuvat pihaan. Törmäkin joukossa. Mailman Heikki
    menee sisälle, taakseen silmäten).

RANTATUOMAS (Näyttäen Jurvalle katkennutta viikatetta).

Katsokaas... katsokaas... Tämä on selvästi viilattu poikki vikaan.
Katsokaa hyvät ihmiset: poikki vikaan on viilattu. Kummako sitten on,
että katkeaa?

JURVA.

Ei vähääkään kumma.

RANTATUOMAS.

Siinäpä se onkin pykälä...

TÖRMÄ.

Mitäs panit poikki vikaan viilatun viikatteen?

RANTATUOMAS.

Viikate terve ja sileä kuin timantti-puikko, kun minä varteen köytin...
Mutta kenen on työtä tämä viilaus?

TÖRMÄ (Menee Jurvan viereen).

Mahdoton minun on tietää. Mutta luultavasti on Pekka itse sen tehnyt.
(Kuiskaamalla Jurvalle). Anna hänen olla alallaan. Jos pääsee
suuttumaan, niin hän ei anna Aitamännikköä karjanäyttelyä varten. Elä
ärsytä häntä!

JURVA.

Aivan oikein. En ollut sitä muistaakaan.

RANTATUOMAS.

Tämä on harmillista... Ja sen Pekan mänttään ruomaksi loukkoon...

ISO-IIVARI.

Tahallaan löi viikatteen poikki...

VESLA.

Mitä sitä hullua ottikaan niitylle!

RANTATUOMAS.

Pääasia on, ettei kumpikaan ole voittanut. Eikö niin Jurva?

JURVA.

Sanokoon tuo Törmä, joka tuntee lakia!

TÖRMÄ.

Kyllä se tavallaan on niinkin, mutta miks'eivät nämät toiset niittäneet?

RANTATUOMAS (Kääntyen kiivaasti Ison-Iivarin ja Veslan puoleen). Niin,
miks'ette niittäneet? Sanokaapa!

ISO-IIVARI.

Huusitte itse, että heittää pois!

VESLA (Kuiskaa Rantatuomaan korvaan).

RANTATUOMAS.

Ei puhettakaan enään! Viinat minä vielä teille kelvottomille...

VESLA.

Kyllä muistamme tämän asian!

RANTATUOMAS.

Niin tehkää! Mitä Törmä arvelee?

TÖRMÄ.

Arvelenpa, että on parasta että et toista kertaa enää lähde
niittokoneen kanssa kilpaa niittämään. Katsopa tuonne. Nyt on yksi
sarka jo niitettynä...

RANTATUOMAS (Katsellen äänetönnä niitylle päin).

ÖKMAN (tulee.)

Yks' sarka on niitetty! Ja hyvästi lähtee. On kerrassaan vankka ja hyvä
konehevonen tuo Luikesuon Rusko. Vaan nyt pitää antaa vähä levähtää
ennenkuin alotamme toista sarkaa. (Kääntyen Rantatuomaaseen päin).
Mutta mihinkä isäntä karkasi miehineen. Mitä minä näen? Täällähän
niittomiehet seisovat, aseet olalla kuin sodasta palaavat soturit.
Jätitte taistelutantereen...

MAILMAN HEIKKI (Joka on tullut sisältä. Puhuu juhlallisella äänellä
kuin runoa lausuen).

Ei niin. Heitä päällikkönsä kutsui pois rintamasta ankarasta. Sillä
kolmas mies nousi pilviin... ja palaa sieltä valkosena herran enkelinä.

ÖKMAN (Nauraa).

Vai jo nousi taivaaseen! Entäs nämä toiset miehet?

MAILMAN HEIKKI.

Niistä tehdään apulantaa... superfosfaattia... kainiittia ynnä muuta...

RANTATUOMAS (Vihasena Heikille).

Sinä suukko lurjus siinä!

    (Heikki vilahtaa väkijoukon läpi navettaan päin. Iso-Iivari
    ja Vesla tarjoavat viikatteita Rantatuomaalle ja jättävät ne
    lopulta kaivoa vasten nojalleen).

ISO-IIVARI.

Siinä olkoon, koska ei isännälle kelpaa.

VESLA.

Olkoon siinä ikänsä ja viisi päivää.

ÖKMAN.

Jaa, jaa Rantatuomaan pappa! Vieläkö tekee mieli lähteä minun kanssani
kilpaa niittämään? Menetitte vedon, että paukahti.

RANTATUOMAS.

Minäkö?

    (Iso-livari ja Vesla poistuvat vasemmalle).

MAILMAN HEIKKI (Huutaen, että kuuluu kovemmalta kuin muiden poru).

Menettänyt on Rantatuomas vedon, sehän on selvää. Laittakoon tähän
taloon nyt kesämiehen, että minä pääsen maailmalle.

ILOLA (Tulee unisena oikealta). Mikä kansankokous täällä on? Ja mikä
tämä huuto ja poru?

MAILMAN HEIKKI.

Tässä on vähä yhteistoimintaa.

    (Ökman nauraa ja selittää ruotsiksi Ilolalle miten Rantatuomaalle
    on käynyt ja selittäessään viittoo käsillään).

ILOLA (Nauraa ja menee joukkoon).

JURVA.

No me annamme asian olla. Ei ole voittanut eikä ole tapannut kumpikaan.

RANTATUOMAS.

Juuri niin.

TÖRMÄ.

Mutta koska yritätte toisen kerran kilpasille paremmalla onnella?

ILOLA.

Ei semmosia hullutuksia enään, Rantatuomas tilaa koneen hänkin, niin ei
tarvitse yhtään Isoa-Iivaria eikä Veslaa...

MAILMAN HEIKKI.

Eikä Mustaa Pekkaa...

ILOLA.

Niin, eikä Mustaa Pekkaa. Vaan mitä arvelette Rantatuomas?

RANTATUOMAS.

No saanpa miettiä.

LUIKESUO (Huutaen niityltä).

Agronoomi hoi! Tulkaa niittämään! Rusko on jo kylliksi levähtänyt.

ÖKMAN (Huutaen takaisin). Pankaahan piippuunne ja vartokaa vähäsen.

JURVA (Katsellen taivaalle ja lännelle päin).

Niinpä se vetää nuoskeaksi nuo pilvet ja länsikin lientelee. Kun nyt
ei vaan tulisi sade. Heikki! alapa hommata liiterin ullakosta rihmoja,
että saamme heinämme haasioihin, jos tässä näyttäisi pouta käyvän
epävarmaksi. (Ilolalle). Tulitko katsoneeksi paromeetteriä?

ILOLA.

En ole tänä aamuna katsonut!

    (Ökman ja Jurva kuiskailevat keskenään. Ilola menee sisälle).

ÖKMAN (Menee ja lyö tuttavallisesti Rantatuomasta olkapäälle).

No, miten se on isäntä...? Annatteko Aitamännikköä
karjanäyttely-kentäksi? Teille kai on Jurva siitä puhunut! Se olisi
erittäin sopiva paikka: kuiva, sileä kangas ja kylliksi puita, joihin
lehmiä voi sitoa kiinni.

MAILMAN HEIKKI.

No antaapa tietenkin... (Menee perälle ulkohuoneisiin).

RANTATUOMAS.

Onhan siitä Jurva puhunut. — No miks'en. — Onpa siinä sijaa... on sijaa
vaikka koko kylän karjalle.

ÖKMAN.

Minä kiitän kaikkien osanottajien puolesta! Ensi syyskuussa siis...
noin loppupuolella kuuta, ehkä viides- tai kuudeskolmatta päivä
on näyttely päätetty pitää. Onko muuten jo tietona yleensä että
karjanäyttely on päätetty pitää?

TÖRMÄ.

On kyllä kuulunut.

RANTATUOMAS.

Ja paljon siitä on puhuttu ja tingattukin. Ja lienee noita jo
"näytelmään" aijotuita lehmiä kukin karjastaan katsellutkin, että minkä
veisi... Vaan niitähän on niin vähä Mikkeliksi poikivia lehmiä...

ÖKMAN.

Eivät ne tarvitse olla Mikkeliksi poikivia lehmiä...

RANTATUOMAS.

Ei kai niitä ummessa olevia lehmiä palkita?

ÖKMAN.

Kaikki hyvämerkkiset lehmät palkitaan, osaksi rahalla, osaksi
diploomeilla.

RANTATUOMAS.

Vaikka ummessakin ovat?

ÖKMAN.

Vaikka olisivatkin ummessa.

    (Luikesuo kävelee niityltä piippuaan poltellen).

RANTATUOMAS.

Sepä minusta kummaa on. Mistä sen sitten tietää minkä verran on maitoa,
kun ne ovat ummessa...

ÖKMAN.

Tietää sen.

LUIKESUO.

No jopa se minulta herra karkasikin. Tuli ikäväksi yksin olla, kun muut
kaikki täällä tuumailevat.

ÖKMAN.

Kyllä me niitetyksi saamme, kyllä luokoa tulee tuolla koneella ja
tuommosella hevosella. — Levähdämme!

    (Hilja juoksee poikki pihan navettaan ja hetken kuluttua Justiinakin,
    vati kädessä).

LUIKESUO.

On peto sentään semmonen niittomies, tuo kone, että olisi siinä
kummasti käynyt Rantatuomaan niittomiehille, vaikkei Pekalla olisi
viikate katkennutkaan...

RANTATUOMAS.

Mistäpä tiedät sen summia sanoa!

LUIKESUO.

Hyvinkin tiedän. Jos elän vielä tulevaan kesään, niin koneen ostan.

ÖKMAN.

Ostakaa nyt jo täksi kesäksi. Vastahan heinänteko alkaa!

LUIKESUO.

Ensi kesäksi ostan.

JURVA.

Tuskin minä enään niitänkään ennenkun pannaan entiset niitokset
haasioille.

TÖRMÄ.

Tosi. Tuolla kyllä pian poikki saapi kunhan vaan ehtisi saada
haasioille.

JURVA.

Ei ole varmaa poudastakaan...

LUIKESUO.

Joo, ja liian hyvää heinikkoa tuo on sateen pilattavaksi.

JURVA.

Lientelee tuo länsi...

TÖRMÄ.

Ja itään kääntyi tuuli.

    (Ilola tulee sisältä pyöreä paromeetteri kädessä).

JURVA.

Kas sitä! Sepä oli hyvä, että toit. Onko se laskenut tai noussut sitten
eilen illan?

ILOLA.

On hiukan nossut. Jos vähä nyt sataakin niin ei ainakaan sada pitkälti,
sillä tämä näyttää kaunista ilmaa.

    (Kaikki kokoontuvat paromeetteria katsomaan).

RANTATUOMAS.

Herrain hullutuksia tuokin.

TÖRMÄ.

Tuo näkyykin olevan isompi ja vähän erilaisempi muutenkin kuin pappilan
ilmantietäjä, jonka olen nähnyt.

ILOLA.

Tämä onkin ihan uudenaikainen.

RANTATUOMAS.

Seinäänpä se löi Piippulin patruunikin ilmantietäjänsä viime kesänä.
Ha, ha, ha. Poutaa oli luvannut monta päivää ja patruuni niitättää,
että monen lehmän heinät parhaita ketoja... niin alkaakin sataa ja
sataa melkein viikon... Silloin oli patruuni kiivastunut ja vienyt
"tietäjän" räystään alle... että eikö ala sadetta tietää, kun vesi
päälle valoaa. Vaan ei ollut riivattu totellut sitäkään. Mutta jo
totteli kun patruuni läiskäytti kivijalkaan, että vieterit ja renkaat
pirskailivat kuin pakkastähdet taivaalla... ha, ha...

ILOLA (Erikseen).

No tuo mies on tolvana loppuun asti.

ÖKMAN (Nauraen).

Onpa kiivasta miestä se Piippuliinin patruuni. Kyllä tekin vissiin
löisitte seinään!'

RANTATUOMAS.

Epäilemättä, mutta minulla ovatkin omat sateenmerkit, jotka eivät petä.

ILOLA (Menee oikealle paromeeteri kädessään. Mailman Heikki käy silloin
tällöin näyttämöllä ja hommailee. Tuo ison köysikimpun olallaan ja
menee niitylle päin. Hilja ja Justiina kulkevat myös pihan läpi).

ÖKMAN.

Minkälaisia sateen merkkejä isännällä on?

RANTATUOMAS.

Niitä on monenlaisia. Mutta nyt minä taidan lähteä. Heinäntekoon tästä
pitää minunkin alkaman. Vaan eipä se taida tulla pouta vielä tänä
päivänä...(Kääntyen jurvaan päin). Asiat ovat siis niinkuin ennenkin?

JURVA.

Niin ovat.

TÖRMÄ ja LUIKESUO.

Niin ne ovat, ettei maksa vaivaa ruveta koneen kanssa kilpailemaan.

RANTATUOMAS.

Ei sitä vielä niin varmaan tiedä.

ÖKMAN (Lyö Rantuomasta olalle).

Pois vanhat ennakkoluulot pappa! Ja ostakaa kone tekin!

RANTATUOMAS.

Saanen miettiä.

ÖKMAN.

Ja terve tulemaan karjanäyttelyyn!

RANTATUOMAS.

On se tuuma tulla. Ehtineeköhän siksi poikia meidän "KulIankukka?"

ÖKMAN.

Tuokaa pois vaan "Kullankukka", poiki eli ei.

RANTATUOMAS.

On se "Reesanttikin" lehmien lehmä.

ÖKMAN.

Reesantti tuokaa myös.

    (Rantatuomas hyvästelee Ökmania ja on aikeessa lähteä).

TÖRMÄ.

Unehutathan takkisi!

RANTATUOMAS.

Ka niin, ka niin.

    (Mailman Heikki tulee, Rantatuomaan takki kainalossa).

MAILMAN HEIKKI.

Tunsin takin leveydestä, että tämä on Rantatuomaan papan... Tuoss'
on leiviskäsi, jos et usko niin punnitse. Niin leveää takkia ei ole
monella talon Jussilla.

RANTATUOMAS (Hyvästelee ja menee).

MAILMAN HEIKKI.

Nolonpana oli härkä lähtiessään kuin tullessaan. (Menee perälle).

ÖKMAN (Nauraa).

Härkä! Härkä! Nyt muistan. Hänhän se juuri on haastattanut Söderqvistin
siitä kesällisestä... "härittelemisestä".

TÖRMÄ.

Sama mies. Mutta kuuluu nyt sanoneen, ettei hän viitsi kuitenkaan alkaa
käräjöidä.

JURVA.

Niin on kuulunut. Mutta kummasti hän nolostui ja meni vähäpuheiseksi.
Näin nolona en muista häntä koskaan nähneeni.

TÖRMÄ.

Häpeissään hän näytti olevan. Tietenkin olisi hän menettänyt vedon,
vaikkei Pekan viikate olisi katkennutkaan.

LUIKESUO.

Epäilemättä. Eihän siinä kolme miestä riitä, olkoot kuinka hyviä
niittäjiä tahansa.

ÖKMAN.

Myönnätte sen!

LUIKESUO.

En minäkään sitä noin mukavaksi uskonut ennenkun itse näin. Mutta
lähdemmekö niittämään toista sarkaa?

JURVA.

Annamme olla nyt. Pane sinäkin hevosesi sinne kedolle syömään. Tässä
tulee heti aamiaisen aikakin.

ÖKMAN.

Pian sillä niitetään vaikka koko talon kedot

LUIKESUO.

Kyllä sillä vaan kukka katkeaa. (Menee niitylle).

TÖRMÄ.

Oli minulla aije kysyä tuleeko sitä tänä iltana pidetyksi esitelmä
karjaroduista?

ÖKMAN.

Sitä varten kyllä olen nyt matkalla. Alakylässä pidin tullessani joka
kylässä esitelmän. Jos väkeä karttuisi puhuisin mielelläni.

TÖRMÄ.

Luulisi ainakin jonkun verran karttuvan.

ÖKMAN.

No saamme nähdä. Minun tarkotukseni tällä matkalla on vaan yleensä
käydä neuvomassa niin maanviljelyksessä kuin karjanhoidossakin.

TÖRMÄ.

Niin on kuulunutkin.

JURVA

Pitääpä minunkin nyt lähteä tästä katselemaan minkälaista jälkeä siellä
niittokone on tehnyt.

    (Lähtee niitylle Törmän kanssa).

ÖKMAN.

Jaa, jaa. On tämä hommaa neuvoa maalaisia! Mutta on se peijakkaan
hauskaakin välisti. Tuommonen ukkokin kuin tuo Rantatuomas... ne
semmoset ne vissiin ovat niitä tosi suomalaisia. (Kävelee ja pistää
paperossin palamaan). Mutta on se hullua jos se Söderqvist... Naida
nyt talonpojan leski! Ei, kyllä se on Maailman Heikin valetta...
Merkillinen hunsvotti hän näkyykin olevan... Johan hän lupasi
minullekin toimittaa eukon... Joudumme tässä naimisiin joka sorkka.

    (Ilola tulee).

ILOLA.

Jopa täältä ovat ukot menneet.

ÖKMAN.

Meni isäntäkin tuonne saralle.

ILOLA.

Tästä kilpaniitosta kannattaisi panna juuri uutisen sanomalehteen.

ÖKMAN.

Vähäpätösempiä asioita kertovat sanomalehdet. Mutta kyllä minä luulen,
että tämä juttu kuuluu muutenkin. Tuota noin... Oletko kuullut missä
veli Söderqvist nyt majailee?

ILOLA.

Olen kuullut, että hän toissa päivänä olisi tullut Nyrkkiseen.

ÖKMAN.

Kaivon paikkaako vielä katselee?

ILOLA

Kuuluu jo katselleen?

ÖKMAN.

Mutta eiköhän se lopultakin ole juorupuhetta, että Söderqvist?

ILOLA.

Huhuna minäkin pidin, mutta tosi taitaa olla. Ei sitä olisi uskonut
Söderqvististä, joka yleensä ei ole voinut sietää maalaisia... ja
muutenkin semmonen hieno mies...

ÖKMAN.

Niin, mutta viisikymmentätuhatta!

ILOLA.

Sehän siinä taitaa painaa. Eikähän Nyrkkisen leski ole mikään
epämiellyttävä ihminen. Liiaksi ylpeä, mutta muuten tavallinen
maalainen. Ei hullumpi ollenkaan. Semmonen rahasto ja kolme taloa.

ÖKMAN.

Söderqvist saa kiittää onneaan. Itse on hän köyhä rotta eikä muutenkaan
mikään "nero". Eläähän hän tästä puolin maaten ja mässäten...

ILOLA.

Nyrkkisen emäntä on kiivas ja toimelias ihminen. En minä usko että hän
sallii herransa seljällään makailla ja kattoon syljeskeliä. Kiivas
eukko.

ÖKMAN.

Ei haittaa jos välisti kohentelee tuulluttelemaan. Vai on asia jo varma?

ILOLA.

Niin olen kuullut. Lähde sinäkin uimaan! Aijon juuri lähteä ennen
aamiaista.

ÖKMAN.

Enpä minä ole niitä uimamiehiä.

ILOLA.

Et usko kuinka äärettömän hauskaa on vedessä... tämän talon rannassa
varsinkin, jossa on kova hiekkapohja eikä yhtään kiveä! Tule pois vaan!

    (Aikoo mennä rantaan).

HILJA (Rientää Ilolan jälkeen).

Ota veikkonen pyheliina! Onko sinulla saippuaa?

ILOLA.

Kiitos! On minulla saippua taskussa.

HILJA.

Eikö agronoomi Ökmankin mene uimaan?

ÖKMAN.

Ehkä keskipäivällä käyn.

    (Hilja menee sisälle, Ilola rantaan.
    Mailman Heikki tulee niityltä päin).

MAILMAN HEIKKI.

Tosi kuuluu olevan, että tulee siitä agronoomi Söderqvististä Nyrkkisen
isäntä.

ÖKMAN.

Sinä vaan toimitit ne mieheksi ja vaimoksi, että paukahti. Se se nyt
jotakin on. Mainio sinä puhemies kuulut olevan.

MAILMAN HEIKKI.

Viheliäinen heidät olisi yhteen toimittanut jos tiesin, että siitä
tosi tulee. Vaan kyllä minä hyvin ymmärrän kuinka on kosiminen käynyt
eli miten kaivonpaikkaa on katsottu. Emäntä on kehuskellut tavaroitaan
ja sanonut paljonko on pötyä pankissa... Akka siinä on kosinut, se on
selvää.

ÖKMAN.

Vai on peevelillä niin paljon rahaa pankissa, että
viisikymmentätuhatta! Se on jo iso läjä ja maalaisoloihin verraton
summa...

MAILMAN HEIKKI.

Niin sanotaan. Mutta sen minä kyllä tiedän, että aisoissa siinä miehen
pitää olla, kun emäntä silmäparillaan kilistelee... Mutta mikä kärryn
päry sieltä nyt kuuluu?

    (Menee kujalle katsomaan).

Piru vie onkin Nyrkkisen ori... ja Nyrkkisen emäntä ja agronoomi...
tänne tulevat... Nuori pari tulee...

ÖKMAN (Rientäen hänkin kujalle).

Ne ne ovat! He nousevat rattailta tiehaarassa.

MAILMAN HEIKKI.

Minä taidan ottaa ja lähteä niitylle tästä.

ÖKMAN.

Elä mene! Ota ja huuda hurraata nuorelle parille.

MAILMAN HEIKKI.

Ei sovi sortille, että pannaan leipää kortille. (Lähtee niitylle).
Minua ne saisivat kiittää! Hyvät ryypyt saisi tuo agronoomi pestouvata
puhemiehelleen.

ÖKMAN.

Hyvänkin humalan ja uuden paidankin.

    (Agronoomi Söderqvist ja Nyrkkisen emäntä tulevat kujasta. Emäntä
    venyy agronoomin käsivarressa. Juhlapuvussa kumpikin).

ÖKMAN.

Mitä minä näen! Veli Söderqvist...

SÖDERQVIST.

Sama mies. Ja tässä morsiameni... tunnetteko toisianne...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tämähän pitäsi olla se Ökmanni.

    (Ökman kättelee ja toivottaa onnea).

SÖDERQVIST.

Näin saattaa käydä maailmassa...

ÖKMAN (Katselee Nyrkkisen emäntää, joka kumartuu kengännauhojaan
solmiamaan).

Niin saattaa käydä. Kun katselee teitä niin... Tehän sovittekin
erinomasen hyvin pariksi... Pulska pari onkin...

SÖDERQVIST.

Mitäpä siitä on nuoruudesta ja kauneudesta... se katoaa ja kuihtuu...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Joo. Eikä sitä ole köyhän kanssakaan niin hauska olla. Kun alkavat
rahat käydä lantiksi, niin hätä ja tora tulee.

ÖKMAN (Syrjään).

Kylläpä taitaa olla aika akka! Silmätkin kiiluvat kuin pirulla...

SÖDERQVIST.

Talonväki ja nuori pari on tietysti kotosalla?

ÖKMAN.

Ovat. Ilola meni uimaan. Tässä on ollut koko aamun semmosta hommaa sen
kilpaniiton kanssa...

SÖDERQVIST.

Aivan oikein. No kuinka luonnistui niitto?

ÖKMAN.

Ei siitä mitään tullut.

SÖDERQVIST.

Ei tullut mitäänkö?

    (Emäntä silmii pukuaan).

ÖKMAN.

Niin. Eräs Rantatuomaan miehistä katkasi viikatteensa heti alussa,
joten niittäminen keskeytettiin.

    (Emäntä tirkistelen niitylle ja oikealle.
    Hilja ja Justiina tulevat sisältä).

HILJA.

No mutta Nyrkkisen emäntä! Saako toivottaa onnea? Ja herra Söderqvist!
Terve tulemaan!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Saapi toivottaa.

    (Hilja kättelee ja toivottaa onnea).

HILJA.

Käykää sisälle! Käykää sisälle!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Me tulemme. Teillä on, näemmä, heinäntekoon ruvettu. Huomenna aletaan
meilläkin.

HILJA.

Vasta tänään on niitetty. Me kuulimmekin jo eilen kihlauksestanne!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Me palasimme eilen kaupungista kihloja ostamasta. Agronoomille minä
ostin kultakellon... (Menee ja ottaa Söderqvistin liivintaskusta
kellon). Tulesta Hilja katsomaan oikein pulskaa miehen kultakelloa!

    (Söderqvist koettaa estää, mutta emäntä
    vetää väkisten kellon taskusta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Kyllä tätä kelloa viitsii näyttää, tämmöstä ei ole koko seurakunnassa.
Tulkaapa katsomaan... Justiina tule sinäkin. Se kello näkyy ja tuntuu
myöskin miehen taskussa, mutta kyllä sillä on hintaakin...

ÖKMAN.

Joko kuinkakin kallis on?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

On niin kallis, ettei semmosta vaan mökin miehet osta.

    (Kaikki kokoontuvat katsomaan. Söderqvist
    näyttää olevan kovin hämillään).

 ÖKMAN.

Kelpaa olla sulhasmiehenä, kun morsian tuollaisia lahjoja ostelee.
Semmosia morsiamia ei monta ole...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mainio kultaseppäkin. Ja olen minä vähän muutakin...

SÖDERQVIST (KärsimättÖmästi ja kävellen loitommaksi).

Niistä nyt ei vielä kannata puhua!

HILJA.

Vieraat ovat hyvät ja käyvät sisälle!

JUSTIINA.

Niin olkaa hyvä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Läksimme vaan katsomaan teidän kilpaniittoanne, mutta emme ehtineetkään.

    (Söderqvist ja Nyrkkisen emäntä menevät Hiljan perässä oikealle).

ÖKMAN (Nauraa).

No jo siinä on vakka kantensa valinnut.

JUSTIINA.

Kuka olisi uskonut! Herroista se on emäntä puhunutkin siitä saakka kun
leskeksi jäi...

ÖKMAN.

No nyt sai herran. Saapa kuulua onko emäntä alamainen miehellensä
niinkuin Saara ennen...

JUSTIINA.

Jos entisellään vielä on niin tuskin kutsuu herrakseen. (Mailman Heikki
tulee). Siinäpä Heikki kuin kutsuttu. Mene nyt Heikki tuonne saunan luo
ja käske miesten tulla aamiaiselle.

MAILMAN HEIKKI.

Käsken kaikki?

JUSTIINA.

Isännän, Luikesuon ja Törmän.

MAILMAN HEIKKI.

Elkää vaan ravitko Nyrkkisen emäntää! (Menee).

JUSTIINA.

Agronoomi on hyvä ja käy aamiaiselle.

ÖKMAN.

Minä kiitän.

    Menee emännän perässä. Samalta päin tulevat Luikesuo ynnä muut.

Esirippu alas.




Kolmas näytös.


Rantatuomaan talon takana oleva männikkö. Kirkas syyskuun päivä.

Oikealla Rantatuomaan kartano. (Rakennuksia ei kuitenkaan näy).
Vasemmalta lähtee polkuja maantiehen. Kellojen kalketta ja ammumista
kuuluu männiköstä. Väkeäkin näkyy liikkuvan taaenpana.

    (Rantatuomas, Luikesuo ja Törmä).

RANTATUOMAS.

Jaahah! Lehmiä alkaa karttua. Voipi tulla tästä isompi näytelmä kuin
Alakylässä.

LUIKESUO.

Jos vaan kaikki tuovat, jotka ovat aikoneet, niin kyllä karttuu lehmiä.

TÖRMÄ.

Osui näin hyvä ilmakin...

RANTATUOMAS.

Kullankukka ja Reesantti meiltä tuodaan ja jos eivät ne saa palkinnoita
niin sitten ei yksikään. Olen katsellut noita lehmiä, jotka jo ovat
tänne tuodut! Lamassa kaikki ja pieniä kuin muurahaisia! Mutta meidän
kullankukka! Peto kun on takaakin leveä kuin varsova tamma ja lihava,
että on pehmeäkin kuin polsteri. Siinä on kokoa ja siinä on näköä!

LUIKESUO.

Kuulut koko kesän lihottaneen... paljasta apetta ja kylvöheiniä
syöttänyt...

TÖRMÄ.

Ja navetassa pitänyt. Kummako on että on lihava.

RANTATUOMAS.

Se ei tule täällä kysymykseen millä se on lihotettu ja missä sitä on
pidetty. Pääasia on, että se on komea ja korkeamaitonen.

LUIKESUO.

Mutta jos se ei olisikaan pääasia. Sen mukaan kuin Ökmanni minulle
selitti niin... lihavuutta ei pidetä välttämättömänä, vaikka kiitoksen
sekin tietysti ansatsee.

RANTATUOMAS.

Se on sama mitä Ökmanni sanoo. Ei hänen äänensä yksin kuulu. Niin sanoi
tämä toinen — Söderqvist — kun meillä kävi, että eipä hän ole nähnyt
noin kaunista lehmää muualla kuin eräässä rusthollissa etelä-Suomessa.

LUIKESUO.

Vai niin sanoi Söderqvist?

TÖRMÄ.

No jo te olette heittäneet sen käräjäasianne sikseen? Vai kuinka?

RANTATUOMAS.

Jo minäkin lepyin, kun tulivat yhdessä Nyrkkisen emännän kanssa
sovintoa hieromaan... ja lupasi käydä ilmaseksi neuvomassa luujauhon
kylvöäkin...

TÖRMÄ.

Se nyt oli oikein, että sovitte. Parempi se on laiha sovinto kuin
lihava riita.

LUIKESUO.

Paljoakin parempi.

RANTATUOMAS.

Joo. Ja ajattelin sitäkin, että kun tulee palkintotuomariksi, niin
voipi sortaa kun ollaan vihoin. Vaan nyt sen on pakostakin pitää minun
puoltani: minun maani päällä on tämä näytelmä ja voin minä käräjäasian
ottaa vielä kysymykseen...

TÖRMÄ.

Tuskin vaan tulee persoonallisista syistä sinun lehmillesi palkintoa
panemaan!

RANTATUOMAS.

Pakosta se nyt on.

TÖRMÄ.

Ole joutavia!

RANTATUOMAS.

Ole sinä! (Menee vasemmalle).

TÖRMÄ.

Uskonpa että pappa pahoin pettyy luuloissaan.

LUIKESUO.

Epäilemättä. Agronoomi Okman sanoi varmaan ettei palkita muita kuin
maatiaisrotusia lehmiä.

TÖRMÄ.

Siinäpä se on. Ja Rantatuomaan lehmistä ei kumpikaan, jotka tänne
tuodaan, ole maatiaisrotusia. Sen verran minäkin pääsin käsitykseen
minkälaiset ne maatiaisrotuset lehmät ovat.

LUIKESUO (Nauraen).

Lyhytjalkasia ja suoraselkäsiä... kallipää töpsiä...

TÖRMÄ.

Juuri niin.

    (Nyrkkisen emäntä tulee juoksujalassa hengästyneenä vasemmalta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Hyvä isä mieskullat! Tulkaa apuun pian! Hoi, hoi! Meiltä pääsi irti...
Mutta tulkaa! Joutukaa!

TÖRMÄ.

Mikä on hätänä? Mikä pääsi irti?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No kun Mailman Heikki lähti meidän "Mattia" tänne taluttamaan, niin
ryöstäytyi irti juuri tuossa kun polkua tänne käännytään... Tulkaa
hyvät miehet, että saataisiin kiinni!

LUIKESUO.

Karkasiko se metsään?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Metsään pani, että risut poukkivat.

TÖRMÄ.

Pelästykö se?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Omia aikojaan se lähti hyppyyn.

LUIKESUO.

Eikö Mailman Heikki lähtenyt takaa-ajamaan?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Juoksimme me Heikin kanssa perässä minkä sielu sieti... Mutta mihin lie
joutunut Heikkikin.

TÖRMÄ.

Eiköhän tuolla ole nuorempia miehiä vasikkaa hakemaan. Emme me, vanhat
miehet kuitenkaan saa laukkaavaa sonnivasikkaa kiinni.

LUIKESUO.

Siinä on tekemistä nuoremmallakin, jos metsään kerkiää. Minusta äsken
Veslakin tuolla pyörähteli. Tahtokaa häntä, hän on hyvä juoksija!

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Lähtee perälle huutaen):

Vesla hoi! Onko Veslaa täällä näkynyt?

TÖRMÄ.

Luulenpa, että on Mailman Heikki taas konstaillut...

LUIKESUO.

No sen nyt arvaa, että Heikki sen tahallaan päästi irti. Kestää sitä
hulliaisen härkävasikan perässä juosta. Sattuu niin meni ikupäiväksi...

    (Nyrkkisen emäntä katoaa männikköön).

TÖRMÄ.

Heikkihän se kuului kesälläkin Mustan-Pekan viikatteen viilanneen
poikkivikaan, silloin kilpaniiton aikana.

LUIKESUO.

En ole kuullutkaan.

    (Söderqvist tulee oikealta. Tervehtii katellen Luikesuota ja Törmää).

SÖDERQVIST.

Luikesuon isäntä on hyvä ja tulee tänne taloon. Teidät on valittu
palkintotuomariksi ja meillä on yhteinen keskustelu ennen näyttelyn
alkua. Teidänkin läsnäolonne on tarpeellinen.

LUIKESUO.

En minä juuri ole mikään lehmäin tuntija ja...

SÖDERQVIST.

Niin ovat kuitenkin paikkakuntalaiset sanoneet ja sen nojalla on teidät
valittu. — Näyttääpä tänne karjaa karttuvan. — No tuopiko Törmä yhtään
lehmää?

TÖRMÄ.

Kyllähän se eukko on nimikkonsa aikonut tuoda, vaikka tuskin
kannattaisi: on pienenlainen ja laihakin.

SÖDERQVIST.

Ei se mitään. Jaa, mutta me lähdemme Luikesuo! Toiset vartovat meitä!

    (Nyrkkisen emäntä tulee vauhdissa vasemmalta,
    huivi valuneena hartioille).

SÖDERQVIST.

Matilda mitä sinä juoksentelet?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No hyvä ihminen kun Matti pääsi irti ja juoksi metsään enkä saa ketään
hakemaan. Vesla vihollinenkin nauroi vaan...

SÖDERQVIST.

Antaa mullikan mennä! Kuka sitä sitten talutti, kun se irti pääsi?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No Mailman Heikki! Tuli tiellä vastaan niin...

SÖDERQVIST.

Sitten se lurjus on sen tahallaan päästänyt irti! Olisipa sinun pitänyt
tuntea Mailman Heikin!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Niin sinä sanot, mutta luuletko olevan helppoa talutella nuorta sonnia,
joka hyppii ja teutaroipi... ja toisia lehmiä minun täytyi ajaa Marin
perässä...

SÖDERQVIST.

Minkäpä sille nyt tekee! Tottapa se sieltä kotiintuu...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mutta nythän se juuri pitäsi olla... näyttelyssä... Lähe sinä nyt hyvä
Hyyky juoksemaan... Tuonne päin se karkasi...

SÖDERQVIST (Suuresti kummeksuen).

Minäkö?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Niin juuri. Enhän saa ketään kumppanikseni..

SÖDERQVIST.

Minä en missään tapauksessa jouda ja muutenkin...

TÖRMÄ.

Niin ja muutenkin... Eihän emäntä nyt raaskisikaan nuorta, tulevaa
aviomiestään panna juoksemaan vasikan perässä!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Olkoon sitten siellä.

    (Lähtee perälle. Söderqvist ja Luikesuo oikealle).

TÖRMÄ.

Mitähän lie ajatellut agronoomi?

    (Jurva ja Justiina sekä Ilola käden mutkassa
    taluttaen Hiljaa tulevat vasemmalta).

JURVA.

Onhan täällä jo karjaa mitä hyvänsä. Ja toisia näkyi tuolla tiellä
olevan tulossa.

ILOLA.

Toden totta! Tästähän tuleekin oikein mahtava näyttely. Enpä olisi
uskonut.

TÖRMÄ.

Ellen väärin muista on Jurvan emäntäkin valittu palkintotuomariksi.
Saatte joutua nyt toisten joukkoon, he pitävät neuvottelua
Rantatuomaalla.

JUSTIINA.

Joko lienee Luikesuon isäntä mennyt?

TÖRMÄ.

Vasta meni. Söderqvist kävi jo hoputtamassa.

JURVA.

Parasta että lähdet sitten heti.

JUSTIINA.

Niin taitaa olla. (Menee oikealle).

ILOLA.

En minä vaan nähnyt yhtään maatiaislehmää vielä äsken.

JURVA (Osottaen perälle).

Siellä oli ison männyn tyvellä pieni valkonen lehmä. Luulen että se on
Kariojan Jaakon Hillonhukka. Lähdetäänpäs katsomaan!

ILOLA.

Lähdemme vaan!

TÖRMÄ.

Joutaapa tästä.

    (Mailman Heikki tulee juosten vasemmalta).

MAILMAN HEIKKI.

Tuusan jääveli kun Nyrkkisen Matti karkasi metsään ja emäntä kiroaa
ja itkee tuolla tienvieressä... Tuusan jääveli... Emäntä lupasi antaa
sen kultakellon, jolla on kihlannut agronoomin sille, joka saapi
Matin kiinni ja tuopi tänne näyttelyyn... Minä parastani panin,
mutta vikkelämpi oli minua nuori sonni. Meni metsään, että risut
paukkuivat... Tuota Tuomasvaaraa kohden se pani... Eikö lie tuolla
vaaran laella jo?

JURVA.

Mitä sinä nyt taas horiset poika?

'ILOLA.

Pääsikö todellakin sonni irti?

MAILMAN HEIKKI.

Pääsi tietenkin, kun laho köydenpätkä on josta taluttaa, niin eihän
se semmonen kestä... Emäntä itkee ja kiroaa tuolla tienvieressä...
Armahtakaa hyvät ihmiset... Matilda... Matilda... niin se huutaa
agronoomikin... Mutta tuollahan näen Mustan Pekan! Pekka kyllä on
pikajuoksija. Pekka hoi! Vänta lite! Ormenkurmon... se on että kärme
rattaassa. (Juoksee perälle Pekan jälkeen).

JURVA.

Mitähän tämä nyt on taas!

HILJA.

Tuo Heikki häpäsee lopulta meidätkin niin kauvan isä sitä työssään
pitää.

ILOLA.

Emme häntä nyt Heikki parkaa kovin kovasti tuomitse.

TÖRMÄ.

Totta siinä kuitenkin se on, että Nyrkkisen emännältä sonni on irti
päässyt. Vasta kävi emäntä tässä ja pyyteli Söderqvistiä hakemaan
sonnia.

ILOLA (Nauraa).

No mitä Söderqvist vastasi?

TÖRMÄ.

Ei sanonut olevan hänellä aikaa, arveli, että antaapa sonnin juosta
vihmoa.

ILOLA.

No ei hullunpaa!

TÖRMÄ.

Luulenpa, että saapi Söderqvist vielä, tultuaan isännäksi Nyrkkiseen,
useamman kerran lähteä sinne, johon emäntä käskee.

ILOLA.

Sitäpä minä en usko.

TÖRMÄ.

Vanhemmasta miehestä se on hopun saanut kuin Söderqvist on.
Olli-vainaja kuoli aivan rääkkäykseen...

ILOLA.

Sepä kamalalta kuuluu.

TÖRMÄ.

Niin se on ja sillapa se onkin miehen saanti nyt toisen kerran ollut
lujassa. Vaan lämpenee sen emännän kanssa vielä Söderqvistkin.

ILOLA.

Sehän on aivan hassua! Noin pieni vaimoihminen? Eihän se voi olla
mahdollista! Olli-vainaja oli nahjus mieheksi.

JURVA.

Ei ollut kovinkaan nahjus.

TÖRMÄ.

Miesten vankinpia. Mutta mikäs auttaa kun emäntä komentaa että sisoo...

    (Musta-Pekka ja Mailman Heikki tulevat juoksujalassa perältä).

MAILMAN HEIKKI.

Tännepäin Pekka! Tuolta tienvierestä se oikasr metsään, että koivet
vilkkuivat. Tänne näin!

MUSTA-PEKKA.

Kultanen plakkarikello... Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa...
Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... Jäävelin
saksa, se on Mänty-Heikki...

    (Juoksevet polkua vasemmalle. Kaikki nauravat).

ILOLA.

Nyt sai Heikki Pekan sonnia hakemaan.

HILJA.

Saadaan nähdä vaan, että Heikki vielä tänäpäivänä tekee jonkun
verrattoman hävittömyyden. Niinkauvan isä onkin...

ILOLA.

Eihän tuossa nyt mitään erinomaista ollut. Ilman aikojaan ilvehtii
Pekan kanssa.

JURVA.

Minkäpä sille tekee. Se on täynnä konsteja ja piruutta. Ollut semmonen
lapsesta asti. Olisi Heikkiäkin huutolaisena paremmin kohdeltu niin
Myrkkisessä kuin Rantatuomaallakin, niin tuskin hän letkauksiansa noin
jakelisi. Eipähän ole minulle mitään yrittänytkään, vaikka nyt on jo
viisi kesää ollut kesämiehenä...

TÖRMÄ.

Ei vaan ole minullekaan mitään yrittänyt.

ILOLA (Nauraen).

Tässä kesällä kerran, kun tiesi, että lähtisimme Hiljan kanssa
uistille, teki hän meille aika kepposen...

TÖRMÄ.

Minkä teki?

HILJA.

Viitsit vielä kertoa!

ILOLA,

Minusta se oli aika sukkela teko. Minä kävin juuri rannassa, vein airot
ja panin tapin paikoilleen ja läksin kartanosta noutamaan uistimia ja
kiirehtimään Hiljaa, niin sillä välin tämä konna ehti vilahdukselta
käydä venevalkamassa ja näppäsi tapin paikaltaan...

TÖRMÄ.

Kuules vihollista!

HILJA.

Rakas Akseli! Elä viitsi kertoa.

ILOLA.

Mahtoi Heikki nauraa partaansa, kun näki meidän työntävän veneen
vesille... Emmekä siinä puhellessamme ensinkään huomanneet, että tappi
on auki... Olimme jo hyvän matkaa joella ennenkun Hilja alkoi huu...

HILJA.

Enhän minä huutanut. Sinä! Sinä!

ILOLA.

Huusitpahan ja meillä tuli tulinen kiire rantaan. Vene oli jo silloin
puolillaan vettä...

TÖRMÄ.

Ha, ha, ha.

JURVA.

Et ole minulle siitä kertonutkaan.

ILOLA.

Ei ole tullut kerrotuksi.

HILJA.

Ja kun minä sitten Heikkiä siitä nuhtelin, naureskeli hän vaan ja
arveli että hän tahtoi "herättää meidät todellisuuteen".

ILOLA (Nauraen).

Aivan niin. "Herättää todellisuuteen".

TÖRMÄ.

Kas tuolla nyt taluttavat Rantatuomaan majesteettilehmiä: Kullankukkaa
ja Reesanttia.

    (Mailman Heikin laulu kuuluu vasemmalta ja erottaa sanat:)

        Kurnaalista ja meijeristä se on tehty laulu,
        josta on tullut maailmalle suurenlainen nauru
           (rallatuksia)
        ja suurenlainen nauru.

ILOLA.

Heikkipä siellä laulelee...

JURVA.

Lähdetäänpä tässä miehissä katsomaan tuota Kullankukkaa ja Reesanttia
ja Kariojan Jaakon Hillonkukkaa.

TÖRMÄ.

Joutaapa tästä.

    (Miehiä ja naisia kulkee kaha käteen.
    Joukossa näkyvät Iso-Iivari ja Veslakin).

HILJA.

Tuollapa näkyvät olevan Viialan tyttäret Heinärannalta. Minä lähden
heitä puhuttelemaan. Parhaita tuttaviani. Tunnetko heidät Akseli?

ILOLA.

Muistelen nähneeni Heinärannalla.

HILJA.

Totta kai muistat Olgan kuitenkin. Hän oli samaan aikaan
kansanopistossa kuin minäkin.

ILOLA.

Aivan niin. Nyt muistan. Semmonen rengassilmänen, pallinaamanen tyttö.

HILJA.

Hyi sinua miten puhut. Minä menen. (Menee perälle).

JURVA.

Eräs asia minua on ruvennut mietityttämään nyt juuri.

TÖRMÄ.

Mikä niin?

JURVA.

Tulin ajatelleeksi, kun äsken kuulin, ettei palkita muita kuin
maatiaisrotusia lehmiä, että taitaa myrsky nousta, jolleivät
Rantatuomaan lehmät saa palkintoa...

TÖRMÄ.

Samaa olen ajatellut minäkin. Pitäsi antaa kuitenkin tiplomi...

JURVA.

Luuletko Rantatuomaan tyytyvän tiplomiin!... Huihai!

ILOLA.

Siitä oli minulla ja Ökmanilla puhe tänä aamuna. Mutta Ökman on
omantakeinen mies, joka tekee niinkuin oikeaksi näkee. Niin että
kyllä minunkin uskoni on, etteivät Rantatuomaan lehmät tule saamaan
palkintoa. Mutta lähdemme tästä kävelemään ja katselemaan.

JURVA.

Kello näkyy jo olevan kymmenen. Ei kai ole enään pitkää aikaa ennenkun
palkintotuomaritkin tulevat.

    (Lähtevät kävelemään perälle päin, ja poistuvat näyttämöltä.
    Palkintotuomarit: Ökman, Söderqvist, Luikesuo, Justiina ja
    Mukkalan Ville tulevat oikealta. Viimeksi mainittu on puettu
    mustaan siipitakkiin ja näyttää peräti koomilliselta).

ÖKMAN.

Jaa, nyt alkaa tarkastuksemme. Kuten olen neuvonut, on jokaisen numeron
kohdalle annettava arvolause... niinkuin olen sanonut...

LUIKESUO.

Me ymmärrämme.

    (Ottavat esille muistikirjansa. Mukkalan Ville kumartelee).

ÖKMAN.

Ja muuten on noudatettava kaikkia niitä sääntöjä ja määräyksiä, joista
puhuin ja määräsin. Tämä on nimittäin suoraa peliä eikä persoonallinen
tuttavuus saa tulla kysymykseen. Muistakaa se!...

SÖDERQVIST.

Eikä ole otettava huomioon mitä omistajat tahi hoitajat lörpöttelevät.

LUIKESUO.

Ei ilmankaan.

    (Mukkalan Ville kumartelee).

RANTATUOMAS (Tulee vauhdissa oikealta).

Mitä helvettiä tämä on, että tuommonen knapsu otetaan
palkintotuomariksi! (Osottaa Mukkalan Villeä). Minä en kärsi maani
päällä tuommosta lentävää varesta...

ÖKMAN.

Isäntä on hyvä ja tyyntyy! Ei hänen sanansa tule palkinnoita pilaamaan.
Ville on taitavana lehmän tuntijana palkintotuomariksi valittu.

    (Ville kumartelee).

RANTATUOMAS.

Olkoon sitten joukossa, mutta mitä se tuolla kirjalla tekee.

ÖKMAN.

Komeutena se on voirasia niityllä.

    (Ville kumartelee).

RANTATUOMAS.

Siipitakissa ja patineissa se vielä kummittelee...

ÖKMAN.

Siivethän variksellakin toki ovat.

RANTATUOMAS.

Kyllä minä tunnen tämän hännänheiluttajan. Se on kiukkunen minulle, kun
en antanut hänelle torpan paikkaa...

ÖKMAN.

No mitäs isäntä nyt joutavia jaarittelee. Katsokaa te vaan, että kaikki
käy laillisesti.

RANTATUOMAS.

Laillisesti se pitää käydäkin...

ÖKMAN.

Kyllä me tunnemme lain.

SÖDERQVIST.

Ja asetukset.

RANTATUOMAS.

Minä tunnen myöskin ne molemmat ja saan vielä muistuttaa, että koko
hoito on minun maani päällä...

ÖKMAN.

Senkin me tiedämme. Ja nyt lähdemme!

    (Lähtee edellä kävelemään vasemmalle, toiset perässä.
    Mukkalan Ville jälkimmäisenä).

RANTATUOMAS (Ottaen Villeä takinliepeestä kiinni).

Muista sinä vaan Ville, että panet hyvät merkit meidän Kullankukalle ja
Reesantille.

MUKKALAN VILLE (Puhuu akkamaisella äänellä, tehden vaimoväen tapaan
liikkeitä). Hyvä isä kulta kun repii mun ponksuurini. Laske irti heti!

RANTATUOMAS.

Minä halkasen sinun takkisi niskaan asti, joll'et pane hyviä merkkejä...

MUKKALAN VILLE.

Hyvä isä... Löysää irtil Jumalaton mies!

RANTATUOMAS.

Mene sitten vietävän hankisääski!

    (Ville rientää toisten perään ja katoaa näyttämöltä).

RANTATUOMAS.

Pakosta niitten nyt on antaa ensimmäinen palkinto meidän lehmille! On
se hauskaa sitten nähdä sanomalehdessä, että talokas Aapo Rantatuomaan
lehmät Kullankukka ja Reesantti ovat saaneet ensimmäisen palkinnon.
Mahtanee se kaivella näitä hyviä naapureita. Pakosta on antaa.
Söderqvist pelkää vielä käräjäasiaa, jonka voin nostaa vielä pystyyn ja
muistakoot, että minun maani päällä on koko homma. (Sytyttää sikaarin).
Sinne kuuluu Kariojan Jaakkokin tuoneen lehmänsä... laiha kuin krapa
ja pieni. Eivätkä ne näyttäneet minusta Nyrkkisen lehmätkään paljon
paremmilta. Entä Törmän? Ikäloppu lehmä! Liekö lypsänyt koskaan.
(Kävelee edestakasin). Heidän maatiaisrotusensa! En viitsi kuunnella.
Kariojan Jaakolla kuuluu mukamas olevan maatiaisrotunen lehmä... Ja
Törmällä toinen... Kantänka! Vaan kysyn heti, että myydäänkö Törmän
talosta voita enempi kuin meiltä! Siinä taitaa tulla umpi eteen
herroilla...

    (Mailman Heikki tulee vasemmalta).

MAILMAN HEIKKI.

Eikös isäntä olekaan palkintotuomarina?

RANTATUOMAS.

Minä olen jäävi, minulla on kaksi lehmää näytelmässä. Joko siellä
lehmiä tunnusteltiin?

MAILMAN HEIKKI.

Siinä näkyivät pyörivän Kariojan Jaakon lehmän ympärillä.

RANTATUOMAS.

Eipä siinä ollut minusta tunnustelemista eikä katselemista. Laiha ja
pikkanen kuin saivar.

MAILMAN HEIKKI.

Kummalta minustakin näytti, kun paljon komeampia oli vieressä...

RANTATUOMAS.

Jaa, niinpä minäkin luulen. Näitkö meidän lehmiä...?

MAILMAN HEIKKI.

Kaukaa ne jo teidän lehmät erotti. Nyrkkisen lehmätkin olivat kuin
hiehoja vieressä. Vaan pahoin minä pelkään, että tekevät vääryyttä, kun
Nyrkkisen uusi isäntäkin on palkintotuomarina...

RANTATUOMAS.

Vaan tiedätkö Heikki, että tämä männikkö on minun ja käräjäasia
agronoomin kanssa on vielä keskissä...?

MAILMAN HEIKKI.

Kyllä teillä on hyvä puoli päällä! Ottakaa kovasti maanvuokraa jos
eivät palkitse Kullankukkaa ja Reesanttia.

RANTATUOMAS.

Pois minä ajan maani päältä Mukkalan Villen, sen harakan, olivat
palkintotuomariksi valinneet. Mutta minä olen semmonen poika, joka en
hätäile...

MAILMAN HEIKKI.

Teidän on tämä Aitamännikkö... Ajakaa kaikki pois!

    (Nyrkkisen emäntä tulee oikealta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Missä palkintotuomarit ovat. Minulla olisi asiaa Hyykylle... No
täällähän tuo Heikki onkin. Menikö Musta-Pekka Mattia hakemaan?

MAILMAN HEIKKI.

Matin perään lähti, metsikköön katosi... jäljille pääsi. Kyllä Pekka
Matin näyttelyyn tuopi.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Minun pitää tavata Hyykyä... minä vaadin että Matti tarkastetaan sitten
jälestäpäin.

RANTATUOMAS.

Ketäs Hyykyä emäntä meinaa?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Agronoomia tietenkin...

MAILMAN HEIKKI.

Tuolla Hyyky on lehmäin keskellä... Huudanko minä tänne?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Elä sinä... Kyllä minä itsekin... (Menee vasemmalle ja huutaa). Hyyky
hoi! Hyyky hoi!...

RANTATUOMAS.

Antakaa palkintotuomarien olla rauhassa!

    (Hetken kuluttua tulee Söderqvist).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Minulla on vähän kahdenkeskistä asiaa... tule tänne syrjään!

SÖDERQVIST (Kärsimättömänä).

Mitä sinä täällä lojuat! Etkö osaa sanoa Hugo... Ei minulla nyt ole
aikaa... (Menee takasin).

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Syrjään).

Hän kiukkuilee ja on olevinaan, kun on minun kelloni ja minun rahaani
taskussaan... Mutta kyllä minä vielä...

MAILMAN HEIKKI.

Näyttää siltä kuin herra agronoomi ei sallisi itseään häirittävän...

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Suulaasti).

Mitä tämä asia sinuun kuuluu! (Menee Söderqvistin perässä).

RANTATUOMAS.

Taisipa muori suuttua.

    (Iso-Iivari ja Vesla tulevat oikealta).

ISO-IIVARI.

Läksimme pyytämään palkkaamme siitä kesällisestä kilpaniitosta.

VESLA.

Meni koko päivä siinä hommassa.

RANTATUOMAS.

Mistä hyvästä teille palkka pitäsi tulla? Siitäkö, että häpäsitte
itsenne ja minut, kun luulin teitä niittomiehiksi. Sitäpaitse saitte
litran viinaa ja aamiaisen, kun taloon tultiin. Siinä on palkkaa
semmosille niittomiehille juuri kyllä. Vasa?

VESLA.

Palkkani minä vaadin. Ja jos en muuten saa niin vaadin käräjille. Se on
vissi se.

ISO-IIVARI.

Niin minäkin.

RANTATUOMAS.

Tehkää niin hyvät herrat. (Kiivaana). Mutta kävelkää pois minun maani
päältä! Ja sukkelaan!

MAILMAN HEIKKI (Iskien silmää).

Mitä tässä töllistelette?

RANTATUOMAS.

Niin. Mitä töllistelette tässä!

ISO-IIVARI.

Katselemme näitä maatiaisrotusia lehmiä...

VESLA.

Niin, ja isäntiä...

RANTATUOMAS.

Parasta olikin, että menitte hyvän sään aikana.

    (Vasemmalta kuuluu Mustan-Pekan ähkiminen ja kiroileminen).

MAILMAN HEIKKI.

Pekka on varmaan saanut Nyrkkisen Matin kiinni...

MUSTA-PEKAN ääni.

Kyllä pysyt! Koeta parhaasi! Vai jakelet sinä yhä piruuttasi. Näin vaan
minä sonnia komentelen. Koreasti poika!

MAILMAN HEIKKI.

Se on saanut Matin kiinni... Köyttää sitä puuhun...

    (Menevät vasempaan. Rantatuomas perälle).


Väliverho.

Esiripun noustua tulevat palkintotuomarit näyttämölle, taskukirja
käsissään. Mukkalan Ville pyörähtelee, kirja kädessä hänelläkin.

ÖKMAN.

Olemme siis kaikki jo tarkastaneet. Kuinka monta numeroa on Mukkalan
Viljellä?

MUKKALAN VILLE.

Sata neljä numeroa lehmiä, kahdeksan numeroa sonneja, herra agronoomi.

ÖKMAN.

Aivan oikein. Onko muillakin niin?

MUUT.

Saman verran on.

ÖKMAN.

Lähdemme siis taloon, vertailemme, jotta saadaan palkinnot selville.

    (Nyrkkisen emäntä tulee perältä).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Näytäpäs Hyyky saapiko Matti palkintoa?

SÖDERQVIST.

Kyllä kuulet sen kohta.

    (Mailman Heikki ja Musta-Pekka tulevat vasemmalta).

MUSTA-PEKKA.

Ja nyt on plakkarikello minun.

MAILMAN HEIKKI.

Elä sinä hätäile vielä.

ÖKMAN.

Ilmottakaa sinne yleisölle, että palkinnot jaetaan aivan heti ja että
sen jälestä puhutaan maatiaisrotusten lehmäin tuntomerkeistä.

    (Rantatuomas tulee perältä, keppi kädessään).

RANTATUOMAS.

Minä tahdon tietää saavatko Kullankukka ja Reesantti palkintoa.

ÖKMAN.

Kohta saatte tietää.

    (Palkintotuomarit menevät oikealle).

RANTATUOMAS.

Tästä tulee helvetin hoppu kaikille, ellei meidän lehmiä ole palkittu.

MUSTA-PEKKA (Menee Nyrkkisen emännän viereen. Naurussa suin).

Ja nyt se on plakkarikello minun.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mikä plakkarikello?

MUSTA-PEKKA.

No se, joka on agronoomilla, se kihlakello...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mitä sinä nyt hulluttelet...

MAILMAN HEIKKI.

Pekka sanoi teidän luvanneen plakkarikellon jos hän saa Matin kiinni...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mitä Pekka horisee.

MUSTA-PEKKA.

Kello tänne!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tiedä huutia!

MUSTA-PEKKA.

Kyllä minä...

    (Mailman Heikki vie Pekkaa syrjään. Jurva,
    Törmä, Isola ja Hilja tulevat).

JURVA.

Kummaa on minusta kun ei agronoomi Ökman sanonut olevan kuin yhden
maatiaisrotusen lehmän koko näyttelyssä...

ILOLA.

Jaa. Kyllä niin on.

RANTATUOMAS.

Ja kenen on se lehmä?

JURVA.

Kariojan Jaakon Hillonkukka...

RANTATUOMAS.

Semmonen... pieni kuin jaara...

JURVA.

Se on maatiaisrotunen kuitenkin...

MUSTA-PEKKA (Kävelee edestakasin ja hokee):

Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen.

RANTATUOMAS.

Olkoon mikä hyvänsä, mutta semmosta lehmää ei vaan sovi palkita. Eihän
se kuulu lypsävän kuin sen verran että kissalle kuppiseen...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Ei se ollut minusta lehmän näköinenkään...

TÖRMÄ.

Väärin se taas on. Koettelin minäkin sitä Kariojan Jaakon Hillonkukkaa
ja kyllä sillä minusta hyvät maitolehmän merkit ovat...

JURVA.

Niin minustakin...

RANTATUOMAS.

Vaan jos semmonen palkitaan, niin minä kysyn: Sitä vartenko tätä
näytelmää pidetään, että palkitaan kaikki lamassa olevat ja huonosti
hoidetut ja nälällä piinatut lehmät? Ja lihavat, parhaat maitolehmät
jätetään palkitsematta?

JURVA.

Ei se niin ole käsitettävä...

ILOLA.

Ei ole tietysti kysymys lehmän lihavuudesta, vaan muutoin sen hyvistä
ominaisuuksista.

RANTATUOMAS.

Teistä ei saa selvää: yksi puhuu yhtä, toinen toista. Yksi kieltää,
toinen neuvoo niin tekemään.

MAILMAN HEIKKI.

Niin, ei ole kysymys lihavuudesta eikä leveydestä, vaan
maatiaisrotusista...

MUSTA-PEKKA.

Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen...

RANTATUOMAS.

Sinulla ei ole tässä näytelmässä mitään tekemistä. Voisit mennä
matkoihis.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Sen minä vaan sanon, että jos Kariojan Jaakon lehmä palkitaan ja Törmän
vasikat, niin en tuo ikäpäivänä lehmiäni näyttelyyn...

RANTATUOMAS.

Enkä minä.

    (Söderqvist tulee yksin oikealta, pinkka papereita kainalossa.
    Hänellä on takki auki joten komeat kellon vitjat sopivat
    välkkymään liivin päältä).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Saapiko meidän Matti palkintoa? Entä Kirjo ja Leijona? Saavatko nekin.

SÖDERQVIST.

Ei saa yksikään...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mitä se merkitsee? Hulluko sinä olet kun et omia lehmiäsi palkitse...

SÖDERQVIST.

Niin se on. Mitäs toitkaan niitä tänne. Minähän kielsin...

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Ylpeänä).

Toitko? Omiani saan tuoda ja viedä mihin tahdon...

MUSTA-PEKKA (Syrjään).

Tuosta minä pian nappaan tuon kellon ja juoksen tieheni.

SÖDERQVIST.

Jaa se ei kuulu minuun. Niin ovat palkintotuomarit numerot panneet

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Mennen aivan Söderqvistin nokan alle. Vihassa ja
ylpeänä).

Muistatko sinä mitä lupasit! Vai sillä lailla, ettei yhtään palkintoa.
Mikä häpeä! Mikä häpeä! Koko kylä nyt minulle nauraa, kun ei yhtään
palkittu ja minä kolme toin...

SÖDERQVIST.

Niin, minkäs minä sille voin! Ökman on konsulentti...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mikset olisi voinut! Mokomakin nahjus!

SÖDERQVIST.

Punnitse sanasi ihminen! Ettäs viitsit väkijoukon keskellä...

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Minä se juuri viitsinkin! Jopa tämä oli päivä! Herrajesta!

SÖDERQVIST.

Ole vaiti siinä! Eläkä siunaile!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Elä komeile siinä! Muista, että minun on kelloni.

SÖDERQVIST (Vimmastuen. Heittää kellon perineen syrjään, josta
Musta-Pekka juoksee sen ottamaan ja katoaa vasemmalle).

Siinä on kellosi sinä äimäsilmänen tolvana... Luuletko minua
komentavasi niinkuin kuuluit komentaneen miesvainajaasi... Anna pois
minun sormukseni!...

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Viskaa sormuksen Söderqvistin silmille, pui nyrkkiään
ja juoksee rääkkyen vasemmalle).

SÖDERQVIST.

Tuommonen tolvana... Pippuripussi.

MAILMAN HEIKKI.

Meni viisikymmentä tuhatta...

RANTATUOMAS.

Tämäpä vasta elämää on...

    (Ilola ja Hilja poistuvat, keskenään puhellen, oikealle.)

MAILMAN HEIKKI.

Jo tuli ero perheestä ja riita tavarasta...

SÖDERQVIST.

Siinä olkoon! Minä annan palttua koko hommalle!

    (Lähtee oikealle. Palkintotuomarit tulevat, Mukkalan Ville
    kävellen Ökmanin vieressä. Ökmanilla on papereita kädessä.
    Väkeä tulee perältä ja vasemmalta).

ÖKMAN.

Nyt ensiksi ilmoitetaan kenenkä lehmät ovat palkitut, sitten tahdon
lyhyesti selittää maatiaisrotusten lehmäin tuntomerkeistä...

MAILMAN HEIKKI.

Niinpä tietenkin.

ÖKMAN.

Muuten pyydän näyttelyyn osaaottaneita tyynesti kuuntelemaan...
tarkotan, ettei tietysti ole voitu palkintoja jakaa kaikille...
ja etupäässä ovat palkintotuomarit huomioon ottaneet puhtaat
maatiaisrotuset lehmät... Tietysti ei ole jätetty huomioon ottamatta
hyvin hoidetuita sekarotulehmiäkään, mutta palkintoa ei niille nyt,
sääntöjen mukaan voida antaa...

MAILMAN HEIKKI.

Eipä tietenkään.

    (Rantatuomas käy levottomaksi. Silmii
    tuimasti Mukkalan Villeä ja Ökmania.)

ÖKMAN.

Niin. Rahapalkinnot saapi sitten tänä iltana käydä perimässä Jurvalla,
jossa minä ne näyttelyn johtomiehenä maamiesseuran puolesta maksan.
Olisiko joku hyvä ja ilmottasi tuonne etemmäksikin, että palkinnot nyt
ilmotetaan.

RANTATUOMAS.

Minä tahdon tietää onko meidän lehmiä palkittu tai ei?

MUKKALAN VILLE.

Elkää häiritkö agronoomia...

    (Mailman Heikki huutaa vasemmalle, että palkinnot jaetaan).

RANTATUOMAS.

Pidä sinä suus' kiinni vares... Tietääkseni minä olen isäntä
talossani...

ÖKMAN.

Olkaa hiljempää siellä!

MUKKALAN VILLE.

Tulisit päälle, kun tietäsit, ettei lehmiäsi ole palkittu...

RANTATUOMAS (Lyö kepillään Mukkalan Villeä).

Tuosta saat... Mene pois minun maani päältä...

    (Ville pakenee Ökmanin selän taa).

TÖRMÄ (Yksin).

Kyllä tämä taitaa mennä potuiksi koko näyttely!

ÖKMAN.

Elkää nyt hitossa siellä ruvetko tappelemaan!

JURVA (Koettaa tyynnyttää Rantatuomasta).

Maltahan mielesi nyt!

ÖKMAN.

Merkillistä kyllä ei tässä näyttelyssä ollut kun yksi ainoa
puhdas maatiaisrotunen lehmä, joka muutenkin merkeistään on
kerrassaan hyvä. Kun näiden näyttelyjen tarkotus juuri on palkita
yksinomaan maatiaisrotusia lehmiä, niin... Sillä siihen on jokaisen
karjanomistajan pyrittävä, että hän koko karjansa saapi puhtaaksi
kotimaiseksi roduksi...

RANTATUOMAS.

Vaan mihinkäs entiset lehmät joutuvat... Vasa?

ÖKMAN.

... Sillä siitä ollaan nykyjään oppineitten kesken yksimielisiä, että
juuri tämä rotu...

    (Mailman Heikki tulee Mustan-Pekan kanssa aivan Ökmanin viereen).

ÖKMAN.

... niin tämä kotimainen rotu, jonka etevämmyydestä jälempänä tulen
puhumaan, on sopivin rotu meidän oloihimme ja ilmanalaamme. Tämä n.k.
maatiaisrotu...

MUSTA-PEKKA.

Maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... maatiaisrotunen...

    (Kuuluu naurua).

ÖKMAN.

Oleppas nyt Pekka hiljaa siinä...

RANTATUOMAS.

Minä saan huomauttaa, että tämä on minun maani päällä tämä näytelmä
ja minun on valta ajaa jokaikisen katajikkoon... niin herrat kuin
narritkin...

MUKKALAN VILLE (Ökmanin selän takana).

Kas vaan kun löisi kepillään, mutta ei uskalla!...

ÖKMAN (Kiivaasti).

Hiljaa! sanon minä. Kuten äsken sanoin ei tässä näyttelyssä ollut kuin
yksi maatiaisrotunen lehmä ja ensimäinen palkinto annetaan siis sen
omistajalle torppari Jaakko Kariojalle...

RANTATUOMAS.

Jopa meni joutavaksi koko näytelmä... (Kiivaasti ja huitoen kepillään).
Helvettiin joka sorkka minun maani päältä! Viekää hiiteen lehmänne ja
härkänne...

    (Osa ihmisiä pakenee vasemmalle ja perälle).

MAILMAN HEIKKI (Huutaen).

Se on oikein isäntä! Noin se maahenki on mahtava...

    (Juoksee vasemmalle. Musta Pekka perässä, kello kädessä
    hokien: plakkarikelio... Norjan viiniä... kartuusi tupakkaa...
    maatiaisrotunen... maatiaisrotunen... Rantatuomas hyökkää
    Pekan jälkeen ja ehtii iskeä kepillä selkään. Ökman, Jurva,
    Luikesuo ja Törmä lähtevät keskenään puhellen vasemmalle.
    Mukkalan Ville pakenee oikealle, mutta palaa toisten perään
    vasemmalle. Rantatuomas ehtii häntäkin kepillä hätyytellä.)

    MUKKALAN VILLE (Juostessaan oikealle).

    Herrajesta tuota härkää, kun tappaa...

    RANTATUOMAS.

    Kintut poikki ja päät mäsäksi... Eikä käy minun talossani enää kukaan
    agronoomi neuvomassa... (Söderqvist menee näyttämön poikki vasemmalle).
    Vai täällä sinäkin vielä olet... Ei olekaan asiamme vielä sovittu...
    Käräjille vaadin...

    SÖDERQVIST.

    Perkele teitä tuli neuvomaan enään koskaan... Näin hullua pitäjästä ei
    ole missään koko Suomessa...

    RANTATUOMAS (Puistaa keppiään Söderqvistin nokan alla).

    Tietäkää joka ikinen hunsvotti, että minä vaadin käräjiin kaikki... ja
    näytän teille mitä se maksaa, että...

    (Perältä kuuluu kellojen kalketta ja
    äänekästä puhelua. Mailman Heikki laulaa.)

Esirippu alas.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74539 ***