*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77945 ***
language: Finnish




JUUDAS

Nelinäytöksinen draama


Kirj.

LAURI HAARLA





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1925.






HENKILÖT:

YRJÖ MAUNU SPRENGTPORTEN.
ANNA ELISABETH, Seestan rouva.
JUHANA ANTTI JÄGERHORN.
HEDVIG MARIA, Nynäsin rouva.
BEATA KRISTIINA.
ISAURA.
KAARLE HENRIK KLICK.
KUSTAA III.
SEBASTIAN VON OTTER.
JUHANA ALBERT EHRENSTRÖM.
STEN BIERKEN.
JEAN MARIE HIERTA.
KUSTAA BJÖRNRAM.
HENRIK ARGILLANDER.

Tapahtuu Suomessa kustavilaisena aikana.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Kustavilaistyylinen huone Seestan kartanossa. Oikealla (katsomosta
käsin) pieni pelipöytä tuoleineen. Taempana oikealla ovi muihin
huoneisiin ja tämän vieressä pieni tarjoilupöytä. Oikealla takanurkassa
muuri ja tämän lähettyvillä kaappikello ja pari tuolia. Takaseinän
ovesta näkyy osa pientä salonkia siroine huonekaluineen. Taka-alalta,
hieman vasemmalta, nousevat pimeähköt kierreportaat vinttikerrokseen.
Portaitten edusta ja vasen nurkkaus ylempänä muuta permantoa. Tällä
korokkeella kaappi ja seinän viereen työnnetty pöytä. Vasemmalla
korkea ikkuna ja tämän lähettyvillä sohva ja pöytä parine tuoleineen.
Vasemmalla kaapin päällä kolmihaarainen kynttilänjalka, jonka
kynttilöitä ei vielä näytöksen alussa sytytetä, ja katossa kattokruunu.

Ulkona hämärtyvä myöhäiselokuun ilta. Kierreportaat ja vasemmanpuolinen
nurkkaus jäävät tiheään varjoon.

Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä käyttävät herrat aikansa
siviilipukuja ja peruukkeja. Viimeksimainittuihin nähden tekevät
kuitenkin poikkeuksen Jägerhorn ja Klick, joilla on omat hiuksensa,
edellisellä ruskeat ja tuuheat, jälkimmäisellä musta, sileä
leikkotukka. Eversti von Otterilla on koko ajan yllään sotilaspuku.
Naiset käyttävät ajalle ominaisia ylhäisönaisten pukuja: värikkäitä ja
laajahameisia "rastisilji"-, "triumfantti"- ja "peaudesoire"-pukuja
kireine kureliiveineen ja runsaine koristeineen.


I KOHTAUS.

_Henrik Argillander_, lihava pappi, istuu vasemmalla, sohvalla,
piippua polttaen, edessään pikari ja liköörikannu. _Beata Kristiina_,
kirkkoherran kasvatti, sytyttää viimeisiä kattokruunun kynttilöitä.

BEATA KRISTIINA (kirkkoherralle; lähestyen, niiaten arasti).
Rukoilemalla rukoilen kasvatusisää, ettei hän juopuisi tänä iltana
liikaa. Olemme _vieraina_ jalosukuisen everstin ja ritarin kartanossa,
ja armollinen emäntämme pahastuisi, jos...

ARGILLANDER (keskeyttäen; muhoilevan leppoisasti). Siveän tyttäreni
pitäisi muistaa, että siellä Kuopion puolessa saa pappiparka juoda
sakat ehtoolliskalkista. Täällä on boolimaljat kiinalaisesta
porsliinista ja hopeasta kannut... eletään kuin Herodeksen hekumassa...
Siellä kyttyräselät ja kaatuvatautiset!

BEATA KRISTIINA Mutta isäntämme itse on matkalla Gammelbackasta
tänne ja Tukholmaan suurissa asioissa. Teidän tehtävänne koko Savon
papiston edusmiehenä menee tyhjiin, jos... juhlitte liian aikaisin.
(Yhä hätäisempänä; katsahtaen portaisiin.) Ja mitä sanoisi nuori herra
Jägerhorn, jonka ankarista hyveistä on maine levinnyt ylhäisten ja
alhaisten pariin.

ARGILLANDER (nauraa hohottaen). Vai sieltäpäin sen piikaisen kenkää
puristaa. Eikös olekin päivät päästään konverseerattu ja replikeerattu,
puistokäytäviä koreasti kepsuteltu ja elokuisessa hämärässä...
amyseerattu...

BEATA KRISTIINA (syvästi loukkaantuneena). Kasvatusisä...

ARGILLANDER (leppoisasti). Nää... nää, tarkoitin vain sanoa, että minun
heikko lihani taitaa olla täällä pienemmässä kiusauksessa kuin Eevan
luonto... rippilapsessani. Mutta — palatakseni asiaan — en kiellä
kieltäymyksen suurta arvoa, jos se on ikäänkuin tulevaisen nautinnon
talteen panemista.

BEATA KRISTIINA (ottaen kannun pöydältä). Saanhan siis kantaa tämän
pois?

ARGILLANDER (ojentaen pikarinsa; pyytävästi). Vie, tyttäreni, vie...
Mutta... vielä lohdutuksen pisara... (Beata Kristiinan täyttäessä
pikaria.) Lihallekin on sanottava hyvästit säädyllisellä tavalla.
(Nousten.) Juon maljan Savon jumalan, Yrjö Maunu Sprengtportenin,
kunniaksi. (Juo maljan.) Ja sinun pitää niiata. (Istuutuu jälleen.)

BEATA KRISTIINA (leikillään niiaten; iloisesti). Niiaanpa mielelläni...
olen valmis uhraamaan ajallisen onneni ja... sieluni autuuden
patrioottien alttarilla...

ARGILLANDER (varoittavasti). So-soo, mamselli! (Karkeasti.) Etkös
tiedä astuvasi avioon lihallisen poikani, pitäjänkirjuri Argillanderin
kanssa? Sinun säädyllesi on sopimatonta kuherrella täällä sydämillä ja
autuuksilla. Mene nyt ja ojenna tapasi.

BEATA KRISTIINA (puoliksi itsekseen). Menen, mutta sydän on minun
omani... (Kääntyy oikeanpuolista ovea kohti.)


II KOHTAUS.

_Juhana Albert Ehrenström_, nuori vänrikki, tulee peräovesta kädessä
"Siunattu Painovapaus".

EHRENSTRÖM (jo ovelta). Posti Tukholmasta! Viimeinen numero "Siunattua
Painovapautta". "Spartacus" paljastaa hoviherrain vehkeet. (Lukee.)
"Aatelius on kauppatavaraa. Viisikymmentätuhatta plootua maksaa
onnenonkijalle paroonius. Kahvilakeikarit tulevat majureiksi ja
eversteiksi, sillä lahjuksilla ja parisilaisilla näyttelijättärillä
rakennetaan valtakunnan armeijaa..." Niin kirjoittaa "Spartacus" ja
vertaa kuningasta Eerik Pommerilaiseen. Rohkea poika! Ja tiedättekö,
kuka hän on?

BEATA KRISTIINA. Kukas muu kuin Valhallan mestari, jalosukuinen
Jägerhorn...

EHRENSTRÖM. Eipäs Olekaan, vaan miettiväisten muusain palvelija
Valhallassamme. Odottakaa!

BEATA KRISTIINA (istuutuu oikealle).

EHRENSTRÖM (mennen portaitten juureen; kutsuen). Spartacus! Tule
tuomiolle... (Kääntyen jälleen Beata Kristiinan puoleen.) Jägerhorn on
veljesseuramme profeetta ja omatunto, mutta runoniekkamme on Kaarle
Henrik Klick.

ARGILLANDER. Mutta, nuori herra, jos keltanokat hoitavat rovastin
ja piispan virkaa, millä istuimella sitten istuukaan teidän
hierarkiassanne eversti Sprengtporten?

BEATA KRISTIINA. Kun olin äitivainajani keralla pienenä tyttönä
Brahelinnassa, oli hän mielestäni kuin nuori ruhtinas...

EHRENSTRÖM (yhä innostuneempana). Generalissimus! Suurempi ruhtinaita
ja kuninkaita... Washington ja... ja Engelbrekt, tyrannien karkoittaja!


III KOHTAUS.

_Kaarle Henrik Klick_ tulee portaista, papereita kädessä.

KLICK (jo portailta; sukkelasti). Kuulkaas nyt, kirkkoherra, tuossa
on syy, että aateli on pakanallisesti lakannut käymästä kirkossa.
(Viitaten Ehrenströmiin.) Me olemme oppineet itse saarnaamaan.

ARGILLANDER (merkitsevästi). Tosi on, että sielunpaimenen on nykyaikana
helppo hoitaa jalosukuiset sielut taivaaseen. Jos vielä pääsisimme
ostamasta aatelisherroilta papinvirkoja, kiittäisimme Sallimusta
tyhjistä kirkonpenkeistä... (Naurahtaa tyytyväisenä.)

KLICK (kumartaen; iroonisesti). Huomaan, että kirkko _valistuu_ meidän
mukanamme rienauksen jaloissa opeissa. Mutta... mehän tuhlaamme aikaa!
Everstimme tulojuhlaan on ohjelma valmistamatta. (Antaen kumartaen
yhden papereista Beata Kristiinalle.) Neiti Beata, tässä on teille...
proloogi tämäniltaiseen näytelmään.

BEATA KRISTIINA (nousten; silmäten paperiin). Laulu, minulle? En
rohkene laulaa niin korkealle seuralle.

KLICK. Te säestätte ja vänrikki Ehrenström laulaa. Ja näyttelijöiksi
molemmat korkeat rouvat ja herroista Hierta ja Bierken. Mitäs sanotte?

BEATA KRISTIINA. Minulle on suuri kunnia olla osaltani valmistamassa
iloa Seestan kuuluisalle herralle.

EHRENSTRÖM (tarjoten käsivartensa). Neiti Beata, suvaitsetteko...
(Poistuvat taka-ovesta; taustalta, näkymättömistä alkaa pian kuulua
hetken kestävä, hiljainen säestely.)

ARGILLANDER (on lähestynyt Klickiä; tuttavallisesti). Näin neljän
silmän välillä: taivutan Savon papiston ja kansan oikean asian
puolelle, jos sangen arka omatuntoni sopivasti rauhoitetaan ja Herran
palvelijain luonnolliset edut otetaan huomioon.

KLICK. Savon kansa on liittynyt lujalla uskollisuudella jo ennen
papistoa, Brahelinnan ajoista alkaen, everstiimme, hyväntekijäänsä. Se
ei ole pettävä patrioottien noustessa.

ARGILLANDER (leveästi hymyillen; itsetietoisesti). Tämä kansa on
veisannut aina paimentensa suulla, (hyrähtäen nauramaan) sillä meillä
on helvetin piina sanojemme suolana.


IV KOHTAUS.

Taka-ovesta tulevat _Hedvig Maria_, Nynäsin rouva, nuori, vilkas
ja kaunis nainen; _Anna Elisabeth_, noin 40-vuotias, väsyneen ja
lempeän näköinen Seestan rouva, ja näiden jäljessä luutnantti _Jean
Marie Hierta_ ja vänrikki _Sten Bierken_. Edellinen on ulkomuodoltaan
tyypillinen kustavilaisen ajan kahvila- ja hajuvesisankari, jonka
kasvoilla on houna ja pikkutärkeä leima ja jonka korea pitsikoristeinen
puku todistaa kiireestä kantapäähän turhamaista muotikeikaria.
Jälkimmäinen on nuori, kalpeatko mies, jonka eleet ovat hermostuneita
ja katse levoton ja synkkä.

HEDVIG MARIA. Yllätys! he sanovat. Näytelmäkö?

KLICK (kohteliaasti, rakastuneesti; antaen yhden rooleista). Tässä
teille, pakeneva Psyke, toivottomalta Erokselta...

HEDVIG MARIA (samassa läheisessä sävyssä). Leikkiä vaiko totta?

KLICK. Niin paljon leikkiä kuin puuttuu uskallusta paljastamaan
toivotonta sydäntä.

HEDVIG MARIA. Ja niin paljon kai totta kuin leikki sallii?

KLICK (kuiskaten). Niin paljon kuin itse näytelmässä rakastatte
onnellista kreiviä, niin paljon toivon minä teiltä.

HEDVIG MARIA. Katsotaanpa... (Lukee "roolistaan":) "Kuningattaren
ensimmäinen hovineiti..."

KLICK (kääntyen Anna Elisabethin puoleen, joka on istuutunut vasemmalle
ja vaihtanut muutamia sanoja Argillanderin kanssa). Ja tässä...
kuningattarelle. Tosin vähemmän lempeä kuin kuningatar Seestan
hovissa... (Ojentaa "roolin" kumartaen.)

ANNA ELISABETH (lempeän leikillisesti). Pelkään, etten osaa näytellä
muuta kuin sairasta mieltä ja murheellista muotoa; tottumus on toinen
luonto.

KLICK. Pieni muutos virkistää, armollinen rouva.

ANNA ELISABETH (nyökkää hymyillen).

KLICK (Bierkenille; antaen "roolin"). Sinut, veljeni Bierken,
nimitän drabanttien kapteeniksi. (Kääntyen samassa Hiertan puoleen;
liioittelevasti.) Mutta Jean Marie Hierta on itse kuningas. (Ojentaa
Hiertalle "roolin".)

HIERTA (tarttuu asiaan yksinkertaisen innokkaasti). Jaa, jaa, siinäpä
osasit oikeaan. Kuulun isoäitini kautta Bonde-sukuun ja tämän kautta
Horneihin, myös kreivilliset Posset ja Sparret ovat koristaneet
sukupuutani, niin että... ma foi! eräissä pikkuserkuissani on melkein
kuninkaallista verta. — En vérité! Karaktääriini sangen sopiva...
(Siirtyy innokkaana taka-alalle, ryhtyen lukemaan osaansa.)

KLICK (laskien leikkiä Hiertan kustannuksella; toisille ikäänkuin salaa
Hiertalta). Vain hän tuo näyttämölle oikeata hovitapaa: pitsinenäliinat
hajuvettä täynnä ja kyyneleistä kosteat lemmenkirjeet — tyhjissä
taskuissa. Todellakin: Gustave le roi!

HIERTA (kääntyen Klickin puoleen). Mais mon Dieu! Täällähän kuningas
riitelee mustasukkaisena kuningattaren kanssa? Miten porvarillista!

KLICK (nokkelasti). Rauhoitu, veljeni! Kuningas ei ole mustasukkainen
puolisostaan, vaan kreivistä hovineidille, jota kreivi rakastelee
kuningattaren lisäksi. Eikä kuningatar ole mustasukkainen kuninkaasta,
vaan rakastajastaan tämän rakastajattarelle, mikä tapa, tietääkseni, on
juuri hienoimmissa piireissä comme il faut.

HEDVIG MARIA. Mutta näytelmän juoni? Kertokaa...

KLICK. Vain pieni hoviskandaali.

HIERTA (innostuen). Ooh, skandaali...

KLICK. Tapahtuu Drottningholmissa, aamuyöllä. Kun verho nousee, on
edessämme hovineidin ja kreivin lemmenkohtaus. (Hedvig Marialle.)
Tunnustan, rouva Hedvig, että olen itsekkäästi riistänyt kreivin
osan itselleni. (Kaikille.) Toisessa kohtauksessa palaa hovineiti
kreivinsä luota emäntänsä huoneisiin. Välttääkseen käytävässä seisovia
vahtisotilaita hiipii hän — tapansa mukaan drabanttisalin kautta,
jossa komentava upseeri viettää yönsä. Mutta hän kompastuu kynnykseen,
hänen pieni kenkänsä singahtaa hurmaavasta jalasta ja kierii vuoteen
alle, jolla nukkuva kapteeni herää ja anastaa kengän. Sukkela upseeri
sanoo kiusoitellen: Kun huomenaamuna näytän tämän suloisen kengän
hoville ja kuningattarelle, saan palkaksi majurin arvon, sen takaan.
Hovineiti rukoilee hädissään armoa, polvistuu hänen vuoteensa ääreen ja
nyyhkyttää suloisesti. Kapteeni kuiskaa: "Ma chère, jos sallitte saman
suosion minulle kuin kreiville viime yönä... kolme suudelmaa, on kenkä
teidän jälleen."

ANNA ELISABETH (hymyillen). Julma mies...

HEDVIG MARIA. Mitä tekee hovineiti?

KLICK. Neiti ilostuneena maksaa tuon lunastussumman kolmin kerroin, saa
kengän ja palaa kuningattaren suojiin.

HEDVIG MARIA. Uskomatonta!

KLICK. Tukholman hovissa ei ole mikään lankeemus mahdotonta.

HIERTA (nauraa hekottaa taka-alalta Klickin väitteelle).

KLICK. Mutta eräs kapteenin hylkäämä kamarineitsyt mi kateus
sydämessä seurannut tuota tapahtumaa, ja aamulla se on koko hovin
ja kuningattaren tietona. Syntyy myrskyinen kohtaus, joka kuitenkin
päättyy kaikkien yhteiseksi parhaaksi, sillä kuningatar ilmoittaa, että
iloinen perhetapaus on odotettavissa, ja kuningas lyö kreivin ritariksi
haaveellisin menoin.

HIERTA. Mikä nerokas spectacle!

ANNA ELISABETH (hymyillen). Minua melkein arveluttaisi olla tässä
häijyssä ivassa mukana, jollen tietäisi herra mieheni tulevan tästä
hyvälle päälle. (Sydämellisesti.) Viihdyttääksemme hänet viipymään
Seestassa olemme tänään iloisella mielellä kaikki. (Leikillisesti,
iloisesti.) Te nuoret saatte mielin määrin vihata noita kruunupäitä...
tänään tahdon pysyä mukana, vaikka yksinäisyydessäni olenkin usein
ihmetellyt tuota vihan katkeraa oppia.

KLICK (kohteliaasti). Tähän hyvän sydämen ihmettelyyn vastaa
parhaiten veljeni Ehrenström laulullaan. (Kääntyen peräovea kohti.)
Prologi alkaa! (Läsnäoleville.) Se on laulu nykyajan naurettavista
pikkutyranneista. (Istuutuu taka-alalle).


V KOHTAUS.

Ehrenström tulee takaovesta kädessä nuottivihko.

EHRENSTRÖM (sirosti kumartaen; lausuu laulun nimen). "Les tyranneaux
ridicules." (Esittää seuraavan laulun karrikoivin ilmein säestyksen
kuuluessa taustalta.) [Säestys voi tapahtua pianolla, kitaralla tai
luutulla.]

    Sansonin Charles on rikkain Ranskan pyöveleistä,
    ja köyhin kuudestoista on Louis.
    Mut tää jos tyhjä penningeistä,
    Charles vippaa, mutta — hioo veistä,
    ja riemuitsee Paris.

    Taas Tanskanmaassa Kristian on morfinisti,
    ja prinssi Fredrik kantaa kyttyrää.
    Siell' leski vanha maan on risti.
    Ja ken on myrkkyspesialisti,
    hän arvoon kiipeää.

    Mut nokkelimmat arvat kolmas Kustaa heittää:
    Hän naist' ei lemmi, mutta pojan saa,
    hän viinan kieltää — viinat keittää,
    hän tanssein pirunsorkan peittää
    ja kahlein armahtaa.


VI KOHTAUS.

Laulun kestäessä tulee portaista _Juhana Antti Jägerhorn_ kantaen
kädessään kolmihaaraista kynttilää. Hänen tullessaan kynttilän valo
heittää portaitten vasempaan seinään hänen varjonsa, joka pysyy hetken
paikallaan, ennenkuin hän itse tulee näkyviin. _Bierkenin_ ja _Hedvig
Marian_ huomio kääntyy varjoon, ja jälkimmäinen huomauttaa siitä
hiljaa kuiskaten ja kädellä viitaten Anna Elisabethille. Viimeisten
säkeitten ajan Jägerhorn seisoo viimeisellä porrasaskelmalla ankarana,
mutta rauhallinen ilme kasvoillaan, ja heti laulun loputtua nousevat
herrat, paitsi Argillander, kunnioittavina kuin päällikön edessä.
_Beata Kristiina_ ilmestyy heti säestyksensä lopetettuaan peräovelle ja
istuutuu ovipieleen.

JÄGERHORN (rauhallisen ylevästi). Meidän on ylennettävä mielemme
hyveen harjoituksin eikä matkittava riettaan hovin turhamaista elämää.
(Asettaa kynttilänjalan vasemmalle kaapin päälle.)

KLICK (kunnioittavasti, mutta iloisesti). Mitä käskee Valhallan päämies?

JÄGERHORN. Miten on puolustanut karhunkämmenkilpeänsä Kustaa Björnram?

EHRENSTRÖM. Kypärin Walfauderina voin vakuuttaa, että hänen
miekkailutaitonsa ja kykynsä kestää ruumiillista tuskaa ovat
moitteettomat.

HIERTA. Minut hän vei eilen illalla huoneeseensa ja teki satanistisia
temppuja: sammutti kynttiläin valot kaukaa, huoneen toisesta päästä, ja
sytytti ne taas miten tahtoi. Ja sitten... minulla oli kunnia lainata
hänelle kaksi dukaattia. Sacre Dieu! miten meillä oli hauskaa.

JÄGERHORN (Bierkenille ja Ehrenströmille). Veljemme Turnausmarsalkka ja
Walfauderi saattakoot proselyytin tänne tavalliseen tapaan. (Bierken ja
Ehrenström poistuvat peräovesta).

JÄGERHORN (kaikille). Veljeskuntamme kokous alkaa. (Siirtyy oikealle
etualalle; läsnäolevista poistuvat eri ovista _Argillander_, saattaen
_Anna Elisabethia_, ja _Klick_, saattaen _Hedvig Mariaa; Hierta_
järjestää korokkeen kokousta varten: asettaa esille pöydän ja tälle
laajan, mustan verhon, jonka ottaa kaapista; sytyttää kaapin päällä
olevan toisenkin kynttilähaarukan ja asettaa tämän, paperit ja musteen
hanhensulkineen pöydälle, touhuten koko ajan innokkaana ja tärkeänä.)

JÄGERHORN (Beata Kristiinan aikoessa poistua viimeisenä
oikeanpuolisesta ovesta). Neiti Beata... (Beata Kristiinan
lähestyessä.) Olen ajatellut teitä... tuolla kammiossani.

BEATA KRISTIINA (arastuen). Tulen melkein hämilleni... (Hätäisesti.)
Olen varmaan häirinnyt... (koettaen leikillä peittää hämmennystään)
lentämällä kuin utelias kana kuulemaan tuontuostakin herrojen
keskustelua. Mutta... minulla kun ei koskaan ennen ole ollut onnea...

JÄGERHORN. Ajattelin niitä vaikeuksia, joihin kohtalo on teidät
vienyt...

BEATA KRISTIINA. Se lienee orvoksi jääneen tavallinen kohtalo... joutuu
kaukaisten sukulaisten...

JÄGERHORN (keskeyttäen). Se on loukkaus sydämen vapautta kohtaan, se on
teidän elämänne turmelemista, mitä kuulin Anna-rouvalta...

BEATA KRISTIINA (kuin säikähtäen). Hänkö? Avasin hänelle sydämeni,
äitini nuoruuden ystävälle, en ajatellut, että...

JÄGERHORN. Rauhoittukaa. Otin hänen luottamuksensa vastaan loukatun
naisen ritarina, siitä voitte olla varma. — Niin paljon kuin riippuu
meidän voimastamme, Seestan isäntäväen ja minun, emme salli teidän
joutua vasten tahtoanne tuon juopottelevan kirkkoherran kehnon ja
huonotapaisen pojan vaimoksi. (Lämpimästi.) Tähän sanaani saatte
luottaa, neiti Beata.

BEATA KRISTIINA. Luulin... siellä maalla, että kasvatusisäni tahto
oli kova sallimus, jota vastaan oli synti kapinoida. Täällä olen
oppinut ajattelemaan. Kun luulin teidän eräänä iltana puhuvan sydämen
oikeudesta ja hyveen ylpeydestä, joka kerjurinkin vaatteissa saa
ruhtinaat kumartamaan, silloin ymmärsin, että minulla on oikeus asettua
kasvatusisääni vastaan.

JÄGERHORN. Te olette ihailtava, Beata Kristiina. Teidän sydämellenne ei
hyveen tarvitse antaa käskyjä...

BEATA KRISTIINA. Minun ei ole tarvinnut mitään muuta kuin uskoa teidän
ajatuksiinne. Enkä pelkää mitään, niin kauan kuin minulla on teidän
myötätuntonne ja... (kuin kavahtaen omaa avomielisyyttään) ja...
Seestan lempeän rouvan. (Iloisesti.) Kuten näette, olette jo melkein
suorittanut ritarintehtävänne.

JÄGERHORN (myös leikkisässä sävyssä). Ja löytänyt palkinnokseni
opetuslapsen, jonka veroista hartaassa oppivaisuudessa en ole tähän
asti nähnytkään...

BEATA KRISTIINA (ojentaen kätensä). Luulen, he tulevat...

JÄGERHORN (suudeltuaan Beata Kristiinan kättä, pitäen sitä yhä vielä
omassaan). Tulettehan hetken kuluttua takaisin. (Leikillisesti.) Meidän
on... minä luulen... muserrettava tuo inhoittava kirkko.

BEATA KRISTIINA (nyökäten myöntymykseksi, poistuu oikealle).

JÄGERHORN (siirtyy korokkeelle).

HIERTA (kumartaen). Eh bien, kaikki on valmista... (Siirtyy oikealle
jääden seisomaan.)

JÄGERHORN (jää odottavana pöydän taakse seisomaan tarkaten pöydällä
olevia papereita).


VII KOHTAUS.

_Kustaa Björnram_, puoliksi ränsistyneeseen pukuun puettu keski-ikäinen
mies, jonka kasvojen ilme osoittaa myrskyisiä elämänvaiheita, mutta
myöskin nokkeluutta ja kelmiyttä, tulee peräovesta _Bierkenin_ ja
_Ehrenströmin_ saattamana. Kaikki herrat seisovat koko kohtauksen ajan.

JÄGERHORN (Björnramille). Luutnantti ja kuninkaallinen sihteeri Kustaa
Björnram, kestettyänne mielen lujuudella ruumiilliset koetukset on
teidät nyt saatettu doorilaisen temppelimme esikartanoon, voidaksenne
todistaa, että myöskin sieluunne on tunkeutunut Valhallan iankaikkinen
valo. Te seisotte nyt ihmisenä ihmisen edessä ja tuotte julki
ajatuksenne miehen suoruudella, ilman vilppiä ja peittelyä. Oletteko
valmis?

BJÖRNRAM (pälyiltyään edellisen repliikin aikana salavihkaa
ympärilleen). Jos riittänee swedenborgiaanien, narcissaanien ja
aasialaisten veljien viisaus, valistusmiesten kirjat ja...

JÄGERHORN. Vastatkaa siis: Mikä on parhain valtio?

BJÖRNRAM Missä on toteutettu vallan kolmijako, kuten sen oikein esittää
Montesqieun "L'esprit des lois".

JÄGERHORN. Kuka on tyranni?

BJÖRNRAM. Ken rikkoo kolmijaon harmoniaa: vallankaappauksella,
sananvapauden riistämisellä, kansan varoja tuhlaamalla tai huonolla
elämällä, esimerkiksi (lyhyt paussi) _Gustave le roi_.

KLICK. Selvästi sanottu!

BIERKEN. Ja rohkeasti.

EHRENSTRÖM. Ja oikein!

HIERTA. Enkös sitä sanonut!

JÄGERHORN. Miten palvelet parhaiten isänmaata, jossa tyranni hallitsee?

BJÖRNRAM (tarkaten läsnäolevia, tarkasti seuraten vastauksensa
vaikutusta). Tyrannin karkoittamalla tai (lyhyt paussi) surmaamalla.

ÄÄNIÄ (innostuneesti). Kuulkaas...

JÄGERHORN. Mihin velvoittaa veljesvala?

BJÖRNRAM. Ken luopuu maallisista eduista ja naisen lemmestä veljensä
tähden, ken surmaa veriveljensä, ennenkuin uhraa valaveljensä, hän on
veljeyden täyttänyt.

JÄGERHORN. ken on pettureista katalin?

BJÖRNRAM. Juudas Iskariot.

JÄGERHORN. Ja Juudaksen osa?

BJÖRNRAM. Surma ja ikuinen häpeä.

JÄGERHORN. Miten vannot meille oman veljeytesi?

BJÖRNRAM (nostaen oikean kätensä). Ihmisenä.

JÄGERHORN. Sinäpä sen sanoit. (Tarjoten korokkeelle nousevalle
Björnramille oikean kätensä ja laskien vasemman hänen oikealle
olalleen.) Olet veljemme ja Valhallan veljeskunnan, Rutger Ingenpojan
looshin, jäsen, ja nimitän sinut asemieheksi Kultaisen Jousen
osastoon. (Kaikille.) Ja nyt valmistukaa kaikki vastaanottamaan
everstiämme. (Poistuu vinttikerrokseen, vieden mukanaan pöydällä olevan
kynttilähaarukan.)

(Klick, Ehrenström ja Bierken poistuvat onnitellen käteltyään
Björnramia peräovesta).

BJÖRNRAM (vieden viimeisenä kättelevän Hiertan etualalle). Tämä veljeys
taitaa olla hengenvaarallista hommaa.

HIERTA (istahtaen tuolille). Non, mon frère, ei muuta kuin haukuskella
kuningasta ja siteerata suuren Jean-Jacques'in confessioneja.

BJÖRNRAM (äkkiä). Mutta kuninkaalla on — urkkijoita.

HIERTA (pahasti säikähtäneenä). Fi donc... Jestas sentään... (Ottaa
taskustaan pienen migreeniputken, huokailee kuin sairas ja sivelee
putkella ohimoitansa.)

BJÖRNRAM (lähestyen; kujeillen). Niillä on sininen merkki röyhelön alla
ja leikarin naama.

HIERTA (kääntyy tuijottamaan kauhistuneena Björnramiin, ponnahtaa ylös
ja katsoo Björnramin rintaröyhelön alle; retkahtaa jälleen istumaan
helpotuksesta huoahtaen).

BJÖRNRAM (työntäen Hiertan luotaan). Mitä sinä, nulikka, uskallat?
(Teeskennellen uhkaavaa.) Vaadin hyvitystä!

HIERTA. Etkö sinä tiedä, että minä sairastan syvää melankoliaa, jonka
olen perinyt äidin puolelta, ja ainaista kalvavaa elämäntuskaa...
(Ottaen jälleen migreeniputken ja sivellen ohimoitaan.) Jollei olisi
tätä vilvoittavaa migreenirasiaa, olisi minun jo monta kertaa käynyt
pahemmin kuin nuoren Wertherin, joka sairasti samoja tauteja ja —
surmasi itsensä...

BJÖRNRAM (nauraen). No, olkoon sitten menneeksi. Voit hyvittää
kunniaani esimerkiksi — viidellä dukaatilla.

HIERTA (kaivaen kiireesti taskustaan rahat; nousten ja antaen ne
Björnramille). Parole d'honneur! Sinä olet oikea gentleman.

BJÖRNRAM (laskee kätensä Hiertan olkapäälle ja vie hänet aivan
etualalle).


VIII KOHTAUS.

Samalla tulee peräovesta _Argillander_, menee tarjoilupöydän luo ja
kaataa itselleen likööriä; ryyppää hitaasti maistellen.

BJÖRNRAM (Hiertalle; urkkien). Mistä sinä saat rahaa?

HIERTA. Me pelaamme! Bierken häviää minulle, minä häviän Klickille ja
eversti häviää meille kaikille. Bierken ja minä vippaamme toisiltamme
ja Jägerhornilta, joka pitää joka kerran moraalisaarnan, mutta vippaa
kumminkin. (Kerskuen.) Me pelaamme uhkapeliä, näetkös, huimaavia
summia, ja Bierken on rappiolla, pelihimon uhri... Voilà l'histoire,
mon frère.

BJÖRNRAM. Mutta entäs apurahoja, noin suoralta kädeltä, kassoista,
aatteen puolesta? Majesteettirikos on kallista peliä...

HIERTA (etääntyen; syvästi halveksuen). Me emme ole myöneet itseämme.
Me olemme majureita, everstejä ja kenraaleja kohta joka poika, kun
vain onni antaa takapotkun oikealla tavalla. (Siirtyy Argillanderin
lähestyessä korokkeelle ja ryhtyy järjestämään sitä entiseen kuntoon.)

ARGILLANDER (on lähestynyt; muhoillen kohteliaasti). Herra Björnram
ei kieltäne sananpalvelijallakaan pientä heikkoutta silloin tällöin
korttipeliin?

BJÖRNRAM (viittaa Argillanderia istumaan oikealle pelipöydän ääreen).

ARGILLANDER (istuutuen). Pieni istunto korttien parissa rauhoittaa
sielun ja varjelee sen suuremmista synneistä, eritoten hyvässä seurassa.

BJÖRNRAM (on istuutunut, järjestellen kortteja pöydällä; nokkelasti).
Valistuneelle hurskaudelle käy korttipakka rukouskirjasta.

ARGILLANDER. Ooho... tuopa kuulostaa näin evankeliuminkin saarnaajasta
hieman lavealta sananselitykseltä...

BJÖRNRAM (sukkelasti). Vain oikeaoppista lutherilaisuutta. Eikös
antanutkin Martti herra meille venyvimmän kaikista ojennusnuorista:
mieliala ja hurskaus ovat kaksoisia. Ne, niin sanoakseni, punnitsevat
toisensa. Eikö näin ollen voi Herra herättää mielemme näkemään
herttakuninkaassa taivaallisen kuninkaan ja patakuninkaassa pimeyden
ruhtinaan, joka meidän on kaikin voimin kaadettava... (Kaataen ja
vetäen puolelleen korttiparin.) Kas näin. Ja myöskin nujerrettava
sydämissämme. (Ottaen erilleen kortin.) Entäs tämä musta rouva? Kukas
muu kuin esiäitimme Eeva, josta meidän on päästävä irti (lyöden
pöytään) kuten perisynnistä.

ARGILLANDER (nauraa ja kaataa rouvan). Mikähän siinä lienee, että
jumalattomat miehet ovat hauskimpia kavereita maailmassa...

BJÖRNRAM. Mikäs muu voisi tarjota _papille_ virkistävää vaihtelua kuin
jumalattomuus?

ARGILLANDER. Mutta, herra luutnantti, näin leikin lomassa en malta olla
tiedustamatta, onko perää siinä huhussa, että kuningas aikoo verottaa
uudella verolla papiston kymmenyksiä. Savon papisto on siitä syvästi
huolissaan.

BJÖRNRAM. Sellaisesta aikeesta olen kyllä kuullut...

ARGILLANDER. Tyrannillinen aikomus! Ja Herran palvelijoita kohtaan.

BJÖRNRAM (leikillisen iroonisesti). Nähkääs, kirkkoherra, jos papin
säkki on pohjaton, tottakai on kuninkaan aarrearkku sekä pohjaa että
_laitoja_ vailla. Mutta... talonpoikahan maksaa sekä kymmenykset että
kymmenysten kymmenykset...

ARGILLANDER. Ehei, herra luutnantti, piru pettää peijakkaankin —
sanotaan — mutta suomalainen talonpoika pettää sekä papit että
peijakkaat...

BJÖRNRAM (väliin tokaisten). Tai maallisella kielellä: varas varkaankin
varastaa.

ARGILLANDER (huomaamatta Björnramin ivaa). Sanokaapas muuta! Jos
suurennat jyvämitan, se tekee kukkurapäät latteita kuin lehmän jäljet
karjatiellä, en paremmin sano. Jos koetat punnuksia korjailla vaimosi
ja lastesi parhaaksi, se paiskaa vaakaan piimäistä voita ja höyryävää
lihaa, joka painaa kuin syntisen kaulassa myllynkivi.

BJÖRNRAM. Saanemme kuitenkin toivoa, että kirkkoherran syvä kokemus
ja ahneudensynnin niin sanoakseni omakohtainen tuntemus on antava
voimaa juurittamaan tämän paheen pois (naurahtaen ilvehtivästi) ainakin
seurakunnassa.

ARGILLANDER (tuimasti). Arvon herra, tarkoitatteko te leikkiä
minulla ja vakavilla asioilla? Olen tullut eversti Sprengtportenilta
anomaan vainotulle Savon papistolle oikeutta kuninkaan mielivaltaa
vastaan. Mutta jos hänen oppilaansa haastavat kunnon israeliitalle
filistealaisten kieltä, olen hänelle huomauttava, että haemme ennemmin
turvaa vaikka riettaasta hovista kuin pilkkaajien leiristä...

BJÖRNRAM (on katsellut valppaasti ympärilleen; Hiertalle). A-propos,
veljeni, he harjoittelevat kiinalaisessa salongissa jotain...
näytelmää...

HIERTA. Mon Dieu! Ja kuningas on tässä... (Poistuu suinpäin peräovesta.)

BJÖRNRAM (Argillanderille; asiallisen terävästi). Arveletteko,
että Savon papisto liittyisi kuninkaaseen, jos se pääsee lisätystä
kymmenysverosta ja ostamasta pastoraattejaan?

ARGILLANDER. Siitä panen pantiksi koko syntisen pääni ja nämä
katumuksessa harventuneet haiveneni.

BJÖRNRAM. Entä jos suuremmille tilallisille ja pappiloille
myönnettäisiin jälleen viinanpoltto-oikeus?

ARGILLANDER (yhä innostuen). _Laillisessa_ humalassa me menemme vaikka
hirteen kuninkaamme puolesta ja meidän perässämme koko Suomen papisto
ja kansa rusthollarista loiseen saakka.

BJÖRNRAM. Siinä tapauksessa ei meidän ole vielä vannottava kummankaan
nimeen, vaan odotettava ja harkittava.

ARGILLANDER. Mutta... milläs puolella te sitten oikein olette? Teidän
patriotisminne ja...

BJÖRNRAM (nokkelasti). Olen _yläpuolella_! Sellainen pitkänokkainen
kalalokki, joka saa lennellä nälkäänsä kirkuen elämän sumeitten vesien
yllä.

ARGILLANDER. Mutta asioitten punnitseminen avomielisellä selkeydellä
ja niin sanoakseni kultavaa'alla on paras tapa näin... Herodeksen ja
Kaifaan kesken.

BJÖRNRAM. Suoraan sanoen: olen virkaheitto luutnantti, ja
kuninkaallisen sihteerin arvo on kerjuupassina. Olenpa keikaroinnut
röyhelöissä ja hetaleissa, olen kumarrellut lakeijana Pariisissa
ja manaillut henkiä näkyviin Lontoossa ja Tukholmassa. Saksalaisen
käherrystaidon tunnen paremmin kuin omat sormeni, jotka kuitenkaan
eivät ole koskaan luvattomasti toisen omaan koskeneet. Sanalla sanoen:
olen saanut tuhlata jokaiseen äyriin enemmän neroutta kuin minua
tyhmemmät hollantilaiseen dukaattiin.

ARGILLANDER. Tjaa, en voi kieltää, että mitä tulee hengenlahjojemme
maallisiin hedelmiin, olemme kumpikin vääryyttä kärsineet.

BJÖRNRAM. Nyt huhutaan Tukholmassa myöskin sellaista, että
kuningas aikoo muuttaa politiikkansa saadakseen tukea papistolta
ja talonpojilta aatelia vastaan. Ette voi olla havaitsematta, että
silloin tuomiorovastin liperit ja piispanhiipat vaihtavat miestä kuin
hovikeikarit pukua, ja nokkela aatelismies ja sielunpaimen yhdessä...
sanalla sanoen: minulle kultakala, teille Pietarin kalansaalis...


IX KOHTAUS.

_Beata Kristiina_ tulee oikeanpuolisesta ovesta neulomus kädessä ja
istuutuu oikealle, odottavana katsahtaen portaisiin päin.

ARGILLANDER (silmättyään Beata Kristiinaan, nousten; peittäen
tarkoituksensa ylimalkaiseen haasteluun). Niinpä niin... tunnustella
ajan merkkejä ja niistä havaita mikä hyödyllistä on... öhöm. (Kulkee
Björnramin kanssa keskustellen peräovea kohti.)

BJÖRNRAM (poistuu peräovesta).

ARGILLANDER (kääntyen Beata Kristiinan puoleen). Tyttäreni, panepa
kokoon kimpsut ja kampsut, meidän on aika matkata jälleen sinne...
Jumalan selän taakse.

BEATA KRISTIINA (nousten; säikähtyneenä). Kotiin? Näinkö pian?

ARGILLANDER He-hee, vai pian... Oo, te älyttömät galatalaiset ja nuoret
naiset, etkös tiedä, että kotipuolen sulhasilla ovat olleet nämä viikot
kuin sarvettomat etanat... (Nauraa merkitsevästi.)

BEATA KRISTIINA. Armollinen rouva on pyytänyt minua viipymään kauan, ja
herra Jägerhorn...

ARGILLANDER (julmistuen). Jägerhorn!

BEATA KRISTIINA (asettuen vastarintaan). Hän ei salli minua kuljettaa
kuin karitsaa. Hän on minun _ritarini_.

ARGILLANDER (melkein hyvätuulisen mehevästi). Ja kantaa kai tyhjissä
taskuissaan mamsellin viirejä... (Tuimasti.) Paikalleen sanottuna: Se
mies on palkaton kornetti parka, sinä olet orpo, (hurskastelevasti)
jota minun tuntoni vaatii varjelemaan aatelisherrojen vilpillisistä
houkutuksista.

BEATA KRISTIINA. Puolustan omaa vapauttani, jonka arvo on minulle
täällä selvinnyt kaikkea muuta kalliimmaksi. Ja olen valmis sen teiltä
lunastamaan kaikella mitä minulla on.

ARGILLANDER (rehevästi, melkein lempeästi). No, mutta... eikö minun
rakas rippilapseni havaitse, että hän pistää päänsä pensaaseen ja
paljastaa koko sydämensä suloisine aivoituksineen. Jollen olisi saanut
elämän herralta ymmärtämyksen suurta lahjaa...

BEATA KRISTIINA (päättävästi). Kirkkoherra Argillander, tiedän
sangen hyvin, että vain äidinperintöäni tavoitellaan aikomallanne
avioliitolla. Olen valmis siitä luopumaan teidän hyväksenne,
korvaukseksi siitä vaivannäöstä, jota kasvatukseni on teille tuottanut.

ARGILLANDER. Kauniisti orastaa tekemäni hengenkylvö rippilapseni
sydämessä. Sen havaitsen jalosta aikomuksestasi. Mutta niin on säätänyt
harkitsevainen viisaus, että alaikäiset tyttölapset eivät voi määrätä
perinnöstään muuta kuin... niin sanoakseni neitsyytensä hinnalla,
aviosäätyyn astumalla.

BEATA KRISTIINA. Poikanne ja hänen isänsä kaikki matalamieliset
alhaisuudet eivät kykene minua lannistamaan. Se tietäkää.

ARGILLANDER. Maailman turhuus viettelee, sen näen. Mutta... minä olen
naittajasi nyt ja vastedes ja kykenen kyllä pitämään huolta ajallisesta
onnestasi. (Varoittavasti.) Tutki itseäsi, tyttäreni. (Jyrkästi.) Ja
valmistu huomiseksi matkalle. (Poistuu peräovesta.)

BEATA KRISTIINA (seisoo hetken tuskaisen neuvottomana, katsahtaa
portaisiin, kääntyy ja sulkee peräoven, hymyilee kuin vapautuneena ja
rientää portaitten alapäähän; kutsuen). Herra Jägerhorn... (Katsahtaa
levottomana oviin päin; jälleen kutsuen.) Herra Jägerhorn...


X KOHTAUS.

_Jägerhorn_ tulee kiireesti portaita.

JÄGERHORN (ottaen Beata Kristiinan molemmista käsistä, vieden hänet
etualalle). Olin tulossa teitä etsimään. En voinut olla kuulematta
keskusteluanne... (Saatettuaan Beata Kristiinan sohvalle ja
istuuduttuaan itse tuolille hänen lähellensä.) Olkaa turvassa, tulin
oikeaan aikaan, kuulemaan hyveellisen sydämenne puhuvan jaloa kieltä.
Kuulin teidän äänenne värähtävän häpeästä toisen alhaisuuden tähden. Ja
tiesin, että olin lähetetty teidän pelastajaksenne.

BEATA KRISTIINA (alttiisti). Pelastus on jo täällä, sydämessäni.

JÄGERHORN (sydämellisesti). Tunnen, että se sydän on minulle
vilpittömästi avoin, kuin hiljainen puutarha taivasta kohti.

BEATA KRISTIINA (puoliksi itsekseen). Se lienee kuin nurmi ja
laidunmaa, joka kaipaa sadetta.

JÄGERHORN (vakavasti; tuskalla). Mutta, Beata Kristiina, te ette tunne
minua, ette tiedä, olenko...

BEATA KRISTIINA (hymyillen). Itseäni en taida tuntea.

JÄGERHORN. Olenko luottamuksenne arvoinen? Sitä ette kysele lainkaan.

BEATA KRISTIINA. Keneen luottaisin, ellen _mestariin_... minäkin,
nähkääs, rohkenen haastaa teille opetuslasten kielellä.

JÄGERHORN. Ja kuitenkin: tällä "mestarilla" on oma sairautensa, jota
olen luullut parantumattomaksi ja jonka tähden minulla ei ole ollut
oikeutta tunnustaa teille sydämeni herääviä ajatuksia. Mutta nyt,
äskeisen puhtaan tekonne edessä, se muuttuisi rikoksen taakaksi, jos en
kykene vilpittömyydessä olemaan teidän arvoisenne. Koko viheliäisyyteni
tahdon antaa tuomittavaksenne...

BEATA KRISTIINA (hymyillen). Luulen, etten jaksa tuomita, en oikein
enkä väärin...

JÄGERHORN. Teidän täytyy se kuulla, sillä teidän tulee tietää, että
sydämestäni on vain toinen puoli vapaa ja onneen arvollinen, toinen on
lumottu ja myrkytetty.

BEATA KRISTIINA. Sen lumoojatar myrkytti... niinkö?

JÄGERHORN. Kävin kolme vuotta sitten Tukholmassa. Olin tehnyt
työtä koko nuoruuteni innolla Savon rajamailla kenttäosastoissa,
ja esimiesteni suositusten piti taata minulle Tukholmassa upseerin
valtakirja tuotapikaa. Mutta siellä olivat kuninkaan suosikit, tuhlari
Armfelt etunenässä, panneet käyntiin häpeällisen valtakirjain ja
virkojen kaupittelun. Ja he vaativat lahjuksia eli akordisummaa, joksi
he häpeänsä hinnan olivat hienosti nimittäneet. Kokemattomuudessani
olisin ehkä tuon laittoman veron suorittanut, mutta minulla ei
ollut tarvittavaa summaa. Ja parin viikon kuluttua sain kylmän
ilmoituksen, että ansioni eivät riittäneet vakinaiseen virkaan. Olin
jo kokenut tarpeeksi häpeätä paetakseni kotiin. Mutta... isävainajani
nuoruudentuttavuuden nojalla olin saanut pääsyn erään ylhäisen
valtaneuvoksen perheeseen, jonka nuori tytär vangitsi sydämeni
kokonaan. Nyt hän lienee hovin juhlituimpia kaunottaria, mutta
silloin hän oli vielä liian nuori tuon hovikarusellin vietäväksi,
ja ihmeellisin neitseellinen kauneus oli kuin ruusuköynnös hänen
vyötäröillään. Hän oli kuin Jeanne d'Arc ilman sotisopaa, kuin
uudestisyntynyt Heloise... niin hän kuunteli ja vastasi, kun vietimme
iltoja hänen isänsä puutarhassa. Sen yökasteisilla nurmikkoaukeamilla
me tapasimme toisiamme salaa. Ja kun aamukylmä vavahdutti meidät
takaisin maailmaan, me erosimme, ja minä palasin yksinäiseen asuntooni
autuaasti riutunein jäsenin ja aivoissa lähtemätön kuutamon valo.

BEATA KRISTIINA (viehtyen mukaan). Ja se nainen nukkui
neitsytkammiossaan... eikä nukkunut kuitenkaan.

JÄGERHORN. Eräänä iltana, kun valtaneuvoksen kartanossa vietettiin
juhlaa, oli onneni korkeimmillaan. Illan näytelmässä näytteli
rakastettuni haltiatarta, joka pelastaa Rinaldon viettelijätär Armidan
noidanlumoista. Hän ratsasti valkoisella hevosella. Hänen käsivartensa,
jotka olivat minua onnellista — ja onnetonta — syleilleet, olivat
verhottomat, ja hänen vyötäisillään säteili timanttiketju. Minä sain
näytellä Rinaldoa ja seurata hänen ratsuaan. Ja huumaavien applodien
vaiettua saatoin hänet näyttämöltä pukusuojaan, jossa yhteisen ilomme
hurmiossa vannoimme toisillemme ikuista uskollisuutta, (katkerasti
lisäten) todellakin: uskollisuutta... Seuraavana aamuna astuin
valtaneuvoksen eteen, kosimaan korkean herran tytärtä, minä — viraton
kornetti, ylhäisiä suhteita vailla. Vanha herra julmistui. Hänen,
valtaneuvoksen, perheen ja maalaisaatelisten Jägerhornien kesken eivät
mitkään sukulaisuussuhteet voineet tulla kysymykseen. Niin hän pauhasi,
ja minä läksin talosta. Mutta ehdotin Magdaleenalle, rakastetulleni,
että pakenisimme Suomeen. Kuvasin hänelle pakomatkan hurmaavia
vaiheita, Suomen erämaita, sen kultaisia maanteitä ja ratsuani, jolla
minä — Rinaldo muka — pelastaisin haltiattareni, niinkuin hän oli
näytelmässä pelastanut ritarinsa.

BEATA KRISTIINA. Ja hän? Mitä hän sanoi?

JÄGERHORN. Puhuin, riemuitsin, avasin hänelle sylini ja olin valmis
häntä kantamaan, ajattelematta muuta kuin pyhää kantamustani. Mutta
hän, nyt hän avasi sokaistuneet silmäni. Hän naurahti lyhyesti ja
kylmästi, silitti hetken päätäni säälivästi hymähtäen: "Poika parka..."
Jäykistyin sanattomaksi. Hän helähti nauramaan siristävin silmin:
"Galanteriaa vain, hyvä herra. Lemmenleikki on aina sallittu tulevalle
hovinaiselle... Vain Suomen Sysmässä on, kuulema, aatelisjunkkareita,
jotka syöksyvät suoraa päätä isäukkojen luo tankkaamaan huonolla
kielellä lemmenvalojansa. Galanteriaa! Ajanvietettä ja — harjoitusta,
kukaties! Oppikaa toki tapoja, hyvä herra." En ymmärtänyt muuta,
syöksyin ulos, ja kun yötuuli herätti minut kauheasta unestani, tunsin
melkein nautintoa, olin kuin pelastunut tyhjyyden noidan, Armidan,
saarelta.

BEATA KRISTIINA. Ja niinhän pelastuittekin! Se oli vain heräämistä
oikeaan aikaan.

JÄGERHORN. Enkä pelastunut kuitenkaan. Täällä, kotona, tuo nainen
palasi muistoihini. Se syöpyi vereeni, paloi houkuttelevana tulena,
yllätti häpeänä, joka tulvahdutti veret kasvoihin. Usein se hiipi
mieleeni väsymyksenä ja uuvutti minut kuin keuhkotauti tuomitun miehen.
Se kalvoi vähitellen loppuun koko nuoruuteni ilon, ja minä tuijotin
pian kamarini akkunasta elämää kuin tylynharmaata seinää.

BEATA KRISTIINA (nousten; kiivaasti). Minä vihaan sitä naista! Hänellä
oli kyllälti tämän elämän antimia. Ja jalkojen juuressa puhtaan
nuorukaisen rakkaus, ja sen hän polkee häpeään... kuin kurtisaani
laihan kukkaron katulokaan.

JÄGERHORN (väsyneesti). Miten helppo teidän on tuomita.

BEATA KRISTIINA (hiljentyen; katuen). Ei, ei! Unohtakaa mitä sanoin. Se
lienee ollut vain unohdetun ja orvon katkeraa mieltä...

JÄGERHORN Mutta... jos olenkin häntä ikävöinyt kuin vanha kerjäläinen
lapsuutensa päiviä, olen tuon tunnottoman kuvan edessä myös rukoillut
yhtä ainoata ruhtinuuden päivää, jolloin hänen täytyisi polvistua
eteeni. Mikä saatanallinen riemu: kokea hänen näyttelevän nöyryyttä
edessäni ja nähdä hänen valheensa läpi. Pitää kämmenellään, tuossa
kourassa hänen henkeään ja... ruumistaan...

BEATA KRISTIINA (vavahtaen tuskasta, loitoten; puoliksi itsekseen).
Niinkö paljon te häntä rakastatte? (Koettaen puhua luontevan iloisesti,
mutta hätääntyen.) Miten minä viivynkään... Menen auttamaan armollista
rouvaa juhlavalmistuksissa. (Aikoo poistua.)

JÄGERHORN (on noussut; kiihkeästi). Jääkää! Kaikki mikä kuuluu teille,
on vielä sanomatta.

BEATA KRISTIINA (kahden vaiheilla). Hän on iloinnut jo viikkoja
herransa ja miehensä saapumisesta. Sillä voimalla hän nousi
tautivuoteelta. Hänen heikko sydämensä, joka on saanut niin monta
kertaa pettyä, sykkii ja iloitsee jälleen. Enkö kiirehtisi...

JÄGERHORN (pettyneenä). Tekin? Teidän minä uskoin kestävän armotontakin
totuutta, siksi juuri, että se on vilpitöntä.

BEATA KRISTIINA (kylmähkösti). Miksi vaivaatte mieltänne hetkeä varten?
Minähän matkustan huomenna ja...

JÄGERHORN (pidättäen hänet; ehdottomasti). Siksi juuri. Nyt on
puhuttava koko elämää varten. Tulkaa... (Vie Beata Kristiinan istumaan;
istuutuen hänen lähellensä.) Beata Kristiina, tämän saman, ramman
sydämen rohkenen tarjota teille...

BEATA KRISTIINA (katsomatta Jägerhorniin). Jalosukuinen ritari, suotte
minulle arvaamattoman kunnian. Mutta... kuulittehan, kasvatusisäni
jyrkkä vastarinta...

JÄGERHORN. Pelkäättekö? Ettekö usko tekään, että sydämellä yksin on
oikeus ratkaista ruumiistamme ja sielustamme?

BEATA KRISTIINA. Minä en pelkää mitään. Sillä minä rakastan teitä.
(Lähestyen, antaen molemmat kätensä Jägerhornille.) Olen rakastanut
ensimmäisestä päivästä saakka. Mutta en tahdo peittää niitä uhrauksia,
joita orvon-kohtaloni vaatii ritariltani.

JÄGERHORN (ihastuneena). Mitä suuremmat ne ovat, sitä onnellisempi
olen. Me tarvitsemme vain kestävyyttä, emmekä luonnottoman pitkäksi
ajaksikaan. Sillä jo on lähestymässä se hetki, jolloin aloitamme
taistelun vierasta tyranniutta vastaan. Sen vapauden ihmeen, jonka
Washington näytti maailmalle, me toteutamme, niin totta kuin
veljesvalamme sen käskee. Ja kuka voi meidän liittoamme silloin estää?

BEATA KRISTIINA (taipuen Jägerhornin puoleen). Ei kukaan, ei mikään,
sen tiedän... (Hetken vaitiolo; äkkiä, huolehtivasti.) Mutta oletko
varma veljistäsi?

JÄGERHORN (levollisesti). Kuin itsestäni. Vala veljeni Kaarle Henrik on
Tyrtaioksemme. Maan kaikilla puolilla on meillä uskaliaita tovereita.
Ei puutu kolmenkymmenen tyrannin murhaajia, jos tarvitaan. Ja minä
tahdon olla veljilleni omatunto, hellittämätön ja vakaa. (Vetäen Beata
Kristiinan puoleensa.) Mitä voi tämän kaiken keskellä rakkaudellemme
aika?

BEATA KRISTIINA (melkein leikkiä laskien). Aikaa en pelkää, jollei se
rumenna minua sinun silmissäsi.

JÄGERHORN Nyt on hyvä olla. (Levittää käsivartensa.) Sinä ojensit
puhtain käsin parantavan lääkkeen.

BEATA KRISTIINA (lähestyen). Synnintunnustus sen teki, en minä, heikko
nainen, joka kaipaan suudelmaa, vain suudelmaa... (On vaipumaisillaan
Jägerhornin syliin, mutta kavahtaa erilleen, sillä oikeanpuoliseen
oveen koputetaan.)


XI KOHTAUS.

_Anna Elisabeth_ tulee, oveen koputettuaan, oikealta. Hänellä on toinen
avattu ja toinen suurikokoinen, suljettu ja sinetöity kirje kädessään.
Hän on itkettyneen näköinen ja kävelee väsyneesti; ojentaa huoahtaen
suljetun kirjeen Jägerhornille ja vaipuu tuolille, vasemmalle.

JÄGERHORN (siirtyy taka-alalle lukemaan kirjettä).

BEATA KRISTIINA (lähestyen Anna Elisabethia). Armollinen rouva,
oletteko sairas?

ANNA ELISABETH (puhjeten kyyneliin). En kestä enää...

BEATA KRISTIINA. Miksi itkette, hyvä rouva?

ANNA ELISABETH (kärsivänä; kiihkeästi). Hänen levotonta henkeänsä. Se
vaeltaa kuin jättiläisvarjo vieraita rantoja. Miksi hän ei koskaan
väsy, että saisin häntä kerran hoitaa kuin omaani. Ei, hän ajaa takaa
valtaa ja kunniaa ja kolkuttaa ruhtinasten ovilla.

BEATA KRISTIINA Mitä on tapahtunut... onnettomuusko?

ANNA ELISABETH. Herrani ei tulekaan kotiin. "Tärkeät asiat", hän sanoo,
estävät. (Katkerasti.) Ne ovat estäneet aina. Hän lupasi viettää täällä
viikkoja. Minä käskin sydämeni lyömään tasaisesti ja nuorentumaan.
Tahdoin viihdyttää hänet jäämään luokseni pitkäksi aikaa. Ja nyt,
ohi oman kotinsa ja vaimonsa, suoraan Porvooseen ja Tukholmaan ja
Hollantiin. Ei päivää hän välittänyt minulle uhrata.

JÄGERHORN (joka on lukenut kirjeen, lähestyen, innostuneena). "Savon
jumala" ei riitä enää. "Suomen jumala" on oleva hänen kunnianimensä.
(Erikoisesti Beata Kristiinalle tarkoittaen.) Mitä äsken ennustin, sen
täyttää everstimme tällä kirjeellään. Nyt joka miehelle kylkirauta. Tie
on auki. (Rientää kiirein askelin peräovesta, jättäen sen jäljessään
auki.)

BEATA KRISTIINA (Anna Elisabethille). Jotain iloista on tapahtunut!

ANNA ELISABETH. Kuulitko hänen ääntänsä? Se merkitsee kapinaa ja
vaaroja niille, joita rakastamme. En ole mitään niin hartaasti
rukoillut kuin lepoon pääsemistä ennen sen... kauheimman tuloa. Tämä
rikkinäinen sydämeni tuntuu kyllä tietävän, että se on kuultu. —
Saata minut huoneeseeni. (Nousee Beata Kristiinan auttamana; pysähtyy
keskinäyttämölle.) Ken antaa meistä rakkautensa suurelle miehelle,
hän saa valmistua uhraamaan itsensä pala palalta. Tämä on sinulle,
kasvinsisareni tytär.

BEATA KRISTIINA (intomielin). Ja jos sellainen rakkaus minut tuhkaksi
polttaisi, kiittäisin Jumalaa osastani...

ANNA ELISABETH. Lienet oikeassa, tyttäreni. Kärsimyskin voi olla,
meille naisille, armon järjestystä. Me tunnemme sen neitseinä, ehkä...
näemme sen selkeästi, kun vajaa meissä lakkaa ja täydellinen tulee.
(Kääntyy, poistuu oikealle Beata Kristiinan saattamana.)


XII KOHTAUS.

Alkaa kuulua taustalta äänten sorinaa, ja herrat tulevat peräovesta
innokkaasti keskustelevana joukkona. Ensin _Björnram, Bierken_ ja
_Hierta_, sitten _Klick_ ja _Ehrenström_. Tämän jälkeen _Jägerhorn_,
joka kulkee kirje yhä kädessä korokkeelle.

JÄGERHORN (korokkeelta). Lyhyesti, veljet: Itävallan ja Alankomaitten
kesken on syttymäisillään sota. Everstimme maine on saattanut
Oranian prinssin kutsumaan hänet palvelukseensa. Hän saa johtoonsa
monituhantisen legioonan, jonka hän aikoo järjestää Savon-brigadin
tavoin kevyeksi jalkaväeksi sekä ratsuosastoiksi. Hänellä on myös
oikeus täyttää kaikki upseeripaikat. Ja nyt hän, joka on meidät
sotilaiksi kasvattanut, kutsuu tässä kirjeessä meitä todistamaan
kuntomme.

HIERTA. Entä... meidän asemamme dans légion? Eversti ei ole voinut
jättää sitä järjestämättä ansioittemme mukaan... (Osa herroista
liikahtaa uteliaana.)

JÄGERHORN (jyrkästi). Meillä ei voi olla kenelläkään mitään ansioita,
sillä työ on vasta edessä. Jo huomenna on meidän aloitettava
suomalaisien värväys.

KLICK. Suomalaisten? Hollannin sotaan?

JÄGERHORN. Juuri niin. Eversti ilmoittaa, että kuningas on
värväysoikeuden häneltä kieltänyt. Meidän on siis suoritettava se
salassa.

EHRENSTRÖM ja BIERKEN (huudahtaen). Sehän on ilmeistä kapinaa!

JÄGERHORN. Se on kapinan _valmistamista_ ja ainoa tie.

KLICK. Ja oikea tie. Ainakaan Savon miehet eivät ole unohtaneet Savon
jumalan nimeä.

JÄGERHORN. Juuri suomalaisten on muodostettava legioonan kantajoukko.
Yksinäisinä palkkasotureina vieraalla maalla emme merkitse mitään
isänmaan asialle. Mutta palatessamme sodan päätyttyä suomalaisten
veteraanien etunenässä on arpa heitetty, Pohjolan Rooma on säikähtävä,
ja kansa on nostettavissa aseisiin.

EHRENSTRÖM (vilpittömästi). Nyt minä ymmärrän! Suomalaiset Galliaan! Ja
palattuamme on Kymijoki tuleva kuuluisaksi kuin Rubicon...

JÄGERHORN (tinkimättömästi). Ken epäröi, hän nouskoon ja erotkoon
meistä. Nyt on kaikki yhden kortin varassa.

KLICK (toisten puolesta). Epäilisimmekö, päästessämme kärventämään
Tukholman kahvilasankareitten hienoa hipiää!

JÄGERHORN. Hyvä. (Klickille.) Sinä veljeni pidät huolen siitä, että
veljeskuntamme haaraosastot saavat käskyn värväyksen aloittamisesta.
Lisäksi: yhden teistä on noustava ratsulle ja tavoitettava eversti
Porvoossa, ennenkuin hän ehtii purjehtia satamasta.

BJÖRNRAM. Veljeskunnan alimpana asemiehenä osoittanen parhaiten intoani
tarjoomalla nämä koetellut koipeni ratsun selkään ja itseni suuren
everstimme palvelijaksi.

JÄGERHORN. Saat suosituksen oitis. (Muille.) Ja te muut, huomenaamuksi
valmiita matkalle. (Poistuu portaisiin.)

BIERKEN. No, hitto vieköön! Kaikki yhden kortin varaan! Se on minun
pelitapaani se, ja kerran se vetelee. (Kääntyen toisten puoleen.)
Pojat, tämä yö pelataan, "bostonia". (Argillanderin ilmestyessä
peräovelle.) Ja mukaan pappi ja pohjaton säkki.


XIII KOHTAUS.

_Argillander_ astuu sisään.

ARGILLANDER (Bierkenille; nauraen). Sellaisesta tarjouksesta ei
hengenmiehen sovi kieltäytyä, sillä valvomaan on meitä käsketty...
(Siirtyy Björnramia kohti.)

EHRENSTRÖM. Pojat, juhlasaliin! Ja booli kuntoon.

BIERKEN (herrojen kääntyessä poistumaan). Kaksi boolia! (Poistuu
Klickin, Ehrenströmin ja Hiertan seurassa peräovesta.)

BJÖRNRAM. Kirkkoherran monien hengellisten lahjain joukossa lienee myös
armolahja selittää unennäköjä? Vai luetaanko se teologiassa synniksi?

ARGILLANDER. Mitä kauemmin olen tutkistellut synnin olemusta, sitä
sopuisammaksi ovat mielestäni käyneet synti ja hurskaus. Summa summarum
theologiae...

BJÖRNRAM. Miten selitätte siis tämän tapauksen, joka on ihmeellinen
kuin uni? Kuningaskala ja patrioottien leijonanharjainen otus syöksyvät
parhaillaan samaan nieluun ja kiiskenpoikaset perässä...

ARGILLANDER. Virranmutkaan painun ja jökötän kuin ahven kivellä.

BJÖRNRAM. Oikein. Minä kierrän lokkina, tarkaten oikeaa hetkeä...

ARGILLANDER. Niinpä niin, etsikkoaikaa... Ja vanha ahven hotkaisee
silloin maaruunsa kiiskenpoikasen toisensa perästä... yhteiseksi
avuksi...

BJÖRNRAM (tarjoten kätensä). Siihen mennessä...

ARGILLANDER (lyöden kättä). Kuin ahvena kivellä. (Kulkevat taka-alaa
kohti.)


XIV KOHTAUS.

_Jägerhorn_ tulee rappusista kirje kädessä.

BJÖRNRAM (jää seisomaan odottavana taka-alalle).

ARGILLANDER poistuu peräovesta.

JÄGERHORN (ojentaen Björnramille kirjeen). Muuten... seuraat everstin
määräyksiä. (Kulkee Björnramin ohitse oikealle.)

BJÖRNRAM (kumartaa syvään, aikoo sanoa jotain, mutta vaikenee ja
poistuu havaitessaan Jägerhornin aikovan poistua).

JÄGERHORN (avaa oikeanpuolisen oven, katsoo etsien sivuhuoneeseen,
kääntyy takaisin näyttämölle).


XV KOHTAUS.

_Beata Kristiina_ tulee oikealta.

BEATA KRISTIINA (lähestyen). Miten käy meidän?

JÄGERHORN (vakavan riemullisesti). Me olemme nousseet mitättömyyden
haudasta. (Ojentaen kätensä.) Tule... (Kääntää Beata Kristiinan
katsomaan vasemmalle akkunaan.) Katso, miten elokuun hämärä tihenee ja
tummenee. Yhdessä-olomme viimeinen yö on meidän ensimmäisemme. Eikä se
ole koskaan loppuva...

BEATA KRISTIINA (painuen Jägerhornin puoleen). Sinun on viimeinen ja
ensimmäinen hetki...

JÄGERHORN (kuumasti). Puutarha on kuin kypsä jättiläishedelmä. Me
olemme kaksi elävää siementä sen kosteassa maailmassa. Lähtekäämme...
(Kietoo käsivartensa Beata Kristiinan vyötäisille ja saattaa hänet
kiirehtien peräovea kohti.)

Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä; on helteisen heinäkuun
iltapäivä.


I KOHTAUS.

_Jägerhorn_ istuu vasemmalla lukien kirjaa; _Klick_ istuu taka-alalla
ovenpielessä kirjoitellen muistikirjaansa.

JÄGERHORN (laskee kirjan pöydälle, punnitsee miettien hetken, silmää
vielä kirjaan; Klickille, tähän katsomatta). "Valloitus ei sido enempi
kuin varkaus." Mitä sanot siitä Raynalin ajatuksesta?

KLICK. Ken riistää meiltä sen, minkä luonto itse on lahjoittanut, ja
vaivamme hedelmät, hän on varkaana tuomittava.

JÄGERHORN. Riistää? sanoit. Pitäisi siis olla: Valloitus ei sido enempi
kuin varkaus ja ryöstö.

KLICK (hieman hajamielisesti; kirjoittelunsa lomassa). Ehkäpä niin.

JÄGERHORN (ponnistellen yhä jyrkempään tulokseen). Mutta ryöstäjä, joka
tarpeen tullen, omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa, vaatii omaisuutemme
ja henkemme? Hänhän ei ole muuta kuin ryöstömurhaaja, kuolemaan vikapää.

KLICK. Tuo ei ole mikään uusi totuus. Valhallan veljesvala sisältää
jokaiseen tyranniin nähden saman tuomion.

JÄGERHORN (nousten, ottaen kuin ajatuksissaan kirjan pöydältä;
painavasti). Niin, ja velvoituksen sen _täytäntöönpanoon_. Siinäpä sitä
ollaan. Me vannomme, mutta valaa emme täytä. Me puhumme liian paljon ja
teemme liian vähän.

KLICK. Minkä teimme me sille, että Wienin ja Haagin diplomaatit saivat
sodan estetyksi, ja meidän rekryyttivärväyksemme lakkasi alkuunsa.
Täytyy odottaa uutta tilaisuutta, ei auta.

JÄGERHORN. Tilaisuus on aina olemassa niille, jotka eivät epäile, kuten
me. Me vietämme painajaisöitä. Ja käsivartemme? Ne vain pyyhkivät
tuskanhikeä. Ja tyranni elää ja vallitsee... (Itsekseen punniten.)
Ajatella... On kaksi samankaltaista tekoa: toinen katala murha, toinen
sankarityö, mutta kummassakin rikoksen leima...

KLICK (leikillisen iroonisesti). Taaskin kyselet, muilta ja itseltäsi.
Näyt lukeneen Suomen kansan katkismusta. "Mitä se on?", "Mitä tämä
merkitsee?" seisoo siellä jokaisen käskyn jäljessä. Piispallista
saivartelua, moraalista hapatusta!

JÄGERHORN (istuutuen jälleen). Olet oikeassa. Siitä täytyy päästä.
Sillä isänmaan kohtalo ei odota. (Puoliksi itsekseen.) Ja meillä
kaikilla on kiire, sangen kiire...

KLICK (nousten; nauraen). Hirsipuuhun vai mestauslavalle?

JÄGERHORN. Veljeni, kohta vuoden on minua odottanut nainen, joka on
antanut minulle kunniansa.

KLICK (ihmetellen). Mitä tarkoitat?

JÄGERHORN. Beata Kristiina odottaa kasvatusisänsä luona. Lupasin hänet
noutaa palattuani voittajana, kuten luulin. Kun aikeemme raukesi, olen
miettinyt tuhansia keinoja. Kysymysten sokkeloissa olen piinannut
itseni melkein uuvuksiin. En ole _voinut_ lähteä tyhjin käsin. Ahnetta
pappia ei masenneta pelkillä kosimisilla...

KLICK (istuutuen Jägerhornin lähelle). Sinä rakastat... Silloin
ymmärrät minuakin... Niin toisin tavoin kuin rakkaus on tullutkin minun
osakseni.

JÄGERHORN (hämmästyen). Sinun?

KLICK. Juuri minun, lemmenrunoja kyhäilevän tuulihatun! Minulla
on salainen onni, joka herättää minut joka aamu kuin haltiattaren
kosketus, sillä minä tiedän näkeväni jo aamulla hänen kasvonsa.

JÄGERHORN (yhä enemmän kummissaan). Täälläkö...?

KLICK. Lähellä ja kaukana, avioliiton kahleissa, käteni yltämättömissä,
mutta... minä olen tehnyt hänen kauneudestaan itselleni viheriöitsevän
ristin...

JÄGERHORN. Toisen miehen vaimo...

KLICK (nousten). Sinun sisaresi, Nynäsin rouva. Vaadi hyvitystä tai
ojenna kätesi. Kumman teetkin, en tahdo sitä enää salata.

JÄGERHORN. Ja sisareni?

KLICK. Olin hänelle jo aikaisemmin tuhlannut mitättömän ihastuksen
sanoja, käsittämättä niiden alla nukkuvaa rakkautta. Mutta kun
onnettoman emäntämme sairauden aikana valvoin öitä hänen avuksensa,
kohosi hän silmissäni saavuttamattomaksi kauneudeksi. Hän oli
kuin laupeudentyönsä pyhittämä. En rohjennut lähestyä, en kyennyt
pakenemaan. Mutta kuoleman katveessa ei ihminen nähtävästi kykene
peittämään itseänsä. En minäkään. Eräänä yönä tunnustin hänelle
rehellisesti kaiken. Ja hän salli sen tapahtua. Hän ei luvannut mitään,
enkä minä häneltä lupauksia pyytänyt. Mutta sen tiedän, että minulla on
oikeus kantaa hänen värejänsä.

JÄGERHORN (ojentaen Klickille kätensä; lämpimästi, mutta
murheellisena). Sinä olet onnellisempi minua.

KLICK. Luulin äsken...

JÄGERHORN (istuutuen). En sanonut vielä kaikkea. Tuskin itselleni
rohkenen tunnustaa, että hänen kasvonsa ovat ikäänkuin vierasten
ajatusten haalistamat. En voi sille mitään. Hänen pitäisi olla
lähelläni. Välimatkan tyhjyyttä me emme kestä. — Olen kyllä
kirjoittanut. Mutta hänen kirjeensä harvenivat, ja — nyt ne ovat
lakanneet. Onko hän unohtanut minut, vai asetetaanko hänelle esteitä?
(Nousee, ryhtyen levottomana kävelemään.)

KLICK (vakavasti). Mitä seisoneekin vastassamme, sitä älä unohda, että
veljeytemme teräskilpi on nyt kirkkaampi kuin koskaan ennen.


II KOHTAUS.

_Hedvig Maria_ tulee mustaan pukuun puettuna oikealta.

HEDVIG MARIA. Saamme vieraita. Kaksi ratsua ajoi portista. Saanemmeko
vihdoinkin tietoja everstistä.

KLICK siirtyy katsomaan akkunasta.

HEDVIG MARIA (Jägerhornille). En ole lakannut sitä suremasta, ettei hän
kiirehtinyt vaimonsa kuolinvuoteelle, ei maahanpaniaisiin, ehkäpä hän
ajaa vaunuissa ohi vaimonsa haudankin...

JÄGERHORN (Hedvig Marialle). Sinä vilpitön sydän! (Lähestyen;
lämpimästi.) Sinun tulee tietää, että luotan siihen mieheen, kenelle
sen annoit.

HEDVIG MARIA (sydämellisesti). Myös minä toivon olevani jalon veljeni
arvoinen.

KLICK (akkunan luota). No, totta vieköön... itse eversti von Otter
laveassa persoonassaan. (Hedvig Marialle.) Lähtekäämme vastaan.

HEDVIG MARIA tarttuu tuottavasti Klickin käsivarteen; poistuvat
peräovesta.


III KOHTAUS.

Bierken tulee portaista, kulkee peräovelle ja todettuaan toisten
poistuneen lähestyy Jägerhornia.

BIERKEN (röyhkeästi). Tarvitsen rahaa.

JÄGERHORN. Taasko pelivelka?

BIERKEN. Ja kunniavelka.

JÄGERHORN. Sinä olet lurjus!

BIERKEN. Olkoon menneeksi, jos saan kolmesataa täysipainoista dukaattia.

JÄGERHORN. Hiertalleko olet ne taas velkaa?

BIERKEN (naurahtaen). Sille narrilleko kunniavelkoja? Ehei, tämä on
miehelle, jolle täytyy pitää sanansa tai... (Tekee kuvaavan liikkeen
ohimoaan kohti.)

JÄGERHORN. Että Hierta on yksinkertainen, sen olen tietänyt, mutta että
Bierken on luonteeltaan alhainen, sen havaitsen nyt vasta.

BIERKEN (kautta rantain). Tietääkös Valhallan valtias, mikä on
ilmiantaja — (Jägerhornin kääntyessä kuin inhoten poispäin) se on
sellainen mies, joka saa kymmenen kertaa suuremman summan, jos
vihjaisee kuninkaan suosikeille äskeisestä värväyksestä ja eräistä
muista...


IV KOHTAUS.

_Klick_ ilmestyy edellisen repliikin loppupuolella peräovelle.

JÄGERHORN (käännähtää Bierkeniin, huomaa Klickin; syvästi
kuohuksissaan). Tuossa on petturi!

BIERKEN näyttää hätkähtävän, jäykistyy pelokkaan kyräilevään asentoon.

KLICK (lähestyen; Jägerhornille). Mitä käsket?

JÄGERHORN. Jollei hän kykene itse lävistämään kurjaa päätänsä, saa
hän taistella minua vastaan. Siihen mennessä: arestiin. (Viittaa
yläkertaan.)

KLICK (Bierkenille). Lähde. (Poistuu Bierkeniä saattaen portaisiin.)

JÄGERHORN (on kääntänyt kärsivän näköisenä Bierkenille selkänsä;
toisten lähtiessä, puoliksi itsekseen). Hänestäkin on minun omatuntoni
vastuussa...


V KOHTAUS.

_Ehrenström_ tulee peräovesta, matkapuvussa.

EHRENSTRÖM (reippaasti). Suuria uutisia!

JÄGERHORN (synkkänä). Onko tyranni surmattu? Ovatko valtiopäivät
tuominneet Armfeltin ja muut suosikit mestauslavalle? Pienemmät uutiset
eivät ole enää suuria.

EHRENSTRÖM (yhä iloisesti). Onpa Seestan filosofi, näen mä, tuimalla
päällä. Mutta kirkastuupa kohta naamasi, sen takaan. — Onko Björnram jo
saapunut?

JÄGERHORN (lyhyesti). Saapui yöllä. Tietoja Sprengtportenille.

EHRENSTRÖM. Kuninkaallisia tietoja! Everstimme ajaa parhaillaan Porvoon
tietä neljän hevosen vetämissä vaunuissa kuin kuningas Eriksgatallaan,
ja kuningatar, pohjolan kaunein nainen, istuu hänen vierellään.

JÄGERHORN. Onko aikomuksesi vähentää kunnioitustani opettajaani
kohtaan? Luuletko, etten häpeäisi hänen puolestaan, jos hän
tähänastiset laiminlyöntinsä aviomiehenä kruunaisi vielä —
rakastajattarilla.

EHRENSTRÖM (kiusoittelevan leikillisesti). Syytä ennemmin itseäsi!
Tiedätkö, kenestä Sprengtportenin jälkeen puhutaan eniten Tukholman
hovissa? — Juhana Antti Jägerhornista, Valhallan kuuluisasta
mestarista. Etenkin naiset! Juuri niin, teidän harvinaisuutenne...

JÄGERHORN. Kuka on tuo nainen?

EHRENSTRÖM. Isaura.

JÄGERHORN. Harvinainen nimi ja... kummallinen. Mitä sukua?

EHRENSTRÖM (leikillisesti). Kuningattaret eivät käytä sukunimeä...


VI KOHTAUS.

_Hedvig Maria_ ja eversti _von Otter_ univormuun puettuna tulevat
peräovesta. Jälkimmäinen on oikea miekan, maljan ja naisen rehevä,
mutta jo ohi loistopäiviensä elänyt ritari.

HEDVIG MARIA (aikoen poistua oikealle). Emännän velvollisuudet...

v. OTTER. Sukkela keino päästä lentoon. (Kaikille.) Katkera sallimus,
nuoret veljeni. (Viitaten punoittavaan nenäänsä.) Mitä loistavammaksi
käy tämä maallinen majakkani, sitä nopsemmin lentävät ohitseni elämän
perhoset.

EHRENSTRÖM. Ne pelkäävät kuolemaa jättiläisliekissä!

HEDVIG MARIA (hymyillen veikeästi). Hetkiseksi, herra eversti. (Poistuu
oikealle.)

v. OTTER. Tulivuoressa! Siitä saakka, kun tapahtui Lissabonin
maanjäristys, olen verrannut itseäni kraateriin, jolle nainen on
onnellinen tilaisuus maanjäristyksen järjestämiseen.

EHRENSTRÖM. Ja nainen joutui pakokauhun valtaan.

v. OTTER (taputtaen Ehrenströmiä olalle). Ei aina, ei aina, nuori mies.
(Lyöden kättä Jägerhornille.) Mutta, nuori ystäväni, teiltä tulin
kysymään, miten käy sotamiehen, jolta puuttuu ruuti ja ammukset.

JÄGERHORN (hymyillen). Hänen selkäpuolensa saa ottaa kuulat vastaan.
(Viittaa v. Otteria istumaan ja itsekin istuutuu vasemmalle.)

v. OTTER. Parbleu! Oikein vastattu. (Istuutuen.) Ja siihen tilaan on
nyt joutunut koko pataljoonani. Mitä meidän on tehtävä? Kysyn sitä koko
upseeristoni puolesta. Sotahuhut vahvistuvat...

EHRENSTRÖM. Älkää surko, herra eversti. On olemassa mies, joka osaa
hankkia kultaista ruutia ja sillä sekä lyijyä että kuoleman mustaa
ruutia.

v. OTTER. Kuningasko, se lurjus, joka keskellä katovuotta juoksi
hovista hoviin, ihaili Roomaa, metsästi Neapelissa ja tanssi
Versailles'issa, parbleu, tanssi sotakassan tyhjäksi? Se tyhjähousuko...

EHRENSTRÖM. Kuningasko? Ehei. — Ettekö ole kuulleet, että hän
perusti Tukholmaan pelihelvetin ja rakentaa sen tuloilla parhaillaan
hullujenhuonetta...


VII KOHTAUS.

_Klick_ tulee portaista edellisen repliikin aikana.

KLICK (tarttuu keskusteluun). Itselleen vanhuuden turvaa! Hän _tietää_
siis olevansa hullu, siinä on jo jotain neroutta.

JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Mitä useampi mielenvikainen Ruotsin
valtaistuimella, sitä enemmän meillä isonvihan kauhuja.

EHRENSTRÖM. Tämäkö Euroopan tyhjätaskuisin tyhjäntoimittaja? Ei, pojat,
tarkoitin Yrjö Maunu Sprengtportenia, joka aloittaa kohta Suomen sodan
Ruotsia vastaan.

KLICK (nauraen). Kuulkaapa, herrat, veljemme Ehrenström on ajanut
hovikarusellissa itsensä pyörryksiin.

EHRENSTRÖM. Eipä niinkään. Aioin vain säästää erään uutisen everstin
itsensä sanottavaksi. Mutta koska asia on julkinen salaisuus ja koska
meidän on otettava hänet vastaan kuninkaallisesti, olkoon sanottuna,
että Björnramilla on kuninkaan käskykirje, jolla everstimme nimitetään
Suomen armeijan ylipäälliköksi.

v. OTTER (nousten). Triomphe! Parbleu!

JÄGERHORN (on noussut). Silloinhan olisi... isänmaa pelastettu!

KLICK (Ehrenströmille ). Kerro miten tapahtui tämä ihme.

EHRENSTRÖM (istuutuen). Everstin palattua Hollannista Tukholmaan
kerääntyi hänen ympärilleen loistava seura. Venäjän lähettiläs
kumarteli kultaisin lupauksin, kuninkaan veli, herttua Kaarle, kuunteli
mielellään hänen kuvauksiaan Suomen itsenäisestä kuningaskunnasta...

JÄGERHORN (äkkiä; kiinteästi). Kuningaskunnasta?

EHRENSTRÖM. Se oli vain diplomatiaa. Samalla aikaa hän esiintyi
valtiopäivillä ja lisäsi kannattajiaan päivä päivältä. Ooh, se oli
loistava näytelmä, jota Suomen nerokkain ylimys johti tahtonsa mukaan.

KLICK. Mutta sitten? Tämähän oli kaikki kuningasta vastaan.

EHRENSTRÖM. Hän saartoi ja piiritti kaikilta puolilta, kunnes kuningas
antautui ja etsi sovintoa. He keskustelivat kauan, kuningas, Armfelt ja
hän. Silloin tuli sanoma armollisen rouvamme sairaudesta ja lähdimme
matkaan. Mutta ylipäällikön valtakirja jäi kansliaan valmistettavaksi.
Björnram sai käskyn purjehtia suoraan Pohjanlahden yli ja ratsastaa
yötä päivää. Me olemme voittaneet!

JÄGERHORN. En voi enää epäillä. Tämä on kunnianpäivä. Mitä teemme,
veljet?

EHRENSTRÖM. Suomen leijona liehumaan!

v. OTTER. Pojat, suihkulähteestä tehdään jättiläisbooli!

JÄGERHORN. Tänään on armahdettava raskainkin rikos. (Klickille.) Vie
sana Bierkenille.

KLICK (poistuu portaisiin).

EHRENSTRÖM. Nyt, pojat, kenraalia vastaan!

v. OTTER. Seis! Koko pataljoona mukaan. Minä komennan ja parbleu, minun
viinabassoni tekee rumpalin virkaa hurratessamme.


VIII KOHTAUS.

_Klick, Hierta, Bierken_ ja _Björnram_ tulevat portaista.

KLICK (kiireissään ). Tieltä kuuluu vaunujen jyrinä.

v. OTTER. He, kaikki aselajit. Eteenpäin, mars! (Poistuu peräovesta
jäljessään _Klick, Hierta_ ja _Bierken_.)

JÄGERHORN (vetää luokseen mukana aikovan Björnramin). Minkä näköinen on
se nainen, joka saapuu tänne everstimme seurassa?

BJÖRNRAM. Miten kuvaisinkaan... arvoitusta? Hänen kasvonsa ovat
pakanalliset ja — hurskaat. Joku hurja haave, aie näyttää vaivaavan
hänen mieltään, kun hän kyselee sinusta, tuon tuostakin...

JÄGERHORN (kavahtaen). Minusta? Tunteeko hän minut?

BJÖRNRAM. En tiedä. Mutta silloin hän tarttuu käsivarteen ja huoahtaa
kärsimättömästi.

JÄGERHORN. Olisiko hän tasavaltalaisten lähettämä... asioissa?

BJÖRNRAM. Mahdotonta tietää. Joka tapauksessa: kaunis nainen. Hänen
vartalonsa! Kuin elämänhalun jumalattarella...

JÄGERHORN (rypistäen kulmallisiaan; äkkiä). Pidä kirje valmiina...
(Siirtyy vasemmalle, jää katsomaan ikkunaan.)

BJÖRNRAM (kumartaa, poistuu peräovesta).


IX KOHTAUS.

_Isaura_, upeasti puettu ylimysnainen, tulee oikealta Jägerhornin
huomaamatta. _Hedvig Maria_ tulee jäljessä saattaen.

HEDVIG MARIA osoittaa ääneti Jägerhornia, ikäänkuin aikoisi ruveta
esittelemään.

ISAURA panee sormen huulilleen, viittaa Hedvig Mariaa vetäytymään
takaisin.

HEDVIG MARIA näyttää huvitetun hämmästyneeltä, nyökkää sitten
ymmärtävästi ja poistuu hiljaa oikealle.

ISAURA (kevyen iloisesti). Minulla oli saattajana uskoton ritari.

JÄGERHORN kääntyy, jää tyrmistyneenä tuijottamaan Isauraa.

ISAURA (yhä nauraen). Hän läksi katumusretkelle pyhälle haudalle,
sovittamaan syntejään, luulen. Ja niin minä jäin vaunuihin yksin. Tosin
oli minua portilla vastassa kokonainen pataljoona kavaljeereja, mutta
minä olin puolestani uskoton heille. (Vakavammin.) Sillä minäkin olen
pyhiinvaellusmatkalla. No, mykkä ritari, enkö tehnyt somasti?

JÄGERHORN (liikahtaa kuin satutettuna; kääntyy katsomaan poispäin.)

ISAURA. Todellakin, profeetathan ovat katkeria naisille! Luulenpa
melkein voittaneeni riidan, joka syntyi hiljan emäntäni Sofia
Albertiinan luona juorutessamme Seestan nuoresta erakosta. Prinsessa
sanoi: "Hän lienee henkiennäkijä, joka loihtii öisin Suomen koivut
hameisiin ja huntuihin!" Toiset väittivät: "Rinaldo hän on, suomalaisen
korven ristiritari, jonka pellavapäinen paimenetar on lumonnut
vuosisadaksi!" Silloin huudahdin minä: "Ei, ei, hän on Tristan!"

JÄGERHORN (sekaisin tuntein; syyttävästi ja hämmentyneenä).
Magdaleena...

ISAURA (lähestyen; hiljentyen). Katuva Magdaleena...

JÄGERHORN (tukahduttavan vihan vallassa). Rietas!

ISAURA (hätkähtäen, mutta voittaen itsensä, kylmähkösti hymyillen). En
ymmärrä, tarkoitin sanoa: minullekin lie aika tullut tavata katumuksen
kirjaa...

JÄGERHORN (hillityn purevasti; siteeraten Magdaleenan sanoja).
"Galanteriaa, ajanvietettä ja — harjoitusta, kukaties." Tulitteko
näyttämään, kuinka pitkälle harjoitukset ovat edistyneet?
Kehnoon suuntaan luullakseni. Ennen te tyydyitte kevytkenkäiseen
kuhertelukieleen. Mutta nyt: ensi sanoiksenne teitä huvittaa häväistä
sitä hautaa, jossa lepää Seestan emäntä vainajana. Ja astutte vieraana
samaan taloon. Sellaistako on nykyisin se hovimuoti ja... galanteria?

ISAURA (suloisesti nöyrtyen). Jalon ritarin tavoin ja oikein te
rankaisette minua tyhjistä sanoistani. — Mutta yhtä ritarillista ei ole
muistuttaa kuusitoistavuotiaan tytön sanoista, jotka elämä kyllä on
minulle jo tarpeeksi karvaasti kostanut.

JÄGERHORN (kylmästi). Valitan. En kuitenkaan ymmärrä teidän
vierailuanne täällä.

ISAURA (äkkiä; kerkeästi). Muistatteko tarinaa nuoresta Tristanista,
joka saapui valepuvussa, narrina, linnaan saadakseen tavata
nuoruudenrakastettunsa, joka nyt eli mahtavan linnanherran
puolisona. Linnan valtiatar tunsi hänet valepuvun alta. Mutta hän
ei paennut narrin mukana vieraisiin maihin, vaikka Tristan oli sitä
varten saapunut. Valtiattaren ylhäinen elämä oli himmentänyt hänen
nuoruudenrakkautensa. Ja narri poistui katkerin ivanauruin, sydän
särjettynä. Kuitenkin: Tristanin lähdettyä tulvahti rakkaus hänen
sydämeensä äärettömällä voimalla, ja hän tunnusti sen ankaralle
puolisolleen. Tämä pieksätti hänet alastomana linnan portailta ja
portista kedolle, jossa rengit ja orjat häpäisivät hänen ruumiinsa,
kunnes hän heitti henkensä kuiskaten Tristanin nimeä. — Juhana Antti
Jägerhorn, minulle on käynyt vielä onnettomammin: en edes tuntenut
Tristaniani hänen valepukunsa alta. Kuinka olisin ymmärtänyt paeta
hänen mukanaan.

JÄGERHORN (peittäen levottomuutensa). Tuo saattaisi liikuttaa minua,
jos en tietäisi sitä... runoudeksi.

ISAURA (herkästi, vakuuttavasti). Vasta lähdettyäsi, pettymysten
avattua silmäni, ymmärsin sinua rakastaneeni. Sinun kömpelö
kumarruksesi, kankea puheesi, mitätön asemasi, niin — koko sinun itkevä
nuorukaisrakkautesi silloin minut nopeasti kylmensi. Olin tottunut
isäni kodissa haaveilemaan siroudesta ja ylhäisestä loistosta. En
osannut nähdä pintaa syvemmälle, en tuntenut kuka olit. Nyt tiedän:
minun unelmieni Tristan oli sekoittanut nimensä kirjaimet, niin että
se särähti kuin "narri Tantris", ja minä petin sinut ja itseni. — Tämä
minun täytyi tulla sinulle sanomaan.

JÄGERHORN. Olen yhä yhtä köyhä, yhtä kömpelö ja kieleni on vielä
karkeampi, sillä olen tottunut puhumaan kovaa totuutta kauniittenkin
kasvojen edessä. Niinpä lienen minäkin — vastaukseksi äskeiseen
tarinaanne — pienen tunnustuksen velkaa. (Kuin pahoittaen
itseään.) Minulla ei ole lupa sitä edes ymmärtää, sillä minulla on
velvollisuuksia naista kohtaan, joka on uskonut minulle kunniansa, jos
lie hovikielessä tämänkaltaisia sanoja...

ISAURA (koetellen, sanojensa vaikutusta tarkaten). Siellä puhutaan
kunniasta ja velvollisuuksista vasta sitten, kun rakkaus on _sammunut_.
(Lyhyt paussi; lähestyen, vakavasti.) Lieneekö täällä toisin?

JÄGERHORN (painuu sanojen satuttamana viereiselle tuolille; puoliksi
itsekseen). Luulin toisin olleen... (Isauran laskiessa kätensä hänen
hartioilleen, avuttomana katsoen.) Tähän saakka luulin!

ISAURA (hyväillen hänen päätänsä; liikutettuna). Olet poika, sama
totinen poika...

JÄGERHORN (onnen ja tuskan ilmeet lientyvät masennukseksi). Sitäkö
varten join lääkettä toisen kädestä, jotta, terveeksi tultuani,
menettäisin sinut toisen kerran?

ISAURA (istuutuen Jägerhornin lähelle). Mitä liekin oikeuksia sinuun
muilla enemmän kuin minulla, yksi on meillä yhteinen ajatus, jonka
rinnalla muut oikeudet ja velvollisuudet saavat ainakin odottaa...

JÄGERHORN (tarttuen Isauran käsiin). Odottaa? Niin, nehän voivat odottaa

ISAURA. Tiedätkö, etten tullut luoksesi ainoastaan rakkautta tuntien,
vaan myöskin vihaa?

JÄGERHORN katsoo kummastuneena.

ISAURA. Samaa vihaa kuin sinäkin.

JÄGERHORN. Minä vihaan vääryyttä ja petosta.

ISAURA. Minä vihaan sitä miestä, joka teki väärin minulle naisena ja
sukuni jäsenenä; minä vihaan häntä, ketä _useimmat_ vihaavat...

JÄGERHORN (nousten). Kuningasta?

ISAURA. Kustaa kolmatta ja hänen hoviansa.

JÄGERHORN. Sano, miten on sinua loukattu!

ISAURA (epävarmasti; lyhyin paussein). Ei, älä kysele. Selitän
tarkemmin... tuonnempana. Luottanet minuun?

JÄGERHORN. Ken vihaa tyrannia, hän on rehellinen. Ken vahvistaa minua
aikeissani, hän on luottamukseni arvoinen.

ISAURA (nousten; lähestyen). Oletko jo jotain aikonut ja sitten... ehkä
luopunut?

JÄGERHORN. Olen miettinyt, ja tarpeeksi kauan...

ISAURA Sinulle asetetaan koreannäköisiä ansoja. Jos sota syttyy Venäjän
kanssa, kutsutaan sinut ylipäällikön ajutantiksi, sillä sinä olet
vaarallisin.

JÄGERHORN. Sitä lähemmäksi pääsen päämajaa ja kuningasta.

ISAURA (ihailevasti). Et ole turhaan Valhallan mestari! (Lähestyy,
suutelee häntä itse; Jägerhornin aikoessa painaa hänet syliinsä
irtautuu sulavasti.) Kun on annettu ylpeä isku, saat hyljätä minut tai
pitää luonasi.

JÄGERHORN (aikoo kuitenkin lähestyä).

ÄÄNET (ulkona). Hurraa, kenraali! Hurraa, hurraa!

ISAURA (siirtyen oikealle; oven luota). Hetkiseksi... odotan sinua.
(Poistuu oikealle.)

JÄGERHORN katsoo hetken sulkeutuvaa ovea, kääntyy kasvoilla yhä
selkenevä ja varmistuva onnellisuuden ilme, siirtyy voimakkain elein
vasemmalle ja jää odottamaan saapuvia.


X KOHTAUS.

_Yrjö Maunu Sprengtporten_, puettuna matkapukuun, tulee peräovesta,
jäljessään _v. Otter, Ehrenström, Klick, Bierken, Björnram_ ja _Hierta_.

SPRENGTPORTEN (lyöden kättä Jägerhornille; loistavalla tuulella).
No, Seestan ankara Cato, Pyrrhos on tullut Adrian yli etsimään
kuningaskuntaa.

JÄGERHORN (iloisena). Pyrrhos sai surmansa kivenheitosta. Toivottavasti
ei historia tällä kertaa toistu.

SPRENGTPORTEN. Totisesti ei, sillä meillä on kruununanojia joka
sormelle, vaikka kivitettäviksi, kun vain on valtakuntamme valmis.

v. OTTER. Kun Suomi on vapaa, tarvitsemme vain kenraalin sitä
hallitsemaan, ei prinssejä eikä herttuoita.

KLICK (nopean kohteliaasti). Suomalainen aatelismies on ennenkin
painanut päähänsä kruunun.

HIERTA (kumartaen syvään). L'état, c'est moi... Sen kuningasajatuksen
kykenee vain herra kenraali toteuttamaan.

JÄGERHORN (lujasti, mutta yhä valoisassa sävyssä). Täälläpä kumarretaan
kruunulle, vaikka sitä ei ole vielä edes taottu. Muualla kruunuja
särjetään. Emme suinkaan täällä ryhdy niitä valamaan kuin savenvalajat
kannuja? Varsinkin kun olemme tähän saakka vannoneet _tasavallan_
nimeen.

SPRENGTPORTEN (istuutuen ja samalla viitaten herroille, joista
pari noudattaa kehoitusta). Hyvät herrat, päivä kerrallaan, kun on
kysymys suurista asioista. Kruunusta tai konsulintoogasta nyt ei ole
aika keskustella. Mutta armeijasta, joka meidän on luotava. Savon
kevyet joukot on saatettava jälleen kuntoon. Pohjanmaan miehistä
on harjoitettava iskujoukot, jotka viiltävät vihollisen rintamaa
kuin puukko rintaa. Ja Hämeen ruodut, nuo uskolliset miehet, jotka
eivät osaa perääntyä eikä pettää, heistä tehdään linnoituksiin
vankkumaton varusväki ja rajoille ylikäymätön muuri. Tämän suunnitelman
toteuttaminen vaatii ankaraa työtä. Mutta me teemme sen.

v. OTTER (innostuneena). Par la barbe... siitä pantiksi ainakin
Sebastian von Otterin kunnia ja henki!

SPRENGTPORTEN (puoliksi itsekseen). Ja senjälkeen: tämä kuningas parka,
tämä mielenvikaisen Kaarlen salonkiapina, joka keinottelee parhaillaan
itselleen — hänkin Norjan kruunua, haikailee Puolan kuninkuutta ja
heristelee naisellista nyrkkiään Venäjän eukolle, hän on silloin
käsissämme. Hän luulee antaessaan minulle ylipäällikön valtakirjan,
että riistän Suomesta rautaisin kourin muonaa ja miestä, hankin
hänelle sotateatteria varten veriset laakerit. (Nauraa halveksuvasti.)
Päinvastoin. Siinä seikassa juuri hän ja hänen korea Armfeltinsa
menivät ansaan. Kun he ovat tarpeeksi näytelleet sankaria sekä länteen
että itään, joutuvat he pakosta sotaan. Ja silloin käykin tämä maa
_omin päin_ sotaa.

EHRENSTRÖM. Omaa vapauttansa varten!

v. OTTER (ylenpalttisessa innostuksessa). Tahtoisinpa juoda tuhannen
maljaa ja ammuttaa rykmentillä pilvet hajalle... tämän hetken
kunniaksi! (Innokasta äänten sorinaa.)

SPRENGTPORTEN (äänten sorinan yhä jatkuessa; Jägerhornille). Missä on
Björnram?

JÄGERHORN (muille). Vaietkaa. (Hiljaisuus.)

SPRENGTPORTEN. Avatkaamme tuo kuninkaallinen onnenlehti.

BJÖRNRAM (on lähestynyt ja ojentaa kumartaen kirjeen).

SPRENGTPORTEN (avatessaan kirjettä; hyvätuulisen ivallisesti).
Majesteetin omakätisesti vahvistama Kustaa paran kuolemantuomio...
(Alkaa lukea, hymyilee ensi lauseita silmäillessään, käy äkkiä
tarkkaavaksi, lukee rypistynein kulmin, jatkaa yhä kiihkeämmin,
puristaa paperin kouraansa, ponnahtaa ylös, astuu raivokkain askelin
pari kertaa edestakaisin, pysähtyy; puoliksi itsekseen.) Minulta
riistettiin kokonainen valtakunta... (Vaitiolo.)

JÄGERHORN (toisten seisoessa jännityksestä mykkinä). Mitä on tapahtunut?

SPRENGTPORTEN (vaimennetuin äänin, mutta raivokkaasti).
Juudas-suudelma, kavallus... (Ojentaa kirjeen Jägerhornille;
heittäytyen istumaan vasemmalle.) Mikä häväistys...

JÄGERHORN (silmää nopeasti kirjeeseen). Armfeltin käsialaa... (Antaa
kätensä vaipua; toisille, jotka ovat keräytyneet tiheänä joukkona
hänen ympärilleen.) Kuningas on luopunut aikeestaan. Peruutus.
Yksinkertaisesti: aiotun valtakirjan peruutus.

KLICK (ottaa kirjeen).

JÄGERHORN (kääntyy synkkänä etunäyttämölle päin.)

SPRENGTPORTEN (Jägerhornille). Vaimoni sairaus sen teki. Prinssit,
herttuat, valtiopäivät ja Katariinan lähettiläs olivat puolellani. Hän
pelkäsi kapinaa. Hän ei uskaltanut kieltää minulta ylipäällikkyyttä,
niin kauan kuin olin siellä.

JÄGERHORN (jyrkästi). On tehty virhe. Seurustelu Venäjän lähettilään
kanssa herätti liiaksi epäluuloja kuninkaassa.

SPRENGTPORTEN. Siinä ei ollut virhettä, vaan juuri sydämessä. Tahdoin
täyttää vaimoni viimeisen toivon. Ja päästin viholliseni viime hetkenä
saarroksista. (Naurahtaen katkerasti.) Valtaherrain shakkipelin voittaa
vain laskumestari eikä "viimeisen toivon ritari". (Jää tuijottamaan
synkkänä eteensä.)

100

KLICK (äkkiä). Jägerhorn! (Lähestyen kirje kädessä Jägerhornia, toisten
upseerien seuratessa.) Oletko lukenut loppuun? Täällä sanotaan:
Valhalla ja kaikki maassa toimivat veljesseurat aiotaan hävittää
sodanvaaran uhatessa Venäjän taholta.

JÄGERHORN (ottaen kirjeen). Valhalla? (Silmäten kirjeeseen; puoliksi
itsekseen.) He löivät siis itse viimeisen naulan. (Lähtien koroketta
kohti.) Hyvä. (Korokkeelta; lyhyin paussein.) Veljet! Ketkä
ovat valmiit yhtymään salaliittoon kuninkaan — _surmaamiseksi_?
(Vaitiolo; kukaan ei vastaa; hämmästyneenä.) Ette vastaa? Pelkäävätkö
Valhallan ritarit, walfauderit ja jaarlit totella valaansa, vaikkapa
mestauslavalle saakka?

KLICK (astuen esiin). Olen valmis.

JÄGERHORN. Entä muut?

v. OTTER (muristen itsekseen). Parbleu... (Kääntyy poispäin kynsien
korvallistaan.)

HIERTA (pelästyy, hätääntyy). Mon Dieu... (Siirtyy taka-alalle.)

BIERKEN (tuijottaa synkkänä eteensä).

BJÖRNRAM (on vetäytynyt erikseen oikealle).

EHRENSTRÖM (katkaisten vaitiolon; epävarmana). Eversti ratkaiskoon...

SPRENGTPORTEN (nousee kuin tehden ratkaisevan päätöksen; kylmästi,
hymyillen). Everstikö? Kenraali edelleen, jos suvaitsette. Pettymykset
ja sotataito ovat opettaneet minua turvaamaan myös selkäpuolen.
(Siirtyy vasemmanpuolisen pöydän luo.) Niin, herrat puhuivat — jos
kuulin oikein — kuninkaan kuolemasta. En kiellä sen miellyttävyyttä.
Mutta minua ei huvita olla mukana pienessä hommailussa. Niinpä
tarjoankin teille toisen taistelun ja koston tien, loistavan ja
rikkaan... Suvaitkaa. (Vetää esille useita rahapusseja; heittäen niitä
pöydälle.) Dukaatteja, tarkkaan punnittuja, ja kultaruplia, jokainen
viisitoista hopearuplaa... Jakakaa keskenänne.

BIERKEN (jäljessään _Björnram, v. Otter_ ja _Hierta_ lähestyvät pöytää
ahneina).

JÄGERHORN. Odottakaa. (Sprengtportenille.) Mistä ovat nämä rahat ja
mitä varten ne ovat aiotut?

SPRENGTPORTEN (nauraen). Suuren Katariinan myötäjäislahja Suomen
ylimyksille. Me olemme tervetulleet Venäjän hoviin. Minulle on
vakuutettu kenraalimajurin arvo keisarinnan armeijassa. Ja minä
puolestani takaan jokaiselle teistä arvonylennyksen upseerina.
Tulkaa mukaan. Keisarinna on nyt helposti kiihoitettavissa sotaan.
Me marssimme hänen armeijansa etunenässä tänne, lyömme ruotsalaiset
joukot ja nostamme kansan aseisiin, mihin kaikkeen yksin ollen emme
kykene. Vallankumouksia ei saada aikaan ruusuvedellä, vaan lyijyllä ja
kullalla. — Täällä on, hyvät herrat.

BIERKEN (mukana _v. Otter_ ja _Hierta_ lähestyvät jälleen).

JÄGERHORN (jäätävän ivallisesti). Onko Suomen aateli todellakin noin
rappiolla? Ja sen vanhemmatkin jäsenet? Te, jotka olitte jo silloin
syntyneet, kun saman Venäjän keisarinna silpoi tämän kansan kahteen
osaan. Oletteko nyt, kun irstaan Katariinan ruokahalu vaatisi siitä
loputkin, valmiit palvelemaan juomarahoista tsaarittaren pöydässä?

v. OTTER. Nuori mies, aiotteko loukata vanhan soturin kunniaa?

HIERTA. Ma foi, emmekö ole ritareita sans peur et sans reproche?

BIERKEN (siirtyy keskustelemaan Ehrenströmin ja Björnramin kanssa).

SPRENGTPORTEN. Rakas Brutukseni on ollut aina hyveen harjoituksessa
mestari. Mutta ensimmäinen myös sen sokeudessa. — Olla hyveellinen
Ruotsin herrain parissa on samaa kuin käydä lampaana susien seurassa.
Vai miten ovat Ruotsin kuninkaat tällä vuosisadalla maksaneet
velkojansa? Miljoona livreä silloin tällöin Ranskan Ludvigeilta.
Millä on rakennettu Ruotsin laivasto? Ranskan lahjuksilla. — Ja nyt,
kun Ludvigin raha-arkku on tyhjä, on Kustaa valmis myömään Suomen
ruplista ja kopeekoista, jos vain Venäjä suostuu heittämään Norjan
suojattomaksi. Samaan aikaan hän ottaa vastaan almuja Turkin rahassa.
Ja juuri sillä, muhamettilaisella kullalla, hän palkkaa meitä varten
pyövelin, jollemme ajoissa saa taaksemme voimaa. (Istuutuu.)

JÄGERHORN. Mitä turmeltuneempia ovat Ruotsin herrat, sitä varmemmin
voittavat lahjomattomat miehet.

KLICK. Kumpikaan herroista ei näytä huomaavan, että liittymällä
Venäjään tehdään laskuvirhe. Te unohdatte, että tällä kansalla on
oma sielu ja sydän, josta se ei voi hetkessä luopua. Sen tuhannet
pakomatkat korpeen, takanaan risteilevät kasakkalaumat, ovat syöpyneet
kauhukuvina sen vereen. Piilopirteissä vietetyt pitkät päivät ja
pelonalaiset yöt ovat jättäneet sen mieleen tuijottavan vihan. Eivätkä
voi suomalaiset miehet unohtaa raiskattujen kotiensa raunionäkyjä,
ei tässä polvessa eikä vielä tulevissakaan. Hekö ottaisivat avosylin
vastaan itärajalta marssivat — "_vapauttajat_"?

SPRENGTPORTEN (ylpeänä). Rohkeneeko täällä joku väittää, että Savon
kansa on unohtanut Brahelinnan everstin, hyväntekijänsä, rohkenen
sanoa? Ja onko muussa Suomessa jo haalistunut se kunnia, jonka se
sai erään nuoren upseerin nostaessa Kustaa kuninkaan mitättömyydestä
valtaan? En usko. En saata uskoa.

KLICK. Kaikki hyvät työt muuttuvat tämän kansan mielestä rikoksiksi
sinä hetkenä, kun niitten tekijä on liittynyt sen periviholliseen.

JÄGERHORN (täydestä sydämestä; tuskassa). Emmekä me, Seestan herran
kiitollisimmat oppilaat, kykene ymmärtämään, kuinka hän voi muuttua
tasavaltalaisesta tsaarittaren palvelijaksi.

SPRENGTPORTEN (pilkallisesti). Ja lisäksi sama mies, joka oli
nuorukaisena rojalisti. Ette, sillä te näette vasta viitan, jota
mies kulloinkin kantaa, ette viitan kantajaa, jonka täytyy vastata
vuosisadasta. — Hyvät herrat, sallinette minulle tuon pienen huvin:
hieman kiirehtiä historian etanaa.

JÄGERHORN. Luulen ymmärtäväni tuon tarinan viitoista ja etanasta, jonka
tuntosarvet näyttävät hamuilevan itää. Mutta tämänpä tähden juuri: vain
ratkaiseva teko, joka yhdistää meidät kuin rovion huimailtava liekki
sulkee marttyyrit samaan syliin...

SPRENGTPORTEN (keskeyttäen; käskevästi). Ratsuni!

BIERKEN poistuu täyttämään käskyä palaten nopeasti takaisin.

JÄGERHORN (jatkaa ajatustaan). Vain sellainen teko on itsenäisyytemme
alku. Jokainen luopumus tasavalta-ajatuksestamme on tänä hetkenä rikos.

SPRENGTPORTEN (Ehrenströmille; surumielisyys sanojensa alla). Juhana
Albert, sinä nuorin oppilaistani, satutko muistamaan, mitä olen joskus
sanonut totisesta patriootista?

EHRENSTRÖM. Sen muistan ikäni: "Ken ei tee kaikkea, ei tee mitään
isänmaan puolesta", ja se on ollut meille kaikille pyhänä käskynä.

SPRENGTPORTEN (nousee; Jägerhornille, tähän katsomatta). Juhana Antti
Jägerhorn, ymmärrätkö: siihen "kaikkeen" kuuluu myöskin _rikos_. Lähden
Venäjälle, "luopumuksen" häpeälliselle tielle. Jollen sieltä käsin
kykene luomaan tähän maahan valtakuntaa, on "rikokseni" sen ainakin
pelastava joutumasta _erämaaksi_, jollaista suojamuuria Pietarissa
kyllä suunnitellaan rakennettavaksi Ruotsia vastaan. Jo tämäkin
riittäisi lohdutuksekseni kuolinvuoteellani. — Hyvät herrat, lupasin
teille äsken loistavaa kostoa. Nyt näette: sillä on myöskin musta
varjonsa. Ratkaiskaa.

EHRENSTRÖM (intomielisesti). Päällikköni, jokainen ajatus, joka on
polttanut mieltäni, on teidän antamanne. Ketä seuraisin, ellen teitä,
vaikkapa... rikokseen?

JÄGERHORN. Koko se voima, jolla olen vääryyttä vihannut, on nyt kypsä
tyrannin surmaamaan. Se rakkaus, jolla olen teitä, veljet, Valhallassa
rakastanut, on nyt Spartacuksen rakkautta kohtaloveljiinsä. Minäkin
kutsun teidät rikokseen, mutta rikoksista tahrattomimpaan. — En voi
olla tänä hetkenä kiittämättä kohtalon jumalaa, joka on antanut tänään
minulle takaisin kaiken nuoruuteni voiman, juuri nyt, kun rikoksista
jaloin meidät vaatii omakseen. — En epäile siis minäkään sanoa:
valitkaa.

SPRENGTPORTEN. Ken seuraa minua, lähteköön oitis, ken jää, hän
hoitakoon täällä... hautoja (mitaten silmillään läsnäolevaa seuraa,
joka, lukuunottamatta oikealle jäänyttä Björnramia, on siirtynyt
Jägerhornin edellisen repliikin aikana lähemmäksi koroketta) ja
haudoilla... vaivaiskoivuja. (Tekee tervehtivän liikkeen, poistuu
peräovesta.)

KLICK on noussut Sprengtportenin viime sanojen aikana korokkeelle ja
antaa lujin puristuksin kätensä Jägerhornille.

JÄGERHORN (nousee portaisiin).

KLICK (seuraa hänen jäljessään).

EHRENSTRÖM (katsahtaen kysyvästi jäljelle jääneisiin; äkkiä). Minä
seuraan Suomen ylpeintä ylimystä! (Poistuu peräovesta.)

BIERKEN (lähestyy etualan pöytää; päättävästi). Kunniavelka on
maksettava. (Ottaa pöydältä pari rahapussia; työntäen toisen v. Otterin
kouraan.) Siinä on, sinä vanha pukki. Voit maksaa kaikki lemmenvelkasi
summamutikassa. (Poistuvat peräovesta.)

HIERTA (on tullut pöydän luo ja siepannut yhden rahapusseista; lähtien
toisten jälkeen, Björnramille). En voi sietää heitettävän rahoja
huonoihin käsiin... au revoir. (Poistuu peräovesta.)

BJÖRNRAM vetää peräoven kiinni, katsahtaa oikealle ja portaisiin,
syöksyy äkkiä pöytää kohti, ryhtyy kahmimaan rahapusseja taskuihinsa,
kasvoilla varkaanahne ilme.

Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Ylipäällikön teltta Husulan leirillä. Teltta on korkeahko ja
kauttaaltaan tummansinisestä kankaasta. Peräseinässä käytävä
taustalle, jota ei kuitenkaan näy, sillä verhot muodostavat aukon,
josta ajatellaan nähtävän viistoon vasemmalta oikealle, mutta ei
suoraan taustalle. Vasemmalta taka-alalta ja oikealta etualalta käynti
teltan toiseen osaan ja ulos. Oikeassa takanurkassa on sinikeltainen
Ruotsin lippu. Keskellä näyttämöä on mustalla verholla peitetty laaja
pöytä, jolla on papereita ja karttoja, sekä lähettyvillä tumma,
korkeaselustainen nojatuoli. Teltan permanto on hieman epätasainen.
Vasemmalla etualalla on ryhmässä pari kiveä ja laaja kanto, jotka on
peitetty istuimiksi tummalla kankaalla.


I KOHTAUS.

_Bierken, v. Otter, Björnram_ ja _Hierta_ tunkeilevat uteliaina ja
liikehtivät _Klickin_ ympärillä, joka ei näytä saavan suunvuoroa.

HIERTA (kävelee touhukkaana etualalla). Charmant, charmant...

v. OTTER (keskellä seisovasta ryhmästä). Par la barbe... parbleu...

BIERKEN (v. Otterille). Lakkaa siitä murisemasta.

BJÖRNRAM (terävästi). Antakaa hänen kertoa! Missä on kuningas?

BIERKEN. Mitä aikoo herttua ja laivasto?

KLICK (istuutuen nojatuoliin; hengästyneenä). Odottakaa...
Heinäkuisessa helteessä...

v. OTTER (on kaatanut taskumatistaan pieneen pikariin ryypyn). Ryyppy,
veli hyvä.

HIERTA. Mepä olemme jeevelinmoisia poikia, charmant.

KLICK (otettuaan ryypyn). Yötä päivää ratsulla, kurkussa tomu ja
sieraimissa Suomenlahdelta ruumiitten haju...

BIERKEN. Näitkö Suursaaren sankaria?

KLICK. Herttua ei ole Suursaaren jälkeen tehnyt mitään, laivasto
makaa Viaporissa, ja kapina kiertää kulovalkeana laivalta laivalle.
Huhuttiin, että kuningas aiottiin vangita ja kutsua kansakunnan kokous
päättämään itsenäisen Suomen hallitusmuodosta. Toiset kannattavat
Jägerhornia ja tasavaltaa, toiset ovat valmiit antamaan Suomen kruunun
Kaarle herttualle, jos hän nousee veljeänsä vastaan. Ja kuningas kulki,
kuulema, höperönä laivan kannella ja tuhersi itkua.

HIERTA (muiden nauraa hohottaessa). Qu'elle bagatelle!

BIERKEN. Mutta me olemme kuulleet, että kuningas on jättänyt laivaston
ja on matkalla maa-armeijaan?

KLICK. Niin on, sillä herttua on Juudas eikä sankari. Hän ei nosta
miekkaa veljeänsä vastaan, mutta jättää hänet meidän käsiimme. Hän
on luvannut kuninkaalle lähettävänsä täksi illaksi saarilaivaston
Haminanlahteen tukeakseen muka meidän hyökkäystämme ensi yönä Haminaa
vastaan. Mutta samalla hän on antanut sanansa kapinallisille, ettei
laivasto tule ampumaan laukaustakaan joukkojemme hyökätessä. Herttua,
nähkääs, odottaa, että me suoritamme työn ja hän saa "tahrattoman"
kruunun. (Nousee.) Mutta siinä hän erehtyy.

BJÖRNRAM. Vasta hiljan saapuneena en ole oikein varma, mitä veljet ovat
täällä suunnitelleet. Loistavia tekoja, luulen?

BIERKEN. On kyllä aiottu jos jotakin. Mutta mitä tehdä täällä keskellä
Husulan soita. Miehistö sairastelee ja...

KLICK. Sitä parempi. Sillä meistä, vain meistä riippuu nyt Suomen
kohtalo. (Lähestyen, melkein kuiskaten.) Vai ettekö tiedä, että
kuningas on matkalla tänne, Husulaan.

v. OTTER. Parbleu, hän juoksee kuin jänis surmanpensaaseeni

KLICK. Hän on käsissämme. (Siirtyy vasemmalle taka-alalle, jää
odottavana katsomaan taustalle päin.)

HIERTA (pelästyneenä). Mi-mi-missä on Jä-Jä-Jägerhorn?

BIERKEN (epäluuloisesti). Siitä asti, kun hänet korotettiin
ylipäällikön ajutantiksi, näyttää hän viihtyvän huonosti seurassamme.

BJÖRNRAM (viekkaasti). Älkäämme ihmetelkö, veljet. Kuka meistä ei
nauttisi suosiota, jos sitä meille tippanenkin pirahtaisi.

KLICK (lähestyen; tuimasti). Mitä täällä uskalletaan? (Björnramille.)
Pyrittekö kylvämään keskuuteemme epäröintiä ja kateutta? (Kaikille.)
Jägerhorn ratsastaa parhaillaan Anjalan tietä kuninkaan edellä, ja
kuningas ajaa vaunuissa omaa kuolemaansa takaa. Joka leiriin hän kylvää
kapinaa, ja joka pysähdyspaikassa ottaa kuninkaan vastaan mykkänä
tuijottava joukko. Kuoleman silmät tuijottavat, kuningas näkee sen,
mutta hän ei uskalla palata, sillä Haminan valloitus on hänen ainoa
pelastuksensa. Odottakaa ja totelkaa.

BJÖRNRAM. Mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin totella mestariamme.
Mutta en ole tosiaankaan täysin varma mitä sanovat sotamiehet _meidän_
leirissämme asiasta, lähes puolet ruotsalaisia ja...

v. OTTER. Jaa, pojat, taistelevatko ne vihollista vastaan vielä
sittenkin kun...


II KOHTAUS.

_Isaura_ tulee näkyviin vasemmalta.

ISAURA (erikoisesti v. Otterille). Toivon, etteivät kavaljeerit ole
joutuneet pelon valtaan? (Ojentaa kätensä v. Otterin suudeltavaksi.)

KAIKKI (kumartavat).

HIERTA (sopertaen). Mademoiselle, quelle beauté...

v. OTTER (mielihyvästä palaen; tankaten). Jalosukuinen neiti, vain
hieman harkintaa, ansaitaksemme... Pohjolan kauneimmasta kädestä...
(Kykenemättä jatkamaan kohteliasta lausettaan; suuriäänisesti.) Suoraan
sanoen: hurmaavasta sydämestä tarjoo Sebastian von Otter vaikka joka
päivä tämän syntisen päänsä.

ISAURA (on istuutunut nojatuoliin). Herroille lienee turvallista
kuulla, että eversti Hastfehr on valmis marssimaan Savon-joukkoineen
avuksemme heti, kun Suomen pelottomimmat ritarit ovat antaneet
arvoisensa iskun.

KLICK. En ole epäillyt hetkeäkään, että myös sisämaan joukot ovat
yhtyneet meihin, ennenkuin huomisaamu on valjennut.

BJÖRNRAM. Olisi kuitenkin hyvä tietää suunnitelmasta jotain muutakin
kuin...

HIERTA (keskeyttäen). Oh, suunnitelma! (Kumartaen Isauralle.) Emmekö
ole ritareita, jotka iskevät sidotuin silmin, kun...

v. OTTER (työntäen Hiertan syrjään). Kylläpä kai. (Isauralle
tarkoittaen.) Mutta jos täällä joku kiistää kunniasta ansaita
ensimmäisenä... (Hiertaa tyrkäten.) Ymmärrätkös?

BIERKEN. Ja mitä tässä enää jauhetaan tyhjiä akanoita. Kaikki yhden
kortin varaan ja... kuningas lautaan.

BJÖRNRAM (taka-alalta). Ratsuja...

KLICK. Ketähän? (Siirtyy oviaukon luo.)

ISAURA (nousee).

BIERKEN. Jägerhorn!

KLICK (oviaukolta). Niitä on kaksi! (Katoo taustalle.)

ISAURA. Hyvät herrat, olen iloinen, että olette hetken lähestyessä
valmiit mieleltänne. (Björnramille; äkkiä.) Paitsi te, herra...

BJÖRNRAM (nokkelasti; viitaten Hiertaan ja v. Otteriin päin). Sidotuin
silmin lentävät sokot ja päätä vailla kukot. En ole kumpiakaan...

ISAURA (poistuu vasemmalle).


III KOHTAUS.

_Jägerhorn, Klick_ ja _Ehrenström_ tulevat taustalta.

JÄGERHORN (tuoden Ehrenströmin etunäyttämölle). Katsokaa, nuorin
veljemme on palannut! Ei tuhlaajapoikana, vaan hyvänä ennusmerkkinä.

KLICK (ihmeissään). Mistä tulet? Yli rajanko vai...?

JÄGERHORN. Kerro heille. Sinä todistat parhaiten, että juuri me
valitsimme oikean tien.

EHRENSTRÖM (istuutuen vasemmalle). Uskossani kenraaliin petyin
katkerasti. Hän juhli maatiloillaan kuin ainakin ryssäläinen pajari,
hovissa hän mielisteli Katariinaa kuin kätyri ja näytti unohtaneen
kokonaan patrioottien asian. Kun rohkenin hänelle tästä huomauttaa,
julmistui hän kuin pahin satraappi ja uhkasi toimittaa minut
Siperiaan...

KAIKKI (ihmeissään mumisten). Siperiaan...

EHRENSTRÖM. Niin, Siperiaan, minut, joka olin jumaloinut häntä
poikaiästä asti. — Silloin pakenin. En kyennyt kumartamaan ryssäläiseen
malliin. Kotimaassa olen vaeltanut kurjana paikasta toiseen.
Kuninkaalta ei minulla, karkurilla, ole armoa odotettavissa. Jos
astun hänen eteensä, lyöttää hän minut rautoihin tai lähettää suoraan
mestauslavalle. Jägerhorn ja te, veljet, olitte ainoa toivoni.
(Jägerhornia tarkoittaen.) Tapasin hänet Liikalassa, ja hän otti minut
vastaan kuin kaivatun veljen...

v. OTTER. Oikein tehty. Nyt vanhat hautaan, ja tänä iltana annetaan
miehen kädestä.

JÄGERHORN (kaikille). Tunnette siis tilanteen?

ERI ÄÄNET. Olemme valmiit!

JÄGERHORN. Kuulkaa tarkasti. (Upseerien kokoonnuttua tiheäksi ryhmäksi
hänen eteensä.) Kun kuningas saapuu seurueineen, astumme kaikki hänen
vaunujensa luo. Minä, kreivi Possen ajutanttina, johdan hänet tänne,
ilmoittaen, että kreivi on tulossa etuasemilta ja pyytää kahdenkeskistä
keskustelua selostaakseen joukkojen asemat ja hyökkäyssuunnitelman.
Kuninkaan astuttua telttaan asetutte te, Bierken ja Ehrenström,
vartijoiksi kummallekin ovelle. Ja te muut johdatte seurueen von
Otterin telttaan ja tarjoatte herroille tulomaljoja nopeassa tahdissa.
Jos saan sopivan tilaisuuden, tulen itse antamaan teille merkin,
jonka jälkeen poistutte seurasta yksi erältänne ja siirrytte tänne.
Jos en ole tullut viimeistään neljännestunnin kuluttua, siirrytte
samoin, ilman kutsuani. Kukin tarkastakoon ajoissa pistoolinsa. —
Keräännyttyämme kuninkaan ympärille lausun keskustelun kuluessa
kuuluvalla äänellä sanan tasavalta ja tähtään. Ymmärrättekö?

KAIKKI (nyökkäävät).

BJÖRNRAM on vetäytynyt ryhmästä erilleen ja aikoo hiipien kadota
taustalle.


IV KOHTAUS.

Samassa astuu Björnramia vastaan Isaura, estäen hänen aikeensa.

ISAURA. Kavaltaja.

BJÖRNRAM (vetäytyy vasemmalle etualalle, näytellen hämmästynyttä).

MUUT (ympäröivät hänet samassa puoliympyrän muotoiseen kehään).

ISAURA. Hän aikoi hiipiä kuningasta vastaan ja myödä teidät hyvästä
hinnasta.

BJÖRNRAM. Olen kyllä havainnut olevani armollisen neidin epäsuosiossa.

ISAURA. Jo Tukholmassa hän herätti epäluulojani. Hän näytti päässeen
Armfeltin suosioon nopeammin kuin hänen ansionsa edellyttävät...

HIERTA (kopeloi nokkelasti Björnramin rintapieliä ja vetää esiin
sinisen merkin). Voilà Sininen merkki! Hän on kertonut tästä
minulle... Urkkijain merkki, voilà!

BIERKEN (tarttuen pistooliin). Kuolema.

JÄGERHORN. Seis. Ei mitään melua nyt. (Osoittaen oikealle.) Viereiseen
telttaan, sitokaa lujasti.

BIERKEN (ottaen Björnramia käsivarresta). Ja lukko hampaisiin, kyllä
osataan. (Vie Björnramin oikealle.)

JÄGERHORN (kuohuksissaan). Te muut? Oletteko vannoneet?

KLICK. Rauhoitu, veli, sinä tiedät voivasi meihin luottaa.

JÄGERHORN. Niin, niin, siirtykää teltan edustalle ja tuokaa ajoissa
sana.

(Klick, v. Otter, Ehrenström ja Hierta poistuvat taustalle).

ISAURA (lähestyen; kuiskaten). Rakkain...

JÄGERHORN Minä vapisen...

ISAURA. Sinä? Kuinka...

JÄGERHORN (katkonaisesti). Minä vapisen... ja silmäni ovat pimeässä.

ISAURA (hoivaa Jägerhornin nojatuoliin istumaan). Lepää hetkinen,
toivut kyllä.

JÄGERHORN (yhä katkonaisesti). Tiedäthän... kun metsässä tarttuu
otsaasi hämähäkin verkko, tarttuu toinen, kolmas... peittävät silmäsi,
tunkevat huultesi väliin kuin katkera tomu. Sinulla on kiire heittää ne
pois. Et pääse niistä eroon. Ne tuntuvat kasvoilla yhä, vaikka olet ne
pyyhkinyt menemään. Luulen, että Juudaksen kämmenellä oli tuollaista
nihkeää verkkoa, kun hän antoi kättä, ja huulilla tuollaista kitkerää
tomua antaessaan suudelman... Petturin käden kosketuksesta minä nyt
vapisen.

ISAURA (rauhoittaen). Tiedän... olet oikeassa.

JÄGERHORN (sisäisessä hädässä; melkein kuiskaten). Ja minusta tuntuu,
kuin nyt odottaisin hänen suudelmaansa.

ISAURA (suutelee äkkiä Jägerhornia; kääntäen leikiksi). Siinäs sait.
Maistuiko katkeralta? Vai kitkerältäkö?

JÄGERHORN (yhä ristiriitaisessa mielentilassa). Polttavalta...

ISAURA (nauraen). Eikö miltään muulta?

JÄGERHORN. Ikäänkuin kaukaiselta... (Äkkiä, kuin löytäen oikean
langan.) Niin, juuri sellainen olet sinä minulle. Sinun suudelmasi on
kuin tummanpuhuva rypäle, joka jostain lasketaan huulilleni. Mutta
sinä, sinä itse et ole lähellä. Sylisi on avoinna, mutta kuitenkin
loittonet...

ISAURA. Vain tähän päivään ja tähän tummansiniseen telttaan saakka.

JÄGERHORN (melkein uhkaavasti). Viime aikoina on minun yhä useammin
täytynyt pysähtyä ajattelemaan sinua ja minua.

ISAURA. Ota pistoolisi esiin, tarkasta se ja koettele onko käsivartesi
vakaa. Nyt älä mieti muuta, jos aiot onnistua.

JÄGERHORN. Juuri sitä parhaillansa teen. (Vaativasti.) Mitä
rehellisemmin avaat nyt sydämesi sitä vakaammin tähtää käsivarsi.

ISAURA (epävarmana). Tarkoitin... tuotat itsellesi turhaa kärsimystä.

JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Suuren teon edellä lie Getsemanensa
jokaisella. Minulla oli jo Juudas ja jäljellä olet — sinä.

ISAURA. Minä?

JÄGERHORN (nousten). Sinun salaisuutesi!

ISAURA. Muistat kai sanoneeni, että vihaan kuningasta, koska hän
häpäisi minut sukuni edessä, ja hovia, koska siellä turmeltui nuori
elämäni.

JÄGERHORN. _Miten_ sinut häväistiin? Miten turmeltui elämäsi? Näiden
kysymysten alla juuri on salaisuus.

ISAURA. Sanoit luottavasi minuun...

JÄGERHORN. Nyt voit näyttää, että olet luottamukseni arvoinen.

ISAURA. Etkö muista, ken lähestyy? Onko nyt tunnustusten aika...
(Äkkiä.) Ja kestätkö sen, oletko varma?

JÄGERHORN (jäykästi; miettivästi). Minun täytyy kestää tilinteko
sinun kanssasi ja itseni kanssa... juuri nyt. (Kiihkeämmin.) Mitään
epäselvyyttä, salaisuutta, jonka alla voi piillä kylmyys, kierous,
petos, ei saa jäädä tänä hetkenä välillemme. (Hiljaisesti.) Sekin
lienee Getsemanesta osa...

ISAURA (pieni uhma äänessä). Kuule siis... (Istuutuu nojatuoliin.)

JÄGERHORN nojaa viereiseen pöytään tai nojatuoliin.

ISAURA. Pian eromme jälkeen pääsin hoviin. Luulin tulleeni onnellisten
valtakuntaan. Minulle tuhlattiin siroja kumarruksia ja sieviä sanoja.
Vieläpä prinssi Fredrik anoi suosiotani. Jos joskus muistuit mieleeni,
hymähdin säälivästi itsekseni. Mutta... sitten rakastuin.

JÄGERHORN (katkerin hymyin). Et tietenkään toivottomasti?

ISAURA. En, vaan syvemmin kuin olisi sopinut hovin galanteriaan, ja
lisäksi mieheen, joka oli aikeissa mennä avioliittoon toisen naisen
kanssa.

JÄGERHORN. Siis keneen?

ISAURA. Häneen, jonka lemmenseikkailut ulottuvat Neapelista Tukholmaan,
prinsessoista kamarineitsyt-tuttavuuksiin saakka. Ja hänen häitänsä
valmistettiin, näytelmiä harjoitettiin ja karuselli rakennettiin
kaupungin kokoiseksi...

JÄGERHORN. Niinpä niin...

ISAURA. Ja ne tulivat, tulivat. Mikään ei voinut niitä estää, sillä
niin oli kuninkaan tahto. Mutta minua, minua hän rakasti... Sen tiesin,
vaikka hän ei voinutkaan sitä sanoilla sanoa...

129

JÄGERHORN (naurahtaa katkerasti).

ISAURA. Vai luuletko, että rakkauteen tarvitaan sanoja?

JÄGERHORN. En, en, en!

ISAURA. Vihkimisyönä hän ryösti minut, vei maakartanoonsa, ja minusta
tuli hänen rakastajattarensa. Oo, miten minä kostin tuolle vihitylle
vaimolle, joka armollisesti oli suvainnut suudelmalla kiittää
minua, hänen häittensä tanssijatarta. Kuulitko? Minusta tuli hänen
rakastajattarensa.

JÄGERHORN (melankoolisen katkerasti). Miten sopivaa; Armfelt on hovin
maître des plaisirs (halveksivasti) ja sinä — maîtresse.

ISAURA. Enkä sitä keneltäkään salannut. Paljastin suhteeni uhmamielin
koko hoville ja itketin nuorta rouvaa. Niin tein... (masentuen)
kunnes havaitsin, että olin kaikkien halveksima, kurtisaani, jolle
keikarit alkoivat salaa tarjota lemmenkohtauksia. Havahduin, katsoin
ympärilleni. Olin kuin tuo Tristanin rakastettu, kedolle ruoskittu,
mutta itseni häpäisemänä, en toisten.

JÄGERHORN (raskaasti). Ja sitten... minä kelpasin pelastajaksi.

ISAURA. Ei, olit ainoa, joka koskaan olit ollut minulle oikea ritari.
(Nousten.) Siispä: kosta puolestani, eikä kukaan voi antaa itseänsä
toiselle sen rehellisemmin kuin minä itseni sinulle. — Kun tallaat
kuninkaan hautaan, syökset samalla hänen suosikkinsa kunniasta
kurjuuteen, maanpakolaiseksi, mitättömäksi. Tahraa verellä hänen koreat
kasvonsa, jotta voin ne unohtaa... kokonaan.

JÄGERHORN (kuin näkisi allaan kuilun). Et siis...? Kuinka? Et ole
unohtanut? Olet hänen, yhä hänen...

ISAURA. En, en. — Ne vain katselevat kuin... itsetyytyväinen
viettelys...

JÄGERHORN. Tulit lääkettä hakemaan. Mikä mielenvikainen sattuma! Mitä
sanonkaan... sattumako? Ei, ei... Helvetillinen harmonia! — Niinhän
tein minäkin. Hain parannusta toisen sylistä. Sinä haet minulta.
Tahdoin syövyttää sinun kuvasi olemattomiin toisen avulla. Sinä aiot
pestä sen verellä, joka minun tulee vuodattaa. Samaa maata, samaa.
Nainen on vain julmempi miestä. Viisaat ovat tainneet olla oikeassa.

ISAURA (hiljaisesti). Tiesin astuvani tuomarin eteen.

JÄGERHORN (puoliksi itsekseen). Korvata toinen toisella, rakkaus
pienemmällä rakkaudella. Kenties julman elämän armeliasta viisautta?
Mutta voi sitä, joka joutuu korvaamaan!

ISAURA. Etkö sitä itse sanonut, että olemme joutuneet samaan
onnettomuuteen. _Elämän_ edessä ovat pahat tekomme ja kärsimyksemme
yhtä. Eikö se juuri meitä sovita ja lähennä?

JÄGERHORN (valoisammin). Niin, minä, itse vikapää, en ole oikea mies
sinua tuomitsemaan. Sen sanoo oikeudentuntoni. (Joutuen jälleen
kärsimyksen valtaan.) Mutta... minusta tuntuu, että yksityiset
vihantunteemme tahraavat sen jalon rikoksen, jonka on minulta
oikeutettu vaatimaan... yksin isänmaa. (Syyttävästi.) — Sinä toit
pienen koston siihen, missä piti olla vain puhdasta velvoitusta...

ISAURA (vakuuttavasti). Alentuuko jalon tekosi arvo siitä, että
tyrannin surmaamalla voit puhdistaa myös sen rakkauden, joka
kokemattomuuteni tähden tahrautui. Ei, siitä se kirkastuu.

JÄGERHORN on kävellyt hetken, pysähtyy Isauran sanojen satuttamana ja
istuu miettien vasemmalle.

ISAURA (lähestyen; hyväillen Jägerhornin päätä; houkutellen). Elämä
kaivaa hautoja joka päivä. (Kumartuen yhä lähemmäksi.) Me luomme ne
omalta osaltamme umpeen...


V KOHTAUS.

_Klick_ ilmestyy hiljaa taustalta telttaan, jää odottavana taka-alalle.

JÄGERHORN (kuin löytämäisillään pelastavan ajatuksen). Mitä sanoitkaan?
Molemmat ovat jaloja tekoja? Toinen ei kiellä toista...

ISAURA. Ne vaativat toinen toisensa. Voitko sanoa rikostasi jaloksi,
jos et astu siihen kantapäilläsi jalo lupaus myös avuttoman naisen
puolesta?

JÄGERHORN (mieleltään kirkastuen). Nyt tuntuu selkeämmältä...
Tarkoitat? Jos kieltäisin vaativani hyvitystä loukatulle naiselle...

ISAURA. Nuoruutesi rakastetulle...

JÄGERHORN. Saisin kilpeeni tahran jo ennen taistelua.

ISAURA (painautuen Jägerhornin lähelle). Etkö tunne: liittämällä
suureen kohtaloosi pienen katumuksentekijän koroitat mieltäsi oikealla
hetkellä, juuri nyt, suurimman tuokion kynnyksellä...

JÄGERHORN (nousten; onnellisena). Sinäpä sen sanoit! — Salaisuutesi oli
tehdä näiden hetkien koettelemuksen ylivoimaiseksi. Mutta... oikeaan
aikaan sinä osasit myöskin avata Getsemanen portit. (Koskettaen Isauran
hiuksia; lempeästi.) Magdaleena...

KLICK (kuin peläten häiritsevänsä). Veljeni... luulimme kuulevamme...
(Kuuluu kaukaa taustalta yksinäinen torventoitotus.)

JÄGERHORN (toitotuksen vaiettua). Oikeinpa kuulit. (Iloisen varmasti.)
Nyt on kaksin verroin silmä tarkka ja käsivarsi vakaa. (Poistuu
taustalle.)

KLICK (Isauralle; nopeasti). Pyydän saattaa teidät toiseen telttaan.

ISAURA. En tahdo. Tehtäväni on täällä.

KLICK. Tehtävä on meidän! Sitäpaitsi... (Alkaa kuulua ulkoa pysähtyväin
hevosten korskahtelua ja voimakasta äänten sorinaa.)

ISAURA. Olen teille avuksi, en vahingoksi, siihen saatte luottaa. Ja
nyt... kukin paikalleen.

KLICK (katsahtaa taustalle; lähestyy). Jos kuningas näkisi teidät
täällä...

ISAURA (ylpeästi). Mitä te pelkäätte? Eikö teillä ole panoksia? Ettekö
osaa tähdätä?

KLICK. Osaamme kyllä. (Kääntyy; poistuu.)

ISAURA. Tahdon nähdä läheltä, vierestä, miten kosto täyttyy... (Siirtyy
taka-alalle, katsoo oviaukosta viistoon oikealle, kuuntelee ulkona
liikkuvan seurueen ääntensorinaa; tämän äkkiä lakattua hätkähtää,
katsahtaa vielä kerran oviaukosta ja poistuu vasemmalle.)


VI KOHTAUS.

_Kustaa III_ ja _Jägerhorn_ tulevat taustalta.

KUNINGAS (mennen suoraan kohti pöytää, silmäten sillä oleviin
papereihin). Noo, nuori herra, käyttäkäämme aikamme hyvin ennen
kreivin saapumista, jotta hän voi ruveta miettimään teille nopeaa
arvonylennystä, jonka — tietääkseni — hyvin ansaitsette.

JÄGERHORN (kylmästi, kohteliaasti). Pyydän käskyjänne, majesteetti.

KUNINGAS. Piirrokset, kartat!

JÄGERHORN (viitaten nojatuoliin; kumartaen jäykästi, mutta
kohteliaasti). Suvainnette istahtaa, käyn noutamassa. (Aikoo poistua
taustalle.)

KUNINGAS (epäluuloisena; äkkiä). Seis!

JÄGERHORN palaa jälleen kuninkaan eteen ja katsoo tyynesti häntä
silmiin.

KUNINGAS (katsottuaan hetken tutkivasti, jälleen rauhoittuen). Niin,
noutakaa.

JÄGERHORN kumartaa, poistuu.

KUNINGAS ottaa pöydältä käteensä jonkin piirroksen, istuu nojatuoliin
ja levittää paperin polveaan vasten ja ryhtyy sitä silmäilemään.


VII KOHTAUS.

Isaura tulee oikealta, lähestyy hitaasti kuningasta, joka ei häntä
huomaa.

ISAURA (laskien hiljaa kätensä tuolin selkänojalle). Kumma piirros,
teidän majesteettinne.

KUNINGAS (katsahtaa; hätkähtäen). Neiti... (Ponnahtaa tuolista;
ihmeissään.) Haamu, luulen...

ISAURA (synkästi). Vain maanpakolainen.

KUNINGAS (tointuen hämmennyksestä; taitavan kohteliaasti). Ja
haamunakin poikkeus! Asiaan kuuluvaa rumuutta vailla. Todellakin... yhä
vain "la plus jolie".

ISAURA. Juuri tuosta innostelevasta herjausnimestä, jonka hovinne
kavaljeerit minulle antoivat, tulin vaatimaan hyvitystä teidän
majesteetiltanne.

KUNINGAS (kylmähkösti). Suvainnette sitä ennen selvittää mistä saitte
rohkeutta unohtaa käskyni, joka tarkoitti parastanne.

ISAURA (kohteliaan ivallisesti). En ole hetkeäkään unohtanut, että
teidän majesteettinne karkoitti minut Quedlinburgiin, korkean sisarensa
hoviin, jotta minun rakkauteni lakkaisi häiritsemästä Hedvig de la
Gardien aviollista onnea.

KUNINGAS (yhä ankarammin). Jos ette siis unohtanut, rikoitte sen
tahtoen ja tieten.

ISAURA. Arvelin teidän majesteettinne antavan armon käydä oikeudesta,
kun on kysymyksessä vain naisellinen uteliaisuus.

KUNINGAS. Olen tullut käymään sotaa, en ratkaisemaan hovinaisteni
arvoituksia. Puhukaa suoraan.

ISAURA (kiihkeästi). Oliko Hedvig de la Gardie paljonkin ylhäisempi ja
paljonkin kauniimpi, ollakseen minua arvollisempi tulemaan Kustaa Mauri
Armfeltin puolisoksi?

KUNINGAS (naurahtaen). Hänellä oli onni tutustua teitä aikaisemmin
tuohon... Alkibiades parkaan.

ISAURA. Tutustuttuaan minuun hän pyysi teidän majesteettianne purkamaan
kihlauksensa, sen pyynnön te hylkäsitte. Onnettomana hän rukoili
edes häiden lykkäämistä, te torjuitte rukouksenkin, sillä köyhä
kuningas tarvitsi suosikkinsa ylläpitämiseksi valtakunnan rikkaimman
perijättären...

KUNINGAS (keskeyttäen; tuimasti). Keskustelumme on päättynyt, jos
suvaitsette.

ISAURA. Olen sanottavani sanonut. Tahdoin vain teidän majesteettinne
tietävän, että myös loukatun naisen katkeruus liittyy siihen Suomen
aateliston vihaan, jonka tulessa se palaa parhaillaan lyijyisiä
punnuksia Kustaa III:n elämänvaakaan...

KUNINGAS (kammahtaen). Elämän?

ISAURA. Ja kuoleman.

KUNINGAS (hätääntyy, astuu kiivaasti pari askelta taka-alalle, kuin
pakoon lähtevä).

ISAURA (pysähdyttäen kuninkaan). Turhaa, teidän majesteettinne.
(Siirtyy vasemmanpuoliselle oviaukolle.) Kummankin oven takana on
salaliittolainen pistooli vireessä.

KUNINGAS (on siirtynyt etualalle, näyttää tarmokkaasti miettivän, kuin
pelastusajatusta etsien).

ISAURA. Herrasmies ei kiirehdi pyöveliä.

KUNINGAS (kumartaen, niukasti; iroonisesti hymyillen). Niinpä niin, "la
plus jolie".

ISAURA (kuulosteltuaan). Hänen kannuksensa helisevät...

KUNINGAS (halveksivan käskevästi; kädellä viitaten). Au revoir!

ISAURA (tehden syvän hoviniiauksen). Hieno mies... pyöveliksi, teidän
majesteettinne. (Poistuu vasemmalle.)


VIII KOHTAUS.

Eversti _v. Otter_ tulee taustalta.

KUNINGAS (ottaa pöydältä jonkin paperin, seisoo selkä tulijaa kohti,
odottaa jännittyneenä).

v. OTTER (lähestyy hitaasti; vaivautuneesti). Teidän majesteettinne...

KUNINGAS (näytellen iloisesti yllätettyä). Ahaa, eversti von Otter!
(Taputtaen tuttavallisesti olalle.) Vanha tuttava! Muistatteko
kuusi vuotta sitten — noita mainioita manööverejä Parolan kentällä?
Veljeni, herttua, ylisti teidät maasta taivaaseen. Ja tottakin: teidän
pataljoonanne kantoi päivän helteen ja ansaitsi laakerinsa.

v. OTTER (röyhkeästi). Pojilla olikin vielä silloin ruutia, millä
korventaa, ja ehjät anturat tömistää tannerta. Mutta sodan tullen on
ruutisarvi tyhjä ja panoksena tappuratukkoja, puhumattakaan tääppäistä
ja töppösistä, joissa ruotuni seisovat kuin spitaaliset haaskat.

KUNINGAS. Se on oikean patriootin puhetta. Paljon ovat suuret herrat
lyöneet laimin. Arvottomia on koroitettu ja arvokkaita miehiä
unohdettu... Suureksi hämmästyksekseni sain vasta kuulla, että teillä,
eversti, on yhä vain pataljoona käskettävänänne eikä rykmenttiä, joka
teille olisi kuulunut jo aikoja sitten. Hallitsijansanani: ensi yön
hyökkäyksessä komennatte rykmenttiä. (Ojentaen kätensä.)

v. OTTER (sopertaen). Teidän majesteettinne... (Suutelee kömpelösti
kuninkaan kättä.) En voi kieltää, että uskollinen palvelukseni...
(Köhittyään, yskittyään; ottaen ryhdikkään asennon, sotaäänellä.)
Uskollinen nyt ja vasta, parbleu...

KUNINGAS. Luotan teihin, eversti. — Teidän äänenne on komeudessa pian
kenraalin arvoinen, saammepa nähdä.


IX KOHTAUS.

_Ehrenström_ tulee taustalta, kalpeana ja vakavana; jää odottavana
taka-alalle.

KUNINGAS (edelleen v. Otterille; leikillisesti jälleen olalle
taputtaen). Pelkään vain, että liian paljon myöskin naissydämiä särkyy
sen voimasta. Niin, niin, herra eversti, hovinaiseni, jotka ovat paljon
teistä kuulleet, sanovat teitä Falstaffiksi.

144

v. OTTER (nauraa höröttävästi ja ylenpalttisesti hyvillään).

KUNINGAS (kääntyen äkkiä Ehrenströmin puoleen; ankarasti). Vänrikki
Ehrenström, minkälaisia terveisiä lähetti kuninkaalleen tuo luopio...
Sprengtporten?

EHRENSTRÖM (synkästi). Minulla ei ollut kunnia tuoda myötäni viestejä...

KUNINGAS. Joitain suosituksia hän kai antoi holhokilleen, joka oli
jumaloinut opettajaansa enemmän kuin isänmaata ja kuningastaan?

EHRENSTRÖM. En häneltä suosituksia pyytänyt (uhmaavasti) enkä niitä
enää tarvitse keneltäkään.

KUNINGAS (kääntyen lempeäksi). Tiedän, nuori mies, te seurasitte häntä
Kiovaan saakka, ja Katariina näytteli teille Potemkinin kulisseja
ryssäläiseen tapaan. (Liikuttavasti.) Mutta teidän nuorukaissydämenne
oli vielä puhdas. Valhe ei päässyt sinne pesimään. Te kauhistuitte
vierasta loistoa, muistitte kotoiset rannat ja pakenitte,
pelastaaksenne sen ainoan, mitä teillä enää oli jäljellä: vilpittömän
sydämen.

EHRENSTRÖM (liikutettuna). Majesteetti...

KUNINGAS. Ja te pelkäsitte astua kuninkaanne eteen. Teille oli
kuvattu häntä tyranniksi, joka himoitsee nuorukaisten päitä kuin
intiaanipäällikkö päänahkoja. Te unohditte, että sama parjattu kuningas
on poistanut kidutuksen ja lieventänyt julmia lakeja...

EHRENSTRÖM. Minulla ei ollut oikeutta armonpyyntöön, eikä siihen
tuntoni käskenyt.

KUNINGAS. Koska ette muistanut, että tunsin teidän jalon isänne, jonka
tähden otan hänen poikansa vastaan kuin tuhlaajapojan, en kuninkaana
vaan ystävänä... (Ojentaa kätensä.)

EHRENSTRÖM (sortuu kyyneliin; polvistuu kuninkaan eteen; tukahtuneella
äänellä). Näin suurta jaloutta en luullut olevan... maailmassa...

KUNINGAS. Nouskaa!

v. OTTER (pyyhkii liikutettuna kyyneleen silmäkulmastaan).

KUNINGAS (kävelee hetken levottomasti, huolimattomuutta teeskennellen).
Voitteko sanoa, missä viipyy tuo... teidän Valhallanne mestari...

v. OTTER ja EHRENSTRÖM hätkähtävät, katsahtavat toisiinsa ja
taka-alalle levottomina.


X KOHTAUS.

_Bierken_ tulee oikealta ja melkein samalla hetkellä _Hierta_ taustalta.

KUNINGAS (katsahtaa saapuviin; Ehrenströmille). No, niin, olette tästä
alkaen luutnantti isänmaanne armeijassa. (Bierkeniä tarkoittaen, v.
Otterille.) Ja nuori Bierken, hän nouskoon samaan arvoon, jos vain
hänen esimiehensä todistaa hänet pelottomaksi mieheksi? (Kävelee
jälleen taka-alalle v. Otterin puhuessa.)

v. OTTER. Pirunmoinen tappelupukari, mutta ei ole pirulle sieluansa
myönyt, sillä pelissä hän häviää... (nauraen) kuin Kroisos.

KUNINGAS (palaa etualalle; Bierkenille). Ai, ai, ja pelivelat tekevät
yhteensä rahapulan, vai kuinka?

BIERKEN (töykeästi). Kuin naulan kantaan, majesteetti.

KUNINGAS (puoliksi leikillisesti). En voi kuninkaana sietää, että
armeijani luutnanteilla on maksamattomia pelivelkoja. Noutaessanne
luutnantin valtakirjanne voitte nostaa käsikassastani pyörein luvuin
tarvittavan summan...

BIERKEN (seisoo neuvottomana ja kömpelönä).

v. OTTER. Kumarra, senkin juupeli, kuninkaista armollisinta...

BIERKEN (kumartaa hämmästyneenä ja tyytyväisenä).

HIERTA (on lähestynyt ja kumartaa samalla kuninkaan edessä). Un coeur
de roi — jalomielisin kaikista sydämistä...

KUNINGAS. "Pohjantähti" mustine nauhoineen vai puolalainen sininauha
vastaisi toiveitanne parhaiten?

HIERTA (kumartaen). Oo, Puolan naiset ja puolalaiset tanssit... ja
Pohjolan tähtitaivas...

KUNINGAS (hymyillen; lähtien kävelemään). En epäile teidän ansaitsevan
jompaakumpaa.

HIERTA (kumartaa).

KUNINGAS (siirtyy jälleen taka-alalle, palaa pöydän luo, upseerien
ryhmittyessä oikealle etualalle ja katsahtaessa toisiinsa jännittyneinä
sekä vaihtaessa keskenään repliikkejä kuiskaten hätäisesti).


XI KOHTAUS.

_Jägerhorn_, kädessä kokoonkääritty paperi, ja _Klick_ tulevat
taustalta.

JÄGERHORN (käyden suoraan kuningasta kohti). Majesteetti, olemme
valmiit.

KUNINGAS (huolettomasti; iloisen kohteliaasti). Jättäkäämme kartat
ja paperit. Herroille lienee mieluisempaa kuulla, että olen tullut
ylentämään ja palkitsemaan...

JÄGERHORN (viitaten vieressään seisovaan Klickiin; lyhyesti,
kohteliaasti). Meillä ei ole mitään ansioita ylentyäksemme teidän
majesteettinne suosiosta.

KUNINGAS (lyhyt vaitiolo). Olen ollut kauan utelias kuulemaan jotain
teidän Valhalla-seuranne opeista ja menoista. Jos olen aavistanut
oikein, lienevät swedenborgiaanit ja...

JÄGERHORN (jyrkästi). Sen opit ovat salaoppeja, sen menot ovat
mysteerioita, maallikon silmään näkyvät vain sen hedelmät.

KUNINGAS Sitä miellyttävämpää: oppia hedelmistä tuntemaan sen
kasvuvoima ja kauneus!

JÄGERHORN (vaimennetuin äänin, kohtalokkaasti). Suurin niistä on
kypsynyt tänään.

KUNINGAS (ylpeästi). Alamainen ei voine kieltäytyä näyttämästä sitä
kuninkaalleen.

JÄGERHORN (avaa kädessään olevan kartan, levittää sen pöydälle).
Suvainnette katsoa: tarkka kartta armeijain liikkeistä ja asemista.

KUNINGAS (lyhyen käskevästi). Tuon kaiken saa selostaa minulle kreivi
Posse saavuttuaan.

JÄGERHORN. Tämän hetken tilanne on _patrioottien_ selvitettävä, ei
muiden. Saanen siis kiinnittää hetkisen huomiotanne, majesteetti?
(Kuninkaan synkkänä vaietessa.) Täältä — Viipurista käsin — lähestyy
parhaillaan huomattavia vihollisvoimia Haminan avuksi. Samassa
tarkoituksessa etenee Lappeenrannan tietä vihollisosasto, samalla
aikoen katkaista Hastfehrin savolaisjoukoilta tien etelää kohti.
Haminanlahteen on saapumassa saarilaivasto tukeakseen hyökkäystämme
maihinnousujoukolla ja tykkitulella... (Edellisen repliikin kuluessa
ovat upseerit siirtyneet Jägerhornin luo, joka seisoo pöydän
vasemmanpuolisessa päässä, joten kuningas on jäänyt yksin seisomaan
pöydän vastakkaiseen päähän.)

KUNINGAS (kärsimättömästi). Tuon tiedämme kyllä...

JÄGERHORN. Mutta uutta lienee, että laivue ei tule ampumaan
laukaustakaan eikä laskemaan maihin ainoatakaan miestä.

KUNINGAS (hetken tyrmistyneenä vaiti oltuaan). Ja mikä on siihen syynä?

JÄGERHORN (painavasti) Valhalla.

KUNINGAS (tarttuu vimmastuneena tuolin selkänojaan, mutta hillitsee
itsensä puristetuin huulin ja vaikenee).

JÄGERHORN. Täkäläisillä joukoilla voitaisiin kuitenkin Hamina ensi yönä
helposti valloittaa. Teidän majesteettinne sotakunnia olisi Ruotsin
silmissä pelastettu. Rauhankeskustelut saattaisivat alkaa. Ja tämä
laiton sota olisi saatettu...

KUNINGAS (keskeyttäen). Rohkenetteko te...

JÄGERHORN. Mekin toivomme rauhaa, mutta emme sotaonnea Ruotsille ja
sen kuninkaalle. Sillä se lujittaisi jälleen ruotsalaisten vallan
sorretussa Suomen maassa. Tästä vallasta ja jokaisesta kuninkaasta on
Valhalla päättänyt pelastaa isänmaamme... (paussein, joiden aikana
vetää esiin pistoolinsa nostaen tämän tähtäysasentoon "tasavalta" sanan
kohdalla) ja... luoda sen itsenäiseksi... Suomen... _tasavallaksi_!
(Pistoolin kohotessa on _Bierken_ tarttunut estäen Jägerhornin
käsivarteen, joten se laukea viistosti ylös vahingoittamatta
kuningasta; samalla Bierken riistää aseen ampujan kädestä. Heti tämän
jälkeen on _Klick_ siirtynyt etualalle aikoen vetää pistoolinsa
esiin, mutta _Ehrenström_ tekee sen mahdottomaksi tarttuen hänen
käsivarteensa.)

EHRENSTRÖM (estäessään Klickiä). Teemme väärin! Hän on armelias ja
jalo...

KUNINGAS (siirtyy taka-alalle).

BIERKEN (Jägerhornille). Tyhmyyksiä...

v. OTTER. Sebastian von Otterista ei saateta sanoa...

JÄGERHORN (lyyhistyy nojatuolia vastaan; toivottomana). Ja he pettivät!

KLICK (masentuneena ja Ehrenström seisovat vasemmalla etualalla. Muut
upseerit ovat oikealla ympäröineet Jägerhornin, joka hetken kuluttua
nousee seisomaan. Ulkoa alkaa kuulua kiihkeää äänten sorinaa ja
kiireesti lähestyviä askelia).

(Hetken vaitiolo).

KUNINGAS (taka-alalla; nostaen kätensä estävästi oviaukon luona;
voitollisen rauhoittavasti). Rauhoittukaa, hyvät herrat. Vain
vahinkolaukaus! Saavumme oitis. (Lähestyy hitaasti upseeriryhmien
väliin; hymyillen.) Kuten kuulette, seurueeni herrat käyvät
rauhattomiksi. He ovat varmaan käyttäneet niin innokkaasti hyväkseen
isäntiemme kestiystävyyttä, etteivät osaa enää erottaa leikkisotaa
— kuningasmurhasta... Herra Jägerhorn, osoittaakseni, etten ole
varomattomuudestanne pahasti säikähtänyt, huomautan, että ette ole
enää ylipäällikön ajutantti vaan — kuninkaallinen kenraaliajutantti.
Seuratkaa, herrat... (Kulkee kohti oviaukkoa, kaikki, paitsi Jägerhorn
ja Klick, seuraavat innokkaan nöyrinä kuningasta, joka kuitenkin palaa
jälleen etualalle; Jägerhornille.) A-propos, teidän luonanne vierailee
hovini kaunein nainen... pyydän, tuokaa hänet juhlamme emännäksi.
(Poistuu taka-alalle kumartelevien upseerien editse, jotka seuraavat
häntä.)

(Jägerhorn ja Klick tuijottavat toisiansa sanattomina).


XII KOHTAUS.

_Isaura_ tulee vasemmalta; jää taka-alalle.

JÄGERHORN (pieni toivonväre äänessään). Magdaleena...

ISAURA (kovasti; ratkaisevasti). Sinun edessäsi oli kaksi kuvaa. Sinun
piti toinen tuhota ja omasi kaunistaa Tristanin näköiseksi. Et kyennyt
siihen. (Alla katkera suru kaiken menetyksestä.) Niinpä oletkin jälleen
vain kömpelö ja avuton narri Tantris... (Kääntyy hitaasti, poistuu
taustalle.)

JÄGERHORN (naurahtaa, Klickin puoleen kääntyen, lyhyesti ja
ilmeettömästi).

KLICK (lähestyy; kiihkeästi). Paetkaamme Savoon Hastfehrin joukkojen
turviin. Sprengtportenin veteraanit ovat valmiit meitä auttamaan, kuten
tiedät. Ja muukin Savon rahvas on nostettavissa. Juuri siinä olemme
tehneet virheen, että olemme unohtaneet kuninkaaseen tyytymättömän
rahvaan.

JÄGERHORN (jäykkänä eteensä tuijottaen; puoliksi itsekseen). Nämä
valansyöjät, nämä Juudakset...

KLICK. Etkö muista, ken on odottanut siellä turhaan...

JÄGERHORN. Suomen aateliston itsemurha...

KLICK. Beata Kristiina...

JÄGERHORN (kuin havahtuen). Beata Kristiina, niin, nyt hän on lakannut
olemasta minulle lääke... (Viitaten taustalle; katkerasti.) Minut
paransi kurtisaani, joka laski tarkkaan suudelmansa kuin Juudas
hopeapenningit. (Kuin läheltä puhutellen.) Beata, me olemme lakanneet
korvaamasta rakkautta meitä kylmemmille. Nyt olemme me kahden...
rakkaus itse. (Hetken vaitiolo; muuttautuu valoisasta näystä synkkään
nykyhetkeen.) Kuitenkin: hän kestäköön vielä hetken ajan...

KLICK. Täällä on asiamme menetetty.

JÄGERHORN (äkkiä; käskevästi, osoittaen pöytää ja tuolia). Istu ja
kirjoita. Juudaksille on punottava hirttonuora. (Klickin seisoessa
epäröiden.) Istu.

KLICK (istuutuu, ottaa eteensä paperia).

JÄGERHORN. Kirje Venäjän eukolle. Päällekirjoitus: "Kaikkein nöyrin
memoriaali." Ano nöyrästi rauhaa. Lupaa hänelle koko Suomen aatelisto.
Sano, että se kaipaa hänen armonsa paistetta. Allekirjoituksia kyllä
saadaan. Nuo herrathan myövät itsensä ja pettävät veljensä pienestä
rahasta, muutamasta nauhasta ja hyvästä ryypystä. Kavaltajien tulee
myöskin näyttää kavaltajilta! Minä todistan heille, että Juudaksillakin
on Juudas. (Lyöden nyrkkinsä pöytään, tuimasti.) Kirjoita.

KLICK (ottaa pöydältä kynän käteensä, katsoen Jägerhorniin kuin
hypnoottisen voiman alaisena).

Väliverho.




NELJÄS NÄYTÖS.


Savolaisen kirkon sakaristo, syvä huone, jonka takaseinässä on tukeva
kaksiosainen ovi ja tämän yläpuolella kaariakkuna. Tästä näkyy lehdistä
paljastuneen puun mustia oksia. Ovi on permantoa korkeammalla, joten
pari porrasaskelmaa on kynnyksen edessä. Oikealla on kaksi korkeata
kaariakkunaa ja vasemmalla kaksi kirkkoon vievää ovea. Seinät ovat
kalkitut, rapistuneet ja vanhuuttaan vihertävät. Koko huone tuntuu
autiolta ja tyhjältä. Oikealla etualalla on pöytä, jolla on hopeapikari
ja hiekkalasi. Vasemmalla ovien välissä korkea kaappi ja sitä vasten
nojallaan ryhmyinen kävelysauva. Ulkona marraskuun kolean kirkas ilma.


I KOHTAUS.

_Jägerhorn_ ja _Klick_, molemmat puettuina mustiin ratsuviittoihin,
tulevat peräovesta. Jägerhorn avaa ensiksi oven, silmää huonetta,
katsahtaa taakseen, astuu sisään, jättäen oven puoliksi auki. Etenee
keskinäyttämölle, seisahtaa hetkeksi. Siirtyy etualan ovelle, avaa
tämän, kuuntelee hetkisen.

ARGILLANDER (saarnaa kirkossa). Mutta erinomattain, rakkaat
sanankuulijani, on meidän tutkisteltava ja sydämiimme painettava...
evankeliumimme viimeinen tapaus...

JÄGERHORN painaa oven kiinni, jolloin saarna lakkaa kuulumasta; jää
seisomaan eteensä tuijottaen, kuin miettien, mitä olisi tehtävä.

KLICK (tulee näkyviin portailla, tarkastelee taakseen kuin
takaa-ajettu, astuu sisään ja vetää oven puoliskot kiinni; lähestyy
kiireisin askelin Jägerhornia; kiihkeästi). Tämä on mielettömyyttä!
En aio enää tällä tavalla jatkaa. Vai vaatiiko sinun mielestäsi
valaveljeys seuraamaan sinua hullujenhuoneeseen saakka?

JÄGERHORN (ärtyneenä). Kavaltajat ovat parempia kuin heikkouskoiset
ystävät.

KLICK. Loukkaa, mutta anna myöskin hyvitys. Vyölläsi on ase, minulla
myös. Olen valmis kuolemaan kerallasi, mutta en nääntymään häpeään.

JÄGERHORN (melkein onnellisena; puoliksi itsekseen). Häpeä tulee
maistumaan meistä rieskalta ja hunajalta vielä tänä päivänä ja tällä
paikalla.

KLICK (vakuuttavasti; pyytävästi). Olen seurannut sinua uskollisesti
kirkolta kirkolle. Marraskuun routa on lyönyt veriin ratsujemme kaviot.
Kansa tuijottaa meihin kuin aaveisiin, ja sinä luulet sen kuuntelevan
meitä...

JÄGERHORN. Eikö ole kuunnellut? Etkö muista viime sunnuntaiaamua
Mäntyharjun kirkonmäellä? Kuulijajoukosta räjähti huutoja: "mies
talosta!" "Ruotsin herroista irti!" Ja puhuttuani tulivat kirkkoväärti
ja kuudennusmiehet kiittämään koko seurakunnan puolesta.

KLICK. Mutta ei pappi. Ja kirkosta palattuaan tuo sama rahvas hajaantui
kuin tuhka tuuleen.

JÄGERHORN. Sanot tuntevasi tämän kansan etkä muista, ettei se ole
vielä koskaan herännyt yhdessä päivässä. Se epäröi vielä. Mutta kun se
huomaa valheiksi pappien lupaukset, nousee sen raivo kymmenkertaiseksi.
— Entä Ristiinan kirkolla? Veteraanit hurrasivat, kun mainitsin
Sprengtportenin nimen...

KLICK. Mutta muu kansa murahteli. Sekin yritys jäi keskeneräiseksi.
Ja Brahelinnan entisillä mailla, saman kansan keskuudessa, joka risti
everstimme "Savon jumalaksi".

JÄGERHORN. Ja ken neuvoi minua kääntymään kansan puoleen ja sen sylistä
etsimään uutta voimaa? Kuka oli tuo mies?

KLICK. Minä, ja neuvoni oli oikea. Mutta sinun kostosi pettureille
kävi meille kalliiksi. Siihen menetettiin aikaa. Ja mikä pahinta:
Venäjänmatkalla tahrasit nimesi.

JÄGERHORN. Mitä kavaltajille tein, sen vaati oikeudentuntoni. Se oli
tilinteko eikä voi estää aiettamme täällä. Myönnän, että kansannousu
ei ole vielä alkanut. Lumivyöry ei voi syntyä tasankomaalla tai vuoren
juurella. Se alkaa huipuilta, alpeilta alaspäin. Tunnen hengessäni,
että kärsimysteni askeleet ovat nyt minut tuoneet ylimmälle kalliolle.
Tämä on Beata Kristiinan seurakunta, ja minä aion tänä päivänä olla sen
pappina. Hänen läsnäolonsa — nyt jo sen itsessäni tunnen — on lainaava
sanoihini voiman, joka herättää jäyhimmänkin mielen. Täältä minä nostan
kantajoukon ja täältä lähtien sen ympärille pitäjän toisensa jälkeen...

KLICK (tinkimättömästi). Merkitseekö mielestäsi veljeytemme myöskin
sitä, että sinunkin on joskus taivuttava minun tahtooni.

JÄGERHORN nyökkää myöntävästi.

KLICK. Hyvä! Tähän saakka olen totellut sinua kuin asemies mestaria.
Sitä et voi kieltää? Nyt vaadin minä puolestani sinulta: _seuraa minua_!

JÄGERHORN. Minne?

KLICK. Pakoon kuninkaan kätyreitä, jotka risteilevät pappilasta
pappilaan ja kiertävät ympärillemme puhkaisemattoman verkon. Olen siitä
varma.

JÄGERHORN. En voi... Vaadit minua kieltämään itseni. Kirkosta alkaa
vaimeana kuulua, niin ettei keskustelu lainkaan häiriinny, saarnan
lopettajaisvirsi: Juhana Cajanuksen virrestä (Uusi Virsikirja N:o 395)
lauletaan tarpeellinen määrä seuraavia säkeistöjä:

    1. Etkös ole, ihmis-parka, aivan arka, Ettäs itket
       yli öit', Ettäs suret suuttumatta, puuttumatta,
       Kouwon mustan murhatöit'.

    3. Syöksee, haastaa, särkee, sortaa, mullaks'
       murtaa, Hirmu-kourilla kowill', Ei ol' toivoo
       toiwotuksiss', woiwotuksiss', Parkusuilla
       pelkureill'.

    7. Lennä lintu, minkäs lennät, Et sä lennä
       Kowan kuoleman käsist', Saa se linnun lentä-
       wänki, rientäwänki Tempaa tuulettelemast'.

    12. Ei niin wähää wäetöntä, woimatonta, Jota
        surma säästänee, Ei niin wahwaa wäellistä,
        woimallista, joka käsiss' kestänee.

    14. Kerran kääntyy kääntymästä, wääntymästä,
        Kääntyy kääntymättömäks', Kääntyy käs-
        kyllä kowalla Kaikkiwallan, Tyhjäksi,
        turwattomaks'.

     20. Mik' on ilo rikastua, rakastua, Kaupungissa
         katoowass'? Mik' on ilo oleskella, asuskella
         Tässä turhassa tilass'.

    23. Kosk' ei koskaan kuolemata, katoomata,
        Sinne täältä tulla tait', Sydän sull' on, syntis-
        parka, aiwan arka, Ettäs suret surman töit'.

KLICK. Vain pelastamaan itsesi.

JÄGERHORN. He tulkoot. Miesvoimaa on kohta takanani. — Kuule,
lopettajaisvirsi! Minun saarnani alkaa sen jälkeen.

KLICK (toivonsa menettäneenä etenee pöydän luo). Niinpä on minulla
enää vain yksi tehtävä. Harhailen täältä Nynäsin kartanoon, ottamaan
sisareltasi viimeiset hyvästit. Muistatko sitä kuusien tummentamaa
tietä, joka kiertelee kartanosta sen ulommaiselle portille. Sitä myöten
on sisaresi saattava toivotonta pakolaista. Me kuljemme äänettöminä.
Sanathan eivät meitä auta. Mutta tuolla pienellä portilla... hetkeksi
seisahdumme. Hän on toisella puolen, minä ulkopuolella. Silloin katson
viimeisen kerran hänen silmiinsä ja luen niistä vielä kerran sen
lupauksen, jonka täyttymistä emme kumpikaan ole uskaltaneet elämältä
pyytää. Mutta minä näen, minä katson, kuinka se paistaa hänen silmänsä
kosteasta kalvosta kuin päivän kuvajainen syvästä merestä. (Kääntyy
Jägerhornin puoleen; pyytävästi.) Veljeni, olen erämaahan kääntyvä
mies, tahdon nähdä meren kerran vielä...

JÄGERHORN. Lähde, veljeni. En jää tänne yksin. (Avaten sylinsä.)
Hyvästi. (Syleilevät; Klickin kääntyessä lähtemään.) Vältä valtateitä...

KLICK (pysähtyy; kääntyy). Pääsen kyllä perille. Senjälkeen on
yhdentekevää, harhaileeko varjoni vieraalla maalla vai taluttavatko
pyövelinrengit sen rattailleen. (Nostaa kätensä jäähyväisiksi; poistuu
kiireisesti peräovesta.)

JÄGERHORN seuraa hänen jäljessään portaille.


11 KOHTAUS.

_Argillander_ tulee papillisessa puvussaan vasemmalta taka-alan ovesta,
kädessä kirja, keskinäyttämölle, panee kirjan kaappiin, avaa viittansa
ja panee tyytyväisen näköisenä kädet housuntaskuihin, lähestyy pöytää
ja ottaa hopeapikarista aimo kulauksen.

JÄGERHORN lähestyy taka-alalta.

ARGILLANDER (kääntyy tulijaan päin pikari yhä kädessä; ihmeissään).
Ö-höm... vanhoja tuttavia... Noo, koukistetaanpas tulomalja Herran
nimeen...

JÄGERHORN (torjuvasti). Tulen tärkeissä asioissa.

ARGILLANDER. Ja levottomalla mielellä, näen ma...

JÄGERHORN (kärsimättömästi; lyhyesti). Kuinka lienee... Asiallani on
joka tapauksessa kiire...

ARGILLANDER (muhoillen). No, sakramentti! Viini on rauhattomalle
sielulle puolet rippiä, etten sanoisi... tärkeämpi puoli.

JÄGERHORN. Haluan puhua kirkkorahvaalle isänmaan asiasta.

ARGILLANDER (epäilevästi; istuutuen samalla nojatuoliin). Tjaa — hm...
isänmaan asiasta...

JÄGERHORN. Puhun joka tapauksessa, mutta... mieluummin teidän
luvallanne.

ARGILLANDER. Täällä erämaassa emme oikein tiedäkään miten ovat tällä
hetkellä asiat siellä maailman turulla...

JÄGERHORN. Nyt on rauta kuuma, aika on takoa.

ARGILLANDER. Joopa-joo, mutta... onpa aikoja vierinyt vierailustani
autuaasti nukkuneen Anna-rouvan luona, ja jo silloin olivat käynnissä
sekä palkeet että moukarit. Sitkeätä rautaa, tarkoitan...

JÄGERHORN. Kuonaa oli liian paljon. Suomen aatelilla oli etsikkoaika.
Mutta se kykeni vain pettämään, ei kestämään, sillä se sairastaa
kuolemantautia. Se ei pysty enää koskaan tekemään tämän maan historiaa.
Kansan itsensä on otettava sen kohtalot käsiinsä. (Seurakunnan
virrenveisuu lakkaa.)

ARGILLANDER. Papiston ja kansan, tarkoitatte kai sanoa. Mutta... nyt on
jälkikuulutusten aika...

JÄGERHORN (estäen; jyrkästi). Ne kuulutukset kuulutan minä: olen
nostamassa Savon rahvasta aseisiin.

ARGILLANDER. Ohhoh, nuori mies. Mitäs sanoo kuningas sellaisesta?


III KOHTAUS.

_Björnram_, samoin ratsuviittaan puettuna, on tullut peräovesta
Jägerhornin edellisen repliikin aikana, toisten häntä huomaamatta;
jättää oven jäljessään auki.

BJÖRNRAM (tarttuen edelliseen repliikkiin). Sellaisen teon kuningas
rankaisee kuolemalla. Mestari Jägerhornin asemiehet ajavat tällä
haavaa vankikyydillä kievarista kievariin. Ruotsissa rakennetaan
tuomioistuinta ja pyövelinlavaa. Odotetaan Tukholman toista verilöylyä.

JÄGERHORN. Jos seikkailija Björnram on tullut minuakin vangitsemaan,
hän ottakoon huomioon, että tuo vaikeneva kansa osaa erottaa
patriooteista kätyrit. (Poistuu vasemmalle kirkkoon.)

BJÖRNRAM (Jägerhornin jälkeen raikuvasti nauraen; Argillanderille).
Tuolla tavalla käy, kun ostaa ruutia ja ampuu kuninkaan pään yli
harakoita. Sille annettiin tosin nimeksi "vahinkolaukaus", asia,
nähkääs, aiottiin painaa villaisella... Mutta sitten: tuo sama mies,
joka oli vannonut ja vannottanut tasavallan nimeen, lähti kihlaamaan
itselleen lihavaa tsaaritarta ja saikin, kuulema, jalokivisormukset
ja, kukaties, muutakin kalua luvattoman lemmen merkiksi. Siitäpä
tempusta vasta joutuivat patrioottiparat kiipeliin. Nyt on toisilla
kruununkihlat ja mestari — henkipattona.

ARGILLANDER (hieroen käsiään). Tjaa, mutta... minä taidan pestä käteni.
Piru sen tietäköön, kumpi teistä on valheen Barrabas ja kumpi —
hyödyllisen sanoman tuoja...

BJÖRNRAM (ojentaen Argillanderille paperin). Kuninkaan
vangitsemismääräys. Lukekaa.

ARGILLANDER (silmää paperia; tutkii läheltä sinettiä). Laillinen
sinetti... No, sakramentti, kuningas on voitolla ja kalalokit lentävät
myötätuuleen... Mutta kuinkas sitten päästitte henkipaton rienaamaan
kansaa?

BJÖRNRAM. Saalistan nykyisin verkolla enkä iskemällä suoraan...

ARGILLANDER. Njaa, mutta... pitäjäni talonpoikain tyytymättömyys on
kasvanut tänä aikana selväksi villitykseksi. Sota on tyhjentänyt
vilja-aittamme. Rehut ja heinäleiviskät on ajettu muonituspaikkoihin
ja lisäksi menetetty viimeisetkin hevosluuskat sotaväelle, jotta
akat saavat vetää auraa, ja joka talosta ovat kasvukapatkin velkana
pitäjän viljamakasiiniin. Seurakuntani on epätoivoisessa tilassa ja
valmis mihin tekoon tahansa, eikä vähemmän sen paimen, joka ei saa
kiristämälläkään vähiä saataviaan ja saa maksaa tyhjästä laittomat
kymmenykset kuninkaan elättiherroille.

BJÖRNRAM. Kuningas on luopunut noista kymmenyksistä ja lakkauttanut
pastoraattien myönnin. Lisäksi on hän, pitäen silmällä sekä pappien
että talonpoikain hyötyä, myöntänyt jälleen viinanpoltto-oikeuden
suurimmille tilallisille. Näistä asioista on mukanani kuninkaan
kuulutukset. (Antaa papereita Argillanderille.)

ARGILLANDER (ottaen kuulutukset; innostuneena). Siinä tapauksessa...

BJÖRNRAM. Nämä kuulutukset ja lisäksi kuninkaan julistus, joka lupaa
pikaista rauhaa, on teidän luettava rahvaalle julki heti sen jälkeen,
kun on lopettanut saarnansa tuo Valhallan ylimmäinen pappi.

ARGILLANDER. No, sakramentti! Olettepa, totta vieköön, tulevaisuuksien
näkijä, herra Björnram. Ettekös ennustanutkin taannoin, että meidän
uskollisuutemme kuningasta kohtaan on säilyvä järkkymättömänä tämän
vainonajankin myrskyissä. (Menee pöydän luo ja ottaa maljan käteensä.)
Kuninkaan ja uskollisten alamaisten malja!


IV KOHTAUS.

_Jägerhorn_ tulee kirkosta voitollisen näköisenä.

JÄGERHORN (lähestyen Argillanderia; rauhallisesti). Kirkkoherra,
lähetin hakemaan kasvattitytärtänne, joka lienee ennättänyt poistua...

ARGILLANDER (peitellen asiain todellista tilaa). Hän käy harvoin
sanaa kuulemassa... Monet emännänhuolet, koettelemukset ja pienet
katkeruudenkin pisarat... Ymmärrättehän?

JÄGERHORN (puoliksi itsekseen; itsesyytöksenä). Liiankin hyvin sen
tajuan. (Argillanderille; valoisan varmasti.) Siispä tietäkää jo ennen
hänen tuloaan, että olen tullut häntä hakemaan lupaustani noutaen ja
erään elokuisen illan oikeudella. Mitä omasta syystäni ja levottomain
aikain tähden olen laimin lyönyt, sen olen nyt tullut hänelle
korvaamaan... Olen tullut noutamaan hänet vaimokseni...

ARGILLANDER (räjähtää nauramaan). Kummalliset, totisesti
kummanmuotoiset ovat nuoren miehen jäljet neitseen tykö!

BJÖRNRAM (yhtyen nauruun). Tähän herraan nähden: heiluriliikettä!
Kurtisaanin maalatuilta huulilta uskollisen siveyden helmaan. Se on
sitä Valhallan kuuluisaa hyveen harjoitusta!

JÄGERHORN (kylmän uhmaavasti). Säästäkää naurunne, hyvät herrat. Tätä
päivää ette sillä kuittaa. (Argillanderille.) Teidän seurakuntanne
siirtyy tänä hetkenä... kirkonmäelle, jossa äsken aloittamaani
pitäjänkokousta jatketaan. Se ei ehkä tuota teille paljon kunniaa,
sillä seurakuntalaisenne eivät näytä teitä suurestikaan rakastavan...
(Kääntyy Björnramin puoleen.)

ARGILLANDER (käyttää tilaisuutta hyväkseen ja poistuu paperit kädessä
kirkkoon.)

JÄGERHORN (Björnramille). Ja te, uskollinen varjoni, ottakaa huomioon,
että satakunta raavasta miestä kerääntyi jo kirkossa ympärilleni. Ne
ovat aseistetut ennen iltaa. Näytte unohtaneen, että tämä patrioottien
ja urkkijain tilinteko tapahtuu lähellä valtakuntain rajaa...

BJÖRNRAM (ivaa täynnä). Todellakin... melkein korkean suosijattarenne
jalkojen juuressa...

JÄGERHORN. Iltaan saakka riittää kyllä teitä ja teidän käskyläisiänne
vastaan sata suomalaista puukkoa.

BJÖRNRAM (lähestyen; tarkastaen hävyttömän julkeasti Jägerhornin
käsiä). Mutta... mitä näenkään? Uskotonko hänellekin? Missä on tuo
kuuluisa jalokivisormus? Sormet ovat tyhjät! Ai, ai, uskoton niin
korkealle morsiamelle... (Peräytyy vasemmalle etualalle oven luo;
tarttuen kädensijaan, irvokkaan häijysti.) Vai hävettääkö? (Avaa äkkiä
oven ja poistuu kirkkoon.)

JÄGERHORN (rientäen tuimasti samaa ovea kohti, tarttuu jo kädensijaan,
mutta pysähtyy äkkiä).


V KOHTAUS.

Sillä samalla aikaa ilmestyy taustan portaille _Beata Kristiina_. Hän
on nyt muuttunut entisestään kokonaan. Kasvot ovat käyneet luiseviksi,
kelmeän kalpeiksi ja koviksi. Etuhampaista on yksi poissa, mikä tekee
kasvojen ilmeettömyyden avuttoman säälittäväksi. Vartalo on laihtunut
ja kutistunut. Hän on puettu? kansannaisen löysään röijyyn ja huonosti
sopivaan hameeseen. Päässä on tumma liina. Koko pukukin on musta,
vihertävän haalistunut, vieläpä rikkinäinen.

JÄGERHORN (kääntyy katsomaan tulijaa Beata Kristiinan ollessa vielä
portailla, ojentaa molemmat kätensä häntä kohti, astuu pari askelta
häntä vastaan, mutta pysähtyy äkkiä kuin hämmästyneenä).

BEATA KRISTIINA (astuu hitaasti kynnyksen yli, kääntyy seljittäin
katsomoon ja vetää tarkasti ovenpuoliskot kiinni; asettuu sitten
ovenpieleen seisomaan).

JÄGERHORN (perääntyy, Beata Kristiinan kääntäessä kasvonsa häneen,
melkein kauhuissaan ja painautuu vasemmanpuolista kaappia vasten,
tukahtuneesti). Kuka te...? — Tuletteko?... Ethän!...

BEATA KRISTIINA (välinpitämättömällä, jokapäiväisellä, melkein
karkealla äänellä). Hoputtivat tulemaan, tänne muka...

JÄGERHORN (astuu askelen lähemmäksi; melkein kuiskaten). Beata... (Kuin
hätähuutona.) Tunnetko minua?

BEATA KRISTIINA (hieman vaivautuneesti). Eipähän siitä... tuhottomia
aikoja.

JÄGERHORN (astuu yhä lähemmäksi). Olet paljon muuttunut... (Äkkiä.)
Oletko sairastanut?

BEATA KRISTIINA (jäykästi; raskaasti). Tautiako lie ollut. Vai muuta...
tätä jokapäiväistä kurjuutta.

JÄGERHORN (hädässä; ratkaisevasti). Sano mikä raskas onnettomuus on
sinua kohdannut.

BEATA KRISTIINA (kuin äkkiä elostuen; astuu askelen kohti Jägerhornia,
joka askel askelelta peräytyy hänen edellään etualalle saakka;
kiinteän syyttävästi). Onnettomuusko? (Jälleen eteenpäin astuen.)
Raskas? (Naurahtaen.) Jokos se on muistosta mennyt? (Jälleen edeten;
hyökkäävästi; lyhyin, äkkinäisin paussein.) Sitä se on ollut... juopon
muijana vapisemista. Joka toinen yö lyöty mustelmille, joka toisena
pakosalle, navettaan tai naapuriin. Perintörahat on juotu ja nälkää on
nähty. Mutta... onpa tuo viime aikoina heittänyt vähemmälle... sitä
hakkaamista.

JÄGERHORN (on peittänyt kasvonsa; tukahtuneesti). Minä kurja... oman
itseni Juudas... (Tuskaisen äänekkäästi.) Tuo pitäjänkirjuriko,
Argillanderin poika?

BEATA KRISTIINA. Milläs sitä muuten naisihminen häpeänsä peittää... Vai
olisiko pitänyt kehruuhuoneeseen, huorien sekaan?

JÄGERHORN (on peittänyt korvat käsillään viime sanojen särähtäessä;
kooten koko voimansa, syyttävästi). Et ilmoittanut minulle mitään!

BEATA KRISTIINA. Tyhmyyksiä. Oli muka sellainen luulo... uhrata itsensä
jalolle herralle. Ja eikös luvattu tulla noutamaan vai...

JÄGERHORN (lähestyen, ottaen Beata Kristiinan kädet omiinsa;
päättävästi). Minä vien sinut mukanani. Minä hoidan sinut terveeksi.
Mitä on elämästäni jäljellä, sen olen velkaa sinulle...

BEATA KRISTIINA (särkevästi). "Mitä voi meidän rakkaudellemme aika"...
ha-ha-ha... Se on korea lause, ja täydestä se silloin meni kuin väärä
raha. Mutta ei niillä lanteilla enää mitään makseta.

JÄGERHORN (tuimasti). Sinun täytyy lähteä. Vien sinut rajan yli.
Ruotsin laki ei siellä meitä estä... Käy hakemassa lapsesi...
lapsemme...

BEATA KRISTIINA. Komeljantit ja leikaritkin meitä nauraisivat. Edellä
hieno herra, perässä ruma akka ja vierellä raajarikko poika...

JÄGERHORN (tuskin enää ymmärtäen). Poika? Raajarikko? Minä...
(Heittäytyy nojatuoliin, painaa ohimoita käsillään, kuin kärsien
ruumiillista kipua.) Minä kaikkien Juudas, itseni Juudas, tulevaisten
polvien Juudas...

BEATA KRISTIINA (jokapäiväisen tunteettomasti). Se heittiö heitti sen
juovuspäissään kehdosta permantoon kuin penikan ikään. Ei tuntenut,
nähkääs, omakseen, ja sillä kun on sen verran herrasperuja, että osaa
sairastaa mustasukkaisuutta...

JÄGERHORN (äärimmilleen kärsivästi). Lopeta, lopeta...

BEATA KRISTIINA. Siitä se kyttyrä sai alkunsa. Ja nyt se kasvaa,
kasvaa...

JÄGERHORN (venyttäen jokaista tavua). Lo-pe-ta...

BEATA KRISTIINA. Se leviää kuin lehmänsieni (joutuen äkkiä itkevän
tuskan valtaan) ja törröttää pienessä selässä... (Vaitiolo, jolloin
Jägerhornin pää on painunut pöytää vasten ja Beata Kristiina pyyhkii
liinankulmalla kyyneleen silmistään, jälleen rauhallisesti.) Mutta
leppoisampi se on ollut siitä lähtien poikaa kohtaan...

JÄGERHORN (katkerasti hymähtäen). Tyydyt vähään, vaimo.

BEATA KRISTIINA (kuin häveten). Vähään, vähäänhän minä...

JÄGERHORN (nousee hitaasti, koskettaa Beata Kristiinan olkapäätä;
hiljaisesti). Beata, seuraathan minua...

BEATA KRISTIINA (työntäen käden pois; kovasti). Joutavia. Mitäs tässä
vielä kolmatta kärsimään. (Asettuu hänen eteensä.) Vai rakastatkos
minua kuinkakin paljon? Onkos sinulla silmää sellaista valhetella?
(Jägerhornin vaietessa ja kääntyessä poispäin.) Katsopas nyt, herra,
mitä voi rakkaudelle... se aika.

JÄGERHORN (avomielisen rehellisesti). Kuka meistä tietää, mikä on
rakkaus. Sekö oli rakkautta, mikä meillä oli. Vai tämäkö tuska, joka
säälistä itkee? En tiedä... Mutta yksi on varma: sinä olet onneton
nainen, ja viaton raukka on olemassa. Minun työni on teidät pelastaa ja
teitä hoivata. — (Kuin muistaen sen, mikä on ulkona.) Ja minullahan on
siihen voima! Odota. (Kulkee päättäväisin elein kohti peräovea.)


VI KOHTAUS.

Ovi avautuu, ja häntä vastaan astuu _Björnram_. Melkein samaan aikaan
tulee vasemmalta taka-alalta _Argillander_.

BJÖRNRAM (viitaten taakseen). Sopii katsoa: kirkonmäki on miesteni
vartioima. Te olette vankini.

ARGILLANDER. Niin, mestari, seurakunta kuuli enemmän kuningastaan ja
paimentaan kuin henkipattoa miestä.

JÄGERHORN (seisoo hetken jäykkänä, kunnes näyttää kuin katkeavan ja
murtuvan).

BEATA KRISTIINA (siirtyy seinäviertä peräoven luo ja jää seisomaan sen
oikealle puolelle).

JÄGERHORN (lähestyy Björnramia, panee kätensä hänen olalleen, vieden
hänet mukanaan etualalle; melkein kuin herttaisena vanhuksena).
Mutta, veljeni Juudas, ymmärräthän toki... En jouda vielä pyövelin
käsiin. Katsos, minulla on vieläkin tekemättä eräs sankarityö. Ihan
hiljainen, vaaraton, melkein näkymätön... (Nopeasti kuiskaten.) Paitsi
sormusta sain eukolta viisisataa dukaattia kullassa. Saat ne kaikki
ja sormuksen myötä, jos päästät minut rauhassa lähtemään rajaa kohti.
(Ottaa rahapussin taskustaan, työntää sen Björnramille käteen; tämän
työnnettyä sen taskuunsa.) Kas niin, sinä kaimani Juudas, möit vain
aikaa, kaikille yhteistä tavaraa, jota muilla on liiaksi ja minulla
liian vähän, sillä Juudas-sielun kurittaminen ihmisen sieluksi...
se, se vasta vie aikaa. (Kääntyen toistenkin puoleen.) Hyvät herrat,
näettekö selkäpuolellani merkillistä kyttyrää? (Havaitsee kaapin luona
seisovan kepin.) Kirkkoherra ei kieltäne minulta matkasauvaa? (Hakee
kepin.) Minun pitää, nähkääs, lähteä sitä kyttyräparkaa kantamaan,
pitkälle taipaleelle... (Lähestyen Beata Kristiinaa, pannen kätensä
hänen olkapäälleen.) Beata Kristiina, ei suotu minun sinulle edes
lääkettä antaa. Mutta me odotamme... odotamme, että se kerran sataa
ylitsemme, laulaaksemme kaukanakin toisistamme: Mitä voit nyt meidän
rakkaudellemme, aika... (Nousee kynnysportaalle, kääntyy vielä kerran;
murheellisesti.) Olen syyllinen mies. Mutta, hyvät herrat, ajatelkaas,
miten paljon konnia tarvittiin, ennenkuin syyni kasvoi ja kasvatti
kyttyrän, joka törröttää pienessä selässä... (Kääntyy, astuu kynnyksen
yli, lähtee laskeutumaan portaita alas, toisten tuijottaessa hänen
jälkeensä.)

Väliverho.




*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77945 ***