
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74816 ***

language: Finnish




ILOINEN HARBORI I

Kirj.

Kalle Potti





Duluth, Minn.,
Päivälehti Kustannusyhtiö,
1924.






ILOINEN HARBORI




Ollaksensa suojassa heinäkuun paahtavalta auringon paisteelta, on
suomalaisen "kängin" paasi etsinyt itsellensä varjoisan paikan laivan
komentosillan alla. Siellä hän nojaa isoa köysikasaa vasten. Mies on
syviin mietteisiin vaipunut ja hänen kasvoistaan kuvastuu surullinen
ilme. Näin hän oli hetken uinaillut, sivullisen mielestä vetelehtijän
joutilasta raukeaa nuokkumista. Mutta ken tunsi Stenroosin, tiesi, että
tämä mies ei kuluttanut aikaansa turhuuteen. Hiljaisina, yksinäisinä
hetkinä hänellä oli aatokset sitä vilkkaammassa työssä. Mitä tuossa
siimeksessä nyt mietti, sen hän itse vain tiesi. Mutta mitä meinaa
miehet, kun työn kiireimmillään ollessa nousevat ylös laivan kannelle
yksi toisensa perästä! Stenroos havahtuu uinailustaan ja hyökkää
ensimäistä tulijaa vastaan ja hirmuisen uhkaavalla äänellä, silmät
tulta iskien kysyy: "Mitä tämä merkitsee?"

"Mitäpä tämä muuta merkitsee, kuin, että joka mies Romulaan olutta
juomaan!" ärjäsi Vähänkyrön Teemu ja jatkoi hyvin kiusoittavalla
äänellä: "Kukahan viitsisi kaiken päivää juoda tuota ämpärillä
kannettua lämmehtynyttä lerua!" päättäväisenä nousten joukon etumaisena
laivan kaidepuulle.

Stenroosin hahmo muuttui, silmät sädehti tulta kun hän tämän nähtyään
syöksähti laivan kaidepuulle yhtä päättäväisenä estää miesten aikeen.
Myrskyä ennustavalla äänellä puhuen hän ensin veti Teemun tilille:
"Minä olen sinua pitänyt miesten parhaana, Teemu", jyrisi Stenroosin
ääni, "mutta sinä oletkin kelvotoin raukka. Lähdeppäs nyt keskellä
kiireintä työaikaa kapakkaan ja yllytä koko joukko mukaasi!" Näin
pauhasi Stenroos, ja hänen nyrkkinsä huitoi juuri uhkaavasti Teemun
nenän, alla. "Etkö sinä muista, kun viime talvena pyysit minun
kirjoittamaan vaimollesi, itse kun et osaa, että et enää tule koskaan
juopottelemaan, et kapakoitsijoille rahojasi pänttäämään? Eikö vaimosi
kirjoittanut sinulle, että hän oli viime talvena pakoitettu kulkemaan
talollisten halonhakkuussa, kipristelemään viluissaan pakkasessa,
ansaitaksensa edes leipää ja suolaa lastensa henkipitimiksi? Eikö hän
surkeasti valittanut sitä, kun hänen oli pakko viedä pahanpäiväinen
poikaressu kanssansa metsään auttamaan halkojen pinoamisessa, että
olisi tullut enemmän näkyvää, ja eräänä pakkaspäivänä poikasen toinen
jalka paleltui? Tahdotko sinä nyt tällä hurjalla, mielettömällä
juomahimosi tyydyttämisellä saada sen aikaan, että lapsesi toinenkin
jalka paleltuu ensi talvena lumikinoksissa rämpiessään, kun sinä itse,
tunnotoin isä, kesäpäivänä istut kapakassa meluten ja hoilaten?"
pauhasi Stenroos Teemulle ja kääntyen toisten junkkarien puoleen hän
jatkoi ripitystänsä: "Jos te ette lopeta tätä kurjaa menoa, niin se
ei tule päättymään hyvin. Kunnian kukko ei teille laula! Te saatatte
suomalaisten maineen sellaiseen asemaan, että sitä ei ainakaan yhden
sukupolven aikana voida nostaa siitä loasta mihin sitä miesvoimin
yritätte polkea. Koko suomalainen kansallisuus joutuu teidän ja näissä
satamissa työskentelevien meikäläisten tähden kärsimään. Uskonpa, että
teidän raakalaisuutenne on antanut viranomaisille aihetta miettimään,
että suomalaisilta olisi suljettava portit Amerikaan pääsylle kokonaan.
Ettekö te, senkin hunsvotit, käytä järkeänne ensinkään, vai onko se
kokonaan himmennyt tämän kesän juomingeissa! Katsokaas, tämä laiva on
seisonut täällä jo kaksi viikkoa odottaen lastin purkamista. Eilen te
keskeytitte työn samoin kuin nytkin. Tämä on hävytöntä!

"Meissä; kaikissa, lukuunottamatta tuota raumalaista, virtaa Vaasan
veri ja me teemme mitä itse tahdomme, herroilta siihen lupaa kysymättä!
Vai mitä pojat?" ärjäsi toinen vähäkyröläinen tönkäisten Teemua, joka
Stenroosin ripityksestä oli vähän pehmennyt, kylkeen.

"Joo, kyllä meissä Vaasan veri kiehuu, mutta eikö sittekin olisi
viisainta seurata Stenroosin neuvoa ja tyhjentää tämä laiva ensin
Mikään ei meitä sitte voi estää menemästä Romulaan, ei pienet eikä
suuret herrat eikä itse Stenroosikaan. Ei voi, sen minä sanon pojat!"
esitti kantansa asiassa latvaheikkoolainen.

"Kuulitte mitä körttiläinen puhui. Hänessä on varmaankin tapahtunut
uusi kääntyminen!" ivasi Lehmäjoen Piltto. "Ettekö tiedä, että
latvaheikkoolainen viime lauantai-iltana putkasta päästyään vannoi
kaikkien Ylistaron körttiläisten nimessä, että hän ei koskaan enää
juopottele, eikä mene Ison Liisan yörauhaa rikkomaan", säesti
vähäkyröläinen.

"Huolehdi omista asioistasi ja jätä minun asiani tonkimatta", ärjäsi
latvaheikkoolainen närkästyneenä ja lisäksi letkautti: "Ei minun akkani
tarvitse fyrrykaupalla kulkea Laihialla niinkuin kyröläisten akat
tekevät."

"Sano vähäkyröläinen, ettei nuo muunpaikkaset luule, että
Isossakyrössäkin on fyrrytehdas", oikaisi isokyröläinen.

"No, ei ole suurta eroa fyrrytehtaan ja luutatehtaan välillä.
Luutataakka selässä niitä näkee Isohkyrönkin Amerikan leskiä
tallustelevan pitkin Ylistaron kylien kujia", sutkasi Teemu
voitonriemuisena.

"Mitä tässä turhaa kiistellään ja aikaa kulutetaan, mennään kapakkaan
tai tyhjennetään laiva!" ärähteli laihialainen.

"Samaa sanon minä, joka mies Romulaan!" hihkasi raumalainen.

Miesjono ohjasi askeleensa kohti Romulan kapakkaa korviansa
lotkauttamatta Stenroosin uhkauksille ja pelottelulle. Kapakkaan painui
joka mies.

Stenroos jäätyään yksin laivalle, sääli miehiään heidän onnettoman
juomapaheensa tähden. "He ovat kaikin puolin miesten parhaita työssä",
puheli hän itsekseen vähän lauhduttuaan vihasta, "mutta heikkoja
taistelemaan paheita vastaan. Mikä meidät nyt perii kun työ taas
keskeytettiin! Miehet mellastavat kapakassa kiireimmän työn aikana!
Ovat nämä kauniita poikia, nämät minun suomalaiseni! Millähän keinolla
nyt voin puolustaa heitä jouduttuani tilille tästä kolttosesta,
minkä taas tekivät? Olen niin usein käyttänyt valttinani suomalaisen
työkuntoa, jonka herrat itsekin tietävät. Mutta voiko sitä aina
käyttää? Ei ainakaan silloin, kuin työ jätetään keskeneräiseksi ja
mennään mässäämään. Mitenkähän tästä vaan selvitään." Tällaiset
mietteet ja kysymykset liikkui Stenroosin ajatuksissa kävellessään
kiihkeästi laivan kannella yksin jäätyään, miestensä melutessa
Romulassa.

Romula oli Suomen ruotsalainen ja tunnettiin hänet samalla nimellä
kuin kapakkansakin, jonka ylistarolainen körttiläinen oli ristinyt
erään kerran kohmelon jälkeen parannusta tehdessään. Kapakoitsija osasi
riittävästi suomeakin tullakseen toimeen suomalaisten kuntiensa kanssa.
Vaimonsa oli myös Suomen ruotsalainen, eikä osannut suomea enempää
kuin miehensäkään, paitsi että hän oli etevämpi ruokottomien sanojen
käyttämisessä rivojen ja juopuneitten tokkamiesten kanssa. Niinpä usein
kuului naurun hörötystä kapakasta, kun Romulan emäntä pani parastansa
laulamalla murheellisesti suomalaisia renkutuslauluja höystellen niitä
runsaasti rivoilla sanoilla. Silloin yksi ja toinen suomalaisista
kilvan "pani pystyyn koko rauntin." Sellaiset päivät olivat rahallisia
päiviä Romulan kapakassa.

Harborissa oli jo silloin kaksikin suomalaista kapakkaa. Niissä
tavallisesti käytiin ottamassa ensimäiset ryypyt, mutta sitte kun
päästiin "toiselle kymmenelle", niin sitte mentiin aina Romulaan.
Romulassa tuntui olevan vapaampi rallattaa. Romulan emäntä, Anna, osasi
päihtyneitä niin miellyttää, että missään ei ollut niin miellyttävää
paikkaa aikaansa ja rahojansa tuhlata kuin Romulassa. Romulassa ne
juhlittiin juhlat, tapeltiin tappelut ja siellä ne juotiin rahatkin.
Täällä sitä näemme "Iloisen Harborin" suomalaiset tokkamiehet
helteisinä kesäpäivinä istumassa, lyömässä korttia ja latkimassa
olutta muutamien remutessa lattialla tanssin touhussa. Tämä on ajassa
noin neljäkymmentä vuotta sitte, silloin, kun ensimäiset suomalaiset
saapuivat Ohion satama-alueille.

Laivan kapteeni kun huomasi, että miehiä ei ala tulemaan takaisin
kapakasta, meni tokan superintendentin luokse ilmoittamaan, että jos
ei puolen tuimin kuluttua aleta hänen laivaansa tyhjentämään, niin hän
vie laivan toiseen satamaan tyhjennettäväksi ja jättää tehdyn työn
maksamatta.

Tokan superintendentti kiiruhti Stenroosin luo neuvottelemaan mitä
olisi tehtävä. He lähtivät yhdessä Romulaan puhuttelemaan miehiä.

"Täälläkö te vaan juopottelette ja pelaatte korttia kun laiva odottaa
tyhjentämistä?" ärjäsi Stenroos huomattuaan, että miehet kahdessa eri
pöydässä pelasivat korttia ja kummankin pöydän vieressä oli suuri
oluttynnyri lattialla. "Se on nyt miehet sillä tavalla, että jos te
ette heti lähde työhön, niin laiva lähtee toiseen satamaan ja me jäämme
ilman palkkaa. Kapteeni äsken oli jo hyvin äkäinen, ja minä uskon, että
hän panee uhkauksensa täytäntöön", jatkoi Stenroos.

Tokan supitentti pyysi myös hyvin kauniisti, että miehet lähtisivät
työhön.

Raumalainen, joka merimiehenä ollessaan oli oppinut englanninkieltä,
lausui hyvin röyhkeästi: "Weit, till ve finis tis keim, ant ämpti tät
piir käk!"

"Minä tykkä meehet, että kyllä se on paremp panna yks mees vakti tämä
laiva, ettei se on saada mennä ja jättä kaikki mees ilma, raha. Minä
anta täme Romuse pyssy, että se on saada ampu kun joku otta se köysi
irti", ehdotti Romusen emäntä ja tarjosi pyssyä latvaheikkoolaiselle.

"En minä ota teidän pyssyjänne enkä myös mene laivaa vahtimaan, mutta
antaa sen tuolle Tuhkalan Iiskalle. Sehän se aina ylpeilee kuinka hänen
isänsä on kaatunut Napuen taistelussa, ja tottapa poika on tullut
isäänsä, että uskaltaa pyssyä käsitellä, jos tarve vaatii. Vaikka
muuten minä olen hänen isänsä suhteen siinä varmassa luulossa, että
hän oli yksi niistä kolmesta raadosta, jotka pari vuotta tappelun
jälkeen löydettiin erään talon navetta prunnista, jonne pelkurimaisuus
oli heidät ajanut piiloon. Kävikin heille niin hullusti etteivät
päässeetkään pois, vaan täytyi kuolla sinne. Urhoollisuutta siinäkin
tarvittiin!" ivaili latvaheikkoolainen.

"Körttiläinen taas haaveilee", pisteli Tuhkalan Iiska ja jatkoi:
"Etkös tiedä, ettei minun isäni ollut körttiläinen, vaan sotilaan
pukua kantava suomalainen soturi? Niillä kolmella miehellä, jotka
sieltä puinnista löydettiin, oli jokaisella körttipuku päällä! Minä
olen vieläkin ylpeä, että isäni kuoli kunnialla taistellessaan maansa
puolesta. Mitä tulee itseeni, niin en vähääkään pelkäisi ottaa pyssyä
käteeni, jos pitäisi taistelemaan lähteä eestä Suomen maan. Mutta
muutaman päiväpalkan takia en ota ampuma-asetta käteeni."

"No nyt, ne riivatut irroittavat jo köysiä laivasta! Menkää joutuun
ottamaan kiinni ettei pääse lähtemään!" huusi joku joukosta nähdessään
auki olevasta ovesta, kun yksi laivamiehistä irroitti köyttä laiturilla
olevasta paalusta. Pöydät ja tuolit lensivät nurin miesten äkkinäisen
lähdön johdosta, ja jos he eivät niin kiireisesti olisi lähteneet,
niin laiva epäilemättä olisi mennyt, sillä seilari oli juuri ottamassa
viimeistä köyttä irti kun Tuhkalan liska tarttui häntä kauluksesta
kiinni ja antoi pari suomalaista korvapuustia "kuka käskisi".

Kun kaikki miehet olivat taasen saapuneet laivaan ja alottaneet työn,
kutsuttiin Stenroos tokan konttoriin. Stenroos arvasi heti, mistä on
kysymys ja pahaa aavistaen noudatti kutsua.

"Se on nyt sillä tavalla Mr. Stenroos", alotti tokan supitentti, "että
koska te ette saa miehiänne tottelemaan, niin että he tyhjentäisivät
laivan yhtämittaa silloin kun se saapuu satamaan, niin meidän on
pakosta hankittava uudet miehet suomalaisten tilalle, niin ikävältä
kuin se tuntuukin. Saamme ilmoittaa teille, että meille on jo tulossa
irlantilaisia ja joitakin ruotsalaisia, joten voitte ilmoittaa siitä
miehillenne."

Stenroosia tahtoi naurattaa tällainen puhe, mutta hän pidättäytyi
sanomasta mitä oli mielessään, kuunteli vaan.

Erien tokalla, josta suomalaiset Harboriin tuotiin, oli jo ollut
kaikkia kansallisuuksia koittamassa mihin miehet pystyy, irlantilaisia
kaksikin eri kertaa, mutta "oorin" käsittely oli niin raskasta, että
siihen ei pystynyt muut kuin suomalaiset. Stenroos tiesi sen, että
ilman suomalaisia ei tulla Harborissakaan toimeen. Hän kumminkin lupasi
tehdä parhaansa, että miehet tästäedes säännöllisesti tekisivät työtä,
mutta samalla hän kumminkin aivan kuin hienona uhkauksena miestensä
puolesta huomautti, että kyllä suomalaiset ovat valmiit poistumaan
vaikka heti, jos niin vaaditaan, käyttäen tätä keinoa valttinaan tällä
kertaa. Stenroos rakasti miehiään sentään ja oli aina valmis pian
unohtamaan heidän virheensä.

Joitakin päiviä myöhemmin saapuikin irlantilaisia noin nelisenkymmentä
miestä ja kymmenen ruotsalaista heidän mukanaan Harboriin. Tämä
oli suomalaisille yllätys ja samoin Stenroosille. Stenroosikin oli
ollut siinä uskossa, että yhtiön päällystö vaan peloitteli häntä.
Irlantilaisia tosiaan oli jo Harborissa entuudestaan, mutta he olivat
rautatien töissä ja muissa kaupungin töissä, mutta ei tokka hommissa.
Saman päivän iltana, kun nämä irlantilaiset saapuivat Harboriin,
olivat ennen tulleet irlantilaiset järjestäneet kapakkatanssit
uusien tulokkaitten vastaanotoksi. Suomalaiset eivät koskaan menneet
irlantilaisten toimeenpanemiin juhliin enempää kuin he kävivät
irlantilaisissa kapakoissakaan. Mutta nyt, kun Romulassa oli päästy
juhlatuulelle ja tokkakomppanian huomautus tuottaa irlantilaisia,
suomalaisten tilalle kirveli heidän mieliä, niin he päättivät mennä
katsomaan minkä näköisiä nuo uudet tulokkaat, jotka heidän tilansa
työpaikalla uhkaavat ottaa, oikeastaan ovat. Astuttuaan kapakkaan
kävelivät he suoraan tiskin luokse ja Tuhkalan Iiska tilasi joka
miehelle viinaryypyn ja olutlasin. Kapakoitsija huomasi, että miehet
ovat jo kovin päissään ja peläten tappelua, kieltäytyi antamasta
heille juotavia, sekä kehoitti sensijaan menemään heitä kotiinsa.
Iiska uudisti tilauksensa, mutta kun kapakoitsija ei nytkään ottanut
sitä huomioonsa, niin hän tarttui kiinni tiskin päällä makaavan kissan
takajalkoihin ja heitti sen auki olevasta ovesta tanssihuoneeseen sillä
seurauksella, että se siellä osui erään punatukkaisen naisen päähän.
Muuta ei tarvittu. Useampia miehiä syöksyi heti tanssihuoneesta kapakan
puolelle. Takit riuhtaistiin päältä ja niin alkoi nyrkit salamoida
joka puolelta. Suomalaiset, jotka eivät osanneet nyrkkeilemisen taitoa
eivät voineet pitää puoliaan, vaan kasvot verissä ja silmät pullollaan
ja mustina olivat pakoitetut perääntymään ulos. Siihen ei tappelun
temmellys kumminkaan loppunut. Suomalaiset menivät takaisin Romulaan,
jossa oli vielä useampia suomalaisia ja täällä varustauduttiin
oikeilla tappeluaseilla ja niin mentiin uudestaan mittelemään voimia
irlantilaisten kanssa. Irlantilaiset olivat aavistaneet, että
suomalaiset tulevat uudestaan ja ehkä suuremmalla voimalla ja siinä
pelossa he olivat lukinneet ovet.

"Ikkunasta sisään!" huusi ilmajokelainen ja samalla työnsi tyhjällä
oluttynnyrillä ikkunan puitteineen sisälle.

"Aukee se ovikin!" riemuitsi laihialainen, ja samoin tyhjällä
oluttynnyrillä läimäytti oven säpäleiksi.

Sisältä alettiin ampua seurauksella, että panos sattui
latvaheikkoolaisen käteen, murskaten etusormen. Mutta viis hän siitä
välitti, sisälle päästä piti! Katossa oleva öljylamppu lyötiin rikki ja
pian huoneessa vallitsi pimeys.

Kutka tappelussa olivat pitäneet puolensa, siitä ei oltu varmoja.
Se vaan tiedettiin, että seuraavana päivänä oli lievemmin ja
ankarammin kolhittuja kummallakin puolen joukkueessa, toisia hyvin
vaarallisestikin runneltuja.

Tämä oli alku suomalaisten ja irlantilaisten vihollisuuksiin, jota
kesti vuosi sen jälkeen; harva se päivä ettei kuultu pienemmästä
tai suuremmasta käsirysystä suomalaisten ja irlantilaisten välillä,
joissa suomalaiset käyttivät melkein aina puukkojaan. Juhliksi aina
valmistettiin joukkorysy. Suomalaiset iskivät aina kansallisella
aseellansa "härmäläisellä", jota irlantilaiset kauhulla pelkäsivät.

Suomalaiset näkivät turvallisuutensa vuoksi parhaaksi asettua asumaan
kaikki samaan taloon voidakseen hyökkäyksen sattuessa yhteisvoimin
puolustautua. Talo, johon he asettuivat, sijaitsi Joseph-kadun päässä
Siltakadulla. Tälle talolle irlantilaiset antoivat nimeksi "Castle
Cart". Usein he tekivät tuimia hyökkäyksiä taloa vastaan, mutta
verissäpäin he aina palasivat takaisin. Ikkunat he kyllä rikkoivat
Mäntykadun puolelta usein, varsinkin öisin, mutta sen pahempaa eivät
he voineet saada aikaan. Irlantilaiset tulivat kumminkin niin paljon
ylivoimaisemmaksi suomalaisia, että suomalaiset päättivät linnoittaa
Castle Cartin Mäntykadun puolelta. Korkea lauta-aita rakennettiin
melkein ympäri talon ja aidan päälle vielä asetettiin piikkilanka,
joka esti aidan yli kiipeämästä. Yön aikana oli aina yksi vahti
porttikäytävällä pitämässä huolta ettei kukaan vaarallisen näköinen
henkilö päässyt sisään.

Stenroosiin tämä elämä koski masentavasti. Hän ei niin paljon kärsinyt
itsensä tähden, mutta kun hänen tarkoituksenaan aina oli ollut
perustaa Harboriin pysyvä suomalainen kylä, ja nyt kun hän näki,
miten suomalaisten maine oli mennyt, että heitä kohdellaankin kuin
koiria, niin tämä saattoi hänet murheelliseksi. Stenroos oli hyvin
uskonnollinen mies ja luotti Korkeimman johtoon. Monta kertaa hän
oli polvistunut vuoteensa vieressä rukoilemaan, että Jumala avaisi
kansalaistensa silmät näkemään ja sydämet ymmärtämään sen surkean
tilan, johon he ovat juoppouden tähden joutuneet. Hän mietti kaikkia
keinoja, joilla voisi saada maanmiehensä luopumaan hurjasta ja
synnillisestä elämästään ja herätetyksi heissä harrastuksia hyveisiin.
Hän oli vakuutettu, että jos suomalaiset kerran saadaan luopumaan
kapakkaelämästä, niin silloin on helppo saada parempaa tilalle.
Suomalainen tahtoo toimia, ja on toimiessaan uuttera. Paheissakin on
hän ylinnä.

Stenroos tunsi mielessään, että hänen velvollisuutensa oli pelastaa
kansalaisensa siitä vaarasta, jota kohden he olivat kulkemassa. Mutta
millä tavalla? Siinä oli kysymys, joka tuotti hänelle päänvaivaa.
Stenroos oli juuri lukemassa Raamattuaan, joka olikin ehkä ainoa
suomalainen kirja Harborissa, kun hänelle selveni tästä pyhästä
kirjasta aivan kuin kehoituksena, että hänen tulisi ryhtyä perustamaan
raittiusseuraa paikkakunnalle. Hänelle selvisi asia pian, ja hän päätti
ryhtyä hommaan. Oli saatava miehet koolle asiasta neuvottelemaan,
jonkatähden hän kirjoitti kokousilmoituksen, jossa teki selkoa
kokouksen tarkoituksesta. Ilmoituksen sisältö oli: "Suomalaiset
kokoontukoot tähän huoneeseen keskustelemaan asiasta, joka koskee
olemassaoloamme Harborissa." Ilmoituksen hän naulasi Castle Cartin
kokoushuoneen seinälle. "Vielä kerran irlantilaiset, samoin kuin
muutkin kansallisuudet, tulevat näkemään, että suomalaisten sivistys
Harborissa on yhtä korkealla, jos ei korkeammallakin, kuin toistenkin
kansallisuuksien, vaikka se nyt onkin surullisen alhainen", puheli hän
itsekseen, kun oli saanut naulatuksi ilmoituksen seinälle.

"Mikäs se niin tärkeä asia on, joka koskee oikein olemassaoloamme?"
tiedustelivat ilmoitusta tarkastelemaan kokoontuneet miehet. Mutta
Stenroos ei ryhtynyt pitempiin selityksiin tällä kertaa.

Kun määrätty päivä tuli ja ilmoitetun kokouksen piti alkaman, niin
jokainen paikkakunnalla asuva suomalainen oli saapunut tilaisuuteen;
neliin, jotka olivat väkijuomilta liikutettuja eivät malttaneet olla
poissa, lukuunottamatta puolta tusinaa, jotka edellisenä yönä olivat
joutuneet poliisin satimeen.

Tarkkaavaisina kuunneltiin kun Stenroos alkoi puheen sanoen: "Arvoisat
heimoveljet! Teistä ei kukaan voi väittää, että me eläisimme sellaista
elämää kuin ihmiseltä vaaditaan tänä valistuksen aikakautena. Teidän
jokaisen täytyy myöntää sekin, että ei eläin alentuisi rypemään
kanssanne tuolla kapakoissa, jossa te vietätte kaiken joutoaikanne
ja vieläpä olette niissä silloinkin kun pitäisi olla työssä. Me
kourallinen suomalaisia irlantilaisten ja muitten kansallisuuksien
kanssa, olemme saattaneet tämän Harborin sellaiseen huonoon huutoon,
että tätä muilla paikkakunnilla kutsutaan Amerikan helvetiksi, ja meitä
suomalaisia, jotka meistä jotain tietävät, itse pääruhtinaan kynsistä
karanneiksi pikku-paholaisiksi. Tämän lisäksi on tokkakomppania
päättänyt meidät karkoittaa työmailtansa, ellemme aivan heti lopeta
juontiamme ja kurjaa elämäämme ja ala tekemään säännöllisesti työtä.
Armotta saamme lähteä katselemaan muualta työpaikkoja, ja sattuu, niin
saamme lähteä koko maasta tiehemme."

"Mutta", jatkoi Stenroos, "meillä on yksi varma keino, jonka
kautta pelastumme ja vielä voimme pelastaa irlantilaisetkin, ja
me onnistumme, jos meiltä vaan ei puutu tahtoa. Se keino on, että
perustamme raittiusseuran tänne Harboriin. Me tahdomme täten näyttää
ruotsalaisille ja muillekin kansallisuuksille, että suomalaiset omaavat
hyviäkin aatteita ja ihanteita. Me tulemme heille, pilkkaajillemme,
näyttämään ja todistamaan, että suomalaiset eivät ole syntyneet
juomareiksi, eivätkä ole tulleet tähän maahan kapakoissa lojumaan ja
rähmästelemään."

Stenroos oli tuskin kerinnyt lopettamaan puheensa, kun useammasta
suusta yht'aikaa kuului: "Ei mitään raittiusseuraa! Kyllä sitä on
meille muuallakin tilaa, jos Harborista pois ajetaan."

"So so, pojat! Ei sitä nyt niin jyrkästi saa kieltää, puhutaan
järkevästi!" huomautti Mäki-Töyli.

"Samaa sanon minäkin. Puhutaan järkevästi, eikä kaikki yht'aikaa",
lisäsi Piltti.

"Jokaisen, joka haluaa käyttää puhevuoroa, on sitä pyydettävä ja
esitettävä mielipiteensä nousemalla seisomaan", esitti raumalainen.

Laihian mies käytti ensimäiseksi puhevuoron lausumalla: "Minä
ainakin kannatan raittiusseuran perustamista. Mutta vaikka se nyt jo
perustettaisiinkin, niin minä toivoisin, että huomenna ainakin vielä
saisi juoda ja antaa noille irlantilaisille oikein kunnon selkäsaunan,
ikäänkuin lopettajaisiksi vaan."

"En minäkään vastaan ole raittiusseuran perustamista, mutta minä
ainakin toivoisin, että joka sunnuntai aamu saisi ottaa edes pari hyvää
naukkua viinaa ja jonkun lasillisen olutta", liittyi Tuhkalan Iiska
kannattamaan laihialaisen mielipidettä.

"Olen samaa mielipidettä kuin Iiskakin, että sunnuntaisin pitää saada
ottaa joitakin ryyppyjä. Minä olen palvellut Ylistaron pappilassa
toistakymmentä vuotta ja niin kova raittiusmies kun se pastori
olikin, niin joka sunnuntaiaamu hän antoi väelle ryypyn viinaa, ja
toisinaan, kun ukko oli hyvällä tuulella sai kaksikin ryyppyä", selitti
ylistarolainen perin merkitsevästi.

"Jos kerran raittiusseura perustetaan, niin kyllä se niin pitää
perustaa, että ei yhtään tippaa saa jäsenet maistaa perustamisen
jälkeen. Mutta muuten minä olen sitä mielipidettä, että se ei ole
Jumalan sanan mukaista perustella sellaisia seuroja. Jos me olemme
todellakin kristittyjä, niin me olemme itsestään raittiita, näin
sanotaan sanassa", vakuutti latvaheikkoolainen.

"Eikö körttiläisillä olekin toisellainen sana, kuin muilla
ristityillä?" letkautti Tuhkalan Iiska.

"No, jos nyt tänä iltana perustettaisiin raittiusseura, niin mihinkä
nuo viinat ja oluet tuolta potrista pantaisiin? Ei suinkaan unta
ainakaan ojaan kaadettaisi! Sentähden minä toivoisin, että jätetään nyt
ainakin vielä koko seuran perustamishomma toiseen aikaan ja juodaan
ostetut viinat ensin pois", ehdotti kuurtanelainen.

"Voisihan jälelläolevat viinat lähettää vaikka sinne Ylistaron
pappilaan aamuryypyiksi!" letkautti Iiska taas iskien silmää
laihialaiselle.

"Pois nyt turhat väittelyt ja ivapuheet, että voidaan keskustella
asiasta rehellisesti", pyysi Stenroos, sekä jatkoi: "Täältä on nyt jo
lähes puolet miehistä mennyt tiehensä, arvattavasti kapakkaan, mutta
voimmehan me silti päättää seuran perustamisesta. Minä toivon, että
kaikki, jotka tahtovat yhtyä raittiusseuraan, tulevat ja kirjoittavat
tähän kirjaan nimensä." Samalla Stenroos asetti sitä varten varaamansa
kirjan pöydälle.

Ilmajoen mies oli ensimäinen, joka kirjoitti nimensä tähän
jäsenkirjaan, johon oli valmiiksi laadittu raittiuslupauksen kaavakin.

"Nyt on sinun vuorosi", kehoitti Stenroos ylistarolaista.

"En minä osaa kirjoittaa", vastasi tämä.

"Joka ei osaa kirjoittaa nimeään, niin hän voi tehdä puumerkkinsä.
Onhan jokaiselle vielä ainakin puumerkki jälellä, jos kaikki muu
omaisuus olisikin jo juotu", selitti Stenroos. "Tosiaan, ei minulla
muuta perintöä ole ollutkaan, ja jos senkin olisi saanut kaupaksi,
niin kyllä se olisi jo aikoja sitten mennyt. Mutta kuinkas se nyt
tehtiinkään se merkki? Jaa, nyt muistan, tuollainenhan se vain oli",
puheli ylistarolainen ja töhersi merkkinsä kirjaan.

"Latvaheikkoolainen, meneppäs tekemään yhdentoista merkki! Eikös se ole
kaikkien körttiläisten yhteinen puumerkki?" irvisteli Tuhkalan Iiska.

Latvaheikkoolainen sylkäsi suustaan purutupakan käteensä ja iski sen
Tuhkalan Iiskan naamaan tiuskaten: "Tuossa on Tuhkalan puumerkki!"

Iiska, puhdistettuaan naamansa, hapuili kenkää pöydän alta ja aikoi
viskata sillä latvaheikkoolaista päähän, mutta samalla astui Mikkoska
sisälle ja Iiska luopui aikeestaan.

"Kas, Mikkoska! Olipa hyvä, kun tulitte juuri parhaaseen aikaan",
iloitsi Stenroos, ja meni kädestäpitäen tervehtimään häntä.

"No, mitäs nyt on sitten tapahtunut, kun minunkin läsnäoloani kaivataan?"
kysyi Mikkoska.

"Ei sen kummempaa, kuin että me olemme päättäneet perustaa tänne
Harboriin raittiusseuran ja alkaa elämään uutta elämää. Minä toivon,
että Mikkoska yhtyy myös seuraan", selitti Stenroos.

"Kerrassaan jalo tarkoitus ja tavallaan historiallinen teko! Mitä
minä tiedän, niin tämä olisi ensimäinen suomalainen raittiusseura
Amerikassa", vastasi Mikkoska.

"Koska Mikkoska on kerran myöntävällä kannalla, niin minä toivon, että
te myöskin tulette ja kirjoitatte tänne kirjaan nimenne. Ehkä nämä
miehetkin sitten saavat enempi innostusta asiaan", kehoitti Stenroos.

"Ja pitäähän puurossa aina olla silmä", lisäsi Tuhkalan Iiska.

"Minä en välitä Iiskan ivapuheista", tiuskasi Mikkoska, vihaisesti
vilkaisten Iiskaan, "mutta tarkoituksenne on niin jalo, että olisi
rikos ellen yhtyisi seuraanne", myönteli Mikkoska Stenroosille ja
kirjoitti nimensä seuran kirjaan.

"Minä kiitän Mikkoskaa hänen periaatteittensa puolesta ja toivon, että
Mikkoska tuo ensikokoukseen myös sen Liisa-parin. Meillä ei ole täällä
Harborissa vielä kuin kolme suomalaista naista: Iso-Liisa, Pikku-Liisa
ja Mikkoska, ja nämä naiset toki on saatava mukaan", lausui Stenroos,
ollen hyvin mielissään kun oli saanut Mikkoskan nimen jäsenkirjaan.

"Ei ole, mutta karstulaisten puheitten mukaa pitäisi olla matkalla
toistakymmentä", selitti kuurtanelainen.

"Ja kaikki rokonarpisia", yhtyi Iiska taas ilkamoimaan.

"Nyt, on jo toistakymmentä nimeä tässä kirjassa, niin me lopetamme
tämän kokouksen ja jatkamme huomen-iltana", selitti Stenroos, sekä
jatkoi: "Tällä välillä jokainen voi ajatella mikä annetaan nimeksi
tälle seuralle, sillä nimi sillä täytyy olla. Myöskin seuran
virkailijat valitaan huomen-iltana. Siis jokainen saapukoon tähän
samaan paikkaan kello kahdeksan huomen-iltana", ilmoitti Stenroos
lopetettuaan seuran perustavan kokouksen.

Uutinen, että suomalaiset ovat perustaneet raittiusseuran, levisi
nopeasti ympäri kaupunkia. Kapakoitsijat pitivät jo samana yönä
kokouksen Daliinin johdolla Romulan kapakan yläkerrassa tapahtuman
johdosta. Mikkoska, joka oli Romulan emännän hyvä tuttava, oli kutsuttu
kokoukseen antamaan tietoja seuran perustamisesta. Mikkoska aluksi
selitti, miten raittiusseura suomalaisten keskuudessa on välttämätön ja
täysin tarpeen.

Daliini, joka välitti kaikki väkijuomat kapakoitsijoille, keskeytti
hänen puheensa ja selitti pahaa ennustaen, mitkä seuraukset
voisi koitua, jos suomalaiset lopettaisivat juomisen. "Te saatte
suurimmat tulonne suomalaisilta, sillä he juovat kaikki ansionsa,
viimeiseen senttiin asti tuovat teidän kapakoihin", puhui Daliini
huolestuneena asiakkaillensa, ja jatkoi: "Jos nyt suomalaiset saavat
rauhassa perustaa seuransa, niin se villitys tarttuu toisiinkin
kansallisuuksiin, ja silloin se on teidän liikkeenne loppu."

"Ihan varmasti se on meidän tuomio, myönsi Romunen.

"Kuules nyt Mikkoska, mitä esitän sinulle. Minä luulen, että
toisetkin saapuvilla olevat hyväksyvät ehdotukseni. Me maksamme
sinulle viisisataa dollaria, jos voit estää suomalaiset perustamasta
raittiusseuran, taikka jos et voi tehdä tyhjäksi heidän aijettaan, niin
kumminkin voit meille aina kertoa, mitä heidän kokouksissaan kulloinkin
keskustellaan ja päätetään, että me tiedämme varustautua taisteluun
heitä vastaan. Lupaathan tämän, hyvä Mikkoska? Olethan aina ollut niin
hyvä", pyyteli Romusen vaimo ja kietoi kätensä Mikkoskan kaulaan.

"Viisisataa dollaria on pieni raha sellaisesta palveluksesta, josta
kerran, kuten sanoitte, riippuu teidän liikkeenne olemassaolo ja oma
elämänne. Enemmän täytyy saada, sillä en minä viitsi omaatuntoani
niin vähällä himmentää. Ottakaa huomioon, että melkein jokaisella
suomalaisella miehellä, joka tähän vastaperustettuun raittiusseuraan
on yhtynyt, on perhe Suomessa. Arvaattehan minkälaista, puutetta
ne unohdetut perheet siellä kärsivät kun isät tuhlaavat kaiken
ansionsa täällä teidän kapakoihin. Te kehtaattekin tarjota minulle
Juudaksen penningeitä häpeän työstä! Mutta kun rahaa _täytyy_ saada
Amerikassa, niin olkoon menneeksi kunnia, jos tuhannen dollaria
maksatte, ettekä ilmaise kenellekään että olen kansalaisiani pettänyt
ja heidän luottamuksen väärin käyttänyt, niin minä toimin että seuran
perustamisesta ei tule mitään" ehdotti Mikkoska ahneuden ilme kasvoilla.

Riemastuneena Mikkoskan lupauksesta, lausui Daliini: "Me maksamme
tuhannen dollaria ja vielä lisäksi saa Mikkonen vapaasti parhaat
juotavat ja vaikka kuinka paljon!"

"Niin, ja Mikkoskakin saa vapaasti viinit ja punssit ainakin meiltä!"
lisäsi Romunen mielihyvin kämmeniään hieroen.

"Huomen-iltana minä kumoan koko heidän yrityksensä, ja se on tosi!"
suostui Mikkoska.

"Voi, kun sinä Mikkoska olet meille hyvä!" imarteli Romusen Anna.

Kuka Mikkoska oikeastaan oli, siitä ei kukaan oikein ollut selvillä se
vaan tiedettiin, että hänen pitäisi oleman Oulusta erään nimismiehen
rouva, joka oli jättänyt miehensä sinne ja lähtenyt Amerikaan erään
konttoristin kanssa, joka täällä käytti Mikkonen nimeä. Mutta tämä
arvattavasti oli keksitty nimi. Vaikkapa Mikkoska olisikin ollut
karkureisulla, niin kaikesta päättäen hän oli sivistynyt nainen. Kierä
ja väärä hän oli, sen suomalaiset olivat jo tulleet huomaamaan.

Mikkonen ei toiminut mitään. Hänellä ei ollut mitään vakituista
ammattia, ja herrasmies kun oli, niin kova työkään ei sopinut hänen
hienoille käsilleen. Tämänkin takia oli Mikkoska halukas ansaitsemaan
dollareita millä keinoilla tahansa.

"Kuuleppas kultaseni!" puheli Mikkoska miehelleen tultuaan kotiin, "nyt
meillä ei ole mitään hätää taasen pitkään aikaan, sillä minä saan parin
päivän kuluttua tuhannen dollaria aivan kuin ilmaiseksi."

"Kuinka se on mahdollista, rakkaani?" tiedusteli Mikkonen uteliaana,
"mistä näin helposti rahoja saat?"

"Näetkös", selitti vaimo, "suomalaiset ovat aikeissa perustaa
tänne Harboriin raittiusseuran. Minäkin jo kirjoitin nimeni seuran
jäsenkirjaan. Mutta nyt kun Daliini ja toiset kapakoitsijat ovat sen
saaneet tietää, niin he kutsuivat minut Romuselle ja lupasivat minulle
tuhannen dollaria, jos saan estetyksi ettei seuraa perusteta. Sehän on
helppo asia minulle!"

"Mutta kuinka sinä, kultaseni voit sen estää?" kysyi Mikkonen.

"Se on helppo tehtävä. Näetkös, huomenna on vasta se kokous, jossa
lasketaan oikea perustus, annetaan seuralle nimi ja valitaan
virkakunta. Heti kun kokous avataan, niin minä selitän kauhean
unen, jonka muka olen nähnyt. Tiedät hyvin, että suomalaiset ovat
kovin taikauskoisia. Epäilemättä he uskovat uneni ja niin seura jää
perustamatta. Silloin tuhannen dollaria on minun!"

"Ja minun!" lisäsi Mikkonen, ja suuteli naistansa poskelle.

       *       *       *       *       *

Jo ennen kello kahdeksaa oli Castle Cartin ruokailuhuone täynnä miehiä.
Muutamat olivat puolihumalassa. Olipa sinne varattu pari tynnyriä
oluttakin, lähtiäisryypyiksi. Mikkoskakin oli jo saapunut. Hyvin
hartaan näköisenä hän oli asettunut istumaan pöydän päähän. Stenroos
otti kirjan ja luki mitä edellisenä iltana oli siihen kirjoitettu
kokouksen menosta.

"Te, jotka ette olleet täällä eilen iltana, kuulitte nyt mitä olemme
täällä päättäneet, ja nyt kirjoittamaan raittiusseuran jäsenkirjaan",
selitti Stenroos.

"Tuolla pöydän alla on kaksi tynnyriä olutta. Mihin ne pannaan, jos
jokainen yhtyy raittiusseuraan?" kysyi Iiska nähtävästi haluten
aikaansaada häiriötä kokouksen rauhallisessa menossa.

"Kyllä minä, pidän niistä huolen", vastasi Stenroos.

Iiskan yritys raukesi tyhjään, sillä jokainen, humalaisetkin,
kirjoittivat nimensä jäsenkirjaan, joten nyt oli jokaisen nimi
raittiusseuran kirjoissa.

"Nyt meidän pitää kaikkein ensiksi valita seuralle esimies", ehdotti
Stenroos.

"Minä esitän Mikkoskaa", sanoi Piltti.

"Hyvät ystävät", riensi Mikkoska puhumaan tilaisuuden saatuaan. "Eilen
illalla kun olin täällä ja kirjoitin nimeni seuran kirjoihin, olin minä
äärettömän iloinen seuran perustamisen johdosta, ja yhdyttyäni siihen,
kehoitin miestänikin yhtymään seuraan. Koko viime yön olen ollut asian
tähden niin kauheassa tuskassa, etten ole saanut rauhaa missään."

"Sen se tekee kun miehensä jättää", virnisteli Iiska ikäänkuin
välikysymyksenä Mikkoskalle.

"Ole nyt Iiska hiljaa ja anna Mikkoskan rauhassa jatkaa", varotteli
Stenroos Iiskaa ja muistuttaen samalla, että ei ole sopivaa häiritä
kokouksen menoa käyttämällä puheenvuoroa ilman saamatta siihen lupaa.

"Niin, illalla kun menin vuoteelle, rukoilin tämän seuran puolesta,
että tällä tulisi olemaan siunauksellinen vaikutus kansalaistemme
elämässä. Sitten kun ummistin silmäni ja olin vasta horroksissa, niin
vuoteeni ääreen ilmestyi valkoisiin vaatteisiin puettu olento. Olin
säikähdyksissäni ensin. Tyynnyin kuitenkin niin että sain kysytyksi
mitä hänellä oli asiaa, mitä hän tahtoi ja kuka hän oli. Valkoisiin
verhottu olento tuli lähemmäksi vuodettani ja lausui suloisella
äänellä: 'Mikkoska, sinä rukoilit sen raittiusseuran puolesta.
Rukouksesi on Jumala kuullut ja Hän lähetti minut luoksesi sanomaan,
että se seura sotii Hänen tahtoansa vastaan, että se pitää tänä iltana
hajoitettaman. Jos sitä ei hajoiteta heti niin Jumalan viha lepää sinun
maamiestesi päällä. Niin totta kuin minä olen Herran enkeli, näin
pitää tapahtuman!' Minä lupasin täyttää enkelin käskyn. Samalla enkeli
katosi ja minä heräsin. Minä olen vieläkin ymmällä salaperäisen uneni
johdosta."

"Minä jo eilen illalla sanoin, että tämä koko hökötys on Raamattua
vastaan, mutta minulle vaan naurettiin. Nauratteko vieläkin!" sanoi
latvaheikkoolainen, hänkin käyttäen puheenvuoroa ilman pyytämättä.

"Minkä, näköinen se enkeli oikeastaan oli?" kysyi Piltti.

"Oletpa sinä olevinasi tyhmä! Jokainenhan voi kuvitella minkä näköinen
enkeli on", nasautti Mikkoska heittäen halveksivan katseen Pilttiä
kohden.

"Mutta, mitäs kieltä hän puhui?" kysyi Tuhkalan Iiska yhtä ivallisesti
kuin Pilttikin.

"Oikein kaunista ruotsinkieltä", vastasi Mikkoska, huomaamatta Iiskan
ilkeätä ivahymyä.

"Se on ihmeellistä kuinka se ruotsinkieltä puhui, Mikkoska kun osaa
sitä niin huonosti!"

"Miksi ei enkeli puhunut suomenkieltä?" ihmetteli Piltti.

"Se ei ole ollut kukaan muu kuin Romusen Anna, joka Mikkoskalle on
unissa tullut kummittelemaan", selitti kuurtanelainen.

"Mitä me tässä turhia, väitämme! Minä uskon Mikkoskan näyn
täydellisesti. Mutta minä en tiedä mitä tekemistä on ruotsalaisella
enkelillä suomalaisen raittiusseuran kanssa, ja tämä kohta johtaa
juuri siihen, että se on täytynyt olla Romusen Annan henki, joka on
kummitellut Mikkoskalle unissa", selitti Talso.

"Samaa sanon minä, että ruotsalaisella enkelillä ei ole mitään
tekemistä meidän kanssa. Jos taas tämän seuran perustaminen ei
ole Jumalan tahdon mukaista, niin kyllä Hänellä on riittävästi
suomalaisiakin sanansaattajia lähettää meitä varoittamaan", vakuutti
Mäki-Töyli.

"Raamatussa sanotaan: 'Juomarin ei pidä taivaan valtakuntaa perimän',
ja se pitää paikkansa vielä tänäpäivänäkin. Minä tiedän, että
paholaisella on hätä, sillä me juuri teemme hänen kanssansa pesäeroa.
On paljon mahdollista, että paholainen on lähettänyt enkelinsä
Mikkoskan luokse unessa ja käskenyt tämän hajoittaa seuramme. Jos
Mikkoska ei olisi ollut epäuskoinen, niin hän olisi tuntenut äänestä
kumpi enkeli se oli, hyväkö vai paha. Paholainen voi epäuskoisen luokse
lähettää enkelinsä hyvänä enkelinä; ainoastaan puhtaat sydämestä
voivat sen eroittaa. Kumminkaan emme tästä nyt väittele, vaan jatkamme
kokousta", puhui Stenroos ja pyysi, että pysyttäisi asiassa eikä
jaariteltaisi Mikkoskan unen johdosta.

"Onhan minulla oikeus puolustaa itseäni jollakin sanalla?" pyysi
puheenvuoroa Mikkoska osoittaen syvää loukkaantumista.

"On on, olkaa hyvä!" myönsi Stenroos, mutta lisäsi: "Mikkoska lopettaa
unestansa puhumisen tähän."

"Te teette ivaa minun unestani ja te saatte tehdäkin, mutta minä tahdon
vaan huomauttaa, että kyllä minä nyt vielä eron tiedän Romusen Annan
ja enkelin välillä. Jos se vielä ensi yönä ilmestyy vuoteeni viereen,
niin pyydän hänen tulemaan tänne kokoukseen itse", selitti Mikkoska
voitonriemuisena, huomattuaan yhden ja toisen kalseita ilmeitä, kuin
olisivat tahtoneet sanoa: Herra armahda minua joutumasta aaveitten
pariin.

"Joo, käskekää vaan tulla tänne, mutta älkää unhoittako sanoa
latvaheikkoolaiselta terveisiä", rienasi Tuhkalan Iiska vielä, mutta ei
läheskään niin urhoollisen näköisenä kuin ensin.

"No nyt täällä kirjassa on jo yhtä vaille kaksikymmentä nimeä, ja
se on kaunis alku! Mutta nyt me valitsemme virkailijat, nimittäin
puheenjohtajan, kirjurin ja rahastonhoitajan. Esittäkää ensiksi joku
puheenjohtajaksi", kehoitti Stenroos, jatkaen rauhallisesti kokouksen
menoa.

"Ilmajokelainen sanoi Suomessa olleensa kolme vuotta sonni-yhdistyksen
puheenjohtajana ja minä esitän häntä tämänkin seuran puheenjohtajaksi",
ehdotti Tuhkalan Iiska.

"Ei suinkaan tätä raittiusseuraa nyt juuri sentään voida verrata
sonni-yhdistykseen, vai mitä Iiska tarkoittaa?" kysyi ilmajokelainen.

"Ei suinkaan. Mutta itsehän sinä sanoit, että sonnitkin olivat
jonkunlaisessa tekemisessä raittiuden kanssa, sillä ei niitä koskaan
lääkitty viinalla. Minä ajattelen, että sinä saisit kulkea ikäänkuin
vanhaa opittua latua, sillä jotain kai sinä olet oppinut siinä
sonniyhdistyksessäkin", vastasi Iiska, peittäen suuren annoksen ivaa
salaperäiseen silmäniskuun.

"Minä en välitä Iiskan ilveilyistä, vaikka se ei olekaan sopivaa
vakavassa asiassa. Mutta meidän pitää saada seuran puheenjohtajaksi
mies, joka voi seisoa lujana, eikä mene itse edellä Romulaan. Minä
esitän siksi Stenroosia", ehdotti ilmajokelainen.

"Hyvä on!" kuului useammasta suusta, ja niin tuli Stenroos valituksi.
Kirjuriksi valittiin myös yksimielisesti Talso, Laihialta.

"Nyt puuttuu enää rahastonhoitaja. Esittäkää siihen joku luotettu
henkilö", kehoitti Stenroos.

"Minä esitän siihen virkaan latvaheikkoolaista", esitti raumalainen.

"Minä panen vastalauseen sillä perusteella että latvaheikkoolainen
ei osaa tehdä edes puumerkkiään. Kuinka hän sitten voisi hoitaa
kirjanpitoa rahoista!" vastusti kuurtanelainen.

"Ja toiseksi, eikös hän ollut Vakkiselle säkin suuta pitämässä silloin
kun Ylistaron kunnanmakasiini ryöstettiin?" ehätti Tuhkalan Iiska
taaskin irvistelemään.

"Eikö Tuhkalan piimäleuka tiedä, että minä olen ollut silloin jo tässä
maassa, kun Vakkinen Ylistaron kunnan makasiinin ryösti!" kimpaantui
latvaheikkoolainen sanomaan pidätellen kiukkuaan.

"No, jos ei latvaheikkoolainen kelpaa, niin minä esitän Mäki-Töyliä.
Eikös hänen maineensa ole puhdas?" kysyi Piltti.

"Kannatusta sille!" kuului huutoja, ja niin Mäki-Töyli tuli valituksi
rahastonhoitajaksi.

Seuralla oli nyt virkailijat.

"Onkos kukaan miettinyt seuralle nimeä?" kysyi Stenroos.

"Mikäs sen Ilmajoen yhdistyksen nimi olikaan? Se sointuu niin
sopivalta", muistutteli Tuhkalan Iiska.

"Tuhkalan piimäleuka! Eikös se olisi sopiva nimi?" läimäsi
ilmajokelainen hammasta purren vastaan.

"Minä esitän, että pannaan nimeksi 'Hyvä Toivo'", esitti Piltti.

"Se kyllä olisi johdonmukainen nimi, jos ei kellään ole sopivampaa
harkittuna", myönsi Stenroos.

Lopputuloksena pitkästä keskustelusta nimen suhteen hyväksyttiin
nimeksi "Hyvä Toivo".

"Täällä olisi minulla kaavake jäsenkorttiin. Tässä ei paljoa sanota,
mutta siihen sisältyy kumminkin pääkohta tarkoituksestamme", esitti
Stenroos ja otti paperin taskustaan, johon oli piirretty periaatetta
selvittäviä kuvia ja kirjoitettu seuran tarkoitus: _"Ei vihasta, vaan
rakkaudesta kaikkia kohtaan, lupaan minä allekirjoittanut Jumalan
avulla luopua kaikista juovuttavista juomista ja kaikilla luvallisilla
keinoilla kehoittaa toisia samoin tekemään."_ Sitten seurasi viiva,
jonka päälle tuli kirjoittaa nimensä. Kortin vasempaan päähän oli
poikkipäin kirjoitettu: _'Raitis ruumis, Raitis mieli'_ ja oikeaan
päähän _'Jumala on Heikoissa väkevä'_. Tällaisia korttia päätettiin
hankkia ja lisäksi ruotsalaiselta raittiusyhdistykseltä New Yorkista
siniset nauhat. Ennenkuin kokous lopetettiin, esitti ilmajokelainen,
että laulettaisiin yhteislaulu. Hän sanoi Suomessa olevan tapana, että
aina kokouksen alussa ja lopussa lauletaan joku kansallislaulu.

"Se on kaunis tapa ja aivan yleinen Suomessa", yhtyi Mikkoska esitystä
puolustamaan.

"Lauletaan vaan, mutta mikä laulu laulettasi, että sen osaisi
jokainen", myönsi Teemukin.

"Lauletaan tuo kaikille tuttu laulu, jota kapakassakin laulamme: 'Kun
Hallin Janne se postia löi, niin aisallen se lensi'", esitti Tuhkalan
Iiska yhä ilkeys mielessä.

"Ei sellaisia lauluja lauleta muualla kuin kapakassa", sanoi Mikkoska.

"Minä meinasin sanoa juuri samaa, ja esittää, että eikö lauleta
joku kansallislaulu, esim. tällainen, tässä on niin kaunis nuotti:
'Pöyryn Miska on Laihialta ja Suarttin Jaska on toinen ja Anssin Jukka
on Alahärmästä kolmas samanmoinen!'" ehdotti Teemu pitäen hänelle
rakkaaksi käynyttä lauluaan hyvinkin kansallisena.

"Eikö Teemu ole juomalauluja tarpeeksi saanut Romulassa laulaa, kun
niitä nyt vielä pitäisi täälläkin jatkaa!" nuhteli Mäki-Töyli.

"No, jos ei laulaa saa, niin veisataan sitten!" vastasi Teemu olevinaan
närkästyksissään.

Samassa latvaheikkoolainen alkoi virren: "Etkös ole ihmisparka aivan
arka, ettäs itket yli öin! —"

Ensimäisen värsyn aikana seurasi kaikki mukana, mutta toiset värsyt
sai latvaheikkoolainen laulaa yksin. Hän lauloikin virren loppuun
niin kovalla äänellä, että laulu avonaisesta ikkunasta kuului ympäri
Harboria.

"Jos joskus hankimme tänne papin ja perustamme seurakunnan, niin
latvaheikkoolaisesta me saamme mainion lukkarin", kehui Piltti kun
latvaheikkoolainen oli päässyt virren loppuun.

"Kyllä Heikkoolan poika voi tehdä papinkin tehtävät", sanoi Tuhkalan
Iiska ja lisäsi: "Hyvä kuppari täällä ensiksi tarvitaan. Hankitaan
sitte myöhemmin pappi. Ensin ruumiillista terveyttä, sitten vasta
sielun ruokaa."

"Pysykäämme nyt asiassa," kehoitti Stenroos ja kopisti pöytään
saadakseen miesten huomion puoleensa. "Tämä on 'Hyvä Toivo'
raittiusseuran ensimäinen järjestynyt ja virallinen kokous. Minä
toivon, että työmme tulee menestymään ja seuraan liittyneet
jäsenet pysyvät lupauksessaan lujina", lausui Stenroos ja ilmoitti
kokouksen virallisesti loppuneeksi. Vielä hän leikillisesti lisäsi:
"Jälkipolitiikkana jutelkaa vaikka kupparista, kunhan ette vaan mene
kapakkaan."

Kun viikko oli kulunut niin miehistä yksi ja toinen alkoi
valittelemaan, että elämä aikaa käydä yksitoikkoiseksi, ja moni heistä
valitteli huonoa, vointia, joka muka johtui liian äkillisestä juonnin
lopettamisesta. Niinpä eräänä päivänä taas kun kokoon tultiin, alettiin
puhua siitä kupparista.

"Jaa, se tosiaan olisi nyt tarpeeseen, kun on lopetettu juominen.
Ajatelkaa mikä määrä pahaa verta siitä kasaantuu kruppiin, ja jos
ei sitä saa pois, niin voi sitä kipua minkä se synnyttää!" alkoi
latvaheikkoolainen sairaalloisessa ääniasteessa valittamaan.

"Kuppari olisi tosiaankin ollut jo aikoja tarpeeseen, mutta mistähän
sen saisi? Suomessa niitä kyllä olisi, mutta sinne pitäisi lähettää
piletti, sillä harvoilla kuppareilla on rahaa niin paljon, että
omillaan Amerikaan pääsisi", yhtyi kuurtanelainen sanomaan.

"Siellä Kainaaston loukolla olisi se Tuppelan-Kreeta ja hänellä olisi
vähän itsellänsäkin tekeviä", selitti latvaheikkoolainen.

"Mutta voihan tällainen miesjoukko nyt yhdelle kupparille piletin
lähettää vaikka ensi luokassa, jos se siksi tulee", sanoi Teemu.

"Kolme dollaria miehestä! Antakaa rahat tänne, niin pian me kupparin
saamme", innosti Piltti miehiä ja alkoi keräämään rahoja.

"Kun Piltti kerää rahat, niin hän myös saa lähettää piletin ja
kirjoittaa hartaan toivomuksemme kupparin pikaisesta saapumisesta",
esitti ilmajokelainen.

"Kyllä minä kirjoitan. Nythän sitä rahaa onkin jo yli viisikymmentä
dollaria! Kuka lisäisi vielä kaksi dollaria, että tulisi tasan
kuusikymmentä?" kysyi Piltti, kun oli toimittanut keräyksen.

"Täällä on se puuttuva kaksi dollaria! Onhan se Kreeta minun vanha
helluni, Ja joutaa hän tulla tänne pois sieltä Kainaaston loukolta,
jossa tuskin saa enää yhdenkään kunnon miehen selkään imeä sarvia",
innostui latvaheikkoolainen sanomaan.

"No, nyt on kirje valmis. Minä olen tämän kirjoittanut
latvaheikkoolaisen nimessä, koska Kreeta kerran kuuluu olevan
hänen vanha, hellunsa, niin ehkä hän sitte paremmin ottaa kutsumme
huomioonsa. Jos voitte olla hetken hiljaa, niin minä luen tämän",
huomautti Piltti ja alkoi lukemaan:

 "Harbor, Ohio, heinäkuun 25 päivä 1882.

 "Rakas ja aina muistossaoleva Kreeta: —

 "Nyt minä lähestyn sinua Kreeta-kulta tämän paperin avulla pitkästä
 aikaa, ja saan ensiksi ilmoittaa, että minä olen terve muuten, mutta
 paha veri pakkaa nousemaan pitkin selkääni, ja sitä samaa Herran
 armolahjaa toivon sinullekin. Minä olen nyt lähettänyt sinulle
 piljetin tullaksesi tänne kultalaan. Saat hakea sen Vaasasta,
 Hulttiinin piljettitoimistosta. Kun tulet, niin muista ottaa ainakin
 parisataa kuppasarvea mukaasi, sillä täällä ei saa niitä ollenkaan.
 Katso, että ne ovat kyllin suuria. Olisi hyvä kun lähtisit heti kun
 olet saanut piljetin.

 "Jääden odottamaan pikaista saapumistasi piirrän vanhalla rakkaudella,

 "Latvaheikkoolainen."

"Se oli mainion hyvä!" kuului kuin yhdestä suusta kun Piltti oli
lukenut kirjeen.

"Ei miehet! Tuota kirjettä ei koskaan lähetetä Kreetalle. Ajatelkaas
nyt asiaa, kun hän saisi tuon kirjeen, niin hän kulkisi pitkin
Ylistaron pitäjää näytellen sitä ja vielä kukaties menisi näyttämään
sitä, vaimolleni", vastusti latvaheikkoolainen kiivaasti.

"Minä olen myös vastaan, että kirje lähetetään kenenkään yksityisen
nimessä. Se on lähetettävä 'Hyvä Toivo' raittiusseuran nimessä",
vaati raumalainen, peläten, että Kreeta ei muita kuppaisikaan, kuin
latvaheikkoolaista ainoastaan.

"No, kuinkas tämä kirje sitte kuuluisi?" ehdotti Talso, joka miesten
väitellessä oli kirjoittanut uuden kirjeen.

 "Harbor, Ohio.

 "Hulttiinin pilettitoimisto, Waasa.

 "Harborin 'Hyvä Toivo' raittiusseura lähettää tässä teille
 kuusikymmentä dollaria piletti- ja matkarahaksi Kuppari-Kreeta
 Tuppelalle, Ylistaron Kainaastolla. Jos niin sattuisi, ettei hän
 tulisi, niin pyydämme teidän lähettämään jonkun toisen kunnollisen
 kupparin sillä toivomuksella kumminkin, että tulipa sieltä kuka
 tahansa, että muistaa ottaa kylliksi sarvia mukaansa, sillä niitä ei
 ole Amerikassa.

 "Kunnioituksella,

 "Hyvä Toivo Raittiusseura."

"Se on aivan paikallaan tuo kirje! Sen paremmin ei sitä olisi kukaan
voinut kirjoittaa. Vai mitä arvelette?" kysyi kuurtanelainen.

"Kerrassaan mainio! Mutta kuinka pian se kuppari nyt kerkiäisi tänne,
jos lasketaan neljä viikkoa kirjeen menomatkalle ja samoin neljä
viikkoa kupparin tulomatkaan?" tiedusti laihialainen.

"Siinähän se olisi Mikkelinpäivän aikana täällä, ja jos sattuisi
olemaan hyvät ilmat merellä, niin voisi ehtiä jo ennenkin", vakuutti
Piltti.

"Siitä passaisi nyt jo keskustella ketä ensiksi kupitaan, kun kuppari
perille saapuu, vai vedetäänkö arpaa siitä kuka on se onnellinen?"
ehdotti Tuhkalan Iiska.

"Se on aivan luonnollista, että Kreeta kupittee ensin omanpaikkaisia ja
sitten vasta muita", selitti latvaheikkoolainen.

"Siitä ei nyt vielä väitellä, ketä hän ensiksi kupittee, mutta siitä
pikemminkin voitaisiin puhua, minkälainen vastaanottojuhla kupparimme
kunniaksi järjestettäisiin. Olisin sitä mieltä, että tehtäisiin siitä
päivästä oikein kansallisjuhlapäivä. Mitä ajattelette te toiset?" kysyi
ilmajokelainen.

"Minä olisin samaa mielipidettä ja esitän nyt tässä, että sinä
päivänä ostettaisiin joitakin tynnyreitä olutta ja muutama pullo
viinaa. Selvemmin sanoen, pantaisiin siksi päiväksi raittiusseura
kokonaan istumaan ja pidettäisiin oikeat juhlat", yhtyi Tuhkalan Iiska
puoltamaan ilmajokelaista.

"Iiskan esitys on mainio, ja minä kaikesta sydämestäni kannatan sitä",
lisäsi Teemu.

"Tuollaiset esitykset eivät ole johdonmukaisia miehelle, joka juuri
on tehnyt raittiuslupauksen, ja toiseksi, me emme vielä tiedä josko
kuppari tuleekaan tänne", nuhteli puheenjohtaja.

"Samaa sanon minä, ja esitän, että tästä kupparin tulosta ei sen
enempää puhuta tällä kertaa", ehdotti Mäki-Töyli.

       *       *       *       *       *

Aina, kun suomalaiset pitivät raittiuskokouksiansa, kierteli Castle
Cartin ympärillä kapakoitsijain urkkijoita saadakseen tietää, mitä
kokouksessa toimitaan. Erään kerran Mäki-Töyliltä, joka ensimäiseksi
sattui tulemaan kokoushuoneesta ulos, tiedusteli urkkija mitä siellä
päätettiin.

"Noo moor piiriä!" vastasi Mäki-Töyli.

Mikkoska kulki aina salateitä suoraan Romulaan kertomaan mitä
kokouksessa keskusteltiin ja päätettiin. Daliini, joka tavallisesti oli
jo Romulassa odottamassa uutisia, kuunteli tarkasti Mikkoskan juttuja
kokouksien menosta. Kun Mikkoska taas toi tärkeitä tietoja, niin lupasi
Daliini vielä entisen palkkion lisäksi kaksikymmentäviisi dollaria
jokaisesta päästä, jonka hän saa rikkomaan lupauksensa.

Mikkoska lupasi tehdä parhaansa, mutta selitti, että kyllä ne ainakin
muutamia viikkoja pitävät lupauksensa, sillä suomalainen on sellainen,
ettei se aivan pian luovu päätöksestään.

Daliini kirjoitti Sandyskin olutyhtiölle selittäen, mitä suomalaiset
ovat tehneet, että he ovat perustaneet raittiusseuran, josta uhkaa
olutliikkeelle täällä tulla vaarallinen vastustaja ainakin suomalaisten
kannatukseen nähden.

Sandyskin olutyhtiö vastasi kirjeen sellaisella ukaasilla, että
suomalaisten yritys on tukahutettava heti alkuunsa, tuli se sitte
maksamaan yhtiölle mitä tahansa. Daliini määrättiin vaikuttamaan
tokkayhtiön päällystöön niin, että raittiusseuran johtaja pannaan
heti työstä pois. Sellainen kiihoitustyö voi tarttua vielä toisiinkin
kansallisuuksiin, viitattiin kirjeessä. Samoin käskettiin hänen pitää
silmällä suomalaisten kokouksia, ja jos suinkin on tilaisuutta, niin
ilmoittaa kaupungin hallinnolle, että suomalaiset pitävät salaisia
anarkistisia kokouksia, joissa kiihotetaan lakia ja järjestystä vastaan.

Daliini alkoikin toisten kapakoitsijoitten kanssa levittämään
kaikenlaisia valheita tästä juuri perustetusta raittiusseurasta.
Irlantilaisille he uskottivat, että suomalaiset ovat perustaneet
yhdistyksen, jonka tarkoituksena on karkoittaa irlantilaiset pois
Harborista. Irlantilaiset helposti uskoivat tämän, välit kun muutenkin
suomalaisten kanssa olivat hyvin kireät.

Mikkoska ei myöskään ollut toimimatta. Hän oli keksinyt keinon,
millä onnistuisi pettää ainakin yhden seuran jäsenistä. Tässä hän
onnistuikin. Hän muisti, että latvaheikkoolainen oli viime kokouksessa
ollut hänelle tavallista ystävällisempi. Nyt päätti hän käyttää
tilaisuutta hyväksensä, päästäkseen aiheittensa perille. Tuhannen
dollaria oli ansaittava ja hän päätti sen ansaita kun vaan saa siihen
sopivan tilaisuuden. Miehensä suostumuksella muutti hän nimellisesti
asumaan Romulaan, missä sai paremmin romulaisten kanssa miettiä keinoja
raittiusseuran kukistamiseksi.

"Laittakaa nyt yksi huone hyvään kuntoon, niin minä toimitan teille
asumaan erään raittiusseuran jäsenen", pyysi Mikkoska.

"Parhaan huoneen mitä meillä on, annamme, jos vaan saat hänet asumaan
meille, olkoon hän sitten kuka tahansa seuran jäsenistä", lupasi
riemuiten Romulainen.

"Siitä olen varma, että saalis saadaan. Mutta ehtoolla kun menen ulos,
niin älkää unhoittako toimittaa yhtä pulloa viiniä minun huoneeseeni,
ja vielä parempi, jos panette viinin sekaan jonkun määrän viinaa. Kai
ymmärrätte, mitä tarkoitan sillä?" selitti Mikkoska.

"Kyllä ymmärrän. Minä toimitan vielä hyvän konjakkipullon viinin
lisäksi", lupasi Romulainen.

Vähää ennen kun miehet tulivat työstä, meni Mikkoska sen kadun
kulmaan, josta tiesi miesten tulevan kotiin, että voi siinä tavata,
latvaheikkoolaisen. "Kaksikymmentäviisi dollaria päästä on nätti summa!
Jos nyt tänä iltana onnistun pettämään tuon latvaheikkoolaisen, niin
kyllä toiset tulevat itsestään jälessä. Huomen iltana jo raumalainen ja
niin yksi toisensa perässä pettyvät. Vielä, kun menen puhumaan tokan
supitendille, että hän panee Stenroosin, suomalaisten kiihoittajan,
työstä pois, niin silloin on koko' seura tuhottu." Näin tuumi Mikkoska
itsekseen kadun kulmassa odotellessaan miesten työstä tuloa.

"No, hyvää iltaa! Työstäkös se latvaheikkoolainen tulee Minä olen koko
päivän ajatellut, että — no, jääköönpä nyt sanomatta", alkoi Mikkoska
puheen ja tarjosi makeisia pussistansa.

Latvaheikkoolainen oli kuin puulla päähän lyöty moisesta
odottamattomasta ystävällisyydestä Mikkoskan puolelta. Mutta kun
kerran kuulutaan samaan seuraan, niin tietysti se kuuluu asiaan olla
ystävällinen, ajatteli hän ja pisti suuren ooripunaisen kätensä
makeispussiin samassa kysyen: "Mitäs se olikaan kun Mikkoska on koko
päivän ajatellut?"

"Niin, minä vaan olen ajatellut, että jos me — ai, en minä nyt viitsi
sanoa!"

Mikkoska puristi lempeästi latvaheikkoolaista kädestä. Tämä lensi
kasvoiltaan punaiseksi, ja sydän alkoi sykkiä niin ankarasti, että
pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan.

"No, Mikkoska on hyvä ja sanoo loppuun asti, mitä se oli. Ehkä minäkin
olen ajatellut samaa asiaa", pyysi latvaheikkoolainen.

"Minä sanon joskus toiste", vastasi Mikkoska.

"Koska sitten?" kysyi latvaheikkoolainen.'

"Vaikka tänä iltana, jos tulette meille", selitti Mikkoska.

"Mutta — mutta, mitä Mikkonen ajattelisi, jos tulisin teille, kun
kerran en ole hänen kanssaan ensinkään tuttu?" kysyi latvaheikkoolainen
hämillään.

"Mikkonen! En minä hänen kanssaan enää yhdessä ole. Eikä hän edes ollut
minun oikea miehenikään, joten ei hänellä ole mitään oikeutta minuun
nähden. Minä olen vuokrannut Romusen yliseltä itselleni nätin huoneen,
ja sinne minä voin viedä kenen haluan", selitti Mikkoska hymyillen
imelästi.

"Minulla olisi myös tilaisuus ottaa vaimostani ero kun hänen luonansa
on alkanut vistaamaan ne laukkuryssät, eikä niihin ole siinä suhteessa
ensinkään luottamista. Näkipä sen, miten ne syöttivät itseensä
sen kuuluisan Flaamingin Mandankin. Olivat antaneet vain yhden
Viipuri-prenikan. Muuta ei tarvittu. Kun Manda oli prenikan syönyt,
niin silloin oli hän myöskin ryssän oma, ja vielä niin ruman ryssän",
kertoi latvaheikkoolainen.

"Minä tiedän sen, että ei laukkuryssiin ole luottamista", vakuutti
Mikkoska.

"Minä mietin asiaa. Mutta nyt menen illalliselle. Tulen sitten
myöhemmin Mikkoskan vieraaksi. Eikö niin?" ehdotti latvaheikkoolainen.

"Aivan niin. Hyvästi nyt siihen saakka!" myönteli Mikkoska ja pudisti
latvaheikkoolaisen kättä vieläkin lempeämmin.

       *       *       *       *       *

Varhain seuraavana aamuna heräsi latvaheikkoolainen Romusen kapakan
sivuhuoneesta päätä ankarasti porottaen. Hän ei muistanut edellisen
illan tapahtumista muuta kuin sen, että Mikkoska oli antanut hänelle
korvapuustin suutelon asemasta, ja tämä häntä harmitti.

"No, tuleppas nyt heikkoolainen ottamaan aamuryyppy! Taitaa pääsi olla
kovin kipeä"' kehoitti Romulainen, samassa iskien silmää Annallensa.

"Kipeä on kovin. — Kaada heti toinenkin, niin pikemmin paranee! Vaikka
en minä tänään työhön mene, tuskin ensinkään tällä viikolla. Mutta
kuinka se oikein on, enkö minä hakenut Castle Cartista illalla tänne
tavaroitani?" tiedusteli latvaheikkoolainen.

"Etkö sinä muista, kun yhdessä ne veimme tuonne yliselle, jossa sinulla
on nätti huone?" selitti Romunen.

"Minä kyllä vähän olen sellaista muistavinani. Mutta minä toivoisin,
että tämä kaikki olisi vain unta eikä omaatuntoani kalvavaa
todellisuutta", vastasi latvaheikkoolainen hyvin surulliseksi painuen.

       *       *       *       *       *

Viikko on kulunut, ja Castle Cartissa pidetään taasen raittiuskokousta.
Tämä viikko on ollut ensimäinen, kun suomalaiset ovat tehneet laivassa
työtä ilman ettei olisi juotu. Lujahermoisuutta ja tahdonlujuutta siinä
on tarvittu. Pitkäksi on muutamilla käynyt aika, mutta kestäneet he
ovat urhoollisesti. Ennen kokouksen alkamista jakoi Stenroos kaikille
paperin liuskoja, joihin oli kirjoitettu Maamme laulu. Stenroos oli
niitä hankkinut New Yorkista. Vaikka ne oli julaistuna ruotsinkielellä,
niin oli hän kääntänyt ne suomeksi. Jos ei kovinkaan nuotilleen, niin
ainakin voimakkaasti alkoi kaikumaan Maamme laulun säveleet, eikä
kukaan esittänyt enää kapakkalauluja laulettavaksi.

Kun kokouksen yhteydessä tuli kysymykseen, onko kukaan jäsenistä
rikkonut lupaustaan, niin kuurtanelainen ilmoitti, että
latvaheikkoolainen ainakin on rikkonut.

"Latvaheikkoolaista ei voi sanoa rikkoneeksi, sillä hän ei ole
nauttinut väkijuomia, ainoastaan portviiniä, eikä sen nauttiminen ole
kielletty raittiusmieheltä enempi kuin naiseltakaan", koitti Mikkoska
torjua syytöstä.

"Portviini on myös päihdyttävää juomaa, ja niinollen luvatonta nauttia
henkilön, joka kuuluu raittiusseuraan", selitti Stenroos.

"Myöskin on huomattava, että jos ei portviini olisi päihdyttävää
juomaa, niin ei se olisi niin pahasti mennyt latvaheikkoolaisen päähän,
että hänet Romusen kapakan lattialle nukertui nukkumaan", lisäsi
Mäki-Töyli.

"Paljon mahdollista, että heikkoolainen on juonut viinaakin, siten
päästäkseen erilleen raittiusseurasta, kun hän ei uskonnolliselta
kannalta katsottuna tahdo siihen kuulua", myönteli Mikkoska, samalla
tarjoten raumalaiselle purukummia.

"Ilman pitempiä tutkimuksia erotamme latvaheikkoolaisen pois 'Hyvä
Toivo' raittiusseurasta ja merkitsemme pöytäkirjaan, että hän oli
ensimäinen suomalainen, joka rikkoi raittiuslupauksensa Amerikassa",
julisti Stenroos, ja löi vasaralla pöytään kokouksen päätöksen
vahvistamiseksi.

"Ja ensimäinen körttiläinen, joka Amerikassa on raittiusseuraan
yhtynyt", lisäsi Tuhkalan Iiska.

Siniset nauhat ilmoitti Stenroos jo saapuneen, sekä antoi jokaiselle
yhden. Mikkoska ojensi nauhan raumalaiselle pyytäen häntä kiinnittämään
sen rintaansa.

Se olikin raumalaiselle mieluisa palvelus, ja kenelle se ei olisi
ollut, sillä Mikkoska oli kauniinpuoleinen ja puoleensavetävä nainen.

Kokouksen loputtua saattoi raumalainen Mikkoskaa. Castle Cartin
portille. Erotessa tunsi hän jotakin omituista liikettä sydänalassaan,
kun Mikkoska puristi hyvästiksi häntä kädestä.

Seuraavana päivänä olivat taas kaikki kapakoitsijat pitämässä yhteistä
kokoustaan Romulassa. Mikkoska, kun oli ensin saanut ansaitsemansa
kaksikymmentäviisi dollaria heikkoolaisen viettelemisestä, kertoi
tarkalleen, mitä kokouksessa oli päätetty. Saamansa sinisen nauhan hän
antoi Daliinille, jonka oli määrä hankkia samallaisia lisää. Näillä
tahdottiin pettää seuraan kuuluvia henkilöitä.

Muutaman päivän kuluttua tuhkin nauhat Sandyskistä. Ne olivat aivan
samanlaisia kuin raittiusseurankin nauhat, että mitään eroa ei niissä
huomannut. Daliini antoi nauhat Romulaiselle, joka heti niistä naulasi
viisi kapakkansa takaseinään, sekä suurilla kirjaimilla ilmoituksen:
"Me ostamme 'Hyvä Toivo' raittiusseuran merkkejä viidestä dollarista
kappaleen ja kaupantekijäisiksi annamme piirilasin ja 'äijän'-ryypyn."

Latvaheikkoolainen, huomattuaan nuo merkit kapakan seinässä, ja
kuultuaan Romuselta, että ne on saatu raittiusseuran jäseniltä, käski
antaa koko huoneelle juotavat. Hän tuli hyvin iloiseksi siitä tiedosta,
kun oli muitakin seuran jäseniä, jotka olivat rikkoneet lupauksensa.

Mikkoska kiirehti Castle Cartiin tapaamaan raumalaista, sillä hän
tahtoi saada hänenkin ennen ensi kokousta rikkomaan lupauksensa.

Raumalainen sattuikin tulemaan häntä vastaan kadulla. Jo kaukaa hän
hymyili Mikkoskalle: "No, mihinkäs se Mikkoska on menossa?" kysyi
raumalainen.

"Kah! Sinäkös se olitkin! Minä juuri ajattelin sinusta", sanoi
Mikkoska ja jatkoi: "Minä tässä vaan huvikseni lähdin kävelemään
ilman mitään päämäärää. Mutta nyt muistui mieleeni, että taisin jättää
huoneeni oven auki, joten täytyy palata takaisin panemaan se lukkoon."

"No, mennään sitten yhdessä, minä myöskin lähden sinnepäin", sanoi
raumalainen.

Heidän vieretysten kävellessään kysyi Mikkoska: "Etkö sinä ole katunut
kun yhdyit tuohon raittiusseuraan?" mutta huomattuaan hetken sopivaksi
lisäsi: "Vaikka pääseehän siitä erilleen, kun tekee samoin niinkuin
tänään ovat tehneet viisi seuran toisista jäsenistä."

"Mitä he ovat tehneet?" uteli raumalainen ihmeissään.

"No, etkö sinä ole kuullut, että he ovat myyneet raittiusnauhansa
Romulaan viidestä dollarista. Romulainen on vielä hyväntahtoisesti
pistouvannut juotavat koko huoneelle kaupan päällisiksi", selitti
Mikkoska.

"Onko se oikein totta?" kysyi raumalainen.

"Aivan totta se on! En minäkään ensin uskonut, mutta menin itse
katsomaan. Ja aivan oikein, siellä Romulan takaseinässä oli viisi
nauhaa. Me voimme mennä nyt vielä niitä tarkastamaan, että sinäkin
tulet omin silmin näkemään miten asia on", selitti Mikkoska edelleen
lipevänä.

"Mennään vaan. Jos siellä on viisi meidän merkkiä ennestään, niin
minulta saa Romulainen kuudennen", vastasi raumalainen harmistuneena,
samalla tarttuen hellävaroen Mikkoskaa kiinni käsivarresta.

Kun he saapuivat kapakan edustalle, niin Mikkoska osoitti raumalaiselle
kapakan takaseinässä olevia nauhoja. Raumalainen ei ensin uskonut
silmiään, vaan tahtoi saada tarkemman selvyyden menemällä kapakkaan
lähemmin tarkastamaan, josko nauhat ovat samanlaisia kuin sekin mikä
hänellä oli.

"Me maksamme viisi dollaria nauhasta ja vielä pistouvaamme piirilasin
ja 'äijän'-ryypyn kaupantekiäisiä!" tavasi raumalainen seinälläolevasta
ilmoituksesta.

"Tänne viisi dollaria! Tulkaa ottamaan pojat suihinne!" komensi
raumalainen, ja samassa ojensi nauhansa Romuselle.

Latvaheikkoolainen, joka oli mässähtänyt pöydän alle, virkosi jälleen
kuultuaan raumalaisen rämeän äänen, ja alkoi kompuroimaan ylös
saadakseen osansa juotavista.

"To-to-toitko sinäkin na-nauhasi?" sopersi hän vaivalloisesti
raumalaiselle.

"Toinpa tietenkin, ja minä luulen, että täällä on jo Stenroosinkin
nauha", vastasi raumalainen.

"No, otappa nyt toinenkin! Eihän se yksi ryyppy miehessä mitään tunnu",
kehoitti Romulainen ja kaatoi vielä toisen ryypyn.

"Kyllä se myötä menee. Mutta mihin se Mikkosta joutui?" kysyi
raumalainen mennen ulos kadulle. Mutta kun ei tavannut tätä, niin tuli
takaisin kapakkaan ja pistouvasi nyt vuorostaan koko huoneelle.

Mikkoska kun huomasi, että raumalainen antoi nauhansa Romulaiselle,
lähti kiireesti tapaamaan kuurtanelaista, jonka hän oli nähnyt menevän
järven rantaan ongenvapa olalla.

"Kah, täälläkös se Kuurtaneen Lauri vaan puita läjäilee, minä kun
luulin sinun kalastamaan menevän", alotti Mikkoska keskustelun.

"Enhän minä puita läjää; onkimatoja vaan etsin syötiksi puiden alta",
vastasi Lauri.

"Niin, eihän se kala ilman syöttiä koukkuun tartu. Mutta, Lauri, mikä
sinua vaivaa, kun sinä viime aikoina olet mennyt niin huononnäköiseksi?
Ethän vain ole sairas", puheli Mikkoska hyvin myötätuntoisesti.

"En ole oikein tervekään", vastasi Lauri ja lisäsi: "sairasko lienen,
en tiedä, mutta elämä tuntuu kovin mauttomalta."

"Minähän sen arvasin. Sinä, Lauri, olet ollut minun ihailuni esineenä
siitä saakka kun sinut ensi kerran näin, ja sen vuoksi huomaan
pienenkin muutoksen sinussa", säälitteli Mikkoska.

Laurin rokon leimaamissa kasvoissa leimahti syvimmätkin kohdat
punottaviksi ja hänen sydämensä alkoi sykkiä rajusti, niin että hän
pelkäsi Mikkoskankin sen kuulevan. Tämä oli ensi kerta eläissään kun
hän kuuli, että joku nainen häntä ihailee.

"Minä kyllä olen ajatellut mennä lääkärin luokse käymään", lausui Lauri
sekä jatkoi: "mutta minä olen odottanut, jos se kuppari sieltä Suomesta
tulisi ja vetäisi parikaankymmentä sarvea tuonne selkääni, niin eiköhän
sitä paranisi. Mutta kuka sen tietää, tuleeko se sieltä eli ei."

"Minä luulen, että se heikkous johtuu siitä, kun Laurikin lopetti
juomisen niin äkkiä. Olisi pitänyt vähitellen lopettaa", neuvoi
Mikkoska.

"Aivan siitä se johtuu! Minä jo sanoin Rauman pojalle, että olisi
pitänyt ensin saada se kuppari tänne ja sitten vasta perustaa
raittiusseura, ettei olisi viikkoja tarvinnut tuota pahaa verta
selässään kantaa", myönteli Lauri.

"Hyvä Lauri, mutta eihän raittiusseuraan enää kuulukaan muuta kuin
muutama jäsen. Nehän ovat kaikki jo myyneet nauhansa Romulaiselle.
Hän kun maksaa viisi dollaria aina nauhasta ja vielä pistouvaa vapaat
juotavat", rohkeni Mikkoska jo Laurillekin livertää.

"Puhuuko Mikkoska nyt leikkiä, vai onko se oikein totta?" kysyi Lauri
ihmeissään.

"Totta se on! Kävin juuri Romulassa ja itse näin useampia nauhoja
takaseinällä. Näin myös raumalaisen myyvän nauhansa siellä", vakuutti
Mikkoska.

"No, mieluummin minäkin myyn nauhani tuota kupparia odottamaan,
ja pitäähän sitä joskus saada iloitakin", lausui Lauri, heittäen
kalavehkeet järveen.

Seuraavassa raittiuskokouksessa ilmoitettiin kahdeksan rikkoneeksi.
Mikkoska, joka taasen oli kokouksessa, ilmoitti ainakin viisitoista
rikkoneen. Hän sanoi itse laskeneensa niin monta nauhaa Romulassa
olevan.

"Jos Mikkoskan puhe on totta, niin ei enää ole jälellä kuin viisi
jäsentä koko meidän seurassa", lausui Stenroos surullinen ilme
katseessaan.

"Totta se on! Mitä hyötyä minulle semmoisesta valheesta olisi!"
puolusteli Mikkoska ilmiantoaan hyvin närkästyneen näköisenä
puheenjohtajan epäilyksen tähden.

"Mutta meitähän on tässä nyt koolla toistakymmentä, ja kun kahdeksan
vaan tiedämme lupauksensa' rikkoneen, niin meistä löytää Mikkoska vielä
seitsemän rikkonutta, ja ketä ne sitten ovat?" kysyi Piltti luoden
epäilevän katseen Mikkoskaan.

"On selvintä, että jokainen näyttää nauhansa, ja jolla nauhaa ei ole,
niin hän on rikkonut", ehdotti Stenroos.

"Kaksitoista ja siinähän ne onkin!" laski Talso.

Mikkoska aikoi ryhtyä selittämään, mutta samassa tuli raumalainen
sisään ja lausui:

"Asia on nyt sillä tavalla, että minä olen vähän ryypännyt, mutta minä
olen sitä kovasti katunut. Eikös katuvalle anneta anteeksi?"

"Missä sinun nauhasi on?" kysyi Stenroos.

"Jaa, nauhako? Siellä Romulassa se on, ja siellä on monen muun nauha.
Tuo Mikkoska ja Daliini niitä tekevät vaikka kuinka pitkästi" vastasi
raumalainen halveksivasti vilkaisten Mikkoskaan päin.

"Älä sinä valehtele, senkin juoppo!" sävähti Mikkoska nousten seisomaan.

"Minäkö valehtelen. En minä niin ole päissäni, etten tiedä mitä
puhun. Näinhän minä itse eilen illalla Mikkoskalla noita nauhoja
niin paljon, että niitä olisi riittänyt kaikille harborilaisille, ei
vain suomalaisille, ja kuulin kun Daliini lupasi teille, Mikkoska,
viisikymmentä dollaria, jos saatte Stenroosinkin rikkomaan lupauksensa.
Meistä muista, jotka olemme rikkoneet, olet saanut kaksikymmentäviisi
dollaria jokaisesta. Eikö niin?" puhui raumalainen siekailematta.

"Hävytön! Kun kehtaatkin valehdella!"' tiuskasi Mikkoska ja alkoi itkeä
tuhertamaan kiukkuisena.

"Tässä nyt tulee ilmi, että yksi jäsenistämme on harjoittanut kavalaa
petosta seuraamme kohtaan. Minä en tiedä, mitä oikeastaan teemme hänen
kanssaan", puhui Stenroos hyvin masentuneena, mutta ankara sävy äänessä.

"Tämä on kauheaa!" harmitteli Talso.

"Tuollaisen otuksen pitäisi ripustaa sananlennätinpaaluun", sanoi
uhkamielisesti kuurtanelainen.

"Hae sinä Piltti talia, tuossa on luja nuora, niin saamme panna
uhkauksen toimeen", yhtyi Tuhkalan Iiska ilkeästi ivaten sanomaan,
heittäen nuoranpätkän lattialle.

Mikkoska kiukustui niin, että hän ei voinut pidättää itkuaan.

"So, so! Ei tässä nyt laittomuuksiin mennä!" rauhoitti Stenroos,
salaisesti hymyillen hänkin, vaikka miesten leikki tuntuikin
raakamaiselta.

"Mitä laittomuutta se on! Ettekö te tiedä, että tässä maassa voi
kaksitoista miestä päättää, mitä he tahtovat? Minä esitän, että
Mikkoska hirtetään ennenkuin aurinko laskee!" uhmasi Tuhkalan Iiska,
joka uhkaus näytti vaikuttavan kaameasti Mikkoskaan.

"Älä Iiska kulta puhu semmoisia. Enhän minä —" sopersi Mikkoska jo
talttuneena hiukan puuskastansa.

"Mikkoska on hyvä ja tunnustaa, onko hän ollut Sonnisella ja Daliinilla
kätyrinä", kehoitti Stenroos.

"Se on kaikkein viisainta, että puhuu suoraan. Voi löytyä niin paljon
lieventäviä haaroja, ettei hirtetä aivan hengettömäksi", painosti Iiska.

"Kyllä minä olen —" alkoi Mikkoska pelon vaikuttamana.

"No, puhukaa vaan vapaasti!" kehoitti Stenroos, kun Mikkoska epäröi
tunnustaa.

"Niin nähkääs, kun se Romusen Anna niin itki ja pyysi, niin minä
lupasin auttaa heitä. Mutta kyllä minä annan kaikki, rahat mitä
olen heiltä ansainnut, tälle seuralle, jos ette vaan minua hirtä
tästä rikoksestani. Minä lähden aivan heti hakemaan rahoja, jos niin
vaaditte", lupaili Mikkoska nöyränä.

"Onko kaikki sitä mieltä, että Mikkoskalle annetaan anteeksi, kun hän
luovuttaa rahat seuralle?" kysyi Stenroos.

"Se on hyvä!" myönsivät melkein kaikki.

Mikkoskan mentyä kysyi Talso: "Mihin tarkoitukseen rahat käytetään,
jotka Mikkoskalta saadaan?"

"Minusta olisi viisainta, että niillä rahoilla ostetaan kirjoja ja
perustetaan lainakirjasto seuran yhteyteen", esitti Stenroos.

"Minä ajattelin, että ostetaan tonttimaa seuralle omaa taloa varten,
mutta hyvähän se kirjastokin olisi olemassa", myönsi Mäki-Töyli.

"Kaikista viisainta on laittaa sauna, kun kerran kupparikin tulee",
esitti puolestaan laihialainen.

"Me emme päätä vielä mitään, sillä ei Mikkoska niin tyhmä ole, että hän
toisi seuralle kaksisataa dollaria rahoja, jotka hän ja hänen laiska
miehensä hyvin tarvitsevat", selitti Iiska.

Juuri heidän keskustellessaan tuotiin tieto että Ullan-Matti on
löydetty kanavasta kuolleena, suuri haava päässä. Jokainen riensi
heti katsomaan sitä. Totta se olikin. Matti oli kannettu erään
irlantilaisen kapakan takaruumaan, missä, jokainen teki tarkastuksen
tunteakseen miehen. Haava päässä osoitti, että häntä oli ensin lyöty
kuolettavasti ja sitten ruumis heitetty kanavaan. Latvaheikkoolainen
sanoi olleensa Matin kanssa edellisenä yönä toisella puolen kanavan
eräässä huonomaineisessa paikassa ja sanoi Matin jääneen sinne kolmen
talossa olevan naisen kanssa. Paikalle saapui joitain viranomaisia ja
tiedustelivat, josko suomalaiset tahtovat haudata kuolleen. Mutta kun
eivät he halunneet sitä tehdä, niin pian Matin ruumis katosi. Jotkut
sanoivat, että se upotettiin keskelle Erien järveä, mutta eräs poliisi
tiesi, että se vietiin jonnekin yliopistoon leikeltäväksi.

Stenroos koetti parhaansa saada viranomaisia ymmärtämään, että vainaja
oli murhattu ja selitti vielä, missä murhan luultiin tapahtuneen, mutta
viranomaiset olivat välinpitämättömiä. Suomalaisen kuolema oli muka
vähäpätöinen asia.

Suomalaiset päättivät kostaa Ullan Matin kuoleman. Ja tilaisuus
tarjoutuikin siihen pian.

Noin pari viikkoa jälkeen edellä kerrotun tapahtuman määrättiin
Stenroos Eeriin järjestämään saman komppanian työoloja. Sillä aikaa
miehet pitivät raittiuskokouksen, jossa ei keskusteltu rikkoneista,
mutta millä tavalla kostetaan Matin kuolema. Tuhkalan Iiska johti
kokousta. Kokouksessa oli nyt muitakin kuin seuraan kuuluvia.
Kuurtanelainen käytti ensiksi puhevuoroa selittämällä, että Matin
kuolema on luettava irlantilaisten syyksi ja se on kostettava tavalla
millä tahansa. Latvaheikkoolainen selitti, että kun hän poistui
talosta, niin hänen vastaansa tuli joitakin irlantilaisia ja hän
otaksuu, että he juuri ovat syyllisiä.

"Meidän, on mentävä mainitulle talolle tänä, iltana, ja jos ei muuten
tule selvää, niin kostamme luonnossa", puhui Iiska puheenjohtajan
paikalta sekä jatkoi, "mutta me emme viitsi sinne mennä aivan selvänä
ja kun emme myöskään raittiuslupaustamme tahtoisi rikkoa, niin eikö se
ole selvintä, että panemme Hyvä Toivo raittiussseuran istumaan ensi
sunnuntaihin saakka. Vai mitä ajattelette?"

"Luulen, ettei koskaan ole viisaampaa esitystä kukaan tehnyt kuin Iiska
nyt teki. Nähkääs kun panemme nyt seuran neljäksi päiväksi istumaan,
niin sillä ajalla me voimme juoda ja mässätä niinkuin haluamme. Ensi
sunnuntaina seura taas alkaa toimimaan, ja meidän on silloin oltava
selviä ja jatkettava seurassa oloa eteenpäin", selvitti ilmajokelainen
silmät loistaen tyytyväisyyydestä.

"Minä olen sen jo kauan huomannut, ettei liska ole mikään tyhmä mies",
vahvisti Piltti voimakkaasti kannatusta saanutta esitystä.

"Onko se yleinen päätös, että tämä seura virallisesti pannaan ensi
sunnuntai-aamuun saakka istumaan?" tiedusteli puheenjohtaja.

"Se on kaikkien yhteinen tahto!" kuului useampia ääniä.

"Kun kerran tällainen päätös nyt tehtiin, niin se on merkittävä myös
pöytäkirjaan, taikka muuten kun Stenroos tulee, niin hän kumoaa koko
päätöksen", muistutti Iiska.

Kokouksen loputtua haettiin Castle Cartiin neljä tynnöriä piiriä
ja sitä juodessa valmistettiin erilaisia lyömäaseita. Sillä oltiin
varmoja, että siellä tulee totinen ottelu. Vähää ennen puolta yötä
lähti Castle Cartista kaksitoista nuorta miestä kanavan toiselle
puolelle. Vanhemmat miehet jätettiin Castle Cartia vartioimaan.

Heidän päästyään talon pihalle, jossa Matti oli murhattu, juoksi eräs
tuntematon mies sisään ja kohta sen jälkeen sulettiin kaikki ovet ja
ikkunat. Kun ei heitä suosiolla päästetty sisään, niin neljä miestä,
toisten pitäessä vahtia, ettei talosta kukaan pääse karkaamaan, haki
parin sylen mittaisen ratakiskon ja sillä murrettiin eheään seinään
aukko, josta mentiin sisälle. Sisään päästyä eivät he kumminkaan
löytäneet ketään, mutta pian huomattiin, että naisia ja joku mies
oli menossa veneellä kanavan yli ja menivät erääseen sillä puolen
olevaan kapakkaan. Kuitenkaan eivät miehet tyytyneet ainoastaan
talossa käymiseen, vaan he tekivät perinpohjaisen hävityksen. Tuolit,
pöydät, sängyt ja piano päälliseksi kannettiin kanavaan. Viinaa, mitä
löydettiin, juotiin suihin. Kun koko talon omaisuus oli hävitetty,
päättivät miehet lähteä takaisin sinne, johon he näkivät naisten
menevän, mutta ensin päätettiin käydä Romulassa.

"Nyt tulikin raittiusmiehiä ja pöytä koreaksi!" huusi Tuhkalan Iiska
astuen ensimäisenä sisälle.

"Ja Romusen makson päälle!" lisäsi ilmajokelainen.

"Tulkaa vaan miehet kaikki tiskin ääreen ilman orjailematta!" komensi
Iiska sekä jatkoi: "täällä näyttää olevan aivan tuntemattomia miehiä.
Olette vissiin juuri saapunut paikkakunnalle, mutta siitä huolimatta
tulkaa ottamaan suihinne."

"Tänään olemme saapuneet, mutta minä, luulen, että ei meistä kukaan ole
viinaan meneviä", vastasi yksi heidän joukostaan.

"Mistäs päin miehet on kotoisin kun eivät viinaan ole meneviä?"
tiedusti raumalainen.

"Meitä on osa Karstulasta ja pari vissiin Härmästä", selitti yksi
heistä.

"Vissiin Isontalon Antti ja Rannanjärvi! Mutta pian se nähdään!"
hihkasi ilmajokelainen, samassa lyöden haulipussilla heidän edessään
olevan pöydän kannen säpäleiksi.

"Meinaako vieras olla minun veroiseni?" tiuskasi eräs tukevahartiainen
mies särkyneen pöydän takaa ja silmänräpäyksessä oli pöydän jalka hänen
kädessään ja ilmajokelainen makasi tiedotonna lattialla. Nyt olisi
seurannut samaa kahtapuolta, mutta samassa tuli sisään kaksi poliisia,
jotka estivät tappelun. Ilmajokelaista koetettiin herättää henkiin,
mutta tarhaan. Poliisit ilmoittivat hänet kuolleeksi ja lyöjä pantiin
käsirautoihin.

"On parempi, että ruumis viedään tuonne takaruumaan yöksi pois tästä
lattialta", määräsi poliisi. Miehet kantoivat ruumiin sinne ja
peittivät Romusen Annan antamalla lakanalla. Ilmajokelaisen kuolema
sai kaikki hetkeksi hillitsemään luontonsa ja todelliselta kannalta
katsomaan asiaa. Romunen tarjosi nyt kaikille juotavat ikäänkuin
peijaisiksi. Vastatulleetkin yhtyivät nyt joukkoon.

"Onko tämä mies, joka murhan teki, yksinäinen vai perheellinen mies?"
kysyi Tuhkalan Iiska toiselta vastatulleelta.

"Kuuden lapsen isä on", vastasi toinen härmäläinen.

"Se on paha juttu! Mutta mitä me voisimme tehdä hänen hyväkseen"
tiedusti Iiska myötätuntoisena.

"Emme me voi tehdä hänelle muuta kun mennään ja vapautetaan
'lakopista'. Se on kaikkein paras", ehdotti laihialainen.

"Se minustakin on paras keino. Mutta miten voimme hänet sieltä saada?"
kysyi kuurtanelainen, epäillen sellaista yritystä mahdottomana.

"No, helppohan se on tuolta lautamökistä ottaa miehen ulos. Ei muuta
kun yksi nurkka ylös niin korkealle, että mies mahtuu siitä ulos ja
siinähän se on koko homma", selitti Iiska.

"Mutta jos sattuisi poliisit pitämään vahtia, niin se nurkka jäisi
nostamatta", epäili raumalainen.

"Tuommoset poliisit! Olipa niitä tahi ei, se on yhdentekevä. Kyllä minä
vartioitsen poliisit, jos ei muuta estettä ole", sanoi juuri tullut
härmäläinen ja komensi nyt puolestaan kaikille juotavat.

"Se mies taitaakin olla oikea härmäläinen", kuiskasi Iiska
laihialaiselle.

"Kukaties on Ison Antin poika", vastasi laihialainen;

"Ja jos se pojat siksi tulee, niin kyllä täälläkin on poika, joka paria
poliisia vastaan uskaltaa lahtea", hihkasi karstulainen ja hammasta
purren pyörähti kengän korolla ympäri.

"Vielä ryypyt vainajan kunniaksi ja sitten lähdetään pojat ottamaan
härmäläinen pois lakopista!" komensi kyröläinen.

"Viekää vainajallekin ryyppy! Hän oli kunnon mies ja teki paljon
hyvää eläissään. Hän se oli, jonka toimesta Ilmajoelle perustettiin
siitossonniyhdistys ja hänhän se oli etunenässä perustamassa meidän
raittiusseuraakin, vaikka hänelle nyt noin huonosti kävi. Mutta se oli
Jumalan tahto", puhui Iiska ilmajokelaisen muistolle, ja miesjoukko
kallisti ryypyt suihinsa.

"Minä vien koko pullon, niin saa yölläkin ottaa ryypyn, ettei tule
vilu", ilkamoi Romulainen ja vei täysinäisen konjakkipullon vainajan
viereen lattialle.

"Älkää, pojat tehkö kuolleesta pilkkaa! Teille voi käydä siitä
huonosti. Monta kertaa on nähty, että kuollut on tullut kummittelemaan,
kun ei ole annettu sen rauhassa levätä", nuhteli kyröläinen.

"No eihän tässä nyt niin suurta pilaa ole tehty, että siitä olisi syytä
kummitella", vastasi Iiska.

"Nyt matkaan joka mies ja menkää te kyröläiset härmäläisen kanssa
katsomaan, näkyykö siellä poliisia. Me menemme tästä suoraan 'lakopin'
luo", komensi joukon johtaja päättävästi.

Lakopin luo saavuttua oli kaikki hiljaista. Poliisia ei näkynyt missään
ja lakopin ovi oli ulkoapäin lukossa. Sisältä kuului jotain takomista.
He luulivat vangin yrittävän pois lukon ovirautaa.

"Tämä nurkka on helpoin nostaa. Joka mies vaan yhtä aikaa silloin kun
minä sanon kolme", kehoitti Iiska.

"Älkäähän vielä huoliko ruveta nostamaan. Huomatkaa, että lattia nousee
myös, eikä tässä ole kellaria, että sen kautta pääsisi ulos", huomautti
raumalainen.

"Ole vaiti! Tämän nurkan kohdalla ei ole lattiaa ja tältä kohdalta on
hyvä; pois pääsy. Yks', kaks', kolme!" komensi Iiska. Nurkka nousi
miesten polvien tasalle kuin pärekori. Mutta voi sitä hämmästystä,
miltä syntyi miesten kesken kun sieltä tulikin ne poliisit, jotka
härmäläisen vangitsivat!

"Kuinka te tiesitte tulla meitä auttamaan pois?" kysyi toinen poliisi
raumalaiselta.

"Me melkein arvasimme, että olette siellä", vastasi raumalainen.

"Tuliko se mies takaisin sinne Romulaan?" kysyi poliisi hyvin
kiukkuisena.

"Ei tullut. Emme me ainakaan nähneet häntä", vastasi raumalainen.

"Se oli kunnon mies. Jos näette hänet, niin sanokaa, ettei hänen
tarvitse peljätä meitä. Saa vapaasti mennä minne haluaa. Hän nakkeli
meitä kuin heinäpusseja. Juuri kun saimme hänet sisään, niin hän
tarttui meihin kiinni ja nakkasi molemmat nurkkaan ja lähti ulos
lukiten oven jälessään", selitti toinen poliiseista, joka ihaili
suomalaisen jättiläisvoimia.

"Täällä on hänen veljensä, joka on paljon väkevämpi", selitti
raumalainen osoittaen vieressään seisovaa toista härmäläistä.

Poliisi loi pelokkaan katseen osotettuun mieheen ja lausui: "Minä en
tahdo olla huonoissa väleissä hänen kanssaan." Sitten otti poliisi
taskustaan sikaarin ja ojensi sen härmäläiselle.

Härmäläinen, joka ei ymmärtänyt, mistä puhuttiin, kysyi: "Mitä hän
sanoi? Meinaako se minunkin viedä, vai mitä?"

Raumalainen selitti koko tapahtuman miehelle ja silloin toisetkin vasta
tulivat tietämään ja käsittämään, miksi poliisit olivat lakopissa.

"Kyllä se mies eteensä katsoo. Hän on jo vanhassa maassa kuusi vuotta
ollut linnassa miestaposta", kerskui toinen härmäläinen.

"Te olette vissiin hänen veljensä poika?" kysyi Tuhkalan Iiska iskien
silmää kyröläiselle.

"Ei veljenpoika, mutta saman talon torppareita kumpikin," vastasi hän
rennosti.

Poliisin kehoituksesta lähtivät miehet Castle Cartiin, jossa luvattiin
yösija vastatulleillekin.

Castle Cartiin jätetyt miehet olivat sillä aikaa haalanneet sinne
useita olut-tynnyreitä, ja niitä alettiin nyt tyhjentämään. Heidän
juodessa maljaa karanneelle härmäläiselle, kuului ulkopuolelta taloa
kolinaa ja samassa Romunen Annansa kanssa juoksi yöpukeessa sisälle.
Anna heittäytyi suoraa päätä lattialle maata ja Romunen itse kiirehti
pöydän taakse.

"No, mitä ihmettä nyt on tapahtunut, kun Romulan väki tuolla tavalla
tänne ryntää", tidusteli Talso.

"Vissiin ne tuli yhtymään raittiusseuraan!" ilkkui Iiska.

"Nähkääs tuota, tuota — kun se kuollut siellä kummittelee!" sai Romunen
vihdoin sanotuksi.

"Minä jo illalla varoitin, että älkää tehkö kuolleesta pilaa",
muistutti kyröläinen.

"Ehkä se oli sama enkeli, jonka Mikkoska on nähnyt", lausui raumalainen.

"Miten se kummitteli?" kysyi Piltti.

"Se nähkääs tuli meidän makuuhuoneeseen valkoinen lakana päässä ja
sillä oli se konjakkipullo kädessä, jonka minä panin sen viereen. Se
oli kauhea näky. Hädin tuskin pääsimme ulos ovesta!" vastasi Romulainen.

"Puhuiko se mitään?" tiedusti Mäki-Töyli.

"Se sanoi", selitti Romulainen, "tuolla lattialla on niin kylmä,
antakaa minun tulla sinne sänkyyn", ja vieläkin hätääntyneenä jatkoi:
"Se tuli sänkyämme kohti, mutta silloin me syöksyimme ulos, enkä minä
tiedä kuinka tulimme tänne."

"No, olipa nyt miten tahansa, niin nostakaa tuo Anna kumminkin tuonne
sänkyyn ja tarkastakaa ettei hänkin, vain jo ole kuollut", kehoitti
Iiska.

Anna kumminkin virkosi, kun hänen suuhunsa kaadettiin lasillinen piiriä.

"Tämä on nyt vähän kummallista tämä juttu, mutta minä luulen, että se
kuollut siellä kapakan takahuoneessa yöllä virkosi, ja tämä miesparka
tunsi vilua, niin hän läksi ylös makuuhuoneeseen", arveli Mäki-Töyli.

"Olisi paras mennä katsomaan ja ottamaan asiasta selvää", esitti Piltti.

"Minä olen myös samaa mieltä, että mennään, katsomaan", kannatti
härmäläinen Piltin esitystä.

"No, mennään sitten! Ketä tulee mukaan?" kysyi Iiska.

"No, kyllä tästä joutaa! Mutta olisi paras ottaa raamattu mukaan,
jos se ruumis ainakin olisi kummitellut. Kun rauhattomalle hengelle
vaan näyttää raamattua, niin siltä on luonto pois heti", selitti
karstulainen, sekä jatkoi: "Meidän puolessa yhdessä talossa aina
kummitteli, mutta kun pastori oli neuvonut tämän konstin, niin heti
kummitukset katosi."

"Tuolla on Stenroosin raamattu, ottakaa se mukaan", kehoitti
kyröläinen, osottaen nurkkahyllyllä olevaa kirjaa.

"Ja tuolla toisessa nurkassa on kirves! Sinä Härmän poika voit ottaa
sen olallesi", lisäsi Iiska.

"Ilman kirvestä en minä lähdekään. Jos pitäisi mennä elossaolevaa
vastaan, niin menisin paljain käsin, mutta kuolleen kanssa on leikki
toista", vastasi härmäläinen ja otti kirveen nurkasta olalleen.

Heidän saavuttuaan Romulan pihalle, kurkisti karstulainen ikkunasta,
josko kuollut makaa vielä lattialla. "Kuolleella on pojat menty!"
huudahti hän, huomattuaan, ettei ruumista ollut enää lattialla.

"Mennään sisälle!" kehoitti laihialainen.

"Mennään vaan, mutta kuka menee edellä?" kysäsi toinen karstulainen.

"Tietysti se menee edellä, jolla on raamattu, ja kirvesmies menee hänen
jälessään", sanoi Iiska.

Karstulainen aukasi raamattunsa ja astui edellä sisään, toisten
seuratessa hänen jälessään. Yliselle meneviltä rappusilta alkoi kuulua
pientä kolinaa ikäänkuin joku olisi tullut alas. Karstulainen kuultuaan
tämän, lausui: "Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimessä, jos sinä olet
paholainen, niin —" Hänen lauseensa jäi puoliväliin, sillä esiin tuli
pitkäpartainen pukki määkien "pää-ää-ä".

"Se tulee pukin haahmossa", huusi karstulainen kauhistuneena ja
hätääntyneenä nakkasi raamatun lattialle, sekä lähti minkä ennätti
livistämään ulos, kaataen mennessään härmäläisen kirveineen. Pukki
lähti juoksemaan jälessä siten lisäten karstulaisen kauhua.

Kuolleeksi luultu ilmajokelainen kuuli yläkertaan metelin ja hänkin
rupesi ihmettelemään ja pelkäämään, mitä oikeastaan on tekeillä.
Ensin oli Romunen lähtenyt Annansa kanssa yöpukineissaan juoksemaan
ulos ja nyt aliselta kuului tuollainen hirmuinen meteli. Hädissään
ja viluissaan, luullen lakanaa peitoksi kääri hän sen ympärilleen ja
laskeutui alakertaan. Mutta kun alakerrassa ei ollut ketään, valtasi
hänet myös pelko, jonka vuoksi hänkin juoksi Castle Cartiin.

Karstulainen oli juuri päässyt kertomasta miten ilmajokelainen
kummitteli pukin haahmossa, kun raumalainen kauhistuneena huudahti:
"Katsokaa, nyt se tulee tuolla lakana päässä!"

Jokainen hyökkäsi ikkunan luo nähdäkseen kummituksen tulon.

"Enkö minä, illalla jo sanonut ettei pidä tehdä kuolleesta pilkkaa",
ehätti kyröläinen nuhtelemaan, itsekin sentään ollen vähän kaamealla
mielellä.

"Romulaista se vissiinkin ahdistaa", rohkeni Iiska vielä irvistellä
vähän toisia rohkeampana.

"Herra armahda meitä!" rukoili Anna ja kauhistuneena konttasi sängyn
alle piiloon.

"Tehkää risti oveen, niin hän ei pääse sisälle", kehoitti Piltti.

"Romusen ja hänen vaimonsa Annan nimeen, älä tule tästä ovesta sisään",
haastoi Iiska ja teki uunin musteella suuren ristin keskelle ovea.

Tämä ei auttanut mitään. Kuolleeksi luultu syöksyi ovesta sisälle kuin
ammuttu.

"Jos Romusen Annaa etsit, niin hän on tuolla sängyn alla piilossa",
riensi Iiska, jolla vielä oli vähän rohkeutta, selittämään.

"Ja, juuri häntä minä etsin, ja jos löydän, niin vien hänet mukanani
sinne minne kaikkien kapakan pitäjäin pitää mennä", vastasi aave
rämisevällä äänellä.

"Eikö hän kumminkin saisi armoa, jos hän yhtyisi meidän
raittiusseuraan?" kysyi raumalainen, huomattuaan, että ilmajokelainen
ei olekaan kuollut, kuten luultiin.

"Ei mitään armoa sellaiselle syntiselle! Häntä varten on jo tuli
kattilan alla ja tuomio odottaa Romulaista itseäkin", uhkasi kuolleista
herännyt kapakoitsijaa ja hänen vaimoansa.

Romulainen huomasi asian oikean laidan ja kumartui sängyn viereen
selittääkseen Annalle, että haamu onkin ilmielävä ilmajokelainen,
joka on vironnut tainnoksista, mutta Anna ei ottanut kuullakseen tätä
selitystä, vaan hoki kauhuissaan: "Herra auta!"

Pyynnöistä ja houkutteluista huolimatta ei häntä saatu tulemaan pois
sängyn alta, vaan täytyi hänet väkivalloin raastaa. Kun hänet vihdoin
saatiin sieltä pois, niin huomattiin, että hänen järkensä oli sekaisin.
Lääkäri, joka haettiin paikalle, selitti, että hän on pelästynyt ja
siinä menettänyt järkensä.

"Antakaa hänelle olutta, niin kyllä hän järkiinsä saadaan!" kehoitti
Iiska.

"Taikka Aarakki punssia!" lisäsi raumalainen.

"Ei pidä tehdä nyt leikkiä, tässä on tosi kysymyksessä", huomautti
Piltti.

Anna vietiin kantamalla Romulaan. Koskaan ei hänen järkensä selvinnyt.
Noin puoli vuotta myöhemmin hän kuoli heikkomielisten sairaalassa
Kingsvillessä.

       *       *       *       *       *

Kun Romulainen Annansa kanssa oli poistunut Castle Cartista, niin
siellä alettiin taas keskustelemaan irlantilaisten kurittamisesta, joka
keskustelu oli jäänyt kesken kun ilmajokelainen kummittelullaan oli
tullut häiritsemään.

"Nyt on kohta aamu. Ei suinkaan me tänään työhön mennä kun seurakin
kerran istuu?" tiedusteli Teemu toisilta.

"Eipä tietenkään mennä työhön. Mutta kukas lähtee hakemaan viinaa? vai
meinataanko olla kuivin suin, vaikka seurakin istuu, kuten Teemu jo
huomautti", jatkoi puhetta samaan suuntaan Iiska.

"Kyllä minä viinaa haen, mutta kuka rahan antaa?" vastasi raumalainen.

"Eikös raittiusseuralla ole jo kassaa. Haetaan sieltä", ehdotti Teemu.

"Se onkin viisainta, että aina kun seuralle tulee vähän kassaa,
niin pannaan seura istumaan ja juodaan kassa pois", liittyi Piltti
kannattamaan Teemun periaatetta.

"Tuossa on kymmenen! Mene ja hae!" käski latvaheikkoolainen Teemua ja
antoi hänelle kymmenen dollarin rahan.

"Nyt meidän olisi saatava sana sille härmäläiselle, joka ilmajokelaista
löi, että kuollut on vironnut ja ettei hänen tarvitse sentähden
piiloilla", sanoi Piltti.

"Kas tässä pojat on viinuskaa ja tuossa tupakkaa!" hihkasi Teemu ja
laski viisi paintin pulloa pöydälle, lisäten: "Tämän sikaarilaatikon
antoi kapakoitsija lahjaksi."

"Luuli vissiin, että raittiusseura on nyt kuollut. Vai sanoitko sinä,
että se vain istuu?" tiedusti Piltti.

"En puhunut siitä mitään. Mutta kyllä kai se niin luuli, koska oli heti
valmis antamaan juotavia, kun kuuli kuka olen", vastasi Teemu.

"Kyllä ne saavat odottaa 'Hyvä Toivo' seuran kuolemaa!" sanoi Iiska.

"Varmasti saavat odottaa!" vakuutti Piltti.

"Vaikka se toisinaan istuukin!" ilvehti latvaheikkoolainen.

"Mutta kiusallakin pannaan se taas käyntiin, eikö niin pojat?" kysyi
kuurtanelainen päättäväisenä.

"Aivan varmasti!" kuului useammasta suusta yht'aikaa.

"Otappas nyt ilmajokelainen oikein miehen ryyppy ja kerro meille sitten
miltä se kuolema oikein tuntui!" kehoitti laihialainen ja kaatoi ison
lasin viinaa täyteen ja ojensi kuolleista heränneelle.

"Niin, kerroppas nyt meille oikein rehellisesti, miltä se kuolema
tuntui", pyysi kuurtanelainenkin.

"Äh! Mutta jopas se olikin väkevää!" ihmetteli ilmajokelainen
tyhjennettyään lasin. "Niin, miltäkö kuolema tuntui? Ensiksi, itse
kuolema ei ollenkaan tuntunut siltä, miksi sitä olin kuvitellut. Niin
pian kuin minua lyötiin, pyörähdin minä ruumiistani pois. Liitelin
teidän keskuudessanne, ja mielelläni olisin ottanut osaa keskusteluun
kanssanne, mutta en mitenkään saanut siihen voimaa. Minä olin kovin
hyvilläni kun panitte lakanan ruumiini päälle, sillä minä tiesin, että
en vielä tulisi jättämään tätä savimajaa, vaan on minun palattava
takaisin siihen. Kun lyöjääni lähdettiin viemään lakoppiin, niin koetin
kaikin tavoin antaa teille ymmärtää, etten ollut kuollut. Mutta kun en
voinut puhua, niin oli kaikki turhaa. Minä seurasin heitä lakoppiin,
ja juuri kun poliisi meinasi panna hänet sinne, niin minä sain
lyöjäni ymmärtämään, että on parasta työntää sinne poliisi sensijaan
kuin mennä itse. Raukka hätäili sitten mihin paeta. Minä johdatin
hänet Romulan takana olevan pienen huoneen välikaton päälle, ja minä
luulen, että löydätte hänet nytkin sieltä jos menette etsimään. Mutta
kaadappas vielä toinenkin ryyppy, koska se tuntui tekevän niin hyvää
kipeälle päälle", pyysi kuolleista herännyt ja lopetti kertomuksensa
kokemuksistaan kuoleman takaa.

Melkein jokainen kuuntelioista tunsi kaamean ja värisyttävän liikkeen
selkärangassaan.

"Kuka menee katsomaan onko se härmäläinen siellä, Romusen kaluhuoneen
ylisellä?" kysyi Iiska. "Sitten nähdään puhuuko ilmajokelainen totta."

"Jos hän on siellä, niin sitten täytyy uskoa, mitä ilmajokelainen on
meille kertonut", vakuutti Piltti.

"Kyllä minä menen, vaikka en minä usko, että hän siellä on. Joka
kuollut kerran on, niin ei hän voi kertoa kuolemantakaisista asioista",
sanoi Teemu epäilevästi.

"Mennään sitten, minä tulen mukaan", sanoi Iiska.

"Jos ilmajokelaisen sielu olisi kerran lähtenyt ruumiista, niin eihän
se enää ruumiiseen takaisin olisi päässyt. Sen nyt ymmärtää hullukin.
Ilmajokelaisen sielu olisi kulkenut härmäläisen mukana lakoppiin.
Höpsis! Tulla sitte meille kertomaan mitä hän kuolleena ollessaan
on nähnyt ja tehnyt!" puheli latvaheikkoolainen, tahtoen lyödä
ilmajokelaisen selitykset naurunalaiseksi.

"No, pian se nyt nähdään, kunhan kerkiävät takaisin", selitti Piltti.

"En minä, pakota ketään uskomaan mitä olen kertonut. Pian saatte
kuulla, että härmäläinen on siellä missä olen kertonut hänen olevan, ja
vielä, että hänen vasemman käden pikkusormi on melkein poikki. Sormensa
katkesi siinä rytäkässä kuin hän työnsi oven kiinni poliisien edessä,
ja sormensa jäi oven väliin", selitti ilmajokelainen.

"Mutta sen minä haluaisin tietää kuinka sinä pääsit takaisin
ruumiiseesi?" uteli laihialainen.

"Kun sain lyöjäni piilotettua, niin aijoin tulla teille todistamaan
etten ollut kuollut, ja ettei murhaajakseni luullulla ollut mitään
vaaraa, mutta koko maailma musteni edessäni niin etten voinut mennä
minnekään muualle, niin pakenin omaan ruumiiseeni, johon johti heikosti
johtava valosäde. Jos en olisi silloin pukeutunut maalliseen majaani,
niin olisin saanut astua manalaan, sillä veren lämpö oli jo alempana.
Sen jälkeen kun palasin ruumiiseeni, en muista paljon mitään, pääni
ollen viinan huumaamana, paitsi sen kun lähdin Romulasta tänne."

Ulkoa alkoi kuulua ääniä, ja Samassa aukeni ovi ja Teemu Iiskan ja
härmäläisen kanssa astuivat sisään.

"No, oliko hän siellä?" kysyttiin useammasta suusta.

"Aivan justiin, kuten ilmajokelainen kertoi", vastasi Iiska.

"Näytäppäs sormea!" vaati toinen härmäläinen ottaen omanpaikkasen
käteen kiinni.

"Ai, ai, älä niin kovaa, se on kipeä!" pyysi tämä kun matkatoverinsa
piteli häntä liian kovakouraisesti.

"Ja todellakin, sormi poikki, kuten ilmajokelainen kertoi!" ihmetteli
Piltti.

"Ilmajokelainen on siis noussut kuolemanvarjon maasta kertomaan meille
kokemuksistaan, se meidän täytyy tunnustaa", ihmetteli laihialainen.

"Tämä on niin yliluonnollista, että minä pelkään ilmajokelaisen
vieläkin olevan kuolleen ja kummittelevan tässä meille", lausui
latvaheikkoolainen luoden aran katseen ilmajokelaiseen.

"Nyt hän on omassa hahmossaan, mutta kun olimme Romulassa, niin siellä
hän tuli vastaamme pukin muodossa", lisäsi karstulainen.

"Miehet, kuinka te olette noin taikauskoisia! Se pukkihan seisoi vielä
nytkin kuin lähdin siellä Romulan takapihalla. Sehän on sen parturin
pukki, joka asuu siinä takapihalla", koetti ilmajokelainen selvittää.

"Jaa, mutta nyt minäkin vasta muistan, että se tosiaankin oli se
parturin pukki, joka usein on oleillut siellä miesten mukana, ja jonka
me kerran juotimme pöhnään", muisteli raumalainenkin.

"Tuoppas karstulainen se raamattu tänne! Jos ilmajokelainen pystyy
siitä lukemaan, niin sitten minä vasta uskon ettei hän kummittele, vaan
on todellakin elävä ihminen", pyysi latvaheikkoolainen.

"Raamattu! Sehän jäi sinne Romulan lattialle", vastasi karstulainen.

"Mitä te nyt turhia epäilette! Näettehän, että ilmajokelainen on
valveilla ja on lihaa, verta ja luuta käsittävä syntinen ihminen
niinkuin mekin. Mutta nyt otamme joka mies ryypyt ja hyvät!" lausui
Iiska ja ryhtyi täyttämään laseja.

"Hei pojat! Minä en ole muistanut ensinkään ilmoittaa, että 'Hyvä
Toivo' raittiusseuralle on saapunut kirje Suomesta. Olenpa varma, että
se koskee meidän odotettua kupparia", lausui Teemu ojentaen kirjeen
Iiskalle.

"Hulttiinin pilettitoimisto", luki Iiska kirjekuoren ylänurkasta.

"No, annappas kuulua, mitä siinä sanotaan", kehoitti latvaheikkoolainen.

 "Vaasa, Suomi.

 "Hyvä Toivo raittiusseura, Ashtabula Harbor, O.

 "K. Herrat: —

 "Meillä on kunnia ilmoittaa, että Ylistaron pitäjän paras kuppari
 Kreeta Tuppela on tänään lähtenyt matkalle Harboriin mukanaan
 toistasataa isoa kokoa kuppisarvia ja kaksi Eskeltuunan kuppirautaa.
 Toivomme, että hän saapuu onnellisesti perille.

 "Kunnioituksella,

 "Hulttiinin pilettitoimisto."

"Hurraa pojat, kuppari tulee!" huusivat miehet riemastuneina.

"Nyt on alettava rakentamaan saunaa, jossa saa kupita", selitti Piltti.

"Kukas menee vihtametsään?" kysyi Iiska "Kun isokyröläiset kerran ovat
luutamestareita, niin tottapa he osaavat tehdä vihtojakin'', vastasi
vähäkyröläinen.

"Joka meinaa kylpeä, niin laittakoon myös vihdan itselleen. Mitä tulee
saunaan, niin tästä keittiöstähän me sen saamme. Tuosta pöydästä
tulee lava, jonka päällä saa seisoa ja kylpeä. Ja tuosta uunista me
saamme hyvän kiukaan. Sen päälle vaan vettä, niin kyllä löylyä tulee!"
esitteli isokyröläinen.

"Kuppari voi olla täällä jo huomenna, kun kerran kirje jo tuli.
Siinähän sanotaan, että hän lähti tänään matkalle", sanoi Teemu.

"Ainakin ensi viikon alusta" arveli Iiska.

"Nyt pojat on aika lähteä työhön, jos kerran tänä päivänä mennään. Vai
ollaanko pois, kun huomennakin on pyhä?" huomautti latvaheikkoolainen.

"Kuka sitä kohmeloisella päällä viitsii työhön mennä. Joutaa se laiva
odottaa maanantaihinkin", vastasi raumalainen täyttäessään lasiaan
oluella.

"Työhön ei mennä! Odottakoon laiva. Minä, teen esityksen, että haetaan
nyt seuran rahoilla pari 'käkeä' olutta", ehdotti Piltti.

"Kannatusta Piltille! Haetaan vaan seuran rahoilla!" huudahti Teemu.

"Hei pojat, Stenroos tulee! Pankaa 'piirikäki' piiloon, ja vikkelästi
niinkuin se olisi jo tapahtunut!" ärähti latvaheikkoolainen.

"Mitä sitä piiloon panette, kyllä hän kumminkin huomaa, että olemme
kaikin pätikässä", vastusti laihialainen.

Teemu työnsi "piirikäkeä" sängyn alle ja oli lattialla kontallaan kun
Stenroos astui sisälle.

"Mutta nythän pitäisi olla jo työmaalla! Mitä te laiskottelette
täällä!" tiuskasi Stenroos huomattuaan miesten vehkeet. "Mitä!" jatkoi
hän. "Tehän olette kaikki pöhnässä! Noin hetken lapsiko tämä meidän
raittiusseuramme olikin?" Stenroosin kasvoille ilmestyi ankara ilme
huomattuaan "piirikäen" sängyn alla. Kenenkään vastustamatta hän
pyöritti sen ulos ja potkasi kadun vieressä olevaan rotkoon. "Joka ei
nyt tahdo heti lähteä työhön, niin seuratkoon tuota tynnyriä tuonne
rotkoon", uhkasi Stenroos.

"Se päätös vetää vertoja Salomonin tuomiolle", sanoi Iiska pahaa
omaatuntoansa puolustaaksensa.

Miehet katselivat kysyvästi toisiaan silmiin. Vihdoin
latvaheikkoolainen sanoi: "Tehkäämme kuten Stenroos käskee ja menkäämme
työhön."

"Minä olen samaa mielipidettä, että menkäämme työhön ja juhlikaamme
sitten kun kupparimme saapuu", kannatti laihialainen.

"Ja olkaamme huomenna kaikin raittiita!" lisäsi Iiska.

Miehet suostuivat menemään työhön ja pian olivat he laivassa. Työtä
tehtiin yhtämittaa seuraava yö ja vielä sunnuntaina puoleen päivään
saakka, jolloin laiva vasta tuli tyhjäksi.

Sunnuntai-iltana oli joka mies selvillä päin. Tavallisuuden mukaan
pidettiin raittiuskokous. Kun pöytäkirja oli luettu, lausui Stenroos
ihmeissään: "Mitä ihmeitä siinä mainittiinkaan! Ettäkö seura on pantu
oikein istumaan kokouksen päätöksellä. Tämähän on hävyttömyyden huippu,
että seura pannaan istumaan, kuten joku jauhomylly!"

"Minä esitän että pöytäkirja hyväksytään!" kiirehti Iiska.

"Minä kannatan!" vahvisti Teemu toivoen päästävän keskustelematta
kiusallisen jutun johdosta.

"Seura sunnuntaihin saakka istumaan! Tämä on kummallisin päätös, mitä
vielä eläissäni olen kuullut tehtävän. Panna raittiusseura istumaan
määrätyksi ajaksi, että jäsenet saavat sillä aikaa juopotella!"
ihmetteli Stenroos yhä.

Se kiusasi seuran jäseniä. Äänettöminä he silmiään mulkoillen
kuuntelivat Stenroosin ripitystä.

"Tosiaankin, se on suurimman tyhmyyden todistus", sanoi Stenroos ja
lisäsi: "Koska pöytäkirja on esitetty hyväksyttäväksi, niin olkoon
sitten hyväksytty, mutta häpeällistä se on jälkeentuleville näyttää
tällaista raittiusseuran pöytäkirjaa."

"Viisas esimerkki tulevalle polvelle!" sanoi Piltti.

"Ja hyvin opettavainen", tuumi Iiska.

"Herra armahda 'Hyvä Toivo' raittiusseuran jäseniä ja salli heidän
kupparinsa onnellisesti saapua perille!" rukoili latvaheikkoolainen.

"Ja ettei hänen sarviansa matkalla kukaan varastaisi", lisäsi Teemu.

"Olkoonpa nyt kuppari sarvineen missä tahansa, mutta huomen aamulla on
joka miehen mentävä työhön", sanoi Stenroos, sekä jatkoi: "Yöllä tulee
sellainen laiva, jossa on kuusi lastireikää. Mitä minä tulin huomaamaan
tokkaherrain puheesta, niin he tulevat koettelemaan sen laivan
purkauksessa mikä kansallisuus on paras työnteossa. Me suomalaiset
tulemme kahdelle peräreijälle. Sitä seuraaville kahdelle ruotsalaiset
ja irlantilaiset kahdelle keulareijälle. Sitten nähdään kutka sitä ovat
työmiehiä.

"Annetaanko voittajille mitään palkintoa?" kysyi Piltti.

"Niin, ja miten käy hävinneille, saavatko he lähdön tokalta, vai
kuinka?" kysyi raumalainen.

"Heistä tehdään paaseja", selitti Iiska.

"Minä olen jo kauan toivonut sitä, että tulisi tilaisuus koetella
varsinkin ruotsalaisten kanssa miesten kuntoa. Nyt se tilaisuus sitte
vihdoinkin tuli", sanoi laihialainen.

"Mahtaakohan siinä laivassa olla kuinka pitkä perä?" kysyi Teemu.

"Minä en tiedä sanoa, kun en tiedä laivan nimeä. Mutta perässä on aina
tavallisesti enempi lastia", vastasi Stenroos.

"Olkoon pitkä tai lyhyt, kyllä me puolemme ruotsalaisilta pidämme, jos
vaan yhtä monta miestä on joka reijällä", vakuutti kuurtanelainen.

"Jos saisi juoda 'piiriä' kuten ennenkin, niin sitten me varmasti
pärjäisimme", sanoi Teemu ja lisäsi: "mutta kun meidän pitää juoda
ryynivettä sensijaan kun toiset litkovat 'piiriä', niin se panee vähän
epäilemään voittoamme."

"Niin, jos me emme pärjää siinä laivassa, niin sitten on juotavissa
syy!" sanoi Iiska.

Tällä loppukeskustelulla oli vähällä kokous tulla päätetyksi. Stenroos
ei järjestyksen miehenä sitä sallinut, vaan vaati hiljaisuutta, niin
että kokous lopetettiin hyvässä järjestyksessä.

Seuraavana aamuna kun miehet menivät laivaan, huomasivat he heti
tokan paasien hommista mitä oli tekeillä. Ensiksi olivat he jakaneet
jokaiselle reiälle osansa siten, että liidulla oli merkitty kunkin
joukkueen työosa.

"Te arvattavasti huomaatte, mitä on tekeillä ja käsitätte, että nyt
on kysymyksessä kansallisuusmaine, jonkatähden minä kehoitan teitä
jokaista viimeiseen asti ponnistelemaan. Jos me nyt voitamme tai
häviämme, niin siitä riippuu tulevaisuutemme Ashtabula Harborissa",
selitti Stenroos miehille ennenkuin työ alettiin.

"Suomalaisten on täytynyt vuosisatoja niittää ruotsalaisille mainetta,
mutta nyt koettakoot hankkia sitä itse itselleen", puheli Piltti.

"Huomatkaa pojat, ettei ruveta ollenkaan hätäilemään, vaan pidetään
tasaista ja yhtämittaista painostusta tämä päivä. Huomenna kun
toiset ovat tehneet itsensä väsyksiin, niin me vain pykäämme. Sinä
laihialainen rupeat koukkumieheksi tälle puolelle ja ilmajokelainen
toiselle puolelle", kehoitti Mäki-Töyli.

"Sinä Teemu rupeat kohta kaivamaan pohjaan, että saadaan ruveta luomaan
lattialta", ehdotti Piltti.

Äkäisesti alkoi "paketit" kohta alusta liikkumaan nostokraanain
selillä. Koneenkäyttäjille oli myöskin annettu tietää, että on kysymys
kilpailusta, ja että heistä riippui yhtä paljon kuin miehistökin
joukkueiden (gänkien) ja heidän oma työkuntoisuutensa.

Puolisen aikana ei voitu vielä sanoa mikä joukkue oli edellä tai
jälessä, sillä multakasat tokalla olivat silmällä katsottuna saman
kokoisia. Miehet myöskin joka reijällä olivat hyvässä kunnossa.
Iltapäivällä työ oli jo kehittynyt suoranaiseksi kilpajuoksuksi.
Ruotsalaiset ja irlantilaiset pitivät kovaa elämää yllä sillä he
olivat pikku pöhnässä yhtämittaisesta "piirin" juonnista, jotavastoin
suomalaisten ryynivesi ei ollut suomalaisissa tehnyt mitään muutosta.
Jo vaihtuu ruotsalaisten reijällä mies! Yksi väsyi ja toinen astui
tilalle. Suomalaiset päästivät kovan ivahuudon tästä, johon myöskin
irlantilaiset yhtyivät, vaikkakin hyvin laimeasti, sillä heitäkin alkoi
väsyttämään. Kun tultiin illalliselta, niin ruotsalaisille ilmestyi
kolme uutta miestä ja irlantilaisille kaksi. Suomalaiset pysyivät joka
mies paikoillansa. Aamupuoleen yötä kun koneita öljyttiin, huomasivat
suomalaiset, että heidän oorikasansa tokalla oli tuntuvasti suurempi
kuin toisten, mutta he eivät siitä mitään virkkaneet.

"Nyt on muutettava koukkumiestä!" vaati ilmajokelainen astuen väsyneenä
syrjään. Piltti oli heti valmis ottamaan hänen paikkansa.

"Nyt ei ole kysymyksessä ainoastaan kansallisuusmaine, mutta myöskin
oluen ja ryyniveden maine", puheli Stenroos tuodessaan uutta raitista
vettä miehille.

"Kyllä minä nyt jo toivoisin, että meidän raittiusseura istuisi, että
saisimme edes yhden 'piirikäen'", tuumi Teemu.

Aamulla varhain saapui tokan supitentti ja pääpaasi laivan kannelle
katsomaan kuinka työ oli edistynyt.

"Kuinka monta miestä on tähän mennessä pitänyt vaihtaa?" kysyttiin
Stenroosilta.

"Kunhan nyt edes saataisiin yksi viikko yhtämittaa työntää, niin sitten
vasta tulisi kysymykseen miesten vaihto", vastasi Stenroos melkein
loukkaantuneena.

"Minä olen veikannut teidän miestenne puolesta sata dollaria ja minä
tiedän, että myös sen voitan. Puolet siitä saatte tasata miestenne
kanssa", kuiskasi tokan pääpaasi Stenroosille.

"Minä luulen, että me saamme osamme lastista eineeseen mennessä
tyhjäksi ja nostamme kraanamme pystyyn", vastasi Stenroos.

Ruotsalaisille oli vaihtunut jo seitsemän miestä. Suomalaisilla oli
yhä samat miehet. Ilmajokelainenkin kun sai puoli tuntia istahtaa,
oli taas kuin uusi mies. Yksi tunti on enää eineeseen ja suomalaiset
jo puhdistivat lattiaa. Ruotsalaiset ovat hiljaisia, sillä heillä on
pelkona jos irlantilaisetkin voittavat heidät.

"Hurraa for Finland!" huusi raumalainen kun "paketit" nousivat ylös.
Suomalaiset voittivat irlantilaiset kolmella tunnilla ja ruotsalaiset,
joitten päältä tokan supi oli veikannut lähes neljällä tunnilla.

"Me voitimme, mutta jos me olisimme juoneet olutta, kuten toiset, niin
emme ainakaan olisi voittanut näin loistavasti", selitti Stenroos
miehille.

"Siis tässä kilpailussa sai mainetta 'Hyvä Toivo' raittiusseurakin",
sanoi Teemu.

"Se onkin ollut hullu usko, ettei tokkatyötä voi tehdä ilman oluen
voimaa", lisäsi Piltti.

Kilpailu ei vielä päättynyt tähän, sillä tokkaherrain välillä oli
tullut väitös mistä kansallisuudesta löytyy väkevin mies. Supitentti
oli luvannut panna taas yhden ison ruotsalaisen puolesta veikkaa
kaksisataa dollaria, ja tokan paasi vastasi suomalaisten puolesta
mainittua summaa. Ashtabulan rautatieasemalla oli puntari, jota sai
nostaa. Sinne lähdettiin koettelemaan voimia. Suomalaiset saivat itse
valita väkevimmän miehen joukostaan. He valitsivat kälviäläisen. Hän
ei ollut kovinkaan kookas mies, mutta hän oli miestä maasta asti ja
tunnettu suurista voimistaan. Karstulainen, joka oli jättiläinen
kälviäläisen rinnalla, otettiin varamieheksi, kun lähdettiin matkalle.

Ensiksi nosti irlantilainen seitsemänsataa paunaa. Ruotsalainen nosti
vähän yli kahdeksansataa ja kaikki olivat sitä mieltä, että tuo pieni
suomalainen ei voi nostaa niin paljoa. Hämmästys kuitenkin oli suuri
kun hän nosti viisarit pystyyn. Tuhat paunaa! Sen enempää ei puntari
voinut merkitäkään, joten ei kukaan tullut tietämään kuinka paljon
suomalainen todellisuudessa olisi nostanut.

Tokan pääpaasi, joka veikkasi suomalaisen puolesta, sanoi: "Jos minä
annan tuon ison suomalaisen nostaa, niin se nostaa koko puntarin
tilaltaan pois."

Tokan supitentti, huomattuaan ettei suomalaista voita kukaan missään
koetuksessa, tuli kädestä puristaen tervehtimään ensiksi kälviäläistä
ja sitten Stenroosia lausuen: "Nyt minä, uskon, että suomalaiset ovat
voittamattomia kaikessa."

Siitä päivästä lähtien on suomalaisten maine tokkatyössä ollut edellä
muita.

       *       *       *       *       *

Seuraavana aamuna kun suomalaiset olivat lähdössä työhön, ilmestyi
Castle Cartin edustalle omituinen joukkio.

"Katsokaas ketä nuo ovat!" huomautti Teemu osoittaen kadulle.

"Eikö ne ole suomalaisia?" arveli Piltti.

"Varmasti ovat suomalaisia, ja katsokaas yhdellä on hevosen silat
olkapäillä!" selitti kuurtanelainen.

"Katsokaas, tuo pieni vaimo, joka nyt tulee sisään, on vissiin se
meidän tohtori ja kuppari!" ehätti Iiska selittämään.

Miehet ryntäsivät kaikin pihalle tervehtimään tulijoita.

"Asuuko tässä se 'Hyvä Toivo' raittiusseura?" kuului kimeä ääni
joukosta.

"Kyllä se tässä asuu. Mutta eikö se ole Tuppelan Kreeta?" kysyi
latvaheikkoolainen ja ojensi kätensä tervehtiäkseen Kreetaa.

"Kreetahan minä olen. Mutta kuka te olette, joka minut tunnette?"
ihmetteli Kreeta.

"No, eikö Kreeta enää latvaheikkoolaisia tunne?"

"Voi hyvänen aika! Mehän olemme vanhoja tuttuja", lausui Kreeta ja
pudotti likaisen pussin selästään, josta kuului kummallista kalinaa.

Kreetan ja latvaheikkoolaisen keskustellessa vanhoista asioista,
marssivat toisetkin matkamiehet Castle Cartin pihaan.

"Mitäs te noilla siloilla meinaatte, vai onko hevonen matkalla
kuollut?" kysyi raumalainen siloja kantavalta mieheltä.

"Ei ole ollut hevosta, mutta minä olen kuullut, ettei täällä saa
oikeita siloja ollenkaan. Tuumasin lähteissäni, että jos tulisi täällä
joskus hevosen omistajaksi, niin olisi panna silat selkään", vastasi
mies.

"Teidän lyhdyssä palaa tuli keskellä päivää", huomautti Piltti eräälle
tulijoista, joka hajalla säärin seisoa töllisteli toisten takana palava
lyhty kädessä.

"Miksikäs ei se palaisi kun se kerran on palamaan pantu", vastasi mies
vähän loukkaantuneena nokkaviisaasta huomautuksesta.

"On tainnut palaa Suomesta saakka?" kysyi Piltti.

"Jos olette lukeneet kreikkalaisista, niin tiedätte, että he
vieraille maille matkustaessaan veivät tulen mukanaan. Vieraalla
maallakin ollessaan tahtoivat he aina olla omasta kotimaasta tuodun
tulen lämmittämiä. Niinpä minäkin otin suomalaisen tulen mukaani
tänne länteen. Toivon, että voin tällä kotimaan tulella kuvata sitä
kansallisen hengen tulta maamiehillemme täällä, jonka lämmittävää
voimaa he tarvitsevat yhteispyrinnöissänsä", selitti mies.

"Hän on pappi", kuiskasi Teemu Iiskan korvaan.

"Olette vissiin käynyt paljon kouluja, kun olette lukenut
kreikkalaisistakin?" kysyi Piltti häneltä.

"Paljon olen käynyt koulua, neljä vuotta rippikouluakin, niin että on
tarpeeksi talonpojan osalle", vastasi mies.

"No, hyvää päivää!" sanoi Iiska Kreetalle ja tervehti häntä kädestä
sekä kysyi: "Tekös se sitte olette meidän odotettu tohtori?"

"Minähän se olen", vastasi Kreeta ja tarttui ojennettuun käteen.

"Muistitteko ottaa edes tarpeeksi sarvia mukaanne?" kysyi Iiska.

"Kaksisataa sarvea on minulla tuolla pussissa. Vaikka mä sen itse
sanon, niin ne on parasta sorttia, mitä lehmän päässä voi kasvaa.
Mutta kylläpä siinä sain kulkea ympäri pitäjää ennenkuin sain pussini
täyteen. Nähkääs, nyt on sarvet hyvin lujassa, kun ovat ruvenneet
joka talossa kasvattamaan niitä nutipäitä holsteini lehmiä, jotka
ovat niin kelvottomia, ettei niille edes sarvet päähän kasva. Mutta
kun se on kerran tullut tavaksi, niin holsteini se olla pitää, saipa
kuppari-parka sarvia tai ei", selitti Kreeta.

Eräs joukkueeseen kuuluva nuori mies, joka vaatteistaan päättäen oli
kaupunkilainen, istuutui tyhjän oluttynnyrin päälle ja alkoi haikeasti
vedellä harmonikalla, jonka soittokoneen hän oli tuonut Suomesta.
Soitto vaikutti repäisevästi mieliin ja karkoitti ujouden tulokkaista.

"Olipas vaan vähältä etteivät ne herrat siellä New Yorkissa vieneet
minun sarvipussiani. Pussi tyhjennettiin pöydälle ja sitten niitä
syynättiin ja mitattiin. Minä jo sanoin heille, ettei tarvitse parempia
sarvia mistään hakea", selitti Kreeta kokemuksiaan Ellis-saarella ja
moitiskeli amerikalaisia herroja.

"Niin, nähkääs, ne oli tullimiehiä, jotka meinasivat tullata Kreetan
sarvet, mutta siellä oli joku suomalainen, joka osasi selittää ettei
Kreeta tuo niitä tänne myytäväksi, vaan omia tarpeita varten", selitti
eräs samassa matkassa saapunut mies.

"Tulkaapas nyt Suomi-vieraat kaikki sisälle. Teillä taitaa olla
kaikilla kova nälkäkin kun olette pitkästi matkustaneet", kehoitti
Mäki-Töyli vieraita.

"Näillä on niin, että oikein näköä haittaa", vastasi Kreeta, ottaen
pussinsa ja astuen sisään, toisten seuratessa häntä.

"Jos oikein muistan, niin meillä oli sellainen välipuhe, että kun
meidän arvoisa kuppari ja tohtori saapuu, niin siitä päivästä tehdään
kansallinen juhlapäivä, ja että seura pannaan sinä päivänä istumaan",
muisteli raumalainen.

"Sellainen se oli puhe, ja sitä päätöstä ei toiseksi muuteta", sanoi
Teemu ja lisäsi: "Sinä Iiska menet puheenjohtajan paikalle heti, sillä
me pidämme väliaikaisen kokouksen ennenkuin Stenroos kerkiää takaisin
tokalta."

Iiska meni pöydän taakse ja kopautettuaan isolla lusikalla pöytään,
lausui: "Kaikki, jotka ovat sitä mieltä, että seura pannaan kahdeksi
päiväksi istumaan, nostakoot kätensä ylös!"

Jokaisen käsi nousi nopeassa tahdissa ylös.

"Vastustajat tekevät samoin! — Ei yhtään vastustajaa, joten 'Hyvä
Toivo' raittiusseura ei ole toiminnassa kahteen päivään. Kirjuri
merkitköön seuran pöytäkirjaan tehdyn päätöksen, lausui Iiska lyöden
taas lusikalla pöytään päätöksen vahvistukseksi, ja ilmoitti että
väliaikainen kokous oli päättynyt.

"Sinä Teemu menet nyt hakemaan yhden ison tynnyrin olutta ja yhden
pullon jotain makeampaa ainetta tälle meidän kupparille", määräsi
Piltti.

"Sinä latvaheikkoolainen saisit avustaa minua, että saadaan näille
vieraille kunnollinen ateria", pyysi ilmajokelainen latvaheikkoolaista.

"Kyllähän minä, mutta tottapa sitä ensin tarjotaan vieraille ryypyt",
selitti latvaheikkoolainen ja toi juomalaseja pöydälle.

"Se ei saakkaan olla mikään poikanen, joka 'tuplakäen' jaksaa kantaa
Rengaskorvan kapakasta tänne asti", sanoi Teemu laskiessaan 'piirikäen'
olaltaan lattialle.

"Nämä kuuluu kupparille!" selitti Teemu, ottaen taskustaan kaksi pulloa
"rokkelraita".

"Sinä latvaheikkoolainen tapat 'käen' ja tarjoat vieraille
amerikalaista olutta", määräsi Teemu.

"Ensin tietysti tarjotaan meidän arvoisalle henkilääkärille ryyppy
ja sitten vasta miehille", sanoi latvaheikkoolainen kaataessaan
'rokelraita' juomalasiin ja kehoitti Kreetaa: "No, maistappas nyt
tästä!"

Kreeta otti lasin käteensä ja maistoi ensin hyvin vähän.

"No, ei täällä sillä tavalla maistella kuin siellä Suomessa. Lasi
tyhjäksi!" kehoitti latvaheikkoolainen.

"Mutta kylläpä se olikin hyvää! En vielä eläissäni ole saanut noin
hyvää viiniä. Kyllä herroilla tapasi Suomessakin olla toisinaan
hyvääkin viinaa", puheli Kreeta ja kiitteli niijaten.

"Kas sillä tavalla! Täältä nyt vielä 'piirilasi' päälle! Sitten vasta
istutaan pöytään", kehoitti tarjoilija.

"Mutta eiköhän se ole viisainta, että panen jo sarvet likoon, niin saan
alkaa jo tänään kupittelemisen?" kysyi Kreeta.

"Aivan oikein, sarvet likoon ja miesten selät esille. Kyllä tässä on jo
kipuja kärsittykin", kehoitti Piltti ja haki Kreetalle ison vesiämpärin.

"Kas täällä Kreetalle vielä toinenkin ryyppy!" kehoitti Teemu ojentaen
lasin hänelle.

"En tiedä tohtiiko sitä ottaa toista kun tuo ensimäinen tuntuu jo
kulmissani", esteli Kreeta, mutta tyhjensi kumminkin lasin yhdellä
siemauksella.

Kun oli jo juotu oluttynnyri melkein tyhjäksi, pyysi ilmajokelainen
vieraita syömään.

Minä en välitä nyt mistään muusta, pistelenhän vain tuon vellin tuosta
poskeeni sanoi Kreeta, ja otti kastikupin eteensä ja alkoi lusikalla
sitä lipiköidä suuhunsa. "Kylläpä se olikin hyvää ja rasvaista!" tuumi
Kreeta pyyhkiessään lusikkaa alushameensa liepeeseen.

"Nyt on kysymys, missä sitä kupitaan, kun ei ole saunaa", tuskitteli
raumalainen, kun oli syöty.

"No, eikös puhe ollut sellainen, että tästä keittiöstä tehdään
väliaikaisesti sauna", huomautti Piltti.

"Niinhän se oli puhe, mutta luuleeko Kreeta, että tässä voisi kupita?"
kysyi raumalainen.

"Miksikäs ei voi kun niikseen on, mutta pitäisihän sitä saada ensin
kylpeä, että veri paremmin liikkuisi", vastasi Kreeta.

"Nyt kaikki miehet tuonne toiseen huoneeseen, niin minä näytän kuinka
tästä saadaan hyvä sauna", komensi Mäki-Töyli miehiä.

"Ja sinä Piltti menet hakemaan tuolta mäen päältä 'meepulin' oksia,
että saadaan kylpeä oikein vihdalla", määräsi Iiska.

"Ikkunaverhot kiinni, ettei näy kadulle", komensi Mäki-Töyli, saatuaan
kaikki kuntoon. "Stouvi" oli melkein punainen kuumuudesta, jonka päälle
hän heitti vettä näyttääkseen, että siitä tulee löylyä. Kuuma höyry
nousi sakeana höyrynä kattoon ja osottautui mainion hyvästi ajavan
löylyn tointa. "Ketä ensimäiseksi kupitaan?" kysyi Iiska.

"Kreeta syynätköön miehet ja kenessä hän huomaa olevan enimmän pahaa
verta, niin se menköön ensimäiseksi kupittavaksi", vastasi Piltti
tullessaan sisään "meepulin" oksia iso kantamus kainalossa.

Kreeta syynäsi miehet ja valitsi neljä joukosta. Teemu, joka tuli
ensimäiseksi, tarjosi ensin Kreetalle hyvän ryypyn ja sitte järjesti
penkit, niin että niille sopi kolme miestä, yksi istui pöydälle.

"Nyt joka mies seisomaan pöydälle, niin minä heitän löylyä!" komensi
Teemu ja alkoi heittämään vettä "stouvin päälle", josta nousi kuuma
höyry kihisten huoneeseen. Kymmenen sarvea Kreeta imi ensiksi jokaisen
selkään ja sitten vähitellen lisäsi niin, että niitä tuli jokaisen
selkään neljäkymmentä. "Kyllä pitää olla miesraukkain selässä pahaa
verta!" surkutteli Kreeta ottaessaan sarvia irti.

"Kylläpä sitä on ollut kestämistä, eikä se ole ollut ihme, vaikka sitä
toisinaan on otettukin ryyppyjä", vastasi isokyröläinen.

"Kaadappas nyt sinä kuurtanelainen jokaiselle 'piirilasit', ja heitä
vähän sinne kiukaallekin, että saamme oikein herraslöylyä", komensi
Teemu.

"Jo vain", vastasi kuurtanelainen ja kaatoi jokaiselle lasit olutta
sekä läikäytti uuninkin päälle. Paha katku tuli huoneeseen, mutta
miehet eivät siitä välittäneet. Se tuntui heistä, juhlalliselta kun
saivat oikeata olutlöylyä.

"Kas kuinka mustaa verta! Minä ihmettelen, kuinka te miespoloiset
olette kestäneet tällaista verta selässänne", ihmetteli Kreeta.

Kuuma löyly ja olut meni Kreetan päähän, niin että häntä jo pakkasi
heikottamaan. Epätasaisina satelivat iskut, joita hän hakkaili sarvien
jälkiin miesten selissä.

"Vaikka mä sen itse sanon, niin kyllä minä otan veren pois vaikka
kynnen alta", kerskui Kreeta ja kaatoi itse itselleen toisen lasin
olutta.

"Kuinkas Teemun selästä veri heltii, kun se on noin lihava?" kysyi
Kreeta Teemulta, "Kah, aivan sarvi täynnä, mutta ei ole niin mustaa
kuin oli tuon joka tuossa penkillä makaa, en minä muista nyt mikä sen
nimi oli."

"Matti Pöyli on hänen nimesä, mutta me olemme kutsuneet häntä vaan
'kuurtanelaiseksi' kotipitäjänsä mukaan", esitti Teemu.

"Niinhän täällä on verta kun lahtihuoneen lattialla", sanoi Iiska
kurkistaen oven raosta sisälle.

"Verta on ja toista tulee. Kyllä on ihme, ettei miesparat ole kuolleet,
kun tuommoinen verenpaljous on jokaisen selässä ollut", vastasi Kreeta.
"Vaikka ei sitä joka kuppari verta saa tulemaan, vaikka olisi niin,
että nahan läpi tihkuisi", jatkoi Kreeta ja kaatoi olutta lasiin.

"Eipä tietenkään. Sanotaanhan se jo kirkkoherra Hirvisen Kreetalle
antamassa todistuksessa, että kyllä Kreeta veren imee, jos sitä vaan
vähänkin on", myönsi Iiska ja veti oven kiinni.

Kun huoneesta ei tuokioon aikaan kuulunut ääntä, niin Piltti, aavistaen
pahaa, aukaisi oven ja vitkasi sisään.

"Tulkaas miehet nyt tänne, täällä ei taida kaikki olla niinkuin olla
pitäisi", huusi Piltti toisille miehille.

"Mässähryksissä jokainen vissiin!" sanoi latvaheikkoolainen.

"Ei olisi ihme, vaikka olisivat jo kuolleet, kun tuommoinen sarvien
paljous on joka miehen selässä!" lisäsi laihialainen.

"Mutta jo siinä Kreeta-raukalla on ohut imemistä!" säälitteli Talso.

"Minä luulen, että miehillä on huonommin asiat kuin tavallinen
mässähtäminen, niin luulen", sanoi Iiska ravistaen Teemua tukasta.

"Viisi huolii miehistä, kyllä täällä niitä on. Mutta nyt on
pelastettava meidän kuppari", lausui Piltti pitäen kupparin päätä
ylhäällä.

"Kantakaa se tänne ruumaan, ojentakoon tuohon sänkyyn selälleen, ei
siellä tuommoisessa katkussa henkiin tule", sanoi kyröläinen toisille,
jotka seisoivat Kreetan ympärillä.

"On selvin, että mennään heti hakemaan tohtoria, sillä ei tämä muuten
tule henkiin" sanoi Piltti, kun huomasi että olut, jota hän lusikalla
sipoi Kreetan suuhun, juoksi samaa tietä pois.

"Aivan oikein. Tohtori on heti haettava. Ei se mihinkään sovi, että
raittiusseuran kuppari viinaan kuolee", lisäsi Iiska ja lähti hakemaan
tohtoria.

Juuri kun tohtori saapui, niin Kreetakin alkoi aivastelemaan, ja
saatuaan jotain lääkettä tohtorilta, aukaisi hän jo silmänsä, mutta
vaipui uudelleen pökerryksiin.

"Kun se saa hetken rauhassa nukkua ja katsotte, ettei se heti saa
olutta tahi viskiä, niin kyllä se siitä virkoaa", sanoi tohtori ja
aikoi lähteä. Piltti otti tohtoria takin hihasta kiinni ja veti toiseen
huoneeseen koettaen selittää tilannetta: "Foor moor sik män."

Tohtori astuessaan toiseen huoneeseen ja nähtyään kolme miestä
pitkällään pöydällä ja yhden penkillä, kaikki ylt'yleensä verissään
ja sarvet selässä, oli vähällä pyörtyä. Laukku, joka oli hänen
kädessään, putosi lattialle ja hän itse seisoi ovipielessä vaaleana
kuin marmoripatsas. Hän olisi mielellään lähtenyt livistämään, mutta
jalkansa eivät totelleet häntä.

"Ota sarvet pois niiden selästä, ei ne nyt enää mitään hyödytä", käski
kyröläinen Pilttiä.

"Paras se onkin ", vastasi Piltti ja alkoi kiskomaan ensiksi Teemun
selästä sarvia..

Tohtori nähtyään miten jokainen sarvi oli täynnä verta ja aina sarven
tilalla haavoja, kauhistui ja luhistui läjään lattialle.

"Nyt pojat se vasta peli alkaa, kun tohtorikin kuolee!" huudahti
Piltti, tarttuen tohtoriin kiinni.

"Ja vielä paikkakunnan ainoa tohtori", lisäsi Iiska.

"Nyt on paras että kannamme hänetkin tuonne sänkyyn Kreetan seinälle",
esitti kyröläinen, tarttuen samassa tohtorin jalkoihin kiinni ja
alkoi kantaa Piltin kanssa häntä sänkyyn. Sattumalta tuli Iso-Liisa
myös kylään ja hänen neuvostaan kaadettiin jääkylmää vettä miesten
niskaan ja valeltiin ruumiit, joka vaikutti, että he tulivat tajulleen.
Saatuaan vielä olutta, voivat he nousta ylös. Tohtorin päähän valeltiin
myös jäävettä ja kun hän vihdoin tuli tajulleen ja näki makaavansa
alastomana Kreetan vieressä, niin hän hyppäsi kuin vimmattu suoraan
kadulle, jättäen lakkinsa ja laukkunsa Castle Cartiin.

Pian oli ympäri kaupungin puhe, että Castle Cartissa on tapettu
neljä miestä imemällä, niistä veri kuiviin. Kansanjoukko ja poliisit
kiersivät Castle Cartia, mutta eivät uskaltaneet mennä sisälle
tekemään tutkimusta. Seuraavana päivänä saapui sheriffi apulaistensa
kanssa ja piti kuulustelun ilmisaannin johdosta. Vasta kun jokainen
miehistä näytti selkänsä ja Kreetan sarvet oli tutkittu, niin sheriffi
tuli vakuutetuksi, että miestapoista ei ole kysymystä. Irlantilaiset
kumminkin vielä kauan jälkeenpäinkin pitivät totena, että suomalaiset
olivat tappaneet neljä omaa kansalaistaan imemällä luusta tehdyillä
putkilla niistä veren kuiviin ja ruumiit haudattiin Castle Cartin
kellariin ja että sheriffi lahjottiin olemaan hiljaa.

Ilman suurempia tapahtumia tuli sunnuntai, jolloin Hyvä Toivo
raittiusseura oli päätetty panna taasen käyntiin. Useat olivat kyllä
sitä mieltä, että annetaan se istua vielä viikko, mutta enemmistö
päätti, että seura on pantava heti käyntiin täydellä voimalla.

Stenroos oli päättänyt, että seura saa aina istua, mutta pelastaakseen
juuri Suomesta tulleet, myöntyi hänkin olemaan edelleen mukana.

Pöytäkirja, jossa oli päätetty seuran istumaan panosta, luettiin ja
myöskin Stenroosin nuhtelevan puheen perästä hyväksyttiin. Kaikki,
jotka juuri olivat saapuneet Suomesta, otettiin seuraan jäseniksi.

"Mutta", sanoi Teemu, "eikö olisi edullista, että annettaisiin
Kreetalle, meidän tohtorille, oikeus antaa taudin sattuessa olutta
taikka viskiä niin paljon kuin Kreeta näkee hyväksi sairaalle antaa?

"Se on mainio esitys, sillä onhan Kreeta meidän todellinen, oikea
henkilääkäri", myönsi latvaheikkoolainen.

"Mitä se Kreeta itse tästä ajattelee?" kysyi Piltti.

"Aina se Hirvinen tapasi, ennenkuin kupittelemaan ruvettiin, ottaa pari
hyvää ryyppyä, ja antoi se kupparillekin", vastasi Kreeta.

"Tästä asiasta ei pitemmältä keskustella, joka ei tahdo olla
ehdottomalla kannalla, niin hän olkoon ulkona seurasta", lausui
Stenroos ja löi päätöksen vahvisteeksi vasaralla pöytään.

Kukaan ei kumminkaan tahtonut erota seurasta, vaan yksimielisesti
rehellisellä tavalla jatkettiin seuran toimintaa monta aikaa.

Huolimatta kapakoitsijain monista kätyreistä, rikkoneita ei ollut,
uusia jäseniä vain tuli seuraan ja tämä suututti viinaporvareita
siinä määrin, että he lähettivät erikoisen komitean tokkakomppanian
offiisiin Clevelandiin pyytämään, että komppania erottaisi Stenroosin
työstä pois. "Sillä ajalla kun Harborissa on ollut raittiusseura
toiminnassa, on työ siellä sujunut paljon paremmin kuin silloin
kun raittiusseuraa ei ollut olemassa. Näinollen me toivomme, että
ruotsalaisten ja irlantilaisten keskuudesta nousisi samanlainen mies
kun on Stenroos, silloin työ vasta menisi hyvin", vastattiin yhtiön
taholta kapakoitsijoitten komitealle.

Jokainen voi kuvitella, minkä vaikutuksen se teki kapakkapuolueessa.
Ihmeellistä oli kyllä, että eivät he panneet käytäntöön tehtyjä
suunnitelmiaan Stenroosia kohtaan. Suomalaisten elämä näytti nyt
Harborissa valoisalta. Juopuneita ei tavattu ollenkaan. Suomessa
oleviin omaisiin se vaikutti vielä suuremmasti, sillä joka maksupäivänä
lähettivät miehet ylijääneet rahat Suomeen.

"Vielä meiltä puuttuu jotain", lausui Stenroos eräässä kokouksessa.
"Nähkääs, joukkoomme on ilmestynyt useita nuoria, jotka ovat
rippikouluijällä, ja kun ei heidän vanhempansa katso asiaa vakavammalta
kannalta, niin on meidän velvollisuus hankkia tänne pappi pitämään
näille nuorille rippikoulua ja päästämään heidät Herranehtoolliselle."

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja päätettiin heti kutsua eräästä
lännen valtiosta pappi.

Jonkun ajan kuluttua pappi saapuikin, ja jo seuraavana päivänä
alotti hän koulunpidon viidelle oppilaalle. Iltaisin piti pastori
raamatunselityksiä, joissa hän toisinaan ankaralla tavalla
tuomitsi raittiusseuraa. "Jumalan lapsi", hän sanoi, "ei tarvitse
raittiusseuraa, sillä Jumalan käsi pitää hänet kapakasta pois, mutta
jotka perkeleen kanssa ovat liitossa, heille kuuluu raittiusseura,
ja te kaikki harborilaiset raittiusseuroinenne menette alimpaan
helvettiin, ellette ajoissa tee parannusta. Jos te tahdotte nöyrtyä ja
nauttia Herran pyhää ehtoollista, niin se on teille ainoa pelastus.
Kuinka monta teistä, jotka olette täällä, tahdotte tulla pyhälle
ehtoolliselle?" kysyi pastori.

Jokainen lupasi olla halukas siihen. Latvaheikkoolaisen, joka koko
saarnan ajan oli itkenyt, nimitti pastori ikäänkuin seurakunnan
esimieheksi ja käski hänen hankkia viinin ja leivän.

Seuraavana päivänä haki heikkoolainen yhden pullon portviiniä, ja kun
leipää ei ollut sopivampaa, niin toi hän kaksi tusinaa "fraikeekiä",
jotka leikkeli palasiksi.

"Luuletko sinä, että yksi pullo viiniä piisaa tämmöiselle joukolle?"
kysyi Piltti, nähdessään heikkoolaisella yhden pullon.

"Jos ei sitä juomalla ruveta nauttimaan, niin tässäkin on liikaa",
vastasi heikkoolainen.

"Vaikka ei muuta kun suun täysi mieheen, niin sittenkin saa olla jo
ainakin neljä pulloa näin suurelle joukolle", selitti Iiska.

"No pianhan sitä lisää saadaan", myönsi latvaheikkoolainen ja lähti
hakemaan viisi pulloa lisää.

"Mutta mistä sitä tarjotaan, kun ei ole hopeapokaalia?" tiedusteli
vähäkyröläinen.

"Eikös Teemulla ole juotinvehkeet mukana että saa tehdä pläkkituopin.
Sehän ajaa saman asian", vastasi Iiska.

"Kun panee vaan kaksi korvaa", lisäsi raumalainen.

"Älkää nyt taasen turhia höpiskö! Täällä on minun 'tinerpeili'. Tätä
voi vähän puhdistaa ja ottaa kantimen pois, niin se ajaa saman asian",
ehdotti Piltti ja näytti tinerpeiliään.

"Se on yhtä hyvä, kuin jos se olisi hopeapokaali", myönsi Teemu.

"Niin, ja tämän maan tinerpeilit, nehän on tehty Vähän-Kyrön hopeasta.
Mutta, mikä se tinerpeili olisi suomeksi?" ivasi laihialainen.

"Mitäs ne 'skisas skotit' olis suomeks?" kysyi Teemu.

"Kas tässä on, tottapa nämä piisaa, vaikka jokainen ottaisi kaksi
suullista", sanoi latvaheikkoolainen astuessaan sisään mukanaan viisi
pulloa viiniä.

"Kyllä synnillä lähdettiin, kun nuokin juodaan!" ilkamoi Iiska,
viitaten raumalaista kanssaan ulos.

"Ei tiedä kuinka suuret synnit tuolla kupparilla on, sattuu, niin menee
yksi pullo tykkänään sille", sanoi kuortanelainen.

"Ja ne synnit, joita latvaheikkoolainen te Mikkoskan kanssa, niihin
menee toinen pullo", jatkoi laihialainen.

"Hiljaa Mikkoskasta! Hän oli tosiuskovainen nainen. Paha vain, että hän
täältä lähti pois", nuhteli latvaheikkoolainen laihialaista.

"Kuuleppas mitä sanon sinulle. Minulla on esitettävänä sinulle pieni
kepponen tässä ehtoollisjutussa", lausui Iiska ulkona raumalaiselle.
"Näetkös", jatkoi hän, "me haemme kuusi pulloa hyvää wiskiä, ja yöllä
kun kaikki nukkuu, tyhjäämme nuo heikkoolaisen hakemat viinipullot ja
täytämme wiskillä, nähdäksemme minkä vaikutuksen ehtoollinen tekee."

"Sen totisesti teemme. Minä menen illalla hakemaan wiskin ja yöllä
vaihdetaan se viinipulloihin", vastasi raumalainen.

Kun ehtoollispäivä tuli, laittoi latvaheikkoolainen rippihuoneen
kuntoon. Pieni pöytä toisella puolella huonetta, jolla oli lautanen
kukkurapäässä 'fraikeekin' palasia ja Piltin tinerpeili niin kirkkaana,
että sen kupeilla helposti näki kuvansa.

Rippisaarnassa ei pastori ollut huomauttamatta, miten Suomessa usein
mentiin ripille viinanhimossa, ja kun viiniastia saatiin huulille, niin
sitä piti saada juoda niinkun kaljaa.

"Mutta", jatkoi hän ottaessaan tinerpeilin käteensä, "älkää te ottako
enempää suun täyttä."

Kuurtanelainen oli ensimäinen rivissä, jolle pastori tarjosi viiniä,
ja luullen sitä viiniksi puhalsi tämä henkeään ulos ja sitten imasi
suuhunsa tinerpeilistä täyden suullisen. Seuraavana oli Teemu. Hän
tarttui käsin tinerpeiliin kiinni ja imasi kolme vankkaa härppäystä
ennenkuin hellitti siitä. Samalla mitalla härppi joka mies, kirpelästi
vääntäen naamaansa. Mäki-Töyli joukossa oli ainoa kohtuullinen, tyytyen
hän yhteen suulliseen.

Viidelle miehelle oli vasta tarjottu, kun tinerpeili oli tyhjä.
Latvaheikkoolainen otti tinerpeilin ja tyhjensi sinne kaksi pullollista
lisää ja ojensi sen papille. Pappi koetti nyt pitää määrää, mutta
sittenkään ei se piisannut, vaan oli lisättävä yksi pullollinen.

Lopuksi piti pappi ankaran nuhdesaarnan rippivieraille heidän
himojensa tähden kun olivat häpäisseet ehtoollisen pyhyyttä. Varsinkin
raumalainen sai hengemnieheltä kuulla ankarat tuomionsanat. Papille
selvisi, että tämä oli osallisena ruman juonen toimeenpanossa.

"Minä taisin vähän myöhästyä, kun lähdin viemään kirjettä postiin",
lausui kuppari-Kreeta astuessaan sisään hengästyneenä.

"Olisiko Kreeta todellisesti tahtonut sovittaa syntinsä, nauttimalla
Herranehtoollista, vai kuinka?" tiedusteli pastori Kreetalta.

"Kyllähän se olisi ollut hyvää, kun on tuo vatsakin koko viikon pitänyt
semmoista jyrinää, että — ei ole auttanut, vaikka olen melkein koko
pullollisen juonut koliikki troppia. Ajattelin, että kun saisi vaikka
ei muuta kuin puoli suullista vähän parempaa ainetta, niin ehkä se
jyrinä lakkaisi", vastasi Kreeta.

"Voi Kreeta-raukka! Minä surkuttelen sinua vanha, paatunut ihminen.
Sinä olet menossa suoraan helvettiin näitten toisten kanssa. Sinun
pitäisi tehdä ajoissa parannus. Jos teet pikaisen kääntymyksen ja kadut
syntejäsi, niin sitten vasta puhutaan ehtoollisesta, mutta ei ennen",
vastasi pastori ja läksi.

"Senkin mokoma, kun uskaltaakin lausua, että minä olen suoraan menossa
helvettiin! Niin, kun hän nyt sen tietäisi. Hyi olkoon! Enpä vaan
kupittasi tuommoista pappia, ei-ih!" kivahti Kreeta kun pappi oli
poistunut.

"Älä ole Kreeta milläsikään, kyllä tässä muutkin sen verran ehtoollista
voi antaa, että ainakin vatsasta jyrinä loppuu", lohdutti Iiska ja veti
esille pullon vaatekaapista.

"Niin, enhän minä! Ajattelin vain, että jos hän antaisi vaikka edes
vähän maistaa, niin olisin ilmaiseksi imenyt selkänsä sarvia täyteen",
vastasi Kreeta lipoen huuliaan nähdessään pullon väkevää.

"Mutta mitenkä ihmeellisesti tuo latvaheikkoolaisen viini oli niin
voimakasta? Se oli kuin väkevää wiskiä", ihmetteli kuurtanelainen.

"Se ei muuta ollutkaan", vakuutti laihialainen.

"Oli nyt mitä oli, mutta täällä on ryyppy vielä joka miehelle ja
Kreetalle kaksi! Kas tässä Kreetalle!" sanoi Iiska tarjoten Kreetalle
tinerpeiliä.

"Ääh! Jopas se olikin väkevää rippiviiniä", ihmetteli Kreeta.

"No toinen kerta vielä! Ei se jyrinä sieltä vatsasta niin vähällä
lähde", kehoitti Iiska.

"Yh, hyh, hyh, kun on väkevää! Kyllä tuolla luulisi vatsan paranevan",
lausui Kreeta hytkähdellen koko ruumiiltaan.

"Mutta, mitä se olisi miehet, jos pantaisiin taasen raittiusseura
viikoksi istumaan, kun Stenrooskin on Eriessä, ja haettaisiin muutama
pullo lisää tuota rippiviiniä", esitti raumalainen.

"Hiljaa semmoisista! Tässä on menty jo liiankin pitkälle. Kyllä tämä
vielä on edessämme", vastasi Mäki-Töyli.

"Latvaheikkoolainen tästä on edesvastuussa. Hän se viinin asemasta
hankki wiskiä ehtoollistarpeiksi", selitti Iiska.

"Näissä pulloissa selvästi sanotaan 'Port viin', mutta tehtaassa
arvattavasti on tullut erehdys. Se ei ole minun syyni", puolusti
latvaheikkoolainen itseään ja näytti pullon kyljessä olevaa leimaa.

"Ei siinä mitään vahinkoa ole tullut. Viini oli kerrassaan hyvää, mutta
se vain oli pahinta kun se tuskin riitti pyhän toimituksen tarpeeksi.
Olisi kai hankittava uutta", puolusteli laihialainen latvaheikkoolaista.

"Uutta ei hankita! Stenroos kun viikon kuluttua lähtee Suomeen, niin
sitten panemme vaikka kuukaudeksi rattaat taasen pysähtymään", vastasi
yksi joukosta.

"Kannatusta sille puheelle!" kuului monesta suusta.

"Nyt pojat kuuluu hyviä uutisia", sanoi isokyröläinen tullessaan
sisälle.

"No, mitä sitten? Eihän vaan Romulainen ole kuollut ja Anna jäänyt
leskeksi?" tiedusti raumalainen.

"Viisi Annasta, mutta tänne on saapunut neljä tyttöä ja komeita tyttöjä
ovatkin. Nyt vaan pitäisi saada tanssit pystyyn", selitti kyröläinen.

"Ihanko totta?" kysyi latvaheikkoolainen ja nahkasi mällin suustaan
nurkkaan.

"Mistähän päin Suomesta tytöt on kotoisin?" tiedusteli kuurtanelainen.

"Kolme ainakin on Karstulasta, sitä yhtä en tiedä. Mutta se oli niin
tervatynnyrin näköinen, että luulen sen olevan Kuurtaneelta", vastasi
kyröläinen.

"Vähätpä siitä, mistä he ovat kotoisin. Mutta nyt pojat Castle Carti
kuntoon! Sinä, heikkoolainen ota ja lakaise lattia, toiset järjestävät
muita paikkoja ja Kreeta pesee silmänsä. Minä käyn haastamassa heitä
tänne", puheli Iiska ottaessaan puhdistushomman johtonsa alle.

"Aivan oikein, minä tulen mukaasi. Mutta ensin pitää saada raakoottaa
partansa, ettei mies näytä kovin vanhalta", puheli raumalainen sangen
ketterästi liikkuen.

"So pojat! Nyt ei mennä mihinkään! Stenroos tulee tuolla kotiin",
keskeytti laihialainen ja osotti ikkunasta ulos.

"Mitä me sitä Stenroosia niin orjailemme, aivan kuin hän olisi meidän
isäntämme", ihmetteli Iiska.

"Meidän elämä olisi hyvin kurjalla kannalla, ellei olisi häntä",
vastasi Piltti.

"Kurjalla kannalla! Juopotellut hänkin on joskus", sanoi Iiska.

"Niin on, mutta hän on sen huomannut paheeksi ja heittänyt pois. Sitä
hän odottaa meiltäkin. Hän ei katso ainoastaan omaansa ja meidän etua,
mutta hän pitää silmällä koko kansallisuutemme mainetta. Siinä hän on
oikeassa", puolusti Piltti edelleen.

"No, niinhän täällä pestään ja puhdistetaan kuin jos olisi häät
tulossa", sanoi Stenroos tullessaan sisään.

"Kuka sen tietää, vaikka häät tulisikin, kun kuuluu tulleen neljä
tyttöä kylään", vastasi Kreeta.

"Kunpa heistä nyt yksikään olisi niin aimo, että osaisi kupita, että
minä vanhoilla päivilläni saisin sen jo heittää pois", jatkoi Kreeta.

"Ei tämän ajan nuoret pysty semmoisiin, enkä minä ainakaan uskaltaisi
antaa semmoisten hutikkain kupitakaan itseäni", sanoi kuurtanelainen.

"Eivät pysty, ja jos sarven pystyisivät imemäänkin, niin eivätpä saisi
verta", vakuutti Kreeta.

"Vai on tullut neljä tyttöä Harboriin", ihmetteli Stenroos sekä jatkoi:
"kunpa ne nyt yhtyisivät kohta raittiusseuraan, etteivät houkuttelisi
ketään kapakkaan tai kapakkatansseihin, joita nyt luulen, on alettu
pitää joka kapakan takanurkassa."

"Jottako oikein on tehty tanssihuoneet?" tiedusti raumalainen.

"Niinhän ne kuuluvat. Aikovat kai sillä tavalla särkeä seuramme. Mutta
muistakaa miehet, että nyt kun minä huomen iltana lähden käymään
Suomessa ja viivyn siellä jonkun kuukauden, niin älköön kukaan teistä
erotko seurasta, vaan koettakaa sillä aikaa saada jäsenluku puolta
suuremmaksi. Jos me suomalaiset tahdomme kuulua sivistyneitten
kansallisuuksien joukkoon, niin meidän on mentävä raittiusseuran
kautta. Se on epäämätöin totuus", puhui Stenroos.

"Se on tosi. Nyt jo voi sanoa, vaikka seura on näin vähän aikaa
vaikuttanut, että meidän suomalaisten elämä on mallikelpoisinta
Harborissa", jatkoi Mäki-Töyli.

Seuraavana iltana oli kaikki raittiusseuran jäsenet asemalla
saattamassa Stenroosia Suomi-matkalle. Ikävältä tuntui ero, mutta
olihan Stenroos luvannut tulla muutaman kuukauden päästä takaisin.

"Muista nyt vaan tuoda sieltä tullessasi hyvä kuppirauta!" huusi Kreeta
vielä kun juna jo oli liikkeellä.

Toisten lähtiessä asemalta takaisin Harboriin, jäi Iiska ja raumalainen
Ashtabulaan ja illalla kun he olivat kotiin tulossa oli Ashtabulan ja
Harborin välillä olevan kapakan kohdalla hyökännyt joukko irlantilaisia
heidän päälleen sekä vieden kellot ja rahat.

Verisinä saapuivat he Castle Cartiin toisten suureksi hämmästykseksi.
Kun raumalainen oli kertonut miten heille oli käynyt, nousi kostonhimo
kaikille.

"Nyt pojat ei muuta kuin lähdetään joukolla hakemaan rahat ja kellot
pois", esitti vähänkyröläinen.

"Poispa tietenkin!" lisäsi kuurtanelainen.

"Nyt tulee kysymys mennäänkö selvinä miehinä vai otetaanko ensin
ryypyt, että paremmin viittitään tapella, sillä ei he suosiosta niitä
anna", sanoi latvaheikkoolainen.

"On se kyllä kummaa mennä selvinä miehinä tappelemaan, mutta yhtä
kummaa se on selvinä miehinä ruveta juopottelemaan, sanoi Piltti.

"Se tosiaan rupeaa nyt jo tuntumaan ihan hassulta, että aina kaikissa
olemattomissakin asioissa panna seura istumaan. Mutta ennemmin sekin
tehdään, kuin että suoranaisesti erottaisiin seurasta", sanoi Teemu.

"Minä ainakin olen sitä mielipidettä, että jos kerran mennään sinne,
niin selvinä miehinä ei mennä. Pannaan seura istumaan viikoksi, vaikka
se olisikin rumaa, kun se yhtämittaa istuu', esitti raumalainen.

"Minä kannatan sitä!" lisäsi Iiska.

"Emme välitä enää koko seurasta; haetaan vain muutama pullo viinaa ja
ei puhuta koko rikkomisesta mitään", esitti kyröläinen.

"Sitä minäkin kannatan, että olkoon nyt jo koko seura vaikka missä",
myönsi isokyröläinen.

"Ei vielä. Meidän on toimittava järkevästi. Nähkääs, jos me nyt ilman
mitään alamme juomaan, niin se meinaa meidän raittiusseuran kuolemaa:
kaikki ovat silloin rikkoneet lupauksensa. Meidän on pidettävä
virallinen kokous, jossa keskustellaan sekä tästä ryöstöstä että seuran
toiminnan lopettamisesta määrätyksi ajaksi. Me emme tahdo nähdä, että
kohta kun Stenroos on lähtenyt, kuolisi meidän seura", selitti Piltti.

"Piltti puhui aivan oikein. Minä yhdyn häneen, sekä samalla teen
esityksen, että me valitsemme Piltistä seurallemme puheenjohtajan
Stenroosin tilalle", lausui vähänkyröläinen.

"Minä kannatan sitä, että teemme Piltistä puheenjohtajan", lisäsi Teemu.

"Kukas siihen muu pystyisi", jatkoi Kreeta.

"Minä kehoitan, että te kaikki järjestytte paikoillenne ja aletaan
kokous", kehoitti Piltti.

Kokouksen tulos oli, että Piltti valittiin puheenjohtajaksi sekä
samalla koko joukon johtajaksi.

"Veljet!" alko Piltti. "Me kaikin tiedämme sen, että juoppous on suuri
pahe, ja se onkin ainoa huomattava pahe mitä meillä suomalaisilla
täällä on. Vaikka ei meitä muut kansallisuudet tunne mistään
hyveistä, mutta me itse tiedämme, että Suomen kansa on paras osa
maailman kansoista. Juoppoutemme on tähän asti estänyt meidänkin
hyveemme täällä tulemasta näkyviin. Meillä näyttää olevan siihen
perinnöllinen taipumus. Minä olin hyvin pahoillani kun se pastori
jonka kutsuimme tänne pitämään rippikoulua; puhui niin loukkaavasti
raittiusseurastamme. Hän kun sanoi, että tie helvettiin kulkee
raittiusseuran kautta, olenpa varma, että hän itse oli salajuoppo,
niinkuin yleensä papit nykyaikana ovat. Sellaiset papit itse ovat
juuri helvetin portti, tie kadotukseen, ja minä voin sanoa, että
sellaisen kirkon kautta, jossa on pappina salajuoppo, on tie helvettiin
hyvin lyhyt. Minä en tarkoita tällä hyviä ja raittiita pappeja,
joita jo alkaa olla yhä useampia. Tosiasia kumminkin on, että ellei
paikkakunnalla saada raittiusseuraa, niin seurakuntaa ei ainakaan
tänne saada, sillä raittiusseura tuo mukanaan seurakunnan, mutta
seurakunta ei nähtävästi pysty tuomaan raittiusseuraa eikä tahdokaan
sitä, siitä meillä on todistuksia heimolaistemme elämästä muualta tällä
mantereella."

"Kaikki papit juovat salaa", kuiskasi Kreeta latvaheikkoolaiselle.

"Nyt meillä kumminkin on pahat tarkoitukset", jatkoi Piltti, "sillä me
selvästä päästä alamme juomaan. Mutta tässä kyllä on syynsä, sillä me
emme tahdo alistua noiden irlantilaisten ainaisen vainoamisen alle. Me
tahdomme näyttää heille, että kun kerran paikkakunnan laki ei takaa
turvallisuuttamme, niin me kerta kaikkiaan näytämme heille, että
meillä on oma lakimme. Me panemme nyt vielä yhden kerran, tämän viikon
ajaksi, meidän seuramme istumaan ja sitten alamme vasta tekemään oikein
kauas kantavaa raittiustyötä. Me tahdomme olla esimerkkinä toisille
hyvässä. Tahdomme olla suomalaisen maineen levittäjiä muussakin ei vain
työnteossa, jossa me olemme toiset lyöneet loistavasti."

"Piltti puhui kuin mies ja minä olen iloinen, että saimme hänestä
Stenroosin seuraajan", lausui Mäki-Töyli kun Piltti lopetti.

Teemu läksi hakemaan viinaa toisten jäädessä valmistamaan tappeluaseita.

"On selvin, että jokainen jättää puukkonsa kotiin, sillä me emme saa
alottaa tappelua. Jos he kauniisti antavat rahat ja kellon pois, niin
palataan heti takaisin", selitti Piltti.

"Minä olen myöskin sitä mielipidettä, että jätetään kaikki teräaseet
kotiin", lisäsi Iiska.

"Tämmöinen se pitää olla lyömäase! Tämä ei särje luita, eikä ota
henkeä, mutta aina kaatuu kun kerran iskee", puheli laihialainen
näyttäen jalan pituista kumiputkea, jonka hän oli täyttänyt hauleilla.

"Kyllä ne oli taasen tuolla rengaskorvan kapakassa ihmeissään, kun
käskin antaa viisi kalleria viinaa ja parasta mitä löytyy", sanoi Teemu
kun tuli viinan hakureisulta.

"Luulivat vissiin, että nyt se raittiusseura vihdoinkin on kuollut",
sanoi Piltti.

"Kyllä rengaskorva ainakin niin luuli, koska antoi tämän
sikaarilaatikon kaupantekiäisiä", vastasi Teemu.

Iiska, joka oli saanut itsensä verestä pestyksi, otti pullot ja
tyhjensi ämpäriin, josta kukin jois vesinapolla.

"Tämä, kestää meillä ainakin viikon juoda, vakuutti raumalainen.

"Ei pojat pidä ottaa liikaa, tahi me tulemme saamaan siellä itse
selkäsaunan", huomautti vähänkyröläinen.

"Minä meinasin sanoa juuri samaa, ettei pidä ottaa liikaa. Eikö olisi
selvin, että mennään ottamaan ne härmäläiset ja Kauhavan häijyt mukaan,
sillä siinä saluunassa majailee aina myöskin englantilaisia ja ne
lyövät veitsellä samoin kuin suomalaisetkin", sanoi Iiska.

"Sepä hyvä, jos siellä on englantilaisia, että saadaan antaa heille
palkka siitä hyvästä kun he ovat kulkeneet Suomen rantoja polttain ja
pommittaen", lausui laihialainen.

"Minä kannatan Iiskan esitystä, että mennään ottamaan härmäläiset ja
kauhavalaiset mukaan, ja että täytetään yksi pullo viinalla ja viedään
heille", lisäsi latvaheikkoolainen.

Noin puolta tuntia myöhemmin kuului Harborin ja Ashtabulaon väliltä
laulu: "Härmästä poikia kymmenen, hurraa, hurraa, hurei, joittenka
silmistä vuoda ei kyyneleet suta sunffati riiati rallalalei!"

"Se pojat määräksi, että kenenkään ei saa lähtiä käplikköön, vaikka
henki lähtisi!" muistutti Teemu.

"Ei, vaikka niitä olisi enempi kuin Konnin piruja!" myönsi
ilmajokelainen.

"Mennäänkö sisälle ovesta vai klasista?" tiedusti kauhavalainen.

"Ovesta mennään, jos se on auki. Sinä raumalainen menet heti sisään ja
vaadit rahat ja kellot pois, tahi muuten paukkuu", määräsi härmäläinen.

Suomalaisten laulu herätti kapakassa olijain huomiota ja peläten jotain
olevan tekeillä varustautuivat he ottamaan vastaan.

"Kuka menee edellä sisään?" kysyi Teemu.

"Kyllä minä menen", vastasi härmäläinen, ja nousi rappuja ylös.

Tuskin hän kerkesi pistää päätään kapakan sisälle kun sieltä lyötiin
häntä jollakin raskaalla aseella sillä seurauksella, että hän heti
putosi läjään ja veri alkoi juosta pitkin kasvoja.

Kun Teemu koetti nostaa härmäläistä ylös, lyötiin häntäkin samalla
tavalla ja hän vaipui toverinsa viereen.

Toinen härmäläinen veti kumpaisenkin jaloista alas ja aikoi sitten itse
iso punkko kädessä mennä sisään, mutta nyt sulettiin ovi ja lukittiin
sisäpuolelta.

"Ikkunasta pojat sisään!" komensi härmäläinen ja kiiruhti ikkunan luo.

"Niitä on siellä ainakin viisikymmentä, joten on paras, että pysytään
sieltä pois", sanoi latvaheikkoolainen vähän arkaillen.

"Nyt ei auta muu kun ikkunasta sisään!" huusi härmäläinen ja samassa
löi puulla etuikkunan puineen päivineen sisään.

"Hoitakaa te pojat sairaita sillä aikaa kun miehet tappelee!" karjasi
kauhavalainen hypäten härmäläisen rikkilyömästä ikkunasta sisään.
Sieltä lyötiin vastaan tuolilla ja muilla aseilla. Samalla toinen
kauhavalainen ryntäsi sisään sivuikkunasta viikatteen kanssa, jonka
hän oli saanut naapuritalon aidalta. Sisällä ruvettiin siunaamaan
ja kiroamaan kun härmäläisen ja kauhavalaisen puukko viilsi
englantilaisten ja irlantilaisten lihaa. Viikatteen kanssa ryntäävä
kauhavalainen sai sisällä olijat sellaiseen kauhuun, että he rupesivat
pakenemaan yläkertaan. Laihialainen ja kuortanelainen olivat eteisen
katon kautta menneet jo sinne ja jokainen, joka yritti nousta
viimeiselle rappuselle, sai haulipussista sellaisen iskun, että tulivat
ylenniskojaan ales rappusia. Lopuksi he hätääntyivät kaikki yliselle
meneville rappusille suomalaisten ahdistamina sekä edestä että takaa.

"Onko kukaan joukostamme kuollut?" kysyi härmäläinen ja otti
kauhavalaiselta viikatteen, jonka löi tiskiin pystyyn.

"En tiedä onko kukaan kuollut, mutta pahasti haavoittunut on ainakin
joitakin", vastasi latvaheikkoolainen, joka myös oli saanut rohkeutta
ja seurannut voittoisia huoneeseen.

"Sano nyt raumalainen, että tuovat heti kellot ja rahat tänne tahi nyt
se vasta alkaa", käski Piltti.

Kun raumalainen oli tulkinnut tämän, niin eräs mies antoikin kellot,
ja kapakoitsija antoi sata dollaria rahaa, vaikka suomalaisilta oli
ryöstetty vain kolmekymmentä dollaria.

"Tietysti talosta annetaan vielä lähtöryypyt, vai kuinka?" kysyi
kauhavalainen. Kun raumalainen tämän tulkitsi, tuli kapakan omistaja
esiin ja nosti tiskin takaa kaksi pulloa konjakkia tiskille, jotka
suomalaiset tyhjensivät pohjiaan myöten.

Eräs farmari, joka sattui olemaan matkalla Harboriin, otti kärryilleen
härmäläisen ja Teemun. Castle Cartiin päästyä koetti Kreeta antaa
ensiapua. Jos huone olisi ollut lämmin, niin hän olisi vetänyt joitakin
sarvia haavoittuneisiin, mutta se jätettiin seuraavaan päivään.

Raumalainen läksi hakemaan lääkäriä.

Jonkun ajan kuluttua tuli raumalainen takaisin sen tiedon kanssa, ettei
lääkäri lähde mihinkään keskellä yötä.

"Te Kauhavan miehet menkää nyt raumalaisen kanssa ja tuokaa lääkäri
niskasta tänne, jos ei hän suosiosta tule", käski Piltti.

Ei ollut kauan, kun kauhavalainen toi selässään lääkäriä ainoastaan
yöpaita päällä. Teemu kulki perässä kantaen lääkärin laukkua.

Lääkäri oli niin peloissaan, ettei hän ensin tiennyt mitä olisi
tehtävä. Kätensä vapisi, ettei lääkepullo tahtonut niissä pysyä.

"Onko mitään vaaraa pelättävissä?" kysyi raumalainen lääkäriltä.

Lääkäri totesi, että härmäläinen on heikossa tilassa. Päähän oli lyöty
niin kovasti, että pääluu oli murtunut sisään, josta, jos sattuu,
voi seurata kuolema. Teemun tila sitävastoin ei ollut vaarallinen.
Yhtä miestä joukosta kaivattiin, mutta hänen nimeänsä ei kukaan
tarkemmin tiennyt, sillä hän oli vasta hiljan tullut Suomesta, ja häntä
kutsuttiin virolaiseksi.

"Minä kyllä huomasin, että hän oli ensimäisiä menemään sivuikkunasta
sisään ja luulen että hän sai puukoniskun englantilaiselta, koska hän
oli vähällä saada lyödä minuakin", selitti isokyröläinen.

"Minä luulen, että kyllä siellä on myös joku saanut puukoniskuja",
sanoi kauhavalainen pesten puukkoaan verestä.

Aamulla läksi pari miestä etsimään virolaista. Kauas ei heidän
tarvinnut mennä kun löysivät hänet tien vieressä kuolleena, iso haava
vatsassa.

Kaupungin viranomaiset korjasivat ruumiin ja pitivät muodollisen
tutkinnon kuoleman johdosta. Ketään ei vangittu, koska ei ollut kukaan
joka olisi kantanut päälle. Jälkipuheitten mukaan olisi pitänyt
kaksi irlantilaista myös kuolleen saamistaan haavoista Clevelandin
hospitaalissa, mutta siitä ei saatu varmuutta.

Teemu parani terveeksi, mutta härmäläinen täytyi viedä Kingsvillen
köyhäin talolle jossa hän jonkun ajan kuluttua kuoli.

Tuli seuraava sunnuntai, jolloin olisi pitänyt pauna seura taasen
käyntiin, mutta miehet olivat niin päissään, ettei kellään ollut halua
siihen. Kreetakin, joukon henkilääkäri, oli sitä mieltä, että seuraa ei
tarvita. Kului viikko viikon perään, mutta Hyvä Toivo raittiusseuraa ei
vaan saatu enää henkiin. Elämä repesi entistä hurjemmaksi. Suomalaisia
kapakoita oli nyt ilmestynyt jo useampia ja näiden takahuoneissa
pidetyt tanssit vetivät niin puoleensa, että kukaan ei malttanut olla
sieltä pois. Suomalaiset eivät olleet tähän saakka tapelleet välinsä,
mutta nyt alkoi keskinäiset tappelut, joissa kauhavalaisella puukolla
oli tunnettu maine. Toisinaan tapeltiin pitäjittäin ja toisinaan
läänittäin. Jos paikkakunnalle tuli uusi mies vaikkapa Suomesta, niin
hänelle annettiin joukolla ensiksi selkään. Jos sattui, että uusi mies
piti puoliaan tahi uskalsi lyödä vastaan, niin häntä kunnioitettiin.

Seuraavana keväänä kun Stenroos palasi takaisin Suomesta toi hän
mukanaan toista sataa kirjaa, jotka oli tarkoittanut Hyvä-Toivo
raittiusseuralle lahjoittaa. Kuultuaan, että seura on kuollut, tuli hän
hyvin murheelliseksi, mutta ei toivottomaksi, sillä hän päätti herättää
sen uudelleen henkiin. Luettuaan seuran viimeisen pöytäkirjan huudahti
hän: "Eihän seura olekaan kuollut; se on vain pantu istumaan. Minä
herätän sen käyntiin. Seuraavana sunnuntaina kutsui hän taasen kaikki
kokoon ja seura pantiin uudelleen käyntiin. Nyt seuralle annettiin
nimeksi 'Hyvä Tahto'. Nimen muutos johtuen siitä, kun Stenroosin
lahjoittamat kirjat päätettiin antaa lukuhaluisten luettavaksi vapaasti
seuran ja sen perustajan 'hyvästä tahdosta'."

Hyvä Tahto-seuran perustamisesta alkaen voidaan lukea Harborin
suomalaisten valistusrientojen alkaneen. Sen jälkeen alettiin
Harborista vaikuttamaan valistuksen levittämiseksi ulommaksikin.
Ryhdyttiin säännöllisen seurakunnan perustamiseen ja hankittiin pappi.
Moninaiset valistusharrastukset alkoivat täällä versomaan, myöhemmin
perustettiin sanomalehtikin. Hancockista, Michiganista, saatiin aina
valoa ja tukea uusille alotteille ja entisten rientojen hoivaamisessa.
Hancock oli silloin Amerikan suomalaisten valistusrientojen heräävän
ajan kehto. Sieltä saatiin aina siementä ja virkistäviä neuvoja. Mutta
ei ottanut kauan kun Harbor tuli tunnetuksi kautta maan suomalaisten
keskuudessa, ei enää maamiestemme hurjan kapakkaelämän tähden, mutta
esimerkiksi kelpaavien sivistysharrastusten voimakkaan ja herättävän
toiminnan ja ripeyden tähden. Suomessakin oli Harborin nimi tullut
jo niin tutuksi, että Amerikaan matkustajakin osti tikettinsä vain
"Harboriin" mitään muuta osoitetta paikasta tarvitsematta antaa.

       *       *       *       *       *

Tähän päättyy "Iloisen Harborin" ensimäinen osa ja kertomajakso
kansalaistemme elämästä Harborissa ensimäisellä neljännessadalla.
Seuraavassa kerrotaan myöhemmästä ajasta, joka on tapauksineen ja
rientoineen nuoremmallekin polvelle tuttua.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74816 ***